Toim. Heikki A.Loikkanen & Seppo Laakso & Ilkka Susiluoto. METROPOLIALUEEN TALOUS Näkökulmia kaupunkitalouden ajankohtaisiin aiheisiin

Transkriptio

1 Toim. Heikki A.Loikkanen & Seppo Laakso & Ilkka Susiluoto METROPOLIALUEEN TALOUS Näkökulmia kaupunkitalouden ajankohtaisiin aiheisiin

2

3 METROPOLIALUEEN TALOUS Näkökulmia kaupunkitalouden ajankohtaisiin aiheisiin Toim. Heikki A. Loikkanen & Seppo Laakso & Ilkka Susiluoto 2012

4 Tiedustelut Heikki A. Loikkanen p Seppo Laakso p Ilkka Susiluoto p Taitto Taittotalo Printone Oy Kannen ulkoasu Tarja Sundström-Alku Kansikuva Helsingin kaupungin aineistopankki / Seppo Laakso ISBN

5 Sisällys Esipuhe Alkusanat Luku 1: Johdanto Heikki A. Loikkanen, Seppo Laakso, Ilkka Susiluoto Kirjan tavoite ja sisältö Artikkelien näkökulmat Aluekäsitteitä OSA I: KAUPUNGISTUMINEN JA KAUPUNKIEN VERKOSTOT Luku 2: Kaupunkien erikoistuminen ja kaupunkien verkostot Seppo Laakso Aluekehityksen kolme ulottuvuutta Saavutettavuuden rooli aluerakenteessa Monikeskuksinen kaupunkiverkosto Yritystoiminnan sijoittuminen ja kaupunkiverkosto Toimialojen muutos ja aluerakenne Kaupunkien verkosto ja sen muutos Kaupunkialueiden kokojakauma ja sen muutos Suomessa Alueiden kokojakauma Euroopassa Päätelmiä yritystoiminnan sijoittumisesta ja monikeskuksisesta aluerakenteesta Luku 3: Kaupunkialueiden taloudellinen kasvu ja aineettoman pääoman merkitys alueilla Hannu Piekkola & Ilkka Susiluoto Johdanto Kaupunkiseutujen tuotanto Kaupunkiseutujen aineeton pääoma Kaupunkiseutujen kasvu ja aineeton pääoma Aineelliset ja aineettomat investoinnit ja talouskehitys Yritystoiminnan kannattavuus alueilla Lopuksi METROPOLIALUEEN TALOUS 3

6 Luku 4: Osaamisvetoisen yritystoiminnan klusteroituminen Case bioteollisuus Suomessa Raine Hermans, Martti Kulvik, Pekka Ylä-Anttila Johdanto Toiveet korkealla bioteollisuudesta kasvuala Suomelle Bioyritysten kehitys miten alan kehittämistavoitteille kävi? Onnistuttiinko muualla paremmin vertailua Tanskaan ja Ruotsiin Klusterimalli tulkkina: Miksei bioklustereita syntynyt vai onko sellaisia vielä tulossa? Yhteenveto: Mitä innovaatio-, elinkeino- ja aluepolitiikka voivat oppia? Case bioteknologia OSA II: KAUPUNKIALUEEN MAANKÄYTTÖ Luku 5: Kaupunkialueen maankäyttö metropolialueella Henrik Lönnqvist ja Seppo Laakso Kaupunkirakennetta kuvaavat mallit Kaupunkirakenteen kehitys Asuinalueiden eriytyminen Yritystoiminnan ja työpaikkojen sijoittuminen ja eriytyminen Luku 6: Liikenteen ja maankäytön vuorovaikutus metropolialueella Paavo Moilanen Liikenne on johdettua kysyntää Helsingin seudun liikennejärjestelmä Liikkumistarve Valintatilanteet Liikenteen kasvun ongelma Saavutettavuus liikennejärjestelmän ja maankäyttö vuorovaikutusten selittäjänä Liikenteen ruuhkautuminen Liikenteen muut ulkoisvaikutukset Liikenteen ja maankäytön suunnittelun haasteet Luku 7: Yhteiskunnan ohjaus maankäytössä Paavo Moilanen ja Seppo Laakso Miksi maankäyttöä suunnitellaan? Nykyisen kaavajärjestelmän rakenne ja tavoitteet Suunnittelujärjestelmän uudet haasteet Ohjaako yleispiirteinen maankäytön suunnittelu yhdyskuntarakenteen muutosta? Strategisuus suunnittelussa METROPOLIALUEEN TALOUS

7 Suunnittelun ja ohjauksen ketteryys Vaikuttavuus päätöksenteon rationalisoinnissa Pohdintaa: Less is more? OSA III: KOTITALOUDET METROPOLIALUEEN TYÖ- JA ASUNTOMARKKINOILLA Luku 8: Metropolialueen väestö ja muuttoliike Pekka Vuori & Satu Nivalainen Helsingin seudun pitkän ajan väestökehitys Väestörakenne ja alueellinen eriytyminen Helsingin seudun väestökehityksen näkymät Muuttoliike ja liikkuvuus Helsingin seudun ja muun Suomen välillä Millaisia Helsingin seudulle muuttajat ja sieltä pois lähtevät ovat? Yhteenveto ja pohdintaa muuttoliikkeestä ja sen vaikutuksista Luku 9: Metropolialueen kotitalouksien tulot ja kulutus vuosina Heikki A. Loikkanen ja Marja Riihelä Aineisto, aluejaot ja sovellettavat käsitteet Tulokäsitteistä alue-erojen tutkimuksessa Reaalinen tulokehitys alueittain Alueiden väliset suhteelliset tuloerot Tuloerot ja köyhien osuudet pääkaupunkiseudun sisällä kaupunginosittain Tulonjako koko maassa ja alueiden sisällä Köyhät kaupunkiryhmityksen mukaan Hyvinvointipalvelut ja verotus alueittain Kulutusrakenteesta alueittain Asumisesta ja asuntoveloista Lopuksi Luku 10: Asuntomarkkinat ja muuttoliike mistä asumisen hintaerot kertovat? Essi Eerola, Teemu Lyytikäinen ja Tuukka Saarimaa Johdanto Asuntomarkkinat ja alueellinen tasapaino Asuntojen hinnat ja tulotaso Suomen seutukunnissa Asuntojen hinnat ja tulotaso Helsingissä Politiikan arviointi ja alueellinen tasapaino Luku 11: Kaupunkialueen työmarkkinat ja niiden dynamiikka Petri Böckerman ja Mika Maliranta Johdanto METROPOLIALUEEN TALOUS 5

8 Alueellisen työllisyyden ja työttömyyden taustatekijät Työpaikkojen ja työntekijöiden vaihtuvuuden mittarit Aineisto Keskeiset havainnot Johtopäätökset OSA IV: JULKINEN TALOUS JA KAUPUNGIT Luku 12: Alue- ja metropolipolitiikka Hannu Tervo Aluekehityksen kahdet kasvot Politiikan vastaus Kaupungit suomalaisessa aluepolitiikassa Helsingin seudun kasvun rajoittaminen Kaupunki- ja metropolipolitiikka nyt Aluekehityksen näkymiä minkälaista politiikkaa tarvitaan? Lopuksi Luku 13: Valtion aluetaloudellinen rooli Helsingin metropolialueella Aku Alanen Johdanto Metropolialueen merkitys valtion toiminnoissa Julkisen sektorin merkitys metropolialueen suurissa kaupungeissa Valtion budjettitalous tulonsiirtopolitiikan välineenä metropolialueella Johtopäätöksiä Luku 14: Kuntien ja metropolialueiden rakenteesta: periaatteita, argumentteja ja empiriaa Heikki A. Loikkanen Johdanto Julkisen sektorin arkkitehtuurista YK:n näkemys kuntien tehtävistä ja rahoituksesta YK:n mallin arviointia Suomalainen malli EU-15 maiden pääkaupunkiseutujen alue- ja kuntarakenteista Metropolihallinnon nousuista, laskuista ja muodonmuutoksista Länsi-Euroopassa Suurkuntien perusteluista Suomessa: yleistä ja Helsingin metropolialuetta koskevaa arviointia Metropolialueen hallintorakenne ja kasautumisen edut Loppuhuomioita METROPOLIALUEEN TALOUS

9 Luku 15: Pääkaupunkien tehtävät ja rahoitus Pohjoismaissa Antti Moisio ja Lasse Oulasvirta Johdanto Paikallistason tehtävät ja rahoitus Pohjoismaiden pääkaupunkiseuduilla Suomen järjestelmän vertailua muihin Pohjoismaihin Yhteenveto Luku 16: Kaupunkipalvelujen järjestämisvaihtoehdot ja kilpailuttaminen Janne Tukiainen ja Pekka Valkama Johdanto In-house tuotanto Kaupunkipalvelujen ulkoistaminen Julkiset hankinnat ja kilpailuttaminen Julkisten hankintojen kilpailuttamisen haasteet Päätelmät Luku 17: Valtion vaikutus kuntien talouteen Heikki Helin Johdanto Taloudellisen liikkumavaran käsite Yleiskuva kuntatalouden kehityksestä Kuntien tulokehitys Verotulot Valtionosuudet Uudet tehtävät Tulorahoitusjäämä Valtio ja suuret kaupungit Johtopäätöksiä Luku 18: Veromuutosten vaikutus metropolialueen kunnallistalouteen Janne Huovari Kuntien verotulojen laskentamalli Vähennykset tuloista ja veroista Tuloveromuutokset Kiinteistövero Yhteisövero Lopuksi METROPOLIALUEEN TALOUS 7

10 OSA V: KOLME NÄKÖKULMAA METROPOLIEN KEHITTÄMISEEN Luku 19: Älykkäät kaupungit uudessa palvelutaloudessa: uudistumisen sisällöt ja muodot Pekka Valkama & Stephen J. Bailey Johdanto Kaupungit muuttuvassa palvelutaloudessa Älykkään kaupungin konsepteja Älykkäiden kaupunkien esimerkkisovelluksia Älykkään kaupungin hallinta Älykkään kaupungin evoluutio Päätelmät ja pohdinta Luku 20: Minne luovat kaupungit? Åke E. Andersson ja David Emanuel Andersson Johdanto Suomi luova yhteiskunta? Luovat kaupungit ja suvaitsevaisuus Luovan yhteiskunnan institutionaaliset edellytykset Kaupungin koolla on merkitystä Minne luovat kaupungit? Luku 21: Kaupunkialueiden maamarkkinoiden säätelypolitiikasta ja sen epäonnistumisista Paul Cheshire Katsaus maamarkkinoiden toiminnan epäonnistumisten syihin kaupunkialueilla Yhteensopimattomien maankäyttömuotojen erottaminen Paikallisten julkishyödykkeiden tarjonta ja niiden tarjoamien palvelujen (amenities) arvottaminen Kaupunkisuunnittelu ja yhdyskuntarakenteen tiivistäminen Kaupunkien kasvun ja koon optimointi Kaupunkien kasvun kustannusten sisäistäminen kuinka rahoittaa infrastruktuuria Kestävyys ja hiilidioksidipäästöt Markkinoiden epäonnistumisen korjaaminen vai tarjonnan rajoittaminen Tutkimustuloksia maankäytön sääntelyn vaikutuksista Keinot markkinoiden epäonnistumisten korjaamiseksi ja kustannusten alentamiseksi METROPOLIALUEEN TALOUS

11 OSA VI: METROPOLIALUEEN TALOUS TULKINTOJA JA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ LUKU 22: Yhteenveto sekä tulkintoja ja johtopäätöksiä Heikki A. Loikkanen, Seppo Laakso ja Ilkka Susiluoto Kaupunkitutkimuksen ja metropolipolitiikan tutkimus- ja yhteistyöohjelma Kirjoittajat METROPOLIALUEEN TALOUS 9

12 10 METROPOLIALUEEN TALOUS

13 Esipuhe Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka -ohjelma, metropolialueen neljän kaupungin, kolmen yliopiston, kolmen ammattikorkeakoulun, kolmen ministeriön sekä Uudenmaan liiton yhteinen tutkimusohjelma sekä kaupunkitutkimusverkosto, on tähän asti rahoittanut kahtakymmentäyhdeksää verkostossa mukana olevien yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkijaryhmien tutkimus- tai kehittämishanketta vuosina Rahoitetut tutkimushankkeet ovat perustuneet avoimiin hankehakuihin, jotka on järjestetty kaupunkien tutkimustarpeet lähtökohtinaan ja metropolipolitiikan sisällölliset haasteet huomioiden. Rahoitettavien hankkeiden valinnassa on tieteellisen korkeatasoisuuden ohella painottunut ohjelman rahoitukseen osallistuvien kaupunkien ja ministeriöiden tekemä priorisointi. Hankkeet ovat siten keskittyneet neljälle ohjelmalliselle painoalueelle: kaupunkirakenne ja elinympäristö, monikulttuurisuus ja maahanmuutto, hyvinvointipolitiikat ja -palvelut sekä talous ja kilpailukyky. Kaupunkitalouteen (Kaupunkitaloustiede, Urban Economics) liittyviä tutkimusongelmia on pidetty tärkeinä ja ajankohtaisina Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka -ohjelman ohjausryhmässä. Suomessa tehdään varsin paljon tutkimusta monista kaupunkitalouteen kytkeytyvistä teemoista yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa ja asiantuntijayrityksissä. Silti kaupunkitalouden aiheista on tullut vain vähän tutkimushanke-esityksiä, kun ohjelma on hakuilmoituksin julistanut kaupunkitutkimushankerahaa haettavaksi. Nyt käsillä oleva teos on syntynyt tästä lähtökohdasta Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka -ohjelman ohjausryhmän ja alan tutkijoiden välisen keskustelun tuloksena. Kirjan tavoitteena on esitellä Suomea ja Helsingin metropolialuetta koskevaa kaupunkitalouden empiiristä tutkimusta ja täydentää näkökulmaa ulkomaisten tutkijoiden artikkeleilla. Kaupunkitalouden tutkimusta ryhmitellään tässä teoksessa viiden pääteeman ympärille: Kaupungistuminen ja kaupunkien verkostot Kaupunkialueen maankäyttö Kotitaloudet metropolialueen työ- ja asuntomarkkinoilla Julkinen talous ja kaupungit Kolme näkökulmaa metropolien kehittämiseen Kaupunkitutkimusohjelman ohjausryhmän puheenjohtajan ominaisuudessa esitän omasta ja koko verkoston puolesta lämpimät kiitokset teoksen toimituskunnalle ja kirjoittajille. Teoksen toimituskunta on hyvin lyhyellä toimitusajalla onnistunut kokoamaan asiantuntevan kirjoittajakunnan, joka omasta puolestaan on hyvin huolehtinut kireässä aikataulutavoitteessa pysymisestä. Lopputuloksena on syntynyt viimeaikaisia tutkimussuuntauksia ja tutkimuslöydöksiä esiin nostava, toivottavasti paljon keskustelua ja uutta tutkimusta synnyttävä hyvä kokonaisuus. Professori Hannu Niemi (Helsingin yliopisto), Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka -ohjelman ohjausryhmän puheenjohtaja. METROPOLIALUEEN TALOUS 11

14 12 METROPOLIALUEEN TALOUS

15 ALKUSANAT Suomessa tehdään varsin paljon tutkimusta kaupunkitalouteen kytkeytyvistä teemoista, muun muassa alueiden kilpailukyvystä ja kasvusta, yritystoiminnan alueellisista eroista, alueellisista työmarkkinoista, väestöstä ja muuttoliikkeestä, kiinteistömarkkinoista, asuntomarkkinoista, liikenteestä, maankäytöstä, ympäristötaloudesta, sekä kuntien taloudesta ja palvelutuotannosta. Näitä tutkimuksia tehdään yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa ja asiantuntijayrityksissä osana taloustieteen erikoisalojen tutkimusta, erityisenä näkökulmana alueellinen sijainti ja siihen liittyvä kaupunkiulottuvuus. Kaupunkitalouden tutkimukselle ei kuitenkaan ole Suomessa kehittynyt vakiintunutta yhteistä foorumia esimerkiksi kaupunkitaloudelle nimetyn julkaisusarjan, aikakausikirjan tai säännöllisen seminaaritoiminnan muodossa. Kaupunkitutkimus- ja metropolipolitiikka -ohjelman panostus ja aktiivisuus viimeaikaisen kaupunkitaloudellisen tutkimuksen julkaisemiseksi monipuolisista artikkeleista koostuvan kirjan muodossa täyttää osaltaan tätä aukkoa ja kytkee eri aihepiirien tutkimuksia toisiinsa. Esitämme kirjan toimittajien ja kaikkien kirjoittajien puolesta lämpimät kiitokset Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka -ohjelmalle tämän kirjan rahoittamisesta ja julkaisemisesta sekä hyvästä yhteistyöstä hankkeen ohjausryhmän kanssa kirjan laadinta- ja julkaisuprosessin kaikissa vaiheissa. Metropolialueen talous -kirjan toimittajat Heikki A. Loikkanen, Seppo Laakso, Ilkka Susiluoto VASTUU ARTIKKELEISTA Kunkin artikkelin sisällöstä ja siinä esitetyistä näkemyksistä vastaa artikkelin kirjoittaja (tai kirjoittajat). Artikkeleissa esitetyt näkemykset eivät edusta kirjoittajien työnantajien tai Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka -ohjelman kantaa. KIITOKSET Tämän kirjan myötä me artikkelien laadintaan osallistuneet kollegat välitämme lämpimät kiitokset Heikki A. Loikkaselle hänen pitkästä urastaan kaupunkitaloudellisen tutkimuksen suomalaisena edelläkävijänä. Suomen ensimmäisenä erityisesti kaupunkitaloustieteen alalle nimettynä professorina Heikki on vaikuttanut merkittävästi lukuisiin opiskelija- ja tutkijapolviin. Hän on uransa aikana jättänyt lähtemättömän jäljen monipuolisena tutkijana, innostavana yliopisto-opettajana, kannustavana tutkimusohjaajana, värikkäänä esitelmöitsijänä ja kärkevänä julkisena keskustelijana sekä METROPOLIALUEEN TALOUS 13

16 erityisesti lukuisten pallopelien vannoutuneena harrastajana. Ennen eläkkeelle siirtymistään kesäkuun 2012 alusta lukien Heikki on tehnyt kaupunkitalouden tutkimusta viiden eri vuosikymmenen ajalla. Toivomme aktiivisen uran jatkuvan vielä pitkään. Metropolialueen talous -kirjan kirjoittajakollegat 14 METROPOLIALUEEN TALOUS

17 Luku 1: Johdanto Heikki A. Loikkanen, Seppo Laakso, Ilkka Susiluoto Maailman tuotannon arvosta puolet tuotetaan alueilla, jotka kattavat vain 1,5 % maailman maapinta-alasta. Helsingin seudun metropolialue (Uusimaa, Kanta-Häme, Päijät-Häme), jossa asuu 36 % maan väestöstä, tuottaa 44 % maan arvonlisäyksestä. Pääkaupunkiseudulla, jonka osuus Suomen maapinta-alasta on 0,25 % ja väestöstä 19 %, syntyy valtakunnan arvonlisäyksestä 30 %. Väestön ja taloudellisen toiminnan keskittyminen jatkuu sekä maailmanlaajuisesti että Suomessa, joka on edelleen yksi kehittyneiden maiden harvimmin asuttuja ja vähiten kaupungistuneita maita. YK:n ennusteen mukaan maailman kaupunkiväestön osuus nousee nykyisestä puolesta 60 %:iin vuoteen 2030 mennessä. Myös Suomessa kaupungistumisen ennakoidaan jatkuvan, mutta hitaammalla tahdilla kuin aikaisempina vuosikymmeninä: Tilastokeskuksen (2007) ennusteen mukaan kaupunkimaisten kuntien väestöosuus nousee 68 %:sta (2010) 70 %:iin vuoteen 2030 mennessä. Keskittyminen liittyy kiinteästi taloudelliseen kehitykseen. Kaikki nykyiset rikkaat maat ovat historian kuluessa käyneet läpi muutoksen alkutuotantovaltaisesta teollistuneeksi ja edelleen palveluvaltaiseksi yhteiskunnaksi. Prosessin kuluessa kunkin maan tulotaso on noussut, tuotanto on keskittynyt ja aluerakenne on kaupungistunut. Suomessa kaupungistuminen lähti liikkeelle suhteellisen myöhään, mutta käynnistyttyään se on edennyt nopeasti. Maailmanpankin julkaisema tutkimus (Maailmanpankki 2009) tiivistää aluekehityksen muutosvoimat kolmeksi ulottuvuudeksi: tiheys (Density), etäisyys (Distance) ja jako (Division). Tiheydestä seuraavat edut johtavat taloudellisten toimintojen sijoittumiseen lähelle toisiaan, jolloin tavaroiden ja palveluiden vaihto on mahdollisimman helppoa ja taloudellista. Tiheyden avulla saavutetaan kasautumisen etuja, jotka kasvattavat tuottavuutta, ja jotka liittyvät panosmarkkinoiden toimivuuteen, työnjaon syvenemiseen sekä innovaatioiden ja tiedon leviämiseen toimijoiden välillä. Saavutettavuus (etäisyyden käänteisilmiö) on edellytys tavaroiden, palveluiden ja työvoiman liikkumiselle alueiden välillä, mikä puolestaan on edellytys alueiden väliselle kaupalle ja erikoistumiselle, työntekijöiden liikkumiselle asuin- ja työpaikkojen välillä sekä ihmisten muuttamiselle. Jaot erottavat maita ja alueita toisistaan, estävät tavaroiden ja palvelusten sekä tuotannontekijöiden sekä innovaatioiden liikkeitä. Rajoilla on selvin merkitys kansainvälisessä yhteydessä, mutta myös paikallistasolla esiintyy erilaisia raja-aitoja sekä eriyttäviä ja eristäviä mekanismeja. Keskittymisen ja kaupungistumisen ajurit ovat nykyisin jossain määrin erilaisia kuin vaikkapa 50 vuotta sitten, jolloin teollisuus kasvoi ja maalta kaupunkeihin muutto oli Suomessa vilkkaimmillaan. Viimeksi kuluneen 20 vuoden Euroopan talouden integroitumisen, yritysten kansainvälistymisen ja ihmisten liikkuvuuden lisääntymi- METROPOLIALUEEN TALOUS 15

18 sen myötä Helsinki on kasvanut ja laajentunut kansallisvaltion pääkaupungista metropolialueeksi ja samalla tullut osaksi Euroopan suurkaupunkien verkostoa. Tämän myötä se on tiiviisti mukana kansainvälisessä taloudellisessa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, kuten myös alueiden välisessä kilpailussa. Menestyvimpien kaupunkien vetovoima perustuu niiden kykyyn luoda ja kasvattaa osaamispääomaa, joka ei synny pelkästään investoimalla fyysiseen pääomaan, jota tosin sitäkin edelleen tarvitaan. Monipuoliset kommunikaatiomahdollisuudet ovat nousseet tärkeäksi saavutettavuuden osatekijäksi liikenneyhteyksien rinnalle. Vieraskielisen väestön kasvu on lisännyt kansainvälistä vuorovaikutusta, mutta samalla lisännyt asukkaiden eriytymistä maantieteellisesti, kulttuurisesti ja myös taloudellisesti. Samalla kun metropolialue on kasvanut, se on hajautunut verkostomaiseksi alueeksi, jossa on vahvan pääkeskuksen lisäksi kymmeniä erikokoisia seutu-, kunta- ja paikalliskeskuksia, joita liikennejärjestelmä kytkee toisiinsa. Kulkutaudit, saasteet ja tulipalot eivät enää ole kehittyneiden maiden suurkaupunkien päällimmäisiä ongelmia kuten edellisinä vuosisatoina. Sen sijaan mm. liikenteen ruuhkautuminen, maankäytön kitkat, asumisen kalleus ja paikallisten palveluiden tuottamisen ongelmat ovat edelleen ajankohtaisia teemoja. Kaupunkikehityksen paradoksikaan ei ole hävinnyt minnekään: urbaanien ongelmien ratkominen maankäyttö- ja liikennepolitiikan, ympäristöpolitiikan ja sosiaalipolitiikan keinoin lisää onnistuessaan kaupunkien vetovoimaa ja kasvattaa niiden väestöä, mutta samalla lisää kasvusta aiheutuvia sekä uusia että vanhoja ongelmia. Kuitenkin kehittyneiden maiden suurkaupunkien historia osoittaa, että kaupungit ovat pystyneet aikojen kuluessa ratkomaan kasautumisesta ja kasvusta aiheutuvia ongelmia. Tämän hetken tunnetuimpiin kaupunkitaloustieteilijöihin lukeutuva Edvard Glaeser esittää kirjassaan Triumph of the City (Glaeser 2011), että kaupunki on ihmiskunnan suurin keksintö, joka on tehnyt meistä rikkaampia, viisaampia, vihreämpiä, terveempiä ja onnellisempia: Our culture, our prosperity, and our freedom are ultimately a product of people living, working, and thinking together, all of which can only happen in our cities. Kirjan tavoite ja sisältö Lähes kaikki kaupunki- ja aluekehityksen merkittävät ilmiöt ja muutokset kytkeytyvät tavalla tai toisella sijaintiin ja talouteen. Tämän kirjan tavoitteena on nostaa esiin ajankohtaisia teemoja kasvusta, maankäytöstä, työ- ja asuntomarkkinoista, kotitalouksista, kuntien palveluista ja taloudesta sekä metropolien tulevista muutosvoimista, Helsingin metropolialueen näkökulmaa painottaen. Kirja on jaettu kuuteen osaan, joihin sisältyvissä artikkeleissa esitellään sekä ilmiöiden teoreettista viitekehystä ja empiiristä tutkimustietoa että politiikkakysymyksiä. Osan I aiheena on osaaminen ja verkostoituminen metropolin kasvun lähteenä. Erikoistuminen ja verkostoituminen ovat Seppo Laakson mukaan alue- ja kaupunkikehityksen keskeisiä ilmiöitä. Kaupunkiverkostot koostuvat erikokoisista ja omiin vahvuuksiinsa nojautuvista kaupunkialueista. Hannu Piekkola ja Ilkka Susiluoto kuvaavat kaupunkialueiden kasvua ja sen perusmekanismeja sekä nostavat esiin osaamisen ja 16 METROPOLIALUEEN TALOUS

19 muun aineettoman pääoman avainroolin nykyaikaisessa taloudessa. Yritystoiminnan klusteroitumista erityisesti osaamisvetoisilla aloilla kuvataan Raine Hermansin, Martti Kulvikin ja Pekka Ylä-Anttilan artikkelissa, jossa esitellään tapaustutkimus paljon odotuksia herättäneen bioteollisuuden kehityksestä Suomessa. Osa II käsittelee kaupunkialueen maankäyttöä. Henrik Lönnqvist ja Seppo Laakso esittelevät kaupunkialueen maankäytön perusmallin sekä kasvun, hajautumisen ja alueellisen eriytymisen ilmenemistä asumisessa ja yritystoiminnassa. Paavo Moilanen kuvaa metropolialueen liikennejärjestelmän piirteitä ja muutoksia sekä osoittaa liikennejärjestelmän ja maankäytön olevan kiinteässä riippuvuudessa keskenään. Paavo Moilanen ja Seppo Laakso hakevat vastausta kysymykseen, miksi ja miten maankäyttöä ohjataan yhteiskunnan toimesta sekä osoittavat nykyaikaisen maankäytön ohjauksen ongelmia ja kipupisteitä. Osa III ottaa tarkasteluun kotitaloudet suurkaupunkialueella. Pekka Vuori ja Satu Nivalainen kuvaavat Helsingin seudun väestökehityksen pitkä ajan trendejä ja nykyistä väestörakennetta sekä esittävät uusia tutkimustuloksia Helsingin seudun muuttoliikkeestä ja sen vaikutuksista. Heikki A. Loikkanen ja Marja Riihelä esittelevät vertailevia tuloksia Helsingin ja muun pääkaupunkiseudun tulotasosta ja kulutusrakenteesta. He tarkastelevat myös pääkaupunkiseudun sisäisiä tuloeroja ja pienituloisuutta. Essi Eerola, Teemu Lyytikäinen ja Tuukka Saarimaa avaavat uusia näkökulmia asuntomarkkinoihin tulkitsemalla asuntojen hintaeroja alueiden houkuttelevuuden sekä kotitalouksien preferenssien ja tulojen avulla. Petri Böckerman ja Mika Maliranta käsittelevät kaupunkialueen työmarkkinoiden dynamiikkaa työpaikkojen kokonaismäärään ja niiden vaihtuvuuteen vaikuttavien bruttovirtojen ja niiden osatekijöiden avulla. Osan IV aiheena on julkinen talous ja kaupungit. Hannu Tervo esittelee suomalaisen aluepolitiikan pitkää linjaa sekä kaupunki- ja metropolipolitiikan roolia nykyisessä aluepolitiikassa. Aku Alanen esittää tuoretta tietoa valtion roolista metropolialueen taloudessa tuotannon, investointien ja työllisyyden näkökulmasta. Heikki A. Loikkanen esittelee julkistalouden perusnäkemyksiä julkisen sektorin tehtävien hoidon ja rahoituksen keskittämisestä ja hajauttamisesta, tarkastelee EU-15 maiden pääkaupunkiseutujen hallintomalleja ja eurooppalaisia metropolihallintokokemuksia. Hän arvioi myös suomalaisessa kuntareformikeskustelussa esitettyjä argumentteja. Kuntien tehtävät ja rahoitus erityisesti pohjoismaiden pääkaupunkien näkökulmasta on Antti Moision ja Lasse Oulasvirran aiheena. Pekka Valkama ja Janne Tukiainen analysoivat kaupunkien palvelutarjonnan järjestämisvaihtoehtoja erilaisine ulkoistamismenettelyineen sekä kuntien palvelutuotannon kilpailuttamisen malleja ja ongelmia. Valtion ja kuntien suhteet, kuntien tehtävien muutos sekä suurten kaupunkien talouden tila ovat Heikki Helinin aiheina. Janne Huovari esittelee laskelmia verotukseen ja valtionosuuksiin liittyvien mahdollisten muutosten vaikutuksista kuntien talouteen metropolialueen kuntien näkökulmasta. Osa V nostaa esiin metropolin tulevaisuuden avaintekijöitä. Stephen J. Bailey ja Pekka Valkama kuvaavat älykkään kaupungin viitekehyksen sekä esittelevät erilaisia innovatiivisia älykkääseen teknologiaan perustuvia ratkaisuja, jotka voivat kasvattaa kaupunkien palvelutarjonnan tuottavuutta ja parantaa palveluiden laatua. Åke E. Andersson ja David Emanuel Andersson analysoivat kaupunkia luovana ympäristönä sekä esittelevät tutkimustuloksia eri tekijöiden vaikutuksesta kaupungin luovuuteen. Lopuksi Paul Cheshire nostaa esiin maankäyttöpolitiikan ongelmat ja esittää uusia METROPOLIALUEEN TALOUS 17

20 markkinaehtoisia lähestymistapoja ja politiikkasuosituksia kasvavien suurkaupunkialueiden maankäytön haasteisiin. Osassa VI Heikki A. Loikkanen, Seppo Laakso ja Ilkka Susiluoto vetävät yhteen artikkeleiden tuloksia ja tulkintoja sekä nostavat esiin ajankohtaisia keskusteluteemoja ja johtopäätöksiä. Artikkelien näkökulmat Alun perin kirjan toimittajat tekivät sisältörungon, johon he hankkivat artikkelien kirjoittajia suomalaisista ja ulkomaisista yliopistoista sekä tutkimuslaitoksista. Tavoitteena oli kokoomateos, jossa esitetään ymmärrettävällä tavalla tutkimukseen perustuvaa tietoa, joka koskee metropolialueen taloudellista kehitystä. Tältä pohjalta kukin artikkeli on laadittu tekijän tai tekijöiden valitsemasta näkökulmasta. Osa kirjoituksista on laaja-alaisia katsauksia valittuun tutkimusteemaan, toisissa on rajatumpi empiiriseen tutkimukseen tai politiikkakysymykseen kytkeytyvä näkökulma. Jokainen kirjoittaja esittää omat tulkintansa ja johtopäätöksensä muista riippumatta. Kuitenkin kirjan artikkelit kytkeytyvät vahvasti toisiinsa ja avaavat erilaisia näkökulmia kaupunki- ja aluekehityksen ajankohtaisiin keskusteluaiheisiin. Aluekäsitteitä Helsingin seudun metropolialueella tarkoitetaan Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnista koostuvaa aluetta (OECD:n v soveltamaa aluekäsitettä noudattaen). Pääkaupunkiseutuun kuuluvat Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa. Helsingin seutu on toiminnallinen kaupunkiseutu ja yhteistyöalue, koostuen 14 kunnan alueesta, johon kuuluvat pääkaupunkiseudun kunnat ja 10 Kuuma-kuntaa (kehyskuntaa), Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Tuusula ja Vihti. Helsingin seutukunta on tilastollinen (EU:n NUTS-4 taso) alue, johon v kuuluvat Helsingin seudun 14 kunnan lisäksi 5 muuta kuntaa, Karjalohja, Karkkila, Lohja, Nummi-Pusula ja Siuntio. Uudenmaan maakuntaan kuuluu v yhteensä 28 kuntaa. Aikaisemmat Uusimaa ja Itä-Uusimaa yhdistettiin nykyiseksi Uudenmaan maakunnaksi alkaen. Kirjan artikkeleissa käytettään kuhunkin asiayhteyteen parhaiten sopivia aluejakoja, jotka eivät ole kaikilta osin yhdenmukaisia. 18 METROPOLIALUEEN TALOUS

21 OSA I: KAUPUNGISTUMINEN JA KAUPUNKIEN VERKOSTOT

22 20 METROPOLIALUEEN TALOUS

23 Luku 2: Kaupunkien erikoistuminen ja kaupunkien verkostot Seppo Laakso Tämän artikkelin lähtökohtana ovat kaupunkikehityksen perusvoimat, jotka johtavat kaupunkialueiden erikoistumiseen ja verkostoitumiseen. Empiiriset tulokset yritysten sijoittumista ja toimialojen muutoksesta tekevät ymmärrettäväksi Suomessa viime vuosikymmeninä tapahtunutta aluerakenteen muutosta. Kaupunkialueiden verkostoitumista Suomessa ja Euroopassa kuvataan kaupunkien/alueiden kokojakaumalla ja sen muutoksella. Aluekehityksen kolme ulottuvuutta Maailmanpankin (The World Bank 2009) julkaisema tutkimus Reshaping Economic Geography kiteyttää aluekehityksen muutosvoimat kolmeksi D:ksi: 3 D = Tiheys (Density), Etäisyys (Distance), Jako/Rajat (Division). Tiheydellä viitataan taloudellisen toiminnan alueelliseen keskittymiseen ja kasautumiseen suurille kaupunkialueille. Keskittymisen perusta on se, että erilaiset taloudelliset toiminnat sijaitsevat lähellä toisiaan, jolloin sekä kasautumiseen liittyvien etujen hyödyntäminen tuotannossa että tavaroiden ja palveluiden vaihto on mahdollisimman helppoa ja taloudellista. Kasautumisen ja taloudellisen tehokkuuden sekä kasvun välistä yhteyttä käsitellään tarkemmin luvussa 3 (Susiluoto & Piekkola). Etäisyys voidaan tulkita saavutettavuudeksi, jolla tarkoitetaan liikenne- ja kommunikaatioetäisyyttä tietystä paikasta niihin paikkoihin, joihin taloudellinen toiminta on keskittynyt. Saavutettavuus on edellytys tavaroiden, palveluiden ja ihmisten liikkumiselle alueiden välillä, mikä puolestaan on edellytys alueiden väliselle kaupalle ja erikoistumiselle, työntekijöiden liikkumiselle asuinpaikan ja työpaikan välillä sekä ihmisten muuttamiselle. Jaolla/rajoilla tarkoitetaan tekijöitä, jotka erottavat maita, alueita tai väestöryhmiä toisistaan. Ne estävät tavaroiden, palveluiden, tuotannontekijöiden ja innovaatioiden liikkeitä sekä rajoittavat ihmisten välistä vuorovaikutusta. Vuorovaikutusta rajoittavia jakoja/rajoja voi olla myös maan sisällä alueiden välillä sekä alueiden sisällä esimerkiksi asuinalueiden tai väestöryhmien välillä. Ne voivat perustua esimerkiksi eristymistä aiheuttaviin huonoihin liikenne- tai kommunikaatioyhteyksiin tai kulttuuri- ja METROPOLIALUEEN TALOUS 21

24 kielieroihin. Kaikenlaisten rajojen madaltamisella on Maailmanpankin mukaan tärkeä rooli liikkuvuuden, kaupan ja vuorovaikutuksen lisäämisessä ja niistä aiheutuvissa tehokkuushyödyissä. Saavutettavuuden rooli aluerakenteessa Liikenteellinen saavutettavuus perustuu liikennejärjestelmään, joka mahdollistaa henkilö- ja tavaraliikenteen eri paikkojen välillä. Liikenteen infrastruktuuri koostuu väylistä (tiet, rautatiet, vesiväylät), asemista, terminaaleista ja satamista sekä liikenteen ohjausjärjestelmistä. Liikenteellistä saavutettavuutta mitataan yleensä matka-ajalla, mutta sen ohella monet liikkumisen laadulliset tekijät, kuten mukavuus, vaivattomuus, sujuvuus, joukkoliikenteen vuoro- ja paikkatarjonta sekä matka-ajan ennustettavuus ovat liikenteellisen saavutettavuuden osatekijöitä. Liikenteellisen saavutettavuuden ohella kommunikaatiosaavutettavuus on tärkeää. Se perustuu ennen kaikkea tietoliikenne- ja muihin viestintäyhteyksiin. Kommunikaatiosaavutettavuus ja liikenteellinen saavutettavuus täydentävät toisiaan, vaikka kommunikaatioyhteyksien paraneminen voi joissakin tapauksissa tarjota vaihtoehdon fyysiselle liikkumiselle. Saavutettavuus vaikuttaa kaikkiin yhteiskunnan ja kunkin alueen toimijoihin: yrityksiin, kotitalouksiin, viranomaisiin sekä muihin organisaatioihin. Liikennejärjestelmää käytetään moniin eri tarkoituksiin: liikematkoihin, myyntimatkoihin, ostosmatkoihin, palvelumatkoihin. vapaa-ajan liikkumiseen, opiskeluun liittyvään liikkumiseen, tiedon hankintaan, työmatkoihin sekä tavarankuljetukseen. Saavutettavuus ja aluekehitys liittyvät yhteen. Saavutettavuutta parantavat investoinnit alentavat henkilöiden liikkumisen ja tavarankuljetuksen kustannuksia, mikä tekee kaupankäynnin ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen aikaisempaa kannattavammaksi. Liikenne- ja kommunikaatiojärjestelmän kehittäminen lähentää alueita toisiinsa ja pienentää alueiden välisiä hintaeroja sekä maan sisällä että kansainvälisesti. Alueiden välisen saavutettavuuden paraneminen mahdollistaa alueen yrityksille potentiaalisen asiakaskunnan kasvun, mahdollisten raaka-aineiden ja välituotteiden sekä palveluiden toimittajien joukon laajenemisen sekä entistä paremmat yhteydet tutkimuksen ja tiedon lähteille. Saavutettavuuden parantuessa alueellisilla markkinoilla toimivat yritykset voivat laajentaa markkina-alueitaan entistä kauemmas, mikä lisää kilpailua, mutta samalla mahdollistaa syvemmän erikoistumisen ja tuottavuuden kasvun. Työmarkkinat laajenevat alueellisesti, mikä lisää työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaamista. Kotitalouksille parempi saavutettavuus mahdollistaa, paitsi potentiaalisten työssäkäynnin entistä laajemmalla alueella, myös erikoistuneiden tavaroiden ja palveluiden hankinnan sekä kulttuuripalvelut ja matkailun entistä laajemmalla alueella, kuten kauempana sijaitsevissa kaupungeissa, jotka tulevat liikenteellisesti lähemmäksi. Kaiken kaikkiaan saavutettavuuden paraneminen pienentää alue-eroja. Kansainvälinen saavutettavuuden paraneminen antaa yrityksille entistä paremmat mahdollisuudet tavaroiden ja palveluiden vientiin, kansainväliseen tiedonhankintaan ja verkottumiseen, tuontiin (tieto, teknologia, palvelut, tavarat), kansainvälisten pääomamarkkinoiden hyödyntämiseen ja kansainväliseen työvoimaan. Myös Euroopan Unioni on noteerannut liikenneverkon tärkeyden Euroopan tulevaisuuden kilpai- 22 METROPOLIALUEEN TALOUS

25 lukyvyn tekijänä: yksi EU:n suurimmista projekteista on Trans-European transport network (TEN-T) liikenneverkko, joka tulee muodostamaan Euroopan liikenteellisen selkärangan. Se käsittää kansallisiin verkkoihin perustuvat rautateiden, maanteiden, vesireittien, satamien ja lentoasemien verkostot ja sen on määrä olla valmis vuonna TEN-T liikenneverkossa strategisesti keskeiset suurkaupungit toimivat liikenneverkon ensisijaisina solmukohtina. Suomessa solmukohdan rooli on Helsingillä ja Turulla, Ruotsissa Tukholmalla, Göteborgilla ja Malmöllä, Tanskassa Kööpenhaminalla, Virossa Tallinnalla ja Latviassa Riikalla. (EU:n komissio 2011). Saavutettavuuden paraneminen johtaa suurten kaupunkialueiden vaikutuksen leviämisen alueelliseen laajenemiseen. Liikenneyhteyksien parantuminen suurkaupungin ja muutaman tunnin etäisyydellä sijaitsevien pienempien kaupunkien välillä esimerkiksi nopean junaliikenteen tai moottoritien ansiosta luo edellytykset lisääntyvälle taloudelliselle vuorovaikutukselle. Pienempien kaupunkien yritykset voivat laajentaa markkina-aluettaan suurkaupunkiin. Samalla ne voivat hankkia suurkaupungista mm. erikoistuneita palveluita ja tavaroita, joita pienemmissä kaupungeissa ei ole tarjolla. Lähentyminen voi johtaa myös asteittain suurkaupungin työmarkkina-alueen laajentumiseen osin pienemmät kaupungit kattavaksi. Suurkaupunkialueen ydinalueella työssäkäyville kotitalouksille asuminen on mahdollista entistä kauempana. Kotitalouksien ostos- ja vapaa-ajan matkat lisääntyvät kumpaankin suuntaan. Kokonaisuutena saavutettavuuden paraneminen vahvistaa suurkaupungin ja sen vaikutusalueella sijaitsevien pienempien kaupunkien kehittymistä keskenään taloudellisessa vuorovaikutuksessa toimivaksi alueelliseksi kaupunkiverkostoksi. Lisääntyvä taloudellinen kanssakäyminen hyödyttää lähtökohtaisesti sekä suurkaupunkia että pienempiä kaupunkeja. Toisaalta saavutettavuuden paraneminen lisää kilpailua, jonka seurauksena huonompaan saavutettavuuteen perustunut suoja kilpailua vastaan poistuu. Jotkut yritykset tai kokonaiset alueet voivat hävitä kehityksessä toisten yritysten ja alueiden voittaessa. Empiirisissä tutkimuksissa on todettu, että saavutettavuuden paraneminen ja sen aikaansaama kuljetus- ja liikkumiskustannusten aleneminen lisää kauppaa eniten lähekkäin sijaitsevien naapurimaiden ja -alueiden välillä, vaikka sen lisäksi kauppa kasvaa myös etäämmälle. Paremman saavutettavuuden ansiosta maat ja alueet käyvät enemmän ja enemmän kauppaa rakenteiltaan samankaltaisten alueiden kanssa. Tulkinta tälle ilmiölle on se, että saavutettavuuden paraneminen johtaa ensi sijassa erikoistumisen syvenemiseen ja siihen liittyvien skaalaetujen hyödyntämiseen. (The World Bank, 2009) Monikeskuksinen kaupunkiverkosto Kaupunkien verkostoitumisen lähtökohtana ovat alueiden saavutettavuus, erikoistuminen ja keskittyminen sekä näihin perustuvat alueiden välisen liikkuvuuden, kaupan ja muun vuovaikutuksen tehokkuushyödyt. Edellytyksenä alueen erikoistumiselle on, että on olemassa hyvin saavutettavissa sijainneissa toisia alueita, joille alue voi viedä tuotteitaan (tavaroita tai palveluita) ja vastaavasti tuoda niistä muita tuotteita. Erikoistumisen myötä syntyvän työnjaon sekä alueiden välisen kaupan myötä alueet ovat riippuvaisia toisistaan. Lisäksi useimmat tuotannontekijät ennen kaikkea työvoima METROPOLIALUEEN TALOUS 23

26 liikkuvat alueiden välillä. Muutokset jollain alueella esimerkiksi tuotannon määrässä, tuotantorakenteessa tai tuotantopanosten kysynnässä eivät vaikuta ainoastaan kyseisellä alueella vaan muillakin alueilla, jotka ovat sen kanssa vuorovaikutuksessa välittömästi tai välillisesti. Näiden vuorovaikutusketjujen johdosta kaupungit ja muut alueet muodostavat verkostoja paikallisesti, valtakunnallisesti sekä maailmanlaajuisesti. Kaupunkialueiden verkostomalli tarjoaa kaupunkitaloustieteellisen viitekehyksen alueiden verkottumismekanismien sekä kasvun ja kokojakauman selittämiseen. Kaupunkialueiden verkostomalli, jota on kehittänyt erityisesti Vernon Henderson (mm. Abdel-Rahman & Anas, 2004; Henderson, 1987), perustuu Alonso-Muth-Mills -tyyppisen kaupunkitaloudellisen yhden kaupungin mallin laajentamiseen kaupunkialueiden verkostoihin. Malli analysoi kaupunkialueiden erikoistumista, taloudellista tehokkuutta sekä kauppaa ja vuorovaikutusta sekä näiden tekijöiden vaikutusta kaupunkialueiden muodostaman verkoston ominaisuuksiin, kuten korkojakaumaan. Mallin avulla voidaan tutkia yritysten, kotitalouksien ja paikallishallinnon toiminnan yhtäaikaista tasapainoa sekä tasapainon ominaisuuksia. Mallin tärkein anti muodostuu kuitenkin siitä, miten eri tekijöissä tapahtuvat muutokset vaikuttavat tasapainoon. Muutostekijöitä ovat mm. yritysten tuotantoteknologian muutos, kasautumisen vaikutuksen muuttuminen yritysten tuotannossa, tiettyjen tuotteiden kysynnän muutos, kotitalouksien preferenssien muutos ym. Mallin yksi perustulos koskee yksittäisen kaupunkialueen optimikokoa väestömäärän suhteen. Teoriassa kaupunkialueen optimaalinen koko määräytyy sillä perusteella, että lisäkasvu ei enää lisää asukkaiden hyvinvointia, toisin sanoen optimikoossa lisäkasvun haitat ovat yhtä suuret kuin lisäkasvun hyödyt. Tulosta voidaan pitää itsestäänselvyytenä, mutta se on hyödyllinen apuväline em. vaikutusanalyyseissä. Kasautumisen hyödyt kohdistuvat ensi sijassa tuotantoon. Toisaalta keskittymisen etuja on myös kotitalouksien kannalta kulutuksessa. Yleisesti kaupunkiverkostomalleissa oletetaan, että kasautumiseen pätee aleneva rajahyöty, toisin sanoen mitä suurempi kaupunkialue on, sitä vähemmän lisäkasvu tehostaa tuotantoa, koska kasautumisen haitat (ruuhkautuminen, maan hinnan nousu ym.) eliminoivat hyötyjä. Kaupunkialueen verkostomallista voidaan johtaa mm. seuraavia tuloksia: Mitä loivemmin kasautumisen rajahyöty alenee, sitä suurempi on kaupunkialueen optimikoko. Kasautumishyödyn merkitys vaihtelee toimialoittain ja muuttuu ajan kuluessa. Suurimmille kaupunkialueille keskittyvät ne toimialat, joissa kasautumisen rajahyöty kasvaa eniten. Edelleen, jos taloudessa yleisesti kasautumisintensiivisten toimialojen osuus kasvaa, se johtaa suurimpien kaupunkialueiden kasvuun muita nopeammin ja kaupunkialueiden kokohajonnan suurenemiseen. Vastaavasti jos kasautumisintensiivisten toimialojen osuus supistuu, se johtaa pienempien kaupunkialueiden osuuden kasvuun suurempien kustannuksella. Kotitalouksien preferenssit vaikuttavat myös kaupunkialueen maantieteelliseen laajuuteen. Mitä enemmän kotitaloudet arvostavat väljää asumista (paljon maata asuntoyksikköjä kohti), sitä laajemmaksi kaupunkialueet kasvavat ja vastaavasti sitä korkeammaksi nousevat kotitalouksien liikkumiskustannukset. Tämä rajoittaa kaupunkialueen optimikokoa ja johtaa pienempien kaupunkialueiden preferointiin. Paikallishallinnon investointien ja palvelutuotannon tehokkuus voi myös riippua kaupunkialueen koosta ja tämä riippuvuus vaikuttaa optimikokoon. Jos paikallishallinnon toiminnan tehokkuus kasvaa kaupunkialueen koon kasvaessa (kasautumis- 24 METROPOLIALUEEN TALOUS

27 hyöty), asukkaat saavat enemmän tai parempia palveluita verojensa vastineeksi. Tämä johtaa edelleen kaupunkialueen optimikoon kasvuun. Vastaavasti jos vaikutussuhde on päinvastainen, kaupunkialueen optimikoko on pienempi. Yritystoiminnan sijoittuminen ja kaupunkiverkosto Yritystoiminnan sijoittumisteorioiden mukaisesti toimialat poikkeavat huomattavasti yritysten sijoittumislogiikan suhteen. Alueelliseen erikoistumiseen ja yritystoiminnan alueelliseen keskittymiseen liittyy eri toimialojen taipumukseen keskittyä kaupunkialueille tai erityisesti suurimmille kaupunkialueille. Tämä näkökulma liittää yritystoiminnan edellisessä luvussa käsiteltyihin kasautumisen etuihin. Daniel Graham (2007) estimoi toimialakohtaisia tuottavuusjoustoja agglomeraation suhteen. Tulokset kuvaavat, kuinka paljon tuottavuus nousee, kun saavutettavuus suureen keskittymään paranee tai keskittymä kasvaa. Taulukossa 1 on esitetty Grahamin tulosten mukaisia tuottavuusjoustoja 1. Tulosten mukaan palvelualat ovat yleisesti keskittymähakuisempia kuin jalostusalat. Korkeimmat joustot ovat rahoitus- ja vakuutustoiminnassa, liike-elämän palveluissa, kuljetuksessa ja tietoliikenteessä sekä kiinteistöpalveluissa. Jonkin verran alemmat joustot on kaupassa sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnassa. Selvästi näitä alempia ovat joustot teollisuudessa, rakentamisessa sekä informaatioteknologiassa. Viimeksi mainittua voi pitää yllättävänä, mutta tulos perustunee kyseisen toimialan kokoonpanotoiminnan ja vastaavien toimintojen sijoittumiseen. Taulukko 1. Agglomeraation vaikutus tuottavuuteen eri toimialoilla (Lähde: Graham 2007) Toimiala Jousto Kaikki toimialat 0,12 Rakentaminen 0,07 Teollisuus 0,08 Informaatioteknologia 0,08 Kauppa & MaRa 0,15 Kiinteistöpalvelut 0,19 Kuljetus & tietoliikenne 0,22 Liike-elämän palvelut 0,22 Rahoitus & vakuutus 0,24 Palvelusektori yhteensä 0,19 Yritystoiminnan keskittymähakuisuutta analysoidaan seuraavassa tarkastelemalla Suomen seitsemän keskusalueen osuutta eri toimialojen koko maan työllisyydestä vuosina 2008 ja 1988 (kuvio 1). Keskusalueiden osuus koko maan työllisyydestä oli 53 1 Tulosten tulkinta: esim. jos keskittymän koko kaksinkertaistuu (tai saavutettavuus suureen keskukseen paranee kaksinkertaiseksi), vaikutus tuottavuuteen on rakentamisessa 7 % ja rahoitus- & vakuutusalalla 24 %. METROPOLIALUEEN TALOUS 25

28 % vuonna 2008, vastaava väestöosuus oli 50 %. Voimakkaimmin keskusalueille keskittyneet toimialat ovat liike-elämän palvelut ja rahoitustoiminta, joissa keskusalueiden osuus on yli 70 %. Nämä toimialat nousivat myös Grahamin tutkimuksessa voimakkaimmin keskittymähakuisiksi. Keskimääräistä selvästi enemmän keskusalueille ovat keskittyneet myös kauppa, kotitalouspalvelut, liikenne sekä majoitus- ja ravitsemistoiminta. Maatalouden osuus keskusalueilla on luonnollisesti alhainen, mutta sen lisäksi metsäteollisuuden osuus on pieni. Myös muut teollisuusalat ovat keskimääräistä selvästi vähemmän edustettuina. Lähellä keskiarvoa ovat koulutus, rakentaminen, terveys- ja sosiaalipalvelut ja julkinen hallinto. Kuvion tulos Suomesta tukee erittäin hyvin Grahamin tuloksia eniten ja vähiten agglomeraatiohakuisista toimialoista. Kuviosta 1 näkyy myös suurille kaupunkialueille keskittymisen muutos eri toimialoilla vuodesta 1988 vuoteen Kokonaisuudessaan keskusalueiden osuus koko maan työllisyydestä on kasvanut 20 vuodessa 6 %-yksiköllä, 47 %:sta 53 %:iin. Useimmilla aloilla keskusalueiden osuus on kasvanut. Suurimpia siirtymiä (6-10 %-yksikköä) keskittyneempään suuntaan on tapahtunut liikenteessä (ml. tietoliikenne), rahoitustoiminnassa sekä koulutuksessa. Sen sijaan elintarviketeollisuudessa ja metalliteollisuudessa keskusalueiden osuus koko maasta on supistunut. Kuvio 1. Suurten kaupunkiseutujen osuus toimialojen työllisyydestä v ja 2008 (Tietojen lähde: Tilastokeskus, aluetalouden tilinpito; toimialaluokitus tol-2002) Liike-elämän palvelut Rahoitustoiminta Tukku- ja vähittäiskauppa Muut kotitalouspalvelut Liikenne Majoitus- ja ravitsemistoiminta Koulutus Kaikki toimialat Rakentaminen Terveys- ja sosiaalipalvelut Julkinen hallinto Elintarvikkeiden valmistus Metalliteollisuus Muu teollisuus Metsäteollisuus Maatalous Osuus % METROPOLIALUEEN TALOUS

29 Edellä liike-elämän palvelut ja rahoitustoiminta nousevat esiin keskittymähakuisimpina toimialoina. Kuviossa 2 liike-elämän palveluiden ja rahoitustoiminnan työpaikkaosuus esitetään yhdessä seutukunnan koon (työpaikat) kanssa. Kuvio havainnollistaa liike-elämän palveluiden ja rahoituksen työllisyysosuuden sekä kaupunkialueen koon välistä erittäin vahvaa korrelaatiota, mikä vahvistaa kyseisten alojen voimakkaan keskittymähakuisuuden. (Laakso & Moilanen, 2011). Kuvio 2. Liike-elämän palveluiden ja rahoitustoiminnan yhteenlaskettu työpaikkaosuus ja seutukunnan työpaikkamäärä 2008 (Tietojen lähde: Tilastokeskus, aluetalouden tilinpito, toimialaluokitus tol-2002; mukana yli työllisen seutukunnat; Helsingin seutu ei sisälly kuvioon) Osuus % työpaikkaa METROPOLIALUEEN TALOUS 27

30 Toimialojen muutos ja aluerakenne Suomessa on tapahtunut merkittävä toimialarakenteen muutos työllisyyden suhteen kuluneiden 20 vuoden aikana, johon ajanjaksoon sisältyy mm luvun alun lama, jonka aikaansaamasta työllisyyden laskusta palautuminen lamaa edeltäneelle tasolle kesti vuoteen 2007 asti. Koko jakson aikana koko maan kaikkien toimialojen työllisyys on kasvanut vain 2 % (kuvio 3). Liike-elämän palvelut ovat muutoksessa omassa luokassaan, työllisyys on kasvanut 113 %. Muita merkittävästi kasvaneita aloja ovat kotitalouspalvelut (39 %), koulutus (23 %), terveys- ja sosiaalipalvelut (19 %), metalliteollisuus ainoana teollisuusalana (17 %) sekä majoitus- ja ravitsemisala (11 %). Supistuvia aloja ovat olleet maatalous (-52 %), metsätalous, elintarviketeollisuus, metsäteollisuus ja muu teollisuus ( %) sekä rahoitustoiminta ainoana palvelualana (-39 %). Julkinen hallinto, kauppa, rakentaminen ja liikenne ovat pysyneet suunnilleen samalla tasolla kuin 20 vuotta aikaisemmin. Liike-elämän palveluiden voimakkaasta kasvusta osa selittyy erilaisten yritystoiminnan tukipalveluiden ulkoistumiseen teollisuuden ja muiden alojen yritysten sisältä palveluyritysten tuottamaksi palveluksi. Taloushallinnon, markkinoinnin, tiedotuksen, suunnittelun, tutkimuksen ja kehittämistoiminnan tehtäviä on siirtynyt yritysten hallinto- ja muista tukiyksiköistä niihin erikoistuneisiin liike-elämän palveluiden yrityksiin. Usein samalla toiminnan luonne on muuttunut ja tukipalveluiden fyysinen yhteys tuotantotoimintaan on väljentynyt tai kadonnut kokonaan. Tyypillisesti tukipalvelut ovat siirtyneet suuriin kaupunkeihin, mutta tuotanto on jäänyt alkuperäiselle teollisuuspaikkakunnalle. Tämän siirtymän lisäksi liike-elämän palveluiden työllisyys on kasvanut siitä syystä, että erilaisten palveluiden osuus sekä teollisuustuotteiden että perinteisten palvelutuotteiden arvonlisäysprosessissa on kasvanut, kun suunnittelun, tuotekehityksen, designin ja markkinoinnin merkitys on korostunut. Edellä kaupunkialueiden verkostomallin keskeinen tulos oli, että jos kasautumisintensiivisten toimialojen osuus kasvaa, se johtaa suurimpien kaupunkialueiden kasvuun muita nopeammin ja kaupunkialueiden kokoerojen suurenemiseen. Kuvion 3 mukaan kasautumisintensiivisimmistä toimialoista erityisesti liike-elämän palveluiden työpaikkaosuus on kasvanut voimakkaasti vuodesta 1988 vuoteen Kuviosta 4 näkyy vahva yhteys kasautumisintensiivisimpien toimialojen (liike-elämän palvelut ja rahoitus) työpaikkaosuuden sekä alueen työpaikkakasvun välillä. Alueet joiden toimialarakenne oli painottunut kasautumisintensiivisiin aloihin vuonna 1988, kasvoivat työpaikkojen suhteen nopeimmin ja vastaavasti alueet, joissa näiden alojen osuus oli alhainen, kasvoivat keskimäärin hitaammin, joskin alueiden välinen hajonta on erittäin suuri alhaisen osuuden joukossa. (Laakso & Moilanen, 2011). 28 METROPOLIALUEEN TALOUS

31 Kuvio 3. Työllisyyden muutos (%) toimialoittain koko maassa v (Tietojen lähde: Tilastokeskus, aluetalouden tilinpito, toimialaluokitus tol-2002) Liike-elämän palvelut Muut kotitalouspalvelut Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Metalliteollisuus Majoitus- ja ravitsemistoiminta Julkinen hallinto Kaikki toimialat Tukku- ja vähittäiskauppa Rakentaminen Liikenne Metsäteollisuus Muu teollisuus Elintarvikkeiden valmistus metsätalous Rahoitustoiminta Maatalous Muutos % METROPOLIALUEEN TALOUS 29

32 Kuvio 4. Liike-elämän palveluiden ja rahoituksen yhteenlaskettu työpaikkaosuus 1988 ja seutukunnan työpaikkojen muutos (%) (Tietojen lähde: Tilastokeskus, aluetalouden tilinpito, toimialaluokitus tol-2002; mukana yli työllisen seutukunnat) Osuus % v Muutos % Kaupunkien verkosto ja sen muutos Suomen aluekehitys 1950-luvulta alkaen havainnollistuu kuviossa 6, jossa Suomen alueet on jaettu kolmeen ryhmään: keskusalueet, joihin kuuluvat Helsingin, Tampereen, Turun, Oulun, Jyväskylän, Kuopion ja Lahden seudut muut kaupunkiseudut maaseutumaiset alueet. Väestökehitys on eriytynyt voimakkaasti alueryhmien välillä. Keskusalueet, joiden osuus maan väestöstä on puolet vuonna 2011, ovat kasvaneet jatkuvasti ja niiden vä- 30 METROPOLIALUEEN TALOUS

33 estö on lisääntynyt 2,4-kertaiseksi vuodesta 1951 vuoteen Keskusalueiden väestökehitystä on leimannut vakaa kasvutrendi vuosikymmenien ajan eikä kasvu ole hidastunut 2000-luvullakaan. Muut kaupunkialueet muodostavat heterogeenisen ryhmän, johon kuuluu maakuntakeskuksia ja seutukaupunkeja. Muiden kaupunkialueiden väestö on pysynyt kokonaisuutena suunnilleen samalla tasolla 1990-luvun alusta asti. Sitä ennen väestö kasvoi näille alueille keskittyneen teollisuuden työpaikkojen kasvun myötä, mutta 1980-luvulla kasvu alkoi hidastua samalla, kun teollisuuden työllisyys kääntyi valtakunnallisesti laskuun. Vuodesta 1951 alueryhmän väestö on kasvanut kolmanneksella. Maaseutumaisten alueiden (muut alueet kuin kaupunkialueet) väestö on vähentynyt 1950-luvun puolivälistä alkaen. Väheneminen ei kuitenkaan ole ollut tasaista, vaan lasku hidastui huomattavasti 1970-luvulla, mutta kiihtyi uudelleen 1990-luvulla ja lasku on jatkunut 2000-luvulla. Maaseutumaisten alueiden väestö on vähentynyt kolmanneksella vuodesta 1951 vuoteen Viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana maaseutumaisten alueiden väestön väheneminen on perustunut ennen kaikkea luonnolliseen vähenemiseen (kuolleiden enemmyys) väestön ikääntymisen vuoksi. Sen sijaan muuttotappion merkitys on pienentynyt. Kuvio 5. Väestökehitys aluetyypeittäin (Tietojen lähde: Tilastokeskus, väestötilasto) Miljoonaa asukasta Keskusalueet Maaseutualueet Muut kaupunkialueet METROPOLIALUEEN TALOUS 31