Pertti Ruha A Rightless Father

Transkriptio

1 Pertti Ruha A Rightless Father A FATHERLESS CHILD

2 ISBN copyright Pertti Ruha, Phone Kirja kerrallaan, Helsinki 2004

3 To my child To my own daughter And other children who have lost their fathers thanks to the acts of the authorities

4 Ecce homo

5 Part I: Events...11 The Year The Acquaintance...11 The Year The Birth...12 My Statement of Paternity...14 The Year The First Agreement on Child Access, Made in the Social Centre. 15 Vuosi Lapsi luokseni?...18 Vuosi Toinen tapaamissopimus sosiaalivirastossa...19 Ensimmäinen hakemukseni käräjäoikeudelle...20 Lastenvalvojan virkavirhe...21 Riihimäen käräjäoikeus, Terttu Arajärvi...22 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle...25 Vuosi

6 Äidin asunnolla...26 Vaasaan muutto...26 Vuosi Vaikeuksia...27 Toinen hakemukseni käräjäoikeudelle...29 Lastenpsykiatri Esko Varilo...29 Väliaikaismääräys lapsen tapaamisista...30 Rikostutkintapyyntö lääkärinlausunnosta...31 Uusi sosiaalinen selvitys...32 Tapaamiset Vaasan turvakodissa...33 Vuosi Ennen oikeuden pääkäsittelyä...34 Pääkäsittely käräjillä...35 Kouvolan hovioikeudessa...37 Vaasan sosiaalilautakunnan lausunnosta...38 Hallinnollinen kantelu vaasalaisista...38 Varilon lausunnon oikeusvaikutuksia...40 Turvakotitapailut jatkuivat...42 Rikostutkintapyyntö Vaasan sosiaalilautakunnasta...43 Vuosi Kolmas hakemukseni käräjäoikeudelle...44 Vielä jaksamiani tapaamisia Vaasan turvakodissa...45 Riihimäen sosiaalivirasto luopui...46

7 Rikosjuttu Esko Variloa vastaan vanheni...48 Oikeusmurhaa Vaasassa...49 Vuosi Ministeri Johannes Koskinen ja Pia-Liisa Heiliö...51 Jaana Viinamäki...53 Vaasan hovioikeudessa...54 Viimeiseksi aikomani lapseni tapaaminen...56 Vuosi Viimeiset hallintokantelut, aina yhtä turhat...56 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen...59 Neljäs hakemukseni käräjäoikeuteen...59 Vuosi Vahingonkorvauskanne...60 Vuosi Luopuminen...61 Vuosi Isä ja lapsi, toisilleen muukalaiset...63 II Osa, pohdinta...64 Vanhemmuus ihmisoikeutena...64 Isän oikeudettomuudesta lapsen isättömyys...67 Häviäjät...68

8 Voittajat...73 Vastuulliset...73 Lapsioikeus kansantaloudessa - voi veronmaksajaa!...77 Kootut loppusanani...80 Henkilöhakemisto...86 Julkiset oikeusasiakirjat...88 Muita oikeudellisia asiakirjoja...88 Kirjoittamani ihmisoikeusvalitukset...90 Prologue I have lost my child and parenthood against my will. It is known, that two of three non-custodial parents see their children too little, not at all or merely a few times a year. Are these parents so heartless they do not care to meet their children? Single parents and their associations claim that single parents do allow the children and the other parents to have contacts with each others, but the real problem is that these others do not want to see their offspring! One answer may be found in this very personal true description of how different authorities annihilated the family relation between the father and the child. The main motive in their policy seems to be assuring they will keep their jobs. I have not fabricated anything; I have lived all this through. The persons are real, I do not use nick names. I also present the relevant public documents with their record numberings at the end of the book. In advance I want to thank everyone who is to read my book. Feel free to

9 make a contact with me. Pertti Ruha Part I: Events The Year 1991 The Acquaintance I met the mother of my child in a dance restaurant on the March 9. Our slightly quarrelsome acquaintance began. She revealed suddenly at one intimate moment of June that she had never taken pills. Before this, she wanted to make sure I shall not get mad at her, if she confessed something to me. I would stay calm, I convinced. I had made up my mind: if this woman becomes pregnant, it is all right then! I was 33 already. In August she slammed at me that she has never claimed having taken pills. As early as in the autumn we both were ready to let the other one go. Nonetheless, the mother of my child had sensed that she may be pregnant. She took the pregnancy test on the 14 th October and heard of the result next day. I was invited by her to Helsinki to hear of it. She was in her 8 th month and was not able to hide her happiness. She began to snoop my ultimate intents in this relationship; she forced me to vow that I shall not now hit the road leaving her alone with the baby. That is, I should commit myself to a lifetime union with her at this early stage, for by no means she wanted to end up as a single

10 mother. Instead, she was prepared to get rid of the foetus to avoid such a fate. The very problem was that abortions are not granted on pregnancies after a set time limit. My decision to stay with her had to be made instantly. I gave my promise. We had breakfast peacefully on Wednesday morning till she released firmly and calmly: We had a quarrel yesterday evening, if that happens one more time, I shall make such arrangements you will never see your child more. In that mission I shall be given support by my sister in law, they say she is a pretty good lawyer. Naturally this took my breath away, but I managed to control myself, did not provoke the situation any worse. I do remember her words for the rest of my life. Also she remembers and is still living up to them. She has failed partly, although. With her this was merely a matter of announcing, nothing more. Never mind my feelings. We went on dating irregularly till the end of the year. I got to hear the same threat from time to time. The Year 1992 The Birth She yearned to see the foetus and know its sex. She hoped for a girl but believed it will be a boy. We had already the names for a boy: Antti Henrik. My second Christian name is Henrik, Antti is both my brother s and her brother s name. We went to the maternal clinic of the HYKS, where the scanning was done. The little heart, tinier than a finger tip, was seen dark. It was beating loyally. She was a bit sad the sex of the foetus was not to be distinguished. A legal abortion was out of the question, the time was out. I insisted we must visit my relatives in Oulu, naturally she was against me. She agreed first when I threatened to leave her, if she will not fly there with me. Providing I pay for the tickets, she would give in. There was no other way out of the dilemma, and on these terms the visit was made.

11 I had begun to prepare her for single parenthood during the spring by telling her of my plans to get loose of her. This was to happen in August at the latest. I thought all this was chivalrous. I regarded it correct to assist her in caring for the baby right after the birth. I always emphasized these two: I would absolutely hold on to my child and I would have kept the mother, too, but I cannot alone sustain our relation by being submissive continuously. The woman replied, I should have told that earlier last autumn, in the abortion time, for she never wanted to become a single mother. Again a threat followed that she will not let me see my daughter. The brave chap that I am, I thought to myself: just go ahead bullying, the more reason I have to leave you! She even reminded me that she has never intended to invite me into the christening; she will arrange a closed occasion for her own relatives only. Such a nice person was she! Our baby, a girl child, came into the world through a caesarean on the Saturday 6 th of June at o clock. A section was used; the mother did not want to deliver in the natural way. I was now a double father. Firstly I had bred the child, but secondly had also rescued her, my becoming daughter, from being aborted. The mother planned having an abortion seriously. The birth of this little one was possible, since I had been her lifeguard for the very first four months of the pregnancy. I picked up the mother and the child from the hospital and transported them to their home, where I spent five days nursing the baby. That time brightened to me that it will not be in the best interest of the child to experience the quarrel of her parents daily. I decided to cut off never mind the consequences. She spent the mid-summer weekend at her cottage. Having returned home she got to hear from me I cannot cohabit with her. Her response was instant: at first tears, then an announcement that I have no access to my child. From this on, eventful hand wrestle in various forms began about the child access, which has never in fact ceased just as she had threatened at the very beginning, and which I was to see in the years to come. My father called me up and told that he and my sister are about to come to see the baby. They knew nothing of our break off. In my turn, I phoned to the mother and asked if it could be possible for my father to experience grand parenthood for the first time. She was positive.

12 My closest ones visited on the first Saturday of July. My father got to know about the real state of the things not until he had arrived after a long car drive. He realised at once his grand parenthood would be a fading dream only. In between the mother had merited herself by attending the child supervisor on the June 30. Her business was to forbid paternity inquest from this municipal authority. The child supervisor Mr Ahti Korhonen told me that later in the August. The mother was to receive child allowance from the municipality, but besides that she began to beg 1500 Marks monthly of me. (~500 USD now). This was the price to be paid for seeing the child, definitely all in cash and without a receipt. Pure extortion, I never paid. My Statement of Paternity I travelled to my relatives in Ostrobotnia in turn and returned from there on the last day of July. I phoned to her to inquiry how they are. The call did not surprise her; we were on terms with each other to be able to talk. I did not know before there is a civil servant in the community called child supervisor. But I was to learn a lot more of the child law in the continuation. I booked time at the supervisor s to make an account of paternity starting the process from this point. One of his questions embarrassed me particularly. - Can you proove you have slept with the mother of the child at the time of beget? I was supposed to name persons who knew we have had a sexual relationship! Some days passed by, I called her up to tell her I visited the supervisor s just to tell I am the father of this child. The woman began to shrill into the receiver half hysterically what the devil have you gone to do? I explained I shall hold on to my fatherhood, that s the reason. But I continued promising I shall draw back the given statement before the judge establishes the paternity, provided I may see my daughter. One phone call and the paternity statement was drawn out. The child supervisor Korhonen received the call laconically not at-

13 tempting to convert me. His indifference made me a bit restless at that moment, since also this baby girl had the right to a father. I got the answers later. The mother promised to allow the child access. Since I knew the law requires the child must be baptised within three months from the birth, I called to the Vigar of Riihimäki parish to get to know the names of my child and the date of christening. It was early autumn. I supposed my daughter might be A. E. which was confirmed by the Vigar. He committed malfeasance doing so. He did not reveal the christening date, but I got to know about it from another source: the day was August 16. I saw my daughter next time in October after begging the mother to let me meet her. I visited her appartement irregularly till the end of the year. In turn she begged for sex of me, which I was rather reluctant to. Sometimes I gave in to her initiatives. She was receiving the child benefit and the communal child support already. She claimed I had to pay 1200 (~400 USD now) Marks monthly and again without a receipt, which was a tie-in with the child access. Free passengers will not be tolerated, she argued. I had just finished my work, being unemployed that time; it was obvious I would not pay such a cut-throat price. She was relentless, now she dropped the price to 800 a month. My paternity was still not confirmed lawful. I was willing to pay first after the confirmation and by the consequent agreement of the child support. Therefore I marched to the child supervisor s again to renew the paternity statement. She confessed me to be the father of our child with her confirmative signature on the 30 th of December. The child supervisor may have pressurized on her a bit. The Year 1993 The First Agreement on Child Access, Made in the Social Centre I spent the Christmas time at my relatives, returned home at the Epiphany. The mother arranged child accesses on her condition our sex life would go on. Once a quarrel rose, thereafter I had no contact with the child for a couple of months. I got hot and told her I would sue

14 her, if she will not make a litteral agreement on the child access in the family mediation. By the way, the mother had meanwhile been in constant phone and letter contact with my father in Oulu and she had invited my relatives to come to see my child. From this time on, she began to accuse me of leaving her and the baby alone. Therefore the child could hold contact with her paternal relatives passing me by, the child s father. On the phone she wept to my dad that Pertti is going to sue me My old man had it hard; he did not know how to be. We gathered in the premises of the child supervisor on the March 26. The mother was bitter: I had forced her to make an unpleasant choice of two authorities, the family mediation and the court. She started her normal hubbabubba generator and accused me of everything possible. Lost all hope I was about to leave the room and from a situation deadlocked saying I cannot take this any more. Sitting here is all vain, let us go into the court. Both the mother and Supervisor Ahti Korhonen grew anxious, they understood I was serious. Just any agreement should be accomplished and quick. I remember for the rest of my life how his sympathy for this poor mother was budding. - How often would you, mother, let this father see the child? - Mm... once... mm... a month. - And how long at each time? - Mm... hour, our hour would be adequate! The civil servant shrugged somewhat resigned. Korhonen had said he objects to Court litigating as an always bad solution. Any agreement done in the family mediation, just any, good or bad, would be better than a due Court decision. Korhonen did not write down any notes of our talks, a matter that was of importance two years later. I had consistently claimed that my visits should be connected to my karate exercises beginning at o clock on Tuesdays and Thursdays. I would come to Riihimäki, say, a couple of hours before the karate. I would not see the child in the weekends. This all was the proposal of mine, and objected to by her. My child was not one year old yet; would I want a trial in this early stage? No, I did not. I signed the agreement, since I could later call for more access time. Thus I was granted visitation right of one hour from to on the

15 first Monday of each month at the mother s providing the day was not a holiday nor an eve of such a day. One hour in a month! The mother wanted to include a clause that a visit could be cancelled if my breath smelled of alcohol. I accepted this, for I had never been drunk on the visits. Among others, she tried to stick in the following extra rules: - Visit cancelled if my breath smells of garlic - Visit cancelled if I "bellow" These were terms I did not approve of. I felt the terms would easily develop into such forms that I and my daughter would not meet each other any more. Not to mention the power such clauses would give her to control and oppress me, which quality was and is still an inseparable part of her personality. I was not at all surpriced, when she little later hoped that I would arrive as early as two hours before the time agreed. Neither did I wonder that she did not hurry me up to leave when the time was out. Instead she wanted me to stay over the night. Just as before. Sometimes I fulfilled her wishes while we were living towards the Christmas. I moved from my lodging into a commodious appartement of a kitchen and two rooms. My scheme was to get the right to parent the child at my home, which was to happen within the next two years, nothing less than that. I could not imagine that time I have had my child in my place not one time by today, it is autumn 2004 now, when she is over 12 and I am writing this story. People who know me have neither been able to foresee this would be the result. The mother suddenly enrolled the baby into baby swimming on Saturdays and offered me an opportunity to join them. The condition was I had to come as early as on the Friday evening and I should stay for the night. I complied. She became open-minded, told me she have had dreams of me buying her an engagement ring. She dreamed of a second child, she revealed. The child recognized her father already, played with me indoors and outdoors. She learned to walk a bit earlier than to talk, her speech developed rapidly. Her talents did not go unnoticed by anybody. Later I

16 noticed her amazing long-time memory that is characteristic to my relatives on my father s side. Vuosi 1994 Lapsi luokseni? Olin tehnyt töitä määrätietoisesti jo syksystä 1993 yrittäessäni taivutella äitiä lapsineen käymään luonani Hyvinkäällä. Perimmäinen tavoitteeni oli opettaa tyttö käymään luonani voidakseni olla isä tälle omassa elinpiirissäni. Äiti vastusti tätä viimeiseen, perusteilla ei ollut niin väliä. Tosisyy, ainoa lajissaan, oli jo varhain sitoa tytär äitiin itseensä, sillä äiti ei halunnut joutua tilanteeseen, jossa hän kilpailisi suosikkivanhemman asemasta kanssani. Elimme nyt niitä aikoja, että tyttöni oli selvästi yhä enemmän kiinnostunut isästään, mikä ei jäänyt äidiltä huomaamatta. Välimme pysyivät suhteellisesti ottaen melko hyvinä. Näin lastani joskus useita kertoja viikossa, toisinaan meni pari viikkoa näkemättä. Yövyin naisen luona muutaman kerran tämän vuoden aikana. Muistoihini on erityisesti jäänyt heinäkuinen viikonloppu lapseni äidin mökillä. Lapsi katsoi vierekkäin istuvia vanhempiaan ja hoki onnellisena hitaasti: - Isä ja äiti, isä ja äiti, äiti ja isä... Äiti oli päättänyt rakentaa uuden mökin vanhan viereen. Lupauduin auttamaan perustustöissä. Maansiirtokone möykkäsi, möyrysi syksyisessä illassa, kun se siirsi kauhallaan paikalle tuotuja tiiliä. Kaksivuotias pelkäsi konetta, huusi, itki äänekkäästi, vaikka äiti piti häntä sylissään. Kokeilimme isän syliä. Lapsi lopetti huutamisen heti, vaikka kone liikkui vain parin metrin päässä meistä. Kuin isän tyttö ainakin, lapsi sai suuremman turvantunteen vahvemman, miehisemmän vanhemman sylissä. Setäni Reijo kävi elokuussa katsomassa lastani. Lapsi suhtautui häneen täysin luontevasti, näytti vaistonvaraisesti käsittävän Reijon sukulaisekseen. Siskoni Pirjo oli käynyt kesällä myös. Hän sattui olemaan asunnollani, kun nainen soitti ja tietysti kutsui siskoni kylään, mistä kunniasta tämä kieltäytyi. Siskoni sanoi minulle, että hän ei

17 halua nähdä lapseni äitiä, koska tämä yrittää hankaloittaa tapaamisiamme. Sukulaiseni kyselivät alituiseen, milloin tulen näyttämään lastani. Siihen oli pakko kertoa totuus, muuta en voinut. Lapseni kolmannen syntymäpäivän lähestyessä kävin taasen merkittävästi vihjailemaan tapaamisten laajentamisesta luonapitooikeuden suuntaan. Mielessäni oli totta kai lapseni vienti sukulaisiini, jotka ovat tyttönikin sukulaisia. Vuosi 1995 Toinen tapaamissopimus sosiaalivirastossa Vanhemmuuteni oli ollut lapseni äidin hallinnoitavissa, minkä asiaintilan piti nyt muuttua. Nainen käytti asuntonsa reviiriedun hyväkseen komennellen, joskus huutaen minulle. Nälvien ja arvostellen. Hän huvitteli arvostelemalla vaatteitani, saamaani kasvatusta, valkosipulinsyöntiäni, koulutustani ( DI ) ja syyllistämällä minua työttömyydestäni. Hän antoi ymmärtää, että leski- isältäni on haureutta elää uudessa suhteessa leskinaisen kanssa. Tätä en voinut sietää. Nainen suhtautui olankohautuksella luonapitoasiaan, ei viitsinyt vastata, jos kysyinkin siitä. Kohta neljä vuotta oli mennyt tutustumisesta, nyt tiesin lopullisen välirikon olevan väistämätön ja olin valmis siihen. Kokeilin nyt, voisiko pienperhe tulla luokseni syömään jonain viikonloppuna lähimmän kuukauden aikana. Siihen nainen lonkalta, että viisi seuraavaa viikonloppua oli jo varattu muille kyläilyille. En uskonut tähän ollenkaan. Tilanteen korjaamiseksi kirjoitin kirjallisen vaateen uudesta tapaamissopimuksesta, jonka osoitin ja vein lastenvalvojalle Vaadin joka toisen lauantain luonapitoa klo Hyvinkäällä asunnollani sekä yhdessä oloa muuten väliin jäävin lauantaipäivin. Jos sopimusta ei synny, käräjöisimme. Istuinkin kohta naisen herjojen maalina tutussa paikassa lastenvalvojan konttorissa Valitin tyytymättömyyttäni vielä voimassa olevaan sopimukseen, joka tehtiin kaksi vuotta sitten (tunti kuussa tapaamista). Nyt vastapuoli kehtasi murjaista, että juuri minä olin halunnut sellaista sopimusta. Olin pudota tuolilta, näytti

18 siltä, että kaikki voitaisiin jälkikäteen kääntää ylösalaisin, vastaani. Paljastui, että lastenvalvoja Ahti Korhonen ei ollut tehnyt mitään muistiinpanoja edellisellä kerralla kaksi vuotta sitten. Epämukava tunne oli kotvan vaivannut minua: asia ei koskaan löytäisi ratkaisuaan tämän virkamiehen johdatuksessa. Lämpö ja ymmärtämys huokuivat Korhosen tavasta puhutella äitiä, minuun hän suhtautui paikkakunnalla tunnettuun tapaansa kuivasti, välttelevästi, vähäsanaisesti. Tajusin nyt, että suuret vaikeudet ovat vasta edessä. Ja että en olisi saava tasapuolisuutta osakseni suomalaisessa virkakoneistossa ylipäätään. Joka tapauksessa sopimus syntyi ja se asetettiin voimaan kolmeksi ja puoleksi kuukaudeksi saakka. Sain nähdä lastani kerran viikossa äidin asunnolla, lapsi sai olla kerran kuussa luonani kolme tuntia joko lauantaina tai sunnuntaina kello Katselin vasta allekirjoittamaani sopimusta ja poskeni punehtuivat häpeästä, katumuksesta ja nöyryytyksestä: taivuin taas painostuksen alla, myöten annoin vastapuolelle. Sopimus oli kannaltamme huono, täysin kelvoton, mikä oli tuleva koettavaksi heti. Lapseni äiti näet vaati, että lapsi tuli noutaa ja palauttaa tuon kolmen tunnin sisällä. Lapsi kävikin luonani kolme kertaa ja ehti olla luonani vain tunnin. Ensimmäinen hakemukseni käräjäoikeudelle Käytin pääsiäislauantain vapaamuotoisen hakemuksen kirjoittamiseen käräjäoikeudelle. Olin etukäteen valistanut äitiä hakemuksestani ja sen jättöpäivästä, pääsiäisen jälkeisestä tiistaista Tuona päivänä lampsin naisen asunnolta lapseni aamutapaamiselta suoraan käräjäoikeuden kansliaan mukana hakemukseni, josta en ollut enää viitsinyt mainita naiselle.

19 Lastenvalvojan virkavirhe Jo huhtikuussa huolestuin 1.6. alkavasta sopimuksettomasta ajanjaksosta. Soitinkin lastenvalvoja Korhoselle hakemukseni jätön jälkeen ilmoittaakseni asian olevan nyt käräjäoikeuden hallussa. Kului kuukausi, kun aloin tosissani kiinnostua oikeuden istunnon ajankohdasta. Soitin käräjäoikeuden kansliaan, jossa kanslisti huikkasi, että tällaiset tapaukset vievät aikaa 6-12 kuukautta! Hädissäni soitin uudestaan Korhoselle kysyäkseni hänen kokemuksiansa asioiden etenemisestä. - Edessä on kesä lomineen, minkä jälkeen alkaisivat perheneuvolasovittelut. Vasta tämän jälkeen oikeus kokoontuisi, kunhan muilta jutuiltaan kerkiäisi, hän vastasi nuivasti. Mietin kuumeisesti toukokuun viimeisellä viikolla, että lain täytyy tuntea jokin väliaikaisempi ratkaisu, jonka avulla suhde lapseeni voitaisiin säilyttää myös sopimuksettomana ajanjaksona. Taas soittamaan lastenvalvoja Korhoselle. - Eikö lapseni tapaamisia voida turvata väliaikaisesti mitenkään kesäkuun alusta eteenpäin oikeuskäsittelyä odotellessamme? - Yksinhuoltajalla ei ole velvollisuutta myöntyä mihinkään tapaamiseen, koska lainvoimaista sopimusta ei ole, luennoi Korhonen minulle yksinhuoltajan oikeuksista. Etusijalla ei ollutkaan lapsen oikeus isäänsä vaan nimenomaan äidin mielenrauhan ja oikeusaseman suojaaminen. Jatkoin jurnutustani ahdistuneena. - Täytyyhän jokin väliaikainen ratkaisu olla mahdollinen, muutoin tyttöni isäsuhde katkeaa liian pitkäksi aikaa? Korhonen ei vastannut mitään, vaan ähisi, hymisi vaivautuneena yhä tilittäessäni hänelle, että tyttöni kyselyihin isänsä perään äitinsä sanoisi isän olevan renttu, joka ei välitä nähdä lastaan. Näinhän todella olisi tapahtunut. Viimeistään tässä kohden Korhosen olisi pitänyt ymmärtää virkansa hoitoon kuuluvan lakimääräisen virkamiehen neuvonantovelvollisuuden ja sen nojalla kertoa minulle väliaikaisen lapsen tapaamisoikeuden mahdollisuudesta. Tätä hän ei tehnyt, vain koska ei pitänyt tapaamisia tärkeinä. Äidin jaksaminen oli hänen päällimmäinen huolensa.

20 Toukokuu oli vaihtumaisillaan kesäkuuksi. Soitin vielä käräjäoikeuden kansliaan, josta puhelu yhdistettiin laamanni Kyösti Tasalle. Hän paljasti minulle, että on olemassa lapsen väliaikaisen tapaamisoikeuden mahdollisuus. Ja että minun tuli kiireesti jättää lyhyt hakemus asian saamiseksi käsittelyyn ennen juhannusta. Koska oli kiire, Tasa pyysi minulta numeroani voidakseen itse soittaa istuntopäivästä. Hän soitti pian, hakemusasia käsiteltiin keskiviikkona Sain väliaikaisesti oikeuden tavata lastani äitinsä asunnolla kerran viikossa. Päätös oli heti voimassa ilman valitusoikeutta. Sopimuksettomana aikana kesäkuun kolmella ensimmäisellä viikolla tapaamisia ei ollut. En olisi saanut niitä, jos olisin pyytänyt. Yritin toivottaa tytölleni onnea syntymäpäivänsä johdosta soittamalla 7.6. kello 11.30, mihin äitinsä vastasi tytön olevan nukkumassa. Keskellä päivää? Kävin katsomassa lastani joka maanantai kello 8-12 tämän äidin kotona äidin kesäloman jälkeen elokuun alusta lähtien. Tavatessamme 1.8. kuukauden tauon jälkeen kolme vuotta täyttänyt tyttöni tarkasteli minua herkeämättä syödessään, leikki sitten kanssani kuin ennenkin. Korhosen toiminta asiassani loukkasi minua syvästi ja järkytti yliolkaisuudellaan. Asia ei jättänyt rauhaan, vaan vaivasi aina nukahtamisiin saakka. Mietin voisiko asialle tehdä jotain, kunnes kesäkuun puolivälissä kerroin hänelle, etten voinut ymmärtää hänen käytöksensä syitä, enkä vieläkään voinut antaa hänelle anteeksi laiminlyöntiänsä. Hän ei vastannut, ei puolustautunut, ei vaivautunut keksimään selityksiä. Riihimäen käräjäoikeus, Terttu Arajärvi Vastapuoli oli ollut aktiivinen, hän oli saanut tunnetun lastenpsykiatrin, lääketieteen tohtori Terttu Arajärven kirjoittamaan käsin lausunnon: Suositus 3-vuotiaan tapaamisista isän kanssa. Alle 5- vuotias tarvitsee tapaamista ( esim. 2-3 tuntia ) kerran viikossa, jotta isäsuhde säilyy. Alle 5-vuotiaalle ei ole hyväksi olla yötä poissa esim. isän luona, jossa on vierasta. Äidin luona on lapsen kannalta turvallisinta.

21 Arajärvi ylsi tähän suoritukseensa vain kuulemalla äitiä yksin puhelimessa näkemättä lastani tai minua lainkaan puhumattakaan, että olisi nähnyt meitä yhdessä. Sinänsä hienossa teoksessaan Lapset ja avioero Arajärvi esitti prinsiipin, jonka mukaan alle kolmivuotiaan ja toisen vanhemman tapaamiset olisi järjestettävä lapsen kotona. Nyt tuo ikäraja oli noussut viiteen vuoteen tässä yksittäistapauksessa. Meille molemmille sopi tulla maanantaina kello perheneuvolaan likapyykkimme pesuun. Muistin hyvin vastapuolen vilpillisyyden ja sanomisien vääristelyn, olin siksi lainannut magnetofonin kaupungin laitevuokraamosta. Äänittäminen jäi sikseen, koska nainen ei suostunut nauhoitukseen. Sessio jäi tyystin tuloksettomaksi. Se oli myös viimeinen kerta, kun me enää istuimme perheneuvolassa yhtäaikaa. Äiti näet kieltäytyi tästä lähtien tulemasta kanssani perheneuvolaan yhteistyöhaluttomuutta osoittaen, mitä ei koskaan merkitty sosiaalityöntekijöiden selvitykseen. Ehdotin työntekijöille lastenvalvoja Ahti Korhonen ja Raija Tuuteri, että hakisin tyttöni asunnolleni samalla, kun he tekevät kotivierailun luokseni. Asia oli välillämme riidaton ja periaatteessa selvä. Kun sitten peräsimme äidin suostumusta järjestelylle, sitä ei saatukaan. Sen sijaan äiti suostui lapsen ja isän yhteisvierailuun perheneuvolassa ajankohdalla, jonka äiti yksipuolisesti määritteli: torstaina 7.9. kello 11 alkaen. Odottelin aina lukossa olevan ulko-oven edessä äitiä lapsineen saapuvaksi. He tulivatkin pian - hammaslääkäristä! Lapsi oli pelosta suunniltaan, hänen suussaan oli kai tehty joitain toimenpiteitä. Hän piiloutui äitinsä jalkain taakse kietoen kätensä niiden ympärille. Nainen oli tarkoituksellaan pohjustanut tytön ja isän seurantatilannetta kaikkien lasten, pienten ja isompien kauhulla: hammaslääkärillä. Tuuteri ja Korhonen koettivat ystävällisesti puhutella lastani, joka tumput suorina seisten tuijotti näitä kuin pelokas kolmivuotias ainakin. Vihdoin hän piirsi vähän paperille. Ainoa, mitä hän sanoi työn-tekijöille, oli asuinosoitteensa, jonka äiti oli sinänsä viisaasti opettanut hänelle ulkoa. Lapsi oli aivan lukossa, nojautui polveeni hakien turvaa ainoasta läheisestä siinä tilanteessa. Nostin hänet syliini, jossa tyttö käpertyi sykkyrään käden kietoutuessa niskani ympärille. Hiljaisuus vallitsi kotvan, sitten totesimme tilaisuuden olevan ohi. Puin tytön ja vein hänet ulos. Nyt lapsi kävi puhumaan, kotimatkalla

22 hän osoitti erään pensaan marjoja, jotka olivat kuin hyvin pieniä omenia. - Kato isä, vauvaomenia, ei niitä saa syödä, aikuisia vaan. Tätä hän sitten toisti muutaman kerran, ja minä olin tietysti aina samaa mieltä. Työntekijät vierailivat kotonani tiistaina iltapäivällä. Luonapitovaateeni kannalta vierailu oli aivan silkkaa huijausta, sillä Korhonen huonon omantunnon vaivaamana höpisi vähän väliä hermostuneesti, että minun ei pidä sitten hämmästyä, kun kuulen oikeuden päätöksen luonapitokysymyksessä. Tämä paljasti minulle ensinnäkin, että hän oli jo valmiiksi päättänyt olla ollenkaan suosittamatta luonapito-oikeuden myöntöä minulle siinä lausunnossa, joka heiltä oli lähtevä käräjäoikeudelle. Toiseksi, hän siis tiesi vallan hyvin oikeuksien päätösten olevan suoria kopioita sosiaalityöntekijöiden antamista lausunnoista. Kotikäynti oli siksi tarpeeton, hämäystä. Vielä oireellisinta oli, että Korhosen oikeudelle esittämän suosituksen mukaan voisin tavata lastani kotonani neljä tuntia kuukaudessa vasta lapseni täytettyä viisi vuotta! Hyvästi ikuisesti perhe-elämä lapseni kanssa. Huono omatunto näkyi Korhosen selvässä hermostuneisuudessa. Kumpikaan ei ollut riisunut kenkiään, vaan he olivat harpponeet sisään kengät jalassaan karvalankamattoni yli aivan kuin olisivat varautuneet pikaiseen poistumiseen. Oikeutta anniskeltiin keskiviikkona Avustajani oli OTK Raimo Korhonen Hyvinkäältä. Vastapuolta avusti naimaton, lapseton feministijuristi Marjo Kiukkonen myös Hyvinkäältä. Esitin vaatimukseni kahdesta päiväluonapidosta per kuukausi, vastapuoli olisi suostunut yhteen. Oikeuden päätöksellä sain tavata lastani kuten tähänkin asti eli maanantaisin kello 8 12 ainoastaan äidin asunnolla. Vastapuoli ilmeisesti näytti olevan melko varma, että joka tapauksessa saisin jonkinlaisen luonapidon, joten ei olisi ollut järkevää vastustaa sitä tykkänään. Mutta nyt puheenjohtajana toiminut laamanni Kyösti Tasa päätti, että luonapito-oikeuteni on neljä tuntia yhtenä maanantaina kerran kuussa vasta lapsen täytettyä viisi vuotta! Eli juuri niin kuin Korhonen ja Tuuteri olivat esittäneet. Virkamiespäätös nojautui toisen virkamiehen suositukseen, äidin suostumuksella sallia lapsen käydä isällään kerran kuussa hetikin ei ollut mitään arvoa. Sosiaalityöntekijät eivät olleet koskaan nähneet minua lapseni kanssa kahden kotonani. Kuitenkin he osasivat jostain