Namibiassa kiitetään läheteistäsivu 6. Toivo kantaa, vaikka usko rakoilisi Sivu 7. Oma äänite toteutti haaveen Sivu 12

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Namibiassa kiitetään läheteistäsivu 6. Toivo kantaa, vaikka usko rakoilisi Sivu 7. Oma äänite toteutti haaveen Sivu 12"

Transkriptio

1 K Seurakuntalehti jokaiseen kotiin 15/ Asikkalan, Heinolan, Hollolan, Kärkölän, Lahden, Nastolan ja Padasjoen seurakunnat teija kuuppo Namibiassa kiitetään läheteistäsivu 6 Toivo kantaa, vaikka usko rakoilisi Sivu 7 Evankelista Kalevi Lehtinen Sivu 5 Oma äänite toteutti haaveen Sivu 12

2 Pyhänseutu Pääkirjoitus Avointa yhteiskuntaa on puolustettava Kirkastussunnuntai 7.8. Kirkastettu Kristus Kirkastussunnuntaita on vietetty Ruotsissa ja Suomessa jo 1500-luvulta lähtien 7. kolminaisuudenpäivän jälkeisenä sunnuntaina (nykyisin 8. sunnuntai helluntaista). Kristuksen kirkastuminen oli hänen elämänsä taitekohta. Apostolit saivat omin silmin nähdä hänen jumalallisen suuruutensa ja kuulla Jumalan äänen:»tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä.» Jumalan kirkkaus tulee ilmi kaikkensa uhraavassa rakkaudessa. Vuorella apostoleille ilmestyivät kirkastetun Kristuksen lisäksi Mooses ja Elia, Vanhan testamentin lain ja profeettojen edustajat. Kristillinen kirkko näki alusta lähtien Kristuksen elämänvaiheet, kuoleman Rukous Herramme ja Jumalamme. Me olemme usein yleisen mielipiteen vankeja. Se, mitä ihmiset sanovat, merkitsee meille enemmän kuin se, mikä sinun sanasi mukaan on totta ja oikeaa. ja ylösnousemuksen Vanhan testamentin lupausten täyttymisenä. liturginen väri: Valkoinen, maanantaista lauantaihin vihreä Raamatuntekstit: Ps. 97: 1-2, 5-6, 10-11, 2. Moos. 3: 9-15, Ilm. 1: 9-18, Mark. 9: sunnuntai helluntaista Totuus ja harha Kristitty joutuu elämässään kamppailemaan erottaakseen totuuden valheesta ja oikean väärästä. Jumalan tunteminen ja hänen tahtonsa kyseleminen ohjaavat häntä totuuteen. liturginen väri: Vihreä Raamatuntekstit: Ps. 92: 5-10, 13-16, Kun. 18: 21-26, 36-39, Hepr. 4: 1-2, , Matt. 7: Avaa silmämme näkemään, mikä elämässämme on vastoin sinun tahtoasi. Anna voima mielesi mukaiseen elämäntapaan. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Suru ja ahdistus, viha ja pelko ovat olleet Oslon synkän perjantain tapahtuminen synnyttämiä ensimmäisiä tunteitamme. Traaginen isku kohdistui lähelle, pohjoismaiseen kansankotiimme, mikä lisäsi osanoton syvyyttä. Se sai monen kysymään, mihin maailma on menossa? Pian surun jälkeen ryhdyttiin pohtimaan teon syitä ja keinoja vastaavien tapahtumien estämiseksi tulevaisuudessa. Järjestäytynyt yhteiskunta tarvitsee lakeja, poliiseja ja kontrollia, mutta ne eivät ole varsinainen ratkaisu. Muurien rakentaminen saattaa lisätä hetkellisesti turvallisuuden tunnetta, mutta ne eivät takaa sitä. Meidän on luotettava vahvuuksiimme, avoimeen yhteiskuntaan ja demokratiaan, joita tällaisilla teoilla juuri yritetään heikentää. Lukuisissa kommenteissa on jo ehditty puolustaa avoimuutta, välittämistä ja rakkautta kaikkia ihmisiä, myös vieraista kulttuureista tulevia kohtaan. Suvaitsevaisuus, ihmisten tasa-arvo ja vuoropuhelu rakentavat avointa yhteiskuntaa, eriarvoisuus ja itsekkyys hajottavat sitä. Aito demokratia perustuu ihmisoikeuksille ja Paha saa paljon on avoin muutoksille. palstatilaa, mutta Emme voi välttyä emmekö voisi ryhtyä kohtaamasta monikulttuurisuutta omassa todenteolla yhdessä puolustamaan maassamme. Meidän on hyvää? opittava elämään paitsi toistemme myös vieraista kulttuureista tulevien ihmisten kanssa, sillä heidän määränsä tulee vain kasvamaan. Moraalinen vastuu on aina ihmisellä, sitä ei voi ulkoistaa. Paha saa paljon palstatilaa julkisuudessa, mutta emmekö voisi ryhtyä todenteolla yhdessä puolustamaan hyvää? Norjalaiset ovat tragedian jälkeen antaneet siihen hyvä esimerkin. Toivoa ei ole ilman rakkautta. Rakkaus on toivottomuuden ennalta ehkäisyä, linjasi kesällä seurapuhuja. Piispa Irja Askola sanoi radioiltahartaudessa hyvän olevan pahaa vahvemman ja rukoili: Jumala, älä anna pelon voittaa, älä anna vihan vallata anna jokaisen meistä löytää tapamme levittää luottamusta luoda oikeudenmukaisuutta, tarjota vieraanvaraisuutta. Markku Jalava Hyvä paimen Totuuden etsijät MaailMa on täynnä totuuksia. Niitä on viidakoksi saakka niin, että on vaikeaa nähdä metsää puilta. Totuudet vaihtelevat aikojen ja kulttuurien vaihtuessa. Eilisen totuus voi osoittautua harhaksi tänään esim. tieteen ja tutkimuksen parissa. Myös ihmisen elämässä totuus voi muuttua. Lapsen ja nuoren totuus voi olla toinen kuin aikuisen tai elämän ehtoopuolella elelevän totuus. Totuutta kuitenkin kiihkeästi etsitään, se halutaan löytää, se on ihmiselle tärkeää. Totuudesta on monia väkeviä sanontoja. Sanotaan, ettei totuus pala tulessakaan ja että totuus vapauttaa. Kun totuutta etsitään, etsitään jotain, jonka varaan voi elämänsä laskea ja rakentaa. Totuuden etsimisessä Raamattu on oiva karttakirja. Kun on elämässään tienristeyksessä, kun miettii mihin suuntaan pitäisi lähteä, Raamatun ikuisista ja muuttumattomista totuuksista löytyy suuntaviittoja. Raamatusta löytyy myös Jeesuksen toteamus, että hän on tie, totuus ja elämä. On olemassa siis tie, joka vie totuuteen ja totuus, joka vie elämään. Mutta eihän se näin yksinkertaista ole. Päinvastoin, hyvinkin vaikeaa. Tuolla tiellä Jumala haluaa läpivalaista minut kokonaan, hän haluaa totuutta salatuimpaan saakka. Siinä samalla Jumala pakottaa minut katsomaan sisimpääni ja sitä totuutta voi olla todella vaikeaa kohdata. Ulkokuori ja teot voivat olla aivan toiset, mitä ihmisen sisin on. Pahimmillaan ihmissuhteissamme kaksi ulkokuorta kohtaa, jos ei uskalleta näyttää ja sanoa, mitä tuntee ja miettii. Mutta Jumalan suuntaan ei voi teeskennellä tai esittää. Hänen läpivalaisunsa polttaa poroksi kaikki kulissit. Totuuteen liittyy myös ihmisen ikuinen kamppailu hyvän ja pahan, oikean ja väärän, totuuden ja harhan välillä. Tässä kamppailussa Jeesus on kuitenkin luvannut olla rinnallamme, on luvannut olla kanssamme jokainen elämämme päivä. Jeesus on tie, joka ohjaa kyselemään Jumalan tahdon toteutumista elämässä. Jumalan tahdon kyseleminen puolestaan ohjaa meitä totuuteen. Elämä saa lujan pohjan eikä totuuksien viidakkoon eksy. Jos haluat mennä vieraassa metsässä johonkin tiettyyn paikkaan, sinulla täytyy olla tieto siitä missä olet ja mihin olet pyrkimässä. Voit kulkea perille jonkun sellaisen mukana, jolle tie on entuudestaan tuttu. Tai voit kulkea polkua, joka on merkitty ja viitoitettu. Voit myös etsiä itse tien kartan ja kompassin kanssa. Kompassi sana tulee latinan sanoista con, joka tarkoittaa yhdessä ja passus, joka tarkoittaa askelta. Raamattu karttakirjana ja Jeesuksen askelissa kulkien totuus löytyy vaikka etsiminen veisi koko eliniän. Maritta viitanen SeurakuntapaStori, Hollola 2 Kirkonseutu n:o

3 Kirkonkirjat l Asikkala Kastettu: Ellakaisa Inkeri Nieminen, Ronja Maria Jaakkola, Meea Alina Hasala. Avioliittoon vihitty: Henry Sami Valtteri Nieminen ja Sanna Marjatta Enbäck. Jori-Samuel Vihtori Raasakka ja Mirva Katariina Ojala. Hautaan siunattu: Pekka Kalevi Motturi 69 v, Kaarina Elina Hämäläinen 91 v, Veli Pekka Pakkanen 64 v, Matti Ensio Nieminen 58 v, Kyllikki Tellervo Santala 71 v, Raimo Martti Juhani Aalto 77 v, Helmi Vanhanen 80 v, Helvi Sofia Huvinen 100 v. l Heinola Kastettu: Santeri Benjamin Eerola, Väinö Artturi Maaranen, Elias Toivo Ilmari Häyri, Oliver Mononen, Waltteri Otto Eemeli Penttilä, Antti Einari Rautniemi, Ossi Juhani Valdemar Ukkola, Eetu Anton Erola, Olivia Amanda Karoliina Hovi. Avioliittoon vihitty: Vesa Pekka Keskinen ja Sari Irmeli Lehtinen, Jyri Markus Mäntynen ja Marjo Susanna Saajola, Jari Markus Teirivaara ja Marianne Annikki Nironen, Jouko Juhani Pölönen ja Laila Päivi Anelma Korhonen, Samuli Akseli Saloranta ja Heidi Marketta Reima, Harri Tapio Johansson ja Miia Marja Tuulikki Matilainen, Mika Tuomo Tapio Toiviainen ja Nina Susan Pyykkö, Sami Matti Santeri Enqvist ja Mervi Tuulikki Virtanen, Jouko Juhani Pölönen ja Leila Päivi Anelma Korhonen, Miika Tapani Krouvi ja Janika Emilia Hiljanen, Ville-Veikko Antero Riihijärvi ja Anu Helena Martikainen, Janne Eero Ilmari Välivuori ja Riikka Maria Teppo. Hautaan siunattu: Paavo Olavi Koivula 94 v, Meeri Sinikka Määttänen 88 v, Elisabet Pöllänen 87 v, Hilkka Paula Kalevikki Parvio 88 v, Matti Armas Nipuli 87 v, Veikko Niemi 83 v, Veikko Armas Nykänen 68 v, Eero Tapio Paavilainen 61 v, Kari Ensio Niinimäki 56 v, Hannu Kalervo Oksa 91 v, Ahti Kalevi Niskanen 87 v, Niilo Aatos Tapani Lehesaari 84 v, Tauno Eemeli Kalevi Mäkelä 84., Anja Kaarina Hyytiäinen 81 v, Matti Kalevi Malin 78 v, Laina Sanelma Lunkka 89 v, Osmo Päiviö Hämäläinen 83 v, Matti Olavi Salo 81 v, Veikko Johannes Kilpilampi 76 v, Elli Sylvi Sihvonen 94 v, Armas Olavi Turunen 88 v, Pirkko Sanelma Rainio 84 v, Terho Akilles Kolkka 79 v, Saini Sinikka Sarikka 75 v, Pekka Antero Hovilainen 59 v. l Hollola Kastettu: Patrik Matias Burmoi, Matias Antero Halme, Mikko Olavi Halme, Onni Matti Antero Pietilä, Anni-Kerttu Pirttimaa, Aada Sofi Joanna Saarinen, Adele Sofie Wallenius, Siiri Elina Ahtiainen, Lauri Eemeli Lahti, Elli Alexsandra Törmänen, Peetu Ahti Olavi Kytö, Seela Hilma Elviira Rajala, Samuel Toivo Tapani Salmi. Avioliittoon vihitty: Timo Tuomas Keränen ja Suvi Tuulia Rautkoski, Juha-Krister Koivisto ja Suvi Katariina Kontula, Juha Olavi Puttonen ja Nea Irina Haakanen, Petri Tapio Tikka ja Mira Susanna Andersson, Miko Robert Petteri Riikonen ja Sini Annukka Kolari, Mikko Rainer Leppänen ja Susanna Elisa Kuosmanen, Mikko Petteri Rintala ja Essi Eerika Sohlberg. Hautaan siunattu: Kerttu Impi Raunio 92 v, Siiri Margareta Piekkari 84 v, Toini Anna Inkeri Horkamo 87 v, Helmi Stepanova 85 v, Terttu Marjatta Kaskirinne 81 v, Jari Mikael Kettunen 44 v, Eila Dagmar Valonen 99 v, Eila Inkeri Leppilampi 94 v, Toini Irene Koivunen 87 v, Aimo Antero Hätönen 64 v. l Kärkölä Kastettu: Onni Matias Ilmari Vakkila, Tomi-Jariner Anders Bågman, Mimmi Maria Matilda Kallio, Veeti Mikael Keyriläinen ja Aki Emil Pohjalainen. Hautaan siunattu: Kerttu Annikki Vuorisalo 87 v, Kerttu Marjatta Lehtonen 84 v, Veikko Antero Helén 79 v, Elvi Inkeri Ahonen 78v, Petri Sakari Salminen 41 v, Lauri Henrik Kaljunen 22 v. l Nastola Kastettu: Viljami Alvar Rautiainen, Reino Valtteri Vedenpää, Janni Adele Herrala, Mico Viljami Koppanen, Nelli Juulia Asp, Kasper Aleksi Julius Kostiainen, Enni Iida Eveliina Lehto, Aatu Eelis Kirjokivi. Avioliittoon vihitty: Janne Teuvo Waldemar Salonen ja Tiia Hannele Intonen, Arttu Juhani Heikkinen ja Taru Anneli Keyriläinen. Hautaan siunattu: Pentti Antero Leskinen 66 v., Aino Lehtinen 81 v., Vieno Maria Kaukinen 85 v, Unto Einari Mononen 65 v., Sylvi Hilda Kyllikki Koskinen 78 v., Salli Terttu Varjola 81 v., Ari Paajanen 63 v., Kerttu Aini Annikki Koistinen 84 v.,pentti Kalevi Jaatinen 69 v, Vieno Johanna Nousiainen 85v., Reino Rikhard Heinänen 85 v. l Padasjoki Kastettu: Minttu Aino Karoliina Santalahti. Avioliittoon vihitty: Markus Kai Herman Liimatainen ja Sini Piia Anniina Mikkola mol. Pietarsaaren suomalaisesta srk:sta, Juha- Markus Kaaja Tampereen Messukylän srk:sta ja Maaria Raakel Lind Jyväskylän srk:sta. Hautaan siunattu: Laimi Aila Anelma Nieminen 82 v, Helmi Johanna Ahola 83 v, Saima Annikki Rantala 75 v, Helga Tellervo Peltola 69 v. l Keski-Lahti Kastettu: Lucas Wilhelm Lagerblom, Aaro Heikki Olavi Alén, Lisbeth Wilhelmiina Rajala, Manu Victor Rasimus, Matleena Iida Irene Virrankari, Mimmi Sara Josefiina Tuominen, Suvi Pauliina Syrjäniemi, Sofia Emilia Remes, Heli Vilhelmiina Huotari, Ville Joonas Vartiainen ja Sanni Maria Savolainen, Teemu Kai Valtteri Saarela ja Emmi Sofia Kuusajoki, Marko Juhani Hyttinen ja Sirpa Maarit Kumpulainen, Jarno Olavi Penttinen ja Saara Johanna Marvaila, Jarno Kaarlo Tapani Virtanen ja Janita Maria Leutola. Avioliittoon vihitty: Sami Kristian Hänninen ja Liisa Kristiina Halden, Anette Marianne Grevberg ja Erik Arvo Viljami Turakka, Hanna Marie Liuksiala ja Aleksi Henrik Halme, Miia Marika Heinonen ja Antti Juho Eemeli Markkola, Minna Maarit Virtanen ja Pertti Vilhelm Vuori, Salla Kristiina Takala ja Mikko Tuomas Partio, Taija Marika Urataipale ja Sami Juhani Matias Kulmala, Toni Tapio Oksanen ja Niina Johanna Kumpulainen, Juho Petteri Rannankari ja Sarita Sabrina Haapala, Jarmo Matti Elias Huotari ja Marja Susanna Niittylä, Henri Jouni Kristian Lanz ja Susanna Marjut Ollikainen. Hautaan siunattu: Ulla Maija Auer 72 v, Seppo Juhani Repo 69 v, Pertti Kortesalo 65 v, Kauko Aulis Parviainen 66 v, Jaakko Sakari Hertsi 81 v, Irja Elisabet Helle 90 v, Aune Anna-Liisa Huittinen 88 v, Anni Mirjam Virtala 102 v, Helmi Ester Hovinen 89 v, Helmi Hilkka Tuulikki Kytömies 95 v, Maria Elisa Tuikkanen 96 v, Pekka Antero Nikkilä 85 v, Pentti Kalevi Iivonen 76 v, Raili Sointu Kaarina Yrjölä 78 v, Tuula Anita Annikki Multanen 56 v, Tyyne Kiiski 88 v, Terttu Sinikka Saarinen 80 v, Jaakko Taneli Rajamäki 85 v, Helmer Edvin Samuelsson 89 v, Aino Ester Lehtinen 84 v, Taina Helena Salmensuu 52 v, Seppo Antero Kantalahti 67 v, Paula Helena Starckjohann 94 v, Ingrid Margareta Leevilä 86 v, Hertta Emilia Laukkanen 92 v, Heikki Tapani Ilmevalta 60 v, Heikki Antero Huovila 84 v, Anita Marketta Tuomi 77 v. l Laune Kastettu: Vili Veikko Viljami Liukkonen, Sisu Oskar Juhani Silkosuo, Niilo Pekka Tommola, Jaakko Oliver Salmi, Eva Maria Kivinen, Topias Aapo Justus Karjalainen, Niilo Ilmari Sebastian Kettula, Emma Amanda Lintula, Edvard Eetu Oliver Pousi, Beata Emmiina Kauppila, Mimmi Maria Matilda Kallio, Linnea Emilia Salo. Avioliittoon vihitty: Joni Teemu Rafael Puoliväli ja Heini Marianne Taipale, Harri Kalervo Nissinen ja Laura Johanna Timonen, Elina Johanna Parkkali ja Jyrki Petteri Vattulainen, Mirva Johanna Nykänen ja Antti Juhani Ketola, Kati Johanna Suojanen ja Veli-Matti Olavi Kananen, Kaisa Maria Horkka ja Tommi Tapio Hämäläinen, Elina Maria Markku ja Joonas Ilmari Mäkynen, Tommi Juhani Valtonen ja Tiia Maria Vaskelainen, Timo Kalevi Manninen ja Hanna Pauliina Rantala, Jyrki Lennart Rosti ja Hanna Annikki Ojala, Jani Kalle Tapio Niemeläinen ja Piia Aino Matilda Järvelä. Hautaan siunattu: Senja Seija Virtanen 63 v, Seija Liisa Riikonen 60 v, Osmo Julius Johannes Korosuo 92 v, Esko Kalevi Ravalt 60 v, Timo Juhani Markkanen 50 v, Matti Antero Virtanen 74 v, Jouko Ensio Sinisalo 58 v, Eeva Kaarina Laakso 78 v, Eero Pekka Antero Liukkonen 63 v, Aarne Kalevi Pulkkinen 78 v, Urpo Alarik Pitkänen 89 v. l Joutjärvi Kastettu: Eveliina Amanda Ekholm, Kiira Aurora Karttunen, Niklas Mikael Salmensuu, Mikael Rey Svennblad, Eemeli Urho Johannes Vuori, Eveliina Amanda Ekholm, Oona Emilia Kauppi, Miro Tapani Koskinen, Nea Susanna Tuulikki Kuosa, Miko Henrik Martinmäki, Milja Mona Mimosa Tuominen, Lumi Jemina Lind. Avioliittoon vihitty: Esa Kristian Heikkilä ja Saana Johanna Lintunen, Tommi Tapani Järveläinen ja Johanna Pirita Syrjälä, Jarkko Petteri Pessa ja Minna Johanna Harjula. Hautaan siunattu: Viljo Lauri Olavi Oja 88 v, Helvi Annikki Helena Kosonen 86 v, Ensio Metsänen 93 v, Ilmi Sofia Laakso 91 v, Päivi Helena Löfberg 45 v, Kari Pekka Leiviskä 36 v. l Salpausselkä Kastettu: Lahja Maria Kallinen, Leo Kasperi Saksinen, Veikko Mikael Mitrunen, Veeti Valtteri Salonen, Totti Eelis Verneri Sani, Selja Helmi Orvokki Sihvo, Karoliina Neea Emilia Heikkinen, Mimosa Iida Cecilia Koskinen, Eetu Kristian Nuutinen, Justus Maxim Aleksanteri Puuppo, Eemi Akseli Rohtla. Avioliittoon vihitty: Ismo Kalervo Honkanen ja Saara Mailis Katriina Kaipainen, Onni Ari Matias Mielonen ja Paula Elina Lerssi, Jarkko Sakari Pihl ja Heidi Annika Broman. Hautaan siunattu: Paavo Laamanen 85 v, Pirjo Anitta Rinta-Opas 58 v, Kari Juhani Holttinen 50 v, Hanna Aino Emilia Tanskanen 21 v, Toivo Armas Uusitupa 86 v, Marja- Sisko Alli Hemming 84 v, Saara Kyllikki Saarinen 71 v, Max Helmut Riedel 82 v, Arvo Henrik Leinonen 78 v, Eila Dagmar Valonen 99 v, Pekka Paavali Veikkola 71 v. Messu Mukkulan tammien katveessa Rätyväkkärät. Takarivissä basson kanssa Mirkka Kiljunen, kehärummuissa Tiina Huttu, harmonin takana Juha Järvinen, edessä viulisti Sanni Kopo ja alttotorven kanssa Tuija Puurunen. Rätyväkkärä tuo harmonin ja jouhikon mukanaan. Mukkulassa lähdetään taivasalle, kun kirkon sijasta sunnuntaimessu on Mukkulan kartanon puistossa tammien katveessa. Messu alkaa tavallisen jumalanpalveluksen tapaan kello 10. Urkumusiikin sijasta puistomessussa kuullaan kansamusiikkiyhtye Rätyväkkärän soittoa ja laulua. Rätyväkkärä on syntynyt Kaustisella Ala-Könni -opistossa viime lukuvuonna kansamusiikin opiskelijoista, jotka nyt jatkavat opiskelujaan muissa alan oppilaitoksissa. Kansanmusiikissa meihin vetoaa mahdollisuus soittaa monipuolisesti sekä vanhat että uudet kansanmusiikkiin liittyvät perinteet niin Suomesta kuin maailmallakin, kertoo Sanni Kopo, yhtyeen viulisti ja jouhikon soittaja. Sanni on Rätyväkkärän lahtelainen jäsen. Hän on opiskellut pitkään Lahden konservatoriolla, jossa Sannia innosti kansanmusiikkiin hänen opettajansa Minna Järvelä. Rätyväkkärä-nimi jo itsessään kertoo suomalaisesta kansanmusiikkiperinteestä. Se tarkoittaa vanhaa puista soitinta, jossa on propeli. Ääni syntyy, kun soittimen pintaa pitkin liikutetaan kapulaa, kuvaa Sanni. Mukkulan jumalanpalveluksessa kuullaan kanteletta, viulua, jouhikkoa ja harmonia tai kaustislaisittain harmoonia. Rätyväkkärä on mukana suuressa osassa virsiä. Messu kello 10 Mukkulan kartanon puistossa, Hannu Lehdeskoski, Marjukka Liimatainen, kansanmusiikkiyhtye Rätyväkkärä. Kirkonseutu n:o

4 Dilan ateriat Tule lounaalle! Tervetuloa herkulliselle buffet-lounaalle Dilan ravintoloihin. Eläkeläisille meillä on edullisemmat hinnat ja ravintolamme ovat auki vuoden jokaisena päivänä. Ravintola Mathilda-sali Sibeliuksenkatu 6 C, 2.krs, käynti Mehiläisen aulan läpi. Avoinna ma-pe klo (lounas klo 11-14) la-su klo Ravintola Marie-sali Teemuntalon palvelukeskus, Kasakkamäentie 16. Avoinna ma-pe klo la-su klo Dila Diakonialaitos Lahti Hyvän elämän puolesta Radio Dei Lahti 106,4 MHz Luterilaisten seurakuntien tuottama Toivon iltapäivä maanantaista perjantaihin klo Radio Dein koko viikko-ohjelma osoitteessa Maksuton Netti Radio sähköpostiosoitteen kautta Helsingin uusi Musiikkitalo < Pe klo 19. Ohjelmassa: Dutilleux, Ravel, Brahms. Kapellimestari Jukka-Pekka Saraste, mezzosopraano Lilli Paasikivi. Lähtö klo 17 Marolank. Hinta 45 e, eläkel. 40 e. Ilm mennessä. < Ke Ohjelmassa Liszt, Mahler, Sibelius. Kapellimestari Sakari Oramo, Christian Gerhaher. Lähtö klo 17 Marolank. Hinta 45 e, eläkel. 40 e. Ilm mennessä. < Ke Ohjelmassa Haydn, Brahms, R. Strauss. Kapellimestari Sakari Oramo, Lisa Batiashvili viulu. Ilm mennessä. Ilmoittautumiset Maria Helin puh Lahden seurakuntanuoret lähtevät Mission-Net lähetyskonferenssiin Saksaan, Erfurtiin. Tarjoamme työvoimaa erilaisiin puutarha-, metsä- ja sisätöihin kohtuullisella palkalla. Puutarhanhoitoa, ruohonleikkuuta, ikkunanpesua yms. Talkootuotto käytetään lyhentämättömänä nuorten matkakustannuksiin. Jos on työtä tarjolla, tee tarjous! Katariina Veltheim Juuso Veltheim nuortenmissio@gmail.com Ohjelma: Ma 12.9.: klo 8 lähtö Launeen kirkon parkkipaikalta Partaharjun leirialue ja opisto, Ristikiven kirkko, lounas Venekuljetus Nilsiän Aholansaareen ja Paavo Ruotsalaisen koti, kahvi. Iltapala, sauna ja yöpyminen Vuokatinrannassa Sotkamossa Ti 13.9.: aamupala. Raatteen tien opastettu kiertoajelu ja tutustuminen taistelupaikkoihin, museo, lounas. Majoittuminen Kuhmon srk:n Paloniemen leirikeskukseen, sauna, iltapala Ke 14.9.: aamupala. Eeva Ryynäsen ateljee ja Paaterin kirkko Uuden Valamon luostari Heinävesi, ruokailu. Paluu Lahteen illalla Uudistetut juhlatilat keskellä kaupunkia Pitopalvelusta tarjoilut arkeen ja juhlaan Lahden seurakuntayhtymä vuokraa tilojaan Kirkkokatu 5:stä muistotilaisuuksiin, kastejuhliin, vihkiäisiin, syntymäpäiviin ym. tilaisuuksiin. Tarjolla on eri kokoisia saleja. Viihtyisät, toimivat tilat, oma parkkialue, esteetön kulku. Matkan hinta on 150 euroa ja pitää sisällään matkat linja-autolla, em. ohjelman ruokailuineen ja yöpymisineen. Tiedustelut: khra Heikki Pelkonen puh Ilm mennessä Launeen srk.toimistoon puh. (03) P E R U T T U! Kirkkokonsertti Kirsi Kiviharju, harppu Jukka Pietilä, laulu Kalevi Kiviniemi, urut Padasjoen kirkossa to 4.8. klo.19 Padasjoen seurakunta Kirkonseudun ILMOITUSMYYNTI Paula Kontio p (03) Sähköposti: kontio.paula@phnet.fi Amica seurakuntayhtymä Pitopalvelu ja tilaisuustarjoilu Tiedustelut Maili Manninen puh , Ravintolastamme Kirkkokatu 5, alakerta, saat arkisin maukasta kotiruokaa ja kahvia Avoinna arkisin klo 8-14 lounas klo Tilauksesta myös iltaisin ja viikonloppuisin Juhlasali katutasossa 80 hengelle, tied. p Henkilöstöravintola 40 hengelle, tied. p asikkalanseurakunta.fi heinolanseurakunta.fi hollolanseurakunta.fi karkolanseurakunta.fi lahdenseurakuntayhtyma.fi nastolan.seurakunta.net evl.fi/srk/padasjoki/ Seurakuntalehti jokaiseen kotiin Asikkalassa, Heinolassa, Hollolassa, Kärkölässä, Lahdessa, Nastolassa ja Padasjoella 7. vuosikerta ISSN Äänite Kustantaja Omnipress Oy puh Julkaisija Asikkalan seurakunta puh. (03) Heinolan seurakunta puh. (03) Hollolan seurakunta puh. (03) Kärkölän seurakunta puh. (03) Lahden seurakuntayhtymä puh. (03) Nastolan seurakunta puh Padasjoen seurakunta puh. (03) Päätoimittaja Markku Jalava puh. (03) gsm markku.jalava@evl.fi Toimitussihteeri Laura Visapää puh. (03) gsm laura.visapaa@evl.fi Toimitus Vapaudenkatu 6, PL Lahti, kirkonseutu@evl.f Lahden seurakuntayhtymän ilmoitukset puh. (03) fax (03) taina.kautonen@evl.fi Seuraava lehti ilmestyy Ilmoitusaineistot toimitettava 5.8. klo 12 mennessä Ilmoitusmyynti Paula Kontio puh. (03) gsm kontio.paula@ phnet.fi Taitto Omnipress Oy puh Painopaikka SLY-Lehtipainot Oy Tuusula Painosmäärä kpl Jakelu Lahden Jakelut Oy puh Itella Oyj Jakelumuistutukset Omnipress Oy merja.peltonen@ omnipress.fi puh Kirkonseutu n:o

5 PhiliPPe Gueissaz. KUKAT TUOVAT ILOA ELÄMÄÄMME PIRISTÄ KESÄÄSI KUKKASILLA Ammattitaidolla sidotut kimput ja asetelmat ym. Vakio aukioloajat: avoinna ark. 8-16, la. 8-14, su suljettu Levon Viherkeskus Oy Levonkatu LAHTI puh/fax: levonviherkeskus@levonvk.fi MYYTKÖ ASUNTOSI? SYYSLAHTI ASUNTOMARKET LKV Olemme toimineet Lahden seudulla jo yli 30 vuotta ja lunastaneet asiakkaiden luottamuksen. Asunto - ja kiinteistökauppojen lisäksi teemme arviointeja mm. kuolinpesille perukirjoituksia ja perinnönjakoja varten. Myyntiä varten tehdyt suulliset arviot ovat maksuttomia. Välityspalkkiomme ovat kohtuulliset alkaen 3,2 %/minimi 2.100,- sis ALV. Jos tarvitset apua niin soita Kalevi Lehtinen ( ) puhui tämän kesän Kansanlähetyspäivillä Seinäjoella. Kalevi Lehtinen on poissa EvanKElista, rovasti Kalevi Lehtinen (75) on kuollut. Hän kaatui juoksulenkillä kotiseudullaan Kandernissa Saksassa ja menehtyi kaksi päivää sen jälkeen Hän oli syntynyt Helsingissä. Kalevi Lehtinen kiersi puhumassa lukuisissa missioissa ympäri Suomea. Tunnetuimmat missiot lienevät kuitenkin Venäjällä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen pidetyt tapahtumat. Hän oli Kansien välistä Raamatun köyhyystekstit ovat totta tänäänkin varmasti tunnetuin suomalainen evankelista. Kalevi Lehtinen valmistui papiksi 1964 ja työskenteli Kansan Raamattuseurassa nuorisoevankelistana ja opiskelijatyön johtajana. Vuonna 1972 Lehtinen siirtyi Saksaan Campus Crusade for Christin palvelukseen. Hän toimi järjestön johtajana vuosina Kun Billy Graham vieraili Suomessa Missio Helsingin tässä kaksijakoisessa maailmassa toisilla on aineellisesti ennennäkemättömän hyvä olla, mutta toiset kokevat eriarvoisuutta ja köyhyyttä. Yhteiskunnallista arvokeskustelua käydään nyt kirkon liepeillä ja sisällä. Myös kirkon johto on viime aikoina ollut aktiivinen vaikuttaja. Jo tammikuussa kirkko esitti tulevaan hallitusohjelmaan kirjauksia suomalaisten terveys- ja tuloerojen kaventamisesta sekä köyhimpien maiden ruokaturvan parantamisesta. Arkkipiispan koolle kutsuma, eri tahoja edustava köyhyysryhmä esitti niin ikään heikoimmassa asemassa olevien ryhmien toimeentulomahdollisuuksien parantamista. Köyhien asema on keskeinen teema Raamatussa. Kolme tutkijaa, teologian tohtorit sakari Häkkinen, Kari latvus ja Hanne von Weissenberg ovat koonneet viime vuonna julkaistuun Köyhien Raamattuun (Kirjapaja 2010, 342 sivua) Raamatun vähäosaisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä tekstejä ja arvioineet niitä. Kirjoittajat, toteavat, että Raamatun monilla köyhyysteksteillä on vahva viesti nykyajalle. Kirjan kirjoittamista he perustelevat sillä, että köyhyys ja ihmisten eriarvoisuus on näkyvä ilmiö niin Raamatussa kuin tämän päivän yhteiskunnassa, mutta Raamattua ei ole totuttu lukemaan köyhyyden näkökulmasta. Kirjassa pohditaan tekstien sisältöä sekä niiden kirjoitusaikana että nykyään ja sidotaan tekstit aikamme köyhien tilanteeseen. Kari Latvus lainaa tunnettua yhteiskuntatieteilijää Max Weberiä, jonka mukaan köyhistä ja avuntarpeessa olevista huolehtiminen on leimallista juutalais-kristilliselle perinteelle toisin kuin pääpuhujana olympiastadionilla vuonna 1987, Kalevi Lehtinen toimi hänen tulkkinaan. Monien suomalaisten mieleen on piirtynyt kuva Lehtisestä puhumassa Grahamin rinnalla. Kalevi Lehtisen intohimona evankelioimisen ohella oli isänsä, Los Angelesin olympiavoittaja (1932) Lauri Lehtisen perintönä juokseminen. Kalevi juoksi elämänsä aikana useita maratoneja ja lenkkeili päivittäin. esimerkiksi Kiinan ja Intian kulttuureille. Köyhyys ei ole samaa nyt ja Raamatun aikana, mutta nykypäivän köyhyyden tarkastelu auttaa ymmärtämään Raamattua paremmin. Vastaavasti Raamatun köyhyysteksteillä on vahva viesti nykyajalle, kirjoittaa mm. diakonia-ammattikorkeakoulussa työskennellyt Kari Latvus. Sakari Häkkinen käsittelee kirjassa Jeesuksen Vuorisaarnaa. Jumala tietää meidän tarpeemme. Mekin tiedämme toistemme tarpeet. Vai tiedämmekö?, kysyy Häkkinen. Teos avaa monia näkökulmia oman aikamme yhteiskuntaan ja auttaa ymmärtämään myös Raamattua paremmin. Tutkijan taustastaan huolimatta tai sen ansioista kirjoittajat osaavat suunnata sanansa myös laajemmalle lukijakunnalle. Vanhan testamentin Sananlaskujen kirjassa sanotaan, että Älä kiellä apuasi, jos toinen on avun tarpeessa ja sinä pystyt tekemään hänelle hyvää. Markku Jalava Sakari Häkkinen haastatteli ihmisiä köyhyydestä Lahden kirkkopäivillä. Muutama uskaltautui kertomaan elämän tarinansa ja miettimään, millaiset olot olivat Raamatun ajan köyhillä. LAKIASIAINTOIMISTO JUKKA TÖYRYLÄ Mariankatu 6 B, Lahti Puh. (03) Perunkirjoitukset, testamentit, ositukset, yms. lakiasiat Aurinkoista kesää kaikille Kirkonseudun lukijoille! RAUHANKATU110 9,15110 LAHTI p Hyvinvointia jonka huomaa. jonka huomaa. huomaa. Hellää ja yksilöllistä Hellää PlusTerveyshuolenpitoa Hellää PlusTerveys- ja yksilöllistä viihtyisällä ja yksilöllistä huolenpitoa perhevastaanotolla PlusTerveyshuolenpitoa perhevastaanotolla Jukka Rissanen viihtyisällä viihtyisällä perhevastaanotolla Hammaslääkäri jukka.rissanen@plusterveys.fi Jukka Rissanen Hammaslääkäri jukka.rissanen@plusterveys.fi Jukka Rissanen Ajanvaraus: Hammaslääkäri jukka.rissanen@plusterveys.fi Ajanvaraus: p p Ajanvaraus: Käyntiosoite: Rautatienkatu 14 B 8, Lahti Käyntiosoite: Rautatienkatu p B 8, Lahti Käyntiosoite: Rautatienkatu 14 B 8, Lahti NÄIN MINÄ HALUAN HAUTAUSTESTAMENTTI Noutakaa meiltä veloituksetta tietopaketti hautausasioiden ennakkosuunnittelua varten. Seudun vanhin hautaustoimisto KALLIOINEN Hämeenkatu 11 Puh. (03) Perukirjat, jakokirjat, testamentit yms. Sinitilit, Sinikka Tuominen, Aleksanterink.16, p. (03) tai Kirkonseutu n:o Kirkonseutu n:o

6 Kirkko Windhoekissa, Namibiassa. Namibialaiset iloitsevat suomalaisista läheteistä Olemme kiitollisia siitä, että suomalaiset lähetit tulivat Ambomaalle kertomaan meille Jeesuksesta. Ilman suomalaisia uskoisimme yhä kantoihin ja kiviin, kiittivät Sirkka Helena Katuta ja Mirjam Frieda Auala suomalaisten Namibiassa tekemää lähetystyötä, joka alkoi jo 1870-luvulla. Katuta ja Mirjam Auala ovat Windhoekin Hosianna-seurakunnasta, joka on Keski-Lahden ystävyysseurakunta Namibiassa. Vieraat tulivat kesäkuussa Poriin lähetysjuhlille ja poikkesivat matkansa aikana tervehtimässä myös lahtelaisia ystäviään. Lähetysjuhlilla namibialaisia ystävyysseurakuntalaisia kosketti erityisesti Pekka Simojoen ja Jaakko Löytyn konsertti Onandjokwen sairaalan hyväksi. Onandjokwen sairaala on näytellyt tärkeää roolia Simojoen ja Löytyn elämässä, kun he lähettivanhempiensa kanssa asuivat vuosia lapsina Namibiassa. Namibialaiset vieraat tunsivat Simojoen ja Löytyn vanhemmat ja muistavat muusikot jo heidän lapsuusvuosiltaan. Katuta ja Auala ovat perustaneet kuoron Hosiannan seurakuntaan. Pienestä alusta kuoro on kasvanut 80 hengen laulu- ja performanceryhmäksi. Tungila Kemanta Jesus Choirin perustajat sanoittavat itse hengellisiä lauluja kuorolleen. Laulut kertovat, että usko Kristukseen on iloinen asia ja kerro siitä muillekin. Kuoron cd-levyä on myöhemmin mahdollista ostaa Keski-Lahden seurakunnasta. Kun Katuta ja Auala kertoivat tunnelmiaan Lähetysjuhlilta ja samalla ensimmäiseltä Suomenvierailultaan, puheessa vilisevät suomalaisten lähetystyöntekijöiden nimet: Laukkaset, Nenonen, Kuoppalat, Heikkilä, Kalliokosket, Seppälät, Simojoet, Löytyt ja monet muut. Osan näistä he ovat tavanneet henkilökohtaisesti Namibiassa, joitakin nyt täällä Suomessa. Suomalaiset lähetit ovat tärkeä osa Namibian kristinuskon historiaa, ja uusille sukupolville yhä kerrotaan tarinoita entisistä läheteistä. Seurakunnan toiminta kasvussa Namibialaisia vieraita luotsasivat Lahdessa Marketta Ihalainen ja Mikko Semeri, kaksi Keski- Lahden seurakunnan ystävyysseurakuntatyöryhmän jäsentä. Ihalainen oli viime vuonna juhannuksena keskilahtelaisten kanssa Hosianna-seurakunnan monitoimikeskuksen käyttöönottojuhlassa. Monitoimikeskus rakennettiin Lahden seurakuntayhtymän merkittävällä tuella, ja sitä käytetään muun muassa kuoro- ja pyhäkoulutoimintaan sekä nuorten jumalanpalvelustiloina. Seurakunta on vireä, ja tilat ovat aktiivisessa käytössä. Kuulumme Jumalan lasten seurakuntaan ja olemme arvokkaita toinen toisillemme, mutta Keski- Lahden seurakunnan ja Hosainnaseurakunnan välillä on erityistä ystävyyttä, luonnehti Ihalainen ystävyysseurakuntatyötä. Windhoekin Emmanuelin ja Hosiannan seurakunnat koostuvat pääosin vähävaraisista lähiön asukkaista, ja seurakuntien tulot ovat pienet. Monitoimirakennuksen käyttöönottojuhlan yhteydessä vihittiin kymmenen uutta pappia Namibian luterilaiseen kirkkoon. Aiemmin papit on vihitty pohjoisessa Ambomaalla, mutta nyt vihkimys oli ensimmäistä kertaa eteläisessä Namibiassa. Juhlan kulut, muun muassa 2500 hengen ruokailu, jäivät Hosiannan vastuulle. Juhlista sekä yllättävistä monitoimikeskuksen rakentamiseen liittyvistä kustannuksista jäi seurakunnalle velkaa niin paljon, että seurakunnan omaisuutta on nyt lainan vakuutena. Seurakunnassa pinnistellään nyt rahoja kokoon esimerkiksi järjestämällä tapahtumia. Samaan aikaan seurakunnan toiminta lisääntyy vauhdilla. Rakennuskompleksista on vielä rakentamatta majoitusosa, ja nykyinen seurakuntasali, niin sanottu Keski- Lahti Hall, pitäisi saada useampien pienryhmien käyttöön rakentamalla väliseiniä. Kaiken kaikkiaan Windhoekin alueen seurakuntien tilat eivät riitä, kun Pohjois-Namibiasta muuttaa runsaasti väestöä etelään. Namibian evankelis-luterilainen kirkko (ELCIN) onkin joutunut vuokraamaan neljä huoneistoa Windhoekin lähiöistä seurakuntien käyttöön. Laura Visapää Sirkka Helena Katuta ja Mirjam Frieda Auala Ristinkirkossa. Marketta IhalaInen 6 Kirkonseutu n:o

7 Herättäjäjuhlaväki kokoontui tänä vuonna Ouluun Raksilan pesäpallokentälle. Lapsille oli omat paikat. Hengellisillä kesäjuhlilla on puhuttu uskon ja kirkon asioista Herätysliikkeiden ja lähetysjärjestöjen kesäjuhlat ovat jälleen koonneet kymmeniä tuhansia ihmisiä. Juhlapuheissa on hoidettu niin henkilökohtaista uskonelämää kuin otettu kantaa viime aikojen kirkolliseen keskusteluun ja vähän yhteiskunnankin asioihin. Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan tärkein osallistumissyy herätysliikkeiden kesäjuhlille on hengellinen anti. Myös ystävien tapaaminen on tärkeä tekijä juhlaosallistumiseen. Näiden lisäksi tunnelma sekä perinteen siirtäminen uudelle sukupolvelle nähdään merkittävinä syinä osallistumiselle. Kesällä kirkollisiin kesäjuhliin osallistuu kävijää. Joka kymmenes kesäjuhlille osallistuja on satunnainen kävijä tai tutustumassa liikkeeseen. Järjestelyt hoidetaan useimmissa juhlissa talkoovoimin. Toivo kantaa, vaikka usko rakoilisi Vuotuisia herättäjäjuhlia vietettiin Oulussa. Juhlien tunnus Anna toivon kantaa kuului vahvasti seurapuheissa. Raamattutunnin pitänyt professori Martti Nissinen tiivisti, että toivo kantaa, vaikka usko rakoilisi. Toivo muuttaa yhteiskuntia, toivon voimalla parannetaan sairastuneita ja kuljetaan kärsivän rinnalla. Toivoa ei ole ilman rakkautta. Rakkaus on toivottomuuden ennaltaehkäisyä, sanoi Nissinen. Nissisen mielestä on käsittämätöntä, että jotkut pitävät rauhan, oikeudenmukaisuuden ja rakkauden julistusta toisarvoisena kristinuskon ydinsanomaan nähden. Siitähän puhuu koko Raamattu, muistutti Nissinen. Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen sanoi kirkon olevan olemukseltaan vapautusliike, jonka tehtävä on asettua vastarintaan kaikkialla siellä, missä loukataan elämän pyhyyttä ja poljetaan maahan ihmisen arvoa. Hän muistutti Jeesuksen kehotuksesta: siunatkaa älkääkä kirotko. Jeesus otti kaikenlaisia ihmisiä siunauksen piiriin silloin ja niin hän tekee tänäänkin. Kalevi Lehtinen puhui Seinäjoella Kansanlähetyspäiville Hengessä mukana -teeman ääreen Seinäjoelle kokoontui noin henkeä. Evankelista Kalevi Lehtinen puhui Pyhän Hengen toiminnasta juhlien teeman mukaisesti. - Pyhä Henki herättää meissä kaipuun Jeesuksen puoleen. Jeesus kolkuttaa elämäsi ovelle ja viestittää siitä, että Hän välittää. Tähän kolkutukseen voit suhtautua monella tavalla. Voit torjua sen tai pyytää Jeesusta elämääsi. Silloin saat Jumalan lapsen nimen, rauhan ja pääset taivaaseen tämän elämän jälkeen, kertoi Kalevi Lehtinen. Vuodenvaihteessa eläkkeelle jäävä lähetysjohtaja Timo Rämä paneutui Kansanlähetyksen toiminnan kolmeen keskeisimpään painopisteeseen Raamattuun, herätykseen ja lähetykseen. Rämä totesi, että lähetyskäskyn vakavasti ottaminen johtaa seurakunnan toiminnalliseen uudistumiseen. Piispa Simo Peura otti puheessaan kantaa herätysliikkeiden asemaan evankelis-luterilaisessa kirkossa. Hänen mukaansa viime aikoina käyty reipas ja kantaaottava keskustelu on toki hyvä asia, mutta olennainen ei kuitenkaan saisi kadota tunnepitoisen retoriikan taakse. Suviseuroissa korostettiin perheen merkitystä Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen, SRK:n suviseurat ovat vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen jokavuotinen nelipäiväinen kesäjuhla, johon tänä vuonna Lumijoella osallistui yli seuravierasta. Koti on Jumalan valtakunta pienoiskoossa. Tässä valtakunnassa on paikka myös naisilla, todettiin liikkeen perhekäsitystä valottaneessa tiedotustilaisuudessa. Pyhän Hengen pappeina kaikki Jumalan lapset ovat kelvollisia julistamaan pyhää evankeliumia, sanoi pastori Kyösti Pieviläinen. Samalla kuitenkin todettiin, että liikkeen virkakäsitys ei ole muuttumassa, eikä naispuhujia ole juhlille odotettavissa. Myös liikkeen piirissä tapahtuneista hyväksikäyttötapauksista noussutta keskustelua sivuttiin. Koti- ja perhetyön sihteeri Sami Pikkuaho totesi, että julkinen keskustelu on tuonut liikkeen toimintaan lisää avoimuutta ja aktivoinut ihmisiä tunnistamaan myös perheen sisäisiä ongelmia. Pikkuaho korosti rauhanyhdistysten tekevän ennaltaehkäisevää työtä ja rohkaisevan perheitä hakemaan tarvittaessa ammattiapua. Lähetysjohtaja vetosi seurakuntiin Suomen Lähetysseuran johtaja Seppo Rissanen vetosi Lähetysjuhlilla Porissa kesäkuun alussa voimakkaasti seurakuntiin, että nämä eivät leikkaisi tukeaan Lähetysseuralle kirkon talouden supistuspaineissa. Rissanen muistutti, että Lähetysseura toimii eri puolilla maailmaa kaikkein heikoimpien keskuudessa. Hän sanoi, että juuri julistustyön kasvattamiselle on nyt tarvetta. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien kesäpäivillä Savonlinnassa puhunut Mikkelin piispa Seppo Häkkinen muistutti uskonnonvapauden olevan myös vapautta uskontoon. Uskonnonvapaus ei ole vain vapautta uskonnosta, vaan myös vapautta uskontoon, sen julistamiseen ja levittämiseen. Tämä peruslähtökohta näyttää usein unohtuvan. Evankeliumijuhlilla Raahessa juhlittiin evankelisen liikkeen isää Fredrik Gabriel Hedbergiä, jonka syntymästä tuli 15. heinäkuuta kuluneeksi 200 vuotta. Hedbergin elämäkerran kirjoittanut dosentti Seppo Suokunnas kuvaili juhlavieraille 14-vuotiasta Hedbergiä, joka sielun hädässä päätyi Raamatun sanan ja armon salaisuuden äärelle. Markku jalava tapio romppainen Perheneuvoja Olipa kerran poika, joka rakasti tyttöä. -Nicole Krauss- Vuosia sitten minulla oli ilo olla läsnä tilaisuudessa, jossa aviopari juhli 20 vuotta kestänyttä avioliittoaan uudistamalla vihkilupauksensa lasten, sukulaisten, ystävien ja papin läsnä ollessa. Juhla oli juuri sellainen kuin parikin; omaperäinen, hauska ja mieleenpainuva, mutta myös koskettava ja herkkä. Paria haastateltiin juhlan aikana ja heiltä kysyttiin monia kysymyksiä, joista vain yksi on jäänyt mieleeni. Se oli erään miehen esittämä kysymys: Mikä teillä sujuu niin hyvin, että vieläkin olette onnellisesti yhdessä? Ei mennyt kuin hetki, kun jo vastaus kuului lähes yhdestä suusta: Puhuminen ja kuunteleminen. Niinpä. Siinä on yksi onnistuneen parisuhteen kulmakivistä. Toisen kuunteleminen on itse asiassa paljon vaikeampaa kuin luulisi. Vaikeampaa se on kuin puhuminen. Ei ole helppoa kuunnella toisen näkökulmaa asiasta ja laittaa omat ajatukset ja mielipiteet sivuun. Niin paljon olisi itselläkin sanottavaa ja suuri tarve tulla kuulluksi. Ristiriitatilanne tuo kehään vielä enemmän haasteita. Ettei vain kävisi niin, että minä en saisikaan tilaisuutta sanoa sanottavaani? Entä jos toinen ei ollenkaan minua kuuntele? Ristiriitatilanteessa usein jatkamme omaa puhettamme, koska haluamme sillä varmistaa tulleemme kuulluksi. Ja onhan se ironista, että näin käyttäytymällä takaamme vain sen, ettei meitä oikeasti kuunnella. Parisuhteen tärkeimpiä palasia ovat sanat. Jokaiselle meistä on tärkeää löytää ihminen, joka kuuntelee ja ymmärtää näitä ääneen lausuttuja sanoja. Toisinaan voi itsensä joutua ihan pakottamaan kuuntelemaan siten, etteivät omat ajatukset pyöri mielessä täyttäen mielen kokonaan. On arvioitu, että ihminen kuuntelee toista keskimäärin vain 17 sekuntia, jonka jälkeen hän keskeyttää toisen. Tästäkin ajasta osan hän on miettinyt mitä itse sanoisi seuraavaksi. Aktiivinen toisen kuunteleminen vaatii päätöksen keskittyä toisen sanomaan. Minä ihan todella haluan ymmärtää, mitä minulle tahdot sanoa. Yritän olla keskeyttämättä, provosoitumatta ja oikomasta sinun puheitasi. Keskityn tähän hetkeen unohtaen menneet riidat ja luovun halustani osoittaa olevani oikeassa. Minä viestitän katseellani ja ruumiillani, että minä kuuntelen. Usein kuuntelijaa houkuttaa suodattaa kuulemansa viesti oman suodattimen läpi. Suodattimet me olemme muovanneet entisistä kokemuksistamme ja tunteistamme. Ei ole itsestään selvää sekään, että muistamme olla tulkitsematta toisen sanomaa. Silloin pystymme kuulemaan vain sen mitä hän nyt minulle kertoo. Väärin kuulemista ja ymmärtämistä voi kuulija vähentää esittämällä tarkistavia kysymyksiä: Tarkoititko että?, Ymmärsinkö oikein? On hyvä muistaa, että toisen ymmärtäminen ei edellytä samaa mieltä olemista. Taitava kuuntelija osaa kuulla viestissä välittyviä tunnetiloja, jolloin puolisoille välittyy kokemus toisen kohtaamisesta ja heidän välisen yhteyden lujittumisesta. Jos ei ole kuuntelijan osa helppo, niin ei puhujakaan aina helpolla pääse. Parisuhteessa toiselle avautuminen on hyvin tärkeää, mutta sen täytyy olla vapaaehtoista, ei kenenkään pakottamaa. Jokaisella meillä on oikeus yksityisyyteen ja omaan ajoitukseen, jolloin kokee olevansa valmis paljastamaan omia tunteita ja ajatuksia toiselle. Sanoilla voidaan parantaa, mutta myös haavoittaa ja tuhota. Ne voivat etäännyttää ja loukata. Vihastuneenakin on tärkeää oppia valitsemaan sanojaan, sillä sanoilla on suuri voima ja vaikutus. Ajatellessani kertomani juhlan päähenkilöiden parisuhteen koukeroita, näyttää siltä, etteivät pelkkä kommunikointi ja hyvät sosiaaliset taidot yksin riitä. Tarvitaan syvemmällä tasolla tapahtuvaa vuorovaikutusta ja tunnevuorovaikutusta. Loppujen lopuksi parisuhde on ennen kaikkea kahden ihmisen jaettu henkinen prosessi, jossa aito kuuntelu on yksi vilpittömimmistä arvostuksen osoituksista toista kohtaan. Hannele PiHkakoski PerHeneuvoja Kirkonseutu n:o

8 Seurakuntien tilaisuudet ajalla Asikkala Messut su 7.8. klo 10 messu Asikkalan kirkossa. Anja Saraja ja Paavo Haapiainen. su klo 10 messu Asikkalan kirkossa. Markku Kanniainen saarnaa, Anja Saraja ja Paavo Haapiainen. Samalla Lahden Seudun Rauhanyhdistys viettää Asikkalassa kirkkopyhää ja kesäseurojaan. Miesten raamattupiiri to klo 18 saunailta Raimo Rantalan mökillä Vääksyssä. Aihe: Isä meidän rukous. Opastus Veikkotieltä. Perhetapahtuma ja gospelkonsertti toivo Kärki-lavalla Vääksyssä Pe Klo 16 alkaen ohjelmaa kaikenikäisille mm. poniajelua, niskahierontaa, kysy lääkäriltäpiste ja rukouspalvelu. Klo 18 gospelkonsertti, jossa oma Asikkalan nuorten bändi Roadsing ja Ari Paloheimo. Tapahtuman järjestävät yhdessä Asikkalan neljä seurakuntaa. Anianpellon markkinat srk-keskus Pe klo kahvila lähetyksen hyväksi. pe klo lauluhetki kirkkosalissa. Pirjo-Riitta Marjamäki- Rantanen ja Anja Saraja. la klo keittolounas seurakuntakeskuksessa lähetyksen hyväksi. Pihalla markkinaparkki varhaisesta aamusta lähtien (2e/auto). Tuotto kummilapsen tukemiseksi. Vapaaehtoiset ovat tervetulleita markkinatalkoisiin, yhteys Anja Saraja Rauhanyhdistyksen seurat la klo Vääksyn srkkeskuksessa. su klo 10 messu Asikkalan kirkko, Markku Kanniainen, klo 12 kirkkokahvit Vääksyn srk-keskuksessa, klo Markku Kanniainen, Olavi Meuronen, Hannu Laivamaa. Maijan kammari taukopaikka joka pe klo Yksi sydän-rukous- ja ylistysilta ma 8.8.klo Äiti-lapsi-piirit srk-keskus alasali ja päiväkerhotila. Alk ja kokoontuvat joka toinen viikko klo Ryhmiin ilm. suoraan ryhmän vastaavalle. Suvin ryhmä p Alk. ke Elinan ryhmä p Alk ti Päivin ryhmä p Alk. ke Diakoniatyön kesäleirit ja leiripäivät Äidit ja tyttäret Mielenterveyskuntoutujat Eläkeläiset yhdessä Padasjokelaisten kanssa Särsjärvellä. Leireistä tarkemmin seurakunnan diakoniatyön kotisivuilla. Tied. p Päihdekuntoutujat Pe klo Varikolla, Meijeritie 5. Toimintapäivä A-kiltalla. Pe Retki Kelventeelle osana SelMe-projektia. Ilm. 8.8 menn Leiri Päihdekuntoutuja naisille Kinismajalla. Ilm menn. Tied. Salojärvi p Maija Konttelin lähetysvartti Anjanpellon markkinoilla la klo ja kirkkosalissa. Heinola Messut su 7.8. klo 10 luomakunnan sunnuntain messu Heinolan kirkossa. Johanna Piirola, Aslak Kettunen, Ville-Paavali Hyvönen. su 7.8. klo 11 luomakunnan sunnuntain perhemessu Sulkavankosken kesäkodilla. Maarit Kihlström, Jukka Tabell. Messun jälkeen saunomista, uimista ja makkaranpaistoa. su klo 10 messu Heinolan kirkossa. Maarit Kihlström, Johanna Piirola, Jukka Tabell. su klo 10 sanajumalanpalvelus Heinolan pitäjänkirkossa. Petri Määttä, Ville-Paavali Hyvönen. israel-ilta to 4.8. klo 18 helluntaisrk, Siltakatu 42. Eliyahu Weissman, Rauno Korjala ja Tauno Kuusinen. Pihaseurat to 4.8. klo Kanervalla Kylmänojankatu 32 ja klo Ropposella Vahlmaninkatu 33. Musiikkihartaus su 7.8. klo 18 Heinolan siunauskappelissa Siltakatu 40. Maarit Kihlström, Jukka Tabell. Kesäkahvila ti 9.8. klo Vanhassa pappilassa. Vapaaehtoinen kahviraha lähetystyölle. Naisten saunailta ti 9.8. klo 18 Sulkavankosken kesäkodilla. Tomusta kullaksi, aluesihteeri Arja Asikainen Lahdesta. Iltapala, saunomista, uintia. Kimppakyydit Harjukadulta klo ja pitäjänkirkon P-paikalta Maahanmuuttajien saunailta Pe ja klo Sulkavankosken kesäkodilla. Vapaaehtoinen maksu yli 15-v. 1 e. Omat eväät. Makkaranpaistomahdollisuus. Rovastikunnallinen miesten saunailta MA klo Sysmän srk:n leirikeskus Olavinrannassa. Seurat klo 19. Iltapala. Hanna-piiri Ke klo 18 Sulkavankosken kesäkodissa. orpokotijuhlat saaren kirkolla Lähtö Parikkalaan Heinolan turistipysäkiltä la noin klo 5.30, paluu yöllä. Hinta 45 e. Ilm. Vanha-Tuusjärven palvelukoti, puh. (03) Retki tuntemattomaan ti sokkoretki, jonka kohde selviää vasta perillä. Lähtö Harjukatu 9 klo 8.50, tarvittaessa Laakso- ja Rajakadun kautta. Paluu noin klo 15. Matka, ohjelma ja lounas 30 e. Matkanjohtaja Tuulikki Ihalainen. Ilm. virastoon ma mennessä p Pieni pyhiinvaellus la 27.8 Heinolan kirkosta Sulkavankoskelle. Ilm mennessä pia.sarkela@evl.fi tai p Heinolan 200-vuotias kirkko on tiekirkko AVoiNNA ti-su Klo 11-17, Siltakatu 18. lentopalloa kaikenikäisille tiistaisin Klo Merjeslammilla Marttusilla, Roni 26. Illan päätteeksi hartaushetki. saunavuorot KesKiViiKKoisiN Sulkavankosken kesäkodilla. Naiset klo 14-16, miehet klo Saunamaksu 1 e. Omat eväät. Sulkavankosken saunaa voi vuokrata omaan käyttöön 10 e/t p Kristittyjen yhteinen rukouspiiri PeRjANtAisiN Klo 18 vapaaseurakunnassa, Ilmarink. 23. Nuoret saunailta keskiviikkoisin klo 18 Sulkkiksella. NuoRteNiltA perjantaisin klo 18 Arkissa. Hollola Messut su 7.8. klo 10 konfirmaatiomessu Hollolan kirkossa. Kalle Peltokangas, Antti Lahtinen, su 7.8. klo 10 Sovituksenkirkossa. Salamat Masih, Piltti Lännenpää, Sinikka Pitkänen. su 7.8. klo 13 Vesikansan kirkossa. Piltti Lännenpää, Sinikka Pitkänen. su klo 10 Hollolan kirkossa. Salamat Masih, Maritta Viitanen, Sinikka Pitkänen. su klo 10 Sovituksenkirkossa. Piltti Lännenpää, Marjo Kortelainen, Maarit Peltomaa. sovituksenkirkon toimintaa Keskuskatu 2 p. (03) PÄiVystÄVÄ PAPPi ma-pe klo puh. (03) Mahdollisuus rippiin ja sielunhoitoon. AAMuRuKousHetKi Andreaksen kappelissa keskiviikkoisin klo 8. MiesteN RAAMAttuPiiRi jatkuu viikolta 32 alkaen torstaisin klo Sovituksenkirkon alakerrassa, käynti takakautta,...kolkuttavalle avataan.. Luuk 11:10. Lisätietoja: Vesikansan toimintaa Seurakuntakoti, Paimelantie 51 Ke 3.8. lauluseurat Virtasella (Ojastentie 6, Kukkila), Maarit Peltomaa laulattaa. ti klo Heinlammen nuotioilta Heinlammen kyläntalolla, Maritta Viitanen, Maarit Peltomaa, Eila Virtanen. Missiokauppa Kauppakuja 6. Avoinna ma-to klo 10-17, pe klo Ke 3.8. syyskauden avajaiset, kahvitarjoilu klo Iloiseen kesäpäivään lukemista, herkkuja, pyykkärin ekotuotteita ja ihania esiliinoja. Juhliin laadukkaita lahjatuotteita, enkeleitä, koruja, kortteja, tuliaiskasseja sekä koristeita. Kaiken kansan kammari, Kauppakuja 6. Kammari avataan 8.8. klo 10, lauluhetki klo 11. MA klo 11 hartaus, Eila Virtanen ystävyysseurakuntamatka Koselle la-su Ilmoittautumiset 8.8. mennessä Maarit Peltomaalle p Hinta noin 140 euroa. Pihakirkko Pyhäniemessä to 4.8. klo 13 pihakirkko Pyhäniemen vanhainkodilla. Marjo Kortelainen, Pia Rantatupa, Kutajoen diakoniapiiri. Kirkkokahvit. Lämpimästi kaikki tervetuloa yhteiseen kesäiseen hiljentymishetkeen asukkaiden kanssa. Diakoniatyön päivystys sovituksen KiRKKo, Keskuskatu 2: tiistaina ja torstaina klo Anitta Vuorikoski, p Virve Valkeavuori-Kovanen, p KesKiViiKKoNA klo Anne-Mari Andersson, p Pia Rantatupa, p VesiKANsAN srk-koti, Paimelantie 51, Kalliola: tiistaina klo Eila Virtanen p Hämeenkoski Messut su 7.8. klo 10 messu Hämeenkosken kirkossa, Erkki Lehtonen, Ismo Lehmusto. su klo 10 Luomakunnan sunnuntain messu Pyhän Laurin kirkon rauniolla, Pentti Pohto, Johanna Huovinen. Muuta toimintaa to 4.8. klo 14 hartaus Kärkölän vanhainkodilla, kahvitusvuorossa Kaunkorpi-Melkkala. VANHAiNKotiKAHVituKset jatkuvat elokuusta alkaen Kärkölän vanhainkodilla kuukauden ensimmäisenä torstaina klo 14. Elokuussa vuorossa on Kaunkorpi-Melkkala, syyskuussa Koski II (itäpuoli), lokakuussa Etola, marraskuussa Uusi-Pätilä ja joulukuussa Huljala-Tenhelä. Kulkemisen helpottamiseksi kahvittajat voivat kerätä keskuudestaan kimppakyydin tai tilata yhteisen taksikyydin, jonka kappeli maksaa. la 6.8. Kirkkokuoron retki Kotkaan. Lähtö klo 7 Tuvalta. Ke klo Riihiseurat Tulimäessä Huhdintie 99, mukana aluesihteeri Jaakko Löytty ja rovasti Erkki Lehtonen. to klo hartaus hoivakodilla. Pe klo koulun syyslukukauden aloitusjumalanpalvelus Hämeenkosken kirkossa, Pentti Pohto, Johanna Huovinen. hameenkoski Kärkölä Messut su 7.8. klo 10 Messu Kärkölän kirkossa, Timo Huttunen, Kirsi Skantz-Viljakainen. Kirkkokuljetus. su klo 10 Perhekirkko Kärkölän kirkossa, kouluun lähtevien lasten siunaaminen, Timi Korhonen, Kirsi Skantz-Viljakainen. tapahtumia KesÄKAHVilA AuRiNKoKulMAssA ti 9.8. ja klo KÄRKölÄN sotaveteraanien leiripäivä KAllioPiRtillÄ ti klo 12. VANHAiNKoDiN leiripäivä VANHAiNKoDillA ke klo NeRolAN leiripäivä KAllioPiRtillÄ to klo saunaillat Kalliopirtillä KÄRKölÄN MARtAt ma klo 18. KesKustAVÄKi ke klo 17. KÄRKölÄN MAA- ja KotitAlousseuRA to klo 19. lappilan työväenyhdistys pe klo 17. säännöllisesti kokoontuvat ryhmät ja piiritoiminta laulutuokio seurakunta- KesKuKsessA MuMMoN- KAMMARissA to 4.8., ja klo 10. RusKAKeRHo KAHVilA tähkässä ke 3.8., ja klo 12. työttömien lounas seura- KuNtAKesKuKsessA ke 3.8., ja klo 11. DiAKoNiAN PeRjANtAiPuuRo AuRiNKoKulMAssA pe 5.8., ja klo Kirkonseutu n:o

9 Diakonissan vastaanotto diakoniatoimistossa Järvelässä ti klo nastola messut su 7.8. klo 10 messu kirkossa, Matti Piispanen, Markus Tikkanen su klo 10 messu kirkossa, Tomi Alasalmi, Pirkko-Liisa Evans, Markus Tikkanen tapahtumia: ke klo Rukouspiiri Bedan pirtillä su klo 17 kouluun lähtevien lasten siunaus kirkossa ti klo Eläkeläisjärjestöjen päivä Luomaniemessä ke klo Rukouspiiri Bedan pirtillä ke klo 16 Päihdetyön Ristiryhmän saunailta Luomaniemen rantasaunalla säännöllisesti kokoontuvat ryhmät ja toiminta joka maanantai klo 10 työttömien saunapäivä Metsänimessä joka maanantai klo Perheiden saunailta Luomaniemen rantasaunalla, hartaushetki noin klo Huom! Lapset saunovat ja uivat ainoastaan vanhempiensa tai muun täysi-ikäisen valvojan seurassa. joka tiistai klo 18 miesten saunailta Metsäniemessä joka torstai klo seurakuntalaisten saunailta Luomaniemen rantasaunalla, hartaushetki noin klo 19 nuoret Katso tarkemmat tiedot: Padasjoki messut su 7.8. klo 10 Perhemessu Padasjoen kirkossa, Kouluun lähtevien siunaaminen. Tapio Mattila, Anna- Maija Virtanen su klo 10 Messu Padasjoen kirkossa, Tapio Mattila, Juha Nurmi. Torittu-Kasiniemi kirkkopyhä seurakuntalaisten saunailta ti klo 17 Särsjärvellä, saunat: naiset klo ja miehet klo Hartaus klo 19. Omat makkarat mukaan. eläkeläisten leiripäivä ti klo 9.30 Särsjärvellä yhdessä asikkalalaisten kanssa. Hinta 8 sis. lounaan ja päätöskahvit klo 15. Ilm. viim virastoon p Vieraana Kerttu Nygren. keski- Lahti messut su 7.8. klo 10 konfirmaatiomessu Ristinkirkossa Leena Hokka, kirkonseutu n:o Tuuli Kotisalo, Pauli Pietiläinen, Taisto Häkli. su 7.8. klo 13 konfirmaatiomessu Ristinkirkossa Jukka Immeli, Pauli Pietiläinen, Taisto Häkli. su 7.8. klo 10 messu Mukkulan kirkossa Juha Pessi, Marjukka Liimatainen. su klo 10 messu Ristinkirkossa Jukka Immeli, Kaija Jyrkkä, Pauli Pietiläinen, Taisto Häkli. su klo 10 messu Mukkulan kartanon puutarhassa Hannu Lehdeskoski, Marjukka Liimatainen. su ei messua Mukkulan kirkossa. Viikkomessu keskiviikkoisin klo Ristinkirkossa. * Juha Pessi, Kaija Jyrkkä, Pauli Pietiläinen. * Pekka Särkiö, Miika Hämäläinen, Pauli Pietiläinen. Poikkea peremmälle -lähetyspiiri to klo Ristinkirkon kahvio Esko Ojala. Raamatun tutkistelua joka toinen ma klo 18 Ankkurin srk-kodissa, Laiturik. 1, Pekka ja Aila Pesonen, seuraavasti: 8.8., Lähetystyön elokuvailta Kaikille avoin SANSAn elokuvailta su 7.8. klo 17 Ristinkirkon auditorio. Lyhyt alustus elokuvasta Tuuli Kotisalo. koulunsa aloittavien kirkkohetki ke klo 18 Ristinkirkko. Ks. erillinen ilmoitus. Laune messut su 7.8. klo 10 messu Launeen kirkossa Heikki Pelkonen, Mira Vorne, Pia Ylitalo-Maunula. su 7.8. klo 10 konfirmaatiomessu Liipolan seurakuntakeskuksessa Ville Hakulinen, Esa Kekki, Miikka Kallio. su klo 10 messu Launeen kirkossa Esa Kekki, Ville Hakulinen, Pia Ylitalo-Maunula. su klo 10 messu Liipolan seurakuntakeskuksessa Heikki Pelkonen, Miikka Kallio. Lahden varuskunnan kenttäiltahartaus to klo 21 lippukentällä. joutjärvi messut su 7.8. klo 10 messu Joutjärven kirkossa Hannu Äimänen, Tuukka Hämäläinen, Hannes Wallin, Miia Kettunen. su klo 10 konfirmaatiomessu Joutjärven kirkossa Jari Laulainen, Kia Sammalkorpi, Miia Kettunen. salpausselkä messut su 7.8. klo 10 konfirmaatiomessu Salpausselän kirkossa Johnny Sabbah, Johanna Torikka. su klo 10 messu, radiojumalanpalvelus Salpausselän kirkossa Pentti Keisanen, Päivi Airas, Marjaana Turunen, Lahden Gospelkuoro. Seurakuntalaisia pyydetään saapumaan paikalle klo su klo 18 messu Jalkarannan seurakuntakodissa Antti Kettunen, Johanna Torikka. kesäilta tuohirannassa to klo Lähtö kimppakyydeillä klo 18 Salpausselän kirkolta ja Jalkarannan seurakuntakodilta. Yhteislaulua, puheita, saunomista, uintia, kahvit ja grillausta. Hilda Kemppainen, Marjaana Turunen kesäilta kirkonmäellä to 4.8. klo Salpausselän kirkolla (sateen sattuessa sisällä). Yhteislaulua, puheita, grillausta. Johnny Sabbah, Johanna Torikka kirkolliset järjestöt esikoislestadiolaiset: Lahdessa Tapparakatu 20 kirkastussunnuntaina 7.8. ei seuroja (konfirmaatio), seurat su klo 14. Heinolassa Rajakatu 5 seurat kirkastussunnuntaina 7.8. ja su klo 14. Padasjoella Kellosalmentie 21 seurat kirkastussunnuntaina 7.8. klo 14 ja Nyystölässä Kaupanmäki 5 su klo 14. Tervetuloa kuulemaan elävää Jumalan Sanaa! evankeliumiyhdistyksen LutHeRin kirkko Vuorikatu 37: Sanajumalanpalvelus su 7.8. klo 12 Kalevi Tanskanen, Klaus Hildén. Messu su klo 12 Paavo Heikkinen, Markku Niemelä, Klaus Hildén, lauletaan Siionin kannelta. TUOHIRANTA: Tiistai-illan seurat klo 18: ti 9.8. Paavo Heikkinen; ti Esko Haapalainen, Inkerin Toksovan seurakunnan nuoria. Seurojen jälk. saunomis- ja uintimahdollisuus. Kimppakyydit klo Lutherin kirkolta. Sinfonia Lahden 12. kansainvälinen Sibelius-festivaali Sibeliustalo, Lahti Torstai 8.9. klo 19 Sinfoniat nro 1 ja 2 Okko Kamu kapellimestari Perjantai 9.9. klo 19 Sinfoniat nro 3 ja 4 Viulukonsertto Okko Kamu kapellimestari Elina Vähälä viulu Klo 18 Johdatus konserttiin Lauantai klo 17 Sinfoniat nro 5, 6 ja 7 Okko Kamu kapellimestari Klo 16 Johdatus konserttiin Liput: 39-14, opiskelijat -50 % KAMARIMUSIIKKIKONSERTIT Lauantai klo 13 Kalevi Aho -sali, Hämeenkatu 4 Sibeliuksen pianomusiikkia Heini Kärkkäinen piano Sunnuntai klo 11 Sibeliusta pyhäaamuna Okko Kamu viulu Jaakko Kuusisto viulu Rémi Moingeon alttoviulu Sanna Palas-Lassila sello Liput: 10 Päijät-Hämeen ev.lut. kansanlähetys LÄHETYSKOTI Saimaankatu 5 B LAHTI avoinna ma-to 10-13, päivähartaus klo 12. JOUTJÄRVI pihaseurat to 4.8. klo 18 Anna-Kaisa ja Aarre Pohjolalla, Eskolanmäentie 7, Kunnas, 1.Kor.12 sekä to klo 18 Saara ja Jukka-Pekka Vehkalalla, Mäntsäläntie 49, Laune, 1.Kor.13, pihaseurat nyyttikestein, isäntäväki tarjoaa kahvin ja teen. Su klo 16 Kohtaamispaikka aiheena Rukous, Keijo Vikman. LaHDen seudun RauHanyHDistys Porvoonjoentie 1, Lahti. (Kuuntele: Seuroja rauhanyhdistyksellä: la 6.8. klo 18, su 7.8. klo 16. Tilaisuuksia seurakuntakeskuksissa ja kirkoissa: la klo seurat Vääksyn seurakuntakeskuksessa; su klo jumalanpalvelus Asikkalan kirkossa, Markku Kanniainen, sekä klo seurat Vääksyn seurakuntakeskuksessa, puhujina Markku Kanniainen, Olavi Meuronen ja Hannu Laivamaa. Tervetuloa! Sibelius-festivaali EXPRESS Helsinki Sibeliustalo Helsinki konserttipäivinä Kiasman edestä (to, pe klo 17 ja la klo 15) ja paluu Sibeliustalolta n. 15 min. konsertin päättymisen jälkeen. Edestakainen matka 17, bussiliput Lippupalvelusta. Liput: Lippupalvelu (1,96 /min+pvm) (6,79 /puh.+pvm Sibeliustalon lipunmyynti (1,49 /min+pvm), (puh. varaukset ma-pe klo 11-17) READY 9

10 Monikulttuuristen parien rikastuttamisviikonloppu Loimalahden leirikeskuksessa Hämeenlinnassa Keskitytään parisuhteen vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin. Lyhyitä oppitunteja, yksilöllistä aikaa pareille ja ryhmäkeskusteluja. Vetäjinä koulutetut ohjaajat Kaisa ja Johan Plomp yhdessä evankelisluterilaisten seurakuntien työntekijöiden kanssa. Ohjelmassa käytetty kieli on pääasiassa suomi. Hinta 80 e/pariskunta. Ilm 9.9. mennessä tai puh tai postitse Tiina Kröger, Diakoniakeskus, PL 65, Hämeenlinna. Ilmoittautuessanne kertokaa mahdollisista erityisruokavalioista tai allergioista. Jos teillä on vaikeuksia rahoittaa osallistumisenne, ottakaa yhteyttä oman alueenne sosiaalitoimistoon tai paikallisseurakuntanne diakoniatyöhön. Tied. Ulla Taipale puh , Heidi Repo puh , tai Tiina Kröger puh , tiina.kroger.fi. Järj. Lahden, Hämeenlinnan, Tampereen evankelisluterilaisten seurakuntien yhteiskunnallinen työ ja Tampereen hiippakunta TUKEA OMAISHOITOON Omaishoitaja, tule yhdessä hoidettavasi kanssa retkipäivään Siikaniemeen ti valmiin ruoan, yhdessäolon, ulkoilun ja hiljentymisen äärelle saamaan virkistystä ja voimaa arkisen aherruksen keskellä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 16.8 mennessä. Ilmoittautua voit Diakoniakeskus Mariaan, Mariankatu 16, puh tai netin kautta Päivän hinta 5,50 /hlö omalla kuljetuksella, omaishoitajat maksutta. Retkellä kanssanne ovat Eija Paulamäki ja Seija Avikainen. Järj. Lahden seurakuntayhtymän diakoniatyö LUOTA JUMALAAN! Lahden Elojuhlat Joutjärven kirkko la 6.8. ja su Lauantai Luota Jumalaan! Laulamme Safarikuoron kanssa Annan kasvuni ristiriidat Sinulle varatuomari Hannu Äimänen Safarikuoron konsertti Kiitän Jumalan voimavaroista Inkerin kirkon tiedottaja Tuulikki Vilhunen Kaikki päivät Herran kanssa Raamattukoululaisia vuosien varrelta Risto Santala, Pauline Stableford, Heikki Lehtonen Ilta päättyy ehtoollisen viettoon Sunnuntai Messu saarna Hannu Äimänen Kivussa syntyy uutta rovasti Erkki Kokko Hyvä on ihmisen olla, veli kun veljen löytää Lauluja anteeksisaamisesta ja -antamisesta Miesfoorumin musiikkiryhmä Mustin kanssa Musiikissa mukana: kanttori Miia Kettunen, muusikot Annukka ja Ritva, Eija Hirvonen, Laina Niiranen, Safarikuoro ja Miesfoorumin musiikkiryhmä Musti. Rukous- ja sielunhoitopalvelu järjestetty. Ruokailusta vastaa Kyllikki Stenborgin keittiötiimi. Varhaisnuorille omat Elojuhlat. Joutjärven kirkon osoite: Ilmarisentie 1. Lisätietoja: OLET LÄMPIMÄSTI TERVETULLUT! Joutjärven seurakunta Helsingin Raamattukoulu HYVÄN MIELEN KAHVILA tarjoaa vertaistukea ja kohtaamispaikan tukea tarvitseville perheille 1.9. alkaen torstaisin klo Kaiken kansan kammarissa, Kauppakuja 6 Haku mennessä diakoniatoimistoon, yhteyshenkilö Anitta Vuorikoski Yhteistyössä Hollolan seurakunnan diakoniatyö Peruspalvelukeskus Oivan aikuissosiaali- ja päihdetyö & kuntouttava työtoiminta Luomakunnan sunnuntain perhemessu su 7.8. klo 11 Sulkavankosken kesäkoti. Maarit Kihlström, Heli Heikkilä, Jukka Tabell. Vietetään yhdessä koko perheen pyhäpäivää. Messun jälkeen mahdollisuus saunomiseen ja uimiseen. Kouluun lähtevien Siunaus Nastolan kirkossa su klo 17 SOVITUKSENKIRKKO Keskuskatu 2 tiistaina klo Margit Ruohisto-Mäkelä, Eila Purolinna, Hanna-Leena Penttilä Elokuu: Syyskuu: Lokakuu: Marraskuu: Joulukuu: 13. SOVITUKSENKIRKKO Keskuskatu 2 keskiviikkona klo Hanna-Leena Penttilä Margit Ruohisto-Mäkelä Elokuu: Syyskuu: Lokakuu: Marraskuu: Joulukuu: SOVITUKSENKIRKKO Keskuskatu 2 torstaina klo Hanna-Leena Penttilä, Margit Ruohisto-Mäkelä, Eila Purolinna Elokuu: Syyskuu: Lokakuu: Marraskuu: Joulukuu: VANHA PAPPILA Särkäntie 1, Hollola kk keskiviikkona klo Riitta Käppi, Satu Vesa Elokuu: Syyskuu: Lokakuu: 12. Marraskuu: HEDELMÄTARHAN seurakuntakoti, Hedelmätarhantie 9 perjantaina klo Marja Liukkonen, Anneli Lindroos Elokuu: Syyskuu: Lokakuu: Marraskuu: Joulukuu: HERRALAN seurakuntakoti, Takkumäentie 3 keskiviikkona klo Kati Koponen, Riitta Käppi Elokuu: 24. Syyskuu: Lokakuu: Marraskuu: Joulukuu: 7. MIEKKIÖN koulu Miekkiöntie 516 tiistaina klo Anneli Lindroos, Margit Ruohisto-Mäkelä Elokuu: Makkaranpaistoa Kahvitarjoilu Saattelemme lapsia yhdessä syksyyn ja tulevalle koulutielle rukouksin, lauluin ja siunauksin. Ota koulureppusi mukaan kirkkoon. Kummi tai vanhempi voi tulla alttarille siunaamaan koulunsa aloittavan lapsen. Tervetuloa koko perhe, kummit ja suku! Nastolan seurakunta Kesäilta Kirkonmäellä to 4.8. klo Salpausselän kirkolla (sateen sattuessa sisällä). Yhteislaulua, puheita, grillausta. Johnny Sabbah, Johanna Torikka. Kesäilta Tuohirannassa to klo Lähtö kimppakyydeillä klo 18 Salpausselän kirkolta ja Jalkarannan seurakuntakodilta. Yhteislaulua, puheita, saunomista, uintia, kahvit ja grillausta. Hilda Kemppainen, Marjaana Turunen. Hollolan seurakunnan perhetyö SYKSY 2011 PERHEKERHO Syyskuu: Lokakuu: 11. Marraskuu: Joulukuu: 13. NOSTAVAN koulu Nostavantie 382 asuntopääty maanantaina klo Kati Koponen, Satu Vesa Elokuu: 22. Syyskuu: Lokakuu: Marraskuu: VESIKANSAN seurakuntakoti Pamelantie 51 torstaina klo UUSI PERHEKERHO keskiviikko iltana Sovituksenkirkolla klo alkaen Pieni pyhiinvaellus la Vaellusreitti Heinolan kirkosta Sulkavankoskelle Matka noin 10 km kauniissa harjumaisemassa. Perillä sauna ja lounas. Lähtö kirkosta klo 9, paluukyyti klo 14. Ilm. pia.sarkela@evl.fi tai virastoon VAATEKERÄYS YSTÄVYYS- AN KOSEEN maanantaina klo Sovituksenkirkon 1. kerroksen ala-aulassa (käynti valtatien puolelta) Otamme vastaan vain puhtaita ja ehjiä vaatteita ja kenkiä. Mahd. tied. kanttori Maarit Peltomaa puh Lisätietoja torstaisin klo Satu Vesa p Anneli Lindroos, Marja Liukkonen Elokuu: Syyskuu: Lokakuu: Marraskuu: Joulukuu: HÄMEENKOSKEN tupa, Toijalantie 11 maanantaina klo Riitta Käppi, Hanna-Leena Penttilä Elokuu: Syyskuu: Lokakuu: Marraskuu: Joulukuu: Yhdessä oloa ja pieni hiljentyminen Jumalan edessä. VARHAISKASVATUS 10 Kirkonseutu n:o

11 Kesäaukioloajat ark la (sunnuntaisin suljettu) SUONENVETOON MAGNEX 375mg 180 kpl JA SAAT POREET KAUPAN PÄÄLLE. PRISMAKESKUS LAUNE LAHTI PUH. (03) Koulunsa aloittavien kirkkohetki ke klo 18 Ristinkirkossa. Riitta Särkiö, Pauli Pietiläinen, lastenohjaajia. Kirkkohetken aikana uudet ykkösluokkalaiset kutsutaan alttarin ääreen ja heidät siunataan koulutielle. EKALUOKALLA JA ESKARISSA ALOITTAVIEN SIUNAAMISKIRKKO Eskarilaiset ja ekaluokkalaiset ovat aloittamassa monta vuotta kestävää taivaltaan koulumaailmassa. Koulutaipaleen alku on jännittävä paikka, monia uusia asioita ja paljon opittavaa tulee eteen. Kotiseurakunta haluaa olla tukena ja rinnalla kulkijana tässä lapsen uudessa elämänvaiheessa. Hollolan seurakunnan koulutaipaleensa aloittavien siunaamiskirkko järjestetään keskiviikkona klo Sovituksenkirkossa, Keskuskatu 2. Eskariin ja ensimmäiselle luokalle kouluun lähtevien siunaamiskirkossa rukoilemme koululaisille turvallista koulutietä ja siunaamme jokaisen erikseen matkaan. Tervetuloa koululaiset ja eskarit yhdessä vanhempien, isovanhempien ja kummien kanssa. HAUTAUSMAAN OPASTUKSET Hollolan seurakunnan nykyinen hautausmaa on ollut käytössä keskiajalta lähtien. Lahden seudun oppaat ry järjestää kesällä 2011 opastuksia Hollolan hautausmaalla. Hautausmaata esitellään seuraavina ajankohtina: to 4.8. klo (Kyösti Toivonen) to klo (Kyösti Toivonen) Alkukokoontuminen kellotapulilla. Maksu 5 /henkilö, alle 15-vuotiaat maksutta. Kierros tehdään jos on yksikin osallistuja. Muina aikoina hautausmaan kohteisiin voi tutustua seurakunnan myymän kartalla varustetun opasvihkon kanssa. 123 A B Seuraava lehti ilmestyy ke Aineistot pe klo 12 mennessä osoitteella: kontio.paula@phnet.fi Varaa ilmoituksesi ajoissa tai (03) Tunnollinen ja savuton porvoolaistyttö etsii yksiötä tai solua Lahden keskustasta. Opiskelut Muotoiluinstituutissa alkavat 29.8., joten olen muuttovalmis heti. Puh Toisenlainen koulutus-, kokousja leiripaikka luonnonkauniilla paikalla Vesijärven rannalla. Hollolan seurakunnan Parinpellon leiri- ja kurssikeskus Parinpellontie Hollola kk Varaukset: puh Katso lisää Hollolan seurakunnan verkkosivuilta Hollolan seurakunta kutsuu sinua, rippikoulun käynyt nuori, MUKAAN NUORTEN TOIMINTAAN! Hollolan seurakunnan nuorten syksy starttaa keskiviikkona klo 18 Sovituksenkirkon kirkkosalissa (Keskuskatu 2). Siellä voit ilmoittautua isoskoulutukseen, kuulet lisätietoja musiikkitoiminnasta, kouluikäisten leirija kerhotoiminnasta, nuortenilloista sekä muusta nuorten toiminnasta. Myös toiveita ja kehittämisideoita tulevan toiminnan suhteen voi esittää! Tervetuloa siis ja ota kaverisikin mukaan! Vapaudenkatu 6 Asiakaspalvelu: virkatodistukset, kuulutukset, vihkimiset, kasteet, hautausasiat ja hautojen hoidot ym. Päivystävä pappi Missiokauppa Päijät-Hämeen keskusrekisteri Perheneuvonta Kirkkokatu 5 Viestintätoimisto Kasvatustyön keskus Hallintotoimisto Taloustoimisto Kiinteistötoimisto Puhelinvaihde ma, ti, ke, pe klo 9-15, to klo 9-16 Suntion ammattitutkinto Suntion työ on palvelu- ja ihmissuhdetyötä, jossa moniammatillinen yhteistyö ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä. Aikuisena opiskelemaan! Suntion ammattitutkintoon valmistava koulutus kestää noin 1,5-2 vuotta. Tutkinnon voi suorittaa aikuisten oppisopimuskoulutuksena tai monimuoto-opiskeluna. Oppisopimuskoulutuksen aloittaminen edellyttää tutkinnon opiskeluun sopivaa työsuhdetta ja työnantajan halua oppisopimuksen tekemiseen. Seurakuntaopiston oppisopimuspalvelut vastaa kaikista oppisopimuksen järjestämiseen liittyvistä asioista. Koulutus alkaa Valintapäivä järjestetään Haku koulutukseen > Hakeminen Lisätiedot opintotoimistosta, puh tai opintotoimisto@seurakuntaopisto.fi Tarkemmat lisätiedot Lehtori Irja Ylä-Outinen puh Oppisopimuspäällikkö Kaisa Harjunpää puh etunimi.sukunimi@seurakuntaopisto.fi Seurakuntaopisto Järvenpääntie Järvenpää TUKIHENKILÖKSI PÄIHDEKUNTOUTUJALLE? Jos asia kiinnostaa, tule kurssille 7.9. Parinpeltoon Ilmoittautumiset mennessä päihdeterapeutti Annikki Tirkkonen, Oiva tai diakoniatyöntekijä Anitta Vuorikoski, Hollolan seurakunta Tervetuloa, oletpa sitten Hollolasta tai lähiseudulta! Yhteistyössä A-Kiltojen Liitto Peruspalvelukeskus Oivan päihdetyö Hollolan seurakunnan diakoniatyö Tukihenkilö toimii päihdekuntoutujan vertaistukijana tai lähimmäisenä ja rinnalla kulkijana. Tarjoamme tehtävään koulutuksen ja ohjausta sekä mahdollisuuden mielekkääseen vapaaehtoistoimintaan. Launeen seurakunta julistaa haettavaksi opintoavustukset Anna ja Ida Sillanpään rahastosta Opintoavustusta ovat oikeutetut hakemaan sellaiset Launeen seurakuntaan kuuluvat ja kuuluneet nuoret, jotka opiskelevat teologiaa tai kirkkomusiikkia, harjoittavat opintoja lähetyskoulussa, diakonissalaitoksessa, seurakuntaopistossa, kristillisessä kansanopistossa tai muussa vastaavassa oppilaitoksessa. Hakemukset tulee toimittaa Launeen seurakunnan seurakuntaneuvostolle mennessä osoitteella: Lahden seurakuntayhtymä, Kirjaamo, Vapaudenkatu 6, Lahti. Hakemukseen tulee liittää oppilaitoksen todistus opinnoista. Syysiltojen pimetessä leiri Siikaniemessä sinulle, joka olet jäänyt äskettäin eläkkeelle (55 v-) Tule virkistymään yhdessäolosta, ulkoilemisesta ja löydä uusia tuttavuuksia sekä toiminta- ja osallistumismahdollisuuksia. Täysihoitomaksu 48 e, mahdollisuus anoa avustusta diakoniatyöntekijöiden kautta. Hakemukset ja tiedustelut mennessä puh , os. Diakoniakeskus Maria, Mariankatu 16, Lahti tai mukaan diakoniatyön retkille ja leireille Järjestää Lahden seurakuntayhtymän Diakoniatyö Kirkonseutu n:o

12 Harri Salmen näyttely Vapari6- galleriassa lahtelaisen kuvataiteilijan Harri salmen akryylimaalauksista ja keramiikkaveistoksista koostuva taidenäyttely The Jazz Man on nähtävillä Lahdessa Vapari6-Galleriassa (Vapaudenkatu 6) elokuuta. Näyttely on avoinna maanantai perjantai klo ja to Harri Salmi (s.1980) valmistui viime keväänä kuvataiteilijaksi Lahden ammattikorkeakoulun Taideinstituutista. Tämä on hänen kuudes yksityisnäyttelynsä. Taiteessa Salmea kiinnostaa tällä hetkellä graffititaide, nykytaide ja surrealismi, joiden yhdistelmä näkyy hänen taiteellisessa tyylissään. Voimakkaana teemana teoksissa on jazzmusiikki. The Jazz Man -näyttelyssä on esillä pääosin vuonna 2011 syntyneitä maalauksia ja keramiikkaveistoksia. Näyttelyssä on myös uutena tekniikkana akvarelli-puuvärimaalauksia. Matti Vanhasen unelma omasta levystä toteutui lahtelainen Matti Vanhanen teki ensimmäisen laulunsa Pidä tallessa, sen sanat ja sävelen nuorten leirillä Päiväkummussa 13 vuotta sitten. Siitä lähtien olen kantanut unelmaa omasta levystä, hän kertoo. Tänä kesänä tuo unelma toteutui, kun äänite Pidä tallessa ilmestyi. Nykyään Joutjärven Kohtaamispaikassa työtä tekevän Matti Vanhasen yhteydet musiikkiin ulottuvat nuoruusvuosiin asti, sillä hän oli veljensä Tuomon kanssa perustamassa jo vuonna 1966 rockhenkistä gospelyhtyettä Pro Fide. Yhtye kuuluu suomigospelin klassikoihin ja kiertää edelleen maata, tosin kokoonpanolta moneen kertaan muuttuneena. Matti Vanhanen, 58 kertoo toimineensa paljon nuorten parissa. Monet laulut ovat syntyneet kriisien, osa taas ilon ja juhlan keskellä. Musiikki on näytellyt myös merkittävää osaa. Viimeiset kymmenen vuotta on sydämeni asiana ollut Kohtaamispaikka. CD:llä on 13 laulua, joiden kaikkien sävel on Matti Vanhasen ja hän myös laulaa ne. Sanoittajina ja muusikkoina on muitakin tekijöitä. Monilla lauluilla on Matille jokin henkilökohtainen tausta, kuten isoveljen ja äidin synttärit, kummitytön häät, ystävän hautajaiset tai hänen ja Tiinan 30-vuotishääpäivä. Hän kertoo monien laulujen syntyneen sisäisten taistelujen ja kriisien, osan taas ilon ja juhlan keskellä. Sanojen ja musiikin läpi kuuluu rohkaisu ja lohdutus. Haluan kertoa Jumalan uskollisuudesta ja hyvyydestä, hän tiivistää. Matti Vanhasen levyn voi tilata Kohtaamispaikan nettisivujen kautta os. hintaan 15 + toimituskulut. Matti Vanhanen Markku Jalava Työikäisten naisten aamiaisella kohdataan ja keskustellaan. Virkistyshetkiä arjen keskellä Työ, perhe, läheiset ja arjen aikataulut tuovat haasteita elämän ruuhkavuosiin. Hollolan seurakunnan naisten aamiaiset pyrkivät osaltaan tukemaan arjessa jaksamista. Hollolassa aloitettiin vuosi sitten yhteiset aamiaishetket työikäisille naisille, joihin on saapunut kerran kuukaudessa lauantaiaamuisin henkilöä. Monet osallistuvat säännöllisesti, toiset omien menojen ja mahdollisuuksien mukaan. Joukossa on lähes joka kerralla ollut uusia ensikertalaisia, myös muilta paikkakunnilta. Nämä käynnit on sitä ihan mun omaa aikaa, totesi eräskin kävijöistä. Aamiaisten ohjelmarungon suunnitelleen lähetyssihteeri Maaria Marttisen mukaan aamiaisella on tarjolla myös hengellistä ravintoa: Tuemme viihtyisällä tavalla lähetystyötä yhdessä. Pidän ajankohtaiskatsauksia nykypäivän lähetystyön toteutumismuodoista. Aamiaisen aikana myös keskustelemme pienissä ryhmissä alustuksen pohjalta elämänkaareen ja ikäistemme naisten arkeen liittyvistä asioista. Lopuksi laulamme ja hiljennymme kirkkosalissa. Tilaisuuden toteuttamisessa on mukana työtovereitani eri työaloilta. Osallistujien antamassa palautteessa todetaan seurakunnan työtekijöiden tulevan tutummiksi yhteisissä keskusteluissa. Eräässä aamiaisten palautelapussa todettiin muun muassa, että tunnelma on ollut avoin ja luottamuksellinen, alustukset ovat herättäneet paljon ajatuksia. Uuden Sovituksenkirkon viihtyisään tarjoilusaliin saapuvia odottaa noutopöytään katettu, monipuolinen aamiainen. Maksullisen, viiden euron hintaisen tarjoilun tuotto käytetään nimikkolähettien työn tukemiseen. Kahvikupillisten myötä vaihdetaan kuulumisia. Ryhmässä on välitön tunnelma, puhetta, naurua ja jaettua elämänkokemusta, sellaista osallistumisen iloa, jota varten tällaisia tilaisuuksia on ilo järjestää, kertoo Marttinen havainneensa. Osallistujat ovat antaneet kiitoksia ja palautetta tästä uudesta toiminnasta: Toisinaan tuntuu, että seurakunnan tilaisuus on tarkoitettu jollekin sisäpiirin ryhmälle. Mielestäni aamiainen on ollut sellaisesta piristävä poikkeus, iloitsee Marttinen. Työikäisten naisten aamiaiset jatkuvat syksyllä, alkaen. Kutsumme mukaan naisia arkiasussa, aamulenkillä, ennen siivouspäivää, kauppareissuja ja ystävänkin voi kutsua mukaan, toteaa Marttinen hymyillen. Tunnelma on ollut avoin ja luottamuksellinen, alustukset ovat herättäneet paljon ajatuksia. Krista Lähteenmäki ja Wilson Kirva toimivat lukijoina kun kirkko julkisti 10 teesiä liikunnasta ja urheilusta, juontajana piispa Wille Riekkinen. Kirkolta 10 teesiä liikunnasta ja urheilusta KirKKopäivillä koettiin hieno tapahtuma kun toriteltan lavalle nousivat hiihtäjä Krista Lähteenmäki ja juoksija Wilson Kirva. Heidän tehtävänsä oli toimia esilukijoina kirkon julkistaessa kymmenen teesiä liikunnasta ja urheilusta. Iloitse liikunnasta - nauti yhdessäolosta, kuului Kristan lukemana yhdeksäs teesi, mikä heijastui nuoren Ripen olemuksesta. Mihin hiihdon A- maajoukkueeseen kuuluva Lähteenmäki ehtiikään kun plakkarissa viime lumilta on mm. MM- hopea parisprintissä ja viestin MM-pronssi. Nuoren naisen treenikausi on jälleen alkanut ja mukaan mahtuu myös Venlojen aloitusosuus Jukolassa. Neljäs teesi kuuluu: olet mallina lapsille ja nuorille. Sen täyttäminen ei ole vaikeaa Kristalle. Opi toisen ihmisen kunnioittamisesta liikunnan ja urheilun kautta kuului kahdeksas kannanotto vuonna 1997 Keniasta Suomeen muuttaneen Wilson Kirvan lausumana. Teesissä muistutetaan, miten liikunta ja urheilu auttavan meitä ymmärtämään toisiamme. Niiden parissa kulttuurit voivat kohdata. Liikunta ja urheilu vähentävät ennakkoluuloja, torjuvat rasismia, tukevat maahanmuuttajien kotoutumista ja edistävät suvaitsevaisuutta. 27 SM-mitalia juoksuradoilla saalistanut Wilson on kokenut tämän kaiken. Wilson, 36, on jokaisen ystävä ja lasten satusetä, vuoden 2008 Positiivisimmaksi suomalaiseksi valittu kirkon teesien vahva tukija. Kirkon liikunta- ja urheiluneuvottelukunnan puheenjohtaja, piispa Wille Riekkinen painotti julkistamistilaisuudessa, että liikunta on jokaisen perusoikeus. Urheilijan pyhää kosketelleessa seminaarissa kantojaan toivat julki Lähteenmäen ja Kirvan ohella jalkapalloilija Heikki Haara, huippu-urheilun muutosryhmässä vaikuttava Leena Paavolainen, paraurheilijoiden kisapappi Olli-Pekka Silfverhuth sekä Kuopion piispa Wille Riekkinen ja liikuntapappi Eeva-Liisa Helle. teksti Ja kuva reino Mäkelä Kirkon 10 teesiä Olet ihminen olet arvokas Huolehdi liikunnasta ja terveydestä hoidat Jumalan hyviä luomislahjoja Tue lapsen ja nuoren kasvua henkisesti, hengellisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti Olet mallina lapsille ja nuorille kanna kasvatusvastuusi Tunnista oikea ja väärä Hyväksy epäonnistuminen osoita arvostusta myös katsomossa Tavoittele voittoa iloitse menestyksestä Opi toisen ihmisen kunnioittamista liikunnan ja urheilun kautta Iloitse liikunnasta nauti yhdessäolosta Liikunta on jokaisen oikeus 12 Kirkonseutu n:o

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

LHS - Piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 19 18:39:30, :45:30, :44:30, :31:34 1

LHS - Piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 19 18:39:30, :45:30, :44:30, :31:34 1 LHS - Piirikunnalliset Lahti 4.2.2015 klo 18:30 Lähtölista Lähtö- Lähtöaika Nimi Seura 1 18:30:30,0 -- 2 18:31:00,0 -- 3 18:31:30,0 -- 4 18:32:00,0 Korpela Lumi-Pihla 5 18:32:30,0 Jokinen Johanna 6 18:33:00,0

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011 sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset 2012-10-19 1) K1 Alatalo Pertti Antero 2) K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio 3) K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski Raimo Ilmari Ahonen Minna Maria Ahonen Marko

Lisätiedot

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET

Lisätiedot

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Nieminen Tuomas SU 160981 10,00 Seinäjoki 14.12.06 2 Kiiskinen Pertti OuTa 181073 10,30 Seinäjoki 14.12.06

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0

Lisätiedot

LHS - Piirikunnalliset Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET

LHS - Piirikunnalliset Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET ..05 klo 8:0 N06 0,5km 5 6 Frida Ranivaara Hollolan Urheilijat -6 00:0:6,6 00:00:00,0 8 Hilma Ampuja Lahden Hiihtoseura 00:0:58,8 00:00:, 7 Aada Mäiseli Lahden Hiihtoseura 00:05:,8 00:00:5, 5 Johanna Jokinen

Lisätiedot

Pojat 2005 syntyneet pituushyppy

Pojat 2005 syntyneet pituushyppy Pojat 2005 syntyneet Valtteri Heinonen 3,25 Aaro Lehtihalme 3,19 Miska Tervo 2,99 Viljami Nieminen 2,65 Tuomas Mäkinen 2,59 Joonas Paavola 2,35 Niklas Miikkulainen 2,18 Pojat 2005 syntyneet Valtteri Heinonen

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Pori Lapua

Pori Lapua 18.3.2017 Pori 72 62,9 Piritta Lång / 82 70 72,5 75 72,5 1. 120 112,50 Janne Hakala / 79 130,0 140,0 155,0 155,0 1. 120M50 106,45 Tero Kiiskilä / 63 130,0 135,0 145,0 145,0 1. 120+ 134,40 Markus Jalonen/89

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Pääsiäisajan tilaisuuksia 13.-21.4.2014

Pääsiäisajan tilaisuuksia 13.-21.4.2014 Pääsiäisajan tilaisuuksia 13.-21.4.2014 LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ Keski-Lahti klo 10 perhemessu Ristinkirkossa, Leena Hokka, Pauliina Hatakka, Anne Käki-Kuorikoski, Aurora Ikävalko, keskusten päiväkerholaiset,

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa

10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa 10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa 40m T3 1. Linda Nuotio 16,8 2. Monika Tuomala 16,9 3. Ilona Palokankare 17,0 4. Elina Nikander 19,3 5. Saara Ketola 19,6 6. Adelina Karppinen 21,0

Lisätiedot

Sarjahiihto , perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura

Sarjahiihto , perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura Sarjahiihto 27.1.2016, perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura T6 v 0,3 km P6 v 0,3 km T8 0,6 km P8 0,6 km AIKA-AJOT T10 0,6 km 1 Johanna Jokinen Lahden hiihtoseura

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011 TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS T U L O K S E T Miehet 15 vuotta 3 km V 1. Tommi Härkönen Paltamon Urheilijat 7.23,7 2. Antti Huusko Ristijärven Pyry 7.23,8 0.00,1-5. 30834424 Mikko Haverinen Kuhmo-Ski

Lisätiedot

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139.

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan 24.3.2013. Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. NU12 NU15 NU18 1. Issakainen Iida PKUK 656 g 2. Lintunen Riku PP 246 g 1. Väistö Jalmari

Lisätiedot

Tieyksikkölaskelma Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro

Tieyksikkölaskelma Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro 1(20) TK1 Rantala 614-407-12-10 Rantala Kynsijärvi Jari Vesa Rainer Kynsijärvi Jaakko Matti Metsä MeL 21,6 4 86 86 TK2 Kunnari 614-407-12-17 Kunnari Kynsijärvi Ossi Henrik Metsä MeL 13,4 4 54 54 TK3 Keskitalo

Lisätiedot

Lista 1 ( 10 ) 2011-11-11. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 10 ) 2011-11-11. Oulu toimitukset 1 ( 10 ) 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) 12) 13) 14) 15) 16) 17) 18) 19) K1 AchrØn Raija Maria AchrØn Eero Tapani K2 Ahonperä Jukka Mauri Ahonperä Tuuli Katariina K3 Ahonperä Jukka Mauri K4 Ahosola

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Nu Homin Joonas OKY 890 g. Nu Kärkkäinen Jussi-Pekka NKM 450 g 2. Tertsunen Aki NKM 8 g. Nu18

Nu Homin Joonas OKY 890 g. Nu Kärkkäinen Jussi-Pekka NKM 450 g 2. Tertsunen Aki NKM 8 g. Nu18 1 Bomba-pilkki, joka oli samalla piirinmestaruuskilpailu, pilkittiin aurinkoisessa säässä 6.3.2011. Suurimman saaliin kiertopalkinto meni PKUK:n Matti Jyrkiselle. Osallistujia 141 kilpailijaa. Nu12 Nu15

Lisätiedot

Hiippakuntavaltuusto maallikot 2016

Hiippakuntavaltuusto maallikot 2016 Hiippakuntavaltuusto maallikot 2016 Vaalin tulos vertailuluvun mukaan järjestettynä Valittujen nimet lihavoitu Lista ehdokas vertailuluku IV 46 Korolainen, Katri Inkeri 214,390 III 20 Halonen, Reino Matias

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata

Lisätiedot

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika Miehet 10 vuotta 2 km V Viesti M10 1 Jämsänkosken Ilves Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10-1 2 km 101 Elmeri Konstari M10-2 2 km 201 Jonne Berg M10-3 2 km 1 Elias Ronkainen M10 2 Kaipolan Vire Kaipolan Vire

Lisätiedot

Kirkolliskokous maallikot 2016

Kirkolliskokous maallikot 2016 Kirkolliskokous maallikot 2016 VAALIN TULOS VERTAILULUVUN MUKAAN JÄRJESTETTYNÄ Valittujen nimet lihavoitu Lista ehdokas vertailuluku IV 136 Ojala, Sami Juhani 210,433 III 110 Jääskeläinen, Jouko Tapani

Lisätiedot

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su 9.2.2014 Perinteinen Maakuntaviestin osuusisännät 2014: 1. osuus Finnblock Europa Oy Ltd 2. osuus 3. osuus Maanrakennus Mäenpää Oy 4. osuus 5. osuus 6. osuus

Lisätiedot

Kainuun maakuntaviestisuunnistus Paljakassa

Kainuun maakuntaviestisuunnistus Paljakassa Kainuun maakuntaviestisuunnistus Paljakassa 15.9.2013 Puolangan Ryhti T U L O K S E T Naiset 1. KaSu 1 Kajaanin Suunnistajat 1.51.12,3 2. SoJy 3 Sotkamon Jymy 1.54.51,4 3.39,1 3. SuRa Suomussalmen Rasti

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV) 21 (250) 29 Koski Mika (ATV) 1 18:55,15 1:07,46 2 20:32,52 2:44,83 3 20:31,08 2:43,39 4 24:11,63 6:23,94 5 18:43,97 0:56,28 6 17:47,69 0:00,00 22 (250) 60 Rissanen Veli-Pekka (ATV) 1 18:39,21 0:44,45 2

Lisätiedot

XIV Heikki Hovin muistokilpailu, 17.2.2007 Ahvenistolla Tulostettu 17.02.07 klo 18.49.35 Sivu 1 M17 (8 km) Lähti : 4 Keskeytti : 0 Hylätty : 0

XIV Heikki Hovin muistokilpailu, 17.2.2007 Ahvenistolla Tulostettu 17.02.07 klo 18.49.35 Sivu 1 M17 (8 km) Lähti : 4 Keskeytti : 0 Hylätty : 0 Tulostettu 17.02.07 klo 18.49.35 Sivu 1 M17 (8 km) 1 3 Tuomas Vaherkoski Hollolan Urheilijat -46 27.44 27.44 030 2 5 Petteri Vaherkoski Hollolan Urheilijat -46 28.43 +59 140 3 1 Aaro Saarinen Hollolan

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015 M12 11:00:00 3 Eetu Vimpari 40145859 Kajaanin Hiihtäjät 11:00:00 4 Konsta Korhonen 40129190 Kainuun Hiihtoseura 11:00:00 5 Topias Törmäkanga 40114888 Sotkamon Jymy 11:00:00 6 Tommi Huusko 40082728 Ristijärven

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali.

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT PÖYTÄKIRJA Yhteistulokset Lasten viestit Siirtolapuutarha Tulos Kroketti Kuulakikka Mölkky Lentopallo Lausunta Puhe Tikka Petankki Tytöt < v Pojat

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

1 ( 6 ) Lista 2013-12-20. Oulu toimitukset

1 ( 6 ) Lista 2013-12-20. Oulu toimitukset 1 ( 6 ) 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) 12) 13) 14) 15) 16) 17) 18) 19) 20) 21) 22) 23) K1 Ahonen Anna Liisa Ahonen Veikko Juhani Ahonen Aarno Allan Ahonen Paavo Olavi Ahonen Pertti Kalevi Ahonen Pauli

Lisätiedot

Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, , Noormarkku

Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, , Noormarkku Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, 18.02.2018, Noormarkku N12 - (2 + 2 + 2 km) Lähti : 5, Keskeytti : 0, Hylätty : 0 1. 3 Nakkilan Vire 23.39,0 Os. 1 Anna Stenroos 2 7.24,9 Os. 2 Aino Anttila 1 15.34,4

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20 POHJANMAAN III KULTAHIPPUKARSINNAT JA Y/N SARJOJEN AVOIN ILMA-ASEKILPAILU Tulokset ilmapistooli: IT 8 1 Tuomas Olli LappA 95 + 96 = 191 2 Aleksi Heinonen LappA 93 + 90 = 183 3 Topias Teikari IU 82 + 81

Lisätiedot

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015. SIJA M12 3km TULOS

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015. SIJA M12 3km TULOS SIJA M12 3km TULOS 1. 4 Konsta Korhonen 40129190 Kainuun Hiihtoseura 0:09:13 2. 6 Tommi Huusko 40082728 Ristijärven Pyry 0:09:15 3. 8 Tuukka Tolkkinen 40231813 Sotkamon Jymy 0:09:17 4. 5 Topias Törmäkanga

Lisätiedot

Sarjahiihto , vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura

Sarjahiihto , vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura Sarjahiihto 14.1.2015, vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura T6 v 0,3 km P6 v 0,3 km T8 1 km P8 1 km T10 2 km 1 Venla Hakonen Hollolan Urheilijat -46 0:01:31 2 Frida Ranivaara

Lisätiedot

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat 1(5) SOTILASMESTARI Auvinen Jussi Petri Partanen Vesa Tapio Iisalmi Ronkainen Matti Sakari Iisalmi Tiittanen Juha Antero VÄÄPELI Ahvanainen Juha Pekka Lapinlahti Kahelin Timo Markus Iisalmi Kainulainen

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 100 100 99 97 100 99 595 45x 2. Mikko Luoma KokMAS 93 94 93 93 97 94 564 18x 3. Markku Niemi AlavA 96 91 91 94 97 91 560 19x 4. Markku Haukkala HSA 93

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist.

Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. A Pojat 1. 10 Valle Viertola SU 41,93 1.25,05 42,525 84,455 B Pojat 1. 12 Antero Eskola HLK 40,76 1.22,56 41,280 82,040 2. 14 Eemil-Oskar Oras PoPy 46,31 1.34,75 47,375 93,685 3. 11 Mikko Räsänen ML 54,42

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä 16.8.2012 TULOKSET P4 (2008 - ) 40 m 1. Hermanni Mäkinen 11,3 2. Jasper Kieho 11,7 3. Otto Uusitalo 11,9 4. Rasmus Salminen 12,3 5. Henri Hyytiäinen 12,5

Lisätiedot

MLL:N JA PEIKKOJEN YLEISURHEILUKISAT KAJALASSA

MLL:N JA PEIKKOJEN YLEISURHEILUKISAT KAJALASSA MLL:N JA PEIKKOJEN YLEISURHEILUKISAT 30.8.2016 KAJALASSA 40m T3 1. Heljä Halonen 13,8 2. Elviira Rauniomaa 15,7 3. Maisa Tanska 16,2 4. Helmi Pohjola 16,7 5. Alisa Ruotsalainen ja Anna Kovács-Balogh 16,9

Lisätiedot

LHS - XCX piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 8.1.2015 13:33:52 1

LHS - XCX piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 8.1.2015 13:33:52 1 LHS - XCX piirikunnalliset Lahti 8.1.2015 klo 18:30 Lähtölista Lähtö- Lähtöaika Nimi Seura 1 18:30:30,0 -- 2 18:31:00,0 -- 3 18:31:30,0 -- 4 18:32:00,0 Ampuja Hilma 5 18:32:30,0 Kallinen Lahja 6 18:33:00,0

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Ylä-Savon ammattiopisto, Aikuiskoulutus, tutkinnon suorittaneita 1.1.2015-31.5.2015

Ylä-Savon ammattiopisto, Aikuiskoulutus, tutkinnon suorittaneita 1.1.2015-31.5.2015 Ylä-Savon ammattiopisto, Aikuiskoulutus, tutkinnon suorittaneita 1.1.2015-31.5.2015 Automaatioasentajan ammattitutkinto Harmoinen Jukka Tapio, Iisalmi Heikkilä-Luiro Mirja Sisko, Iisalmi Honkanen Harri

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT KIWA Inspecta Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA115 AHOLAINEN, Eila Anneli PA49 AHONEN,

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen

Lisätiedot

LHS:n piirikunnalliset LPH Urheilukeskus, Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET

LHS:n piirikunnalliset LPH Urheilukeskus, Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET 6.3.04 klo 8:30 N6, 0,5 km (V) 3 9 Nella Koskinen Lahden hiihtoseura 00:04:5,5 00:00:00,0 0 Hilma Ampuja Lahden Hiihtoseura 00:04:9,5 00:00:04,0 Johanna Jokinen Lahden Hiihtoseura 00:08:6,3 00:04:00,8

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

SM2016 Esikisat / PSM

SM2016 Esikisat / PSM SM2016 Esikisat / PSM Vaala, 27.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Ollakka Jukka 48 Ou 272 (35:24) 278 (-8m/+3m) 558 (93) 1108 2. Leinonen Henri 44 KP 248 (39:28) 274 (-7m/-6m) 582 (97) 1104 3. Lalli Teuvo 41

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 17.8.2011 Tytöt 5v 40m Tojat 5v 40m sija nimi tulos sija nimi tulos 1. Anni Nieminen 9,6 1. Jahvetti Parviainen 9,1 2. Neea Tuomala 9,7 2. Antti Kujala 9,2 3.

Lisätiedot

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero Pojat 1.lk 1 km V Sija Nimi Seura Tulos Ero 1. Jarkko Kukkonen Simon koulu 6.21,8 2. Taneli Teppola Maksniemi 9.50,2 3.28,4 3. Eetu Anttila Simon koulu 9.51,9 3.30,1 4. Joel Alakärppä Simon koulu 9.55,7

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22, Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22,89 17.7.2010 2 Eemi Saukkonen LepU 22,36 17.7.2010 3 Seppo Julkunen LepU 22,28 17.7.2010 4 Matti Saukkonen LepU 22,26 17.7.2010 5 Ville Piisilä Vantaa 20,40

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 47, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43, Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 47, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43, Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia Linkopallo Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 47,83 10.7.2010 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43,35 10.7.2010 Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia LepU 42,34 28.6.2010 Leppävirta 4 Ulvi Jurikivi KU-58 35,96

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Tytöt 2013 ja myöhemmin syntyneet 30 m juoksu

Tytöt 2013 ja myöhemmin syntyneet 30 m juoksu Tytöt 2013 ja myöhemmin syntyneet 30 m juoksu 1.Kankare Matilda 13,47 2.Laaksonen Emilia 13,83 3.Auramo Meeri 14,33 4.Nurminen Emilia 19,38 5.Koivusaari Ella 20,46 6.Nummila Petra 23,80 7.Auramo Elli 24,77

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

KULTAPERINNE ry. Kullanhuuhdonnan avoin Kulta CUP. Lopullinen Äänekoski Eväjärvi Saariselkä sijoitus. Kilpailijan nimi

KULTAPERINNE ry. Kullanhuuhdonnan avoin Kulta CUP. Lopullinen Äänekoski Eväjärvi Saariselkä sijoitus. Kilpailijan nimi KULTAPERINNE ry. Kullanhuuhdonnan avoin Kulta CUP 0 Kilpailijan nimi Matilainen Kauko Keränen Veikko Ojanpää Jukka Raja Hannu Pohjola Päivi Nivala Reijo Pekkala Meeri Kannisto Marjatta Muotkajärvi Pirjo

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 1948 Heiskanen Veijo Pohjois-Pohjanmaan piiri alle 70 2 1881 Lindberg Kari Keski-Suomen piiri alle 70 3 1786 Neuvonen Mikko Etelä-Savon piiri alle 70 4 1374 Myyry Pertti

Lisätiedot