Jäähallin aukioloajan pidentäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jäähallin aukioloajan pidentäminen 2015-2017"

Transkriptio

1 Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunta Jäähallin aukioloajan pidentäminen / /2013 Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikatoimen sihteeri Maija Puolakanaho VG-62 ry on toimittanut Naantalin kaupungille seuraavanlaisen esityksen : "Esityksemme perustuu Naantalin kaupunginvaltuutetun Minna Jyrkän te kemään valtuustoaloitteeseen jäähallin käyttöajan pidentämiseksi ympäri vuotiseksi sekä sen käsittelyyn kaupungin päätöksentekoelimissä. Kustannukset, pöytäkirjasta lainattua: "Jäähallin käyttökuukauden pidentäminen kesäksi viikolla arvioidaan tuovan seuraavat lisäkustannukset: - sähkö-, lämpö- ja vesikustannukset euroa - palkkakustannukset euroa Yhteensä euroa" Aukioloaikatavoitteemme 2015 Ajankohdat perustuvat aikoihin, jolloin VG-62 ry itse käyttäisi jääajan. Jäähallin, Aurinkoareena, aukioloa jatkettaisiin saakka. Tämä tarkoittaa 9 viikon jatkoaikaa ns. perinteisen aukiolajan lisäksi. Halli olisi avoinna ko. ajankohtana ma-pe klo ja la klo Jäähalli, Aurinkoareena, avattaisiin käyttöön Halli olisi avoinna joka päivä klo Tämä tarkoittaa 4 viikon jatkoaikaa ns. perinteisen aukioloajan lisäksi. Kustannuslaskelman tarkennuspyyntö: Koska emme tiedä alkuperäiseen kustannuslaskelmaanne (yht ) käytettyä aukioloaikasuunnitelmaa, toivoisimme tarkennuksen tai kustannuslaskennan, joka kattaisi yllä mainitsemamme aukiolon. Muut järjestelyt: Mikäli seura yhdessä kaupungin kanssa pääsee yhteisymmärrykseen myös kesäjäänajan myynnistä Naantalin ulkopuolisille toimijoille, voitaisiin aukioloaikoja laajentaa edelleen. Naantali on vetovoimainen kaupunki ja jääurheiluleiritoiminnan saaminen kaupunkiin yhteismarkkinoinnilla ei seuran

2 käsityksen mukaan tulisi olemaan ylivoimaisen hankalaa. Ehdotus: Kaupungin ja seuran välillä sovitaan kolmen vuoden ( ) kesäajan aukiolojärjestelystä ja pyritään yhteisesti kehittämään seuratoimintaa sekä urheilumatkailutoimintaa kaupungissa. Yhteismarkkinointiin voisivat osallistua myös kaupungissa jo toimivat matkailuyritykset. Pääavastuu markkinoinnista olisi seuralla. VG-62 ry puolesta Lasse Sihvo Puheenjohtaja Marja Kytönen Toiminnanjohtaja" Yhdyskuntatekniikan päällikkö on laskenut Aurinkoareenan 12 viikon jääajan pidentämisen kustannukset seuraavasti: Sähkö (sis. +30% kesäkauden va raus) Lämmitys Vesi ja jätevesi Pukuhuoneiden siivous Palkkakulut 2 henkilöä Yhteensä ALV 0% 117 /h Laskelma perustuu elokuun 2014 toteumatietoihin lämmityksen ja veden käytön osalta. Sähköä on arvioitu kuluvan 30% enemmän kesäkaudella verrattuna elokuuhun Henkilökulut perustuvat kahden määräaikaisen henkilön palkkaamiseen neljän kuukauden ajaksi hoitamaan liikuntapaikkojen tavanomaisia kesäliikuntapaikkojen ylläpitotehtäviä. Jäähallin ylläpitäminen esitettyinä ajankohtina ja edellyttää keskimäärin kahden liikuntapaikko jen hoitajan työpanosta. Kaupunginhallitus käsitteli ensi vuoden talousarviota kokouksessaan. Hallitus päätti ko. kokouksessa tehdä vapaa-aikatoimen osalta seuraavan pöytäkirjamerkinnän: Kaupunginhallitus teettää tarvittavat selvitykset kesäjään käyttöön ottamiseksi Aurinkoareenalla. Selvitetään VG-62 ry:n todellinen jääajan tarve, seuran osallistuminen kustannuksiin, jääajan optimointiin, yhteismarkkinointiin ja markkinointivastuuseen sekä yhteistyömahdollisuudet Raision kanssa. Käyttökustannukset selvitetään käyttöajan pidentämiseksi saakka arkipäivisin klo 15-21, jonka jälkeen halli on suljettu loppukesäksi. Lisäksi selvitetään erikseen käyttökustannukset hallin avaamiseksi alkaen. Mahdollinen määräraha osoitettaisiin erillisenä muista käyttökustannuksista.

3 Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunnan ensi vuoden talousarvioehdotuksessa ei ole esi tet ty mää rä rahoja jäähallin toiminta-ajan pidentämiseen. VAPAA-AIKATOIMEN PÄÄLLIKKÖ: Vapaa-aikalautakunta kirjaa VG-62 ry:n esityksen tiedoksi. Selvitystyö jäähallin kesäaikaisen aukioloajan laajentamisek si jatkuu kaupunginhallituksen ohjeistuksen mukaisesti. VAPAA-AIKALAUTAKUNTA: Vapaa-aikatoimen sihteeri Maija Puolakanaho Vapaa-aikatoimen päällikön ehdotus hy väk syt tiin. VG-62 ry:n jaostoilta on pyydetty päivätyllä kirjeellä seu raa via tie to ja asian käsittelyä varten: 1 Jaoston todellinen jääajan tarve em. aikoina, jolloin aukioloajan pidentämistä toivotaan (viikot, joilla jaosto jäätä tarvitsee, tuntia/päivä, tuntia/viikko ja kellonajat 2 Jaoston osallistuminen jääajan pidentämisestä aiheutuneisiin kustannuksiin, kun todellinen jääajan hinta on noin 85 euroa/tunti (myöhemmin tarkentunut noin 120 euroa/tunti) nykyisellä käyttökaudella 3 Jaoston osallistuminen jäähallin yhteismarkkinointiin ja markkinointivastuuseen, kun mahdollisia vapaita vuoroja myydään myös muille käyttäjille Vastaukset pyydettiin mennessä. VG-62 ry on toimittanut jaostojen pöytäkirjat ja selvityksen jääajan tarpeesta: Viikko Arkipäivä Lauantai Jääkiekko Ringette Taitoluiste lu Yht/tun tia ar ki la ar ki la arki la 15 ma suljet tu Seuran omaa leiritoimintaa kaikille jaostoille arkipäivät

4 Seuran omaa leiritoimintaa kaikille jaostoille arkipäivät Seuran omaa leiritoimintaa kaikille jaostoille arkipäivät Tiistaina käytiin jäähallipalaveri Raisiossa. Palaverissa olivat läsnä Naantalista Eija Laurila, Jukka Luotonen, Mikko Kaareskoski ja Mai ja Puolakanaho. Raisiosta olivat paikalla Reijo Hakorinta (nuoriso- ja liikuntatoimen johtaja), Jari Sulander (jäähalliyhtiön toimitusjohtaja) ja Pasi Kujala (RNK ry:n puheenjohtaja ja jäähalliyhtiön jäsen). Palaverissa todettiin seuraavaa: Raision jäähalleista on tällä hetkellä mahdollista varata jääaikaa vielä loppukevääksi ja kesälle Huhtikuussa Raision jäähalleissa pelataan kahtena viikonloppuna Turku -turnauksen pelejä, jolloin jäähallit ovat varattu. Raisiossa kartoitetaan ensin omien seurojen jääajan tarve loppukevään ja kesän osalta ja sen jälkeen jääaika laitetaan julkiseen myyntiin. Raisiossa on mahdollista pitää avoinna molemmat jäähallit, mikäli tarvetta on ja Raision jäähalleista on mahdollista varata ns. kiintiöjäätä VG-62 ry:lle, mikäli sellainen tarve on. Turun jäähallien osalta tilanne on sellainen, että Impivaaran jää hal li on suljettu toukokuun ja heinäkuun ajan ja kesäkuussa jäähalli on va rattu jää kiekko leirejä varten. Raision jäähallien hinnat : Arkisin klo euroa/tunti, sis. alv. 10% klo euroa/tunti klo euroa/tunti klo euroa/tunti Lauantaisin klo euroa/tunti klo euroa/tunti klo euroa/tunti Sunnuntaisin klo euroa/tunti klo euroa/tunti klo euroa/tunti Raision jäähalliyhtiö on toimittanut Raision jäähallien varaustilanteen kevään ja kesän 2015 osalta. Asia esitellään tältä osin kokouksessa. Naantalin seuraparlamentti on käsitellyt VG-62 ry:n anomusta jäähallin aukiolokauden pidentämisestä kokouksessaan ja todennut, että VG-62 ry:n anomus on perusteltu ja edistää jääurheilun kehittymistä Naan-

5 talissa. Tekninen lautakunta on kokouksessaan VG-62 ry:n aloi tet ta jäähal lin au ki olo aja n pidentämiseksi : "Liikuntapaikat -yksikkö ei pysty nykyisillä henkilöresursseilla huolehtimaan jäähallien jääajan mahdollisesta pidentämisestä sekä huolehtimaan kaikis ta nyt ylläpidettävi nä olevien liikuntapaikkojen ja uimarantojen hoidosta. Jäähallien ympäri vuotinen aukiolo edellyttää siis joko lisäresurssien palk kaamista tai nykyis ten kesäliikuntapaikkojen ja uimarantojen määrän vä hentämistä. Kesäkaudella 2015 Aurinkoareenalla tehdään jääkiekkoliiton määräämät siniviivojen ja keskialueen aloistuspisteiden sijaintien muutosmaalaukset sekä suoritetaan kaukalon betonilaatan halkeaminen korjauksia. Kyseiset toimenpiteet edellyttävät jään sulattamista. Näiden huoltotöiden suorittamiseen tulee varata vähintään kuuden viikon yhtenäinen ajanjakso. VG-62 ry:n ehdottamasta 671 tunnin jääajan pidentämisestä aiheutuu noin euron kustannukset, joihin talousarviossa 2015 ei ole osoitettu määrärahaa. laskelma kustannuksista perustuu talousarvion 2015 valmistelun yhteydessä määriteltyyn tutnikohtaisiin yksikkökustannuksiin sekä VG-62 ry:n ilmoittamaan kesäkauden jääajan tuntimäärään." ja teh nyt seuraavanlai sen päätöksen: 1. talousarvioon 2015 ei ole varattu määrärahaa jääajan pidentämistä varten 2. päättää esittää vapaa-aikalautakunnalle ja kaupunginhallitukselle, että VG-62 ry:n ehdottama jääajan pidentäminen ratkaistaan talousarvion 2016 laadinnan yhteydessä 3. kesällä 2015 suoritetaan kaikki sellaiset jään sulattamista edellyttävät huoltotoimet, että jääajan pidennys on teknisesti mahdollista toteuttaa kesällä 2016, jos niin päätetään VAPAA-AIKATOIMENPÄÄLLIKKÖ: Vapaa-aikalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että VG-62 ry:n ehdottama jääajan pidentäminen ratkaistaan talousarvion 2016 laadinnan yhteydessä. VAPAA-AIKALAUTAKUNTA: Vapaa-aikatoimenpäällikön ehdotus hyväksyttiin. Merkitään, että Kati Väätänen poistui kokouksesta esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

6

VG-62 ry:n esitys jäähallin aukioloajan pidentämisestä 2015-2017

VG-62 ry:n esitys jäähallin aukioloajan pidentämisestä 2015-2017 Tekninen lautakunta 5 28.01.2015 Kaupunginhallitus 76 23.02.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 12.03.2015 Vapaa-aikalautakunta 16 12.05.2015 VG-62 ry:n esitys jäähallin aukioloajan pidentämisestä 2015-2017 110/00.07.01/2013

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 5 Vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta

Sisällysluettelo. 5 Vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Vapaa-aikalautakunta 12.03.2015 Sisällysluettelo Sivu 5 Vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta 2014 3 6 Unidors Oy:n oikaisuvaatimukset vapaa-aikalautakunnan

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta Saatavien poisto 4. 3 Mainostilan myynti Maijamäen liikuntahalliin 5

Sisällysluettelo. 1 Vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta Saatavien poisto 4. 3 Mainostilan myynti Maijamäen liikuntahalliin 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 Vapaa-aikalautakunta 01.03.2016 Sisällysluettelo Sivu 1 Vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta 2015 3 2 Saatavien poisto 4 3 Mainostilan myynti Maijamäen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 11 Liikunta- ja nuorisoyhdistysten perusavustukset 3. 12 Liikunta- ja nuorisoyhdistysten kohdeavustukset 6

Sisällysluettelo. 11 Liikunta- ja nuorisoyhdistysten perusavustukset 3. 12 Liikunta- ja nuorisoyhdistysten kohdeavustukset 6 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 Vapaa-aikalautakunta 22.05.2014 Sisällysluettelo Sivu 11 Liikunta- ja nuorisoyhdistysten perusavustukset 3 12 Liikunta- ja nuorisoyhdistysten kohdeavustukset 6 13

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan avustusohjesääntö 4

Sisällysluettelo. 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan avustusohjesääntö 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 08.03.2018 Sisällysluettelo Sivu 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta 2017 3 2 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 29 Määrärahamuutos Vapaa-aikalautakunnan talousarvion 2016 käyttösuunnitelma 4

Sisällysluettelo. 29 Määrärahamuutos Vapaa-aikalautakunnan talousarvion 2016 käyttösuunnitelma 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 Vapaa-aikalautakunta 01.12.2015 Sisällysluettelo Sivu 29 Määrärahamuutos 3 30 Vapaa-aikalautakunnan talousarvion 2016 käyttösuunnitelma 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 28.10.2015 Sisällysluettelo Sivu 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2016-2019 investoinnit 4 68 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 22 Suomi 100-juhlavuoden taidehankinta Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen vuoden 2018 talousarvion käyttösuunnitelma 4

Sisällysluettelo. 22 Suomi 100-juhlavuoden taidehankinta Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen vuoden 2018 talousarvion käyttösuunnitelma 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 07.12.2017 Sisällysluettelo Sivu 22 Suomi 100-juhlavuoden taidehankinta 3 23 Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen vuoden 2018 talousarvion

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Torstai klo Kirjaston yläkerta, nuorisotilat

Torstai klo Kirjaston yläkerta, nuorisotilat Vapaa-aikalautakunta Torstai 10.04.2014 klo 19.00 Kirjaston yläkerta, nuorisotilat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Asialistan hyväksyminen

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ Kaupunginvaltuusto 92 01.07.2013 Kaupunginhallitus 275 19.08.2013 Kaupunginhallitus 88 16.03.2015 Tekninen lautakunta 94 28.10.2015 Kaupunginhallitus 80 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 18 25.04.2016 VALTUUSTOALOITE

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta Saatavien poisto 4. 3 Ilmoitusasiat 5

Sisällysluettelo. 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta Saatavien poisto 4. 3 Ilmoitusasiat 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 28.02.2019 Sisällysluettelo Sivu 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta 2018 3 2 Saatavien poisto 4 3

Lisätiedot

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 24 Liikunnan ja urheilun tila ja tulevaisuus -kyselyn työstäminen Ohjaajapalkkioiden myöntäminen 5

Sisällysluettelo. 24 Liikunnan ja urheilun tila ja tulevaisuus -kyselyn työstäminen Ohjaajapalkkioiden myöntäminen 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 25.10.2018 Sisällysluettelo Sivu 24 Liikunnan ja urheilun tila ja tulevaisuus -kyselyn työstäminen 4 25 Ohjaajapalkkioiden myöntäminen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kokoushuone E227, P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, Peltolankatu 4, Joensuu. Kärkkäinen Eero jäsen

Kokoushuone E227, P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, Peltolankatu 4, Joensuu. Kärkkäinen Eero jäsen Esityslista 2/2016 1 Aika 11.04.2016 klo 14:30 Paikka Kokoushuone E227, P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, Peltolankatu 4, Joensuu Lisätietoja Osallistujat Huusko Anu puheenjohtaja Isoniemi

Lisätiedot

Eduskuntavaalien 2015 ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat

Eduskuntavaalien 2015 ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat Kaupunginhallitus 471 03.12.2014 Eduskuntavaalien 2015 ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat 468/01/014/2014 KH 471 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015. Ennakkoäänestyksen ajanjakso

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (7) 148 Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite uimahallien aukioloaikojen pidentämisestä HEL 2016-009632 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet Kaupunginhallitus 5 18.01.2010 Kaupunginvaltuusto 6 25.01.2010 Kaupunginhallitus 66 29.03.2010 Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet 57/520/2010 KhallV 5 Kaupunginvaltuusto on

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2)

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) Yhteistyöryhmä 1 16.01.2013 Kunnanhallitus 71 04.02.2013 Yhteistyöryhmä 14 24.10.2013 Kunnanhallitus 289 02.12.2013 Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) 26/01.01.03/2013 Yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Keskeiset periaatteet yhtiötä perustettaessa ovat seuraavat:

Keskeiset periaatteet yhtiötä perustettaessa ovat seuraavat: Kaupunginhallitus 89 20.12.2012 Tekninen lautakunta 85 12.02.2013 Vapaa-aikajaosto 5 25.02.2013 Harjoitusjäähallin rakentaminen ja jäähallin yhtiöittäminen 755/48/485/2012 KH 89 Selostus: Talvisalon jäähallin

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2018 1

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2018 1 KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika 07.11.2018 klo 09:00-12:27 Paikka Kaupungintalo, Karikukko Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 24 Hallintopalvelut 4 25 Kiinteistö Oy Kalajoen Marin

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 8/2015 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 8/2015 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 8/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.07.2015 klo 11:00-16:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (5) 143 V 1.3.2017, Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite uimahallien aukioloaikojen pidentämisestä HEL 2016-009632 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/ Otsikko Sivu 5 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/ Otsikko Sivu 5 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 Aika 22.02.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 5 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 6 Yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiden ja

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2013 Tarkastuslautakunta 2013 2016

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2013 Tarkastuslautakunta 2013 2016 NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2013 Tarkastuslautakunta 2013 2016 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Keskiviikko 10.4.2013 klo 13.00 14.26 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Esa

Lisätiedot

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 8/ (9) Tarkastuslautakunta. Aika klo 17:15-19:31. kaupunginhallituksen kokoushuone.

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 8/ (9) Tarkastuslautakunta. Aika klo 17:15-19:31. kaupunginhallituksen kokoushuone. Lapuan kaupunki Pöytäkirja 8/2018 1 (9) Tarkastuslautakunta Aika 30.05.2018 klo 17:15-19:31 Paikka kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 40 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 41 Pöytäkirjan

Lisätiedot

siivous- ja ruokapalvelupäällikkö Kesälahtitalon ruokasalin kalusteiden hankinta

siivous- ja ruokapalvelupäällikkö Kesälahtitalon ruokasalin kalusteiden hankinta Asia Kesälahtitalon ruokasalin kalusteiden hankinta Kesälahtitalon ruokasalin kalusteet ovat huonokuntoiset ja osittain rikkinäisiä. Hankitaan uudet pöydät ja tuolit. Kiteen kaupunki on mukana Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Liikuntapalvelujen tehtäväjärjestelyt

Liikuntapalvelujen tehtäväjärjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Vapaa-aikalautakunta 10 12.2.2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 37 25.2.2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 49 11.3.2013 27 Liikuntapalvelujen tehtäväjärjestelyt

Lisätiedot

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa Kaupunginhallitus 294 19.09.2016 Kaupunginhallitus 303 26.09.2016 Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa 542/05.11.03/2016 Kaupunginhallitus 19.09.2016 294 Hallintojohtaja Riitta

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Aika 01.02.2018 klo 09:00-11:10 Paikka Orimattilan kaupungintalo, 2. krs. kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Saarikko Eino pj. Laatunen Kirsti j.

Lisätiedot

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale Kaupunginhallitus 258 20.10.2014 Kaupunginhallitus 294 07.12.2015 Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale 141/522/2013 Kaupunginhallitus 20.10.2014 258 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa. Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 21 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 17.05.2016 klo 16:07-16:38 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset

Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset Perusturvalautakunta 80 15.12.2015 Kaupunginhallitus 6 11.01.2016 Kaupunginhallitus 118 02.05.2016 Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset Petula 15.12.2015 80 Valmistelija:

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Selityksen antaminen korkeimmalle hallinto-oikeudelle Unidors Oy:n tekemästä valituksesta koskien tulos-/videotaulun hankintaa

Selityksen antaminen korkeimmalle hallinto-oikeudelle Unidors Oy:n tekemästä valituksesta koskien tulos-/videotaulun hankintaa Vapaa-aikalautakunta 3 10.02.2015 Vapaa-aikalautakunta 6 12.03.2015 Kaupunginhallitus 194 11.05.2015 Kaupunginhallitus 165 16.05.2016 Selityksen antaminen korkeimmalle hallinto-oikeudelle Unidors Oy:n

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 22 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 06.09.2016 klo 17:15-17:30 Paikka Kaupungintalo Imatrankoski (h.308) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 44 Energialaitoksen johtokunta 10.03.2014 AIKA 10.03.2014 16:30-17:00 PAIKKA Energialaitos KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus Tekninen lautakunta 28 23.02.2016 Kaupunginhallitus 107 10.03.2016 Kaupunginhallitus 177 02.05.2016 Kaupunginvaltuusto 48 11.05.2016 Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2019 19 astuslautakunta AIKA 07.06.2019 klo 15:00-15:25 PAIKKA Taipalsaaren kunnanvirasto, Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta. TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta

Lisätiedot

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Tarkastuslautakunta Aika 13.02.2014 klo 13:00-16:15 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 2 Kunnanjohtaja

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkoneuvosto 4/2012 28.5.2012. OSALLISTUJAT läsnä poissa

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkoneuvosto 4/2012 28.5.2012. OSALLISTUJAT läsnä poissa MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) KOKOUSTIEDOT Aika 28.5.2012 klo 17 19.10 Paikka Kanttorila OSALLISTUJAT läsnä poissa Puh. johtaja Muraja Asko kirkkoherra x Alaoja Raimo jäsen, vpj. x Haikonen Jukka

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2019 32 Yhteistyötoimikunta AIKA 18.04.2019 09:00-10:25 PAIKKA Kaupungintalo, hallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Listalla ovat seuraavat kiinteistöt:

Listalla ovat seuraavat kiinteistöt: Kunnanhallitus 105 16.04.2015 Kunnanhallitus 77 31.03.2016 Kunnanhallitus 234 06.10.2016 Kunnanhallitus 147 11.05.2017 Kunnanvaltuusto 60 01.06.2017 Oravanpesä -kiinteistön (635-421-6-45) myyminen 561/02.07.02/2008,

Lisätiedot

Selvitys työmarkkinatukea saavien henkilöiden työllistämistoimista

Selvitys työmarkkinatukea saavien henkilöiden työllistämistoimista Sosiaali- ja terveyslautakunta 59 21.08.2014 Kaupunginhallitus 335 01.09.2014 Kaupunginhallitus 382 06.10.2014 Selvitys työmarkkinatukea saavien henkilöiden työllistämistoimista 175/13.05/2014 SOTELTK

Lisätiedot

Savonrannan kuntaliitosinvestointimäärärahojen käyttö 68/02/021/2015 ALJ 14

Savonrannan kuntaliitosinvestointimäärärahojen käyttö 68/02/021/2015 ALJ 14 Aluejohtokunta Savonranta 14 05.02.2015 Aluejohtokunta Savonranta 25 05.03.2015 Aluejohtokunta Savonranta 36 17.03.2015 Aluejohtokunta Savonranta 46 09.04.2015 Savonrannan kuntaliitosinvestointimäärärahojen

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2018 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Taloustyöryhmä AIKA 28.05.2018 kello 17:00-19:07 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 6 Kokouksen avaus 3 7 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Aika 12.12.2018 klo 17:00-18:20 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Kyöstilä Mauri pj. Gripenberg Marianna

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5

Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5 Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 11.05.2016 Sivu 1 / 8 Kokoustiedot Aika 11.05.2016 keskiviikko klo 17:00-19:15 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5 Saapuvilla

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 4/ (6) Lasten ja nuorten lautakunta. Aika klo 17:00-17:30. Kunnanvirasto, edustustila, 4.

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 4/ (6) Lasten ja nuorten lautakunta. Aika klo 17:00-17:30. Kunnanvirasto, edustustila, 4. Pöytäkirja 4/2019 1 (6) Lasten ja nuorten lautakunta Aika 19.03.2019 klo 17:00-17:30 Paikka Kunnanvirasto, edustustila, 4. krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 21 Perusopetuksen tuntimäärän jakaminen kouluille

Lisätiedot

Kunnanjohtajan vuosiloman ajankohdan vahvistaminen ajalle / /Ajalle

Kunnanjohtajan vuosiloman ajankohdan vahvistaminen ajalle / /Ajalle Kunnanhallitus 117 27.04.2015 Kunnanhallitus 97 11.04.2016 Kunnanhallitus 264 24.10.2016 Kunnanhallitus 37 23.01.2017 Kunnanjohtajan vuosiloman ajankohdan vahvistaminen ajalle 04.07.2016-05.08.2016/31.10.2016-01.11.2016/Ajalle

Lisätiedot

Lapuan kaupungin tarkastussäännön 5 : Tilintarkastajan valinta

Lapuan kaupungin tarkastussäännön 5 : Tilintarkastajan valinta Tarkastuslautakunta 3 05.03.2013 Kaupunginhallitus 3 18.03.2013 Kaupunginvaltuusto 4 25.03.2013 Tarkastuslautakunta 22 18.04.2016 Tilintarkastajan valinta vuosille 2013-2016 / option käyttäminen vuosille

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekninen lautakunta 107 16.12.2014 TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA 395/00.04.041/2014 Tekla 107 Hallintosihteeri Katja Dahlman: Valtuusto on hyväksynyt kokouksessaan 15.12.2014 Harjavallan

Lisätiedot

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa MYNÄMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kunnanhallitus 275 29.09.2014 Kunnanvaltuusto 57 20.10.2014 Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa 648/00.04.00/2014

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 Kaupunginhallitus 302 16.11.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 150/07.071/2015 Kaupunginhallitus 16.11.2015 302 Oriveden kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2017 toimintaraportti

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2017 toimintaraportti n tammi - huhtikuun 2017 toimintaraportti Viraston talousarvio toteutuu tämän hetken tiedon mukaan pääosin suunnitellun mukaisesti niin toiminnallisten tavoitteiden kuin talouden osalta. Seuraavassa on

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 13.02.2017 143 HEL 2016-009632 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää katsoa

Lisätiedot

22 Arviointiseminaari , tarkastuslautakunta

22 Arviointiseminaari , tarkastuslautakunta Mikkeli Pöytäkirja 3/2017 1 (10) Aika 17.10.2017, klo 16:00-17:32 Paikka Kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone, 2. krs Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot