Jäsentiedote 4 / 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jäsentiedote 4 / 2009"

Transkriptio

1 Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, Rajamäki puh Jäsentiedotteen 4/2009 kokoaja: Seija Martelius Jäsentiedote 4 / 2009 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Nyt jos koskaan kannattaa kuulua mukaan joukkoomme, tätä ilosanomaa kannattaa nyt levittää keskuudessamme. Kuulumalla mukaan joukkoomme on jäsenellä käytettävissä mm. laajat neuvontapalvelut joiden puhelinnumero kannattaa laittaa puhelimen muistiin (09) Viime kirjeessä kerroin, että Directa oli saanut väliaikaisen turvaamiskiellon, koskien Suomen Yrittäjien neuvontapalveluita. Nyt tuo päätös on kumottu ja neuvoja saa taas antaa. Tämä on kuitenkin se aika vuodesta kun kaikki mahdolliset luetteloyhtiöt ovat liikkeellä. Yhdistykseen kannattaa kuulua myös saadakseen verkostoja, joita voi luoda esimerkiksi järjestämissämme tilaisuuksissa. Minullekin moni paikkakuntamme yrittäjä olisi edelleen vieras, jos en aikoinaan olisi liittynyt paikalliseen yrittäjäyhdistykseen. Järjestämme toukokuussa kesäkauden avajaiset, jotka ovat erittäin hyvä vapaamuotoinen tilaisuus tavata muita yrittäjiä. Joskus saamme myös suruviestejä, kuten kuullessani ikävästä tasoristeysonnettomuudesta, jossa jäsenemme menehtyi. Otamme osaa perheen suruun ja toivomme heille jaksamista tässä uudessa tilanteessa. Kunnanjohtajan aamukahvilla saimme kuulla, että kyseinen tasoristeys on ollut jo jonkin aikaa listalla, jotta siihen saataisiin puomit. Nurmijärvellä on kuitenkin vieläkin enemmän käytetty ns. Korven tasoristeys, johon puomit nyt nähtävästi tänä vuonna saadaan. Kunnalla on muutenkin vilkasta tierintamalla, koska korjattavaa ja rakennettavaa olisi todella paljon. Samoin on tietenkin paljon muutakin rakennettavaa ja korjattavaa. Mutta jätän tämän kuntatalouden muiden huoleksi. Mutta jos sinulla on epäkohtia, joista toivoisit meidän kunnanjohtajan aamukahvilla keskustelevan, ole rohkeasti yhteydessä. Meidän kauttamme voit tehdä sen nimettömänä jos niin haluat. Nyt toivotankin kaikki tervetulleiksi keilaamaan ja tapaamaan muita yrittäjiä. Tapaamme nyt vapaamuotoisissa merkeissä ja pidämme hauskaa, joten nyt jos koskaan kannattaa uusienkin jäsenten tulla mukaan! Seija Martelius puheenjohtaja NURMIJÄRVEN YRITTÄJÄT RY:N HALLITUS 2009 Hallituksen puheenjohtaja Seija Martelius puh Martelius & Tytöt Oy, seija.martelius@tytot.inet.fi Varapuheenjohtaja Tomi Juntunen puh KT-Yhtymä, tomi.juntunen@saunalahti.fi Varapuheenjohtaja Reijo Muhonen puh Rakennusliike R. Muhonen Oy, reijo.muhonen@rklrmuhonen.fi Sihteeri Anni Engstrand puh Hoitopalvelu Karin Pusa Oy, anni@hoitopalvelukarinpusa.fi Taloudenhoitaja Risto Nurmi puh Spiraali Oy, risto.nurmi@spiraali.fi Muut hallituksen jäsenet: Tuomo Kuisma puh , Kuisman Sora Oy, kuisman_sora@luukku.com Tauno Lamminaho puh Plast-Turf Oy, tauno.lamminaho@plast-turf.fi Ari Siponen puh CNC-Siponen Oy, ari@cnc-siponen.fi Paavo Teräväinen puh , Lavarakenne Oy Paavo Teräväinen, paavo.teravainen@kolumbus.fi Merja Åstedt puh Maanrakennusliike Reijo Åstedt Oy, merja.astedt@pp.inet.fi Yrittäjänaisten edustaja Virpi Patova puh Kuljetusliike Patova Oy, kuljetusliike.patova.oy@kolumbus.fi

2 TIMO LINDHOLMIN LUENTO Suomen Yrittäjien pääekonomisti Timo Lindholm on tulossa pitämään meille luentoa Suomen ja maailman taloustilanteesta tällä hetkellä. Päivähän on tiistai kello Nordea kerhotila, Keskustie 5, Nurmijärvi. Sisäänkäynti on talon takapuolelta. Timon päätettyä esityksensä pidämme sääntömääräisen kevätkokouksemme ja kokouksen jälkeen nautitaan kokouskahvit. Kahvitarjoilun vuoksi ilmoita tulemisestasi sihteerille, luennolle ovat tervetulleita ihan kaikki asiasta kiinnostuneet. TOUKOKUUSSA KEILATAAN JA AVATAAN GRILLIKAUSI Perjantaina kello 18 alkaen on meille varattuna Bowling Housella, Nurmijärvellä kaikki keilaradat, sauna ja kokoustila kesäkauden avajaisia varten. Ensin keilaamme ja kovan keilakisan jälkeen sauna on lämmin MIEHILLE, me muut kisaajat saamme nauttia hetken trendien maailmasta, kun Sarielin Sari Leppänen tulee kertomaan meille mitä uutta on tiedossa meikkitrendien ja ihonhoidon saralla. Kun olemme saunoneet ja kaunistuneet henkisesti pääsemme nauttimaan pöydän antimista. Nautimme iltapalaksi ruokaisia salaatteja ja kauteen sopivasti erilaisia makkaroita grillistä. Ruokajuomana on tietenkin olutta ja siideriä. Jälkiruuaksi kakkua ja kahvit, koska keilahallilla ei ole a-oikeuksia juomme ne ilman aveceja. Mutta itse tilaisuuteen olette erittäin tervetulleita avecejen kanssa. Keilaamaan mahtuu henkilöä, mutta kaikki mahtuvat mukaan ainakin ruokailemaan! Joten ilmoittaudu nopeasti ja ainakin viimeistään 8.5. mennessä tai Tilaisuus on maksuton, joten tule mukaan verkostoitumaan ja viettämään ainakin rennon hauska ilta!

3 TEATTERIA ELOKUUSSA Olemme varanneet 40 lippua Samppalinnan kesäteatteriin katsomaan All shook up esitystä. Päivä on sunnuntai ja esitys alkaa kello 15. Mikäli saamme tarpeeksi innokkaita mukaan menemme ennen teatteria Jailhouse-kierrokselle teeman mukaisesti eli Turun kakolan vankilaan. Vankilakierros ei sovi alla 15 vuotiaille. Alustava hinta-arvio on n. 60 euroa/hlö, sisältäen lipun, matkan, vierailun Kakolaan ja lounaan. Yhdistys kustantaa bussin reissuun, hinnat varmistuvat kun tiedetään lähtijämäärä. Varaukset sihteerille tai viimeistään 8.7.mennessä. All Shook Up- on koko perheen rakkauskomedia ajoilta, kun rock n roll valloitti maailman. Koko esitys rakentuu Elviksen musiikin ympärille. Tule ja koe tämä korvia hivelevä ja nauruhermoja kutkuttava spektaakkeli! TAPAHTUMAKALENTERI ~ Tiistaina Timo Lindholmin luento ja sääntömääräinen kevätkokous kello alkaen Nordean kerhotila ~ Yrittäjäkalenteri Nurmijärven Uutisissa 3.5. ~ Hallituksen kokous kello Plast-Turf Oy, Ilvestie 3, Nurmijärvi ~ Uudenmaan Yrittäjien kevätkokous ja kesäkauden avajaiset Porvoo ~ Yhdistyksen kesäkauden avajaiset perjantaina kello Bowling House ~ Hankintakoulutusta kello Hyvinkään Sveitsi ~ Yrittäjäkalenteri Nurmijärven Uutisissa 7.6. ~ Yrittäjäkalenteri Nurmijärven Uutisissa 2.8. ~ Sunnuntaina 9.8. teatteria All Shook Up Turku ~ Hallituksen kokous tiistaina kello 18.00

4 VUOKRATILAREKISTERI Kunnan elinkeinotoimella on perustettuna vuokratilarekisteri, joka on näkyvissä myös kunnan nettisivuille. Jos sinulla on siis tiloja tai tontteja vapaana voit ilmoittaa siitä elinkeinotoimensihteerille Kirsi Matikaiselle En tiedä teistä, mutta minulle tämä oli uusi tieto ja kaikki mikä auttaa meitä saamaan tiloja vuokralle ja toisaalta myös vuokrattavia tiloja uusille yrittäjille on aina hyväksi meille ja kunnalle. PULINAKAHVIT Nurmijärven kunnan elinkeinotoimi järjestää aamukahvit perjantaina kello kunnanviraston valtuustosaliin, Keskustie 2 B, Nurmijärvi. Aamun aiheena on Yritysten rahoitustilanne ja rahoitusongelmat. Tämän hetken rahoitustilanne ja rahoitusongelmat ovat vaikeutuneet yrityksissä ja kannattavuus tai maksuvalmius on heikentynyt rahoituskriisiä seuranneen taloudellisen laskusuhdanteen takia. Tule kuulemaan asiantuntijoiden kertomana, mitä eri apukeinoja julkisilla toimijoilla, Finnveralla, Tekesillä ja Te-keskuksella on tarjottavana tässä Taloustaantuma tilanteessa. Tilaisuus on yrittäjille maksuton. Tule yksin tai ota vaikka ystäväsi mukaan! Ilmoittautumiset mennessä kirsi.matikainen@nurmijarvi.fi tai (09) AJANKOHTAISTA ALUEJÄRJESTÖSSÄ

5 KOULUTUSTA Kansainvälisten toimintojen arvonlisäveropäivä on kello VR Kokouskeskuksessa Rautatietori 1 C, Helsinki. Ilmoittautuminen 29.4.mennessä kirsi.harkonen@yrittajat.fi tai (09) Osallistumismaksu jäseniltä 210 /hlö +alv. Varautumisen ABC-oikeudellinen tietopaketti pienyrittäjille kello Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, Helsinki. Ilmoittatuminen 5.5. mennessä jaana.tiihonen@helsinginyrittajat.fi tai Koulutus on maksuton. Puhumalla paraspuhe-judon perusteet kello Fennian auditorio, Televisiokatu 1, Helsinki. Ilmoittautuminen mennessä kurssit@yrittajat.fi tai (09) Osallistumismaksu jäseniltä 130 /hlö + alv. Sukupolven- ja omistajanvaihdosseminaari Hotelli Viru, Tallinna KATSO TARKEMPI OHJELMA Ilmoittautuminen mennessä sähköpostilla kirsi.harkonen@yrittajat.fi, p. (09) tai f. (09) / Härkönen. Ilmoittautumisen yhteydessä tulee mainita syntymäaika (ppkkvv) ja mahdolliset ruoka-allergiat Helsinkiin voi palata myös myöhäisemmällä laivavuorolla (lähtö Tallinnasta 17.30, laiva Helsingissä 19.30), tällöin ei ole bussikuljetusta satamaan. Paluusta myöhäisemmällä laivavuorolla tulee mainita ilmoittautumisen yhteydessä. Osallistumismaksu Jäsenhinta: 358 / hlö 2-hengen huoneessa ja 401 / hlö 1-hengen huoneessa majoittuvalta. Normaalihinta: 503 / hlö 2-hengen huoneessa ja 546 / hlö 1-hengen huoneessa majoittuvalta.

6 KOULUTUSTA Hankintakoulutusta Tule kuulemaan huippuluokan julkisten palveluitten hankintakoulutusta. Hyvinkään-Riihimäen talousalueen aluekeskusohjelma järjestää yhteistyössä yrittäjäjärjestöjen kanssa ja kauppakamarin kanssa palvelujen hankintakoulusta keskiviikkona kello Hyvinkäällä Rantasipi Sveitsissä. Koulutus on suunnattu julkisten hankintojen kanssa toimiville kuntien ja yritysten tai muiden organisaatioiden edustajille. Koulutuksen sisältö on monipuolinen. Tilaisuuden kouluttajana on Suomen johtaviin hankintalain ja markkinaoikeuden asiantuntijoihin kuuluva asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Asianajotoimisto Hannes Snellman Oy:sta. Koulutuksessa käsitellään mm: ~ Hankintalainsäädännön soveltaminen ja tarjouskilpailumuodot ~ Hankintailmoitus ja osallistumishakemukset ~ Tarjouspyyntö, siihen vastaaminen ja tarjouksen tekeminen ~ Tarjousten käsittely ja vertailu sekä hankintapäätöksentukeminen ~ Julkisten hankintojen oikeussuojajärjestelmän uudistaminen Koulutus on maksuton. Ilmoittautumiset mennessä Minna Taskinen minna.taskinen@hyrialuekeskus.fi. Lisätiedot Liisa Lindsberg-Mattsson tai liisa.lindsberg@hyrialuekeskus.fi. KOULUTUSTA TUTKA-PROJEKTI Nurmijärven työvoimatoimisto on mukana EKES:n ja TE-keskusten yhteisessä TUTKA-projektissa. TUTKA:n avulla on tarkoitus auttaa yrityksiä kouluttamaan työntekijöitään. Projekti on jakautunut 3 osaan; 1. REKRY 2. MUUTOS 3. TÄSMÄ Rekryssä on tarkoituksena auttaa koulutuksen avulla yrityksiä saamaan uutta työvoimaa. Rekrykoulutuksessa työantajana maksuosuus koulutuskustannuksista on 30 %. Muutoskoulutuksessa autetaan työntekijää kouluttautumaan uuteen ammattiin tai tehtävään. Työnantajan maksuosuus koulutuksesta on 20 %. Täsmäkoulutuksessa voidaan räätälöidä yrityksen tarpeiden mukaan koulutusta tietojen päivittämisen tarpeessa oleville työntekijöille. Koulutuksen tarkoituksena on tukea työssä pysyvyyttä ja työurien pidentämistä. Täsmäkoulutuksen maksuosuudet vaihtelevat yrityksen koon mukaan seuraavasti; Yrityksen koko Yleiskoulutus Erityiskoulutus 1-9 hlö 20 % 55 % hlö 30 % 65 % Yli 250 hlö 40 % 75 %. Tuen saaminen on harkinnanvaraista ja sitä kannattaa hakea ajoissa ennen koulutuksen alkamista. Hankkeen toimijoina on työnantajan, työhallinto ja kouluttaja. Rahaa on varattu n. 2 miljoona euroa ja hankkeen kesto on alkuvaiheessa Alueena on Riihimäki, Nurmijärvi ja Hyvinkää. Lisätietoja asiasta antaa Anja Puustinen tai anja.puustinen@ekes.fi. Ota siis yhteys paikalliseen työvoimatoimistoon tai TE-keskukseen ja lähde mukaan hankkeeseen. Tämä on tarkoitettu kaikkien alojen yrityksille eikä ketään toimialansa perusteella hylätä.

Jäsentiedotteen 2/2011 kokoaja: Kirsi Paakkala. Kevätaurinko on jo meitä hellinyt muutaman

Jäsentiedotteen 2/2011 kokoaja: Kirsi Paakkala. Kevätaurinko on jo meitä hellinyt muutaman PL 34, 05201 Rajamäki puh. 040-725 0159 Jäsentiedotteen kokoaja: Kirsi Paakkala Puheenjohtajan palsta Kevätaurinko on jo meitä hellinyt muutaman kerran ja tervetullutta valo onkin näinä päivinä. Maaliskuu

Lisätiedot

Jäsentiedotteen 6/2011 kokoaja: Seija Martelius. liittokokouksen alkua meitä tervehti Kauhavan lentosotakoulun taitolentoryhmä

Jäsentiedotteen 6/2011 kokoaja: Seija Martelius. liittokokouksen alkua meitä tervehti Kauhavan lentosotakoulun taitolentoryhmä Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, 05201 Rajamäki puh. 0400 505 789 Jäsentiedotteen kokoaja: Seija Martelius Puheenjohtajan otsikko teksti palsta Komiat terveiset Suomen Yrittäjien liittokokouksesta sekä

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Jäsentiedote 4 / 2010

Jäsentiedote 4 / 2010 Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, 05201 Rajamäki puh. 040-725 0159 Jäsentiedotteen 4/2010 kokoaja: Anni Engstrand Jäsentiedote 4 / 2010 Kesä on täällä! PUHEENJOHTAJAN PALSTA Vihdoin se on meilläkin, vaikkakin

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 1/2019 19.2.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta AURINKOON, AURINKOON! Nyt

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys Jäsentiedote 1/2015 Nurmijärven Yrittäjät ry Puheenjohtajan tervehdys Luet juuri Nurmijärven Yrittäjien uutta jäsentiedotetta. Tiedotteen voi lukea suoraan viestissä tai ellei viesti aukea kunnolla niin

Lisätiedot

Jäsentiedote 7 / 2010

Jäsentiedote 7 / 2010 Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, 05201 Rajamäki puh. 040-725 0159 Jäsentiedotteen 7/2010 kokoaja: Anni Engstrand Jäsentiedote 7 / 2010 Terveiset Turuust! PUHEENJOHTAJAN PALSTA Kyllä vimmoi ja kipinöi Turussa

Lisätiedot

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa

Lisätiedot

Turvallisuustaitoja ja iloista yhdessä tekemistä

Turvallisuustaitoja ja iloista yhdessä tekemistä Helsingin Maanpuolustusnaiset ry Jäsenkirje 1/2017 15.2.2017 Turvallisuustaitoja ja iloista yhdessä tekemistä Yhdistyksemme jäsenmäärä on kasvanut viime vuosina ilahduttavasti. Moni on saanut kipinän liittyä

Lisätiedot

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET PÄIVYSTYSAJAT TOIMISTOLLA Kuukauden ensimmäinen maanantai klo 12.00-14.00

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

ENSI VIIKOLLA

ENSI VIIKOLLA 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 20.4.2018http://www.klubi.biz/viikkokirje.html ENSI VIIKOLLA 23.4.-29.4.2018 Tiistai 24.4. klo 12.00 Ministerilounas Vieraana sisäministeri Kai Mykkänen.

Lisätiedot

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous 19. 20.3.2016 A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 19. 20.3.2016 Hotelli Petäyksessä Hämeenlinnassa.

Lisätiedot

KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI

KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI MARATONJAOSTO Jäsentiedote 2/2015 (J.Hautala) MATKAT KARHU-VIESTI 11.4.2015 Miesjoukkue on ilmoitettu juoksuun jaoston toimesta mutta saataisiinko mukaan myös naisjoukkue?. Lisätietoa löytyy osoitteesta

Lisätiedot

LOKAKUU Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia. Lounais-Suomen Diabetes ry. Päivityspäivä ja pienoismessut

LOKAKUU Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia. Lounais-Suomen Diabetes ry. Päivityspäivä ja pienoismessut Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia LOKAKUU 2017 Lounais-Suomen Diabetes ry Päivityspäivä ja pienoismessut Järjestäjä: Lounais-Suomen Diabetesyhdistys ry Aika: lauantai 11.11.2017

Lisätiedot

SYKSYN LVI-MESSUMATKA 21.-25.9.2011

SYKSYN LVI-MESSUMATKA 21.-25.9.2011 Jäsentiedote 4/2011 Internet osoitteemme www.talvi.info SYKSYN LVI-MESSUMATKA 21.-25.9.2011 TaLVI järjestää jäsenilleen matkan Brysselin LVI-messuille. Samalla reissulla on mahdollisuus päästä tutustumaan

Lisätiedot

18.8.2010. Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista.

18.8.2010. Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista. 18.8.2010 Jakelussa mainituille KUTSU LAPIN KUNTAPÄIVÄÄN 22.9.2010 Arvoisa vastaanottaja, Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista. Tilaisuus järjestetään

Lisätiedot

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko Perjantai 13.03.2009 Ympäristöystävällinen autotekniikka koulutuspäivä: Koulutuskeskus Salpaus Auditorio, Vipusenkatu 5 A, 15230 Lahti Kurssin hinta SATL:n jäsenille 150 euroa ja muille 180 euroa (alv

Lisätiedot

Klubin kevätkokous 15.3.

Klubin kevätkokous 15.3. 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 16.3.2018 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Klubin kevätkokous 15.3. Klubin kevätkokous kutsui johtokunnan esityksestä Jens Stormbomin Klubin kunniajäseneksi.

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 2 Hyvä jäsen Nykyinen hallitus on toiminut kaksi vuotta, joten meillä on edessä syyskokouksessa 4.11.2015 toimihenkilöiden valinta vuosille

Lisätiedot

Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Harri Kallioinen toivotti kaikki tervetulleiksi ja avasi kokouksen 18:38.

Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Harri Kallioinen toivotti kaikki tervetulleiksi ja avasi kokouksen 18:38. AJON JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/2015 AIKA: 15.1.2015 klo 18:30 PAIKKA: Harri Kallioisen koti LÄSNÄ: Harri Kallioinen (pj), Laura Manninen (s), Tarja Nyyssönen, Mari Lehtiranta, Kari Ängeslevä, Pasi Tikka ja

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Kehitysvammaisten tukiliitto ry:n liittokokous 2013, Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Toimitamme tällä kirjeellä teille liittokokouskutsun, tarvittavat asiakirjat ja tiedot

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 6. 7.4.2019 Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 6. 7.4.2019 Siikaniemen

Lisätiedot

HOSPITALITY FORUM. MATKAILU-, MAJOITUS- JA RAVINTOLA-ALAN HUIPPUSEMINAARI Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa 19.5.2015

HOSPITALITY FORUM. MATKAILU-, MAJOITUS- JA RAVINTOLA-ALAN HUIPPUSEMINAARI Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa 19.5.2015 2015 HOSPITALITY FORUM MATKAILU-, MAJOITUS- JA RAVINTOLA-ALAN HUIPPUSEMINAARI Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa 19.5.2015 Hospitality Forumin puheenjohtajana toimii MaRan puheen johtaja, matkailu-

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN TERVEISIÄ

PUHEENJOHTAJAN TERVEISIÄ Kouvolan Yrittäjät Siru Vainio / Sirelle Design Kauppamiehenkatu 4, 45100 Kouvola kouvolan@yrittajat.fi siru.vainio@sirelle.fi www.yrittajat.fi/kouvola 27.9.2009 2/2010 PUHEENJOHTAJAN TERVEISIÄ YRITYSTÄ

Lisätiedot

Tammikuu 2014. Helmikuu 2014. Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu 2013. Etelä-Pohjanmaan jaosto - - - -

Tammikuu 2014. Helmikuu 2014. Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu 2013. Etelä-Pohjanmaan jaosto - - - - JÄSENTIEDOTE 7/2013 Etelä-Pohjanmaan jaosto Joulukuu 2013 Etelä-Pohjanmaan jaoston tapahtumakalenteri (muutokset mahdollisia). Tammikuu 2014 16.1.2014 klo 18.00 muoti- ja tyyli-ilta, paikka Asuste Vanessa,

Lisätiedot

Toimintateema v : Martoissa on arjen mahdollisuus. Elämä on parasta itse tehtynä TIEDOTE 1/2016. Martoille

Toimintateema v : Martoissa on arjen mahdollisuus. Elämä on parasta itse tehtynä TIEDOTE 1/2016. Martoille Etelä-Savon Martat ry Hallituskatu 7 A, 3. krs 50100 Mikkeli p. 0440 228 910 www.martat.fi/etela-savo www.facebook.com/etelasavonmartatvinkkaa 27.1.2016 Toimintateema v. 2014-2016: Martoissa on arjen mahdollisuus

Lisätiedot

5/2011. Jäsentiedote. Nurmijärven Yrittäjät ry. Nurmijärven yrittäjät. Sosiaalinen Media Koulutus. Mentorivalmennusta. Tapahtumakalenteri

5/2011. Jäsentiedote. Nurmijärven Yrittäjät ry. Nurmijärven yrittäjät. Sosiaalinen Media Koulutus. Mentorivalmennusta. Tapahtumakalenteri Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, 05201 Rajamäki puh. 0400 505 789 Jäsentiedotteen kokoaja: Seija Martelius Nurmijärven yrittäjät Sosiaalinen Media Koulutus Järjestämme yhteistyössä kunnan sekä kaikkien

Lisätiedot

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä Tule alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen koulutukseen sellaisena kuin olet. Palaat matkalta osaavampana ja tavoista paljon tietävänä. Tapaseura ry:n puheenjohtaja, tapakouluttaja Kaarina Suonperä tarjoaa

Lisätiedot

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen !

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen ! Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen 11.8.2018! Vajaat kaksi vuotta sitten Pihlavan paloasemalla sovittiin, että Kari Salminen ja Pauno Hellsten järjestävät seuraavan

Lisätiedot

Marraskuun tapahtumat

Marraskuun tapahtumat Marraskuu on jo onnellisesti takanapäin ja joulu on ihan kohta ovella. Marraskuun tapahtumat Ennen syyskokouksen alkua Tuulia Alanen-Brandt piti mielenkiintoisen luennon vartalon mittalinjoista ja esitteli

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta

Lisätiedot

Räätälöity TäsmäKoulutus yhteishankintana

Räätälöity TäsmäKoulutus yhteishankintana Räätälöity TäsmäKoulutus yhteishankintana Työ- ja elinkeinokeskus Arbets- och näringscentralen Yhteishankinnan kolme tuotetta RekryKoulutus uudelle henkilöstölle - kesto 10 pv 2 v. - työssäoppimisjakso

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

Pilates Mestarien käsissä

Pilates Mestarien käsissä CASTREN & SNELLMAN KEHONAHALLINNAN Yhteistyössä METHOD TALVEN PUTKISTO TIETO- JA TAITOPÄIVÄT INSTITUUTTI 2014 Tarjoaa Method Putkisto 3D Luonnollinen kasvoklinikka näytetuntitapahtuman Marja Putkiston

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA Olen Vantaan yrittäjänaisten uusi puheenjohtaja Anne Nurminen. Olen paljasjalkainen vantaalainen ja työskentelen oppimisen, arvioinnin ja monikielisyyden kentällä.

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 3/2019 16.4.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Erittäin jännittäväksi muodostuneet

Lisätiedot

KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI otetaan vastaan , jonka jälkeen kaikki tilat ovat jäsenten käytettävissä!

KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI otetaan vastaan , jonka jälkeen kaikki tilat ovat jäsenten käytettävissä! 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 25.8.2017 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html SYYSKUUN KUUKAUDEN TAIDETEOS Seppo Larste öljyvärityö Ströömin auringonlasku 2017 KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tampereella Tietoa yhdistyksille Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere Jäsentiedote 2/2017 Sääntömääräinen syyskokous 29.11.2017 Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Lähde: http://www.tampere.fi/tilakeskus/rakennuttaminen/kaynnissaolevatrakennushankkeet/tesomanjaahalli.html

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1/2018

Hallituksen kokous 1/2018 PÖYTÄKIRJA 1 (5) Hallituksen kokous 1/2018 Aika Keskiviikko 10.1.2018 kello 18.00 Paikka HPP Asianajotoimisto Oy, Bulevardi 1 A, 00100 Helsinki Läsnä Jesse Viljanen puheenjohtaja Meri Bergström Kristiina

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen

Lisätiedot

Jäsentiedote 5 / 2010

Jäsentiedote 5 / 2010 Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, 05201 Rajamäki puh. 040-725 0159 Jäsentiedotteen 5/2010 kokoaja: Anni Engstrand Jäsentiedote 5 / 2010 PHEENJOHTAJAN PALSTA Elokuun illat alkavat tummua ja illat viiletä

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

TYÖAIKAMUODON VALINTA TUKEE KUNNAN PALVELUJEN TUOTTAMISTA

TYÖAIKAMUODON VALINTA TUKEE KUNNAN PALVELUJEN TUOTTAMISTA Henkilöstöhallinnon edustajat Esimiestehtävissä toimivat, työvuorolistojen suunnittelijat ja eri alojen palkanlaskijat Koulutus perehdyttää osallistujan Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

Jäsentiedote 5 / 2009

Jäsentiedote 5 / 2009 Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, 05201 Rajamäki puh. 040-725 0159 nurmijarvi@yrittajat.fi Jäsentiedotteen 4/2009 kokoaja: Anni Engstrand Jäsentiedote 5 / 2009 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Kesä on nyt sitten täällä

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1/2017

Hallituksen kokous 1/2017 PÖYTÄKIRJA 1 (5) 26.1.2017 Hallituksen kokous 1/2017 Aika Torstai 26.1.2017 kello 18.00 Paikka HPP Asianajotoimisto Oy, Bulevardi 1 A, 00100 Helsinki Läsnä Jesse Viljanen puheenjohtaja Ilari Autio läsnä

Lisätiedot

KATUKIIT TIEDOTUSLEHTI 1/99

KATUKIIT TIEDOTUSLEHTI 1/99 KATUKIIT TUKIITÄJÄ JÄT TIEDOTUSLEHTI 1/99 www.katukiitajat.fi.fi Hei taas kaikki vanhat ja uudet jäsenet! Taas on yksi luisteluvuosi takana ja pikkujoulut juhlittu. Porukkaa olikin mukavasti paikalla.

Lisätiedot

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Tervetuloa sääntömääräiseen kevätkokoukseen maanantaina 22.5.2017 klo 18:00 Hiedanrannan vanhalle tehdasalueelle (www.valiaikainenhiedanranta.fi, www.tampere.fi/hiedanranta).

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt Orilammen Lomakeskus

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt  Orilammen Lomakeskus 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 21.10.2016 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 28.-29.10. KLUBIN HIRVIJAHTI (jahti 29.10.) myös jäsenten vieraat Orilammen Lomakeskus Jahdin kokonaishinta

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2015. Sääntömääräinen syyskokous 19.11.2015 Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto

Jäsentiedote 2/2015. Sääntömääräinen syyskokous 19.11.2015 Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto Jäsentiedote 2/2015 Sääntömääräinen syyskokous 19.11.2015 Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto Sääntömääräisen syyskokouksen ohjelma 19.11.2015 Paikkana on Tays, Teiskontie 35, 33100 Tampere Klo

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

4/2012. Jäsentiedote. Nurmijärven Yrittäjät ry. Puheenjohtajan palsta. Soutuhaaste valkjärvellä perjantaina 25.5.

4/2012. Jäsentiedote. Nurmijärven Yrittäjät ry. Puheenjohtajan palsta. Soutuhaaste valkjärvellä perjantaina 25.5. Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, 05201 Rajamäki puh. 0400 505 789 Puheenjohtajan palsta Jäsentiedotteen kokoaja: Seija Martelius Vihdoin se on täällä tulvat ja kevät! Mikä on sen parempaa, kun saa pitkän

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 8.3.2019 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Biljardiottelut Bridgeottelut Lauantai 9.3. klo 12.00 - Postimerkkinäyttely juhlasalissa 7.3.-1.4. Klubin

Lisätiedot

Läsnä Iina-Mari Supperi puheenjohtaja. Hanna-Maria Seppä. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18.05.

Läsnä Iina-Mari Supperi puheenjohtaja. Hanna-Maria Seppä. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18.05. PÖYTÄKIRJA HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 Aika Paikka Maanantai 19.1.2015 Energiateollisuus ry, Fredrikinkatu 51 53 B, 00100 Helsinki Läsnä Iina-Mari Supperi puheenjohtaja Eero Blåfield Hannu Häkkänen Minna

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/?

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/? 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa Suomen Sinfoniaorkesterit ry 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa 22.-24.4.2016 Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, puh (02) 337 3800

Lisätiedot

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia.

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti puheenjohtaja Teemu Tuomisen

Lisätiedot

www.loimaanseudundiabetes.net loimaanseudundiabetes@gmail.com Yhdistyksen puh.nro 0400-169046 Löydät meidät myös facebookista! Jäsentiedote syksy 2017 Tule mukaan yhdistyksen toimintaan! Jäseneksi voit

Lisätiedot

Pohjolan uuden ajan AUTTAJA-FOORUMI. Ohjelma 17.-18.11.2012. Kokoushotelli Rantapuisto Helsinki

Pohjolan uuden ajan AUTTAJA-FOORUMI. Ohjelma 17.-18.11.2012. Kokoushotelli Rantapuisto Helsinki Pohjolan uuden ajan AUTTAJA-FOORUMI Ohjelma 17.-18.11.2012 Kokoushotelli Rantapuisto Helsinki Auttajat? Keitä me olemme? Me olemme hyvinvointiin holistisesti ja ennakkoluulottomasti suhtautuvia, kanssaihmisyyden

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN... Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA

Lisätiedot

Ilmoittauminen 31.12.2005 mennessä oheisella lomakkeella.

Ilmoittauminen 31.12.2005 mennessä oheisella lomakkeella. 2005-12-12 ARVOISA YHTEISTYÖKUMPPANI JOULUN AJAN AUKIOLOAJAT Sealco Oy on auki joulun väliviikon normaalisti. Lähdemme joulunviettoon 22.12.05 klo 16.00 ja palaamme sorvin ääreen tiistaina 27.12 klo 8.00.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Menestyvä yritys Menestyvä kaupunki Toimintasuunnitelma 2012 Porin Yrittäjien Visio Yhdistyksen jäsentyytyväisyys ja pysyvyys ovat vertailuyhdistyksiä parempi ja jäsenmäärä on nousujohteinen. Yhdistyksen

Lisätiedot

KUUKAUDEN TAIDETEOS MAALISKUU

KUUKAUDEN TAIDETEOS MAALISKUU 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje 3.3.2017 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html KUUKAUDEN TAIDETEOS MAALISKUU Weijo Pitkänen öljyvärityö "Aurinko" 2017 Ensi viikolla 6.-12.3. 2 Maanantai 6.3. klo

Lisätiedot

VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V

VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V Vertaistuutoritapaaminen Kurussa 7.-8.4.2006 VETURI V Vertaistuutoritapaaminen sivu 2/6 VETURI V on viides -hankkeen * Vertaistuutorointi-työrenkaan

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Vertaistuutoritapaaminen Kouvolassa 24.-25.4.2004 Vetoapua ja verkottumista VETURI I on Oped-Exo -hankkeen

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 15.08. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 15.08. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika : Sunnuntai 11.1.2009 kello 15.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 5) Kristiina Lindholm,

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia Suomen Mielenterveysseuran OVI-hanke tarjoaa Maahanmuuttajataustaisille tietoa, joka lisää hyvinvointia Aiheina ovat mielen hyvinvointi ja voimavarat maahanmuuttoon liittyvät tunteet miten voi auttaa itseä

Lisätiedot

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Jäsenlehti, jäsenkirje, jäseneuutiset..ihan miten haluat. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Joulu uusivuosi 2015

Lisätiedot

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla 17.-19.4.2015 Järjestäjänä FinTA ry (Suomen transaktioanalyysiyhdistys) Hotelli Arkipelag Maarianhamina, Ahvenanmaa Kasvun tukeminen Kutsumme

Lisätiedot

Päivitys

Päivitys I N F O PA K E T T I Päivitys 20.3.2019 w w w. k u u r o j e n l i i t t o. f i / s e n i o r i e n - k u l t t u u r i t a p a h t u m a KUTSU Kutsu kuurojen seniorien 18. kulttuuritapahtumaan Kuurojen

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:n Kajaanin ja Oulun toimiston alueen jäsenille ja heidän perheilleen. Virkistys- ja ulkoilutapahtuma on kaksipäiväinen. Ohjelman pääpaino

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot

Ylöjärven Yrittäjät on ehdokkaana vuoden 2017 tekijäksi

Ylöjärven Yrittäjät on ehdokkaana vuoden 2017 tekijäksi Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 1/2018 9.1.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Uusi vuosi tuo tullessaan

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Yhdistystiedote 8/2015

Yhdistystiedote 8/2015 Yhdistystiedote 8/2015 Tärkeimmät: - Jäsenjärjestöavustuksen päivämäärät s. 2 - Kuinka näytte aivovammaviikolla? s. 5 Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 TÄRKEÄ: Jäsenjärjestöavustuksen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018 www.rkl.fi JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018 Yhdistyksen hallitus 2018: Tommi Rautjärvi, puheenjohtaja 0400 543 587 Alpo Ilmarinen 0440 224 482 Veikko Järvinen

Lisätiedot

ASIAA, JA VÄHÄN VIERESTÄKIN..

ASIAA, JA VÄHÄN VIERESTÄKIN.. ASIAA, JA VÄHÄN VIERESTÄKIN.. KOULUTUSTA Katsastuksesta, tekniikasta kiinnostuneille järjestämme seuran oman koulutuksen tässä ennen joukkuekisaa. Jos olet kiinnostunut kilpailun katsastustoiminnasta ja

Lisätiedot

KUUKAUDEN TAIDETEOS Markku Lukka Päivät eivät ole samanlaisia Öljyväri 2017

KUUKAUDEN TAIDETEOS Markku Lukka Päivät eivät ole samanlaisia Öljyväri 2017 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1.3.2019 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html KUUKAUDEN TAIDETEOS Markku Lukka Päivät eivät ole samanlaisia Öljyväri 2017 2 Johtokunta tiedottaa Viikkokirjeessä

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Jäsentiedote 1 / 2010

Jäsentiedote 1 / 2010 Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, 05201 Rajamäki puh. 040-725 0159 nurmijarvi@yrittajat.fi PHEENJOHTAJAN PALSTA JHLAVOSI KÄYNNISTYY Jäsentiedotteen 1/2010 kokoaja: Anni Engstrand Kirpeiden pakkaskelien ja

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 PÄIVITETTY AIKATAULU 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park

Lisätiedot

Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016

Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016 Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016 MATKAKOHTEINA - Meyer Werft - - EMS - - Lloyd Werft - - Fassmer - - HSVA - Laradi ry on vuodesta 1971 lähtien toiminut Suomen laivanrakennusinsinöörikunnan

Lisätiedot