Julkisen alan tiedottajat ry:n toimintakertomus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Julkisen alan tiedottajat ry:n toimintakertomus 1.1. 31.12.2013"

Transkriptio

1 1 Julkisen alan tiedottajat ry:n toimintakertomus Julkisen alan tiedottajat (JAT) ry on valtakunnallinen yhdistys, jonka jäseneksi voidaan sääntöjen mukaan hyväksyä valtion ja kuntien sekä niiden omistamien tai hallitsemien yhteisöjen ja yhtiöiden sekä muiden julkishallinnollisten organisaatioiden, tiedotusta hoitavia henkilöitä. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia julkisen alan tiedottajien yhdyssiteenä sekä edistää tiedottajien ammatillista arvostusta seurata julkisen alan tiedotusta ja tehdä sitä koskevia esityksiä ja aloitteita tehdä aloitteita julkisviestintää koskeviksi tutkimusaiheiksi sekä välittää ajankohtaista tutkimustietoa jäsenistölle ja työyksiköille edistää jäsenkuntansa kehittymistä ammatissaan luoda ja ylläpitää yhteyksiä muihin tiedottajiin luoda ja ylläpitää tiedottamiseen liittyviä kansainvälisiä yhteyksiä. Vuosi 2013 oli vuonna 1993 perustetun JAT ry:n 20-vuotisjuhlavuosi ja 21. toimintavuosi. Vuoden painopisteinä tuli vuosikokouksessa hyväksytyn toimintasuunnitelman mukaan olla: yhdistyksen tunnettuuden lisääminen; tunnettuus houkuttelee mukaan uusia jäseniä ja vahvistaa sitä kautta mahdollisuuksia vaikuttaa jäsenistön työskentelyn edellytyksiin jäsenmäärän kasvattaminen; mitä kattavammin jäsenkunta edustaa julkisen alan viestijöitä, sitä laadukkaamman vertaisverkoston yhdistys tarjoaa jäsenistölleen tutkimustiedon hyödyntäminen toiminnassa sekä jäsenviestinnän kehittäminen erityisesti verkkosivustoa uudistamalla ja yhteisömediapalvelujen käyttöä aktivoimalla. Toimintasuunnitelmassa mainittiin uusina tavoitteina myös hallituksen toiminnan kehittäminen muun muassa verkkotyökalujen avulla sekä jäsenkriteerien selkeyttäminen ja siihen mahdollisesti liittyvän sääntömuutosesityksen valmisteleminen seuraavaan vuosikokoukseen. Jäsenistö Vuoden 2013 alussa jäsenrekisteriin oli merkitty 406 henkilöä. Vuoden 2013 aikana hyväksyttiin 48 uutta jäsentä, ja yhdistyksestä eronneita oli 17. Jäsenmäärä vuoden lopussa oli siten 437. Eroamisen syynä oli useimmiten eläkkeelle siirtyminen. Joulukuussa 2013 hallitus kutsui tavallaan myös yhdistyksen 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi yhdistyksen kunniajäseniksi aiemmat puheenjohtajat Pertti Mustosen (pj ), Sirkka Mäkeläisen (pj ), Anna Lauttamus-Kauppilan (pj ), Katri Myllykosken (pj ) ja Sirpa Lotsarin (pj ). Yhdistyksen ansiomerkit myönnettiin vuonna 2013 jäsenistöltä tulleiden ehdotusten perusteella viestintäpäällikkö Leena-Maija Jyllikoskelle (VM) ja viestintäkoordinaattori Raija Heinolle (Suomen Kuntaliitto).

2 2 JAT:n jäsenrekisteri on sijainnut vuodesta 2012 alkaen sähköiseen taloushallintoon erikoistuneen ProCountor International Oy:n tietokannassa. Jäsenrekisteriä ylläpitää Raila Luhtala Ajantasalla Yhdistyspalvelut Oy:stä. Raila vastaa lisäksi yhdistyksen jäsenmaksujen ja erilaisten osallistumismaksujen laskuttamisesta Procounter-järjestelmää käyttäen. Jäsenkriteereihin liittyvä sääntömuutosesityksen valmisteleminen vuosikokousta varten käynnistettiin loppuvuodesta. Vuosikokous 2013 Vuosikokous järjestettiin yhdistyksen 20-vuotisjuhlaseminaarin (Viestintäpäivät) yhteydessä Finlandiatalolla Helsingissä klo Kokoukseen osallistui 22 jäsentä. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa valittiin yhdistykselle uusi puheenjohtaja ja uusi hallitus vuosiksi Jäsenmaksun suuruudeksi vahvistettiin 30 euroa per vuosi. Toiminnantarkastajiksi valittiin Hannele Inkinen ja Erja Saraste ja varatoiminnantarkastajiksi Seija Kauppinen ja Aino-Marja Kontio. Vanhan hallituksen esittelemä toimintasuunnitelma vuodelle 2013 hyväksyttiin kokouksessa sellaisenaan. Tulevasta toiminnasta käydyssä keskustelussa nostettiin esiin myös tarve tukea yhdistyksen alueellista toimintaa budjetissa siihen tarkoitukseen varattujen varojen avulla. Hallitukset vuonna 2013 Vuodesta 2011 alkaen ja vuosikokoukseen 2013 asti hallitukseen kuuluivat seuraavat henkilöt: Puheenjohtaja: Sirpa Lotsari, verkkopäätoimittaja, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Varsinaiset jäsenet: Helena Berg, viestintäpäällikkö, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA (varajäsen maaliskuuhun 2012 asti) Emmi Hyvönen, tiedottaja, Jyväskylän kaupunki; jäsensihteeri ja jäsenviestin toimitussihteeri Päivi Kari, viestintäpäällikkö, Kilpailuvirasto / Kilpailu- ja kuluttajavirasto, taloudenhoitaja Seija Kauppinen, viestintäpäällikkö, Kela (maaliskuuhun 2012 asti) Pirkko-Liisa Merikoski, tiedottaja, Espoon kaupunki, tekninen ja ympäristötoimi Katri Myllykoski, viestintäpäällikkö./ ylitarkastaja, Liikenteen turvallisuusvirastotrafi; varapuheenj. Eeva Penttilä, viestintäasiantuntija, Valtiokonttori, verkkosivujen päätoimittaja Tuija Ruoho, tiedottaja, HSL Helsingin seudun liikenne; sihteeri Terhi Karhuniemi (ent. Unhola), viestintäpäällikkö, Vantaan kaupunki, sivistystoimi Tiina Vahtokari, viestintäpäällikkö, Hämeenlinnan kaupunki Hannu Waher, viestintäsuunnittelija, Turun kaupunki Varajäsenet: Mari-Anne Aronen, vastaava tiedottaja, Helsingin kaupunki, talous- ja suunnittelukeskus, kehittämisosasto (maaliskuusta 2012 alkaen) Marika Leed, verkkoviestinnän kehittämispäällikkö, Kela (maaliskuuhun 2012 asti) Jussi Pohjonen, viestintäpäällikkö, Liikkuva poliisi (maaliskuusta 2012 alkaen) Vuosikokouksessa 2013 hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt: Puheenjohtaja: Päivi Kari, viestintäpäällikkö, Kilpailu- ja kuluttajavirasto Varsinaiset jäsenet: Mari-Anne Aronen, vastaava tiedottaja, Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia Helena Berg, viestintäpäällikkö, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

3 3 Henri Lassander, tutkimussihteeri Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, VATT Jussi Omaheimo, vast. web-asiantuntija, Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Virpi Pakkala, viestintäpäällikkö, Espoon kaupunki, konserniesikunnan viestintä Ritva Palviainen, tiedottaja, Jyväskylän kaupunki / Viestintä / Jyväskylän kansalaisopisto Eeva Penttilä, viestintäasiantuntija, Valtiokonttori Terhi Karhuniemi, viestintäpäällikkö, Vantaan kaupunki, sivistystoimi Tiina Vahtokari, viestintäpäällikkö, Hämeenlinnan kaupunki Hannu Waher, viestintäsuunnittelija, Turun kaupunki Varajäsenet: Hanna Kaukopuro-Klemetti, tiedottaja, Suomen Kuntaliitto Suvi Kärkkäinen, tiedottaja, Maanmittauslaitos Hallituksen jäsenten vastuunjaosta päätettiin ensimmäisessä kokouksessa seuraavaa: Varapuheenjohtaja: Hannu Waher Sihteeri: Suvi Kärkkäinen Taloudenhoitaja: Henri Lassander Verkkosivuston päätoimittajat: Jussi Omaheimo ja Eeva Penttilä Jäsenviestin toimitussihteerit: Mari-Anne Aronen ja Hanna Kaukopuro-Klemetti Vanha hallitus kokoontui vuoden aikana kolme kertaa ja uusi hallitus kahdeksan kertaa: Helsingin seudun liikenteessä HSL:ssa, Kilpailu- ja kuluttajavirastossa (KKV), 5.3. Ravintola Loisteen Vaakuna-kabinetissa, KKV:ssa, Helsingin kaupungin talous- ja suunnittelukeskuksessa, VATT:ssa, Ravintola Katajanokan kasinolla, 9.9. Maanmittauslaitoksessa, Ravintola Jailbirdissa, KKV:ssa ja Suomen Kuntaliitossa. Toiminta painopistealueilla Jäsenviestinnän kehittäminen Yhdistykselle avattiin marraskuussa 2013 visuaalisesti, sisällöltään ja tekniikaltaan uudistetut ja aiempaa helpommin ylläpidettävät verkkosivut. Alustaksi valittiin ning-palvelu. Sivut ovat kaikille avoimet selailla, mutta käyttäjäksi kirjautuneena voi myös itse kommentoida sivuilta löytyvää aineistoa, käydä keskusteluja ja perustaa ryhmiä. Uudet verkkosivut tarjoavat sekä hallitukselle että muille (pien)ryhmille kätevän työtilan keskusteluille ja yhteisten dokumenttien työstämiselle. Uudistuksen yhtenä tavoitteena onkin ollut tiedon jakamisen ja profiloinnin ohella saada jäsenet entistä aktiivisemmin mukaan yhdistyksen toimintaan ja jakamaan ajatuksia keskenään. Yhteisen työtilan käyttöönotto on helpottanut merkittävästi hallituksen keskinäistä yhteydenpitoa. Uusilla sivuilla kävi kahdessa kuukaudessa (11-12/2013) vajaat 200 erillistä kävijää. Varsinaista palautekyselyä ei ole toistaiseksi toteutettu, mutta spontaani palaute on ollut kauttaaltaan positiivista. Aiemmin painettuna julkaistu jäsenviesti sovittiin lakkautettavaksi verkkosivujen uusimisen yhteydessä, ja joulukuussa jäsenille lähetettiin uutta MailChimp -uutiskirjetyökalua käyttäen ensimmäinen sähköinen Jäsenviesti. Määrävälein julkaistavan jäsenviestin ohella jäsenistölle lähetetään edelleen myös suppeampia sähköisiä tiedoteviestejä, nyt vain uutta uutiskirjetyökalua käyttäen. Elo-joulukuun välisenä aikana tällaisia, muun muassa tapahtumamainoksiin liittyneitä sähköpostiviestejä lähetettiin seitsemän. Varsinaisen Jäsenviestin ja muiden uutiskirjeiden keskeinen toimitusperiaate on se, että uutinen, blogi tai artikkeli kokonaisuudessaan löytyy verkkosivuilta, jonne uutiskirjeestä on olemassa linkki. Näiden ns. ingressijuttujen lisäksi uutiskirjeissä julkaistaan toki myös lyhyitä yksittäisiä uutisia.

4 4 Painettuja jäsenviestejä ehdittiin alkuvuodesta lähettää kaksi. Niiden lisäksi jäsenille lähetettiin lokamarraskuun vaihteessa kirjeitse tiedote sähköiseen jäsenviestintään siirtymisestä. Yhdistyksellä on lisäksi oma aktiivinen Facebook-ryhmä, jossa oli vuoden lopulla noin 200 jäsentä. Facebook-ryhmän jäsenmäärä moninkertaistui vuoden 2013 kuluessa ja kasvaa edelleen koko ajan. Lisäksi JAT:lla on oma, tosin suhteellisen vähän käytetty, profiili LinkedIn-palvelussa. Yhdistykselle avattiin lisäksi elokuussa 2013 oma Twitter-tili. Tunnettuuden lisääminen ja jäsenmäärän kasvattaminen Twitter-tilin avaaminen on mahdollistanut JAT:lle tehokkaan kanavan ajankohtaiseen keskusteluun osallistumiselle. Vuoden 2013 loppuun mennessä tililtä oli lähetetty 190 twiittiä, ja tilille oli kertynyt jo yli 100 seuraajaa. Seurattavia tilejä oli vuoden loppuun mennessä nimetty noin 70. Tilin käyttäjätunnus ja salasana on jaettu kaikille hallituksen jäsenille, mutta aktiivisia twiittaajia on käytännössä ollut hallituksen jäsenistä viisi. Esimerkiksi retwiittauksia tehdään sopimuksen mukaisesti vain JATin toimintaan liittyvistä aiheista, ei esimerkiksi yksityisen sektorin työpaikoista. JAT:n Facebook-ryhmän ovet ovat käytännössä auki kaikille yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneille. Uusia jäseniä hyväksyttäessä ei tarkisteta jäsentietoja, jotta kynnys mukaan tuloon olisi mahdollisimman alhainen. Jäsentapahtumiin voivat kuitenkin luonnollisesti osallistua vain jäsenet. Mitään erityistä kampanjointia jäsenmäärän kasvattamiseksi ei viime vuonna ehditty tehdä. Siksi onkin ilahduttavaa, että jäsenmäärä kuitenkin kasvoi, vaikka eroilmoituksia tuleekin säännöllisesti erityisesti eläköitymisen takia. Eläkkeelle jäävät voivat toki halutessaan jäädä edelleen yhdistyksen jäseneksi, mistä myös tiedotettiin jäsenille syksyllä. Tutkimustoiminta Vuoden aikana teetätettiin suunnitelman mukaisesti kaksi viestintään liittyvää tutkimusta. Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy toteutti alkuvuodesta JATin toimeksiannosta kyselytutkimuksen, jossa selvitettiin julkisen alan johtajien ja heidän alaisuudessaan työskentelevien viestintäjohtajien ja päälliköiden näkemyksiä viestinnän onnistumisesta erilaisissa muutostilanteissa (ns. pomotutkimus). Tutkimuksesta Pohjoisrannassa vastannut Jouni Kivikoski esitteli tutkimuksen tuloksia jäsenistölle Viestintäpäivillä Kivikoski osallistui tilaisuudessa myös paneeliin, jonka aihe liittyi tutkimuksen teemaan. Muita panelisteja olivat viestintäjohtaja Anna Lauttamus-Kauppila PRH:sta, pääjohtaja Pekka Ruuhonen Verohallinnosta sekä toimittaja, työnohjaaja Katariina Kivistö. Tutkimusraportti liitteineen julkaistiin heti tulosten valmistuttua JATin verkkosivuilla. JAT antoi tuloksista myös mediatiedotteen, mutta aihetta ei sen perusteella käsitelty mediassa. Viestintäpäivillä esiintynyt Katariina Kivistö haastatteli kuitenkin asiasta puheenjohtajaa ja teki tutkimuksesta lyhyen jutun Demokraatti-lehteen. Suomen Kuntaliitto otti lisäksi aiheen yhdeksi teemaksi omaan seminaariinsa. Organisaatioiden ylin johto vaikuttaa tutkimuksen perusteella olevan tyytyväisempi organisaationsa viestintään kuin viestinnän ammattilaiset itse. Selkeinä viestijöiden kehityskohteina nousivat kuitenkin esiin sidosryhmien osallistaminen ja kuunteleminen, johdon sparraus sekä systemaattisuus ja projektinhallintataidot. ProCom ry:n, Viesti ry:n, Julkisen alan tiedottajat ry:n ja Kirkon tiedotuskeskuksen toimeksiannosta joka toinen vuosi toteutettavan Viestinnän ammattilaiset -tutkimuksen toteutti elo-syyskuussa Taloustutkimus Oy. Siellä tutkimuksesta vastasivat tutkimusjohtajat Katja Mikkonen ja Kari Niklander.

5 5 Kyselytutkimukseen vastasi tällä kertaa yhteensä 1463 yritys-ja yhteisöviestinnän ammattilaista, heistä jattilaisia oli 215. JATin vastausprosentti oli tälläkin kertaa toimeksiantajista paras, 51 %. Ennakkotietoja tuloksista esiteltiin Markkinointiviestinnän viikolla toimeksiantajien yhteisessä klinikassa. Varsinainen tutkimusraportti valmistui viikolla 47, jolloin toimeksiantajat antoivat tuloksista myös yhteisen tiedotteen. Lopulliset tulokset esiteltiin JAT:n jäsenistölle järjestetyn Kilpailu- ja kuluttajavirastoon tehdyn jäsenvierailun yhteydessä. Kaikkien tutkimukseen vastanneiden keski-ikä oli laskenut kahdessa vuodessa 43,6:sta 41 vuoteen. Sähköisen viestinnän (some ja verkkosivut) osuus viestinnän ammattilaisten töistä oli nyt jo 63 %. Viestinnän vaikuttavuuden mittaaminen on yleistynyt erityisesti julkisella sektorilla, jossa viestinnän edustajat osallistuvat myös useammin kuin muilla sektoreilla johtoryhmien työskentelyyn. Jäsentoiminta Tammikuun perinteisiä Tammibileitä vietettiin Kansallisteatterissa nauttimalla yhteinen päivällinen ja seuraamalla yhdessä Nenäpäivä-teatteriesitystä. Teatterilipun jokainen osallistuja maksoi itse. Yhdistyksen 20-vuotisjuhlaa vietettiin Finlandia-talolla järjestettyjen Viestintäpäivien merkeissä. Ohjelmassa oli nimekkäitä puhujia ja tuoretta tietoa viestintäalan ilmiöistä. Torstain iltaohjelmana oli illallinen ja a cappella -yhtye Forkin show Casino Helsingin tapaan. Sekä varsinainen seminaari että iltajuhla saivat osallistujilta hyvän palautteen. Vuoden aikana järjestettiin parin vuoden tauon jälkeen jälleen myös yhteinen opintomatka ulkomaille, tällä kertaa Alankomaihin Matkan tavoitteena oli perehtyä avarakatseisuudestaan ja monikulttuurisuudestaan tunnetun yhteiskunnan tapaan tehdä julkishallinnon viestintää, ja tavoitteessa onnistuttiinkin mainiosti. Eri vierailukohteissa kuultujen esitysten teemoja olivat muun muassa Amsterdamin ja Haagin kaupunkien sekä koko maan julkisuuskuvan rakentaminen ja kansalais- ja maahanmuuttaja-viestintä. Lisäksi vierailtiin keväällä 2013 pitkän tauon jälkeen avatussa Rijksmuseumissa ja kaikki EU-maat yhdistävässä Europolissa. Lounasvieraana kanavaristeilyllä oli mukana myös Greenpeace Internationalin edustaja. Myös opintomatka sai osallistujilta erinomaista palautetta. Viestintäpäiville osallistui vuonna 2013 ennätysyleisö, 85 osallistujaa. Muista jäsentapahtumista suurimman osallistujamäärän kokosi vierailu Valtioneuvoston kanslian viestintäyksikköön. Osallistujamäärät jäsentilaisuuksissa: Sosiaali- ja terveysministeriö, 45 osallistujaa Tammibileet Kansallisteatterissa, 38 osallistujaa Päivälehden museo, 14 osallistujaa Viestintäpäivät Helsingissä, 85 osallistujaa ASH ry, 23 osallistujaa CIMO, Opetushallitus, Suomen Akatemia ja Fulbright Center, 29 osallistujaa 6.6. Helsingin yliopiston kirjasto, 32 osallistujaa Luontokeskus Haltia, 27 osallistujaa Markkinointiviestinnän viikon klinikka (yhteinen tilaisuus muiden viestintäjärjestöjen kanssa), 8 osallistujaa JAT:sta) Valtioneuvoston kanslia, 70 osallistujaa Opintomatka Alankomaihin, 25 osallistujaa Kilpailu- ja kuluttajavirasto, 15 osallistujaa

6 6 Vaikka suurin osa tapahtumista järjestettiinkin pääkaupunkiseudulla, osallistujia niihin saatiin usein muualtakin Suomesta. Esimerkiksi Hollannin matkalla oli mukana osallistujia läpi Suomen. Jyväskylään suunniteltiin lisäksi yksi alueellinen tilaisuus (24.9.), mutta osallistujamäärä jäi erinomaisesta ohjelmasta huolimatta niin pieneksi, että vierailu oli lopulta pakko peruuttaa. Yhteistyö muiden viestijöiden ja viestintäjärjestöjen kanssa Puheenjohtaja Päivi Kari esiintyi viestintäalan Elonmerkki-tapahtumassa aiheenaan muutosviestintä virastofuusion yhteydessä. Elonmerkin verkkosivuilla julkaistiin myös hänen bloginsa samasta aiheesta. ProComin, Viestin ja JATin hallitukset kokoontuivat JATin kutsusta yhteiseen illanviettoon Ravintola Savuun. Procomilaisia paikalla oli 7, Viestin edustajia 7 ja jattilaisia 11. Tilaisuuteen osallistuivat kutsuvieraina myös JATin hallituksen keväällä jättäneet Sirpa Lotsari, Katri Myllykoski ja Tuija Ruoho. Illanvietto onnistui mainiosti, kaikki osallistujat esittäytyivät toisilleen ja keskustelua käytiin vilkkaasti. Talous Yhdistyksen toiminnan päärahoituslähteenä ovat jäsenmaksut, vuonna 2013 niitä kertyi Jäsenmaksujen lisäksi hallitus on perinyt vähäisiä palkkioita esimerkiksi koulutusmainosten postittamisesta jäsentiedotteiden yhteydessä (vuonna 2013 summa oli 400 ). Jäsentapahtumat ja esimerkiksi ulkomaan opintomatka pyritään järjestämään niin lähelle omakustannushintaa kuin mahdollista. Vuoteen 2013 kohdistui muun muassa 20-juhlavuodesta johtuen normaalia enemmän kuluja kuten kultaisten ansiomerkkien (3014,99 ) ja liikelahjojen (2662,60 ) hankinta myös tulevia vuosia varten. Myös tilaustutkimuksiin juhlavuoden yhtenä teemana kului huomattava summa (7518,12 ). Tietoisena tavoitteena oli käyttää aiemmilta vuosilta kertyneitä varoja aiempaa tehokkaammin jäsenistön hyväksi. Talousarvio vuodelle 2013 oli näistä syistä laadittu jo alun perin yli euron verran alijäämäiseksi. Alijäämää kertyi kuitenkin lopulta ,46. Syinä tähän olivat 20-vuotisjuhlaseminaarin ennakoitua suurempi osallistujamäärä ja jäsenrekisterin osoitetietojen tehostettuun siivoamiseen käytetyt maksulliset työtunnit. Ajan tasalla oleva jäsenrekisteri on välttämätön, jotta jäsenmaksut pystytään laskuttamaan tasapuolisesti kaikilta jäseniltä. Yhdistyksen tilien saldot olivat vuoden 2013 lopussa yhteensä ,53, eikä yhdistyksellä ole lähiaikoina tiedossa suuria maksuvelvoitteita. Toista vastaavaa vuotta talous ei kuitenkaan kestäisi peräkkäin, joten tulevina vuosina erityisesti menojen kehitykseen on syytä kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Helsingissä Päivi Kari puheenjohtaja, JAT ry Hannu Waher varapuheenjohtaja, JAT ry

Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n toimintakertomus vuodelta 2012

Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n toimintakertomus vuodelta 2012 Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n toimintakertomus vuodelta 2012 Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n 20. toimintavuosi oli aktiivinen ja monipuolinen. Järjestettyjen tapahtumien tavoitteena oli yhdistyksen

Lisätiedot

Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2013

Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2013 JAT ry:n toiminta-ajatus Yhdistyksen tarkoituksena on * kehittää jäsenistönsä ammattitaitoa * välittää uusinta ammattitietoa * vahvistaa

Lisätiedot

Julkisen alan tiedottajat ry:n (JAT) toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Julkisen alan tiedottajat ry:n (JAT) toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Julkisen alan tiedottajat ry:n (JAT) toimintasuunnitelma vuodelle 2012 JATin toiminta-ajatus Yhdistyksen tarkoituksena on * kehittää jäsenistönsä ammattitaitoa * välittää uusinta ammattitietoa * vahvistaa

Lisätiedot

Julkisen alan tiedottajat ry:n vuosikokous 2014

Julkisen alan tiedottajat ry:n vuosikokous 2014 PÖYTÄKIRJA 1 (5) Julkisen alan tiedottajat ry:n vuosikokous 2014 Aika klo 16.05 17.15 Paikka Läsnä Helsingin seudun liikenne (HSL), Opastinsilta 6 A, 2. krs, kokoushuone ReittiOpas, Helsinki Janina Himberg,

Lisätiedot

Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2010 JATin toiminta-ajatus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsenistönsä ammattitaitoa, välittää uusinta ammattitietoa, edistää jäsentensä

Lisätiedot

Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n toimintakertomus vuodelta 2010

Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n toimintakertomus vuodelta 2010 Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n toimintakertomus vuodelta 2010 Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n 17. toimintavuosi oli aktiivinen ja monipuolinen. Keväällä hallituksen toiminta keskittyi perinteisten

Lisätiedot

Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n toimintakertomus vuodelta 2009

Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n toimintakertomus vuodelta 2009 Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n toimintakertomus vuodelta 2009 Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n 16. toimintavuosi oli aktiivinen ja monipuolinen. Erilaisia jäsentilaisuuksia järjestettiin lähes joka

Lisätiedot

Julkisen alan tiedottajat ry:n (JAT) toimintakertomus vuodelta 2011

Julkisen alan tiedottajat ry:n (JAT) toimintakertomus vuodelta 2011 Julkisen alan tiedottajat ry:n (JAT) toimintakertomus vuodelta 2011 Julkisen alan tiedottajat ry:n eli JATin 18. toimintavuosi oli aktiivinen ja monipuolinen. Toiminnan tavoitteena oli yhdistyksen toimintaperiaatteiden

Lisätiedot

Julkisen alan tiedottajat (JAT) ry:n toimintakertomus 2018

Julkisen alan tiedottajat (JAT) ry:n toimintakertomus 2018 1 Julkisen alan tiedottajat (JAT) ry:n toimintakertomus 2018 Yleistä Julkisen alan tiedottajat (JAT) ry on vapaaehtoistoimintaan perustuva yleishyödyllinen yhteisö, jonka tavoitteena on vahvistaa jäsentensä

Lisätiedot

Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2011

Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Julkisen alan tiedottajat JAT ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2011 JAT ry:n toiminta-ajatus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsenistönsä ammattitaitoa välittää uusinta ammattitietoa edistää jäsentensä

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

VIESTINNÄN AMMATTILAISET Julkisen alan tiedottajat ry (JAT)

VIESTINNÄN AMMATTILAISET Julkisen alan tiedottajat ry (JAT) VIESTINNÄN AMMATTILAISET 01 Julkisen alan tiedottajat ry (JAT) Julkisen alan tiedottajat ry (JAT) omat kysymykset Mitä sinulle tulee Julkisen alan tiedottajat JAT ry:stä ensimmäisenä mieleen? AVOIN Sanatarkat

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Toimintakertomus 10.12.2014 31.12.2015 Toimintakertomus 10.12.2014 31.12.2015 YLEISTÄ HALLITUS YHDISTYKSEN KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ Kokoukset Yhdistyksen jäsenet

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

Julkisen alan tiedottajat (JAT) ry:n toimintakertomus 2016

Julkisen alan tiedottajat (JAT) ry:n toimintakertomus 2016 1 Julkisen alan tiedottajat (JAT) ry:n toimintakertomus 2016 JAT:n tarkoituksena on sääntöjen 2 :n mukaan: toimia julkisen alan tiedottajien yhdyssiteenä sekä edistää tiedottajien ammatillista arvostusta

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ Suomen Biokierto ja Biokaasu ry 1.3.2019 LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ Yhdistyksen tarkoitus Suomen Biokierto ja Biokaasu ry tarkoituksena on edistää kestävää ja vastuullista biohajoavien jätteiden

Lisätiedot

Julkisen alan tiedottajat (JAT) ry:n toimintakertomus 2017

Julkisen alan tiedottajat (JAT) ry:n toimintakertomus 2017 1 Julkisen alan tiedottajat (JAT) ry:n toimintakertomus 2017 Yleistä JAT ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka jäseniksi voidaan hyväksyä valtion ja kuntien sekä niiden omistamien tai hallitsemien yhteisöjen

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

TKO-äly ry. Talouskertomus

TKO-äly ry. Talouskertomus TKO-äly ry Talouskertomus 1.1.2016 31.12.2016 TKO-äly ry on tietojenkäsittelytieteen ainejärjestö. Vuonna 2016 yhdistys järjesti jäsenilleen yhteisiä tilaisuuksia, toimi heidän edunvalvojanaan Helsingin

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

25.1.2015. Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

25.1.2015. Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 25.1.2015 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) Karateseura Honbu ry yhdistyksen kokoukseen 17.5.09 hyväksymät säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenesensimmäinen toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys jatkaa vuonna 1982 perustetun Palotutkimuksen

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

STY:n jäsenedut Jäsenluokat. Pieni yritys: alle 10 työntekijää Keskisuuri yritys: työntekijää Suuri yritys: yli sata työntekijää

STY:n jäsenedut Jäsenluokat. Pieni yritys: alle 10 työntekijää Keskisuuri yritys: työntekijää Suuri yritys: yli sata työntekijää STY:n jäsenedut 2019 Jäsenluokat Pieni yritys: alle 10 työntekijää Keskisuuri yritys: 10-99 työntekijää Suuri yritys: yli sata työntekijää Teollisen mittakaavan voimalavalmistajat ovat aina suuria jäsenyrityksiä.

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt Anonyymit Sinkut Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Anonyymit Sinkut Seura ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy TOIMINTAKERTOMUS KAUDELLE 2010 2011 1. Johtokunnan toiminta ja kokoonpano Johtokunta kaudella 2010 2011 Pasi Airikka Metso Automation Oy Puheenjohtaja läsnä 5 kokouksessa Jaakko Karkila Metso Endress+Hauser

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 Suomen APL-yhdistyksen syyskokous 19.11.2014 Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005 1(6) Aika 3.2.2005 Paikka Läsnä Poissa Ravintola Teatteri, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Suvi Hirvonen, hallituksen jäsen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 6. Tiedotus 7. Muu toiminta

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 ProCom on erittäin arvostettu jäsenkuntansa parissa (2017) ProComin strategiset painopisteet 2018 1. Olemme tunnustettu viestinnän mielipidejohtaja Olemme ammattilaisia

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2).

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2). 1 Selkämeren kansallispuiston ystävät yhdistys Yhdistyksen ensimmäinen kokous Aika: 28.8.2013 klo 19-20 Paikka: Luontotalo Arkki, Pori Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Lasse Lovén avasi kokouksen ja totesi,

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Lupsakkaa Joulun aikaa!

Lupsakkaa Joulun aikaa! Jyty Varkaus Ry Joulukuu 2012 Kuukausitiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Jäsenmaksu 2013 5 Jyty Varkaus ry:n hallitus 2013 6 Jyty Varkaus

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.1.2016 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Luokka 3012, Pasilan toimipiste, Ratapihantie 13, Helsinki

Luokka 3012, Pasilan toimipiste, Ratapihantie 13, Helsinki Pöytäkirja 1 (5) Aika: Maanantai klo 16.00 19.00 Paikka: Luokka 3012, Pasilan toimipiste, Ratapihantie 13, 00520 Helsinki Läsnä: Seppo Kinkki puheenjohtaja Juha Nurmonen sihteeri Kristiina Huff Maria Ruohtula

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry

TOIMINTASUUNNITELMA Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys Johdanto 1 Hallinto 1 Talous 2 Vuoden 2019 toiminta 2 Kumppaniyhteistyö 3 Stipendit 3 Viestintä

Lisätiedot

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013 FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta

Lisätiedot

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN CIDESCO ry 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Suomessa kosmetologin ammatin edistämiseksi, valvoa alalla toimivien

Lisätiedot

PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA. Kristiina Siikala 19.9.2012

PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA. Kristiina Siikala 19.9.2012 PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA Kristiina Siikala 19.9.2012 1 VIESTINNÄN VAIHEET VUONNA 2012 Faktat Viestinnän strategiset linjaukset: mitä, kenelle, miten ja milloin? Fkl.fi verkkopalvelun

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

HPK Kannattajat ry VUOSIKOKOUS. Klo 18:00, Ravintola Maja, Hämeenlinna

HPK Kannattajat ry VUOSIKOKOUS. Klo 18:00, Ravintola Maja, Hämeenlinna VUOSIKOKOUS Klo 18:00, Ravintola Maja, Hämeenlinna 16.08.2017 1. Kokouksen avaus Kokous alkoi klo 18:15. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa Antti Orava valittiin

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017 Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Paikka: Hotelli Koskenniska, Turuntie 1 Forssa Aika: 17.10.2016 klo 19 Paikalla: Jari Kantelus,, Matti Luostarinen,, Tommi Holopainen, Aila Lahtinen, Lisäksi paikalla olivat

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin.

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin. 1 PALOTUTKIMUSRAATI - 22.3.2012 BRANDFORSKNINGSRÅDET RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenes toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 7.1.2016 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot