Atooppisen allergian lisääntymisestä on vahvistuvaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Atooppisen allergian lisääntymisestä on vahvistuvaa"

Transkriptio

1 Ympäristö Atooppiset allergiat puuttuuko mikrobeja? Tari Haahtela ja Juha Pekkanen Allergisten sairauksien kansanterveydellinen merkitys on suurentunut. Euroopan unionin uusi puheenjohtajamaa Irlanti on nostamassa lasten astman terveydenhuollon ja tutkimuksen asialistalle. Parikymmentä eurooppalaista allergiakeskusta on muodostanut Galen-yhteistyöverkon, johon on saatu EU:lta merkittävä rahoitus. Allergiaongelma liittyy selvästi yhteiskunnalliseen kehitykseen, muuttuviin elämäntapoihin ja koko ajan muuttuvan ympäristön tekijöihin, jotka haastavat ihmisten immunologista puolustusjärjestelmää. Tässä artikkelissa keskitytään mikrobien merkitykseen allergista immuunivastetta säätelevänä tekijänä. Sairastumisriskiin ja allergian aiheuttamaan oireiluun vaikuttavat myös monet muut tekijät. Atooppisen allergian lisääntymisestä on vahvistuvaa näyttöä niin Suomesta (Kosunen ym. 2002) kuin muualta (Krause ym. 2002). Väestön IgE-vaste tavallisiin ympäristön allergeeneihin on voimistunut. Tilanne on kehittynyt samantapaisesti kaikissa korkean elintason maissa vuoden aikana. Ongelma on liitetty kaupungistuneeseen elämäntapaan, hygienian paranemiseen ja väestön infektiokuvan muutoksiin (Haahtela 1997). Pohjoisen kehittyneissä maissa allergiaa esiintyy enemmän kuin köyhemmässä etelässä, ja vauraassa Länsi-Euroopassa se on tavallisempi vaiva kuin Itä-Euroopassa (Beasley ym. 1998). Pohjois-Karjalan ja 100 kilometriä rajalta Laatokan rannalla sijaitsevan Venäjän Pitkärannan alueen ero on jyrkkä. Objektiivisin menetelmin mitattuna suomalaiset ovat vähintään kaksi kertaa niin allergisia kuin venäläiset (Vartiainen ym. 2002). Mongoliassa allergiaa ja astmaa on vähän, mutta kaupungissa enemmän kuin maaseudun kylissä (Viinanen 2004). Paitsi atooppisen (välittömän) allergian myös viivästyneen allergian esimerkkinä ihon kosketusallergia esiintyvyys on suurentunut kehittyneissä maissa (Julge ym. 2002). Väestöjen erot eivät ole suuret vain astman ja atooppisen allergian osalta vaan myös muiden pitkäaikaisten immuunihäiriöiden (autoimmuunitautien) esiintyvyyksissä on suuri eroja, esimerkkeinä Crohnin tauti, multippeliskleroosi ja lasten diabetes (Bach 2002). Ilmiö viittaa siihen, että hyvissä elinolosuhteissa elävien väestöryhmien immuunijärjestelmän häiriöt niin Th1- kuin Th2- tyyppiset ovat kaiken kaikkiaan yleistymässä. Altistuminen mikrobeille ja infektiot ovat nousseet keskeiseen asemaan selvitettäessä allergiaerojen syitä eri puolilla maailmaa. Mikrobeille altistuminen vaikuttaa keskeisesti immuunijärjestelmän kehitykseen. Puuttuuko ikiaikaiselta immuunipuolustukselta mikrobiologisia haasteita kehittyneissä nykyoloissa? Uudet tiedot saattavat antaa aseita käynnissä olevan»allergiaepidemian» torjuntaan. Selvää on, että ympäristön, elämäntapojen ja elintason nopeat muutokset ovat allergian esiintyvyydessä havaittujen erojen taustalla Duodecim 2004;120: T. Haahtela ja J. Pekkanen

2 Perimän ja ympäristön vuorovaikutus Eri väestöjen luontaisessa immuniteetissa ja sopeutuvassa immuniteetissa on eroja. Trooppisissa olosuhteissa elävien ihmisten Th1/Th2-tasapaino on suuntautunut viileän vyöhykkeen ihmisiä enemmän Th2-tyyppiseen tulehdukseen, joka on tarpeellinen parasiittien vaivaamilla ja hyvin runsaan mikrobiston alueilla. Atooppiset sairaudet ovat yleisempiä Yhdysvaltojen mustassa väestössä verrattuna valkoiseen väestöön, mikä viittaa siihen, että Afrikasta tuotujen mustien jälkeläisillä on suurempi geneettinen atopiariski kuin eurooppalaisilla valkoisilla (ks. LeSoeuf ym. 2000). Maahanmuuttajien geneettisesti voimakkaasta proinflammatorisesta vasteesta tulee atopian riskitekijä olosuhteissa, joissa altistuminen parasiiteille ja mikrobeille vähenee jyrkästi. Sopeutuva immuunivaste suuntautuu harmittomiin altisteisiin, kuten siitepölyihin ja eläinpölyihin. Tätä kehitystä on kiintoisaa seurata Suomen somaliväestön keskuudessa. Hygieniahypoteesi Kehittyneiden maiden väestöön kohdistuvat kansanterveysohjelmat, vesi- ja ravintohygienia, rokotukset ja antibiootit, perhekoon pieneneminen ja kaupungistuminen ovat dramaattisesti muuttanet ja vähentäneet varhaislapsuuden mikrobikontakteja ja infektioita. Sen seurauksena niin luontainen kuin sopeutuva immuniteetti ovat joutuneet evoluution kannalta katsoen hyvin lyhyessä ajassa sopeutumaan uuteen tilanteeseen, mikä on voinut vähentää kykyä sietää allergeeneja (esim. Cookson ja Moffatt 1997, Holt ym. 1997). Läntisen ja itäisen Euroopan erot tulivat näkyviin vasta 1950-luvulla syntyneissä ja heitä nuoremmissa aikana, jolloin elintasokuilu alkoi revetä (esim. Jögi ym. 1996). Suomessa allergian yleistyminen alkoi näkyä nuorissa aikuisissa 1960-luvun puolivälissä (Haahtela ym. 1990). Niin sanottu hygieniahypoteesi on vahvistunut viime vuosina, mutta ympäristön ja sen mukana mikrobeille altistumisen sekä geneettisen ohjauksen alaisen immuunijärjestelmän vuorovaikutus on niin kompleksinen, että kuva on vasta hahmottumassa. Väestöjen välisiä allergiaeroja on yritetty selittää erilaisella altistumisella 1) mikrobipatogeeneille, 2) bakteerien endotoksiineille ja DNA:lle, 3) ruoansulatuskanavan bakteeriflooralle, 4) maatalousympäristölle ja eläimille sekä 5) parasiiteille (von Hertzen ja Haahtela 2004). Kaikki nämä tekijät yhdistyvät jollakin tavalla maatalousympäristössä, jonka allergialta suojaavan vaikutuksen selvittämien näyttää ehkäisyn avaimelta. Infektiot Kehittyneiden maiden infektiokuva on muuttunut dramaattisesti vuoden aikana. Esimerkiksi melkein kaikki niin sanotut vanhat lasten infektiotaudit on hävitetty. Niistä monet aiheuttivat merkittävää kuolleisuutta ja vakavia jälkiseurauksia mutta myös pysyvän immuunitoleranssin. Lasten epidemioiden kuvaa hallitsevat nyt rinovirukset ja muut virukset, joiden genotyyppi vaihtuu koko ajan. Kliiniset infektiot aiheuttavat mikrobispesifisen immuunivasteen, mikä vahvistaa ja säätelee luontaista immunitettia. Kliinisesti sairastettu tuhkarokko on näyttänyt vähentävän nuorten henkilöiden herkistymistä pölypunkille Länsi- Afrikan Guinea-Bissaussa (Shaheen ym. 1996) ja lapsuuden hepatiitti A -infektio nuorten italialaisten atooppista herkistymistä (Matricardi ym. 1997). Sairastettu tuberkuloosi vaikuttanee myös atopian riskiin (von Hertzen ym. 1999, von Mutius ym. 2002). Helikobakteeri saattaa suojata atopialta (Matricardi ym. 2000, Kosunen ym. 2002). Lasten päivähoitoon liittyy voimakas altistuminen mikrobeille ja päivähoito alle kuuden kuukauden iässä suojaa hieman atopialta (Krämer ym. 1998). Kun päivähoitoon liittyy myös suuri sisarusparvi kotona, vaikutus vahvistuu (Ball ym. 2000). Suomessa tätä vaikutusta on ollut vaikea havaita, koska lapset menevät päivähoitoon useimmiten vasta vanhempina (Pekkanen ym. 1999). Parasiitti-infektiot ovat maailmanlaajuisesti edelleen lasten infektioista yleisimpiä ja pitkäkestoisimpia, ja niiden atooppista allergiaa estä- Atooppiset allergiat puuttuuko mikrobeja? 1689

3 västä vaikutuksesta vallitsee kohtalainen yksimielisyys (Cooper 2002). Parasiittitautien kuten skistosomiaasin vaivaamien lasten kokonais-ige-pitoisuudet saattavat olla erittäin suuria, mutta allergeeneille spesifistä IgE:tä ei juuri löydy. Van den Biggelaarin ym. (2000) tutkimuksen mukaan ilmiö näytti liittyvät veren mononukleaaristen solujen suureen IL-10:n tuottoon, joka vähentää allergeenille tässä tapauksessa pölypunkille spesifisen IgE:n tuottoa. Regulatoristen T-solujen tuottamat anti-inflammatoriset sytokiinit interlekiini (IL) 10 ja transformoiva kasvutekijä beeta säätelevät ja ehkäisevät atooppista immuunivastetta erityisesti hengitystieallergeeneja kohtaan. Epidemiologiset tutkimukset kliinisten infektioiden atopiaa suojaavasta vaikutuksesta ovat antaneet osin ristiriitaisia tuloksia (Strachan 2000). Laajassa yli kuusivuotiaita lapsia koskevassa suomalaistutkimuksessa tuhkarokon sairastaneilla todettiin enemmän allergisia sairauksia (Paunio ym. 2000). Selityksenä saattaa olla, että lapsille oli ensin kehittynyt atooppinen herkistyminen, mikä altistaa infektioille, kuten tuhkarokolle. Atoopikolla esimerkiksi rinovirustartunta johtaa helpommin kliiniseen tautiin, mikä johtuu atoopikon immuunivasteen erilaisuudesta (Busse ja Gern 2000). Tätä tukee myös kliininen kokemus: atoopikot saavat herkästi hengitystieinfektioita, jotka pahentavat tautia niin lapsilla kuin aikuisilla ja ovat loputon kliininen riesa. Eli kärjistettynä: onko mikrobeja ympäristössä ensin liian vähän ja sitten liian paljon? Kliinisten infektioiden ja atopian välistä yhteyttä on kaiken kaikkiaan hankala tutkia (ks. Illi ym. 2001). Maatalousympäristö suojaa atopialta Tutkimukset osoittavat yhtäpitävästi, että maatilalla syntyneillä lapsilla esiintyy vähemmän atopiaa kuin kaupunkioloissa kasvaneilla. Sveitsiläinen tutkimusryhmä julkaisi havainnon ensimmäisenä (Braun-Fahrländer ym. 1999). Lähtökohta oli kliininen havainto. Samaan aikaan asiaa selvitettiin myös Suomessa opiskelijoilla (Kilpeläinen ym. 2000). Sittemmin sama havainto on tehty ympäri maailmaa ja myös Suomessa (Räsänen ym. 2000, Pekkanen ym. 2001, Remes ym. 2003). Tulos olisi ollut pääteltävissä myös aiemmista aikuisilla tehdyistä tutkimuksista, mutta asiaan ei kiinnitetty huomiota, koska tutkittiin lähinnä maanviljelysympäristön haitallisia vaikutuksia hengitysteihin. Maatilan suojaavat tekijät ALEX-tutkimuksessa lapsilla todettiin esiintyvän sitä vähemmän atopiaa, mitä enemmän he oleskelivat tilan navetassa ensimmäisen elinvuoden aikana (Riedler ym. 2001). Tutkimus tehtiin Alppien perinteisillä maitotiloilla, mutta sama yhteys havaittiin myös itäsuomalaisilla eläintiloilla (Remes ym. 2003). Tutkimukset osoittavat yhtäpitävästi, että maatilalla syntyneillä lapsilla esiintyy vähemmän atopiaa kuin kaupunkioloissa kasvaneilla. Liittyykö pienentynyt atopian riski eläimille altistumiseen vai eläinten ja kasviaineksen mikrobeihin ja niiden komponentteihin? Endotoksiinit. Maatiloilla työskentelevät altistuvat voimakkaasti erilaisille mikrobeille, ja atopiaa vähentäväksi syyksi on epäilty altistumista endotoksiineille (von Mutius ym. 2000, Braun-Fahrländer ym. 2002). Kodin endotoksiinipitoisuuden on havaittu olevan yhteydessä pienentyneeseen atopiariskiin myös kaupunkiympäristössä (Gereda ym. 2000, Gehring ym ja 2002). Endotoksiinit ovat lipopolysakkarideja (LPS), jotka muodostavat suurimman osan gramnegatiivisten bakteerien solukalvon ulkokerroksesta. Endotoksiinit käynnistävät gammainterferonin ja IL-12:n tuotantoa, jotka vaikuttavat voimakkaasti Th1-tyyppisessä immuunivasteessa. Lipopolysakkaridit myös aktivoivat antigeenia esitteleviä soluja, erityisesti dendriittisoluja, ohjaamaan T-soluja kehittymään efektori-t-soluiksi, jotka tuottavat gammainterferonia. Prosessin seurauksena luontaisen immuniteetin ja sopeutuvan immuniteetin välille syntyy positiivinen vuorovaikutus siten, että immuunivasteen Th1/Th2-tasapaino kehittyy Th1:n 1690 T. Haahtela ja J. Pekkanen

4 suuntaan, pois allergioista (Liu 2002). Toisaalta endotoksiinit ärsyttävät voimakkaasti hengitysteitä työpaikoilla, kuten juuri maataloudessa (Reed ja Milton 2001). Syntymäkohorttitutkimuksissa suurelle endotoksiinimäärälle altistumisen on todettu olevan yhteydessä lisääntyneeseen hengitystieärsytykseen, mutta pienentyneeseen atooppisen ihottuman riskiin (Gehring ym. 2001, Park ym. 2001). Niin sanotut Tollin kaltaiset reseptorit (TLR) ja CD14 välittävät endotoksiinien vaikutuksen soluun (Reed ja Milton 2001). CD14:n pitoisuus saattaa selittää elimistön herkkyyttä endotoksiinialtistukselle (Kline ym. 1999). CD14-polymorfismi saattaa myös olla yhteydessä atopian esiintyvyyteen ja IgE:n pitoisuuteen väestössä (Baldini ym. 1999), mutta tätä koskevat tutkimustulokset ovat ristiriitaisia. Ympäristön endotoksiinipitoisuus saattaa myös lisätä CD14:n ja TLR:n pitoisuuksia, kuten vastikään osoitettiin maatilojen lasten osalta ALEX-tutkimuksessa (Lauener ym. 2002). Lapsen kehityksen, ympäristön mikrobeille altistumisen ja perimän välillä on monimutkainen vuorovaikutusten verkko. Eläinkokeissa lipopolysakkaridien hengittäminen on estänyt herkistymistä ovalbumiinille (Tulic ym. 2000). Yhteys on huomattavan monimutkainen ja riippuu LPS:lle altistumisen määrästä. Jos tämä altistus puuttuu täysin, eläimet eivät herkisty ovalbumiinille. Jos LPS:ää on hiukan, immuunivaste on Th2-tyyppinen, mutta jos LPS:ää on runsaasti, vaste on Th1-tyyppinen (Eisenbarth ym. 2002). Vaikka ihmiset altistuvat maatiloilla suurille endotoksiinipitoisuuksille sekä työssä (Liesivuori ym. 1994) että kotona (von Mutius ym. 2000), endotoksiinit eivät kuitenkaan selitä ALEX-tutkimuksen mukaan maatilalla altistumisen ja atopian välistä yhteyttä. Kotien mitatun endotoksiinipitoisuuden vakiointi ei hävittänyt yhteyttä maatila-altistumisen ja atopian välillä (Braun-Fahrländer ym. 2002). Toisessa, astmaatikoilla tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että endotoksiineilla ei ollut enää merkitystä, kun homesienten kokonaismäärää kuvaava 1,3- beetaglukaanipitoisuus vakioitiin (Douwes ym. 2000). Myös työperäisessä altistumisessa on ollut vaikea erottaa endotoksiinien oma vaikutus, koska mikrobeille altistuminen on aina seka-altistumista (Niven 2003). Bakteeri-DNA. Maatiloilla altistutaan monille erilaisille mikrobeille, kuten homesienille, hiivoille ja aktinomyseeteille (Kotimaa ym. 1984, Heikkilä ym. 1985, Hanhela ym. 1995). Ilmeisesti monet muutkin mikrobien komponentit kuin endotoksiinit vaikuttavat luontaiseen immuniteettiin. Niiden vaikutusta on tutkittu vähän menetelmällisten ongelmien takia. Roy ym. (2003) totesivat vastikään, että navettapölystä ja kodeista eristetty bakteerien DNA joka on erittäin kestävää voimistaa endotoksiinien immunomodulatiivisia vaikutuksia. Bakteerien DNA:ssa on monia metyloimattomia sytosiini-fosfaatti-guaniiniaiheita, jotka stimuloivat suoraan luontaista immuniteettia ja Th1-tyypin vastetta pois allergiasta luvun Aku Ankka -lehdessä Aku-setä koetti saada veljenpoikia kylpyyn. Nämä juoksivat karkuun ja huikkasivat mennessään:»lika lämmittää!». Nykyään voisi lisätä, että»lika» (endotoksiinit, bakteerien DNA jne.) vahvistaa Tollin kaltaisten reseptorien välityksellä luontaista immuniteettia ja suojaa mahdollisesti allergialta! Muut tekijät. Ihmisen suolisto on keskeinen mikrobeille altistumisen lähde. Kaupungistumisen myötä hygienia on parantunut ja suoliston bakteerifloora muuttunut merkittävästi, mikä voi vaikuttaa keskeisesti luontaiseen immuniteettiin (Kalliomäki ja Isolauri 2003). Suolistofloora säätelee vastasyntyneen immunologista kehitystä (Isolauri 1996). Kehitys on voimakkainta ensimmäisten kuuden kuukauden ajan ja»immunologinen ikkuna» sulkeutuu vähitellen noin kuuden vuoden ikään mennessä. Sen jälkeen luontaiseen immuniteettiin on vaikeampi vaikuttaa. Havaintoa on jo käytetty hyväksi allergian primaariehkäisyssä. Maitohappobakteerien (LGG) antaminen jo odottaville äideille ja syntymän jälkeen puolen vuoden ajan lapsille, joilla oli lähiperheen allergian takia merkittävä allergiariski, on vähentänyt atooppisen ihottuman ilmaantumista kahden ja neljän vuoden iässä (Kalliomäki ym. 2001, 2003). Maitohappobakteerien teho pienten lasten atooppisen ihot- Atooppiset allergiat puuttuuko mikrobeja? 1691

5 tuman hoidossa on kuitenkin todettu vaatimattomaksi (Viljanen ym. 2004), ja Helinin ym. (2002) tutkimuksessa tehoa ei todettu lainkaan koivun siitepölyallergian hoidossa nuorilla aikuisilla. Maanviljelijäperheiden ruokavalio on erilainen kuin kaupungissa asuvien perheiden (Remes ym. 2003). ALEX-tutkimuksessa käsittelemättömän maidon (maitohappo- ym. bakteereita enemmän) juominen vähensi atopiariskiä (Riedler ym. 2001), mutta tätä ei havaittu suomalaisessa tutkimuksessa (Remes ym. 2003). Maanviljelijäperheissä syödään myös enemmän maitorasvaa, joka on yhdistetty pienentyneeseen astman riskiin (Wijga ym. 2003). Lopuksi Atooppisen allergian primaaripreventio on vaikea kysymys, johon ei toistaiseksi ole selkeitä vastauksia. Pitääkö allergeeneja välttää, kun halutaan estää pienen lapsen herkistymistä (primaaripreventio)? Maailman terveysjärjestön raportti (WHO 2003) kehottaa välttämään tupakointia, tupakansavua (myös raskauden aikana), kosteita asumisolosuhteita ja sisäilman saasteita. Lasta tulisi imettää kuusi kuukautta antamatta kiinteää ravintoa. Siinä kaikki. Edes eläinpölyn (pölypunkkipölyn) välttämisen järkevyydestä ei ole yksimielisyyttä. Allergologien käsitys on kääntymässä sille kannalle, että välttämisen sijasta on pikemminkin stimuloitava kehittymässä olevaa immuunijärjestelmää, jolloin syntyy luontainen toleranssi ruokaan tai ympäristön sinänsä harmittomiin allergeeneihin. Jos toleranssin kehittyminen jää vajaaksi, alkaa usein niin sanottu atooppinen marssi: pienellä lapsella ruoan aiheuttamat ihoja suolioireet ja myöhemmin hengitettävien allergeenien aiheuttamat hengitystieoireet. Immuunijärjestelmän reagointi esimerkiksi siitepölyihin sairausoireita aiheuttaen ei ole tarkoituksenmukaista. Toleranssin synnyttämiseen on teoriassa useita keinoja, mutta mikään niistä ei ole juuri alkua pitemmällä ajateltaessa käytännön sovelluksia. Terveyttä edistävät mikrobivalmisteet oli probiootit saattavat näyttää erään tien, mutta niihin on liitetty liian suuria odotuksia (Matricardi 2002). Niin ruoassa kuin hengitysilmassa olevien allergeenien välttäminen on osa hoitoa silloin, kun herkistynyt saa kyseisistä allergeeneista sairausoireita: suolioireita, ihottumaa, nuha- ja silmäoireita tai astmaa (sekundaari- ja tertiaaripreventio). Lisää kirjallisuutta (merkitty tekstissä kursiivilla) löytyy artikkelin verkkoversion yhteydestä: Kirjallisuutta Bach JF. The effect of infections on susceptibility to autoimmune and allergic diseases. N Engl J Med 2002;347: Beasley R, Keil U, von Mutius E, Pearce N. Worldwide variation in prevalence of symptoms of asthma, allergic rhinoconjunctivitis, and atopic eczema: ISAAC. Lancet 1998;351: Cookson WOCM, Moffatt MF. Asthma: an epidemic in the absence of infection? Science 1997;275:41 2. Cooper PJ. Can intestinal helmints infections (geohelminths) affect the development and expression of asthma and allergic diseases? Clin Exp Immunol 2002;128: Haahtela T. Sodanjälkeinen atopiaepidemia: infektiosuojan ja elintason hinta? Duodecim 1997;114: Haahtela T, Lindholm H, Björksten F, Koskenvuo K, Laitinen LA. Prevalence of asthma in Finnish young men. BMJ 1990;301: Hanhela R, Louhelainen K, Pasanen A-L. Prevalence of microfungi in Finnish cow barns and some aspects of the occurrence of Wallemia sebi and Fusaria. Scand J Work Environ Health 1995;21: Helin T, Haahtela S, Haahtela T. No effect of oral treatment with an intestinal bacterial strain, Lactobacillus rhamnosus (ATCC 53103), on birch-pollen allergy: a placebo-controlled double-blind study. Allergy 2002;57: Heikkilä P, Kotimaa M, Tuomi T, Salmi T, Louhelainen K. Identification and counting of fungal spores by scanning electron microscope. Ann Occup Hyg 1998; 32(2): Holt PG, Sly PD, Björksten B. Atopic versus infectious diseases in childhood: a question of balance? Pediatr Allergy Immunol 1997; 8:53 8. Illi S, von Mutius E, Lau S, Bergmann R, Niggemann B, Sommerfeld C, Wahn U; MAS group. Early childhood infectious diseases and the development of asthma up to school age: a birth cohort study. BMJ 2001;322: Isolauri E. Miksi lapsi allergisoituu? Duodecim 1996;112: Julge K, Meriste S, Kemp A, Bjorksten B. Atopic allergy and delayed type hypersensitivity in Estonian children. Clin Exp Allergy 2002; 32: Jo gi R, Janson C, Björnsson E, Boman G, Björksten B. The prevalence of asthmatic respiratory symptoms among adults in Estonia and Swedish university cities. Allergy 1996;51: Kalliomäki M, Isolauri E. Role of intestinal flora in the development of allergy. Curr Opin Allergy Clin Immunol 2003;1: Kalliomäki M, Salminen S, Arvilommi H, Kero P, Koskinen P, Isolauri E. Probiotics in primary prevention of atopic disease: a randomised placebo-controlled trial. Lancet 2001;357: T. Haahtela ja J. Pekkanen

6 Kalliomäki M, Salminen S, Poussa T, Arvilommi H, Isolauri E. Probiotics and atopic disease: 4-year follow-up of a randomised placebocontrolled trial. Lancet 2003;361: Kilpeläinen M, Terho EO, Helenius H, Koskenvuo M. Farm environment in childhood prevents the development of allergies. Clin Exp Allergy 2000;30: Kosunen TU, Höök-Nikanne J, Salomaa A, Sarna S, Aromaa A, Haahtela T. Increase of allergen specific immunoglobulin E antibodies from 1973 to 1994 in a Finnish population and a possible relationship to Helicobacter pylori infections. Clin Exp Allergy 2002;32: Kotimaa MH, Husman KH, Terho EO, Mustonen MH. Airborne molds and actinomycetes in the work environment of farmer s lung patients in Finland. Scand J Work Environ Health 1984;10: Krause T, Koch A, Friborg J, Poulsen LK, Kristensen B, Melbye M. Frequency of atopy in the Arctic in 1987 and Lancet 2002; 360: LeSouef PN, Goldblatt J, Lynch NR. Evolutionary adaptation of inflammatory responses in human beings. Lancet 2000;356: Liesivuori J, Kotimaa M, Laitinen S, Louhelainen K, Pönni J, Sarantila R, Husman K.Airborne endotoxin concentrations in different work conditions. Am J Ind Med 1994;25: Matricardi PM. Probiotics against allergy: data, doubts, and perspectives. Allergy 2002;57: Paunio M, Heinonen OP, Virtanen M, Leinikki P, Patja A, Peltola H. Measles history and atopic diseases: apopulation-based crosssectional study. JAMA 2000;283: Pekkanen J, Remes S, Kajosaari M, Husman T, Soininen L. Infections in early childhood and risk of atopic disease. Acta Paediatr 1999; 88: Pekkanen J, Xu B, Järvelin M-R. Gestational age and occurrence of atopy at the age of 31 years a prospective birth cohort study in Finland. Clin Exp Allergy 2001;31: Remes ST, Iivanainen K, Koskela H, Pekkanen J. Which factors explain the lower prevalence of atopy amongst farmers children? Clin Exp Allergy 2003;33: Remes ST, Pekkanen J, Soininen L, Kajosaari M, Husman T, Koivikko A. Does heredity modify the association between farming and allergy in children? Acta Paediatr 2002;91: Roy SR, Schiltz AM, Marotta A, Shen Y, Liu AH. Bacterial DNA in house and farm barn dust. J Allergy Clin Immunol 2003;112: Räsänen M, Kaprio J, Laitinen T, Winter T, Koskenvuo M, Laitinen LA. Perinatal risk factors for asthma in Finnish adolescent twins. Thorax 2000;55: Strachan DP. Family size, infection and atopy: the first decade of the»hygiene hypothesis». Thorax 2000;55 Suppl 1:S2 10. Vartiainen E, Petäys T, Haahtela T, Jousilahti P, Pekkanen J. Allergic diseases, skin prick test and immunglobulin E levels in North Karelia, Finland and in Karelia Republic, Russia. J Allergy Clin Immunol 2002;109: van den Biggelaar AH, van Ree R, Rodrigues LC, Lell B, Deelder AM, Kremsner PG, Yazdanbakhsh M. Decreased atopy in children infected with Schistosoma haematobium: a role for parasiteinduced interleukin-10. Lancet 2000;356: Viinanen A. Occurrence and risk factors of asthma, allergic rhinoconjunctivitis and allergic sensitisation in rural and urban Mongolia. Väitöskirja. Turun yliopiston julkaisuja. Annales Universitatis Turkuensis 2004;604: Viljanen M. Savilahti E, Haahtela T, Juntunen-Backman K, Korpela R, Poussa T, Tuure T, Kuitunen M. Probiotics in the treatment of atopic eczema/dermatitis syndrome in infants: a double-blind placebo controlled trial. Allergy 2004 (painossa). von Hertzen L, Klaukka T, Mattila H, Haahtela T. Mycobacterium tuberculosis infection and the subsequent development of asthma and allergic conditions. J Allergy Clin Immunol 1999;104: von Hertzen L, Haahtela T. Asthma and atopy the price of affluence? Allergy 2004;59: World Health Organisation (WHO). Prevention of allergy and allergic asthma. WHO/WAO Meeting 2002, Report Sanofi Synthelabo: Panacod 1/2 s. (sama kuin 13/ 2004) TARI HAAHTELA, professori tari.haahtela@hus.fi HYKS:n iho- ja allergiasairaala PL 160, HUS JUHA PEKKANEN, professori Kansanterveyslaitos, ympäristöterveyden osasto PL 95, Kuopio Atooppiset allergiat puuttuuko mikrobeja? 1693

Allergia ja astma. Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja. 5.9.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1

Allergia ja astma. Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja. 5.9.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Allergia ja astma Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja 5.9.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Aikuisväestön sekä lasten ja nuorten astma- ja allergiatutkimukset Pohjois- Karjalassa ja Pitkärannassa 5.9.2012

Lisätiedot

Eläinallergian uudelleenarviointi Allergiaohjelman aikana

Eläinallergian uudelleenarviointi Allergiaohjelman aikana Eläinallergian uudelleenarviointi Allergiaohjelman aikana Sami Remes Dosentti, lastenallergologi, oyl KYS Lasten ja nuorten klinikka Kuopio Valtakunnalliset Astma- ja Allergiapäivät 22.-23.1.2015, Helsinki

Lisätiedot

Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa

Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa Erkka Valovirta, Prof. Asiantuntijalääkäri, Filha ry Lastentautien ja lasten allergisten sairauksien erikoislääkäri Kliinisen allergologian dosentti Keuhkosairauksien

Lisätiedot

Tutkimuksesta Kansalliseen allergiaohjelmaan Tiina Laatikainen Professori Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Itä-Suomen yliopisto 9.12.

Tutkimuksesta Kansalliseen allergiaohjelmaan Tiina Laatikainen Professori Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Itä-Suomen yliopisto 9.12. Tutkimuksesta Kansalliseen allergiaohjelmaan Tiina Laatikainen Professori Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Itä-Suomen yliopisto 9.12.2013 1 Astmapotilaat, lääkekustannukset, kuolleisuus ja astman aiheuttamat

Lisätiedot

Kansallinen allergiaohjelma. Kari KK Venho 25.11.2010

Kansallinen allergiaohjelma. Kari KK Venho 25.11.2010 Kansallinen allergiaohjelma Kari KK Venho 25.11.2010 Altistuminen, ärtyminen, reaktiot, sairastuminen ärsytys, altisteet ärsytysoireita ärtymä, ärtymisreaktio allergiset reaktiot perinnölliset tekijät

Lisätiedot

Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala

Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala 22.1.2015 Mikä on lapseni astman ennuste? Mikä on lapsen astman ennuste

Lisätiedot

LUKAS-tutkimus Suomessa

LUKAS-tutkimus Suomessa LUKAS-tutkimus Suomessa Yhteystiedot Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (Tutkimuskeskus Neulanen) PL 95 70701 Kuopio p. 020 610 6300 (vaihde) Tutkimushoitaja Raija Juntunen e-mail: raija.juntunen@thl.fi

Lisätiedot

Bakteerialtistuminen maatiloilla ja ei-maatiloilla asuvilla lapsilla - yhteys atopiaan ja astmaan

Bakteerialtistuminen maatiloilla ja ei-maatiloilla asuvilla lapsilla - yhteys atopiaan ja astmaan Bakteerialtistuminen maatiloilla ja ei-maatiloilla asuvilla lapsilla - yhteys atopiaan ja astmaan Maria Valkonen, Inge Wouters, Martin Täubel, Helena Rintala, Ritva Vasara, Dick Heederik, Jon Genuneit,

Lisätiedot

Lasten allergiadieetit vähemmän välttöä, enemmän siedätystä

Lasten allergiadieetit vähemmän välttöä, enemmän siedätystä Lasten allergiadieetit vähemmän välttöä, enemmän siedätystä Anna Pelkonen, Dosentti Lastentautien ja lasten allergologian erikoislääkäri HYKS, Iho-ja allergiasairaala 9.12.2013 JACI 1995;95:1179-90 Kansallinen

Lisätiedot

LUKAS-tutkimus Suomessa

LUKAS-tutkimus Suomessa LUKAS-tutkimus Suomessa Yhteystiedot Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (Tutkimuskeskus Neulanen) PL 95 70701 Kuopio p. 020 610 6300 (vaihde) Tutkimushoitaja (30.6.2011 asti) Raija Juntunen e-mail: raija.juntunen(at)thl.fi

Lisätiedot

Luonto köyhtyy, me sairastumme mitä pitää tehdä?

Luonto köyhtyy, me sairastumme mitä pitää tehdä? Argumenta, Majvik 19.11.203 Luonto köyhtyy, me sairastumme mitä pitää tehdä? Tari Haahtela The striking contrast between Finnish and Russian Karelia von Hertzen L, and the Karelia Group. JACI 2006; Laakkonen

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA MITÄ ROKOTUKSIA? Muistatko mitä rokotuksia olet saanut ja minkä viimeiseksi? Miten huolehdit koulun jälkeen rokotuksistasi? Mikrobit uhkaavat elimistöä Mikrobit voivat olla bakteereita,

Lisätiedot

Sini-viherympäristöön liittyvä urbanismi, ympäristöoikeudenmukaisuus. luontopohjaiset ratkaisut. Riikka Paloniemi Suomen ympäristökeskus

Sini-viherympäristöön liittyvä urbanismi, ympäristöoikeudenmukaisuus. luontopohjaiset ratkaisut. Riikka Paloniemi Suomen ympäristökeskus Sini-viherympäristöön liittyvä urbanismi, ympäristöoikeudenmukaisuus ja luontopohjaiset ratkaisut Riikka Paloniemi Suomen ympäristökeskus Liikkuen läpi elämän seminaari, 21.3.2018, Jyväskylä Luonto tukee

Lisätiedot

Pienen vatsan ystävä. Sanotaan, että hyvä olo tuntuu ihan vatsanpohjas sa asti. Hyvinvointi lähtee vatsasta myös perheen pienimmillä.

Pienen vatsan ystävä. Sanotaan, että hyvä olo tuntuu ihan vatsanpohjas sa asti. Hyvinvointi lähtee vatsasta myös perheen pienimmillä. Vatsan ystävä Pienen vatsan ystävä Sanotaan, että hyvä olo tuntuu ihan vatsanpohjas sa asti. Hyvinvointi lähtee vatsasta myös perheen pienimmillä. Reladrops on vauvan oma maito happobakteerivalmiste. Sen

Lisätiedot

Allergian kehittyminen Savolaisilla lapsilla 20-vuoden seuruututkimuksessa

Allergian kehittyminen Savolaisilla lapsilla 20-vuoden seuruututkimuksessa Allergian kehittyminen Savolaisilla lapsilla 20-vuoden seuruututkimuksessa Pasi Salento Lääketieteen kandidaatti Helsinki 4.2.2019 Tutkielma pasi.salento@helsinki.fi Ohjaaja: Liisa Kuikka HELSINGIN YLIOPISTO

Lisätiedot

Probiotic 12. PRO12-koostumus saatavana vain LR:ltä! P R O B I OO TT I NEN RAVINTOLISÄ

Probiotic 12. PRO12-koostumus saatavana vain LR:ltä! P R O B I OO TT I NEN RAVINTOLISÄ Probiotic 12 PRO12-koostumus saatavana vain LR:ltä! P R O B I OO TT I NEN RAVINTOLISÄ Probiotic 12 Mitä ovat probiootit? MITÄ OVAT PROBIOOTIT? Ihmisen suolistossa on miljoonittain bakteereja Nämä bakteerit

Lisätiedot

Ruoka-allergian ehkäisyn mahdollisuudet, hoito ja ohjaus

Ruoka-allergian ehkäisyn mahdollisuudet, hoito ja ohjaus Ruoka-allergian ehkäisyn mahdollisuudet, hoito ja ohjaus Erkka Valovirta, Prof. Asiantuntijalääkäri, Filha ry Lastentautien ja lasten allergisten sairauksien erikoislääkäri Kliinisen allergologian dosentti

Lisätiedot

Siedätyshoito. Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen. Spesifisesti allergian siedätyshoidolla

Siedätyshoito. Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen. Spesifisesti allergian siedätyshoidolla Siedätyshoito Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen Spesifisesti allergian siedätyshoidolla Erkka Valovirta, Prof. Filha, asiantuntijalääkäri Kliinisen allergologian dosentti Keuhkosairaudet

Lisätiedot

LASTEN ALLERGOLOGIA. Lastentautien lisäkoulutusohjelma TAMPEREEN YLIOPISTO. Vastuuhenkilö: Professori Matti Korppi (lastentaudit)

LASTEN ALLERGOLOGIA. Lastentautien lisäkoulutusohjelma TAMPEREEN YLIOPISTO. Vastuuhenkilö: Professori Matti Korppi (lastentaudit) Lastentautien lisäkoulutusohjelma LASTEN ALLERGOLOGIA TAMPEREEN YLIOPISTO Vastuuhenkilö: Professori Matti Korppi (lastentaudit) Kouluttajat: Dosentti Minna Kaila, Duodecim (lasten allergologia, näyttöön

Lisätiedot

Elinympäristö ja allergiariski Tiina Laatikainen Professori Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Itä-Suomen yliopisto 18.8.2015 1

Elinympäristö ja allergiariski Tiina Laatikainen Professori Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Itä-Suomen yliopisto 18.8.2015 1 Elinympäristö ja allergiariski Tiina Laatikainen Professori Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Itä-Suomen yliopisto 18.8.2015 1 Astmapotilaat, lääkekustannukset, kuolleisuus ja astman aiheuttamat vuodeosastopäivät

Lisätiedot

Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa

Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa Erkka Valovirta, Prof. Asiantuntijalääkäri, Filha ry Lastentautien ja lasten allergisten sairauksien erikoislääkäri Kliinisen allergologian dosentti Keuhkosairauksien

Lisätiedot

Astmaa sairastavien ja kontrollihenkilöiden altistuminen mikrobeille Euroopassa

Astmaa sairastavien ja kontrollihenkilöiden altistuminen mikrobeille Euroopassa Astmaa sairastavien ja kontrollihenkilöiden altistuminen mikrobeille Euroopassa Maria Valkonen FM Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Terveysturvallisuusosasto, Ympäristöterveysyksikkö maria.valkonen@thl.fi

Lisätiedot

Miten allerginen immuunivaste syntyy? Johannes Savolainen, Mika Mäkelä ja Hanna Raitio

Miten allerginen immuunivaste syntyy? Johannes Savolainen, Mika Mäkelä ja Hanna Raitio Lasten allergologia Johannes Savolainen, Mika Mäkelä ja Hanna Raitio Ihmisen immuunijärjestelmän säätelyn teoreettisen mallin tarjoaa auttaja-t-solujen jako Th1- ja -soluiksi. Infektiopuolustuksessa ovat

Lisätiedot

BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS

BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS Lapsen tuberkuloosi on nyky-suomessa harvinainen tauti ei ole tuttu lääkäreille

Lisätiedot

Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa?

Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa? Annina Ropponen TerveSuomi-seminaari 24.5.202 Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa? Ergonomia ja kaksoset? Pysyvä työkyvyttömyys?? Tutkimusryhmä

Lisätiedot

Immuunipuutokset. Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008

Immuunipuutokset. Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008 Immuunipuutokset Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008 Immuunijärjestelm rjestelmän n toiminta Synnynnäinen immuniteetti (innate) Välitön n vaste (tunneissa)

Lisätiedot

Kansanterveys. Terveyden edistämisen maakuntakierros s. 3 6. Maatilaympäristö suojaa allergialta s. 11. Lintuinfluenssaohjeita internetissä s.

Kansanterveys. Terveyden edistämisen maakuntakierros s. 3 6. Maatilaympäristö suojaa allergialta s. 11. Lintuinfluenssaohjeita internetissä s. Kansanterveys KANSANTERVEYSLAITOS WWW. KTL. FI 4 / 2 0 0 6 Terveyden edistämisen maakuntakierros s. 3 6 Maatilaympäristö suojaa allergialta s. 11 Lintuinfluenssaohjeita internetissä s. 20 Kannen kuva:

Lisätiedot

Vaihda suun huonot bakteerit hyviin.

Vaihda suun huonot bakteerit hyviin. Vaihda suun huonot bakteerit hyviin. Ien- ja hammasvaivojen taustalla epätasapainoinen mikrobisto kk Annika Mäyrä I annika.mayra@versofinland.fi I +358 40 549 7114 Maailmanlaajuisesti 2.43 miljardia ihmistä

Lisätiedot

Maitohappobakteerivalmisteet ja Saccharomyces boulardii -tarvitaanko aikuispotilailla?

Maitohappobakteerivalmisteet ja Saccharomyces boulardii -tarvitaanko aikuispotilailla? Maitohappobakteerivalmisteet ja Saccharomyces boulardii -tarvitaanko aikuispotilailla? Niina Kerttula infektiolääkäri OYS 29.9.2017 Alueellinen koulutus Yleistä suoliston mikrobistosta Noin 1000 bakteerilajia

Lisätiedot

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus. Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö

Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus. Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö Päivittäin tupakoivien osuus (%) 1978 2006 % 50 40 30

Lisätiedot

Terve Suu Koko perheen lahja uudelle elämänalulle!

Terve Suu Koko perheen lahja uudelle elämänalulle! Terve Suu Koko perheen lahja uudelle elämänalulle! Megaklinikan suun bakteeri-infektion hallintaohjelma odottavalle perheelle. (HLLTimo Heinonen, HLL Kimmo Kaihovaara, HLL Jan Pettersson, HLL Omar Al.Soufi,

Lisätiedot

VARHAISEN ANTIBIOOTTIHOIDON VAIKUTUS LAPSUUSIÄN AL- LERGISEN HERKISTYMISEN KEHITTYMISEEN

VARHAISEN ANTIBIOOTTIHOIDON VAIKUTUS LAPSUUSIÄN AL- LERGISEN HERKISTYMISEN KEHITTYMISEEN 1 VARHAISEN ANTIBIOOTTIHOIDON VAIKUTUS LAPSUUSIÄN AL- LERGISEN HERKISTYMISEN KEHITTYMISEEN Elina Mäkinen Tutkielma Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Kliinisen

Lisätiedot

Siedätyshoidon immunologiset vaikutukset

Siedätyshoidon immunologiset vaikutukset SKLY:n syyskokous 11.11.2016. Siedätyshoidon immunologiset vaikutukset Johannes Savolainen Turun yliopisto SIDONNAISUUDET Viimeisten 2 vuoden ajalta Luento- tai asiantuntijapalkkioita: ALK-Abello, Abigo

Lisätiedot

Allergian juurilla Karjalassa

Allergian juurilla Karjalassa Allergian juurilla Karjalassa J a a k k o P a k a r i n e n L e e n a v o n H e r t z e n P e k k a J o u s i l a h t i T i m o U. K o s u n e n T i i n a L a a t i k a i n e n M i k a n M ä k e l ä M

Lisätiedot

Mitä kannat töistä kotiin suojaudu allergeeneilta

Mitä kannat töistä kotiin suojaudu allergeeneilta Mitä kannat töistä kotiin suojaudu allergeeneilta Missä mennään FinLASin syysseminaari 3.12.2012 Koe-eläinkeskus, Oulun yliopisto Hanna-Marja.Voipio@oulu.fi Tässä esityksessä Puremat ja raapimat Koe-eläinallergiat

Lisätiedot

Pienryhmä 3 immuunipuolustus, ratkaisut

Pienryhmä 3 immuunipuolustus, ratkaisut Pienryhmä 3 immuunipuolustus, ratkaisut 1. Biologian yo 2013 mukailtu. Merkitse onko väittämä oikein vai väärin, Korjaa väärien väittämien virheet ja perustele korjauksesi. a. Syöjäsolut vastaavat elimistön

Lisätiedot

KANSALLISEN ALLERGIAOHJELMAN TAVOITTEET JA HAASTEET VUOTEEN 2018

KANSALLISEN ALLERGIAOHJELMAN TAVOITTEET JA HAASTEET VUOTEEN 2018 KANSALLISEN ALLERGIAOHJELMAN TAVOITTEET JA HAASTEET VUOTEEN 2018 Prof. Erkka Valovirta Filha, asiantuntijalääkäri Kliinisen allergologian dosentti Keuhkosairaudet ja kliininen allergologia, Turun yliopisto

Lisätiedot

THE IMPACT OF NEONATAL ANTIBIOTIC EXPOSURE ON ATOPIC SENSITISATION BY THE AGE OF 12 MONTHS

THE IMPACT OF NEONATAL ANTIBIOTIC EXPOSURE ON ATOPIC SENSITISATION BY THE AGE OF 12 MONTHS Katariina Panula THE IMPACT OF NEONATAL ANTIBIOTIC EXPOSURE ON ATOPIC SENSITISATION BY THE AGE OF 12 MONTHS (VARHAISLAPSUUDEN ANTIBIOOTTIALTISTUKSEN VAIKUTUS ATOOPPISEEN HERKISTYMISEEN 12 KUUKAUDEN IKÄÄN

Lisätiedot

Lataa Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla - Kaarlo Jaakkola. Lataa

Lataa Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla - Kaarlo Jaakkola. Lataa Lataa Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla - Kaarlo Jaakkola Lataa Kirjailija: Kaarlo Jaakkola ISBN: 9789526861401 Sivumäärä: 396 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.80 Mb Kärsitkö hengitysteiden sairauksista,

Lisätiedot

Tuhkarokko Euroopassa ja Yhdysvalloissa

Tuhkarokko Euroopassa ja Yhdysvalloissa Tuhkarokko Euroopassa ja Yhdysvalloissa - mikä suoja suomalaisilla? Tartuntatautikurssi 15.4.2015 15.4.2015 Virusinfektiot-yksikkö/ Mia Kontio 1 Tuhkarokko: epäíly ja varmistus Oireet 7-21 vrk tartunnasta:

Lisätiedot

Voidaanko allergiaa ehkäistä ravitsemuksen keinoin? Ulla Hoppu, Marko Kalliomäki ja Erika Isolauri

Voidaanko allergiaa ehkäistä ravitsemuksen keinoin? Ulla Hoppu, Marko Kalliomäki ja Erika Isolauri Ruoka Voidaanko allergiaa ehkäistä ravitsemuksen keinoin? Ulla Hoppu, Marko Kalliomäki ja Erika Isolauri Atooppiset sairaudet eli atooppinen ihottuma, allerginen nuha ja astma ovat kroonisia, ja niiden

Lisätiedot

Elinympäristön vaikutus allergiaan ja hengitysterveyteen Anne Hyvärinen, Dosentti, johtava tutkija

Elinympäristön vaikutus allergiaan ja hengitysterveyteen Anne Hyvärinen, Dosentti, johtava tutkija Elinympäristön vaikutus allergiaan ja hengitysterveyteen Anne Hyvärinen, Dosentti, johtava tutkija 9.2.203 Kansanterveyspäivät 9.2.203 Esityksen rakenne Ympäristötekijöistä tuleva tautitaakka Muutama sana

Lisätiedot

Milloin kirjoitan allergiaruokavaliotodistuksen lapselle?

Milloin kirjoitan allergiaruokavaliotodistuksen lapselle? Milloin kirjoitan allergiaruokavaliotodistuksen lapselle? Erkka Valovirta, Prof. Asiantuntijalääkäri, Filha ry Lastentautien ja lasten allergisten sairauksien erikoislääkäri Kliinisen allergologian dosentti

Lisätiedot

Atooppinen ihottuma allergiaa vai ei? Kirsti Kalimo, Kristiina Turjanmaa ja Leena Koulu

Atooppinen ihottuma allergiaa vai ei? Kirsti Kalimo, Kristiina Turjanmaa ja Leena Koulu Lasten allergologia Atooppinen ihottuma allergiaa vai ei? Kirsti Kalimo, Kristiina Turjanmaa ja Leena Koulu Atooppista ihottumaa ylläpitävänä tai pahentavana tekijänä saattaa olla allergia. Alle kaksivuotiailla

Lisätiedot

RAKENNUSTEN MIKROBISTO JA NIIDEN ROOLI RAKENNUSTEN TUTKIMISESSA

RAKENNUSTEN MIKROBISTO JA NIIDEN ROOLI RAKENNUSTEN TUTKIMISESSA RAKENNUSTEN MIKROBISTO JA NIIDEN ROOLI RAKENNUSTEN TUTKIMISESSA Anne Hyvärinen tutkimusprofessori, yksikön päällikkö Ympäristöterveyden yksikkö 23.3.2018 SIS 2018 Hyvärinem 1 Sisäilmaongelmien ratkaiseminen

Lisätiedot

Environmental Relative Moldiness Indeksin (ERMI) soveltaminen Suomessa

Environmental Relative Moldiness Indeksin (ERMI) soveltaminen Suomessa Environmental Relative Moldiness Indeksin (ERMI) soveltaminen Suomessa Martin Täubel, Anne M Karvonen, Tiina Reponen, Stephen Vesper, Juha Pekkanen, Anne Hyvärinen 24.3.2016 SIS FERMI Hyvärinen 1 Mikä

Lisätiedot

Sietokyky ja sen parantaminen allergiassa. Kansallisen allergiatyöryhmän raportti 2007. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 5/2007

Sietokyky ja sen parantaminen allergiassa. Kansallisen allergiatyöryhmän raportti 2007. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 5/2007 Sietokyky ja sen parantaminen allergiassa Kansallisen allergiatyöryhmän raportti 2007 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 5/2007 Helsinki 2007 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B05 / 2007 Publications

Lisätiedot

Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet. Raija Tahvonen

Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet. Raija Tahvonen Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet Raija Tahvonen Terveellinen ruokavalio on kasvivoittoinen Runsaasti: Kasviksia, marjoja ja hedelmiä Viljatuotteet pääosin täysjyväviljaa Kalaa ja

Lisätiedot

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Infektiot, allergiat ja astma urheilussa sairaudet ja vammat urheilussa UKK-instituutti 5.11.2012 Marika Laaksonen, ETT,

Lisätiedot

Edellytykset siedätyshoidolle

Edellytykset siedätyshoidolle Edellytykset siedätyshoidolle Hoito toteutetaan hoitosuositusten mukaisesti Siedätyshoito Käypä hoito suositus 2011 Siedätyshoidon aloittaa allergisten sairauksien tutkimiseen ja hoitoon perehtynyt lääkäri

Lisätiedot

NAPATYRÄ, SIKA JA MIKROBILÄÄKE

NAPATYRÄ, SIKA JA MIKROBILÄÄKE NAPATYRÄ, SIKA JA MIKROBILÄÄKE Mari Heinonen HY/ELTDK, Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osasto Sikojen sairauksien ja terveydenhuollon professori Sikatalouden tulosseminaari 2017 13/03/2017 1 NAPATYRÄN

Lisätiedot

Maitoallergian diagnostiikka. Minna Kaila, Erika Isolauri, Erkki Savilahti ja Timo Vanto

Maitoallergian diagnostiikka. Minna Kaila, Erika Isolauri, Erkki Savilahti ja Timo Vanto Lasten allergologia Minna Kaila, Erika Isolauri, Erkki Savilahti ja Timo Vanto Lehmänmaitoallergiaa esiintyy 2 3 %:lla imeväisikäisistä. Herkistyminen voi tapahtua jo imetyksen aikana ennen korvikemaidon

Lisätiedot

Lapsen astma ja tupakka. 22.1.2015 Astma- ja allergiapäivät Satu Kalliola, LL (väit.), lastentautien erikoislääkäri

Lapsen astma ja tupakka. 22.1.2015 Astma- ja allergiapäivät Satu Kalliola, LL (väit.), lastentautien erikoislääkäri Lapsen astma ja tupakka 22.1.2015 Astma- ja allergiapäivät Satu Kalliola, LL (väit.), lastentautien erikoislääkäri Tupakointi Suomessa THL:n tilastot 2012 Tupakointi raskauden 1. kolmanneksen aikana THL:n

Lisätiedot

Oppilaiden sisäilmakyselyt mahdollisuudet ja haasteet

Oppilaiden sisäilmakyselyt mahdollisuudet ja haasteet Oppilaiden sisäilmakyselyt mahdollisuudet ja haasteet Juha Pekkanen, prof Kansanterveystieteen osasto, Helsingin Yliopisto Asuinympäristö ja terveys yksikkö, Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Taustaa Työpaikoilla

Lisätiedot

Miksi liikenteen päästöjä pitää. Kari KK Venho 220909

Miksi liikenteen päästöjä pitää. Kari KK Venho 220909 Miksi liikenteen päästöjä pitää hillitä Kari KK Venho 220909 Miksi liikenteen päästöjä pitää hillitä Kari KK Venho 220909 Mikä on ilmansaasteiden merkitys? Ilmansaasteiden tiedetään lisäävän astman ja

Lisätiedot

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia Harri Hemilä Duodecim-lehti Kommentti / Keskustelua Sanoja 386 Tarjottu Duodecim lehteen julkaistavaksi 24.10.2013 Hylätty 29.10.2013 Julkaistu mielipiteenä

Lisätiedot

Miten rokottaminen suojaa yksilöä ja rokotuskattavuus väestöä Merit Melin Rokotusohjelmayksikkö

Miten rokottaminen suojaa yksilöä ja rokotuskattavuus väestöä Merit Melin Rokotusohjelmayksikkö Miten rokottaminen suojaa yksilöä ja rokotuskattavuus väestöä Merit Melin Rokotusohjelmayksikkö 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Miten rokottaminen suojaa yksilöä? Immuunijärjestelmä Taudinaiheuttajilta suojaavan immuniteetin

Lisätiedot

IHMISEN JA YMPÄRISTÖN YHTEINEN TERVEYS LUONNOLTAAN MONIMUOTOISEMPI ELINYMPÄRISTÖ TURVAA TERVEYTTÄ

IHMISEN JA YMPÄRISTÖN YHTEINEN TERVEYS LUONNOLTAAN MONIMUOTOISEMPI ELINYMPÄRISTÖ TURVAA TERVEYTTÄ IHMISEN JA YMPÄRISTÖN YHTEINEN TERVEYS LUONNOLTAAN MONIMUOTOISEMPI ELINYMPÄRISTÖ TURVAA TERVEYTTÄ Puheenvuoroja Ympäristötiedon foorumin tilaisuudesta 1/2017 Luonnon monimuotoisuus heikkenee merkittävästi

Lisätiedot

Siedätyshoito. Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen. Spesifisesti allergian siedätyshoidolla

Siedätyshoito. Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen. Spesifisesti allergian siedätyshoidolla Siedätyshoito Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen Spesifisesti allergian siedätyshoidolla Kansallinen allergiaohjelma 2008-2018 Erkka Valovirta, Prof. Filha, asiantuntijalääkäri

Lisätiedot

GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY

GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN Markus Jokela, Psykologian laitos, HY Akateeminen tausta EPIDEMIOLOGIA - PhD (tekeillä...) UNIVERSITY COLLEGE LONDON PSYKOLOGIA -Fil. maisteri -Fil. tohtori KÄYTTÄYTYMISTIETEELLINE

Lisätiedot

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ Yleislääkäripäivät 2017 Veikko Salomaa, LKT Tutkimusprofessori 23.11.2017 Yleislääkäripäivät 2017 / Veikko Salomaa 1 SIDONNAISUUDET Kongressimatka, Novo Nordisk

Lisätiedot

Alkaako syrjäytyminen jo kohdussa?

Alkaako syrjäytyminen jo kohdussa? Alkaako syrjäytyminen jo kohdussa? Eero Kajantie, Petteri Hovi, Johan Eriksson, Hannele Laivuori, Sture Andersson, Katri Räikkönen 1 Helsinki Study of Very Low Birth Weight Adults Eero Kajantie Skidi-kids

Lisätiedot

Milloin ruokasiedätys on valmis klinikkaan?

Milloin ruokasiedätys on valmis klinikkaan? Milloin ruokasiedätys on valmis klinikkaan? Valtakunnalliset astma- ja allergiapäivät Biomedicum, Helsinki, 22.-23.1.2015 Dos. Petri Kulmala, lastenallergologi Sidonnaisuudet Tarvitaanko ruokasiedätystä?

Lisätiedot

VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä

VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä Tutkimusten tarkoitus 1) Tilanteen kuvaaminen Millaisia terveys- ja hyvinvointiongelmia väestössä on? (esim. sydäntaudit, allergiat, mielenterveysongelmat,

Lisätiedot

Kosteus- ja homevaurioiden yhteys terveyteen ja ympäristöherkkyyteen. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos

Kosteus- ja homevaurioiden yhteys terveyteen ja ympäristöherkkyyteen. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Kosteus- ja homevaurioiden yhteys terveyteen ja ympäristöherkkyyteen Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LKT, prof Tutkimus

Lisätiedot

Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat. Tommi Vasankari UKK-instituutti

Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat. Tommi Vasankari UKK-instituutti Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat Tommi Vasankari UKK-instituutti Sisältö Liikkumattomuuskäsite laajenee Väestötulokset objektiivisen fyysisen aktiivisuuden mittauksesta Liikkumattomuuden

Lisätiedot

Sijoita itseesi nautit enemmän!

Sijoita itseesi nautit enemmän! Sijoita itseesi nautit enemmän! 1 Ravinto hyvinvoinnin lähde Ravinto, muutakin kuin polttoainetta Suoja-ravinteita ja korjauspaloja Elimistön kuorma kasvaa ympäristön ja omien valintojen vuoksi Terveellinen

Lisätiedot

Tiina Ilves MKS ihotautien vastaanotto

Tiina Ilves MKS ihotautien vastaanotto Tiina Ilves MKS ihotautien vastaanotto 13.12.2017 Ekseemat ovat tavallisimpia ihottumia, mutta kaikki ihottumat eivät ole ekseemat! Ekseemassa on tulehdus ihon pintakerroksissa 1. 2. Tulehduksen painopiste

Lisätiedot

11. Elimistö puolustautuu

11. Elimistö puolustautuu 11. Elimistö puolustautuu Taudinaiheuttajat Tautimikrobit (= patogeenit): Bakteerit (esim. kolera), virukset (esim. influenssa), alkueliöt (esim. malaria), eräät sienet (esim. silsa) Aiheuttavat infektiotaudin

Lisätiedot

Materiaalinäytteiden qpcr-tulosten tulkinnasta

Materiaalinäytteiden qpcr-tulosten tulkinnasta Materiaalinäytteiden qpcr-tulosten tulkinnasta Helena Rintala ja Teija Meklin Sisäilmastoseminaari 13.3.2014 Taustaa qpcr (kvantitatiivinen PCR) on nopea menetelmä mikrobien toteamiseen Käytetty paljon

Lisätiedot

Asuntojen kosteusvauriot, mikrobitoksiinit ja astma

Asuntojen kosteusvauriot, mikrobitoksiinit ja astma Asuntojen kosteusvauriot, mikrobitoksiinit ja astma Juha Pekkanen, Pirkka V. Kirjavainen, Michael Sulyok, Martin Täubel, Anne K. Karvonen, Rudolf Krska, Anne Hyvärinen 2.4.2014 Asunnon mikrobitoksiinit

Lisätiedot

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen Raskausdiabetes Tammikuun kihlaus GDM Gravidassa 2017 302 potilaalla dg O24.4 Potilaita GDM-kirjalla 164 Sokerisoittoja 618 Ohjauskäyntejä 137 Lääkehoitoisia potilaita 66 Metformiini 41 potilaalle fi insuliini

Lisätiedot

LIEDON KESKUSKOULUN OIREKYSELY; MARRASKUU 2016

LIEDON KESKUSKOULUN OIREKYSELY; MARRASKUU 2016 LIEDON KESKUSKOULUN OIREKYSELY; MARRASKUU 2016 Yhteenvetoraportti N=393 Kysely avattiin 25.11.2016 ja vastausaika päättyi 19.12.2016. Kysely lähetettiin sähköpostin välityksellä ja oppilaat vastasivat

Lisätiedot

OIKEA ASENNE ALLERGIAAN

OIKEA ASENNE ALLERGIAAN OIKEA ASENNE ALLERGIAAN VINKKEJÄ LAPSIPERHEEN ARKEEN Kansallinen allergiaohjelma yhteistyössä: MITEN ALLERGIAT KEHITTYVÄT? Allergiat ja yliherkkyydet ovat osittain perinnöllisiä, mutta niiden kehittymiseen

Lisätiedot

Pitkäaikaissairaudet ja psyyke

Pitkäaikaissairaudet ja psyyke Lasten ruoka allergiat ja psyyke Ayl Liisa Viheriälä HYKS, Lasten ja nuorten sairaala. Lastenpsykiatrian konsultaatioyksikkö 19.4.2007 Pitkäaikaissairaudet ja psyyke psyykkiseen kehitykseen ja hyvinvointiin

Lisätiedot

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012 Lihavuus kansanterveyden haasteena Lihavuus kuoleman vaaratekijänä Yli 6000 lihavan keskimäärin 15 vuoden seuranta

Lisätiedot

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.5.2012. Terveyden perusta luodaan lapsuudessa

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.5.2012. Terveyden perusta luodaan lapsuudessa Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.5.2012 Terveyden perusta luodaan lapsuudessa Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Psycho-social resources

Lisätiedot

Kimmo Saarinen. Vieraslajit, monimuotoisuus ja terveys

Kimmo Saarinen. Vieraslajit, monimuotoisuus ja terveys Kimmo Saarinen Vieraslajit, monimuotoisuus ja terveys 1 2 1 Olemmeko ME huolissamme? 3 Lupiini syö monimuotoisuutta Valtonen ym. 2006: Flora and Lepidoptera fauna adversely affected by invasive Lupinus

Lisätiedot

Pihkauutteen mikrobiologiaa

Pihkauutteen mikrobiologiaa Pihkauutteen mikrobiologiaa 1. Taustaa Lapin ammattiopiston toimeksiannosta tutkittiin pihka / kasvisöljyseoksen antimikrobista tehoa. 2. Tutkimusmenetelmä Antimikrobinen teho arvioitiin sovelletulla agardiffuusiomenetelmällä

Lisätiedot

TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen

TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaukset Virusoppi Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaus 1 Uusi uhkaava respiratorinen virusinfektio Tapaus

Lisätiedot

Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia

Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia Bordetella pertussis Laboratorion näkökulma Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia SIDONNAISUUDET Asiantuntija Labquality Ammatinharjoittaja Mehiläinen Apurahoja:

Lisätiedot

KandiakatemiA Kandiklinikka

KandiakatemiA Kandiklinikka Kandiklinikka Kandit vastaavat Immunologia Luonnollinen ja hankittu immuniteetti IMMUNOLOGIA Ihmisen immuniteetti pohjautuu luonnolliseen ja hankittuun immuniteettiin. Immunologiasta vastaa lymfaattiset

Lisätiedot

Allergiatutkimukset kenelle, milloin, miksi? Tiina Ilves MKS Ihotautien vastaanotto

Allergiatutkimukset kenelle, milloin, miksi? Tiina Ilves MKS Ihotautien vastaanotto Allergiatutkimukset kenelle, milloin, miksi? Tiina Ilves MKS Ihotautien vastaanotto 17.5.2018 Yleistä allergiasta Yliherkkyys = normaalista poikkeava reaktio ulkoiselle ärsykkeelle tai aineelle, jonka

Lisätiedot

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Eduskunnan Tarkastusvaliokunnan tutkimus 2012 Kari Reijula, LKT, professori Helsingin yliopisto ja Työterveyslaitos 19.6.2017 Kari Reijula Kosteus- ja homeongelmat Suomessa

Lisätiedot

Revenio - kasvava terveysteknologiakonserni

Revenio - kasvava terveysteknologiakonserni Revenio - kasvava terveysteknologiakonserni Olli-Pekka Salovaara Toimitusjohtaja Sijoitus Invest 15 11.-12.11.2015 1 Revenio lyhyesti Markkina-arvo noin 230 MEUR. 6 250 osakkeenomistajaa (tilanne 4.11.2015).

Lisätiedot

OIKEA ASENNE ALLERGIAAN

OIKEA ASENNE ALLERGIAAN OIKEA ASENNE ALLERGIAAN VINKKEJÄ LAPSIPERHEEN ARKEEN Kansallinen allergiaohjelma yhteistyössä: MITEN ALLERGIAT KEHITTYVÄT? Allergiat ja yliherkkyydet ovat osittain perinnöllisiä, mutta niiden kehittymiseen

Lisätiedot

Milloin Prednisolonia lasten akuutissa uloshengitysvaikeudessa?

Milloin Prednisolonia lasten akuutissa uloshengitysvaikeudessa? Milloin Prednisolonia lasten akuutissa uloshengitysvaikeudessa? Riitta Turunen, LL Virusoppi, Turun yliopisto Lastenklinikka, Turun yliopisto Akuutti uloshengitysvaikeus Määritelmä: Limakalvoturvotus ja

Lisätiedot

Läpimurto ms-taudin hoidossa?

Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin

Lisätiedot

PITKÄAIKAISSEURANTA KOSTEUSVAURIORAKENNUKSEN TYÖNTEKIJÖIDEN NIVELOIREISTA JA -SAIRAUKSISTA

PITKÄAIKAISSEURANTA KOSTEUSVAURIORAKENNUKSEN TYÖNTEKIJÖIDEN NIVELOIREISTA JA -SAIRAUKSISTA PITKÄAIKAISSEURANTA KOSTEUSVAURIORAKENNUKSEN TYÖNTEKIJÖIDEN NIVELOIREISTA JA -SAIRAUKSISTA Putus T, Rauhaniemi J, Luosujärvi R, Vallius M, Vaali K Turun yliopisto; HUS reumasairauksien klinikka; Sisäilmatalo

Lisätiedot

Sisäilma ja terveys. Terveiden tilojen vuosikymmen Itä-Suomessa asiantuntijaseminaari Ylilääkäri Jussi Lampi/ Ei sidonnaisuuksia

Sisäilma ja terveys. Terveiden tilojen vuosikymmen Itä-Suomessa asiantuntijaseminaari Ylilääkäri Jussi Lampi/ Ei sidonnaisuuksia Sisäilma ja terveys Terveiden tilojen vuosikymmen Itä-Suomessa asiantuntijaseminaari 17.4.2018 11.4.2018 Ylilääkäri Jussi Lampi/ Ei sidonnaisuuksia 1 Laadukas sisäilman on tärkeää, koska vietämme suurimman

Lisätiedot

Vahva suolisto vahva vastustuskyky. Matti Vire 7.9.2013

Vahva suolisto vahva vastustuskyky. Matti Vire 7.9.2013 Ihmisen ruuansulatuksen muodostavat: Suu Mahalaukku Maksa (sappi) Haima Ohutsuoli Paksusuoli Peräsuoli Suun tehtävät: Pureskelu Syljen eritys Entsyymien eritys Mahalaukun tehtävät: Suolahapon eritys Pepsiinin

Lisätiedot

Terveydenhoitajat opettajien työn tukena

Terveydenhoitajat opettajien työn tukena Terveydenhoitajat opettajien työn tukena Turun Yliopisto, Hoitotieteen laitos Pihla Markkanen, TtM, TtT-opiskelija Terveydenhoitajapäivät 6.2.2015 Esityksen sisältö Taustaa Tutkimuksen (pro gradu työn)

Lisätiedot

Lemmikkieläinallergiat

Lemmikkieläinallergiat Lemmikkieläinallergiat 1 SISÄLTÖ Aluksi... 3 Allergia - herkistyminen... 5 Oireet... 7 Kissat ja koirat... 9 Hevoset... 11 Pieneläimet... 11 Oireiden hoito... 14 Lemmikki ja astma... 16 Lemmikistä luopuminen...

Lisätiedot

Revenio - kasvava terveysteknologiakonserni. Robin Pulkkinen Talousjohtaja Espoon ja Kauniaisten Osakesäästäjät 8.12.2015

Revenio - kasvava terveysteknologiakonserni. Robin Pulkkinen Talousjohtaja Espoon ja Kauniaisten Osakesäästäjät 8.12.2015 Revenio - kasvava terveysteknologiakonserni Robin Pulkkinen Talousjohtaja Espoon ja Kauniaisten Osakesäästäjät 8.12.2015 1 Revenio lyhyesti Markkina-arvo noin 249 MEUR. 6 250 osakkeenomistajaa (tilanne

Lisätiedot

Allergia monilla, kesä kaikilla

Allergia monilla, kesä kaikilla Anna Pelkonen TEEMA: KESÄNUMERO 20 Allergia monilla, kesä kaikilla Lumisen talven jälkeen tulee valoisa ja lämmin kesä. Kaikille kesä ei kuitenkaan ole pelkkää riemua. Aivastuttaa, vesi valuu nenästä tai

Lisätiedot