Maakuntakirjaston tiedote 3/2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maakuntakirjaston tiedote 3/2013"

Transkriptio

1 Keski-Suomen kirjastoverkko laajeni , ja yhteinen verkkokirjasto otettiin käyttöön Keski-kirjastoihin kuuluu tällä hetkellä 21 kuntaa ja yli 50 toimipistettä. Myös Joutsa ja Konnevesi liittyvät mukaan Keski-kirjastoihin vuonna 2014, jolloin uusi kirjastoverkko kattaa kaikki Keski-Suomen kunnat. Maakuntakirjaston tiedote 3/ Julkaisija: Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto ISSN Sisältö: Juha Hälinen, Jyväskylä Sari Kanniainen, Hankasalmi Minna Koivisto, Jyväskylä Nina Kuikka, Joutsa Tiina Teijonsalo, Jyväskylä Sini Tuikka, Jyväskylän yliopiston kirjasto Tuija Ylä-Sahra, Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjasto Toimitus: Minna Koivisto, Jyväskylä Taitto: Mikael Seidler, Jyväskylä

2 Hankasalmen kuulumisia Sari Kanniainen Vinkkelille uusi ilme Hankasalmi Hankasalmen pääkirjaston parvella sijaitseva Nuorten tieto- ja neuvontapalvelu Vinkkeli sai kevään ja kesän aikana uuden, yhä nuorekkaamman ilmeen. Nuoret osallistettiin Vinkkelin suunnitteluun Unelmatalkootte lassa alka-neella Vinkkelin värimaailman suunnittelulla. Hankasalmelainen sisustussuunnittelija Mirja Viikki-Pellinen teki nuorten ideoiden ja tarpeiden pohjalta sisustussuunnitelman, jossa otettiin huomioon myös kirjasto- ja nuorisopalvelujen toiveet. Sisustuksen suunnitteluun käytettiin kirjastopalvelujen Kirjasto mukana nuoren elämässä -hankerahaa ja kalustehankinnat tehtiin nuorisotilojen varustamiseen varatulla avustuksella. Sisustussuunnitteluun osallistunut nuorten tiimi oli mukana myös siirtämässä vanhoja huonekaluja ja laittamassa paikoilleen uusia yhdessä nuoriso- ja kirjastopalvelujen henkilökunnan kanssa. Vinkkelin takaseinää koristaa kirjaston muuhun sisustukseen sopiva valokuvatapetti. Kuva: Jemina Liukkonen Vinkkelistä saa tietoa ja neuvoja nuoren elämää koskevista asioista. Kuva: Jemina Liukkonen Sisustussuunnitelmaan kuului myös tarrakiinnitteinen huoneentaulu, jossa on elämänohjeita nuorille. Kuva: Sari Kanniainen Vinkkelin kesä Rollup -telinemainos muistuttaa Vinkkelin olemassaolosta pääkirjaston parvella. Kuva: Jemina Liukkonen PlayStation-pelisalkku ja lautapelit saa käyttöön kirjastokortilla lainaustiskiltä. Kuva: Paula Toivola Kesän ajaksi pääkirjaston nuorten tieto- ja neuvontapalvelu Vinkkeliin palkattiin Kirjasto mukana nuoren elämässä -hankeavustuksella hanketyöntekijä Anna Lehmonen. Hän suunnitteli ja toteutti Vinkkelin toimintaa, tapahtumia ja uutta ilmettä tukevaa markkinointia ja tiedottamista. Vinkkeli oli avoinna torstaisin kolmen tunnin ajan ja lisäksi Anna työskenteli Aseman ja Niemisjärven nuorisotiloilla. Vinkkelissä järjestettiin kesätorstaisin muun muassa kesäkauden avajaiset tarjoiluineen, mölkkyturnaus ja kynsien tuunaustyöpaja. Vinkkelin kesäkauden avajaisissa lanseerattiin käyttöön PlayStation3-pelikonsoli, joka sijoitettiin ohjaimineen pelisalkkuun. Vinkkelissä on käytettävissä pelisalkun ja PlayStation-pelien lisäksi myös perinteisiä lautapelejä, jotka voi hakea lainaustiskiltä kirjastokorttia näyttämällä.

3 Tauno Ihanuksen maalauksia ja musiikkia Tauno Ihanus viihdytti näyttelyn avajaisyleisöä laulamalla ja esittelemällä maalauksiaan. Kuva: Sari Kanniainen Hankasalmelaisen taiteilijan Tauno Ihanuksen maalauksia oli nähtävillä pääkirjastossa heinäkuun ajan. Näyttelyn avajaisissa 28.6 Tauno Ihanus lauloi avajaisyleisölle viihdemusiikkia hanurin säestyksellä. Näyttelykävijöiden kesken arvottiin elokuussa Ihanuksen maalaama kukkataulu. Tulevaisuuden varjo Suven ja runon päivänä, lauantaina 6.7., pääkirjastossa järjestettiin Tulevaisuuden varjo -tapahtuma, jossa kuultiin pianomusiikilla säestettyjä Edith Södergranin runoja. Viitisentoista hankasalmelaista ja kesäasukasta istahti kuuntelemaan Tuomo Partasen runonlausuntaa ja pianonsoittoa. Lisäksi moni asiakas kuunteli pianomusiikkia hyllyjen välistä. Hankasalmi Terveisiä Rapakon takaa Tuomo Partanen lausui Södergranin runoutta ja esitti runojen tunnelmaan sopivia pianokappaleita. Kuva: Sari Kanniainen Torstai-iltana pääkirjaston nuorten tieto- ja neuvontapalvelu Vinkkelissä kuultiin viiden nuoren naisen terveisiä Rapakon takaa, USA:n matkalta. 4H-nuorten ryhmä, johon kirjaston harjoittelija Anni Honkonenkin kuului, keräsi matkakassan muun muassa pitämällä puffettia yökirjastossa. Kansainvälisessä illassa nuoret tarjosivat cupcake-leivonnaisia ja Vinkkeli oli koristeltu tähtilippu-teeman mukaisesti. Terveisiä rapakon takaa -illassa tarjottiin tähtilipuin koristeltuja cupcake-leivonnaisia. Kuva: Sari Kanniainen

4 JAMKin uutispalat Tuija Ylä-Sahra JAMKin uusimmat julkaisut Tähtijulkaisut-verkkokirjakaupassa, muoto vapaa! Tarjolla pelikortteja JAMK Pelaa itsesi opettajaksi. Opettajankoulutuksen pelikortit Älä jänistä opitaan kimpassa! Yrittäjyyskasvatuksen pelikortit ja kirjoja eri formaateissa: Digimarkkinointi ja sosiaalinen media liiketoiminnassa miten yritykset voivat saavuttaa tuloksia digimarkkinoilla ja sosiaalisella medialla Nyt myytävänä myös e-kirjana! Yhteistyössä esteettömyyttä ja toimivuutta Tiimiakatemia. Kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi Vapaasti Theseus.fi-verkosta uusimpia JAMKin oppareita: Esteettömyyden arviointi kotihoidossa. Jaana Kuusela, Paula Räsänen Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijoiden psykoaktiivisten aineiden käyttö. Satu Holopainen, Hanna Mappes Lähiruokapiirin jäsenten piirteet: case: JAPA ry. Katsasta vielä kirjaston Hyllyt levällään -blogistamme, kuinka Musiikkikampuksen kirjaston äänipaja yhdistää eri koulutusalojen toimijat:

5 Aurinkoa ja sahtia Joutsassa Nina Kuikka Joutsan Joutopäiviä rikastuttivat kirjaston tapahtumat, kulttuuripyöräily ja aamupalarunot. Kulttuurikävelyn olemme järjestäneet jo kolmena kesänä. Niillä on koluttu kirjaston lähiympäristö ja kuntakeskus niin tarkkaan, että nyt piti laajentaa reviiriä ja ottaa polkupyörät mukaan. Turhaan pelkäsimme, että kiinnostuneet eivät löytäisi pyöriä mukaan tuli parikymmentä henkilöä. Siitä muodostui jo hyvä letka! Nyt päästiin tutustumaan paloasemaan ja palontorjunnan paikallishistoriaan. Onneksi paloautot ovat nykyisin varmatoimisempia kuin silloin joskus, kun autoja ei välttämättä saatu edes liikkeelle Myös meijerin ja Talomuseon historia tuli tutuksi. Taidelaitos Haihatuksessa isäntäväki kertoili mielisairaalan tiloihin rakentamastaan taidekeskuksesta. Päivä oli auringonpaahteinen ja miellyttävä yllätys odotti pyöräilijöitä Puutteenkujalla eräs pyöräilijä poistui hetkiseksi ja palasi kylmän sahtipönikän kanssa. Siitä saatiin maistiaiset ja niin oltiin taas hieman enemmän kulttuurihistoriallisella kartalla. Joutsa Aamupalarunot järjestettiin myös kirjaston ulkopuolella, naapurihotellissa ja -kahvilassa. Yhteistyötä tehtiin kansalaisopiston kirjoittajapiirin kanssa. Tilaisuuteen sai tulla aamupalatarjottimen kanssa joko kuuntelemaan tai lukemaan omia tai lempirunojaan. Mukavasti oli mukana aktiivisia kuulijoita, ja mieluisimmat runot vaadittiin esitettäviksi kahteen kertaan. Paikalliset musiikkimiehet Seppo Pänkäläinen ja Keijo Pehkonen toivat tilaisuuteen runoja myös sävelten muodossa. Jos Joutsalla olisi oma tv-kanava, se olisi luonnollisesti Joutokanava. Ja kas, tällainenhan on ollutkin toiminnassa! Joutokanavan parhaita paloja on nyt digitoitu dvd-levyille, ja kirjasto sai lahjoituksena levyjä lainattavaksi jokaiseen toimipisteeseen. Mukana on simerkiksi kunnan esittelyvideo vuodelta Kunnanjohtajalla näytti olevan ihan huljakan kokoinen kännykkä! Joutokanava Oy:n toimitusjohtaja Markku Parkkonen esittelee Arkistojen aarteita -koostetta. Kuva: Nina Kuikka Kulttuuripyöräilyn pysähdys Puutteenkujalla, jossa koko elämänsä asunut Ari Solatie kertoi tienvarren uskomattomasta yhteisöllisyydestä. Kuva: Nina Kuikka

6 Jyväskylän kaupunginkirjaston uutisia Tiina Teijonsalo, Juha Hälinen, Minna Koivisto Tutustumassa Konneveden kirjastoon Jyväskylä Jyväskylän kaupunginkirjaston väki teki pe maakuntakirjastovierailun Konneveden kunnankirjastoon. Mukana olivat kirjastotoimenjohtaja Seija Laitinen-Kuisma, kirjastotoimen apulaisjohtaja Juha Hälinen ja maakuntakirjastoasioista vastaava informaatikko Tiina Teijonsalo. Konneveden kunnankirjastoon meitä tutustutti kirjastosihteeri Hannu Nupponen. Keskustelimme ajankohtaisista asioista ja tavoista kehittää maakuntakirjastotoimintaa. Pohdimme mm. tulevan Keski-kirjastoverkon vaikutuksia. Vaihdoimme myös ajatuksia Aurora-kirjastojärjestelmästä ja Arena-verkkokirjastosta, jotka ovat olleet Konnevedellä käytössä jo muutaman vuoden ajan. Suuret kiitokset Konnevedelle! Muista Extranet! Keskipisteessä asiakas -hankkeen muistiot, koulutusmateriaalit ja muuta aineistoa säilötään Keski-Suomen kirjastojen extranetiin. Lukemiseen extranetiä voi käyttää ilman tunnuksia. Tunnukset tarvitaan vain, jos lisää tai muokkaa asiakirjoja. Ystävyyskuntamatkalla tutustuttiin Tarttoon teksti Minna Koivisto, kuvat Jarmo Louet Kesäisen lämpiminä syyspäivinä jyväskyläläinen 36 kirjastolaisen joukko vieraili viehättävässä Tarton kaupungissa Virossa. Aikoinaan Jyväskylän maalaiskunta ja Tarton maalaiskunta olivat ystävyyskuntia, ja nyt Jyväskylä jatkaa tätä yhteistyötä. Kokonainen päivä kului kierrellen Tartossa ja Tarton maalaiskunnassa. Kaikille yhteiseen ohjelmaan kuului tutustuminen kolmeen kirjastoon, yhteen kouluun, Suomen-poikien museoon ja Jääaikakeskukseen. Pieni ryhmä vieraili myös Suomen Viron-instituutissa. Lounasta ja illallista syötiin yhdessä virolaisen isäntäväen kanssa Tarton yliopiston kahvilassa. Matkasta jäi paljon mukavia muistoja ja ehkäpä myös joitakin ideoita kotiin vietäviksi. Tarton kaupunginkirjaston rakennus ja upea sää!

7 Lasten- ja nuortenosaston värikäs sisäänkäynti. Jyväskylä Syöttötuolikin asiakaskäytössä, eikä tämä kuva ole lastenosastolta. Lisäksi aikuisten kirjahyllyjen keskellä oli monella osastolla värityskirjoja ja -kyniä lapsille pienillä pöydillä. Kirjastossa oli runsaasti viherkasveja ikkunoilla ja myös hyllyjen päällä. Viikon kirjailija esiteltävänä omenoiden kera.

8 Jyväskylä Uudet kirjat olivat hyvin esillä Tarton kaupunginkirjastossa. Tarton maalaiskunnassa pistäydyttiin uudessa Lähten koulun yhteydessä sijaitsevassa kirjastossa sekä koulun tiloissa. Kirjaston lasten nurkkaus. Äksin kirjasto on melko pieni kyläkirjasto Tarton maalaiskunnassa. Kirjaston kanssa samassa talossa toimii Suomen-poikien museo ja viereisessä rakennuksessa Jääaikakeskus. Tarton kaupunginkirjasto: Suomen Viron-instituutti: Suomen-poikien museo: Jääaikakeskus:

9 Tuulahduksia Jyväskylän yliopiston kirjastosta Sini Tuikka Yliopiston kirjasto on auki koko syksyn Yliopiston kirjasto palvelee ruokalaremontista huolimatta normaalisti koko syksyn. Kirjaston aukioloajat näet Aukiolo- ja palveluajat -sivulta: Jyväskylän yliopiston uusi verkkokauppa on avattu! Jyväskylän yliopiston uusi verkkokauppa on avattu yleisölle ja se toimii osoitteessa JYU Verkkokauppa sisältää uusimpia yliopistossa tehtyjä väitöskirjoja ja muita yliopiston julkaisuja, kaikkiaan tällä hetkellä myynnissä on yli julkaisua. Myytävien tuotteiden määrä kasvaa koko ajan, ja samalla myös tuotekirjo laajenee kattamaan vähitellen kaikki yliopistolla myytävät tuotteet ja palvelut. Toivomme käyttäjiltä palautetta ja kehitysehdotuksia, jotta pystymme rakentamaan verkkokaupasta asiakkaitamme mahdollisimman hyvin palvelevan kokonaisuuden. Tervetuloa ostoksille! Lisätietoja: julkaisukoordinaattori Pekka Olsbo, pekka.olsbo@jyu.fi, Tietopalvelu päivystää ykköskerroksessa Yliopiston kirjaston tietopalvelu on muuttanut kirjaston ensimmäiseen kerrokseen. Tietopalvelun päivystäjien puoleen voit kääntyä, jos esim. kaipaat apua tiedonhankinnassa. Tietopalvelu päivystää arkisin klo Voit olla yhteydessä tietopalveluun myös puhelimitse, p , sekä sähköpostitse, jykneuvonta@library.jyu.fi.

10 JYU Avoimesti saatava tiede tulee lähelle Tieteellinen julkaisu on avoimesti saatavissa, kun se on sekä tiedeyhteisön että suuren yleisön luettavissa internetistä ilmaiseksi ja esteettömästi. Euroopan komission selvityksen mukaan vuoden 2011 tiedejulkaisuista jo noin 50 prosenttia on avoimesti saatavissa. Tieteen avoimuus edistää humanitääristä ajattelua sekä kansansivistystä, ja esimerkiksi terveystiedon vapaa saatavuus tukee kansanterveyttä. Myös Jyväskylän yliopisto haluaa olla avoin ja kannustaakin tutkijoitaan tallentamaan tuotoksensa avoimesti verkkoon, jos mahdollista. Yliopiston julkaisut, kuten väitöskirjat ja pro gradut, on koottu avoimeen JYX-julkaisuarkistoon: Esimerkkeinä JYX-arkiston tarjonnasta mielenkiintoista luettavaa jyväskyläläisille: Rautpohja ja Valimonmäki: elämää tehtaan kainalossa Luettavissa JYX-arkistossa osoitteessa Nuoruuden huumaa tanssin tahtiin: tanssitilaisuudet osana nuorten vapaa-aikaa 1960-luvun lopun Jyväskylässä Luettavissa JYX-arkistossa osoitteessa Jyväskylän ulkoilureittien muutos, nykytila ja kehitystarpeet Luettavissa JYX-arkistossa osoitteessa Jyväskylän yliopiston kirjasto Facebookissa:

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto Johdannoksi Ei riitä, että kirjastolla on hyvät kokoelmat. Lisäksi asiakkaiden tulisi löytää niiden luo.

Lisätiedot

KIRJASTO & MARKKINOINTI. Roosa Kallio markkinointipäällikkö Helsingin kaupunginkirjasto

KIRJASTO & MARKKINOINTI. Roosa Kallio markkinointipäällikkö Helsingin kaupunginkirjasto KIRJASTO & MARKKINOINTI Roosa Kallio markkinointipäällikkö Helsingin kaupunginkirjasto 26.3.2015 OHJELMA & TAVOITE Lyhyt esittely - mitä markkinointi on Miten markkinointi eroaa viestinnästä? Esimerkkejä

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Tämä on pääkirjasto. Kokkolassa on myös lähikirjastoja: Koivuhaan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot. Keskussairaalassa on laitoskirjasto, joka on potilaiden

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

KIRJASTO & MARKKINOINTI Kito 2015 24.8.2015

KIRJASTO & MARKKINOINTI Kito 2015 24.8.2015 KIRJASTO & MARKKINOINTI Kito 2015 24.8.2015 Helsingin kaupunginkirjasto 27.8.2015 OHJELMA & TAVOITE Lyhyt esittely - mitä markkinointi on Miten markkinointi eroaa viestinnästä? Esimerkkejä kirjastomarkkinoinnista

Lisätiedot

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016 Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016 1. Vastaajan sukupuoli: Vastaajien määrä: 267 23% mies 13% 19% 77% nainen 87% 81% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Hyvinkään pääkirjasto

Lisätiedot

HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS. Tulevaisuutta tehdään täällä

HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS. Tulevaisuutta tehdään täällä HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS Tulevaisuutta tehdään täällä Tervetuloa Harald Herlin - oppimiskeskukseen! Oppimiskeskus on osa Aalto-yliopistoa, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Opi

Lisätiedot

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016 Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016 1. Vastaajan sukupuoli: Vastaajien määrä: 1237 mies 19% 22% 16% 22% 24% nainen 81% 78% 84% 78% 76% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% Hausjärvi

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa!

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa! KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT Tervetuloa! LAINAUS Kirjastosta voi lainata kirjoja, lehtiä, nuotteja, äänitteitä, kielikursseja, DVDlevyjä, konsolipelejä ym. Aineiston laina-aika on 4 viikkoa.

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa!

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa! KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT Tervetuloa! KUHMON KIRJASTON LAINA-AJAT JA MAKSUT LAINA-AJAT DVD:t, videot Konsolipelit Lehdet Kysytty uutuusaineisto Kirjat ja muu aineisto 4 viikkoa MAKSUT:

Lisätiedot

Tulevaisuuden kirjasto keskustelu Otakantaa.fi:ssä

Tulevaisuuden kirjasto keskustelu Otakantaa.fi:ssä Tulevaisuuden kirjasto keskustelu Otakantaa.fi:ssä Kooste keskustelun sisällöstä Oili Salminen Oikeusministeriö demokratian vastuualue 3.12.2008 Otakantaa.fi-esittely Verkkofoorumi, jossa kansalaiset voivat

Lisätiedot

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Alvar Aallon jalanjäljillä Lähdimme Kirstin kanssa kahden tutustumaan junakyydillä Jyväskylän elämään, maisemiin ja ihmisiin. Jyväskylä on minulle nuoruudestani tuttu

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Ylöjärven kaupunki Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Tulosten yhteenveto Ylöjärven kaupunki 2 Raportti Ylöjärven kaupunginkirjaston asiakaskyselyn tuloksista Kirjastolaki edellyttää, että kunnat arvioivat

Lisätiedot

Avoimen tiedon keskus

Avoimen tiedon keskus Avoimen tiedon keskus Kun pieni idea kasvaa suureksi Pekka Olsbo JYU. Since 1863. 14.11.2017 1 Mistä kaikki alkoi? Vuonna 2014 Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö otti vastuulleen yliopiston

Lisätiedot

Building Linna viestinä toimivammat palvelut. Minna Niemi-Grundström ja Outi Viitasalo-Ruusukallio Tampereen yliopisto

Building Linna viestinä toimivammat palvelut. Minna Niemi-Grundström ja Outi Viitasalo-Ruusukallio Tampereen yliopisto Building Linna viestinä toimivammat palvelut Minna Niemi-Grundström ja Outi Viitasalo-Ruusukallio Tampereen yliopisto Building Linna projekti: mitä rakennamme? Humanikan ja pääkirjaston kokoelmien ja palvelujen

Lisätiedot

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6!

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun - meidän kirjastomme Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun 2 meidän kirjastomme Kokemuksia, ideoita ja tunteita Kirjastossa on säpinää ja hiljaisuutta, vanhoja

Lisätiedot

Hankasalmen kuulumisia Sari Kanniainen

Hankasalmen kuulumisia Sari Kanniainen 1 Maakuntakirjaston tiedote 2/2013 26.6.2013 Julkaisija: Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto ISSN 1797-0075 Toimitus: Minna Koivisto (Jyväskylä) Taitto: Mikael Seidler (Jyväskylä)

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Työttömät Painettu sana ei koskaan kuole, jos sillä on lukijansa. Kiitos Suomalaiselle Kirjastolle. Vastaajat Vastaajia 19, joista naisia

Lisätiedot

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek TÄRKEYS = Palvelujen tärkeys minulle TOIMIVUUS = Miten kirjasto on onnistunut Kirjaston käyttäjäkysely 2013

Lisätiedot

Taustatiedot - Kaikki -

Taustatiedot - Kaikki - Lapin yleisten kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 01.12.2014 12:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Vastaajat 2014 52 52 47 Yhteensä 52 52 47 Vastausprosentti 100 Lopettaneet

Lisätiedot

VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen

VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen Kysymyksiä ja vastauksia (muutokset mahdollisia) Milloin Vaski laajenee? Milloin oma kirjasto on osa Vaskia? Laajentunut Vaski avaa ovensa

Lisätiedot

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Yleisten kirjastojen neuvosto Inkeri Näätsaari 8.10.2012 Palaute, asiakaskyselyt, käyttäjätutkimukset Asiakaspalveluhenkilökunnan kokemukset

Lisätiedot

Vastausten määrä: 68 Tulostettu :23:50

Vastausten määrä: 68 Tulostettu :23:50 Vastausten määrä: 68 Tulostettu 7.5.2010 14:23:50 Poiminta 1.1 Minkä erikoiskirjaston / tutkimuslaitoksen palveluja arvioit (valitse yksi vaihtoehto) = 12 (Museoviraston kirjasto) 1.1 Minkä erikoiskirjaston

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018! Matti Jormakka Sivu 1 (4) Hyvät sukulaiset! Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018! Sukuseuran kuulumiset Kuluva vuosi on sukuseuran 30. toimintavuosi. Ensi helmikuussa tulee kuluneeksi 30

Lisätiedot

Porin kirjaston asiakaskysely 2011

Porin kirjaston asiakaskysely 2011 2011 Porin kirjaston asiakaskysely 2011 Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto on koko 2000-luvun ajan tehnyt vuosittain asiakaskyselyn

Lisätiedot

Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Julkaisufoorumi ja Open Access Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Esityksen rakenne Julkaisufoorumi-hankkeesta Open Access käsitteenä Julkaisufoorumin lehdet ja Open Access

Lisätiedot

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Dia 1 Yleensä ajatellaan, että kirjastojen mediakasvatuksen kohteena ovat lapset ja nuoret ja heidän opettajansa.

Lisätiedot

Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa

Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 28.11.2013 Ulla-Maija Maunu Turun kaupunginkirjasto Turun kaupunginkirjasto lukuina: - Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Tervetuloa Teutorin kirjastoon! Tiina Suikkanen

Tervetuloa Teutorin kirjastoon! Tiina Suikkanen Tervetuloa Teutorin kirjastoon! Tiina Suikkanen http://www.utu.fi/kirjasto TURUN YLIOPISTON KIRJASTO Turun yliopiston kirjastossa monta kirjastoyksikköä: aineistot, lainauskäytännöt ja aukioloajat vaihtelevat

Lisätiedot

Palveluksessasi 24/7. www.savonia.fi/kirjasto

Palveluksessasi 24/7. www.savonia.fi/kirjasto Palveluksessasi 24/7 www.savonia.fi/kirjasto Tekijä: Anne Mikkanen Iisalmen kampuskirjasto Savonia-amk:n kirjasto- ja tietopalvelut Iisalmessa Iisalmen kampuskirjasto Kuopiossa Microkadun kampuskirjasto

Lisätiedot

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Esitutkimus. Asiakastyöpajat Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena

Lisätiedot

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen

Lisätiedot

Kysely Celian äänikirjapalveluista Kyselyn tulokset:

Kysely Celian äänikirjapalveluista Kyselyn tulokset: Kysely Celian äänikirjapalveluista 2017 Kysely lähetettiin noin 1100 Celian asiakkaalle tai yhteyshenkilölle, jotka ovat kirjastojen kautta liittyneet verkkopalveluun uusina asiakkaina aikavälillä 1.8.-15.10.2017.

Lisätiedot

Porin tiedekirjasto. Teppo Hjelt

Porin tiedekirjasto. Teppo Hjelt Porin tiedekirjasto Teppo Hjelt kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780, Pohjoisranta 11 C Mikä Porin tiedekirjasto on? Googlaa Porin tiedekirjasto tai ota esite Mitä ovat Tutcat ja Volter? Tutcat sisältää TTY:n,TuKKK:n

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunginkirjaston nuortentila. Salla Erho

Rovaniemen kaupunginkirjaston nuortentila. Salla Erho Rovaniemen kaupunginkirjaston nuortentila Salla Erho 9.5.2012 Rovaniemen kaupunginkirjasto Lapin maakuntakirjasto Kirjaston ulkoisen ilmeen määrittäjä: Alvar Aalto Aalto-sali, pääkirjaston keskus Pääkirjasto

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Salla Palmi-Felin Johtava informaatikko, Media- ja musiikkipalvelut Lastukirjastot.fi Palvelua kaikenikäisille Ketkä opastavat?

Lisätiedot

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 2010 Asiakaskysely Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto tekee joka vuosi asiakaskyselyn, jolla mitataan kirjastopalvelujen laatua

Lisätiedot

E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.)

E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.) E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.) SeAMK:n Kirjasto- ja tietopalvelun opiskelijoiden syyskuussa 2010 tekemän E-kirjakyselyn tuloksia TAUSTATIETOJA Kyselytutkimus

Lisätiedot

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta. Mikä Eräverkko? Eräverkko on eräihmisten ja -palveluiden kohtauspaikka, josta löydät helposti ja nopeasti metsästysmahdollisuudet sekä metsästyksen oheispalvelut. Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä. Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintakertomus www.ylojarvi.fi Lainaus, kävijät ja aukiolotunnit Ylöjärven kirjaston kokonaislainaus oli 676 562 ja se nousi hieman edellisestä vuodesta. Yksiköistä kirjastoauto ja pääkirjasto

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

Eläkeläiset ry:n kulttuuri- ja retkeilypäivät Porissa 9.-11.6.2015

Eläkeläiset ry:n kulttuuri- ja retkeilypäivät Porissa 9.-11.6.2015 Eläkeläiset ry:n kulttuuri- ja retkeilypäivät Porissa 9.-11.6.2015 TIISTAI 9.6. Herralahden koulu Kahvipysäkki, ruokasali (Eläkeläiset ry:n Satakunnan aluejärjestö) Näytteilleasettajat: luokat G-1, G-2,

Lisätiedot

Sulautuva ohjaus ja neuvonta opiskelijan tueksi

Sulautuva ohjaus ja neuvonta opiskelijan tueksi Sosiaalinen media koulutuksen tiedotuksessa, neuvonnassa ja ohjauksessa 30.8.2010 Sulautuva ohjaus ja neuvonta opiskelijan tueksi Tiina Pyrstöjärvi ja Leila Saramäki Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate,

Lisätiedot

JAMK julkaisutoiminta JKL Yliopiston julkaisuyksikkö

JAMK julkaisutoiminta JKL Yliopiston julkaisuyksikkö JAMK julkaisutoiminta JKL Yliopiston julkaisuyksikkö Julkaisutoiminnan ja henkilöstön yleisesittely Ideasta julkaisuksi eli miten julkaisu syntyy Mistä käsikirjoitukset tulevat, mitä julkaistaan Verkkojulkaiseminen

Lisätiedot

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO! SUUNNITELMA (LUONNOS) Työpajan/toiminnan järjestäjä/vastuutaho Nimi, organisaatio Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat Satu Heikkinen, Kukka Olsoni ja Anna-Maija Saariaho

Lisätiedot

ankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jyväs

ankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jyväs Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet ankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jyväsylän maalaiskunta, Jämsä, Jämsänoski, Kannonkoski, Karstula, Keuuu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, orpilahti,

Lisätiedot

Asiakaskysely Jos valitsitte vaihtoehdon "En lainkaan", miksi? (Text) 1. Kuinka usein käytätte kirjastoauton palveluja?

Asiakaskysely Jos valitsitte vaihtoehdon En lainkaan, miksi? (Text) 1. Kuinka usein käytätte kirjastoauton palveluja? 1. Kuinka usein käytätte kirjastoauton palveluja? Asiakaskysely 2008 Kysymykseen vastanneet: 335 (ka: 0) En lainkaan 49% 164 Kerran viikossa 16,7% 56 2-3 kertaa kuukaudessa 20,3% 68 Harvemmin 14% 47 2.

Lisätiedot

Salon kaupunginkirjasto

Salon kaupunginkirjasto Salon kaupunginkirjasto Kirjasto palvelee Kirjastopalvelut ovat kasvaneet perinteistä lainaus- ja palautustoimintaa monipuolisemmiksi. Salon kaupunginkirjasto tarjoaa aineistoa tiedonnälkään ja viihtymiseen,

Lisätiedot

Unelmien kirjasto -kysely 2019

Unelmien kirjasto -kysely 2019 Unelmien kirjasto -kysely 2019 Maaliskuussa 2019 Kokkolan kaupunginkirjasto kysyi asiakkaiden mielipiteitä siitä, miten kirjaston tiloja ja palveluja pitäisi kehittää. Kyselyyn vastasi 259 asiakasta. Kyselyyn

Lisätiedot

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston tehtävä ja tarkoitus 1. Koota palvelu- ja niitä lähellä olevilla aloilla työskenteleviä jäseniksi 2. Toimia palkka- ja työehtojen parantamiseksi

Lisätiedot

Elisa Chat. Leila Virta

Elisa Chat. Leila Virta Elisa Chat Leila Virta 20.2.2018 1 Chatti-palvelut verkkosivustoilla Tarjotaan asiakaspalvelua monesta kanavasta. Chatillä madalletaan asiakkaan yhteydenottokynnystä. Chatissä selvitetty asia on yleensä

Lisätiedot

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle.

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 6/2016 Tervehdys Yrittäjä Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Menestyksen johdosta

Lisätiedot

Akateeminen tiedonhankinta - yliopisto-opiskelun perustaito

Akateeminen tiedonhankinta - yliopisto-opiskelun perustaito Lappeenrannan Akateeminen tiedonhankinta - yliopisto-opiskelun perustaito Marja Talikka informaatikko 31.8.2017 1 Akateeminen tiedonhankinta tiedonhankinta on olennainen osa akateemista opiskelua ja tutkimusta

Lisätiedot

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten Syyskuun tervehdys Sää suosi syyskuussa ulkoilua. Tämä mahdollisti sen, että pystyimme olemaan paljon ulkona leikkien ja pelaten. Tutustuttiin lähiluontoon

Lisätiedot

Maakuntakirjaston tiedote 3/2012 1.10.2012. Julkaisija: Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto ISSN 1797-0075

Maakuntakirjaston tiedote 3/2012 1.10.2012. Julkaisija: Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto ISSN 1797-0075 1 Maakuntakirjaston tiedote 3/2012 1.10.2012 Julkaisija: Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto ISSN 1797-0075 Sisältö: Johanna Elo (Jämsä), Sari Kanniainen (Hankasalmi), Minna Koivisto

Lisätiedot

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013 Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013 Vastauksia kielen mukaan Svar enligt språk Kieli - Språk swe fin 0 50 100 150 Vastaustapa - Svarsmetod Paperivastaus - papperssvar Sähköinen vastaus - elektroniskt

Lisätiedot

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani KIRJASTOSSA Keskiviikkona Maija lähtee poikansa Villen kanssa pääkirjastoon. Maijan täytyy palauttaa vanhat lainakirjat ja lainata uusia kirjoja. Ville menee satutunnille. Satutunnilla kirjastonhoitaja

Lisätiedot

Finnan käyttäjäkysely 2015

Finnan käyttäjäkysely 2015 Finnan käyttäjäkysely 2015 Anne Luotonen Finnan konsortioryhmä 17.2.2016 Kyselyn toteuttaminen Kysely auki 3 viikkoa marras-joulukuussa 2015 kaikissa Finna-näkymissä Vastauksia yhteensä 12 159 kpl, mikä

Lisätiedot

Sisäinen tiedottaminen ja markkinointi case KYSin tieteellinen kirjasto

Sisäinen tiedottaminen ja markkinointi case KYSin tieteellinen kirjasto Sisäinen tiedottaminen ja markkinointi case KYSin tieteellinen kirjasto Tuulevi Ovaska BMF:N syysseminaari Näkymättömästä näkyväksi markkinointi ja tiedottaminen lääke ja terveystieteellisissä kirjastoissa

Lisätiedot

PALVELUMUOTOILUN METODIT. Mauri Härkönen Ville-Eemeli Junnila Miikka Laakso Mari Pohjanvesi

PALVELUMUOTOILUN METODIT. Mauri Härkönen Ville-Eemeli Junnila Miikka Laakso Mari Pohjanvesi PALVELUMUOTOILUN METODIT Mauri Härkönen Ville-Eemeli Junnila Miikka Laakso Mari Pohjanvesi KULTTUURILAUTAKUNTA KIRJASTON INTERNETSIVUT ASIAKAS ITSEPALVELULAINAUS KIRJASTON HENKILÖKUNTA PALAUTUSAUTOMAATTI

Lisätiedot

Miten muutettiin kaikki?

Miten muutettiin kaikki? Miten muutettiin kaikki? Kirjastopalvelua tunteella ja tärkeydellä Rovaniemi 25.4.2017 Hilkka Heikkinen Kemin kaupungin kirjastotoimenjohtaja Taustaa Kirjasto valmistui 1990 Entisistä kirjastotiloista

Lisätiedot

Lähde mukaan Eläköön liike ja mieli kampanjaan!

Lähde mukaan Eläköön liike ja mieli kampanjaan! Lähde mukaan Eläköön liike ja mieli kampanjaan! Kampanjan tavoitteena on tarjota ikääntyneille erilaisia, liikkumista, virkistystä, mielen hyvinvointia ja hengellisyyttä tukevia sekä vuorovaikutusta lisääviä

Lisätiedot

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN!

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN! Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) Villa Jukolan henkilökunta huolehtii viriketoimintapäivien tilajärjestelyistä, sovittujen tarjoilujen hankinnoista ja asukkaiden juhlakuntoon

Lisätiedot

OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ

OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ OPEN ACCESS eli tieteen avoin saatavuus on tiedemaailman ajankohtainen tavoite. Tutkimus halutaan saada näkyville ja hyödyksi niin laajasti kuin mahdollista.

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS 2 2 EDELLISEN KOKOUKSEN MUISTIO 2 3 SOTE-SELVITYKSEN TILANNEKATSAUS 2 5 VÄLIRAPORTIN ESITTELY- JA KESKUSTELUTILAISUUS 27.3.

1 KOKOUKSEN AVAUS 2 2 EDELLISEN KOKOUKSEN MUISTIO 2 3 SOTE-SELVITYKSEN TILANNEKATSAUS 2 5 VÄLIRAPORTIN ESITTELY- JA KESKUSTELUTILAISUUS 27.3. ASKOLA LAPINJÄRVI LOVIISA MYRSKYLÄ PORNAINEN PORVOO SIPOO LAPPTRÄSK LOVISA MÖRSKOM BORGNÄS BORGÅ SIBBO OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 2/2014 6.3.2014 Muistio ITÄ-UUDENMAAN KUNTIEN YHDISTYMISSELVITYKSEN OHJAUSRYHMÄ

Lisätiedot

Itsepalvelu asiat pohditaan jo rakennusvaiheessa

Itsepalvelu asiat pohditaan jo rakennusvaiheessa Itsepalvelu asiat pohditaan jo rakennusvaiheessa Rekentamissemiaari Museokeskus Vapriikki Tampere 30.5.2013 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Irmeli Isokivijärvi palvelupäällikkö Hämeenlinnan kaupunki Hämeenlinnaan

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN KIRJASTO- JA TIETOPALVELUT JAMK KIRJASTO. Pirjo Pohjolainen 1

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN KIRJASTO- JA TIETOPALVELUT JAMK KIRJASTO. Pirjo Pohjolainen 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN KIRJASTO- JA TIETOPALVELUT JAMK KIRJASTO Pirjo Pohjolainen 1 AMMATILLISTA TIETOA Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjasto on yksi Keski-Suomen suurimmista kirjastoista: asiakkaina

Lisätiedot

Vertaisohjaajatoiminta Vantaan kaupunginkirjastossa. Marjo Hänninen Varkaus

Vertaisohjaajatoiminta Vantaan kaupunginkirjastossa. Marjo Hänninen Varkaus Vertaisohjaajatoiminta Vantaan kaupunginkirjastossa Marjo Hänninen Varkaus 26.9.2013 Velvoitteita o Nuorisolaki o 7 Nuorisotyötä ja -politiikkaa toteutetaan moniammatillisena yhteistyönä paikallisten viranomaisten

Lisätiedot

KINE13 10.-11.10.2013 SEINÄJOKI

KINE13 10.-11.10.2013 SEINÄJOKI KINE13 10.-11.10.2013 SEINÄJOKI Axiellin tuotteet ja palvelut yhdessä eteenpäin Axiell Finland Oy Sari Paajanen myynti- ja markkinointijohjaja AXIELL AXIELL konsernina sekä paikallisesti Suomessa KINE13

Lisätiedot

MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma

MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma TERVETULOA LOMALLE RUNNILLE! Jokainen osallistuu voimiensa ja mielenkiintonsa mukaan ohjelmaan. Antoisaa yhdessäoloa ja rentouttavaa lomaa Spa Hotel Runnissa! ESIMERKKIOHJELMA:

Lisätiedot

Keski-Suomen kirjastojen ekstranet. Maakuntakirjastokokous 19.3.2008/HM

Keski-Suomen kirjastojen ekstranet. Maakuntakirjastokokous 19.3.2008/HM Keski-Suomen kirjastojen ekstranet Maakuntakirjastokokous 19.3.2008/HM Taustaa Maakuntakirjastotoiminnan kehittämistyöryhmässä syntyi idea kirjastojen asiantuntijapankista jo vuonna 2002 Maakuntakirjastokokousten

Lisätiedot

Paranna työnhakutaitojasi netissä!

Paranna työnhakutaitojasi netissä! Paranna työnhakutaitojasi netissä! te-palvelut.fi/jobitti CV-netti anna työnantajan löytää sinut Laita oma työnhakuilmoitus nettiin ilmaiseksi. CV-netin käyttöön tarvitset vain verkkopankkitunnukset ja

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Marraskuun tapahtumat

Marraskuun tapahtumat Marraskuu on jo onnellisesti takanapäin ja joulu on ihan kohta ovella. Marraskuun tapahtumat Ennen syyskokouksen alkua Tuulia Alanen-Brandt piti mielenkiintoisen luennon vartalon mittalinjoista ja esitteli

Lisätiedot

SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA

SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA Tapani Takalo Lapin korkeakoulukirjasto, yliopisto, taide 17.11.2011 1. Johdanto Lapin yliopiston taidekirjastossa on selvitetty taidekirjaston kokoelmiin

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Kaakelikeskuksen palvelut. sisustussuunnittelijoille

Kaakelikeskuksen palvelut. sisustussuunnittelijoille Kaakelikeskuksen palvelut sisustussuunnittelijoille Palvelumme sisustussuunnittelijoille Tehtävänämme on pitää sisustussuunnittelijat ajan tasalla laattojen ja laatoitusratkaisujen trendeistä ja eri laattamateriaaleista.

Lisätiedot

Tilat toimimaan - hanke

Tilat toimimaan - hanke Tilat toimimaan - hanke Uudenlaiset kirjaston ja nuorisotoimen yhteistyömallit 1.8.2015-31.12.2016 /Joensuun seutukirjasto & nuorisopalvelut 3.10.2016 YLEISTÄ HANKKEESTA Resurssit: puolikas kirjastotyöntekijä

Lisätiedot

Suomalaisia 15-79-vuotiaita internetin käyttäjiä on yli 3,9 miljoonaa.

Suomalaisia 15-79-vuotiaita internetin käyttäjiä on yli 3,9 miljoonaa. Verkkokaupan tilanne Suomalaisia 15-79-vuotiaita internetin käyttäjiä on yli 3,9 miljoonaa. 65 %:lla suomalaisista on käytössään älypuhelin. Suomalaisista kuluttajista 45 % tekee verkko-ostoksia. Vuonna

Lisätiedot

MAAILMA MUUTTUU MITÄ TEKEE KOULU? Äidinkielen ja vieraiden kielten tekstikäytänteet koulussa ja vapaa-ajalla

MAAILMA MUUTTUU MITÄ TEKEE KOULU? Äidinkielen ja vieraiden kielten tekstikäytänteet koulussa ja vapaa-ajalla MAAILMA MUUTTUU MITÄ TEKEE KOULU? Äidinkielen ja vieraiden kielten tekstikäytänteet koulussa ja vapaa-ajalla MAAILMA MUUTTUU MITÄ TEKEE KOULU? Äidinkielen ja vieraiden kielten tekstikäytänteet koulussa

Lisätiedot

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 6 / 2015 (2.11.2015)

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 6 / 2015 (2.11.2015) MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 6 / 2015 (2.11.2015) Valmisteluryhmän terveiset Mariankadun Kumppanuustalo, Mariankatu 24, 48100 Kotka Yhdessä suunniteltu Kumppanuustalo Viikari on otettu askel

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

VASKI ja järjestelmäuudistus Asiakkaan kysymyksiä Vaskista

VASKI ja järjestelmäuudistus Asiakkaan kysymyksiä Vaskista VASKI ja järjestelmäuudistus Asiakkaan kysymyksiä Vaskista Uusi Vaski 2.5.2012 Milloin Vaski laajenee? Milloin oma kirjasto on osa Vaskia? Laajentunut Vaski avaa ovensa 2.5.2012. Miksi Vaski laajenee?

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Kokousaika kello 9:30-11.38 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion

Lisätiedot

ASIAKASKYSELYN YHTEENVETO yhteenvedon tehnyt Emilia Helminen 12/2014

ASIAKASKYSELYN YHTEENVETO yhteenvedon tehnyt Emilia Helminen 12/2014 ASIAKASKYSELYN YHTEENVETO yhteenvedon tehnyt Emilia Helminen 12/2014 Asiakaskysely Säkylän kirjaston ja kulttuuripalvelujen asiakkaille toteutettiin marraskuussa 2014. Kyselyyn vastanneita oli yht. 49

Lisätiedot

Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet

Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto 15.11.2011 Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet Johdanto ja yleiset valintaperiaatteet Keski-Suomen maakuntakirjastoalue

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot