MLL Nuoren kohtaaminen Nuorten syömishäiriöt

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MLL 5.11.2015 Nuoren kohtaaminen Nuorten syömishäiriöt"

Transkriptio

1 MLL Nuoren kohtaaminen Nuorten syömishäiriöt Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö

2 Mitä syömishäiriöillä tarkoitetaan? Mielenterveyden häiriöitä, jotka alkavat usein nuoruusiässä murrosiän kehitykseen liittyvän kehon muuttumisen ja kasvun yhteydessä Poikkeava suhtautuminen Ruokaan Syömiseen Omaan kehoon Ruumiinkuva on vääristynyt Ruoka on tapa säädellä kehon ulkonäköä Psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen toimintakyky häiriintyvät, pahimmillaan hengenvaarallista

3 Historiaa Richard Morton kuvasi ensimmäisen kerran vuonna 1689 anoreksian kaltaisen tilan: nervous consumption Tilaan liitettiin uskonnollisuutta. Saatettiin pitää ihmeenä, kun nuori tyttö eli pitkään syömättä mitään luvun lopulla otettiin käyttöön termit anorexia nervosa ja anorexia hysterique kuvaamaan itsensä nälkiinnyttämistä ja painoon liittyviä pakonomaisia ajatuksia. Perheitä syytettiin tilan aiheuttamisesta varhaislapsuuden alistamisella ja laiminlyönnillä. Vasta 1970-luvun lopussa alettiin ymmärtää, että perheet ovat tärkeitä paranemiselle ja 1990-luvulla tuli käyttöön perheterapia ns. Maudsleyn malli. Bulimia otettiin tautiluokitukseen vuonna 1980.

4 1.Laihuushäiriö ICD-10 Anorexia nervosa Painon lasku tai kasvuikäisellä huono painonnousu pituuskasvuun nähden Paino vähintään 15% alle pituuden mukaisen keskipainon tai BMI korkeintaan 17.5 kg/m2 Painon lasku on itse aiheutettua välttämällä lihottavia ruokia. Voi esiintyä liiallista liikuntaa, itse aiheutettua oksentelua, nesteenpoisto-/ulostus-/ruokahalua hillitsevien lääkkeiden käyttöä.

5 1.Laihuushäiriö Anorexia nervosa Potilas on mielestään liian lihava tai pelkää lihomista ja asettaa itselleen alhaisen painotavoitteen. Kyseessä on ruumiinkuvan vääristyminen. Hormonaalisen toiminnan laajoja häiriöitä todettavissa, joiden seurauksena murrosiän fyysinen kehitys saattaa viivästyä, kuukautiset jäävät.

6 2.Ahmimishäiriö Bulimia nervosa Toistuvia ylensyömisjaksoja vähintään kahdesti viikossa ainakin 3 kuukauden ajan Ajattelua hallitsevat syöminen ja voimakas halu tai pakonomainen tarve syödä. Potilas pyrkii estämään ruuan lihottavat vaikutukset oksentamalla, paastoamalla, käyttämällä väärin lääkkeitä

7 2.Ahmimishäiriö Bulimia nervosa Potilaalla on käsitys, että hän on liian lihava ja hänellä on lihomisen pelkoa. Tämä voi johtaa alipainoisuuteen.

8 3.Ahmintahäiriö Binge eating disorder Toistuvia ahmintakohtauksia, joihin liittyy voimakasta ahdistuneisuutta, vähintään kerran viikossa ainakin 3 kuukauden ajan. Ahmintakohtaukseen liittyy vähintään kolme seuraavista: potilas syö epätavallisen nopeasti, syö suuria määriä vaikka ei ole nälkäinen, syö kunnes on epämukavan täysi olo, syö yksin, koska suuret ruokamäärät hävettävät, ylensyönnistä aiheutuu itseinhoa, masennusta ja syyllisyyttä.

9 Lukuja syömishäiriöistä Sairastutaan usein vuoden iässä Syömishäiriöitä on tytöillä kertaa useammin kuin pojilla Alle 30-vuotiaista naisista 2,2% on sairastanut laihuushäiriön, elämänaikainen esiintyvyys naisilla 0,9% ja miehillä 0,3% Ahmimishäiriön elämänaikainen esiintyvyys naisilla 0,9-1,5% ja miehillä 0,1-0,5% Ahmintahäiriön elämänaikainen esiintyvyys naisilla 1,9-3,5% ja miehillä 0,3-2,0% Syömishäiriöt voivat muuttua tyypistä toiseen Jopa 8% ylipainoisista kärsii ahmintahäiriöstä

10 Lukuja syömishäiriöistä Laihuushäiriö: Keskimääräinen sairastamisaika 6-7 vuotta Täysin paranee 50% Osittain paranee 30% Sairaus kroonistuu 20%:lla 5% potilaista kuolee 10 vuoden kuluessa (itsemurhat, sydämen rytmihäiriöt) Ahmimishäiriö Yli 50% toipuu täysin Uusimisriski on suuri

11 Syitä syömishäiriön taustalla Syömishäiriöiden syitä ei tunneta tarkkaan Monitekijäinen synty, jolle altistavat perimä, psykologiset sekä perheeseen, ympäristöön ja kulttuuriin liittyvät riskitekijät Kaksostutkimusten perusteella laihuushäiriön periytyvyys on 30-75% ja ahmimishäiriön 60-83%

12 Psykologiset tekijät Temperamentti: taipumus negatiivisuuteen, kuten pelokkuuteen, hermostuneisuuteen, ahdistuneisuuteen Impulsiivisuus Persoonallisuuden piirteet Täydellisyyden tavoittelu Pikkutarkkuus Pakkomielteisyys Joustamattomuus Välttelevyys Itsetunto-ongelmat

13 Psykologiset tekijät Jäykkä tapa ajatella, vaikeus siirtää huomiota kohteesta toiseen joustavasti Ei näe metsää puilta, yksityiskohtiin takertuminen Sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat: huomion kiinnittäminen vihaisiin ja arvosteleviin kasvoihin ja huomion kääntäminen pois positiivisista kasvoista Vaikeudet tunteiden tunnistamisessa ja säätelyssä Nämä piirteet vaikuttavat periytyvän ja vaikuttavan perheen vuorovaikutustyyliin aiheuttaen kriittisyyttä, vihamielisyyttä ja ylisuojelevuutta

14 Naissukupuoli Laihduttaminen Riskitekijöitä Erittäin runsas liikunta, kilpaurheilu (juoksu, yleisurheilu, voimistelu, baletti tms.) Masentuneisuus, ahdistuneisuus Psyykkinen sairastaminen Somaattinen pitkäaikaissairaus, kuten ykköstyypin diabetes Varhaislapsuuden syömis- tai ruuansulatuskanavan ongelmat Syömishäiriö perheessä

15 Varhainen tunnistaminen Syömishäiriön tunnistaminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, varhainen puuttuminen ja hoitoon ohjaus voivat lyhentää sairastamisaikaa ja parantaa ennustetta Opettajat ja terveydenhoitajat ovat avainasemassa

16 Varomerkkejä Jatkuva keskittyminen laihduttamiseen, ruokaan ja liikuntaan Innostus ruuanlaittoon tai leivontaan, mutta tuotoksia ei syödä itse Ruuan poisheittäminen Vaatimus saada muun perheen ruokavaliosta poikkeavaa ruokaa, ruuanlaiton tarkkailu ja kaupassakäyntien kontrollointi Liiallinen tai pakonomainen liikunta tai stressaantuminen, jos liikuntaan ei ole mahdollisuutta Laihtuminen, huono painonnousu, josta nuorella itsellä ei ole huolta, pelkkä paino huono mittari: suhteutettava pituuteen Säkkimäiset vaatteet, monta kerrosta päällekkäin

17 Varomerkkejä olen jo syönyt, ei ole nälkä, maha on ihan täynnä Tiheä punnitseminen Vääristynyt ruumiinkuva Toistuvat vessakäynnit ruokailun jälkeen Ummetus, vatsakivut Kuukautishäiriöt Puberteetin viivästyminen Masentunut mieliala, eristäytyminen

18 Varomerkkejä Nopea painonlasku Matala verenpaine, hidas sydämen syke, sydämen tykytys, rytmihäiriöt Palelu, kylmät raajat, ääreisosien sinerrys Kuivuminen Heikotus ja huimaus Kuiva iho, nukkamainen karvoitus vartalolla ja raajoissa Niukka ihonalaiskudos, piirteet terävöityvät

19 Varomerkkejä Oksentamisen merkit hampaissa, kädenselässä, kitalaessa Närästys Sylkirauhasen tulehdukset Veriarvojen poikkeavuudet

20 Jos epäilet, kysy. Oletko joskus ollut huolissasi syömisestäsi tai painostasi? Onko joku muu ollut huolissaan? Paljonko painat ja kuinka pitkä olet? Onko painosi muuttunut? Mitä itse ajattelet painostasi ja ulkonäöstäsi?

21 Syömishäiriön seulontakysymykset (SCOFF) Yritätkö oksentaa, jos tunnet olevasi epämiellyttävän kylläinen? Huolestuttaako sinua ajatus, että et enää pysty hallitsemaan syömisesi määrää? Oletko laihtunut yli 6 kg viimeisen 3 kk:n aikana? Uskotko olevasi lihava, vaikka olisit muiden mielestä laiha? Hallitseeko ruoka/ruuan ajattelu elämääsi?

22 Ahminnan seulontakysymykset Onko sinulla päivän aikana joskus tunne, että et voi lopettaa syömistä vaikka haluaisitkin? Syötkö joskus poikkeuksellisen suuria määriä ruokaa lyhyessä ajassa? Tunnetko joskus tällaisen syömisen jälkeen syvää syyllisyyttä tai masennusta? Päätätkö joskus tällaisen syömisen jälkeen lujasti, että aloitat laihdutuksen tai terveellisen syömisen?

23 Erotusdiagnostiikka Keliakia, diabetes, imeytymishäiriöt, pahanlaatuiset sairaudet, kilpirauhasen liikatoiminta Huumeiden käyttö Masennus, pakko-oireinen häiriö,somatisaatiohäiriö, psykoosisairaus Epävakaa persoonallisuushäiriö

24 Perusterveydenhuollossa Tunnistaminen ja puheeksi ottaminen tärkeintä Potilaan ohjaaminen terveelliseen, monipuoliseen ja säännölliseen syömiseen Tiedon tarjoaminen Hoitoon motivointi Itsehoidon opastaminen Somaattisen tilan arviointi Jos tämä ei riitä, lähetetään

25 Erikoissairaanhoidossa Somaattinen ja psykiatrinen tutkimus Toimintakyvyn arviointi Avohoito tärkein, tarvittaessa päiväsairaalajaksot tai vaikeimmissa tilanteissa kokovuorokausiosaston jakso Psykoedukaatio Ravitsemustilan korjaaminen on keskeistä Syömiskäyttäytymisen säännöllistäminen Perheen tukeminen ja ohjaaminen

26 Samanaikaissairaudet 55-75%:lla jokin samanaikainen psykiatrinen häiriö Masennus ja ahdistuneisuus yleisimpiä Autismin kirjon häiriö 20%:lla Pakko-oireinen häiriö Aikuisilla persoonallisuushäiriöt Ahmimishäiriöön liittyen päihdehäiriöt, traumaperäinen stressihäiriö Itsetuhoisuus

27 Psykoedukaatio Asiallisen tiedon tarjoaminen sairaudesta, syömisestä ja nälkiintymisen vaikutuksesta Autetaan potilasta ja perhettä ymmärtämään sairauden merkitys Oikaistaan virheellisiä käsityksiä Täytetään tietoaukkoja Annetaan kirjallista materiaalia

28 Ravitsemuskuntoutus Ruokapäiväkirja Yksilöllinen ateriasuunnitelma, mahdollisimman monipuolista ruokaa Vältetään liian tiukkoja ateriasuunnitelmia Vitamiinien ja kivennäisaineiden saannin varmistaminen Tavoitteena normaalipainon saavuttaminen BMI 18,5 kg/m2 tai enemmän Kuukautiskierron palautuminen

29 Muutoksen vaiheet (Norcross et al. 2008, 2011, Ruuska et al. 2015) Esiharkintavaihe: potilas ei halua muuttaa oirekäyttäytymistään. Kieltäminen. - Ulkoinen vakauttaminen. Ongelman tiedostamisen herättely. Harkintavaihe: potilaan kannalta on houkuttelevampaa jatkaa oirekäyttäytymistä kuin tavoitella muutosta, mutta tässä on rakoilua. - Oirekäyttäytymisen muuttamiseen motivoiminen. Motivoiva haastattelu. Vakauttaminen jatkuu.

30 Muutoksen vaiheet Toimintavaihe: potilaan kannalta houkuttelevampaa pyrkiä eroon oirekäyttäytymisestä kuin jatkaa sitä. Välillä usko horjuu. - Kaikki terapiat, joiden tavoitteena on vapauttaa potilas patologisesta suhteesta ravintoon ja auttaa häntä normalisoimaan syömiskäyttäytymisensä. Ylläpitovaihe: potilas on luopunut oirekäyttäytymisestä, mutta uutta tapaa olla olemassa täytyy tukea. - Normaalin ravintosuhteen ja syömiskäyttäytymisen tukeminen, boosterit, tukea antava seuranta.

31 Muutoksen vaiheet Retkahdus: oirekäyttäytyminen (tarve laihduttaa) palaa. Potilas toimii tämän mukaan. - Jokin edellisistä oireiden mukaan. Paraneminen: oirekäyttäytyminen on menettänyt merkityksensä potilaan elämässä - Interventioita ei tarvita.

32 Motivoiva haastattelu Lääkäri tai hoitaja on sairauden hoidossa asiantuntija ja potilas on oman elämänsä asiantuntija Avoimet kysymykset Keskeisenä tavoitteena saada potilas ajattelemaan aihetta ja tarkastelemaan omia vaihtoehtojaan Potilaalle tuodaan esille eri vaihtoehtoja

33 Motivoiva haastattelu Empatian osoittaminen Vältetään todistelua ja väittelyä Myötäillään vastahankaa Tuetaan potilaan itseluottamusta ja omia kykyjä

34 Ratkaisukeskeiset lyhytterapiat Hoitomuotoja Yksilöpsykoterapia (kognitiivisbehavioraalinen): haitallisten ajatusten ja toimintatapojen tunnistaminen ja niiden korvaaminen uusilla ajatusmalleilla Tunnetaitojen harjoittelu Ahdistuksen hallintamenetelmien ja rentoutumisen harjoittelu Ihmissuhdeongelmien ratkaisukeinojen harjoittelu

35 Hoitomuotoja Perheterapia on tutkimuksissa osoittautunut tehokkaimmaksi hoidoksi laihuushäiriöön (Family-based treatment) Vanhemmat ottavat vastuuta potilaan ruokailuista Ovat vähemmän kriittisiä potilasta kohtaan Ulkoistavat sairauden Vanhemmat voimaantuvat ja potilaan oireet vähenevät

36 Hoitomuotoja Ahmimishäiriössä internet-pohjaiset itsehoitoohjelmat voivat olla tehokkaita Masennuslääkitys voi olla hyödyllistä ahmimishäiriön hoidon alkuvaiheessa 6-12 kk ajan Fysioterapia Samanaikaissairauksien hoito

37 Syömishäiriöpotilaan päivystyslähetteen aiheet Painoindeksi (BMI) kg/m2 tai alle 70% pituudenmukaisesta keskipainosta Nopea laihtuminen: 25% painonlasku 3 kk:ssa Vakava suola- tai aineenvaihduntatasapainon häiriö (kalium alle 2,5 mmol/l) Vakavan mielenterveyden häiriön epäily (M1- lähete)

38 Internet: itseapua ja vertaistukea, mutta myös vahingollista - Irti ahminnasta: 10-portainen itsehoito-ohjelma - SYLI ry Pro-ana-foorumit, -blogit, thinspiration

39 Suojaavia tekijöitä Terveelliset ruokailutottumukset Hyväksyvä suhtautuminen omaan vartaloon ja kokoon Myönteinen käsitys itsestä Hyvä itsetunto Hyvä sosiaalinen tuki

SYÖMISHÄIRIÖIDEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN JA HOIDON YLEISET PERIAATTEET

SYÖMISHÄIRIÖIDEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN JA HOIDON YLEISET PERIAATTEET SYÖMISHÄIRIÖIDEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN JA HOIDON YLEISET PERIAATTEET JAANA SUOKAS LT, DOSENTTI, PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI PSYKOTERAPEUTTI, NUORISOLÄÄKETIETEEN ERITYISPÄTEVYYS OYL, HUS/HYKS SYÖMISHÄIRIÖYKSIKKÖ

Lisätiedot

Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet. Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue

Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet. Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue 1 Alkavat yleensä nuoruusiässä Suurin osa sairastuu ennen 25v ikää Laihuushäiriö on kolmanneksi yleisin

Lisätiedot

Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria

Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Esityksen keskiössä Voivat olla vakavia sairauksia. Kuolema, kehityksen pysähdys ja perheen ongelmat.

Lisätiedot

Syömishäiriöt. Tietoisuuspäivä Tampereen kaupunki, Tipotien sosiaali- ja terveysasema Juha-Matti Väänänen Vastaamo.

Syömishäiriöt. Tietoisuuspäivä Tampereen kaupunki, Tipotien sosiaali- ja terveysasema Juha-Matti Väänänen Vastaamo. Syömishäiriöt Tietoisuuspäivä Tampereen kaupunki, Tipotien sosiaali- ja terveysasema 16.5.2017 24.7.2017 Juha-Matti Väänänen Vastaamo.fi 1 Sisältö Syömishäiriöt Anoreksia Nervosa Bulimia Nervosa Ahmimishäiriö

Lisätiedot

Jaana Ruuska LT, psykiatrian- ja nuorisopsykiatrian el TAYS, nuorisopsykiatrian klinikka

Jaana Ruuska LT, psykiatrian- ja nuorisopsykiatrian el TAYS, nuorisopsykiatrian klinikka Jaana Ruuska LT, psykiatrian- ja nuorisopsykiatrian el TAYS, nuorisopsykiatrian klinikka 1. anoreksia nervosa (laihuushäiriö) 2. bulimia nervosa (ahmimishäiriö) 3. binge eating disorder (BED) 4. ED-NOS

Lisätiedot

(Lasten ja nuorten) syömishäiriöt ja niiden ennaltaehkäisy. Katri Mikkilä kehittämiskoordinaattori Syömishäiriöliitto - SYLI ry

(Lasten ja nuorten) syömishäiriöt ja niiden ennaltaehkäisy. Katri Mikkilä kehittämiskoordinaattori Syömishäiriöliitto - SYLI ry (Lasten ja nuorten) syömishäiriöt ja niiden ennaltaehkäisy Katri Mikkilä kehittämiskoordinaattori Syömishäiriöliitto - SYLI ry Syömishäiriö... ei ole pelkästään tyttöjen/nuorten naisten sairaus. ei ole

Lisätiedot

Mitä pinnan. alla? Tunnista läheisesi syömishäiriö. Tiia-Maria Hahtola. Mitä on. Häiriintynyt. syöminen?

Mitä pinnan. alla? Tunnista läheisesi syömishäiriö. Tiia-Maria Hahtola. Mitä on. Häiriintynyt. syöminen? Mitä pinnan alla? Tunnista läheisesi syömishäiriö Tiia-Maria Hahtola Mitä on Häiriintynyt syöminen? 1 Häiriintynyt syöminen Oireesta muodostuu häiriö, kun se alkaa joko omissa tai lähiympäristön silmissä

Lisätiedot

Mitä uutta Käypä hoito -suosituksessa

Mitä uutta Käypä hoito -suosituksessa Mitä uutta Käypä hoito -suosituksessa Julkaistu 11.12.2014 Jaana Suokas LT, dosentti, psykiatrian erikoislääkäri oyl, HUS/HYKS Syömishäiriöklinikka erikoistutkija, THL 20.1.2015 Sidonnaisuudet Asiantuntijapalkkiot:

Lisätiedot

Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto

Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Nuorten psyykkiset häiriöt Mielialahäiriöt Ahdistuneisuushäiriöt Tarkkaavaisuushäiriöt Käytöshäiriöt Todellisuudentajun häiriöt Syömishäiriöt Päihdeongelmat Mielialahäiriöt

Lisätiedot

Sairaanhoitajat Sirpa Romo & Kaire Partti. Nuorisopsykiatrian poliklinikka

Sairaanhoitajat Sirpa Romo & Kaire Partti. Nuorisopsykiatrian poliklinikka Sairaanhoitajat Sirpa Romo & Kaire Partti Nuorisopsykiatrian poliklinikka ESSHP:n alle 18-vuotiaan syömishäiriöpotilaan hoitopolku http://www.esshp.fi/syomishairiolap setjanuoret A. Laihuushäiriö: nuori

Lisätiedot

Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa. Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009

Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa. Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009 Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009 Määritelmiä Lihavuus =kehon rasvakudoksen liian suuri määrä Pituuspaino (suhteellinen paino) = pituuteen

Lisätiedot

URHEILIJOIDEN SYÖMISONGELMAT

URHEILIJOIDEN SYÖMISONGELMAT URHEILIJOIDEN SYÖMISONGELMAT Urheilijalle enemmän terveitä harjoituspäiviä www.terveurheilija.fi VARHAINEN TUNNISTAMINEN Osattava epäillä, koska harvoin kertovat itse! MILLOIN PITÄISI SEULOA Terveystarkastukset

Lisätiedot

PERHEPOHJAISEN HOIDON PERIAATTEET JA TOTEUTUS

PERHEPOHJAISEN HOIDON PERIAATTEET JA TOTEUTUS PERHEPOHJAISEN HOIDON PERIAATTEET JA TOTEUTUS JAANA SUOKAS LT, DOSENTTI, PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI PSYKOTERAPEUTTI, NUORISOLÄÄKETIETEEN ERITYISPÄTEVYYS OYL, HUS/HYKS SYÖMISHÄIRIÖYKSIKKÖ 1.4.2019 PERHEPOHJAISEN

Lisätiedot

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Pohjois- ja Tunturi- Lappi

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Pohjois- ja Tunturi- Lappi Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Pohjois- ja Tunturi- Lappi Ammattisi Avoimet vastaukset: muu, mikä? - avohoidon johtaja Työalueesi Avoimet vastaukset: muu, mikä? - kehitysvammahuolto - kotihoito

Lisätiedot

Miten oppia syömään monipuolisesti? Case: anoreksia

Miten oppia syömään monipuolisesti? Case: anoreksia Miten oppia syömään monipuolisesti? Case: anoreksia [Tedy ry: Ravitsemushoidon IV strategiaseminaari 20.5.2015, Kuopio] PsT, dos (terveyspsykologia), yliopistonlehtori Sanna Sinikallio, Kansanterveystieteen

Lisätiedot

Nuorten syömishäiriöt - puuttuminen ja hoitoon ohjaaminen

Nuorten syömishäiriöt - puuttuminen ja hoitoon ohjaaminen Nuorten syömishäiriöt - puuttuminen ja hoitoon ohjaaminen 29.9.2017 Minna Aaltonen Lastentautien erikoislääkäri, LT Lasten ja nuorten klinikka TYKS VSSHP Puuttuminen kun havaitset sairastuneen lapsen/nuoren,

Lisätiedot

Nuorten syömishäiriöt ajatuksia tunnistamisesta ja puuttumisesta. Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry koordinaattori Kirsi Broström

Nuorten syömishäiriöt ajatuksia tunnistamisesta ja puuttumisesta. Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry koordinaattori Kirsi Broström Nuorten syömishäiriöt ajatuksia tunnistamisesta ja puuttumisesta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry koordinaattori Kirsi Broström ESITYKSEN SISÄLTÖ Mitä syömishäiriöt ovat ja miten ne ilmenevät

Lisätiedot

PERHEPOHJAINEN HOITOMALLI FBT (FAMILY- BASED TREATMENT) PERHETERAPEUTTI, VESA-MATTI PEKKOLA, 14.3.2016

PERHEPOHJAINEN HOITOMALLI FBT (FAMILY- BASED TREATMENT) PERHETERAPEUTTI, VESA-MATTI PEKKOLA, 14.3.2016 PERHEPOHJAINEN HOITOMALLI FBT (FAMILY- BASED TREATMENT) PERHETERAPEUTTI, VESA-MATTI PEKKOLA, 14.3.2016 Maudsley Hospital 1980-luvulla, Lontoo Laillistetut perheterapeutit Näyttöön perustuva alle 18-vuotiaille,

Lisätiedot

Ai sairastaako pojatkin? Katsaus poikien ja miesten syömishäiriöihin

Ai sairastaako pojatkin? Katsaus poikien ja miesten syömishäiriöihin Ai sairastaako pojatkin? Katsaus poikien ja miesten syömishäiriöihin Rasmus Isomaa Toiminnanjohtaja, Fredrika-klinikka, Pietarsaari Kehityspsykologian dosentti, Åbo Akademi 2 Rasmus Isomaa Morton, 1689

Lisätiedot

Miten hoidon onnistumista mitataan? Syömishäiriöpäivät 2015. Marjo Sandvik Psykiatrinen sairaanhoitaja Toiminnanjohtaja Syömishäiriöklinikka

Miten hoidon onnistumista mitataan? Syömishäiriöpäivät 2015. Marjo Sandvik Psykiatrinen sairaanhoitaja Toiminnanjohtaja Syömishäiriöklinikka Miten hoidon onnistumista mitataan? Syömishäiriöpäivät 2015 Marjo Sandvik Psykiatrinen sairaanhoitaja Toiminnanjohtaja Syömishäiriöklinikka Hoitosuunnitelma Hoidon aloituksessa tapahtunut moniammatillinen

Lisätiedot

SYÖMISONGELMIEN HOITO URHEILIJOILLA

SYÖMISONGELMIEN HOITO URHEILIJOILLA SYÖMISONGELMIEN HOITO URHEILIJOILLA Urheilijalle enemmän terveitä harjoituspäiviä www.terveurheilija.fi HOITO Erityisen tärkeää on varhainen puuttuminen ja aktiivisen hoito-otteen luominen MITÄ TEHDÄÄN

Lisätiedot

PARI SANAA SYÖMISHÄIRIÖISTÄ. Lounais-Suomen SYLI ry Toiminnanohjaaja Sami Heimo

PARI SANAA SYÖMISHÄIRIÖISTÄ. Lounais-Suomen SYLI ry Toiminnanohjaaja Sami Heimo PARI SANAA SYÖMISHÄIRIÖISTÄ Lounais-Suomen SYLI ry Toiminnanohjaaja Sami Heimo Lounais-Suomen SYLI ry www.syliin.fi 040 5958 542 Maariankatu 8 D 104, Turku Mitä syömishäiriöt ovat ja miten ne ilmenevät?

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus. Syömishäiriöt

Käypä hoito -suositus. Syömishäiriöt Käypä hoito -suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Lastenpsykiatriyhdistyksen ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä Julkaistu 11.12.2014 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti

Lisätiedot

Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten DIABETEKSEN EHKÄISYTUTKIMUS. Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset, luonnos 2012

Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten DIABETEKSEN EHKÄISYTUTKIMUS. Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset, luonnos 2012 Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten Pertti Mustajoki 3.9. 2013 Vartiainen ym. Suom Lääkl 2008;63:1375 DIABETEKSEN (Tuomilehto ym. NEJM 2001;344:1343) Interventio Kunnon ohjaus:

Lisätiedot

Pakko-oireisen häiriön tunnistaminen ja kliininen kuva. Tanja Svirskis LT, kliininen opettaja, HY/HYKS Peijas

Pakko-oireisen häiriön tunnistaminen ja kliininen kuva. Tanja Svirskis LT, kliininen opettaja, HY/HYKS Peijas Pakko-oireisen häiriön tunnistaminen ja kliininen kuva Tanja Svirskis LT, kliininen opettaja, HY/HYKS Peijas Pakko-oireinen häiriö (OCD) Pakkoajatukset ovat toistuvasti mieleen tunkeutuvia, epämiellyttäviä

Lisätiedot

Nuoren naisurheilijan ylikuormituksen erityispiirteitä Hannele Hohtari 23.10.2010 Ongelmia? Kuukautishäiriöt ja alipainoinen urheilija Rasitusmurtumat Naisurheilijoilla yleisiä, etenkin juoksijoilla Jos

Lisätiedot

Tavoitteet. Painonhallinta tukee terveyttä

Tavoitteet. Painonhallinta tukee terveyttä Tavoitteet Sopivan painon pohtiminen Elintapojen vaikutus painonhallintaan terveyttä 3 terveyttä Normaalipaino on suositus paitsi fyysisen myös psyykkisen ja sosiaalisen terveyden kannalta. Pieni yli-

Lisätiedot

Lasten ylipaino ja kasvunseurannan merkitys ylipainon ehkäisyssä. 26.10.2012 Jarmo Salo, LT, lastentautien erikoislääkäri, THL

Lasten ylipaino ja kasvunseurannan merkitys ylipainon ehkäisyssä. 26.10.2012 Jarmo Salo, LT, lastentautien erikoislääkäri, THL Lasten ylipaino ja kasvunseurannan merkitys ylipainon ehkäisyssä 26.10.2012 Jarmo Salo, LT, lastentautien erikoislääkäri, THL TAUSTAA 27.10.2012 2 Taustaa Ylipainolla tarkoitetaan kehon lisääntynyttä rasvan

Lisätiedot

PARI SANAA SYÖMISHÄIRIÖSTÄ

PARI SANAA SYÖMISHÄIRIÖSTÄ PARI SANAA SYÖMISHÄIRIÖSTÄ Lounais-Suomen SYLI ry Toiminnanohjaaja Sami Heimo Turun kaupunki Nuoriso-ohjaaja Sanna Viitamaa LOUNAIS-SUOMEN-SYLI RY KESKUSTELUAPUA KAIKILLE, JOITA SYÖMISHÄIRIÖ TAVALLA TAI

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN DIABETESPÄIVÄ

VALTAKUNNALLINEN DIABETESPÄIVÄ VALTAKUNNALLINEN DIABETESPÄIVÄ 8.11.2018 KUINKA KÄYTÄN MOHA:A ELI MOTIVOIVAA HAASTATTELUA TYÖKALUNA MURROSIKÄISEN DIABEETIKON HOIDOSSA MARI PULKKINEN, LT, LASTENENDOKRINOLOGI, HUS, LASTEN JA NUORTEN SAIRAUDET

Lisätiedot

Syömishäiriöt ovat sairauksia, johon liittyy kehon ja mielen häiriöt. Psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen toiminta poikkeaa normaalista.

Syömishäiriöt ovat sairauksia, johon liittyy kehon ja mielen häiriöt. Psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen toiminta poikkeaa normaalista. MATERIAALIA DECIBEL.FI -SIVUSTOLLE SYÖMISHÄIRIÖT Syömishäiriöt ovat sairauksia, johon liittyy kehon ja mielen häiriöt. Psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen toiminta poikkeaa normaalista. Erityisesti nuoret

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöt

Mielenterveyden häiriöt Masennus Mielenterveyden häiriöt Ahdistuneisuushäiriöt pakkoajatukset ja -toiminnot paniikkihäiriöt kammot sosiaalinen ahdistuneisuus trauman jälkeiset stressireaktiot Psykoosit varsinaiset mielisairaudet

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS 6.11.2017 1 VUOROVAIKUTUS VOI OLLA Suojaavana tekijänä tunne-elämän suotuisalle kehitykselle myös korjaavaa, hoitavaa (sekä hoito- ja terapiasuhteet että

Lisätiedot

9 Painonhallinta. Oppikirjan sivut 92-99

9 Painonhallinta. Oppikirjan sivut 92-99 9 Painonhallinta Oppikirjan sivut 92-99 Nykyaikaa Ulkonäön ja fyysisyyden korostaminen Median kauneuskäsitykset Jatkuva painontarkkailu, laihduttaminen ja erityisruokavaliot Monet murrosikäiset tyytymättömiä

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Itsesäätelykyvyn kehittämisestä tukea terveellisille ruokailutottumuksille

Itsesäätelykyvyn kehittämisestä tukea terveellisille ruokailutottumuksille Itsesäätelykyvyn kehittämisestä tukea terveellisille ruokailutottumuksille Hanna Ollila Pilvikki Absetz 21.10.2012 www.tempestproject.eu 1 Terveelliset ruokailutottumukset perustana hyvinvoinnille Lapsuuden

Lisätiedot

SCOFF - syömishäiriötyyppisen käyttäytymisen seula -

SCOFF - syömishäiriötyyppisen käyttäytymisen seula - SCOFF syömishäiriötyyppisen käyttäytymisen seula Suomen koulu, nuoriso ja opiskeluterveydenhuollon yhdistyksen kevätkokous 23.4.2009 Lea Hautala, TtM, TY, nuorisopsykiatrian yksikkö leahau@utu.fi SISÄLTÖ

Lisätiedot

Oma BMI-tulosteesi. Tärkeimmän panoksen terveytesi puolesta annat sinä itse! Hyvä perhe! Syö terveellisesti, elä paremmin.

Oma BMI-tulosteesi. Tärkeimmän panoksen terveytesi puolesta annat sinä itse! Hyvä perhe! Syö terveellisesti, elä paremmin. esi Tärkeimmän panoksen terveytesi puolesta annat sinä itse! Kasvusi arviointia varten mittausarvosi merkitään ns. persentiilikäyrälle*. Siinä painoasi ja pituuttasi verrataan muiden samanikäisten ja samaan

Lisätiedot

SYÖMISHÄIRIÖIDEN YLEISYYS JA PAINON HAHMOTTAMINEN SYÖMISHÄIRIÖN TAUSTATEKIJÄNÄ

SYÖMISHÄIRIÖIDEN YLEISYYS JA PAINON HAHMOTTAMINEN SYÖMISHÄIRIÖN TAUSTATEKIJÄNÄ SYÖMISHÄIRIÖIDEN YLEISYYS JA PAINON HAHMOTTAMINEN SYÖMISHÄIRIÖN TAUSTATEKIJÄNÄ Syömishäiriöpäivät Jyväskylä 23.1.2013 Taustaa Syömishäiriöiden vähentäminen Mielenterveyden ja itsetunnon edistäminen Syömishäiröiden

Lisätiedot

TRANSDIAGNOSTINEN KBT (CBT-E)

TRANSDIAGNOSTINEN KBT (CBT-E) SYÖMISHÄIRIÖIDEN HOITO TÄNÄÄN TRANSDIAGNOSTINEN KBT (CBT-E) 15.4.2019 / Kati Rantanen /sairaanhoitaja / HUS Syömishäiriöyksikkö TRANSDIAGNOSTINEN KBT (CBT-E) Kognitiivis-behavioraalinen terapia = KBT pohjautuu

Lisätiedot

ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEN VAIHEET Muutosvaihemalli (Prochaska & DiClemente 1983)

ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEN VAIHEET Muutosvaihemalli (Prochaska & DiClemente 1983) ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEN VAIHEET Muutosvaihemalli (Prochaska & DiClemente 1983) 1. Esiharkinta ei aikomusta muuttaa käyttäytymistä ongelman kieltäminen ja vähätteleminen ei tiedosteta muutoksen tarpeellisuutta

Lisätiedot

NUORTEN SYÖMISHÄIRIÖT TIETOA TUNNISTAMISESTA JA VARHAISESTA PUUTTUMISESTA

NUORTEN SYÖMISHÄIRIÖT TIETOA TUNNISTAMISESTA JA VARHAISESTA PUUTTUMISESTA NUORTEN SYÖMISHÄIRIÖT TIETOA TUNNISTAMISESTA JA VARHAISESTA PUUTTUMISESTA Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry Projektikoordinaattori Sami Heimo 28.11.2013 Eväitä vanhemmuuteen ESITYKSEN SISÄLTÖ Lounais-Suomen

Lisätiedot

Agatha Christie: Where is the body? Aila Rissanen Syömishäiriöyksikkö Psykiatrian klinikka 00290 HYKS

Agatha Christie: Where is the body? Aila Rissanen Syömishäiriöyksikkö Psykiatrian klinikka 00290 HYKS Agatha Christie: Where is the body? Aila Rissanen Syömishäiriöyksikkö Psykiatrian klinikka 00290 HYKS Agatha Christie Päämäärätietoinen Johdonmukainen Viettelevästi johdatteleva Where Is the Body? Sooma

Lisätiedot

Miten elämänhallintaa voi mitata?

Miten elämänhallintaa voi mitata? Miten elämänhallintaa voi mitata? Varsinais-Suomen XII Yleislääkäripäivä 11.5.2016 Päivi Korhonen Terveenä pysyy parhaiten, jos: Ei tupakoi Liikkuu 30 min 5 kertaa viikossa Syö terveellisesti Ei ole ylipainoinen

Lisätiedot

Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen

Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen Liite I 3 Aine: Propyyliheksedriini Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen ottamista kauppanimi Saksa Knoll AG Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany Eventin 4 Aine Fenbutratsaatti

Lisätiedot

Arja Uusitalo, erikoislääkäri, LT, Dosentti, HUSLAB, Helsingin urheilulääkäriasema

Arja Uusitalo, erikoislääkäri, LT, Dosentti, HUSLAB, Helsingin urheilulääkäriasema Arja Uusitalo, erikoislääkäri, LT, Dosentti, HUSLAB, Helsingin urheilulääkäriasema LIIKUNNASTA ON SYNTYNYT NEGATIIVINEN RIIPPUVAISUUS, JOHON LIITYY TERVEYDELLISIÄ, USEIN SOSIAALISIA JA MAHDOLLISESTI MYÖS

Lisätiedot

Syömishäiriöt. Mistä on kyse? Tunnista, kohtaa ja puutu.

Syömishäiriöt. Mistä on kyse? Tunnista, kohtaa ja puutu. Syömishäiriöt Mistä on kyse? Tunnista, kohtaa ja puutu. Syömishäiriöt Psyykkisiä sairauksia, joiden oireet vaikuttavat kokonaisvaltaisesti sairastuneen terveyteen ja hyvinvointiin Käyttäytyminen ja ajattelu

Lisätiedot

KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI

KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI MIELENTERVEYSTALO.FI Aikuisten mielenterveystalossa voit mm. AIKUISET lukea ajantasaista

Lisätiedot

NUORTEN MIELENTERVEYDEN HAASTEET

NUORTEN MIELENTERVEYDEN HAASTEET NUORTEN MIELENTERVEYDEN HAASTEET Paimio 2.11.2015 Simo Inkeroinen Psykiatrinen sairaanhoitaja Vistan koulu KUKA SIMO? Psykiatrinen sairaanhoitaja Vistan koululla 1.8.2015 alkaen Luokat 1-9 Toimenkuva Lasten

Lisätiedot

NUORTEN MASENNUS. Lanu-koulutus 5.9., ja

NUORTEN MASENNUS. Lanu-koulutus 5.9., ja NUORTEN MASENNUS Lanu-koulutus 5.9., 11.9. ja 20.9.2018 Kirsi Ylisaari Nuorisopsykiatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Psykoterapeutti Nuorisopsykiatrian poliklinikka, EPSHP Diagnoosi ja kliininen

Lisätiedot

Haavapotilaan ravitsemus

Haavapotilaan ravitsemus Haavapotilaan ravitsemus Haavamessut 1.11.2017 Ravitsemusterapeutit Kati Venäläinen, Timo Valkonen ja Riikka Manninen Hyvän ravitsemuksen merkitys * Parantaa potilaan elämänlaatua: jaksaminen, mieliala,

Lisätiedot

Ruoka- ja ravintoaineet 12

Ruoka- ja ravintoaineet 12 Sisällys Johdanto (Anna-Maija Tiainen) 9 1 Ruoka- ja ravintoaineet 12 Energia ja energiaravintoaineet (Senja Arffman) 13 Hiilihydraatit 14 Proteiinit 16 Rasvat 17 omega-3 ja -6 -rasvahapot 19 Alkoholi

Lisätiedot

Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi

Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi Jyrki Tuulari 8.2.2012 psykologi Välittäjä 2013/Pohjanmaa-hanke Itsemurhayritys Itsemurhayritykseen päätyy jossakin elämänvaiheessa ainakin 3-5 % väestöstä Riski on

Lisätiedot

Nuori urheilija psykiatrin vastaanotolla. Urheilulääketiede 2015 Risto Heikkinen Diacor Itäkeskus

Nuori urheilija psykiatrin vastaanotolla. Urheilulääketiede 2015 Risto Heikkinen Diacor Itäkeskus Nuori urheilija psykiatrin vastaanotolla Urheilulääketiede 2015 Risto Heikkinen Diacor Itäkeskus yle.fi Psykiatria ja urheilu terve sielu terveessä ruumiissa mens sana in corpore sano TERVE MIELI TERVEESSÄ

Lisätiedot

Hoitosuunnitelma työvälineenä moniammatillisessa yhteistyössä. Syömishäiriöpäivät 2015

Hoitosuunnitelma työvälineenä moniammatillisessa yhteistyössä. Syömishäiriöpäivät 2015 Hoitosuunnitelma työvälineenä moniammatillisessa yhteistyössä Syömishäiriöpäivät 2015 Marjo Sandvik Psykiatrinen sairaanhoitaja Toiminnanjohtaja Syömishäiriöklinikka Perustietoa Syömishäiriöklinikasta

Lisätiedot

Syömishäiriötä sairastavan hoitotyö E L I S A P A R T A N E N O P I N N Ä Y T E T Y Ö M A A L I S K U U 2 0 1 4

Syömishäiriötä sairastavan hoitotyö E L I S A P A R T A N E N O P I N N Ä Y T E T Y Ö M A A L I S K U U 2 0 1 4 Syömishäiriötä sairastavan hoitotyö E L I S A P A R T A N E N O P I N N Ä Y T E T Y Ö M A A L I S K U U 2 0 1 4 Syömishäiriöt Psykosomaattisia sairauksia; lähtöisin psyyken häiriintymisestä, aiheuttavat

Lisätiedot

Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS

Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS MONIPUOLISEN RUOKAVALION PERUSTA Vähärasvaisia ja rasvattomia maitotuotteita 5-6 dl päivässä sekä muutama viipale vähärasvaista ( 17 %) ja vähemmän suolaa sisältävää juustoa.

Lisätiedot

Somaattisen sairauden poissulkeminen

Somaattisen sairauden poissulkeminen Psykoosit Psykoosit Yleisnimitys: todellisuudentaju selvästi vääristynyt ongelma, jossa ihmisellä on heikentynyt kyky erottaa aistien kautta tulevat ärsykkeet omista mielikuvista vaikeus erottaa, mikä

Lisätiedot

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Mielenterveys ja mielen sairaus ovat Mielenterveyden häiriöistä kaksi eri asiaa tehdään diagnoosi, niitä hoidetaan ja parannetaan

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Tietoa lasten ja nuorten päänsäryistä

Tietoa lasten ja nuorten päänsäryistä Tietoa lasten ja nuorten päänsäryistä Diat on tarkoitettu kaikille kiinnostuneille, erityisesti nuorille ja heidän vanhemmilleen Päänsärky esiintyvyys Migreeni altistavat tekijät hoito ennaltaehkäisy Toistuva

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mielenterveys voimavarana Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mitä mielenterveys tarkoittaa Mielen terveys vs. mielen sairaus? Mielen kokemus hyvinvoinnista ja tasapainosta Sisäisiä,

Lisätiedot

Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus

Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus 11.10.2016 Emilia Kujala Sosiaalipsykologi (VTM), mindfulness-kouluttaja, sertifioitu jooganopettaja, KKT-psykoterapeuttiopiskelija Tervetuloa koulutukseen! Kolmen

Lisätiedot

VESOTE-Pirkanmaa. VESOTE-Pirkanmaan ravitsemustyöryhmä AVOHOITO Haastattelu- ja havainnointilomake mielenterveysasiakkaan ruokailussa

VESOTE-Pirkanmaa. VESOTE-Pirkanmaan ravitsemustyöryhmä AVOHOITO Haastattelu- ja havainnointilomake mielenterveysasiakkaan ruokailussa 1 (5) AVOHOITO Haastattelu- ja havainnointilomake mielenterveysasiakkaan ruokailussa Ohjeistus Lomake on tarkoitettu nuoren ja aikuisen psykiatrisen asiakkaan ruokailun ja ravitsemuspulmien tunnistamiseen,

Lisätiedot

Kannabis yleistyy, nopeat interventiot terveydenhoidossa. Ylilääkäri Pekka Salmela A-klinikkasäätiö/Pirkanmaa Puhutaan huumeista 18.2.

Kannabis yleistyy, nopeat interventiot terveydenhoidossa. Ylilääkäri Pekka Salmela A-klinikkasäätiö/Pirkanmaa Puhutaan huumeista 18.2. Kannabis yleistyy, nopeat interventiot terveydenhoidossa Ylilääkäri Pekka Salmela A-klinikkasäätiö/Pirkanmaa Puhutaan huumeista 18.2.2014 Kannabis Hamppukasvista/Cannabis Sativa) saatavien erilaisten valmisteiden

Lisätiedot

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Itsemurhat Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus Vasa kompetenscentrum för mentalvård Vaasa Excellence Centre for Mental Health ITSETUHOINEN KÄYTTÄYTYMINEN JA ITSEMURHA

Lisätiedot

Preconception Health ja nuorten seli-asenteet

Preconception Health ja nuorten seli-asenteet Preconception Health ja nuorten seli-asenteet Jouni Tuomi FT, yliopettaja, terveyden edistäminen TAMK v i i s a a t v a l i n n a t v i i s a s v a n h e m m u u s v i i s a a t v a i m o t v i r k e ä

Lisätiedot

Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa

Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa Marja Saarenheimo FT, psykologi, psykoterapeutti Vanhustyön keskusliitto/ Terapiahuone MielenTila Kognitiivinen psykoterapia (CBT) Aaron Beck

Lisätiedot

NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS

NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS Lanu-koulutus 5.9., 11.9. ja 20.9.2018 Psykologi, psykoterapeutti Johanna Lukkarila Psykiatrinen sairaanhoitaja, pari- ja perheterapeutti Tarja Rossi Nuorisopsykiatrian

Lisätiedot

Syömishäiriöiden varhainen tunnistaminen perusterveydenhuollossa

Syömishäiriöiden varhainen tunnistaminen perusterveydenhuollossa Tieteessä katsaus Jaana Suokas dosentti, psykiatrian erikoislääkäri, osastonylilääkäri HUS, syömishäiriöklinikka erikoistutkija THL Kansallisen syömishäiriöiden Käypä hoito -työryhmän puheenjohtaja 2014

Lisätiedot

Nuoret eivät ole lapsia eikä aikuisia

Nuoret eivät ole lapsia eikä aikuisia Nuoret eivät ole lapsia eikä aikuisia Tytöt ja pojat ovat erilaisia Integroitu tieto fyysisestä, psyykkisestä, seksuaalisesta ja sosiaalisesta kehityksestä auttaa ymmärtämään terveitä nuoria sekä ongelmissa

Lisätiedot

ONKO KOIRASI YLIPAINOINEN? TIETOA KOIRAN PAINONHALLINNASTA

ONKO KOIRASI YLIPAINOINEN? TIETOA KOIRAN PAINONHALLINNASTA ONKO KOIRASI YLIPAINOINEN? TIETOA KOIRAN PAINONHALLINNASTA YLIPAINO ON TERVEYSRISKI Koirien ylipaino on kasvava ongelma. Yhä useampi eläinlääkärin vastaanotolle tuleva koira on ylipainoinen tai lihava.

Lisätiedot

Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti

Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti Sivu 1 Unihäiriöt Unettomuushäiriöt Unenaikaiset hengityshäiriöt Keskushermostoperäinen

Lisätiedot

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä?

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 17.11.2008 Merja Syrjämäki psykiatrian erikoislääkäri TAYS Pitkäniemi APS5 Kaksoisdiagnoosin ulottuvuudet Lievä psyykkinen

Lisätiedot

SÄHKÖISET MIELENTERVEYSPALVELUT TERVEYDENHOIDOSSA HELSINKI 2.2.2016 MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.

SÄHKÖISET MIELENTERVEYSPALVELUT TERVEYDENHOIDOSSA HELSINKI 2.2.2016 MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT. SÄHKÖISET MIELENTERVEYSPALVELUT TERVEYDENHOIDOSSA HELSINKI 2.2.2016 MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI LUENNOITSIJA JA INTRESSIT Jan-Henry Stenberg FT., PsL, erikoispsykologi,

Lisätiedot

VANHUSTEN SYÖMISH ONKO NIITÄ?

VANHUSTEN SYÖMISH ONKO NIITÄ? VANHUSTEN SYÖMISH MISHÄIRIÖT- ONKO NIITÄ? LT Pirkko Hiltunen,, OYS ESITYKSEN SISÄLT LTÖ Vanhukset ja ravitsemussuositukset Ongelmana aliravitsemus vai lihavuus? Dementiaan liittyvä syömisongelma Mielialahäiröön

Lisätiedot

Nuoruusiän erityispiirteet. Katri Makkonen Ylilääkäri Espoon kaupunki

Nuoruusiän erityispiirteet. Katri Makkonen Ylilääkäri Espoon kaupunki Nuoruusiän erityispiirteet Katri Makkonen Ylilääkäri Espoon kaupunki Pediatrin arkipäivää Lastenosaston hoitopäivien ikäjakauma v. 2011 15-49 v 145 7-14 v 719 1-6 v 1 025 0 v 2 174 0 500 1 000 1 500 2

Lisätiedot

Esityksen sisältö. (c) Professori Solja Niemelä OY, LSHP solja.niemela@lshp.fi. KaksoisdiagnoosipoMlaan laadukas hoito

Esityksen sisältö. (c) Professori Solja Niemelä OY, LSHP solja.niemela@lshp.fi. KaksoisdiagnoosipoMlaan laadukas hoito KaksoisdiagnoosipoMlaan laadukas hoito Tervey&ä Lapista 2015 Solja Niemelä Psykiatrian professori, ylilääkäri Oulun yliopisto Lapin sairaanhoitopiiri Kaksoisdiagnoosi? Määritelmä Esiintyvyys Kliininen

Lisätiedot

Uni- ja vireystilapotilaan hoitopolku

Uni- ja vireystilapotilaan hoitopolku Uni- ja vireystilapotilaan hoitopolku 5.2.2019 klo 9:05-9:15 Juha Markkula, LT Psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti, unilääketieteen erityispätevyys Apulaisylilääkäri, TYKS Uni- ja hengityskeskus/

Lisätiedot

Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö

Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Yleisyydestä WHO 2014: itsemurha on nuoruusikäisten kolmanneksi yleisin kuolinsyy (1. liikenneonnettomuudet, 2.

Lisätiedot

Syömishäiriöiden ennaltaehkäisyn menetelmät koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa

Syömishäiriöiden ennaltaehkäisyn menetelmät koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa Syömishäiriöiden ennaltaehkäisyn menetelmät koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa Viivi Haapamäki & Saana Hietala 2018 Laurea Laurea-ammattikorkeakoulu Syömishäiriöiden ennaltaehkäisyn menetelmät koulu-

Lisätiedot

Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä?

Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä? Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä? Professori Jouko Miettunen Elinikäisen

Lisätiedot

VAIKEAVAMMAISUUDEN MÄÄRITTELYSTÄ PSYYKKISISSÄ SAIRAUKSISSA

VAIKEAVAMMAISUUDEN MÄÄRITTELYSTÄ PSYYKKISISSÄ SAIRAUKSISSA VAIKEAVAMMAISUUDEN MÄÄRITTELYSTÄ PSYYKKISISSÄ SAIRAUKSISSA Vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen

Lisätiedot

PUHUKAA ADHD:STÄ ADHD

PUHUKAA ADHD:STÄ ADHD PUHUKAA ADHD:STÄ Tässä luvussa tarjotaan sekä vanhemmille että opettajille oivallisia tapoja puhua ADHDhäiriöstä, sen oireista ja vaikutuksista. Lukuun kuuluu kappaleita ADHD:n oireista ja niiden muuttumisesta

Lisätiedot

Epävakaa persoonallisuus näkyvä, mutta näkymätön Seminaari Espoossa 16.10.2013 Psykologi Hanna Böhme

Epävakaa persoonallisuus näkyvä, mutta näkymätön Seminaari Espoossa 16.10.2013 Psykologi Hanna Böhme Epävakaa persoonallisuus näkyvä, mutta näkymätön Seminaari Espoossa 16.10.2013 Psykologi Hanna Böhme pitää sinua välillä joko erittäin hyvänä tai erittäin pahana 0n sinulle ajoittain syyttä vihainen tai

Lisätiedot

Kun syömishäiriön taustalla on traumatisoituminen. fysioterapeutit Anna Hasan ja Tuija Luhtala

Kun syömishäiriön taustalla on traumatisoituminen. fysioterapeutit Anna Hasan ja Tuija Luhtala Kun syömishäiriön taustalla on traumatisoituminen fysioterapeutit Anna Hasan ja Tuija Luhtala Tässä esityksessä puhumme traumasta, joka on varhaisessa lapsuudessa tai nuoruudessa koettu emotionaalinen

Lisätiedot

SYÖMISHÄIRIÖIDEN HOITO - HANKE 1.4.2006-31.12.2007

SYÖMISHÄIRIÖIDEN HOITO - HANKE 1.4.2006-31.12.2007 SYÖMISHÄIRIÖIDEN HOITO - HANKE 1.4.2006-31.12.2007 Kokonaiskustannukset 183 250 (50+50%) Hanketyöntekijät: sh/perheterapeutti Ari Kaataja ja sh Johanna Ruusuluoto Hankkeen vastuuhenkilö: va. yl. Seppo

Lisätiedot

Pakko-oireisen häiriön epidemiologiaa. Esiintyvyys Oheissairastavuus Ennuste

Pakko-oireisen häiriön epidemiologiaa. Esiintyvyys Oheissairastavuus Ennuste Pakko-oireisen häiriön epidemiologiaa Esiintyvyys Oheissairastavuus Ennuste Prevalenssilukuja Authors Number Age prevalence (%) M/F(% or n) Flament et al. 1988, USA 5596 14-18 1,9* 11M/9F Lewinsohn et

Lisätiedot

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa?

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Opas on tehty Arjen mieli -hankkeessa,

Lisätiedot

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Äitiys- ja lastenneuvolan sekä kouluterveydenhuollon valtakunnallinen

Lisätiedot

ADHD:n Käypä hoito suositus Matkalla aikuisuuteen nuorten ADHD:n erityispiirteitä

ADHD:n Käypä hoito suositus Matkalla aikuisuuteen nuorten ADHD:n erityispiirteitä ADHD:n Käypä hoito suositus Matkalla aikuisuuteen nuorten ADHD:n erityispiirteitä 12.10.2017 Maria Sumia Lastentautien ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Tays EVA-yksikkö Pirkkalan terveyskeskus Nuoruuden

Lisätiedot

Oppilaitos: Luokka: Vastaava opettaja:

Oppilaitos: Luokka: Vastaava opettaja: TERVEYSKYSELY Oppilaitos: Luokka: Vastaava opettaja: Opiskelutyö edellyttää hyvää fyysistä ja psyykkistä kuntoa. Terveydentilasta ja kunnosta huolehtiminen on yksi elämän perusedellytyksistä. Pysähdy hetkeksi

Lisätiedot

Lataa Sokerimyrkytys - Ann Fernholm. Lataa

Lataa Sokerimyrkytys - Ann Fernholm. Lataa Lataa Sokerimyrkytys - Ann Fernholm Lataa Kirjailija: Ann Fernholm ISBN: 9789523121263 Sivumäärä: 350 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 37.73 Mb Ann Fernholmin mukaan olemme paljon tarkempia lemmikkieläintemme

Lisätiedot

Lasten lihavuuden määrittely ja mittaaminen uudet suomalaiset lasten BMI-rajat. Neuvolapäivät 18.10.2012 Jarmo Salo

Lasten lihavuuden määrittely ja mittaaminen uudet suomalaiset lasten BMI-rajat. Neuvolapäivät 18.10.2012 Jarmo Salo Lasten lihavuuden määrittely ja mittaaminen uudet suomalaiset lasten BMI-rajat Neuvolapäivät 18.10.2012 Jarmo Salo TAUSTAA Taustaa Ylipainolla tarkoitetaan kehon lisääntynyttä rasvan määrää Ylipainoa hoidetaan

Lisätiedot

KUINKA UINTIVALMENTAJANA VOIT ENNAL- TAEHKÄISTÄ JA TUNNISTAA SYÖMISHÄIRI- ÖITÄ SEKÄ PUUTTUA NIIHIN?

KUINKA UINTIVALMENTAJANA VOIT ENNAL- TAEHKÄISTÄ JA TUNNISTAA SYÖMISHÄIRI- ÖITÄ SEKÄ PUUTTUA NIIHIN? KUINKA UINTIVALMENTAJANA VOIT ENNAL- TAEHKÄISTÄ JA TUNNISTAA SYÖMISHÄIRI- ÖITÄ SEKÄ PUUTTUA NIIHIN? Henni Pätynen ja Minerva Rantaniska Laurea ammattikorkeakoulu Huhtikuu 2018 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto...

Lisätiedot

MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO

MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO Tietopaketti sairaalahoidossa olevien potilaiden omaisille Potilaan oikeudet Omaisen oikeudet Potilaan hoitoon liittyvä yhteistyö Valmistuu kevään 2015 aikana 13.11.2014 1

Lisätiedot

Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla

Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla Yhteiset kansanterveytemme haasteet riskitiedoista toimintaan Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla Markku Peltonen PhD,, dosentti, yksikön n pääp äällikkö Diabetesyksikkö Terveyden

Lisätiedot