Kaupunginhallitus KHALL 264 Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Eila Valtanen puh

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunginhallitus 264 10.07.2012. KHALL 264 Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Eila Valtanen puh. 044 725 5220."

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus WOODPOLIKSEN OMISTAJAOHJAUSASIAKIRJA II KHALL 264 Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Eila Valtanen puh Esittely Omistajaohjausasiakirja I v.2008 Kuhmon kaupunki on kehittänyt puutuoteteollisuutta vuodesta 1992 alkaen. Woodpolista valmisteltiin vuodesta 2004 alkaen, ja sen toiminta käynnistyi v.2006 Big Bang-tapahtumassa. Woodpolis on keskittynyt toimintansa alusta ekotehokkaan puurakentamisen kehittämiseen yhdessä verkostoyritystensä kanssa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Woodpoliksen ensimmäisen omistajaohjausasiakirjan, missä linjattiin seuraavaa: 1. Woodpolis ei ole tuotantolaitos, vaan toimintaympäristö, jonka henkilöstö toimii yritysten tukena ja apuna erityisesti aloittavien ja kasvuyritysten toiminnan kehittämisessä ja myös yhteyksien luomisessa yritysten ja oppilaitosten välille. Woodpolis ei toimi rakentajana eikä rakennuttajana, vaan yritysten keskinäisen verkostoyhteistyön virittäjänä. 2. Kuhmon kaupunginhallitus haluaa Woodpoliksen edelleen kehittyvän yritysläheiseksi kehittämisen pesäksi, jonka työn tuloksena verkostossa toimivien yritysten liikevaihto kasvaa. Tämä tuottaa seurannaisvaikutuksina työpaikkoja koko metsäklusterille ja edelleen koko ympäristöön. Yritysten toivotaan käyttävän hyväkseen Woodpoliksen toimintaympäristöä, mikä edellyttää Woodpolikselta myyntityötä ja käytännössä yhteistyöverkoston maakunnallisuuden, valtakunnallisuuden ja kansainvälisyyden vahvistamista. 3. Kaupunki haluaa toimillaan rohkaista Woodpoliksen verkoston yrityksiä palkkaamaan palvelukseensa riittävästi osaavaa työvoimaa sekä tuotantoon että myyntiin. Tämä edellyttää onnistuneita yhteistyökohteita eli rakentamiskohteita, joissa Woodpolis ja sen verkostoyritykset ovat yhteistyössä mukana. Yhteistyötä kaupunki odottaa myös tehtävän niiden oppilaitosten ja tutkimuslaitosten kanssa, jotka edistävät tässä kuvattujen tavoitteiden saavuttamista. 4. Kaupunki odottaa toiminnan painopisteen siirtyvän kautena yrityskohtaisiin hankkeisiin, joissa yritysten oma rahoitusosuus on tarvittava omarahoitus. 5. Lisäksi kaupunki toivoi Woodpoliksen toiminnan siirtyvän vuoden 2012 jälkeen joko osakeyhtiön tai liikelaitokseen, mikäli

2 se rahoittajan asettamin ehdoin olisi mahdollista. Vuonna 2010 hyväksyttiin Kuhmon kaupunkikonsernin strategian toimeenpanosuunnitelma, missä tavoitteisiin lisättiin, että Woodpolis kehitetään Suomen johtavaksi osaajaksi puurakentamisen alalla. Toimeenpano-ohjelmassa todettiin, että bioenergiahankkeita lisätään, koulutustehtaasta muodostetaan itsenäinen yksikkö ja tavoitteeksi asetettiin myös itsenäisen, puurakentamiseen erikoistuvan insinööritoimiston synty. Arvio omistajaohjauksen toteutumisesta Kohdat 1-2: Woodpolis on kuudessa vuodessa tehnyt toista sataa tuotekehitys- tai muuta kehityshanketta. Referensseihin voi tutustua Woodpoliksen verkkosivuilla, os Tunnetuimpia ovat Euroopan suurin hirsihotelli Saksan Senftenbergissä ja kumppanuus vuoden 2010 puutalon, Luukun, kehitystyössä. Taloudellisesti merkittävimpiä saavutuksia ovat olleet ekotehokkaan puurakentamisen aluerakentamiskohdekilpailujen voitot. Hämeenlinnan Poltinahoa rakennetaan, Helsingin Honkasuon ekologisen kaupunkikylän rakennustyöt käynnistyvät v.2013 ja tuorein referenssi täyttää tälle vuodelle asetetun tavoitteen (yksi aluerakennuskohde), sillä Woodpolis-konsortio voitti Rauman Papinpellon tontinvarauskilpailun. Tilaus on mitoitukseltaan Honkasuon kokoinen. Vireillä on lisäksi uusia aluerakennushankkeita vielä vuonna Woodpolis on onnistunut luomaan brändin, joka markkinoinnin kärkenä on hankkinut verkostonsa yrityksillä yli sadan miljoonan euron tilauskannan. Kohta 3: Woodpolis-verkostoon liittyneiden yritysten määrä on sen toiminta-aikana kasvanut alun 15:sta 24:ään, ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto on noussut 22 milj. eurosta 41,6 milj. euroon (+88%) ja henkilöstön määrä 137:stä 368:aan (+63%) (luvut ilman sahausta, ks liite). Woodpolis on maakunnallinen toimija, sillä yhdeksän 24:stä yrityksestä toimii Kuhmossa. Yritysten määrän ja niiden liikevaihdon kasvu kertovat ekotehokkaan puurakentamisen olevan kasvuala. Woodpolis on tehnyt tiivistä yhteistyötä Aalto-yliopiston, Kainuun Ammattiopiston ja Finnish Wood Research Oy:n kanssa, mikä on parantanut puutuoteyritysten ja suunnittelijoiden verkostoitumista. Kuhmosta on kehittynyt Kainuun puutuotealan keskus, sillä yli puolet puutuoteyritysten kainuulaisesta liikevaihdosta tulee Kuhmosta. Kohta 4: Woodpolis on toiminut hankerahoituksella. Kaupunki rahoitti talousarvioon varatuilla määrärahoilla Woodpolista vuosina yhteensä 0,8 milj. eurolla (31%), ja saatu EU-tuki on ollut yhteensä 1,8 milj euroa. (69%). Kaupungin elinkeino-ohjelmassa

3 asetettiinkin tavoitteeksi saada Kuhmoon kehittämiseen ulkopuolista rahoitusta. Koko Woodpoliksen toiminta-aikana, , sen toimintarahoitus on ollut kaikkiaan 6 milj. euroa, mistä kaupungin osuus on ollut 2,4 milj.euroa (40 %) ja EU-tuen 3,6 milj.euroa (60 %) (ks liite). Kaupungin rahoitusosuudessa on otettu huomioon Sivakka-hallin vaatimat korjausinvestoinnit, mikä on nostanut kaupungin osuutta. Yritysrahoituksen osuus on ollut marginaalinen, joten kaupungin toive yritysrahoituksen painotuksen kasvusta ei ole toteutunut. Kohta 5: Koska Woodpoliksen koulutustehtaan investoinneista osa toteutuu vasta v.2012, ei osakeyhtiömuotoinen omistus ole vielä mahdollista. Sitä vastoin toivottu yksityinen puurakentamiseen erikoistuva insinööritoimisto, Timber Bros oy, on perustettu v Toimeenpano-ohjelmassa lisätyt tavoitteet on saavutettu. Woodpolis on tunnettu ja arvostettu toimija. Bioenergiahankkeita on tosin toteutettu Kainuussa toisten toimijoiden kuin Woodpoliksen voimin, eivätkä voimavarat olisi riittäneet niiden tuloksekkaaseen läpivientiin. Insinööritoimisto on syntynyt. Kuhmon kaupungilla ei ole enää mahdollista saada toisen asteen ammatillisen koulutuksen opetusoikeutta. Koulutukselliset tavoitteet voidaan saavuttaa vain yhteistyössä Kainuun ammattiopiston ja muiden oppilaitosten kanssa. Tilanne vuonna 2012 Woodpolis toimii kahdella linjalla. Sen kone- ja laiteympäristö muodostaa Kuhmon Kantolan teollisuusalueella sijaitsevan koulutustehtaan, joka tarjoaa yrityskohtaista koulutusta puurakentamisessa, jossa toteutetaan ammatillista lisäkoulutusta ja joka tekee alihankintatyötä yrityksille. Toinen linja on tuotekehitys, yritysten puurakentamisen liiketoimintaketjujen kehittäminen ja verkostojen luominen. Puurakentamisen osaajista on puutetta sekä puurakenteiden tuotannossa että rakentamisessa. Woodpoliksen tulevaisuuspolun rakentamiseksi kutsuttiin Kuhmon kaupunginvaltuutetut, verkostoyritykset, rahoittajat ja ohjausryhmä työseminaariin Työseminaarin antia ovat työstäneet Pro Eco-hankkeen johtoryhmä sekä Woodpoliksen hankepäällikkö ja henkilöstö. Seminaarissa todettiin Woodpoliksen pääsääntöisesti saavuttaneen sille asetetut tavoitteet. Työseminaarin antia on käytetty seuraavaksi esitettävän toisen omistajaohjausasiakirjan linjauksiin. Kaupunginjohtajan esitys: Esitän, että Kuhmon kaupunginhallitus hyväksyy ja esittää edelleen

4 kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi järjestyksessään toisen Woodpoliksen omistajaohjausasiakirjan seuraavassa muodossa: Woodpoliksen omistajaohjausasiakirja II Kuhmon kaupungin tahtotila on, että Kuhmo on vuonna 2020 Pohjois-Suomen puurakentamisen kansainvälinen keskus. Visio edellyttää Woodpoliksen toiminnan jatkamista ja kehittämistä kahdella toimintalinjalla, koulutuksessa ja tuotekehityksessä. Toisen asteen ammattiopetus siirtyy Kainuussa alkaen Kainuun Ammattiopistolle, joka tuottaa palveluja myös Kuhmossa. Muutos ja aiempi tiivis yhteistyö tarjoavat mahdollisuuden kehittää Woodpoliksen koulutustehtaasta puurakentamisen yritysläheinen ammattioppilaitos. Konekanta on kunnossa, mutta opetus vaatii nykyaikaiset tilat. Kainuun Etu oy on Kainuun kuntien omistama ja niiden omistajaohjauksessa toimiva kehittämisyhtiö. Woodpolis on jo aiemmin tehnyt yhteistyötä Kainuu Edun kanssa, mutta hanketoiminnassa Kainuun Etu voisi olla hankkeiden hallinnoija ja toimija. Kuhmon kaupungin tahtotila on, että puutuotealan kehittämisen keskus Kainuussa, myös Kainuun Edun voimin, on Kuhmo. Hanketoiminnan tulee keskittyä tuotekehitykseen, koulutukseen ja liiketoimintaketjujen kehittämiseen. Samanaikaisesti Woodpoliksen tulee toimia markkinoinnin kärkenä, joka verkostoi puutuote- ja rakennuttajayrityksiä Kainuun alueella. Kaupunki asettaa tavoitteeksi verkostoimis-, markkinointi- ja myyntityön siirtymisen itsenäiseksi yritykseksi vuoteen 2020 mennessä. Nämä tavoitteet edellyttävät hanketoiminnan jatkamista, koulutustoiminnan voimallista kehittämistä ja ammattikoulutuksen tilakysymysten ratkaisua. Kaupunki asettaa tavoitteekseen Woodpolis-talon rakentamisen, mitä varten käynnistetään esiselvityshanke. Tavoitteiden saavuttamisen mahdollistavat tai estävät päättäjien ja yritysten tahto, yritysten kasvuhalu tai syntyminen Kainuussa ja Kuhmossa, Woodpoliksen ja Kainuun Etu Oy:n kyvykkyys, Kainuun Etu oy:n toisten kuntaomistajien hyväksyntä terävöitettävälle omistajapolitiikalle, Kainuun Ammattiopiston innostus puurakentamisen koulutukseen Kuhmossa sekä rahoitus. Kuntien taloustilanne kiristyy, Eu-eurot vähenevät. Uudet hyödyt saavutetaan,

5 mikäli niiden eteen tehdään työtä johdonmukaisesti ja yksimielisesti. Kaupunginhallituksen päätösluonnos Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Woodpoliksen II omistajaohjausasiakirjan ja esittää sen edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi syyskuun 2012 kokouksessa. Edelleen kaupunginhallitus päättää, että Woodpoliksen omistajaohjausasiakirja II otetaan huomioon keväällä 2013, kun uusi konsernistrategia tehdään. Kaupunginvaltuusto on päättänyt talouden tasapainottamissuunnitelman hyväksynnän yhteydessä laatia uuden strategian v Liitteet. Päätös: Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösesityksen.

KUHMON KAUPUNKI KOKOUSPÖYTÄKIR JA 7/ Kaupunginvaltuuston istuntosali Koski. 61 Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

KUHMON KAUPUNKI KOKOUSPÖYTÄKIR JA 7/ Kaupunginvaltuuston istuntosali Koski. 61 Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KUHMON KAUPUNKI KOKOUSPÖYTÄKIR JA 7/2012 135 Kaupunginvaltuusto KOKOUSAIKA 18.09.2012 klo 18:00-19:41 KOKOUSPAIKKA Kaupunginvaltuuston istuntosali Koski OSALLISTUJAT LÄSNÄ (ja mer kintä siitä ku ka toi

Lisätiedot

WOODPOLIS www.woodpolis.fi 2.12.2014, Puroja-hankkeen päätösseminaari Järvenpäässä

WOODPOLIS www.woodpolis.fi 2.12.2014, Puroja-hankkeen päätösseminaari Järvenpäässä WOODPOLIS www.woodpolis.fi 2.12.2014, Puroja-hankkeen päätösseminaari Järvenpäässä Lämmin tervehdys Kuhmosta! Tuulikki Huusko, hankepäällikkö Woodpolis Puh. 044-725 5300, tuulikki.huusko@woodpolis.fi Kuhmo

Lisätiedot

T K 26.3.2014. kaupunginjohtaja, MH, emba Eila Valtanen Kuhmon kaupunki

T K 26.3.2014. kaupunginjohtaja, MH, emba Eila Valtanen Kuhmon kaupunki T K 26.3.2014 kaupunginjohtaja, MH, emba Eila Valtanen Kuhmon kaupunki Kuhmo www.kuhmo.fi, asukkaita 9 182, 77 % asuu keskustassa, veroäyri 21,5 % pinta-ala 5 457 km2, mistä 12 % vettä, 600 järveä vahvuudet

Lisätiedot

Woodpolis ja Kuhmo 8.8.2014. kaupunginjohtaja, MH, emba Eila Valtanen Kuhmon kaupunki

Woodpolis ja Kuhmo 8.8.2014. kaupunginjohtaja, MH, emba Eila Valtanen Kuhmon kaupunki Woodpolis ja Kuhmo 8.8.2014 kaupunginjohtaja, MH, emba Eila Valtanen Kuhmon kaupunki Sisältö 1. Miksi Kuhmossa on satsattu ekotehokkaan puurakentamisen kehittämiseen 2. Mikä on Woodpolis ja mitä sen kautta

Lisätiedot

WOODPOLIS. www.woodpolis.fion Puulehto Oy, KAINUUN PUUTUOTEALAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 26.1.2010

WOODPOLIS. www.woodpolis.fion Puulehto Oy, KAINUUN PUUTUOTEALAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 26.1.2010 www.woodpolis.fion Puulehto Oy, KAINUUN PUUTUOTEALAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 26.1.2010 www.woodpolis.fion Puulehto Oy, PUURAKENTAMISEN OSAAMISKESKITTYMÄ - Kansainvälisyys ja verkostot - Tutkimus- ja tuotekehityspartnerit

Lisätiedot

Kainuun metsä- ja puutalouden teemaohjelma 2008-2013 ITÄ-SUOMEN PUUPANEELI 24.1.2012. Erkki Salmirinne

Kainuun metsä- ja puutalouden teemaohjelma 2008-2013 ITÄ-SUOMEN PUUPANEELI 24.1.2012. Erkki Salmirinne Kainuun metsä- ja puutalouden teemaohjelma 2008-2013 ITÄ-SUOMEN PUUPANEELI 24.1.2012 Erkki Salmirinne Kainuun kuntien omistama maakunnallinen voittoa tavoittelematon elinkeinotoiminnan kehittämisyhtiö

Lisätiedot

Viepperhauta 27. 29.7.2012 Suomussalmi

Viepperhauta 27. 29.7.2012 Suomussalmi Viepperhauta 27. 29.7.2012 Suomussalmi KAINUUN METSÄ- JA PUUTALOUDEN TEEMAOHJELMAN KOORDINAATIOHANKE II, 1.3.2011 28.2.2014 Tavoitteet ja toimenpiteet: Lisätä Kainuun metsä- ja puutalouden toimijoiden

Lisätiedot

Tervetuloa Kuhmoon 12.3.2012

Tervetuloa Kuhmoon 12.3.2012 Tervetuloa Kuhmoon 12.3.2012 Historia ravitsee kehitystä Tervanviennin kultakaudella Kuhmo tuotti kuudenneksen koko Suomen tervasta metsää pysyvästi 406 000 ha, puuvaranto yli 30 milj m3 Globalisaatio

Lisätiedot

keino mittari tavoite vastuu ja seuranta Kuhmoon tuleva ulkopuolinen raha:

keino mittari tavoite vastuu ja seuranta Kuhmoon tuleva ulkopuolinen raha: 1 K:\johto\STRATEGIA\strategia2012\VUODEN 2007 PÄIVITYKSET\elinkeino-ohjelma2007.doc Kuhmon kaupunki, ELINKEINO-OHJELMA 16.10.2007 Näkökulma: Talous Kuhmoon tuleva ulkopuolinen raha: 1. Yritystoiminnan

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

Etelä-Savon Teollisuuden osaajat

Etelä-Savon Teollisuuden osaajat Etelä-Savon Teollisuuden osaajat YHTEISTYÖSSÄ MUKANA Eteläsavolainen verkostohanke Rahoitus: rakennerahastot (ESR), Etelä-Savon ELY - keskus Kokonaishanke 896 000 ESR -rahan osuus 581 000 Hallinnoijana

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Omistajapolitiikka VUOSIRAPORTTI 2010

Omistajapolitiikka VUOSIRAPORTTI 2010 Omistajapolitiikka VUOSIRAPORTTI 2010 1. OHJELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO Ohjelma on formaatiltaan pikemmin toimenpideohjelma kuin strateginen ohjelma. Tämän vuoksi täytäntöönpano on perustunut niihin yksittäisiin

Lisätiedot

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen 1 20.11.2015 Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen Jarmo Kauppinen kehittämisjohtaja, varatoimitusjohtaja JOSEK Oy Mistä

Lisätiedot

Kainuun luonnontuotealan nykytila ja tulevaisuus: kartoituksen tulokset. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry

Kainuun luonnontuotealan nykytila ja tulevaisuus: kartoituksen tulokset. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Kainuun luonnontuotealan nykytila ja tulevaisuus: kartoituksen tulokset FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Luonnontuotealan yhteistyöverkostot Kainuussa -esiselvityshanke 2016 Sisältö Lähtökohdat ja tausta

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Perustettu vuonna 1996 Henkilöstömäärä: 34 (2015) Liikevaihto vuonna 2014: 6,1 milj. euroa, josta kuntarahan

Lisätiedot

Puutuotealan markkinoinnin ja myynnin kehittäminen vientimarkkinoille

Puutuotealan markkinoinnin ja myynnin kehittäminen vientimarkkinoille Reindeer - Wood Puutuotealan markkinoinnin ja myynnin kehittäminen vientimarkkinoille Kainuun Etu Oy Jari Komulainen, toimialapäällikkö 9.12.2010 Lähtökohta Yritysten tarpeita, joihin haetaan ratkaisua

Lisätiedot

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 - hyvinvointia koko alueelle -kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana

Lisätiedot

ELY-keskuksen rahoitusinstrumentit

ELY-keskuksen rahoitusinstrumentit ELY-keskuksen rahoitusinstrumentit Mikseri 30.10.2018 Kristiina Laatikainen Tavoitteet Kannustaa yrityksiä Kehittämään toimintaansa Hakemaan kasvua liikevaihdon ja työpaikkojen myötä Uudistamaan toimintaansa

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Elinvoimainen Ylivieska 2021

Elinvoimainen Ylivieska 2021 Elinvoimainen Ylivieska 2021 Elinvoimainen Ylivieska 2021- kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana keskuksena. Kaupunki edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

MATKAILUN HANKETOIMINTA

MATKAILUN HANKETOIMINTA MATKAILUN HANKETOIMINTA OHJELMAKAUSI 2000 2006 MATKATOIMIALA Matkailun edellinen ohjelmakausi käytettiin eripuolilla maakuntaa erilaisten perusmatkailupalvelujen kehittämiseen. Kehittämistoiminnan tuloksena

Lisätiedot

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Kaupunginhallitus 297 26.11.2012 Kaupunginvaltuusto 77 03.12.2012 Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Karviaisessa on

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala

LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala Tällä konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 Kaupunginhallitus 366 28.11.2016 45 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen historia Omistajaohjausjaosto

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 5/2010 Kokousaika 4.10.2010 klo 19.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kaupunginvaltuusto NRO 5/2010 Kokousaika 4.10.2010 klo 19.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 5/2010 Kokousaika 4.10.2010 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta Sata matkaa maalle! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Sata matkaa maalle! Miksi? Maaseutumatkailun kehittäminen on

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi. Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi. Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry Hyvä suunnittelu kannattaa aina. Siitä syntyy rakennuksesi käytettävyys, turvallisuus ja arvo, olipa kohde minkä kokoinen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Pöytäkirja 1. Karjalainen Riitta pj. Mölsä Jukka Koivunen Tuula j. Venesjärvi Seppo j., poissa

ORIMATTILAN KAUPUNKI Pöytäkirja 1. Karjalainen Riitta pj. Mölsä Jukka Koivunen Tuula j. Venesjärvi Seppo j., poissa ORIMATTILAN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 Aika 26.5.2016 klo 18.00 20.40 Paikka Osanottajat Kaupunginhallituksen kokoushuone Karjalainen Riitta pj. Mölsä Jukka vpj. Koivunen Tuula j. Venesjärvi Seppo j., poissa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 366 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen Päätöshistoria Omistajaohjausjaosto 21.11.2016

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 20.1.2012 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 1 Maakuntaohjelma linjaa valintoja 1 VISIONA YKSILÖLÄHTÖINEN, YHTEISÖLLINEN JA ELÄMÄNMAKUINEN KESKI-SUOMI Hyvinvointi on keskeinen kilpailukykytekijä

Lisätiedot

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 25.11.2016 TIEDOSSA TULEVAISUUS www.professoriliitto.fi Professoriliiton tehtävät Professoriliiton sääntöjen mukaan liitto toimii yliopistolain tarkoittamien yliopistojen, Maanpuolustuskorkeakoulun

Lisätiedot

Savuton kunta 2012 2015. Tarja Kristiina Ikonen 9.2.2012 1

Savuton kunta 2012 2015. Tarja Kristiina Ikonen 9.2.2012 1 Savuton kunta 2012 2015 1 PROJEKTIN TAUSTAA Tupakointi on alkoholin käytön ohella merkittävin vältettävissä oleva ennenaikaisen kuolleisuuden ja sairastuvuuden aiheuttaja Suomessa. Vajaa viidennes suomalaisesta

Lisätiedot

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Maaseutuverkosto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimijat Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelman toimijat Sivu

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi 2017 10.8.2017 1 Kuntastrategia kuntalaki 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista.

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.12.2018 C(2018) 8841 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu 12.12.2018, Ruotsin ja Suomen yhteistyöohjelman Interreg V-A Ruotsi-Suomi-Norja (Pohjoinen), johon Norja

Lisätiedot

Ideasta suunnitelmaksi

Ideasta suunnitelmaksi Ideasta suunnitelmaksi Lainsäädäntö ja ohjelma-asiakirja Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta 1652/2009 Valtioneuvoston asetus eräiden työ- ja

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkistrategia 2014-

Jyväskylän kaupunkistrategia 2014- Jyväskylän kaupunkistrategia 2014- Pertti Malkki Henkilöstöjohtaja Kaupungin johtoryhmä 29.1.2014 Talpo 17.2.2014 Kaupungin johtoryhmä 13.3.2014 Yhteistyötoimikunta 14.3.2014 Kaupunginhallitus 17.3.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2018 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 9:00-10:50 Paikka Kuopion Vesi Liikelaitos, Haapaniementie 30 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen,

Lisätiedot

Lappeenrannan lasten ja nuorten hyvinvointiselonteko V:n ( ) loppuraportti

Lappeenrannan lasten ja nuorten hyvinvointiselonteko V:n ( ) loppuraportti Kaupunginhallitus 90 20.02.2017 Kaupunginvaltuusto 32 27.03.2017 Lappeenrannan lasten ja nuorten hyvinvointiselonteko V:n (2015 2017) loppuraportti 1329/12.00.00.04/2014 KH 90 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lokakuu 2018 Yleishyödyllisyys Yleishyödyllistä investointia voidaan tukea, jos siitä saatava hyöty

Lisätiedot

Ohjelmakauden EAKR ja ESR tilanne. Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto

Ohjelmakauden EAKR ja ESR tilanne. Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto Ohjelmakauden 2007 2013 EAKR ja ESR tilanne Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Kymenlaakson liiton EAKR hanketoiminta ohjelmakaudella 2007 2013 Ohjelmakaudella rahoitusta myönnettiin

Lisätiedot

HAAGA-HELIA amk TYÖPAIKKAOHJAAJAN OPAS

HAAGA-HELIA amk TYÖPAIKKAOHJAAJAN OPAS Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus (Opetus- ja kulttuuriministeriö) Kasvuyrityksen johtaminen (KASVU V 30 opiskelijaa) ja Medialiiketoiminta ja konseptisuunnittelu (MEKON II 25

Lisätiedot

Maakuntahallitus 32 14.03.2016

Maakuntahallitus 32 14.03.2016 Maakuntahallitus 32 14.03.2016 Osallistuminen Smart & Clean -projektiin, edustajan nimeäminen sitä toteuttavan säätiön hallintoneuvostoon sekä valtion ja pääkaupunkiseudun välisen kasvusopimuksen 2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 249. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 249. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.09.2013 Sivu 1 / 1 3726/00.01.02/2013 249 Poikkihallinnollisten kehitysohjelmien ohjelmakuvausten hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Hoverfält, puh. (09) 816 84862 Jorma

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Salon kaupunki Elokuu 2018 Salon kaupungin visio, perustehtävä ja arvot Salo joka päivä parempi Perustehtävä: Salon kaupunki kehittää alueensa elinvoimaa,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5118/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 348 15.12.2014 12 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinnin lainalle Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kuhmon kaupunki, ELINKEINO-OHJELMA 25.1.2008 Näkökulma: Talous Ratkaiseva menestystekijä

Kuhmon kaupunki, ELINKEINO-OHJELMA 25.1.2008 Näkökulma: Talous Ratkaiseva menestystekijä K:\johto\STRATEGIA\strategia2012\VUODEN 2008 PÄIVITYKSET\ELINKEINO-OHJELMA.doc 1 Kuhmon kaupunki, ELINKEINO-OHJELMA 25.1.2008 Näkökulma: Talous Kuhmoon tuleva ulkopuolinen raha: 1. Yritystoiminnan suotuisa

Lisätiedot

HALLITUN KASVUN SALAISUUS. JOUKO HAVUNEN Vaasa

HALLITUN KASVUN SALAISUUS. JOUKO HAVUNEN Vaasa HALLITUN KASVUN SALAISUUS JOUKO HAVUNEN Vaasa 8.5.2018 KASVUYRITYSTUTKIMUKSEN UUDET NÄKÖKULMAT NYT EI SAA ENÄÄ PUHUA YRITYKSISTÄ, JOTKA TOIMIVAT KASVAVILLA TAI TAANTUVILLA ALOILLA. PITÄÄ PUHUA YRITYKSISTÄ,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 6328/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 6328/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (1) 21 27.9.2017 26 25.10.2017 34 Asianro 6328/02.02.00/2017 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vuoden 2018 talousarvioesitys / Tilannekatsaus Päätöshistoria 27.9.2017

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 170 6.6.2016 42 Asianro 4031/02.05.05/2016 Varkauden Opiskelijakadun kiinteistön siirtäminen kuntayhtymästä Savoniaammattikorkeakoulu Oy:lle Päätöshistoria

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet

Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet BIOKAASU JA BIODIESEL Uusia mahdollisuuksia maatalouteen - seminaari 15.11.2007 Juha S. Niemelä Keski-Suomen TE-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (8) Kaupunginhallitus Kaj/2 08.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (8) Kaupunginhallitus Kaj/2 08.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (8) 400 Honkasuon Haapaperhosen alueen kolmen asuintontin ja niitä palvelevien autopaikkatonttien varaaminen Oulun Rakennusteho Oy:lle (Malminkartano, tontit 33350/1

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN YHTEISMARKKINOINTI

HÄMEENLINNAN YHTEISMARKKINOINTI HÄMEENLINNAN YHTEISMARKKINOINTI AIKATAULU 05/2014 03/2015 04/2015 05/2015 ESISELVITYS BRÄNDITYÖ MASU + BUDJETTI YHTEISMARKKINOINTI MALLI + SITOUMUKSET TOIMINTA ALKAA TOIMEKSIANTO Kaupunginjohtajan aloitteesta

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (2-6) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (2-6) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Liite 2 104 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 11.12.2017 Talousarvion 2018 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa

Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa 21.9.2012 Kari Puumalainen Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä Kuntayhtymän johtaja Ammatillisen koulutuksen aluekehitysrooli Ammatillisen koulutuksen tarkoituksena

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Omat kokemukset reilun 15 vuoden ajalta Olen toiminut käytännön myyntityön parissa ja hoitanut

Lisätiedot

Helsingin kaupunkikonserni

Helsingin kaupunkikonserni Helsingin kaupunkikonserni Tytäryhtiöt 72 KAUPUNKI Virastot 29 Liikelaitokset 6 Tytärsäätiöt 11 Osakkuusyhteisöt 39 Muut yhteisöt 600 1 Miten Helsinkiä ohjataan konsernina mahdollisuudet ja haasteet Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille Kaupunginhallitus 229 22.06.2015 Kaupunginhallitus 334 05.10.2015 Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille 2016-2019 307/04/041/2015 KH 22.06.2015 229 Valtuuston talousarvioseminaari

Lisätiedot

Väliraportti Lapin korkeakoulukonsernin toteuttamisesta

Väliraportti Lapin korkeakoulukonsernin toteuttamisesta Väliraportti Lapin korkeakoulukonsernin toteuttamisesta 1. SELVITYSTYÖN TAVOITE Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 05.04.2016 eri osapuolten toivomuksesta selvityshenkilön hakemaan ratkaisua Lapin ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.05.2014 576 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää hyväksyä Helsingin Energia -liikelaitoksen

Lisätiedot

Toimialojen rahoitusseminaari. Puutuoteteollisuus. Helsinki

Toimialojen rahoitusseminaari. Puutuoteteollisuus. Helsinki Toimialojen rahoitusseminaari Puutuoteteollisuus Helsinki 12.5.2016 Pasi Loukasmäki Puutuotealan Toimialat TOL 2008 mukaan TOL 16 Sahatavaran ja puutuotteiden valmistus Puun sahaus, höyläys ja kyllästys

Lisätiedot

59 Kauhajoen kaupungin strategia vuoteen 2025

59 Kauhajoen kaupungin strategia vuoteen 2025 Ote pöytäkirjasta N:o 5 / 2018 Sivu 1 59 Kauhajoen kaupungin strategia vuoteen 2025 Dnro D/271/02.02.00/2015 Aikaisemmat käsittelyt: Kaupunginhallitus 19.11.2018 / 276 Valmistelija / lisätiedot: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kananpäitä ja kansainvälistä kauppaa ammatillisen koulutuksen vientiponnisteluja TAKKissa

Kananpäitä ja kansainvälistä kauppaa ammatillisen koulutuksen vientiponnisteluja TAKKissa Kananpäitä ja kansainvälistä kauppaa ammatillisen koulutuksen vientiponnisteluja TAKKissa KansainväliSYYSpäivät 2013 5.11.2013 Jyväskylä Päivi Puutio Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK Taustalla Tampereen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kaj/2 8.4.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 14/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kaj/2 8.4.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 14/2013 1 (5) 2 Honkasuon Haapaperhosen alueen kolmen asuintontin ja niitä palvelevien autopaikkatonttien varaaminen Oulun Rakennusteho Oy:lle (Malminkartano, tontit 33350/1

Lisätiedot

Innovaatioiden syntymisen ja käytön edistäminen maaseudulla selvitys innovaatiotoiminnasta Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Innovaatioiden syntymisen ja käytön edistäminen maaseudulla selvitys innovaatiotoiminnasta Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Innovaatioiden syntymisen ja käytön edistäminen maaseudulla selvitys innovaatiotoiminnasta Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Sanna Ahvenharju Gaia Consulting Oy Kasvua ja Innovaatioita seminaari

Lisätiedot

Uudistuvat puutuotearvoketjut ja puunhankintaratkaisut, PUU

Uudistuvat puutuotearvoketjut ja puunhankintaratkaisut, PUU Uudistuvat puutuotearvoketjut ja puunhankintaratkaisut, PUU Tutkimus- ja kehittämisohjelma 2009 2013 Metsäntutkimuslaitos PUU-tutkimus- ja kehittämisohjelma tuottaa tietoa puuraaka-aineiden hankinnasta,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ

KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ 03/2017 KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ Maakuntahallituksen kokous 25.8.2017 Tapani Mattila Keski-Suomen kuntien kuntayhtymä Maakuntahallituksen rooli Maakuntahallitus vastaa : Keski-Suomen kuntien

Lisätiedot

ICT-alan tulevaisuus Pirkanmaalla

ICT-alan tulevaisuus Pirkanmaalla ICT-alan tulevaisuus Pirkanmaalla Pirkanmaan ICT-alan strateginen muutos käynnissä Aloite alan kehittämistä suuntaavalle strategialle tuli Tampereen kauppakamarin ICT-valiokunnalta talvella 2008-2009 Hermia

Lisätiedot

Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy

Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy Kaupunginhallitus 2.9.2019 liite nro 2 (1/9) Kaupunginvaltuusto 16.9.2019 liite nro 6 (1/9) Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy Proavera Oy vahvassa, positiivisessa kehitysvaiheessa. Yhtiön tulostavoite

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (5) Kaupunginhallitus Kaj/1 11.06.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (5) Kaupunginhallitus Kaj/1 11.06.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (5) 720 Kiinteistöosakeyhtiö Helsingin Mannerheimintie 13a:n osakkeiden osto Yleisradio Oy:ltä ja vastaava kaupungin maksuosuuden korotus päätti: 1 Oikeuttaa kiinteistöviraston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1744/ /2014. Kaupunkirakennelautakunta 19.3.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1744/ /2014. Kaupunkirakennelautakunta 19.3. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 125 Asianro 1744/10.00.00/2014 Maanhankinnan määrärahat 2014 Kaupunkirakennelautakunta 19.3.2014 62: Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä. Kehittämisjohtaja Matti Tunkkari, puh. 02 761 1101

Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä. Kehittämisjohtaja Matti Tunkkari, puh. 02 761 1101 Kaupunginhallitus 360 07.10.2013 Kaupunginhallitus 202 09.06.2014 Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä 526/08.00.00/2014 Kh 07.10.2013 360 Kehittämisjohtaja Matti

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen -koulutus

Kasvuun johtaminen -koulutus Kasvuun johtaminen -koulutus Kohderyhmä: Kasvun edellytykset omaavien, uusia kasvumahdollisuuksia kotimaasta tai kansainvälisesti etsivien pk-yritysten johto- ja avainhenkilöt Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun

Lisätiedot

Mestaruussarjaan 9.12.2010

Mestaruussarjaan 9.12.2010 Kainuu Maakuntasarjasta Mestaruussarjaan Ota Koppi seminaari 9.12.2010 Eastwood Vuonna 2008 elokuussa startannut monimaakunnallinen puutuotealan kehittämisohjelma Mukana 4 maakuntaa Kainuu (Kainuun Etu

Lisätiedot

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke - Miksi - Tavoitteet - Toimenpiteet Lasse Ala-Kojola, Mervi Karikorpi, Pirkko Pitkäpaasi, Birgitta Ruuti, Anne-Mari Tiilikka Erinomainen valinta! Uusia ammattiosaajia,

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN Kaupunginhallitus 260 19.10.2016 Kaupunginvaltuusto 57 16.11.2016 TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN 127/14/05/01/2016 KHALL 260 Taustaa Turun seudun puhdistamo Oy:n hallitus on

Lisätiedot

WOODPOLIS II- HANKE www.woodpolis.fi

WOODPOLIS II- HANKE www.woodpolis.fi WOODPOLIS II- HANKE www.woodpolis.fi Kyösti Heino (M.Eng.) Kehittämisjohtaja Puusepänkatu 3 88900 Kuhmo Finland GSM 044 710 5081 Fax 08 6155 5305 Kyosti.heino@woodpolis.fi WOODPOLIS www.woodpolis.fi Puurakentamisen

Lisätiedot

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman. Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet: Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Johto- ja avainhenkilöt Kainuun alueen Pk-yrityksissä, jotka haluavat kasvaa suunnitelmallisesti ja joilla on edellytykset kasvuun. Kohderyhmän yritykset etsivät uusia kasvumahdollisuuksia

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25 Elinkeinojaosto 25 21.03.2017 Kaupunginhallitus 175 03.04.2017 Kaupunginhallitus 340 03.07.2017 Kaupunginhallitus 355 24.07.2017 Kaupunginhallitus 387 14.08.2017 Yhteistyötoimikunta 28 24.08.2017 Savonlinnan

Lisätiedot

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä Uudistunut aluehallinto ja työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä -seminaari Helsinki 30.3.2010 Merja Leinonen Mitä työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä on?

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2018 1 (5) 122 :n ylimääräinen yhtiökokous HEL 2018-010882 T 00 01 05 Päätös Käsittely päätti kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa :n ylimääräisessä yhtiökokouksessa

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2016 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 ELY-keskuksen rahoitus Hämeen maakuntiin 72 milj. euroa Hämeen ELY-keskuksen toimialueen maakuntien työllisyyden, yritystoiminnan

Lisätiedot

Kansainvälisten asioiden kevätpäivät 2019 Visioiden ja strategioiden vuodet kansainvälisyys kaikkialla Jouni Ahonen, Haaga-Helia amk

Kansainvälisten asioiden kevätpäivät 2019 Visioiden ja strategioiden vuodet kansainvälisyys kaikkialla Jouni Ahonen, Haaga-Helia amk Kansainvälisten asioiden kevätpäivät 2019 Visioiden ja strategioiden vuodet kansainvälisyys kaikkialla 17.5.2019 Jouni Ahonen, Haaga-Helia amk Kansainvälisyys Haaga-Heliassa Noin 1100 kansainvälistä tutkinto-opiskelijaa,

Lisätiedot

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012 Oivaltamisen iloa Suomi vuonna 2025 Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012 Markku Lahtinen Tammikuu 2012 TAMK Yksi suurimmista Suomen suurimpia ammattikorkeakouluja yli 11 000 opiskelijaa 2500 aloittavaa tutkinto-opiskelijaa

Lisätiedot

Kestävää hyvinvointia metsävarojen

Kestävää hyvinvointia metsävarojen Kestävää hyvinvointia metsävarojen käytöllä Lahti 18.10.2012 Metsävarojen aktiivisen käytön mahdollisuudet MSO:n tavoitteet ja linjaukset Sixten Sunabacka Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Esityksen

Lisätiedot

Kokemäen kaupungin henkilöstöstrategian hyväksyminen 242/020/2013

Kokemäen kaupungin henkilöstöstrategian hyväksyminen 242/020/2013 KH:n henkilöstöjaosto 56 17.10.2013 Yhteistyötoimikunta 32 12.11.2013 KH:n henkilöstöjaosto 65 28.11.2013 KH:n henkilöstöjaosto 74 18.12.2013 KH:n henkilöstöjaosto 8 13.03.2014 Yhteistyötoimikunta 14 25.03.2014

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot