TEKNOLOGIAKATSAUS, VIIKKO 2 TULOSKAUSI ALKAA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEKNOLOGIAKATSAUS, VIIKKO 2 TULOSKAUSI ALKAA"

Transkriptio

1 TULOSKAUSI ALKAA 2 SSH: Tulosvaroitus 4 F-Secure säikähti Microsoftia 5 Sysopen kasvaa ja kannattaa 6 Basware: Tulosennakko 7 Ennusteyhteenveto 8 Tunnuslukujen selitykset

2 SSH: Tulosvaroitus SSH COMMUNICATIONS SECURITY täydensi viime vuoden antamalla vielä yhden tulosvaroituksen. SSH:n mukaan liikevaihto jäi viime vuonna 8,3 miljoonaan euroon, kun edellinen ohjaus oli 9 11 miljoonaa euroa. Korkein yhtiön kuluvalle vuodelle antama ohjaus on ollut miljoonaa euroa, jota on sittemmin otettua alas kaksi kertaa. < Yhtiö kertoi syynä odotettua vaisumpaan liikevaihdon kehitykseen olleen sen, että useat asiakkaat siirsivät kauppoja budjettisyihin vedoten. Yhtiö oli pitänyt näitä kauppoja lähes varmoina. Toinen syy on ollut dollarin heikkeneminen. Tectia-konseptin lanseerauksen jälkeen on kauppojen ja ennen kaikkea potentiaalisten kauppojen keskikoko kasvanut ja näin ollen muutamankin kaupan siirtymisellä voi olla merkittävä vaikutus. Silti siirtymään vetoaminen ei tunnu uskottavalta, vaan totuus lienee se, että kauppa ei vaan käy. SSH:n tunnuslukuja VIIMEISEN KVARTAALIN liikevaihto on jäänyt 2,0 miljoonaan euroon, mikä on vähemmän kuin kahdella edellisellä kvartaalilla ja 30 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden viimeisellä kvartaalilla. Vertailukelpoisin luvuin (ilman myytyjä liiketoimintoja) liikevaihto on laskenut viimeisellä kvartaalilla 13 prosenttia vertailukauteen nähden. Liikevaihdon lasku on ollut luonnollisesti pienempi kiintein valuuttakurssein tarkasteltuna. Viimeisen kvartaalin vaihdosta 80 prosenttia oli dollarisidonnaista. Nykyisellä kulurakenteella liikevaihdon pitää kvartaalitasolla lähes tuplaantua viimeisen kvartaalin tasoon nähden, jotta nenä nousee pinnalle. Tectia-konsepti tuntuu edelleen järkevältä. Kokonaan toinen asia on, riittääkö SSH:lla tarvittavaa uskottavuutta sen läpisaamiseen markkinoilla. Se, että yhtiö positioi itsensä kokonaan uudelleen myymällä Toolkit-liiketoiminnan tuntuu entistäkin riskipitoisemmalta liikkeeltä. Seuraavassa skenaariossa on sisällä oletus kohtalaisen voimakkaista kulusäästöistä ensi vuodesta alkaen. Vaikka kassa onkin vahva (12/2004e: 31,0 milj. euroa), yhtiö tulee arviomme mukaan nopeuttamaan break evenin saavuttamista myös kulutasoaan leikkaamalla. Oheisen skenaarion mukaisella tappiokertymällä kassavarallisuus olisi vuoden 2006 lopussa 26 miljoonaa euroa (0,93 euroa per osake). jatkuu > e 2005e 2006e e 2005e 2006e Milj. e Liikevaihto EPS, e EBITDA BVPS, e EBIT Osinko, e Tulos ennen veroja Nettotulos Os. hinta, e Vapaa kassavirta (FCFF) Markkina-arvo, milj.e EV, milj e Liikevaihdon kasvu% EBITDA% P/E EBIT% P/FCF ROE% P/BV ROI% EV/EBITDA Omavaraisuusaste% EV/S Gearing% Osinkotuotto%

3 < jatkoa SSH Q1 Q2 Q3 Q Q1 Q2 Q3 Q4e 2004e 2005e 2006e 2007e Liikevaihto Muutos- y/y Bruttokate Bruttokate R&D (-) % liikevaihdosta M&M (-) % liikevaihdosta Hallinto (-) Kiinteät kustannukset (-) Muut tuotot EBIT EBIT

4 F-Secure säikähti Microsoftia MICROSOFTIN odotettu ilmoitus tuoda omia tuotteita tietoturvamarkkinoille on näkynyt F-Securen voimakkaana kurssilaskuna. Osake laski 14 prosenttia vuodenvaihteen tasoltaan. Saman kohtalon ovat kokeneet myös kaikki F-Securen suuremmat kilpailijat. F-Secure rauhoitti tilannetta kertomalla, että yhtiö ei usko Microsoftin toimilla olevan mitään vaikutusta virustentorjuntatuotteiden markkinoihin lyhyellä aikavälillä. Microsoft tuo ensimmäisessä vaiheessa markkinoille anti-spyware -ohjelman. Lähipäivinä on markkinoille tulossa myös ohjelma, jolla voidaan poistaa viruksia, mutta ei torjua niitä. Yhtiö aikoo jakaa ainakin aluksi ohjelmiaan ilmaiseksi. Microsoft on ostanut useita tietoturvayhtiöitä, joten on ollut vain ajan kysymys, koska yhtiö tuo omia tuotteita markkinoille. < MICROSOFTIN nyt markkinoille tuoma virusten poistamiseen tarkoitettu sovellus ei korvaa perinteisiä virustentorjuntaohjelmia. Sellainen on kuitenkin luvassa mahdollisesti jo syksyllä. Kokonaan toinen asia on, millä aikavälillä Microsoft kykenee rakentamaan sellaisen viruslaboratorion ja havaitsemisverkoston jollainen tällä hetkellä on perinteisillä virustentorjuntaan keskittyneillä taloilla. F-Securen tunnuslukuja Pelkkä ilmainen lisenssi ei pitkälle riitä, koska viruskuvaukset voivat vanhentua sekunneissa. F-Secure on osoittanut, että kyse ei ole pelkästään resursseista. Yhtiö on kyennyt havaitsemaan ja päivittämään viruskuvauksensa keskimäärin nopeammin kuin mikään toinen yhtiö. Microsoft voi aina ostaa lisää osaamista tai yhtiön, jolla on jo valmis sovellus, jos nykyiset resurssit eivät riitä. Tietoturvassa on kuitenkin pitkälti kyse luottamuksesta ja sitä Microsoftilla ei ole, eikä sitä ole myöskään helppoa ostaa. YKSI KESKEISIÄ argumentteja F-Securen menestystä vastaan on aina ollut sen koko. Kilpailijat ovat selvästi suurempi ja on uskottu, että yhtiö ei voi pärjätä selvästi suurempia toimijoita vastaan. Pienen yhtiön on pärjätäkseen tehtävä oikeita strategisia valintoja ja sellaisia ovat F-Securen kohdalla olleet eittämättä oikeanlaisen jakelukanavan rakentaminen ja keskittyminen sisällön tietoturvaan. Microsoftia ei saa koskaan aliarvioida, mutta silti F-Securen kurssireaktio tuntuu liioittelulta. Kurssilasku on tarjonnut rohkealle sijoittajalle hyvän ostomahdollisuuden e 2005e 2006e e 2005e 2006e Milj. e Liikevaihto EPS, e EBITDA BVPS, e EBIT Osinko, e Tulos ennen veroja Nettotulos Os. hinta, e Vapaa kassavirta (FCFF) Markkina-arvo, milj.e EV, milj. e Liikevaihdon kasvu% EBITDA% P/E EBIT% P/FCF ROE% P/BV ROI% EV/EBITDA Omavaraisuusaste% EV/S Gearing% Osinkotuotto%

5 Sysopen kasvaa ja kannattaa < 18.0 % 16.0 % 14.0 % 12.0 % 10.0 % 8.0 % 6.0 % 4.0 % 2.0 % 0.0 % EBITA% SYSOPEN kertoi koko viime vuoden liikevoittomarginaalin ennen liikearvopoistoja (EBITA%) nousseen yli 8,5 prosentin. Yhtiö oli aiemmin indikoinut kannattavuuden olevan 7 prosentin tasolla. Vuoden 2004 liikevaihto on ollut yli 26 miljoonaa euroa. Yhtiö oli ohjeistanut edellisvuotista korkeampaa liikevaihtoa. Vuoden 2003 liikevaihto oli 25,2 miljoonaa euroa. Viimeisen kvartaalin liikevaihto on noussut jopa 20 prosenttia vertailukauteen nähden. Yhtiön kovat puheet markkinatilanteen ja ennen kaikkea oman aseman elpymisestä saivat näin ollen vahvan sinetin. Viimeisen kvartaalin kannattavuus (EBITA%) on ollut yli 15 prosenttia. Kannattavuutta on nostanut kohentunut käyttöaste ja ohjelmistomyynnin noussut volyymitaso. Yhtiön pitkän aikavälin tavoite on kasvaa prosenttia vuodessa. Kannattavuuden osalta tavoitteena on 15 prosentin EBITAmarginaali. Viimeinen kvartaali on siten sujunut pitkän aikavälin tavoitteiden mukaisesti. On selvää, että tavoitteista jouduttaneen tänä vuonna ainakin kvartaalitasolla tinkimään. Yritysostoja on varmuudella luvassa, mikä edesauttaa kasvutavoitteen saavuttamista, mutta niitä tuskin toteutuu aivan niin nopeasti, että niistä olisi alkuvuoteen vielä apua. IT-PALVELUIDEN kysyntä on perinteisesti ollut jälkisyklinen ilmiö ja näin lienee tässäkin syklissä. Sysopenin odotettua vahvempaa viimeistä kvartaalia voi pitää ennen kaikkea yhtiön omana aikaansaannoksena, mutta kuitenkin siten, että alla oleva markkina tarjoaa hyvää tukea ja tämä tuki on alkaneella vuodella aiempaa vahvempi. Sysopenin osake on maltillisesti hinnoiteltu. Kun lisäksi käänne parempaan on nyt todistetusti totta, on lisää-suositus edelleen paikallaan e 2005e 2006e 2007e Sysopenin tunnuslukuja < Tavoite: 15 % e 2005e 2006e e 2005e 2006e Milj. e Liikevaihto EPS, e EBITDA BVPS, e EBIT Osinko, e Tulos ennen veroja Nettotulos Os. hinta, e Vapaa kassavirta (FCFF) Markkina-arvo, milj.e EV, milj e Liikevaihdon kasvu% EBITDA% P/E EBIT% P/FCF ROE% P/BV ROI% EV/EBITDA Omavaraisuusaste% EV/S Gearing% Osinkotuotto%

6 Basware: Tulosennakko Basware julkaisee Q4-raporttinsa keskiviikkona < BASWARE on ohjannut koko viime vuodelle prosentin kasvua. Tammi-syyskuun kasvu oli 27 prosenttia kolmannen kvartaalin ollessa selvästi heikoin kvartaali kasvun osalta. Liikevoittomarginaaliksi yhtiö on ohjannut koko vuoden osalta 15 prosenttia, mikä vastaa yhtiön pitkän aikavälin tavoitetta. Kannattavuuden pitää laskea selvästi viimeisellä kvartaalilla, jos koko vuoden marginaali jää vain 15 prosenttiin. Yhtiö on tehnyt ja tekee edelleen panostuksia kansainvälistymisen nopeuttamiseksi. Absoluuttinen kulutaso on todennäköisesti noussut ja noussee edelleen. Yhtiö on kuitenkin korostanut sitä, että kulutaso nousee hitaammin kuin ylin rivi kasvaa. Osaltaan tähän vaikuttaa epäsuoran jakelun lisääntyminen. Yhtiön ohjaus koko vuoden liikevoittomarginaalin osalta vaikuttaakin liian varovaiselta. Neljännen kvartaalin kannattavuus laskenee kulutason nousun myötä, mutta ei laske arviomme mukaan niin paljoa kuin yhtiön ohjaus indikoisi. Baswaren arvostus vaikuttaa maltilliselta. Kuluvan vuoden ennusteeseemme perustuva p/e-luku on noin 16. Ev/s-kerroin kuluvan vuoden ennusteellamme on 1,7, mikä on vaatimaton taso yhtiölle, joka kasvaa selvästi kaksinumeroisin luvuin ja tekee samalla kohtuullisen hyvällä marginaalilla tulosta. Baswaren vuosi 2004 Q Q Q Q4 2004e 2004e Liikevaihto Muutos%, y/y Liikevoitto Liikevoitto% Tulos ennen veroja EPS Baswaren tunnuslukuja e 2005e 2006e e 2005e 2006e Milj. e Liikevaihto EPS, e EBITDA BVPS, e EBIT Osinko, e Tulos ennen veroja Nettotulos Os. hinta, e Vapaa kassavirta (FCFF) Markkina-arvo, milj.e EV, milj e Liikevaihdon kasvu% EBITDA% P/E EBIT% P/FCF ROE% P/BV ROI% EV/EBITDA Omavaraisuusaste% EV/S Gearing% Osinkotuotto%

7 Yhteenveto Hinta Liikev. Liikev ebitda ebitda ebit ebit roe eps eps eps eps p/e p/e p/e p/e ev/ ev/s osinko- p/bv 13.1 kasvu kasvu % % % % % 2004e 2005e adj.gw adj.gw 2004e 2005e adj. gw adj. gw ebitda 2004e tuotto 2004e Suositus e 2005e 2004e 2005e 2004e 2005e 2004e 2004e 2005e 2004e 2005e 2004e 2004e Aldata Solution Pidä 1, ,8 9,7-2,3 6,5-8 -0,03 0,04-0,04 0,07 neg 26,5 neg 17,2 60,0 1,1 0 3,4 Aspocomp Pidä 5, ,2 18,7 6,0 6,5 5 0,31 0,36 0,31 0,36 16,7 14,5 16,7 14,5 3,2 0,6 2 1,0 Basware Lisää 8, ,6 16,7 17,5 15,2 35 0,41 0,53 0,41 0,53 20,5 15,8 20,5 15,8 10,4 2,0 2 6,4 Comptel Lisää 1, ,5 26,9 23,6 24,1 23 0,09 0,12 0,09 0,12 21,3 16,0 21,3 16,0 10,7 2,9 2 4,6 Efore Vähennä 3, ,3 15,3 10,9 11,8 39 0,17 0,20 0,18 0,20 38,7 15,8 19,1 15,8 10,7 1,5 5 3,0 Elcoteq Network Lisää 17, ,4 5,0 2,4 2,4 14 1,26 1,82 1,26 1,82 13,7 9,5 13,7 9,5 4,7 0,2 3 1,9 Elektrobit Group Lisää 0, ,8 18,0 16,0 13,5 25 0,04 0,03 0,04 0,04 17,0 18,1 13,9 15,3 8,9 1,9 2 4,0 Elisa Vähennä 11, ,1 32,9 13,4 15,4 11 0,68 0,87 1,00 1,19 17,2 13,4 11,7 9,8 5,0 1,5 2 2,0 F-Secure Lisää 1, ,4 25,9 15,8 24,4 23 0,05 0,08 0,05 0,08 36,0 21,8 36,0 21,8 27,1 4,7 0 7,4 Incap Pidä 2, ,2 6,1 2,3 2,7 9 0,10 0,16 0,11 0,16 21,0 12,5 18,4 12,5 7,2 0,4 0 1,7 Nokia Lisää 11, ,7 17,4 14,6 14,5 19 0,65 0,74 0,67 0,76 17,8 15,5 17,2 15,2 8,5 1,5 3 3,3 Perlos Lisää 11, ,9 19,7 15,0 13,6 34 1,09 1,16 1,09 1,16 10,6 10,0 10,6 10,0 5,7 1,2 3 3,1 SSH Vähennä 1, ,9-48,3-77,9-52, ,20-0,14-0,20-0,14 neg neg neg neg -0,4 0,3 0 1,0 Satama Interact. Lisää 0, ,0 10,7 6,2 10,2 11 0,05 0,07 0,05 0,07 17,8 12,8 17,8 12,8 10,4 1,0 0 2,3 Scanfil Lisää 4, ,7 13,5 9,2 9,2 17 0,35 0,39 0,36 0,41 13,6 12,0 12,9 11,5 7,1 0,9 3 2,2 Stonesoft Vähennä 0, ,2-5,8-41,5-8, ,17-0,02-0,15-0,02 neg neg neg neg neg 0,4 0 1,2 Sysopen Lisää 3, ,0 14,0 7,5 11,1 18 0,21 0,27 0,24 0,30 16,9 13,0 14,6 11,6 9,1 1,0 2 3,1 Tecnomen Pidä 1, ,6 12,8 6,9 9,1 6 0,07 0,11 0,07 0,11 20,2 12,8 20,2 12,8 6,9 0,8 0 1,1 Teleste Lisää 6, ,5 17,4 8,6 13,3 13 0,19 0,39 0,26 0,46 31,4 15,6 23,1 13,2 13,7 1,7 1 3,9 Tietoenator Lisää 23, ,0 15,2 7,3 7,6 13 0,91 0,96 1,62 1,76 25,7 24,5 14,4 13,3 8,3 1,3 3 3,1 Vaisala Pidä 18, ,5 19,8 11,5 15,2 10 0,80 1,20 0,99 1,38 23,7 15,8 19,2 13,7 9,0 1,6 3 2,5 Keskiarvo ,1 15,6 17,9 13,8 11,3 1,4 2 3,0 7

8 Tunnuslukujen selitykset Viikkokatsauksen sisällön tuottaa Timo Heinonen, SUOSITUKSET Arvoperin antamat osakenäkemykset on tehty 6-12 kuukauden tähtäimellä suhteutettuna markkinakehitykseen. Teknologiakatsauksessa yksittäisen osakkeen osalta näkemys suhteutetaan teknologiasektorin yleiseen kurssikehitykseen. TULOSLASKELMA Liikevaihto (Sales, Turnover): Jaksolle jaksotettu myynti arvonlisäverolla vähennettynä Käyttökate, liikevoitto ennen poistoja (EBITDA): Liikevoitto ennen poistoja ( = liikevaihto + liiketoiminnan muut tuotot liiketoiminnan kulut). Liikevoitto ennen liikearvopoistoja (EBITA): Edellinen vähennettynä käyttöomaisuudesta tehtävillä poistoilla Liikevoitto (EBIT): Operatiivinen tulos eli liikevaihto operatiivisilla kuluilla (+muut tuotot) ja poistoilla vähennettynä. Rahoitusnetto: Rahoitustuotot - rahoituskulut Tulos ennen veroja: Tulos ennen satunnaiseriä ja veroja eli liikevoitto rahoitusnetolla vähennettynä. Kauden tulos: Verojen jälkeinen tulos, ilman kertaluonteisia eriä. Raportoitu tulos: Kauden tulos +/- kertaluontoiset erät FCFF (free cash flow to firm), vapaa kassavirta: (Vapaa kassavirta = liikevoitto liiketoiminnan verot +/- rahoitusneton verovaikutus + poistot +/- nettokäyttöpääoman muutos bruttoinvestoinnit + muut erät). Tässä esitetty kassavirta on ns. kokonaispääomalle laskettu kassavirta. KANNATTAVUUTTA KUVAAVAT TUNNUSLUVUT EBITDA-%, eli käyttökate-%: Käyttökate jaettuna liikevaihdolla. EBIT-%, eli liikevoitto-%: Liikevoitto jaettuna liikevaihdolla. ROI-%, eli sijoitetun pääoman tuotto: (Tulos ennen veroja + nettorahoituskulut)/(kauden keskimääräinen oma pääoma + korollinen nettovelka) ROE-%, eli oman pääoman tuotto: Kauden tulos jaettuna kauden keskimääräinen omalla pääomalla OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT EPS: Osakekohtainen tulos: Kauden tulos osakemäärällä jaettuna. Laimennetussa osakemäärässä on huomioitu mm. optio-ohjelmien osakemäärää mahdollisesti lisäävä vaikutus. EPS puhdistettu: Osakekohtainen tulos liikearvopoistoilla oikaistuna CEPS, eli osakekohtainen kassatulos: (Kauden tulos + poistot) / (osakemäärä) BVPS: Oma pääoma jaettuna osakemäärällä SPS: Liikevaihto jaettuna osakemäärällä DPS: Osakekohtainen osinko ARVOSTUSTA KUVAAVAT TUNNUSLUVUT P/E: Osakkeen hinta jaettuna osakekohtaisella tuloksella. P/E puhdistettu: Osakkeen hinta jaettuna liikearvopoistoilla oikaistulla osakekohtaisella tuloksella P/CE: Osakkeen hinta jaettuna osakekohtaisella kassatuloksella P/FCF: Osakkeen hinta jaettuna osakekohtaisella vapaalla kassavirralla P/BV: Markkina-arvo jaettuna vapaalla kassavirralla (FCFF) P/S: Osakkeen hinta jaettuna osakekohtaisella liikevaihdolla Osinkotuotto-%: Osinko jaettuna osakkeen hinnalla EV, eli yritysarvo: Markkina-arvo + korolliset nettovelat EV/S: Yritysarvo jaettuna liikevaihdolla EV/EBITDA: Yritysarvo jaettuna käyttökatteella EV/EBIT: Yritysarvo jaettuna liikevoitolla VASTUUVARAUMA Raportissa esitetyt asiat ja informaatio perustuvat Arvopaperin luotettavina pitämiin lähteisiin. Tämä ei kuitenkaan sulje pois virhemahdollisuuksia tai tietojen epätäydellisyyttä. Ennusteet perustuvat Arvopaperin omiin arvioihin ja niiden pohjalla oleva informaatio voi muuttua nopeasti ja Arvopaperilla voi muuttaa näkemystään ilman eri ilmoitusta. Arvopaperi tai kukaan sen työntekijöistä ei yksityishenkilönä vastaa ennusteiden tai raportin käytöstä aiheutuvista mahdollisista vahingoista. Mitään raportissa mainittua asiaa ei pidä käsittää kehotuksena sijoitustoimenpiteisiin tai muunlaisena osta/myynti-tarjouksena. Lukijan tulee perustaa mahdolliset sijoituspäätökset omaan arvioonsa sijoituskohteesta ja siihen liittyvistä riskeistä. Materiaalin kaikkinainen kopiointi on ilman Arvopaperin lupaa kielletty 8

JAKELUKANAVA MAHDOLLISTAA F-SECUREN VAHVAN KASVUN

JAKELUKANAVA MAHDOLLISTAA F-SECUREN VAHVAN KASVUN JAKELUKANAVA MAHDOLLISTAA F-SECUREN VAHVAN KASVUN 2 Tecnomen uskoo ohjaukseensa 3 F-Securen kasvu jatkunee vahvana 5 IFRS-säännöstö nostaa raportoituja tuloksia 6 Ennusteyhteenveto 7 Tunnuslukujen selitykset

Lisätiedot

DOLLARI VARJOSTAA MUUTEN HYVÄÄ NOKIAN VIIMEISTÄ KVARTAALIA

DOLLARI VARJOSTAA MUUTEN HYVÄÄ NOKIAN VIIMEISTÄ KVARTAALIA DOLLARI VARJOSTAA MUUTEN HYVÄÄ NOKIAN VIIMEISTÄ KVARTAALIA 2 Tekninen tarkastelu: Nasdaq hakkaa vastustasoaan 3 Aldata teki sen taas 4 Nokia: Puhelinten volyymikehitys yllättää 6 Q4:n tulosodotukset 7

Lisätiedot

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 2017 Q4 ja koko vuoden tulos 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.

Lisätiedot

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Q3/2018 tulos Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.10.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Comptelin tilinpäätös vuodelta 2007

Comptelin tilinpäätös vuodelta 2007 Comptelin tilinpäätös vuodelta 27 Helsinki 13.2.28 Toimitusjohtaja Sami Erviö Q4: Liikevaihto ja liikevoitto ennätystasolla Liikevaihto 24, miljoonaa euroa (22,8) Liikevoitto 7,5 miljoonaa euroa (4,8)

Lisätiedot

Vahva tuloskasvu jatkuu

Vahva tuloskasvu jatkuu 24.4.215 Yhtiöpäivitys Vahva tuloskasvu jatkuu Nostamme QPR:n tavoitehintaa tulosylityksen ja positiivisten ennustemuutosten myötä 1,9 euroon (aik. 1,65 euroa), mutta toistamme vähennä-suosituksen osakkeelle.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Heinä - syyskuu 2009 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto pieneni 24,5 % 15,9 (21,1) miljoonaan euroon Jatkuvien

Lisätiedot

Tilinpäätös 2005 8.2.2006. www.raute.com

Tilinpäätös 2005 8.2.2006. www.raute.com Tilinpäätös 2005 8.2.2006 www.raute.com 2005 M Jatkuvat toiminnot 2005 2004 Liikevaihto Liiketulos 108,6 4,4 73,1 3,6* Uudet tilaukset: projektit teknologiapalvelut 109 23 Tilauskanta 55 Henkilöstö (kirjoilla)

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 5 435 6 296 6 161 6 159 6 56 Myyntikate 3 442 3 558 4 314 3 842 3 722 Käyttökate 2 292 2 271 3 8 2 525 2

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko

Lisätiedot

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 19.4.2018 Toimitusjohtajan katsaus Hoivakiinteistöjen, asuntojen ja varainhoidon asiantuntija Titanium on suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton

Lisätiedot

Pihlajalinna Q4. Toimitusjohtaja Aarne Aktan

Pihlajalinna Q4. Toimitusjohtaja Aarne Aktan Pihlajalinna Q4 Toimitusjohtaja Aarne Aktan 17.2.2017 Liikevaihto kehittyi odotetusti 399,1 M 2004 2016 CAGR +46 % 213,3 148,9 104,4 0,2 1,4 4,1 5,8 8,3 11,9 16,9 20,1 31,0 42,1 47,3 2002 2003 2004 2005

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus

Smart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2015 Markkinakatsaus 1-3/2015 Vuosi 2015 käynnistyi joulun lomakauden jälkeen hitaasti. Suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin

Lisätiedot

KOLMAS VUOSINELJÄNNES: KASVU JATKUI ENNAKOIDUSTI ALKUVUOTTA MALTILLISEMPANA

KOLMAS VUOSINELJÄNNES: KASVU JATKUI ENNAKOIDUSTI ALKUVUOTTA MALTILLISEMPANA QT GROUP OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.10.2016 kello 08:00 QT GROUP OYJ JOHDON OSAVUOTINEN SELVITYS 1.1.2016 30.9.2016 Qt Group Oyj julkaisee kalenterivuoden kolmen ja yhdeksän kuukauden osalta johdon osavuotiset

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012 Erittäin haastava toimintaympäristö Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa viime vuoden tasolla, teollisen kulutuksen laskusta huolimatta Pohjoismaiset

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT JA OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT JA OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT JA OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT 1 (6) Liitetietona on esitettävä sijoituspalveluyrityksen taloudellista kehitystä kuvaavat ja osakekohtaiset tunnusluvut viideltä viimeiseltä

Lisätiedot

Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Q1/2019 tulos Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja 25.4.2019 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät

Lisätiedot

Tokmanni-konsernin IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin mukaiset oikaistut vertailutiedot vuodelta 2018

Tokmanni-konsernin IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin mukaiset oikaistut vertailutiedot vuodelta 2018 IFRS 16 VUOKRASOPIMUKSET -STANDARDIN KÄYTTÖÖNOTTO TOKMANNISSA 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardi käsittelee vuokrasopimusten määritelmää, kirjaamista, arvostamista sekä vuokrasopimuksista

Lisätiedot

Q Tilinpäätöstiedote

Q Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Kohti kansainvälistymistä Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 13.7% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.3m (EUR 3.8m Q3/2012). Vuoden

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Ahlstrom Tammi kesäkuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 6.8.215 Sisältö Huhti kesäkuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Huhti kesäkuu

Lisätiedot

Aspon Q CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist. 25-Oct-07

Aspon Q CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist. 25-Oct-07 Aspon Q3 2007 25.10.2007 CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist 1 Aspon Q3 2007 Jatkuvien toimintojen liikevaihdon kasvu 5,4 %, yritysosto mukaanlukien 16,5 % Liikevoitto ilman kertaeriä 3,7

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote

Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Tulosinfo Q

Tulosinfo Q Tulosinfo Q2 2005 1 Aspon strategia Teollisuuden yhteistyökumppani Monialainen palveluyhtiö (GICS 20201030) Tasoittaa suhdannevaihteluita Mahdollistaa uudet lupaavat liikeideat Markkinajohtaja tarkasti

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 26.10.2005

FINNLINES OYJ 26.10.2005 FINNLINES OYJ 26.10.2005 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2005 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella :n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 17. maaliskuuta 2005, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2004 ja myönsi

Lisätiedot

Raision osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Toimitusjohtaja Matti Rihko

Raision osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Toimitusjohtaja Matti Rihko Raision osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko 16.8.2011 Raisio-konserni Q2/2011 Suunnitelmien mukainen kvartaali ilman toimintaan vaikuttavia häiriöitä markkina-alueillamme Liikevaihdon

Lisätiedot

Q4/2018 ja vuosi Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja

Q4/2018 ja vuosi Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja Q4/2018 ja vuosi 2018 Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja Vuoden 2018 pääfokus: ASIAKASLUOTTAMUKSEN PARANTAMINEN POSITIIVISEN KÄÄNTEEN VUOSI 2 Q4/18: kasvu jatkui, kertaluontoiset

Lisätiedot

Q liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen

Q liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen Q3 2017 liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen KESKEISTÄ Q3 2017 HYVÄ LIIKEVAIHDON KASVU 4,5% Liikevaihto kasvoi 4,5% 195,4 milj. euroon (187,0) vertailukelpoinen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 5.11.2015

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 5.11.2015 Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 5.11.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen

Lisätiedot

Raision yhtiökokous Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

Raision yhtiökokous Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj Raision yhtiökokous 29.3.2012 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj Konsernin liiketulos 2007-2011 M 40 35 30 25 20 15 10 5 0-5 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Rullaava 12 kk EBIT 3 Konsernin liikevaihto

Lisätiedot

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Toimitusjohtaja Juha Näkki 15.8.2013 Toimintaympäristö Q2/2013 Etteplanin keskeisten asiakkaiden tilauskannat olivat katsauskaudella keskimäärin laskusuunnassa.

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010

2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010 2010 Marimekko Oyj CREATIVE DESIGN SINCE 1951 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010 TAMMI-MAALISKUU 2010 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Ensimmäisen vuosineljänneksen kehitys oli rohkaisevaa. Liikevaihtomme hienoinen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.4.2004 30.6.2004 1 Elisan Q2 2004 Markkinakatsaus ja taloudellinen tilanne Toiminnan kehittäminen Tulevaisuuden näkymät 2 Q2 2004 keskeiset asiat Matkaviestinnässä liittymämäärän kasvu

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 13.8.2014 Toimintaympäristö 4-6/2014 Teknisten suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa alkanut

Lisätiedot

VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA

VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA 30.9.2019 PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA TUNNUSLUVUT Milj. euroa, prosenttia 1 9/2019 1 9/2018 1 12/2018 Saadut tilaukset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola

Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6. 2018 Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola Agenda 1 H1:n kohokohdat 2 Taloudellinen katsaus 3 5 Goforen strategiasta 4 Ohjeistus LIIKEVAIHTO LIIKEVAIHDON

Lisätiedot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 484 796 672 165 641 558 679 396 684 42 Myyntikate 79 961 88 519 89 397 15 399 12 66 Käyttökate 16 543 17

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q1 2018

Osavuosikatsaus Q1 2018 Q1 2018 Osavuosikatsaus Q1 2018 18.4.2018 Q1 2018 keskeiset tapahtumat Jälleen ennätysneljännes hyvää kasvua sekä liikevaihdossa että tuloksessa Liikevaihto kasvoi 8 % Orgaaninen liikevaihdon kasvu 2 %

Lisätiedot

Reinforcing your business

Reinforcing your business Reinforcing your business Osavuosikatsaus tammimaaliskuu 2010 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Q1 2010 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 15,7 (18,5) M ollen 15,4 % alempi

Lisätiedot

Aamukatsaus 16.09.2002

Aamukatsaus 16.09.2002 Indeksit & korot New Yorkin päätöskurssit, euroa Muutos-% Päätös Muutos-% Helsinki New York (NY/Hel) Dow Jones 8312,7-0,80 Nokia 14,43 14,45 0,16 S&P 500 889,8 0,33 Sonera 4,38 4,32-1,29 Nasdaq 1291,4

Lisätiedot

Tase ja kassavirta etusijalla

Tase ja kassavirta etusijalla Yhtiöpäivitys Tase ja kassavirta etusijalla Toistamme vähennä-suosituksen ja tavoitehinnan 11, euroa. Yhtiön Q1-tuloskehitys oli pettymys, mutta odotamme yhtiön yltävän kustannussäästöjen ja Venäjän asuntomyynnin

Lisätiedot

Kamux tilinpäätöstiedote 2018

Kamux tilinpäätöstiedote 2018 Kamux tilinpäätöstiedote 218 1.3.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Vuosikatsaus 218 Q4 ja 218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet Yhteenveto

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2005 ESITYS 27.4.2005 Liikevaihdon jakautuma 1-3/2005 Joustopakkaukset 17,6 milj. euroa 34 % Muut 2,8 milj. euroa 5 % Kosteuspyyhkeet 30 % Kuitukankaat 31

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa Etteplan Q1/2014: Kysyntä parani katsauskauden lopussa Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2014 Toimintaympäristö Q1/2014 Euroopassa vuosi 2014 käynnistyi odotetusti heikossa kysyntätilanteessa. Katsauskauden

Lisätiedot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 4 986 6 5 225 2 6 276 8 6 932 6 7 334 5 Myyntikate 3 237 6 3 344 9 3 835 9 4 178 1 4 396 8 Käyttökate 761

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2007

Osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2007 Osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 27 Helsinki 26.4.27 Toimitusjohtaja Sami Erviö Kannattavuus ja tilauskanta vahvistuivat merkittävästi tammi maaliskuussa Liikevaihto 19,5 miljoonaa euroa (19,4) Liikevoitto

Lisätiedot

HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN. Suomen huolenpitävin ja selkokielisin tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla.

HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN. Suomen huolenpitävin ja selkokielisin tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla. TILINPÄÄTÖS 2016 HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN Suomen huolenpitävin ja selkokielisin tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla. TEKNOLOGINEN EDELLÄKÄVIJÄ Monipuoliset taloushallinnon ohjelmistot

Lisätiedot

Yhtiökokous 19.4.2011

Yhtiökokous 19.4.2011 Yhtiökokous 19.4.2011 Toimitusjohtajan katsaus Visio Marimekko on maailman arvostetuin kuviosuunnittelija ja yksi kiehtovimmista designbrändeistä. Strategian kulmakivet 1-12/2010 8.2.2011 Marimekon kangaspainon

Lisätiedot

Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja

Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja 29.8.2019 Uudistunut Titanium Hyvä alkuvuosi vertailuajankohta huomioiden. Investium-yhtiöiden yrityskaupan integraatiotyö on saatu pääosin päätökseen.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2018 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 31.10.2018 Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkunut tärkeimmillä

Lisätiedot

Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011

Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011 Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus Eero Hautaniemi 6.4.2011 Keskittyminen lääkkeiden vähittäis ja tukkukauppaan 2006 2011 Vähittäiskauppa Ruotsi Suomi Baltia Pohjoismaat ja Baltia

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 2 23 3 2 257 7 2 449 4 2 4 3 2 284 5 Myyntikate 1 111 4 1 179 7 1 242 3 1 224 9 1 194 5 Käyttökate 15 4 42

Lisätiedot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 451 6 576 4 544 8 51 5 495 2 Myyntikate 253 3 299 2 279 281 4 275 3 Käyttökate 29 5 42 7 21 9 33 3 25 1 Liikevoitto

Lisätiedot

Liikevaihto. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 6 777 8 43 8 23 8 25 8 11 Myyntikate 3 89 4 262 4 256 4 51 4 262 Käyttökate 1 69 1 95 1 71 1 293 742 Liikevoitto

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilinpäätöstiedote Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja

Vuoden 2015 tilinpäätöstiedote Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Vuoden 2015 tilinpäätöstiedote 10.2.2016 Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Keskeistä vuonna 2015 Markkinatilanne Kalmarissa ja Hiabissa hyvä, mutta haastava MacGregorissa

Lisätiedot

KORJATTU TULOSLASKELMA Laskennan kohde: LIIKEVAIHTO +/- valmistevaraston muutos + liiketoiminnan muut tuotot - ainekäyttö (huomioi varastojen muutos

KORJATTU TULOSLASKELMA Laskennan kohde: LIIKEVAIHTO +/- valmistevaraston muutos + liiketoiminnan muut tuotot - ainekäyttö (huomioi varastojen muutos KORJATTU TULOSLASKELMA LIIKEVAIHTO _ +/- valmistevaraston muutos _ + liiketoiminnan muut tuotot _ - ainekäyttö _ (huomioi varastojen muutos ja oma käyttö) - ulkopuoliset palvelut _ - liiketoiminnan muut

Lisätiedot

Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa

Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa Laskemme Martelan tavoitehintamme 13, euroon (aik. 14, euroa) yhtiön tulosvaroituksen jälkeen. Tulovaroitus lisäsi osaltaan yhtiön kuluvan vuoden tuloskehitykseen liittyvää

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 Suomen suurin markkinaehtoinen vuokranantaja Historiansa suurin liikevaihto. Investoinnit kasvussa. Liikevaihto 1.1. 31.12.2014 miljoonaa euroa (346,6) Tulos 1.1. 31.12.2014

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

VTI-konsernin osavuosikatsaus tammisyyskuu

VTI-konsernin osavuosikatsaus tammisyyskuu VTI-konsernin osavuosikatsaus tammisyyskuu 2007 Tammi syyskuu kehittyi tammi syyskuussa odotusten mukaisesti ja oli 56,5 miljoonaa euroa (tammi syyskuu 2006: 52,6 miljoonaa euroa). Edellisvuoden vastaavan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2014 25.7.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja

Lisätiedot

Elisa Oyj:n osavuosikatsaus

Elisa Oyj:n osavuosikatsaus :n osavuosikatsaus 1.1.2003-31.3.2003 Toimitusjohtaja Liiketoiminta tuo kassavirtaa - tulos vielä epätyydyttävä Konsernin liikevaihto oli 371 milj. euroa (384) liikevaihdon supistumisen takana kirjauskäytännön

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2011 1.11.2011 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinat Liiketoimintaympäristö: Alkuvuoden aikana koettu vanerin kysynnän elpyminen tasaantunut viime kuukausina ja muutamilla

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 24.4.2014 Oriola-KD tammi-maaliskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 8,1 (2,3) miljoonaa euroa Kannattavuus vahvistui

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2005 ESITYS 25.7.2005 Liikevaihdon jakautuma 1-6/2005 Joustopakkaukset 35,0 milj. euroa 33 % Muut 5,5 milj. euroa 5 % Kosteuspyyhkeet 32 % Kuitukankaat 30

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn

Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2013 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 26.4.2013 Atria-konserni Katsaus /2013 Milj. 2013 2012 2012 Liikevaihto 328,4 308,6 1 343,6 Liikevoitto 3,2 0,1 30,2 Liikevoitto-%

Lisätiedot

Raision osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2012

Raision osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2012 Raision osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2012 Toimitusjohtaja Matti Rihko ja talousjohtaja Jyrki Paappa 6.11.2012 Q3/2012 Q3/2012: Osakekohtainen tulos parani (Jatkuvat toiminnot, ilman kertaeriä) Liikevaihto

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.10.2014 Oriola-KD tammi-syyskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 12,9 (16,6) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan

Lisätiedot

Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen

Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen liittyen Nostamme tavoitehinnan, euroon (aik.,0) ja toistamme myy-suosituksemme. Eilinen lisätieto NBT-tutkimuksen etenemiseen liittyen antoi

Lisätiedot

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Toimitusjohtaja Juha Näkki 30.10.2013 Ingman Groupista suurin omistaja Omistus 23.11.2012: 25,03 % omistus 16.8.2013: 30,52 % pakollinen julkinen ostotarjous 18.9.

Lisätiedot

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton] Vuosikatsaus 1.1. 31..20 [tilintarkastamaton] Vahvaa etenemistä laajalla rintamalla Neljännen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.8m (EUR 4.7m /20)

Lisätiedot

Elisa Communications Oyj:n osavuosikatsaus 1.4.2002 30.6.2002

Elisa Communications Oyj:n osavuosikatsaus 1.4.2002 30.6.2002 Elisa Communications Oyj:n osavuosikatsaus 1.4.2002 30.6.2002 Huhti-kesäkuun liiketoiminta kehittyi myönteisesti Liikevaihdon kasvu ylitti selvästi toimialan kasvun ja oli 23 % Käyttökate ilman kertaluonteisia

Lisätiedot