Toimintakertomus Järvenpään Voimistelijat ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2011-2012 Järvenpään Voimistelijat ry 11.10.2012"

Transkriptio

1 Toimintakertomus Järvenpään Voimistelijat ry

2 2 1. YLEISTÄ Järvenpään voimistelijat ry:n tarjoaa monipuolista voimistelutoimintaa jäsenilleen. Kasvatamme lapsia, nuoria ja aikuisia liikuntaan sekä pyrimme pitämään lapset ja nuoret pois kaduilta ja tekemään heistä vastuuntuntoisia aikuisia. Seuran toiminta on terveyttä ja iloa tuottavaa sekä taloudellisesti kannattavaa, mutta voittoa tavoittelematonta, edullista lähiliikuntaa. Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman moni seuran jäsen harrastaisi kunto-, kilpa- tai huippu-urheilua edellytystensä mukaisesti. Seuran slogan on ollut jo muutaman vuoden Se liikuttaa!. Seuramme tekee aktiivisesti yhteistyötä Voimisteluliitto Svolin, (Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu) ESLU:n, sekä Järvenpään kaupungin kanssa. Kuulumme myös SVUL Uudenmaan piirin, joka tukee toimintaamme. Seurassa toimi syys-tammikuussa kaksi kokopäiväistä työntekijää, seurakoordinaattori, Katri Mäki sekä nuorisovalmennuspäällikkö Marianne Korjus. Katri sanoutui irti tammikuun lopussa, jonka jälkeen toimistoa pyöritettiin kevään ja kesän ajan osa-aikaisen tuntityöntekijän avulla. Tuntityöntekijänä toimi valmentajamme Tiina Kuortti. Uusi kokopäiväinen seurakoordinaattori aloitti työnsä elokuun alussa, jolloin ilmoittautumiset uudelle kaudelle olivatkin jo täydessä vauhdissa. Hoitaaksemme lain velvoittaman työterveyden huollon työntekijöillemme, teimme sopimuksen Järvenpään kaupungin työterveyshuollon kanssa. Muutoksena aiempiin vuosiin tällä kaudella saimme tulevan kauden viikkoohjelman lyötyä lukkoon jo huhti-toukokuun aikana ja avasimme lasten ilmoittautumiset toukokuun lopussa ja aikuisten ilmoittautumiset kesäkuussa. Ilmoittautumisia ryhmiin tulikin hyvin jo kesän aikana. Kauden aikana teimme myös uuden esitteen seurasta, joka palvelee erilaisissa tilaisuuksissa seuran mainoksena useamman vuoden ajan. Uutta kaudelle oli myös tilitoimiston palvelujen osto kirjanpidon ja palkanlaskennan osalta. Tämä helpottaa seuratyöntekijän tehtäviä ja hän voi keskittyä myös ohjaamiseen. Joukkuevoimistelun puolella aloitettiin yhteistyö Mäntsälän voimistelijoiden sekä Hyvinkään Voimistelu ja Liikunta ry:n kanssa. Alueyhteistyöllä pyrimme

3 3 lisäämään joukkuevoimistelijoille mahdollisuuksia jatkaa uraa pidempään ja myös tarjota erilaisia vaihtoehtoja urheilijoille harrastaa. Joukkueita muodostettiin kesällä 2012 seuraavasti: Felodiat, Freyat Jr, Freyat, jotka kilpailevat SM-tasolla sekä Heleet, jotka kilpailevat puolestaan kilpasarjassa. 2. TOIMIALAT Kauden viikko-ohjelma (liite 1) Lapset Lapsille suunnattu toiminta lähti syksyllä 2011 käyntiin laajalla tuntitarjonnalla. Aivan pienille tarjottiin vauvajumppaa 3kk-8kk ja perhejumppaa 9kk-1,5v Anttilassa. Liian vähäisen osallistujamäärän takia nämä ryhmät jouduttiin kuitenkin perumaan. Osallistujille tarjottiin mahdollisuus osallistua tiistaisin, Johanna Lehtomäen ohjaamaan, syntyneiden perheliikuntaryhmään Kyrölässä. Kyrölässä toimi myös syntyneiden perheliikuntaryhmä. Kolmas perheliikuntaryhmä aloitti toimintansa syksyllä, Tarja Paappasen ohjaamana Haarajoella. Ennen perheliikuntaa Haarajoella pidettiin vauhtijumppaa syntyneille. Keväällä koulun mentyä remonttiin saimme korvaavan vuoron Invalidien koulutuskeskukselta. Molemmat ryhmät siirrettiin sinne ja ryhmiä aloitti ohjaamaan Pia Mäkelä. Pia joutui kuitenkin luopumaan ohjauksista ja lopun kevään ohjaajana toimi Johanna Lehtomäki ja apuohjaajana Kaisu Karvonen. Vauhtijumppaa tarjottiin myös sekä Anttilan että Harjulan koululla 4-5 ja 5-6- vuotiaille. Anttilan koulun vähäisen osallistujamäärän takia, kaikki vauhtijumpat toteutettiin lopulta Harjulan koululla maanantaisin 4-5 ja 5-6-vuotiaiden ryhmässä. Ryhmää ohjasi Johanna Lehtomäki ja apuohjaajana toimi Annika Jaakola. Saman aikaisesti Harjulan koulun jaetun salin toisella puolella toimi kovan kysynnän takia Anttilasta Harjulaan siirretty 4-6-vuotiaiden tanssijumppa. Uutuutena tarjottiin monipuolista lajien alkeita kokeilevaa Gym-treeni ryhmää koululaisille. Ryhmiä ohjasi Hanne Kajasviita ja apuohjaajana toimi Anneli Mäki. Alle kouluikäisille tarjonnassa oli myös Heli Aarran pitämä temppujumppa maanantaisin Vihtakadun koululla sekä Hanne Kajasviidan ja Anni Rahikan toinen tanssijumppa ryhmä torstaisin Kyrölän koululla. Heli Aarra ohjasi myös Mankalan koulussa keskiviikkoisin koululaisille toista Gym-treeni ryhmää sekä vauhdikkaaseen liikkumiseen ja pelaamiseen keskittyvää Sporttijumppaa. Sporttijumppaa tarjottiin myös Vihtakadun koulussa kahdelle ryhmälle, mutta osallistujia riitti lopulta yhden ryhmän muodostamiseen. Ohjaajana toimivat Annika Jaakola ja Kaisu Karvonen.

4 4 Koululaisille oli tarjolla myös tanssia Let's Dance -ryhmissä tiistaisin ja lauantaisin Piirosen peilisalissa Teena Asikaisen ja Marianna Aholan johdolla. Koululaisia saatiin hyvin mukaan uudella Se Liikuttaa -paketilla, joka oikeutti käymään Let's Dance ja Gym-treeni ryhmissä 3 kertaa viikossa. Alunperin pakettiin kuului myös tanssillinen voimistelu joka jouduttiin kuitenkin lopettamaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Leena Heikkilä liikutti alakouluikäisiä lapsia Järvenpääläisissä kouluissa Jumppakoulu-teemalla koulun liikuntatunneilla kevätkaudella Kauden huipentumat olivat Joulu- ja Kevätnäytökset joihin osallistuttiin ryhmistä ahkerasti Nuoret Nuorten tunteina viime kaudella oli kaksi Let`s Dance ryhmää sekä yksi Gym treeni ryhmä. Nuorilla oli myös mahdollisuus käydä harjoittelemassa kolme kertaa viikossa Se Liikuttaa -paketin ansiosta. Let`s Dance tuntien sisällöstä löytyi eri tanssin tyylilajeihin tutustumista hiphopista ja reaggetonin tahdeista housen ja popin kautta klassisempiin tanssilajeihin. Tunneilla tanssittiin, opittiin uusia tanssisarjoja sekä harjoiteltiin esiintymisohjelmia. Tanssitekniikan lisäksi harjoiteltiin lihaskuntoa ja liikkuvuutta. Ryhmät esiintyivät seuran Joulu- ja Kevätnäytöksissä. Gym treeneissä liikuttiin hyvän musiikin tahtiin. Tunteihin sisältyi helppoja, aerobisia askelsarjoja ja monipuolisia, tehokkaita lihaskunto- ja tasapainoliikkeitä. Tunneilla koettiin liikunnan iloa ja riemua myös pelien kautta. Nuorille järjestettiin myös Step & Dance kurssi keväällä 2012, jossa tutustuttiin eri tanssilaji tyyleihin Nuortenvastaava Riina Olmala aloitti keväällä 2012 kouluyhteistyön yläkoulujen kanssa Valmennus FELINDAT 8-10v Voimistelijat: Milja Viiru, Ella Hannula, Aida Andersson, Pihla Antikainen, Hanna Inkinen, Veera Matikainen, Julia Stenhammar, Jenniina Korjus, Elina Palmu, Aino Mäkinen, Aino Hassinen, Ada Saarinen, Tiia Leminen, Ella-Maria Multala, Siiri Kosonen.

5 5 Valmentajat: Milla Pursiainen, Marianne Korjus, Hanna Jormanainen, Janita Honkavaara ja Nea Leinonen Harjoitukset: 3 x/vko Syksy 2011 Syksyllä harjoiteltiin naruohjelmaa ja osallistuttiin kahteen asematapahtumaan Hyvinkäällä sekä Tapiolassa. Lisäksi joukkue esiintyi seuran joulunäytöksessä ja osallistui joulukuussa Kisakalliossa pidetylle seuran leirille. Kausi meni perusvoimitelutaitoja ja välinetekniikkaa opetellen. Kevät 2012 Keväällä joukkue esitti vapaaohjelman ensimmäisen kerran seuran kisakatselmuksessa. Tämän lisäksi osallistuttiin kolmeen asemakilpailuun Mäntsälässä, Hyvinkäällä ja Vantaalla. Kauden lopussa esiinnyttiin vielä kevätnäytöksessä ja osallistuttiin Mäntsälän kesäleirille. Kesätreenit jatkuivat juhannukseen, heinäkuu lomailtiin ja elokuussa palattiin treenisalille. Kesän aikana joukkueeseen saatiin myös uusia tyttöjä mukaan. Tällä hetkellä joukkueessa voimistelee 19 tyttöä FREESIAT 10-12v Voimistelijat: Ada Kovanen, Iines Makkonen, Iiris Visala, Inga Sjö, Jade Heinonen, Jenni Lahtinen, Julia Fredriksson, Linda Rönkkö, Nenna Jaatinen, Roosa Yli-Piipari, Silja Ritaluoma, Ella Nevalainen. Valmentajat: Leena Heikkilä ja Tiina Kuortti (valmentajien sijaisena Eveliina Mikkonen) Baletti: Jaana Puupponen Harjoitukset: 3-4 x/vko Syksy 2011 Syksyllä 2011 Freesioilla oli välinekausi edessään, välineenä naru. Treenileiri pidettiin yhdessä Fanillojen kanssa Kisakalliossa. Freesiat esiintyivät Seurojentalolla 9.11 Ystävyys -viikon juhlassa sekä Järvenpäätalolla Sotainvalidien veljesliiton 75v juhlassa. Esiintymiskokemusta joukkue sai myös seuran omasta joulunäytöksestä sekä tietysti myös kilpailuista.

6 6 Joukkue kilpaili syyskauden vielä Asema sarjassa. Kauden kilpailut olivat Etelä- Suomen alueen asemakilpailu, Hyvinkään Asemakilpailu sekä Pinkin pantterin asemakilpailu. Tytöt saivat hyvää palautetta arveilta. Kausi päättyi seuran yhteiseen jv-leiriin Kisakalliossa Kausi oli ehjä ja kokonaisuudessaan onnistunut. Kevät 2012 Freesiat siirtyivät vuotiaiden kilpailusarjaan ja kilpailivat enimmäistä kertaa saaden pisteitä (kategorian). Joukkueelle pidettiin oma treenileiri kisakalliossa Kauden kilpailut olivat Etelä-Suomen aluekilpailut Helsingissä, Mustan Kissan Cup Mäntsälässä, Hyvinkää Cup Hyvinkäällä sekä Hyvän mielen kilpailut Tampereella. Joukkue esiintyi seuran kevätliikuntanäytöksessä 8.5 Järvenpää-talolla. Kesällä 2012 joukkue osallistui kesäleiriin, joka pidetttiin Mäntsälässä viikolla 23. Heinäkuun joukkue vietti kesälomaa. Joukkue valittiin Sydän-Suomen ikäkausirinkiin kevään 2012 kilpailujen perusteella, leiri pidettiin Tampereella Varalan urheiluopistolla Kauden tavoitteena oli oppia kilpailuohjelman vaadittavat tekniset osat ja yhdistelmät, oppia välineen käyttöä ja ilmaisua sekä tietysti voimistelun ilo. Keväällä opeteltiin paljon narun, pallon, keilojen, vanteiden ja nauhan käyttöä. Tyttöjen palautteen mukaan voimistelu oli ollut tosi kivaa. Kauden päätyttyä joukkueessa tapahtui pieniä kokoonpano muutoksia sekä valmentajatiimi vaihtui osittain CIRENE 10-12v Voimistelijat: Oona Tuunela, Erika Tulokas, Emma Riikonen, Tinja Tuomi, Laura Kangasniemi, Viivi Laitinen, Ella Lintunen, Nea Räsänen, Riia Uhlenius, Josefiina Lampela, Venla Helenius. Valmentajat: Eveliina Mikkonen ja Leena Heikkilä Harjoitukset: 2 x/vko Syksy 2011 Syksyllä 2011 Cirenellä oli edessä ensimmäinen välineohjelma. Syksyllä teimme naruohjelman, jolla kisasimme kaksissa asemakisoissa sekä esiinnyimme seuran joulunäytöksessä. Joukkue suoriutui ohjelmasta erittäin hyvin.

7 7 Kevät 2012 Keväällä oli vuorossa vapaaohjelma jonka musiikki oli elokuvasta Madagacar. Ohjelma oli huomattavasti haastavampi kuin syksyn ohjelma. Tytöt selviytyivät uusista haasteista hienosti ja esiintyivät kaksissa asemakilpailuissa sekä seuran kevätnäytöksessä. Arveilta saimme hyvää ja kannustavaa palautetta. Cirenen kesä alkoi viikon mittaisella leirillä Mäntsälässä jonka jälkeen alkoivat kesätreenit. Heinäkuu tytöillä oli lomaa ja omatoimista harjoittelua. Kesän aikana joukkueeseen tuli kuusi uutta voimistelijaa ja nyt Cirenessä voimistelee yhteensä 17 innokasta tyttöä. Elokuun alussa Cirene palasi treenisaleille levänneenä ja katse kohti uusia haasteita ja naruohjelmaa FELINAT 10-12v Voimistelijat: Sara Jalonen, Camilla Lehtomäki, Sara Jäske, Linda Hiltunen, Jenni Kaunisto, Veera Visala, Venla Matikainen, Alisa Kulmala Valmentajat: Hanna Jormanainen, Milla Pursiainen, Marianne Korjus Baletti: Maarika Kärkkäinen Harjoitukset: 3-4 x/vko Syksy 2011 Felinoiden syyskausi alkoi pallo-ohjelman rakentamisella kesällä pidetyllä leirillä Kisakalliossa. Kausi sujui suhteellisen hyvin ja toisinaan tytöt olisivat kisasuorituksillaan parempiakin tuloksia ansainneet. Kauden pääkisoissa ote hieman herpaantui ja suoritus oli epäonnistunut, siksi tasaisesti sujunut kausi sai hieman mollivoittoisen kauden päätöksen. Kauden jälkeen Felinat jatkoi kohti kevään haasteita 7 tytön voimin, sillä joukkueeseen Freesioista nostettu tyttö päätti lopettaa joukkueessa voimistelun. Joulunaika lomailtiin ja vuoden alussa palattiin taas sorvin ääreen. Tulokset kisoista: Cailap Cup: Kategoria 3 Kolmen lajin kilpailut: Kategoria 3 Aluemestaruuskilpailut: Kategoria 3 Espoo Cup: Kategoria 3 Tyttöjen välinemestaruus kilpailut: Kategoria 4

8 8 Kevät 2012 Felinoiden kevätkausi oli rikkonainen loukkaantumisten takia. Pitkäaikaisten loukkaantumisten vuoksi kilpailemaan pystyi vain viisi tyttöä ja päädyimmekin vaihtamaan sarjaa vuotiaiden mestaruussarjasta vuotiaiden kilpasarjaan Miss Valentine kilpailuiden jälkeen. Lisäksi Aluemestaruuskilpailuissa sekä Tyttöjen Hyvän Mielen Kisoissa joukkue lainasi tyttöä Freyat jr. joukkueesta. Kauden päätteeksi joukkueen tulevaisuutta mietittäessä päädyimme yhdistämään Felinat-joukkueen ja Mäntsälän Voimistelijoiden Estella-joukkueen kanssa. Uudeksi nimeksi yhdistelmäjoukkueelle valittiin Felodiat. Samalla myös joukkueen valmennustiimi vaihtui. Päävalmentajaksi tuli Noora Ovaska ja muiksi valmentajiksi Hanna Jormanainen sekä Milla Pursiainen. Yhteistreenit aloitettiin kesäkuussa Mäntsälän kesäleirillä ja lisäksi joukkueella oli liiton ikäkausirinkileiri Kisakalliossa Yhteistyön alkuun liittyi muutamia lopettamisia ja lopulta tyttöjä Felodiat-joukkueesessa on 14 tyttöä. Tulokset kisoista: Felinat joukkueen ensimmäinen kansainvälinen kilpailu Miss Valentine Tartossa Alkukilpailu 13,05, Finaali 14,60 yht. 27,65 Mustan Kissan Cup: Kategoria A Aluemestaruus kilpailut: Kategoria C Hyvinkää Cup: Kategoria B Tyttöjen Hyvänmielen kilpailut Tampere: Alkukilpailu kategoria A, Finaali 15.50, sijoitus CHICAS 12-14v Voimistelijat: Emma Honkanen, Sonja Pirnes, Eva Manninen, Jenna Marjakangas, Essi Pihlaja, Iida Virta, Miranda Manner, Pauliina Kuivamäki, Aino Pahkala Valmentajat: Marianne Korjus Baletti: Maarika Kärkkäinen Harjoitukset: 3x/vko Syksy 2011 Chicas joukkueen syyskausi alkoi pallo-ohjelman rakentamisella ja harjoittelulla. Kausi sujui kohtalaisen hyvin, joukkue kilpaili viimeistä kautta sarjassa 10-12v.

9 9 Kauden aikana painopisteenä oli perusvoimistelutaitojen kehittäminen. Kisoja kauden aikana oli kolmet. Joukkue esiintyi hienosti joulunäytöksessä Kausi päättyi seuraleiriin, joka pidettiin kisakalliossa. Tulokset kisoista: Aluemestaruuskilpailut: Kategoria c Mind Spa Cup: Kategoria c Tyttöjen välinemestaruus kilpailut: Kategoria c Kevät 2012 Chicas vaihtoi keväällä kilpailusarjakseen 12-14v (kilpasarja). Välineet laitettiin vähäksi aikaa nurkkaan ja nautittiin vapaaohjelman teosta ja harjoittelusta. Ohjelmamusiikki oli hempeä ja niin myös ohjelmakin. Kausi sujui kohtalaisen hyvin, harmillisia loukkaantumisia kuitenkin kauteen mahtui. Kevätnäytös sujui mallikkaasti ja kausi päättyi kesäleiriin Mäntsälään. Heinäkuu lomailtiin ja Elokuussa aloiteltiin harjoittelu normaalisti. Valmennustiimi vaihtui sekä joukkueen kokoonpano hiukan muuttui. Joukkueen valmentajiksi tuli Janita Honkavaara ja Elina Ahtiainen. Syksyn joukkue kilpailee samassa sarjassa, mutta välineenä vanne. Tulokset kisoista: Mustan Kissan Cup: Kategoria d Aluemestaruus kilpailut: Kategoria d Hyvinkää Cup: Kategoria d Tyttöjen Hyvänmielen kilpailut Tampere: Kategoria d FREYAT jr v Voimistelijat: Vilma Ovaskainen, Inke Tirkkonen, Anni Haikarainen, Anni Ylinen, Heta Melartin, Noora Multala, Julianna Korjus, Heli Takko, Aino Autio, Alisa Jalonen, Johanna Tammi. Valmentajat: Marianne Korjus ja Milla Pursiainen Baletinopettaja: Jaana Puupponen Pilates: Ilja Moisanen Harjoitukset: 4-5x vko Syksy 2011

10 10 Freyat jr. joukkueen syksy alkoi vanteen pyörittelyllä ja kilpailuohjelman tekemisellä. Kilpailuohjelman musiikki oli afrikkalaistyylinen, puvut myös teeman mukaiset. Freyat jr. kilpaili syksyn 12-14v SM-sarjassa. Kilpailuja kauden aikana joukkueella oli viidet. Kausi sujui kivasti, joukkue kehittyi perusvoimistelutaidoissaan hyvin. Kilpailuissa tuli kyllä harmittavia välinevirheitä. Joukkue esiintyi hienosti seuran joulunäytöksessä. Kausi päättyi seuraleiriin, joka pidettiin Kisakalliossa. Leirillä muokattiin vanneohjelmasta vapaaohjelmaa kevätkaudelle. Tulokset kisoista: Cailap Cup: kategoria 3 Kolmen lajin kilpailut: kategoria 2 Aluemestaruuskilpailut: kategoria 2, sijoitus pronssi Espoo Cup: kategoria 3 Tyttöjen välinemestaruus kilpailut: Kategoria 1, finaalissa sijoitus 7/25 Kevät 2012 Kevätkausi joukkueella alkoi liiton ikäkausiringin 1 leirityksellä. Kevätkauteen lähdettiin reippain mielin ja kilpailusarja oli sama kuin viime syksynä. Kauteen mahtui harmittavia loukkaantumisia, joka vaikutti joukkueen harjoitteluun sekä kisakokoonpanoihin. Kisoja oli yhteensä kuudet. Kilpailukausi meni kohtalaisen hyvin, toki pääkisojen tavoite jäi kauas. Joukkueen urheilijat kehittyivät kuitenkin hienosti voimistelutaidoissaan kauden aikana, ohjelmaa vaikeutettiin syksystä huomattavasti. Kevätkaudella päädyttiin yhdistämään Freyat jr., Hyvinkään Säteet, heleet sekä Mäntsälän Evalon joukkueet. Joukkueista muodostettiin alueelle edustusjoukkueet SM sarjoihin 12-14v ja 14-16v, sekä kilpasarjaan 14-16v. Freyat jr. kevätkausi päättyi Mäntsälän kesäleiriin, jossa alueyhdistyminen tapahtui. Heinäkuu lomailtiin ja Elokuun alusta harjoittelu alkoi uusissa joukkueissa. Freyat jr. joukkueen urheilijat siirtyivät SM sarja joukkueisiin. SM sarja joukkueiden nimeksi tuli Freyat ja Freyat jr. ja kilpasarjan joukkue säilytti nimen Heleet. Freyat valittiin Svolin juniorimaajoukkuerinkiin kaudeksi , Freyat jr. valittiin liiton ikäkausirinkiin 1. Rinkileirit olivat heti kauden aloituksessa. Joukkueiden valmennukseen tuli muutoksia, joukkueita valmentaa tällä hetkellä Marianne Korjus, Saana Mäkikalli, Eevakaisa Niemi ja Milla Pursiainen. Freyat jr. aloitti Elokuussa vanneohjelman teon ja piti Hyvinkäällä ja Järvenpäässä

11 11 kaupunkileirin. Freyat pitää syksyn kisataukoa ja harjoittelee kohti tulevia haasteita. Tulokset kisoista: Miss Valentine Tarto: Alkukilpailu (sijoitus 10/22) Mustan Kissan Cup: Sijoitus 1 Aluemestaruus kilpailut: Sijoitus 4 Hyvinkää Cup: Sijoitus 2 Alpen Cup: sijoitus SM- kilpailut : Sijoitus FINETT 14-16v Voimistelijat: Henna Mäkiaho, Lotta ja Petra Åström, Mea Nieminen, Pinja Pönniö, Emilia Ankkuri, Vilma Kyrönviita, Eevi Pitkänen, Eveliina Kettunen, Ronja Inkinen Valmentajat: Tiina Kuortti, Marianne Korjus, Leena Heikkilä, Eveliina Mikkonen Baletinopettaja: Jaana Puupponen Pilates: Ilja Moisanen Harjoitukset: 5-6x vko Syksy 2011 Syksyllä 2011 Finett (silloin vielä Fanillat) oli vuotiaiden sarjassa ja syksyllä välineenä keilat, joka oli uusi väline voimistelijoille. Keilaohjelmalla osallistuttiin Länsi-Suomen aluemestaruuskilpailuihin vierailevana joukkueena sekä Suomen välinemestaruuskilpailuihin. Etelä - Suomen aluemestaruuskilpailuihin ei voitu osallistua, koska Finett osallistui myös Moskovassa järjestettyihin Challenge Cup osakilpailuihin kevään 2011 vapaa-ohjelmalla. Alku syksy siis harjoiteltiin kahta ohjelmaa samaan aikaan. Kilpailut sujuivat kohtuullisesti. Keilaohjelmassa tuli virheitä ohjelman viimeistelyn jäädessä vähäiseksi, ja koska tyttöjä jännitti paljon kisata ensimmäistä kertaa uudella välineellä. SM-kilpailut menivät jo paremmin. Moskovan reissu meni kokonaisuudessaan hyvin. Joukkue sijoittui 8. pistein 13,65. Kolmantena suomalaisena joukkueena Fanillat putosivat maakiintiön

12 12 vuoksi finaalista. Joukkue valittiin myös kevät 2011 kilpailumenestyksen perusteella Juniorimaajoukkuerinkiin. Kevät 2012 Joukkueen valmennustiimissä tapahtui muutoksia ja joukkue vaihtoi nimensä Fanilloista Finetteksi. Kausi aloitettiin jo joulukuussa, jolloin tehtiin vapaaohjelman rakenne lähes valmiiksi ennen joululomalle lähtöä. Kevät kauteen oli järjestetty sarjalle vuotiaat harmillisen vähän kilpailuja: Caribia Cup, Aluekilpailut ja SM-kilpailut. Joukkue pääsi onneksi Mäntsälään ja Hyvinkäälle kisakatselmuksiin sekä nuorempien sarjojen kilpailuihin harjoittelemaan esiintymistä ennen kauden pääkisoja. Kisamenestys kaudella: Aluekilpailut 7. sija pistein 14,40, Caribia Cup 6. sija pistein 14,55 SM-kilpailut 6. sija yhteispistein 29,10 (14,40+14,70) Finett pääsi myös näkemään kansainvälisiä maisemia; joukkue lähtivät Espanjaan avoimeen International Tournament kilpailuun. Joukkueella on vähän kokemusta ulkomaan kilpailuista, ja matkaan lähdettiin nimenomaan hakemaan kokemusta. Matka meni loistavasti pienistä aikataulullisista mutkista huolimatta. Tytöt tekivät siihen mennessä parhaan suorituksensa tässä kilpailussa. Tuliaisina tytöt saivat kaulaansa hopeisen mitalin yhteispistein 31,783 (15, ). Kesällä 2012 harjoiteltiin tulevaa välinekautta varten. Finett osallistui kesäleirille Mäntsälään, jossa harjoiteltiin syksyn kilpailuohjelmaa. Heinäkuu lomailtiin ja Elokuun alusta kausi jatkui peruskuntokaudella. Joukkue valittiin juniorimaajoukkuerinkiin kaudeksi Junioriringin leiri pidettiin Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna FLORELLAT 14-16v Voimistelijat: Eveliina Lappalainen, Matleena Pirttikoski, Noora Suninen ja Roosa Raunio Valmentaja: Leena Heikkilä Jojo/ rahastonhoitaja: Anna-Liisa Lappalainen Harjoitukset: 3x vko Syksy 2011

13 13 Syksyllä 2011 Florellat esiintyivät Ystävyyspäivän juhlassa 9.11 seurojentalolla sekä seuran joulunäytöksessä Järvenpäätalolla Kevät 2012 Keväällä 2012 Florellat ottivat osaa jv kilpasarjan aluekilpailuun 31.3 Seuran kevätliikuntanäytöksessä Florellat esiintyivät 8.5 Järvenpäätalolla Kesäkuussa joukkue harjoitteli viikoilla sen jälkeen alkoi heinäkuussa pidetty kesäloma. Treenit alkoivat jälleen elokuun alussa. Roosa Raunio jäi silloin pois päälajinsa koripallon viedessä paljon aikaa ja treenien päällekkäisyyden vuoksi. Mukaan tuli jälleen Anni Tertsunen, joka oli voimistellut aiemminkin Florellat -joukkueessa Aikuiset Aikuisten liikuntakausi meni hyvin. Kauden aikana tarjosimme liikuntaa noin 450 aikuisjäsenellemme ympäri Järvenpäätä. Netti-ilmoittautumiset ryhmiin ja tapahtumiin sujuivat hyvin. Ohjattuja ryhmiä oli 22 kpl: aamujumppa, body-step, Ever Greens-jumppa, Ihanaiset, jumppacocktail, kahvakuula, KKI kiltajumppa, KKI kunnonjumppa, KKI vesitreenit, kuntosaliohjaukset, kuntobaletti, kuntotanssi, powerbody, RVPjumppa, tehomuokkaus ja zumba. Kauden uusina ryhmiä olivat kahvakuula, Ever Greens, powerbody ja RVP. Jumppapaikkoina toimivat tuttuun tapaan koulujen salit, uimahalli ja Piirosen liikuntakeskus. Joulun aikaan tarjosimme aikuisille tuttuun tapaan kinkkujumppia järjestimme Ota loppukiri kesäkuntoon kurssin, jossa aiheena olivat mm. RVP, crosstraining, corefunctional ja lattaribodystep. Kurssille osallistui 32 henkilöä. Kesäjumpat pidettiin maanantaisin kahvakuula uimahallin nurmikolla, tiistaisin jumpattiin Harjulan koulun salissa ja torstaisin jumpattiin uimahallin nurmikolla. Osallstujia oli vaihtelevasti, mutta joka kerralla hyvin. Jumppia ohjaisvat 12 kokenutta ohjaajaa ja sijasita: Heli Aarra, Minttu Sainio, Riina Olmala, Riikka Porvali, Arja Puro, Sari Sulavuori, Satu Räsänen, Kessu Püvi, Tarja Höijer, Nea Vallenius, Seija Hemmilä ja Tiina Relander. Ailivastaavina toimivat Seija Hemmilä syksyn 2011 ja hänen muuttaessa pois

14 14 Järvenpäästä Sari Sulavuori otti tehtävän hoitoonsa. Aikuisten liikunnan ohjaajien palavereita pidettiin kaudella kaksi. Priima-hankkeeseen liittyen toteutamme sertifikaatin periaatteita. Toiminnassamme pyrimme edistämään terveysliikunnan sanomaa ja näkyvyyttä. Menneellä kaudella parransimme edelleen tuntikuvauksia, ohjaajakuvauksia ja tunnin vaativuuden arviointia. Kuvaukset ja tasonarvion päivitimme nettisivuillemme. Lisäksi seurassamme on KKI-toimintaa. Vuosittainen asiakaskysely tehtiin keväällä ja saimme hyvää palautetta ja uusia ideoita toimintaan. Kauden aikana hankimmme uusia välineitä (kuminauhoja), tuoretta jumppamusiikkia kaksi uutta päämikkiä sekä uusia mankkoja. Ihanaiset ryhmä esiintyi kevätnäytöksessä sekä keväällä Järvenpää-talolla pidetyssä tasa-arvotilaisuudessa Kilta Killan toimintakertomus Liitteessä HALLINTO 3.1. Johtokunta Arja Puro puheenjohtaja, talousvastaava Heli Aarra varapuheenjohtaja Sari Laakso nuorten ja PR vastaava Johanna Lehtomäki lastenvastaava Tytti Multala valmennusvastaava Seija Hemmilä ( asti) /Sari Sulavuori ( alkaen) aikuisten vastaava Marianne Korjus jätti johtokuntapaikkansa ja hänen tilalleen nousi varajäsenestä Marjuska Niukkanen Varajäsenet: Hanne Kajasviita, Sari Sulavuori ( asti), Marjuska Niukkanen (siirtyi kauden alussa varsinaiseksi jäseneksi Marianne Korjuksen tilalle).

15 15 Johtokunta kokoontui kokoukseen kerran kuussa, paitsi heinäkuussa. Lisäksi toiminnan suunnittelupäiviä pidettiin , ja Vakituiset työntekijät: Seurakoordinaattori ja sihteeri Katri Mäki asti. Tiina Kuortti osaaikaisena toimistotyöntekijänä helmi-elokuu 2012 ja Jonna Mikkonen alkaen kokopäiväinen seurakoordinaattori. Jonnan työt jakautuvat sekä toimistotöihin että ohjaamiseen. Nuorisovalmennuspäällikkö Marianne Korjus kokopäiväinen työntekijä vastaten seuran valmennuksesta sekä lasten ja nuorten toiminnasta Seuran talous Seuran talous on lujilla. Palkkakustannukset nousevat ohjaajien vaatiessa yhä korkeampia tuntipalkkoja ja osa liikuntasaleista on myös melko kalliita vuokriltaan. Kaksi kokopäiväistä työntekijää ja toimistotilat vaativat myös ison osan seuran budjetista, mutta tämän tasoisen toiminnan pyörittäminen ilman niitä olisi mahdotonta. Kauden aikana yritimme säästää kaikessa mahdollisessa, jotta pysyisimme budjetin puitteissa. Tilinpäätös on negatiivinen, mikä tarkoittaa että johtokunnan päätös nostaa kausimaksuja tulevalle kaudelle on oikea, jotta tulevalla kaudella päästään nolla tulokseen Ohjaajat ja valmentajat Joukkuevoimistelu: Valmentajat: Leena Heikkilä (ammattivalmentajatutkinto), Janita Honkavaara, Hanna Jormanainen, Marianne Korjus (lajitutkinto/iii-taso), Tiina Kuortti, Eveliina Mikkonen, Saara Pelto-Arvo (I-tason valmentaja/ohjaaja), Milla Pursiainen (II-tason valmentaja/ohjaaja) Baletinopettajat: Jaana Puupponen ja Maarika Kärkkäinen

16 16 Aikuisten tuntien ohjaajat: Heli Aarra, Seija Hemmilä (liikunnanohjaaja), Taija Heimovirta-Vaivuli, Tarja Höijer Riina Olmala (liikuntaneuvoja), Riikka Porvali (liikunnanohjaaja), Arja Puro (tanssinopettaja), Kessu Püvi Tiina Relander(urheilufysioterapeutti), Satu Räsänen Minttu Sainio (liikunnanohjaaja) sijaisena ja tapahtumissa Sari Sulavuori (liikunnan ohjauksen ammattitutkinto/aikuisten liikunta) Nea Vallenius (liikuntaneuvoja) Lasten ohjaajat: Heli Aarra Marianna Ahonen Teena Asikainen Annika Jaakola Hanne Kajasviita Kaisu Karvonen Johanna Lehtomäki Pia Mäkelä Tarja Paappanen Lasten apuohjaajat: Annika Jaakola Kaisu Karvonen Anneli Mäki Anni Rahikka Nuorten ohjaajat: Teena Asikainen Marianna Ahonen 3.4. Kirjanpito ja tilintarkastajat Kauden kirjanpidosta vastaamaan palkattiin helmikuussa tilitoimisto Taito & Tieto. Sopimus käsittää sekä kirjanpidon että palkanlaskennan. Seuran työntekijä tiliöi kuitit ja toimittaa kuittimapit ja tilikoonnin tilitoimistolle kuukausittain. Palkanlaskennassa toimistotyöntekijä ottaa vastaan tuntiilmoitukset ja lähettää ne tarkistuksen jälkeen kuukausittain tilitoimistolle, joka

17 17 hoitaa palkkojen, sosiaalikulujen ja verojen laskennan. Seuran työntekijä maksaa palkat ja muut kulut tililtä saatujen laskelmien mukaisesti. Kauden tilintarkastus tehtiin Kirjanpitotoimisto Ordent Oy:ssä. Em. tilitoimisto nimesi keskuudestaan varatilintarkastajan Työryhmät Seuramme toiminnan takaamiseksi kauden aikana toimi erilaisia työryhmiä, joita olivat mm. tapahtuma- ja ohjaajahuoltotyöryhmät. 4. JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT SINETTI ja PRIIMASEURA Järvenpään voimistelijoilla on ollut Sinetti laadukkaasta lasten ja nuorten toiminnasta vuodesta 2005 asti. Seuralle on myönnetty myös Priimaaikuisliikunnan laatuseurasertifikaatti. 5. TOIMINTA JA TAPAHTUMAT Seuramme toiminta oli jälleen aktiivista kaikilla viidellä eri osa-alueella. Monipuolisia lasten ja nuorten liikuntaryhmiä on järjestetty harraste- ja kilparyhmille, aikuisille ja kiltaryhmälle kunto- ja terveysliikuntaa sekä valmennusryhmille harjoitus- ja kilpatoimintaa. 4-6v. lapsille järjestettiin kesätoimintaa kurssin muodossa ja 7-10v. voimistelijoille järjestettiin liikuntaleiri kesäkuussa. Liitteenä seuran toimintakalenteri (liite 4). 6. KOULUTUSTOIMINTA Seura koulutti menneellä kaudella ohjaajia ja toimihenkilöitä seuraavasti: Syyskuussa 2011 Rumbita-kurssi Lohjalla; Arja Kallio-Viinanen ja Hanne Kajasviita Syyskuussa 2011 Aikuisten ryhmäliikuntaohjaajakurssi Tampereella, Arja Kallio-Viinanen Lokakuussa 2011 SVoLi Convention Helsingissä; Seija Hemmilä, Sari Sulavuori, Riikka Porvali, Heli Aarra

18 ESLU:n koulutus päätoimisille seuratyöntekijöille Helsingissä; Marianne Korjus ja Katri Mäki seuran oma EA-koulutus valmentajille ja ohjaajille Järvenpäässä Voimisteluliiton koulutus päätoimisille seuratyöntekijöille Helsingissä; Marianne Korjus SLU:n koulutus päätoimisille työntekijöille Helsingissä; Marianne Korjus Maaliskuu 2012 Hydrobic-vesijumppaohjaaja -koulutus Tampereella, Arja Kallio-Viinanen Keväällä 2012 Valmentaja-koulutus omana koulutuksena joukkuevoimistelun valmentajille 7. EDUSTUKSET JA HUOMIONOSOITUKSET 7.1. Edustukset Sari Laakso valittiin edustamaan seuraa Järvenpään kaupungin liikunnan neuvottelutoimikuntaan, joka kokoontui kauden aikana useamman kerran. Voimisteluliiton harrastetyöryhmään ja ehdollepanokuntaan valittiin seuramme edustaja Sari Laakso. Arja Puro valittiin Gymnaestrada 2015 ja Sun Lahti 2013 työryhmiin SVUL Uudenmaan piirin syyskokous, Sari Laakso Voimisteluliiton seurakokous, Vierumäki; Terhi Aho Voimisteluliiton syyskokous; Sari Laakso Voimisteluliiton Etelä-Suomen seurakohtaaminen; Sari Laakso Voimisteluliiton kevätkokous; Sari Laakso, Arja Puro ja Heli Aarra Tuusulan Naisvoimistelijoiden 80 v juhlaan tervehdyksen vei Sari Sulavuori ESLU:n kevätkokous; Sari Laakso SVUL Uudenmaanpiirin kevätkokous; Sari Laakso Seuratoiminnan kehittämistukien jakotilaisuus; Arja Puro ESLU:n seuraseminaari seuran verotus; Sari Laakso Sotainvaliidien Veljesliiton veteraanipäivässä esiintyi Fanillat- ja Freesiat- joukkue.

19 19 Vapaaehtoistyötekijöiden juhlassa esiintyi Freesiat-ja Florellat Huomionosoitukset Kunniajäseniksi kutsuttiin kevätkokouksen yhteydessä: Aino Ahonen, Pirkko Allonen, Pirkko Front, Kaarina Rautio ja Pirkko Virkki Kunniapuheenjohtajaksi kutsuttiin Sari Laakso Sari Laakso ja Arja Puro veivät seuran tervehdyksen Leena Heikkilän 50vjuhlaan. 8. TIEDOTUSTOIMINTA Seura tiedotti jäseniään sähköpostilla ja yleisenä tiedon lähteenä toimivat seuran kotisivut. Paikallislehdissä - Keski-Uusimaa, Viikkouutiset ja Kellokas tiedotimme seurapalstoilla, ilmoituksilla, uutisilla ja lehtijutuilla. Seuratoimijoiden kesken harrastettiin aktiivista sähköpostitiedottamista ajankohtaisista asioista. Ohjaajien käytössä on oma ohjaajasivusto, missä ohjaajat voivat keskustella keskenään ja missä sijaitsee seuraa koskevat tiedot ohjaajille. Ohjaajille pidettiin syksyllä yhteispalaveri, jossa käytiin läpi seuran asioita. Myös johtokunnalla on käytössä oma sivusto, jossa tietoa jaetaan johtokunnan kesken. 9. TILASTOTIEDOT kaudella seurassa oli jäseniä 853, mikä on 53 vähemmän kuin aikaisempana vuotena. Liitteessä 6 ikäjakauma. 10. AVUSTUKSET Seuramme sai kaudella seuraavia avustuksia: Järvenpään kaupungin perusavustus Seuratuki kokopäiväisen nuorisovalmennuspäällikön palkkaamiseksi SVUL Uudenmaan piirin ohjaajastipendi Arja Purolle Järvenpään kaupungin urheilijastipendit: Tiina Kuortti, Minna Karvonen ja Eveliina Mikkonen

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 Järvenpään Voimistelijat ry. pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1950 Jäseniä n. 667 henkilöä (tilanne 24.8.2015) Lapset

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012-2013 Järvenpään Voimistelijat ry 26.11.2013

Toimintakertomus 2012-2013 Järvenpään Voimistelijat ry 26.11.2013 Toimintakertomus 2012-2013 Järvenpään Voimistelijat ry 26.11.2013 2 1. YLEISTÄ Järvenpään voimistelijat ry:n tarjoaa monipuolista voimistelutoimintaa jäsenilleen. Kasvatamme lapsia, nuoria ja aikuisia

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014 SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

SM-kisat, 15.4.2011 Jyväskylä. Joukkuevoimistelun SM-kilpailut, Jyväskylä, 16.4.2011 14-16 -vuotiaat, lopputulokset

SM-kisat, 15.4.2011 Jyväskylä. Joukkuevoimistelun SM-kilpailut, Jyväskylä, 16.4.2011 14-16 -vuotiaat, lopputulokset SM-kisat, 15.4.2011 Jyväskylä Joukkuevoimistelun SM-kilpailut, Jyväskylä, 16.4.2011 14-16 -vuotiaat, lopputulokset 1) Olarin Voimistelijat, Fosforit alkukilpailu 18,00 + loppukilpailu (TV 5,80 + AV 3,65

Lisätiedot

1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia

1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia JÄSENKIRJE 2/2015 1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. SC Vantaan valmennustiimi vahvistuu... 4 4. Special Olympics voimistelu... 4 5. Kesävoikat yli 3-vuotiaille

Lisätiedot

Järvenpään Voimistelijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015

Järvenpään Voimistelijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 Järvenpään Voimistelijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 1. YLEISTÄ... 3 2. TOIMIALAT... 4 2.1 Lapset... 4 Harrasteliikunta... 4 Voimisteluryhmät... 5 2.3. Nuoret... 6 2.4. Valmennus... 6 2.5. HJM-seurayhteistyö...

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu!

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! Maximen kisakausi on edennyt jo yli puolen välin. Yleensä harrastesarjassa kilpaileva joukkue aloitti kisakautensa Caribia cupin sm-sarjassa. Tavoitteena olivat

Lisätiedot

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014 SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014 1. SC Vantaa ja Tapanilan Erä ovat aloittaneet seurayhteistyön 2. Koko perhe liikkumaan! 3. Syksyn kuulumisia 4. Leiristipendit kesäksi 2015 5. Seuran jäsenten syyskokous

Lisätiedot

Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta

Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta kaudella 2016-2017 Tuovinen 17.5.2016 PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Vanhempainillan aiheet

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

NTV kilpalinjan luokkakilpailut 18.10.2009, Espoo Tuulimäki

NTV kilpalinjan luokkakilpailut 18.10.2009, Espoo Tuulimäki B LUOKKA sijoitus Sukunimi Etunimi Seura Kategoria 1 Värjä Maria LrV VI 2 Tähtinen Oona Kieppi V 3 Montonen Hanna LrV V 4 Ehtonen Satu HämVS V 5 Salmi Saara HämVS V 6 Silvola Nea AS V 7 Kinnunen Minni

Lisätiedot

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 3/ 2013

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 3/ 2013 SC VANTAAN JÄSENKIRJE 3/ 2013 1. Menestystä joukkuevoimistelussa 2. Mukaan joukkuevoimisteluun 3. Joukkuevoimistelun harrastejoukkue 4. Harrasteliikuntaa keväällä 2014 5. Voimistelua erityistä apua tarvitseville

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013 ja KEVÄT 2014 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY

TOIMINTAKERTOMUS 2013 ja KEVÄT 2014 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 ja KEVÄT 2014 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY Sisällysluettelo: 1. Yleistä 2. Hallitus 3. Kokoukset 4. Toiminnantarkastus 5. Talous 6. Palkitseminen 7. Huomionosoitukset

Lisätiedot

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

KAUSIKIRJE SYKSY 2015 KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,

Lisätiedot

Minikarnevaalit 18.11.2007 Leppävirta

Minikarnevaalit 18.11.2007 Leppävirta Taitajat Sijoitus Nimi Seura Pisteet Erikoismaininta 1. Sanni Koskinen 40,66 2. Vilma Kangasaho 36,00 3. Pinja Salmi 34,00 4. Kristiina Venäläinen KuLS 33,32 5. Veera Häkkinen KuLS 32,67 6. Sanna-Mari

Lisätiedot

TERVETULOA VALMENNUSRYHMÄÄN!

TERVETULOA VALMENNUSRYHMÄÄN! TERVETULOA VALMENNUSRYHMÄÄN! Tässä info kirjeessä kerrotaan seuramme valmennusryhmien toimintaan liittyen yleisistä asioista. Seuramme kilpailulajit ovat joukkuevoimistelu ja tanssillinen voimistelu. JOUKKUEVOIMISTELU

Lisätiedot

Voimisteluseura Kieppi ry. Tytöt 2.lk syntyneet. Luokkakilpailut Töölön Kisahalli, Helsinki

Voimisteluseura Kieppi ry. Tytöt 2.lk syntyneet. Luokkakilpailut Töölön Kisahalli, Helsinki Tytöt 2.lk 1999-2000 syntyneet 1 Palviainen Aliisa 2000 Kieppi 8,15 8,55 9,25 9,20 35,15 2 Saukkonen Siiri 2000 Kieppi 8,30 8,25 9,00 8,85 34,40 3 Haanpää Emilia 2000 Kieppi 8,60 8,00 8,75 8,70 34,05 4

Lisätiedot

KILPAVOIMISTELU TOVOLISSA

KILPAVOIMISTELU TOVOLISSA Aineisto: Suomen Voimisteluliitto (Svoli) ToVoLin nettisivut Petri Vilhunen (kuvat) Google kuvahaku Toijalan Voimistelu ja Liikunta KILPAVOIMISTELU TOVOLISSA TO V O LI N KI LPA V O I MI STELUN V A A TI

Lisätiedot

Taitokilpailut 2013 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-98) Kuljetus-Laukaus

Taitokilpailut 2013 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-98) Kuljetus-Laukaus Tytöt C15 (-98) Pituuspotku Kuljetus-Keskitys Nimi Seura aika väh. Syöttö Pujottelu Pusku o/m v/m aika väh. aika merkki 1 Markkanen Iina JyPK 29,5-20 9,5 38,3 26,7-8 37 30-13,4 35,8-9 26,8 79,9 Hopea 2

Lisätiedot

Kevättä odotellessa! Hyvinkää Cup Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi katja.borisov()hyvinkaa.fi. Tapahtumia. Laita päivät muistiin!

Kevättä odotellessa! Hyvinkää Cup Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi katja.borisov()hyvinkaa.fi. Tapahtumia. Laita päivät muistiin! Kevättä odotellessa! Tämä on Hyvolin toinen uutiskirje, jonka tavoitteena on kertoa kuulumisia Hyvolin toiminnasta. Tässä uutiskirjeessä esittäytyy Hyvolin joukkueenjohtajat. Seuraava uutiskirje ilmestyy

Lisätiedot

Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry

Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry Toimintakertomus 2012 TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry:n sääntöjen mukaan seuran toiminnan tarkoitus on edistää

Lisätiedot

PHS MÄKIJUNIORIT

PHS MÄKIJUNIORIT PHS MÄKIJUNIORIT 7.5.2011 Puijon Peipposet kesä 2010-2011 2011-2012 Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu 1 1 1 1 1 * 1 2 * 2 * 2 2 * 2 2 3 3 3 3 3 Siili 3 4 * 4 4 * 4 * 4 4 * 5 5 5 * 5 5 *

Lisätiedot

Magneettien historia. Voimistelukausi 2010 - Ellun palaute

Magneettien historia. Voimistelukausi 2010 - Ellun palaute Magneettien historia Voimistelukausi 2010 - Ellun palaute Jumppakausi vuodelta 2010 on saatu päätökseen. Magneeteilla kulunut vuosi 2010 on ollut upea. Tytöt ovat kehittyneet paljon ja eteenpäin on menty

Lisätiedot

Valmentajien pelisäännöt

Valmentajien pelisäännöt Valmentajien pelisäännöt 1. Harjoitteleminen ja kilpaileminen ikäluokittain 1.1 Harjoitusmäärät ja tavoitteet Forssan Naisvoimistelijoiden periaatteena on tarjota joukkuevoimisteluharrastus yli 8- vuotiaille

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita

RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita 1. Kaikkien JV-valmentajien osaamistasoa kohotetaan yksilöllisen koulutussuunnitelman mukaan seuraavilla osa-alueilla tarvelähtöisesti: Valmennuksen suunnittelu

Lisätiedot

Joulun lepoa meille kaikille! Liikunnallista uutta vuotta 2015!

Joulun lepoa meille kaikille! Liikunnallista uutta vuotta 2015! 3/2014 TTNV:n viimeisimmät vuodet ovat olleet aktiivista seuratoiminnan muutosten aikaa. Seuraa on tuotu isoin askelin 2000-luvulle monenlaisissa asioissa. Kiitokset kaikille seuratoimijoille kanssani

Lisätiedot

Valmennusryhmien info syksy Järvenpään voimistelijat

Valmennusryhmien info syksy Järvenpään voimistelijat Valmennusryhmien info syksy 2016 Järvenpään voimistelijat Tapahtumat 1.8. Syyskausi alkaa (kesäharjoitukset vko 31-32) 3.-4.9. HJM-kutsuleiri, Järvenpää Liikuntahalli 10.9. HJM-taitokilpailu, Mäntsälä

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 2.4.2015 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia

1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia JÄSENKIRJE 1/2015 1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia... 2 2. SC Vantaan uusin laji: Rytminen voimistelu... 3 3. Harrastetuntien syyskauden päättyminen... 3 4. Urheilijan Taivas+Helvetti - Tarinoita

Lisätiedot

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

2. Sagira Esala, vanne. 4. Kiia Gustafsson, naru. 6. Iiris Juntunen, vanne. 8. Hulda Elopuro, naru. 10. Martina Kaunisvesi, naru

2. Sagira Esala, vanne. 4. Kiia Gustafsson, naru. 6. Iiris Juntunen, vanne. 8. Hulda Elopuro, naru. 10. Martina Kaunisvesi, naru Suoritusjärjestys Luokka 2 päivitetty 14.10. Luokka 2, ryhmä 1 Luokka 2, ryhmä 1, vapaa 1. Jasmin Rasinkangas 3. Sofia Halme 5.Rosa Rinkkala 7. Juulia Vainio 9. Emma Meriläinen 11. Essi Ukkonen 13. Katja

Lisätiedot

Joukkuevoimistelun valmennukseen uusia tuulia

Joukkuevoimistelun valmennukseen uusia tuulia Joukkuevoimistelun valmennukseen uusia tuulia Joukkuevoimistelun valmennusjärjestelmän uudistuksia on toteutettu vaiheittain viimeisen vuoden aikana. Liittojohtoista valmennustoimintaa kehitetään lajiasiantuntijaryhmän

Lisätiedot

Tuusulan Luistelijat Aluekilpailut Minit 99 ja nuoremmat

Tuusulan Luistelijat Aluekilpailut Minit 99 ja nuoremmat Tuusulan Luistelijat Aluekilpailut 15.11.2008 Minit 99 ja nuoremmat Nimi Seura Pisteet Emma Ignatius Tuusulan Luistelijat 43,67 Oona Tamminen Järvenpään Taitoluistelijat 41,34 Oona Huikko Tuusulan Luistelijat

Lisätiedot

3.12.2007 Kotkan Tyttökisoista menestystä

3.12.2007 Kotkan Tyttökisoista menestystä 3.12.2007 Kotkan Tyttökisoista menestystä Magneetit ylsivät Kotkassa pidetyissä tyttöjen välinekilpailuissa 10-12 -vuotiaiden sarjassa upeasti 1. kategoriaan. Tytöt saivat lisäbonusta sekä ryhdistä että

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2016-2017 UVL:n organisaatio Ohjaajat ja Valmentajat Valmentajatiimi Jumppakummit Nuorisoklubi Kilta Johtokunta UVL:n toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät

Lisätiedot

Aikataulu 26.2.2016 16.45 18.00

Aikataulu 26.2.2016 16.45 18.00 Aikataulu 26.2.2016 16.45 18.00 Aluedebytantit (2), aluenoviisit (4), laajennettu tähtiarviointi 1 Sanni Ripatti Mikkelin Luistelijat, ML 2 Pirita Parhankangas Kouvolan Taitoluistelu ry KTL 1 Ada Salminen

Lisätiedot

HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille mahdollisuuksia

Lisätiedot

ESPOON KILPAILUT

ESPOON KILPAILUT ESPOON KILPAILUT 6.10.2007 Tytöt 2. luokka 1998-2000 1 Milla Majaniemi 1999 Kieppi 8,55 8,60 8,45 8,95 34,55 2 Sharon Benizri 1999 Kieppi 7,70 8,60 8,40 9,20 33,90 3 Hanna Lehtovirta 1999 Kieppi 7,30 8,25

Lisätiedot

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016 ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 2 3 HARRASTELIIKUNTA... 2 3.1. Lapset ja nuoret... 3 3.2 Perheliikunta... 3 4 VALMENNUSTOIMINTA...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 1 Keravan Naisvoimistelijat KNV ry 17.10.2006 Johtokunta Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 1. Toiminta-ajatus Keravan Naisvoimistelijat KNV ry:n tarkoituksena on tarjota kuntalaisille liikuntaharrastus

Lisätiedot

HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016

HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille

Lisätiedot

Jäsentiedote joulukuu 2014

Jäsentiedote joulukuu 2014 Jäsentiedote joulukuu 2014 Kiitos kaikille syksystä 2014! Koko seuran puolesta haluan kiittää - jäseniämme, teitä ahkeria jumppareita - jumppaavien ja tanssivien lasten vanhempia - Uskollisuuden Killan

Lisätiedot

Taitokilpailut 2012 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-97)

Taitokilpailut 2012 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-97) Tytöt C15 (-97) Nimi Seura Kuljetus-Keskitys Pusku Syöttö Pujot- Kuljetus-Laukaus Pituuspotku Loppu- SPL aika väh. telu aika väh. o/m v/m aika MERKKI 1. Putkonen Melina JyPK 35,9-9 26,9-4 40,7 28,7 29,4-13

Lisätiedot

ESPOON KILPAILUT

ESPOON KILPAILUT Tytöt 2. luokka 1999-1997 syntyneet Hyppy Nojapuut Puomi Permanto Yhteensä 1 Ida Koskinen 1998 TuUL 9.10 8.65 8.95 9.10 35.80 2 Saima Kokkonen 1998 TuUL 9.00 8.90 9.00 8.75 35.65 3 Nadja Kankare 1997 TuUL

Lisätiedot

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta Avustusten hakuaika päättyy 31.03.2015 klo 16.00. Posion kunta, hyvinvointilautakunta, Kirkkotie 1, 97900 POSIO. Myöhästyneitä hakemuksia

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013 Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen Mäntsälän Voimistelijat Perustettu 1983 Jäseniä noin 750, joista valtaosa alle 19-vuotiaita Ohjaajia ja valmentajia

Lisätiedot

uutiskirje helmikuu 2012

uutiskirje helmikuu 2012 ovolaisen uutiskirje helmikuu 2012 SISÄLTÖ 1. Aikuisten ja lasten harrasteryhmiin mahtuu vielä mukaan 2. Miss Valentinessa OVOn joukkueille positiivinen kauden avaus 3. Ovolainen : Oona Paatsalo 4. Espoo

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA 14.-16.9. ALKUSANAT 1 LEIRIVARUSTEET 1 LEIRIMAKSU 1 PALUUKYYTI 1 LEIRILÄISET 2 LEIRIOHJELMA 3 LEIRIN PELISÄÄNNÖT 4 ALKUSANAT Hei kaikki reippaat leirille lähtijät! Tervetuloa

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

Ikäkausivalmennus ja Sanix-linja

Ikäkausivalmennus ja Sanix-linja 13.12.2015 Ikäkausivalmennus ja Sanix-linja Milja Hintsanen 2 Valmennusjärjestelmä Pyrkivän joukkueet ovat kautta aikojen olleet sarjojensa menestyneimpien joukkueiden joukossa Tämän säilyttämiseksi kevään

Lisätiedot

Valmennusryhmien info Järvenpään voimistelijat

Valmennusryhmien info Järvenpään voimistelijat Valmennusryhmien info 2017-2018 Järvenpään voimistelijat Voimistelijan polku Seurassamme on mahdollista harrastaa joukkuevoimistelua monella eri motivaatioja taitotasolla, joita on kuvattu joukkuevoimistelijan

Lisätiedot

Joukkuejakoinfo 2014

Joukkuejakoinfo 2014 Joukkuejakoinfo 2014 Cheerleadingia voi harjoitella seurassamme neljässä eri ikäluokassa: 4-8- vuotiaat (mikrot), 8-12- vuotiaat (minit), 12-16- vuotiaat (juniorit) ja 16- vuotiaat ja vanhemmat (aikuiset).

Lisätiedot

Puolen Tonnin Uinti Tuusulan uimahalli

Puolen Tonnin Uinti Tuusulan uimahalli Puolen Tonnin Uinti Tuusulan uimahalli Uimareita yht 105 Uintikertoja yht 204 Naiset Uinteja vuosittain 46 52 34 31 Sukunimi Etunimi 2005 2006 2007 2008 Adler Maria 70 4 Uintiaika 00:00,0 10:19,1 09:33,9

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY

TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille mahdollisuuksia

Lisätiedot

VaKP Voimistelu valmennustoiminta. Kilpa-aerobicin vanhempainilta

VaKP Voimistelu valmennustoiminta. Kilpa-aerobicin vanhempainilta VaKP Voimistelu valmennustoiminta Kilpa-aerobicin vanhempainilta 1.10.2018 Vanhempainillan ohjelma Käytännön asioita: kilpailumatkat, tiedonkulku, maksut, lisenssit, ym. Tiedotustilaisuus VaKP kilpa-aerobictiimi

Lisätiedot

LUOKKA- JA IKÄKAUSIKILPAILUT RYTMINEN VOIMISTELU 2010

LUOKKA- JA IKÄKAUSIKILPAILUT RYTMINEN VOIMISTELU 2010 LUOKKA- JA IKÄKAUSIKILPAILUT RYTMINEN VOIMISTELU 2010 2 (13 ) LUOKKA- JA IKÄKAUSIKILPAILUT (LUOKAT I - M, YKSILÖT JA JOUK- KUEET, IKÄSARJAT 8-V. NAISTEN SARJA) Alla esitetään luokittain ja ikäkausittain

Lisätiedot

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51.

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51. MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 Teemu Pöntinen 9:11.3 2 Rosa Liukkonen 9:51.1 3 Sami Roos 9:24.8 4 Sanni Marttinen 12:26.6 5 Arttu Harjuntausta 10:28.4 6 Saana Lahdelma

Lisätiedot

EM-joukkueen leiri Helsingissä

EM-joukkueen leiri Helsingissä EM-joukkueen leiri Helsingissä 23. 29.7.2018 Onnittelut Suomen EM-joukkueeseen valituille voimistelijoille, valmentajille ja tuomareille! Tervetuloa EM-leirille Helsinkiin (Töölön kisahalli) 23.-29.7.2018

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 Taipumattomat r.y. Hiihtomajantie 2 96400 Rovaniemi puh: 040-5419119 taipumattomat@santasport.fi 1. YLEISTÄ Taipumattomat ry. on Rovaniemellä toimiva Suomen pohjoisin voimistelun

Lisätiedot

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla. YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA Kaudella 2018-2019 Viikkoharjoitukset: Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo 17-18 alle 10-vuotiaille Valmennusryhmät: Keskiviikkoisin klo 18-19.30 Vetelin urheilutalolla Sunnuntaisin

Lisätiedot

uutiskirje huhtikuu 2011

uutiskirje huhtikuu 2011 ovolaisen uutiskirje huhtikuu 2011 SISÄLTÖ 1. OVO Teamille naisten SM-kultaa, Fosforit junioreiden ykkönen 2. Magneeteille junioreiden Etelä-Suomen aluemestaruus 3. Seuran kevätkokouksen päätökset 20.4.

Lisätiedot

KOKKOLAN JYMYN VOIMISTELU- JA NAISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015

KOKKOLAN JYMYN VOIMISTELU- JA NAISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 KOKKOLAN JYMYN VOIMISTELU- JA NAISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Yleistä Voimistelujaoston toiminta on jatkunut aktiivisena kuluneenakin kautena. Ohjaajia on tullut lisää ja mikä parasta, he ovat täysi-ikäisiä.

Lisätiedot

Joukkuevoimisteluvalmennus Raision Jumppareissa

Joukkuevoimisteluvalmennus Raision Jumppareissa Joukkuevoimisteluvalmennus Raision Jumppareissa Arvot ja keskeiset periaatteet Liikunnan ilo ja uuden oppimisen riemu Reilu ja avoin meininki, voimistelijoita kunnioittava kohtelu Yhdenvertaisuus (kaikki

Lisätiedot

3. Junnu Talent Valmentajat: Sanni Mäntykivi, Milla Nieminen, Jonna Öhrnberg & Mona Lahtinen

3. Junnu Talent Valmentajat: Sanni Mäntykivi, Milla Nieminen, Jonna Öhrnberg & Mona Lahtinen SYYSKAUSI KÄYNTIIN! Tällä hetkellä VVS:n kilpa-aerobicin puolella toimii 5 eri valmennusryhmää: 1. Mikrot 07-10 (Uusi valmennusryhmä!) - Valmentajat: Sanni Mäntykivi, Jonna Öhrnberg - Apuvalmentajat: Liinu

Lisätiedot

Järvenpään Voimistelijat ry TOIMINTAKERTOMUS

Järvenpään Voimistelijat ry TOIMINTAKERTOMUS Järvenpään Voimistelijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2016-2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1 2. TOIMIALAT 1 2.1. LAPSET JA NUORET 1 2.1.1. HARRASTELIIKUNTA 5 2.1.2. VOIMISTELURYHMÄT 5 2.3. JOUKKUEVOIMISTELU 7

Lisätiedot

Uusien harrastajien ilmoittautuminen 2019 cheerleading- ja cheertanssijoukkueet

Uusien harrastajien ilmoittautuminen 2019 cheerleading- ja cheertanssijoukkueet Uusien harrastajien ilmoittautuminen 2019 cheerleading- ja cheertanssijoukkueet Seurassamme suunnitellaan toimivaksi keväällä 2019 yhteensä 25 cheerleading-, 3 cheertanssiryhmää ja yksi cheerleadingin

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2017-2018 Seuran organisaatio Johtokunta Kilta Valmentajat Ohjaajat Nuorisoklubi Jumppakummit Seuran toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät Aikuisten

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi Suomen Cup -, km Sprintti -..208 2.53.00, km Sprintti 3004646 Johanna Matintalo Pöytyän Urheilijat 2:49.99 Finaali 2 3 27035867 Leena Nurmi 2:56.78 Finaali 3 6 2844625 Anni Kainulainen Hämeenlinnan Hiihtoseura

Lisätiedot

Voimistelujaoston toimintakertomus vuodelta 2011

Voimistelujaoston toimintakertomus vuodelta 2011 Voimistelujaoston toimintakertomus vuodelta 2011 1.Yleistä Turun Pyrkivän voimistelijaoston toiminta vuonna 2011 oli haasteellinen taloudellisesti, mutta toiminnan taso pysyi korkeana ja monipuolisena.

Lisätiedot

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa.

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajo tuksia Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajon kesäretki tehtiin kesäkuun alussa Kouvolan ja Mäntyharjun kuntien

Lisätiedot

Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan

Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan Tässä on lyhyt info, miten pääset mukaan liikkujaksi, harrastajaksi, valmennusryhmään, ohjaajaksi tai seuratoimintaan. Seuran toimintakausi on

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

LaVe yleisurheilu. Lasten ja nuorten urheilun hyväksi.

LaVe yleisurheilu. Lasten ja nuorten urheilun hyväksi. LaVe yleisurheilu Lasten ja nuorten urheilun hyväksi www.lappajarvenveikot.fi/jaostot/yleisurheilu Maneesintie, Lappajärvi, puh. 0 20 LINJALIIKENNE Hernesniemi Oy Alarannantie 33 C, 200 Lappajärvi Puh.

Lisätiedot

Syksy 2013 TERVETULOA!

Syksy 2013 TERVETULOA! Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi

Lisätiedot

LUOKKAKILPAILUT luokka SUORITUSJÄRJESTYS / RYHMÄ 1 (klo 12.00)

LUOKKAKILPAILUT luokka SUORITUSJÄRJESTYS / RYHMÄ 1 (klo 12.00) 2.luokka LUOKKAKILPAILUT 15.10.2011 2.luokka SUORITUSJÄRJESTYS / RYHMÄ 1 (klo 12.00) VAPAA VÄLINE 1 Janina Widberg RaJu vapaa Jenni Kaita SVSE 3 Alexia Fanfani OVO vapaa 5 Vera Forssel ESVOLI vapaa 7 Laura

Lisätiedot

Ikäkausikilpailut 22.2.2014. Nimi Synt.vuosi Luokka/sarja Väline Seura

Ikäkausikilpailut 22.2.2014. Nimi Synt.vuosi Luokka/sarja Väline Seura 1 Vendela Alilehto 2005 8-10v. naru Suomalainen voimisteluseura Espoo ry, SVS Espoo Vendela Alilehto 2005 8-10v. vanne Suomalainen voimisteluseura Espoo ry, SVS Espoo 2 Aida Haveri 2004 8-10v. naru Suomalainen

Lisätiedot

F.C. KASIYSI ESPOO VUOSIKELLO 2017

F.C. KASIYSI ESPOO VUOSIKELLO 2017 2017 JOULUKUU 2017, SIVU 13 TAMMIKUU 2017, SIVU 2 MARRASKUU 2017, SIVU 12 12 1 HELMIKUU 2017, SIVU 3 11 2 LOKAKUU 2017, SIVU 11 10 3 MAALISKUU 2017, SIVU 4 SYYSKUU 2017, SIVU 10 9 4 HUHTIKUU 2017, SIVU

Lisätiedot

TERVETULOA MÄNTSÄLÄN VOIMISTELIJOIHIN KAUDELLE 2011-2012!

TERVETULOA MÄNTSÄLÄN VOIMISTELIJOIHIN KAUDELLE 2011-2012! TERVETULOA MÄNTSÄLÄN VOIMISTELIJOIHIN KAUDELLE 2011-2012! Joukkue: Aika ja paikka: Vinkarit Ma klo 15.30-18.00 Kaunismäki Ti klo 19.-21.30 Kaunismäki To 19.-21.30 Ehnroos Pe klo 15.-17.00 Kirkonkylän koulu,

Lisätiedot

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Vanhempainilta 16.8.2017 Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Illan kulku 2 1. Valmentajien esittely 2. Uuden valmennusjärjestelmän esittely 3. Joukkuevoimistelutoimialan pelisääntöjen läpikäyminen 4.

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

A-maajoukkueen leiri Kuortaneen Urheiluopistolla

A-maajoukkueen leiri Kuortaneen Urheiluopistolla A-maajoukkueen leiri Kuortaneen Urheiluopistolla 20. 23.9.2018 Tervetuloa A-maajoukkueen leirille Kuortaneelle 20.-23.9.2018! https://www.voimistelu.fi/fi/kilpavoimistelu/naisten-telinevoimistelu/valmennus/maajoukkueringit

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Tytöt 5.v 40m 1. Helmi Moisio 10.0 2. Nella Suuronen 10.0 3. Jenniina Pöyhönen 10.4 4. Kira Karjalainen 10.6 5. Anna Kuronen 11.1 6. Seela Säntti 11.3 7. Viivi Kytöjoki 11.6

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Espoon Jäätaiturit ry

Espoon Jäätaiturit ry Espoon Jäätaiturit ry Kehitysryhmät kaudelle 2019-2020 01/2019 EsJt Luistelua suurella sydämellä perustettu 1985 noin 650 luistelijaa 10 päätoimista valmentajaa, päävalmentaja Virpi Horttana noin 45 valmentajan

Lisätiedot

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN

Lisätiedot

Vantaan Voimisteluseuran kuukausitiedote, helmikuu 2014

Vantaan Voimisteluseuran kuukausitiedote, helmikuu 2014 Vantaan Voimisteluseuran kuukausitiedote, helmikuu 2014 Tässä kuukausitiedotteessa: Yleistä - Kevätkausi vauhdissa - Asiakaskyselyn palautetta - Isoja hankkeita käynnissä - Uusi johtokunta aloitti toimintansa

Lisätiedot

Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille. aktiivinen positiivinen terveellinen taitava

Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille. aktiivinen positiivinen terveellinen taitava 2013 2014 Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille aktiivinen positiivinen terveellinen taitava VOIMISTELUA TANSSIA Pilates BODYTRIM Panosta itseäsi ja perhettäsi järkevällä viikko-ohjelmalla sekä lapsille

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

5.12.2008 Esiintyminen Espoon 4. luokkalaisille kaupungin järjestämässä itsenäisyyspäiväjuhlassa

5.12.2008 Esiintyminen Espoon 4. luokkalaisille kaupungin järjestämässä itsenäisyyspäiväjuhlassa 5.12.2008 Esiintyminen Espoon 4. luokkalaisille kaupungin järjestämässä itsenäisyyspäiväjuhlassa Magneetit esiintyivät 5.12. LänsiAuto Areenalla kaikille Espoon koulujen neljäsluokkaisille tarkoitetussa

Lisätiedot