Hyperventilaatio ja sen hoitomahdollisuudet. Päivi Lehtinen, Ritva Tammivaara, Maila Seppä, Sinikka Luutonen ja Erkki Äärelä

Transkriptio

1 Katsaus Hyperventilaatio ja sen hoitomahdollisuudet Päivi Lehtinen, Ritva Tammivaara, Maila Seppä, Sinikka Luutonen ja Erkki Äärelä Hyperventilaatio saa aikaan tuntemuksia ja oireita eri elinjärjestelmissä tunnettujen biokemiallisten vaikutusmekanismien välityksellä. Reagointi oireisiin vaihtelee yksilön tunnetilan ja psyykkisten ominaisuuksien mukaan. Pahimmassa tapauksessa seuraa ahdistuksen ja hyperventilaation noidankehä. Hyperventilaatiodiagnoosin varmistaminen saattaa muodostua monimutkaiseksi prosessiksi. Tämän häiriön osuutta potilaan sairastamisessa pitää tutkia etsimällä laukaisevia ja ylläpitäviä somaattisia ja psyykkisiä syitä. Hyperventilaatio-oireista kärsiville kehittämämme hoitomalli on portaittainen ja kokonaisvaltainen. Keskeisenä elementtinä on hengityskoulu, psykofyysinen lyhytterapiaryhmä. Hengityskoulussa opetellaan ensiapukeinoja hyperventilaation ja ahdistuneisuuden hallintaan: mielen rauhoittamista, rentoutumista sekä vatsa-pallea- ja nenähengitystä. Pidemmällä aikavälillä ahdistuksen hallintaan pyritään vaikuttamaan johdattamalla ongelmien psyykkiseen työstämiseen. Reagoiminen akuuttiin ja krooniseen psyykkiseen ahdistukseen hyperventiloimalla on varsin tavallista. Hyperventilaatio on tärkeä fysiologinen mekanismi, jonka välityksellä psyykkisperäinen, usein tiedostamaton ahdistuneisuus voi kanavoitua ruumiillisiksi oireiksi. Sen pato- ja psykofysiologiasta on vuosien varrella julkaistu katsauksia, tutkimusselostuksia ja hoitomenetelmien kuvauksia (Kerr ym. 1937, Lum 1975, Groen 1982, Sovijärvi 1983, Brodtkorb ym. 1990, Fried 1993, Gardner 1996, Bass 1997, Howell 1997). Silti psykofysiologinen hyperventilaatio on jäänyt käytännön lääketieteessä vaille ansaitsemaansa huomiota. Usein hyperventilaatiota pidetään virheellisesti pääasiassa nuorten naisten ongelmana. Tämä käsitys perustunee havaintoihin päivystysvastaanoton potilaista ja siihen, että muissa potilasryhmissä hyperventilaatiota ei useinkaan huomata epäillä. Omat psykiatriseen konsultaatioon enimmäkseen yliopistollisen keskussairaalan somaattisista aikuispoliklinikoista tulleet hyperventilaatiopotilaamme ovat olleet kaikenikäisiä, ja joukossa on ollut merkittävässä määrin myös miehiä. Psykofysiologista hyperventilaatiota esiintyy myös lapsilla, nuorilla (Herman ym. 1981) ja vanhuksilla (Brashear 1984). Mielen ja hengityksen välisen yhteyden tiedostaminen ei ole tärkeää pelkästään diagnostisessa mielessä selvitettäessä epätarkoituksenmukaisen hengittämisen syitä. Mieleen voidaan vaikuttaa vaikuttamalla hengitykseen. Itämaisessa lääketieteessä ja mm. joogassa on käytetty hengitysharjoituksia sekä psykofyysisen hyvinvoinnin edistämiseen että sairauksien parantamiseen. Länsimaisessa lääketieteessä pyrkimys vaikuttaa mieleen hengitystapaa muuttamalla lienee yleisintä osana hypnoosia ja rentoutustekniikoita. Akuutin hyperventilaatiokohtauksen helpottamiseksi kehotetaan edelleen yleisimmin vain käyttämään paperipussia. Duodecim 2000; 116:

2 Hengityksen normaalista säätelystä ja hyperventilaatiosta Hengitys on normaalisti automaattista ja tiedostamatonta, mutta siihen voidaan osittain vaikuttaa tahdonalaisesti. Sen rytmiä ja syvyyttä on mahdollista muuttaa, ja sitä voidaan tiettyyn rajaan asti pidättää. Liiallisen hengittämisen katkaisee apnea tai tajunnan menettäminen. Tavallisessa rauhallisessa hengittämisessä keskeinen lihas on pallea. Uloshengitys aiheutuu keuhkojen retraktiovoimasta pallean ja muiden sisäänhengityksen aikana supistuneiden lihasten rentoutuessa. Jos pallea ei liiku lihasjännityksen takia, sisäänhengitys tapahtuu kylkivälilihasten ja apuhengityslihasten avulla. Kun kylkivälilihaksia käytetään tehostetusti sisäänhengityksessä, uloshengitys voimistuu automaattisesti ja hiilidioksidia poistuu elimistöstä enemmän kuin palleahengityksessä. Lepotilassa ilmavirta kulkee keuhkoihin nenän kautta, jolloin se lämpiää, kostuu ja puhdistuu tehokkaammin. Sisään hengitettävä ilmamäärä pysyy tällöin myös paremmassa hallinnassa. Fyysisen ponnistelun lisääntyessä siirrytään suuhengitykseen, koska hapentarve kasvaa. Myös psyykkisessä stressitilassa käy samoin, vaikka aineenvaihdunta ei vaadi lisää happea. Hyperventilaatiolla tarkoitetaan fysiologiassa alveolaariventilaation lisääntymistä yli elimistön kunkinhetkisten aineenvaihdunnallisten tarpeitten eli enemmän kuin tarvitaan poistamaan aineenvaihdunnassa syntynyt hiilidioksidi. Hyperventilaatio voidaan biologiselta kannalta nähdä osana elimistön vireystilan säätelyä, valmentautumisena ruumiilliseen ponnistukseen. Jos fyysiseen ponnistukseen ei ryhdytä eikä elimistön lihastoiminta siten tuota hiilidioksidia samassa suhteessa kuin lisääntynyt ventilaatio sitä poistaa, ajaudutaan matalaan hiilidioksidiosapaineeseen eli hypokapniaan ja ph:n suurenemiseen eli respiratoriseen alkaloosiin sekä sekundaarisiin muutoksiin veren elektrolyytti-, glukoosi- ja laktaattitasapainossa. Seurauksena on muutoksia sekä sentraalisissa että perifeerisissä toiminnoissa, pääasiassa neuronaalisen ärtyvyyden lisääntymisen ja verenkierron heikkenemisen välityksellä. Hyperventilaatioon vaikuttavat synergistisellä tavalla elimistön muut säätelyjärjestelmät, kuten neuroendokriininen järjestelmä ja autonominen hermosto. Autonomiseen hermostoon hyperventilaatio vaikuttaa ensin vaimentamalla selektiivisesti parasympaattista hermostoa, mikä johtaa sympaattisen hermoston dominanssiin (Grossman 1983, Gardner 1996). Taulukossa 1 on Sovijärveä (1983) mukaillen laatimamme oirelista. Useimmat oireet, erityisesti puutumisen tunne, huimaus ja lihasspasmit sekä kylmän tunne raajoissa, ilmaantuvat kenelle tahansa lyhyen tahdonalaisen hyperventiloinnin seurauksena. Yksilöiden kokemat oireet ja tuntemukset vaihtevat sekä reagoinnin intensiteetin että oiretyyppien suhteen. Hyperventilaation fysiologisten vaikutusten kokemiseen vaikuttavat yksilölliset psykologiset ominaisuudet ja tunnetila. Erityistä merkitystä on sillä, miten turvalliseksi tilanne koetaan (Lum 1994). Hengitys ja psyykkiset tekijät Hengittäminen on vitaalinen elintoiminto. Siksi on ymmärrettävää, että siihen liitetään monenlaisia mielikuvia ja että hengityksen vaikeutuminen on erityisen ahdistavaa. Mielen ja hengittämisen välinen yhteys näkyy myös kielikuvissa, ja tällaisia ilmauksia on runsaasti myös suomen kielessä. Sisäänhengitys yhdistyy yleensä mielikuvaan jonkin ottamisesta sisään ulkomaailmasta, ulkopuolisen objektin tai tunteen. Uloshengitykseen liittyy mielikuvia jonkin työntämisestä ulos itsestä. Niinpä henkilö, joka hengittää varovaisesti sisään ja ulos, käyttää vähän tilaa hengittämiseen. Hän ei myöskään uskalla ottaa vastaan eikä ilmaista tunteita eikä ottaa omaa tilaa suhteessa muihin (Horowitz 1967). Hengityksen säätelyyn heijastuvat siten yksilöityminen ja erillisyys, ihmisen psyykkiset perusulottuvuudet. Tunteet, psyykkinen ahdistus ja hyperventilaatio. Freud (1885) oli ensimmäinen, joka oletti ahdistuneisuuden olevan syynä ruumiillisiin kohtauksellisiin oireisiin, joita nykyaikana kuvattaisiin hyperventilaatio- tai paniikkikohtauksiksi. Hän havaitsi myös, että ahdistuneisuuden tunnetta ei välttämättä koeta. Hyperventilaatio liittyy nimenomaan siihen, että kielletyiksi tai 1970 P. Lehtinen ym.

3 Taulukko 1. Hyperventilaatiopotilailla esiintyviä oireita. Mukailtu Sovijärven (1983) artikkelista. Respiratoriset oireet Hengästyminen, hengenahdistuksen ja hapenpuutteen tunne, syvät huokailevat hengenvedot, tiheä ja pinnallinen hengitys Neurovaskulaariset oireet Keskushermosto: huimaus, näön hämärtyminen, kaksoiskuvat, muut näköhäiriöt, tajunnanmenetyskohtaukset Ääreisoireet: pistely, tunnottomuus ja kylmän tunne erityisesti sormissa, käsivarsissa, kasvoilla (suun ympärillä) ja alaraajoissa Neuromuskulaariset oireet Lihasjäykkyys tai -kouristus erityisesti sormissa käsivarsissa, alaraajoissa, puhe-elimissä, kasvoissa ja rintalihaksistossa, lihasten vapina, rintakipu, tetania (vaikeissa tapauksissa) Kardiaaliset oireet Palpitaatio, pistävät kivut sydänalassa, takykardia, rytmihäiriöt Gastrointestinaaliset oireet Ylävatsakivut, pahoinvoinnin tunne, palan tunne kurkussa, nielemisvaikeudet, suun kuivuminen, röyhtäily, meteorismi Psyykkiset oireet Yleinen jännitys, tuskaisuus, rauhattomuus tai päinvastoin epätavallinen tyyneys, epätodellisuuden tunne, paniikin tunne, kontrollin menetyksen, kuoleman tai sairauden pelko Yleisoireet Väsymys, unihäiriöt Taulukko 2. Hyperventilaatiota aiheuttavia fysikaalisia ja somaattisia tekijöitä (Tammivaara 1988 mukaillen). Fysiologiset Fysikaaliset: kuumuus, kuume, korkea ilmanala Endokriiniset: progesteroni (premenstruaalivaiheessa ja raskauden aikana ) Patofysiologiset Reflektoriset: kipu, äkilliset hengitysliikkeet, nivelliike Keuhkoperäiset: keuhkoembolia, astma, emfyseema, alveoliitit, keuhkofibroosit Verenkierto/sydän: sydämen vajaatoiminta, rasitusrintakipu, nopealyöntisyys- ja rytmihäiriökohtaukset Hematologiset: anemia (vaikea) Metaboliset: ketoasidoosi, diabetes, uremia, maksakirroosi Keskushermosto: aivoleesiot, kallotrauman tai -leikkauksen jälkitila Lääkkeet ym. aineet: asetyylisalisyylihappo, teofylliini, amfetamiini, beetasalpaajat (bronkusobstruktion välityksellä), kofeiini, nikotiini häpeällisiksi koettujen tunteiden ilmaiseminen estyy. Tyypillistä on vihamielisten tunteiden ilmaisemisen vaikeus, jämäkkyyden puute ja siihen liittyen omien rajojen ylläpitämisen vaikeus. Seurauksena on mieliksi oleminen toisille, vaikeus sanoa»ei» ja puurtaminen yli omien voimavarojen (Groen 1982, Lum 1994). Tessman ja Möhlenkamp (1979) kiinnittivät huomiota siihen, että hyperventiloivilla potilailla oireilun aiheuttanut psyykkinen ristiriita on lähellä tietoisuutta. Omat havaintomme ovat vastaavanlaisia. Jotkut tunnistavat nopeasti apua saatuaan, minkälaiset tunteet todella edelsivät kohtausta tai oireiden ilmaantumista, vaikka he alussa kokivat oireiden ilmaantuneen milloin vain. Osa hyperventilaatiopotilaista on kokemuksemme mukaan aleksityymisiä (Salminen ym. 1999). Heidän on ylipäänsä vaikea tunnistaa ja ilmaista tunteitaan. Heidän mielikuvamaailmansa on niukkaa, ja heidän on vaikea erottaa tunteita ruumiillisista aistimuksista. Toisilla aleksitymia on ollut sekundaarista, seurausta hetkellisestä tai pitkään jatkuneesta mieltä ylikuormittaneesta tilanteesta. Hyperventilaatio-oireiden somaattinen ja psykiatrinen diagnostiikka Somaattiset sairaudet ja hyperventilaatio. Hyperventilaatio voi liittyä sekundaarisesti moniin ruumiillisiin sairauksiin useiden eri mekanismien välityksellä (taulukko 2). Psyykkisten syiden alkuun panema hyperventilaatio voi olla osatekijänä laukaisemassa ja vaikeuttamassa orgaanisperäistä sairautta, kuten astmakohtausta (Lehrer 1993, Carr 1999), sydämen rytmihäiriötäja iskemiakohtausta (Grossman 1983), epilepsiakohtausta (Mattson 1991) sekä allergista tai pseudoallergista reagointia (Longley 1994, Lezznoff 1997). Astma tarjoaa hyvän esimerkin siitä, kuinka sairauteen sinänsä liittyvät fyysiset ja psyykkiset tekijät voivat vuorovaikutteisesti hyperventilaation välityksellä vaikeuttaa sairautta. Hyperventiloimalla voi saada aikaan astmakohtauksen tai vaikeuttaa sitä. Hyperventilaatiota voidaan käyttää myös provokaatiokokeena astman diagnostiikassa. Astmassa hengitysteiden vastus on suurentunut, jolloin hengitystyö lisääntyy. Keuhkojen ventilaation lisääntymisen myötä ilmatiet Hyperventilaatio ja sen hoitomahdollisuudet 1971

4 kuivuvat ja jäähtyvät ja herkistyvät muille ärsykkeille. Hypokapnian aikaansaama sileiden lihasten supistuminen lisää keuhkoputkien supistumisherkkyyttä samoin kuin keuhkojen venytysrefleksien stimuloituminen syvään hengitettäessä. Astmapotilailla, kuten kenellä tahansa, monenlaiset psyykkiset ja fyysiset stressitekijät voivat saada aikaan hyperventiloimista. Spesifisinä psykologisina tekijöinä ovat aiemmat todelliset hengenvaaralliset hengenahdistustilanteet. Ne myös altistavat erilaisille ehdollistumiskokemuksille, jolloin lieväkin subjektiivinen hengenahdistuksen tunne tulkitaan alkavaksi astmakohtaukseksi. Niinpä fyysiseen rasitukseen liittyvä astmakohtauksen pelko jo ennen suoritusta voi saada aikaan hyperventilaatiota, mikä taas voi johtaa astmakohtaukseen fyysisen rasituksen yhteydessä. Myös allergeeneja kohtaan voi kehittyä ehdollistunut reaktio, jolloin allergeenia jollakin tavalla muistuttava aine, haju tai jopa mielikuva voi saada aikaan astmakohtauksen. Myös päinvastainen tulkinta on mahdollinen, eli hyperventilaatiokohtaus voidaan tulkita astmakohtaukseksi ja allergian aiheuttamaksi. Somaattinen erotusdiagnostiikka. Erotusdiagnostisessa selvittelyssä esitiedoilla, kliinisellä tutkimuksella ja potilaan havainnoinnilla on keskeinen merkitys. Spesifeistä laboratoriotutkimuksista voi olla apua (Tammivaara 1988). Muut vastaavaoireiset sairaudet on suljettava pois riittävän laajasti muistaen, että orgaanisen sairauden löytyminen ei poista psykofysiologisesta hyperventilaatiosta johtuvien oireiden mahdollisuutta. Akuutti hyperventilaatiokohtaus on suhteellisen helppo tunnistaa, joskin mm. sinänsä harvinaisen keuhkoembolian diagnostiikka voi tuottaa ongelmia. Erotusdiagnostisesti vaikeita saattavat olla potilaat, jotka hakeutuvat vastaanotolle valittaen kenties vain yhtä kyseiselle erikoisalalle kuuluvaa oiretta. Eri elinjärjestelmissä mahdollisesti esiintyviin epäspesifisiin oireisiin samoin kuin oireiden kohtauksellisuuteen ja niitä laukaiseviin tekijöihin pitäisi kiinnittää aktiivista huomiota. Kyse voi olla hyperventilaatioperäisistä oireista, vaikka potilas ei ole tunnistanut hengitysoireita. Tavanomaisella vastaanottokäynnillä on vaikea saada vahvistusta oletukselle siitä, että potilaan ruumiilliset oireet olisivat psyykkisten tekijöiden laukaisemia, varsinkin jos potilas ei vaikuta psyykkisesti ongelmaiselta. Eri tilanteissa, kuten sydämen ja keuhkojen auskultoinnin sekä laboratoriotutkimusten yhteydessä, voidaan kliinisen havainnoinnin avulla saada lisävalaistusta, mutta varsinkin kroonisen hyperventilaation epäileminen vaatii kokemusta ja diagnoosin varmistaminen valtimoverikaasunäytettä. Laboratoriomenetelminä voidaan käyttää Astrup-mittausta ja kapnografiatutkimuksia levossa ja erilaisten provokaatiokokeiden yhteydessä. Provokaatiokokeista tavallisimpia ovat tahdonalainen hyperventilaatio sekä fyysinen ja ortostaattinen rasituskoe (Sovijärvi 1983, Vansteenkiste ym. 1991, Gardner 1996, Malmberg ym. 2000). Suositeltavaa on seurata kapnografian avulla hengitystaajuutta ja uloshengitysilman alveolitason hiilidioksidipitoisuutta lepohengityksen ja provokaatioiden aikana, provokaation jälkeistä normaalistumista sekä potilaan kokemia oireita ja hänen kykyään lopettaa hyperventilaatio. Oireita verrataan normaalielämässä koettuihin. Provokaatiokokeiden ongelmana on kuitenkin, että olosuhteet ja potilaan elimistön tila eivät välttämättä vastaa olosuhteita ja tilaa, jossa potilas normaalisti saa kohtauksia. Psykiatrinen diagnostiikka. Elimellisoireisen autonomisen häiriön alakohtana diagnoosinimikkeistössä on psyykkisperäinen hyperventilaatio. Kriteerien mukaan nimikettä käytetään, jos keskeisenä on huoli hengityksestä eikä strukturaalista tai toimintahäiriötä ole todettu. Luodut kriteerit ovat ristiriitaisia, koska psykofysiologinen hyperventilaatio on hengitysfunktion häiriö. Valtaosalla oman aineistomme hyperventilaatiopotilaista täyttyvät paniikkihäiriön tai yleistyneen ahdistuneisuushäiriön, julkisten paikkojen pelon tai sosiaalisen pelon kriteerit. Potilaat korostavat somaattisia oireita, mutta tarkka kysely paljastaa usein myös psyykkisiä tuntemuksia ja oireita. Hyperventilaatio-oireilua voi erityisessä stressitilanteessa esiintyä myös psyykkisesti yleensä terveillä. Toisaalta sitä saattaa esiintyä vaikeitten psyykkisten häiriöiden, vakavan masennustilan ja psykoosin yhteydessä P. Lehtinen ym.

5 Primaaritason hoidossa olevat potilaat, jotka kärsivät ruumiillisista oireista Primaaritason somaattinen ja psykiatrinen tutkimus Erikoistason tutkimus (yleissairaalassa) Psykiatrin/psykologin konsultaatio Muu hoito Suositus hengityskouluarvioon (myös muun hoidontarpeen arvio) Yksilöllinen psykofyysinen terapia Hengityskoulu, 12 kertaa Potilaan ja hengityskouluterapeutin välinen palautekeskustelu Palaute hengityskouluterapeutilta potilaan lähettäneelle psykiatrille tai psykologille Jatkohoidon tarpeen arviointi Potilas ja psykiatri / psykologi Ei ajankohtaista tarvetta Psykoterapia, psykofyysinen terapia, lääkehoito, supportiivinen kontakti Palaute potilaan lähettäneelle primaarija erikoistason lääkärille Kuva. Hyperventilaatiopotilaiden hoitomalli. Hengityksen ja mielen vuorovaikutus terapiasovelluksissa Psykodynaamisesti orientoituneissa fysioterapioissa (Monsen 1992) pyritään hengitystä havainnoimalla saamaan parempi yhteys omiin tunteisiin. Tavoitteena on oppia sanallistamaan ja työstämään psyykkisesti jännitteitä, jotka alun perin ovat ilmenneet vain ruumiillisina vaivoina. Kognitiivis-behavioraalista psykoterapiaa käytetään huomattavassa määrin paniikinomaisesta ahdistuneisuudesta kärsivien hoidossa. Keskeisenä parantavana elementtinä on tällöin Hyperventilaatio ja sen hoitomahdollisuudet 1973

6 dysfunktionaalisten kognitioiden ja vireystilan vaihteluista ja hyperventilaatiosta johtuvien tuntemusten katastrofaalisen tulkinnan korjaaminen sekä hengitys- ja rentoutusopetus (Barlow 1997). Hoitomalleissa, joissa lähtökohtana on hyperventilaatio-oireilu (Kerr 1937, Tessman ja Möhlenkamp 1979, Paulley ja Pelser 1989, Holloway 1994, Gardner 1996) potilaan alun perin tutkinut lääkäri selostaa hänelle hyperventilaation patofysiologiaa herättäen myös ajatuksen siitä, että hyperventilaation olisivat laukaisseet psyykkiset paineet.»pieni psykoterapia» soveltuu hyvin myös somaattisen lääkärin tehtäväalueeseen. Hoitomalliin kuuluu fysioterapeutin antama vatsa-palleahengitykseen ja rentoutumiseen keskittyvä psykofyysisesti orientoitunut hengitysterapia. Koneellisen biopalautteen käyttöä hengitysterapiassa on kuvannut Fried (1993). Hyperventilaatiopotilaiden ryhmämuotoisesta hengitysterapiasta ovat kirjoittaneet Fensterheim ja Wiegand (1991). Hengitysopetuksen tehokkuutta on tutkittu monissa psykiatrisissa ja somaattisissa potilasryhmissä (Fried 1993). Uudempi sovellusalue ovat selittämättömistä allergistyyppisistä oireista tai»multiple chemical sensitivity» -oireyhtymästä kärsivät (Spyker 1995). Oma hoitomalli hyperventilaatiopotilaille TYKS:n psykiatrian poliklinikassa on ollut vuodesta 1985 toiminnassa kirjoittajien yhteistyönä kehittämä hoitomalli hyperventilaatiopotilaille (kuva), jotka ovat alun perin tulleet sairaalan eri somaattisiin klinikoihin ja edelleen psykiatrian poliklinikkaan erotusdiagnostisiin tutkimuksiin (Lehtinen ja Laine 1988). Hengityskoulu eli psykofyysinen lyhytterapiaryhmä on keskeinen osa hoitoamme. Lähtökohtana sinne lähettämiseen on hyperventilaatioon viittaava oireilu. Osalla potilaista hyperventilaatiotaipumus on voitu todentaa kliinisesti tai laboratoriomenetelmin, mutta pelkät anamnestiset oireetkin riittävät hengityskouluarvioon lähettämiseen. Poissulkukriteereinä ovat vaikea ruumiillinen tai psykiatrinen sairaus, vaikea luonnehäiriö, päihderiippuvuus tai akuutti psyykkinen kriisi. Hengityskoulu, jossa potilaita on 6 10, muodostuu kahdestatoista terapiakerrasta. Päämääränä on auttaa tutustumaan elämyksellisesti omaan ruumiiseen, opettaa vatsa-pallea- ja nenähengitystä, rentoutumista ja psyykkisiä ensiapukeinoja hyperventilaation ensimmäisten oireiden ilmaantuessa. Samalla johdatetaan ongelmien psyykkiseen työstämiseen. Hengityskoulussa käytetään ryhmäpsykoterapialle ja lyhytkestoisille terapioille tyypillisiä tekniikoita. Ryhmä antaa myös tukea ja toivoa sekä lievittää häpeän ja yksinäisyyden tunnetta. Lopuksi Koska hyperventilaation aikaansaamia oireita esiintyy eri elinsysteemeissä, kohtaavat lähes kaikkien erikoisalojen lääkärit ja muu terveydenhoitoalan henkilöstö hyperventilaatio-oireisia potilaita. Sairastaminen sinänsä sekä kivuliaat tai muuten hankalat tutkimus- ja hoitotoimenpiteet voivat aiheuttaa ahdistuneisuutta ja sen myötä hyperventilaatiota. Hengityksen psykofysiologian ja psyykkisen ahdistuksen teorian integroiminen on antanut virikkeitä kehittää somaattisista ahdistuneisuusoireista kärsiville soveltuva hoitomalli. Psykosomaattiset potilaat, joille sopivan hoidon löytäminen on tunnetusti vaikeaa, ovat hyväksyneet tapamme hoitaa heitä. Keskittyminen hoidon alussa ruumiillisiin oireisiin ja hengitysterapiaan lieventää häpeää, joka usein liittyy psyykkisiin ongelmiin ja psykoterapeuttisiin tai psykiatrisiin hoitoihin. Kokonaisvaltaisen hoitomallin avulla psykiatrisen avun piiriin saadaan myös potilaita, joille psykofyysinen lyhytterapiaryhmä ei sovi mutta jotka tarvitsevat psykiatrista arviointia ja mahdollisesti muuntyyppistä psykiatrista hoitoa. Psykofyysinen hoito soveltuu erityisen hyvin niille, jotka eivät ole valmiita käyttämään psyykenlääkkeitä ja jotka haluavat itse auttaa itseään. Hyperventilaatio tulisi tunnistaa ja hoitaa esittämämme mallin mukaan soveltuvin osin jo perusterveydenhuollossa. Näin menetellen voitaisiin monessa tapauksessa auttaa potilaita tehokkaammin ja myös säästää terveydenhuollon voimavaroja P. Lehtinen ym.

7 Kirjallisuutta Barlow DH. Cognitive-behavioral therapy for panic disorder: current status. J Clin Psychiatry 1997;58:32 7. Bass C. Hyperventilation syndrome. A chimera? J Psychosom Res 1997;42: Brashear RE. Hyperventilation syndrome: managing elderly patients. Geriatrics 1984;39: Brodtkorb E, Gimse R, Antonaci F, ym. Hyperventilation syndrome: clinical, ventilatory, and personality characteristics as observed in neurological practice. Acta Neurol Scand 1990;81: Carr RE. Panic disorder and asthma. J Asthma 1999;36: Fensterheim H, Wiegand B. Group treatment of the hyperventilation syndrome. Int J Group Psychother 1991;41: Freud S. On the grounds of detaching a particular syndrome from neurasthenia under the description»anxiety neurosis», Kirjassa: Stache J, toim. The standard edition of the complete works of Sigmund Freud. London: The Hogarth Press and the Institute of Psycho-Analysis, 1987, s Fried R. The psychology and physiology of breathing in behavioral medicine, clinical psychology, and psychiatry. New York ja Lontoo: Plenum Press, Gardner WN. The pathophysiology of hyperventilation disorders. Chest 1996;109: Groen JJ. Hyperventilation: clinical and psychosomatic aspects. Kirjassa: Groen JJ, toim. Clinical research in psychosomatic medicine. Assen, the Netherlands: Van Gorcum, 1982, s Grossman P. Respiration, stress, and cardiovascular function. Psychophysiology 1983;20: Herman SP, Stickler GB, Lucas AR. Hyperventilation syndrome in children and adolescents: long term follow-up. Pediatrics 1981;67: Holloway EA. The role of physiotherapist in the treatment of hyperventilation. Kirjassa: Timmons BH, Ley R, toim. Behavioral and psychological processes to breathing disorders. New York, Lontoo: Plenum Press 1994, s Horowitz MJ. Some psychodynamic aspects of respiration. Kirjassa: Lowry TP, toim. Hyperventilation and hysteria. Springfield Illinois: Charles C Thomas Publisher 1967, s Howell JBL. The hyperventilation syndrome: a syndrome under threat? Thorax 1997;52 Suppl 2:S Kerr WJ, Dalton JW, Gliebe PA. Some physical phenomena associated with anxiety states and their relation to hyperventilation. Ann Int Med 1937;11: Lehrer PM, Isenberg S, Hochron SM. Asthma and emotion: a review. J Asthma 1993;30:5 21. Lehtinen P, LaineT. Hyperventilaatiosyndrooma psykologiselta ja psykiatriselta kannalta. Kirjassa: Falck B, Lehtinen P, Tuhkanen M, toim. Hyperventilaatiosyndrooma. Turku: Kustannusosakeyhtiö Kiasma 1988, s Lezznoff A. Provocative challenges in patients with multiple chemical sensitivity. Allergy Clin Immunol 1997;99: Longley AJ, Fiset L, Tracy G, Van Arsdel PP, Weinstein PH. Fear can mimic latex allergy in patients with dental phobia. Gen Dentist 1994: Lum LC. Hyperventilation: the tip and the iceberg. J Psychosom Res 1975;19: Lum LC. Hyperventilation syndromes: physiological considerations in clinical management. Kirjassa: Timmons B, Ley R, toim. Behavioral and psychological processes to breathing disorders. New York, Lontoo: Plenum Press, 1994, s Malmberg P, Tamminen K, Sovijärvi ARA. Orthostatic increase of respiratory gas exchange in hyperventilation syndrome. Thorax 2000; 55: Mattson RH. Emotional effects on seizure occurrence. Kirjassa: Smith D, Treiman D, Trimble M, toim. Advances in neurology, Vol 55. New York: Raven Press, Ltd, 1991, s Monsen Kirsti. Psykodynaaminen fysioterapia. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, Paulley JW, Pelser HE. Psychological management for psychosomatic disorders. Berlin: Springer Verlag, Salminen JK, Saarijärvi S, Äärelä E, Kauhanen J. Sanat, tunteet ja terveys. Duodecim 1999;115: Sovijärvi ARA. Hyperventilaatiosyndrooma. Käyt Lääk 1983;26: Spyker DA. Multiple chemical sensitivities syndrome and solution. J Toxicol 1995;33:95 9. Tammivaara R. Hyperventilaatiosyndrooma keuhkolääkärin kannalta. Kirjassa: Falck B, Lehtinen P, Tuhkanen M, toim. Hyperventilaatiosyndrooma. Turku: Kustannusosakeyhtiö Kiasma 1988, s Tessman R, Möhlenkamp G. Die normokalzemische Hyperventilationstetanie als Symptom einer Aggressions- und Durchsetzungshemmung, praktische Ratschläge zur kleinen Psychotherapie. Med Welt 1979;30: Vansteenkiste J, Rochette F, Demedts M. Diagnostic tests of hyperventilation. Eur Respir J 1991;4: PÄIVI LEHTINEN, PsL, erikoispsykologi paivi.kaarina.lehtinen@tyks.fi SINIKKA LUUTONEN, LT, apulaisopettaja ERKKI ÄÄRELÄ, LL, erikoislääkäri TYKS:n psykiatrian klinikka PL 52, Turku RITVA TAMMIVAARA, dosentti, lungöverläkare Ålands Centralsjukhus Mariehamn MAILA SEPPÄ, liikuntaterapeutti Läntinen Pitkäkatu 15 H Turku Hyperventilaatio ja sen hoitomahdollisuudet 1975