Juhannusaikoja. Kesäillan valssi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Juhannusaikoja. Kesäillan valssi"

Transkriptio

1 1 Kesäillan valssi Juhannusaikoja Joulu ja juhannus olivat joskus juhlia isolla J:llä. Lapsen silmin ne saattoivat olla taianomaisempia kuin aikuisten vinkkelistä. Mutta olen varma, että päivittäistä rutiinia kovemman rutistuksen jälkeen, tuntui jokaisesta juhlavalta. Juhla tarkoitti pientä henkireikää ja vaihtelua arkeen.

2 2 Joulu ja juhannus kulkevat käsi kädessä, mutta säädyllisesti puolen vuoden päässä toisistaan. Niillä on paljon yhteistä niin kuin esimerkiksi siivous, josta ei tingitty, koristelu, joka kruunasi juhlan, sauna, joka jälkeen puettiin pyhävaatteet ja ruoka, joka ei tuottanut yllätystä. Mutta siinä missä joulu oli perheelle pyhitettyä aikaa, jolloin ei kotoa lähdetty no Tapanina ehkä - juhannuksena retkeiltiin. Juhannussiivoa tehtiin pitkin viikkoa. Jouluksi siivottiin kaapit, juhannuksena käytiin läpi komerot. Oli juhlaa, jos äiti ehti mukaan, kun parvekkeelle leviteltiin tuulettumaan vaatteita, kankaita, kenkiä ja hattujakin. Niitä riitti, koska varulta ei mitään heitetty pois. Vaatekappaleet kulkivat kädestä käteen äidin muistellessa, mihin tilaisuuteen hän oli kulloisenkin vaatteen tehnyt, tai millä konstilla tienannut rahat johonkin likkuuden aikaiseen hattuun. Erityisen hellän käsittelyn saivat vauvoina pitämämme irtoröyhelöt, pehmoiset flanellipaidat tai neulenutut. Se oli samalla pieni katsaus perheen historiaan. Muistelutuokion päätti miltei varmasti pieni kesäsade. Aarteet piti viikata pikapikaa takaisin pahvilaatikoihin; Jaana, kai sinä olet muistanut murustaa koimyrkkyä joka kerroksen väliin!

3 3 Sateen mentyä ohi hommani oli hakea hosia, eli koivun oksia siivousta varten. Koivunoksilla pyyhkäistiin kevyesti katonraja ja nurkat. Talven aikana ilmestyneet hämähäkinseitit menivät sen sileän. Mitä isommaksi tulin, sitä nolompi oli muka muina miehinä tuoda melkoinen kimppu pitkiä koivunoksia lähimetsästä. Ei saisi katkoa oksia!, opetettiin koulussa, Eikä KUKAAN muu enää hosi!, yritin kiemurrella hommasta. Tuplien poisto oli mieleistä puuhaa. Kuka muistaa vielä sen riemukkaan tunteen, kun koko ikkunapaperi irtosi kerralla, varovasti vetämällä? Joskus liimapaperia joutui raaputtamaan: Varovasti hyvänen aika, ei saa pilata maalia. Siinä hommassa sormet liimaantuivat yhteen ja paperisoiroja tarttui käsivarsiin. Liimapaperi muistutti, että ensimmäiset kasvit olisivat otettavissa prässistä. Tuplaikkunat kannettiin vintin komeroihin. Toivottavasti vaatelaatikot oli maltettu kantaa peremmälle, ettei painavien tuplien kanssa tarvitsisi kyyristellä pitkälle. Kun vielä kirkkaisiin ikkunoihin ripustettiin keveät kesäverhot ja puhtaille lattioille levitettiin tuoksuvat, vaaleat matot, tuntui joka paikka hehkuvan valoa.

4 4 Jussina Juhlien järjestämisessä miehillä on kaksi varmaa hommaa. Juhlapuiden hankkiminen ja pystytys sekä saunan lämmittäminen. Juhannuskoivut ilmaantuivat kuin tyhjästä. Aattona iltapäivällä ne vain yhtäkkiä olivat paikallaan rapun pielissä. Nuoret koivut olivat täydellisiä valkoisine runkoineen ja vielä tuoreine lehtineen. Jos oli kovin kuivaa, päästettiin letkulla vettä koloon, jossa koivu seisoi. Rautakaupan sulkeminen on yksinkertaisimmillaan oven sulkemista ja kassan tarkistamista. Se edellyttää, että asiakkaat ovat lähteneet. Juhlapyhien aattona riitti konttoriin yksi tai useampi, jolla ei ollut kiire kotiin. Ota, Masa, vielä yksi ryyppy. Ssä olet kunnon kaveri. Lainaa oman kylän pojaalle 50, että pääsen vähän juhannustunnelmiin, nääs. Kyllä sää tiärät sano, olenko koskaan jättäny maksamatta. Ai, sää et ota, määkään en sitten ota Monologi mollissa jatkuu. Isä on sillä välin sulkenut oven, kun minä olen nostanut pyörät sisään. Keinut jätetään pihaan. Ei niitä kukaan vie, sen paremmin kuin katiskoitakaan. Meillä päin kun lainehtivat vain pellot.

5 5 Olenko mää Liisa-rouvan tiällä, molottaa viimeinen asiaskas, kun äiti tulee luutuamaan konttorin lattiaa. Masa häipy jonnekkin. Mutta jos sulla on, Liisa, antaa ryynimakkaraa, minä lähden! Äiti käskee minut makkaranhakuun. Se on kovasti kasvanu toi teirän likka. Ei se enää juttele sillai, kun piänempänä. Niin on meiränkin kloppi ihan puhumaton.minä sille no, antaa olla No, sitten tulee äitiinsä. Tässä on makkarat. Parempi olis, ettet lähtis mopolla, jos soitetaan pirssi, sanoo äiti sävyllä, jossa ei ole tulkinnan varaa. Minä en mopoa jätä pyhiksi koltiaisten kiusaksi. Varraastavat kumminkin! Isäntä on taluttanut moponsa jo pihan poikki, kun isä ilmoittaa saunan olevan valmis. Kysymykseen, haluaako Liisa mennä ensin, hän saa, samoin kuin jouluna, vain paljon puhuvan katseen. Me joutilaat, isä ja minä, menemme vähin äänin saunaan. Muutaman vuoden kuluttua varaan ensimmäisen vuoron yksin itselleni, että ehdin Särkän lavalle vievään linkkiin.

6 6 Kaikki kyydissä Meidän saunoessamme äiti ja apulaiset olivat ehtineet siivota kaupan. Tiskejä tyhjentäessään äiti on samalla laittanut styrox-laukkuihin evästarpeita. Erityistä herkkua ovat sormenpäänkokoiset uudet perunat. Äiti on muistanut laittaa laukkuun päällimmäiseksi pienen paketillisen metwurstia. Minä kun tulin helposti pahoinvoivaksi pienemmillä teillä. Sinulla on varmaan katsottuna kaasukeitin, retkituolit ja pöytä. Sitten tarvitaan kaksi uimapatjaa ja pumppu., listasi äiti armotta saunan raukaisemalle isälle. Isän sopi pitää kiirettä: Tauno sanoi, että viimeistään kolmelta pitää lähteä, että ehditään viimeiseen lossiin. Ja minä haluan rantapallon, joka tuli Koppertone-kassin mukana, manguin minä heti väliin. Hyvä, aurinkorasvan ja saippuan olisin unohtanut! Kipasepa, Jaana, sinä ne autoon, kun olet pukenut. Me Päivin kanssa käymme vähän virauttamassa sillä aikaa..

7 7 Seuraa tyyni hetki myrskyn silmässä. Isä yrittää löytää epätoivoisesti retkikeittiön tarpeita ja ottaa paremmin muistamistaan kätköistä virvoketta. Minulla, kalkkilaivankapteenilla, on aikaa tutkia pulloa, jossa lukee Itseruskettava. Pistävänhajuista valkoista rasvaa, vaikka pullo on ruskea. Valelen sitä reilusti käsivarsiini, jalkoihin ja kasvoihinkin. Sillä aikaa, kun äiti kiertää papiljotteja päähänsä ja kieltää isosiskoa laittamasta päälleen kikkulaa, itse batikivärjättyä laamapaitaa, minä koristelen autoa työntelemällä koivunoksia puskurin ja rekisterikilven väliin reilusti, kuinkas muuten. Isä toteaa, ettei retkipöytä mahdu kyytiin, vaikka itse asiassa hän ei oikeasti muista sen olevan kaupan pihassa keinun vieressä. Mutta lippu pitää muistaa vetää salkoon. Pakkaaminen on vielä pahasti kesken, kun Tuomistojen Mersu kaartaa pihaan. Tauno ja Sirkka hymyilevät aurinkolaseissaan, takapenkillä istuvat ryhdikkäinä ja reippaina maailman mallikelpoisimmat kaksoset ja snautseri, Jekku.

8 8 Isä on jo hienoisessa juhlatunnelmassa ja jututtaa Tuomistoja sillä aikaa, kun äiti kantaa tavaraa autoon. Kun äiti on vihdoin pakannut myös Päivin ja minut takapenkille, kääntyy pihaan kuorma-auto! Koko viikon odotettu sementtikuorma saapui vihdoin. Kesäduuniblues Kiihtyykö auto vai kuka Minun tuli autossa paha olo jo ennen kuin se edes käynnistettiin. Me nimittäin odottelimme autossa paahtavassa helteessä, että miehet purkavat sementtikuorman. Kuorman purku sujui kyllä neljältä mieheltä ripeästi. Auto peruutettiin lastausmonttuun. Kahdet tiilikärryt kulkivat lavan ja varaston väliä. Säkkejä vaan oli paljon. Ulos pääsi vain Jekku-koira ja jopa aina iloisen Sirkka-tädin hymy alkoi kiristyä. Äiti katseli huolestuneena takapeilistä vuorotellen Sirkka-tätiä ja purkuhomman edistymistä.

9 9 Kuitenkin hän onnistui salamana aukaisemaan oven ensimmäisellä yökkäykselläni. Kuuma auto, jännitys ja eritoten uimapatjojen, Coppertonen sekä Munitusheltan hajujen yhteisvaikutus oli minulle liikaa. (Rehun haju oli pinttynyt autoon, jolla kuljetettiin pienemmät kuormat.) Taas me oltiin isän kanssa saunassa! Onni onnettomuudessa, että oksensin pihaan enkä autoon. Jälkimmäisessä tapauksessa Päivi olisi alkanut voida huonosti. Pihaa tutkivaa Jekkua ei haju haitannut. Sirkkatäti loi tuimia katseita nenäänsä piteleviin kaksosiin Jekun hypätessä kyytiin. Muuten Tauno-setäkin vaihtoi paitansa. Saunanlavolta löydettiin tulevalla viikolla Tauno-sedän kaipaamat aurinkolasit. Sitten ajettiin kohti Turun saaristoa kilpaa kellon ja muiden autoilijoiden kanssa. Siihen aikaan ei ollut onneksi turhia nopeusrajoituksia. Siispä Tauno-setä kokeili uuden Mersun kiihtyvyyttä. Äiti pysyi kuitenkin hammasta purren perässä, sillä lähtöhässäkässä ei muistettu sopia tarkkaa reittiä. Lossille olisi ehdittävä kuudeksi. Puoli seitsemältä päästiin kilometrin mittaisen autojonon hännille. Ei hätää, lossi ajoi niin pitkään kuin tulijoita riitti.

10 10 Nukuin makeasti auton viilennyttyä iltaa myöten. Päivi ja kaksoset keräsivät lossiin pääsyä odotellessa kukkia seitsemää sorttia. Oli jo melkein pimeää, kun tulimme majataloon. Olin virtaa täynnä, toisin kuin muut. Rannasta kantautui houkuttelevaa soittoa, mutta minut piti nukuttaa ensin. Äiti luovutti siinä vaiheessa, kun Päivi ja kaksoset olivat umpiunessa. Tauno-setä ei antanut periksi, vaan kokeili Valituista Paloista lukemaansa hybnoosia. Tauno-sedänkin pää alkoi nuokkua. Varmaan hän katseli itse liian tiiviisti heiluttelemaansa liinaa. Kuuntelin pitkään hanurin soittoa ja aamun jo sarastaessa katselin pitsiverhon poimussa pörräävää kärpästä. Juhannustanssit Ainutlaatuista Juhannuspäivän suunnitelmissa oli herätä varhain ja ajaa niin pitkälle, kuin tietä riittäisi. Jossakin suojaisassa kalloin kupeessa sitten söisimme uusia perunoita ja savukalaa, jota

11 11 hyväntahtoinen kalastaja suorastaan tyrkyttäisi meille. Meidän lasten uidessa ikiomalla hiekkarannalla, aikuiset joisivat kahvia tai vain loikoisivat auringossa. Vain Taunosetä voisi keksiä jotakin noin ainutlaatuista! Sää ei olisi voinut olla suotuisampi. Aurinko paistoi kirkkaasti ja paikoitellen pilkottava meri moninkertaisti valon. Aurinko ei tuntunut polttavalta, koska lännestä tuuli ajoittain navakastikin. Olimme varhain hereillä ja valmiina lähtöön ennen Tuomistoja. Ainutlaatuista! Kaksoset tulivat hetken päästä kysymään, olinko huomannut illalla Tauno-sedän jättäneen aurinkolasejaan yöpöydälleni. Vakuutin, ettei sedällä ollut illalla laseja. Sitten Sirkka-täti tuli hurmaavasti hymyillen juttelemaan äidin kanssa. Äiti puolestaan vakavoitui ja lopulta kysyi minulta erittäin vakavasti, mihin olin laittanut sedän aurinkolasit. Vakuutin, etten ollut koskenut olemattomiin laseihin. Äiti ja Sirkka-täti sanoivat tulevansa hyvin surullisiksi. Aloin itkeä sitä surun määrää. Sitten Sirkka-täti ja äiti sanoivat, että tulisivat oikein iloisiksi, jos kertoisin koko jutun. Minä kerroin kasvot kirkastuneena, että sedällä ei ollut illalla aurinkolaseja! Sirkka-täti kyllä narrasi, hän ei ollut ollenkaan iloinen mennessään takaisin sisään.

12 12 Taas tapahtui jotakin ainutlaatuista: kun hetken kuluttua Tuomistot asettuivat autoon, antoi Tauno-setä Mersun avaimet yhtä vastahakoisesti Sirkka-tädille, kuin Sirkka-täti otti ne käteensä. Kaksoset tirskuivat ja kukaan ei huomannut komentaa hämmennyksissään louskuttavaa Jekkua olemaan hiljaa. Parin käynnistysyrityksen jälkeen, pääsi täti tiehaaraan. Sitten odoteltiin, että ulkosaarille niinikään ajavat autot menisivät ohi. Äiti puhisi: Nyt Sirkka, nene nyt!, mutta Sirkka-tädiltä pääsi auto sammumaan. Mihinkähän näin paljon väkeä olikin liikkeellä? Lossin ansiosta autoletkaan tuli riittävän pitkä väli, että meidän lisäksemme neljä muuta majatalon pihassa odottavaa autoa pääsivät tielle. Tie oli mutkainen ja kapea, mutta nuo neljä autoa porhalsivat ohitsemme saman tien. Sitten vain katsomaan sopivaa leiripaikkaa. Melkein joka tiehaarassa oli kyltti Privat. Sitten huomasimme sopivan paikan, mutta viittoilu ei auttanut. Ei sen paremmin tööttäyskään, jolloin Sikka-täti kiihdytti vauhdin neljäänkymppiin. Hurjasteltuaan näin hetken, hän teki äkkijarrutuksen. Olimme jälleen pitkän autoletkan hännillä. Emme kuitenkaan kauan olleet hännänhuippuna. Lossillinen autoja oli saavuttanut meidät!

13 13 Tässä sitä ollaan, sanoi äiti epätoivoisena. Mulla on nälkä ja huono olo!, marisin. Kymmenistä autoista käryävä pakokaasu teki ilman siniseksi. Sitten isä äkkäsi maitolaiturin. Isä lähti kulkemaan pitkin letkaa, ja sitä mukaa moottoriit sammutettiin. Meillä oli lopulta hieno seisova pöytä maitolaiturilla Tuomistojen ja jokusen muun perheen kanssa. Leikimme 10 tikkua laudalla, kun aikuiset joivat kahvia. Jekku ei päässyt ulos, kun oli joku pikkulintujen suojeluaika. Uimaan pääsimme vasta illalla majatalon rannassa. Kuivatessaan minua, äiti kauhistui, kun ruskeat läntit eivät olleetkaan vain tomua. Se voi johtua maksasta!, epäili Sirkka-täti, joka tiesi kaiken sairauksista. Seuraavana aamuna lähdettiin ajoissa lossille. Ajatella: toisetkin olivat keksineet saman. Mutta Tauno-sedän nerokkuutta se ei himmentänyt. Hän keksi käyttää Sirkkatädin kissamaisia aurinkolaseja. Hän oli kieltämättä hassun näköinen, kun oli kaljukin. Erikoiselta näytin minäkin. Auringossa vietetyn päivän ansiosta läikät olivat tummentuneet. Minä tietysti tulin sairaaksi huolesta.

14 14 Juuri kun pääsimme ruuhkasta, poliisi pysäytti meidät. Rekisterikilpiä ei näkynyt kuihtuneidenkaan koivunoksien välistä. Rouva ajoi verrattain kovaa, totesi poliisi. Äiti selitti tyttären olevan sairas. Minut nähtyään, poliisi antoi luvan lähteä. Ehdimme kuulla, kun Tuomiston sedän kanssa jutteleva poliisi huusi: Erkkilä, tules kattoon tätä!, Tuomiston setä jäi koskettelemaan nenänpäätään, näin sen taka-ikkunasta. Aika erikoista. Vielä yksi hämmennys odotti kotipihassa. Yksi katiska oli lähes keskellä pihaa. Oliko voro yllätetty rysän päältä? Voro oli tarkemmin katsottuna edelleen rysässä. Jos haluatte tietää, sillä oli pitkä siimahäntä. Siitä arki taas alkoi.

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Pepén tie uuteen päiväkotiin Pepén tie uuteen päiväkotiin Tämä on tarina kunnan päiväkodin rakentamisesta. Päättävistä aikuisista, kunnan sedistä ja tädeistä, päiväkotia odottavista lapsista sekä päiväkotien rakentajasta. MEIDÄN

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Menninkäisen majatalo

Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 Kaija Rantakari hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 astun tarinan yli, aloitan lopusta: sydämeni ei ole kello putoan hyvin hitaasti ansaan unohdan puhua sinulle,

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Aamunavaus alakoululaisille

Aamunavaus alakoululaisille Aamunavaus alakoululaisille Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka antavat sille mahdollisuuden

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

TAPAN I BAGGE. Rannalla. Rannalla TAMMI

TAPAN I BAGGE. Rannalla. Rannalla TAMMI Kaisa TAPAN I BAGGE Rannalla Rannalla TAMMI TAPANI BAGGE Rannalla Kuvittanut Hannamari Ruohonen Kustannusosakeyhtiö Tammi Helsinki Kaisa-sarjan kirjat: Pihalla, 2002 Ulkona, 2004 Kylässä, 2005 Yöllä, 2006

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Joutseneen tarttukaa.

Joutseneen tarttukaa. Joutseneen tarttukaa. Olipa kerran kolme veljestä. Nuorimman nimi oli Jussi. Toiset aina tekivät hänelle kiusaa, hän kun oli heikompi heitä. Kun hän kerran oli metsässä puita pilkkomassa ja valitteli vaivojansa,

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla

Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla Lähde: Amob ideointipalveri 2010 Saarijärven koulu Kirkonrotta / Rönttö / Kymmenen tikkua laudalla: piilossa olija voi nähdä

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta.

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta. Osastollamme tehdään paljon erilaisia tutkimuksia. Lääkärin pyynnöstä haluamme ottaa sinusta EEG- eli aivosähkötutkimuksen, joka tutkii aivojen toimintaa. Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta

Lisätiedot

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012 Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 11-12 Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä 4 lasta, joista palautui 25. Vastausprosentti muodostui siten 62,5%. Lasten kysely muodostui

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin

Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin Ensimmäinen luku Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin kuulla Caitin hengityksen linjan toisessa päässä, mutta hänen äänensä oli kadonnut kesken lauseen. Haloo? Ulkona oli pimeää, oli myöhäinen ilta

Lisätiedot

Lue lapselle runo päivässä

Lue lapselle runo päivässä Lue lapselle runo päivässä Runot kirjoitti: Kaarina Helakisa Vihkosen kuvitti: Minna-Maria Virtanen Viikon runot valitsi: Kaija Haapalinna-Lintinen Runovihkon taittoi: Riikka Käkelä-Rantalainen Olipa kerttunen

Lisätiedot

Kaverini Eetu hukkasi pyöränavaimensa, kun oli kylässä meillä. Hän huomasi sen vasta illalla, kun oli jo pimeää.

Kaverini Eetu hukkasi pyöränavaimensa, kun oli kylässä meillä. Hän huomasi sen vasta illalla, kun oli jo pimeää. Papuri.papunet.net Kaverini Eetu hukkasi pyöränavaimensa, kun oli kylässä meillä. Hän huomasi sen vasta illalla, kun oli jo pimeää. Riku, pliis, auta mua etsimään niitä. Muuten mun täytyy kävellä kotiin,

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

BIARRIZ

BIARRIZ BIARRIZ 10.-11.10.2016 AIRBNB EI OLE MEITÄ VARTEN Tässä kirjoituksessa valotan hieman ensikokemuksiamme suositusta majoitusmuodosta Airbnb:stä Siitä ei tullut tämän kokemuksen perusteella ole eläkeläisten

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B

LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B Oli kaunis päivä, aurinko paistoi, taivas oli kirkas ja linnut lauloivat. Anselmi keräili kukkia niityillä. Yhtäkkiä Anselmi näki peltohiiren ja säikähti niin, että juoksi

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia Hannele Haapala, TYKS, Keskola Separaation vähentäminen Hoitojaksot keskolassa saattavat kestää kuusikin kuukautta. Keskosvauva kotiutuu

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King kirjoittanut erek Munson kuvittanut Tara alahan King Se oli täydellinen kesä, kunnes Juuso Rossi muutti parhaan kaverini, Santerin, naapuriin. En pitänyt Juusosta. Hän järjesti juhlat, eikä minua edes

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

M.J. Metsola. Taimentukka. Perämeren makuisia runoja vanhemmuudesta ja sukujen polvista

M.J. Metsola. Taimentukka. Perämeren makuisia runoja vanhemmuudesta ja sukujen polvista M.J. Metsola Taimentukka Perämeren makuisia runoja vanhemmuudesta ja sukujen polvista Taimentukka Mikko Juhana Metsola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-264-4 Auringossa

Lisätiedot

Tukiviitottujen satujen sanat

Tukiviitottujen satujen sanat Tukiviitottujen satujen sanat Emmi-Reeta Nisula ja Silja Soittila Humanistinen Ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2018 - Satujen luvaton käyttö on kielletty - Siili, joka tahtoi halata Olipa kerran siili,

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Erling Kagge Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Suomentanut Katriina Huttunen Gummerus I Jos en voi kävellä, kiivetä tai purjehtia pois maailmasta, olen opetellut sulkemaan sen ulkopuolelle. Oppiminen

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Lapsen ääni ja peruspalvelut -päivä Jyrki Reunamo Merja Salmi 7.4.2011 Hyvinkää, Laurea Helsingin yliopisto 1. Ajatellaan että olet leikkimässä

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin? KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua

Lisätiedot

Kuuttiset. Tiistai. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Tiistai. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Tiistai Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Hiphei kaikki ihanat leiriläiset! Eilen saatiin leiri avattua leiri komeasti leiripäällikkö Marko Pousin ja kunnallisneuvos

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Heta ja Oiva hammashoidossa

Heta ja Oiva hammashoidossa Heta ja Oiva hammashoidossa Innokkaana lähdössä Ihana aamu: emäntä varustaa autoon meidän pesän. Harvoin päästään mukaan, mutta aina silloin on tiedossa jotain tosi innostavaa. Ei haitannut, vaikka ei

Lisätiedot

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia.

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Käsikirjoitus ENSIMMÄINEN AVAINKOHTAUS INT. KEITTIÖ - AIKAINEN AAMU Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Äiti,

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Kirsi Alastalo Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahasto

Kirsi Alastalo Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahasto MENOPELIBINGO Tässä tiedostossa ovat: ohjeet arvottavat menopelien nimet pelimerkit kuvan peittämistä varten 6 erilaista bingoalustaa bingopalkintovitsejä. Lisää bingoalustoja on toisessa tiedostossa.

Lisätiedot

TIMO LOUHIKARI: RONDO

TIMO LOUHIKARI: RONDO TIMO LOUHIKARI: AVAINKOHTAUS 1. INT. IN TALO, ETEINEN PÄIVÄ Ovikello soi, Rondo menee avaamaan oven, TV:n ääni pauhaa taustalla. Oven takana seisoo Artsi apureidensa kanssa. Katohan, huhu piti paikkansa.

Lisätiedot

Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna

Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna YSTÄVYYS JA YHTEISTYÖSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUS KAMENNOGORSKIN KAUPUNGIN, VIIPURIN PIIRIN, LENINGRADIN ALUEEN, ANTREAN JA VUOKSENRANNAN SÄÄTIÖN SEKÄ KIRVU SÄÄTIÖN KANSSA. VIIPURIN ALUEHALLINNON KABINETISSA,

Lisätiedot