Ajoneuvossa on kuljettajanpaikan lisäksi 2 istumapaikkaa kuljettajan vieressä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajoneuvossa on kuljettajanpaikan lisäksi 2 istumapaikkaa kuljettajan vieressä."

Transkriptio

1 Ajoneuvossa on kuljettajanpaikan lisäksi 2 istumapaikkaa kuljettajan vieressä. Tänään toimitetussa tyyppikatsastuksessa on tarkastettavaksi esitetyn ajoneuvon, valmistusnumero , todettu täyttävän sen rakenteesta ja varusteista voimassa olevat määräykset / seuraavin poikkeuksin / Tuulilasinpesulaita (ja roiskesuojat) puuttuvat. Etutunnisteteline väärin sijoitettu. Alkuperäinen tyyppikatsastustodistus on päivätty , josta on tehty uusi päätös ja rekisteriotteella tyyppikatsastustietoja muutettu Oulun lääninhallituksessa Rekisteriotteen mukaan Mersu on katsastettu uutena ja sen omistajaksi on merkitty Oulujoki Osakeyhtiö, Jylhämän voimalaitosryhmä, Vaala. Auto on otettu yksityiskäyttöön ja vakuutettu Pohjolassa. Mersulle on annettu rekisterinumeroksi OV-308. Oulujoki Oy:n autojen numeroinnissa Mersu kulki numerolla 623. Tämän selvityksen alkuperäisen paperiversion liitteinä ovat kopiot tyyppikatsastustodistuksesta sekä rekisteriotteesta. Alla oleva esittelyteksti oli käytössä, kun Ukko-Mersua esiteltiin Wanha Willähti - tapahtumassa Nastolassa Villähteen koulun kentällä. TÄMÄ MERSU ON UUTENA HANKITTU OULUJOKI OY:LLE JA SE ON PALVELLUT ALKUJAAN EMÄJOEN RAKENNUSTYÖMAILLA KAINUUSSA. MERSUN ENSIMMÄINEN KULJETTAJA OLI LAURI HAAPALAINEN, JOTA YLEISESTI KUTSUTTIIN NIMELLÄ HOPPU-LASSI, KOSKA HÄNELLÄ ITSELLÄÄN KOSKAAN EI OMAN KERTOMANSA MUKAAN OLLUT KIIRETTÄ VAIN MERSU OLI SE, JONKA PITI MAHDOLLISIMMAN JOUTUIN EHTIÄ SEURAAVAAN KOHTEESEEN.

2 EMÄJOEN TYÖMAIDEN HILJENNYTTYÄ MERSU SIJOITETTIIN OULUJOEN VARTEEN VAALAN JYLHÄMÄÄN, JOSTA SE AINOANA YHTIÖN PITKÄNÄ AUTONA PALVELI SEKÄ OULUJOEN ETTÄ EMÄJOEN VARRESSA OLEVIEN YHTIÖN VOIMALAITOSTEN TARPEITA. MERSULLA KULJETETTIIN KAIKENLAISTA PITKÄÄ TAVARAA, KUTEN BETONIRAUTOJA, LAUTATAVARAA, PUTKIA JNE. KESINÄ 1965, -66 JA -67 SEN KULJETTAJANA TOIMI JUHANI REENTILÄ, JOKA RAAHEN SEMINAARIN OPISKELIJANA OLI YHTIÖN VAKINAISTEN KULJETTAJIEN LOMITTAJANA ISÄNSÄ LIIKENNEPÄÄLLIKKÖ SULHO REENTILÄN MÄÄRÄYKSESTÄ. TÄSSÄ WILLÄHTI-TAPAHTUMASSA HÄNEN PUKUNAAN ON OULUJOKI OY:N HENKILÖAUTONKULJETTAJAN VIRKAPUKU, JOKA ON HÄNEN ISÄNSÄ PUKU JA LAINASSA OULUN AUTOMUSEOSTA. MERSU ON HUUTOKAUPATTU 1980-LUVUN ALUSSA JA MATTI KORHONEN (AVAINEXPERTTI LAHDESTA) ON LÖYTÄNYT SEN SUOMUSSALMEN JUNTUSRANNASTA METSÄAUTOTIEN VARRELTA, JOSTA HÄN ON AUTON HAKENUT JA ENTISÖINYT. ENTISÖINTITYÖ ON KESTÄNYT 12 VUOTTA. MERSU KUULUU OLEVAN AINUT LAATUAAN REKISTERISSÄ OLEVA AUTO SUOMESSA. Seuraavat muistelot ovat Juhani Reentilän muistikuvia Ukko-Mersun kuljettajana vv Tuohon aikaan ei ollut erillistä ajokorttia yhdistelmäajoneuvoa varten. Jokainen, jonka ajokortti oikeutti ajamaan kuorma-autoa, sai kuljettaa myös rekkaa. Vaikka Oulujoki Oy oli ns. yksityinen firma, piti kuljettajilla olla ammattiliikenteeseen oikeuttava ajokortti. Olin joutunut hankkimaan ammattikortin, koska edellisenä kesänä 1964 olin ollut autonkuljettajana Teknoprom Exportin työmaalla Kuolan niemimaalla, jossa Imatran Voima urakoi tunnelivoimalaitosta Tuulomassa Neuvostoliiton valtion laskuun. Rekan ajaminen kesällä 1965 oli minulle uusi asia. Tiesin, että ajaminen eteenpäin ei ollut vaikeaa, koska rekka tuli perässä, mutta peruuttaminen ei aluksi tahtonut onnistua ollenkaan. Auto oli myös hankala siitä syystä, että

3 kone oli kohtuullisen heikko ja vaihteita piti koko ajan olla vaihtamassa, jotta kulkeminen olisi ollut joustavaa muun liikenteen seassa. Rekassa ei ollut minkäänlaista ohjaustehostinta, joten hitaassa vauhdissa tai paikallaan etupyörien kääntäminen vaati voimakkaita otteita. Tosin ohjauspyörä oli todella kookas, mikä antoi kääntämiselle tarpeellista lisäpontta. Rekassa olivat ns. rättirenkaat (kumien kudokset olivat kangasta, kun ne nykyisin ovat teräsverkkoa), joten raskaan kuorman kanssa Kainuun teillä (ilman kännykkää) joskus hirvitti, jos sittenkin tapahtuisi rengasrikko. Kaikkein ensimmäiset suorittamani ajot olivat normaaleja työmaa-ajoja kohtuullisen väljillä paikoilla, jolloin tuli melkein kuin vahingossa opetelluksi ajoneuvon peruuttaminen, mikä tietenkään ei aluksi ollut helppoa. Yksi mieleen jäänyt ajo oli betonirautakuorman hakeminen Keskon varastolta Oulusta. Myyjä totesi, että raudat ovat pitkän peruutusmatkan päässä ja reitti sinne oli niin leveä, että juuri ja juuri Mersu siihen väliin sopi. Sanoin myyjälle, että olen vasta aloittanut tällä autolla ajamisen, joten peruuttaminen kestää, ja tulen sitten sanomaan, kun Mersu on paikalla valmis kuormattavaksi. Muutaman ajopäivän kuluttua homma alkoi luontua. Kutakuinkin ensimmäisenä tehtävänä sain Catepillar-merkkisen kauhakuormaajan viemisen Jylhämästä Seitenoikealle. Kuormaajan sanottiin painavan 14 tonnia ja rekan kokonaiskantavuus oli 12,2 tonnia, joten lievä ylipaino oli päällä. Jylhämän liikennetoimiston pihalla oli nosturi, joka juuri ja juuri sai nostetuksi kuormaaja niin korkealle, että rekan pystyi ajamaan kuormaajan alle. Rekka oli ajettava sentilleen ja suoraan paikalleen, mikä ei minulta vielä toisellakaan yrittämällä onnistunut. Siinä vaiheessa isällä alkoi keittää ja hän hyppäsi hyttiin ja ajoi rekan paikalleen. Ensimmäinen yritys hänelläkin epäonnistua. Tiedettiin, että rekan runko ei ole kovin vahva, joten käytössä olivat 4 x 4 parrut, jotka laitettiin pystyyn rekan rungon alle molemmille puolilla ennen kuorman laskemista lavalle. Kun kauhakuormaaja oli laskettu paikalleen siten, että sen raskaampi osa eli runko oli keskimmäisten pyörien päällä ja kauhaosuus rekan takapyörien päällä, käytettiin hyväksi kauhakuormaajan hydrauliikkaa ja nostettiin kuormaajan etuosa ilmaan. Näin paino tasoittui rekan etu- ja takaosan päälle. Tämän jälkeen tukiparrut otettiin rekan alta pois ja kuormaaja sidottiin vahvoilla vaijereilla rekkaan kiinni.

4 Sitten olikin suuntana Seitenoikea, jonne piti ajaa Paltamon kautta. Matkaan lähti joku työnjohtaja Vilho Moilasen määräämä apumies, joka oli menossa Seitenoikealle töihin. Ensimmäinen haaste tuli, kun piti nousta ensin Kives- ja sitten Raappanavaaran päälle. Jyrkät vaarat olivat tuolla kuormalla ja noin heikkovoimaisella koneella todellinen haaste. Vaaran alla piti nostaa vauhti niin kovaksi kuin mahdollista, mutta siitä huolimatta Mersun kaikkein pienin vaihde oli haettava. Pienempää vaihdetta haettaessa vauhti hidastui nopeasti ja oli lähellä pysähtymistä, mutta hiljaisella vauhdilla ja kovilla kierroksilla sekä sankan savun noustessa pakoputkesta päästiin aina vaaran päälle. Jännitti! Seitenoikealla meitä oli vastassa joku rakennusmestari, joka käski peruuttaa rekan nurmikentän yli pienen vallin viereen, jossa olisi ollut helppo ajaa kauhakuormaaja vallin päälle. Mielestäni kenttä oli niin pehmyt, että kieltäydyin ajamasta sinne. Mestari oli sitä mieltä, että kenttä kyllä kestää. Sanoin hänelle, että vain siinä tapauksessa, että käsket minut ajamaan, teen sen, mutta vastuu siirtyy hänelle, ja hän on velvollinen hankkimaan hinausapua, jos rekka uppoaa. Mestari sanoi heillä olevan nelivetoisen mersun, jolla voidaan vetää Ukko-Mersu ylös. Ja niinhän siinä kävi - sinne se upposi. Vetopyörät olivat syvällä ja rekan etuosa kiinni rugossa. Nupin etupyörät olivat tiellä ja rekan takapyörät kentällä. Avuksi tullut nelivetomersu hyppi kuin hihnassa oleva terrieri, mutta Ukko-Mersu pysyi paikallaan, vaikka silläkin yritettiin vedättää. Vetäjä joutui hakemaan kovan sorakuorman päällä, jolloin se pysyi maassa vetäessään itseään painavampaa autoa. Tietenkin lankkuja lapioitiin melkoinen määrä vetopyörien alle ja tehtiin lavat tien reunaan saakka. Jostakin sitten löytyi paikka, jossa saatiin kuormaaja alas. Kauhakuormaajan laskussa piti taas laittaa rekan keskelle parrut pystyyn rungon tukemiseksi. Yksi raskaimmista tehtävistä kokemattomalle kuljettajalle oli sementtisäkkien noutaminen Paraisten Kalkin varastolta Toppilan satamasta Utasen voimalaitokselle, jossa tehtiin muistaakseni nipunsiirtolaitteistoa. Sementtiä piti hakea 12 tonnia, mikä oli muistaakseni 30 kg:n säkeissä. Onneksi edessäni varaston jonossa oli Koillismaan Osuuskaupan täysperävaunullinen rekka, joka lastasi täyden kuorman eli 48 tonnia. Kiipesin katsomaan, miten kokenut kuljettaja lastinsa kuormasi. Kun vuoroni tuli, käytin samoja konsteja. Tosin olin

5 paljon kömpelömpi ja hikihän siinä tuli. Ellen olisi mallia käynyt katsomassa, olisi lastaus taatusti ollut katastrofi. Kun sementtikuorma päällä lähdin ajamaan kohti Utasen voimalaitosta, piti vauhtia kiihdyttää nappi laudassa lähes 10 km, jotta Mersun sai kiihtymään normaaliin matkavauhtiin eli 70 km tunnissa. Pienen henkilöauton tulo sivutieltä eteen ja Ukko-Mersun jarruttaminen tuolla kuormalla ei ollut hyvä yhdistelmä, kun tiesi, että seuraavat runsaat viisi kilometriä sai odotella kaasu pohjassa vauhdin palautumista. Yhtenä kauniina loppukesän päivänä 1966 olin vienyt tavaraa Utaselle, mistä palailin tyhjällä autolla vähän jälkeen neljän Jylhämän suuntaan. Nuojuan voimalaitoksen sillalla Oulujoki Oy:n konttorissa työskentelevä Paula Sare odotteli yhtiön linja-autoa päästäkseen kotiinsa. Tiesin linjaauton olevan Nuojuan voimalaitoksen luona n. 15 minuutin kuluttua. Mieleeni juolahti, että voisin nopeuttaa Paulan kotimatkaa ottamalla hänet kyytiin ja viemällä Jylhämään. Ns. Nuojuan suoralla, joka oli kapeahkoa öljysoratietä, meitä vastaan tuli Keskon suuri täysperävaunullinen jakelurekka. Kohtaamisen lähestyessä Paula, joka istui Ukko-Mersussa pelkääjän paikalla pitkällä penkillä, ilman ennakkovaroitusta huusi: Me ei mahduta.. me ei mahduta.. nämä autot ovat liian suuria tälle tielle! Rauhoittelin Paulaa toteamalla, että tuo auto on tullut ennenkin vastaan ja aina on mahduttu sivuuttamaan. Niinhän siinä kävi nytkin. Kuitenkin kokemukseni Ukko-Mersusta olivat kokonaisuudessaan varsin positiivisia. Mersu oikeasti opetti kuljettajaansa kunnon automieheksi. Mikko Padatsun muistikuva Ukko-Mersusta: Moi, seuraavanlainen muisto minulla "Rekkamersusta"on, tarina on liitteenä auton kuvassa facebookryhmässäkin :

6 Ajettiin kyseisellä autolla Askosen Jounin kanssa muuntajaöljyä Seitenoikealta Nuojualle. Lasti päällä Kivesvaara noustiin hädintuskin ykkösellä. Mentiin Liminpurolle kahvittelemaan, saatiin kaikki ainakin rekkamiehet ulos autoa ihmettelemään... Yksikin vanhempi rekkamies sanoi" voi hyvänen aika vieläkö tuollaisia on olemassa, olen itse sodassa ajanut samanlaisella autolla". Vuosiluku milloin tämä tapahtui ei ole varma tieto, mutta 1981, ei liene kaukana. Rekka muuntautui tankkiautoksi, kun irtotankki nostettiin nosturilla lavan päälle. U-palkin pätkät laitettiin lavassa oleviin aukkoihin toppareiksi, ei muuten taitais olla nykyisten direktiivien mukainen yhdistelmä.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA

TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA Jäsenyrittäjiemme tekemien havaintojen mukaan, talvihoidon keskimääräinen taso Keski-Suomessa on laskenut vuodesta toiseen ja tilanne on joillain alueilla lähellä

Lisätiedot

Väärinkäsityksiä ylinopeudesta

Väärinkäsityksiä ylinopeudesta Väärinkäsityksiä ylinopeudesta Jaakko Klang Turun seudun liikenneturvallisuustyö 26.3.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus, liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang 1 Pahinta, mitä voi tapahtua, on se, että

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

FYSIIKAN HARJOITUSTEHTÄVIÄ

FYSIIKAN HARJOITUSTEHTÄVIÄ FYSIIKAN HARJOITUSTEHTÄVIÄ MEKANIIKKA Nopeus ja keskinopeus 6. Auto kulkee 114 km matkan tunnissa ja 13 minuutissa. Mikä on auton keskinopeus: a) Yksikössä km/h 1. Jauhemaalaamon kuljettimen nopeus on

Lisätiedot

Kuljetuslogistiikka, 15 Trukin käsittely- ja kuormaustehtävä, osio A

Kuljetuslogistiikka, 15 Trukin käsittely- ja kuormaustehtävä, osio A Kuljetuslogistiikka, 15 Trukin käsittely- ja kuormaustehtävä, osio A Ka Umpikontti Trukin käsittely ja kuormaustehtävä, A: I Lastaus II Kuorman varmistaminen ja välitarkistus, III Kuorman purkaminen I

Lisätiedot

TRAFI, AJOVARMA JA KATSASTUS. Lämmittely. Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat?

TRAFI, AJOVARMA JA KATSASTUS. Lämmittely. Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat? Lämmittely Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat? Mikä Trafi on? Miksi olet käynyt Trafissa? Missä asioissa se palvelee? Menetkö fyysisesti vai netissä? Mikä on Ajovarma? Mitä

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

85,2 % 80,0 % (Vastauksia:2546)

85,2 % 80,0 % (Vastauksia:2546) Sukupuolesi 100,0 % 85,2 % 80,0 % 60,0 % 40,0 % 20,0 % 14,8 % 0,0 % Nainen (Vastauksia:2546) Mies Ikäsi Alle 18 vuotta 1,7 % 18-24 vuotta 3,4 % 25-35 vuotta 14,8 % 36-50 vuotta 41,4 % 51-65 vuotta 35,8

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Elena haluaa uuden auton

Elena haluaa uuden auton Auton kanssa Elena haluaa uuden auton Hei! Hei! Minä haluan ostaa uuden auton. Joo, minulla on vanha Volkswagen Golf. Paljonko se maksaa? Se maksaa 5500. Kuinka monta kilometriä sillä on ajettu? 95000

Lisätiedot

Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa Kyselyn toteutti Liikenneturvan

Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa Kyselyn toteutti Liikenneturvan Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa 2018. Kyselyn toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Taloustutkimus, ja siihen vastasi yhteensä

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat HePon ryhmäajokoulutus 9.4.2011 Ajomuodostelmat Peesaus Edellä ajavaan etäisyys 30 cm Kovissa nopeuksissa parikin metriä jo auttaa Älä aja renkaat limittäin Pidä veto koko ajan päällä Älä kiihdytä ja rullaa

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

MONIKONESIMULAATTORI. Uuden sukupolven ratkaisu työkonekoulutukseen

MONIKONESIMULAATTORI. Uuden sukupolven ratkaisu työkonekoulutukseen MONIKONESIMULAATTORI Uuden sukupolven ratkaisu työkonekoulutukseen Ylänäkymä 20 Ajoneuvon kohdealue Törmäys 10 Simulaattoriharjoitusraportti 17.4.2016 14:47:47 Tulos: Hyväksytty [m] 0 Arvo Pisteet -10

Lisätiedot

59/ Kai Kniivilä. Hinausauton käyvän arvon arviointi. 59/2018 Kai Kniivilä ( ), , DocumentID: 989

59/ Kai Kniivilä. Hinausauton käyvän arvon arviointi. 59/2018 Kai Kniivilä ( ), , DocumentID: 989 59/2018 19.12.2018 Kai Kniivilä Hinausauton käyvän arvon arviointi 1 / 8 KÄYVÄN ARVON MÄÄRITYS Tarkastuskertomuksen 59 / 2018 Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja Nimi: HTT Kai Kniivilä Yhteystiedot:

Lisätiedot

Turvallisuustiedon keruu Tiehallinnon hankkeilla vuosi Yhteenveto seurantajaksolta 1. ( )

Turvallisuustiedon keruu Tiehallinnon hankkeilla vuosi Yhteenveto seurantajaksolta 1. ( ) Turvallisuustiedon keruu Tiehallinnon hankkeilla vuosi 2009 Yhteenveto seurantajaksolta 1. (1.1.-30.6.2009) Turvallisuustiedon keruu Tiehallinnon hankkeilla 2 GNA - HSM indikaattorit (Terveys, Turvallisuus,

Lisätiedot

1.2 Yhtälön avulla ratkaistavat probleemat

1.2 Yhtälön avulla ratkaistavat probleemat 1.2 Yhtälön avulla ratkaistavat probleemat Kun matemaattista probleemaa lähdetään ratkaisemaan yhtälöä hyväksi käyttäen, tilanne on vaikeampi kuin ratkaistaessa yhtälöä mekaanisesti. Nyt on näet itse laadittava

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Yrityskaupan muistilista

Yrityskaupan muistilista Yrityskaupan muistilista Aloita ajoissa * Yleisemmin yrityksen myyntiprosessi kestää noin 10 kuukautta, mutta hyvin usein se venyy yli vuoden mittaiseksi. Valitettavasti kaikkein yleisintä on, että yrityskauppa

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla

Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Yhteistyössä: Kuljetusala.com Kuljetusala pitää Suomen pyörät pyörimässä Kuljetusala liikuttaa kaikkea Suomessa ja ulkomailla

Lisätiedot

Onko liikenne turvallista ja toimivaa ikääntyville?

Onko liikenne turvallista ja toimivaa ikääntyville? Onko liikenne turvallista ja toimivaa ikääntyville? Tuula Taskinen, Liikenneturva Aineiston koonnut Leena Pöysti, Liikenneturva Taustatietoa kyselystä Kyselyt tehtiin syksyllä 2015 Liikenneturvan tapahtumissa

Lisätiedot

Teknologiaraportti. Heikki Torvinen. 18/1/11 Metropolia Ammattikorkeakoulu

Teknologiaraportti. Heikki Torvinen. 18/1/11 Metropolia Ammattikorkeakoulu Teknologiaraportti Heikki Torvinen 1 Teknologiaraportti Käsittelee tekniikan näkökulmasta nyt ja tulevaisuuden ajoneuvoratkaisuja Polttoaineet Energian varastointi Lataus Ajoneuvoryhmät Henkilöauto Hyötyajoneuvot

Lisätiedot

LIITE 1 LEHTONIEMI JA PEIKKOMETSÄN ALUE, VUOROPYSÄKÖINTIKYSELY TULOKSET V.2014

LIITE 1 LEHTONIEMI JA PEIKKOMETSÄN ALUE, VUOROPYSÄKÖINTIKYSELY TULOKSET V.2014 LIITE 1 LEHTONIEMI JA PEIKKOMETSÄN ALUE, VUOROPYSÄKÖINTIKYSELY TULOKSET V.2014 Liite 1: Vuoropysäköintikysey 2014 Lehtoniemen aueeta tueiden asukaspaautteiden pohjata on Kanavaharjunkadua sekä Järvihemenkadua

Lisätiedot

Asia: Lausuntopyyntö ehdotuksiin traktoria kuljettavan ajokortti- ja ammattipätevyysvaatimuksiksi

Asia: Lausuntopyyntö ehdotuksiin traktoria kuljettavan ajokortti- ja ammattipätevyysvaatimuksiksi 1 (6) 22.9.2015 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi eija.maunu@lvm.fi kirsi.miettinen@lvm.fi Asia: Lausuntopyyntö ehdotuksiin traktoria kuljettavan ajokortti- ja ammattipätevyysvaatimuksiksi

Lisätiedot

Eerolan tila, Palopuro SYKSY

Eerolan tila, Palopuro SYKSY 1. Kesän kasvukausi Kesän kasvukausi on takana ja tähkät ovat tuleentuneet eli viljat ovat korjuukypsiä. Kesän aikana maanviljelijä on joutunut ruiskuttamaan viljan tuholaiseläinten ja homeiden yms. aiheuttamien

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Kun vesillelasku alkaa lähestyä

Kun vesillelasku alkaa lähestyä Kun vesillelasku alkaa lähestyä Nosturin tilaus Tilaa tai sovi vesillelasku kerhon ohjeiden mukaisella tavalla. Muista, että kerhossa on monta jäsentä ja venettä joten toimi yhteisesti sovitulla tavalla.

Lisätiedot

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA Oulunseudun metsätilanomistajien perinteinen kesäretki suuntautui tänä vuonna Venäjän Karjalaan. Oululaisittain sanottuna onnikallinen (bussilastillinen) jäseniä suuntasi kesäkuun

Lisätiedot

Teksti: Annika Luther Kuvat: Bettina Björnberg-Aminoff Käännös: Annika Mäklin

Teksti: Annika Luther Kuvat: Bettina Björnberg-Aminoff Käännös: Annika Mäklin M etsäankka Teksti: Annika Luther Kuvat: Bettina Björnberg-Aminoff Käännös: Annika Mäklin Tämän satukirjan avulla haluamme kertoa lapsille, miten puusta syntyy lautoja ja miten laudoista tehdään puulelu,

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

HCT käyttökokeilut puutavaran kuljetuksissa Pohjois- ja Itä-Suomessa Tulosseminaari

HCT käyttökokeilut puutavaran kuljetuksissa Pohjois- ja Itä-Suomessa Tulosseminaari HCT käyttökokeilut puutavaran kuljetuksissa Pohjois- ja Itä-Suomessa Tulosseminaari Hannu Pirinen Kehityspäällikkö, Metsä Group, puunhankinta ja metsäpalvelut 06.09.2016 Veljekset Hannonen Oy, 84 -tonninen

Lisätiedot

Kaivosalaan investoidaan

Kaivosalaan investoidaan Kaivosalaan investoidaan Suomessa tapahtuu kaivosalalla paljon hyviä asioita. Toukokuun lopulla nähtiin taas merkittävää panostusta tulevaisuuteen kun Suomen Rakennuskone Oy luovutti E. Hartikainen Oy:lle

Lisätiedot

YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - rakennuksen käyttö. Oulu 26.09.2015 Markku Hienonen

YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - rakennuksen käyttö. Oulu 26.09.2015 Markku Hienonen YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - rakennuksen käyttö Oulu 26.09.2015 Markku Hienonen Esimerkki ongelmasta Kyseessä juuri valmistunut asuinkerrostalo: Olimme tulevassa kodissamme asentamassa parkettia.

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun valtioneuvoston asetuksen (1257/1992)

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16)

TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Rautjärven kunta 1 TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Pyydämme tarjoustanne Rautjärven kunnan harjaantumisopetuksen koulukuljetuksesta

Lisätiedot

Ennakkoverolippumiehet

Ennakkoverolippumiehet Ennakkoverolippumiehet Pääsäännön yhteenveto 1. Infra-alalla ei tule käyttää ennakkoverolippumiehiä konekuskeina. 2. Jos otat tai olet ottanut henkilön ajamaan yrityksesi omistamaa työkonetta (esim. kaivukone,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008. Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen. Saamelaisalueen koulutuskeskus

LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008. Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen. Saamelaisalueen koulutuskeskus LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008 Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen Saamelaisalueen koulutuskeskus Aluksi Halusin alkaa tekemään laavua, koska sen tekemään oppiminen on hyödyllistä

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

Liikenneväylät kuluttavat

Liikenneväylät kuluttavat Liikenneväylät kuluttavat Suuri osa liikenteen aiheuttamasta luonnonvarojen kulutuksesta johtuu liikenneväylistä ja muusta infrastruktuurista. Tie- ja rautatieliikenteessä teiden ja ratojen rakentamisen

Lisätiedot

Kun katsoo ja kuuntelee huoltoaseman

Kun katsoo ja kuuntelee huoltoaseman KULJETUSKALUSTO Teksti ja kuvat: Iikka Kekko Yrittäjäystä Yksi Suomen vähiten ajetuista ja yhä työkäytössä olevista SR-Sisuista löytyy Team Turkilta Jämsästä. Kuljetusyrittäjän luottoautona palveleva maansiirtoauto

Lisätiedot

Kuljeta ja siirrä kaapelikelat oikein

Kuljeta ja siirrä kaapelikelat oikein Kuljeta ja siirrä kaapelikelat oikein Kaapeli on arvokas tuote. Kaapelin kuljetuspakkaus on yleensä kela. Paksut laipat voivat vaikuttaa särkymättömiltä, mutta yli neljä tonnia painava kela on suhteellisen

Lisätiedot

Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.

Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR 10MCR 712MC 714MCe Kokonaispaino

Lisätiedot

Metsäteiden talvikunnossapito

Metsäteiden talvikunnossapito Metsäteiden talvikunnossapito Kalvosarja pohjautuu Tuomas Villmanin Mikkelin ammattikorkeakoulussa keväällä 2007 tekemään opinnäytetyöhön. Yhteyshenkilö: Antti Korpilahti Valokuvat: Tuomas Villman Piirrokset:

Lisätiedot

Puhelu hätäkeskukseen

Puhelu hätäkeskukseen Puhelu hätäkeskukseen Lue dialogit parin kanssa. - hätäkeskus. miten voimme auttaa? - hei, olen alex samoilov turusta. täällä on tulipalo. - pystytkö kertomaan osoitteen? - en tunne paikkaa. - mikä palaa?

Lisätiedot

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Pepén tie uuteen päiväkotiin Pepén tie uuteen päiväkotiin Tämä on tarina kunnan päiväkodin rakentamisesta. Päättävistä aikuisista, kunnan sedistä ja tädeistä, päiväkotia odottavista lapsista sekä päiväkotien rakentajasta. MEIDÄN

Lisätiedot

Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen

Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen Tiistaina 15.4.2008 klo 18-21 SPL:n toimitilat Westendinkatu 7 Mitä purjehtijan tulisi osata.. A) Optien rankingkilpailuihin osallistuessaan? B) Nuorten

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerralla

Lisätiedot

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa!

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! - Elikkä tässä ohjeessa näet kuinka voit tehdä peda.net palveluun koti/etätehtäviä tai vaikka kokeitten tekoa, tapoja on rajattomasti.

Lisätiedot

Mark Summary. Taitaja 2013. Skill Number 104 Skill Kuljetuslogistiikka. Competitor Name

Mark Summary. Taitaja 2013. Skill Number 104 Skill Kuljetuslogistiikka. Competitor Name Summary Skill Number 104 Skill Kuljetuslogistiikka ing Scheme Lock 07-05-2013 08:23:39 Final Lock 16-05-2013 12:42:51 Criterion Criterion Description s Day 1 Day 2 Day 3 Day 4 Total Award A B C D E F G

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA Miten perfekti muodostetaan? Perusmuoto Perfekti 1. verbityyppi ottaa olen, olet, on ottanut, olemme, olette, ovat en ole, et ole, ei ole ottanut emme ole, ette

Lisätiedot

Sähköä ilmassa! Turvallisuus ilmajohtojen lähellä työskenneltäessä

Sähköä ilmassa! Turvallisuus ilmajohtojen lähellä työskenneltäessä Sähköä ilmassa! Turvallisuus ilmajohtojen lähellä työskenneltäessä Työmailla sähkölinjojen läheisyydessä on vakava sähköiskun vaara. Varmista työmaan ympäristön ja kuljetusreitin turvallisuus etukäteen*.

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

Firmaliiga Högbacka

Firmaliiga Högbacka Firmaliiga 16.5.2017 Högbacka Analyysi reittihärvelipiirrosten pohjalta A-rata 3-4: Pitkä väli, jossa oli useita eri reitinvalintavaihtoehtoja. Haasteita oli rastilta lähdössä ja toteutuksen sujuvuudessa.

Lisätiedot

Teoriakokeen kysymysten aihepiirit kysymyksittäin: Sisällys

Teoriakokeen kysymysten aihepiirit kysymyksittäin: Sisällys Helsinki 1.2.2015 Tiedote Teoriakokeen kysymysten aihepiirit kysymyksittäin: Sisällys AM120-luokan AV-koe (kaksipyöräinen mopo)... 2 AM120-luokka (kaksipyöräinen mopo)... 2 AM121-luokan AV-koe (Kevyt nelipyörä):...

Lisätiedot

YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - Tilaaminen. Oulu Markku Hienonen

YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - Tilaaminen. Oulu Markku Hienonen YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - Tilaaminen Oulu 30.09.2015 Markku Hienonen Tilaamisen roolin vaikuttavuus Tilaajan rooli on aivan avainasemassa! Jos lähtö epäonnistuu sitä ei voida enää ainakaan täysin

Lisätiedot

1.4 Suhteellinen liike

1.4 Suhteellinen liike Suhteellisen liikkeen ensimmäinen esimerkkimme on joskus esitetty kompakysymyksenäkin. Esimerkki 5 Mihin suuntaan ja millä nopeudella liikkuu luoti, joka ammutaan suihkukoneesta mahdollisimman suoraan

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita.

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita. Showajat: 11:30, 13:00 ja 14:30 ENSIMMÄINEN ESITELTÄVÄ Automaattitrukki Tervetuloa tänne Roclan osastolle hyvä yleisö! Minun nimeni on Markku Sivonen ja toimin tämän trukkiesittelyn assistenttina ja jututan

Lisätiedot

Opetussuunnitelma (2.versio) C1+E-luokka

Opetussuunnitelma (2.versio) C1+E-luokka Opetussuunnitelma (2.versio) C1+E-luokka Ajoneuvohallintokeskus Tehty 29.12.1997 Muutettu 21.9.1999 Sisällys Johdanto... 2 Koulutuksen periaatteet... 2 Koulutuksen tavoitteet... 2 Koulutuksen rakenne ja

Lisätiedot

Oy. Miilu-Kaasu. E-S-puuhiilikaasuttimien KÄYTTÖ- JA HOITO-OHJEET HELSINKI. Korjaamo: Pitkänsillanranta 11 Puh

Oy. Miilu-Kaasu. E-S-puuhiilikaasuttimien KÄYTTÖ- JA HOITO-OHJEET HELSINKI. Korjaamo: Pitkänsillanranta 11 Puh E-S-puuhiilikaasuttimien KÄYTTÖ- JA HOITO-OHJEET Oy. Miilu-Kaasu HELSINKI Konttori: Bulevardi 5 Puh. 23 007 ja 66 670 Korjaamo: Pitkänsillanranta 11 Puh. 71 827 E "S-puuhiilikaasuttimien käyttö- hoito-ohjeet

Lisätiedot

http://www.nelostuote.fi/suomi/rummikubsaan.html

http://www.nelostuote.fi/suomi/rummikubsaan.html Sivu 1/5 Pelin sisältö 104 numeroitua laattaa (numeroitu 1-13) 2 laattaa kutakin neljää väriä (musta, oranssi, sininen ja punainen) 2 jokerilaattaa, 4 laattatelinettä, pelisäännöt Pelin tavoite Tavoitteena

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

VOLVON puuhiiligeneraattori

VOLVON puuhiiligeneraattori VOLVON puuhiiligeneraattori Historiikkia. Jo syksyllä 1938, maailmantapahtumien alkaessa muistuttaa siitäkin, että bensiinin ja naftan saanti saattaa ehkä vaikeutua, Volvo-tehdas ryhtyi laajoihin tutkimuksiin

Lisätiedot

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio Yllä olevat polynomit P ( x) = 2 x + 1 ja Q ( x) = 2x 1 ovat esimerkkejä 1. asteen polynomifunktioista: muuttujan korkein potenssi on yksi. Yleisessä 1. asteen polynomifunktioissa on lisäksi vakiotermi;

Lisätiedot

AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt

AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt A11-03 USB-käyttöinen syvyysanturi 5op 13.9.2011-29.11.2011 Johan Backlund Ohjaaja: Johan Grönholm Johdanto Projektin tavoitteena oli suunnitella

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

2. MAANRAKENNUS- KONEET

2. MAANRAKENNUS- KONEET 30 RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 2 2. MAANRAKENNUS- KONEET KAIVINKONEET KUORMAAJAT RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 31 KAIVINKONEET Monipuolinen kalusto varustettuna Suomen vaativiin olosuhteisiin. Saatavilla

Lisätiedot

Kuljetus TOT 17/00. Kuorma-auton kääntyväkattoinen kapelli osui 20 kv:n sähkölinjaan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Kuorma-autonkuljettaja

Kuljetus TOT 17/00. Kuorma-auton kääntyväkattoinen kapelli osui 20 kv:n sähkölinjaan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Kuorma-autonkuljettaja TOT-RAPORTTI 17/00 Kuorma-auton kääntyväkattoinen kapelli osui 20 kv:n sähkölinjaan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Kuorma-autonkuljettaja oli ajanut kuorma-autonsa väärään purkupaikkaan. Tällä

Lisätiedot

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat Andörja 27.07.08 Matkalle lähdettiin Turusta perjantaina klo 1800. Alku sujui hankalasti koska Villen kalsarit jäi Mietoisiin. Ajomatkaa kertyi kaiken kaikkiaan noin 1500 kilometriä. Perillä oltiin joskus

Lisätiedot

MEKANIIKAN TEHTÄVIÄ. Nostotyön suuruus ei riipu a) nopeudesta, jolla kappale nostetaan b) nostokorkeudesta c) nostettavan kappaleen massasta

MEKANIIKAN TEHTÄVIÄ. Nostotyön suuruus ei riipu a) nopeudesta, jolla kappale nostetaan b) nostokorkeudesta c) nostettavan kappaleen massasta MEKANIIKAN TEHTÄVIÄ Ympyröi oikea vaihtoehto. Normaali ilmanpaine on a) 1013 kpa b) 1013 mbar c) 1 Pa Kappaleen liike on tasaista, jos a) kappaleen paikka pysyy samana b) kappaleen nopeus pysyy samana

Lisätiedot

Raskaat taakat helpota käsittelyä WP-nostovaunulla. [65] Nostovaunu. Petteri nostaa joka päivä 1200 litraa keittoa!

Raskaat taakat helpota käsittelyä WP-nostovaunulla. [65] Nostovaunu. Petteri nostaa joka päivä 1200 litraa keittoa! [65] Nostovaunu Petteri nostaa joka päivä 1200 litraa keittoa! Raskaat taakat helpota käsittelyä WP-nostovaunulla WP 65 on suunniteltu taakoille 65 kg saakka. Paino jakautuu tasaisesti neljälle kääntyvälle

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ajokorttilain muuttamisesta

VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ajokorttilain muuttamisesta VAHVA SUOMALAINEN Suomi Finland 100 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ajokorttilain muuttamisesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 16.11.2017 Johtava asiantuntija Ari Herrala Suomen Kuljetus ja Logistiikka

Lisätiedot

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Kaikki ykköset 3, 5, 7 ja 10km radoilla oli lyhyemmät ykköset (56 ja 53). 9, 12 ja 15km radoilla pidemmät (62 ja 67). Lyhyillä ykkösillä oli

Lisätiedot

HUOM! Sinisellä taustavärillä on merkitty tarjoajan täytettäväksi tarkoitetut sarakkeet/kohdat/solut.

HUOM! Sinisellä taustavärillä on merkitty tarjoajan täytettäväksi tarkoitetut sarakkeet/kohdat/solut. 1 (12) Hankinta- ja kilpailuttamisyksikkö TARJOUS- JA HINNOITTELULOMAKE 2012 Sauna- ja päivätoimintakuljetukset OHJE: - jokainen tarjoaja täyttää ja toimittaa tämän välilehden (Excel-taulukon), eli Yleiset

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET 16.9.2015 1. Millä perusteilla määritellään liikennevakuutuksesta maksettavan

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field>

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field> Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin enojen, serkkujen ja lasten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta Alaotsikko: Terrafamen kaivokselle tilauksen saanut

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

TUMP RATAPÄIVÄN SÄÄNNÖT

TUMP RATAPÄIVÄN SÄÄNNÖT Näiden sääntöjen tarkoitus on poistaa tarpeettomat vaaratilanteet radalla. Sääntöjen rikkoja poistetaan välittömästi radalta. Moottoriradalla harjoitteleminen on hyvää harjoitusta jokaiselle motoristille

Lisätiedot

Liikenne projekti. Tina, Lavina ja Jenna

Liikenne projekti. Tina, Lavina ja Jenna Liikenne projekti Tina, Lavina ja Jenna Tinan liikuntaapäiväkirja 23.03 maanantai. 24.03 tiistai Koulumatka audolla, kesto n. 12 mins. Koulumatka audolla, kesto n. 12 mins Harrastuksiin liittyvää liikuntaa

Lisätiedot

Lakisääteiset vaatimukset. Yleisiä tietoja laeista ja määräyksistä

Lakisääteiset vaatimukset. Yleisiä tietoja laeista ja määräyksistä Yleisiä tietoja laeista ja määräyksistä Yleisiä tietoja laeista ja määräyksistä Kaikissa maissa sovelletaan lakisääteisiä vaatimuksia ajoneuvoille, joilla ajetaan yleisillä teillä. EU:ssa ne koordinoidaan

Lisätiedot