ESKAREIDEN TOIMINTASUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESKAREIDEN TOIMINTASUUNNITELMA 2008-2009"

Transkriptio

1 1(6) ESKAREIDEN TOIMINTASUUNNITELMA Neulasten ryhmässä on tänä vuonna kahdeksan esikoululaista. Heistä kolme on poikaa ja loput viisi tyttöjä. Lastentarhanopettajina toimivat Jenni Runninmäki sekä Sari Hirva. Lisäksi ryhmässä työskentelee lastenhoitajana Pirita Landgren sekä avustajana Tuula Ihalainen. Esikoulussa käytämme toimintamme pohjana Vihdin kunnan esiopetussuunnitelmaa sekä esikoulukirjaa; Hauska Matka Eskariin! Pyrimme toiminnassamme siihen, että joka viikko ohjelmassa on liikuntaa, kädentaitoja, matematiikkaa, kuvataidetta sekä musiikkia. Esiopetuksessa jatkamme teemaa ITSETUNTOA ILMAISUUN vielä tämän vuoden. Käsittelemme aihetta monella eri tavalla ja pyrimme saamaan jokaisen lapsen vahvuudet esiin ja keskittymään niihin. Vihdin kunnan esiopetussuunnitelmassa tämän vuoden kasvatustavoitteena on innokas, hyvin käyttäytyvä ja ympäristöään kunnioittava vihtiläinen, jonka minuus ja realistinen minäkuva on terveellä itsetunnolla varustettu. Tähän siis pyrimme toiminnassamme. Keskitymme esikoulussa myös päiväkodin yhteiseen teemaan eli lähiluontoon. Lisäksi pyrimme tekemään yhteistyötä alkuopetuksen kanssa. Elokuu Eskarikirjan jakso: Oona ja Esa tutustumme talon tapoihin sekä toisiimme leikkien ja keskustelujen avulla jutustelua kesästä ja kesämuistoista sekä ajatuksia ja odotuksia eskarista otamme käyttöön esikoulukirjan, Hauska matka eskariin! Kieli ja vuorovaikutus: osiossa tarkastelemme sanoja, riimittelemme, tavuttelemme, tutustumme kirjaimiin O ja E, Matematiikassa: vertailemme, harjoittelemme käsitettä yhtä paljon sekä tutustumme lukuihin 1-6 Ympäristö- ja luonnontieto: käymme läpi ajan määreet; yö, päivä, ilta ja aamu sekä viikonpäivät Liikunta: harjoittelemme perusliikuntamuotoja, tutustutaan kehonosiin, harjoitellaan liikuntaan liittyvien ohjeiden vastaanottamista sekä niiden muistamista, opetellaan myös pareittain ja ryhmässä toimimista Metsäretki luontoon viikolla 35 Lähiluontoon tutustumista sekä "oman metsäpaikan" etsiminen ja sen nimeäminen Luontoteemasta käsittelemme elokuussa jokamiehen oikeuksia, luonnon kunnioittamista sekä kompostointia Otamme käyttöön luontokansion ja kokoamme sinne ensimmäiset havaintomme Syyskuu Eskarikirjan jakso: Puistoretki Kieli ja vuorovaikutus: riimitellään, lasketaan tavuja, tutustutaan äänteisiin A ja S Matematiikassa: luokitellaan, tutustutaan käsitteisiin enemmän ja vähemmän Etiikka ja katsomus: keskustellaan oikeasta ja väärästä toiminnasta lähiympäristössä ja oman toiminnan vaikutuksesta siihen. Keskustelemme myös hyvistä tavoista ja kohteliaisuudesta Ympäristö- ja luonnontieto: havainnoidaan syksyn merkkejä, tutustutaan havupuihin ja lehtipuihin, tutkitaan lähiympäristön eläimiä, keskustellaan lähiympäristöstä huolehtimisesta, havaitaan oma vaikutus lähiympäristöön, pohditaan mikä on elollista mikä elotonta

2 2(6) Liikunta: tutustutaan leikkivarjoon, hyödynnetään lähiympäristöä luonnollisena liikuntapaikkana, vahvistetaan perusliikuntamuotoja Jatkamme keskustelua jokamiehen oikeuksista Tutustumme metsän antimiin Valokuvaus Päiväkodin yhteinen vanhempainilta Luontoaskartelua Leivontaa metsän antimista Metsäretki viikolla 39 Lokakuu Eskarikirjan jakso: Linnaseikkailu Kieli ja vuorovaikutus: kuunnellaan yhdyssanoja, tutustutaan äänteisiin I ja N Matematiikassa: tutustutaan muotoihin ympyrä, kolmio ja nelikulmio, käytetään käsitteitä suurempi, pienempi, yhtä suuri Liikunta: harjoitellaan koordinaatiota, tasapainoa Kuvataide ja kädentyöt: tutustutaan ympyrään, kolmioon ja nelikulmioon Luontoaiheenamme tässä kuussa ruska Kokoamme kansioon sääpäiväkirjan Tutustumme väreihin ja maalaamme ruskan kirjoa Askartelemme värikkäistä lehdistä Päiväkodin yhteinen retki Nuuksioon Eskareiden ja koululaisten syysloma Viikolla 44 teemme metsäretken Marraskuu Eskarikirjan jakso: Valot ja varjot Kieli ja vuorovaikutus: mietitään kielikuvien ja sanontojen merkityksiä, havainnoidaan sanojen muotojen samankaltaisuutta, tutustutaan äänteisiin U ja M Matematiikassa: harjoitellaan käsitteitä vasen ja oikea, lukualue laajenee alueelle 0-10 Etiikka ja katsomus: käsitellään tunteita, toiveita ja pelkoja Ympäristö- ja luonnontieto: havainnoidaan talven tuloa Liikunta: harjoitellaan oman kehon tuntemista ja hallintaa, harjoitellaan nopeutta, ketteryyttä, tasapainoa, opetellaan sääntöjen kuuntelua ja joukkueena pelaamista Musiikki: lauletaan, soitetaan ja liikutaan musiikin mukana Kuvataide ja kädentyöt: maalataan vesiväreillä käyttäen eri tekniikoita, huovutetaan Keskitymme luontoteemassa talventuloon ja siihen kuinka eläimet ja luonto valmistautuvat siihen Taikataikina muovailua Isänpäiväaskartelut Isänpäiväaamiainen klo 6.30 alkaen Aurinkojuhla Viikolla 48 metsäretkelle

3 3(6) Joulukuu Eskarikirjan jakso: Jouluvalmisteluja Kieli ja vuorovaikutus: keksitään yhdyssanoja, riimitellään, muodostetaan nimet tavuista, tavutetaan, tutustutaan äänteisiin L ja J, kuunnellaan alku- ja loppuäänteitä, keksitään opituilla kirjaimilla alkavia sanoja Matematiikassa: harjoitellaan käsitteitä yläpuolella ja alapuolella sekä edessä ja takana, etsitään lukujonosta puuttuvaa lukua, tutkitaan kymmenen hajotusta Etiikka ja katsomus: valmistellaan joulua jouluperinteiden mukaan, keskustellaan erilaisista jouluperinteistä, keskustellaan kohtuullisuudesta Ympäristö- ja luonnontieto: tutkitaan ympäristöä eri aistien kautta Musiikki: kuunnellaan hiljaisuutta, lauletaan ja soitetaan hiljaa ja voimakkaasti Kuvataide ja kädentyöt: askarrellaan joulukoristeita, leivotaan ja ommellaan Avaamme luontoaiheisesta joulukalenterista luukkuja Askartelemme paljon luonnosta keräämistämme materiaaleista ym. Itsenäisyyspäivän kynttiläaskartelu Leivomme paljon Ompelemme joululiinat Joulukirkko Päiväkodin oma Tonttupolku klo 18 Joululoma eskareilla ja koululaisilla Viikolla 51 käymme metsäretkellä Tammikuu Eskarikirjan jakso: Talvipuuhat Kieli ja vuorovaikutus: etsitään synonyymeja, päätellään yhdyssanoja, lasketaan sanoja lauseista Matematiikassa: tutustutaan kellotauluun ja opetellaan tunnistamaan tasatunnit Ympäristö- ja luonnontieto: tutkitaan vettä, lunta, jäätä ja höyryä, tehdään kelluntakokeita, keskustellaan vuodesta ja käydään läpi vuodenajat Liikunta: harjoitellaan luistelun perusteita: kaatumista, liukumista, jarruttamista sekä yhdellä ja kahdella jalalla potkimista (sään salliessa) Musiikki: lauletaan ja soitetaan talvilauluja Kuvataide ja kädentyöt: muovaillaan paperimassasta. Havainnoimme vettä ja veden olomuotoja; jäädytämme ulkotaideteoksia, jos on pakkasta tarpeeksi Luonnossa tutkimme eläinten jälkiä sekä turkin värin vaihtoa Hiihdämme ja luistelemme sään salliessa Hiilipiirustusta Sormivärimaalausta Viikolla 5 metsäretkelle Helmikuu Eskarikirjan jakso: Ennen vanhaan Kieli ja vuorovaikutus: tutustutaan kirjaimiin R ja P

4 4(6) Matematiikassa: tutustutaan mittaamisen periaatteeseen, vertaillaan pituuksia, käytetään käsitteitä pitkä ja lyhyt Etiikka ja katsomus: tutustutaan suomalaiseen kansanperinteeseen, tarkastellaan mennyttä aikaa verrattuna nykyaikaan Ympäristö- ja luonnontieto: pohditaan miten sähkö helpottaa elämää Liikunta: leikitään perinneleikkejä, tutustutaan hiihdon alkeisiin: harjoitellaan suksilla tasapainoilua, kaatumista sekä nousemista, mäennousua, laskua ja jarrutusta Kuvataide ja kädentyöt: tehdään puutöitä Tutustumme metsän eläimiin Teemme eestiläisen eläinkirjan kansioon Kalevalanpäiväksi askartelemme käpylehmät Ystävänpäivän huomioiminen, kuoret, postimerkit ja ystävän osoitetiedot jokaiselta Laskiainen Hiihtoa ja luistelua, jos lunta ja pakkasta riittää Viikolla 9 lähdemme metsäretkelle Maaliskuu Eskarikirjan jakso: avaruusmatka Kieli ja vuorovaikutus: muodostetaan yhdyssanoja, tutustutaan äänteisiin Y ja K Matematiikassa: harjoitellaan lukusuoraa alaspäin kymmenestä nollaan Ympäristö- ja luonnontieto: keskustellaan ja etsitään tietoa avaruudesta Liikunta: tutustutaan palloon liikuntavälineenä, harjoitellaan heittämistä, kiinniottamista, pomputtamista ja kuljettamista Kuvataide ja kädentyöt: pääsiäisaskarteluja ESIOPS keskustelut alkavat taas. Aikoja tulee taas ilmoitustaululle Viikolla 13 lähdemme metsään Huhtikuu Eskarikirjan jakso: Liikenteessä Kieli ja vuorovaikutus: tutustutaan kirjaimiin V ja D Matematiikassa: kerrataan suuntia oikea ja vasen, tutustutaan käsitteeseen joka toinen, tutustutaan rahaan Ympäristö- ja luonnontieto: opetellaan liikenteessä liikkumista Luontoteemassa keskitymme lintuihin (muuttolinnut+muut) Keskustelemme lintujen pesänrakennuksesta ja teemme havaintoja siitä Jatkamme pääsiäisaskarteluja vappuaskarteluja Taikataikina muovailua Noita taikoo Avoimet ovet Wappukulkue Viikolla 17 metsäretkelle Toukokuu Eskarikirjan teema: Maja

5 5(6) Kieli ja vuorovaikutus: keksitään lauseita, joissa on sovittu määrä sanoja, tutustutaan äänteisiin Ö ja H, keksitään sanoja, jotka alkavat tai loppuvat määrättyyn äänteeseen Matematiikassa: järjestellään ja luokitellaan asioita eri ominaisuuksien mukaan, kerrataan luvut 1-10 eteen- ja taaksepäin Etiikka ja katsomus: keskustellaan yhteistyöstä ja auttamisesta Ympäristö- ja luonnontieto: havainnoidaan kevään ja kesän merkkejä Liikunta: tutustutaan perinteisiin ulkoleikkeihin Musiikki: kevätjuhlalaulujen harjoittelua Uimaan 5x viikolla? Luontoteema lähenee loppuaan ja keskitymme luonnon heräämiseen ja kukkasiin Istutamme kukan ja havainnoimme sen kasvua Äitienpäiväpuuhastelua Äitienpäiväaamupala klo 6.30 alkaen Kevätjuhlapolku viikolla 20 Kevätretki viikolla 21 Viikolla 22 luontoteeman osalta viimeinen metsäretki Luontoteeman tavoitteena on tutustuminen luontoon ja sen ihmeellisyyteen jokamiehenoikeudet luonnon kiertokulun ymmärtäminen vuodenaikojen huomioiminen ja niiden merkit liikunta puulajien, sienien, marjojen, lintujen tunnistaminen Keskusteluhetkemme piirissä auttaa lasta - tuomaan esille omia mielipiteitään - ilmaisemaan itseään - kehittää keskittymis- sekä kuuntelutaitoa - antaa rohkeutta ryhmässä toimimiseen - aikakäsitteiden ymmärtämisessä, kuten eilen, huomenna tänään, ensi kesänä, viime talvena jne. - havainnoimaan vuorokaudenaikoja, viikonpäiviä, vuodenaikoja, säätä ja päivämäärää - odottamaan omaa vuoroaan Hyvät käytöstavat ovat meidän mielestämme myös tärkeä hallita, ja näitä harjoittelemmekin - ruokailutilanteissa - piirissä keskustellessamme - odottamistilanteissa - retkillä sekä - päivittäisessä toiminnassamme Jokainen ryhmän lapsi saa myös toimia yhden viikon ajan viikon tähtenä, jolloin hän saa erityishuomiota osakseen. Hän saa auttaa aikuista erilaisissa asioissa ja olla ensimmäisenä jonossa jne. Jokaisesta lapsesta kokoamme viikon jälkeen, yhdessä lasten kanssa mukavia asioita ylös ja laitamme heidän kasvunkansioon nämä asiat, sekä ajan, koska hän on saanut toimia viikon tähtenä.

6 Päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma ohjaa Vihdin kunnan esiopetussuunnitelman lisäksi työskentelyämme. Yhteistyössämme painottuvat kasvatuskeskustelut, vanhempainillat sekä avoin viestintä vanhempien kanssa. Lisäksi teemme yhteistyötä koulun kanssa ja keväällä tutustumme tulevaan 1. luokan opettajaan. 6(6)

Tervetuloa esiopetusiltaan!

Tervetuloa esiopetusiltaan! Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetus Järvenpäässä toimintakaudella 2010-2011 Esiopetuksen hakemusten palautus 19.2. mennessä Tiedot esiopetuspaikasta 31.5. mennessä Esiopetus alkaa 1.9.2010 ja päättyy

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

UURAISTEN ESIOPETUKSEN VUOSISUUNNITELMA

UURAISTEN ESIOPETUKSEN VUOSISUUNNITELMA UURAISTEN ESIOPETUKSEN VUOSISUUNNITELMA Liikunnassa ja musiikissa seurataan vuosikelloja, jotka erillisinä liitteinä. Matemaattisiin ja kielellisiin taitoihin tutustutaan ryhmissä omaan tahtiin, sisällöt

Lisätiedot

SIILIT LUKUVUOSI 2010 2011

SIILIT LUKUVUOSI 2010 2011 SIILIT LUKUVUOSI 2010 2011 Tälle koko lukuvuodelle olemme suunnitelleet teemaksi MATKALLA Tutkimusmatkamme lähtee minusta itsestä ja laajenee käsittämään ainakin Suomen ja Pohjoismaat. Otamme toimintaamme

Lisätiedot

Tervetuloa Pihlavan koulun esiluokkaan

Tervetuloa Pihlavan koulun esiluokkaan Tervetuloa Pihlavan koulun esiluokkaan Pihlavan koulu Vanha maantie 2 puh. 02-621 5146 www.cedunet.fi/pihlava Pihlavan koulun esiopetus alkoi vuonna 1996, sosiaali- ja koulutoimen yhteistyötä nykyään päivähoito

Lisätiedot

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

Vetelin kunta Oppimisen seurantalomake 0-2 lk

Vetelin kunta Oppimisen seurantalomake 0-2 lk Vetelin kunta Oppimisen seurantalomake 0-2 lk Koulu: Oppilas: ÄIDINKIELI Lukeminen 20. Luet kokonaisia kirjoja. 19. Osaat tehdä johtopäätöksiä lukemastasi. 18. Löydät lukemastasi tarvittavia tietoja. 17.

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2019 ALKAEN SISÄLTÖ 1. TOIMINNAN TAVOITTEET 2. TOIMINNAN KOORDINOINTI JA SUUNNITTELU 3. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Lisätiedot

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 4. TOIMINNAN PAINOPISTEET 5. TOIMINNAN

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä

Lisätiedot

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.

Lisätiedot

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus Lukuvuosi: 2018-2019 1. Yhteystiedot Toimintayksikkö Päiväkoti Touhutasku Toimintayksikön osoite Vanha Tampereentie 128, 21370 Aura kk Toimintayksikön esimies Erika Eloranta Puhelinnumero, vastaava lastentarhanopettaja

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2014-2015 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2014-2015 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2014-2015 (Perusopetusasetus 852/1998 9) PÄIVÄKODIN NIMI: Merituulen päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: Heinähatut ja Meritähdet KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Kasv. 12.6.2014 Liite 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Lapsen nimi Syntymäaika Osoite Vanhempien yhteystiedot Päiväkoti ja ryhmä (ryhmäkoko ja rakenne) Yhteystiedot Opettaja Hyvä lapsen huoltaja!

Lisätiedot

Kannustetaan oppilasta tekemään havaintoja lähiympäristöstä (esim. eri vuodenaikoina). Pohditaan oman toiminnan merkitystä itselle, muille ihmisille.

Kannustetaan oppilasta tekemään havaintoja lähiympäristöstä (esim. eri vuodenaikoina). Pohditaan oman toiminnan merkitystä itselle, muille ihmisille. Tavoitteet S L 1. lk 2. lk Merkitys, arvot ja asenteet T1 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia toteuttaa luontaista uteliaisuuttaan ja auttaa oppilasta kokemaan ympäristöopin asiat merkitykselliseksi itselleen

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma 1 Kurikka lapsen nimi Kansilehteen lapsen oma piirros Lapsen ajatuksia ja odotuksia esiopetuksesta (vanhemmat keskustelevat kotona lapsen kanssa ja kirjaavat) 2 Eskarissa

Lisätiedot

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 1 Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 2 Kuusjoen päiväkoti Kuusjoen päiväkoti on perustettu vuonna 2010. Päiväkoti sijaitsee Kuusjoen koulun yhteydessä Salon Kuusjoella

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme

Lisätiedot

LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4

LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4 LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4 tuetusti / vaihtelevasti / hyvin / erinomaisesti vuosiluokka 1 2 3 4 käyttäytyminen Otat muut huomioon ja luot toiminnallasi myönteistä ilmapiiriä.

Lisätiedot

Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015

Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015 Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015 Ookko verkossa- hanke käynnistyi keväällä 2013 Uuraisilla! Hankkeen alussa meillä oli välineinä päiväkodin kannettava tietokone sekä Huomasimme

Lisätiedot

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Pasalan päiväkodin esikoulun toimintasuunnitelma

Pasalan päiväkodin esikoulun toimintasuunnitelma Pasalan päiväkodin esikoulun toimintasuunnitelma 2016-2017 Ryhmän rakenne: Esikouluryhmän nimi on Kannonkolo, johon kuuluu 20 esiopetusikäistä lasta. Henkilöstö: 2 lastentarhanopettajaa 2 osa-aikaista

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Esikoulu 1 5 (6) vuotiaat

Esikoulu 1 5 (6) vuotiaat Ruotsinsuomalainen koulu Blackevägen 1 41716 Göteborg Esikoulu 1 5 (6) vuotiaat Aukioloaika: klo 06.00-18.00 Puh: 031 225530 Kotipiirit: Kultakalat (Guldfiskarna) 1 3 vuotiaat Delfiinit (Delfinerna) 3

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2016-2017 (Perusopetusasetus 852/1998 9) PÄIVÄKODIN NIMI: Koivuhaan koulu ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: Koivuhaan esiopetus KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi syntymäaika 1. vuosiluokka 18.12.2010 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

Ylitilantien päiväkodin. Esiopetuksen toimintasuunnitelma

Ylitilantien päiväkodin. Esiopetuksen toimintasuunnitelma Ylitilantien päiväkodin Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2010-2011 1. YKSIKKÖ Ylitilantien päiväkoti Ylitilantie 5 01800 Klaukkala Puh. 040 317 4447 2. TOIMINTA-AIKA Ajalla 11.8. 2010-31.5.2011 Esiopetusta

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee

Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee Tämä metsä on meille tärkeä kilpailu Sarjassa Päiväkodit Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. DOMIK v. 2014/2015

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. DOMIK v. 2014/2015 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA DOMIK v. 2014/2015 Vuosi Domikissa etenee viikoittain vaihtuvien teemojen mukaan. Domikissa toteutetaan uutta varhaiskasvatussuunnitelmaa, joka on laadittu kaksikielistä perhepäiväkotia

Lisätiedot

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 1. YKSIKKÖ Tornitien päiväkoti, Tornitie 1, 05200 RAJAMÄKI 2. TOIMINTA-AIKA 11.8 2010 31.5.2011 Päivittäinen toiminta-aika arkisin pääsääntöisesti

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

Päiväkoti Saarenhelmi

Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden

Lisätiedot

METSÄRINTEEN VARHAISKASVATUSYKSIKÖN VARHAISKASVATUS- JA ESIOPETUSSUUNNITELMA

METSÄRINTEEN VARHAISKASVATUSYKSIKÖN VARHAISKASVATUS- JA ESIOPETUSSUUNNITELMA METSÄRINTEEN VARHAISKASVATUSYKSIKÖN VARHAISKASVATUS- JA ESIOPETUSSUUNNITELMA Lasta ei kasvateta siksi, että hän olisi mahdollisimman mukava ja vaivaton meille, vaan siksi, että hän terveenä ja väkevänä

Lisätiedot

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

RÖYKÄN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013

RÖYKÄN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 RÖYKÄN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1. Röykän päiväkoti Kangastie 1, 05100 Röykkä Esiopetusikäisiä lapsia on 29. Esiopetusta toteutetaan Metsäläisten, Tiitiäisten ja Maahisten

Lisätiedot

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011 LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 4. TOIMINNAN PAINOPISTEET 5. TOIMINNAN

Lisätiedot

KOULUTULOKKAAN TAITOJA

KOULUTULOKKAAN TAITOJA KOULUTULOKKAAN TAITOJA Pukee itse ja osaa sitoa kengännauhat. Syö haarukalla ja veitsellä. Osaa käydä itsenäisesti WC:ssä ja pesulla/suihkussa. Liikuntatuntien jälkeen tulee peseytyä. Osaa huolehtia omista

Lisätiedot

Maaselän päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma

Maaselän päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma Maaselän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. VARHAISKASVATUKSEN TOTEUTTAMINEN 2.1 Leikkiminen 2.2 Liikkuminen 2.3 Tutkiminen 2.4 Taiteellinen kokeminen, ilmaiseminen ja

Lisätiedot

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Päiväkoti Lokki Joonatan on pieni kahden ryhmän idyllinen ja kodikas päiväkoti Lokalahden keskustassa, kirkkoa vastapäätä. Päiväkotimme toimii kahdessa rakennuksessa. Vanha puoli

Lisätiedot

Lapsi työskentelee ja oppii

Lapsi työskentelee ja oppii Lapsi työskentelee ja oppii Esiopetukseen ilmoittautuvien lasten vanhemmille suunnattu kysely keväällä 2015 Kyselyn aiheina: Lapsen työskentelytavat, lapsi oppii parhaiten, lastani kiinnostaa, toivoisin,

Lisätiedot

Lauletaan useita kertoja siten, että nostellaan vuoroin oikeaa ja vasenta jalkaa.

Lauletaan useita kertoja siten, että nostellaan vuoroin oikeaa ja vasenta jalkaa. Tammikuun liikuntavinkit lähde: suunnittelen liikuntaa palvelu (www.nuorisuomi.fi) SUKSITANSSI: Tuttu laululeikki sukset jalassa. Harjoitellaan tasapainotaitoa. Leikitään tasaisella alueella, jossa kaikille

Lisätiedot

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014 LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 4. TOIMINNAN PAINOPISTEET 5. TOIMINNAN

Lisätiedot

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme

Lisätiedot

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2014-2015 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2014-2015 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2014-2015 (Perusopetusasetus 852/1998 9) PÄIVÄKODIN NIMI: Peikkorinteen päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: Peikkorinteen esikoulu KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2015-2016 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2015-2016 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2015-2016 (Perusopetusasetus 852/1998 9) PÄIVÄKODIN NIMI: Merituulen päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: Tuulikellot, Heinähatut ja Meritähdet KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016-2017 Liite 1 Toimintasuunnitelma suunnittelu pohjautuu lasten ja vanhempien osallisuuden mahdollistamiseen (aloitus- ja vasukeskustelut on käyty ennen

Lisätiedot

SUOPOLUN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011

SUOPOLUN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 SUOPOLUN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yksikkö 2. Toiminta-aika 3. Toimintaympäristön kuvaus 3.1 Psyykkinen toimintaympäristö 3.2 Fyysinen toimintaympäristö 3.3

Lisätiedot

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2014 2015

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2014 2015 LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2014 2015 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2014 2015 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 4. TOIMINNAN PAINOPISTEET 5. TOIMINNAN

Lisätiedot

Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Ritaharjun päiväkoti on osa Ritaharjun monitoimitalon toimintakokonaisuutta. Toimimme yhteistyössä koulun, kirjaston ja nuorisopalveluiden

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2015-2016 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2015-2016 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2015-2016 (Perusopetusasetus 852/1998 9) PÄIVÄKODIN NIMI: Peikkorinteen päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: Peikkorinteen esikoulu KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: MINÄ OLEN TÄLLAINEN 1 Sivu täytetään yhdessä lapsen kanssa kotona

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna. Toimintasuunnitelma

Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna. Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna Toimintasuunnitelma 2017-2018 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu juhlitaan kalenterivuoden mukaisia juhlia, jotka tutustuttavat varsinkin

Lisätiedot

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI Joupin ryhmis sijaitsee Joupin viihtyisällä asuntoalueella hyvien ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä. Ulkoilemme paljon läheisillä leikkikentillä sekä teemme metsäretkiä Kultavuoressa.

Lisätiedot

LUUMÄEN VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

LUUMÄEN VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA LUUMÄEN VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2018 Varhaiskasvatuksemme pohjautuu Luumäen varhaiskasvatussuunnitelmaan 2017 ja kunkin Lapsen (omaan) varhaiskasvatussuunnitelmaan sekä Luumäen kunnan

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki Sivistystoimi

Kokemäen kaupunki Sivistystoimi Esioppilaan itsearvionti Lomakkeet 1- Ohje Esiopetuksessa kehitetään lasten edellytyksiä itsearvointiin. Lapsia rohkaistaan kuvaamaan, mistä he esiopetuksessa pitävät, missä he ovat omasta mielestään onnistuneet

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi 1. vuosiluokka syntymäaika 04.06.2011 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPIN TAVOITTEET

YMPÄRISTÖOPIN TAVOITTEET YMPÄRISTÖOPPI JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA YMPÄRISTÖOPIN TAVOITTEET T1 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia toteuttaa luontaista uteliaisuuttaan ja auttaa oppilasta kokemaan ympäristöopin asiat merkitykselliseksi

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Liite 1 Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma HENKILÖSTÖN JA HUOLTAJAN YHDESSÄ LAATIMA ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Perustiedot Lapsen nimi: Syntymäaika: Osoite: Huoltajien yhteystiedot: Päiväkoti

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 REKULAN PÄIVÄKOTI

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 REKULAN PÄIVÄKOTI TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 REKULAN PÄIVÄKOTI SISÄLLYS 1 TILASTOT... 2 1.1 Rekulan päiväkodin lapsiryhmät... 3 1.2 Opettajien opetustunnit/henkilöstöntyömäärä... 4 1.3 Lapsiryhmien koko... 5

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. Tiina Eränummi, Soraset

ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. Tiina Eränummi, Soraset ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Tiina Eränummi, Soraset YKSIKKÖ Isosuon päiväkoti Nurmijärvellä Klaukkalassa. Muruset : alle 3-vuotiaiden ryhmä Soraset : 3-6-vuotiaiden ryhmä

Lisätiedot

Metsäeskaritoiminta Päiväkoti Kalasatamassa

Metsäeskaritoiminta Päiväkoti Kalasatamassa Metsäeskaritoiminta Päiväkoti Kalasatamassa Metsäeskari 2016-2018 Näkökulmana erityisesti Kultakalojen ryhmän toiminta Lastentarhanopettaja Lotta Eloranta ja lastenhoitaja Sari Niemelä Metsäeskarin tavoitteet

Lisätiedot

Opetuksen tavoite: T1 ohjata oppilasta kuuntelemaan toisten oppilaiden mielipiteitä ja ajattelua

Opetuksen tavoite: T1 ohjata oppilasta kuuntelemaan toisten oppilaiden mielipiteitä ja ajattelua Elämänkatsomustiedon opetuksen tavoitteet ja sisällöt T1 ohjata oppilasta kuuntelemaan toisten oppilaiden mielipiteitä ja ajattelua Oppilas harjoittelee tulemaan toimeen toisten lasten kanssa ja kuuntelemaan

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

LIIKUNTAKÄYTÄNTEET YLITORNION KUNNAN VARHAISKASVATUKSESSA, PÄIVÄHOIDOSSA 0 3 VUOTIAAT / NAPEROT, VESSELIT

LIIKUNTAKÄYTÄNTEET YLITORNION KUNNAN VARHAISKASVATUKSESSA, PÄIVÄHOIDOSSA 0 3 VUOTIAAT / NAPEROT, VESSELIT LIIKUNTAKÄYTÄNTEET YLITORNION KUNNAN VARHAISKASVATUKSESSA, PÄIVÄHOIDOSSA 0 3 VUOTIAAT / NAPEROT, VESSELIT - arkiliikuntaa päivittäin esim. kävelyä portaissa, juoksua sekä kävelyä pihalla ulkoilujen aikana

Lisätiedot

Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma

Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Joku hajatelma, lausahdus tähän etusivulle. Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Yhdessä käsikkäin samaan suuntaan matkaamme, elämän pienillä poluilla. Tervetuloa

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 Huitin päiväkoti 1.Yksikkö Huitin päiväkoti Kyntäjäntie 5 01840 Klaukkala 2.Toiminta-aika Toimintasuunnitelma on toimintavuodelle 2011-2012. Päiväkoti on avoinna

Lisätiedot

ALHONNIITUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013

ALHONNIITUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1 ALHONNIITUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 2 SISÄLTÖ: 1. Yksikkö 1 2. Toiminta-aika 1 3. Toimintaympäristön kuvaus 1 4. Toiminnan painopistealueet 2 5. Toiminnan yksikkökohtaiset

Lisätiedot

Aamu- ja välipalat valmistetaan päiväkodissa, mutta lounasateria tuodaan Meri-Lapin Kuntapalvelun ravintokeskus Merestä.

Aamu- ja välipalat valmistetaan päiväkodissa, mutta lounasateria tuodaan Meri-Lapin Kuntapalvelun ravintokeskus Merestä. 1 MÖYLYNLEHDON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1. Möylynlehdon päiväkoti Möylynlehdon päiväkoti on perustettu vuonna 1977. Sen pinta-ala on 294 m 2 ja tiloissa toimii tällä hetkellä kaksi lapsiryhmää;

Lisätiedot

Sorilan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sorilan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sorilan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Sorilan päiväkoti aloitti toimintansa vuonna 1990 Aitolahden kaupungin osassa kauniin maaseudun keskellä. Lapsiryhmiä on kolme, joista esiopetusryhmä

Lisätiedot

SORVANKAAREN PÄIVÄKOTI

SORVANKAAREN PÄIVÄKOTI SORVANKAAREN PÄIVÄKOTI Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011-2012 1. Päiväkodin oppimisympäristö Sorvankaaren päiväkoti sijaitsee Nurmijärven kirkonkylässä, osoitteessa Toreenintie 30. Esiopetusta annetaan

Lisätiedot