Osavuosikatsausjulkistus ( ) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osavuosikatsausjulkistus (1.11.2006 31.7.2007) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 6.9.2007"

Transkriptio

1 Osavuosikatsausjulkistus ( ) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja

2 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 3. neljänneksellä Osavuosikatsaus Q3/2007 (touko-heinäkuu) Osakkeet ja osakkeenomistajat Lopputilikauden näkymät 2

3 3 Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä

4 Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Marras-heinäkuun liikevaihto oli 56,0 milj. euroa Marras-heinäkuun liikevoitto oli -4,5 milj. euroa Marras-heinäkuun tulokseen vaikutti kahden ensimmäisen neljänneksen aikana toteutunut odotettua alhaisempi myynti ja suunnitelman mukaan läpiviety rakennemuutos Suomessa ja USA:ssa 4

5 Kiinan uusi tehdas täydessä toiminnassa Suzhoun teollisuuspuistossa sijaitseva uusi tehdas on ollut täydessä toiminnassa jo toukokuusta 2007 lähtien Uuden tehtaan myötä yhtiön kyky vastata asiakkaiden kasvaviin tarpeisiin Aasian alueella on oleellisesti parantunut Henkilöstöä on lisätty markkinoinnissa, myynnissä ja teknisissä tehtävissä 5

6 Panostus tuotekehitykseen jatkuu Tuotekehitys- ja teknisten tukiresurssien määrää on konsernissa lisätty 14 hengellä Resurssien määrää on lisätty sekä Euroopassa että Aasiassa Panostus tutkimukseen, tuotekehitykseen ja tekniseen tukeen jatkuu edelleen 6

7 Yhtiö on myynyt Viron vuokrasopimukseen liittyvän osto-option Yhtiöllä on vuokratiloissa tuotantoa Virossa Yhtiö on myynyt vuokrasopimukseen liittyvän ostooption kiinteistön nykyiselle omistajalle Osto-option myyntihinta on 1,3 milj.euroa. Option myynnillä ei ole muuta vaikutusta vuokrasopimukseen ja yhtiön tuotanto jatkuu Virossa normaalisti 7

8 8 Liiketoiminnan kehitys 3. neljänneksellä

9 Liikevaihto vuosineljänneksittäin, Meur Q1 05 Q2 05 Q3 05 Q4 05 Q1 06 Q2 06 Q3 06 Q4 06 Q1 07 Q2 07 Q3 07 9

10 Liikevoitto (-tappio) vuosineljänneksittäin, Meur Q1 05 Q2 05 Q3 05 Q4 05 Q1 06 Q2 06 Q3 06 Q4 06 Q1 07 Q2 07 Q

11 Liikevaihto asiakasryhmittäin Q3/2006 Q3/2007 (MEUR) Tietoliikenne Q3/ ,6 M (67,5%) Teollisuuselektoniikka Q3/2007 5,8 M Efore Oyj (26,9%) Terveydenhuollon elektroniikka Q3/2007 1,2 M (5,6%)

12 Liikevaihto tuoteryhmittäin Q3/2006- Q3/2007 (MEUR) Asiakaskohtaiset teholähteet Q3/ ,8 M (68,5%) Tasasuuntaajajärjestelmät Q3/2007 0,5 M Efore Oyj (2,3%) EDMS Q3/2007 6,3 M (29,2%)

13 Liikevaihto markkina-alueittain Q3/2006 Q3/2007 (MEUR) Amerikka Q3/2007 1,8 M (8,3%) EMEA Q2/ ,0 M (64,8%) Efore Oyj APAC Q3/2007 5,8 M (26,9%)

14 Tuotanto markkina-alueittain Q3/2006- Q3/2007 (keskimääräisen tuotantohenkilöluvun mukaan) Amerikka Q3/2007 5,3 % EMEA Q3/ ,6 % APAC Q3/ ,1 % % Efore Oyj Tuotantohenkilöstön osuus alhaisemman kustannustason maissa (Kiina, Viro) katsauskauden lopussa oli 91,0 % (77,1 %) 14

15 15 Osavuosikatsaus Q3/2007 (touko-heinäkuu)

16 Avainluvut (3 kk) Q Q Liikevaihto, Meur 21,6 22,5 Liikevoitto (-tappio), Meur 1,1-3,4 Katsauskauden voitto(-tappio), Meur 0,8-4,3 Oman pääoman tuotto, % 12,9-50,2 Sij.pääoman tuotto, % 16,5-43,9 Omavaraisuusaste,% 59,4 62,1 Nettovelkaantumisaste, % -16,7-40,6 Henkilöstö keskimäärin

17 Efore-konserni (3 kk) KONSERNIN TULOSLASKELMA 05/07-07/07 05/06-07/06 MEUR 3 kk 3 kk LIIKEVAIHTO 21,6 22,5 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos -0,1 0,5 Liiketoiminnan muut tuotot 0,1 0,2 Poistot -0,9-0,9 Arvonalentumiset 0,0 0,0 Liiketoiminnan kulut -19,5-25,6 LIIKEVOITTO(-TAPPIO) 1,1-3,4 % liikevaihdosta 5,1-15,0 Rahoitustuotot ja -kulut -0,2-0,5 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista 0,0-0,1 VOITTO(TAPPIO) ENNEN VEROJA 0,9-4,0 % liikevaihdosta 4,4-18,0 Tuloverot -0,1-0,3 KATSAUSKAUDEN VOITTO (-TAPPIO) 0,8-4,3 17

18 Efore-konserni KOSNERNIN TASE: MEUR VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 3,0 4,9 Aineelliset hyödykkeet 9,0 8,9 Osuudet osakkuusyhtiöissä 0,4 0,1 Pitkäaikaiset myynti- ja muut saamiset 0,0 0,0 Muut pitkäaikaiset sijoitukset 0,0 0,0 Laskennalliset verosaamiset 0,1 0,4 PITKÄAIKAISET VARAT 12,4 14,2 LYHYTAIKAISET VARAT Vaihto-omaisuus 12,5 12,4 Myyntisaamiset ja muut saamiset 12,5 11,5 Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat 1,5 7,3 Rahavarat 3,7 6,8 LYHYTAIKAISET VARAT 30,2 38,0 VARAT 42,6 52,2 18

19 Efore-konserni KOSNERNIN TASE: MEUR OMA PÄÄOMA JA VELAT OMA PÄÄOMA Osakepääoma 34,5 34,5 Ylikurssirahasto 0,0 0,0 Käyvän arvon rahasto ja muut rahastot 1,3 0,9 Muuntoerot 0,0 0,2 Kertyneet voittovarat -10,5-3,1 OMA PÄÄOMA 25,3 32,4 PITKÄAIKAISET VELAT Laskennallinen verovelka 0,0 0,2 Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma 0,2 0,3 PITKÄIAIKAISET VELAT YHTEENSÄ 0,2 0,4 19 LYHYTAIKAISET VELAT Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma 0,8 0,7 Ostovelat ja muut velat 15,7 18,3 Lyhytaikaiset varaukset 0,5 0,4 LYHYTAIKAISET VELAT YHTEENSÄ 17,1 19,4 VELAT 17,3 19,8 OMA PÄÄOMA JA VELAT 42,6 52,2

20 Efore-konserni ( 9 kk ) KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA, MEUR 11/06-07/07 11/05-07/06 Liiketoiminnan rahavirta Toiminnasta kertyneet rahavarat -3,1-2,0 Rahoituserät ja verot 0,0-0,7 Liiketoiminnan rahavirta (A) -3,1-2,7 Investointien rahavirta Investoinnit -3,2-4,2 Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot 0,2 0,0 Investointien rahavirta (B) -3,0-4,2 Rahoituksen rahavirta Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut -0,1-0,7 Rahoituksen rahavirta (C) -0,1-0,7 Rahavirtojen muutos (A+B+C), lisäys (+), vähennys (-) -6,2-7,6 20

21 Efore-konserni KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET, MEUR Vakuudet ja vastuusitoumukset Omasta puolesta -Pantit 0,0 0,0 Muiden puolesta -Muut vastuusitoumukset 0,2 0,2 Muut vuokrasopimukset Konserni vuokralleottajana: Ei-purettavissa olevien muiden vuokrasopimusten perusteella maksettavat vähimmäisvuokrat: -Yhden vuoden kuluessa 1,9 1,8-1-5 vuoden kuluessa 3,2 4,3 Johdannaissopimusten käyvät arvot Valuuttajohdannaiset -Valuuttatermiinit Nimellisarvo 1,2 0,9 Positiivinen käypä arvo 0,0 0,0 -Optiosopimukset Nimellisarvo 7,2 0,0 Negatiivinen käypä arvo 0,0 0,0 Lähipiirin liiketapahtumat: Osakkuusyritys Myynnit 0,1 4,2 Ostot 0,2 0,3 21 Saamiset 0,0 1,1 Velat 0,0 0,0

22 Efore-konserni KONSERNIN AVAINLUKUJA 05/07-07/07 05/06-07/06 3 kk 3 kk Tulos/osake, eur (laimentamaton) 0,02-0,11 Tulos/osake, eur (laimennettu) 0,02-0,11 Oma pääoma/osake, eur 0,62 0,80 Omavaraisuusaste,% 59,4 62,1 Oman pääoman tuotto-%(roe) 12,9-50,2 Sij.pääoman tuotto-%(roi) 16,5-43,9 Nettovelkaantumisaste, % -16,7-40,6 Korolliset nettovelat, Me -4,2-13,1 Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen, Me 1,4 1,6 % liikevaihdosta 6,3 7,2 Henkilöstö keskimäärin

23 Osakkeet ja osakkeenomistajat 23

24 Osakkeenomistajien lukumäärä Q3 06 Q4 06 Q1 07 Q2 07 Q

25 Suurimmat osakkeenomistajat 25 Suurimmat osakkeenomistajat per Osakkeenomistaja Osakkeiden lkm % osakkeista ja äänistä Nordea Pankki Finland (hallintarek.) ,95 Evli Pankki Oyj ,57 Tammivuori Esko ,39 Syrjälä & Co Oy ,32 Tammivuori Matti ,45 Tammivuori Leena ,38 Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma ,00 Maijos Oy ,96 FIM Fenno Sijoitusrahasto ,66 Oy Q & A Consulting Ab ,56 FIM Pankkiiriliike Oy ,25 Veikko Laine ,01 Rausanne Oy ,97 Nordea Pankki Suomi Oyj ,73 Syrjälä Timo ,73 Svenska Handelsbanken Ab (Publ) ,26 Fabritius Hannes ,17 Sijoitusrahasto Aktia Capital ,06 FIM Forte Mutual Fund ,04 Keskinäinen Vakuutusyhtiö Ilmarinen ,99

26 26 Lopputilikauden näkymät

27 Konsernin rakennemuutos jatkuu Toiminnalliset kehityshankkeet ja pitkäjänteiset ohjelmat tuottavuuden parantamiseksi, kustannusrakenteen tervehdyttämiseksi, vaihto-omaisuuden pienentämiseksi sekä tuotanto- ja tuotekehitysprosessien tehostamiseksi jatkuvat Näiden kehityshankkeiden tarkoitus on yhtiön kilpailukyvyn jatkuva parantaminen globaaleilla markkinoilla Konserni tutkii etabloitumismahdollisuuksia uusille kasvaville markkinoille, missä yhtiöllä ei vielä ole paikallista toimintaa 27

28 Tulevaisuuden näkymät Tietoliikenneverkkomarkkinoiden ennustetaan jatkavan kohtuullista euromääräistä kasvuaan vuoden 2007 aikana (IMS Research.) Teollisuuselektroniikka ja terveydenhoidon elektroniikka ovat vahvistaneet prosentuaalista osuuttaan yhtiön myynnistä ja näiden asiakasryhmien arvioidaan kasvavan Toteutettujen rakennejärjestelyjen ja kehityshankkeiden myötä koko tilikauden (12 kk) tuloksen arvioidaan paranevan edelliseen tilikauteen verrattuna 28

29 29 Kiitoksia mielenkiinnostanne!

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 7.6.2007. Osavuosikatsausjulkistus (1.11.2006 30.4.2007)

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 7.6.2007. Osavuosikatsausjulkistus (1.11.2006 30.4.2007) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 7.6.2007 Osavuosikatsausjulkistus (1.11.2006 30.4.2007) Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 2. neljänneksellä Osavuosikatsaus Q2/2007

Lisätiedot

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006. Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006)

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006. Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006 Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006) Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 4. neljänneksellä Tilinpäätös 1.11.2005 31.10.2006

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009 (6 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 28.5.2009

Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009 (6 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 28.5.2009 Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009 (6 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 28.5.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 2. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009

Lisätiedot

Osavuosikatsausjulkistus (1.11.2007 30.4.2008) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 29.5.2008

Osavuosikatsausjulkistus (1.11.2007 30.4.2008) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 29.5.2008 Osavuosikatsausjulkistus (1.11.2007 30.4.2008) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 29.5.2008 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 2. neljänneksellä Osavuosikatsaus Q2/2008(marras-huhtikuu)

Lisätiedot

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 14.11.2007. Efore - maailmanluokan tehoelektroniikkaa

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 14.11.2007. Efore - maailmanluokan tehoelektroniikkaa Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 14.11.2007 Efore - maailmanluokan tehoelektroniikkaa Sisältö Efore lyhyesti Globaalit teholähdemarkkinat Kehitysohjelmien tulokset Energiansäästöä teholähteillä Q3, 2007

Lisätiedot

Osavuosikatsausjulkistus

Osavuosikatsausjulkistus Osavuosikatsausjulkistus (1.11.2007 31.7.2008) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 28.8.2008 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 3. neljänneksellä Osavuosikatsaus Q3/2008

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 1. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008-31.1.2009

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Marras-heinäkuun liikevoitto oli 4,5 milj.euroa (-3,0 milj.euroa).

Marras-heinäkuun liikevoitto oli 4,5 milj.euroa (-3,0 milj.euroa). EFORE OYJ Pörssitiedote 6.9.2007 klo 9.00 EFORE-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2006-31.7.2007 (9 kk) Marras-heinäkuu lyhyesti (1.11.2006 31.7.2007) - Liikevaihto oli 56,0 milj. euroa ( 71,6 milj. euroa).

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

EFORE-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS (6 kk)

EFORE-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS (6 kk) Julkaistu: 2008-05-29 08:00:00 CEST Efore Oyj - Osavuosikatsaus EFORE-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2007-30.4.2008 (6 kk) EFORE OYJ Osavuosikatsaus 29.5.2008 klo 9.00 EFORE-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2007-30.4.2008

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset

Lisätiedot

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2 Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Tase, konserni, milj. euroa

Tase, konserni, milj. euroa Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

KONSERNIN TULOSLASKELMA

KONSERNIN TULOSLASKELMA SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Oikaisut IFRS Julkaistu

Oikaisut IFRS Julkaistu :n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa taulukoissa. jen laskelmien tiedot ja tilikauden 2017 raportoitujen

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-03 / 2011 27.04.2011 TAMMI MAALISKUU 2011 Toimistokalustekysynnässä ei ole 2011 alussa tapahtunut merkittävää muutosta päämarkkinoillamme. Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS /

MARTELA TILINPÄÄTÖS / MARTELA TILINPÄÄTÖS 01-12 / 8.2.2012 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 130,7 milj. euroa (108,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 20,6 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Osavuosikatsausjulkistus (1.11.2005 31.1.2006) 9.3.2006. Markku Hangasjärvi Toimitusjohtaja. 1 March 06

Osavuosikatsausjulkistus (1.11.2005 31.1.2006) 9.3.2006. Markku Hangasjärvi Toimitusjohtaja. 1 March 06 Osavuosikatsausjulkistus (1.11.2005 31.1.2006) 9.3.2006 Markku Hangasjärvi Toimitusjohtaja 1 March 06 Sisältö Yhteenveto 1. neljänneksen kehityksestä Osavuosikatsaus 1.11.2005 31.1.2006 Osakkeet ja osakkeenomistajat

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Q Tilinpäätöstiedote

Q Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Osavuosikatsausjulkistus 3 kk (1.11.2009 31.1.2010) Reijo Mäihäniemi Toimitusjohtaja 4.3.2010

Osavuosikatsausjulkistus 3 kk (1.11.2009 31.1.2010) Reijo Mäihäniemi Toimitusjohtaja 4.3.2010 Osavuosikatsausjulkistus 3 kk (1.11.2009 31.1.2010) Reijo Mäihäniemi Toimitusjohtaja 4.3.2010 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Taloudellinen kehitys 1. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2009

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

MARTELA OSAV OSA UOSIKA

MARTELA OSAV OSA UOSIKA OSAVUOSIKATSAUS 01-09 / 20.10. TAMMI SYYSKUU SYYSKUU Toimistokalustekysyntä nousi hieman viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 74,4 milj. euroa (71,1), jossa oli kasvua edelliseen

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-09 / 26.10. TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 91,7 milj. euroa (74,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 23,4 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2005 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2005 71,9 Meur, kun se oli

Lisätiedot

MARTELA OSAV OSA UOSIKA

MARTELA OSAV OSA UOSIKA OSAVUOSIKATSAUS 01-06 / 2010 4.8.2010 TAMMI KESÄKUU KESÄKUU2010 Toimistokalustekysyntä nousi hieman viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi kesäkuun liikevaihto oli 48,3 milj. euroa (45,3), jossa oli

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus. Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus. Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2010 28.4.2010 Tammikuu maaliskuu 2010 Toimistokalustekysyntä laski viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 22,6 milj. euroa (24,0), jossa oli

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 Liikevaihto 683,8 637,4 2 738,2 2 612,3 Liiketoiminnan muut tuotot 6,7 1,8 28,1 13,2 Kulut -623,7-579,0-2

Lisätiedot

EFORE-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS (3 kk)

EFORE-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS (3 kk) Julkaistu: 2008-02-28 08:08:46 CET Efore Oyj - Osavuosikatsaus Ensimmäinen neljännes lyhyesti (1.11.2007-31.1.2008) - Liikevaihto oli 20,7 milj. euroa (16,2 milj. euroa). - Liikevoitto oli 0,3 milj. euroa

Lisätiedot

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0

Lisätiedot

MARTELA Yhtiökokous 14.3. 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden lopussa

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

EFORE-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS MARRASKUU HEINÄKUU 2011: LIIKEVAIHDON KASVU JATKUI JA LIIKEVOITTO PARANI SELVÄSTI

EFORE-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS MARRASKUU HEINÄKUU 2011: LIIKEVAIHDON KASVU JATKUI JA LIIKEVOITTO PARANI SELVÄSTI Julkaistu: 2011-08-25 08:00:00 CEST Efore Oyj Osavuosikatsaus EFORE-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS MARRASKUU 2010 - HEINÄKUU 2011: LIIKEVAIHDON KASVU JATKUI JA LIIKEVOITTO PARANI SELVÄSTI Espoo, 2011-08-25

Lisätiedot

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015 Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

Tilintarkastamaton FINNFOREST

Tilintarkastamaton FINNFOREST Lyhennetty TULOSLASKELMA (milj.euroa ) 1-3 /05 % 1-3 /04 % 1-12 /04 % Liikevaihto 467,6 100,0 469,9 100,0 1 922,6 100,0 Liiketoiminnan muut tuotot 1,6 4,0 14,2 Liiketoiminnan kulut 452,2 450,0 1842,7 Poistot

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa. GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Ilkka-Yhtymä Oyj. Ilkka-Yhtymän alustava avaava IFRS-tase ja vertailuluvut 2004

Ilkka-Yhtymä Oyj. Ilkka-Yhtymän alustava avaava IFRS-tase ja vertailuluvut 2004 1 Ilkka-Yhtymä Oyj Ilkka-Yhtymän alustava avaava -tase ja vertailuluvut 2004 Ilkka-Yhtymä -konserni siirtyi -standardien mukaiseen raportointiin 1.1.2005 alkaen. Ensimmäinen -laskentaperiaattein laadittu

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Keskeiset asiat 1-6/2011 Suunnittelupalveluiden kysynnän kasvu jatkui. Liikevaihto jatkoi kasvuaan. Liikevoitto oli vertailukauden tasolla

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot