Myyrmäen tragedia kertoo suomalaisesta todellisuudesta

Transkriptio

1 II

2 KATSO IHMISLASTA

3

4 Katso ihmislasta 71 Myyrmäen tragedia kertoo suomalaisesta todellisuudesta Suomi suree. Syytä todella onkin, kun tavallisen oloinen 19-vuotias opiskelija räjäyttää itsensä sattumanvaraisesti suuren joukon kanssa ihmisiä Myyrmäen onnettomuuden jälkeen moni vanhempi pohtii, miten oma lapsi voi. Myös lasten ja nuorten kanssa toimivat ammattilaiset ja muut aikuiset ovat viime vuosina esittäneet toistuvasti saman kysymyksen. Kysymys on ymmärrettävä, mutta järkyttävä, koska se osoittaa, miten pitkälle me aikuiset olemme lapsista vieraantuneet. Toisen ihmisen oloa voi ymmärtää vain olemalla riittävästi hänen kanssaan ja riittävän lähellä. Toisen ihmisen voinnista saa tietoa vain kysymällä sitä häneltä ja kuuntelemalla kuulemalla, mitä toinen kertoo. Osaammeko me kuunnella ja onko meillä aikaa? Nykyistä kilpailuyhteiskuntaa perustellaan usein sillä, että Suomella ei ole muuta mahdollisuutta. Tällainen perustelu osoittaa mitä suurinta henkistä köyhyyttä. Vaihtoehdot on aina itse etsittävä, luotava ja yhdessä rakennettava. (Lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen, HS, Vieraskynä ) Yhteiskunnan vai yksilön sairauksia? Kuka tahansa on vaihdettavissa kehen tahansa. Ei ole ihme, että masennuksesta on tullut epidemia. Se on yleisin syy joutua psyykkisistä syistä sairaseläkkeelle. Masennuksen eräänlaisia muunnelmia ovat paniikkihäiriö ja syömishäiriöt. Paniikkihäiriöistä kärsivät ovat usein lapsuudessaan kokeneet, että he eivät saa vanhemmiltaan sitä emotionaalista tukea mitä tarvitsisivat. Kun perusturvallisuus on heikko, tulee jatkuvasti muuttuvassa, ennakoimattomassa nykymaailmassa vastaan paineita, jotka laukaisevat tunteen siitä, että oma elämä ei ole hallittavissa eivätkä omat voimat riitä. Syömishäiriöiset puolestaan pyrkivät kompensoimaan ravinnolla rakkauden puutetta, kylmän yhteiskunnan aiheuttamaa tyhjää oloa. Toinen suurta psyykkistä kipua aiheuttava uusi häiriötila on yksinäisyys. Siitäkin on tullut epidemia, suurin yksittäinen masennusta aiheuttava tekijä. Monella ei ole ketään, joka olisi todella kiinnostunut heidän elämästään. Tunne siitä, että ei ole tärkeä kenellekään toiselle henkilölle, on musertava. (Maria Salmela, HS, Vieraskynä )

5 72 Vastatulia Uusi asiakasryhmä vastaanotollani ovat kaksissakymmenissä olevat ahdistuneet nuoret, jotka pelkäävät etteivät täytä aikuisena olemisen vaatimuksia. Opiskelu on heille niin rankkaa, että heistä tuntuu mahdottomalta valmistua ja astua työelämään. He yrittävät vuoroin puristaa itsestään mahdollisimman paljon tentti- ja työsuorituksia, vuoroin he vajoavat sängyn pohjalle itkemään tai syöpöttelemään ja juopottelemaan hällä väliä -tunnelmissa. He elävät tavattoman pitkiä aikoja burn outin rajamailla, usein valtavassa univelassa, hermostoltaan yliaktiivisessa tilassa. Moni heistä uskoo varmasti olevansa muita heikompi ja ilmiselvästi luuseri. Miten heitä voi auttaa? Masennuslääkkeet voivat hetkellisesti antaa heille lisäpotkua, empaattisen aikuisen henkilön tuki ja yhteiskunnan epäinhimillisten vaatimusten tiedostaminen auttaa vähän enemmän, mutta kuka tai mikä muuttaisi yhteiskuntaa? Mikä palauttaisi sen jälleen palvelemaan ihmisyyttä ja vaalimaan inhimillisiä arvoja? (Marianne Uhrendorf, psykologi, jolla on analyyttisen psykoterapeutin koulutus, HS, Vieraskynä ) YKSINÄISIÄ KULKIJOITA Oli lämmin elokuinen ilta. Kävelin Helsingin Länsi-Pasilasta sillan yli Itä-Pasilaan. Muita ihmisiä ei juuri liikkunut virastotaloalueen betonierämaassa, joku kuitenkin. Vastaan käveli noin viisivuotias poika, nopein pienin askelin. Poika mutisi itsekseen maahan katsellen. Kysäisin, mihin poika oli menossa, hän ei kuulunut tähän aikaan tähän maisemaan. Poika ei katsonut minua, jatkoi vain kulkuaan pienin nykivin askelin. Jatkoin matkaa, mutta pian päätin kääntyä takaisin, koska poika jäi vaivaamaan mieltäni. Häntä ei enää näkynyt. Katselin ympärilleni ja hetken kuluttua näin pojan, hän kyyhötti polvet koukussa suuren roska-astian vieressä ison talon seinustalla. Menin pojan luokse, yritin jututtaa. Kysyin nimeä ja puhuin niitä näitä, mutta poika ei katsonut minua, saati että

6 Katso ihmislasta 73 olisi puhunut. Voi sitä pientä, likaista rääsyläistä. Muistan reikäiset kumitossut ja likaisen ihon. Aloin kysellä kotioloista, missä isä on. Poika vastasi hiljaa, että isää ei ole. Entä äiti, missä hän on? Juomassa, vastasi poika. Kysyin, onko ketään kotona, ja poika vastasi kieltävästi. Vähitellen poika alkoi puhua ja selvisi, että hän tiesi missä äiti on. Kun pyysin häntä näyttämään tietä, poika nousi ja alkoi kävellä määrätietoisesti kohti pohjoista, minä perässä. Parin mutkan jälkeen saavuimme ravintolan ovelle, selitin vahtimestarille, että etsimme pojan äitiä. Kun seisoimme neuvottomina keskellä ravintolasalia, yhdestä pöytäseurueesta nousi tyylikkäästi pukeutunut nainen, kaikkea muuta kuin laitapuolen kulkija. Minua hän ei vilkaissutkaan, vaan alkoi läksyttää pikkumiestä. Miksi hän tuli ynnä muuta. Vihaisen sävyn muistan, en sanoja. Nainen alkoi retuuttaa poikaa kohti pöytää ja pian äiti lapsineen poistui. Eteisvahtimestari kertoi, että nainen on parhaita asiakkaitamme. Hän ihmetteli, että naisella on poika, ja lupasi kysyä tulevaisuudessa usein, mitä pienelle pojalle kuuluu. Lokakuussa olin iltalenkillä syrjäisellä metsätiellä jossain päin Helsinkiä. Eteeni ilmestyi noin kymmenvuotias poika reppu selässä. Hänen ei mielestäni olisi pitänyt kulkea yksin tuohon aikaan. Niinpä pysähdyin ja ryhdyin jututtamaan poikaa. Hän kertoi tulevansa soittotunnilta ja tapana on, että hän kävelee puolentoista tunnin matkan kotiinsa läpi metsiköiden ja puistojen. Poika istahti polun varrella olevalle levähdyspaikalle: halusi ilmeisesti päästä eroon kyselevästä oudosta hikisestä ukkelista. Jatkoin vain jutustelua ja poika osoittautui omaperäiseksi, älykkääksi keskustelukumppaniksi. Kun kysyin, eikö häntä pelota kulkea yksin, poika vastasi, että on aika pieni todennäköisyys, että ne keskustan kahelit tänne osuisivat. Myönsin, että niinhän se on. Kuljimme sitten yhtä matkaa kilometrin verran. Selvisi, että pojan isä ja äiti ovat hyvin arvostetuissa ammateissa. He olivat töissä, vaikka oli jo television iltauutisten aika. Kotona odotti onneksi mummi pienempien sisarusten kanssa.

7 74 Vastatulia Ennen kuin käännyin tienhaarasta kotiin, poika sanoi, että oikeastaan on mukava kävellä yksin kaikessa rauhassa kotiin. Kukaan ei vaadi mitään, kukaan ei sano, mitä pitää tehdä. Saa olla vain omien ajatustensa kanssa. Toivon, että Pasilan pienestä, vapisevasta likanaamasta on kasvanut vahva nuorukainen, jolla on elämä järjestyksessä, jolla on lähellään ihmisiä, jotka välittävät hänestä. Metsätien kulkijan tulevaisuus näyttää hyvältä. Ei hänkään kyllä kuulu yksin pimeään metsään, vaan äidin ja isän luokse omaan kotiin, keskustelemaan vaikka niistä mielenkiintoisista tulevaisuudentoiveista, joista meillä oli puhe. Mikään tekosyy ei anna terveelle aikuiselle oikeutta jättää huolehtimatta omasta lapsestaan. Ei mikään. Moni Espoon lapsi tarvitsee heti apua Espoolainen yläasteen opettaja esitti syvän huolestumisensa oppilaiden henkisestä hädästä ja koulujen resurssien puuttumisesta. Lapsemme käy kolmatta luokkaa pienessä, rauhallisessa alueen koulussa. Luokalla on useita rankasti oirehtivia lapsia, jotka tarvitsevat kiireellistä apua. Alueella ei kuitenkaan ole koulupsykologeja, eikä lapsia tuoda edes tutkimuksiin. Emme halua kokea Yhdysvaltojen kaltaisia koulutragedioita. Eikö Espoo ole vielä riittävän rikas kunta, että sillä olisi varaa huolehtia lapsistaan? (HS Pirjo Tikkanen, äiti, Espoo)

8 Katso ihmislasta 75 KOULULAISET TAPPAJINA Suru sekoittui avuttomuuteen koulun edustalla Voiko koulussa enää koskaan nauraa? ihmetteli Stefan, 16, Erfurtin joukkomurhan jälkeen. Yhden opettajan harvinainen rohkeus esti Gutenberg-koulun verilöylyä paisumasta vielä suuremmaksi. Lehtori H. oli epävirallisten tietojen mukaan sanonut: Robert, tässä ei ole enää mitään mieltä, mutta ammu nyt minut. Ampujan kerrottiin vastanneen, ettei hän jaksanut tai halunnut enää. Nuori mies ampui hetken kuluttua itsensä huoneessa oven takana, sen jälkeen kun hän oli surmannut koulun 13 opettajaa, kaksi 14- ja 15-vuotiasta tyttöoppilasta ja yhden miespoliisin. (HS, 2001.) Kouluun katkeroitunut poika leikkasi toverinsa pään irti Koko Japani kauhisteli sunnuntaina 14-vuotiasta murhaajaa, joka oli kuristanut 11-vuotiaan, jälkeenjääneen pojan kuoliaaksi ja leikannut tämän pään irti. Lukion ala-astetta käyvä murhaaja oli lähettänyt Kobe Shinbun sanomalehdelle vihaa tihkuvan kirjeen, jossa hän haukkui Japanin autoritäärisen koulu- ja yhteiskuntajärjestelmän perusteellisesti ja sanoi niiden kannustaneen hänet veriseen kostoon. Minä en jätä kostamatta oppivelvollisuutta, joka teki minusta näkymättömän olennon. Kostan myös yhteiskunnalle, joka loi pakollisen oppivelvollisuuden. Ulkomaat ovat pitkään kadehtineet Japanin koulujen korkeaa suoritustasoa, mutta monien kriitikoiden mukaan niiden kova kuri aiheuttaa enemmän pahaa kuin hyvää. Lapsia aletaan hiostaa jopa esikoulussa, joiden tarkoituksena on taata heille paikka mahdollisimman hyvässä leikkikoulussa, ja prässi jatkuu 15 vuotta hillittömänä kilpailuna pääsystä parhaisiin yliopistoihin, joista suuryhtymät ja valtion byrokratia värväävät uudet työntekijät eliniäksi. (Iltalehti )

9 76 Vastatulia Koben tapaus Japanilaisen koulun portilta löytyi toukokuun lopulla vuonna 1996 yksitoistavuotiaan oppilaan pää. Murhaajaksi paljastui Koben kaupungin eliittikaupunginosassa elänyt koululainen, jota epäillään lisäksi ainakin kahden pikkutytön puukotuksesta. Tappaja lähetteli ennen kiinnijoutumistaan viestejä, joissa ilmoitti tekojensa syyksi japanilaisen yhteiskunnan ja koulujärjestelmän autoritaarisuuden. Nyt Japanissa kysellään onko vika koulun vai videopelien. Pitäisi kuitenkin kysyä, millainen on se yhteiskunta, joka säätelee koulujen arvotaustaa ja toimintatapoja. Kuka päättää koulujen tavoitteista Japanissa tai Suomessa? Onko yksilön, usein pienen lapsen, etu sama kuin koulujärjestelmän tehostamista vaativien etu? Japanissa lasten kilpailuttaminen aloitetaan jo esikoulussa. Ensin kilpaillaan eliittiesikouluun pääsystä, kouluissa kilpaillaan parhaisiin lukioihin pääsystä; eliittiyliopistoon pääsy varmistaa elinikäisen työpaikan suuryrityksissä tai valtion virkamiehenä. Japanilainen professori Hiroshi Nakajima kuvasi jo vuonna 1988 artikkelissaan maansa koulujärjestelmän ongelmia, armottoman kilpailun seurauksia. Kansainväliset koulusaavutustestit osoittivat, että matematiikassa oltiin huipulla. Itsenäiset ajattelun taidot olivat kuitenkin olemattomat. Vakavinta oli kuitenkin se, että rajoittavat, tutkintopainotteiset koulut aiheuttavat tovereihin kohdistuvaa väkivaltaa, koulupelkoa ja vandalismia. Kasvatuksen ja opetuksen asiantuntijat ehdottivat koulujen inhimillistämistä esittäen muun muassa, että oppilaiden ikätasoon sopimattomia liian vaativia oppiaineita siirrettäisiin alimmilta luokilta myöhemmäksi ja moraalikasvatus otettaisiin opetuksen osaksi. OECD:n asiantuntijat olivat ehdottaneet Japanille jo vuonna 1971 koulukilpailun radikaalia vähentämistä ja yhteistoiminnallisuuden lisäämistä. Tuon ajan huippukoululaisethan kunnostautuivat taannoin korkeasti oppineina lahkolaisina, jotka toimittivat myrkkykaasuja metrotunneleihin. Jokaisen maan koulutusjärjestelmä heijastelee maan traditioita, yhteiskuntajärjestelmää ja arvoja. Suomessa ollaan

10 Katso ihmislasta 77 viime vuosina siirrytty kohti kovempia arvoja. Koulua sivuavissa ns. vaikuttajien kannanotoissa esiintyy yhä useammin vaatimuksia, jotka ainakin epäsuorasti viittaavat tehokkuuteen, kilpailukyvyn lisäämiseen, siihen, että Suomi olisi tietyissä asioissa tulevaisuuden ykkösmaa. Psykiatrit ja psykologit taas kertovat huolissaan julkisuudessa, että tehokkuusvaatimusten lisääntyminen näkyy lasten ja nuorten psyykkisten sairauksien lisääntymisenä. Odotukset, vaatimukset ja kasvuikäisten eteen maalatut näyt epävarmasta tulevaisuudesta osaajien ja menestyjien yhteiskunnassa murtavat usein nimenomaan lahjakkaita ja herkkiä ihmisiä. Nuorten itsemurhat ovat Suomessa yleisiä. Kun hyväksymisen, rakkauden ja turvallisuuden tarpeet on tyydytetty, voi kasvaa kansalaisia, jotka ovat paitsi tehokkaita myös viisaita ja kypsiä aikuisia. Heidän ei tarvitse joka päivä osoittaa kilpailemalla ja ulkoisilla saavutuksilla itselleen ja muille omaa kelvollisuuttaan. Heidän kaltaisiaan toivoisi johtopaikoille politiikkaan, liike-elämään, taiteisiin ja tieteisiin. Ei kai Suomi enää pyri Euroopan Japaniksi? Ihmetellään, kun lapsilla ei ole enää rajoja. Ei kykyä odottaa, ei pettymysten sietokykyä eikä pitkäjänteisyyttä työntekoon tai motivaatiota oppimiseen. Miten niitä voisi olla lapsilla, jos aikuiset eivät pidä niitä tarpeellisina eivätkä arkielämän realiteetit niitä edellytä? Rahako on ainoa arvo? (Anna Tuliharju, lastenpsykiatrian erikoislääkäri, Kuopio, HS, Mielipide.) Hyvien kotien pojat Heinon pariskunnan taannoin teloittaneet pojat kertoivat pettyneensä, kun rikos paljastui. He kun olivat kuvitelleet suunnitteellensa täydellisen rikoksen. Yksi poika oli lupaava jääkiekkoilija. Ehkä siksi pojat keksivät piilottaa tappamansa avioparin suuriin jääkiekkokasseihin, jotka upotettiin mereen. Kaikki olivat ns. hyvistä kodeista ainakin jos kodin varallisuutta pidetään hyvän kodin mittarina.

11 78 Vastatulia Teot nostattivat ymmärrettävästi vihaa ja kostonhalua. Se ei kuitenkaan auta mitään, ei myöskään kauhistelu tai poikien perheiden syyttäminen. Murhenäytelmällä on turha hekumoida, asettaa poikien pahuutta omaa hyvyyttä vastaan. Pikemminkin kannattaa pohtia, voisiko tämä sattua omassa lähipiirissä. Mistä oikein on kysymys? Tappaminen oli espoolaispojille bisnestoimi, tapa hankkia paljon rahaa nopeasti. Jutun suunnitelleen 18-vuotiaan oli tarkoitus vaihtaa tuore syntymäpäivälahjansa, Audi, saman automerkin kalliimpaan versioon. Poika tarvitsi välirahaa. Muiden poikien mukaan kaiken haluamansa aina saanut nuorukainen esiintyi oikeudessa itsevarmana, röyhkeänä ja ylimielisenä, ilman merkkejä katumuksesta. Tähän pystyy vain tunne-elämältään pahasti vammautunut ihminen. Rahaa murhaamansa miehen kanssa käytyyn liiketoimintaan pojat saivat muun muassa myymällä lahjaosakkeitaan. Lisää rahaa täytyi saada, vaikka nuorukaisilla oli sitä ennestäänkin ylen määrin, liikaakin. Pojat tarvitsivat kertomansa mukaan rahaa peleihin, viinaan ja matkoihin. On helppo ennustaa, että tunnevammaisia lapsia kasvaa tulevaisuudessa yhä enemmän. Liian monet koulutetut vanhemmat kiitävät työssä yötä päivää, luomassa uraa, hankkimassa sitä sun tätä, elintasoa, kenties mainetta ja kunniaa. Tai yksinkertaisesti siksi, että muuten saa potkut työpaikasta. Pienipalkkaisten taas on usein pakko ottaa useita työpaikkoja pitääkseen perheensä hengissä. Lapset jäävät aivan liian usein heitteille. On ihmetelty tappajapoikien itsenäisen harkintakyvyn katoamista. Miksi kukaan ei vetäytynyt kauhistuttavasta suunnitelmasta? Ei se mikään ihme ole. Ihminen on aina ollut valmis hirmutekoihin joukkosuggestion vallassa. Nuoret ovat tunnetusti laumasieluja. Kaikkivoipaisuuden harha ja itsekkyys kuuluvat tähän aikaan. Minä voitan, minä pysytyn mihin haluan, minä otan mitä minulle kuuluu. Pahimmillaan narsistisesta luonnehäiriöstä kärsivä näkee kanssaeläjissä vain vaarallisia kilpaili-

12 Katso ihmislasta 79 joitaan, jotka pitää tuhota ainakin henkisesti. Kasvatus on ainoa toivomme tulevaisuuden maailman parantamiseksi. Ehkä tämä kuulostaa naiivilta, mutta niin se vain on. Kannattaisi vähentää sanojen elinikäinen oppiminen, osaaminen ja tietoyhteiskunta mekaanista toistelemista. Eivät sanat turhia ole, mutta niiden merkitys tunnetaan jo. Nyt pitäisi puhua enemmän kasvatuksesta, tavoista, oikean ja väärän erottamisesta. Itseään saa toteuttaa, kyvyistään, yrittämisestään ja menestyksestään saa nauttia, mutta oma menestys ei edellytä muiden alistamista tai peräti tuhoamista. Lukiolaiset Eric Harris ja Dylan Klebold teurastivat koulussaan Adolf Hitlerin 110-vuotissyntymäpäivän kunniaksi toistakymmentä toveriaan ja yhden opettajan. Pojat muodostivat omalta osaltaan tukevan lenkin siihen amerikkalaisnuorten ketjuun, joka on menneinä vuosina kylvänyt kouluissaan kuolemaa. Pojat nauroivat murhatessaan ja ampuivat lopuksi itsensä. On turha kysyä, olivatko pojat mielipuolia. Kyllä he olivat. Taas löytyy niitä, joilla on selitys tähänkin tapaukseen. Yksi suosituimmista on se, että pojat ovat vapaan kasvatuksen ja kaiken sallivan kasvatusideologian tuotteita. Voi todella olla, että kyse on heitteille jätetyistä välinpitämättömien vanhempien lapsista. Kenties vanhemmat ovat luoneet uraa tai ehkä heidän on ollut pakko tehdä montaa työtä ansaitakseen lapsilleen leivän tai tulevia kymmenien tuhansien dollareiden yliopistomaksuja. Yksi vakioneuvo tällaisessa tilanteessa on kurin korostaminen. Jos pojat olisivat saaneet kunnolla selkään, ei tätäkään olisi tapahtunut. Tosiasia on kuitenkin se, että lapsimurhaajat ovat useimmiten itse pahoinpideltyjä, sekä henkisesti että fyysisesti. Edustava esimerkki amerikkalaisesta reagointitavasta on tragedian kohteeksi joutuneen koulun lääke: tiukennetaan turvatoimia ja kielletään murhaajapoikien takkimafian käyt- American dream

13 80 Vastatulia tämät pitkät mustat takit. Tämä on sinänsä oikein, mutta: Takitko olivat syyllisiä murhiin? Pitäisikö amerikkalaisiin kouluihin tuoda nykyisten aseistettujen vartioiden lisäksi armeijan yksikköjä varmistamaan turvallisuutta? Tällaista tragediaa seuraava presidentin puhe on aina samansisältöinen: Kyllä meidän nyt täytyy ryhtyä kitkemään väkivaltaa nuorison keskuudesta. Sanahelinää vailla mitään sisältöä. Se paha, mitä tapahtuu kodin seinien sisällä, heijastaa voimakkaasti myös yhteiskunnan pahoinvointia. Amerikkalaisten mielihokema on We re number one olemme parhaita. Niinpä niin. Sekä hyvässä että pahassa. Yhdysvallat on läntisten teollisuusmaiden joukossa listaykkönen muun muassa seuraavilla aloilla: aseiden määrä, murhat, kuolemanrangaistukset, kodittomat, lapsikuolleisuus, avioerot, vangit, köyhät, epätasainen tulonjako, jätteet. The last one, viimeinen, Yhdysvallat on ollut julkiseen koulutukseen käytetyn rahan määrässä. Suomesta on kymmenessä vuodessa tullut pikku-yhdysvallat. Raha ratkaisee. Kaikkialla kilpaillaan tehokkuudesta, näkyvyydestä, kuuluisuudesta. Sinun on oltava paras, you know, lyötävä muut, toteutettava American dream, you know. Toisesta ihmisestä välittäminen ja heikoista huolehtiminen on muuttunut meilläkin holhoukseksi. Esimerkiksi mielisairaat ja kuolevat vanhukset ovat lähinnä menoeriä ja ongelmajätteitä. Edellä kirjoitetun jälkeen selvisi, että toinen tappajista oli jättänyt jälkeensä kirjeen, jossa syytti vanhempiaan, opettajiaan ja oppilastovereitaan, jotka ovat pitäneet minua pilkkanaan, hylkineet minua ja kohdelleet kuin en olisi heidän aikansa arvoinen. Oli totuus asiassa mikä hyvänsä, kannattaisi miettiä useammin, kuka on meidän aikamme arvoinen. Elleivät lapsemme, perheemme ja oppilaamme, niin kuka sitten?

14 Katso ihmislasta 81 ÄLYKÄS POMMITAPPAJA Tunne-elämän arvot tärkeitä Yhteiskunnallisen arvomaailman koveneminen vaikuttaa jokaisen elämään. Ennen kaikkea ihminen haluaa olla onnellinen. Ammatissani olen havainnut lasten ja nuorten takertuvan yhä enemmän onnellisuuden ulkoisiin ripustimiin. Sosiaalinen status, ulkonäkö, materiaalinen omaisuus ja kilpailukyky ikätovereihin nähden ovat mittareita, jolla nuori entistä useammin kuvaa onnellisuuden/onnettomuuden tunteitaan. Toiminnallisten arvojen rinnalle pitäisi yhteiskunnassamme kohottaa tunne-elämän arvot. Olisi jo aika siirtyä näkemään yhteiskunnassamme keskustelu tunteista vakavasti otettavana ihmisten ja tätä kautta kansakunnan hyvinvoinnin perustarpeena, sen sijaan, että se kuitattaisiin titteleillä hömpötys, pehmoilu ja tätien löpinä. (Tarja Gulberg-Piilola, erityistyöntekijä, Aseman lapset ry, Hyvinkää, HS.) Miksi älykkäästä nerosta nimeltä Ted Kaczinsky tuli Yhdysvalloissa pelätty pommitappaja, joka lähetti vuosina yhteensä 18 pommipakettia näennäisen umpimähkäisesti valituille uhreille? Miksi hänen veljestään tuli lempeä sosiaalityöntekijä? Ted joutui kuuden kuukauden ikäisenä sairaalaan lääkeallergian vuoksi ja vauva eristettiin täysin perheestään pahimmassa mahdollisessa iässä. Tapauksen jälkeen lapsen persoonallisuus näytti muuttuvan: entisestä vilkkaasta lapsesta tuli ilmeetön, aivan kuin tunteeton. On paljon tutkimustietoa siitä, että lapsen eristäminen vanhemmistaan parina ensimmäisenä elinvuotena voi johtaa vakaviin seurauksiin. Näinä vuosina luodaan pohja ihmisen turvallisuudentunteelle ja itsearvostukselle. Kaczinskyt vaativat pojiltaan täydellisiä koulusuorituksia. Kun muut lapset leikkivät ympärillä, äiti istui Tedin vieressä

15 82 Vastatulia lukien tämän kanssa tieteellisiä aikakausikirjoja. Äiti piti tarkkaa päiväkirjaa Tedin edistymisestä. Ted menestyi koulussa niin hyvin, että hän hyppäsi kahden luokan yli. Naapurit kuitenkin huomasivat, että vaikka pojan aivot kulkivat pari vuotta muiden edellä, hänen ihmissuhdetaitonsa ja tunnekehityksensä laahasivat pahasti jäljessä. Ted pääsi Harvardin eliittiyliopistoon älykkyytensä ja loistavan koulumenestyksensä vuoksi. Maalaispoika sijoitettiin heikkotasoisimpaan asuntolaan, johon hän eristäytyi. Hänestä tuli kiusattu omituinen yksineläjä, joka ei juuri liikkunut huoneestaan. Pilaantuneen ruoan ja likaisten pyykkien haju kertoi, missä osoitteessa Ted Kaczinsky asui. Jonkin aikaa Ted näytti löytävän mielekkyyttä elämälleen opiskelusta. Hän opiskeli matematiikkaa, jonka parissa vietti kaiken ajan etsien absoluuttista totuutta, puhumatta yhdellekään ihmiselle. Ted eteni nopeasti akateemisella uralla. Michiganissa hän voitti palkinnon tohtoriväitöskirjallaan ja pääsi pian apulaisprofessoriksi Berkeleyn yliopistoon, Kaliforniaan. Opiskelijat pitivät professoriaan toivottoman etäisenä, ihmisenä jota ei voinut lähestyä. Hoidettuaan professuuriaan kaksi vuotta Ted erosi toimestaan. Yksi syy oli ensimmäisten treffien päättyminen katastrofiin. Häntä yritettiin houkutella jäämään, mutta mikään ei auttanut, ja nuori mies muutti Montanan syrjäseudulle muutaman neliön lautahökkeliin, jossa ei ollut sähköä eikä muita mukavuuksia. Maalaiskirjastosta tämä omituinen metsäläinen lainasi Shakespearen teoksia sekä tieteellisiä aikakausijulkaisuja, joita luki kynttilänvalossa. Ted vältteli ihmisiä viimeiseen saakka, eli metsän antimilla ja piti pientä viljelystilkkua. Kaczinskystä oli tulossa pommitappaja, unabomber, joka alkoi rakennella puusta ja metallista pommeja, joita hän aluksi lähetti yliopiston professoreille, sen jälkeen lentoyhtiöiden virkailijoille. Tästä tulee nimi unabomber. Un (university) viittaa yliopistoon, ja a (airlines) lentoyhtiöihin. Ensim-

16 Katso ihmislasta 83 mäinen pommi räjähti 25. toukokuuta 1978 ja viimeinen, kuudestoista pommi 24. huhtikuuta Unabomberin kohtaloksi tuli se, että hän vaati New York Timesia ja Washington Postia julkaisemaan sanan julkilausumansa, jossa kertoi kaiken toimintansa taustana olleen sen, että teknologian kehittyminen oli aiheuttanut ihmisille korvaamatonta psykologista kärsimystä. Kaczinsky halusi kostaa kärsimyksen aiheuttajille ja muuttaa ihmiskunnan arvomaailmaa siten, että teknologian ylivalta kukistuisi. Ted oli tunnekylmä ihmisraukka, joka kosti karmealla tavalla muille sen, että hänet oli hylätty niin monta kertaa. Karmeita tekoja ei voi mitenkään puolustella. Mielisairas on kuitenkin syyntakeeton eikä kostokaan ketään auta. Hyvä kasvatus on ainoa keino tehdä maailma paremmaksi. Niin helppoa ja vaikeaa se on. METALLINPALJASTIN EI NÄE OPPILAAN SISIMPÄÄN New Yorkissa koulupäivä alkaa turvatarkastuksella Kello kahdeksalta aamulla Park Westin yläaste New Yorkissa muistuttaa terroristihälytyksen saanutta lentokenttää. Sisäänkäynti on varustettu metallinpaljastimilla ja läpivalaisulaitteilla, joiden vieressä seisovat tiukkailmeiset vartijat. Kyseessä on kuitenkin aivan tavallinen arkiaamu. Jokainen oppilas tarkastetaan ennen kouluunmenoa, että hänellä ei ole mukanaan aseita. Veitsiä ja huumeita löytyy päivittäin. (Ilta-Sanomat )

17 84 Vastatulia Suomessakin on puhuttu paljon koulujen turvallisuudesta, varsinkin vuonna 2002 tapahtuneen koulupuukotuksen jälkeen. Eduskunnan sivistysvaliokunta on valmistellut lakipykälät, joissa kaikki koulut velvoitetaan laatimaan järjestyssäännöt. Myös muiden ihmisten turvallisuutta vaarantavien oppilaiden poistamisesta opetustilanteesta annetaan ohjeet. Sivistysvaliokunnan mielestä olisi ihanne, jos voimakeinoja käyttäisi tarvittaessa kaksi aikuista. Voimankäyttövälineitä ei kuitenkaan saisi käyttää. Häirikkö tarvitsee apua Ongelmahäirikkö ei kuulu koululuokkaan vaan ammattiauttajan hoidettavaksi. Olisi kuitenkin kysyttävä, mistä kouluväkivalta perimmiltään johtuu, pureuduttava syihin oireiden hoitamisen tai peittämisen sijasta. Vastaus on ilmiselvä: väkivalta ja häiriköinti johtuvat perimmiltään oppilaiden psyykkisistä ongelmista, etenkin sisäisestä ahdistuksesta ja turvattomuudesta. Laeilla tai voimakeinoilla ei perussyihin voida kajota. Eduskunnassa on kannatettu vahvasti ongelmalasten pistämistä vankilaan. Jos tämä auttaisi, Yhdysvalloista olisi rikollisuus kadonnut aikoja sitten. Jokainen amerikkalaisessa koulussa käynyt muistaa vartijat ja muut turvajärjestelyt. Niistä huolimatta kouluissa tapahtuu jatkuvasti tragedioita, joissa häiriintyneet oppilaat surmaavat tai haavoittavat oppilaita ja opettajia. Kysymys ei tietenkään ole hetken päähänpistoista tai teoista, jotka olisi voitu estää, jos kouluissa olisi ollut riittävästi metallinpaljastimia. Kysymys ei myöskään ole pelkästään lasten ja nuorten pahuudesta, joka olisi voitu kitkeä ankarilla rangaistuksilla, lyömällä paha pois lapsista. Kysymys on aina pitkäaikaisen prosessin päätepisteestä, tragediasta, johon olisi pitänyt puuttua paljon, paljon aikaisemmin. Eivät aikuiset saa laiminlyöntejään peitetyksi sulkemalla lapsia vankilaan. Ajatus on typerä ja primitiivinen. Jokainen yksilö on vastuussa teoistaan. Vastuuta tulee vaatia yhä enemmän lapsen iän ja ymmärryksen kasvun myötä. Pahasta teosta tulee seurata nopeasti oikeudenmukainen rangaistus. Vä-

18 Katso ihmislasta 85 kivallalla on kuitenkin myös yhteiskunnalliset syynsä. Miksi Suomenkin niin sanotuissa tavallisissa, hyvissä kodeissa kasvaa pahantekijöitä? Miksi lapset viiltelevät itseään, käyttävät huumeita, juopottelevat ja tekevät väkivaltarikoksia? Onko kyse synnynnäisestä pahuudesta, joka pitäisi ajoissa piiskata pois lapsesta? Pitäisikö lasta lahjoa olemaan kiltti? Ei, vaan ensisijaisesti kyse on turvattomuudesta, lasten sietämättömästä turvattomuudesta silloin, kun heidät on jätetty vastuuttomasti heitteille, liian varhain oman onnensa nojaan, tai kun heille esitetään jatkuvasti vaatimuksia, joiden täyttämiseen he eivät tunne pystyvänsä. Amerikkalainen teini Kip Kinkel tappoi taannoin Oregonissa ensin isänsä ja äitinsä ettei heidän enää tarvitsisi hävetä minua, sitten joukon koulutovereitaan. Poikaa oli vertailtu jatkuvasti loistavasti koulussa menestyneeseen isosiskoonsa. Saksassa taas koulusta vanhempien tietämättä koulusta erotettu, tovereiden hyljeksimä lukiolainen ilmestyi kouluunsa ja alkoi tappaa tovereitaan. Nyt on vain tullut hyväosaisten lasten vuoro solahtaa. Ennen hän oli vain yksinhuoltajan poika, joka veti tinneriä aivoihinsa ja näin syrjäytyi. Nyt isit ja äidit kulkevat Brysselissä ja lapset siinä missä milloinkin. (Irma, HS ) Heitteille jätetyt Kukaan ei auta minua, koska olen itse ns. hyväosainen. Lapsen kavereiden vanhemmille ei kannata soittaa, he eivät välitä, vaan ovat luovuttaneet. (Äiti, HS ) Monet nuoret kääntävät tuskansa ja turvattomuutensa itseensä. Suomenkin koululaisten keskuudessa tapahtuu jatkuvasti järkyttäviä itseen kohdistuvia tekoja, joiden pohjalla on syvä turvattomuus ja hätä. Henkistä lapsen heitteillejättöä tapahtuu kaikissa yhteiskuntaluokissa, sen muodot vain vaihtelevat. Jotkut lapset ovat aina joutuneet elämään köyhyydessä ja häpeässä ongelmavanhempiensa kanssa, vailla fyysistä saati henkistä huolenpitoa. Rikkaassa Suomessa on kuiten-

19 86 Vastatulia kin yhä enemmän heitteille jätettyjä lapsia, joiden niin sanotut normaalit vanhemmat kuvittelevat, että vanhemmuus ja kasvattaminen, välttämätön yhdessä oleminen, voidaan korvata lapselle rahalla, kalliilla harrastuksilla ja kaikella muulla, mitä lapsi tai nuori älyää pyytää. Tärkeimmäksi lapsen elämässä voi tulla oma keho, kasvot, merkkivaatteet ja merkkituotteet. Käsitys oikeasta ja väärästä, puhumattakaan ihmisten vastuusta toisiaan kohtaan, saattaa hämärtyä tai jopa hävitä kokonaan. Pitäisikö nuorten rikollisten vanhemmat tuomita yhdessä lastensa kanssa vankilaan, koska ovat epäonnistuneet kasvattajan tehtävässään? On pikemminkin kysyttävä, miksi he eivät huolehtineet lapsistaan. Miksi he olivat niin vähän kotona tai miksi he murskasivat lastensa turvallisuudentunteen vaatimalla heiltä enemmän kuin mihin nämä pystyivät? Selitykset ovat varmasti moninaiset, mutta yksi asia on varma: ajan henki, yhteiskunnan ilmapiiri tulosvastuineen ja ylitöineen, kaikkien kilpailu kaikkia vastaan, pätkätyöläisen kilpailu pätkätöistä, korkeakoulutettujen kilpailu kannustelisistä ja maineesta luo yhteiskunnallista sairautta, jonka hinnan maksavat lapset, tulevat sukupolvet. Aineelliset ja henkiset tappiot tulevat olemaan suunnattomat. En ollut heidän aikansa arvoinen, totesi tappajapoika. Mitä vanhemmat voivat tehdä, kun työnantaja määrää äidin ja isän matkoille tai ylitöihin? Ehkä toinen vanhemmista voisi luopua työstään ja omistautua lapsille, perhe voisi ruve-

20 Katso ihmislasta 87 ta uusköyhäksi. Se voisi olla lasten kannalta parasta, mutta vanhemmille vaihtoehto ei ole helppo. Työnantajien vastuista lapsiperheitä kohtaan pitäisi käydä perusteellinen julkinen keskustelu. Se olisi työnantajienkin etu. Aihe on paljon tärkeämpi kuin keskustelu siitä, pitäisikö lapsirikolliset teljetä vankilaan. Suomalaisissa kouluissa on tapahtunut toistaiseksi vain muutamia traagisia väkivallantekoja. Koulukiusaamista on valitettavasti aina esiintynyt, mutta ulkoisesti suomalainen koulu on yleensä turvallinen. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Jatkuvasti häiritsevä oppilas ei kuulu luokkaan: hän tarvitsee apua ja hänen pitäisi olla oikeutettu sitä saamaan. Käyttäytymishäiriöt ovat eriasteisia ja erilaisia. Näkyvintä on väkivaltainen käyttäytyminen, mutta usein vaarallisinta on oppilaan kääntyminen sisäänpäin, eristäytyminen omaan maailmaansa. Ehdottomasti tärkein turvallisuuden muoto on oppilaiden sisäinen turvallisuus, hyvä ja rauhallinen olo. Vaikka koulut täytettäisiin televisiokameroin, metallinpaljastimin ja vartijoin, mikään ei paljasta oppilaan sisäistä maailmaa, joka kulkee hänen mukanaan kaikkialla. Tuolta näkymättömästä maailmasta, sen odottamattomasta pimeydestä ja tuskasta syntyvät epätoivoiset teot. Kouluissamme on paljon oppilaita, jotka tuntevat jatkuvasti olonsa turvattomaksi, koska he tuntevat itsensä tyhmiksi, tietyissä aineissa lahjattomiksi, rumiksi, opettajan tai oppilastovereiden syrjimiksi, jopa vihaamiksi. Ovatko nuo tuntemukset objektiivisesti oikeita, on toisarvoista. Kärsivälle oppilaalle ne ovat kuitenkin tosia. Tärkeintä on se, että tuntemukset aiheuttavat turvattomuutta, kouluviihtymättömyyttä ja yhdessä muiden tekijöiden kanssa joskus koko oman ihmisarvon kieltämistä, elämän merkityksen katoamista. Mediassa ja mainoksissa julistetaan, miten tärkeää jokaisen on täyttää sekä ulkonäköön että suorituskykyyn liittyvät normit. Uuden missin olematon kaksoisleuka nostettiin hil- Sisäinen turvallisuus tärkeintä