Polkypyörätrial Harjoitusohjelma Talvi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Polkypyörätrial Harjoitusohjelma Talvi 2014-2015"

Transkriptio

1 Polkypyörätrial Harjoitusohjelma Talvi Harjoitusohjelma Tässä ohjelmassa on kauden harjoituskerrat teemoittain ja esitetty teemakohtaisia esimerkki-harjoitteita. Harjoitukset on jaettu neljään perusteemaan: tasapaino ylämäki alamäki kääntyminen Yhdellä harjoituskerralla keskitytään yhteen perusteemaan. Teemat vaihtuvat viikoittain. Kukin harjoituskerta sisältää teeman mukaista harjoittelua yksittäisillä esteillä tai paikoillaan. Pyritään siihen, että odotusaika minimoituisi ja jos on yksittäisiä paikkoja, kuten yhden tai kahden lavan kynnys, niin rakennetaan näitä ennen jaksoa muutamia, jotta kaikki voisivat tehokkaasti harjoitella. Lisäksi harjoituksen loppupuolella ajetaan jaksoa, jossa on useita esteitä sarjassa. Näissä pyritään yhdistämään eri teema-alueita olemassa olevien esteiden puitteissa. Harjoitukset ovat tiistaisin 18:00-19:00 Härmälän hallissa (Hissikatu 2). Paikalla ollaan yleensä jo 17:30 kruisailemassa ja väsäämässä kyseisen kerran erikoisesteitä. Uutena asiana tämän vuoden harjoituksissa ovat kotiläksyt. Nämä eivät ole sellaisia, jotka opettaja tarkastaa vaan innostuneille tarjotaan myös valmiita harjoitteita, joita voi tulla omalla ajalla hallille kruisailemaan. Täten voi vähän itse seurata mitä kaikkea uutta on oppinut. Kotiläksyidea on kopioitu espanjalaisilta trial-kouluilta. Siellä kotiläksyjä on muutamaa tasoa per tekniikka, joista voi valita itselleen sopivan tason, ja sitten parin kuukauden välein juniorit näyttävät koulun professoreille taitojaan. Tämä on auttanut junioreita seuraamaan omaa edistymistään ja täten tuonut lisämotivaatiota oppia uutta, kun selvästi näkee mitä sellaista on oppinut, mitä ei aiemmin osannut. Harjoitusohjelma ja satunnaisia kuvia harjoituksista löytyy myös osoitteesta

2 Teemat harjoituskerroittain Ensimmäistä kertaa kun kyseinen harjoite tulee esiin, niin on esitelty myös mitä tällöin tehdään harjoitusten alkuosassa. pvm Teema Aloitusajelut, muistellaan miltä ajaminen taas tuntui Tasapaino ja kotiläksyjen esittely ja liikkeiden valinta (harjoitellaan ajajan taitotasolle sopivaa liikettä, joitain seuraavista: eteenpäin ajo, perännosto keulannosto keinuminen paikallaan (tavoite 10, sitten 20 keinua) keinuminen ympäri, ensin 90 astetta, sitten 360 (molemmat suunnat) keinuminen ympäri s.e. välillä eturengas lavan päällä, välillä takarengas (molemmat suunnat) takishyppyä (tavoite 10, sitten 20) takishyppyä ympäri, kuten keinumista takishyppy lavan, kahden, kolmen päälle, lavalla käännös alas ja takaisin ylös ja käännös toisinpäin ja alas Ylämäki/este aluksi perusajoa, n:n lavan päälle päälle ajajan taitotason mukaan, yksittäisiä kapeita esteitä ylös (molemmista suunnista) lavan (kahden, kolmen) päälle nousu paikaltaan, ensin eturengas, sitten takarengas, sitten kaksi porrasta peräkkäin isommille: side-hop, pedal-up, etismove ylöspäin, vauhtitakis (valitaan näistä kolme) 1.12 Alamäki kahdelta, kolmelta, neljältä lavalta alasajo, sitten alas keulimalla (viisikin) alas kapeaa lankkua pitkin alas jyrkkää alamäkeä (lava vinosti neljää lavaa, viittä lavaa vasten) lavalta alas side-drop, paino eturenkaalle nostetaan perä sivulle ja hypätään takikisella hyppy alas ja jättö (jäädään takikselle paikalleen ottamaan hyppyjä) tarkka hyppy takikisella 8.12 Jaksoajo, harjoitellaan kilpailemista SU Ei-niin-vakava kilpailu hallissa kaikille luokille, avoin kilpailu, kaikki voivat osallistua Käännös harjoitellaan kääntymistä pienessä tilassa, perän heitto käännyttäessä, kääntyminen kapeiden lankkujen muodostamalla suoralla kulmalla kääntyminen junaparrulinjalla

3 kääntyminen takikisella parrulla paikoillaan tasapainoaluella pitkähkö takishyppy, jättö, käännös ja uusi takishyppy , , Joululoma, omaa harjoittelua Tasapaino ja kotiläksyjen tarkastus (samat kuin aikaisemmin) Tasapaino ajo, keskitytään ajamaan tasapainoa erityisesti vaativilla paikoilla, eli hyödynnetään opittuja taitoja ajossa Ylämäki/este Abel Mustielesin leiri, halli käytössä vain leiriin osallistuville, osallistumisesta erillinen maksu, seuraa ilmoittelua 2.2. Alamäki 9.2. Käännös Tasapaino Ylämäki/este 1.3. Hiihtoloma 8.3. Käännös Jaksoajo LA Ei-niin-vakava kilpailu hallissa kaikille luokille, avoin kilpailu, kaikki voivat osallistua Alas ja kotiläksyjen tarkastus Loppuhuipennus, kaikki mukaan, muista ilmoittautua myöhemmin annettavin ohjeiden mukaan munkkeja ja mehuja varten Kotiläksyt Voit valita kotiläksyistä kahdelta tai kolmelta luokalta sinulle sopivan tason. Tarkoitus on oppia valitun tason suoritus siten, että se onnistuu lähes aina 1. luokka Tasapaino Taso 1: 20 keinutuolia Taso 2: 90 astetta keinutuolia Taso 3: keinutuolilla ympäri molemmin päin Taso 4: keinutuolilla ympäri molemmin päin s.e. vuorotellen molemmat renkaat käyvät lavan päällä Taso 5: 20 takishyppyä Taso 6: 90 asteen käännös takikisella vähintään viidellä hypyllä Taso 7: takiksella ympäri molemmin päin Taso 8: peränheitto 180 astetta junaparrulla

4 2. luokka Kynnys Taso x: x lavaa ylös 3. luokka Pikkuesteet Taso 1: vino kolmio kahdella lankulla, molemmat suunnat Taso 2: vino kolmio yhdellä lankulla, molemmat suunnat Taso 3: ison palli yliajo (kiinni keskitason hallin korkealla olevan tukin takana) Taso 4: ison pallin yli takiksella hyppien Taso 5: isolle pallille etise päälle ja tästä hypyllä yli s.e. takarengas nousee pallille 4. luokka vaikeammat tekniikat Taso A.x: side-hop x lavaa Taso B.x: pedal-up x lavaa Taso C.x: hook-up x-lavaa (edessä lava vinosti) Taso D.x.y: etisgäpit x lavaa ylös, etäisyys y (bonus taso: etis-takis) Taso E.x: siirtoliike takiksella x lavaa ylöspäin Taso D.x: vauhtietis x lavaa ylös 5. luokka Pellekoulu Taso 1: 180 side-drop Taso 2: 360 side-drop Taso 3: takikselta 180 drop Taso 4: takikselta 360 side-drop Taso 5: 180 paikallaan tasarenkailta / takiksella Taso 6: 360 paikallaan tasarenkailta / takiksella Taso 7: 360 perään heitto

5 Harjoitteet luokittain C-vapaa (alkeistason taidot) Yleisohjeita: Jokaiseen suoritukseen lähtö siten, että polkimet asetetaan hyvään asentoon ja lähdössä saadaan pyörä liikkeelle jo ensimmäisellä polkaisulla Vinkki huoltajille: jarrukahvojen säätö siten, että kahva riittävän lähellä tankoa, jotta sormet ylettyvät kunnolla kahvaan. Jarrujen herkistely, jotta etu/takajarrun saa lukkoon pienellä sormivoimalla. Tasapaino Harjoite-esimerkkejä Tasapaino paikalla pehmeällä alustalla, eturengas kuopassa tasapainoilu siten, että eturengas toisen henkilön jalkojen välissä kun tasapainoilu onnistuu, kehon liikkeitä, esim kyykkyyn ja ylös pyöränpäällä tasapaino säilyttäen Maassa olevalla lankulla ajo pysäytys ja välitön jatkaminen niin, että jalat eivät koske maahan. Ylämäki/este ylöspäin Keulan nosto Harjoite-esimerkkejä keuliminen tasaisella maalla harjoitusta helpottavan ponnistuslankun käyttö Trukkilavalle ajo takapyörän kevitys ilman etujarrua; ajetaan tasaisella, takapyörän nosto ponnistamalla omalla keholla ylöspäin etujarrun avulla; pienellä vauhdilla jarrutetaan etujarrulla, takapyörä nousee.

6 Pyörä asetetaan trukkilavan reunaan pohjapanssarin varaan, takapyörä jää ilmaan. Siitä ponnistus jaloilla etuviistoon siten, että takapyörä hyppää lavojen päälle Ylämäki Juurakkoajo ylämäki vauhdilla kiihdytysharjoitus; paikaltaan 2-4 polkaisulla maksimivauhti Maahan poikittaisia kolmiolankkuja alle pyörän mitan etäisyydellä toisistaan. Alamäki/este alaspäin tasainen, loiva alamäki, pehva taakse, tangosta tiukka ote. Lisäharjoitteena hallittu pysäytys mäen jälkeen keulimalla trukkilavoilta alas, tasapyöräalastulo, välitön pysäytys. Kääntyminen keilojen pujottelu kääntyminen trukkilavaradan kulmassa siten, että takapyörä oikaisee ja tippuu maahan. Tavoitteen takapyörän kevitys kulmassa ja tasapainon säilytys. 90 asteen kulman ajo siten, että kääntymissädettä tiukennetaan kunkin kuskin limiiteille. harjaantuneimmille tiukka käännös, jossa takapyörän siirto sivusuunnssa Kaatumisen harjoittelu Pienellä vauhdilla pysäytys molemmilla jarruilla, hyppy pyörän päältä pois vasemmalle/oikealle (harjoitellaan molemmille puolille).

7 C-yleinen Tasapaino lankulla ajo 2 trukkilavan korkeudessa olevalla parrulla ajo keinutuoli keinutuoli maassa siten, että pyrkii pysymään paikallaan Sivuttaissiirtyminen keinutuolilla asetetaan kahden lavan korkeuteen kaksi lankkua pyörän akselivälin etäisyydelle toisistaan. Pomputetaan sivusuunnassa keinutuolilla lankkuja pitkin. Porras ylös / ylämäki takapyörän kevitys 1-3 trukkilavan päälle ajo siten, että takapyörä lentää kynnyksen yli. Takapyörän kevitys kehon liikkeellä, voi auttaa etujarrulla korkeampi kynnys Harjoite-esimerkkejä muutaman trukkilavan päälle pohjan kautta. ponnistus polkimella. pyörän siirto sivusuunnassa pohjan varassa Porras alas/alamäki normaali portaan alasajo

8 alasajo 2-4 korkuiselta trukkilavalta droppaaminen eteenpäin alasajo keulimalla 2-4 korkuiselta trukkilavalta, pyörän välitön pysäyttäminen droppaaminen sivuttain droppaaminen sivuttain muutamalta trukkilavalta. tasapainon säilytys alas tultaessa. Kääntyminen etupyörän siirto 90 asteen käännös lankulla, etupyörän siirto takapyörän siirto 90 asteen käännös lankulla, takapyörän siirto Keinutuoli Harjoite-esimerkkejä 180 asteen käännös leveällä trukkilavalla keinutuolilla 180 asteen käännös kapealla trukkilavalla keinutuolilla

9 C-Super Tasapaino takapyörällä pomppiminen takapyörällä pomppimisen harjoittelu tasamaalla Ylämäki/este Ylämäki Harjoite-esimerkkejä Noustaan jyrkkää ylämäkeä pomputtamalla pyörää sivusuunnassa Otetaan ylämäkeen vauhtia, kun vauhti loppuu, jatketaan hypyttämällä pyörää eteenpäin Koko pyörän hyppyyttäminen eteenpäin harjoite-esimerkki asetetaan kaksi parrua trukkilavan eteen ja jätetään parrujen väliin n. 40 cm väliä. Ajetaan etupyörä trukkilavalta ensimmäisen parrun päälle. Tämän jälkeen hyppäytetään koko pyörä eteenpäin siten, että etupyörä lentää toisen parrun päälle ja takapyörä ensimmäisen parrun päälle. Takapyörällä eteenpäin pomppinen harjoite edellisen esimerkin parruilla. Aloitetaan takapyörällä pomppiminen trukkilavalla, josta hypätään ensimmäiselle parrulla ja siitä toiselle parrulle. Takapyörän kevitys ja liuttaminen eteenpän

10 Noustaan neljälle trukkilavalle ensin normaalisti keulimalla ja samalla liikkeellä, omalla keholla auttaen nostetaan takapyörä esteen päälle, ei auteta etujarrulla Takapyörällä pomppimalla harjoite-esimerkkejä pompataan takapyörällä trukkilavojen päälle eteenpäin ajamalla pompataan trukkilavojen päälle sivuttain hyppäämällä Alamäki/Porras alaspäin Normaali kynnys alaspäin 4 trukkilavan alasajo. etupyörän kevitys Sivudroppi alaspäin harjoite-esimerkki Keinutuolilla lavojen reunalla. Sivudroppi 4-5 trukkilavan päältä. Säilytetään tasapaino alas tultaessa. takapyörällä droppaaminen alaspäin pomputetaan takapyörällä 4-5 trukkilavan päällä. Hypätään takapyörälle alas. kääntyminen Keinutuolilla takapyörällä pomppimalla Asetetaan kaksi samansuuntaista parrua n. 60cm etäisyydelle toisistaan. Ajetaan toiselle parrulle, heitetään etupyörä viereiselle parrulle, sen jälkeen takapyörä, ja lopuksi ajetaan takasin parrulta pois.

11 Harjoite-esimerkkejä 180 asteen käännös takapyörällä pomppimalla myötäpäivään ja vastapäivään sama harjoite niin, että takapyörä pysyy samassa paikassa pomppimisen aikana

Trialpyöräilyn harjoitusohjeita aloittelevien junnujen valmentajille ja vanhemmille

Trialpyöräilyn harjoitusohjeita aloittelevien junnujen valmentajille ja vanhemmille 30.5.2016 Trialpyöräilyn harjoitusohjeita aloittelevien junnujen valmentajille ja vanhemmille Sisällys Tausta... 3 Trialpyöräilyn kehitysportaat... 3 Aloittelijan ohje... 3 Harjoitteita ja vinkkejä...

Lisätiedot

1. Alkulämmittely kuntopyörällä 15min, josta viimeinen 5min aerobisen kynnyksen. 2. Keskivartalojumppa 15min jumppa kiertävänä, 30 työtä/ 1 palautus

1. Alkulämmittely kuntopyörällä 15min, josta viimeinen 5min aerobisen kynnyksen. 2. Keskivartalojumppa 15min jumppa kiertävänä, 30 työtä/ 1 palautus Pyöräilyvoimaa Lihaskunto- ohjelma pyöräilijälle Harjoituksilla on tarkoitus parantaa liikkuvuutta, nostaa jalkojen voimatasoa, harjoittaa tukilihaksia sekä parantaa keskivartalon lihaskestävyyttä. Keskity

Lisätiedot

TYTTÖJEN TAITOTESTIT 6-12-vuotiaille. Jyväskylän Voimistelijat -79

TYTTÖJEN TAITOTESTIT 6-12-vuotiaille. Jyväskylän Voimistelijat -79 TYTTÖJEN TAITOTESTIT 6-12-vuotiaille Jyväskylän Voimistelijat -79 Yleistä taitojärjestelmästä Taitoryhmät ovat harrasteryhmien ja kilparyhmien välissä olevia ryhmiä, joissa harjoitellaan jo tavoitteellisemmin

Lisätiedot

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE:

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: Harjoittele omatoimikauden aikana omia kehityskohteitasi tavoitteesi mukaisesti ja tee joukkueen omatoimiharjoitukset. Suunnittele viikon harjoittelu

Lisätiedot

KARSINTAOHJE skaalattuun sarjaan

KARSINTAOHJE skaalattuun sarjaan KARSINTAOHJE skaalattuun sarjaan Karsinta-aika: 9.6.2017 kello 12:00-18.6.2017 kello 23:59 Yleiset ohjeet: Karsinta tulee suorittaa virallisella CrossFit salilla. Karsintaa ei tarvitse videoida mutta karsintaa

Lisätiedot

Taso 1. Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI

Taso 1. Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI Taso 1 Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI 1. Heitä pallo, tee 1 sormilyönti ja ota koppi x 10 3. Heitä pallo, tee 2 sormilyöntiä ja ota koppi x 10 5. Heitä pallo, tee 3 sormilyöntiä ja ota

Lisätiedot

B-luokka 20.12.2013. Yleistä. Hyppy. Hyppy. Hypyn arvostelu juoksu. Hypyn arvostelu. mattokasa

B-luokka 20.12.2013. Yleistä. Hyppy. Hyppy. Hypyn arvostelu juoksu. Hypyn arvostelu. mattokasa Yleistä B-luokka Kilpailuihin voi osallistua aikaisintaan sen vuoden syksynä, kun voimistelija täyttää 7 vuotta (lisenssikausi syksy 2013 - kevät 2014 / 2006 syntynyt) B-luokkaan voi siirtyä kilpailemaan,

Lisätiedot

Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet InnoSport

Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet InnoSport 1 / 7 8.10.2009 19:29 Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet 2. taso koostuu lattiatasossa tehtävistä perusharjoitteista. Kaikki harjoitteet tehdään oman kehon painoa

Lisätiedot

LMM KARTING TEAM. Rungon perussäädöt

LMM KARTING TEAM. Rungon perussäädöt Rungon perussäädöt 1. Aurauskulma 1. Auraus 2. Haritus Auraus ja haritus on kulma jolla etupyörien kulmat poikkeavat ajosuunnassa toisistaan. Auraus = pyörät on kääntynyt sisäänpäin. Haritus = pyörät sojottavat

Lisätiedot

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. LAJITAIDOT juokseminen - perusjuoksu

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. LAJITAIDOT juokseminen - perusjuoksu 40 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT LAJITAIDOT juokseminen - perusjuoksu liike ja voima suuntautuvat eteenpäin -> sivuttaisliike pois käsien korostunut käyttö vartalo hieman etunojassa,

Lisätiedot

JUOKSUTEKNIIKAN HARJOITUKSET

JUOKSUTEKNIIKAN HARJOITUKSET 1 JUOKSUTEKNIIKAN HARJOITUKSET Eri lähteistä koonnut ja suunnitellut Ari Hakahuhta JäPS P96 Näitä harjoituksia kootessani olen käyttänyt mm. JäPSin valmentajakerhon antia (kiitos Mikko Eskelinen, Jaakko

Lisätiedot

Harjoittelu

Harjoittelu Harjoittelu 11.4.2016 1 Harjoittelu Lajiharjoittelu vs muu harjoittelu Määrä Laatu Tarkoituksenmukaisuus Muu harjoittelu tukee lajiharjoittelua ja siinä tarvittavia ominaisuuksia sekä luo edellytyksiä

Lisätiedot

KESTOVOIMAHARJOITUS (KV)

KESTOVOIMAHARJOITUS (KV) KESTOVOIMAHARJOITUS (KV) VERRYTTELY JA VENYTTELY 1. SYVÄKYYKKY VARPAILLE NOUSTEN 15 X 40-60 kg 2. NISKAN TAKAA TYÖNTÖ 15 X 15-35 kg 3. ISTUMAAN NOUSU KIERTÄEN 15 X 5-10 kg 4. SIVUKYYKKY 15 X 20-30 kg 5.

Lisätiedot

Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä

Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva valmentaja

Lisätiedot

Kenttäpäällikön liikuntavinkki HELMIKUUSSA PILATEKSELLA VAHVA KESKUSTA

Kenttäpäällikön liikuntavinkki HELMIKUUSSA PILATEKSELLA VAHVA KESKUSTA Kenttäpäällikön liikuntavinkki HELMIKUUSSA PILATEKSELLA VAHVA KESKUSTA Helmikuussa hiihto- ja ulkoilukelit ovat parhaimmillaan ja lunta riittää koko Suomessa. Innokkaat ulkoilijat täyttävät hiihtokeskukset

Lisätiedot

LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02

LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02 LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02 OHJELMAN TARKOITUS ON PARANTAA: TASAPAINOA POLVIKONTROLLIA KESKIVARTALON HALLINTAA ALARAAJOJEN LIHASVOIMAA NIVELLIIKKUVUUTTA KOORDINAATIOTA HYPYN ALASTULOTEKNIIKKAA SEKÄ

Lisätiedot

ALKUVERRYTTELY: KÄSIEN PYÖRITTELY, SELKÄRULLAUS JA POLVENNOSTOKÄVELY PAIKALLAAN

ALKUVERRYTTELY: KÄSIEN PYÖRITTELY, SELKÄRULLAUS JA POLVENNOSTOKÄVELY PAIKALLAAN KUNTOPIIRI- OHJELMA KUNTOPIIRITYYPPINEN LIHASKUNTOHARJOITUS Treeni 1 Ikäisesi nuoren suositellaan harrastavan vähintään 3 kertaa viikossa lihaskuntoa, liikkuvuutta ja luiden terveyttä edistävää liikuntaa

Lisätiedot

Alkulämmittelyohjelma

Alkulämmittelyohjelma Alkulämmittelyohjelma Terve Futaaja 2 Johdanto Tämä alkulämmittelyohjelma on suunniteltu Terve Futaaja - tutkimusta varten. Tutkimus on UKK-instituutissa toimivan Tampereen Urheilulääkäriaseman hanke,

Lisätiedot

BMX RACING ALOITTELIJAN OPAS. SISÄLLYS: ALKUVALMISTELUT s. 2 PUMPPAAMINEN s. 3 MANUAALIT s. 4-5 HYPPÄÄMINEN s. 6 PORTTILÄHTÖ s. 7 MUTKAT s.

BMX RACING ALOITTELIJAN OPAS. SISÄLLYS: ALKUVALMISTELUT s. 2 PUMPPAAMINEN s. 3 MANUAALIT s. 4-5 HYPPÄÄMINEN s. 6 PORTTILÄHTÖ s. 7 MUTKAT s. BMX RACING ALOITTELIJAN OPAS SISÄLLYS: ALKUVALMISTELUT s. 2 PUMPPAAMINEN s. 3 MANUAALIT s. 4-5 HYPPÄÄMINEN s. 6 PORTTILÄHTÖ s. 7 MUTKAT s. 8 ALKUVALMISTELUT 1. PYÖRÄ - BMX pyörä on 20 tai 24 tuumainen

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat isoimmat painot, joilla

Lisätiedot

TIMANTTIMERKKI. Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta.

TIMANTTIMERKKI. Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta. TIMANTTIMERKKI Yleistä merkkiliikkeistä Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta. suoritetaan erillisessä arviointitilaisuudessa. Arvioinnit

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE

ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE 1. PAINUMA 2. ULOSVAIMENNUS 3. HIDAS SISÄÄNVAIMENNUS 4. NOPEA SISÄÄNVAIMENNUS 5. MITÄ ISKUNVAIMENNIN ON 6. HIDAS vs NOPEA SISÄÄNVAIMENNUS 1. PAINUMAN ASETTAMINEN

Lisätiedot

Savonlinnan AJO Kesäohjelma NO: 1 1.6-3.8.2014

Savonlinnan AJO Kesäohjelma NO: 1 1.6-3.8.2014 Savonlinnan AJO Kesäohjelma NO: 1 1.6-3.8. Viikko:23 Kova Maanantai 2.6 Tiistai 3.6 Keskiviikko4.6 Torstai 5.6 Perjantai 6.6 Lauantai 7.6 Sunnuntai 8.6 Pihlis 16.30 18.30 POWER POWER POWER POWER POWER

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat 1 / 8 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Pallo tutuksi I

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Pallo tutuksi I Harjoitussuunnitelma viikko 1 Pallo tutuksi I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa Harjoituskerran tavoitteena on

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

C-tytöt, omatoiminen jakso 2.7. 25.7.2012

C-tytöt, omatoiminen jakso 2.7. 25.7.2012 C-tytöt, omatoiminen jakso 2.7. 25.7.2012 Ma Ti Ke To Pe La Su 2.7. 3.7. 4.7. 5.7. 6.7. 7.7. 8.7. Kuntopiiri Lenkki, 1 h Loikat Lenkki, 1h 15 min 9.7. 10.7. 11.7. 12.7. 13.7. 14.7. 15.7. Naruhyppely Lenkki,

Lisätiedot

Dinox FitBars. - Harjoitusopas

Dinox FitBars. - Harjoitusopas Dinox FitBars - Harjoitusopas Tässä harjoitusoppaassa on pieni otos miten Dinox FitBareilla voi harjoitella. Liikkeitä ja erilaisia muunnelmia on kymmeniä. Oman kehonpainolla harjoittelu on todella tehokasta

Lisätiedot

Hiha- ja sormilyönnin ydinkohdat Must do -asiat valmentajien tueksi! Tuulevi Piesanen/Lännen alue

Hiha- ja sormilyönnin ydinkohdat Must do -asiat valmentajien tueksi! Tuulevi Piesanen/Lännen alue Hiha- ja sormilyönnin ydinkohdat Must do -asiat valmentajien tueksi! Tuulevi Piesanen/Lännen alue Tarkkana tekniikoissa Perustekniikoissa tulee vaatia mini-ikäisistä alkaen oikeita suorituksia. Opettelemalla

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät & Ojentajat

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät & Ojentajat 1 / 9 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät & Ojentajat 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat

Lisätiedot

REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4-6: cm)

REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4-6: cm) 1 Kevät 2017 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4-6: 180-210 cm) 1. KIEPPI (ponnistus korokkeella tai ilman) - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan (nilkat myös ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin)

Lisätiedot

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT pallotemput

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT pallotemput 92 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT TEKNISET TAIDOT pallotemput yleistä pallotaitavuutta ja -silmää kehittäviä vaikeutuvat temput motivoivat mahdollista harjoitella erilaisilla

Lisätiedot

BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA

BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA Pysy lomalla ja matkoillakin teräskunnossa, tekemällä 5 tehokasta ja nopeaa treeniohjelmaa Seuraavassa 2 bonustreeniohjelmaa artikkelista Treenaa kotona Muscle&Fitness Hers-lehden

Lisätiedot

TIMANTTIMERKKI RENKAAT

TIMANTTIMERKKI RENKAAT TIMANTTIMERKKI RENKAAT Heiluntakorkeus 1. Heilunnasta turmaan taitolla 2. Pesäriipunta 3 s. => turmaan 3. Taitto 3 s. 4. Lapatukiriipuntaan 3 s. => turmaan 5. Keräkeinunta x 2 6. Soutu x 2 kerässä (min.70

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

REKKI: (1-3 sarja: rintakorkeus, 4-6 sarja: heiluntakorkeus)

REKKI: (1-3 sarja: rintakorkeus, 4-6 sarja: heiluntakorkeus) 1 Kevät 2018 REKKI: (1-3 sarja: rintakorkeus, 4-6 sarja: heiluntakorkeus) 1. KIEPPI - lähtö maasta - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan - polvet ja nilkat ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin

Lisätiedot

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN OHJE / PELIOHJE 1 (5) Pelityyppi: tasapainoharjoitukset Pelaajat: 1+ pelaajaa Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille Peliaika: - SISÄLTÖ 8 tasapainokorttia, joissa yksi asento molemmilla puolilla o 2 vihreää (aloittelijataso)

Lisätiedot

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet Miksi lapset tarvitsevat liikuntaa? Selviytyäkseen jokapäiväisen elämän tarpeista ja vaatimuksista Päivittäisen hyvinvoinnin tueksi Saavuttaakseen uusien asioiden oppimiseen vaadittavia edellytyksiä Terveyden

Lisätiedot

KESKIVARTALO/KEHONHALLINTAL IIKKEITÄ UINTIIN 3/2017. Prepared by: Mika Martikainen Date: :26

KESKIVARTALO/KEHONHALLINTAL IIKKEITÄ UINTIIN 3/2017. Prepared by: Mika Martikainen Date: :26 KESKIVARTALO/KEHONHALLINTAL IIKKEITÄ UINTIIN 3/2017 Prepared by: Mika Martikainen Date: 04.04.2017 08:26 MIKA MARTIKAINEN COACHING PL 226 70101, Kuopio 0408295515 mika@murtokohta.fi INFO "keskivartalojumppa"

Lisätiedot

REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: cm)

REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: cm) Kevät 2017 1 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: 180-210 cm) 1. KIEPPI (ponnistus korokkeella tai ilman) - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan (nilkat myös ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin) -

Lisätiedot

3. Koordinaatioharjoittelu:

3. Koordinaatioharjoittelu: 55 LIITE 2/2 3. Koordinaatioharjoittelu: Koordinaatio askelluksilla pyritään harjoittamaan juoksemisen osa-alueita. Askellukset toimivat erinomaisena harjoitteena askeltiheyden sekä askelkontaktin harjoittamiseen.

Lisätiedot

REKKI: (1-4: rintakorkeus, 5-6: cm)

REKKI: (1-4: rintakorkeus, 5-6: cm) Kausi 2016-2017 REKKI: (1-4: rintakorkeus, 5-6: 180-210 cm) 1. KIEPPI (ponnistus korokkeella tai ilman) - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan (nilkat myös ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin)

Lisätiedot

Lajien yhteisen STARA-merkin ohjeet ohjaajille ja valmentajille

Lajien yhteisen STARA-merkin ohjeet ohjaajille ja valmentajille Lajien yhteisen STARA-merkin ohjeet ohjaajille ja valmentajille Staramerkin suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa, kunhan on Stara-lisenssi. Liikkeet ovat voimistelukoulun alkeis- ja alkeisjatkopassista.

Lisätiedot

Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen

Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen Tiistaina 15.4.2008 klo 18-21 SPL:n toimitilat Westendinkatu 7 Mitä purjehtijan tulisi osata.. A) Optien rankingkilpailuihin osallistuessaan? B) Nuorten

Lisätiedot

Pronssimerkki Yleistä merkkiliikkeistä

Pronssimerkki Yleistä merkkiliikkeistä Pronssimerkki Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva

Lisätiedot

Taso 4: Kuntosaliharjoitteet InnoSport

Taso 4: Kuntosaliharjoitteet InnoSport 1 / 7 8.10.2009 20:38 Taso 4: Kuntosaliharjoitteet Taso 4: Kuntosaliharjoitteet 4. taso koostuu harjoitteista, jotka tehdään kuntosaliharjoitteluna ja toiminnallisena harjoitteluna. Kuntosaliharjoittelussa

Lisätiedot

HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI!

HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI! Miesten jumppaopas HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI! TÄSMÄLIIKUNTAA KESKIVARTALOON 2-3 kertaa viikossa 15 min. päivässä HARJOITTELE KEHOLLESI HYVÄ PERUSTA rankasi pysyy hyvässä ryhdissä ja löydät

Lisätiedot

TORJUNTA TORJUNNAN KEHITTELY

TORJUNTA TORJUNNAN KEHITTELY TORJUNTA Torjunta on lentopalloilun ensimmäinen ja tärkein puolustusmuoto. Torjunnan tehtävä on peittää sovittu alue kentästä ja näin helpottaa takapelaajien kenttäpuolustusta. Torjunnalla voidaan myös

Lisätiedot

Street workout Aloittelijan opas

Street workout Aloittelijan opas Street workout Aloittelijan opas Street workout on liikuntamuoto, jossa käytetään omaa kehonpainoa vastuksena. Laji on vapaamuotoista kehonpainoharjoittelua. Kehonpainoharjoittelu sopii kaikille lähtötasosta

Lisätiedot

Road Racing. Harjoittelu ja ajamisen kuormittavuus 8.11.2008. Tomi Konttinen 2008

Road Racing. Harjoittelu ja ajamisen kuormittavuus 8.11.2008. Tomi Konttinen 2008 Road Racing Harjoittelu ja ajamisen kuormittavuus 8.11.2008 Tomi Konttinen 2008 Menestymisen edellytykset LAJITEKNINEN VALMIUS mahdollistaa oikean suoritustavan FYYSINEN VALMIUS mahdollistaa taidon, kestävyyden

Lisätiedot

Testistö Taru Hockey. E-juniorit: Kesällä tehtävät testit x 2 (toukokuu ja elokuu):

Testistö Taru Hockey. E-juniorit: Kesällä tehtävät testit x 2 (toukokuu ja elokuu): Testistö Taru Hockey Seuran eri ikäluokkien joukkueet tekevät jääkauden ja niin sanotun oheisharjoittelukauden aikana seuran edellyttämät testit. Testien tarkoituksena on antaa pelaajille motivoivaa tietoa

Lisätiedot

Kilpalinja. Kilpalinjalla kilpaillaan pakollisissa luokissa B, C ja D sekä omavalintaisissa luokissa E ja F

Kilpalinja. Kilpalinjalla kilpaillaan pakollisissa luokissa B, C ja D sekä omavalintaisissa luokissa E ja F Kilpalinja Tutustu myös 2014 Luokkajärjestelmäohjeeseen Kilpalinjalla kilpaillaan pakollisissa luokissa B, C ja D sekä omavalintaisissa luokissa E ja F Pakollisissa luokissa sarjan liikkeet tulee tehdä

Lisätiedot

LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017

LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017 LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017 A. FYSIIKKA 1. Voima (etunojapunnerrus rintakehä nyrkkiä koskettaen) Suoritusohjeet: Oikeaa suoritustekniikkaa saa kokeilla kaksi toistoa. Lähtöasento on etunoja,

Lisätiedot

Naisten telinevoimistelu Minoriryhmän testit vuonna 2013

Naisten telinevoimistelu Minoriryhmän testit vuonna 2013 Naisten telinevoimistelu Minoriryhmän testit vuonna 2013 päivitetty 24.1.2013 Valmentajan varmistus kaikissa testeissä on sallittu! Puomin liikkeissä ei avustusta, valmentaja saa seistä vieressä. Liikkeiden

Lisätiedot

Taso 3: Liikkeet pienvälineillä InnoSport

Taso 3: Liikkeet pienvälineillä InnoSport 1 / 16 8.10.2009 19:41 Taso 3: Liikkeet pienvälineillä Taso 3: Liikkeet pienvälineillä 3. taso sisältää kehonhallinta harjoitteita erilaisia pienvälineitä hyödyntäen. Mukana harjoitteissa käytetään mm.

Lisätiedot

HARJOITUSOHJELMA SENIOR SPORT LAITTEISTOLLE IKÄÄNTYNEIDEN KAATUMISTEN EHKÄISEMISEKSI

HARJOITUSOHJELMA SENIOR SPORT LAITTEISTOLLE IKÄÄNTYNEIDEN KAATUMISTEN EHKÄISEMISEKSI HARJOITUSOHJELMA SENIOR SPORT LAITTEISTOLLE IKÄÄNTYNEIDEN KAATUMISTEN EHKÄISEMISEKSI Eeva-Maija Puominen Jonna Sarajärvi Fysioterapeuttiopiskelijat 2014 JOHDANTO Lappset Group Oy:n ikääntyneille suunnattu

Lisätiedot

Yhden pelaajan pallokontrollitemput

Yhden pelaajan pallokontrollitemput Taso 1 Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI Heitä pallo, tee 1 sormilyönti ja ota koppi 10 x Heitä pallo, tee 2 sormilyöntiä ja ota koppi 10 x Heitä pallo, tee 3 sormilyöntiä ja ota

Lisätiedot

Viikko 19. Pitkäkestoinen juoksu / kävely (sauvat mukaan) 45 min

Viikko 19. Pitkäkestoinen juoksu / kävely (sauvat mukaan) 45 min PERUSKUNTOKAUSI Harjoitusten alussa ja lopussa tehtävät verkat sisältävät lämmittelyn, joka voi olla varsinkin alkuverkan yhteydessä jokin peli/leikki tai juoksua sekä venyttelyt. Tiistai 10.5. Torstai

Lisätiedot

Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautoille 2015

Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautoille 2015 Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautoille 25 SF-Caravan ry. Turvatoimikunta Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautoille 25 Johdanto SF-Caravan ry:n ja sen jäsenyhdistysten järjestämän ajotaitoharjoittelun tavoitteena

Lisätiedot

MAGNETTIKUNTOPYÖRÄ. Omistajan käsikirja

MAGNETTIKUNTOPYÖRÄ. Omistajan käsikirja MAGNETTIKUNTOPYÖRÄ Omistajan käsikirja HUOMIO! Lue nämä ohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöönottoa. Säilytä tämä käsikirja tulevaa käyttöä varten. Laitteen yksityiskohdan saattavat erota käsikirjan

Lisätiedot

TSEMPPIÄ KESÄÄN JA MUISTA, ETTÄ VASTUU ON NYT SINULLA! MITÄ ENEMMÄN JAKSAT TEHDÄ TÖITÄ KESÄLLÄ, SITÄ HELPOMPAA PELAAMINEN ON ITSE PELIKAUDEN AIKANA!

TSEMPPIÄ KESÄÄN JA MUISTA, ETTÄ VASTUU ON NYT SINULLA! MITÄ ENEMMÄN JAKSAT TEHDÄ TÖITÄ KESÄLLÄ, SITÄ HELPOMPAA PELAAMINEN ON ITSE PELIKAUDEN AIKANA! - Alla omatoimisen jakson harjoitteet ja ohjeet harjoitteiden suorittamiselle. - Sinulle tarjotaan avaimet kehittymiseen ja sinulla on avaimet lunastaa peliaikaa! - Sinä valitset haluatko tehdä kesällä

Lisätiedot

LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA

LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA Sormilyönti (passi) o liike nopeasti pallon alle, lantio pallon alle o juoksuvauhdin pysäytys, tasapainoinen asento, toinen (oikea) jalka hiukan eteen: pienellä askeleella

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE B-juniorit

VENYTTELYOHJE B-juniorit VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,

Lisätiedot

Näkökulmia köliveneen ajamiseen. Ville Voltti

Näkökulmia köliveneen ajamiseen. Ville Voltti Näkökulmia köliveneen ajamiseen Ville Voltti 1 Köliveneen ajaminen Ajaminen osana purjehdusta Ajotekniikka Hyvän pinnamiehen ominaisuudet Keskittyminen Harjoittelu Kilpailutilanteet Viisi askelta vauhtiin

Lisätiedot

TAITOKOULU OSA 5. Hanki voimaa, selätä selkävaivat!

TAITOKOULU OSA 5. Hanki voimaa, selätä selkävaivat! OSA 5 Hanki voimaa, selätä selkävaivat! Taitokoulun toinen lukuvuosi käynnistyy erikoisvieraiden kera. Harjoitusten suunnittelusta vastaa A-maajoukkueen fysiikkavalmentaja ja lääkäri Harri Hakkarainen,

Lisätiedot

Omatoimiset Harjoitukset 1.4. 31.5.2013 Pekka Laitapelimies #11

Omatoimiset Harjoitukset 1.4. 31.5.2013 Pekka Laitapelimies #11 Omatoimiset Harjoitukset 1.4. 31.5.2013 Pekka Laitapelimies #11 Harjoitus 1. Osa 1. maximi vauhti. (Treenit perustuvat pelaajaprofiiliin ja pelianalyyseihin) Kuljetus, Harhautus, Käännös (alkuverryyttely)

Lisätiedot

Ajoasento. Ajaminen perustuu painonsiirtoihin ja hallintalaitteiden käyttöön. Tomi Konttinen 2013

Ajoasento. Ajaminen perustuu painonsiirtoihin ja hallintalaitteiden käyttöön. Tomi Konttinen 2013 PERUSTEKNIIKKA Ajoasento Perusajoasento seisten Jalkaterän päkiä jalkatapilla Polvi kohtisuoraan jalkatapin yläpuolella Leukasuoja/lippa ohjaustangon yläpuolella Polvet, kyynärpäät ja lantio hieman koukussa

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Treeni 1,

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Treeni 1, 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Treeni 1, 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat isoimmat painot, joilla

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 12 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö II

Harjoitussuunnitelma viikko 12 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö II Harjoitussuunnitelma viikko 12 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

Henkilökohtainen harjoitusohjelma

Henkilökohtainen harjoitusohjelma Henkilökohtainen harjoitusohjelma Fysio-MM Oy - Laadukasta kuntoutusta asiakkaan parhaaksi Kinesiocenter Bomba Laatija Mika Mustonen Asiakas Leppoisasti liikkeelle PHT Tabata-kahvakuulalla 25.7.2012 Tabata-sarja

Lisätiedot

REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus)

REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus) Kevät 2018 1 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus) 1. KIEPPI - lähtö maasta - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan - polvet ja nilkat ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin 2. OIKONOJASTA

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät 1 / 13 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat isoimmat painot,

Lisätiedot

Hard Core Keskivartalo

Hard Core Keskivartalo Hard Core Keskivartalo Keskivartalo kuntopiiri kestävyysurheilijalle Keskity jokaisessa liikkeessä keskivartaloon ja siihen että paketti pysyy kasassa. Staattisissa liikkeissä lankkupito toimii perusasentona.

Lisätiedot

treeniohjelma: Lämmittely

treeniohjelma: Lämmittely treeniohjelma: Lämmittely HARJOITTELE NÄIN: Treenaa kolmesti viikossa vaikkapa maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina, niin keho ehtii palautua treenien välillä. Harjoitus koostuu aina lämmittelystä

Lisätiedot

KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET. TEKNISET TAIDOT perusvoimistelu - käynti

KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET. TEKNISET TAIDOT perusvoimistelu - käynti 32 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT TEKNISET TAIDOT perusvoimistelu - käynti - juoksu telinevoimistelu - kuperkeikat - kiepit ja pyörähdykset LAJITAIDOT liikeyhdistelmät telineradat

Lisätiedot

Liikuntaohjelma: viikot 1-6

Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Tässä on erinomainen koko kehoa hyödyntävä liikuntaohjelma, joka tarkoitettu aloittelijoille. Se sopii täydellisesti normaaliin elämäntyyliin, sillä voit harjoitella koska sinulle

Lisätiedot

LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA

LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA Tähän on kerätty liikemalleja, joita voidaan suorittaa kotona. Kaikkia liikkeitä ei tarvitse kerralla tehdä, vaan tarkoituksena on poimia itselle sopivat liikkeet omaksi kuntopiiriksi.

Lisätiedot

HARJOITUSOHJELMA LEPOVIIKON OHJELMA

HARJOITUSOHJELMA LEPOVIIKON OHJELMA HARJOITUSOHJELMA Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai PK1 Voima tai K/N PK1 Ajo tai PK2 tai PK3 LEPOVIIKON OHJELMA Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai

Lisätiedot

Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautolle voimaan 1.1.2012

Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautolle voimaan 1.1.2012 Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautolle voimaan..202 Tarkoitus on saada jokainen karavaanari kiinnostumaan ajotaitonsa kehittämisestä oman ajoneuvonsa käsittelyssä. On tärkeää, että mahdollisimman moni kokee

Lisätiedot

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla!

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla! Selkä suoraksi Suomi TM Pidetään hauskaa harjoittelemalla! "Selkä suoraksi Suomi" ʺSelkä suoraksi Suomiʺ on helppo muutaman minuutin harjoitusohjelma, joka päivittäin tehtynä auttaa lapsia kehittämään

Lisätiedot

KEPPIJUMPAN PERUSLIIKKEITÄ "Keppijumpan isän" Juhani Salakan ohjeita oikeisiin liikesuorituksiin. Perusohje: Aluksi suurin huomio oikeaan suoritustekniikkaan (opetellaan ensin "uimaan" ja mennään vasta

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto-

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto- FITLANDIA-TREENIOPAS - Juoksijan lihaskunto- ASIANTUNTIJA Sanna Malinen Sanna Malinen on 27-vuotias viittä vaille valmis lääkäri. Sanna on harrastanut liikuntaa pikkutytöstä lähtien, ja urheilulajeista

Lisätiedot

Opas omatoimiseen harjoitteluun

Opas omatoimiseen harjoitteluun Opas omatoimiseen harjoitteluun Muista myös taitopassi ja kuperkeikkapassi Tämä on opas omatoimiseen jalkapallotaitojen harjoitteluun. Oppaasta saat vinkkejä eri tekniikoiden opetteluun. Katso ja opi videolta

Lisätiedot

Liiketaidoista lajitaitoihin

Liiketaidoista lajitaitoihin Liiketaidoista lajitaitoihin Nuorisovalmennusseminaari 2014 Petka Lehtinen Sisältö 1. Miksi liiketaitoharjoittelua 2. Liiketaidot 3. Milloin ja miten? 4. Mistä lisätietoa? 5. Ajatuksia ja malleja käytännön

Lisätiedot

JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri

JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri Lämmittele kuntopiirin ensimmäinen kierros eli tee liikkeet huomattavasti kevyemmin kuin kolme muuta kierrosta. -työ osuus per liike 30sek -Palautus liikkeiden välissä

Lisätiedot

Eilispäivän tähtien kilpailusarjat miesten telinevoimistelussa

Eilispäivän tähtien kilpailusarjat miesten telinevoimistelussa Eilispäivän tähtien kilpailusarjat miesten telinevoimistelussa 1. Eilispäivän Tähtien kilpailusarjat miesten telinevoimistelussa 1.1. Yleistä Suomen Voimisteluliiton kilpailujärjestelmään sisältyvät seuraavat

Lisätiedot

Timanttimerkin suorittamisen voi aloittaa aikaisintaan sinä vuonna, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta (8v.).

Timanttimerkin suorittamisen voi aloittaa aikaisintaan sinä vuonna, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta (8v.). päivitetty 15.12.2018 TIMANTTIMERKKI Timanttimerkin suorittamisen voi aloittaa aikaisintaan sinä vuonna, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta (8v.). Timanttimerkki suoritetaan erillisissä arviointitilaisuuksissa.

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 11 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö I

Harjoitussuunnitelma viikko 11 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö I Harjoitussuunnitelma viikko 11 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai

Lisätiedot

1 / 12 26.9.2011 9:40 Kahdenjalankyykyn opettaminen keppi pitkittäin [ref# 1592] Pidä katse ylhäällä Kepin tulee koskettaa selkää kolmesta kohtaa (takaraivo, hartiat ja ristiselkä) koko kyykyn ajan Hyvä

Lisätiedot

Testit 1,2,3,4 ja 5 suoritetaan elokuussa ja tarvittaessa myös huhti-toukokuussa

Testit 1,2,3,4 ja 5 suoritetaan elokuussa ja tarvittaessa myös huhti-toukokuussa Kiekko-Vantaa Itä ry TESTIPATTERI E2-D2 MIKSI TESTATAAN? - Pelaajien harjoittelumotivaation lisääminen - Yksilön kehittymisen seuraaminen - Ryhmän kehittymisen seuraaminen sekä vertailulukujen tarkasteleminen

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät & Ojentajat

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät & Ojentajat 1 / 13 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät & Ojentajat 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat

Lisätiedot

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI BOING-temppuradalle on suunniteltu kahdeksan erilaista temppua, joista radan järjestäjä on valinnut osan BOING-temppurataan. Suorituspaikkojen ohjeet saat suorituspaikoilta

Lisätiedot

Naisten telinevoimistelu Minoriryhmän testit

Naisten telinevoimistelu Minoriryhmän testit Naisten telinevoimistelu Minoriryhmän testit päivitetty 10.12.2011 Valmentajan varmistus kaikissa testeissä on sallittu! Puomin liikkeissä ei avustusta, valmentaja saa seistä vieressä. Liikkeiden arvostelussa

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät 1 / 13 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat isoimmat painot,

Lisätiedot

Keravan Kori-80 Pojat 04-05, Kontiot ja Vintiöt Kesäharjoittelu 2016

Keravan Kori-80 Pojat 04-05, Kontiot ja Vintiöt Kesäharjoittelu 2016 Keravan Kori-80 Pojat 04-05, Kontiot ja Vintiöt Kesäharjoittelu 2016 FYYSINEN HARJOITTELU & TUKITOIMET Seuraavassa on kuvattu (henkilökohtaisella tasolla) missä järjestyksessä fyysisiä harjoitteita voi

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Treeni 1,

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Treeni 1, 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Treeni 1, 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat isoimmat painot, joilla

Lisätiedot

LANKAKERÄ NEULOMINEN

LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄLEIKKI Oppilaat seisovat luokassa ja heittelevät lankakerää ristiin rastiin. Ensimmäinen heittäjä sitoo langanpään sormeensa, heittää kerän seuraavalle. Tämä ottaa langasta

Lisätiedot

Kyynärvarren ja ranteen vahvistaminen sekä vammojen ennaltaehkäisy

Kyynärvarren ja ranteen vahvistaminen sekä vammojen ennaltaehkäisy PS&V-MM 2011 Kyynärvarren ja ranteen vahvistaminen sekä vammojen ennaltaehkäisy Tärkein yksittäinen tekijä sulkapalloilijan kyynärvarren sekä ranteen vammojen ennaltaehkäisyssä on oikea mailaote. Muista

Lisätiedot