sm1, Kurjenmäki, , Maakuntakaavan (MK) muinaisjäännöskohdenro (sm) 3538
|
|
- Aarne Koskinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LIITE 7 MUINAISJÄÄNNÖKSET Tiedot on koottu Museoviraston Muinaisjäännösrekisteristä marrakuussa SM-merkinnän yhteydessä oleva kohdenumero on tässä osayleiskaavassa käytetty kohteen tunnusnumero, jonka mukaan kohde löytyy kaavakartasta. Kohteen nimen jälkeinen numero on kohteen virallinen tunnus sekä maakuntakaavassa kohteelle annettu numero. sm1, Kurjenmäki, , Maakuntakaavan (MK) muinaisjäännöskohdenro (sm) Ajoitus: kivikautinen, pronssikautinen Koordinaatit: P: I: Asuinpaikka sijaitsee Nousiaisten Nummen taajaman keskeltä 5,5 km pohjoisluoteeseen. Kohde on kallioisen mäen etelärinteen juurella. Löydöt ovat peräisin kaksiosaisen hiekkakuopan eteläisemmästä puoliskosta sen länsiseinämän siitä osasta, joka tulee lähemmin N-S-suuntaista kuopan ohi kulkevaa kärrytietä. Eteläisempi hiekkakuopan osa on syvimmillään 4 m:n syvyinen, valtaosaltaan kuitenkin vain 2 m:n syvyinen. Sen länsipuolella on nuorta männikköä ja eteläpuolella nuoria kuusia sekä täysmittaista männikköä. Pohjoisemman hiekkakuopan seinämistä ei todettu mitään muinaisjäännökseen viittaavaa. sm2, Otemäki, , MK sm 3562 Rauhoitusluokka: 2 Lukumäärä: Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Hautapaikka sijaitsee peltosaarekkeessa noin 100 m valtatie 8:sta itään Nousiaisten keskustaajamasta eli Nummelta noin 3 km luoteeseen. Mäellä on kalliopaljastumia ja muutama selvästi erottuva siirtolohkare. Mäen maaperä on moreenia. Puusto on harvaa mäntymetsää, kuusta ja katajaa. Kahdesta koekuopasta on löydetty runsaasti nokimaata, jossa palanutta luuta, rautakautista keramiikkaa ja pronssiesineitä. Todennäköisesti kysymyksessä on polttokenttäkalmisto. sm3, Hietamäki, , MK sm 3513 Rauhoitusluokka: 1 Lukumäärä:1 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Kuppikallio sijaitsee Fatijoen länsirannalla olevassa peltojen ympäröimässä metsäisessä saarekkeessa kallionnokassa, VT 8-tiestä noin 350 m itään. Pellossa olevan matalan kalliopaljastuman pinnassa on 27 kuppia, joista 21 varmoja. Osa kupeista on itä-länsi suuntaisesti parijonossa. Osa kupeista soikiomaisia, 2-3 kupin yhteensulautumia. Kupit ovat 165 x 90 cm laajalla alueella. sm4, Uusi-Hemminki, , MK sm 3600 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Kuppikallio sijaitsee kallioisessa, peltojen ympäröimässä metsäsaarekkeessa aivan Fatijoen länsirannalla, noin 350 m itään VT 8-tiestä. Kallion joenpuoleinen itärinne on jyrkkä. Mäntyä ja katajaa kasvaa alueella. Kuppikallio on kalliopaljastuman harjalla, kallion koilliskulmalla on 14 varmaa kuppia, joista 10 parijonossa pohjois-eteläsuuntaisesti, noin 110 x 65 cm:n laajalla alueella. Kallio viettää kuppien alueella pohjoiseen. Kuppien länsipuolella pellon reunassa pari kalliopaljastumaa, joista toisessa mahdollisesti 1-2 kuppia, mutta ne ovat epävarmoja.
2 sm5, Kylähuitti, , MK sm 3540 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Kuppikallio sijaitsee Fatijoen itärannalla olevan Kylähuitin talon pihan luoteisreunassa, pihalle johtavan tien ja Repolantien risteyksessä. Pohjoispuolella on peltoalue. Tien itäreunalla olevan kalliopaljastuman pohjoislappeella on 9 kuppia, joista 7 on varmoja. Kallio viettää pohjoiseen ja nousee etelänpuolella olevaan pihanurmikkoon päin. Kalliolla on sementtiä. SM-alue, Linnavuori, , MK sm 3548 Muinaisjäännöstyyppi: puolustusvarustukset Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Linnavuori sijaitsee keskellä Repolan kylää. Kallion etelärinteellä kasvaa puita kun sen sijaan pohjoispuli on puuton. Kallio laskee jyrkästi länteen ja pohjoiseen kun taas etelärinne on tasaisempi. Linnavuoren talo sijaitysee muinaislinnan etelärinteellä. Talon ja maantien välillä on vielä Linnamäen talo, josta on saatu löydöt KM 2500:1-3. Vuoren etelärinteellä on n. 30 m pitkä, itä-länsisuunnassa kulkeva valli, jonka korkeus paikoitellen on noin 1 m. Se on tehty verrattain suurista kivistä, paikoitellen niitä on kahdessa kerroksessa. Vallin leveys on n. 1,5-2 m. Vallin keskellä on porttiaukko. Sen kautta pääsee kalliolle mukavasti pientä polkua pitkin. Kohde on nro 13 Torsten Edgrenin vuoden 1958 inventointikertomuksessa. sm7, Suuri Postitie, , MK sm 3590 Muinaisjäännöstyyppi: kulkuväylät. Tyypin tarkenne: tienpohjat Ajoitus: historiallinen Koordinaatit: P: I: luvun suuren postitien säilynyttä linjausta ja tienpohjaa Laihoisten Linnamäen lounaispuolella, jossa tie ylittää Fatijoen. Osuus on Kaitaraisentieltä länteen Fatijoen länsirannalle erkaneva Suuren Postitien mutka, joka tieoikaisun jälkeen on jäänyt käytöstä. Viimeksi noin 400 m pituinen tienpätkä on ollut tiluksille johtavana kärrytienä. Reitti erottuu puiden reunustamana väylänä, mutta se on ruohottunut ja oli osin jo puunvesoja kasvava vuonna Erityisesti eteläosa kivisillan tuntumassa on juurakkoinen. Kivisilta on vaurioitunut ja eteläreunassa sorapäällyste on osin valunut jokeen kivipaasien välistä. Noin 60 m sillasta luoteeseen Postitiehen yhtyy lounaasta peltotie, joka lienee myös vanhaa Laihoisten kylästä Postitielle johtanutta tienpohjaa. sm8, Linnamäki, , MK sm 3545 Muinaisjäännöstyyppi: puolustusvarustukset Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Peltojen ympäröimä kalliosaareke, jolla kasvaa mäntyä, kuusta, muutama tammi sekä pähkinäpensasta. Vuoden 1958 inventoinnissa ei havaittu rakennettuja varustuksia. Appelgren 1885: "Keskipaikoilla käy vuoren poikki pitkä rotko, jonka kummassakin suussa näkyy olleen varustus. Sen itäinen suu on 14 asekelen levyinen, keskikohta 4 ask. ja länsisuu noin 8 ask.; kallion seinät viimeksi mainitulla paikalla ovat noin 4 kyynärän korkuiset. Rotkosta astutaan alas eräälle 30 ask:n levyiselle ja 50 à 60 ask:n pituiselle jokseenkin tasaiselle penkereelle, jossa on oikein rehottava kasvillisuus, ruohosta alkaen tammipuihin saakka, jotka siinä hyvästi menestyvät. Tällä tasangolla on 5 eli 6 isoa kiveä (pienimmät 1 met. kanttiinsa) asetetut kehään ikäänkuin ns. Hiittentarhoissa."
3 sm9, Etuperkki, , MK sm 3507 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Kuppikallio sijaitsee Fatijoen itärannan peltomaastossa noin 60 m itään joesta, Laihoistentien länsireunassa, uuden hallirakennuksen eteläpuolella. Pellon reunassa olevan kalliopaljastuman pinnassa on 17 kuppikiviä, joista 14 varmoja. Kupit noin 265 cm:n pitkällä alueella. sm10, Vastamäki 2, , MK sm Tyypin tarkenne: röykkiöt Ajoitus: pronssikautinen Koordinaatit: P: I: Kallion huipulla osittain hajoitettu hiidenkiuas. Mitat n. 10 x 8 m, korkeus 0,8 m. sm 11, Vastamäki, , MK sm 3603 Rauhoitusluokka: 2 Lukumäärä: 2 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Kaksi hautaröykkiötä. 1. Hyväkuntoinen röykkiö, n. 7,5 x 7 m, keskellä on kaksi isompaa kiveä, joiden ympäri kivikehä. länsiosassa on kaksikin kehää. 2. Noin 40 m edellisestä pohjoiseen. Rakennettu suoraan kalliolle. Röykkiön mitat 5 x 6 m, keskellä isompi kivi. Kohde nro 11 Torsten Edgrenin vuoden 1958 inventointikertomuksessa. sm12, Linnamäki 3, , MK sm 3547 Tyypin tarkenne: röykkiöt Ajoitus: ajoittamaton Koordinaatit: P: I: Kalliokumpareen päällä sijaitseva silmäkivellinen kivikehä, jonka halkaisija on n. 5 m, mahdollinen hautaröykkiön jäännös. Kiviröykkiöstä on varsinaisesti enää 13 kiveä jäljellä, mutta sammalpeitteen alla saattaa olla pikkukiviä jäljellä. Se on n. 30 m päässä omakotitalosta. Kaksi Vastamäen nimellä tunnettua röykkiötä ovat n m NNW (kohde ), kolmas (Vastamäki 2, ) n. 250 m NNE. sm13, Hiidenmäki 2, , MK sm 3515 Tyypin tarkenne: röykkiöt Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Röykkiö sijaitsee Nummen kylässä Hiidenmäen tilalla, Turku-Rauma-tien länsipuolella, tiestä n. 40 m länteen ja noin 150 m:n luoteeseen Nummen tienristeyksestä. Sijaintipaikka on kahden kalliopaljasteisen kukkulan välinen notkelma, jonka maasto nousee etelään ja pohjoiseen ja viettää röykkiön alueelta sekä länteen että itään. Alueella maapohja ja kasvillisuus on sekametsää. Röykkiö on Nummen rajan tuntumassa, joten rajamerkin mahdollisuus ei ole poissuljettu. Röykkiö on muodoltaan pyöreähkö ja sen suurin halkaisija on 4,3 m. Sen korkeus pohjoispuolessa on noin 0,6 m, muualla matalampi. Pohjoisisivu on pystyseinäinen. Röykkiön pohjakivet ovat suurempikokoisia kuin pinnalla olevat kivet ja niiden päällä on sammalta ja kariketta. Röykkiön päällä olevat kivet ovat luonteeltaan lohkareita, ikään kuin myöhemmin kasaan heitettyjä.
4 sm14, Hiidenmäki, , MK sm 3515 Tyypin tarkenne: kuppikivet Rauhoitusluokka: ei määritelty Lukumäärä: 1 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Mahdollinen kuppikivi Nousiaisten keskustaajaman Nummen länsipuolella, Hiidenmäessä, Vt 8:n länsipuolella n. 140 m ja Mietoisiin vievän paikallistien pohjoispuolella sm15, Sukkinen, , MK sm 3589 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Kuppikallio sijaitsee Nousiaisten Nummen länsipuolisella peltoalueella kohoavalla, näyttävällä kalliopaljastumalla Fatijoesta noin 0,5 km lounaaseen ja Rauman tieltä 1 km länteen. Kalliopaljastuman laella ja pohjoislappeella on 15 kuppia, joista 13 varmoja. Lisäksi 2 kuppia on kallion lounaisreunalla. Kupit ovat halkaisjaltaan 8-9 cm ja useat ovat syviä. sm16, Ruskallio, , MK sm 3587 Ajoitus: ajoittamaton Koordinaatit: P: I: Ajaltaan epämääräinen kivirakenne Nummen kylässä, Ruskon rajasta n. 200 m luoteeseen ja valtatie 8:lta n. 500 m koilliseen, kalliopohjalla. Se on n. 6,7 m pohjoisesta etelään ja 5,2 m lännestä itään. Mahdollisesti se on osittain tuhotun hautaröykkiön jäännös. sm17, Kylävuori, , MK sm 3514 Ajoitus: kivikautinen Koordinaatit: P: I: Kuusikkoa kasvavaa mäenrinne, joka on kaakkoon melko jyrkästi laskeva. Asuinpaikkalöytöjä ojanleikkauksessa. Ei havaintoja värjäytymisestä yms. sm18, Luhdanoja, , MK sm 3549 Rauhoitusluokka: 2 Ajoitus: kivikautinen Koordinaatit: P: I: Asuinpaikka sijaitsee pellolla Luhdanojan luoteispuolella, Kylävuoren koillispuolella. Kohde erottuu pellon pinnassa olevana löytöalueena. Maataloustie kulkee löytöalueen läpi. sm19, Tevavuori, , MK sm 3596 Ajoitus: kivikautinen, pronssikautinen Koordinaatit: P: I: Kohde on luoteeseen Luhdanaukiaksi sanotulle peltoaukeamalle jyrkästi laskeutuvassa rinteessä. Toistaiseksi tunnetun löytöalueen tuntumassa lännen puolella on kiemurteleva ja maaperään syvän uoman uurtanut puro ja sen itäpuolella oleva rinne. Se on avohakattu ja laikutettu pellon reunaan asti. Hiekanottopaikka on peltoaukeaman ja metsämaan rajakohdassa metsän puolella rajoittuen lounaassa/lännessä maataloustien ojaan. Kuoppa on yli 2 m syvä syvimmiltä osiltaan ja se muoto ylhäältä katsottuna on lähes pyöreä, halkaisija noin 10 m. Mäenrinteen maaperä on karkeaa hiekkaa. Hiekanottokuopan kaakkois-/eteläseinämästä on havaittu likamaata.
5 SM -alue, Moision Myllymäki, , MK sm 3552 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Maasto metsää kasvavaa mäkeä. Muinaisjäännöksestä ei ole maanpäällisiä merkkejä näkyvissä. Torsten Edgrenin vuoden 1958 inventointikertomuksen kohde nro 7. Vieressä Santamalan kappelinmäki (x = , y = ), oletettu P. Henrikin ensimmäinen hautapaikka ja seudun St. Marian kirkon paikka. sm21, Perkkovuori, , MK sm 3568 Ajoitus: kivikautinen, pronssikautinen Koordinaatit: P: I: Löytöpaikka on etelään laskeutuvassa mäenrinteessä metsätien kaarteessa. Vieressä on vanha, laaja hiekanottopaikka. Santamalan alueen kaavainventoinnissa vuonna 1999 löytynyt asuinpaikka-alueen erillinen löytöalue sijaitsee n. 100 m koilliseen, itään laskevassa maastossa. Paikalla rakentamisen takia tehdyssä koekaivauksessa vuonna 2002 löydettiin mm. suorakaiteen muotoinen liesi, kulttuurimaaläikkiä, palanutta luuta, kivi- ja kvartsiaineistoa ja keramikkaa, joka ajoittanee asuinpaikan ainakin pronssikauden loppupuolelle. (Yliviivaukset kaavaluonnoksen laatijan, Jukka Liikarin. Kohde on Santamalan asemakaava-alueella Pekankujan pään tuntumassa). SM -alue, Prehtun Myllymäki, , MK sm 3574 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Polttokenttäkalmisto. Maasto nurmikkoista mäen rinnettä. Muinaisjäännöksestä ei ole maanpäällisiä merkkejä. Kohde nro 6 Torsten Edgrenin vuoden 1958 inventointikertomuksessa sm23, Perkkovuori 2, , MK sm 3569 Ajoitus: kivikautinen, pronssikautinen Koordinaatit: P: I: Kivikautinen-pronssikautinen asuinpaikka Perkkovuoren kaakkoisrinteellä, laajan Hirvijokilaakson peltoaukean luoteispuolella, metsän reunassa. sm24, Eräänmiehenmäki, , MK sm 3506 Tyypin tarkenne: kuppikivet Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Laajan peltoalueen ympäröimä kuppikivi Koljolan kylässä, Hirvijoen uomasta 400 m luoteeseen ja vanhasta maantiestä 100 m luoteeseen. sm25, Ramaharja 1, Tyypin tarkenne: hautaröykkiöt Ajoitus: esihistoriallinen Koordinaatit: P: I: Mahdollinen hautaröykkiö sijaitsee VT 8:sta 2 km itään, Repolantien pohjoispuolella olevalla kallioisella mäkialueella. Paikka on Ramaharjun lakialueella, korkeimman kohdan itäkupeessa. Kalliopohjalla on sammaleen alla matalaa kivikkoa, joka vaikuttaa hajotetun hautaröykkiön pohjalta. Kivikon ydinosan laajuus on 5,4 m pohjois-etelä-suunnassa. Eteläpuolella on kahden metrin päässä pieni kivilatomus ja samoin itäpuolella parin metrin päässä. Kivikon vieressä on kolmiomittaustornin jäännökset.
6 sm26, Koljolan linnavuori, , MK sm 3532 Muinaisjäännöstyyppi: puolustusvarustukset Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Peltojen ympäröimä kallio. Vuoden 1958 inventoinnissa ei havaittu rakennettuja varustuksia. Vuoden 2003 inventoinnin mukaan vuorella olevat kivivallit sijaitsevat lähellä sen pohjoisreunaa solassa, jossa rinne nousee loivasti. Vuoren rinteellä on 2 m korkea siirtolohkare. Sen länsipuolella on valli ja siitä noin 13,5 m ylärinteeseen on toinen valli. Vuoren päällä on hyvä lähde. sm27, Metsola, , MK sm 3551 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Kuppikivi sijaitsee Koljolan kylämäen ja Koljolan Linnavuoren välisen peltoaukean keskellä Himilänmäestä ( ) n. 120 m pohjoiseen. Kivi sijaitsee ainakin viiden maakiven rykelmässä ja lisäksi peltotyössä on paikalle liikutettu lisää kiviä. Kiven itäpuolella, alempana, on kaivo. Lähellä, ko. paikasta lounaaseen on toinen kivirykelmä. Tätä pelto-osuutta laidunnettiin vuonna Kivi on 170 x 140 cm:n suuruinen ja tasainen. Kupit sijaitsevat kiven eteläreunassa. Kuppeja on viisi ja ne ovat pyöreitä. Kupit ovat halkaisijaltaan 5-6 cm:n suuruisia ja suurimmat n. 2,5 cm syviä. Heljä Brusilan vuonna 1991 tehdyn arvion mukaan kivi ilmeisesti siirretty muualta nykyiselle paikalle. sm28, Himilänmäki, , MK sm 3516 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Läntinen, pienempi Himilänmäki sijaitsee suuremman, itäisen Himilänmäen luoteispuolella, siitä noin 30 m:n päässä peltokaistaleen erottamana. Aikaisemmin nämä ovat luultavaasti olleet yhtä metsikköä. Mäet ovat peltojen ympäröiminä. Läntisellä Himilänmäellä on kuokuoppien perusteella polttokenttäkalmisto. Myös itäisellä Himilänmäellä näyttää olevan kiinteä muinaisjäännös, joko polttokenttäkalmisto tai asuinpaikka. sm29, Markulanmäki, , MK sm 3550 Tyypin tarkenne: röykkiöt Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Röykkiö sijaitsee Koljolan kylämäessä, joka on pohjois-eteläsuuntainen harjanne, jolla on paikon kalliopaljastumia. Röykkiöstä pohjoiseen harjanne on asumaton, eteläpuolella on Koljolan kyläasutus. Röykkiö on 6,3 x 10,5 m suuruinen, soikeahko. Silmäkivet muodostaa haljennut siirtolohkare. Silmäkiviä ympäröi selvä kehäkiveys. Kaivauksen jälkeen röykkiö entisöity. sm30, Viitala, , MK sm 3605 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Paistanojantien ja tonttitien risteyksessä, tien länsipuolella. Ympärillä on peltoa, joka kuuluu Hirvijokilaakson peltomaisemaan. Muinaisjäännöskohde on kuppikivi. Ison maakiven, kooltaan 1,8 x 4,3 x 3,5 m, eteläsyrjällä on 7 kuppia. Kupit ovat parijonossa itä-länsisuuntaisesti.
7 sm31, Pelto-Uotila, , MK sm 3567 Tyypin tarkenne: kuppikivet Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Hirvijokilaakson länsipuolella olevalla peltoaukealla Paistanojantien ja Vadanvainiontien välissä sijaitseva laidunhaka, jossa sijaitsee kaksi suurta siirtolohkaretta. Näistä suuremmassa on uhrikuppeja. Kuppikiven länsilappeella on 5 kuppia, joista 4 on varmoja. Kiven itäsivu on jyrkkä, länsilape on länteen viettävä. Kupit ovat matalia. sm32, Palmumäki, , MK sm 3565 Ajoitus: rautakautinen, keskiaikainen Koordinaatit: P: I: Todennäköisesti polttokenttäkalmisto ja siitä pohjoiseen röykkiö, jonka mitat n. 4 x 4 m. Torsten Edgrenin vuoden 1958 inventointikertomuksessa nro 12 sm33, Mäntyniemi, , MK sm 3559 Tyypin tarkenne: röykkiöt Ajoitus: ajoittamaton Koordinaatit: P: I: Vadanvainiolle vievän tien länsipuolella olevaa etelään viettävää metsärinnettä, jossa kalliopaljastuma pohjoispuolella. Kiviröykkiö sijaitsee metsässä hakkuualueen itäpuolella. Eteläpuolella olevan pellon kulmaan on matkaa noin 75 m. Rakenteeltaan hyvin epämääräinen, matala kiviröykkiö, jonka halkaisija on 5 m, itäreuna suhteellisen selvärajainen, eteläreunassa maakivi, kiviä osin ainakin kahdessa kerroksessa. Sammaleen peittämä, osa kivistä näkyvissä. Röykkiö voi olla luontainen kivipaukkauma. Muinaisjäännösluonne on hyvin kyseenalainen. SM-alue, Isotalo, , MK sm 3518 Rauhoitusluokka: 1 Lukumäärä: 3 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Kolme rautakautista röykkiötä Valpperiin vievän maantien eteläpuolella. Paikka on nykyään pihamaata ja puutarhaa sekä metsittynyttä aluetta. sm35, Pilpola, , MK sm 3572 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Kuppikallio sijaitsee pellon reunamalla, n. 70 m Kalmamäen kalmistosta etelään, kuitenkin kokonaan pellon ympäröimänä. Pilpolan länsipuolella olevaan metsäsaarekkeeseen on matkaa 20 m. Kallio on n. 6 x 6 m:n suuruinen, n. 1,2 m korkea ja epätasainen. Kuppeja on kahdessa kohdassa: 1. Kallion korkeimmassa kohdassa on 4-5 pyöreää, halkaisijaltaan n. 5 cm suuruista kuppia. 2. alempana kallion eteläreunassa on kolme pyöreää, halkaisjaltaan n. 5 cm suuruista, matalaa kuppia. sm36, Kalmamäki, , MK sm 3520 Rauhoitusluokka: 2 Lukumäärä: 2 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Kalmamäki on noin koillis-lounaissuuntainen moreenimuodostuma, jonka länsi-, pohjois- ja itäsivut ovat jyrkät. Lasku etelään on loivempi. Mäellä on polttokenttäkalmisto ja kuppikivi.
8 sm37, Nousiaisten kirkko, , MK sr 3525, srr 3510, sra 3501 Muinaisjäännöstyyppi: kirkkorakenteet Tyypin tarkenne: kirkonpaikat Ajoitus: keskiaikainen Koordinaatit: P: I: Nousiainen on todennäköisesti ollut Suomen ensimmäinen tuomiokirkkoseurakunta, ja sen historia ulottuu 1100-luvulle. Kivikirkon rakentaminen sijoittuu luultavasti 1420-luvulle tai viimeistään 1430-luvulle. Kirkon ympäristön muinaisjäännösaluetta ei ole rajattu. sm38, Mäeksmäki, , MK sm 3556 Tyypin tarkenne: polttokenttäkalmistot Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Mäeksmäki sijaitsee Hirvijoen pohjoispuolella, vastapäätä Nousiaisten kirkkoa ja Alakylän Hinttermäkeä, välittömästi Nummi-Vahto -maantien pohjoispuolella. Mäeksmäen länsiosassa on Nousiaisten kirkonpiirin peruskoulu, jonka kohdalta ja piha-alueelta on tehty rautakautisia kalmistolöytöjä roomalaisajalta viikinkiajalle. Alueella on ollut ainakin polttokenttäkalmistoa mutta ilmeisesti myös asuinpaikkaa. Merkkejä muinaisjäännöksestä havaittiin myös kaakkoisrinteessä kevyenliikenteen väylän kaivauksessa vuonna Koulurakennuksen laajennuksen yhteydessä muinaisjäännöstä tutkittiin rakennuksen eteläosassa vuonna Vuonna 2007 koulurakennusta ym. laajennettiin itään, jolloin alueelle tehtiin koekuopitusta pääosin koneellisesti valvonnassa. Varsinaisesti yhdestä koekuopasta (28) noin 20 m laajennusosasta itään mäen kaakkoisrinteen yläosasta löytyi koristelemattomia keramiikanpaloja, jotka osittanevat, että tällä alueella on vielä muinaisjäännöstä säilyneenä. Muualta löytyneet muutamat palaneen luun murut lienevät sekundääristä maasta peräisin. Täytemaata havaittiin paikoin pitkälle toista metriä ja monin paikoin mäen laella havaittu kivikko tulkittiin luontaiseksi. sm39, Hinttermäki, , MK sm 3517 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Kalmisto sijaitsee Hirvijoen eteläpuolella olevalla mäellä pihamaalla. Kalmistosta ei ole maanpäällisiä merkkejä näkyvissä. Kohde Torsten Edgrenin inventointikertomuksessa nro 5. sm40, Tonttimäki, , MK sm 3597 Ajoitus: kivikautinen, pronssikautinen Koordinaatit: P: I: Kivikautinen, mahdollisesti pronssikautinen asuinpaikka metsäalueella, Hirvijoen kaakkoispuolella n. 250 m. Asuinpaikkalöytöjä on mäeltä, jolla on pihamaita ja kasvimaita ja jonka juurella on peltovainioita. sm41, Pietilä, , MK sm 3570 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: I: Kuvaus: Kohde sijaitsee Pietilän talosta 150 m itäkaakkoon, korkean ja kallioisen metsäharjun kohdalla. Alueella on hiekkakuoppa, josta on otettu hiekkaa Pietilän tilalle kotitarvekäyttöön. Nykyisen hiekkakuoppa-alueen eteläpuolelta, noin 30 x 20 m kooltaan olleelta alueelta, on pintamaa kuorittu pois muutama vuosikymmen sitten. Nyt tällä kuoritulla alueella kasvaa männikköä. Maaperä erittäin karkeaa soraa. Ilmeisesti suurin osa asuinpaikasta on tuhottu soranoton yhteydessä.
9 sm42, Rauvola-Mäkilä, , MK sm 3528 Ajoitus: kivikautinen Koordinaatit: P: I: Alakylässä on sekä Rauvolan että viereisen Mäkilän tilan pihapiiristä löydetty kivikautisia asuinpaikkalöytöjä. Ilmeisesti yhden asuinpaikan kaksi eri löytökohdetta. Koordinaattilistassa eri löytökohdat. sm43, Kikertäjä, , MK sm 3524 Ajoitus: kivikautinen Koordinaatit: P: I: Kivikautinen asuinpaikka Alakylässä, Hiunniittujen peltoalueen länsipuoleisella metsäalueella, hiekkakuopan reunoilla. SM 44, Mäkilä, , MK sm 3558 Tyypin tarkenne: latomukset Ajoitus: ajoittamaton Koordinaatit: P: I: Kalliopohjaisen mäen laella kalliokuopanteen reunamille ladottu pyöreähkö kivikehärakennelma, "muuri", jossa on suuaukko etelään. Rakenteen sisähalkaisija on 1,3 m, ulkohalkaisija 2,3 m ja suuaukon leveys 0,7 m. Kivet ovat sammaloituneet ja sisäpuolella näkyvissä. Rakenteen sisällä on vahva sammalpohja ja keskellä on kivi. Rakenteen tarkoitus on epäselvä. Mahdollisesti se on riistan väijytyspaikan jäännös. Sen ympärillä on isoja luonnonkiviä ja n. 7 m SW suuri siirtolohkare. Paikka sijaitsee Hirvijoen kaakkoispuolella peltoaukean takana kohoavan metsäisen kalliokukkulan länsiosassa. Joesta ja sen rantaa pitkin kulkevasta Vahdon tiestä on matkaa m. sm45, Seinäkallio, , MK sm 3588 Ajoitus: kivikautinen Koordinaatit: P: I: Paikka sijaitsee lähellä avokallion nokkaa, jota on hieman louhittu Vahdontien itäpuolelta. Löytöpaikka on loivasti länteen viettävässä rinteessä. Maapinnan muodot ovat laajoilla alueilla lähes pöytämäisen tasaista. Maakiviä on jokseenkin runsaasti tällä tasaisella mäkialueella. Metsä löytöpaikan ympäristössä on mäntyvaltaista. Maaperää peittää paljolti sammalikko, kanervan ja puolukan varpua on runsaasti. sm46, Kujanpäämäki, , MK sm 3535 Ajoitus: kivikautinen Kujanpäämäen asuinpaikka sijaitsee n. 200 m länteen Kolisuon asuinpaikalta, lähellä Paistanojaa, joen yli vievän sillan lähellä. Asuinpaikan ja joen välissä on peltoja. Kohde no nro 10 Torsten Edgrenin vuoden 1958 inventointikertomuksessa. sm47, Kolisuo, , MK sm 3530 Ajoitus: kivikautinen Asuinpaikka sijaitsee osaksi metsäalueella, osaksi tiemaalla ja loma-asumuksen pihamaalla. Kohde on nro 9 Torsten Edgrenin vuoden 1958 inventointikertomuksessa.
10 sm48, Alho, , MK sm 3502 Rauhoitusluokka: 2 Ajoitus: pronssikautinen, rautakautinen Pronssi- tai rautakautinen asuinpaikka Vadanvainion kylän Alhon tilalla, talosta noin 400 m luoteeseen metsäsaarekkeessa. Hirvijoen uomaan kaakossa on noin 600 m. sm49, Teva, , MK sm 3595 Rauhoitusluokka: 2 Ajoitus: esihistoriallinen Nousiaisten Hirvijoen ja sen kanssa samansuuntaisen Luhdanojan kaakkoispuolella metsäalueella sijaitsevat kaksi vaatimatonta kiviladelmaa. Ne ovat kolmiomainen ja soikea ja sijoittuvat kalliokumpareen etelärinteeseen, n. 4,5 m etäisyydellä toisistaan, humus- ja sammalpeitteiselle terassille. Pohjoispuolella kallio kohoaa jyrkähkösti ja terassin alapuolella etelän suunnalla maasto on suoperäinen.eteläisempi kolmiomainen matala ladelma on pääosin koottu pään kokoisista kivistä, mutta osin myös sekä pienemmistä että myös suuremmista kivistä. Ladelman sivujen koot ovat 2,4-2,2 m. Ladelma on osin sammaleen peitossa ja sen päällä on männyntaimia. Pohjoisempi, ylärinteen puoleinen ladelma, on soikeahko, halkaisijaltaan 2,7 m suunnassa luode-kaakko. Leveys on n. 2 m. Päällä on kariketta sekä iso mänty. Edellistä vaikeammin erotettavissa.
VARKAUS Konnasalon asemakaavoitettavan alueen muinaisjäännösinventointi 2006
1 VARKAUS Konnasalon asemakaavoitettavan alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Varkauden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Mastokarttaote... 3 Konnansalon muinaisjäännökset...
RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2009
1 RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2009 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Fingrid OYj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Historiallinen aika...
Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi Timo Jussila Timo Sepänmaa
1 Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi 2011. Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Lappeenrannan Yritystila Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...
Rautalammin kunta Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014. Aura OK
Rautalammin kunta Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Samuel Vaneeckhout Aura OK Työn suorittaja: FT Samuel Vaneeckhout (Osuuskunta Aura) Työn tilaaja: Rautalammin kunta Kenttätyöajankohta:
Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012
Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012 FT Samuel Vaneeckhout TAUSTA Muinaisjäännösselvityksen tavoitteena oli selvittää muinaisjäännösrekisteriin kuuluvia kohteita UPM:n
Parkano Vatusen ja Pahkalan kaavamuutosalueiden muinaisjäännösinventointi 2012
1 Parkano Vatusen ja Pahkalan kaavamuutosalueiden muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: Parkanon kaupunki 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Muinaisjäännös... 4 PARKANO
Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008
1 Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008 Timo Jussila Kustantaja: Kiuruveden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännökset... 4 KIURUVESI 60
Kolari 30 Hannukainen 2, kuvattu idästä
14 Kolari 30 Hannukainen 2, kuvattu idästä 15 KOLARI 31 HANNUKAINEN 3 Kartta: 2714 10 x: 7495 17 y: 2498 95 z: 170 p: 7498 32 i: 3371 05 Kotivuori H 1988 inventointi Löydöt: Km 25311:5, palanutta luuta.
Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy Arkeologinen inventointi 14 Uusikaarlepyy ja Vöyri Storbötetin tuulivoimapuiston hankealue 7.11.
Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy Arkeologinen inventointi 14 Kuva 11. Asuinpaikan Björnstensberget 2:n maastoa. Etualalla todennäköisesti nuoremman maankäytön tuloksena syntynyt kuoppa,
Muinaisjäännökset Muinaisjäännösrekisterin mukaiset kohteet Kirmanseudun osayleiskaava alueella.
Muinaisjäännökset Muinaisjäännösrekisterin mukaiset kohteet Kirmanseudun osayleiskaava alueella. 0010 Kauppis-Heikin koulu 140010010 Nimi: Kauppis-Heikin koulu Kunta: Järjestysnumero : 10 Tyyppi: asuinpaikat
Siuntio Klobben -saaren muinaisjäännösinventointi 2010
1 Siuntio Klobben -saaren muinaisjäännösinventointi 2010 Timo Jussila Kustantaja: Nokia Asset Management Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 5 Muinaisjäännös... 6
Lapua Keskustaajaman ympäristön osayleiskaava-alueen 5 Ruha ja alueen 2 Keskustaajaman eteläosan muinaisjäännösten täydennysinventointi 2010
1 Lapua Keskustaajaman ympäristön osayleiskaava-alueen 5 Ruha ja alueen 2 Keskustaajaman eteläosan muinaisjäännösten täydennysinventointi 2010 ESIRAPORTTI Timo Jussila Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Kustantaja:
Kemiönsaari Misskärr tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2012
1 Kemiönsaari Misskärr tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Taaleritehtaan Tuulitehdas I Ky 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Muinaisjäännökset...
KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005
1 KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005 Hannu Poutiainen, Hans-Peter Schulz, Timo Jussila Kustantaja: Kuortaneen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kartoitustyö...
LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006
1 LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Lappeenrannan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastokartta, tutkimusalue,
Valkeakoski Jutikkalan itäpuolen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila
1 Valkeakoski Jutikkalan itäpuolen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Valkeakosken kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi...
Ruotsinpyhtää Tesjoki Skårbäcksmossen, sotilasleiripaikan kartoitus ja koekaivaus
Väliraportti 1.7.2009 Ulrika Köngäs Ruotsinpyhtää Tesjoki Skårbäcksmossen, sotilasleiripaikan kartoitus ja koekaivaus Ruotsinpyhtään Skårbäcksmossenin 1700-luvun sotilasleirin alueella suoritettiin arkeologiset
Pälkäne Tommolan puhdistamo muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Johanna Stenberg
1 Pälkäne Tommolan puhdistamo muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Johanna Stenberg Kustantaja: Pälkäneen kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Kartat... 3 Inventointi... 4 Havainnot...
Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006
1 Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006 Timo Jussila Kustantaja: Pihtiputaan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Maastokarttaote... 3 Kartoitus... 3 Maasto...
KUORTANE Mäyryn kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi. Timo Jussila. * ~~I!Qf!!T!!.fll. Kustantaja: Kuortaneen kunta
KUORTANE Mäyryn kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila * ~~I!Qf!!T!!.fll _L--..._ ARKEOLOGISET TUTKIMUKSET ~ TAIDOLLA VUODESTA 1988 Kustantaja: Kuortaneen kunta 2 Sisältö: Perustiedot....
KOUVOLA VERLA Osayleiskaavan laajennusalueen inventointi
KOUVOLA VERLA Osayleiskaavan laajennusalueen inventointi Kreetta Lesell 2009 DG860:1 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta kaava-alueesta 4 2. Alueen
JALASJÄRVI Jokipiin alueen muinaisjäännösinventointi 2006
1 JALASJÄRVI Jokipiin alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Jalasjärven kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Paikannuskartat... 3 Maastokarttaote... 4 Maakirjakarttaote...
Jämsä Kurra Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2008
1 Jämsä Kurra Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2008 Timo Jussila Kustantaja: Jämsän kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Kuvia... 3 Kartat... 4 Muinaisjäännökset... 5
Saarijärvi Rajalan teollisuusalueen ja Rajalantien eteläpuolisen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi Timo Jussila
1 Saarijärvi Rajalan teollisuusalueen ja Rajalantien eteläpuolisen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2007-2008 Timo Jussila Kustantaja: Saarijärven kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2
PISTOHIEKAN MUINAISJÄÄNNÖKSET
1 PISTOHIEKAN MUINAISJÄÄNNÖKSET Timo Jussila, Mikroliitti Oy (email: Mikroliitti@dlc.fi, p: 0400-530057) Tutkimukset tehty vuosina 1994-1995 Puumalan kunnan kustannuksella, Puumalan muinaisjäännösten merkinnän
Löytökohta kuvan keskellä. Asuinpaikan maastoa itään.
10 HÄMEENKYRÖ 69 PITKÄSUO Mjtunnus: Rauh.lk: 2 Ajoitus: Laji: kivikautinen: myöhäisneoliittinen asuinpaikka Koordin: N: 6835 696 E: 310 434 Z: 139 ±1 m X: 6833 500 Y: 2469 682 P: 6838 564 I: 3310 528 Tutkijat:
Mikkelin läänin maakuntayhtymän Kiinteät muinaisjäännökset luettelossa kohde on numerolla 32.
1 TARKASTUS Mikkeli Kenkäveronniemi 1000002232 Laji: kiinteä muinaisjäännös Muinaisjäännöstyyppi: asuinpaikat Rauhoitusluokka: 2 Lukumäärä: 1 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: 6838662 I: 514945 P
ALAVUS Edesjärvien ja Patasalmen rantaosayleiskaava-alueiden
1 ALAVUS Edesjärvien ja Patasalmen rantaosayleiskaava-alueiden uusien rakennuspaikkojen tarkastus 2005 Timo Jussila Kustantaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännökset...
Rautujärven pohjoisrantaa kuvattuna sen itäosasta länteen. Perustiedot
2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta (ilmakuva)... 3 Yleiskartta 2... 4 Muinaisjäännökset... 5 KOLARI 28 ÄKÄSJOEN PATO... 5 KOLARI 83 RAUTUJÄRVI... 5 KOLARI 84 AHVENJÄRVI... 8 KOLARI
Sisällys: Negatiiviluettelo 14 Dialuettelo 14
1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta inventoitavasta alueesta 4 2. Kaava-alueen topografia ja inventointi 5 3. Kaava-alueella sijaitsevat kiinteät muinaisjäännökset ja tentatiivikohteet
RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi. Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila. * ~/J!f!lQ~!!!!~fl[
AILåA-lt OJ 3'-t'fl_:;"~c.. IZ. 2oC/ D M 1 RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2009 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila * ~/J!f!lQ~!!!!~fl[ ~ ARKEOLOGISET T UTKIMUKSET
Askola Monninkylä voimajohtolinjan muinaisjäännösinventointi 2011.
1 Askola Monninkylä voimajohtolinjan muinaisjäännösinventointi 2011. Timo Jussila Kustantaja: Kymenlaakson Sähköverkko Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kuvia... 4 Yleiskartta... 7 Vanhat
Tampere Teisko Isosaari muinaisjäännösinventointi 2009
1 Tampere Teisko Isosaari muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Plus arkkitehdit 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Kuvia... 5 Kansikuva: rakennettavaa tonttialuetta,
Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3
MUINAISJÄÄNNÖSSELVITYS
MUINAISJÄÄNNÖSSELVITYS Niittysmäki-Konkanmäki tuulipuiston osayleiskaava FT Samuel Vaneeckhout 23.5.2012 Perustiedot Kunta: Leppävirran kunta Kylä: Sahkarlahti Tila: Sorsanpelto 13:2 Tiili 5:35 Lehtokallio
Pälkäne Laitikkala Katajan tilan Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila
1 Pälkäne Laitikkala Katajan tilan Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Arkkitehtitoimisto Helena Väisänen 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...
ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v Timo Jussila Hannu Poutiainen
1 ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v. 2011 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: UPM / Sulkavan Palvelut Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...
Tervola Varevaaran tuulivoimalahankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Ver 2 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila
1 Tervola Varevaaran tuulivoimalahankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Ver 2 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: TuuliWatti Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...
Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Lapinlahden kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Kirveen löytöpaikka...
Akaa (Toijala) Matinlahti arkeologinen valvonta 2017
1 Akaa (Toijala) Matinlahti arkeologinen valvonta 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: Verkonrakentaja Wire Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Valvonta... 4 Tulos... 7 Lähteet... 7 Kansikuva: Valvonnassa
HAAPAVESI Haapavesi Ivo kivikautisen asuinpaikan kartoitus
HAAPAVESI 2010 Haapavesi Ivo kivikautisen asuinpaikan kartoitus Jaana Itäpalo 10.08.2010 K-P:N ARKEOLOGIAPALVELU Sisällysluettelo s. 1. Perustiedot... 2 2. Inventoinnin lähtökohdat ja menetelmät... 2 3.
SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005
SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005 M U S E O V I R A S T 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1 2. Inventointialue 1 3. Inventointihavainnot 2 4. Yhteenveto 2 5. Löydöt 3
LAPPEENRANTA Ruohosaaren muinaisjäännösinventointi 2005
1 LAPPEENRANTA Ruohosaaren muinaisjäännösinventointi 2005 Timo Jussila Kustantaja: Lappeenrannan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastokartta 1: 20 000... 5 Kansikuva: Ruohosaaren
Imatra Ukonniemen alueen sekä sen pohjoispuolisen rantaalueen ja kylpylän ranta-alueen muinaisjäännösinventointi 2012
1 Imatra Ukonniemen alueen sekä sen pohjoispuolisen rantaalueen ja kylpylän ranta-alueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: Imatran kaupunki 2 Sisältö: Kansikuva Perustiedot... 2 Inventointi...
Loppi Kaartjärvi Antinniemi
f. 144125 Loppi Kaartjärvi Antinniemi Ranta-asemakaavan muutosalueen inventointi Kreetta Lesell 2007 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta inventoitavasta
* ffik!ilf?ql;!!!!!flt
ARKfOL. Of. '33!/5~12. 1006 M 1 Naantali Neste Oil Oyj:n jalostamon laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2008 Tapani Rostedt * ffik!ilf?ql;!!!!!flt _L---_ ARKEOLOGISET TUTKIMUKSET ~ T.-.IDOLL.-. VUODEST.-.
Hämeenkyrö Keskustan ohikulkutien linjauksen muinaisjäännösinventointi 2006
1 Hämeenkyrö Keskustan ohikulkutien linjauksen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Tiehallinto 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Hämeenkyrö 55 Mattila, röykkiöt... 4 Kartat...
Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008
1 Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Valkeakosken kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot...
Siilinjärvi-Maaninka Harjualueen yleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2012
1 Siilinjärvi-Maaninka Harjualueen yleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Siilinjärven kaupunki, Maaningan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi...
Ruovesi Visuvesi Vuolleniemi muinaisjäännösinventointi 2010
1 Ruovesi Visuvesi Vuolleniemi muinaisjäännösinventointi 2010 Hannu Poutiainen Kustantaja: Ramboll Finland Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännös... 3 RUOVESI 94 VUOLLENIEMI...
ENONKOSKI Käkötaipale kiinteistön muinaisjäännösinventointi v. 2011
1 ENONKOSKI Käkötaipale kiinteistön 46-416-2-41 muinaisjäännösinventointi v. 2011 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: UPM / Sulkavan Palvelut Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...
Merkikarvia Köörtilä Tuulivoimapuiston ja voimajohtolinjakäytävän muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Timo Jussila
1 Merkikarvia Köörtilä Tuulivoimapuiston ja voimajohtolinjakäytävän muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Timo Jussila Kustantaja: CPC Finland Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi...
Raasepori Baggby Ön ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Raasepori Baggby Ön ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Seppo Lamppu tmi 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 4 Kansikuva: pieniä raivausröykkiöitä
ALAVUS Alavuden pohjoisosan järvien rantaosayleiskaava-alueiden
1 ALAVUS Alavuden pohjoisosan järvien rantaosayleiskaava-alueiden muinaisjäännösinventoinnin täydennys 2007 Timo Jussila Kustantaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Taipaleenjärvi...
Kartta: N: 7163 172 E: 424 034 z: 58 ±1 m (N60), TM35: R4312G2 X: 7165 984 Y: 2567 892 p: 7166 172 i: 3424 176
27 RANTSILA 59 SAAREKSENJÄRVI Rauh.lk: 2 Ajoitus: kivikautinen Laji: asuinpaikka Kartta: N: 7163 172 E: 424 034 z: 58 ±1 m (N60), TM35: R4312G2 X: 7165 984 Y: 2567 892 p: 7166 172 i: 3424 176 Tutkijat:
Kolari Pasmajärvi muinaisjäännösinventointi 2012
1 Kolari Pasmajärvi muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Ville Laakso Kustantaja: Maanomistajat 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännökset... 5 KOLARI 503 PASMAJÄRVI...
ISOJOKI Salomaa Maakaapelilinjan arkeologinen tarkkuusinventointi 2018
ISOJOKI Salomaa Maakaapelilinjan arkeologinen tarkkuusinventointi 2018 Teemu Tiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: Caruna Oy Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Tarkkuusinventointi... 4 Tulos... 5 Lähteet...
Ojennusvaara merkkipuu MH-tunnus: 97328
Ojennusvaara merkkipuu MH-tunnus: 97328 Kohdetyyppi: 7 Kulttipaikat Haltija: 181 Metsätalous Länsi-Lappi Ajoitus: 7116 Uusi aika Ylläpitäjä: 181 Metsätalous Länsi-Lappi Rakentamisvuosi: Kunta: 614 POSIO
Ikaalinen Sarkkila, tien 13139 parannusalueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Ikaalinen Sarkkila, tien 13139 parannusalueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Ikaalisten kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartta... 4 Kuvia... 4 Muinaisjäännös...
Urjala Naurismonlahti mt. 230 parannusalueen ja suunnitellun kevyen liikenteen väylän alueen muinaisjäännöskartoitus 2011
1 Urjala Naurismonlahti mt. 230 parannusalueen ja suunnitellun kevyen liikenteen väylän alueen muinaisjäännöskartoitus 2011 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Sepänmaa Timo Jussila Kustantajat: Pirkanmaan
Ikaalinen Sarkkila Sarkinranta II suunnittelualueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Ikaalinen Sarkkila Sarkinranta II suunnittelualueen muinaisjäännösinventointi 2011 Antti Bilund Ville Laakso Kustantaja: Ikaalisten kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi ja havainnot... 2
Lappeenranta Pajarila Kettukallio suunnitellun louhinta-alueen muinaisjäännösinventointi 2017
1 Lappeenranta Pajarila Kettukallio suunnitellun louhinta-alueen muinaisjäännösinventointi 2017 Timo Jussila Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartta ja vanhat
Liite 2 raporttiin. (raportit eriteltyinä) Suomussalmen Kiantajärven Saukkojärven tervahautakohteen tarkastus
Liite 2 raporttiin. (raportit eriteltyinä) Suomussalmen Kiantajärven Saukkojärven tervahautakohteen tarkastus 1. Perustiedot Inventointialue: Kiantajärven Saukkojärven tervahaudan tarkastuspaikka sijaitsee
Sisällys: Negatiiviluettelo 9 Dialuettelo 9
1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta inventoitavasta alueesta 4 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset 5 Kartta alueelle tehdyistä koekuopista 6 Valokuvat 7 Negatiiviluettelo
Laukaa Kuhanniemi Tarvaala osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi
1 Laukaa Kuhanniemi Tarvaala osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2007 Timo Jussila Kustantaja: Pöyry Environment Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 3 LAUKAA 66 KÄÄMINNIEMEN
Toholampi Kirkonkylä osayleiskaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2007
1 Toholampi Kirkonkylä osayleiskaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2007 Hans-Peter Schulz Timo Jussila Kustantaja: Toholammen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta...
Luokka: Nimi: Peltokallio Ajoitus: kpl (ks. täyttöohjeet) Noin 2,5 km koilliseen Liedon kirkosta
M ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS 1. ' '! "j
VIITASAARI Kirkkosaaren muinaisjäännösinventointi 2006
1 VIITASAARI Kirkkosaaren muinaisjäännösinventointi 2006 Hannu Poutiainen, Tapani Rostedt, Timo Jussila Kustantaja: Viitasaaren kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Yleiskartta... 4 Kirkkosaaren
Leppävirta Rengonlahti
Metsähallitus, Metsätalous Jouni Taivainen Leppävirta Rengonlahti Rantakaava-alueen arkeologinen inventointi 2013 Metsähallitus/Laatumaa Metsähallitus Metsähallitus asianro MH 3698/2013/04.01 KUVAILULEHTI
Loppi Jokila. Ranta-asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2008 M U S E O V I R A S T O. f
Loppi Jokila Ranta-asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2008 f.145310 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset
Nokia Tottijärven kirkko Karukka Vesihuoltokaivantolinjan muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa
1 Nokia Tottijärven kirkko Karukka Vesihuoltokaivantolinjan muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Nokian Tottijärven Kirkonkylän vesihuolto-osuuskunta 2 Sisältö: Kansikuva:
Kutveleen kanavan tiesuunnittelualueen muinaisjäännösinventointi Taipalsaaren ja Ruokolahden kunnissa syksyllä 2000
Kutveleen kanavan tiesuunnittelualueen muinaisjäännösinventointi Taipalsaaren ja Ruokolahden kunnissa syksyllä 2000 Timo Jussila Kustantaja: Kaakkois-Suomen tiepiiri 2 Kutveleen kanavan tiesuunnittelualueen
Kangasala Kisaranta muinaisjäännösinventointi 2012
1 Kangasala Kisaranta muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Kuvia... 3 Kartat... 6 Näkymä alueen
Kangasala Vatialan ja Lempoisten (Riunvaiva) kylätonttien arkeologinen maastotarkastus 2010. Timo Jussila Hannu Poutiainen
1 Kangasala Vatialan ja Lempoisten (Riunvaiva) kylätonttien arkeologinen maastotarkastus 2010. Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...
Parkano Vt. 3 parannusalue välillä Alaskylä vt. 23 liittymä muinaisjäännösinventointi 2011
1 Parkano Vt. 3 parannusalue välillä Alaskylä vt. 23 liittymä muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Destia Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3
itä-kaakkoispuolella olevalla pellolla, kalliopohjaisella kumpareella, joka vieläkin on siellä havaittavissa. MyBskin löytötiedot
(, G V K o k e m ä e n Äimälän Leikkimäen rautakautisen kalmiston koekaivaus 12-13. 4 1963. Kertomukseen kuuluu karttaliite sekä valokuvaliite, jonka filmi on lueteltu numerolla 29158. Paikalta saadut
OULU. Inventointi, liite vuoden 1985 inventointikertomukseen
OULU Inventointi, liite vuoden 1985 inventointikertomukseen Helena Taskinen 1986 SISÄLLYS JOHDANTO 1 KOHDEHAKEMISTa (kohteet numerojärjestyksessä) 2 KOHTEIDEN JAKAANTUMINEN PERUSKARTOILLE 2 MUINAISJÄÄNNÖSSELOSTUKSET
KALAJOKI 2011. Kalajoen Mustilankankaan tuulivoimapuiston arkeologinen inventointi
KALAJOKI 011 Kalajoen Mustilankankaan tuulivoimapuiston arkeologinen inventointi Jaana Itäpalo 11.11.011 K-P:N ARKEOLOGIAPALVELU Sisällysluettelo s. 1. Perustiedot.... Inventoinnin lähtökohdat ja menetelmät...
KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018
1 KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Inventointi...
-o ~t.1rj. Kylä: Kuortane Inv.nro: f--t(tl ~ lyd. Kunta: KUORTANE Nimi: Soukkakangasl. Kivikautisen asuinpaikan tarkastus: Sepänmaa 2000:
Kivikautisen asuinpaikan tarkastus: Kunta: KUORTANE Nimi: Soukkakangasl Kylä: Kuortane Inv.nro: f--t(tl ~ lyd Mj. tyyppi: asuinpaikka Ajoitus: kivikautinen Luokka: 2 mesol. Kartta: 2224 06 X: 6977 62 Y:
Urjala-Forssa Raitoon Myllyvuoren alueen muinaisjäännösinventointi 2008
1 Urjala-Forssa Raitoon Myllyvuoren alueen muinaisjäännösinventointi 2008 Timo Jussila Kustantaja: Hämeen kuljetus Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastokarttaote... 4 Kartta: Kävelty alue...
Ilomantsi Mekrijärvi Huohvanala Muinaisjäännösinventointi 2014
1 Ilomantsi Mekrijärvi Huohvanala Muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Farmi Salliset Ay 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Kartat... 5 Kansikuva: suunnitellun maanottoalueen
HAUSJÄRVI VANTAA HOKANMÄKI
HAUSJÄRVI VANTAA HOKANMÄKI Röykkiöalueen tarkastus 18.8.2006 FM Juha Ruohonen Riihimäen kaupunginmuseo Hausjärvi Vantaa Hokanmäki tarkastuksen kohde: röykkiöt > viljelyröykkiöt (?) kohteen ajoitus: historiallinen
IISALMI Kirmajärven ympäristö ja Peltosalmen entisen varikon länsi- ja eteläpuolinen harjualue Lapinlahden rajalle. Muinaisjäännösinventointi 2005
1 IISALMI Kirmajärven ympäristö ja Peltosalmen entisen varikon länsi- ja eteläpuolinen harjualue Lapinlahden rajalle. Muinaisjäännösinventointi 2005 Timo Jussila ja Hannu Poutiainen Kustantaja: Iisalmen
Pomarkku Aholan asemakaava ja asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2007
1 Pomarkku Aholan asemakaava ja asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2007 Tapani Rostedt ja Timo Jussila Kustantaja: Pomarkun kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta...
~POHJANMAAN MUSEO " ~ ÖSTERBOTTENS MUSEUM
I/~ 0-J ~l1//8. I!, ZtfoZJ ~POHJANMAAN MUSEO " ~ ÖSTERBOTTENS MUSEUM T ARKASTUSKERTOMUS PMA 0222 ALAHÄRMÄ VUOSKOSKl KATISKA 2 t1r1 j r C{)tf Of 00 ;;2} Tarkastuskäynti 8.10.2002 Pentti Risla Ilmoittaja:
Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006
1 Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kaavakartta... 2 Maastokartta 1:10 000, muinaisjäännös ja tutkimusalue... 3 HANKASALMI 27
Pälkäne Äimälä vesihuoltolinjan inventointi 2009
1 Pälkäne Äimälä vesihuoltolinjan inventointi 2009 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Etelä-Pälkäneen vesiosuuskunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kuvia... 4 Maastokartat... 5 Ilmakuva...
NOUSIAINEN KUOKKALA Latomuksen kaivaus valtatie 8:n parantamisalueella
NOUSIAINEN KUOKKALA Latomuksen kaivaus valtatie 8:n parantamisalueella F145752:3 Kreetta Lesell 2008 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo Arkistotiedot 1. Johdanto Peruskarttaote 2. Tutkimushistoria
Laukaa Laajalahti asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013
1 Laukaa Laajalahti asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Valokuvia... 3 Yleiskartta...
Tammela Kellarinmäki muinaisjäännöskartoitus 2013
1 Tammela Kellarinmäki muinaisjäännöskartoitus 2013 Jasse Tiilikkala Kustantaja: Forssan vesihuoltoliikelaitos 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Yleiskartat... 3 Lähtötiedot... 5 Inventointi ja kartoitus...
s(2] co DD ED FD GD l r-l -40_4_T"l-6--, D vuokrattu, ks huomautukset ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS 1 Tarkastuslöydöt: -
~~~~~~~~~~~~~ ~~~~~~~~~~- ~~-~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~ ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS 1 1 Tunnistetiedot Kunta: Lappi lnventointinumero: ~~~~~~~--~~~~ Alue: Kaukola Luokka: I Nimi: Luukas Ajoitus: Kivikausi
Koskikaltiojoen suu (länsi) /1-;p 01 0311- 3844 03 SUOJANPERÄ x= 7691 52-3, y= 3543 641~ z= n. 120 Inari ) t_/ Suojanperä. 14 f' Of o.
TARKASTUSRAPORTTI FM Tiina Äikäs tarkasti seuraavat kohteet Pohjois-, Itä- ja tunturi-lapin alueella 2.7.- 12.7.2007 osana väitöskirjaansa liittyviä kenttätöitä. Apuna kenttätöissä oli fil. yo Siiri Tolonen.
Hirvensalmi Itäisten osien rantaosayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010.
1 Hirvensalmi Itäisten osien rantaosayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010. Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: Hirvensalmen kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...
Anjalankoski - Kotka. Vesijohtolinjan inventointi ja koekaivaustutkimus 2007
Anjalankoski - Kotka Vesijohtolinjan inventointi ja koekaivaustutkimus 2007 MUSEOVIRASTO Vesa Laulumaa 2007 Sisällys Johdanto 2 Inventointialueen maasto ja inventoinnin tulokset 2 Kohdekuvaukset karttaliitteineen
Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012
1 Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: FINNMAP Infra Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 4 Vanhat
Siikajoki-Muhos voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Tyrnävällä, Limingassa (ja Muhoksella) 2009.
1 Siikajoki-Muhos voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Tyrnävällä, Limingassa (ja Muhoksella) 2009. ver. 2.2 Timo Jussila Tapani Rostedt Kustantaja: Fingrid Oyj 2 Sisältö: Perustiedot...
Vesilahti Rahoisten asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2016
1 Vesilahti Rahoisten asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Tilaaja: Vesilahden kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Muinaisjäännökset... 6 1 VESILAHTI
Nokia Vihnusjärven pohjoispuoli muinaisjäännösinventointi 2017
1 Nokia Vihnusjärven pohjoispuoli muinaisjäännösinventointi 2017 Timo Sepänmaa Teemu Tiainen Timo Jussila Tilaaja: Nokian kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Tulos... 3 Lähteet:... 3 Kuvia...