Tietoa ja neuvontaa: Missä Vinkki? Miten toimin?

Transkriptio

1 Tietoa ja neuvontaa: Missä Vinkki? Miten toimin? Tutkimus Mobiilivinkki -tekstiviestipalvelun käytöstä Satu Kaleva Mobiilivinkki -tekstiviestipalvelun palautekyselyn loppuraportti Elämä On Parasta Huumetta ry Mobiiliapu-hanke Mäkelänkatu 58-60, 3. krs Helsinki

2 Sisällys Johdanto 1 1 Suomalainen terveysneuvontatoiminta Haittojen vähentäminen Terveysneuvonnan asiakaskunta 6 2 E-palvelujen mahdollisuudet osana terveydenhuoltoa Mobiilivinkki langattomana ja persoonallisena terveysneuvontana Riskiryhmien tiedonhankintatavat 15 3 Tutkimuksen tavoitteet Tutkimusaineisto Tutkimuskysymykset 19 4 Tutkimusmetodit ja tutkimuksen kulku Laadullinen sisällönanalyysi Aineiston kvantitatiivinen tarkastelu Aineiston käsittely ja analyysiprosessi 25 5 Tulokset Mobiilivinkin käyttöaste ja tyytyväisyys palveluun Mobiilivinkin käyttötyytyväisyyttä vähentävät tekijät Palvelun käyttötilanteet Mobiilivinkki tiedonhaun tukena Tarpeellinen ja merkityksellinen tieto: yhteystietoja ja apua hätätilanteissa Terveysneuvontapisteiden asiakkaiden tiedonhankintatavat 36 6 Päätelmiä Kehitysehdotuksia tulokset käytännön näkökulmasta Tutkimuksen rajat 42 Lähteet 44 Liitteet 50 Tiivistelmä 54

3 1 Johdanto Elektronisiin sovelluksiin perustuvat terveydenhuollon hoitomenetelmät ja hoidon apukeinot kehittyvät jatkuvasti. Internet- ja matkapuhelinsovelluksia on terveydenhuollossa käytössä niin sisäisen viestinnän yhteydessä kuin potilas- ja hoitomenetelmien tukimuotoina. Syrjäytymisvaaraan sekä terveydellisiin ja psyykkisiin tekijöihin liittyen on aihetta olettaa, että perinteisten palveluvaihtoehtojen rinnalla päihteiden käyttäjät voisivat hyötyä soveltavista informaation ja tuen saannin kanavista. Päihteiden ongelmakäyttäjien kohdalla esimerkiksi epäluottamusta peruspalveluihin, kykenemättömyyttä hakeutua palvelujen piiriin tai päihdehuollon erityispalvelujen riittämättömyyttä voitaisiin helpottaa kehittämällä menetelmiä käyttäjälähtökohtaisten, matalan kynnyksen periaatteiden avulla. Tällaisilla informaatioteknologisilla sovelluksilla on monia mahdollisuuksia perusterveydenhuollon tukimuotoina. Tutkimuksen perusteella toimivan päihdehoidon tulee olla leimautumista ehkäisevää, matalakynnyksistä, ehkäiseviä ja hoidollisia tekniikoita yhdistelevää sekä sisältää niin päihteiden kuin mielenterveydellisten ongelmien käsittelyä (Marlatt, Tucker, Donovan & Vuchinich, 1997). Suomessa huumeiden käytön kehittyminen on seurannut kansanvälisiä trendejä. Huumekokeilujen määrä kasvoi 1990-luvun loppuun saakka, jonka jälkeen kokeilujen määrä on tasoittunut. (Hakkarainen & Metso, 2006.) Huumeiden kokeilun yleisyys on pysynyt viimevuosien mittauksissa noin 13 prosentissa. Myös ongelmakäytön kasvu on tasaantunut viimevuosina, mutta huumausaineisiin liittyvät kuolemat ovat kuitenkin lisääntyneet. (Rönkä & Virtanen, 2009.) Myös päihdehuollon erityispalvelujen tarve on lisääntynyt (Rönkä & Salonen, 2006). Alueellisesti huumeiden käyttö keskittyy pääkaupunkiseudulle ja muihin suurimpiin kaupunkeihin (Hakkarainen, 2008). Ensisijaisena huumeisiin liittyvänä hoitoon hakeutumisen syynä vuonna 2005 olivat opiaatit, stimulantit, alkoholin ja huumeiden sekakäyttö sekä kannabis. Hoitoon hakeutuneiden keskuudessa buprenorfiini päähuumeena on lisääntynyt voimakkaimmin viime vuosina. Buprenorfiini on päähuumeena jo yli neljäsosalla huumeasiakkaista ja opiaattien käyttäjistä. (Rönkä & Salonen, 2006.) Suomalaiselle huumausaineiden

4 2 ongelmakäytölle on tyypillistä alkoholin vahva oheispäihdeasema, buprenorfiinin suonensisäinen käyttö sekä samanaikaiset mielenterveyden häiriöt (Rönkä & Virtanen, 2009). Päihde-ehtoisista asiointitilastoista nähdään, että huumeiden käyttäjät ovat suhteellisen nuoria: alle 20-vuotiailla jopa 63 % päihdeasioinneista liittyy huumeisiin, kun vastaava luku vuotiailla on 75 % ja vuotiaiden osalta 41 %. Yli neljäkymmentävuotiailla vastaava osuus on 15 %. (Nuorvala, Metso, Kaukonen & Haavisto, 2004). Suonensisäisesti huumeita käyttävät henkilöt ovat usein hyvin syrjäytyneitä (Rönkä & Virtanen, 2009). Huumeiden ongelmakäyttöön liittyvät ilmiöt kuten elämän aineen ympärillä pyöriminen, huono yleisterveys ja työttömyys vaikeuttavat huumeiden käyttäjien hoitoon hakeutumista ja yhteiskuntaan integroitumista. Huumeiden käytöstä koituvien haittojen vähentämisen näkökulmalla pyritään osittain tarttumaan syrjäytymiseen. Haittojen vähentäminen on Suomessa tarkoittanut resurssien keskittämistä huumehoidon matalan kynnyksen palvelujen kehittämiseen (Rönkä & Virtanen, 2009). Matalakynnyksisten palveluiden periaatteena on toimintojen järjestäminen niin helpoksi saavuttaa kuin mahdollista (asioinnin anonymiteetti, maksuttomuus, vapaaehtoisuus jne.). Suomalaisessa päihdepalvelujärjestelmässä yksi tällainen palvelumuoto on huumeiden käyttäjille kohdennettu terveysneuvontatoiminta. Terveysneuvontapisteet ovat palvelupisteitä, joissa suonensisäisten huumeiden käyttäjät voivat vaihtaa esimerkiksi pistoneuloja, käydä lääkärillä ja saada tukea ja neuvoja hoitoon hakeutumisessa. Ensimmäinen terveysneuvontapiste perustettiin Suomeen vuonna 1997 (esim. Ovaska, 1997). Terveysneuvontapisteiden kautta voidaan tavoittaa osa niistä käyttäjistä, jotka altistuvat erilaisille infektio- ja oheissairauksille ja saada ylipäätänsä kontakti huumeiden käytön vuoksi syrjäytymisvaarassa olevaan väestönosaan. Terveysneuvontapisteissä asioivien asiakkaiden pääasiallisina päihteinä ovat amfetamiinit ja opiaatit (mt.). Amfetamiinin ja opiaattien käyttöön liittyy paljon riskejä muun muassa niiden suonensisäiseen käyttöön liittyvien oheisilmiöiden vuoksi. Huumausaineiden ongelmakäyttäjiä (eli amfetamiinin ja opiaattien käyttäjiä) arvioidaan Suomessa olevan noin (Rönkä & Virtanen, 2009).

5 3 Mobiilivinkki -tekstiviestipalvelu on kehitetty vastaamaan siihen tarpeeseen, joka syntyy paikallisten terveysneuvontapisteiden palvelujen saatavuuteen liittyvistä ongelmista. Mobiilivinkin välityksellä asiakas saa tietoa terveysneuvontapisteiden aukioloajoista ja yhteystiedoista sekä esimerkiksi toimintaohjeita ja tietoa päihteiden käyttöön liittyvistä tekijöistä. Mobiilivinkki on Elämä On Parasta Huumetta ry:n (EOPH) ja viiden muun terveys- ja sosiaalialan järjestön yhteistyönä toteutettu tietopalvelu, jonka periaatteena on huumeiden käytöstä koituvien haittojen vähentäminen ja kaikkien haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten auttaminen. Koska matkapuhelimet ovat suomalaisessa yhteiskunnassa yleisiä, on matkapuhelinsovelluksilla monia mahdollisuuksia haittoja vähentävän päihdetyön välineenä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan terveysneuvontapisteiden asiakkailla toteutetun Mobiilivinkki -palautekyselyn tuloksia palvelun tarkoituksenmukaisuuden, hyödyllisyyden ja käytettävyyden näkökulmasta. Toisena keskeisenä tutkimuslinjana on tiedon saaminen huumeiden käyttäjien tiedonhankintatavoista. Tutkimuksen aineisto on kerätty A-klinikkasäätiön terveysneuvontapisteiden asiakkailta Espoossa, Helsingissä ja Hämeenlinnassa touko- ja kesäkuun 2010 aikana. Palautekyselyn vastausten analysointiin on käytetty laadullisia ja kvantitatiivisia menetelmiä. 1 Suomalainen terveysneuvontatoiminta Suomessa suonensisäisesti huumeita käyttäville kohdennettuja ruiskujenvaihtopalveluja kutsutaan terveysneuvontatoiminnoiksi. Ensimmäinen terveysneuvontapiste perustettiin Suomeen 1997 ja toimivia pisteitä on tällä hetkellä yli 30 (ks. esim. Ovaska, 1997; A- klinikkasäätiö [b]). Terveysneuvonnan palvelut ovat maksuttomia ja niissä voi asioida täysin anonyyminä. Toiminta on suunniteltu matalan kynnyksen periaatteen mukaisesti, jolloin palvelut on pyritty rakentamaan mahdollisimman helposti saavutettaviksi ja lähestyttäviksi. Karkean arvion mukaan terveysneuvontatoiminnot ovat esimerkiksi vuonna 2005 tavoittaneet yli 70 prosenttia huumeiden ongelmakäyttäjistä. Toiminnan ohjenuoriksi on asetettu anonymiteetti, helppo lähestyttävyys ja käytännönläheisyys, käyttäjäystävälliseen tunnelmaan pyrkiminen ja keskusteluyhteyden saavuttaminen

6 4 käyttäjien kanssa sekä realistiset päämäärät hoitotavoitteiden suhteen. (Arponen, Brummer-Korvenkontio, Liitsola & Salminen, 2008.) Osa terveysneuvontapisteistä on A-klinikkasäätiön hallinnoimia, mutta myös kunnilla on niiden itsensä hallinnoimia terveysneuvontapalveluja. Terveysneuvonnan toimintoihin kuuluu neulojen vaihdon lisäksi muita palveluja, joita voivat olla paikkakunnan tarpeista ja resursseista riippuen esimerkiksi lääkäripalvelut, sukupuolitauti- ja hepatiittitestit sekä päiväkeskustyyppiset oleskelumahdollisuudet. Pääkaupunkiseudulla sekä osassa muuta Suomea palveluja kutsutaan Vinkeiksi ja esimerkiksi Helsingin Vinkin toimintaan kuuluu myös vertaistoiminnan järjestämistä sekä etsivää kenttätyötä (A-klinikkasäätiö [a]). Pääasiallisena tarkoituksena palveluilla on vähentää huumeiden suonensisäiseen käyttöön liittyvien infektiotautien leviämistä sekä vähentää syrjäytymistä (A-klinikkasäätiö [c]). Tällaisella haittojen minimoimisen periaatteella tarkoitetaan huumeisiin liittyvien terveys- ja sosiaalisten haittojen vähentämistä (ks. EMCDDA). Suomessa terveysneuvontatoiminnalla on pyritty ehkäisevän toiminnan lisäksi parantamaan kontrolliviranomaisten sekä sosiaali- ja terveysviranomaisten yhteistyötä ongelmakäyttäjien hoitoonohjauksen tehostamiseksi (Arponen, Brummer-Korvenkontio, Liitsola & Salminen, 2008). 1.1 Haittojen vähentäminen Haittojen vähentämisen näkökulma on saanut alkunsa 1980-luvulla Euroopassa heroiinin ja erityisesti sen suonensisäiseen käyttöön liittyvien ongelmien havaitsemisesta (Hartnoll, Gyarmathy & Zabransky, 2010). Haittojen vähentäminen tai minimointi pitää sisällään ajatuksen siitä, ettei kielloilla ja rajoituksilla saada aikaan päihteetöntä yhteiskuntaa tai päihteisiin liittyviä yksilökohtaisia ja yhteiskunnallisia ongelmia katoamaan. Päihdyttäviä aineita ja niiden käyttöä on ja tulee olemaan. Oheisongelmien hoitamatta jättäminen muodostuisi yhteiskunnalle ongelmallisemmaksi kuin niiden ehkäisy tai niihin puuttuminen, sillä päihdeongelmaiset muodostavat varsin heterogeenisen ryhmän, jonka elintasoon yhteiskunnan tarjoamilla hoitotoimenpiteillä on suuri vaikutus (Holopainen, 1998). Haittojen vähentämisen näkökulma on kirjattu Euroopan Unionin

7 5 huumestrategiaan ( ) (EMCDDA). Myös suomalainen päihdepalvelujärjestelmä ja -politiikka on hyväksynyt näkökulman osaksi toimintaperiaatteitaan (ks. esim. Salminen, 2006; Tammi, 2007). Käytännössä haittojen vähentäminen näyttäytyy muun muassa yliannostusten ehkäisynä, matalan kynnyksen palveluina, infektiotautien leviämisen ehkäisynä rokotuksilla, korvaus- ja ylläpitohoitojen järjestämisenä tai esimerkiksi pistohuoneiden perustamisena. Keskeistä haittojen vähentämisessä ovatkin keinot, eivät niinkään saavutettaviksi asetetut päämäärät (Hartnoll, Gyarmathy & Zabransky, 2010). Suomessa haittojen vähentäminen näkyy terveysneuvontapisteiden toiminnassa, matalan kynnyksen päiväkeskuksina sekä opiaattien käyttäjien korvaus- ja ylläpitohoitojen järjestämisenä. Korvaus- ja ylläpitohoito hyväksyttiin virallisesti osaksi päihdepalvelujärjestelmää vuonna 2000 (Rönkä & Virtanen, 2009). Koska huumeiden käyttö on useissa maissa kriminalisoitua, kohdistuu huumeiden käyttäjiin voimakkaita negatiivisia asenteita, myös viranomaisten taholta (ks. esim. Kinnunen, 2002; Arponen, Brummer-Korvenkontio, Liitsola & Salminen, 2008). Kuitenkin hyvinvointivaltion periaatteisiin kuuluu myös huono-osaisimpien auttaminen, jolloin haittojen vähentäminen voidaan liittää ihmisoikeuksien toteutumisesta huolehtimiseen sekä pragmaattiseen kansanterveydelliseen lähestymistapaan (Room, 2010). Myös päihteiden käyttäjillä on oikeus ihmisarvoiseen elämään ja terveyspalvelujen saantiin. Voidaan myös ajatella, että huumausainepolitiikan ja valvonnan tiukentamisella saadaan aikaan käyttäjien piiloutumista ja syrjäytymiskierteen voimistumista, koska rikosrekisterimerkinnät voivat vähentää opiskelu- ja työmahdollisuuksia (Kinnunen, 2002). Tehostuva valvonta voi pahimmillaan estää hoitoon hakeutumista kiinni jäämisen pelon vuoksi, ja kanavat väestöryhmän tilanteen kohentamiseen kuivuvat täysin. Tällöin käyttäjien ongelmat kasautuvat ja syvenevät entisestään. Suomalaisille huumausainemarkkinoille onkin tyypillistä niiden piiloutuminen yksityisasuntoihin (ns. luukut, mt.). Terveysneuvontapisteiden pistoneulojen vaihdon toimivuuden puolesta puhuu muun muassa se, että toiminnan aloittamisen jälkeen huumeiden käyttäjien keskuudessa HIVja C-hepatiittitartuntojen leviäminen on saatu vähenemään huomattavasti (esim. Arponen,

8 6 Brummer-Korvenkontio, Liitsola & Salminen, 2008; Rönkä & Virtanen, 2009; Kimber, Palmateer, Hutchinson, Hickman, Goldberg ym., 2010). Erään arvion mukaan toiminnan puitteissa on pystytty Suomessa ehkäisemään tuhansia HIV- ja hepatiitti-infektioita (Arponen, Brummer-Korvenkontio, Liitsola & Salminen, 2008). Neulojenvaihtoohjelmilla ei ole tutkimusten valossa ollut negatiivisia seurauksia kuten suonensisäisen huumeiden käytön lisääntymistä (Guydish, Bucardo, Young, Woods, Grinstead ym., 1993). Englantilaisessa tutkimuksessa todettiin, että neulojenvaihto-ohjelmassa mukana olleet käyttivät vähemmän huumeita suonensisäisesti, jakoivat vähemmän välineitään ja käyttivät useammin kondomeja seksisuhteissa. Myös heidän tietonsa AIDS:sta ja haittojen vähentämisestä olivat paremmat verrattuna niihin käyttäjiin, jotka eivät olleet käyttäneet neulanvaihtopisteiden palveluja. (Frischer & Elliott, 1993.) Myös taloudellisesta näkökulmasta toiminta on arvioitu hyvin kustannustehokkaaksi ja sen kehittäminen kansanterveydellisesti tärkeäksi. (Arponen, Brummer-Korvenkontio, Liitsola & Salminen, 2008). 1.2 Terveysneuvonnan asiakaskunta Suomessa terveysneuvontapisteiden perustamisen aikaan asiakaskunnasta vajaa neljännes oli naisia. Tällöin eniten käytettiin amfetamiinia, mutta heroiinin ja korvaushoitolääkkeiden (buprenorfiini) käyttöä esiintyi myös paljon. Huumeiden suonensisäinen käyttö oli alkanut ikävuoden välillä. (Ovaska, 1997.) Amfetamiinin ja opiaattien suonensisäinen käyttö terveysneuvonnan asiakkailla alkaa tyypillisesti viimeistään täysi-ikäisyyden kynnyksellä (Partanen, Holmström, Holopainen & Perälä, 2004). Englantialaistutkimuksessa todettiin, että opiaattien käyttäjillä suonensisäinen käyttö oli alkanut aikaisemmin kuin muita päihteitä käyttävillä (Carvell & Hart, 1990). Vuonna 2005 naisten osuus neuvontapisteiden asiakkaista oli 28 %. Opiaatit ja amfetamiini ovat edelleen käytetyimpiä huumausaineita, mutta erilaisten lääkkeiden kuten bentsodiatsepiinien käyttö on runsastunut asiakkaiden keskuudessa. Eniten käyteään buprenorfiinia, amfetamiinia, alkoholia, kannabista ja erilaisia lääkkeitä.

9 7 (Arponen, Brummer-Korvenkontio, Liitsola & Salminen, 2008.) Viimeaikoina buprenorfiinin suonensisäinen käyttö on kasvanut voimakkaimmin (Rönkä & Salonen, 2006; Rönkä & Virtanen, 2009). Nykyistä terveysneuvontapisteiden asiakaskuntaa kuvaa hyvin myös yleinen sekakäyttö, sillä vain harvalla on käytössään vain yksi päihde (Partanen, Holmström, Holopainen & Perälä, 2004; Arponen, Brummer-Korvenkontio, Liitsola & Salminen, 2008). Terveysneuvontapisteiden asiakkaiden on katsottu koostuvat pääosin huumeiden käyttäjien keskiluokasta, millä tarkoitetaan sitä, ettei asiakkaiksi näytä valikoituvan kovinkaan paljon absoluuttisessa kurjuudessa eläviä. (Arponen, Brummer- Korvenkontio, Liitsola & Salminen, 2008.) Joko tätä käyttäjäryhmää ei esimerkiksi ole pystytty tavoittamaan tai palvelujen piiriin ei kyetä hakeutumaan. Vaikeamman asteen ongelmilla varustettuja käyttäjiä tavataan enemmän päiväkeskustoimintojen piirissä (ks. esim. Törmä, 2009). Terveysneuvonnan asiakkaat ovat myös suhteellisen nuoria (keskiikä 27,5 vuotta), vaikka päihteiden suonensisäinen käyttö onkin jatkunut jo pitkään (Partanen, Holmström, Holopainen, Perälä, 2004). Asiakaskunnasta tehtyjen kartoitusten mukaan lähes kaikilla oli terveysneuvonnan perustamisen aikaan huumeiden käytöstä johtuvia terveysongelmia (hepatiitit, suonitulehdukset, paiseet jne.). 79 % asiakkaista oli todettu C-hepatiitti. (Ovaska, 1997.) Terveysneuvontatoiminnalla infektiotautien leviäminen huumeiden käyttäjien keskuudessa on kuitenkin saatu taittumaan (esim. Arponen, Brummer-Korvenkontio, Liitsola & Salminen, 2008; Rönkä & Virtanen, 2009; Kimber, Palmateer, Hutchinson, Hickman, Goldberg ym., 2010). Myöhemmin tehdyssä tutkimuksessa C-hepatiitin yleisyys oli 52 %. HIV:tä oli vain 3 % asiakkaista. (Partainen, Holmström, Holopainen & Perälä, 2004.) Silti C-hepatiitti on yleisin suonensisäisesti huumeita käyttävien tartuntatauti (Arponen, Brummer-Korvenkontio, Liitsola & Salminen, 2008). Pistämiseen liittyvät ongelmat, kuten suonitulehdukset (23 %), paiseet (16 %), horkkakokemukset sekä tuntohäiriöt (43 %) ovat yleisiä terveysneuvontapisteiden asiakkailla. Useilla on monia sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia ja yli puolella on arvioitu olevan esimerkiksi asiointisuhde sosiaalitoimistoon. Lähes joka toinen on myös ollut päihdehoidossa. (Partainen, Holmström, Holopainen & Perälä, 2004.) Mielenterveyden

10 8 häiriöitä arvioidaan olevan monilla terveysneuvontapisteiden asiakkailla, ja työtekijöiden haastattelututkimuksessa otaksuttiin ainakin osan niistä olevan diagnosoimattomia (Arponen, Brummer-Korvenkontio, Liitsola & Salminen, 2008). Partasen, Holmströmin, Holopaisen ja Perälän (2004) tutkimuksen mukaan mielenterveysongelmia on 41 % ja psykoosikokemuksia 29 %. Asiakkaita voidaan siis kuvailla yleisesti nuoriksi ja varhain päihteiden käyttönsä aloittaneiksi. Heidän elämäänsä liittyy usein psyykkistä sairastelua sekä muita syrjäytymisen riskitekijöitä. Koska terveysneuvontapisteiden toiminta perustuu matalaan kynnykseen, saa pisteissä asioida esimerkiksi päihtyneenä. Terveysneuvontapisteissä päihtyneisyys on yleistä, sillä päihteitä ongelmallisesti käyttävien aika kuluu usein vierotusoireiden välttämiseen ja normalisoivan annoksen etsimiseen. Amfetamiinia käytetään usein useampien päivien putkissa. Asiakaskunnan toiminta on usein varsin rauhatonta erilaisten säätöjen ja toki päihtyneen olotilan vuoksi. Muun muassa nämä sekä mahdolliset mielenterveydelliset ja tarkkaavaisuuteen liittyvät tekijät asettavat oman haasteensa tutkimuksen teolle. 2 E-palvelujen mahdollisuudet osana terveydenhuoltoa Elektronisten sovellusten kautta toteutettavaa terveystoimintaa voidaan kutsua sateenkaarikäsitteellä e-palvelut. Terveydenhuollon ja terveyden huollon tukitoimintojen osalta e-palveluihin kuuluu esimerkiksi internetissä ja puhelimen avulla toteutetut terveyspalvelut, mutta käsitteellä viitataan usein myös kaikkiin muihin hoitotyön apuna käytettyihin informaatioteknologian sovelluksiin (engl. e-health, myös telehealth, telemedicine ) (Harkke & Landor, 2002; Eysenbach, 2001). Internetissä tarjottavia mielenterveys- ja päihdepalveluja ovat Suomessa esimerkiksi Päihdelinkin ja Apua.info:n verkkosivustot sekä EOPH:n noutopostipalveluna toteutettu huumeneuvonta. Päihdelinkin verkkosivujen kautta voi hankkia esimerkiksi tietoa päihteistä, tehdä testejä omaan päihteiden käyttöön liittyen ja keskustella vertaisten kanssa (ks. Päihdelinkki). Terveydenhoidossa elektronisilla sovelluksilla voidaan parantaa muun muassa hoidon laatua ja tehokkuutta (Chaudhry, Wang, Wu, Maglione, Mojlica ym., 2006). E-

11 9 toiminnoilla voidaan helpottaa esimerkiksi potilas ja hoitotietojen hallintaa ja konsultointia sekä lisätä terveyspalvelujen joustavuutta ja käyttömukavuutta (Tachakra, Wang, Istepanian & Song, 2003; Harkke & Landor, 2002). Akuuteissa sairastapauksissa puhelin- tai sähköpostiavusteilla voitaisiin tehostaa potilaan ja lääkärin vuorovaikutusta sekä perusterveiden henkilöiden kohdalla mahdollistaa erilaisia tuki-ja terveyden hallinnan ohjelmia. (Harkke & Landor, 2002.) Matkapuhelinten avustuksella terveyspalveluista saadaan myös persoonallisempia, mikä voi vaikuttaa asiakkaan kokemuksiin hoidon laadusta. E-palveluiden hyödyt voidaan kohdistaa myös erityisesti kroonisesti sairastaville, joiden kohdalla voitaisiin parantaa hoidon saavutettavuutta ja sen monitorointia (Harkke & Landor, 2002). Mikäli päihteiden ongelmakäyttö ajatellaan kroonisena sairautena, voidaan olettaa, että e-palvelut voisivat olla otollinen päihteiden käyttäjille suunnattujen terveystoimintojen tehostamisen kanava. Peruspalvelujen piiriin hakeutuminen voi tuntua päihteiden käyttäjistä stigmatisoivalta ja monilla on epäilyksiä esimerkiksi terveydenhuollon anonymiteetin suhteen. HIV-positiivisia henkilöitä tarkastelevassa tutkimuksessa internetin käyttö informaation haun kanavana koettiin voimaannuttavana ja se mahdollisti paremman suhtautumisen sairauden kanssa elämiseen (Reeves, 2000). Terveydenhuollossa saatetaan kuitenkin kokea, että teknologisten sovellusten lisääntyminen etäännyttää hoitotyön käytännönläheisyydestä ja muuttaa työn luonnetta. E-pavelujen tutkimuksessa tulisikin Harkken ja Landorin mukaan tulevaisuudessa huomioida informaatioteknologisten sovellusten omaksumisen organisatoriset ja sosiaaliset esteet, koska välineet palvelujen tekniseen toteuttamiseen ovat jo olemassa. (Harkke & Landor, 2002; ks. myös esim. Scheepers, Scheepers & Ngwenyama, 2006; Mirza, Norris & Stockdale, 2008.) Parhaimmassa tapauksessa sovellukset voisivat pystyä paikkaamaan sosiaali- ja terveydenhuollon resurssipulaa, jolloin niin työn vaativuus kuin asiakkaiden palvelujensaanti helpottuisi. E-palvelujen avulla tietoa voi hankkia henkilökohtaisesti silloin kun se itselle sopii. Eurooppalaistutkimuksessa 71 % internetin käyttäjistä ja 41 % koko tutkimuksen otoksesta (7903 henkilöä seitsemästä eri Euroopan maasta) oli käyttänyt e-palveluja (internet) omasta terveydestä huolehtimiseen. Huomioinnin arvoista on, että e-

12 10 terveyspalvelujen käyttäjät erottuvat tutkimuksessa omaksi ryhmäkseen yleisväestöstä terveydellisten ja demografisten tekijöiden osalta. E-palvelut näyttävät tutkimuksen perusteella asettuvan erityisesti tukemaan muiden terveyspalvelujen käyttöä ei niinkään korvaamaan niitä. Vastaajan nuori ikä, korkea kouluttautuneisuus ja korkeampi status työelämässä sekä esimerkiksi krooninen sairastavuus lisäsivät e-palvelujen käyttöä. Myös ne, joilla ei ollut työtä, käyttivät e-palveluja enemmän kuin palkkatyöläiset. Naiset näyttivät hyödyntävän e-palveluja enemmän kuin miehet. Internetin käyttö tiedon haussa lisäsi tutkimukseen osallistujilla varmuutta enemmän kuin aiheutti ahdistuneisuutta ja sen käyttö terveyden apuvälineenä koettiin yleisesti tärkeänä. (Andreassen, Bujnowska- Fedak, Chronaki, Dumitru, Pudule ym., 2007.) Kuitenkin on esimerkiksi syytä uskoa, että langattomat tiedonhakusovellukset (kuten kannettavat tietokoneet ja kämmenmikrot) eivät esimerkiksi tee informaation saamisesta nopeampaa, vaikkakin kyllä helpompaa (Martins & Jones, 2005). Matkapuhelinsovelluksia on muualla maailmalla hyödynnetty useissa interventioissa ja terveydenhuollontukitoiminnoissa. Matkapuhelinten käyttöön perustuvia palveluja ovat Suomessa esimerkiksi Mobiilivinkki, Voimapiiri ja Pelivoimapiiri, joista jälkimmäisten palveluja voi hyödyntää myös internetissä. Matkapuhelimiin ja tekstiviesteihin perustuvilla terveydenhuollon tukitoimilla voidaan parantaa potilaiden hoitotuloksia esimerkiksi muistutuspalvelujen, hoidon monitoroinnin ja tiedonjaon avulla. Tutkimuksissa on todettu, että matkapuhelimien välityksellä toteutettujen palvelujen avulla esimerkiksi lääkkeiden ottamismyöntyvyys parantui, astmaoireet ja stressi vähenivät, tupakoinnin lopettamisen onnistui paremmin sekä palvelujen avulla saatiin myös nostettua pystyvyyden tunnetta. (Krishna, Moren & Balas, 2009.) McKayn, Lynchin, Shepardin ja Pettinatin (2005) tutkimuksessa vertailtiin puhelimitse ja kasvotusten toteutettuja hoidon jälkeisen tuen muotoja alkoholisteilla sekä kokaiinin käyttäjillä. Kaksivuotisessa vertailussa tutkijat huomasivat, että niillä päihteiden käyttäjillä, jotka olivat puhelimitse toteutetun intervention ryhmässä, oli merkittävästi enemmän raittiita päiviä koko intervention toteuttamisen ajalla. Tutkimuksessa puhelininterventioryhmä sitoutui viikoittain 15 minuutin mittaiseen puhelinkeskusteluun. Kuitenkin kaikista vaikeimmissa potilastapauksissa hyödyttiin enemmän kasvotusten toteutetusta seurannasta. (Mt.) Tutkijat tekevät johtopäätöksen, että vaikeamman asteisen

13 11 riippuvuuden ja/tai sekariippuvuuden yhteydessä puhelininterventio ei ole riittävä. Eräässä diabeetikoita käsittelevässä tutkimuksessa kuitenkin todettiin, että tekstiviesteinä toteutetulla sairauden seuranta- ja palautepalvelulla voisi olla suurempi merkitys juuri niille, joilla kroonisen sairauden kontrollointi on vaikeampaa (Ferrer-Roca, Cárdenas, Diaz-Cardama & Pulido, 2004). Kyseisissä tutkimuksissa on tarkasteltu toisistaan voimakkaasti eroavia kroonisia sairauksia, mutta tutkimuksista voi kuitenkin tehdä sen johtopäätöksen, että matkapuhelimitse toteutettavilla interventioilla on mahdollisuuksia perushoidon tukemisessa. 2.1 Mobiilivinkki langattomana ja persoonallisena terveysneuvontana Mobiilivinkki on terveysneuvontapisteiden asiakkaille suunnattu tekstiviestipalvelu, jonka keskeisenä tavoitteena on ollut välittää informaatiota haittoja vähentävästä terveysneuvonnasta sekä terveysneuvontapisteiden yhteystiedoista ja palveluista. Suomalaisessa yhteiskunnassa matkapuhelimien käyttö on yleistä, ja esimerkiksi luvun alussa jo 80 prosentilla suomalaisista oli käytössään matkapuhelin (Valtiovarainministeriö, 2000). Palvelu on kehitetty tätä ilmiötä hyväksikäyttäen. Mobiilivinkki on langaton ja liikkuva, persoonallinen terveysneuvontapiste asiakkaan matkapuhelimessa. Mobiilivinkin käyttökynnys on matala, koska se on ilmainen, anonyymi ja se toimii ympäri vuorokauden. Mobiilivinkki -toiminta on alkanut yhteistyössä A-klinikkasäätiön ja Helsingin Diakonissalaitoksen kanssa vuonna EOPH:ssa Mobiilivinkin toteuttamisesta vastaa internet- ja mobiilityön yksikön Mobiiliapu-hanke ( ), jota koordinoi hankepäällikkö Iina Järvi. Hankkeen myötä palvelua alettiin kehittää, ja mukaan tulivat kumppanit PRO-tukipiste, AIDS-tukikeskus ja Rikosuhripäivystys. Mobiiliapuhankkeessa tekstiviestipalvelua on kehitetty erityisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten käyttöön sopivaksi ja toiminta on laajennettu valtakunnalliseksi. Hankkeessa on tuotettu nopean avun palvelu, jolla mahdollisimman matalalla kynnyksellä voitaisiin parantaa huumeiden käyttäjien elämänlaatua.

14 12 Mobiilivinkkiä käytetään lähettämällä asiakkaan tarvetta koskeva hakusana tekstiviestillä numeroon Palvelussa on tällä hetkellä 7 erilaista tietokategoriaa: Aineet, Aloitus- ja ohjeviestit, Ensiapu, Pistäminen ja käyttäminen, Seksuaaliterveys, Taudit ja sairaudet sekä Yhteystiedot. Hakusanoja on noin 300, jotka sisältävät muun muassa tietoa hätätilanteessa toimimisesta, mielenterveysongelmista ja suonensisäiseen käyttöön liittyvistä tekijöistä. Esimerkiksi lähettämällä tekstiviestin FILTTERI asiakas vastaanottaa palvelulta viestin, jossa kerrotaan filtterin käytön tärkeydestä suonensisäisessä huumeiden käytössä ja tiedon paikoista, joissa filttereitä on saatavilla. Suosituimpia hakukohteita palvelussa ovat olleet tasaisesti palvelun olemassaolon ajan terveysneuvontapisteiden yhteystiedot ja aukioloajat. Esimerkiksi maaliskuussa 2010 yhteystietoja haettiin 226 kertaa. Muuta, asiakaskuntaa kiinnostavaa, tietoa ovat vuoden 2010 puolella olleet aineisiin, pistämiseen ja käyttöön sekä tauteihin ja sairauksiin liittyvät aiheet. Päihteiden ongelmakäyttö koetaan usein sensitiiviseksi ja leimaavaksi asiaksi, jonka vuoksi avun hakeminen voidaan kokea hankalana. Päihteiden ongelmakäyttö on liitetty muun muassa sosiaaliseen syrjäytymiseen (työttömyys, asunnottomuus jne., esim. March, Oviedo-Joekes & Romero, 2006; Rönkä & Virtanen, 2009) sekä mielenterveydelliseen sairastavuuteen (esim. Darrel, Farmer, Rae, Locke, Keith ym., 1990; Schuckit, 2006), mikä edelleen lisää leimautumisen pelkoa ja palvelujen piiriin hakeutumista. Osa huumeiden käyttäjistä ei esimerkiksi huonon kuntonsa vuoksi kykene tavoittamaan palveluja, vaikka tarvetta olisi (Törmä, 2009). Mobiilivinkin periaatteisiin kuuluu, että palvelu olisi tarjolla juuri niille henkilöille, joilla ei ole mahdollisuutta hakeutua muiden palvelujen asiakkaiksi avun tarpeen hetkellä. Mobiilivinkki -palvelun asiakasryhmälle palvelujen helpon saatavuuden ohella anonymiteetti on tärkeää. Päihteiden ongelmalliseen käyttöön kuuluu usein salailu ja pakoilu joko muilta käyttäjiltä tai viranomaisilta, jolloin esimerkiksi matkapuhelinliittymiä voi olla useita tavoitettavuuden ehkäisemiseksi. Ongelmalliseen päihteiden käyttöön suhtautuminen on Suomessa yhä yhteiskunnallisesti katsoen tuomitsevaa ja päihteiden käyttö liitetään usein yksilön henkilökohtaisista ominaisuuksista johtuvaksi, jolloin tuomitsevuuden yksilökohtainen merkitys korostuu (ks. esim. Weiner, 1995). Terveysneuvontapisteiden asiakkailla epäluuloisuus ei

15 13 välttämättä kuitenkaan kohdistu itse palvelun tarjoajaan, vaikka Törmän tutkimuksen mukaan terveysneuvontapisteiden asiakasmäärä pienenee, mikäli palvelu järjestetään näkyvällä paikalla tai terveysneuvonnan yhteystiedot muuttuvat. Asiakkaat saattavat ajatella palvelupaikkojen olevan viranomaisten valvonnassa ja tästä syystä vältellä hoitoon hakeutumista sekä piilotella velkojiltaan. (Törmä, 2009.) Voimakas epäluottamus saattaa kuitenkin liittyä esimerkiksi vanhempaan käyttäjäkuntaan, koska nuoremman käyttäjäpolven keskuudessa terveysneuvontatoiminta on tullut jo tutummaksi. Toisaalta palvelujen ulkopuolelle saattaa jättäytyä myös niitä perheellisiä tai työssäkäyviä henkilöitä, jotka syystä tai toisesta pelkäävät tulevansa tunnistetuiksi. Jossain määrin luottamuspulaan saattaa vaikuttaa myös neuvontapisteiden henkilökunnan vaihtuminen. (ks. Arponen, Brummer-Korvenkontio, Liitsola & Salminen, 2008.) Kaikesta tästä voi päätellä sen, että huumeiden käyttäjille kohdennetuissa palveluissa on tärkeää pyrkiä muodostamaan sellaisia käytäntöjä, joiden kautta asiakkaat kokisivat asiansa tulevan luottamuksellisesti ja turvallisesti käsitellyksi. Terveysneuvontapisteiden asiakkailla saattaa olla useita puhelimia osittain kuvatunlaisen luottamuspulan vuoksi. Tämän seurauksena voidaan ajatella, että matkapuhelimen käyttöön liittyvät palvelut ovat helposti huumeiden käyttäjien saatavilla. Matkapuhelin on myös varsin henkilökohtainen esine, jonka kautta on helppoa ja nopeaa hoitaa henkilökohtaisia asioita, jolloin epäluuloisuus palveluja kohtaan voi vähentyä. Matthewsin, Dohertyn, Coylen & Sharryn (2008) mukaan puhelimitse, tekstiviesteillä tai sähköpostitse toteutetut terveyden edistämisen tukimuodot ovat päihteiden käyttäjille erityisen suotuisia, koska ne eivät vaadi jatkuvaa tarkkaavuutta ja huolehtimista palvelujen saamiseksi. Mobiilivinkin kautta tietoja voi aina tarkistaa milloin vain ja anonyymisti. Voidaan myös olettaa, että terveyteen liittyvistä tekijöistä (kuten mahdollisesta yliannostuksesta) on helpompi hankkia tietoa, kun asiakkaan ei tarvitse olla yhteydessä suoraan hoito- tai viranomaistahoihin. Matkapuhelimen käyttö voi aktivoida asiakasta omatoimisuuteen ja lisätä asiakkaan pystyvyyttä hoitopalveluihin hakeutumiseen liittyen (Matthews, Doherty, Coyle & Sharry, 2008). EOPH:n toimintaperiaatteena onkin työskennellä tämän kaltaisten osallistavien menetelmien avulla kunkin kohderyhmän ominaisuudet huomioiden.

16 14 Matkapuhelinsovelluksilla voitaisiin myös vaikuttaa terveydenhuoltoa kohtaan osoitettuihin asenteisiin, joiden mukaan hoito on stigmatisoivaa ja käytännöllisesti katsoen hankalaa toteuttaa (mt.). Mobiilivinkin lisäksi tekstiviestipalvelusovelluksiin perustuvia, riippuvuusongelmiin kohdennettuja palveluja Suomessa ovat esimerkiksi Voimapiiri ja Pelivoimapiiri, joiden tarkoituksena on tarjota yhteisöllinen vertaistukipalvelu ihmisille, jotka ovat huolissaan omasta päihteiden käytöstään tai pelaamisestaan. Palvelua voi käyttää myös internetissä. (ks. esim. Voimapiirin toiminta-ajatuksena on ollut vertaistuen lisäksi ammattilaistiedon laajentaminen matkapuhelinympäristöön, muistutusviestien ja oman tilanteen arvioinnin ohjelmien tarjoaminen. Palvelun seurannassa huomattiin, että internetin kautta lähetettiin enemmän viestejä, mutta yöaikaan erot tasoittuivat. Viikonloppuisin lähetettiin enemmän viestejä puhelimella. (Jäppinen, 2009.) Tämä huomio puhuu sen puolesta, että Mobiilivinkin toiminta-ajatus terveysneuvontapisteiden aukioloaikojen ulkopuoliseen avuntarpeeseen vastaamisesta on tarpeellinen ja osuva. Aaltonen (2009) on sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielmassaan tarkastellut Voimapiiri-tekstiviestipalvelun vuorovaikutusta. Palvelulla oli hyötynsä ja haittansa. Aaltosen mukaan Voimapiiri-palvelu koettiin käyttäjien keskuudessa hyvänä muiden avun lähteiden tukena, joskus jopa korvaajana. Palvelu nähtiin tukimahdollisuutena esimerkiksi silloin, kun kasvokkain tapaaviin ryhmiin hakeutuminen oli käytännössä hankalaa (jonot, välimatkat jne.). Pienelle osalle palvelu näytti olevan yksi tärkeimmistä tuen lähteistä. Erityisen tärkeäksi palvelu muodostui yksinäisille ihmisille. (Mt.) Tekstiviestipalvelut voivat olla varsin hedelmällisiä, syrjäytymistä ehkäiseviä palvelumuotoja. Vahvuutena palvelussa nähtiin kannustava ja turvallinen keskusteluympäristö sekä samanlaisten ihmisten kohtaamisen mahdollisuus. Palvelu koettiin hyvänä paikkana tuen tarjoamiseen ja sen vastaanottamiseen. Mahdollisuudet omien voimavarojen käyttöönotossa ja yksilöllisen selviytymisen tukemisessa nähtiin myös positiivisena asiana. Ongelmina Voimapiirissä kuvattiin muun muassa jäsenten erilaisuutta, mahdollisia negatiivisia vaikutuksia ja palvelun käyttöön liittyviä ongelmia. Tuen

17 15 saamisen koettiin vähenevän, kun palvelun käytössä oli esimerkiksi teknisiä ongelmia. (Aaltonen, 2009.) 2.2 Riskiryhmien tiedonhankintatavat Huumeiden ongelmakäyttäjien yhteiskunnallisen aseman vuoksi on aihetta olettaa, että tämän väestöryhmän tiedonhankintatarpeiden ja -kanavien osalta saattavat korostua eri asiat kuin perusväestöllä. Yleisiä terveyspalveluja usein vältellään ja syrjäytymisen vuoksi sosioekonominen asema on usein haasteellinen, jolloin auttamisesta tulee vaikeaa (ei ole pysyvää osoitetta, palveluajat unohtuvat jne., ks. Törmä, 2009). Sensitiivisiä asioita koskeva tieto haetaan usein erityisen luotettaviksi koettujen kanavien kautta, ja tiedonhaku suuntautuu yleisesti käytössä olevien lähteiden ulkopuolelle (Hanneman, 1973). Edellä kuvattujen tekijöiden vuoksi on syytä pohtia sitä, voisivatko huumeiden käyttäjät sekä muihin riskiryhmiin kuuluvat henkilöt höytyä juuri heille kohdennetuista e- palveluista. Vaikka terveysneuvontapisteiden asiakkaita koskevassa tutkimuksessa todettiin, että päällisin puolin käyttäjien tieto on kohdillaan, on mukana myös väärää tietoa ja tietämättömyyttä (Arponen, Brummer-Korvenkontio, Liitsola & Salminen, 2008). Tästä syystä on tärkeää pyrkiä kehittämään tälle ryhmälle palvelumuotoja, joiden kautta tiedon tarkistaminen ja hakeminen on helppoa, vaivatonta ja luottamuksellista. Huumeiden käyttäjien tiedonhankintatavoista ei kuitenkaan juurikaan tiedetä. Joitain viitteitä on siitä, että päihteiden käyttäjien keskuudessa avun hakemiseen (erityisesti hoitoon liittyen) vaikuttavat paljolti sosiaaliset ja käytäntöön liittyvät tekijät (Tucker, 2001). Hannemanin (1973) mukaan huumeita koskeva tiedotus yleisissä tiedotusvälineissä on usein vähäistä, eikä tiedon sisällössä useinkaan ole huomioitu tiedon vastaanottajien erilaisia tarpeita (esim. käyttäjät, ei-käyttäjät, vanhemmat). Tiedonhankintakanavia koskevassa tutkimuksessa Hanneman tarkasteli opiskelijoiden tapoja hankkia tietoa huumeiden ongelmakäytöstä. Tutkimuksessa todettiin, että sekä huumeita käyttävät että ei-käyttäjät hakivat tietoa eniten ystäviltään, jotka arvioitiin myös kaikista

18 16 käytännöllisimmäksi lähteeksi. Toiseksi eniten tietoa haettiin terveydenhuollosta (lääkärit, terveyskeskukset). Mielenkiintoinen huomio tehtiin siinä, että erityisesti kannabiksen kohdalla ystävät olivat merkittävin tietolähde. (Mt.) Tämä saattaa viitata jo tutkimuksen aikaiseen kannabiksen asemaan vähemmän vaarallisena päihteenä. Muista huumeista haettiin tietoa paljolti myös ammattilaisilta, vaikkakin ei-käyttäjät hakivat enemmän tietoa huumeista ammattilaistahoilta kuin itse käyttäjät (mt.). Hannemanin (1973) tutkimuksessa tarkasteltiin myös sitä, minkälaisiin tietolähteisiin opiskelijat turvautuvat mikäli virallinen tieto oli heidän ystäviltään saamansa tiedon kanssa ristiriidassa. Ei-käyttäjät näyttivät tutkimuksen perusteella käyttävän merkittävästi enemmän ammattilaislähteitä verrattuna käyttäjiin, joiden kohdalla tietoa tarkistettiin yhtä paljon kavereilta ja ammattilaisilta. Mielenkiintoinen tulos on myös se, että luotettavimmaksi tietolähteeksi tutkimukseen osallistuneet huumeiden käyttäjät arvioivat omat kaverinsa, kun taas ei-käyttäjien keskuudessa ammattilaislähteet arvioitiin luotettavammiksi kuin kaverit. (Mt.) Tiedonhankintaan on 1970-luvun jälkeen tullut paljon uusia välineitä, joten on tarvetta tarkastella myös elektronisten lähteiden käyttöä. Grayn, Kleinin, Noycen, Sesselbergin ja Cantrillin (2005) tutkimuksen perusteella internetistä on tullut nuorille keskeinen terveystiedon hankinnan väline, vaikkakaan tutkijat eivät usko sen syrjäyttävän kaverien ja luotettujen aikuisten roolia tiedonantajina. Curison ja Kurthin (2007) tutkimuksessa haastateltiin perulaisia HIV-positiivisia henkilöitä, jotta voitaisiin saada tietoa tämän väestöryhmän kokemuksista e-palvelujen käyttäjänä. Tutkimuksessa tarkasteltiin tietokoneiden ja internetin sekä matkapuhelinten ja kämmenmikrojen käyttötottumuksia. Haastatteluissa kerättiin tietoa myös tarpeelliseksi koetusta informaatiosta. Matkapuhelinten avulla HIV:iä sairastavat haastateltavat ottivat yhteyttä vertaisiinsa, hakivat seksuaalista seuraa sekä osa oli laittanut muistutuksen HIVlääkkeiden ottamisesta puhelimeensa. Osa haastateltavista piti myös hyvänä ideana matkapuhelinpalvelua, joka muistuttaisi lääkkeiden ottamisesta, antaisi tietoa HIVistä ja AIDSista sekä niiden hoidosta. (Mt.) Palveluehdotus ei siis ole kovinkaan kaukana Mobiilivinkin toimintaperiaatteista. Samaisessa tutkimuksessa todettiin myös, että HIV-potilaille e-palvelujen käyttö oli luonnollinen tapa hankkia tietoa, ja tutkijat huomauttavatkin sovellusten kehittämisen mahdollisuuksista ehkäisevässä toiminnassa ja interventioiden suunnittelussa.

19 17 Boyerin, Shannonin ja Hibberdin (2005) tutkimuksessa todettiin, että kaikkien 12 tutkimukseen osallistuneen nuoren kohdalla internetin huumausaineita käsittelevät sivustot olivat vaikuttaneet heidän huumeiden käyttöönsä. Sivustoilta oli hankittu tietoa muun muassa turvallisemmista käyttötavoista, ennaltaehkäisystä ja mahdollisista markkinoilla liikkuvista uusista päihteistä. Tiedonhankintaan käytettiin myös virallisia lähteitä. (Mt.) Tutkijat huomauttavat, että internetillä on suuri vaikutus nykyajan nuorten päätöksenteolle ja että internetistä haetuilla tiedoilla on roolinsa käyttöön liittyvien haittojen vähentämisessä. On myös tarkasteltu sitä, minkälaiset tiedon välityksen kanavat ovat päihteiden käyttäjille mieluisimpia. Pulfordin, Blackin, Wheelerin, Sheridanin ja Adamsin (2008) päihdehoitoon liittyvässä tutkimuksessa tarkasteltiin kuutta erilaista hoidon jälkeistä tukimuotoa. Tutkimuksen tarkoituksena oli löytää hoidon jälkeisen tuen ja informaation välittämisen keinoja, jotka potilaat itse arvioivat hyviksi ja toimiviksi. Potilaat pitivät eniten hoidontarjoajan aloitteesta lähtevistä puhelinsoitoista ja sähköposteista. Mieluisia olivat kuitenkin myös joko hoitotahon tai heidän omasta aloitteestaan lähtevät puhelin- ja informaation tarjoamisen tukimuodot. Mielenkiintoista on, että informaation ja muistutusten välittämistä erilaisin apuvälinein suosittiin tilastollisesti merkitsevästi enemmän kuin esimerkiksi kasvokkaiseen kontaktiin perustuvaa tukiryhmämuotoa. (Mt.) Tutkimuksen perusteella on syytä olettaa, että päihteiden käyttäjät voivat hyötyä informaation haku- ja vastaanoton sovelluksista, joissa ei tarvitse hakeutua suoraan kontaktiin palveluntarjoajan kanssa (vrt. Matthews, Doherty, Coyle & Sharry, 2008). 3 Tutkimuksen tavoitteet Huhtikuussa 2010 EOPH:n Mobiiliapu-tiimi toteutti pääkaupunkiseudun terveysneuvontapisteissä Mobiilivinkki -palautekyselyn. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ollut kyselyn laajentaminen pääkaupunkiseudun ulkopuolisten terveysneuvontapisteiden asiakkaita koskevaksi. Myös aiempaa palautelomaketta on

20 18 laajennettu palvelun yksityiskohtaisemman kehittämisen näkökulmasta. Tutkimuksen toista linjaa edustaa tiedonhankintamenetelmiin liittyvä kiinnostus, jonka kautta on tarkoitus paremmin päästä käsiksi niihin tapoihin, joilla huumeiden käyttäjät hakevat tietoa. Tarkoituksena on ymmärtää paremmin nykyaikaisen ja persoonallisen viestimen kautta toteutettavaa päihdetyötä, sen mahdollisuuksia ja puutteita sekä kehitysalueita. Tutkimuksen tuloksia käytetään Mobiilivinkin kehittämiseen ja tulosten pohjalta laaditaan esitelmä syyskuussa 2010 pidettävään Päihdetiedotusseminaariin, jossa Elämä On Parasta Huumetta ry:n toiminnanjohtaja Kari Vuorisella on puheenvuoro huumeiden käyttäjien informaationhakukanavista. 3.1 Tutkimusaineisto Kaikkia tutkimuksen alussa asetettuja tavoitteita ei pystytty saavuttamaan, sillä pääkaupunkiseudun ulkopuolisista terveysneuvontapisteistä tutkimukseen ei lähtenyt mukaan kuin Hämeenlinnan Living Room. Näin ollen Mobiilivinkin käyttöön liittyvää kokemustietoa on saatu vain eteläisen Suomen alueelta. Tutkimusaineisto on kerätty Espoossa, Helsingissä ja Hämeenlinnassa A-klinikkasäätiön hallinnoimien terveysneuvontapisteiden asiakkailta välisellä ajalla. Tutkimuslupa haettiin A-klinikkasäätiöltä. Kyselylomakkeet lähetettiin tutkimuksessa mukana olevien terveysneuvontapisteiden henkilökunnalle, jotka välittivät tiedon tutkimuksesta asiakkailleen. Henkilökuntaa ja kyselyyn osallistuvia asiakkaita informoitiin tutkimukseen osallistumisen vapaaehtoisuudesta ja luottamuksellisuudesta (ks. liite 3). Aineistoa kerättiin kahden lomakkeen avulla, joista toinen oli tarkoitettu itsenäisesti vastaaville asiakkaille ja joka oli näin ollen suppeampi (ks. liite 1). Tällä lomakkeella pyrittiin mahdollistamaan vastaajille mahdollisimman helppo palautteenannon tilanne. Toinen lomake oli laajempi ja se suunniteltiin täytettäväksi yhteistyössä tutkijan ja asiakkaan kanssa (ks. liite 2). Tällä lomakkeella pyrittiin saamaan tietoa yksityiskohtaisemmin käyttöön liittyvistä kokemuksista. Laajemman lomakkeen täytössä tutkija oli mukana apuna, mutta vastaajan annettiin itse vastata kysymyksiin. Vain yhdessä tapauksessa asiakas toivoi, että tutkija kirjaisi vastaukset hänen puolestaan.