HUMPPILAN - URJALAN TUULIVOIMAPUISTO. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HUMPPILAN - URJALAN TUULIVOIMAPUISTO. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma"

Transkriptio

1 HUMPPILAN - URJALAN TUULIVOIMAPUISTO Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

2

3 Voimamylly Oy Humppilan - Urjalan tuulivoimapuisto Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 2012

4 Käyttö- ja julkaisuluvat Maanmittauslaitos, lupa nro 113/MML/12

5 Esipuhe Voimamylly Oy käynnistää selvitykset tuulivoimapuiston rakentamiseksi Humppilan ja Urjalan kunnan alueille. Hanke kulkee nimellä Humppilan-Urjalan Tuulivoimapuisto. Hankealue sijoittuu Humppilan taajamasta noin kaksi kilometriä pohjoiseen ja Urjalan taajamasta vajaa 10 km lounaaseen. Hankkeeseen kuuluu enintään 40 yksikköteholtaan 2-5 MW:n tuulivoimalaitoksia. Suunniteltujen tuulivoimaloiden tornien korkeus on 140 metriä ja lavan pituus metriä. Tuulivoimalat pyritään sijoittamaan lähimmistä asuinrakennuksista noin 600 metrin ja loma-asunnoista vähintään 800 metrin etäisyydelle. Hankkeeseen sisältyy 110 kv liityntävoimajohto, joka kulkee nykyisen sähkölinjan vierellä. Hankkeesta toteutetaan ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain ja asetuksen mukainen ympäristövaikutusten arviointi (YVA). Humppilan ja Urjalan kunnissa suunnitellaan ja laaditaan arvioinnin kanssa samanaikaisesti tuulivoima-alueen osayleiskaavaa, jolloin arvioinnin aikana valmistuvat selvitykset palvelevat YVA:n lisäksi alueen kaavoitusta. Tähän ympäristövaikutusten arviointiohjelmaan on koottu suunnitelma Humppilan ja Urjalan kunnan alueille sijoittuvan sisämaan tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten arvioinnin toteuttamisesta. Arviointiohjelman on laatinut Ramboll Finland Oy Voimamylly Oy:n toimeksiannosta. Ohjelman laatimiseen ovat osallistuneet yksikön päällikkö Janne Huttunen, tutkimuspäällikkö FT Joonas Hokkanen, FM Auri Koivuhuhta, FM Hanna Herkkola, insinööri Arttu Ruhanen ja insinööri Tuomas Pelkonen. YHTEYSTIEDOT Hankkeesta vastaava: Postiosoite: Yhteyshenkilö: Yhteysviranomainen: Postiosoite: Yhteyshenkilö: Voimamylly Oy c/o Jokioisten Maanrakennus Oy, Aukeentie 3, Forssa Lasse Kosonen puh Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) PL 297, Tampere Leena Ivalo puh YVA-konsultti: Ramboll Finland Oy Postiosoite: Ylistönmäentie 26, Jyväskylä Yhteyshenkilö: Janne Huttunen puh

6 4

7 Tiivistelmä Tiivistelmä Voimamylly Oy suunnittelee tuulivoimapuiston rakentamista Humppilan ja Urjalan kuntien alueella. Hankkeen suunnittelun yhteydessä tehdään ympäristövaikutusten arviointia koskevan lain mukainen ympäristövaikutusten arviointi (YVA). Ympäristövaikutusten arvioinnissa käsiteltävät vaihtoehdot: Vaihtoehto 0 (VE0) Vaihtoehdossa 0 Humppilan ja Urjalan kuntien alueelle sijoittuvaa suunniteltua tuulivoimapuistoa ja sen liityntävoimajohtoa ei toteuteta. Vaihtoehto toimii arvioinnissa vertailuvaihtoehtona, jossa vastaava sähkömäärä tuotetaan muualla, muilla sähköntuotantomenetelmillä. Vaihtoehto 1 (VE1) Humppilan ja Urjalan kuntien alueelle rakennetaan enintään 25 tuulivoimalan tuulivoimapuisto. Tuulivoimaloiden yksikköteho on 2 5 MW. Arvioitava tuulivoimalatornien korkeus on 140 metriä. Vaihtoehto 2 (VE2) Humppilan ja Urjalan kuntien alueelle rakennetaan enintään 40 tuulivoimalan tuulivoimapuisto. Tuulivoimaloiden yksikköteho on 2 5 MW. Arvioitava tuulivoimalatornien korkeus on 140 metriä. Ympäristövaikutusten arvioinnin aikana tutkitaan voimalakohtaisesti suunniteltujen rakentamispaikkojen soveltuvuutta tuulivoimaloiden rakentamiseen. Tuulivoimaloiden ja huoltoteiden sijoitussuunnitelmat tarkentuvat YVAmenettelyn aikana. Sähkönsiirto Tuulivoimapuisto liitetään valtakunnalliseen sähköverkkoon rakennettavalla 110 kv voimalinjalla, joka sijoittuisi hankealueella nykyään sijaitsevan 20 kv voimalinjan vierelle. Sähkölinjalle on suunniteltu kaksi sähköasemaa, joille sähkönsiirto tuulivoimaloilta tapahtuisi huoltotiera- kenteiden yhteyteen sijoitettavien maakaapelien avulla. Rakennettava 110 kv voimalinja on arviolta 12 km pitkä. Voimajohtoreitin sijainti on kummassakin vaihtoehdossa samanlainen. Huoltotiet Tuulivoimapuistoon tarvitaan rakennus- ja huoltotieverkosto, jonka avulla kuljetetaan tuulivoimaloiden rakentamisessa tarvittavat rakennusmateriaalit ja pystytyskalusto. Metsämaastossa tielinjausten kohdalta raivataan ja kaadetaan puustoa noin metrin leveydeltä työkoneiden ja tien reunaluiskien tarvitseman tilan vuoksi. Varsinaisen tiealueen lopullinen leveys on noin 6 metriä. Tuulivoimarakentamisessa tarvittavat kuljetukset tuovat erityisvaatimuksia mm. tienkantavuuteen. Hankealue Hankealue sijoittuu Humppilan ja Urjalan kuntien alueelle. Hankealueen maasto on korkeudeltaan vaihtelevaa, hakattua metsäaluetta, jonka alimmilla kohdilla esiintyy suoalueita. Hankealuetta reunustavat peltoalueet. Hankealueella ei ole voimassa olevaa osayleiskaavaa. Hankealueelle sijoittuu mm. Tourunkulman pieni kylämäinen asutusalue, II-luokan pohjavesialue, pieni yksityinen luonnonsuojelualue sekä muinaismuistokohteita. Hankealueen pohjoispuolella sijaitsee kulttuurisesti arvokas Nuutajärven teollisuusalue ja itäpuolella sijaitsee Natura-verkostoon kuuluva Kaakkosuon luonnonsuojelualue. Arvioitavat ympäristövaikutukset YVA-menettelyssä arvioidaan hankkeen vaikutuksia mm. ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen; vaikutuksia maaperään, pintavesiin, ilmastoon, kasvillisuuteen, linnustoon ja lepakoihin; vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen, maisemaan ja kulttuuriperintöön sekä vaikutuksia luonnonvarojen hyödyntämiseen. Tarkasteltavien vaikutusten alueen laajuus riippuu vaikutuksen luonteesta. Vaikutuksina 5

8 Tiivistelmä otetaan huomioon rakentamisesta rakennuspaikalla aiheutuvat vaikutukset (mm. maaperään, kasvillisuuteen ja eliöstöön kohdistuvat vaikutukset) sekä vaikutus luonnonvarojen käyttöön. Toiminnan aikaisia vaikutuksia ovat tuulivoimaloiden rakenteista aiheutuvat muutokset maisemassa, tuulivoimaloiden melu sekä tuulivoimaloista aiheutuva varjostus. Tähän ympäristövaikutusten arviointiohjelmaan on koottu suunnitelma Humppilan ja Urjalan kuntien alueelle sijoittuvan tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten arvioinnin toteuttamisesta. YVA-ohjelman nähtävillä olon jälkeen YVA-menettely jatkuu YVA-selostuksen laatimisella. YVA-selostuksessa esitellään laadittujen selvitysten tuloksia ja arvioidaan hankkeesta aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Myös YVA-selostus tulee julkisesti nähtäville. Ympäristövaikutusten arviointimenettely ei ole päätöksenteko- tai lupamenettely, joten arvioinnin aikana ei tehdä päätöstä hankkeen toteuttamisesta. 6

9 Sisältö Esipuhe 3 Tiivistelmä 5 Johdanto 9 1. Hankkeesta vastaava Hankkeen kuvaus Hankkeen yleiskuvaus Hankkeen vaihtoehdot Sähkönsiirto Tuulivoimapuiston rakenteiden yleiskuvaus Hankealueen lähiseudulla olevat muut tuulivoimahankkeet Suunnittelutilanne ja toteutusaikataulu Hankkeen suhde suunnitelmiin ja ohjelmiin Ympäristövaikutusten arviointimenettely ja osallistuminen Arvioinnin tarkoitus ja tavoitteet Arvioinnin tarpeellisuus Arviointimenettelyn vaiheet ja aikataulu YVA menettelyn osapuolet Kansalaisten osallistuminen YVA-menettelyn aikataulu YVA:n huomioon ottaminen suunnittelussa ja päätöksenteossa Hankealueen nykytilan kuvaus Yhdyskuntarakenne ja maankäyttö Maisema ja kulttuuriympäristö Luonnonympäristö Arvioitavat vaikutukset ja arviointimenettely Arvioitavat ympäristövaikutukset Vaikutusalueen rajaus Hankkeen elinkaari Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja maankäyttöön Vaikutukset maisemaan, kulttuuriympäristöihin ja muinaisjäännöksiin Vaikutukset luonnonympäristöön Vaikutukset ihmisiin Vaikutukset luonnonvarojen käyttöön Arvio ympäristöriskeistä Haitallisten vaikutusten vähentämiskeinot Vaikutusten seuranta Yhteisvaikutukset muiden hankkeiden kanssa Vaihtoehtojen vertailu ja hankkeen toteuttamiskelpoisuus Hankkeen edellyttämät luvat ja päätökset Kaavoitus Rakennusluvat Sähkömarkkinalain mukainen rakentamislupa Voimajohtoa koskevat tutkimus- ja lunastusluvat sekä lunastusmenettely Liittymissopimus sähköverkkoon Muut rakentamista koskevat luvat ja sopimukset maanomistajien kanssa Ympäristölupa Lentoestelupa Luonnonsuojelulaki ja Naturaarviointi Termien ja lyhenteiden selitteet Lähteet 51 7

10 8

11 Johdanto Voimamylly Oy selvittää mahdollisuuksia rakentaa MW:n tuulivoimapuisto Humppilan ja Urjalan kuntien alueelle. Tuotanto tapahtuisi enimmillään 40 tuulivoimalaitoksella. Tätä kokonaisuutta kutsutaan hankkeeksi, jonka toteuttaminen edellyttää ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA). Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä on tarkoitus tunnistaa hankkeen keskeiset ympäristövaikutukset ja arvioida niiden merkittävyys. Arvioinnissa tarkastellaan myös vaikutusten lieventämismahdollisuuksia ja arvioidaan hankkeen toteuttamiskelpoisuutta. Tämä selvitys on arviointimenettelyn ohjelmavaihe, minkä keskeinen tarkoitus on kuvata mitä vaikutuksia arvioidaan ja millä menetelmillä arviointi tulee tapahtumaan. Tuulivoima on ekologisesti kestävä energiantuotantomuoto, koska energian lähde on uusiutuva ja sen aiheuttamat ympäristövaikutukset ovat vähäisiä verrattuna fossiilisia polttoaineita käyttäviin voimalaitoksiin. Ilmastonmuutoksen hillitseminen edellyttää voimakasta hiilidioksidipäästöjen vähentämistä. Tuulivoimaloiden käytöstä ei synny hiilidioksidia tai muita ilman laatua heikentäviä päästöjä eikä voimalan purkamisesta jää jäljelle ympäristölle tai ihmiselle vaarallisia jätemateriaaleja. Lisäksi tuulivoimalat lisäävät Suomen energiaomavaraisuutta. EU on sitoutunut nostamaan uusiutuvan energian osuuden noin 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä sekä vähentämään kasvihuonepäästöjä vähintään 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Myös Suomen valtioneuvoston vuoden 2008 ilmasto- ja energiastrategian tavoitteiden mukaan Suomeen tulee rakentaa 6 TWh edestä tuulivoimaa vuoteen 2020 mennessä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Suomeen tulee rakentaa noin 700 tuulivoimalaitosta lisää. Suomi ei ratkaise velvoitteitaan pelkästään merituulivoimapuistoilla, vaan myös maalle rakennettavia tuulivoimapuistoja tarvitaan. Tällöin etsitään tuulisuusominaisuuksiltaan ja rakennettavuudeltaan optimaalisia alueita. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun Kuva 1-1 Humppilan ja Urjalan kuntien alueelle sijoittuvan tuulivoimapuiston sijainti. 9

12 10 lain mukaan YVA-menettelyn tarkoituksena on myös edistää ympäristövaikutusten arviointia ja yhtenäistä huomioon ottamista suunnittelussa ja päätöksenteossa sekä samalla lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia. Arvioinnissa olennaista on avoimuus ja toimiva vuorovaikutus eri tahojen kesken. YVA-menettelyssä ei tehdä päätöksiä hankkeen toteuttamisesta. Ympäristövaikutusten arviointimenettely käynnistyy, kun Voimamylly Oy jättää tämän arviointiohjelman Pirkanmaan ELY-keskukselle, joka toimii tämän hankkeen YVA-yhteysviranomaisena. Arviointiohjelman on laatinut Ramboll Finland Oy Tuulivoima Oy:n toimeksiannosta.

13 1. Hankkeesta vastaava Hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnista vastaa Voimamylly Oy, joka on tuulivoimatuotantoon keskittynyt suomalainen yhtiö. Voimamylly Oy:n tavoitteena on kasvattaa sähköntuotantoa Suomessa ympäristöystävällisempään suuntaan ja vastata omalta osaltaan näin Euroopan komission asettamiin uusiutuvan energian lisäämistavoitteisiin. Voimamylly Oy on perustettu helmikuussa 2011 ja sen omistajina ovat paikalliset yksityishenkilöt. Yhtiö on perustettu valmistelemaan tuulivoimahankkeita erityisesti Pirkanmaan ja Hämeen alueille. Yhtiöllä ei ole muita tuulivoimapuistoja tai hankkeita. 11

14 2. Hankkeen kuvaus 2.1 Hankkeen yleiskuvaus Hankkeena on tuulivoimapuiston rakentaminen Humppilan ja Urjalan kuntien alueelle. Hankkeeseen kuuluu enintään 40 kappaletta yksikköteholtaan 2-5 MW:n tuulivoimalaitoksia, joiden tornin korkeus on 140 metriä ja lavan pituus metriä. Tuulivoimalat pyritään sijoittamaan noin 600 metrin etäisyydelle lähimmistä asuinrakennuksista ja vähintään 800 metrin etäisyydelle loma-asunnoista. Arvioitavana hankkeena on tuulivoimapuiston rakentaminen ja sen toiminta. Rakennettavia tuulivoimaloita palvelemaan tarvitaan huoltotieverkosto sekä sähkönsiirtoyhteydet, joita on kuvattu tarkemmin kappaleissa ja Hankkeen vaihtoehdot Hankkeen vaihtoehdot ja niiden muodostaminen Tuulivoimahankkeeseen kuuluu varsinaisen tuulivoimalaitoksen lisäksi huoltotiet ja sähkönsiirto valtakunnan verkkoon. Näitä kokonaisuuksia on tarkasteltu jäljempänä. Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellaan hankkeen vaihtoehtoisia toteuttamistapoja. Tarkasteltavat vaihtoehdot on muodostettu siten, että hanke on teknis-taloudellisesti toteuttamiskelpoinen ja siten, että ne mahdollistavat syntyvien vaikutusten suuruuden tarkastelun eri kokoisilla vaihtoehdoilla. YVA-lain mukaan yhtenä vaihtoehtona on oltava ns. nolla-vaihtoehto (VE0). Tässä arvioinnissa VE0- vaihtoehdon lisäksi arvioidaan kahta kooltaan erisuuruista vaihtoehtoa VE1 ja VE2, joita kuvataan seuraavissa luvuissa tarkemmin. Hankkeen lopulliseen toteuttamismuotoon vaikuttaa ympäristövaikutusten lisäksi tarkentuvat teknis-taloudelliset perusteet. Ympäristövaikutusten arvioinnin aikana tutkitaan mm. voimalakohtaisesti suunniteltujen rakentamispaikkojen soveltuvuutta tuulivoimaloiden rakentamiseen. Hankkeen suunnittelun edetessä ja arviointien valmistuttua on mahdollista että hankevaihtoehdot muuttuvat tai muodostetaan kokonaan uusi toteuttamiskelpoinen vaihtoehto Vaihtoehto 0 (VE0) Vaihtoehdossa 0 (VE0) Humppilan ja Urjalan kuntien alueelle suunniteltua tuulivoimapuistoa ja sen liityntävoimajohtoa ei toteuteta. Vaihtoehto toimii arvioinnissa vertailuvaihtoehtona, jossa vastaava sähkömäärä tuotetaan jossain muualla joillain muilla sähköntuotantomenetelmillä Vaihtoehto 1 (VE1) Humppilan ja Urjalan kuntien alueelle rakennetaan enintään 25 tuulivoimalan tuulivoimapuisto. Arvioitava tuulivoimaloiden tornien korkeus on 140 metriä. Kuvassa 2-1 on esitetty alustava tuulivoimaloiden sijoitussuunnitelma sekä rakennettava ilmajohto 110 kv:n voimalinja kahdella sähköasemalla. Tuulivoimaloiden sekä huoltoteiden sijoituspaikat täsmentyvät hankkeen jatkosuunnittelun ja ympäristövaikutusten arvioinnin aikana ja voimaloiden lukumäärä voi suunnittelun edetessä muuttua Vaihtoehto 2 (VE2) Humppilan ja Urjalan kuntien alueelle rakennetaan enintään 40 tuulivoimalan tuulivoimapuisto. Arvioitava tuulivoimaloiden tornien korkeus on 140 metriä. Tuulivoimaloiden alustava sijoitussuunnitelma vaihtoehdossa 2 (VE2) on esitetty kuvassa 2-2. Tuulivoimaloiden sekä huoltoteiden sijoituspaikat täsmentyvät hankkeen jatkosuunnittelun ja ympäristövaikutusten arvioinnin aikana ja voimaloiden lukumäärä voi suunnittelun edetessä muuttua. Huoltoteiden alustava sijoittelu on nähtävissä kuvassa 2-3. Teiden paikat voivat muuttua, etenkin hankealueen kaakkois- ja luoteiskulmilla voimaloiden 31 ja 17 läheisyydessä. 12

15 Kuva 2-1 Hankevaihtoehdon 1 mukainen alustava tuulivoimaloiden sijoituspaikkasuunnitelma ja sähkönsiirtolinja. Kuvassa näkyvät myös läheiset luonnonsuojelualueet Vaihtoehtojen muodostaminen ja mahdollinen uusi hankevaihtoehto Edellä esitetyt vaihtoehdot ovat hankkeesta vastaavan laatimia tuulivoimaloiden sijoituspaikkasuunnitelmia. Voimaloiden sijaintiin ovat vaikuttaneet mm. kuntien viranomaisten mielipiteet. Tuulivoimaloiden määrään tulee vaikuttamaan ympäristövaikutusten arvioinnin selostusvaiheessa tehtävät selvitykset. Ympäristövaikutusten arvioinnin aikana tutkitaan voimalakohtaisesti suunniteltujen rakentamispaikkojen soveltuvuutta tuulivoimaloiden rakentamiseen. Hankkeen suunnittelun edetessä ja arviointien tulosten valmistuttua on mahdollista, että hankevaihtoehtojen VE1 ja VE2 pohjalta muodostetaan uusi hankevaihtoehto, jossa voimaloiden määrä poikkeaa hieman edellä esitetyistä vaihtoehdoista. 13

16 Kuva 2 2 Hankevaihtoehdon 2 mukainen alustava sijoituspaikkasuunnitelma sähkönsiirtolinjan kanssa. Kuvassa näkyvät myös läheiset luonnonsuojelualueet. 2.3 Sähkönsiirto Tuulivoimapuisto liitetään valtakunnalliseen sähköverkkoon rakennettavalla 110 kv voimalinjalla ilmajohdolla, joka on alustavasti suunniteltu kulkemaan hankealueella nykyisin sijaitsevan voimalinjan vieressä. Rakennettava sähkölinja kulkisi siten lähes etelä-pohjoissuunnassa hankealueella. Sähkölinjalle on suunniteltu kaksi sähköasemaa, kummankin kunnan alueelle yksi. Sähköasemille sähkönsiirto tuulivoimaloilta tapahtuu maakaapelien avulla, jotka pyritään sijoittamaan huoltotierakenteiden yhteyteen. Rakennettavan 110 kv voimalinjan pituus on alustavasti arvioiden noin 12 kilometriä. Voimajohtoreitti on suunniteltu kummassakin vaihtoehdossa (VE1 ja VE2) kulkemaan hankealueen läpi samalla tavalla. 2.4 Tuulivoimapuiston rakenteiden yleiskuvaus Tuulivoimaloiden rakenne Tuulivoimalaitos koostuu perustusten päälle asennettavasta tornista, roottorista lapoineen ja konehuoneesta (kuva 2-4). Tuulivoimaloilla on erilaisia rakennustekniikoita. Käytössä olevia tornien rakenneratkaisuja ovat teräs- tai betonirakenteinen putkimalli, ristikkorakenteinen terästorni ja harustettu teräsrakenteinen putkimalli, jonka perustus on teräsbetonirakenteinen, sekä erilaisia yhdistelmiä näistä ratkaisuista. Monet komponenttivalmistajat myös jatkuvasti kehittelevät uusia ratkaisuja, jotka tekniseltä toteutukseltaan tai materiaaliltaan poikkeavat edellä mainituista. 14

17 Kuva 2 3 Alustava tielinjojen suunnitelma hankealueella kummassa vaihtoehdossa 1 ja 2. Tuulivoimaloiden rakentamisaloiksi tarvitaan nykyisellä tekniikalla noin 60 m x 80 m alueet. Näiltä alueilta puusto on raivattava kokonaan ja maan pinta on tasoitettava. Rakentamisalueelle tehdään tuulivoimalan perustukset, joiden vaihtoehtoiset tekniikat on kuvattu kappaleessa Varsinainen voimalaitos kootaan paikan päällä. Voimalakomponentit tuodaan rakennuspaikoille rekoilla. Tornirakenteet tuodaan yleensä 3 4 osassa ja konehuone yhtenä kappaleena. Erikseen tuodaan myös roottorin napa ja lavat, jotka kootaan vaihtoehtoisesti maassa liittämällä lavat napaan tai yksitellen ylös valmiiksi asennettuun roottorin napaan liittäen. Roottori Roottori koostuu lavoista, navasta, mahdollisista lapojen jatkopaloista ja siivenpääjarruista. Suurin osa tuulivoimaloiden lavoista valmistetaan lasikuidusta. Liima-aineena on joko polyesteri- tai epoksihartsia. Muita lavan valmistuksessa käytettyjä materiaaleja ovat puu ja metallit. Tuulivoimalan lavat voivat olla kiinteäkulmaisia tai säädettäviä. Yleensä säätö tapahtuu hydrauliikkajärjestelmällä. Lapoja säätämällä voidaan vaikuttaa tuulen aikaansaamaan momenttiin. Konehuone Konehuoneessa sijaitsevat generaattori ja vaihteisto sekä säätö- ja ohjausjärjestelmä, jarrut, hydrauliikka, jäähdytysyksikkö, kääntöjärjestelmä sekä tuulen nopeuden ja suunnan mittaus. Ylhäällä tornissa tapahtuvia korjaus- ja huoltotöitä varten konehuoneeseen on tikkaat ja hissi. Muuntaja voidaan sijoittaa tornin sisälle. Yleisin generaattorityyppi tuulivoimaloissa on kolmivaiheinen epätahtigeneraattori. Suuritehoisissa voimaloissa voidaan käyttää myös tahtigeneraattoreita. Roottorin pysäyttämiseen ja pysähdyksissä pitämistä varten asennetaan jarrut. Voimalan kääntöjärjestelmä kääntää roottoria tarvittaessa tuulen suunnan muuttuessa. Tuulivoimaloissa käyte- 15

18 tään mikroprosessoriohjattua valvonta- ja mittausjärjestelmiä. Turbiinikohtainen prosessori lähettää tietoja voimalan toiminnasta keskustietokoneelle, joka huolehtii tietojen tallennuksesta ja tarkkailusta. Automaattinen hälytysjärjestelmä tekee ilmoituksen poikkeavasta toiminnasta operaattorille. Valvottavia asioita ovat mm. tuulen nopeus ja suunta, generaattorin ulosmenon kytkentä verkkoon, lapakulma, konehuoneen asento, tuuliturbiinin normaali- ja hätä-alasajo ja häiriötilanteet. Putkitornit Putkitornit (tubular towers) ovat nykyisin yleisin tuulivoimaloiden tornityyppi. (kuva 2-5) Tornien perusmuoto on kartiomainen, minkä ansiosta paksumpi tyviosa on vahva ja tukeva sekä yläosa ohuempi ja vähemmän valmistusmateriaaleja edellyttävä. Tornit ovat joko teräsbetoni-, teräs- tai hybridirakenteisia. Hybriditornien alaosa on teräsbetonia ja yläosa terästä. Tornien teräsosat valmistetaan tehdasolosuhteissa ja teräsrunko kootaan paikalle tuotavista putkielementeistä. Betonitorni voidaan valaa paikalla tai rakentaa esivalmistetuista elementeistä. Tornin maisemalliseen vaikutelmaan ja kokemiseen voidaan vaikuttaa tornin muotoilulla. Putkitorni aiheuttaa tuulivarjon, mikä vähentää muun muassa tuulivoimalan tehoa ja aiheuttaa kuormitusta roottorin lapoihin. Tuulivarjoresonanssi on keskeinen syy isojen tuuliturbiinien parittomaan lapamäärään. Putkitornisten tuulivoimaloiden väritys on vakiintunut harmahtavan valkoiseksi, jolloin se ei erotu voimakkaasti vaaleaa taivasta vasten ja sopeutuu siten eri valaistus- ja sääolosuhteisiin. Kuva 2 4 Tuulivoimalaitosten periaatepiirros. Ristikkotornit Ristikkotornin rakenteen ulkoreunat muodostavat tornin näkyvän hahmon (kuva 2-6). Uusimpien useiden megawattien tehoisten ristikkotornirakenteisten voimaloiden napakorkeus on yli 100 metriä. Valmistajien ilmoittamia etuja ovat putkitornia pienempi materiaalitarve ja pienemmät investointikustannukset, tornimateriaalin teolliset pinnoitusmahdollisuudet, tornimateriaalin hyvä kierrätettävyys ja pienemmistä komponenteista helpompi toteutettavuus kuljetusten kannalta hankalilla alueilla. Ristikkorakenteisen tornin perustamisalue on kuitenkin hieman suurempi kuin putkitornilla. Tornirakenteet Tornin tehtävä on kannattaa generaattoria ja pitää roottori tuulisuuden kannalta edullisella korkeudella. Käytössä olevien suurien tuulivoimaloiden tornien perustyyppejä ovat putkitorni ja ristikkotorni. Tuulivoimalaitosten torneja kehittävät ja tuottavat maailmalla lukuisat yritykset. Lopullinen tornityypin valinta tehdään hankkeen toteutusvaiheessa, jolloin myös tarvitaan tornin ulkonäköä esittävät periaatekuvat rakennusluvan hakemista varten. Tornityypin valintaan vaikuttavat tarjolla olevat tornityypit, rakentamis- ja ylläpitokustannukset, rakentamisolosuhteet ja ulkonäköseikat. 140 metriä korkeat tornit on mahdollista toteuttaa sekä ristikkorakenteisina että putkitorneina. Harustetut tornit Putki- ja ristikkotornien erikoistapauksena voidaan pitää harustettua tornia. Tukeminen vaijereilla mahdollistaa ohuemman tornirakenteen, mutta maahan viistosti suuntautuvat vaijerit rajoittavat maankäyttöä (esim. maanviljelyä). 16

19 Kuva 2-5 Putkitorni. Kuva 2-6 Ristikkorakenteinen torni Tuulivoimaloiden valaistus ja merkinnät Tuulivoimalat on varustettava lentoestemerkinnöin Ilmailuhallinnon määräysten mukaisesti. Jokaisesta toteutettavasta tuulivoimalaitoksesta on pyydettävän Finavian lausunto. Lausunnossaan Finavia ottaa kantaa lentoturvallisuuteen sekä tuulivoimalalle määrättäviin merkintävaatimuksiin. Lopullisen hyväksynnän lentoesteen rakentamiselle, sekä lentoestemerkinnöille antaa TraFi. Merkintävaatimuksiin vaikuttavat tapauskohtaisesti mm. lentoaseman ja lentoreitin läheisyys sekä tuulivoimaloiden ominaisuudet. Merkintävaatimuksissa käsitellään kohteen merkitsemistä yö- ja/tai päivämerkinnällä. Yömerkinnät ovat lentoestevaloja ja päivämerkinnät lentoestevaloja, sekä mahdollisesti voimaloihin, lähinnä siipiin, maalattavia värillisiä merkintöjä. Merkintävaatimusten tapauskohtaisuudesta ja ennakkotapausten vähäisestä määrästä johtuen varmoja tietoja tuulivoimaloiden lopullisesta ulkonäöstä ei voida tässä vaiheessa esittää. Yleistäen voidaan todeta, että tämän hankkeen tuulivoimalaitokselle tullaan edellyttämään jonkinlaista yövalaistusta (lentoestevalot). Maalattuja päivämerkintöjä ei välttämättä edellytetä näissä voimalaitoksissa. Maisemalliselta kannalta lentoestemerkinnät saatetaan kokea ympäristölle epämieluisina tai häiritsevinä tekijöinä. Alla on kuvailtu tarkemmin erilaisia lentoestevalotyyppejä. lon voimakkuudessa, välähdysfrekvenssissä sekä valon värissä. Eri valotyypeissä välähdysfrekvenssin taajuus vaihtelee ja joissakin valotyypeissä käytetään jatkuvaa valoa. Tuulivoimaloiden lentoestevaloissa käytettävät värit ovat punainen ja/tai valkoinen. Suurtehoiset valot on tarkoitettu sekä päivä- että yökäyttöön. Päivämerkinnät Päivämerkinnöin varustettavat lentoesteet on maalattava tietyn värisiksi. Tuulivoimaloissa käytettävät päivämerkinnät ovat tyypillisesti voimalarakenteisiin maalattavia leveitä punaisia raitoja (kuva 2-7). Päivämerkintävaatimukset voidaan osoittaa koskien tuulivoimalan lapoja. Lentoestevalot Lentoestevaloja on pien-, keski- ja suurtehoisia. Lisäksi jokaisesta teholuokasta löytyy useita eri tyyppejä (A, B ja C-tyypin valot). Eri valotyyppien välillä on eroja mm. va- Kuva 2 7 Esimerkkikuva tuulivoimalan päivämerkinnöistä 17

20 2.4.3 Tuulivoimalaitosten vaihtoehtoisia perustamistekniikoita Tuulivoimaloiden perustamistavan valinta riippuu jokaisen yksittäisen voimalaitoksen paikan pohjaolosuhteista. Myöhemmin tehtävien pohjatutkimustulosten perusteella jokaiselle tuulivoimalalle tullaan valitsemaan erikseen sopivin ja kustannuksiltaan edullisin perustamistapavaihtoehto. Maavarainen teräsbetoniperustus Tuulivoimala voidaan perustaa maanvaraisesti maaperän ollessa riittävän kantava tuulivoimalan turbiinille sekä tornirakenteelle mm. tuulikuormituksen aikana, ilman että lyhyt- tai pitkäaikaiset painumat ylittävät sallitut arvot (kuva 2-8). Maaperän kantavuus määritetään erikseen. Perustuksen alta poistetaan orgaaniset- sekä pintamaakerrokset noin 3 4 m syvyyteen saakka. Teräsbetoniperustus tehdään valuna ohuen rakenteellisen mursketäytön päälle. Teräsbetoniperustuksen vaadittava koko vaihtelee tuuliturbiinitoimittajasta ja turbiinin koosta riippuen, mutta kokoluokka on noin 20 x 20 m tai 25m x 25 m perustuksen korkeuden vaihdellessa 1 3 metrin välillä. Kallioankkuroitu teräsbetoniperustus Kallioankkuroitua teräsbetoniperustusta voidaan käyttää tapauksissa, joissa kalliopinta on näkyvissä ja lähellä maanpinnan tasoa (kuva 2-11). Kallioankkuroidussa teräsbetoniperustuksessa louhitaan kallioon varaus perustusta varten ja porataan kallioon reiät teräsankkureita varten. Ankkurien määrä ja syvyys riippuvat kallion laadusta ja tuulivoimalan kuormista. Teräsankkurin ankkuroinnin jälkeen valetaan teräsbetoniperustukset kallioon tehdyn varauksen sisään. Kallioankkurointia käytettäessä teräsbetoniperustuksen koko on yleensä muita perustustyyppejä pienempi. Tuulivoimaloille laaditaan huolto-ohjelma, jonka mukaisia huoltokäyntejä tehdään kullekin tuulivoimalalle 2 5 vuodessa. Lisäksi jokaista voimalaa kohti voidaan olettaa noin 2 5 ennakoimatonta huoltokäyntiä vuosittain. Huoltokäynnit tehdään pääasiassa pakettiautoilla. Teräsbetoniperustus ja massanvaihto Teräsbetoniperustus massanvaihdolla valitaan niissä tapauksissa, joissa maaperä ei ole riittävän kantavaa (kuva 2-9). Perustusten alta kaivetaan ensin löyhät pintamaakerrokset pois. Tiiviit ja kantavat maakerrokset ovat yleensä 5 8 m syvyydellä. Kaivanto täytetään karkearakeisella painumattomalla maamateriaalilla (murske tai sora) kaivun jälkeen, ohuissa kerroksissa tehdään tiivistys täry- tai iskutiivistyksellä. Täytön päälle tehdään teräsbetoniperustukset paikalla valaen, kuten maanvaraisessa teräsbetoniperustuksessa. Teräsbetoniperustus paalujen varassa Teräsbetoniperustusta paalujen varassa käytetään maan kantokyvyn ollessa riittämätön ja kantamattomien kerrosten ulottuessa niin syvälle, ettei massanvaihto ole teknistaloudellisesti toteutuskelpoinen vaihtoehto (kuva 2-10). Maa-ainesten kantokyky määritetään pohjatutkimuksilla. Paalutetussa perustuksessa orgaaniset pintamaat kaivetaan pois ja perustusalueelle ajetaan ohut rakenteellinen mursketäyttö, jonka päältä tehdään paalutus. Paalutyyppejä ja kokoja on useita erilaisia. Paalutyypin valintaan vaikuttavat pohjatutkimustulokset, paalukuormat sekä rakentamiskustannukset. Erilaisilla paalutyypeillä on eri asennusmenetelmät, mutta yleisesti lähes kaikki vaihtoehdot vaativat järeää asennuskalustoa. Paalutuksen jälkeen paalujen päät valmistellaan ja teräsbetoniperustus valetaan paalujen varaan. Paalutettu perustus saattaa tietyissä tapauksissa olla vaakamitoiltaan pienempi kuin maavarainen perustus. 18

21 Kuva 2-8 Maavarainen teräsbetoniperustus Kuva 2-9 Teräsbetoniperustus ja massanvaihto Kuva 2-10 Paaluperustus Kuva 2-11 Kallioon ankkuroitu perustus 19

22 2.4.4 Tuulivoimaloiden sijoittelu Yksittäisten voimaloiden sijoittelussa toisiinsa nähden on otettava huomioon voimaloiden taakse syntyvät pyörteet, jotka häiritsevät taaempana sijaitsevia voimaloita. Liian tiivis sijoittelu aiheuttaa paitsi häviöitä energiantuotannossa, myös ylimääräisiä mekaanisia rasituksia voimaloiden lavoille ja muille komponenteille ja voi tätä kautta sekä lisätä käyttö- ja ylläpitokustannuksia, alentaa tuulivoimapuiston käytettävyyttä ja tuotantoa, että lyhentää voimaloiden teknistä käyttöikää. Yksittäisten voimaloiden välinen hyväksyttävä minimietäisyys riippuu monista tekijöistä, mm. voimaloiden koosta, kokonaislukumäärästä, sekä yksittäisen voimalan sijainnista tuulivoimapuistossa. Tuulivoimapuiston reunamilla sijaitsevat voimalat, erityisesti ne, jotka sijaitsevat eturivissä vallitsevaan tuulensuuntaan nähden, voidaan periaatteessa sijoittaa hieman lähemmäs toisiaan kuin puiston keskellä tai vallitsevasta tuulensuunnasta katsottuna takarivissä sijaitsevat voimalat. Mitä suuremmasta tuulivoimapuistosta (voimaloiden lukumäärällä mitattuna) on kyse, sitä pidempi välimatka voimaloiden väliin on jätettävä. Ehdottomia ja yleispäteviä kriteereitä voimaloiden välisille etäisyyksille ei ole. Muutaman tuulivoimalan ryhmissä voivat voimalat sijaita 2 3 roottorinhalkaisijan etäisyydellä toisistaan, erityisesti jos voimalat ovat yhdessä rivissä kohtisuoraan vallitsevaa tuulensuuntaa vastaan. Pienehköissä tuulivoimapuistoissa (esim voimalaa) suositeltava minimietäisyys on viisi roottorinhalkaisijaa, riippuen tuulivoimapuiston geometriasta ja tuulen suuntajakaumasta. Suurissa tuulivoimapuistoissa (useita kymmeniä voimaloita) tulisi voimaloiden välisen etäisyyden olla vähintään 7,5 8 roottorinhalkaisijaa Rakennus- ja huoltotiet Tuulivoimalaitoksia palvelemaan tarvitaan rakennus- ja huoltotieverkosto. Huoltotieverkoston suunnittelua tehdään samaan aikaan hankkeen YVA-prosessin kanssa. Huoltoteitä pitkin kuljetetaan tuulivoimaloiden rakentamisessa tarvittavat rakennusmateriaalit ja pystytyskalusto. Rakentamisvaiheen jälkeen tiestöä käytetään sekä voimaloiden huolto- ja valvontatoimenpiteisiin että paikallisten maanomistajien tarpeisiin. Metsämaastossa tielinjausten kohdalta raivataan ja kaadetaan puustoa noin metrin leveydeltä työkoneiden ja tien reunaluiskien tarvitseman tilan vuoksi. Jyrkissä kaarteissa raivattavan tielinjauksen leveys on helposti kaksinkertainen johtuen erikoispitkän kuljetuksen (siiven pituus jopa 60 m) vaatimasta tilasta. Puuston raivauksen jälkeen pintamaat poistetaan ja pohja tasataan tiesuunnitelmien mukaisesti. Kivikkoisissa ja kallioisissa kohdissa joudutaan pohjaa louhimaan riittävän tasauksen saavuttamiseksi ja vastaavasti pehmeiden, huonosti kantavien maalajien, kuten turpeen kohdalla joudutaan huonosti kantava maa-aines korvaamaan paikalle tuodulla kantavalla materiaalilla (massanvaihto). Tuulivoimarakentamisessa tarvittavat kuljetukset tuovat erityisvaatimuksia myös tien kantavuuden suhteen. Raskaimpia kuljetuksia on nasellin eli konehuoneen kuljetus, missä kuljetusyhdistelmän kokonaispaino voi olla yli 300 tonnia. Myös nosturin ja siinä tarvittavien laitteiden kuljetukset ovat erittäin raskaita. Tien rakenteissa tarvitaankin huomattavat rakennekerrokset riittävän kantavuuden varmistamiseksi. Rakennekerroksissa käytetään eri murskelajikkeita ja louhetta. Myös nykyinen olemassa oleva tieverkosto tarvitsee kantavuuden parantamista ja jyrkkien mutkien oikomista. Rakennettavat huoltotiet tulevat olemaan sorapintaisia ja niiden leveys on keskimäärin noin 6 metriä. Tierakentamisen lisäksi massoja tarvitaan maastonmuotojen tasauksissa ja mahdollisissa massanvaihdoissa myös tuulivoimaloiden nostoalueilla. Karkeasti arvioiden jokaisella nostoalueella mursketta tarvitaan noin m Tuulivoimapuiston rakentamisaika Tuulivoimapuiston rakentaminen on monivaihteista työtä ja ennen kuin varsinaiseen rakentamiseen päästään, on taustalla jo yleensä vuosien työ, joka sisältää eriasteisen selvitysten ja lupavaiheiden läpikäyntiä. Koko hankkeen eri vaiheet voidaan yksinkertaistaa alla olevan luettelon muotoon: Lupaprosessi Hankkeen suunnitelmien laatiminen Urakoitsijoiden kilpailutus Alueelle tulevan tiestön rakentaminen/nykyisen tieyhteyden parantaminen Voimalaitosalueen tilavarausten tekeminen ja nostoalueiden rakentaminen Voimalaitosten perustusten rakentaminen Sähköaseman ja voimajohtojen rakentaminen Voimalaitosten pystytys Voimalaitosten koekäyttö Voimalaitosten käyttöönotto Tuulivoimapuistojen rakentamistyöt aloitetaan ns. valmistelevilla töillä, joilla taataan mm. kuljetusten esteetön reitti rakennusalueelle ja varmistetaan tuulivoimalan ympäristön soveltuvuus rakentamiselle. Tuulivoimaloiden rakentamisessa tarvittavien tornien, roottoreiden, nosturikaluston yms. materiaalien kuljettaminen työmaa-alueelle tapahtuu yleensä useita kymmeniä metrejä pitkinä lavettikuljetuksina, jotka vaativat tiestöltä kantavuutta ja loivia kaarresäteitä. 20

23 Maantiekuljetusten rinnalla voidaan harkita myös meriteitse tapahtuvaa kuljetusta, mikäli tuulivoimapuiston sijainti on siihen soveltuva. Yleisesti ajatellen jokaisen voimalaitoksen ympäristössä tulee olla riittävästi tilaa mm. materiaalien varastointia, kokoonpanoa, ja luonnollisesti asennusta varten. Tämän lisäksi alueella tulee voida liikkua nostureilla, joten oheistoimintoihin varattavan alueen tulee olla kooltaan jopa useita tuhansia neliöitä. Alueen suunnittelussa ja rakentamisessa tulee huomioida mm. alueen kantavuusvaatimukset nostureiden liikkumisen vuoksi. Rakenteet tulee mitoittaa maaperäominaisuudet huomioiden siten, että kantavuus on riittävä mm. nostureiden käyttämiselle. Tuulivoimaloiden perustusten rakentaminen on yksi keskeisimmistä rakentamisvaiheista. Perustukset voidaan toteuttaa joko maanvaraisina tai paaluperustuksina riippuen vallitsevista maaperäominaisuuksista. Maanvaraista perustusta käytettäessä maapohjan kantavuus varmistetaan yleensä esim. massanvaihdolla tai muuten maapohjaa vahvistamalla. Perustusten betonoinnit voidaan tehdä vuodenajasta riippumatta, mutta betonin tulee antaa saavuttaa asennusten kestävä lujuus noin yhden kuukauden ajan, ennen varsinaista voimaloiden nostotyön aloitusta. Tuulivoimaloiden pystytys toteutetaan pääsääntöisesti nostureiden avulla. Voimalat kootaan pystytyspaikan välittömässä läheisyydessä sopivan kokoisiksi blokeiksi, jotka nostetaan nosturilla paikalleen. Voimaloiden pystytys tapahtuu suhteellisen nopeasti. Optimiolosuhteissa voimala saavuttaa harjakorkeutensa 2 3 vuorokauden kuluessa nostotyön aloittamisesta. Riippuen rakennettavien voimaloiden määrästä ja sijainnista toisiinsa nähden voidaan arvioida pystytykseen käytettävää aikaa. Mikäli voimalat sijaitsevat etäällä toisistaan, tulee aikaa varata myös nostokaluston siirtoon. Tarvittaessa nosturi tulee purkaa ja siirtää autokuljetuksella uuden voimalan viereen. Ennen urakan luovuttamista asiakkaalle tuulivoimalalle suoritetaan koekäyttö, jossa testataan tuulivoimalan eri yksiköiden toimivuus asianmukaisella tavalla. Koekäytön kesto riippuu testattavien voimaloiden määrästä, ollen yleensä muutamia viikkoja. Yhtä aikaa tuulivoimapuiston rakentamisen kanssa tulee alueelle rakentaa sähköverkko, johon voimalat liitetään. Verkon suunnittelu ja rakentaminen tulee ajoittaa siten, että voimalat voidaan liittää sähköverkkoon niiden valmistuttua. Suunnittelu ja rakentamistyöt sekä rakentamisen volyymi oikein ajoitettuna ja mitoitettuna mahdollistaa pienen (esim. alle 20 tuulivoimalaa) tuulivoimapuiston rakentamisen yhden kalenterivuoden aikana. Lisäaikaa rakentamiseen tulee varata, mikäli alue sijaitsee kaukana olemassa olevasta infraverkosta ja rakennettavien voimaloiden määrä on huomattava ja niiden sijainti edellyttää poikkeuksellisia toimenpiteitä Tuulivoimaloiden huolto ja ylläpito Tuulivoimaloille laaditaan huolto-ohjelma, jonka mukaisia huoltokäyntejä tehdään kullekin tuulivoimalalle 2 5 vuodessa. Lisäksi jokaista voimalaa kohti voidaan olettaa noin 2 5 ennakoimatonta huoltokäyntiä vuosittain. Huoltokäynnit tehdään pääasiassa pakettiautoilla. Tuulivoimalan toiminnan aikana niiden ääntä ja välkettä voidaan säätää ajan ja suunnan suhteen. Vaimennus toteutetaan hidastamalla voimalan lapojen pyörimisnopeutta ja/ tai lapojen kulmaa säätämällä. Vaimennus voi vaihdella tarpeen mukaan yhdestä desibelistä 5-6 desibeliin, ja se voidaan toteuttaa joko tietyille voimaloille (sektoreittain) tai koko voimalan äänialueelle tuulennopeuden ja/tai vuorokaudenajan mukaan. Vastaavasti tuulivoimala voidaan pysäyttää, kun välke halutaan estää joltain sektorilta. Voimalan päällä olevat mittalaitteet seuraavat valon määrää ja auringon sijoittumista välkkeen aiheuttajana ja pysäyttävät voimalan ajaksi, jolloin määritetyllä alueella halutaan estää välkkeen esiintyminen. Äänen leviämistä arvioidaan melumallinnuksilla (kappale 5.7.1). 2.5 Hankealueen lähiseudulla olevat muut tuulivoimahankkeet Hankealueen läheisyydessä sijaitsevat tai suunnitteilla olevat tuulivoimapuistot on esitetty kuvassa Tiedot on haettu VTT:n tuulivoimatilastosta 2009 (Stenberg & Holttinen, 2010), maakuntien selvityksistä sekä Kanta- Hämeen ja Pirkanmaan ELY-keskuksen nettisivuilta (käynnissä olevat YVA-hankkeet). Humppilan-Urjalan tuulivoimahankkeesta noin 50 kilometrin etäisyydellä on seuraavat kolme tuulivoimahanketta suunnitteilla: Huittisen kunnassa Huittinen 1, 75 kw, Nordeco Oy. Etäisyys Humppilasta noin 45 km (linnuntietä) (VTT tuulivoimatilastot, Google Maps). Äetsän Marjamäenvuori 1, 225 kw, Oittisen tila Oy. Etäisyys Humppilasta noin 53 km. (VTT tuulivoimatilastot, Google Maps) Forssan, Jokioisten ja Tammelan kuntien alueilla suunnitteilla Kiimassuon tuulivoimapuisto, MW, Voimavapriikki Oy. Etäisyys noin 19 km Humppilasta Lisäksi Loimaalle, noin 20 kilometrin päähän hankealueesta, oli suunniteltu tuulivoimaloiden rakentamista, mutta ympäristölautakunta hylkäsi hankkeen

24 Kuva 2 12 Muut lähiseudun tuulivoimahankkeet sekä Humppilan-Urjalan tuulivoimahankkeen sijainti. 2.6 Suunnittelutilanne ja toteutusaikataulu Hankkeen alustavaa suunnittelua on tehty Voimamylly Oy:ssä vuodesta 2011 alkaen. Hankkeen yleissuunnittelua tehdään samaan aikaan ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä, ja se jatkuu ja tarkentuu arviointimenettelyn jälkeen. Hankkeen edellyttämät suunnitelmat ja luvat on esitelty luvussa 6. Laajan tuulipuiston toteuttaminen edellyttää mm. alueen kaavoittamista sekä rakennuslupia. Hankkeiden toteuttamisen ajankohta riippuu hankkeen teknis-taloudellisista reunaehdoista. Voimamylly Oy päättää investoinneista YVA-menettelyn jälkeen. 2.7 Hankkeen suhde suunnitelmiin ja ohjelmiin Hankkeen tavoitteisiin ja toteuttamiseen liittyviä ympäristönsuojelua koskevia suunnitelmia ja ohjelmia ovat muun muassa ilmastoa ja luonnonsuojelua koskevat kansainväliset ja kansalliset sopimukset ja säädökset sekä alueen käyttöön liittyvät tavoitteet, suunnitelmat ja ohjelmat: Ilmasto ja ilmastonmuutoksen ehkäisy EU:n energiastrategia EU:n energiastrategia julkaistiin ja sen tavoitteena on turvata kilpailukykyinen ja puhdas energian saanti, hillitä ilmastonmuutosta sekä vastata kasvavaan globaaliin energiankysyntään ja tulevaisuuden energian toimituksen epävarmuuksiin. Tavoitteiden saavuttamiseksi on laadittu kymmenen kohdan toimintaohjelma, johon sisältyvät mm. EU:n sisäisen energiamarkkinan kehittäminen, energian huoltovarmuuden takaaminen ja sitoutuminen kasvihuonekaasujen vähentämiseen. Kansallinen energia- ja ilmastostrategia Vuoden 2008 kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa esitetään ehdotukset keskeisiksi toimenpiteiksi, joilla EU:n tavoitteet uusiutuvan energian edistämiseksi, energiankäytön tehostamiseksi ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi voidaan saavuttaa. Tuulivoiman osalta tavoitteena on nostaa asennettu kokonaisteho nykyisestä 144 MW:sta noin MW:iin vuoteen 2020 mennessä, jolloin vuotuinen sähkön tuotanto tuulivoimalla olisi noin 6 TWh. 22

25 2.7.2 Luonnonsuojelu Natura verkosto Valtioneuvosto päätti Suomen ehdotuksesta Natura verkostoksi Natura 2000 on Euroopan unionin hanke, jonka tavoitteena on turvata luontodirektiivissä määriteltyjen luontotyyppien ja lajien elinympäristöjä. Natura verkoston avulla pyritään vaalimaan luonnon monimuotoisuutta Euroopan unionin alueella ja toteuttamaan luonto- ja lintudirektiivin mukaiset suojelutavoitteet. Luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia Valtioneuvosto hyväksyi strategian joulukuussa Tavoitteena on pysäyttää Suomen luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen vuoteen 2010 mennessä, vakiinnuttaa Suomen luonnon tilan suotuisa kehitys vuosien kuluessa, varautua vuoteen 2016 mennessä Suomen luontoa uhkaaviin maailmanlaajuisiin ympäristömuutoksiin, erityisesti ilmastonmuutokseen sekä vahvistaa Suomen vaikuttavuutta luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä maailmanlaajuisesti kansainvälisen yhteistyön keinoin Alueidenkäyttö Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvosto teki vuonna 2000 maankäyttö- ja rakennuslain 24 :n perusteella päätöksen valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista (VAT). Valtioneuvoston päätöksellä tavoitteita tarkistettiin vuonna Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävänä on muun muassa auttaa saavuttamaan maankäyttö- ja rakennuslain ja alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet, joista tärkeimmät ovat hyvä elinympäristö ja kestävä kehitys. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Tavoitteissa esitetään tuulivoimaan liittyen mm. seuraavaa: Maakuntakaavoituksessa on rannikko- ja tunturialueilla osoitettava tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten soveltuvat alueet. Tuulivoimalat on sijoitettava ensisijaisesti keskitetysti useamman voimalan yksiköihin. Pirkanmaan maakuntasuunnitelma ja -ohjelma Pirkanmaan maakuntasuunnitelma Pirkanmaa 2025 hyväksyttiin Maakuntasuunnitelman tarkoituksena on linjata alueen käytön tavoitteet huomioiden valtakunnalliset alueiden käyttötavoitteet sekä alueen omat tarpeet. Maakuntasuunnitelmassa on esitetty Pirkanmaan tavoitteita kehityksen suunnasta ja tunnistettu eri menestystekijöitä. Kehittämiskokonaisuuksiksi mainitaan mm. infrastruktuurin, asumisen, elinkeinojen ja elinympäristön kehittäminen, joille on määritetty erilaiset tavoitetilat. Suunnitelman mukaan energian saannin turvaamiseksi ympäristöystävällisesti ja toimitusvarmasti tavoitteena on hyödyntää erityisesti uusiutuvan, kotimaisen bio- ja lähienergian mahdollisuudet mahdollisimman laajasti. (Pirkanmaan liitto 2009) Maakuntasuunnitelman toteuttamiseksi Pirkanmaan liitto laati Pirkanmaan maakuntaohjelman , jonka Pirkanmaan maakuntavaltuusto hyväksyi Maakuntaohjelmassa yhtenä kahdeksasta kehittämistehtävästä on maakunnan energiaomavaraisuuden lisääminen. (Pirkanmaan liitto 2010) Pirkanmaan ympäristöohjelma Pirkanmaan liitto laati uuden lainsäädännön mukaisen Pirkanmaan ympäristöohjelman vuosille yhteistyössä Pirkanmaan elinkeino- liikenne ja ympäristökeskuksen kanssa. Tuulivoimateknologian ja -markkinoiden kehityksen myötä ympäristöohjelmassa on mainittu, että kiinnostus sähkön tuottamiseen tuulivoimalla on nousussa. Strategisissa tavoitteissa ja toimenpiteissä vuodelle 2030 on kirjattu, että fossiiliset polttoaineet on korvattu lähes kokonaan kotimaisilla ja uusituvilla polttoaineilla, kuten tuulivoimalla. Pirkanmaan maakuntakaava 2040 sekä Vaihekaava 1 ja 2 Pirkanmaan 2. maakuntakaavan (ts. Pirkanmaan maakuntakaava 2040) laadinta käynnistyi , ja sen on tarkoitus valmistua vuonna Turvetuotantoa koskeva 1.vaihemaakuntakaava on toimitettu kesällä 2011 ympäristöministeriöön vahvistamiskäsittelyyn. Liikennettä ja logistiikkaa koskeva Pirkanmaan 2.vaihemaakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa keväällä Toisessa vaihemaakuntakaavassa on maininta valtakunnallisten linjausten mukaiseen uusiutuvan energian käyttötavoitteeseen pääsystä mm. edistämällä tuulivoiman käyttöä. (Pirkanmaan liitto 2011) Maakuntakaavan tarkoituksena on sovittaa yhteen kaikki maankäytön osa-alueet siten, että eri intressiryhmien tarpeet huomioidaan ja asukkaiden osallistuminen on mahdollista. Suunnittelun tueksi käynnistetään erillisselvityksiä mm. asumiseen, luonnonvaroihin, kulttuuriympäristöön ja tuulivoimaan liittyen. Kaavan taustaksi laadittava tuulivoimaselvitys Voimaa tuulesta Pirkanmaalla käynnistyi elokuussa 2011 ja valmistuu vuoden 2012 loppuun mennessä. Selvityksen tarkoituksena on kartoittaa alueet, joilla maa- 23

26 kunnallisesti merkittävä tuulivoimatuotanto on mahdollista ilman, että siitä aiheutuu ristiriitaa muun maankäytön kanssa. Tarkemmin maakuntakaavan kaavoituksesta hankealueella on käsitelty luvussa 4. Uusiutuvat energiavarat ja niiden sijoittuminen Pirkanmaalle Energiateknologian klusteriohjelman Tampereen osaamiskeskus teetti vuonna 2010 selvityksen Pirkanmaan energiaalan yrityksen tarpeista lähitulevaisuudessa. Selvitys toteutettiin Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa. Selvitys tehtiin haastattelemalla mm. laitevalmistajia, järjestelmätoimittajia sekä energian tuottajia. Haastatteluista kävi ilmi, että tärkeimpänä painopistealueena nähtiin uusiutuva energia ja siihen liittyvään tutkimukseen ja kehitykseen satsaaminen. (Karjalainen 2010) Hämeen maakuntasuunnitelma ja -ohjelma Häme 2035-maakuntasuunnitelma on maakunnan kehittämisen strateginen väline, joka yhdessä maakuntakaavan ja -ohjelman kanssa yhdistää ja jäsentää maakunnan kehittämisnäkemyksen ja toteutusvoiman. Maakuntasuunnitelmassa yhdeksi tulevaisuuden visioksi, myös ilmastonmuutokseen sopeutumisen kannalta, on listattu energiajärjestelmien saneeraus uusiutuviin energialähteisiin pohjaaviksi. (Hämeen liitto 2009) Maakuntaohjelmassa ( ) mainitaan, että energian tulee olla peräisin uusiutuvista lähteistä ja käytön tulee olla kestävää ja että uusiutuvan energian käyttöönottoa tulee lisätä alueiden käytön toimenpiteillä sekä teknisten sovellutusten tutkimusta lisäämällä. (Hämeen liitto 2010) Hämeen maakuntakaava sekä Kanta-Hämeen vaihemaakuntakaavaehdotus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen suunnitelma, joka korvaa entisen seutukaavan. Maakuntakaava ohjaa kuntien kaavoitusta ja viranomaisten toimintaa. Hämeen maakuntakaava on hyväksytty korkeimmassa hallinto-oikeudessa Kaavassa ei ole käsitelty tuulivoimaa. Voimassa olevaa maakuntakaavaan on tehty muutoksia Kanta-Hämeen 1. vaihemaakuntakaavaehdotuksella ( ), jonka selostusosassa on pyritty alueidenkäyttöratkaisuissa huomioimaan uusiutuvien energialähteiden käyttö valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaisesti (Maakuntahallitus ). Hämeen yhdeksi tulevaisuusskenaarioksi on ensimmäisessä vaihekaavassa mainittu hajautuneen yhdyskuntarakenteen ja energiajärjestelmien korjaaminen uusiutuvien energialähteiden avulla. Selostusosan liitteissä on esitetty kartalla Hämeen mahdollisia tuulivoima-alueita. Ensimmäisessä vaihemaakuntakaavassa tuulivoimaa on käsitelty Forssan Kiimassuon tuulivoima-alueen osalta tarkemmin. Tuulivoimaa tullaan käsittelemään kokonaisvaltaisemmin Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavan yhteydessä vuosina Maakuntakaavasta tarkemmin luvussa 4. Uusiutuvat energiavarat ja niiden sijoittuminen Hämeessä Vuonna 2010 on tehty Hämeen aluettakin koskeva tuulivoimaselvitys (2010). Selvityksessä on kartoitettu neljän maakunnan potentiaalisimmat tuulivoimapuistojen sijoituspaikat palvellen mm. maakuntaliittoja maakuntakaavahankkeissa. Tuulivoimantuotantoon soveltuvien alueiden arvioinnissa otettiin huomioon mm. tuulisuus, alueen pinta-ala ja asutus tai luonnonsuojelualueen läheisyys. Hämeen alueella havaittiin yhteensä 112 aluetta, jotka ovat mahdollisia tuulivoimaan soveltuvia alueita, mutta tarvitsevat jatkoselvityksiä. Humppilan-Urjalan hankealue on merkitty yhdeksi tällaiseksi alueeksi. (Päijät-Hämeen liitto 2010) Melun ohjearvot Valtioneuvosto on antanut päätöksen melutason ohjearvoista (993/1992) meluhaittojen ehkäisemiseksi ja ympäristön viihtyvyyden turvaamiseksi. Ohjearvoja sovelletaan maankäytön ja rakentamisen suunnittelussa, eri liikennemuotoja koskevassa liikenteen suunnittelussa sekä rakentamisen lupamenettelyissä. Ympäristöministeriö asetti työryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella ehdotus tuulivoimarakentamisen kaavoitusta, vaikutusten arviointia ja lupamenettelyjä koskevaksi ohjeistukseksi. Työryhmän ehdotus ohjeistuksesta on ollut ensimmäisellä lausuntokierroksella ja lausuntojen perusteella muokattu seuraava ehdotus on julkaistu Melun osalta ohjeessa on todettu, etteivät Valtioneuvoston päätöksen 993/1992 mukaiset melutason yleiset ohjearvot sovellu tuulivoimamelun haittojen arviointiin ja ohjeessa annetaan suunnitteluohjearvot tuulivoimamelulle. Lopullinen ohjeistus julkaistaneen vuoden 2012 aikana. Tuulivoimapuistohankeen meluvaikutuksia verrataan YVA-selostuksessa melutason ohjearvoihin ja Ympäristöministeriön julkaiseman tuulivoimarakentamisen suunnittelun ohjeluonnoksen suunnitteluohjearvoihin. 24

27 3. Ympäristövaikutusten arviointimenettely ja osallistuminen 3.1 Arvioinnin tarkoitus ja tavoitteet Ympäristövaikutusten arviointia koskevan lain ("YVA-laki" 468/1994) tavoitteena on edistää ympäristövaikutusten arviointia ja yhtenäistä huomioon ottamista suunnittelussa ja päätöksenteossa. Lisäksi sen tavoitteena on lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia hankkeen suunnitteluun. Ympäristövaikutusten arviointimenettely ei ole päätöksenteko- tai lupamenettely, eikä arvioinnin aikana tehdä päätöstä hankkeen toteuttamisesta. YVAmenettelyn avulla tuotetaan tietoa päätöksentekoa varten. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn yhteydessä saadut tulokset ja yhteysviranomaisen lausunto otetaan huomioon hankkeen jatkosuunnittelussa ja yleiskaavan laatimisessa. Viranomainen ei saa myöntää lupaa hankkeen toteuttamiseen tai tehdä muuta siihen rinnastettavaa päätöstä ennen arvioinnin päättymistä. 3.2 Arvioinnin tarpeellisuus Tuulivoimalaitokset eivät sellaisenaan sisälly ympäristövaikutusten arvioinnista Valtioneuvoston antaman asetuksen (713/2006) 6 :n mukaiseen hankeluetteloon. Tuulivoimahankkeiden soveltamista YVA-menettelyssä on kuitenkin valmisteltu ympäristöministeriön toimesta. Luonnosvaiheessa olevassa Tuulivoimarakentamisen suunnittelu -oppaassa (luonnos ) mainitaan, että tuulivoimahanke vaatisi YVA-lain mukaisen menettelyn mm. laitosten lukumäärän ollessa vähintään 10 kappaletta. Voimamylly Oy on keskustellut YVA-menettelyn tarpeellisuudesta Hämeen ELY-keskuksen viranomaisten kanssa. Edellä mainittujen seikkojen perusteella Voimamylly Oy on aloittanut YVA-menettelyn tuulivoimahankkeesta Humppilan-Urjalan alueella. 3.3 Arviointimenettelyn vaiheet ja aikataulu YVA -menettely jakautuu kahteen vaiheeseen: Arviointiohjelman laatiminen: Vaiheen aikana laaditaan suunnitelma arvioinnin tekemiseksi. Siinä kuvataan suunnittelukohteen ympäristön nykytilaa, muodostetaan vaihtoehdot, asetetaan suunnittelua koskevat tavoitteet sekä laaditaan suunnitelma tarvittavista ympäristöselvityksistä sekä suunnitelma osallistumisen ja tiedottamisen järjestämisestä. Arviointiselostuksen laatiminen: Vaikutusselvitykset tehdään arviointiohjelman ja yhteysviranomaisen siitä antaman lausunnon pohjalta. Arvioinnin aikana tarkennetaan ympäristöä koskevia tietoja ja suunnitelmavaihtoehtoja, arvioidaan ja verrataan vaihtoehtoja ja laaditaan ehdotukset vaikutusten lieventämiseksi ja seurannaksi. 3.4 YVA menettelyn osapuolet Hankkeesta vastaava Hankkeesta vastaava toiminnanharjoittaja Voimamylly Oy on vastuussa hankkeen valmistelusta ja toteutuksesta. Hankkeesta vastaavan on oltava selvillä hankkeensa ympäristövaikutuksista. Arviointimenettelyssä hankkeesta vastaava laatii arviointiohjelman ja selvittää hankkeen ympäristövaikutukset. YVA:n laadinnassa hankevastaava käyttää konsulttia, Ramboll Finland Oy:tä. Yhteysviranomainen Yhteysviranomainen huolehtii, että hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely järjestetään. Yhteysviranomaisen tehtävistä on säädetty YVA -laissa ja -asetuksessa. Tässä hankkeessa yhteysviranomaisena toimii Pirkanmaan ELY-keskus. Yhteysviranomainen kuuluttaa ja asettaa nähtäville arviointiohjelman. Kuulutuksessa kutsutaan koolle yleisötilaisuus. Toinen yleisötilaisuus järjestetään arviointiselostusvaiheessa. Ympäristövaikutusten arvioinnin kanssa samaan aikaan tapahtuvan osayleiskaavan laatimiseen liittyvissä esit- 25

HUMPPILAN-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

HUMPPILAN-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA HUMPPILAN-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA TILAISUUDEN OHJELMA 1. Tilaisuuden avaus, puheenjohtaja Leena Ivalo 2. YVA-menettely, ELY-keskus Leena Ivalo 3. Voimamylly Oy:n

Lisätiedot

EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS

EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS 15.3.2010 HANKKEEN YLEISKUVAUS Hankkeena on tuulipuiston rakentaminen Ilmajoen kunnan ja Kurikan kaupungin rajalle, Santavuoren- Meskaisvuoren

Lisätiedot

ympäristövaikutusten arviointiohjelma LAIHIAN RAJAVUOREN TUULIVOIMAPUISTO LAIHIAN TUULIVOIMAPUISTO ympäristövaikutusten arviointiohjelma

ympäristövaikutusten arviointiohjelma LAIHIAN RAJAVUOREN TUULIVOIMAPUISTO LAIHIAN TUULIVOIMAPUISTO ympäristövaikutusten arviointiohjelma LAIHIAN RAJAVUOREN TUULIVOIMAPUISTO LAIHIAN TUULIVOIMAPUISTO YVA-konsultti Ramboll Finland Oy ympäristövaikutusten arviointiohjelma Hankkeesta vastaava EPV Tuulivoima Oy ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-

Lisätiedot

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA MIKSI TUULIVOIMAKAAVA? Tuulivoimalaitos tarvitsee rakennusluvan, jonka myöntämisen edellytyksenä on ensisijaisesti voimassa oleva oikeusvaikutteinen maankäytön

Lisätiedot

Projektisuunnitelma Perkiön tuulivoimahanke

Projektisuunnitelma Perkiön tuulivoimahanke n tuulivoimahanke Taustaa O2 on vuonna 1991 Ruotsissa perustettu tuulivoima-alan yritys, joka kehittää, rakentaa, rahoittaa, hallinnoi, omistaa sekä myy tuulivoimapuistoja. O2 on toteuttanut Ruotsissa

Lisätiedot

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa

Lisätiedot

ESITYS OSAYLEISKAAVAN KÄYNNISTÄMISESTÄ RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTOA VARTEN

ESITYS OSAYLEISKAAVAN KÄYNNISTÄMISESTÄ RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTOA VARTEN Haapajärven kaupunki Tekninen lautakunta Kirkkokatu 2 85800 Haapajärvi Infinergies Finland Oy Karppilantie 20 90450 Kempele Puh. 044 7595 050 sisko.kotzschmar@infinergiesfinland.com www.infinergies.com

Lisätiedot

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari. 30.10.2013, Oulu

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari. 30.10.2013, Oulu Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari 30.10.2013, Oulu Esityksen sisältö Yleistä tuulivoimasta ja tuulivoimarakentamisesta Maakunnalliset selvitykset Tuulivoiman hankekehitys Metsähallituksen rooli

Lisätiedot

VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Tourunkulman kyläyhdistyksen talo, 30.8.2012 klo 18-21 Leena Ivalo Pirkanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ohjelma

Yleisötilaisuuden ohjelma Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen

Lisätiedot

Tuulivoima kaavoituksessa. Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap

Tuulivoima kaavoituksessa. Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap Tuulivoima kaavoituksessa Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap MITÄ SELVITETÄÄN Valtakunnalliset alueidenkäyhö- tavoiheet MaankäyHö- ja rakennuslaki EU:n säädökset Strategiat ja ohjelmat

Lisätiedot

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Yleisötilaisuus 8.9.2015 Leena Eerola Uudenmaan ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus. Leena Eerola 8.9.2015 1 Hankkeen toimijat Hankkeesta vastaava:

Lisätiedot

Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto

Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto Voimamylly Oy 3.10.2012 Voimamylly Oy Yhtiön kotipaikka Humppila Perustettu helmikuussa 2012 Valmistelu alkoi vuonna 2011 Humppilaan ideoitujen hankkeiden yhtenä osana,

Lisätiedot

Tuulivoimarakentamisen mahdollisuudet Vaasan seudulla Vindkraftsbyggandets möjligheter i Vasaregionen

Tuulivoimarakentamisen mahdollisuudet Vaasan seudulla Vindkraftsbyggandets möjligheter i Vasaregionen Tuulivoimarakentamisen mahdollisuudet Vaasan seudulla Vindkraftsbyggandets möjligheter i Vasaregionen EPV Energia Oy 5.3.2010 1 Tausta EPV Energia Oy on 60-vuotias monipuolisen kotimaisen energiantuotannon

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI

POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI Maankäytölliset edellytykset tuulivoimapuistoille Pasi Pitkänen 25.2.2011 Lähtökohtia - valtakunnallisesti: Tarkistetut (2008) valtakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet

Lisätiedot

Voimaa tuulesta Pirkanmaalla -tuulivoimaselvitys

Voimaa tuulesta Pirkanmaalla -tuulivoimaselvitys Voimaa tuulesta Pirkanmaalla -tuulivoimaselvitys Tuulivoimaseminaari 3.10.2012 Tampereen komediateatteri Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Suunnitteluinsinööri Anne Mäkynen Mitä ollaan

Lisätiedot

Päivän vietto alkoi vuonna 2007 Euroopan tuulivoimapäivänä, vuonna 2009 tapahtuma laajeni maailman laajuiseksi.

Päivän vietto alkoi vuonna 2007 Euroopan tuulivoimapäivänä, vuonna 2009 tapahtuma laajeni maailman laajuiseksi. TIETOA TUULIVOIMASTA: Maailman tuulipäivä 15.6. Maailman tuulipäivää vietetään vuosittain 15.kesäkuuta. Päivän tarkoituksena on lisätä ihmisten tietoisuutta tuulivoimasta ja sen mahdollisuuksista energiantuotannossa

Lisätiedot

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena

Lisätiedot

Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto. Voimamylly Oy Humppila - Urjala 30.8.2012

Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto. Voimamylly Oy Humppila - Urjala 30.8.2012 Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto Voimamylly Oy Humppila - Urjala 30.8.2012 Suomen tavoitteet vuoteen 2020 mennessä Suomi on sitoutunut nostamaan uusiutuvan energian käytön osuuden noin 20 %:iin Tämän

Lisätiedot

Tuulivoimapuisto, Savonlinna. Suomen Tuulivoima Oy, Mikkeli 7.5.2013

Tuulivoimapuisto, Savonlinna. Suomen Tuulivoima Oy, Mikkeli 7.5.2013 Tuulivoimapuisto, Savonlinna Suomen Tuulivoima Oy, Mikkeli 7.5.2013 Tuulivoima maailmalla Tuulivoimalla tuotettiin n. 2,26 % (282 482 MW) koko maailman sähköstä v. 2012 Eniten tuulivoimaa on maailmassa

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n

Lisätiedot

VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ. 7.5.2013 Terhi Fitch

VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ. 7.5.2013 Terhi Fitch VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ 7.5.2013 Terhi Fitch YVA-menettely lakisääteinen menettely Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994 muutoksineen) Valtioneuvoston

Lisätiedot

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖPAJA 1 14.5.2012 Eero Parkkola etunimi.sukunimi@ramboll.fi 14.5.2012 JÄTEVOIMALAN YVA YVA-MENETTELYN KULKU Arviointimenettelyn

Lisätiedot

Tuulivoiman mahdollisuudet sisämaassa Tuulivoimahankkeen vaiheet Pieksämäen kaupungintalo 18.11.2010

Tuulivoiman mahdollisuudet sisämaassa Tuulivoimahankkeen vaiheet Pieksämäen kaupungintalo 18.11.2010 Tuulivoiman mahdollisuudet sisämaassa Tuulivoimahankkeen vaiheet Pieksämäen kaupungintalo 18.11.2010 Miksi tuulivoimaa? Ilmainen ja uusiutuva kotimainen polttoaine Tuotannossa ei aiheudu päästöjä maahan,

Lisätiedot

Kuvassa 1 on esitetty hankealueen rajaukset vaihtoehdoissa VE1, VE2 ja VE3.

Kuvassa 1 on esitetty hankealueen rajaukset vaihtoehdoissa VE1, VE2 ja VE3. MRa/JHu 10413 25.11.2010 VOIMAVAPRIIKKI OY FORSSAN KIIMASSUON TUULIVOIMAPUISTO LISÄYS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMAAN JOHDANTO Voimavapriikki Oy:n Forssan ja Tammelan kuntien alueelle suunniteltua

Lisätiedot

Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto

Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto Merikaarrontie N Torkkola Vähäkyrö 7 Torkkolan tuulivoimapuisto sijaitsee Vaasassa, Merikaarrontien varrella, Kyrönjoen eteläpuolella. Pinta-ala: noin 1 000

Lisätiedot

Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto

Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto Kaupunki esittää valituksen hylkäämistä

Lisätiedot

SIIKAJOEN KANGASTUULEN TUULIVOIMAPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

SIIKAJOEN KANGASTUULEN TUULIVOIMAPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Vastaanottaja Element Power Asiakirjatyyppi YVA-ohjelma Päivämäärä 17.11.2014 SIIKAJOEN KANGASTUULEN TUULIVOIMAPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA SIIKAJOEN KANGASTUULEN TUULIVOIMAPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN

Lisätiedot

VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pitkäjärvenkoulu, 16.6.2015 klo 18-20 Leena Ivalo YVA-yhteysviranomainen Pirkanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Kaavaselostus ALUSTAVA LUONNOS Kaava-alueen sijainti Tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaavan suunnittelualue on koko kunta. Vaiheyleiskaavassa osoitetaan tuulivoima-alueet

Lisätiedot

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena

Lisätiedot

Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoimalan ääni roottorin lapojen aerodynaaminen ääni ja koneiston

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pirkanmaan ELY-keskus / Leena Ivalo TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pantin talo, 3.10.2013 klo 17.30-20 Leena

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Kuinka valita tuulivoima-alue? Anni Mikkonen, Suomen Tuulivoimayhdistys Pori, 3.11.2010

Kuinka valita tuulivoima-alue? Anni Mikkonen, Suomen Tuulivoimayhdistys Pori, 3.11.2010 Kuinka valita tuulivoima-alue? Anni Mikkonen, Suomen Tuulivoimayhdistys Pori, 3.11.2010 Perustettu 1988 Suomen Tuulivoimayhdistys ry Jäsenistö: 100 yritystä Lähes 200 yksityishenkilöä Foorumi tuulivoimayrityksille

Lisätiedot

HUMPPILAN - URJALAN TUULIVOIMAPUISTO. Ympäristövaikutusten arviointiselostus

HUMPPILAN - URJALAN TUULIVOIMAPUISTO. Ympäristövaikutusten arviointiselostus HUMPPILAN - URJALAN TUULIVOIMAPUISTO Ympäristövaikutusten arviointiselostus Voimamylly Oy Humppilan - Urjalan tuulivoimapuisto Ympäristövaikutusten arviointiselostus 28.5.2013 Käyttö- ja julkaisuluvat

Lisätiedot

Tuulivoimarakentamisen merkitys ja vaikutukset

Tuulivoimarakentamisen merkitys ja vaikutukset Tuulivoimarakentamisen merkitys ja vaikutukset Suomessa tällä hetkellä 192 tuulivoimalaitosta kokonaisteho 366 MW Tuulivoimalaitoksia Teho Vuosituotanto Suomi Ruotsi Tanska Viro 192 kpl 2 754 kpl 5 126

Lisätiedot

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella Vaalan kunta Vaalantie 14 91700 Vaala c/o St1 Oy PL 100 00381 Helsinki : Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella on käynnistänyt hankkeen kuusi (6)

Lisätiedot

Tuulivoiman ajankohtaisia asioita Suomen tuulivoimayhdistyksen puheenvuoro. Anni Mikkonen Keski-Suomi ja tuulivoima, Saarijärvi 25.1.

Tuulivoiman ajankohtaisia asioita Suomen tuulivoimayhdistyksen puheenvuoro. Anni Mikkonen Keski-Suomi ja tuulivoima, Saarijärvi 25.1. Tuulivoiman ajankohtaisia asioita Suomen tuulivoimayhdistyksen puheenvuoro Anni Mikkonen Keski-Suomi ja tuulivoima, Saarijärvi 25.1.2011 Suomen tuulivoimalaitokset 130 197 12/2010 Julkaistut tuulivoimahankkeet

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely. Hankkeen ja hankkeesta vastaavan esittely

Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely. Hankkeen ja hankkeesta vastaavan esittely Balticconnector maakaasuputki Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) yleisötilaisuus Inkoossa 27.5.2015 Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely Leena Eerola, Uudenmaan ELY-keskus Hankkeen ja hankkeesta

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA

KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-

Lisätiedot

JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL

JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta 123 26.08.2014 JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL 149/63.631/2014 PJSYMPLK 123 HANKE Kyseessä on kahden tuulivoimalan

Lisätiedot

Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa.

Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa. Liite 2 Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa. YHTEYSVIRANOMAISEN LAUSUNTO LAUSUNNON HUOMIOIMINEN Hankkeen vaihtoehdot Mikäli arvioinnin edetessä

Lisätiedot

TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA

TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA - Missä vaiheessa ja miten terveydensuojelu voi vaikuttaa? Ylitarkastaja, Vesa Pekkola Tuulivoima, ympäristöystävällisyyden symboli vai lintusilppuri?

Lisätiedot

TUULIVOIMAA KAJAANIIN. Miia Wallén UPM, Energialiiketoiminta 29.10.2013

TUULIVOIMAA KAJAANIIN. Miia Wallén UPM, Energialiiketoiminta 29.10.2013 1 TUULIVOIMAA KAJAANIIN Miia Wallén UPM, Energialiiketoiminta 29.10.2013 UPM Uuden metsäteollisuuden edelläkävijänä UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista

Lisätiedot

Melun huomioon ottaminen tuulivoimahankkeiden kaavoituksessa ja lupakäytännöissä. Ilkka Niskanen

Melun huomioon ottaminen tuulivoimahankkeiden kaavoituksessa ja lupakäytännöissä. Ilkka Niskanen Melun huomioon ottaminen tuulivoimahankkeiden kaavoituksessa ja lupakäytännöissä Ilkka Niskanen Paljon mielipiteitä, tunnetta, pelkoa, uskomuksia 2 Tuulivoimaa Euroopassa ja Suomessa Maa Pinta-ala km2

Lisätiedot

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus Kuva Mikko Jokinen Hankkeesta vastaava Northland Mines Oy YVA-konsultti Ramboll Finland Oy Northland Mines Oy HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten

Lisätiedot

TUULIVOIMA KOTKASSA 28.11.2013. Tuulivoima Suomessa

TUULIVOIMA KOTKASSA 28.11.2013. Tuulivoima Suomessa TUULIVOIMA KOTKASSA Tuulivoima Suomessa Heidi Lettojärvi 1 Tuulivoimatilanne EU:ssa ja Suomessa Kansalliset tavoitteet ja suunnitteilla oleva tuulivoima Yleiset tuulivoima-asenteet Tuulivoimahankkeen kehitys

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

Tuulivoiman maisemavaikutukset

Tuulivoiman maisemavaikutukset Kuvasovite raportista Etelä-Pohjanmaan tuulivoimaselvitys, FCG, E-P:n liitto, YM. http://www.epliitto.fi/upload/files/etelapohjanmaan_tuulivoimaselvitys.pdf Tuulivoiman maisemavaikutukset Tietoa ja havainnollistusta

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Vt 9 Tampere Orivesi YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Arvioinnin työohjelma: ohjaa vaikutusarviointien tekemistä Välittää tietoa: hankkeen suunnittelun vaihtoehdoista tutkittavista vaihtoehdoista

Lisätiedot

Kunkun parkki, Tampere

Kunkun parkki, Tampere Kunkun parkki, Tampere YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Ympäristövaikutusten arviointimenettely Ympäristösi parhaat tekijät Lähtökohtia vaikutusten selvittämiseen Hanke on osa laajempaa Tampereen

Lisätiedot

Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet 2

Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet 2 Merja Paakkari 20.11.2011 1(7) Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet 2 Kunta Alue Tuulisuus/ tuuliatlas [m/s] Tuulisuus/ WAsP [m/s] Vuosituotanto/ WAsP [GWh] maksimikoko [MW] [M / MW] Etäisyys 110kV

Lisätiedot

KANNUKSEN KUURONKALLION TUULIPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

KANNUKSEN KUURONKALLION TUULIPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Vastaanottaja wdp Finland Oy Asiakirjatyyppi YVA-ohjelma Päivämäärä 26.8.2013 KANNUKSEN KUURONKALLION TUULIPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA KANNUKSEN KUURONKALLION TUULIPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN

Lisätiedot

Tuulivoima ja maanomistaja

Tuulivoima ja maanomistaja Tuulivoima ja maanomistaja Ympäristöasiamiespäivät Marraskuu 2012 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Miksi tuulivoimaa? Tarve uusiutuvalle energialle, esim. EU:n tavoite 20-20-20 Tuulivoima

Lisätiedot

VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY. YLEISÖTILAISUUS Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus

VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY. YLEISÖTILAISUUS Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY YLEISÖTILAISUUS 3.2.2005 Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus YVA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Pakollinen YVA lain ja YVA

Lisätiedot

Maakuntaliiton rooli metsien kaavoituksessa. Esa Halme, maakuntajohtaja

Maakuntaliiton rooli metsien kaavoituksessa. Esa Halme, maakuntajohtaja Maakuntaliiton rooli metsien kaavoituksessa Esa Halme, maakuntajohtaja tärkeys suojelu O2 Yhteisyys Kemia aluetalous Energia Arvonlisä Maisemaa ja kulttuuria Raaka-aine Työ Kansalliset kannustimet nautinnot

Lisätiedot

TUULIVOIMAHANKKEIDEN VIRANOMAISPROSESSEISTA

TUULIVOIMAHANKKEIDEN VIRANOMAISPROSESSEISTA TUULIVOIMAHANKKEIDEN VIRANOMAISPROSESSEISTA Pirkanmaan tuulivoimaseminaari Tampere, Komediateatteri Pirkanmaan ELY-keskus, yks.pääll. Hannu Wirola Viranomaisprosesseihin vaikuttavia seikkoja Suurten tuulivoimalayksiköiden

Lisätiedot

Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen tuulivoimaselvitys 2010 (esiselvitys)

Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen tuulivoimaselvitys 2010 (esiselvitys) Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen tuulivoimaselvitys 2010 (esiselvitys) Uusimaa Itä-Uusimaa Häme Päijät-Häme PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO Mistäon kyse? Suomen tavoitteena on tuottaa energiastaan tuulivoimalla

Lisätiedot

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA Vastaanottaja Kokkolan kaupunki Asiakirjatyyppi Vastineet kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin Päivämäärä 3.11.2014 KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA VASTINEET

Lisätiedot

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi TIEDOTE 1 () Valtatie :n parantaminen Ylöjärven ja Hämeenkyrön välillä Alustava yleissuunnittelu valtatie :n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Uusiutuvan energia hanke Kuusiselän kaatopaikalle ja välittömään ympäristöön. Narkauksen paliskunnan kanta?

Uusiutuvan energia hanke Kuusiselän kaatopaikalle ja välittömään ympäristöön. Narkauksen paliskunnan kanta? Tuulialfa Oy Knuutintie 3 as.2 00370 Helsinki www.tuulialfa.fi Y-2683287-6 Uusiutuvan energia hanke Kuusiselän kaatopaikalle ja välittömään ympäristöön. Narkauksen paliskunnan kanta? Viite: Napapiirin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014 1(7) VESANNON KUNTA OINASKYLÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 :n mukaan

Lisätiedot

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 1 (6) HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU Maankäytön suunnittelu PL 70 49401 HAMINA NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 SELOSTUS NRO 515 KAAVA- ALUEEN SIJAINTI Sijainti Kymenlaakson

Lisätiedot

05/2013. Tuulivoima kehitys Alavieska Kytölä. K Tahkoniemi

05/2013. Tuulivoima kehitys Alavieska Kytölä. K Tahkoniemi 05/2013 Tuulivoima kehitys Alavieska Kytölä K Tahkoniemi 1 Hanketiedot 2 Kehittäjä TM Voima OY / TM Voima Kytölä Oy Tavoitteena rakentaa Alavieskan Kytölän alueelle 4-9 tuulivoimalaa. Tavoitteena on, että

Lisätiedot

VÄLIKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

VÄLIKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI VÄLIKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus...

Lisätiedot

PIIPARINMÄEN-LAMMASLAMMINKANKAAN TUULIPUISTOHANKKEEN TEKNINEN KUVAUS

PIIPARINMÄEN-LAMMASLAMMINKANKAAN TUULIPUISTOHANKKEEN TEKNINEN KUVAUS PIIPARINMÄEN-LAMMASLAMMINKANKAAN TUULIPUISTOHANKKEEN TEKNINEN KUVAUS 1 JOHDANTO YVA-menettelyssä tarkastellaan enintään 127 voimalan tuulipuistoa. Tuulipuisto koostuu tuulivoimaloista, niiden perustuksista,

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi (YVA)

Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) Yleisötilaisuus KARI LEINONEN 7.2.2019 YLEISÖTILAISUUDEN ETENEMINEN muutama ajatus tilaisuuden luonteesta esittely YVA-menettelystä (Hämeen ELY-keskus) esittely vaihemaakuntakaavatyöstä

Lisätiedot

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Kaupunginhallitus 166 24.04.2012 LAUSUNTO TALVIVAARAN KAIVOKSEN LAAJENNUKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA 67/1/112/2012 KHALL 166 Ympäristönsuojelusihteeri 18.4.2012 Kainuun elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA 130/10.02.02/2017 Tela 16.4.2019 40 Nähtävillä 25.4. - 27.5.2019 IITIN KUNTA SOLARWIND BY JANNENISKA OY PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA nitelmasta annettujen lausuntojen P32718 nitel man lausuntojen

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Soidinmäen tuulivoimahanke

Soidinmäen tuulivoimahanke KESELY/14//07.04/2013 Keski-Suomi 17.1.2014 Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy/Megatuuli Oy Teknobulevardi 3-5 01530 VANTAA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Hanke: Soidinmäen

Lisätiedot

Tuulivoima ja maankäytön suunnittelu. Maakuntasuunnittelija Janne Nulpponen Etelä-Savon maakuntaliitto

Tuulivoima ja maankäytön suunnittelu. Maakuntasuunnittelija Janne Nulpponen Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoima ja maankäytön suunnittelu Maakuntasuunnittelija Janne Nulpponen Etelä-Savon maakuntaliitto Maankäytön suunnittelu Maakuntakaavoituksessa on osoitettava tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten soveltuvat

Lisätiedot

TUULIPUISTO OY KIVIMAA ESISELVITYS TUULIPUISTON SÄHKÖVERKKOLIITYNNÄN VAIHTOEHDOISTA

TUULIPUISTO OY KIVIMAA ESISELVITYS TUULIPUISTON SÄHKÖVERKKOLIITYNNÄN VAIHTOEHDOISTA TUULIPUISTO OY KIVIMAA ESISELVITYS TUULIPUISTON SÄHKÖVERKKOLIITYNNÄN VAIHTOEHDOISTA 1.10.2015 LOPPURAPORTTI Pöyry Finland Oy pidättää kaikki oikeudet tähän raporttiin. Tämä raportti on luottamuksellinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.12.2014 7.11.20114 21.10.2014

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.12.2014 7.11.20114 21.10.2014 1(7) VESANNON KUNTA OINASKYLÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.12.2014 7.11.20114 21.10.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. 16X205340 Tammikuu 2015 PUHURI OY. Kopsa III -tuulipuiston YVA-ohjelma

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. 16X205340 Tammikuu 2015 PUHURI OY. Kopsa III -tuulipuiston YVA-ohjelma 16X205340 Tammikuu 2015 PUHURI OY Kopsa III -tuulipuiston YVA-ohjelma Kopsa III -tuulipuisto 2 COPYRIGHT PÖYRY FINLAND OY Kaikki oikeudet pidätetään. Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai

Lisätiedot

Uusiutuvan (lähi)energian säädösympäristö

Uusiutuvan (lähi)energian säädösympäristö Uusiutuvan (lähi)energian säädösympäristö Erja Werdi, hallitussihteeri Ympäristöministeriö/RYMO/Elinympäristö Alueelliset energiaratkaisut -klinikan tulosseminaari, Design Factory 29.3.2012 Uusiutuvan

Lisätiedot

Yleistä kaavoituksesta ja vaadittavista luvista

Yleistä kaavoituksesta ja vaadittavista luvista OHJE 1(5) TUULIVOIMALAN ETÄISYYS MAANTEISTÄ JA RAUTATEISTÄ SEKÄ VESIVÄYLIÄ KOSKEVA OHJEISTUS Tuulivoima on nopeasti kasvava ja kehittyvä energiamuoto. Suunnitteilla olevien tuulivoimaloiden teho on maalla

Lisätiedot

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake 1 (11) VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY VÄSTERVIKIN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Triventus Wind

Lisätiedot

YVA-OHJELMA. 16WWE1127.B723M.SLU Huhtikuu 2011. METSÄHALLITUS LAATUMAA Myllykankaan tuulivoimapuiston YVA-ohjelma

YVA-OHJELMA. 16WWE1127.B723M.SLU Huhtikuu 2011. METSÄHALLITUS LAATUMAA Myllykankaan tuulivoimapuiston YVA-ohjelma YVA-OHJELMA 16WWE1127.B723M.SLU Huhtikuu 2011 METSÄHALLITUS LAATUMAA Myllykankaan tuulivoimapuiston YVA-ohjelma 1 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää

Lisätiedot

LAIHIAN RAJAVUOREN TUULIVOIMAPUISTO ympäristövaikutusten arviointiselostus

LAIHIAN RAJAVUOREN TUULIVOIMAPUISTO ympäristövaikutusten arviointiselostus LAIHIAN RAJAVUOREN TUULIVOIMAPUISTO ympäristövaikutusten arviointiselostus Esipuhe 15.3.2012 Tässä ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa on kuvattu Laihian Rajavuoren alueelle sijoittuvaksi suunnitellun

Lisätiedot

Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta. Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM

Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta. Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM 2 HE laiksi uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (VN 16.9.2010) Tuulivoimatuotannolle syöttötariffi

Lisätiedot

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Metsähallitus Laatumaa suunnittelee Hyrynsalmella

Lisätiedot

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset Ehdotus MH 25.8.2015 Maakuntakaavaehdotus MH 25.8.2015 2 Julkaisija: Kauppakatu 1 87100 KAJAANI Puh. (08) 615 541 Faksi (08) 6155 4260

Lisätiedot

Kalajoen Läntisten tuulivoimapuisto Ympäristövaikutusten arviointimenettely

Kalajoen Läntisten tuulivoimapuisto Ympäristövaikutusten arviointimenettely Kalajoen Läntisten tuulivoimapuisto 1.6.2015 Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY SUUNNITELLUN HANKKEEN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Tuulipuisto Oy Kalajoki suunnittelee tuulivoimapuistoa

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011 KUUSAMON KULTAKAIVOSHANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Ohjausryhmä 4.4.2011 YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) tarkoituksena on varmistaa, että ympäristövaikutukset

Lisätiedot

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3. Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

5.11.2010 Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1

5.11.2010 Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1 5.11.2010 Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1 Mannertuulihanke Satakuntaliitto Perustiedot: Hanke keskittyy Satakunnan manneralueelle, tavoitteena selvittää tuulivoimalle parhaiten soveltuvat alueet.

Lisätiedot

ympäristövaikutusten arviointiohjelma LAIHIAN RAJAVUOREN TUULIVOIMAPUISTO LAIHIAN TUULIVOIMAPUISTO ympäristövaikutusten arviointiohjelma

ympäristövaikutusten arviointiohjelma LAIHIAN RAJAVUOREN TUULIVOIMAPUISTO LAIHIAN TUULIVOIMAPUISTO ympäristövaikutusten arviointiohjelma LAIHIAN RAJAVUOREN TUULIVOIMAPUISTO LAIHIAN TUULIVOIMAPUISTO YVA-konsultti Ramboll Finland Oy ympäristövaikutusten arviointiohjelma Hankkeesta vastaava EPV Tuulivoima Oy ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Lisätiedot

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet Ehdotusvaihe 2012 Kaavamerkinnät ja määräykset 10092012 MAAKUNTAKAAVATOIMIKUNTA 10.9.2012 Satakunnan vaihemaakuntakaava

Lisätiedot

Keski-Suomen tuulivoimaselvitys lisa alueet

Keski-Suomen tuulivoimaselvitys lisa alueet Merja Paakkari 16.11.2011 1(19) Keski-Suomen tuulivoimaselvitys lisa alueet Kunta Alue Tuulisuus/ tuuliatlas [m/s] Tuulisuus 100m/ WAsP [m/s] Vuosituotanto 100m / WAsP [GWh] Tuulipuiston maksimikoko [MW]

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Helsinki 16.12.2016 Ympäristölakimies Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto ry Luontoselvitysten merkitys Hyvällä taustoituksella ja suunnittelulla voidaan säilyttää

Lisätiedot