matkailua maisematiellä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "matkailua maisematiellä"

Transkriptio

1 1 matkailua maisematiellä Kuva: Antero Alenius

2 3 Kyröskoski KYRÖSKOSKI JA HÄLLÄPUISTO Kosken putouskorkeus on 22 metriä. Kyröskoskea pidetään Kalevalassa mainittuna Hämeen Hälläpyöränä. Kosken rannalle on rakennettu uuden tunneli-voimalan aaltoilualtaan ympärille Hälläpuisto. Teollistuminen kosken partaalla alkoi 1860-luvulla. Puunjalostus alkoi kymmenen vuotta myöhemmin, kun Hammarén & co perusti paikalle puuhiomon ja paperitehtaan. Tällä hetkellä alueella on Metsä Board Kyron paperitehdas. Vaurautta pitäjään tuonut paperiteollisuus juurtui Kyröskoskelle siis jo yli 140 vuotta sitten. Nykyään tehdas pyörii vuonna 2012 valmistuneen biovoimalaitoksen tuottamalla energialla. Kyröskoski on kautta historiansa kiehtonut myös taiteilijoita, kirjailijoita ja tutkimusmatkailijoita. Mika Forss esittelisi kosken kuohuja Vuoden 2014 raviohjastajaksi valittu Mika Forss veisi vieraansa Hämeenkyrössä ensimmäiseksi katsomaan Kyröskosken kuohuja. Sillanpään syntymäkoti olisi miehen mielestä myös hyvä vierailukohde. Hienoa olisi käydä pientä torppaa näyttämässä, Sillanpäästähän Hämeenkyrö tunnetaan. Matkan varrella on myös hienoja maisemia. perhe on innostunut hevosharrastuksesta. Mika Forss onkin mielissään siitä, että Hämeenkyrössä monesta pihasta löytyy kauramoottoreita. Ne kuuluvat miehen mielestä maalaismaisemaan. On hienoa, että täällä on niin paljon hevosia. Toivottavasti näin on myös tulevaisuudessa. Upeat koskinäytökset ryhmille tilauksesta sekä vuosittain vappuna, juhannuspäivänä sekä heinä- ja elokuun toisena sunnuntaina klo Ilmainen opastus alkaa Koskitien opastetaululta klo 13. Koskitie KYRÖSKOSKI p Lavajärvellä asuva Forss muutti perheineen Hämeenkyröön nelisen vuotta sitten. Seutu on miehelle tuttua jo lapsuudesta, sillä Forssin äiti on kotoisin Rokkakoskelta. Lavajärvelle perheen toi mahdollisuus ottaa pihapiiriin hevosia. Koko kolmilapsinen Lavajärvi on hevosharrastajalle hyvä asuinpaikka, sillä talvisaikaan Mika Forss pystyy ajamaan ravureilla maanteillä. Kesäaikaan perheen talon läheisyydestä löytyy 1,5 kilometrin mittainen metsäautotie, jossa hevosta pääsee ajamaan. Teivoonkin on matkaa vain parisenkymmentä kilometriä.

3 Ryhmämatkat Opastetut ryhmämatkat/ Hämeenkyrön Yrityspalvelut Oy Tervetuloa kokemaan Hämeenkyrö ryhmässä! Tarjoamme monenlaisia kierroksia eri teemoilla: maisemat, kesäteatteri, F. E. Sillanpään tarina ja maisemat, rentoutuminen, maaseutu, ostosmatka, kierroksia kylillä ja keskustoissa, herkkuhetkiä pitotaloissa, ohjelmallista antia ja paljon muuta. Kerro tarpeistasi ja toiveistasi, niin kokamme sinulle sopivan retken! Esimerkkimatkoja: Bussilla Hälläpyörän partaalta F.E. Sillanpään jalanjäljillä Jos maisemista jaettaisiin Nobeleita Kirkonkylän kulttuurikävely Kulttuuria, elämyksiä ja makuja Pinsiön Paronin kotikulmilta Hämeenkyrössä Puistot, pihat ja puutarhat kyröläisessä perinnemaisemassa Teatteriristeily Lisää voit kysyä Hämeenkyrön Yrityspalveluista p Valtakatu 51, Vihreä Sydän Matkailuyrittäjät ry Paikallinen yhdistys. Tutustu ryhmämatkatarjontaamme osoitteessa: Opastus ja erikoismatkat/ Jouko Hannu Jouko Hannu tuottaa sekä kokonaisia, asiakkaan tarpeisiin sovitettuja matkailuretkiä ja -elämyksiä että pienempiä paikallisia opastus- ja ohjelmapalveluita. Takaamme persoonallisen lähestymistavan, joka tuottaa iloa ja virkistystä. Toimialueena Kyrösjärven seutu, erityisalueena Hämeenkyrö. Kokoamme haluamasi paketin edullisesti. Jouko Hannu p Muita matkan järjestäjiä: Matrocks Oy:n ryhmämatkat Ryhmämatkat oppaalla tai ilman. Meidän kyydillä kulkevat kaikki! Täyskokoisiin turistibusseihin pääsee esteettömästi. Tilaa 8 10 pyörätuolille ja kävelevälle. Matkoina mm. Läheltä laatua lahjaksi ja Elämän autuain matka Matrocks Oy asiakaspalvelu@matrocks.fi p Käsityöt Matka-Suni Ky p , matka-suni@matka-suni.fi SILLANPÄÄN JALANJÄLJILLÄ Kesto n. 3h. Hämeenkyröläisen nuoren kirjailija F. E. Sillanpään esikoisteos 1916 herätti huomiota uudella biologisella näkökulmallaan. Se kuvaa ihmistä osana luontoa, yhteistä suurta elämänvirtaa, joka vaikuttaa kaikkialla. Kuvaus: Retken aikana liikutaan Frans Eemelin jalanjäljillä nykyisissä kansallismaisemissa, ja käydään kirjailijan syntymäkodissa Myllykolussa sekä vieraillaan hänen aikuistumisvaiheensa asuinpaikassa Töllinmäessä. Kirjailijan elämä ja tuotanto avautuvat uudella tavalla ympäröivän yhteisön ja maisemien kautta. Sillanpään teoksissaan vaalimat luontoa kunnioittavat arvot ovat yhä ajankohtaisia. Ruokailu valitsemassanne maatilamatkailu kohteessa. Palvelut: Opas, museoiden pääsymaksut, ruokailu. Hinta: 30, jos ryhmän koko on 30 henkilöä. HEISKAN PUOTI Viime kesänä avattu Heiskan Puoti avaa jälleen ovensa kesäpuotina tutulla paikalla Heiskan pihapiirissä. Puodissa myydään paikallisten pienyrittäjien tuotteita. Heiskankuja 1,, p , raija.maensivu@hameenkyro.fi Pihapiirissä on myynnissä Heiskan omaa pienrakennustuotantoa kuten linnunpönttöjä, puutarhakalusteita, roskakatoksia, huusseja, leikkimökkejä ym. Pienrakennustuotteita valmistetaan myös tilaustyönä. Heiskankuja 1, p ari.puranen@heiskary.fi Hämeenkyröstä käsin - Puotihuone Puotihuoneen monipuolinen aarreaitta on pullollaan paikallisia käsitöitä. Kaupan on käsintehtyjä onnittelukortteja, kynttilöitä, koruja, neuletöitä, käsinkudottuja tekstiilejä, sisustustauluja ja akvarelleja. Hyllyillä on tarjolla myös paikallisia luomuviljatuotteita, marjamehuja ja hilloja. Laatua ajatuksella ja sydämellä arkeen ja juhlaan. Maalaistorilla on kesäisin vaihtuva valikoima tuoreita leivonnaisia, kananmunia ja kauden tuoretuotteita. Alkukesästä meiltä saa yrtin taimia kotipuutarhaan tai parvekeviljelmiin. Ympäri vuoden valikkoimissamme on Tättälän luomuviljatuotteet sekä hillot ja mehut. Kesän 2015 uutuustuotteita maalaistorilla ovat vastajauhettu Hämeenkyrö-kahvi ja käsinvalmistettu suklaa. Kirppis ja vaateputiikki Helmi-Ilona, josta löytyy ihania luonnonkuiduista tehtyjä vaatteita moneen kesämenoon. 5 Käsityöt Luontovakka Luontovakka on luontoyritys kauniissa Herttualan kylämiljöössä Hämeenkyrössä. Tilalla viljellään pajua ja valmistetaan pajutöitä. Tarjontaan kuuluvat myös kurssit ja luennot mm. sienistä, marjoista, omenoista, vihanneksista ja yrteistä. Lisätietoja ja aukioloajat tai p / Irene Lautala. Trossitie LUONTOMUMMO Luonnonmateriaaleista tehtyjä käsitöitä, koristeita ja käyttöesineitä. Valmiita malleja ja tavaroita suoraan puodista. Isommat erät tilaustyönä. Kursseja ja koulutusta luonnonmateriaalien käytöstä. Poikkea Luontomummon puotiin, se on avoinna aina kun olen paikalla. Soita ja varmista etukäteen. Myyntipiste myös Heiskan Puodissa. T:mi Luontomummo Raija Mäensivu p raija.maensivu@luontomummo.com Osoite: Komintie 651/ Lavajärvi Hämeenkyrön matkailuinfo palvelee matkailijoita saman katon alta. Aukioloajat ma la su ma su ma la su p Yrjö-Koskisentie HÄMEENKYRÖ

4 Heiska, Frantsila ja Purimo Heiska, Frantsila ja Purimo 7 HEISKA Heiska ry:n ylläpitämä Heiskan luonnonkaunis pihapiiri viehättävine rakennuksineen; Päätalo, Heiska-Sali, Tallitupa, Takkatupa ja Villen savusauna tarjoavat upeat puitteet ja toimivat tilat juhlien, kokouksien, koulutustilaisuuksien tai vaikkapa teemapäivien viettoon. Heiskalta voit myös ostaa tai tilata pienrakennustuotteita; roskakatoksia, leikkimökkejä, ekohuusseja, puutarhakalusteita ym. Heiskan pienrakennustoiminnalla tuetaan pitkäaikaistyöttömien työllistymistä. Unohtamatta tietenkään perinteisiä ja suosittuja Heiskan kesätapahtumia ja kesäteatteria Heiskankuja 1 p aune.hamadi@heiskary.fi Laivaristeily M/S Purimo Laivaristeilyt M/S Purimo MS Purimo risteilee kesän aikana säännöllisesti Pappilanjoella ja kirkonkylästä Siuroon, lisäksi teemaristeilyjä. Tiedustelut: Seppo Savolainen/Hämeenkyrön Matkapalvelu purimo@purimo.net Laiturit: Hämeenkyrö: Valtatie 3:n varrella, Frantsilan Kehäkukan laituri. Purimo: Purimon salmi, Jumesniemi. Mahnala: Miharinranta - Traktorikyyditys Yrjölän marjatilalle. Nokia (Siuro): Jokisjärven laivalaituri, punaisen makasiinin ranta. Yrjö-Koskisentie 1, p wwww.purimo.net M/S Purimo vie kesävieraat Kehäkukan rannasta upeita maisemia halkoen Miharinrantaan tai Siuroon Jokisjärven laituriin. Frantsilan Kehäkukka Frantsilan Kehäkukka Pappilanjoen rannalla on Hämeenkyrön suosituin matkailukohde. Kauniissa vuonna 1875 rakennetussa koulurakennuksessa toimii viehättävä kahvila, talonpoikaistyyliin sisustettu kasvisravintola sekä yrtti- ja lahjatavaramyymälä, josta voi poimia mukaan mukavia, kotimaisia tuliaisia. Kehäkukan suolaiset kasvisleivonnaiset ja ihanat luomumarjapiiraat nautittuna haudutetun yrttiteen tai kahvin kera houkuttelevat herkkusuita ympäri vuoden. Suomen kesän elinvoimaa on tallennettuna pusseihin, purkkeihin ja pulloihin - ruuaksi ja rohdoksi. Valikoimiin kuuluvat kaikki Frantsilan luomuyrttitilan tuotteet asiantuntevan henkilökunnan opastuksella. 40-paikkainen joenrantaterassi, lasinen mehiläispesä, Hämeenkyröstä käsin puotihuone ja taidenäyttelyt täydentävät Kehäkukan tunnelmallista ilmapiiriä. Frantsilan kaikki luontaistuotteet löydät myös verkkokaupasta. Kesäkuukausina pihapiirissä on lisäksi 300 yrtin näytepuutarha, käsityöpuoteja, Hämeenkyrön matkailuinfo sekä m/s Purimo-laivan kotisatama. Kaikki nämä löytyvät aivan 3-tien kupeesta Hämeenkyrön kirkonkylän keskeltä 35 kilometriä Tampereelta Vaasaan päin. Yrjö-Koskisentie 1 p Frantsilan luomuyrttitila Toiminnan pääpaino on kotimaisten luomuyrttien viljely, jalostus ja myynti. Suomalaisen kansanlääkinnän ja nykytutkimuksen yhdistelmällä Frantsilassa on kehitetty yli 200 itsehoidollista luomuyrttituotetta. Tuotteita ovat esimerkiksi yrttiteet ja -uutteet, sekä ihonhoito-, luonnonkosmetiikka-, kylpy- ja saunatuotteet.

5 Kulttuuria KOTISEUTUMUSEO Kotiseutumuseo sijaitsee kirkkoa vastapäätä kolmikerroksisessa entisessä kruunun viljamakasiinissa. Siellä on noin 4000 esineen kokoelma, joka on kerätty pääasiassa Hämeenkyröstä. avoinna: ke, to ja su klo Keskiviikkoisin on ohjelmaa lapsille ja lapsenmielisille. Torstaisin on kaikille avoimia kädentaitopajoja. Pajat ovat ilmaisia, mutta joissakin voi olla pieni tarvikemaksu. Tiedustelut p Härkikuja HÄMEENKYRÖ Hämeenkyrön hautausmaat Hämeenkyrön Vanha Hautausmaa sijaitsee kirkonmäen alapuolella (Kappelikuja 6). Hämeenkyrön vanhalle hautausmaalle on haudattu mm. kirjailija F. E. Sillanpää sekä olympiavoittaja Paavo Yrjölä. Hautausmaalla järjestetään vuosittain kiinnostavia opastettuja kierroksia, joista voi kysyä lisää: Jouko Hannu/ Hannuco p Hämeenkyrössä on käytössä myös uudempi hautausmaa, Mäntyrinne, joka sijaitsee Turkkilan kylän mäntykankaalla (Lintuharjuntie 110, Kyröskoski). Mäntyrinteelle on haudattu mm. Irwin Goodman. Kulttuuria 9 HÄMEENKYRÖN KIRKKO Hämeenkyrön kirkko on kaunis, ristinmuotoinen puukirkko vuodelta Pitäjässä on käytössä viisi muutakin kirkkoa, joista erikoisin on Jumesniemen yli 150-vuotias kirkko-koulu. Messu pääkirkossa pääsääntöisesti sunnuntaisin klo 10. AVOINNA ARKISIN Maanantaista torstaihin klo 8 15 Perjantaisin klo Suljettu vierailijoilta kirkollisten toimitusten aikana. Härkikuja HÄMEENKYRÖ MYLLYKOLU Myllykolu Kierikkalan kylässä on kirjailija F. E. Sillanpään syntymä- ja lapsuudenkoti. AVOINNA: sunnuntaisin klo 12 18, Myllykolun kesäteatterin näytäntökaudella myös ke ja to klo Nobeltie HÄMEENKYRÖ p Töllinmäki F. E. Sillanpään nuoruudenkoti ja esikoisteoksen syntypaikka. Töllinmäen museota hallinnoi F.E. Sillanpään Seura. Töllinmäki on avoinna la ja su klo Heinijärven kylässä os. Trossitie 290, Hämeenkyrö HEISKAN KATETUSSA KESÄTEATTERISSA esitetään tänä kesänä Tapio Parkkisen ja Beni Siltalan kirjoittama ja Beni Siltalan ohjaama musiikkinäytelmä IKKUNAPRINSESSA. On kaunis kesäaamu Kepan Paarissa. Äijäsakki istuu vakiopöydässä ja laittaa maailmaa paikalleen. Kepa on hyvällä tuulella, onhan Reijo viime viikolla kosinut ja pienen empimisen jälkeen Kepa on vastannut sopiihan se ja häät on sitten elokuussa. Tunnelma on mainio ja kaiken pitäisi olla hyvin. Mutta Turun Tuomiokirkon lyöntien jälkeen kello baarin ovi aukeaa ja sisään astuu komea hieman punertavatukkainen nainen. GLENDOORA!! Ikkunaprinsessa! Soppa on valmis. Kerta kaikkiaan! Yhden päivän ja yhden yön jälkeen Glendoora saa sekaisin koko kylän. Miten sekaisin, se kannattaa tulla katsomaan ensi kesänä Heiskan pihalle. Musiikki raikaa, rakkaus roihuaa ja kuka lopulta Reijon omakseen saa. ESITYKSET Ensi-ilta klo 18 muut esitykset: ti ja ke klo 18 pe klo 19 ja su klo 14 lauantaina klo 15 Liput 18 Ryhmäalennus väh. 30 hlöä á 15 ja 2 vapaa lippua Myllykolun kesäteatteri Myllykolussa esitetään tänä kesänä Panu Rajalan kirjoittama näytelmä Elämän autuus - komedia F. E. Sillanpään hengessä. F. E. Sillanpään suvensuloinen esikoisromaani Elämä ja aurinko herätti ilmestyessään 1916 kohua ja suurta ihastusta. Miltä romaanin henkilöt näyttävät nykypäivän kovassa maailmassa? Kuinka sukupuoliroolit ja käytöstavat ovat muuttuneet? Mikä nuoressa rakkaudessa kuitenkin on kestävää ja ajatonta? Näihin kysymyksiin pyrkii vastaamaan Panu Rajalan kirjoittama kesäinen komedia, joka raisusti vetäisee Sillanpään sankarihahmot keskelle meidän kuohuvaa elämäämme. Näytelmä haluaa vastata samalla eräisiin ikuisiin kysymyksiin: Millaista on elämän autuus? Minne kätkeytyy se onni, jota me kaikki tavoittelemme. Riemukkaasta menosta vastaavat F. E. Sillanpään Seuran harrastajanäyttelijät, tanssijat, laulajat ja ihmeidentekijät ohjaajanaan Vilma Tala. Musiikista vastaa Roope Mäenpää. Näytelmän ensi-ilta on lauantaina klo 18. Ajalla keskiviikkoisin ja torstaisin klo 18 sunnuntaisin klo 16. Liput: aikuiset 18, lapset 15 Lisätiedot: TIEDUSTELUT JA VARAUKSET: Maaseudun Taiteellinen Teatteri ry Kauno Perkiömäki p kauno.perkiomaki@gmail.com Heiska ry, Aune Hamadi p aune.hamadi@heiskary.fi

6 Lähituottajat Mäkikauppila Mansikkaa tilauksesta ja itse poimien. Tuija ja Jussi Mäkikauppila. Arostentie 25, Mahnala p , Nikkilän tila Mansikkaa itsepoimien ja valmiina. Jyrki Nikkilä, Maisematie 604, Mahnala p , Ylirautian tila Mansikoita, vadelmia, herukoita, luumuja, omenoita, mansikka- ja vadelmamehuja, hilloja ja koivuklapia. Viljely- ja tuentatarvikkeita mansikan ja vadelman viljelyyn. Asiakaskahvio. Ponkiniemen tila Luomutuotteita: jauhot, ryynit, hiutaleet, luomumansikkaa, luomuvihanneksia. Tervetuloa ostoksille tilalle sopimuksen mukaan! Ponkinkulmantie 3, Kyröskoski p Sunilan mansikkatila Luomumansikoita itse poimien tai poimittuna Eija ja Jouko Vanhatalo Urjaistentie 246, Osara p Jukka Pentti Maisematie 642/13 Mahnala p Tervetuloa! Antilan tila Mansikkaa itse ja tilauksesta poimittuna. Maatilamatkailua. Mökkivuokrausta. Eriika ja Markku Mäkelä Haapaniementie Vesajärvi p Katso kohde kartalta www. vesajarvi.net/antila.htm Yrjölän marjatila ja Puimasuuli Yrjölän marjatilalla teitä palvelee Puimasuulin suoramyymälä ja kahvio, joka sijaitsee Maisematien varressa upealla maisemapaikalla. Siellä on myynnissä oman tilan tuotteita ja lisäksi myös muiden tilojen ja pientuottajien tuotteita. Valikoimasta löytyy sesongin mukaan mansikka, vadelma, peruna ja herne sekä lisäksi herukoita, karviaisia, pensasmustikkaa, omenoita, luumuja, kriikunoita, päärynöitä, kesäkukkia, vehnää, kauraa, hunajaa, lampaan villaa jne. Yrjölän marjatilalla on myös maatiaiseläimiä, mm. lampaita ja kanoja, jotka kiinnostavat perheen pienimpiä. Traktorikyyditystä järjestetään M/S Purimon laiturilta Miharin rannasta marjatilallemme. Huhtikuussa: arkipäivisin Toukokuussa: Ma La Kesä-syyskuun olemme avoinna joka päivä ma la klo 9 17 su klo Huomaa myös joulukuusisafari ja joulun aukiolot Tarkista voimassaolevat aukioloaikamme: Seuraa meitä Maisematie 642, Mahnala p / Ritvan mansikat Mansikkaa valmiiksi poimittuna ja itsepoimien. Ritva Kaunismaa Mustajärventie 353, Haukijärvi p Pinsiön taimisto Löydät taimistolta Pirkanmaan runsaimmat taimivalikoimat sekä asiantuntevan, palvelevan henkilökunnan. Omalla 15 hehtaarin alalla kasvatamme puuvartisia koriste- ja hyötykasveja, sekä kotimaisia havukasveja. Taimien lisäksi löydät myymälästä kivet, maa-ainekset, ruukut, lannoitteet ym. puutarhatarvikkeet. Taimipihan vieressä sijaitsee mielenkiintoinen näyttelypuisto. Järjestämme puistokierroksia ryhmille. Pentinmaantie Pinsiö p Antilan luomupihvit Oman tilan luomulihaa omasta puodista. Myymme kasvattamaamme aberdeen angusta ja alkuperäisrotu itäsuomenkarjan lihaa. Valikoimaamme kuuluu erilaisia lihatuotteita. Suoramyyntimme toimii tilausperiaatteella. Tilamyymälämme aukioloajat ja tuotteidemme hinnat: Aimo ja Terttu Antila Trossitie p terttu.antila@kolumbus.fi Facebookissa: Antilan luomupihvit Palviportin myymälä Lihamyymälä&kahvila Palviportti on 17-vuotias perheyritys 3-tien varrella. Valikoimaamme kuuluvat mm. palviliha, makkarat, tuoreliha, puolivalmisteet ja säilykkeet. Myös siipikarjaa, esim. palvattua broileria ja kalkkunaa. Lihat tulevat Punkalaitumelta, Metsärannan tilalta. Tervetuloa ostoksille! Kahvila Olet tervetullut myös lihamyymälän yhteydessä toimivaan kahvilaamme, josta löytyy mm. sämpylöitä, kuumaa makkaraa sekä leivonnaisia. Aukioloajat: ma to klo 8 17 pe klo 8 18 la klo 9 14 Parkunmäentie HÄMEENKYRÖ p Hämeenkyrön Lähiruokarengas REKOn: Lähituottajat Holman tilapuoti Puoti myy lampaanlihaa- ja jalosteita, taljoja, lankoja ja lahjatavaraa. Kotieläimiä mm. shetlanninponeja, suomenhevosia, lampaita, kanoja, kalkkunoita ja kaneja. Kesäkahvila ja keittolounas. Kesäkauden avoinna joka päivä. Osaranraitti Osara p Kalakartano savukalaa ja lounasta. Katso sivu 14. Grillikauden aatelia on paikallisen yhteistyön ja juhlavuosien innoittamana syntynyt Kyrönwursti. Oivallinen Palviportin tuottama lähiruoka maistuu varmasti kaikille, tuote on laktoositon ja gluteiiniton. Myynnissä Palviportilla sekä esim. Onnellinen Hämeenkyrö tapahtumassa. 11

7 Nähtävyydet Strata YMPÄRISTÖTAIDE Hämeenkyrössä on nähtävänä useita Strata-projektin toteuttamia ympäristötaideteoksia. Hämeenkyrön, Nokian ja Ylöjärven rajalta Pinsiöstä löytyy Nancy Holtin Yltä ja alta taideteos. Parin kilometrin päässä siitä sijaitsee Agnes Denesin Puuvuori. Kolmostien varrelta muutama kilometri Hämeenkyröstä Tampereelle päin on ihasteltavissa Erik van Hoornin teos Tuulen leikkikenttä. Voit tiedustella opastettuja kierroksia. Kierrosten kesto 1 2 tuntia ryhmän koosta ja tarpeista riippuen. Yhteys: info@strata.fi Taiteilija Virpi Kannon Sielu ja Sielun koti Kyröskoskella Valtakadun varrella edustaa harvinaista betonitaidetta. Ympäristötaideteosten opastuspiste löytyy Kalakartanon ravintolasta Pinsiön taimistolta. Yltä ja alta taideteos Sasintie 555, Pinsiö Puuvuori Pinsiönkankaantie 10, Pinsiö Edesmennyt amerikkalaistaiteilija Nancy Holt tunnetaan ympäri maailmaa julkisten veistosten, installaatioiden ja maataiteensa ansiosta. Yltä ja alta -teoksen ympäristö on suunniteltu tukemaan erilaisten tapahtumien järjestämistä. Teoksella onkin vuosien varrella järjestetty teatteriesityksiä, konsertteja, lastenfestivaali, liikuntatapahtumia, roolipelejä, pelejä ja leikkejä. 13 Nähtävyydet Mannanmäen kunnostettu muistomerkki ja näkötorni Mannanmäen muistomerkki ja näkötorni vihittiin käyttöön Mannanmäen taistelujen 20-vuotispäivänä. Parin viime vuoden aikana päältä ja sisältä kunnostettu torni tarjoaa kävijöilleen nähtäväksi huikeita maisemia kaikkiin ilmansuuntiin. Tornille on rakennettu keittiö ja wc-tilat, ja se on muutenkin varusteltu hyväksi kokoontumistilaksi. Torni käy paikaksi monenlaisille tilaisuuksille ja tapahtumille, vain mielikuvitus on rajana. Vapaussodan ja Itsenäisyyden Kyrösjärven Seudun Perinneyhdistys on vuokrannut tornin Hämeenkyrön kunnalta kymmeneksi vuodeksi. Aukioloajat: Torni on avoinna vapunpäivänä 1.5. klo ja siitä alkaen la ja su klo juhannukseen asti to su klo la su klo Tornilla on aukioloaikoina kahvila. Tornia voi varata yleisten aukioloaikojen ulkopuolelta 20 kerta+10 keittiön käyttö. Lämmityskaudella 10 lisämaksu. Tornin varaukset: Anja Antila p anavakka@hotmail.com. Antila vastaa myös kahvilatoiminnasta tornilla. Harri Isomuotia p harri.isomuotia@suomi24.fi Tornin huipulta avautuu huikeat maisemat eri suuntiin. Torni sijaitsee Mannanmäen huipulla 155 metrin korkeudella merenpinnasta. ARTELES KULTTUURIKESKUS ja taiteilijaresidenssi Tervetuloa tutustumaan kansainvälisten taiteilijoiden työskentelyyn Arteles Creative Centerissä Haukijärven kulttuuriympäristössä. Poikkea ja tule aistimaan kuinka uusitut entisen kyläkoulun puitteet antavat mahdollisuuden monipuoliselle luovalle ja kansainväliselle toiminnalle. Menestyneet kotimaiset ja ulkomaiset kuvataiteilijat, kirjailijat ja muusikot työstävät Arteleksessa uusia teoksia kansainvälisille markkinoille Suomalaisen luonnon rytmittämänä. Vierailut ryhmille ennakkovarauksesta. Kierros kestää noin tunnin ja sisältää taiteilijatapaamisia erikseen sovittuna. Ryhmien koko 4 50 henkilöä, hinta 10 /henkilö (opiskelijat ja eläkeläiset 6, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi). Pääsymaksut kohdennetaan kulttuurihistoriallisesti merkittävän rakennuksen kunnostus- ja ylläpitokustannuksiin. Hahmajärventie HAUKIJÄRVI p PINSIÖN TAIDEPUISTO Taidepuistossa isokokoisia taide-esineitä ulkona yli 10 taiteilijalta. Vaihtuva näyttely ympäri vuoden, vapaa pääsy. Sasintie 402, Pinsiö p Timin mänty monisatavuotinen uhripuu Timin kylässä. Os. Timintie 257. JUMESNIEMEN KIRKKO-KOULU Lisätietoja: suntio Markku Rasa, p kirkko@jumesniemi.fi Jumesniementie 411, JUMESNIEMI Urkin PiilopIrtti Oy Ympäristötaideteos. Katso sivulta 17.

8 Ruokaa ja kahvia Taimien, kalan ja taiteen kolmio Pinsiössä pääsee yhdellä pysähdyksellä ihastelemaan monipuolista taimivalikoimaa ja maistelemaan herkullisia kalaruokia. Lounaan päälle voi lähteä vielä katsomaan Pinsiön vaikuttavia ympäristötaideteoksia. Kolmostien varressa sijaitseva Sami Pihkoluoman luotsaama Pinsiön taimisto sai keväällä hyvän yhteistyökumppanin Kalakartanosta. Taimiston yhteyteen ravintolansa pystyttäneet Kirsi ja Stefan Vuorenmaa tarjoavat päivittäin herkullista, kalapainotteista lounasta. Savukalaa saa ostaa myös kotiin viemisiksi tai vaikka mökkituliaisiksi. Taimiston yhteydessä on myös infopiste Pinsiön maataideteoksista, joista kuuluisimpia ovat Puuvuori ja Yltä ja alta. Pentinmaantie Pinsiö p Hiltun Pirtti Heiskan pihapiirissä Vanhassa Pakari-rakennuksessa toimii tunnelmallinen kahvila. Tarjoamme kotitekoista lounasta, kahvia, lisäaineettomia leivonnaisia ja herkullisia ruokatuliaisia kotiin vietäväksi. Parhaita mahdollisia tuotteita puhtaista aineista, niinkuin ennenvanhaan! Meiltä voit tilata herkut kotiisi ja pitopalvelua juhliisi. Myös astiavuokrausta. Heiskalta voit varata myös tilat erilaisten juhlien viettoon. Heiskankuja 1 p Lounas-kahvila Härkitupa Aivan Hämeenkyrön keskustassa, liikekeskuksen katutasossa palvelee ystävällinen lounaskahvila Härkitupa. Hyvän kahvin ja herkullisten leivonnaisten lisäksi myös lounasta. Härkikuja 2 p Kyröskoski - Torin Grilli Herkullista aasialaista ruokaa sekä perinteisiä grilliherkkuja. Annoksia myös mukaan. Valtakatu 42 p Ravintola Sarvi Perinteinen, jo vuodesta 1970 toiminut ruokaravintola Sarvi tarjoaa maittavaa lounasruokaa arkisin klo Tarjolla takuulla maukkaat à la carte -annokset ja pizzat. Isokin seurue on tervetullut, sillä asiakaspaikkoja on terassi mukaan lukien 150. Valtakatu 43, p Lounaskahvila TeePee/Scan Burger Valtatie 3:n varrella sijaitseva entinen Teboilin huoltoasema (pihassa nykyään ST 1:n kylmäasema), jossa palvelee Lounaskahvila TeePee/Scan Burger. Veikkauksen palvelut. Tervetuloa aamupalalle ja lounaalle ja tutustumaan Pitkon tunnetuksi tekemään parlamenttibaariin! Kärrykuja 7 p Emman baari Suomalaisessa kulttuurissa Esson baari on synonyymi huoltoaseman baarille. Vuonna 1962 Hämeenkyrössä aloittanut Esson huoltoasema seilaa nykyään ST1:n lipun alla, mutta kyläläisten suussa paikka on ikuisesti Esso. Esson baarin tiloissa toimii nyt Emman baari, joka on huoltoasema, josta saa kahvin ja ruoan lisäksi myös autoille huoltoa. Maittava kotiruokalounas arkisin klo p Nuijamiestentie 51 Paussi-Paikka Viihtyisä hyvän ruuan ja palvelun talo kolmostien varrella. Valtatie 3 p Mampsellin Lounas Maistuvaa kotiruokaa seisovasta pöydästä. Kyrelin pääty Jaakontie 2 p Moision Kotipakari Leipomon myymälä ja kahvio. Loppuvuodesta 2013 valmistunut uusi myymälä ja viihtyisä kahvio, johon pääsee myös hyvin esim. pyörätuolilla. Ruokaleivät (myös täysruisleipä), kahvileivät, suolaiset ja konditoriatuotteet - myös tilauksesta. Asiakaspaikkoja 30, kesällä lisäksi terassi. info@moisionkotipakari.fi Ristamäentie 24, p Frantsilan Kehäkukka Katso sivulta 6. Final 1 Kebab-pizzeria. Valtakatu 59 p Abun Herkut Pihvit, pizzat kuin hampurilaiset. Härkikuja 2 p Kyröskosken huoltokeskus Oy/ Bosch Car Service autohuolto (entinen Shell) Vuodesta 1957 toiminut, nostalginen entisen Shell-huoltamon kahvio, jonka yhteydessä toimii Matkahuolto. p Selvi Hampurilaisia, kebabia, pizzaa ja siipiä. Härkikuja 6 p Kahvio & kirpputori Kirpukka Siisti,viihtyisä ja uudenaikainen itsepalvelukirpputori sekä kahvio palvelujen läheisyydessä. Kyreltie 2 6 p Ruokaa ja kahvia Urkin Piilopirtti Tilausravintola. Katso sivulta 17. Venttiili Yökerho ja ravintola. Kyrönsarventie 5-7 p ravintolaventtiili.fi Lounaslistat löytyvät: maisematie.fi Hammurabi Kebabit, pizzat, pihvit, hampurilaiset, salaatit ym. Härkikuja 2 p Grillikahvila Pölkky Maukasta perinteistä grilliruokaa. Kesällä myös jäätelöä. Tampereentie Pinsiö Palviportti Lihamyymälä tiloissa myös kahvila, katso s

9 17 Majoitus Majoitus Frantsilan Hyvän Olon Keskus Frantsila Retket tarjoaa ympäri vuoden erilaisille asiakas-, kokous- ja henkilökuntatilaisuuksille mahdollisuuksia, jotka lähentävät ja antavat uusia voimavaroja jaksamiseen. Frantsila Retkien monipuoliset hyvän olon palvelut, talonpoikainen idylli ja ryhmien toiveiden pohjalta räätälöity ohjelma luovat hyvät edellytykset aidoille elämyksille, rentoutumiselle ja virkistymiselle. Kokonaisvaltaiset hyvän olon palvelut koostuvat rentouttavista luontaishoidoista, herkullisista kasvisruokaherkuista, luontoretkistä, risteilyistä upeissa maisemissa, monipuolisesta kulttuuritarjonnasta, retkistä F.E. Sillanpään synnyinsijoille ja monesta muusta mieltä ja kehoa virkistävästä elämyksestä. Ohjelmapaketteja löytyy muutaman tunnin vierailuista aina usean päivän kestäviin tilaisuuksiin. Frantsilan Luomuyrttitilan sydämessä majoitusmahdollisuus on 34 hengelle ja lisäksi kesäaikana luhdissa voi majoittua 6 henkeä. Tiedustelut ja varaukset p tai info@frantsilaretket.com. Kyröspohjantie 320, HÄMEENKYRÖ p Motelli Kyröskoski Pappilanjoen rannalla entinen Oy Kyro Ab:n patruunan edustuskoti ja virkailijatalo. Graniittilattiaa, Billnäs-huonekaluja ja Alvar Aallon oppilaiden suunnittelema sali antavat vieraillemme mielenkiintoiset puitteet levähtää työn tai matkan jälkeen. Kodikkaita ja siistejä huoneita, joissa oma wc/suihku, tv ja jääkaappi. Käytettävissä keittiöitä, yhteissauna ja -tiloja. Koneellinen ilmastointi. Ei tupakointia sisällä. Matkaa Tampereelta 40 km. Tre Vaasa tieltä (nro 3) yksi kilometri. Kyröskosken palvelut kävelyetäisyydellä, mm Ravintola Sarvi 300 m. Hotelli Urkin Piilopirtti Taide- ja luontohotelli on auki ympäri vuoden. Valm. v Paikka entinen presidentti Urho Kekkosen piilopirtti Tampereen seudulla. Järven rannalla. Upea luontoalue. Standard- ja businessluokan huoneita sekä kaksi asuntoa perheja pitkäaikaismajoitukseen. Etukäteisvaraus suotava. Tilausravintola. Juhla- ja yritystilaisuuksia. Oma keittiö ja kokki. Laatujärjestelmä. A-oikeudet. Lemmikkieläinhuone sekä invahuone. Yövastaanotto koodinumerolla mahdollinen, samoin aikainen aamiainen. Sauna ja aamiainen kuuluvat huoneen hintaan. Matkailun edistämiskeskuksen sertifioima yritys. Sveitsiläisen matkatoimiston audi-tioima hotelli. 23 km Tampereen Keskustorilta Vaasan suuntaan. Etukäteisilmoituksesta palvelut myös ruotsiksi, saksaksi ja espanjaksi. Urkin Piilopirtti on ympäristötaideteos Urkin Piilopirtin 8. taidevuoden aihe on valo, joka koostuu pääosin valaisimista - uniikeistä tilaustöistä taiteilijoilta. Niitä on puissa, puunrugoissa, rakennusten sisällä ja ulkoseinässä, laiturilla, kukkapuutarhassa. Suurimmat taidevalaisimet painavat lähes 400 kiloa ja näitä on 4 erilaista. Taidenäyttelyn yleisöesittely on koulujen kesälomien aikaan joka lauantai klo Vapaa pääsy. Ryhmille tilauksesta vuoden loppuun. Paikka on pysyvältä taiteeltaan ympäristötaideteos. Sekä vanhojen mestareiden että nuorien uusien kykyjen töitä. Taide on yhteistyössä luonnon kanssa ja keskenään mitä yllättävimmissä paikoissa. Alueen luontoarvot otettu taideteosten suunnitteluun. Valo-, lasi-, keramiikka-, kivi-, kierrätys-, puu-, metalli- ja tekstiilitaidetta. Tekniikaltaan monipuolisia ratkaisuja. Rosvopaistiateria joka lauantai. Rosvopaistihaudan avaaminen alk klo ja ruokailu klo asti. Ei rosvopaistia 25.7, vaan poikkeuksellisesti 24.7 silloin. Sasintie Pinsiö p Antilan tila Antilan tila vuokraa kesällä kahta lomamökkiä Alhojärven rannalla. markku.makela1@elisanet.fi Haapaniementie Vesajärvi p Raimolan tila Vanhassa päärakennuksessa yöpyy mukavasti 10 matkalaista. Lisäksi tasokas kuuden hengen rantamökki kalliorinteellä sekä savusauna. Maisematie Sasi p (03) Isokauppilan tila Tila sijaitsee Mahnalanselän rannalla kauniissa ja palkitussa kansallismaisemassa, mistä matkaa on Hämeenkyröön n. 11 km ja Tampereelle n. 30 km. Vuokrattavat kohteet: Pihamökki, päärakennuksen toinen pääty ja kaksi hirsimökkiä. Alaskyläntie Sasi p (03) Talosen tila Tilava maalaistalo Hämeenkyrössä vain 55 km Tampereelta. Sopii juhlien järjestämiseen saleineen ja tilavine keittiöineen. Pihassa myös tallirakennus, jossa kesäisin tanssitilaa. Korkomäentie 5 p. (03) Tiedustelut: p tai timomakela73@gmail.com mokkiavainonline.sportum.info

10 Uimarannat Kesäkahvilat 19 Kirpputorit L.A. Kirpputori TERVETULOA tekemään löytöjä suositulle L.A.KIRPPUTORILLE! Löydät meidät helposti Valtatien 3:n varrelta. Avoinna joka päivä. Edulliset ja hyvät myyntitilat. Perinteinen + itsepalvelukirpputori. Toripäivät JÄRVENKYLÄN UIMARANTA Lapsiystävällinen Järvenkylän EU -uimaranta (Niemen uimala) sijaitsee Vesajärventien varrella ja sinne on opasteet valtatie 3:lta. Rannalta on kioski, sauna-, wc- ja pukuhuonetilat, hyppytornit ja beach-volley. Vesajärventie 239 MIHARIN RANTA Maisematien varrella sijaitseva ranta, josta löytyy kioski, grillikatos ja lapsille keinut. Hitaasti syvenevä hiekkaranta. Maisematie Hämeenkyrö Toripäivät Kyröskosken vireä ja vilkas tori on avoinna ja vilkkaimmillaan lauantaisin klo Kesäaikaan (touko - elokuussa) pidetään myös iltatoria keskiviikkoisin klo 16 19, jolloin torilta löytyy mm. kirpputorimyyjiä, marja-aikaan marjoja ym. Tori on lisäksi oivallinen paikka markkinoille, peräkonttikirpputoreille ym. Varaukset p , torivalvoja. Torikatu 1, KYRÖSKOSKI Kesäkahvila Einolan kievari Einolan kievari on kesällä 2011 avattu kesäkahvila. Kahvila sijaitsee Hämeenkyrössä, Jumesniemen kylässä. Terassikahvila on ensi kesänä avoinna klo koulujen kesälomaaikana. Tervetuloa! Perämaantie Jumesniemi p Kuvakahvila Ekiteki Kuvakahvilassa voit nauttia luonnonkauniista valokuvista. Listalta löytyy mm. vohvelit makeilla ja suolaisilla täytteillä, kotileivonnaisia ja tietenkin myös suveen kuuluvat jäätelöt! Kuvakahvilan tiloissa on Erkki Luumin luontokuvamyyntinäyttely, kirja- ja pehmolelukauppa. Tarkista Kuvakahvilan aukioloajat Osoite Maisematie 206 Hämeenkyrö p Miharin rantakioski Miharin rantakioski palvelee ohikulkijoita ja uimareita Maisematien varrella. Rannalla on myös grillikatos, wc, pukukoppi ja pöydät penkkeineen. Kioskin aukioloajat voi tarkistaa nettisivuilta tai kioskilta. Maisematie 802 p Yrjölän Puimasuuli Katso sivulta 10. Mannanmäen näkötornin kahvila Katso sivulta 12. Mestarintie 2 p , Kirpputori & Kahvio Kirpukka Siisti,viihtyisä ja uudenaikainen itsepalvelukirpputori sekä kahvio palvelujen läheisyydessä. ma la: su: Kyreltie 2 6 p KirpputorikahvioKirpukka Lähetystori-kirpputori Tervetuloa asiakkaaksi Lähetystorille Hämeenkyrön Liikekeskukseen, katutasoon! ark. klo la klo Valtakatu 49

11 Saunat ja kalastus Saunat ja kalastus KALASTUSPUISTON ALUE Kalastuspuisto (Kyröskosken ja Pappilanjoen ylittävän 3-tien sillan välinen jokialue) on saatu varsin hyvään ja toimivaan kuntoon kalastusalueen ja Hämeenkyrön kunnan yhteistyöllä; mm. laituripaikkoja ja grillikatos on rakennettu, viitoitukset ja parkkipaikat ovat kunnossa. Kalastuspuiston alue on kokonaisuutena varsin toimiva ja tarjoaa rauhallisen elämyskohteen ohikulkeville turisteille ja paikallisille asukkaille. 21 Frantsilan Kehäkukka, p. (03) Yrjö-Koskisentie 1, HÄMEENKYRÖ Kalastuslupien myynti: R-kioski, p. (03) Härkikuja 2 (yhteisalueen luvat) Frantsilan Kehäkukka, p. (03) (kalastuspuiston erillisluvat) Lisätietoa Mahnalanselän-Kirkkojärven kalastusalueesta seuraavasta linkistä: Frantsilan Hyvän Olon Keskuksen sauna Katso lisätietoja sivulta 16. KALASTUSMATKAILU Tmi Jan Holm Hämeenkyrön kauniit ja kalaisat vesialueet antavat hienon mahdollisuuden kalastukselliseen päivään! Kaikenlaiset kalaretket toteutetaan Mahnalanselän - Kirkkojärven alueella sekä Siuron koskella kaiken kokoisille ryhmille! Käytössämme on kalastuslautta ja Quicksilver vene, joilla kalaan pääsee mukavasti ja helposti, lautalla myös liikuntarajoitteiset vieraamme! Kysele erilaisia kalastusretkiä! Järjestän myös kalastuksellisia tapahtumia ja kilpailuita pienille sekä isommillekin ryhmille! Loikarintie 20, MAHNALA p Edustussauna Urkin Piilopirtti Tiloihin kuuluu savu- ja sähkösauna, takkatupa 30 hengelle, näköalasisäveranta, saunan terassi, jättilaituri ja piha-aluetta. Paikka on luonnonkaunis ja taiteellinen entinen presidentti Urho Kekkosen piilopirtti Tampereen seudulla. Saunatilat ovat A-oikeuksin varustettu tilausravintola. Sasintie 400, Pinsiö p Heiska/Villen savusauna Villen savusaunan yhteyteen kuuluvat kylpytynnyri, Takkatupa ja kesäkeittiö. Savusaunaan mahtuu 15 ja Takkatupaan henkilöä. Sanotaan, ettei mistään ole parempi astua sisään kuin lämpimän savusaunan ovesta. Saunan löyly hellii sekä mieltä että kehoa ja sen jälkeen hyvän olon tunne kestää useita päiviä. Löylyjen lomassa voit käydä virkistäytymässä paljussa kesäillan hämärässä tai talvisen tähtitaivaan alla. Heiskankuja 1,, p , aune.hamadi@heiskary.fi, M/S Purimon Laivasauna Sauna laivalla tilauksesta purjehduskautena. p Miinan Savusauna Tunnelmoi ystävien kesken tai työporukalla. 100 vuotta vanhasta hirrestä tehty savusauna Lemmakkajärven rannassa. Kokeile myös rentouttavaa turvesaunomista. Takkahuone kokouksiin ja kurssituksiin. Sopii myös synttärijuhliin ja polttareihin, jopa hääyön viettopaikaksi. Ruoka- ja kahvituspalveluja tilauksesta. Savusauna lämpiää rannassa. Talvella avantouintipaikka ja kesällä mainio uimaranta. Soitathan ennenkuin tulet, jotta tiedämme pistää pöydän koreaksi ja saunan lämpimäksi. Kesäkahvila auki tilauksesta. Tervetuloa! Miharintie Sasi p Kauhtuan Sauna Varmista aukioloajat netistä. Kauhtuan savusauna valittiin vuonna 2009 Suomen parhaaksi savusaunaksi ns. yhdistyssarjassa. Savusauna lämpiää talviaikaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 17 lähtien. Laadukkaat karaokelaitteet vuokrattavissa. Timinsaarentie 144 p Kylmäojantien Sauna Uusi tilaussauna Hämeenkyrössä. Tilaa yhteensä noin 25 hengelle. 12 h sauna, iso pukuhuone, 2 x wc, kokoustila, oleskelutilat, kylmäkaappi, karaokelaitteet, tv, mikro, kahvinkeitin. p Kylmäojantie 55, Hämeenkyrö saunanvuokraus.fi Saunoja Suvessa Erilaiset tilaussaunat lämpenevät ympäri Hämeenkyröä porrastetusti klo 12 alkaen. Voit nauttia löylyistä mm. laivasaunassa, telttasaunassa, perinnesaunassa tai edustussaunassa. Tapahtumaan kuljetus: Lisätietoja maisematie.fi Pro kalastus Oy tarjoaa laadukkaita kalastusmatkoja järvi- ja merialueilla, niin yritys- kuin yksityisasiakkaille. Päätoiminta-alueet ovat pirkanmaalaiset kuuluisat kuhavedet, Kyrösjärvi ja Rauta-Kulovesi. Tiedustelut ja varaukset Kalle Paavola kalle@prokalastus.fi Hiekkatie 2, KYRÖSKOSKI p VIP-RETKET Veikko Mustonen Kalastussafarit kyröläisillä vesillä, myös melontaa ja ruokailuja tyyliin metsä á la carte SIMUNA p /

12 Tapahtumia TANSSILAVA: Mahnalan lava Sijaitsee Hämeenkyrön kauniissa maisemissa, osoitteessa Maisematie 513/13 Ohjelman löydät: Tapahtumia Valotaidenäyttelyn avajaiset Hotelli Urkin Piilopirtillä. Lisätietoja: Pinsiön pihapäivät Pinsiön taimitarhalla järjestettäva tapahtuma, jossa esittelyjä, tarjouksia ja muuta ohjelmaa Kesäkauden avajaiset Kehäkukalla ja Heiskalla. Kehäkukalla mm maalaistori ja muuta ohjelmaa. Heiskalla mm. Kyröskosken vpk:n pelastusnäytös onnettomuustilanteessa, arpoja, makkaraa ym. ohjelmaa Avoimet kylät tapahtuma Tapahtumia Hämeenkyrön eri kylillä mm. Kissanpäivät Pinsiössä, Mahnalassa, Jumesniemessä, Vesajärvellä ja Kirkonkylällä myös paljon erilaista ohjelmaa Perinteinen kesäkonsertti Kevyttä klassista Hotelli Urkin Piilopirtillä klo 18. Esiintymässä Marika Krook. Liput 20. Varaukset Mansikkakauden avajaiset Yrjölän marjatilalla klo Heiskan juhannusjuhlat Kylän komeimman kokon lisäksi ovat juhannustanssit Tallituvassa ja hauskaa ohjelmaa pihapiirissä koko perheelle. Kesänäytelmän Ikkunaprinsessa esittely ja näytepaloja Saunoja Suvessa Erilaiset tilaussaunat lämpenevät ympäri Hämeenkyröä. Voit nauttia löylyistä mm. laivasaunassa, telttasaunassa, perinnesaunassa tai edustussaunassa. Tapahtumaan kuljetus: Hämyvestarit Kesän odotetuin festivaali järjestetään Hämeenkyrön Jäähallin pihassa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Esiintymässä perjantaina JVG, Juliet Jonesin Sydän, Jari Sillanpää ja lauantaina Paula Koivuniemi, Matchbox (GBR), The 69 eyes. Lisätietoja: Yrjölän Marjatilan markkinat klo Tapahtumien yö Perinteinen Tapahtumien yö, joka tarjoaa ohjelmaa ympäri Hämeenkyröä Lauantain toivotut -konsertti Myllykolun kesäteatterissa klo 14. Jyrki Anttila, Jaakko Ryhänen ja Seppo Hovi esittävät rakastetuimpia säveliä. Lipputilaukset: p p Purimolla Nahkaruoska Matti Heinivaho ja Risto Hiltunen laineilla. Laivalla kuullaan ikivihreitä Matin lauluja vuosien varrelta. Lähtö klo 19. Ennakkovaraukset Vanhat talot klo10-17 Nyt on tilaisuus päästä tutustumaan hämeenkyröläisiin yksityiskoteihin. Asukkaat avaavat porttinsa ja ovensa esitelläkseen vanhoja rakennuksia sekä pihamiljöitä perinnerakentamisen, sisustamisen, talon historian, remontoinnin ja vanhassa talossa asumisen näkökulmista. Kuljetus tapahtumaan: Heiskan Kekrimarkkinat Keskiaikaistyyliset markkinat, työnäytöksiä, torimyyjiä ym. Illalla Kekri-illallinen Heiska-Salissa. Pöytävaraukset markkinoille ja päivällisille p Purimolla Elvis laineilla risteily Suomen parasta Elvis-tulkintaa Juha Leppäsen esittämän. Lähtö klo 10. Ennakkovaraukset: ennakkolippu.com/purimo Onnellinen Hämeenkyrö tapahtuma Talven tapahtumia Perinteinen Marrastori ja Kehäkukan joulun avaus Heiskalla Joulumaa Avajaiset pe klo 18 alkaen. Ilotulitus, valo- ja tulishow, musiikkia sekä tunnelmallista ohjelmaa koko perheelle ja Joulukuusisafarit Yrjölän marjatilalla klo Joulurauhan julistus Sikomäen kirkossa. Kuudennentoista kerran järjestettävä perinteinen joulurauhanjulistustilaisuus Hämeenkyrön Kierikkalassa jouluaatonaattona klo 19. Kirkonmäki valaistaan kymmenin kynttilöin ja roihuin Perinteinen Jäänveistokilpailu Urkin Piilopirtillä. Kunnassa riittä tekemistä heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, jolloin Hämeenkyrössä vietetään koko viikonlopun kestävää Onnellinen Hämeenkyrö -tapahtumaa. Talkoissa on mukana monia yrityksiä ja yhdistyksiä sekä Hämeenkyrön kunta. Tapahtumassa on mukana myös vuosijuhlateema, sillä Suomen kunnallinen itsehallinto, Hämeenkyrön kunta mukaan lukien, täyttä tänä vuonna 150 vuotta. Kyrön pitäjä taas 725-vuotta. Tapahtumaviikonloppu muuttaa Tippavaaran moottoriareenaksi. Alueelle tulee viikonlopuksi katurata, jossa nähdään maamme huippuajajia. Luvassa ammattilaisväriä sekä moottoripyörätemppuja. Onnellinen Hämeenkyrö -teemaviikonloppu pitää sisällään myös urheilua. Frisbeegolf-radalla järjestetään ilmainen frisbeegolf-turnaus sekä alkeiskoulutusta vasta-alkajille. Radalla voit vaikka kokeilla kuinka lujaa saat liitokiekon lentämään. Kyröskosken torilla puolestaan lapsia ilahduttavat muun muassa laaja tivoli. Pelle Sam viihdyttää lapsia ja lapsenmielisiä. Aikuisia puolestaan Hämeenkyrön näytelmäseuran ja Maaseudun taiteellinen teatteri ry:n (Heiska ry) teatteritaide. Legendaarisen managerimme Tauno Tappi Suojasen 80-vuotis kakkukahvitus yllätysesiintyjineen. Torilla improvisaatiopaja sekä markkinahenkisempi toripäivä. Onnellinen Hämeenkyrö jättää kirjaimellisesti jäljen katukuvaan Kädet liidussa tapahtumassa. Sen tekevät lapset lauantaina Sepänkatu suljetaan ja lapset saavat koristella sen katuliiduilla. Työtä johtaa mm. Pelle Sam. Entiseen loistoonsa restauroidussa näkötornissa voi nauttia kesäkahvilan herkuista tai vaikka oppaan johdolla Nobelin arvoisista maisemistamme pe ja la iltapäivisin klo Perhepuistossa kuullaan Poussan montun konsertti. Tapahtuman kunniaksi järjestetään Koskinytös Kyröskoskella lauantaina klo 13. Kyröskosken torille pystytettävää jätti-oluttelttaa lukuun ottamatta kaikki tapahtumat ovat ilmaisia. Tapahtumasta enemmän saat tietoa

13 Hämeenkyrö Kansallismaisemien kulttuurikunta Hämeenkyrö sijaitsee vain 30 minuutin ajomatkan päässä Tampereelta. Täällä on tilaa asua ja yrittää tai muuten vain vierailla ammentamassa virkistystä ja lepuuttamassa silmiä kansallismaisemissa. Matkailijoiden infopiste Hämeenkyrön maisemia leimaavat monimuotoiset harjut ja vesistöt sekä rannoille laskeutuvat kumpuilevat viljelykset. Näissä maisemissa on helppo liikkua joko omatoimisesti tai opastetuilla retkillä vaikkapa tunnettujen kyröläisten jalanjälkiä tapaillen. Avoinna Frantsilan Kehäkukan Hämeenkyrön Yrityspalvelut pihapiirissä (Yrjö-Koskisentie 1) palvelee matkailijoita ympäri vuoden kesä-elokuussa osoitteessa: klo Valtakatu 51, Kyröskoski p p Löydät kunnan matkailusivut osoitteesta: Hämeenkyrön Yrityspalvelut Oy Toimitusjohtaja Tiina Laakkonen p Elinkeinosihteeri Tanja Lahti p Sijainti: Tampereelle 35 km ja Vaasaan 200 km Asukkaita: n Esitteen suunnittelu ja taitto: Tiina Laakkonen, Tanja Lahti, Katri Linnikko, Natasha Hjelm. Paino: Hämeenkyrön Kirjapaino

matkailua maisematiellä

matkailua maisematiellä 1 matkailua maisematiellä www.hameenkyro.fi www.maisematie.fi Hämeenkyrö 3 Sijainti: Tampereelle 35 km ja Vaasaan 200 km Asukkaita: n. 10 600 Kansallismaisemien kulttuurikunta Hämeenkyrö sijaitsee vain

Lisätiedot

Kouvolan seudun ABC-asemat

Kouvolan seudun ABC-asemat Nykyään ABC on S-ryhmän ketju, joka on sekä matkailijan viihtyisä taukopaikka että lähiseudun asukkaan päivittäisiä palveluja tarjoava palvelukeskus. ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia

Lisätiedot

Hämeenkyrön Vanhat Talot 30.8.2015 klo 10-17

Hämeenkyrön Vanhat Talot 30.8.2015 klo 10-17 Hämeenkyrön Vanhat Talot 30.8.2015 klo 10-17 Karttoja saatavana Hämeenkyrön Infolta (Yrjö-Koskisentie 1) 1. MANNANMÄEN NÄKÖTORNI Tornitie 34, Kyröskoski Mannanmäen muistomerkki ja näkötorni vihittiin käyttöön

Lisätiedot

Mahnalan selän kauneus on maailmankuulu voittamaton.

Mahnalan selän kauneus on maailmankuulu voittamaton. Mahnalan selän kauneus on maailmankuulu voittamaton. Täällä on meillä kotoseutu Kyrösjärven rantamilla. ASUMINEN Kansallismaisemien Hämeenkyrössä voi asua mukavasti monessa paikassa ja monella tavalla:

Lisätiedot

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen. tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

Tehtaanjohtajan asuintalo KANTOLA

Tehtaanjohtajan asuintalo KANTOLA Tehtaanjohtajan asuintalo KANTOLA Kantokatu 5, Alvar Aallon Sunila, 48900 Kotka Sijainti kartalla Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema, vuonna 1937 valmistunut tehtaanjohtajan talo Kantola meren rannalla

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus

Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus PÄIVÄMÄÄRÄ: 1.4.2019 Myydään suosittu kahvila-lounasravintola Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus +358 44 7415716 Yritys: Kahvila Wanha Postitalo Nilsiäntie 76, 73300 Nilsiä www.wanhapostitalo.fi Perustamisvuosi:

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun!

Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun! Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun! Loma-asuntomessut Mäntyharjussa 27.6. - 10.7.2011 Valtakunnalliset loma-asuntomessut pidetään lomaasumisen sydämessä Mäntyharjussa 27.6. 10.7.2011. Messut

Lisätiedot

RIKALANMÄKI. Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme

RIKALANMÄKI. Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme RIKALANMÄKI Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme TERVETULOA RIKALANMÄELLE. Rikalanmäki Salon Halikon kulttuurimaisemassa yhdistää historialliset puitteet ja modernin palvelun. Meillä onnistutte luomaan

Lisätiedot

SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ

SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi SAIMAAN SEUDUN AARTEET 23.-25.7.2019, 3 PÄIVÄÄ Suomen suurin vesistö ja Euroopan 4. suurin järvi tunnetaan maisemiensa kauneudesta ja luonnon rauhasta. Lappeenranta nähtävyyksineen ja

Lisätiedot

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta Joulu on taas, joulu on taas MYLLYPURON OstarilLa! Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta VILINÄÄ, VILSKETTÄ, RÄTINÄÄ, RÄISKETTÄ Joulu alkaa Ostarilta!

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla. Kanneljärven Opisto

Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla. Kanneljärven Opisto Kanneljärven Opisto Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla Meillä kokoonnutaan ja viihdytään Tervehdys Kanneljärven Opistolta Kanneljärven Opisto on toisen asteen oppilaitos,

Lisätiedot

Nuorisokeskus Anjala on yksi yhdeksästä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta.

Nuorisokeskus Anjala on yksi yhdeksästä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta. on yksi yhdeksästä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta. n elämyksellinen, turvallinen ja luonnonläheinen kartano- ja joenrantamiljöö sijaitsee

Lisätiedot

Täydellinen loma Lapissa

Täydellinen loma Lapissa Täydellinen loma Lapissa Ainutlaatuinen palvelukonsepti kokoaa saman katon alle kaksi viihtyisää ja tasokasta hotellia sekä Kokousja kongressi keskus Levi Summitin palveluineen ja näyttelyineen. Suomen

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS

KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS Visit Helsinki / Esko Jämsä ALVAR AALTO JA FINLANDIA-TALO KAKSI SUOMALAISEN DESIGNIN LEGENDAA Maailmankuulun arkkitehti Alvar Aallon (1898 1976) suunnittelema

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat turun museokeskuksen vuokrattavat tilat Turun museokeskuksesta löytyvät vuokrattavat tilat ovat ihanteellisia paikkoja juhlien, tapahtumien ja kokouksien järjestämiselle. Kun haluat tarkemmin tutustua

Lisätiedot

Kolme Kiveä Ravintolat Oy TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD. www.kolmekivea.fi

Kolme Kiveä Ravintolat Oy TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD. www.kolmekivea.fi TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD www.kolmekivea.fi Wanha Makasiini Bistro on mutkaton ja tunnelmallinen ruokaravintola, Lappeenrannan satamassa. Ravintolamme punatiiliset kiviseinät, ikkunasyvennykset

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

Hotel Levi Panorama & Levi Summit

Hotel Levi Panorama & Levi Summit Hotel Levi Panorama & Levi Summit Juhli kanssamme! Hotel Levi Panorama ja Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit sijaitsevat korkealla Levitunturin rinteellä, merenpinnasta korkeus on yli 300 metriä. Hotellin

Lisätiedot

Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki

Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki 25.5 28.5.2017 Jänedan Kartano Vierastalo/majoitus Torstai 25.5.2017 5:15 Kultela 5:30 Someron tori 6:00 Forssan retkipysäkki Laivalippujen jako menomatkalla/ haetaan

Lisätiedot

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Tervetuloa Kruunupuistoon! Kruunupuisto on todellinen hyvinvoinnin helmi, haluatpa liittää vierailuusi upeaa

Lisätiedot

Navigoi Porvoo Toursin maailmaan!

Navigoi Porvoo Toursin maailmaan! Navigoi Porvoo Toursin maailmaan! Kongressimessut 1.-2.4.2009 BP 1 Mitä et vielä tiennyt? - Kartanorikkain alue - Kokous tai juhla yksityisessä ranta-aitassa - Parhaimmat ravintolat Porvoossa - Haikon

Lisätiedot

LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja

LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja LAUANTAINA 24.3.2018 klo 11-14 Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja omissa toimipisteissään. Tervetuloa viihtymään Marttilaan!

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

Moision Taide ja Pitokartano Oy

Moision Taide ja Pitokartano Oy Moision Taide ja Pitokartano Oy Moisiontie 163, 45120 Elimäki, Kouvola 120 300 120 Tasalattia 1000m2m² Max hlö Seisten Istuen Tilan tyyppi Pinta-ala Talonpojan joulupöytä kaksi yhden hinnalla Moision Kartano

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

VIERAILULLE KURALAN KYLÄMÄKEEN SOSIAALINEN KUVATARINA

VIERAILULLE KURALAN KYLÄMÄKEEN SOSIAALINEN KUVATARINA VIERAILULLE KURALAN KYLÄMÄKEEN SOSIAALINEN KUVATARINA Tervetuloa! Kuralan Kylämäkeen voi saapua montaa reittiä. Voit kulkea Jaanintien yli ylös hiekkatietä 1 tai oikealta Kokeiluverstaan takaa. Voit saapua

Lisätiedot

Loma-asunnot Panzano in Chianti ja lähialueet

Loma-asunnot Panzano in Chianti ja lähialueet Loma-asunnot Panzano in Chianti ja lähialueet Panzano in Chianti, Toscana, Italia Viehättävä Toscanan kukkulakaupunki, joka sijaitsee Chianti Classicon sydämessä, täsmälleen puolessa välissä Firenzestä

Lisätiedot

VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE.

VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE. VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE. HIP TO BE VIP Pori Jazz on tänäkin kesänä must! Tutun tunnelman lisäksi tarjolla on taas uusia elämyksiä ja laadukasta palvelua vaativimpienkin vieraiden

Lisätiedot

1. Toiminta ja palvelut

1. Toiminta ja palvelut 1. Toiminta ja palvelut Hotelli Joki on 32-paikkainen huoneistohotelli, jossa on kahdeksan esteetöntä huoneistoa, ja viereisessä siivessä ravintolatilat n. 40 ruokailijalle, sauna ja kesäterassi. Kaikissa

Lisätiedot

JHL Talvipäivät 2012 23.-25.3.2012. Esittelyt / Hinnasto

JHL Talvipäivät 2012 23.-25.3.2012. Esittelyt / Hinnasto JHL Talvipäivät 2012 23.-25.3.2012 Esittelyt / Hinnasto Tahkovuori Chalets ***** Kalliolantie 1 B Tasokkaat ja viihtyisät huoneistot v. 2008 valmistuneessa hissitalossa. Kaikki huoneistot ovat täysin sisustettuja

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

Saunatilat. Kokoustilat

Saunatilat. Kokoustilat Saunatilat Pikkujoulut? TYKY-päivät? Vai ihan vain rento saunailta parhaiden ystävien kanssa? Tule viettämään iltasi ravintola Spoonin upeisiin Saunatiloihin! Spoonin saunatiloissa mahtuu mukavasti saunomaan

Lisätiedot

KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA

KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA VKO 22: To 1.6. puisto avoinna klo 8-16, sisätilat avoinna klo 9-14 LIIKUNTARATA ulkona klo 10-12 Pe 2.6. puisto avoinna klo 8-15, sisätilat

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

Tule ja tutustu Porin uuteen, vanhaan Kauppahalliin! UUDISTUNUT PORIN KAUPPAHALLI. Jo vuodesta 1927

Tule ja tutustu Porin uuteen, vanhaan Kauppahalliin! UUDISTUNUT PORIN KAUPPAHALLI. Jo vuodesta 1927 Tule ja tutustu Porin uuteen, vanhaan Kauppahalliin! UUDISTUNUT PORIN KAUPPAHALLI Jo vuodesta 1927 PORIN PISIN PALVELUTISKI! Café Nestor Kahvitupa Viva la Coffee Ullan Pakari Lounaspiste Kanttura Ravintola

Lisätiedot

Vuokrattavia savusaunoja

Vuokrattavia savusaunoja Sivu 1/5 Vuokrattavia savusaunoja HANGASLAHDEN SAUNA/Tampereen Saunasäätiö Pirkankatu 10-12, 33230 Tampere Internet: www.saunasaatio.fi Varaukset Hotelli Victoria Itsenäisyydenkatu 1, 33100 Tampere puh.

Lisätiedot

Kesän 2013 yleisöjunat Lahdesta Heinolaan. www.topparoikka.net

Kesän 2013 yleisöjunat Lahdesta Heinolaan. www.topparoikka.net Höyryllä Heinolaan Kesän 2013 yleisöjunat Lahdesta Heinolaan www.topparoikka.net Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry on yhteistyössä Haapamäen Museoveturiyhdistyksen ja Höyryveturimatkat 1009 Oy:n

Lisätiedot

MÖKILLE SAMMALNIEMEEN

MÖKILLE SAMMALNIEMEEN MÖKILLE SAMMALNIEMEEN Lähde kaupungin kiireestä Sammalniemen luontoon viettämään unohtumaton loma! Raision Seudun Lasten Tuen mökki on avoinna ympärivuoden, mökki sijaitsee Juupajoella Sammalniemen leirikeskuksen

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019

Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019 Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019 Vastaajien kokonaismäärä: 39 1. Vastaajan ikä alle 20 2 5,13% 20-30 1 2,56% 30-40 5 12,82% 40-50 10 25,64% 50-60 9 23,08% yli 60 12 30,77% 2. Vastaajan sukupuoli nainen

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel

Lisätiedot

Pyhän Astelin ohjelmapalvelut

Pyhän Astelin ohjelmapalvelut n ohjelmapalvelut 2015-2016 Moottorikelkka Safarit: Iltasafari moottorikelkalla (klo 20.00 22.00 / ma, ti, ke, la) Iltasafari on ohjattu moottorikelkkasafari illan hämärässä läpi lumisen maiseman. Jos

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry To 17. Su 20.5.2012 Saunaretki Karjalaan Sivu 1 / 14 Kotiharjun Saunayhdistys ry:n perinteinen kevätretki Karjalan maisemiin ja sen saunoihin. Entistä Suomea. Heino Tours Finland, Kotka. Venäjän puolella.

Lisätiedot

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI JUHLAT, KOKOUKSET, KONFERENSSIT JA SEMINAARIT LAPPEENRANTA TARJOAA AINUTLAATUISET PUITTEET IKIMUISTOISIIN TAPAHTUMIIN! MYLLYSAARI KAUPUNGIN

Lisätiedot

Historiallinen museo. Säästöpankkimuseo

Historiallinen museo. Säästöpankkimuseo HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 1912 2012 Historiallinen museo Säästöpankkimuseo Vankilamuseo Palanderin talo Sibeliuksen syntymäkoti HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 1912 2012 Vuonna 2012 on tullut

Lisätiedot

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu

Lisätiedot

Elämänmittaisia muistoja ja ripaus taikaa. Arts & Crafts Restaurants Oy luo unelmiesi juhlan suunnittelusta toteutukseen vahvalla ammattitaidolla.

Elämänmittaisia muistoja ja ripaus taikaa. Arts & Crafts Restaurants Oy luo unelmiesi juhlan suunnittelusta toteutukseen vahvalla ammattitaidolla. Elämänmittaisia muistoja ja ripaus taikaa. Arts & Crafts Restaurants Oy luo unelmiesi juhlan suunnittelusta toteutukseen vahvalla ammattitaidolla. Häät, syntymäpäiväjuhlat, teemajuhlat, karonkat kerro

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Visbyn risteily Helsingistä

Visbyn risteily Helsingistä Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7

Lisätiedot

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma TOTEUTETAAN ULKONA Sisällä leikkitilat on suljettuna koko kesäkuun remonttijärjestelyistä johtuen Kesäkuussa asukaspuistossa on talon ulkomaalaustyöt käynnissä.

Lisätiedot

Pohjanmaan kautta. Talviaktiviteetit Kulttuuri ja tapahtumat Majoitus ja ruokailu Perhe ja hyvinvointi Kokous

Pohjanmaan kautta. Talviaktiviteetit Kulttuuri ja tapahtumat Majoitus ja ruokailu Perhe ja hyvinvointi Kokous Talviaktiviteetit Kulttuuri ja tapahtumat Majoitus ja ruokailu Perhe ja hyvinvointi Kokous Talvi 2006-2007 Tervetuloa Pohjan maalle! Tule Sinäkin Pohjanmaalle! Kulttuuria ja hemmottelua Perhelomat Talviloma

Lisätiedot

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani?

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani? Gilles Dyrek Ohjaus Jaakko Loukkola Sinustako kesän 2012 hauskimman komedian yhteistyökumppani? YHTEISTYÖ KANNATTAA AINA! Edessäsi on IdeaTeatterin kesän 2012 esite uusille ja vanhoille yhteistyökumppaneille.

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

Murula. Selinin Sali. Ahlmanin Kartanon juhla- ja kokoustilat. 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa.

Murula. Selinin Sali. Ahlmanin Kartanon juhla- ja kokoustilat. 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. TILAVUOKRAHINNASTO Murula 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Murula on tunnelmallinen ja toimiva tila, joka muuntuu moneksi. Arkisin tilan täyttävät kokoukset

Lisätiedot

YRITTÄJÄ KAIKKI IRTI ISOSTA KIRJASTA!

YRITTÄJÄ KAIKKI IRTI ISOSTA KIRJASTA! YRITTÄJÄ KAIKKI IRTI ISOSTA KIRJASTA! VAPAA-AIKA YRITYSPALVELUT MAINOSTAMINEN Vierailemme Ison Kirjan leirintäalueella joka vuosi, usein asuntovaunulla. Pari vuotta sitten vuokrasimme myös suuren mökin

Lisätiedot

Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa

Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa Juankosken keskustassa huippupaikalla Yrityksen nimi: Sepon Valinta Oy Yrityksen osoite: Juankoskentie 17, 73500 Juankoski Perustamisvuosi: 1986 Toimiala: Kauppa

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuyritykset tutuksi-kiertue Kalajoen kaupungin hallinnoima Masva-hanke järjesti marraskuun aikana viiden

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

Gran Canaria

Gran Canaria Gran Canaria 13.- 27.1.2020 HyväMe ryhmämatka Playa del Inglesiin : ü Aktiiviloma vaikka vuoristossa vaeltaen ü Tai leväten tasokkaassa hotellissa ü Viihtyen ryhmässä ü Puolihoidolla ü 1372,00 Gran Canarian

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010

MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010 MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010 Tule mukaan juhlimaan Merenkurkun saaristoa, yhteistä maailmanperintöämme! Kaikki maailmanperintöpäivien tapahtumat ovat yleisölle avoimia. TERVETULOA! OHJELMA Torstai

Lisätiedot

Myydään Kahvila Kerman liiketoiminta Varkaudessa

Myydään Kahvila Kerman liiketoiminta Varkaudessa Myydään Kahvila Kerman liiketoiminta Varkaudessa Yrityksen nimi: Kahvila Kerma Ky Yrityksen osoite: Kauppakatu 48, Varkaus Internet-osoite: www.facebook.com Perustamisvuosi: 2012 Toimiala: Majoitus, ravintola,

Lisätiedot

Kokous- ja juhlatilat

Kokous- ja juhlatilat Murula 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Dataprojektori, valkokangas ja fläppitaulu Tilavuokra 250 / kokous Tilavuokra 500 / juhlat Kokous- ja juhlatilat Selinin

Lisätiedot

Suomi 3A. Torstai 1. kesäkuuta Syreeni

Suomi 3A. Torstai 1. kesäkuuta Syreeni Suomi 3A Torstai 1. kesäkuuta 2017 Syreeni Lämmittely: Juttele parin kanssa Mitä kuuluu? Millainen päivä sulla on ollut? Mitä sä teit viime viikolla? Kotitehtävä: harjoitus 7 Nominatiivi yksikkövartalo

Lisätiedot

Varpulan tilan kurssiohjelma 2012:

Varpulan tilan kurssiohjelma 2012: TULE VARPULAN VALMIILLE KURS SILLE TAI KERÄÄ OMA PORUKKA JA VARAA KURSSI! Varpulan tilan kurssiohjelma 2012: Tammikuu: 18.01. keskiviikkona klo 18-21..Ruisleipäkurssi Helmikuu: 01.02. keskiviikkona klo

Lisätiedot

värikkäitä hetkiä Hotellin esite parkinn.fi/hotel-meriton-tallinn

värikkäitä hetkiä Hotellin esite parkinn.fi/hotel-meriton-tallinn värikkäitä hetkiä Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel Tallinn Toompuiestee 27 / Paldiski mnt 4, Tallinn 10149, Viro Puh. + 372 62 88 100 Faksi + 372 62 88 101 info.meriton.tallinn@rezidorparkinn.com

Lisätiedot

KERAVA-SALI Keuda-talossa

KERAVA-SALI Keuda-talossa KERAVA-SALI Keuda-talossa konsertille, seminaarille, teatteriesitykselle tai operetille? Kerava-sali sopii kaikkiin edellä mainittuihin tarkoituksiin erinomaisesti. Lisäksi sali on mainio paikka järjestää

Lisätiedot

Jalasjärvelle. komiasti. Koti. www.jalasjarvi.fi. Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä!

Jalasjärvelle. komiasti. Koti. www.jalasjarvi.fi. Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä! www.jalasjarvi.fi Vuoden 2010 tilanne! Koti komiasti Jalasjärvelle Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä! www.karttatiimi.fi/jalasjarvi Jalasjärvi

Lisätiedot

Kappale kauneinta Suomea

Kappale kauneinta Suomea Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

Vinoteca Oy Sami Lappalainen

Vinoteca Oy Sami Lappalainen Vinoteca Oy Sami Lappalainen VINOTECA OY KUKKAISVIIKKOJEN FOOD FEST/HERKKUPÖYDÄT 8.-10.6 VIINIFIESTA 6.-8.7. SIIDERI & TAPASFIESTA 3.-5.8 WWW.GASTROPUB.NET myynti@gastropub.net Kimmo Pyykkö-taidemuseo

Lisätiedot

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia AINA VAPAA PÄÄSY kevät 2011 työpajoja tapahtumia höyrykonemuseo Metallin hohto Kierros Werstaan Höyrykonemuseossa, jossa 110-vuotias Sulzer-höyrykone edelleen lepää alkuperäisellä paikallaan. Kierroksen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

INSPIROIVA MILJÖÖ JA HERKULLISET TARJOILUT

INSPIROIVA MILJÖÖ JA HERKULLISET TARJOILUT INSPIROIVA MILJÖÖ JA HERKULLISET TARJOILUT Logomo Kitchen tuo uuden tavan nauttia hyvästä ruoasta ja juomasta, inspiroivasta ja rennosta miljööstä sekä mieleenpainuvista juhlista ja tapahtumista. Salaisuus

Lisätiedot