tampereen seudun luonto 2/2005 Tampereen

Transkriptio

1 tampereen seudun luonto 2/2005 Tampereen seudun luonto 2/ vsk Villit, vapaat kaupunkimetsät s. 8-9 Metsänkulkijan taival s Keuruun ekokylä s. 12 Kilpikonnia pelastamassa s

2 Tampereen seudun luonto 2/ vsk TYSY on Tampereella toimiva Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys. Jäseneksi liittymällä saat Tampereen seudun luonto- ja Luonnonsuojelija-lehdet. Seuraava lehti ilmestyy keväällä Aineisto lehteen maaliskuun loppuun mennessä päätoimittajalle joko sähköpostilla tai postitse. Jäsenlomakkeet Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin toimisto Varastokatu TAMPERE Puh Verkkolomake Jäsenmaksut vuonna 2006 varsinainen jäsen 28 euroa perhejäsen 10 euroa kannatusjäsen 50 euroa Osoitteenmuutokset Luonnonsuojelija-lehden palvelukortilla tai Ilmoitushinnat 2006 Takakansi (mv) 170 euroa 1/1 sivu (mv) 127 euroa 1/2 sivu (mv) 68 euroa 1/4 sivu 43 euroa Rivi-ilmoitus (mv) 1,5 e /rivi Irtomainos lehden väliin 85 euroa 3 Uutispaloja 4 Luontoon.fi - verkkopalvelu 5 Mahnalan ympäristökoulu 6 Koivulan niityn talkoot 7 Kasviretkellä 8-9 Villit, vapaat kaupunkimetsät Metsänkulkijan taival 12 Kevätretki: Keuruun ekokylä 13 Kevätretki: Lahtuan tilalla 14 Luonnontieteellinen museo 15 Piiskutusta lähiössä Kilpikonnia pelastamassa 18 Toimintasuunnitelma Lepakkoretki 20 Työharjoittelu Tysyssä Luin kirjan - uusi kirjapalsta 24 Uutispaloja Lehden kirjoituksissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia. Ne eivät välttämättä edusta Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry:n virallista kantaa. TAMPEREEN SEUDUN LUONTO 2/2005 Ilmestyy 2 kertaa vuodessa. PÄÄTOIMITTAJA Minna Santaoja, minna.santaoja@uta.fi, ULKOASU Tiina Kaivo-oja TOIMITUS Tysyn hallitus ja muut kirjoittajat PAINOPAIKKA City-Offset Oy JULKAISIJA Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry, TYSY, Varastokatu TAMPERE PAINOSMÄÄRÄ 1600 kpl. 2 Kannen kuva: Hämeenpuiston hakkuuaukko keväällä Vanhojen lehmusten kaataminen herätti keskustelua. Kaupungin paraatipuisto möyrittiin surulliseksi raiskioksi viikkojen ajaksi, kunnes se sai pintaansa uuden rullanurmen. Vanhojen uljaiden puiden tilalle istutettiin nuoret taimet. Kuva: Minna Santaoja.

3 tampereen seudun luonto 2/2005 LIITY TYSYN SÄHKÖPOSTILISTALLE! Tysy on laajentanut sähköistä viestintäänsä ja yhdistykselle on perustettu sähköinen tiedotuslista. Listan tarkoituksena on tiedottaa jäsenille ja muille kiinnostuneille yhdistyksen toiminnasta ja kuulutella uusia aktiiveja mukaan toimintaan. Listalle kuuluvat voivat lähettää viestejä, joiden voidaan ajatella kiinnostavan listan lukijoita sekä kuuluvan Tysyn toimintaan. Tarvittaessa listaa voidaan käyttää keskusteluun. Viestien määrä pidetään kohtuullisena ja listaa käytetään ainoastaan yllä mainittuihin tarkoituksiin (esim. kirpputori-ilmoitukset on ehdottomasti kielletty). Liittyäksesi tiedotuslistalle lähetä tyhjä sähköpostiviesti osoitteeseen Paluupostissa saat ilmoituksen, että sinut on liitetty listalle. Saat myös ohjeet listalta poistumiseksi. Tampere - sinun kaupunkisi! Luentosarja tarjoaa käytännöllistä perustietoa muutaman esimerkkiteeman avulla siitä, miten kaupungin päätöksentekoprosessi toimii ja miten siihen pääsee mukaan. Sarjan tausta-ajatuksena on tukea rakentavaa vuorovaikutusta asukkaiden ja kaupungin välillä. Luentosarjan järjestävät Tampereen työväenopisto, Ympäristötietokeskus Moreenia ja Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys. Kurssin vetäjänä Pilvi Pulma. Paikkana ympäristötietokeskus Moreenia, os. Satakunnankatu 13 b (paitsi 27.4.). Kurssimaksu 10 e. Ilmoittautuminen työväenopistoon: internetissä ( tai puhelimitse puh ma-to klo 12-18, pe klo Torstaina klo : Osallistumisen tavat ja kanavat Torstai klo : Kaavoitus ja maankäyttö Torstai Torstai Torstai Uutispaloja Koonnut Minna Santaoja 6.4. klo : Liikenne ja kaupunkisuunnittelu klo : Ryteikköä vai talousmetsää? Kaupungin metsät ja puistot sekä asuinalueiden siistiminen. Myös keskustelua, joten mieti omia kysymyksiäsi jo etukäteen klo :Retki maastoon - ryteikkö- ja metsäillan teemat livenä! Tutustumiskohteena Kauppi-Niihaman alue. Huom! Säänmukainen vaatetus. Tamperelainen Juho Kytömäki Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin puheenjohtajaksi Metsävetoomus keräsi allekirjoittajaa Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin pidetty syyskokous valitsi tamperelaisen ympäristönhoitaja Juho Kytömäen piirin puheenjohtajaksi vuodeksi vuotias Juho on toiminut piirin hallituksessa ja varapuheenjohtajana vuodesta Tänä vuonna Juho Kytömäki on työskennellyt Luonto-Liiton metsävastaavana. Metsien ja alkuperäisluonnon suojelun toteutuminen ovat hänen tärkeimpiä tavoitteitaan. Piirin hallituksessa jatkavat vuoden 2006 loppuun Anni Kytömäki Tampereelta, Arto Moisio Ruovedeltä ja Erkki Taurén Nokialta. Uusiksi jäseniksi hallitukseen valittiin Aulikki Laine Orivedeltä, Juha Lehmusnotko Tampereelta, Matti Närvä Valkeakoskelta, Perttu Pohjanperä Luopioisista ja Tero Saarinen Hämeenkyröstä. Hallituksen varajäseniksi valittiin Sara Löyttyjärvi Tampereelta, Anneli Pekkala-Jalava ja Kimmo Rantanen Kangasalta sekä Minna Santaoja Tampereelta. Kuusi luonto- ja ympäristöjärjestöä luovutti eduskunnalle kansalaisvetoomuksen eteläisen Suomen metsien suojelun edistämiseksi. Metsävetoomuksen on allekirjoittanut yli suomalaista. Allekirjoituksia on kaikista Suomen kunnista. Metsien suojelun lisäämisellä on kiire. Metsävetoomuksen yli allekirjoitusta osoittavat, että metsien lisäsuojelulle on kansalaisten vahva tuki, toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen Suomen luonnonsuojeluliitosta sanoo. (Jatkuu s. 24) 3

4 Jos metsään haluat mennä nyt Luontoon.fi-verkkopalvelu on luontoretken alkupiste 4 Luontoon.fi-verkkopalvelussa on esitelty yli 100 retkeilyyn sopivaa kohdetta, jotka sijaitsevat valtion mailla. Verkkopalvelussa esitellään maksuttomia retki- ja luontomatkakohteita kuten retkeily- ja virkistysalueita sekä retkeilyreittejä. Näissä on tarjolla luonnossa liikkumista edistäviä palveluita kuten merkittyjä reittejä, opastustauluja ja levähdyspaikkoja. Opastus-, majoitus- ja muut vastaavat palvelut voivat olla maksullisia. Erilaisia kohteita Kansallispuistot ovat kaikille avoimia nähtävyyksiä. Niissä voi virkistäytyä ja kokea luonnonrauhaa upeissa maisemissa. Muiden suojelualueiden luonne ja suojelutavoitteet vaihtelevat. Esimerkiksi luonnonpuistot on perustettu tieteellisiin tarkoituksiin ja vain osassa niistä saa kulkea merkityillä poluilla. Valtion retkeilyalueet ovat monipuolisia retkeilyyn ja muuhun virkistyskäyttöön tarkoitettuja alueita. Pohjoisimmassa Lapissa sijaitsevat erämaa-alueet tarjoavat ihanteellisen ympäristön kokeneille eräretkeilijöille, jotka haluavat nauttia erämaan rauhasta ja vaeltaa omia polkujaan. Muut alueet, jotka on esitelty palvelussa, ovat muun muassa virkistysmetsiä, nähtävyyksiä ja yleisökohteita, jotka eivät kuulu edellä mainittuihin ryhmiin. Luonnosta löytää myös kiinnostavia kulttuurikohteita, kuten perinnetiloja. Retkikohteissa on esitelty lisäksi vaeltamiseen sopivia reittejä ja majoittumista varten rakennettuja erityyppisiä tupia. Luonnossa liikkuva tarvitsee retkeilytaitoja ja ympäristötietoa Retkeilyreittien ja luontomatkakohteiden lisäksi sivusto tarjoaa tietoa esimerkiksi luontokeskuksista ja muista opastuspisteistä, retkeilytaidoista, luontoharrastuksista sekä erityispalveluista ryhmille ja liikuntaesteisille. Erityisesti uusi retkeilytaidoista kertova osio, Retkeilyn ABC, sisältää tärkeää tietoa niin uudelle kuin kokeneemmallekin retkeilijälle muun muassa varusteista, turvallisuudesta ja ympäristöystävällisestä retkeilystä. Metsähallituksen tuottama ja ylläpitämä Luontoon.fi-verkkopalvelu on Metsähallituksen tuottama ja ylläpitämä sivusto, joka esittelee Metsähallituksen retkikohteita ja niiden palveluja. Retkeilyn ABC -osiota ovat olleet tekemässä Metsähallituksen lisäksi Suomen Latu ja Suomen Partiolaiset. Luontoon.fi-verkkopalvelu on tehty sekä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sekä Pohjois-Lapin osalta saameksi. Luontoon.fi-verkkopalveluun ei myydä varsinaista mainostilaa. Käyttäjän kokemuksia Luontoon.fi-sivuston avulla on helppo suunnitella erilaisia luontoretkiä ja -hetkiä niin perheen pienimmille kuin vanhemmillekin. Sivuston rakenne ja ulkoasu ovat selkeitä ja käyttäjäystävällisiä. Sivusto sisältää ajankohtaista tietoa itse reiteistä ja niiden varrella olevista palveluista. Palvelu on mahdollistanut pikalähdöt niin hiihtoretkelle Seitsemiseen, kesäretkelle Helvetinjärvelle kuin juhannuksen viettoonkin Teijon retkeilyalueelle. Pitempiaikaista suunnittelua vaativat vaellusretketkin olen suunnitellut usein alusta loppuun sivuston avulla. Harmillista on, että vain harvoihin eteläisiin kohteisiin pääsee julkisilla kulkuvälineillä. Lisäksi suurin osa Etelä-Suomen kohteista on pinta-alaltaan niin pieniä, että edes viikonloppuretkeä varten ei ole tarpeeksi merkittyjä reittejä. Itse luontoon.fi-palvelussa olen pettynyt eniten siihen, että se ei aina kerro tarpeeksi tarkkaan alueen virkistysarvoista. Esimerkiksi Evon retkeilyalueella virkistäytymiseksi katsotaan käveleminen nuorella hakkuuraiskiolla ja metsäteillä, mikä ei palvele luontoelämyksiä etsivää. Palveluun ehkä olisikin syytä lisätä maininta siitä, millaisia metsänhoitotoimenpiteitä kullakin alueella on lähiaikoina tehty. kaatui! Kirkkosuon Kirsi Järvinen golfkenttäkaava Tampereen kaupunginvaltuuston hyväksymä Kirkkosuon (Aakkulan-Messukylän) asemakaava ei täytä maankäyttö- ja rakennuslain 54 :n 2 momentissa säädettyjä elinympäristön turvallisuuden ja liikenteen järjestämisen vaatimuksia. Kevyen liikenteen reittien turvallisuuteen ei ole korkeimman hallinto-oikeuden mukaan kaavan aluevarauksissa ja kaavamääräyksissä kiinnitetty riittävästi huomiota. Suomeksi sanoen kevyen liikenteen varteen on kaavoitettu liian kapeat viherkaistaleet, jolloin väylällä liikkuja on vaarassa saada golfpallosta päähänsä. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Tampereen kaupunginhallituksen valituksen. Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Tysyn ja Aakkulan omakotiyhdistyksen valitus piti pintansa oikeusasteissa. Lue koko tarina vaiheineen täältä: htm.

5 tampereen seudun luonto 2/2005 Ympäristökoulussa huomioidaan menneisyys ja tulevaisuus Vihreä malli kaikille kouluille On maaliskuinen torstai. Hämeenkyröläisessä Mahnalan koulussa tarjoillaan lähellä tuotettua mustaamakkaraa, perunamuusia ja salaattia. Ennen ruokailua oppilaat pesevät kätensä ja kuivaavat ne omiin froteepyyhkeisiinsä. Ikkunasta näkyvät luminen maisema ja koulun puutarha, joka alkaa pian heräillä kevääseen. Kansallismaiseman keskellä sijaitsevan kyläkoulun muuttuminen ympäristökouluksi alkoi 90-luvun alkupuolella. Tuolloin rehtoriksi tuli Hannu Järvinen, joka otti luonto- ja ympäristökasvatuksen kehittämisen sydämenasiakseen. Vuoden 1999 alussa suunnitelmat muotoutuivat kokonaisvaltaiseksi hankkeeksi yhteistyössä Pirkanmaan ympäristökeskuksen kanssa. - Ympäristökoulun kehittäminen otettiin osaksi läheisen Sarkkilan lintujärven sekä Hämeenkyrön kansallismaiseman hoitosuunnitelmaa. Tukea on saatu muun muassa ympäristöministeriöltä, EU:lta ja World Wildlife Fundilta. Keskeisessä roolissa on ollut koulun henkilökunta, jolla on riittänyt intoa viedä asioita eteenpäin, kiittelee koulun vararehtori Annukka Alppi. Suomen ainoalla ympäristökoululla on vetovoimaa: oppilaita esikoululaisista kuudesluokkalaisiin on tällä haavaa sadan kieppeillä. Heistä suurin osa asuu kymmenen kilometrin säteellä koulusta, mutta moni käy koulua myös naapurikunnista käsin. - Tulijoita olisi vielä enemmän huolimatta siitä, että vanhemmat joutuvat itse järjestämään koulupiirin ulkopuolella asuvien oppilaiden kuljetusasiat. Edessä onkin koulun laajennus ennemmin tai myöhemmin, opettaja Johanna Wallenius toteaa. Retkiä ja luomuruokaa Mahnalan ympäristökoulussa ei haluta tuputtaa lapsille valmiiksi pureskeltuja vihreitä aatteita, vaan antaa terveitä vaihtoehtoja yltiöpäiselle kulutuskulttuurille. - Lapset oppivat jo varsin pieninä kuluttamaan ja haluamaan sitä, mitä muillakin on. Paineet ovat kovat. Haluamme antaa eväitä tulevaisuuden valintoihin, mutta emme yritä tehdä niitä oppilaiden puolesta, Alppi kuvailee. Niinpä ympäristötietoisuus näkyy ennen muuta kestävänä arkena, ei suurina puheina. Koulussa syödään luomu- ja lähiruokaa, kierrätetään, hoidetaan matokompostia ja tehdään erilaisia yhteiseksi hyödyksi koituvia töitä. - Yksi tärkeistä periaatteistamme on kokemuksen kautta oppiminen, jota on esimerkiksi kasvimaan hoitaminen. On hyvä ymmärtää jo pienenä, että asioiden eteen pitää tehdä töitä. Ja mikä olisikaan parempaa teknisen työn opiskelua kuin punamultamaalin keittäminen ja vajan maalaaminen yhdessä, Annukka Alppi kysyy ja mainitsee koulun syksyisen karpaloretken esimerkkinä luonnonantimien hyödyntämisestä. - Karpaloista keitettiin yhdessä hyytelöä, joka purkitettiin myytiin koulun myyjäisissä. Kaikki varmasti muistavat, miltä karpalo näyttää ja missä se kasvaa. Lasten luonnontuntemuksen lisääminen onkin Alpin mukaan yksi Mahnalan peruspilareista. - Ympäristökasvatukseen sisältyy jo itsessään niin paljon, että perusasiat jäävät helposti jalkoihin. Kotiseututuntemus ja rakennettuun ympäristöön perehtyminen kuuluvat niin ikään ympäristökoulun ohjelmaan. Paikallishistoriaan ja esimerkiksi paikannimistöön tutustumisella pyritään herättämään tietoisuus juurista ja menneistä sukupolvista. - Nykyaikana ihmiset muuttavat ja liikkuvat paljon. Myös Mahnalaan on tullut muualta nuoria perheitä, joiden lapset käyvät kouluamme. Jonnekin kuulumisen tunnetta onkin tärkeää kehittää, tähdentää Alppi, jolla itsellään on puolen vuosituhannen taakse ulottuvat juuret Hämeenkyrössä. Kaupungissakin onnistuu Mahnalan opettajat tähdentävät, että ympäristökoulu ei saisi olla mikään harvinaisuus ja erikoistapaus, jota kyllä ihastellaan, mutta jonka antamaa mallia ei sovelleta eteenpäin. Mahnalassa ympäristökasvatus on liitetty osaksi normaalia opetussuunnitelmaa tavoilla, jotka ovat jokaisen koulun ulottuvilla sijainnista riippumatta. - Itse asiassa ympäristökasvatus kuuluu valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta -aihekokonaisuuden kautta ja on niin ollen jokaisen koulun velvollisuus. Se pitäisi vain tuoda osaksi koulun jokapäiväistä arkea teemapäivien ja satunnaisten projektien sijaan, Annukka Alppi toteaa ja muistuttaa, että koulun sijainnilla ei ole merkitystä kestävää arkea suunniteltaessa. - Usein kuulee, että hyvähän teidän on täällä idyllin keskellä tehdä sitä tai tätä. On totta, että sijaintimme on ihanteellinen, ja että maalaiskoululla voi pitää omaa kasvimaata ja tehdä monipuolisia retkiä. Kaupunkikoulussa voi kuitenkin yhtä lailla tehdä vihreitä valintoja ja retkeillä lähiluonnossa. Myös kerhot ovat hyvä tapa kehittää luonnontuntemusta ja lisätä oppilaiden kiinnostusta ympäristöään kohtaan. Kati Parppei 5

6 Kaija Helle TYSYN talkoohoitoa KOIVULAN NIITYN uhanalaisille lajeille Pirkanmaan ympäristökeskuksen toimesta selvitettiin 1990-luvulla mm. maakunnan arvokkaita perinnemaisemia. Niitä ovat karjan laiduntamisen, niiton ja lehdestyksen kautta muodostuneet kedot, niityt, hakamaat ja laitumet, joilla elää oma erityinen eliölajistonsa. Tampereen pohjoisosassa sijaitseva Jylhänperän Koivulan niitty on yksi em. Pirkanmaan alueellisesti arvokkaista perinnebiotoopeista. Koivulan niityllä kasvaa erittäin uhanalaista (EN) ketokatkeroa (Gentianella campestris) sekä kahta silmälläpidettävää (NT) itiökasvia, keto- ja ahonoidalukkoa (Botrychium lunaria ja B multifidum). Perinteisen karjanhoidon, laiduntamisen ja niiton loppumisen mukana laitumet ja niityt ovat alkaneet kasvaa umpeen. Samalla niiden valoa ja väljyyttä vaativat eliölajit ovat vähentyneet ja harvinaistuneet. Vuoden 2000 uhanalaistarkastelussa perinnebiotooppien lajit muodostavat toiseksi suurimman uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien ryhmän metsälajien jälkeen. Umpeenkasvu uhkasi myös Koivulan niittyä luvun puolivälissä loppuneen laidunnuksen jälkeen. Niityllä oli järjestetty niittotalkoita 1990-luvun puolivälistä alkaen. Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen toimesta aloitettiin niityn säännöllinen hoito vuonna Tysyn jokavuotisissa talkoissa niitty niitetään, haravoidaan ja niiton tulos kuljetetaan pois. Vesottumista pidetään kurissa ja lisäksi poistetaan monen sentin kerroksena maata peittävää sammalikkoa. Rautaharavien lisäksi tätä tehdään nöyrästi konttaamalla haarukoiden kanssa. Samalla aloitettiin arvokkaiden lajien seuranta ja yksilöiden laskeminen, joskin ajanpuute on rajoittanut jokakertaista kukkivien ja kukattomien tarkkaa erittelyä. Neljän vuoden jälkeen toimenpiteiden tulokset näyttävät rohkaisevilta Niityn ketokatkerot ovat moninkertaistuneet Vuosina tehdyn tehostetun hoidon aikana ketokatkeroiden esiintymisalue on lähes kaksinkertaistunut. Pinta-alan laajentumisen lisäksi yksilöiden määrä on merkittävästi lisääntynyt. Koivulan niityllä on esiintynyt myös ahonoidanlukkoa. Niiden määrä on pysynyt seurannan aikana kutakuinkin ennallaan. Ketonoidanlukosta tehtiin ensihavainto v. 2003, jonka jälkeen laji näyttää kotiutuneen niitylle. Tampereen kasvitieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Matti Kääntönen kirjoitti yhdistyksen lehdessä Talvikissa 1/1996 Koivulan niityn ketokatkeroesiintymästä, jonka hän totesi kutistuneen v kymmeneen ja v.1995 kahdeksaan yksilöön. Tänään Koivulan niityn uhanalaisten kasvilajien tilanne näyttää valoisammalta. Luonnollisesti kohteen merkittävät niittyjen kasvi-, hyönteis- ja muut eliölajit ovat myös hyötyneet tehohoidosta. Niityn kasvilajeja ovat mm. vilukko (Parnassia palustris), jäkki (Nardus stricta) ja nurmitatar (Bistorta vivipara). Tämän vuoden talkoissa saimme poikkeuksellisesti keskellä päivää lentonäytöksen lepakolta, joka todennäköisesti oli pohjanlepakko. Elämys sekin, vaikka se ei varsinainen perinnebiotooppien laji olekaan. Talkoolaisille arvokkaiden lajien elpyminen ja runsastuminen on ollut jokakertainen ilon aihe ja paras palkka. 6

7 tampereen seudun luonto 2/2005 Kasviretkellä - kukin tavallaan Luonnonkukkien päivää vietettiin Suomessa kolmannen kerran sunnuntaina 19. kesäkuuta. Luonnonkukkien päivä on Suomen ja Pohjoismaiden suurin kasvitapahtuma. Suomessa järjestettiin päivään liittyvä kukkaretki 85:een eri kohteeseen. Retkien järjestäjinä toimivat Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenyhdistysten lisäksi mm. monet Metsähallituksen luontokeskukset. Tysyn retken kohteena olivat tänä vuonna Tohloppijärven länsipuoleiset niityt, pellot ja Rasonhaan lehtoalue. Retken oppaana toiminut Matti Kääntönen Tampereen kasvitieteellisestä yhdistyksestä opasti luonnonkasvien tunnistamisessa. Retken järjestäjänä toimi Milla Hilli-Lukkarinen. Luonnossa retkeilyyn ja ympäristön havainnoimiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa, vaan kukin voi lähteä retkelle omin odotuksin, tuntein ja tavoin. Seuraavassa poimintoja Tysyn sihteerin, biologi Juha Lehmusnotkon havaintomuistiinpanoista. n. 65 lajia Järviruoko - rehevien rantojen kasvi - paholaisen hampaanjäljet lehdessä Koiranputki - työntyy perinnebiotoopeille Voikukat lajia Suomessa Ukonputki - kotimainen; vrt. jättiputki Ojakärsämö - tullut 1800-luvulla Suomeen viljansiemenen mukana Vuohenputki - lehtokasvi, kukinta alkaa kun koiranputkella loppuu - nuoret lehdet sopii salaatiksi Mesiangervo - laitapa kukkia kiehumaan pataan, koet hienon tuoksuelämyksen Nokkonen - hyötykasvi, salaattina, kuitukasvina Maahumala - ei alkuperältään suomalainen - alettu viljelemään katolisten luostarien puutarhoissa - lääkekasvi Harmaaleppä - vanha kansa tiesi, ravinteet maahan Pujo - hävitystalkoot, turhaa hommaa - ympäristössä tapahtunut jotain, koska allergisuus lisääntynyt Tuomi - hyvän maan merkki - monenlaiset loiset pesiytyvät siihen esim. tuomenkehrääjäkoi Poimulehdet - kehityshistoriallisesti vanhempia kuin voikukat Hiirenporras - Rasonhaan-Ristimäen alueella mahdollisuus tutustua 4 eri suursaniaislajiin Sananjalka (kuolleenkorva) - eri rotuja, joissa lehtikulma erilainen Mustakonnanmarja - myrkylliset marjat Metsäkastikka - harvinaistuu Pohjois-Pirkanmaan vyöhykkeellä Kultapiisku - kasvaa lapin tuntureilla asti Taikinamarja - vaatelias lehtopensas Kotkansiipi - puronvarsissa, yleensä ( minimuoto ) Terttuselja - ei alkup., riesa Syyläjuuri - naamakukkaiskasvi Haapa - kuori lievästi emäksinen, sammalet ja jäkälät viihtyvät 7

8 Minna Santaoja Villit, vapaat kaupunkimetsät Tutkija Susanna Lehvävirta luennoi Tysyn syyskokouksen jälkeen aiheesta Luonnontilainen kaupunkimetsä - utopiaako? Lehvävirran väitöskirja kaupunkimetsien luontaisesta uudistumisesta tarkastettiin Helsingin yliopistossa toukokuussa. Susanna Lehvävirta kyseenalaistaa puheet, joiden mukaan kaupunkimetsiä pitäisi säännöllisesti uudistaa erilaisin metsänhoidon toimenpitein. Villejä, vapaita kaupunkimetsiä ei juuri ole. Ehkä tulevaisuudessa, kun Lehvävirran viesti leviää? Käsittelemättömyys säästää rahaa Kaupunkimetsien luonnontilaisuutta ja käsittelemättömyyttä puoltavat Lehvävirran mukaan sellaiset arvot kuten paikallisidentiteetti, virkistys, leikki ja luontoelämykset metsissä. Myös psykologista syistä luonnontilainen metsä on ihmiselle parempi: mieli voi paremmin vanhassa, monimuotoisessa metsässä. Kaupunkimetsien luonnontilaisuutta puoltavat myös ekologiset faktat. Luonnontilainen metsä kestää rakenteeltaan ja lajistoltaan paremmin saasteita kuin tasaikäiseksi harvennettu metsä. Luonnontilainen metsä on tietysti biodiversiteetiltään rikkaampi, jolloin se palvelee paremmin ympäristökasvatusta ja tutkimusta. Viimeisenä valttina Lehvävirta lyö pöytään kustannukset: luonnontilaisissa metsissä säästetään tietysti käsittelykustannuksissa. äosa on Susanna Lehvävirran mukaan vähimmäisvaatimus. Tämä tarkoittaisi, että metsäalueen koko olisi vähintään 2-3 hehtaaria, eli esimerkiksi ympyrä jonka halkaisija on 150 metriä, tai suorakulmio jonka sivun pituus on 160 metriä. Alueen muoto vaikuttaa paljonko metsän sisäosaa jää jäljelle, kun reunavaikutusalueet vähennetään. Mikäli halutaan optimoida, kannattaisi kaavoituksessa suosia ympyrän muotoisia metsäsaarekkeita. Niissä metsän sisäosa on suurin suhteessa reunavaikutusalueeseen. Jos metsälaikku jää alle minimin, on kasvillisuudessa enemmän kulttuurija avomaan lajeja: voikukkaa, piharatamoa ja horsmaa. Lehvävaara lohduttaa, että vaikka monet oikean metsän tuntua antavat lajit katoavat, on jäljellä edelleen kehittyvä ja muuttuva, virkistyselämyksiä tarjoava vihreä laikku. Kaavoitus ratkaisee Kaavoitus ratkaisee pitkälti Susanna Lehvävirran mukaan sen, paljonko metsää jää; metsäsuunnittelun työ on se, mitä kaavoitukselta jää käteen. Kaavoittajalta vaaditaankin paljon tietoa ja ymmärrystä ekologiasta. Pienet rakentamiselta jäävät metsäsaarekkeet ovat alttiita muutoksille. Lehvävirta kertoi vähintään 50 metrin kaistaleen metsän reunasta olevan ns. reunavaikutusaluetta. Reunavaikutusalueella on tuulisempaa, paahteisempaa ja valoisampaa kuin sisällä metsässä. Reunavaikutusalueilla on tutkimuksissa havaittu rehevöitymistä, mikä saattaa johtua koirista. Ilmansaasteet pääsevät leviämään helpommin reuna-alueille, ja niillä valtaavat alaa tulokaslajit. Kun kaupunkimetsistä ei ole jäljellä juuri muuta kuin reunavaikutusalueita, muuttuvat kaupunkimetsät vähitellen lehtipuuvaltaisiksi. Kunnon kuusikkoa ei löydy, aarnimetsän lajit puuttuvat. Riippuu lajista, paljonko metsän sisäosaa tarvitaan. Monille kasveille ja mönkiäisille 0,25 hehtaarin sis- 8 Tutkija Susanna Lehvävirran mielestä lähiluonto kuuluu kaupunkilaisen perusoikeuksiin

9 tampereen seudun luonto 2/2005 Milloin kaupunki on täynnä? Kaupunkiseudun metsät ja retkeilyalueet ovat kovassa käytössä, ja ihmisen toiminta vaikuttaa niihin monella tapaa. Kovassa tallauksessa puiden taimet kuolevat ja myös selkärangattomat kärsivät. Esimerkiksi pinnallisen juuriston omaava kuusi kärsii kulumisesta. Ihmiset eivät usein pysy poluilla vaan oikaisevat polkujen välistä, jolloin pahimmillaan koko metsänpohja kuluu. Ihmiset haluavat tuntea joustavan metsämaan jalkojensa alla, kaikki eivät viihdy sorapohjaisilla ulkoilureiteillä. Tallautumisen vaikutuksia voidaan vähentää esimerkiksi kaatamalla puita luonnollisiksi esteiksi, jotka ohjaavat metsissä liikkumista tietyille alueille. Kuluminen on jälleen Lehvävirran mukaan kaavoituskysymys: mitä vähemmän viheralueita on jäljellä, sitä enemmän jäljellä olevat alueet tallautuvat. Susanna Lehvävirta heittikin ilmaan kysymyksen: Milloin kaupungin kaavoituksessa uskalletaan sanoa, että Nyt riittää, kaupunki on täysi? Käsittely ei lisää elinvoimaisuutta Tutkijaksi Susanna Lehvävirta esitti harvinaisen selväsanaista kritiikkiä metsänhoidon käytäntöjä kohtaan. Metsän rakenteen monimuotoisuuden kehittyminen kestää satoja vuosia. Mikäli kaikki vanhat metsät hakataan, arveli Lehvävirta kestävän lahopuudynamiikasta johtuen jopa 1000 vuotta jotta syntyy uusia vanhoja metsiä. Ihmissukupolven näkökulmasta vanhat metsät menetetään siis hakkuissa lopullisesti. Hakkuiden seurauksena metsärakenne yksipuolistuu. Hoitotoimien yhteydessä pois kerättävä lahopuu on välttämätöntä noin 5000 lajille. Lehvävirta nosti esiin myös kysymyksen ihmisen valinnasta luonnonvalinnan vastakohtana: Luulemmeko tietävämme luontoa paremmin, minkälainen metsä esimerkiksi kestää parhaiten saasteita? Ihminen ei voi hoitotoimin lisätä koko systeemin elinvoimaisuutta. Metsikkörakenteen pirstoutumisen seurauksena metsikköilmastosta on tullut monin paikoin äärevä: Lämpötila ja kosteus vaihtelevat voimakkaasti ja tuuli puhaltaa metsään. Hakkaamatta, muttei huolenpidotta Metsän hakkuilla tavoitellaan helppokulkuisuutta ja näkyvyyttä, mikä taas johtaa metsän tallautumiseen ja kulumiseen. Lehvävirta kysyi, kuinka pitkälle metsään on nähtävä, jotta ihmiset kokevat turvallisuutta. Hän piti tärkeinä lapsuuden luontokokemuksia ja ympäristökasvatusta. Kaikki outo ja vieras pelottaa, ja jos liikkuu vähän metsässä, se saattaa tuntua pelottavalta. Metsän kokemiseen vaikuttavat ympäristön tuttuus ja oma psyykkinen tila. Muiden pelkoja ei voi väheksyä, mutta ei metsän turvallisuushakuisuudessa tarvitse ryhtyä hysteeriseksikään. Harvennukset, päätehakkuut ja muut vastaavat toimet ovat Lehvävirran mukaan metsän uudistumisen kannalta tarpeettomia. Metsä kyllä uudistuu itsestäänkin. Harvennuksia kannattaisi tehdä vain hyvin perustellusti ja poistaa lahopuuta metsästä harkitusti. Jotkin puulajit uusiutuvat Lehvävirran mukaan hyvin lahopuulle. Tulosten perusteella kaupunkimetsissä voitaisiin siirtyä perinteisten metsänhoitotoimenpiteiden sijaan kunnossapitoon ja virkistyskäytön valvontaan. Lehvävirran tutkimuksen mukaan kaupunkimetsien luontainen uusiutuminen takaa niiden säilymisen tulevaisuudessakin. Eroon talouspuheesta Kaupunkimetsien käsittelyn retoriikka on Lehvävirran mukaan peräisin talousmetsistä. Kaupungin virkistysmetsiä ei kuitenkaan ole tarkoitus käsitellä taloudellisin perustein, metsät ovat ihmisten iloksi ja virkistykseksi. Virkistysmetsän puusto ei ole koskaan yli-ikäistä. Esimerkiksi vanhaksi metsäksi luettavat 80- vuotiaat puut ovat elämänkaaressaan vasta teini-iässä. Samoin ajatus kiertoajasta on suoraan metsätaloudesta, ja virkistysmetsässä tarpeeton. Usein kuulee puhuttavan sairaista puista, joka tarkoittaa lahottajan levinneen puuhun. Kuten todettu, lahopuu on elinehto lukemattomille lajeille, ja siten sairas puu ei olekaan sairas, vaan elintärkeä osa ekosysteemiä. Metsänkäsittelyllä pyritään myös siisteyteen. Siisteys on ihmiselle tuttu kriteeri muualta elämästä, ja sitä on opittu pitämään hyvänä. Siisti metsä on kuitenkin köyhä metsä, ja siksi metsän epäsiistiyttä olisi opittava pitämään positiivisena monimuotoisuuden merkkinä. Kaupunkimetsien käsittelyssä ekologinen joustavuus on Lehvävirran mukaan unohtunut. Jos ei tunnusteta ekologisia tosiseikkoja, ei pystytä enää tarjoamaan kaupunkilaisille ihanaa vihreää metsää. Informaatiolla on Susanna Lehvävirran mielestä suuri voima. Ihmisten asenteet ovat usein suojelumyönteisiä, mutta tietämättöminä toivotaan silti metsien siistimistä. Kaupunkien viheryksiköiden toimenkuvaa voisikin hänen mielestään muuttaa pikkuhiljaa hakkuuresursseista ympäristökasvatukseen. Tysyn hallituspaikkoja kiertoon Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry:n syyskokous pidettiin lauantaina 26. marraskuuta ympäristökeskus Moreeniassa. Syyskokouksessa yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan tehtävissä valittiin jatkamaan hallintotieteiden maisteri Minna Santaoja. Hallituksen jäseninä vuonna 2006 jatkavat biologit Kirsi Järvinen, Juha Lehmusnotko ja Milla Hilli-Lukkarinen, uusina jäseninä aloittavat tammikuussa ympäristönhoitaja Pilvi Pulma ja biologi Petra Lattunen. Hallituksen varajäseniksi valittiin Veikko Junninen ja Timo Toimela. Tervetuloa uusille hallituksen jäsenille Tysy-aktiiveiksi ja lämpimät kiitokset nyt hallitustoiminnasta pois jääville! Tarkempi uuden hallituksen esittely tulee kevään lehteen. Uusi hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja sihteerin tammikuussa. 9

10 Anni Kytömäki Löytö Metsänkulkijan TAIVAL Silloin tällöin luontoharrastaja löytää metsän. Hän tarpoo - hyvää aavistamatta - ensiharvennetussa taimikossa ja manailee ristikkäin ja lomittain kaadettuja ohkaisia puita, jotka tekevät maastosta labyrintin. Katse on kytkeytynyt jalkoihin, joten kun muutos tulee, se tulee yllättäen: Ympäristö jotenkin selkenee, avartuu. Runkojen murrokko päättyy, metsäkastikat vähenevät, sammalmatto tuuhenee, varjot syvenevät, paahde ja puhuri rauhoittuvat. Hämmentynyt kulkija nostaa katseensa, näkee korkeat kuuset, jämerät männyt, muutamat tuulenkaadot, joku jo sammaleeseen hautautunutkin, päällään rivi innokkaita kuusentaimia. Valo sukeltaa ylhäältä oksien välistä ja sataa kultaisena maan pinnalle. Muurahaisten askelet voi kuulla. Luontoharrastaja pitää löytöään mainiona ja alkaa retkeillä yhä ahkerammin, yhä laajemmalla alueella. Kun hän kohtuullisen kuljeskelun jälkeen kohtaa seuraavan metsän, tilanne ei ole yhtä dramaattinen, sillä lupaava kohde näkyy jo kaukaa: luontoharrastaja ylittää monihehtaarista hakkuuaukeaa, kompastelee kantoihin ja oksakasoihin ja katsoo hellittämättä etäisyyteen, sinne, missä kohoaa tumma, korkea muuri. Perille tultuaan hän astuu muurin läpi yhdestä sen sadoista ovista - tämä linna on näet avoin kaikille - ja löytää ylhäisinä huojuvat puut, auringonsäteitä tavoittavat taimet, haarusammalta, riukukääpää, nukkamunuaisjäkälää, rapinaa ja suhinaa. Kun nykypäivän retkeilijä edellä kuvattuun tapaan saapuu aitoon metsään, hän havahtuu, katselee ympärilleen kuin turisti, ehkä näppää kuviakin. Nähtävyydellä tarkoitetaan jotakin erikoislaatuista, joten sellaiseksi voidaan lukea Sibelius-monumentti ja Puijon näkötorni, mutta myös metsä siinä asussa, johon se pohjoisella havumetsävyöhykkeellä luonnonoloissa pukeutuu. Tällaisia ihmisen kajoamattomia (tai vain hieman nyhertämiä) metsiä on vielä kapeina kaistoina esimerkiksi teiden varsilla ja siellä täällä pieninä saarekkeina, joiden takaa avohakkuu paistaa. Onnettomuus Usein käy niin, että kun luonnonystävä palaa ihmeellisen löytönsä luo uudestaan, on kulissi kadonnut; joku on katsonut parhaaksi realisoida omaisuutensa, sillä Kanarian-matkat ja kakkosautot maksavat. Joka päivä kuulemme uutisia kaukaisista katastrofeista ja unohdamme ne saman tien. Tieto harvoin konkretisoituu tai vavahduttaa, jos emme näe uhreja itse. Kun luontoharrastajan onnekkaasti yhyttämä metsä on typistetty kannokoksi, onnettomuus on osunut kyllin lähelle. Menetys tuntuu omakohtaiselta. Mieleen saattaa palata sanomalehden sisäsivun pikkuuutinen, joku niistä, joissa luontojärjestön edustajat toteavat viileästi, että eteläisen Suomen metsistä on suojeltu vajaat pari prosenttia. Tätä se siis tarkoitti, retkeilijä tuumii. Jos murhe ja metsän ikävä kasvavat kestämättömäksi, luontoharrastajan mieli joutuu tulikokeeseen. Sen lopputulokseen vaikuttavat vahvimmin henkilöhistoria ja luonne. Mikäli takana on jo lukuisia elämän vastoinkäymisiä, luontoharrastaja ei ehkä jaksa enää kohdata uutta: hän väsyy, masentuu, luovuttaa, jää toimettomaksi. Koska tällaista kohtaloa ei kukaan valitse vapaaehtoisesti, yksilöä ei kannata syyttää. Ensisijaisesti vika on yhteiskunnassa, jonka päämääränä ei ole ylläpitää ihmisten hyvinvointia vaan bruttokansantuotteen kasvua - luonnontuhoista, työuupumuksesta, pitkäaikaistyöttömyydestä tai mistään muustakaan piittaamatta. Ihmisten todellista hyvinvointia pystyttäisiin edistämään esimerkiksi turvaamalla virkistävä ja monipuolinen ympäristö, toisin sanottuna jättämällä elintilaa myös muulle luonnolle. Moinen ei sovi, sillä katsantokanta tuntuu olevan, että maapallon pintaala ja luonnonvarat on varattu ihmiskunnan ja ennen kaikkea kulutustarvikkeiden valmistamista varten. Tämä lähtöoletus näkyy esimerkiksi suhtautumisessa ihmisravinnoksi kelpaaviin luonnonantimiin: tiedotusvälineissä pauhataan joka syksy miljoonien mätänemisestä metsiin. Unohdetaan, että metsässä asuu lukuisia eliölajeja, joiden ruokavaliosta sienet ja marjat muodostavat merkittävät osan. Sellaista retkeilijää, joka ei ole ehtinyt rähjääntyä elämän reissussa loppuun, oman metsän tuho ei välttämättä lamaannuta vaan innostaa toimintaan. Otollisissa oloissa vääryyden havaitsemista seuraa johtopäätös: tee jotain. Ehkä metsän ystävä kirjoittaa asiatekstin yleisönosastoon. Kenties hän ottaa yhteyttä päättäjiin tai liittyy johonkin luontojärjestöön. Tai sitten hän tekee jotakin muuta, sillä uudet tuulet eivät ala puhaltaa, ellei joku loihdi niitä ilmoille. Tuoreita toimintamahdollisuuksia 1. Luonnonperintösäätiö Kymmenen vuotta sitten kalastaja ja kirjailija Pentti Linkola perusti omien säästöjensä pohjalta säätiön, jonka toimenkuvaksi tuli metsien ostaminen suojeltaviksi. Vuosien kuluessa tämä Luonnonperintösäätiö 10

11 tampereen seudun luonto 2/2005 on saanut yhä lisää tukijoita. Yksityisten lahjoitusten avulla on onnistuttu ostamaan ja rauhoittamaan viisi metsää eteläisestä Suomesta, alueelta, jossa metsiä on suojeltu vähiten. Luonnonperintösäätiön metsät sijaitsevat Mäntyharjulla, Parikkalassa, Ruukissa, Laitilassa, Lopella, Kiikalassa, Pälkäneellä ja Kuhmalahdella. Kaksi metsistä on siis Pirkanmaalla. (Ruukin, Laitilan ja Kuhmalahden metsiä on esitelty Suomen Luonto -lehden numerossa 10/2005. Mäntyharjun Kyöpelinvuoren metsästä on juttu saman lehden numerossa 12/2004, ja Parikkalan Akanvaaraa kuvaillaan numerossa 1/2003.) Säätiön hallituksen puheenjohtajana toimii Pentti Linkola, ja hallituksen muut jäsenet ovat Timo Helle, Anneli Jussila, Anto Leikola ja Otso Ovaskainen. Varajäseniksi on nimetty Sini Harkki, Leena Stén ja Anni Kytömäki. Luonnonperintösäätiö hankkii suojeltavaksi metsiä, jotka ovat kauan humisseet omassa rauhassaan. Niin kauan, kun tällaisia metsiä vielä on, suojelu kannattaa kohdistaa juuri niihin. Jos metsän kehitystä ei ole häiritty avohakkuin ja maanmuokkauksin, alue on todennäköisesti kyennyt toimimaan turvapaikkana monille vaateliaille ja nykyisin uhanalaisiksi luokitelluillekin lajeille. Mikäli hakkuuaukea jätetään omiin oloihinsa, alkuperäinen lajisto elpyy hitaasti - jotkut lajit palaavat kenties vasta vuosisatojen jälkeen. Nykytilanteessa ei ole aikaa niin pitkään odotteluun: satoja metsälajeja on vaarassa hävitä Suomesta, koska niiden elämän edellytykset eivät enää täyty. Metsien elämänkulkua ohjataan ulkopuolelta talousperustein, noudatetaan samankaltaista linjaa kuin peltoviljelyssä: kylvä, kitke, korjaa sato. Tällaisessa harvennus ja avohakkuu -mallissa ekologinen jatkumo murtuu. Esimerkiksi monille lajeille olennaista lahopuuta on saatavilla liian vähän. Jokainen luonnontilainen tai sen kaltainen metsä on siksi arvokas ja ansaitsee lain suojan. Luonnonperintösäätiölle voi lahjoittaa metsien ostamista varten suuren tai pienen summan. Säätiön tilinumero on (Osuuspankki). Lisätietoja antaa säätiön asiainhoitaja Anneli Jussila, os. Lukiokatu 29 B, Hämeenlinna, p. (03) , , anneli.jussila@pp.inet.fi. Kotisivut ovat osoitteessa 2. Ikimetsän ystävät Luonnonperintösäätiön saamat lahjoitukset käytetään yksinomaan metsien ostamiseen. Toiminnasta syntyy kuitenkin runsaasti muita kuluja: on matkustettava neuvottelemaan maanomistajien kanssa, maksettava puhelin- ja postituskustannuksia, huolehdittava suojelualueisiin liittyvistä kiinteistöveroista ja tiemaksuista. Nämä kulut säätiön hallituksen jäsenet kattoivat aiemmin omilla rahoillaan. Viime vuoden lopulla oli myönnettävä, että vaikka intoa ja aatteen paloa ei puutu, henkilökohtaiset taloudelliset resurssit ovat rajalliset. Samalla silti todettiin, että Luonnonperintösäätiön toimintaa olisi tehostettava, jotta kyettäisiin paremmin vastaamaan metsälajiston akuuttiin hätätilaan. Hankalaan yhtälöön keksittiin mahdollinen ratkaisu, jota on nyt alettu kokeilla käytännössä: tammikuun 16. päivänä 2005 perustettiin Tampereella Ikimetsän ystävät ry, Luonnonperintösäätiön tukiyhdistys. Ikimetsän ystävät ry:n on tarkoitus koota jäsenikseen marjastajat, sienestäjät, luontoharrastajat, suunnistajat, vaeltelijat ja kaikki muut, jotka tuntevat metsän toiseksi (tai ainoaksi) kodikseen. Jäsenmaksuilla tuetaan Luonnonperintösäätiön toimintaa, ennen kaikkea kustannetaan metsiensuojeluun liittyviä arkisia menoja. Ikimetsän ystävät suunnittelevat lisäksi järjestävänsä kulttuuritilaisuuksia, joiden tuotto ohjataan säätiölle. Eräs toive on, että yhdistys pystyisi palkkaamaan Luonnonperintösäätiölle vakituisen työntekijän. Ikimetsän ystävät ry:tä pyritään myös kehittämään eräänlaiseksi metsien puolustajien kattojärjestöksi, joka avaa jäsenilleen uudenlaisen mahdollisuuden edistää jonkin alueen rauhoittamista. Yhdistys vastaanottaa mielellään jäsenten vihjeitä suojelunarvoisista metsistä, niiden omistajista ja ostettavuudesta. Tiedot välitetään Luonnonperintösäätiölle, joka lähtee selvittämään asiaa tarkemmin. Huomautettakoon, että Luonnonperintösäätiön suojelema Kyöpelinvuoren metsä saatiin hankittua nimenomaan yksityishenkilön vihjeen perusteella. Puheenjohtajana Ikimetsän ystävät ry:ssä toimii biologian ylioppilas Panu Kunttu. Hallituksen muut jäsenet ovat maatalous- ja metsätieteiden maisteri Soile Kulmala, biologian kandidaatti Marja Leppäaho, lehtori Jussi Kytömäki, biologi Pertti Sulkava, kampanjavastaava Marjo Kuisma, luontokuvaaja Veikko Korkolainen, yliopiston lehtori Heikki Lokki ja luontokartoittaja Anni Kytömäki. Ikimetsän ystävät ry:n toimintaan otetaan mielellään mukaan luonnonsuojelusta innostuneita ihmisiä. Tarjolla on ainakin tapahtumien suunnittelua ja järjestämistä, muuta varainkeruuta koskevaa ideointia sekä rauhoitettaviksi sopivien metsien etsimistä. Yhdistyksen vuotuinen jäsenmaksu on 25 euroa. Perhejäseniltä veloitetaan 10 euroa, opiskelijoilta, työttömiltä ja muilta vähävaraisilta 17 euroa. Kannatusjäsenten - esim. yhteisöjen, yritysten ja yhdistysten - minimijäsenmaksu on 100 euroa. Tilinumero on (Tampereen seudun Osuuspankki). Lisätietoja Ikimetsän ystävät ry:stä: Panu Kunttu, os. Päivärinnantie 12, Jyväskylä, p , panu.kunttu@jyu.fi; Jussi Kytömäki, os. Latvatie 1, Ylöjärvi, p , jussi.kytomaki@palokarki.net. Kotisivut ovat osoitteessa 11

12 Keuruun ekokylä - Kuva Minna Santaoja. Tysyn kevätretken toinen kohde oli Keuruun ekokylä. Ennakkoluulot ekoyhteisöjä kohtaan, jos niitä jollakin retkelle osallistuneella oli, varmasti romuttuivat tutustumiskäynnillä. Kyseessä ei ollut mikään pieni ja alkeellinen kylä, vaan suuri tila, 54 ha, johon kuuluu metsää, peltoa, vesistöä, puutarha, kasvihuone ja peräti 33 erilaista rakennusta, joista osa on uusia, osa vanhoja. Asukkaita ekokylässä oli vierailun aikaan 26, vanhin 81-vuotias ja nuorin vasta 3 kk vanha. Asukkaina on ihmisiä laidasta laitaan, osa viipyy vain hetken ja osa jää pidemmäksi aikaa, mutta se mikä heitä kaikkia yhdistää on halu elää kestävästi ja luontoa kunnioittaen. Kylä tuottaa suurimman osan ruoasta itse; puutarhassa viljellään yli 30 lajia ja ruoka riittää hyvin kylän asukkaille sekä vieraille. Kotieläimiä ei ekokylässä ole muutamaa kanaa ja lammasta lukuun ottamatta ja ruoka on siis pääosin kasvispohjaista. Myös energiantuotannossa ollaan mahdollisimman omavaraisia. Yli 60 % ekokylän energiantuotannosta on peräisin uusiutuvista lähteistä. Aurinko- ja tuulivoimaa käytetään sähköntuotantoon ja lämmitykseen käytetään haketta ja pellettejä. Tavoite olisi tulevaisuudessa olla energian tuotannossa täysin omavarainen. Ekokylä on perustettu vuonna 1996, mutta paikalla on värikäs ja pitkä historia. Se oli ensin osa Kivijärven tilaa, joka on perustettu jo 1700-luvulla, tosin silloin paikka oli vielä pääosin asumatonta korpea luvun alussa rakennettiin pihaan väentupa ja viljamakasiini, jotka siellä seisovat vieläkin. Väentupa on restauroitu 1920-luvun tyyliin ja sitä vuokrataan yleisölle juhlakäyttöön Kivijärven tilasta tuli työlaitos ja sinne rakennettiin kivinen asuntolarakennus. Työlaitokseen lähetettiin elatusvelvollisuutensa laiminlyöneet. Työlaitostoiminta päättyi Suomessa 80-luvulla, jonka jälkeen tila muuttui päihdehuollon toimintayksiköksi. 90-luvulla paikalla oli jonkin aikaa pakolaisten vastaanottokeskus Suomineito ry-niminen muutaman naisen perustama yhdistys vuokrasi tilan perustaakseen paikalle vaihtoehtoisen, kestävän elämäntavan yhteisön. Suomineito ry muutti nimensä Keuruun ekokylä ry:ksi ja osti paikan omaksi vuonna Silja Jääskeläinen, joka opasti meitä vierailullamme, on yhden perustajan, Liisa Jääskeläisen, tytär. Kestävän elämäntavan jäljillä Ekokylässä on nykyään monenlaista toimintaa, esim. talkoita, kursseja ja erilaisia tapahtumia, jotka ovat kaikille kiinnostuneille avoimia. Ekokylä myös vuokraa tiloja edullisesti ja tarjolla on erilaisia palveluja kuten joogaa ja luontaishoitoja. Keuruun ekokylässä ei eletä varsinaisesti yhteistaloudessa, vaan asukkaat maksavat asumisesta vuokraa ja vuokrarahoista hankitaan sitten sellaisia tavaroita ja laitteita, mitä tarvitaan ja jotka ovat kaikkien käytössä. Vuokraan sisältyy myös päivittäinen ruokailu. Luonnollisesti kaikki osallistuvat kykyjensä mukaan yhteisiin töihin, joista päätetään viikoittaisessa työkokouksessa. Silja Jääskeläinen kertoi, että järjestelmä toimii hyvin eikä pahoja ongelmia asukkaiden kesken ole. Ekokylässä tuntuu olevan suvaitsevainen ilmapiiri ja kaikenlaiset ihmiset ovat tervetulleita. Kylään toivotaan tietysti paljon eri alojen osaajia, etenkin tekniikan osaajat olisivat erittäin toivottuja asukkaita. Asukkaiden yksityiselämään ja tekemisiin ei puututa kunhan nämä tottelevat kolmea perussääntöä: älä kännää, älä käännytä, älä kähinöi. Keuruun ekokylä on jatkuvasti kehittymään pyrkivä 12

13 tampereen seudun luonto 2/2005 asuinyhteisö. Varmasti siellä ei ole ratkaistu kaikkia nykyaikaisen elämäntavan ympäristölle aiheuttamia ongelmia kaikkia tyydyttävällä tavalla, mutta Keuruun ekokylä on vielä paikkana suhteellisen uusi. Oli mielenkiintoista ja toivoa antavaa nähdä, että todella on olemassa tapoja elää hyvinvoivasti oravanpyörän ulkopuolella riistämättä luonnonvaroja, ja että yhä useammat ihmiset ovat myös halukkaita elämään niin. Keuruun ekokylä ei myöskään vaikuttanut niin Toisen polven ekokyläläinen Silja Jääskeläinen kertoi kylän säännöistä: älä kännää, Lahtuan tila sijaitsee Oriveden Siitamassa. Sen historia on pitkä. Nykyiset haltijat ja työntekijät Marjaana Lahtua-Eskelinen ja Pekka Eskelinen ostivat tilan vuonna 1987 ja muuttivat sen luomutilaksi vuonna Pariskunta aloitti toki sisulla, mutta varovaisin odotuksin ajatellen, että siitä luomusta ainakin pääsee pahan paikan tullen pois. Emäntä kertoo auliisti, kuinka jo entinen omistaja Toivo Lahtua oli hemmotellut siitamalaista maisemaa ekologisilla pehmeillä arvoilla. Sukupolvet elävät edelleen lomittain. Isä on koonnut pihapiirin aittaan oman museon, jonka jokaisesta esineestä, työtavoista ja elämänmenosta hänellä on tarinaa kerrottavanaan. Alueella on harjoitettu erästystä ja paikka on ollut helppo virittää ansoja riistalle. Asutuksesta on kertoman mukaan merkkejä yli 7000 vuoden takaa. Historian mukaan alueella on kauan laidunnettu eläimiä. Itse tila perustettiin omaksi itsenäiseksi tilakseen luvulla. Isän suvulle tila on siirtynyt nimismieheltä 1850-luvulla isojaossa talon paikka muutettiin. Talon takana aukeaa Padusjärvi, ja maisema avautuu pitkään, kapeaan lahdelmaan. Padustaival tarkoittaa maaston kohtaa, jossa vene on ollut helppo siirtää vesistöstä toiseen - täällä Vesijärvestä Längelmäveteen ja toisinpäin Lahtuan tilalla Noora Vikman älä käännytä, älä kähinöi sisäänpäin lämpiävältä yhteisöltä, kuin voisi ehkä (ennakkoluuloisesti) olettaa. Tämä johtuu varmasti paikan suhteellisen isosta koosta ja yleisistä toimintaperiaatteista. Toivoa sopii, että yhä useampi ihminen tulevaisuudessa haluaa elää luontoa kunnioittaen ja säästäen niin, etteivät Keuruun ekokylän kaltaisten yhteisöjen elintavat ja ihanteet olisi poikkeus säännöistä vaan kestävä elintapa olisi itsestäänselvyys kaikkialla maailmassa. Pilvi Pulma Nyt ohikulkijoita ovat turistit, muuan muassa Lahtuan pitopalvelun asiakkaat, vaikka vieläkin tilan asukkaat saavat olla melko rauhassa. Lähimmät naapurit asuvat kilometrin päässä. Läheiset naapurussuhteet lahtualaisilla tuntui olevan elolliseen lajistoon. He mainitsivat kaivaten tummaverkkoperhosen, lehtovirmajuuren, joutsenet, ruskosuohaukan, kurjet, hirvet, peurat, kauriit ja sokerina pohjalla vilaukselta nähdyn villisianympäröivien peltojen hiesusavimaa on hyvää nurmelle ja edelleen luomulehmien ravinnoksi. Paikalla olisi siis suotuisat olosuhteet viljelylle ja luomutuotannolle. Mutta tällä hetkellä tila ei enää tuota luomumaitoa. Luomutarkastukset ja -merkit maksavat paljon - liikaa -viljelijälle. GMO-todistuksestakin tuottajan pitää erikseen maksaa. Ennen toukokuuta 2005 Lahtuan tilalla kasvatettiin myös luomuvasikoita. Nyt lisärehun ostaminen ulkopuolelta on liian kallista. Vasikoille oli vaikea löytää uutta kotia kasvatuskodin jälkeen, koska luomulihan tuotantokin valtakunnassa on hintakilpailun tuloksena laskemaan päin. Suhteellisen pehmeäarvoisesti ja omavaraisesti lahtualaiset viljelevät kuitenkin edelleen. Tilan peltoja viljellään yhä luomupeltoina, pelloilla käytetään omaa lietelantaa. Yli 40 hehtaarilla kasvaa apilaa. Se sitoo maahan typpeä, jolloin keinolannoitteita ei tarvita. Puna-apilan kanta on 1800-luvulta, isoisien jalostamaa - sen siementä ylläpidetään ja osa myydäänkin. Tilan isännän tehtävä kierroksellamme oli viedä vieraat lehmien luo ja kertoa niiden elämästä - ja elinkaarista. Opimme, että lehmien keski-ikä on neljä vuotta. EU määrää, että lehmien on jaloiteltava ja päästävä talvellakin ulkoilmaan. Pisimmillään hyviäkin elintapoja noudattaneet eläimet elävät harvoin yli 10-vuotiaiksi. Tilan pihapiirin laitumilla ja pihatossa kasvatetaan nuorkarjaa lypsylehmiksi. Muut siskot ja veljet muuttavat kuukauden ikäisinä Saarioisille. Ne työntävät päätään uteliaasti kohti tapahtumia kuten märkäkorvat aina ja maistaisivat mielellään kameran objektiivia.samalla isännän kierroksella tulee testattua tilan sitä-sun-tätä - taloudessa selviytymiskeinokseen itselleen kehittämää uutta brändiä. Tilalla halutaan pitää yllä myyttiä ihka elävästä suomalaisesta jurosta isännästä. Pintaa hieman raaputtamalla myytti hapertuu. Kun paljastuu, että tilalla tehdään omaa AIV-rehua, ryhmämme uppoutuu esitelmään ja keskusteluun AIV-rehunteon tekniikasta: maitohappobakteerit, ilmatiiviys, hapatus, rehun tiivistys - se on kuin hapankaalia tekisi. Hämäläisessä tunnelmassa ja kevätilmastossa havahdumme pikkuhiljaa heränneeseen makeannälkään. Kiitos terassikahveista! (lisää tarinaa s. 19) 13

14 Luonnontieteellinen museo vihdoin Tampereelle? 14 Vihreä valtuustoryhmä jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 7.9. valtuustoaloitteen luonnontieteellisen museon avaamiseksi Tampereella. Tysy, Tampereen kasvitieteellinen yhdistys ja Tampereen hyönteistutkijain seura olivat aloitteessa taustapiruina. Aloite kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti: Tampereen kokoinen kaupunki tarvitsee luonnontieteellisen museon. Se palvelisi yksityisiä ihmisiä ja erityisesti kouluopetusta esitellessään monipuolisesti luontoa ja tutustuttaisi ihmisiä pirkanmaalaisen luonnon erityispiirteisiin. Kansalaisten luontotietous yleissivistyksen osana on päässyt rapistumaan, vaikka luontotiedon merkitys korostuu entisestään ympäristöuhkien aikakautena. Luonnontieteellistä aineistoa on kartutettu paikallisten luonnonharrastajien toimesta jo 100 vuotta. Tampereella toimi luonnontieteellinen museo vuosina Valtuuston päätöksellä kaupunki otti lokakuussa 1961 vastaan Tampereen luonnonystävien yhdistyksen kokoelmat ja sitoutui niiden ylläpitoon, kunnostukseen ja täydentämiseen. Museon kävijämäärät olivat suurimmat muihin kaupungin museoihin verrattuna: vielä 1992 vierailijoita oli lähes Vuonna 1994 museo purettiin Metson alakerrasta j a kokoelmat siirrettiin varastoon Tampellan tiloihin. Lupaus museon uudelleen avaamisesta on ollut ilmassa tästä lähtien, mutta päätöksiä ja aikataulua ei ole tehty. Hyönteiskokoelmat käsittävät lähes näytettä ja kasvikokoelmat noin näytettä. Hyönteiskokoelmat eivät ole tällä hetkellä välittömässä tuhoutumisvaarassa, koska Tampereen hyönteistutkijain seura on ottanut kokoelmat aktiivisesti hoitoonsa. Muutoin kokoelmat olisivat varmasti jo tuhoutuneet. Harrastajat eivät ole saaneet korvausta kokoelmien hoidosta, mutta museotoimi on suhtautunut myötämielisesti harrastajien työhön ja toimittanut tarvikkeita ja laitteita tarvittaessa. Isompia kehityshankkeita ei ole toteutettu museon tulevaisuuden ollessa epäselvä. Jäsenmaksuihin korotusta Tysyn syyskokous hyväksyi vuodelle 2006 varsinaisen jäsenen jäsenmaksuksi 28 euroa ja perhejäsenen maksuksi 10 euroa luonnonsuojeluliiton suosituksen mukaisesti. Varsinaisen jäsenen maksusta paikallisyhdistykselle jää 5,60 euroa, piiri saa 7,56 euroa ja liitto 14,84 euroa. Perhejäsenen maksu jakaantuu seuraavasti: paikallisyhdistys 2 euroa, piiri 2 euroa ja liitto 6 euroa. Jäsenmaksut ovat pysyneet samoina usean vuoden ajan ollen 25,50 euroa varsinaiselta ja Museon kirjasto on vanhentunut - uutta materiaalia ei ole tullut vuoteen - ja täysin järjestämättä. Kasvikokoelmat olivat kasvitieteellisen yhdistyksen hoidossa aktiivisesti vuoteen 1994 saakka, mutta sen jälkeen ei yhdistyksen toimijoilla ole ollut mahdollisuutta huolehtia kokoelmista. Noin kolmannes 500 lintuja nisäkäsnäytteestä saattaa olla tuhoutunut ylläpidon puutteessa. Kun ympäristötietokeskusta suunniteltiin, oli tavoitteena kokonaan uusi rakennus, johon olisi sijoittunut myös luonnontieteellinen museo. Nykyisissä Moreenian tiloissa se ei ole mahdollista, eikä ympäristötietokeskuksen kakkosvaiheen toteutuminen lähivuosina ole todennäköistä. Luonnontieteellisen museon kokoelmilla ei ole enää aikaa odottaa. Museolle on löydettävä mahdollisimman nopeasti pysyvä sijoituspaikka, jossa on soveltuvat tilat niin yleisönäyttelyille kuin myös tutkimuskäytössä oleville kokoelmille. Tulisi selvittää mahdollisuudet avata museo esimerkiksi Vapriikin yhteydessä. Museoon tulee saada vähintään yksi päätoiminen työntekijä, jolla on luonnontieteellinen koulutus. Myös museon kirjasto on järjestettävä ja saatettava ajan tasalle. Hyvin toiminut yhteistyö luonnonharrastajien kanssa tulee turvata myös museon avaamisen jälkeenkin. Vuosikymmeniä jatkunut aineiston kerääminen on luonut pohjan luonnontieteelliselle museotoiminnalle Tampereella. Tampereen kaupungin on lunastettava lupauksensa kokoelmien ylläpidosta ja kehittämisestä. Esitämme, että kaupunginhallitus ryhtyy toimiin luonnontieteellisen museon avaamiseksi mahdollisimman nopeasti esimerkiksi Vapriikin tiloissa. Valtuusto päätti lähettää valtuuston työjärjestyksen 5 :n määräysten mukaisesti aloitekirjelmän kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Vihreän valtuustoryhmän valtuustoaloite lähetettiin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle käsiteltäväksi vuoden 2007 talousarvion laadinnan yhteydessä. 8,50 euroa perhejäseneltä. Tänä vuonna liitossa oli paineita jäsenmaksujen korotukseen. Liitto päättää omasta jäsenmaksuosuudestaan ja piirit omistaan, joten paikallisyhdistyksen päätettäväksi jää käytännössä oma jäsenmaksuosuutensa. Mikäli liiton suositusta olisi pidetty liian korkeana, olisi Tysy voinut luopua joko kokonaan tai osittain omasta osuudestaan, mutta tämä olisi tehnyt yhdistyksen toiminnan hankalaksi. Toivottavasti jäsenmaksujen korotus ei karkota luonnonystäviä yhdistyksestä.

15 tampereen seudun luonto 2/2005 Piiskutusta lähiössä Tarina ja kuva: Katri Helena Mäkinen Silloin kun lumi yhä laikutti maata, pakkasyöt kurittivat taivasalla asujia ja varikset vasta silmäilivät haapapuiden risuja pesätarpeiksi, sai kaupunkilähiö uusia asukkaita: Pikkuisia, karvattomia ja vielä sokeita oravanpoikia erään tiheän kuusen yläoksistossa - poikaspesässä, joka häämötti tummana möykkynä lähellä puun runkoa, jos sitä osasi etsiä. Siellä ne olivat kellineet, äiti-oravan rakentamassa pallomaisessa, pehmoisilla sammalilla ja jäkälillä vuoratussa risupesässä, jonka kaksi vastapäistä oviaukkoa emo sulki huolellisesti pesän sisältä käsin aina sinne tullessaan. Miten tarkoin se oli valinnut kotikuusen paikan - sammalpeitteisten kallioiden kupeesta ja taajahkon havupuuston reunamalta, niin ettei oravaperheellä ollut hädän päivää pesäkolossa asustellessaan, luonnon oikkujen armoilla. Eräänä huhtikuun aamuna ne olivat tulleet esiin - noin kuusiviikkoisina, uteliaina ja töpökorvaisina lähiöläisinä. Ensin isoin ja rohkein, sitten keskimmäisin ja lopulta pikkuisin pesäaukon suulta kurkistellen, kuononpää täristen ja viikset väristen. Kevätaurinko lämmitti niiden punaruskeaa turkkia, hännäntapaisia vilahteli ja hiljainen piiskutus täytti ilman, kun oravanpoikaset kiipeilivät pesäkuusessa ja kurkistelivat toisiaan oksilta ja rungon takaa. Spiihk, spiihk, ne kuiskivat hiljaisesti, mikä tarkoitti: Tämmöistäkö tämä oravan elämä nyt on. Kuusensilmut maistuivat ja kirput vain pölisivät kirkassilmien pärryttäessä turkkiaan kesken syönnin. Kun muut uskalsivat yhä kauemmaksi pesältä, tapaili pikkuisin keinuvia oksia pelokkaasti ja perääntyi tuon tuostakin sisaruksiensa luokse: Miksi oksat heiluvat noin kovasti? Niitäkö pitkin pitäisi uskaltaa? se tuntui kyselevän, kunnes poikaset hävisivät äkisti pesään nukkuakseen tovin oravanunta. Syksyllä tapasin töpökorvat jälleen kerran - nuo varhain maailmalle lähteneet, jo tuuheahäntäiset poikaset, jotka äitiorava oli vieroittanut heti pesästä lähdön jälkeen. Ensin sen isoimman sammalharteisen kiven päältä, keskimmäisen paksurunkoisen männyn oksalta, pikkuisen kipaistessa suoraan eteeni, etutassut sievästi päällisin, kuono nuuhkuttaen ja takatassuillaan seisten - pakko sille oli antaa, pesäpoikasena sisaruksiensa nälkiinnyttämälle. Ja niille kahdelle ahmatillekin, jotka loikkivat uteliaina paikalle. Tassut ruopivat metsäpoluilla, sammalta lenteli, männynrungot rapisivat terävien kynsien alla ja piiskanterävät varoitukset singahtelivat puiden ja polkujen lomassa oravien hyökkäillessä toisiaan kohti, pähkinöistä ja reviireistä kisaillessaan. Kotimetsän ja lähipuistikkojen kätköpaikat täyttyivät näppärien tassujen säilöessä pähkinöitä, huiskahännät heiluen ja töpökorvat täristen. Kivenkoloihin ja puiden rakosiin, varvikoiden lomaan ja sammalmättäiden suojiin, vihreänä siintävän ruohon sekaan ja havunneulasten peittämään multaan - kaiveluviettiensä mukaisesti. Ja mitä kaikkea muuta ne olivat kesän mittaan haistelleet ja maistelleet - mahlaa, omenapuun kukkia, koivun- ja havupuun silmuja, omenia ja keksejä, paahtoleipää ja mansikkasuklaata, käpyjä, hyönteisiä ja marjoja, yhä kauemmaksi kotikonnuilta suuntautuvilla retkillään, milloin aamuin, milloin iltavarhain. Jos sattui luontoretkellään huomaamaan oksanhankaan ripustetun sienen - lakkisienen, herkkutatin tai vaikka kärpässienen, oli sekin oravan kätkö, huiskuhännän sienikylmiö ja pahanpäivänvara tuleviin viimoihin. Maisema hämärsi ja ilmassa viivähti hallan tuntu, kun katsoin suojattejani vielä kerran. Loppusyksystä harmahtavaan turkkiin sonnustautuvia, tuolloin tupsukorvaisia, vielä talvesta niin tietämättömiä - paljastassuisia lähiöläisiä, joista se pienin piiskutti jälkeeni: Tuotko pähkinöitä huomennakin? Tsäk-tsäk, vastaan sille leppoisasti äitioravan ilmein. Tulen huomennakin, pikkuiseni - koemme yhdessä kuluvan syksyn, talven hiljaisen kuiskeen ja kevään suloisen lämmön. Tulen silloin kun sinäkin valitset puolison - teet vaellusretkiä ruokaa etsien. Rakennat kesäpesiä, poikaspesiä ja talvipesiä - milloin jäkälän koristama risu suussa, milloin nökkösellinen vihreää sammalta - niin kuin oravat ovat jo kautta aikojen tehneet, kaupunkilähiöiden metsissä ja puistikoissa. Silloin uusi kevät koittaisi meille kaikille, pikkuoravien hiljaisin piiskutuksin, niin kuin se aina tekee. 15

16 Kilpikonnia pelastamassa Vietin syys-lokakuun vaihteessa reilut kolme viikkoa Meksikossa kilpikonnia pelastaen. Halusin paitsi lomailla ja parantaa kielitaitoa, myös tehdä jotain hyvää. Tästä sain ajatuksen työleirille lähtemisestä. Kiikaroin espanjankielisiä maita, ja ihastuin ensi näkemältä ajatukseen kilpikonnaleiristä. Kuulosti kerta kaikkiaan idylliseltä partioida hiekkarannalla kilpikonnia pelastaen. Kuusi seitsemästä merikilpikonnalajista on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi tai äärimmäisen uhanalaisiksi. Tulevaisuus ei näytä valoisalta: Tyynen valtameren merinahkakilpikonnat ovat häviämässä kokonaan ja Välimerellä liemikilpikonnien määrät ovat romahtaneet. Kaikki seitsemän merikilpikonnalajia ovat uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa säätelevän CITES-sopimuksen listoilla liitteessä I, eli niiden kansainvälinen kauppa on kielletty yli 140 sopimuksessa mukana olevassa maassa. Merikilpikonnien kokonaismääriä on vaikea laskea, sillä ne vaeltavat pitkiä matkoja ja niiden levinneisyysalueet ovat laajat. Pesivien naaraiden määrät sen sijaan voidaan arvioida. Seitsemästä merikilpikonnalajista kuusi tulee laskemaan munia Meksikoon, kaksi niistä Tyynenmeren rannalle Isla de Pajaros -saarelle, jossa työleiri järjestettiin. Toista lajia ei tosin ole näkynyt kolmeen vuoteen, se on äärimmäisen harvinainen merinahkakilpikonna (Dermochelys coriacea, espanjaksi tortuga laúd). Se on suurin kaikista kilpikonnista ja sen pelätään olevan häviämässä kokonaan. Merikilpikonna joka edelleen rantautuu saarelle munimaan on nimeltään bastardikilpikonna (Lepidochelys olivacea, espanjaksi tortuga golfina). Merten dinosaurukset Kilpikonnatyö leirillä koostui yöpartioinnista, munien talteen ottamisesta ja uudelleen hautaamisesta sekä pikkukilpikonnien vapauttamisesta mereen. Kilpikonnat laskevat munia heinäkuusta joulukuuhun, syys-lokakuussa alkoi jo olla hiljaisempi kausi. Emokilpikonnat saavuttavat sukukypsyyden parikymppisinä ja voivat elää jopa satavuotiaiksi. Lajina kilpikonnat ovat vanhempia kuin dinosaurukset. Munien keruu on kilpajuoksua laittomien munankerääjien kanssa, ja tärkeintä on varmistaa että emokilpikonna palaa takaisin mereen, jotta sillä on mahdollisuus laskea munia toisenkin kerran. Kilpikonnanmunia ja -lihaa myydään mustassa pörssissä kuulemma hävyttömän halpaan hintaan. Munien syömisen uskotaan mm. toimivan potenssilääkkeenä ja kilpikonnan lihaa tarjotaan erikoisherkkuna esimerkiksi häissä. Yhä harvemmat yksilöt elävät tarpeeksi kauan ehtiäkseen lisääntyä, sillä merikilpikonnia kuolee paljon myös ulkomerellä kalastajien verkkoihin, saasteisiin ja tauteihin. Tilanne on ongelmallinen, sillä munien kerääjille on kyse toimeentulosta, eikä suojeluprojekteissa ole ollut tarpeeksi rahaa munankerääjien rekrytoimiseen. Paikalliset munienkerääjät ovat kilpajuoksussa etulyöntiasemassa. Unohtumaton kohtaaminen Öinen partiointi tuntui aluksi hankalalta, kun silmä ei ollut tottunut löytämään kilpikonnien jälkiä ja pesiä. Ensimmäisen emokilpikonnan kohtaaminen oli vaikuttava kokemus. Oli tähtikirkas yö eikä meillä ollut kuin yksi taskulamppu, josta siitäkin olivat patterit vähissä. Kävelimme rannalla siis pimeässä. Paremmin tietävät sanoivat että kilpikonnan rantautumisjäljen näkee paremmin pimeässä kun vastamöyritty hiekka näkyy tummana. Pimeässä tuntui ettei kyllä näkisi mitään vaikka kilpikonna olisi ihan nenän edessä, ranta oli täynnä mönkijän- ja jalanjälkiä ja jokainen kookospähkinä ja levämöykky näytti mahdolliselta kilpikonnalta. Kun sitten kilpikonnan jälkeen törmäsimme, ei siitä tosiaan voinut erehtyä. Jälki näyttää noin puoli metriä leveältä telaketjun jäljeltä ja kulkee lähes kohtisuorasti mereltä rantaan. Kilppari oli jäänyt laskemaan munia melko lähelle rantaa, hyvä ettemme kävelleet sen päältä. Kun kilppari on aloittanut munanlaskun, ei sitä häiritse enää juuri mikään. Juuri siksi ne ovat surullisen helppoja saaliita metsästäjille. Kilpparimme oli jo saanut pesän kaivetuksi ja oli munia laskemassa, takapää etupäätä alempana hiekkakuopassa. Kilppari oli väriltään tumma, pimeässä oli vaikea sanoa mutta kai tumman vihreä. Sen kilpi ei ollut tasaisen kupera vaan sen keskellä oli harjanne. Kilpi oli osin hiekan peitossa mutta siinä ei näkynyt sellaista kuviointia kuin pikkukilppareiden kilvissä selvästi näkyy. Kilven pituus oli ehkä cm ja koko kilpparin pituus päineen ja häntineen noin metrin verran. Harva selviää naimaikään Kokeneempi leiriläinen kaivoi kilpparin taakse hiekkaan tunnelin sen pesään ja minä sain poimia munat. Pesä oli sen verran syvällä että makasin mahallani hiekassa kilpparin takana käsi melkein olkapäätä myöten pesässä. Munia oli kertynyt pesään jo aika kasa ja lisää tipahteli säännöllisesti, yleensä kaksi 16

17 tampereen seudun luonto 2/2005 syövät paljon avomerellä kelluvaa muovia ja muuta roskaa luullen sitä meduusoiksi. Tämä aiheuttaa usein hitaan ja tuskallisen kuoleman. Merikilpikonnien pelastaminen vaatii suojelua niiden kaikissa elämän vaiheissa. Meksikonlahdella 30 vuotta jatkuneella suojelulla atlantinbastardikilpikonnan kanta on vähitellen elpymässä. Muilla lajeilla aika on käymässä vähiin. perätysten. Emokilpikonna ähkäisi raskaasti aina ponnistuksen jälkeen. Munat olivat limaisia tipahdellessaan uunituoreina kädelleni. Munat ovat valkoisia ja pyöreitä, noin pingispallon kokoisia. Niiden kuori ei ole kova vaan nahkamainen ja antaa periksi puristaessa. Kilppari muni satakunta munaa, loppua kohden munia tuli harvemmin ja yksi kerrallaan, ja kun toimitus oli ohi, kilppari alkoi peittää pesää takajaloillaan. Kilpparit tekevät peittämisessä tarkkaa työtä ja pesä munineen on hankala löytää jälkikäteen, siksi munat otetaan emon muniessa. Pesimäranta on laaja eivätkä vapaaehtoisresurssit riitä sen vartioimiseen, siksi munat kerätään leiriin. Munakassi painoi paljon ja ihmettelimme miten emokilppari voi kantaa sellaisen määrän munia. Kilpikonna jatkoi pesän peittämistä sekä etu- että takajaloilla ja lopuksi taputteli hiekkaa tiukkaan niin että tanner tömähteli. Kilppari voi painaa 40 kiloa joten toimitus oli varsin näyttävä. Operaation jälkeen emo lähti reipasta vauhtia alas rantaa ja katosi meren aaltoihin. Kaiken kaikkiaan tuon yön saldomme oli 6 tavattua kilpparia ja noin tuhatkunta munaa. Luonnossa kilppareista selviytyy korkeintaan noin yksi sadasta, autetuista pikkukilppareista arviolta seitsemän sadasta. Jos munista siis selviytyy naimaikään seitsemän prosenttia, saatoimme pelastaa 70 kilpparia plus niiden emot. Pessimistisempien arvioiden mukaan kilpikonnista selviytyy vain noin yksi tuhannesta. Hyvää matkaa pikkuiset! Telttaleirimme vieressä oli kilpikonnien hautausmaa eli paikka johon rannalta pesistä kerätyt munat haudataan uudelleen odottamaan kuoriutumista. Kilpikonnanpoikaset kuoriutuvat noin 45 päivän kuluttua. Ensimmäiset pikkukilpikonnat pääsin vapauttamaan heti saapumisiltanamme, se oli jokailtainen ohjelmanumero jos sinä päivänä oli kuoriutunut pikkuisia, ja jos ne olivat tarpeeksi virkeitä lähteäkseen merelle. Kilpparit vapautetaan illan hämärtyessä jotta linnut eivät napsi niitä rannalta suuhunsa. Parhaina päivinä vapautimme Tyynenmeren aaltoihin monta sataa pikkukilpikonnaa. Luonnossa pikkukilpparit kaivavat itse tiensä ulos noin cm syvästä hiekasta mutta leirissä niitä autetaan. Pikkukilppareista ei vielä pysty sanomaan mitkä ovat tyttöjä ja poikia. Ne syövät meressä meduusoja, mutta ensimmäisen kerran vasta 10 päivän päästä, niin kauan pikkukilppareilla menee ruoan etsimiseen. Kilpikonnat Lisätietoja: merikilpikonnat.html, (Yritystiedot-Kestävä kehitys; Valekarettikilpikonnien suojelua Kreikassa), (Nuorisoyhteistyö Allianssi-Työleirit), (Työleirit Meksikossa), Matkapäiväkirja: ms68206/tekstit/meksiko_kuvat.pdf, Kuvia: Hervannan maisematyölupa kumottiin Hämeenlinnan hallinto-oikeus on kumonnut Tampereen ympäristölautakunnan myöntämän maisematyöluvan ylispuuhakkuisiin myrskytuhoalueella Hervannassa. Oikeus pitää luvan myöntämistä perusteiltaan riittämättömänä ja hallintomenettelylain 23 vastaisena. Oikeuden päätös: Tehtyjen selvitysten perusteella ei ole luotettavasti mahdollista arvioida maisematyölupapäätösen mukaisten hakkuiden ja harvennusten vaikutuksia luonnonsuojelulain 49 mukaisille liitooravan levähdys- ja lisääntymispaikoille. Hakkuusuunnitelmassa ei ole yksityiskohtaisesti suunniteltu, mitkä puut ja kuviot on sisällytettävä liito-oravan lisääntymis- ja ravintopuiden sekä kulkuyhteyksien turvaamiseksi, eikä sitä ole määrätty myöskään maisematyöluvassa. Se, että lupapäätöksessä on edellytetty lausuntojen huomioon ottamista puiden kaadossa ei ole riittävää. Päätös on tämän vuoksi niin puutteellinen, ettei ole selvää, mihin hakija on oikeutettu ja velvoitettu. Päätös on hallintomenettelylain 23 vastainen. Kun päätös kumotaan tällä perusteella, ei ole tarpeen lausua muista valitusperusteista. Tämä on ehdoton voitto Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin ja Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen yrityksiin voida lainmukaisesti osallistua kaupungin metsien käsittelyä koskevaan suunnitteluun ja luonnon monimuotoisuuden huomioimisen toteutumiseen. 17

18 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 Tysyn syyskokous vahvisti yhdistyksen toimintasuunnitelman ensi vuodelle. Toiminnan yleiset tavoitteet tulevat yhdistyksen säännöistä. Toimintasuunnitelma on viime vuosien tapaan yleispiirteinen, jolloin se ei sido liikaa uuden hallituksen käsiä, ja toisaalta mahdollistaa monenlaista toimintaa. Viime vuodesta toimintasuunnitelmaan on pyritty lisäämään jonkin verran konkretiaa ja yhdistyksen viestinnässä puhaltavat osin uudet tuulet sähköisen viestinnän kehittyessä. Syyskokouksessa toimintasuunnitelmaa kehuttiin monipuoliseksi, ja lisäysehdotuksiakin kuultiin. Yhdistyksen hallitus ottaa mielellään muulloinkin vastaan palautetta ja ideoita toimintaan liittyen. Pienen hallitusporukan resurssit toteuttaa melko kunnianhimoista toimintasuunnitelmaa ovat rajalliset. Löytyykö toimintasuunnitelmasta jokin kohta, jota juuri Sinä voisit osaltasi ryhtyä toteuttamaan? Tysy on Tampereella toimiva luonnon- ja ympäristönsuojelua edistävä yhdistys, joka kuuluu Suomen luonnonsuojeluliittoon Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri -nimisen piirijärjestön kautta. Tysyn toiminnan yleisinä tavoitteina on luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, ympäristönäkökulman esillä pitäminen kaavoituksessa ja kaupunkisuunnittelussa, kestävän elämäntavan edistäminen, viihtyisän elinympäristön vaaliminen ja lähiluonnon merkityksen korostaminen Tampereella. Toiminnan tavoitteita vuonna 2006 Yhdistyksen toiminnasta vastaa syyskokouksessa valittava hallitus. Toiminnan suunnittelussa, esimerkiksi retkikohteita ja luentojen aiheita valitessa otetaan huomioon jäsenten toivomukset. Toimintaa järjestetään taloudellisten, tiedollisten ja ajallisten voimavarojen mukaan. Yhdistyksen kevätkokous pidetään helmi-maaliskuussa ja syyskokous marras-joulukuussa. Kevät- ja syyskokouksen yhteydessä järjestetään yleisöluento erikseen päätettävästä aiheesta. Järjestetään siivoustalkoot Tampereen kaupungin alueella keväällä ja ketotalkoot syyskesällä erikseen sovittavissa kohteissa. Järjestetään retki Hyytiälän metsäasemalle. Järjestetään retki Luonnonkukkien päivänä. Järjestetään mahdollisesti muita tutustumiskäyntejä tai retkiä Tampereen seudun luontokohteisiin tai muihin Tysyn toimintaa tukeviin kohteisiin Osallistutaan muihin valtakunnallisiin teemapäiviin, kuten Autottoman päivän, Älä osta mitään -päivän, Hiljaisuuden päivän tai Jokamiehen oikeuksien päivän järjestelyihin Järjestetään keväällä Tampere - sinun kaupunkisi! -kurssi yhdessä työväenopiston ja ympäristötietokeskus Moreenian kanssa Juhlistetaan Tysyn 25-vuotista taivalta erikseen sovittavalla tavalla Annetaan lausuntoja luontoon ja ympäristöön liittyvissä asioissa pyydettäessä ja oma-aloitteisesti Tehdään aloitteita ja esityksiä viranomaisille ja yhteisöille ja pidetään yllä keskusteluyhteyksiä kaupungissa vaikuttaviin toimijoihin. Osallistutaan ajankohtaisista ympäristö- ja luontoasioista käytävään keskusteluun mm. Aamulehdessä. Osallistutaan mahdollisuuksien mukaan eri yhteistyöryhmien toimintaan. Tehdään yhteistyötä muiden ympäristö- ja luontojärjestöjen kanssa esimerkiksi retkien toteuttamisessa ja lausuntoja annettaessa. Mahdollisia yhteistyökumppaneita ovat Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin lisäksi ainakin Tampereen kasvitieteellinen yhdistys, Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys, Tampereen hyönteistutkijain seura, Tampereen sieniseura, Luonto-Liiton Hämeen piiri ja Tampereen Maan ystävät. Kehitetään yhdistyksen viestintää jäsenistön, yhteistyötahojen ja muiden merkittävien toimijoiden kanssa. Rohkaistaan jäseniä osallistumaan ja aktiiviseen kuntalaisuuteen. Pidetään yhdistyksen jäsenmäärä vähintään vuoden 2005 tasolla. Yhdistyksen viestintä Tiedotus on yhdistystoiminnan kulmakivi, ja se pyritään Tysyssä hoitamaan mahdollisimman hyvin. Jäsenille tiedotetaan toiminnasta kaksi kertaa vuodessa postitettavalla jäsenkirjeellä sekä kaksi kertaa vuodessa ilmestyvässä Tampereen seudun luonto -lehdessä. Lehteä jaetaan yhdistyksen jäsenten lisäksi mm. kirjastoihin, tamperelaisille päättäjille ja muille sidosryhmille. Lehteä ja jäsenkirjettä pyritään kehittämään niin sisällöllisesti kuin ulkoasultaan. Tampereen seudun luonto -lehti on jäseniä yhdistävä tiedotuskanava, jonka toimituksesta vastaa yhdistyksen hallitus. Tarvittaessa lehdelle voidaan perustaa erillinen toimituskunta ja kutsua kirjoittajia lehteen yhdistyksen ulkopuolelta. Lehti toimii julkaisukanavana jäsenten kirjoituksille, mielipiteille, kuville, piirroksille jne. Tampereella ilmestyviä sanomalehtiä käytetään tarvittaessa ilmoituskanavina. Yhdistys voi laatia ajankohtaisista asioista ehdistötiedotteita ja kutsua toimittajia tapahtumiin. Yhdistykselle on perustettu sähköinen tiedotuslista hallituksen ja jäsenten väliseen yhteydenpitoon ja toinen sähköpostilista hallituksen sisäiseen yhteydenpitoon. Paikallisyhdistysten tiedotteille tarkoitettua internet-sivua Suomen luonnonsuojeluliiton palvelimella hyödynnetään tiedotuksessa. Yhdistyksen internet-sivua luonnonsuojeluliiton palvelimella päivitetään liiton ja yhdistyksen resurssien mukaan. Tysy kehittää sähköistä viestintäänsä vähintään luonnonsuojeluliiton sähköisen viestinnän kehityksen tahdissa. 18

19 tampereen seudun luonto 2/2005 Lepakkoluento- ja retki pidettiin Moreeniassa Lepakkojen kuuntelua öisessä kaupungissa. Juha Lehmusnotko Ilta alkoi lepakkotutkija Olli Haukkovaaran luennolla Moreenian klubitilassa, josta siirryttiin havainnoimaan lepakkoja Tammerkosken rantamille. Luennossaan Olli Haukkovaara kertoi lepakoiden vuodenkierrosta ja Suomessa tavattavissa eri lepakkolajeista. Viiksisiippa ja isoviiksisiippa ovat kärsineet eniten kolopuiden vähyydestä metsissämme. Lepakoiden vuodenkiertoon kuuluu parveilukäyttäytyminen syksyllä ja noiden alueiden jättäminen ihmistoimintojen ulkopuolelle olisi hyvä keino turvata lepakoiden tulevaisuus. Tämänhetkinen käsitys on, että lepakot talvehtivat paikoissa, joissa ilman suhteellinen kosteus on lähellä sataa ja jotka ovat routarajan takana. Monet maamme tuhansista luolista sopivat tällaisiin tarkoituksiin hyvin. Monesti luolien suuaukot ovat myös makkaranhimoisten retkeilijöiden leirinuotioiden pitopaikkana. Vastuuntuntoisimmat retkeilijät välttävät nuotion tekoa tällaisiin paikkoihin, tietäähän lämpötilan äkillinen nousu ja savustuminen, varsinkin talviaikaan, lähes varmaa tuhoa luolastossa horrostaville lepakoille. Lepakot ovat ahtaalla johtuen asemastaan ravintoketjussa. Ne syövät paljon hyönteisiä Retkimuistoja Näin vielä kaamosaikaankin on mukava muistella Tysyn kevätretkeä Lahtuan maitotilalle ja Keuruun ekokylään. Luonto oli hyvää vauhtia elpymässä talvesta. Reippaimmat kevätkukat jo kukkivat Lahtuan Marjaanan puutarhassa. Nurmikon seasta kurkistivat pienet, keltaiset ilahduttajat (kukka, jonka nimeä en oppinut muistamaan, harmi!). Musiikkina oli linnun laulua, jota ei liikenteen äänet sotkeneet. Aurinko lämmitti suloisesti raikasta kevätilmaa eikä kylmyys enää haitannut kun emännän paistamaa mustikkapiirakkaa pihaterassilla maistoimme. Marjaana kertoi surullisen tarinan luomutuotannon karusta todellisuudesta. Alkaisi jo olla aika valtiovallan tajuta luomutuotetun ruoan hyödyt! Pekka-isäntä esitteli meille lehmät, jotka eivät vielä olleet päässeet laitumelle kirmaamaan ja ilakoimaan (heinä ei vielä kasvanut tarpeeksi). Kaupungin eläville lehmätkin ovat ihmetyksen aihe. Nuutti (5 vee) sai hienoja itseottamia valokuvia hyvinvoivista sulosilmistä. (Kertakäyttötavaroista kamera on mainio! Hyvä vehje lapsen käyttöön!) Vanhalle isännälle kiitos (jopa hyttystä yössä / pohjanlepakko), tästä syystä ympäristömyrkyt kertyvät lepakoiden elimistöön. Niistä on mitattu suuria ympäristömyrkkypitoisuuksia. Luennon jälkeen nähtiin näyte lepakoiden mielenkiintoisesta fysiologiasta vanhan kirjastotalon puistossa. Siellä saatiin näköhavainto pohjanlepakosta. Näsinpuistossa tavatiin pieni pohjanlepakkoyhdyskunta ja sitä havainnointiin detektorilla, joka paljastaa lepakkojen päästämät yliäänet, joita ne käyttävät saaliinsa kaikuluotaukseen ja toisinaan sosiaaliseen käyttäytymiseen. kulttuurikierroksesta piha-aitan museossa! Maitotilalta jatkoimme Keuruulle, ekokylään tutustumaan. Nykypäivän kansallisvelvollisuuksiin voisi kuulua muutaman päivän työleirit ekotilalla! Kerrostaloon lokeroituneet, elämän rajun sykkeen (kuluttamisen) ja einesruuan sairastuttamat ihmiset saisivat kokea luonnon parantavan taian, luomuruoan virkistävän maun sekä ruumiillisen, yhdessä tehdyn työn vaikutukset mieleen ja kehoon! Mikä unelmapaikka lasten kasvaa! Nuutille löytyi kaveri touhuilemaan, eikä siihen tarvittu pleikkaria ja leluja. Tilan eläinten hoitoon lapsi olisi mielellään osallistunut. Retkipäivä oli loistava! Hieman arvelutti, miten Nuutti jaksaa ilman päiväunia koko päivän retken, mutta hienosti meni! Retkikohteet luonnon rauhassa ja kiireetön aikataulu edesauttoivat lapsen rauhassa oloa ja voimistivat pientä retkeläistä. Joten suosittelen retkeä lämpimästi myös lapsille! Kiitos lempeästä tunnelmasta ja vieraanvaraisuudesta! Rauhallista kaamosaikaa kaikille! toivottelee, Nuutti ja Päivi Kuivalainen 19

20 Työharjoittelijana Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksessä Pilvi Pulma Olin työharjoittelussa Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksessä välisenä aikana. Opiskelin viimeistä vuotta Ahlmanin ammattiopiston ympäristönhoitajalinjalla ja kyseessä oli viimeinen neljästä työssäoppimisjaksosta. Yhdistys oli minulle ennalta tuttu, sillä olin ollut mukana sen järjestämillä retkillä muutaman kerran ja siten tavannut ohimennen joitain yhdistyksen jäseniä. Hallituksessa istuu myös serkkuni Noora, joten oli mukavaa, että ympärillä oli tuttuja kasvoja. Tärkein tehtäväni työharjoitteluaikana oli koota 7.5. järjestettyyn kaavoituskiertoajeluun osallistuville tietopaketit kiertoajelun kohteista. Tein suurimman osan työstä kotona omalla tietokoneellani, koska yhdistyksellä ei ole toimistossa omaa konetta ja toimisto oli muutenkin muuton jäljiltä vielä aikamoisessa sekasotkussa. Etsin internetistä tietoa kaavoituskiertoajelun kohteista ja tein pienen vihkosen oppaaksi osallistujille. Tämä työ oli yllättävän vaativaa, mutta opettavaista. Jouduin istumaan paljon tietokoneen ääressä lukemassa kaavoitusasioita. Sain paljon tietoa Tampereella sijaitsevista kaavoituskohteista ja yleensäkin kaavoitusasioista. Kävin myös Frenckellin kaavoitustoimistolla juttelemassa. Osallistuin kaavoituskiertoajelun lisäksi sitä edeltävään kaavoitusluentoon, joka järjestettiin ympäristötietokeskus Moreeniassa 4.5. Toinen merkittävä tehtävä jakson aikana oli Luonto- ja ympäristöviikon järjestely pääkirjastossa. Järjestelyjen kanssa oli jotain pientä kommellusta, mutta loppujen lopuksi saimme kirjaston väen kanssa sovittua, että kirjastoon laitetaan viikon ajaksi pieni pöytä, johon tulee yhdistyksen esitteitä ja lehtiä luettavaksi. Toisella harjoitteluviikolla olin torstaina ja perjantaina kuuden tunnin ajan edustamassa yhdistystä kirjaston yläkerrassa. Asiasta oli laitettu lehdistötiedotekin, mutta paikalla ei käynyt kovinkaan paljon kiinnostuneita kyselijöitä. Metsävetoomus oli ensimmäisenä päivänä esillä ja saimme jokusen nimen siihen kerättyä ennen kuin eräs kirjaston edustaja tuli huomauttamaan, ettei kirjastossa saa kerätä nimiä! Eniten oltiin kiinnostuneita Suomen luonto -lehdestä ja niitä menikin aika hyvin, mutta muuten ihmiset eivät juuri tulleet juttelemaan tai kyselemään esim. yhdistyksen toiminnasta. Pelkkä esitepöytä olisi varmasti ajanut saman asian. Näiden tehtävien lisäksi tein monenlaista, olin mm. mukana Tampereen seudun luonto -lehden postitustalkoissa, tein lehdistötiedotteita ja hoidin pieniä juoksevia asioita. Osallistuin myös harjoitteluaikana Unicefin janopäiväkeräykseen, kävin uuden Tulevaisuuden Voima -liikkeen esittelytilaisuudessa ja pääsin ilmaiseksi mukaan Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin järjestämälle linturetkelle Poriin. Tutustuin siis monenlaiseen toimintaan, joka ei välttämättä suoraan liittynyt Tysyyn, mutta joka oli mielenkiintoista ja antoi uusia kokemuksia ja herätti lisää kiinnostusta järjestötoimintaa kohtaan. En olisi ilman työharjoittelua varmaan kuullutkaan Tulevaisuuden Voima -liikkeestä, mutta käytyäni esittelytilaisuudessa kiinnostuin sen toiminnasta ja olen nykyään siinä mukana! Sain työharjoitteluni myötä vastuulleni myös Työväenopiston ja Moreenian kanssa yhteistyössä järjestettävän kurssin Tampere - sinun kaupunkisi!. Kurssi oli Minna Santaojan ideoima, mutta koska hän ei kiireiltään voinut ryhtyä kurssisihteeriksi, minä otin tehtävän vastaan. Kurssin järjestely ja yhteistyö kansalaisopiston kanssa on ollut antoisaa ja mielenkiintoista. Kaiken kaikkiaan työssäoppimisjakso Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksessä oli monipuolinen ja mukavasti vapaamuotoinen. Työajat ja -metodit sai päättää suurimmaksi osaksi itse ja tehtävät vaihtelivat sen verran, ettei niiden parissa ehtinyt tylsistyä. 20 Tamperelainen tarvitsee 3,5 maapalloa Tampereen kaupungin kehityksen suunnasta kertoo syksyllä valmistunut kestävän kehityksen raportti Raporttiin liittyen laskettiin tamperelaisen ekologinen jalanjälki 2001 sekä Tampereen energia- ja kasvihuonekaasutase Tamperelaisen ekologinen jalanjälki on 6,7 globaalihehtaarin suuruinen. Jos kaikki maapallon ihmiset eläisivät kuten tamperelaiset, tarvittaisiin ihmiskunnan elättämiseen 3,5 maapalloa. Tamperelaisen jälki on kuitenkin pienempi kuin keskimääräisen suomalaisen 7,0 globaalihehtaarin jalanjälki. Globaalihehtaari on hehtaarin suuruinen alue,jonka ekologinen tuottavuus vastaa maapallon keskimääräistä tuottavuutta. Haasteita Tampereella riittää. Joukkoliikenteen matkustajien määrä on vähentynyt 10 % vuodesta Myös riittävän viherverkoston säilyttäminen ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen edellyttävät toimia. Tampereen energiankulutus kasvoi 21 % vuodesta 1990 ja vuoteen Sähkönkulutus on kasvanut vieläkin enemmän. Energiankulutuksen kasvu merkitsee lisääntyviä kasvihuonepäästöjä, jotka olivat 2003 yli 15 % suuremmat kuin Kioton ilmastosopimuksen tasoksi määritellyt vuoden 1990 päästöt. Kasvihuonekaasuista 96 % aiheutuu liikenteestä ja energiankäytöstä. Positiivista kehitystä on ollut metaanikaasupäästöjen puolittuminen kierrätyksen, kompostoinnin ja kaatopaikkakaasun keräämisen ansiosta. Tampereen kaupungin kestävän kehityksen raportti 2004: raportointi. Tamperelaisen ekologinen jalanjälki: w w w. t a m p e r e. f i / e k o k u m p p a n i t / ekologinenjalanjalki. Tampereen energia- ja kasvihuonekaasutase 2003: ekokumppanit/kasvihuonekaasutase. Raporteista on myös julkaistu esitteet, joita on saatavissa mm. ympäristötietokeskus Moreeniasta (vesivoimala, patosilta) ja palvelupiste Frenckellistä (Frenckellinaukio 2 B).