5 VARSINAIS-SUOMEN RESERVIUPSEERI- JA RESERVILÄISPIIRIN LEHTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "5 VARSINAIS-SUOMEN RESERVIUPSEERI- JA RESERVILÄISPIIRIN LEHTI"

Transkriptio

1 PARIVARTIO No: 5 VARSINAIS-SUOMEN RESERVIUPSEERI- JA RESERVILÄISPIIRIN LEHTI 51. vuosikerta Partiotaidot puntarissa Somerolla s. 11 Ampumaratojen olosuhteissa isoja eroja s. 3 Rintamanaisten viimeinen syksy s.4 Maakuntakomppania hyökkäsi lentokentälle s. 6 Reserviupseeripiiri juhli viisikymppisiään s. 8 Pankin täti maastoleirillä s. 9 Mikä ihmeen TA? s. 12 Northern Coasts 2012 huipensi Karl Heinistön inttiajan s. 17

2 2 PARIVARTIO 2012 Pääkirjoitus Parivartioon 5/2012 Vastuu maanpuolustustahdosta Parin viime vuoden aikana olen saanut olla useasti Reserviupseerikoulun järjestämissä tilaisuuksissa Haminassa. Oman kurssini, 140, ajoista paikat tuntuvat tutuilta eikä Suomen suurimmassa johtajakoulussa asiat ole juuri muuttuneet sen sijaan aseet ja muu tekninen kehitys on kulkenut reippaasti eteenpäin. Kouluttajien ja upseerioppilaitten ilmeet olivat tarmokkaita ja innostuneita, ehkä oppilaat vielä innostuneempia kuin omalla kurssillani olivat. Varusmiesikäluokkansa parhaimmisto kasvatetaan johtamaan omalla esimerkillään. Oman kurssini oppilaskunnan puheenjohtaja Matti Ylikoski sanoi kurssimme puheenvuorossa 240. kurssin päättäjäisissä johtamisen tapahtuvan joukon keskeltä, edestä ei hänen mukaansa tule johtaa, sillä johtajan on vältettävä uhkarohkeita riskejä. Tämäkin kuuluu vastuulliseen johtamiseen professori Ylikoskea lainaten. Kaikissa maanpuolustusjuhlien juhlapuheissa todetaan meidän maanpuolustustahtomme olevan korkealla. Mutta kuinka mitataankaan maanpuolustustahtoa. Merkkejä siitä ovat vaikkapa vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön osallistuminen, sotilaallisten taitojen kartuttaminen ja säilyttäminen, näyttävä isänmaallisiin ja maanpuolustustilaisuuksiin osallistuminen. Maanpuolustustahdon hoitamista pohti piiripäällikkö Mauri Ikonen taannoin lehtemme sivuilla. Ikonen lainaa sykähdyttävästi eversti Matti Lukkaria, joka sanoi maanpuolustustahdon vaalimisen olevan kuin kauniin kukan hoitamista. Jotkut kansakunnat ovat unohtaneet sen vaalimisen ja niitä kansakuntia ei enää ole tai ne ovat toisten vallan alla. Maanpuolustustahdon hoitaminen kuuluu erityisesti puolustusvoimille mutta yhtä velvoittavasti muulle yhteiskunnallekin. Yhteiskunnan suojaamisessa on otettava huomioon niin ulkoiset kuin sisäisetkin uhkakuvat. Sisäisiä ja kasvavia uhkia ovat syrjäytyminen ja yhteiskunnallinen välinpitämättömyys. Nämä uhat voittamalla voimme torjua menestyksekkäästi ulkoisenkin uhan. Pitää olla valmis luopumaan omista etuuksistaan heikommin pärjäävien hyväksi, rohkaista uupuneita, hankkia työtä työttömille, luoda harrastusmahdollisuuksia. Viimeisestä vaikkapa vapaaehtoinen maanpuolustustyö on mainio sarka. Seppo Posio Hengenravintoa Antakaa anteeksi Lokakuun 24. päivänä vietetään kansainvälisesti ympäri maailmaa YK:n päivää. Yleensä kyseinen YK:n päivä menee kuten muutkin päivät, nopeasti ja muistojälkiä jättämättä. Tänä vuonna asia on kuitenkin toisin. Suomessa samalle päivälle osuu Rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä. Ajoitus tuskin on sattuma ja tämä kirkon rukouspäivä alleviivaa voimakkaasti YK päivän sanomaa. YK edustaa nimensä mukaisesti koko maailmaa. YK:sta huolimatta maailmassa on edelleen sotia ja aseellisia konflikteja. Useimmissa YK on rauhanvälitys tai tarkkailuoperaatioineen mukana. Vilpitöntä yrittämistä rauhan hyväksi tehdystä työstä YK:ta ei voida syyttää. Työstä huolimatta sotia ja sotaisia osapuolia maailmassa riittää. Olen parhaillaan Libanonissa YK:n rauhanturvatehtävissä. Tästä syystä YK:n päivä koskettaa tänä vuonna henkilökohtaisesti. YK:n tekemä työ ja YK:n palveluksessa olevat sotilaat tuntuvat poikkeuksellisen läheisiltä. Libanon on tuttu monille suomalaisille rauhanturvaajille, vaikka maa on vanha tuttu ovat monet asiat muuttuneet. Virallisesti täällä on rauha mutta levottomuus ja aseellinen liikehdintä on kuitenkin päivittäistä. Libanonin rauha on enemmän kuin hauras. Rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivän raamatun tekstikatkelma löytyy Matteuksen evankeliumin luvusta 6. jakeesta 17: Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Jeesus kiteyttää rauhanteon ja pysyvän rauhan saavuttamisen ehdot, anteeksi anto. Ilman anteeksi antoa ei voida sodista ja pitkittyneistä kriiseistä päästä rauhaan. Aina löytyy joku tai jokin jolla olisi aihetta kostaa. Kostonkierre on loputon, jos maailmaa rakennetaan Silmä silmästä tai hammas hampaasta -periaatteelle. Pysyvä rauha voidaan rakentaa vain anteeksi annon varaan. Vaikka kuinka tekisi sielussa kipeää niin sodan jälkeinen rauha voidaan saada aikaiseksi vain anteeksi annon kautta. Tie rauhaan käy anteeksi annon läpi. Tällä anteeksi annon tiellä on myös YK:n tekemä rauhantyö. Kaikkivaltias Jumala siunatkoon rauhantekijöitä. Toiminnanjohtajan kynästä Yhdeksän kuukauden uteliaisuuden ja tarkkailun havaintoja Toiminnanohjaus ja piirin hallintomallia on mietitty pienellä ryhmällä kesästä alkaen. Näyttää siltä, että meidän olisi hyvä kehittää hallintomalliamme joustavammaksi. Piirin merkitys johtoelimenä on selvästi vuosien varrella muuttunut liittojen jatkuvasti kehittyvän toiminnanohjauksen myötä. Jäseneksi hakeutuminen ja jäsenrekisteri ovat liittojen toimintaa, samoin jäsenmaksujen perintä. Liitot tiedottavat lähes reaaliaikaisesti toiminnastaan suoraan yhdistyksille ja kotisivuillaan koko jäsenistölleen. Toimintaa mittaava sähköinen lomake on liittojen ohjaamaa. Ydintoimintaamme liikunnan ja ammunnan osalta ohjaa käytännössä Reserviläisurheiluliitto ja koulutusasioissa olemme entistä enemmän yhtä Maanpuolustuskoulutuksen kanssa. Piirien rooli ja siinä samassa myös piiritoimiston rooli on ajan myötä muuttunut. Maanpuolustustyöstä saa eniten Maanpuolustustyö, perinteet ja ennen kaikkea veteraanityö on tärkeä toiminta-alueemme. Olisi hienoa, jos me voisimme vuosittaisten veteraanikeräysten lisäksi aloittaa lähi-ja ystäväpalvelumuotoisen toiminnan laajemminkin piirien keskuudessa. Jotkut yhdistykset tekevätkin jo sitä, mikä on ilolla pantava merkille. Miten veteraanijärjestöt tulevat muuttumaan ja miten niistä ennen pitkää tulee perinneyhdistyksiä. Meidän kannattaisi myös miettiä, mikä on meidän roolimme tulevaisuudessa tässä perinnetyössä. Voisimmeko laajentaa hengellisen toimikunnan tehtäväkenttää niin, että se käsittäisi koko maanpuolustustyön, perinteet ja veteraaniasian. Hankinnassa oleva messupaketti on tätä työtä varten. Laskin, että maakunnassa on yli neljäkymmentä kunta- tai kylätapahtumaa, joissa tuota pakettia voitaisiin käyttää. Parivartio tekee huhtikuun numeron ohesssa messuliitteen, jota voidaan jakaa näissä ihmistä lähellä olevissa tapahtumissa. Myös liittojen tätä varten tekemä materiaali on runsaasti. Hieno asia on, että Turun reserviläisjärjestöt ja maanpuolustusnaiset yhdessä saavat aikaan Turussa maanpuolustusväen itsenäisyyspäivän iltajuhlan. Tästä on hyvä jatkaa ja laajentaa juhlaa kohti Isänmaamme juhlavuotta. Uudet reserviläisen tehtävät turvallisuusympäristössämme MPK:n merkitys osaamisen alueella on niin merkittävä, että meillä tulisi olla sille haastava puhekumppani. Voisimmekin valita piireille yhteisen koulutustoimikunnan. Vielä parempi olisi, jos myös yhdistyksissä olisi vastaavat koulutusvastaavat. Kykenemme jatkossakin pitämään huolen omasta henkilökohtaisesta peruskunnostamme ja ampumataidostamme piirien ja yhdistysten oman toiminnan turvin. Sotilaallisten taitojen kannalta meidän kannattaa hyödyntää MPK:n koulutustarjontaa ja vaatia siltä meille sopivaa koulutusta. Se onnistuu vain olemalla mukana MPK:n toiminnassa ja sen elimissä. On myös alettava rohkeasti keskustella reservin uusista tehtävistä ja haasteista. Sijoittamaton reservi on aivan liian arvokas pääoma, jota pitää osata käyttää myös muissa maakunnan turvallisuuden osa-alueilla. Hallitustyö joustavammaksi Piirihallituksen toimintaa kannattaa kehittää joustavammaksi ja sellaiseksi, että se kykenisi ohjaamaan kaikkia tärkeitä ydinalueita. Ehkäpä hallituksessa pitäisi olla näiden asioiden hoitamiseksi tarvittava määrä ministerin salkkuja ja näillä apuna asiaa edistävät yhteiset toimikunnat. Piirien ydintoimintojen ohjausta voitaisiin kehittää yhdistämällä ampumatoimikunta urheilutoimikunnan tavoin yhteiseksi. Tästä ei voi olla kuin myönteistä vaikutusta. Onhan ampumatoiminta yksi tärkeimmistä ydintehtävistämme. Jonkun pitäisi pystyä vastaamaan toimijoiden huutoihin ja valmistella asioita hallituksen käsittelyä varten. Samalla piiritoimisto ja toiminnanjohtaja saisivat näiden asioiden hoitamiseksi vastaparit. Jos halutaan ohjata toimintaamme ja kannustaa uusiin ajatuksiin ja innovaatioihin, on oltava joku, jonka kanssa puhua ja jonka kanssa ajatustyötä tehdään. Hallituksen työ pitää olla niin tärkeäksi koettua, ettei kokouksiin tarvitsisi keksiä minkäänlaisia houkuttimia. Sen kokoonpanoa pitää ehkä myös pienentää. Nyt on koettu liian monta kertaa sama kurja tilanne saadaanko kokouksemme edes päätösvaltaisiksi. Monta asiaa voidaan tehdä toisin ja joustavammin ilman suurempia sääntömuutoksia. PARIVARTIO Rykmentintie 15, TURKU, matkapuh , sähköposti Ehkäpä niitäkin jonkin verran tarvitaan. Tämä lienee varmuudella hallitusten suunnitteluseminaarin aiheista uuden toimintavuoden alkajaisiksi. Kunnallisvaaleissa menestyneille reserviläisille onnea! Onnea myös vahvoille ehdokkaillemme Reserviläisliiton ja Reserviurheiluliiton puheenjohtajavaaleihin. Päätoimittaja Toimituspäällikkö Teemu P. Peltola Julkaisija Varsinais-Suomen Reserviupseeripiiri ry Varsinais-Suomen Reserviläispiiri ry Toimitusneuvosto Kari Nummila Tapio Peltomäki Seppo Posio Veikko Valtonen Sivunvalmistus SSS Lehtipalvelu Painopaikka Salon Lehtitehdas 2012 Pankki Turun Seudun Osuuspankki Pääkonttori Jäsenistömme on ostokykyistä ja useita ammattialoja edustavaa. Lehden painos 5800 kpl Seuraava numero ilmestyy Aineisto toimitukseen

3 PARIVARTIO Naantalin ampumarata on paikallisille yhdistyksille elintärkeä. Yhdistysten käyttämien ampumaratojen olosuhteissa suuria eroja Radoilla paukkuu jatkossakin Teemu P. Peltola Ampuma-aselain kiristyminen on hankaloittanut reserviläistenkin ammuntaharrastusta, mutta muitakin huolia on. Ampumaradan perustaminen on hankalaa, eikä kaikkien olemassa olevienkaan ratojen tulevaisuus ole täysin kirkas. Tosin ampumaratojen suhteen tilanne Varsinais-Suomessa on valtakunnallisesti erinomainen. Parivartio kyseli muutaman maakunnassa sijaitsevan, sovellettuun reserviläisammuntaan (SRA) käytetyn ampumaradan tilannetta yhdistysten aktiiveilta. Tuloksena oli hyviä ja huonompia uutisia. Mynämäen Roukkulin rata on tuttu etenkin Turun ja lähiseudun reserviläisille. Radan omistaa Mynämäen seudun reserviläiset. Tyydyttävässä kunnossa oleva rata soveltuu SRA:n osalta pistoolikisoille. Rataa on harkiten vuokrattu ulkopuolisille yhdistyksille. Asutus alkaa 400 metrin päästä, eikä radan nykyistä käyttöastetta voida enää nostaa, sanoo Jari Ukkonen Mynämäen seudun reserviläisistä. Piirien syyskokoukset pidettiin Liedon kunnantalolla tiistaina Kunnanvaltuustosaliin oli saapunut noin 50 edustajaa molemmista piireistä. Kokousväkeä ilahdutti Liedon Reserviupseerien perustajajäsenen, sotaveteraani, yliluutnantti Karl-Johan Norrgårdin paikallaolo. Hän myöntää, että asukkailta on tullut muutama valitus onneksi suoraan yhdistykselle. Veikkaan, että rakentamisesta ja tielinjauksista johtuen Roukkulin radan toiminta lakkaa kymmenen vuoden sisällä. Jos viranomaiset kieltävät radan käytön, niin uutta rataa ei tule koskaan Mynämäkeen, Ukkonen sanoo. Loimaalla lupa katkolla Virttaan Eräveikkojen Rata on hyvässä kunnossa ja ympäristölupa kunnossa. Radan omistaa Alastaron Metsästysseura ja Virttaan Eräveikot yhdessä. Radalla voi ampua pistoolilla, mutta soveltuu huonosti SRA-käyttöön, sanoo Jouni Aaltonen Alastaron reserviläisistä. Ympäristölupaehdot kieltävät lyijyhaulien käytön radalla ja teräshaulit taas on kielletty SRA:ssa. TIPSC käytti rataa harjoitusratana, mutta lyijyhaulikielto ja radan käyttö kello 20 jälkeen lopetti hyvän harrastuksen radalla. Hän pitää Loimaan Laukojien rataa erinomaisena toiminnallisia lajeja, kuten SRA:ta, silmällä pitäen. Loimaan radan ympäristölupa on katkolla. On olemassa jonkinmoinen pelko, että lyijyhaulikielto ja radan käytönaikataulut muuttuvat huonompaan suuntaan. Aika näyttää, vuodenvaihteen jälkeen ollaan viisaampia, Aaltonen kertoo. Laitilassa ammutaan talkoiden voimalla Laitilan Reservialiupseerit ry on jo vuosia käyttänyt Metsästysseura Laitilan Kaiku ry:n ampumarataa Laitilan Suontaan kylässä. Rata-alue sijaitsee metsästysseuran mailla. Paikalta löytyy hirvirata, luodikkorata, pienoishirvirata, trap- ja skeet-radat ja nyt tänä vuonna jalostunut compact-rata haulikkoampujille. Varsinaisesti luodikkorata-alue soveltuu erinomaisesti SRA toimintaan. Luodikkoradalle on erillinen käyttösopimus yhdistyksen ja metsästysseuran kanssa. Rataa on vuosittain kunnostettu talkoilla ja tätä vasten saatu oikeus ampua radalla. Käyttäjiä on paljon. Ratakausi alkaa varsinaisesti huhtikuussa ja jatkuu syys-lokakuulle, kertoo Harri Suominen Laitilan reservialiupseereista. Rata on kovassa käytössä. Suominen sanoo, että vuoroja on jaettu lähes viikon jokaiselle päivälle. Reserviläisten päivä on tiistaisin. Kesäviikonloppuisin radalla kilpaillaan metsästäjäliiton lajeissa. SRA-kilpailuja on järjestetty jo muutamia vuosia, ainakin kahdet kisat kaudessa. Rataa on käytetty myös MPK:n kurssien järjestämisessä. Rata-alueen kunto hyvä ja tämä on pitkälti talkoohengen ansiota. Laitilan kaupungin ympäristöviranomaiset ovat osaltaan siunanneet rata-alueen toiminnan jatkossakin. Kiirettä pitää Kolkkisissakin Kunnanjohtaja Terhi Isotalo kertoi kokouskahvien jälkeen Liedon kunnan näkymistä, haasteista ja mahdollisuuksista. Kaiken kaikkiaan Lieto on hyvinvoiva ja muuttovoittoinen kunta, jonka talous on kohtuullisessa kunnossa. Haasteet ovat samat kuin kaikilla muillakin kunnilla, päivänpolitiikasta tutut kunta- ja sote-uudistus. Kokouksissa puheenaiheiksi nousivat piirien ohjausmalli ja piirihallitustyöskentelyn uudistaminen. Upseerit suorittivat jopa koeäänestyksen piirihallituksen pienentämisestä. Tämä keskustelu jatkuu varmasti vielä pitkään. Muutoin asiat olivat ns. sääntömääräisiä asioita. Vuoden 2013 toimintasuunnitelmat ja talousarviot sekä Parivartion julkaisusuunnitelma hyväksyttiin piirihallitusten ehdotuksien mukaisesti. Toiminnan vuosikello sai uusia piirteitä, kun piirihallitusten kokousten ja yhdistysten kokousten ajoitusta muutettiin nykyisestä. Agrologi Alastarolta Reserviläispiirin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Pöytyän Kolkkisissa sijaitsevan ampumaradan omistaa Pöytyän riistanhoitoyhdistys, maapohja on yksityisomistuksessa. Rata-alue on jaettu metsästäjien puoleen ja reserviläispuoleen, johon kuuluvat Simo Saarikalliosta reserviläispiirin puheenjohtaja Alastaron Reserviläisten ehdokas, agrologi, reservin vääpeli Simo Saarikallio. Vuoden 2013 alusta puheenjohtajana aloittava 52-vuotias Saarikallio on toiminut joitakin vuosia mm. Alastaron Reserviläisten puheenjohtajana. Vastaehdokkaita Saarikalliolle ei ollut ja valinta oli muutoinkin yksimielinen. Saarikallio seuraa pitkään piiriä luotsannutta Pöytyän seudun reserviläiset ja Kyrön seudun reserviupseerit. Radalla pystyy harrastamaan SRA:ta rajoitetusti. Ratojen rakentelu on kesäaikana käytännössä mahdotonta, koska radalla on niin paljon muitakin käyttäjiä, kertoo Kaleva Vähä-Parta Pöytyän seudun reserviläisistä. Olemme pystyneet pitämään radalla aikaisempina vuosina muutamia kilpailuja, jolloin käytössämme on ollut koko rata-alue. Riistanhoitoyhdistyksen myötävaikutuksella meillä on mahdollisuus kivääri- ja haulikkoammuntaharjoitteluun. Sen sijaan pistooliharjoittelu on hankalasti toteutettavissa. Nykyisin kilpailijamme suorittavat radalla pääsääntöisesti SRA-kaluston testauksia ja kohdistuksia. Kolkkisten ampumaradan käyttöaste on suuri. Pöytyän seudun riistanhoitoyhdistyksen jäsenyhdistyksillä on omat ampumavuorot jokaisena arkipäivänä. Viikonloput on varattu kilpailuille. Järjestämme yhdistystemme jäsenille radalla ampumakilpailuja kahdesti viikossa, tosin muissa kuin varsinaisissa SRA-lajeissa. Osmo Suomista, joka on ehdolla Reserviläisliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Kokousväki päättikin lähteä Mikkeliin joukolla tukemaan Suomisen valintaa. Reserviläispiirin varapuheenjohtajina jatkavat Jari Ukkonen ja Marko Mikkonen. Reserviupseeripiirin puheenjohtajistossa jatkavat Anssi Heikkilä, Tor-Erik Lindqvist ja Seppo Posio.

4 4 PARIVARTIO 2012 Varsinaissuomalaisia ehdolla huipputehtäviin Osmo Suominen on ehdolla Reserviläisliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Valinta tehdään Reserviläisliiton liittokokouksessa Mikkelissä. Piirin väki päätti lähteä kokoukseen joukolla ja järjestää matkan yhteiskuljetuksella. Salolainen Tor-Erik Lindqvist on ehdolla Reserviläisurheiluliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Valinta tehdään RESUL:n liittokokouksessa Helsingissä. Lindqvistin taakse ovat asettuneet sekä Reserviupseeriliitto että Reserviläisliitto. Tukirengas Miljazzissa Saaristomeren Meripuolustusalueen komentaja kommodori Timo Ståhlhammar kutsui jälleen kerran lehtemme tukirenkaan Miljazztapahtumaan, joka jo toistamiseen Forum Marinumin edustalla. Ennen Jazzia nautittiin maittava buffe-ateria Suomen Joutsenella. Tukirengas kokoontuu seuraavan kerran Turun Upseerikerholla yhteiselle joululounaalle. Aluetoimisto opasti maanpuolustusväkeä Varsinais-Suomen Aluetoimisto kutsui maanpuolustusjärjestön edustajia sidosryhmäpalaveriin Turun Upseerikerholle Aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Jukka Nikkari ja alueupseeri Joni Nurmi kertoivat kuulijoille kertausharjoituksista ja muusta reserviläiskoulutuksesta vuonna Samassa yhteydessä keskusteltiin kaikista tukitarpeista sotilasmusiikki mukaan luettuna. Keskustelua siivitti yhteinen päivällinen. Kapteeni Tom Toivonen palkittiin Maakuntakomppanian kouluttajana kunnostautunut kapteeni Tom Toivonen palkittiin esimerkillisenä reserviläisten kouluttajana harjoituksen loppupuhuttelun yhteydessä Oripään lentokentällä Komppanian kokoonpanoon kuuluvat kapteeni Anssi Heikkilä ja vääpeli Jari Ukkonen kiinnittivät Toivosen rintaan piirien kultaisen ansiomitalin. Turun seudun yhdistys päätettiin lopettaa voimien huvetessa Rintamanaisten viimeinen syksy Inkeri Kivisaari Turun Seudun Rintamanaiset on perustettu vuonna 1984, joten aika pitkään olemme jaksaneet puurtaa, valvoa etujamme ja järjestää jäsenillemme toimintaa. Tärkeimpänä pidän sitä, että olemme yhdistyksemme avulla löytäneet ystäväpiirin. Yhteinen nuoruuden kokemus - sota-aika -muodostaa aivan omalaatuisen pohjan ystävyydelle. Sitten melkeinpä yllättäen olemme alkaneet huomata, että on olemassa voima, jolle emme mekään, mielestämme aika vahvat naiset voi mitään. Olemme tulleet vanhoiksi. Aktiivisten joukko harveni yhä ja olimme pian tilanteessa, jossa oli vaikea löytää enää puheenjohtajaa eikä muitakaan, jotka olisivat jaksaneet vielä paiskia työtä. Kun sitten kuulimme monen Rintamanaisyhdistyksen lopettaneet, teimme mekin päätöksemme lopettamisesta. Ymmärsimme, että on lopetettava niin kauan kuin vielä osaa hoitaa lopettamisen. Ei se ole kovin helppoa. Päätöstämme helpotti se, että suuri osa jäsenistöstämme kuuluu johonkin muuhun veteraanijärjestöön, sotainvalideihin tai sotaveteraaneihin. Olemme kehottaneet edellä mainittuihin järjestöihin kuulumattomia liittymään jompaan kumpaan. Näin saamme osaksemme edelleen meille kuuluvat tuet. Yhdessäolo ei pääty Vaikka Turun Seudun Rintamanaisten yhdistystoiminta lakkaa, jatkuvat vapaamuotoiset kokoontumiset vielä. Kuvassa Inkeri Kivisaari (vas) ja yhdistyksen viimeinen sihteeri Marja-Liisa Tasanen. Tässä tilanteessa on tärkeää, että meidän keskinäinen yhdessäolomme ei katkeaisi. Kokoonnummekin kerran kuussa yhteen ihan vaan tapaamaan toisiamme. Kokoontumispaikkanamme on Kansallinen Palvelutalo Ruohonpääntiellä Turussa. Paikan käyttö on meille ilmaista ja kaupungin palvelubussi ajaa suoraan oven eteen. Paikka on meille tuttu, koska olemme vuosikaudet pitäneet siellä hallituksen kokoukset. Myös joitakin jäseniämme asuu talossa. Tällainen yhteinen tapaaminen ei aiheuta jäsenille suunnittelua etukäteen ja kahvikupposen voi jokainen maksaa itse. Tähän saakka on emäntämme nähnyt suuren vaivan, hankkinut tarvikkeet, keittänyt kahvit, kattanut ja tiskannut. Olemme myös sopineet, ettei näihin tilaisuuksiin varata etukäteen ohjelmaa. Olemme sen sijaan huomanneet, että oma joukkomme pitää huolen siitä, että juttu luistaa. Uskon, että tällaisella vapaamuotoisella yhdessäololla on tärkeä merkitys, antamista ja saamista itse kullekin. Meillä on useita hienoja valokuvaalbumeja. Niitä selaillessa muistuu mieleen monet asiat, joita ennen yhdessä harrastimme. Oli käsityö- ja askartelupiiri, raamattupiiri ja olipa meillä maineikas laulukuorokin. Sitä Suomi 95 vuotta itsenäisyysjuhla Keskiviikkona klo alkaen Turun Upseerikerholla (Kaivokatu 12) Klo Tervehdyssanat ja alkumalja Kuorolaulua Laulun Ystävät Illallinen * siikatartar mäti-smetanakastikkeella * Upseerikerhon pippuripihvi, kauden juureksia ja yrttilohkoperunoita * vadelma-juustopiirakka vaniljakastikkeella * kahvi tai tee Juhlapuhe ja malja isänmaalle Everstiluutnantti Hans Adolf Ehrnrooth Tanssia Klo Itsenäisyyden kynttilät syttyvät Tervehdys Isänmaalle ja Maamme-laulu Tanssit jatkuvat Tilaisuus päättyy noin klo Juhla- tai tumma puku, kunniamerkit. Illalliskortti (45 euroa) sisältää tervetuliaismaljan, illallisen ja yhden ruokajuoman. Ilmoittautuminen tapahtuu lähettämällä ensin ennakkoilmoitus osoitteeseen toimisto@tru.fi; muista ilmoittaa viestissäsi osallistujien nimet. Sitova ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla illalliskorttien hinta Turun Reserviupseerit ry:n tilille FI viimeistään keskiviikkona Järjestäjät: Turun Reserviupseerit ry, Turun Reserviläiset ry ja Turun Seudun Maanpuolustusnaiset ry Lisätietoja: Ville Niukko (ville.niukko@gmail.com) johti viimeksi musiikin lehtori Leena Suominen. Suomen lukuisista Rintamanaisten kuoroista meidän kuoromme oli viimeinen yhä toimiva kuoro. Leena on jaksanut innostaa ja uskoa meihin. Kuoromme oli myös siksi erikoinen naiskuoro, että siihen kuului myös yksi mies, teol. tri Heikki Suominen, pappimme. Tietysti harrastimme myös liikuntaa. Oli sauvakävelyä, uintia ja jumpparyhmä aivan viime aikoihin asti. Yhdessäolon hetkillämme vallitsee iloinen mieli ja voimakas tunne ystävyydestä. Ystävyydestä rikas elämä Aika suuri osa jäsenistöstämme on sellaisia, jotka joutuivat jättämään kotiseutunsa rauhanteossa. Ainakin toivon, että tämä meidän ystävyys ja luja yhteenkuulumisen tunne on voinut edes pieneltä osalta auttaa siinä Itsenäisyyspäivän tapahtumat Turussa Inkeri Kivisaaren kokoelma raskaassa sopeutumisprosessissa, jonka kotiseutunsa menettäneet jäsenet ovat joutuneet käymään läpi. Kun mietiskelen tätä sodan jälkeistä järjestötoimintaa, tulee mieleen, että monista vaikeista vaiheista huolimatta me olemme saaneet elää rikkaan elämän ja myös rikkaan vanhuuden. Tarkoitan tällä sitä rikkautta, jonka antaa ystävyys ja luja yhteenkuulumisen tunne. Sitäkin olen paljon ajatellut, millaista henkistä tukea olemme saaneet osaksemme siitä, että meitä on jatkuvasti kutsuttu isänmaallisiin tilaisuuksiin ja hienoihin kulttuuritapahtumiin. Niistä saamme kiittää veteraanityötä ja myös suurelta osin nuorempiamme. Kirjoittaja on Turun Seudun Rintamanaisten viimeinen puheenjohtaja. Yhdistys lakkautetaan vuoden 2013 alusta lukien Itsenäisyyspäivänä Kunnioitamme sankarivainajien muistoa sytyttämällä perinteiset vapauden kynttilät 36. kerran Turun sankarihaudoille ja Veteraanilehdossa. Kynttilöiden sytytyksen jälkeen hartaushetki klo 13:00. Kothen: Hymni Turun Metsänkävijäin soittajat SEPPELEENLASKU SANKARIRISTILLE Heikki Klemetti: Jean Sibelius: Puhe Virsi 170: 1 JA 4 Aamensoitto Oi kallis Suomenmaa Finlandia Mieskuoro Laulun Ystävät Lääninrovasti Pertti Ruotsalo Kuoro ja yleisö Turun Metsänkävijäin soittajat Kynttilöiden sytytys alkaa klo 12: Seppeleenlasku Jääkärimuistomerkille Seppeleenlasku Unikankareelle Seppeleenlasku Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille Kynttilöiden sytytys alkaa

5 PARIVARTIO Mietteitä MPK:sta Yhteiskunnan resurssi, palveluksessanne MPK on puolustusministeriön alainen julkisoikeudellinen yhdistys, joka toimii valtakunnallisena vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen yhteistyöjärjestönä ja jolla on vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain mukaisia tehtäviä. Koulutustehtävä on tärkein tehtävämme. Sotilaallinen ja sotilaallisia valmiuksia palveleva koulutus tukee merkittävästi puolustusvoimien joukkojen kouluttamista ja suorituskyvyn ylläpitoa sekä valmiuksia tukea muita viranomaisia. Koulutuksella annetaan mahdollisuus sotilaalliseen ja sotilaallisia valmiuksia palvelevaan koulutukseen sijoitetulle ja sijoituskelpoiselle reserville. Myös asepalvelusta käymättömille naisille tarjotaan mahdollisuuksia osallistua sotilaalliseen koulutukseen siten, että heidät voidaan sijoittaa poikkeusolojen tehtäviin. Reserviläiset voivat ylläpitää ja kehittää omia taitojaan ja tämän koulutuksen vaikutus myönteiseen maanpuolustustahtoon on luonnollisesti merkittävä. Varautumis- ja turvallisuuskoulutuksella (VARTU) vaikutetaan kansalaisten taitoon kohdata yhteiskunnan erilaisia häiriöitä. Se tukee hyvin yhteiskunnan turvallisuusstrategian (YTS) toteuttamista. Sotilaallisesta koulutuksesta sovimme suoraan puolustusministeriön kanssa tulossopimuksessa.tänä vuonna koulutamme vuorokautta puolustusvoimille. Olemme puolustusvoimien kanssa kumppanuussuhteessa. Sotilaallisessa koulutuksessa saamme suoritusvaatimukset tilaavalta yhteistyökumppanilta. Tilaaja valvoo myös yhteistyössä valmistelujamme. Samoin tilaaja antaa palautteen koulutuksen tuloksista ja tavasta, jolla se hankittiin. Asevelvollinen saa korvaavan kertausharjoitusvuorokauden tästä koulutuksesta. Sotilaallisia valmiuksia palveleva koulutus on avointa koulutusta kaikille. Saamme osan kurssitilauksista puolustusvoimien yksiköiltä ja osan jäsenjärjestöiltämme. Tässä koulutuksessa reserviläisen on mahdollisuus kehittää ja ylläpitää sotilastaitojaan. Lisäksi hän voi osoittaa sotilasviranomaiselle halukkuutensa palvella sotilaallisissa tehtävissä isänmaataan. Poikkeusoloihin varautumista VARTU-koulutuksessa lähes kaiken koulutuksen pitäisi lähteä kuntien ja viranomaisten tarpeesta ja tilannekuvan ylläpidosta. Kuten sotilaskoulutuksessakin, täällä pitäisi korvata puuttuvat resurssit kolmannen sektorin toimilla. Kunnan johtamana yhteistoimintana, viranomaisten ja talouselämän sekä seurakuntien pitäisi miettiä, miten ylläpidämme avaintehtäviemme jatkuvuuden tässä ja nyt aina poikkeusoloihin asti. Miten se tehdään? Katsomme, miten YTS:n häiriötekijät vaikuttavat avaintoimintoihimme. Mitkä asiat voidaan hoitaa yhdessä? Häiriötekijöiden vaikutuksen tutkinta pitää aloittaa tässä ja nyt olevista häiriöistä ja jatkaa aina poikkeusoloihin. Kun muistetaan, ettei yhteiskunnasta löydy mistään irti olevia resursseja, vastaus kolmannen sektorin käyttöön saadaan kysymällä: Mitä tehtäviä MPK ja kolmas sektori voivat hoitaa ja miten paljon operatiivinen valmius sillä nousee? Kahdesta edellisestä koulutuksesta asevelvollinen saa korvaavan kertausharjoitusvuorokauden aluetoimiston päällikön päätöksen mukaan. Lounais-Suomen maanpuolustuspiiri vastaa vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen toteutuksesta Lounais-Suomessa. Piirillä on kaksi koulutus- ja tukiyksikköä, Satakunnan ja Varsinais-Suomen koulutus- ja tukiyksiköt (KOTU:t). Piirillä on yli 400 sitoumuksen tehnyttä kouluttajaa ja tukitehtävissä toimivaa kansalaista. Nämä kouluttajat ovat kouluttaneet tänä vuonna lokakuun puoleen väliin mennessä yli kurssilaista 166 tapahtumassa ja koulutusvuorokausia on kertynyt yli Näistä kohdistui varautumis- ja turvallisuuskoulutukseen. Puolustusvoimille olemme kouluttaneet korvaavaa kertausharjoitusvuorokautta. Kykyä ja visio Puolustusvoimauudistuksen myötä tehtävät ja haasteet kasvavat. Miten yhteiskunnassa ylläpidetään maanpuolustushenkeä? MPK on tulevaisuudessakin edustettuna jokaisessa maakunnassa. Mielestäni maanpuolustushengen ja arjen turvallisuuden ylläpidossa tarvitaan nykyistä paljon tehokkaampaa viranomais- ja kuntatason ohjausta. MPK:n toimijoista valtaosa muodostuu reserviläisistä. Miten voimme hyödyntää yhteiskunnassa puolustusvoimien antamaa koulutusta? Miten yhdistämme muiden toimijoiden työn? Miten puolustusvoimat ratkaisevat 2. tehtävänsä. Se edellyttää siviilimaailman selvitystä, mitä resursseja meillä on eri häiriötilanteissa ja mitä tarvitaan puolustusvoimilta. MPK:lla on kyky koota, kouluttaa ja ylläpitää tarvittaessa ammattitaitoisista reserviläisistä ja muista kansalaisista koottavia virka-apuja muita osastoja. Näitä voidaan käyttää myös poikkeusoloissa, jolloin muut osastot ovat kiinni omissa tehtävissään. Visio Lounais-Suomi Euroopan turvallisin alue 2020 ohjaa kehitystoimintaa Lounais-Suomen maanpuolustuspiirissä. Olemme valmiita näihin haasteisiin kumppaneidemme ja jäsenjärjestöjemme kanssa. Mauri Ikonen piiripäällikkö Turun alueen johtavasta sisustustarvikeliikkeestä: maalit tapetit lattianpäällysteet keraamiset laatat liimat työkalut ja tarvikkeet Hotelli Aquarius tukee reserviläistenkin toimintaa A-oikeudet ravintola Meritähti (300 h) drinkkibaari Nemo (max 90 h) kesällä terassiravintola yökerho Bandi Club (110 h) yökerho Mermaid (120 h) kokoustiloja 7 kpl hengelle orkesterimusiikkia Palvelemme Teitä ympärivuotisesti Kysy edullisia hintojamme Asiantuntijat lähelläsi ANINKAISTEN TAPETTI JA VÄRI OY Pläkkikaupunginkatu 25, Turku Puh. (02) , KULLERVONTIE 11 B UUSIKAUPUNKI PUH FAX Läntinen Rantakatu TURKU puh Yhdistää maailman kotiin. VIRTASEN 4 ÖLJYN LAATUMAALI MAALI, JOKA OSUU PUUN YTIMEEN Perinteinen, luonnonöljypohjainen Virtasen 4 Öljyn Laatumaali imeytyy syvälle puun sisään. Siksi se ei lohkeile irti vaativissakaan olosuhteissa. Vaadi sinäkin talomaaliksesi öljymaalien napakymppi, Virtasen 4 Öljyn Laatumaali*! Jälleenmyyjien yhteystiedot: TESTIVOITTAJALAATUA* *Testivoittaja, TM-Rakennusmaailma 6/2008 ja 6/2011 Virtasen Maalitehdas, Työkuja 5, Parainen (02) VIRTASEN maalitehdas Oletko tyytyväinen pankkiisi? Jos harkitset pankin vaihtoa, ota yhteyttä meihin. Kerromme mielellämme, mitä kaikkea Nordea voi tarjota sinulle. Se saattaa olla merkittävästi enemmän kuin mitä nykyinen pankkisi tarjoaa. Soita ja varaa aika (pvm/mpm) ma-pe 8-20 tai tule käymään konttorissamme. nordea.fi Teemme sen mahdolliseksi Nordea Pankki Suomi Oyj

6 6 PARIVARTIO 2012 Sähkökatkokoulutusta Oripäässä Reserviläisliiton tukema sähkökatkokoulutus pidettiin MPK:n kurssina Oripäässä lauantaina Kurssille saapui myös Satakunnan kurssilaiset, jotta sopivan kokoinen opetusryhmä saatiin kokoon. Joukko jäi kuitenkin vaatimattoman pieneksi asian tärkeydestä huolimatta. Miehiä ei ilmaantunut kurssille lopulta lainkaan. Oripään kunta luovutti kurssin käyttöön tarvittavat tilat. Jaana Westerholm maanpuolustuspiirin tiedottajaksi Parivartio saa uuden yhteistyökumppanin ja puhekaverin, kun Lounais-Suomen Maanpuolustuspiirin valitsi tiedottajan toimintaansa tukemaan. Tiedottajana aloittaa Jaana Westerholm Liedosta. Parivartio saa uuden tekijän tiimiinsä ja lehden teemasivut ja MPK-aukeama saavatkin nyt uutta tuulta purjeisiinsa. Turkulaisupseerit aivoriihessä Airistolla Turun Reserviupseerit järjestivät jokavuotisen suunnitteluseminaarinsa laivalla lauantaina Matkalla oli mukana yhtä lukuun ottamatta koko yhdistyksen hallitus ja muutama muu osallistuja. Osallistujia puhutti yhdistyksen jäsentilanne ja ennen kaikkea jäsenhuolto. Turun Reserviupseerien aktiivisin osa on kuntoilukerho ja osin samoista henkilöistä koostuva perinnetoimikunta. Heitä kiiteltiin yhteen ääneen, koska ilman heitä yhdistyksen toimintapisteet jäisivät vaatimattomiksi.. Itsenäisyyspäivän iltajuhlan järjestäminen ja Tammisunnuntai ovat yhdistyksen tärkeimpiä ja samalla perinteikkäimpiä tapahtumia. Niistä päätettiin huolehtia. Paljon puhuttiin myös maanpuolustusjärjestöjen yhteistoiminnasta ja veteraanityöstä. Viiden tunnin vilkkaan keskustelun jälkeen kokousväki siirtyi veljeslounaalle, joka päättyi puheenjohtaja Tommi Isoniemen johtamana upeaan yhteiseen pöytälauluun. RU-piirin puheenjohtaja, kapteeni Anssi Heikkilä ja RES-piirin 1. varapuheenjohtaja, vääpeli Jari Ukkonen palkitsivat piirin kultaisella ansiomitalilla komppanian kouluttajana ansiokkaasti toimineen kapteeni Tom Toivosen. Maakuntakomppania harjoitteli hyökkäys- ja puolustussotaa Kertauskeikka lentokentällä Timo Ala-Mutka Varsinais-Suomen aluetoimisto järjesti Varsinais-Suomen maakuntakomppanialle joukkokohtaisen kolmen päivän mittaisen kertausharjoituksen Säkylän Huovinrinteellä Edellisessä ja samalla ensimmäisessä komppania-harjoituksessa yksikkö oli kesällä 2009 puolustusvoimien pääsotaharjoituksessa, Maanvyöryssä, sitten perustamisensa vuonna Osallistumisaktiivisuus harjoitukseen oli korkea, noin 170 reserviläistä, joten harjoitus voitiin toteuttaa suunnitellusti määrävahvuisen komppanian kokoonpanolla. Painopisteenä harjoituksessa oli komppanian reservitehtävään liittyvä moottorimarssin suorittaminen sekä puolustus- ja hyökkäystaistelu. Harjoitusalueena toimivat Huovinrinteen harjoitusalue sekä Oripään lentokentän alue. MPK:n Varsinais-Suomen koulutus- ja tukiyksiköstä koottu joukkueen vahvuinen osasto toimi maakuntakomppanian harjoitusvihollisena. Reserviläispalautteen perusteella harjoitus koettiin mielekkääksi ja tarpeelliseksi. Virka-apua armeijalle vuodesta 2014 Maakuntakomppanian koulutus perustuu pääosin vapaehtoisiin harjoituksiin, jotka palvelevat yksilö- ja ryhmäkohtaisissa taidoissa kehittymistä. Näissä harjoituksissa voidaan kehittää mm. ase- ja ampumataitoa, kaluston käytön osaamista sekä fyysistä kuntoa. Kertausharjoituksien tarvetta mainitun tyyppisillä harjoituksilla ei voi kokonaan korvata. Yksikön henki on erinomainen, josta osoituksena ovat viikoittaiset ja kuukausittaiset aktiviteetit. Sitoutumisaste yksiköllä on noin 50 prosenttia. Kiitos aktiivisuudesta kuuluu yksikön päällikölle, majuri Petri Honkasalolle, sekä komppanian aktiivisimmille henkilöille. Harjoituksen päättyessä maakuntakomppania perehdytettiin uuteen tehtävään, tavanomaisen virka-avun antamiseen. Puolustusvoimat valmistautuu käyttämään maakuntakomppanioita virka-avun antamiseen noin joukkueen vahvuisina osastoina vuoden 2014 alusta alkaen. Suunnitellut virka-aputehtävät eivät ole aseellisia eivätkä vaarallisia. Virka-apuun käsketään ainoastaan sitoumuksen tehneitä reserviläisiä ja siitä maksetaan pääsääntöisesti kertausharjoitukseen osallistumisen mukaisesti. Suunnitelmat maakuntakomppanioiden käytöstä virka-apuun on tehty ja vuonna 2013 yksiköt koulutetaan virka-avun antamisen vaatimusten mukaisesti. Herrasmies on herrasmies lentokentälläkin. MPK:n koulutus- ja tukiyksikkö oli harjoituksessa maaliosastona.

7 PARIVARTIO Asiantuntijalta Kansallinen puolustuskykymme hiipuu Suomen kansallista puolustusta ajetaan massiivisesti alas. Vain valvontakomission määräämä demobilisaatio sodan jälkeen on ollut laajempaa. Viimeisten vuosien ajoittain lähes nollatason kertausharjoituskierto ja nyt nähtävissä olevat supistukset ja jälleen kerran kertausharjoitusten alasajot eivät ole jättämättä jälkiä puolustuskykyymme. Vielä vakavampaa on sodanajan reservin supistaminen ja sen vaikutukset maanpuolustustahtoon asevelvollisen armeijamme eri ikäluokissa ja sen kautta kansalaisten maanpuolustustahtoon. Vaikutukset tulevat olemaan pysyviä ja korvaamattomia. Puolustusvoimain komentajan maanpuolustuskurssin avajaisissa esittämään kysymykseen painottuuko puolustuskyvyn ylläpidossa resurssilähtöisyys nykyisin liikaa tarpeiden huomioon oton kustannuksella voidaan selkeästi vastata: painottuu. Globaalin, eurooppalaisen ja lähialueidemme sotilaallinen kehitys heijastelee maailman talouden ongelmia ja siitä seuraavia kansallisten turvallisuusetujen voimakkaampaa esilletuloa. Selviä signaaleja ja trendejä vähättelemällä on voitu puolustuspoliittiseen päätöksentekoon ottaa pelkästään kustannussäästöjä hakeva linja. Kaksi vuosikymmentä on lähtökohtana ollut supistaminen ja säästöt samaan aikaa kun kansainvälisen yhteisvastuun kustannukset ovat vain lisääntyneet. Viime vuonna kertausharjoituksissa koulutettiin reserviläistä. Hinta pyöreästi 20 milj. euroa. Summa on 15% kansainvälisen kriisinhallinnan kustannuksista. Kriisikentillä palvelu toki koulii vuosittain muutaman sata yksityistä rauhanturvaajaa selviytymään kriisialueen sekavassa ja asymmetrisessä taistelutilassa. Olosuhteet ovat kuitenkin kaukana siitä, mitä on isänmaan puolustaminen ylivoimaista maahantunkeutujaa vastaan. Maavoimien uusi taistelutapa poikkeaa täysin kriisinhallinta operaatioiden todellisuudesta. Kansallisen puolustuksen peruslähtökohta on pysäyttää vihollisen hyökkäys tuottamalla hyökkääjälle tappioita mahdollisimman paljon, syvällä alueella ja yllättävissä suunnissa, jopa sen tukialueilla. Se on edellytys mahdollisen ulkopuolisen poliittisen ja sotilaallisen tuen vastaanottamiselle. Sanotun 15 prosenttiyksikön kustannuksilla tuohon tehtävään koulutettaisiin vuosittain reserviläistä. Uuden taistelutavan omaksuminen ja uskottava taitaminen on pitkä tien päässä. Alas ajetun paikallispuolustuksen uudelleen henkiin herättäminen ja sen edellyttämän uuden taistelutavan joukkojen, niin operatiivisten kuin paikallisjoukkojenkin kouluttaminen ei käy käden käänteessä luvulla aloitettu alueellisen puolustusjärjestelmän ja siihen liittyvän paikallispuolustuksen kehittäminen strategista luokkaa olevan rannikkopuolustusjärjestelmän kanssa kesti pari vuosikymmentä luvulla ennen kylmän sodan päättymistä se oli huipussaan. Sillä oli oma vissi osuutensa ulkopolitiikan tukijana ulkopoliittisten kriisiemme aikana Neuvostoliiton esittäessä YYA-sopimukseen vedoten sotilaallisia vaatimuksiaan. Koko maan puolustaminen alkaa olla retoriikkaa, jonka sisältö ei kestä kriittistä arviointia. Meidän oloissamme vahvuisen, supistuvin voimavaroin varustetun armeijan kanssa ei voida kovin vakuuttavasti puhua koko maan puolustamisesta. Kiusallisena kokee myös sen läpinäkyvän asenteen, jossa asevelvollisen armeijan ylläpitoa tuetaan monissa poliittisissa puheissa vain siksi, että kansalaisten enemmistö on edelleen järjestelmän kannalla ja tukee ensisijaisesti kansallisen puolustuksen merkitystä. Kansallisen puolustuksen suorituskyvyn vääjäämätön näivettyminen on menossa ja se saa dramaattisia seurauksia ellei tämän hallituskauden jälkeen tehdä voimakkaita, rakentavia korjausliikkeitä. Näitä korjausliikkeitä peräsi jo pääministerikin syyskuun puolivälissä asevelvollisuutta käsitelleessä seminaarissa. Puolustusvoimain komentajan poikkeuksellisen voimakkaalla kannanotolla puolustuskykymme hiipumiseen on moraalinen oikeutus. Aloittihan puolustushallinto omatoimisesti Puolustusvoimien rakenteellisen uudistamisen vastaamaan käytössä olevia resursseja. Tämän päälle poliittinen päättäjä langetti Puolustusvoimille murskaavat säästövaatimukset tällä hallituskaudelle. Tämän kaiken on Puolustusvoimat mukisematta niellyt, suunnitellut rakenteiden uudistamisen ja säästöjen toimeenpanon yrittäen noudattaa hyvän työnantajan eettisiä ja moraalisia arvoja. Puolustusvoimat ja sen henkilöstö on koulutettu ja sodan ajan organisaatio rakennettu ensisijaisesti kriisiajan koviin oloihin sietämään myös väistämättömiä tappioita. Kyllä se kestää rystyset valkoisina myöskin rauhanajan vastoinkäymiset. Puolustusvoimat rakentaa poliittisen päätöksentekijän antamilla voimavaroilla Puolustusvoimain komentajan sanoin soivan pelin. Toisin sanoen voimavaroja vastaavan kustannustehokkaan asevoiman. Tehtävien mitoituksen kanssa sillä on kuitenkin liian vähän kosketuspintaa. Siinä voi liian pieneen univormuun sullotut lihakset kärsiä veren vähyyttä. Seppo Ruohonen Kun tarvitset monipuolista palvelua! Paino- ja tulostuspalvelut Asiakasviestinnän palvelut Suurkuvapalvelut Teknisen alan palvelut Tallenne- ja arkistopalvelut Käännöspalvelut Multiprint Turku, puh , turku@multiprint.fi LAADUKASTA ASUMISTA, HYVIN VARUSTELLUISSA ASUNNOISSA Etsitkö pitkäaikaista vuokra-asuntoa? LAADUKASTAASUMISTA, HYVIN VARUSTELLUISSA ASUNNOISSA Suomen Laatuasunnot Oy:llä on yhdessätoista kunnassa tarjolla yhteensä n laadukasta asuntoa, mm. kerros-, pien- ja rivitalovaihtoehtoja. Asuntokohteemme sijaitsevat Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Järvenpäässä, Lahdessa, Tampereella, Turussa, Piikkiössä, Naantalissa, Ylöjärvellä ja Kaarinassa. Hyvin varustellut Laatuasunnot sijaitsevat keskeisellä paikalla, palveluiden läheisyydessä jokaisessa asunnossa oma sauna omatoimiremontteja tuetaan mahdollisuus toimia aktiivisessa asukastoimikunnassa sisäinen asunnon vaihto mahdollista sopimukset toistaiseksi voimassaolevia, joten emme vaadi vuoden määräaikaista sitoutumista Soita ja kysy lisää! Suomen Laatuasunnot Oy, PL 908, Turku Puh. (02) , Avoinna ma pe klo Saat K-Plussa-etuja yli 3000 ostopaikasta. K-Plussa on Suomen monipuolisin kanta-asiakasjärjestelmä. Turuntie 8 Puh Salo fax sähköposti: tuomo.erkkola@ salonhmlkeskus.inet.fi Olli-Pekka Lindell Vesa Mattila Pentti Laiho asianajaja, varatuomari asianajaja varatuomari Brahenkatu 9 A 9, Turku Puh. (02) Fax (02) aatsto@lindell.inet.fi SILIKONITUOTTEET MUOTONAUHAT MUOTTITUOTTEET SILIKONILETKUT NESTESILIKONITUOTTEET (SLR) HEXAMER OY Pakurlantie 6, Turku, puh , fax

8 8 PARIVARTIO 2012 Juhlat päättyivät Maamme-lauluun. Varsinais-Suomen Reserviupseeripiiri 50 vuotta Reserviupseeripiirin kunniajäsenet lääkintämajuri Tapani Havia (vas.), kapteeni Antti Yli-Paunu ja Majuri Kaarlo Pettilä. Anssi Heikkilä Varsinais-Suomen Reserviupseeripiirin 50-vuotista taivalta juhlittiin lauantaina 1. syyskuuta Heikkilän sotilaskodissa. Juhlaan osallistui satakunta kutsuvierasta. Juhla oli perinteinen maanpuolustusjärjestön vuosijuhla tervehdyksineen, juhlapuheineen, huomionosoituksineen ja musiikkiesityksineen. Juhlapuheen piti Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Mika Hannula. Puheessaan Hannula esitti huolensa palveluskelpoisen ikäluokan pienenemisestä ja sotilaallisen uhan tekijän, tahdon, muutoksien vaikeasta ennustettavuudesta ja meneillään olevan puolustusvoimauudistuksen perustana olevien uhka-arvioiden oikeellisuuden vaikeasta hallittavuudesta. Erityisen huolestuneena Hannula puhui kertausharjoitusten lähes täydellisen alasajon moninaisista välittömistä ja välillisistä vaikutuksista, joita ei ehkä tule helposti ajatelleeksi. Tällaisia vaikutuksia voivat olla esimerkiksi puolustusvoimien rauhan ajan organisaation kertausharjoitusjärjestämiskyvyn taantuminen sekä työnantajien ymmärryksen väheneminen kertausharjoituksia kohtaan. Hannulan mukaan Reserviupseeriliitto onkin esittänyt, että kertausharjoitusten määrää nostettaisiin lineaarisesti kohti suunniteltua reserviläistä jo ensi vuodesta lähtien. Tämän kertausharjoitusten aikaistetun ylösajon vaikutus vuosien puolustusbudjetteihin olisi vain 0,2 prosenttia. Puolustusvoimauudistus tuo myös mahdollisuuksia Hannulan mukaan puolustusvoimauudistukseen ja samaan aikaan puolustusbudjettiin tehtyihin leikkauksiin liittyvässä keskustelussa esiin tulleiden uhkakuvien lisäksi puolustusvoimauudistus tuo mukanaan myös uusia mahdollisuuksia reserviläisille. Sodan ajan sijoituksen poistuminen yhä nuoremmilta johtaa toivottavasti siihen, että operatiivisten ja alueellisten joukkojen fyysinen suorituskyky paranee. Operatiivisiin tai alueellisiin joukkoihin kuuluvan reserviläisen sijoituksen purkautuessa kenttäkelpoisille yli 30-vuotiaille reserviläisille on mahdollista jatkaa uusissa paikallisjoukoissa, myös tehtävissä joissa ei yleensä aiemmin reserviläisiä ole ollut. Juhlapuheen yhteydessä Hannulan esittämän tervehdyksen lisäksi juhlivaa reserviupseeripiiriä tervehtivät myös Länsi- Suomen sotilasläänin komentaja, kenraalimajuri Pertti Salminen sekä Varsinais-Suomen RUL:n puheenjohtaja Mika Hannula arvioi kertausharjoitusten alasajon vaikutuksia. Reserviläispiirin puheenjohtaja Osmo Suominen. Kenraalimajuri Salminen luovutti piirille tulevan harvinaisuuden, sotilasläänin standaarin. Niitähän ei ole enää monta vuotta jaettavissa. Juhlan musiikillisesta annista vastasivat Laivaston Soittokunnan puhallinkvintetti johtajanaan Sari Vaittinen sekä Tuija Saura ja Iina Kivimäki. Piirin puolesta esitän lämpimät kiitokset kaikille piirimme juhlaan osallistuneille, piiriä muuten muistaneille sekä kaikille muillekin piirin tukijoille. Piirin 50-vuotisjuhlien yhteydessä lahjoitetut varat tullaan luovuttamaan Lounais-Suomen partiopiirille myöhemmin syksyllä.

9 Maanpuolustuskoulutus PARIVARTIO Pankin täti maastoleirillä, eli kuinkas sitten kävikään Jaana Westerholm Syksyinen viikonloppu Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Lounais-Suomen maanpuolustuspiirin ja Naisten Valmiusliiton Turun ja Porin alueneuvottelukunnan järjestämällä Naisten maastotaidot kurssilla on tämän jutun aiheena. Miten tällainen vähän laiskanpulskea pankintäti tuli sinne tiensä löytäneeksi, miltäs se meno siellä tuntui ja missä fiiliksissä kurssilta sitten kotiuduttiin? Olin kuullut kurssista jo pari vuotta aikaisemmin, jolloin olinkin jo ystävättären kanssa lähdössä, mutta matkaan tuli mutkia ja osallistumisemme peruuntui. Nyt tutkailin jo keväällä mpk.fi -sivuston koulutuskalenteria ja täten varmistin, että kun kurssipäivämäärät on selvillä, varaan päivät kalenteriini, ja esteitä ei sitten tule! En käynyt partiota, mutta perheessämme on aina ollut vene, ja Airiston saarilla on tullut telttailtua erilaisilla kokoonpanoilla. Myös syksyiset sieniretket ovat olleet välillä enemmän ja välillä vähemmän säännöllisesti mukana elämässä, ja metsässä kulkeminen muutenkin. Osin juuri näistä syistä leirille loppujen lopuksi ilmoittauduin. Kurssiohjelmaan sisältyi suunnistuksen alkeita ja ensiapua, joista erityisesti uskoin itselleni olevan hyötyä jatkossakin. Koska pari kesää sitten sain tuttavan hirvimiehen seurassa kokeilla ilmakiväärillä ammuntaa ja siihen puuhaan tykästyin, olin kurssille myyty, kun kurssiohjelmassa silmät osuivat kohtaan ekoaseilla ammuntaa. Leirille meitä naisia perjantai-iltana kokoontui loppujen lopuksi paikalle 9. Kouluttajia oli 4 ja lisäksi tietysti kurssinjohtaja ja -vääpeli. Meidän kurssilaisten porukka vaikutti heti kättelyssä varsin tasapainoiselta ja toimeen tarttuvalta. Kaikki siellä tietysti olimme vapaaehtoisesti, oppimassa uutta ja viettämässä vähän erilaista viikonloppua, joten osallistuminen eri toimiin oli itsestään selvää. Ikähaitari taisi venyä 30 ja 60 välillä ja fyysinen kuntokin näytti vaihtelevan, itse taisin lähes 30 vuoden istumatyön ja liian vähäisen liikkumisen vuoksi edustaa sitä huonokuntoisinta. Mutta hyvin sitä puuhissa silti pysyin mukana! Hikeä pukkasi ja välillä pisti puuskuttaenkin, mutta mitäs siitä. Sotilastaitoja ja käytännön vinkkejä Puolijoukkueteltta tuli hyvien, rauhallisten ohjeiden (vihollinen tuli tällä kertaa yllättäen lännestä, joten oviaukko käännettiin sitten itään) ansiosta suht näpsästi pystyyn, kamiinan asennusta myöten. Kunnes teltta purettiin. Ja pystytettiin uudellen. Tuo kertaus kuuluu vissiin tuohon armeijatouhuun, joten taisi kouluttajilla komennot tulla puolivahingossa. Tosin, kertauksen tarkoituksena oli opettaa saman tien se, miten teltta kasataan ja saadaan mahtumaan pussiinsa. Meillä muuten pussiin jäi reippaasti tilaa ei ole äiti-ihmiset turhaan pakanneet perheenjäsentensä reppuja ja pakaaseja puolen ikäänsä. Viikonlopun aikana saimme oppia trangian käytöstä, suunnistuskartan lukemisesta, kompassin käytöstä, radiopuhelinten toiminnasta, viestintäkoodistosta, ensiavun antamisesta maastossa sekä tietysti siitä ammunnasta. Näitä kaikkia luonnollisesti harjoittelimme myös ihan käytännössä. Herrasmieskouluttajamme Bengt muistutti, että trangiassa käytettävää polttonestettä ei kannata sormiinsa ottaa ja sen jälkeen nuolaista sormea on tullut koettua, vahingossa tosin, ja olen täysin rinnoin herrasmieskouluttajan Bengtin kanssa samaa mieltä kaameaa Ampumakoulutuksessa käytettiin EKO-aseita. tavaraa. Radiopuhelinten tangentit ja taajuudet ja muut koukerot osoittautuivat sen verran haasteellisiksi, että nauruksi meni Ja tuli sitten viihdytettyä kaikkia samalla taajuudella olleita kanssaihmisiäkin, kun käytännössä harjoiteltiin viestittelyä! Mutta periaate tuli herrasmieskouluttaja Sepon kärsivällisyyden ansiosta kyllä selväksi. Suunnistus olikin sitten sen verran vaativaa puuhaa, että siihen tarvittiin jo kaksi herrasmieskouluttajaa, Seppo ja Kari. Heidän kunniakseen on mainittava, että yksikään tiedustelupartio ei metsään eksynyt. Suunnistustaitojen siemen on kylvetty, nyt vain pitäisi meidän naisten kaivaa kaappien kätköistä kompassit ja harjoitella, harjoitella ja vielä kerran harjoitella. Ei taida suunnistuksesta muuten tulla ei munia eikä poikasia. On tullut jo mainituksi, että paikalla oli siis herrasmieskouluttajia. Ja koska näin oli, saimme nauttia myös lauantaisen saunottelun jälkeen herrasmiesten musiikillisesta annista: harmonikan soittoa sekä laulua. Melkoista hemmottelun meininkiä! Kertauskutsua odotellessa Kurssivääpelimme Anne jaksoi uskollisesti kerta toisensa jälkeen loihtia meille kurssilaisille maittavat syömiset, ja me kyllä parhaamme mukaan söimme sen minkä jaksoimme! Uskoakseni ruokatarjoilu hoitui yhteistyössä Porin Prikaatin, siis Huovinrinteen Varuskunta ravintola Rumpalipojan kanssa yhteisvoimin. Eipä voi inttisapuskaa moittia! Omalle kontollemme jäi vain veden lämmittäminen trangialla aamu- ja iltapalan aikaan. Ja sekään ei ihan välttämätöntä ollut, koskapa meille kävi melkoinen tuuri: sotilaskotiautokävi omien koulutustensa vuoksi meitä ilahduttamassa peräti kolmasti. Siellä oli sitten ostettavissa tuoretta, kuumaa kahvia ja niitä kuuluisia sotkun munkkeja. Ja kylläpä niitä tulikin syötyä. Sunnuntaina treenasimme vielä vähän suunnistusta, radiopuhelinten käyttöä ja harjoittelimme laseraseilla ammuntaa. Meikäläiselle se ammunta kyllä kruunasi koko viikonlopun, oli se sen verran hienoa puuhaa. Viikonloppu meni todella nopeasti. Ilmojen haltijakin oli suopea, vähän sataa ropsahutti välillä, mutta ajoitus osui sillä lailla nappiin, ettei menoa haitannut yhtään. Meidän kurssilaisten porukka oli täynnä avointa mieltä, positiivisuutta ja suvaitsevaisuutta vallitsevia Jaana Westerholm olosuhteita ja toisiamme kohtaan. Kouluttajat olivat ehdottomasti alansa asiantuntijoita, joten suuret kiitokset herrasmieskouluttajillemme Seppo, Kari ja Bengt! Ja erityiskiitos herrasmieskouluttajallemme Sepolle mielenkiintoisista tarinoista ympäri maailman. Kouluttajien naisellista puolta edusti kaimani Jaana, jolle myös isosti kiitoksia hauskoista hetkistä, kuten myös kurssivääpeli Annelle sekä kurssinjohtaja Riitalle! Uskoisin, että me kaikki kurssille osallistuneet yhdeksän naista olimme tyytyväisiä kurssin antiin ja odotuksemme jopa ylittyivät. Itselleni syttyi kipinä osallistua jatkossakin vastaavankaltaiseen kurssitoimintaan, enkä usko, että olen ainoa. Voiko miltään kurssilta juuri enempää odottaa? Tässä melkeinpä toivoo jo kutsua kertausharjoituksiin. KENTTÄLÄÄKINTÄ Tule oppimaan ja kertaamaan pelastavan ensiavun periaatteet ja syventämään tietämystä kenttälääkinnästä. Tilaisuus on maksuton MPK:n ensiapukouluttajille ja puolustusvoimien kutsumille asevelvollisille. Muille kurssin opetus, ruoka, suojavaatetus, vakuutus ja kenttämajoitus valmiusjoukon parakeissa maksaa 40. Järjestäjä: Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) Ajankohta: la klo 9 su klo 16 Paikka: Porin prikaatti (opastus portilta) Ilmoittaudu mennessä koulutustarjonta, Varsinais Suomi ja kurssinnumero Tervetuloa! Teltan pakkaaminen sujui hienosti, pussiin jäi tilaakin.

10 10 PARIVARTIO 2012 Kentän kuulumisia Turun reserviläisten osasto Ikäveljet Heikki Kanervamäki Muutamat Turun Reservialiupseerit ry:n sotaveteraanijäsenet alkoivat kokoontua yhteisiin tapaamisiin 1960-luvun alkupuolella. Heitä yhdistivät aseveljeys ja yhteiset muistot sodan kokemuksista sekä jäsenyys reservialiupseeriyhdistyksessä. Sodan kokeneet reservialiupseerit olivat Osasto Ikäveljien perustava voima. Silloin sota oli vielä lähellä, sen muistot mielessä ja niitä veteraanit tavatessaan usein muistelivat yhdessä. Vähitellen nämä tapaamiset muodostuivat säännöllisiksi ja parin vuoden kuluttua, Aleksis Kiven päivänä , perustettiin Turun Reservialiupseerit ry:hyn oma osasto vanhemmille jäsenille. Sitä oli perustamassa 27 yhdistyksen jäsentä. Osaston nimi oli aluksi Ikämiehet, joka muutettiin pian muotoon Osasto Ikäveljet. Ikäveljet olikin pitkän aikaa yhdistyksen suurin osasto, yhdistyksen runko. Osasto Ikäveljien perustamisen aikaan sen toimintaan osallistuminen edellytti 45 vuoden ikää ja sotatoimiin osallistumista. Kuitenkaan tätä ikärajaa ei noudatettu orjallisesti, vaan nuorimmat sen toiminnassa mukana olleet olivat vasta vähän yli 40-vuotiaita sotaan osallistuneita miehiä. Ikäveljien toiminnan ydin on, ja on ollut, kuukausikokoukset. Alkuaikoina toiminta oli erittäin vilkasta ja kokouksiin osallistui kymmeniä miehiä. Niissä vieraili ulkopuolisia esitelmöitsijöitä, katseltiin filmejä ja muisteltiin sotakokemuksia. Osaston toiminnan alkuaikoina sen kunniatehtäviä olivat yhdistyksen edustustehtävät. Ikäveljet kävivät muun muassa kotiutustilaisuuksissa luovuttamassa Reservialiupseeriliiton pronssilevykkeitä palveluksessa kunnostautuneille varusmiehille. Ikäveljet hoitivat myös juhlapäivien kunnianosoituksia esimerkiksi sankarihaudoilla. Harvenevat rivit Lähes 50 vuotta kestäneen toimintansa aikana Osasto Ikäveljet on kokoontunut eri puolilla kaupunkia: Upseerikerholla, Reserviupseerien huoneistossa, Konepäällystöyhdistyksen tiloissa, Kaupunkilähetyksen kerhohuoneistossa ja viimeksi kuluneet viitisen vuotta Martin seurakunnan Yrjänän seurakuntakodissa. Kokouksien kahvituspuolesta ovat vastanneet yhdistyksen naisosaston jäsenet ja hyvät kahvit he keittävätkin muun maistuvan tarjoilun lisäksi. Osasto Ikäveljien puheenjohtajana ovat toimineet Matti Kuisma, Paavo Virtanen, Eino K Huhtala, Viljo Vainio ja Tauno Peltomäki viimeksi kuluneet kuusi vuotta. Aloin käydä Ikäveljien kuukausikokouksissa 2000-luvun alussa. Silloin mukana oli vielä sotaveteraaneja ja kokouksiin osallistui parhaimmillaan parikymmentä miestä. Viime aikoina harvat vielä elossa olevat veteraanit eivät ole enää jaksaneet osallistua kuukausikokouksiin. Niiden osallistujamäärä on vähentynyt; läsnä on nykyisin ollut alle kymmenen osallistujaa. Tämän päivän Ikäveljiä eivät Loimaalla juostiin ja ammuttiin Valtteri Arra Loimaan reserviläisjärjestöt järjestivät elokuun lopussa Varsinais-Suomen piirin pistooliampumajuoksukilpailut, jotka saatiin vietyä läpi hienossa syyssäässä runsaan osanottajamäärän kanssa. Loimaalle ja Heikinpirtin vaativaan maastoon oli saapunut vajaa neljäkymmentä reserviläistä mittaamaan juoksukuntoaan ja ammuntatarkkuutta. Osallistujien ikähaitari oli laaja, vasta 12-vuotiaasta yli 75-vuotiaaseen. Heikinpirtin alue on hyvä esimerkki järkevästä tavasta hoitaa ja hallita urheilualuetta. Alue on vuokrattu yksityiseltä maanomistajalta, joka itsekin osallistui päivän kilpailuun. Kunta huolehtii alueella olevasta pururadasta ja paikallinen urheiluseura radan varrella olevasta kisatuvasta. Reserviläiset puolestaan huolehtivat ampumaradasta. Kaiken kruunaa Heikin pirtti saunoineen, jota oli myös tänä kesänä tuunattu talkoilla parempaan kuntoon. Myös Heikin pirtti on vuokrattu Loimaan Seudun reserviläisille samalta maanomistajalta. Voidaan sanoa, että kiinnostusta yhtä reserviläisurheilun perinteisintä lajia kohtaan on edelleen olemassa. Jälleen Ikäveljet Heikki Kanervamäki (vas.), Aulis Rinne, Tauno Peltomäki, Risto Mäkilä ja Seppo Mäntylä. kerran suurimman osallistujamäärän sai kerättyä Alastaron Reserviläiset, jotka olivat tulleet kilpailemaan 15 reserviläisen johdolla. Paikalla oli myös Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja, jolla oli aikaa kilpailun lomassa kuunnella kenttäväen mielipiteitä ja parannusehdotuksia. Kinnarinen ihmetteli, miksei tämä perinteinen laji kiinnosta monia piiriemme yhdistyksiä. Turun yhdistyksistäkin oli mukana vain yksi kilpailija. Kiitosta sai Alastaro aktiivisella osallistumisellaan ja samaten vahva Salon seutu, josta paikalla oli Salon ja Halikon reserviläisiä. enää yhdistä sotakokemukset ja -muistot kuten vielä muutama vuosikymmen sitten. Silti noin tunnin kestävässä tapaamisessa riittää puheenaiheita. Sotamuistojen tilalle on tullut yhteisten armeijamuistojen ja -tovereiden muistelu ja maailman parantaminen. Eri ammattialoja edustavilla ja erilaisen elämänkokemuksen omaavilla Ikäveljillä on laajat tiedot yhteiskunnasta ja elämästä. Myös päivänpolttavat asiat ovat nykyisin Ikäveljien keskustelun keskeisiä aiheita. Turun Reservialiupseerit Turun Reserviläiset ry:n yli 400 jäsenen joukossa on varmasti runsaasti Ikäveljien kriteerit täyttäviä henkilöitä. Tämä joka kuukauden kolmantena maanantaina kello pidettävä kuukausikokous on ihan mukava tilaisuus tavata muita reserviläisiä kahvikupin ääressä ja keskustelun merkeissä. Lähde mukaan toimintaan ja ota kaverikin mukaan! Turun Reservialiupseerit - Turun Reserviläiset ry:n vuosijulkaisu 2006 Yhdistyksen kunniajäsenen, sotaveteraanin ja ikäveljen Veikko Rannikon haastattelu Reserviläisampujat juhlivat yleismestaruutta mitalikahveilla 12-vuotias Jesse Ojala oli kisan kuopus. Kisaseurana isä Timo Ojala. Osmo Suominen (oik.) ja Jarmo Engblom ennakoivat, että tämä Poika pysyy Turussa nyt pitkään. Reserviläispiirin ampujien mitalikahvit juotiin Vaskion Osuuspankin kokoustiloissa YK:n päivän iltana. Tapana on ollut jo pitkään, että Reserviläisliiton ampumamestaruuskilpailuihin osallistunut joukkue kokoontuu syksyisin kakkukahveille. Paikalle oli saapunut lähes koko joukkue johtajansa Jarmo Engblomin johdolla Halikon Reserviläisten avustamana. Liiton ampumamestaruuskilpailut pidettiin Onttolassa elokuuta. Piiri saavutti jälleen kerran liiton yleismestaruuden. Onttolasta tuotiin Varsinais-Suomeen yleismestaruuden lisäksi useita henkilökohtaisia mestaruuksia, mm. Halikon Reserviläisten Tomi Huuhkan kolmoismestaruus. Unohtaa ei pidä myöskään naisjoukkueemme voittoja molemmissa joukkuekilpailussa. Kokouksessa jaettiin runsaasti mestaruuskilpailujen palkintoja ja vastaanotettiin uudistettu komea kiertopalkinto, jota ei ole tarvinnut liioin maakunnasta muualle kuljettaa. Yhdessä sovittiin, että palkintoa säilytetään jatkossa piiritoimistossa. Piirin puheenjohtaja kertoi ampujille liiton ajankohtaisista asioista ja toiminnanjohtaja keskittyi piirin ajankohtaiskatsaukseen. Halikon Reserviläiset luovuttivat Illan isännälle, Vaskion Osuuspankin toimitusjohtaja Reino Härölle yhdistyksen komean standaarin. Standaari n sai vastaanottaa myös piirin toiminnanjohtaja. Ampujien ilta ei ollut pelkkä kahvitilaisuus, vaan se oli samalla myös ampujien ajankohtaisia asioita käsittelevä kokous ja antoisa keskustelutilaisuus.

11 Kentän kuulumisia PARIVARTIO Jukka Huhtala Kyrön Seudun reserviupseereita Talin-Ihantalan muistomerkillä. Kyröläiset Karjalan kannaksella Jukka Huhtala On torstaiaamu, elokuun viimeinen viikko, Kyrön Seudun Reserviupseerien kolmentoista hengen ryhmä matkaa kohti Vaalimaan tullia Matka-Niinimäen bussilla. Matkalle on tulostettu tietoa tulevista retkikohteistamme ja retkikohteisiimme liittyvää kirjallisuuttakin on otettu mukaan. Muutamat matkaajistamme ovat ensikertaa matkalla Venäjälle ja osalla on jo aikaisempaa kokemusta vastaavilta matkoilta. Tullimuodollisuuksien jälkeen ensimmäisenä retkikohteenamme on Tali Ihantalan taisteluiden muistomerkki ja alueen lähimaastot. Ensimmäinen kohteemme täyttää odotuksiamme tulevasta matkasta ja mielenkiintoista nähtävää on vaikka miten paljon tarjolla. Pitkä matkapäivä oli takana jo tässä vaiheessa, ja meidän oli aika suunnata matkamme kohti majapaikkaamme, Viipuria. Toista retkipäivää varten oli tehtävä suunnitelmia ja levättävä. Toisena retkipäivänä matkasimme Viipurista kohti Summaa, jossa vierailimme Summan kenttähautausmaalla 204, tuntemattomaksi jääneiden talvisodan sankarivainajien muistomerkillä. Partiotaidot puntarissa Somerolla Pekka Alitalo Etäisyydenarviointia harjoitettiin komeissa maisemissa. Summasta jatkoimme matkaa Muolaan kirkon raunioille. Muolaan kirkon raunioiden maisemista retkemme suuntautui Äyräpään kirkolle. Nuo kaikki kohteet toisena retkipäivänä olivat hyvin koskettavia ja mielenkiintoisia ja aikaa olisimme saaneet kulumaan kohteisiin reilusti enemmän mutta alkuillasta toisenkin retkipäivämme oli aika päättyä Viipuriin. Reserviupseeriliiton ja reserviläispiirien partiomestaruuksista kilpailtiin Someron Oinasjärvellä Mukaan taistoon lähti neljätoista kolmihenkistä partiota. Kilpailu koostui sekä yö- että päiväsuunnistuksesta, kartanluvusta ja maastojuoksusta, jonka aikana suoritettiin ammunta ja tarkkuusheitto. Kisa alkoi perjantai-iltana yösuunnistuksella kello 21 aikaan urheilukentältä. Iltapäiväiset pakoin rankat sateet olivat mukavasti tauonneet ja metsään kirmaistiin valjun tähtitaivaan alla otsalamppujen valokiilojen leikatessa syksyistä pimeyttä. Alkumatkan partio juoksi yhdessä, sitten hajaannuttiin omille rasteille ja kolmikon kaikkien jäsenten ehdittyä kokoontumispaikalle hiekkakuopalle jatkettiin suunnistusta porukalla maaliin. Suunnistuksen jälkeen lepäiltiin tovi Oinasjärven koulun liikuntasalissa lattiamajoituksessa. Aamulla lipunnostoa seurasi parikilometrinen jalkamarssi tai hölkkä vajaan kilometrin mittaisen kartanlukutaipaleen alkuun. Hernunmäen tienoilta oli suunnattu kymmenkunta ohutta tähystysputkea erilaisiin kohteisiin Jakkulan peltoaukealle ja sen reuna-alueille. Partioitten tuli peruskartalle merkitä kohteitten sijainti. Tehtävää hankaloitti se, että puitten tai pensaitten rajoittama näkymäsektori saattoi olla melko kapea ja kaukaisimmat arvioitavat paikat olivat lähes parin kilometrin etäisyydellä. Jokaisesta virhemillistä seurasi 15 sekunnin aikasakko. Kartanluvulle oli määrätty lisäksi maksimiaika. Parhaiten tehtävän suoritti Etelä- Hämeen joukkue majuri Aku Hurskainen ja yliluutnantit Pekka Kerkola ja Heikki Hillo. Tälle partiolle virhemillejä kertyi ainoastaan kaksi. Osallistujia toivotaan lisää Kartanluvun jälkeen alkoi Retkemme Karjalan kannakselle oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja mielenkiintoinen, kiitos Matka-Niinimäelle hyvin suunnitellusta matkasta. Jo paluumatkan aikana oli bussissamme innokkaita matkaajia seuraavalle retkelle. Tämän ensimmäisen matkan onnistumisen myötä pohdimme Kyrön Seudun Reserviupseerien syyskokouksessa Laatokan Karjalan matkan järjestämistä keväällä välittömästi päiväsuunnistus, jossa taas alun partio kulki yhdessä, hajaantui sitten ja kokoontumisrastin jälkeen jälleen kolmikkona maastojuoksun alkuun. Maastojuoksun aikana suoritettiin ammunta, jossa kukin partion jäsen ampui pistoolilla viisi laukausta noin 30 metrin päässä olevaan tauluun sekä tarkkuusheitto. Tarkimmin tulitti partio ltn Saku Helle, ylivääp. Janne Roininen ja kapt.ltn. Pekka Laatu. Niin kartanluvussa, ammunnassa kuin tarkkuusheitossa tehdyistä virheistä sakotettiin erilaisten taulukkojen mukaan lisäajalla, joka ynnättiin suunnistusten ja maastojuoksun yhteisaikaan. Partiokilpailu on mielenkiintoinen kisa, jossa melko monipuolisesti koetellaan reserviläisen kuntoa ja taitoa. Olisikin toivottavaa, että tapahtuman suosio kasvaisi. Etenkin kun järjestelyt vaativat melko runsaasti talkootyötä. Tällä kertaa järjestelyistä vastasi Someron Reserviupseerikerho ja Someron Reservinaliupseerit. Kilpailun johtajana toimi Aki Laurila.

12 12 PARIVARTIO 2012 Aseet ja ammunta Mikä ihmeen TA? Jussi Keskitalo Reserviläisliittojen ampumamestaruuskilpailujen suunnittelu ja toteuttaminen edellyttävät lukuisan joukon henkilökuntaa, joka jakaantuu erilaisiin osaamisalueisiin. Useimmat nimikkee ovat tuttuja jolloin jo nimikin kertoo tehtävän sisällön. Tuntemattomin nimike lienee TA. Mikä on hänen roolinsa kilpailuorganisaatiossa? Reserviläisurheiluliiton mestaruuskilpailujen ja kuntoliikuntatapahtumien yleissäännöissä määrätään, että RESUL:n, RUL:n ja RES:n mestaruuskilpailuissa tulee olla ao. toimikunnan määräämä tekninen asiantuntija. Aiemmissa säännöissä käytettiin nimikettä kilpailujen valvoja. Teknisen asiantuntijan eli TA:n nimeäminen kuuluu kilpailuorganisaatioon nimettävien ensimmäiseen aaltoon. Ampumamestaruuskilpailujen TA:ksi nimettävän tulee olla perehtynyt ammunnan teknisiin sääntöihin ja eri ampumalajien lajisääntöihin (SAL:n lajit ja reserviläislajit) sekä olla ampujien keskuudessa luotettu henkilö. Sääntöihin perehtyneisyys on osoitettu yleensä suorittamalla Suomen Ampumaurheiluliiton (SAL) kansallinen ylituomarikortti. Niissä reserviläislajeissa, jotka eivät ole mukana SAL:n tarjonnassa, toimii reserviläisten oma tuomarikoulutusjärjestelmä. Käytännössä ylituomarit noudattavat SAL:n TA-toimintaohjetta. Koska reserviläisten keskuudessa ei kaikkien piirien alueilla ole tähän tehtävään soveltuvia ylituomareita, on joskus TA:ksi hyväksytty piirin alueella pitkään tuomaritehtävissä ansiokkaasti toiminut kilpailutuomari. TA:lla ei saa olla muita tehtäviä kilpailuorganisaatiossa hän voi silti osallistua kilpailuun, mutta ei voi osallistua päätöksentekoon omassa asiassaan. Puolueeton asiantuntija TA:n tehtävä alkaa kilpailujen järjestelytoimikunnan ensimmäisestä kokouksesta, ja hän kulkee tukena, neuvonantajana ja valvojana järjestelyhenkilöstön rinnalla läpi koko kilpailutapahtuman. TA:n tulee arvioida, riittävätkö järjestäjän henkilöstö- ja rataresurssit suunnitellun kilpailun toteuttamiseksi ja ovatko suunnitelmat realistiset. Ennen kilpailuja TA:n on tarkastettava ampumaradan mittojen sääntöjenmukaisuus, käytettävän taulumateriaalin kelpoisuus, osumien tulkkaukseen ja ampujien varusteiden tarkastukseen käytettävän välineistön kelpoisuus sekä vakuuttauduttava eri tehtäviin nimettyjen henkilöiden sääntötuntemuksesta. Etenkin siirrettävien sisäratojen kohdalla on paneuduttava radan mittoihin, yleisvalaistukseen ja valomäärään taululinjalla lisäksi TA tarkastaa kilpailua varten laaditun turvallisuussuunnitelman. Kilpailuorganisaatioon on nimettävä myös tuomarineuvosto eli jury, jonka puheenjohtajan kilpailun järjestäjä esittää ja TA hyväksyy. Kilpailujen aikana TA tarkkailee toiminnan sääntöjenmukaisuutta ja on oikeutettu kilpailun aikanakin puuttumaan kilpailun kulkuun kilpailun johtajan välityksellä. Jos kysymys on ilmeisestä vaaratilanteesta, on heillä velvollisuus puuttua tilanteeseen välittömästi vaaran havaittuaan. Mikäli kilpailujen järjestämisestä tai tulosluettelosta tehdään jurylle osoitettu vastalause, sen esittelee TA, mutta hänellä ei ole asiassa äänioikeutta. Mikäli kilpailussa ammutaan mestaruuskilpailujen ennätystulos, pitää TA:n ja kilpailujen johtajan todeta ennätyksen hyväksymisen edellytykset rata- ja taululaitteiden sekä ampujan varusteiden osalta kilpailupaikalla. Mikäli edellytykset täyttyvät, allekirjoittavat TA ja kilpailun johtaja ennätysilmoituksen. Kilpailujen jälkeen TA varmistaa, että kilpailujen johtaja lähettää liitoille viralliset tulosluettelot ja toimittaa ne myös TA:lle. Viikon aikana kilpailujen päättymisestä TA lähettää RESUL:lle mahdolliset ennätysilmoitukset ja kilpailujen valvontakertomuksen, josta hän toimittaa kopion kilpailujen järjestäjälle. Näin myös kilpailujen järjestäjät saavat tiedon, missä ovat onnistuneet ja missä on seuraavalla kerralla parantamisen varaa. Ammuntakisoissa on omat raamattunsa. Kirjoittaja Jussi Keskitalo RUL:n apumamestaruuskilpailuissa TA kilpailijan näkökulma Jarmo Engblom Teknisen asiantuntijan tehtävät kilpailussa ovat moninaiset ja kilpailijan kannalta hyödylliset. TA tekee työtä jo paljon ennen kilpailua, kilpailun aikana ja kilpailun jälkeen. Kilpailun aikana TA on, sanoisin kävelevä tietopankki, joka tarvittaessa auttaa, ohjaa, neuvoo ja palvelee, niin kilpailijoita kuin järjestäjiä. Yksi varsin iso osa TA:n tehtävistä on kirjata valvontakertomus kisojen jälkeen. Valvontakertomus palvelee ennen kaikkea seuraavien kisojen järjestäjiä, kun jo kisojen alkujärjestelyissä saadaan edellisten kilpailujen plussat ja miinukset tietoon. Kertomuksen myötä kilpailijatkin saavat hyödyn tästä seuraavissa kilpailuissa. Kilpailijana on hienoa olla kilpailuissa, jossa on toimiva TA. Kilpailun osanottajat oivaltavat asian melko nopeasti, mikäli TA tai järjestelyt eivät ota toimiakseen. Epäkohtiin uskallettava puuttua Tilanne on joskus se, että kilpailuun esitetty/valittu TA ei välttämättä ole riittävän jämäkkä puuttuakseen jo kilpailun valmisteluissa ja kilpailun aikana havaitsemiin pienempiin epäkohtiin. Tämä saattaa johtua siitä, että TA on naapuriyhdistyksen jäsen ja koska kasvot pitää näyttää huomennakin, niin vältetään asiaan puuttumista siksi, koska yhteistyö naapuriyhdistyksen kanssa on sujunut hyvin. Mikäli em. tilanteessa lähdetään rankasti puuttumaan kilpailun järjestelyihin, niin yhteistyö saattaa yhdistysten välillä heiketä. Suositeltavaa siis on, ettei TA valittaisi aivan naapurista. Ongelmana on kuitenkin se, että pätevyyden omaavia henkilöitä ei ehkä ole riittävästi alueellamme ja ulkopuolisen henkilön käyttö tehtävään lisää kustannuksia. Kilpailijan kannalta pääasia on kuitenkin se, että kilpailujen järjestäjä saa pätevän tukihenkilön, joka osaltaan nostaa kilpailujen arvoa. Piirimme säännöissä kerrotaan, että kilpailukutsussa tulee olla TA:n nimi yhteystietoineen. Kutsun ilmestyessä kilpailuun osallistuvat luovat Johanna Keskitalo mielikuvan nimetystä TA:sta. Tämän myötä he muodostavat myös käsityksensä tulevan kilpailun tasosta. Lupa on kuitenkin odottaa, että kilpailut ovat hyvin järjestetyt, jotka perustuvat kilpailijoille tasapuolisiin kilpailupaikkoihin ja -suorituksiin, sääntöjen- ja oikeudenmukaisiin sekä tarkastettuihin suorituksien mukaisiin oikeisiin tuloksiin. Tällaisissa kilpailuissa on mukavaa olla osanottajana.

13 PARIVARTIO Turun Upseerikerho retkeili Berliinissä ja Potsdamissa Totuus saksalaisista Jouko Fossi Turun Upseerikerhon tämänvuotinen matka suuntautui Saksaan Berliiniin ja Potsdamiin Matka alkoi klo 8.15 Turusta ortodoksikirkon luota kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa, josta jatkoimme Air Berlinin koneella kohti Berliinin Tegelin lentokenttää. Lentomatka kesti varttia vaille kaksi tuntia. Suomen päässä ja myös Berliinissä oli oppaanamme entinen toimittaja Leena Tamlander-Pulli. Berliinissä kaupunkioppaanamme oli erittäin perusteellisesti kaupungin ja Saksan olot tunteva Ylen toimittaja Pertti Rönkkö, jonka youtube-sivuilla on myös matkastamme 100 sekuntia. Ensimmäiseksi suuntasimme Brauhaus Lemkeen lounaalle, joka oli perinteistä sianlihaa, knödeliä, hapankaalia ja olutta. Tämän jälkeen seurasi kaupunkikiertoajelu, jonka aikana näimme Reichstagin eli valtiopäivätalon Dem Deutsche Volke, mikä poltettiin vuonna 1933, Brandenburgin portin, holokaustin uhrien muistomerkkialueen, jossa on 2711 kiveä, ja Gerhard Schröderin asunnon riippuvat puutarhat heti alueen reunassa. Holokaust-uhrien kivet oli päällystetty graffittimaalien estoaineella. Rönkkö kertoi kiertoajelun yhteydessä, että Berliinissä on muun muassa homo pormestari ja kurdia. Irakin sodan alussa heitä oli vain Lähellä holokaustmuistomerkkiä entisen Itä- Berliinin puolella sijaitsi myös Adolf Hitlerin kuolemasta ja bunkkerista kertova muistolaatta, joita ei kuitenkaan menty katsomaan. Ohitimme myös antiikin museon, Pergamonmuseon, DDR-museon ja kaksi Jeanne d Arcin kirkkoa. Majoituimme hotelli Park Inniin (39 kerrosta) klo 18.00:n paikkeilla. Veteraanijärjestöjä ei ole, kaatuneita ei muisteta Oppaamme kertoi myös, ettei Saksassa ole veteraanijärjestöjä eikä sodissa kaatuneita muisteta mitenkään. Siellä toimii myös poliittisen kasvatuksen laitos (ministeriö?), joka pitää huolen siitä, ettei natsisymboleja edes numerokoodien muodossa eikä muutenkaan natsien ihannointia pääse julkisuuteen. Kontrolli on niin tehokasta, että jos jostain kuullaan natsien ihannoimaa musiikkia, voi seurauksena olla poliisien kutsuminen paikalle. Seuraavana päivänä oli tutustuminen Pohjoismaiden yhteiseen suurlähetystörakennuskompleksiin, jonka oli suunnitellut arkkitehti Pekka Mäki Arkkitehtitoimisto Siggestä. Meidät vastaanotti Suomen lähetystön puolustusasiamies komentaja Juha Pallaspuro. Hän raportoi Pääesikuntaan tiedustelupäällikölle lippueamiraali Alafuzoffille. Ensiksi hän kertoi rakennuksen arkkitehtuurista ja kuinka sen peruskiven muurausta varten oli valmistettu viisivartinen lapio, jolla kaikkien Pohjoismaiden edustajat olivat yhdessä suorittaneet töiden ensimmäisen lapionpiston. Sen jälkeen hän kertoi tehtävistään, joita olivat mm. kertoa Suomen tulevaisuudesta, edistää Suomen puolustusmateriaalin vientiä ja osallistua puolustusvälinemessuille. Edelleen hän kertoi, että sekä Saksan Bundeswehrin varustelua että sotilashenkilöstöä vähennetään ja että kansainvälisissä kriisihallintatehtävissä on sotilasta, joista 7000 ulkomaisissa operaatioissa. Saksan puolustusbudjetti on 32,5 mrd euroa. Tavoitteena on sotilaan armeija, joka suurelta osin perustuu rekrytointiin, tosin hieman huonolla menestyksellä. Katsaukseen sisältyi myös Venäjän ja Saksan raaka-aineriippuvuutta kuvaava osio (maakaasu-, öljy- ja malmivarat). Vierailun lopuksi kom Pallaspurolle luovutettiin kerhon plaketti. Päivä jatkui kiertoajeluna kohti Checkpoint Charlieta, Berliinin muuria, josta on muutama elementti vielä pystyssä, sekä venäläisen kaatuneen (opas sanoi, että paikalliset sanovat raiskaajan ) sotilaan valtavalle muistomerkille. Sunnuntaina aloitimme kirkkaassa aurinkoisessa säässä matkan kohti Potsdamin sopimuksen syntypaikkaa, Cecilienhofia, joka on 30 km Berliinistä. Täällä ratkaisivat elokuussa 1945 Churchill, Stalin ja Truman Euroopan kohtalon ja täällä kerrotaan Trumanin painaneen Hiroshiman atomipommin pudotusluvan nappia. Näiden toimien lopputuloksena toinen maailmansota päättyi Japanin antautumiseen (jolloin kirjoittajakin syntyi). Paikan pihassa on pelargonioista muodostettu punainen tähti -kukka-asetelma, jonka Stalin lahjoitti merkkinä lempeydestään. Tosiasioita saksalaisista Villejä susia ja raskasta ruokaa Bussimatkalla oppaamme kertoi myös, että saksalainen täsmällisyys on pelkkä myytti, mikään ei toimi eikä rakennusten osoitenumeroinnissakaan ei ole mitään loogista järjestystä. Edelleen hän kertoi, että Saksan keskipalkka on euroa, josta maksetaan 30 %:n vero, 14 %:n sairausvakuutusmaksu ja 19 %:n työeläkevakuutusmaksu. Jos nuo kaikki maksaa palkansaaja, ei käteen jää kuin 851 euroa keskimäärin kuukaudessa. Berliinin tunnuseläin on karhu, mutta sen lähellä on myös viisi porotilaa. Brandenburgin osavaltiossa, joka on Berliinin ympärillä, on sata villiä sutta, jotka käyvät raatelemassa poroja. Edelleen opas kertoi, että 10 % asukkaista omistaa 50 % omaisuudesta. Joka viides kansalainen (20 % x 82 milj.=16.4 milj.) ansaitsee vähemmän kuin 9,35 euroa tunnissa. Itäisen Saksan partureiden ansiotaso on 1,5-2 euroa tunnissa. Hän kumosi myös myytin, että Hitler aloitti autobahnin rakentamisen. Aloitus oli tapahtunut jo ennen hänen valtaantuloaan ja natsit vastustivat aluksi niiden rakentamista. Ajelimme Wannseejärven rantaa, jossa päätettiin juutalaisten murhaamisesta. Saksassa ei ole myöskään mitään ravitsemustapoihin liittyvää kansanvalistusta. He syövät raskaita ruokia ja elävät pitkään. Saksalaiset eivät hanki lapsia (sitä tekevät muslimit Saksassa), vaan koiran, jonka pitämiseen on suoritettava koirakortti. Myös se selvisi, että arkkitehti Carl Engel muutti Napoleonin johdosta Saksasta Pietariin, jossa hän sitten sai tehtäväkseen suunnitella Helsingin Senaatintorin varrella olevat rakennukset ym. kirkot ympäri Suomea. Saksalaiset aloittavat kansallislaulunsa Deutschland, über alles vasta kolmannesta säkeistöstä. Upseerien asu kielii syntitaakkaa. Univormuseksikkyys puuttuu, sanoi oppaamme Pertti Rönkkö. Perunoita kuninkaan haudalla Kävimme myös lähistöllä sijaitsevassa kuningas Fredrik Suuren kesäpaikassa Sans soucin linnan alueella. Nimi tarkoittaa ilman huolia ja murheita. Fredrik Suuren seksuaalinen suuntaus kohdistui miehiin. Hänellä oli myös paljon koiria. Hänet muistetaan kuitenkin siitä, että hän toi ensimmäiset perunat Saksaan. Hänen perunapeltoaan vartioitiin tiukasti, mutta siitä huolimatta lähiseudun asukkaat pääsivät käymään varkaissa, kun vartijoille oli annettu käsky katsoa muualle. Hän antoi kansan varastaa ja jakoi sitten kasvatusohjeita viljelijöille. Jouko Fossi Kunnioitetun kuninkaan ja ensimmäisen perunanviljelijän Fredrik Suuren hauta, jonne kukkien lisäksi tuodaan perunoita. Täältä peruna kulkeutui Pommerin sodasta suomalaisten sotilaiden mukana meillekin. Saattaapa nimi potaatti tai pottu viitata juuri Potsdamiin. Linnan pihalla sijaitsevalle Fredrik Suuren haudalle ei tuodakaan kukkia, vaan perunoita. Hänen hautansa vieressä oli myös 11 koiran hautapaadet. Nautittuamme lounaan Potsdamin Ratskellerissä suuntasimme matkamme taas Berliiniin vuoden 1936 olympiastadionille, jota katselimme vain ulkoapäin. Portit olivat kiinni. Opas soitti kuitenkin bussissa selostuspätkän suomalaisten Askolan, Iso-Hollon ja Salmisen kolmoisvoitosta metrin juoksussa, joten pääsimme hieman tunnelmaan. Matkan päätteeksi evl Jukka Liira luovutti Pertti Rönkölle muistoksi kerhon plaketin. Illan vietimme Hotelli Park Innin ravintolassa yhteisen kerhoillallisen merkeissä. Leenaoppaalle luovutettiin muistoksi myös kerhon plaketti. TA seuraaja vai ohjaaja? Erkki Laine Reservipiirien urheilutoimikunta valitsee vuosittain kuhunkin maastourheilulajin piirinmestaruuskilpailuihin teknisen asiantuntijavalvojan, joka omalta osaltaan vastaa kilpailujen onnistumisesta yhteistyössä järjestävän yhdistyksen kanssa. Tällä tekstillä alkaa toimintaohje, joka on suunniteltu keventämään asiantuntijan ja kilpailujen järjestäjän työtaakkaa. Tekninen asiantuntija on vapaaehtoinen ja toimii useimmiten ilman korvauksia. Maastoliikunnan kilpailutapahtumat ovat varsin monitahoisia. On ammuntaa, suunnistusta, kartanlukua, juoksua, hiihtoa ja jopa tehtävärasteja. Jokainen tapahtuma on hieman erilainen, joten järjestäjät henkilöstöineen joutuvat miettimään ja suunnittelemaan kilpailun joustavan kulun. Kun järjestäjät vielä vaihtuvat vuosittain, asettaa se kynnyksen, joka on ylitettävä. Tähän avuksi piirien urheilutoimikunta on laatinut maastourheilun lajikohtaiset ohjeet, jotka on hyväksytty Varsinais-Suomen Reservipiirien hallitusten toimesta ja ovat luettavissa piirien kotisivuilla. Sääntöjä tarkistetaan tarvittaessa. Teknisen asiantuntijan ohjeet löytyvät piirien maastoliikunnan lajikohtaisista ohjeista kohdasta 15. Katsottaessa toimintaohjetta siitä löytyy 14 kohtaa. En ryhdy niitä tässä luettelemaan, mutta tarkastelisin muutamissa kilpailutapahtumissa tehtyjä havaintoja. Yhteistoiminta ensiarvoisen tärkeää Tekninen asiantuntija on henkilö, joka voi olosuhteet huomioon ottaen muuttaa kilpailutapahtuman kulkua esim. lyhentää juoksumatkaa tai jättää pois kartanlukurasteja. Tekniselle asiantuntijalle tulee antaa hyvissä ajoin esim. suunnistuskartat, kartanlukupisteet, jotta hänellä on mahdollisuus tarkistaa ne. Joissakin kilpailuissa on ollut selvästi havaittavissa että kilpailunjohtaja ja tekninen asiantuntija eivät ole olleet tarpeeksi yhteistoiminnassa. Näitä havaintoja ovat olleet mm. opastuksen puute, epäselvät kilpailuohjeet, epäselvät ampumapaikan järjestelyt ja viime kesän eräissä kilpailuissa kohtuuttoman kauan kestänyt tuloslaskenta ja palkintojen jako. Nämä ovat hyvien kisojen järjestelyjen huonoja kohtia, jotka eivät varmastikaan lisää kilpailujen osaottajamäärää. Tekninen asiantuntija on kilpailun järjestäjän tukipilari, johon kilpailun järjestäjän on hyvä ottaa yhteyttä pulmatilanteessa eikä suinkaan miettiä tai odottaa, että aika hoitaa. Me kilpailijat olemme osana vaikuttamassa kilpailun järjestelyihin. Varsin usein olen huomannut, ettemme havaitse tai muista jokaisen kilpailun järjestäjän olevan vapaaehtoinen ja käyttävän omaa vapaaaikaansa tähän tapahtumaan. Nykyhetken nopea tempo on aika usein mukana kilpailutapahtumissa, olisi hyvä kaikille hetkeksi pysähtyä ja jatkaa sitten ehkä hieman uudenlaisin aatoksin. Tekninen asiantuntijan hoitaessaan vapaaehtoistehtäväänsä on hän varsin monen asian tarkkailija ja on tavallaan sekä järjestäjien että kilpailijoiden yhteyshenkilö. Yhteyshenkilö voitaisiin kirjoittaa suurin kirjaimin. Olkaamme siis kiitollisia tästä vapaaehtoistehtävän hoitamisesta ja toivokaamme heidän tulevaisuudessa jaksavan edelleen tehdä teknisen asiantuntijan tehtäviä.

14 PARIVARTIO Kirja-arvostelu Tulta päin Postituksessa sattuneen sekaannuksen takia luukusta kolahti väärä kirja. Olin tilannut tiedustelulegenda Aladar Paasosen elämästä kertovan teoksen, mutta sainkin Leena Aavameren kirjoittaman Brankkarit - elämää pelastuslaitoksella. Arvelin aluksi, ettei tämä nide kuulu Parivartion aihepiiriin, jonka pitäisi tavalla tai toisella edistää lukijoiden maanpuolustustietämystä. Päätinkin käväistä kirjastossa etsimässä uusimpia sotilasalan julkaisuja. Taloyhtiön turvallisuuspäällikkönä olen joutunut tiiviiseen yhteistyöhön pelastuslaitoksen ja palotarkastajan kanssa. Niinpä pelkkää uteliaisuuttani aloin silmäillä kirjan sisällysluetteloa. Se vaikutti mielenkiintoiselta. Katse osui ensimmäiseksi eläinpelastusta koskevaan lukuun. Olen aina huvittu- jotka vahvistavat käsitystäni siitä, etteivät kaupunkilaiset tunne eläinten käyttäytymistapoja. Monet lajit sijoittelevat poikasiaan hajaryhmitykseen ja käyvät ruokkimassa niitä vuoron perään. Hyvää tarkoittavat kansalaiset eivät tajua, että kyseessä on eloonjäämistaktiikka. He soittavat huolestuneina hätäkeskukseen ja pyytävät hylätylle pennulle pelastajaa paikalle ja heti. neena lukenut uutisia tapauksista, joissa luontoa tuntemattomat uusavuttomat soittavat pelastuslaitoksen paikalle mitä turhanpäiväisimmistä syistä. Leena Aavameri on poiminut kirjaansa esimerkkejä, Hyödyksi reserviläisellekin Naapurirapussamme asuvat etniset ryhtyivät pari vuotta sitten valmistamaan perinneruokaa, jolloin padallinen rasvaa Valitse vastuullinen kumppani VMP tarjoaa näkemystä ja luottamuksellista kumppanuutta sinun yrityksesi henkilöstötarpeiden kokonaisvaltaista ymmärtämistä ja vastuullista tuottavuuden edistämistä. Lue lisää osoitteessa vmp.fi tai mobi.vmp.fi VMP Group Turku, Maariankatu 6 b Puh syttyi tuleen. Neuvokas perheenisä heitti ämpärillisen vettä liekkeihin, minkä jälkeen koko huoneisto oli tulessa. Aavameri antaa esimerkkejä kulttuurien eroavuuksista nyky-suomessa ja pohtii keinoja niistä johtuvien vaikeuksien ratkaisemiseksi. Keinot osoittautuvat vain kovin vähäisiksi. Eräskin kirjaan haastateltu palomies ottaa esimerkin somaleista, jotka sanoivat, etteivät Suomen lait koske heitä. Tutustumistarkoituksessa alkanut silmäily johti lopulta siihen, etten malttanut laskea kirjaa käsistäni. Se osoittautui kiehtovaksi tietopankiksi suomalaisen yhteiskunnan jokapäiväisistä ilmiöistä, joista uskomattoman moni liittyy sisäiseen turvallisuuteen. Sitten huomasin, että tämä kirjahan olisi lukemisen arvoinen ei TurkuSteve Varastokatu 1, FI Turku info@turkusteve.com +358 (0) VARAA AIKA pulssi.fi (02) * VARAA AIKA terveystalo.com ** Pulssissa olet hyvissä käsissä Kaikki mitä terveyteesi tarvitset PULSSI Humalistonkatu 9 11, avoinna ma pe 8 20, la 9 17, su TERVEYSTALO Aninkaistenkatu 13 (sisäänkäynti Tuureporinkatu 7), avoinna ma to , pe , la 10 15, su Puutori DataCity KOTIKENTTÄETU Turusta suoraan: Kotimaan kohteisiin Ulkomaan kohteisiin Lomalennoille Toimivat ja nopeat matkustajaja rahtilennot suoraan Turusta maailmalle Turun Lentoasemalta lentäen maailmalle AUTOKAUPAN BONUSPAIKAT RAISIOSSA JA TURUSSA Parhaat ratkaisut kokonaisvaltaiseen asiakassaatavien hallintaan Parhaat ratkaisut kokonaisvaltaiseen asiakassaatavien hallintaan Puhelin info@lindorff.fi Puhelin info@lindorff.fi Ylivoimaisia vihollisia Nykyiset tulitaistelijat ovat verrattavissa jopa talvisodan Summan sotureihin. He joutuvat viikoittain hengenvaaraan, vastatuksin armottoman ja ylivoimaisen vihollisen kanssa. Brankkareiden viholliset eivät tosin ole piippalakkisia punaarmeijan sotilaita, vaan liekit, kuumuus ja tappavat kaasut. Siitä taistelusta selviytyminen vaatii nokkeluutta ja kivun sietokykyä. Moni nykypäivän suomalainen kestää saunassa korkeintaan 80 asteen löylyt. Savusukeltajan on syöksyttävä tilaan, jossa höyryn lämpötila saattaa lähennellä 500 astetta. Pienikin aukko vaatetuksessa merkitsee silloin palovammaa, joka näkyy iholla rosoisena arpena elämän loppuun saakka. Leena Aavameren kirja edustaa toimitustavaltaan modernia tyyliä, jossa asiatekstin lomaan on sijoitettu palo- ja pelastusalan ammattilaisten haastatteluista koottuja iskuja. Ne elävöittävät kerrontaa ja tuovat lukijan korviin kentän äänen. Hyvä esimerkki tästä on eläkeikää koskeva luku. Siinä palomiehet ihmettelevät upseerikunnan huonoa kuntoa, kun 48-vuotias ammattisotilas ei muka kelpaa edes esikuntatehtäviin. Pelastuspuolella edellytetään, että 15 vuotta vanhempi palokuntalainen pystyy kantamaan sylissään sata kiloa painavaa uhria tikasauton askelmilla. Tuomo Hirvonen Tässä ilmoituksessa on kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää ollaksesi hyvissä käsissä *Ajanvaraus avoinna ma pe 7 20, la 8 17, su 10 20, puhelun hinta ja mahdollinen jonotusaika: normaali paikallisverkkomaksu **Ajanvaraus avoinna ma pe , la su ja arkipyhät 9 20, puhelun hinta lankaliittymästä 8,21 snt/puh. + 3,2 snt/min, matkapuhelinliittymästä 19 snt/min Logistiikkapalveluja Turun satamassa yksin johtajakoulutuksen saaneille reserviläisille, vaan itse kullekin kansalaiselle. SA-KAUPAT AVOINNA: TI-PE 10-17, LA 10-14

15 PARIVARTIO Minä ja Wolf H. Halsti Kalervo U. Kukkula Siitä, miksi kirjoitin Parivartioon 10-osaisen juttusarjan Wolf H. Halstista (ent. Hagman), saan kiittää isääni ja hänen merimieskaveriaan. He olivat tutustuneet jo purjelaivakaudella. Sittemmin tämä vuosikymmeniä kestänyt ystävyys oli saanut muun ohessa tavanomaisuudesta poikkeavan muodon: heillä oli tapana epäsäännöllisen säännöllisesti lauantaisin illansuussa lukea kotonani toisilleen vuoronperään ääneen kirjoja! Aina luvun vaihtuessa myös vaihdettiin lukijaa ja otettiin kurkun kostukkeeksi piän tujaus kaffeplörö. Noissa sitseissä ei keskitytty ainoastaan kirjallisuuteen. Niiden aikana myös praakkaskeltti kaiken galdast mihin viikkolehti antoi aihetta. Aluksi tuo lehti oli Suomen Kuvalehti. Sittemmin, kun Ilmari Turja oli perustanut Uuden Kuvalehden, siitä saatiin prohtamiseaihet. Ja, kun Uusi Kuvalehti oli tullut tiensä päähän, viikoittaiset puheenaiheet saatiin Jussi Talven päätoimittamasta Uudesta Maailmasta. Näistä ajankohtaisia aiheita käsitelleistä pohdiskeluista korviini kantautui tavan takaa nimi: Halsti. Lyseolaiseksi vartuttuani lueskelin itsekin satunnaisesti hänen kirjoittamiaan juttuja. Jo silloin huomiotani kiinnitti hänen tapansa kirjoittaa ja käsitellä esiin ottamiaan asioita. Mutta varsinaisesti kiinnostukseni häntä kohtaan virisi asevelvollisuuden suoritettuani. Siihen antoi alkusysäyksen RUK:ssa saamani Upseerin käsikirja III, jonka johdantosanoissa sanotaan: Kirja käsittelee pääasiallisesti kivääripataljoonan, -komppanian ja -joukkueen taistelua niitä tukevien aselajien avustamina. Reserviupseerikoulutus oli antanut näkemyksen siitä mitä aseellinen maanpuolustus on käytännössä. Mutta minkälaisista perusteista ja tekijöistä muodostuu maamme asema kansa- ja valtakuntien joukossa, se oli jäänyt epäselväksi. Kriitikko ja tarkkailija Siksi siviiliin päästyäni ja saatuani ensimmäisen tilini Rauma- Repola Oy:n Rauman telakan ja konepajan osto-osastolta ostin Wolf H. Halstin kirjan Suomen puolustuskysymys. Siitä pitäen hänen näkemyksensä isänmaasta, yhteiskunnasta, maanpuolustuksesta, vapaudesta ja demokratiasta ovat olleet ei ainoastaan ajatuksilleni suuntaa antavia, vaan myös sellaisia, joihin olen saattanut suurelta osin yhtyä. Olen saanut sen käsityksen Halstin kirjoittamisesta, että hän nojautuu tunteettomasti yksinomaan tosiasioihin ja laskelmiin. Hänen kirjoituksistaan ilmenee tietorikkaus, arvostelukykyisyys, ajattelutavan kylmän asiallinen kansainvälisyys sekä ennen kaikkea teräväkynäinen tyyli ja kurinalaisuus. Olematta tai edes pyrkimättäkään olemaan grafologi, viimeksi mainittu seikka ilmenee hänen käsialastaan, josta on oheinen näyte Lauri Sutela, puolustusvoimain komentaja -kirjassa. Erinäisten seikkojen vuoksi Lauri Sutela oli siirtymässä siviilitehtäviin. Siksi hän kääntyi Lapin sodan aikaisen esimiehensä Halstin puoleen, joka kirjoittikin hänelle todistuksen, josta Sutela sanoo, että se oli kirjoitettu niin kauniilla käsialalla, ettei sellaista juuri enää näe. Itselläni oli mieleen painunut tilaisuus kohdata W. H. Halsti silmästä silmään ensin hänen kotonaan Helsingin Munkkiniemessä sekä neljä päivää myöhemmin MTV:n studiossa. Olin ilmoittautunut toimittaja Pirkko Leistin ohjelmaan, jossa sai haastatella jotakin itse valitsemaansa henkilöä. Sekä ennen ohjelman nauhoitusta että sen aikana W. H. Halsti osoittautui molemminpuolisen ensijännityksen lauettua ymmärtäväisen leppoisaksi, huumorintajuiseksi ja helposti lähestyttäväksi herrasmieheksi. Tavan takaa hänen sanoistaan pilkisti hänen kirjoistaan tuttu sarkasmi ja itseironia. Leppoisuus oli kuin pois pyyhkäisty heti, kun joko omani tai toimittaja Leistin esittämät kysymykset edellyttivät tiukasti perusteltuja ja analyyttisia vastauksia ja näkökantoja. Tiedusteltuamme miksei hän ollut ryhtynyt ns. julkisuuden henkilöksi politiikan pyörteisiin, vaikka hänellä olisi ollut kykyä, taitoa ja koeteltua kansalaiskuntoa vaikka muille jakaa hän vastasi: Jaa, julkkiksen osa ei sovi minulle, luonteelleni. Minä en halua sitoa itseäni sellaisiin menettelytapoihin ja toimintoihin, jotka siihen näemmä melkein pakonomaisesti liittyvät. Ja mitä nyt sitten edellytyksiin tulee, niin niitähän sopii epäillä niitäkin koska ei ole kokemuksia niistä. Voi hyvin olla ettei olisi edellytyksiä lainkaan. Eräs sellainen siihen viittaava tekijä on se, että tuota ihmisten enemmistö ei minusta pidä. Ja julkkishan pyydystää suosiota ainakin varsin suuressa määrin on pakotettu tekemään sitä. Minä en myöskään halua luopua perhe-elämästä siinä määrin kuin tuollainen Teidän kaavailemanne toiminta edellyttäisi. Vaimoni, lapseni ja lapsenlapseni ovat minulle tärkeämpiä Se ei minulle sovi. Minua ei voi panna häkkiin, en tiedä miksei, mutta en voi. Enkä minä voi alistua siihen, että, niin kuin puoluetoiminnassa on pakko alistua siihen, että jos joku kuuluu toiseen puolueeseen, sitä on haukuttava. Minä haluan olla niin, että minä voin kehua silloin kun haluan ja haukkua silloin kun minä haluan. Tuo yksityishenkilön sitoutumattomuus ja tarkkailevan kriitikon asenne juoksee punaisena lankana läpi koko hänen tuotantonsa. Muistelmat Mies elää aikaansa -teoksen johdantosanoissa hän hahmottelee itseään ja suhdettaan ympäröivään todellisuuteen näin: En ole elämässäni saanut aikaan mitään sellaista, joka todella olisi vaikuttanut Suomen ja aikalaisteni kohtaloihin ja jota tästä syystä olisi aiheellista julkisesti muistella. Näin ollen minulla ei liioin ole aihetta julkisesti selitellä, perustella tai puolustella tekemiäni tai tekemättä jättämisiäni niin kuin monilla kuuluisuuksilla näyttää olevan todistaakseen jälkimaailmalle virheettömyyttään ja toisin asennoituneiden kehnoutta. Lyhyesti ilmaistuna: minulla ei ylipäänsä lainkaan ole aihetta panna paperille ja vielä vähemmän tarjota julkaistavaksi henkilökohtaisten saavutusten tarinaa. Ei tässä liioin ole sellaisesta kyse. Kyseessä on vähäisen sivustakatsojan, tarkkailijan ja kronikoitsijan kertomus ajastaan, näkemistään ilmiöistä, niiden taustasta, syistä ja seurauksista, aikalaisistaan jotka hän on tuntenut ja hänen heistä saamistaan vaikutelmista, heidän mielipiteistään ja eräiden kohdalta heidän vaikutuksestaan tapahtumiin. Kerron tämän kaiken siksi, että tiedän sellaista jota kannattaa kertoa, ja siksi että luulen osaavani kertoa sen lukijaa kiinnostavalla tavalla. Koska kuvailen vain sellaista mitä itse olen nähnyt ja kokenut, minun on puhuttava itsestäni, mutta ainakin pyrin kuvailemaan niin, että olen tapahtumaan suunnatun kiikarin prisma, jonka läpi kuva taittuu lukijan mieleen, olkoon tapahtuma sitten tärkeä tai vähäinen ja koskekoon se lapsen tai aikuisen asemaa laajan tai pienen piirin osasena. Halstin elämä ja teot Wolf H. Halsti syntyi 13. lokakuuta 1905 Helsingissä ja kuoli 29. heinäkuuta 1985 Joutsassa). Halstin vanhemmat olivat liikemies Hugo Hagman ja saksalaissyntyinen Olga Hagman os. Jungclaus. Halsti kävi koulua Helsingin Svenska Normallyceumissa ja pääsi ylioppilaaksi Halstin suoritettua reservinupseerinkoulun 1925 ja kadettikoulun , hän palveli Terijoella Polkupyöräpataljoona 1:ssä, suoritti Sotakorkeakoulun vuonna 1935, jolloin hänet ylennettiin kapteeniksi. Halsti toimi vuoteen 1937 saakka yleisesikunnan toimistoupseerina ja palveli sitten puolustusministeriössä Tuona aikana hän joutui toiminaan muutamia viikkoja Mannerheimin sihteerin sijaisen hankalaksi osoittautuneessa tehtävässä. Liikekannallepanon alkaessa lokakuussa 1939 Halsti nimitettiin 5. divisioonan huoltopäälliköksi. Marraskuun alussa Halsti sai julkaistua kirjansa Suomen puolustaminen. Talvisotakokemuksistaan Halsti kirjoitti käsikirjoituksen, joka julkaistiin 1971 nimellä Talvisodan päiväkirja. Välirauhan aikana Halsti oli ensin 5. divisioonan mukana Salpa-linjan linnoitustöissä Luumäellä, kunnes hänet syksyllä ylennettiin majuriksi ja nimitettiin eversti Einar Vihman komentaman Helsingin sotilasläänin operatiivisen osaston päälliköksi. Samana syksynä Halsti alkoi myös kirjoittaa Suomen Kuvalehteen Pekka Peitsi -nimimerkillä; samaa nimimerkkiä käytti myöhemmin Urho Kekkonen. Halsti kirjoitti vain kymmenkunta artikkelia kunnes päämaja painosti hänet lopettamaan, kun Mannerheimille oli kanneltu artikkeleista. Alunperin se, että Halsti oli kyseisen nimimerkin takana tiesivät vain Ilmari Turja, Heikki Reenpää ja Jukka Rangell Jatkosodassa Halsti oli ensin 12. divisioonan esikunnan operatiivisen toimiston päällikkönä sekä suomalais-saksalaisen Divisioona J:n esikuntapäällikkönä. Marraskuussa 1941 Halsti ylennettiin everstiluutnantiksi ja hänestä tuli III armeijakunnan huoltopäällikkö. Maaliskuussa 1944 kenraalimajuri Aaro Pajari nimitettiin 3. divisioonan komentajaksi ja Halsti hänen esikuntapäällikökseen. Halsti oli jonkin aikaa Jalkaväkirykmentti 11:n komentajan sijaisena Vuosalmen taisteluiden loppuvaiheissa heinäelokuussa Lapin sodassa Halsti oli 3. divisioonan mukana Tornion maihinnousussa 1. lokakuuta 1944 Jalkaväkirykmentti 11:n (JR 11) komentajana. Halstin rykmentti oli mukana myös Rovaniemen valtauksessa, josta rykmentti jatkoi Käsivarteen Kaaresuvantoon. Käsivarressa Halsti luovutti rykmentin eversti Väinö J. Oinoselle joulukuussa Halstille myönnettiin Mannerheim-risti lokakuussa 1944 lähinnä ansioistaan Tornion valtauksessa. Sotilaspoliittinen unilukkari Viimeisenä tehtävänään puolustusvoimissa Halsti laati huoltojoukkojen ja huoltopalvelun organisaatiosuunnitelman kevättalvella Häntä pyydettiin mukaan asekätkentään, mutta hän kieltäytyi siitä, koska uskoi sen paljastuvan kuitenkin hyvinkin pian. Erottuaan armeijasta Halsti aloitti siviilissä 1. huhtikuuta 1945 Keskinäisen Henkivakuutusyhtiö Suomen ylitarkastajana. Hän jatkoi vakuutusalalla siirtyen 1957 Eläke-Varman kenttätyön johtajaksi ja jäi eläkkeelle Halsti ylennettiin everstiksi Hän oli 1958 toimintansa aloittaneen Paasikivi-seuran perustajajäsen toimien sen puheenjohtajana Halsti kirjoitti useita teoksia sodistamme sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Näistä tunnetuimmat ovat Talvisodan päiväkirja, Lapin sodassa ja Muistelmat I-III Halsti julkaisi elämänsä aikana yli 20 teosta talvi- ja jatkosodasta sekä turvallisuus- ja ulkopolitiikasta. Kirjallisista ansioistaan hän sai useita palkintoja. Kustannusosakeyhtiö Otava myönsi Halstille kirjallisuuspalkintonsa vuosina 1971, 1976 ja Vuonna 1976 Helsingin yliopisto myönsi Wolf H. Halstille kunniatohtorin arvonimen. Wolf H. Halsti on ollut pätevimpiä ja tunnetuimpia sotilas- ja sotilaspoliittisia kirjailijoitamme, tietorikas, arvostelukykyinen, teräväkynäinen, ajattelutavaltaan kylmän kansainvälinen ja samalla hyvin kiistelty kulttuurikriitikko. Kansainvälisten älynystyröiden ohella hänellä oli lämmin ja terve suomalainen sydän. Niinpä hänen teostensa tarkoituksena on ollut havahduttaa muuan omalaatuinen yhteisö nimeltä Suomen kansa realistiseen ja samalla aktiivisuutta lietsovaan tietoisuuteen omasta asemastaan omaksi hyödykseen. Omien sanojensa mukaan hänen tarkoituksensa on ollut ohjata lukijaa ajattelemiseen eikä uskomiseen!

16 16 PARIVARTIO 2012 Turun ilmatorjuntakilta vaalii aktiivisesti aselajin perinteitä Aktiivinen toimija, perinteiden vaalija Kyösti Vuontela Huoli Turun laiminlyödystä ilmatorjunnasta talvisodan aikana synnytti kansalaistoiminnan ja Turun Kodinpuolustustoimikunnan Åbo Hemvärnskommitteen perustamiseen, jonka perinteitä jatkaa nykyinen Turun Seudun Kodinpuolustussäätiö. Tämä kansalaistoiminta johti Turun kukkuloiden ilmatorjunnalliseen varusteluun sotien vaikeina aikoina. Turun ilmatorjunnan kunniakkaita perinteitä jatkaa Heikkilän sotilaskodissa perustettu Turun ilmatorjuntakilta. Varsinais- Suomen Ilmatorjuntarykmentin toiminnan päättyessä Turussa vuoden 2002 lopussa aselajin perinteiden vaaliminen on osaltaan luovutettu Helsingin Ilmatorjuntarykmentille. Turun Ilmatorjuntakilta tarjoaa maanpuolustuksesta kiinnostuneille ilmatorjuntahenkisille naisille ja miehille monipuolisia mahdollisuuksia yhdessäoloon muun muassa esitelmätilaisuuksien, sotahistoriallisten matkojen, kokousten ja kilpailujen muodossa. Killan kotisivut sekä sähköpostin käyttö tarjoavat nopean ja helpon tavan välittää tietoa killan toiminnasta. Kokoontumisajot Heikkilän kasarmilla Heikkilän sotilaskoti täyttyi kesällä iloisesta, ilmatorjuntahenkisestä väestä. Varsinais-Suomen Ilmatorjuntarykmentin toiminnan päättymisestä Turussa tulee tämän vuoden lopussa kuluneeksi 10 vuotta. Tämän vuoksi Heikkilän kasarmin perinteikkääseen sotilaskotiin oli lauantaina 11. elokuuta 2012 kokoontunut toistasataa Turun ilmatorjunnan ystävää muistelemaan yhteisiä aikoja. Sotilaskoti tarjoili ulkona grillattua maittavaa kesäruokaa perinteisen sotkun munkin ja kahvin kera. Kokoontumisajojen toteuttamisen idea syntyi Turun ilmatorjunnan perinnepäivillä tämän vuoden helmikuussa, jolloin eversti Heikki Bergqvistin esityksestä Turun Ilmatorjuntakilta ryhtyi toteuttamaan sitä. Ohjelmassa oli komentaja Aimo Jokelan Heikkilän kasarmin historiaa käsittelevä esitys Heikkilän kasarmi ja tsaarin Itämeren laivasto Siinä hän toi tiettäväksi uusia mielenkiintoisia historiallisia dokumentteja sekä pyysi välittämään tiedon siitä, että hänen tutkimustyönsä kasarmin historian vaiheista jatkuu ja että hän vastaanottaa mielellään Heikkilän kasarmiin liittyviä kuvia sekä historiatietoja. Helsingin Ilmatorjuntarykmentti, jonka tehtävänä on vaalia Turun ilmatorjunnan perinteitä, oli tuonut paikalle kalustonäyttelyn esittelijöineen. Tästä suurkiitos Helsingin Ilmatorjuntarykmentille. Matti Helen Tilaisuudessa muistettiin huomionosoituksella seuraavia henkilöitä. Risto Aitos sai kullatun siivitetyn ammuksen tammialustalla sekä Kyösti Vuontela pronssisen siivitetyn ammuksen tammialustalla. Killan standaarin sai Jukka Heinonen sekä Sergein hylsyn joukko-osaston tunnuksella saivat Kristiina Kivelä, Aimo Jokela sekä Antero Nylund. Erityisen ilahduttavaa oli kauniimman sukupuolen runsas osallistuminen leppeässä kesäsäässä pidettyihin Heikkilän kokoontumisajoihin. Ilmatorjunnan kunnialaukaus Turun ilmatorjunnan perinteille! Timo Kankaanpäästä vuoden kiltalainen Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen Kiltapiiri valitsi vuoden kiltalaiseksi 2011 Timo Kankaanpään. Timo on ollut mukana Ilmatorjuntakillan toiminnassa lähes 40 vuotta. Varsinaisena toimialueena hänellä on ollut killan talouden hoitaminen. Talousarvioiden sekä tilinpäätösten valmisteluun käytetty aika näinä vuosina on ollut todella mittava. Rahoista ja taloudesta huolehtimisen lisäksi Kankaanpää on pitänyt yllä killan jäsenrekisteriä sekä kirjannut muistiin killan palkitsemat henkilöt ja palkitsemistavat. Valokuvauksen harrastajana tapahtumien dokumentointi ja kuvaaminen Palkittu Timo Kankaanpää ja Turun Ilmatorjuntakillan hallitus. on sujunut erinomaisesti jo yli kymmenen vuoden ajan. Timo Kankaanpään tapaisia maanpuolustushenkisiä ja omaa aselajiaan kunnioittavia työmyyriä tarvitaan jokaisessa killassa. Timo Kankaanpään arkisto Herrashenkilökisassa huonoinkin palkitaan Kaj Åsten On mielenkiintoista, että on olemassa tilanteita, joissa ihminen haluaa tehdä parhaansa, mutta ei kuitenkaan välttämättä halua olla paras. Eräs tällainen tapahtuma on Turun ilmatorjuntakillan herrashenkilökilpailu, jossa heikoimmin menestynytkin palkitaan. Taisto, jota on rehdissä hengessä käyty lähes katkeamattomana ketjuna jo vuosikymmenten ajan. Kilpailussa kiltalaisten taitoja ja tietoja punnitaan erilaisilla tehtävillä. Uusi kisa on aina erilainen kuin edellinen, ja tehtävärastit pysyvät kilpailijoilta salassa aina kisan alkuun asti. Aurinkoisena iltapäivänä 7. kesäkuuta joukko killan jäseniä pakkautui autoihin ja suuntasi kulkunsa Osuuspankin mökille Naantaliin. Ilmeisesti jo matkalla alkoi henkinen valmistautuminen tiukkaan koitokseen, sillä matkan varrelta tilaisuuteen hankittavista tuotteista osa jäi unohduksen vuoksi ostamatta. Se ei kuitenkaan tahtia haitannut. Kiltalaiset suoriutuivat hyvin Mannerheimia koskevasta tietokilpailusta, tasapainoaistia koettelevasta tehtävästä ja heittokäden varmuutta testaavasta rastista. Kilpailun järjestäjien vetäydyttyä laskemaan suorituspisteitä kisaajat pääsivät saunan lauteille puimaan kisan vaiheita Kiltalaiset ratkomassa Mannerheim-visailua. ja rupattelemaan muistakin mukavista asioista. Ei-toivottu voitto Perinteisen saunariitin aikana iltapäivä oli vaihtunut alkuillaksi, ja oli aika siirtyä sisätiloihin ruokailemaan. Pullakahvitkin maistuivat, vaikka pullaa ei ollutkaan. Usein hauskuus loppuu ennen aikojaan. Näin oli käydä myös tällä kertaa, mutta nyt tarinassa olikin vielä jäljellä loppuhuipennus: kisailijoiden palkitseminen. Suurin osa ottelijoista varmastikin toivoi sijoittuvansa joko toiseksi tai kolmanneksi. Jos kiltaveli Mauri Lasonen sitä toivoi, niin hänen toiveensa ei Matti Helen toteutunut: hän näet voitti! Saamansa palkinnon lisäksi hän saa järjestää seuraavan herrashenkilökilpailun - reilua, eikö vain. Reilulla päällä oli myös killan kunniapuheenjohtaja Antero Nylund. Hän nimittäin otti harteilleen kilpailussa heikoimmin menestyneen taakan. Siitä hyvästä hänellekin ojennettiin palkinto. Toisen sijan nappasi killan puheenjohtaja Kyösti Vuontela ja kolmannen kiltaveli Niklas Österlund. Tapahtuman saldo: mukavaa yhdessäoloa, iloista mieltä ja tieto muun muassa siitä, että tutkimusmatkallaan Kiinaan Mannerheim tapasi Dalai Laman.

17 PARIVARTIO Northern Coasts harjoitus miinalaivan varusmiehen silmin Karl Heinistö Northern Coasts harjoitus järjestettiin syyskuun alkupuolella ja se kesti miinalaiva Uusimaan osalta kaksi ja puoli viikkoa. Harjoituksen näyttämönä toimi Tanskan rannikko ja läheiset merialueet. Harjoituksen kotisatamana toimi Frederikshavn Tanskan itärannikolla. Harjoituksen aikana osallistuimme hyvin kattavaan määrään erinäisiä tehtäviä: muun muassa niin oman kuin toisen aluksen puolustamisessa, oman aluksen toimintakyvyn säilyttämisessä, toiminnassa suuremmassa alusosastossa. Lähdimme matkaan elokuun 28. päivänä. Varusmiehillä ja palkatulla henkilöstöllä olivat odotukset korkealla tulevan harjoituksen suhteen. Jokaisen mielessä pyöri kysymyksiä siitä, mitä seuraavat viikot tuovat tullessaan. Ensimmäiset päivät menomatkalla sujuivat melko rauhallisissa merkeissä, kun jättää huomiotta monet aluksen sisäisen toiminnan harjoitukset. Pyrimme vielä viime hetkinä hiomaan taitojamme tulevaa evaluointia varten. Henkilöstön harjoituttamisen lisäksi pyrimme saamaan aluksemme parhaaseen mahdolliseen toimintavalmiuteen testaamalla kaikki laitteet sekä varmistamalla, että kaikki varusteet, pelastusmateriaali jne. olisivat moitteettomassa kunnossa, harjoituksen alkaessa. Kantahenkilökunta ja varusmiehet tekivät oman työnsä omilla erikoisaloillaan parhaan kykynsä mukaan, jotta tähän tavoitteeseen päästäisiin. Omiin tehtäviini kuului laivan taisteluvälineide n kunnossapito sekä merenkulun laitteiden sekä varusteiden tarkastaminen ja varmistuminen siitä, että ne toimivat oikein ja ovat muuten kunnossa. Laivalla ei tekeminen lopu Saavuimme Frederikshavnin satamaan elokuun 31. päivänä. Kiinnityksen jälkeen hoidimme aluksen vielä sellaiseen kuntoon, että ulkomaalaiset vieraat saatettiin ottaa vastaan. Varusmiehille perjantaipäivä oli myös antoisa, sillä kun saimme aluksen kuntoon ja olimme syöneet päivällisen, pääsimme heti ensimmäisenä iltana tutustumaan Frederikshavnin yöelämään. Ensimmäinen viikonloppu Tankassa vietettiin satamassa harjoitellen aluksen sisäistä toimintaa ja valmistautumalla tuleviin viikkoihin, jotka vietettäisiin merellä. Viikonlopun jälkeen suuntasimme merelle kohti ensimmäisen harjoitusviikon haasteita. Ensimmäinen harjoitusviikon tavoite oli operatiivisen toiminnan kehittäminen ja yhtenäistäminen harjoitusosastossa. Viikolla seurattiin tarkoin määriteltyä aikataulua/päiväohjelmaa. Ohjelmaa oli jatkuvasti päivin ja öin, joten päivät olivat melko pitkiä. Tämä toi kuitenkin perinteiseen laivapalvelukseen uuden tuulahduksen, joten koko laivan henkilöstö jaksoi tehdä työnsä kunnolla viikon loppuun asti. Tällä ensimmäisellä viikolla suoritettiin myös evaluointi, joka ainakin näin varusmiehen silmin näytti menneen hyvin. Toisen viikon alkaessa siirryttiin harjoituksen taktiseen vaiheeseen. Varsinaista aikataulua tai listaa harjoituksista tai tehtävistä ei ollut, vaan oli luotu kuvitteellinen sotatila, jossa toimisimme vasta kun saisimme Northern Coasts harjoitus oli Karl Heinistön varusmiespalveluksen kohokohta. käskyn korkeammalta taholta. Miinalaiva Uusimaan osalta tämä viikko oli melko hiljainen, sillä suurimman osan viikosta suoritimme norjalaisen tukialus Harstadin suojausta vihollisen hyökkäyksiltä. Meidät oli sijoitettu sen verran hiljaiseen asemaan, että viikon aikana ei ehtinyt tapahtua paljoa. Vaikka meillä olikin harjoituksen aikana hiljaisempia hetkiä, niin tekemistä alukselta löytyi kuitenkin lähes jatkuvasti. Sellaista se on olla laivapalveluksessa, päättymätöntä laivan kunnossapitoa. Kuitenkin kansainvälinen harjoitus toi paljon uusia asioita tavanomaiseen kotipuolen harjoitteluun. Kv-harjoituksissa on paljon enemmän huomioon otettavia asioita kuin tavanomaisessa harjoittelussa Suomessa. Aluksia on paljon enemmän samaan aikaan liikenteessä ja niiden liikkeistä täytyy tietyissä määrin pysyä kartalla koko ajan. Myös yhteydenpito useampaan alukseen samaan aikaan harjoituksen aikana oli erilaista kuin Suomessa harjoiteltaessa. Tämä johtunee alusten suuremmasta lukumäärästä sekä alusosastoiden suuresta koosta. Omia päätöksiä tehtävänä Itse opin harjoituksen aikana, että kun on kyse suuremman kokoluokan toiminnasta, jokaisen siihen osallistuvan täytyy olla valmis suorittamaan tavanomaisesta poikkeavia tehtäviä, sekä olla valmis toimimaan täydellä teholla mitä ihmeellisimpinä hetkinä. Myös yksilön toiminnan tärkeys tuli hyvin ilmi harjoituksessa, kun kaikilla on omat tehtävänsä hoidettavana, eikä kukaan ole aina vahtimassa, että kaikki tulee tehtyä täysin oikein. Piti osata tehdä omiakin päätöksiä, tietysti näin varusmiehenä paljon pienemmissä asioissa. Northern Coasts 2012 oli ensimmäinen kansainvälinen harjoitus, johon olen osallistunut, ja se oli omasta mielestäni onnistunut. Välillä oli hieman Karl Heinistön arkisto vaikeuksia saada kaikki tehtyä, mutta sellaista se on täällä Suomessakin. Harjoituksen aikana tuli nähtyä ja koettua monia asioita, joita täällä saaristossa harjoiteltaessa ei näe. Eri maiden laivaston toimintaa ja tapoja oli hienoa seurata aina kun siihen oli mahdollisuus. Sain uusia tuttavuuksia toisista laivastoista tuli tehtyä. Haluan kiittää miinalaiva Uusimaan henkilöstöä hienosta ja ikimuistoisesta harjoituksesta. Kirjoittaja osallistui harjoitukseen varusmieskersanttina. Hessun höpinät... Käsky on käynyt: kirjoita elämästäsi! Kirjoittelin Parivartio lehteen erilaisia artikkeleita 20 vuoden ajan. Hessun höpinät -palsta sai alkunsa kun kirjoittelin Severi Kortteesta in memoriam ja mainitsin hänen olleen talvisodan vänrikki. Joku lukija oli soittanut silloiselle toiminnanjohtajalle Paavo Saloselle ja sanonut olleensa samalla UK:n kurssilla Kortteen kanssa, mutta hän ei ollut talvisodan vänrikki: mitä se Hessu oikein höpisee?. Siitäpä sain osuvan nimen kirjoituksilleni: Hessun höpinät. Kirjoittelun jouduin lopettamaan kun näkö sammui eikä kirjoittaminen enää onnistunut. Nyt elelen maanpäällisessä paratiisissa Saga-senioritalossa. Täyttäessäni 90 vuotta Veljet muistivat minua, toivomuksestani, kartuttamalla sydäntäni lähellä olevaa Kynttilä sankarihaudalle -rahastoa. Kiitos kaikille! Uhrin ansiosta lippu liehuu. Heikki Lampinen kirjoitti höpinöitään Parivartioon pari vuosikymmentä. Heikki Lampisen arkisto Valtakunnalliset naisten -harjoitukset SINISIIPI 2013 Säkylä AIHEINA: Turvallisesti vesillä Kansainvälinen kriisinhallinta Maastotaidot Kenttälääkintä Selviytyminen sähköttä Varautuminen ja väestönsuojelu Katuturvallisuus Arjen turvallisuusvalmiuksia nuorille (alle 28v.) naisille PYRSTÖ 2013 Pirkkala AIHEINA: Katuturvallisuus Ilmasuojelu asutuskeskuksessa Maastotaidot Joka naisen selviytymispakki Kanttiinitoiminta maastossa Elämyksiä ja arjen turvallisuutta (lievästi vammaisille) Tule mukaan NASTA-harjoituksiin parantamaan arjen turvallisuus- ja valmiustaitojasi! LISÄTIETOJA: Naisten Valmiusliitto, p

18 18 PARIVARTIO 2012 Kokoukset ja kilpailut Piikkiön-Kaarinan Reserviupseerit ry. Kaarinan-Piikkiön Reserviläiset ry. Sääntömääräiset syyskokoukset Torstaina klo Kokouspaikkana LähiTapiola Eerikinkatu 6 b TURKU Ennen kokouksia kahvitarjoilu ja kaksi näkökulmaa tämän päivän sotilaskoulutukseen: Apukouluttajana SPOL AUK:ssa Kadettina Maanpuolustuskorkeakoulussa. Hallitukset Vuosikokouskutsu Salon Seudun Reserviupseerit ry:n sääntömääräinen syysvuosikokous pidetään 29. marraskuuta 2012 klo Salon lukion isossa auditoriossa (Kaherinkatu 2, Salo). Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa. Hallitus PS. Vuosikokouksen jälkeen klo 19 Varsinais-Suomen aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Jukka Nikkari pitää esitelmän aiheenaan Maanpuolustuksen kehitysnäkymiä Varsinais-Suomessa. Kokouskutsu Naantalin Reserviupseerit ry Naantalin Reservinaliupseerit ry Sääntömääräiset syyskokoukset Pidetään keskiviikkona klo alkaen Naantalin kaupungintalolla Kokouksissa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Alkuun pitää esitelmän majuri Seppo Jaakkola Finnentag jääkärien jalanjäljillä Kahvitarjoilu tervetuloa Naantalin Reserviupseerit ry Naantalin Reservinaliupseerit ry Heikin 2 peninkulman suunnistus lauantaina Matkat n. 20km, 13km, 7km ja 4km. Lähtö klo välisenä aikana. Kilpailukeskus Virttaan Erä-Veikkojen majalla. Osallistumismaksu 10. Opastus: kantatie 41 ja tie 213 Loimaa-Säkylä risteyksestä. Maalissa saunomismahdollisuus ja Alastaron Jyvästen puffetti: kahvia, makkaraa, räiskäleitä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Timo Ojala, ja Heikki Pelli välisenä aikana, Alastaron Reserviläiset Kutsu Kakolaan Turun reservinupseerit ry järjestää jäsenilleen tilaisuuden päästä tutustumaan Kakolan uuteen jätevedenpuhdistamoon. Maan alle louhittu puhdistamo käsittelee Turun ja naapurikuntien jätevedet niin normaali- kuin poikkeusoloissa. Käytä tilaisuus hyväksesi! Maan alla oleviin prosessiluoliin on rajoitettu pääsy. Aika: keskiviikko klo 15:00. Kokoontuminen puhdistamon alapihalle, Hansakatu, Turku. Kierroksen kesto on noin tunti. Osallistujamäärä on rajattu, mukaan mahtuu 30 ensimmäisenä ilmoittautuvaa Turun reservinupseerien jäsentä. Ilmoittautumiset Jari Piilille viimeistään pe (jari.piili@ncc.fi tai ). Varsinais-Suomen Reserviupseeripiiri ry Piirihallituksen kokous Keskiviikkona klo Heikkilän sotilaskodissa Kokous on uuden piirihallituksen järjestäytymiskokous. Kokouksessa käsitellään lisäksi kilpailukalenteri. Asialista lähetetään sähköpostitse yhdistysten nimeämille vuoden 2013 piirihallituksen edustajille. Puheenjohtaja Ilmakivääri 3 x 20 ls Ollikkalan koulun rata on remontissa ja sen takia ampumakilpailu pidetään Turussa Kupittaan ampumaradalla arki-iltakilpailuna marraskuun aikana. Lisätiedot Reino Heikkilä puh reino.heikkila@halikko.salonseutu.fi Halikon Reserviläiset Kokouskutsu Raision Reserviupseerit ry:n ja Raision Reserviläiset ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄISET SYYSKOKOUKSET pidetään torstaina kello alkaen Nordean Raision konttorin kokoustiloissa. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Ennen kokouksien alkua Varsinais-Suomen aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Jukka Nikkari pitää esityksen aiheesta Maanpuolustuksen kehitysnäkymiä Varsinais- Suomessa. Raision Reserviupseerit ry Raision Reserviläiset ry Perniön-Särkisalon Reserviläiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään perjantaina klo 18:00 Germundsvidjassa. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Paikalle opastus. Tervetuloa. Johtokunta Turun Reserviupseerit järjestävät jälleen HIIHTOVIIKON LAPISSA Tunturihotelli Vuontispirtin maastoissa eli Pallas- Ounastunturin kansallispuistossa Majoitus Tunturihotelli Vuontispirtin tiloissa täyshoidolla. Matka junalla Kolariin ja sieltä linja-autolla perille ja paluu samaa reittiä. Muitakin kulkumahdollisuuksia tutkitaan. Matkan hinta noin 520 Ilmoittautumiset Antti Yli-Paunulle mennessä anttipaunu@pp.nic.fi, p tai Alastaron Reserviupseerit ry. Alastaron Reserviläiset ry. Sääntömääräiset Syyskokoukset Pidetään klo.19:00 Marskin Majalla Lopella Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Lähtö Alastaron keskustasta klo Ilmoittautumiset Heikki Pelli puh Tervetuloa! Johtokunnat. Kokouskutsu Laitilan Reservialiupseerit ry Laitilan Reserviupseerit ry Sääntömääräiset syyskokoukset pidetään keskiviikkona klo alkaen Laitilan Terveyskodissa Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Laitilan Reserviupseerit ry Laitilan Reservialiupseerit ry Urheiluparlamentti kokoontuu Heikkilän sotilaskodissa tiistaina klo 18 Urheiluparlamentin tavoitteena on jalostaa vuoden 2013 kilpailukalenteri valmiiksi ja tarkastella kilpailutoiminnan yleisohjetta. Kutsu erikseen sähköpostitse kaikille ampumatoimikunnan ja urheilutoimikunnan jäsenille. Piiritoimisto Turun reserviupseerit ry SYYSKOKOUS Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään Heikkilän kasarmin auditorion Jarkka-salissa torstaina 22. marraskuuta. Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset asiat. Kahvitarjoilu alkaa kello ja kokous kello Tervetuloa! Hallitus Varsinais-Suomen Reserviläispiiri ry Piirihallituksen kokous Keskiviikkona klo Heikkilän sotilaskodissa Kokous on uuden piirihallituksen järjestäytymiskokous. Kokouksessa käsitellään lisäksi kilpailukalenteri. Asialista lähetetään sähköpostitse yhdistysten nimeämille vuoden 2013 piirihallituksen edustajille. Puheenjohtaja Koulutusilta reserviläiskilpailun järjestäminen Piirien yhteinen koulutusilta Heikkilässä maanantaina 10.1 klo Koulutusillan tavoitteena on luoda kilpailujen järjestäjille valmiuksia järjestää piirin ampuma- ja maastourheilukilpailuja. Koulutusiltaan toivotaan osallistuvan ne henkilöt, jotka on suunniteltu vastuullisiksi kilpailujen johtajiksi vast. vuoden 2013 aikana. Myös kaikki muut jäsenet ovat tervetulleita Aiheina ovat mm: ennakkovalmistelut, kutsun laatiminen, talous ja markkinointi, tapahtuman johtaminen ja jälkitoimet. Aiheet ovat mahdollisimman pitkälle samat kuin RESUL:n kilpailujen johtajille tarkoitetulla valmennuskurssilla. Tapahtuman suunnittelu ja vastuuhenkilönä on Erkki Laine. Tervetuloa Piirien urheilutoimikunta Piirien ampumatoimikunnat

19 PARIVARTIO Tulostaulu RESUL:N partiomestaruus Somerolla (varsinaissuomalaisten sijoitukset): H70: 1. Alastaron Reserviläiset (Ahti Isosomppi, Kari Honkanen, Reijo Lehkonen) H60: 2. Salon Seudun Reserviupseerit (Matti Mäkirinne, Erkki Laine, Jorma Eskola, 3. Alastaron Reserviläiset (Erkki Kallio, Tuomo Kuopio, Heikki Rantanen) H50: 2. Salon Seudun Reserviupseerit (Reijo Hannus, Pekka Paatero, Rauno Vuori, 3. Alastaron Reserviläiset (Esko Mäkiniemi, Lassi Vatka, Tapio Vuolle) H40: 1.Salo-Halikko (Rauno Hakala, Pasi Saastamoinen, Jouni Iso-Markku), 2. Alastaron Reserviläiset (Mika Kilpeläinen, Harri Välimäki, Timo Ojala) H: 1. Alastaron Reserviläiset (Lasse Varjonen, Jorma Tytykoski, Martti Tytykoski), 2. Raision Reserviupseerit (Mikko Hautala, Juha Kuusisto, Petri Kuusiniemi) Kuntosarja: 2. Alastaron Reserviläiset (Harri Kuosa, Jesse Ojala, Roosa Ojala, Esko Pirttimäki) RESUL:n Maastokilpailu Padasjoella (varsinaissuomalaisten sijoitukset): H: 2. Markus Salo H45: Pasi Saastamoinen H50: 8. Tapio Vuolle H60: 8. Reijo Hannus, 9. Tuomo Kuopio, Heikki Rantanen, 17. Paavo Rastas, 18. Erkki Kallio H70: 1. Ahti Isosomppi, 4. Jorma Eskola Pistooliampumajuoksumestaruus Oripäässä N45: 1. Satu Salokannel, Hall Res H ups: 1. Mikko Hautala, Rai Ru H res: 1. Juha-Pekka Nieminen, Al Res, 2. Markku Pulliainen Al Res, 3. Jesse Ojala Al Res H 35 Res: 1. Markus Salo Al Res, 2. Marku Silvander Al Res, H40 Ups: 1. Jussi Hurri Kyrö Ru, 2. Mikko Halkilahti Salo Ru H40 Res: 1. Mika Kilpeläinen Al Res, 2. Timo Ojala Al Res H45 Ups: 1. Tapio Turunen Salo Ru H45 Res: 1.Mika Tattinen Ai Res, 2. Petri Tattinen Al Res, 3. Petri Kuusniemi Rai Res, 4. Esko Pirttimäki Al Res, 5. Jarmo Leimu Loi res, 6. Marko Mikkonen Loi res H50 Res: 1. Lasse Varjonen Al Res, H55 Res, 1. Raimo Joensuu Al Res, 2. Esko Mäkiniemi, 3. Tapio Vuolle H60 Ups: 1. Jouko Kylä-Utsuri Loi Ru, 2. Tuomo Kuopio Kyrö Ru, 3. Reijo Hannus Salo Ru H60 Res: 1. Heikki Rantanen Al res H65 Ups: 1. Matti Mäkirinne Salo Ru, 2. Erkki Laine Salo Ru, 3. Paavo Rastas Salo Ru H65 Res; 1. Mauri Hanhisalo Hal Res H70 Ups: 1. Jorma Eskola Salo Ru, 2. Lippo Juvala Tur Ru H70 Res: 1. Kalevi Vähäkylä Hal Res, 2. Ahti Isosomppi Al Res H75 Res: 1. Lasse Valtonen Pai Res Meillä on sinulle ilmainen neuvo PAIMIO Keskitä pankkipalvelusi meille. Saat nettipankin maksutta, kun pankkiasiointisi on vähintään 5000 euroa. Lisätietoja saat konttoreistamme tai osoitteesta Kaarina Lieto Loimaa Naantali Oripää Paimio Raisio Turku Lounais-Suomen OSUUSPANKKI SERTIFIOITU YRITYS Turun Upseerikerho Kaivokatu TURKU , Turun.upseerikerho@turunupseerikerho.fi Lounas arkisin Salaattipöytä, kolme lämminruokavaihtoehtoa, vain 6. Juhlapalvelustamme herkut kotiin ja työpaikalle. Tilausravintolamme odottaa juhlijoita. Juhlasali ja kolme kabinettia, ei tilavuokraa. Tämäkin lehti on painettu Salossa Pienistä iloista suuriin uutisiin SERTIFIOITU YRITYS Kunniamerkit ompelupalvelu, nauhojen kiinnittäminen ja uusiminen K o r u m y y n t i Kultainen Norsu Kunniamerkit ompelupalvelu, nauhojen kiinnittäminen ja uusiminen Kunniamerkit Arvosepät ompelupalvelu, ompelupalvelu, Pirkko Mäki-Rekola nauhojen kiinnittäminen ja uusiminen ja uusiminen Kunniamerkit K o r u m y y n t i nauhojen kiinnittäminen Kultainen Norsu K o r u m y y n t i Kultainen Norsu Humalistonkatu K o r7a u m y y n t i TURKU info@kultaseppaturku.fi Kultainen Norsu Arvosepät Pirkko Mäki-Rekola Humalistonkatu 7a Arvosepät Pirkko Mäki-Rekola TURKU info@kultaseppaturku.fi Humalistonkatu 7a TURKU Arvosepät Pirkko Mäki-Rekola Humalistonkatu 7a info@kultaseppaturku.fi TURKU info@kultaseppaturku.fi Tuotamme korkealaatuisia hoiva- ja kuntoutuspalveluja ja edistämme ikääntyvien ja työikäisten ihmisten hyvinvointia kanslia@terveyskoti.fi puh fax

20 20 PARIVARTIO 2012 Merkkipäivät MARRASKUU 98 VUOTTA majuri Erkki Luntamo Uusikaupunki 92 VUOTTA ylikersantti Martti Lehtovaara Salo 90 VUOTTA kapteeni Risto Nikkilä Loimaa alikersantti Eeri Hyrkkö Nousiainen 85 VUOTTA korpraali Esko Urmas Koski Tl 80 VUOTTA komentajakapteeni Juhani Lahnaviikki Raisio 75 VUOTTA luutnantti Ilpo Iirola Rekijoki majuri Tapani Havia Muurla luutnantti Pertti Kuisma Somero 70 VUOTTA yliluutnantti Lauri Riikonen Turku alikersantti Urpo Hiiri Paimio luutnantti Antti Heininen Kruusila 60 VUOTTA kersantti Jyrki Hurme Turku luutnantti Kari Mattila Lieto res-jäsen Tarja Aaltonen Alastaro vänrikki Sakari Sonkki Laitila luutnantti Harri Seikola Raisio 50 VUOTTA luutnantti Timo Anttila Helsinki vänrikki Matti Ekman Turku luutnantti Antti Helminen Uusikaupunki alikersantti Ilkka Ratamo Vaskio JOULUKUU 90 VUOTTA alikersantti Aarne Vaaramo Turku 85 VUOTTA kapteeni Ensio Aavasalo Turku kapteeni Kaarlo Koskenmäki Salo 80 VUOTTA kersantti Arvo Ali-Rantala Loimaa alikersantti Esko Haaksilahti Littoinen luutnantti Eero Ahokas Turku 75 VUOTTA majuri Raimo Kuusinen Uusikaupunki ylikersantti Jukka Ylinen Yläne kersantti Reijo Lehkonen Turku vänrikki Hannu Eerola Turku sotamies Veikko Heikkilä Alastaro kapteeni Bjarne Blomqvist Parainen yliluutnantti Tapani Pessala Piikkiö luutnantti Matti Viikilä Turku 70 VUOTTA sotilasmestari Jorma Karvonen Littoinen yliluutnantti Antrero Mero Turku eversti Rauno Vartiainen Pori kapteeni Jorma Ake Parainen vänrikki Matti Ranne Turku yliluutnantti Pertti Alhonen Parainen tykkimies Jarkko Aro Paimio 60 VUOTTA everstiluutnantti Jari-Matti Autere Oripää res-jäsen Merja Junttila Mynämäki res-jäsen Ireene Puotiniemi Littoinen luutnantti Jukka Juvonen Taivassalo luutnantti Lassi Virtanen Uusikaupunki yliluutnantti Hannu Rintala Vahto alikersantti Erkki Vuotinen Turku 50 VUOTTA luutnantti Ari Valli Raisio vänrikki Hannu Pölönen Halikko lentosotamies Timo Lundahl Turku yliluutnantti Ismo Kempus Parainen Bonusta pankkiasioinnista. Testaa omat bonuksesi osoitteessa op.fi /bonus Etua elämään. OP-Pohjolasta. A S I A N A J O T O I M I S T O H E L S I N K I O U L U T U R K U w w w. a s t r e a. f i VAKUUTUSYHTIÖ, JOLLA ON SEKÄ JUURET ETTÄ JALAT MAASSA. TERVETULOA JUTTELEMAAN IHAN KASVOTUSTEN. sinulle suunniteltu uusi volvo V40 Rieskalähteentie 75, TURKU puh ihmisläheistä palvelua PAIKALLISOSUUSPANKIT Kosken Osuuspankki Kyrön Seudun Osuuspankki Liedon Osuuspankki Piikkiön Osuuspankki Vaskion Osuuspankki Handelsbankenissa tutkitusti Suomen tyytyväisimmät pankkiasiakkaat, Epsi Rating MUUTOKSET JÄSENTIETOIHIN Jäseniä pyydetään tekemään kaikki jäsentietoja koskevat muutokset suoraan omaan liittoonsa osoitteella Maanpuolustusyhtiö MPY Oy Jäsenrekisteri Döbelninkatu 2, HELSINKI sähköposti: toimisto@maanpuolustusyhtio.fi Tietojen muutoksen voi tehdä myös liittojen internetkotisivuilla. Yhdistyksiin voi liittyä myös liittojen internet-kotisivujen välityksellä. ALASTARON OSUUSPANKKI LOIMAAN SEUDUN OSUUSPANKKI MELLILÄN SEUDUN OSUUSPANKKI METSÄMAAN OSUUSPANKKI NIINIJOEN OSUUSPANKKI V-S:n RESERVIUPSEERIPIIRI RY V-S RESERVILÄISPIIRI RY Toiminnanjohtaja vsres@co.inet.fi TOIMISTO Rykmentintie 15, TURKU Juhani Pulkkinen sähköposti vsres.toimisto@co.inet.fi KOTISIVUT RUL:n TOIMISTO Puh Res:n TOIMISTO Puh RESERVILÄISURHEILULIITTO Puh Osoite kaikilla: Döbelninkatu 2, Helsinki

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Kuva: Tuomas Kaarkoski Kuva: Tuomas Kaarkoski RESERVILÄISLIITTO ON SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUS- JÄRJESTÖ. RESERVILÄISLIITTO ESITTÄYTYY Koko valtakunnan kattava puolustusjärjestelmämme perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja

Lisätiedot

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Kuva: Tuomas Kaarkoski Kuva: Tuomas Kaarkoski RESERVILÄISLIITTO ON SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUS- JÄRJESTÖ. Kuva: Kari Virtanen RESERVILÄISLIITTO ESITTÄYTYY Koko valtakunnan kattava puolustusjärjestelmämme perustuu yleiseen asevelvollisuuteen

Lisätiedot

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Toiminnan perusteet... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Toiminnan arvot... 3 1.3 Keskeiset tehtävät... 3 2 Tavoitteet vuodelle 2016...

Lisätiedot

Aseet ja reserviläistoiminta

Aseet ja reserviläistoiminta Aseet ja reserviläistoiminta Professori Mika Hannula Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Aseet ja vastuullisuus seminaari 13.3.2009 Vapaaehtoisen maanpuolustustyön perusta Järjestäytynyttä vapaaehtoista

Lisätiedot

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ RESERVILÄISLIITTO ON AVOIN KAIKILLE Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu lähes 40.000 suomalaista. Joukossa on sekä miehiä että naisia.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Isänmaallisuus Vapaaehtoisuus Osaaminen Kuva Joonas Pehkonen Maanpuolustuskoulutusyhdistys Perustettiin vuonna 1993 valtakunnalliseksi organisaatioksi, joka kouluttaa

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminta Lapissa Alueellisen maanpuolustuskurssin jatkokurssi Rovaniemi 24.11.2016 Lapin KOTU -yksikön päällikkö Antti Tölli Mikä on MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MIKÄ ON MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on vuonna 1993 perustettu valtakunnallinen

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja veteraanisukupolven edustajat. Arvoisat kutsuvieraat, arvoisa nuoriso, hyvät naiset ja miehet.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja veteraanisukupolven edustajat. Arvoisat kutsuvieraat, arvoisa nuoriso, hyvät naiset ja miehet. Tervehdyssanat lipun naulaustilaisuudessa Askaisten kirkossa 28.5.2016 1 Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja veteraanisukupolven edustajat. Arvoisat kutsuvieraat, arvoisa nuoriso, hyvät naiset ja miehet.

Lisätiedot

Suomen Reserviupseeriliitto

Suomen Reserviupseeriliitto Suomen Reserviupseeriliitto Ensimmäinen reserviupseerikerho perustettiin 3.12.1925 Helsinkiin. Liitto perustettiin 17.5.1931. Jäsenyhdistyksiä 315 Reserviupseeripiirejä 20 Henkilöjäseniä noin 27 000 Jäsenistä

Lisätiedot

MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta

MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta AJOLUPAKURSSI 10.2.2014 Ajolupakursseille haluaa moni. Nyt se on taas mahdollista. Seuraava B-ajolupakurssi järjestetään maanantaina 10.2.2014. Kurssi on henkilökunnan

Lisätiedot

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja Kaiken varalta harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja taitojen hyödyntäminen suunnitelmallisesti normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa tukee yhteiskunnan

Lisätiedot

Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa , Järvenpään maanpuolustustalo

Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa , Järvenpään maanpuolustustalo Julkaisuvapaa 7.10.2017 kello 15.00 Julkaisuvapaa 7.10.2017 klo 15.00 Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa 7.10.2017, Järvenpään maanpuolustustalo

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli

Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi 31.1.2019 PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli mpk.fi Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys perustettu vuonna 1993 valtakunnallinen

Lisätiedot

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta Suomen suurin maanpuolustusjärjestö Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta Jäsenkyselyn toteutus Reserviläisliiton jäsenkysely toteutettiin 19.-26.3. välisenä aikana webropol-kyselysovelluksella.

Lisätiedot

Naiset turvallisuuden eturivissä

Naiset turvallisuuden eturivissä Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Döbelninkatu 2 00260 Helsinki Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 10 naisten maanpuolustustyötä

Lisätiedot

Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO

Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 11 naisten maanpuolustustyötä tekevää ja tukevaa järjestöä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus B. Toiminnan painopistealueet vuonna 2018 C. Toiminta vuonna 2018 1. Päätapahtumat ja toiminta vuonna

Lisätiedot

Naisten Valmiusliitto ry

Naisten Valmiusliitto ry Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää naisten maanpuolustustyötä tekevät ja tukevat järjestöt 11 jäsenjärjestöä, joissa 200 000 naisjäsentä kehittää

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVILÄISPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN MAANPUOLUSTUKSEN TUKI RY www.pkreservi.fi 1 1. YLEISTÄ TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja.

Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja. Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä 9.11.2017 Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) tehtävät Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta

Lisätiedot

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa Kilpailumaksut Toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen, Reserviläisurheiluliitto ry RESUL:n kilpailutoiminta Kilpailutoiminnan organisointi Puolustusvoimien tuki Yhteistyö MPK:n kanssa Yhteistyö reservipiirien

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2011

SR ry. Jäsentiedote 1/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2011 Talvi on jo pitkällä ja kohta koittaa toiminnallinen kevät. Vuosi 2011 tuo yhdistyksemme toimintaan paljon uusia tuulia ja huikeita juttuja. Tähtihetki

Lisätiedot

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011 Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) 27.6.2011 ETELÄ-SAVON RESERVILÄISTEN RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTAKILPAILU 3.9.2011 1 JÄRJESTÄJÄ, KILPAILUAIKA JA -PAIKKA järjestää viiteasiakirjan mukaisesti Itä-

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA. Info-tilaisuus Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet

MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA. Info-tilaisuus Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA Info-tilaisuus 20.8.2015 Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet 7 Tehtävät Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen julkisena hallintotehtävänä

Lisätiedot

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

Julkaisuvapaa klo 12.30

Julkaisuvapaa klo 12.30 Julkaisuvapaa 24.3.2013 klo 12.30 Reserviläisliiton puheenjohtajan Mikko Savolan tervehdys Kymenlaakson Reserviläis- ja Reserviupseeripiirin yhteisessä maanpuolustusjuhlassa 24.3.2013, Valkeala Kunnioitetut

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

RESERVIN JA VAPAAEHTOISEN MAANPUOLUSTUKSEN ROOLI SUOMEN PUOLUSTAMISESSA

RESERVIN JA VAPAAEHTOISEN MAANPUOLUSTUKSEN ROOLI SUOMEN PUOLUSTAMISESSA RESERVIN JA VAPAAEHTOISEN MAANPUOLUSTUKSEN ROOLI SUOMEN PUOLUSTAMISESSA Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton yhteinen puolustuspoliittinen julkilausuma 19.11.2010 Sisällysluettelo Suomen Reserviupseeriliitto

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Reserviupseerit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto

Lisätiedot

MAAKUNTAJOUKOT KÄSITTEESTÄ

MAAKUNTAJOUKOT KÄSITTEESTÄ MAAKUNTAJOUKOT KÄSITTEESTÄ MAAKUNTAJOUKKO on puolustusvoimien sodan ajan vahvuuteen kuuluva joukko. ESIMERKIKSI vartiokomppania sissikomppania sotilaspoliisikomppania Ilmavalvontakomppania Ilma-/merivoimien

Lisätiedot

NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke 2018

NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke 2018 NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke 2018 NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke Opettaja - sinä jos kuka, voit auttaa nuoria päivittämään käsityksensä kokonaisturvallisuudesta

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Toimintasuunnitelma Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma 2018 Vuoden painopistealueet ovat Reserviläisliiton linjausten mukaisesti: 1.

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

Vapaaehtoinen asepalvelus. MTS:n seminaari; Asevelvollisuus haasteiden edessä? Pääsihteeri Anni Lahtinen, Suomen Sadankomitea

Vapaaehtoinen asepalvelus. MTS:n seminaari; Asevelvollisuus haasteiden edessä? Pääsihteeri Anni Lahtinen, Suomen Sadankomitea Vapaaehtoinen asepalvelus MTS:n seminaari; Asevelvollisuus haasteiden edessä? 20.9.2018 Pääsihteeri Anni Lahtinen, Suomen Sadankomitea Sadankomitean visio: Suomen armeija perustuu pieneen ja hyvin koulutettuun

Lisätiedot

Reservipiirit Lapissa

Reservipiirit Lapissa 1 Reservipiirit Lapissa Toimintaa yhdessä yhteisen päämäärän Itsenäisen isänmaan hyväksi Kapteeni res. Tero Hyttinen 1 2 Reserviupseeritoiminnan historiaa Järjestäytynyt reserviupseeritoiminta alkoi Suomessa

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Hyvä Maanpuolustusnainen Tähän jäsentiedotteeseemme on kerätty muut kevätkauden tapahtumat. Jos et löydä etsimääsi maanpuolustustoimintaa tästä jäsentiedotteesta,

Lisätiedot

Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Terhi Hakolan tervehdys Savonlinnan Reserviläiset ry:n 80-vuotisjuhlassa , Ravintola Paviljonki

Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Terhi Hakolan tervehdys Savonlinnan Reserviläiset ry:n 80-vuotisjuhlassa , Ravintola Paviljonki Julkaisuvapaa 29.10.2016 kello 16.00 Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Terhi Hakolan tervehdys Savonlinnan Reserviläiset ry:n 80-vuotisjuhlassa 29.10.2016, Ravintola Paviljonki Kunnioitetut sotiemme

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT 1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund

Lisätiedot

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittäminen. Timo Tuurihalme Hallitussihteeri, varatuomari

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittäminen. Timo Tuurihalme Hallitussihteeri, varatuomari Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittäminen Timo Tuurihalme Hallitussihteeri, varatuomari Tausta Muutetaan vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annettua lakia, ampumaaselakia, työturvallisuuslakia ja rikoslakia.

Lisätiedot

Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa. (Kuva: Reserviläisliitto) Pohjois-Savon Sotaveteraanipiiri ry.

Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa. (Kuva: Reserviläisliitto) Pohjois-Savon Sotaveteraanipiiri ry. Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa (Kuva: Reserviläisliitto) Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa Pohjois-Savoon muodostetaan yksi rekisteröity Perinneyhdistys Pohjois-Savon Suomen Sotien 1939-1945

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012 ILIMATAR Lauantai 4.8.2012 3/2012 Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! SISÄLTÖ: 2 Terveiset Ajankohtaista ja uutiset 3 Valmiusliiton Lotalta 4 Tunnelmia avajaisista Maastossa majoitutaan mukavasti 5

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019 Jäsentiedote 2/2019 Hyvä Maanpuolustusnainen Toivottavasti kaikki ovat saaneet viettää mukavan ja rentouttavan kesän. Tätä kirjoittaessani ilmassa on vielä kesän tuntua, vaikka ollaan jo virallisesti syksyssä.

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Reserviläisliiton tervehdys Pohjois-Savon Reserviläispiiri ry:n 60-vuotisjuhlassa , Kuopion kaupungintalo

Reserviläisliiton tervehdys Pohjois-Savon Reserviläispiiri ry:n 60-vuotisjuhlassa , Kuopion kaupungintalo Julkaisuvapaa 10.2.2017 kello 18.00 Reserviläisliiton tervehdys Pohjois-Savon Reserviläispiiri ry:n 60-vuotisjuhlassa 10.2.2017, Kuopion kaupungintalo Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja lotat, herra puolustusministeri,

Lisätiedot

Sotilassosiologinen Seura

Sotilassosiologinen Seura Sotilassosiologinen Seura Paikallispuolustus ja yhteiskunta 23.4.2015 Helsinki 1 2 Reserviläinen Reserviläinen on PV:n tuote PV vastuussa omasta tuotteesta Korkea MP-tahto -> johtuu monesta asiasta, mutta

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet Julkaisuvapaa 26.4.2015 kello 13.00 Muutosvarauksin. Reserviläisliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan tervehdys Seinäjoen Reserviläiset ry:n 60-vuotisjuhlassa 26.4.2015, Seinäjoen kaupungintalo

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Reserviupseeripiiri ry/varsinais-suomen Reserviläispiiri ry TOIMINTAOHJE

Varsinais-Suomen Reserviupseeripiiri ry/varsinais-suomen Reserviläispiiri ry TOIMINTAOHJE PALKITSEMISET JA HUOMIONOSOITUKSET 1. YLEISTÄ 2. HUOMIONOSOITUKSET 2.1 Yleistä Ohjeella määritetään muistamiseen ja palkitsemiseen liittyvät säännöt ja periaatteet Varsinais-Suomen Reserviupseeri- ja Varsinais-Suomen

Lisätiedot

RAUHAN PUOLESTA YHDESSÄ KÄVELLEN

RAUHAN PUOLESTA YHDESSÄ KÄVELLEN RAUHAN PUOLESTA YHDESSÄ KÄVELLEN VALTAKUNNALLINEN RAUHANKÄVELY KUOPIOSSA 18.9.2011 Kävelytapahtuma 18.9. klo 12 15 Valkeisenlammella Kuopiossa 1 Pohjois-Savon Rauhanturvaajat ry, www.pohjois-savonrauhanturvaajat.org

Lisätiedot

Reserviläisliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan päätöspuhe Reserviläisliiton 60-vuotisjuhlassa 12.4.2015, M/S Baltic Queen

Reserviläisliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan päätöspuhe Reserviläisliiton 60-vuotisjuhlassa 12.4.2015, M/S Baltic Queen Julkaisuvapaa 12.4.2015 kello 15.00 Reserviläisliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan päätöspuhe Reserviläisliiton 60-vuotisjuhlassa 12.4.2015, M/S Baltic Queen Kunnioitetut sotiemme veteraanit,

Lisätiedot

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa kuvaa Reserviläisliitosta, sekä jäsenten että ulkopuolisten silmin Esim. mitä toimintaa jäsenet pitävät

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA 2008 - työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO RESERVILÄISLIITTO RY 1 PÄIVÄKIRJAN TÄYTTÖOHJE Yleistä Toiminnan raportoinnissa käytetty kaavake uusiutui vuoden 2005 alusta

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Maavoimien muutos ja paikallisjoukot

Maavoimien muutos ja paikallisjoukot j~~îçáã~í= Maavoimien muutos ja paikallisjoukot Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Raimo Jyväsjärvi Maavoimien SA-joukkojen määrän muutos 450000 400000 350000 300000 250000 200000 150000 100000 50000

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO 2014 2016

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO 2014 2016 Suomen Reserviupseeriliitto ry. KOLMIVUOTISSUUNNITELMA Liittokokous 23.11.2013 SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO 2014 2016 TOIMINNAN ARVOT Suomen Reserviupseeriliiton toiminta perustuu koko jäsenistön yhteisiin

Lisätiedot

Hyvinkään rhy. Radan valvontapalaveri 2014

Hyvinkään rhy. Radan valvontapalaveri 2014 Hyvinkään rhy Radan valvontapalaveri 2014 Yleistä Viimeaikaiset aseiden väärinkäytöt esim kouluissa ovat luoneet kielteistä asennoitumista aseita ja myös ampumaratoja kohtaan. Yhteiskunnan kielteinen asenne,

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 21.10.2018 Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 17.11.2018 klo 13.00 alkaen Kouvolan

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2010

SR ry. Jäsentiedote 1/2010 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2010 Kesä kolkuttelee jo ovilla. Kesällä ja etenkin syksyllä on tiedossa paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa pieni

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 S I S Ä L T Ö TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 1. Aatteellinen toiminta 2. Kuntoliikunta- ja maastotoiminta 3. Ampuma- ja kilpailutoiminta 4. Muu toiminta

Lisätiedot

RESUL tiedottaa 3/2013

RESUL tiedottaa 3/2013 Reserviläisurheiluliitto ry, Döbelninkatu 2, 00260 HELSINKI, (09) 4056 2060, fax (09) 4056 2061, sähköposti: info@resul.fi RESUL tiedottaa 3/2013 Jakelu: Jäsenliitot, -piirit, -yhdistykset ja toiminnanjohtajat

Lisätiedot

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä/2012 ( )

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä/2012 ( ) Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä/2012 (2.4.2012-28.10.2012) Huom! MUISTAKAA MERKITÄ AMMUTUT LAUKAUKSET!!! 300 metrin ampumaradalta peritään seuralta maksu 5 senttiä/laukaus. Harjoitusvuorot ovat

Lisätiedot

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoro / 4 pvm klo rata tapahtuma ilmoittaudu Numero TAMMIKUU Vuoroja pistooli r2 12.1.2013 klo.9-12 pist2 viikkovuoro Ke 9.1 0400 13 12004 1 pistooli

Lisätiedot

Vapaaehtoistoimijoiden mahdollisuudet kunnan varautumisessa. Case Kempele Kuntatalo

Vapaaehtoistoimijoiden mahdollisuudet kunnan varautumisessa. Case Kempele Kuntatalo Vapaaehtoistoimijoiden mahdollisuudet kunnan varautumisessa Case Kempele Kuntatalo 28.5.2019 Vapaaehtoistoimijoiden mahdollisuudet kunnan varautumisessa Case Kempele Kuntatalo 28.5.2019 Kari Ahokas; Kunnallisneuvos,

Lisätiedot

Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Esko Raskilan juhlapuhe itsenäisyyspäivän iltajuhlassa Rovaniemellä 6.12.2008, Lapin lennosto

Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Esko Raskilan juhlapuhe itsenäisyyspäivän iltajuhlassa Rovaniemellä 6.12.2008, Lapin lennosto Julkaisuvapaa 6.12.2008 klo 18.00 Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Esko Raskilan juhlapuhe itsenäisyyspäivän iltajuhlassa Rovaniemellä 6.12.2008, Lapin lennosto Kunnioitetut sotaveteraanit, herra eversti,

Lisätiedot

Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen

Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen Matinen seminaari 16.11.2017 Teemu TALLBERG, professori TAHTO-projekti http://www.maanpuolustuskorkeakoulu.fi/ tahto-tutkimusprojekti Kansalta kysyttyä MTS

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit.

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit. www.ksrespiirit.fi 1 (5) 1.11.2011 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI TIEDOTTAA Arvoisat reserviupseerit Syksy on käynnistynyt erikoisissa merkeissä. Koskaan ei valtakunnassamme ole käyty näin lyhyessä ajassa

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Reserviläisliiton puheenjohtajan Markku Pakkasen juhlapuhe Isonkyrön Reserviläiset ry:n 50-vuotisjuhlassa , Pohjankyrösali

Reserviläisliiton puheenjohtajan Markku Pakkasen juhlapuhe Isonkyrön Reserviläiset ry:n 50-vuotisjuhlassa , Pohjankyrösali Julkaisuvapaa 20.2.2011 kello 13.00 Reserviläisliiton puheenjohtajan Markku Pakkasen juhlapuhe Isonkyrön Reserviläiset ry:n 50-vuotisjuhlassa 20.2.2011, Pohjankyrösali Kunnioitetut sotiemme veteraanit,

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä kesä 2015 (20.4.2015-4.10.2015)

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä kesä 2015 (20.4.2015-4.10.2015) Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä kesä 2015 (20.4.2015-4.10.2015) Ampumisen edellytyksenä on: - Ilmoittautuminen ja kirjautuminen valvojalle ennen ammuntaa. - Ammunnan jälkeen ammuttujen laukausten

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIT YHTEINEN TYÖVALIOKUNTA Gummeruksenkatu Jyväskylä

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIT YHTEINEN TYÖVALIOKUNTA Gummeruksenkatu Jyväskylä KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEISEN TYÖVALIOKUNNAN KOKOUS 3/2013 AIKA: 9.10.2013 KLO 16.30-17.14 PAIKKA: LÄSNÄ: Luonetjärven varuskuntakerho, Tikkakoski Jouko Hyppönen, Santeri Heinonen, Petri Ruotsalainen,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Reserviläisen kenttäkelpoisuuden kehittämisen koulutusohjelma

Reserviläisen kenttäkelpoisuuden kehittämisen koulutusohjelma Reserviläisen kenttäkelpoisuuden kehittämisen koulutusohjelma Reserviläisen velvollisuus ylläpitää kuntoa Noin 85 % jokaisesta ikäluokasta suorittaa varusmiespalveluksen, joten valtaosa 20-60 vuotiaista

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet Julkaisuvapaa 28.3.2015 kello 13.00 Reserviläisliiton puheenjohtaja, kansanedustaja, puolustusvaliokunnan jäsen Mikko Savolan juhlapuhe Ilmajoen Reserviläiset ry:n 60-vuotisjuhlassa 28.3.2015, Ilmajoen

Lisätiedot

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2006

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2006 1 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2006 Puheenjohtajan palsta Mikko Halkilahti, 0400-745 234 mikko.halkilahti@dnainternet.net Syystervehdys jäsenkunnalle! Pitkä kesä on takana ja syksy on vuorostaan

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA

PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA sivu 1 PÖYTÄKIRJA ver 1.1 16.12.2018 PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 21.11.2018 klo 19:23-20:21 Paikka: Porvoon Veden toimitilat, Mestarintie 2, Porvoo Osallistujat : 16 henkilöä,

Lisätiedot

Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen

Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen Sotatieteiden päivät 25.5.2018 Teemu TALLBERG, professori TAHTO-projekti http://www.maanpuolustuskorkeakoulu.fi/ tahto-tutkimusprojekti Kansalta kysyttyä MTS

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Kainuun prikaatin vastuualueen ampuma- ja harjoitusalueet

Kainuun prikaatin vastuualueen ampuma- ja harjoitusalueet 1 n vastuualueen ampuma- ja harjoitusalueet käyttää pääsääntöisesti Kassunkurun ampuma-aluetta Kajaanissa, Vuosangan ampuma-aluetta Kuhmossa, Sotinpuron ampuma-aluetta Nurmeksessa ja Hiukkavaaran ampuma-aluetta

Lisätiedot