Kallis öljy riittäisi kaksinkertaistamaan Venäjän talouden

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kallis öljy riittäisi kaksinkertaistamaan Venäjän talouden"

Transkriptio

1 Kallis öljy riittäisi kaksinkertaistamaan Venäjän talouden Venäjä kestää öljyn hinnanlaskunkin Aton Capital on laatinut tunnetun analyytikon Peter Westinin johdolla Venäjälle vaihtoehtoisia kehitysskenaariota, jotka perustuvat raakaöljyn erisuuruisiin maailmanmarkkinahintoihin. Nykyhetkestä vuoteen 2015 ulottuvassa tarkastelussa öljyn referenssihintana on 32 dollaria barrelilta ja sen lisäksi tutkitaan vaikutuksia, jotka syntyisivät vaihtoehtoisilla 50 dollarin ja 100 dollarin hinnoilla. Vaihtoehdossa, jossa öljynhinta olisi keskimäärin 50 dollarin tasolla syntyisi jo hämmästyttäviä vaikutuksia. Laskemien mukaan Venäjän bruttokansantuote kaksinkertaistuisi jo vuoteen 2013 mennessä. Nimellinen bruttokansantuote olisi tällöin 2,8 triljoonaa dollaria, eli suurempi kuin Espanjan oletettu bruttokansantuote samana vuonna. Saman hintavaihtoehdon toteutuessa per capita bruttokansantuote nousisi dollariin. Keskikuukausipalkka puolestaan viisinkertaistuisi nousten dollariin. Lisäksi Atonin analyytikot arvioivat Venäjän vakautusrahaston varojen nousevan nykyisestä 48 miljardista dollarista 557 miljardiin. Sadan dollarin barrelihinnalla syntyisi vielä paljon kovempaa jälkeä. Venäjän nimellinen bruttokansantuote nousisi vuonna 2015 laskennallisesti Britannian ja Saksan tasolle. Henkeä kohden laskettu bruttokansantuote olisi dollaria ja keskikuukausipalkka dollaria. Palkkojen kohdalla tapahtuisi tähän vuoteen verrattuna ansiotason kymmenkertaistuminen. Vakautusrahastoon olisi puolestaan karttunut jo 1,5 triljoonan dollarin varat. Mikäli taas öljyn keskihinta alittaisi 32 dollarin rajan, olisi sillä välittömiä negatiivisia vaikutuksia Venäjän talouteen. Toisaalta asiantuntijat uskovat helppojen petrodollareiden menetyksen voivan keskipitkällä aikavälillä kompensoitua talouden itseohjautuvilla rakennemuutoksilla. Öljyn maailmanmarkkinahinnan heilahtelut eivät aiheuta riskejä Venäjän taloudelle, totesi presidentin hallinnon analyysiosaston johtaja Arkadi Dvorkovich kansainvälisessä investointiseminaarissa Lontoossa. RIA Novostin mukaan Dvorkovich ei nähnyt suurta eroa siinä olisiko öljynhinta 35 vaiko 60 dollaria barrelilta. Venäjän vakautusrahaston varoilla kyetään jo nyt tasaamaan mahdollisia hintavaikutuksia. Neuvonantaja Dvorkovich piti myös melko varmana, ettei öljyn hinta laskisi alle ainakaan 30 dollarin alle seuraavien vuoden aikana. TÄSSÄ NUMEROSSA: Kallis öljy riittäisi kaksinkertaistamaan Venäjän talouden...1 Venäjä kestää öljyn hinnanlaskunkin...1 Euroopalaisjohtajat kokevat Moskovan epäsuotuisaksi kaupungiksi...2 MNB-pankki odottaa Venäjän talouskasvun paranevan...2 Suorat sijoitukset Suomesta Venäjälle kasvoivat nopeasti vuonna Maailmanpankin mukaan liiketoiminnan harjoittaminen on helpottunut Venäjällä...3 Roman Zykov: Erikoistalousalueet innostavat Venäjällä...5 Puolan elintarviketeollisuus käänsi EU-jäsenyyden edukseen...6 Puola tähtää yli 40 prosentin kasvuun Venäjän-viennissään...6 Palkkaralli kiihtyy Baltian maissa...7 Aku Sorainen: Kansainväliset yritysjärjestelyt ulottuvat myös Baltiaan...8 Liettua otti takapakkia ulkomaisissa investoinneissa...8 Virolaisyritykset tähyävät Suomeen...8 SEB-pankki: Liettua päässee ensimmäisenä Baltian maana yhteisvaluuttaan...9 Reval Hotel Latvijasta tulee Baltian suurin hotelli Saksalaiset uskovat Baltiaan... 10

2 2 Euroopalaisjohtajat kokevat Moskovan epäsuotuisaksi kaupungiksi Moskova ei tärkeimpien eurooppalaisyhtiöiden johtajien mukaan ole liikemiehelle houkutteleva paikka asua ja työskennellä, selviää konsulttiyhtiö Cushman & Wakefieldin tämän vuotisesta European Cities Monitoring -raportista. Moskova jäi 30 tärkeimmän kaupungin vertailussa häntäpäähän sijalle 28. Viime vuonna Moskova menestyi hieman paremmin nousten sijalle 27. Tulos ei mitenkään hämmästyttänyt Moskovassa sen enempää kotimaisia kuin ulkomaisiakaan liikemiespiirejä. Pääkaupunki ei sijoittunut hyvin millään konsulttiyhtiön käyttämällä 12 arviointikriteerillä, mutta sen todelliseksi kiviriipaksi nimettiin kaikkialla ja kaikkeen vaikuttava hallinnollinen byrokratia. Cushman & Wakefieldin tuloksia kommentoinut talouslehti Kommersant pyysi kommentteja muutamilta Moskovassa pitkään asuneilta ja toimineilta ulkomaisilta yritysjohtajilta, heidän joukossaan energiayhtiö RAO UES:in hallituksen jäsen Seppo Remes. Remes valitteli muiden tavoin Moskovassa valitsevan byrokratian liiketoiminnalle ja yrityksille aiheuttamia ylimääräisiä rasitteita. Kaupunkivertailussa kysyttiin noin 500 johtajalta heidän käsityksiään markkinoillepääsyn helppoudesta, koulutetun työvoiman saatavuudesta, kaupungin sisäisestä liikenteestä, tietoliikenneyhteyksistä, työvoimakustannuksista, julkisen vallan ja liike-elämän suhteista, toimitilojen saatavuudesta ja kustannuksista, kielivaikeuksista, kaupungin ulkoisista liikenneyhteyksistä, saasteista sekä yleisestä elämisen laadusta. Vertailussa kärkeen nousivat tälläkin kertaa Lontoo, Pariisi ja Frankfurt. Itäisen Euroopan maista ainoan ykkössijan sai Varsova, joka rankattiin työvoimakustannuksiltaan edullisimmaksi suurkaupungiksi. Compiler enews 24 numeroa vuodessa. Kuuden numeron kestotilaushinta vuonna 2005 on 20 euroa + alv 22 %. Jakelu sähköpostitse. Tutustu näytenumeroon tästä! MNB-pankki odottaa Venäjän talouskasvun paranevan Moscow Narodny Bankin analyysien mukaan Venäjän talous kehittyi varsin myönteisesti koko kolmannen vuosineljänneksen ajan. Pankin GDP Indicator -raportin mukaan talouskasvua veti edelleenkin uudeksi veturiksi noussut palvelusektori, joka sai nauttia hyvästä kotimaisesta kysynnästä. Tehdasteollisuudessa vallitsi sen sijaan edelleenkin vaisu tahti. Sen tuotantoa hidastivat käyttöpääomien puute ja tuotannontekijöiden nouseva hintakehitys. Raaka-aineiden ja muiden tuotantopanosten hankintaongelmien takia tuotantotoiminnassa esiintyi viivästymisiä. Kysyntää teollisuustuotteille olisi kylläkin riittänyt. Moscow Narodny Bank odottaa tehdasteollisuuden kuitenkin piristyvän sillä sen ostopäällikköindeksin mukaan teollisuuden tilauskanta on lähtenyt kasvuun ja tiedossa on myös kohtuullisesti vientitoimituksia. Pankin oma, virallisista ennusteista riippumaton talouskasvuarvio on kolmannen vuosineljänneksen osalta 6,6 prosenttia, mikä ylittäisi toisella neljänneksellä saavutetun kasvun Toimitus/ Markkinointia Idänkaupan Vientipalvelut/ Muut informaatiotuotteet 11. vuosikerta Oy Compiler Ab Osuuskunnantie 50 B Helsinki Puh. 09) Fax (09) klaus. lehmuskallio@compiler.fi Klaus Lehmuskallio Kaija Pasila-Lehmuskallio Puh. (09) Fax (09) Compiler Trade Web Site Compiler enews Idänkaupan Vientipalvelut -eextra Suomalaisyritykset Venäjällä -tutkimus

3 3 Suorat sijoitukset Suomesta Venäjälle kasvoivat nopeasti vuonna 2004 Suomen Pankin lokakuun alussa julkistamien maksutasetilastojen mukaan suorien sijoitusten kanta Suomesta Venäjälle kasvoi 33 % vuonna Vuoden 2004 lopussa sijoitusten kanta oli 500 miljoonaa euroa. Pankin tilastojen mukaan suomalaiset sijoittivat Venäjälle 80 miljoonaa euroa vuonna 2004 ja kurssimuutosten johdosta kanta vahvistui edelleen 45 miljoonalla eurolla. Suomen Pankin tilastot perustuvat yritysten vapaaehtoisiin ilmoituksiin, eikä niissä ole otettu huomioon tytäryhtiöiden kautta Venäjälle tehtyjä investointeja. Venäläisten Suomeen suuntautuneiden suorien sijoitusten kanta kasvoi puolestaan 8 % vuonna 2004 ja kannan arvo vuoden lopussa oli 370 miljoonaa euroa. Maailmanpankin mukaan liiketoiminnan harjoittaminen on helpottunut Venäjällä Vuotuisessa Doing Business -vertailussa Venäjä sijoittui vuoden 2004 tilanteen mukaan 155 maan joukossa sijalle 79. Maailmanpankki kehui Venäjän hallitusta uudistusten nopeasta toimeenpanosta, minkä ansiosta mm. yritystoiminnan aloittaminen on hieman yksinkertaistunut ja tullut halvemmaksi. Veroviranomaisten toimintatavat sen sijaan ovat muuttuneet kielteisempään suuntaan ja myös lisensiointikäytännöt saivat negatiivista palautetta. Venäjä sijoittui tässä vertailussa paremmin kuin muut suuret kehittyvät taloudet Kiina, Intia ja Brasilia. Fraser-instituutin vuoden 2003 tilanteeseen perustuvassa maailman talouksien vapauden vertailussa Venäjä jäi sitä vastoin sijalle 115/127 eli Kiinan, Intian ja Brasilian jälkeen. Lähde: Suomen Pankki. BOFIT-Viikkokatsaus. Toimittaja Timo Harell. bofit@bof.fi

4 4 MENESTY VENÄJÄLLÄ! Venäjä-erikoistumisopinnot tarjoavat Sinulle erinomaisen mahdollisuuden syventyä laaja-alaisesti Venäjän-kauppaan, Venäjän hallinto- ja oikeusjärjestelmään, talouteen, historiaan, kulttuuriin sekä kansainväliseen asemaan. VENÄJÄN-KAUPAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) perehdyttävät Venäjän-kaupan keskeisiin osa-alueisiin ja Venäjän talouteen käytännönläheisesti. Koulutuksen toteuttaa Helsingin kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus. Syksyn 2005 jaksot: Markkinointi Venäjällä, lähiopetus Helsinki Sopimuskäytäntö, lähiopetus Helsinki VENÄJÄ-OSAAMISEN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) antavat syvällistä taustatietoa Venäjästä yhteiskuntana ja toimintaympäristönä sekä sen päätöksentekojärjestelmästä. Koulutuksen toteuttaa Helsingin yliopiston Koulutusja kehittämiskeskus Palmenian Kotkan yksikkö ja Aleksanteri-instituutti. Syksyn 2005 jaksot: Toteutuuko Venäjällä sananvapaus? Lähiopetus Helsinki Onko Venäjä ympäristöuhka? Valokeilassa itä-naapurin ympäristökysymykset Lähiopetus. Helsinki Venäjän-kaupan ja Venäjä-osaamisen erikoistumisopintoja voi yhdistää omien tarpeiden ja kiinnostusten mukaan. Erikoistumisopinnot voi suorittaa kokonaisuutena (laajuus: 30 op) tai yksittäisinä jaksoina. Ota yhteyttä! Lisätietoja ja esitetilaukset: HKKK,Pienyrityskeskus Merja Ryökäs, puh sähköposti: HY, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Kotka Raija Puhakka, puh. (05) sähköposti: Venäjän ulkomaankauppa kasvaa nopeasti Venäjän ulkomaankaupan arvo nousi tammi-elokuussa 230,7 miljardiin dollariin, ilmoittaa keskuspankki. Kehitystahti oli kova, sillä kauppavaihto ylitti vuoden takaisen tuloksen 34,5 prosentilla. Vienti kasvoi kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana vuositasolla 37,9 prosenttia ja sen arvo kohosi 155,4 miljardiin dollariin. Tuonti lisääntyi hitaammin sen kasvun jäädessä 28,1 prosenttiin. Tuonnin kokonaissumma nousi 75,3 miljardiin dollariin. Vastaavasti Venäjän kauppatase parani tuntuvasti tammi-elokuussa. Ylijäämää kertyi 80 miljardia dollaria, kun viime vuonna ylijäämäkertymä oli 52,8 miljardia. Elokuussa kauppavaihto oli suuruudeltaan 32,4 miljardia dollaria eli 29,6 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Viennissä päästiin 30,9 prosentin vuosikasvuun ja tuonnissa lisäystä syntyi 28,0 prosenttia. IDÄNKAUPAN VIENTIPALVELUT *Juttuarkisto vuodesta 1998 * Sähköiset numerot vuodesta uutisia/vientipalvelut-muut.html

5 5 Tohtori Roman Zykov: Erikoistalousalueet innostavat Venäjällä Viime lokakuussa hyväksytyn lain mukaan perustettavien erikoistalousalueiden tarkoituksena on vahvistaa teollista tuotantoa ja korkean teknologian aloja. Erityistavoitteena on uusien tuotteiden ja tuotantotapojen synnyttäminen sekä kuljetustoiminnan infrastruktuurin kehittäminen. Erikoistalousalueet perustetaan 20 vuoden toimintakautta varten. Niitä tulee olemaan kahta perustyyppiä, jotka ovat teknologiaan suuntautuneet alueet ja teolliseen tuotantotoimintaan keskittyvät alueet. Teknologia-alueet tai -puistot saavat käyttöönsä kahden neliökilometrin maa-alueen ja teollisuusalueita varten varataan selvästi suurempia alueita, aina 20 neliökilometriin saakka. Teknogia-alueille asettuvien yritysten edellytetään kehittävän, tuottavan ja markkinoivan tieteellisiä ja tai muita korkean teknologian tuotteita ja palveluita. Priorisoituja tehtäviä ovat uusien tietotekniikkaan ja elektroniikkaan perustuvien tuotteiden ja palveluiden testaus, tuotannolliset sovellukset sekä koemarkkinointi. Tuotantotoimintaan keskittyvillä erikoistalousalueilla toimivien yritysten tehtävänä on lopputuotteiden valmistus ja osavalmistus sekä niiden markkinointi. Alueet tarjoavat tuntuvia tullija verohelpotuksia investoijille Erikoistalousalueella asettuvat yritykset vapautetaan omaisuusverosta ja maaverosta viiden vuoden ajaksi. LIsäksi teknologia-alueilla toimivat yritykset maksavat sosiaaliveroa 14 prosenttia normaalin 26 prosentin asemasta. Teollisuusalueiden yritysten lisäkannustimia ovat puolestaan kaksinkertaisten poistojen salliminen sekä tuotekehityskulujen ja muiden tulevien kulujen alaskirjaaminen rajoituksetta. Erikoistalousalueita koskeva laki antaa lisäksi paikallisille ja alueellisille viranomaisille oikeuden soveltaa omia verokannustimia. Merkittävää laissa on myös se, että erikoistalousalueiden yrityksiin ei sovelleta sellaisia verotuskäytännön muutoksia, jotka vaikuttaisivat kielteisesti niiden liiketoimintaan. Tämän periaatteen ulkopuolelle jäävät kuitenkin valmisteveron alaiset tuotteet. Erikoistalousalueille ulkomailta tuodut tuotteet on vapautettu tullimaksuista ja arvonlisäverosta. Yritykset joutuvat kuitenkin antamaan vuosittain tulliviranomaisille luettelon vuoden aikana tuotavista tuotteista sekä tiedot niiden kierrosta sekä lopullisesta käytöstä. Ilmoitusmenettelyn joustavuutta parantaa se, että yritykset voivat vuoden aikana kolmeen eri otteeseen korjata ja täsmentää vuosi-ilmoituksiaan. Toimituksemme kääntämä ja muokkaama artikkeli perustuu oikeustieteen tohtori Roman Zykovin alkuperäiseen kirjoitukseen New Russian Law on Special Economic Zones. Roman Zykov toimii lakimiehenä Asianajotoimisto Turkki Kokko Heliö Oy:ssä. Hän on väitellyt venäläisessä yliopistossa sekä suorittanut oikeustieteellisen tutkinnon myös Alankomaissa. Zykov toimi ennen Suomeen tuloaan Alankomaissa avustaen sikäläisiä ja muita eurooppalaisia yhtiöitä niiden Venäjään ja IVY-maihin liittyvissä liiketoimissa. Saadakseen oikeuden toimia teknogia-alueella, yrityksen on rekisteröidyttävä sille ja tehtävä toimintaa koskeva liikesopimus alueen johtoelimen kanssa. Perussopimuksessa on kirjattu alueen ja yrityksen oikeudet ja velvoitteet, tonttimaan ja muun omaisuuden vuokraehdot, yrityksen liiketoimintasuunnitelma sekä projektin kehityssuunnitelma. Teollisille alueille sijoittuvilta sitova investointisopimus Teollisuusalueilla perusprosessi on sama. Niille asettuvilla yrityksillä on kuitenkin sopimuksella vahvistetut investointivelvoitteet. Yrityksen on sitouduttava erikoistalousalueella oloaikanaan vähintään 10 miljoonan euron investointeihin. Tästä summasta pitää yksi miljoona investoida heti ensimmäisen toimintavuoden aikana. Investointeihin liittyen vuokralaisen pitää esittää erikseen vielä dokumentti, jossa myös pankki tai muu rahoituslaitos ilmoittaa hyväksyvänsä liiketoimintasuunnitelman. Kummankin aluetyypin yrityksiltä on kielletty sivutoimipisteiden ja edustustojen perustaminen alueen ulkopuolelle muualla Venäjällä. Ei ole mitään epäilyksiä siitä, etteivätkö tulli- ja verohelpotukset olisi tärkeä peruste erikoistalousalueille asettumista harkittaessa. Lisäksi yrityksen perustamisen sekä maan ja muun omaisuuden vuokrauksen yksinkertaistaminen on selvä etu. Myös viisumimenettelyä on yksinkertaistettu, joten ulkomaiset yritykset voivat tuoda tullessaan vaivattomammin myös omaa koulutettua henkilöstöään. Erikoistalousalueiden perustamiselle on Venäjällä selvää tilausta. Kuukauden sisällä uuden lain voimaantulosta yli 30 alueellista ja kunnallista hallinto-organisaatiota jätti perustamisanomuksensa taloudellisen kehityksen ja kaupan ministeriölle.

6 Puolan elintarviketeollisuus käänsi EU-jäsenyyden edukseen 6 Puolan elintarviketeollisuus on selvästikin hyötynyt maan EU-jäsenyydestä, vaikka juuri tämän alan tulevaisuus huolestutti jäsenyyden lähestyessä. Elintarviketeollisuusinstituutin selvitysten perusteella Puolassa ei EUjäsenyyden jälkeen ole lopettanut yksikään maidontuottaja, meijeri tai kalanjalostaja. Nyt näyttääkin selvältä, etteivät tuontielintarvikkeet ole kyenneet valloittamaan Puolan markkinoita. Puolalaiset valmistajat ovat sen sijaan menestyneet vientimarkkinoilla. Puls Biznesu -lehden mukaan jo 640 puolalaista elintarvikevalmistajaa on hyväksytty tavaratoimittajaksi EU-alueelle. Tämä on kasvattanut nopeasti vientiä. Tammikuusta 2004 lähtien vienti on kasvanut yli 30 prosenttia sen arvo on tällä hetkellä vuositasolla 5,2 miljardia euroa. Elintarviketeollisuudessa investointitoiminta kiihtyi jo viime vuonna. Koko elintarvikealan investoinnit nousivat 1,7 miljardiin euroon vuonna 2004, kun summa jäi vuonna ,3 miljardiin. Suurimmat investoinnit tehtiin lihajalostustuotannossa, meijeriteollisuudessa sekä alkoholijuomien valmistuksessa. Investointien odotetaan tänä vuonna edelleen lisääntyvän, kun alan yritykset pääsevät hyödyntämään EU:n rakennerahastojen tukia. Puolan elintarviketuottavat pitävät kysyntätilannetta hyvänä tärkeimmissä vientimaissaan. Vientiä hankaloittaa ainoastaan epäedullinen valuuttakurssi zlotyn jatkaessa kallistumistaan. Alan vahvimpien yritysten keskuudessa vientiodotukset ovat kuitenkin vahvoja. Puls Biznesun mukaan esimerkiksi lihanjalostaja Sokolow odottaa vientinsä kasvavan tänä vuonna yli 20 prosentilla 77 miljoonaan euroon. Puola tähtää yli 40 prosentin kasvuun Venäjän-viennissään Puolan tähtää tänä vuonna noin neljän miljardin dollarin suuruiseen Venäjänvientiin, kun viime vuonna vienti jäi 2,8 miljardiin. Uutistoimisto PAP:in siteeraamat virkamieslähteet sanovat maiden välisen taloudellisen kanssakäymisen kehittyneen Puolan EU-jäsenyyden, Venäjän WTO-pyrkimysten ja avoimen dialogin tuloksena. Vaikka tälle vuodelle odotetaan viime vuotista selvästi parempaa vientimenestystä, oli myös vuosi 2004 hyvä. Vienti kasvoi huimat 88 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Puolan tärkeimmät vientituotteet Venäjälle ovat koneet ja laitteet, kemiantuotteet, maataloustuotteet sekä paperituotteet ja puutavara. Puolalla on lisäksi muutamissa yksittäisissä tuoteryhmissä tärkeimmän tuontimaan asema. Tämä koskee kosmetiikkavalmisteita, hygieniatuotteita sekä huonekaluja. Puola tuo Venäjältä pääsiassa raakaöljyä ja maakaasua.

7 7 Palkkaralli kiihtyy Baltian maissa Työvoimakustannusten nousukehitys on kovinta Latviassa ja Virossa, selviää Eurostatin EU25-maat kattavasta vertailusta. Latviassa kustannukset nousivat toiselle neljänneksellä vuositasolla 14,2 prosenttia ja Virossa 10,4. Koko alueella keskimääräinen kasvu oli vain 2,6 prosenttia. Estonia Latvia Lithuania www. balticbusiness. com Työvoimakustannusten suhteellisesti kova nousu uusissa jäsenmaissa on tässä vaiheessa luonnollinen seuraus näiden maiden hyvin alhaisesta lähtötasosta, raportissa todetaan. Nopeasta kustannuskehityksestä huolimatta uusissa jäsenmaissa työvoima maksaa edelleenkin keskimääräin vain viidenneksen siitä mitä se maksaa vanhoissa jäsenmaissa. Latviassa pelkästään palkkakehitystä selvitellyt henkilöstökonsultti Fontes Latvia toteaa viimeisimmässä vuosiraportissaan keskikuukausipalkkojen olleen kesäkuun lopussa 16,2 prosenttia korkeammat kuin samaan aikaan viime vuonna. Fontesin mukaan vuoden aikana tapahtunut ansiotason kehitys oli nopeinta kahdeksaan vuoteen. Tutkimukseen osallistuneet 140 yritystä ovat ensi vuoden osalta varautuneet kahdeksan prosentin palkkakehitykseen, mutta Fontes pitää tätä turhan optimistisena arviona. Konsulttiyhtiö uskoo itse, että ansiotason nousu tulee olemaan prosenttia. Palkkaerot yhä pieniä Latviassa Palkkaselvityksestä ilmenee myös, että palkkaerot ovat Latviassa vielä melko pieniä. Yksityisellä sektorilla johto ja keskijohtoa ansaitsevat noin 2,5-kertaisesti ammattitaitoisiin työläisiin verrattuna. Huippupalkkoja maksetaan lähinnä vain ict-alalla ja rahoitusalan tehtävissä.

8 Aku Sorainen, Sorainen Law Offices: Kansainväliset yritysjärjestelyt ulottuvat myös Baltiaan Baltian maat vetävät tänä vuonna ennätysmäärän suoria investointeja. Virossa investointien virta oli jo ensimmäisellä neljänneksellä 850 miljoonaa euroa eli suurempi kuin koko viime vuoden aikana. Suuri kansainvälisten investointien kasvu näkyy yhtälailla myös Latviassa ja Liettuassa. Elämme kansainvälisten yritysjärjestelyjen huippuaikoja ja nyt globalisaation vaikutukset näkyvät myös Baltiassa saakka, totesi asianajaja Aku Sorainen puhuessaan perustamansa Sorainen Law Offces -toimistoketjun 10-vuotisseminaarissa syyskuussa Tallinnassa. Soraisen mukaan yrityksen tai liiketoiminnan ostaminen Baltian maissa on kuitenkin erittäin monimutkainen ja riskialtis toimenpide, joka vaatii läpikotaista suunnittelua sekä vankat lainopilliset puitteet. Baltiassa tehdään yhä suurempia yrityskauppoja Tallinnassa, Riiassa, Vilnassa ja myös Helsingissä paikallisesti toimiva Sorainen Law Offices on itse hoitanut Baltian alueella yli 300 yrityskauppaa. Sen viimeaikaisiin toimeksiantoihin kuuluu muun muassa Citycon Oyj:n tekemä Rocca el Mare -kauppakeskuksen osto. Tämän yrityskaupan velaton arvo oli 62,1 miljoonaa euroa. Latviassa Sorainen Law Offices auttoi puolestaan maan suurimpiin kuuluvan kauppakeskuksen myynnissä 40 miljoonan euron hintaan Meinl European -yhtiölle. Liettuassa hoidettuihin operaatioihin sisältyy esimerkiksi johtavan tietoliikenneyhtiön Omnitelin vähemmistöosuuden myynti 50 miljoonan euron hintaan. Yksi suurimmista Baltian alueella Aku Sorainen vuonna 1995 perustama liikejuridiikkaan keskittynyt asianajotoimisto on kymmenessä vuodessa laajentunut koko Baltiaan ja on kasvanut samalla yhdeksi suurimmista toimistoista tällä markkina-alueella. Yrityksen palveluksessa toimii tällä hetkellä 65 lakimiestä, jotka pystyvät palvelemaan asiakkaitaan paikallisten kielten lisäksi englannin, saksan, ruotsin, suomen ja venäjän kielillä. Sorainen informoi Baltian investointinäkymistä Toimistoketjun mainetta ja arvostusta on osaltaan vahvistanut asiantuntemuksen jakaminen julkisesti. Sorainen Law Offces on jo vuosia tuottanut internet-sivustolleen koko Baltiaa käsitteleviä ja maakohtaisia Legal Update -katsauksia. Julkaisutoimintaa edustaa myös viime huhtikuussa ilmestynyt Handbook of Baltic Business Law, jonka Sorainen laati yhteistyössä Tanskan Baltian suurlähetystöjen kanssa. Sorainen Law Offces on myös aktiivinen seminaarijärjestäjä. Sen uusin seminaari on lokakuun lopulla yhdessä HVB Bank Latvian kanssa toteutettuva, Baltian mahdollisuuksiin liittyvä Public Private Partnership -seminaari. Liettua otti takapakkia ulkomaisissa investoinneissa Liettuaan tehtiin ensimmäisellä vuosipuoliskolla 617 miljoonan litin arvosta suoria ulkomaisia investointeja, mikä oli 55,9 prosenttia vähemmän kuin samaan aikaan viime vuonna. Suurelta tuntuva pudotus johtui kuitenkin lähinnä maassa jo toimievien ulkomaisten yhtiöiden aikaisempaa vähäisemmistä voittovarojen jälleeninvestoinneista sekä pienentyneistä pääomasijoituksista. Tammi-kesäkuun investoinneista 52 prosenttia suuntautui tehdasteollisuuteen. Investointikohteiden kärjessä olivat lisäksi rahoitusala sekä infrastruktuuripalvelut, kuten sähkö- ja vesihuolto. Tukku- ja vähittäiskaupan osuus sijoituksista oli yllättäen vain 2,5 prosenttia investointisumman jäädessä 14,5 miljoonaan litiin. Virolaisyritykset tähyävät Suomeen Virolaiset yritykset ovat työntymässä myös Suomeen. Ensimmäisen aallon tulijoita ovat esimerkiksi K-Arvutisalong ja Trigon Gardening. Myös virolainen sahateollisuudelle koneita ja laitteita valmistava Hekotek on ehtinyt yritysostoille Suomeen ostamalla aikaisemman vientiprojektien yhteistyökumppanin Lekopan. K-Arvutisalong on perustanut Suomeen TK Tietokonekauppa & Kuvapalvelu -nimisen yrityksen ja aikoo avata ensimmäisen myymälänsä Kampin kauppakeskukseen. Tallinnaan parhaillaan Baltian suurinta puutarha-alan keskusta rakentava Trigon Gardening toimii meillä pelkkiä puutarhanhoitopalveluita tarjoamalla, mutta toimintaa on mahdollistaa laajentaa myös tuotemyyntiin. 8

9 SEB-pankki: Liettua päässee ensimmäisenä Baltian maana yhteisvaluuttaan 9 Liettua pääsee Baltian maista todennäköisimmin liittymään yhteisvaluuttaan vuonna 2007, todetaan SEB Vilniaus Bankasin Eastern European Outlook -katsauksessa. Viron ja Latvian ongelmana on Maastrichtin kriteerit ylittävä inflaatiovauhti. Tämä siirtänee euron käyttöönoton Virossa vuoteen 2008 ja Latviassa vuoteen Pankki uskoo Baltian maiden pysyvän edelleen EU25-alueen talouskasvun kärkimaina, mutta kohoavat energiakustannukset aiheuttavat kovia inflaatiopaineita. Katsauksen laatijat odottavat Maastrichtin sopimukseen sisältyvän inflaation ylärajan olevan ensi keväänä 2,6-2,8 prosenttia. Tutkijat odottavatkin Liettuan selvittävän tämän rajan, koska kuluvalle vuodelle ennakoidun 2,6 prosentin hintojennousun uskotaan supistuvan ensi vuoden puolella 2,5 prosenttiin. Latvia Baltian maiden talouskasvun kärkimaa SEB-pankki antoi katsauksessaan myös uudet kasvuennusteet Baltin maille. Parhaaseen kasvutahtiin yltäisi Latvia, joka tälle vuodelle arvioidun 8,7 prosentin talouskasvun jälkeen pääsisi ensi vuonnakin vielä 7,5 prosenttiin ja vuonna 2007 noin seitsemään prosenttiin. Virolle odotetaan tänä vuonna noin seitsemän prosentin kasvua, mikä hidastuisi ensi vuonna ja vuonna ,4 prosenttiin. Liettua pitää perää Liettua jäisi pankin mukaan tästä hieman jälkeen, sillä se ennustaa maan tämän vuoden kasvuksi 6,8 prosenttia, ensi vuodelle 6,5 prosentin lisäystä ja 6,2 prosentin parannusta sitä vuotena. Baltian liiketoiminnan asiantuntijoita yrityksesi käyttöön Virossa, Latviassa ja Liettuassa toteutettava Baltian Markkinat -kurssi alkoi Tämän Suomen työvoimaviranomaisten, Nordic Business Instituten ja Nordic Koolituksen järjestämän koulutusohjelman kokonaispituus on kahdeksan kuukautta. Kurssi alkaa teoriaosalla, joka kestää kaksi kuukautta. Teoriaosan jälkeen kurssilaiset aloittavat noin kuuden kuukauden työssäoppimisjakson eri yrityksissä ja yhteisöissä. Työelämäjakson voi hoitaa joko Suomessa tai Baltian maissa. Myös muut maat ovat mahdollisia. Yrityksesi voi kiinnittää hyvät tiedot ja taidot sekä käytännön kokemusta omaavan työntekijän puoleksi vuodeksi. Kurssilaisilla on vähintään opistotason tai ammattikorkeatason koulutus. Työharjoittelija on yritykselle myös kustannuksiltaan varsin edullinen. Lisätietoja: Puhelin telefax tallinn@nbi-nk.com internet: Koulutusohjelman teoriaosassa kurssilaiset saavat perustietoja ja valmiuksia toimia erilaisissa Baltian alueen toimintoihin liittyvissä tehtävissä. Heille tarjotaan laajahkot tietokokonaisuudet kohdemaiden talouksista, markkinoista ja markkinoinnista.

10 Reval Hotel Latvijasta tulee Baltian suurin hotelli Reval Hotels -ketjuun kuuluva Reval Hotel Latvija rakentaa laajennusosaa, joka valmistuu ensi vuoden huhtikuussa. Laajennuksen myötä hotelliin tulee 205 uutta huonetta, mikä nostaa huonemäärän 587:ään. Laajennus tekee Reval Hotel Latvijasta Baltian suurimman hotellin. Uusien huoneiden lisäksi laajennusosaan valmistuu kokous- ja viihdekeskus. Kokoustiloja tulee 20 kappaletta, joista suurimpaan mahtuu tuhat henkeä. Kokoustiloihin liittyen laajennusosaan perustetaan myös kolme bisnescenteriä sekä neljä näyttelyhallia. Samassa yhteydessä hotellin alle rakennetaan 90 autoa vetävä parkkihalli. Hotelista ja sen laajennusprojektista vastaa Reval Hotel Groupin Latvian maajohtaja Heikki Vanhanen. Bradmansilta kunniamainintoja Revalille Tuotanto- ja konsulttipalveluita itäisessä Euroopassa Buslink Oy tarjoaa teollisuudelle omia tuotantopalveluita, alihankintapalveluita sekä konsulttipalveluita itäisen Euroopan kaupassa. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Pietarissa ja Kaunasissa Liettuassa. Venäjän ja Baltian maiden ohella meillä monivuotinen kokemus myös Valko- Venäjältä ja Ukrainasta. Lars Sonckin tie 3 E, Helsinki Telefax: Tutustu tarkemmin palveluihimme ja tuotteidemme kuvastoon: Buslink - ulkoistamispalveluita vaativiin tarpeisiin 1 0 Bradmans Business Travel Guiden uudessa Euroopan painoksessa nostetaan kärkipaikalle Vilnassa olevan Reval Hotel Lietuvan Skybar. Kunniamaininta kuuluu Best bars with a view. Samassa oppaassa ketjun Tallinnassa oleva Reval Hotel Olümpia pääsi toiselle sijalle kategoriassa Best hotels for presentations and conferences. Reval Hotel Lietuvan 22. kerroksessa sijaitsevan Skybarin tarjoamat näköalat on oppaassa arvioitu todella korkealle, sillä vertailukohteina oli maailmankuuluja hotelleja Euroopan metropoleista, kuten Madridista, Roomasta ja Pariisista. Olemme enemmän kuin tyytyväisiä Skybarin kärkisijaan, sanoo Reval Hotel Lietuvan johtaja Juha Mähönen. Euroopan laajuisessa arvioinnissa pärjääminen oli Mähösen mielestä yllätys, vaikka The Baltic Times oli jo aikaisemmin nimennyt Skybarin parhaaksi baariksi koko Baltiassa. Bradmans arvioi hotelleja kymmenessä eri vertailuryhmässä ja antaa kunniamaininnan kunkin ryhmän kymmenelle parhaalle hotellille. Reval Hotels -ketjun kahden hotellin ohella vain yksi muu baltialainen hotelli sai tällä kertaa kunniamaininnan. Reval Hotels on Baltian suurin hotelliketju, jolla neljä hotellia Tallinnassa, kaksi hotellia Riiassa ja yksi Vilnassa. Tallinnan hotellit ovat Reval Hotel Olümpia, Reval Park Hotel & Casino, Reval Hotel Central ja RevalExpress Hotel. Riiassa matkustajia palvelevat Reval Hotel Latvija ja Reval Hotel Ridzene. Vilnaa ketjussa edustaa Reval Hotel Lietuva. Saksalaiset uskovat Baltiaan Saksalais-baltialaisen kauppakamarin tiedustelun mukaan saksalaisella pääomalla Virossa. Latviassa ja Liettuassa toimivat yritykset ovat tyytyväisiä maiden talouskehitykseen ja sen avaamiin liiketoimintamahdollisuuksiin. Kyselyyn osallistuneista yrityksistä 81,5 prosenttia oli viime vuonna kasvattanut myyntiään ja 69.4 prosenttia oli parantanut tulostaan. Kolme yritystä neljästä arvioi tuloksensa parantuvan edelleen myös tänä vuonna. Seuraava Idänkaupan Vientipalvelut -julkaisu ilmestyy marraskuussa 2005

11 nl de lt ee ru pl uk edu it se au tr jp fr dk ch ca be cz gr mx lv ro br no tw gbl il hu th at es cy sg ma int vn sk hr sa in is ua by yu bg my ar pt nz si ph IDÄNKAUPAN VIENTIPALVELUT 10 / 2005 w w w. c o m p i l e r. f i ibm.com globalinsight.com coltfrance.com panafonet.gr kredytbank.pl euromonitor.com microsoft.com pa-consulting com williams.com poyry.de epson-europe interbusiness.it springer.de electrolux.se deloitte.com tele.dk unilever.com vangenechten.com thyssen.com portgdansk.pl mcgraw-hill.com affectogenimap.fi worldbank.org marketscore.com upm-kymmene.com capgemini.se omron.co.jp bonnier.se nikoil.ru bbc.co.uk pfizer.com te-keskus.fi ecoweb.co.zw ericsson.se aeroflot.ru bayer.de dragon-capital.com sanyo.co.jp britanniaarirways.com ericsson.se dfsstransport.com shell.com mccann.ro lucent.com bmwgroup.com vnn.vn vodafone-net.de bloomberg.com accelonafrica. com motorola.com akzonobel-chemicals.com cisco.com speedyterra.com.br ensto.fi toronto.on.ca alfredberg.se teletech.fo royalbank.com porsche.de asianet.co.th scania.com commerzbank.com krogerus.fi compaq.com nokia. com varta-microbattery.com tallink.com globalinsight.com dubaiinternetcity.net newyorker.de sovintel.ru sharp.co.jp dunlop.co.jp hilton.com minlos.no pmrcorporate.com ruhrgas.com skoda-auto.cz wincor-nixdorf.com scania.com noos.fr xicom.ca kd-group.si philips.com statoil.com monornet.hu volvo.com telia.com daimlerchrysler.com dolsta.pl capgemini.fr kodak.com aftonbladet.se globetrotter.net btopenworld.com hansabank.lt ozarow.com.pl isb.is fujitsueurope.com unibanka.lv task.gda.pl waw.pl starbucks.com macrovision.com rakvere.ee lawsonmardon.kz insan.ru silicom.com.br food-commerce.co.at ellos.com siemens.ru deloitte.at mobilkom.at suprema.ee statoil.com citicorp.com postimees.ee telenor.se interbanca.it worldbank.org. foreningssparbanken.se boeing.com yokos.ru philips.com chello.nl bnk.lt marlowfoods.com axelspringer.com.pl army.mil harvard.edu bosch.de zeelandnet.nl wanadoo.fr minolta.lt alice-dsl.de nordea.se boeing.com bigpond.net.au stabat.com infonet.ee telia.se rothman-pantall.com streamcn.pl mgbaltic.lt crh.ie lucent.com brasiltelecom.net.br uregina.ca bartlink.bg ekoe.cz btv.lv enterprise-ireland. com alfabank.ru dhl.com sampo.lt motorola.com textron.com enion.pl upc.cz sympatico.msn.ca kone.com fhwberlin.de danisco.dk telecom.by ubswarburg.com maxonline.com.sg munich-airport.com ferrari.de siemens.com konecranes.com telekom.at pub.ro posten.se tamro.ee telenordia.se sumitomocorp.co.jp colemanagement.com shell. nl wbs.co.za simmons-simmons.com supermedia.pl alcatel.fr datexohmeda.com lublin.pl hp.com. wal- mart.com reiffeisen.at metso.com ica.se mercedes-benz.de ichb.ro samsung.co.kr tatrabanka.sk metropolis-inter.com ucla.edu lattelkom. lv martinbraun.de peterlink.ru ml.ee merck.de silja.com interfax-agency. com zappmobile.ro kwhpipe.com terra.cl the-body-shop.com lda.lt state.gov dft.com.au optusnet.com. au nic.ad.jp/en/db/whois/en-gateway. html global-gateway.net.nz kmpg. com itek.norut.no mgi.de chinanet. GLOBAL AUDIENCE cn.net motorola.com proactiv-test.de crowley.pl chinatietong.com turktelekom.com.tr telecom.lt prudentia.lv danisco.dk consiagnet.it BANNER SALES: alfalamda.gr vivax.com.br basf-ag.de memphis.edu singtel.com stanford. edu westeel.com globalcrossing.com Klaus Lehmuskallio omnitel.lt tee.gr faisalfinance.com pacific.net.hk globalalania.ru man. lodz.pl kpmg.com retevision.es song. fi hoovers.com bns.lt hud.ac.uk pwcmoneytree.com economist.com klaus.lehmuskallio@compiler.fi retecal.es edmonton.ab.ca hamilton. on.ca almamedia.fi nokia.com hud. ac.uk chanellegroup.ie easynet.be handelsbanken.se uni-leipzig.de fortum.com icl.fi sony.com polymerlabs.com storaenso.com washington.edu bonfield. com citibank.com estpak.ee petrotel.pl eas.ee ggaweb.ch empower.ee oras.com rogers.com tu-berlin.de suprema. ee credit-suisse.com dresdner.de planet.nl starman.ee epfl.ch monet.no citibank.com demon.co.uk tiscali.dk metsagroup.com cytanet.com.cy splius.lt intercom.com.sv cablecolor.hn kapratas.lt inode.at osiplus.co.jp omnipol.cz atman.pl braun.de industrialinfo.com cistron.nl seed.net.tw nqt.com.br cat.net.th siva.no man.ac.uk iconpln.net.id handelsbanken.se ens.fr kbc.sk metromadrid.es turner.com weizmann.ac.il vnn.vn tanita-hw.co.jp loxinfo.net.th bostream.se stofanet.dk pacific.net.sg parex.lv jazztel.es qwentes.be catch.no gtsi.sk wimbosman.nl mmdbud.hu tcd.ie iskon.hr boliden.se lec.dk sigmableyzer.com.ua scanditron.com novintel.com sonix.ru globalintranet.net meteksan.net.tr alneta.lt libero.it orinoco-iron.com zmp.de hansabank.lt insead.fr netcabo.pt skanova.com astra-zlin. cz vivax.com.br galaxy.com cl-neva.ru eurotikls.lv xtra.co.nz sanitex.lt atkearney.com com2com.ru telecom.net.ar anheuser-busch.com navy.mil cowi.dk mgbaltic.lt speedy.net.pe limes.com.pl petrotel.pl bankofamerica.com veritas. lt ukranews.com beloil.by avis.ee securitas.com.pl roxtec.se bigclique.com atlanta.is swedishtrade.se jeppesen.com futuro.pl cegecom.lu elta.lt tallinnlv.ee unimaas.nl gsec1testlab.co.uk framepool.de icomtex.ru 4u.com.gh rusmedia. ru teleport-iabg.de abb.com samsung.co.kr thomson.com aei.ca compower.pl primus.ca florahealth.com siemens. de sydkraft.se klenergija.lt businessmonitor.com parabole.lt sezampro.yu kopideja.lv polbox.pl murdoch.edu.au pragmaaz.com champignon.de akras.at fortisbank.be vpmarket.ro convergentindia.com tbwil.ch sockshop-group.co.uk apollo.lv ubswarburg.com powersurf.li krakow.pl siemens.ru hansa.ee berkeley.edu troika.ru swissre.ch xerox.com palmencharpentier.com elektra.ru vistcom.ru ascot.ch pfalzkom.de datastream.com.mt roseurobank.ru infonet.by brainboost.com totalsoft.ro ispgateway.de dedicado.com.uy wsatkins.co.uk nextra.sk rug.nl ozarow.com.pl rencap. com raiffeisen.at yourlibrary.ca cfgroup.dk cma-cgm.com balticum.lt intel.com exane.fr davgita.lt skyrr.is hamilton. on.ca skane.se kalev.ee tribune.com interquisa.qc.ca callplus.net.nz yorku.ca pph-commercial.co.uk heidelberg.com vanbaelbellis.be orange.sk rubiconsm.si lentek.ru kernel.lv jpnembassy.fi wansei.ac.jp credit-suisse.com baku.az helmes.ee ukr.net solcon.nl kiruna.se auckland.ac.nz alfa-bank.ru odessa.ua falck.dk huber.com ricoh.com.au logisticsservice.pl petrolgas.co.il setardsl.aw kocbank.com.tr citytelecom.ru nordiccapital.se marlowfoods.com enbridge. com datagrupa.lv westernpower.com.au datasystems.at sotcom.ru fiberworld.nl nbgroup.lt dokom.de stenschoklad. se stratcom.mil wm-gruppe.de alfalaval.com hokudai.ac.jp kaubakeskus.ee sumitomocorp.co.uk koop.cz learjet.com amethystgroup-uk.com worldtradeco.com omxgroup.com mailer.ee williams.com euroleasing.de polk-marketingsystems. com thomsonmedia.com sony.ru expres.ro hypermobile.pl amtrade.com.au economia.cz qualcomm.com eurofinance. co.uk ceram.fr ticino.com bis-internet.co.uk thomas-daily.de kappa.ro ehitusmaterjalid.ee radiolinja.ee siemens.ca thekking.is rochester.edu lithells.se ncport.ru telnetwork.it telenergo.pl energia.ee peterstar.ru multibanka.com tehila. gov.il ortopedija.lt scitexdpi.com cioxnard.ca.us lawfirm.ee datakraftverk.no bakusteel.com icm.ac.cn vogel-net.de microtech.co.gg invitel.hu nottingham.ac.uk mega.com.tr tps.uz wanadoo.mu ltdalarna.se rcts.pt princeton.edu planetlab2.ru.is taiyokasei.co.jp. usp.ac.fj telcel.net.ve gazeta.pl government.bg pirmabanka.lv bas.bg klaipeda.lt nichimo.co.jp.wynnefieldcapital.com comete.ci aviso.ci darts.com.tw terra.com.gt veho.ru salko.cc montgomerycollege. edu w w w. c o m p i l e r. f i 1 1 mil pk za us ie lu mt md mu am co cn pe su gh uy ge kr hk tt cl eg fo biz hn na gt kz zw ba kh jo ir uz sv aw nu do bm ke to gwy tg gg fj ve cr ci qa im ky bd

RTS-indeksi yhdeksänkertaistunut

RTS-indeksi yhdeksänkertaistunut 9 2005 Moskovan pörssi täytti 10 vuotta RTS-indeksi yhdeksänkertaistunut Nousu Venäjän osakemarkkinoilla jatkuu yhä. Moskovan pörssin yleisindeksi RTS puhkoi syyskuun 2. päivä psykologisen 900 pisteen

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö 09/10/2007-19/11/2007 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 517/517 OSALLISTUMINEN Maa DE - Saksa 80 (15.5%) PL - Puola 51 (9.9%) DA - Tanska 48 (9.3%) NL - Alankomaat

Lisätiedot

24.3.2016. VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot. VIENNIN VOLYYMI LASKI 4,7 PROSENTTIA VUONNA 2015 Vientihinnat nousivat 0,7 prosenttia

24.3.2016. VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot. VIENNIN VOLYYMI LASKI 4,7 PROSENTTIA VUONNA 2015 Vientihinnat nousivat 0,7 prosenttia 2.3.216 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI,7 PROSENTTIA VUONNA 21 Vientihinnat nousivat,7 prosenttia Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 21 neljä prosenttia Tullin ulkomaankauppatilaston

Lisätiedot

Ruokamenot kuluttajan arjessa

Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot kuluttajan arjessa Tieteiden yö Rahamuseossa 13.1.2011 Jarkko Kivistö Ekonomisti Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot Kuinka suuren osan tuloistaan kuluttajat käyttävät elintarvikkeisiin?

Lisätiedot

Energia-alan painopisteet Euroopassa José Manuel Barroso

Energia-alan painopisteet Euroopassa José Manuel Barroso Energia-alan painopisteet Euroopassa José Manuel Barroso Euroopan komission puheenjohtaja Eurooppa-neuvoston kokous 22.5.2013 Uusia realiteetteja globaaleilla energiamarkkinoilla Finanssikriisin vaikutus

Lisätiedot

EU:n energiapolitiikka työllistää operaatiotutkijoita. Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj

EU:n energiapolitiikka työllistää operaatiotutkijoita. Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj EU:n energiapolitiikka työllistää operaatiotutkijoita Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj FORS-seminaari 2011 - Operaatiotutkimuksella kohti energiatehokkuutta, Aalto-yliopisto, 16.12.2011 EU:n

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015. 13.5.2015, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015. 13.5.2015, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015 13.5.2015, Lasse Krogell Yritysrakenne 2007-2013 TOL 181 Painaminen ja siihen liittyvät palvelut Lähde: Tilastokeskus Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu 2014. 4.12.2014, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu 2014. 4.12.2014, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu 2014 4.12.2014, Lasse Krogell Yritysrakenne TOL 181 Painaminen ja siihen liittyvät palvelut Lähde: Tilastokeskus Vuosi Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto

Lisätiedot

Maatilan menestystekijät nyt ja tulevaisuudessa. Seminaari Salossa 14.1.2011. Toimitusjohtaja Kari Aakula

Maatilan menestystekijät nyt ja tulevaisuudessa. Seminaari Salossa 14.1.2011. Toimitusjohtaja Kari Aakula Maatilan menestystekijät nyt ja tulevaisuudessa Seminaari Salossa 14.1.2011 Toimitusjohtaja Kari Aakula Valio Oy 14.1.2011 1 Valio Oy:n hankintaosuuskunnat 1.1.2011 1. Evijärven Osm. 2. Härmän Seudun Osm.

Lisätiedot

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa 28.2.214 VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 213 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 213 Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan kaksi prosenttia

Lisätiedot

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. 1997D0222 FI 20.03.1998 002.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. "B KOMISSION PÄÄTÖS, tehty 28 päivänä helmikuuta 1997, luettelosta kolmansista

Lisätiedot

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä? Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 29.8.2014 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 29.8.2014 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 213 29.8.214 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-213 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Suomen lääkintätekniikan teollisuuden markkinakatsaus. Vuosi

Suomen lääkintätekniikan teollisuuden markkinakatsaus. Vuosi Raportin on laatinut FiHTAn toimeksiannosta Harri Luukkanen, Eco-Intelli Ky, 29.8.. 1 Yhteenveto kokonaiskehityksestä Lääkintälaitteiden vienti jatkuu aikaisemmalla korkealla tasolla Useimmat viennin pääryhmät

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Joulukuu 2013. 20.12.2013, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Joulukuu 2013. 20.12.2013, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Joulukuu 2013 20.12.2013, Lasse Krogell Alan Yritysrakenne TOL 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Tilastokeskus julkaisi marraskuun lopulla tiedot

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019 Elintarviketeollisuuden talouskatsaus Syyskuu 2019 Suhdannetilanne normaali, varovaisin odotuksin syksyyn Alkuvuosi 2019 oli elintarviketeollisuudelle suotuisa ja suhdanteet etenivät myönteisesti. Odotukset

Lisätiedot

Kääntyykö Venäjä itään?

Kääntyykö Venäjä itään? Heli Simola Suomen Pankki Kääntyykö Venäjä itään? BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.2015 5.6.2015 1 Venäjän ulkomaankaupan kehitystavoitteita Viennin monipuolistaminen Muun kuin energian osuus viennissä 30 %

Lisätiedot

Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä

Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä Venäjän BKT kasvoi enää 1.4% (1-6/2013) Vuonna 2007 kasvu oli 8.5% Kari Liuh to Kari Liuhto Venäjän kaupan professori Turun kauppakorkeakoulu Turun kauppakorkeakoulun alumnitapaaminen

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 7.2.2014 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 7.2.2014 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 213 7.2.214 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-213 mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS Meriliikenteen kehitys Itämerellä

MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS Meriliikenteen kehitys Itämerellä MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS Meriliikenteen kehitys Itämerellä 0 MKK pähkinänkuoressa Turun yliopiston erillislaitos Perustettu 1980 5 toimipistettä 42 työntekijää Vuonna 2011: 38 julkaisua

Lisätiedot

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin mallikortit maittain Tässä liitteessä on tietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Mallikortit on kopioitu Internetistä osoitteesta http://ec.europa.eu/employment_social/healthcard/index_en.htm,

Lisätiedot

Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely

Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely Edustavat tulokset Euroopan unionin jäsenmaasta Paketti sisältää Suomen ja EUjäsenvaltion tulokset Mielipidekyselyn muotoilu Paneurooppalainen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

KESKUSKAUPPAKAMARIN LUOTEIS-VENÄJÄN BUSINESS-BAROMETRI 2009

KESKUSKAUPPAKAMARIN LUOTEIS-VENÄJÄN BUSINESS-BAROMETRI 2009 KESKUSKAUPPAKAMARIN LUOTEIS-VENÄJÄN BUSINESS-BAROMETRI 9 Julkaistavissa..8 klo KESKUSKAUPPAKAMARIN LUOTEIS-VENÄJÄN BUSINESS-BAROMETRI 9 Lokakuu 8 KESKUSKAUPPAKAMARI Aleksanterinkatu, PL, 1 Helsinki Puh.

Lisätiedot

Venäläisten matkailu Suomeen

Venäläisten matkailu Suomeen Venäläisten matkailu Suomeen Joulu 2013 2014 2015 Pientä positiivista virettä näkyvissä Tammi-lokakuussa Suomeen saapui noin 2,5 miljoonaa venäläistä, kun vuotta aiemmin matkustajia oli noin 2,7 miljoonaa

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013. 28.5.2013, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013. 28.5.2013, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013 28.5.2013, Lasse Krogell Yritysrakenne 2011 TOL 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Liikevaihto Henkilöstö Yrityksiä Henkilöstö 1.000

Lisätiedot

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009 Sairaanhoito EU:ssa Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT), Itävalta (AT), Kreikka

Lisätiedot

MAAKOHTAINEN TIETOSIVU: SUOMI

MAAKOHTAINEN TIETOSIVU: SUOMI Euroopan investointiohjelma Tilannekatsaus Toukokuu 2018 MAAKOHTAINEN TIETOSIVU: SUOMI JUNCKERIN EUROOPAN INVESTOINTIOHJELMA SUOMESSA FI Suomessa Junckerin komission Euroopan investointiohjelmaan kuuluvan

Lisätiedot

NURMISEMINAARI. Maidon markkinakatsaus

NURMISEMINAARI. Maidon markkinakatsaus NURMISEMINAARI Pudasjärvi 11.-12.1.2011 Maidon markkinakatsaus Eeva Brofeldt, Valio Oy Nyt on alkanut vasikoiden vuosi Maitotuotteiden kotimaan myynnin nousijat ja laskijat Kevyttuotteiden osuus maitotuotteiden

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus helmikuu 2015. 26.2.2015, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus helmikuu 2015. 26.2.2015, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus helmikuu 2015 26.2.2015, Lasse Krogell Yritysrakenne TOL 181 Painaminen ja siihen liittyvät palvelut Lähde: Tilastokeskus Vuosi Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto

Lisätiedot

Suomen kaupan barometri Kevät 2011. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Suomen kaupan barometri Kevät 2011. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Suomen kaupan barometri Kevät 11 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: 1 1 8 mrd. Suomen ja Venäjän välinen kauppa 9, 6,7,815,16 3 5 6 7 8 9 1 Lähteet: Suomen tulli Tilastokeskus Tavaroita

Lisätiedot

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT),

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG

Lisätiedot

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Eikka Kosonen Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö 7.2.2012 Eurooppa tarvitsee tutkimusta ja innovointia

Lisätiedot

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta 2014-2017 Erasmus+ lähtevän liikkuvuuden kehitys 2014-2017 2014-2015 2015-2016 2016-2017 4239 4580 4772 1360 1322 1442 1052 1027 985 925 977 970 Opiskelijaliikkuvuus

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu 2015. 21.12.2015, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu 2015. 21.12.2015, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu 2015 21.12.2015, Lasse Krogell Yritysrakenne. Vuoden 2014 luvut ovat ennakkotietoja. TOL 181 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan. Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6.

Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan. Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6. Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6.2011 Maija Sirkjärvi Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT)

Lisätiedot

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim. Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkeläisten toimeentulo on parantunut useimmilla keskeisillä toimeentulomittareilla

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/ / / / / / / / / 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE - Belgia 88 102 109

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE -

Lisätiedot

Suomen talous vahvistumassa

Suomen talous vahvistumassa Suomen Pankki Suomen talous vahvistumassa Pardian seminaari 31.10.2017 31.10.2017 1 Suomen vuotuinen kasvuvauhti on nyt ohittanut euroalueen, mutta takamatka on huomattava 120 Bruttokansantuote Suomi Euroalue

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / / / AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 1818 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 863 BG - Bulgaria

Lisätiedot

Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien kokonaismäärän lasku on hiipunut

Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien kokonaismäärän lasku on hiipunut IP/05/1558 Bryssel 9. joulukuuta 2005 Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien n lasku on hiipunut Euroopan komission laatiman tuoreimman valtiontukien tulostaulun mukaan EU:n 25 jäsenvaltion myöntämien

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2011 Handel Trade Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Suomen metsäteollisuusvienti ja tuonti v. 2004-2011(1-3) 13 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Mrd. e 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2010

Lisätiedot

Julkaistavissa 8.2.2016, klo 9.00. VUOSIJULKAISU: ennakkotiedot

Julkaistavissa 8.2.2016, klo 9.00. VUOSIJULKAISU: ennakkotiedot Julkaistavissa 8.2.216, klo 9. VUOSIJULKAISU: ennakkotiedot VIENNIN ARVO LASKI VUONNA 215 NELJÄ PROSENTTIA Kauppataseen alijäämä väheni merkittävästi ulkokaupan ylijäämäisen kaupan vuoksi Suomen tavaraviennin

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

EUROOPAN INNOVAATIOALAN PAINOPISTEET

EUROOPAN INNOVAATIOALAN PAINOPISTEET EUROOPAN INNOVAATIOALAN PAINOPISTEET J. M. Barroso, Euroopan komission puheenjohtaja, puhe Eurooppa-neuvostossa 4.2.2011 Sisältö 1 I. Eurooppa on vaarassa menettää asemiaan II. Mikä Euroopassa on vialla?

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

TAULUKKO I: EU:N JÄSENVALTIOIDEN KALASTUSLAIVASTOT VUONNA 2014 (EU28)

TAULUKKO I: EU:N JÄSENVALTIOIDEN KALASTUSLAIVASTOT VUONNA 2014 (EU28) EUROOPAN UNIONIN KALASTUSALA LUKUINA Seuraavissa taulukoissa on yhteisen kalastuspolitiikan (YKP) eri osa-alueiden perustilastotietoja seuraavasti: jäsenvaltioiden kalastuslaivastot vuonna 2014 (taulukko

Lisätiedot

ALV-yhteenvetoilmoitus

ALV-yhteenvetoilmoitus OHJE 1(5) ALV-yhteenvetoilmoitus n versiossa 7.20 ohjelmaan on lisätty ALV-yhteenvetoilmoitus ja sen korjausilmoitus. Tässä dokumentissa ohjeistamme toiminnon käyttöönottoa. Asetukset Tiedot ALV-yhteenvetoilmoitukseen

Lisätiedot

Laajakaista: Ero suurimpien ja pienimpien käyttäjämaiden välillä Euroopassa kapenee

Laajakaista: Ero suurimpien ja pienimpien käyttäjämaiden välillä Euroopassa kapenee IP/08/1831 Bryssel, 28. marraskuuta 2008 Laajakaista: Ero suurimpien ja pienimpien käyttäjämaiden välillä Euroopassa kapenee Laajakaistaliittymät Euroopassa yleistyvät edelleen. Euroopan komissio julkaisi

Lisätiedot

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi ICC - INFO Q 3-2014 Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi Maailmantalouden tila ja suunta - World Economic Survey 3 / 2014 Maajohtaja Timo Vuori, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi 1 Maailmantalouden

Lisätiedot

15,9 % (11,4 %); 15,7 % (8,4 %) 110,7 (94,0) milj. EUR investointien jälkeen -23,1 (-11,5) milj. EUR kasvoi 64,1 % ja oli 0,32 (0,20) EUR

15,9 % (11,4 %); 15,7 % (8,4 %) 110,7 (94,0) milj. EUR investointien jälkeen -23,1 (-11,5) milj. EUR kasvoi 64,1 % ja oli 0,32 (0,20) EUR 362,6 (338,7) milj. EUR, kasvua 7,0 % tai 10,1 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla kasvoi 40,9 % ja oli 48,4 (34,4) milj. EUR tai 13,4 % (10,2 %) liikevaihdosta 15,7 % (8,4 %) 15,9 % (11,4 %); 110,7

Lisätiedot

Saksan ulkomaankaupan perusta edelleen Euroopassa

Saksan ulkomaankaupan perusta edelleen Euroopassa BoF Online 2008 No. 1 Saksan ulkomaankaupan perusta edelleen Euroopassa Heidi Schauman Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. Suomen

Lisätiedot

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen?

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Donetsk Luhansk Donetskin ja Luhanskin alueella asuu 6,5 milj. ihmistä eli 15% Ukrainan väkiluvusta. Krimin niemimaalla, ml. Sevastopol, asuu lähes 2,5

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-5) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.7.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-1) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 29.3.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-3) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-2) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-10) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.12.2018 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 112 final LIITTEET 1 9.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 112 final LIITTEET 1 9. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7057/17 ADD 1 TRANS 97 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 6. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-2) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-3) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomen tehtävä oma rankka rakennemuutoksensa samalla kun globalisoitunutta

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kauppa 2012 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 8,2 % Muut kuljetukset; 0,2; 0,6 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kauppa 2013 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 9 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula?

Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Pääjohtaja Erkki Liikanen Kaupan päivä 23.1.2006 Marina Congress Center Talouden arvonlisäys, Euroalue 2004 Maatalous ja kalastus 3 % Rakennusala 5 % Teollisuus

Lisätiedot

Matkailun kehitys 2016

Matkailun kehitys 2016 Matkailun kehitys 2016 3.5.2017 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Kiina jatkoi vahvaan kasvuaan myös piristyi loppuvuotta kohden Suomessa kirjattiin 5 768 000 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupan barometri Kevät 2015 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupassa ollaan kasvuhakuisia Tämän kevään Barometrissä esitimme kolme ylimääräistä kysymystä, joista yksi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-6) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.8.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2017 2 SUOMEN

Lisätiedot

Otteita Viron taloudesta

Otteita Viron taloudesta Otteita Viron taloudesta Jaanus Varu Suurlähetystöneuvos HELSINKI 08.05.2015 Viron talouden kehitys Viron talous nyt ja lähivuosina Viron talouden kehitys (1) Ostovoimalla tasoitettu BKT per capita vuonna

Lisätiedot

HAKEMUS YHTEISÖN TAVARAMERKIN JULISTAMISEKSI MITÄTTÖMÄKSI

HAKEMUS YHTEISÖN TAVARAMERKIN JULISTAMISEKSI MITÄTTÖMÄKSI Sivumäärä (tämä sivu mukaan lukien) SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTO (SMHV) HAKEMUS YHTEISÖN TAVARAMERKIN JULISTAMISEKSI Hakijan/edustajan viite (enintään 20 merkkiä) Viimeksi päivitetty: 04/2013

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 2.11.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 1.11.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 Teknologiateollisuudessa 2017: - liikevaihto

Lisätiedot

Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki

Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki BOFIT - BLOGI Venäjän keskuspankki ilmoitti jo vuonna 2010 virallisesti vähentävänsä asteittain ruplan kurssin ohjausta, ja vuonna 2012 keskuspankki ilmoitti, että täyden kellutuksen edellyttämät valmistelut

Lisätiedot

Talouskasvun edellytykset

Talouskasvun edellytykset Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus maaliskuu , Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus maaliskuu , Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus maaliskuu 2016 15.3.2016, Lasse Krogell Yritysrakenne. TOL 181 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Lähde: Tilastokeskus Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003 Ulkomaankauppa 2004:M06 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003 Kuvio 1. Huipputeknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2003 14 12 Mrd. e Tuonti Vienti 10 8 6 4

Lisätiedot

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat J uhana B rotherus Ekonomis ti 26.11.2014 Talouskasvu jäänyt odotuksista 2 USA kohti kestävää kasvua Yritykset optimistisia Kuluttajat luottavaisia 3 Laskeva öljyn hinta

Lisätiedot

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Juhana Brotherus Ekonomisti 21.3.212 13 12 11 1 99 98 97 96 95 94 93 92 Yhdysvallat kasvoi loppuvuonna muiden kehittyneiden markkinoiden taantuessa

Lisätiedot

Tilikausi 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009

Tilikausi 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009 Tilikausi 2008 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009 2 Hyvä neljäs kvarttaali milj. EUR Q4 2008 Q4 2007 Muutos- % Liikevaihto 398,8 315,5 +26,4 Bruttokate, % 22,8 20,6 +10,7 Liikevoitto 47,5 33,0

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan

LIITTEET. asiakirjaan ROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.11.201 COM(201) 906 final ANNEXES 1 to LIITTEET asiakirjaan LUONNOS KOMISSION JA NVOSTON YHTEISEKSI TYÖLLISYYSRAPORTIKSI - oheisasiakirja komission tiedonantoon vuotuisesta kasvuselvityksestä

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Syyskuu , Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Syyskuu , Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Syyskuu 2013 13.9.2013, Lasse Krogell Yritysrakenne 2011 TOL 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Liikevaihto Henkilöstö Yrityksiä Henkilöstö 1.000 /

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus helmikuu , Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus helmikuu , Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus helmikuu 2017 07.02.2017, Lasse Krogell Yritysrakenne. TOL 181 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Lähde: Tilastokeskus Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto

Lisätiedot

Suomen elintarviketoimiala 2014

Suomen elintarviketoimiala 2014 Suomen elintarviketoimiala 2014 Strateginen toimialakatsaus Sisällysluettelo Sisällysluettelo Sisällysluettelo 3 Tiivistelmä 8 1 Suomen talous ja elintarviketoimiala 10 1.1 Kansantalouden kehitys 10 1.2

Lisätiedot