pahtumamme ansiosta. Valokuvauksen parasta antia on ilo itselle sekä muille.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "pahtumamme ansiosta. Valokuvauksen parasta antia on ilo itselle sekä muille."

Transkriptio

1 MARRAS- JOULUKUU UUTISET 5/2011 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit

2 PÄÄKIRJOITUS Kameraseuran 90-vuotisjuhlavuosi on tarjonnut hienoja tapahtumia sekä jäsenille että kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille. Kamera Suomenlinnassa kokosi noin 80 valokuvauksen harrastajaa yhteen kuuntelemaan ja katsomaan esityksiä sekä kokeilemaan itse erilaisia kuvaustapoja. Päivä onnistui kaikinpuolin, ainoastaan pilvet puuttuivat taivaalta. Perinteinen AITA 2011 Planket - näyttely Rautatieasemalla Helsingin Juhlaviikkojen aikaan toteutettiin tänä vuonna uudella konseptilla niin, että mahdollisimman moni seuran jäsen pääsi osallistumaan näyttelyn tekemiseen. Jokainen kerho oli tehnyt oman esityksensä ja osallistuminen tapahtui kerhojen kautta. Näyttely oli todella hieno ja samalla se esitteli laaja-alaisesti Kameraseuran toimintaa jäseniensä kautta. Onnittelut kaikille mukana olleille. Teitte hienon näyttelyn ja Taiteiden yössä moni ohikulkija sai hymyn huulilleen ta- pahtumamme ansiosta. Valokuvauksen parasta antia on ilo itselle sekä muille. Suomenlinnan ja AITA-näyttelyn kuvat ovat nähtävissä Kameraseuran kotisivujen galleriassa. Oma näyttelytilamme Kamera-galleria tulee tarjoamaan jatkossa matalamman kynnyksen jäsenilleen esittää valokuvia. Kesän aikana kirjasto siirrettiin Kamera-lehden toimituksen puolelle ja samalla kirjastosta tehtiin galleriatila. Jatkossa tulee Kamera-gallerian ison näyttelyn yhteydessä olemaan pieniä ja toivottavasti kokeellisiakin kuvaesityksiä seinillä. Lisätietoja sekä ohjeet näyttelytilan hakemiseksi löytyvät kotisivuilta. Syksyn mittaan kurssit ovat päässeet alkuun ja kevätkautta jo suunnitellaan. Tässä lehdessä on joitakin loppuvuoden kursseja sekä keväälle tulevia uusia kursseja.toivottu Taiteilijakirjakurssi järjestetään tammikuussa, ja siinä pääsee hyödyntämään omia käsityötaitoja soveltaen perinteisiä kirjansidontamenetelmiäkin. FINEART -tulostus järjestetään heti alkuvuodesta uudestaan suuren suosion vuoksi ja peruskursseja pyritään järjestämään lisää - ne kun tuntuvat täyttyvän hetkessä. Toiveita uusista kursseista otan mielelläni vastaan - tarjontamme on tarkoitus kohdata jäsenistön tarpeet ja kiinnostukset! Kameraseuran toimitilat sijaitsevat kiinteistössä, jossa nyt syksyllä alkoi iso putkiremontti, joka jatkunee kevääseen asti. Remontti tulee häiritsemään toimintaamme ja pahoitteluni siitä. Valon määrä pikkuhiljaa vähenee, on aika siirtyä hämäräkuvaukseen. Valokuvauksellista syksyä! SARI TAMMIKARI LIISA SÖDERLUND Toiminnanjohtaja 2 PETRA LÖNNQVIST Byr Draumur

3 Sisältö 5/2011 Pääkirjoitus Koulutus Tschüss! vieraita berliinistä Kuukausikokous Opintokerho Näyttelykuvaajat Nuoret Tekniikkailta Fiilisfotarit Kirjastoilta Lauantaikamerat Teema International evening Av-ilta K-movie Persona Natura Näyttelykalenteri Kerhokalenteri Info KS & SKsL SEURAAVAT YRITYKSET TUKEVAT Kameraseuran toimintaa: Suomen Interfoto Oy Ed-Mark Oy Fotoyks Oy Canon Oy Telefoto Oy 3

4 KAMERA 2012 Seuran perinteinen kevätnäyttely järjestetään Kamera-galleriassa toukokuussa 2012.Tällä kertaa aiheena on parhaista parhaat, mikä tarkoittaa, että näyttely kootaan niistä kuvista, jotka kameraseuralaiset arvottavat omiksi helmikseen. Laita siis ehdolle neljä kaikkien aikojen parasta kuvaasi ja mahdollista huippunäyttelyn kokoaminen. Kuvat saavat olla aikaisemmin palkittuja ja näyttelyissä kiertäneitä. Kolmehenkinen raati valitsee kuvat näyttelyyn sekä päättää mistä kuvasta tehdään juliste sekä kutsukortti ja mitkä kolme kuvaa painatetaan Kameraseuran postikorteiksi. Näyttelystä kootaan näytelyluettelo, johon kaikki kuvat pääsevät kuvaajien kertomuksien kera. Näyttelyn avajaiset ovat klo ja näyttely on avoinna Kamera-galleriassa Kuinka osallistut näyttelyyn? Jokainen Kameraseuran jäsen voi tarjota näyttelyyn 4 yksittäistä kuvaa. Vedosten maksimikoko on A4. Kameraseuran kehyspahvien (passepartout) aukon koko on 20x28 cm ja 19x29 cm. Kuvan koko tulostettuna on siis oltava 20,5x28,5 cm tai 19,5x29,5 cm.tulosta kuvasi sopivaksi, jottei siitä rajaudu kehystyksen yhteydessä olennaisia asioita pois. Kuvien on oltava suoraan näyttelykelpoisia, digitaaliset tiedostot eivät riitä. Kuvien viimeinen palautuspäivä on perjantai klo Kamera-galleriaan, Lastenkodinkuja 1. Jos postitat kuvasi, on viimeinen hyväksytty postituspäivä postileiman mukaan Vedosten mukana tulee olla näyttelyluetteloa varten julkaisukelpoiset kuvatiedostot (pitkä sivu 2000 pikseliä) ja esittelyteksti valokuvaajasta ja valokuvista cd:llä tai sähköpostilla toimitettuna osoitteeseen viimeiseen palautuspäivään mennessä tai kuvia ei hyväksytä. LISÄTIETOA Kamera näyttelystä Kameraseuran kotisivuilla 4

5 KOULUTUS KAMERASEURA RY:N KURSSIT Kurssit järjestetään pääasiassa Kameraseura ry:n toimitilassa osoitteessa Lastenkodinkuja 1, Helsinki. Mustavalkokehityksen peruskurssi järjestetään Kameraseuran pimiössä Kellari 36, joka sijaitsee osoitteessa Runeberginkatu 36. ATK- jaav-kurssit järjestetään TSL:n tiloissa Hakaniemessä. Kurssien kutsukirjeissä on tiedot opetuspaikoista. Kurssi-ilmoittautumiset ja maksaminen tapahtuvat nettikaupassa missä on myös kurssien tarkemmat sisältökuvaukset. Kurssit maksetaan oston yhteydessä omilla pankkitunnuksilla. Kurssipaikkoja on myynnissä kurssista riippuen 5 15.Vapaiden paikkojen määrä näkyy nettikaupassa eikä kurssin täytyttyä kurssia pysty enää ostamaan. ALENNETUT HINNAT Kameraseura ry:n ja Suomen Kameraseurojen Liiton jäsenet sekä Kamera-lehden kestotilaajat -15%. Nuoret, alle 25 vuotiaat -50% normaali hinnasta HENKILÖKUVAUKSEN PERUSTEET Henkilökuvauksen tyylisuuntia kuten miljöömuotokuva, mainosmainen muotokuva, perinteinen muotokuva. Henkilön kuvaamista. Lauantai sunnuntai klo Opettaja:Tuula Heikkinen Hinta 123 euroa, jäsenet 104,55 euroa VALOKUVAUKSEN PERUSTEET Kurssi on tarkoitettu vasta-alkajille Torstaisin klo (ei 23.2.) Opettaja: Reino Havumäki Hinta 295 euroa, jäsenet 250,75 euroa FINE ART TULOSTUS JAVÄRIENHALLINTA Digitaalisen valokuvauksen työnkulku kamerasta paperitulostukseen. Lauantai sunnuntai klo Opettajat: Hannu Lehto, Kari Väisänen Hinta 123 euroa, jäsenet 104,55 euroa ja TAITEILIJAKIRJAKURSSI Kurssilla perehdytään erilaisiin taiteilijakirjoihin ja tehdään itse kirjansidonta menetelmiä soveltaen oma taiteilijakirja, jonka sisällössä voi yhdistyä valokuvat, piirrokset, tekstit.työskentely tapahtuu käsityönä ja lopputuloksena on uniikki teos. Kurssi alkaa luennolla ja perehdytyksellä taiteilijakirjoihin keskiviikkona klo , jolloin käydään läpi myös kurssin aikana tarvittavat materiaalit. Keskiviikko klo Perjantai klo Lauantai klo Sunnuntai klo Opettaja: Liisa Söderlund Hinta 130 euroa, jäsenet 110,50euroa HENKILÖKUVAUKSEN PERUSTEET Henkilökuvauksen tyylisuuntia kuten miljöömuotokuva, mainosmainen muotokuva, perinteinen muotokuva. Henkilön kuvaamista. Lauantai klo Sunnuntai klo Opettaja:Tuula Heikkinen Hinta 123 euroa, jäsenet 104,55 euroa VALO KUVASSA - KUVAA VALOA JA VARJOA Valolla on monta luonnetta ja väriä, ilman valoa ei synny kuvaa. Kurssin aiheena on valon näkeminen ja sen merkitys kuvassa, kameran tekniikka ja miten toimia kameran kanssa erilaisissa valaistusolosuhteissa. Lauantai klo Sunnuntai klo Opettaja:Tuula Heikkinen Hinta 123 euroa, jäsenet 104,55 euroa. KEVÄÄN 2012 KURSSEJA JULKAISTAAN LISÄÄ JOULUKUUN KAMERASEURAN UU- TISISSA.

6 TSCHÜSS! VIERAITA BERLIINISTÄ TSCHÜSS! VIERAITA BERLIINISTÄ Syksyisenä viikonloppuna saapui Suomeen kuusi berliiniläisen kameraseura Fotoklub Fischerinselin jäsentä. Kameraseuran Berliini-ryhmä oli kutsunut heidät tänne osana seurojen välistä ystävyystoimintaa. Berliini-ryhmä perustettiin viime vuonna kesän kynnyksellä pitämään yhteyttä Fotoklubin kanssa. Ryhmä on osa Kameraseura ry:n laajentunutta kansainvälistä toimintaa, johon on viime vuosina kuulunut muun muassa International evening ja näyttelyvaihto kroatialaisen Fotoklub Zagrebin kanssa. Berliini-ryhmä kävi viime syksynä Fotoklubin luona vierailulla Berliinissä, ja nyt oli vastavierailun aika. Tällä välin kameraseuralaiset olivat ehtineet koota näyttelyn Berliinin matkansa kuvista, joka oli esillä Kamera-galleriassa lokakuussa. Berliiniläisille suunniteltiin ohjelmaa perjantaista sunnuntaille, ja rattoisasti aika kuluikin vanhojen tuttujen parissa.tervetuliaistilaisuus pidettiin perjantai-iltana Kameraseurassa, ja paikalla oli ryhmän lisäksi Kameraseuran puolesta puheenjohtaja UrpoVäisänen. Lauantai-aamupäivällä käytiin vieraiden kanssa ihastelemassa kantakaupungin viehättäviä rantakatuja. Iltapäiväksi siirryttiin toisenlaiseen Helsinkiin, historialliseen työläiskaupunginosaan Kallioon, missä kierros päätettiin Harjutorin saunan muikeisiin löylyihin. Osoittautui että ahkerin saunoja löytyi berliiniläisten vieraidemme joukosta! Saimme kuitenkin opastaa suomalaisen saunan erikoisuuksissa, kuten vihdan eli vastan käytössä. 6 KUVA MARKKU JÄRVENPÄÄ Henri Jalo, Sylvia Gust ja Dieter Lange Kamera-galleriassa. KUVA MARKKU JÄRVENPÄÄ Dieter Lange, Reinhard Kniest, Erik Salo ja Urpo Väisänen Kamera-galleriassa.

7 KUVA MARTTI KORPIJAAKKO Kameraseuran ja Fotoklubin jäseniä kaupunkikierroksella. Sunnuntai-aamuna haimme saksalaiset ystävämme hotellilta ja suuntasimme Nuuksion kansallispuistoon. Siellä vaelsimme etukäteen mietittyjä reittejä tuntien ajan vaihtelevissa maastoissa. Myös osalle kameraseuralaisista Nuuksio oli uusi elämys. Välillä nautimme välipalaa nuotiotulilla, ja lopuksi kävimme vielä ystäviemme kanssa päätöslounaalla ravintolassa Helsingin keskustassa. KUVA YKI HYTÖNEN Martti Korpijaakko, Reinhard Kneist ja Sylvia Hilbrecht kaupunkikierroksella. Tavoitteenamme oli tarjota vähintään yhtä hieno elämys vieraillemme kuin Berliinin matka oli vuosi sitten ollut meille.vieraamme tuntuivat viihtyvän hyvin, ja jatkon varallekin heitettiin ilmaan ideoita. Aika näyttää, mikä kaikki toteutuu. Yki Hytönen KUVA MARTTI KORPIJAAKKO Kuvassa vasemmalta Yki Hytönen,Wolfgang Heise, Frank Kirchner, Reinhard Kneist, Dieter Lange, Sylvia Hilbrecht, Hannu Lehto ja Erik Salo Nuuksiossa. 7

8 KUUKAUSIKOKOUS Vuonna 2009 hän vietti aikaa Yllästunturilla ja kuvasi paljon maisemia, johon hänellä oli toimeksianto Helsingissä sijaitsevaltaylläshallilta. Lopputuloksena on Ylläshallissa Suomen suurin panoraamavalokuva joka on 75 metriä leveä ja 14 metriä korkea. Kuvauskalustona oli silloin Canon 5D MkII. Samana vuonna hän alkoi käyttämään Olympus Pen - kameraa eikä sen jälkeen ole tullut tarvetta palata isoihin kameroihin. Hän kuvaa käsivaralta ja kamera kulkee mukana joka paikassa. Hänellä on nyt tapana kuvata asioita/ ilmiöitä jotka tulevat eteen, eikä hän etsi aktiivisesti jonkin aiheen mukaisia kuvauskohteita. Kuvattavista kohteista tärkeäksi tulee sommitkuukauden toinen tiistai Kokoukset pidetään joka kuukauden 2. tiistaina klo Kuukausikokouksessa vierailevat huippukuvaajat kertomassa tarinoita ja esittelemässä kuviaan vuosien varrelta. Jokaisessa kokouksessa järjestetään vapaa-aiheinen valokuvauskilpailu, jonka useimmiten kunkin illan vierailija arvostelee. Tässä onkin loistava mahdollisuus päästä kuuntelemaan, mitä mieltä huiput ovat sinun kuvistasi! Kilpailut ovat paperivedoksille, dioille ja kuvatiedostoille, kolme parasta palkitaan samanarvoisina. SEPPO TUOMAALA Tahdon SYYSKUU Syyskuussa pidettiin Kuukausikokous jossa vieraana oli Pekka Potka. Kameraseuran UrpoVäisänen esitteli puhujan. Paikalla oli kaikkiaan 36 henkeä illan puhujan lisäksi. Pekka Potka valotti kuviensa välityksellä omaa tapaansa ja näkemystä valokuvista sekä kertoi kuvausmatkoistaan. Pekka Potkalla on takana pitkä ja monipuolinen valokuvaustausta, hän on ollut digitaalisen valokuvauksenuranuurtaja Suomessa. Pekka on kirjoittanut useita kirjoja sekä pitänyt näyttelyitä sekä omistanut Suomen suurimman mainosvalokuvaamon. Tällä hetkellä hän toimii vapaana taiteilijana ja sen ohella kouluttaa. Mainosvalokuvaajat ry:n vuosinäyttely oli syyskuussa Sanomatalon Mediatorilla. Pekka Potka sai 1:n palkinnon sarjassa Matkailu ja 2:n palkinnon sarjassa Mobiilikuvat ja kunniamaininnan sarjassa Arkkitehtuuri ja interiöörit. 8

9 telu ja rytmi, graafiset elementit ja voimakas kontrasti, jotka tekevät kuvista kiinnostavia. Pekka Potkalla on tällä hetkellä useita kuvausprojekteja meneillään, ne liittyvät luontoon kuten meriaiheiset kuvat, koivu -ja vaahtera-aiheiset kuvat. Hän esitteli myös kuvia joissa oli useamman valotuksen keinoin saatu aikaan efekti, joissa ihmisten liike kuvissa vaikutti siltä kuin haamut olisivat liikkuneet kuvassa. Matka Dubaihin mahdollisti monipuolisten kuvien ottamisen. Aiheina Pekka Potkalla olivat modernit pilvenpiirtäjät ja maisemat sekä luonto. Jordaniassa hän kävi Ammanissa sekä Petrassa. Näistä molemmista kohteista näimme runsaasti kuvia. Lisäksi hän kuvasi kuljetun matkan Aqabasta Kuolleelle merelle. Kun Pekka Potka oli katsonut Kuukausikokoukseen lähetettyjä kilpailukuvia hänellä oli muutama yleinen ohje eli hän kehoitti rajaamaan rohkeasti sekä ottamaan huomioon säätilan, kontrastin ja heijastukset. Kuvien yleistasosta hän oli ilahtunut ja piti sitä oikein hyvänä. Kilpailuun oli lähetty teoksia yhteensä 61 kappaletta, joista kaksi oli 3:n kuvan sarjaa. Kaikki teokset olivat tiedostoja. Saman arvoisena palkittiin (kaikil- HANNU KONTKANEN Shooter le 2 pistettä): NiiloAnttonen Nautinto, SeppoTuomaala Tahdon ja Hannu Kontkanen Shooter. Kunniamaininat saivat: Antti Sorva Sanaton, Jussi Helimäki Sinivuokot ja Hannu Iso-oja Brothers Kaarina Leppämäki NIILO ANTTONEN Nautinto 9

10 HANNU LEHTO Halaus LOKAKUU Lokakuun Kuukausikokouksessa valokuvaaja Sari Poijärvi kertoi Kasari -näyttelystään, josta juttu seuraavassa Kameraseuran uutisissa. SEPPO TUOMAALA Maalisuora Sari arvosteli peruskilpailuun saapuneet 48 kuvaa ja palkitsi seuraavat kuvat kaikki yhdellä pisteellä: Tuula Roos "Ei mitään kiirettä" Hannu Lehto "Halaus" Tuula Roos "Illan varjot" Seppo Tuomaala "Maalisuora" Antti Sorva "Nimetön" Eero Hauta-aho "Potkuottelu" Kunniamainintoja saivat: Jouko Lindgren "Aamulenkillä" Hannu Kontkanen "Play with me" Timo Vuoriainen "Puisto" Tuula Roos "Sateessa" Seppo Tuomaala "Urheilun juhlaa" 10

11 TUULA ROOS Sateessa TUULA ROOS Ei mitään kiirettä 11

12 SEPPO TUOMAALA Urheilun juhlaa JOUKO LINDGRÉN Aamulenkillä 12

13 EERO HAUTA-AHO Potkuottelu HANNU KONTKANEN Play with me TIMO VUORIAINEN Puisto 13

14 TUULA ROOS Illan varjot MARRASKUU Kutsu Kameraseura ry:n varsinaiseen kokoukseen tiistaina klo Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat: valitaan vuodelle 2012 puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle, valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja kaksi (2) varatilintarkastajaa. Määrätään sääntöjen 5. :n mukaiset seuraavan toimintavuoden vuosimaksut ja uusien jäsenten liittymismaksut, yhdistyksen tilojen ja laitteiden käyttömaksut, tilintarkastajien ja hallituksen jäsenten sekä muiden luottamushenkilöiden palkkiot. Vuosikokouksen jälkeen on Suurpalkintokilpailun tuloksien julkistaminen. Huomaa muuttuneet kilpailusäännöt. 14

15 SUURPALKINTOKILPAILU Tämä on Kameraseura ry:n arvokkain kilpailu, joka on perustettu Olli E. Lampénin muistoksi Suurpalkinnon kolme kertaa voittanut saa seuran mestarin (KSM) arvon ja kultaisen mestarimerkin. Kilpailuun osallistutaan yhdellä viiden vedoksen kokoelmalla, joka ei ole kuvasarja. Kuvien tulee ilmentää kuvaajan monipuolista valokuvauksen osaamista. Myös aiemmin seuran muissa kuin Suurpalkintokilpailuissa palkituilla tai pisteitä saaneilla kuvilla voi kilpailla. Korkeintaan kaksi muuta yksittäistä kuvaa, jotka eivät sisälly voittajakokoelmaan voidaan palkita. Kilpailun arvioinnin suorittaa yksi arvostettu valokuvauksen piirissä toimiva henkilö. Voittajan nimi kaiverretaan Suurpalkintotarjottimeen. Jos kuvien taso parhaankaan kokonaisuuden osalta ei arvioijan mielestä vastaa kilpailun arvoa, hän voi päättää olla jakamatta suurpalkintoa. Kilpailukuvat tulee toimittaa Lastenkodinkuja 1:n postilaatikkoon viimeistään perjantaina klo JOULUKUU Tiistaina klo alkaen Kameraseura ry:n JOULUJUHLA. Tarjoilu nyyttikesti-periaatteella, vieraiden tuomista herkuista. Kameraseura tarjoaa glögit.viiniä, olutta ja muuta juotavaa voi tuoda haluamansa verran. Pöytien ja tuolien laittaminen sekä koristelu aloitetaan klo Tervetuloa jo silloin! Ohjelmassa on valokuvien vaihto eli tuo oma signeerattu valokuva mukanasi, niin saat vaihdossa toisen valokuvateoksen tilalle. ILLAN KILPAILUNA ON WANHAT KAMERAT, JOKA TOTEUTETAAN PÖYTÄKILPAI- LUNA ELI YLEISÖ ÄÄNESTÄÄ VOITTAJAN. Wanhat kamerat -kilpailuun saa jättää neljä normaalien kilpailuohjeiden mukaista vedosta, jotka on kuvattu vähintään 30 vuotta sitten (vedos saa olla uudempi). Myös aiemmin seuran kilpailuissa palkituilla kuvilla saa osallistua. Kilpailussa jaetaan vähintään kaksi palkintoa.voittajan nimi kaiverretaan Suomen Kameraseurojen Liiton lahjoittamaanwanhaan kameraan Kodak SX- 20 Brownie. ILLAN TOISENA KILPAILUNA ON JOULUKORTTIKILPAILU. Joulukorttikilpailun voittaja valitaan äänestämällä joulujuhlassa (kuten pöytäkilpailu).voittajakuvasta tehdään Kameraseura ry:n sähköinen joulukortti, joka tulee kotisivulle ja lähetetään yhteistyötahoille. Voittaja saa lisäksi kirjapalkinnon. Joulukorttikilpailuun voi osallistua neljällä kuvalla, joihin kuvaajalla on täydet oikeudet.tiedostojen on oltava jpeg-muotoisia, ja kooltaan korkeintaan 10 MB. Kuvatiedostojen suositeltava koko on 1920 pikseliä vaakasuuntaan ja 1080 pikseliä pystysuuntaan (paras laatu saadaan tällä uuden projektorin ominaistarkkuudella). Suositeltava väriavaruus on srgb. Kilpailukuvat tulee lähettää viimeistään perjantaina klo sähköpostitse osoitteeseen tai tuoda muistitikulla suoraan joulujuhlaan. 15

16 OPINTOKERHO Opintokerhon tulokasluokan kilpailut pidetään aina pöytäkilpailuna ja kuvaformaatti on vapaa. Siis kuvat tuodaan vasta kokoukseen ja saavat olla paperivedoksia, tiedostoja tai dioja. (max. 4 teosta / kuvaaja, teoksista yksi saa olla 4 kuvan sarja) Kilpailun lisäksi kukin saa tuoda 1 4 mielestään hyvää tai huonoa kuvaa keskustelun pohjaksi. Ideana on,että kuvaaja saa kommentteja kuvistaan, parannusehdotuksia kuvaamiseensa, tai olisiko se omasta mielestä epäonnistunut otos sittenkin hyvä? kuukauden kolmas tiistai OPINTOKERHO Syyskuun Kameraseuran opintokerhon vierailijana oli Kameraseuran toiminnanjohtaja Liisa Söderlund, joka puhui valokuvaamisen merkityksistä ja projektistaan, jonka Liisa on toteuttanut yhteistyössä Vailla vakinaista asuntoa ry:n kanssa, ja siihen liittyvästä näyttelystä, joka avautui Valokuvataiteen museolla lokakuussa. Hiljaisuus rikkoutuu II -näyttely jatkaa 2010 Kiasmassa esillä ollutta Hiljaisuus rikkoutuu -näyttelyä. Siinä entiset ja nykyiset kodittomat ovat kuvanneet elämäänsä. Liisa on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta valokuvaajaksi, ja sittemmin suorittanut myös taidepedagogin opinnot.valokuvausprojekti on osa Liisan valmisteilla olevaa väitöskirjatutkimusta. Liisa näytti mielenkiintoisen katsauksen omista kuvistaan, ja niihin liittyvistä näyttelyistä valokuvaajan taipaleeltaan. Esityksessään Liisa pohti valokuvan ja itse valokuvaamisen merkitystä. On luonnollista, että kulttuuritausta ja ihmisen SEPPO VILJANEN Hyppy aiemmat elämänkokemukset vaikuttavat vahvasti siihen, mitä kuvassa nähdään ja minkälaisia tunteita kuva katsojassa herättää. Itse valokuvaamisella toimintana on myös merkitystä niin kuvaajalle, kuin mahdollisesti kuvauksen kohteena oleville henkilöille. Ennen digiaikaa kaduilla vaelteli kameroiden kanssa huomattavasti vähemmän ihmisiä, ja ihmiset ajattelivat liki automaattisesti kameran kanssa liikkuvan olevan ammattikuvaaja, ja ihmisten suhtautuminen kuvaami- 16

17 seen julkisilla paikoilla oli pääosin välinpitämätön, tai jopa yhteistyöhaluinen. Nykyään tilanne monien paikalla olleiden mielestä on muuttunut. Usein ihmiset suhtautuvat kadulla kulkevaan kuvaajaan torjuvasti, ja voivat ilmoittaa etteivät halua tulla kuvatuiksi tai tulla tunnistetuiksi kuvista. Tämä on erittäin ymmärrettävää, kun ajattelee sitä, että kuvat leviävät nykyään salamavauhtia netissä, Facebookin, erilaisten gallerioiden etc. kautta. Järkevä kuvaaja toimii luonnollisesti niin, ettei ota kuvaa henkilöstä, joka ei halua tulla kuvatuksi.tästä syntyi yleisempääkin keskustelua, millaisia kuvia esim. Facebookiin on syytä ladata kaikkien nähtäväksi. Onko esimerkiksi järkevää levittää kaikkien nähtäväksi kuvia perhejuhlista, omista lapsista tms. omaan yksityisyyteen liittyvästä? Liisa on kuvannut projekteissaan paljon ihmisiä, mutta Liisan johtolankana erilaisissa projekteissa on nähtävissä kunnioitus kuvattavaa kohtaan. Kuvat on otettu kuvattavien suostumuksella, ja yhteistyössä heidän kanssaan. Esimerkkinä tästä Kaunis kattaus -näyttely, jossa kuvattiin sinkkunaisia. Liisa tutustui ravintolassa sinkkunaisiin, ja sopi heidän kanssaan kuvauksista kuvattavien kotona. Kuvattava itse määritti pitkälti, miten halusi tulla kuvatuksi, ja Liisa hoiti kuvauksen teknisen ja taiteellisen puolen. Innoittajana projektille oli ollut naistenlehden juttu, jossa kehotettiin sinkkunaisiakin kattamaan itselleen kauniin illallisen ja siten hemmottelemaan itseään. Kuvattavat olivat selvästi panostaneet projektiin, siivonneet kotinsa kunnolla ja miettineet etukäteen miten, ja missä halusivat tulla kuvatuiksi. Aivan samanlaista pedanttia suhtautumista kuvaustilanteeseen ei ollut nähtävissä sinkkumiehissä, joita Liisa kuvasi jatkoprojektina sinkkunaisille. Kuten taiteilijat usein, Liisa koki välillä olevansa hukassa oman tyylinsä kanssa; kuvia oli paljon mutta mikä oli hänen oma tyylinsä? Valaistuksen asiaan Liisa tuntui kokeneen viettäessään vuoden Virossa, jossa hän alkoi kuvata ihmisten tapaa olla yhdessä.tästä syntyi Liisan taiteen maisterin lopputyö ja näyttely jossa tutkittiin ihmisen etäisyyttä toiseen. Samalla Liisa tutustui valokuvan keinoin siihen, miten ilmaisemme tunteitamme kehonkielellä. Nykyistä projektia asunnottomien kanssa voidaan pitää luonnollisena jatkumona Liisan kuvausuralle. Liisa on aiemmissakin projekteissaan edennyt kuvattavan ehdoilla niin, että sekä kuvaaja että kuvattava ovat yhtä mieltä kuvauksen tavoitteista. Tavallaan looginen seuraava askel oli antaa kamera kuvattavan käteen ja antaa kuvattavan ottaa itse kuvat elämästään. Kukapa tuntisi asunnottoman elämän paremmin, kuin sellaisen kokenut? KAISU OJANSIVU Heidin uni 17

18 TOMMI SALMI Nimetön (kuvapari) Ilta oli hyvin ajatuksia herättävä, ja varmaan antoi meille kaikille harrastajille hyviä ohjeita ja miettimistä. Ehkä parempi vaihtoehto salakuvaamiselle on reilusti lähestyä kuvattavaa ja jollain tavalla rikkoa jää, kysyä voiko ottaa kuvan, luoda henkilökohtaisen suhteen kuvattavaan ennen napin painamista. Silloin varmaan kuvistakin tulee parempia. Tietysti kategorisesti ei kannata katukuvausta iloisista ja hauskoista tilanteista, erilaisista tapahtumista jne. tuomita, mutta kun ollaan tekemisissä jollain tavalla syrjäytyneiden tai muuten haavoittuvaisten ihmisten kanssa, kannattaa ennen napin painamista miettiä itsensä kuvattavan asemaan. Näin ainakin tulkitsin Liisan kuvausfilosofian ja viestin. Syyskauden ensimmäisen tulokasluokan kilpailussa oli aihe vapaa. Samanarvoisina palkittiintommi Salmi kuvaparillaan (nimetön), Seppo Viljanen kahdella eri kuvalla Hyppy ja Lokit. Kunniamaininnan sai Kaisu Ojansivu kuvallaan Heidin uni. Seppo Tuomaala MARRASKUU Tiistai Marraskuun vieraaksi on ilo saada valokuvaaja Tuula Heikkinen, joka luennoi yhdestä valokuvauksen tärkeimmistä asioista, eli oikeasta valotuksesta. Lisää tietoa Tuulasta myöhemmin Kameraseuran / Opintokerhon nettisivuilta. Tulokasluokan aihe on Kontrasti. 18

19 TOMMI SALMI Nimetön (kuvapari) SEPPO VILJANEN Lokit 19

20 NÄYTTELYKUVAAJAT kuukauden neljäs maanantai Näyttelykuvaajien kerhoilloissa keskustellaan maailmalle lähetettävistä kuvista sekä näyttelyistä saaduista korkeatasoisista näyttelyluetteloista. Osallistujat lähettävät parhaita kuviaan kansainvälisiin näyttelyihin ja tekevät Kameraseuraa sekä suomalaista valokuvausta tunnetuksi maailmalla. Näyttelyihin lähetetään sekä dioja, tiedostoja että vedoksia ja annetaan opastusta itsenäiseenkin näyttelytoimintaan. Seppo Tuomaalan ensimmäinen kansainvälinen näyttelymenestyskuva "Finishing Line". Kuva valittiin Finland Digi Circuitin "Vision" osanäyttelyn parhaaksi lapsikuvaksi. 20

21 Veikko Wallström, MPSA,APSA Crofter s Anna/Torpparin Anna Teos sai 1. palkinnon kansainvälisessä 4. Concorso Fotografico Trofeo la Montagna dell Angelo -näyttelyssä.teos kilpaili people and portraits -aiheisten kuvien sarjassa. Näyttely järjestettiin Italiassa Monte Sant Angelo -nimisessä kaupungissa Adrianmeren rannalla. MARRASKUU Kokous klo Keräämme kuvat viime vuodesta tuttuun Venäjän Troikka Circuittiin - Berega näyttelyyn lähetystä varten. Kyseessä on siis kolmen näyttelyn (ja kolmen jurytyksen) circuit. Sarjat (vapaa teema kaikissa) ovat: Monochrome vedokset(m) ja värivedokset(c) max. 30x40cm ja min. 20x30cm + digi (CD) max 3000dpi jpg pisin sivu. Digikuvat(D) nimetään: FI-omatnimikirjaimesi-kuvan sarja (M.C.D)-kuvan n:o-kuvan nimi. Max 47 merkkiä. Eri osanäyttelyiden parhaina palkitaan nude, experimental, klassinen kuva sekä paras nuorten alle 30v. kuva. Tuloksia luvataan ja näyttely avataan Omakustannushinta on 6,00-10,00/1-3 sarjaa. NÄYTETÄÄN TAAS NIILLE VENÄLÄISILLE (joulukuussa ei ole Näyttelykuvaajien kokousta) 21

22 NUORET kuukauden toinen keskiviikko Olemme valokuvauksesta kiinnostuneiden alle 25-vuotiaiden ryhmä. Kuvaamme, puhumme kuvauksesta ja käymme valokuvanäyttelyissä. Päätämme yhdessä mitä teemme, mikä meitä kiinnostaa! Kokoonnumme joka kuukauden toinen keskiviikko klo ?Paikka: Kameraseura, Lastenkodinkuja 1, Kamppi.Tule tutustumaan! Tilaa Nuorten uutiskirje lähettämällä viesti: POSTILISTA osoitteeseen: Kerro viestissä myös nimesi ja syntymävuosi. Lähetämme sinulle tietoa Kameraseuran Nuorten illoista ja muista ajankohtaisista tapahtumista. Kuukauden kuva -kilpailu Jokaisessa Nuorten illassa valitaan Kuukauden kuva. Kuvan täytyy olla kuvattu edellisen kuukauden aikana. Aihe on vapaa!tuo mukanasi 1-4 digikuvaa muistitikulla, tai lähetä ne ennakkoon osoitteeseen: aihe: Kuukauden kuva. Kuvan pidempi sivu n pikseliä. Paras kuva julkaistaan KS Uutisissa ja Nuorten nettisivuilla! Syyskuun kuukauden kuva Petra Lönnqvist - Byr Draumur MARRASKUU Ke klo Tapaamme Kellari 36:ssa, Kameraseuran pimiössä, osoite Runeberginkatu 36. Pimiössä käymme läpi mustavalkovedostusta. Jos olette kuvanneet mustavalkoista filmiä, ottakaa mukaan, niin pääsette vedostamaan omia kuvia! Kemikaalit ja paperit on hankittu valmiiksi.tervetuloa oppimaan perinteistä pimiötyöskentelyä! Aiempaa kokemusta ei tarvita. JOULUKUU Ke klo Vietämme Nuorten pikkujoulua ruokakuvauksen merkeissä. Lisää tietoa marraskuun uutiskirjeessä 22

23 kuukauden kolmas keskiviikko TEKNIIKKAILTA Tekniikkailloissa käsitellään valokuvaukseen ja kuvankäsittelyyn liittyvää tekniikkaa.tekniikkailloissa asiantuntijat ja maahantuojat esittelevät työkaluja ja antavat opastusta tuotteiden käytössä. AV- ja Tekniikkailta kokoontuvat vuorokuukausina kuukauden kolmas keskiviikko alkaen klo Kokoontumiset Kameraseurassa, Lastenkodinkuja 1:ssä. Lisäksi järjestetään tarpeen mukaan tilaisuuksia muinakin ajankohtina esimerkiksi tekniikkaillan teemaan sopivia yritysvierailuja. AV- jatekniikkailtojen yhteydessä on mahdollisuus tutustua Kameraseuran digityöhuoneeseen (Windows PC, Mac, ohjelmat niissä, sekä tulostimet ja skannerit).tarvittaessa ottakaa yhteyttä etukäteen sähköpostilla: tekniikka (at) kameraseura.fi. Kokoontumiset Kameraseurassa, Lastenkodinkuja 1:ssä, joka kuukauden kolmas keskiviikko alkaen klo MARRASKUU Marraskuussa pyritään järjestämään ylimääräinen kokous - tästä tiedotetaan tarkemmin nettisivuilla sekä sähköpostijakelussa mukana oleville. JOULUKUU Seuraava tekniikkaillan normaalin aikataulun mukainen kokous on Tilaisuudessa valokuvaaja ja kouluttaja Timo Kirves esittelee valokuvien optimointia sekä hyödyllisiä vinkkejä Adobe Photoshop CS:n käyttöön.timon esityksen lähtökohta on "kuvasta kuin kuvasta 5 minuutissa hyvä perusta". Hyvän nopeasti tehtävän perustyön jälkeen kuvaaja voi sitten mieltymystensä ja näkemyksensä mukaan luoda lopullisen teoksen. Tilaisuudessa esitellään tiiviisti myös joitakin Photoshop CS 5:n uusimpia ominaisuuksia. Tekniikkaillan kokouksissa järjestetään kuvauskilpailu, jossa vakioteemana on "Tekniikka". Kuvatiedostot tulee toimittaa ennen kokousta sähköpostilla osoitteeseen tai kokouksen alussa kokouspaikalle. Kilpailuun voi osallistua enintään neljällä kuvatiedostolla.tekniikkaillan kuvakilpailun säännöt on julkaistu kerhon verkkosivuilla. 23

24 FIILISFOTARIT kuukauden ensimmäinen tiistai Näkeminen kokeminen jakaminen Mistä tunnistaa fiilisfotarin? Fiilisfotari on nainen tai mies, nuori tai vanha. Fiilisfotari on aloittelija, konkari tai sankari. Fiilisfotari on kiinnostunut kuvista niiden sisällön, merkitysten ja herättämien tunteiden vuoksi. Fiilisfotarille kamera ja tekniikka ovat vain välineitä itsensä ilmaisemisessa. Fiilisfotari on iloinen tai surullinen oma itsensä. Fiilisfotari katselee kuvia, kuuntelee tai puhuu kuvista, kunnioittaen muiden mielipiteitä ja näkemyksiä. Fiilisfotari kilpailee vain itsensä kanssa. Tervetuloa kaikki Fiilisfotarit! FIILISFOTARIT TIISTAINA, KLO TA- VOITTEISTA TOTTA VA- LOKUVAN AVULLA? Fiilisfotari Tommi Salmi oli illan vieraana kertomassa siitä, miten valokuvaa voi hyödyntää omien tavoitteidensa toteuttamisessa. Näkökulma oli kiteytettynä: ei kannata keskittyä ongelmiin vaan tavoitteisiin, mahdollisuuksiin sekä ratkaisuihin. Tommi alusti ensin aiheesta teoriaa ja lähetti sitten meidät ulos kuvaamaan.tehtävänä oli ottaa kuva, joka liittyy johonkin ajankohtaiseen henkilökohtaiseen, ei siis ongelmaan, vaan tavoitteeseen. Kuvaamisen jälkeen kokoonnuttiin jälleen Kameraseuralla ja katsottiin jokaisen kuva/kuvat.tommi jakoi meille paperit, joihin merkittiin ensin, mitä tunteita ja ajatuksia kuva meissä herättää, sen jälkeen kuvaaja sai itse kertoa, mihin hänen kuvansa liittyy. 24 Keskustelun jälkeen jokainen sai kirjoittaa paperille neuvoja ja vinkkejä kuvaajalle; miten hän voisi päästä tavoitteeseensa. Kuvaajat saivat vinkkipaperit lopuksi itselleen. Kiitos Tommille ja kaikille osallistujille! Muistakaa pitää tavoitteenne kirkkaana mielessänne!

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016 KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kameraseura ry edistää valokuvaharrastusta monipuolisesti ja laadukkaasti ja tarjoaa yhteisöllisen tavan harrastaa valokuvausta sekä kehittää luovuutta. Kameraseura

Lisätiedot

1. Yleistä Nämä säännöt koskevat Kameraseura ry:n (jatkossa Kameraseura tai Seura) sisäisiä valokuvakilpailuja.

1. Yleistä Nämä säännöt koskevat Kameraseura ry:n (jatkossa Kameraseura tai Seura) sisäisiä valokuvakilpailuja. KAMERASEURA RY:N KILPAILUSÄÄNNÖT Voimassa 1.9.2011 alkaen YLEISET SÄÄNNÖT 1. Yleistä Nämä säännöt koskevat Kameraseura ry:n (jatkossa Kameraseura tai Seura) sisäisiä valokuvakilpailuja. Kameraseuran hallitus

Lisätiedot

Ilman teemaa, joutuu tuomari omien mieltymyksiensä ja yhteiskunnallisen. kuvan merkitystasoja ja. omaan arvomaailmaansa.

Ilman teemaa, joutuu tuomari omien mieltymyksiensä ja yhteiskunnallisen. kuvan merkitystasoja ja. omaan arvomaailmaansa. MARRAS- JOULUKUU UUTISET 5/2012 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS Taide valokuvauksessa, toisin kuin tekniikka on vaikeata eikä sitä voi opettaa, koska se on aineetonta,

Lisätiedot

en.tätä 90 vuotista traditiota jatkamme edelleen, mutta nyt uusin säännöin. Kevään aikana työryhmä on muokannut Kameraseuran kilpailusääntöjä

en.tätä 90 vuotista traditiota jatkamme edelleen, mutta nyt uusin säännöin. Kevään aikana työryhmä on muokannut Kameraseuran kilpailusääntöjä ELO- LOKAKUU UUTISET 4/2011 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS Valokuvaus on tällä hetkellä yksi suosituimmista kulttuuriharrastuksista, tarjoten erilaisia mahdollisuuksia.

Lisätiedot

TAMMIKUU HELMIKUU. kameraseura. vuodesta 1921. UUTISET 1 /201 5, osa 2

TAMMIKUU HELMIKUU. kameraseura. vuodesta 1921. UUTISET 1 /201 5, osa 2 TAMMIKUU HELMIKUU kameraseura vuodesta 1921 UUTISET 1 /201 5, osa 2 kuukauden toinen keskiviikko vuorotellen AV illan kanssa Tekniikka Kameraseuran tekniikkailloissa käsi tellään valokuvaamiseen, kuvien

Lisätiedot

Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten

Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten Meilivälähdys1/2010 Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten Elokuu (29.8): Hetki (projisoitavat), Meren äärellä (mustavalkokuvat) Syyskuu (26.9):

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Nyt viisi vuotta oltuani toiminnanjohtajana, että paljon hyvää on tapahtunut näiden vuosien aikana. Koko tämän

Nyt viisi vuotta oltuani toiminnanjohtajana, että paljon hyvää on tapahtunut näiden vuosien aikana. Koko tämän TAMMI- HELMIKUU UUTISET 1/2013 PÄÄKIRJOITUS Olen valokuvannut pikkutytöstä lähtien. Kameraseurassa aloitin 90- luvun puolessa välissä. Pimiökurssin käytyäni vietin suuren osan vapaa-ajastani mustavalkokuvia

Lisätiedot

tapaan elokuussa. ponnistelut tuottivat hyviä tuloksia keväästä 2013 alkaen, kun ensimmäiset

tapaan elokuussa. ponnistelut tuottivat hyviä tuloksia keväästä 2013 alkaen, kun ensimmäiset TAMMI- HELMIKUU UUTISET 1 / 2014 PUHEENJOHTAJALTA LYHYT KATSAUS YHDIS- TYKSEN VUODEN 2013 TOIMINTAAN. Kameraseura ry:n seuratoiminta oli vuonna 2013 aktiivista, toiminnan periaatteiden säilyessä vakiintuneissa

Lisätiedot

MAALIS HUHTIKUU. kameraseura. vuodesta 1921 UUTISET 2/2015

MAALIS HUHTIKUU. kameraseura. vuodesta 1921 UUTISET 2/2015 MAALIS HUHTIKUU kameraseura vuodesta 1921 UUTISET 2/2015 AV ilta kuukauden toinen keskiviikko vuorotellen Tekniikan kanssa AV illassa keskitytään valokuvan ja ääni Paikalla oli 17 jäsentä ja runsaiden

Lisätiedot

Jo heti toukokuussa onkin sitten Kamera stadissa ja kuvat keskittyvät omille kulmille.

Jo heti toukokuussa onkin sitten Kamera stadissa ja kuvat keskittyvät omille kulmille. TAMMI- HELMIKUU UUTISET 1/2011 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS KAMERASEURA 90 VUOTTA Juhlavuoden ohjelmiston punaisena lankana kulkee Kameraseuran kirjo. Kaikki

Lisätiedot

mahtuminen varmistuu saman tien. Kurssien hinnat ovat samalla tasolla kuin ennenkin, mutta nyt jäsenhinnan saadakseen tulee tietää oma jäsennumero.

mahtuminen varmistuu saman tien. Kurssien hinnat ovat samalla tasolla kuin ennenkin, mutta nyt jäsenhinnan saadakseen tulee tietää oma jäsennumero. ELO- LOKAKUU UUTISET 4/2010 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS Lämmittävimpiä tapahtumia työssäni ovat olleet Niilo Anttosen halaukset kilpailuvoittoja julkistaessani.

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

Helsingin Amatööri-Valokuvaajat perustettiin 2.3.1921. Perustajajäseniä

Helsingin Amatööri-Valokuvaajat perustettiin 2.3.1921. Perustajajäseniä KS_uutiset0510:Kameraseura 5.7.2011 10:49 Sivu 1 MARRAS- JOULUKUU UUTISET 5/2010 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit KS_uutiset0510:Kameraseura 5.7.2011 10:49 Sivu 2 PÄÄKIRJOITUS

Lisätiedot

kameraseura vuodesta 1 921 UUTISET 5/201 4

kameraseura vuodesta 1 921 UUTISET 5/201 4 kameraseura vuodesta 1 921 UUTISET 5/201 4 Puheenjohtajalta Kutsu Kameraseura ry:n vaalikokoukseen tiistaina 11.11.2014 klo 18.00 Hyvää 125 vuotta! Noin monta vuotta sitten tapahtui jotain, jonka seurauksena

Lisätiedot

Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana

Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana VALOKUVAUS Valokuvauksen opettajana toimii pitkän linjan valokuvaaja ja kouluttaja Timo Ripatti. Kursseilla on mallit ja heidän kustannuksensa

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

että juuri ne vähän epätäydellliset taltioinnit epähetkistä ovat vuosien kuluttua kaikkein kiinnostavimpia.

että juuri ne vähän epätäydellliset taltioinnit epähetkistä ovat vuosien kuluttua kaikkein kiinnostavimpia. MARRAS- JOULUKUU UUTISET 5/2009 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS KUVA LIISA SÖDERLUND On kiehtovaa katsoa mennyttä aikaa valokuvien muodossa, joka niin vahvasti

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

ei antanut työskentelynsä Camera Clubissa estää hänen omaa taiteellista

ei antanut työskentelynsä Camera Clubissa estää hänen omaa taiteellista ELO- LOKAKUU UUTISET 4/2012 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS Yksi merkittävistä New York Camera Clubin jäsenistä oli valokuvaaja Alfred Stieglitz (1864 1946). Hänen

Lisätiedot

luennoiva kerhojen illoissa ja antavat omaa kuvaa ei olisikaan esillä, voi muiden valokuvien arvioita kuunnellessa

luennoiva kerhojen illoissa ja antavat omaa kuvaa ei olisikaan esillä, voi muiden valokuvien arvioita kuunnellessa TOUKO- HEINÄKUU UUTISET 3/2009 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS VALOKUVALLA ON MONTA MERKITYSTÄ Kameraseurassa kohtaa laajan kirjon valokuvauksen harrastajien erilaisia

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutio on oululaisten ammatti- ja harrastajavalokuvaajien yhdessä

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

PÄÄKIRJOITUS - URPO VÄISÄNEN

PÄÄKIRJOITUS - URPO VÄISÄNEN MAALIS- HUHTIKUU UUTISET 2/2011 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS - URPO VÄISÄNEN Kamera-lehti juhli viime vuonna 60 vuotista taivaltaan Suomen suurimpana valokuvausalan

Lisätiedot

Soukan Kamerat ry. 2014 1. Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014

Soukan Kamerat ry. 2014 1. Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Soukan Kamerat ry. 2014 1 Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sisältö Johtokunta... 2 Tilintarkastajat... 2 Jäsenistö... 2 Jäsenmaksut... 2 Talous... 3 Projektit... 3 Koulutus... 3 Näyttelytoiminta...

Lisätiedot

Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010

Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010 Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010 Mestari Liun oppilas Huan Jian Guilinista vieraili Helsingissä 21.6-3.7.2010 välisenä aikana. Hän tutustui Helsinkiin ja sen ympäristöön sekä myös Lahteen

Lisätiedot

osoitteessa www.hpb.fi.

osoitteessa www.hpb.fi. MAALIS- HUHTIKUU UUTISET 2/2012 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS Valokuvaajia ja valokuvauksesta kiinnostuneita todella hemmotellaan tänä keväänä. Maaliskuun ensimmäisenä

Lisätiedot

A-p-c-kamera ry. Toimintakertomus 2000. Saanko luvan? (Kuva: Heikki Jokinen)

A-p-c-kamera ry. Toimintakertomus 2000. Saanko luvan? (Kuva: Heikki Jokinen) A-p-c-kamera ry. Toimintakertomus 2000 Saanko luvan? (Kuva: Heikki Jokinen) A-p-c-kamera ry. kaikille avoin nurmijärveläinen kameraseura Puheenjohtajalta A-p-c-kameran viides toimintavuosi sujui tutuissa

Lisätiedot

Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit

Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit MAALIS- HUHTIKUU UUTISET 2/2009 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS VALOKUVAUKSEN KAUT- TA ELÄMÄÄ OPPIMASSA Tällä hetkellä Kameraseuralla on kolme valokuvauskerhoa

Lisätiedot

TOUKO ELOKUU. kameraseura. vuodesta 1921 UUTISET 3/201 5

TOUKO ELOKUU. kameraseura. vuodesta 1921 UUTISET 3/201 5 TOUKO ELOKUU kameraseura vuodesta 1921 UUTISET 3/201 5 K movie Video-editointi on luova, haastava mutta hauska jatke videokuvaukselle. Kameraseuran oma K-moviekerho on tarkoitettu juuri Sinulle, joka haluat

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com

Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari Heikkinen Teksti ja kuvat: Jari Heikkinen, jos ei muuta mainita Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

Kameraseuraksi nimi muutettiin vuonna 1929. Sääntöihin kirjoitettiin, että yhdistyksen tarkoitus on edistää valokuvausta ja herättää harrastusta

Kameraseuraksi nimi muutettiin vuonna 1929. Sääntöihin kirjoitettiin, että yhdistyksen tarkoitus on edistää valokuvausta ja herättää harrastusta ELO- LOKAKUU UUTISET 4 / 2013 PÄÄKIRJOITUS AMATÖÖRI RAKASTAA Harrastaja tarkoittaa sellaista, joka suhtautuu kohteeseen hartaasti, rakastaen. Sana amatöörihän on johdettu latinan sanasta amator eli rakastaa.tältä

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2009

Toimintakertomus vuodelta 2009 TAMPEREEN KAMERASEURA RY PL 218 33101 TAMPERE Toimintakertomus vuodelta 2009 1 JOHDANTO Seuran tavoitteena on ollut valokuvausta, valokuvausharrastusta ja valokuvailmaisua edistävän toiminnan järjestäminen

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Maalishuhtikuu 2 / 2008. Uutiset

Maalishuhtikuu 2 / 2008. Uutiset Maalishuhtikuu 2 / 2008 Uutiset Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS Liisa Söderlund, Toiminnanjohtaja Liisa Söderlund. Kuva: Pekka Punkari Tuomaristo on tehnyt päätöksensä.

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu KUUTIOKLUBI Studiovalokuvauksen perustaidot hallitseville harrastajille

Lisätiedot

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä JÄSENKIRJE 2/2015 1 Aurinkoista kevättä kaikille! Yhdistyksemme vuoden 2015 toinen jäsenkirje, ole hyvä. Kirjeessä vuoden toisen neljänneksen tapahtumat aikatauluineen sekä kerhojemme yhteystiedot. Lauantaina

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Taitotiedon jakamisen ohella toinen tärkeä juttu Kameraseurassa onkin toiset ihmiset.valokuvaaja on individualisti.

Taitotiedon jakamisen ohella toinen tärkeä juttu Kameraseurassa onkin toiset ihmiset.valokuvaaja on individualisti. MAALIS- HUHTIKUU UUTISET 2 / 2014 PUHEENJOHTAJALTA Kameraseura on kaikenikäisten valokuvauksen harrastajien seura. Itse liityin jäseneksi yhdeksän vuotta sitten 42-vuotiaana. Olin suunnilleen ikähaitarin

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa.

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa. Nyt saat tilaisuuden koskettaa maailmaa. Nikonin kansainvälinen valokuvauskilpailu 2008-2009 5.6.2008 Maailman tunnetuimpiin valokuvauskilpailuihin kuuluva Nikon Photo Contest International järjestetään

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

Kameraseura ry:n vuosikokouksessa 8.3.2011 jaettiin P.K. Jaskari-stipendejä neljälle eri taholle yhteensä 1000 euroa.

Kameraseura ry:n vuosikokouksessa 8.3.2011 jaettiin P.K. Jaskari-stipendejä neljälle eri taholle yhteensä 1000 euroa. KERTOMUS TOIMINNASTA 2011 Vuonna 2011 juhlittiin 90 vuotta täyttävää Kameraseura ry:tä. Juhlavuoden ensimmäinen tapahtuma oli valokuvanäyttely Neljä väriä ja jokeri, jonka avajaisia vietettiin Kamera-galleriassa

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Kerhot aloittavat syyskuussa mielenkiintoisten

Kerhot aloittavat syyskuussa mielenkiintoisten ELO- LOKAKUU UUTISET 4/2009 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS NIISKUNEIDIN HALAUS JA MUUT TÄRKEÄT KUVAT Valokuvaus on jälleen kesän aikana ollut mukanani monella

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Mitä meistä jää jäljelle? on kysymys, jota syksyn mittaan on pohdittu Kameraseuran

Mitä meistä jää jäljelle? on kysymys, jota syksyn mittaan on pohdittu Kameraseuran TAMMI- HELMIKUU UUTISET 1/2010 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS IHMISEN JÄLKI Mitä meistä jää jäljelle?valokuvaajana tallennan todellisuutta, elämääni ja ajatuksiani

Lisätiedot

KERTOMUS TOIMINNASTA 2010

KERTOMUS TOIMINNASTA 2010 TOUKO- ELOKUU UUTISET 3/2011 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit KERTOMUS TOIMINNASTA 2010 KERTOMUS TOIMINNASTA 2010 Poimintoja viime vuoden huippuhetkistä. Kameraseuran pää-äänenkannattajan

Lisätiedot

KAMERALEHTI, KAMERASEURA R.Y. KERTOMUS TOIMINNASTA 2013

KAMERALEHTI, KAMERASEURA R.Y. KERTOMUS TOIMINNASTA 2013 KAMERALEHTI, KAMERASEURA R.Y. KERTOMUS TOIMINNASTA 2013 Pääkirjoitus Kameraseura ry:n seuratoiminta oli vuonna 2013 aktiivista, toiminnan periaatteiden säilyessä vakiintuneissa ja hyväksi koetuissa muodoissaan.

Lisätiedot

Osittain heräteltiin horroksesta myös vuosikymmentenkin

Osittain heräteltiin horroksesta myös vuosikymmentenkin LOKA- JOULUKUU UUTISET 5 / 2013 PUHEENJOHTAJALTA 2 Valokuvausharrastus on laajempaa kuin koskaan, lähes jokaisella suomalaisella alkaa olla kamera, ainakin kännykässä.toisaalta printtimedia on selkeästi

Lisätiedot

tuoreempiin ovat jo hyvää vauhtia liikkeellä. Reilut 12 kuukautta kestänyt ja toimintaamme

tuoreempiin ovat jo hyvää vauhtia liikkeellä. Reilut 12 kuukautta kestänyt ja toimintaamme TOUKO- ELOKUU UUTISET 3/2013 PÄÄKIRJOITUS Vuoden 2012 Toimintakertomuksen pääkirjoitus Juhlavuosien jälkeen vuosi 2012 kului remonttien ja suurempien visiomietintöjen parissa.vuosi alkoi jäsenille kohdistetulla

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 26.3.2004 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 3.-4.4. VANTAALLA! KEVÄTKOKOUS 18.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA PELISÄÄNTÖPALAUTE Varaa aikaa ihmisille, jotka ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje

1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje 1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje Tämä on Auroras-verkoston uusi uutiskirje. Uutiskirjeestämme saat tietoa ympäri Suomea järjestettävistä Auroras-tapahtumista. Jos mieleesi tulee henkilö, joka voisi

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa

Lisätiedot

ASCII-taidetta. Intro: Python

ASCII-taidetta. Intro: Python Python 1 ASCII-taidetta All Code Clubs must be registered. Registered clubs appear on the map at codeclubworld.org - if your club is not on the map then visit jumpto.cc/18cplpy to find out what to do.

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus Asiakas ja tavoite Heikieli on vuonna 2015 perustettu yhden hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa käännös- ja oikolukupalveluita englannista ja saksasta suomeksi. Freelance-kääntäjiä on Suomessa paljon,

Lisätiedot

OHJELMA. Kokoukset pidetään Kamera-galleriassa alkaen klo 18.00 lukuun ottamatta Lauantaikameroita ja poikkeuksia

OHJELMA. Kokoukset pidetään Kamera-galleriassa alkaen klo 18.00 lukuun ottamatta Lauantaikameroita ja poikkeuksia ELO- LOKAKUU UUTISET 4 / 2014 PUHEENJOHTAJALTA OHJELMA Kokoukset pidetään Kamera-galleriassa alkaen klo 18.00 lukuun ottamatta Lauantaikameroita ja poikkeuksia Kirjoitan tätä keskikesän koleudessa odotellen

Lisätiedot

illan päätteeksi rohkaisi kameraseuralaisia

illan päätteeksi rohkaisi kameraseuralaisia MAALIS- HUHTIKUU UUTISET 2/2010 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS Vaikka talvi tuntuu toisinaan pitkältä ja pimeältä, tekee vuodenaikojen vaihtelu elämästä ja visuaalisesta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

Elo- Lokakuu. Uutiset 4/2008

Elo- Lokakuu. Uutiset 4/2008 Elo- Lokakuu Uutiset 4/2008 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS LIISA SÖDERLUND Kuva: Pekka Punkari Kameraseuran päätehtävänä on edistää koulutuksen ja kerhotoiminnan

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu,

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

MaalisHuhtikuu 2/2007. Uutiset

MaalisHuhtikuu 2/2007. Uutiset KS uutiset:kameraseura 22.2.2007 11:04 Page 1 MaalisHuhtikuu 2/2007 Uutiset K e r h o j e n k u u l u m i s e t - A v a u t u v a t n ä y t t e l y t - Tu l e v a t k u r s s i t KS uutiset:kameraseura

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA HALLITUKSEN KOKOUS 30.8.2015 PÖYTÄKIRJA Paikka: YliGon kerhohuone, Mannerheimintie 5 B Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Henry Hemming

Lisätiedot

SuLVI Yhdessä pärjäämme paremmin Pelisäännöt kuntoon

SuLVI Yhdessä pärjäämme paremmin Pelisäännöt kuntoon Pelisäännöt kuntoon SuLVIn toimiston työnjako ota rohkeasti yhteyttä! Operatiivinen johto, yhteydenpito sidosryhmiin, hanke-edustus: toiminnanjohtaja Tiina Strand tiina.strand@sulvi.fi, 040 505 5445 Nettisivupäivitykset,

Lisätiedot

Galleria Uusitalo. E-mail: marjukka@galleriauusitalo.inet.fi www.galleriauusitalo.fi GSM 040-547 5379

Galleria Uusitalo. E-mail: marjukka@galleriauusitalo.inet.fi www.galleriauusitalo.fi GSM 040-547 5379 Galleria Uusitalo Lönnrotinkatu 15, 00120 Helsinki tel. (09) 4780 0850 fax (09) 4780 0851 AVOINNA ti pe 11 17 la su 12 16 OPEN Tue Fri 11 17 Sat Sun 12 16 E-mail: marjukka@galleriauusitalo.inet.fi www.galleriauusitalo.fi

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

ILMOITTAUDU: koulutus@interfoto.fi, (09) 530 8930. Ilmoittautuneille ja kurssimaksun maksaneille lähetetään vahvistus koulutuksen alkamisesta.

ILMOITTAUDU: koulutus@interfoto.fi, (09) 530 8930. Ilmoittautuneille ja kurssimaksun maksaneille lähetetään vahvistus koulutuksen alkamisesta. KEVÄÄN 2010 KURSSEJA Haluatko kuvistasi parempia? Haluatko oppia lisää digitaalisesta työnkulusta ja värienhallinnasta valokuvaajien omalla kielellä? Entä kiinnostaako sinua digitaalinen pimiö ja laadukas

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia Erotu joukosta Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia Arja Vartia Toimitusten resurssit Urheilutoimituksissa on yleensä viikonloppuisin vain muutama toimittaja Medioiden kustannuspaineet ovat

Lisätiedot

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta!

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! 1/5 Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! Syyskauden toiminta on käynyt vilkkaana jo useamman viikon. Ensimmäiset ryhmätapaamiset, koulutusilta ja pari luentoa ovat takanapäin ja yksi kurssi on lähtenyt menestyksekkäästi

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana?

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana? LIITE 1 1(8) FIRST WEEK FESTIVAL PALAUTEKYSELY VAMOK järjesti lukuvuoden alussa First Week Festivalin, joka piti sisällään 5 erilaista tapahtumaa. Tämän kyselyn tarkoituksena on kartoittaa opiskelijoiden

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006 1(5) Aika 12.10.2006 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit

Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit TAMMI- HELMIKUU UUTISET 1/2009 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS Kameraseuran 11 erilaista kerhoa kertovat valokuvauksen moniulotteisuudesta harrastajien parissa.

Lisätiedot

Touko- Heinäkuu. Uutiset 3/2008

Touko- Heinäkuu. Uutiset 3/2008 Touko- Heinäkuu Uutiset 3/2008 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS KAMERASEURAN MISSIO Yrityksen tai yhteisön toimintasuunnitelma, strategia, on jatkuvasti muuttuva

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2007

TOIMINTAKERTOMUS 2007 TOIMINTAKERTOMUS 2007 Vuosi alkoi jälleen kerran sekavissa tunnelmissa, koska meillä ei ollut kahtena ensimmäisenä kuukautena vakinaista talouspäällikköä. Hallituksen jäsenet Marke Heljo ja Leena Saarela

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

KERTOMUS TOIMI ASTA 2010

KERTOMUS TOIMI ASTA 2010 KERTOMUS TOIMI ASTA 2010 Poimintoja viime vuoden huippuhetkistä. Kameraseuran pää-äänenkannattajan Kamera-lehden 60-vuotisjuhlia vietettiin monin eri tavoin vuonna 2010. Vuoden merkittävin yksittäinen

Lisätiedot