TYYLI & KAUNEUS Joulukuu 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYYLI & KAUNEUS Joulukuu 2007"

Transkriptio

1 ilmoitusliite tämä julkaisu on mediaplanetin tuottama teemalehti ilmoitusliite TYYLI & KAUNEUS Joulukuu 2007 Parhaimmillaan hyvin istuva puku tekee näyttelijästä James Bondin ja aloittelevasta myyjästä myyntitykin. Luovuus on sisäsyntyistä ja sitä tekee koko kropalla, joka päivä, koko ajan. - Arman Alizad - Hanna Sarén tyylillä -JAni toivola Näyttelijä ja Idols-juontaja Jani Toivola on viettänyt syksyä luovuutta etsien, mikä näkyy myös hänen pukeutumisessaan. AikA suurin luksus Ajassa mukana? Talven tyylikkäimmät miesten ja naisten kellot sekä korut esittelyssä. pehmeiden pakettien kuningattaret Ajatuksella hankitut alusvaatteet ovat monen toivelistan kärjessä. Ennen ostoksille lähtöä kannattaa tehdä alustavia huomioita. nautinnollista painonhallintaa Painonhallinnan ei tarvitse sotkea jouluherkuttelua. Tärkeää on vain oppia erottamaan arki juhlasta ja osata lopettaa juhla ajallaan. pukeudu menestyäksesi Skandinaviassa pukeutumisetiketti on löyhä ja mukautuva, mutta kansainvälisimmissä ympyröissä ei voi tuudittautua siihen, että mikä vain kelpaa. Sivu 4 Sivut 6-7 Sivut 8-9 Sivut Sivut 22-23

2 2 tyyli ja kauneus ilmoitusliite Puku tekee miehen Kuva: heikki aho ILMOITUSLIITE Joulukuu 2007 TÄMÄ JULKAISU ON MEDIAPLANETIN TUOTTAMA TEEMALEHTI ILMOITUSLIITE TYYLI & KAUNEUS tämä mies tekee puvun Parhaimmillaan hyvin istuva puku tekee näyttelijästä James Bondin ja aloittelevasta myyjästä myyntitykin. - Arman Alizad Luovuus on sisäsyntyistä ja sitä tekee koko kropalla, joka päivä, koko ajan. - Hanna Sarén Vaatturimestari Arman Alizad tuntee saumojen salat ja vannoo perinteisen käsityön nimeen. Alizad lähettää uniikit pukunsa koepurjehdukselle ja jakaa viimeisimmät bisnespukeutumisen vinkit. TYYLILLÄ -JANI TOIVOLA Näyttelijä ja Idols-juontaja Jani Toivola on viettänyt syksyä luovuutta etsien, mikä näkyy myös hänen pukeutumisessaan. Sivu 4 AIKA SUURIN LUKSUS Ajassa mukana? Talven tyylikkäimmät miesten ja naisten kellot sekä korut esittelyssä. Sivut 6-7 PEHMEIDEN PAKETTIEN KUNINGATTARET Ajatuksella hankitut alusvaatteet ovat monen toivelistan kärjessä. Ennen ostoksille lähtöä kannattaa tehdä alustavia huomioita. Sivut 8-9 NAUTINNOLLISTA PAINONHALLINTAA Painonhallinnan ei tarvitse sotkea jouluherkuttelua. Tärkeää on vain oppia erottamaan arki juhlasta ja osata lopettaa juhla ajallaan. Sivut PUKEUDU MENESTYÄKSESI Skandinaviassa pukeutumisetiketti on löyhä ja mukautuva, mutta kansainvälisimmissä ympyröissä ei voi tuudittautua siihen, että mikä vain kelpaa. Sivut teksti: päivi remes Kun Arman Alizad nuorena hiphopparina pukeutui, ei tyylitajusta ollut kuvajaisen häivähdystäkään. Kahden vaatturimestarin opissa armeijan jälkeen kaavat kahahtivat paikoilleen: Armanista tuli vanhan koulukunnan vaatturimestari. - Mittatilauspukuja käyttävät pankkiirit mielikuva ei pidä paikkaansa vaan niitä käyttävät kolmekymppiset tyylitajuiset miehet, jotka haluavat pukeutua hyvin. Viime vuosina myös suomalaismiehet ovat alkaneet hakea persoonallista, yksilöllistä ja selvästi rohkeampaa tyyliä eivätkä onneksi pukeudu kuten ruotsalaiset, Arman hehkuttaa räväkkään tyyliinsä. peter pan ja James Bond Armanin lempisatu lapsena ei ollut Keisarin uudet vaatteet. - Olen Peter Pan-tyyppiä. Vapaalla otan rennosti ja uppoudun editointi-harrastukseeni: siinähän pätevät samat ajoitus- ja estetiikka seikat kuin puvun tekemisessäkin. Ja pukuja Arman tekee PukuStudiossaan paljon. Hänen liikekumppaninsa Sonja Raassina puolestaan valmistaa naisten vaatteet. Yksilöllinen puku valmistuu kahdessa kuukaudessa. Sinä aikana puvun tuleva kantaja käy mittauksessa ja 3-4 sovituksessa. - Ihan valmiiksi puku hiotaan vasta sitten, kun se on tehnyt koepurjehduksen eli myötäillyt käyttäjän liikkeitä viikon pari, takki eri paitojen kanssa ja housun lahkeet eri kenkien päällä. Puvun takin peruskaava on pysynyt 400 vuotta samana. Yksilöllisyyttä haetaan eri kankaista, yksityiskohdista ja väreistä. Parhaimmillaan hyvin istuva puku tekee näyttelijästä James Bondin ja aloittelevasta myyjästä myyntitykin. pukeutumisvinkkejä Puku valitaan käyttötarkoituksen mukaan. Mittapuku on asiakkaan mittojen mukaan tehtaassa teollisesti valmistettu puku. Se vastaa pituus- ja ympärysmitoiltaan asiakkaan mittoja. - Edullinen valmispuku on vaateteollisuuden pikaruoka ja sen käyttöikä on suhteellisen pieni. Räätäli eli vaatturi tekee asiakkaan mittojen, mieltymysten ja käyttötarpeen mukaan käsityönä valmistetun puvun alusta loppuun. Kannattaa miettiä, tarvitseeko puvun jokapäiväiseen käyttöön, edustustarkoitukseen vai vain varmuuden vuoksi. Arman listaa joukon kullanarvoisia puvunvalintavinkkejä: - Rinnan ympärysmitta on suhteutettu puvun sisällä olevaan kokonumeroon. Rinnan ympärysmitta jaettuna kahdella on puvun koko. Jos se on 100cm, on kokoa 50. Osta tumma puku, sillä selviät tupareista hautajaisiin. - Hanki klassinen yksirivinen, kaksi- tai kolmenappinen puku. Puvun kauluksessa voi olla lovikuosi, joka on varma veto, tai sitten siinä voi olla pystykuosi, joka on hieman perinteisempi vaihtoehto. Pystykuosi viestii asennetta. - Katso, että takki päällä paidan hihoista näkyy noin sentti-kaksi. Kun seisot suorassa ja koukistat sormiasi, kosketat takin helmaa. Takin kauluksen pitää myötäillä paitasi kaulusta siten, että paidan kaulus näkyy sentin tai kaksi takaa. - Hartianleveys on puvun tärkein osa. Jos puku on hartioista liian leveä, se on muualtakin iso. Suosittelen kaksinappisia pukuja. Bondillakin on sellaisia. - Takissä pitää olla halkiot. Ne viestivät tyyliä ja tuovat mukavuutta puvun käyttöön. Puku ei rypisty niin helposti helmasta, kun siinä on halkio. Sivuhalkiot ovat nyt in. Takahalkio on myös aina erittäin hyvä. Puku ilman halkiota tarkoittaa, ettet tiedä pukeutumisesta juuri mitään. TYYLI JA KAUNEUS on Mediaplanetin tuottama teemalehti ja ilmestyy Kauppalehden yhteydessä tavoittaen lukijaa. Kuvat: arman / heikki aho sarén / joanna MooRhouse sisältö Pääkirjoitus...2 Jani Toivolan tyyli vaihtelee fiiliksen mukaan vinkkiä päivittäiseen parranajoon...5 Aika-Suurin Luxus Koruja pukinkonttiin...6 Pehmeiden pakettien kuningattaret Tuoksut...9 Muotikaupan liitto ry on muodin puolestapuhuja...9 Kehon ja mielen hemmotteluhoidot Nautinnollista painonhallintaa ennen ja jälkeen Joulun...11 Hyvä paha napostelu...12 Kauneus on katsojan silmässä...12 Kaikkea rasvaa ei pidä välttää...13 Mikä motivoi painonpudotukseen, Mikko kivinen? Ylipaino - kulutuskulttuurin tulos Oman kokoiseksi, riitta rahikainen...16 Elämäntapamuutoksen tueksi...17 Askelmittari kannustaa liikkumaan...17 Oman päätöksen kautta painonpudotukseen...18 Kauden juhlakampauksissa näkyy klassista glamouria...19 Esteettisten hoitojen monet mahdollisuudet...19 Hanna Sarénille muodin maailma on koko elämä...20 Mikä avuksi, kun hiukset lähtevät?...20 helsinki style GUide...21 Silmälasikehykset osana pukeutumista...22 Nainen, pukeudu menestyäksesi Kevään jalkineissa korostuvat pelkistetyt linjat projektipäällikkö: Markus Rauramo, markus.rauramo@mediaplanet.com, helsinki TUkhOlMA lontoo zürich MAdrid OslO kööpenhamina Berliini AMsTerdAM MilAnO dublin TAllinnA BrYssel new YOrk päivälehden ulottuvuus JA AmmAttilehden keskittyneisyys projektipäällikkö painonhallinta: Kati huurtela, kati.huurtela@mediaplanet.com, toimittajat: tarja Rannisto, päivi surakka, jon West, jari nikkola, johanna oris, Miia taivainen, päivi Remes, päivi piispa, Kirsi Mantua, solja nygard tuotantopäällikkö: nora helanto, nora.helanto@mediaplanet.com, graafinen suunnittelu JA taitto: Mikko hänninen, mikko.hanninen@mediaplanet.com, JAetAAn kauppalehden välissä: lisätietoja suomi mediaplanet oy:n teemalehdistä: suomi Mediaplanet oy, unioninkatu 18, helsinki

3 ilmoitusliite tyyli ja kauneus Neljänkymmenen yrtin Acomax-hiusneste ja -puristeet tarjoavat hiuksillesi ja päänahallesi ulkoisesti ja sisäisesti tärkeitä vitamiineja, hivenaineita, flavonoideja, keratolyyttejä ja antioksidantteja. Tuloksena on vahvemmat ja kauniimmat hiukset, rauhoittunut ja hyvinvoiva hiuspohja. Hiustenlähtö ja hilseily vähenevät, harmaantuminen hidastuu. Aloita tänään, näet vaikutuksen muutamassa kuukaudessa. Stressi, saasteet, sairaudet, ikä ja monet muut tekijät vievät hiuksiltasi kauneutta ja elinvoimaa. Acomax antaa ne takaisin. Tutkittu ja kansainvälisesti palkittu tuote. Kehitetty ja valmistetaan Suomessa. Lue enemmän: Myynti: apteekit, luontaistuote- ja terveyskaupat. Nouda esite. Valmistus: M. Aimo Oy puh. (03)

4 4 TYYLI JA KAUNEUS ILMOITUSLIITE Jani Toivolan tyyli vaihtelee fiiliksen mukaan Jani Toivola on viettänyt syksyä luovuutta etsien, mikä näkyy myös hänen pukeutumisessaan. Teksti: Päivi Piispa Näyttelijä ja juontaja Jani Toivola saapuu kahvilaan rennossa, mutta selvästi harkitussa asukokonaisuudessa. Kengissä on aavistus metallin kiiltoa, minkä Toivola sanoo olevan hyvä esimerkki hänen tämänhetkisestä tyylistään. Tyylini vaihtelee kausittain. Tämän syksyn olen viettänyt matkustellen ja luovuutta etsien tiukan työputken jälkeen. Intiasta tarttui mukaan värien käyttö ja Kööpenhaminasta taas hillittyys ja symmetrisyys. Myös raikkaus ja metallivärit näkyvät nyt pukeutumisessani, Toivola kertoo. Oma persoona esiin Tyyli on Toivolalle tärkeä, mutta hän viihtyy yhtä lailla puvussa kuin verkkareissakin ja voi lähteä molemmissa myös kaupungille. Hän kertoo olevansa fiilispukeutuja: tyyli vaihtelee mielentilan mukaan eikä Toivola pidä kiinni tietystä, yksittäisestä tyylistä. Tärkeintä Janin tyylissä on, että se kertoo omasta persoonasta ja on itselle mieluinen. Kun olin teini-ikäinen, pukeuduin eri tavalla kuin muut ympärilläni olevat nuoret ja sain kuulla siitä. Silloin päätin, etten jätä käyttämättä jotakin vaatetta vain muiden arvostelun tähden. Oma persoona saa näkyä pukeutumisessa, Toivola sanoo. Lapikkaat jalkaan Toivolan pukeutumistyyli muuttui hänen muuttaessaan New Yorkiin opiskelemaan näyttelemistä. Oman identiteetin löytymisen myötä oma tyylikin hahmottui yhä selkeämpänä. Pukeutuminen ei ole minulle kuitenkaan mikään iso juttu. En yritä viestiä sen kautta mitään. Pidin Idolsia juontaessani jalassani lapikkaita, ja jotkut kokivat sen viestiksi. Laitoin ne jalkaani kuitenkin vain siksi, että ne ovat kauniit saappaat. Miehillä on Jani Toivolan tyylivinkit: - Oman identiteetin löytymisen myötä oma tyylikin hahmottui yhä selkeämpänä. suhteellisen vähän koristautumisvälineitä, mutta kengät ovat hyvä keino siihen, Toivola kertoo. Toivolan tyyli heijastuu pukeutumisen lisäksi myös kotiin ja tavaroihin. Hän kertoo olevansa visualisti, joka pitää designista ja kauniista esineistä. Ostin upeannäköisen MacBookinkin, vaikken tiedä tietokoneista mitään, Toivola nauraa. Hae kontrastia omaan tyyliin ja kokeile erilaisia asioita. Uskalla laittaa päällesi jotakin sellaista, josta olet aina. haaveillut, muttet ole uskaltanut Tunne oma vartalotyyppisi ja valitse sen mukaan materiaalit ja linjat. Miehen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota kenkiin, koska muita asusteita on vähän. BRIGHT PASSION T äydellisen juhlatunnelman resepti: valikoima hienostuneita materiaaleja, hyppysellinen naisellisia yksityiskohtia ja ripaus kimallusta. radiant IN RED Kaarituelliset liivit, kupit B G Stringit, koot Sukkanauhaliivit, koot 60/65 80/85 Väreinä rokokoo ja musta MYÖS SUURIA KOKOJA

5 ilmoitusliite tyyli ja kauneus 5 Kuva: istock Kuva: MiodRag gajic Kuva: diego cervo 5 vinkkiä päivittäiseen parranajoon käy suihkussa ennen parranajoa. Pesemällä kasvosi poistat luonnollisen rasvan ja hien iholta. Lämmin vesi pehmentää partakarvat ja helpottaa ajamista. lähde: Gillette levitä runsaasti geeliä. Vaikka vesi onkin tärkeää parran pehmentämiseksi, se haihtuu nopeasti jättäen karvat alkuperäiseen tilaansa. Parranajogeeli muodostaa iholle suojaavan kerroksen, joka estää veden haihtumista ja pitää karvat pehmeinä. Lisäksi parranajogeelin käyttö vähentää kitkaa, jolloin terä liukuu iholla paremmin ja ajo on helpompaa. tee kevyitä, hellävaraisia vetoja. Partakarvat kasvavat eri suuntiin, joten kevyet, hellävaraiset vedot ovat paras tapa saada tarkka ajotulos. Huuhdo partakone usein. Ajele hankalat kohdat viimeiseksi. Jäykimmät karvat kasvavat leuassa ja suun ympärillä. Ajele nämä alueet viimeiseksi, koska pidempi geelin vaikutusaika pehmentää karvoja lisää. Käytä vaihtoterän takana olevaa parranrajausterää pulisongeille, nenän alta ajoon ja parran muotoiluun. huuhtele ajon jälkeen kasvosi ja kaulasi viileällä vedellä ja taputtele kuivaksi. Huuhtele partakone perusteellisesti jokaisen ajon jälkeen ja ravista ylimääräinen vesi pois. Älä pyyhi teriä, koska pyyhkiminen voi vaurioittaa niiden ohutta leikkausreunaa. Käytä rauhoittavaa after shave -voidetta tai viilentävää after shave -geeliä parranajon jälkeen. Upea hoitohetki Escape Day Spa:ssa ja Tornissa lahjakortti hemmotteluhoitoon on mitä mainion lahjaidea elämyksellinen hotelli- ja kylpyläkokemus upeassa Tornin historiallisessa ympäristössä on enemmän kuin miniloma, sillä se tarjoaa kymmenen kulttuurin kosketuksen. Kun tohinan keskeltä saapuu Tornin sisäpihalle, tunnelmasta aistii jo aavistuksen: keskellä Helsingin ydinkeskustaa on rauhallinen keidas, joka kykenee tunnissa tarjoamaan niin täydellisen irtioton arjesta, ettei sitä kokematta usko. Hoitolan vieraskirjaa selatessaan silmiin osuvat sanat euforinen, nirvanamainen, taivaallinen kokemus. - Hoitofilosofiamme koostuu maailmalta eri kulttuureista poimittujen hoitomuotojen yhdistelmästä: vyöhyketerapia, shiatsu- ja lomi-lomi hieronta, reikihoito, balilainen-, tui na- sekä klassinen hieronta tarjoavat syvärentouttavan, käsin, ilman koneita tehtävän hieronnan ja elämyksen seremonian teehetkineen, kuvailee johtaja Saara Lamont. - Kokonaisvaltaiset hoidot eteerisillä öljyillä rauhallisessa miljöössä tehtyinä edistävät hyvinvointia ja jaksamista. Joillakin hoidoilla voi olla jopa eheyttävä vaikutus, kertoo Escape Day Spa:n Sofia Mikkola. Well Being-hieronnan saa valinnan mukaan varpaista päänahkaan tai lyhytkestoisempana selän hierontana. Deep Tissue hieronta paneutuu kudoksiin asti. Hoidot alkavat thaimaalaisella jalkojen pesurituaalilla ja kuivaharjauksella. Hieronnat tehdään laadukkailla brittiläisillä Elemis-aromaterapia hoitotuotteilla. Erityisesti raskaana oleville yhdessä neuvola- ja synnytyslääkäreiden kanssa kehitetty Mother to-be hierontahoito on yksi hoitolan erikoisuuksista, joka on paras lahja odottavalle äidille. Jälleen uutta tornissa Hotelli Torni tarjoaa Escape Day Spa:n kanssa hoitolapaketteja, joissa yöpymisen, aamiaisen ja höyrysaunan lisäksi voi valita hoitoja joko Spa:n puolella tehtäviksi tai tilaamalla niitä huoneesen. Esimerkiksi Kleopatran maitokylpy Luxor sviitissä shampanjan kera on kuningattaren elämää. Makea tai Suolainen Torni-naposteluelämys ja lasi kuohuvaa yllättävät myös ikimuistoisesti. Vuoden alusta tarjonta kasvaa myös uniikkien inroom-service tuotteiden nettitilausmahdollisuudella ja pöytiin tarjoiltavilla Ateljee-aamiaisilla kattojen yllä. yrjönkatu 28, sisäpiha (sokos hotel torni) helsink ipuh Ma 10-18, ti pe ja la 10-16, muina aikoina sopimuksen mukaisesti. valmiita hemmottelupaketteja varattavissa

6 6 TYYLI JA KAUNEUS ILMOITUSLIITE EDOX CLASS ROYALE 1590 e RAYMOND WEIL DON GIOVANNE BREITLING MONTBRILLIANT e TAG HEUER LINK 1650 e Union Design Coco kaulariipus Union Design Cor Efva Attling Symbols Bracelet Efva Attling 7 planets neclace

7 MIESTEN KORUT ILMOITUSLIITE TYYLI JA KAUNEUS 7 ILMOITUSLIITE KAUNEUS, TYYLI & ESTETIIKKA 7 Muoti bisneksenä - uusien tuulien ennakoimista Kalvosinnapit sekä solmion-pidin ovat koruja, jotka pitäisi löytyä jokamiehenkin kätköistä. TEKSTI: MIIA TAIVAINEN - Keltakultainen, toisiinsa sopiva setti on klassinen ja varma valinta juhlaan kuin juhlaan, RAYMOND opastaa WEIL myymäläpäällikkö Taru MONACO Ala-Könni Westerbackista e Asiallinen liikepukeutuminen toimii yrityksen käyntikorttina, vaikkakaan täysin kirjaimellisesti käyntikorttiasiaa ei kannata ottaa: - Joskus vieläkin näkee käytettävän yrityksen logoilla varustettuja mainoskalvosimia tai -kelloja, mutta ne eivät todellakaan ole osa tyylikästä bisnespukeutumista, Ala-Könni huomauttaa. Mukaan muotiin Jos miehinen korumaku on pysäh- Koru kravatissa Solmionpidin, joka myös solmioneulana tunnetaan, pitää nimensä mukaan solmion BREITLING ojennuksessa. Kun pidin on paikallaan, COCPIT 4180 kravatti e ei lennä tuulen mukana tai roiku keittolautasella. tynyt kultaisen panssariketjun aikoihin, viimeistään nyt on syytä päivittää tiedot nykypäivään. Moderni mies valitsee ranne- ja kaulakoruikseen tyylikkään hopean ja nahan yhdistelmän. Idea näkyy mainiosti esimerkiksi Kalevala Korun Ratsumies -sarjassa. - Myös solmionpitimet elävät muodin mukaan. Kapeneviin solmioihin yhdistetään nyt lyhyitä pitimiä. - Tyypillisin malli on klipsi, mutta myös paidan napinläpeen kiinnitettäviä, ketjullisia malleja näkee edelleen. - Jos haluaa olla ennen muita suuntausten aallonharjalla, kannattaa hankkia punakultaisia koruja, jotka ovat nyt huippumuotia Keski-Euroo- KUVA: LAPPONIA JEWELRY - Klassisen kullan lisäksi käytännöllinen, sormeilun anteeksiantava mattahopea on vahvoilla. - Kuviointi, emalikirjailu tai erilaiset jalokivet antavat solmionpitimelle yksilöllistä ilmettä. Muotiala on päivittäistavara-alan jälkeen suurin kaupan ala. Vuonna 2006 suomalaiset käyttivät vaatteisiin, kenkiin ja kankaisiin n. 4 miljardia euroa, mikä tarkoittaa 750 euroa asukasta kohden. Minkälaisesta bisneksestä muotialalla oikeastaan on kyse? Muoti vaihtuu sesonkien mukaan. Kun todellisuudessa eletään kesää, myymälöiden sisäänostajat valitsevat vaatteita tulevaa talvea varten ja muotisuunnittelijat miettivät jo seuraavaa kesää. - Muotiala kulkee hektistä tietä, toteaa Muotikaupan liiton toimitusjohtaja Yrjö Gorski. - Uutta tulee jatkuvasti ja muoti muuttuu koko ajan. Se tarkoittaa jatkuvasti ajan hengessä pysymistä ja uusien tuulien ennakoimista. Riskinä bisneksen onnistumiselle Gorskin mukaan onkin se, että tavaran sisäänostot tehdään puoli vuotta etukäteen: - Ei voi varmasti ennustaa, pureeko suunniteltu muoti lainkaan! Onnistuminen vaatii vakavaa bisneshenkisyyttä Pelkästään muodin seuraaminen ei kuitenkaan takaa bisneksen onnistumista eikä oletus glamourista ole toivottavasti syynä hakeutua alalle. Gorski peräänkuuluttaa vakavaa yrityshenkisyyttä, sillä kaupan alan sektori ei ole helppo ala. - Muotibisneksessä brändimaailma on laaja ja jatkuvasti syntyy uusia malleja ja merkkejä. Toisaalta ala on tasapaksua, sillä kulutus on tasaista vuodesta toiseen. Osaaminen ja paikkakunta ovat suuria tekijöitä alalla onnistumiseksi. Kauppakeskukset vaikuttavat merkittävästi alan myyntiin, joten liikepaikkojenkin on oltava keskeisellä paikalla, Gorski sanoo vakuuttavasti. Muotialalla RAYMOND toimijat WEIL ovat Gorskin mukaan SHINE varsin usein sopivasti koulutettuja, 3490 mutta e ei näe pahaksi kaupallisen osaamisen lisäämistä entuudestaankin. - Erityisesti toimialan ominaispiirre ei näy riittävästi kaupallisessa koulutuksessa. Muotialan yrittäjien tulisi mielestäni jatkuvasti kouluttaa itseään täydennyskoulutuksella ja pitää itseään ajan hengessä mukana. Myös osallistuminen alan tapahtumiin, kuten messuihin, on tärkeää, toteaa Gorski. Bisneksen näkökulmasta muotialaa ohjaa melko tasainen kehityskulku. Vaatealalle kulkeutuu yhä pienempi osa suhteessa kotitalouksien ostovoimaan, sillä hintataso pysyy edullisena. Tulevaisuuden nousua saattaa kuitenkin ennakoida esille nousevat yhteiset normit ja arvostukset. Gorskin mukaan se, että nuoret ikäluokat arvostavat laatua näkyy LONGINES jo nyt laadukkaassa ja tietoisesti EVIDENZA 1610 e TEKSTI: TARJA RANNISTO

8 8 TYYLI JA KAUNEUS ILMOITUSLIITE Kauneuskirurgiaa ilman kirurgiaa Pehmeiden Markkinoilta löytyy myös veitsettömiä vaihtoehtoja kehonmuotoilulle. Miehen vaimolleen tai tyttöystävälleen ajatuksella hankkimat alusvaatteet ovat monen toivelistan kärjessä. Teksti: Päivi Surakka Kauneuskirurgia ilman kirurgiaa on esteettisesti korjailevien toimenpiteiden suorittamista ilman leikkausta. Käytännössä siis kasvojenkohotus, rintojen suurennus tai rasvasolujen tyhjennys kaikki operaatioita, jotka mielletään kirurgisiksi - voidaan toteuttaa ilman nukutusta, leikkausta ja kirurgisten komplikaatioiden riskiä. Tulokset syntyvät laitteiden sekä aineiden yhteisvaikutuksella. - Erityisen hyvin nämä vaihtoehtoiset menetelmät sopivat asiakkaalle, joka ei halua kirurgiseen operaatioon mutta haluaa silti muotoilla kehoaan, kertoo helsinkiläisen Hoitola Pisaran toimitusjohtaja Teresa Sepponen. Eri tyyppisten kauneuspalveluiden kysyntä on jatkuvassa kasvussa. Ulkonäkö on nykyään tärkeämpää sekä naisille että miehille, ja se näkyy kulutusvalinnoissa. Stressin vastapainoksi kaivataan rentoutumista ja hoitoa. Sepponen huomauttaa, että työkulttuurikin voi aiheuttaa ulkonäköpaineita. - Tietyissa ammateissa ulkonäkö vaikuttaa, vaikkei se olekaan hyväksyttävää. Lisääntyneen kysynnän kääntöpuoli näkyy kuitenkin tarjonnan laadun hajaantumisessa. - On hyvä muistaa, että ultraäänellä saa myös palovamman aikaan. Siksi hoitopaikan ammattitaidon tasosta kannattaa varmistua ennen maksua ja hoitoon ryhtymistä, Sepponen, koulutukseltaan myös plastiikkakirurginen hoitaja, teroittaa. - Kun laite ja laitteenkäyttäjä osaavat asiansa, tulokset näkee ja asiakas tietää, että hoito oikeasti tehoaa. Teksti: Miia Taivainen - Alusasusettihän on ihanan henkilökohtainen lahja. Sitä ei ainakaan koko perhe voi käyttää, nauraa helsinkiläisen alusvaateketjun Funky Ladyn vetäjä Saara Salmenkallio ja jatkaa: - Miksei jouluksi voisi antaa rakkaimmalle naiselle ne ihanimmat alusvaatteet? Varmasti kaikkien naisten mieleen on saada hieman luksusta arkeen. Ei kaapista vaan narulta Miesten kannattaa lähteä alusvaatelahjan hankintaan tuntosarvet koholla. On hyvä muistaa, että joululahjojen tarkoituksena ei ole yrittää muuttaa toista. - Miehen olisi syytä käyttää hetki alusvaatteiden värimaailman ja tyylin miettimiseen. Jos vaimo ei missään tilanteessa käytä punaista, tuskin tämä joulukaan tekee poikkeusta, ja jos hän tavallisimmin valitsee housuliivit, jäävät lahjastringit käyttämättä, Salmenkallio toteaa. Forever Day Spa - kun haluat hemmotella itseäsi Ajattele omaa aikaa. Ajattele virkistäytymistä. Ajattele paikkaa, jossa kaikki kiire ja häly jäävät kaukaisuuteen, paikkaa, jossa koet kokonaisvaltaisen hyvän olon tunteen. Jos kaipaat totaalista rentoutumista, matkaa kauas kiireestä ja tiukasta aikataulusta, Day Spa avaa sinulle ovensa. - Monet kutsuvat sitä taivaaksi, me kutsumme sitä nimellä Forever kuntoklubi & Day Spa, kuvailee markkinointipäällikkö Eija Haapasaari Töölöläisen hotellin yhteydessä toimivaa keidasta. Pehmeä ja rauhoittava tunnelma vakuuttaakin asiakkaan jo tyylikkäässä sisääntuloaulassa, jonka itämaistyyppinen sisutus johdattaa ajatukset eksoottisiin yrttihoitoihin, tuoksuihin ja hierontoihin. Mielihyvää miehille Tarjontaa löytyy kaikille iästä tai sukupuolesta huolimatta. Haapasaari on iloisesti yllättynyt etenkin miesasiakkaiden runsaudesta: - Naiset ovat jo löytäneet spa-kulttuurin, ja iloksemme olemme huomanneet miestenkin kaipaavan matkaa työkiireiden ja stressin keskeltä täydelliseen rentoutumiseen. Myös Day Span yhteydessä oleva Forever kuntoklubi rohkaisee miehiä kokeilemaan kylpylän palveluita, koska se on kätevästi saman katon alla, missä kuntokin tulee hoidettua. Tasokkaasti varustetulla kuntoklubilla jokainen uusi jäsen saa omaohjaajan, joka opastaa eri liikuntamuotojen hyödyntämiseen asiakkaan toiveiden ja tason mukaan, Haapasaari kertoo. Mukava tapa palkita hyvä työntekijä tai yhteistyökumppani - Yritykset ovat alkaneet tuoda omaa henkilöstöään ja yritysvieraitaan viettämään ylellistä hemmottelupäivää. Räätälöimme heidän toiveittensa mukaisen virkistäytymispäivän, joka sisältää ylellisten hoitojen ohessa haluttaessa myös useimmiten Mental liikuntatunteja. Näitä ovat mm. Shindo ja Chi Ball. Päivän kuluessa voi nauttia kaikkia aisteja hivelevästä hyvän olon tunteesta klubihuoneeseen katetun hedelmäbuffetin äärellä. Forever Day Span menestykseen vaikuttaa muun muassa pyrkimys kehittää uusia palvelumuotoja jatkuvasti. - Kosmetologimme päivittävät korkealaatuista ammattitaitoaan säännöllisesti, ja hoidot valitaan siten, että voimme taata yksilöllisen ja kokonaisvaltaisen nautinnon kaikille aisteille. Useiden hoitojen joukosta matkan täydelliseen nirvanaan tarjoaa mm. Ayervedinen hoito höyrypedissä, Day Span vastaava kosmetologi Meeri Marjomaa vinkkaa. Forever Day Spa Mannerheimintie Helsinki

9 ILMOITUSLIITE TYYLI JA KAUNEUS 9 Kuvat: Funky Lady Muotikaupan pakettien kuningattaret Liitto ry on muodin Ennen ostoksille lähtöä kotona kannattaa tehdä alustavia huomioita. - Puolison lempialusvaatteista saa selvyyden seuraamalla, mitkä rintaliivit tai alushousut häipyvät pyykkinarulta käyttöön ensimmäisinä. Alusvaatelaatikon pohjia ei kannata koluta, sillä siellä yleensä lymyävät ne epämieluisimmat vaatekappaleet! Rintaliivien koon voi tarkistaa kokolapun EU-koosta, mutta myymälöissä autetaan myös muiden kokomerkintöjen suhteen. Alusvaatteiden merkkien muistamisesta voi myös olla ostotilanteessa hyötyä. Rohkeasti liikkeelle Jos on epävarma alusvaatteiden valinnasta, turvallisin, joskin persoonattomampi, vaihtoehto on liiviliikkeen lahjakortti. - Naisten alusvaateliikkeeseen tuloa ei kannata arastella. Valtaosa joulunalusajan asiakkaista on meilläkin miehiä, Salmenkallio kertoo. Varmuuden vuoksi ostoskuitti kannattaa pitää tallessa, jos lahja halutaan joulun jälkeen vaihtaa, syystä tai toisesta. Pukinkontin toivotuimmat - Juhlan aikaan musta on klassinen valinta, mutta lisäripauksen ylellisyyttä saa valitsemalla alusasun, jossa on kimallusta. Joulun lahjakääröön käy mainiosti myös herkullisen burgundinpunaiset alusasut ja asusteet, ehdottaa aluetuotepäällikkö Kirsi Storckovius Triumphilta. Nyt trendikkäissä alusvaatteissa yhdistetään ihoa myötäilevää, sileää kangasta pitsiin. Pitsi voi olla yksityiskohtana tai näyttävässäkin osassa alusasua. Esimerkiksi rintaliiveissä pitsi voi jatkua aina olkaimiksi saakka. Alusasujen malleissa on valinnanvaraa tilanteen ja maun mukaan. Rintaliivien täytteettömät, kaarituelliset versiot ovat monen lemmikkejä, toiset taas vannovat povea muotoilevien, täytteellisten kaaritukiliivien nimeen. Alushoususuosikkeina ovat tällä hetkellä shortsi- tai hipsterimalliset housut. - Myös ajattoman kauniit taimalliset housut yhdistettynä samankuosisiin rintaliiveihin tai slimmaavaan korsettiin ja sukkanauhaliiviin ovat pettämätön valinta juhlaan. Kun kaunis alusasu on kooltaan sopiva, se vaikuttaa myös kantajansa olemukseen positiivisesti. - Ylellisissä alusasuissa on tärkeää paitsi näyttävyys, myös istuvuus. Oikean koon selvittäminen onkin tärkeää. Oikean kokoiset ja -tyyliset alusasut löytyvät helposti joululahjaksi, kun ottaa mallia puolison jo omistamista seteistä, vinkkaa lopuksi myös Storckovius. Pakkaa mukaan reissuun! Lumene Men : Suihkugeeli Cutrin : My Code Shampoo Clinique : Scruffing Lotion Sothys Homme : Soothing After Shave Balm Hugo Boss: Selection Sothys Homme : De-Stressing Eye care Bernard Cassiere : Cretan Diet Anti-ageing cream puolestapuhuja Muotikaupan Liitto ry on sitoutumaton ja voittoa tavoittelematon muodin äänenkannattaja. Sen tavoitteena on pitää yllä keskustelua muodista positiivisessa hengessä. TEKSTI: JOHANNA ORIS Muotikaupan Liitto toimii muotialan tiedotus-, koulutus- ja tutkimustehtävissä. Sen tavoitteena on se, että muoti näkyisi mediassa ja julkisessa keskustelussa. Me emme toimi yhden yrityksen tai ketjun asialla, vaan muodin asialla, toteaa Muotikaupan Liiton toimitusjohtaja Yrjö Gorski. Muotia on Gorskin mukaan vaikea määritellä, koska se on jatkuvassa liikkeessä. Se uusiutuu koko ajan ja koko ajan tulee jotain uutta. Kriittisillä muotipäivillä joku määritteli muodin seuraavalla tavalla: muotia ovat tavarat, jotka juuri nyt löytyvät kaupoista ja jotka myös tekevät kauppansa. Muodin määrittely on vaikeaa, mutta tosiasia on se, että muodin luomiseen tarvitaan varsin suuri koneisto. Jo nyt maailmalla myydään talvea 2009, joten näiden vaatteiden materiaalit, mallit ja värit ovat olleet tiedossa jo paljon aikaisemmin. Taustalla toimii valtava määrä ihmisiä. Trenditoimistoja, muotitaloja ja suunnittelijoita sekä tietenkin koko materiaalituotanto kangasvalmistajineen. Mikä mahtaa olla in? Talven miehiset tuoksut Hugo Boss : Selection Viktor&Rolf : Antidote Diesel : Fuel For Life Calvin Klein : Man Lancöme : Hypnöse Kuvat: HEIKKI AHO Muoti ei enää 2000-luvulla ole samalla tavalla yhtenäistä kuin se vielä 60- ja 70 luvuilla oli. Nykyään on monta erilaista käyttäjäkuntaa ja monta erilaista trendiä rinnakkain, Gorski toteaa. Elokuvat, erilaiset aatteet ja vaikka poliittiset suuntaukset ohjaavat muotia ja moni muotisuuntaus on saanut alkunsa kadulta. Ideoita poimitaan kaikkialta. Kadulla nähty erikoinen tapa yhdistää värejä tai kantaa jotain asustetta voi päätyä kaupalliseen tuotantoon ja massoille, Gorski valottaa muodin syntyä. Talvi 2007 alkaa olla mennyttä aikaa Muotikaupan Liiton toimitusjohtajalle, jonka katse on jo pitkällä tulevaisuudessa. Tämän hetkistä muotia on Gorskin vaikea linjata. On niin monta erilaista muotia, kuten bisnes- tai urheilupukeutuminen ja naisilla, miehillä ja lapsilla on omat muotinsa. Kuten jo totesin, kaupoista löytyy se, mikä on pinnalla juuri nyt.

10 10 tyyli ja kauneus ilmoitusliite Kehon ja mielen hemmotteluhoidot Kokeile rentoutusta erilaisten kasvo- ja vartalohoitojen tai hierontojen avulla joko day spassa tai kylpylässä. Kehon rentoutumisen edellytys on mielen rentoutus. teksti: JohAnnA oris Forever Day Spassa otetaan huomioon kaikki aistit. Näköaistia hemmotellaan kauniilla sisustuksella, kuuloaistia rauhallisella musiikilla, ilmassa tuoksuvat yrtit ja aromaterapeuttiset tuoksut. Makuaistia hivellään hoidon jälkeen tarjottavalla hedelmäsalaatilla. Kokonaisvaltaista hoitoa, jossa jokainen asiakas otetaan vastaan yksilönä, vastaava kosmetologi Meeri Marjomaa tiivistää Forever Day Span toimintaperiaatteen. Esimerkiksi kasvohoidot alkavat akupunktiopisteiden painelulla. Tavoite on saada keho rentoutumaan jo ennen varsinaista hoitoa. Hiljainen musiikki ja luonnon materiaalit sisustuksessa johdattelevat myös mielen rauhoittumaan, kiire ja stressi eivät kuulu hoitohuoneisiin. Asiakkaillamme on selkeästi tarvetta kokea täydellinen rentoutuminen kiireisen työelämän vastapainona, Marjomaa toteaa. Asiakkaat koostuvat pääasiassa naisista, mutta samoissa tiloissa toimiva kuntoklubi madaltaa myös miesten kynnystä tulla hemmotteluhoitoihin. Myös viereisestä hotellista tulee miesasiakkaita. Maailmalla suhtautuminen on erilaista ja monissa maissa miehet hoitavat itseään enemmän kuin meillä Suomessa. Jokaiselle jotakin Suomalainen mies on pikkuhiljaa pääsemässä ennakkoluuloistaan ja moni mies on jo löytänyt kasvo- ja jalkahoidot sekä erilaiset hieronnat. Jotta kynnys vielä madaltuisi, niin meillä on tehty miehille oma erityinen hoitovalikoima, Marjomaa huomauttaa. Kuva: jacob WacKeRhausen Forever Day Span hoitovalikoimasta löytyy yli 50 erilaista hoitoa, erikoisuutena ayervedinen yrttipetihoito. Oli sitten kyse hieronnasta tai kasvohoidosta, niin tavoitteena on se, että hoito olisi myös terapeuttinen kokemus. Energiakapseli on ainoa käytössä oleva laite, muuten hoidot tehdään käsin. parikylpyjä ja suklaahierontaa Haikon kartanon kylpyläjohtaja Raili Huovinen toteaa, että perinteiset kasvo- ja jalkahoidot sekä klassinen hieronta pitävät pintansa trendihoitojen vaihtuessa muutaman vuoden välein. Nyt suosiossa ovat intialainen päähieronta, hot stone hoito, aromaattinen hieronta sekä suklaahieronta ja -kasvohoito. Myös Huovinen allekirjoittaa sen, että hoidoista haetaan vastapainoa hektiselle työelämälle. Tämä näkyy paitsi pitkien ja rauhallisten hoitojen, myös uudenlaisten liikuntamuotojen suosiona. Seinille kiipeilyn sijaan haetaan rauhallista venytystä. Asiakkaat eivät halua liikkua veren maku suussa. Haikon kartanon erikoisuuksia ovat huippukylmähoito ja fysioakustinen rentoutus. Myös pariskunnille suunnatut kahden hengen kylvyt ovat talon erikoisuuksia. Erityisesti hääpareille tarkoitetut uutuudet ovat ruusunöljykylpy ja suklaantuoksuinen kermavaahtokylpy, Huovinen kertoo. Miehiä houkutellaan hoitoihin myös Haikossa. Yksi houkuttelukeino on ollut hoitojen uudelleen nimeäminen. Miehestä ei tunnu niin nololta osallistua erityisesti miehille tarkoitettuihin hoitoihin ja tärkeää on käyttää myös kosmetiikassa miehekkäitä tuotesarjoja. JOULUN HALUTUIMMAT LAHJAT HEMMOTTELULAHJAKORTIT PALACE KÄMP DAY SPA SHOPISTA SHOP: KÄMP GALLERIA. KRS MA-PE -, LA -, JOULUKUU SU - SPA: KÄMP GALLERIA. KRS PUH. ( ) MA-PE -, LA -

11 ilmoitusliite tyyli ja kauneus 11 Kuva: gabor izso Nautinnollista painonhallintaa ennen ja jälkeen Joulun Kevyen olon ja terveyden kannalta sopivan painon saavuttaminen ei onnistu hetkessä - eikä sen tarvitsekaan. Hitaasti elämäntapojen muutoksella saavutettu laihdutustulos on yleensä pysyvämpi kuin kertarysäyksellä, kuuriluontoisesti saavutettu. Omien ruokailu ja liikuntatottumusten muuttaminen on mielenkiintoista ja innostavaa: on hienoa huomata, kuinka pienillä päätöksillä paino kulkee kohti tavoitetta. Jo 5 10 prosentin painonpudotus on terveydelle hyväksi. Muutaman kilon pudottaminen vähentää selvästi riskiä sairastua mm. sydän- ja verisuonitauteihin ja tyypin 2 diabetekseen. Elämäntapojen muutoksesta tulee paremmin pysyviä silloin kun ne toteutetaan oikeaan ajankohtaan ja ne ovat hyvin suunniteltu. Jotta onnistut painonhallinnassa, syyn ja tarpeen on hyvä lähteä sinusta itsestäsi. Vain sinä pystyt vaikuttamaan elämääsi. Muutokseen ei silti tarvitse ryhtyä yksin, tukea on saatavilla näiltäkin sivuilta! Painonhallinnan ei tarvitse sotkea jouluherkutteluja eikä toisin päin. Herkuttelu kuuluu juhlahetkiin, oikeastaan herkuttelu tekee juhlasta juhlan. Painonhallinnan kannalta on hyvä oppia erottamaan arki juhlasta ja osata lopettaa juhla ajallaan. Nautinnollisia lukuhetkiä! Lähde: Ylipainosta Tasapainoon, Suomen Sydänliitto ry

12 12 TYYLI JA KAUNEUS ILMOITUSLIITE Hyvä paha napostelu Kuva: Michal Rozanski Ihmisellä on luontainen mieltymys makeaan, joka on äidinmaidon perua. Makea sinänsä ei ole myrkyllistä, siitä saadaan energiaa ja verensokeri koholle. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että mitä enemmän syö makeaa, sitä enemmän sitä tekee mieli. Niin, ja ylimääräistä painoa kertyy salakavalasti. Monilla naisilla liikunnasta, kuten jumpasta, on tullut keino ansaita itselleen hyvyyksiä rankan suorituksen jälkeen. - Jumpan jälkeen on oikeasti nälkä, ja hyvä ravinto korvataan herkuilla. Energia joka kuluu jumpassa, on aika nopeasti kuitattu, Palssa sanoo. Napostelu kuriin Teksti: Jon West Kiireinen ja stressaava työympäristö altistaa yhä useamman makean maailmaan. - Tällöin kyseessä on usein tunnesyöminen eli syödään johonkin muuhun kuin nälkään, kertoo ravitsemusterapeutti Anette Palssa. Haju, kuten vaikkapa tuore pullan tuoksu, voi laukaista tunnesyömisen. Makuelämys tuo mielihyvän tunteen, jolla päivän aikaisemmat vastoinkäymiset voidaan karistaa pois. Palssan mukaan ihminen myös ruokkii osaltaan tunnesyömistä: - Moni opettaa itselleen, että tietyt tunnetilat eivät mene ohi tai niitä ei voi helpottaa, ennen kuin syödään suklaata tai muuta makeaa. Tunnesyöminen on ollut vahvasti ominaista naisille, mutta kyseessä on kasvava ilmiö myös miehille. Palssa muistuttaa, että tärkeää on huomioida sekin seikka, että ihminen on saattanut olla syömättä koko päivän, jolloin tarve on myös biologinen. Herkkuja ravinnoksi Palssa kertoo, että monilla hänen asiakkaistaan arkiruoka on hyvinkin terveellistä ja järkevää, mutta herkuttelu pitää painoa aavistuksen koholla. Samaten jo pienetkin alkoholimäärät lisäävät hallitsematonta syömistä. Selityksiä napostelulle on alkaen surkeasta elämäntilanteesta ainoaan iloon asti. Palssan keinot herkkuhimon hillitsemiseen ovat napakat: - lopetetaan pakonomainen laihduttaminen, syödään säännöllisesti, ruokavalion sisältöön kiinnitetään erityistä huomiota eikä voimakkaasti vähennetä energiansaantia, Palssa listaa ja korostaa että tärkeintä on saada vastaus kysymykseen: Miksi syön tätä ja tätä? Tehokas keino on kirjata paperille asiat jotka vaikuttavat tolkuttomaan syömiseen ja lopulta kohdata itse ongelma: miettiä mikä siinä suklaassa on, että sitä tekee mieli syödä koko levy. - Kyse ei ole fysiologisesta tarpeesta, siitä voi päästä eroon, Palssa lohduttaa. - Moni opettaa itselleen että tietyt tunnetilat eivät mene ohi ennen kuin syödään suklaata. Kauneus on katsojan silmässä Kauneuskäsityksestä voi sanoa varmasti vain sen, että se muuttuu ajan mukana. Barokin ajan rehevyys ei ollut enää 1700-luvulla muodissa, kun taas keskiajan tapa pukea miehet ja naiset samantyylisiin vaatteisiin oli jälleen muodissa 1970-luvulla. Teksti: Solja NygArd Kauneusihanne kertoo muuttuvista kulttuurisista arvoista. Se liittyy läheisesti myös talouteen. Maan vaurastuessa hoikkuutta saatetaan alkaa arvostaa ja köyhässä yhteiskunnassa tavoiteltu rehevyys menettää suosiotaan. Etenkin länsimaisissa yhteiskunnissa naiset saavat periaatteessa vapaasti päättää ulkonäöstään, mutta kan- sainvälinen kauneusteollisuus sanelee kauneusihanteen. Ihannevartalo on nykyään trimmattu, mutta naisellinen. Luonnollisella tavalla kaunis ja terve nainen mainitaan ihanteena. Antiikin aikana ihanteena pidettiin luonnollista naisvartaloa, kun taas keskiajalla ihannevartalo oli hoikka ja naisten ja miesten pukeutuminen muistutti tosiaan luvulla varakkaan naisen tuli olla rehevä ja kokoa lisättiin hartiatäytteillä, valehihoilla ja kauluksilla. Seuraavalla vuosisadalla vartalon piti olla pyöreä, muttei lihava. Pukeutumisesta tuli entistä vapaampaa naisten siirtyessä työelämään luvulla ihanteena oli poikamainen vartalo, kun taas 30 vuotta myöhemmin kurvit olivat muodissa luvulla naisten ja miesten pukeutuminen tuli jälleen samankaltaiseksi.

13 ILMOITUSLIITE TYYLI JA KAUNEUS 13 Kuva: Marie-france Bélanger Kaikkea rasvaa ei pidä välttää Tyydyttyneet eli kovat rasvat lisäävät kolesterolin ja varsinkin huonon kolesterolin määrää elimistössä. Näitä huonoja rasvoja saa pääsääntöisesti eläinrasvoista: rasvaisesta lihasta ja kanasta (esim. pekonista, rasvaisesta porsaankyljyksestä ja broilerinnahasta), juustosta, voista, kermasta, smetanasta, ranskankermasta, jne. Myös eräissä kasvirasvoissa on runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja: sellaisia ovat kookosrasva, kaakaovoi ja palmuydinöljy. Runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja sisältävät rasvat ovat huoneenlämmössä kiinteitä. Vaikuta valinnoillasi omaan terveyteen Painonhallinnassa keskitytään usein rasvan vähentämiseen ruokavaliosta. Painostaan huolehtivan ei kuitenkaan tarvitse sivuuttaa kaikkea rasvaa, sillä ravintoasiantuntijoiden mukaan laihduttajankin ruokavalioon mahtuu rasvaa. Tärkeää on kuitenkin erottaa rasvan laatu, sillä mikä tahansa rasva ei kuulu ravintosuosituksiin. Teksti: Tarja Rannisto Mitä on hyvä rasva? Hyvänä rasvana voidaan ravitsemusterapeutti Tuija Pusan mukaan pitää pehmeäksi rasvaksi kutsuttuja tyydyttymättömiä rasvahappoja. Pehmeä rasva sisältää välttämättömiä rasvahappoja ja rasvaliukoisia vitamiineja. Kun piilorasva on karsittu minimiin, voi leivän päälle levittää kasvimargariinia tai kevyttä kasvimargariinia ja salaatin päälle hieman kasviöljypohjaista salaattikastiketta. Pehmeällä rasvalla on Pusan mukaan runsaasti terveyteen positiviisesti vaikuttavia ominaisuuksia: - Hyvälaatuiset rasvat takaavat rasvaliukoisten vitamiinien (D, E, A, K) sekä rasvahappojen saannin. Tärkeä tehtävä on myös alentaa veren haitallisen kolesterolin (LDL) pitoisuutta. Erityisesti välttämättömiä rasvahappoja tarvitaan esim. hermoston kehittymiseen sekä solukalvojen rakennusaineiksi. Niistä valmistetaan myös muita elimistön toimintoja sääteleviä yhdisteitä. Myös sokeriaineenvaihdunta parantuu. - Pelkästään omilla valinnoilla voi vaikuttaa hyvien rasvojen saantiin, Pusa sanoo kannustaen seuraamaan ruoka-aineiden ravintosisältöä. Pehmeää rasvaa saa parhaiten kasviöljyistä, margariineista, kalasta, pähkinöistä ja siemenistä. - Lisäksi on tärkeää vähentää kovan rasvan saantia eli valita piilorasvaa sisältävistä elintarvikkeista vähärasvaisia, kuten rasvaton maito ja piimä, vähärasvainen jauheliha, vähärasvaiset leivonnaiset ja valmisruoat, hän muistuttaa painokkaasti. Sydänmerkki auttaa kaupassa valitsemaan rasvan määrän ja laadun sekä suolan määrän kannalta parempia vaihtoehtoja. 1. Sitoo aterian ravintorasvoja 4. Vähentää ruokahalua ja näläntunnetta 2. Teho kliinisesti testattu oitu apuväline painonhallintaan 3. Suotuisa vaikutus veren kolesterolitasoon 6. Helppo käyttää, 1-3 tabl. aterian jälkeen Liposinol in teho perustuu sen kaksoisvaikutukseen. Tuote sisältää liukenemattomia kuituja, jotka sitovat rasvaa ja vaikuttavat kolesterolin imeytymiseen sekä liukoisia kuituja, jotka sitovat sappihappoja ja hidastavat glukoosin imeytymistä. Ei sivuvaikutuksia tai allergiariskiä. Lisätietoa tuotteesta: Kysy tuotetta lähimmästä apteekista. MaxMedica Oy, PL 55, SALO

14 14 tyyli ja kauneus ilmoitusliite 14 tyyli ja kauneus ilmoitusliite Maistuvaa painonhallintaa! Mikä motivoi painonpudotukseen, Mikko Kivinen? Aterian valmistat helposti! Syön vähemmän, mutta loppujen lopuksi en kiellä itseltäni mitään. Herkullisia Modifastkeittoja on saatavilla kahta eri makua; parsa ja peruna-purjosipuli. Juomina kahvi, suklaa, vanilja ja vadelma. Täydellinen ateriankorvike Modifastin hyvä maku auttaa laihduttajaa pysymään motivoituneena koko laihdutuksen ajan. Modifast sisältää kaikki päivittäin tarvittavat ravintoaineet. Modifastin herkullisuus perustuu siihen, että Modifast LCD -tuotteet tehdään maitoproteiiniin. LCD = Low Calorie Diet. Ainoa LCD-tuote LCD-tuotteella laihduttaneilla on vähemmän sivuvaikutuksia kuten väsymystä, palelua, huimausta, päänsärkyä ja hiusten lähtöä kuin VLCD-tuotteiden käyttäjillä*. Ylipaino - kulutuskulttu Uutuutena patukat; suklaa ja karamelli. Modifast-tuotteet ovat saatavilla apteekeista hyvän neuvonnan kera. Markkinoija Tamro Oyj Pharmakon * S.Rössner/H.Flaten 1997 VLCD vs LCD pitkäaikaisessa lihavuuden hoidossa. Vain apteekeista Naisista jopa puolet ja miehistä kolmannes ovat ylipainoisia, ja selvästi lihavia on noin 20 prosenttia sekä miehistä että naisista. teksti: tarja rannisto Käytännössä siis suurin osa aikuisväestöstämme painaa liikaa. Ylipainoiset altistuvat useammin muun muassa korkealle kolesterolin määrälle sekä sepelvaltimo- ja sydänsairauksille. puolikas ylimääräinen kilo vuodessa kasvaa viideksi kiloksi kymmenessä vuodessa Työn muuttuminen kevyemmäksi ja fyysisesti vähemmän vaativaksi on yksi tärkeimpiä syitä väes-

15 ILMOITUSLIITE TYYLI JA KAUNEUS 15 Kuva: Polar pharm Fyysisen kunnon parantaminen ja halu hyvän olon tuntemiseen saavat monet pohtimaan elintapojen muuttamista. Näin tapahtui myös Mikko Kiviselle, joka aikansa harmiteltuaan huonoa kuntoaan, motivoitui aktiiviseen painon pudottamiseen ja elintapojensa muuttamiseen. Teksti: Tarja Rannisto Lisäksi iän karttuminen ja halu estää kolesteroliarvoja nousemasta epäterveellisiin lukuihin antoivat aihetta etsiä sopivaa keinoa painon tarkkailuun. nikin, joten päätin lopettaa siihen, Kivinen kertoo aikaisemmista laihdutuskokemuksistaan. Kivinen ei suosi ainakaan omalla kohdallaan perinteisiä laihdutusdieettejä, vaan halusi jotakin kokonaisvaltaisempaa muutosta. - En varsinaisesti usko laihdutuspillereihin. Tonalin CLAa oli minulle kuitenkin jo tuttu tuote. Ajattelin, että miksen voisi kokeilla tätä, hän muistelee. - Tosin tämähän ei ole varsinainen laihdutuspilleri, vaan toimii apuna painonpudottamisessa. CLA ei siis tehoa yksinään, vaan laihtuminen edellyttää omaa panosta muun muassa ravinnon seurannassa ja liikunnan lisäämisessä, Kivinen kertoo kokemuksensa perusteella. Painonhallinta edellyttää pysyviä elintapojen muutoksia Kivinen on iltatyöläinen, joten ruokailuajat saattavat olla toisinaan epäsäännölliset, ja hän syö esimerkiksi yöllä. Hänen mukaansa painonhallinta onnistuu näin kuitenkin ihan hyvin, kunhan pitää terveellisen ruokavalion mielessä. Kivinen pyrkii myös harrastamaan liikuntaa. - Kyllä tämä sai aikaan ruokavalioni uusimisen. Jätin oluen kokonaan pois sekä pohdin, mitä muutoksia elintapani vielä kaipaisi. Ruokailutottumukseni muuttuivat siten, että karsin ylimääräisen rasvan pois. Syön vähemmän, mutta loppujen lopuksi en kiellä itseltäni mitään. Voin siis edelleen syödä rakastamiani juustojakin!, iloitsee Kivinen. Kivinen ei kaipaa tukiryhmiä ympärilleen, vaan on päättänyt onnistua itsekseen. Kilojen tippumista hän ei seuraa punnitsemalla, vaan omien tuntemustensa mukaan: - Vaatteet kertovat totuuden, niistä painonputoamisen huomaan parhaiten. Huomaan selvästi, että myös unen tarve on vähentynyt! Jatkossa Kivinen aikoo toki jatkaa CLA:n käyttämistä tavoitteeseen päästyäänkin. Se auttaa häntä säilyttämään saavutetun painon sekä pitäytymään uusissa ruokailutottumuksissaan. Kuva: Konstantin Sutyagin urin tulos - Kokeilin aikaisemmin näkkileipädieettiä, sen aikana söin 2 kpl näkkileipää vuorokaudessa. Painoa kyllä putosi kolmessa kuukaudessa 30kg, mutta olo oli melko hirveä, huimasi usein ja kaiken lisäksi aloin unohtaa repliikkejä! Se vaikutti siis jo työhömistuksesta ei tiedetä tarpeeksi eikä aterian kalorimäärää osata laskea. - Ruokaa on myös nykyisin aina tarjolla. Kun ruokaa on lähes rajattomasti, ihminen luontaisesti syö enemmän, sanoo Vartiainen huolestuneesti. - Koko ajan syödään ikään kuin pahan päivän varalle, eikä ajatella, että jo yhden ylimääräisen pienen leivän päivittäinen syöminen nostaa painoa pitkällä tähtäimellä. Liikapainon yleistymisestä huolimatta Vartiainen näkee ruuan laadun muuttuneen terveellisemmäksi, mistä on seurannut kolesterolitason laskeminen noin 5 prosentilla väestötasolla. - Tästä puolestaan seuraa 10 prosentin lasku sydäntautien aiheuttamassa kuolleisuudessa. Keino saada paino kuriin Myös alkoholi on ylipainon aiheuttaja. Siinä on paljon ylimääräistä energiaa, mitä ei ehkä tule aina ajatelleeksikaan. tön ja erityisesti miesten ylipainon yleistymiselle. - Vaikka vapaa-ajan liikunta on lisääntynyt, se on kuitenkin vähäistä istumiseen käytettyyn aikaan verrattuna, toteaa professori Erkki Vartiainen Kansanterveyslaitokselta. Kun vähäisen liikunnan lisäksi ravinnon määrään ei kiinnitetä oikeanlaista huomiota, on painon nousuun hyvät edellytykset. Ajan ilmiöön kuuluu myös, että ihmiset syövät usein kodin ulkopuolella. Tällöin ruoan raaka-aineista ja val- Vartiainen näkee ongelman myös siinä, että alkoholin kokonaiskulutusmäärän lisääntyminen on kasvanut roimasti alkoholin arkipäiväistymisen vuoksi. Lasi viiniä illallisella ja oluttuoppi töiden jälkeen tai saunajuomana tiivistyykin salakavalasti ylimääräiseksi renkaaksi vyötärölle. Miesten ylipainoa ei pidetä niin epäesteettisenä asiana kuin naisten liikakiloja. Painon pudottamistakaan ei toteuteta aivan samalla tavoin. Naisten painonpudotus tapahtuu usein sosiaalisesti laihdutusryhmissä. Puhumalla toisille he kannustavat myös itseään. - Miehiä on vaikeampi saada yhteisiin laihdutustalkoisiin. He mieluummin pudottavat painoaan yksin tai jo olemassa olevissa verkostoissa, mieluummin kuin lähtevät uusiin sosiaalisiin tilanteisiin, Vartiainen pohtii.

16 16 tyyli ja kauneus ilmoitusliite Kuva: MiKaela KatRo Oman kokoiseksi Kun ottaa omasta elämästä kiinni ja vähän ravistelee sitä, niin itsetunto voimistuu eikä tulevatkaan vastoinkäymiset tunnu ylitsepääsemättömiltä. ravintolapäällikkö Riitta Rahikainen sai laihduttuaan terveytensä kuntoon ja elämästä paremman otteen. teksti: päivi surakka Tutkimusten mukaan Suomen työikäisistä naisista puolet ja miehistä jopa kaksi kolmasosaa ylittävät normaalipainon rajan ja lihavuudeksi määriteltävää ylipainoa kantaa joka viides. Terveyttä vaarantavasta lihavuudesta on paisunut tuntuva kansanterveydellinen ongelma, joka vaivaa kaikkia teollisuusmaita. Järvenpääläiselle Riitta Rahikaisellekin ylipainoa oli ehtinyt kertyä vuosien mittaan reilu parikymmentä kiloa. Äitiyden myötä aikaa itselle oli entistä vähemmän kun huomio kiinnittyi pitkälti lapseen. - En ajatellut itsestäni huolehtimisesta, pieni poika oli tärkein, Riitta kertookin. Terveys kuitenkin alkoi reistailla. - Eräänä päivänä selkä antoi merkin siitä, että se ei jaksa viedä minua eteenpäin tällä taakalla. Lisäksi vatsaa poltti aina. Käynti työterveyslääkärillä auttoi huomaamaan tilanteen vakavuuden. - Tajusin, että tätä rataa elämänlaatuni heikkenee ja onnelliset päivät ovat vähissä. Lääkärin suorapuheisuus herätti. Puolessa vuodessa selkä ja vatsa saatiin kuntoon ja Riitta liittyi Painonvartijoihin. Järvenpään ryhmässä innostavan vetäjän ja hyvän yhteishengen voimin tapaamisissa käymisestä tuli hauska harrastus, joka kannusti jatkamaan uudella tiellä. Pikkuhiljaa ruokatottumukset muuttuivat terveellisemmiksi ja entinen sohvalla löhöily vaihtui liikuntaan. Nyt viikkoa värittää vesijuoksu ja työväenopiston jumppa sekä ennen kaikkea hyötyliikunta. - Asiat hoidan kävellen aina kun mahdollista. Joka väliin on hyvä saada jotain liikettä. Näillä muutoksilla Riitta laihtui reilussa vuodessa 23 kiloa ja matkaa omalta tuntuvaan painoon on enää pari kiloa jäljellä. Mutta onko jokin muu kuin vaa an lukema muuttunut laihtumisen myötä? - Tahdonvoimani on kasvanut ja uskallan elämässä enemmän kuin ennen. Oleellista on Riitan mukaan antaa yksityiselämälle enemmän aikaa. - Työ vie helposti todella ison palan elämästä, mutta yhtä iso pala pitäisi jäädä myös vapaa-ajalle, Riitta sanoo ja jatkaa: -kun ottaa omasta elämästä kiinni ja vähän ravistelee sitä, niin itsetunto voimistuu eikä tulevatkaan vastoinkäymiset tunnu ylitsepääsemättömiltä. Omron Walking style Pro Askelmittari Kiihtyvyysanturitekniikalla varustettu askelmittari Helppo liitäntä tietokoneen USB-väylään Monipuolinen ja selkeä tietokoneohjelma Laskee askeleet ja aerobiset askeleet Mittaa kuljetun matkan, ajan ja energiankulutuksen Muisti: mittarin näytöllä 7 pv, tietokoneelle siirrettäessä 41 pv Pieni, kevyt ja tyylikäs Helppo käyttää Toimii luotettavasti taskussa, laukussa tai vyötäröllä PC-yhteensopiva, mukana USB-kaapeli ja tietokoneohjelma Uutuus! Omron BF500 Kehonkoostumusmittari Mittaa kehon painon, painoindeksin, rasvaprosentin, sisäelimiä ympäröivän rasvan, luustolihasprosentin ja lepoaineenvaihdunnan määrän Muistipaikat 4 henkilölle sekä vierastila 90 päivän muisti Näyttöyksikköä on helppo käyttää ja lukea Uutuus! Omron Walking style ll Askelmittari Kiihtyvyysanturitekniikalla varustettu askelmittari Laskee askeleet ja aerobiset askeleet Mittaa välimatkan, ajan ja energiankulutuksen 7 päivän muisti Pieni, kevyt ja tyylikäs Helppo käyttää Kello Toimii luotettavasti taskussa, laukussa tai vyötäröllä UKK-Instituutti suosittelee Omron BF400 Kontrollivaaka Mittaa kehon painon, painoindeksin sekä rasvaprosentin Muistitilaa neljän henkilön tiedoille Nopea, tarkka ja helppokäyttöinen Kehon rasvaprosentti ja painoindeksi näkyvät sekä suuressa selkeässä digitaalisessa numeronäytössä että havainnollisessa palkkinäytössä EU:n lääkintälaitedirektiivin mukaisesti suunniteltu laite Myynti: Apteekit, Instrumentarium, Intersport, Musta Pörssi, Optikkoliikkeet, Sokos, Stockmann sekä Yliopiston Apteekki

17 ilmoitusliite tyyli ja kauneus 17 Elämäntapamuutoksen tueksi Ylipainon hoitoon ei ole poppaskonsteja, koska pysyvä lopputulos laihtuminen- saavutetaan vain pysyvien elämäntapamuutosten avulla. On kuitenkin valmisteita ja keinoja, jolla omaan painonhallintaan pystyy vaikuttamaan ja saamaan aikaan nopeampia tuloksia ja motivaatiota. mikä? miten? lisähuomiota Askelmittari kannustaa liikkumaan Askelmittarin käyttäminen voi kannustaa liikkumaan enemmän ja tämä näkyy myös verenpaineen ja liikakilojen vähenemisenä. Tieto ilmenee yhdysvaltalaisesta katsaustutkimuksesta, jossa analysoitiin uudelleen 26 tutkimusta, joihin oli osallistunut yhteensä aikuista. VLCD (very low calorie diet) tai LCD, (low calorie diet) tunnetaan myös nimellä ENE, (suomeksi erittäin niukkaenerginen dieetti) CLA (conjugated linoeic Acid), eli rasvahappo, joka auttaa vähentämään kehon rasvaa, mutta säilyttämään lihakset. Ateriankorvikevalmisteilla, joiden avulla saadaan energiaa enintään 800 kcal/vuorokausi (Vlcd). erittäin niukkaenerginen dieetti tulee suorittaa lääkärin valvonnassa eikä sovellu normaalipainoisille, sairaille ja tyyppi 1 diabeetikoille. Tällä tavalla saavutetaan nopea painonpudotus, joka motivoi myös jatkamaan terveellisiä elämäntapoja. cla:ta sisältävillä valmisteilla, joita saa apteekeista ja luontaistuotekaupoista. cla:ta tulee saada tarpeeksi monta grammaa päivässä ruokailun yhteydessä, jotta tuote vaikuttaa rasvanpolttamiseen. Vlcd vai lcd? Molemmat dieetit ovat yhtä tehokkaita - lcd:ssa, jossa saadaan enemmän kaloreita vuorokaudessa on tutkitusti vähemmän sivuvaikutuksia. Enempi määrä kaloreita ei vähennä painonpudotusta, mutta helpottaa laihduttajaa! cla:lla on osoitettu tieteellisissä tutkimuksissa seuraavia vaikutuksia: estää rasvan kertymistä soluihin, nopeuttaa rasvan palamista energiaksi, vähentää rasvan varastoitumista kudoksiin, lisää energian muodostusta ja vähentää ruokahalua. Niin kuin kaikessa painonhallinnassa, tulokset paranevat, kun samanaikaisesti kiinnitetään huomiota ruokavalioon ja lisätään liikuntaa. Askelmittaria käyttäneet onnistuivat lisäämään päivittäisiä askeliaan noin askeleella verrokkeihin nähden. Käytännössä tämä tarkoitti, että tutkimuksen myötä he olivat lisänneet liikuntaansa noin kolmanneksella. Tutkimukset kestivät keskimäärin viisi kuukautta. Askelmittaria käyttäneiden paino myös putosi jonkin verran ja systolinen verenpaine parani 3,8 mmhg:llä. Tämän suuruinen parannus verenpaineessa on keski-ikäisillä liitetty mm. aivohalvausriskin pienenemiseen 10 prosentilla. Leikkaushoito, laihdutusleikkaus kolme yleisintä menetelmää ovat 1) Mahalaukun ohituseleikkaus, jossa mahalaukun yläosaan tehdään pieni pussi, 2) pussin muodostaminen mahalaukun yläosaan (gastroplastia), jolloin maha täyttyy nopeammin, jonka seurauksena ateriat pienenevät ja 3) pantaleikkaus, joka voidaan tehdä myös tähystystekniikalla. Siinä mahalaukun ympärille pujotetaan panta, jonka avulla voidaan säädellä mahalaukun kokoa. Lihavuuden leikkaushoitoa tulee harkita ainoastaan silloin kun kyseessä on äärimmäisen vaikea lihavuus, eli painoindeksi yli 40, tai jos henkilöllä on lisäsairauksia ja kun muut hoitomuodot ovat olleet tuloksettomia. Askelmittariin liitetty hyöty oli suurin, kun sitä käyttävälle oli asetettu askeltavoite, esimerkiksi usein suositeltu askelta päivässä. Tuloksista onkin vaikea erottaa askelmittarin ja muiden liikunnan lisäämiseen mahdollisesti kannustaneiden seikkojen vaikutus. lähde: duodecim Vartalon muokkaus Vela Smooth laitteella - appelsiini-ihoon ja selluliitin hoitoon. rasva- ja nestekertymien hoitoon, sekä kiinteytykseen Alk. 70e/kerta Pienennä vartalosi mitat jopa 5 päivässä Debussy - uusi mullistava keino vartalon kavennukseen, nopeasti senttejä pois! Alk.70e/kerta Lipolyysi - Rasvakertymien poisto injektiotekniikalla, korvaa pienet rasvaimut! Alk.500e Laihdutusklinikka - Kokonaisuuden suunnittelu painonhallinnassa! Ota uusi startti alkavaan vuoteen... Ajanvaraus , Helsinki, Kellosaarenranta 1, 00180(Ruoholahti) Espoo, Wesrendintie 99 b 32, 02160(Westend)

18 18 TYYLI JA KAUNEUS ILMOITUSLIITE Oman päätöksen kautta painonpudotukseen Painonpudotukseen löytyy niin monia keinoja kuin on pudottajiakin. Jotkut sitoutuvat tekemään työtä pitkällä aikavälillä, jolloin kyse on enemmänkin elämäntapamuutoksesta. Teksti: Jari Nikkola Joillekin sopii paremmin nopea, jopa radikaali painonpudotusmenetelmä. Tärkeintä on löytää omaan elämäntilanteeseen sopiva vaihtoehto. Liikuntakeskusyrittäjä Teresa De Rita-Cavlek tuntee ammattinsa kautta painonpudottamisen niksit. Niinpä keskivartalon lihavuuden hoitaminen on hänelle tuttua monista miestenkin ryhmistä. Omassa yritystoiminnassaan hän lähestyy aihetta kolmen Xtravaganzakoulutuksen saaneen terveyskonsultin voimin. Xtravaganzassa startti on raju mutta ateriakuri höltyy asteittain kaksikymmentäkuusi viikkoa kestävän kurssin edetessä. Lopputuloksena on runsasta painonpudotusta ja kohentuneita elintapoja. Ohjelma aloitetaan perinpohjaisella haastattelulla ja tarvittaessa lääkärintarkastuksella. - Aloitimme ensimmäiset ryhmät kesällä ja olemme saavuttaneet kolmenkymmenen kurssilaisen avulla jopa kuudensadan kilon pudotuksen, De Rita-Cavlek iloitsee. - Alkuun kalorimäärät tiputetaan ateriankorvikkeiden avulla jopa viitensataan päivässä. Kuulostaa rajulta mutta kurssilaiset eivät tunne nälkää vaan vakuuttavat pikemminkin olevansa äärimmäisen elinvoimaisia. - Myöhemmin ruokailua toki lisätään asteittain, hän lupaa. Xtravaganzassa painonpudottaminen perustuukin paitsi liikunnan lisäämiseen myös ravintoasioiden kuntoonlaittamiseen. Kolmantena kurssielementtinä on henkinen tasapaino, jota ryhmätyöskentely merk i t t ä v ä s t i edesauttaa. Erityisen hyviä tuloksia kurssilaiset ovat saavuttaneet rasvaprosenttien hupenemisen muodossa. Myös verenpaineet ovat laskeneet ja veriarvot parantuneet. - Vuokrasin kesällä rasvaprosenttien mittauslaitteen Lahden amk:sta. Laite kertoo koko kehon rasvaprosentin ja mikä tärkeintä, myös viskeraalisen rasvan eli sisäelinten ympärillä olevan rasvan määrän. Molemmissa mittauksissa olemme saavuttaneet huimia tuloksia. Kilojen ja prosenttien karistessa kohenevat myös mielialat ja työssäjaksaminen kasvaa. Sikäli liikuntaharrastukseen ja ruokaremonttiin uhratut varat maksavat itsensä nopeasti takaisin. Silti elämäntapamuutosta ei hänen mukaansa voi liikaa tuputtaa kohderyhmille. Heidän on löydettävä palvelut ja tarve niille itse. - Ehdottomasti. Ihmisen tulee itse tajuta tarve painonpudotukselle, vasta sitten elämäntaparemontilla voidaan saavuttaa kunnollisia tuloksia. Liian päällekäyvä päätöksenteon kanssa ulkopuolinen ei saa olla, usein se vain pahentaa tilannetta. Perustason liikunnanaloittamisen Teresa De Rita-Cavlek suosittelee irtiottoja sisältävää sauvakävelyä ja ohjattua kuntosaliharjoittelua. Jokainen muutos elämäntavassa liikunnallisuuden suuntaan on hänen mukaansa aina plussaa.

19 ilmoitusliite tyyli ja kauneus 19 Kauden juhlakampauksissa näkyy klassista glamouria Esteettisten hoitojen monet mahdollisuudet näyttävät. Suurin osa kaikista hoidoista tehdään juuri kasvojen alueelle. Tavoitteena on asiakkaan omien piirteiden säilyttäminen kasvojen ikääntyessä, ei ulkonäön muuttamien. Juhlakampauksissa vapaiden tupsujen aika on ohi. Tilalle on tullut suuria, klassisia nutturoita, joita koristetaan hiusornamentein. teksti: JohAnnA oris Hiusalalla juhlakausi alkaa jo lokakuussa ja jatkuu aina vuoden vaihteen yli. Tänä vuonna kampaukset ovat muuttuneet viimevuosien vapaammista nutturoista klassisen sileiksi pinnoiksi. Hiuksissa ja juhlapukeutumisessa on nyt Hollywoodin glamouria, kuvailee juhlamuotia Arja Laurila Suomen Hiusyrittäjät ry:stä. Laurilan mukaan myös kevät tuo uutta hiusmuotiin. Voimakkaat värikontrastit alkavat olla menneen talven lumia ja tilalle on tulossa luonnollisempi värimaailma. Tulossa ovat harmoniset yhdistelmät ja esimerkiksi kauniit ruskeansävyt, tuhkan- ja hiekanvaalea, luettelee Laurila kevään uusia sävyjä. Naisten hiuksissa näkyy ensi vuonna paljon geometrisiä linjoja ja epäsymmetrisiä leikkauksia. Samassa kampauksessa yhdistetään pitkää ja lyhyttä hiusta ja pituuserot voivat tänä keväänä olla suuria. Epäsymmetrisyys, suuret pituuserot ja toisaalta terveet, luonnollisen väriset hiukset. Miesten hiusmuotikin on muuttumassa ja kaljuksi ajetun pään tilalla nähdään nyt pidempää hiuslinjaa. Geometrisyys näkyy myös miesten kampauksissa ja kansainvälisillä markkinoilla on ollut havaittavissa kuvioleikkausten tuleminen miesten hiuksiin. Lyhyehköt hiukset, joiden geometrisiä kuvioita korostetaan värisävyillä, summaa Laurila miesten tulevaa hiusmuotia. persoonallisuus ratkaisee kampauksen Hiusalalla muoti määrittelee vallalla olevat värit ja kampaustyylit, mutta jokainen asiakas on oma persoonansa. Kampaaja on ammattilainen, joka soveltaa vallitsevia virtauksia asiakkaan hiuslaadun, päänmuodon, kasvonpiirteiden ja persoonan mukaan. Yksi on sporttinen, toinen naisellinen eikä kaikki käy kaikille. Nykymuodissa vallitseva piirre onkin juuri se, että jokaisen asiakkaan oma persoonallisuus osataan ottaa huomioon ja tuoda esille, Laurila toteaa. Esteettisillä hoidoilla on mahdollista korjata monia kasvojen ja vartalon epäkohtia. Tavoitteena ei ole täydellisyys, vaan luonnollisuus ja asiakkaan omien piirteiden esiintuominen. teksti: JohAnnA oris Esteettiset hoidot ovat kirurgisia tai eikirurgisia toimenpiteitä, joiden avulla muokataan sekä kasvoja että vartaloa. Ihmisten kiinnostus oman kehon muokkaamiseen on lisääntynyt viime vuosina ja erityisesti ei-kirurgisia hoitoja tehdään selvästi aiempaa enemmän. Ihmiset ottavat mielellään nopean hoidon, joka voidaan tehdä vaikka ruokatunnilla, toteaa Kristiina Treuthardt. Treuthardtin mukaan esteettisiä hoitoja hakevat hyvin eri-ikäiset ihmiset ja naisten ohella myös miehiä löytyy asiakaskunnasta aiempaa enemmän. Hiussiirteiden kohdalla en ole havainnut mitään buumia, enemmän miehetkin keskittyvät siihen, miltä kasvot ikääntymistä vastaan Ikääntymisen aiheuttamia muutoksia kasvoissa voidaan korjata monella tavalla, esimerkiksi luonnollisella hyaluronihapolla. restylane -hoidoilla voidaan juonteiden täytön lisäksi täyteläistää muun muassa huulia ja saada ihosta nuorekkaampi myös muilla alueilla kuten kämmenselkä, kaula ja dekoltee, kertoo Treuthardt. Botuliini laukaisee lihasjännityksiä, joten sillä hoidetaan kasvojen juonteiden lisäksi muutakin, kuten migreeniä. Myös kemiallinen kuorinta hoitaa ikääntynyttä tai muuten epätasaista ihoa. Treuthardtin mukaan se on hyvä tehdä nyt talvella, sillä hoidon jälkeen tulee välttää auringonvaloa. Myös vartalon muokkauksessa voidaan ei-kirurgisilla toimenpiteillä tehdä paljon, kuten poistaa rasvasoluja tai muotoilla vartalon eri kohtia, esimerkiksi suurentaa rintoja. Yksi suosituista on Velasmooth-hoito, sillä sen avulla voidaan kiinteyttää kasvoja ja vartaloa, sekä poistaa selluliittia, ja pienentää rasvasoluja. Tämän lisäksi sillä hoidetaan myös nykyisin niin tavallisia lihaskipuja.

20 20 TYYLI JA KAUNEUS ILMOITUSLIITE Kuva: JOANNA MOORHOUSE Hanna Sarénille muodin maailma on koko elämä Muotisuunnittelija Hanna Sarénille, 42, luova työ on elämäntapa eikä Sarénin kohdalla voi puhua luomisen tuskasta. Uuden luominen on hänelle yhtä helppoa kuin hengittäminen. TEKSTI: JOHANNA ORIS Hanna Sarén on lahjakas, rohkea ja omaperäinen. Hän on myös poikkeuksellinen maailman muotisuunnittelijoiden joukossa, sillä hän ei ole vain lahjakas suunnittelija vaan myös teknisesti taitava. Pystyn tekemään korko- ja kävelykengät alusta loppuun asti itse, Sarén toteaa. Kengistä kaikki tavallaan alkoikin. Sarénin kiinnostus kenkiin muuttui tekemisen taidoksi, kun hän pääsi täysin pistein Wetterhoffin käsi- ja taideteolliseen oppilaitokseen opiskelemaan nahka- ja jalkinesuunnittelua. Minulla on aina ollut hyvä hahmotuskyky ja taito ymmärtää kolmiulotteisuutta, joten ymmärsin myös kenkien kaavoittamista helposti, Sarén kertoo. Koulu loi tärkeän perustan tulevalle työlle ja erityisesti Sarén arvostaa sitä, että koulussa opittiin myös tekniikkaosaamista. Mutta teknisen osaamisen ja luontaisen lahjakkuuden lisäksi menestymiseen tarvitaan myös sitä jotain muuta. Historiankirjoihin jäävät ne suunnittelijat, joilla on oma, omanlainen visionsa. Omaperäinen näkemys on tärkein. Ideat eivät lopu Suunnittelijan on aina luotava jotain uutta eikä paikoilleen voi jäädä. Puolen vuoden välein alkaa uusi sesonki, ja uusi mallisto on silloin valmis esiteltäväksi. Sarénille uuden luominen ei ole vaikeaa. Se on lahja, jota ei voi valjastaa. Luovuus on sisäsyntyistä ja sitä tekee koko kropalla, joka päivä, koko ajan. Sarénilla on pienestä pitäen ollut vilkas mielikuvitus ja hän on aina ollut kiinnostunut tutkimaan uutta. Hänelle työ muotisuunnittelijana on keino viestiä. Suunnittelemillaan vaatteilla, laukuilla ja kengillä hän kertoo ajatuksiaan muille ja tuo mielikuvitusmaailmansa muiden nähtäväksi. Omaperäinen muotokieli kestää myös aikaa paremmin kuin hetkittäin vaihtuvat trendivillitykset. Trendeistä riippumaton muotoilu sekä parhaat materiaalit takaavat tuotteillemme pitkän iän, Sarén huomauttaa. Lisäksi uusi mallisto on aina edellisen jatkumo, joten vaatteiden yhdistäminen toisiinsa on luontevaa. Iloa väreistä Sarénin näkemys muodista on laaja. Vasta myöhemmin voidaan nähdä, mitä tietyn aikakauden tyypilliset piirteet, muotokieli ja värimaailma kertovat ajasta. Materiaalit, värit, muotokieli on jokaisessa mallistossa erilainen, mutta niissä myös uusi ja vanha linkittyvät. Jokainen suunnittelija tuo esiin oman näkemyksensä ja jokainen kuluttaja puolestaan tekee omat, persoonalliset valintansa. Sarén kannustaa pukeutumisessa rohkeuteen, oma persoona saa näkyä myös tyylissä. Erilaisten aikakausien, muotivirtausten tai materiaalien yhdistäminen, kontrastien luominen väreillä sekä hauskojen yksityiskohtien käyttäminen luovat persoonallisen kokonaisuuden, avaavat olemusta ja saavat hyvälle tuulelle. Pukeutumisen ei tarvitse olla liian vakavaa. Talvella voi käyttää vaaleita värejä ja bad hair dayn voi pelastaa hauska pinni. Mustaan voin yhdistää vaikka kimaltavan laukun, luettelee Sarén. Rohkeutta, huumorin pilkahdusta ja värejä. Siinä Hanna Sarénin vinkit pimeän kauden pukeutumiseen. Mikä avuksi, kun hiukset lähtevät? Normaalisti päivittäin irtoaa hiusta erityisesti kampaamisen ja hiusten pesun yhteydessä. Jos hiuksia lähtee normaalia enemmän kannattaa siihen kiinnittää huomiota. Teksti: Tarja Rannisto Hiusten lähtö on monen eri tekijän summa. Rasvan ja veden puute tai vähyys, yksipuolinen ravinto, hormonaaliset syyt, ruokien lisäaineet, sairaudet, lääkkeet, huono ääreisverenkierto, pälvikaljuus, tulehdukset, stressi sekä heikko yleiskunto ovat yleisiä syitä hiusten liialliseen harvenemiseen. Hiuspohjan hoito on pitkäjänteistä työtä Hiusjuurissa tapahtuvista muutoksista johtuvaa irtoamista voidaan sekä estää että hoitaa. Aluksi asiakasta suositellaan käymään lääketieteellisissä tutkimuksissa, jolloin mitataan muun muassa pieni verenkuva, kilpirauhasarvot, kolesteroliarvot sekä verensokeripitoisuus. - Syy hiusten lähtöön selvitetään tämän jälkeen kartoittamalla seikkaperäisesti asiakkaan elintavat, lääkitys ja ruokavalio, kuvailee Anne Kaakinen Hiusakatemiasta. Hiusjuurten soluista häiriötekijöitä etsitään mikroskoopilla. - Asiakas näkee tulokset heti tv-ruudulla ja hoitosuositus laaditaan välittömästi. Hänen mukaansa hoitaminen on yleensä pitkäjänteistä, osittain kotona tapahtuvaa. Tulehdusperäisessä hiustenlähdössä hoitokokonaisuuteen kuuluu myös Hiusakatemiassa tehtävät hoidot. Kaakisen mukaan koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa hoito silloin, kun hiustenlähtö koetaan ongelmana. - Jos hiusnystyt ovat tallella, hoito auttaa 90 prosenttisesti. Hoitotulokseen vaikuttaa sairaudet, lääkkeet ja kehon stressi, joka voi olla yllätyksellistä. Kokonaan kaljuuntunutkin voi saada hiuksia takaisin, tosin tämä on yksilöllistä, hän rohkaisee. Tutkimusten mukaan jopa 95 prosenttia hiustenlähdöstä on DHT:n aiheuttamaa. - Alle 30 vuotiaista miehistä noin 30 prosenttia ja naisista noin 15 prosenttia kokevat jo hiustenlähtöä. 50 vuoden ikään mennessä noin 50 prosenttia miehistä ja 35 prosenttia naisista kokevat hiustenlähtöä. Kysymys on yhdestä suurimmasta kosmeettisesta huolen aiheuttajasta nykypäivän yhteiskunnassa, kertoo professori Alex A. Khadavi vakavasti hiustenlähtöongelmasta Pohjois-Amerikassa. Khadavin mukaan suurimman osan hiustenlähdöistä ja kaljuuntumisesta aiheuttaa DHT, joka on miessukuhormonin testosteronin sivutuote dihydrotestosteroni. Hiustenlähtöön vaikuttaa myös perintötekijät. DHT:ta on myös naisten elimistössä, tosin vähemmän kuin miehillä, joten naisilla voi ilmetä DHT:n aiheuttamaa hiustenlähtöä esim. vaihdevuosien tai muiden hormonaalisten epätasapainojen aikana. DHT-tasojen sääntelyyn on olemassa mm. miehille tarkoitettu reseptilääke. Luonnossa esiintyy myös useita tehokkaita anti-androgeenisiä aineita, kuten sahapalmu-uute, joita käytetään rohdosteollisuudessa. Yksi harvoja poikkeuksia hiustenlähdön yleisyydessä ovat Amerikan intiaanit, heiltä puuttuu alopecia-geeni, eli hiusten DHT:lle altistava geeni. Stressi vaikuttaa hiusten kuntoon Hiusten ja hiuspohjan ongelmat ovat jatkuvasti yleistymässä. Syyt aiheutuvat usein kiireisestä ja vaativasta elämäntyylistä sekä epäterveellisestä ravinnosta: stressi vie vitamiinit ja hivenaineet, jolloin tuloksena saattaa olla ylenmääräinen hiusten irtoaminen. Marko Kyllästinen M. Aimo Oy:stä ei näe hiusten lähtöä kuitenkaan aina ongelmallisena: - Suhtautuminen hiustenlähtöön on yksilöllistä eivätkä kaikki kärsi. Tällöin ei ole myöskään tarvetta hakea apua. Yleisimpinä syinä Kyllästinen näkee miehillä testosteronin ylituotannon, kun naisilla vaikuttavat hormonaaliset häiriöt ja vaihdevuodet. Hiustenlähtö voi hänen mukaansa olla myös perinnöllistä. - Pelkkä sisäinen hoito ei ole ainoa vaihtoehto, muistuttaa Kyllästinen. - Ulkoisesti käytettävät hiuslinimentit ovat erittäin tehokkaita, sillä ne kohdistuvat suoraan ongelma-alueeseen ja ravintoaineet menevät ihon läpi hiusnystyyn. Lisäksi hän suosittelee hiuspohjan verenkierron vahvistamista päänahkaa hieromalla. Myös jumiutuneen niska-hartiaseudun tehokas hierominen elvyttää hiuspohjaan vaikuttavaa verenkiertoa. Pesu- ja hoito- sekä muotoiluaineisiin tulee myös kiinnittää huomiota. Kaikki aineet eivät sovi kaikille hiustyypeille, vaan voivat pitkään käytettyinä heikentää hiusten laatua.

9 Painonhallinta. Oppikirjan sivut 92-99

9 Painonhallinta. Oppikirjan sivut 92-99 9 Painonhallinta Oppikirjan sivut 92-99 Nykyaikaa Ulkonäön ja fyysisyyden korostaminen Median kauneuskäsitykset Jatkuva painontarkkailu, laihduttaminen ja erityisruokavaliot Monet murrosikäiset tyytymättömiä

Lisätiedot

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota!

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! www.margariini.fi Kiva, että rasvat kiinnostavat! Rasvoja tarvitaan, sehän on selvä. Niin monet meistä nauttivat kuitenkin edelleen liikaa ikäviä kovia

Lisätiedot

Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS

Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS MONIPUOLISEN RUOKAVALION PERUSTA Vähärasvaisia ja rasvattomia maitotuotteita 5-6 dl päivässä sekä muutama viipale vähärasvaista ( 17 %) ja vähemmän suolaa sisältävää juustoa.

Lisätiedot

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon FORMARE 2015 Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon Sisältö Kalorit ja kulutus Proteiini Hiilihydraatti Rasva Vitamiinit Kivennäis- ja hivenaineet Vesi ja nesteytys Ravintosuositukset

Lisätiedot

Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen

Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen Osa 2: ASKELEET PAREMPAAN ARKIRUOKAAN Panosta oikeisiin asioihin, ruokavalion perusteet kuntoon Arkiruoka kuntoon mikä on oleellista

Lisätiedot

ASEET KADONNEEN VYÖTÄRÖN METSÄSTYKSEEN

ASEET KADONNEEN VYÖTÄRÖN METSÄSTYKSEEN ASEET KADONNEEN VYÖTÄRÖN METSÄSTYKSEEN Dehkon 2D-hanke (Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyhanke) Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Kakkostyypin diabetesta ehkäisevät Painonhallinta Hyvät ruokavalinnat kuitu

Lisätiedot

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA Mitä kaikkea terveellinen ravinto on? Terveellinen ravinto Terveellisestä ruokavaliosta saa sopivasti energiaa ja tarvittavia ravintoaineita Terveellinen ravinto auttaa

Lisätiedot

TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA

TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA Lue artikkeli ja vastaa sitä seuraaviin kysymyksiin. TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA Daily Mailin toimittaja 5 10 15 20 25 30 35 40 45 Eräs opiskelija on hämmentänyt ravitsemusasiantuntijoita

Lisätiedot

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 RAVINNON MERKITYS TERVEYDELLE Onko merkitystä? Sydän- ja verisuonisairaudet Verenpaine Kolesteroli Ylipaino Diabetes

Lisätiedot

SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella

SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella Pukeutumisvalmentaja Päivi Kokkonen Life & Beauty Training Silkbel www.silkbel.com Päivi Kokkonen PUKEUTUMISVALMENTAJA

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

Tavoitteet. Painonhallinta tukee terveyttä

Tavoitteet. Painonhallinta tukee terveyttä Tavoitteet Sopivan painon pohtiminen Elintapojen vaikutus painonhallintaan terveyttä 3 terveyttä Normaalipaino on suositus paitsi fyysisen myös psyykkisen ja sosiaalisen terveyden kannalta. Pieni yli-

Lisätiedot

Aikuisten (yli 18-vuotiaiden) paino selviää painoindeksistä, joka saadaan painosta ja pituudesta. Laske painoindeksisi laskurilla (linkki).

Aikuisten (yli 18-vuotiaiden) paino selviää painoindeksistä, joka saadaan painosta ja pituudesta. Laske painoindeksisi laskurilla (linkki). Lihavuus Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Lihavuus tarkoittaa normaalia suurempaa kehon rasvakudoksen määrää. Suurin osa liikarasvasta kertyy ihon alle, mutta myös muualle,

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä siitä voi olla seurauksena

Lisätiedot

INFO TEVETULOA INFOON

INFO TEVETULOA INFOON INFO TEVETULOA INFOON Historia Cambridge 1970 25 v. historia Alan Howard, NASA USA 1980 Ruotsi 1994 Suomi 2003 VLCD ORGINAALI > 20 kliinistä tutkimusta UKK-instituutissa mm. VLCD? Very Low Calory Diet

Lisätiedot

Pysytään lujina naiset!

Pysytään lujina naiset! Pysytään lujina naiset! Nykyajan tietotulva ei välttämättä anna selkeää kuvaa, miten syödä terveellisesti. Sen sijaan se saattaa hämmentää ja terveellisesti syöminen voi tuntua vaikealta, kalliilta ja

Lisätiedot

Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus

Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus Dieetit ja painonhallinta Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus Pohdittavaa Parantavatko ne elintapoja ja auttavat pysyvään laihtumiseen assosioituvia elintapoja? Pysyvää painonhallintaa

Lisätiedot

Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja.

Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja. Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja. Rintojen terveys on tärkeää Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä. Suomessa rintasyöpään sairastuu vuosittain noin 5000 ja kuolee lähes 900 naista. Aktiivinen

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit. Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät

Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit. Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät DIABETES JA SYDÄN Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit Diabetes nostaa sydän- ja verisuonitautien riskin 2-4 kertaiseksi. Riskiin voi vaikuttaa elämäntavoillaan. Riskiä vähentää diabeteksen hyvä hoito,

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

WWW.CUTRIN.FI. Uskomattoman ihana tuotesarja! Olen suositellut sitä kaikille ystävilleni. - Maarit, 50 v., myyntiryhmän päällikkö, Helsinki

WWW.CUTRIN.FI. Uskomattoman ihana tuotesarja! Olen suositellut sitä kaikille ystävilleni. - Maarit, 50 v., myyntiryhmän päällikkö, Helsinki WWW.CUTRIN.FI Uskomattoman ihana tuotesarja! Olen suositellut sitä kaikille ystävilleni. - Maarit, 50 v., myyntiryhmän päällikkö, Helsinki CUTRIN PREMIUM VIE HIUSTESI HYVINVOINTI ASTETTA PIDEMMÄLLE: Kauniiden

Lisätiedot

Luonnollisen läheltä

Luonnollisen läheltä Luonnollisen läheltä Se tulee läheltä. MAITOKOLMION MAITO ON AITOA LÄHIMAITOA Maitokolmion maito tuotetaan lähitiloilla melkein naapurissa. Se kerätään viikon jokaisena päivänä, pakataan ja lähetetään

Lisätiedot

TÄYDELLISIIN PÄIVIIN, PAREMPIIN HUOMISIIN SILUETTISPA YHDISTÄÄ TIETEEN JA TUNTEEN

TÄYDELLISIIN PÄIVIIN, PAREMPIIN HUOMISIIN SILUETTISPA YHDISTÄÄ TIETEEN JA TUNTEEN ANTI-AGING SPA SILUETTISPA YHDISTÄÄ TIETEEN JA TUNTEEN SiluettiSpa on Pohjoismaiden ensimmäinen anti-aging spa, jonka filosofiassa yhdistyvät hyvinvoinnille merkittävät osa-alueet. Uskomme yksilön oikeuteen

Lisätiedot

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Jonna Kekäläinen, terveydenhoitaja yamk 14.03.2019 Mitä on hyvä ja salliva syöminen? Terveyttä edistävää + Hyvää vireystilaa ylläpitävää + Sosiaalista

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan

Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan Espoon Technopolis Business Breakfast 13.2.2014 ETM, Laillistettu ravitsemusterapeutti Päivi Manni-Pettersson Päivi Manni-Pettersson 11.2.2014 1 TÄMÄN AAMUN

Lisätiedot

Painonhallinnan perusteet. Valio Oy

Painonhallinnan perusteet. Valio Oy Painonhallinnan perusteet. Painonhallinta onnistuu Painonhallinnan periaate on yksinkertainen: paino tippuu, jos syö vähemmän kuin kuluttaa. Käytännössä onnistuminen vaatii suunnittelua ja sitoutumista

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

HOITO. Mitä raskausdiabetes on? Hoidon tavoitteet : Miten raskausdiabetes todetaan?

HOITO. Mitä raskausdiabetes on? Hoidon tavoitteet : Miten raskausdiabetes todetaan? Raskausdiabetes Mitä raskausdiabetes on? Raskausdiabetes on sokeriaineenvaihdunnan häiriö, joka puhkeaa raskauden aikana, koska äidin insuliinintuotanto ei riitä kattamaan raskaudenajan lisääntynyttä tarvetta.

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä

Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä Mitä kolesteroli on ja mihin sitä tarvitaan? Hyvä ja paha kolesteroli Liika kolesteroli kertyy valtimoiden seinämiin Tavoiteltavat kolesterolitasot Tavoiteltava

Lisätiedot

Itsenäiseen elämään OMA TYYLI Joona-Vuorenmaa Eeva-Maija & Ruotonen Leena

Itsenäiseen elämään OMA TYYLI Joona-Vuorenmaa Eeva-Maija & Ruotonen Leena Itsenäiseen elämään 3 OMA TYYLI Joona-Vuorenmaa Eeva-Maija & Ruotonen Leena Sivu 1/12 Sisällys 1. OMA TYYLI... 3 2. MIKSI SINUN TARVITSEE TIETÄÄ KOKOSI?... 4 3. MISTÄ TIEDÄT OMAN KOKOSI?... 5 4. KOKONUMEROT

Lisätiedot

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen Bolujem od dijabetesa tip 2 Olen saanut tyypin 2 diabeteksen Kysymyksiä ja vastauksia Pitanja i odgovori Mitä diabetekseen sairastuminen merkitsee? On täysin luonnollista, että diabetekseen sairastunut

Lisätiedot

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat

Lisätiedot

MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? Apetta aivoille avaimia aivoterveyteen -hanke

MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? Apetta aivoille avaimia aivoterveyteen -hanke MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? LÄHTEET Pusa Tuija 2017. Kuitu monipuolisen ruuan osana. https://sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/kuitu-monipuolisen-ruuan-osana Pusa Tuija 2017. Suolaa vain kohtuudella. https://sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/suolaa-vain-kohtuudella

Lisätiedot

Eväitä ruokapuheisiin

Eväitä ruokapuheisiin Eväitä ruokapuheisiin Esityksessä on ravitsemussuositusten mukainen viikon ruokavalio kevyttä työtä tekevälle, liikuntaa harrastavalle naiselle (8,4 MJ/vrk eli 2000 kcal/vrk). Yksittäisille aterioille

Lisätiedot

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15 Ruokavalinnoilla on merkitystä s. 8 15 1 Tavoitteet Ruokavalintoihin vaikuttavat tekijät Taito tunnistaa elintarvikkeiden terveellisyydestä kertovia piirteitä 2 Pohdittavaksi Kuka perheessäsi vastaa siitä,

Lisätiedot

Onnistumisen tarinoita.

Onnistumisen tarinoita. Onnistumisen tarinoita liisa.lumiaho@ksshp.fi Heli, Karstulan Elämäntaparyhmä Helin liikuntapäivä kirja 2010 ryhmän alkaessa Helin liikuntapäivä kirja 2011 kesäkuussa ..painon pudotuksen hyödyt ovat konkreettisia,

Lisätiedot

Hyvä välipala auttaa jaksamaan

Hyvä välipala auttaa jaksamaan Hyvä välipala auttaa jaksamaan Sisältö Välipalan vaikutus jaksamiseen ja koulumenestykseen Mistä hyvä välipala koostuu Maitotuotteet ja välipala Kuitu ja välipala Helposti lisää kasviksia ja hedelmiä välipalalle

Lisätiedot

Kolme nappia päivässä. HELIX SLIM VOIMAA LUONNOSTA. Kolmella tabletilla päivässä pysyvään painonhallintaan.

Kolme nappia päivässä. HELIX SLIM VOIMAA LUONNOSTA. Kolmella tabletilla päivässä pysyvään painonhallintaan. Kolme nappia päivässä. HELIX SLIM VOIMAA LUONNOSTA Kolmella tabletilla päivässä pysyvään painonhallintaan. Kolmella tabletilla päivässä pysyvään painonhallintaan! Tärkeintä painonhallinnassa on tasapaino

Lisätiedot

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella Veikeä vilja, kiva kuitu Toteutettu osin MMM:n tuella Mitä isot edellä sitä pienet perässä Aikuisilla on vastuu lasten terveellisistä ruokavalinnoista ja säännöllisestä ateriarytmistä. Yhdessä syöminen

Lisätiedot

Elämänmakuista! Ruoan merkitys muistisairaan ihmisen elämänlaadussa

Elämänmakuista! Ruoan merkitys muistisairaan ihmisen elämänlaadussa Elämänmakuista! Ruoan merkitys muistisairaan ihmisen elämänlaadussa Maaret Meriläinen Toimintaterapeutti Oulun Seudun Muistiyhdistys ry Ruoan merkitys ihmiselle Elämän aikana kaikille ihmisille syntyy

Lisätiedot

TerveysInfo. ITE ryhmäaineistopaketti Opetuspaketti sisältää ITE työkirjan, ruoka ainetaulukon ja muuta aineistoa ITE ryhmäläiselle.

TerveysInfo. ITE ryhmäaineistopaketti Opetuspaketti sisältää ITE työkirjan, ruoka ainetaulukon ja muuta aineistoa ITE ryhmäläiselle. TerveysInfo lihavuus Berliininmunkki ja muita kirjoituksia painonhallinnasta Hercule Poirot laihduttaa, Lihavan mieli, Piiloliikunta sekä muut hauskasti nimetyt kirjoitukset kertovat monipuolisesti ihmisen

Lisätiedot

6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan.

6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. ENERGIAINDEKSI 23.01.2014 EEMELI ESIMERKKI 6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. Stressitaso - Vireystila + Aerobinen

Lisätiedot

Itsesäätelykyvyn kehittämisestä tukea terveellisille ruokailutottumuksille

Itsesäätelykyvyn kehittämisestä tukea terveellisille ruokailutottumuksille Itsesäätelykyvyn kehittämisestä tukea terveellisille ruokailutottumuksille Hanna Ollila Pilvikki Absetz 21.10.2012 www.tempestproject.eu 1 Terveelliset ruokailutottumukset perustana hyvinvoinnille Lapsuuden

Lisätiedot

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI ESITTELYN YLEISKATSAUS Carl Rehnborg ja NUTRIWAYn tarina Tasapainoisen ruokavalion haasteet Lisää väriä ruokavalioosi Tasapainoinen ruokavalio. Tasapainoinen

Lisätiedot

Ruokaa Sydänystävälle!

Ruokaa Sydänystävälle! Ruokaa Sydänystävälle! Hyvän olon ruoka? Hyvää oloa tukee ruokavalio, jossa kiinnitetään huomiota erityisesti: kasvisten, marjojen ja hedelmien käyttöön, täysjyväviljavalmisteiden käyttöön, rasvan ja hiilihydraattien

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Järkipala hanke Järkipala hanke Tampereella vuonna 2007 2008 Hankkeessa keskityttiin terveelliseen välipalaan

Lisätiedot

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011 Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Minun tieni Siksi tahtoisin sanoa sinulle, joka hoidat omaistasi. Rakasta häntä Niin paljon, että rakastat

Lisätiedot

Oma BMI-tulosteesi. Tärkeimmän panoksen terveytesi puolesta annat sinä itse! Hyvä perhe! Syö terveellisesti, elä paremmin.

Oma BMI-tulosteesi. Tärkeimmän panoksen terveytesi puolesta annat sinä itse! Hyvä perhe! Syö terveellisesti, elä paremmin. esi Tärkeimmän panoksen terveytesi puolesta annat sinä itse! Kasvusi arviointia varten mittausarvosi merkitään ns. persentiilikäyrälle*. Siinä painoasi ja pituuttasi verrataan muiden samanikäisten ja samaan

Lisätiedot

Itämeren ruokavalio. Kaisa Härmälä. Marttaliitto ry

Itämeren ruokavalio. Kaisa Härmälä. Marttaliitto ry Itämeren ruokavalio Kaisa Härmälä Marttaliitto ry Itämeren ruokavalio Kotimainen vaihtoehto Välimeren ruokavaliolle. Lähellä tuotettua. Sesongin mukaista. Välimeren ruokavalio Itämeren ruokavalio Oliiviöljy

Lisätiedot

Menestys syntyy mielekkäästä syömisestä

Menestys syntyy mielekkäästä syömisestä Menestys syntyy mielekkäästä syömisestä Business Breakfast 20.2.2014 Ravitsemusterapeutti Kaisa Pulkkinen Terveystalo Oulu Terveystalo Maanlaajuiset monipuoliset terveyspalvelut yksityishenkilöille, yrityksille,

Lisätiedot

5. Rasvan laatu kuntoon

5. Rasvan laatu kuntoon 5. Rasvan laatu kuntoon Leivän päällä, ruoanvalmistuksessa ja leivonnassa käytetyt näkyvät rasvat vaikuttavat rasvan laatuun. Taulukossa 7 on esitetty näkyvien rasvojen laatu. Taulukko 7: Levitettävien

Lisätiedot

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin Jopa 80% ihmisen

Lisätiedot

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti ELINTAPANEUVONTA EHKÄISEE MUISTIHÄIRIÖITÄ MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISY ALKAA JO KOHDUSSA Riittävä ravitsemus raskausaikana

Lisätiedot

Oppilaan ohjeet ja blogit Oppilaan ohje ja blogi 4

Oppilaan ohjeet ja blogit Oppilaan ohje ja blogi 4 Oppilaan ohjeet ja blogit Oppilaan ohje ja blogi 4 Löytyykö terveys ja kauneus purkeista? Millan tapaus istock.com/teksomolika Työskentelyn lähtökohdat Tutustukaa Millaan lukemalla Millan blogikirjoitus

Lisätiedot

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Nuoren urheilijan ravitsemus 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Mitä kaikkea huomioitava? Kokonaisuus Ateriarytmi Riittävä energiansaanti Nestetasapaino + Välipalaesimerkkejä

Lisätiedot

Aineksia hyvän olon ruokavalioon

Aineksia hyvän olon ruokavalioon Aineksia hyvän olon ruokavalioon Sisältö Monipuolinen ruokavalio Lautasmalli Ateriarytmi Ravintoaineet Proteiini Hiilihydraatit Rasva Sydänmerkki Liikunta elämäntavaksi 2 Monipuolinen ruokavalio Vähärasvaisia

Lisätiedot

Diabeetikon ruokavalio. FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen

Diabeetikon ruokavalio. FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen Diabeetikon ruokavalio FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen Lähde: Diabeetikon ruokavaliosuositus 2008 Diabetesliitto Työryhmä: Professori, LT,ETM Suvi Virtanen MMM, ravitsemusterapeutti Eliina

Lisätiedot

Oppilaan ohjeet ja blogit Oppilaan ohje ja blogi 2

Oppilaan ohjeet ja blogit Oppilaan ohje ja blogi 2 Oppilaan ohjeet ja blogit Oppilaan ohje ja blogi 2 Miksi olen lihava? Antin tapaus istock.com/silviajansen Työskentelyn lähtökohdat Tutustukaa Anttiin lukemalla Antin blogikirjoitus Miksi olen lihava?

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Tasapainoinen Ravitsemus

Tasapainoinen Ravitsemus Tasapainoinen Ravitsemus Juha ja Sari Eriksson Itsenäiset Jälleenmyyjät Omat taustat ja kokemukset Juha Eriksson 50v.. Perhe: Vaimo Sari, 4 lasta Samuli 17v, Krista 19v, Niklas 22v, ja Sami 24 v Ammatti:

Lisätiedot

Sydänystävällinen, terveellinen ravinto Ravitsemussuunnittelija, TtM, Kati Venäläinen, KSSHP

Sydänystävällinen, terveellinen ravinto Ravitsemussuunnittelija, TtM, Kati Venäläinen, KSSHP Sydänystävällinen, terveellinen ravinto 12.9.2017 Ravitsemussuunnittelija, TtM, Kati Venäläinen, KSSHP Sydänliiton ravitsemussuositus Sydänterveyttä edistävä eli sydänystävällinen ruoka on kaikille suositeltavaa

Lisätiedot

Kasvisravinto-opas. Vihjeitä viisaisiin valintoihin

Kasvisravinto-opas. Vihjeitä viisaisiin valintoihin Kasvisravinto-opas Vihjeitä viisaisiin valintoihin Kasvisruokailijan ruokapyramidi on saman näköinen kuin tavallinen ruokapyramidi. Ainoastaan eläinkunnan proteiinilähteet on korvattu kasvikunnan proteiinilähteillä

Lisätiedot

Helpoin tapa syödä hyvin

Helpoin tapa syödä hyvin Helpoin tapa syödä hyvin Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus HYVÄ SYÖMINEN TERVEYS NAUTITTAVUUS/HAUSKUUS SOSIAALISUUS MIELIALA VIREYSTILA PAINO KUNTO STRESSITTÖMYYS HYVÄ FIILIS

Lisätiedot

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 25.10.2011 Janne Rautiainen TH11K Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 2 / 7 5.9.2012 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Ensimmäinen ohjauskerta... 4 2.1 Ravintoanamneesi... 4 2.2

Lisätiedot

RAVINTO 23.01.2010. Matti Lehtonen

RAVINTO 23.01.2010. Matti Lehtonen RAVINTO 23.01.2010 Ihminen on psyko-fyysinen kokonaisuus: Koulu / työ Koti - perhe Tunteet Minä kuva Ihminen Kaverit Fyysinen kuormitus / rytmitys Ravinto / nesteet Uni Kun kaikki ulkokehän n pallot ovat

Lisätiedot

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja?

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? Kotitehtävä Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? VÄLIPALA Tehtävä Sinun koulupäiväsi on venähtänyt pitkäksi etkä ehdi ennen illan harjoituksia

Lisätiedot

KATTAVA ERIKOIS- PAINOS! Matkaopas vireämpään elämään

KATTAVA ERIKOIS- PAINOS! Matkaopas vireämpään elämään KATTAVA ERIKOIS- PAINOS! Matkaopas vireämpään elämään 4event - vireämmän elämän puolesta vuodesta 2001 2 3 Löydä energinen ja vireä elämä Hyvinvointi ja energinen elämä ovat kaikkialla. Mutta ne pitää

Lisätiedot

Pukeutuminen eri vuodenaikojen mukaan

Pukeutuminen eri vuodenaikojen mukaan 2009-2013 Pukeutuminen eri vuodenaikojen mukaan Vuodenajat Pukeutuminen eri vuodenaikoina Paikat Rovaniemellä, joista voit hankkia vaatteita edullisesti. Suomessa on neljä vuodenaikaa Kevät Kesä Talvi

Lisätiedot

Sydäntä keventävää asiaa

Sydäntä keventävää asiaa Sydäntä keventävää asiaa Kolesterolia kannattaa alentaa aktiivisesti Kuudella kymmenestä suomalaisesta aikuisesta on kohonnut veren kolesterolipitoisuus 1. Kun veressä on liikaa kolesterolia, sitä alkaa

Lisätiedot

SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM

SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM Model 4140 4160 LIIVI NAISILLE - STRETCH Perinteinen farkkuliivi. Kevyesti muotoon ommeltu. Kaulus ja nappikiinnitys. Sivutaskut, joissa puhelintasku ja ylimääräinen lisätasku.

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE

ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE varainhankintaa medelanskaffning Tue toimintaamme ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE Yhteisen päämäärän hyväksi

Lisätiedot

Linomix. Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa

Linomix. Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa Linomix Suomalainen ravitsemusasiantuntijoiden suunnittelema ravintolisä, joka sisältää pellavarouheen lisäksi 24 % marjoja (mustikkaa, tyrniä, karpaloa ja ruusunmarjaa)

Lisätiedot

LIIKELAHJAT Kevät 2015

LIIKELAHJAT Kevät 2015 LIIKELAHJAT Kevät 2015 1 Monta hyvää syytä valita Aarikka-lahja Tervetuloa tekemään onnistuneita lahjavalintoja! Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! Sirpa Grev sirpa.grev@aarikka.com p. 040 544 4212 Paula Heinikangas

Lisätiedot

Miksi ihmeessä haluaisin mittapaidan, saahan kaupoista erikokoisia paitoja?

Miksi ihmeessä haluaisin mittapaidan, saahan kaupoista erikokoisia paitoja? MIKSI MITTAPAITA? Miksi ihmeessä haluaisin mittapaidan, saahan kaupoista erikokoisia paitoja? Tosiasia kuitenkin on, että harva meistä omistaa mallinukkemaisen ihannevartalon. Valmisvaatteet pyritään mitoittamaan

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC Energiaravintoaineet - proteiinin ja rasvan rooli

Ravitsemuksen ABC Energiaravintoaineet - proteiinin ja rasvan rooli Ravitsemuksen ABC Energiaravintoaineet - proteiinin ja rasvan rooli 8.11.2014 Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Aikataulu 25.10. Energiaravintoaineiden kirjo:

Lisätiedot

Hyvä ruoka syntyy laadukkaista ja tuoreista. Suosi aterioillasi paljon ravintoaineita sisältäviä. Erilaiset ruokavalinnat ja elintarvikkeiden

Hyvä ruoka syntyy laadukkaista ja tuoreista. Suosi aterioillasi paljon ravintoaineita sisältäviä. Erilaiset ruokavalinnat ja elintarvikkeiden Hyvinsyömisen taito Maukas liharuoka kuuluu arkeen ja se kruunaa juhlan. Liha on aterian sydän, jonka ympärille muu ateriakokonaisuus kootaan. Liha on myös voimaruokaa, josta saa lähes kaiken: proteiinit,

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Aikataulu 25.10. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja hiilihydraatit

Lisätiedot

MIKSI SYÖDÄ LIHAA. Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland

MIKSI SYÖDÄ LIHAA. Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland MIKSI SYÖDÄ LIHAA Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland 1 Suomalaiset ravitsemussuositukset Kaikkea saa syödä Ravintoaineista ruokaan Kansalliset erityispiirteet Lisää kasviksia Laatu Rasva

Lisätiedot

EVÄITÄ RUOKAPUHEISIIN. Vinkkejä jokapäiväiseen ruokailuun

EVÄITÄ RUOKAPUHEISIIN. Vinkkejä jokapäiväiseen ruokailuun EVÄITÄ RUOKAPUHEISIIN Vinkkejä jokapäiväiseen ruokailuun Mieltä keventäviä ajatuksia ruoasta Syömisellä voi vaikuttaa hyvinvointiin ja jaksamiseen Säännöllinen ateriarytmi on terveyden kannalta parasta

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto, Joulututkimus 2013, tekijä: Kopla Helsinki

Suomalaisen Työn Liitto, Joulututkimus 2013, tekijä: Kopla Helsinki Joulututkimus Metodit Kopla Juttutuvat (ryhmäkeskustelu verkossa) 1 kpl Otos n=10 20-65-vuotiaita ympäri Suomea Keskustelun kesto oli 1,5 tuntia per ryhmä. Osallistujat osallistuivat keskusteluun omalta

Lisätiedot

Nautintoja juhlahetkiin ja lahjaksi

Nautintoja juhlahetkiin ja lahjaksi Nautintoja juhlahetkiin ja lahjaksi Suomalaista käsintehtyä suklaata Suomalaista käsintehtyä suklaata Tarjoiluun ja liikelahjaksi K Tuoretta suklaata herkutteluhetkiin Kultasuklaan herkullisen tuoreet

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Herättelevät kysymykset ammattikuljettajalle Terveenä ja hyvinvoivana jo työuran alussa POHDI OMAA TERVEYSKÄYTTÄYTYMISTÄSI VASTAAMALLA SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN: TYÖ Kuinka monta tuntia

Lisätiedot

Sisällys. 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin...

Sisällys. 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin... Sisällys Esipuhe...11 Kirjoittajat... 15 1 Aamu... 17 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin... 17 Mitä unen aikana tapahtuu?...18

Lisätiedot

MONTA TIETÄ MUUTOKSEEN

MONTA TIETÄ MUUTOKSEEN 1 MONTA TIETÄ MUUTOKSEEN MUUTOSREITTI - Pohdintaa: Mikä elämässä on arvokasta? - Tahtoa - Uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin - Uskoa omiin kykyihin ja taitoihin - Päätöksentekoa - Tavoitteita - Aikaa

Lisätiedot

TESTIPALAUTE Miltä tilanne näyttää nyt, mitä tulokset ennustavat ja miten niihin voit vaikuttaa.

TESTIPALAUTE Miltä tilanne näyttää nyt, mitä tulokset ennustavat ja miten niihin voit vaikuttaa. Suomalaisten miesten aktivoimiseksi. TESTIPALAUTE Miltä tilanne näyttää nyt, mitä tulokset ennustavat ja miten niihin voit vaikuttaa. Testitulosten yhteenveto Miten tulkitsen kuntoluokkia? Kuntoluokitus

Lisätiedot

Puhtaus mies. Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle.

Puhtaus mies. Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle. Puhtaus mies Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle. Puhtaus ei ole vain oma asiasi. Puhtaus on tärkeää, kun olet tekemisissä muiden

Lisätiedot

HYVINVOINTITAPAAMINEN. 1. tapaaminen / 20. Muuta:

HYVINVOINTITAPAAMINEN. 1. tapaaminen / 20. Muuta: HYVINVOINTITAPAAMINEN 1. tapaaminen / 20 Omaisen syntymävuosi Siviilisääty LÄHEISEN TAUSTATIEDOT Läheiseni on 1. puoliso 3. sisar / veli 2. lapsi 4. joku muu, kuka Syntymävuosi Missä / miten asuu? Diagnoosi(t)

Lisätiedot

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi Omevio Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen UUTUUS iholle ja turkille Mitä välttämättömät rasvahapot ovat? Välttämättömät rasvahapot ovat koirien ja kissojen ihon terveyttä

Lisätiedot

TAHKO SPA HOTELLIN HOITOPALVELUT

TAHKO SPA HOTELLIN HOITOPALVELUT Hierontahoidot Klassinen hieronta 25 min 30,00 35,00 50 min 49,00 55,00 75 min 69,00 76,00 Lämmin suklaavartalohieronta 70 min 80,00 90,00 Lämmin suklaaöljy sisältää A, B ja E vitamiineja, jotka rauhoittavat,

Lisätiedot

Kulutuksen nykytrendit

Kulutuksen nykytrendit Kulutuksen nykytrendit Terhi-Anna Wilska Keski-Uudenmaan elinkeinopäivä 28.10. 2014 Mitä kuluttamisessa on 2 tapahtumassa? Elintason nousu, välttämättömyyksien muuttuminen Digitalisaatio, teknologian jokapaikkaistuminen

Lisätiedot

Vanhemman elintapamuutos, mikä auttaa ja toimii lapsiperheen arjessa. Terhi Koivumäki, th, TtM

Vanhemman elintapamuutos, mikä auttaa ja toimii lapsiperheen arjessa. Terhi Koivumäki, th, TtM Vanhemman elintapamuutos, mikä auttaa ja toimii lapsiperheen arjessa Terhi Koivumäki, th, TtM Ennen elintapamuutosta - Elintapamuutokseen sitouttaa halu huolehtia itsestä ja vastuu omasta terveydestä (Ylimäki

Lisätiedot