Earl Hopper Suomeen syksyllä Ajankohtaista ja tulevia tapahtumia 19

Transkriptio

1 Jäsenlehti 1/2010

2 2 Jäsenlehti 1/2010 Pääkirjoitus Puheenjohtaja Aila Kauranen 3 Yksilö vai ryhmä Christine Zitting 4 Hiljaisuus ryhmässä Hanneli Pyhältö 5 Energiaa kollektiivisuudesta Kari Kähönen 9 Raunon palsta: Viisi avainta Rauno Tuikka 11 Kuulumisia Eatga Study Day Berlin Juha-Matti Toivola 12 EFPP-seminaari Rauno Tuikka 15 Earl Hopper Suomeen syksyllä Pieni uutinen 16 Kirjoittajakutinaa Aila Kauranen 16 Ajankohtaista ja tulevia tapahtumia 19 Jäsenlehden julkaisija : Ryhmäanalyysisyhdistys ry Föreningen föf Gruppanalysis rf Toimituskunta: Irma Soilanne ja Risto Räsänen.

3 3 Pääkirjoitus Jäsenlehti ilmestyy räystäiden tippuessa. Talven oli sittenkin hellitettävä otteensa ja kevään äänet koskettavat ihmisen mielen maailmaa. Kosketus resonoi ehkäpä toivon, kaipauksen ja virkistyvän uusiutumisen helähdyksin. Sitä tahdon toivottaa jokaiselle jäsenellemme mielenvirkistystä! Alkuvuosi yhdistyksemme tapahtumissa on ollutkin mieltä virkistävä. Talviseminaarin kaksipäiväinen kokonaisuus päätyi hedelmälliseen, koskettavan kohtaavaan keskusteluun. Suomalainen suurryhmäseminaari maaliskuussa oli luotettavaa suomalaista ryhmätyöskentelyä. Tyytyväinen mieli oli mukana, kun poistuimme kukin omaan arkeemme. Kevään perjantairyhmät kutsuvat satunnaistakin kävijää poikkeamaan pääsääntöisesti lämpimään kokemukseen, vaikka lienee toivottavaa, että voimme kohdata ja käsitellä myös sellaista, mikä viilentää tai tekee ryhmäkokemuksia rasittaviksi. Olen pohtinut kahta asiaa. Ensimmäisen asian olen nimennyt Kertomusten kuoroksi. Kuinka ryhmässä olisi tilaa sille, että esiin voi nousta erilaisia ääniä eikä mitään tarvitse työntää pois. Voitaisiin kuulla ja kuunnella moniäänisyyttä ja työskennellä sen kanssa. Tulee joskus tunne, ettei yhden kertomuksen lisäksi toisia kertomuksia mahtuisi samaan tilaan. Miten olisi kertomusten kuoro? Kuorossa on monia ääniä, esitettävän teoksen kuluessa äänet vaihtelevat ja väliin kaikki soivat samanaikaisesti. Vasta lopussa voimme arvioida, mitkä teemat nousivat esiin mille oikeastaan puhekuoro antoi äänen? Ehkä on niin, ettei kertomusten kuorolla ole mahdollisuuksia ellei toteudu toinen asia. Kuinka laumakäyttäytymisestä siirrytään tai kasvetaan ryhmätoimintaan? Laumakäyttäytyminen on automaattista niin ihmisille kuin hevosillekin. Jos ihmisyhteisö ei kehity laumakäyttäytymisen tasolta, inhimillisyys on vähissä. Koinonia, josta Pat demare puhui, lienee sitä, että avaamme ryhmissämme tilaa inhimillisyydelle, kun opettelemme ryhmätoiminnan taitoja. Hevoslaumaa katsellessani näen, että luonnon asettamat ankarat lait saavat hevoset puremaan toisiaan, taistelemaan arvojärjestyksestä. Eikä armoa anneta. Hävinnyt, arvoasteikossa alemmaksi joutunut, ei voi tulla veräjälle, ei syömään herkkujaan, kun ylemmäksi itsensä korottanut vartioi saavutettua ylivalta-asemaansa. Ryhmäanalyysin mahdollisuus tilan avaaminen moniäänisyydelle? Aila Kauranen Ryhmäanalyysiyhdistyksen puheenjohtaja

4 4 Yksilö vai ryhmä? Keskustelualustus Ryhmäanalyysiyhdistyksen perjantaiseminaarissa Se mikä minua ihmetyttää on: Miten erillään psykoanalyyttinen yksilöpsykoterapia ja psykoanalyyttinen ryhmäterapia ovat toisistaan - vaikka työntekijät eli terapeutit ajavat tavallaan samaa asiaa. Kontaktit niiden välillä ovat yleensä aika sattumanvaraiset. On olemassa yksilöterapeutteja, jotka ovat myös koulutettuja ryhmäterapeutteja, mutta tuntuu siltä, ettei yhteisiä jatkokoulutuksia ja seminaareja juuri ole. Minulla on se kuva, että Therapeian yksilöterapia-koulutukseen sisältyy jonkin verran ryhmäterapiaan tutustumista, mutta kaikessa koulutuksessa sellaista ei ole. Esim. Bion, Balint, Volkan mainitaan, mutta heistä luetaan aivan eri yhteydessä. Mielestäni koulutusryhmäni kahdeksan opiskelijaa jätetään ryhmänä yksin. Vaikka seminaarikeskustelut ovat vilkkaita ja myös osittain henkilökohtaisia, ryhmän interaktio sivutetaan kokonaan. Näitä asioita miettiessä syntyy jonkinlainen sillanrakentajan halu. Mutta mikä sitten on yhteistä psykoanalyyttisessä ryhmäterapiassa ja psykoanalyyttisessä yksilöterapiassa? Ja millä tavalla ne voisivat hedelmöittää toisiaan? Onko vähemmän rasittavaa olla ryhmänohjaaja kuin yksilöterapeutti? Yksilönohjaaja on käsite, jota ei käytetä, ryhmänohjaaja sen sijaan on tavallinen käsite. Miksi? Dynaaminen yksilöterapeutti ei koskaan ohjaa, vaan hän pysyy askeleen potilaan jäljessä. Joskus klarifioi, joskus tulkitsee. - Mutta niinhän ryhmäterapeuttikin tekee. Onko ero sitten transferenssistä kiinni? Ja vastatransferenssistä? Tottahan on, että ryhmässä transferenssit jakaantuvat kaikkien osanottajien välillä, kun taas yksilöterapeutti yksin on transferenssin kohteena. Sillä tavoin vastatransferenssi varmaankin on usein kuumempi, koska terapeutin neutraliteetistä huolimatta interaktio on intensiivisempi kahden ihmisen välillä kuin esim. 9 ihmisen välillä (ajattelen nyt ihanneryhmää = 8 ryhmäläistä ja yksi ohjaaja). Mutta mitä jos koko ryhmän transferenssi kohdistuu esim. yhteen ihmiseen? Tällöin ohjaaja puuttuu asiaan. Entä jos hän itse on koko ryhmän transferenssin kohteena. Miten hän silloin etenee? Esim. Huomaan nyt, että olen teidän kaikkien suuresti halveksuttu isänne. Tai olla kahdeksan ihmisen projektion kohteena. Onko se helpompaa kuin olla yhden? Entä vastatransferenssin luonne? Tulen tässä yhteydessä ajatelleeksi hyvää ja huonoa transferenssia. Negatiivisessa transferenssissa esim. vihaisen ryhmänjäsenen transferenssiin ohjaajaa tai miksei toista osanottajaa kohtaan eivät muut jäsenet välttämättä yhdy, vaan he esim. puolustavat kohdetta. Sillä tavalla vihainen ryhmäläinen saa toisenlaisen kuvan ohjaajasta ja siitä mitä hän edustaa. Tällainen prosessi ei yksilöterapiassa ole mahdollinen. Näin käy myös jos esim. kyseessä on idealisointi. Sanonta, jonka olen monesti kuullut on, että yksilöterapia vähentää neuroottisuutta, mutta ei sosiaalisista estyneisyyttä. Ryhmäterapiassa puolestaan sinusta tulee sosiaalisempi, mutta ei välttämättä vähemmän neuroottinen. Tämä kuulostaa vitsikkäältä, ilkeältäkin, mutta ehkä siinä on vähän perääkin. Mutta auttaako ryhmässä työskenteleminen, kun kyseessä ovat borderline -tasoiset häiriöt? Puhumattakaan psykoottisesta. Ja voit tietenkin olla muutenkin liian herkkä istumaan ryhmässä. Yksilöterapiakaan ei sovi kaikille. Ainakaan ei psykoanalyysi. Onko se liian ahdistavaa? Liian yksinäistä?

5 5 Liian aikaa vaativaa? Liian kallista? Ja tässä yhteydessä pieni lisäkysymys: Miksi AA-ryhmä kuulemma on se ainoa ryhmänmuoto, josta voi olla alkoholisteille apua? Tässä tapauksessa yksilöterapia ei yleensä auta, sen paremmin kuin psykoanalyyttinen ryhmäterapiakaan. Mutta onko asia todella näin? Mitkä ovat ne keinot, joilla ryhmä- ja yksilöterapia saataisiin hedelmöittämään toisiaan? Löytyvätkö ne koulutuksesta esim. niin että ryhmäterapia-opiskelusta osa olisi yksilöterapia-opetusta ja kokemusta, ja päinvastoin yksilöterapia-opiskelut sisältäisivät myös ryhmäkokemusta. Ryhmäkokemuksen yksi hyvä piirre on, että tavallaan et ole ainutlaatuinen, eivätkä vaikeutesi ole ainutlaatuisia, muillakin on ongelmia. Sinut voidaan hyväksyä vikoinesi samalla lailla, kuin sinä hyväksyt muut heidän vioistaan huolimatta. Samanlaisuuden ja yhteisyyden tunne monien vieraiden ihmisten kanssa on myös hyvä asia. Ja jäsenet oppivat paljon vain toisiaan havaitsemalla. - Seuraamalla miten toiset reagoivat ja miten toiset kokevat asioita! Siitä oppii paljon. Etu ja erityispiirre yksilöterapia-työssä puolestaan on se, että terapeutista tulee transferenssien ja hoidon kautta kehitysobjekti. ( Tähkä.) Oman terapian läpikäyminen on vaatimuksena useimmissa terapioissa terapeutiksi valmistumisessa. Tämä siksi, että terapeutti oppisi havaitsemaan ja tuntemaan omia mustia alueitaan pysyäkseen työssään abstinenttinä. Tavoitteena on tietenkin myös tutustuminen tällä tavoin siihen terapiamuotoon, jota aikoo harjoittaa. Mielestäni tutustuminen molempiin terapiamuotoihin koulutuksen aikana ainakin jossakin muodossa olisi erittäin tarpeellista. Christine Zitting Hiljaisuus ryhmässä Alustus Ryhmäanalyysiyhdistyksen seminaari Omat kokemukseni opettajana ja kouluttajana ovat luoneet mieleeni pienoisen kammon hiljaisuutta kohtaan. Opettajan tehtävä on tehdä kysymyksiä, saada vastauksia ja antaa palaute vastauksesta. Näin opetustilanne usein etenee, ja hiljaisuus on merkki siitä, että kysymys on ollut epäselvä, vaikea tai muuten hankala vastattavaksi. Kyselevä opetusmetodi tuottaa dialogia, vuorovaikutusta, joka on selkeästi yhden henkilön johdattelemaa. Ryhmäanalyysin dialogi on tällaisen vuorovaikutuksen täydellinen vastakohta. Mutta myös näihin tilanteisiin sisältyy hiljaisuutta, jonka merkitystä olen paljon miettinyt. Olen miettinyt sitä kahdesta näkökulmasta. Mitä hiljaisuus merkitsee ryhmän jäsenelle? Mitä hänessä tapahtuu kun ryhmä on pitkään vaiti? Muistan erään tällaisen tilanteen suurryhmässä. Pitkän hiljaisuuden jälkeen eräs ryhmän jäsen katkaisi hiljaisuuden ja kertoi miettineensä hukkumisonnettomuutta, jossa uhri oli jäänyt jään alle. On vaikea kuvitella ahdistavampaa tilannetta.

6 Tämän lisäksi olen pohtinut sitä, miten terapeutin pitäisi toimia kun ryhmä on hiljaa. Mahdollisuuksia on varmasti useita. Yksi terapeutin interventio, joka on jäänyt mieleeni, kuului ollaanpa sitä nyt ummella. Onneksi nämä kaksi tilannetta eivät sattuneet samassa ryhmässä, samaan aikaan. Mutta mieleeni tämä esimerkki on jäänyt ja mietityttää edelleenkin, mitä se kertoo terapeutista. 6 Mitä tarkoitetaan dialogilla? Ryhmäanalyysissa, jossa perussääntönä on vapaus puhua siitä, mitä mielessä liikkuu, paljastuu dialogin vaikeus, vaikka kieli useimmiten on arkikieltä. Dialogi on luonteeltaan ristiriitaista ja jopa paradoksaalista. Siinä luodaan mielikuvia, käytetään symboleja, jotka ovat alkusysäyksiä toisille mielikuville ja uusille symboleille. Dialogia voisi verrata vesialtaassa tapahtuvaan palloleikkiin. Välillä pallo on korkealla ilmassa ja putoaa veteen, vedenpintaan piirtyy renkaita ja vilkkaan pallottelun jälkeen vesi aaltoilee ja renkaat koskettavat toisiaan ja jopa sulautuvat toisiinsa. Ryhmässä vertaus vesipallosta toimii hyvin. Etenkin kun laajennamme dialogi-käsitteen puhtaan lingvistisen kielen ulkopuolelle. Dialogiin kuuluu myös tunne-elämä ja sen jännitteet. Dialogissa ovat mukana ainakin eleet, kertomukset, myytit, rituaalit, ideologiat, historia, tauot, hiljaisuus, ja mahdollisesti monia muitakin osatekijöitä. Kahdenkeskiseen vuoropuheluun verrattuna suurryhmäasetelma tuottaa monenkeskisesti laajenevan dialogin. Dialogi on jatkuvaa, eri tulkintojen välistä konfliktia, joka tuottaa mielekkyyttä ja merkityksiä. Merkityksillä on kaksi tasoa: mitä lause tarkoittaa, ja subjektiivinen, mitä puhuja tarkoittaa. Esimerkiksi kun ryhmän jäsen kertoo lopettaneensa terapian, toiset kuulevat hänen sanovan käyneensä terapian loppuun ja päättäneensä sen, ja toiset ymmärtävät hänen keskeyttäneen terapiansa. Myös muut tulkinnat ovat mahdollisia. Ryhmäterapiassa on kiinnostavaa se, että prosessin aikana aktivoituu yksilön piilotajunta, mutta myös kollektiivinen piilotajunta. Miten nämä vaikuttavat hiljaisuuteen ryhmässä? Suurryhmässä kollektiivisen piilotajunnan analysointi on erityisen kiinnostavaa. Suomalaisuuden tutkiminen korostuu niissä ryhmissä, joissa on osallistujia useista kulttuureista. Suomalaiset korostavat tällaisissa tilanteissa omaa ainutlaatuisuuttaan niin kielen kuin kulttuurinkin osalta. Viittaan brittiläisen antropologin Edward Duttonin tutkimuksiin. Hänen mukaansa tämän ainutlaatuisuuden myytin tarkoitus on selvä. Ainutlaatuisuuden myytti pitää yhteiskunnan koossa tappion hetkellä. Hän rinnastaa tässä suhteessa Suomen, Japanin ja Grönlannin. Japanissa myytti oli voimissaan toisen maailmansodan tappion jälkeen. Suomessa ajatusta vaalittiin erityisesti alueluovutusten jälkeen ja YYA -Suomessa Neuvostoliiton syleilyssä. Lähempänä vertailukohteena antropologi pitää kuitenkin grönlantilaisia, joilla on ilmeisiä vaikeuksia sopeutua moderniin elämäntapaan. Se näkyy hänen mukaansa muun muassa uskonnollisuutena, nostalgisena haikailuna menneisyyteen, runsaana alkoholin käyttönä ja suurina itsemurhalukuina. Suomalaisia yhdistää japanilaisuuteen ja grönlantilaisiin myös vaiteliaisuus. Tällaiset vertailut ovat usein stereotypian luonteisia, mutta sitkeästi suomalaiset itsekin pitävät niistä kiinni. Ryhmän hiljaisuuden kannalta kiinnostava havainto on tutkijan rinnastus grönlantilaisiin, joita - kuten suomalaisiakin - vaivaa korostunut alemmuudentunne. Kummankin alueen väestöä pidettiin pitkään kehittymättömänä, arktisena ja itäisenä, ja niiden kansat ovat historiansa aikana tottuneet häpeämään itseään. Suomen valtiollinen historia on verraten nuorta ja Grönlanti on edelleen Tanskan autonominen alue. Duttonin mukaan alemmuuden tunne noudattaa ainakin jossain määrin kielellisiä ja kulttuurisia

7 7 luokkarajoja. Suomessa oli pitkään ruotsikielinen yläluokka. Grönlannissa on yhä näkyvä juopa inuiittien ja Tanskasta tulleen keskiluokan välillä. Suomalaisten vaikenemisen taustaa on hieman samaan tapaan käsitellyt myös Heikki Ylikangas. Erityisesti suurryhmässä hiljaisuuden taustalla vaikuttavat edellä kuvatun tapaiset asiat. On myös muita syitä hiljaisuuteen ja aiheita, joiden käsittelyä vältellään. Ryhmän sisäinen hierarkia, jonkin muun kuin edellä mainittujen asioiden suhteen, jää usein vaietuksi samoin kuin kilpailu ryhmän sisällä. Mutta mistä ryhmä silloin keskustelee kun näistä vaietaan? Kieli on kaksiteräinen miekka. Kieli jakaa vuorovaikutusmaailman: siihen mikä on koettu ja siihen, mikä on sanallisesti ilmaistu. Heimo Salminen kuvaa ryhmän hiljaisuutta mielestäni hyvin, kun hän toteaa, että hiljaisuus on yksi tärkeä ryhmässä tapahtuvan vuorovaikutuksen muoto. On olemassa alkavan ryhmän hiljaisuutta, jännityksen laukeamista seuraavaa hiljaisuutta, on terapeutin antaman tulkinnan jälkeistä hiljaisuutta, on painostavaa hiljaisuutta ja hämillistä hiljaisuutta. Hän toteaa, että terapeutin on hyvä opetella tuntemaan erilaisia hiljaisuuksia. Ryhmän hiljaisuus on usein välivaihe ja vedenjakaja. Jokin vuorovaikutuksessa loppuu ennen hiljaisuutta ja jokin uusi alkaa taas hiljaisuuden jälkeen. Mitä hiljaisuus merkitsee ryhmän jäsenelle? Merkittävää on se, että hiljaisuus on eräs vuorovaikutuksen muoto. Oma käsitykseni on, ettei hiljaisuutta riittävästi arvosteta eikä sen merkitystä ymmärretä ryhmän jäsenen sisäisen työskentelyn kannalta. Hiljaisuus ei ole samaa kuin tyhjyys, tapahtumattomuus, autius tai tylsyys. Eräässä runossa sanotaan: kysy hiljaisuudelta itseäsi. Jatkan tästä pohtimalla, mitä hiljaisuus terapiaryhmässä mahdollistaa. Mielen rauhoittuminen ja tyyntyminen vertautuu tyyneen vedenpintaan. Tyynessä pinnassa heijastumat ovat selkeitä ja havaittavissa. Mielenliikkeet ohjautuvat sisäänpäin. Alkaa sisäinen monologi, jonka sisältö on tärkeä kuulla ja tunnistaa. Millaisen sävyn se saa eri tilanteissa, kun ryhmän keskustelu on hetkeksi tauonnut. Millainen on se itse, joka tällöin astuu näyttämölle. Kun keskustelun teemat ja tempo vaihtelevat ryhmässä, tulee näiden hiljaisuuksien sisältökin joka kerta erilaiseksi. Oma mieli ottaa kantaa vaihteleviin teemoihin ja käsittelee niitä. Onko niin, että käsittelytapa on aina samanlainen ja sävyt samoina toistuvia. Vai tapahtuuko vaihtelua, astuuko mielen näyttämölle hahmoja, jotka ovatkin uusia ja vievät ajatteluratoja uusiin suuntiin. Tämän asian yhteydessä on syytä pohtia millainen yhteys on terapiaryhmän ja mietiskelyn (meditaation) hiljaisuudella. Intialaisessa mietiskelyssä tavoite on tiiviissä istuma-asennossa tapahtuva keskittyminen ja mielen saattaminen tilaan, jossa sen ulkopuolinen maailma pyritään poistamaan tietoisuudesta. Taolaisen tulkinnan mukaan mietiskelyn tavoite on yksiselitteisesti mielen valaistuminen. Valaistuminen edellyttää ajatuksista tyhjää mielentilaa, mikä ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei ajattelisi mitään, päinvastoin. Se merkitsee sitä, että ajatukset virtaavat katkeamattomana vuona, mutta takertumatta mihinkään tiettyyn kohteeseen. Valaistuminen on äkillisesti paljastunut näkymä oman mielemme laatuun, joka tuo esiin mielen vapaan olomuodon. Valaistuneessa tilassa mieli on täysin ja puhtaasti oma itsensä, mutta samalla itsensä vastakohta sikäli, että siitä puuttuu ihmisen mielelle ominainen pyrkimys kohdistaa ajatukset johonkin. Näiden asioiden miettiminen on vienyt minua eteenpäin pohtimaan myös sitä, miksi istumme ympyrämuodostelmassa. Zen-taiteen syvällisimpiin aiheisiin kuuluu ENSO, yhdellä siveltimenvedolla piirretty ympyrä paperilla. Tang -kaudella ( ) kiinalaiset mestarit pitivät ympyrää täydellisyyden symbolina.

8 8 Länsimaisessa ajattelussa ympyrän sisään jäävä alue nähdään tyhjänä. Tyhjyys assosioituu jonkin puutteeksi. Buddhalaisuuden mukaan tyhjä mielen maailma ei ole tyhjä kielteisessä mielessä, vaikka sen saavuttaminen merkitseekin vapautumista monista seesteiseen mieleen johtavan ajattelun esteistä, kuten takertumisesta omaan minään ja maailman näkemisestä tällaisesta yksilöllisestä näkökulmasta. Minä - ajattelulle on luonteenomaista, että maailmassa on minän lisäksi toinen, tai paremminkin toiset tai muut minät. Tämän jaottelun - minä ja muut ansiosta maailma on väistämättä pirstaleinen ja huonommillaan näköalaton. Minäänsä takertunut ihminen ei näe omia intressejään kauemmaksi, ja saattaa joutua pyrkimyksissään pahasti harhaan. Näyttää siltä, että aihe vie minua mukanaan. Luin Kognitiivisen psykoterapian verkkolehteä selvittääkseni, miten siellä käsitellään hiljaisuutta. Esittelyssä oli psykoterapeutin mindfulness-taidot. Taas törmäämme sanoihin ja niiden vaikeaselkoisuuteen. Tällä englanninkielisellä sanalla pyritään kuvaamaan tietoista läsnäoloa, hetkestä hetkeen jatkuvaa tietoisuutta. Mindfulness tarkoittaa kykyä havainnoida ja kuvata nykyhetkessä ulkoisia ja mielen sisäisiä tapahtumia, ajatuksia, tunteita ja kehollisia tuntemuksia sekä omaa reagointia niihin juuttumatta arvoarvostelmiin. Alkuperäinen sana on palinkielinen SATI, josta englanninkielinen termi kuuluu mindfullness. Suomenkielelle kääntäminen vaatiikin jo monta sanaa ja sananselitystä. Verkkolehden artikkeli on pitkä ja perusteellinen. Termit analysoidaan ja mittaukset ja mittavälineet kuvataan tarkasti. Asia esitetään ikään kuin uutuutena!? Harjoitusohjelma, johon päädytään terapeutin mindfullness -taitojen kehittämiseksi, on kolmen minuutin pituisia hengitysharjoituksia. Mitä se uusi sitten onkaan? Kun olen tutkaillut itämaista ajattelua, löydän sieltä paljon tuttua. Hindulaisuudessa nähdään, että ihmisellä on ruumiinsa, aistinsa, mielensä ja älynsä. Tämän lisäksi ihmisellä on sielu eli atman. Vertauksen mukaan ihmisen ruumis on vaunut, aistit ovat vetävät hevoset, mieli on ohjakset, äly on ajuri ja sielu eli atman ohjaa kaikkien näiden toimintaa. Hanneli Pyhältö Lähteet: Pasanen Kimmo, Tyhjyys itämaisessa ajattelussa ja taiteessa, Gummerus, Jyväskylä Salminen Heimo, Ryhmäanalyysin perusteet, Gummerus, Jyväskylä Sunyer Martín J.M, Psicoterapia de grupo grupoanalítica, Biblioteca Nueva, Espanja Riikonen Esa ja Toikka Minna, Psykoterapeutin mindfulness-taidot. Kognitiivisen psykoterapian verkkolehti Räikkä Jyrki, Lehtiartikkeli Mitäs me finuiitit, Helsingin Sanomat (Edward Dutton, The Finnuit Finnish Culture and the Religion of Unigueness, Akadémiai Kiadó) Ylikangas Heikki, Mennyt meissä Suomalaisen kansanvallan analyysi, WSOY, Porvoo

9 9 Energiaa kollektiivisuudesta Kiinnostukseni kollektiivisen merkitykseen energian lähteenä juontaa juurensa kauas omaan historiaan ja lapsuuden kokemuksiini voimakkaasti energisoineessa kollektiivissa. Itse tosin en koskaan saanut samanlaista yhteyttä sen syvimpään ytimeen kuin mitä näin ympärilläni. Kollektiivi oli luonteeltaan jyrkästi rajautunut monella tavalla, sisäpuolella olevat kokivat suurta yhteenkuuluvuutta ja ulkopuoliset edustivat puolestaan suurta uhkaa ja vihamielisyyttä. Tämä jyrkkä rajautuminen meihin ja muihin tuntui olevan olennainen tekijä kyseisen kollektiivin energiatasapainossa. Kun paha saatettiin täten projisoida ulos, jäi sisäpuolelle turvallinen lapsenomainen onnellisen rakastavuuden tila, jota Suuri Isä suojeli kaikkivoipuudessaan. Tällaisessa kollektiivissa elämän perussäännöt olivat yksiselitteisen kirkkaat, hyvä ja paha tarkkaan määritelty, oikea ja väärä helposti tunnistettavissa. Myös kaiken alku ja loppu oli määritelty, kyseessä ei ollut teoria vaan annettu fakta. Mitään epäilyä tai epävarmuutta ei tarvinnut tuntea. Yhteisön jäseneksi pääsi selkeiden ja vahvojen rituaalien kautta. Nämä rituaalit olivat kokemuksellisesti erittäin voimakkaita, syvälle ihmisen arkaaiseen ytimeen tunkeutuvia ja samalla energisoivia vapauttaessaan sieltä yhdenlaista ydinenergiaa. Rituaali käynnistyi voimakkaan syyllisyydentunteen aiheuttamasta täydellisen muutoksen tarpeesta. Kollektiivin keskellä, useimmiten kymmenien ellei satojen ihmisten ympäröimässä hyvin taantuneessa joukkopsykoosin kaltaisessa tunnetilassa ihminen antoi elämänsä, yksilöllisen tahtonsa, Suuren Isän viisaaseen valtaan, ja sai vastalahjana välittömän kokemuksen syyllisyyden katoamisesta ja korvautumisesta autuaan syvänä virtaavana tilana. Koska yksilön (tai tarkemmin yksilöllisyydestään luopuneen ihmisen) oma virta sulautui osaksi suurta yhteistä koskea, moninkertaistui kokemus massiiviseksi kollektiiviseksi ykseyden ja eheyden tilaksi. Tätä peruskokemusta voitiin sitten kerrata myöhemmin monilla eri tavoilla. Aina kuitenkin keskeistä oli yksilöllisyyden ehdoton ja kyseenalaistamaton alistaminen yhteiselle, kollektiiville, joka puolestaan oli alistettu Suurelle Isälle. Suuri Isä vaatii luonnollisesti vahvan myyttisen pohjan ollakseen uskottava. Suuria Isiä löytyy monista uskonnoista ja ideologioista, ja kaikille niille on yhteistä yhdistelmä rajatonta rakkautta kuuliaisia kohtaan ja rajaton hirmuinen viha ja kosto kaikkia tottelemattomia kohtaan. Viha ja kosto ilmenee välillä fyysisenä julmuutena, välillä taas henkisenä ulkopuolelle sulkemisena ja sosiaalisena murhaamisena. Luopua yksilöllisyydestä ja alistua ehdottomaan kollektiivin ja Suuren Isän valtaan on ymmärrettävästi hyvin houkutteleva tie takaisin paratiisiin, lapsenomaiseen onnen tilaan, jossa paha tietoisuus ei vielä ole paljastanut alastomuuden tuskallista häpeää. Tällaisen kollektiivin energisyys on kiistaton, se ammentaa loputtomalta tuntuvaa voimaa ydinreaktioistaan. Mutta jos tällaista kollektiivia tarkastelee pidempään ja syvemmältä, huomaa melko pian sen elämää tuhoavan luonteen. Kaiken elämän perusluonne kun on (suotuisissa oloissa) jatkuva kehittyminen, oppiminen ja yksilöityminen yhä monimuotoisemmaksi ja monimutkaisemmaksi. Suljetussa hierarkisessa kollektiivissa tämä elämänpaine yritetään hallita yhä monimutkaisemmilla säännöillä ja ankarilla sanktioilla. Lopulta paine kuitenkin kasvaa hallitsemattomaksi ja parhaassa tapauksessa kollektiivi hajoaa tai yksittäiset jäsenet kykenevät ottamaan takaisin yksiöllisyytensä, tahtonsa ja oikeutensa ajatella kriittisesti. Pahemmissa tapauksissa paine luhistaa ihmisen sisäänpäin ja sairastuttaa vakavasti tai tappaa. Varhaiset kokemukseni tällaisesta kollektiivista ohjasivat etsimään ymmärrystä ryhmien ja yhteisöjen luonteesta. Kiistatta varsin traumaattinen menneisyys on toisaalta toiminut vahvana motivaattorina tutkia ja etsiä, ei vain akateemisesta kiinnostuksesta vaan todellisena omana tienä kohden toimivampaa kollektiivisuutta. Oma ratkaisuni oli pitkään korosteinen yksilöllisyys, joka oli luonteeltaan valeyksilöllisyyttä

10 10 sikäli, että kieltäessäni kollektiivin välttämättömänä energianlähteenä kärsin paljon eristyneisyydestäni. Tämä on kokemukseni mukaan melko tyypillinen suomalainen keino ratkaista autoritaarisen kollektiivisuuden traumaattisuus. Kaikki kollektiivisuus leimautuu uhkana ja välteltävänä, mitään aidosti hyvää ei siitä voi seurata. Omalla tielläni käänteen tehnyt ymmärrykseni avaaja oli filosofi ja psykiatri Martti Siirala, jonka keskeinen teema oli yhteisöllisen harhaisuuden sairastuttavuus. Vuosien prosessi opiskeluuni liittyen hänen vaikutuspiirissään avasi suljetussa systeemissä kasvaneen suljetun mieleni avoimeksi, suhteelliseksi, ja vapautti alitajunnan luovuuden kollektiivin pelon vallasta. Myöhempi kehitys ja ryhmäanalyysin löytäminen olivat luonnollisia jatkeita alkaneelle uudelle suunnalle kohti aidosti elävää avointa kollektiivisuutta. Ryhmäanalyysillä on historialliset juurensa reaktioissa eurooppalaiseen kollektiiviseen hulluuteen, natsi- Saksan raivoisaan yritykseen maailman valtiaaksi, seurauksena käsittämätön aineellinen ja inhimillinen tuho. Ryhmäanalyysi on etsinyt tietä aidosti demokraattisen kollektiivisuuden toimiviin käytäntöihin, ryhmän ja yhteisön terapeuttiseen kehitykseen vaikeiden traumojen jälkeen. Tässä yrityksessään ryhmäanalyysi on törmännyt ja törmää edelleen samaan haasteeseen kuin itse omassa yksilökehityksessäni. Miten kollektiivisuudesta voisi seurata mitään aidosti hyvää. Eikö se ole vain välttämätön paha, jota on siedettävä voidakseen päästä edes hetkittäin yksin nauttimaan omasta rauhasta? Miten motivoitua mukaan kollektiiveihin vapaaehtoisesti, jos ne eivät ole pakollisia elannon lähteitä? Väistämätön peruskokemus on varhaisten traumojen aktivoituminen, tuntuu pahalta tai on ihan pihalla ja eksyksissä, toimivaa elävää yhteyttä toiseen ei voi mitenkään löytyä kun välissä on niin paljon suljettuja portteja. Ollaan kaukana kollektiivin energisoivasta vaikutuksesta, kun tuloksena on ahdistunut olo, ajatus ei kulje eikä oikein henkikään. Yhä enemmän olen alkanut pohtia mitä opittavaa voisi olla suljettujen kollektiivien energisoivasta kokemuksesta. Selvää on niiden tuhoisuus yksilöllisyydelle ja elämälle yleensäkin siinä muodossaan kuin ne tunnemme. Mutta voisiko olla hallitumpaa tietä kohden syvempää yhteyttä, ydinenergioiden vapauttamista säätelemällä reaktiota, ei tukahduttamalla se liian pelottavana. Voisimmeko oppia tietoisesti päästämään irti rohkeammin, avaamaan ja sulkemaan syviä yhteyksiä, luopumaan hetkeksi yksilöllisyyden hallitsevasta roolista ja antautumaan kollektiivin virtaan? Ryhmäanalyysi on perinteisesti tässä suhteessa mielestäni melko aneeminen, historian pelottava vaikutus on ollut vielä liian lähellä, vanhoja massiivisia traumoja on pitänyt sulatella. Jotakin voisimme omaksua vaikkapa bionilaisesta ryhmäkulttuurista tai psykodraaman maailmasta. Bionilaisessa kollektiivissa tietoisesti häivytetään yksilöllisyyttä pitämällä huomio kollektiivisella tasolla. Sen huono puoli on sama kuin ryhmäanalyysin vahvuus, kyky huomioida yksilö ja vahvistaa yksilöllisyyttä. Mutta kokemukseni bionilaisesta viikon ryhmäseminaarista oli kyllä kertaluokkaa energisoivampi kuin vastaavasta ryhmäanalyyttisestä. Jotenkin tätä kokemusta tekisi mieli kehittää eteenpäin. Toinen omaan kokemukseen perustuva ajatus liittyy psykodraaman käyttöön. Draaman osallisena ja päähenkilönä oleminen olivat myös kertaluokkaa väkevämpiä energialatauksia kuin ryhmäanalyysin parhaatkaan hetket. Tämäkin houkuttelee kehittelemään ajatuksia, miten voisimme rohkeasti ja luovasti ottaa ryhmäanalyysin kulttuuriin mukaan syventäviä yhteisöllisiä ydinreaktioita, kadottamatta avoimen kulttuurin yksilöitymistä tukevaa vapautta. Regressio egon palveluksessa. Kari Kähönen LL, ryhmäanalyytikko (VET)

11 11 Raunon palsta Viisi avainta Tämän vuoden osalta takana on jo kaksi yhdistyksen järjestämää seminaaria. Ne olivat erittäin mielenkiintoisia ja harmittaakin, että osallistujien määrä jäi suhteellisen pieneksi. Tammiseminaarista Ryhmä-seksienergia pidin tapani mukaan työpaikallani vielä kollegoille esityksen jälkeenpäin ja näin annista saattoi nauttia vielä suurempi joukko. Työtoverini ovat aina pitäneet kuulemastaan: heistä yhdistyksen koulutukset ja aiheet ovat olleet aina jotenkin erikoista, jopa eksoottista tavaraa. Olen samaa mieltä: puuduttavia luentoja yhdistyksemme ei harrasta. Suomenkielisessä suurryhmäseminaarissa ensimmäistä kertaa mukana olivat pienryhmät, joiden ohjaajat ja havainnoitsijat olivat koulutusryhmästä. Tähän mennessä tulleen palautteen mukaan kokeilu onnistui ja sitä on syytä jatkaa. Tuskin petän kenenkään luottamusta kertomalla, että omassa pienryhmässäni yksi ryhmäläinen näki unen avaimista ja ovista. Avaimia unessa oli juuri sama määrä kuin meitä varsinaisia ryhmäläisiä eli viisi. Ryhmässä keskustelimme unen sisällöstä. Seminaarin jälkeen mieleni valtasi ajatus, että entäpä jos aina seminaarin päättyessä jaossa olisi avaimia, jokaiselle yksi. Avainten jakaminen olisi viimeinen ohjelmanumero ja näin se viitoittaisi jo kohti tulevaa ja seuraavaa seminaaria. Mutta heti mieleeni nousi kysymyksiä: Miten avaimet jaettaisiin? Jos valinta olisi vapaa, sattuisiko niin onnellisesti, että jokainen saisi juuri sen avaimen jonka haluaa? Hmm voisihan niin tapahtua, pienen neuvottelun jälkeen jokainen olisi tyytyväinen. Mutta toisinkin voisi käydä. Näin jo mielessäni, kuinka hyvin menneen koulutustilaisuuden jälkeen seminaari päättyisi kaaokseen ihmisten tapellessa kiihkeästi samoista avaimista. Vahtimestari pitäisi kutsua paikalle, ellei peräti poliisi. Iltalehdessä olisi maanantaina juttu ja keskiaukeamalla kuva otsikolla: Ryhmäanalyytikot harrastamassa dialogia Park-hotellissa. Tulisi porttikielto ja seuraavaa seminaaria varten joutuisimme etsimään uuden paikan. - Eli olisiko kunnon rehellinen arvonta sitenkin parempi. Yhtä mielenkiintoista olisi kuulla, mitä ihmiset olisivat vuoden aikana avaimellaan tehneet. Olisiko ovi, johon avain sopisi, löytynyt? Mielessäni moni kertoisi pettyneenä turhasta työstä ja etsinnästä. Joku olisi kadottanut avaimensa heti kevään koittaessa, mutta kasvot loistaen selostaisi löytäneensä sen uudelleen kuokkiessaan maasta viimeisiä syksynkohmeisia perunoita. Toinen taas ilmoittaisi, että oli vienyt avaimen pankin säilytyslokeroon ja ryhtyvänsä oven etsintään vasta kun olisi kunnolla aikaa - eli kun jäisi eläkkeelle. Varma mikä varmaa. Keskustelua herättäisi varmasti myös se, olisiko sallittua laittaa kuvaus avaimesta lehteen valokuvan kera ja näin kerätä suurempaa huomiota. Tai entäpä jos osoittautuisi, että avaimilla olisi tehty kauppaa? Ei vain vaihdeltu vaan olisi osteltu muilta ja näin yritetty moninkertaistaa omat mah-

12 12 dollisuudet. - Moraalitonta, kuulin jo korvissani. Mutta eniten tyytymättömyyttä herättäisi varmasti tilanne, jossa muiden ryhmäläisten kerrottua vuoden aikaiset kokemuksensa yksi avaimen haltija olisi jäljellä eikä sanoisi mitään. Lukuisista vihjauksista, uteluista ja jopa epäsuorista uhkailuista huolimatta olisi vain hiljaa. Korkeintaan hymyilisi salaperäisesti, ehkä hyräilisikin itsekseen. Hävytöntä! Odotan jo seuraavaa marraskuista suurryhmäseminaaria malttamattomana. Mutta toisaalta vaikka tätä kirjoittaessa ensimmäistäkään lumikelloa ei ole vielä näkyvissä, sitä ennen edessä on onneksi vielä värikäs kevät ja kesä ja syksy. Rauno Tuikka raunotuikka@hotmail.com Kuulumisia Eatga Study Day Berlin Osallistuin Eatga eli eurooppalaisen transkulturaalisen ryhmäanalyyttisen yhdistyksen study day kokoukseen maaliskuun alussa Berliinissä. Matkalla kokoukseen mietin, että normaalissa ympäristössään ihminen juuttuu omaan pieneen maailmaansa ja sen asioihin ja ongelmiin. Kansainvälisissä seminaareissa pääsee oman tilanteensa yläpuolelle ja ajattelu vapautuu normaaleista suppeista arkipäivän kahleistaan. Yllämainittu tilanne muistuttaa masennuspotilasta, joka myös on juuttunut nimittäin minäkeskeiseen ongelmiensa maailmaan. Terapia (yksilö tai ryhmä) mahdollistaa laajemman näkökulman elämäntilanteeseen. Kansainvälinen seminaari siis mahdollistaa paranemisen arkipäivän kahleista tai sairaudesta, paraneminen johtaa parempaan toimintakykyyn ja selkeämpään ajatteluun. Heräämisellä monikulttuurisuuteen on voimaannuttava vaikutus, samalla näyttäytyy oman pienuuden ymmärtämisen välttämättömyys. Tilannehan toistaa oidipuskomleksia. Oman pienuuden ja oman arkipäivän maailman suppeuden hyväksyminen mahdollistaa uudenlaisen ponnisteluun ryhtymisen pyrkiä vuorovaikutukseen ja asioihin vaikuttamiseen laajemmalla kentällä. Se taasen vaatii matkustamista, kielten opettelemista ja ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa olemista ja mukaan menemistä yhteisten asioiden hoitamiseen. Sisäänpäin kääntyneisyys ja esim. muukalaisvihamielisyys ovat varmaan merkkejä halusta pitäytyä oidipaalisessa tilanteessa. Ollaan itseriittoisia ja mahtavia itsessään, vaikka itse asiassa ei päästä lähtökuopista irti ja maailma jää tutkimatta ja laajemman vuorovaikutuksen kautta oppiminen jää saavuttamatta. Berliinin kokouksen teema oli Living Transculturality: losses and gains. Tässä varmaankin ajatellaan samaa kuin minä yllä. Oidipaalitilanteen ratkaisussa luovutaan lapsenomaisesta narsistisesta maailman hahmotuksesta ja saavutetaan mahdollisuus tutustua, oppia ja nauttia lukuisista uusista ja erilaisista mahdollisuuksista.

13 13 Eatgan study dayn kaavaan ovat kuuluneet perjantai-iltana alustukset, joista ensimmäisen tällä kertaa piti Berliinin Charite yliopistosairaalan professorin Ernestine Wohlfartin aiheesta Sotapakolaisten tunnetyöskentely ryhmäanalyyttisessa tilanteessa (otsikko oli paljon pidempi saksaksi). Koska kyseessä oli professori, niin kieli oli kovin abstraktia. Minusta mielenkiintoista esityksessä oli ajatus psyykkisistä sairauksista näkymättöminä sairauksina vastakohtana ruumiillisille sairauksille. Potilasesimerkkinä tri Wohlfartilla oli afrikkalaisten naisten ryhmä, joka on kokoontunut vuodesta Ryhmän käyttö konsulttina ryhmän ulkopuolisen potilaan ongelman selvittelyyn oli mielenkiintoista. Ryhmän ulkopuolinen potilas (naisten ryhmä) tuli ryhmään ja hänen ongelmansa esiteltiin ryhmässä ja ryhmä antoi mielipiteitään ja neuvojaan esiteltyyn ongelmaan. Ryhmä on ollut esittäjän mielestä kovin vastaanottamaton tulkinnoille. Tästä minulla nousi mieleen vastaavuus psykosomaattisista oireista kärsivistä potilaista terapiassa. Psykosomaattinen ja ruumiillinen oireilu useimmiten on äärimmäisen reagoimaton sanalliselle tavoittamiselle ja mahdollinen psykologinen ongelmatiikka aukeaa, jos on auetakseen, usein vasta monen vuoden tuntemisen ja yhteisen työskentelyn jälkeen, jos silloinkaan. Kumarruksena afrikkalaisuudelle ryhmäläiset saavat tulla puolen tunnin viipeellä ryhmään, jolloin ryhmä vasta oikeasti alkaa. Ryhmän ohjaajat käyttävät kovin runsaasti aikaa tapauksen miettimiseen ryhmäistuntojen välillä, mikä kuulosti ainakin luovalta. Minä kiinnitin huomiota siihen, että ryhmän esittelyssä ja sen perusteella käydyssä keskustelussa ajattelu oli aika yksilökeskeistä. Se sinänsä ei ole Eatgan piirissä harvinaista koska suurin osa jäsenistä on yksilöanalyytikkoja ja vähemmistö ryhmäihmisiä. Myöskään psykoanalyyttinen ryhmäterapia ei muualla ole samaa kuin sen kaltainen ryhmäanalyysi, jota me Suomessa teemme. Minä kiinnitin siihen huomiota, että keskustelussa eroteltiin usein mielen ulkoiset ja sisäiset asiat. Otinkin esille foulksilaisen ryhmäanalyysin perusdoktriinin siitä, että se, mikä on ulkona, on myös sisällä ja se, mikä on sisällä, on myös ulkona. Minulla oli se tunne, että tämä asia ei oikein tullut vastaanotetuksi, sillä sisäisen ja ulkoisen erottamisen periaate on ihmisille rakas ja tarpeellinen ajatus. Toinen alustaja oli Eatgan puheenjohtaja Silvia Amati Sas ja hänen aiheensa oli Ennakkoluulot väistämättömänä seurauksena transkulturaalisessa kohtaamisessa. Esitys oli kovinkin abstrakti ja vaikeatajuinen. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli sanojen hospitality (vieraanvaraisuus) ja hostility (vihamielisyys) samanjuurisuus. Sanathan jotenkin myös liittyvät vieraan kohtaamiseen ja tunnereaktioon siinä tilanteessa. Hyvin todelta tuntui ajatus siitä, että vieraan kohtaamisessa väkivalta tulee esille ajattelemisen sijaan. Jos todellisuus oikeasti pystyttäisiin näkemään, niin impulssia väkivaltaan ei synny vaan tilannetta viedään eteenpäin psykologisemmin keinoin. Perjantai-illan kaksi siis mielestäni varsin abstraktia alustusta saivat ajattelemaan, että monesti taiteen keinoin saadaan välitettyä enemmän merkityksellistä tietoa. Lauantaina oli kolme pienryhmää ja yksi suurryhmä lopuksi. Ensimmäisessä pienryhmässä tri Wohlfart oli mukana ja keskustelu kiertyi paljolti hänen alustuksensa ympärille. Tri Wohlfart oli kovinkin varma ja yksioikoinen kannoissaan. Mielestäni hän oli varma asioista, joista ei voi millään olla yhtä ainoaa oikeaa näkemystä, mutta pistäisin tämän ilmiön sen piikkiin, että hän on pomona yliopistoklinikassa, jossa pomoille

14 tuppaa syntymään tämänkaltainen harha, että he omaavat ainoa oikean näkemyksen lähes asiaan kuin asiaan jo pelkästään asemansa perusteella. Hänen esittelemänsä afrikkalaisten naisten ryhmä mietitytti minua siltä osin, että miksi osallistujien piti kaikkien olla Afrikasta. Olisiko osallistujia voinut olla myös muista maanosista? Toinen pienryhmäistunto oli jotenkin kummallisen teoreettinen. 14 Kolmas pienryhmä lähti liikkeelle kovin tahmeasti ja hiljaisuuksiakin oli, joka ei ole ihan tavallista Eatgassa. Tämän jälkeen ryhmä lähti pohtimaan yhdistyksemme tulevaisuutta. Ryhmän lopuksi tunnelma muuttui optimistiseksi ja energiseksi ja toiveikkaaksi transkulturaalisen työmme mielekkyydestä ja jatkosta. Suurryhmässä pienryhmien hiljaiset tarkkailijat antoivat raporttinsa. Toisessa pienryhmässä työskentely oli ollut vilkasta. Minulle kuitenkaan selvinnyt, että mitä erityistä ryhmä työskentelyssään oli löytänyt. Oman ryhmäni hiljainen tarkkailija alkoi käydä keskustelua läpi melkein repliikki repliikiltä, jolloin ajauduttiin tietenkin aikapulaan. Tämän vuoksi varsinaiseen yhteiskeskusteluun jäi vähän aikaa. Yhteiskeskustelussa tuli esille minun jo aiemmin Suomessa pohtimani ulottuvuus Eatgan työstä eli se, että se on vailla näennäistä hyötyä tai tarkoitusta eli kuten todettiin siis turhaa. Mutta juuri tässä turhuudessa piilee sen voima ja merkitys. Tämän turhuuden kautta tavoitetaan vapaa analyyttinen tutkimusote tutkittaviin ilmiöihin (trankulttuurisuuteen). Itse koen hyvin vapauttavana lähteä ankaran hyödyllisestä hoitotyöstä Eatgan kokouksiin ja päästää kokouksessa aivonsa vapaalle. Sunnuntaina oli yhdistyksen kokous, jossa on esillä tilinpäätös, valintoja ja toimintakertomuksia. Kuumaksi perunaksi muodostui ns. tieteellisen sihteerin valinta. ( Tieteellinen sihteeri yrittää pitää kirjaa yhdistyksen työn kautta esiin tulleista hypoteeseista ja löydöksistä ja olla mahdollisuuksien mukaan apuna uusien kokousten järjestäjien kanssa miettimässä pohjaa jatkotyöskentelylle). Ongelmana oli sukupolvenvaihdos ja sen synnyttämä epävarmuus. Lopulta huomio kääntyi minuunkin ja ensiksi olin hämmentynyt, koska olin tietenkin siististi suunnitellut suorittavani VET -opinnot ensin ja sitten olevani valmis uusiin haasteisiin. Mutta kun tilanne on päällä, niin siihen on tartuttava ja niin minusta ihan vaalin kautta tuli yhdistyksemme uusi tieteellinen sihteeri. Sanasta miestä eli nyt on aika jättää oidipaalivaihe taakse. Juha-Matti Toivola

15 15 EFPP-seminaari Kaikille EFPP (European Federation for Psychoanalytic Psychotherapy in Public Sector) Suomen kansallinen verkosto ry:n jäsenjärjestöille tarkoitettu seminaarimuotoinen kokoontuminen pidettiin Bottalla Helsingissä. Kokouksessa koulutusyhteisöt esittelivät yhteenvetojaan koulutuksistaan taustana Valviran nykyiset vaatimukset ja psykoterapiakonsortion loppuraportissaan esittämät kriteerit ja periaatteet. Edustajina Ryhmäanalyysiyhdistyksestä olivat Ulrika Segercrantz ja Rauno Tuikka. Vaikutelmaksi jäi muiden esityksiä kuunnellessa, että koulutuksestamme on hyvä Mielenterveysseuran laatima koulutussuunnitelma, jossa on otettu hyvin huomioon ainakin Valviran esittämät vaatimukset koulutuksen eri sisältöalueiden laajuudesta ja muista kriteereistä. Keskustelussa tuli esiin tarve eri terapiasuuntauksien väliselle vuoropuhelulle. Jopa yhteisestä koulutusyhteisöjen kouluttajakoulutuksesta keskusteltiin! Tämä liittynee osin yhteiseen uhkaan: psykoterapiakoulutusten siirtyessä yliopistoihin ja korkeakouluihin psykoanalyyttiset/-dynaamiset terapiat joutuvat kilpailemaan muiden terapiasuuntauksien kanssa. Myös Valviran asemasta keskusteltiin. Nythän se valvoo koulutusten vähimmäiskriteerejä mikä on hyvä asia - mutta uhkana koettiin, että valvonta lisääntyy ja laajenee itse koulutussisältöihinkin. Epävirallisissa keskusteluissa kyseltiin myös ryhmäanalyysin erityispiirteistä, erityisesti suurryhmäseminaarit niin Suomessa kuin kansainvälisestikin herättivät kyselyjä myönteisessä mielessä. Seminaarin ilmapiiri oli avoin. Seuraava EFPP:n järjestämä kaikille jäsenjärjestöjen jäsenille avoin neuvottelu-/koulutuspäivä on todennäköisesti Aihe ei ole vielä tiedossa. Asiaa voi seurata EFPP:n kotisivuilta. Rauno Tuikka Earl Hopper Suomeen syksyllä 2010 Suomen ryhmäpsykoterapia ry:n toivottaa tervetulleeksi koko ryhmäanalyysiyhdistyksen väen ainutlaatuiseen viikonloppuseminaariin lauantaina 13. marraskuuta Seminaari pidetään hotelli Arthurin juhlasalissa, Vuorikatu 19, Helsinki. Saamme vieraaksemme Ph.D., psykoanalyytikko, ryhmäanalyytikko, organisaatiokonsultti Earl Hopperin Lontoosta! Hän on kirjoittanut ryhmäanalyysiä koskevia kirjoja, kehittänyt ryhmäanalyysin teoriaa ja kliinistä käytäntöä ja tulee kertomaan tästä kaikesta meille tänne Suomeen. Seminaari tulkataan koko päivän ajan vuorotulkkauksena. Tulkkina toimii Kimmo Absetz. Osallistumismaksu on Suomen ryhmäpsykoterapiayhdistyksen jäseniltä 150 e + alv. (22 %) ja muilta seminaarin osallistujilta 200 e + alv. (22 %). Kirjalliset ilmoittautumiset lähetetään joko sähköisen ilmoittautumislomakkeen välityksellä ( sähköpostitse (srpt.ry@kolumbus.fi) tai postitse osoitteeseen: Suomen ryhmäpsykoterapia ry., sihteeri, Mannerheimintie 40 A 42, HELSIN- KI tai faxinumeroon (09) Tiedusteluihin vastaa yhdistyksen sihteeri numerossa (09)

16 16 Pieni Uutinen Kainuun ryhmäanalyytikot ovat säilyneet hallituksen mielessä ja muistissa välimatkasta huolimatta. Kauan ajatuksen ja puheen alla ollut tapaaminen toteutuu toukokuussa. Pietikäisen Jussi toimii yhdyshenkilönä Kainuun suunnalla ja Taru Kaivola ja Aila Kauranen matkustavat joko Kajaaniin tai Ristijärvelle. Päiväksi on kaavailtu mutta jos on tarvetta, päivämäärää voidaan yrittää sovittaa. On ilo tulla yhdistyksen nimissä kainuulaisia ryhmäanalyytikoita tapaamaan. Luulenpa, että saamme yhdessä kiinni jostain langanpäästä, kuinka yhdistyksen toiminta voi elää Helsingin ulkopuolella. Kartoitamme jatkossa muita maantieteellisiä suuntia, mihin hallitus lähettää kaukopartionsa. Aila Kauranen Kirjoittajakutinaa Tällä kirjoituksella kutsun jokaista yhdistyksemme jäsentä miettimään, oletko sinä kantanut rinnassasi pientä tietokirjailijaa, joka ei vielä ole riittävästi ja loppuun asti julkaissut tuotantoaan. Ehkä pieni tietokirjailijasi ei ole vielä saanut kirjoitettua sitä ensimmäistä, ensimmäisen julkaistavan esseen, ensimmäistä riviä. Ei hätää Iloinen Uutinen jokaiselle tietokirjoittamisesta kiinnostuneelle. Ryhmäanalyysiyhdistys kokoaa uutta kirjoittamisen työryhmää. Tavoitteena on julkaista toinen kirja siinä sarjassa, jonka ansiokkaalla tavalla avasi Yksilöksi Ryhmässä. Ensimmäisen kirjan Rotinoilla, kahvin ja teen inspiroimassa, tunteellisessa muisteluhetkessä muisteltiin, että kirjoittamisprosessissa antoisaa oli saada kokoontua ryhmään keskustelemaan miettimisen ja ajattelun ja lopulta kirjoittamisen alla olleita kysymyksiä. Päätimme siksi kutsua ensimmäiseen kokoontumiseen jokaisen, joka on kiinnostunut tietokirjoittamisesta, on ryhmäanalyysin ystävä ja olet aikonut kirjoittaa tai muuten haluat olla mukana ryhmässä, joka lähtee työstämään seuraavaa kirjaa. Tapaamme ensimmäisen kerran Helsingissä 6.5. kello osoitteessa Kinaporinkatu 11 A, jolloin pääsemme alkuun asiassa. Pyydän lisäksi, että jokainen joka olisi kiinnostunut olemaan mukana hankkeessa asuinpaikasta riippumatta, voisit ottaa minuun yhteyttä. Mietimme sitten tapaamisia ja yhteydenpitoa, että Helsingin ulkopuolella asuminen ei nostaisi kirjoittajaryhmään liittymisen kynnystä liian korkeaksi. Tervetuloa mukaan! Toimeksi saaneena Aila Kauranen,

17 17 Kuva Risto Räsänen Kirjarotinoissa 4.3 olivat mukana Heidi Lindroos, Sirpa Kumpuniemi, Taru Kaivola, Juha-Matti Toivola, Satu Pajanne-Alanko, Ulrika Segergranz, Aila Kauranen, Anja Siimes ja Mira Niittymaa. Yksilöksi ryhmässä kirjan kirjoittajista puuttuvat kuvasta Heidi Ahonen, Sinikka Arhovaara, Kari Kähönen, Anne Lukkarila, Airi Pyykkö ja Pirkko Tuukkanen. Oikaisu Edellisessä jäsenlehdessä oli Natalia Novitskyn nimi kirjoitettu väärin. Pahoittelumme!

18 18 Ajankohtaista ja tulevia tapahtumia Perjantaiseminaarit Lääkäri ryhmässä onko ammatti-identiteetti yksilön vai ryhmän? Kristiina Toivola Ryhmä Ensi syksyn seminaarit ovat 17.9., , ja Seminaarit pidetään osoitteessa Helsinki Missio, Kinaporinkatu 11 A, 3.krs (ovisummeri: kerhosali). Seminaarimaksu on 10 Euroa ja jäseniltä 5 Euroa kerta. Maksu voidaan suorittaa paikanpäällä tai yhdistyksen tilille: Sampo pohjoismainen ryhmäpsykoterapiakonferenssi Stavangerissa Norjassa. Var går gränserna? Identitet i ändring. Perspektiv på integration och utstöttning i individet, grupp och samhälle. Ilmoittautumiset Ulrika Segercrantzille usz@mbnet.fi. Tiedustelut yhteismatkasta Aila Kauranen ailakauranen@gmail.com, Kansainvälinen kongressi Median Group Bolzanossa, Italiassa. Tammikuun loppu 2011 Talvityöpaja TRAUMA-SUKUPOLVISIIRTYMÄT-KULTTUURI Kouluttajana mm. Teresa von Sommaruga Howard the European Symposium in Group Analysis Lontoossa Ryhmäanalyysiyhdistys ry järjestää Helsingissä seminaarin Suomalaiset traumat Aihetta työstetään monenlaisissa ryhmissä. Seminaari on avoin kaikille kiinnostuneille. Ohjaajina toimivat Heidi Lindroos ja Marja-Liisa Lassila. Paikka: Park Hotel Käpylä, Pohjolankatu 38, Helsinki. Tiedustelut ja ilmoittautuminen mennessä: Rauno Tuikka/Ryhmäanalyysiyhdistys, tai raunotuikka@hotmail.com Seminaariviikonlopun hinta on 185, joka sisältää myös lounaan ja kahvit. Maksu maksetaan Ryhmäanalyysiyhdistyksen tilille Muista ilmoittautua maksamisen lisäksi. Ks. myös kotisivut: Olet lämpimästi tervetullut!

19 19 Hallituksen yhteystiedot 2009 Aila Kauranen, puheenjohtaja Irma Soilanne, varapuheenjohtaja Pirkko Tuukkanen, sihteeri Juha-Matti Toivola, taloudenhoitaja Eeva Elorinne Taru Kaivola Risto Räsänen Teresa Tischler Rauno Tuikka Kauralantie Pyhäsalmi Isonmastontie 5 D Helsinki pirkko.tuukkanen@aproposco.fi Vieremäntie Lohja juha-matti.toivola@fimnet.fi Rauhankatu 5 ba Turku eeva.elorinne@welho.com Aleksis Kiven katu 31 A Helsinki andante@saunalahti.fi; taru.kaivola@saunalahti.fi Hämeentie 7 C Helsinki risto.rasanen@pp.inet.fi; risto.rasanen@surut.fi Kukkulantie Jämsänkoski teresa@terapiahuone.com; ttischle@welho.com Korkeavuorenkatu 15 B Helsinki raunotuikka@hotmail.com Neljäs linja A Helsinki

20 RYHMÄANALYYSIYHDISTYS RY Förening för Gruppanalys rf 20