TALI-IHANTALA 1944 KOULUKINON OPPIMATERIAALI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TALI-IHANTALA 1944 KOULUKINON OPPIMATERIAALI"

Transkriptio

1 TALI-IHANTALA 1944 Kesto:110 min Ikäraja: K11 Ohjaaja: Åke Lindman, Sakari Kirjavainen Levittäjä: Buena Vista Int. Finland Oy Koulukinon materiaali on tehty lukiolaisille. Teemat: Juhlitaan Suomea! Johdattelua jatkosodan tapahtumiin Elokuvallista erittelyä Suomi sodassa - Syventymistä Suomen sotahistoriaan Seikkailua sotaelokuvan sokkeloissa Synopsis: Tali-Ihantala 1944 on tiukasti tositapahtumiin perustuva episodielokuva Suomen itsenäisyyden pelastaneesta torjuntavoitosta, jolloin Suomen kohtalo oli yksistään sotilaidemme käsissä. Koko Pohjolan suurimpaan taisteluun osallistui yhteensä venäläistä ja Suomalaista sotilasta. Menetykset ja tappiot olivat musertavia linjan molemmin puolin. Elokuvassa kerrotaan episodein yksittäisistä miehistä ja yksiköistä taistelussa, joka siitä selvitäkseen vaati paitsi onnea myös kestämään epäinhimillistä kovuutta ja raakuutta. Vain harvat selvisivät hengissä ja heistä vielä harvempi on edelleen elossa. Tämä on tarina heistä kaikista, jotka puolustivat maatamme. Juhlitaan Suomea! Tänä vuonna itsenäinen Suomi juhlii pyöreitä vuosia. Suomen sotia muistellaan myös näiden 90-vuotisjuhlien yhteydessä. Taisteluiden esiin tuominen on yksi osa juhlintaa. Juhlavuotta viettää myös suomalainen elokuva, jolla on tärkeä osa historian vaikeiden vaiheiden kollektiivisessa käsittelyssä. Sotaelokuvistamme suurin, Tuntematon sotilas, onkin suosituin kotimainen elokuva kautta aikojen ja osa itsenäisyyspäivän juhlinnan perinteitä. Erityisesti nykyisessä vahvasti visuaalisessa kulttuurissa elokuva on hyvä keino välittää historiaa ja menneisyyden muistoja uusille sukupolville. Elokuvat ovat myös osa yhteistä muistia ja kansallista identiteettiä luovaa kuvallista kulttuuriperintöä. Yhteisen historian hahmottamiseen liittyy myös Tali-Ihantala 1944, joka on toinen Syväriltä Kannakselle - elokuvien tuki ry:n tuottamista elokuvista. Tali-Ihantala 1944 on myös osa Suomi 90 Finland juhlavuoden ohjelmistoa. 1. a. Miten luulette elokuvan aseman osana juhlaohjelmistoa vaikuttavan elokuvaan ja velvoittaneen tekijöitä, miten se vaikuttaa elokuvan vastaanottoon?

2 Suomi 90 Finland toimikunnan tervehdys löytyy täältä: Lukekaa tervehdys ja pohtikaa sen sisältöä. Miettikää ainakin mitä lauseella tulevaisuutta ei voi määritellä tuntematta tulevaisuutta tarkoitetaan. 1.b. Suunnitelkaa pienissä ryhmissä oma Suomi 90 Finland juhlaohjelmistonne. Mitä suomalaisia elokuvia teidän juhlavuoteenne kuuluisi? Esitelkää ohjelmistonne vielä muille ja keskustelkaa valinnoistanne. 2. a. Miksi luulette juuri sodan ja sen merkityksen muistelemisen olevan niin tärkeää itsenäisyyden juhlinnassa? Mitä itse haluaisitte nostaa esille itsenäisyyspäivänä, mikä teille on itsenäisyydessä tärkeää ja mistä näette itsenäisyyden koostuvan? 2. b Tutustukaa elokuvaan internetissä sekä Suomen juhlavuoden sivuihin ja arvioikaa juhlavuoden juhlintaa ja sen painopisteitä niiden perusteella. Mitä suomalaisuuden elementtejä juhlavuoden sivuilla nostetaan esiin, mitkä itse koette tärkeiksi? Johdattelua jatkosodan tapahtumiin 1. a. Siellä Suomen kohtalo ratkeaa on kenraali A.F. Airon painokkaasti lausahtanut. Tämä lausahdus on valittu elokuvan sloganiksi Mitä se kertoo elokuvasta? Mistä elokuva tämän perusteella kertoo? Kirjoittakaa oma kuvitteellinen juonikuvauksenne ennakkotietojenne ja mielikuvienne perusteella. Kenraali, Mannerheim-ristin ritari Aksel Fredrik Airoa ( ) on sanottu Mikkelin päämajan aivoiksi, joka suunnitteli merkittävimmät operaatiot. Hän toimi Suomen armeijan päämajassa sotaoperaatioiden johtajana, päämajoitusmestarina. Lainaus korostaa näkemystä Ihantalan-ihmeestä, Tali-Ihantalan torjuntavoiton ratkaisevuudesta sodan lopputuloksessa. Se korostaa elokuvan kuvaavan tulevaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeää hetkeä Suomen historiassa. 2. a. Palauttakaa mieleenne jatkosodan tapahtumia ja kerätkää luokassa ennakkotietojanne yhteen isoksi infopaketiksi. 2.b. Tunnetteko ketään sodan omakohtaisesti kokenutta? Haastatelkaa heitä ja etsikää vastauksia jatkosodan vaiheita ja yksittäisten ihmisten kokemuksia koskeviin kysymyksiin. 2.c Voitte tutustua taustoihin myös etsimällä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: - Miksi jatkosotaa kutsutaan jatkosodaksi? Jatkosodan katsotaan saaneen alkunsa talvisodasta johtuneista tapahtumista ja olevan siten jatkoa talvisodalle. - Jatkosotaa on kutsuttu myös hyvityssodaksi, miksi? Katsottiin että uuden sodan aikana olisi saatava takaisin se, mitä aiemmin oli menetetty. On sanottu Suomen olleen aktiivisen vastarinnan hengen valtaama kansakunta, joka vaati menetettyä takaisin. Tietoa ja taustoja Internetistä: me/soti_fr_6.htm (Kadettikunta ry:n tuottama sivusto) (Suomen itsenäisyyden ajan sodat kuvina. Täältä löytyy muun muassa karttoja sekä valokuvia rintamalta.) (Jatkosota tamperelaisesta näkökulmasta) htm (Jatkosota Ilomantsilaisesta näkökulmasta) (Videomateriaalia jatkosodasta) 20Kuhlmey.htm#Jatkosodan+suurhy%F6kk%E4y s+ja+lento-osasto+kuhlmey (Saksalainen Kuhlmey-lento-osasto jatkosodassa) Kirjoista: Haavikko, Paavo 1999: Päämaja Suomen hovi. Art House. Jatkosodan historia Helsinki: WSOY.

3 Jatkosodan pikkujättiläinen toim. Jari Leskinen ja Antti Juutilainen. Helsinki: WSOY. Jutikkala, Eino ja Pirinen, Kauko Kivikaudesta Koivistoon. Suomen historian pääpiirteitä. Helsinki: Weilin+Göös. (Jatkosotaosuus s ) Voitte tutustua myös Suomen sodat DVD-sarjaan. Lisätietoja saatte osoitteesta Elokuvallista erittelyä 1. a. Elokuvan ohjaajalla Åke Lindmanilla on takanaan kunnioitettavan pitkä ura elokuvan parissa, mitä tiedätte hänestä? Mitä hänen elokuviaan olette nähneet? Åke Lindman on toiminut sekä ohjaajana että näyttelijänä. Hän on kantanut montakin kortta suomalaisen sotaelokuvan kekoon. Oihan hän mukana jo suomalaisista sotakuvauksista suurimmassa, Tuntemattomassa sotilaassa (1955), ohjaaja Edvin Laineen apulaisena sekä näyttelijänä Alikersantti Lehdon roolissa. Hän on myös ohjannut Tali-Ihantala 1944 elokuvan kanssa parin muodostavan elokuvan Tulilinjan edessä (Framom främsta linjen, 2004.) Myös sisällissotaan sijoittuvassa filmissä Lindman on ollut mukana näytellessään pastoria sodan kuohuissa elokuvassa 1918 Mies ja hänen omatuntonsa (1957). Tuntemattomaan sotilaaseen voitte tutustua Timo Hirvosen toimittaman kirjan Koko kansan tuntematon (2004, Helsinki:AlfaMer) avulla. Åke Lindmanista saa lisätietoja hänen elämäkerrastaan Åke ja hänen maailmansa (1992. Toimittanut Heikki Eteläpää. Helsinki:Tammi) 2. a Millainen elokuvan rakenne on? Miten rakenne palvelee kerrontaa ja millainen vaikutelma tapahtumista rakenteen ja kuvaustavan perusteella syntyy? Keitä ovat päähenkilöt, millaista henkilökuvaus on? Keskustelkaa elokuvan keinoista luokassa yhdessä ja pohtikaa miksi elokuvantekijät ovat päätyneet tällaiseen esittämistapaan. Millaisia muita tapoja voisi olla? Elokuva koostuu viidestä episodista ja sen kerrontaa rytmittävät sähketekstinä valkokankaalle ilmesyvät historialliset faktatiedot sekä dokumenttimaiset karttakuvat. Tapahtumat kuvataan kronologisesti ja ilman varsinaista näkökulmahenkilöä. Pääpaino on historian kerronnassa eikä draamallisen jännitteen luonnissa. Stefan Forss, yksi elokuvan käsikirjoittajista, on tutkinut aihetta paljon ja hän perustaa käsikirjoituksen historiantutkimuksen lisäksi veteraanien haastatteluille ja muistitiedolle. Elokuva pohjaa siten vankkaan historialliseen dokumenttiaineistoon ja faktoihin. Henkilökohtaiset kokemukset tulevat elokuvassa esiin todellisiin henkilöihin perustuvissa roolihahmoissa. Välillä elokuvan henkilöhahmot ovat enemmän historiallisia henkilöitä sotadokumentissa kuin varsinaisia elokuvan henkilöhahmoja. 3.a Mustavalkoistakin materiaalia vilahtaa välillä modernilla elokuvatekniikalla toteutettujen värillisten visioiden välissä. Mitä tämä materiaali on ja mistä arvelette sen olevan peräisin? Mitä mieltä olette tällaisen materiaalin käytöstä? onko se vieraannuttavaa vai auttaako se samastumaan historian hetkiin? Elokuvassa on käytetty toisen ohjaajan Sakari Kirjavaisen mukaan mausteena Suomen elokuvaarkiston materiaalia. Hän kertoo idean saaneen alkunsa kun vanhaa dokumenttiaineistoa katsoessaan elokuvantekijät huomasivat heidän kuvaamansa materiaalin näyttävän aivan samalta. Niinpä elokuvaan kehitettiin TK-kuvaajan hahmo tallentamassa tapahtumia filmikamerallaan. (Kirjavaisen suullinen tiedonanto ) Arkistomateriaalin rinnastaminen uuteen, fiktiiviseen materiaaliin siis sitoo nykyelokuvan sotakuvauksen jatkumoon. Samalla se vahvistaa elokuvan dokumenttimaista otetta sekä alleviivaa faktoihin ja realismiin ankkuroitumista. Lähes kaikesta sota-ajan filmimateriaalista vastaa tiedotuskomppania, eli tk-kuvaajat, jotka olivat Puolustusvoimien omia, virallisia kuvaajia. Kesällä 1941 Saksan mallin mukaan perustetut tiedotuskomppaniat olivat alun perin nimeltään propagandakomppanioita. Tk-kuvaajien tehtävänä oli havainnoida kaikkea millä oli sotilaallista, sotahistoriallista ja kansatieteellistä arvoa ja kuvata 1. sotatoimien kulkua esittäviä aiheita 2. suomalaista sotilasta siten että hänelle ominaiset piirteet ja taistelutavat tulevat esille 4. aseita toiminnassa 4. linnoituslaitteiden ja aseiden aiheuttamia vaurioita 5. eri aselajien toimintaa monipuolisesti. 6. takaisin vallattuja alueita siinä kunnossa kuin ne ovat joutuneet joukkojemme käsiin 7. vallatun alueen näkymät myös puhtaasti maasto ja maisemakuvina. 8. Itä-Karjalan asujaimistosta kuvia, jotka todistavat heidän ja suomalaisten sukulaisuuden 9. Aiheita, jotka

4 todistavat vihollisen julmuuden ja tappioiden suuruuden. Kuvien sisällön valvonta oli tarkkaa, mutta virallisten kuvien ohella otettiin myös sensuuria kiertänyttä kuvamateriaalia. Käytännössä kuitenkin keskityttiin propagandaa enemmän historian tallentamiseen. Tk-kuvaajat riskeerasivat usein henkensä vaikka olivat yleensä rintamalinjan takana eivätkä aktiivisesti osallistuneet sotatoimiin. Lisätietoja esim. kirjasta Sodan värit. Valokuvia Suomesta vuosilta Helsinki: WSOY. 3.b Tutustukaa tarkemmin tk-kuvaajiin yhden yksilötarinan kautta. Lukekaa sotilaselokuvaaja Reino Tenkasen ( ) tarina. Tämän jälkeen jokainen valitsee yhden sotatapahtuman jota Reino oli kuvaamassa ja kirjoittaa näistä tapahtumista kirjeen kotirintamalle Reinon näkökulmasta. Kuvailkaa kirjeessä kuvaajan tuntoja ja tunnelmia, pelkoja ja toiveita sekä sitä mitä hän kameransa linssin läpi näki ja mitä tapahtumia piti kuvaamisen arvoisena. V eversti H. Parkkonen tiedusteli Reinolta, tulisiko tämä vastaperustettuihin pääesikunnan tiedotuskomppanian joukkoihin. Näin Reinosta tuli sotilaselokuvaaja eli TK-kuvaaja. Silloin 43- vuotiaana hän yllätyksekseen totesi olevansa joukon vanhin. Tiedotuskomppanian tehtävä oli sotatapahtumien kuvaaminen. Sota-ajan elokuvissakäynneiltä muistettaneen alkufilmeinä esitetyt TK-filmit, jotka realistisesti kuvasivat sotaa. Näiden filmien myöhemmissä kohtaloissa Reinolla oli merkittävä osuus, kuten myöhemmin kerrotaan. Reinon ensimmäinen tehtävä TK-miehenä oli kuitenkin vähemmän sotainen. Hän joutui nimittäin filmaamaan pohjoismaisten piispojen ja pappien kokousta Turussa! Täältä Reino joutui rintamalle. Sotatapahtumia karttui sitten yllinkyllin. Reino oli kuvaajana mukana saksalaisten aikoman, mutta Suomen sodanjohdon keskeyttämän Leningradin valtausoperaation alkuvaiheessa Laatokalla. Hän kuvasi mm. Taipaleenjoen ja Viipurinlahden taisteluja. Tiedustelulennoilla hän lentokoneen konekivääriampujankopista kuvasi alla liukuvia kohteita. Koppi oli niin ahdas, että siinä tuskin mahtui kääntymään. TK-miesten kameravarustus akkuineen ja kaikkine laitteineen saattoi painaa jopa 40 kg. Kenraali V. Nenosen komennossa Reino filmasi Niinisalossa tämän sotilaallisia tutkimuksia tykistöammuntojen kehittämiseksi. Kuten tunnettua, on kenraali Nenonen luonut tulenjohto-, paikantamis- ja mittausmenetelmiä, jotka ovat tulleet tunnetuiksi tykistöpiireissä ympäri maailman. Reino oli Immolassa kesällä 1942, kun valtakunnankansleri Adolf Hitler tuli onnittelemaan marsalkka Mannerheimia tämän 75- vuotispäivänä. Reino kertoi, että kun Hitlerin Condor-kone laskeutui Immolan lentokentän lyhyelle kiitoradalle, kone jarrutti niin voimakkaasti, että pyörien jarrut syttyivät tuleen, ja niitä sammuteltiin sitten vesiämpärein. Reinon mukaan Hitler tuskin huomasi koko tapausta. Reino ei kuitenkaan voinut sillä hetkellä filmata, koska hänen kameransa moottorin jousi oli juuri mennyt poikki! Tilanne tuli kuitenkin ikuistetuksi toisen TK-miehen kuvaamana. Reinon ollessa illalla helmikuun 26 päivänä 1944 tulossa lomalle Helsinkiin, alkoi pääkaupungin kolmas suurpommitus (suurpommitukset tapahtuivat saman kuun 6., 16. ja 26. päivänä). Reino katseli Käpylän Taivaskalliolta palavaa Helsinkiä ja kovaa ilmatorjuntatulitusta, ja piirsi myöhemmin kuvan näkemästään. Piirustus pyydettiin Helsingin kaupunginmuseon kokoelmiin. Seuraavana aamuna Reino käveli kaupungilla katselemassa pommituksen tuhoja. Kauppatorin rannassa oli laituriin kiinnitetty alus uponnut pohjaan niin, että vain sen ylärakenteet näkyivät veden pinnalla. Bulevardilla oli hyökkääjä osunut omaan rakennukseensa Neuvostoliiton suurlähetystö paloi! Reinon katsellessa paloa, tuli vanha mummo pienen vesisangon kanssa, heitti siitä veden tulen suuntaan ja sanoi: "Siin on miun ossuutein!" Mitä sitten lienee tarkoittanut? Teknillisen korkeakoulun opiskelijat, teekkarit, siivosivat myöhemmin talkootöinään rakennuksen jätteet, ja saivat käyttää ehjät tiilet hyväksi Otaniemen Teekkarikylän rakentamisessa. Sodan päättyminen alkoi häämöttää syyskesällä Kun Suomen rauhanvaltuuskunta pääministeri Antti Hackzellin johdolla syyskuun 7 päivänä 1944 Yliveden maantiellä astui valtakunnan rajan yli matkalla Moskovaan neuvottelemaan välirauhasta, pyöri Reinon kamera jälleen historiallista hetkeä ikuistamassa. Kaikki suomalaiset, Reino mukaan lukien, olivat olleet hetken juhlavuuden ja järkyttävyyden vuoksi liikuttuneita. Reino kertoi huomanneensa, kuinka Hackzell oli väsyneen näköinen, ja kuinka tämän kaulavaltimo sykki voimakkaasti. Reino oli ajatellut, miten pääministeri tuon koetuksen terveenä kestäisi, ja niinhän kävikin, että Hackzell sai halvauskohtauksen Moskovassa viikkoa myöhemmin.

5 Sodan loppuvaiheissa Reino kuvasi saksalaisia vastaan käytyjä taisteluja Lapissa, ja rauhanehtoihin kuulunutta Porkkalan alueen luovutusta Neuvostoliitolle. Suomenlahden miinanraivauksesta kuvatussa Reinon filmissä nähdään, kuinka veden pinnalle ankkurivaijerin katkaisun jälkeen kohonnutta miinaa ammutaan lähestyvästä aluksesta konetuliasein. Luotien osuessa miina äkkiä räjähtää nostaen korkean vesipatsaan. Syksyllä 1944 pääesikunnassa heräsi epäilys, että sodan voittaja saattaisi vaatia TK-filmejä luovutettavaksi. Reinon esimies ehdotti, että filmiarkisto kätkettäisiin johonkin sopivaan paikkaan. Reino lupasi vaimonsa kanssa keskusteltuaan, että arkisto voitaisiin väliaikaisesti sijoittaa hänen kesäasuntoonsa Espoon Lippajärvelle, jonne se sitten eräänä syysyönä vietiinkin. Aineisto painoi sinkkiarkkuineen kuusi tonnia, josta oli seurauksena, että pehmeään rantamaahan perustettu kesähuvila painui seuraavaan kevääseen mennessä kallelleen, ja oli sittemmin purettava. Tästä uhrauksesta Reino ei saanut mitään korvausta. Asia oli unohdettava. Lähde: no/reino.htm 3. c. Jos jollakin on sukuaarteiden joukossa valokuvia sota-ajalta, tuokaa niitä kouluun ja kertokaa oman sukunne sotatarina niiden kautta. Suomi sodassa - Syventymistä Suomen sotahistoriaan 1.a. Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto, Äidinkielen opettajain liitto sekä Åke Lindman Film-Productions Oy järjestivät elokuvaan liittyen Ääniä sodasta kirjoituskilpailun. Osallistuitteko te kilpailuun? Palatkaa joka tapauksessa vielä kilpailutehtäviin ja tutustukaa kilpailuun osoitteessa Kirjoittakaa vastaus tehtävään numero 4. Sotilaan päiväkirjamerkintöjä: Kuvittele olevasi sotilas, joka kokoaa ajatuksiaan päiväkirjaansa taistelujen jälkeen. Analysoi päiväkirjassasi taistelua, sen vaiheita ja esimerkiksi sitä, miten suomalaiset pystyivät pysäyttämään kolme kertaa suomalaisten joukkoja suuremmat neuvostojoukot Tali- Ihantalan taistelussa. 2.a. Veteraanivierailu Jos koululla on mahdollisuus pyytää jatkosodan taisteluihin osallistunut veteraani vieraaksi, järjestäkää kysely ja keskustelutuokio veteraanin ja oppilaiden välillä. Oppilaiden tehtävänä ennen vierailua on kehittää kysymyksiä veteraanille. Tilaisuuden voi järjestää haastattelutilanteena jolloin oppilaat suunnittelevat haastattelukysymykset valmiiksi taustakirjallisuuden ja muiden tietojen perusteella. Miettikää kysymyksiä myös elokuvan pohjalta ja nostakaa niissä esiin elokuvan herättämiä ajatuksia ja askarruttamaan jääneitä asioita. Tämä on hyvä tilaisuus liittää elokuvan maailma tiukemmin todellisiin tapahtumiin ja siten ymmärtää valkokankaan sodan todellisuus syvällisemmin. 2.b Jos vierailun järjestäminen ei onnistu oppilaat voivat keksiä kysymyksiä jollekin elokuvan henkilölle ja miettiä sitten itse vaikkapa pienissä ryhmissä mitä haastateltava vastaisi. Vastaukset pitäisi muotoilla mahdollisimman pitkälle elokuvan perusteelle mutta myös muuta lähdeaineistoa voi tarvittaessa käyttää. Tarkoituksena olisi selvittää mitä pelkästään elokuvan perusteella voi saada selville ja millaisen kuvan siitä saa kyseisestä henkilöstä. 3.a Draamatehtävä Luokaa luokassa ryhmissä elokuvan avaava haastattelutilanne. Poimikaa sotahistoriasta kohtaus, jota radiohaastattelija on seuraamassa ja tiedottamassa kotirintamalle. Jakakaa roolit ja miettikää keitä henkilöt voisivat olla. Voitte hypätä elokuvan kohtauksen henkilöiden rooleihin (voitte valita haastateltaviksi esimerkiksi isän ja pojan Olof Laguksen ja Ruben Laguksen, jotka ovat

6 valkokangashahmojen lisäksi oikeita henkilöitä) tai keksiä fiktiiviset roolit. Miettikää joka tapauksessa roolihenkilöidenne vuorosanat ja motiivit niiden takana: miksi haastattelija tekee radio-ohjelmaa ja millaista kuvaa hän haluaa rintamalta välittää, miten haastateltavat sotilaat suhtautuvat tilanteeseen ja miten heidän asenteensa näkyy heidän vastauksissaan, reaktioissaan jne. 3.b. Elokuva alkaa rintamalla tehdyllä haastattelulla. Palauttakaa kohtaus mieleenne ja astukaa sota-ajan toimittajan saappaisiin ja suunnitelkaa juttukeikka rintamalle. Ketä haastattelisitte, mitä häneltä kysyisitte, miten suhtautuisitte tilanteeseen, millaisen kuvan haluaisitte välittää kotirintamalle tiedotusvälineiden kautta? Esittäkää sitten radioraporttinne muille. 4.a Kirjeet kertovat Sotatoimien saartamanakin elokuvassa ehditään kirjoittaa kirjeitä. Pohtikaa yhdessä millaista tiedonvälitys oli sota-aikana ja mikä merkitys kirjeillä oli? Kirjeet kertovat paljon sota-ajan elämästä sekä koti- että taitelurintamalla. Elokuvankin sotilaat kirjoittavat kirjeitä ja ottavat niitä vastaan. Kirjeet ovat tärkeä linkki kotiin ja elämään sodan ulkopuolella. Elokuvassa kotoa tulevat viestit myös viittaavat sodan ja taisteluiden ulkopuoliseen todellisuuteen, joka muuten ei kuvissa näy. Tapahtumapaikat keskittyvät esikuntaan ja rintamalle, kirjeiden kautta myös sotilaiden siviilielämä on läsnä ja tuo hahmoihin inhimillistä ulottuvuutta. Postimuseon johtajan Jari Karhun (Postia sinulle 2#07, s. 13) mukaan kirjeiden merkitys suomalaisille oli sota-aikana suurimmillaan. Ne auttoivat kestämään sodan raskauden. Nykyihmiselle kirjeet avaavat sotaan inhimillisen näkökulman ja kurkottavat kylmien virallisten asiakirjojen takaiseen ihmisten kokemaan todellisuuteen. 4.b Jatkosodankin taisteluihin osallistunut Lauri Jäntti kertoo olleensa sotavuosina ahkera kirjeenkirjoittaja. Leena-vaimo sai rintamakuulumisia kirjeen muodossa vähintään joka toinen päivä. Seuraava kirje on julkaistu muun muassa Lauri Jäntin kirjeromaanissa Salainen sotapäiväkirjani (1983) R.L! En jaksa pitkää kirjettä nyt. Olemme taistelleet yhtämittaa neljättä vuorokautta. Pientä oli sentään hyökkäysvaihe ja pientä asemasota rasituksineen tähän sietämättömän raskaaseen torjuntasotaan verrattuna. Samoilemme metsiä ja yritämme estää vanjaa saamasta haltuunsa tukikohtia, tienhaaroja ja kukkuloita. Jos ei vihollisen tykistö olisi niin jumalattoman voimakas ei hätää olisi. Mutta joutuminen sen keskitykseen kysyy hermoja enemmän kuin vuorokaudet yhtämittaisesti taistelleilla on. Se panee rohkeimmatkin hakemaan suojaa kivien ja kantojen takaa. Kaivautumaan ei pysty. Somerikko on kovaa ja ainoat työvälineet omat sormet pian veressä. Pataljoonan komentopaikallakin tekevät suihkivat luodit ja ärhäkkäät kranaatinsirpaleet pahaa hallaa, mutta lääkintämiehet ja viesinviejät hoitavat rajusäästä piittaamatta tehtävänsä. Ruokaa ei ennätä ajattelemaan. Tärkeintä on saada tuoduksi ampumatarvikkeita ja viedyksi haavoittuneet pois. Vuorokaudessa heitä on ollut 60 (tarkoittanee JP 2:n haavoittuneita). Eikä taistelujen laimentumisesta näy merkkiäkään. Olen aika väsynyt sillä uneen ei ole ollut tilaisuutta. Voi kun meitä on niin vähän! Kunpa tämä sota jollain lailla saisi suomalaisille suotuisan lopun. Tämä vie parhaita miehiämme niin suunnattomasti. Olen parissa päivässä nähnyt enemmän menetyksiä kuin koko muuna sotaaikana yhteensä. Raskaita näkyjä. Varmaan tämä lopen uupunut pataljoona huomenna pääsee lepoon. Minä jo kaipaan. Voios hyvin. Toivon voivani pian kirjoittaa jotain hauskempaa. Lauri Kirjeen luettuanne miettikää yhdessä mitä se kertoo yksittäisen sotilaan kokemuksista torjuntataistelun tiimellyksessä. Poimikaa kirjeestä sotaan liittyviä ja sotaa kuvaavia sanoja. Millaisia sanalistoja saatte aikaan ja mitä ne kertovat sodan luonteesta? 4.c Kirjoittakaa kuvitteellinen vastauskirje Leenavaimolta.

7 Mitä tapahtui Tali-Ihantalassa? Mutta nyt kasvaa korvia huumaava taistelun melske todelliseksi infernoksi. Tykistötuli on raivokasta. Sodan äänet eivät Talin taistelussa sen viime päivinä mukana olleen mielestä varmaan koskaan haihdu. Aivan viereen osuvan kranaatin räjähdys on ainoa muusta sodan mölystä selvästi erottuva ääni. Voimakkaan ammunnan, räjähdysten ja matalalta syöksyvien lentokoneiden synnyttämässä ilmapaineessa taipuvat ja värisevät metsän puut kuin myrskyssä. Näin kuvailee Talin tunnelmia Lauri Jäntti kirjassaan Sota kannaksella 1944 ja Viipurin viimeinen päivä (1985, Helsinki: WSOY). 1.a Elokuvan nimi Tali-Ihantala 1944 sitoo elokuvan tiukasti tämän jatkosodan tapahtuman ympärille? Mikä tuolloin oikeastaan tapahtui? Keskustelkaa yhdessä ja hankkikaa lisää tietoa. 1.b Mitä tarkoitetaan Ihantalan ihmeellä? Kesällä 1944 Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Suomeen ja Karjalan kannaksen puolustus murtui. Viipurin koillispuolella Tali-Ihantalassa käydyissä taisteluissa ylivoimaiselta vaikuttaneen vihollisen eteneminen pysäytettiin. Tutustukaa taustoihin elokuvan kotisivujen historiaosuudesta: Historiaa (Elämää kotirintamalta, Vuosi 1945, Veteraanit kertovat) Tali-Ihantalan taistelu Wipediassa: Kirjallisuutta: Karhunen, Joppe 2000: Ilma-aseen iskumiehiä. Helsinki:Tammi (Henkilökuvia sota-ajan ilmavoimista, muun muassa Kullervo Kude Virtanen, yksi Ihantalan ihmeen tekijöistä. ) Karhunen, Joppe 1985: Torjuntavoitto Kannaksella Helsinki: Tammi. (Haastatteluihin, kirjallisuuteen, artikkeleihin ja Karhusen omiin muistoihin perustuva kuvaus torjuntavoiton saavuttamisesta.) 2.a Suomalaisessa historian tutkimuksessa sota on ollut suosittu tutkimuskohde, mutta myös arka aihe. Tutkijoiden tulkintoja ovat usein värittäneet henkilökohtaiset mielipiteet ja tunteet. Onkin hyvä muistaa että historia ihmistä, ihmisen toimintaa ja kulttuuria tutkivana tieteenalana heijastaa usein myös tutkijan omia näkemyksiä. Historian tutkiminen eroaa luonnontieteen menetelmistä ja se edellyttää aina tulkintaa. Tali-Ihantalan taisteluakin on lähestytty erilaisista näkökulmista. Onpa puhuttu jopa Ihantalan torjuntavoittomytologiasta. Miettikää yhdessä erilaisia lähestymistapoja historian hahmottamiseen. Miten eri tavoin Tali-Ihantalan taistelun ja sen merkityksen voisi nähdä. Valitkaa keskuudestanne kaksi oppilasta, joista toinen saa torjuntavoittoa korostavan historian tutkijan roolin ja toinen sen merkityksen kyseenalaistavan roolin. Järjestäkää luokaan Tv-studio, jossa tehdään ajankohtaisohjelmaa Tali- Ihantalasta, ja jossa kehkeytyy väittely vieraiksi kutsuttujen tutkijoiden välille. 2.b Kuvitellaanpa että suuri ja arvovaltainen kirjakustantamo suunnittelee Tali- Ihantalan tapahtumista uutta kirjaa itsenäisyyspäivänä julkaistavaksi. Teidän tehtävänne kustantajan edustajana on kirjoittaa napakka ohjeistus kirjan kirjoittajalle. Miettikää minkä sävyn kirjaanne haluatte, kenelle se on suunnattu ja miten aihetta tulisi lähestyä. Torjuntavoittomytologia käyttää muun muassa nimimerkki Antero seuraavassa Agricola-Suomen historiaverkon keskustelufoorumilla julkaistussa kirjoituksessa. Kirjoituksessa viitataan myös historiantutkimuksen subjektiiviseen luonteeseen. Olen juuri äskettäin saanut luettua "Romahtaako rintama"-kirjan. Mielestäni julkinen keskustelu on kiinnittynyt liikaa karkuruuteen ja ammuttujen karkureiden määrien spekulointiin.

8 Ylikangas mielestäni kuitenkin aiheellisesti tuo esille ainakin kaksi sellaista tekijää, joista silmiinpistävästi on vaiettu, mutta jotka saattavat todellisuudessa olls ne syyt, miksi monilla kenkää puristaa. Ensinnäkin erittäin hyvin dokumentoitu Päämajan tiedustelun johtajan eversti Aladar Paasosen julkaistu tiedusteluraportti. Se näyttäisi tukevan sitä näkemystä, että Neuvostoliiton tavoitteena ei näyttänyt olevan Suomen valtaaminen, vaan sotilaallinen nöyryyttäminen ja Suomen pakottaminen rauhaan. Ihmiset antavat divisioonien määrien hämätä itseään. On muistettava, että näissä 26 Kannaksella olleessa divisioonassa oli keskimäärin ehkä vain 7000 miestä, kun taas Suomen armeijan divisioonissa olisi ainakin pitänyt olla n miestä. Todellisuudessa tuskin yhdessäkään kuitenkaan näin paljon. Joka tapauksessa kuitenkin esim. Viipuria puolustavassa prikaatissa oli jo yksistään 5100 miestä. Tämä vain yhtenä esimerkkinä. Viime vuosien tutkimukset ovat myös osoittaneet ettei venäläisten panssarimäärätkään olleet "huimaavaa" luokkaa n eri arvioiden mukaan. Paasosen raportin mukaan puna-armeijan voimat eivät siten olleet niin suuria, että se olisi enteillyt maan selkeää miehittämistarvetta. Ja Mannerheim luotti täysin everstin arvioon. Lisäksi tiedämme, että suomalaistiedustelu sai jo , siis heti Viipurin menetyksen jälkeen selville ensimmäisten venäläisten läpimurtoyksikköjen ja panssarin siirrosta pois Kannakselta. Samoihin aikoihin myös pommikoneita alettiin siirtää Kannaksen hyökkäyksen tukitoimista kohti Valko-Venäjän pääsotatoimialuetta. Kertooko tämä Suomen miehittämistavoitteesta? Eikö nämä tiedot sodi Ihantalan "torjuntavoittomytologiaa" vastaan? Toinen asia kiinnittää myös huomiota. Karkuruus oli laajaa Kannaksella ja siihen puututtiin kovalla kädellä. Erityisesti tässä asiassa kunnostautui 6.divisioonan erittäin kovaotteiseksi tunnettu kenr.maj Einar Vihma. Mutta sotatoimien epäonnistumisten kannalta sittenkin paljon vakavampaa oli massiiviset joukkopaot, joihin osallistuivat kokonaiset komppania ja jopa pataljoonat. Vaikenemalla joukkopaoista ja keskittämällä huomio yksittäisiin karkureihin, siirrettiin huomio sotilasjohdon mahdollisista laiminlyönneistä ja epäonnistumisista. Ylikankaan teilaamisesta on tullut historioitsijoiden ja eteenkin sotahistorioitsijoiden piirissä varsin suosittua. Tuskinpa Ylikangaskaan olisi välttynyt uusimmassa kirjassa selviltä virheiltä. Mutta jossainmäärin on alkanut tuntua, että huomattava osa häntä kohtaan esitetystä kritiikistä on kiukuttelua siitä, ettei ole itse havaittu aiemmin Ylikankaan huomaavia ristiriitaisuuksia virallisella historiankirjoituksessa. Tutkijatkin ovat saamieni luotettavien tietojen mukaan vain ihmisiä. Ja heillä on taipumus myös ihmisen tiettyihin inhimillisiin reaktioihin - mm. kateuteen ja kaunaan. Voitte tutustua myös keskustelua herättäneeseen Heikki Ylikankaan kirjaan Romahtaako rintama? Suomi puna-armeijan puristuksessa kesällä 1944 (2007, Helsinki: Otava). Muun muassa seuraavasti on Tali-Ihantalan merkitystä taas puolustettu: Kolme päivää jatkunut neuvostolainen lentohyökkäysputki on mielestäni selvä osoitus siitä, että Neuvostoliittolaisilla oli tarkoitus jatkaa syvemmälle Suomeen. Omasta mielestäni torjuntavoitto ei ole mytologiaa vaan tosiasia Kun Viipuri oli menetetty , NL:n hyökkäys kohdistui Viipurin koillispuolelle. Mannerheim antoi käskyn siirtyä torjuvaan puolustukseen. Alku ei ollut lupaava venäläiset onnistuivat saamaan syvän sisäänmurron asemiin Talin kohdalla. Suomalaisten rintama murtokohdan molemmin puolin piti asemansa, joten venäläiset olivat kapeasuisessa pussissa. Suomalaiset pyrkivät kuromaan pussinsuun umpeen eli saartamaan venäläiset. Tähän mennessä suomalaiset olivat saaneet Laatokan pohjoispuolelta vahvennuksia niin, että venäläisten hyökkäyksille voitiin ryhtyä panemaan sulkua laajemmassakin mitassa. Voimat eivät kuitenkaan aivan riittäneet. Suomalaiset olivat jossain vaiheessa tiettävästi vain satojen metrien päässä venäläisten saartamisesta, mutta sitten voimat loppuivat kesken. Suomalaiset vetäytyivät Ihantalanjärven tasalle. Tässä vaiheessa mitään ei jätetty enää sattuman

9 varaan. Suomalainen panssarintorjunta ulottui Ihantalanjärveltä Imatralle johtavaa tietä pitkin aina 6 km syvyyteen. Muutaman kilometrin alueelle Ihantalanjärven länsipuolelle mitattiin valmiiksi 30 tykistön sulkutulimaalia. NL:lla oli toki enemmän tykkejä, mutta ne ampuivat neliökilometrien kokoisia maaleja. Suomalaiset keskittivät hetkellisesti 200 tykin tulen muutaman hehtaarin alueelle. Se tarkoitti yhtä kranaattia jokaista 50 neliömetriä kohti. Venäjällä on aina ollut palveluksessaan peräksi antamattomia rivimiehiä. Upseeristo on ollut paljon huonompaa. Ihantalassa NL:n XXX kaartin armeijakunta kohtasi voittajansa. Venäläisten hyökkäykset tyrehtyivät aikana Ihantalassa. Seurasi vielä kovia taisteluja Vuosalmella, Viipurinlahdella ja Ilomantsissa, mutta venäläisten päähyökkäyksen kärki taitettiin Ihantalanjärven länsipuolella. Talin-Ihantalan taistelu ei ole yhden miehen ansio. Siihen osallistui 30 suomalaista pataljoonaa ja 20 patteristoa. Venäläisiä lienee ollut 150 pataljoonaa. Kyseessä on Pohjoismaiden historian suurin taistelu, joka ansaitsisi oman liputuspäivänsä. ( ) Ihantalassa varmistettiin, että Suomi jatkoi ja kehittyi länsimaisena demokratiana ja pohjoismaisena yhteiskuntana. Se on arvokas asia. /08/tali-ihantala/ Seikkailua sotaelokuvan sokkeloissa 1.a Suomalaisessa elokuvatuotannossa on tehtailtu enemmän elokuvia talvi- ja jatkosodasta kuin mistään muusta historiamme konfliktista. Mistä luulette tämän johtuvan? Tehkää luokassa muistinne pohjalta lista suomalaisista sotaelokuvista. Peilaa Tali-Ihantalaa muihin näkemiisi sotaelokuviin, miten se liittyy suomalaisen sotakuvauksen perinteeseen? 1.b Mikä on mielestänne merkittävin suomalainen sotaelokuva? Äänestäkää luokkanne suosikki. Keskustelkaa yhdessä mikä elokuva on eniten vaikuttanut käsityksiinne Suomen itsenäisyyden ajan sodista, millainen kuva sodista valkokankaalle on piirtynyt? 2.a Suomen itsenäisyyden juhlavuosi on innoittanut elokuvantekijöitä menneisyyden mutien pöyhintään. Tali-Ihantala 1944 elokuvan ohella myös Raja 1918 on elokuva, joka kuvittaa Suomen itsenäisyyden ajan historiaa ja sen vaikeita vaiheita. Elokuvan nähneet voivat vertailla elokuvia Raja 1918 ja Tali-Ihantala 1944 keskenään. Miten elokuvien sotakuvaus poikkeaa? Vertaa näiden elokuvien kerrontaa ja henkilökuvausta keskenään? Millaisen kuvan historiasta nämä elokuvat antavat ja miten ne poikkeavat? Mikä olisi elokuvien ensisijainen kohdeyleisö? Poikkeaako niiden suhtautuminen sotaan toisistaan? 2.b Miksi luulette molempien elokuvien nimessä vuosiluvulla olevan niin tärkeä asema? 2.c Mitä rajat tarkoittavat näissä kahdessa elokuvassa, miten rajoja kuvataan ja merkityksellistetään, mitä raja elokuvissa merkitsee? Raja 1918 kuvaa keinotekoista ja väkivaltaista rajan rakentamista sinne missä rajaa ei ole ollut. Tali-Ihantala 1944 kertoo rajojen rankasta puolustamisesta. 2.d Millainen on näiden elokuvien viholliskuva? Millaista moraalista eroa hyvän ja pahan välille tehdään? Raja elokuvassa rajalle perustettu karanteeni kuvaa rajan vetämistä meidän ja muiden, puhtaan ja saastaisen välille. Puhdistusasema, täiasema, rajalla symboloi ihmisten välille vedettyjen rajojen keinotekoisuutta. Näin elokuva ottaa myös moraalista kantaa rajojen mielettömyyteen.

10 Elokuvan päähenkilön kokemien sisäisten pohdintojen ja ristiriitojen kautta nostetaan esiin moraalisia kysymyksiä vihollisuuksista ja kansalaisuuksista. Tali-Ihantala elokuvassa rajojen puolustaminen merkitsee itsemääräämisoikeuden puolustamista. Nyt on kyse Suomen vapaudesta toteavat myös saksalaiset sotilaat elokuvassa. Millaisia sotureita kiteyttää elokuvan Mannerheim suomalaisten sotilaiden sankaruuden, joka nousee elokuvassa etualalle. 2.e Mitä nimityksiä elokuvissa käytetään venäläisistä? Muun muassa ryssä ja iivana nimityksiä käyttämällä molemmissa elokuvissa alleviivataan rajan muodostamista meidän ja muiden välille. Siten myös kieli on yksi rajojen ja viholliskuvan rakentamisen väline. 3.a Yksi Suomen historian merkittävimmistä rajoista on Moskovan rauhan raja, mitä sillä tarkoitetaan? Mitä siitä kertoo alikersantti Hietasen repliikki Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa: Kaikki saatanan tolppi tän pystytettän pitkin metti. Mää en semmotti hyväksy. Talvisodan päättänyt rauhansopimus allekirjoitettiin Moskovassa ja sen seurauksena Suomen oli luovutettava alueita maan kaakkoisosista, koillisrajalta sekä vuokrattava Hankoniemi sotilastukikohdaksi. Oppimateriaalin on laatinut FM Marjo Kovanen. Oppimateriaalin on tuottanut Anna-Liisa Puura-Castrén Koulukinosta.

TALI-IHANTALA 1944 Suomi, 2007

TALI-IHANTALA 1944 Suomi, 2007 TALI-IHANTALA 1944 Suomi, 2007 Ohjaaja: Åke Lindman, Sakari Kirjavainen Levittäjä: Buena Vista Int. Finland Oy Kesto: 110 min. Genre: sotaelokuva Ikäraja: K11 Koulukinon materiaali on tehty lukiolaisille.

Lisätiedot

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Suomen Sotahistoriallinen Seura ry Jatkosodan esitelmäsarjan esitelmä 29.10.2014 Sotahistorioitsija, ye-evl, VTM Ari Raunio Kevään 1944 maavoimat heikommat

Lisätiedot

TALVISODAN TILINPÄÄTÖS

TALVISODAN TILINPÄÄTÖS TALVISODAN TILINPÄÄTÖS Talvisota 30.11.1939 13.3.1940 I. Sotasuunnitelmat 1930- luvulla II. Sotatoimet joulukuussa 1939 III. Etsikkoaika tammikuu 1940 IV. Ratkaisevat taistelut helmi- ja maaliskuussa 1940

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

Antti Tuuri, Talvisota

Antti Tuuri, Talvisota 1 Antti Tuuri, Talvisota Jarmo Vestola Koulun nimi Kirjallisuusesitelmä 20.1.2000 Arvosana: 8½ 2 Talvisota Antti Tuurin Talvisota on koottu sotapäiväkirjoista, haastatteluista ja mukana olleiden kertomuksista.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,

Lisätiedot

Esitelmä Suomen Suomen Sotahistoriallisen seuran yleisöluentosarjassa 16.11.2011, klo 18, Sibelius-lukion juhlasali FT Mikko Karjalainen

Esitelmä Suomen Suomen Sotahistoriallisen seuran yleisöluentosarjassa 16.11.2011, klo 18, Sibelius-lukion juhlasali FT Mikko Karjalainen Esitelmä Suomen Suomen Sotahistoriallisen seuran yleisöluentosarjassa 16.11.2011, klo 18, Sibelius-lukion juhlasali FT Mikko Karjalainen 1 HYÖKKÄYS KANNAKSELLA 1941 LENINGRADIN VALTAUS? Karjalan kannas.

Lisätiedot

Simolan pommitukset 19.-20 6. 1944 Heikki Kauranne

Simolan pommitukset 19.-20 6. 1944 Heikki Kauranne Simolan pommitukset 19.-20.6.1944 19-20 6 1944 Kannaksen alueen huolto Kaakkois-Suomen rataverkosto 1943 Simola 1939 Simolan asema 1930-luvulla Simolan asemanseutua 1930-luvulla Kaakkois-Suomen rataverkko

Lisätiedot

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Anna Alatalo Aihe Mistä teos kertoo? - Aihe on konkreettisesti selitettävissä oleva kokonaisuus, joka kirjassa kuvataan. - Mika Wickströmin Kypärätempun

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Tehtäväpaketti. Kysyttävää tehtävistä, kisan kulusta tai nettisivujen käyttämisestä? Ota yhteyttä os. reiluluokka@kuvalehdet.fi

Tehtäväpaketti. Kysyttävää tehtävistä, kisan kulusta tai nettisivujen käyttämisestä? Ota yhteyttä os. reiluluokka@kuvalehdet.fi Tehtäväpaketti Koululaisen Reilu luokka 2009 -kilpailu jakautuu neljään aihealueeseen: minä, kaverit, meidän luokka ja meidän koulu. Jokaiseen aihealueeseen liittyy tehtäviä, joista koostuu kisan aikana

Lisätiedot

Sotaa Pohjois-Vienassa

Sotaa Pohjois-Vienassa Sotaa Pohjois-Vienassa 1941-1944 Ari Raunio Suomen Sotahistoriallisen Seuran miniseminaari VIENA SODASSA 17.9.2019 1 TALVISOTAA EDELTÄNEET SUUNNITELMAT - SUOMI - I vaiheessa hyökkäys Uhtualle - NL - I

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana. Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun

Lisätiedot

1. TUTUSTUKAA YK:N UUSIIN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTEISIIN. 2. VALITKAA KARTALTA YKSI SUOMEN KEHITYSYHTEISTYÖN PITKÄAIKAINEN KUMPPANIMAA.

1. TUTUSTUKAA YK:N UUSIIN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTEISIIN. 2. VALITKAA KARTALTA YKSI SUOMEN KEHITYSYHTEISTYÖN PITKÄAIKAINEN KUMPPANIMAA. pari pari 1. TUTUSTUKAA YK:N UUSIIN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTEISIIN. POHTIKAA...miten niiden toteutuminen vaikuttaa Naomin/Dain elämään....mitä tapahtuu, jos tavoitteet eivät toteudukaan....miten tavoitteiden

Lisätiedot

Saksan ja Neuvostoliiton sopimus

Saksan ja Neuvostoliiton sopimus Saksan ja Neuvostoliiton sopimus Elokuun 23. päivä 1939 Neuvostoliitto ja Saksa ilmoittivat kirjottaneensa hyökkäämättömyysopimuksen Moskovasta jota koko Eurooppa hämmästyi. Sopimuksen tekeminen perustui

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

TALVISOTA 14.10.1939 25.4.1940 JR7

TALVISOTA 14.10.1939 25.4.1940 JR7 Tämä dokumentti on koostettu Kansallisarkistolta vuonna 2008 tilatusta aineistosta, sukulaisten muistikuvista sekä seuraavista teoksista: Arvo Ojala ja Eino Heikkilä, 1983: Summan valtateillä ja Viipurin

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

Sotahistoriallisen seuran luentosarja: 20.4.2011, klo 18. Sibelius-lukio, Helsinki.

Sotahistoriallisen seuran luentosarja: 20.4.2011, klo 18. Sibelius-lukio, Helsinki. PYSÄYTETÄÄNKÖ HYÖKKÄYS SYVÄRILLE? Syväri, tuo elämänvirta. Verisuoni, joka yhdistää Laatokan meren ja Äänisjärven. Syväri, tavoite, joka siinsi kirkkaana suomen sodanjohdon mielissä, kun hyökkäys alkoi

Lisätiedot

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

Luentokurssi Matematiikka ja luonnontieteet yhteiskunnassa (13.3.-8.5.2014)

Luentokurssi Matematiikka ja luonnontieteet yhteiskunnassa (13.3.-8.5.2014) Luentokurssi Matematiikka ja luonnontieteet yhteiskunnassa (13.3.-8.5.2014) Yhteistyöprojekti yhtiön DS Smith Packaking Oy:n ja Lielahden yläkoulun kanssa Tekijät: Hilla Saarela, Sanna Kellokoski ja Esa

Lisätiedot

Elokuva yhteiskunnassa viisi ohjaajahaastattelua

Elokuva yhteiskunnassa viisi ohjaajahaastattelua 88 Lähikuva 4/2016 Elokuva yhteiskunnassa viisi ohjaajahaastattelua Saatesanat Nyt uudelleen julkaistavan, vuonna 1987 tehdyn haastattelun johdannossa todetaan, että kotimaisia elokuvaohjaajia on haastateltu

Lisätiedot

Opettajan tehtävänä on lukea tehtävänannot ja kirjata lasten vastaukset ylös näyttelyyn tutustumisen ohessa

Opettajan tehtävänä on lukea tehtävänannot ja kirjata lasten vastaukset ylös näyttelyyn tutustumisen ohessa ETELÄ-KARJALAN MUSEO Opetusmateriaalia näyttelyyn Kolme karjalaista kaupunkia Kolme karjalaista kaupunkia kertoo Lappeenrannan, Viipurin ja Käkisalmen keskeisistä vaiheista. Lappeenranta sopii näiden kaupunkien

Lisätiedot

ALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia.

ALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia. ALAKOULUT 1 2lk Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia. 1A) Pohtikaa, miksi Molli asuu linnassa, jonka piha on täynnä kieltokylttejä? IB) Kirjoittakaa

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Peikkoarvoitus Taikametsässä

Peikkoarvoitus Taikametsässä Peikkoarvoitus Taikametsässä Vaasa, Teeriniemen koulu luokat 2 A ja B Teeriniemen koulun kakkosluokat, yhteensä 30 oppilasta, päättivät osallistua kilpailuun Tämä metsä on meille tärkeä. Teeriniemen koulu

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävät Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi aikuisen kanssa minkä tehtävän teet mistäkin lukemastasi kirjasta.

Lisätiedot

ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLAPUHE SUONENJOELLA 6.12.2015

ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLAPUHE SUONENJOELLA 6.12.2015 ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLAPUHE SUONENJOELLA 6.12.2015 Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisat itsenäisyyspäivän juhlan osanottajat. Tänä päivänä meillä on kunnia juhlia itsenäisen Suomen 98-vuotispäivää.

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 1

Agricolan Monenlaista luettavaa 1 Tiainen ja karhu Puun oksalla oli tiaisen pesä. Karhu tuli pesän luokse ja olisi halunnut tulla vie-rai-sil-le. Tiaisen pojat tirs-kah-te-li-vat pesässä. Onko isänne kotona? karhu kysyi. Ei ole, vastasivat

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

MITÄ VANNOTTIIN, SE PIDETTY ON, YLI PÄÄMME KUN LÖI TULILAINE JA RINNALLA TUNTOMME TUOMION MUU KUNNIA MEILLE ON ARVOTON, KATINKULTAA KIITOS JA MAINE

MITÄ VANNOTTIIN, SE PIDETTY ON, YLI PÄÄMME KUN LÖI TULILAINE JA RINNALLA TUNTOMME TUOMION MUU KUNNIA MEILLE ON ARVOTON, KATINKULTAA KIITOS JA MAINE KEN EI ELINAIKANSA MUISTAISI SITÄ TALVEA RISTI RISTIIN LIITTYEN KUN KOHOS KUMMULLAAN! MONI SILMÄ SÄRKYVÄ, MONI POSKI KALVEA TUIJOTTELI HAUDAN NIELUUN AMMOTTAVAAN MITÄ VANNOTTIIN, SE PIDETTY ON, YLI PÄÄMME

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT Ideoita opettajille Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. Kirjoita henkilöstä luonnekuvaus. 2. Tee ja kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle.

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Tutkielmatyöskentely opettaa tieteellisen ja analyyttisen kirjoittamisen taitoja.

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävävihko Tämän vihkon omistaa: Luokka: Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi opettajan kanssa minkä tehtävän

Lisätiedot

Seija Pylkkö Valkealan lukio

Seija Pylkkö Valkealan lukio ELOKUVA ANALYYSIA Seija Pylkkö Valkealan lukio ELOKUVA ANALYYSIA Sukella tarinaan Selvitä, mikä on elokuvan aihe eli mistä se keskeisesti kertoo? Miten tapahtumat etenevät, eli millainen on juoni? Kertooko

Lisätiedot

Käsikirjoitus: Harri Virtapohja Esittäjät: Harri Virtapohja, Veikko Parkkinen ja Timo Tulosmaa

Käsikirjoitus: Harri Virtapohja Esittäjät: Harri Virtapohja, Veikko Parkkinen ja Timo Tulosmaa TALVISODAN LOPUN JÄNNITYSNÄYTELMÄ Käsikirjoitus: Harri Virtapohja Esittäjät: Harri Virtapohja, Veikko Parkkinen ja Timo Tulosmaa PALAUTAMME MIELEEN KANSAMME KOHTALON HETKET KEVÄÄLLÄ 1940 Jännitys tiivistyi

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Arjen asioita ja muistoja Oma kansioni -kirjaa voi käyttää apuna erilaisissa ryhmissä tai osallistujat

Lisätiedot

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä Pohdi! Seisot junaradan varrella. Radalla on 40 miestä tekemässä radankorjaustöitä. Äkkiä huomaat junan lähestyvän, mutta olet liian kaukana etkä pysty varoittamaan miehiä, eivätkä he itse huomaa junan

Lisätiedot

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat? Raskauden alussa mielen täyttävät raskauden fyysiset muutokset ja ajatukset itse raskaudesta tunteellisuus huoli lapsen menettämisestä stressaantuminen väsymys Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja Lotat, herra kenraali, arvoisat kutsuvieraat, hyvä juhlayleisö,

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja Lotat, herra kenraali, arvoisat kutsuvieraat, hyvä juhlayleisö, 1 Pro Patria taulujen paljastus / Kenraalimajuri Juha Kilpiän puhe 21.5.2017 Kuusankoski Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja Lotat, herra kenraali, arvoisat kutsuvieraat, hyvä juhlayleisö, Pro Patria Isänmaan

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle

KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle Idea ja rakenne Lähde: Jouko Aaltonen: Käsikirjoittajan työkalupakki (1993, Painatuskeskus Oy) 1. Valitse aihe joka todella kiinnostaa sinua. Päätä teema. Mikä on

Lisätiedot

JÄÄKÄRIEN VUODET 10 ALUKSI 11

JÄÄKÄRIEN VUODET 10 ALUKSI 11 SISÄLLYS JÄÄKÄRIEN VUODET 10 ALUKSI 11 I JÄÄKÄRIPATALJOONAN TAUSTA 13 Keitä jääkärit olivat? 13 Lähtötilanne 13 Per Zilliacus, Helmikuun manifesti 14 Ilmari A-E Martola, Venäjän lippu salossa 15 Auno Kuiri,

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely:

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely: lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely: 10-vuotias Tefik on kotoisin Kosovosta mutta asuu tällä hetkellä perheensä kanssa

Lisätiedot

Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry.

Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry. Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry. www.rukajarvensuunnanhistoriayhdistys.fi www.rukajarvikeskus.fi Kukkatervehdykset:

Lisätiedot

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,

Lisätiedot

Dokumenttia hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Dokumenttia hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ FSD1325 SOTA-AJAN PIKKUPOJAT 1999-2001 FSD1325 FATHER-SON RELATIONSHIPS AND THE WAR 1999-2001 Tämä dokumentti on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa.

Lisätiedot

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela Olipa kerran köyhä maanviljelijä Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela 1 1 Johdanto Tässä raportissa esittelemme ratkaisukeinon ongelmalle, joka on suunnattu 7 12-vuotiaille oppilaille

Lisätiedot

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Valmistaudu kyselyyn vinkkilista esimiehelle vinkkilista työyhteisölle Valmistaudu kyselyyn - vinkkilista esimiehelle Missä tilaisuudessa/palaverissa työyhteisönne

Lisätiedot

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Alhaalta ylöspäin Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi. Sisältö, tekijät ja budjetti. Avoin haku verkossa:

Lisätiedot

Lukupiiri 9 lk. ensimmäinen tunti

Lukupiiri 9 lk. ensimmäinen tunti Lukupiiri 9 lk. ensimmäinen tunti 1. Keskustelkaa kirjoistanne yleisesti! Esittele pääpiirteittäin oma kirjasi, - kirjailijan nimi - painovuosi - mistä kirja kertoo - mille aikakaudelle kirjan tapahtumat

Lisätiedot

Vaasan Rotaryklubi Ilkka Virtanen

Vaasan Rotaryklubi Ilkka Virtanen Vaasan Rotaryklubi 12.3.2019 Ilkka Virtanen Vaasalaiset joukko-osastot Vaasaan sijoitetut joukko-osastot (17) Ruotsin vallan aika (6) Suuriruhtinaskunta (3) Itsenäinen Suomi (8) Sodanajan joukkojen perustaminen

Lisätiedot

Punaiset teloitettiin tai toimitettiin kenttätuomioistuinten kuultavaksi. Tuomioistuinten tuomiot vaihtelivat kuolemantuomioista vapautuksiin.

Punaiset teloitettiin tai toimitettiin kenttätuomioistuinten kuultavaksi. Tuomioistuinten tuomiot vaihtelivat kuolemantuomioista vapautuksiin. Käsky Kirja ajoittuu vuoteen 1918, jolloin käytiin Suomen sisällissota. Sodan osapuolia olivat punakaartilaiset sekä suojeluskaartit (punaiset ja valkoiset). Sisällissota päättyi valkoisten ylivoimaiseen

Lisätiedot

PUNA-ARMEIJAN SOTASAALIS

PUNA-ARMEIJAN SOTASAALIS PUNA-ARMEIJAN SOTASAALIS Hannu Takala Suomen Sotahistoriallinen Seura 12.12.2018 Sisältö: Yleistä kulttuuriperinnöstä ja kriiseistä Kulttuuriperinnön tuhoamisen historiaa Puna-armeija ja saksalaiset Keski-Euroopassa

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT Tähän korttipakkaan on koottu apukeinoja opinto-piirityöskentelyä varten. Voitte noudattaa ohjeita järjestelmällisesti tai soveltaa niitä vapaasti haluamallanne

Lisätiedot

Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944.

Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944. Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä 1939 1940 sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944. Stalin ennakoi talvisodan kestävän 12 päivää. Hän uskoi Neuvostoliiton

Lisätiedot

Muonituslotta Martta Vähävihun muistivihko aikansa arvokas dokumentti

Muonituslotta Martta Vähävihun muistivihko aikansa arvokas dokumentti 42 Muonituslotta Martta Vähävihun muistivihko aikansa arvokas dokumentti (koonnut FM Paavo Jäppinen) Hankkiessaan aineistoa Joroisten lottamatrikkeliin työryhmä sai haltuunsa lottajärjestön Joroisten paikallisosaston

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

KIRJOITTAMINEN JA ROOLIPELIT

KIRJOITTAMINEN JA ROOLIPELIT KIRJOITTAMINEN JA ROOLIPELIT Antti Eronen ae_anttieronen@hotmail.com http://anttieronen.blogspot.fi PROFIILI: ANTTI ERONEN Dreamland Aavekomppania (2008) Talvi (2011) Operaatio: Harmageddon (2013) AIHEITAMME

Lisätiedot

Millainen on tämänhetkinen suhteenne Suomeen yleisellä tasolla? Hyvä Huono En osaa sanoa

Millainen on tämänhetkinen suhteenne Suomeen yleisellä tasolla? Hyvä Huono En osaa sanoa LIITE 1: Taulukot Millainen on tämänhetkinen suhteenne Suomeen yleisellä tasolla? 6 22 Hyvä Huono Miten luonnehtisitte Venäjän ja Suomen välisiä suhteita tällä hetkellä? Normaalit, rauhalliset 2 Hyvät,

Lisätiedot

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin

Lisätiedot

9.-luokkalaisen kulttuurikansio

9.-luokkalaisen kulttuurikansio 9.-luokkalaisen kulttuurikansio Kokoa kulttuurikansioon puolen vuoden ajan kulttuurielämyksiäsi. Kulttuurikansio palautetaan opettajalle 31.3. 2009. Liimaa pääsyliput kansioon! Pakolliset sivut Huom! -

Lisätiedot

Olga Gokkoeva Pyhäjoki, 26.8.2014

Olga Gokkoeva Pyhäjoki, 26.8.2014 Olga Gokkoeva Pyhäjoki, 26.8.2014 Suurin valtio maailmassa, peittää enemmän kuin kahdeksasosan maapallon maa-alueista Vuonna 2011 se oli maailman yhdeksänneksi väkirikkain maa noin 139 miljoonalla asukkaallaan

Lisätiedot

DOKKINO-OPETUSMATERIAALI 2014

DOKKINO-OPETUSMATERIAALI 2014 DOKKINO-OPETUSMATERIAALI 2014 Disco Hakunilan Hevoshaan koulun viidesluokkalaiset haluavat järjestää diskon. Jotta lupa heltiää, täytyy heidän kerätä tarvittava määrä tähtiä merkkinä hyvästä käytöksestä.

Lisätiedot

VARA-AMIRAALI OIVA TAPIO KOIVISTO

VARA-AMIRAALI OIVA TAPIO KOIVISTO 8 Suomen Sota tieteellisen Seuran uudet kunniajäsenet VARA-AMIRAALI OIVA TAPIO KOIVISTO Vara-amiraali Oiva Koiviston koko sotilas ura keskittyy laivaston ja merivoimien virkaportaisiin. Jo 18-vuotiaana

Lisätiedot

TARINNALLISTAMALLA ELÄMYKSELLISIÄ SAUNAPALVELUITA 16.2.2012 Anne Kalliomäki

TARINNALLISTAMALLA ELÄMYKSELLISIÄ SAUNAPALVELUITA 16.2.2012 Anne Kalliomäki TARINNALLISTAMALLA ELÄMYKSELLISIÄ SAUNAPALVELUITA 16.2.2012 Anne Kalliomäki SISÄLTÖ 1. TARINAKONEEN TARINA 2. MITÄ ON TARINALLISTAMINEN? 3. TARINALLISTAMISEN LÄMMITTELYÄ 4. TARINALLISTAMISEN PROSESSI CASE:

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Median matkassa Media on tuotettua todellisuutta. Media tarjoaa informaatiota ja tapoja ymmärtää maailmaa. Suomalaiseksi sanaksi media on päätynyt englannin

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Juhlapuhe/Itsenäisyyspäivä

Juhlapuhe/Itsenäisyyspäivä Juhlapuhe/Itsenäisyyspäivä Arvoisat sotiemme veteraanit, hyvät isänmaan ystävät ja juhlavieraat, tänään juhlimme Suomen itsenäisyyden 98-vuotispäivää. Marraskuussa 1917 eduskunta päätti ottaa korkeimman

Lisätiedot

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT 1 TUPAKOINTI ENNEN JA NYT Alla näkyvät viivadiagrammit kertovat tupakkaa kokeilleiden ja päivittäin tupakoivien osuudet 12 18-vuotiaista nuorista vuosina 1981 2015. Vastatkaa viivadiagrammeja tulkitsemalla

Lisätiedot

Kirjaraportti. Elina Karhu P08D 28.09.09 1

Kirjaraportti. Elina Karhu P08D 28.09.09 1 Kirjaraportti Elina Karhu P08D 28.09.09 1 Akvaariorakkautta Luin kirjan nimeltä Akvaariorakkautta, joka kertoo kahden nuoren ihmisen, Saaran ja Jounin suhteesta. Suhteen pulmana on Saaran ongelmat oman

Lisätiedot

Juhlavuoden organisaatio

Juhlavuoden organisaatio Juhlavuoden organisaatio Valtuuskunta 70 jäsentä, pj. pääministeri Juha Sipilä Hallitus 12 jäsentä, pj. valtiosihteeri Paula Lehtomäki Sihteeristö valtioneuvoston kansliassa 7 henkilöä, pääsihteeri Pekka

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

kertomusta, tarinaa tai tutkimusta menneisyydestä selittää ja kuvaa ihmisen toimintaa

kertomusta, tarinaa tai tutkimusta menneisyydestä selittää ja kuvaa ihmisen toimintaa Mitä historia on? historia on kreikkaa ja tarkoittaa kertomusta, tarinaa tai tutkimusta menneisyydestä humanistinen aine, joka selittää ja kuvaa ihmisen toimintaa eri aikakausina ja eri ilmiöissä tiedot

Lisätiedot

Just duunit. Kevät 2015

Just duunit. Kevät 2015 Just duunit Kevät 2015 Just duunit Mitä tehdään? Perustetaan yritys. Miten tehdään? Keksitään yritysidea. Perustetaan yritys. Laaditaan kirjallinen yrityssuunnitelma. Toteutetaan! Just duunit: Tavoite

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2)

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) Verkkokauppa Menu Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) 30.06.2017 Suomi viettää 100-vuotisjuhlaa! Juhlavuoden kunniaksi esittelemme Lojerin lähes satavuotisen historian merkittävimpiä etappeja. #Suomi100

Lisätiedot

A. Desimaalilukuja kymmenjärjestelmän avulla

A. Desimaalilukuja kymmenjärjestelmän avulla 1(8) Kymmenjärjestelmä desimaalilukujen ja mittayksiköiden muunnosten pohjana A. Miten saadaan desimaalilukuihin ymmärrystä 10-järjestelmän avulla? B. Miten saadaan mittayksiköiden muunnoksiin ymmärrystä

Lisätiedot

TÄRKEÄÄ HUOMIOITAVAA ***

TÄRKEÄÄ HUOMIOITAVAA *** Ilmiö: Muuttuvat perhemallit. Kirja: Kolu Siri, Kesän jälkeen kaikki on toisin. Otava 2016. Lyhyt kuvaus kirjasta: Kesän jälkeen kaikki on toisin -teoksen päähenkilö Peetu on 17- vuotias transnuori, joka

Lisätiedot