1. PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS"

Transkriptio

1 SISÄLLYSLUETTELO TUIKETIEDOTE 2/2013 Sihteerin terveiset 1. Puheenjohtajan tervehdys 2. Jäsenasioita 3. Myönnetyt apurahat 4. Isotooppipäivät LRY:n hallitusjäsenet vuonna Vuoden 2012 isotooppimenestyjähakija 7. Isotooppitoiminta Suomessa vuonna STUK:n radioaktiivisten aineiden kuljetuksen koulutusmahdollisuus 9. Säteilysuojelukoulutus terveydenhuollossa (st 1.7) 10. Tulevia koulutustilaisuuksia 11. Matkaraportteja vuodelta 2013 Lyonissa järjestetty EANM:n kongressi keräsi taas suomalaisia ja muita eurooppalaisia kollegoita yhteen. Tapahtuma tarjosi niin ammatillisesti, tieteellisesti, kulttuurillisesti kuin seurallisesti hienoja kokemuksia. Oli mukava nähdä, miten uudet SPECT:n sydänkuvausmenetelmät on otettu Euroopassa laajasti käyttöön. Uusilla kollimointi- ja ilmaisintekniikoilla saadaan parempaa kuvanlaatua nopeammin ja pienemmällä potilasannoksella. Kehitys on ollut siis kaikin puolin onnistunutta. Mielenkiintoista oli myös nähdä, että paljon viime aikoina puhuttu kvantitatiivinen SPECT-menetelmä oli nyt kaupallisesti saatavilla ja uusilla laskentamenetelmillä kuvien paikallinen tarkkuus paranee merkittävästi. Myös PET-MRI -laitteissa oli menty eteenpäin uuden kaupallisen toteutuksen myötä. Tieteen ja uusien laitetekniikoiden lisäksi Lyon tarjosi kaupunkina hienot puitteet kongressin järjestämiseen, kuten viihtyisän vanhan kaupungin, hienon konferenssialueen ja kauniita puistoja. Kongressin aikana Tunnelmaa Rhonelta järjestetyt iltatilaisuuden jäivät varmasti monelle hyvin mieleen, kuten Hermes-laivalla seilattu Rhonen risteily ja MAP:n ja GE:n mörköjen ilta. Suomalaiset heittäydyimme taas tapamme mukaan todenteolla Halloween-tunnelmaan näyttävien asujen kera. Toivottavasti mörköt eivät kuitenkaan vieneet keneltäkään yöunia. Tiedotteen lopussa lukuisia hienoja tarinoita jäsenien Lyonin ja muistakin koulutusmatkoista. Ensi keväänä on luvassa paljon uusia mielenkiintoisia koulutustapahtumia, joista monet järjestetään Turussa. Maaliskuussa on perinteinen PET:n perusteet kurssi ja osaksi LRY:n järjestämä Aivokuvantamiskoulutus. Toukokuussa vietetään isotooppipäiviä Oulussa ja toukokuun lopulla PET-symposium Turussa. Tapahtumista löytyy varmasti jokaiselle jotakin, ja monille useampikin kiinnostava koulutustapahtuma. Tilaisuuksista lisää kohdassa Tulevia koulutustapahtumia. Tiedotteeseen on myös lisätty terveiset STUK:n Säteilyturvallisuus ja laatu isotooppilääketieteessä tapahtumasta, lyhyt muistutus ST-1.7:n tuomista koulutusvaatimusmuutoksista, viimeiset tarinat keväisestä Isotooppimenestyjäkilpailusta, vuoden 2012 valtakunnalliset tilastot isotooppitoiminnasta, hallituksen jäsenen esittely ja paljon muuta mielenkiintoista. Mörköjä ja phantomeja Loppuvuodesta on taas perinteisesti muistuteltu niitä jäseniä, joilta jäi jäsenmaksu maksamatta kesäkuussa. Vuoden viimeinen muistutus lähtee huomenna. Toivon, että kaikki

2 Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/ (26) unohtaneet maksavat maksunsa vielä tämän vuoden puolella. Keväällä voi mahdollisesti tulla jäsenrekisteriin suursiivous, jolloin rekisteristä poistetaan kaikki jäsenet, joilta lasku on jäänyt viimeisen kolmen vuoden ajalta maksamatta. Lisäksi muistutan, että jos yhteistietonne ovat muuttuneet, olette lähettämässä apurahahakemusta tai haluatte tiedottaa yhdistyksen kautta kollegoitanne, lähettäkää perinteisesti sähköpostia Työntäytteinen syksy on ohi ja on aika rauhoittua joulunviettoon. Toivotan kaikille oikein rauhallista joulua ja onnellista vuotta Olkaa yhdessä, muistakaa tärkeimmät ja läheisimmät ihmiset, unohtakaa hetkeksi kiireet, rentoutukaa ja nauttikaa joulurauhasta! t, Tommi 1. PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät LRY:n jäsenet! Jälleen kerran yksi työteliäs vuosi on takana ja on aika hetkeksi hiljentyä vähitellen jouluun. Tämän TUIKE tiedotteen myötä haluan toivottaa teille kaikille rauhallista joulun aikaa! Tuiketiedotteen runsas sisältö muistuttaa, mitä kaikkea kuluvana vuonna on tehty. Siitä merkkinä olkoon lukuisat matkaraportit. Ja tulevasta muistuttaa erilaiset koulutustapahtumat, joita on luvassa myös ensivuonna. Meitä muistutellaan välillä myös ulkopuolisen yhteiskunnan taholta. Sote-uudistukset ja erilaiset rakenneuudistukset eivät päästä meitä edes jouluna otteestaan. Sairaaloissa on pakko pohtia, millainen yhteys on tulevilla rakenne- ja rahoitusuudistuksilla oman työyksikön toimintaan ja siihen liittyvään päätöksentekoon. Millä mekanismilla vaikutukset näkyvät ja millä aikajanalla ne vaikuttavat? YT-neuvottelut ja erilaiset tuottavuusohjelmat ovat todellisuuttamme juuri nyt. Toimintamme on täysin riippuvaista tutkimusten tarpeesta ja kysynnästä. Ja myös opetuksesta ja tutkimuksesta. Uuteen vuoteen katson kuitenkin toiveikkaana onhan sitä ennenkin pärjätty, miksi ei nytkin. Hyvän joulun toivotuksin, Hanna 2. JÄSENASIOITA Tutkija Mia Ståhle TYKS:n Valtakunnallisesta PET-keskuksesta on hyväksytty yhdistyksen uudeksi jäseneksi. 3. MYÖNNETYT APURAHAT Yhdistys on myöntänyt matka-apurahaa seuraaville jäsenilleen hoitajajäsen Sanna Mikkolalle 300 :a EANM:n kongressiin tutkija Kirsi Mikkolalle 500 :a EASD-kongressiin Espanjaan tutkija Sanna Hellbergille ja Mia Ståhlelle 500 :a ja Helena Ahtiselle 700 :a kongressimatkaan Brasiliaan. kemisti Anna Kirjavaiselle, Sarita Forsbackille ja Semi Helinille 500 :a kongressimatkaan, Venäjälle. hoitajajäsen Eila Koskelle ja Katja Sutiselle 350 :a sydänkurssille Kuopioon. fyysikko Mikko Hakuliselle 422 :a STUK:n kurssille, Helsinkiin.

3 Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/ (26) Kosken, Sutisen jan Hakulisen apurahat maksettiin Kuopion vuoden 2012 sydänkuvantamiskurssin tuotoista. Kohdassa Matkaraportteja vuodelta 2013 kerrotaan lisää apurahan saajien matkakokemuksista. 4. ISOTOOPPIPÄIVÄT 2014 Vuoden 2014 isotooppipäivät järjestetään Oulussa. Päivien teema on Isotooppilääketiede tänään ja huomenna. Tilaisuuden ajankohta on ja paikka Oulun Radisson Blu Hotelli (Hallituskatu 1). Ohjelma julkaistaan tammikuussa Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet tulevat keväällä yhdistyksen kotisivulle. LRY ja Oulun yliopistollisen keskussairaalan isotooppiosasto toivottavat kaikki lämpimästi tervetulleeksi isotooppipäiville! 5. LRY:N HALLITUSJÄSENET VUONNA 2013 Hallitusjäsenten esittely jatkuu Tuikeesta 2013/1. Alla esittäytyy toinen uusi hallituksen jäsen Antti Loimaala. Toimin Meilahdessa HYKS:n isotooppiosaston osastonylilääkärinä, olen kotoisin länsirannikolta ja syntynyt Unescon maailmanperintökohteessa jossa kävin kouluni. Valmistuin lääkäriksi Tampereen yliopistosta, jonka jälkeen olen työskennellyt apulaislääkärinä/tutkijana UKK-instituutissa. Siellä tein mm. verisuonisairauksien riskitekijätutkimusta, HRV-tutkimusta ja rasituskaikukardiografiaan perehdyin CNR-yksikössä, Pisassa, Italiassa, väittelin aiheesta v Erikoistuin kliiniseen fysiologiaan ja isotooppilääketieteeseen Tayssa, jonka jälkeen toimin pari vuotta KFI-osastolla vs. erikoislääkärinä. Sieltä siirryin Lappeenrantaan Etelä-Karjalan KS:aan KFIyl:n virkaan ja sen jälkeen Seinäjoen KS:aan vastaavaan pestiin. Olen ollut mm. SKLFY:n jäsen vuodesta 1998 ja LRY:n 2002 lähtien, Euroopan kardiologisen seuran (ESC) ja sen Working Group on Echocardiography jäsen v ja ESC:n Fellow 2001 lähtien. Vapaa-aikana harrastan lähinnä pallopelejä jos nivelet kestää, pyöräilen ja hiihtelen talvella. Perheeseen kuuluvat kuvataidevaimo, aikuinen tytär ja poika sekä koira, joiden kanssa matkailemme. Elokuvaa, teatteria ja musiikkia seuraan laajalla skaalalla ystävien kanssa. 6. VUODEN 2012 ISOTOOPPIMENESTYJÄHAKIJA Lääketieteellinen radioisotooppiyhdistys jakoi vuoden 2013 isotooppipäivillä vuoden 2012 isotooppijulkaisu ja vuoden 2012 isotooppimenestyjä -palkinnot. Vuoden 2012 isotooppijulkaisupalkinnon voitti yhdistyksen jäsen Anne Roivainen työryhmineen ja vuoden 2012 isotooppimenestyjäksi valittiin Heikki Minnin työryhmä. Alle on esitelty vielä yksi erinomainen Isotooppimenestyjäpalkinnon hakija. Esitys Vuoden 2012 Isotooppimenestyjä palkinnon saajaksi: Isotooppihoitaja Ulla Lopperi. Sairaanhoitaja Ulla Lopperi on toiminut Kymenlaakson sairaalapalvelujen isotoopilaboratorion vastuuhoitajana yli 30 vuotta sekä ollut Kymenlaakson sairaanhoitopiirin ja sen jälkeisen organisaation Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän (Carean) palveluksessa yhteensä 43 vuotta.

4 Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/ (26) Isotooppilaboratorio saavutti standardin SFS-EN ISO/IEC mukaisen akkreditoinnin vuonna 2002 Suomen ensimmäisenä akkreditoituna isotooppilaboratoriona. Isotooppilaboratorio oli myös ensimmäinen akkreditoitu laboratorio, jolle tehtiin kliininen auditointi. Ulla Lopperi pitänyt ammattitaitoaan yllä kouluttautumalla ahkerasti. Hän on esimerkiksi käynyt jokaisilla Lääketieteellisen radioisoooppiyhdistyksen järjestämillä isooppipäivillä vuodesta 1989 lähtien ja ollut Kotkassa pidettyjen isotooppipäivien keskeinen organisoija. Vuosi 2012 oli siis isotooppilaboratorion FINAS-akkreditoinnin 10-vuotismerkkivuosi. Laatujärjestelmän ylläpito ja akkreditoinnin säilyttäminen 10 vuotta on palkitsemisen arvoista arjen menestystä. Akkreditoinuna laboratoriona toimiminen on koko Kymenlaakson sairaalapalveluiden isotooppilaboratorion työryhmältä, mutta erityisesti vastuuhoitajalta, melkoinen saavutus, kun huomioidaan laboratorion pieni henkilökunta ja kattava tutkimusvalikoima. 7. ISOTOOPPITOIMINTA SUOMESSA VUONNA 2012 Ohessa kaikkien Suomen (vastaukset saatiin lopulta kaikista 25 yksiköstä!!!) sairaaloiden tilastot tehdyistä isotooppitutkimuksista vuonna Kiitokset kaikille Suomen isotooppiyksiköille. Pystyitte hyvin lyhyessä ajassa kiireen keskellä toimittamaan luvut. Alla myös kuva paikallisen joulupuun kukka Pohutukawasta, joka parhaillaan kukkii Uudessa-Seelannissa. t, Marko

5 Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/ (26) 8. STUK:n RADIOAKTIIVISTEN AINEIDEN KULJETUKSEN KOULUTUSMAH- DOLLISUUS Koska radioaktiivisten aineiden kuljetuksiin liittyvät asiat ovat hiukan haasteellisia terveydenhuollon puolella, STUK voisi olla asiassa avuksi. STUK voi tarvittaessa tulla pitämään tiedostavan koulutuksen niille LRY:n jäsenille, jotka kuljettavat radioaktiivisia aineita ja joilta tämä tiedostava koulutus puuttuu. Tiedostava koulutus on laissa oleva termi ja ko. pätevyydellä voidaan korvata vaarallisten aineiden kuljettajan pätevyys (ADR-pätevyys, viikon kurssi), kun kuljetetaan esim. A-tyypin kolleja. Jos kuljetetaan vain peruskolleja, kuljettajalta ei edellytetä mitään nimellistä pätevyyttä. STUK kuitenkin korostaa, ettei missään tapauksessa halua kilpailla koulutuksen tarjonnasta kaupallisten kouluttajien kanssa (esim. DGM Finland). Jos tällaiselle koulutukselle on tarvetta, olkaa yhteydessä STUK:n yhteyshenkilöön Jyri Lehtoon 9. SÄTEILYSUOJELUKOULUTUS TERVEYDENHUOLLOSSA (ST 1.7) Jäsenistöltä on tullut kyselyitä, kuinka uudessa ST 1.7 ohjeessa säteilykoulutusvaatimukset ovat muuttuneet verrattuna vanhaan ohjeeseen. Alla lyhyt yhteenveto isotooppihoitajien, lääkäreiden, fyysikoiden ja muun henkilökunnan osalta. Isotooppilääkärien osalta säteilysuojelun vähimmäismäärä perus- ja jatkokoulutuksen (80 h) ja täydennyskoulutuksen (40 h / 5 v) aikana ja tavoiteltava osaamistaso (kaikissa asiasisällöissä III) ovat pysyneet samana, ainoastaan nimike on muuttunut Isotooppilääkäristä Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen erikoislääkäriksi. Röntgenhoitajien osalta muuten kaikki on pysynyt samana, perus- ja jatkokoulutus- (120 h) ja täydennyskoulutusvaatimuksissa (40 h / 5 v), ainoastaan säteilysuojelusäädöstö täytyy jatkossa hallita III tason mukaisesti. Laboratoriohoitajien säteilysuojelua perus- ja jatkokoulutuksessa on lisätty (40 54 h), ja täydennyskoulutusvaatimus on pysynyt samana (40 h / 5 v), mutta vaadittavaa osaamisen tasoa on laskettu kaikissa luokissa: säteilyfysiikan perusteet II I, säteilybiologian perusteet II I, säteilysuojelusäädöstö II I, säteilyturvallisuustoimenpiteet työpaikalla III II ja säteilyn käyttö lääketieteessä II I. Sairaalafyysikoilla vaatimukset ovat muuten pysyneet samana eli täydennyskoulutus (40 h / 5 v) ja vaadittavan osaamisen taso aina III, ainoastaan koulutuksen vähimmäismäärä on noussut perus- ja jatkokoulutuksessa selvästi 100 h -> 160 h Alla vielä listattuna tavoiteltavan osaamisen tasot: I: II: Henkilö ymmärtää tehtäviensä kannalta säteilysuojeluun liittyvät käsitteet ja periaatteet yleisluonteisesti ja pystyy oppimansa perustella vastaamaan työtehtävissään asiaan liittyviin tavanomaisiin kysymyksiin. Tavoitteena on, että henkilö osaa koulutuksen perusteella huolehtia omissa työtehtävissään säteilysuojelusta ja omaksuu turvalliset työtavat. Henkilö ymmärtää tehtäviensä kannalta säteilysuojeluun liittyvät käsitteet ja periaatteet hyvin myös käytännön tilanteissa ja pystyy selittämään ne muillekin. Tavoitteena on, että henkilö osaa koulutuksen perustella minimoida säteilyn käytön riskejä, tuntee säteilyn käyttöä koskevat säädökset ja määräykset, osaa huolehtia omissa työtehtävissään säteilysuojelusta, omaksuu turvalliset työtavat ja osaa opastaa myös muita turvalliseen työskentelyyn. III: Henkilö ymmärtää tehtäviensä kannalta säteilysuojeluun liittyvät käsitteet ja periaatteet syvällisesti, pystyy soveltamaan tietojaan uudentyyppisissäkin käytännön tilanteissa ja pystyy kouluttamaan ja opastamaan muita säteilyturvallisuuden ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Tavoitteena on, että henkilö osaa koulutuksen perusteella tunnistaa, arvioida ja minimoida säteilyn käytön riskejä ja

6 Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/ (26) optimoida säteilyn käyttöä, tuntee säteilyn käyttöä koskevat säädökset ja määräykset laajasti, osaa soveltaa niitä käytäntöön, omaksuu turvalliset työtavat ja osaa opastaa ja kouluttaa myös muita turvalliseen työskentelyyn. Linkki ST-1.7 ohjeeseen: (STUK, ). 10. TULEVIA KOULUTUSTILAISUUKSIA Isotooppipäivät 2014, Oulussa, , Radisson Blu Hotelli, tervetuloa! KOTIMAASSA PET Basics 2014, , Turku. Aivojen isotooppi- ja fuusiokuvantaminen, , Turku. SRY:n 90-vuotissymposium, , Kalastajatorppa, Helsinki. NACP CT Course, Challenges of the new technology in Computed Tomography, dosimetry, quality assurance, optimization, , Helsinki. XIII Turku PET Symposium and the 3rd NACP Symposium, , Turku. ISRRT World Congress 2014, Suomen Röntgenhoitajaliitto järjestää ISRRT:n maailmankongressi, , Helsinki. Sydämen CT-kuvantaminen (alustava ajankohtatieto), , Turku. ULKOMAILLA 31st International Symposium "Radioactive Isotopes in Molecular Imaging", Zell am See, Itävalta, rd European Conference on Clinical Neuroimaging (ECCN 2014), Lille, Ranska ESRR'14-17th European Symposium on Radiopharmacy and Radiopharmaceuticals, Navarra, Espanja, th European Symposium On Paediatric Nuclear Medicine, Platja D'aro Girona, Espanja SNMMI 2014 Annual Meeting, St. Louis, USA, The World Molecular Imaging Congress 2014, Soul, Etelä-Korea, EANM 14 Annual Congress, Göteborg, Ruotsi, IEEE Nuclear Science Symposium and Medical Imaging Conference, Seattle, USA, RSNA Annual Meeting 2014, McCormick Place, Chicago, USA, XI Congress of the World Federation of Nuclear Medicine and Biology, Meksiko, th International Symposium on Radiopharmaceutical Sciences (ISRS2015) konferenssi, Columbia, USA,

7 Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/ (26) 11. MATKARAPORTTEJA VUODELTA 2013 EANM nuorten tutkijoiden kokous, Wien, , LK Erik Aro, Turun yliopisto. Nuorten tutkijoiden pienimuotoinen tapaaminen järjestettiin aiheenaan Multimodality Imaging of the Painful Arthroplasty. Oma tutkimukseni oireisten metalli-metalli-lonkkaproteesien PET-kuvantamisesta sopi siis loistavasti otsikon alle. Kyseessä oli ensimmäinen kokousmatkani sekä kunnon esityksen pito. Pitkin kevättä oli perhosia vatsassa, mutta pari päivää ennen lähtöä ylimääräinen innostuneisuus suli arjen realismiin aikaisine lähtöineen. Helteisen Wienin keskustassa sijaitsevaan kokoustilaan oli ahtautunut 16 nuorta tutkijaa. Ensimmäisen päivän edetessä alkoi selvitä, että muut todellakin olivat MD, PhD ja isotooppilääketieteeseen erikoistuvia/erikoistuneita lääkäreitä. Tämä selitti, miksi osa esityksistä, varsinkin italialaisten papattamina, meni hieman yli hilseen suomipojalta. Muitten esitysten tasoero oli kuitenkin valtava: maailman johtavista tutkimusryhmistä tulevien esitykset olivat laadultaan ja ymmärrettävyydeltään aivan eri tasoa verrattuna joihinkin eteläeurooppalaisiin papupatoihin. Illalla oli edessä yhteisillallinen, eli n. 100 gramman edestä tapaksia jazzklubilla. Johtuikohan tästä vai tutkijoiden paneutuneisuudesta, että enemmistö tuntui lähtevän jo ennen esityksen alkamista. Tästä seurasi pitkät ja hartaat ruususen unet, joiden ansiosta sain seuraavan aamun esityksestä kiitoksiakin. Kaiken kaikkiaan nuorten tutkijoiden kokous oli todella hyvin järjestetty ja antoisa. Hotellit, ruokailut, esitykset ja moderaattorit olivat erinomaisia. Jos jotain negatiivista täytyy keksiä, niin kokouspaikalla olisi todellakin ollut ilmastointi tarpeen. Tämä kokous toimi loistavana tilaisuutena päästä kokemaan kansainvälisten kokousten ilmapiiriä ja harjoittelemaan esityksen tekoa ja itse esiintymistä. Haluaisin kiittää Suomen Radioisotooppiyhdistystä matkan tukemisesta ja EANM:ä loistavista kokousjärjelyistä. 11th World Congress on inflammation, Natal, Brazil, , Helena Ahtinen, Valtakunnallinen PET-keskus, Turku. Olá! Maailman inflammaatiokongressi järjestettiin tänä vuonna Brasilian Natalissa. 27 tunnin matkustuksen jälkeen saavuimme vihdoin kohteeseemme. Hotellimme sijaitsi Atlantin rannalla aivan kongressikeskuksen kupeessa. Kongressissa oli yhteensä noin 1500 osallistujaa, joista vain 160 oli Brasilian ulkopuolelta tulevia. Kongressin järjestäjien Kuvassa näkymät hotellilta tiedottaminen oli aika erikoista. Vääriä sähköposteja lähetettiin osallistujille ja esimerkiksi oma suullinen esitykseni vaihtui posteriksi vain vähän ennen matkalle lähtöä. Luentojen aiheet käsittelivät pääosin tulehdukseen liittyvää solusignalointia, eivät niinkään kuvantamista. Kongressiin osallistui lukuisia arvostettuja puhujia niin Sveitsistä, Australiasta, Kanadasta kuin Yhdysvalloistakin. Minua kiinnostivat eniten syöpä- sekä autoimmuunisairauksiin liittyvät aiheet. Paras sessio oli mielestäni australialaisten luennot aiheesta Novel biologic therapeutics for the treatment of inflammation/autoimmunity, jossa puhujina olivat muun muassa professori Mark Hogarth sekä professori Samuel Breit. Vapaa-ajan vietimme altaalla löhöillen sekä kaupoissa kierrellen. Paikallisten asukkaiden englannin kielen taito oli melko huono, mutta viittomisella ja positiivisella asenteella epäselvemmätkin asiat saatiin selvitettyä. Brasilialainen ruoka oli erinomaista, ainakin punaisen lihan ystävälle. Brasilia oli kokemuksena mahtava. Tahdon kiittää lämpimästi radioisotooppiyhdistystä taloudellisesta tuesta.

8 Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/ (26) 11th World Congress on inflammation, Natal, Brazil, , Sanna Hellberg, Valtakunnallinen PET-keskus, Turku. 11 th World Congress on Inflammation keräsi Nataliin noin 1500 osallistujaa. Kongressin nimestä huolimatta osallistujista suurin osa oli brasilialaisia, vain 160 oli muualta. Kokouspaikkana oli Natalin kongressikeskus, Centro de Convenções de Natal, joka sijaitsi lähes meren rannalla. Kongressi keskittyi pääasiassa inflammaatioon liittyvään signalointiin, autoimmuunisairauksiin sekä trooppisiin sairauksiin. Itselleni mielenkiintoisimmat luennot liittyivät makrofagisoluihin sekä inflammaation uusiin lääkekohteisiin. Kongressissa oli yksi sessio in vivo -kuvantamisesta, mutta todellisuudessa esitelmät käsittelivät kuitenkin in vitro -solututkimuksia. Itselläni oli kongressissa posteri otsikolla Pre-clinical evaluation of the novel TSPO (18KDA) targeting PET agent [ 18 F]GE- 180 in atherosclerotic plaque inflammation in mice. Kongressissa oli havaittavissa kulttuurieroja eurooppalaisiin kongresseihin: tiedotus oli hieman puutteellista ja myöhästyminen oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Esimerkiksi abstraktien hyväksymisestä tieto tuli vasta kolme viikkoa ennen kongressia ja silloinkin ilmoitettiin osa virheellisesti. Vasta noin viikkoa ennen kongressia sain vahvistuksen sille että esitykseni on posteri eikä suullinen, kuten aluksi ilmoitettiin. Lisäksi kongressikeskuksessa oli hieman ongelmia mm. tekniikan kanssa. Myös paikallisten heikko englannin kielen taito yllätti, monet eivät esimerkiksi posterisessioissa juurikaan puhuneet englantia siitä huolimatta että heillä oli englanninkieliset posterit. Itse kongressin lisäksi ehdimme myös nauttia auringosta ja tehdä ostoksia. Takaisin tullessa teimme myös lyhyen vierailun Rio de Janeiroon. Kokonaisuudessaan matka oli onnistunut, kiitokset Lääketieteelliselle Radioisotooppiyhdistykselle osallistumisesta matkan rahoittamiseen! Kongressikeskus Epämääräinen kytkin hotellihuoneessa uskaltaako laittaa päälle! Ilmeisesti kuitenkin tarkoitti ilmastointia. 11 th World Congress on Inflammation, Natal, Brasilia, , Mia Ståhle, Valtakunnallinen PET-keskus, Turku lähdimme matkaan syksyisestä Suomesta kohti Brasilian Natalia, jossa järjestettiin 11. kerran maailman inflammaatiokongressi. Lähes vuorokauden matkustamisen jälkeen saavuimme lämpimään rantakaupunkiin. Hotellimme sijaitsi aivan rannan tuntumassa ja kongressikeskus näkyi parvekkeeltamme. Pian saimme huomata, että vaikka kyseessä oli maailman kongressi, niin murto-osa osallistujista oli muualta kuin Brasiliasta. Järjestelyissä noudatettiin muutenkin rentoa kaavaa ja opimme nopeasti, että sessioihin kannattaa saapua vasta hiukan myöhässä. Kongressiin oli joka tapauksessa saatu hyviä puhujia mm. Kanadasta, Australiasta ja Euroopasta. Mieleeni jäivät monet makrofageja käsittelevät luennot. Filippo Crea Italiasta piti hyvän esityksen ateroskleroosin patogeneesistä. Kongressin aihealueisiin kuuluivat myös monet trooppiset taudit, jotka ovat tietysti yleisiä Etelä-Amerikassa. Kuvantamisaiheita ei kongressissa paljoa ollut, mutta oli ihan virkistävää kuunnella välillä, mitä uutta perustutkimuksen saralla tapahtuu. Posterisessiot pidettiin aina iltaisin klo Omaa posteriani aiheesta Detection of v 3 v 5 integrin in atherosclerotic plaques using the 99m Tc-NC (Maraciclatide) esittelin maanantaina 23.9.

9 Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/ (26) Vapaa-ajalla keskityimme rantaelämään, sillä aurinkoa ja lämpöä riitti. Shoppailu ja syöminen oli Natalissa erittäin halpaa. Vaikka Natal on turistien suosima kohde, niin englannin kielen osaaminen kongressin ulkopuolella oli heikkoa. Onneksi elekielellä pärjäsi hyvin ja tuli opeteltua hieman myös portugalia. Kokonaisuudessaan kongressimatka oli antoisa ja onnistunut. Paluumatkalla pysähdyimme pariksi päiväksi Rio de Janeiroon, kun kerran Etelä-Amerikkaan asti oli lähdetty. Russian-Nordic Symposium on Radiochemsitry, Moskova, Venäjä, , Semi Helin, Anna Kirjavainen ja Sarita Forsback, Valtakunnallinen PET-keskus, Turku. Ensimmäinen Venäläis-pohjoismaalainen Radiokemian symposium pidettiin Moskovassa Lomonosovin Moskovan valtionyliopiston tiloissa. Kokous on jatkumoa vuodesta 1987 järjestetyille Venäläissuomalaisille kokouksille, joita näin haluttiin laajentaa myös muut pohjoismaat kattavaksi symposiumsarjaksi; seuraava kokous järjestetään neljän vuoden kuluttua Norjassa. Kokouksen noin 200 osanottajasta arviolta 150 oli Venäjältä, 40 Suomesta ja kourallinen muista pohjoismaista. Suomalaisten suuri osuus selittynee kokoussarjan historialla, muille tämä ensimmäinen tapaaminen oli vielä tuntematon. Ehkä seuraava Norjassa pidettävä symposium saa enemmän pohjoismaalaisia liikkeelle. Kokouksen aihepiiri kattaa radiokemian toiminnan ja tutkimuksen erittäin laajasti. Pääaiheet käsittelivät ydinenergian tuotantoon ja jätteiden käsittelyyn ja loppusijoitukseen liittyvää kemiaa, radioekologiaan liittyvää kemiaa, radioanalyyttistä kemiaa sekä radiolääkekemiaa. PET:n hyödyntäminen on Venäjällä vielä lapsenkengissä, ja suurimman osan (kolme suullista ja yksi posteri) tätä alaa koskevista esityksistä pidimmekin me kolme. Tulevaisuus näyttää kuitenkin toisenlaiselta; Venäjällä on rakenteilla useita keskuksia. Aikataulussa ohjelmaa oli kellon ympäri koostuen tyypilliseen tapaan kutsutuista keynote luennoista, suullisista esityksistä ja posterisessioista. Kansainvälisissä radiolääkeainekemian kongresseissa on ollut usein melko vähän edustajia Venäjältä, joten nyt oli mainio tilaisuus vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia itänaapurin kollegoiden kanssa. Kokouksen lisäksi ehdimme kuitenkin tutustua Punaiseen Toriin, tylyhköön asiakaspalveluun ja Moskovan kaoottiseen liikenteeseen. Semi ehti tutustua hyvin myös Tolstoi-junaan, jolla hän kolkutteli matkan molempiin suuntiin. Lämmin kiitos Lääketieteelliselle Radioisotooppiyhdistykselle myöntämästänne apurahasta, joka mahdollisti osallistumisemme kongressiin.

10 Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/ (26) European Association for the Study of Diabetes (EASD) -kongressi, Barcelona, Espanja , Kirsi Mikkola, Valtakunnallinen PET-keskus, Turku. Vuosittainen EASD-kokous järjestettiin tällä kertaa aurinkoisessa ja lämpimässä säässä Espanjan Barcelonassa. Tämä oli jo 49. kerta, kun kokous järjestettiin. Varhainen aamulento kohteeseen sujui mainiosti. Kongressi järjestettiin Fira Barcelona -kongressikeskuksessa, noin 8 km päässä kaupungin pääkävelykadulta La Ramblalta. Barcelona on värikäs kaupunki, jonka kadut täyttyvät lukuisista kahviloista ja ravintoloista. Kaupungista löytyy myös paljon kauniita rakennuksia, historiallisia nähtävyyksiä ja useita maailmanperintökohteita, kuten Güellin puisto ja Sagrada Famílian kirkko. Tieteellisesti korkeatasoisessa kongressissa pääsin kuuntelemaan esityksiä diabeteksesta useasta eri näkökulmasta. Kaikki kongressin posterit esiteltiin suullisina hyvin järjestetyissä posterikävelyissä. Esittelin tutkimustyöni tuloksia kongressissa posterina sessiossa Quantification of beta cell mass. Kierroksen puheenjohtajana toimi Martin Gotthardt. Tänä vuonna Claude Bernard palkinnon sai Markku Laakso Kuopiosta. Viikon aikana pääsin myös nauttimaan hyvästä seurasta sekä ruuasta juomasta Miramarravintolassa järjestetyssä suomalaisessa illassa. Kokouksen lopulla järjestettiin myös perinteinen 5K@EASD juoksu/kävely, jossa turkulaiset tutkijat menestyivät varsin mallikkaasti. Kiitän lämpimästi LRY:tä taloudellisesta tuesta, joka mahdollisti osallistumiseni tähän kokoukseen. Säteilyturvallisuus ja laatu isotooppilääketieteessä, Paasitorni, Helsinki, , Mikko Hakulinen, Kuvantamiskeskus, Kuopion yliopistollinen sairaala. Osallistuin säteilyturvallisuus ja laatu isotooppilääketieteessä kokoukseen erityisesti lyhytikäisten radionuklidien valmistukseen ja säteilyturvallisuuteen liittyvän ohjelman vuoksi. Olemme Kuopiossa suunnittelemassa parhaillaan omaa PET-radiolääketuotantoa ja aihe on näin erittäin ajankohtainen. Jyri Lehdon pitämä esitelmä oli erinomainen käsitellen hyvin laajasti juuri toiminnan aloittamisessa huomioitavia asiakokonaisuuksia ja antoi hyviä näkökulmia oman suunnittelun pohjaksi. Kokouksen ohjelma oli myös muulta osin hyvin monipuolinen. Ensimmäisen kokouspäivän aamupäivän luennoilla kerrattiin optimoinnin lähtökohtia sekä optimoinnin työkaluja hyvin monesta eri näkökulmasta. Iltapäivän ohjelmasta jäi erityisesti mieleen esitys radiolääkkeiden käytöstä Suomessa 2012 valitettavasti esitystä/tunnuslukuja ei saanut vielä mukaan - jään siis odottamaan raporttia jota lupailtiin vuoden 2014 aikana. Myös 8/2013 voimaan tulleet uusien isotooppilaitteiden hyväksyttävyyskriteerit herätti keskustelua. Toisen kokouspäivän ohjelmasta erityisesti mieleen jäi EU:n BSS joka tuo tullessaan myös muutoksia Suomen lainsäädäntöön. Odotan myös tulevaa isotooppilääketieteen TT-opasta josta iltapäivän aikana puhuttiin. Paikkana Paasitorni oli hieno ja kokoustilat hyvin toimivat. Ohjelma oli rytmitetty hyvin ja esitykset pysyivät hyvin aikataulussa. Kaiken kaikkiaan hyvä kokous. Lopuksi haluan esittää lämpimät kiitokseni LRY:lle minulle myönnetystä matka-apurahasta ja toivottaa kaikille lämmintä ja rauhallista joulua. 11 International Conference on Nuclear Cardiology and Cardiac CT, Berlin, Germany, May 5-8, 2013, Chunlei Han, Turku PET Centre. ICNC11 was the 11 International Conference on Nuclear Cardiology and Cardiac CT, which was held in Berlin, Germany, May 5-8, With the travelling grant from the Finnish Association of Nuclear Medicine, I participated to this conference. I presented a study, titled Effect of spill-over from right ventricular cavity to cardiac PET radio water perfusion study as a poster presentation. This study focused on the effect of radioactivity from right ventricular cavity on the septum when analyzing cardiac PET perfusion images using 15- O labeled water based on computer simulation data. A mathematical model with effect of right ventricular radioactivity was developed as a model plugin implemented into Carimas, which is a PET data analysis package developed in Turku PET Centre of Finland. Comparing with the model without right ventricular effect (this model is used in many PET centres, including in Turku PET Centre as a routine analysis method), this study showed that spill-over from right ventricular cavity leads a significant underestimation of perfusion in septum.

11 Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/ (26) In ICNC11, a researcher from Turku PET Centre, Johanna Silvola, won the Young Scientist Award with her study of 68Ca-Siglect-9 peptide targeting VAP-1 is accumulated in atherosclerotic plaques. The next conference, or ICNC12, will be held during May 3-5, 2015, in Glasgow, Scotland, UK. Kuvantamistutkimuksen valinta sydänsairauksien selvittelyssä, Kuopio, , Eila Koski ja Katja Sutinen, Kl. fysiologian, kl. neurofysiologian ja isotooppilääketieteen yksikkö, Kuvantamiskeskus, Kuopion yliopistollinen sairaala. Kaksipäiväinen koulutus Kuvantamistutkimuksen valinta sydänsairauksien selvittelyssä järjestettiin Kuopiossa Kardiologisen seuran ja KYSin Kuvantamiskeskuksen yhteistyönä. Osallistujia koulutuksessa oli noin 80 ja osallistujajoukko oli hyvin heterogeeninen. Sydänkuvantamisen parissa työskentelevät eri ammattiryhmät olivat hyvin edustettuina. Näyttelyssä oli noin 10 esittelijää ja luennoitsijoita koulutuksessa oli 18. Näyttelyssä oli esillä hyvin niin isotooppikuvantaminen, magneettitutkimukset kuin tietokonetomografiatutkimukset. Luennoitsijat tulivat Helsingistä, Turusta, Jyväskylästä ja Munchenista. Koulutustapahtuma oli pieni, mutta luennot olivat erittäin laadukkaita, järjestelyt toimivat hyvin ja tunnelma oli miellyttävä. Ensimmäisenä koulutuspäivänä käsiteltiin sydämen verenkierron ja viabiliteetin sekä vajaatoiminnan kuvaamista CT:llä ja isotooppimenetelmillä. Lisäksi kuultiin luentoja sydänsairaan potilaan ennusteen tutkimisesta MRI:lla. Elvytetyn potilaan ja strokepotilaan kuvantamista koskevat luennot jäivät mieleen myös mielenkiintoisina. Toisen päivän aiheita olivat säteilyturvallisuus ja erilaiset sydänkuvantamisen sudenkuopat. Iltapäivä käytettiin Hands on sessioihin, joissa oli mahdollisuus tutustua KYSin MRI:hin, CT:hen ja SPECT/CT:hen, joilla kuvataan KYSin sydänpotilaat. Kuhunkin työpisteeseen oli aikaa varattu noin 30 minuuttia. Toisen päivän tärkeimmiksi asioiksi nousivat hyvin tutut aiheet. Hyvän lähetteen merkitystä ja kriteereitä pohdittiin useamman luennoitsijan voimin. Tutkimuksen onnistumisen kannalta erittäin tärkeät ja vanhat viisaudet kuten potilaan henkilöllisyyden tarkistaminen olivat esillä. Suurimmat sudenkuopat ovat edelleen hyvin yksinkertaisia asioita! EANM 13, Lyon, , Jyri Toikka (Suomen varadelegeetti), Salo. Terveiset EANM Delegaattikokouksesta Osallistuin Suomen edustajana EANM:n delegaattikokoukseen Kokouksen pääaiheena oli uusien sääntöjen hyväksyminen. Toistaiseksi voimassa olevat säännöt EANM Rules / Bylaws ovat vuodelta Ohjeet eivät enää vastaa tämän päivän toimintaa ja vaatimuksia. Ohjeiden uusimiseksi perustettiin oma väliaikainen professori Knapp:n vetämä Constitution Committee. Ohjemuutokset hyväksyttiin Delegates Assemblyssä noin 90 %:n äänimäärällä ja lopullisesti Members Assemblyssä yli 80 %:n äänimäärällä. Uusien ohjeiden nimeksi tuli Statutes, joka yhdistää erilliset Bylawsit ja Rulesit yhteen. Toiminnan tarkoitusta täsmennettiin ja erillisten toiminnallisten osien kuten Delegates Assembly ja Members Assembly toiminta kirjattiin ensimmäisen kerran ohjeistukseen. Executive Committee haluttiin korvata yleisemmällä sanalla Board. Uuden Boardin toiminnallista jakoa uudistettiin. Sihteeri ja rahastonhoitaja yhdistettiin. Delegaattikokouksessa valittu uusi sihteeri Savvas Frangos Kyprokselta jatkanee yhdistetyssä tehtävässä Jatketaan edelleen vanhojen sääntöjen mukaan. Uusi Education chair päätettiin perustaa organisoimaan EANM:n koulutusta. Uusi Congress chair päätettiin perustaa, koska EANM:n vuosikokous on rahallisesti erittäin tärkeä. Kokouksen osallistujamäärä on enimmillään ollut yli 5500 ja nyt 5237 osallistujaa. Kovinkaan monta paikkaa Euroopassa ei ole, jossa voidaan näin isoa kokousta pitää. Lyonissakin näyttely jakautui kahteen halliin. Teollisuuden kannalta tilanne ei ollut optimaalinen. Optimitilanteessa tarvitaan 7500 m2 yhtenäinen näyttelytila ja samassa yhteydessä olevat riittävän isot luentosalit sekä hotellikapasiteetti, joka ylittää huonetta. Kiinteä Kongressipresidentti valitaan kerrallaan kolmeksi vuodeksi ja hän jatkaa tarvittaessa toisen kauden. Kongressipresidentti on nyt

12 Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/ (26) erotettu kongressimaasta. Tämä takaa mahdollisuuden myös pienten maiden edustajille hakea paikkaa. Hän on yhteydessä muihin eurooppalaisiin kattojärjestöihin, kongressipaikan pormestariin ja education committeehen. Usean vuoden toimiva kongressipresidentti pitää laatua yllä paremmin kuin vuosittain vaihtuva. Häntä avustaa paikallinen Local Ambassador, joka pitää yhteyttä paikallisiin tahoihin kuten yliopistoon. Uuteen Boardiin kuuluvat President, President elect (vpj, josta nousee seuraava president), Secretary/treasurer (yhdistettynä), Education chair, Congress chair ja Committee coordinator (entinen task group coordinator). Uusi Ethics committee perustettiin, miettimään eettisiä asioita. Members Assemblyssä sisään pääsivät vain hyvät jäsenet. Hyviksi jäseniksi katsottiin vuoden 2013 jäsenmaksunsa maksaneet. Viivakoodin luvun jälkeen koneesta tarkistettiin jäsenmaksun tilanne ja vasta sen jälkeen pääsi sisään. Tärkeimpänä asiana täälläkin olivat ohjemuutokset EANM kokous on Göteborgissa ja 2015 Hampurissa ja nyt valittiin 2016 kokouspaikaksi Barcelona. Viime vuosina kokouksen tuotto on ollut /vuosi, jolla on rahoitettu toimintaa Barcelonan kokouksen tuotto jäi tasolle, johtuen kovista tarjoilupalkkioista ja tilavuokrista. Nyt 2016 kokousta varten hintoja on saatu neuvoteltua alas. Valinnan kannalta tämä oli varmaan välttämätöntä, sillä aikaisempina vuosina Delegetes Assembly kritisoi kovasti Barcelonan kokousta heikon tuloksen vuoksi. EANM:n kokouksessa eräänä tärkeänä asiana keskusteltiin 99mTc saatavuudesta tuotantokatkos avasi koko isotooppiväen silmät ja nykyään EANM yhdessä AIPES:n (Association of Imaging Producers & Equipment Suppliers) ja NEA:n (The Nuclear Energy Agency) seuraavat säännöllisesti tilannetta. Tecnetiumgeneraattoriin tarvittava molybdeeni 99 saadaan tunkemalla ydinreaktorin ytimeen neutronisateeseen Molybdeeni 98:aa. Tässä käytössä olevat reaktorit ovat valtioiden rahoittamia tutkimusreaktoreita. Valtiot eivät halua tukea enää muiden maiden toimintaa ja rahoitusta on vaikea saada huoltoihin. Reaktorit ovat myös vanhoja ja suurin reaktori NRU Kanadassa laitetaan kiinni Korvaavaa uutta kapasiteetia saadaan Ranskan JHR reaktorin valmistuttua. Täysi tuotanto saadaan pystyyn arviolta Tässä välissä 99mTc saannissa saattaa tulla ongelmia. Jatkossa reaktorin pitäjälle tulee maksaa markkinahinta 99Mo:sta. Kanadassa kehitetään 99mTc valmistusta syklotronilla, mutta ongelmaksi tulee lyhyt puoliintumisaika kun 99mTc joudutaan kuljettamaan joka päivä kuvauspaikoille. Koreaan on myös valmistumassa kohtalaisen tuotantokapasiteetin omaava ydinreaktori Korkean uraanipitoisuuden ydinreaktorit eivät ole kovassa huudossa maailmalla, koska uraanista voidaan tehdä pommeja. Käytännössä kaikki maat ovat päättäneet luopua näistä ja siirtyä matalan uraanipitoisuuden reaktoreihin. Tämä aiheuttaa vain lieviä muutoksia tuotantomääriin. Kokonaisuutena EANM, AIPES ja NEA arvioivat potilaskohtaisen 99mTc:n hinnan nousevan nykyisestä :sta tasoon. Tätä hinnan korotusta pidettiin kovana, mutta pakollisena saada isotooppituotanto pysymään luotettavana jatkossakin. EANM 13, Lyon, , Jukka Schildt (ol), Meilahden Isotooppilaboratorio, Helsinki. EANM2013 pidettiin Lyonissa, Ranskassa. Osallistujia oli yli 5000, hieman vähemmän kuin viitenä aiempana vuotena. Osallistujia oli yli 80:stä maasta, joten voidaan todella puhua kansainvälisestä kokouksesta. Valitettavasti Suomesta osallistujia tuntui olevan varsin vähän ja myös Suomesta hyväksyttyjen abstraktien määrä melko pieni, 19 kpl (sijalla 25...). Eniten hyväksyttyjä abstrakteja oli Italiasta 184 kpl. Isäntämaa Ranska tuli toisena 155:llä hyväksytyllä abstraktilla. Lähetettyjä abstrakteja oli kaiken kaikkiaan Oma suullinen esitys otsikolla The oxyphilic cell amount in parathyroid adenomas is an important determinator of scintigraphy outcome oli maanatai-iltapäivän suomi-sessiossa, jossa kahdeksasta esityksestä kolme oli suomalaisten pitämiä (kaksi niistä Tunnisen Virpin hienoja töitä)! Omassa työssämme arvioimme lisäkilpirauhasadenoomien eri ominaisuuksien vaikutusta sestamibin huuhtoutumisen kinetiikkaan kaksoisisotooppitutkimuksessa 46:lla potilaalla. Adenoomissa on vaihteleva määrä eri soluja (oksifiilisiä, pää- ja kirkassoluja), joista merkitsevä vaikutus näyttäisi olevan etenkin oksifiilisten solujen määrällä. Niistä adenoomista, joissa oli enemmän oksifiilisiä soluja kuin toisissa, sestamibi huuhtoutui hitaammin kuin niistä, joissa oli vähemmän kyseisiä soluja. Tämä ainakin osittain selittäisi sen, miksi jotkut adenoomat eivät

13 Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/ (26) luotettavasti visualisoidu pelkällä kaksivaiheisella kuvantamisella. Yllättäen muualla euroopassa kaksivaiheinen kuvantaminen on edelleen voimissaan, vaikka mm. EANM:n suosituksissa kehoitetaan käyttämään kaksoisisotooppimenetelmää. Lisääntyvän isotooppihoidon tulevaisuutta olevan Radium-223 hoidon vaikutusta oli tutkittu Saksassa Offenburgissa tehdyssä työssä. Radium-223 hoidolla todettiin olevan merkitsevä vaikutus sekä elossaoloaikaan (keskimäärin 3.6kk pidempi) että luustotapahtumiin (keskimäärin 5.8 kk myöhemmin) kastraattiresistenteillä prostatasyöpäpotilailla, joilla on luustometastasointi. Tämä useissa syöpäkongresseissakin suuresti esillä ollut isotooppihoitomuoto on tulevaisuuden EANM-kongresseissakin varmasti vielä vahvemmin esillä. Käytännön työn kannalta tärkeä luento käsitteli uusia lymfooman levinneisyys- ja vastearviosuosituksia, joista pian on odotettavissa julkaistua tietoa. PET-TT:tä suositellaan tehtäväksi rutiinisti lymfooman levinneisyysarviossa ja enenevässä määrin myös luuydinaffiision selvittelyssä. PET-TT:tä suositellaan myös tarvittaessa kesken hoitoa tehtävään vastearviointiin TT:n sijaan. Kesken hoidon ja hoidon päättymisen yhteydessä suositellaan viisiasteisen luokituksen käyttöä PET-TT:n arviossa. Hienoa oli, että paikalla olleiden fyysikoidemme Miia Pitkosen ja Eero Hippeläisen abstrakti Imaging serotonin and dopamine transporters with dynamic 123 I- -CIT SPECT in mouse brain pääsi highlights-luentoon (ainoana suomalaisena työnä). Lyon oli kongressipaikkana mielestäni erinomainen, kaupunki oli kaunis ja ruoka hyvää. Varmasti joskus pitää käydä uudestaan paremmalla ajalla tutustumassa tarkemmin kaupunkiin, nyt jäi esimerkiksi harmittavasti jalkapallo-ottelu kokematta. Kongressialue oli toimiva laaja-alaisuudestaan huolimatta ja erityisesti postereiden sijoittaminen pääluentosalin läheisyyteen oli hieno asia. Perinteinen suomalainen ilta maanantaina oli tietysti yksi kongressiajan huipentumia, kiitokset siitä yhteistyökumppaneillemme! Haluan kiittää LRY:tä saamastani tuesta osallistua kongressiin. EANM 13, Lyon, , Tomi Laitinen (prof), Itä-Suomen yliopisto ja KYS. Yleistä: Matkani Lyoniin oli jo itse matkustuksen kannalta mielenkiintoinen. Siirtyminen Pariisista Lyoniin huippunopealla TGV-junalla, suurimmaksi osaksi maalaismaisemien läpi, oli miellyttävä kokemus. Kongressipaikkana Rhonen ja Tête d Or puiston välissä sijaitseva Lyon Convention Centre Cité Internationale oli puitteiltaan huippuluokkaa. Kongressin järjestelyissä näkyi ranskalainen toimintatapa lähinnä siinä, että liikkuminen kongressialueella oli muodostettu kulkua rajoittamalla epäkäytännölliseksi. Esimerkiksi kongressin pääsisäänkäynnistä kongressisaleille johtava portaikko oli päätetty sulkea ja osallistujille jäi pääkulkureitiksi kapeahkot liukuportaat. Myös ulkokautta tapahtuva sisäänpääsy pääsaliin sen varsinaisen sisäänkäynnin kautta estettiin, mikä pakotti käyttämään parin sadan metrin mittaista kiertotietä sisätilojen kautta. Tieteellinen ohjelma oli monipuolinen sisältäen sopivasti CME-sessioita, Symposiumeja, Plenary-sessioita, Interaktiivisia sessioita unohtamatta varsinaisia tutkimusraporttisessioita ja teknologisteille räätälöityä ohjelmaa. Esitysten aikataulut pitivät kiitettävästi. Professori I.M. Modlinin pitämä esitys Young EANM Daily Forumissa kliinisen tutkimuksen metodeista oli mielestäni koko kongressin parhaiten pidetty suullinen esitys. Modlin esitti erinomaisen analyysin siitä, miten tutkimusryhmän toimintaa organisoidaan ja mitkä ovat tutkimusryhmän johtamisessa tärkeimpiä tehtäviä. Esityksessä käsiteltiin erityisesti henkilökohtaisen strategian muodostamista, tutkimusaiheen valintaa, tutkimusprojektin elementtejä, onnistumisen perusteita, projektin kehittymistä sekä aikatauluttamista ja tiedottamista. Kongressin aikana keskityin seuraamaan ennen kaikkea sydänkuvantamista ja

14 Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/ (26) aivojen kuvantamista käsitteleviä esityksiä sekä hieman onkologisia aiheita ja muita isotooppilääketieteen osaalueita. Oma esitys ja siihen liittyvät asiat: Omassa posteriesityksessäni esitin viitearvot sydänperfuusiokuvauksesta tehdystä dyssynkronian faasianalyysistä. Samasta aiheesta oli esillä toinenkin posteri (Diaz-Gonzales et al., Salamanca, Espanja), jossa aineiston karakterisointia ei ollut tehty yhtä perusteellisesti kuin omassa työssäni ja normaaliaineistoksi mainitun ryhmän tulokset oli esitetty vain keskiarvona kuvaamatta ryhmän sisällä yksilöiden välistä vaihtelua tai ottamatta kantaa mikä olisi soveltuva viitealueen yläraja. Samantyyppisiä tuloksia esitettiin myös yhdessä suullisessa esityksessä (Kundu et al. Intia), jossa mielenkiintoista oli dyssynkronian määrittäminen paitsi koko vasemman kammion alueella globaalisti, myös regionaalisesti tarkastelemalla erikseen sydämen kärjen aluetta, etuseinää, kammioväliseinää, alaseinää ja sivuseinää. Globaalin dyssynkronian faasianalyysissä saadut tulokset esitettiin keskiarvoina ja SD:nä. Kun Kundun esittämistä tuloksista lasketaan viitealueen yläraja keskiarvo + 2 SD mukaisesti, raja-arvoksi tulee hyvin samaa luokkaa oleva tulos, kuin omassa aineistossani on 95. persentiilin mukaan määritetty viitealueen yläraja. Työmme perusteella viitealueen ylärajaksi saatiin faasihistogrammin kaistanleveydelle (bandwidth) 57 astetta, jakauman keskihajonnalle (Stdev) 15.9 astetta ja entropialle 49. Näitä arvoja on mahdollista soveltaa faasianalyysin tulkinnassa ainakin silloin, kun dyssynkroniaa mitataan Cedars-Sinain QGS-ohjelman faasianalyysillä. Muiden analyysiohjelmistojen (esim. Cardiac Emory Toolbox) faasianalyysi tuottaa jonkin verran erilaista tulostasoa, joten nämä viiterajatkin lienevät menetelmästä riippuvia. On myös huomioitava, että viitealueen yläraja ei ole sama raja-arvo, jota voisi käyttää tunnistettaessa vajaatoimintatahdistimesta hyötyviä potilaita. Toistaiseksi on olemassa vain pieniin aineistoihin perustuvia alustavia tuloksia mahdollisuudesta tunnistaa faasianalyysin tuottamien tulosten perusteella vajaatoimintatahdistimesta hyötyvä potilasryhmä. Aiemmissa töissä vajaatoimintatahdistimen hyöty on havaittu sellaisilla, joilla dyssynkroniaa on huomattavasti enemmän, kuin mitä esittämämme viitealueen yläraja kuvaa. Todennäköisesti siis lievän dyssynkronian hoito vajaatoimintatahdistimella ei ole tuloksekasta. Canthino ym.

15 Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/ (26) (Lissabon, Portugali) esittelivät pienen tutkimuksensa tuloksia faasianalyysin käytöstä vajaatoimintapotilailla, joille asennettiin CRT-tahdistin. Aiemmin julkaistuista tiedoista poiketen ennen CRT-tahdistimen laittoa tehdyn kuvauksen faasianalyysin perusteella ei voitu ennustaa ketkä potilaista saavat tavoitellun hyödyn ja ketkä ovat non-respondereita. Sen sijaan Canthino ym. totesivat respondereilla faasianalyysin tulosten perusteella tapahtuvan huomattavaa dyssynkronian korjaantumista, kun kyseisille potilaille oli saatu asennettua hyvin toimiva vajaatoimintatahdistin. Keskustelussa ranskalainen rytmikardiologi P. Milliez kiinnitti huomiota, että nonrespondereilla olisi aiheellista varmistaa vasemman puolen johto oikea paikka. Tieteellisestä ohjelmasta poimittua: Kongressin ohjelmassa PET-tutkimusten painotus oli suuri, mikä heijastaa valtavaa kehitystä PET-radiolääkkeiden ja -kuvausten osalta sekä tutkimustyössä että käytännön potilastyössä. Seuraamissani sessioissa eniten oli esillä erilaisten fluoripohjaisten radiolääkkeiden avulla tehtyjä tutkimuksia. Nähtävästi jatkossakin PET-toiminnassa on mahdollista päästä pitkälle myös niissä keskuksissa, joissa ei ole käytettävissä omalla syklotronilla tuotettuja lyhytikäisiä radioisotooppeja. Fluorilla on leimattu monia erilaisia ligandeja, joita olisi periaatteessa mahdollista hyödyntää laajasti paitsi onkologisissa kuvauksissa kuin muidenkin alojen tarpeisiin tehdyissä kuvauksissa. Amyloidikuvantaminen fluoripohjaisella radiolääkkeellä on tulossa todennäköisesti jo lähivuosina käytäntöön muistisairauksien diagnostiikassa, kuitenkin tarkkaan valikoiduissa indikaatioissa. Tällä hetkellä amyloidikuvantamisella on jo suuri merkitys Alzheimerin taudin lääkkeiden kehittämiseen tähtäävässä tutkimuksessa ja muissa muistisairauksiin liittyvissä tutkimushankkeissa. Amyloidikuvantamiseen on olemassa yksi FDA:n hyväksymä radiolääke ( 18 F-Florbetapir, Amyvid ) ja Suomessa kliinisiin tutkimushankkeisiin saataville tulee todennäköisesti ensimmäisenä 18 F-Flutemetamoli. SNMMI Sessiossa P. Herschowitch esitti amyloidikuvausten indikaatioksi seuraavat: Potilaat, joilla on persistoiva tai progressiivinen selittämätön lievä kognitiivinen heikentyminen. Tällöin amyloidipositiivinen tulos ennustaa Alzheimerin taudin ilmaantumista ja vastaavasti amyloidinegatiivinen tulos sulkee melko hyvin pois tulevaisuudessa kehittyvän Alzheimerin taudin. Potilaat, joilla on mahdollisen Alzheimerin taudin pääpiirteet, mutta joko taudinkulku on epätyypillinen tai esiintyy eri piirteitä muistakin dementiatyypeistä. Tutkimus voi antaa tietoa co-morbiditeetista. Potilaat, joilla on progressiivinen dementia epätyypillisen varhaisella iällä (<65 v). Tällöin amyloidikuvantaminen voi auttaa erotusdiagnostiikassa AD- vs. non-ad dementioiden välillä. Lisäksi samassa esityksessä esitettiin Non-indikaatioina seuraavia tilanteita, joissa amyloidikuvantamista ei tulisi tehdä: Potilaat, joilla on todettavissa todennäköisen Alzheimerin taudin kriteerit ja potilaan ikä on tyypillinen. Dementian vaikeusasteen määrittäminen. Amyloidimäärä ei korreloi dementian vaikeusasteen kanssa. Pelkkä tieto dementian sukurasituksesta, APOE 4 esiintymisestä tai muiden biomarkkeireiden esiintymisestä. Amyloidikuvauksen tulokselle ei ole tällaisissa tilanteissa osoitettu ennusteellista merkitystä. Potilaat, jotka kertovat kognitiivisista ongelmista, mutta joilla ei ole poikkeavaa tulosta kliinisessä testauksessa. Oireettomat ikääntyneet. Non-medikaalikäyttö (vakuutusta varten tarkastukset, työhönottamista edeltävät tarkastukset, oikeudellisen toimintakyvyn arviointi)

16 Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/ (26) Sydämen viabiliteetin tutkimisella on osoitettu saatavan ennustetta kuvaavaa tietoa, jota voidaan hyödyntää hoitolinjan valinnassa. Kuitenkin H.J. Verbernen esityksestä CME Sessiossa todettiin, että iskemian laajuuden osoituksen jälkeen viabiliteettitieto tuo vain marginaalisesti lisäarvoa hoitolinjan valintaan. Mikäli tehdään FDG:llä viabiliteettikuvaus, tulee sydänlihaksen glukoosinkäyttö saada varmistettua jollakin standardilla tavalla. Verberne esitteli euglykeemistä hyperinsulineemista clamp-tekniikkaa yksinkertaisemman protokollan käytettäväksi viabiliteettikuvauksissa. Tässä sydänlihaksen energia-aineenvaihdunta ohjataan käyttämään energianlähteenä glukoosia rasvahappojen sijaan seuraavasti: 2½ h ennen suunniteltua radiolääkeinjektiota tutkittava ottaa Acipimox. lääkekapselin (250 mg, p.o.). Kyse on nikotiinihappojohdannaisesta, joka inhiboi lipolyysiä ja alentaa seerumin vapaiden rasvahappojen pitoisuutta. 1½ h ennen radiolääkeinjektiota tutkittava saapuu isotooppiyksikköön. 60 min ennen injektiohetkeä tutkittava nauttii kevyen aterian. 15 min kohdalla ennen injektiohetkeä tutkittavalle annetaan kahteen ruiskuun jaettuna bolusinjektioina glukoosia (20 % liuoksena 0,2 g/kg) ja toiseen ruiskuun sekoitetaan insuliinia 0.2 U/kg). Sitten seurataan minuutin välein plasman glukoosipitoisuutta. Glukoosipitoisuus kohoaa kaksihuippuisesti ja radiolääkeinjektio (250 MBq FDG) annetaan jälkimmäisen huipun kohdalla. 30 min kohdalla radiolääkeinjektion jälkeen tehdään matala-annos-tt-kuvaus, jota seuraa 15 min kestävä PET-kuvaus. Personalized medicine toimintamallia tuotiin esille yhä enemmän. Yksilöllisiin ominaisuuksiin ja hoitovasteisiin perustuvan hoitolinjan valinta edellyttää runsasta kuvantamistutkimusten käyttöä. Tällaisessa kehityksessä erilaisten kuvantamistutkimusten merkitys korostuu siis entisestään. Vaikka periaatteessa taustalla oleva ajatus on hyvin mielenkiintoinen, tällä alueella tarvittaisiin ehdottomasti lisää tutkimusnäyttöä kuvantamistutkimusten vaikuttavuudesta ja kustannustehokkuudesta. Lopuksi Esitän lämpimät kiitokseni LRY:lle minulle myönnetystä matka-apurahasta, joka kattaa kongressin osanottomaksun sekä kiitän myös Itä-Suomen yliopistoa, joka kustantaa muut matka- ja majoituskuluni. EANM 13, Lyon, , Virpi Tunninen, Satakunnan keskussairaala. Taas kerran tuli pakattua väärät vaatteet lokakuisesta Suomesta lähtiessä. Sitä ei vaan usko sääennustetta että perillä odottaa 20 astetta ja t- paitakeli. Näistä perinteisistä hankaluuksista huolimatta saavuimme Lyoniin kunnialla jo perjantaiiltana, nimittäin viime vuoden pre-kongressien tasosta vakuuttuneena olin ilmoittautunut lauantain Quantitative Imaging and Dosimetry: Steps Towards Personalised Nuclear Medicine Treatments osioon. Luennoitsijoina oli vakuuttavia nimiä kuten Boellaard, Ljungberg ja Buvat. Päivä oli juuri niin hyvä kuin olivat odotuksetkin, napakassa paketissa tuli käytyä läpi kaikki SPECTin ja PETin kvantitaatioon liittyvät ongelmat. Näitä miettiessä sitä aina ihmettelee että ylipäätään saamme kuvia aikaiseksi. Kongressin lukujärjestys tuli tällä kertaa tehtyä IPP-appsilla, joka sinänsä on aivan riittävä syy ostaa ipad tai joku vastaava vehje (no on on, ainakin jos pitää kotona perustella ). Tällä konstilla välttyy abstraktikirjojen ym. rahtaamiselta. Vieläkään en tosin oppinut olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa. Tässä kongressikeskuksessa

17 Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/ (26) tosin oli vaikeaa olla edes yhdessä paikassa oikeaan aikaan. Arkkitehdillä oli ollut pitkä ja kapea pöytä, joten pahimmassa tapauksessa salien välillä sai juosta vartin verran tukka putkella. Sunnuntai tuli kulutettua lähes kokonaan näyttelyssä, koska ensi vuonna on edessä SPECT/CT hankinta ja tämähän oli oiva tilaisuus vertailla kameroita ja softapuolta työasemilla. Perinteisellä (NaI-kide) kamerapuolella ei mahdottomia uutuuksia esitelty, ehkä mielenkiintoisin oli Siemensin idea kvantitatiivisesta SPECTistä erillisen kalibrointilähteen avulla. Näyttelyn lisäksi kuuntelin fysiikan sessioita vähän valikoivalla otteella. Eeron esitystä edelsi muutama melko kehnosti vedetty setti (hirveästi slideja, huonoa englantia ja reilusti ylitettyjä aikarajoja). Yhdessäkin puheessa vertailtiin eri valmistajien iteratiivisia rekonstruktioalgoritmeja, eikä tultu kertoneeksi esimerkiksi rekonstruktioparametreja. Anna Celler antoi palautetta siihen sävyyn että koko sali istui tiukasti asennossa Olipa sitten sitäkin mukavampi katsoa kun suomalainen hyppäsi puikkoihin ja junaili homman kotiin. Omat esitykseni olivat vuorossa maanantaina Conventional & Specialised Nuclear Medicine: Parathyroid sessiossa, jossa myös Jukka Schildt piti omansa (hyvä Suomi, 3/8!). Kaksi juttua samasta aihepiiristä oli olevinaan hyvä idea aina siihen asti kun sitten erittäin coolina ( ) odotin omaa vuoroani. Tietenkin session viimeiset puheet, joten aikaa erilaisille rytmihäiriöille oli runsaasti. Ylimääräinen jännitys tosin haihtui erilaisia mibikuvia ihmetellessä. Esimerkiksi englantilaiset olivat kehittäneet menetelmän, jossa tehtiin kolme SPECTiä peräkkäin, sitten pinta renderöitiin sellaiseksi kinkkupussiksi ja niitä pyöriteltiin vierekkäin. Näin sitten pelkästään muodon perusteella arvioitiin adenooman paikkaa. Jutun konkluusio oli osuvasti että lokalisaatiomenestys korreloi menetelmän kompleksisuuteen. Jukka pääsi estradille ennen minua ja osoitti vakuuttavasti sen, miksi adenoomat eivät aina tottele kaksivaiheisen menetelmän taustalla olevaa teoriaa. Siitä olikin sitten kiva jatkaa 99m Tc-sestamibi/ 123 I subtraktio SPECT-CT jutuilla, jotka sivumennen sanoen olivat kongressin ainoat tästä aiheesta. Keskustelin protokollista monenkin maan edustajan kanssa, eikä kukaan oikein osannut sanoa miksi pelkän sestamibin käyttö on niin suosittua muualla. Perinteinen suomalaisten ilta pidettiin tänä vuonna Halloween-hengessä. Olisi tosin kannattanut aloittaa juhlat vasta tiistaiaamuna maskeerauspuoli näytti olevan ihan heti herättyä valmis Tiistain turistikierroksella tutustuttiin Basilique de Fourvièreen, jonka tuuliselta tasanteelta oli mahtavat maisemat Lyonin yli. Kesäisestä tunnelmasta nautittiin melkein kolmetuntisessa lounassessiossa - joka jatkui samassa seurueessa illallisen puolelle. Pikaisen laskutoimituksen mukaan erva-yhteistyötä edistettiin ruokapöydässä yli kuusi tuntia saman päivän aikana. Mikä tietysti kuului asiaan, oltiin kuulemma Ranskan ruokapääkaupungissa. Kiitos vielä hyvästä seurasta Keskiviikkoaamun Physics & Instrumentation & Data Analysis: Standardisation sessiossa tuli todettua että lukuisat ovat menetelmät. SNM:n Quality Assurance Comittee oli rakentanut (kaksivaiheiseen menetelmään perustuvan) lisäkilpirauhasfantomin, jolla on tehty laadunvalvontakierros Veterans Affair sairaaloiden isotooppiyksiköissä. Lorraine Figin mainiosti pitämän esityksen mukaan tutkimusta tehdään väärillä kollimaattoreilla, väärillä kuvausparametreilla ja erityisen huonosti tehdyillä rekonstruktioilla ja saaduista kuvista annetaan vielä virheellisiä lausuntoja. Samassa sessiossa Jari esitteli munuaisfantomikierroksen tulokset lausuntojen osalta, ja konkluusiossa todettiin sama johtopäätös kuin lähes kaikissa muissakin tämän session esityksissä. Tarvetta standardoinnille, harmonisaatiolle ja ulkoiselle laadunvalvonnalle todellakin on!

18 Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/ (26) Näitä esityksiä kuunnellessa tuli mieleen idea lisäkilpirauhasten 99m Tc-sestamibi/ 123 I subtraction SPECT-CT (yllätys ) prosessointi & lausunto laadunvalvontakier roksesta. Meillähän on kerättynä jo melkoinen potilasaineisto leikkaus/patologitietoineen, ja näistä olisi helppo koota sopiva setti analysoitavaksi ja lausuttavaksi. Olettekos mukana juonessa jos tehdään aiheesta alkajaisiksi esitys Göteborgin kongressiin? Highlights-sliden mukaan Suomesta oli mukana vain 18 abstraktia. Osallistujia Suomesta oli tällä kertaa niin vähän ettei päästy edes listoille Mutta määrän korvasi laatu tälläkin kertaa, Miian ja Eeron hiirijuttu pääsi mukaan Highlightseihin. Taputuksia! Lämpimät kiitokset LRY:lle saamastani matka-apurahasta! EANM 13, Lyon, , Anna Johansson ja Sanna Virtaniemi, Isotooppiosasto, HUS- Kuvantaminen, Helsinki. Tällä kertaa Meilahden isotooppiosastoa hoitajien puolelta edustivat alle kaksi vuotta alalla olleet juniorit, joille kaikki oli enemmän tai vähemmän uutta. Poimimme ohjelmaamme luentoja valikoidusti hoitajille, fyysikoille ja lääkäreille suunnatuista luennoista sekä yhteisluennoista lähinnä niistä teemoista, jotka koskevat läheisimmin omaa työtämme. Huomasimme tosin, että nekin luennot, joiden sisältö oli itsellemme vieraampi, laajensivat ymmärrystämme alalla tapahtuvasta kehityksestä. Aloittelijoille tarkoitetut Young EANM -luennot isotooppikuvantamisen historiasta ja radionuklidien valmistuksesta eivät menneet syvälle molekyylitasolle, mutta antoivat paljon yleistietoa ja historiallista perspektiiviä alallemme. Ohjelmassa ei yllättäen ollut kovin paljoa asiaa PET-MRIstä, vaan PET-CT:n merkitys korostui edelleen.

19 Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/ (26) Koska itse työskentelemme lähinnä gammakameroilla, oli mukava huomata, että SPECT-CT puolustaa edelleen hyvin paikkaansa esimerkiksi tarkemmissa luuston alueen kuvauksissa. Posterinäyttelyssä tutustuimme lähinnä hoitajien postereihin. Ne havahduttivat huomaamaan, kuinka saman potilastutkimuksen (esimerkiksi GFR-tutkimuksen) voi tehdä monella eri tavalla, ja kaikki saavat silti mielestään vertailukelpoisia tuloksia. Monet postereista olivat myös hyvin käytännönläheisiä. Näyttelypaikoilta löytyi kaikkea kahviloista alkaen, mutta myös hyödyllistä ja uutta tietoa. Pääsimme tutustumaan tarkemmin esimerkiksi tulevaan kameraamme sekä uuteen synteesilaitteistoon. Kongressikaupunki Lyon on kaunis ja historiallinen, ja säät suosivat myöhäisestä syksystä huolimatta. Aamukävelyt kongressipaikalle Tête d Or -puiston läpi tuottivat yllätyksiä; törmäsimme puistossa mm. peuroihin ja flamingoihin. Kaupunki sijaitsee lähellä kauniita viinintuotantoalueita, joihin pääsimme myös tutustumaan. EANM 13, Lyon, , Jari Heikkinen, Mikkelin keskussairaala. SPECT/CTn lisäarvoa käsittelevä luentokokonaisuus oli ajankohtainen meille mikkeliläisille. Neuroendokriinisiä tuumoreuta kuvataan edelleen 111In-DTPA-Oktreotidillä - meillä on ollut hyviä kokemuksia teknetiumleimatulla Tektrotydillä. Se ei selvinnyt, että saako sitä vielä ostettua. Sappirakon alue on hyödyllistä varmistaa, jos siellä kertymä. Näytettiin pari esimerkkiä, jotka olivat hyvin samannäköisiä kokokehokuvissa. Toisessa kertymä oli sappirakossa kun taas toisessa sen vieressä olevassa patologisessa muutoksessa. Eipä olisi ilman SPECT/CTtä onnistunut! Paksusuolen kertymästä oli myös hyvä esimerkki. SPECT/CT varmisti hienosti kertymän merkityksen. Jopa 36% tapauksista kuvaus oli muuttanut potilaan hoitoa. I-MIBG-kuvauksissa SPECT/CT on hyvä primäärin taudin paikallistamisessa ja multippelin taudin arvioinnissa sekä hoidon vastetta arvioitaessa. Kilpirauhassyövässä ablaation jälkeen imusolmukestatuksen selvittäminen. Potilaan hoito muuttui 25%:ssa. Lisäkilpirauhasen adenoomaa kuvattaessa SPECT/CTllä saatu paikkatieto kirurgille nopeuttaa toimenpidettä ja säästää rahaa keskimäärin 98 /potilas. Ektooppisen adenooman selvittelyssä se on myös hyvä. Pahanlaatuisissa luuston sairauksissa mainittiin erityisesti rangan muutokset, lonkka ja häpyluu. Hyvänlaatuisissa ranne, lonkka, polvi, jalka, nilkka, rintakehä ja olkapäät. Muissa tilanteissa mainittiin hoidoista Y-90 SIRT ja Tc99m-MAA oikeaan maksavaltimoon, Lu-177 DOTATATE. Vartijaimusolmukkeiden SPECT/CT melanoomassa ja tulehduspesäkkeen kuvantamisessa hyötyy monesti SPECT/CTstä. Aneurusma vatsaaortassa voi aiheuttaa kertymän luuston gammakuvaukseen - sekin voi varmistua hyvin SPECT/CTllä. SPECTCTACULAR! Tuli esiin myös sellainen asia, että kännykän käyttö leikkaussalissa yhtäaikaa vartijaimusolmukkeen biobsiassa käytettävän detektorin kanssa saattaa aiheuttaa häiriötä. SPECT-kuvan suodattimet vaihtelevat eri valmistajien ohjelmistojen välillä - ei kannata suoraan siirtää toiselta valmistajalta saatuja kokemuksia toiselle siirryttäessä. Isotooppilääketieteen virheistä oppimissessiossa oli paljon mielenkiintoisia esimerkkejä. Erityisesti jäi mieleen kysymys: Kuinka parantaa kameran resoluutiota? Oikea vastaus oli: 100 bonus henkilökunnalle! Perustelu: esimerkiksi teknisillä muutoksilla ei päästä lähellekkään sitä vaikutusta kuin mitä on esimerkiksi sillä, että potilas on mahdollisimman lähellä detektorin pintaa. Eli henkilökunnan hyvinvointi ja motivointi tekee kuvaustapahtumasta mahdollisimman optimoidun. PR se on mikä jyrää! Kongressin viimeisessä tieteellisessä fysiikan sessiossa oli oman esitykseni lisäksi suuri määrä töitä, joissa käsiteltiin ulkoista laadunarviointia. Erityisen vaikutuksen teki USAlainen lisäkilpirauhasen kuvantamisen laaduntarkkailukierros, jossa oli peräti 125 osallistujasairaalaa, kameroita 340. Olivat kehittäneet upean fantomin. Australialainen ryhmä kehittää internetin kautta tapahtuvia kierroksia, joihin ilmeisesti kohta voi osallistua maailmanlaajuisesti!

20 Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/ (26) Yleisön ilmeitä esitykseni jälkeen. EANM 13, Lyon, , Francisco R. Lopez Picon, Turku PET Centre, Turku. The 2013 EANM had over 5200 participants with 1753 abstracts accepted and presented during the congress. I did attend the congress presenting a poster entitled Brain uptake of novel NMDA and GABAergic PET tracers in a Model of Traumatic Brain Injury in Rat. In this poster and abstract I show that at the acute stage, the uptake of NMDA tracer [ 18 F]GE-179 was increased within the primary cortical lesion as well as in the perilesional cortex as compared to the contralateral side (p<0.05). At the chronic stage, the increased [ 18 F]GE-179 uptake was more widespread, including also the ipsilateral capsula externa and the thalamus. The magnitude and distribution of the GABA tracer [ 18 F]GE-194 binding was quite different from that of the NMDA tracer. Acutely the binding of [ 18 F]GE-194 was reduced at the primary lesion and the ipsilateral thalamus. At chronic stage, reduced binding of [ 18 F]GE-194 was still present in the lesioned cortex and ipsilateral thalamus and the reduction in binding had expanded to the perilesional cortex. Our data demonstrate that both PET tracers [ 18 F]GE-179 and [ 18 F]GE-194 successfully bind to active NMDA and GABA receptors, respectively, with a good profile. Second, [ 18 F]GE-179 is a promising tracer to investigate the overactivation of glutamate receptors and pathologies related to them. By applying these tracers we demonstrated that within 7 wk post-tbi, abnormalities in NMDA and GABA binding expand from the cortical lesion and perilesional cortex to the thalamus, which likely relates to the progressive damage in thalamo-cortical pathways. Finally, the increase in NMDA binding and decrease in GABA binding suggest a development of acquired channelopathy in thalamo-cortical circuits or locally in the perilesional cortex and the thalamus. It remains to be demonstrated whether the magnitude of these changes can be used to predict post-tbi recovery and development of hyperexcitability. During the meeting, I attended mainly neuroscience sessions related to my field of research. In the field of neuroinflammation, it was shown microglial activation in acute stroke using [ 18 F]DPA-714 PET tracer. Futhermore it was presented a poster describing imaging of serotonin and dopamine transporters with dynamic 123 I- -CIT SPECT in mouse brain. In the field of Alzheimer s Disease many posters and sessions were scheduled. Several studies with 18 F-tracers [ 18 F]-flutemetemol, [ 18 F]-florbetaben and [ 18 F]-flobetapir were presented. Some of the studies focused on the comparison of the [ 18 F]-amyloid tracers with [ 11 C]-PIB that is the gold standard of the amyloid tracers. Also progress reports of Phase II clinical studies were presented for these tracers. Furthermore several presentations discussed the different tools and methods to be used in the analysis of amyloid tracer binding both in humans and in preclinical studies with rodents. The first results of a new amyloid tracer called [ 18 F]-FIBT were presented showing to be comparable or superior to current [ 18 F]-tracers. As a summary, the attendance to the EANM 2013 meeting was very fruitful for me, due to the interesting information received and professional contacts made.

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

TUIKETIEDOTE 1/2014 SISÄLLYSLUETTELO. t, Tommi

TUIKETIEDOTE 1/2014 SISÄLLYSLUETTELO. t, Tommi SISÄLLYSLUETTELO Sihteerin johdanto 1. Puheenjohtajan kesäterveiset 2. Vuosikokousasioita 3. Jäsenasioita 4. Myönnetyt apurahat 5. Vuoden 2013 Isotooppijulkaisu ja Isotooppimenestyjä 6. Tulevia koulutustilaisuuksia

Lisätiedot

SÄTEILYSUOJELUN TÄYDENNYSKOULUTUS VSSHP:ssä

SÄTEILYSUOJELUN TÄYDENNYSKOULUTUS VSSHP:ssä SÄTEILYSUOJELUN TÄYDENNYSKOULUTUS VSSHP:ssä Mika Teräs, Apulaisylifyysikko Säteilyn vastaava johtaja, Kliininen fysiologia, Isotooppi ja PET Säteilyturvallisuus isotooppilääketieteessä Helsinki 22.11.2013

Lisätiedot

TUIKETIEDOTE 2/2012 SISÄLLYSLUETTELO. t, Tommi

TUIKETIEDOTE 2/2012 SISÄLLYSLUETTELO. t, Tommi SISÄLLYSLUETTELO Sihteerin terveiset 1. Puheenjohtajan palsta 2. Vuosikokousasioita 3. Jäsenasioita 4. Myönnetyt apurahat 5. LRY:n hallitus vuodelle 2012 6. EANM:n komiteoiden Suomen yhteyshenkilöt 7.

Lisätiedot

STM:n asiantuntijaryhmän. suositukset. Alueellinen kuvantamiskeskus, TAYS. Tampereen yliopisto, Seppo Soimakallio. Professori

STM:n asiantuntijaryhmän. suositukset. Alueellinen kuvantamiskeskus, TAYS. Tampereen yliopisto, Seppo Soimakallio. Professori STM:n asiantuntijaryhmän suositukset Seppo Soimakallio Professori Tampereen yliopisto, Alueellinen kuvantamiskeskus, TAYS STM:n asiantuntijaryhmä Asiantuntijaryhmän jäsenet Professori Seppo Soimakallio

Lisätiedot

GKS 2017 Presymposiumpalaute

GKS 2017 Presymposiumpalaute GKS 2017 Presymposiumpalaute Perineaalinen ultraääni laskeuman ja lantionpohjan arvioinnissa 27.9.2017 HUS Naistenklinikka, Helsinki Kouluttajana Prof Hans Peter Dietz, Sydney, Australia Oletko (N=36)

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

Uudet koulutusvaatimukset STUKin säteilyturvallisuuspäivät, Jyväskylä Ritva Bly

Uudet koulutusvaatimukset STUKin säteilyturvallisuuspäivät, Jyväskylä Ritva Bly Uudet koulutusvaatimukset 24.-25.5.2018 STUKin säteilyturvallisuuspäivät, Jyväskylä Ritva Bly Kenelle säteilysuojelukoulutusta? Kaikille työntekijöille, jotka osallistuvat säteilytoimintaan tai joiden

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

STM:n asiantuntijaryhmän toiminta ja. toimintasuunnitelma Professor,University of Tampere. University Hospital

STM:n asiantuntijaryhmän toiminta ja. toimintasuunnitelma Professor,University of Tampere. University Hospital STM:n asiantuntijaryhmän toiminta 2007-2009 ja toimintasuunnitelma 2010-2012 Seppo Soimakallio Professor,University of Tampere Head of Department,Tampere University Hospital 19.1.2010 Asiantuntijaryhmän

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta klo

Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta klo Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta 5.8.2017 klo. 12-15. Saimme keväällä avustuksen Eläimet puutarhassa tapahtumaan Alli Paasikiven säätiöltä. Aloimme heti suunnitella tapahtuman toteuttamista. Päätimme

Lisätiedot

Kongressi- ja tapahtumainfo 28.4.2015. Ella Näsi Tampere Convention Bureau Ella.nasi@tampere.fi

Kongressi- ja tapahtumainfo 28.4.2015. Ella Näsi Tampere Convention Bureau Ella.nasi@tampere.fi Kongressi- ja tapahtumainfo 28.4.2015 Ella Näsi Tampere Convention Bureau Ella.nasi@tampere.fi Satakunnansillan kaiteen kuvio viittaa Tampereen teollisuushistoriaan. Pyöreä muoto tuo mieleen hammaspyörän

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Risto Kaaja. Lääketieteellinen tiedekunta. Sisätautioppi

PROFESSORILUENTO. Professori Risto Kaaja. Lääketieteellinen tiedekunta. Sisätautioppi PROFESSORILUENTO Professori Risto Kaaja Sisätautioppi Lääketieteellinen tiedekunta 18.11.2015 Professori Risto Kaaja pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 18. marraskuuta 2015

Lisätiedot

Kv-viikot Metropolian terveys- ja hoitoalalla

Kv-viikot Metropolian terveys- ja hoitoalalla Kv-viikot Metropolian terveys- ja hoitoalalla Kajaanin kielten ja viestinnän opettajien vastuuopettajapäivät 10.-11.2.2015 Katja Hämäläinen, Metropolia amk Kansainvälisyysviikot terveys-ja hoitoalalla:milloin?

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Matkakertomus, World Future Energy Summit messut 15.1.-17.1.2013, Abu Dhabi

Matkakertomus, World Future Energy Summit messut 15.1.-17.1.2013, Abu Dhabi Matkakertomus, World Future Energy Summit messut 15.1.-17.1.2013, Abu Dhabi Matkalla ENY projektipäällikkö Jonna Haapamäki-Syrjälä, IS-Technics Oy Raimo Keskitalo sekä Dubaissa toimistoa pitävä Exigo Finland

Lisätiedot

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme?

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 Palautekysely 22.8.2014 miten menestymme? Palautekysely 22.8.2014 Vastasiko asiaosuus odotuksianne? 4,96 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 5,5

Lisätiedot

TUIKETIEDOTE 1/2011 SISÄLLYSLUETTELO TIEDOTE ALAN YRITYKSILLE

TUIKETIEDOTE 1/2011 SISÄLLYSLUETTELO TIEDOTE ALAN YRITYKSILLE TUIKETIEDOTE 1/2011 SISÄLLYSLUETTELO Tiedote alan yrityksille 1. Puheenjohtajan palsta 2. Vuosikokousasioita 3. Jäsenasioita 4. Myönnetyt apurahat 5. LRY:n hallitus vuodelle 2011 6. Isotooppitoiminta Suomessa

Lisätiedot

ALUEELLISET SÄTEILYSUOJELUN TÄYDENNYSKOULUTUKSET VUONNA 2019

ALUEELLISET SÄTEILYSUOJELUN TÄYDENNYSKOULUTUKSET VUONNA 2019 Säteilysuojelun 1 (5) ALUEELLISET SÄTEILYSUOJELUN TÄYDENNYSKOULUTUKSET VUONNA 2019 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä järjestetään vuoden 2019 aikana neljä säteilysuojelun täydennyskoulutusta, joiden

Lisätiedot

Oikeutusoppaan esittelyä

Oikeutusoppaan esittelyä Oikeutusoppaan esittelyä Säteilyturvallisuus ja laatu isotooppilääketieteessä Tarkastaja, STUK 11.2.2015 Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa opas hoitaville lääkäreille (STUK opastaa / maaliskuu

Lisätiedot

Kokous- ja kongressipalvelut

Kokous- ja kongressipalvelut Mirja Rautiainen - Mika Siiskonen Kokous- ja kongressipalvelut Luku3: Kongressitilat HARJOITUSTEHTÄVIÄ 1. Mitä asioita tulisi selvittää kongressipaikkaa valittaessa? 2. Kongressin tilavalinta kriteerinä

Lisätiedot

Uutta tietoa säteilyturvallisuudesta ja kokemuksesta opittua

Uutta tietoa säteilyturvallisuudesta ja kokemuksesta opittua STUKin Säteilyturvallisuuspäivät Jyväskylässä 24.-25. 5.2018 Uutta tietoa säteilyturvallisuudesta ja kokemuksesta opittua Pj. Hannu Järvinen Eläkeläinen (STUK) NSFS:n jäsen Session sisältö Uutta tietoa

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Opiskelun aloitusvuosi:

Opiskelun aloitusvuosi: Kurssi: Steroidien kemia - KEMS3 (Kevät 9) Vastaamalla kurssista esitettyihin kysymyksiin, mielipiteesi kurssista ja sen hyödyllisyydestä välittyvät kurssin järjestäjille. Palautetta tullaan käyttämään

Lisätiedot

Kokous- ja kongressipalvelut

Kokous- ja kongressipalvelut Mirja Rautiainen - Mika Siiskonen Kokous- ja kongressipalvelut HARJOITUSTEHTÄVIÄ LUKU 2: Kokous- ja kongressipaikat http://webd.savonia.fi/home/sasiimi/julkaisut 1. Mitä asioita tulisi selvittää kongressipaikkaa

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Syventävät auditoinnit - yleistä

Syventävät auditoinnit - yleistä Syventävät auditoinnit - yleistä Kliinisten auditointien kehittäminen KLIARY:n järjestämä seminaari 18.1.2016 Aluehallintavirasto, Pasila, Helsinki Hannu Järvinen Säteilyturvakeskus (STUK) Siht., Kliinisen

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika.

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika. https://helda.helsinki.fi Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla Holopainen, Mika 2016 Holopainen, M & Koskinen, K 2016, ' Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla ' Verkkari

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Kansainvälisyys kuuluu kaikille oppia kotona ja maailmalla Aila Ylihärsilä

Kansainvälisyys kuuluu kaikille oppia kotona ja maailmalla Aila Ylihärsilä Kansainvälisyys kuuluu kaikille oppia kotona ja maailmalla Kokemuksia Comeniushankkeessa mukana olosta 20.2.2013 Aila Ylihärsilä Preventing dropping out: steps to success towards the European benchmarks

Lisätiedot

Koulutusohjelman vastuuhenkilö ja kuulustelija: dosentti Irina Rinta-Kiikka

Koulutusohjelman vastuuhenkilö ja kuulustelija: dosentti Irina Rinta-Kiikka TAMPEREEN YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS ABDOMINAALIRADIOLOGIA/RADIOLOGIA Koulutusohjelman vastuuhenkilö ja kuulustelija: dosentti Irina Rinta-Kiikka Tavoitteet Koulutusohjelman tavoitteena on laaja tietämys

Lisätiedot

Päihdelääketieteen Päivät 2015

Päihdelääketieteen Päivät 2015 Päihdelääketieteen Päivät 2015 Alkoholiongelmasta tuli alkoholin käyttöhäiriö - mikä muuttui? 5.-6.3.2015 Sokos Hotel Presidentti Helsinki Päihdelääketieteen päivät 2015 käsittelee jatkuvasti kehittyvää

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

Säteilyn käytön turvallisuuskulttuurin kehittäminen hoitotyössä Anja Henner 1

Säteilyn käytön turvallisuuskulttuurin kehittäminen hoitotyössä Anja Henner 1 Säteilyn käytön turvallisuuskulttuurin kehittäminen hoitotyössä 18.11.2016 Anja Henner 1 Turvallisuuskulttuuri säteilyn käytössä lääketieteellisessä säteilyn käytössä edellyttää, että koko säteilynkäyttöorganisaatio

Lisätiedot

www.paly.fi www.paly.fi

www.paly.fi www.paly.fi Päihdelääketieteen päivät 2016 tarttuu ainemaailman ajankohtaisiin ilmiöihin. Tuoreimmat tiedot Euroopan huumetrendeistä tarjoilee professori Thomas Clausen Norjan addiktiotutkimuksen keskuksesta. Trendien

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

TKI-päivät 2012. Palautekysely

TKI-päivät 2012. Palautekysely TKI-päivät 2012 Palautekysely Kyselyn toteuttaminen Kysely toteutettiin ajalla 22.2. 2.3.2012 Kysely lähetettiin sähköpostitse 244 seminaariosallistujalle Vastauksia saatiin 95 kpl Vastausprosentti 39

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

Katsaus tulevaan Suomessa: sädehoitotilat, kiihdyttimet Sädehoitofyysikoiden 31. Neuvottelupäivät Billnäs 5.-6.6.2014

Katsaus tulevaan Suomessa: sädehoitotilat, kiihdyttimet Sädehoitofyysikoiden 31. Neuvottelupäivät Billnäs 5.-6.6.2014 Katsaus tulevaan Suomessa: sädehoitotilat, kiihdyttimet Sädehoitofyysikoiden 31. Neuvottelupäivät Billnäs 5.-6.6.2014 Sisältö Kysely Suomen sädehoitoyksiköille tilanteesta ja tulevaisuuden suunnitelmista

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä matematiikassa hankkeen eri vaiheissa Aineistoa on kerätty matematiikan projektityöskentelystä kolmessa

Lisätiedot

Ydinfysiikka lääketieteellisissä sovelluksissa

Ydinfysiikka lääketieteellisissä sovelluksissa Ydinfysiikka lääketieteellisissä sovelluksissa Ari Virtanen Professori Jyväskylän yliopisto Fysiikan laitos/kiihdytinlaboratorio ari.j.virtanen@jyu.fi Sisältö Alkutaival Sädehoito Radiolääkkeet Terapia

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2012 Pukki odottelee jo innoissaan KOSKENLASKU Poikkeuksellisen aurinkoisena kesäkuisena torstaipäivänä 14.6.2012 kiipesi joukko kuohuja pelkäämättömiä

Lisätiedot

Matkaraportti liittyen CIMAM konferenssiin Rio de Janeirossa

Matkaraportti liittyen CIMAM konferenssiin Rio de Janeirossa Matkaraportti liittyen CIMAM konferenssiin Rio de Janeirossa Osallistuin CIMAMin konferenssiin 12.-14.8.2013 Rio de Janeirossa sekä sen yhteydessä järjestettyyn postkonferenssiin 15.-16.8. Postkonferenssi

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ European Project Semester 2008 Eeva Siuruainen (TTE5SN2) ENNEN LÄHTÖÄ Minulla oli suuri halu päästä tekemään työharjoitteluni ulkomailla ja muu

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Markus Juonala. Lääketieteellinen tiedekunta. Sisätautioppi

PROFESSORILUENTO. Professori Markus Juonala. Lääketieteellinen tiedekunta. Sisätautioppi PROFESSORILUENTO Professori Markus Juonala Sisätautioppi Lääketieteellinen tiedekunta 23.9.2015 Professori Markus Juonala pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 23. syyskuuta 2015

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Avita Kaveria hankkeen jatkokoulutukset. 1. Helsingin jatkokoulutus

Avita Kaveria hankkeen jatkokoulutukset. 1. Helsingin jatkokoulutus Yhteenveto 1 Avita Kaveria hankkeen jatkokoulutukset 1. Helsingin jatkokoulutus 20.9.2016 Vertaisohjaajien tukeminen työnohjauksellisin keinoin Kouluttaja: Riitta Mykkänen-Hänninen Paikka: Haaga Helia

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Radiologisen fysiikan ja säteilysuojelun kurssi radiologiaan erikoistuville lääkäreille Ohjelma KAHVITAUKO

Radiologisen fysiikan ja säteilysuojelun kurssi radiologiaan erikoistuville lääkäreille Ohjelma KAHVITAUKO Radiologisen fysiikan ja säteilysuojelun kurssi radiologiaan erikoistuville lääkäreille 27. - 30.8.2013 Ohjelma Paikka: Kuopion Yliopistollinen Sairaala, Auditorio I Luennoitsija Ti 27.8.13 9.00-9.30 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot

Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja Tavoitteet: hallittu muutos -hanke 1. Toimihenkilöiden

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat;

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat; 17.8.2011 Jäsenkirje 2/2011 Hyvää loppu kesää! Vuosikokous pidettiin Helsingissä 11.3.2011. Puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittiin Pekka Honkanen ja kansainvälisenä sihteerinä toimivaksi

Lisätiedot

TUIKETIEDOTE 2/2014 SISÄLLYSLUETTELO

TUIKETIEDOTE 2/2014 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO TUIKETIEDOTE 2/2014 Sihteerin terveiset 1. Puheenjohtajan tervehdys 2. Jäsenasioita 3. Myönnetyt apurahat 4. Isotooppipäivät 2015 5. EANM2014 posteriesityspalkinto Miia Hakalalle 6. In

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

STUK. Sirpa Heinävaara TUTKIMUSHANKKEET - KÄYNNISSÄ OLEVAT KANSAINVÄLISET HANKKEET. tutkija/tilastotieteilijä

STUK. Sirpa Heinävaara TUTKIMUSHANKKEET - KÄYNNISSÄ OLEVAT KANSAINVÄLISET HANKKEET. tutkija/tilastotieteilijä KÄYNNISSÄ OLEVAT TUTKIMUSHANKKEET - KANSAINVÄLISET HANKKEET Sirpa Heinävaara tutkija/tilastotieteilijä STUK RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY Tutkimusten lähtökohtia Matkapuhelinsäteilyn ja aivokasvainten

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2013 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Sähkönkäyttö talviaikana Talvisäilytys ja pukkiaitaus Talvisäilytysmaksut

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

PALAUTEKYSELYN TULOKSET

PALAUTEKYSELYN TULOKSET Mentorointiohjelma 2014 PALAUTEKYSELYN TULOKSET 18.11.2014, n=72 Mentorointiohjelma 2014 0 FAKTAT 18.11.2014 31 paria Helsingissä 20 paria Tampereella 9 paria Oulussa 120 ammattilaista 6-11/2014 RILin

Lisätiedot

Kokous- ja kongressipalvelut

Kokous- ja kongressipalvelut Mirja Rautiainen - Mika Siiskonen Kokous- ja kongressipalvelut Luku7: Kongressin järjestäminen HARJOITUSTEHTÄVIÄ Yleistä kongressin järjestelyistä 1. Miten aloite voidaan tehdä, kun halutaan kansainvälinen

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

TAMPEREEN SEUTUKUNNAN MITTAUSPÄIVÄT

TAMPEREEN SEUTUKUNNAN MITTAUSPÄIVÄT EN SEUTUKUNNAN MITTAUSPÄIVÄT 29.-30.3.2006 ARVIOINTILOMAKE Merkitse arviointilomakkeenn kohtiin 1-5 mielestäsi paras vaihtoehto siten että 1= huono ja 5=erinomainen, kohtiin 6, 7, 8 ja 9 sanallinen mielipiteesi

Lisätiedot

Seminaari kv-valtionavustusten hakijoille OPH 5.9.2014

Seminaari kv-valtionavustusten hakijoille OPH 5.9.2014 Seminaari kv-valtionavustusten hakijoille OPH 5.9.2014 Miltä koulujen kansainvälistämisen tulevaisuus näyttää? - Näkymiä yleisestä kehityksestä ja kv-valtionavun hakuun lähetetyistä hankekuvauksista. Opetusneuvos

Lisätiedot

SOHO - Training Course Sigulda, Latvia

SOHO - Training Course Sigulda, Latvia 1 SOHO - Training Course 16.-20.10.2013 Sigulda, Latvia Eija Kauniskangas Keravan nuorisopalvelut eija.kauniskangas@kerava.fi p. 040 3182196 2 SOHO - European Training Course Siguldassa, Latviassa pidetty

Lisätiedot

Vuoden 2008 Medisiinariliiton kannanotto ja nykytila

Vuoden 2008 Medisiinariliiton kannanotto ja nykytila Vuoden 2008 Medisiinariliiton kannanotto ja nykytila AVOIMUUS JA SIDONNAISUUDET -SEMINAARI Veli-Matti Isoviita puheenjohtaja, SML 6.3.2013 JOHDANTO: Sidonnaisuudet 1 LK, 5. vuosikurssi, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista. Julkisivuyhdistys Martti Karimies TOIMINTAKERTOMUS 09.04.1996 JULKISIVUYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1995 Yhdistyksen perust aminen Perustava kokous. Yhdistyksen toiminnan voidaan katsoa alkaneen virallisesti

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015

Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015 Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015 Satu Vennala Henkilöstöresurssipäällikkö Ravintolatoimiala HOK-Elanto Liiketoiminta Oy Kokkeja Filippiineiltä,

Lisätiedot

Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen

Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Access via Finland reittimarkkinointikampanjan tuloksia Teija Suoknuuti/NELI ELLO loppuseminaari 15.3.2012 Kotka 7.4.2010 Tausta ja tavoitteet Logistiikkasektori

Lisätiedot

C.I.F.P Paseo de los Puentes-kouluvierailu.

C.I.F.P Paseo de los Puentes-kouluvierailu. Täkäläisestä koulusta yhteyshenkilö oli Pilar. Pilar vei mut ekana aamuna harjoittelupaikkaan. Puhuttiin espanjaa koska Pilar puhui niin selkeästi ja hitaasti espanjaa että ymmärsin hyvin. Harjoittelupaikan

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

Kuntaneuvottelut, Palaute

Kuntaneuvottelut, Palaute Kuntaneuvottelut, Palaute 1. Oletko? VSSHP:n viranhaltija 0 1 2 3 Kuntien edustaja Muu, 2. Kutsu 0 1 2 3 3. Kokoustilat, Haartmanin, Learning cafe-tilat 0 1 2 3. Aikataulussa pysyminen 0 1 2 3 . Ajan riittävyys

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004

APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004 AGRONOMILIITON TIEDE- JA TUTKIMUSSÄÄTIÖ P. Makasiinikatu 6 A 8, 00130 Helsinki Puh. (09) 2511 160, faksi (09) 2511 1610 Saapunut: 1 APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004 A Matka-apuraha

Lisätiedot