Olutmatkailu avartaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Olutmatkailu avartaa"

Transkriptio

1 Olutmatkailu avartaa Olutmatkat ja tutustumisreissut ovat parhain osa suomalaisten olutseurojen toimintaa ja perinnettä. Retkelle lähdetään joko yksin tai ryhmässä, mutta parhaassa seurassa meistä moni matkustaa juuri olutseurassa. Olut kuuluu suomalaiseen kesään. Olut rentoutta ja virkistää. Olut laukaisee pahimmankin lomastressin. Olut luo saunailtojen ja makkarakekkereiden tunnelman. Olut on yhtä kuin kesä. Olut on niin supisuomalainen juttu kuin olla ja taitaa, mutta eniten siitä saa irti matkailemalla naapurimaissa ja kauempanakin. Ja kansainvälinen ja maailmanlaajuinen asia olut on ollut jo kauan ennen kuukävelyjä ja globalisaatioita. Erimaiden olutkulttuurit ovat erilaisia. OlutPOSTI tuo seuraavassa matkailijan silmin esille, minkälaista on olutkulttuuri mm. Kuopiossa, Virossa ja Kiinassa. Lähtekäämme kaikki tänä kesänä olutmatkalle. Olutmatkailu jos mikä avartaa, mutta ei silti anneta sen hämärtää. Teksti: Heikki Kähkönen Olutväki kokoontuu SOPP:iin 18 OLUTPOSTI 2 / 2007 Suuret Oluet Pienet Panimot -toritapahtumat kokoavat jälleen oluen ystäviä heinäkuussa Lahteen ja Helsinkiin. Lahden Matkustajasatamassa SOPP järjestetään jo viidettä kertaa (pe su). Helsingin Rautatientorilla on vuorossa neljäs peräkkäinen tapahtuma (to su). Tapahtuman pääjärjestäjä Pekka Kääriäinen Pullokas Oy:stä povaa tapahtumista hyvien oluiden ja ihmisten juhlia, joissa on esillä laaja kirjo pienpanimo-oluita. Helsingin Rautatientorille on luvassa kotimaisten tuotteiden ohella oluita muista Pohjoismaista, Kääriäinen kertoo. Puhtaat ja aidot olutlasit ovat elimellinen osa tapahtumia. SOPP:ssa käytetään pantillisia (2 ) pestäviä laseja, jotka voi ottaa myös mukaan muistona tapahtumasta. Lasien avulla pyrimme vähentämään syntyvää jätemäärää ja tarjoamaan oluen nauttijoille oikeita makuelämyksiä, Kääriäinen perustelee. Lasipisteen toiminnasta vastaavat Suomen Olutseura ja Olutliiton jäsenseurat. Tapahtumien pääjärjestäjänä toimii Pullokas Oy, jonka omistaa pienpanimot Oxa Oy, Teerenpeli Yhtiöt ja Lammin Sahti Oy. Omia tuotteitaan tapahtumissa esittelevät Oxa Oy / Saimaan Panimo, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Teerenpeli Yhtiöt, Mallaskoski Oy, Panimoravintola Huvila, Suomenlinnan Panimo, Lammin Sahti sekä Koskipanimo (Plevna). Lahdessa mukana on myös Hollolan Hirvi sahteineen. Helsinkiläinen ravintola Pikkulintu tuo Rautatientorin tapahtumaan maistettaviksi pohjoismaisia pien- panimo-oluita. Oluet, siiderit, sahdit, limonadit, long drinkit ja väkevät juomat mukaan lukien esillä on yli 50 erilaista tuotetta. Mallassauna ry. järjestää Rautatientorin tapahtuman yhteydessä jo perinteeksi muodostuneen olutseurojen välisen tietokilpailun lauantaina klo alkaen.

2 Tapahtumia Kesäkuu Huvilan Olutkarkelot, Panimoravintola Huvila, Savonlinna, Heinäkuu Õllesummer, Tallinnan laululava, Viro, Suuret Oluet Pienet Panimot, Lahden matkustajasatama 7.7. Lahden sahtimestaruuskilpailut, Lahden matkustajasatama, Oluset Olutjuhla 20 v., Iisalmi, XIII Olutfestivaalit, Kuusamon jäähalli Õlletoober-festivaali, Saarenmaa, Viro, Suuret Oluet Pienet Panimot, Rautatientori, Helsinki Elokuu Hyvinkään XVII Olutfestivaalit, Wanha Villatehdas 4.8. Sahdinvalmistuksen SM-kilpailut, Luhanka, Foster s Kuohu Trippel Petanque-turnaus, Katri Valan puisto, Helsinki Great British Beer Festival, Lontoo, Iso-Britannia, Elojaiset-ravintolafestivaali, Savonlinna Rautainen ilta Rautakankikävelyn MM-kilpailut, Mustiala, Tammela Kölner Bierbörse, Köln, Saksa, Stallhagen Ölfest II, Godby, Ahvenanmaa Syyskuu Stockholm Beer & Whisky Festival, Tukholma, Ruotsi, Oktoberfest, München, Saksa Stockholm Beer & Whisky Festival, Tukholma, Ruotsi Lokakuu Oulun Tummat & Tuhdit Oluet -festivaali, Club Teatria, Oulu Hämeen linnan Olutfestivaali, Hämeenlinna Sadonkorjuu Tummat oluet Taidetehtaalla, Porvoo SADONKORJUU Tummat Oluet Taidetehtaalla Harvest Dark Beer in Artfactory Porvoo Sadonkorjuun Parhaat Palat - Syksyn Sallitut Nautinnot; OLUTPOSTI 2 /

3 Olutmatkailun parhaat etapit Suomen suvessa OLUEN YSTÄVÄN OLOHUONE. Varpunen Jouluaamuna mutta ennen Joulua Mallaskukko! 20 OLUTPOSTI 2 / 2007 Yliopistonkatu 37, Turku puh Avoinna su-to pe-la 12-02

4 Kaupungin kattavin olut- sekä viskivalikoima aivan torin laidalla. Rauhankatu Porvoo (019) Aito espanjalainen Kirkkokatu Porvoo Rihkamakatu 3, Porvoo (019) Kesällä Belgian vehnäoluet esillä! Tsekkaa netistä mm. Poirotin hurja Polttari-palvelu!! OLUTPOSTI 2 /

5 OLUTMATKAILU Olutmaistelut käynnissä Bierstubessa. Oluelle Kuopijoon! Maljan kirjastossa on helppo hiljentyä. Junnailijan pilli ilimoo jo viilsi, ilimoo jo viilsi. Väsymättä pitkin kiskoloita kiisi, Lentävä Kalakukko. Näin lauloi Esa Pakarisen näyttelemä konduktööri 50-luvun elokuvarallissa junamatkalla Kuopioon. Kuopio on varsin keskellä Suomea. Junan lisäksi viitostie vie 385 kilometrin päähän Helsingistä reilun neljän tunnin ajon jälkeen. Oulusta on satakunta kilometriä ja tunnin ajan vähemmän matkaa. Lentäen ehtii kokea vain nousun ja laskun, kun on jo perillä. Jos aikaa on enemmälti, voi Kallaveden kaupunkiin seilata vaikka mereltä Saimaan kanavaa ja Saimaan armaita aaltoja pitkin. Matkailijan luonteva kiintopiste on Kuopion tori ja sen laidalle sijoittuva kauppahalli, josta voi hakea huikopalaksi valmiita ruoka-annoksia, täysjyväruisleipää ja tietenkin savolaista perinneruokaa kalakukkoa. Kuopiossa on lähes sata anniskelupaikkaa, joista hyvä joukko on keskittynyt Kauppakadun ja sen poikkikatujen varrelle. Näistä poimitaan tällä kertaa kolme hyvinkin erilaista kohdetta. Hallin Veljmies-patsaan puoleisesta päädystä kävellään itään Kallaveden rannan ja sataman suuntaan satakunta metriä. Poiketaan oikealle Käsityökatu 19:ään, jossa sijaitsee ravintola Vanha Tuomari. Täältä kannattaa kysellä savolaisia pienpanimotuotteita ja aika-ajoin Tuomarissa saattaa törmätä hyvinkin erikoisiin tuontioluisiin sekä olutseuralaisiin, koska Vanha Tuomari on Suomen Olutseuran vanhimman paikallisseuran Kuopion Pupin kantapaikka. Kauppakatu viettää rantaa kohti kirkon ohi ja seuraavaksi poiketaan kadun Elojaisille Savonlinnaan Vanhan Tuomarin ovi kutsuu janoisia. vastakkaiselle puolelle, Olut- ja viiniravintola Maljaan, Kauppakatu 29:ssä. Maljan alakerran Olutravintolan valikoima kattaa yli sata olutta ja yläkerran Viinibaarissa on sama määrä eri viinejä. Maljan pullo-oluiden listalla belgialaisten oluiden osuus on erityisen pitkä ja omatuonti takaa olutbongareille harvinaisiakin belgiherkkuja. Torilta länteen, kohti Valkeisen-järveä ja kaupunginteatteria mentäessä viides Kauppakadun poikkikatu on Kasarmikatu, jonka numerossa 5 7 on vuonna 1971 perustettu saksalaistyyppinen oluttupa Ravintola Bierstube. Lounasta tarjoillaan päivittäin ja keittiö on auki iltamyöhään. Yli 50 oluen valikoimasta on vara valita ruokajuomaksi oman suosikkinsa. Bierstube tarjoaa rauhallisen ympäristön, jossa voi keskustella ilman tarvetta huutaa tullakseen kuulluksi. Tarjoilu pelaa pöytiin saakka ja sen ohella myös asiakkaiden kanssa seurustellaan. Ja mikä parasta henkilökunta tuntee hyvin myymänsä tuotteet. Teksti ja kuvat: Heino Tiilikainen Oopperajuhlien jo tauottua voi hieman rahvaampikin laulukansa suunnata kulkunsa Savonlinnaan Elojaisille. Elokuun päivien välisenä aikana jo 7. kerran pidettävä Elojais-festari on savonlinnalaisten ravintoloiden yhteinen voimainnäytös. Elojaisten idea on yksinkertainen: saadaan ihmiset pitämään hauskaa hieman eri tavalla kuin mihin he mahdollisesti ovat tottuneet. Hauskanpidon ohella Elojaisten tarkoituksena on saada ihmiset liikkumaan oman reviirinsä ulkopuolelle, järjestelytoimikunnan puheenjohtajan Markku Jeskanen sanoo. Maiseman vaihtaminen käykin helposti, kun Elojaisten aikana kaksi pikkubussia kiertää ravintolasta toiseen. Myös tämän kesäinen maisema historiallisen Olavinlinnan suuntaan voi näkyä suoraan terassiravintolasta Savonlinnan Elojaistapahtumassa. 22 OLUTPOSTI 2 / 2007

6 Viro tarjoaa olutelämyksiä Tallinna Raatihuoneentorin olutterasseja on kesällä vaikea vastustaa. Tallinnan vanhan kaupungin Beer House -panimoravintola on tuttu käyntikohde monelle suomalaiselle. Ravintola myy olutta myös mukaan. Heinäkuussa Tallinnassa järjestettävä Õllesummer kokoaa jopa oluenystävää. Narvan linnasta voi katsella suoraan Venäjän puolelle Ivangorodiin. Eteläinen naapurimme Viro suo lukuisia elämyksiä oluenystäville. Jo Tallinnassa janoista hemmotellaan monin tavoin. Vanhan kaupungin terassien ohella virkistäviä oluthetkiä voi viettää viileissä kellariravintoloissa ja olutkuppiloissa. Raatihuoneentorin nurkalla oleva panimoravintola Beer House on monelle tuttu paikka. Varsinkin viikonloppuisin vapaata pöytää joutuu ravintolassa jopa jonottamaan. Kesän tarjonnassa panimoravintolalla on seitsemän omaa olutta, joita voi ostaa mukaan yhden ja kahden litran pulloissa. Helteisessä Tallinnassa kahlatessa janoisten keitaita on paras hakea turistiterassien ulkopuolelta. Kävelymatkan päässä satamasta ja vanhasta kaupungista oleva Hobune ja Stoori on oiva hengähdyspaikka. Ravintola ylpeilee Tallinnan parhaalla ulkomaisten oluiden valikoimalla. Pubikierroksen voi ulottaa myös Stockmannin tavaratalon tuntumassa sijaitsevaan Õlletorniin, jonka valikoimissa on laaja kirjo virolaisia oluita. Sieltä kulku johtaa helposti kohti Vapaudenaukiota, josta erkaantuvalla sivukadulla on Viron parhaaksi olutpubiksikin nimetty saksalaishenkinen Baieri Kelder. Paluumatkalla Raatihuoneen torilta kun ottaa kulkusuunnan kohti sataman D-terminaalia, ei voi olla törmäämättä Kunnon sotamies Svejkin nimikkokapakkaan. Svejki Juures -ravintolassa nautittujen tsekkioluiden jälkeen kierros päätyy helposti Skottilaiselle klubille. Soti Klubin olutvalikoima ei ole suuren suuri, mutta Tallinnan viihtyisin terassi, brittiläiset alet ja mallasviskit vievät tunnelman vaikkapa Ylämaan nummille. käännä >>> Setukaisnaiset taitavat laulun ja oluenteon. A. Le Coqin lippu liehuu Tarton panimon tornin huipulla. Rupaa lähdössä rehuksi A. Le Coqin panimolta. OLUTPOSTI 2 /

7 Viro tarjoaa olutelämyksiä >>> Maaseudulla edullisempaa Kesäkohteet Pärnu, Saarenmaa, Tartto ja Narva tuovat mukanaan koko lailla uusia olutelämyksiä. Pärnun oluttehtaan maittavaa Puls-olutta saa lähes jokaisesta kaupungin anniskelupaikasta. Pärnun pakolliseen olutkierrokseen kuuluvat Aleksandri Pub, Rüütlihov, Veerev õlu, Viies Willem ja Väike Klaus. Pärnujoen suulla sijaitsevassa Bumerang Pubista saa perusoluiden ohella ravintolan omaa pienpanimoolutta. Itä-Viron Narvaan virtaa venäläisoluita rajan takaa Ivangorodista ja Pietarista. Narvan linnan ympäristön ravintolapalvelut paranevat ennen juhannusta, kun kotkalaiset yrittäjät avaavat kolme uutta kesäravintolaa. Ravintoloista kaksi toimii Narvan linnan yhteydessä. Ne tarjoavat historiallisessa miljöössä olutta ja monipuolista ruokaa. Narvaan pääsee nykyisin kätevästi Kotkan ja Viron Sillamäen satamat yhdistävällä autolautalla. Museoita ja festivaaleja Ohran ja oluen jumala Peko eli Pekko suojelee Setumaan asukkaita ja oluenystäviä. 24 OLUTPOSTI 2 / 2007 O L U T M A T K A I L U Virolaiset juovat itse mielellään paikallisia oluita. Viron tunnetuimmat olutmerkit ovat Saku ja A. Le Coq. Saku Õlletehas on Viron suurin panimo, joka sijaitsee Sakun kaupungissa, hieman Tallinnan ulkopuolella. Sakun historiaan voi perehtyä Väänäjoen rannalle kunnostetussa olutmuseossa ja pubissa. Museorakennuksessa valmistettiin olutta vuosina A.Le Coqin valmistusperinnettä esitellään Tarton panimon vanhassa kuivaustornissa. Alun perin 1826 perustettu panimo muutti nykyisille sijoilleen vuonna Panimo siirtyi vuonna 1912 belgialaisemigrantti A. Le Coqin Lontoossa perustaman yrityksen omistukseen. Sekä Sakun että A. Le Coqin panimomuseot järjestävät tilauksesta ryhmille opastuskierroksia, joita kannattaa kysyä suoraan panimoyhtiöistä. Olutjuhlat kuuluvat Viron kesään. Õllesummer-festivaali kokoaa heinäkuun toisena viikonloppuna kymmeniä tuhansia janoisia Tallinnan laululavan ympäristöön. Õllesummer on vuosien varrella menettänyt otteensa perinteisenä oluttapahtumana tarjoamalla kansalle pääasiassa showta ja sirkushuveja. Õllesummerille voi etsiä vaihtoehtoa Saarenmaan Leisissä järjestettävältä idylliseltä Õlletoobereli Olutsaavi-olutfestivaalilta. Tapahtuman yhteydessä pidetään mm. paikallisten oluenvalmistajien välinen kotiolutkilpailu. Teksti ja kuvat: Heikki Kähkönen Kiinan olutkulttuuri Olutliiton sihteeri Tapio Lundell vietti koko päättyneen kevään työmatkalla Kiinassa. Tapio oppi, että olut on kiinaksi pi jiu ja lausutaan "pi-dji-u". Kiinan suosituimman oluen Tsingtaon mainosjulisteet erottuvat katkuvasta. Minun oli määrä kirjoittaa artikkeli pienen kiinalaiskaupungin Guixin (lausutaan gui-shi) olutkulttuurista. Se juttu olisi jäänyt kovin lyhyeksi, sillä olutkulttuuria kun ei Kiinasta löydy. Silti kiinalaiset juovat litramäärältään eniten olutta maailmassa. Kiinassa ovat myös maailman voimakkaimmin kasvavat olutmarkkinat. Yhdysvaltalainen panimojätti Anheuser-Busch on sijoittanut viime vuosina lähes 1,5 miljardia euroa kiinalaiseen panimoteollisuuteen. Erityisenä kiinnostuksen kohteina Budweiseria valmistavalla Anheseur-Buschilla ovat olleet Kiinan kansainvälisin olutbrändi Tsingtao sekä Harbinin panimo. Budweiser tunkee kovaa vauhtia muutenkin Kiinan katukuvaan, sillä Anheuser-Busch ilmoitti huhtikuussa rakentavansa Funsanin kaupunkiin upouuden panimon, jonka vuosikapasiteetti on 260 miljoonaa litraa. Kiinalaiset juovat olutta keskimäärin 22 litraa asukasta kohti vuodessa eli neljänneksen suomalaisiin verrattuna. Kiinassa on noin 800 panimoa, joista useimmat toimivat paikallishallinnon alaisina. Ne tuottavat olutta vain paikalliseen kulutukseen. Pienten panimoiden suurena ongelmana ovat heikkokuntoiset kierrätyspullot. Räjähtävät olutpullot ovatkin aiheuttaneet kuluttajille viime vuosina suurimman osan kodin vammoista. Guixi sijaitsee Jiangxin provinssissa. Asukkaita kaupungissa on noin satatuhatta, ympäröivällä alueella liki puoli miljoonaa. Lähin suurkaupunki on Shanghai, jonne matkaa Guixista kertyy 650 kilometriä. Guixissakin on joskus ollut panimo. Mahtipontinen portti on muutaman sadan metrin päässä hotellista. Itse panimorakennuksista ei paljoakaan ole enää jäljellä. Työmatkalla Kiinassa käyneet ovat varmaan löytäneet itsensä illallispöydästä, jossa isännät ovat vuoron perään yrittäneet juoda vieraansa pöydän alle. Kiinassa vallitsee gambei -juomistyyli eli ruokapöydässä kohotellaan maljoja, joihin kaadetaan väkevää maustettua viinaa. Unohtaa voi aromien nuuhkaisut, pienet kokeilevat sipaisut kielellä ja katkeroiden löytämisen ihanuuden. Kaikki vain kerralla kurkkuun Gambei! Olut on kuuman vuodenajan juoma. Kun saavuin maaliskuun lopussa, ei kauppojen olutvalikoimissa ollut kehumista. Ulkomaalaisista oluista Guixissa törmäsi käytännössä vain Heinekeniin. Kuukauden kuluttua alkoi kauppojen eteen ilmaantua olutlaatikoiden pinoja. Tutun myymälän valikoimaan saapui Nanchang-, Hui Quan-, Sedrin- ja Tsingtao-panimoiden vaaleita lageroluita. Hieman parempi valikoima löytyi yhdestä alueen marketista. Kylmähyllyllä oli edellisten lisäksi Suntory eli yhteensä kymmenkunta eri merkkiä. Ainoana poikkeuksena vaa-

8 kulkee lapsenkengissä suoraan pullosta kuumana päivänä, kaupoissa kiertelyn lomassa. Saksalaistyylisiin vehnäoluisiin Kiinassa on toki vielä matkaa. Neljän hengen maisteluryhmän kommentit oluesta olivat hyvää verrattuna muiden tuotoksiin. Nanchang, 3,1 %, 0,49 l, hinta 3,50 yuania, Nanchang Asia Brewery Pullon mainosteksti kertoo: Jo puolivuosisataa olemme tavoitelleet täydellisyyttä, ja valmistaneet tämän korkealuokkaisen tuotteen; täynnä makua ja tuoksua... Valitettavasti panimo on täydellisyyden tavoittelussa vasta alkumillimetreillä. Olut oli työpaikan lounaspöydän juomana koko Kiinassa oleskelun ajan. Vieläpä huoneenlämpöisenä. Nanchangissa on lievästi imelä tuoksu, ei humalaa, väri vaalean keltainen, jonkin verran hiilihappoisuutta. Maussa ehkä häivähdys humalaa, hyvin lyhyt jälkimaku. Olut oli teknisesti hyvä eli täysin ilman virhemakuja. Jälleen kerran kuitenkin ihmettelen, miksi tällaista keitettyä vettä myydään oluena. Kiinalaisoluiden makumaailma Dark Beer, 5,5 %, 0,5 l, hinta 5 yuania (1 euro on 10,40 yuania), Shanghai Asia Pacific Brewery (Heineken). Mustan lagerin tuoksu on hieman maltainen. Maussa on tummaa mallasta, ja suutuntuma on hieman makeahko. Jälkimakuun ilmestyy hieman rautainen vivahde. Vahvuudeltaan ja tyylilleen uskollisena selkeästi parhain olut jonka Kiinassa maistoin. Panimon muista tuotteista mainittakoon vaalea REEB-lager, joka ei poikennut tyylinsä muista edustajista. Sedrin-panimon suodatettu vehnäolut maistui raikkaalta. Maistelu tehtiin Heineken, Brewed with natural ingredients, 4,7%, 0,33 l pullo 5 yuania, 0,6 ml, 11,5 yuania. Peruslager joka antaa mitä lupaa. Teknisesti puhdasta olutta josta löytyy jo humalointiakin. Ei sen enempää. Suntory Premium, 3,8 %, Suntory Brewing Company Melkoisen olematon tuoksu jatkuu olemattomalla maulla. Melkoinen pettymys. Suntory, 3,1 %. Isoa tässä oluessa on pullon koko 0,66 l. Makukuvaukset ovat ihan turhia tämänkin oluen kohdalla. Teknisesti puhdasta oluen nimellä myytävää nestettä. leiden lagereiden joukosta erottui musta lager, Dark Beer. Oluet valmistetaan Kiinassa tiukan laadunvalvonnan alaisena, kuten Suntory asian ilmaisee pullojensa etiketissä. Suurimman pettymyksen sain kokea juuri Suntoryn oluiden kohdalla, Olut kulkee auton lavalta kaupan avovarastoon. Kylmäketju on koetuksella Kiinassa. sillä niin olemattomia oluita myynnissä olivat kaikki tyynni. Guixin katukuvassa olut näkyy muutamana mainoksena ravintolan seinissä. Ehkä yllättävintä on suurten kansainvälisten olutmerkkien mainosten puuttuminen. Heinekenin melko korkea hintakin rajoittaa menekkiä pienillä paikkakunnilla. Olympiakisojen lähestyminen näkyy myös tv-mainoksissa. Tsingtao-panimo on yksi kisojen virallisista sponsoreista ja se mainostaa olutta mm. uimahyppymainoksilla. Teksti ja kuvat: Tapio Lundell OLUTPOSTI 2 /

9 Bamberg on Frankenin maakunnassa, Pohjois-Baijerissa on enemmän panimoita kuin samankokoisella läntillä missään muualla maailmassa. Maakunnassa on noin 270 toimivaa panimoa. Kooltaan ne vaihtelevat pienistä kyläpanimoista valtaviin tuotantolaitoksiin saakka. Schlenkerlan ravintola Dominikanerstrasse 9:ssä on savuoluiden ystävien pyhiinvaelluskohde. turistit tuovat oman kansainvälisen värinsä kaupunkiin. Bamberg on yksi UNESCO:n maailmanperintökohteista. Kaupungin maamerkki on vanhan kaupungin yläpuolella arvokkaasti lepäävä St. Michaelin kirkko, joka on osa entistä luostaria. Nykyisin luostarin panimon uumenissa on Frankenin Panimomuseo, johon on koottu laajalti alueen oluenvalmistuksessa käytettyä esineistöä ja rekvisiittaa. Toinen maakunnan merkittävistä panimomuseoista sijaitsee vehnäoluistaan kuuluisan Maiselin panimon yhteydessä Bayreuthissa. Bambergissa toimii kymmenen kaupallista panimoa, jotka valmistavat oluitaan vuosisataisella perinteellä ja ammattitaidolla. Näistä tunnetuin on vuonna 1678 perustettu Schlenkerla- Heller, jonka voimakkaasti savunmakuinen Aecht Schlenkerla Rauchbier saa makunsa pyökkitulen savussa kuivatetuista maltaista. Hellerin panimo on varsinaisen vanhan kaupungin ulkopuolella, mutta Schlenkerlan ravintola Dominkanerstrassella on yksi kaupungin olutkulttuurin keskuksista. Ravintolan suuri sali on alun perin valmistunut luostariksi jo 1300-luvulla. Schlenkerlan vieressä toimiva Ambräusianumin panimoravintola on kaupungin uusin oluen tuottaja. Turistit pääsevät tutustumaan panimon tuotteisiin tilaamalla kolmen oluen maistelupaletin. Toinen Bambergin tunnetuista savuoluen valmistajista on Spezial-panimo, jonka olut on Schlenkerlaa miedommin savunmakuinen, mutta savuaromi tuntuu siinäkin voimakkaana. Spezialin tummalla puulla paneloidussa olutravintolassa viihtyvät niin paikalliset kanta-asiakkaat, opiskelijat kuin turistitkin. Spezialia vastapäätä sijaitsee Fässlan panimopubi, joka tarjoaa omien oluidensa lisäksi edullista majoitusta. Fässla on erityisesti paikallisen väen Etelässä Franken rajoittuu Regensburgin kaupunkiin ja pohjoisessa entisen DDR:n ja nykyisen Thüringenin maakunnan rajalle Bayreuthiin, Kulmbachin ja Coburgiin saakka. Itärajan muodostavat Böömin metsät Tsekin tasavallan kanssa. Lännessä maakunta rajoittuu Würzburgiin ja Main-joen kuuluisiin viinialueisiin. Olutmatkailijalle Franken on, jos ei aivan taivas, niin paratiisi kuitenkin. Maakunnan pääkaupunki on Nürnberg, mutta varsinainen olutkulttuurin kehto on savuoluestaan (saksaksi rauchbier ) ja pienpanimoistaan tunnettu Bamberg. Bambergissa on asukasta, joiden lisäksi tuhannet opiskelijat ja Berliini S A K S A Bamberg Nürnberg 26 OLUTPOSTI 2 / 2007

10 olutkulttuurin kehto Bambergissa on kymmenen pienpanimoa. Schlenkerla-Hellerin savuolupanimon johtaja ja panimomestari Matthias Trum antaa oluenvalmistuksen oppitunnin Suomen Olutseuran Seija Heinolalle. St. Michaelsbergin linnamaisessa luostarissa on maísteltu olutta 1100-luvulta asti. Nykyisin siellä toimii mm. Frankenin panimomuseo. Baijerilaiset viihtyvät vehmaissa olutpuutarhoissa. suosiossa, ja sen jykevissä puupöydissä pääsee helposti keskusteluun kanta-asiakkaiden kanssa. Bambergin halki virtaavan Regnitzjoen rannan tuntumassa lepäävä Klosterbräu tunnetaan tummasta ja maltaisesta schwärzlasta. Klosterbräu on vanhin Bambergin panimoista. Se aloitti toimintansa jo vuonna Klosterbräun erikoisuutena ovat vuosisataisilla resepteillä valmistetut olutruoat ja snacksit. Varsinaisen ydinkeskustan ulkopuolella eli Main- ja Tonava-joet yhdistävän ka- Helmeilevä ja rapsakka Kaiserdon Pils hellii helteisellä säällä. navan takana sijaitsevat Mahr s Bräun, Maiselin ja Keesmanin oluttuvat. Mahr sin ja Maiselin olutpuutarhoissa voi liittyä leppoisasti päivänsä päätteeksi oluesta nauttivien bambergilaisten ja turistien sulavaan joukkoon. Keesmanin Herren Pils yllättää monet aidolla rapeudellaan. Toinen arvostetuista pilsnereistä tulee Kaiserdomin panimolta, joka sijaitsee Regnitzin rannalla, parin kilometrin päässä vanhasta kaupungista. Olutpuutarhat ovat Bambergissa erittäin suosittuja. Stephansbergin kukkulan rinteillä sijaitsevien Mahr s Kellerin, Spezial Kellerin ja Wilde Rose Kellerin puutarhoista avautuvat näköalat yli Bambergin tuhatvuotisen kaupungin. Oluenystävä pääsee tutustumaan Bambergiin oivallisesti hankkimalla kaupungin matkatoimistosta 20 euron arvoisen olutrundirepun, joka sisältää englannin- tai saksankielisen vihkosen karttoineen ja panimoesittelyineen sekä panimoiden logolla varustetun lasituopin ja lasinaluset. Reppuun on helppo kerätä panimoiden omia matkamuistoja, joita voi ostaa suoraan ravintoloiden kassoilta. Matkailutoimisto järjestää myös tilauksesta ryhmille olutpäivällisiä ja tutustumiskierroksia kaupungin panimoravintoloihin. Teksti ja kuvat: Heikki Kähkönen OLUTPOSTI 2 /

Tähti IV 5,2% 5,50/0,5 4,00/0,3

Tähti IV 5,2% 5,50/0,5 4,00/0,3 Koskipanimo Oy on toiminut Tampereella Ravintola Plevnan yhteydessä vuodesta 1994. Panimo tunnetaankin paremmin Plevna-nimellä. Panimon vuosituotanto n. 1600 hl. Vuoden 1999 loppuun Koskipanimo valmisti

Lisätiedot

Ravintolasuositukset. (Sijainti merkitty karttaliitteeseen) Von Krahli Aed Tarjolla virolaista lähiruokaa, myös kasvisannoksia, edulliset hinnat

Ravintolasuositukset. (Sijainti merkitty karttaliitteeseen) Von Krahli Aed Tarjolla virolaista lähiruokaa, myös kasvisannoksia, edulliset hinnat Kuljetus Oy Håkan Eriksson Ab (+358400596227) M/S Superstar (TALLINK GRUPP) (EST +3726409800) (FIN +358918041) Majoitus Tallinn Spa & Conference Hotel (SADAMA 11A, TALLINN 10111 VIRO) (EST +3726301000)

Lisätiedot

Bastioni Höpken on osa Suomenlinnan vanhinta linnoitusosaa. KLP 0,33 l

Bastioni Höpken on osa Suomenlinnan vanhinta linnoitusosaa. KLP 0,33 l Unescon maailmanperintökohteessa, Suomenlinnan saarella, tehdään oluita ja siidereitä tinkimättömällä ammattitaidolla. Noudatamme parhaita valmistusperinteitä ja hyödynnämme nykyaikaisia menetelmiä. Tässä

Lisätiedot

Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina. asddadadas

Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina. asddadadas Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina PÄIVI POHJOLAINEN 15.3.2017 asddadadas Tästä se alkoi se Turun ruokakulttuurin kukoistus Turun linnan kautta suomalaiset oppivat käyttämään haarukkaa, juomaan

Lisätiedot

Kolme Kiveä Ravintolat Oy TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD. www.kolmekivea.fi

Kolme Kiveä Ravintolat Oy TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD. www.kolmekivea.fi TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD www.kolmekivea.fi Wanha Makasiini Bistro on mutkaton ja tunnelmallinen ruokaravintola, Lappeenrannan satamassa. Ravintolamme punatiiliset kiviseinät, ikkunasyvennykset

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry To 17. Su 20.5.2012 Saunaretki Karjalaan Sivu 1 / 14 Kotiharjun Saunayhdistys ry:n perinteinen kevätretki Karjalan maisemiin ja sen saunoihin. Entistä Suomea. Heino Tours Finland, Kotka. Venäjän puolella.

Lisätiedot

Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää

Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää KUVA KUVA KUVA Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää 19.5.216 Ekonomisti Jouni Vihmo KUVA Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Yritykset odottavat hyvää kesää majoitusyritykset

Lisätiedot

Venäläisten matkailu Kaakkois- Suomessa

Venäläisten matkailu Kaakkois- Suomessa Venäläisten matkailu Kaakkois- Suomessa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Venäläisten Suomen-matkailun kehitys VENÄLÄISTEN MATKAT SUOMEEN 1992-2017 6,0 5,0 4,0 Helsinki (lentokenttä ja satama) rekkakuskit

Lisätiedot

Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi

Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi Nakhon Si Thammaratin provinssi on valloittava vaihtoehto matkailijoille, jotka haluavat välttää liiankin suosittuja turistikohteita.

Lisätiedot

SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ

SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi SAIMAAN SEUDUN AARTEET 23.-25.7.2019, 3 PÄIVÄÄ Suomen suurin vesistö ja Euroopan 4. suurin järvi tunnetaan maisemiensa kauneudesta ja luonnon rauhasta. Lappeenranta nähtävyyksineen ja

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-

Lisätiedot

30.12.2015 1 (8) KAUSITUOTTEET JOULU- JA TALVIOLUET SEKÄ SIIDERI

30.12.2015 1 (8) KAUSITUOTTEET JOULU- JA TALVIOLUET SEKÄ SIIDERI 30.12.2015 1 (8) KAUSITUOTTEET JOULU- JA TALVIOLUET SEKÄ SIIDERI HUOM! Kumppaniverkkouudistuksesta johtuen näihin hakuihin voi jättää tarjouksia aikaisintaan 4.1.2016. Oluet Joulu- ja talvioluet KB160101

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

K A N S A L L I S M U S E O N

K A N S A L L I S M U S E O N M e t r o p o l i a A M K M u o t o i l u n i n n o v a a t i o p r o j e k t i 2 0 1 5 K A N S A L L I S M U S E O N E e v a T e r ä v ä S i s u s t u s a r k k i t e h t u u r i 1 6. 1 0. 2 0 1 5 B

Lisätiedot

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tämä matka on tehty ennenkin. Se oli niin hyvä että pyysimme Leo Baskinia järjestämään matkan uudelleen. Tämä on tosi Savusaunafaneille. Matalle mahtuu vain

Lisätiedot

Saimaan sampanjabaari

Saimaan sampanjabaari e l l a m o l Kesä nnaan Savonli Saimaan sampanjabaari Sisällys Pääkirjoitus Minulle paras hetki Savonlinnan alkukesässä on se, kun keskustan lukuisat terassiravintolat avaavat pitkän talven jälkeen ovensa.

Lisätiedot

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA SUOMEKSI TILASTOTIETOJA Virolle 14,1 miljardin kruunun matkailutulot! Matkailu on merkittävä tulonlähde Virolle. Vuonna 2004 Viroon tuli matkailukruunuja 14,1 miljardin kruunun edestä, 15 prosenttia enemmän

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI JUHLAT, KOKOUKSET, KONFERENSSIT JA SEMINAARIT LAPPEENRANTA TARJOAA AINUTLAATUISET PUITTEET IKIMUISTOISIIN TAPAHTUMIIN! MYLLYSAARI KAUPUNGIN

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 2018 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 2018 Oulussa kirjattiin 655 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 548 tuhatta ja

Lisätiedot

19.12.2014 1 (6) KAUSITUOTTEET. Oluet ja siiderit. Joulu- ja talvioluet JOULUKUU

19.12.2014 1 (6) KAUSITUOTTEET. Oluet ja siiderit. Joulu- ja talvioluet JOULUKUU 19.12.2014 1 (6) KAUSITUOTTEET Oluet ja siiderit Joulu- ja talvioluet KB141201 pinta- tai pohjahiivaolut täydentävä pienpanimo-olut enintään 0,75 litraa Suomi muut vaatimukset Jouluisuus ja/tai talvisuus

Lisätiedot

NEUVOSTON ASETUS (ETY) N:o 2081/92. REKISTERÖINTIHAKEMUS : 5 artikla ( ) 17 artikla (x) Asiakirjan kansallinen numero:

NEUVOSTON ASETUS (ETY) N:o 2081/92. REKISTERÖINTIHAKEMUS : 5 artikla ( ) 17 artikla (x) Asiakirjan kansallinen numero: NEUVOSTON ASETUS (ETY) N:o 2081/92 REKISTERÖINTIHAKEMUS : 5 artikla ( ) 17 artikla (x) FI/06/97/50730400.W00 (DE) SAN( ) SMM(x) Asiakirjan kansallinen numero: 1. Jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen:

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Alhaalta ylöspäin Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi. Sisältö, tekijät ja budjetti. Avoin haku verkossa:

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry kannattaa esitettyjä muutoksia alkoholilakiin.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry kannattaa esitettyjä muutoksia alkoholilakiin. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry kannattaa esitettyjä muutoksia alkoholilakiin. Hallituksen esityksellä uudeksi alkoholilaiksi on positiivinen kansantaloudellinen vaikutus koko panimoalan arvoketjuun

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

KIINA. Työssäoppiminen 2018

KIINA. Työssäoppiminen 2018 KIINA Työssäoppiminen 2018 MIKSI HALUSIN KIINAAN? Täysin erilainen kuin Suomi Todella suuri valtio Talous kasvaa huimaa vauhtia Onnistunut luomaan laajan ja aktiivisen markkinaverkoston ympäri maailman

Lisätiedot

Liikekeskus ydinkeskustassa

Liikekeskus ydinkeskustassa LAPPEENRANTA Liikekeskus ydinkeskustassa kaupankäynnin keskipisteessä centrelappeenranta.fi Seitsemän kerrosta miljoonia asiakkaita vuodessa kivijalkatilat, myymälät, toimistot ja panoraamatoimistot keskellä

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

BAARI JA RAVINTOLA BAARISSA. Minne haluat lähteä syömään? Onko sinulla nälkä? Saat päättää. Kyllä, minulla on nälkä. Voimme mennä syömään nuudeleita.

BAARI JA RAVINTOLA BAARISSA. Minne haluat lähteä syömään? Onko sinulla nälkä? Saat päättää. Kyllä, minulla on nälkä. Voimme mennä syömään nuudeleita. Onko sinulla nälkä? Hiu mai Kyllä, minulla on nälkä. Hiu Ei, minulla ei ole nälkä. Jang mai hiu Haluatko lähteä syömään jonnekin? Jaak ok pai kin kao mai BAARI JA RAVINTOLA Minne haluat lähteä syömään?

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat pääkaupunkiseudulla v. 2018

Ulkomaiset matkailijat pääkaupunkiseudulla v. 2018 Ulkomaiset matkailijat pääkaupunkiseudulla v. 2018 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 MUUT KOHTEET JA KULKUTAVAT (PÄÄKAUPUNKISEUTU PÄÄASIALLINEN MATKAKOHDE) 4,9 miljoonaa ulkomaalaista matkailijaa

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

17.12.2013. - Tarkka oluttyyppi mainittava tarjouksessa. - Muu kuin bock-, doppelbock- tai eisbock-tyyppinen olut.

17.12.2013. - Tarkka oluttyyppi mainittava tarjouksessa. - Muu kuin bock-, doppelbock- tai eisbock-tyyppinen olut. 1/6 17.12.2013 AUSITUOTTEET OLUET JA -SIIDERIT Joulu- ja talvioluet JOULUUU B131201 pohjahiivaolut täydentävä lager: vaalea enintään 5,7 tilavuusprosenttia enintään 0,5 litran lasipullo. - Vaalea lager-olut

Lisätiedot

Kappale kauneinta Suomea

Kappale kauneinta Suomea Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.

Lisätiedot

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 4 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 8 WWW.AIKAMATKAT.FI P2 ALKUSARJA, LYHYT 5 8.9.2014 4 VRK ALK 790 SUORA LENTO HELSINGISTÄ HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Yritysten toiminta: LähiPuoti Remes Oy on perustettu 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais-Häme ja Pirkanmaa. Valikoimissa

Lisätiedot

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy LAITILAN WIRVOITUSJUOMATEHDAS 1995 LAITILAN WIRVOITUSJUOMATEHDAS 2016 1994-1995, Fisutta Oy Yhtiö perustetaan 1994 kalajalosteiden viemiseksi Keski-Eurooppaan. Keväällä

Lisätiedot

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Vaasan Retkeilijät ry:n 30 hengen iloinen joukko Tuomo Perkiön johdolla teki ikimuistoisen matkan Montenegroon (Crna Gora) jota voidaan kutsua Välimeren helmeksi. Montenegro

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 NEVA järjesti matkan Alppien parhaimmistoon kuuluvalle murtomaahiihtoalueelle Itävallan Ramsauhun 20 hengen voimin 25.2. - 4.3.2006. Kokemukset olivat todella hyvät. Majoituimme

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

NIMISUOJAUKSEN TAVOITTEET

NIMISUOJAUKSEN TAVOITTEET o o NIMISUOJAUKSEN TAVOITTEET Maataloustuotannon monipuolistaminen erityisesti syrjäisillä alueilla. Sellaisten maataloustuotteiden tuotannon edistäminen, joista saa paremman hinnan kuin tavanomaisesta

Lisätiedot

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi?

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? POROA VAI BURGERIA Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? Suomalainen ruokaperinne Kropsua, hapanleipää, karjalanpaistia

Lisätiedot

HORECA-REKISTERI 2015

HORECA-REKISTERI 2015 HORECA-REKISTERI 2015 1 1.4.2016 Taloustutkimus 2015 Sisältö 1. Johdanto 2. Rekisterin sisältö ja toimialaluokitus 3. Keittiöiden luku- ja annosmäärät toimialoittain 4. Keittiöiden luku- ja annosmäärät

Lisätiedot

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010:

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: Seuraavassa esitettävät luvut perustuvat TNS Gallupin seurantaan alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden matkustajatuonnista. Seuranta

Lisätiedot

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

UNELMIESI KOTI PICKALAAN UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

Mainiot matkailukysymykset

Mainiot matkailukysymykset Mainiot matkailukysymykset Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat, keksi uusia ja pyydä osallistujia nappaamaan Mainio matkailukysymys. Kannusta keskustelemaan matkailuaiheesta ja aiheen vierestä.

Lisätiedot

Nordlink. Ravintola ja baari

Nordlink. Ravintola ja baari Home > Palvelut laivalla > Malmö Travemünde > Nordlink Nordlink Ravintola ja baari Finnlinesin laivat ovat tunnettuja hyvästä ruoastaan. Ateriat tarjoillaan runsaasta buffetpöydästä laivan valoisassa ravintolassa.

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti

Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti Yritystilaisuudet Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti ff Event on Konffan uusi, ainutlaatuinen tapahtumakonsepti. Kustannuksia säästävä f Event valmispaketti sopii yrityksen henkilöstö- ja asiakastilaisuuksiin.

Lisätiedot

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELSINGIN MATKAILUTILASTOT ELOKUU 2016 Yöpymiset vähenivät vajaan prosentin Elokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 404 000 yöpymistä, joista suomalaisille 157 000 ja ulkomaalaisille 247 000 yötä. Suomalaisten

Lisätiedot

Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu

Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 24.4.2014 1/13 SM 54. JÄSENRETKI Saunaseura SaunaMafia ry:n saunaretki keväiseen Berliiniin. AIKA: To 10. - Su 13.4.2014 PAIKKA: Berliini, BRD Meidän jäsenet, maalla, merellä ja ilmassa eli

Lisätiedot

Taloustutkimuksen Horeca-rekisteri 2011

Taloustutkimuksen Horeca-rekisteri 2011 Taloustutkimuksen Horeca-rekisteri 2011 24.2.2012 Marko Perälahti/ Vilja Kumpusalo-Sanna Kodin ulkopuolella valmistettujen aterioiden määrä oli 889 miljoonaa vuonna 2011 Taloustutkimuksen Horeca-rekisterissä2011

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

Hunajaisen pehmeä ja maukas, pihkan sävyinen olut kaikkiin tilanteisiin! Maltaat: Pilsner, Munich, Vienna, Cara Plus ja Acidiculated Malt

Hunajaisen pehmeä ja maukas, pihkan sävyinen olut kaikkiin tilanteisiin! Maltaat: Pilsner, Munich, Vienna, Cara Plus ja Acidiculated Malt Lapin Panimo on käsityöläispanimo Rovaniemellä. Valmistamme pehmeitä, puhtaita ja helposti juotavia suodattamattomia oluita. Tuotteissamme ei ole mitään lisä- tai säilöntäaineita. Maista raikkaita oluitamme

Lisätiedot

Snellmanien sukutapahtumassa

Snellmanien sukutapahtumassa Lataa hyvinvointia elämääsi Snellmanien sukutapahtumassa Snelmannien sukutapahtumassa Kuopiossa 23.-25.8.2019 Kuopiossa 23.-25.8.2019 Koe unohtumattomia elämyksiä kanssamme! Nauti paikallisia herkkuja,

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013.

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Torstai 16.5. klo 6.30 lähtö Lahdesta, kuljetuksista vastaan tuttu Reissu-Ruoti ja luottokuskimme Jukka Ruoti klo 9.15 laiva lähtee. Matkalla meribrunssi (kuuluu matkan hintaan)

Lisätiedot

HELMI-vapaa-ajantalot 2007. Unelmista tehty

HELMI-vapaa-ajantalot 2007. Unelmista tehty HELMI-vapaa-ajantalot 2007 Unelmista tehty 21 Helmi Sisällysluettelo Helmi 68..... s. 4 Helmi 99.... s. 14 UUTUUS Helmi 69..... s. 6 Helmi 111... s. 16 Helmi 63..... s. 8 Kärkimallit.......s. 18 Toimitussisällöt...s.

Lisätiedot

Matkailutilasto Heinäkuu 2016

Matkailutilasto Heinäkuu 2016 Matkailutilasto Heinäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 4,9 prosenttia Oulussa Heinäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 80 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 61 000 yötä ja ulkomaalaiset 19 000 yötä

Lisätiedot

Kouvolan seudun ABC-asemat

Kouvolan seudun ABC-asemat Nykyään ABC on S-ryhmän ketju, joka on sekä matkailijan viihtyisä taukopaikka että lähiseudun asukkaan päivittäisiä palveluja tarjoava palvelukeskus. ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

Suomalaisten alkoholiostot Virosta

Suomalaisten alkoholiostot Virosta Suomalaisten alkoholiostot Virosta Haastattelututkimuksen tuloksia 1 2 Viron ja Suomen välinen laivaliikenne 4 laivayhtiötä TallinkSilja, VikingLine, Eckerö ja LindaLine Vuodessa noin 8,8 miljoonaa matkustajaa

Lisätiedot

Matkailijat Keski-Suomessa

Matkailijat Keski-Suomessa Matkailijat Keski-Suomessa Matkailijamäärät Keski-Suomessa: kotimaa & ulkomaat Mistä kotimaan matkailijat tulevat ja keitä he ovat Ulkomaiset matkailijat: venäläinen matkailija eurooppalainen moderni humanisti

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) Kestääkö kulutuksen veto? Kasvu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella)

jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) Kestääkö kulutuksen veto? Kasvu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Kestääkö kulutuksen veto? Kasvu KUVA (korkeus voi vaihdella) jatkuu 15.12.216 Timo Lappi KUVA (korkeus voi vaihdella) Työtä ja hyvinvointia koko

Lisätiedot

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12 www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12 Lähtötunnelmissa Heikki, Ari, Jani ja Erkki. Jäsenemme Larissakin tavattiin kentällä. Elvikin pääsi kuvaan. Tällä koneella lennettiin. Philip ja Aija-Riitta. Tästä se sitten

Lisätiedot

VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE.

VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE. VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE. HIP TO BE VIP Pori Jazz on tänäkin kesänä must! Tutun tunnelman lisäksi tarjolla on taas uusia elämyksiä ja laadukasta palvelua vaativimpienkin vieraiden

Lisätiedot

Määrittelydokumentti. Olutkortisto

Määrittelydokumentti. Olutkortisto Määrittelydokumentti Olutkortisto Juuso Hyvönen juuso.hyvonen@cs.helsinki.fi Ohjaaja Pekka Mikkola HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen laitos Ohjelmoinnin harjoitustyö, 12.9.2010 1 1 Ohjelman

Lisätiedot

Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan!

Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Tervetuloa Suomen eurooppalaisimman seuran kumppaniksi.

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

KOS15A

KOS15A MATKARAPORTTI Anne Ylispangar VIRO, TALLINNA Susanna Partala 4.11.-14.12.2016 KOS15A Perjantai 4.11.2016 Perjantai aamuna lähdimme matkaan Ylivieskan matkahuollosta klo 5.00. Matka Helsinkiin taittui kahden

Lisätiedot

Museokäynnit vuonna 2018

Museokäynnit vuonna 2018 Sivu 1 / 6 Museokäynnit Museoiden suosio jatkuu Vuonna 2018 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tilastoitiin yhteensä 7127513 museokäyntiä (n = 316), mikä on suurin piirtein saman verran kuin edellisenä

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! SAUNASEURA 27.12.2016 1/5 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - To 18.2. TAPAHTUMAT 2016 SAUNASEURA SAUNAMAFIA ry TÄYTTI 7 VUOTTA. Kuumat Onnittelut Maailman Aktiivisimmalle Saunaseuralle! - Ti 26.4. Klo 17:30-19:00

Lisätiedot

Matkailutilasto Elokuu 2016

Matkailutilasto Elokuu 2016 Matkailutilasto Elokuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset laskivat 4,7 prosenttia Oulussa Elokuussa 2016 Oulussa yövyttiin 57 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 44 000 yötä ja ulkomaalaiset 13 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä

Lisätiedot