Opetus- ja kulttuuriministeriö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@stm.fi"

Transkriptio

1 Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausunto EU:n komission Digitaalisia sisämarkkinoita (Digital Single Market) koskevasta strategialuonnoksesta Suomen elokuvatuottajien keskusliitto SEK ry, jonka jäsenenä on 51 pääosin pitkiä elokuvia sekä dokumentti- ja lyhytelokuvia tuottavaa yritystä, kiittää mahdollisuudesta lausua otsikkoasiasta. Viittaamme ja yhdymme Suomen Filmikamarin ja Lyhdyn lausuntoihin, ja esitämme ohessa mitä tulee ottaa huomioon muodostettaessa Suomen kantaa strategialuonnokseen. 1. Yleistä - elokuva- alan erityispiirteiden huomioiminen On myönteistä, että komissio tiedostaa innovatiivisen yritystoiminnan ja luovien sisältöjen avainroolin digitaalisen markkinan kehittymisen kannalta. Siksi on tärkeä turvata sellaiset tekijänoikeudet, että tekijät ja sisällöntuotantoyritykset pystyvät ansaitsemaan elantonsa ja kilpailemaan muista maanosista tulevan tarjonnan kanssa. Elokuvan tuotantoprosessi ja rahoitus Elokuvatuotannot ovat työvoimavaltaisia sekä teknisiä resursseja ja ammattitaitoa vaativia, ja siksi kustannuksiltaan huomattavia. Tuottaminen, samoin kuin levittäminen ja esittäminen, edellyttääkin yritystoimintaa. Hyvä laatu ei synny halvalla ja nopeasti. Elokuvasta riippuen työryhmän koko on muutamista kymmenistä useisiin satoihin työntekijöihin. Elokuvan valmistuminen kestää puolestatoista viiteen, jopa kymmeneen vuotta. Kestoon vaikuttavat mm. kuinka kauan käsikirjoitusta tulee kehitellä, etsitäänkö yhteistuottajia muista maista rahoituksen, kuvauspaikkojen ja muun yhteistyön vuoksi, kuinka kauan eri rahoitus-, levitys- ja muiden sopimusten loppuunsaattaminen kestää, jne. Suomessa ja suuressa osassa muitakin EU- maita elokuvan rahoitustahot ovat pääasiassa kansallinen elokuvasäätiö (SES), tv- kanava sekä levitysyhtiö, ja lisäksi tuotantoyhtiö laittaa tuotantoon omaa rahaa. Yhä useammin kansallisen tason rahoitus ei riitä, vaan tarvitaan yhteistuottajia joiden avulla hankitaan kansainvälistä tuki- ja tuotantokannustinrahaa sekä levitystä. Elokuvan tekeminen onkin enenevässä määrin yhteistyötä eurooppalaisella tai maailmanlaajuisella tasolla myös suomalaisille elokuvantekijöille. Tuotantoyhtiön ja levittäjän roolit Tuotantoyhtiö myy levittäjälle oikeudet levittää elokuvaa tietyille alueille eli territorioille, joilla elokuvalla arvioidaan olevan mahdollisuus saada katsojia. Levittäjä maksaa oikeuksista ennakkomaksun, jolla tuottaja rahoittaa elokuvan tekemistä, ja sen suuruus riippuu elokuvan kaupallisista odotuksista. Levittäjä ottaa ennakon takaisin levitystuloista. Levittäjä siis sijoittaa elokuvaan ja odottaa saavansa takaisin sijoituksensa sekä tuottoja, jotta voi jatkaa yritystoimintaa ja levittää uusia elokuvia. Tuottaja saa elokuvan valmiiksi ja odottaa saavansa tuottoja, jotta voi jatkaa yritystoimintaa ja tehdä uusia elokuvia.

2 Pääosa elokuvien tuotoista tulee edelleen elokuvateatterilevityksestä. Rahavirta elokuvateatterilipputuotoista jakautuu keskimäärin seuraavasti: Alv:n jälkeen lipun hinnasta 50% jää teatterille, 50% jaetaan levittäjän ja tuottajan kesken siten, että tuotosta vähennetään elokuvan kaikki markkinointi- ja levityskustannukset, ja levittäjä ottaa levityspalkkion ja antamansa ennakkomaksun, ja loppuosan saa tuottaja. Mikäli levittäjän ennakkomaksua ei saada katettua lipputuloilla, levittäjälle tulee tappiota eikä tuotantoyhtiölle tuloudu mitään. Levittäjän tappio pyritään kattamaan DVD- levityksestä saatavalla tuottajaosuudella, ja tuottaja saa tuottoja tappioiden kattamisen jälkeen. DVD- levitys on laskenut rajusti nettilevityksen vuoksi, eikä nettilevityksestä tuloudu vielä tuottoja vastaavassa määrin. Oikeuksien myynti kansallisesti ja territorioittain Tuottaja pyrkii löytämään kuhunkin esityskanavaan mahdollisimman hyvän ja hänen tuotteeseensa keskittyvän levittäjän, joka osaa arvioida oman territorionsa riskit ja mahdollisuudet. Levitysyhtiöt toimivatkin tavallisesti joko kansallisilla tai territoriaalisilla markkinoilla. Euroopassa territoriot ovat usein kielisidonnaisia, ja lisäksi on muita, suuriakin kulttuurisia eroja. Alueellisesti toimiva levitysyhtiö tuntee kunkin kulttuurin asiakkaat parhaiten. Elokuvat eivät kulje kulttuurista ja maasta toiseen samalla tavalla kuin esim. metalliteollisuuden tuottamat mutterit. Vain poikkeuksellisen harva hollantilainen, italialainen tai vaikkapa itävaltalainen elokuva kiinnostaa suomalaisia (ja päinvastoin); se ei kuitenkaan vähennä näiden elokuvien kansallista kulttuurista ja taloudellista arvoa. Elokuvien levittämisen logiikka seuraa siis markkinoiden logiikkaa. Levittäjän on tunnettava myös lainsäädännön erikoisuudet ja käytettävä niiden noudattamiseen rahaa (esim. kuvaohjelmalainsäädäntö). Koko Euroopassa elokuvia levittävän yhtiön pitäisi tuntea kaikki nämä erilaiset markkinat, sekä markkinoida ja lokalisoida kaikki edustamansa elokuvat (käännökset, lainsäädännöt jne.) jokaiselle territoriolle sopivalla tavalla. Tämä vaatisi erittäin suuret resurssit. Tällä hetkellä ei ole toimijoita, jotka levittäisivät elokuvia kaikkialla Euroopassa elokuvateattereihin, tallenteina, VOD:nä tai televisiossa. Mikäli digitaalisen sisämarkkinan strategia toteutettaisiin av- sisältöjen osalta, todennäköisiä tällaisia levittäjiä tulevaisuudessa olisivat ylikansalliset toimijat kuten Google, Amazon, Netflix jne. Suomessa toimivat levittäjät ja tv- kanavat, jotka ennakko- ostavat suomalaisia elokuvia, olisivat merkittävissä vaikeuksissa. Löytyisikö koko Euroopassa toimivia yrityksiä, jotka olisivat valmiita ennakkorahoittamaan myös suomalaisia elokuvia? Suomalaisen elokuvan rahoitus on jo tällä hetkellä erittäin paljon pienempää kuin esimerkiksi muissa pohjoismaissa, joissa isommalla rahoituksella on onnistuttu tuottamaan merkittäviä kansainvälisiä menestyksiä kuten draamasarja Silta ja Oscar- palkittu elokuva Kosto. On myös epätodennäköistä, että suomalainen elokuva saisi ylikansallisen suuryrityksen jättimäisessä elokuvakatalogissa tarvittavan markkinoinnin, jotta yleisö löytäisi sen ja kiinnostuisi sen katsomaan. Suuryhtiöt keskittävät markkinointitoimenpiteensä isoihin, varmemmin kaupallisen menestyksen saaviin elokuviin. Elokuvan rahoituksen ydinkolmikosta (kansallinen tuki, kv. tuet ja kannustimet, levittäjä) levityksestä saatavalla rahoituksella on ratkaisevan tärkeä osuus. Tuottaja myy oikeuksia eri territorioilla toimiville levittäjille, ja saa näin elokuvalle riittävän rahoituksen. Jos koko Euroopan laajuisille oikeuksille eri levityskanavat mukaan lukien löytyisi ostaja, tuottaja saisi elokuvansa oikeuksien myynnistä pienemmän hinnan kuin myymällä oikeuksia territorioittain. Esimeriksi Tanskalaisen palkitun Royal Affairin rahoituksesta eri levittäjien ennakkorahoituksen osuus oli 37%. Elokuvan tuotantoyhtiön Zentropan mukaan elokuva olisi jäänyt tekemättä ilman näitä ennakkorahoituksia. Joskus ennakkomyyntien osuus rahoituksesta on jopa 60%. Jos tuotantoyhtiöiden ei olisi mahdollista myydä oikeuksia territoriaalisesti, valtaosa Oscar- palkinnon voittaneista elokuvista olisi jäänyt tekemättä: 70% Oscareista on mennyt eri maiden ja maanosien yhteistuotantoina tehdyille independent elokuville.

3 2. Strategialuonnoksen elokuva- alaa koskevat kohdat Digitaalisen sisällön saannin parantaminen Komission tiedonannon kohdassa 2.3. käsitellään ns. perusteettomien maarajoitusten ehkäisemistä ja kohdassa 2.4. tekijänoikeusjärjestelmää. Ei pakkoa rajat ylittävyyteen. Strategian kohdissa 2.3. ja 2.4. esiintyy vahvasti ajatus, että kuluttajan pitäisi pystyä käyttämään myös muiden EU- maiden verkkopalveluita ja että yhdessä maassa ostetun palvelun pitäisi kuluttajan mobiililaitteessa toimia kaikissa muissakin EU- maissa. Kun kuluttaja on hankkinut sisältöpalveluja (esimerkiksi Netflix, Areena) kotimaassaan, ja haluaa käyttää niitä ylitettyään maiden rajan EU:n sisällä, tämä on ratkaistavissa teknisesti tekijänoikeuksia kunnioittaen. Tätä varten ei tarvitse luoda sääntelyä joka romuttaisi av- alan liiketoimintamallit. Kaupallinen vapaus antaa markkinoille tilaa kehittyä. Vaikka elokuvien jakelu on digitalisoitunut, eivät elokuvien digitaalinen levittäminen ja asiakkaiden kulutustottumukset ole millään tavalla muuttaneet sitä, miten elokuvia kehitetään, tuotetaan ja myydään. Jos lainsäädännöllä määrättäisiin, miten kauppaa saa käydä, uhattaisiin vakavasti niitä työpaikkoja ja sitä talouskasvua, mitä luovat alat Euroopassa ja Suomessa tuovat. Toimijoiden välinen sopimusvapaus on säilytettävä. Digitaalisista levityskanavista on toistaiseksi ollut erittäin vaikeaa saada tuottoja elokuvien tuotantoyhtiöille tai muillekaan, mutta nyt siihen alkaa olla mahdollisuus. Nyt kaavailtu komisson strategia vaikeuttaisi sitä ratkaisevasti. Perustelut ovat puutteellisia. A Digital Single Market Strategy for Europe - Analysis and Evidence asiakirjassa viitataan raportteihin, joista pitäisi löytyä analyysejä ja todisteita tekijänoikeuslainsäädännön muuttamisen ja digitaalisen sisämarkkinan luomisen hyödyistä. Missään raportissa ei kuitenkaan esitetä millä tavoin ne kasvattaisivat luovien alojen, kuten elokuva- alan tuottavuutta ja työllistävyyttä. Mikäli sääntely pakottaa lopettamaan tämänhetkiset rahoituksen ja kaupankäynnin muodot, tuloksena on valtavia elokuva- ja av- alan työpaikkojen ja taloudellisten hyötyjen menetyksiä. Komissiolta tulee vaatia myös tätä alaa koskevia todisteita hyödyistä, sekä esityksiä vaihtoehtoisista liiketoimintamalleista niiden tämänhetkisten tilalle jotka uusi sääntely tuhoaisi. Investoiminen digitaalisiin sisämarkkinoihin Koska verkossa toimiva digitaalinen sisämarkkina on sisältövetoinen, investoiminen sen kehittämiseen edellyttää investoimista eurooppalaiseen sisältötuotantoon. Komission suunnitelmissa rahoituksen saannin helpottamiseksi tulee huomioida sisältötuotanto- alan tarpeet. 3. Lopuksi Korostamme av- ja elokuvatuotannon investointien etupainotteisuutta ja riskialttiutta sekä painotamme alan kaupallisen vapauden tärkeyttä. Rahoitus- ja levityssopimuksia tulisi voida solmia myös markkinakohtaisesti, jotta voidaan taata tuloja useilta markkinoilta. Pakollinen rajat ylittävä lisensiointi veisi pohjan tällaiselta sopimiselta ja johtaisi kenties siihen, ettei riskialttiiseen av- ja elokuvatuontantoon olisi enää kannustetta investoida. Näin päädyttäisiin tilanteeseen, jossa menestyvä ja monimuotoinen eurooppalainen elokuvatuotanto vähenisi ja entistä suurempi osa tuotannoista olisi monikansallisten mediajättien tuottamaa. Tällainen kehitys olisi sekä elokuva- alan että EU:n tavoitteiden vastaista. Suomen Elokuvatuottajien Keskusliitto SEK ry Sari Väänänen, toiminnanjohtaja Liite 1: Aihetta sivuava pohjoismaisten levittäjien haastattelu Nordisk Film & TV Fondin sivuilla

4 Liite 1: Artikkeli Nordisk Film & TV Fondin sivuilla Teksti kopioituna: Nordisk Film & TV Fond news Cannes: Nordic Sales Companies Adapting To Changing Market Tougher business conditions and a shifting market are forcing Nordic sales agents to become pickier on arthouse fare. About 20 Nordic films and documentaries are premiering at the Cannes market this year but only a handful are represented by Scandinavian- based sales companies. The Girl King LevelK CEO Tine Klint e says Adjusting to the market, means turning down films we truly love. As a whole, we now tend to pick up fewer titles for our yearly line- up in order to optimise sales & distribution for each individual film,. The company is introducing at the market the new Danish documentary Motley s Law directed by Nicole Horanyi for Made in Copenhagen. The film follows the first and only foreign lawyer who litigates in Afghan courts. Also on LevelK s line up is Anders Thomas Jensen s smash hit Men & Chicken. Miira Paasilinna, CEO at Yellow Affair, concurs with Klint: The market for art house films is getting tougher all the time and it has led to some changes in our company strategy. We are selecting fewer arthouse films, and we are looking for films outside of Scandinavia, also films that are more commercial and have bigger budgets. Heading Yellow Affair s Cannes portfolio is Mika Kaurismäki s The Girl King, a biopic about Sweden s Queen Kristina, just picked up in Cannes by US distributor Wolfe Releasing who will launch the film this fall. Also being sold by Yellow Affair is the Swedish coming of age film Girls Lost (Pojkarna) by Alexandra- Therese Keining about sexual confusion and gender identity. TrustNordisk remains the leading sales company of Nordic films and continues to offer a mix of high profile titles partly financed through pre- sales, and smaller arthouse fare. It is a fact that pre- sales has become a crucial part of our turnover says the company s CEO Rikke Ennis. "This year s Cannes line- up shows exactly what we are best at: Nordic blockbusters with an international appeal, director driven dramas with strong Nordic talent and then a few pearls that we simply fell in love with. Obviously we are proud to have Ingrid Bergman on this year s Cannes poster [TrustNordisk represents The Cannes Classics entry Ingrid Bergman- In her Own Words] and Magnus von Horn s The Here After at the Directors Fortnight. TrustNordisk is also presenting at a closed market screening the Danish fantasy adventure The Shamer s Daughter and introduced yesterday a show- reel of upcoming titles The Last King by Nils Gaup, A Man Called Ove by Hannes Holm, Walk With Me by Lisa Ohlin, The Day will Come by Jesper W. Nielsen and the recent pick up Noma my Perfect Storm, a feature documentary about René Redzepi, the man behind the world renowned double Michelin stars Noma restaurant in Copenhagen. The film was immediately acquired by Longride Inc for Japan. Meanwhile SF International is having a lower profile in Cannes and for the first time doing business not from the Scandinavian Stand, 55 la Croisette, but from the SF boat close to the Palais. Head of International Sales Anita Simovic, will start pre- selling Kay Pollak s upcoming film Heaven and Earth, independent sequel to the director s Academy award- nominated As it is In Heaven. To build on Ingrid Bergman s celebration of the actress s 100 year anniversary, Simovic is also selling a Bergman collection of seven early Swedish films made before the star left for Hollywood.

5 Stockholm- based Eyewell headed by Michael Werner has one title premiering in Cannes: the Estonian hit 1944 by Elmo Nüganen, co- produced by Finland s MRP Matila Röhr Production. Here under is a non- exhaustive list of Nordic films premiering at the Cannes market, sold by non- Scandinavian sales agents: Denmark - Albert, animation film by Karsten Kiilerich. Sales: Sola Media - Bridgend, Sundance winning drama by Jeppe Rønde. Sales: New Europe Film Sales Finland - Absolution (Henkesi edestä) drama by Petri Kotwica. Sales: Media Luna - Love Milla by Teemu Nikki, spin- off movie based on a popular TV series. Sales: Reel Suspects - The Fencer (Miekkailija), historical drama by Klaus Härö. Sales: Little Film Company - The Midwife (Kätilö), WW2 drama by Antti J. Jokinen. Sales: Picture Tree International Iceland - RAMS by Grimur Hakonarson, premiering at Un Certain Regard. Sales: New Europe Film Sales The film has already been snatched by France (Haut et Court) and was sold before its official screening in Cannes to Benelux (Imagine), Greece (Ama Films) and Taiwan (Maison Motion). - Life in a Fishbowl, multi- awarded Icelandic hit by Baldvin Z. Sales: Films Boutique - Virgin Mountain, Tribeca award- winning film by Dagur Kári. Sales: Bac Films Norway - Louder than Bombs by Joachim Trier, Cannes official competition entry. Sales Memento Film Sales. The buzz is very strong on the film ahead of its Monday 19 screening at the Grand Théâtre Lumière in Cannes. The English language film is opening in October both in Norway (SF Norge) and in France ( Memento Film). - Maiko- Dancing Child, documentary by Ase Venheim Friveness. Sales: Eye on Film - Out of Nature, Berlin Panorama entry. Sales: Epicentre Films

Maarajoitukset eli ns. geoblokkaus sekä muut tekijänoikeuden rajoitukset

Maarajoitukset eli ns. geoblokkaus sekä muut tekijänoikeuden rajoitukset Sivistysvaliokunta Siv@eduskunta.fi 22.6.2015 Asia: E 21/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Digitaalisia sisämarkkinoita koskeva strategia Suomen kanta Suomen elokuvatuottajien keskusliitto SEK ry, jonka

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

1. Liikkuvat määreet

1. Liikkuvat määreet 1. Liikkuvat määreet Väitelauseen perussanajärjestys: SPOTPA (subj. + pred. + obj. + tapa + paikka + aika) Suora sanajärjestys = subjekti on ennen predikaattia tekijä tekeminen Alasääntö 1: Liikkuvat määreet

Lisätiedot

U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta. Satu Kangas

U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta. Satu Kangas U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta Satu Kangas 16.2.2017 Mikä U-kirjelmässä tekijänoikeudesta on tärkeää 1. Lehtijulkaisujen suoja - tukeeko Suomi kotimaista mediaa vai yhdysvaltalaisia teknojättejä 2. Tekijänoikeuden

Lisätiedot

Efficiency change over time

Efficiency change over time Efficiency change over time Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 14.11.2007 Contents Introduction (11.1) Window analysis (11.2) Example, application, analysis Malmquist index (11.3) Dealing with panel

Lisätiedot

Yksi elämä -hanke. Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016

Yksi elämä -hanke. Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016 Yksi elämä -hanke Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016 Johdanto Tämän kyselytutkimuksen Yksi elämä hankkeelle on toteuttanut YouGov Finland Tiedot kerättiin web-kyselynä 2.11. 6.11.2016

Lisätiedot

Elokuva- ja TV -ala kansainvälisessä kilpailussa: TUOTANTOKANNUSTIN ja sen vaikutukset

Elokuva- ja TV -ala kansainvälisessä kilpailussa: TUOTANTOKANNUSTIN ja sen vaikutukset Elokuva- ja TV -ala kansainvälisessä kilpailussa: TUOTANTOKANNUSTIN ja sen vaikutukset Johanna Karppinen, toiminnanjohtaja Favex Finnish Film & Audiovisual Export FAVEX missio Favex edistää suomalaisen

Lisätiedot

Naisnäkökulma sijoittamiseen. 24.3.2007 Vesa Puttonen

Naisnäkökulma sijoittamiseen. 24.3.2007 Vesa Puttonen Naisnäkökulma sijoittamiseen 24.3.2007 Vesa Puttonen Miten sukupuolella voi olla mitään tekemistä sijoittamisen kanssa??? Naiset elävät (keskimäärin) pidempään kuin miehet Naiset saavat (keskimäärin) vähemmän

Lisätiedot

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward.

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. START START SIT 1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. This is a static exercise. SIT STAND 2. SIT STAND. The

Lisätiedot

Luova Eurooppa ohjelma ( ) kulttuurille ja luoville aloille

Luova Eurooppa ohjelma ( ) kulttuurille ja luoville aloille Luova Eurooppa ohjelma (2014-2020) kulttuurille ja luoville aloille 11.5.2017 Helsinki Enterprise Europe Network Hanna Hietaluoma-Hanin Vastaava asiantuntija Opetushallitus / Kansainvälistymispalvelut

Lisätiedot

Suomen kannan muodostaminen

Suomen kannan muodostaminen Suomen kannan muodostaminen 1 2 3 Tästä on kyse Suomen tavoitteen tulisi olla U-kirjelmä kuvastaa Suomen kantaa komission direktiiviehdotukseen tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. - Kenen

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen kaupallistuminen Suomessa. Jarmo Kallunki Kansainväliset koulutusmarkkinat: uhkia ja mahdollisuuksia -seminaari 25.9.

Korkeakoulutuksen kaupallistuminen Suomessa. Jarmo Kallunki Kansainväliset koulutusmarkkinat: uhkia ja mahdollisuuksia -seminaari 25.9. Korkeakoulutuksen kaupallistuminen Suomessa Jarmo Kallunki Kansainväliset koulutusmarkkinat: uhkia ja mahdollisuuksia -seminaari 25.9.2012 Osaamistavoitteet ja sisällys Puheenvuoron jälkeen kuulija: Tietää:

Lisätiedot

HR! TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015

HR! TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015 HR! ü TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, ü SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015 HUMAN PERFORMANCE EQUATION 3 THE HUMAN PERFORMANCE EQUATION

Lisätiedot

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl. Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.fi 1 Tekijänoikeuden ratio Tekijänoikeuden avulla tavoitellaan yhteiskunnallista

Lisätiedot

MUSIIKKITUOTTAJIEN LAUSUNTO KOSKIEN EU:N KOMISSION TIEDONANTOA DIGITAALISTEN SISÄMARKKINOIDEN STRATEGIA EUROOPALLE

MUSIIKKITUOTTAJIEN LAUSUNTO KOSKIEN EU:N KOMISSION TIEDONANTOA DIGITAALISTEN SISÄMARKKINOIDEN STRATEGIA EUROOPALLE 1 Opetus- ja kulttuuriministeriölle MUSIIKKITUOTTAJIEN LAUSUNTO KOSKIEN EU:N KOMISSION TIEDONANTOA DIGITAALISTEN SISÄMARKKINOIDEN STRATEGIA EUROOPALLE Helsinki 22. toukokuuta 2015 YHTEENVETO Musiikki-ala

Lisätiedot

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen

Lisätiedot

Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE

Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE November 7, 2014 Paula Kilpinen 1 7.11.2014 Aalto University

Lisätiedot

Ajettavat luokat: SM: S1 (25 aika-ajon nopeinta)

Ajettavat luokat: SM: S1 (25 aika-ajon nopeinta) SUPERMOTO SM 2013 OULU Lisämääräys ja ohje Oulun Moottorikerho ry ja Oulun Formula K-125ry toivottaa SuperMoto kuljettajat osallistumaan SuperMoto SM 2013 Oulu osakilpailuun. Kilpailu ajetaan karting radalla

Lisätiedot

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Capacity Utilization

Capacity Utilization Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run

Lisätiedot

Verkkokauppatilasto 2014. Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä verkko-ostaminen 2014/H1

Verkkokauppatilasto 2014. Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä verkko-ostaminen 2014/H1 Verkkokauppatilasto 2014 Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä verkko-ostaminen 2014/H1 Verkkokauppatilasto Suomalaisen verkkokaupan arvo Verkkokauppatilasto sisältää kaiken verkkokauppaostamisen Kaikki

Lisätiedot

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen

Lisätiedot

We live in unpredictable times where the rules are. disintegrating. Fortunes can turn. Market leaders can fall.

We live in unpredictable times where the rules are. disintegrating. Fortunes can turn. Market leaders can fall. We live in unpredictable times where the rules are Muokkaa changing perustyylejä so fast that formulas naps. for success are disintegrating. Fortunes can turn. Market leaders can fall. Muokkaa Innovations

Lisätiedot

Vuosi 2006. Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja

Vuosi 2006. Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja Vuosi 2006 Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja 1 Disclaimer This presentation is confidential and is intended solely for the use of the recipients of the presentation in connection with their consideration

Lisätiedot

Lakimies PDF. ==>Download: Lakimies PDF ebook

Lakimies PDF. ==>Download: Lakimies PDF ebook Lakimies PDF ==>Download: Lakimies PDF ebook Lakimies PDF - Are you searching for Lakimies Books? Now, you will be happy that at this time Lakimies PDF is available at our online library. With our complete

Lisätiedot

E U R O O P P A L A I N E N

E U R O O P P A L A I N E N E U R O O P P A L A I N E N A N S I O L U E T T E L O M A L L I HENKILÖTIEDOT Nimi SERGEI AZAROV Osoite K. KÄRBERI 4-129, TALLINN 13812, ESTONIA Puhelin 0037255999964 Faksi Sähköposti serjoga79a@mail.ru

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto

Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto If you are searched for a book by Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto Voice over LTE (VoLTE) in pdf form, then you have come

Lisätiedot

Horisontti 2020 mistä on kyse? Marja Nykänen 19.11.2014

Horisontti 2020 mistä on kyse? Marja Nykänen 19.11.2014 Horisontti 2020 mistä on kyse? Marja Nykänen 19.11.2014 Seuraavaksi aiheena: Mikä? Puiteohjelmien kunniakas historia Miksi? Kenelle Horisontti 2020 sopii? Mitä? Horisontin hankerahoituksen filosofia ja

Lisätiedot

CALL TO ACTION! Jos aamiaistilaisuudessa esillä olleet aiheet kiinnostavat syvemminkin niin klikkaa alta lisää ja pyydä käymään!

CALL TO ACTION! Jos aamiaistilaisuudessa esillä olleet aiheet kiinnostavat syvemminkin niin klikkaa alta lisää ja pyydä käymään! CALL TO ACTION! Jos aamiaistilaisuudessa esillä olleet aiheet kiinnostavat syvemminkin niin klikkaa alta lisää ja pyydä käymään! Monikanavaisen viestinnän mittaaminen: https://www.vapamedia.fi/mittaaminen/

Lisätiedot

koivusta kaikkein kauneinta

koivusta kaikkein kauneinta koivusta kaikkein kauneinta 1 Kiteen Huonekalutehdas Oy Olemme yksi merkittävimpiä koivuhuonekalujen valmistajia Suomessa. Juuremme ulottuvat 1920-luvulle. Yritys on ollut koko historiansa ajan perheomisteinen,

Lisätiedot

Sosiaalisen median liiketoimintamallit ja käyttöön oton suunnitelma 9/23/2012

Sosiaalisen median liiketoimintamallit ja käyttöön oton suunnitelma 9/23/2012 Sosiaalisen median liiketoimintamallit ja käyttöön oton suunnitelma 9/23/2012 Liiketoimintamalli: taustaa (R. Jaikumar ja Barettan autotehdas) Tuottavuuden jatkuva parantaminen on mahdollista vain toteuttamalla

Lisätiedot

Suomalaiset ja kenkien eettisyys. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta

Suomalaiset ja kenkien eettisyys. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta Suomalaiset ja kenkien eettisyys Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta Johdanto Suomalaiset ostavat 21 miljoonaa paria kenkiä vuosittain.

Lisätiedot

Roolipeliharjoitus. - Opiskelijoiden suunni=elemat neuvo=eluvideot ja niiden vertaisarvioinnit

Roolipeliharjoitus. - Opiskelijoiden suunni=elemat neuvo=eluvideot ja niiden vertaisarvioinnit Peda-forum 2017, Vaasa Kokemuksia digitaalisen opettamisen kehittämisestä Roolipeliharjoitus - Opiskelijoiden suunni=elemat neuvo=eluvideot ja niiden vertaisarvioinnit Anne-Maria Holma, Yliopistonlehtori,

Lisätiedot

The Viking Battle - Part Version: Finnish

The Viking Battle - Part Version: Finnish The Viking Battle - Part 1 015 Version: Finnish Tehtävä 1 Olkoon kokonaisluku, ja olkoon A n joukko A n = { n k k Z, 0 k < n}. Selvitä suurin kokonaisluku M n, jota ei voi kirjoittaa yhden tai useamman

Lisätiedot

koivusta kaikkein kauneinta

koivusta kaikkein kauneinta koivusta kaikkein kauneinta Kiteen Huonekalutehdas Oy Olemme yksi merkittävimpiä koivuhuonekalujen valmistajia Suomessa. Juuremme ulottuvat 1920-luvulle. Yritys on ollut koko historiansa ajan perheomisteinen,

Lisätiedot

Team Finland. Pia Salokoski. EU:n tarjoamat kehitysyhteistyömahdollisuudet seminaari 2.10.2015

Team Finland. Pia Salokoski. EU:n tarjoamat kehitysyhteistyömahdollisuudet seminaari 2.10.2015 Team Finland Pia Salokoski EU:n tarjoamat kehitysyhteistyömahdollisuudet seminaari 2.10.2015 Team Finland Tavoitteena pk-yritysten viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Kuinka mahdollistamme

Lisätiedot

ZA5559. Flash Eurobarometer 321 (European Contract Law in Consumer Transactions) Country Questionnaire Finland

ZA5559. Flash Eurobarometer 321 (European Contract Law in Consumer Transactions) Country Questionnaire Finland ZA5559 Flash Eurobarometer 321 (European Contract Law in Consumer Transactions) Country Questionnaire Finland Fl321 FLASH EUROBAROMETER Business attitudes towards cross border business to consumer transactions

Lisätiedot

Visit Finland Global Sales Promotion. Heli Mende

Visit Finland Global Sales Promotion. Heli Mende Visit Finland Global Sales Promotion Heli Mende VISIT FINLANDIN MARKKINAT ON JAETTU KOLMEEN KATEGORIAAN Päämarkkinat Focus Markets Saksa, Britannia, Kiina, Japani KAIKILLA MARKKINOILLA TOTEUTETAAN SEURAAVIA

Lisätiedot

FIS IMATRAN KYLPYLÄHIIHDOT Team captains meeting

FIS IMATRAN KYLPYLÄHIIHDOT Team captains meeting FIS IMATRAN KYLPYLÄHIIHDOT 8.-9.12.2018 Team captains meeting 8.12.2018 Agenda 1 Opening of the meeting 2 Presence 3 Organizer s personell 4 Jury 5 Weather forecast 6 Composition of competitors startlists

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

Technische Daten Technical data Tekniset tiedot Hawker perfect plus

Technische Daten Technical data Tekniset tiedot Hawker perfect plus Technische Daten Technical data Tekniset tiedot Hawker perfect plus PzS-Zellen Hawker perfect plus, mit Schraubverbindern, Abmessungen gemäß DIN/EN 60254-2 und IEC 254-2 Serie L PzS-cells Hawker perfect

Lisätiedot

UX NÄKÖKULMA - KONECRANES

UX NÄKÖKULMA - KONECRANES UX NÄKÖKULMA - KONECRANES Johannes Tarkiainen Industrial Design Manager KONECRANES NUMEROINA LAITTEET TOIMINTOJA LÄHES 60 % 11 800 TYÖNTEKIJÄÄ 600 TOIMIPISTETTÄ ERI PUOLILLA MAAILMAA 50 MAASSA LIIKEVAIHDOSTA

Lisätiedot

Ostamisen muutos muutti myynnin. Technopolis Business Breakfast 21.8.2014

Ostamisen muutos muutti myynnin. Technopolis Business Breakfast 21.8.2014 Ostamisen muutos muutti myynnin Technopolis Business Breakfast 21.8.2014 Taking Sales to a Higher Level Mercuri International on maailman suurin myynnin konsultointiyritys. Autamme asiakkaitamme parantamaan

Lisätiedot

EU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen. Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017

EU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen. Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017 EU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017 EU:n digiagenda Osa Eurooppa 2020 strategiaa, sis: Digitaaliset sisämarkkinat Yhteistoimintakyvyn

Lisätiedot

Accommodation statistics

Accommodation statistics Transport and Tourism 2011 Accommodation statistics 2011, January Nights spent by foreign tourists in Finland increased by per cent in January The number of recorded nights spent by foreign tourists at

Lisätiedot

Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010. Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri

Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010. Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010 Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri YLEn tekemät säästöt 2000 luvulla Tappio sisään: suurimmillaan n. 100 Me Kaupallisten maksamat toimilupamaksut

Lisätiedot

Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella

Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella 26.4.2012 1 "There is often a property bubble around catchment areas. If a school makes a house more saleable or desirable,

Lisätiedot

Market Report / March 2006

Market Report / March 2006 III / 26 HELSINKI TOURISM STATISTICS Market Report / 26 Nights continue to rise strongly Visitors to Helsinki are expected to show a clear rise this year. Similar growth took place in 1995 when Finland

Lisätiedot

BDD (behavior-driven development) suunnittelumenetelmän käyttö open source projektissa, case: SpecFlow/.NET.

BDD (behavior-driven development) suunnittelumenetelmän käyttö open source projektissa, case: SpecFlow/.NET. BDD (behavior-driven development) suunnittelumenetelmän käyttö open source projektissa, case: SpecFlow/.NET. Pekka Ollikainen Open Source Microsoft CodePlex bio Verkkosivustovastaava Suomen Sarjakuvaseura

Lisätiedot

LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER

LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER LYTH-INSTRUMENT OY has generate new consistency transmitter with blade-system to meet high technical requirements in Pulp&Paper industries. Insurmountable advantages are

Lisätiedot

Nanso Group Venäjän kasvuohjelma. Jussi Tolvanen 24.1.2013

Nanso Group Venäjän kasvuohjelma. Jussi Tolvanen 24.1.2013 Nanso Group Venäjän kasvuohjelma Jussi Tolvanen 24.1.2013 Nanso Group lyhyesti Nanso Group on 91 vuotta sitten perustettu vaatetusalan perheyhtiö Nanso Groupilla on vahva brändiportfolio, jonka brändeillä

Lisätiedot

Laajentuminen maailmalle Uniputki GoSleep Oy

Laajentuminen maailmalle Uniputki GoSleep Oy Laajentuminen maailmalle Uniputki GoSleep Oy 28.5.2015 Innovation Thursday - GoSleep Technology, Design and Service combined - Lepo, Maslowin tarvehierarkian perustarve. Ongelma: Lennot myöhästelevät,

Lisätiedot

Skene. Games Refueled. Muokkaa perustyyl. napsautt. @Games for Health, Kuopio. 2013 kari.korhonen@tekes.fi. www.tekes.fi/skene

Skene. Games Refueled. Muokkaa perustyyl. napsautt. @Games for Health, Kuopio. 2013 kari.korhonen@tekes.fi. www.tekes.fi/skene Skene Muokkaa perustyyl. Games Refueled napsautt. @Games for Health, Kuopio Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 2013 kari.korhonen@tekes.fi www.tekes.fi/skene 10.9.201 3 Muokkaa Skene boosts perustyyl.

Lisätiedot

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma Painonnosto 13.5.2016 (kansallinen, CUP) Below in English Paikka: Nääshalli Näsijärvenkatu 8 33210 Tampere Alustava aikataulu: Punnitus 12:00-13:00

Lisätiedot

Market Report / April 2010

Market Report / April 2010 Market Report / 21 Nights in Helsinki still up despite ash situation Nights at accommodation establishments in Helsinki continued to rise in. Domestic nights rose more (+11.4%) than foreigners' nights

Lisätiedot

Bounds on non-surjective cellular automata

Bounds on non-surjective cellular automata Bounds on non-surjective cellular automata Jarkko Kari Pascal Vanier Thomas Zeume University of Turku LIF Marseille Universität Hannover 27 august 2009 J. Kari, P. Vanier, T. Zeume (UTU) Bounds on non-surjective

Lisätiedot

Market Report / March 2010

Market Report / March 2010 Market Report / 21 Nights continue to rise clearly The strong growth in nights that began in continued in. Growth has also been considerably faster in Helsinki than in other parts of Finland. Increases

Lisätiedot

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name - Opening Finnish Norwegian Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name Hyvä Herra, Formal, male recipient, name unknown Hyvä Rouva Formal,

Lisätiedot

ULKOMAISET RAHAVIRRAT SUOMALAISEEN AV- TEOLLISUUTEEN, TILASTOINTIPILOTTI V. 2009. Koonnut: Hannu Uotila Annukka Vähäsöyrinki Petra Theman

ULKOMAISET RAHAVIRRAT SUOMALAISEEN AV- TEOLLISUUTEEN, TILASTOINTIPILOTTI V. 2009. Koonnut: Hannu Uotila Annukka Vähäsöyrinki Petra Theman ULKOMAISET RAHAVIRRAT SUOMALAISEEN AV- TEOLLISUUTEEN, TILASTOINTIPILOTTI V. 2009 Koonnut: Hannu Uotila Annukka Vähäsöyrinki Petra Theman 1 1. Taustaa Tutkimuksen pääasiallisena aineistona käytettiin Internet-

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUS EU:n DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA (U63)

TEKIJÄNOIKEUS EU:n DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA (U63) TEKIJÄNOIKEUS EU:n DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA (U63) Kolme asiaa Kotimaisten luovien alojen yhteinen edunvalvontaorganisaatio on ottanut kantaa kolmeen kohtaan ja muilta osin viittaamme jäsenjärjestöjemme

Lisätiedot

Market Report / June 2014

Market Report / June 2014 Market Report / June 214 Overnight stays increase slightly Overnight stays in Helsinki increased somewhat, or.6%, in June. Stays by foreign visitors were up 3.5%, while the domestic visitor segment fell

Lisätiedot

AYYE 9/ HOUSING POLICY

AYYE 9/ HOUSING POLICY AYYE 9/12 2.10.2012 HOUSING POLICY Mission for AYY Housing? What do we want to achieve by renting apartments? 1) How many apartments do we need? 2) What kind of apartments do we need? 3) To whom do we

Lisätiedot

toiminnanjohtaja, varatuomari Antti Kotilainen

toiminnanjohtaja, varatuomari Antti Kotilainen 1 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle ASIA U 3/2016 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi verkkosisältöpalvelujen rajat ylittävän siirrettävyyden

Lisätiedot

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry Valtioneuvoston selvitys komission tiedonannosta Tavoitteena nykyaikainen, eurooppalaisempi tekijänoikeusjärjestelmä (E 1/2016) Talousvaliokunta 18.2.2016

Lisätiedot

EU-rahoitusta luovien alojen kv. yhteistyöhön Luova Eurooppa Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa

EU-rahoitusta luovien alojen kv. yhteistyöhön Luova Eurooppa Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa EU-rahoitusta luovien alojen kv. yhteistyöhön Luova Eurooppa Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luovien alojen rahoituspäivä Turussa 18.9.2014 Riikka Koivula Luova Eurooppa / Kulttuuri Kansainvälisen liikkuvuuden

Lisätiedot

Travel Getting Around

Travel Getting Around - Location Olen eksyksissä. Not knowing where you are Voisitko näyttää kartalta missä sen on? Asking for a specific location on a map Mistä täällä on? Asking for a specific...wc?...pankki / rahanvaihtopiste?...hotelli?...huoltoasema?...sairaala?...apteekki?...tavaratalo?...ruokakauppa?...bussipysäkki?

Lisätiedot

NAO- ja ENO-osaamisohjelmien loppuunsaattaminen ajatuksia ja visioita

NAO- ja ENO-osaamisohjelmien loppuunsaattaminen ajatuksia ja visioita NAO- ja ENO-osaamisohjelmien loppuunsaattaminen ajatuksia ja visioita NAO-ENO työseminaari VI Tampere 3.-4.6.2015 Projektisuunnittelija Erno Hyvönen erno.hyvonen@minedu.fi Aikuiskoulutuksen paradigman

Lisätiedot

Myötätuntoisia yhteisöjä rakentamassa

Myötätuntoisia yhteisöjä rakentamassa Myötätuntoisia yhteisöjä rakentamassa PROFESSORI LASSE LIPPONEN HELSINGIN YLIOPISTO KASVATUSTIETEELLINEN TIEDEKUNTA PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA 09.10.2017 Milloin viimeksi sait myötätuntoa? Millaisessa

Lisätiedot

Digitaalinen teknologia kv-yhteistyössä - mahdollisuudet ja haasteet

Digitaalinen teknologia kv-yhteistyössä - mahdollisuudet ja haasteet Digitaalinen teknologia kv-yhteistyössä - mahdollisuudet ja haasteet Innokas-verkosto Tavoitteena Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen, levittäminen ja tutkiminen Suomessa yli 600 koulua Kouluja,

Lisätiedot

Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot

Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot Small Number is a 5 year-old boy who gets into a lot of mischief. He lives with his Grandma and Grandpa, who patiently put up with his

Lisätiedot

Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä?

Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä? Elokuvatuottajat ry Lausunto 01.09.2017 Asia: TEM/1225/00.04.01/2016 Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö työaikalaki Yleistä Onko ehdotettu uusi työaikalaki mielestänne hyväksyttävissä? Yleiset

Lisätiedot

9146/16 team/eho/si 1 DG E - 1C

9146/16 team/eho/si 1 DG E - 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2016 (OR. en) 9146/16 AUDIO 64 CULT 44 DIGIT 53 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Ed. asiak. nro: 8668/16 AUDIO 53 CULT

Lisätiedot

Market Report / August 2015

Market Report / August 2015 Market Report / August 2015 Overnight stays grow more than 6% Overnight stays by visitors to Helsinki were up more than 6% in August when compared to one year ago. The number of stays, 407,100, is an all-time

Lisätiedot

Osavuosikatsaus JUKKA RINNEVAARA CEO

Osavuosikatsaus JUKKA RINNEVAARA CEO Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2009 JUKKA RINNEVAARA CEO Disclaimer This presentation is intended solely for the use of the recipients of the presentation in connection with their consideration of Teleste Corporation

Lisätiedot

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!

Lisätiedot

Kaivostoiminnan eri vaiheiden kumulatiivisten vaikutusten huomioimisen kehittäminen suomalaisessa luonnonsuojelulainsäädännössä

Kaivostoiminnan eri vaiheiden kumulatiivisten vaikutusten huomioimisen kehittäminen suomalaisessa luonnonsuojelulainsäädännössä M a t t i K a t t a i n e n O T M 1 1. 0 9. 2 0 1 9 Kaivostoiminnan eri vaiheiden kumulatiivisten vaikutusten huomioimisen kehittäminen suomalaisessa luonnonsuojelulainsäädännössä Ympäristöoikeustieteen

Lisätiedot

Talousvaliokunta Suomen kanta komission suunnitelmiin tekijänoikeuksien modernisoinniksi E 1/2016 vp.

Talousvaliokunta Suomen kanta komission suunnitelmiin tekijänoikeuksien modernisoinniksi E 1/2016 vp. Talousvaliokunta 18.2.2016 Suomen kanta komission suunnitelmiin tekijänoikeuksien modernisoinniksi E 1/2016 vp. EU ja Digitaaliset sisämarkkinat Musiikkituottajien näkemyksiä 1. Sopimusvapaus ja oikeuksien

Lisätiedot

SUOMALAISET JA KENKIEN EETTISYYS. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta

SUOMALAISET JA KENKIEN EETTISYYS. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta SUOMALAISET JA KENKIEN EETTISYYS Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta JOHDANTO Suomalaiset ostavat 21 miljoonaa paria kenkiä vuosittain.

Lisätiedot

Market Report / October 2015

Market Report / October 2015 Market Report / October 2015 Overnight stays grow 7% Overnight stays by visitors to Helsinki were up 7% in October when compared to one year ago. Stays by domestic visitors increased more than four percent

Lisätiedot

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve

Lisätiedot

Citec journey in Norway

Citec journey in Norway Citec journey in Norway What we do and what services we produce We provide expertise within engineering, information and project management services Citec key facts Established in 1984 Turnover 2013: 70

Lisätiedot

MITEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN JA YLIOPISTOJEN UUDET RAHOITUSMALLIT VAIKUTTAVAT KORKEAKOULUJEN KV-TOIMINTAAN NYT JA TULEVAISUUDESSA?

MITEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN JA YLIOPISTOJEN UUDET RAHOITUSMALLIT VAIKUTTAVAT KORKEAKOULUJEN KV-TOIMINTAAN NYT JA TULEVAISUUDESSA? Kv-kevätpäivät 2019 Joensuu Torstai 16.5.2019, Sessio D3 MITEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN JA YLIOPISTOJEN UUDET RAHOITUSMALLIT VAIKUTTAVAT KORKEAKOULUJEN KV-TOIMINTAAN NYT JA TULEVAISUUDESSA? OULUN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Oma sininen meresi (Finnish Edition)

Oma sininen meresi (Finnish Edition) Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä Click here if your download doesn"t start automatically Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä

Lisätiedot

ZA5558. Flash Eurobarometer 320 (European Contract Law in Business-to-Business Transactions) Country Questionnaire Finland

ZA5558. Flash Eurobarometer 320 (European Contract Law in Business-to-Business Transactions) Country Questionnaire Finland ZA5558 Flash Eurobarometer 320 (European Contract Law in Business-to-Business Transactions) Country Questionnaire Finland Fl320 FLASH EUROBAROMETER Business attitudes towards cross border business to business

Lisätiedot

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella

Lisätiedot

Perusoikeusbarometri. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija

Perusoikeusbarometri. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija Perusoikeusbarometri Panu Artemjeff Erityisasiantuntija Taustaa FRA toteuttaa vuoden aikana 2018 Fundamental Rights Survey-tutkimuksen Kansallisessa perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelmassa valmisteltiin

Lisätiedot

Miten saan käytännössä kaupan käyntiin halutussa. maassa? & Case Intia

Miten saan käytännössä kaupan käyntiin halutussa. maassa? & Case Intia Miten saan käytännössä kaupan käyntiin halutussa maassa? & Case Intia 16.4.2014 / Hannu Rossi Miksi haluat mennä uudelle markkina-alueelle? Nykyinen markkinat ovat täysin hyödynnetty/katettu? Tarvitset

Lisätiedot

Digital Admap Native. Campaign: Kesko supermarket

Digital Admap Native. Campaign: Kesko supermarket Digital Admap Native Campaign: Kesko supermarket Digital Admap Native Campaign: Kesko Supermarket Mainosmuoto: Natiivi Media: IS.fi Campaign period: 25 September Date of measurement: 26 September Unique:

Lisätiedot

Sinisen biotalouden aineettomasta arvonluonnista kasvua Satakuntaan: kestävän merellisen matkailun koulutuskokeilu

Sinisen biotalouden aineettomasta arvonluonnista kasvua Satakuntaan: kestävän merellisen matkailun koulutuskokeilu Sinisen biotalouden aineettomasta arvonluonnista kasvua Satakuntaan: kestävän merellisen matkailun koulutuskokeilu 1.11.2017-31.3.2019 Jaana Ruoho, SAMK Hyvinvointia ja palveluja luonnonvesistä seminaari

Lisätiedot

Suihkukoneet 1:73 ja pienemmät. Potkurikoneet 1:72-1:49. Suihkukoneet 1:72-1:49. Potkurikoneet 1:35 ja suuremmat. Suihkukoneet 1:35 ja suuremmat

Suihkukoneet 1:73 ja pienemmät. Potkurikoneet 1:72-1:49. Suihkukoneet 1:72-1:49. Potkurikoneet 1:35 ja suuremmat. Suihkukoneet 1:35 ja suuremmat Kilpailuluokat Ohessa kilpailuluokat NC 2016 ja IPMS Open. Ilma-alukset Potkurikoneet 1:73 ja pienemmät Suihkukoneet 1:73 ja pienemmät Potkurikoneet 1:72-1:49 Suihkukoneet 1:72-1:49 Potkurikoneet 1:48

Lisätiedot

Akateemiset fraasit Tekstiosa

Akateemiset fraasit Tekstiosa - Väitteen hyväksyminen Broadly speaking, I agree with because Samaa mieltä jostakin näkökulmasta One is very much inclined to agree with because Samaa mieltä jostakin näkökulmasta Yleisesti ottaen olen

Lisätiedot

Market Report / April 2011

Market Report / April 2011 Market Report / April 211 Nights clearly up in April Accommodation establishments in Helsinki recorded substantial growth in April. Nights were up 15.8%, mainly thanks to visitors from abroad, particularly

Lisätiedot

Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle

Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle Oxford Economics yhteenveto Helsinki 2012 To represent, lead and serve the airline industry Lentoliikenne : Taloudellisen kasvun perusta On kustannustehokasta

Lisätiedot

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen The acquisition of science competencies using ICT real time experiments COMBLAB Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen Project N. 517587-LLP-2011-ES-COMENIUS-CMP This project

Lisätiedot