Laukaan Peurunkagolf Jäsenlehti 1/2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Laukaan Peurunkagolf Jäsenlehti 1/2013"

Transkriptio

1 Laukaan Peurunkagolf Jäsenlehti 1/2013 Laukaan Peurunkagolf 1

2 LPG 1/ vuosikerta Tässä lehdessä Peurunkagolf Kohtaamisia Toimikunnat Laukaan Peurunkagolf

3 Seuran kapteeni Olavi Salla Kapteenin kevät Golflehden numerossa 3/2013 Mika Pantzar kertoo kokemuksistaan väärien työasentojen ja yksipuolisen liikunnan aiheuttamien ongelmien korjaamisesta. Kuntosaliharjoi elua olen itsekin joskus harrastanut ja hyväksi havainnut. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuu a ohja uun valmennukseen, jolloin apu voisi löytyä ihan normaaleista suomalaisista toiminnoista. Vuodenaikojen kierto täällä napapiirin seutuvilla on nimi äin melko mukava, kun se pako aa keski ymään eri asioihin eri aikoina. Kulunut talvi mahdollis tällä kertaa hienos mm. hiihtämisen ja luistelun, kun lunta oli joka puolella Suomea rii äväs, eikä pakkasta ollut liikaa. Itsekin hiihtelin lastenlapsien hoitamisen ohessa Espoon ja Tuusulan maisemissa erinomaisissa olosuhteissa. Enimmät kilometrit kyllä tulivat Jyväskylän laduilla ja retkiluis milla Jyväsjärven jäällä. Tietys- pi olla sen verran lajiuskollinen, e ä lyön harjoi elukin tuli hoide ua Hutungin vin llä. Aloi mme vaimon kanssa viime talvena tanssin alkeiden ope elun oikein kursseilla. Asia on ollut meillä pitkään puheen asteella, mu a tähän as toiminta on jäänyt lähinnä ty ärien häissä valssaamiseen. Golfin kannalta katsoen olen elätellyt toiveita tanssin hyödyllisyydestä kropan hallinnassa, mikä ehkä au aa tasapainon säily ämisessä myös golfissa. Toivon lisäksi lihaksiston monipuolises tasapuolisen rasi amisen tuovan hyötyjä selkärangan kipeytymisen vähenemisenä. Selkeä erokin lajeissa löytyy, perinteiset lavatanssit kun ovat parityöskentelyä reaaliajassa. Hommasta ei tule mitään, jos ei pelata parke lla samaan suuntaan. (Kokemusta jo on) Ajankäytön osaltakin golf ja tanssi sopivat hyvin yhteen, ko kentältä läh essä voi poiketa vaikka järven toiselle puolelle Peurunkaan tanssimaan. Golfliitossa on meneillään projek seurojen kapteenien toimenkuvien yhtenäistämiseksi. Kokoonnuimme asian imoilta ensimmäisen kerran viime kesänä, jolloin kävi selväksi, e ä eri seuroissa on hyvin erilaisia käytäntöjä. Lii oon onkin nyt nime y työryhmä, joka valmistelee yhtenäistä ohje a avuksi kapteeneille. Meillä kapteenien rooli on ollut melko näkymätön, eikä siitä jatkossakaan ole tarkoitus mitään uu a pomo ajaa seuroille tehdä. Omasta mielestäni on kuitenkin asiallista terävöi ää esimerkiksi uusien jäsenien vastaano oa ja helpo aa näin ko utumista porukkaan. Kentälle on paljon mukavampi tulla, jos tuntee kuuluvansa sakkiin. Se kuuluisa yhteisöllisyys. Kapteenienkin rooliin taitaa lii yä liitossa pääte y pukeutumiskoodin vapautuminen. Vapaus tuo kuitenkin mukanaan aina myös vastuun jokaiselle henkilökohtaisella tasolla. Itse en ole mikään räväkkä pukeutuja, mu a toivon näkeväni kesällä persoonallisia ideoita vaatetuksessa muiden yllä. Seuran hallituksessa asiaa ei vielä ole käsitelty, mu a uskon liberaalin linjan tulevaisuuteen. Kentällä siis tavataan! Laukaan Peurunkagolf 3

4 Reijo Räsänen ry:n puheenjohtaja Puheenjohtajalta Seuramme 24. pelikausi näy äisi pääsevän alkamaan tavalliseen aikaan, vaikka vielä kolme viikkoa si en Belekin matkalle lähde äessä talvi pi ukas o eessaan. Matka runsaan 60 hengen joukolla suorilla lennoilla Tikkakoskelta oli taas kerran menestys, niin kuin lukuisia kertoja aiemminkin - takuuvarmaa onnistumista ja hyvää mieltä. Saimme pelata viisi eri ken ää. Uutena ken änä Carya teki vaikutuksen, oli hienointa mitä on golfuralla eteen tullut. Pienehkö joukko kävi talvella myös Kauko-Idässä. Golfmatkailu on seurassamme vahvaa: syksyllä on jälleen edossa Petrin järjestämä matka jonnekin etelään. Ei siis ihme, e ä golfmatkailumme herä ää ihmetystä monissa seuroissa. Mu a onneksi kesä tulla tupsah Suomeenkin. Seuran päätehtävänä on oman kentän toiminta, jäsenten palvelut, pelaaminen ja pelitaitojen kehi äminen unohtama a kilpapelaamistakaan. Talviharjoi elu Hutungissa yhdessä seudun kahden muun seuran kanssa toimi nyt toista vuo a eri äin menestyksekkääs. Seurojen yhteistyö onnistui erinomaises, kiitos naapuriseuroille ja ahkerille mailan heilu ajille. Viime kevään teks ssäni aavistelin, e ä Ruotsin tapaan golfareiden määrän kasvu on maassamme hiipumassa tai kääntymässä jopa laskuun. Pelaajien määrä nousi viime vuonna Suomessa vielä hieman, mu a kasvu on uhkaavas tai unut. Heikentynyt talous lannekin voi heijastua lajiin. Ruotsista on havai u, e ä korkean tasoituksen omaavat pelaajat helpoimmin lope avat. Seuramme tärkeä tavoite onkin korkean tasoituksen omaavien jäsenten pelitaitojen kehi äminen sekä uusien jäsenten sujuva sisääntulo lajiin ja seuraan. Yksin ei tarvitse lyön ään kehi ää: käytössämme on kaksi erinomaista amma ope ajaa ja seuran taloudellista tukea opetukselle. Nämä ovat seuran tarjoamia mahdollisuuksia. Toivon, e ä kausi tarjoaa jäsenille onnistumisen iloa, nau ntoa ja piristystä elämään lajin parissa. Omalla kohdallani se on ollut sitä jo pitkään. Seuran hallituksessa tämä on 14. ja puheenjohtajana 12. vuosi. Tullessani hallitukseen v seuramme jäsenmäärä oli 961 ja viime vuoden lopussa Vaikka tänä aikana seudulle on tullut kaksi uu a täysimi aista ken ää, ne eivät ole heikentäneet LPG:n vahvistumista. Nyt on kuitenkin aika löytää seuralle uusi puheenjohtaja. He kauden alussa kanna aa käynnistää asiasta keskustelu. Golfyhteisössä työtä tekeville toivon jaksamista ja työniloa, mikä varmas näkyy posi ivisena ilmeenä myös meille pelaajille. Mu a muistammehan myös me pelaajat kunnioi aa työntekijöiden työtä ja turvallisuu a antamalla heille tarpeellisen työrauhan. Jo etukäteen esitän parhaimmat kiitokseni lukuisille seuran jäsenille toiminnastanne pelinjohtajina, ken ävalvojina, toimikun en tehtävissä ja talkootyössä. Ilman tätä panostahan ei seura menestyisi ja toiminta sujuisi. 4 Laukaan Peurunkagolf

5 Veijo Hämäläinen ken ämestari Ken ämestarin palsta Talvi olikin hyvä ainakin kentän kannalta. Vaikka viime syksyn märkyys hiukan arvelu, e ä mitähän tästäkin tulee. Lumi tuli ajoissa ja pakkasta oli koko ajan, ilman talvisia vesikelejä. Talvi jatkui aika pitkälle kevääseen kovien yöpakkasten myötä. Mutta si en kun kevät alkoi, niin puolen metrin kinokset hävisivät viikon aikana. Oli siinä ihme elemistä. Mu a hyvä niin, koska lumen alta paljastui hyvin säilynyt gol en ä. Jääpolte a eikä juuri muitakaan harmeja näkynyt. Tulvia oli muutaman päivän, mu a ken ä kuivui nopeas harsot ovat olleet viheriöillä jo jonkun aikaa, kevätkylvöjä suunnitellaan ja range ava in. Viime syksynä salaojite in 14. väylä. Talvella, vihdoinkin, moto kävi 14:nnen reunalta poistamassa sen sankan kuusikon. Lammenrannalla oleva bunkkeri täyte in, ja kaivuri putsasi vielä reunaojan, joten eiköhän se meidän murheenkryyni rupea siitä paranemaan muiden väylien tasolle. Kentän kuivatushommia jatketaan vielä kauden aikana jossain päin ken ää. Kulun ohjaukseen panostetaan tänä kesänä erityises. Hankalat ket- ngit poistetaan vaihei ain ja lalle tulee siis t vihreä-valkoiset pikkutolpat. Näillä ohjataan gol ärryillä ja autoilla liikkumista. Tarkoitus on, e ä viheriön lähe yvillä liikutaan vain jalkaisin. Tällä saadaan viheriön ympärykset pide yä pela avassa kunnossa. Meillä on nostetut viheriöt ja joissain jyrkätkin rinteet, ja ne ovat hieman haasteelliset niin hoidon kuin pelaamisenkin kannalta. Mu a kun jokainen omalta osaltamme huolehdimme kentästä ja asianmukaisesta liikkumisesta siellä, niin kaunis ken ämme pysyy hyvässä kunnossa. Supina on ko utunut hyvin viheriöillemme, joten tänä kesänä voimme kokeilla hieman suurempia vierintänopeuksia. Aurinkoista kesää! Laukaan Peurunkagolf 5

6 6 Laukaan Peurunkagolf Toshiba Stores Jyväskylä

7 Kohtaamisia Ko maan talvi oli ankara, pitkä, kylmä ja luminen. Tulevaan Laukaan Peurunkagolfin 24. pelikauteen on kuitenkin voinut valmistautua monin eri tavoin. Laukaan, Jyväskylän ja Muuramen golfseurojen mallikkaan yhteistyön tulos ja monille tärkeä talven harjoi elupaikka Hutunki palki in Keski-Suomen vuoden 2012 urheilutekona. Veli ja Virpi Lyy nen pelasivat koko talven kolme kierrosta viikossa Espanjan Torreviejassa, ja kevään klubimatkalla Turkin Belekissä 60 pelaajaa aloi kauden. Ken ämestari Veijo Hämäläisen ja puolisonsa Irma Pasasen talvi oli myös erilainen. He pakkasivat koirat autoon ja kiersivät Eurooppaa km ja katsas vat matkan varrella myös gol en ä. Vuodesta 1982 alkaen kaikissa Laukaan Peurunkagolfin vaiheissa mukana ollut LPG Oy:n pitkäaikainen puheenjohtaja Hannu Koskinen vaihtoi vapaalle ja eläkkeelle myös LPG:n toiminnoista. Heikki Hokkanen aloi syksyllä 2007 LPG:ssa ja kauden 2013 alkaessa hän on LPG:n historian pisimpään toimessa ollut toimitusjohtaja. Hutunki vuoden 2012 urheiluteko Laukaan Peurunkagolfin, Jyväs-Golfin ja Muuramen Golfseuran yhteinen hanke Hutungin sisäharjoi elu la vali in vuoden 2012 urheiluteoksi Keski-Suomessa. Keski-Suomen Urheilujuhlassa julkiste u palkinto anne in seuroille harjoi elu lan tekemisestä ja käytöstä yhteisvoimin. Hutungin la on tänäkin talvena ollut ahkeras käytössä. Senioreiden harjoituksissa on ollut parhaimmillaan lähes 30 pelaajaa. Juniorit ovat myös löytäneet hallille. Pikkujunioreita on ollut keskimäärin 15 harjoituksissa ja edustusjoukkueen 10 pelaajaa ovat myös hyvin valmistautuneet haastavaan kesäkauteen Laukaan Peurunkagolf 7

8 Heikki Hokkanen Heikki Hokkanen aloi syksyllä 2007 Laukaan Peurunkagolfin toimitusjohtajana. Kiersin kauden avauskierroksen Heikin kanssa ja ykkösväylällä totesimme Heikin olevan pitkäaikaisin LPG:n toimitusjohtaja. Heikki Hokkasen oma golfura alkoi onnekkaas tammikuussa 1991 kylmässä sateessa Espanjassa Mijaksen kuuluisalla kentällä. Silloinen radiokollega Jukka Lintula vei Heikin kentälle. - Jukka ase mailat käteen, näy perusasennon ja suunnan. Opastus oli niin hyvä, e ä gol iestä tulikin näin pitkä. Peurunkagolfin kentän avauspäiväkin oli sateinen, mu a talven jääminen taakse herä eli toiveita ja odotuksia tulevalle kesälle. - Minulle kevät on tärkeä aika vuodesta. Voimakas luonto herää, ja talven pimeyden jälkeen myös ihmiset heräävät elämään. Kaikki harrastaminen ei voi olla vain golfia, Heikin liikunnallinen valikoima onkin laaja. Siihen kuuluu sekä omaa liikuntaa e ä penkkiurheilua. - Käyn säännöllises kuntosalilla. Talvella hiihdän, laske elen ja mahdollisuuksien mukaan pelaan höntsäkiekkoa eli harrastejääkiekkoa. Seuraan paljon sekä TV:stä e ä livenä paikan päällä jääkiekkoa, golfia ja lentopalloa, jota olen aikoinaan pelannutkin kilpatasolla. Olin mm. näkemässä ja kokemassa lomalla syks yllä 2012 Belekissä, LPG:n lähes vierasko kentällä Sultanilla, kun maailman huiput pelasivat. Jus n Rose voi finaalissa Lee Westwoodin. Tiger Woods ja Rory McIlroy ja monet muut huiput jäivät finaalin ulkopuolelle. Sateinen kierros on edennyt seiskan viheriölle, joka on yllä ävän hyvällä ruoholla ja keskustelun aiheet paino uvat työhön. - Työssä parasta on jatkuva vuorovaikutus ihmisten kanssa. Pelaajien hyvä mieli kierrosten jälkeen, pelaajien jatkuva palaute, oli ne sitten risuja tai ruusuja, ja avoin keskustelu ovat palvelumme kehi ämisen kannalta tärkeitä. Kentän tunne avuus valtakunnallises ja upeat maisemat tuovat myös mielihyvää. Viime vuosina Laukaan Peurunkagolfin ken ää on uudiste u ja perusparanne u. - Maisemoinnin saaminen nykyiseen laan on ollut yksi viime vuosien suurimmista asioista. On mukava jo nyt toukokuun alussa putata väylän 11 hyväkuntoisella viheriöllä. Iso asia oli myös tavata kentän suunni elija Roland Fream täällä paikan päällä ja saada hänen hyväksymisensä maisemoinnin suunnitelmille. Se oli minulle henkilökohtaises ja varmas monelle muulle golfyhteisössämme tärkeä tapaaminen. Kentän perusparannus on alkanut tuloksekkaas, mu a jatkuu vielä vuosia. 8 Laukaan Peurunkagolf

9 Hannu Koskinen neljällä vuosikymmenellä Laukaan kunnanhallitus käsi eli vuonna 1982 mahdollisuu a kehi ää kunnan maa lan alue a. Kunnanhallitus pää antaa kehi ämissuunnitelman valmistelun kunnanhallituksen suunni elu- ja talousjaoston tehtäväksi. Kokoukseen kutsu in Kuntotumis- ja liikuntakeskus Peurungan edustajana hallintojohtaja Hannu Koskinen. - Peurunka halusi tuolloin Laukaaseen lisää liikuntamahdollisuuksia ja samalla kiinnostuksen lisäämistä sekä Peurunkaa ja koko aluetta kohtaan. Osallistuin mielelläni kunnan perustamaan työryhmään. Työryhmä kirjasikin monia eritasoisia ideoita, joita voisi vieläkin ravistella esille. Jatkokehityksen tasolle nousivat gol en ä ja Multamäen laske elukeskus. Laukaan kunnanhallituksen kokouksessa hyväksy in kunnanvaltuuston pääte äväksi kunnankamreerin esitys, e ä Laukaan kunta sitoutuu vuokraamaan Pu olan lan maat gol entän rakentamista varten ja luovu amaan myöhemmin peruste avalle laske elurinneyh ölle Katvelan lan maat. - Voidaan olla hyvin kiitollisia siitä, e ä tuolloin kunnassa halu in panostaa uusiin yritystoiminnan ideoihin tosissaan. Kunnanvaltuusto hyväksyi lähes soraääni ä panostamisen kuntalaisten ja kunnassa toimivien yritysten asiakkaiden hyvinvoin in ja liikunnan harrastusmahdollisuuksien lisäämiseen samalla uskoen näiden toimien luo- van kunnalle lisää vetovoimaa. Gol oiminnan kannalta oli merki ävää, e ä ken äalueen vuokrasopimus teh in kerralla 50 vuodeksi. Työryhmä tutustui suomalaisiin gol en in, joista erityises amerikkalaisen golfarkkitehdin Ronald Freamin suunni elema Pohjan kunnan Nordcenterin ken ä sopi työryhmän mielestä suomalaiseen maisemaan ja oli toimiva kokonaisuus. Samanaikaises myös muualta tuli innostavaa palaute a. - Kun lähde in kehi ämään Keski-Suomessa aivan uu a golfalue a, halu in myös sen suunni elijalta uusia näkemyksiä kentän tasosta sekä paneutumista ulkopuolisen silmin alueen maisemallisten näkymiin. Valinta kohdistui amerikkalaiseen Ronald Freamiin eikä suo a. Laukaan Peurunkagolf Oy:n perustava kokous pide in Yh ön ensimmäiseksi hallituksen puheenjohtajaksi vali in Laukaan kunnanjohtaja Kauko Suvikorpi. Hallituksen muut jäsenet olivat Laukaan Osuuspankin Lauri Särkijärvi, Keski-Suomen Säästöpankin Raimo Lilja ja Kuntopolku Oy:n Hannu Koskinen. - Yh ön perustamiselle oli tärkeä saada Laukaan kunnan ja Peurungan lisäksi mukaan laukaalaiset rahalaitokset. Näin voi in saada hankkeeseen usko avuu a. Toimitusjohtajaksi vali in henkilö, jonka sano in tuntevan golfalaa hyvin ja olevan hyvä myyn mies. Osakekauppojen käynnistämisessä tarvi in erityises hyvää myyn- miestä. Laukaan Peurunkagolf 9

10 Kentän urakoitsijaksi vali in muutamia gol en ä Suomessa rakentanut Lemminkäinen Oy. Vaihtoehdot urakoitsijoiden suhteen olivat tuolloin Suomessa hyvin rajalliset. Parasta ja luote avinta etsi in. Kentän rakentamistyöhön pääs in marraskuussa v Kentän rakentamisen aikatauluun sisältyi kaksi talvea, joilla oli vaikutusta mm. valmistumisaikatauluun. Silloiset vaikeat talviajat vaiku vat omalta osaltaan kentän kustannusten kasvuun, joskin suurimmat lisäkustannukset tulivat sopimukseen sisältymä ömät, mu a kentän toiminnan kannalta tärkeät lisätyöt ja erillisen klubirakennuksen rakentaminen. Laukaan Peurunkagolf Oy Vuonna 1988 Hannu Koskinen vali in hallituksen puheenjohtajaksi. Hallituksen tärkeimmät tehtävät olivat osakemyyn ja kentän rakennu aminen. - Molemmat päätehtävät sisälsivät kosol haasteita ja ne antoivat hyvän oppijakson golfyh ön hallinnosta ja johtamisesta. Kentän rakennustöiden urakoitsijaksi oli vali u sen aikaisen parhaan etämyksen omaava Lemminkäinen Oy. Rakentaminen alkoi aikataulun mukaises marraskuussa ja sen pi olla vastaano okunnossa Toisen puolikkaan työt ote in vastaan talvella Samanaikaises kentän rakentamisen kanssa yh ö myi osakkeita. Alku läh hyvin liikkeelle. Yksilö- ja perheosakkeiden kysyntä oli hyvä, mikä osoi gol entällä olevan alueella tarve a. Yleinen talouden notkahdus kuitenkin vaikeu kauden lopulla merki äväs varsinkin yritysosakkeiden myyn ä. Yleisen taloudellisen lan epävarmuus kariu myös kentän äärelle suunnitellun yksityisen lomakylän syntymisen. Laukaan Peurunkagolf vuodet Vuonna 2005 Hannu Koskinen vali in uudelleen hallituksen puheenhohtajaksi. Keskeisiä painopistealueita olivat yh ön taloudellinen vakaus ja kentän kehi ämiseen lii yvät toimenpiteet. Tämän toimintakauden aikana yh ön vieras pääoma voi in maksaa kokonaan pois ja yh ö tode in vuoden 2011 linpäätöksessä vela omaksi. - Tämä oli yh ön yli kahdenkymmen vuoden taipaleella merki ävin saavutus. Niin se oli myös valtakunnallises arvioituna. Yli 20-vuo as ken ä alkoi vaa a perustavia laatua olevia uudistuksia. Kentälle hahmotel in 2010-luvun lopulla perusparannusohjelma, jonka kentän pääsuunni elijan usko u mies Jari Rasinkangas laa toteu amiskelpoiseen muotoon. Kentän pääsuunni elija, arkkiteh Ronald Fream kävi kesällä 2010 henkilökohtaises tutustumassa kentän laan. Hän antoi omat saatesanat perusparannusohjelmaan ja hyväksyi jo tehdyt parannustoimenpiteet. Omarahoi eises toteute avan perusparannussuunnitelman mukaiset työt on käynniste y. Suuntaviitat on laadi u niin, e ä kentän pela avuus paranee oleellises ja samanaikaises kentän maisema-arvot tulevat korostunees- esille. Ken äalueen osto ja toimintamahdollisuuksia lisäävän laajennusosan toteu aminen ovat jääneet vielä toteutuma a. Niitä on pide y osana Laukaan Peurunkagolf Oy:n strategisista tavoi eista. Näiden toteutumisella voidaan ole aa olevan vaikutusta myös osakkeen arvostukseen. Haluan näin Laukaan Peurunkagolfin hallitusjaksoni päätyttyä kii ää yh ön toimintaan sitoutuneita osakkaita, hallituksissa kanssani työskennelleitä ja toimitusjohtajaa sekä hänen johdolla työhönsä innolla paneutunu a henkilöstöä erinomaisesta yhteistyöstä. Kanssanne on ollut ilo toimia. KIITOS! Toivon koko Peurunkagolfyhteisölle, erityises sen hallituksille ja johdolle, menestystä edessä olevien haasteiden ratkaisemisessa. Kentällä tavataan! 10 Laukaan Peurunkagolf

11 Kyös Vesterinen LPG OY:n uusi puheenjohtaja Vuodesta 2009 Laukaan Peurunkagolf Oy:n hallituksessa ollut Kyös Vesterinen aloi hallituksen puheenjohtajakauden luo avaisena. - Voimme olla tyytyväisiä tämän päivän lanteeseen. Talous on hyvässä kunnossa, ken ä on velaton. Kentän kunto on hyvä, master plan on tehty tulevaisuu a varten ja sitä toteutetaan tulorahoituksella, kuten on tehty jo kaksi vuo a hyvin tuloksin, jotka olemme kaikki varmas huomanneet. Meillä on hyvä, mo voitunut ja osaava henkilöstö sekä klubilla hyvä posi ivinen ilmapiiri. Mitä vielä voisi toivoa. Kiitos tästä kuuluu kaikille mukana olleille, mutta erityises Hannu Koskiselle, joka on alusta as ollut mukana ja vuosina ja Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja jä ää nyt omasta halustaan vetovastuun allekirjoi aneelle. Uusi puheenjohtaja Kyös Vesterinen tunnistaa kuitenkin golfyhteisössä tapahtuneet muutokset. Keski-Suomessakin ken ätarjonta lisääntyy ja kilpailu golfareista kovenee eikä osakkeiden kauppa ole kovin kiinnostavaa. - Tämän päivän hyvään lanteeseen ei voida jäädä makaamaan, vaan meidän on katso ava ennakkoluulo omas tulevaisuuteen. Kysyntä ohjaa en stä enemmän tarjontaa eikä päinvastoin. Enää ei välttämä ä haluta sitoutua osakkeen omistajana klubiin, vaan kaukojäsenyys on yksi varteenote ava mahdollisuus. Osakkeen hinnat ovat alhaalla, ja vuokrapelioikeuden voi saada vas kkeen hinnalla tai jopa alle sen. Meillä Laukaassa ken ä täy ää ensi vuonna 25 vuotta ja tämä näkyy myös osakkeenomistajien ikärakenteessa. Monilla silloin mukaan tulleilla alkaa olla edessä myös pelaamisen kohdalla sukupolvenvaihdos, toivo avas uusia innokkaita jatkajia löytyy. Uutena puheenjohtajana Kyös Vesterinen on kutsunut Oy:n hallituksen kesäkuun alussa mie mään pitkän tähtäimen strategiaa ja siihen lii yen myös kentän profiloin a. Kyös odo aa myös osakkeenomistajien ak ivista osallistumista ja ehdotuksia hallituksen jäsenille siitä, mihin suuntaan pitäisi omaa golfyhteisöämme kehi ää. - Meidän on oltava ennakkoluulo omia ja käytävä kaikki mahdolliset vaihtoehdot avoimes läpi. Kyös Vesterinen listaa muutamia ensimmäisiä asioita, joiden käsittely on olennaista - kentän saavute avuus eli kentän vaikutuspiirissä olevien pelaamisen aloi aminen ja lisääminen erityises nuorten ja naisten kohdalla - maapohjan hankinta sekä mahdollinen 9 lisäreiän rakentaminen, mikä lisäisi joustavuu a pelaamiseen - osallistuminen alueellisen matkailuyhteistyön en stä laajempaan kehi ämiseen ja sitä kau a koko alueen vetovoiman kasva amiseen - joustavampi greenfee hinnoi elu niille ajankohdille, jolloin pelaaminen on vähäisempää - sulje u tai osi ain sulje u ken ä, vaikutuksien kartoitus, esimerkkejä löytyy - ken en välisen yhteistyön lisääminen - pelilipuilla pelaaminen Kyös Vesterinen katsoo rauhallises Laukaan Peurunkagolfin tulevaisuuteen ja etää LPG:n vahvuudet ja mahdollisuudet. - Meillä on vahvuuksia, kaikki perustuu ken ään, sen kuntoon, ympäristöön, pelaamisen ilmapiiriin. Tähän lisätään hyvä joustava palvelu, tarjonnan monipuolisuus, viihtyisä ilmapiiri klubilla ja terassilla sekä hintaansa nähden hyvä ruoka. Oikea kentän profiloin ja siihen perustuva strategia, joka tarjoaa mahdollisuuden ainakin osi ain ero autua muista ken stä. Kaikki tämä vaiku aa osakkeen hintaan, joka meidän on saatava ylöspäin. Laukaan Peurunkagolf 11

12 Tämä on kivaa Tammikuun lopulla siirtymien asfaltoin oli alkamassa Villa Mar nin kentän ykkösväylällä, kun Veli Lyy nen ohjasi koneiden välistä to unees golfauton perjantai-iltapäivän Suomi -golfin lähtöaikojen arvontapaikalle. -Tämä on kivaa, totesi Veli hymyillen ja terveh muita paikalle kerääntyneitä suomalaisia. Arvonta oli auringon kanssa suosiollinen, joten Veli ja Virpi Lyy nen aloi vat päivän kilpailun toisessa lähdössä. Pu takerteli ensimmäisellä väylällä ja vei Velin parin, mu a tulostakin tärkeämpi oli liike. Päivän tuloksiin Lyy set olivat tyytyväisiä ja tavoi eet täy yivät. Vuodesta 1984 Lyy sillä on ollut toinen ko Espanjan itärannikon Torreviejassa, missä aurinko paistaa yli 330 päivää vuodessa ja muutenkin ilmasto hellii kaikkia ulkoilusta innostuneita ympäri vuoden. Lyy sten ko kentällä Villa Mar nissa pelataan jouluaa oa lukuun o ama a joka päivä. Golf on oleellinen osa Velin ja Virpin viikkoohjelmaa. Kolmen täyden kierroksen viikon huipennus on torstain suomalaisten oma kilpailu. Monien muiden Costa Blancan suomalaisten tapaan Lyy set palaavat Suomeen toukokuussa. Kotona Laukaassa golf jatkuu kesällä Peurungassa. 12 Laukaan Peurunkagolf

13 Veijo Hämäläinen Pitempi matka Lähde in koko perheen voimin talvea pakoon. Punaisella laivalla Tallinnaan, josta ViaBal caa pitkin Lie uan kau a Pozdaniin. Puolasta Berliinin ohitse Ranskaan. Dijonin ja Montpellierin kau a Välimeren rannalle. Vajaan viikon ajon jälkeen saavuimme ensimmäiseen levähdyspaikkaamme Camping Vinarokseen Barcelonan eteläpuolelle. Pieni kylä on Välimeren rannalla mandariiniviljelysten keskellä. Euroopassa liikkuminen on todella vapaata. Kertaakaan ei pysäytetty eikä passeja kyselty. Navigaa ori opastaa luote avas, lähes kädestä pitäen. Ilman sitä olisimme varmaankin pohjoisnavalla. Vinaroksessa rupesi tuulemaan, ja osoi eeksi o mme Camping Bahia de Santa Polan. Oikaisimme vuoriston kau a ja 900 metrin korkeudessa tuuli nujuu autoa välillä lujaakin. Aurinko taas löytyi ja tuuletkin olivat huoma avas leudompia. Välimeri siinteli alhaalla. Matkaa on tullut nyt taite ua n km. Ajelimme 1200 metrin korkeudessa kohtalaisessa sivumyötäisessä Santa Polasta Fuengirolaan Sierra Mareen. Tämä leirintäalue on Fuengirolan yläpuolella pienessä Mijasin kylässä. Kotoinen tunnelma, sillä paikalla on lähes 100 suomalaista koirineen. Tietys sauna ja uima-allas ravintolan pihalla. Niin sitä pitää! Alueella asuvien suomalaisten yhteinen itsenäisyyspäivän ruokailu oli leirin ravintolassa. Terassilta on upea näköala Fuengirolan yli Välimerelle. Ai niin, kyllä minä ne gol entätkin vielä löydän. Viikonloppuna ne si en löytyivät navigaa orin avustuksella mutkien ja kapeiden kujien takaa. Pelasin yhden Par1golfin kilpailunkin. Ken ä oli hyvä ja ilma oli erinomainen, puolipilvinen, noin 20 C ja tyyntä. Ei hy ysiä. Kaksi viikkoa Sierra Maressa vieräh nopeas. Sierra Maren maasto oli aika mäkistä ja siksi hieman haastavaa liikkua pyörätuolin kanssa. Muuten paikka oli mukavan rento ja kotoinen. Aje uamme parisataa kilometriä ohi turis rannikon ja Gibraltarin, pääsimme oikeaan maaseutumatkailuun Atlan n rannoille. Tämän etelämmäksi ei enää pääse ilman laivaa, ja si en muu uu kielikin vähän vaikeammaksi. Joulupäivä Vie mme joulua Cabo Pinossa. Aa o oli päivällä aurinkoinen, mutta illaksi tuli sumua. Yöllä ripo eli hieman ve ä. Joulupäivän aamu oli pilvinen, mu a iltapäivä oli aurinkoinen ja +18 aste a. Joulupukkia ei näkynyt, liekö pysytellyt Suomessa. Tu uja suomalaisia jouluruokia täältä saa ihan rii äväs. Kinkkua ja joitakin laa koita oste in. Englan laisten vaunut on koristeltu mitä värikkäimmillä vilkkuvaloilla. Kävisi paremmin uudenvuoden enoille. Vieressä on suomalaisten leiri ja heillä on nä t kyn lät ikkunoissa. Suuremmat marke t ovat joka päivä auki. Tapaninpäivänä kävimme vielä pelaamassa Alhaurin kentän Mijasin takana vuoristossa. Meinasi välillä usko loppua navigaa oriin, kun tulimme pois kentältä niin kapeita kyläteitä, e ä välillä pi peilit kääntää sivuille. e ä mahtui ajamaan. Alas tullessa oli si en vielä useampi ässämutka peräkkäin. Onneksi siellä ajetaan lanteen mukaan ja se väistää joka pystyy. Ken ä oli Ballesteroksen suunnittelema ja vähintäänkin haastava. Eniten hävisi palloja tällä kentällä. Kapeat väylät ja kallistuksia oli vähän joka puolelle. Ja ve äkin oli reunoilla. Mukava kokemus oli tämäkin. Aamupäivän sateli ve ä toisen kerran matkamme aikana. Ensimmäinen oli itsenäisyyspäivän aikoihin Fuengirolassa Kaksi kuukau a oltu reissussa, eikä tunnu missään. Aje in Tarragonan eteläpuolelle Camping Ame laan pienen rantakaupungin reunalle, hienolla paikalla olevalle leirintäalueelle. Merki yjä pa kkapolkuja näkyy lähtevän vähän joka suuntaan. Jossain Gibraltarin takana matkalla Coniliin Alhauringolf CaboPinogolf Laukaan Peurunkagolf 13

14 Paluumatkalle Ajoimme Ranskan Lyoniin ja sieltä pohjoisranskaan, josta jatkoimme Saksan puolelle. Katsoimme sopivan rekkaparkin ja valppaisiin vah koiriimme luo aen nukuimme rauhallises aamuun saakka. Päivällä porhalsimme reilut 600 km Varsovaan. Leirintäalue oli kaupungin takana, joten sekaan vaan perjantai-illan Varsovan ruuhkaan. Olihan se kokemus. 4-5 kaistaa rinnakkain autoja täynnä ja joku roosperi siellä aina välillä vaihtaa kaistaa tai useampaa Meille talvi tuli viime yönä Lie uan Pasvalysissä. Illalla maa oli lähes lumeton ja aamulla n. 3 cm uu a valkoista lunta. Si en Pärnun ja Tallinnan kau a satamaan ja iltalaivalla Helsingin lumipyryyn. Oli outoa körötellä Suomen lähes au oilla teillä, kun oli viikon to unut ajamaan melkeinpä tauo omissa rekkajonoissa. Yön pikkutunneilla ko uduimme. Matka kanna ehdo omas tehdä. Kyllähän siinä Eurooppaa näkee vähän enemmän ja lähempää kuin lentäen. Faktaa: Matkavuorokausia: 77 kpl Kilometrejä: km Keskikulutus 10 l/100 km Campingeja 24 kpl Calanovagolfin jylhiä maisemia MijasCostalla 14 Laukaan Peurunkagolf

15 Belek Laukaan Peurunkagolfin kevään klubimatka suuntautui viidennen kerran peräkkäin Turkkiin. Keväinen välimerellinen ilmasto syleili 62 matkalaista lämpimäs kauden 2013 aloitukseen. Sateeton viikko ja hyvässä kunnossa olevat kentät pohjus vat onnistunu a matkaa. Pete Parviainen arvioi pelatut kentät, ja ensimmäistä kertaa matkalla mukana ollut Sirpa Mustonen kertoo viikon tunnelmista. Antero Helenius voi matkanmestaruuden varsin vakuu avas ja paljastaa voiton salaisuudet. Matkalla oli toki muutakin kuin aurinko, hieno hotelli, golf ja hyvää ruokaa. Ulla Herranen ei pelannut golfia vaan tutustui paikalliseen arkeen ja elämään. Matkan vapaapäivänä Veli-Ma Helenius johda 11 matkalaista tutustumaan Pamukkalaan. Sirpa Mustonen Pelimatka Belekiin Meillä oli jo pitempään käyty keskustelua lähdöstä pelilomalle, kunnes ilmoitus Lpg:n järjestämästä matkasta tuli, ja pari päivää asiaa mie yämme varasimme paikat matkalle. Niin sitä si en eräänä huh kuisena lauantaiaamuna ol in Tikkakosken kentällä matkatavaroiden kanssa ja muutaman tunnin kuluttua Belekin lämmössä keskellä golfkenttiä. Ensivaikutelma lupasi jo mukavat olosuhteet pelaamiselle kuten myös vapaa-ajan vie ämisellekin. Ensimmäisen illan edotus laisuudessa saimme vielä pienillä muutoksilla olevat peliajat ja pelikaverit, minkä jälkeen pääsimmekin hotellin notkuville noutopöydille maistelemaan herkkuja sekä pikkuhiljaa valmistautumaan itse asiaan, pelaamiseen. Pientä jännitystä kahteen ensimmäiseen päivään toi lyöntien hukassa olemisen lisäksi se, e ä jokaisessa ryhmässä yksi nainen sai peliseurakseen kolme miestä. Täytyy myöntää, e ä allekirjoi anutkin joutui pari kertaa suosiolla lai amaan pallon taskuun ja toimimaan miehille lippunaisena. Seuraavat kaksi päivää pela in ryhmissä, joissa mukana oli oman puolison lisäksi toinen pariskunta. Viimeisenä päivänä naiset ja miehet pelasivat omissa ryhmissään. Järjestely oli mielestäni eri äin hyvä, koska näin sai hyvin tutustuttua mahdollisimman moneen mukana olleeseen henkilöön mukavien tarinoiden siivi ämänä. Viimeinen päivä oli vara u vapaapäiväksi, vaikka osa vie senkin pelikentällä. Pikakäyn ostoksilla läheisessä Kadriyen kylässä todis taas, e ei minusta ole turkkilaiseen nkimiseen perustuvaan kaupankäyn in, joten hyppäsimme seuraavaan dolmus-bussiin ja suuntasimme takaisin koh hotellia nau maan auringonpaisteesta merenrannalla. Vaikka vapaapäivää oli odote u, niin bussin aja- essa useiden gol en en ohitse mieleeni tuli, e ä olisihan se taas ihan kiva pelata Gol entät Belekissä ovat hyvin hoide uja ja kauniita. Haaste a ja vaihtelua löytyy varmas tarpeeksi kaikille pelaajille. Mielestäni kauneimmat kentät ja mukavimmat pelata olivat Carya ja Sultan, joista viimeksi maini ua etukäteen vähän jänni n kuunnellessani pelikavereiden kertomuksia sen vesiesteiden määrästä. Voin lämpimäs suositella reissua muillekin, jotka mie vät matkalle lähtemistä, sillä kaikki oli järjeste y niin hyvin valmiiksi. Itse sai vain nau a pelaamisesta ja lomailemisesta sekä unohtaa hetkeksi arjen ru init. Matkakuume Belekiin jäi kytemään, joten toivo avas sinne pääsisi ensi keväänä taas matkustamaan. Kiitos mukavasta matkasta matkan järjestäjille ja kaikille mukana olleille! Laukaan Peurunkagolf 15

16 Na onal Golf club uusi ja varsinkin reuna-alueet ovat vielä siis mä ä. Belekin alueella tyypillistä ken lle on se, e ä paikat ovat siis t ja reuna-alueilta pystyy pelaamaan. Cornelia on vielä reunoiltaan hieman siis mä ä. Väylät ovat kuitenkin monipuolisia, ja useat eri ipaikat mahdollistavat nau nnollisen pelaamisen kaikentasoisille pelaajille. The Pasha Carya Golf Na onal on Belekin alueen ensimmäinen ken ä. Kentällä on pelattu mm. Naisten Euroopan Tourin osakilpailuja monta kertaa. Kenttä on lay ou ltaan hieman ukka, väylät ovat kapeita ja reunoilla on metsää. Metsät Na onalilla ovat tosin hyvin siivo uja, ja pallo löytyy reunoilta lähes aina ja sitä pystyy poikkeukse a lyömään, ei tosin aina koh lippua. Na onal herä ää tunteita suuntaan ja toiseen, se ei ole ehkä pitkän talven jälkeen paras mahdollinen ken ä ensimmäiselle kierrokselle. Mu a Na onal on hieno ken ä, ja siellä on monipuolises erilaisia väyliä. Ken ä vaa i pelaajalta aja elua ja monessa paikassa hybridi voisi olla driverin sijaan paras mahdollinen avausmaila. Väylä 18 ja klubille tulo on todella hieno vesiesteineen. Harjoitusalueet, varsinkin range, ovat hieman vaa ma omat. Cornelia Golf Fantas nen gol en ä! Carya on sellainen ken ä, jossa kaikki on viimeisen päälle. Klubitalolle tullessa tämä näkyy niin, e ä toimiston toiminta on todella jämäkkää ja nopeaa. Matkalle 1- ille pelaaja tulee pu viheriölle, joka on noin 100 metriä pitkä! Itse ken ä on upea. Sopii monentasoisille pelaajille ja kaikki on todella viimeisen päälle. Mikään paikka ei repsota, ken ä on upeassa kunnossa, haastaa pelaajan ja on todella kaunis. Väylät ovat leveitä, mu a kuitenkin haastavia, sillä niissä on muotoja ja esteitä rii äväs. Lisäksi kentällä on muutama väylä, jossa suuret vesiesteet tuovat rii äväs haasteita. Carya on yksi Belekin parhaista ken stä, ja se kanna aa ehdo omas bongata matkalla sinne. Pasha on Antalya Golf clubin toinen ken ä ja The Sultanin ns. pikkuveli. Pasha on hienossa kunnossa ja sopii erinomaises ensimmäiseksi kentäksi pitkän talven jälkeen. Ken ä on kaikin puolin pelaajaystävällinen. Se on melko lyhyt, rii ävän leveä ja hienossa kunnossa. Pashalta löytyy kuitenkin omat haastavat paikkansa, ja on hyvä muistaa e ä väylän lyhyys ei tarkoita väl ämä ä automaa ses helppoa väylää. Harjoitusalueet pashalla ja sultanilla ovat erinomaiset ja oheispalvelut tarjoiluautoineen toimivat. Mukava ja pelaajaystävällinen ken ä, joka kanna aa pelata matkalla Belekiin. Nick Faldon suunni elema Cornelia Golf on Belekin alueella varsin uusi ken ä. Corneliassa on kolme yhdeksänreikäistä ken ää. Cornelian ysit ovat erilaisia, mu a varsin ukkoja väyliä on luvassa. Kentälle tyypillisiä ovat myös pitkät siirtymät väylältä toiselle. Klubirakennus on valtava, ja kun sen käytäviä kuljeskelee, tulee väkisinkin mieleen e ä olisiko hieman pienempi rii änyt, sen verran rakennuksessa on turhaa laa. Klubilta on pitkä matka rangelle ja harjoitusalueille. Harjoitusalueet sinänsä ovat hyvät. Itse ken ä on melko The Sultan Sultan on kilpaken ä, siellä on pela u mm. The Eisenhower Trophy, Euroopan Tour -kisoja sekä viime syksynä Turkish Airlines Invita onal, jossa pelasi mm. Tiger Woods. Sultanilla on kilpakentän ialueet, joissa ei päde Suomessa tu u värikoodisto. Klubipelaajan kanna aa suunnata valkoiselle ille, joka vastaa meille tutuissa väreissä keltaista itä. Ken ä on tältäkin iltä pidempi kuin pasha. Sultan ei ole liian vaikea, mikäli pelaaja aloi aa pelin itselleen sopivalta ipaikalta. Sultan on kuin Pasha, mu a se on pidempi, kapeampi ja sitä pelatessa huomaa kilpakentälle tyypillisiä ratkaisuja, kuten esimerkiksi bunkkerien sijoi elun. Sultan kanna aa pelata, se ja Pasha ovat aina loistavassa kunnossa ja niiden hoidossa näkyy vuosien kokemus isojen kilpailujen järjestämisessä. 16 Laukaan Peurunkagolf

17 Ulla Herranen Ostoksilla Turkissa Turkki nimensä mukaises sopii vaa eita kaipaavalle. Vaikka turkiskelit olivat ajankohtaisia ko konnuilla lähtöpäivinä, paikalliset olosuhteet suosivat kevyempää pukeutumista. Golf-loma Belekissä ei kuulosta shoppaajan unelmalta, mu a sitä se kuitenkin oli. Kadriyen pikkukylä tarjosi tyydytyksen pahimpaan ostosnälkään. Ensimmäisenä päivänä pa koin kylälle apostolin kyydillä, tuloksena olivat rakot joka varpaassa. Seuraavana päivänä huomasin matkan tai uvan kymmenessä minuu ssa paikallisbussilla euron kolikolla hotellilta suoraan kylän ostospara isiin. Pää oli pide ävä kylmänä näyteikkunaostoksilla, sillä sisäänhei äjät pi vät huolen siitä, e ä kaikelle olisi ollut käy öä. He huomasivat he, jos kiinnostuksesi edes hieman kiilui silmäkuopissa. Ennen kuin huomasinkaan, olin jo hieromassa kauppoja mitä erinäisimmistä asioista. Jos et ole tottunut nkimään, suosi elen mukaan ystävää, joka tekee sen puolestasi. Hyväuskoiselta turis lta rokotetaan tuo eista aina enemmän, kuin mihin hintaan kauppias on valmis kauppoja tekemään. Muutamat liikkeet olivat yllä äen löytäneet tämänkin kohderyhmän, jolle nkiminen on häveliästä puuhaa. Heillä oli käytössä kiinteän hinnan tak ikka, josta kovalla yri ämisellä saa oi vielä saada kahvirahat kokoon. Kauppias saa oi kysäistä, haluatko ensimmäisen vai viimeisen hinnan. Päivän vierailu Antalyassa ei tarjonnut suurtakaan muutosta paikalliseen tarjontaan tai hintatasoon verrattuna. Toki suurkaupung issa olisi aikansa saanut kulumaan useammankin päivän ajan, jolloin olisi aikaa haistella laajempia markkinoita. Voin suositella alue a myös yksin liikkuville naisihmisille, kokeilin sitä päivi äin puoliskoni vie äessä aikaa golfpallon kavaljeerina. Paikalliset ovat ystävällisiä ja au avaisia, rahat huijataan korkeintaan kaupanteossa. Ja kauppiaan perhe ähän siinäkin tuetaan. Joka tapauksessa vaatetarjonta on erilaista kuin ko maassa, jos et nimenomaises halua sulautua suurempaan massaan. Minuun teki vaikutuksen luo avainen kyläkul uuri, johon myös turis t pääsivät osalliseksi. Lämpimin ajatuksin jä n alueen taakseni ja siirryin haaveilemaan, josko puoliskoni innostuisi golfaamaan Turkkiin myös ensi keväänä. Ehkä muutama ostos jäi vielä tekemä ä Veli-Ma Helenius Pamukkale Belekin golfmatkalla 11 matkalaista pää matkustaa vapaapäivänä Pamukkaleen, joka on Unescon maailmanperintökohde. Pamukkale sijaitsee 230 km Belekistä pohjoiseen, matka taittui mukavas hyvässä seurassa ja Deturin oppaiden johdolla. Pamukkale muodostuu korkeasta pengermaastosta, joka koostuu vi- valkoisista kalkkikivikerroksista. Lämmin (35-50 aste a), kalkkipitoinen vesi virtaa hitaas alas 100 metriä korkeaa kiviseinää, muodostaen valkoisia tasanteita, ppukiviä ja vesialtaita. Kalkkivuoren päällä sijaitsee toinen merki ävä kohde Heliopoliksen muinainen kaupunki, josta oheinen tea erin kuva. Heliopolis on peruste u n. 200 ekr ja se on tuhoutunut 3 kertaa maanjäristyksessä. Laukaan Peurunkagolf 17

18 Antero Helenius Belek 2013 voi ajan puhe Hyvät LPG:n golfarit. Olen harvoin joutunut tai päässyt tällaiseen lanteeseen. Olen itsekin hyvin hämmästynyt, sillä kilpailuja ei ole helppo voi aa, varsinkin kun matkalla on mukana todella hyviä golfareita. Gol an ei etenkään ole demokraa nen peli, sillä paras pelaaja ei aina voita kilpailua, kun pelataan tasoituksilla. Olen seurannut monta palkintojenjako laisuu a ja kaikissa niissä on esite y kiitoksia. Ei tehdä nytkään poikkeusta. Ensiksi haluan esi ää kiitokset Heikki Hokkaselle, Eero Paanaselle ja Petri Parviaiselle. He ovat olleet vastuussa kilpailun järjestämisestä ja koko tästä matkasta ja sen laadusta. Laatuhan on hyvä, jos kokemukset tapahtumasta ovat vähintään yhtä hyvät tai paremmat kuin odotukset. Omalta osaltani voin sanoa, e ä laatu on hyvä. Toiseksi esitän kiitokset vaimolleni Tuulalle, joka sai minut houkuteltua tälle matkalle, sillä muutoin en olisi näitä kiitoksia lausumassa. Kolmannet kiitokset menevät kilpailussa kanssani pelanneille hyvästä peliseurasta ja kannustavasta asenteesta, sekä kaikille niille henkilöille, joiden kanssa olen tämän matkan aikana saanut pelata tai muutoin tutustua. Uusia tu avuuksia on syntynyt jopa Pohjanmaata myöten, ja voin todeta, e ä upeata väkeä kaikki. Neljännet kiitokset menevät kansainväliselle tasolle. Olen lukenut muutaman golfia käsi elevän kirjan. Eräs niistä on Tom Watsonin Lähipeli ratkaisee. Voin vakuu aa, e ä lähipelillä ratkais in tämä kilpailu. Lyhyet lyön ni ja pu ni onnistuivat tänään yli odotusten. Avaukset ja väylälyönnit olivat mitä olivat. Vanha toteamushan on, e ä pitkät avauslyönnit saavat aplodit, mu a onnistuneet lyhyet lyönnit ja hyvät pu t saavat palkinnot. Sää on suosinut harrastustamme koko viikon ajan, ja sadevaa eita ei ole tarvinnut käy ää. Hotellin taso on hyvä, ruokaa ja juomaa on ollut rii äväs sekä ju ua on rii änyt iltaisiin baarikeskusteluihin saakka. Lopuksi toivotan LPG Oy:n uudelle hallitukselle, uuden puheenjohtajan Kyös Vesterisen johda amana, hyviä päätöksiä harrastuksemme ja omistuksemme tukemiseksi ja vankistamiseksi. Suuren ja ansiokkaan työmäärän tehneelle yh ön toimitusjohtaja Hessulle kiitos kokonaisuuden onnistumisesta. 18 Laukaan Peurunkagolf

19 Eino Asunmaa Junioritoimikunta Junioreiden toimintaa Kilpajunioritoiminta on ollut seurassamme viime vuosina ak- ivista. FT, FJT, AT, TT ja haastajakiertue ovat liiton järjestämiä kansallisia kilpailuja, joihin seurastamme osallistuu junioripelaajia. Olemme jo useana vuonna voineet olla ylpeitä siitä, e ä olemme saaneet LPG:n junioreita mukaan kaikkiin noihin kilpailuihin. Vuosien työ, junioripelaajiemme tavoi eellinen harjoi elu ja parantun eet talviharjoi elumahdollisuudet ovat mahdollistaneet edellä mainitun menestyksen. Haasteenamme on löytää tulevina vuosina uusia menestyviä junioreita nykyisten kilpajunioreidemme seuraajiksi. Juniorileirit ovat jälleen täy yneet hyvää vauh a. Toivomme, e ä onnistumme tarjoamaan osallistujille hyviä hetkiä, onnistumisen kokemuksia ja hauskaa yhdessäoloa. Tulevalle kaudelle olemme saaneet resursseja järjestää eri-ikäisille ja -tasoisille harrastejunioreille omia harjoituksia. Meillä on uusia koulute uja junioriohjaajia mukana toiminnassamme. Ensi kesänä järjestämme leirien lisäksi viikoi aiset harjoitukset ainakin kahdelle eritasoiselle ryhmälle. Par 3-ken ä on edellisten vuosien tapaan ilmainen kaikille junioreille. Ken ä on aloi elijoille eri äin hyvä paikka opetella golfin perustaitoja. Se soveltuu mainios myös edistyneemmille junioreille ja aikuisille pelitaitojen kehi ämiseen. Haluamme helpo aa aloi elijoiden siirtymistä isolle kentälle. Kentän etuysi tulee mahdolliseksi pelata par 3 -väylinä. Tämä toteutetaan siten, e ä etuysin par 4 ja par 5 -väylille tulee aloituspaikat 150 m tolpan kohdalle. Tällöin pitkät väylät lyhenevät, jolloin juniori/aloi elija voi keski yä lähipeliin ja saada enemmän onnistumisen elämyksiä. Tätä samaa pelitapaa voi aloi eleva juniori noudattaa harjoituskierroksella myös takaysillä. Gol aitojen kehi yminen vaa i pitkäjänteistä ja sinnikästä harjoittelua. Vanhempien tuki ja kannustus on tärkeää, jo a lapsi tai nuori saadaan innostumaan lajista ja jatkamaan harrastusta. Toivon teidän vanhempien toimivan seuran kanssa yhteistyössä tulevien golfareiden parhaaksi. Iloisiin tapaamisiin kentällä. Laukaan Peurunkagolf 19

20 Saat K-Plussaa yli 3000 ostopaikasta. K-Plussa on Suomen monipuolisin kanta-asiakasjärjestelmä. Tarjoustakuu K-Plussatarjouksissa aina vähintään 10% Lisäksi K-Plussapisteillä etusi jopa 5% 20 Laukaan Peurunkagolf

Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle.

Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle. 14.12.2009 Tervehdys Klubilaiset! Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle. Kauden viimeinen

Lisätiedot

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia SGL aluekierros 10.11.2016 Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf pähkinänkuoressa 629 C-osakasta (yksityishenkilöt) ja 100 B-osakasta (yritykset)

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

N= N=367

N= N=367 Master Golf Jäsentyytyväisyystutkimus vertailu 2010 vs 2011 14.10.2011 2010 N=517 2011 N=367 (vastaamisen aloittaneet) 1 Taustatiedot 2010: 2011: Vastaajan sukupuoli Ikäjakautuma Olen Masterin Tasoitus

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Peltolan uutiset 3/2011

Peltolan uutiset 3/2011 Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE TAMMI-/HELMIKUU 2013 TAMMI-/HELMIKUU 2013 TÄSSÄ SEURATIEDOTTEESSA: Uusi henkilö Golfliiton toimistolla Golflehden Kansallinen Golfviikko 3-9.6.2013 Jäsenkortin käyttöohje

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

Tarinan strategia 2020

Tarinan strategia 2020 Tarinan strategia 2020 Suomen golfin strategia Visio Parasta vapaa aikaa Missio Golf yhdistää terveysvaikutukset ja yhdessä luonnossa liikkumisen Strateginen tahtotila Golfyhteisöjen toimintatapoja uudistamalla

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN.

JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN. JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN. MEILLÄ JUNIORIT SAAVAT HYVÄT EVÄÄT GOLFIIN! Tule kokeilemaan golfia lajia, jossa saat nauttia ulkoilmasta kavereiden seurassa. Espoon Golfseura on Golfliiton

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Nokian seurakunnan Rippikouluinfo 2017 Lisätietoja: Rippikoulutyöstä

Lisätiedot

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon.

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon. EROTTAJALLA KAUPAKSI KÄYVÄT KAIKKI 21.07.2015 K-market Erottaja luo Helsingin keskustaan rennon kyläkauppafiiliksen, jossa kuitenkin on keskikaupungin tunnelmaan sopivaa tyyliä ja laatua. Uuden kaupan

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan b) Olen liikkumatta ja puhumatta c) Katson mihin hänen pallonsa menee Oikea vastaus B ja

Lisätiedot

Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille

Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille 1 MATKARAPORTTI SKOTLANNIN SULKAPALLOKOULUTUKSESTA TIIVISTELMÄ Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille Osallistujat: Tero Kallio, Kauko Oksanen,

Lisätiedot

TAKA-WETKA 2. Ton esi elyt

TAKA-WETKA 2. Ton esi elyt TAKA-WETKA 2 Ton esi elyt TAKA-WETKAN ASUINALUE Taka-Wetkan asemakaava sijaitsee Karstulan kirkonkylän eteläosassa. Valtaosa alueesta on kunnan omistamaa, jonka lisäksi alueeseen kuuluu yksityisten maanomistajien

Lisätiedot

Forest Golf course Guide

Forest Golf course Guide Forest Golf course guide Tervetuloa Pickala Forest -kentälle Tämä väyläopas kehittää sinua nopeasti tekemään parempia päätöksiä golfkierroksen aikana. Hyvä tuloskortti perustuu omien taitojesi tuntemiseen,

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa?

Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa? Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa? Strategia => viraston tuloskortti => alueen toimintasuunnitelma Sanoista tekoihin Onko tuloskortin kirjaus näkynyt toimintana

Lisätiedot

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta a/a aamiainen aamiaisen aamiaista aamiaisia aamu aamun aamua aamuja aamupäivä aamupäivän aamupäivää aamupäiviä aatto aaton aattoa aattoja ahkera ahkeran ahkeraa ahkeria ai aihe aiheen aihetta aiheita aika

Lisätiedot

Aura Golf. Yhteenveto N = 452

Aura Golf. Yhteenveto N = 452 Aura Golf Yhteenveto N = 452 07.01.2014 1 Sisällys Sivu Kyselyn mittari 3-5 Taustatiedot 6 Kuluneen kauden toiminta 7 Caddiemastertoiminta 8 Pelaaminen 8 Kentän kunto 9 Kilpailutoiminta 10 Klubitalo ja

Lisätiedot

Piristyspartio. Viikko 3. Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat

Piristyspartio. Viikko 3. Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat Piristyspartio Viikko 3 Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat Maanantaiaamuna suuntasimme kohti Anttolaa. Vastaanotto oli lämmin sekä ystävällinen ja tunsimme itsemme tervetulleiksi. Aloitimme

Lisätiedot

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Rayong Marriott Resort Rayongin alue tuli vähän yllättäen osaksi tämän kertaista Thaimaan matkaamme. Olemme niin intohimoisia hiekkarantakävelijöitä eli varpaistelijoita,

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät!

Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät! PUHE 10.12.2012/Maija Aksela Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät! Tänään on meille suuri päivä. Sydämellinen KIITOS yliopistolle tästä hienosta tunnustuksesta omasta sekä

Lisätiedot

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy 1 Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy Caddiemasterin toimisto ja ajanvaraus Nettivaraus Tasoitusrajat Valvonta Caddiemasterit työskentelevät aiempaan tapaan Classic-, Coach-

Lisätiedot

AURINKO GOLF RY

AURINKO GOLF RY AURINKO GOLF RY 21.2.2017 JOHTOKUNNAN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Johtokunnan toiminta

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä? Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S<

t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S< 1(0 1 4 1 1 4 UiH 0 0 0 1 S< A S I A N A J O T O I M I S T O O S S I G U S T A F S S O N P L 2 9, Ra u h a n k a t u 2 0, 1 5 1 1 1 L a h t i P u h e l i n 0 3 / 7 8 1 8 9 6 0, G S M 0 5 0 0 / 8 4 0 5

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

Kurrekoti. Ammatillinen perhekoti. Ø koti seitsemälle lapselle. Ø kaksi tukiasuntoa, kun aika on kypsä omien siipien kokeiluun.

Kurrekoti. Ammatillinen perhekoti. Ø koti seitsemälle lapselle. Ø kaksi tukiasuntoa, kun aika on kypsä omien siipien kokeiluun. S Y K S Y 2 0 1 3 Kurrekoti Ammatillinen perhekoti Loistava sijainti! päiväkoti 500 m alakoulu 500 m yläkoulut 6km ja 12 km Lahti 12 km Nastola 12 km Helsinki 100 km E75 moottoritieliittymä 2 km Villähteen

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Hill Side Golf & Country Club

Hill Side Golf & Country Club Green Golf Events Hill Side Golf & Country Club Hill Side Golf & Country Club sijaitsee Vihdin Jokikunnalla, perinteikkäässä uusmaalaisessa maisemassa. Kentät sijaitsevat historiallisen kulkureitin varrella,

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä. TALVIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ 12. 14.4.2013 Talvipäivien suojelijan tervehdys Rakkaat Jyty Ystävät, Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Lisätiedot

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää.

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää. Noin 300 lasta ja 75 työntekijää. Tammelan päiväkoti: Haitulat, Leinikki, Maahiset, Sinikello, Taikatassu ja luontoliikuntaryhmä Ilvekset. Tammitarhan päiväkoti: 4 ryhmää ja metsäeskari metsätontut. Portaan

Lisätiedot

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa Veikkaus toteutti matka-aiheisen kyselytutkimuksen ajalla 7.4. 15.4.2016 Kyselyyn vastasi 1 033 henkilöä Veikkauksen 1,8 miljoonasta kanta-asiakkaasta Yli tuhat asiakasta on kattava otos Veikkauksen kanta-asiakkaista.

Lisätiedot

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Kenguru 2015 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) RATKAISUT

Kenguru 2015 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) RATKAISUT sivu 1 / 10 3 pistettä 1. Kuinka monta pilkkua kuvan leppäkertuilla on yhteensä? (A) 17 (B) 18 (C) 19 (D) 20 (E) 21 Ratkaisu: Pilkkuja on 1 + 1 + 1 + 2 + 2 + 1 + 3 + 2 + 3 + 3 = 19. 2. Miltä kuvan pyöreä

Lisätiedot

Iloa yhteistyöstä. Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus. Kati Kuula

Iloa yhteistyöstä. Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus. Kati Kuula Iloa yhteistyöstä Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus Kati Kuula 8.10.2016 Koirilla on oikeus hyvään elämään Meillä kaikilla on oikeus hyvään elämään Mitä kaikkea hyvää koiraharrastustoimintaan osallistumisesta

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja Seinäjoki 17. 18.2.2016 Jari Pirhonen, Elisa Tiilikainen, Marjut Lemivaara Taustaa Tieteellinen artikkeli, jonka aiheena

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Facebookin käyttäjien iän, sukupuolen ja asuinpaikan vaikutus. matkailumotivaatioihin ja aktiviteetteihin Juho Pesonen

Facebookin käyttäjien iän, sukupuolen ja asuinpaikan vaikutus. matkailumotivaatioihin ja aktiviteetteihin Juho Pesonen ASIAKKAAN ODOTTAMA ARVO MAASEUTUMATKAILUN SEGMENTOINNIN JA TUOTEKEHITYKSEN PERUSTANA Facebookin käyttäjien iän, sukupuolen ja asuinpaikan vaikutus matkailumotivaatioihin ja aktiviteetteihin 25.11.2011

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

Reetta Minkkinen

Reetta Minkkinen 28.4.2016 Reetta Minkkinen Perhe Koska kertaus on opintojen äiti (minun) kirjani. (sinun) kirjasi. hänen kirjansa. (meidän) kirjamme. (teidän) kirjanne. heidän kirjansa. Muistatko: 5 perheenjäsentä 5 eläintä

Lisätiedot

Huoltajan / seuraohjaajan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 25

Huoltajan / seuraohjaajan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 25 Huoltajan / seuraohjaajan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 25 1. Olen Kysymykseen vastanneet: 24 (ka: 1,8) (1.1) tapahtuman osallistujan vanhempi 37,5% 9 (1.2) seuraohjaaja 45,8% 11 (1.3) järjestäjä

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2013 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Sähkönkäyttö talviaikana Talvisäilytys ja pukkiaitaus Talvisäilytysmaksut

Lisätiedot

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja

Lisätiedot

Golfseurojen jäsentyytyväisyyskysely ja harrastajatutkimus 2005

Golfseurojen jäsentyytyväisyyskysely ja harrastajatutkimus 2005 Golfseurojen jäsentyytyväisyyskysely ja harrastajatutkimus 2005 Tutkimus tehdään opinnäytetyönä Suomen Golfliitto ry:n toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa otoksella Suomen Golfliiton

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Alajärven Kullanmutkan ja koulukeskuksen alueen kehittämisehdotus. Senni Sorri 21.9.2012

Alajärven Kullanmutkan ja koulukeskuksen alueen kehittämisehdotus. Senni Sorri 21.9.2012 Alajärven Kullanmutkan ja koulukeskuksen alueen kehittämisehdotus Senni Sorri 21.9.2012 Senni Sorri 21.9.2012 / Tampereen teknillinen yliopisto / Arkkitehtuurin laitos Moderni puukaupunki -hankkeen diplomityöprojekti

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kasteen helmiä Hämeenlinnan Katisista Taloyhtiön omaehtoista liikuntaa ja muuta toimintaa Katisten malliin. Marjatta Tuomisto

Kasteen helmiä Hämeenlinnan Katisista Taloyhtiön omaehtoista liikuntaa ja muuta toimintaa Katisten malliin. Marjatta Tuomisto Kasteen helmiä Hämeenlinnan Katisista Taloyhtiön omaehtoista liikuntaa ja muuta toimintaa Katisten malliin TAUSTAA Taloyhtiöömme kuuluu kaksi taloa joissa asuntoja on yhteensä 48. (kaksioita ja kolmioita.)

Lisätiedot

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.

Lisätiedot

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Erityisopettaja Anne Kuusisto Neuvokas perhe Syömisen ja liikkumisen tavat lapsiperheen arjessa Tämän hetken lapset kuulevat paljon ruoka- ja liikkumiskeskustelua

Lisätiedot

Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma PIIRINIITYN TOIMINTA-AJATUS Päiväkotitoimintamme Piiriniityssä on alkanut syksyllä 2014. Ikurin päiväkodin kanssa yhdistyimme vuonna 2013. Päiväkoti sijaitsee

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE KLUBIN PRESIDENTTI 1 Valmennuksen tavoite: Tiedät tehtäväsi presidenttinä Tunnet Suomen Lions-liiton toimintatavan Kannat vastuuta klubisi Lions-toiminnasta 2 Presidentin tehtävät MITÄ KAUDELTASI HALUAT?

Lisätiedot

Oulun Golfkerho ry Kevätkokous. Esityslista

Oulun Golfkerho ry Kevätkokous. Esityslista Oulun Golfkerho ry Kevätkokous Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja 3. Valitaan kokoukselle sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 4. Todetaan kokouksen

Lisätiedot

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen Maastoon matalalla kynnyksellä Tiiina Riikonen PyöräPolku hanke 2014-2015 Hanke keskittyi maastopyöräilyyn luontoympäristössä. Maastopyöräily on monipuolinen laji. Kuntoliikuntana, ulkoiluna, retkeilynä

Lisätiedot

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN S E N I O R I T O I M I K U N T A 10.10.2016 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN o järjestää senioreille toimintaa klubilla & kentällä Tätä hyvää oli enemmän

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on

Lisätiedot

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA 28 Töissä Ollaan kuin kotona Sairaanhoitaja Anja Halonen irrottautui hallinnollisista töistä ja perusti kotiinsa ikäihmisten perhehoitopaikan. Vain yksi asia on kaduttanut: ettei aloittanut aikaisemmin.

Lisätiedot

LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET

LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015 GREEN CARD SUORITUSTEN REKISTERÖINTI PELAAJA ENSIN PELAAJATYYTYVÄISYYSTYÖKALU ALUEKIERROKSEN

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Bangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle

Bangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle Bangkok 2.-6.2.2015 Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle Vajaan puolen kilometrin päässä hotellistamme oli venelaituri, jossa kaikki jokilaivat pysähtyivät. Olimme hokanneet, että klo 9.30 alkaen siitä lähtisi

Lisätiedot

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011 SEA GOLF RÖNNÄS Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN Toimintakausi 2011 Senioritoimikunta v 2011 Vastuualueet Puheenjohtaja: Jami Ihalainen - Yhteyshenkilö hallitus / piiri ja UAS-seniorit Jäsenet: Eki Stenberg

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

TTYHY:n jäsenkysely 2014

TTYHY:n jäsenkysely 2014 TTYHY:n jäsenkysely 2014 1. Oletko saanut yhdistyksestä tarvitsemaasi apua tai palvelua? Kerrotko missä onnistuimme tai mitä jäit kaipaamaan. en Rakenneuudistus: työsopimukseen lisätty koeaika tiettyyn

Lisätiedot

NJS Milan: Joukkueen Säännöt Hyväksytty Vanhempainkokouksessa

NJS Milan: Joukkueen Säännöt Hyväksytty Vanhempainkokouksessa NJS Milan: Joukkueen Säännöt 2011 Hyväksytty Vanhempainkokouksessa 25.03.2011 Lasten ja nuorten kokonaisliikunnan määrä Kuinka paljon lapset oikeasti liikkuvat? Kuinka moni meistä tietää kuinka paljon

Lisätiedot

Odense, syksy 2006. Valmistelut

Odense, syksy 2006. Valmistelut Odense, syksy 2006 Valmistelut Kun valmistumiseni rupesi häämöttämään, tajusin että viimeinen mahdollisuus asua ulkomailla läheni samalla. Perheellisellä miehellä kun ei ole juuri mahdollisuuksia työskennellä

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot