J U H A N N U S K Y L Ä. tiedottaa toukokuu 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "J U H A N N U S K Y L Ä. tiedottaa toukokuu 2015"

Transkriptio

1 J U H A N N U S K Y L Ä tiedottaa toukokuu 2015

2 OPETTAJAT VOITTIVAT PESISKISAN! 6. A:n oppilaat luokanvalvojansa Miina Mäkisen kanssa haastoivat henkilökunnan pesäpallootteluun. Peli oli kiihkeä ja jännittävä. Oppilaspelaajien joukossa oli lukuisia loistavia yksilösuorituksia, mutta henkilökunnan joukkue kiri voittoon juoksuin Oppilaiden tavoitteena on luoda tapahtumasta jokakeväinen perinne. Ensimmäinen loukkaantuminenkin jouduttiin kirjaamaan tilastoihin, kun opettaja Harri joutui siirtymään jalan revähtymän takia kentän laidalle. Tarja V. Kansi: Matilda Nwachukwu 7D Valokuvat: Auli Siipola Maria Paasovaara Heli Schultz Saara Kudjoi Tarja Virtanen Marja Vehkaniemi Sanna Pikku-Pyhältö Aino Tulosmaa Ellinoora ja Pihla 6A Alexia Perärouhu 2

3 REHTORIN PALSTA Juhannuskylän koulun nimeä käytetään todistuksissa vasta toisen kerran koulun historiassa. Asia tuntuu hieman oudolta, sillä kouluja perustettiin luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Juhannuskylään peräti neljä kappaletta. Ensimmäisenä perustettiin Johanneksen kansakoulu, sitten Klassillinen Lyseo, Tampereen tyttökoulu ja Kauppaoppilaitos. Rautatienkadun, Rongankadun ja Lapintien piirittämää pientä kolmiota ryhdyttiin kutsumaan 1900-luvun alussa Juhannuskyläksi tai tuttavallisesti Jussinkyläksi. Asemankaavan piirsi tuolle alueelle Lars Sonck, joka suunnitteli alueelle mm. Johanneksen kirkon, myöhemmin nimeltään Tampereen tuomiokirkko. Monia arvorakennuksia koulujen ja kirkon lisäksi nousi Juhannuskylään lyhyessä ajassa mm. paloasema sekä Tammer-hotelli. Se mikä tekee Juhannuskylästä ainutlaatuisen alueen, liittyy erityisesti arvokkaaseen miljöökokonaisuuteen, jossa vanha ja uusi sulautuvat luontevasti yhteen. Kun koulutalojen ikkunoista katsoo ulos eri puolilta, näkee koko Juhannuskylän yli satavuotisen historian eri aikakausien rakennuksissa ja myös itse koulurakennuksissa. Tämän kautta voi kiinnittyä itse myös osaksi tätä historiaa. Ihmiselle on kautta aikojen ollut tärkeää kuulua yhteisöön. Perhe, suku, koululuokka, harrastusryhmä, kylä, kunta, maakunta, kansakunta, maanosa ja maailma ovat näitä yhteisöjä. Mitä syvällisemmin tuo kiinnittyminen tapahtuu, sen paremmat eväät on taivaltaa eri rooleissa tulevassa elämässä. Siksi kouluun kuuluu paljon lapsen ja nuoren sosiaalistamiseen liittyviä asioita. Ennen näistä asioista käytettiin nimitystä kasvatus, nykyään puhutaan paljon kasvun tukemisesta. Luulen, että olemme onnistuneet tässä yhteisessä kasvatustehtävässä suhteellisen hyvin, vaikka aina kasvu ei tapahdu kivuttomasti eikä varsinkaan ilman tukea. Väitän, että Juhannuskylän koulussa on ollut hyvä ja turvallinen ympäristö kasvaa ja oppia erilaisia asioita. Ivan Illich utopioi 1960-luvulla kouluttomasta yhteiskunnasta. Hän lähti ajatuksesta, että tulevaisuudessa ihminen voi oppia ja haluaa oppia elämässään tarvitsemansa tiedot ja taidot melkein missä vain. Erityistä koulu instituutiota tähän ei enää tarvita. Muut instituutiot, kuten media, kirjasto, perhe hoitavat tämän paljon joustavammin, tehokkaammin ja yksilöllisyyden huomioiden. Tässä visiossa usko uuden teknologian synnyttämiin oppimisen mahdollisuuksiin oli lähes rajaton. Onkin syytä kysyä, miksi koulu on säilyttänyt asemansa kaikissa osaamista ja sivistystä arvostavissa kulttuureissa. Ehkä vastaus on siinä, että koululla on ja säilyy myös tulevaisuudessa - sille tarkoitettuja tehtäviä, joista kukaan muu ei lähtökohtaisesti huolehdi. Monet näistä tehtävistä kietoutuvat erottamattomasti ihmisten perustarpeisiin ja yhteiskunnan keskeisinä pitämiin inhimillisiin arvoihin. Koulun merkitystä muutoksessa ylläpitäviä erityispiirteitä ovat ainakin toiminnan systemaattisuus, tasa-arvoisuus ja sosiaalinen luonne. 3

4 Koulun olemassaolon oikeutus perustuu siihen, että kaikille taataan turvallinen ja yhteinen ikäluokkakokemus. Koululla on erityinen paikka jokaisen ihmisen kokemuksissa ja tunneskaaloissa. Koulu sijoittuu ihmisen elämässä kehityskauteen, jolloin keskeiset orientaatiot elämään, yhteiskuntaan ja ihmisyyteen etsivät voimakkaimmin muotoaan. Käsitys itsestä, ihmisestä ja ympäristöstä muotoutuvat keskeisesti koulun tuottaman tietoaineksen ja kokemusten pohjalta. Näihin kehitysprosesseihin liittyy aina vahvoja tunnekuohuja, joiden kautta koulukokemuksemme rakentuvat lähtemättömäksi osaksi persoonallisuuttamme ja kuvaamme todellisuudesta. Koulu ei ole lapsille ja nuorille vain oppimisen paikka. Toki valtaosa oppilaista janoaa ja saa koulussa hyvää oppia tulevaa varten, mutta usein yhtä tärkeä motiivi on muiden nuorten kohtaaminen koulussa. Koulu on lapsen ja nuoren kehitystä vahvasti ohjaava sosiaalinen yhteisö, jonka vaikutukset ulottuvat syvälle persoonallisuuden kehitykseen ja säilyvät läpi elämän. Koulu sosiaalisena yhteisönä säilyy ja sitä tarvitaan. Vaikka teknologia ja virtuaaliset oppimisympäristöt laajentavat oppimisen mahdollisuuksia ajasta ja paikasta riippumatta, säällisiä tiloja ja rakennuksia tarvitaan edelleen. Koulu on paikka, johon tullaan ja jossa ollaan, toimitaan, opitaan yhdessä toisten kanssa. Yhtä lailla oppijoiden keskinäiset suhteet kuin suhde opettajiin on tärkeää. Se mitä koulussa olemme tänä lukuvuotena oppineet jää osittain itse kullekin hämärän peittoon, mutta sen vaikutus jää välillisesti koko loppuelämämme pääomaksi. Tätä valaiskoon kahden ja puolen tuhannen vuoden takainen kertomus runoilija Simonideesta. Tarinan mukaan seurue oli palaamassa laivalla retkeltänsä mukanaan kaikenlaista tavarapaljoutta. Myrsky nousi yllättäen ja merenkulkijat ryhtyivät hädissään keräämään hankkimiaan tavaroita pyrkien samalla ratkomaan, minkälaisen tavarasäkin kanssa jaksaisi aalloissa uida haaksirikon uhatessa. Vain runoilija Simonides seisoi tyynenä tavaroita keräämättä. Tuota ihmeteltiin ja kysyttiin, miksi hän ei nyt kiirehdi tavaroitaan keräämään. Kertomuksen mukaan hän vastasi: Omnia mea mecum porto. Eli Kaiken mukanani kannan. Toisin sanoen kaikki se, mikä hänelle oli tärkeää ja arvokasta, kulki hänen mukanaan omassa päässään, ajatuksissaan ja tietämyksessään. Vaikka kaikki koulussa oppimamme asiat eivät tulevaisuudessa osoittautuisikaan merkitykselliseksi, on oppimisen kautta harjoitettu muistia, ajattelun taitoja sekä asioiden yhteenliittymisen pohdintoja. Oman pään pääoma on karttunut vähitellen ja siksi siitä on hyvä pitää hyvää huolta myös tulevassa elämässä. Näillä eväillä Juhannuskylän koulu jättää jäähyväiset lähes 230 oppilaalleen. Monia lämpimiä muistoja teistä tänne jää. Toivottavasti niitä on jäänyt myös teille itsellenne. Niitä kannattaa vaalia ja erityisesti pitää yhteyttä koulukavereihin ja ystäviinne. Teille tänään peruskoulunsa päättäville haluamme sanoa: Kulkekaa rohkeasti pää pystyssä oman arvokkuutenne, optimisminne ja ennen kaikkea toiveikkuutenne säi- 4

5 lyttäen. Säilyttäkää opiskeluintonne. Ihmisen on hyvä sivistyä elämänsä varrella. Tämä tarkoittaa kykyä olla samaan aikaan erilaisia arvomaailmoja tunteva, kunnioittava, kriittinen, valmis oppimaan uutta ja tarvittaessa muuttamaan käsityksiään. On hyvä osata erottaa tieto humpuukista ja olla nielemättä mitä vain eli olla sivistynyt ihminen. Tässä yhteydessä haluamme kiittää aluksi ylä- ja alakoulujen oppilaskuntia, jotka ovat osallistuneet monella tavalla Juhannuskylän koulun toimintakulttuurin luomiseen. Oppilaiden oma aktiivinen toiminta vaikuttaa myönteisellä tavalla koulun ilmapiiriin. Kiitämme myös koko henkilökuntaa lukuvuoden aikana tehdystä Juhannuskylän koulun oppilaiden eteen tekemästänne työstä. Opetustyö vaatii sitoutumista, innostavaa asennetta ja empatiaa sekä aitoa kiinnostusta nuorten elämää kohtaan. Koulumme henkilökunnalla on ollut kiitettävästi kykyä, tahtoa ja oikeaa asennetta hyvien oppimistulosten aikaansaamiseksi. Opettajan merkitystä oppimisessa ei pidä koskaan mitätöidä, vaikka itse oppimisessa tarvitaan oppijan omaa halua ja panosta. Juhannuskylän koululla on hyvien opettajien ja ohjaajien lisäksi ollut erinomaiset oppilaat. Kiitos kuuluu myös oppilaiden huoltajille, jotka olette tukeneet ja kannustaneet nuorianne opintiellä. Koulun loppuminen merkitsee ansaitun kesäloman alkamista. Haluamme toivottaa kaikille oikein aurinkoista ja lämmintä kesää. Esa Parkkali, rehtori Marketta Kannisto, apulaisrehtori Tampereen koulujen opettajien välinen sählyturnaus käytiin Messukeskuksessa. Mukana oli kahdeksan joukkuetta. Juhannuskylän joukkue pääsi finaaleihin asti, mutta hävisi niukasti Tesoman koululle 1-0. Hopea ei ole kuitenkaan häpeä! 5

6 OPINTO-OHJAAJIEN TIEDOTE 9. LUOKKIEN OPPILAAT SEKÄ KOTIVÄKI YHTEISVALINNAN TULOSTEN JULKAISEMINEN Yhteisvalinnan tulokset julkistetaan aikaisintaan torstaina Tiedot valituille, ja ei-valituille toimitetaan myös kirjeitse. Lukiot ja ammatilliset oppilaitokset ilmoittavat valinnasta myös koulujen ulko-ovilla olevilla listoilla. Tietoja tuloksista saat myös koulusi opinto-ohjaajalta. Mikäli et saa mitään valintaasi liittyvää tietoa, ota yhteys suoraan hakemaasi oppilaitokseen tai omaan opinto-ohjaajaan. Juhannuskylän koulun opintoohjaajat ovat tavattavissa koululla maanantaina klo OPPILASPAIKAN VARMISTAMINEN Ammatillinen oppilaitos: Varmista opiskelupaikan vastaanottaminen oppilaitoksen ilmoittamaan päivämäärään mennessä oppilaitoksen antamien ohjeiden mukaan. Lukio: Ilmoittaudu siinä lukiossa, johon sinulle on varattu paikka mielellään jo heti torstaina klo 10-14, viimeistään kuitenkin Noudata kuitenkin ensisijaisesti lukiolta saamiasi ohjeita. Lukioon ilmoittauduttaessa on oltava mukana alkuperäinen peruskoulun päättötodistus. Tarkemmat ohjeet ovat kirjeessä mukana. Jos olet estynyt saapumaan itse paikalle ilmoittautumispäivinä, ota viipymättä puhelimitse yhteyttä lukioon ja sovi erillisestä oppilaspaikan varmistamisesta. VAPAAT OPISKELUPAIKAT JA JÄLKIHAKU Haussa jää usein joitakin koulutuspaikkoja vapaaksi ja niihin haetaan eri tavoin. Tietoa eri vaihtoehdoista saat saapumalla tiistaina klo oppilaitosten yhteisinfoon Tredun Sammonkadun toimipisteeseen, Sammonkatu 45 Tampere. Oppilaitokset voivat järjestää omia lisähakujaan kevään yhteishaussa vapaiksi jääneille koulutuspaikoille. Osa oppilaitoksista ilmoittaa niistä Opintopolussa (www.opintopolku.fi), mutta niistä kannattaa kysyä myös suoraan oppilaitoksista. Voit etsiä lisähaussa mukana olevia koulutuksia Opintopolusta alkaen. Tarkemmat toimintaohjeet löytyvät oppilaitosten omilta kotisivuilta ja Toponetti-sivustolta (www.toponetti.fi). Perusohjeena on, mikäli sait opiskelupaikan kevään 2015 yhteishaussa, ota paikka vastaan. Jos olet varasijalla korkeammalle hakutoiveellesi ja peruutuspaik- 6

7 koja vapautuu kesällä, saat siitä tiedon suoraan oppilaitoksesta. Varasijojen voimassaolo päättyy PERUSOPETUKSEN JÄLKEISEN VALMISTAVAN KOULUTUKSEN HAKU (Kymppiluokat, Ammatillisiin opintoihin valmentava koulutus sekä Lukioon valmistava koulutus) Hakuaika: (haku päättyy klo 15) Opintopolussa voit hakea perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin koulutuksiin yhdellä hakulomakkeella enintään kolmeen koulutukseen. Info- ja hakutapahtuma: tiistaina klo Tredun Sammonkadun toimipisteessä, Sammonkatu 45 Tampere. Mahdollisuus myös hakemuksen tekemiseen. Mukana on oltava perusopetuksen päättötodistus. Tampereen lisäopetuksen (eli kymppiluokkien) haastatteluiden ajankohta klo 9-16 ja klo 9-14 Sammon keskuslukiolla, Uimalankatu 5 Tampere. Haastatteluun osallistuminen on edellytys valinnalle. Hakiessa ja haastattelussa mukana täytyy olla perusopetuksen päättötodistus. Valittujen nimien julkistaminen 7.8. alkaen. Lisätietoa löydät seuraavasta linkistä: Lukioon valmistavasta koulutuksesta ja Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavasta koulutuksesta ja koulutustarjonnasta saat tarkempia lisätietoja seuraavilta sivuilta: ja Jos sinulla on kysyttävää hakemisesta ja valinnasta, voit kysyä myös Opintopolun hakuneuvonnasta yhteishausta. Puhelin: avoinna arkisin 9 13 hakuaikojen viimeisenä päivänä 9 15 Sähköposti: neuvonta(at)opintopolku.fi Yhteistyöstä kiittäen! Onnea tulevan syksyn haasteisiin sekä hyvää kesää ja virkistävää lomaa toivottavat opinto-ohjaajat. Anne Pitkänen puh: Tiina Myllymäki puh: (9D, 9G, 9K) (9E, 9L) Maarit Salli puh: Maria Laine puh: (9A, 9C, 9F, 9I) (9B, 9H, 9J) Sähköposti: 7

8 JUHANNUSKYLÄN KOKKIKERHO Kokkikerho kokoontui tiistaisin kello 15-17, yläkoulun kotitalousluokassa. Osallistujat olivat 3-6 luokkalaisia. Suuren osallistujamäärän vuoksi kerho oli jaettava kahteen ryhmään. Opettelimme tekemään helppoja "nopeita" leivonnaisia, makeita ja suolaisia, esimerkiksi muffinseja, patonkia, tiikerikakkua, sekä kasvispihvejä ja lihapullia. Teimme myös tortillat alusta asti itse ja niistä tulikin todella maukkaita. Keväällä osallistuimme Minna Canthin päivän leivontakisaan Mittavirhe-piirakalla. Edustamassa kokkikerhoa olivat Ronja 5A ja Alma 3A luokilta. Mittavirhepiirakalla on oma tarinansakin. Meidän piti tehdä suklaa cookies -keksejä, mutta aineiden mittauksessa tuli hieman virheitä. Ei raaskittu heittää bioskaan vaan sitten kehiteltiin "mittavirhepiirakka". Sillä kertaa siinä päällä oli omenaa ja hyväähän siitä tuli. Kerhossa on ollut mukava toimia ja saada lapset innostumaan kokkailusta ja leipomisesta. Jälkien siivoaminen ei aina ole ollut se paras juttu, mutta siitäkin on selvitty hyvässä yhteisymmärryksessä. Kiitos kaikille kerholaisille mukavista hetkistä ja oikein maukasta kesää! Toivottaa Maria Paasovaara 8

9 LAURA SUOMELA lukujuhlan vieraana alakoulussa Laura Suomela oli Juhannuskylän alakoulun viides lukujuhlan kirjailijavieras Mikael Agricolan päivänä. Koulussa oli luettu etukäteen Lauran kirjoja Lokkisaaren ja Kanarian säpinät. Kirjat sopivat parhaiten toisesta luokasta alkaen ja erityisesti oppilaat pitivät niiden ääneen lukemisesta. Kirjailija luki lopuksi otteita uudesta kirjastaan. Kirjailijaa haastattelivat Hilla Kupiainen, Luca Eriksson, Alia Skar ja Mila Ruusila ja Alia Skar. Alma Manninen avusti yleisöä kysymysten tekemisessä. Oppilaita kiinnostivat myös teosten kuvitukset. Atte Siirtola ja Isadora Riestra Oyarzún esittivät sketsin, jossa lapsensa matematiikan taidoista huolestunut äiti kyselee Einsteiniltä, miten äiti voisi auttaa lastaan. Einstein vastaa äidin hämmästyksekseksi: "Lukekaa lapsellenne satuja!" Aiemmin lukujuhlassa ovat vierailleet kirjailijat Kirsi Kunnas, Karo Hämäläinen, Terhi Rannela ja Kirsti Kuronen. Lämmin kiitos vanhempainyhdistykselle kirjailijavierailujen tukemisesta. Tarja V. 9

10 MINNA CANTH teemapäivä Nyt kun lukuvuosi on jo päättymässä koko koulun väki lomalle on lähtemässä muistella voi hetken verran, miten yhteen puhalsimme kerran, Minnan päivän tapahtumat monet yhteen toivat oppilaat ja opet. Kiitos kuuluu oppilaille lukeville, leipoville, näyttämöllä taitaville: Teitte koulun historiaa! Unohtaa ei sovi, vanhempainyhdistyksen kassaan tuli lovi. Kiitos myös heille, kun kaiken hauskan teitte mahdolliseksi meille! Tästä on taas syksyllä hyvä arkea jatkaa, yseille toivottaa onnekasta elämän matkaa! Hyvää kesälomaa kaikille! Äidinkielen opettajat Minna Canthin perilliseksi oppilasraati valitsi kirjailija Salla Simukan. Kuvassa raatilainen Eemeli Hiekkataipale, Salla Simukka entisen opettajansa Merja Arola-Vuosmalan ja kirjallisuustapahtuman järjestäjien Elina Mäntylammin ja Pia Heinikaisen seurassa Minnan salongissa. Alemmassa kuvassa oppilaiden edustajat keskustelevat kirjailija Salla Simukan kanssa. 10

11 Mutakakusta voittaja Minna Canthin kahvileipä-leivontakilpailuissa Seitsemäsluokkalainen Eveliina Valo voitti mutakakullaan ensimmäisen palkinnon Minna Canthin päivän leivontakilpailussa. Onnittelut Eveliinalle. BT -yhtymän puolesta Kari Vihersaari lahjoitti kaikille leivontakilpailuun osallistuneille oppilaille runsaat tuotepaketit. Lämmin kiitos! Eveliinan leipoma mutakakku karamellisoitujen appelsiinien kera: 100 g voita tai margariinia 200 g tummaa appelsiinisuklaata 4 kananmunaa 1 dl sokeria 2 tl vaniljasokeria ½ dl perunajauhoja Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen, samalla voit vuorata kakkuvuoan leivinpaperilla. 1. Sulata suklaa ja voi miedolla lämmöllä kattilassa koko ajan sekoittaen. 2. Sekoita sokeri, vaniljasokeri ja perunajauhot keskenään kulhossa. 3. Nyt kun suklaa-voiseos on jäähtynyt, lisää siihen kananmunat voimakkaasti vatkaten. 4. Lisää suklaa-voi-munaseos hieman samalla sekoittaen sokerijauhoseokseen. 5. Levitä taikina tasaisesti kakkuvuokaan ja paista kakkua uunin alatasossa noin 15 minuuttia. Kakun pitäisi olla keskeltä hieman hyllyvä, kun otat sen pois uunista. Karamellisoidut appelsiinit 3 rkl sokeria 1 rkl siirappia 2 isoa appelsiinia hyppysellinen kanelia 1. Pilko kuoritut appelsiinit pieniksi paloiksi. 2. Pane liesi kuumenemaan. 3. Lisää pannulle sokeri. 4. Kun sokeri on lähes sulanut, lisää appelsiinin palat. 5. Paista appelsiinin paloja muutama minuutti ja lisää siirappi. 6. Paista appelsiinin paloja vielä noin 5-6 minuuttia. 7. Kun olet paistanut appelsiineja noin 10 minuuttia yhteensä, lisää pinnalle vielä hyppysellinen kanelia. Tarjoile mutakakun ja karamellisoitujen appelsiinien kera vielä vaniljajäätelöä! 11

12 OPPILASVAIHTOA saksalaisen ystävyyskoulumme Karl-Schmidt- Rottluff-Gymnasiumin kanssa Holokaust muistomerkillä Berliinissä. Joulukuun alussa matkasimme saksanopiskelijoiden kanssa Tampereen ystävyyskaupunkiin Chemnitziin. Lähdimme aamuyöstä bussilla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, josta nousimme koneeseen, joka suuntasi Berliiniin. Berliinissä ehdimme käydä katsomassa muutamaa nähtävyyttä kuten esimerkiksi keisari Vilhelmin muistokirkkoa sekä Berliinin päärautatieasemaa. Nähtävyyksien jälkeen meillä oli muutama tunti aikaa shoppailla ja kierrellä Berliinin keskustaa. Berliinistä menimme junalla kohti Chemnitziä, jossa meitä vastassa olivat meidän isäntäperheemme, joiden luona olimme koko viikon. Viikko oli täynnä kaikkea. Kävimme Chemnitzissä koulussa, jossa saimme seurata opetusta. Vierailimme muun muassa myös Chemnitzin joulutorilla, raatihuoneella sekä saimme laulaa konsertissa suomalaisen joululaulun. Saimme esityksestä paljon kiitoksia ja positiivista palautetta. Vierailimme myös Dresdenissä, jossa kävimme muun muassa joulutorilla ja kuuluisassa Frauenkirchessä. Viimeisenä iltana kävimme keilaamassa yhdessä. Viikko oli erittäin hauska ja opettavainen, eikä takaisin kotiin lähteminen ollut helppoa. Aamulla saavuimme isäntä- 12

13 perheiden kanssa rautatieasemalle, jossa oli aika sanoa jäähyväiset. Jäähyväisten jälkeen lähdimme junalla kohti Berliiniä, jossa kävimme vielä katsomassa muutamaa nähtävyyttä kuten esimerkiksi Valtiopäivätaloa ja Holokaustimuistomerkkiä. Nähtävyyksien jälkeen oli aika palata lentokentälle, josta suuntasimme viikkoon tyytyväisinä kohti Suomea. Saksalaiset oppilaat tulivat vielä keväällä vierailemaan Suomeen. Otimme saksalaiset vieraamme vastaan Tampereen linja-autoasemalta maanantai iltapäivänä. He majoittuivat meille seuraavaksi viikoksi. Viikkoon mahtui koulussa käyntiä, Särkänniemessä vierailua, saunomista ja Vapriikissa museoiden tutkimista. Saksalaiset pääsivät tutustumaan Tampereen raatihuoneeseen ja Finlaysoniin. He saivat shoppailla ja kierrellä myös Helsingissä, jossa kävimme keskiviikkona. Saksalaiset sanoivat pitävänsä Suomesta ja olivat tyytyväisiä viikkoonsa. Nämä kaksi viikkoa olivat ikimuistoisia ja jokainen oppi niistä jotakin. Saimme tutustua saksalaiseen kulttuuriin ja saksalaiset puolestaan suomalaiseen. Saksankielen opiskelusta käytännössä oli paljon hyötyä. Saimme paljon lisää motivaatiota saksan opiskeluun ja aiomme varmasti vierailla Saksassa uudelleen! Annika Pellas 9C ja Frida Nuutti 9C Retkellä Dresdenissä. 13

14 LIIKUNTATUNNILLA 8BC-ryhmän mielestä jousiammunta on kivaa. Kävimme liikuntatunnille tutustumassa Tampereen jousiampujien tiloihin. OPPILASKONSERTTI Yläkoululla järjestettiin oppilaskonsertti sekä oppilaille että huoltajille

15 TUTUSTUMISRETKI BOLLYWOODIIN Kävimme maaliskuussa 8. ja 9. luokkien S2-ryhmien kanssa Tullintorin Bollywoodin tanssistudiolla. Opettajamme entinen S2-oppilas, Katja Kajakina-Lappalainen, oli siellä kertomassa meille elämästään, kun hän tuli Suomeen Venäjältä, Moskovan läheltä. Minunkin oman kouluni Klassillisen koulun käytyään Katja meni Tampereen lyseon IB-linjalle ja siitä Tampereen yliopistoon. Yliopiston jälkeen hän valmistui englannin ja venäjän kielen kääntäjäksi. Lopuksi Katja opetti meille hauskan ja iloisen Bollywood-tanssin, josta kaikki tykkäsi. Minulle tanssiminen ja musiikki ovat tärkeätä ja pidin tätä Bollywood-tanssia hyvin kiinnostavana ja hauskana. Hymy ja iloisuus olivat tässä tanssissa kaikkein tärkeintä ja se näkyi meissä kaikissa tanssittuaan sen tanssin. Peruskoulun jälkeen haen lukioon, jossa otan paljon musiikkiin liittyviä kursseja. Jade Robinson Minulle Katjan kertomukset olivat tuttuja, koska hänen ja minun lapsuuteni olivat suurin osin samanlaisia. Meillä on paljon yhteistä, sillä muutimme Suomeen samanikäisinä. Katja kertoi meille, että hän ei osannut ollenkaan suomea. Minä olin samanlainen. Katja kertoi myös, että pitää tehdä paljon töitä tulevaisuuden eteen. Oli tosi kivaa kuulla hänen tarinansa, koska siinä on tosi paljon hyötyä minulle jatkossa. Elämä ei onnistu, jos vaan istua. Hän sanoi, että harrastukset ovat tosi tärkeitä elämässä. Supa Mielestäni oli kiva, kun Katja kertoi meille hänen opiskeluvuosistaan ja muusta. Tiedoista oli minulle apua ja hyötyä. Erityisesti oli kiva, että Katja kertoi meille harrastusten olevan tärkeitä, koska itsekin pidän harrastuksistani kovasti kiinni. Ella Minun mielestäni oli tosi kiva kuunnella toisen ihmisen versioita siitä, miten joku ihminen pärjää ollessaan ulkomailla niin pienenä. Se oli erittäin mukavaa, että Katja avasi niin paljon meidän kanssa hänen harrastuksiaan ja hänen elämästään. Ehkä minulla ja Katjalla on jotain yhteistä, se että alussa meillä oli samat tunteet. Minä en ole tullut Suomeen niin pienenä vaan kolmetoistavuotiaana, ja mielestäni silloin on ollut ehkä vähän helpompaa. Mutta tosi kiva oli olla siellä ja hauska tanssia. Sabrina de Angelis 15

16 PELIMESSUT Alkutalvesta pääsimme mukaan Tampereen ammattikorkeakoulun projektiin, jossa opiskelijat kehittivät matematiikkaa, fysiikka sekä kemiaa sisältäviä mobiililaitteissa toimivia oppimispelejä. Yläkoulun opettaja toimi AMK-opiskelijoiden tilajaana ja opiskelijat raportoivat pelien valmistumisesta hänelle. Kaksi koulumme oppilasryhmää 7B ja 8G pääsivät mukaan pelin kehitykseen. TAMK:n opiskelijat kävivät kerran koululla ja me kävimme oppilaiden kanssa kerran TAMK:lla testaamassa pelejä. Oppilaamme antoivat peleistä rakentavia kehittämisehdotuksia ja pelien suunnittelijat muuttivat ja kehittivät pelejä kommenttien mukaan. Projekti huipentui Tampere-talossa järjestettyihin pelimessuihin, joissa oppilaat pääsivät testaamaan valmistuneet pelit. TAMK:n opiskelijat kiittelivät kovasti hyvästä palautteesta ja projekti oli myös meidän oppilaille mielenkiintoinen kokemus. Kaikki pelit ovat ladattavissa Google Playkaupasta. Auli Siipola Pelimessut järjestettiin 6. toukokuuta Tampere-talossa, jonne osallistui koulustamme pari luokkaa. TAMK:in opiskelijat kehittelivät kevään aikana matematiikkaan, fysiikkaan ja kemiaan liittyviä pelejä, joita pääsimme kokeilemaan. Aikaisemmin keväällä opiskelijat esittelivät demoversiot peleistään ja saimme antaa palautetta niistä. Opiskelijat kuuntelivat kehumme ja kritiikkimme ja he paransivat niiden mukaan pelejänsä. Pelimessuilla oli noin parikymmentä peliä ja viereisessä huoneessa oli eri ammattikuntien toimipisteitä. Pelimessuilla opiskelijat ns. julkistivat pelinsä ja ne löytyvät Google Play -kaupasta. Sanni ja Emilia 8G 16

17 MATKA SciFesteille Joensuuhun Me tulevat ensi vuoden Rokkaavat robotit -kurssilaiset pääsimme tutustumaan Legorobottien rakenteluun ja niiden ohjelmointiin SciFesteille opettajiemme Raunan ja Aulin kanssa. Matkamme Joensuuhun oli pitkä, mutta aika kului nopeasti bussissa hyvässä seurassa. Messuilla opettelimme Lego-robottien ohjelmoimista. Tämän jälkeen meidät ohjattiin lukioon, johon majoituimme matkan ajaksi. Herätykset olivat joka päivä kuuden aikoihin, mutta jaksoimme silti. Toisena päivänä saimme alkaa kierrellä ympäri SciFestin pajoja, ja kiinnostuimme etenkin 3D-tulostimesta, jolla teimme itsellemme avaimenperät. Matka oli kaiken kaikkiaan onnistunut, ja odotamme innolla seuraavaa Helsingissä pidettävää SciFestiä. Ronja & Aada 7G 17

18 SCHOOL LUNCH In Finland every student gets a free school lunch every day (funded by taxes). However, in many countries pupils have to buy their food from a cafeteria or bring their own packed lunches. In some countries, such as France, pupils have a long lunch break and can go home to eat if they want to. I believe that school lunches should be free for everyone. The largest complaint against free school food is that the municipality simply doesn t have much money to spend on them, resulting in them being of poor quality. However, to me it usually seems that students my age only dislike the food because of their attitude towards it. They have a strong prejudice against the food, because the food has a bad reputation. Sure, the food isn t always very good, but on the average it s rather satisfactory. I ve had an idea for a kind of publicity stunt to get students to eat the food. All you need is to advertise! New dishes, more resources, better food. Pupils would set aside their prejudices and actually give the food a fair chance. Also, having free lunches at schools sets the pupils in an equal position. No-one can buy better food or bring their own fancy lunches to school. This keeps the students as equals and stops social separation (children with richer families could go out for a steak, whilst others eat homemade mediocre sandwiches). This is the ideology behind the Nordic social-democratic welfare state, where everyone (especially children) are equal and should have equal chances for success in the future. We, as humans, should all be able to achieve the same physiological, psychological and social status and health. Lastly, having planned and fit lunches ensures health and well-being for the younger generations. Students can t just go to McDonalds for a burger every day, or even worse, buy one directly from the school cafeteria (comp. the US where the child obesity rate is over 32%, meaning that almost every third child is obese!) To me, school lunches have always been a good thing. I didn t really enjoy having packed lunches in England and 2 is quite a lot compared to the free lunches we get. Sure, more funding could really help to raise the quality of the food, but now with budget cuts and what-not resources are scarce. Free food in school keeps pupils as equals and ensures their well-being. Verneri Suomela 9D 18

19 NUORISOVAALIT Yläkoulussa järjestettiin eduskuntavaalien alla nuorisovaalit. Kaikilla oppilailla oli mahdollisuus äänestää oikeita eduskuntavaaliehdokkaita. Oppilaiden äänillä nykyinen hallitus olisi ollut hyvinkin toisenlainen. YSTÄVÄNPÄIVÄ Yläkoulun oppilaat saivat ostaa toisilleen nimettömästi ystävänpäivänä ruusuja. Oppilaskunnan hallituksen jäsenet kävivät jakamassa ruusut luokissa. 19

20 LEHTITELINE Tänä vuonna teimme puu- ja tekstiilikäsitöissä lehtitelineen. Minä aloitin tekstiilitöissä ja tein kangasosan ensin, mutta yhtä hyvin olisin voinut tehdä myös toisinpäin. Kun lukukausi vaihtui, siirryin puukäsitöihin tekemään puuosan. Omasta mielestäni työtä oli hauska tehdä, sillä en ollut aikaisemmin tehnyt tällaista puu- ja tekstiilitöiden yhdistelmä työtä. Oli helppo tarvittaessa vain siirtyä puukäsityöluokasta tekstiilipuolelle ja takaisin. Toivottavasti näitä töitä tehdään lisääkin, sillä minulla ainakin oli hauskaa. Laura Juntunen 6A 20

21 PALKITTUJA Taloustietokilpailu Juhannuskylän koulun kolme parhaiten menestynyttä tämän vuoden taloustietokilpailussa: 1. Linda Henriksson 9A (42 p.) 2. Kerttu Tukiainen 9J (39 p.) 3. Alisa Kuivasto 9J (39 p.) Oppilaat palkittiin Nordean tiloissa viimeisellä kouluviikolla. #Unelmaduuni #Unelmaduuni -tapahtuma oli kahdeksannen luokan oppilaille suunnattu tapahtuma, jossa esiteltiin Tampereen kaupungin töitä ja ammatteja Sampolassa #Unelmaduunin voitto osui 8A-luokan Jenna Puuskalle. Hän pääsi tutustumaan psykologin ammattiin perheneuvolaan klo Hän sai mennä ystävänsä kanssa perheneuvolaan, jossa johtava psykologi Sirkku Rahikkala otti heidät vastaan ja kertoi työstään. Tämän jälkeen he saivat ruokailla henkilöstöravintolassa. Jenna sai vielä Särkänniemi ranneke palkinnon, jonka hän voi käyttää sitten haluamanaan päivänä myöhemmin. VANHEMPAINYHDISTYKSEN KUVATAIDESTIPENDI Vanhempainyhdistys lahjoittaa vuosittain Juhannuskylän koululle huomattavan summan stipendien jakoa varten. Yhdellä näistä stipendeistä lunastetaan joka vuosi yksi yläkoulun päättötyö pysyvästi koulun seinälle. Tällä kertaa stipendityötä olivat valitsemassa vanhempainyhdistyksen edustajat Ritva Koivisto ja Sanna Karttunen. Töitä oli esittelemässä lehtori Tero Litmanen. Raati päätyi valitsemaan stipendityöksi Iida Kainun 9F digitaalisesti tehdyn maalauksen. Juhannuskylän koulu onnittelee Iidaa stipendistä! 21

22 KUVATAITEEN LOPPUTÖITÄ Audrey Hepburn ja Cary Grant - lopputyö Tiesin heti haluavani tehdä lopputyön piirtämällä kuuluisia henkilöitä. Työ oli minulle sopiva, koska piirrän paljon vapaaajallani eri henkilöitä fotorealistisesti. Piirustuksen aiheeksi minulle ehdotettiin Hepburnia ja Grantia, ja löysin heistä sopivan kuvan malliksi työlleni. Kuva on elokuvasta Charade, joka julkaistiin vuonna Suurensin kuvan ruudukkotekniikkaa käyttäen. Piirtäessä käytin H-9B vahvuisia lyijykyniä ja pyyhekumia. Valitsin piirustuspaperiksi kellertävän, hieman karkean ja nyppyisen paperin, joka antoi työlle hieman vanhahtavan teeman. Piirsin yksityiskohtaisesti ja halusin, että jokainen kohta työssä näyttää hyvältä ja huolitellulta. Kärsivällisyyteni joutui koetukselle, mutta onneksi jaksoin siitä huolimatta tehdä työtä hyvässä tahdissa. Tavoittelin työssäni fotorealistisuutta ja hahmojen tunnistettavuutta, missä onnistuin mielestäni hyvin. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Pinja Mikkola 9D 22

YHTEISHAKU JATKO OPINTOIHIN 2014

YHTEISHAKU JATKO OPINTOIHIN 2014 Juhannuskylän koulun 9.luokkalaisten vanhempainilta 07.11.2013 Yhteishaku 2014 Opinto ohjaaja Tiina Myllymäki, Juhannuskylän koulu Ammatilliset opinnot Opinto ohjaaja Merja Helin, Tredu Yhdistelmäopinnot

Lisätiedot

SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2016 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN. Karakallion koulun oppilaanohjaaja Annaleena Vuorinen

SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2016 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN. Karakallion koulun oppilaanohjaaja Annaleena Vuorinen SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2016 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN Karakallion koulun oppilaanohjaaja Annaleena Vuorinen YHTEISHAKU ALKAA TIEDONSIIRTOLUVALLA JA HUOLTAJANKUULEMISELLA Kysytään Wilma-lomakkeella:

Lisätiedot

KOUVOLAN YHTEISKOULU KESÄMUISTIO 2016 PERUSKOULUNSA PÄÄTTÄVÄLLE

KOUVOLAN YHTEISKOULU KESÄMUISTIO 2016 PERUSKOULUNSA PÄÄTTÄVÄLLE KOUVOLAN YHTEISKOULU KESÄMUISTIO 2016 PERUSKOULUNSA PÄÄTTÄVÄLLE YHTEISHAUN TULOKSET JULKAISTAAN AIKAISINTAAN TORSTAINA 16.6.2016 Ammatilliseen oppilaitokseen opiskelijaksi valitulle ilmoitetaan valinnasta

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella

Lisätiedot

YHTEISHAKU KEVÄT 2017

YHTEISHAKU KEVÄT 2017 YHTEISHAKU KEVÄT 2017 MILLOIN HAETAAN? Hakuaika 21.2. 14.3.2017 (koulussa vkolla 10) Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä klo 15. Harkintaan perustuvan valinnan (oppimisvaikeudet ja sosiaaliset syyt)

Lisätiedot

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos 1 2 Kevään yhteishaku: Nettihaku osoitteessa www.opintopolku.fi Koulutustarjontaan voi jo tutustua Mukana ammatillinen peruskoulutus ja

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013. Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013. Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013 Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin Suomen koulutusjärjestelmä 1 Koulutustarjonta Lukiot: 11 lukiota Tampereen

Lisätiedot

SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2017 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN. Annaleena Vuorinen Oppilaanohjaaja Karakallion koulu

SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2017 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN. Annaleena Vuorinen Oppilaanohjaaja Karakallion koulu SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2017 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN Annaleena Vuorinen Oppilaanohjaaja Karakallion koulu YHTEISHAKU ALKAA TIEDONSIIRROLLA JA HUOLTAJAN KUULEMISELLA Huoltajaa tiedotetaan ja kuullaan

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Jenni Roos Minna Määttä

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Jenni Roos Minna Määttä Oppilaanohjaajat Nina Andersson Jenni Roos Minna Määttä 1 2 Kevään yhteishaku: Nettihaku osoitteessa www.opintopolku.fi Koulutustarjontaan voi jo tutustua Mukana ammatillinen peruskoulutus, lukiokoulutus

Lisätiedot

asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla

asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla Määränpää tuntematon. Kielenopettajan asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla Leena Kuure Oulun yliopisto Humanistinen tiedekunta Englantilainen filologia Language Learning and New Technologies

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

Tervetuloa yhteishaun vanhempainiltaan Virve Willstedt Espoonlahden koulun opinto-ohjaaja

Tervetuloa yhteishaun vanhempainiltaan Virve Willstedt Espoonlahden koulun opinto-ohjaaja Tervetuloa yhteishaun vanhempainiltaan 18.1.2017 Virve Willstedt Espoonlahden koulun opinto-ohjaaja Ohjelma 18.00-18.30 Sähköinen yhteishaku ja toiselle asteelle siirtyminen 18.30-19.00 Omnian ja ammatillisen

Lisätiedot

ALPE. Erityisoppilaitosten haku Muu perusopetuksen jälkeisen koulutuksen haku

ALPE. Erityisoppilaitosten haku Muu perusopetuksen jälkeisen koulutuksen haku ALPE Erityisoppilaitosten haku Muu perusopetuksen jälkeisen koulutuksen haku Käsiteltävät asiat Taustaa Tiivistelmä keskeisistä muutoksista Muutokset hakijan kannalta Muutokset virkailijan kannalta Avoimet

Lisätiedot

ALPE-kooste. Työpajat ja 18.10

ALPE-kooste. Työpajat ja 18.10 ALPE-kooste Työpajat 16.10. ja 18.10 1 Miten yhteishaut pitäisi järjestää? 1/4 Työpajoissa nousi vahvasti esille, että hakijan kannalta yhteishakujen järjestämisessä tärkeintä on, että järjestelmä on hakijan

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

Työpajan agenda. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Työpajan agenda. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi ALPE -työpaja Haku perusopetuksen lisäopetukseen, ammatilliseen koulutukseen ohjaavaan ja valmistavaan koulutukseen, maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen/lukiokoulutukseen valmistavaan koulutukseen,

Lisätiedot

9. LK VANHEMPAINILTA. Ti klo 18.00

9. LK VANHEMPAINILTA. Ti klo 18.00 9. LK VANHEMPAINILTA Ti 30.8.2016 klo 18.00 TET eli työelämään tutustuminen Linnainmaan TET 12.-23.9.2016. Päivittäinen työaika 6 h, viikottainen työaika enintään 30 h. Työaika mielellään klo 8-14 tai

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age Grade Getting to school. School day.

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age Grade Getting to school. School day. ESITTELY Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely NOTES ON McMath student s name Age Grade Getting to school School day Favorite subjects Least favorite subjects Electives

Lisätiedot

Työpajan agenda. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Työpajan agenda. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi ALPE -työpaja Haku erityisoppilaitoksiin, vammaisten valmentavaan ja kuntouttavaan opetukseen ja ohjaukseen sekä erityisen koulutustehtävän omaavien ammatillisten oppilaitosten ammatillisiin perustutkintoihin

Lisätiedot

AYYE 9/ HOUSING POLICY

AYYE 9/ HOUSING POLICY AYYE 9/12 2.10.2012 HOUSING POLICY Mission for AYY Housing? What do we want to achieve by renting apartments? 1) How many apartments do we need? 2) What kind of apartments do we need? 3) To whom do we

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Vuosaaren koulujen yhdistyminen

Vuosaaren koulujen yhdistyminen Vuosaaren koulujen yhdistyminen Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Vuosaaren alueella kahdeksan peruskoulua yhdistyvät neljäksi peruskouluksi 1.8.2017 alkaen seuraavasti: Heteniityn ala-asteen koulu

Lisätiedot

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota. JUJUPRIX 2015 Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.fi Tampere matkailukohteena. Tampere on Pohjoismaiden suurin

Lisätiedot

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 Oma Malk (6.lk) NUUKSION KOULUSSA TAPAHTUU: Menemme Solvallaan vielä keskiviikkona 30.11. Vietämme koululla Hyvät käytöstavat -teemaviikkoa 16.-25.11. Harjoittelemme

Lisätiedot

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

JATKO-OPINTOILTA 1.2.2016. Riitta Hietaranta opinto-ohjaaja

JATKO-OPINTOILTA 1.2.2016. Riitta Hietaranta opinto-ohjaaja JATK-PINTILTA 1.2.2016 Riitta Hietaranta opinto-ohjaaja SYKSYN VANHEMPAINILTA (2.11.2015) pääsyperusteet lukiokoulutus ammatillinen koulutus harkintaan perustuva valinta terveydelliset tekijät kaksoistutkinto

Lisätiedot

Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä!

Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä! Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä! Vaaleanvihreä patalappu asuu nyt Kruununhaassa Meritullinkadulla, vanhan jugendtalon sisäpihalle antavan huoneiston keittiössä. Lappu roikkuu kavereineen

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella Alkio-opisto Jyväskylän Korpilahdella Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla- ja majoituspalveluja Kursseja Jyväskylän Korpilahdella Monipuolista oppia ja hyötyä Valmistautumista

Lisätiedot

Venla, Joona ja Simone. Tennis

Venla, Joona ja Simone. Tennis Venla, Joona ja Simone Tennis Tennistunti Maanantaina 7.4.2014 tenniskiertue pysähtyi päiväksi koulullemme opettamaan meille oppilaille tennistä. Salissa oli kolme pistettä, tutka, tarkkuuslyönti ja minitennispeli.

Lisätiedot

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko-opintoihin

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko-opintoihin Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 20.9.2016 Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko-opintoihin 9. lukuvuosi alkamassa peruskoulun päättövaihe Rehtorin mietteitä Perusopetuksesta

Lisätiedot

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011 q-toset 6a-luokan lehti numero 2/2011 Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja Kirsi Jokela Mitä koulua kävitte? -Kävin Sorvaston koulua. Millaista siellä oli? -Tosi kivaa. Siellä

Lisätiedot

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1 15 Huoltajailta 8.11.2016 Tapio Karvonen 1 Yhteislyseo Kaksi toimipistettä (1.8.-7.2.2016 ) Lyseon toimipiste, Kymen Lukon toimipiste yhteinen opettajakunta yhteinen kurssitarjonta laaja osaaminen Evakkoon

Lisätiedot

International Baccalaureate = kansainvälinen ylioppilastutkinto Opetus- ja tutkintokieli englanti Opetussuunnitelma sama kaikkialla maailmassa 4536

International Baccalaureate = kansainvälinen ylioppilastutkinto Opetus- ja tutkintokieli englanti Opetussuunnitelma sama kaikkialla maailmassa 4536 2016 International Baccalaureate = kansainvälinen ylioppilastutkinto Opetus- ja tutkintokieli englanti Opetussuunnitelma sama kaikkialla maailmassa 4536 koulua 150 maassa (yli1 235 000 opp.) Opinnot kestävät

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto

Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto Julian Voss, Quantum man, 2006 (City of Moses Lake, Washington, USA) Kolme näkökulmaa

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

1 INFOA YHTEISHAUSTA

1 INFOA YHTEISHAUSTA INFOA YHTEISHAUSTA 1 2 www.opintopolku.fi 3 Kevään 2017 hakuajat Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 21.2.-14.3.2017 Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku 15.3.

Lisätiedot

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior 31.1.-6.2.2016 Latvia M13a ja 14a ryhmät, opettajat Arja Mäkinen ja Merja Räihä suuntasivat junalla kohti Tikkurilaa sunnuntaina. Lensimme ensin Riikaan ja

Lisätiedot

Lohjan kokemuksia nivelvaiheen ohjauksesta ja toteutuksesta

Lohjan kokemuksia nivelvaiheen ohjauksesta ja toteutuksesta Lohjan kokemuksia nivelvaiheen ohjauksesta ja toteutuksesta Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansallinen kehittämispäivä 20.4.2011 Katri Kalske Lohjan sivistysjohtaja Tiivis verkostoyhteistyö Säännölliset

Lisätiedot

Kauhava. Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus

Kauhava. Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus 9.12.2016 Kauhava Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO, VARHAISKASVATUS - ESIOPETUS Kuukausi Mitä tehdään/toimenpiteet Vastuuhenkilö/taho Tammikuu Helmikuu Tiedotetaan

Lisätiedot

Teoksen portfolion edellyttää osallistumista välipalavereihin ja päättötyönäyttelyyn sekä oman päättötyösi esittelyn

Teoksen portfolion edellyttää osallistumista välipalavereihin ja päättötyönäyttelyyn sekä oman päättötyösi esittelyn PÄÄTTÖTYÖOPAS SISÄLLYSLUETTELO Mikä on päättötyö... 1 Päättötyö ja päättötodistus... 2 Milloin päättötyön voi suorittaa... 3 Miten päättötyö suoritetaan... 4 Portfolio... 5 Näitä asioita voisit portfoliossasi

Lisätiedot

Taidelaitokset opettajan työn näkökulmasta

Taidelaitokset opettajan työn näkökulmasta Taidelaitokset opettajan työn näkökulmasta TAIKA-hanke Anu-Liisa Rönkä Palmenian tutkijaseminaari 27.8.2010 Taustaa Kulttuurimessut lahtelaisille peruskoulunopettajille 21. 25.9.2009. Lahden kaupungin

Lisätiedot

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Yhteishaku, kevät 2016 Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Mitä ysin jälkeen? Peruskoulun jälkeen voit hakea ammattioppilaitokseen hakea lukioon suorittaa 3-4 vuodessa ammatillisen

Lisätiedot

Mankkaan yhteishakuinfo keväälle 2016

Mankkaan yhteishakuinfo keväälle 2016 Mankkaan yhteishakuinfo keväälle 2016 oppilaanohjaaja Aija Helander http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot ILLAN OHJELMA 18:00 lyhyet alkusanat 18:05 Ammatillisten perustutkintojen esittely, Espoon ammatillinen

Lisätiedot

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,

Lisätiedot

ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016. Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta

ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016. Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016 Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta Ajankohtaista abien ohjauksessa OP1-kurssin abivuoden opotunnit ovat olleet 1. ja 3. jaksossa. Hakuinfo järjestetään

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

JOPO VUOSIKELLO

JOPO VUOSIKELLO Marraskuu -Suunnitelmat jatkoopiskelupaikoista -Opintovierailut/tutustumiset - 2.leirikoulu Lokakuu -1.työpaikkaopiskelu -syysloma Oppimissuunnitelman laadinta (huoltaja mukana), -TAVOITTEET! Syyskuu -Ensimmäisten

Lisätiedot

Hakuinfo Mäntsälän lukio

Hakuinfo Mäntsälän lukio Hakuinfo 2017 Mäntsälän lukio Millaista on opiskelu lukiossa? Lukio = lukemalla opiskelua Tavoitteena hankkia valmiudet korkeakouluopiskeluun (yliopisto + ammattikorkeakoulu) Millaista on opiskelu lukiossa?

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Viesti! Liiku! Sivisty! Tule Sammon keskuslukioon!

Viesti! Liiku! Sivisty! Tule Sammon keskuslukioon! Viesti! Liiku! Sivisty! Tule Sammon keskuslukioon! Edessä antoisat vuodet Millaisessa ympäristössä sinä haluat viettää elämäsi kolme tai neljä tärkeää vuotta? Sammon keskuslukio Hakukoodi ainevalintakortissa:

Lisätiedot

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015 Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja PÄÄTTÖARVIOINTI Opetussuunnitelman perusteiden mukaan päättöarvosanan tulee perustua oppilaan osaamiseen perusopetuksen päättövaiheessa

Lisätiedot

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...

Lisätiedot

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA Vuorentaan koulun vanhempainyhdistys toteutti yhteistyössä Vuorentaan koulun, Lasten Liikunnan Tuen sekä liikunta-alan toimijoiden kanssa Kaveri liikuttaa hankkeen. Hämeenlinnan

Lisätiedot

Tapiolan lukio. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista.

Tapiolan lukio. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista. Tapiolan lukio tarjoaa laajan sivistyspohjan sekä pitkän kulttuuritradition, jossa tiede ja taide kukoistavat. Suuren lukion laaja

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella

Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella 26.4.2012 1 "There is often a property bubble around catchment areas. If a school makes a house more saleable or desirable,

Lisätiedot

Abiturienttien vanhempainilta 19.1.2019. Opinto-ohjaajan puheenvuoro

Abiturienttien vanhempainilta 19.1.2019. Opinto-ohjaajan puheenvuoro Abiturienttien vanhempainilta 19.1.2019 Opinto-ohjaajan puheenvuoro KOULUTUSRAKENNE SUOMESSA: YLIOPISTOT AMMATTIKORKEAKOULUT JATKOTUTKINNOT tohtori, lisensiaatti YLEMMÄT KORKEAKOULU- TUTKINNOT (2-3 v.)

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin.

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin. 1 PAPERILOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET Hakuaika 14. 23.8.2013 Seinäjoen ammattikorkeakouluun - Ohjeita lomakkeen pulmallisimpien kohtien täyttämiseksi - EB-, IB- ja RP-tutkintojen arvosanojen muuntokaavat Ohjeita

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Opintopolku-info opintoohjaajille

Opintopolku-info opintoohjaajille Opintopolku-info opintoohjaajille 18.2.2016 Yleistä OPH aloittanut katsaukset hakuihin ja valintoihin liittyvistä asioista sekä Opintopolun uusista toiminnallisuuksista n. 1-2 kertaa kuukaudessa Infot

Lisätiedot

Millaisia taitoja sosiaalisessa mediassa tapahtuva ohjaus edellyttää?

Millaisia taitoja sosiaalisessa mediassa tapahtuva ohjaus edellyttää? Millaisia taitoja sosiaalisessa mediassa tapahtuva ohjaus edellyttää? tiedon jaossa ohjauksen kanavana yhteistoiminnallisen tiedon luomisen paikkana ohjauksellisten kysymysten yhteisöllisessä työstämisessä

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Abiturienttien vanhempainilta Opinto-ohjaajan puheenvuoro

Abiturienttien vanhempainilta Opinto-ohjaajan puheenvuoro Abiturienttien vanhempainilta 23.1.2017 Opinto-ohjaajan puheenvuoro https://www.youtube.com/watch?v=vgek5ti0vks KOULUTUSRAKENNE SUOMESSA: YLIOPISTOT AMMATTIKORKEAKOULUT JATKOTUTKINNOT tohtori, lisensiaatti

Lisätiedot

Avoin Kotka kokeiluhanke Kokemuksia,tuloksia, suosituksia

Avoin Kotka kokeiluhanke Kokemuksia,tuloksia, suosituksia Avoin Kotka kokeiluhanke Kokemuksia,tuloksia, suosituksia Toimitusjohtaja Jouni Eho, Oxford Research Oy,10.6.2013 Copyright 2012 Sisällysluettelo 1. Miksi Avoinkotka kokeiluhanke? 2. Miten kokeiluhanke

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2008

Nuorisotutkimus 2008 Nuorisotutkimus 08 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin huhtikuussa 08 verkkokyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9 Vertaispalaute Vertaispalaute, 18.3.2014 1/9 Mistä on kyse? opiskelijat antavat palautetta toistensa töistä palaute ei vaikuta arvosanaan (palautteen antaminen voi vaikuttaa) opiskelija on työskennellyt

Lisätiedot

YHTEISHAKUINFO 12.11.2015

YHTEISHAKUINFO 12.11.2015 YHTEISHAKUINFO 12.11.2015 2 www.opintopolku.fi 3 Kevään 2016 hakuajat Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 23.2.-15.3.2016 Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku

Lisätiedot

OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat

OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat ASIO OHJEET Ohjeen sisällys 1. Hakemuksen sijainti... 1 2. Hakemuksen täyttäminen...1 3. Hakemuksen lähettäminen... 4 4. Hakemuksen käsittely ja päätös... 4 4.1 Hakemuksen

Lisätiedot

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta Kohti perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakua 29.10.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos

Lisätiedot

Ihmisten johtaminen asiantuntijaorganisaatiossa. Heikki Wiik 15.3.2016

Ihmisten johtaminen asiantuntijaorganisaatiossa. Heikki Wiik 15.3.2016 Ihmisten johtaminen asiantuntijaorganisaatiossa Heikki Wiik 15.3.2016 Johtajan paikka? 4 5 Johtaminen on palvelutehtävä. Palvelutehtävän ytimessä on kyky ja halu auttaa toisia ihmisiä kasvamaan täyteen

Lisätiedot

Sähköisen yhteishaun ohjeistus. Pikkola kevät 2016

Sähköisen yhteishaun ohjeistus. Pikkola kevät 2016 Sähköisen yhteishaun ohjeistus Pikkola kevät 2016 Illan teemat Mikä yhteishaku on? Miten opiskelijat valitaan yhteishaussa koulutuksiin? Miten yhteishaku toteutetaan Pikkolassa? Sähköinen yhteishaku Kaikki

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Harjoite 5: TARINAN MUODOSTAMINEN Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Tavoiteltavat osa-alueet: Kognitiivinen taso: P: Aikajärjestys, IR: Sarjan

Lisätiedot

Uudet oppimisympäristöt. Marja Heinistö/ Villinikkarit Oy

Uudet oppimisympäristöt. Marja Heinistö/ Villinikkarit Oy Uudet oppimisympäristöt Marja Heinistö/ Villinikkarit Oy Tänään Klo 12.00 12.30 Tervetuloa! Ylitarkastaja Marjut Mikkola, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Virittäytyminen oppimismatkalle kohti

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014 Perusopetuksen laadun huoltajakysely 0 Tuusulan kunnan perusopetuksen huoltajakysely toteutettiin maaliskuussa 0. Sähköiseen kyselyyn vastasi 8 perusopetuksen.,. ja 9. luokkien oppilaiden huoltajaa. Yleistä,,0,8,,,,,.

Lisätiedot