MUSIIKKIA MAAN ALTA. Äänimaisemia Kehäradan asemilla. Kaupunkijuhlan ohjelma s Kesäpuuhaa lapsille ja nuorille s

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MUSIIKKIA MAAN ALTA. Äänimaisemia Kehäradan asemilla. Kaupunkijuhlan ohjelma s. 4 17 Kesäpuuhaa lapsille ja nuorille s. 34 35"

Transkriptio

1 3/2015 VANTAAN KAUPUNGIN ASUKASLEHTI VANDA STADS INVÅNARTIDNING JULKINEN TIEDOTE OFFENTLIGT INFOBLAD MUSIIKKIA MAAN ALTA Äänimaisemia Kehäradan asemilla Kaupunkijuhlan ohjelma s Kesäpuuhaa lapsille ja nuorille s

2 SAKARI MANNINEN SISÄLLYS Sukella sinäkin Kehäradan tunneliin! Katso video tunneliaseman äänityksistä osoitteessa vantaakanava.fi Vantaa Underground -äänimaisema Kaupunkijuhlan ohjelma ten rauhoittava musiikki, vähentää levottomuutta ja ihmisten turvattomuuden kokemusta julkisissa tiloissa, kertoo kaupunkikulttuuripäällikkö Lea Rahkola-Kauranen. Muusikoiden mielestä ajatus Kehäradan tunneleista kuulosti hyvältä, joten yhteistyötä lähdettiin toteuttamaan vauhdilla. Keskustelu aloitettiin syksyllä ja joulun alla olimme jo äänityspuuhissa maan alla, Rinne kertoo. Alkuvuodesta tuotoksia on editoitu studiossa, ja pian hyppysissä on levy sekä vajaan tunnin ääniteos kullekin kolmelle asemalle. Levy on hieman musiikillisempi ja asemien äänimaisemat puolestaan minimalistisempia tunnelmanluojia Alue-esittelyssä Kivistö Jos yhteishaussa ei onnista Ohjaamosta tukea nuorille Osallistu purotalkoisiin Makuraadit päiväkodeissa MUSIIKKIA MAAN ALTA Vantaalla on toteutettu ainutlaatuinen musiikkiprojekti maan alla. Äänimaisemiin pääsee tutustumaan kesällä kolmella Kehäradan asemalla. MERI HÄMÄLÄINEN Muusikot Tapani Rinne ja Teho Majamäki ovat työstäneet Kehäradan tunneleissa Vantaa Underground -ääniteoksia, joista pääsee nauttimaan heinäkuussa Lentokentän, Aviapoliksen ja Kivistön asemilla. Vantaa Underground on jatko-osa viisi vuotta sitten Intiassa toteutetulle projektille. Teho Majamäki ja Tapani Rinne äänittivät uutta musiikkia kolmella Kehäradan tunneliasemalla. Intiassa äänitimme temppeleissä ja luolissa. Halusimme jatko-osalle paikan, jossa on erikoinen akustiikka ja tunnelma, mutta siinä olisi kuitenkin jotain uutta aikaisempiin äänityspaikkoihin verrattuna, Tapani Rinne kertoo. Uudenlaisia elämyksiä Alkuun kaksikko suunnitteli sukeltavansa maan alle Helsingissä. Sitten Vantaalta tehtiin ehdotus Kehäradan tunneleista, sillä kaupunki haluaa kokeilla ennakkoluulottomasti uudenlaisia tapoja luoda taidetta ja elämyksiä. Rata- ja asema-alueet koetaan usein pelottavina ja turvattomina. Tutkimusten mukaan taide, erito- Tunneleista tunnelmaa Tunneleihin lähdettiin muutaman soittimen ja ennakkoluulottoman asenteen kanssa. Teoksissa voi kuulla muun muassa klarinettia ja saksofonia sekä marimbaa ja muita lyömäsoittimia. Myös tunnelit, pumppaamot, voimansiirtohuoneet ja muut matkustajilta normaalisti suljetut tilat tuovat oman lisänsä äänimaisemaan. Akustiikka on luolassa niin erikoinen, että se kuuluu varmasti äänimaisemassa ja tuo siihen ihan omanlaisensa tunnelman. 35 metrin syvyydessä kohdattiin myös haasteita. Kostea ja kylmä ilma vaikutti herkkiin soittimiin ja viritystasot heittelivät niin, että jälkityötä sai tehdä enemmän kuin normaalin studioäänityksen jälkeen. Äänittäminen erikoisissa olosuhteissa on toki aina hankalampaa kuin studiossa, mutta toisaalta studiossa ei saisi vangittua mitään samanlaista, Rinne pohtii. Äänimaisema aktivoi Ennen äänitysurakkaa muusikot miettivät, millaisia teknisiä vaatimuksia hälinää täynnä olevat asemat tuovat ja millainen äänimaisema sopisi kullekin asemalle. Inspiraatiota on haettu esimerkiksi alueen erilaisista tunnelmista, luonnosta, ympäristöstä ja historiasta. Teoksiin suunniteltiin etenevä ja monipuolinen tarina, jotta kuulijat jaksaisivat kiinnostua aina uudelleen ja uudelleen. Moni päivittäin asemalla liikkuva varmasti kyllästyisi, jos taustalla pyörisi sama puolen minuutin pätkä jatkuvalla toistolla. Uskon, että ääniteoksista voi löytää jokaisella kuuntelukerralla jotain uutta. Jokaisen aseman teoksessa kuuluu jollakin tavalla suomalaisuus. Yhden yhteisen teeman lisäksi kuultavissa on paikallisia vivahteita. Esimerkiksi lentokentän äänimaisemassa voi kuulla odotuksen ja lähdön tunnelmaa. Rinne toivoo, että ääniteokset luovat asemille rauhallisen, turvallisen ja lämpimän tunnelman. Olisi hienoa, jos nämä teokset vähentäisivät levottomuutta ja aktivoisivat. Toivottavasti äänimaisema inspiroisi ja laittaisi ihmisten ajatukset liikkeelle, Rinne toivoo. l Äänimaisemista pääsee nauttimaan asemilla heinäkuussa. Kehäradan tunneleissa äänitetty levy julkaistaan Kaupunkijuhlan klubi-illassa, jossa duo myös esiintyy. Katso klubi-illan tarkempi ohjelma sivulta 6! LYHYESTI Kirkonkylä-projekti päättyy Tikkurila Festivaali on ympäristöystävällinen Kehärata avautuu pian Vantaa tutuksi pyöräillen Vanhusneuvosto vaikuttaa Terveyspiste apteekissa Kaavoitus on yhteistyötä Svenska sidan Kesäpuuhaa lapsille ja nuorille Tapahtumia KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVAILEE Åbyntielle tuotanto- ja varastorakennuksia Piispankylässä osoitteessa Åbyntie 5 aiemmin elementtitehtaan käytössä olleelle tontille halutaan rakentaa tuotanto- ja varastorakennuksia. Asemakaavan muutosta on edellyttänyt Vantaan kaupunki, koska voimassa oleva asemakaava on vanhentunut eikä sellaisenaan sovellu rakentamisen lähtökohdaksi maisemallisesti arvokkaalle joenvarsivyöhykkeelle. Samalla hakijan omistamaa asemakaavatonta aluetta liitetään tonttiin. Kaupungin omistaman Åbynranta -nimisen lähivirkistysalueen yleiskaavan mukainen virkistyskäyttö ratkaistaan asemakaavaa muuttamalla. Lisätietoja: Kai Zukale, Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialan asiakaspalvelussa (Kielotie 28), yhteispalveluissa ja osoitteessa Mielipiteet kirjallisesti (nro ) mennessä: Vantaan kaupunki, Kirjaamo, Kaupunkisuunnittelu Postiosoite: Asematie 7, Vantaa Puhelinnro: , Faksinro: Sähköpostilla: kirjaamo@vantaa.fi 2 3

3 MUSIIKKI Kaupunkijuhlan aikana asukkaat voivat tutustua helposti kotikaupunkinsa monipuolisiin aktiviteetteihin ja tasokkaisiin kulttuurielämyksiin. Suurin osa juhlan tapahtumista on maksuttomia. Vantaan kaupunkijuhlaa on vietetty Vantaan päivän tienoilla vuodesta 2008 lähtien. Juhlan ohjelman tuottaa kaupungin kulttuurin ja liikunnan kumppanit sekä kymmenet vantaalaiset järjestöt ja yhdistykset. HYVÄNTEKEVÄISYYS- KONSERTTI VEIKKO JA LAHJA HURSTIN LAUPEUDENTYÖ RY:N HYVÄKSI To klo 18 Myyrmäen kirkko, Uomatie 1 KANTELEILLA KAUNEIMMIN To klo 18 Lummesali, Lummetie 4 Hyväntekeväisyyskonsertti, jossa esiintyjinä Esa Ruuttunen (baritoni), Carolina Backman (sopraano), Lauri Hämäläinen (alttoviulu), Annalina Backman (piano) ja Kari Jerkku (urut). Tuotto menee lyhentämättömänä Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:n hyväksi. Vapaa pääsy, ohjelma 10. Järj. Vantaankosken seurakunta Vantaan musiikkiopiston eri-ikäisten kanteleensoittajien kevätsoittajaiset. Järj. Vantaan musiikkiopisto AJATON-YHTYEEN VANTAAN PÄIVÄN KONSERTTI Pe klo 19 Pyhän Laurin kirkko, Kirkkotie 45 Ajaton esittää vilvoittavaa ja energisoivaa musiikkia yhdistellen ennakkoluulottomasti monenlaisia tyylejä. Esiintymässä Mia Simanainen (laulu), Kari Sonny Heininen (huilu ja alttohuilu), Henrik Sandås (bandoneon) ja Kari Ikonen (Moog-syntetisaattori). Mystinen musiikki kuljettaa kuulijan musiikki- ja mielikuvamatkalle ei-kenenkään maahan. Musiikissa yhdistyvät jazz, kansanmusiikki ja vanha musiikki. Yhtye luo helpon tuntuisesti säkenöivää ja dramaattista laulua tukevan tunnelman. Ohjelma 10 Järj. Tikkurilan seurakunta KEVÄTLAULUJEN ILTA To klo 18 Seutulan kappeli, Solbackantie 6 Keväisiä lauluja tunnelmallisessa Seutulan kappelissa helatorstain iltana. Mukana Kivistön seurakuntakuoro ja kanttori Eveliina Pulkkinen sekä Pirkko Järvinen. Ohjelmassa myös yhteislaulua ja kuoroesityksiä. Järj. Vantaankosken seurakunta MIESKUORO OPERAMENTON KONSERTTI Pe klo 19 Teatteri Vantaa, Silkkisali, Tikkurilantie 44 Aina odotettu ja perinteikäs Mieskuoro Operamento konsertoi jälleen Kaupunkijuhlassa Teatteri Vantaan Silkkisalissa. Ohjelmistoon kuuluu tuttuja musiikkimaailman helmiä. Operamento on Suomen Kansallisoopperan eläkkeelle siirtyneistä ja nykyisistä laulajista koostuva kokoonpano. Kuoroa johtaa Hannu Sinnemäki. Kesto: 1h 20 min, sis. väliajan Liput: 27 perus, 25 eläkeläiset, opiskelijat, työttömät sekä ryhmät väh. 20 henkilöä. Teatterin toimisto , Vantaan päivän historia Vanhimmat Helsingin pitäjän aluetta koskevat merkinnät ovat 1300-luvulta. Helsingin pitäjän nimi Helsinge esiintyy vesistön nimenä muodossa Helsingaa jo ennen pitäjän syntyä. Joki antoi nopeasti nimen koko alueelle. Helsingaa mainitaan kirjeessä ensimmäisen kerran Tuolloin kuningas Maunu Eerikinpoika lahjoitti Helsinginjoen koskien lohenkalastusoikeudet virolaisen Padisen luostarin munkeille. Vantaan päivää vietetään tuon kirjeen päivämäärän perusteella. KOKO PERHE PYÖRÄILEE KAUPUNKIJUHLAAN Lauantaina Lähtö Tikkurilan jokirannasta Hyppää pyörän selkään ja polkaise Tikkurilaan! Tikkurilasta lähtee koko perheen pyöräilyreitti toinen toistaan jännittävämpiin Kaupunkijuhlan tapahtumiin. Voit itse suunnitella pyöräilyreittisi ja ajaa vaikka Kartanonkoskelle asti ihailemaan koristeellisia puita tai kirppislöytöjä tekemään. Perheen pienempien kanssa pyöräretki onnistuu turvallisesti Tikkurilassa järjestettävissä useissa tapahtumissa. Vuoden vantaalainen pyöräilijä julkistetaan klo Veininmyllyllä, jossa voi myös kokeilla sähköpyörällä ajamista, tavata Redi-koiran, pelata mölkkyä tai vaikka harjoitella melomista. Pyöräilyreitin kohteet on merkitty pyörän kuvalla. STARDUST RECORDS -LEVYMARKKINAT Ti pe klo 11 18, La klo Lehdokkitie 6 b 15 / Orvokkitie 2 TONAVA KAUNOINEN To klo 18 Hakunilan kirkko, Hakunilantie 48 Stardust Recordsin levymarkkinat ensimmäistä kertaa Kaupunkijuhlassa! Myynnissä satoja käytettyjä vinyyli- ja cd-levyjä, musiikkia 1950-luvulta tähän päivään. Kävijöillä on tilaisuus tutustua myös Tikkurilan musiikkitarjontaan levyjen muodossa. Vantaan Suzukisoittajien orkesteri esittää Johann Straussin tunnetuimpia ja kauneimpia valsseja johtajanaan Maaria Vannemaa. Vapaa pääsy, ohjelma 5. Järj. Vantaan Suzukisoittajat ry MURHABALLADEJA To klo 19 Vernissa, Tikkurilantie 36 KAUPUNGISSA KAJAHTAA Pe klo 18 Lummesali, Lummetie 4 Murhat ovat aina olleet pelottavan kiinnostavia. Satoja vuosia on murhista laulettu, tosia ja keksittyjä tarinoita. Heikki Laitinen ja Kimmo Pohjonen miettivät ikuisia kysymyksiä murhien kauheasta kiehtovuudesta Helajuhlaa vuonna jatkoilla, Kaupunkijuhlan klubilla Vernissassa. K-18, Liput: 10, ww.netticket.fi Kesto: n. 1h, ovet auki klo 18 Järj. Vantaan kaupungin tapahtumaja kaupunkikulttuuripalvelut Kts. s. 6 Vantaan musiikkiopiston laulajien matinea, jossa Tuuli Hamarila-Theakstonin lauluoppilaat esiintyvät. Järj. Vantaan musiikkiopisto TAPANI RINNE & TEHO MAJAMÄKI Pe klo 19 Original Sokos Hotel Vantaa, Night Vantaa, Hertaksentie 2 VALS JA ENA FILI - VALSSI YHDELLE SUUDELMALLE La klo 12 Tikkurilan kirjasto, Lummetie 4 Tapani Rinteen ja Teho Majamäen duo on työstänyt Kehäradan kolmelle tunneliasemalle äänimaisemat 35 metriä Kehäradan alapuolella. Maan alta louhiutui myös heidän toinen albuminsa, jonka levynjulkaisua juhlitaan nyt Kaupunkijuhlassa. K-18. Kesto: n. 1h, ovet auki Liput: 10, lippuja rajoitettu määrä. Järj. Vantaan kaupungin tapahtumaja kaupunkikulttuuripalvelut Kts. s. 6 ja s. 2 Duo Zorbas, Maaria (laulu, viulu) ja Kari Vannemaa (buzuki) esittävät kreikkalaista musiikkia parin viime vuosikymmenen ajalta. Järj. Musiikkituotanto M. & K. Vannemaa 4 5

4 MUSIIKKI Kauhua ja kauneutta klubi-illoissa TUOMO MANNINEN JAN AHLSTEDT Balladeja murhista Murhista on laulettu ihaillen ja inhoten satoja vuosia, tosia ja keksittyjä tarinoita. Kansanlaulut ja viisut kertovat monin sävyin tappamisesta ja kuolemasta, välillä raikaa kehuskeleva uhma, välillä viiltävä itku. Murhien ikuisesti kiehtovaa teemaa käsittelevät Heikki Laitinen ja Kimmo Pohjonen Murhaballadejailtamassaan Helajuhlan päätteeksi. Sibelius-akatemian kansanmusiikin emeritusprofessori Laitinen samastuu laulullaan milloin murhaajien, milloin murhattujen kohtaloihin, ja ilmiömäinen Pohjonen soittaa haitarillaan instrumentaalitulkintoja tarinoista. Keikkojen sisältö vaihtelee esityksestä toiseen, mutta selkäpiitä karmivaa kauheutta on luvassa: Keisari Aleksanteri murhataan pommiattentaatissa, häjyt riehuvat puukkoineen, Pyhä Katriina tungetaan piikkitynnyriin, Petturi-Kaarlo ajaa viattoman Kertun itsemurhaan. Niin kauhea aihe kuin murha onkin, Suomessa siitä on aina laulettu myös huumorilla. Ja Heikki on murhaveisujen maailman paras tulkitsija. Kaiken kaikkiaan ilta on poikkeuksellinen kokonaisuus, jossa käsitellään murhaaihetta monelta kantilta, monilta aikakausilta, kertoo harmonikkavirtuoosi Kimmo Pohjonen. Pohjonen on yksi tämän hetken tunnetuimpia suomalaisia muusikkoja, jonka monitaiteelliset projektit eri puolilla maailmaa ovat ainutlaatuisia tapahtumia esityksellisen mielikuvituksen sekä uudenlaisen harmonikan käsittelyn, äänentoiston ja näyttämöllisyytensä ansiosta. Kaupunkijuhlassa hänen murhaavan hyvää soittoaan pääsee kuulemaan myös Vantaalla. l MURHABALLADEJA To klo 19 Vernissa, Tikkurilantie 36. Italialainen intohimo iskee Rakkautta, mustasukkaisuutta, eroja, kohtaamisia naisen elämää 30-luvulta tähän päivään. Marika Krook ja Helena Lindgren, sekä huippumuusikoista koostuva bändi esittävät tuttuja italialaisia lauluja uusin, räväköin sovituksin. Tätä esitystä on ihana tehdä! Lauluissa on haastetta ja niissä on niin hienot sanat. Jokainen laulu on oma tarinansa, joita tehostetaan myös monilla vaatteiden vaihdoilla, kertoo Helena Lindgren, laulaja-näyttelijä, joka on tehnyt pitkän uran myös maskeeraajana. Passionea on aiemmin esitetty teatterissa. Nyt on jännä esiintyä erilaisessa Nurmio ja rakkauden hurmio Kaupunkijuhlan päätösklubilla ei olla lasten mehukesteillä vaan kuullaan kerrankin Tuomari Nurmiota rakkauden hurmiossa. Nurmion ja Doktor Lizan sähköakustisen folkduon setti sisältää lauluja rakkauden kaipuusta ja sen täyttämisestä. Keikan perussanomana on, että vaikka ihmisen perusvietti jättää joskus ikävää jälkeä, niin romantiikkaa ei maailmassa koskaan ole liikaa. Nurmion monipuolisesta tuotannosta saisi koottua tyylikkään ja kattavan keikkasetin monenkin eri teeman ympärille, mutta rakkaushan on laulujen aiheista väkevin. Ja Tuomari Nurmiolla on tähän ikuiseen teemaan monta näkökulmaa. Illan aikana kuullaan biisejä Nurmion klassikoista Ramonasta ja Kurjuuden kuninkaasta hänen Dumari ja Spuget -kokoonpanonsa kanssa levyttämään stadin slangilla laulettuun Sniidu friiduun. Vuodesta 1979 esiintynyt Tuomari Nurmio on yksi suomalaisen rockmusiikin suuria biisintekijöitä. Mestarilliselle sananikkarille on myönnetty myös Eino Leinon kirjallisuuspalkinto. Doktor Lizan kanssa Nurmion yhtei- Vantaan Kaupunkijuhla tarjoaa tänä vuonna poikkeuksellisen hienon klubikeikkojen setin. Intiimien iltamien sävelet kertovat tarinoita murhista, mustasukkaisuudesta, kyseenalaisesta rakkaudesta ja maanalaisista äänistä. tilassa Hotelli Vantaalla, kun pääsemme niin lähelle yleisöä, Lindgren lisää. Oopperalaulaja ja näyttelijä Marika Krook esittää illan laulut napolilaismurteella. Krookin mielestä hän on Passionessa löytänyt ihan uusia puolia itsestään. Parasta italialaisessa musiikissa on se, että aina ei tarvitse laulaa niin puhtaasti ja kauniisti, vaan pääasia on, että tunne välittyy voimakkaana, Krook korostaa. l PASSIONE italialaisia ja napolilaisia lauluja La klo 20 Hotelli Vantaa, Night, Hertaksentie 2 nen musiikkiharrastus alkoi 40 vuotta sitten, välissä on tosin ollut 30 vuoden tauko. TUOMARI NURMIO & DOKTOR LIZA Kyseenalaisia rakkauslauluja Su klo 19 Hotelli Vantaa, Night, Hertaksentie 2 Ääniä maan uumenista Muun muassa Rinneradiosta ja Ismo Alanko Teholla -kokoonpanoista tutut Tapani Rinne ja Teho Majamäki ovat inspiroituneet maanalaisista luonnonakustiikoista, ja luoneet 35 metrin syvyydessä Kehäradan tunneliasemille henkeäsalpaavat äänitaideteokset. Ainutlaatuisista äänimaisemista pääsee nauttimaan asemilla Kehäradan avautuessa heinäkuussa 2015, mutta duon levynjulkistamista juhlitaan jo nyt. Lisää Vantaa Underground -projektista sivulta 2. TAPANI RINNE & TEHO MAJAMÄKI Vantaa Underground -levynjulkistamisbileet Pe klo 19 Hotelli Vantaa, Night, Hertaksentie 2 HANNU NURMIO SAKARI MANNINEN JULIUS KONTTINEN VAPISE VERNISSA -KONSERTIT La klo 12, 14 ja 16 Vernissa, Tikkurilantie 36 KEVÄÄN KAIKUJA La klo 15 Lummesali, Lummetie 4 VALON JA VARJON LEIKKIÄ La klo 15 Myyrmäen asema UKC LAULU- KILPAILU 2015 La klo 18 Original Sokos Hotel Vantaa, Pub Hertas, Hertaksentie 2 SCHOOL S OUT DISCO La klo Vantaan Energia Areena, Rajatorpantie 23 Vantaan musiikkiopiston popjazz -opiskelijat esiintyvät. Vernissan lavalla kuullaan laulajia ja popjazz-yhtyeitä. Vapaa pääsy. Järj. Vantaan musiikkiopisto Vantaan musiikkiopiston laulajien konsertti opettajanaan Marika Kivinen. Laulajat esittävät kevään kehityksen tuloksiaan. Järj. Vantaan musiikkiopisto Kaj Chydeniuksen lauluja Ritva Koskensuun runoihin. Ritva Koskensuu (laulu), Matti Wallenius (kitara) ja Henrikki Häsänen (perkussiot). Tuntoja ja tunnelmia, kuvia ja havaintoja ajan vaihtuvissa virroissa. Kaipuuta ja rakkautta, huumoria ja hengen hehkua, tangon tuntua, sambaa ja bossaa unohtamatta. Järj. Vantaan kaupungin tapahtumaja kaupunkikulttuuripalvelut UKC laulukilpailun finaali. UKC laulukilpailu 2015 karsintojen kautta tiensä finaaliin on laulanut kymmenen huippuesiintyjää. Livebändin säestämänä jokainen finalisti esiintyy sen hetkisenä tähtilaulajana. Vapaa pääsy, K-18 Järj. Dr Sam Production & Pub Hertas Lastenklinikoiden Kummit ry. järjestää kevään huipentumaksi nuorisolle tanssija konserttitapahtuman, jossa illan musiikista vastaa DJ Axl Smith. Lavalla nähdään huippuesiintyjiä, kuten JVG, Mikael Gabriel sekä Kasmir. Luvassa on lisäksi tanssikilpailu, jossa upeat palkinnot. Tapahtumaan on ikäraja 10 vuotta ja tapahtuma on päihteetön. Liput: 12,50, ww.kummit.fi/tapahtumat/schools-outdisco TRIBUTE TO MAARIT HURMERINTA La klo 19 Vernissa, Tikkurilantie 36 PASSIONE italialaisia ja napolilaisia lauluja La klo 20 Sokos Hotel Vantaa, Night Vantaa, Hertaksentie 2 ABOVE HELSINKI - SUPPORT YOUR LOCAL DJ La klo Night Vantaa, Hertaksentie 2 Kaupunkijuhlan viralliset jatkot: APULANTA LIVENÄ TULISUUDELMASSA La klo Original Sokos Hotel Vantaa, Tulisuudelma, Hertaksentie 2 ILOISET KAUPUNKIJUHLAN ILTAPÄIVÄTANSSIT Su Lauri Lairalan aukio, Asematie 9 Vantaan musiikkiopiston opiskelijoiden kunnianosoitus Maarit Hurmerinnan esittämälle musiikille. Helena Lindgrenin, Marika Krookin ja huippumuusikoiden elämänmakuinen konsertti tarjoaa uudelleen sovitettuja tarinoita 1900-luvun alusta tähän päivään. K-18. Kesto: n. 2 h, sisältää väliajan. Ovet auki klo Liput: 10, Järj. Vantaan kaupungin tapahtumaja kaupunkikulttuuripalvelut Kts. s.6 Vantaan kaupunkijuhlan kunniaksi stagemme on avattu jälleen paikallisille DJ-talenteille! Above Helsinki -tapahtuma palaa pienen tauon jälkeen isompana, näyttävämpänä ja vauhdikkaampana. Intergalaktinen valloitusmatka saa silloin näyttävän jatko-osan. Menestyskonsepti tarjoaa Night Vantaan asiakkaille kauan odotetun Support Your Local DJ -illan. Yökerhon lava pullistelee toinen toistaan taitavampia paikallisia artisteja, jotka ovat kaikki asiakkaiden ehdottamia. K18. Liput: 8 Järj. Night Vantaa Luvassa on huikea live-esiintyminen. Vantaan kaupunkijuhlan kunniaksi on säästetty 100 ennakkolippua, jotka tulevat myyntiin maanantaina Nopeimmille on siis vielä ennakkolippuja tarjolla. Keikkapäivänä lipunmyynti ovella alkaa klo 21.30, jolloin kannattaa olla ajoissa paikalla, jos ennakkolippua ei ehtinyt saamaan. Liput: 24, Ennakkolipulla K-18, ovelta K Marino & Sunrise-orkesteri on keikkaillut 35 vuotta päiväkodeista vanhustentaloihin, häistä laivaristeilyihin. Ja soitto jatkuu edelleen! Koko kansan vauhdikkaat tanssit, joissa pääsee tanssimaan ainakin latinorytmejä, valssia, tangoa, humppaa, kevyttä jiveä ja rokkia. Järj. Sunrise-orchestra 6 7

5 MUSIIKKI TEATTERI JA TANSSI TEEMU-NALLEN LASTENKONSERTTI Su klo Energia Areena Vantaa, Rajatorpantie 23 KAHDELLA KITARALLA Su klo 16 Lummesali, Lummetie 4 Lastenklinikoiden Kummit ry:n järjestämä koko perheen hyväntekeväisyyskonsertti. Esiintyjinä muun muassa Fröbelin Palikat, Kengurumeininki, Tea ja mehudisko, Taikuri Luttinen sekä Mimi ja Kuku. Iloisen lastenmusiikin lisäksi klo ongintaa, onnenpyörä, ilmapallotaikuutta, pomppulinna, tenavien touhupiste ja paljon muita yllätyksiä. Konsertin esiintyjät lavalla klo Liput: 10, teemu-nallen-lastenkonsertti Kitarakonsertti, jossa esiintyvät Vantaan musiikkiopiston opettajat Timo Suominen ja Klaus Helminen. Järj. Vantaan musiikkiopisto VANTAAN KILPATANSSIJAT RY:N KEVÄTJUHLA 2015 Ma klo Kivivuorenkuja 3 SATELLIITTITAPAHTUMA SAMI HEDBERG MAAILMANENNÄTYS- KIERTUE 2015 To klo 18 ja 21 Teatteri Vantaa, Silkkisali, Tikkurilantie 44 Tule viihtymään Vantaan Kilpatanssijat ry:n (Vakita) perinteiseen kevätjuhlaan! Juhla järjestetään osana Vantaan Kaupunkijuhlaa Vakitan salilla (Dance Station) Martinlaaksossa. Ohjelmassa vauhdikkaita tanssiesityksiä ja hyvää musiikkia. Kahvitarjoilu. Sami Hedbergin 10-vuotisjuhlakiertue on täynnä ilmiömäisiä hetkiä ja tietysti tunnetta täynnä olevaa huumoria! Ikäraja 18v. Liput alk. 27, 50, Lippupiste, puh , Järj. Teatteri Vantaa ja Hedberg Entertainment Oy Kts. s. 9 TIMO KUPIAINEN PETRI MAST SIBELIUS Pe klo 19 Vernissan huoneteatteri, Tikkurilantie 36 SILKKISALIN OHJELMALLINEN KIRPPUTORI La klo Teatteri Vantaa, Silkkisali, Tikkurilantie 44 Tikkurilan Teatterikoulun oppilaiden sanaton ja fyysinen esitys kertoo miehestä maineen takana. Sibelius-esityksen materiaalina on käytetty faktaa säveltäjän elämästä lisäten siihen työryhmän omia ajatuksia ja tuntemuksia. Sibeliuksessa nähdään erilaisia fyysisen teatterin keinoja kuten teatterinaamioita, näyttämötaistelua, esineteatteria ja karrikoituja hahmoja. Yli 6-vuotiaille. Liput: 6e ennakkoon, 10 ovelta, p Järj. Tikkurilan Teatteri ry. esitykset/sibelius/ Teatteri Vantaan kirpputori, jossa Silkkisalin lavalla ohjelmaa joka täysi tunti ja kahvio Clarassa pannu kuumana. TAIVAAN JA MAAN VÄLILLÄ MELLAN HIMMEL OCH JORD Su klo Vantaan Maatalousmuseo, Nybackankuja 2 KYSEENALAISIA RAKKAUSLAULUJA TUOMARI NURMIO & DOKTOR LIZA Su klo 19 Original Sokos Hotel Vantaa, Night Vantaa, Hertaksentie 2 LAULUN ILO Ti klo 18 Kartanonkosken koulu, Tilkuntie 5 Taivaan ja Maan välillä Mellan Himmel och Jord on kaksikielinen konsertti. Tukevalta maan kamaralta yläilmoihin, ihan ulkomaille asti kurottava musiikillinen huviretki ja pysyvämpikin nautinto Tšaikovskista Toivo Kärkeen, Sibeliuksesta Leháriin. Esiintymässä huippulaulajat Oopperasta: Daphne Bečka, Marion Melnik ja Matti Kuronen, jotka saavat sävelten siivin yleisön leijailemaan tutuista ja turvallisista sävelistä huimiin korkeuksiin. Järj. Kulttuuriyhdistys Valvo! ry Kaupunkijuhlan intiimillä päätösklubilla sähköakustisen folkduon setti harvemmin kuultavaa puolta Nurmion tuotannosta: lauluja rakkauden kaipuun ja sen täyttämisen tiimoilta. K-18. Ovet auki klo Liput: 10, Järj. Vantaan kaupungin tapahtuma- ja kaupunkikulttuuripalvelut Kts. s.6 Laulun Ilo on hyvän mielen lastenlaulutapahtuma, jonka tarkoituksena on tarjota alueen asukkaille mahdollisuus laulaa yhdessä ja nauttia alueen koulujen tarjoamista lauluesityksistä. Järj. Lions Club Vantaan Avia SATELLIITTITAPAHTUMA HUI KAUHISTUS! Pe klo 9 ja 10.30, la klo 14 Viertolankuja 4 B, 1. krs PIKKUPOSSU-SHOW Pe klo 9 ja Teatteri Vantaa, Silkkisali, Tikkurilantie 44 Tanssiteatteri Raatikon koko perheen tanssinäytelmä perustuu Mauri Kunnaksen lastenkirjaan. Mäkisen Papan ja Mörön matkassa hurjinkaan luuranko ei oikeasti pelota vaan pikemminkin naurattaa ja jännittää. Mäkisen Pappa ei haluaisi millään mennä nukkumaan, sillä hän pelkää pimeää ja kaapin takana asuvaa Mörköä. Mutta Mörkökin pelkää Pappaa! Pappa ja Mörkö kuitenkin voittavat toistensa luottamuksen, ystävystyvät ja lähtevät yhteiselle seikkailulle, jossa he kohtaavat Noita Koukkunokan, Lumimiehen, haamuja ja - hui kauhistus - luurankoja. Esitys sopii yli 3-vuotiaille. Esityksen kesto on 1 h. Liput 12, p , raatikko@ratikko.fi, Muut esitykset samalla viikolla ma klo 9 ja 10.30, ti klo 9 ja 10.30, ke klo 9 ja Päiväkerhoviihdettä varttumattomille! Herrasmiespossut Matti Pasanen ja Klaus Pennanen opastavat lapsia hauskasti ammatinvalintaan perinteisten lastenlaulujen hengessä. Ikäsuositus alkaen 3-v. Esityksen kesto noin 35 min. Liput: 5, Teatterin toimisto , silkkisali@teatterivantaa.fi Ennätyshauskaa Hedbergiä Vantaan kaupunkijuhla on myös huumorin juhlaa. Tikkurilan Silkkisalissa nähdään kaksi keikkaa koomikko Sami Hedbergin ennätyskiertueelta. Kymmenen vuotta stand up -komiikkaa tehnyt Sami Hedberg aikoo tämän vuoden kiertueellaan rikkoa Guinessin maailmanennätyksen tekemällä yhtä paljon keikkoja kuin vuodessa on päiviä 365. Sami Hedbergin hauskimpien hahmojen ja rakastetuimpien juttujen lisäksi 365-kiertueella on mukana uutta, ainutkertaista improvisaatiota. Show on kertymää useasta esiintymisvuodesta ja pitää sisällään monta tarinaa. Tällä hetkellä on myös paljon uutta, ennennäkemätöntä ja kuulumatonta materiaalia! Hedberg lupaa. Jokainen kaupunki on Sami Hedbergin mukaan ihan omanlaisensa esiintymispaikkana. Hän on esiintynyt Vantaalla ennenkin ja kiittelee hyvää meininkiä. Hedberg juttelee paljon yleisön kanssa ja ottaa aina paikkakunnan mukaan show hun tavalla tai toisella. Jokainen esitys on spesiaali, vähän erilainen kuin muut. Suomalaiset ymmärtävät hyvin huumoria ja kaikestahan voi stand upissa tehdä vitsiä, myös Vantaasta. Silkkisalissa nähdään varmasti oma hyvä show! Silkissä paljon toimintaa Stand up on Teatteri Vantaalle ihan uusi aluevaltaus. Päätimme aloittaa heti saman tien huipulta Sami Hedbergillä, nauraa Teatteri Vantaan taiteellinen johtaja Anne Nielsen ja kutsuu vantaalaiset myös lauantaina Tikkurilan Silkkiin korttelijuhliin. Teatteri Vantaa järjestää yhdessä muiden Silkin toimijoiden kanssa korttelijuhlan, jossa on luvassa Teatteri Vantaan ohjelmallisen kirpputorin lisäksi aktiviteettia joka lähtöön. On kirkkovenekyytiä, drive-in -moottoripyöränäyttelyä, esityksiä lastauslaiturilla, ruokapisteitä, käsityöläiskojuja, seinämaalausta, vannetanssijameja, minifillarirataa, suunnistusta ja kaupunkiviljelyä, Nielsen luettelee. Korttelijuhla on hieno tilaisuus tutustua upean Silkin tiloihin ja sen monipuoliseen toimintaan. l ANNA GROTH Sami Hedberg 365 to klo 18 ja 21 Teatteri Vantaa, Silkkisali, Tikkurilantie 44 Liput alk. 27,50, Lippupiste, puh , Silkin korttelijuhlat la klo Tikkurilan Silkki, Silkkitie5 /Tikkurilantie 44 PIENOISBALETTI PÄIVÄNSÄDE La klo ja Havukosken koulu, Tarhakuja 2 KATULAVATANSSIT GOES VANTAAN KAUPUNKIJUHLA La klo 15 Paalutori, Myyrmäki Balettikoulu Harin oppilaat esittävät yksittäistansseja sekä pienoisbaletin Päivänsäde. Klassista balettia lasten ja aikuisten esittämänä. Järj. Hakunilan Kulttuuri ry Katulavatanssit goes Vantaan kaupunkijuhla on Myyrmäen katukivetykset, torinkulmat ja betoniporsaat hurmaava tanssitapahtuma, jossa jaettu tanssin tila rakentuu vapaan improvisaation kautta. Katulavatanssit on avoin kaikenlaisille liikkujille. Kaikki tavat tanssia, osallistua ja olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa ovat lähtökohtaisen oikeita. Jokainen on vapaa asuttamaan yhteistä tilaa omista lähtökohdistaan, omaa sisäistä rytmiään kuunnellen ja omia kiinnostuksiaan seuraten. Vapaa pääsy Järj. Katulavatanssit KARE BONSDORFF 8 9

6 KUVATAIDE JA NÄYTTELYT LIIKUNTA JA URHEILU HAGELSTAMINTIEN PUIDEN KORISTELU- KILPAILU Ma puiden koristelu ti 12.5 la äänestys Pointin kirjastossa Su voittajan julkistaminen Point, Hagelstamintie 1 STREET ART VANTAA - VÄRIEN JUHLAA TUNNELISSA! To su klo 11 17, teoksen julkistaminen su klo 13. Rajatorpantie 9, alikulkutunneli GAIJIN NUORTEN SARJAKUVANÄYTTELY Pe klo Tikkurilan Olotila, Unikkotie 5a / Vehkapolun kävelykatu Vakka ry Järjestää jo viidettä kertaa hauskan puiden koristelukilpailun koululuokille, päiväkotiryhmille sekä kerhoille. Hagelstamintien puut saavat iloisen ilmeen kierrätysmateriaaleista. Äänestys avoinna kaikille Pointin kirjastossa. Voittanut ryhmä sekä toiseksi eniten ääniä saanut saavat valokuvasuurennoksen koristelemastaan puusta sekä mehujuhlat sovittuna ajankohtana kirjastossa. Tapahtumaa tukee Aviapoliksen aluetoimikunta. Ilmoittautumiset chair@vakkary.com Street Art Vantaa ohjaa vantaalaisille nuorille sekä Vantaan ystävyyskaupunkien Salgotarjan (Unkari) ja Mladá Boleslavin (Tsekki) nuorille alikulkutunnelin katutaidetyöpajan. Torstaista lauantaihin (n. klo 11 17) maalataan alikulkutunneliin yhteinen teos, jonka aiheena on urbaani kaupunkijuhla. Alikulku pidetään auki ohikulkijoille sekä toiminnasta kiinnostuneille. Lisäksi järjestetään kaikille avoin julkistustilaisuus sunnuntaina klo 13. Järj. Myyrmäki-liike yhteistyössä Vantaan kaupunkijuhlan sekä Tikkurila oyj:n kanssa Gaijin on sarjakuvaryhmä Team Pärvelön toimittama nuorten sarjakuvalehti, jonka kaikki tekijät ovat nuoria aloittelevia sarjakuvataiteilijoita. Kerran vuodessa Team Pärvelö tekee yhdessä nuorisoporukan kanssa sarjakuvalehden, joka käsittelee nuorten omaa Japani-harrastusta. Lehteä tehdessä pidetään nuorille myös opetusta sarjakuvan tekemisestä ja saattamisesta painovalmiiksi. Tässä näyttelyssä voi tulla ihailemaan nuorten tekijöiden sarjakuvia ja kuvituksia uusimmasta Gaijin 3 lehdestä. Näyttely on avoinna , ma pe klo Järj. Olotila, Vantaan seurakuntien Tikkurilan srk Street Art Vantaa tuo väriloistoa kaupunkiin. Kollektiivinen seinämaalaus kyläjuhlateemalla Kansainvälinen nuorisojoukko loihtii Myyrmäen Rajatorpantien alikulkutunneliin kollektiivisen seinämaalauksen. Kaupunkijuhlan aikana toteutettavan tempauksen takana on Street Art Vantaa, joka tuo väriloistoa betoniviidakon harmauteen. Värit ja aihe on päätetty etukäteen, mutta nuoret saavat päättää, millaisia hahmoja tehdään. Teemana on urbaani kyläjuhla Kaupunkijuhlan hengen mukaisesti, kertoo Street Art Vantaan Jenni Väisänen. Osallistujaryhmä koostuu joukosta suomalaisia nuoria sekä kolmesta unkarilaisesta ja kolmesta tšekkiläisestä vuotiaasta nuoresta. Ensimmäistä kertaa järjestämme tällaisen kansainvälisen projektin. Tässä yhdistyy nuorisovaihdon ajatus sekä nuorten mahdollisuus jättää jälkensä omaan ympäristöönsä, Väisänen toteaa. Street Art Vantaa on tuonut väriloistoa Vantaalle jo parin vuoden ajan. Maalattavat paikat pidetään aina avoinna läpikululle myös maalaustyön ajan. Ohikulkijoilta saatu palaute on ollut tavattoman positiivista. Parasta on, kun ohikulkijat tulevat maalatessa juttelemaan. Usein kommentoijat tosin veikkaavat, että meidän työmme tulisivat jäämään töhryjen jalkoihin. Jotta niin ei kävisi, emme jätä tyhjiä kohtia, vaan maalaamme pinnat täyteen. Kaupunkijuhlan maalausprojekti aloitetaan helatorstaina pohjamaalauksella. Valmis teos julkistetaan sunnuntaina kello 13, jolloin luvassa on myös yllätysohjelmaa. l ANNA ESKOLA Street Art Vantaa - värien juhlaa tunnelissa! klo Rajatorpantie 9, alikulkutunneli TERO TAKALO-ESKOLA KIRSI NEUVONEN LUONTOÄIDIN HELMASSA Pe klo 11 18, la Vantaan taidemuseo, Myyrmäkitalo, Paalutori 3 VANTAAN KONEPYÖRÄNÄYTTELY La klo Silkkitie 5 JOKI, RAKASTETTU -NÄYTTELY La klo Tikkurilantie 42 Luontoäidin helmassa on tähän mennessä laajin katsaus Kirsi Neuvosen taiteeseen. Näyttely koostuu suomalaisen taidegrafiikan klassikoiksi muodostuneista puku- ja naiskuvista sekä uusista luonto- ja henkilöaiheisista teoksista. Luontoäidin helmassa ovat mukana myös Mansikkapuku, Iltapuku ja Juhlapuku, joista vain 27-vuotiaalle Kirsi Neuvoselle myönnettiin arvostettu Valtion palkinto vuonna Neuvosen taiteelliseen ajatteluun kuuluu myös esineellisyys näyttelyssä nähdään 2010-luvun alussa kierrätysvedoksista tehtyjen Vintagepukujen lisäksi sarja aivan uudenlaisia, kolmiulotteisia teoksia. Ilmainen yleisöopastus pe klo Vapaa pääsy Järj. Vantaan taidemuseo Rakennettujen ja ajan patinoimien motskareiden näyttely. Järj. Hood MC Joki, rakastettu -näyttely Villa Söderbossa, Paula Holopaisen työhuoneella. Maalauksia ja piirustuksia joen valoista ja varjoista, veden heijastuksista ja pajuista. Työt tutkivat joen ikiaikaista, vuodesta toiseen soljuvaa virtausta, valon kulkua, heijastuksia, rannan puita ja polkujen varjoja ja kaikkina vuodenaikoina. fi/~d603571/paula/ HEIDEHOFIN RYKÄISY Ma klo 18 Heidehofintien ja Jokiniementien risteyksessä opas LIIKUTA MINUA Ti klo Karsikkokuja 13 SATELLIITTITAPAHTUMA ELIXIA TIKKURILAN AVOIMET OVET To klo 6 22, pe klo 6 21, la klo 8 19, su klo Kielotie 1-3 Tule sinäkin yksin tai porukalla kaikille avoimeen mailin juoksuun, joka juostaan ulkoilutiellä (sora- ja asfalttipinta). Tarjolla on sekä kilpailu- että hölkkälähtö. Ei ikärajoja, ei sosiaalitiloja. Lähtöjen määrä selviää juoksijoiden määrän mukaan paikan päällä. Kaikille mehua maalissa. Ennakkoilmoittautuminen suotavaa ja maksu paikan päällä: käteinen, Smartumja Virike-setelit, Smartum Saldo ennakkomaksuna ja epassi. Lisätiedot ja ilmoittautuminen osoitteessa Liput 3 SATELLIITTITAPAHTUMA Neljännen kerran Vantaalla järjestettävä Liikuta minua -tapahtuma tuo iloa ja vaihtelua ikäihmisen arkeen. Tule sellaisena kuin olet, apuväline ei ole este osallistumiselle. Tapahtumassa tarjolla yhdessäoloa, liikuntaa, mittauksia, musiikkia ja tanssia. Mukana vapaaehtoisia, jotka auttavat tukea kaipaavia ikäihmisiä liikunnassa. Tervetuloa mukaan niin liikkujat kuin tukihenkilötkin! Järj. Vantaan vanhuspalvelut ja liikuntapalvelut Elixia Tikkurilassa on avoimet ovet koko Kaupunkijuhlan ajan! Voit nauttia treenistä upeissa tiloissa tai kokeilla jotain ryhmäliikuntatuntia. Keskuksessa on myös monipuolinen sauna-alue, jossa voit rentoutua tavallisessa, infrapunatai höyrysaunassa. Käytössä on myös lapsiparkki, jonka tarkemmat aukioloajat löytyvät nettisivuilta. Personal trainerit ja muut työntekijät vastaavat kysymyksiin liikunnasta, ruokavaliosta ja hyvinvoinnista! Voit myös mittauttaa rasvaprosenttisi Kaupunkijuhlan aikana. Ikäraja 15 vuotta vuotias saa treenata huoltajan kanssa. Ilmoittautumiset numeroon TAIDETTA JA LOUNASTA KUNINKAAN KARTANOLLA Pe klo Vantaankoski, Voudintie 1 Kuninkaan Lohien tapahtumakesän avaus Kuninkaan Kartanolla! Tervetuloa nauttimaan kesäisen kuplivasta tunnelmasta kartanon buffetlounaalle ja samalla ihastelemaan Tapani Piirron herkkiä teoksia! Nauti lounas vaikka aurinkoisella terassilla. Lounastajille kakkukahvit Kaupunkijuhlan kunniaksi! Lounas 9,50 / 15 Pöytävaraukset Järj. Ravintola Kuninkaan Lohet tapahtumat-toukokuu/ ADOLFO VERAN TAIDENÄYTTELY Pe klo 11 17, la klo ja su klo Galleria K, Asematie 7 Näyttelyssä esillä vantaalaisen Adolfo Veran valokuvia. Järj. Vantaan Taiteilijaseura ry ME OLEMME TÄÄLLÄ! Ti klo 13 18, ke klo ja pe klo Taidetalo Pessi, Kielotie Viertolan koulun Kota-ryhmien taidenäyttely lasten ja nuorten Taidetalo Pessissä. Graffitit, keramiikkahahmot, valokuvat ja omat elokuvat raottavat ovea lasten ja nuorten maailmaan. Järj. Viertolan koulu SATELLIITTITAPAHTUMA POP-UP LIIKUNTAPÄIVÄ To koko päivän ympäri Vantaata Kansallinen pop-up Liikuntapäivä valtaa Vantaan! Vantaalaiset ovat etujoukoissa haastamassa koko Suomea liikkumaan sekä saamaan voimavaroja ja hyvinvointia arkeen ja juhlaan. Liikuta itseäsi ja ota osaa Liikuntapäivään yksin, perheesi tai yhteisösi kanssa. Järj. Elixir ja Vantaan kaupungin Liikuntapalvelut Kts. s

7 LIIKUNTA JA URHEILU KOTISEUTU JA VAPAA-AIKA PERINTEISET VANTAAN PÄIVÄN ILMAISUINNIT Pe klo 6 20 UINTITEKNIIKKA- OPASTUS Pe klo TAITOUINTINÄYTÖS JA -KOKEILU Pe 15.5 klo 17 Tikkurilan uimahalli, Läntinen Valkoisenlähteentie 50 Pe klo 19 Myyrmäen uimahalli, Myyrmäenraitti 4 TUTUSTU TAIDOON Pe klo Hakunilan kalliosuoja, Harmotie 1 PARKOUR-TYÖPAJA La Heurekan kivipuisto Maksutta uimaan Vantaan päivänä. Hakunilan uimahalli, Hakunilan urheilupuisto, Sotungintie 19 Korson uimahalli, Kisatie 29 Martinlaakson uimahalli, Martinlaaksonkuja 2 Myyrmäen uimahalli, Myyrmäenraitti 4 Tikkurilan uimahalli, Läntinen Valkoisenlähteentie 50 Hakunilan, Martinlaakson, Myyrmäen ja Tikkurilan uimahalli palvelee uimareita klo Korson uimahalli puolestaan klo Järj. Vantaan kaupungin liikuntapalvelut Uintitekniikkaopastusta kaikenikäisille isossa altaassa. Sisäänpääsy uimahallin pääsymaksulla. Myyrmäen uimahalli, Myyrmäenraitti 4 Tikkurilan uimahalli, Läntinen Valkoisenlähteentie 50 Järj. Vanders ry Taitouinti on esteettinen laji, jossa tehdään akrobaattisia liikkeitä vedessä musiikin säestyksellä. Taitouinnista löytyy samoja elementtejä kuin rytmisestä kilpavoimistelusta, baletista ja muodostelmaluistelusta, ja se on myös kilpauinnin sukulaislaji. Taitouinnin näytös ja sen jälkeen mahdollisuus jäädä kokeilemaan lajia. Ikäsuositus 5 15 vuotta. Sisäänpääsy uimahallin pääsymaksulla. Järj. Vanders taitouinti Vantaan Taido järjestää avoimet ovet, jolloin kiinnostuneet pääsevät tutustumaan lajiin ja kokeilemaan sitä. Tilaisuudessa myös teetarjoilu. Alaikäraja treeneihin 12 vuotta. Työpaja lapsille ja nuorille Heurekan kivipuistossa. Ohjelmassa näytös ja tietoa parkourista, jossa liikutaan luovasti ja sulavasti ympäristön esineitä ja rakenteita käyttäen. Halukkaat voivat tulla myös itse kokeilemaan lajia. Alle 8-vuotiaat vanhempien valvonnassa. Järj. Suomen Parkour-yhdistys ja Heureka Jokirantaan istutetaan kaloja onkitapahtumaa varten. Pistä pystyyn oma pop up -tapahtuma! Helatorstaina Pop-up Liikuntapäivä valtaa puistot ja pihat. Vielä ehdit mukaan järjestämään oman tapahtumasi! Nyt on aika antaa mielikuvituksen lentää. Voit järjestää millaisen tapahtuman ikinä haluatkaan: pussihyppykisan puistossa, eräjoogasession metsän keskellä tai nuorten naisten niskajumpan niityllä. Järjestäjäksi lähteminen ei vaadi muuta kuin sopivan idean! Jotain sellaista, mistä itse tykkää. Oman tapahtumansa voi ilmoittaa helposti mukaan joko osoitteessa tai sähköpostilla osoitteeseen info@elixir.fi. SUOSAUVAKÄVELY Su klo Lähtöpaikka Viirilän kenttä, Palokalliontie Ongintaa Tikkurilassa Myös kaupunki on intoutunut järjestämään lähiliikuntaa helatorstaina: tuolloin Tikkurilan jokirannassa voi lumoutua onkimisen viehätyksestä. Jokeen istutetaan kirjolohia. Aikataulu voi muuttua vielä viime hetkellä, mutta näillä näkymin istutettuja kaloja pitäisi päästä onkimaan torstaina iltapäivällä, kertoo kaupungin kalastusteknikko Markku Tiusanen. Onginta tapahtuu kosken alapuolella suvannossa, kosken kohdalla kaikki kalastus on kielletty. Kelattomalla ongella saa onkia jokamiehenoikeudella. Oma onki kannattaa ottaa mukaan, mutta ongettomille on tarjolla muutamia lainavapoja. Liikunnallisia pop up -tempauksia helatorstaina, etsi kiintoisin tapahtuma osoitteesta popupliikunta. l ANNA ESKOLA Tervetuloa koko perhe suokävelylle nauttimaan monimuotoisesta luonnosta! Suokävely tuntuu mukavalta ja on jaloille erittäin terveellistä. Suokävely kohottaa myös tehokkaasti kuntoa. Retki kulkee monimuotoisella Viirilän suolla, jossa tuntuu kuin olisi kauempanakin kaupungista. Varaa mukaasi saappaat, säänmukainen vaatetus sekä sauvat, joissa on iso sompa. Ota myös juotavaa, eväät, seikkailumieltä ja varavaatteet. Järj. Vantaan Latu ry PEKKA TURTIAINEN MÅ BRA-DAG FÖR ENSAMMA ÄLDRE Ons kl Myrbackahuset, 3:e våningen, Påltorget 3 SATELLIITTITAPAHTUMA KOMEDIAA JA DRAAMAA VANTAAN KAUPUNKI- JUHLASSA Ke 13.5., pe 15.5., la ja su Bio Grand, Kielotie 7 En dag med trevlig samvaro och program för dig som ibland känner dig ensam.vi träffas på Myrbackahuset på Floradagen 13.5 för en trevlig dag tillsammans. Hedvig Silén från Folkhälsan föreläser om Bra mat för äldre. Verksamhetsledare Susanne Laine berättar om seniorrådgivningen i Vanda. Musikprogram och trevlig samvaro. Lunch och kaffe med dopp, 5. Transport ordnas om det behövs! Anmälan senast måndagen den 4.5 till: Lotta Silfverberg, Vanda stad , Emma Lunabba, Folkhälsans förbund Hjärtligt välkommen med! Fritt inträde. Vanda stad och Folkhälsan Suositut Matineaelokuvat saavat nyt jatkoa ja vielä erityisen edullisilla hinnoilla 5 / lippu. tai p Järj. Vantaan kaupungin kulttuuripalvelut Chef Ohj. Jon Favreau / 114 min / S Ke Bio Grand klo 16 Keittiömestari Carl (Jon Favreau) ottaa lopputilin arvostetusta ravintolasta. Hän huomaa olevansa yhtäkkiä tyhjän päällä ja joutuu pohtimaan tulevaisuuttaan. Carl päättää lähteä tien päälle tavoitteenaan sytyttää vanha kipinä ruoanlaittoon sekä intohimon roihu elämää ja rakkautta kohtaan. The Good Lie Ohj. Philippe Falardeau / 110 min / K12 Pe Bio Grand klo 16 The Good Lie on koskettava ja lämmin tarina toivosta, kulttuurieroista ja kotoutumisen haasteista. Vietettyään 13 vuotta pakolaisleirillä kolme sudanilaista miestä saa mahdollisuuden uuteen alkuun Atlantin toisella puolella. Nuorten afrikkalaisten miesten kohtalot ja heidän kohtaamansa haasteet byrokratian rattaissa muuttavat myös heidän ympärillään olevia. Maps to the Stars Ohj. David Cronenberg/111 min/ K16 La Bio Grand klo 11 Elokuvien unelmakaupunki paljastaa pimeän puolensa kanadalaisen kulttiohjaajan hapokkaassa Hollywood-satiirissa. Tarinan ytimessä on yksi perhe, joka tavoittelee tähteyttä ja toisiaan pakoillen samalla menneisyyteen haudattuja haamuja. Wish I was here Ohj. Zach Braff / 106 min / K12 Su Bio Grand klo 11 Lämminhenkinen draamakomedia kertoo 35-vuotiaasta perheenisästä Aidan Bloomista (Zach Braff), joka kohtaamiensa tapahtumien seurauksena on pakotettu tarkastelemaan elämäänsä uudesta näkökulmasta. HELAJUHLAA VUONNA 2015 To klo Veininmyllyn alue, Tikkurilantie 42 SEUTULAN KYLÄN KEVÄTJUHLA To klo Königstedtin koulu, Solbackantie 2 VANTAAN HISTORIA VARTISSA Pe klo 10, 11, 14 ja 15 Vantaa-info, Dixi, Ratatie 11, 2. krs. HYVINVOINTIA VANTAALAISILLE! Pe klo Dixi, Ratatie 11 Vantaan kaupunkijuhlan omassa Helajuhlassa nostetaan esille vuosisatojen saatossa unohtuneita perinteitä ja leikkejä sekä nautitaan musiikista, tanssista, työpajoista sekä yhdessäolosta. Kylvetään hyvän nykyhetken siemeniä ja katsotaan yhdessä parempaan tulevaan. Järj. Vantaan kaupungin tapahtumaja kaupunkikulttuuripalvelut Kts. s.14 Helatorstain kylätapahtuma kaiken ikäisille Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Mukana Seutulan alueen yhdistykset ja toimijat sekä Alsbölen tallin hevoset. Tarjolla makkaranpaistoa, elävää musiikkia, perinneleikkejä, kasvomaalausta ja poniratsastusta. Osa ohjelmista on maksullisia. Tuotto Yhteisvastuukeräykseen Haitin lasten koulunkäynnin ja kotimaan apua tarvitsevien hyväksi. Järj. Vantaankosken seurakunta, Eläkeliiton Seutulan yhdistys ja Seutulan kyläyhdistys Lyhyt johdatus Vantaan historiaan keskiajalta nykypäivään. Vantaa-Seuran puheenjohtaja FM Andreas Koivisto kertoo vartin kestävissä tietoiskuissa keskeiset palat Vantaan historian vaiheista keskiajalta 2000-luvulle. Tule paikalle ja opi kotiseutusi pitkästä menneisyydestä! Klo 10 Miksi Vantaan päivää vietetään 15.5? Mitä erikoista on päivämäärässä ja miksi silloin vietetään Vantaan päivää? Selvittääksemme tätä meidän täytyy siirtyä 664 vuotta ajassa taaksepäin vuoteen Klo 11 Vantaa-nimen tausta Mitä merkitsee sana Vantaa, mistä se on tullut ja mitä sillä oikein tarkoitetaan? Klo 14 Vantaan vaakunan lohenpyrstö Vantaan kaupungintalon seinää koristaa lohenpyrstöä esittävä kaupungin vaakuna. Mitä lohenpyrstöllä on tekemistä Vantaan kanssa? Klo 15 Vantaan kielet kautta aikojen Tilastot kertovat, että Vantaalla asui vuoden 2010 alussa ihmisiä 130 eri maasta ja puhuttuja äidinkieliä oli yli sata. Mutta onko mahdollista selvittää mitä ensimmäiset vantaalaiset puhuivat? Järj. Vantaan kaupunginmuseo ja Vantaa-Seura Laurean sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaopiskelijat edistävät vantaalaisten terveyttä ja hyvinvointia. Tapahtumassa on muun muassa verenpaineen mittausta sekä ohjausta sydänterveyteen liittyvissä teemoissa. Järj. Laurea amk 12 13

8 KOTISEUTU JA VAPAA-AIKA KOTISEUTU JA VAPAA-AIKA JUKKA TASKINEN Jokirannassa juhlitaan Tikkurilan jokiranta täyttyy elämyksistä helatorstaina 14. ja lauantaina 16. toukokuuta! Lauantaina puistofilosofi pohtii maailmaa yhdessä ohikulkijoiden kanssa, elävät patsaat tarjoavat uudenlaisia taide-elämyksiä ja urheilullisimmat voivat lähteä melomaan, harjoitella koordinaatiota mölkyssä, notkeutta taijin parissa Veininmyllyn lavalla: Klo 12 Nykykansanmusiikkia esittävä ArmasJaTuli -duo takoo perinteitä uudella tavalla Klo Kultaisen Iän Laulajien kansanlaulusarja vie mielikuvamatkalle menneeseen Alueella: Yhteisöllinen piknik-peitto Tuo mukanasi piknik-eväät ja ripaus sosiaalista seikkailumieltä! Nouda itsellesi Vantaan Kädentaitopajalla ja tekstiilipajalla juuri sinua varten ommeltu piknik-peiton pala ja liitä se osaksi suurempaa kokonaisuutta. Sopii niin sinkuille, pariskunnille kuin perheillekin. Uskalla tutustua vierustoveriin! Vantaan pitsinnyplääjät ry:n työnäytös. Voit myös itse kokeilla nypläystä. tai opetella lavatansseja. Tapahtuma on syntynyt kaupunkilaisten toiveiden perusteella. Vuosi sitten järjestimme asukasillan, jossa osallistujat täyttivät toiveiden tynnyrin kaikella, mitä haluaisivat nähdä ja kokea jokirannassa. Nyt kaupunkijuhlassa yritämme täyttää niin suuren osan näistä toiveista kuin pystymme, kertoo Lea Rahkola-Kauranen Vantaan kaupungilta. HELAJUHLAA VUONNA 2015 To klo Veininmyllyn alue, Tikkurilantie 42 Klo Buto Hutera: Kätketty tuuli. Tanssiperformanssi tuo muinaissuomalaisia perinteitä tähän päivään Klo 14 Faarao Pirttikangas (kuvassa) loihtii säveliä tämän päivän runonlaulajan lailla Lettipaja 1800-luvulta nykypäivään Tule Jenni s Hairdays -lettipajaan saamaan kampauksesi kuntoon ja Pellonpekon loitsupaja Kaikenikäisille tarkoitetussa pajassa tutustutaan Suomen kansan vanhoihin uskomus- ja loitsuperinteisiin sekä luodaan yhdessä luonnon materiaaleista nykyajan Pellonpekko. Matkan varrella kuullaan syntysanoja, kansanlauluja, leikitään perinneleikkejä sekä tehdään omat voimaloitsut. Ohjaaja Anne-Marie Arma Keckman Helatorstai loitsujen voimalla Helatorstaina 1800-luvun perinteet saavat modernin kierteen Veininmyllyn pihapiirissä, kun vanha yhteisöllisyys tuodaan nykypäivään. Tarjolla on perinneleikkejä ja loitsutuspajaa, pitsinnypläystä ja lettitaiteilijan työpaja. Viimeinen silaus helatorstain yhteisöllisyydelle nousee piknik-huovan kappaleista, joiden nurkissa on narut, jotta huovat voidaan sitoa yhteen JOKIVARREN TOIVOTUT TOUHUT La klo Veininmylly (Tikkurilantie 42) ja Heurekan puisto Tapahtuma-alueella klo 12 18: Lohenkalastusta ja opastusta perhon sidontaan (Vantaan kaupungin liikuntapalvelut & Espoon perhokalastajat) Melonnan ja SUP-lautailun kokeilua (2e) (Welhonpesä oy) Puistoshakkia Filosofi Ilmari Helinin vastaanotto Tikkurilan SPR & maskotti Redi-koira Puistorunoilija liikkuu puistossa Ravintolapäivän pop-up satoa: PuuroBaari 11 15, Vantti klo 12 15, Kahvila Pallo & Pulla klo yhdeksi isoksi tilkkutäkiksi. Ihmiset tuodaan yhteen näin aivan konkreettisestikin, Rahkola-Kauranen kuvailee. Musiikkielämyksiä tapahtumaan tuovat Armas Ja Tuli -duo sekä Faarao Pirttikangas, esityksistä molemmissa yhdistellään omaleimaisella tavalla vanhaa ja uutta. l ANNA ESKOLA Veininmyllyn lavalla: Klo Lavatanssin opetusta Seppo ja Liisa Kaltiainen Klo Vuoden vantaalaisen pyöräilijän julkistaminen Klo Pekkaniskan Pojat Klo Pekkaniskan Pojat Klo Pekkaniskan Pojat Klo Dance Club Vantaan kevätshow Klo Pimeys Klo Kaikille sopiva kiinteyttävä kuntojumppa (Tikkurilan Naisvoimistelijat) Klo Elävien patsaiden puisto Klo Sähköpyörien kokeilua (HSY:n Ilmastoinfo) Klo Montessorioppimisen välinetyöpaja (Montessoripäiväkoti Rantakaisla) Klo Mölkkyä (MLL Aviapolis & Tikkurila) Klo Parkour-työpaja (Suomen Parkour-yhdistys & Heureka) Klo Taijia (ITCCA Finland ry) PERTTI RAAMI AVOIMET OVET VANTAAN MIELENTERVEYS- YHDISTYS HYVÄT TUULET RY Pe klo Lammaslammentie 17 A ja Hiekkaharjuntie 13 A NUTA GOES STREET Pe klo Eteläinen Rastitie 14 KÄSITYÖKORTTELI VANTAA La klo 9 16 Peltolan tori, Peltolantie 4 KEVÄTKIRPPIS La klo Point, Hagelstamintie 1 Avoimet ovet ja kahvitarjoilu yhdistyksen molemmissa toimipisteissä Hiekkaharjussa ja Pähkinärinteessä. Molemmissa paikoissa on avoimien ovien päivänä mahdollista tulla tutustumaan toimintaamme ja juomaan pullakahvit. Havukosken nuorisotalolla ohjelmaa 7. lk 17 v. nuorille, muun muassa pihakoristurnaus, dj ja grillausta. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja tapahtuma on päihteetön. Järj. Havukosken Nuorisotalo Havukosken-nuorisotalo/ Suomen käsityöyrittäjät valtaavat Tikkurilan.Mukana käsityöyrittäjiä ympäri maata monine taidokkaine tuotteineen. Tule ja ihastu! Järj. TaavaNainen On kevätsiivouksen aika nyt kaapeista kaikki roina ulos! Vantaan Kansainvälisen koulun vanhempainyhdistys Vakka ry Järj. kevätkirppiksen. Pöytävuokra 10, varaukset chair@vakkary.com. Tervetuloa myös tekemään löytöjä ja nauttimaan kuppi kuumaa! Kirpputorin Kaikki tuotot menevät ISV koulun oppilaiden hyväksi. Järj. Vakka ry. SUN FESTIVAL La klo Sinirikon puisto ja Peltolan tori, Sinirikontie 1 RAUHANPYSÄKKI La klo Tikkuraitti SANATAIDE- SUUNNISTUS La klo Tikkurilantie 44 P MONIAISTINEN RENTOUTUMISTILA La klo Myyrmäki-talo, Paalutori 3 Sun Festival esittelee monimuotoista Vantaata ja tarjoaa laadukasta ja maksutonta toimintaa lapsiperheille. Lavaohjelma, työpajat, esitykset ja järjestötori täyttävät taas Sinirikonpuiston Kaupunkijuhlan yhteydessä. Teemana on tänä vuonna yhteisöllisyys. Tervetuloa kuuntelemaan Taidetalo Pessin omaa Pessi-kuoroa, kokeilemaan sirkusvälineitä Sirkus Magentan opastuksella, maistelemaan sudanilaista ruokaa ja tutustumaan Ihmisoikeuskasvatusyhdistys Aina ry:n toimintaan! Nukketeatteri Taiga-matto tuo jälleen paikalle intiimin jurttateltan, jossa nukketeatteriesityksen lisäksi järjestetään työpajoja koko tapahtuman ajan. Meidän pöytä on eettistä ruokatuotantoa, palstaviljelyä ja ruoka-apua sekä muita globaaleja ruokaaiheisia teemoja käsittelevä infopaketti, joka näkyy vahvasti tapahtumassa. Sun Festivalin yhteydessä järjestettävä Vantaan Mahdollisuuksien tori -tapahtuma on osa Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry:n Mahdollisuuksien tori -verkostoa. Ohjelma sopii kaikenikäisille. Järj. Vantaan kulttuuripalvelut yhdessä muiden paikallisten toimijoiden kanssa Rauhanpysäkki on Vantaan Rauhanpuolustajien toiminnan esittelyä, johon kuuluu muun muassa Rauhanklubit, kummitoiminta ja Rauhan Puolesta -lehti. Tapahtumassa on myös kahvila. Vantaan Rauhanpuolustajat ry Sanataidesuunnistus on koko perheelle suunnattu tutkimusmatka Tikkurilan Silkin lähiympäristöön. Suunnistus alkaa Vantaan sanataidekoulun sisätilasta P-portaasta. Tule tutkimaan sanataiteellisille rasteille Silkin lähiympäristöön. Kuka kumma on muotoillut nämä kivet ja kannot juuri näille paikoille? Lisäksi pääset tutustumaan Vantaan sanataidekoulun toimintaan. Järj. Vantaan sanataidekoulu ry Osuuskunta Kotva järjestää Myyrmäkitalossa moniaistisen tilan, johon voi poiketa rentoutumaan päivän aikana. Tilassa rentoutumista tuetaan eri aistien kautta. Vierailijat voivat valita rentoutumisen teeman. Moniaistinen tila toimii elämyksellisenä ympäristönä niin rentoutumiselle, kohtaamiselle kuin keskustelulle. Moniaistisen tilan elämykset syntyvät, kun samanaikaisesti tilassa on nähtävää, kuultavaa, tunnusteltavaa, haisteltavaa ja maisteltavaa. Järj. Osuuskunta Kotva 14 15

9 KOTISEUTU JA VAPAA-AIKA KOTISEUTU JA VAPAA-AIKA SILKIN KORTTELIJUHLA La klo Tikkurilan Silkki, Silkkitie 5 (Tikkurilantie 44) JÓ NAPOT! HYVÄÄ PÄIVÄÄ! SUOMI-UNKARI SEURA ESITTÄYTYY La klo Lauri Lairalan aukio PUISTOKULMAN AVOIMET OVET La klo Talkootie 4 KIERTÄVÄ POP-UP -PUUROBAARI La klo Tikkurilan jokivarren alue JOKIVARREN TOIVOTUT TOUHUT La klo Veininmylly (Tikkurilantie 42) ja Heurekan puisto Ensimmäinen Silkin Korttelijuhla järjestetään Tikkurilan Silkin alueella Kaupunkijuhlassa. Ohjelmassa avoimia ovia, ohjattua hauskanpitoa sekä tutustumista Silkin toimijoihin ja pienyrittäjiin. Sisäpihalla Silkin käsityöläiset myyvät omia tuotteitaan ja monikulttuuriset keittiöt maistuvia herkkuja. Lastauslaiturilla DJ ja live-esiintyjiä. Tervetuloa koko perheen voimin nauttimaan Silkin toimijoiden yhdessä järjestämästä tapahtumasta! Järj. Renor oy ja Silkin vuokralaiset Suomi-Unkari Seuran toiminnan ja Vantaan ystävyyskaupunki Salgótarjánin esittelyä. Lisäksi Unkarin kulttuuria ja käsitöitä sekä unkarilaisia maistiaisia. Järj. Vantaan Suomi-Unkari Seura ry Puistokulmassa on ovet avoinna ja baari auki! Tule ja tutustu Puistokulman rakennushistoriaan ainutlaatuisen vuonna 1963 kuvatun talkoovideon avulla. Talon oma kuoro Työläislaulajat esiintyy. KSL:n kuvataidekurssin kevätnäyttely. Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen tempaukselle lainaama komea lavapyörä bongattavissa jokivarressa! Iloiset serkukset Vantaalta polkevat PuuroBaari-pyörällä luoksesi Tikkurilan jokirannassa Kaupunkijuhlan kunniaksi. Tarjolla on raikkaita viljapohjaisia smoothieherkkuja lähitilojen tuotteista, edulliseen pop-up -hintaan. Veininmyllyn ja Heurekan puiston alueella nautitaan vehreästä kaupunkikeitaasta, tanssitaan lavatansseja, puistojumpataan, hämmästellään eläviä patsaita, pelataan puistoshakkia tai mölkkyä, melotaan ja kalastetaan ja otetaan osaa puistofilosofin vastaanottoon. Järj. Vantaan kaupungin tapahtuma- ja kaupunkikulttuuripalvelut Kts. s. 14 SINI PENNANEN PÄGYN PÄIVÄ La klo 11 15, Pähkinärinteen koulun ja kirjaston ympäristössä VANTIN POP-UP -RAVINTOLA La klo Heurekan puisto ja jokiranta KIERTÄVÄ POP-UP -KAHVILA PALLO & PULLA La klo Tikkurilan jokiranta ja Heurekan puisto KIRKONKYLÄN KESÄN AVAUS La klo Pyhän Laurin kirkon piha, Helsingin pitäjän kirkonkylä BONGAA KIRKKO AVOIMET OVET KIRKOISSA La klo 13 16, esittelyt klo 13, 14 ja 15. Ravintolapäivä ja Pähkinärinteen kylätapahtuma. Tule herkuttelemaan Mantelikujan katuravintoloihin ja -kahviloihin tai perusta oma! Pähkinärinteen kirjasto ja Pähkinärinteen nuorisotila ovat auki. Alueella myös toimintapajoja ja pelejä, puistojumppaa ja katumaalausta. Friherrsin VPK paikalla paloauton kanssa. Kullervon Perilliset Duo musisoi lapsille ja aikuisille. Paikalliset yhdistykset, seurakunta ja yrittäjät esittelevät toimintaansa. Järjestäjä Vantaan kaupungin nuorisotoimi, Pähkinärinne-seura, LC Pähkinärinne, LC Hämeenkylä, Partiolippukunta Tavastit, PähkinäMartat ja Hämeenkylän seurakunta. Vantin pop-up -ravintola Vantaan kaupunkijuhlassa. Ravintolassa tarjotaan tietoa eri-ikäisten ateriapalveluista sekä maistatetaan kouluruokaa ja päiväkotien uusia välipalatuotteita. Tule tutustumaan ja keskustelemaan Vantin palveluista keväiseen jokirantaan! Muutokset mahdollisia. Vapaa pääsy Järj. Vantti Tikkurilan Palloseuran P02 kilpajoukkueen vanhempien kiertävä kahvila Pallo & Pulla. Kahvilan tuotto tukee sataprosenttisesti poikien urheiluharrastusta. Tule toivottamaan kesä tervetulleeksi Vantaan historialliseen sydämeen! Opastetut kiertokävelyt johdattavat kylän keskiaikaiseen historiaan. Klo 13 Pappilan puutarha ja kylän pihat. Klo 14 Opastus kylän keskiaikaiseen historiaan Klo 15 Kulttuurikävely Kirkonkylässä Tule ja tutustu oman kaupunkisi kirkkojen tarinaan ja taiteeseen. Muutamissa Vantaan kirkoissa on Kaupunkijuhlan lauantaina avoimien ovien iltapäivä. Kirkkoja katsellaan taiteen ja arkkitehtuurin näkövinkkelistä, ehkä ripauksella historiaa. Hämeenkylän kirkko modernin taiteen aarteita (Auratie 3) Korson kirkko elämää ja taidetta keskellä kylää (Merikotkantie 4) Myyrmäen kirkko valon kirkko (Uomatie 1) Pyhän Annan lastenkirkko lasten ehdoilla (Koulutie 11) Pyhän Laurin kirkko & Pyhän Laurin kappeli historia ja nykyaika rinnakkain (Kirkkotie 45) Rekolan Pyhän Andreaan kirkko viihtyisä, valoisa, vaatimaton (Kustaantie 22) ILMAILUMUSEON YÖ La Suomen Ilmailumuseo, Tietotie 3 STARTTI KEVÄÄSEEN La klo Peltolan tori, Tikkurila KATUTANSSIA, LAULUA JA RAVINTOLAPÄIVÄÄ VIETETÄÄN MYYRMÄESSÄ La klo Myyrmäen aseman ympäristö BUSSIRETKI -VANTAAN KARTANOT JA ASUNTOMESSUT Su klo 9 15 Tikkurilan asema ja Martinlaakson linjaautoasema Klo 9 Lähtö Tikkurilan asemalta kaupunginmuseon kupeesta Klo 9.30 Martinlaakson linja-autoasema juna-aseman vierestä Klo Kahvitupa Laurentius (5e/henkilö, maksetaan paikan päällä) Klo Paluu Tikkurilaan Klo 15 Paluu Martinlaaksoon Ilmailumuseon yö -tapahtumassa illan hämärtyessä mennään tutustumaan museon salaisuuksiin, kierretään opastetusti lentokoneissa ja tiloissa, minne ei ole normaalisti sisäänpääsyä. Vanhat lentäjät kertovat seikkailuistaan taivaalla ja opastetusti selvitetään salaperäisten äänien lähteitä ja yritetään löytää niille loogisia selityksiä. Vai onko kyseessä jo edesmenneiden lentäjien haamut? Museon pihalla on Vääpelikillan toimintarastit, telttakylä ja makkaranpaistoa. Ikäsuositus yli 10 vuotta Liput: aikuiset 10, lapset 7 Tapahtumalla avataan kevään mopokausi ja annetaan tietoa turvallisesta mopoilusta ja liikennekäyttäytymisestä. Eri toimijat esittelevät toimintaansa torille pystytetyillä ständeillään. Poliisista mukana ovat moottoripyöräpoliisi, skootteripoliisi sekä autopartio. Mukana on myös pelastuslaitos sekä SPR, jotka antavat opastusta onnettomuustilanteissa toimimisessa. Nuorisopalvelut kertoo nuorille kohdennetuista vapaa-ajan palveluista ja toiminnoista. Autoliiton tiepalvelu ja ehkäisevän päihdetyön yksikkö kertovat myös toiminnastaan. Tilaisuuden yhteydessä yleisöllä on mahdollisuus tutustua Aseman Lapset ry:n Walkers-bussiin. Vapaa pääsy Myyrmäkeläiset ja kauempaakin tulevat kutsutaan mukaan hulvattoman hauskaan karnevaalitapahtumaan Myyrmäen sydämeen. Ohjelmaa on kaikille aisteille katutanssin, lauantaitanssien, laulun, musiikin ja hyvän ruoan parissa. Aistipaja Myyrmäkitalossa tarjoaa hetken hiljaisuuden kiireen keskellä ja katutaidekierrokset tutustuttavat upeaan myyrmäkeläiseen graffitien maailmaan. Klo Aistipaja, Myyrmäkitalo Klo Kaj Chydeniuksen lauluja, Myyrmäen asema Klo Katutanssia Lauri Jäntin johdolla, Paalutori Klo Lauantai-tanssit, Punamultatori Klo 9 17 Klo 13 ja 15 Ravintolapäivä, Myyrmäki Opastetut katutaidekierrokset, lähtö Myyrmäen asemalta Järj. Myyrmäki-liike, Osuuskunta Kotva, Vantaan kaupungin tapahtuma- ja kaupunkikulttuuripalvelut Tartu tilaisuuteen ja koe Vantaan upeat kartanot! Bussiretkellä tutustutaan Vantaan 10 kartanoon. Retki täydentyy vierailuilla Asuntomessualueelle. Retken aikana piipahdetaan vuoden 1977 messualueella Varistossa ja tämän vuoden messualueella Kivistössä. Oppaana toimii FM Jukka Hako. Kartanoihin ei ole mahdollista päästä sisälle, mutta useissa kohteissa jaloitellaan tutustuen kartanoiden ympäristöön ja rakennuskulttuuriin. Kartanokierroksen jäsenhinta on 22, muille 25. Retkimaksu maksetaan etukäteen Vantaa- Seuran tilille IBAN FI Sitovat ennakkoilmoittautumiset mennessä karoliina.junno-huikari@vantaaseura.fi. Puolivälissä retkeä osallistujille on katettu kahvipöytä Kahvitupa Laurentiukseen Kirkonkylässä. Tarjolla on kahvia tai teetä sekä pulla omakustannehintaan 5 /henkilö. Maksu mieluiten käteisellä. ILMAILUMUSEON LASTENPÄIVÄ 2015 Su Suomen Ilmailumuseo, Tietotie 3 TAMMISTON KEVÄTTEMPAUS Su klo Tammistonrannan päiväkodin piha, Säteritilankatu 8 KARTANON KEVÄT Su klo Kartanontie 1 PIKNIKILLE ELÄVÖITETTYYN KATRINEBERGIN KARTANON PUISTOON Ma alkaen Katriinankuja 5 Perinteisessä Lastenpäivässä on luvassa monenlaista tekemistä ja toimintaa: ohjaamoesittelyjä, simulaattoreita, työpajoja ja arpajaiset. Ilmailumuseon pihalla oleva Lasten maailma avaa päivän aikana porttinsa kesäkaudeksi. Klo Klo Klo Klo Klo Klo Klo Klo 13 Ohjaamoesittelyt Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Ohjattua virtuaalilentämistä Draken-simulaattorilla Lentoaseman poliisin yksikkö ja Finavian pelastuspalvelut Lennokkityöpaja ja pituusheittokilpailu Pienoismallityöpaja Kuumailmapallotyöpaja Yleisöopastus (lähtö museon aulasta) Liput: aikuiset 10, lapset alle 18-v. ilmaiseksi Tervetuloa koko perheen voimin hauskaan lastentapahtumaan Vantaan Tammistoon! Luvassa muun muassa pelejä, leikkejä, musiikkia, arpajaiset ja ennen kaikkea mukavaa yhdessäoloa. Tammiston päiväkotien oma Pähkinä-maskottiorava hauskuuttaa lapsia. Poliisi- ja paloauto vierailevat parkkipaikalla (hälytysvaraus). Buffetista voi ostaa herkkuja. Vantaan Tammiston päiväkotien vanhempainyhdistys ry Kartanon kevät -tapahtuman ohjelmassa on tänä vuonna yhteislaulua. Laulattamisesta huolehtivat Vantaan musiikkiopisto ja Kultaisen iän laulajat Hakunilasta. Picnic-pop-up -kioskit tarjoavat pientä herkullista naposteltavaa kaikille. Lapsille on omaa ohjelmaa, muun muassa poniratsastusta ja vetokoira-ajelua sekä liikunnallisia leikkejä ja kasvomaalausta. Kevättorilta on mahdollisuus ostaa kukkia puutarhaan ja muuta keväistä! Järj. Hakunila-seura Kivistöläisten toiveena on ollut upean Katrinebergin kartanon ja sen puiston elvyttäminen. Kaupunkijuhlan aikana toteutetaan ensimmäinen askel, johon Kivistön aluetoimikunta ja Marja-Verkko ry ovat keränneet talkooväkeä kohentamaan puistoa. Yleisö on tervetullut ihailemaan puistoa talkoitten jälkeen vaikkapa kesäisen piknikin muodossa. Vuoden 2015 aikana kunnostetaan myös kartanon päärakennusta, jonka tulevasta käytöstä on kerätty ideoita muun muassa alueneuvonpidossa viime keväänä. Järj. Kivistön aluetoimikunta ja Marja-Verkko ry SATELLIITTITAPAHTUMA 16 17

10 VANTAAN KAUPUNGINOSAT Juttusarjassa esitellään Vantaan alueita. SAKARI MANNINEN Kivistössä töissä ja vapaalla Kivistö onnistui hurmaamaan niin, että kodin lisäksi sinne teki mieli luoda itselleen myös työpaikka. SAKARI MANNINEN KIVISTÖ ON NYT IN Taidetta voi bongata Kivistössä esimerkiksi parkkitalon seinästä. Kivistössä kyltit ohjaavat keskustasta omakotitaloalueen keskelle pienen verhoomon pihaan. Ulla Lehdon verhoiluverstas on palvellut Kivistössä Paasikujalla vuodesta Asuinpaikkana alue on kuitenkin Lehdolle tuttu jo yli kahdenkymmenen vuoden ajalta. Muutimme alueelle vuonna Aika uuden ammatin opiskelulle ja yrityksen perustamiselle oli kypsä kuitenkin vasta kymmenisen vuotta myöhemmin, kun lapset alkoivat olla aikuisia, Lehto muistelee. Kierrätys kiinnostaa Kivistössä panostetaan persoonallisiin ratkaisuihin rakentamisessa. Kivistön suunnittelua ohjaavat kolme teemaa: taide, ekologisuus ja ajatus omasta viihtyisästä kotikaupungista. Kivistön keskustassa on meneillään useita suuria rakennusprojekteja. Vuodenvaihteessa rakenteilla oli 17 kerrostaloa, joista osa alkaa valmistua tänä vuonna. Rakentaminen Kivistössä ei kuitenkaan hiljene, sillä yhden rakennuksen valmistuessa pyöräytetään käyntiin seuraava urakka. Alueelle alkaa pian muuttaa paljon uusia asukkaita. Parin vuoden päästä keskustassa asuu arviolta asukasta, kertoo Kivistön projektijohtaja Gilbert Koskela. Koskela uskoo Kivistön hyvän maineen, kohtuullisen hintatason sekä kehittyvien palveluiden ja liikenneyhteyksien houkuttelevan alueelle uusia asukkaita. Kivistö on nyt vahvasti nousussa. Tavoitteena on rakentaa alueesta kotikaupunki, jossa asukas viihtyy paitsi kotona myös pihoilla naapureiden kanssa. Palveluille kysyntää Kun lasketaan yhteen uuden keskustan sekä Kivistön ja Kanniston pientaloalueiden asukkaat, alkaa löytyä kysyntää entistä kattavammalle palveluvalikoimalle. Tulevaisuudessa Kivistön kaupunkikeskuksesta löytyy kauppakeskus, pari hypermarkettia, juna-asema, bussiterminaali, kirjasto, terveysasema, nuorisotilat sekä runsaasti asumista. Eloa katukuvaan tuovat kivijalkakaupat. Tällä hetkellä kivijalkaan on tulossa ainakin kahvila ja kauneusalan yritys. Vapaata tilaa löytyy edelleen. Kauppakeskus olisi tarkoitus saada päätettäväksi loppukesästä, jotta kaava saataisiin voimaan ja päästäisiin aloittelemaan rakennustöitä. Tavoitteena on saada kauppakeskus valmiiksi vuoden 2018 joulumyynneille, Koskela maalailee. Kestävän kehityksen Kivistö Tulevaisuuden Kivistö on paitsi hyvillä palveluilla varustettu kotikaupunki myös ekologinen ja kaunis asuinympäristö. Ekologisuusteema näkyy esimerkiksi innovatiivisena jätteenkäsittelynä ja pyöräilyyn kannustamisena. Jätteet syötetään omiin keräysastioihin, joista ne imetään putkea pitkin koontiasemalle. Autot hakevat kaikki jätteet yhdestä pisteestä, mikä vähentää raskaan liikenteen määrää asutuksen keskellä, Koskela kertoo. Ekologista elämäntapaa edustaa myös pyöräily, johon Kivistössä on SAKARI MANNINEN SAKARI MANNINEN kiinnitetty erityisesti huomiota. Reittejä löytyy eritasoisille pyöräilijöille, ja ideana on luoda pikapyörätieyhteydet jopa Helsinkiin asti. Nyt pikapyörätie on valmistumassa Kivistössä radan varteen. Ajatuksena on, että pyöräilyn suosio kasvaisi ja autoja tarvittaisiin yhä vähemmän. Ja onhan pyöräily myös urbaania kulttuuria parhaimmillaan! Pyöräilyn lisäksi Kivistössä on hyvät mahdollisuudet harrastaa ja leikkiä ulkona. Alueella on useita erilaisia puistoja, joista osa sopii vauhdikkaampaan menoon, osa taas rauhallisempaan ulkoiluun. Esimerkiksi Kenraalinpuistosta löytyy monipuolisia mahdollisuuksia kiipeilystä parkouriin. Toiveissa olisi saada lähitulevaisuudessa Kivistöön myös isompi lähiliikuntakenttä. Sopivia paikkoja löytyy kyllä. Gilbert Koskela pitää langat käsissään ja katsoo, että Kivistön suunnittelu ja toteutus etenevät aikataulussa. Kauneutta katukuvaan Alueen kauneutta ja viihtyisyyttä lisätään tuomalla taide osaksi asukkaiden arkea esimerkiksi puistoihin ja julkisiin rakennuksiin. Kivistön asemakaavoissa edellytetään, että taide liitetään rakennusja ympäristösuunnitteluun alusta alkaen. Kivistöön on tarkoitus toteuttaa useita taideteoksia, jotka ovat kiinteä osa asuinrakennusta, Koskela kertoo. Yksi esimerkki taiteilijoiden ja arkkitehtien yhteistyöstä on Pertti Metsälammen värilasiteos Peikonkiven pihan kulkuportissa ja asuinrakennuksen seinällä. Yhteen suureen ja näyttävään taideteokseen pääsee tutustumaan ensi kesän Asuntomessuilla. Teos löytyy varsin erikoisesta paikasta, nimittäin messualueen parkkitalon seinästä! Taide tulee näkymään vahvasti myös uudella asemalla, jonne tulee esimerkiksi värikkäitä seinämaalauksia. Taidetta voi löytää yllättävistäkin paikoista. Kannattaa siis olla tarkkana ja katsella ympärilleen, kun liikkuu Kivistössä! l MERI HÄMÄLÄINEN Pian valmistuvan puukerrostalon asukkaan tunnelmia muuton kynnyksellä vantaakanava.fi Päätöstä perustaa yritys helpotti se, että liiketila löytyi omasta takaa kotitalon pihapiirissä sijaitsevasta rakennuksesta. Tosin ilman valmista liiketilaakin olisin ehdottomasti pysynyt Kivistössä. Alue on hyvä, eikä täällä tuolloin ollut muita verhoomoja. Yrityksen perustaminen ei tuntunut niin kovin pelottavalta, kun kymmenessä vuodessa oli ehtinyt tutustua ihmisiin ja aloittaessa oli jo olemassa potentiaalista paikallista asiakaskuntaa. Lehdon mielestä parasta Kivistössä ovat aktiiviset ja valveutuneet ihmiset. Hän on huomannut, että kierrättäminen kiinnostaa kovasti ja ihmiset suuntaavat yhä useammin esimerkiksi vanhan huonekalun kanssa kaatopaikan sijaan verhoomoon. TIESITKÖ TÄMÄN? Kivistön suuralueeseen kuuluu kymmenen kaupunginosaa: Piispankylä, Keimola, Kivistö, Lapinkylä, Myllymäki, Vestra, Luhtaanmäki, Riipilä, Seutula ja Kiila Suuralue kattaa noin kolmanneksen Vantaan pinta-alasta Asukasmäärältään suuralueista pienin Vuonna 2014 koko Kivistön alueella oli noin 8500 asukasta Noin viisi prosenttia Kivistön asukkaista on ruotsinkielisiä Kivistössä järjestetään Asuntomessut Yksi heinäkuussa avautuvan Kehäradan uusista asemista sijaitsee Kivistössä Alueen nimistössä näkyy kiviteema: Rubiinipuisto, Marmorikuja, Ruusukvartsinkatu Vanhat Kivistön ja Kanniston omakotialueet ovat peräisin 1950-luvulta Käsityöammatti alkoi kiinnostaa Ulla Lehtoa aikuisiällä. Verhoojaksi hän opiskeli reilut kymmenen vuotta sitten. Monet ovat valmiita näkemään vähän vaivaa ja kiinnostuneita selvittämään, mitä perinnöksi saadusta huonekaluvanhuksesta voi vielä saada aikaan. Kierrätyksestä kiinnostuneet ihmiset pitävät yritystoiminnan voimissa, mutta vakiintunut asiakaskunta ei ole ainoa syy siihen, että Lehto on pysynyt samalla alueella yli kaksikymmentä vuotta. Mielestäni Kivistössä on aina ollut hyvä henki ja oikeanlaista yhteisöllisyyttä. On mukavaa kun ihmiset tulevat juttelemaan ja kyselemään työstäni, kun kesäpäivänä teen töitä verstaan pihassa. Maalaiskylä muuttuu vauhdilla Kun on asunut ja työskennellyt samalla alueella pitkään, on myös päässyt seuraamaan aitiopaikalta kaupunginosan kehitystä. Alkuun hurjat suunnitelmat saivat idylliseen maalaiskylään tottuneen Lehdon epäilemään, onko Kivistö sittenkään se mieluisin asuinpaikka tulevaisuudessa. Tästähän on kuitenkin tulossa todella kiva! Etenkin alueelle nousevista kerrostaloista on saatu jotenkin persoonallisia muotojen ja värien puolesta. Lehto uskoo heinäkuussa käyttöön otettavan Kehäradan paitsi helpottavan alueen asukkaiden elämää myös puhaltavan uutta tuulta yritystoimintaan. Kyllä se varmasti merkitsee autottomalle paljon, että palvelu on julkisilla saavutettavissa. Paikallisten lisäksi verhoomossa käy esimerkiksi Helsingin keskustassa asuvia, joiden asiointia uusi yhteys helpottaa merkittävästi, Lehto pohtii. Kivistössä odotetaan nyt mielenkiinnolla, millainen kaupunginosasta rakentuu muutamassa vuodessa. Alueelle alkaa pian muuttaa paljon uusia asukkaita, joten palveluitakin kaivataan pian enemmän kuin ennen. Pienessä lähikaupassamme alkaa kohta olla ruuhkaa, Lehto vitsailee. Kauppakeskuksen ja hypermarkettien lisäksi Lehto kaipaisi alueelle muutamia kivijalkaliikkeitä, kuten kahvilan ja kukkakaupan. Fillarikorjaamo olisi mahtava juttu! Kivistössähän panostetaan pyöräilyyn, joten siinä olisi jollekin hyvä yritysidea, Lehto kannustaa. l MERI HÄMÄLÄINEN 18 19

11 VANTAAN KAUPUNGINOSAT Juttusarjassa esitellään Vantaan alueita. JYRI SALORANTA Nuorten itse tuunaama arki ANNA-LIISA ALAVUOTUNKI, VKM Ensi kesän Asuntomessuilta löytyy myös ekologinen ensiasunto. Asunto sijaitsee kestävän kehityksen periaatteilla rakennetussa kerrostalossa, ja nuorten työpajat sisustavat sen kierrättäen ja tuunaten nuoren näköiseksi. Nuoret ovat olleet alusta lähtien mukana sekä messuasunnon suunnittelussa että toteutuksessa. Pajoilla on puhuttu paljon asumisesta ja siitä, mitkä asiat ovat nuorelle tärkeitä omassa kodissa. Pohdittu on muun muassa, mitkä asiat ja esineet saavat kodin tuntumaan omalta. Nuoret päättivät sisustaa messuille kuvitteellisen nuoren ensiasunnon ja keksivät hahmolle tarinan: Asuntoon on muuttanut 21-vuotias Kimi, jolla on ammattikoulutus, muttei työtä. Hän on tällä hetkellä nuorten työpajalla työkokeilussa. Käsistään taitava Kimi tykkää puuhastella kaikenlaista. Osan huonekaluista ja tavaroista Kimi on saanut muutettuaan kotoa pois. Hän on myös hakenut tavaroita kierrätyksestä ja tuunannut ne oman näköisiksi. Tekstiilialaa opiskeleva tyttöystävä Emma on myös auttanut Kimiä kodin sisustamisessa. l HEIDI HALM Voit seurata asuntomessuprojektia nuorten ylläpitämässä blogissa fi/moikka-maailma/ Messutuliaiset mukaan Yritystorilta Asuntomessuille toteutetaan Yritystori, jossa vantaalaisilla pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on mahdollisuus esitellä tuotteitaan ja palveluitaan messukävijöille. Tarjolla on kaikenlaista kivaa ostettavaa vaikkapa tuliaisiksi tai muistoksi. Yritystori sijaitsee Asuntomessujen ulkonäyttelyalueella Rubiinikehällä messuravintolan ja puistokahvilan välisellä alueella. Avarassa näyttelytilassa tuotteitaan ja palveluitaan esittelee parikymmentä yrittäjää. Yritykset ovat mukana messuilla valintansa mukaan kaksi viikkoa tai koko messujen ajan. Tähän mennessä mukaan ilmoittautuneet yritykset toimivat asumisen, rakentamisen, sisustamisen ja hyvinvoinnin aloilla. Yritystorin järjestää Vantaan elinkeinopalvelut. l 20 ANTERO KETONEN, VKM Kivistön omakotitaloja ympäröivät isot pihamaat ruokkivat lasten mielikuvitusta. Alavuotungin Anna ja Kaisa taiteiluharrastuksissaan vuonna Kasarikoti on Kivistön sydän Kasarikodissa pääsee muistelemaan 1980-luvun alkupuolen sisustuksellisia kaunistuksia ja kauhistuksia. Vantaan kaupunginmuseo on sisustanut Kivistön asuntomessuille Metropolia ammattikorkeakoulun sisustusarkkitehtuurilinjan opiskelijoiden kanssa kodin, jossa voi palata 30 vuoden takaisiin tunnelmiin. Asunto löytyy VAV Asunnot Oy:n kerrostalosta. Millaisen asunnon museo on sisustanut, suunnittelusta vastaava amanuenssi Mari Immonen? Olemme nimenneet asunnon Kasarikodiksi, koska sen jokainen yksityiskohta on huolella valittu kuvastamaan 1980-luvun alkupuolta, mutta kuten kodissa yleensäkin, sisustus on kerroksellista ja joukosta voi löytää jotain edellisistä vuosikymmenistä kertovia yksityiskohtia. Ketosen perhe asui ensin pienessä pihamökissä, josta tuli Saskan ja hänen veljensä Janin treenikämppä, kun kotitalo valmistui vuonna Saska rummuissa 9-vuotiaana. Mikä erottaa Kasarinkodin muista messukohteista? Kasarikoti näyttää asutulta. Kaikki ei ole niin tiptop. Asunnossa saa kurkistella kaappeihin, hypistellä vaatteita, kuunnella musiikkia ja lukea lehtiä. Lisäksi asuntoon on valittu esineitä Vantaan kaupunginmuseon kokoelmista. Niiden kautta kerrotaan työstä ja asumisesta Vantaalla. Kuka Kasarikodissa asuu? Kuvitteellinen nelihenkinen vantaalainen perhe, joka voisi olla kivistöläinen, vaikka Kivistössä ei tuolloin kerrostaloja ollutkaan. Perheen vanhemmat kuitenkin haaveilivat omakotitalosta. Asunnossa eletään kesää Millainen Kivistö oli tuolloin? Haastattelemiemme kivistöläisten mukaan rauhallinen omakotitaloalue, joka tarjosi lapsille kylämäisen kasvuympäristön. Naapureissa oli paljon samanikäisiä lapsia. Palvelut olivat kohtalaisen hyvät, oli kaksi ruokakauppaa, pankki, posti, baari, kukkakauppoja ja kioski. Mikä on Kasarikodin kiinnostavin esine? Keimolasta erään talon vintiltä löytynyt öljylamppu muistuttaa ajasta, jolloin Kivistöä kutsuttiin Lamppukyläksi. Keimolassa oli Radio Helsinki, silloisen Posti- ja Lennätinlaitoksen vastaanottoasema, jolta pidettiin yhteyttä suomalaisiin kauppalaivoihin. Kivistön asukkaita kiellettiin 1950-luvulla vetämästä sähköjä taloihinsa, jottei lähetys häiriintyisi.l MARJO POUTANEN Kasarikoti on avoinna yleisölle Asuntomessujen aikana päivittäin klo SAKARI MANNINEN Pohjanmaalta aikoinaan työn perässä Etelä-Suomeen tullut pariskunta mieltyi Kivistön rauhalliseen ja turvalliseen asuinympäristöön. Päivi ja Timo Laine valitsivat uuden kotinsa paikaksi Kivistön, sillä alue on heille tuttu ja hyväksi havaittu. Liikenneyhteydet ovat erinomaiset ja paranevat entisestään Kehäradan myötä. Asuinalueen lähistöllä olevat laajat peltoaukeat toivat kotiseudun lakeudet mieleen ja siksikin paikka tuntui heti kotoisalta. Timo Laine on aikaisemmin rakentanut omakotitalon Kannistoon, josta hän onnistui silloin saamaan tontin. Edelliseen taloprojektiin verrattuna tuntuu, että rakentamiseen on tullut lisää vaatimuksia ja vaikeusastetta. Myös hintataso on noussut, sanoo Timo Laine. Helppoa ja mukavaa asumista Perheen kivitalo Rubiinikehällä on Asuntomessujen suurin talo alueen toiseksi suurimmalla tontilla: talossa on 287 neliötä ja tontilla tilaa lähes 1300 neliötä. Edellinen kotimme täytti hyvin perheen vaatimukset, mutta uuteen kotiin saimme lisää oleskelutilaa alaja yläkertaan, sekä kodinhoitohuoneen makuuhuoneiden yhteyteen, sanoo Päivi Laine. Iso tontti antoi mahdollisuuden rakentaa isomman talon, lisää Timo Laine. Kaksikerroksisessa talossa oleskelutilat ja keittiö ovat alakerrassa, makuuhuoneet, lasten oma oleskelutila ja kodinhoitotilat yläkerrassa. Kaikkien makuuhuoneiden yhteydessä on oma wc ja suihkutila. Suuret ikkunat tuovat valoa, ja avarat oleskelutilat antavat tilaa rentoutumiseen. Isolla pihalla ja terassilla on mukava viettää yhteistä aikaa perheen ja ystävien kanssa. VALOA JA AVARUUTTA LAINEEN PERHEEN MESSUTALOSSA Asumisessa Laineet arvostavat helppoutta ja mukavuutta: lapsiperheessä arjen pitää sujua mutkattomasti, ja siihen voi vaikuttaa myös tilaratkaisuilla. Asumisen edullisuus on yksi tärkeistä kriteereistämme. Lämmitysmuotona talossamme on maalämpö ja katolle tulee aurinkokeräimet veden lämmittämiseen, Timo Laine kertoo. Messurakentaminen houkutti Messualueesta Laineet kiinnostuivat heti, kun tontteja tuli tarjolle. Parasta messurakentamisessa on, että alueen kaikki talot valmistuvat samaan aikaan ja naapuruston rakentajaperheet ovat tulleet hyvin tutuiksi. Kaupungin panostus messualueeseen ja Kivistön alueen kehittämiseen on myös huomattu. Toisaalta rakentamisen aikataulu on melko tiukka, sillä valmista pitää tulla messuihin mennessä. Rakentaminen on sujunut muka- vasti ja hankkeessa on oltu tiiviisti mukana koko ajan. Perhe asuu 300 metrin päässä uudesta kodista, joten työmaalle on helppo poiketa käymään. Uuden kotimme vieressä on puistot, koulut, harrastuspaikat ja ihan kaikki mitä me tarvitsemme, Päivi Laine sanoo. Lapset Fanni, Eetu ja Elias käyvät kaikki Kanniston uutta koulua. Parasta onkin se, että koulu ja kaveripiiri eivät muutu vaikka muutetaan uuteen kotiin. Uusia kavereita saattaa kyllä ilmaantua ja onpa uutta kotia jo esitelty muutamille kavereillekin. Yksi luokkakaveri muuttaa myös asuntomessualueelle Tiikerinsilmään, Fanni sanoo. Messukesää odotetaan Laineen perheessä innolla, sillä on mukava nähdä millainen tapahtuma Kivistöön on onnistuttu luomaan. Perhe toivottaa messuvieraat tervetulleiksi tutustumaan uuteen kotiinsa, näin me kohta asumme! l KATI HARKOMA 21

12 KATJA ASIKAINEN Jos yhteishaussa ei onnista Ei kannata huolestua, vaikka jäisit yhteishaussa ilman opiskelupaikkaa. Kesän aikana voit hakea vapaaksi jääneiden paikkojen lisäksi kymppiluokille tai muihin valmistaviin koulutuksiin. Koulutustakuun ansiosta kaikille peruskoulunsa päättäville vantaalaisille taataan paikka lukiosta, ammattiopistosta, perusopetuksen jälkeisestä valmistavasta koulutuksesta tai nuorten työpajalta. Mahdollisuudet ovat Vantaalla monipuoliset. Lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten yhteishaun tulokset selviävät Jos jäät ilman koulutuspaikkaa, saat Opetushallitukselta jälkiohjauskirjeen. Kirje sisältää valintapisteesi koetuloksineen, tiedot varasijoille sijoittumisesta sekä tietoja ja ohjeita kesän hakuihin. Apua ja neuvoja saat myös Varian jälkiohjauspäivästä Kesän aikana voit päästä vielä varasijalta peruutuspaikalle, jolloin sinulle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Mikäli opiskelupaikkoja jää täyttämättä, ne tulevat kesän aikana hakuun Opintopolku.fi -järjestelmään ja niistä ilmoitetaan oppilaitosten kotisivuilla. Vantaan ammattiopisto Variaan voit hakea opiskelemaan myös syksyn yhteishaussa, jossa on tarjolla arviolta 200 aloituspaikkaa tammikuussa 2016 alkavaan koulutukseen. Tutkinnon jo suorittaneille tai opiskelupaikan vaihtoa suunnitteleville Variassa on jatkuva erillishaku, josta löytyy lisätietoa sivuilta Jos et saa opiskelupaikkaa -oppaasta löydät tiedot muista koulutusmahdollisuuksista Vantaalla. Oppaita saa perusopetuksen oppilaanohjaajilta ja kaupungin verkkosivuilta. l HANNA KUKKONEN, MAIJU TOIVONEN, MAARIT AHO " Ryhmässä on erilaisia kulttuureja, ja opimme joka päivä toisiltamme uusia asioita." Numeroita korottamaan? Kymppiluokalla opit tekemisen, kokemisen sekä lukemisen kautta. Opiskelussa huomioidaan lähtötasosi ja sinulle luontevimmat opiskelutavat. Kymppiluokalla voit opiskella lähes kaikkia peruskoulun aineita ja korottaa arvosanojasi. Tavoitteena on, että lukuvuoden jälkeen sinulla on suunnitelma jatko-opinnoista ja valmiudet jatkaa lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa. Koulutuksen suorittamisesta saa kuusi lisäpistettä yhteishaussa ammatillisiin opintoihin. Lisätietoa: KATJA ASIKAINEN SAKARI MANNINEN Ohjaamon ovet ovat auki nuorille Ohjaamon neuvontapalvelusta saa ohjausta oman polun selkiyttämiseen. Jos opiskelupaikkaa ei irtoa eikä työpaikkaa saa ilman työkokemusta, moni nuori väsyy yrittämään. Monenlaista tukea on tarjolla, mutta palvelut ovat olleet hajallaan eri virastoissa. Luukulta toiselle juokseminen on raskasta eikä tieto viranomaisten välillä kulje. Tähän on nyt tullut muutos. Tikkurilan aseman kupeessaavataan alkukesästä nuorten oma Ohjaamo Vantaa. Perusajatuksena on tarjota ilman työ- ja opiskelupaikkaa oleville alle 30-vuotiaille todellista henkilökohtaista tukea sekä kattavat neuvon- tapalvelut saman katon alla. Asiat limittyvät elämässä yleensä toisiinsa, ja on paljon kätevämpää, jos samasta paikasta saa vastauksia moniin eri kysymyksiin, sanoo Ohjaamo Vantaan projektipäällikkö Katja Rajaniemi. Nuori voi tulla Ohjaamoon itse, kaverin kanssa, etsivän nuorisotyön tai vaikka terveydenhoitajan kautta. Tilannekartoituksen jälkeen nuorelle tarjotaan juuri sitä ohjausta mitä hän tarvitsee: opinto-ohjausta, TE-toimiston palveluja, terveydenhoitajan tapaamista tai jotain muuta. Sähköiseen asiointiin panostetaan myös. Tule juttelemaan Kolmen ministeriön yhteishankkeena ideoituja Ohjaamoja putkahtelee tänä vuonna ympäri Suomea. Ohjaamojen profiilit vaihtelevat, koska nuorten haasteet ovat erilaiset eri puolilla Suomea. Tavoite on silti sama: nuoren oman polun selkiyttäminen. Pääkaupunkiseudun suuret kunnat ovat suunnitelleet Ohjaamoitaan tiiviissä yhteistyössä. Pääkaupunkiseudun nuoret käyvät toisen asteen opinnoissa, ystävystyvät ja liikkuvat paljon yli kuntarajojen. Vaikka viimekädessä palveluihin ohjataankin omaan asuinkuntaan, Helsingin, Espoon ja Vantaan Ohjaamoihin saa pistäytyä myös naapurikaupunkien nuoret, Rajaniemi lupaa. Tikkurilassa entisen matkakeskuksen vanhat tilat ovat nyt avarat ja värikkäät. Palvelutiskien sijaan Ohjaamossa on mukavia tuoliryhmiä, rauhallisia sohvanurkkauksia ja kahviautomaatti. Ohjaamoon saa tulla, vaikka ei olisi mitään kysyttävääkään. Nähdään pian! l ANNA GROTH Ohjaamo Vantaa Ratatie 7 Nuoret tuottavat ihan omat festarit Helmikuussa alkaneessa nuorten tapahtumatuottajakoulutuksessa opetellaan järjestämään ja tuottamaan erilaisia tapahtumia. Koulutuksessa on opittu tähän mennessä organisointikykyä ja esimerkiksi sitä, kuinka paljon festareiden järjestämiseen kuluu aikaa ja vaivaa. Tuottajaporukka on innokasta, sosiaalista ja hauskaa jengiä. Porukkaan kuuluu lähes 30 nuorta ja tapaamisissa on aina hauskaa. Koulutus huipentuu heinäkuussa Tikkurila Festivaalin ohessa järjestettävään tapahtumaan, jota nuoret tekevät nuorille. HALOO TIKSI! on nuorille suunnattu oma festari. Tapahtuma-alue on päihteetön ja luvassa on hyviä esiintyjiä ja erilaista toimintaa nuorille. Lähdemme hyvillä ja innokkailla fiiliksillä kohti kesää! KRISTA KÄRKKÄINEN JA RITA MAKKONEN HALOO TIKSI! Hiekkaharjun urheilupuistossa Nawal Mahamed, Zhihan Xu ja Rasha Ismail taidetyöpajan tehtävän parissa. TUKEA JA NEUVOJA KIPINÄSTÄ Nuorten ohjaus- ja tukikeskus Kipinässä tarjotaan tukea ja ohjausta ilman koulutuspaikkaa jääneille tai opintonsa keskeyttäneille nuorille. Kipinän työntekijät auttavat alle 29-vuotiaita nuoria muun muassa koulutukseen hakemisessa ja erilaisten vaihtoehtojen kartoittamisessa. Nuorten ohjausja tukikeskus Kipinä Ratatie 2, Vantaa Ilman ajanvarausta tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 12 19, ajanvaraukset numerosta Paremmalla suomella lukioon? Maahanmuuttajille ja vieraskielisille suunnatussa lukiokoulutukseen valmistavassa koulutuksessa (LUVA) sinulla on mahdollisuus vahvistaa suomen kielen osaamistasi ja valmistautua lukio-opintoihin. Lukuvuoden aikana on suomen kielen opintojen ohessa mahdollisuus korottaa perusopetuksen arvosanoja sekä suorittaa muutama lukion kurssi. Koulutuksen suorittamisesta saa kuusi lisäpistettä yhteishaussa ammatillisiin opintoihin. Lisätietoa: Ensi vuonna ammatilliseen? Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (VALMA) on uusi syksyllä 2015 käynnistyvä kokonaisuus. Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti toisen asteen tutkintoa vailla oleville perusopetuksen päättäneille nuorille, kuten yhteishaussa ilman koulutuspaikkaa jääneille, perusopetuksen arvosanoja korottaville tai ammatinvalintaansa vahvistusta tarvitseville. Koulutuksen suorittamisesta saa kuusi lisäpistettä yhteishaussa ammatillisiin opintoihin. Koulutuksen aikana pääset muun muassa perehtymään ammatillisen koulutuksen tarjoamiin vaihtoehtoihin ja erilaisiin ammatteihin. Koulutuksen aikana voit myös korottaa perusopetuksen päättöarvosanoja. Lisätietoa: ANNA GROTH Sohvalla chattaillen Uusi chat- ja videoneuvonta tuo kaupungin palvelut kuvayhteydellä kätevästi vantaalaisten kotisohvalle. Kun netistä ei löydy tietoa matkakortin opiskelija-alennuksesta, lähimmästä vesijumpparyhmästä tai suomen kielen kursseista, älä pähkäile yksin vaan kysy chatneuvojalta. Vantaa-infon neuvontapalvelut ovat nyt kuntalaisten käytössä myös etänä, joko chatin tai videoyhteyden kautta. Chattailu on vaivattomampi tapa ottaa yhteyttä kuin puhelimessa jonottaminen, ja monia asioita on helpompi näyttää videoyhteyden kautta kuin selittää puhelimessa ilman katsekontaktia. Kotikäyttäjä tarvitsee asiointia varten tietokoneen tai tabletin, jossa on verkkoyhteys. Videoyhteyttä varten tarvitaan kamera ja mikrofoni. Kuvayhteys toimii Chrome- ja Firefox -selaimilla. Palvelua saa myös englanniksi. Huhtikuun lopussa alkaneessa, kesäkuulle kestävässä kokeilussa on Vantaa-infon lisäksi mukana Vantaan työterveys. Kokeilun tarkoituksena on löytää ne palvelut, joista on etänä eniten asiakkaille hyötyä. Palautteen perusteella päätetään chatneuvonnan jatkosta pysyvänä asiointikanavana. Ähtäristä alkanut etäasiointikokeilu laajenee Suomessa vaiheittain ja se on osa sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelmaa (SADe). Ollaan yhteydessä! l ANNA GROTH 22 23

13 Osallistu purotalkoisiin! Tiivistä yhteistyötä lasten hyväksi Purojen teemavuosi kannustaa pitämään huolta lähiluonnosta. Nyt myös asukkailla on mahdollisuus osallistua siivoustalkoisiin puroilla. Luonnosta löytyy paljon ihmisen sinne jättämää roskaa, joka saastuttaa luontoa ja vähentää viihtyisyyttä. Vantaa kannustaa asukkaita lähtemään mukaan talkoisiin, joissa siistitään puroilta pois kaikki sellainen, mikä ei sinne luonnostaan kuulu. Mukaan voi lähteä kuka tahansa, perhe tai vaikkapa työyhteisö viettämään ulkoilupäivää. Ympäristökeskuksesta voi kysyä vinkkiä siivouskohteesta, jos kohdetta ei tule itselle mieleen, kertoo ympäristösuunnittelija Jarmo Honkanen. Talkoot ovat mukavaa yhdessä tekemistä luonnon rauhassa. Samalla saa aikaan jotain näkyvää ja hyödyllistä, jatkaa ympäristösuunnittelija Sinikka Rantalainen. Ympäristökeskuksessa toivotaan, että siivouspuuhista haaveileva ottaa aina ensin yhteyttä asiantuntijoihin, joiden kanssa sovitaan yhteisistä pelisäännöistä. Yksi henkilö talkooporukasta nimetään vastuuhenkilöksi, joka sitten tietää, mitä siivoukseen kuuluu ja osaa katsoa myös muiden perään, Honkanen kiteyttää. Keväällä lintujen pesintäaikaan on syytä välttää liikkumista tiheäpensastoisilla puron varsilla. Ympäristökeskuksesta saa neuvoja ja mahdollisesti myös maastoon apua herkissä kohteissa toimittaessa. Raivaussahaa ei tarvita Talkooporukka ja kaupunki sopivat etukäteen roskien viemisestä pois. Ideana on, että talkooporukka kerää roskat luonnosta ja kokoaa kaikki jätteet ennalta sovittuun paikkaan. Sieltä kaupunki sitten korjaa ne pois ja toimittaa eteenpäin. Mitään erityistä varustusta siivoustalkoisiin ei tarvita, vaan kumisaappaat, hanskat ja jätesäkki riittävät. Raivaussahaa tai haravaa ei purolla tarvita, sillä pensaat ja puut jätetään rauhaan. Myös runsas kasvillisuus sekä kaatuneet ja lahot puut kuuluvat puron varrelle. Pusikko saattaa näyttää ihmisen mielestä epäsiistiltä, mutta se tarjoaa suojaa ja ravintoa monille luonnon asukkaille, Rantalainen muistuttaa. JARMO HONKANEN Vantaan ympäristökeskus vietti talkoopäivää Mätäojalla. Luonnontilainen puro on ihmisellekin jännittävämpi ympäristö kuin kauttaaltaan siistitty. Kun purolla on elämää, on myös ihmisillä nähtävää ja kuultavaa. l MERI HÄMÄLÄINEN KIINNOSTUITKO PUROTALKOISTA? Kysy lisätietoja ja ilmoittaudu mukaan ymparistotarkastajat@vantaa.fi, tai ANNA GROTH Vanhemmat ovat päässeet osallistumaan uuden esiopetussuunnitelman valmisteluun blogin kautta. Uudesta esiopetussuunnitelmasta saatiin helmi-maaliskuun aikana lähes 70 kommenttia vanhemmilta. Kyselyihin voi vastata vielä toukokuun ajan. Kyselyn yhtenä teemana on esiopetuksen ja kodin välinen yhteistyö. Vanhemmat suosivat tiedotuksessa sähköpostia sekä päivittäisiä keskusteluja ryhmän aikuisten kanssa. Myös blogi-tyyppinen tiedottaminen kiinnosti vanhempia. Kyselyyn vastanneet vanhemmat pitivät erityisen tärkeänä sitä, että esiopetuksen ja kodin välinen yhteistyö on tiivistä. Myös vanhempien roolia tiedon välittäjinä pidettiin tärkeänä. Kouluun siirtyminen tulisi tehdä lapselle mahdollisimman sujuvaksi. Olisi hyvä, jos ensimmäisen luokan opettaja voisi tutustua lapsiin jo ennen lukukauden alkua. Toivoisin, siirtokeskustelua, jossa vanhemmat voisivat olla mukana. Itse toivoisin vanhempana, että voisi olla mukana tutustumassa kouluun ja tulevaan opettajaan, eräskin huoltaja vastasi. Kyselyitä ja työpajoja Vanhemmat ovat saaneet osallistua myös koulujen opetussuunnitelmatyöhön kyselyiden, työpajojen, aamukahvien ja vanhempainiltojen kautta. Sotungin, Itä-Hakkilan ja Hevoshaan koulujen yhteisessä vanhempainillassa vanhemmat visioivat viestiseinälle tulevaisuuden koulua. Koulujen väki totesi iloisena, että vanhemmat toivat esille samansuuntaisia asioita, joita myös opettajat olivat koulun opetussuunnitelmatyössä nostaneet esiin. Tulevaisuuden taidoissa korostuvat tieto- ja viestintätekniikka, sosiaaliset taidot, tiedonhankintataidot ja kriittisyys. Simonkylän koulussa vanhempainyhdistys ideoi koulun väen kanssa kyselyn, jossa vanhemmilta kysyttiin kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä. Saadut vastaukset käsiteltiin vanhempainyhdistyksen kokouksessa. Simonkylän koulu todettiin turvalliseksi oppimisympäristöksi, jossa oppilailla on hyvä olla. l LOTTE KOIVULAINEN, NINA KONTTINEN Seuraa opetussuunnitelmatyön edistymistä blogissa Vantaa-infot ovat siirtyneet yhteiseen palvelunumeroon. Vantaa-infojen neuvonta nyt numerossa Tule mukaan reiluun toimintaan Vantaa ansaitsi Reilun kaupan kaupungin arvonimen maaliskuussa. Reilua kauppaa edistetään asukkaiden ja yritysten kanssa. Reilun kaupan kaupungin arvonimi myönnetään kaupungeille, jotka haluavat sitoutua kestävän kehityksen edistämiseen Reilua kauppaa tukien. Viime vuoden lokakuussa tehty Taloustutkimus paljastaa, että Reilulla kaupalla on pääkaupunkiseudulla vankka tuki. Vantaalaisetkin vaikuttavat valitsevan yhä useammin Reilun kaupan tuotteita ostoskoriinsa. Kaupungin toiminnassa arvonimi näkyy esimerkiksi siten, että kaupungintalolla ja kaikissa kaupungin tilaisuuksissa on tarjolla Reilun kaupan tuotteita. Kaupunki sitoutuu myös jatkuvasti etsimään uusia keinoja edistää Reilua kauppaa omissa hankinnoissaan sekä rekrytoimaan kaupungissa toimivia eri tahoja hankkeeseen mukaan. Kaupungin tulee myös aktiivisesti tiedottaa ja viestittää Reilusta kaupasta vantaalaisille sekä osallistua vuosittaiselle kampanjaviikolle. Kesä täynnä reiluja tapahtumia Vantaan Reilun kaupan kaupungin hanke pyrkii tuomaan Reilun kaupan edistämisen osaksi kaupunkilaisten yhteistä tekemistä. Kesäksi onkin suunnitteilla monenlaista tapahtumaa ja tempausta, joissa voi bongata reilun banaanin jakamassa hyvää mieltä. Erilaisia yllätyksiä on luvassa muassa Tikkurila Festivaaleille sekä Vantaan asuntomessuille. Eri tahot, kuten yhdistykset ja yhteisöt, voivat myös reiluttaa omia tapahtumiaan ja tempauksiaan, joihin hanke tarjoaa apua esimerkiksi Reilun kaupan esittelymateriaalien hankinnassa. Myös asukkaat voivat tarjota hankkeelle omia ehdotuksiaan siitä, miten Reilua kauppaa voitaisiin edistää entistä paremmin Vantaalla. l SONJA HOLOPAINEN Lisätietoa, tulevat tapahtumat ja yhteystiedot: Kesällä on mahdollisuus osallistua moniin vantaalaisiin tapahtumiin reilussa hengessä. HENRIK CAMPOS Tammistonrannan päiväkodissa lapset pääsivät maistamaan tuoreita yrttejä. Makua päiväkotilasten elämään! Makuraadit tuovat kevään aikana uusia elämyksiä lasten arkeen useissa vantaalaisissa päiväkodeissa. Lounaan yhteydessä järjestettävissä raadeissa lapsilla maistatetaan raaka-aineita, jotka saattavat olla heille vielä hieman vieraita. Testattavana voi olla esimerkiksi kyssäkaalia, kiiviä, naurista tai mangoa. Näin kartoitetaan lasten mieltymyksiä, jotta ruokiin voidaan lisätä sellaisia uutuuksia, jotka myös maittavat lapsille. Me kaikki tiedämme, että vihanneksia ja hedelmiä pitää syödä riittävästi, ja etenkin lounaalla lautasmallin mukaisesti. Makuraatien avulla saadaan tietoa siitä, millaisia tuoreita vihanneksia, juureksia ja hedelmiä lapsille voisi tarjota nykyistä enemmän, kertoo palvelupäällikkö Liisa Sironen Vantaan kaupungilta. Esimerkiksi Tammistonrannan päiväkodin makuraadissa lapset pääsivät maistelemaan tuoreita yrttimausteita: basilikaa, oreganoa ja persiljaa. Makuraadit tarjoavat lapsille uusia elämyksiä ja opettavat maistelemaan vieraitakin ruokia. Haluamme tuoda makua ja vaihtelua ruokailijoidemme makumaailmaan, Sironen kuvailee. l ANNA ESKOLA DANI RÖNNQVIST Adoptoi kukka kirjastossa Pähkinärinteen kirjastossa kävijöitä ilahduttaa nyt seinämaalausten, wc-taiteen ja origamien lisäksi myös viherseinä. Helmikuisessa työpajassa rakennettiin lukualueen seinälle hyllyjä kasveille, joiden hoitamiseen voivat osallistua myös kirjaston asiakkaat. Olemme saaneet kasveja lahjaksi asiakkailta, ja ne lisäävät mukavasti viihtyisyyttä lukutilaan. Etsimme vielä niille hoito-ohjeita, joita voi sitten hyödyntää myös kotona, kertoo kirjastovirkailija Saana Mäensivu. Kasvien hoitamisesta kiinnostuneet viherpeukalot voivat ilmoittautua kirjaston henkilökunnalle. Heille voi kertoa myös ideoita ja toiveita kirjaston toiminnan kehittämiseksi. l MINNA SAASTAMOINEN 24 25

14 MINNA SAASTAMOINEN Parveke kukkimaan! Omalla parvekkeella voi kasvattaa esimerkiksi amppelitomaatteja, persiljaa ja pensaskrassia. Ikkunalaudalla kasvatetut taimet ovat alussa honteloita, mutta parvekkeella ne vankistuvat nopeasti. Jos käytät mieluummin ostotaimia, valitse tukevia ja tummanvihreitä. Varmista myös, ettei niissä ole ötököitä. Parvekeruukun on hyvä olla suuri, jotta multa ei kuivu liian nopeasti. Vähennä yrttejä, jos pidät enemmän kukista. Tietoa ja ideoita saat puutarhalehdistä ja -kirjoista. IRENE MÄENTIE Pienelläkin parvekkeella viihtyvät sulassa sovussa kotikokin hyötykasvit ja värikkäät kesäkukat. Kirjastossa kannattaa tutustua esimerkiksi näihin: Kuokkanen, Lehmusoksa, Mäki: Puutarha parvekkeella Schneebel-Morrell: Kasvimaa pienissä ruukuissa Lena Israelssonin kaikki kirjat pursuavat ideoita SEURAA PÄÄTTÄJIÄ TULOSSA KELLO 18 SUORA LÄHETYS VALTUUSTOSTA. MINNE HELSINGIN SEUTU ON MENOSSA ASUNTOJEN JA MAANKÄYTÖN SUHTEEN? JOKA VIIKKO UUSIA VIDEOITA VANTAALTA! VANTAAN KAUPUNGINMUSEO Kyläraitilla aistii vanhan ajan tunnelman. Kirkonkylän talot vanhenivat tutkimalla Kaupunginmuseossa on päättymässä Kirkonkyläprojekti, jossa kylän arjesta ja menneisyydestä on saatu paljon uutta tietoa. Yksi kylän talokin vanheni sata vuotta. Vantaan alue oli vielä 1950-luvulle saakka pitkälti maaseutua. Yksi vanhoista maaseutukylistä on 1200-luvulla perustettu Kirkonkylä. Se on edelleen elävä ja asuttu paikka sekä erinomainen kesäretkikohde. Helsingin pitäjän kirkonkylä oli nykyisen Vantaan ja Helsingin alueen keskus. Se syntyi hyvien kulkureittien varrelle jokien ja silloisten pääteiden risteykseen. Myöhemmin Kehä III ja Tuusulanväylä halkoivat ja rajasivat kylää. Isojen teiden puristuksessa on kuitenkin säilynyt monia menneestä elämästä kertovia rakennuksia ja vanha maalaistunnelma: Pyhän Laurin kirkko, viljamakasiinit ja luvun asuinrakennuksia. Kylän lempiruoka selvillä Museo on tutkinut Kirkonkylää arkeologisin kaivauksin sekä keräämällä muistitietoa nykyisiltä ja entisiltä asukkailta. Rakennuksia ajoitettiin puunäyttein, jotka paljastivat yhden talon jopa sata vuotta luultua vanhemmaksi. Uutta tietoa on kertynyt muun muassa kylän arjesta, naisten töistä ja lasten leikeistä. Kirkon läheisyys näkyy lapsuusmuistoissa. Kylän lapset leikkivät hautajaisia, joihin haettiin rekvisiitaksi kukkalaitteita hautausmaan roskiksesta. Toisaalta lapset tiesivät tarkkaan, ettei hautausmaalla saa leikkiä, kertoo tutkija Karoliina Junno-Huikari. Myös ruoka- ja puutarhakulttuuria on tutkittu ja kylän lempiruoka on löytynyt. Läskisoosin voi sanoa symboloivan Kirkonkylän ruokaperinnettä. Haastatteluissa se mainittiin poikkeuksetta tyypillisimmäksi ja myös mieluisimmaksi ruoaksi, Junno-Huikari toteaa. Elokuussa julkaistaan kirja ja verkkonäyttely, joissa kerrotaan kylän elämästä ja pappilan arkeologisten kaivausten tutkimustuloksista. Kirkonkylä-projektin on rahoittanut toimintansa lopettava Helsingin Pitäjän Kirkonkylän Säätiö. l MARJO POUTANEN Kirkonkylän kesän avaus lauantaina Lisää projektin tutkimustuloksista puutarhakulttuurista kertovalla opastuksella klo 13 sekä keskiaikaa ja kaivauksia käsittelevällä opastuksella klo 14. RAISA RAUTIAINEN Tikkurila Festivaali ottaa vastuun ympäristöstä Tikkurila Festivaali haluaa leimautua tapahtumaksi, jonka järjestelyissä otetaan ympäristöasiat mahdollisimman laajasti huomioon. Tapahtuman promoottori Jan Grehn kertoo, että taustalla on ympäristöasioiden tärkeyden tiedostamista, vastuun ottamista ja halua tehdä hyvää omien resurssien rajoissa. Ympäristöasioiden huomioon ottaminen maksaa aikaa, ajattelua, vaivaa ja myös rahaa, mutta olemme päättäneet panostaa siihen, Grehn toteaa. Jo viime vuonna ensimmäisillä Tikkurila Festivaaleilla käytettiin pelkästään tuulisähköä, jonka toimitti Vantaan Energia. Festivaaleilla ei siis kuulunut generaattorien tai aggregaattien melua. SAMI LIEVONEN Myös kierrätykseen panostettiin jo viime vuonna monella tavalla. Esimerkiksi noin 200 työntekijän paidat teetettiin kierrätysmateriaalista ja näin säästettiin miljoona litraa vettä. Myös mainospressut olivat kierrätysmateriaalia, ja tänä vuonna sama materiaali on taas jossain muodossa käytössä. Festareille hyvät yhteydet Festivaalin ympäristöystävällisyys näkyy myös esimerkiksi niin, että osallistujia kehotetaan jättämään oma auto kotiin. Kannustamme ihmisiä käyttämään omia jalkojaan, polkupyöriä ja julkisia kulkuneuvoja, sillä Hiekkaharjun urheilupuiston viereen pääsee tosi hyvin esimerkiksi junalla. Teemme taas myös ison fillariparkin, autoparkkia alueelle ei tule. Tänä vuonna junalla saapuminen on entistä helpompaa, sillä liikennöinti Kehäradalla alkaa heinäkuun alussa ja junia kulkee molempiin suuntiin 10 minuutin välein. Myös heinäkuussa Kivistössä pidettävien Asuntomessujen vieraille kehärata tarjoaa helpon reitin festivaalille. Promoottori Grehn arveleekin, että moni asuntomessuille tuleva suuntaa myös Hiekkaharjuun heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Yhteistyötä näiden tapahtumien markkinoimiseksi tehdään Vantaan kaupungin kanssa. l PIRJO KIVISTÖ Kirkonkylän myllyn luona uitiin ja virkistäydyttiin helteisinä kesäpäivinä. Gramofoni soi ja eväät maistuivat uimisen lomassa. Kuva on vuodelta Kaksikielinen lasten tietokirja kuljettaa läpi historiallisen Helsingin pitäjän kirkonkylän

15 Kehärata tulee! Kehärata yhdistää heinäkuussa Tikkurilan ja Myyrmäen toisiinsa. Samalla Tikkurilasta tulee Suomen toiseksi vilkkain juna-asema. Kaupunkirataa on suunniteltu jo pitkään. Ensimmäiset suunnitelmat juontavat juurensa noin 50 vuoden taakse. Radan linjaukset jalostuivat ajan saatossa, ja rataa päästiin rakentamaan vuonna Nyt valmistuva rata on kokonaisuudessaan 18 kilometriä pitkä, joista tunneleita on kahdeksan kilometriä. Uusia asemia ovat Vehkala, Kivistö, Aviapolis, Lentoasema ja Leinelä. Kehärataa liikennöidään arkisin ja lauantaisin 10 minuutin vuorovälein. Arvion mukaan junissa tehdään päivittäin noin matkaa. Uusia asukkaita ja yrityksiä Kehäradan varteen nousee uusia asuinalueita, ja samalla olemassa olevia keskustoja kehitetään. Kehäradan varrella, kilometrin päässä 24:sta asemasta asuu nykyään noin asukasta. Tulevaisuudessa asukasmäärän odotetaan nousevan jopa :een. Suuri osa kasvusta tapahtuu Vantaan uusilla asuinalueilla Kivistössä, Aviapoliksessa ja Leinelässä. Uusia asuinrakennuksia nousee myös Tikkurilaan, samalla kun Myyrmäki ja Mar- Tikkurilasta tulee Suomen toiseksi vilkkain asema. tinlaakso ovat kehittymässä monipuolisiksi kaupunkikeskuksiksi. Asukasmäärien kasvaessa myös palvelut lisääntyvät. Tikkurilaan on avautunut uusi toimisto- ja liikekeskus sekä kivijalkakauppoja. Kivistöön on parhaillaan rakentumassa uusi Aurinkokiven koulu. Kivistön alueelle TAPAHTUMIEN KESÄ... MITÄ VANTAALLA KANNATTAA TEHDÄ TAI NÄHDÄ KESÄLLÄ? LÄHETÄ VINKIT MINIPITUISELLA VIDEOLLA. KESÄN KATSOTUIN OMA VIDEO PALKITAAN IKIMUISTOISESTI. TOIMI HETI JA VIIMEISTÄÄN MENNESSÄ: VANTAAKANAVA.FI/OMAVIDEO VIDEOPOSTIKORTTEJA JA TAPAHTUMAVIDEOITA VANTAALTA! KEHÄRADAN KANSANJUHLAT 1.7. Heinäkuussa pitkä odotus palkitaan. Tule mukaan juhlistamaan Kehäradan avajaisia 1.7, jolloin mielenkiintoista ohjelmaa tarjoillaan uusilla asemilla kaikenikäisille. Juhlapäivän ohjelma julkaistaan alkukesän aikana osoitteessa on suunnitteilla kauppakeskus ja Aviapolikseen on nousemassa hotelli. Vantaalaisille yrityksille Kehärata tarkoittaa uusia mahdollisuuksia kasvavien markkinoiden sekä hyvien kulkuyhteyksien myötä. Radan varteen tulee uutta työpaikkaa eli sama määrä kuin asukkaitakin. Aviapoliksen sekä Lentoaseman merkitys työpaikka-alueina kasvaa entisestään. Vehkalaan syntyy tulevaisuudessa kokonaan uusi työpaikka-alue. l PIRKKO VÄÄNÄNEN Myös kommentoimalla muiden videoita voit voittaa! Vantaa-kanava arpoo aktiivisille sivuilla kävijöille lippuja Tikkurilan festivaaleille ja asuntomessuille. SAKARI MANNINEN PERTTI RAAMI Viheralueiden istutuksista uusi linjaus Hulevedet ovat oleellinen osa Osumapuistoa. Viheralueiden viihtyvyys ja luonne määräytyvät kasvillisuuden mukaan. Ei olekaan täysin yhdentekevää, millaisia istutuksia alueilla on. Onnistuneilla kasvillisuusvalinnoilla voidaan vaikuttaa paitsi viihtyvyyteen myös ilmastonmuutoksen vaikutusten voimakkuuteen, ihmisten terveyteen ja hulevesien hallintaan. Vantaalla on tekeillä linjaus, jonka tavoitteena on asettaa kasvien käytölle periaatteet. Linjauksessa ohjataan puistojen, torien, aukioiden, katujen, teiden ja puistometsien istutetun kasvillisuuden käyttöä. Yhtenä tärkeänä periaatteena on lajien monimuotoisuuden säilyttäminen ja lisääminen. Monilajisen kasvillisuuden uskotaan kestävän ilmastonmuutoksen vaikutuksia yksipuolista kasvillisuutta paremmin. Jos jokin yksittäinen kasvilaji altistuu esimerkiksi kasvitaudeille, tuholaisille tai vaihtuville sääoloille, ei koko alue jää paljaaksi, kertoo maisema-arkkitehti Sirpa Törrönen. Suunnitelma kohteen ehdoilla Kasvillisuuden on todettu tasaavan sääoloja, parantavan ilmanlaatua sekä vähentävän stressiä. Viheralueet ovat tärkeitä myös hulevesien imeytymisen kannalta. Kasvit poistavat maaperästä vettä ja niiden juuret ehkäisevät eroosiota. Varsinaisia kasvilistoja ei Vantaan kasvien käytön periaatteissa kuitenkaan laadita, vaan suunnittelijalle jätetään vapaus toimia laajempia ohjenuoria noudattaen. Kasvillisuus suunnitellaan aina kohteen mukaan huomi- Vantaa tutuksi pyöräillen Ensi kesänä tutkimusretkiä lähiluontoon voi tehdä valmiiden reittien avulla. Vantaalla on tehty uusi vapaaajan pyöräilyopas, joka sisältää useita eri reittivaihtoehtoja ympäri Vantaata. Oppaassa on esiteltynä reittien varrella sijaitsevia luonto- ja kulttuurikohteita lyhyin kuvauksin. Kartan avulla voi suunnistaa valmiin reitin läpi tai yhdistellä eri reittejä oman mielenkiinnon mukaan. Oppaaseen on valittu monipuolisesti erilaisia helposti pyörällä saavutettavia kohteita, jotta mahdollisimman moni löytäisi itseään kiinnostavaa nähtävää reittien varsilta. Osa on myös niin sanottuja teemareittejä. Kaikkiin oppaassa esiteltyihin kohteisiin pääsee tavallisella pyörällä. Lisäksi joissain kohteissa voi jättää pyörän parkkiin ja tutustua kohteeseen lähemmin kävellen. Kaupungin nettisivuilla järjestettiin maaliskuussa kysely, jossa pyöräilystä kiinnostuneet saivat kertoa mielipiteensä oppaan sisällöstä. l ANNE HEINONEN oiden sijainti, tuleva käyttötarkoitus, paikan ominaispiirteet sekä alueen kunnossapito. Esimerkiksi koirapuistoille ei ole tarkoitus laatia yhtenäisiä ohjeistuksia tiettyjen kasvien käytöstä, sillä jokainen kohde on erilainen. Kasvillisuuden käytön periaatteet on ensimmäinen istutetuille kasveille tehty linjaus Vantaalla. Suunnitelma valmistuu tämän vuoden aikana. l PIRKKO VÄÄNÄNEN TIESITKÖ? Vantaalle istutetut kasvit ovat verrattain nuoria, kartanonpuistoja lukuun ottamatta. Suuri osa kasvillisuudesta on istutettu ja 1970-luvulla. Kartoituksen mukaan metsävaahtera, rauduskoivu, kotipihlaja, metsäkuusi ja mänty ovat yleisimmät säilyneet puulajit. Kartoituksessa selvitettiin 13 vanhimman viheralueen kasvilajisto. Sähköä pyöräilyyn Sähköpyörä on mainio väline vaikka vähän pidemmille työmatkoille! Voit heittää hyvästit hikisille aamuille työpaikan ahtaassa pukukopissa, sillä tämä pyöräily rasittaa vain kohtuullisesti. Sähköpyöräilyn uskotaankin lisäävän työmatkapyöräilyn määrää, saavan kaduille aivan uusia pyöräilijöitä ja yleistävän pyöräilyä joukkoliikenteen liityntämuotona. Vaikka kevyempi polkeminen mahdollistaa pyöräilyn myös heikompikuntoisille, on sähköpyöräilyn todettu ylläpitävän terveyttä ja vahvistavan normaalikuntoistenkin peruskuntoa. Säännöllinen sähköpyöräily voi kohentaa kestävyyskuntoa, sillä se kuormittaa verenkiertoa ja hengityselimistöä. Sähköpyöräilyyn olisi helppo siirtyä laajemminkin Suomessa. Kävely ja pyöräily tuntuvat tilastojen valossa muuttuvan jotenkin hankaliksi 1 2 kilometriä pidemmillä matkoilla. Suomalaisten päivittäisistä matkoista kolme neljännestä on alle 10 kilometrin pituisia, ja niistä jopa prosenttia tehdään henkilöautoilla. Madaltuisiko kynnys siirtyä autoilusta pyöräilyyn tarpeeksi, jos pyörävarastossa odottaisi kiiltelevä sähköpyörä? Ulkomaisten kokemusten mukaan sähköpyörällä tehty keskimääräinen matka on noin 10 km. Pääset testaamaan sähköpyörää Vantaan kaupunkijuhlassa! HSY:n Ilmastoinfo tuo sähköpyörän Tikkurilan jokivarteen lauantaina l ELINA MATTERO / ILMASTOINFO PERTTI RAAMI 28 29

16 Vanhusneuvoston kautta voi vaikuttaa Vantaalla toimii aktiivinen vanhusneuvosto, joka ottaa kantaa ikääntyvien asioihin ja palveluihin. Vanhusneuvoston kautta myös eläkeläisjärjestöt saavat äänensä kuuluviin. Eläkeikäisten osuus väestöstä kasvaa voimakkaasti samaan aikaan kun työikäisten sekä lasten ja nuorten osuudet pienenevät. Kannattaa muistaa, että eläkeikäiset ovat merkittävä ryhmä äänestäjinä, päättäjinä ja yhteiskunnallisina vaikuttajina. Yhä suurempi osa eläkeikäisistä elää hyväkuntoisena ja toimintakykyisenä pidempään ja haluaa myös vaikuttaa. Vanhusneuvosto on yksi vaikuttamisen väylistä, arvioi vanhusneuvoston puheenjohtaja Eija Grönfors. Vantaalla vanhusneuvoston 11 jäsentä edustavat neuvostossa myös omia eläkeläisjärjestöjään, joten samalla äänensä saa kuuluville laaja eläkeläisjärjestöissä mukana oleva väestö. Eläkeläiset mukana monessa Vantaalla toimii lukuisia eläkeläisjärjestöjä, joista osa on syntynyt esimerkiksi asuinpaikan, poliittisen kannan tai aikaisemman ammatin perustella. Vantaan järjestöringin sivuilta www. vantaalla.info löytyy varmasti jokaiselle omien mieltymysten mukainen järjestö. Eläkeikäisillä on paikkansa myös muissa järjestöissä, erimerkiksi Ilmaista ehkäisyä Vantaalla Pitkäaikaisia ehkäisyvälineitä on jaettu maksutta jo kahden vuoden ajan. Viime vuonna ehkäisyvälineitä sai yli 1500 henkilöä. Vantaalla kunta kustantaa kaikille ensimmäisen pitkäaikaisen ehkäisyvälineen. Alle 20-vuotiaat saavat lisäksi yhdeksän kuukauden ehkäisyn veloituksetta. Ehkäisyvalmistetta lääketieteellisistä syistä vaihtavat saavat kolmen kuukauden aloituspakkauksen ilmaiseksi. Kondomeja on toki myös tarjolla. Ilmainen ehkäisy on saanut hyvää palautetta euron pitkäaikainen ehkäisin on kertainvestointina kallis, ja varsinkin nuorille hinta on potilasjärjestöissä tai harrastustoiminnan parissa. Merkittävä osa eläkeikäisistä on mukana vapaaehtoistoiminnassa. Eläkeikäisten vapaaehtoistoiminnan panos järjestöjen kautta on mittava toisiin väestöryhmiin verrattuna. Eläkeikäisten vapaaehtoistoiminnasta suuri osa tehdään oman ikäryhmän hyväksi. Järjestötoiminnan ohella eläkeikäiset toimivat omaehtoisesti monin tavoin esimerkiksi omaisten ja läheisten auttajina. Mikäli vapaaehtoisena toimiminen kiinnostaa, lisätietoja saa numerosta tai sähköpostitse l VAPPU VIENAMO Vanhusneuvoston puheenjohtaja Eija Grönfors pitää tärkeänä, että myös ikääntyvät käyttävät vaikuttamisen mahdollisuuksiaan. voinut olla ehkäisyn käytön esteenä. Tämän takia Vantaalla on päädytty ehkäisyn ilmaisjakeluun. Sinänsä pitkäaikainen ehkäisyväline ei ole kallis, sillä käyttöikäkin on 3 5 vuotta, kertoo Vantaan ehkäisy- ja perhesuunnittelun vastuulääkäri Tuire Karjalainen. Kapselit ja kierukat suosiossa Pitkäaikaiset ehkäisyvalmisteet, eli kapselit ja kierukat, ovat nyt suosiossa, sillä ne vähentävät vahinkoraskauksia tehokkaasti ja turvallisesti. Kapseliehkäisy tavoittaa hyvin nuoriakin käyttäjiä. Hyvät kokemukset leviävät nopeasti, ja kapseleita kysytään myös siksi, kun kaverillakin on. Myös kierukkaehkäisyä käytetään yhä enemmän synnyttämättömilläkin ja hyvällä menestyksellä. Vantaalla nuoria kannustetaan Seniorineuvontaa yhdestä numerosta Vantaalla seniorit saavat neuvontaa keskitetystä palvelunumerosta arkisin kello Yhteydenottajana voi olla seniori tai hänen omaisensa. Seniorineuvonnan työntekijät neuvovat ja kertovat palveluista. Tarvittaessa tehdään laaja-alainen palvelutarpeiden selvitys. Henkilökunta osaa kertoa kaupungin palvelujen lisäksi myös yhdistysten, järjestöjen ja yksityisten yritysten ottamaan rohkeasti yhteyttä ehkäisyasioissa. Nuoret ovat meille asiakasryhmänä sydämen asia. Tarjoamme palveluja matalalla kynnyksellä, joten nuorten on helppo lähestyä meitä, Tuire Karjalainen sanoo. Raskaudenkeskeytysten määrä laskussa Raskaudenkeskeytysten määrä on viimeisen kahden vuoden ajan ollut Vantaalla laskussa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilaston mukaan vuonna 2013 raskaudenkeskeytyksiä tehtiin 512, mikä tarkoittaa noin kymmentä keskeytystä tuhatta vuotiasta naista kohti (edellisen vuoden vastaavat luvut olivat 569/11,4). Alustava tieto viime vuodelle ennustaa samaa laskusuuntaa. tarjoamista palveluista. Seniorineuvontaan kuuluu palveluohjauksen lisäksi hyvinvoinnin tukeminen. Tukea suunnataan erityisesti sairauden tai vanhenemisen haurastuttamille, esimerkiksi muistisairaille ja omaishoidon perheille. Seniorineuvonta antaa vinkkejä myös itsehoitoon. Seniorineuvontaa voi lähestyä myös sähköpostilla: palvelutarpeen.arviointi@vantaa.fi Ajallisesti lasku raskaudenkeskeytysten määrässä näyttää liittyvän yhteen ehkäisyn ilmaisjakelun kanssa, arvioi Karjalainen. Vantaalla on tarjottu ehkäisy- ja perhesuunnitteluneuvolan palveluita 40 vuoden ajan. Sen lisäksi, että neuvoloissa saa ehkäisyyn liittyvää palvelua, neuvolat toimivat nykyisin myös seksuaali- ja lisääntymisterveyden neuvontapisteinä. Tärkeä osa palvelua on seksitautien vähentäminen sekä terveysneuvonnan antaminen. Palveluita on tarjolla koko Vantaan alueella: Koivukylän, Tikkurilan, Länsimäen ja Myyrmäen terveysasemilla. Palvelut on tarkoitettu kaikille ehkäisyä tarvitseville iästä ja sukupuolesta riippumatta. l SUVI NURMIVIITA SAKARI MANNINEN TUULIA HALTTUNEN Sairaanhoitaja muutti apteekkiin Terveyspisteen sairaanhoitaja Pauliina Ruskomaalta voi kysyä neuvoa pienemmissäkin terveyspulmissa. Tikkurilan Asema Apteekin Terveyspisteessä sairaanhoitajaa voi nykäistä hihasta ja kysyä neuvoa apteekissa poiketessaan. Suurin osa kävelee sisään ilman ajanvarausta, esimerkiksi mittauttamaan kolesterolin. Usein ihmiset haluavat sitten jutella enemmänkin omasta tilanteestaan, ja voimme miettiä yhdessä jatkosuunnitelman vaikkapa painonhallintaan, kertoo sairaanhoitaja Pauliina Ruskomaa. Terveyspisteitä on Suomessa alle kymmenen. Vuodenvaihteesta toimineen Asema Apteekin piste on Uudenmaan ainoa. Olemme saaneet kannustavaa palautetta, ja vastaanotolla käy kuukausittain lähes sata asiakasta. Toivon, että vielä useampi löytäisi tämän matalan kynnyksen palvelun, Ruskomaa pohtii. Yleisimmin käytettyjä palveluita ovat tähän mennessä olleet rokotukset, korvahuuhtelut ja erilaiset mittaukset. Moni käy myös näyttämässä flunssan oireita ja tiedustelemassa, onko kyse jostain vakavammasta. Flunssavastaanotolla Ruskomaa tarkastaa nielun ja korvat, mittaa kuumeen ja ottaa tulehdusarvot. Hän voi tarvittaessa määrätä sairauslomaa tai ohjata asiakkaan lääkärille, aivan kuten sairaanhoitajat terveysasemalla. Terveyspisteen hoitomallit vastaavatkin Vantaan terveysasemien linjauksia, ja toiminta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä terveyspalveluiden kanssa. Ennaltaehkäisyä ja nopeaa palvelua Terveyspisteestä voi tulla myös tehokas keino ennaltaehkäistä kansantauteja. Kun ihminen herää ottamaan terveydestään vastuun, on esimerkiksi 2-tyypin diabetesta mahdollista ehkäistä. Tarkoitus onkin tarjota matalan kynnyksen palveluja nopeasti ja helposti ja aktivoida ihmisiä huolehtimaan itsestään. Rohkeasti vaan kysymään! Neuvoja annetaan hyllyjen välissäkin, ja sairaanhoitajan huoneessa on mahdollisuus keskustella luottamuksellisesti, apteekkari Kirsi Paulamäki kuvaa. Terveyspiste helpottaa työtilannetta terveysasemalla. Terveyspiste on kahden vuoden yhteistyökokeilu Tikkurilan terveysaseman kanssa. Jos kokeilu onnistuu, myös muita Vantaan apteekkeja toivotaan mukaan toimintaan. Terveyspisteen sairaanhoitaja antaa myös apteekille lisäarvoa, kun henkilökunnan osaaminen laajenee puolin ja toisin. Meillä on nyt valtava osaamiskapasiteetti ja se taas tarkoittaa parempaa palvelua asiakkaalle, Paulamäki arvioi. l TUULIA HALTTUNEN MIKÄ TERVEYSPISTE? Apteekin yhteydessä toimiva yksityinen terveyspalveluyritys Toiminta on valvottua (AVI) Kunta tekee yhteistyötä apteekin kanssa, mutta ei osallistu kustannuksiin Palvelut vastaavat terveysaseman hoitopolkuja Palveluita myös ilman ajanvarausta Muun muassa korvahuuhtelut, rokotukset, haavahoito, erilaiset mittaukset (kolesteroli, verenpaine, hemoglobiini, Body Fat), luomien tarkastus/poisto, painonhallinnan kartoitus ja seuranta Hinnat 5 45 euroa Varaa aika terveysasemalle netissä Netissä ajan voi varata silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Sähköinen ajanvaraus otetaan Vantaalla käyttöön alueittain vaihe vaiheelta. Nyt nettivarailu on mahdollista tiettyihin palveluihin kaikilla terveysasemilla. Sähköisesti on mahdollista varata vastaanotto- ja puhelinaikoja sairaanhoitajalle, diabeteshoitajalle ja perhesuunnitteluneuvolaan. Myös lääkärin ja terveydenhoitajan vastaanotolle on mahdollista varata aikoja tietyille terveysasemille. Tarkemmat tiedot löytyvät kunkin terveysaseman nettisivuilta. Koivukylässä toimii lisäksi 0 6-vuotiaiden lasten terveyskeskuslääkärin vastaanotto, jonne kaikkien terveysasemien asiakkaat voivat varata sähköisesti ajan. Lisäksi vantaalaiset voivat varata verkossa ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle Hakunilan, Martinlaakson tai Korson terveysasemille. Lähetettä ei tarvita, eikä asiakkaalla tarvitse olla diagnosoitua mielenterveyden ongelmaa. Oma tunne pahoinvoinnista tai avun tarpeesta riittää. Sähköinen ajanvaraus edellyttää, että potilaalle on luotu omalla terveysasemalla asiakkuus järjestelmään. TUULIA HALTTUNEN Ohjattua liikuntaa Liikunnan kesäkausi alkaa jo toukokuussa! Eri puolilla Vantaata on tarjolla vesiliikuntaa, sauvakävelyä, teemajumppapäiviä, lihaskuntotestejä, puistojumppia sekä puistovenyttelyä ja asahia. Tämän kesän uutuus on kuntosalin treenitreffit 60 vuotta täyttäneille. Lisäksi Hiekkaharjun, Kulomäen ja Vetokannaksen ulkokuntoilualueilla harjoitellaan ohjatusti lähiliikuntapaikan välineitä ja aluetta hyödyntäen. Useimpiin ryhmiin ei tarvitse ilmoittautua. Vesiliikuntaa lukuun ottamatta ryhmät ovat päiväsaikaan maksuttomia. Iltaliikunnassa osallistumismaksut 2,5 3,5 euroa. Vesiliikuntaryhmissä osallistumismaksun lisäksi maksettavaksi tulee uimahallin sisäänpääsymaksu. Lisätiedot kesäliikunnan esitteistä sekä osoitteesta Ulkokuntoiluvälineet tutuksi Ti klo 10 11, Kulomäen ulkokuntoilualue, Maauunintie 17 Pe klo (ei 15.5.) Hiekkaharjun urheilupuisto, Urheilutie 15 Ke klo 10 11, Vetokannaksen virkistysalue, Vantaanlaaksontie

17 Asemakaavasuunnittelijan työssä yhdistyvät looginen hahmottaminen ja taiteellinen kipinä, Seppo Niva sanoo. TÖITÄ MAANKÄYTÖN JA RAKENTAMISEN ALALLA Kiinnostaako sinua työ rakentamisen tai maankäytön alalla? Tarjoamme monipuoliset työtehtävät kannustavassa työyhteisössä ja mahdollisuuden vaikuttaa omaan työhön. Kollegat ja esimiehet huolehtivat hyvästä perehdytyksestä. Johtamisen ja esimiestyön kehittäminen ovat Vantaalla olleet jo pitkään erityisenä painopisteenä. Tämä näkyy tutkitusti hyvänä esimiestyönä. Tule mukaan joukkoomme tekemään kuntalaisten arkeen vaikuttavaa työtä. Tarjoamme kehittymismahdollisuuksia ja kannustamme henkilöstöämme kohti selkeitä tavoitteita. Lue juuri nyt vapaana olevista paikoista EEVA VIERROS Asemakaavasuunnittelija on mahdollisuuksien luoja Tikkurilaan junalla tulevat kulkevat nykyään uudella asemalla eli Dixissä. Valoisa ja raikas asemakeskus on pitkän suunnittelun ja yhteistyön tulos. Asemakaavasuunnittelija Seppo Niva Vantaan kaupungilta sanoo, että Vantaalla rakennetaan taas pitkästä aikaa. Tosin asemakaavasuunnittelijan näkökulmasta katsottuna asiat eivät tapahdu hetkessä, sillä kaavasuunnittelu on pitkä ja monimutkainen prosessi, ja lopputulos on näkyvissä vasta vuosien jälkeen. Dixin asemakeskuksen asemakaavatyö käynnistyi jo 2010 ja asema on vasta nyt avattu. Rakennusten suunnittelua edeltää kaavoitus, ensin yleiskaavoitus ja sitten toteutusta lähempänä oleva asemakaavoitus. Kaavoitus on yhteistyötä Vantaan kaupunki omistaa suhteellisen vähän maata ja yksityisiltä omistajilta tulee paljon toiveita maankäytölle. Kaupungilla sitten arvioidaan, mitä on mahdollista tehdä ja toteuttaa, Niva kertoo. Kaavasuunnittelussa huomioidaan liikenteen toimivuus, liikennemelu ja pienhiukkaset, suojeltavat kohteet sekä muut lait ja ohjeet. Suunnittelija seuraa myös minkälaista kaupunkikuvaa syntyy sekä missä liiketilat kannattavat. " Kaavasuunnittelija on yhteistyön ytimessä" Kannattavuudessa emme tietenkään ole asiantuntijoita, on yritysmaailman asia ennustaa vetääkö jokin liikeyritys lopulta vai ei. Mutta olemme mahdollisuuksien luojia. Kaavasuunnittelija on myös yhteistyön luoja tai ainakin sen ytimessä, sillä suunnitteluun osallistuu sekä kaupungilta että ulkopuolelta paljon väkeä. On vesihuoltoa, liikennesuunnittelua, rakennusvalvontaa ja yhteistyötä muun muassa Kaupunginmuseon ja ympäristökeskuksen kanssa. Yhteistyökuviot ovat projekti- tai hankekohtaisia, ja niissä määritellään kulloisetkin reunaehdot. Yleiskaava ohjaa aina asemakaavasuunnittelua. Yleiskaava on yleispiirteinen, asemakaava menee mittakaavaltaan yksityiskohtaisemmalle tasolle. Esimerkiksi yleiskaavan asuntoalueille voi sijoittua asumisen lisäksi muutakin toimintaa, kuten päiväkoteja tai korttelipuistoja. Asuinrakentamista useille alueille Uusia asuinkortteleita syntyy nyt Vantaalla uusien alueiden, kuten Leinelän ja Kivistön, lisäksi myös vanhoilla alueilla. Esimerkiksi Tikkurilassa rakennetaan asuntoja kovalla vauhdilla. Asuinrakentamista lisätään, sillä verrattuna muihin radanvarsien kaupunginosiin Tikkurilassa on suhteellisen vähän asuintaloja. Kielotiellä olevan Autotalon kaavoitus alkoi 2011 ja nyt tontilla rakennetaan. Autotalon tilalle on tulossa asuintalo ja liikkeitä kivijalkaan. Talvikkitien länsipuolelle tulee uusia asuinkortteleita vanhojen tilalle, ja Kielotornin viereen, vanhan Anttilan paikalle, nousee 16-kerroksinen asuintalo. Asemakaava on tavallaan myös asukkaiden turva, sopimus siitä, mitä esimerkiksi naapuritontille saa rakentaa, toteaa Seppo Niva. Ainakin Tikkurilassa asukkaat ovat hyväksyneet asemakaavat ilman suurempia valituksia, sillä se turvaa myös heidän keskustansa elinvoimaisuutta. Niva on sitä mieltä, että uusien asuinalueiden vetovoima ei vähennä vanhojen alueiden asukasmäärää ja uudistustarpeita. Dixi rakennettiin radan päälle Dixi on vilkas ja moderni asemakeskus, jonka läpi kulkee lukematon määrä ihmisiä. Kehäradan valmistuttua aseman käyttö vilkastuu entisestään. Tällä hetkellä Dixissä on noin 30 liikettä ja palvelua, ja määrä tuplaantuu, kun toinen vaihe valmistuu kesällä Dixin asemakaavasuunnittelusta vastannut Niva kertoo, että kaavaprosessi meni hyvin ja asemakeskustaa oli ilo tehdä. Haasteita oli paljon, sillä rata-alue on vaikea. Ahdas tontti, hankala maaperä, erilaiset turvallisuusmääräykset ja junaliikenteen keskeytymättömyys piti ottaa huomioon. Prosessin alussa mietittiin, rakennetaanko junaraiteiden päälle vai alle. Radan alta rakentamiseen ei päädytty, sillä maaperä ei ollut suotuisa ja liiketilat maan alla olisivat olleet pimeitä. Nyt voi sanoa, että radan päälle rakentaminen oli hyvä ratkaisu. Dixin valoisan ja ilmavan rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Rainer Mahlamäki. Toimisto- ja liikekeskus Dixi on myös saanut Suomen ensimmäisen kauppakeskukselle myönnetyn platina-tason LEED-ympäristösertifikaatin. l EEVA VIERROS ANDREAS KOIVISTO Det finns tiotals aktiva svenskspråkiga föreningar i Vanda. Här stämmer man upp till allsång på Vantaaseuras Kvarnkväll. Vandabo - håll dig uppdaterad För dig som bor i Vanda finns många sätt att hålla dig informerad om vad som sker i staden, vare sig det handlar om evenemang på svenska eller påverkningsmöjligheter. PÅ GÅNG MELLAN HIMMEL OCH JORD TAIVAAN JA MAAN VÄLILLÄ SÖN KL Vanda Lantbruksmuseum, Nybackagränden 2 Taivaan ja Maan välillä Mellan Himmel och Jord är en tvåspråkig konsert. En musikalisk utfärd från Tšaikovski till Toivo Kärki, från Sibelius till Lehár med toppsångare Daphne Bečka, Marion Melnik och Matti Kuronen. Fritt inträde. Arr. Kulturförening Valvo! ry, VANDA SVENSKA PENSIONÄRER Tors Vårutfärd till Esbobygden med Uffe Johansson som reseledare. Heldagsresa. Pris 25. Sön Teaterresa till Lurens. Pris 25, inkl. kaffe och semla. Anmälan: tfn Mera info: INTRÄDESFÖRHÖR TILL MUSIKINSTITUTET 20.5 och 21.5 Myrbacka, Dammvägen 2 B Anmäl dig senast 12.5 på nätet Ett par gånger om året ordnas invånarforum, dvs. tillställningar där Vandaborna möter stadens ledning. På plats är vanligtvis åtminstone stadsdirektören och de biträdande stadsdirektörerna. Kommuninvånarna kan ställa frågor eller helt enkelt informera stadsledningen om aktuella angelägenheter. Plats och tid för följande invånarforum meddelas i Vantaan Sanomat och på stadens VÅRKONSERT tors 21.5.kl Dickursby skola, Urheilutie 4 Vanda musikinstitutets svenska enhetbjuder på vårstämningar. Körer och unga solister uppträder. Stipendientdelning. Fritt inträde. Varmt välkomna! SOMMARTEATER - SKÖNHETEN OCH ODJURET Vanda Teaterförening bjuder publiken en titt bakom kulisserna i en ny uppsättning av den franska sagan om Skönheten och Odjuret, en musikalisk komedi för hela familjen i Dan Söderholms regi. Premiär tis kl 19, ons kl 19 tors kl 19 (SÅLD), sön kl 17, tis 2.6. kl 19, ons 3.6. kl 19, tors 4.6. kl 19, sön 7.6. kl 17, tis 9.6. kl 19, ons kl 19, tors kl 19, sön kl 14 och 17, tis , ons Vuxna 12 / barn 3-12år 6. Kontantbetalning. Biljettbeställning per tel (kl 16-21) KULTURPROMENAD MED KVARNKVÄLL Kulturpromenad på svenska ons 17.6., kl Svenskspråkig allsångskväll med Gunnar Weckström ons kl Under guidade kulturpromenader kan man bekanta sig med kyrkobyns historia och värdefulla byggnadsbestånd. Efter promenadenstämmer Gamla Kvarnen upp till sång. Vid Kervo ås strand har kvarnhjulen snurrat och malt mjöl, alstrat elektricitet och hyvlat pärtor. I dag vaknar kvarnen till liv under kvarnaftnarna. På estraden uppträder sångare, körer och dansgrupper. Publiken får också sjunga med! De fantastiska friluftsstråken utmed ån gör att man smidigt kan ta sig till Helsinge kyrkoby till fots eller på cykel. Kvällens värd Helsinge Tusby ungdomsförbund. Kulturpromenader och kvarnaftnar på finska på onsdagar webbplats vanda.fi. Det är fullt möjligt att ställa frågor på svenska. Tolk ordnas vid behov. Förutom invånarforum ordnas workshops och diskussionskvällar av stadens verksamhetsområden. Tillställningarna kan handla exempelvis om planläggning i ett visst område, om skola och dagvård eller trafikarrangemang. Flera enheter inom staden har under de senaste åren gått in för att aktivt ta med Vandaborna i planeringen. För de svenskspråkiga Vandaborna lönar det sig att minnas att det finns en mängd svenska föreningar i staden. Många av dem önskar nya medlemmar varmt välkomna och de flesta ser fram emot att träffa just dig på sina evenemang. Information om föreningar finns att hitta på Vanda stads webbsidor under adressen svenskinfo. Flera av föreningarna har som vana att annonsera i Vanda Nytt, infobladet som ges ut av Svenska kommittén cirka 5 gånger om året. Att prenumerera på Vanda Nytt är gratis och kan göras antingen genom att mejla vanda.nytt@vantaa.fi eller ringa Svenska kommittén tar också emot texter av läsarna. Svenska kommittén jobbar för att främja de svenskspråkiga Vandabornas ställning. Som Vandabo är du välkommen att delta i kommitténs möten. Kommitténs mötestider publiceras i Vanda Nytt och på webben under adressen Svenska kommittén ordnar även rådslag och andra tillställningar för invånarna. Är du intresserad av att dokumentera din närmiljö eller händelser i din vardag? Staden har en egen kanal, Vantaa-kanava, som tar emot Vandabornas videosnuttar. Det är många som har skickat in sina filmer, men än så länge lyser det svenska materialet med sin frånvaro. Ytterligare ett sätt att göra sin röst hörd! Vantaa-kanava direktsänder också från stadsfullmäktiges möten och publicerar material om bakgrunden till beslutsfattandet. Bekanta dig med Vantaa-kanava på adressen l LOTTA SILFVERBERG Må bra-dag för ensamma äldre Känner du dig ensam ibland? Välkommen till Myrbackahuset på Floradagen kl Dagen bjuder på samvaro och trevligt program. Hedvig Silén från Folkhälsan föreläser om Bra mat för äldre. Verksamhetsledare Susanne Laine berättar om seniorrådgivningen i Vanda. Under dagen får vi också njuta av musik och delta i pausgymnastik. Lunch och kaffe med dopp serveras för ett pris på 5 euro. Anmälningar tas emot av Emma Lunabba vid Folkhälsan, tfn och av Lotta Silfverberg vid Vanda stad, tfn Hjärtligt välkomna med! Må bra -dag för ensamma äldre Onsdag 13.5 kl Myrbackahuset, 3:e våningen, Påltorget

18 KESÄPUUHAA LAPSILLE JA NUORILLE Vantaalla riittää tekemistä kesälomallakin. Kaupunki ja vantaalaiset järjestöt järjestävät monenlaisia retkiä, leirejä, tapahtumia ja ohjattua liikuntaa ympäri kaupunkia. Tältä sivulta löydät muutamia poimintoja lapsille ja nuorille suunnatusta tarjonnasta. AIKUISOPISTON KESÄKURSSEJA Ilmoittautuminen ja tarkemmat tiedot tai numerosta Alaikäinen on verkossa ilmoitettava vanhemman nimellä Yläkoululaisten kesäenglanti A2 (V150900) 15 t / 37 e ABI-englanti (V150775) 24 t / 52 e ХОРОШО! HARASHO! Toiminnallinen venäjän kurssi lapsille 8-12 v. (V150888) 15 t / 39 e Koululaisten kokkikurssi A v.(v150928) 15 t / 38 e + 27 e KESÄLEIREJÄ Koululaisten kokkikurssi B v. (V150935) 15 t / 38 e + 27 e Hygieniapassikurssi nuorille (V150882) 11 t / 37 e + 8 e Lapsen (7 12 v) ja aikuisen yhteinen valokuvauskurssi A (V150934) 12 t / 64 e Lapsen (7 12 v) ja aikuisen yhteinen valokuvauskurssi B (V150862) 12 t / 64 e HYPPÄÄ KESÄÄN -PÄIVÄLEIRI Monitaiteisella päiväleirillä on ryhmät 7 9-vuotiaille ja vuotiaille. Leiripaikat: Vantaan Tanssiopisto, Viertolankuja 4 ja Kulttuurikeskus Orvokki, Orvokkitie 15. Leirille valitaan 2 eri taidelajia, joista opetusta klo Pääainelaji: nykytanssi - baletti kuvataide - kuvataide kokopäivä Sivuainelaji: sirkus teatteri - kuvataide - nykytanssi baletti Ilmoittautumiset puhelimitse (arkisin klo 9-15) tai lomakkeella Leirille otetaan omat eväät mukaan. Hinta 95 e.leirin järjestävät Vantaan kulttuuripalvelut, Vantaan Tanssiopisto, Vantaan kuvataidekoulu ja Tikkurilan teatteri- ja sirkuskoulu. NUORILLE KESÄKIVAA NUTAKONTEISSA NUTAKONTIT Kuusijärvi Kuusijärventie , ma to klo ja pe klo Partiolaiset järjestämä Seikkailijaleiri , klo Länsimäki Rajakylän liikuntapuisto Säilätie , ma to klo ja pe klo Vetokannas Vantaanlaaksontie , ma pe klo Viime kesänä Vantaan nuorisopalvelut kokeili ensimmäistä kertaa nutakonttia Vetokannaksen uimarannalla yhdessä Hämeenkylän seurakunnan kanssa. Helteiden alettua nutakontti tavoitti jopa lasta päivässä. Hyvien kokemusten myötä konttitoiminta laajenee tänä SYNKEÄN LOUHOKSEN LEIRI Rooliseikkailu 9-12-vuotiaille Ma-pe klo Taidetalo Toteemi, Myyrmäentie 6 Leirillä tehdään yhteinen rooliseikkailu käyttäen pohjana Synkeän louhoksen seikkailu -peliä. Leiriläiset valmistavat fantasiatarinan ympärille lavastuksia ja puvustuksia Toteemin teatteritilaan. Synkeän louhoksen seikkailu on peli, jonka viisi tehtävärastia ovat toiminnallisia, draamallisia ja elämyksellisiä harjoituksia, jotka vahvistavat muun muassa lapsen sosiaalisia taitoja. Leirin viimeisenä päivänä järjestetään turnajaiset, loppujuhlat, jolloin on myös nyyttärit. Leirillä ollaan sekä sisällä että ulkona sään salliessa. Leirin ohjaajana ja pelin johtajana toimii Vantaan Sanataidekoulun opettaja. Kurssimaksu 50 euroa sisältää materiaalit. Omat eväät mukaan. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: tai taidetalo.toteemi@vantaa.fi. kesänä Länsimäkeen ja Kuusijärvelle. Konttien sisustusta ja toimintaa on suunniteltu yhdessä nuorten kanssa. Ohjelmassa on muun muassa vesisotaa, kynsien lakkausta, kilpailuja ja tietovisoja. Nutakontilta voi myös lainata erilaisia ulko- ja lautapelejä. MUSIIKKIKOULU DEMON KESÄLEIRI ma-pe klo Taidetalo Toteemi, Myyrmäentie 6 Musiikkikoulu Demo järjestää ensi kesänä vauhdikkaita musiikkipainotteisia leirejä alakouluikäisille (7-12 v). Leireillä pelataan, soitetaan, lauletaan, liikutaan sekä tietysti saadaan uusia kavereita ja pidetään hauskaa! Ennakkotaitoja tai omia soittimia ei tarvita. Leirin ohjaajina toimivat koulun omat, ammattitaitoiset opettajat. Leiriviikon hinta on 120 euroa. Tänä vuonna kaikille leireille pyritään järjestämään lounas, jolloin hintaan lisätään noin 30 euron ruokamaksu. Summan vahvistuu, kun ruokahuolto kyseiselle leirille on varmistunut. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Paikkoja on rajoitetusti, joten leireille kannattaa ilmoittautua ajoissa! Musiikkikoulu Demo info@musiikkikouludemo.fi Nuorten toiminnan lisäksi uimarannalla järjestetään koko perheen tapahtumia, kuten rantalentopalloa, rastitehtäviä ja viime kesänä suuren suosion saavuttanutta perhe-zumbaa. Toiminnassa ovat mukana myös partiolaiset sekä alueiden kirjastoja ja järjestöjä. l YÖKORISTA VANTAALLA Kaikki vuotiaat ovat tervetulleita pelaamaan yökoripalloa hip hop -, r n b- ja rapmusiikin tahtiin. Paikasta riippuen peliaikaa on iltakuudesta yhdeksään tai kymmeneen. Yökoristoimintaa pilotoitiin viime kesänä Hakunilan ja Korso-Koivukylän alueilla. Hyvät kokemukset innostivat meitä jatkamaan yhteistyötä. Tänä vuonna toiminta laajenee eri puolille Vantaata. Yhteistyötä halutaan tehdä ESA PARTANEN KESÄLLÄ UIMAAN Kesällä uimahallit suljettuna porrastetusti Korso Martinlaakso Tikkurila Myyrmäki Hakunila Kaupunki järjestää uimavalvontaa Vetokannaksen ja Kuusijärven uimapaikoilla Molemmista löytyy myös vessat ja pukukopit sekä mahdollisuus muuhun kuntoiluun. Kuusijärvellä uimareiden ilona on myös Pikajuoksija Hilla Uusimäki tähtää menestykseen myös aikuisten kisoissa. sauna, savusauna ja kahvila, Vetokannakselta löytyy suihkut, rantalentiskenttä ja kuntoilulaitteita. Lisäksi uida voi halleissa, joiden aukiolot on porrastettu kesäkaudeksi. Valvomattomia uimapaikkoja löytyy Leppäkorven maauijatkossa paikallisten koripalloseurojen, mutta myös erilaisten järjestöjen ja ryhmien kanssa, aluenuorisopäällikkö Susanne Österlund-Toivonen kertoo. Nuoret toimivat aikuisten rinnalla dj:nä ja pelaajina. Yökorista ohjaavat nuoret saavat toiminnasta työtodistuksen ja pystyvät hyödyntämään sitä tulevaisuudessa. Yökoriksessa yhdistyvät liikunta, kulttuuri sekä monikulttuurisuus, ja sen toteuttavat yhteistyössä Vantaan nuorisopalvelut, VNMKY ja HNMKY. Lisätiedot Fb-ryhmästä Yökoripallo Midnigt Street Basketball. l Liikettä kesään Vantaan pururadoilla ja urheilukentillä ohi saattaa pyyhältää vauhdikas nuori nainen. Läpimurron kansainvälisille kentille tehnyt Hilla Uusimäki opiskelee Sotungin urheilulukiossa. Kesällä 2013 Hilla edusti nuorten Suomi Ruotsi-maaottelussa Tukholmassa ja voitti ensimmäiset henkilökohtaiset Suomen mestaruutensa 17-vuotiaiden 300 metrin juoksussa ja 300 metrin aidoissa. Lisäksi hän sai samoissa kisoissa hopeaa 100 metrin juoksussa. Hurjan menestyksen ansiosta Uusimäki valittiin urheilugaalassa vuoden tulokkaaksi. Kesälle 2014 Hillan päätavoitteita olivat ennätysten parantaminen ja sitä kautta hyvät sijoitukset kisoissa. Hilla malasta, Tapionrannasta Havukoskella, Matarista sekä Nikinmäen Kimalaisenrannasta. Juhannuksena uimahallit ovat kiinni eikä uimapaikoilla ole valvontaa. l TULE MUKAAN MULTASORMIIN! Multasormet on nuorten kerho, jonka toimintaan kuuluu ulkoilua, yhdessä tekemistä, retkiä ja oman kasvimaan hoitoa. Multasormet kokoontuvat monitoimitila Arkissa (Liesitori 1 A 3krs.) joka arkipäivä kello Palauta Arkin toimistosta saatava ilmoittautumislomake Arkkiin viimeistään l valittiin aikuisten EM-kisojen viestijoukkueeseen varasijalle. Hän juoksi aikuisten Suomi-Ruotsi maaottelussa 400 metrin aidat ja viestin. Aikuisten Kalevan kisoista tuli pronssia sekä 400 metrin sileällä että aitamatkalla. Tuleva kesä 2015 tuo taas uudet haasteet. Hillan päätavoitteena on menestyä alle 19-vuotiaitten EMkisoissa 400 metrin aidoissa. Toinen kauden pääkisa on tutusti aikuisten Kalevan kisat. Hillan mielestä Sotungin lukiossa parasta on mahdollisuus aamuharjoitteluun, rento ilmapiiri ja opettajien joustavuus. l ESA PARTANEN YHTEINEN ÄÄNI toiminnalliset konsertit asukaspuistoissa Yli 3-vuotiaille, kesto 60 min Ti 2.6. klo 9 10, Nissaksen asukaspuisto, Nissaksentie 9 Ti 2.6. klo 11 12, Vihertien asukaspuisto, Vihertie 56d Ke 3.6. klo 10 11, Korson asukaspuisto, Korsontie 11 Meillä on kaikilla yhteinen ääni! Siitä huolimatta, että olemme erinäköisiä, erikokoisia ja kotoisin maapallon eri puolilta. Tämän saa huomata myös Nigeriasta Korkeasaaren eläintarhaan muuttanut Kalle Krokotiili, joka uudessa kotipaikassaan tutustuu venäläiseen Miska-karhuun, irakilaiseen Wilma Viidakkokissaan, somalialaiseen Klaara Kameliin ja Afganistanissa syntyneeseen Suppari Sudenpentuun. Koti-ikävä kaikkoaa ja uusia ystäviä löytyy musiikin avulla! Konsertti esittelee eläinten kautta väläyksiä eri maiden musiikeista. Erityisesti keskitytään maihin, joista Suomeen saapuu paljon maahanmuuttajia. Tunnin aikana päästään soittamaan, laulamaan, tanssimaan, tekemään rytmejä sekä kokeilemaan eri maiden soittimia! Tuotanto: Kulttuuriosuuskunta Uulu. l Kaupungin tenniskentät ja lähiliikuntapaikat Hiekkaharjussa, Kulomäessä ja Martinlaaksossa ovat auki läpi kesän. Liikuntapaikat suljettuna: Hakunilan kalliosuoja Rajatorpan kalliosuoja Myyrmäen urheilutalo

19 Luonnon rytmiä ja valoa Vantaan taidemuseon näyttely on tähän mennessä laajin katsaus Kirsi Neuvosen taiteeseen. Luontoäidin helmassa kokoaa yhteen suomalaisen taidegrafiikan klassikoiksi muodostuneita puku- ja naiskuvia sekä tätä näyttelyä varten valmistuneita luonto- ja henkilöaiheisia teoksia. Mekot ja vaatteet ovat minulle teoksissani tarinoiden alustoja. Muoto, jonka sisälle tai pintaan rakennan kertomuksia. Aiheeni kiinnostavat minua joko historiansa vuoksi tai siksi, että voin kertoa niiden avulla jonkin tarinan tai tunteen. Ensimmäisiä naisaiheitani olivat renessanssimuotokuvat vuonna 1986, Neuvonen kertoo. Myös luonto merkitsee taiteilijalle paljon, se tuo henkistä rauhaa ja turvallisuuden tunnetta. Luomisprosessin alkuvaiheessa sielu voi siirtyä luontoon odottelemaan kunnes jokin asia on ratkaistu. Jokin paikka voi muodostua hyvin tärkeäksi pelkästään näkymän tai fiiliksen vuoksi. Havainnoin kaikkialla ympäristöäni: rytmiä, valoa, tunnelmaa ja yksityiskohtia. Neuvosen taiteelliseen ajatteluun kuuluu myös esineellisyys näyttelyssä nähdään 2010-luvun alussa kierrätysvedoksista tehtyjen vintagepukujen lisäksi sarja aivan uudenlaisia, kolmiulotteisia teoksia. l MARIA TJADER-KNIGHT Luontoäidin helmassa Vantaan taidemuseossa To Kirsi Neuvonen oppaana maksuttomalla näyttelykierroksella klo 19, kesto 45min. TAPAHTUMIA MUSIIKKIA TIKKURILA FESTIVAALI Heikkaharjun urheilupuisto, Urheilutie 15 Kotimaisen musiikin festivaali tuo Hiekkaharjun urheilupuistoon muun muassa Disco Ensemblen, Stigin, Haloo Helsingin ja Antti Tuiskun. Lisätietoja ja lippujen hinnat: BRQ VANTAA FESTIVAL Pyhän Laurin kirkossa ja kappelissa soi taas Bachin ja muiden barokin ajan mestareiden sävelet. Festivaalin ensimmäiset fringe-konsertit tutustuttavat nuoriin lahjakkaisiin eurooppalaisiin muusikoihin. Barokkijamit ja open stage Nygrannaksessa la 8.8. klo 18. Lisätietoa ohjelmasta: LIIKUNTAA POP-UP LIIKUNTAPÄIVÄ TO Eri puolilla Vantaata Pihat, puistot, metsät ja muu urbaani ympäristö saavat uuden käyttötarkoituksen, kun Vantaan kaupunki ja Pop-Up Liikuntapäivä haastavat koko Suomen liikkumaan. Liikunnallinen toiminta voi olla mitä vaan perinteisistä pihapeleistä talonyhtiön pihatalkoisiin tai vaikkapa kuntopiiri lähiliikuntapaikalla. Vanhoja tuttuja lajeja voi myös tuunata kokonaan uusiksi lajeiksi. Mielikuvituksellisimmat liikuntatapahtumat pääsevät palkintona Elixir-ohjelman. Tapahtuma rohkaisee jokaista katsomaan omaa asuinympäristöään uudesta näkökulmasta ja miettimään mitä liikunnallista tutussa naapurustossa voisi tehdä. Ilmoita oma ideasi tai tapahtumasi mukaan osoitteeseen marja.auroma@vantaa.fi, michaela.moua@vantaa.fi tai infoa@elixir.fi VANTAA TRIATHLON LA 6.6. Kuusijärvi Vantaa Triathlonissa on startteja joka lähtöön: kuntoilijoille, tosissaan kisaaville sekä lapsille ja nuorille. Matkoissa voit valita Kokeile triathlonia -minimatkan, sprintti- tai perusmatkan. Myös joukkueviestissä on omat sarjansa aikuisille, lapsille ja nuorille. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: INFOTILAISUUKSIA MISSÄ JA MITEN OPISKELLA SUOMEN KIELTÄ? MA KLO Dixin Vantaa-info, Ratatie 11, 2. krs Infotilaisuus suomen kielen opiskelusta maahanmuuttajille. Vantaan aikuisopiston opettajat kertovat maahanmuuttajille suunnatuista suomen kielen kesäkursseista. Aikuisopiston työntekijät opastavat, miten monipuolisen suomen kielen itseopiskelumateriaalin voi ottaa käyttöön netissä. Tutustutaan yhdessä kotisuomessa.fi-sivustoon. Mukaan voi halutessaan ottaa oman kannettavan tietokoneen. Palveluista kerrotaan tilaisuudessa suomeksi ja tarpeen mukaan myös englanniksi ja venäjäksi. INFOTILAISUUS IKÄIHMISTEN ASUMISESTA TI KLO Dixin Vantaa-info, Ratatie 11, 2. krs Tilaisuudessa kuullaan toimintaterapian asiantuntijan ajatuksia siitä, mitä ikäihmisten kannattaa huomioida asumisessaan: portaat, peseytymistilat, palveluiden läheisyys ym. Lisäksi on luvassa vanhuspalveluiden esittely palvelu- ja senioriasumisen vaihtoehdoista sekä asumisesta vanhainkodissa. MUITA YLEISÖOPASTUS KE 3.6. KLO 17 Vantaan kaupunginmuseo, Hertaksentie 1 Yleisöopastus Hullun keräilijän aarteet -näyttelyssä. SIIVOUSPÄIVÄN KIRPPARI MYYRMÄESSÄ LA KLO 9 17 Myyrmäenraitti, välillä Liesikuja Uomatie Myyntipaikat eivät maksa mitään, ja jokainen tuo oman pöydän, rekin tai viltin. Myyntipaikan voi valita vapaasti. Urheilutalon edessä ei saa myydä kahvia tai syötävää. SIIVOUSPÄIVÄ TIKKURILAN KIRJASTOPUISTOSSA LA KLO Tikkurilan kirjastopuisto Avoin yleisökirppis klo ja kirjaston poistomyynti klo Vantaan kaupungin asukaslehti Vanda stads invånartidning Julkaisija Vantaan kaupunki Päätoimittaja Päivi Rainio Toimituspäällikkö Meri Hämäläinen Taitto Alina Tirkkonen Painos ISSN Painopaikka Sanomapaino Oy Jakelu Jakelujuniorit Oy Näköislehti vantaa.fi/asukaslehti Palaute asukaslehti@vantaa.fi 36

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

www.vantaanmaatalousmuseo.fi 3.5. Joukkuevoimistelun MM-karsinta ja Suomen Cup II, Lumo

www.vantaanmaatalousmuseo.fi 3.5. Joukkuevoimistelun MM-karsinta ja Suomen Cup II, Lumo Tapahtuu 2010 Toukokuu 4.9. Valokuva- ja videotaidetta, Vantaan taidemuseo 30.9. Pääkaupunkiseudun luontoretket: kevätseurannasta sieniretkiin, Vantaan ympäristökeskus 31.10. Lavatanssit elävän musiikin

Lisätiedot

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA 6.5.2019 TOUKOTERVEHDYS ARXILTA Kesäkausi jo häämöttää nurkan takana ja yhteinen toimintakautemme on lopuillaan. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Vuosi on ollut täynnä upeita elämyksiä, tärkeitä

Lisätiedot

Vantaalle on helppo tulla ja mukava asettua

Vantaalle on helppo tulla ja mukava asettua Keskellä elämää Tervetuloa Vantaalle! Sisältö Otsikko... 2 Otsikko toinen... 4 Vantaalle on helppo tulla ja mukava asettua asumaan. Monipuolisella Vantaalla on pitkä historia, mutta myös rohkeutta uudistua.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin treenitreffit...3 Toukokuu...4 UKK kävelytestit...5

Lisätiedot

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ PIKKU-VETURI Pikku-Veturi on perheiden kohtaamispaikka Perhekeskus Pikku-Veturissa toimii maksuton, kaikille avoin päiväkoti. Avoin päiväkoti on perheiden kohtaamispaikka,

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri kevät 2008

Tapahtumakalenteri kevät 2008 2 nseudun musiikkiopisto 3 Tammikuu pe 18.1. 18.00 Vapaasti viululla ja huilulla Sipoo Artborg 35 la 19.1. 12.30 Vapaasti huilulla ja viululla 16.00 Romantiikan iltapäivä Pikkukirkko to 24.1. 18.00 Vihkiäisjuhlat,

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma syksyn 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti

Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti Yritystilaisuudet Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti ff Event on Konffan uusi, ainutlaatuinen tapahtumakonsepti. Kustannuksia säästävä f Event valmispaketti sopii yrityksen henkilöstö- ja asiakastilaisuuksiin.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kaarilan koulupolku Rahola - Kaarila lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu tiedottaa

Lisätiedot

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin?

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Yhteensä 25 teatteri- ja musiikkiesitystä (9800 euroa) Kirjakassit (1000 euroa) Kirjakasseissa

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma TOTEUTETAAN ULKONA Sisällä leikkitilat on suljettuna koko kesäkuun remonttijärjestelyistä johtuen Kesäkuussa asukaspuistossa on talon ulkomaalaustyöt käynnissä.

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

Euroopan neuvosto ja Euroopan komissio Kansalliset ja alueelliset koordinaattorit Puheenjohtaja Suomesta

Euroopan neuvosto ja Euroopan komissio Kansalliset ja alueelliset koordinaattorit Puheenjohtaja Suomesta NÄIN OSALLISTUT! Sidosryhmäaamiainen 7.11.2017 Sini Hirvonen, suunnittelija, Suomen Kotiseutuliitto Euroopan kulttuuriympäristöpäivien koordinaattori Twitter: @HirvonenSini & @HeritageDaysFI Euroopan neuvosto

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI PALVELUKESKUKSET Palvelukeskuksissa tuetaan alueen asukkaiden aktiivisuutta ja kotona selviytymistä sekä pyritään edistämään ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä, terveyttä ja sosiaalista kanssakäymistä.

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA SYKSY 2014 kuva Seilo Ristimäki Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA Rakkaus tulee ja menee, mutta koskaan se ei tule tilaamalla. Koreografina minua kiinnostaa se mitä ei voi ennalta tietää. Se, mikä

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 31.5.2019 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Keskiviikko 1.5. VAPPUPÄIVÄ - EI OHJELMAA!

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

Avaa ovi RAVINTOLATEATTERIIN

Avaa ovi RAVINTOLATEATTERIIN Avaa ovi RAVINTOLATEATTERIIN Ohjelmassa naurua ja MAKUNAUTINTOJA Wanha Walimo on vuonna 2008 avattu moderni ravintola- ja kokouskeskus Lahden keskustassa. Yli sata vuotta vanhaan tehdasmiljööseen uudistettu

Lisätiedot

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Kompassi pajatoiminta syksy 2018 Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo

Lisätiedot

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ IDEAT TALTEEN KODIN JA KOULUN PÄIVÄ LÄHDE MUKAAN Kodin ja Koulun Päivä on valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina. Koulut voivat kuitenkin sijoittaa tapahtuman

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä Kodin ja Koulun Päivä 2 Kodin ja Koulun Päivä Kutsuimme isovanhemmat kouluun klo 8-11 väliseksi ajaksi tutustumaan lastenlastensa koulunkäyntiin. Tarjosimme heille myös kahvit ja rehtori kertoili nykypäivän

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA

KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA VKO 22: To 1.6. puisto avoinna klo 8-16, sisätilat avoinna klo 9-14 LIIKUNTARATA ulkona klo 10-12 Pe 2.6. puisto avoinna klo 8-15, sisätilat

Lisätiedot

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa Lämmittely Millaista musiikkia vanhassa kotimaassasi kuunnellaan paljon? Nimeä lempiartistisi ja kerro, millaista hänen musiikkinsa on. Missä tilanteessa vanhassa kotimaassasi kuunnellaan musiikkia (kotona,

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 9:00-12:00 KESÄAAMUN MAASTOPYÖRÄILYRETKI Nauti raikkaasta kesäaamun tuulesta sekä Oulun kaupungin kauniista luonnosta korkealuokkaisen maastopyörän ohjaksissa. Retki lähtee kauppatorilta ja jatkuu

Lisätiedot

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Innostunut opas innostaa kävijää! (opettaja) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän

Lisätiedot

SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Kevät 2016

SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Kevät 2016 SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Kevät 2016 Sporttia kaikille liikuntaa Vantaalla Sporttia kaikille hanke on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, jonka tavoitteena on tukea ja edistää

Lisätiedot

Varissuo

Varissuo Varissuo 2.9. 9.8.2013 Ma 2.9. su 8.9. Valokuvanäyttelyt Monimuotoinen Varissuo Valokuvanäyttelyt, jotka kuvien keinoin esittelevät varissuolaista nykyisyyttä ja menneisyyttä. Järj. Varissuon Työttömät

Lisätiedot

Kämmenniemen koulupolku

Kämmenniemen koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua).

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua). TAPAHTUMAKALENTERI HEINÄKUU 2012 VIIKKO 26 MA 25.6 TI 26.6 KE 27.6 TO 28.6 PE 29.6 LA 30.6 SU 1.7 25.6. zumba/ zumbatoning 2.7.ja 9.7. combatic+core Seniorijumppa klo 9.30-10.00 puisto. Jumppa on maksuton.

Lisätiedot

Juhannuskylän koulupolku

Juhannuskylän koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Juhannuskylän koulupolku Juhannuskylä - Tammela lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020.

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 20.1. Esittelemme käsityökeskuksissa mallitöitä kevään Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMO:n tarjonnasta. Valmistamme kirjottuja nappeja koruiksi. Materiaalimaksu 5. Kirjonta

Lisätiedot

Hook Finland Oy / Klubiteatteri

Hook Finland Oy / Klubiteatteri Hook Finland Oy / Klubiteatteri Mitä saisi olla? -kokonaisuus Ohjelmarunko 1 Mitä saisi olla? -kokonaisuus Tapahtumapaikka: Klubiteatteri, LeBonk Klubiteatteri on intiimi teatteri Helsingin ydinkeskustassa,

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 19.10.2018 http://www.klubi.fi/viikkokirje.html Lauantai 20.10. alkaen klo 12.00 Klubin siian perhokalastusreissu Helsingin Vanhankaupunginkoskella

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

ideaa KODIN JA KOULUN PÄIVÄ

ideaa KODIN JA KOULUN PÄIVÄ 13 ideaa KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Kodin ja Koulun Päivä on valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään sadoissa kouluissa kautta maan. Päivä lujittaa kodin ja koulun yhteistyötä, tarjoaa tilaisuuksia myönteiselle

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

Juhlavuoden organisaatio

Juhlavuoden organisaatio Juhlavuoden organisaatio Valtuuskunta 70 jäsentä, pj. pääministeri Juha Sipilä Hallitus 12 jäsentä, pj. valtiosihteeri Paula Lehtomäki Sihteeristö valtioneuvoston kansliassa 7 henkilöä, pääsihteeri Pekka

Lisätiedot

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014!

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Humppilan lasitehtaan piha muuttuu toiminnalliseksi kädentaitojen ja kulttuurin tyyssijaksi 12.7., joka on Humppilan Uniikkiviikon avajaispäivä ja samalla vuoden 2014

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit! -keikkasarja toi yhteen naapuruston lapsia eri puolilla Helsinkiä loppuvuodesta 2018. Vuoden pimeimpänä aikana olohuoneiden nurkissa nähtiin viisi erilaista elämystä:

Lisätiedot

Nykarleby 4H ilmoittaa tulevat tapahtumat facebookissa. Lisätietoja löytyy myös kotisivuilta www.nykarleby.fs4h.fi Järj: Nykarleby 4H

Nykarleby 4H ilmoittaa tulevat tapahtumat facebookissa. Lisätietoja löytyy myös kotisivuilta www.nykarleby.fs4h.fi Järj: Nykarleby 4H 2015 Kesä 4H:n kanssa 8-11.6 Kivaa kankaanpainantaa! Tietokonepeli-, kukka- tai graafisia kuvioita Ei ennakkoilmoittautumisia, 4H-jäsenille, lisätietoja kotisivuilta tai facebookista. (ruotsiksi) Nykarleby

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Miestenviikko 2. 8.11.2015

Miestenviikko 2. 8.11.2015 Miestenviikko 2. 8.11.2015 iestenviikon Miehet kuulolla Oulun kaupunginkirjaston ala-aulassa koko miesten viikon ajan klo 12 17 Mahdollisuus keskustella mukana olevien työntekijöiden kanssa miehen elämään

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

31.10. 8.11.2015. Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita. Syysskidi TUUSULASSA. Mukana myös. 7. 8.11.2015 Lasten oma kulttuuriviikko

31.10. 8.11.2015. Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita. Syysskidi TUUSULASSA. Mukana myös. 7. 8.11.2015 Lasten oma kulttuuriviikko Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita 31.10. 8.11.2015 Syysskidi TUUSULASSA Mukana myös ISÄNPÄIVÄVIIKON- LOPUN OHJELMA 7. 8.11.2015 Lasten oma kulttuuriviikko SYYSSKIDI TUUSULASSA 31.10. 8.11.2015

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot