Hae Kalevi Eloholman opintoapurahaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hae Kalevi Eloholman opintoapurahaa"

Transkriptio

1 Hae Kalevi Eloholman opintoapurahaa 1/2012

2 Puheenjohtajalta Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry Heikki Tuominen Hankeähky uhkaa! Maan hallitus on aloittanut ponnekkaasti hallinnon uudistamisen. Kärkihankkeena on paljon erilaisia mielipiteitä kirvoittanut kuntauudistus. Valtion hallinto ei tule säilymään koskemattomana, mikäli hallituksen esittämät kaavailut toteutuvat edes osittain. Viime vuosina on kohdistettu paljon toimia valtion aluehallintoon ja nyt on keskushallinnon vuoro. Hallitus harkitsee nykymuotoisten ministeriöiden lakkauttamista, jolloin kaikki nykyisten ministeriöiden toiminnot yhdistettäisiin yhdeksi virastoksi, supervaltioneuvostoksi. Vanhaa tuottavuusohjelmaa korvaamaan on asetettu vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelma (VATU), joka ei tosiasiallisesti eroa entisestä tuottavuusohjelmasta muutoin kuin nimensä puolesta. Entisen tuottavuusohjelman sitovat henkilötyövuositavoitteet on korvattu sitovilla euromääräisillä tavoitteilla. Htv-seuranta jatkuu, mutta säästöjä etsitään aiempaa tasapainoisemmalla tavalla ja ohjelmalle asetetaan myös muita tuloksellisuuden eri osa-alueita kuvaavia seurantamittareita. Tämän VATU-ohjelman alaisuuteen on liitetty useita osahankkeita. Inhimillinen pääoma työryhmä työstää tuloksellista toimintakulttuuria, työyhteisöjen aikaansaavuutta sekä työurien pidentymistä. Ydintoimintoanalyysi -työryhmä käynnistää työskentelynsä kevään 2012 aikana. Hankkeessa on kysymys valtionhallinnon toimintojen kehittämisestä ja karsinnasta. Peruskysymys on mitkä jatkossa ovat valtionhallinnon tehtävät. Hankkeessa on tarkoitus asiakaslähtöisesti, hallinnonalojen rajat ylittäen ja henkilöstöpoliittisesti kestävällä tavalla hakea ehdotuksia ja keinoja priorisoida ja uudistaa valtion toimintoja tiukkenevassa julkisessa taloudessa. Työryhmän lopputuloksena pitäisi olla uusi yhteinen työkalu ministeriöille ja virastoille niiden yrittäessä sopeutua toimintaympäristön muutoksiin. Etukäteen arvioiden tämän työryhmän toimeksianto voi olla veret seisauttava, sillä työryhmä esittää näkemyksen myös siitä, mitkä valtion tehtävistä ovat sellaisia, joista voidaan kokonaan luopua. Hallituksella on maaliskuun kehysriihessä edessään sellaisista uusista toimista sopiminen, joilla vähennetään valtion velkaantumista. Suomen valtio velkaantuu tänä vuonna seitsemän miljardia. Asukasta kohti vaje on noin euroa. Sen poistaminen tarkoittaisi nelihenkiselle perheelle euron suoneniskua talouteen vuodessa. Elintasoa pitäisi ruuvata reilun 400 euron edestä alaspäin joka kuukausi. Leikkausten suuruusluokasta on käyty laajaa keskustelua ja nyt näyttäisi siltä, että poliittinen kompromissi kestävyysvajeen suuruudesta olisi noin kolme miljardia euroa, joka saavutettaisiin puoliksi leikkaamalla ja puoliksi veroja korottamalla. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus laski hiljattain, että käytössä on yhteensä 192 erilaista verotukea, joiden kokonaissumma on peräti 23 miljardia euroa. Väitän, että näissä verotuissa on varmasti perkaamisen ja udelleenkohdentamisen aihetta näinä vaikeina aikoina. Jäsenhankinta on entistä tärkeämpää Suomalaisen ay-liikkeen vaikutusvalta ja painoarvo eivät ole itsestäänselvyys, sillä puhevalta syntyy siitä, että ay-liike edustaa uskottavasti jäseniään ja että sen järjestäytymisaste on korkea. Valtion tuottavuusohjelma ja muu työelämän muutos on johtanut siihen, ettei ammatillinen järjestäytyminenkään ole enää samanlainen itsestäänselvyys kuin se aiemmin on ollut ja järjestäytymisaste on pudonnut. Ay-liikkeen käytännön työ perustuu yhä edelleen jäsenten vapaaehtoiseen työhön ja työpaikoilla vaikuttavat luottamusmiehet ja muut aktiivit ovat tärkeitä jäsenhankkijoita. Selvitysten mukaan suurin syy liittoon kuulumattomuudelle on se, että ei vain ole tullut liityttyä eikä kukaan ole kysynyt. Jäsenhankinta on meidän jokaisen vastuulla ja TTT:n jäsenjärjestön jäsenyyttä on helppo perustella korkeatasoisen osaamisen lisäksi myös hyvien jäsenetujen perusteella. Jäsenedusta saa lisätietoa uudistetuilta TTT:n kotisivuilta Sisältö: 2 Pääkirjoitus 3 Ammatissa 4 Lomahuoneisto Kätkäläinen Jäsenetuvakuutukset Tekniikka & Talous lehti Yhteystietoja 5 TTT:n hallituksen kokoonpano Kalenteri asiaa 6 Hae opintorahaa 7 Opintoapurahahakemuslomake Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry Ratamestarinkatu 11, 8. krs HELSINKI Puh toimisto@tttry.fi Päätoimittaja Heikki Tuominen Toimitussihteeri Tiina Huhtala Osoitteenmuutokset info@pardia.fi Puh Kansikuva Aino Acktén huvila talviasussa Tiina Huhtala ISSN n JATTK-työttömyyskassa Pasilanraitio 9 B, Helsinki Puh. (09) (ma to klo , poikkeuksia loma- ja ruuhka-aikoina) Faksi (09) Kotisivu: Kassanjohtaja Eeva Kivijärvi Yhteydenotot työttömyyskassaasioissa myös sähköpostilla: asiakaspalvelu@jattk.fi n 2

3 Ammatissa Jani Pötrönen kartoittaa näkymätöntä meren- ja järven pohjaa. Kuka olet? Jani Pötrönen, 32-vuotias Maanmittaus DI. Harrastan talvisin hiihtoa ja kaikkia mahdollisia alamäkilajeja, kesäisin vapaa-aika kuluu purjehtien. Missä yrityksessä työskentelet? Työskentelen Meritaito Oy:ssä, joka yhtiöitettiin vuoden 2010 alussa Merenkulkulaitoksen sisäisestä tuotannosta. Teen töitä merenmittauksen parissa, josta minulla alkaa olla kokemusta jo toistakymmentä vuotta. Kuulun TTT:n jäsenyhdistykseen, MERTE ry:hyn, joka edustaa merenkulkualan teknisiä. Mikä on parasta työssäsi? Tätä kysymystä tulee pohdittua verrattain usein. Ei ehkä niin, että mikä on parasta ajatellen - vaan minkä takia olen viihtynyt nuoreksi mieheksi samassa työpaikassa näinkin kauan. Työn monipuolisuus, josta suuren osan tuo työympäristö on varmasti yksi iso asia. Näkymättömän meren- ja järvenpohjan kartoittaminen on toinen asia, mikä maanmittaajaa motivoi. Se tuo myös sen tarvittavan erikoisuuden tähän työhön. Joka kerta avautuu näkymä vedenalaiseen maailmaan, jota ei oikeastaan mitenkään muuten olisi tässä laajuudessa mahdollista hahmottaa. Miten kiinnostuit liittosi asioista? Kai sitä jossain vaiheessa vain tuli sellainen olo, että on syytä ajatella pysyvyyttä ja turvaa pahan päivän varalle. Tietysti tämä koko nykyisen firman syntyhistoria kannustaa liittoutumaan. TTT hankki kesällä 2011 jäsenille Kätkäläisen lomaosakkeen Leviltä. Kävit heti vuoden vaihtuessa siellä laskemassa ja hiihtämässä. Miltä paikka vaikutti? Millaisia terveisiä tahtoisit kertoa muille jäsenille? Lomaosake sijaitsee täydellisellä paikalla, kävelymatkan päässä kaikista Levin palveluista, omalla autolla ei ole mitään syytä mennä. Asunto on tilava ja mukavasti varusteltu, pyykkikoneen sinne ehkä hankkisin. Terveisiä muille jäsenille: Ei muuta kuin tätä hienoa mahdollisuutta aktiivisesti käyttämään, sillä pidetään paikka hengissä ja osoitetaan TTT:n tehneen oikean ratkaisun jäsentensä hyvinvoinnin edistämiseksi! 3 n

4 Lomahuoneisto Kätkäläinen :n omistama lomahuoneisto Kätkäläinen sijaitsee Levillä Kittilän kunnan Sirkankylässä. Vuokrausaika on pääsääntöisesti yksi viikko lauantaista lauantaihin. Lomahuoneistossa on olohuone, keittiö, kolme makuuhuonetta, parvi ja sauna sekä kaksi erillistä WC:tä (toinen yläkerrassa). Tilat soveltuvat hyvin 6 8 henkilölle. Mikäli viikkovarauksia ei ole tarpeeksi joillakin viikolla, tulee kysymykseen lyhyempikin varausaika. Varaus alkaa lauantaisin klo ja päättyy klo lähtöpäivänä. Jäsenet voivat varata lomahuoneiston käyttöönsä TTT:n jäsensivuilta sähköisen varausjärjestelmän kautta. -> mökkivaraukset. Jäsenetuvakuutukset Pardia ja If Vahinkovakuutusyhtiö Oy ovat sopineet liiton jäsenetuvakuutuksista. Pardia on ottanut jäsenilleen liittovakuutuksen mikä sisältää vapaa-ajan tapaturma-, matkustaja- ja matkatavaravakuutuksen. Vakuutuksen numero on Lisäksi Pardia on ottanut jäsentensä turvaksi ammattihenkilön vastuu- ja oikeusturvavakuutuksen ammatissa aiheutuvien vahinkojen varalta. Vakuutukset ovat jäsenille ilmaisia. Tekniikka & Talous lehti jäsenetuhintaan Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt ry on aloittanut markkinointiyhteistyön Talentum Oy:n kanssa ja neuvotellut edullisen hinnan Tekniikka ja Talous -lehden tilaamisesta jäsenilleen. Tarjous on räätälöity vain TTT:n jäsenille ja se sisältää täysin ilmaisen tilausjakson, jonka jälkeen jäsen voi halutessaan tilata lehden edulliseen jäsenhintaan. Täysin ilmainen tutustumisjakso Tekniikka ja Talous -lehteä ei velvoita jäseniä mihinkään, vaan lehden tilauksen voi peruuttaa milloin vain. Lehden edullisuudesta johtuen Talentum Oy haluaa tehdä tarjouksen henkilökohtaisesti kullekin jäsenelle puhelimitse, joten varautukaa yhteydenottoon Tekniikka ja Talous -lehden tilaamisen tiimoilta. Yhteystietoja Palkansaajajärjestö Pardia ry Ratamestarinkatu 11, 3. krs, Helsinki Neuvonta / vaihde , faksi Jäsenyysasiat / jäsenrekisteriasiat sähköposti: info@pardia.fi Jäsenyyteesi liittyvissä asioissa voit ottaa yhteyttä maanantaista perjantaihin varmimmin klo Palvelusuhteenehtoihin liittyvissä asioissa Pardian edunvalvontaosasto Liikelaitos- ja yrityssektorin edunvalvonta neuvottelupäällikkö Niko Simola Liikenne- ja viestintäministeriön hallintoalan virastot: asiamies Timo Nousiainen Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan virastot: lakimies Pekka Pietinen Sisäasiainministeriön ja puolustusministeriön hallinnonalan virastot: asiamies Mikko Äikäs Työ- ja elinkeinoministeriön sekä ympäristöministeriön hallinnonalan virastot: asiamies Jarmo Lehtonen Valtiovarainministeriön hallinnonalan virasto: lakimies Pirkko Janas Valtiovarainministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön hallinnon alan virastot sekä yrityssektori: lakimies Ari Komulainen Yksityiset alat/keinosiemennysala ja maaseutuneuvonta-ala: asiamies Pentti Ekola Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan virastot sekä kouluttajana koulutusyksikössä: asiamies Esko Pallaspuro Pardian jäsenedut ja tuetut lomat: jäsenpalvelusihteeri Leena Vesanto :n toimiston yhteystiedot Ratamestarinkatu 11, 8. krs, Helsinki toimisto@tttry.fi faksi puheenjohtaja Heikki Tuominen , heikki.tuominen@tttry.fi hallinnon johto virastojen- ja yritysten neuvottelutoiminnan tuki hallintoassistentti Tiina Huhtala tiina.huhtala@tttry.fi Kalevi Eloholman apurahat yhdistysten palkkakysely kokousjärjestelyt ja kokoussihteerin tehtävät tiedotteiden toimittaminen nettisivujen päivitys n 4

5 TTT:n hallitus (päivitetty edustajakokouksessa ) Puheenjohtaja Heikki Tuominen * Työvaliokunta Varsinainen jäsen Pietikäinen Martti * Väntänen Sirkka Vesanen Kari-Pekka * Peltonen Timo Heino Timo * VALTTI Leväharju Tarja * VAHE Muilu Jaakko VATE Vikstedt Tuomo * AK Lyytikäinen Ari * VAKHE Helkiö Erkki * RTL Salolammi Teuvo * InTek Sinisalo Risto Tutkivat Miettinen Arto Tilastoväen Unioni Korpijaakko Annukka Metsäntutkimusväki Parviainen Maija ILMAVA Penttinen Mikko MATT Tenkula Tuula THL Sirén Marjo ViViH Häkkinen Pentti TSHT Aaltonen Jukka Vero ATK 1 varajäsen Keski-Säntti Arja Väänänen Juhani Aunola Matias Pirinen Kari Iivanainen Juho VALTTI Autio Kaarina VAHE Pihlajaniemi Miina VATE Kunnari Mervi SAHY Virkkunen Reijo VAKHE Ontto Ossi RTL Laaksola Kimmo InTek Raiskio Sakari Tutkivat Vahvelainen Simo Tilastoväen Unioni Anna-Kaisu Korhonen Metsäntutkimusväki Almgren Sirkka Getla Orispää Marja Inspectors Valvisto Tarja TUKES Ahonen Martti VYT Santero Matti PatDI Tuupanen Väinö TEKES 2 varajäsen Jokela Pirjo Aaltonen Elina Sevón Veli-Pekka Pönni Harri Puttonen Oili VALTTI Kerppilä Satu TUTKI Leino Pertti VATE Heijari Henrik MKM Suonjoki Seppo VAKHE Kivelä Jussi IHTT Lievonen Jari InTek Puura Leena Tutkivat Aanio Kalle Meriliikenneohjaajat Palo Risto VTVVY Mätäsniemi Pasi KITE Heinola Eino MATT Eskelinen Mervi THL Leinonen Jukka VETDI Piho Lea TSHT Röyskö Martti Merte 2011 TTT:n jäsenkalenteri on ilmainen jäsenetusi, joka toimitetaan vaan sen erikseen tilanneille! Jos jostain syystä et ole vielä saanut vuoden 2012 jäsenkalenteria se on mahdollista vielä toimittaa, kun tilaat sen huhtikuun loppuun mennessä! Lähetä yhteystiedot osoitteeseen: tiina.huhtala@tttry.fi TEKNIIKAN JA TIEDON TOIMIHENKILÖT TTT 5 n

6 Hae opintoapurahaa Kalevi Eloholman opintotukirahastosta Kalevi Eloholman opintotukirahaston tarkoituksena ovat Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt ry:n jäsenten ammatillisten ja ammattia täydentävien opintojen ja opintomatkojen tukeminen. Tarkoituksensa toteuttamiseksi opintotukirahasto jakaa apurahoja ja stipendejä. Vuodeksi 2012 on varattu apurahoina myönnettäväksi euroa. Apurahan myöntää kesäkuussa 2012 kokoontuva TTT:n hallitus. Apurahaan oikeutettuja ovat TTT:n jäsenet, jotka apurahaa hakiessaan ovat olleet TTT:n alajärjestön jäsenenä vähintään kolme vuotta. Luottamusmies on jäseniä varten Työpaikallasi on pardialainen luottamusmies, jonka puoleen voit aina kääntyä, mikäli työ- tai virkasuhteeseen liittyen ilmenee jotain kysyttävää. Luottamusmies neuvoo ja tukee jäseniä mm. seuraavissa asioissa: sopimusten soveltaminen ja tulkinta (palkat, työajat, työaikakorvaukset, loma-ajan palkat jne.) työ- ja virkalainsäädännön soveltaminen ja tulkinta tarpeen mukaan myös muut työnantajan ja työntekijän välisiin suhteisiin liittyvät asiat KUINKA TOIMIN ONGELMAN ILMAANTUESSA * selvitä kuka on työpaikkasi luottamusmies ja ota häneen yhteyttä * mikäli luottamusmies ei löydä ratkaisua ongelmaan, Pardian asiamiehet auttavat luottamusmiestä palvelussuhteen ehtoihin liittyvissä sopimusten ja lakien soveltamis- ja tulkintakysymyksissä KÄYTÄ LUOTTAMUSMIEHEN PALVELUJA Annamme etusijan hakijoille, jotka täyttävät seuraavat ehdot: kyse on ammatillisesta tutkintoon tähtäävästä opiskelusta hakijan oma taloudellinen panos on merkittävä hakija ei ole saanut apurahaa aiemmin ja pääsääntö on, että apurahaa haetaan ennen opintojen päättymistä. Apurahojen myöntämisessä huomioimme myös seuraavat seikat: kaikkien jäsenjärjestöjen jäsenet niin miehet kuin naisetkin tulevat tasavertaisesti huomioiduksi. Mikäli hyväksyttäviä hakemuksia on liian monta suhteessa jaettavaan rahamäärään, voidaan valinta suorittaa myös arpomalla. Mikäli apurahan saaja eroaa Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry:n jäsenyydestä työnantajaa vaihtamatta kahden vuoden kuluessa valmistumisesta, sitoutuu hän maksamaan hänelle myönnetyn apurahan takaisin. Kalevi Eloholman opintotukirahastolle osoitettu hakemuslomakkeelle laadittu hakemus on jätettävä mennessä Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry:n toimistoon, os. Ratamestarinkatu 11, Helsinki. Hakemuslomakkeita ja Kalevi Eloholman opintotukirahaston ohjesääntöjä on saatavissa TTT:n toimistosta sekä kotisivuilta jäsenelle koulutus. Lisätietoja antaa Tiina Huhtala, puh Pardian kotisivut löydät osoitteesta :n kotisivut löydät osoitteesta n 6

7 TEKNIIKAN JA TIEDON TOIMIHENKILÖT RY RATAMESTARINKATU HELSINKI puh fax HAKEMUS KALEVI ELOHOLMAN OPINTOTUKIRAHASTOLLE Hakija Henkilötunnus Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Virasto/laitos Puhelin, työ Ammatti- tai virkanimike Tilinumero Pankki TTT:n jäsen vuodesta Liitto/yhdistys Anotun apurahan määrä Opiskelun kokonaiskustannukset Milloin opiskelukustannukset ovat alkaneet/alkavat? Milloin arvioit opintosi päättyvän? Tutkinto, johon tähtäät Oppilaitos Tutkinnon vaikutus jatkosuunnitelmiisi? KÄÄNNÄ 7 n

8 Apurahan käyttötarkoitus (tarkoitus ja kuluerittelyt yksityiskohtaisesti) Opintojen muu rahoitus Itse Työnantaja Muu rahoitus Aikaisemmat opintosi MUUTA (taloudellinen asema ja muita lisätietoja) Oletko aikaisemmin hakenut Kalevi Eloholman opintotukirahaston opintoapurahaa? en kyllä vuonna Oletko aikaisemmin saanut Kalevi Eloholman opintotukirahaston opintoapurahaa? en kyllä vuonna Sitoudun palauttamaan apurahan, mikäli eroan TTT:n jäsenyydestä työnantajaa vaihtamatta kahden vuoden kuluessa valmistumisesta. (laita rasti, kiitos) Päiväys Allekirjoitus n 8

Hae Kalevi Eloholman opintoapurahaa

Hae Kalevi Eloholman opintoapurahaa Hae Kalevi Eloholman opintoapurahaa 1/2011 Puheenjohtajalta Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry 1 2011 Heikki Tuominen Ammattiliittojen tärkeimpänä tehtävänä on luoda turvaa Ammattiliittojen tärkeimpänä

Lisätiedot

Hae TTT ry:n opintoapurahaa. s. 10

Hae TTT ry:n opintoapurahaa. s. 10 Hae TTT ry:n opintoapurahaa s. 10 1/2013 Jäsenhankintakampanja 14.2. 31.12.2013 Lisätietoja sivulla 5 Yhteistyöllä eteenpäin! Kuva: Tiina Huhtala Kuva: Tiina Huhtala Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT

Lisätiedot

Visio. Arvot. TTT on paras asiantuntijoiden ammattijärjestö. Yhdenvertaisuus Vastuullisuus Yhteistyö

Visio. Arvot. TTT on paras asiantuntijoiden ammattijärjestö. Yhdenvertaisuus Vastuullisuus Yhteistyö Visio TTT on paras asiantuntijoiden ammattijärjestö. Arvot Yhdenvertaisuus Vastuullisuus Yhteistyö Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry on osaavien ja koulutettujen ammattilaisten yhteistyöjärjestö,

Lisätiedot

PALKKARAPORTTI 2014 TTT:n perusyhdistysten keskipalkat vuodelta 2014 sekä palkkakehitys 2003 2014 ja 1998 2014

PALKKARAPORTTI 2014 TTT:n perusyhdistysten keskipalkat vuodelta 2014 sekä palkkakehitys 2003 2014 ja 1998 2014 PALKKARAPORTTI TTT:n perusyhdistysten keskipalkat vuodelta sekä palkkakehitys 2003 ja 1998 1 YHTEENVETO Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry lähetti yhdistyksilleen kesäkuussa palkkakyselyn. Kyselyn

Lisätiedot

PALKKAKYSELY. TTT:n perusyhdistysten keskipalkat vuodelta 2013 sekä palkkakehitys 2003 2013 ja 1998 2013

PALKKAKYSELY. TTT:n perusyhdistysten keskipalkat vuodelta 2013 sekä palkkakehitys 2003 2013 ja 1998 2013 PALKKAKYSELY TTT:n perusyhdistysten keskipalkat vuodelta sekä palkkakehitys 2003 ja 1998 1 YHTEENVETO Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry lähetti yhdistyksilleen kesäkuussa palkkakyselyn. Kyselyn

Lisätiedot

PALKKAKYSELY 2012 TTT:n perusyhdistysten keskipalkat vuodelta 2012 sekä palkkakehitys 2003 2012 1998 2012

PALKKAKYSELY 2012 TTT:n perusyhdistysten keskipalkat vuodelta 2012 sekä palkkakehitys 2003 2012 1998 2012 PALKKAKYSELY TTT:n perusyhdistysten keskipalkat vuodelta sekä palkkakehitys 2003 ja 1998 1 YHTEENVETO Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry lähetti yhdistyksilleen huhtikuussa palkkakyselyn. Kyselyn

Lisätiedot

Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon!

Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon! Osaaja tekee. Shutterstock Liity Verovirkailijain Liittoon! Verovirkailijain Liitto tukenasi työelämässä VISIO Verovirkailijain Liitto on Verohallinnon suurin ja vaikuttavin henkilöstöjärjestö, joka neuvottelee

Lisätiedot

Hae TTT ry:n opintoapurahaa s. 9

Hae TTT ry:n opintoapurahaa s. 9 Hae TTT ry:n opintoapurahaa s. 9 1/2014 Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry 1 2014 Sisältö: 3 Pääkirjoitus 5 Ammatissa 6 TTT:n nuorisotoiminta 8 Metsäntutkimusväki ry ja Tutkivat ry yhdistyivät 9-10

Lisätiedot

Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry. Jäsentensä edunvalvoja

Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry. Jäsentensä edunvalvoja Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry Jäsentensä edunvalvoja Toiminta Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry on paikallisesti työpaikkatasolla toimiva, useiden eri ammattiryhmien

Lisätiedot

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY ORGANISAATIO STTK ry Pardia ry TTT ry VATE ry Toimihenkilöiden ammatillinen keskusjärjestö Yhteiskunnallinen edunvalvoja Keskustason pääsopija Edunvalvontajärjestö

Lisätiedot

Salon mest karsinnan tulokset finalistit

Salon mest karsinnan tulokset finalistit n mest karsinnan tulokset 2019 + finalistit 13.04.2019 Ohessa karsinnan tulokset, päivitetty 23.4.19. Finaalit pelataan 25.-27.5.19 La 25.5.19 klo:12:00 Veteraanit ja Seniorit Su 26.5.19 klo:12:00 B-Miehet

Lisätiedot

HILDA KINNUSEN RAHASTON APURAHAHAKEMUS SUOMEN LASTENHOITOALAN LIITON HALLITUKSELLE 1. HAKIJA

HILDA KINNUSEN RAHASTON APURAHAHAKEMUS SUOMEN LASTENHOITOALAN LIITON HALLITUKSELLE 1. HAKIJA 1 HILDA KINNUSEN RAHASTON APURAHAHAKEMUS SUOMEN LASTENHOITOALAN LIITON HALLITUKSELLE 1. HAKIJA Sukunimi, etunimet Henkilötunnus Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Arvo tai ammatti Virka tai toimi

Lisätiedot

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

OPISKELIJA- JÄSENEKSI SUPERIIN ILMAINEN JÄSENYYS JA PARHAAT JÄSENEDUT!

OPISKELIJA- JÄSENEKSI SUPERIIN ILMAINEN JÄSENYYS JA PARHAAT JÄSENEDUT! OPISKELIJA- JÄSENEKSI SUPERIIN ILMAINEN JÄSENYYS JA PARHAAT JÄSENEDUT! Hei opiskelija, onnittelut opiskelupaikastasi ja tervetuloa SuPerin jäseneksi! Olet valinnut tärkeän ammatin. Superilaiset ovat lähihoitajia

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY ORGANISAATIO STTK ry Pardia ry TTT ry VATE ry Toimihenkilöiden ammatillinen keskusjärjestö Yhteiskunnallinen edunvalvoja Keskustason pääsopija Edunvalvontajärjestö

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

o jonka työnantaja tai valmennuksesta vastaava koulutuksenjärjestäjä ei pysty edellä mainitun osaamisen kehittämistä tarjoamaan tai kustantamaan.

o jonka työnantaja tai valmennuksesta vastaava koulutuksenjärjestäjä ei pysty edellä mainitun osaamisen kehittämistä tarjoamaan tai kustantamaan. Mestarikiltaneuvosto ry Käsiteollisuuden Edistämissäätiö NUORTEN HUIPPUOSAAJIEN VALMENTAUTUMISAPURAHA Käsiteollisuuden Edistämissäätiön tarkoituksena on muun muassa edistää korkeaa ammattitaitoa, kädentaitoja

Lisätiedot

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ 23.9.2016 Paperiliitto r.y. 1 PAPERILIITTO Yksi liitto (21:stä) yli miljoona jäsenisestä SAK:sta Perustettu vuonna 1906 Tampereella 61

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009

TOIMINTAKERTOMUS 2009 INFRA-ALAN TOIMIHENKILÖLIITTO INTEK RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 nettiversio 1 1 TALOUDELLINEN EDUNVALVONTA 1.1 Palvelussuhteen ehtojen tarkistukset vuonna 2009 - Tupo kausi 1.3.2008 28.2.2010 Kertomusvuoden

Lisätiedot

Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry:n jäsenlehti 2 2015. VaKHen uusi pääluottamusmies esittäytyy s. 5. Tutustu TTT:n jäsenetuihin! s.

Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry:n jäsenlehti 2 2015. VaKHen uusi pääluottamusmies esittäytyy s. 5. Tutustu TTT:n jäsenetuihin! s. Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry:n jäsenlehti 2 2015 VaKHen uusi pääluottamusmies esittäytyy s. 5 Tutustu TTT:n jäsenetuihin! s. 12 puheenjohtajalta Nyt tarvitaan yhteistyötä ja neuvottelutaitoja

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

JESSE- uistelu

JESSE- uistelu HSVU Tulostettu 14.6.2015 Sivut 1 / 21 5 Juha Rantala, Jussi Jaakkola 520 10120 10640 41520 1 6 Janne Virtanen, Petro Virtanen, Niki Kuokkanen 14120 1210 Hauki 8280 15330 18960 2 3 Kari Hämäläinen, Pertti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 INFRA-ALAN TOIMIHENKILÖLIITTO INTEK RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1 TALOUDELLINEN EDUNVALVONTA 1.1 Palvelussuhteen ehtojen tarkistukset vuonna 2015 Kertomusvuoden sopimuksen mukaan palkkoja korotettiin 1.8.2015

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2008 INFRA-ALAN TOIMIHENKILÖLIITTO INTEK RY TOIMINTAKERTOMUS 2008 nettiversio 1 1 TALOUDELLINEN EDUNVALVONTA 1.1 Palvelussuhteen ehtojen tarkistukset vuonna 2008 - Tupo kausi 1.10.2007 28.2.2010 Kertomusvuoden

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste RHY:n hirvenhiihto Juuka, 28.03.2015 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura (23:23) 290 (+3m/+2m) 588 (98) 1178 2. Hirvonen Jarkko 103 Vaikkojoen Erä

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste RHY:n hirvenhiihto Juuka, 28.03.2015 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura (23:23) 290 (+3m/+2m) 588

Lisätiedot

Tulokset Honkasaari parikilpailu

Tulokset Honkasaari parikilpailu Tulokset 20.1.2013 Honkasaari parikilpailu 1 Pekka Turunen 7305 Pekka Leskinen 2733 10038 gr 2 Jaakko Villanen 5949 Terttu Huhtiniemi 1847 7796 gr 3 Jaakko Pöntinen 4449 Jari Karhu 3030 7479 gr 4 Leo Korhonen

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu joukkuekisan yhteydessä

Henkilökohtainen kilpailu joukkuekisan yhteydessä Henkilökohtainen kilpailu 18.9.12 joukkuekisan yhteydessä D21 1 Jenni Mettälä Kunto 30.24 2 Soila Saarnio Kunto 46.27 3 Jaana Marjoniemi Kunto 48.43 4 Johanna Salo Kunto 1.22.44 5 Minna Pelkonen Kunto

Lisätiedot

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi Miehet H21 (5.2 km)

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi Miehet H21 (5.2 km) TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi 22.9.2009 Miehet H21 (5.2 km) Sija Nimi Työpaikka Aika 1 Malinen Juha Tieto 38:34 2 Szanto Istvan Ericsson 42:09 3 Tanska Harri Espoon

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA 1. TYÖSKENTELYAPURAHAT vuodelle 2011 = APURAHAT TOHTORINTUTKINTOON TÄHTÄÄVIIN OPINTOIHIN 1. ERÄ 2. JATKO-OPISKELIJOIDEN MATKA-APURAHAT 3. TUTKIJOIDEN

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Hätäkeskusammattilaisten liitto. www.halry.fi

Hätäkeskusammattilaisten liitto. www.halry.fi Hätäkeskusammattilaisten liitto 112 112 www.halry.fi TYÖTÄ SINUN TURVALLISUUTESI PUOLESTA Meidän HAL Me hätäkeskusammattilaiset teemme arvostettua ja vastuullista työtä yhteiskunnan turvallisuuden puolesta.

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA TORJUNTAVOITTOJA JA BANAANIPOTKUJA ROHKEITA PELINAVAUKSIA JYTY PELAA SUJUVASTI MONILLA PELIKENTILLÄ JA TEKEE ROHKEITA PELINAVAUKSIA JÄSENTENSÄ HYÖDYKSI. ME EMME TYYDY VAIN TURVAAMAAN

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4 1 Vettenranta Jari B 192,32 13 221 266 513 2 Ilkka Nenonen M 213,97 0 262 245 507 3 Nurmilo Panu M 218,81 0 277 221 498 4 Jere-Petteri Lehtinen B 185,4 18 204 257 497 5 Pasi Paalosalo M 206,98 2 242 224

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

Sijoitus Nimi Työpaikka Aika 1 Seppo Lamminmäki TietoEnator 1.05.10 Lauri Keltikangas TietoEnator Hylätty

Sijoitus Nimi Työpaikka Aika 1 Seppo Lamminmäki TietoEnator 1.05.10 Lauri Keltikangas TietoEnator Hylätty TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2007 Kalajärvi 18.9.2007 Miehet H21 B-rata 4,8 km 1 Pekka Larmala Ericsson 41.04 2 Sakari Taskila Espoon Kunto 46.56 3 Niko Torvela Espoon Kunto 48.10

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004

APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004 AGRONOMILIITON TIEDE- JA TUTKIMUSSÄÄTIÖ P. Makasiinikatu 6 A 8, 00130 Helsinki Puh. (09) 2511 160, faksi (09) 2511 1610 Saapunut: 1 APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004 A Matka-apuraha

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Turku Järj.TurTi päivitetty klo 8.50

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Turku Järj.TurTi päivitetty klo 8.50 Kansallinen 25 ja 125 tikkaa 07.02.2015 Turku Järj.TurTi päivitetty 18.1.2016 klo 8.50 25 tikkaa MM 1. Lehtonen Seppo JST 39 43 41 42 42 207 2. Tammi Aimo TurTi 41 37 39 41 42 200 3. Rantanen Asko MU 41

Lisätiedot

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg 1 Ulvi Jurikivi KU-58 14,49 22.9.2012 Leppävirta 2 Piia Aaltokoski LepU 12,88 30.9.2012 Leppävirta 3 Asta Kankaala LepU 12,68 18.8.2012 Leppävirta 4 Anastasia

Lisätiedot

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan)

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) TAMPEREEN YLIOPISTO Saapunut Opinto ja kansainvälisten asiain osasto Päätöksen pvm 33014 Tampereen yliopisto Myönnetään euroa OPISKELIJOIDEN MATKA APURAHAHAKEMUS HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

07/07/2014 08:42:06 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:42:08 Kierros 1 paritettu.

07/07/2014 08:42:06 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:42:08 Kierros 1 paritettu. 07/07/2014 08:42:06 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:42:08 Kierros 1 paritettu. Mikko Siren - Mikko Lahti Timo-Pekka Eväkoski - Mikko Neuvonen Tarmo Sipilä - Paula Kiiveri Matti Lehtimäki - Jarmo Elo Kari

Lisätiedot

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2010 Serena Miehet H21 (5.3 km) Sija Nimi Työpaikka Aika

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2010 Serena Miehet H21 (5.3 km) Sija Nimi Työpaikka Aika TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2010 Serena 14.9.2009 Miehet H21 (5.3 km) Sija Nimi Työpaikka Aika 1 Lamminmäki Seppo Tieto 1:02:23 2 Keltikangas Lauri Tieto 1:03:25 3 Szanto Istvan

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 47, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43, Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 47, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43, Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia Linkopallo Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 47,83 10.7.2010 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43,35 10.7.2010 Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia LepU 42,34 28.6.2010 Leppävirta 4 Ulvi Jurikivi KU-58 35,96

Lisätiedot

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi APURAHAHAKEMUS YKSITYISYRITTÄJÄIN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE APURAHAN HAKIJA TAI HAKIJARYHMÄ Sukunimi (myös entinen) Etunimi (puhuttelunimi alleviivataan) Osoite: Hanikka 19 A, 02360 Espoo Puh. 040 514 2552

Lisätiedot

Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle

Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle 1 (2) Hakija voi olla henkilö tai ryhmä. Sukunimi: Etunimet: Osoite: Syntymävuosi: Puhelinnumero: Sähköposti: Nykyinen työ- tai opiskelupaikka: Ryhmän

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan, analytiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla

Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan, analytiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla 1 (5) Kirje VM/1609/02.02.03.09/2018 6.9.2018 Ministeriöiden tietohallinto- ja taloushallintojohdolle jaettavaksi edelleen virastoille ja laitoksille Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan,

Lisätiedot

Kansalliset kilpailut Forssassa Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty klo 20.30

Kansalliset kilpailut Forssassa Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty klo 20.30 Kansalliset kilpailut Forssassa 5.5.2019 Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty 5.5.2019 klo 20.30 MM 1. Tammi Aimo TurTi 42 41 42 41 43 209 2. Vuori Kauko FST 43 40 40 41 40 204 3. Leskinen

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18,89 15.5.2013 Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17,15 24.5.2013 Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus 16,90 7.5.2013 Varkaus 4 Pirjo Venäläinen Varkaus 16,32

Lisätiedot

Kevättempaus yleinen Lopputulokset

Kevättempaus yleinen Lopputulokset Kevättempaus yleinen Lopputulokset 5.5.2013 Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot Viim. sarja 1 Teppo Ryhänen GH Rauma 1453 0 48 259 2 Henry Huovinen Ponsi Kouvola 1453 108 40 214 3 Keijo Laitinen Ilves

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Kansalliset kilpailut , Loimaa, Metsämaa Järj. Metsämaan Urheilijat

Kansalliset kilpailut , Loimaa, Metsämaa Järj. Metsämaan Urheilijat Kansalliset kilpailut 24.9.2016, Loimaa, Metsämaa Järj. Metsämaan Urheilijat päivitetty 24.9.2016 klo 22 25 tikkaa MM 1. Mäkinen Mauno VaaTi 41 39 44 41 44 209 2. Leskinen Veikko VaaTi 41 41 42 42 42 208

Lisätiedot

7.5.2013. Asiakasnumeron haltija on vastuussa tilauksesta ja vastaa laskun maksamisesta toimitusehtojen mukaisesti Oriolalle.

7.5.2013. Asiakasnumeron haltija on vastuussa tilauksesta ja vastaa laskun maksamisesta toimitusehtojen mukaisesti Oriolalle. Henkilökunta asiakasnumerohakemus Sivu 1/5 Hyvä vastaanottaja Oheisella lomakkeella voitte hakea henkilökunta asiakasnumeroa sekä muuttaa asiakastietojanne. Asiakasnumeron saaminen edellyttää, että asiakas

Lisätiedot

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 + 125 tikkaa 27.1.2018 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 28.1.2018 klo 17 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 42 41 40 40 40 203 2. Vaarala Simo PaavT 38 43 36 39 45 201 (4x10,

Lisätiedot

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.

Lisätiedot

päivitetty klo 16.45

päivitetty klo 16.45 Kansalliset 25 ja 125 tikan kilpailut Salossa 9.4.2016 päivitetty 11.4.2016 klo 16.45 25 tikkaa: MM 1 Näyskä Keijo MU 44 37 45 40 43 209 2 Immonen Hannu KuTi 42 46 40 38 40 206 3 Lehtonen Seppo JST 39

Lisätiedot

Nuoret alle 12 1 Karvanen Eino Pansion Peto 534. Nuoret alle15 1 Hurttila Juho Pilkki

Nuoret alle 12 1 Karvanen Eino Pansion Peto 534. Nuoret alle15 1 Hurttila Juho Pilkki L-S Vapaa-ajankalastajien PM-pilkki 2015 Säkylä / Kristalliranta 15.2.2015. Järjesti NSUK Henkilökohtaiset tulokset Naiset joukk saalis 1 Leino Leena Kankaanp KS 1814 2 Karvanen Maarit Pansion Peto 1772

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

päivitetty klo 20.30

päivitetty klo 20.30 Kansalliset 25 ja 125-tikkaa kilpailut Vääksyn liikuntahallilla 29.03.2015 Järjestäjä: Asikkalan Tikka päivitetty 1.4.2015 klo 20.30 25-Tikkaa Tulokset MM 1. Järvinen Tarmo JST 37 44 40 42 44 207 2. Tammi

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO

MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO LAPPAJÄRVEN KALAVEIKKOJEN JÄRJESTÄMÄT JO PERINTEISET KRAATERINYKYTYKSET KÄYTIIN HIENOSSA PILKKISÄÄSSÄ.102 PILKKIJÄÄ OLI LÄHTENYT TAVOITTELEMAAN SUURIA

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45,37 6.8.2011 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44,69 6.8.2011 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 4 Meri-Tuulia Kouhia LepU

Lisätiedot

OPI UUTTA VERKOSTOIDU ETENE URALLASI MENESTY TYÖELÄMÄSSÄ! myynti- ja markkinointitaitoja some- ja IT-taitoja verkossa tai kasvokkain

OPI UUTTA VERKOSTOIDU ETENE URALLASI MENESTY TYÖELÄMÄSSÄ! myynti- ja markkinointitaitoja some- ja IT-taitoja verkossa tai kasvokkain TYÖELÄMÄN MATKAOPAS MENESTY TYÖELÄMÄSSÄ! OPI UUTTA myynti- ja markkinointitaitoja some- ja IT-taitoja verkossa tai kasvokkain VERKOSTOIDU MMA:n koulutuksissa, aamiaistapaamisissa, seminaareissa ja tapahtumissa.

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Liitosaapas Naiset. Miehet

Liitosaapas Naiset. Miehet Liitosaapas 2019 Naiset 1 Jenna Korhonen HeTa-13 52,72 19.5.2019 Tervo 2 Pirjo Saukkonen LepU 51,03 1.5.2019 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 49,74 19.5.2019 Tervo 4 Satu Lehtonen LS 36,86 22.4.2019

Lisätiedot

päivitetty klo 10

päivitetty klo 10 HYVINKÄÄN TIKAN KANSALLISET 25+125 TIKKAA 23.04.2016 25Tikkaa päivitetty 27.4.2016 klo 10 MM 1 Leskinen Veikko VaaTi 45 45 45 40 39 214 2 Järvinen Tarmo JST 41 44 40 38 44 207 3 Rantanen Asko MU 42 42

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 JHL 310 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2018 2 Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M Eräluettelo sarjat N, M, M20, M18 klo 09.00 Erä 1 (nopeat klo 10.20) klo 09.20 Erä 2 (nopeat klo 10.40) Rata 1 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 38 Korkeela Jarkko K-64 M 28 Ylikojola Reijo IlmA M 76 Lindstedt

Lisätiedot

LASKELMA VUODEN MAATALOUDEN KEHITTÄMISRAHAN HAKEMISESTA alvi 0. Eskelinen Kaisa Opintoraha 85,00 yht. 85,00 Maksetaan 85,00

LASKELMA VUODEN MAATALOUDEN KEHITTÄMISRAHAN HAKEMISESTA alvi 0. Eskelinen Kaisa Opintoraha 85,00 yht. 85,00 Maksetaan 85,00 liite LASKELMA VUODEN 202017 MAATALOUDEN KEHITTÄMISRAHAN HAKEMISESTA alvi 0 Eskelinen Kaisa Opintoraha 85,00 Erkkilä Matti EU- tukihakemukset 210,00 Neuvo 2020 15,12 Viljelysuunnittelu 192,00 yht. 417,12

Lisätiedot

Pyydämme sinua täyttämään hakemuksen huolella ja noudattamaan ohjeita. Puutteellisia hakemuksia emme käsittele.

Pyydämme sinua täyttämään hakemuksen huolella ja noudattamaan ohjeita. Puutteellisia hakemuksia emme käsittele. Hyvä Helsingin kaupungin tutkimusapurahan hakija! Pyydämme sinua täyttämään hakemuksen huolella ja noudattamaan ohjeita. Puutteellisia hakemuksia emme käsittele. Apurahat on tarkoitettu ylemmän korkeakoulututkinnon

Lisätiedot

HRK- uistelu

HRK- uistelu HSVU Tulostettu 2.8.2014 Sivut 1 / 21 39 Niko Saarinen, Jyri Korkeila 6805 kuha 5480 6805 13610 1 17 Salonen Kari, Niittymaa Jani, 5210 2800 kuha 2800 8010 10810 2 30 Huhkamo, Virtanen, Karjalainen 10060

Lisätiedot

Tulokset Jäsentenvälinen Hanhijärvi

Tulokset Jäsentenvälinen Hanhijärvi Tulokset 15.1.2012 Jäsentenvälinen Hanhijärvi NAISET 1 Aili Jäppinen 1548 gr 2 Laila Helsten 691 gr 3 Varpu Korhonen 344 gr 4 Arja Villanen 288 gr 5 Terttu Huhtiniemi 233 gr MIEHET 1 Kimmo Hyvärinen 2220

Lisätiedot

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Sinun liittosi on SuPer SuPer on ainoa liitto, joka on keskittynyt lähi- ja perushoitajien edunvalvontaan. Ajamme etujasi kaikissa ammatillisissa ja

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa + 125 tikkaa 21.1.2017 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 24.1.2017 klo 10 25 tikkaa MM 1. Reijonen Markku SavTi 39 40 45 44 32 200 2. Rantanen Asko MU 38 41 41 38 41 199

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot