Pääkirjoitus. Pika-Gallup. monet sisarussuhteet ovat kaksijakoisia. Tiedätkö Veikka Nallen Ex-vaimon nimen? kyllä 66% ei 34%

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääkirjoitus. Pika-Gallup. monet sisarussuhteet ovat kaksijakoisia. Tiedätkö Veikka Nallen Ex-vaimon nimen? kyllä 66% ei 34%"

Transkriptio

1 Kuuma uutuus - Meri-Lapin Viestintäleirin leirilehti Keskiviikko / 03 Lue Lounais-Lapin Neitojen haastattelu Sisarrakkautta? Crazybodies ihastutti ja vihastutti

2 Pääkirjoitus Monet sisarussuhteet ovat kaksijakoisia Milla Liukkonen, päätoimittaja Yleensä ajatellaan sisaruksien olevan koko ajan sulassa sovussa, toistensa apuna. Todellisuudessa monet sisarussuhteet ovat kaksijakoisia. Olen itse huomannut sen minun ja veljeni, niin kuin monen muunkin, sisarussuhteista. Toisinaan minä ja veljeni Lauri tappelemme, olemme melkein toistemme kurkuissa kiinni ja huudamme toisillemme ilkeyksiä maan ja taivaan väliltä. Toisinaan nauraa räkätämme toistemme jutuille, puhumme vakavista asioista ja varmistamme kaiken olevan okei. Todellisuudessa tämä tappeleminen saattaa johtua huomionkipeydestä tai jostain muusta ihan typerästä syystä. Lauri sanoo: Sisarussuhteemme ei olisi oikea jos emme tappelisi. Sisaruksia meiltä täältä leiriltäkin löytyy paljon. Ja yllätys, yllätys, hehän ovat sulassa sovussa! Yhteiset asiat yhdistävät sisaruksia. Esimerkiksi, kun menin netti-ryhmään opettelemaan animaatio-ohjelman käyttöä, kuuntelin Lauria korva tarkkana, vaikka kuinka teki mieli esittää tyhmiä kysymyksiä vain kiusatakseen häntä. Toisinaan poikkeuksia sisarusten välillä voi olla. Toiset voivat tapella aamusta iltaan, kun taas toiset ovat kokoajan sulassa sovussa. Nämä suhteet ovat, ainakin minun mielestäni, todella harvinaisia. En nimittäin itse ole tavannut kertaakaan sellaista. Sisarusparien esikoisella on kaikista vaativin homma. Hänen täytyy huolehtia kuopuksesta, vahtia hänen tekosiaan ja opettaa häntä pärjäämään elämässä. Mutta nämähän olisi äidin tai isän tehtäviä! Todellisuudessahan näitä tehdään vain keventääkseen vanhempien suurta taakkaa ja tietenkin auttaakseen kuopusta itseään. Hoksasin itse että Lauri on kuin huomaamatta antanut minulle elämän ohjeita, joilla olen pärjännyt vaikeissa tilanteissa. Ja mitä minä olen antanut Laurille palkaksi siitä! Olen huutanut, raivonnut, kisannut, härnännyt ja vaikka mitä. Kuopukset, miettikää mitä te oikein annatte siitä veljillenne ja sisaruksillenne, siitä kun he ovat auttaneet teitä. Viestintäleirillä vuotiaat nuoret opettelevat viestinnän perustaitoja 9 päivän ajan. Tähtisade on lehtiryhmän päivän aikana kirjoittama julkaisu täynnä juttuja leiriltä ja Keminmaasta. Nuoret leiriläiset saavat itse kirjoittaa, ideoida, valokuvata ja taittaa juttunsa, joten tekemisen tuntu on mukana. Jakelupisteemme ovat: Laurilan liikekeskuksen R-Kioski ja Sale sekä K-Market Lautia Lautiosaaressa Pika-Gallup Tiedätkö Veikka Nallen Ex-vaimon nimen? Lisäksi lehti on saatavissa leirimme sivuilta tahtisumu Lehtiryhmämme ottaa mielellään vastaan palautetta, jutunaiheita ja mitä vaan mieleen juolahtaa. Sähköpostia saa lähettää osoitteeseen lehti@mervi.net. Tämän lehden tekivät Idolit eli vasemmalta ylhäältä Aleksi Turulin, Matti Sakaranaho, Ari-Pekka Frantti, Miiko Juola, Milla Liukkonen, Otto Vilo, Liisa Kuukasjärvi. Meri-Lapin Viestintäkasvatusseura ry kyllä 66% ei 34% Ääniä annettiin 32. Oikea vastaus on Lyydia. Aika hyvinhän sitä lehteä on sitten luettu. 2

3 Julkisuus on tuntunut kivalta Lounais-Lapin Neidot viestintäleirillä Elina Rapo valittiin Lounais-Lapin Neidoksi ja Minna Tarkiainen ensimmäiseksi perintöprinsessaksi. Lounais-Lapin Neidot Elina Rapo (Lounais-Lapin Neito) ja Minna Tarkiainen (ensimmäinen perintöprinsessa) kertoivat viestintäleirille miten he olivat valmistautuneet kisaan. Elina vastasi, että hän oli yrittänyt treenata kisaan jonkun verran, mutta Minna oikeastaan mitenkään. Tytöt olivat kuitenkin käyneet ennen kisaa solariumissa. Elina kolmesti ja Minna yhden kerran. He eivät ole malleja, mutta heille tulee edustuskeikkoja eli muotinäytöksiä. Heille sattui kilpailussa joitakin pieniä mokia vaatteiden kanssa. Elina oli laittanut vahingossa vääriä vaatteita päälle. He saivat kilpailusta palkinnoksi hiustuotteita, hajuvesiä, koruja, maskotteja, muotovaahtoa sekä lasipalkinnot. Kilpailussa olevat puvut olivat Subwayn, Amoden, Metropolin sekä Traidehousen, mallistosta. He pääsivät kisaan mukaan lähettämällä oman kuvan ja henkilötietonsa kisan järjestäjille. Tytöt tykkäävät olla julkkiksia Tytöt ovat hyvin viihtyneet omalla urallaan, koska ovat saaneet julkisuutta ja uusia ystäviä tittelin myötä. Minnaa oli linja-autonkuljettajakin halunnut halata ja onnitella. Heistä on ihan mukavaa olla julkkiksia He eivät aio urallaan mennä niin pitkälle, että pääsisivät misseiksi, mutta muotinäytöksiin ja pikku näytöksiin he haluaisivat osallistua. Haaveet korkealla Minna haluaisi olla graafikko eli taiteilija. Minna opiskeleekin Torniossa kuvallisenilmaisun perustutkintoa. Ensivuosi meneekin lopputyötä pakertaessa, tuumii Minna. Minna harrastaa julisteiden tekemistä, piirtämistä ja rullaluistelua. Elina haluaisi olla tunnettu asianajaja. Elina valmistui tänä keväänä ylioppilaaksi. Lenkkeily ja kuntosalilla käyminen ovat Elinan harrastuksia. Toimittajamme sai Minnan ja Elinan poseeraamaan kameralle. Hyvät palkinnot ja helppo työ Heidän mielestään heidän työ ei ole vielä ollut kovin vaikeaa, paitsi harjoitukset mitä on ollut ennen Lounais-Lapin Neito kisoja. Heillä on ollut Lounais-Lapin Neitokisan titteli reilun viikon. Heillä ei ole ollut muuta kokemusta mallina olemisesta. TEKSTI JA KUVAT ELINA TURULIN 3

4 Tähtiuutisia Jännät jäätelöt Hieman jälkeen puolenpäivän Café Juhan tiskiltä jaettiin kaksi laatikkoa Eskimo-jäätelöitä ja muutamia mehujäitä. Kimin vanhemmat toivat ne aamupäivällä Kimin synttäreiden kunniaksi, vastasi Café Juhan edustaja Juha Paakkolanvaara. Erittäin hyvä juttu. Vanilja-Eskimo on mun lemppari, kommentoi netti-ryhmän ohjaaja Joachim Viide tyytyväinen virne naamallaan. Olli parantui flunssasta Videoryhmän ohjaaja Olli Luukas oli pari päivää flunssan kourissa, mutta tuli takaisin leirille tiistaiaamuna. Kuume kävi 38,9 asteessa, Olli selventää. Tervetuloa takaisin, Olli! Kahvilasta loppunut Frezza Mocca. Café Juhasta on loppunut Frezza Mocca -maitokahvijuoma. Se on ollut erityisen suosittu ohjaajien keskuudessa. Leirin loppuminen näkyy muutenkin, sillä jäljellä on enää muutamia karkkipusseja ja Coca Cola -pulloja. Julkkikset petanquekisan voittoon! Tuomas Staroista voitti viimeisen erän mutta se ei riittänyt Julkkisten Kimin sijoittuessa toiseksi. Liisalla on pallo hallussa ja jaettu toinen sija jaksaa vielä hymyilyttää. julkkikset 17 idolit 15 starat 15 tähdet 13 Veikan menestyskeikka! Tähtisumu-leirin pihakisan mestaruuden veivät Julkkikset. Lajina oli tänä vuonna petanque. Palkinnoksi voitostaan ryhmä tulee kuittaamaan ilmaisliput Suomen Tivoliin. Pihakisa on ollut joka päivä kirkonmäenkoulun sisäpihalla kisa tuli myös joka päivä radio virtasesta suorana lähetyksenä. Lajin tarkoitus on sinäänsä yksinkertainen. Siinä heitetään pieni musta pallo ja kilpailija joka saa heitettyä tai vieritettyä omat pallonsa lähimmäksi pientä mustaa palloa on voittaja. Keskiviikkona kisataan vielä viimeinen ohjaajien erä. TEKSTI OTTO VILO KUVAT MILJA JUOLA Kuuntelin radio virtasta ja huomasin että menovinkeissä oli mielenkiintoinen bändi keikalla Keminmaan Keskuskoulussa, pehmolelu nurkkauksessa. Tämä Veikan bändi, Veikka And The Boys, soittaa heavy-henkistä musiikkia joka tempaa mukaansa täysin! Ikävä kyllä konsertissa ei ollut muuta yleisöä kuin minä ja Milja. Maastahan se pienikin ponnistaa. Tapasin Veikan keikan jälkeen. Bändiimme kuuluu basisti Kustaa, minä laulamassa, Nalle Puh rumpalina, sekä Uutisankka kosketinsoittajana, Veikka selitti kun kysyin bändin kokoonpanosta. Veikka säveltää ja sanoittaa kaikki bändin biisit: Osa lauluistani tulee omasta elämästäni hän kommentoi. Veikka And The Boys alkaa tekemään levyä lähiaikoina. Siihen ei mene kauan koska olemme saaneet jo melkein kaikki biisit tehtyä. Uutisankan sairastelemisen takia levyn teko on myöhästynyt. Kun kysyin Veikalta mitä muuta hänen elämään kuuluu, sain vastaukseksi suuren huokauksen Rankkaa on. Lyydia vaati että hän saisi huoltajuuden lapsestamme, koska aikani kuulemma kuluu vain bändiin ja enkä ole muka hyvä isä. Kova kiista on edessäpäin, mutta en halua puhua siitä enempää Kysyin vielä Veikalta että mitä hänen rakkauselämäänsä kuuluu: Minä olen tavannut elämäni karhuneidin! En vain halua paljastaa kuka tämä elämäni rakkaus on. Se siis jää suureksi salaisuudeksi Vai jääkö? TEKSTI MILLA LIUKKONEN 4

5 Ohjaajien skandaalipaljastukset! TEKSTI JA KUVAT OTTO VILO Miia Petäsnoro on 17-vuotias keminmaalainen reipas ja rauhallinen tyttö, joka harrastaa valokuvausta. Miia vetää myös seurakuntakerhoa 1-2-luokkalaisille. Miia on leirillä ohjaajana jo toista vuotta ja jatkaa edelleen lehtiryhmässä. Miia antoi hämmästyttävän lausunnon Radio Wirtaseen. Hän sanoi että hänen pikkusiskonsa on marsu. Miia kuitenkin, kaikkien onneksi, vain sekosi sanoissaan. Kun häneltä kysyttiin Minkä eläimen kieltä haluaisit puhua ja miksi? Miia vastasi marsun, koska pikkusiskoni on marsu, eli pikkusiskollani on marsu. Pikkusisko ei kuitenkaan ollut kuulemassa tätä Miian kommellusta. Miia kertoi jälkeen päin pikkusiskolleen radiossa tekemästään kommelluksesta. Miian onneksi pikkusisko otti Miian mokan naurusuin. Miia väitti pikkusiskoaan MARSUKSI! Olli haukkui opettajaansa sokeaksi! Sain jälkiistuntoa 15-vuotias Olli Luukas haukkui neljännellä luokalla opettajaa sokeaksi pesäpallopelissä. Olli ja hänen kaksi ystäväänsä väittivät, että se on juoksijan etu ja opettaja toisin. Jutun kohokohta oli kuitenkin, että vastustaja puolella oleva Ollin ystävä oli Ollin kanssa samaa mieltä, eli opettaja taisi erehtyä pahan kerran. Kaikki kolme poikaa saivat tunnin jälki-istuntoa. Pojat kärsivät nöyrästi rangaistuksensa, mutta vanhalle neljännen luokan opettajalle ei koskaan tulla antamaan anteeksi karmivaa erehdystään. 5

6 Arjen kuuluisuuksia 14-vuotias Milja Juola asuu Keminmaan keskustassa ja harrastaa tanssia ja urheilua. Miljan lempiruoka on kana ja currykastike. Miljan paras ystävä Liisa kuvailee Miljaa kolmella adjektiivilla: itsepäinen, hullu ja omalaatuinen. Miljalla ja Liisalla on oma harrastus, nimittäin riehuminen. Miljan perheeseen kuuluu pikkuveli Miiko, isä ja äiti. Miljan kuuntelee kaikenlaista musiikkia ja erityisesti Sonata Articaa. Milja ei voi sietää minkään sorttista purkkapoppia tai iskelmämusiikkia. Esimerkiksi Britney Spears ja Jari Sillanpää ovat Miljan verivihollisia. Miljan lempielokuva on From Hell. Tämä on jo neljäs vuosi viestintäleirillä. Koska täällä on vaan niin mukavaa ja hauskaa, kommentoi Milja. Miljalla on selvä ja yksinkertainen syy tulla joka vuosi uudestaan ja uudestaan: Miljan lempiohjaaja leirillä on Heini. TEKSTI JA KUVA OTTO VILO Milja on riehuja! Ville harrastaa lentopalloa Rovaniemeläinen 15-vuotias Ville Esko Petteri Kultima on jo toista kertaa leirillä. Alun perin leirille tuloon vaikutti se, että hänen kaverinsa Nihkolas pyysi häntä tulemaan leirille. Villellä on lukuisia kavereita leirillä, esimerkiksi Nihkolas, Rami, Jalmari ja lähes kaikki muut pojat. Villen lempiohjaaja on Heini koska hän on sympaattinen. Villen lempiryhmä on videoryhmä, koska siellä on hauskat ohjaajat. Villen mielestä leirillä on ollut hauskaa sen takia, että hän on suhtautunut leiriin oikealla asenteella. Villellä ei ole ollut yhtään tylsää eikä ikävää asiaa leirillä. Ville on nyt nettiryhmässä ja hän opettelee siellä Flashin käyttöä. Villen harrastuksiin kuuluu Janne pitää suorista lähetyksistä Futsal, Jalkapallo, Salibandy, lentopallo, sulkapallo, keilailu, jääkiekko ja tietokoneet. Kun Kysyin Villeltä, että onko Turska Jees niin Ville Vastasi että on. Villen lempielokuva on Braindead, koska se on hauska kauhuelokuva. Villen kolme tärkeintä asiaa elämässä ovat tyttöystävä, terveys ja huumori eli Ville on siis varattu. Villellä ei ole pahinta mokaa tai sitten hän ei vain myöntänyt. Ville aikoo tulevaisuudessa kouluttautua maanmittaajaksi. Kun kysyin Villen lempieläintä, niin Ville sanoi, että hänen lempieläimensä on poro, koska Nihkolas Pikku Nakkeli Valkeapäällä on niitä omien sanojen mukaan satatuhatta. TEKSTI JA KUVA MATTI SAKARANAHO Janne Takkula on 16-vuotias poika, joka on viestintäleirillä jo toista kertaa. Janne asuu Kemissä omakotitalossa vanhempiensa ja veljensä kanssa. Janne on, kuten hänen ystävänsä Ville häntä kuvailee, energinen, iloinen ja mielenkiintoinen persoona. Janne pitää leirillä eniten radioryhmästä, erityisesti suorien lähetysten juontamisesta. Siitä hänelle kokemusta, viestintäleirin lisäksi, on kertynyt TET:ssä (työelämään tutustumisessa), kun hän oli radio Perämeressä harjoittelemassa. Vapaa-ajallaan Janne ei harrasta viestintää muussa kuin tietokoneen muodossa. Harrastuksekseen hän mainitsi chattailemisen ja musiikin kuuntelun. Janne kuuntelee mieluiten poppia, suosikkina hänellä on Jennifer Lopez. Leirin ja TET:in tuoman julkisuuden lisäksi Janne on ollut Pohjolan Sanomissa. TEKSTI JA KUVA LIISA KUUKASJÄRVI 6

7 Jopa 600 vuokrausta päivässä Makuunista voi vuokrata monenlaista Sisarusrakkautta leirillä? TEKSTI JA KUVA MIIKO JUOLA 24-vuotias Jarno Vuori on videofirma Makuunin myyntipäällikkö. Hänen lempielokuviaan ovat Raid, Kaunis mieli ja Avain pakoon. Kesällä videon vuokraus on vaihtelevaa. Tällä hetkellä vuokratuin video on Punainen lohikäärme. Jarno pitää työstään, koska saa työskennellä ihmisten parissa ja myös tutustua eri elokuviin. Arkisin vuokrataan noin 300 elokuvaa päivässä ja viikonloppuisin noin 600 kpl päivässä. DVD on nykyään suositumpi kuin VHS. Toisina kuukausina uusia elokuvia tulee muutama, mutta vilkkaimpina kuukausina tulee noin kymmenen elokuvaa. Jarnon mielestä valitettavaa on se, että paljon mainostetut elokuvat ovat vuokratuimpia, mutta eivät ehkä ole niin hyviä kuin vähän mainostetut. Lastenvideoita vuokrataan paljon. TEKSTI JA KUVAT MIIKO JUOLA Kreisit ruumiit toi hien pintaan Leirillä on viisi paria sisaruksia, jotka ovat Miiko ja Milja, Milla ja Late. Aleksi ja Elina, Olli ja Heini sekä Juha ja Olli. Juha & Olli tulevat toimeen ihan jees ja Miikon ja Miljan välit ovat hyvät. Aleksi ja Elina eivät sen sijaan omasta mielestä tule oikein hyvin toimeen. Kun Olli ja Heini tulevat hyvin toimeen keskenään, he katsovat elokuvia ja puhuvat ihmistenlailla. Huonona päivänä sen sijaan he ovat suorastaan kiinni toistensa kurkussa. Juha & Olli Miiko & Milja Paljon odotettu Crazyheads-kilpailu oli korvattu mahdollisesti vieläkin ilkeämmällä Crazybodies-leikillä. Tämän kilvan tarkoitus oli mennä ryhmittäin vastaamaan kysymyksiin, jonka jälkeen vastaukset piti mennä tarkistamaan lähtöpaikkaan kysymyksen perässä olleella liikuntamuodolla, joihin kuuluivat esimerkiksi rapukävely, kuperkeikat ja kääpiöhypyt. Uinti ja suihku olivat kovasti suosiossa hikisen urakan jälkeen. Kilpailu oli hyvin tasaväkinen ja voittajiksi tiensä taistelivat julkkikset. Aleksi & Elina Olli & Heini 7

8 Kalaportaita pitkin voi nousta jopa kiloa painavia lohia. Kalaportaat 10 vuotta Kalastusmestari Jukka Viitala. Kalaportaat täyttivät tänä vuonna 10 vuotta, joten kävimme tekemässä kysymyksiä Kalastusmestari Jukka Viitalalle. Kalaportaiden tehtävä on johtaa alapuolelle noussut kala vesistön yläpuolelle, elikkä nousuesteen yläpuolelle. Kalaportaat on rakennettu vuonna Kalaportailla käy vuodessa tuhansia ihmisiä, mitä enemmän kalaa virtaa sitä enemmän kävijöitä. Kalaportaat aukaistaan toukokuun loppupuolella ja suljetaan syys-lokakuun vaih- Jukka Viitala esittelemässä toimittajillemme katseluikkunaa. teessa kun vesi kylmenee. Kalan, joka nousee ylös, tulee olla lähtöisin ylhäältä, mutta suurin osa nousevista kaloista ovat alhaalta kotoisin. Nousevat kalat ovat vähenemässä kalastuksen ja sen takia että noin 3% lähtevistä kaloista palaa takaisin. Kalaportaiden rakentaminen oli lähes yksimielinen päätös, joka lähti liikkeelle Liedakkalan kylätoimikunnan esityksestä. Esitys sai kunnan ajamaan asiaa. Huoltokustannukset ovat noin vanhaa mummonmarkkaa (noin 5000e). Kalaportaiden rakenteisiin kohdistuvaa huoltoa tehdään toukokuun alussa. HAASTATTELIJA ALEKSI TURULIN KUVA JA TEKSTI ARI-PEKKA FRANTTI Päivän aihe Minkälaiset välit sinulla on sisaruksiisi? Kuinka usein olette yhteydessä? Millä lailla olette yhteydessä toisiinne? Hyvät. Joka päivä. Puhelimitse. Hyvät. Aika harvoin. Soitellaan ja käydään kylässä. Hyvät. Vähintään kerran viikossa. Puhelimitse. 8

9 SET Ratiossa on mukavaa. Ootko mun halinalle? Hanna? Olen pettynyt kun sitä dokkaria ei näytettykkään ajallaan. Ja meidän musiikkivideon musaa oli käytetty nettiryhmässä ilman lupaa Hävetkää Yamaha on paras! RX-1 warrior varsinki!!! Kiitos Ninalle neuvoista! En vain osaa nukkua korvatulpat korvissa Kai täytyy tulla teidän kanssa uinumaan. M Milja: Hopeinen kuu luo merelle siltaa hmmm hmmm. Mari: Ja rekka-auto tyyli Ainolle terkkuja! T.Lissu Terkkui Marille T.Aleksi Kaikille ohjaajille terkkuja! Pikku N ja Iso V te ootte huippu Gang. T: Flegmaattinen Söpö halinalle. Niin miehekäs ääniki! Enää päivä leiriä!!! SNIF!!!! Nauttikaamme näistä viimeisistä hetkistä!!! Mutta onneksi meillä on disco!! Kiitoksia mahtavasta tähtisumugaalasta! Hiton hienoja pätkiä ja taiteilijoita. Jotenki ne Killetki oli päässeet elementtiinsä. Matti V:pä se meni ja kirjoitti näpsäkän pääkkäriä. Aamuisista lehdenavaus nauruista kiittää Tea. Kiva Tea-tyttö, kun kävit täällä hymyilemässä! Maarit Terveisiä pikkuvelu-ollille, joka tietää kaiken, mutta muistaa vähän! hihii terkkui kaikille! Ainakin: Aino: sul on ollu lyhyet hiukset Antti: Paljonko kello?!? Jukke: Sxxxxxxx Hxxxx Heini: Pusi Pusi Sami: ihana hymypoika Ville K: Ootko mun halinalle Mari: Joko suostut? Matti&Rami: Skandaalitoimittajat Elina: täällä ei naureta. Milla: Laula meille Nihkolas: Sellaista ei sallita. ALKY (anonyymit liköörikonvehtien ystävät) Mitzulle terkkui Litzulta! A-P:lle lepposta kesää! Muista haukkoa raitista kesäilmaa tai sut tökätään jokkeen Kiva video-olli ku tulit takasin! Oli jo ikävä! Terveisiä Tomille, Juholle, Elinalle, Matille, Auroralle ja Miljalle Terveisiä Matti S:lle, Kimille ja koko leirinohjaajille! T: Hamppumies Missä vanha kunnon leirifiilis?! Nyt naiset ja lapset, miehetkin, vähän tunnelmaa edes viimeisiksi päiviksi!!! YAMAHA ON PARAS! JA NIIN TER- VEI- TER- VEI- SET

10 LYNX ON NUHAMYLLY! Terveisiä Marille ja Emmille, Elinalle ja Idalle Koskaan en ole terveisiä kirjottanu! Enkä kirjota. TERVEISIÄ AURORALLE! T: Salainen ihailija mari on mun kulta! LEIRILEHTI ON OLLU TOSI HYVÄ! KIITOS SIITÄ AURORA, OOT SÖPÖ! T: MINÄ VAAN ANNAN ANTEEKSI. MUTTA KELLE? Heini Keittäjät rulaa!!! Se joka ostaa mulle karkkipussin saa pusun OLEN MAILMAN ONNELLISIN IHMINEN! HiHii! Liitupaita-Miljalle terkkuja! T: Ei liitupaita Hähää.. Heinille terkkuja! T. Lissu Aurora kulta! Hannalle terkkuja! T. Lissu TERSUJA TEILLE TOVERIT TERSUJA TEILLE TOVERIT TERSUJA TEILLE TOVERIT Oot mun halinalle Sä oot mun halinalle ei hampaiden kalinalle sijaa jää kun tuut lämmittää Sä oot mun halinalle oi saanhan jäädä alle väsyttää ehkei tänää TERKKUJA CAFE JUHALLE! T: MARI PIMEYDENKOSTAJA IGOR, NÄHDÄÄN SATURNUKSEN RENKAILLA YÖLLÄ KLO: MULLON ASIAA MAAPALLON TULEVAISUUDESTA. T.AVARUUSTOHTORI J. Kolme sanaa sinulle, haiset aivan axelle. Ihanaa ku on ihanaa ja on ihanaa sitte on ihanaa. Milla! Toivottavasti kurkku paranee! T. Lissu Hei Aleksi. Cafe Juhalle terkkuja! T: Lissu ZORI TAHATTOMASTA TIRKISTELYSTÄ LELLU JA MUUT TYTSKÄT! kiva+ mukava+hauska+kaunis=aame OTON HYMY ON KUIN KAKSTOISTA OMENAA! Nettiryhmän ohjaajille terveisiä! T: Lissu Kiitoksia hyvistä ruuista keittäjille!

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia Hannele Haapala, TYKS, Keskola Separaation vähentäminen Hoitojaksot keskolassa saattavat kestää kuusikin kuukautta. Keskosvauva kotiutuu

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO Leirilehti 14.06.2015 NUMERO 5 Leiriterveisiä KUVAkollaasi Leirilehden toimitus DISCO RJK Kiitos leiristä, ja turvallista kotimatkaa kaikille. Nähdään ensi vuonna! Lieskahdus [1] Leirimuistoja [2] Lieskahdus

Lisätiedot

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on?

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset pääsivät viime viikolla tutustumaan haastattelun tekemiseen. Kakkosluokkalaisten pohtimiin

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Tehtävä: Lämmittely

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80 Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!!

HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!! TORNIO KÄRPÄT - JOKERIT 2.10.2012 RAKSILA HANNU 60 vuotta Yllätys onnistui Lätkäbussilaisten järjestämä yllätys Hannun merkkipäivän kunniaksi onnistui, vaikka aluksi tuntui mutkia tulevan matkaan, kun

Lisätiedot

Osallistujan palautelomake

Osallistujan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11

Lisätiedot

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin? KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa Lämmittely Millaista musiikkia vanhassa kotimaassasi kuunnellaan paljon? Nimeä lempiartistisi ja kerro, millaista hänen musiikkinsa on. Missä tilanteessa vanhassa kotimaassasi kuunnellaan musiikkia (kotona,

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Amazing Race Amazing racessa kilpailijat toimivat joukkueina, joissa on kaksi henkeä, jotka jotenkin tuntevat toisensa. Joillakin tuotantokausilla on ollut enemmänkin henkilöitä

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä,

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, Nina Kivirasi Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, mutta hänen mielestä ammattikoulu on paljon

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Harrastatko itse musiikkia?

Harrastatko itse musiikkia? Ooppera oli sopivan mittainen Ooppera oli liian lyhyt Oopperaan! Suomen Kulttuurirahaston ja Suomen Kansallisoopperan yhteisen Oopperaan!-hankkeen ansiosta noin 6 400 seitsemäsluokkalaista opettajineen

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Kotikonsertti. Sen jälkeen Mari lauloi Jonnen kitaran säestyksellä Juha Tapion Kaksi vanha puuta. Marin soolo-laulun kertosäe on:

Kotikonsertti. Sen jälkeen Mari lauloi Jonnen kitaran säestyksellä Juha Tapion Kaksi vanha puuta. Marin soolo-laulun kertosäe on: Kotikonsertti Sunnuntaina, 26.1.2014 klo 15.00 oli kotikonsertin aikaa. Konsertti järjestettiin 94-vuotispäivän kunniaaksi. Päivänsankarin vieraina olivat lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset. Mukana

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Lapsoset ketterät kotihaasta

Lapsoset ketterät kotihaasta Helpompi kansanlauluvisa Kansanlauluvisassa on suomalaisten kansanlaulujen 1. säkeistön alkuja. Tulosta sopiva määrä säkeitä ja leikkaa suikaleiksi. Viimeisenä on vastaussivu, josta voi tarkastaa laulun

Lisätiedot

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mikä tekee sinut onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi terveys! Minut tekee onnelliseksi sen oivaltaminen, että KIIRE on keksitty juttu eikä annettu, muuttumaton elämän muoto. Minut tekee onnelliseksi

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille

Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille Matias magneettitutkimuksessa Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille 1 Moi! Minä olen Matias ja harrastan jääkiekkoa. Kaaduin harjoituksissa ja loukkasin polveni.

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot