SOSIAALITURVA. Lapsen seksuaalinen kaltoinkohtelu liioiteltu vai vähätelty ongelma? Lastensuojelun laitostyö lain ja kurin rajamailla 6/2001.

Transkriptio

1 Huhtikuu 6/2001 SOSIAALITURVA Lastensuojelun laitostyö lain ja kurin rajamailla Lapsen seksuaalinen kaltoinkohtelu liioiteltu vai vähätelty ongelma? SOSIAALITURVA 6/ /17/06, 1:15 PM

2 SOSIAALITURVA 6/ vsk Ilmestyy 19 kertaa vuonna 2001 Julkaisija Huoltaja-säätiö Säätiö edistää ja tukee sosiaalihuoltoon kohdistuvaa ja siihen läheisesti liittyvää tieteellistä tutkimusta, alalla toimivien ammattikoulutusta sekä valistus- ja tiedotustoimintaa. Hallitus: Aulikki Kananoja, pj. Alpo Komminaho, varapj. Päivi Ahonen Riitta Pihlaja Isännistön pj. Jaakko Tuomi varapj. Elli Aaltonen Sosiaaliturvan toimitus Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki puh , fax Tässä numerossa Juha-Matti Rautiainen esittää kirjoituksessaan, että lastensuojelun sijaishuollon ja avohuollon väliin perustettaisiin tukiosastoja uutena vaihtoehtona. Rautiaisen kirjoitus s SYMBOLIKUVA: JOUNI RANTANEN päätoimittaja Merja Moilanen puh merja.moilanen@sosiaaliturva-lehti.fi toimitussihteeri Erja Saarinen puh erja.saarinen@sosiaaliturva-lehti.fi toimitussihteeri Lea Suoninen puh lea.suoninen@sosiaaliturva-lehti.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset internet: puh , fax Tilaushinnat /1 vsk 270 mk 1/2 vsk 170 mk Irtonumerot Sosiaaliturva-lehden irtonumeroita saa toimituksesta 25 mk/kpl, yli 10 kappaleen tilauksista alennus 25 %. Ilmoitukset Talouspäällikkö Yrjö Saarinen puh , fax toimisto@sosiaaliturva-lehti.fi Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki Ilmoitushinnat 9,40 mk palstamm:ltä, hintoihin lisätään alv. 22 %. Tekstisivuille sijoitettavat mainosilmoitukset eri taksan mukaan. Aikakauslehtien liiton jäsen Painotalo Auranen Oy Forssa - ISO ISSN Köyhyyspaketti ei ole alku eikä loppu Maija Perho 4 Koulukodeissa tarvitaan moniammatillista työtä Seija Rimpiläinen 6 Koulukotinuoret ovat kirjava joukko Seija Rimpiläinen 8 Lain ja kurin rajamailla Timo Harrikari 10 Tukiosasto uusi vaihtoehto lastensuojelun palvelujärjestelmässä Juha-Matti Rautiainen 12 Lastensuojelussa viisastenkivi edelleen löytämättä Juha-Matti Rautiainen 13 Identiteetti ja arvopohja koetuksella Eila Kihlman 14 Kiikusta perhetyöntekijöitä Merja Moilanen 15 Liite eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuista 19 Lapsen seksuaalinen kaltoinkohtelu liioiteltu vai vähätelty ongelma? Anja Laurila 2 3/17/06, 1:15 PM

3 6. huhtikuuta Kohtuuttomat tilanteet osa 9 Kenen ehdoilla hoitoa huumeidenkäyttäjälle? Katriina Pajupuro 28 Keräilijän muotokuva Maamme kirjan painokset Pirkko Lahden aarteita Aira Heinänen 29 Kunnilla ja valtiolla omat roolinsa sosiaalipolitiikassa Merja Moilanen 30 Näkökulma Asiakaslaki takaa parhaimmillaan lapsen kaikkinaisen edun Marja Liisa Haapala 31 Keskustelua Tukehtuuko sosiaaliala binäärikoodiin? Sirpa Kuusisto-Niemi 32 Uusiin tehtäviin Kannen kuva: Eeva Mehto Seuraava Sosiaaliturva 7/2001 postitetaan lukijoille 25. huhtikuuta. Lehteen tulevien työpaikka- ja koulutusilmoitusten pitää olla toimituksessa viimeistään 18. huhtikuuta. Köyhyyspaketti ei ole alku eikä loppu Hallituksen tärkeimpiä tavoitteita on ehkäistä ja vähentää köyhyyttä ja syrjäytymistä. Tavoitteeseen pyritään hakemalla ratkaisuja erityisesti pitkäaikaistyöttömien, mielenterveys- ja päihdeongelmaisten sekä ylivelkaantuneiden ja heidän perheidensä elämänhallinta- ja toimeentulo-ongelmiin. Tärkein väline on onnistunut talouspolitiikka, joka luo edellytykset työllisyyden parantumiselle. Ylivoimaisesti tehokkain ja kestävin tapa torjua köyhyyttä on luoda uusia työpaikkoja. Hyvän talous- ja työllisyyspolitiikan lisäksi tarvitaan heikoimmassa asemassa olevien aseman kohentamiseksi myös räätälöityjä täsmätoimia, joita hallitus onkin esittänyt ensi vuoden budjettiin. Tämä julkisuudessa köyhyyspaketiksi nimetty toimenpidekokonaisuus on saanut tylyn vastaanoton. Pakettia on pidetty riittämättömänä ja eduskunnan välikysymyskeskustelun värikkäimmissä puheenvuoroissa sitä nimitettiin hallituksen pr-möhläykseksi. On totta, että tämä toimenpidekokonaisuus auttaa ratkaisemaan vain osan ongelmista, mutta köyhien ja syrjäytyneiden asioiden hoitaminen on paljon vakavampaa työtä kuin suhdetoiminta. Köyhyyspaketti ei ole alku eikä loppu. Tänä vuonna toteutuu monia asioita, jotka kiistatta parantavat heikoimmassa asemassa olevien tilannetta. Kansaneläkkeet nousevat, kuntouttava työtoiminta käynnistyy syksyllä, mielenterveystyötä voidaan lisääntynein voimavaroin tehdä entistä paremmin, ehkäisevää toimeentulotukea voidaan kunnissa käyttää tehokkaammin, pitkäaikaistyöttömien eläke-edellytyksiä ja kuntoutusmahdollisuuksia voidaan selvittää paremmin ja yrittäjäeläke- ja maatalousyrittäjäeläketulo otetaan sairauspäivärahan pohjaksi. Ylivelkaantuneiden tilanteen helpottamiseksi on oikeusministeriössä useita lainsäädännön uudistushankkeita. Talous- ja velkaneuvontaa koskeva laki tuli voimaan jo viime syksynä ja ulosoton suojaosuuksiin on tehty taso- ja indeksikorotukset. Hallitus on myös sopinut sosiaalisen luototuksen selvittämisestä, kuntakokeiluhan on jo käynnissä. Köyhyyspaketti on jatkoa näille toimille. Vuoden 2002 alusta toimeentulotukea ja ansiotuloja sovitetaan yhteen. Toimeentulotukea saavassa kotitaloudessa voidaan ansaita enintään 600 markkaa kuussa työtuloa sen pienentämättä toimeentulotukea. Tulonsiirroissa lisäresurssit on haluttu kohdistaa pienituloisille lapsiperheille työmarkkinatuen ja kansaneläkkeensaajien lapsikorotuksina. Sairausvakuutusjärjestelmässä työllistyvien työttömien, työeläkekuntoutuksessa olevien ja ns. nollapäivärahalaisten tilanne kohenee. Mielenterveyspalveluiden ja huumehoidon rahoituksen lisääminen, työvoimapolitiikan ns. toiseen aaltoon kuuluvan palvelukokonaisuuden toteuttaminen ja asumistuen normivuokran korottaminen ovat kaikki selkeitä täsmätoimia heikoimmassa asemassa oleville. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton sosiaalibarometrin mukaan huonoimmassa asemassa ovat nimenomaan pitkittyneesti työttömät, päihdeongelmaiset, työvoiman ulkopuoliset ja mielenterveysongelmaiset. Hallituksen ohjelman mukainen työ jatkuu edelleen. Tulevien vuosien määrärahakehyksistä käyty keskustelu eduskunnassa ja välikysymyksen yhteydessä käyty köyhyyskeskustelu nostivat tai palauttivat asialistalle monia kysymyksiä, jotka vaativat vakavaa pohdintaa. Meidän on kuitenkin pakko tunnustaa taloudelliset reunaehdot ja nähdä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen kokonaisuutena. Päättäjien vaikeana ja vastuullisena tehtävänä on asettaa yksittäiset toimet oikeudenmukaiseen tärkeysjärjestykseen. Maija Perho Kirjoittaja on sosiaali- ja terveysministeri ja Huoltaja-säätiön isännistön jäsen. 3 3/17/06, 1:15 PM

4 Seija Rimpiläinen Koulukotityö on korjaavaa työtä, jossa tuloksiin pyritään asettamalla nuorelle normaalit rajat ja yksilölliset kasvun tavoitteet. Nuoren oppimisvaikeuksia, käytöshäiriöitä ja muita ongelmia ratkaistaan erityisopetuksella, psykososiaalisella työllä ja erityismenetelmillä. Koulukodeissa tarvitaan moniammatillista työtä Koulukotityö on moniammatillista ja monen tieteenalan tietoihin pohjautuvaa kasvatusja hoitotyötä. Monenlaista asiantuntemusta vaativa työ ei pysty riittävästi kehittymään itseriittoisena varsinkin, kun valtio antaa toiminnalle vain puitteita ja suuntaviivoja. Työssä on tärkeää pyrkiä vuorovaikutukseen, paitsi oppilaiden, myös ympärillä olevien eri aloja edustavien sidosryhmien kanssa. Valtakunnallisina laitoksina koulukotien alueelliset kytkennät ovat heikommat kuin paikallisesti toimivilla yksiköillä. Työn organisointi koulukodeissa onkin hyvin itsenäistä. Koulukotien perustehtävä määritellään lastensuojelulaissa. Lain 16. :n mukaisena sijaishuoltona koulukodit vastaavat epäsosiaalisesti käyttäytyvien, käytöshäiriöisten, omaa terveyttään ja kehitystään vaarantavien tai olosuhteista johtuvien puutteiden altistamien (12 vuotta täyttäneiden) lasten ja nuorten huollosta, samoin lain 14. :n mukaisesta avohuollon tukitoimena annettavasta väliaikaisesta laitoshuollosta. Koulukotien ja nuorisopsykiatrian yhdessä toimimisen muotoja vuosina kartoittaneen Nupro-projektin jälkeen koulukoteihin on voitu sijoittaa nuoria rajoitetusti myös mielen- 4 SOSIAALITURVA 6/2001 terveyslain nojalla lääkärin lähetteellä. Ei vain rajojen asettelua Normaalisuus on ollut koulukodeissa eräs keskeisimmistä periaatteista. Sillä tarkoitetaan, että koulukodeissa nuorten käyttäytymiselle ja muille arkipäivän normeille asete- Koulukodissa normaali kasvattaminen ei yksin riitä. taan samat vaatimukset kuin perheissä, kouluissa ja yhteiskunnassa yleensä terveen järjen periaatteella, vahvojen aikuisten kasvatusotteella. Nuoria koulukotiin sijoittavat ovat aina toivoneet selkeää rajojen asettelua. Tämän ajatellaan ohjaavan ainakin suurinta osaa nuorista hyväksyttävämpään käytökseen ja sen myötä eheytymiseen, elämänsä hallintaan ja omien voimavarojen löytymiseen. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että vaatimus normaalista käytöstavasta on monille nuorille aika kova ja pelkästään normaali kasvattaminen ei riitä. Nuorten psyyken vaurioiden hoitaminen asianmukaisesti ja asiantuntevasti on ollut koulukodeissa ajoittain suuri ongelma. Nuoren lähettää koulukotiin hyvin usein lasten- tai nuortenpsykiatrinen yksikkö, vaikka virallinen sijoittaja ja maksaja on sosiaalilautakunta. Usein hoitovastuun on katsottu siirtyvän kokonaan koulukotiin samalla kun nuorikin siirtyy sinne. Koulukoti ei voi kuitenkaan henkilöstörakenteensa ja muiden voimavarojensa puolesta vastata pidemmälle viedystä nuoren psyyken hoidosta, jos koulukotien yhteiskunnallista tehtävää ei suuresti muuteta ja samalla lisätä voimavaroja. Koulukotiin sijoitetun nuoren psyyken hoidosta vastaa nuoren kotipaikkakunnan sairaanhoitopiiri sekä taloudellisesti että käytännön järjestäjänä. Koulukodin pitäisi tuoda esille nuoren psyykkisen hoidon tarve ja tehdä yhteistyötä hoidosta vastaavan erityispalvelupisteen kanssa. Mitä on psykososiaalinen hoito? Psykososiaalinen hoito -käsitettä on käytetty kuvaamaan hoidon muuttunutta, laajentunutta näkökulmaa, jossa kasvattamisen, sosiaalistamisen, ohella otetaan huomioon yksilön psyykkisiä prosesseja. Ne pyritään tiedostamaan esimerkiksi erityisopetuksessa ja oppimisen sekä koko hoitoprosessin tavoitteet asetetaan realistisesti niiden mukaan. Psykososiaalista työotetta ei kuitenkaan ole käytännön koulukotityössä mielestäni vielä kovin vahvasti tiedostettu. Psykososiaalisen työn opiskelu ja opettaminen on ollut kyseenalaista juuri sen teoreettisen epämääräisyyden vuoksi. Psykososiaalisuutta hoitotyössä voisi tutkia laajemminkin ja järjestää esimerkiksi täydennyskoulutusta jo pidempään työssä olleille sekä niille työntekijöille, jotka eivät peruskoulutuksessaan ole siihen perehtyneet. Lapsen etu johtoajatuksena Lapsen etu on tärkein periaate lastensuojelun laitostyötä tekevien työntekijöiden ammattietiikassa. Yhteistä näkemystä lapsen edusta ei ole aina helppoa muodostaa moniammatillisessa tiimissä, koska kokemuserot ja erityyppinen asiantuntijuus antavat erilaisen näkökulman lapsen etuun. Useimmiten yhtenäinen näkemys kuitenkin löytyy, kun sitä kunnolla etsitään. Sosiaalityön näkökulmasta lapsen etu 4 3/17/06, 1:15 PM

5 Nuoren äänen kuuleminen edellyttää nuoren elämän kokonaisuuden tuntemista ja sitä kautta oikean kosketuspinnan saamista häneen. SYMBOLIKUVA: JOUNI RANTANEN on neuvoteltavissa ja siinä tulisi olla myös lapsen ääni vahvasti mukana. Lapsen ja nuoren ääni ei, kuten tiedämme, ole aina ne puhutut sanat, jotka kuulemme. Äänen kuuleminen edellyttää nuoren elämän kokonaisuuden tuntemista ja sitä kautta oikean kosketuspinnan saamista häneen. Koulukotityö on mitä suurimmassa määrin vuorovaikutusta. Tämä on otettava tietoiseksi työn periaatteeksi ja malliksi. Vuorovaikutus vaatii myös ajan ja tilan sekä nuoren ja aikuisen välisen ihmissuhteen pysyvyyttä ja sitä kautta syntyvää luottamusta. Omahoitajajärjestelmä on hyvä työmalli tällaisen pysyvyyden ja vuorovaikutuksellisuuden toteuttamiseksi. Perhekotiyksiköissä nämä asiat toteutuvat vieläkin paremmin. Vuorovaikutustaitoihin suuri osa koulukoti-ihmisistä on saanut jo 90-luvun alussa ratkaisukeskeisen perheterapiakoulutuksen. Ratkaisukeskeinen perheterapia on osoittautunut hyvin käyttökelpoiseksi työvälineeksi ja tuonut uutta näkökulmaa kasvatukseen. Kaikki koulukotiyhteisön aikuiset ovat virkanimikkeeseen katsomatta vuorovaikutuksen ylläpitäjiä. Yhteisönä noin 60 henkilön kokoelma erilaisia ihmisiä on suuri ja vuorovaikutusta rajoittavat myös tilaratkaisut. Järkevän viestinnän haaste onkin eräs yhteisöelämän ikuisuuskysymyksistä. Kovin normaaliksi ja kodinomaiseksi laitostyötä ei voikaan saada. Erityismenetelmät Erityismenetelminä on koulukotityössä vuosien varrella hyödynnetty erityyppisiä terapiasuuntauksia. 70-luvulla olivat muodissa erilaiset ryhmäterapiat, 80- luvulla perheterapia. Erilaisia yksilötyön muotoja, terapeuttisia keskusteluja, käydään monessa muodossa, esimerkiksi koulukotien erityistyöntekijöiden toteuttamina. Tarvittaessa nuoria käytetään ulkopuolisten antamissa terapiapalveluissa, kuten esimerkiksi musiikkiterapiassa. Lisäksi on erilaisia toiminnallisia terapian ja kasvatuksen muotoja kuten elämyspedagogiikkaa, seikkailua, taideterapioita ja erilaisia fysioterapioita. Yksilöllisesti räätälöidyt ohjelmat voivat sisältää kaikkea tarkoituksenmukaiseksi katsottua kuntouttavaa toimintaa. On myös erilaisia itsensäkehittämisprojekteja, esimerkiksi osallistuminen kansainväliseen toimintaan, matkoihin, leireihin ja urheilukerhoihin. Raja yleisiä valmiuksia antavan kasvatuksen ja erityismenetelmien välillä on liukuva ja osittain tulkinnanvarainen. Kasvatuksen, erityisopetuksen ja terapeuttisen työotteen tasapainoinen ja yksilökohtainen yhteensovittaminen on tällaisessa hoitoyhteisössä yksi tärkeimmistä ydinkysymyksistä. Se on oleellista hoidon onnistumiselle ja siinä yhteensovittamistaidossa eri toimijoiden ammatillisuus punnitaan. Työssä jaksamisen ongelmat liittyvätkin monesti siihen, että oma ja muiden ammatillisuus on vaikeaa sovittaa yhteen siten, että oma ammatillisuus pääsee esille. Koulukotimaailmassa, kuten työelämässä yleensä, tarvitaan entistä enemmän paitsi oman alan tietojen ja taitojen hallitsemista, myös refleksiivistä työotetta ja laaja-alaista valmiutta moniammatilliseen tiimityöhön. Eri näkökantoja on kyettävä sovittamaan yhteen, jotta hoitoyhteisö palvelisi nuorten kehitystä ja turvallisuuden tarpeita. Hyvä hoitoyhteisö kantaa jo sinällään suuren osan hoitovastuusta. Koulukodin yhteiskunnallinen rooli Yhteiskunnan muutokset ovat heiluttaneet koulukoti-instituutiota hyvin paljon. Koulukodin roolia on joistakin näkökulmista katsottuna pidetty ajoittain epäselvänä ja sen olemassaoloa ja toimintatapoja on kyseenalaistettu. Toisaalta koulukotien hoidolta odotetaan kokonaisvaltaisuutta, kaikille elämänalueille ulottuvaa kuntoutumista. Omana erityissektorinaan lastensuojelun, kriminaalihuollon ja nuorisopsykiatrian välimaastossa sitä on pidetty viimesijaisena vaihtoehtona, kun muut vaihtoehdot eivät ole käytettävissä. Tämä ajattelutapa tuntuu kuitenkin olevan hieman muuttumassa. Koulukodin rooli on vahvistumassa ja työn arvostus lisääntymässä. Lastensuojelutyön näkökulmasta koulukotityö on luokiteltavissa korjaavaksi työksi. Yksilötasolla korjaava työ voi olla parhaimmillaan hyvin palkitsevaa, mutta kaikki eivät aina tule optimaalisesti autetuiksi varsinkaan, jos apu tulee liian myöhään. Kasvun aikaa tai rahaa on liian vähän kaikkien vaurioiden korjaamiseen. Tavoitteiden asettelu realistisesti sekä työn tulosten oikea arviointi ei ole helppoa ja siinä on runsaasti tutkimuksellisiakin kehityshaasteita. Jatkuu seuraavalla sivulla SOSIAALITURVA 6/ /17/06, 1:15 PM

6 Koulukotinuoret ovat kirjava joukko Koulukotinuorilla ei ole selviä, heidät muista nuorista erottavia piirteitä. He oireilevat vaikean elämäntilanteensa vuoksi. Koulukotien erityistyöntekijät arvioivat Poloku-tutkimusprojektissa oppilaiden persoonallisia ominaisuuksia, ihmissuhteita, yhteistyökykyä ja sosiaalisuutta. Arvioinnin tulokset ovat pehmeää tietoa ja niiden tarkasteleminen tilastollisina numeroina on hieman kyseenalaista. Tulokset ja niiden tulkinnat antavat lähinnä suuntaa ja johdattavat toivon mukaan jatkotutkimuksiin sekä vahvistavat mahdollisesti joitakin tieteellisiä löydöksiä. Nuoria arvioineilla erityistyöntekijöillä on joka tapauksessa hyvä näköala nuorten elämään, historiaan ja nykyisyyteen. Nuorten sietokyky on huono Koulukotien nuoret ovat varsin kirjava joukko. Nuorten persoonallisuuspiirteistä ja henkilökohtaisista ominaisuuksista ei voi tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Vaikka vertailevaa aineistoa ei ollut, olen arvioinut, että mitään erityisen painottunutta yhtä ominaispiirrettä ei näillä nuorilla ole. Tulosten perusteella koulukotien nuorten kyky toimia itsenäisesti, pysyä häntä itseään koskevissa keskusteluissa sekä esittää kannanottoja yhteisön asioihin vastaavat heidän ikätasoaan. Nuori oireilee elämäntilanteensa vuoksi ja hänen sietokykynsä on useimmiten melko huono. Sitä arvioitiin olevan seuraavanlaisesti: Sietokyky Lkm. % Ei lainkaan 1 1,1 Melko huono 41 44,6 Jonkin verran 37 40,2 Hyvä 13 14,1 Yht ,0 Jos arvioijina olisivat muut kuin jo pitkään koulukodeissa työskennelleet henkilöt, olettaisin lukujen painottuvan vielä huonommiksi. Tottuminen ja taustojen tunteminen parantanevat arviointeja. Koulukotinuoret ovat kaikesta huolimatta usein huumorintajuisia. Tuota piirrettä arvioidaan seuraavan taulukon mukaisesti: Nuorten huumorintaju Lkm. % Ei tietoa 1 1,1 Melko huono 11 12,0 Jonkin verran 52 56,5 Hyvä 28 30,4 Yht ,0 Useammin kiusaajia kuin kiusattuja Koulukotinuoret ovat useammin kiusaajia kuin kiusattuja: Tulee kiusatuksi lkm. % Eritäin runsaasti 3 3,3 Melko runsaasti 5 5,4 Jonkin verran 24 26,1 Ei tule kiusatuksi 60 65,2 Yht ,0 Kiusaa muita lkm. % Ei tietoa 2 2,2 Erittäin runsaasti 2 2,2 Melko runsaasti 12 13,0 Jonkin verran 44 47,8 Ei lainkaan 32 34,8 Yht ,0 Kiusaamisen käsittelyyn on koulukodeissa omat metodinsa, joita on kehitelty yhdessä alueen peruskoulujen kanssa. Itä-Suomen lääninhallituksessa on julkaistu käytännön tilanteita varten opas, jonka aikaansaamiseen Mikkelin alueen koulukodit, tuolloin vielä erillisinä yksiköinään toimineet Sairilan ja Koivikon koulukodit, antoivat vahvan panoksensa (ks. Itä-Suomen lääninhallitus, 1997). Onko koulukotinuori muiden houkuteltavissa? Tämän aineiston perusteella ei voi niin päätellä. Ei myöskään sitä, että nuorten ns. johtajaominaisuudet poikkeaisivat keskivertonuoren vastaavista. Nuoren suhdetta omiin ruumiintoimintoihinsa käsittelevään kysymykseen ei koulukotinuorille löytynyt mitään erityispiirrettä. Ihmissuhteet Ihmissuhteita käsittelevissä kysymyksissä tarkasteltiin asenteita vastakkaiseen sukupuoleen, ystävyyssuhteisiin yleensä sekä sitä kuinka säännöllisesti nuoret pitävät yhteyttä ystäviinsä. Keskiarvoja tarkasteltaessa näyttää siltä, että nuoret uskoivat mahdollisuuksiinsa luoda kontakteja ja pitivät yhteyksiä ystäviin tärkeinä. Se, miten paljon tässä on kyseessä perheen ihmissuhteiden korvautuminen nuorten alakulttuurilla, olisi oman tutkimuksensa laajuinen kysymys. Kuitenkin noin 70 prosenttia nuorista kykenee jonkinasteiseen tai hyvään arkipäiväiseen vuorovaikutukseen eri ikäisten ihmisten kanssa. Kun tarkastellaan nuorten yhteyksiä vanhempiinsa, on otettava huomioon koulukotityöntekijöiden aktiivinen rooli näiden yhteyksien ylläpitämisessä ja uudelleenluomisessa. Tämän osion tarkastelu pelkästään yhteyksien lukumääriä laskien ei anna kovin hyvää tietoa koulukotinuorten ja heidän vanhempiensa välisistä suhteista. Oman tutkimuksensa arvoinen voisi olla nuorten aikuissuhteiden laatu ja määrä sekä sen tiedon pohjalle rakennettava hoito. Tarvitaanko rajanvetäjää, auktoriteettia, mallia, innostajaa, toimijaa, kuuntelijaa, ymmärtäjää, kanssakulkijaa vai ystävää. Yleensä tarvitaan kaikkia näitä ja kullekin sopivassa suhteessa. Koulukotinuoren vanhemmat Lkm. % Biologiset vanhemmat 15 16,7 Äiti 29 32,2 Isä 5 5,6 Äiti+isäpuoli 23 25,6 Isä+äitipuoli 5 5,6 Muu 13 14,4 Yht ,0 Äitiin on viikoittain yhteydessä 70 prosenttia nuorista. Mikäli perheessä on äitipuoli, nuoren yhteydet häneen ovat hieman vähäisemmät kuin äitiin. Yhteydet biologiseen isään ovat huomattavasti harvemmat kuin äitiin. Vähintään viikoittain niitä on noin 30 prosentilla nuorista. Jos perheessä on isäpuoli, häneen on viikoittaiset yhteydet 55 prosentilla. Huomattavalla osalla koulukotinuorista on vain yksi biologinen vanhempi perheessä, useimmiten äiti. Koulukotihoitoon suhtaudutaan myönteisesti Nuorten asenne koulukotihoitoon on useimmiten myönteinen tai jopa hyvin yhteistyöhaluinen, 68 prosentilla nuorista. Vielä useammin myönteinen asenne on äideillä, 86 prosentilla. Äitipuolista koulukotihoitoon suhtautuu myönteisesti 54 prosenttia. Biologisista isistä myönteisesti suhtautuu 57 prosenttia ja isäpuolista 40 prosenttia. Nuoren asenne omaan hoitajaansa on lähes poikkeuksetta hyvän tai jonkin asteisen yhteistyön sävyttämää. 6 SOSIAALITURVA 6/ /17/06, 1:15 PM

7 Nuoret ja perheet asennoituvat koulukotihoitoon myönteisesti, mutta nuorten taustoille on tyypillistä ihmissuhteiden rikkonaisuus ja menetykset, joita on vaikea korjata. Tytöt ja pojat vaativat erilaista otetta Sosiaalisuuden eri puolia, nuorten harrasteita, vastuuntuntoa, itsehillintää, sosiaalisia taitoja, sosiaalista rohkeutta ja sosiaalisia suhteita, tarkasteltiin apulaisprofessori Markku Ojasen piirreinventaareilla asteikoilla 0-100, jossa 0 tarkoittaa, että kyseistä piirrettä ei ole lainkaan ja 100, että kyseinen piirre on paras mahdollinen. Tämän aineiston tyttöjen ja poikien saamia pistemääriä vertailtiin ja saatiin seuraavanlaisia tuloksia: pojat tytöt Sosiaaliset taidot Sosiaaliset suhteet Harrasteet Sosiaalinen rohkeus Vastuuntunto Itsehillintä Poikien ja tyttöjen harrastavuudessa sekä itsehillinnässä on huomattavia eroja poikien eduksi. Tiedämme, että ainakin nuorten harrastavuus on ollut ennen sijoitusta vähäisempää sekä pojilla että tytöillä ja tässä siis arvioidaan hoidon aikaista tilannetta. Erot kertovat meille tutuksi tulleesta tyttöjen ja poikien erilaisesta hoidettavuudesta. Pojat ja tytöt vaativat erilaista otetta, erityyppisiä hoitomenetelmiä ja vuorovaikutusta. Koulukotinuorilla on yleensä paljon kavereita ja seurustelusuhteita, mutta suhteiden laadusta määrä ei kerro. Kuinka monella on pitkäaikaisia ja läheisiä ystävyyssuhteita, jää arvailtavaksi. Poloku-projektin myötä on koulukotinuorten oirehdinnan monimuotoisuudesta ja päällekkäisyydestä tekeillä nuorisopsykiatrisia sekä neuropsykologisia tutkimuksia. Ne osoittavat tyttöjen ja poikien eroja. Keskeisimpiä tähänastisia löydöksiä ovat lisäksi oppimisvaikeuksien painottuminen kielellisiin vaikeuksiin. Paineet ja odotukset koulukodeille ovat eri tahoilta suuria. Nuoret ja perheet asennoituvat koulukotihoitoon myönteisesti, mutta nuorten taustoille on tyypillistä ihmissuhteiden rikkonaisuus ja menetykset, joita on vaikea korjata. Selkeä johtopäätös näistä tutkimustuloksista on, että hoidon tehostamiseksi sekä työntekijöiden jaksamisen ylläpitämiseksi koulukoti tarvitsee enemmän ja oikein valikoitunutta, riittävän pysyvää henkilöstöä. Tarvitaan vielä yksilöllisemmin eriytynyttä hoitoa ja pienempiä asuinyksiköitä, joita on koulukodeissa entistä enemmän alettu kehittääkin. Seija Rimpiläinen LÄHTEET Itä-Suomen lääninhallitus: Oikeus koulurauhaan. Käytännön opas opettajille koulukiusaamisen käsittelyyn ja ehkäisemiseen. Julkaisuja Laukkanen, Terhi & Ulvinen, Anne: Miten koulukotinuoria voisi auttaa? Sosiaaliturva 2/ Lehto-Salo, Pirkko, Ahonen, Timo, Kuuri, Ari, Närhi, Vesa, Ulvinen, Anne, Lyytinen, Heikki: Poloku-projekti: Koulukotien ja nuorisopsykiatrian yhteistyötä. NMI - Bulletin. Niilo Mäki - instituutin tiedotteita ja raportteja 2/1998. Lehto-Salo, Pirkko: Polokututkimuksessa kartoitetaan koulukotinuorten hoitoa. Sairaala 9/1997. Kokko, Anna-Maija & Turunen, Merja-Maaria: Matkalla yhdessä tekemiseen. Nupro, nuorten integroitu hoitomalli. Stakes. Raportteja 149/1994. Kirjoittaja on YTM ja toimii sosiaalityöntekijänä Kasvun Yhteisöissä. HILKKA PIETILÄINEN Poloku-projekti Sairilan ja Koivikon koulukotien ( lähtien yhteiseltä nimeltään Kasvun Yhteisöjen) nuoria alettiin tutkia ns. Polokuprojektissa vuonna Projekti käynnistettiin yhdessä Etelä- Savon sairaanhoitopiirin kanssa ja sen rahoittajana on Stakes. Myöhemmin projektiin liittyi myös Vuorelan koulukoti. Tutkimusprojektissa on selvitetty koulukodeissa sekä niiden alaisissa perhekodeissa olevien nuorten hyvinvointia, elämänoloja ja ongelmia. Poloku-projektilla on yhteydet vuosina toimineeseen Nupro-projektiin. Nuprossa etsittiin koulukotien ja nuorisopsykiatrian yhdessä tekemisen muotoja. Samalla kun Nupro oli käynnissä, koulukotitoimintaa supistettiin. Valtion kymmenestä koulukodista lakkautettiin kolme. Koulukotitoiminnan supistuminen yhdessä laman aikaisten sosiaalitoimen supistusten kanssa on merkinnyt itse koulukotitoiminnassa entistä suurempia haasteita. Siispä koulukotihoidon laatua on edelleen kehitettävä. Poloku-projekti on syntynyt tälle perusajatukselle, etsimään laadun kehittämisen mahdollisuuksia. Vaikka varsinainen projekti on jo päättynyt, siitä käynnistynyttä tieteellistä toimintaa koordinoi tieteellinen työryhmä, johon kuuluvat Etelä-Savon sairaanhoitopiiristä tulosyksikön johtaja, psykiatrian erikoislääkäri Hannu Koponen, nuorisopsykiatrian ylilääkäri Pirkko Lehto-Salo, projektisihteeri ja sosiaalityöntekijä Terhi Laukkanen sekä psykiatrian ylilääkäri Auvo Mahlanen. Niilo Mäki Instituuttista työryhmään kuuluvat professori Timo Ahonen sekä tutkijat Ari Kuuri, Anne Ulvinen ja Vesa Närhi. Kansanterveyslaitoksen mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osastolta työryhmään kuuluu dosentti Mauri Marttunen sekä Kasvun Yhteisöistä sosiaalityöntekijä Seija Rimpiläinen ja johtaja Heikki Soininen. SOSIAALITURVA 6/ /17/06, 1:15 PM

8 Pätevä lastensuojelun laitostyö toteuttaa oikeusvaltion periaatteita, perustuu lakiin ja on virkamiehistön mielivallasta riippumatonta. SYMBOLIKUVA: EEVA MEHTO Lastensuojelutyö on 1930-luvun puolivälistä lähtien ollut valtion lailla normittamaa. Valtion intressi oli tuolloin ottaa lapsuus suojelukseensa, jotta lapsista voitaisiin muokata kunnon kansalaisia ja siten vahvistaa kansakunnan voimaa. Lastensuojelutyön taustalla olevat uskomukset ja niihin sidotut käytännöt ovat vaihdelleet, mutta asetettu laki on pysynyt työn pohjana. Puitelakina lastensuojelulaki on kyennyt kattamaan mitä moninaisimpia elämänilmiöitä. On vaikea kuvitella nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa luovuttavan laista lastensuojelun toteuttamisen välineenä. Lastensuojelulaitoksilla on pitkälti toistasataa vuotta vanha historia yhteiskunnassamme. Tarkoitan tässä lastensuojelulaitoksilla lastensuojelulain 29. :n mukaisia laitoksia. Erilaisten laitosten perustehtävät organisoitiin sitä tarvetta vastaavaksi, miten yhteiskunnan uskottiin muuttuneen modernisaation murroksessa ja millaisia lasten ryhmiä, muun muassa laiminlyödyt, pahantapaiset, alaikäiset lainrikkojat, uskottiin olevan. Jos valtion osuus sosiaalihuollon laitospalvelujen tuottajana onkin pysynyt vähäisenä kuntiin verrattuna, valtion kunnille tarjoamilla rahoitusosuuksilla on ollut sitäkin suurempi merkitys. Koska valtio perinnäisesti oli ottanut tehtäväkseen yleisen järjestyksenpidon, alaikäisille lainrikkojille alun perin tarkoitettu- jen kasvatuslaitosten, sittemmin koulukotipalvelujen, järjestäminen on jäänyt valtiolle. Vanhat dokumentit kasvatuslaitosten historiasta, lukujen vaihteen molemmin puolin, ovat karua luettavaa. Laitoksen henkilökunnan toimivaltaa voi kuvailla varsin rajattomaksi. Kurilla ylläpidetyn hyvän järjestyksen rikkomisen seurauksena oli rankaiseminen, mikä nykyisen lastensuojelulain hengen mukaisesti on kielletty. Rankaisuina käytettiin vähällä ruoalla pitämistä, ruumiillista kuritusta, kovalla alustalla makuuttamista ja yksinäishuoneeseen eristämistä, pisimmillään 14 päiväksi. Eristäminen erosi vankiloiden käyttämästä eristämisestä siinä, että vankiloissa voitiin käyttää pimeää yksinäishuonetta. Valta elää laitoksissa Vallan käyttö ei ole laitoksista hävinnyt; se on vain muuttanut muotoaan ja toimii laitoksissa erilaisten tarkkailumekanismien ja tekniikoiden kautta. Lasten jaottelu ja luokittaminen on tullut hienojakoisemmaksi ja heitä sijoitellaan laitoksiin lastensuojelun ammatillisesta viitekehyksestä tuotettujen tunnusmerkkien perusteella. Lapsia tarkkaillaan monin tavoin, kirjoitetaan raportteja ja päiväkirjaa sekä jäsennellään päivää ja tiloja erilaisten kasvatustavoitteiden pohjalta. Eristämiselle annetut merkitykset muuttuivat viimeistään 50-lu- Laitostyön eräs julkilausumaton lähtökohta on uskomus, että lapsi täytyy ensin alistaa aikuisen vallan alle, jotta hän voisi kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi. 8 SOSIAALITURVA 6/ /17/06, 1:15 PM

9 Timo Harrikari Lain ja kurin rajamailla vulla hoito- tai kasvatusperusteisiksi. Laitostyö toteuttaa edelleenkin normalisoinnin pedagogiikkaa, jolla pyritään hyvään järjestykseen ja lapsen asettamiseen lapsen perinteiselle paikalle, vaikka ratkaisukeskeisen ajattelun ja lapsen subjektiuden korostamisen uskotaan muuttaneen laitostyötä asiakaslähtöisemmäksi. Laitostyön eräs julkilausumaton lähtökohta on uskomus, että lapsi täytyy ensin alistaa aikuisen vallan alle, jotta hän voisi kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi. Sen suhteen on painotuseroja, seuraako ulkoisesta järjestyksestä lapsen sisäinen järjestys vai päinvastoin. Löytääkö tällainen valta laitostyössä sellaisen muodon, että se myös oikeusvaltiollisin perustein voidaan arvioida legitiimiksi? Ns. Kuttulan tapaus lienee ollut viimeisin julkinen lastensuojelun laitostyön laillisuutta koskenut arviointitilanne, mutta menneinä vuosikymmeninä on käyty paljon keskustelua laitosvallasta. Vielä 1960-luvulle saakka laitokseen sijoitetun lapsen oikeudellisen aseman arvioitiin poikkeavan kansalaisen asemasta. Valtion kansalaisen ajateltiin olevan valtioon nähden vallanalaisuussuhteessa ja laitokseen sijoitetun kansalaisen ajateltiin olevan vielä erityisessä vallanalaisuussuhteessa laitoksessa ollessaan. Vallanalaisuussuhde merkitsi laitokseen sijoitetun lapsen oikeudellisen aseman määrittelemistä kansalaisen asemasta poikkeavalla normistolla. Erityinen vallanalaisuus saattoi tästä syystä merkitä perusoikeuksien mielivaltaistakin kaventamista. Laitoskritiikki kärjistyi 1960-luvun lopulla, jolloin tietyt oikeudelliset ennakkotapaukset tuottivat sen, ettei vallanalaisuusoppia enää pidetty oikeudellisesti kestävänä. Laitostyön vallankäytön laillisuus 1990-luvulla laitokseen sijoitetun lapsen oikeudellista asemaa normitettiin uudenlaisilla viitekehyksillä. Lapsen asemaa tulivat koskemaan sellaiset kansainväliset ihmisoikeuksia koskevat normistot, jotka aiemmin olivat koskeneet täysi-ikäisiä valtion kansalaisia. Voidaankin arvioida, että nykyisin lapsen asemaa laitoksessa määrittävät ennen kaikkea YK:n lasten oikeuksia koskeva sopimus vuodelta 1989 ja vuoden 2000 maaliskuussa voimaan astunut Suomen perustuslaki. 80-luvun alusta peräisin olevaa lastensuojelulakia on päivitetty pitkin 90-lukua erinäisin lapsen oikeuksia, muun muassa puhevaltaa koskevin säännöksin. Niillä lakia on linjattu ihmisoikeussääntelyn mukaiseksi. Vaikka oikeudellinen säätely tuntuu laitostyön arjessa kaukaiselta, laitostyön tulee toteuttaa yleisesti hyväksyttyjä oikeudellisia periaatteita. Työn tulee toteuttaa lainalaisuuden ja lakisidonnaisuuden periaatteita. Tämä tarkoittaa, että laitostyön on perustuttava lakiin ja että laitoksen toiminta on viime kädessä kyettävä johtamaan oikeudellisista normistoista. Lapsen etu, joka on johtava periaate eritasoisissa lapsen asemaa määrittävissä normistoissa, on lakisidonnaisuuden periaatteen näkökulmasta ymmärrettävästi monella tapaa monitulkintainen. Lapsen edun toteutumista säätelee objektiviteettiperiaate, jonka mukaan laitostyöntekijän velvollisuus on huolehtia, etteivät hänen toimintaansa vaikuta epäasialliset motiivit. Periaate kieltää esimerkiksi laitoksen johtajalta henkilökohtaisiin mieltymyksiin perustuvan päätöksenteon lapsen tapaamisoikeuden rajoittamisessa. On ymmärrettävää ja käytännössä tunnettua, että laitostyöntekijöiden oman elämän tiedostetut ja tiedostamattomat arvostukset ja toimintatavat tulevat laitostyön arkeen. Toivottavaa luonnollisesti olisi, että toiminta olisi sillä tavalla harkittua, ettei työn toimintatapoja tarvitsisi lähteä tuomioistuimissa pohtimaan. Toisaalta taas se, että aika ajoin niin tapahtuu, kertoo siitä, että laitostyötä valvova järjestelmä toimii. Tarkoitussidonnaisuuden periaate on objektiviteettiperiaatetta lähestyvä ja sitä täydentävä oikeusperiaate. Jos objektiviteettiperiaate muotoilee normin käytännön työlle, tarkoitussidonnaisuuden periaate määrittelee työn alan. Tarkoitussidonnaisuuden periaatteen mukaan laitostyöntekijä saa käyttää toimivaltaansa vain siihen tarkoitukseen, joka kuuluu hänen toimialaansa. Työntekijätasolla eräs keskeisimmistä kysymyksistä liittyy henkilötietojen käyttötarkoitussidonnaisuuteen. Henkilötietoja saa käyttää vain siihen tarkoitukseen, kuin laissa on säädetty. Oikeudellisesti säädeltyjä käytäntöjä Lastensuojelulaissa on pakkokeinoja ja tahdosta riippumattomia toimenpiteitä koskevia keskeisiä säännöksiä, jotka perinnäisesti ovat olleet keskeisimpiä yksilön vapautta julkista valtaa kohtaan suojaavia normeja. Tällaisia lainkohtia ovat lapsen liikkumavapauden ja yhteydenpidon rajoittamista sekä eristämistä koskevat säännökset. Säännösten sovellettavuus riippuu siitä, onko lapsi sijoitettu laitokseen avohuollon toimenpiteenä vai onko hänet otettu huostaan. Yli 12-vuotiaalla, avohuollollisesti sijoitetulla lapsella on oikeus kenenkään estämättä poistua laitoksesta. Jos lapsi on vaarallinen itselleen tai muille, voidaan käyttää lastensuojelulain 31. :n mukaisia pakotteita ja rajoituksia. Tilanteessa voidaan ottaa harkittavaksi, tulisiko ryhtyä kiireelliseen huostaanottoon. Pakkokeinoja ja tahdosta riippumattomia toimia koskeva periaate on suhteellisuusperiaate. Käytettävien keinojen on oltava järkevässä ja kohtuullisessa suhteessa niillä tavoiteltaviin päämääriin esimerkiksi lapsen fyysisessä rajoittamisessa. Toimen on oltava tarkoitussidonnaisuuden periaatteen mukaisesti asiallisessa suhteessa päämäärään. Asiallisuuden vaatimuksesta kyseenalaistuu lapsen käyttöönsä saamien varojen, esimerkiksi viikkorahojen, vähentäminen rangaistuksena lapsen asiattomasta käytöksestä. Sen sijaan lapsen käyttövaroja voidaan lainmukaisesti vähentää, jos arvioidaan sen olevan lapsen edun mukaista. Esimerkkinä voisi olla tilanne, jossa alaikäisen lapsen uskotaan perustellusti käyttävän rahansa päihteiden ostamiseen. Lapsen liikkumisen rajoittaminen on usein laitoksessa tehtävä oikeustoimi. Liikkumisen rajoittamista ei saa käyttää rangaistuksena vaan sille on aina esitettävä perusteltu kasvatuksellinen tai hoidollinen peruste. Johtajan on tehtävä rajoituksesta päätös, jossa on mainittava toimenpiteiden syyt ja rajoituksen voimassaoloaika. Käytännössä tällaisen normin toteuttaminen laitoksissa kohtaa useita vaikeuksia. Ensinnäkin rajoituksen kasvatuksellisuutta voidaan retorisesti perustella niin, että rajoitukselle voidaan antaa rangaistuksesta poikkeava merkitys. Huonearesti voidaan merkityksellistää niin, että sen tarkoitus on toimia lapsen turvallisuutta lisäävänä vierihoitona. Toiseksi, koska laitoksen toiminta on useimmiten ympärivuorokautista, rajoittamispäätöksen saaminen kunnallisen lastensuojelulaitoksen johtajalta saattaa akuutissa rajoittamistilanteessa olla vaikeata; päätöksen kun pitäisi olla voimassa ennen kuin vapauden rajoitus SOSIAALITURVA 6/ /17/06, 1:15 PM

10 voi tulla toimeenpantavaksi. Jos lain kirjainta halutaan toteuttaa, johtajan olisi oltava käytettävissä ympärivuorokautisesti eikä päätösvaltaa saa lakia alemmalla säännöksellä delegoida muille. Olisi mielekästä, jos tällaisissa tilanteissa rajoitus voitaisiin hyväksyä jälkikäteen, koska rajoitukset ovat arkipäivän työssä varsin tavallisia. Tärkeintä on kuitenkin se, että rajoittamista koskeva oikeudellinen vaade huomataan ja että siitä tehdään kirjattu, laillinen päätös, jotta se voidaan tarvittaessa esittää arvioitavaksi. Lapsella on kirjesalaisuus Kirjesalaisuuteen puuttuminen on kirjattu lastensuojelulakiin selkeästi. Lain mukaan lapsen lähettämää postia ei saa tarkastaa ja saapuvaa postiakin saa tarkastaa vain, jos on perusteltua epäillä postin sisältävän päihteitä tai lapsen turvallisuutta vaarantavia aineita. Säännöksessä on ongelmallista se, että lapsen turvallisuutta vaarantavan aineen määritelmä on tulkinnanvarainen. Turvallisuus voidaan perustella niin haluttaessa muiden perusoikeuksien ylimeneväksi periaatteeksi. On ilmeistä, että säädöksellä ei tarkoiteta esimerkiksi lapsen postimyynnistä tilaamia koruja vaan sellaisia aineita, joiden voi olettaa olevan fyysisesti tai kemiallisesti vaarallisia lapsen fyysiselle terveydelle. Päihteet tai niiden käyttöön liittyvät välineet taikka turvallisuutta vaarantavat esineet on otettava laitoksen haltuun. Lapselle voidaan tehdä johtajan päätöksellä lapsen ruumiilliseen koskemattomuuteen puuttuva henkilöön käyvä tarkastus päihteiden tai turvallisuutta vaarantavien esineiden saamiseksi haltuun. Päihteiksi ei lasketa tupakkaa, jonka hallussapitoon ja käyttöön alaikäisellä on oikeus. Kiistanalaista on, voidaanko tupakanpoltto arvioida lapsen etua vaarantavaksi tekijäksi, joka vaarantaa lapsen fyysisen turvallisuuden ajan mittaan. Toisinaan lastensuojelulaitokseen sijoitetun lapsen tekemät oikeustoimet tuottavat päänvaivaa laitoksen henkilökunnalle, kun lapset tilaavat esimerkiksi 10 SOSIAALITURVA 6/2001 postimyynnistä tavaraa. On muistettava, että pääsääntöisesti alle 18-vuotiaan tekemä oikeustoimi on pätemätön. Vuonna 1999 voimaan tulleen holhousta koskevan lain mukaan kuitenkin myös alaikäinen voi tehdä olosuhteisiin nähden tavanomaisia ja vähämerkityksisiä oikeustoimia. Lapsella on ns. oikeudellinen vähimmäiskelpoisuus oikeustointen tekemiseen. Vaikka lapsi on huostaanotettu ja sijoitettu laitokseen, hänellä on oikeus määrätä omasta työansiostaan, jota ei laitoksen henkilökunta automaattisesti voi määrätä käytettäväksi esimerkiksi vahingonkorvauksiin. Postimyyntiostostapauksia koskeva keskeinen periaate on, että alaikäisen tekemä oikeustoimi, jossa hän sitoutuu velkasuhteeseen, esimerkiksi osamaksukauppaan, on pätemätön. Alaikäinen ei voi jäädä velkaa. Laitostyön on oltava aina lainmukaista Lastensuojelun laitostyötä luonnehtiva hoidollinen, huollollinen ja kasvatuksellinen toiminta ja lailla asetettu normittaminen eivät aina sujuvalla tavalla lankea yksiin. Laitostyön moniilmeisyyden vuoksi ei kovin tarkka työn lailla normittaminen olisikaan mielekästä. Laitostyön normittaminen lailla merkitsee yleisesti hyväksyttyjen yhteiskunnallisten periaatteiden vahvistamista; laitostyö ei voi olla erillään ihmisoikeuksia ja vapautta koskevista oikeusvaltiollisista periaatteista. Siksi laitostyön täytyy olla lakiin perustuvaa ja virkamiehistön mielivallasta riippumatonta. Tämän vuoksi jokainen laitostyöntekijä joutuu pitämään mielessä, että aina on olemassa mahdollisuus, että joku haluaa työn lainmukaisuutta tarkistettavan. Siihen on täysi oikeus. Kirjoittaja on YTM ja Jyväskylän yliopiston tutkija. Hän valmistelee yhteiskuntapolitiikan väitöskirjaa aiheesta Nuori, ikä ja rikos. Kirjoittaja on yksi Huoltajasäätiön vuoden 2000 tutkijaapurahan saaneista. Tukiosasto sijoittuu tavallaan avohuollon ja sijaishuollon rajalle. Siinä huostaanottoa tarvitaan sellaiseen tarkoitukseen, joka monen lapsen ja vanhemman on perinteiseen huostaanottotilanteeseen verrattuna helpompaa hyväksyä. Huostaanotolla ei tavoitella apsen ja vanhempien pitkäaikaista tai lopullista erottamista asumaan erilleen vaan se mahdollistaa lapsen sopimattoman tai tuhoisan käyttäytymisen hillitsemisen sekä tarvittaessa liikkumavapauden rajoittamisen tukiosastojaksolla. Jaksot rajataan mahdollisimman lyhyiksi ja lapsi tai nuori pyritään pitämään asumassa Juha-Matti Rautiainen Tukiosasto uusi vaihtoehto lastensuojelun palvelujärjestelmässä Huostaanotettu lapsi voidaan ottaa tukiosastojaksolle vain siksi ajaksi, kun hänen tuhoisaa käyttäytymistään pitää rajoittaa. Huostaanotto ei merkitse lapsen pitkäaikaista asumista erillään vanhemmistaan. mahdollisimman paljon kotonaan perheensä parissa. Tukiosasto jättää vastuuta perheen kannettavaksi kussakin tilanteessa juuri sen verran, minkä se jaksaa kantaa. Lastensuojelun tuen ja kontrollin osuus vaihtelee joustavasti asiakkaan huollon tarpeen mukaisesti. Näin myös lastensuojelun voimavaroja käytetään oikein mitoitetusti. Päiväosaston ja perinteisen osaston yhdistelmä Tukiosasto on mahdollista koota olemassaolevista lastensuojelun päiväosastosta ja tavallisesta lastenkotiosastosta. Helsingissä Naulakallion hoito- ja kasva- 10

11 Lastensuojelun sijaishuollon ja avohuollon väliin kaivataan edelleen uusia vaihtoehtoja täydentämään jo olemassa olevaa palvelujärjestelmää. SYMBOLIKUVA: JOUNI RANTANEN tuskodeissa päiväosastolle on tunnusomaista, että lapset eivät ole sijoitettuina osastolle ympärivuorokautisesti vaan he asuvat kotonaan. Lapset käyvät kukin omaa vanhaa kouluaan tai Naulakallion yhteydessä toimivaa erityiskoulua. Koulun jälkeen lapset osallistuvat päiväosastolla, kukin oman yksilöllisen ohjelmansa mukaisesti, läksyjen tekemiseen, vapaa-ajan harrastuksiin ja perhetyöhön. Päiväosasto toimii ainoastaan arkipäivisin. Perinteisellä lastenkodin osastolla lapset ovat ympärivuorokautisessa huollossa huostaanotettuina tai sijoitettuina avohuollon tukitoimena (Lastensuojelulain 14. ). Käytännössä tämä merkitsee yksityisissä, valtion ja kuntien laitoshuoltoyksiköissä sitä, että lapset ja nuoret asuvat osastolla erittäin tiiviisti lukuun ottamatta yksilöllisesti määräytyviä viikonloppulomia ja mahdollisia joidenkin viikkojen mittaisia kesälomia. Yleensä tämä on aivan oikein, koska näiden lasten ja nuorten on todettu tarvitsevan paneutuvaa ja pitkäkestoista laitoshoitoa. Kuitenkin myös tässä joukossa voi olla sellaisia nuoria, jotka voisivat olla ajoittain pitkiäkin jaksoja kotonaan etenkin, jos he samalla saisivat tukea ja ohjausta koulunkäynnissä ja vapaa-ajan vietossa ja jos he osallistuisivat vanhempiensa kanssa laitoksen järjestämään perhetyöhön. Tukiosaston asiakkuus merkitsisi lapselle tai nuorelle sitä, että hän asuisi osastolla ainoastaan silloin, kun hänen tuen ja kontrollin tarpeensa olisi määritelty osaston huolenpitoa vaativaksi. Näitä tilanteita olisivat lapsen vahingolliseksi muodostunut rajaton ja tuhoava käyttäytyminen sekä suhteiden kärjistyminen lapsen ja vanhempien välillä. Tilanteen helpotuttua lapsen ja perheen asiakkuus olisi paljolti samanlainen kuin se on nykyään päiväosastolla. Tukiosastotoiminnan perusajatuksena on, että lapsi tai nuori on aina riittävän huolenpidon piirissä, kotona tai osastolla. Perinteisen osastohoidon osuutta pyritään kuitenkin tietoisesti minimoimaan tiiviiden osastohoitojaksojen avulla. Nuoren ollessa kotijaksolla hänen tilannettaan arvioidaan koko ajan tarkoin sekä sovitaan kunkinhetkisestä ohjelmasta vuorovaikutuksessa kaikkien osapuolten kesken. Osaston tavoitteena ei ole saada lasta liittymään osastoyhteisön jäseneksi vaan ensisijaisesti sopeutumaan omaan perheeseensä ja luonnolliseen lähiympäristöönsä yhteistyössä muun perheen ja tukiosaston henkilöstön kanssa. Tällä tavalla vastuuta ei oteta pois lapsen vanhemmilta, vaan heidän on määrä harjaantua ja vahvistua vanhemmuudessaan asiakkuuden kaikissa vaiheissa. Enemmän henkilöstöä kuin tavallisella osastolla Taloudellisia säästöjä koituu kunnalle siksi, että tukiosaston 6-8 paikkaa käyttää samanaikaisesti esimerkiksi 12-16, jopa 20 lasta perheineen. Tilanteiden ja kokemusten myötä määräytyy, kuinka monta aktiivista asiakassuhdetta osastolla voi kerrallaan olla. Tukiosastolle tarvitaan enemmän henkilöstöä kuin tavanomaiselle osastolle. Henkilöstöä tarvitaan työvuorojen kattamisen lisäksi perhetyöhön, koulunkäynnin tukemiseen, kotikäynteihin ja harrastusten ohjaamiseen. Osa henkilöstöstä voi tehdä kaksi- tai kolmivuorotyötä ja pienempi ryhmä pelkkiä päivävuoroja arkipäivisin. Henkilöstöä tarvitaan myös tukiosaston varsinaisen asiakkuuden jälkeiseen, esimerkiksi puolen vuoden mittaiseen, harvatahtiseen jälkityöskentelyyn. Jälkityöskentelyn tavoitteena on seurannan ohella toimia perheen ja sosiaalityöntekijän tukena taantumatilanteissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että henkilöstöä on vahvasti, noin puolitoistakertainen määrä normaaliin mitoitukseen verrattuna. Henkilöstön riittävyys on omiaan pitämään osaston ilmapiirin turvallisena ja rauhallisena. Koulutusrakenteen on syytä olla laaja; menestyksellinen tukiosaston asiakastyö edellyttää monenlaisia ammatillisia valmiuksia. Lastensuojelulaitoksille tunnusomaista kasvatuksen ja perhetyön osaamista on hyvä vahvistaa esimerkiksi psykiatriaan erikoistuneilla sairaanhoitajilla. Voimavaroiltaan monipuolisen tukiosaston voi ajatella olevan yksi ratkaisu sellaisten lasten hoitamiseksi, joiden asiakkuus heidän tarpeidensa perusteella sijoittuu nykyisessä palvelujärjestelmässä sekä lastensuojeluun että terveydenhuoltoon. Ainakin osa tukiosastoista olisi SOSIAALITURVA 6/

12 Vääriksi ja vanhentuneiksi osoittautuvat normit tulee uusia. ehkä tarkoituksenmukaista rakentaa näiden tahojen yhteisiksi. Tukiosaston omahoitajatyö on luultavasti hyvä järjestää parityönä. Tällä tavalla varmistetaan lapsen tai nuoren ja hänen perheensä huollon paneutuvuus: henkilöstön vuosilomat ja sairauslomat eivät pääse aiheuttamaan vuorovaikutukseen ohuita jaksoja. Mitä luultavimmin parityö on myös omiaan tukemaan omahoitajien jaksamista nopeatahtisessa ja osin pirstaleisessa työssä. Tukiosaston asiakkuuden kestolle lienee turha asettaa mitään normia. Jokaisen lapsen tai nuoren ja hänen perheensä tilanne on ainutkertainen. Osalle riittää vuoden tai kahden vuoden asiakkuus. Näidenkin vuosien sisältö vaihtelee varmasti paljon. Joku nuori saattaa tarvita useita, ehkä pitkiäkin osastojaksoja. Toiselle taas voi riittää vahva alkujakso osastolla ja sen jälkeen useita vuosia kestävä, päiväosastolle tunnusomainen tuki ja kontrolli. Vanhemmat pystyvät vahvistumaan vanhemmuudessaan Vuonna 1993 Naulakallion hoito- ja kasvatuskotien viiden työntekijän kymmenpaikkaista päiväosastotoimintaa varten luotiin kolme asiakkuuden kriteeriä. Niiden toivottiin edistävän juuri sellaisten lastensuojelun avohuollon asiakkaiden valikoitumista osastolle, keiden oli syytä uskoa hyötyvän juuri päiväosaston antamasta tuesta: 1) Lapsella ei ole korostuneita persoonallisuuden kehityshäiriöitä eikä merkittäviä mielenterveyshäiriöitä. 2) Vanhemmilla arvioidaan olevan valmiuksia huoltaa lastaan päiväosaston tukemana ja muutaman vuoden asiakkuuden jälkeen itsenäisesti ilman päiväosastoa. Toisin sanoen vanhemmilla oletetaan olevan mahdollisuuksia vahvistua vanhemmuudessaan asiakkuuden aikana. 3) Vanhemmat ovat valmiita yhteistyöhön päiväpaikkaosaston henkilöstön ja lapsensa kanssa. Lisäksi osaston toiminnasta tiedotettaessa korostettiin sitä, että päiväosastopaikka ei ole vaihtoehto huostaanotolle ja laitososastosijoitukselle. Päiväosaston katsottiin voivan auttaa sellaisia lapsia ja heidän perheitään, jotka eivät ole lastensuojelullisesti äärimmäisissä vaikeuksissa vaan heillä on käytettävissään omia voimavaroja muttei niin paljon, että he selviäisivät esimerkiksi avohuollon sosiaalityön tuella. Runsaan viiden toimintavuoden jälkeen on päiväosastolla opittu arvioimaan, ketkä voivat hyötyä yksikön palveluista. Muutamia asiakasperheitä on jouduttu ohjaamaan muihin palveluihin. Heillä arvio on ollut väärä. Väärät arviot johtuvat käytettävissä olevien tietojen niukkuudesta. Tukiosaston käytön mielekkyys kuten kaikkien lastensuojelutoimien edellyttää jatkuvaa huolellista arviointia. Siinä olisi hyvä olla mukana joku riippumaton taho lapsen sijoittaneen sosiaalityöntekijän, osaston henkilöstön ja perheen lisäksi. Tällä tavalla voitaisiin valvoa toiminnan laatua myös siltä kannalta, että asiakkuudesta ei muodostu lapselle vahingollista sahaamista kodin ja osaston välillä. Tukiosaston asiakkuuskriteerit voi hahmotella lapsen tai nuoren perheen osalta hyvin samantyyppisesti kuin päiväosastolla: vanhemmilla on tahtoa ja yhteistyökykyä sitoutua asiakkuuteen ja heillä arvioidaan olevan tuettuina mahdollisuuksia vahvistua vanhemmuudessaan. Sen sijaan lapsen tai nuoren kouluvaikeudet, ulkoinen käyttäytyminen ja persoonallisuuden kehityshäiriöt voivat edellyttää vahvaa huolenpito- ja hoitopanostusta. Toisin sanoen tukiosaston asiakasperhe eroaa pitkäaikaiseen osastohoitoon ohjautuneen lapsen perheestä siinä, että perheellä on määritelty olevan kehityskelpoisia valmiuksia selviytyä itsenäisesti lapsensa kanssa. Sen sijaan lapsi tai nuori voi ominaisuuksiensa ja ulkoisen käyttäytymisensä perusteella täysin muistuttaa pitkäaikaiseen laitoshuoltoon sijoitettua lasta. Tukiosaston asiakkuus on monesti vaihtoehto lapsen sijoittamiselle pitkäaikaiseen perinteiseen osastohoitoon. Tukea perhehoidolle Tukiosasto voisi olla hyväksi myös niille alle kouluikäisinä perhehoitoon sijoitetuille lapsille, joiden sijoituksen lapsen alusta alkaen vaikuttaneet ongelmat ovat kriisiyttäneet esimerkiksi murrosiässä. Tukiosasto voisi kannatella lasta tai nuorta ja perhekodin vanhempia pahimpien ongelmien ylitse. Nuorelle löytyisivät osastolta tarvittaessa vahvat rajat ja perhe saisi tiivistä työnohjauksellista ja konsultatiivista apua osaston työntekijöiltä. Kuntien perhehoidon sosiaalityöllä on ainakin nykyään varsin vähäiset valmiudet tukea perhekoteja ja perhehoitajia vaativissa tilanteissa. Puhelinsoittojen ja harvinaisten, lyhyiden kotikäyntien vaikuttavuutta ei voi verrata tukiosaston tarjoamaan tukeen. Joustavuus tukiosaston olemassaolon edellytys Taloushallinnon normit suoritteiden, hoitovuorokausimaksujen ja vanhemmilta perittävien maksujen laskentaperiaatteet ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että ympärivuorokautiseen laitoshoitoon tai perhekotiin sijoitetut lapset ja nuoret ovat hyvin tiiviisti koko sijoituksen ajan sijoituspaikassaan. Yksikön henkilöstön ja lapsen tai nuoren vuorovaikutus vanhempien Lastensuojelussa viisastenkivi edelleen löytämättä Lastensuojelu on jakautunut perinteisesti avohuoltoon sekä perhehoitoa ja laitoshoitoa tarjoavaan sijaishuoltoon. Runsaan vuosikymmenen aikana sijaishuolto on tullut monimuotoisemmaksi: on syntynyt ammatillisia perhekoteja ja monet lastensuojelulaitosten perinteiset osastot ovat muuttuneet erikoistuneiksi, moniammatillisiksi yksiköiksi. Lastensuojelun avohuollon sosiaalityöhön on omaksuttu uusia lähestymistapoja ja menetelmiä. Eniten uutta lienee kuitenkin alueella, jota voi luonnehtia avohuollon ja laitoshuollon välimaastoksi. Uutuuksia ovat muun muassa etsivä työ, laitosten ja perhetukikeskusten avopalvelu, päiväosastotoiminta ja lukemattomat muut enimmäkseen hankemuotoiset toiminnot. Ei vain yhtä ratkaisua Lastensuojelussa ei ole vieläkään löydetty kaikki ongelmatilanteet ratkaisevaa yhtä ainoaa menetelmää tai muotoa. Lasten ja perheiden elämäntilanteet ovat erittäin monimuotoisia siitä huolimatta, että tilastot antavat ymmärtää lastensuojelutarpeiden kytkeytyvän valtaosin vanhempien mielenterveys-, talous- ja päihdeongelmiin. Tarpeet eivät samantyyppisestä selittävästä taustastaan huolimatta ole tyydytettävissä yhdellä työtavalla, vaikka ajatus houkuttelevalta tuntuukin. Kokemukset viestivät vahvasti, että 1980-luvulla voimakkaasti alkanut lastensuojelupalvelujen moniportaistuminen on edelleen tarpeen. Palvelut on tarkoituksenmukaista suunnitella ja toteuttaa mahdollisimman tarkasti asiakkaiden tarpeita vastaavasti. 12 SOSIAALITURVA 6/

13 kanssa jää kovin vähäiseksi. Hoidon, kasvatuksen ja huolenpidon tilannekohtaisuutta ei välttämättä oikealla painoarvolla oteta huomioon sijoituksen alettua. Lapsen sijoituspaikka määrittyy yksioikoisesti sijoitushetken tilannearvion nojalla hyvin pysyväksi. Talousnormit ja niihin liittyvät ajattelutavat estävät joustavien, tarkoituksenmukaisten vaihtoehtojen käytön. Toisin sanoen lapsi joko on huostaanotettuna ja sijoitettuna koko ajan tai sijoitus lopetetaan kokonaan. Esimerkiksi suoritteiden laskentaperiaatteet eivät suosi huostaanotetun ja sijoitetun lapsen siirtymistä hyvässä vaiheessa toistaiseksi kotiin: laitos tai perhekoti jäisi tällöin ilman suoritteita tai suoritteet vähenisivät, vaikka kyseinen hoitopaikka olisi varattuna. Nykyisten sääntöjen nojalla sijaishuoltoyksikkö ei siis voisi olla tyytyväinen suoritekadon vuoksi eikä hallinto voisi olla tyytyväinen, koska laitos tai perhekoti toimisi kalliisti, tyhjäkäynnillä kotona olevan lapsen paikan osalta. Suoritelaskenta tai mikään muukaan vastaava ei saisi olla este lasten tai nuorten ja perheiden joustavalle, uudenlaiselle ja perustellulle huollolle. Vääriksi ja vanhentuneiksi osoittautuvat normit tulee uusia ja antaa siten tilaa lastensuojelun kipeästi kaipaamille uusille toimintatavoille. Tukiosaston muodostaminen edellyttää lastensuojelussa nyt hajallaan olevien toimintojen ja osaamisen yhteensaattamista. Osa asiakkaista tarvitsee moniammatillisia ja runsaasti työvoimaa sisältäviä palveluja. Joidenkin tarpeisiin riittää taloudellinen tuki, jonka tuottamiseen ei tarvita työryhmää vaan kenties vain yhden ihmisen ajoittainen työpanos. Asiakkaan saaminen oikein mitoitettuihin palveluihin edellyttää laadukasta arviointia ja toimivaa ohjausjärjestelmää. Jos asiakas ohjautuu tarpeisiinsa nähden liiallisiin palveluihin, tuhlataan palvelujärjestelmän voimavaroja. Jos palvelut taas jäävät liian heikoiksi, asiakas voi Uutta olisi ainoastaan se, että jo olemassaolevat työmuodot toimisivat yhteen saman katon alla samojen asiakkaiden kanssa heidän kunkinhetkisiä tarpeitansa myötäillen. Tukiosastot soveltuvat täydentämään ainakin suurien kaupunkien palvelujärjestelmiä. Suuresta mahdollisten asiakkaiden joukosta voidaan määritellä ne lapset ja perheet, jotka hyötyisivät osaston joustavasta palvelusta. Taloudellinen ratkaisu Jos tukiosastolla on noin puolitoistakertaisesti henkilökuntaa perinteiseen lastenkodin osastoon verrattuna ja sen aktiiviseen osastolle sijoitettuun tai kotona tuettuun asiakaskuntaan kuuluu 12 asiakasta, joiden asiakkuuden vaihtoehtona olisi perinteinen laitossijoitus, säästyy kunnan varoja puolesta miljoonasta miljoonaan markkaan vuodessa hoitovuorokauden hinnasta riippuen. Lastenkodeissa ja ammatillisissa perhekodeissa vuorokausihinnat vaihtelevat 600 markasta runsaaseen tuhanteen markkaan. Jos asiakkaita on 15, kunnan säästö nousee miljoonaan tai jopa kahteen miljoonaan markkaan vuodessa. Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden lisensiaatti, joka toimii Helsingin kaupungin Naulakallion hoito- ja kasvatuskotien johtajana. päätyä pahimmillaan heitteillejättöä muistuttavaan tilaan. Lastensuojelun sijaishuollon ja avohuollon väliin kaivataan edelleen uusia, tukevia vaihtoehtoja täydentämään jo olemassa olevaa palvelujärjestelmää. Avohuollon sosiaalityöntekijöiden ja lasten vanhempien näkökulmasta tervetulleita olisivat nimenomaan sellaiset vaihtoehdot, joissa ei tarvita huostaanottoa. Juha-Matti Rautiainen Identiteetti ja arvopohja koetuksella Suomalaisten mustana keskiviikkona liput oli nostettu salkoihin Kalevalan päivän kunniaksi. Suomalaisen kulttuurin päivänä eivät juhlapuheissakaan nousseet päällimmäisiksi suomalaisen kulttuurin hienot saavutukset, vaan kulttuuriministerin johdolla ryhdyttiin taisteluun valtakunnan pettureita vastaan. Muutamat hiihtäjät ja Suomen Hiihtoliitto olivat mustanneet maamme muutoin moitteettoman maineen. Ruotsissa asuvat suomalaiset eivät uskaltautuneet kodeistaan ulos ruotsalaisten pilkkaa peläten ja kasvattajat kyselivät toivottomina, miten näin järkyttävän asian voi kertoa lapsille ja mistä löytäisi jälkikasvulle tahrattomia idoleita jalustalta pudonneiden Myllylän ja Isometsän tilalle. Tapahtuneen uutisoinnissa tuli ylilyöntejä sekä määrällisesti että laadullisesti eikä varmaan monenkaan tee mieli enää kerrata tapahtuneita. Useat ilmiöt yllättivät rajuudellaan ainakin minut. Lähihistoriasta on vaikea löytää tapahtumaa, joka olisi synnyttänyt yhtä voimakkaan lynkkausmielen kaikilla foorumeilla katukuppiloista päättäjien kokoushuoneisiin asti. Päiden putoamisesta puhuttiin jopa Hiihtoliiton edustajien suulla. Tiedotustilaisuudet välittyivät meille katsojille kauhuelokuvan kaltaisina: valtava verikoirien joukko hyökkäämässä uhrien kimppuun. Ensimmäisenä kärähtäneen hiihtäjän ei tarvinnut kauan kantaa pääsyyllisen poltinmerkkiä, eikä toisenkaan, sillä näytelmään saatiin konnien konna, joka viileän rauhallisesti otti kaiken syyn niskoilleen. Synti oli tehty tieten tahtoen ja ainoana huolenaiheena oli kiinni jäämisen uhka. Rehellisyydestään tunnettu Suomen kansa ei tuntenut armoa, vaikka nöyriä anteeksi pyyntöjä kuultiin puolen tunnin välein. Rähinähumalaan verrattavan vaiheen päätyttyä tuli krapulavaihe. Kansallisen häpeän rinnalle tuli henkilökohtainen häpeä: mitä tulikaan tehtyä ja sanottua? Jotkut toimittajat jatkoivat vielä armotonta syyllisten nuijimista eikä kulttuuriministerikään vielä tavoittanut asiatyyliä. Kansa alkoi kuitenkin jo järkiintyä. Syylliset alkoivat näyttää entistä enemmän uhreilta ja koko hässäkkää alettiin pitää suomalaisten huonona tuurina. Kansakunta oli pääsemässä jaloilleen eivätkä naapuritkaan sylkeneet silmille suomalaisia hiihtäjiä, jotka uskaltautuivat matkustamaan Holmenkollenille. Televisio pitää edelleen maastohiihtokilpailuja niin lapsilta kuin aikuisiltakin kiellettyinä, mikä vaikuttaa hurskastelulta siihen nähden, mitä televisio-ohjelmat muuten sisältävät. Hiihtäjien kotitiet on tukittu puomein tai traktorein, asianajajat hoitavat tiedottamistehtäviä ja Myllylän testamenttia luetaan erilaisin tulkinnoin. Tämän näytelmän loppu ei ole vielä näkyvissä, mutta se ei voi olla onnellinen ainakaan syntipukeille, uhreille ja heidän läheisilleen. Tuskin suuria sankareitakaan löytyy, vaikka osa puhtaiksi todistetuista hiihtäjistä on liittynyt päivittelijöiden joukkoon. Ehkä muutaman kuukauden kuluttua nähdään, oliko tämä vain joukkohysteriaa vai onko meidän kansallinen identiteettimme vieläkin? liian heikko. Toivottavasti arvopohjamme ei ole kuitenkaan vääristynyt niin, että dopingilla itseään ja tulevaisuuttaan vahingoittava hiihtäjä on suurempi rikollinen kuin vaikkapa rattijuoppo, joka aiheuttaa kanssaihmisten kuoleman tai vammautumisen. Eila Kihlman SOSIAALITURVA 6/

14 KUULUMISIA Vastavalmistuneita Kiikku-perhetyöntekijöitä (vas.) Kaisu Sormunen, Anne-Maarit Karhula, Päivi Kyllönen ja Tiina Vanhala. Kiikusta perhetyöntekijöitä Tämän vuoden alussa valmistuivat ensimmäiset Kiikkuprojektin kouluttamat 13 perhetyöntekijää. He ovat saaneet valmiudet auttaa erityisvauvaperheitä. Tällaisia ovat esimerkiksi perheet, joille on syntynyt keskoslapsi tai vammainen lapsi. Kiikku on Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiön monivammaisten ja moniongelmaisten pienten lasten, 0-3-vuotiaiden, varhaiskuntoutuksen kehittämisprojekti. Valmistuneet perhetyöntekijät ovat peruskoulutukseltaan terveydenhuollon tai sosiaalialan ammattilaisia, joilla on opistoasteen tai ammattikorkeakoulututkinto. Perhetyöntekijät saivat 10 opintoviikon monimuotokoulutuksen. Koulutuksessa parannettiin työntekijöiden valmiuksia tukea vanhempia kokonaisvaltaisesti sairaalassa ja kotona. Erityisesti kiinnitettiin huomiota vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksen tukemiseen. Lisäksi opiskelijat kehittivät koulutuksessa omaan työyhteisöönsä soveltuvaa perhetyönmallia. Raha-automaattiyhdistys tuki koulutusta ja se oli opiskelijoille ilmaista, mutta opiskelijat tai heidän työnantajansa kustansivat opiskelusta aiheutuneet majoitus-, matka- ja ateriakustannukset. Uusi ryhmä aloitti koulutuksen maaliskuussa. Jos Ray jatkaa avustustaan, syksyllä va- litaan kolmas koulutettavien ryhmä. Perhetyötä sairaalasta Suurin osa perhetyöntekijöistä työskentelee keskussairaaloiden lasten osastoilla. Kiikku-projektin päällikkö Seija Sukula kertoo, että nyt lähes kaikissa keskussairaaloissa on perhetyöntekijä. Perhetyöntekijäksi valmistunut Päivi Kyllönen Oulun yliopistollisesta keskussairaalasta toteaa, että perheen tukeminen ei saa päättyä siihen, kun perhe lähtee erityishoitoa vaativan vauvan kanssa kotiin. Oulussa kaksi perhetyöntekijää jakaa aikansa osastotyön ja perhetyön välillä. Toinen heistä työskentelee vastasyntyneiden teho-osastolla ja keskolassa, toinen kirurgis-neurologisella vuodeosastolla. Perheissä tehtävä työ dokumentoidaan osaksi lapsen sairauskertomusta. Savonlinnan keskussairaalassa perhetyö alkoi tämän vuoden alussa. Perhetyöntekijäksi kouluttautunut Kaisu Sormunen työskentelee myös osaksi sairaalassa ja osaksi perheiden kotona. Hän jatkaa perhetyötä samojen perheiden kanssa, jotka hän on tavannut jo osastolla. Anne-Maarit Karhula Keski-Pohjanmaan keskussairaalasta osallistui koulutukseen, koska lastentautien osasto haluaa kehittää perhetyötään. Jyväskyläläinen Tiina Vanhala on aiemmin työskennellyt keskussairaalan vastasyntyneiden teho-osastolla, mutta tekee nyt perhetyötä yrittäjänä. Pieneen kuntaan syntyy niin harvoin keskonen tai vammainen lapsi, ettei kunnan omalle neuvolan ja kotihoidon henkilöstölle ehdi kertyä kokemusta erityisvauvaperheiden kanssa työskentelystä eikä henkilöstöllä ehkä ole aikaakaan riittävästi perheelle. Tiina Vanhala tarjoaa apuaan tällaisissa tapauksissa. Vastasyntyneen keskosen hoitaminen teholla maksaa kunnille markkaa vuorokaudessa. Perhetyöntekijän tuella kotiuttamista voidaan aikaistaa, mikä on silkkaa säästöä kunnalle. Perhetyöntekijä tulee yleensä halvemmaksi, vaikka hän kävisi perheessä päivittäin. Kunta maksaa vain niistä tunneista, jotka työntekijä työskentelee perheessä. Yleensä perhetyöntekijät käyvät perheissä aluksi tiheämmin ja käyntejä harvennetaan ajan myötä. Seija Sukula kertoo, että neuvolat ovat ottaneet perhetyöntekijät hyvin vastaan. Terveydenhoitajat ovat nähneet perhetyön tarpeen ja jopa painostaneet sen aloittamiseen. Kiikku-projektista ja perhetyöstä saa tietoa Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiön internetsivulta: Merja Moilanen MERJA MOILANEN RAY:n avustuksia yli tuhannelle hakijalle Raha-automaattiyhdistyksen miljoonan markan tuotosta on myönnetty avustuksia hakijalle. Valtioneuvoston tammikuussa vahvistaman jaon lisäksi osoitetaan kuluvana vuonna rahaautomaattivaroja sotainvalidien kuntoutukseen ja laitoshoitoon sekä rintamaveteraanien kuntoutukseen yhteensä 546 mmk. Jaettavista avustuksista on toiminta-avustuksia 702 mmk, investointiavustuksia 455 mmk ja kokeilu- ja kehittämisavustuksia 356 mmk. Toimintojen mukaan ryhmiteltynä avustukset jakaantuivat seuraavasti: kansalaisjärjestötoimintaan 462 mmk, palvelu- ja tuettuun asumiseen 348 mmk, kotona selviytymiseen ja omaisten tukemiseen 124 mmk, kriisipalveluihin 93 mmk, kuntoutus-, kurssi-, leiri- ja lomatoimintaan 379 mmk, päiväkeskus- ja työtoimintaan 106 mmk. Investointiavustuksissa on kiinnitetty erityistä huomiota kunta- ja aluekohtaisiin tarpeisiin sekä huomioitu alueelliset kilpailunäkökohdat. Samalla valtioneuvosto vahvisti ohjeellisen avustussuunnitelman, jonka mukaan avustuksia jaetaan vuosina Suunnitelma ei ole sitova. Lisätietoja saa internetistä osoitteesta 14 SOSIAALITURVA 6/

15 Liite eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuista Osa 2/2 Liitteeseen on poimittu eduskunnan oikeusasiamiehen vuoden 1999 toimintakertomuksesta lapsen oikeuksia koskevia ratkaisuja. Liite eduskunnan oikeusasiamiehen toimeentulotukea koskevista ratkaisuista vuodelta 1999 (osa 1/2) on julkaistu Sosiaaliturvassa 1/01. Isoäidin oikeus saada päätös yhteydenpidon rajoittamisesta lapsenlapsiinsa Kantelija kertoi kantelukirjoituksessaan syyskuussa 1998, että hänen lapsenlapsensa oli otettu Iisalmen sosiaalilautakunnan huostaan helmikuussa 1998 ja sijoitettu vastaanottokotiin. Lapset olivat päässeet kotilomalle vain kerran maaliskuun 1998 alussa. Vastaanottokodissa isoäiti sai vierailla sunnuntaisin. Sosiaalilautakunta totesi selvityksessään, että tapaamisia ei ollut pystytty järjestämään isoäidin toivomalla tavalla kotilomina. Lautakunta totesi myös, että se ei ollut katsonut missään vaiheessa perustelluksi tehdä yhteydenpidon rajoittamista koskevaa päätöstä, vaan se oli päinvastoin ylläpitänyt lasten ja äidin sekä lasten ja isovanhempien yhteydenpitoa. Apulaisoikeusasiamies, AOA Riitta-Leena Paunio totesi ratkaisussaan muun muassa seuraavaa. Lastensuojelulain 25. :ssä säädetään edellytyksistä, joilla lapsen ja hänelle läheisten henkilöiden yhteydenpitoa voidaan rajoittaa. Lastensuojeluasetuksen 9. :n mukaan lapsen oikeutta pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muihin hänelle läheisiin henkilöihin voidaan rajoittaa laissa säädettyjen edellytysten lisäksi myös, milloin se on lapsen hoidolle ja kasvatukselle välttämätöntä. Huostaanoton tarkoituksen toteuttamisesta johtuu, että lapsen ja hänelle läheisten henkilöiden yhteydenpito ei voi olla kokonaan rajoittamatonta. Sosiaalilautakunnalla onkin lastensuojelulain 19. :n nojalla oikeus päättää huostassa olevan lapsen hoidosta, kasvatuksesta, valvonnasta ja muusta huolenpidosta sekä olinpaikasta. AOA:n näkemyksen mukaan tämä hoito- ja kasvatustehtävä edellyttää yhteydenpidon sääntelyä myös muissa kuin lastensuojelulain 25. :ssä tarkoitetuissa yhteydenpidon rajoittamistilanteissa. Tapaamisista ja muusta yhteydenpidosta on pyrittävä sopimaan huoltosuunnitelmassa. Mikäli asianomainen on tyytymätön sosiaalilautakunnan esittämään yhteydenpidon määrään tai tapaan, yhteydenpidon rajoittamisesta tulee AOA:n näkemyksen mukaan tehdä päätös, jotta hallitusmuodon 16. :ssä säädetty oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen käsiteltäväksi voisi toteutua. Yksiselitteistä ei kuitenkaan ole, milloin kysymys on sellaisesta asianosaisen oikeuksia ja velvollisuuksia koskevasta ratkaisusta, joka edellyttää valituskelpoisen päätöksen tekemistä ja milloin taas sellaisesta lapsen kasvatusja hoitotehtävään kuuluvasta tosiasiallisesta toimenpiteestä, joka ei edellytä päätöksen tekemistä. Asia onkin hänen mukaansa ratkaistava kussakin tapauksessa erikseen. Asianosaisella on AOA:n käsityksen mukaan oikeus halutessaan saada valituskelpoinen päätös myös silloin, kun on kysymys rajoituksista, jotka kohdistuvat tapaamispaikkaan, toisin sanoen siihen, tapahtuvatko tapaamiset lastenkodissa vai asianosaisen kotona. Koska isoäiti oli ilmaissut selkeästi tyytymättömyytensä hänen ja hänen lastenlastensa välisiin tapaamisiin tältä osin, AOA katsoi, että asiassa olisi pitänyt tehdä valituskelpoinen päätös, jotta isoäiti olisi voinut saattaa tapaamisjärjestelyistä syntyneen erimielisyyden lääninoikeuden ratkaistavaksi. Hän pyysi sosiaalilautakuntaa ilmoittamaan mennessä siitä, oliko tapaamisten osalta sittemmin päästy yhteisymmärrykseen, ja mikäli näin ei ollut tapahtunut, toimittamaan hänelle asiassa tehdyn päätöksen tai selvityksen siitä, miksi päätöstä ei ollut voitu tehdä. AOA Paunion päätös , dnro 2003/4/98. Iisalmen kaupungin sosiaalilautakunta ilmoitti , että isoäidiltä on tiedusteltu, pitääkö hän huoltosuunnitelmaan kirjattuja ja lisäksi sovittuja tapaamisia riittävinä, jolloin hän on ilmoittanut, että ei pidä, koska ei voi hyväksyä lasten sijoitusta lainkaan. Tämän takia asiaa hoitava sosiaalityöntekijä on tehnyt tapaamisista viranhaltijan päätöksen ja antanut sen lasten äidille ja isoäidille tiedoksi. Jäljennös viranhaltijan päätöksestä toimitettiin myös eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen tiedoksi. Vanhemman oikeus saada päätös yhteydenpidon rajoittamisesta lapseensa Kantelija kertoi olevansa tyytymätön hänen ja hänen Tampereen sosiaali- ja terveyslautakunnan huostassa olleen lapsensa yhteydenpidon määrään ja tapaan. Hänen pyynnöstään huolimatta yhteydenpidon rajoittamisesta ei ollut tehty valituskelpoista päätöstä. Tampereen sosiaali- ja terveystoimi totesi, että yhteydenpidosta ei tarvittu erillistä päätöstä, koska huoltosuunnitelmaneuvottelussa oli syntynyt sopimus siitä, millä tavoin kantelija tapaa lastaan. Mistään rajoittamisesta ei siis sen käsityksen mukaan sopimus- ja yksimielisyystilanteessa voinut olla kysymys. AOA viittasi myös tässä tapauksessa hallitusmuodon 16. :n, lastensuojelulain 19. ja 25. :n sekä lastensuojeluasetuksen 9. :n säännöksiin sekä korosti, että ei ole yksiselitteistä, milloin kysymys on sellaisesta asianosaisen oikeuksia ja velvollisuuksia koskevasta ratkaisusta, joka edellyttää valituskelpoisen päätöksen tekemistä ja milloin taas sellaisesta lapsen kasvatus- ja hoitotehtävään kuuluvasta tosiasiallisesta toimenpiteestä, joka ei edellytä päätöksen tekemistä. Asia onkin ratkaistava kussakin tapauksessa erikseen. Tässä tapauksessa kyse oli siitä, tapahtuvatko tapaamiset asianosaisen kotona vai valvotusti sijaiskodissa tai sosiaaliviraston tiloissa. Koska kantelija oli AOA:n mielestä ilmaissut selkeästi tyytymättömyytensä hänen ja lapsen tapaamisiin näiltä osin, viranhaltijan olisi pitänyt tehdä asiassa valituskelpoinen päätös, jotta kantelija olisi voinut saattaa tapaamisista syntyneen erimielisyyden lääninoikeuden ratkaistavaksi. AOA kiinnitti sosiaali-ja terveyslautakunnan viranhaltijoiden huomiota velvollisuuteen tehdä valituskelpoinen päätös asianosaisen niin vaatiessa. AOA Paunion päätös , dnro 1452/4/97. Vanhempien oikeus saada päätös yhteydenpidon rajoittamisesta ja asiakirjojen antaminen asianosaiselle Kantelun mukaan vanhempien ja heidän Hämeenlinnan perusturvalautakunnan huostassa olleiden lastensa yhteydenpitoa oli rajoitettu heidän tahtonsa vastaisesti ilman, että asiasta oli tehty lastensuojelulain 25. :n edellyttämiä päätöksiä. Kantelun mukaan isä ei ollut myöskään saanut sosiaaliviranomaisilta pyytämiään asiakirjoja riittävän nopeasti. Lastensuojelun asiakaskerto- SOSIAALITURVA 6/

16 mukseen tehtyjen merkintöjen mukaan vanhemmat olivat olleet tyytymättömiä esitetyn yhteydenpidon määrään ja tapaan. Tapaamisissa oli ollut muun ohella noin kolmen viikon tauko. Vanhemmille ei ollut kuitenkaan annettu päätöksiä yhteydenpidon rajoittamisesta. Perusturvalautakunta totesi, että lapsella on oikeus tavata läheisiään ja pitää heihin yhteyttä, mutta se ei merkitse vanhemmille oikeutta milloin tahansa tapahtuvaan, heidän tarpeistaan lähtevään yhteydenpitoon. Lautakunnan mielestä tässä tapauksessa ei ollut kyse lastensuojeluin 25. :ssä tarkoitetusta yhteydenpidon rajoittamisesta. AOA viittasi myös tässä tapauksessa hallitusmuodon 16. :n, lastensuojelulain 19. ja 25. :n sekä lastensuojeluasetuksen 9. :n säännöksiin ja korosti, että ei ole yksiselitteistä, milloin kysymys on sellaisesta asianosaisen oikeuksia ja velvollisuuksia koskevasta ratkaisusta, joka edellyttää valituskelpoisen päätöksen tekemistä ja milloin taas sellaisesta lapsen kasvatus- ja hoitotehtävään kuuluvasta tosiasiallisesta toimenpiteestä, joka ei edellytä päätöksen tekemistä. Asia onkin hänen mukaansa ratkaistava kussakin tapauksessa erikseen. Huostaanoton tarkoituksen toteuttamisesta nimittäin johtuu, että lapsen ja hänelle läheisten henkilöiden yhteydenpito ei voi olla kokonaan rajoittamatonta. AOA:n käsityksen mukaan vanhemmilla olisi ollut tässä tapauksessa oikeus saada yhteydenpitoa koskeva valituskelpoinen päätös ainakin sille ajalle, jolloin he eivät olleet lainkaan saaneet tavata lapsiaan. Näin he olisivat halutessaan voineet saattaa asian lääninoikeuden ratkaistavaksi. Hän saattoi Hämeenlinnan perusturvalautakunnan ja sosiaalitoimiston tietoon käsityksensä asianosaisen oikeudesta saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva valituskelpoinen päätös yhteydenpidon rajoittamisesta. Isä oli pyytänyt kirjallisesti itselleen sosiaalitoimistossa laadittuja lastensuojelun asiakaskertomuksia sekä perusturvalautakunnan huoltojaoston kokouksen esityslistan. Asiakirjoista ei tarkemmin selvinnyt, koska hän sai pyytämänsä asiakaskertomukset. Perusturvalautakunta ei kuitenkaan kiistänyt sitä, että isä oli saanut ne ja tilaisuuden tutustua esityslistaan vasta huoltojaoston kokouksen jälkeen. Asiakaskertomusjäljennösten luovuttaminen kesti siis ainakin viisi työpäivää pyynnön saapumisesta sosiaalitoimistoon. Asiakaskertomusmerkinnöillä saattoi olla merkitystä huostaanoton purkamista koskevassa asiassa, jota käsiteltiin huoltojaoston tuolloin pidetyssä kokouksessa. Tämän vuoksi AOA piti asiakaskertomusten luovuttamiseen kulunutta aikaa liian pitkänä. Myös yleisten asiakirjain julkisuudesta annetussa laissa asetettu vaatimus viivytyksettömästä käsittelystä olisi edellyttänyt asiakirjojen luovutuspyynnön käsittelemistä tapahtunutta nopeammin. Perusturvalautakunnan esityslistan osalta AOA totesi, ettei lautakunta ollut ollut velvollinen antamaan tietoa tästä asiakirjasta ennen huoltojaoston kokousta. Hyvän hallintotavan mukaista olisi kuitenkin ollut toimittaa myös päätösehdotuksen sisältänyt esityslista pyydettäessä asianosaiselle. Hän saattoi käsityksensä lastensuojelun asiakaskertomusten pitkästä toimitusajasta sosiaalitoimiston tietoon. Samassa kantelussa esiin tullutta toimeentulotukea koskevaa asiaa on käsitelty erikseen. AOA Paunion päätös , dnro 60/4/97. Perhekodin toiminnan valvonta Perhekotitoimintaa harjoittava yhtiö arvosteli litin kunnan sosiaaliviranomaisten perhekoteihinsa kohdistamaa tarkastustoimintaa ja valvontaa. Yhtiö ylläpiti Iitin kunnassa lastensuojelun toimintayksikköä, johon sosiaalitoimi voi sijoittaa huostaanotettuja lapsia sijaishuoltoon. Iitin kunnan sosiaalijohtaja arvosteli puolestaan kantelun takia antamassaan selvityksessä silloisen Kymen lääninhallituksen tapaa valvoa perhekoteja. Sosiaalijohtajan selvityksen johdosta AOA otti tutkittavaksi alkuperäisessä kantelussa esitettyjen väitteiden lisäksi, oliko lääninhallituksen valvonta ollut asianmukaista. Selvityksen mukaan yhtiön perhekotitoiminta Iitissä alkoi vuonna 1989, jolloin sosiaalilautakunta hyväksyi perhekodin vieraan lapsen sijoituskodiksi. Tuolloin oli kysymys neljän tai viiden lapsen sijoittamisesta. Selvityksen mukaan yhtiön perhekodeissa oli vuonna 1990 seitsemän lasta, vuonna 1993 lapsia oli 17 ja vuonna 1994 yhdeksän. Iitin sosiaalilautakunta pyysi vuonna 1994 Kymen lääninhallitusta yhtiön toiminnan laajuuden takia ryhtymään toimiin, jotta yhtiö hakisi luvan toimia lastensuojelulaitoksena. Sosiaalilautakunta saattoi lääninhallituksen tietoon tässä yhteydessä myös käsityksensä yhtiön perhekodeissa käytettävistä pakkokeinoista, kuten eristämisestä ja liikkumisvapauden rajoittamisesta. Kymen lääninhallitus totesi vastauksessaan Iitin sosiaalilautakunnalle vuonna 1995, että sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltiin yksityisten palveluyksiköiden valvontaan liittyvää säädöstöä, joka voimaan tullessaan selkeyttäisi tilannetta. Se totesi myös, että yhtiön valvontaa voitiin toteuttaa sosiaalihuoltolain 43. ja 44. :n mukaisesti. AOA totesi päätöksessään lääninhallituksen valvonnasta muun muassa seuraavaa. Lääninhallitus ei ryhtynyt toimenpiteisiin, jotta yhtiössä olisi noudatettu sitä, mitä lapsimääristä perhehoidossa säädettiin saakka lastensuojelulaissa ja säädetään lukien sosiaalihuoltolaissa. Selvityksestä ei ilmennyt, että lääninhallitus olisi esittänyt perhekodeille vaatimusta pienentää lapsimäärää. Lääninhallitus ei ryhtynyt myöskään toimenpiteisiin niiden tietojen takia, joiden mukaan perhekodeissa käytettiin pakkokeinoja. Lääninhallituksen olisi pitänyt AOA:n käsityksen mukaan ryhtyä toimenpiteisiin, koska lasten lukumäärä yhtiön perhekodeissa ylitti perhehoidolle asetetut rajat. Koska yhtiössä oli selvityksen mukaan välittömästi toiminnan käynnistyttyä lapsia yli laissa sallitun määrän ja hoidon korvauksena perittiin hoitopäivämaksua, lääninhallituksen olisi jo sosiaalihallituksen ohjauksen mukaisesti ja ainakin viimeistään vuonna 1995 sosiaalilautakunnalle antamansa vastauksen yhteydessä pitänyt edellyttää yhtiöltä lastensuojelulain 33. :ssä tarkoitettua lupaa toimia yksityisenä lastensuojelulaitoksena. Lääninhallituksen olisi myös pitänyt suhtautua hyvin vakavasti niihin tietoihin, joiden mukaan yhtiön perhekodeissa käytettiin pakkoa, ja ryhtyä tarvittaviin toimiin asian selvittämiseksi. AOA viittasi päätöksessään lastensuojelulain 1. ja 2. :ään sekä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 1. :ään sekä lastensuojelulain 9. :ään, jonka mukaan perhe- ja yksilökohtaisessa lastensuojelussa on otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu. Perhe- ja yksilökohtaisessa lastensuojelussa on toimittava siten, että toimenpiteillä ei aiheuteta vahinkoa lapsen suotuisalle kehitykselle. Hän korosti myös, että hallitustumuodon 6. :n mukaan jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen eikä niihin saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Lastensuojelulaissa säädetään pakotteista, rajoituksista tai erityisistä rajoituksista, joita voidaan kohdistaa vain sijaishuollossa oleviin huostaan otettuihin lapsiin lastensuojelulaitoksessa. AOA:n käsityksen mukaan lääninhallitus oli valvontaviranomaisena laiminlyönyt velvollisuutensa ryhtyä toimenpiteisiin, joita sen tietoon saatetut lasten lukumäärä ja pakon käyttöä koskevat seikat olisivat edellyttäneet lasten oikeuksien turvaamiseksi. Hän antoi lääninhallitukselle huomautuksen virheellisestä menettelystä. AOA Paunion päätös , dnro 847/2/ SOSIAALITURVA 6/

17 Huoltajan suostumus lastensuojelun avohuollon tukitoimien edellytyksenä Äiti arvosteli Tampereen kaupungin sosiaaliviranomaisten menettelyä tyttärensä lastensuojelua koskevassa asiassa. Äidin mielestä häntä ei kuultu riittävästi, kun hänen tyttärensä hoitoa järjestettiin huhtikuussa Selvityksen mukaan sosiaaliviranomaiset saivat alkuvuonna 1997 kaksi lastensuojeluilmoitusta, joiden takia äitiin oltiin yhteydessä. Lapsi oli maaliskuussa 1997 itse pyytänyt huostaanottoaan ja perhe- tai laitossijoitusta. Hän oli sittemmin omaaloitteisesti hakeutunut SPR:n nuorten turvataloon. Turvatalossa järjestetyssä neuvottelussa äiti antoi suostumuksensa tyttärensä sijoittamiseen perhetukikeskukseen avohuollon tukitoimena. Äiti muutti kuitenkin mielensä neuvottelusta poistuessaan. Sosiaalityöntekijöille jäi epäselväksi, vastustiko äiti sijoitusta vai sijoituspaikkaa. Sijoitus vastasi lapsen omaa toivetta. AOA Paunio totesi ratkaisussaan, että sosiaalilautakunnalla on lastensuojelulain 12. :ssä tarkoitetuissa oloissa velvollisuus ryhtyä viipymättä lastensuojelulaissa tarkoitettuihin avohuollon tukitoimiin ja että lastensuojeluviranomaisilla on ensisijainen harkintavalta siinä, mitä tukitoimia he katsovat lapsen edun vaativan. Huoltajan oikeudesta määrätä lapsen asuinpaikka seuraa kuitenkin, että lapsen ollessa alle 18-vuotias avohuollon tukitoimen käyttäminen edellyttää myös huoltajan suostumusta. Se tarvitaan hoitomuodon lisäksi myös hoitopaikkaan. Jos huoltaja peruuttaa suostumuksensa ja vaatii lapsen palauttamista kotiin, lapsi on joko kotiutettava tai otettava (kiireellisesti) huostaan. AOA:n näkemyksen mukaan lainmukaisena menettelynä ei siis voitu pitää sitä, että lapsi sijoitettiin avohuollon tukitoimena perhetukikeskukseen, kun hänen äitinsä/ huoltajansa oli peruuttanut aiemmin antamansa suostumuksen tähän tukitoimeen. Asiassa ei ollut merkitystä sillä, oliko äiti vastustanut itse sijoitusta vai sijoituspaikkaa. Menettelyn moitittavuutta arvioitaessa oli kuitenkin otettava huomioon se tilanne, jossa annettu suostumus oli peruutettu ja se, että äiti ei ollut neuvottelutilaisuuden jälkeen vaatinut tyttärensä palauttamista kotiin tai hänen sijoituspaikkansa muuttamista. Päinvastoin hän oli sijoituksen aikana käynyt perhetukikeskuksessa tapaamassa tytärtään lähes päivittäin. Tytär oli myös kotiutettu heti, kun hän oli päässyt äitinsä kanssa yhteisymmärrykseen kotiin palaamisesta. AOA kiinnitti Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimen huomiota siihen, että huoltajan suostumus tulee aina lain mukaan hankkia avohuollon tukitoimiin. AOA Paunion päätös , dnro 937/4/97. Yhteydenpidon rajoittaminen huostaanoton aikana ja asianosaisen kuuleminen uskottua miestä määrättäessä Kantelija arvosteli Inkoon sosiaalilautakunnan menettelyä sen takia, että hän ei saanut tavata huostaanotettuja lapsiaan. Hän arvosteli myös holhouslautakuntaa, joka ei ollut kuullut häntä, kun hänelle määrättiin uskottua miestä. Yhteydenpidon rajoittaminen. Inkoon sosiaalilautakunnan alaisen viranhaltijan tekemällä päätöksellä poistettiin kokonaan toistaiseksi kantelijan oikeus tavata huostaanotettuja lapsiaan. Päätöksessä ei ollut määräaikaa. Yhteydenpidon rajoittaminen kesti tosiasiallisesti noin kaksi kuukautta. Lastensuojelulain ja -asetuksen säännösten nojalla sijaishuollossa olevan lapsen oikeutta tavata tai pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muihin hänelle läheisiin voidaan rajoittaa silloin, kun siitä on ilmeisen selvästi vaaraa lapsen kehitykselle tai turvallisuudelle, jos se on välttämätöntä vanhempien tai sijaisperheen muiden jäsenten turvallisuuden vuoksi tai milloin se on lapsen hoidolle ja kasvatukselle välttämätöntä. Yhteydenpidon rajoittamista koskeva päätös on aina tehtävä määräajaksi ja jos rajoitus määrätään kuukautta pidemmäksi ajaksi, asiasta päättää sosiaalilautakunta. AOA Paunio katsoi viranhaltijan menetelleen virheellisesti siinä, että tämä oli tehnyt päätöksen yhteydenpidon rajoittamisesta toistaiseksi. Myös siinä suhteessa menettely oli ollut virheellinen, että yli kuukauden pituisesta rajoituksesta päättää aina sosiaalilautakunta. Hän saattoi käsityksensä menettelyn virheellisyydestä Inkoon sosiaalilautakunnan ja kyseisen viranhaltijan tietoon. Asianosaisen kuuleminen. Kantelija arvosteli myös Inkoon holhouslautakuntaa siitä, että häntä ei ollut kuultu uskotun miehen määräämistä koskevassa asiassa. Kantelijan kertoman mukaan hänelle oli kirjeitse ilmoitettu, että häntä ei oteta kuultavaksi hänen sairautensa vuoksi. AOA totesi, että holhottavaksi julistamisessa on kysymys merkittävällä tavalla henkilön itsemääräämisoikeuteen puuttuvasta ratkaisusta. Holhouslain nojalla sen säännöksiä on noudatettava soveltuvin osin myös uskotun miehen toimiin. Kuulemisen tarkoituksena on toteuttaa henkilön itsemääräämisoikeus holhottavaksi julistamista koskevassa menettelyssä ja varmistua siitä, että henkilön oma käsitys holhottavaksi julistamisen tarpeellisuudesta ja holhoojan henkilöstä voidaan ottaa huomioon, kun päätöstä tehdään. AOA:n näkemyksen mukaan holhouslain kuulemissäännöstä on tulkittava siten, että holhottavaksi esitetylle on pääsääntöisesti aina varattava tilaisuus tulla kuulluksi ja vain painavat syyt voivat tehdä hyväksyttäväksi sen, ettei henkilöä itseään kuulla. Tällainen syy voisi olla esimerkiksi holhottavaksi julistettavan henkilön terveydentila. Kantelija ei ollut hänestä saadun lääkärinlausunnon perusteella psyykkisen sairautensa takia kykenevä osallistumaan asiaa koskevaan oikeudenkäyntiin. Tämän vuoksi AOA katsoi, ettei holhouslautakunta ollut menetellyt virheellisesti, kun se ei ollut kuullut kantelijaa. Hän korosti kuitenkin, että aina kun kuuleminen on mahdollista eikä siitä ole henkilölle itselleen haittaa hänelle tulee antaa tilaisuus lausua häntä koskevasta uskotun miehen hakemuksesta. Uusi, vanhan holhouslain kumonnut laki holhoustoimesta tuli voimaan Siinä on korostettu oikeutta henkilökohtaiseen kuulemiseen oikeustoimikelpoisuutta rajoitettaessa. Lain 73. :n nojalla edunvalvojan määräämistä koskevassa asiassa on sille, jonka etuutta on valvottava, annettava lähes poikkeuksetta tilaisuus tulla kuulluksi. AOA Paunion päätös , dnro 2443/4/97. Ryhmäko lasten päivähoidossa Kantelijat arvostelivat päivähoidon järjestämistä Vantaan kaupungin Pähkinänsärkijän päiväkodissa ja yleisemminkin Vantaan kaupungissa. He kertoivat, että päiväkodissa oli useana päivänä viikossa 3 6-vuotiaiden ryhmässä 22 lasta, joita hoiti kaksi aikuista. Kaksi aikuista hoiti myös 18 lapsen ryhmää, jossa oli viisi alle kolmevuotiasta. Ryhmässä oli kuitenkin ainoastaan kaksi aikuista keskellä päivää, koska toinen hoitaja oli yleensä aamu- ja toinen iltavuorossa. AOA Paunio totesi ratkaisussaan seuraavaa. Lasten päivähoidosta annetun asetuksen mukaan päiväkodissa tulee hoito-ja kasvatustehtävissä olla vähintään yksi, asetuksella erikseen säädettävät kelpoisuusehdot täyttävä, henkilö enintään seitsemää kokopäivähoidossa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden ja yksi kelpoisuusehdot täyttävä henkilö enintään neljää alle koimevuotiasta kohden. Osapäivähoidossa olevia kolme vuotta täyttäneitä lapsia kohden tulee olla vähintään yksi kelpoisuusehdot täyttävä henkilö 13 lasta kohden. Kunta voi poiketa näistä suhdeluvuista, jos lasten keskimääräiset hoitopäivät ovat jatkuvasti huomattavasti vähäisemmät kuin toimintapäivät. Vantaan kaupunki myönsi kantelusta antamassaan lausunnossa, että tammi-helmikuussa 1998 Pähkinänsärkijän päiväkodissa oli tilanteita, joissa henki- SOSIAALITURVA 6/

18 löstön määrä ei ollut lasten päivähoidosta annetun asetuksen mukainen. Tämä johtui osin äkillisistä sairauslomista ja osin meneillään olleesta siivoustyön uudelleen mitoituksesta, jonka takia uusia työntekijöitä ei ollut voitu palkata. Laitoshuoltajat toimivat sijaisina hoito- ja kasvatushenkilöstön vuosilomien ja lyhyiden sairauslomien aikana. Selvityksen mukaan laitoshuoltajat toimivat ryhmissä muutoinkin ja olivat lapsille tuttuja. Siivoustyön uudelleen mitoituksen jälkeen laitoshuoltajien määrää vähennettiin, mitä ennakoitiin siten, ettei määräaikaisia työsuhtelta enää jatkettu tai tilalle palkattu toisia työntekijöitä. Sosiaali- ja terveysministeriö esitti käsityksenään, että Pähkinänsärkijän päiväkodissa ei ollut päivähoitolain mukaista henkilöstömitoitusta tammi-helmikuussa AOA:n näkemys asiasta oli sama. Hän korosti, että kunnan tulisi osoittaa päivähoitoon sellainen määrä voimavaroja, että lainsäädännössä asetetut edellytykset voidaan täyttää. Hän korosti myös, että henkilökunnan tilapäisiin poissaoloihin tulee varautua etukäteen sijaisuusjärjestelyillä ja varahenkilöstöllä, jotta poissaolot eivät vaikuta päivähoidon toimivuuteen ja tasoon. Tässä tapauksessa laitoshuoltajan äitiysloman sijaisuuteen sekä lastenhoitajan eläkejärjestelyistä aiheutuvaan varahenkilöstön tarpeeseen olisi tullut varautua jo hyvissä ajoin. Siivoustyön uudelleen mitoituksella ei voida oikeuttaa sitä, ettei henkilöstömitoitusta pystytä täyttämään. Hän otti lieventävänä seikkana huomioon sen, että hoitohenkilökunnan suhde lapsilukuun oli lainvastainen lyhytaikaisesti. AOA saattoi käsityksensä Vantaan kaupunginhallituksen tietoon. AOA Paunion päätös , dnro 395/4/98. Lähde: Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus toiminnastaan vuonna Edita, Helsinki Kertomus on luettavissa internetissä oikeusasiamiehen sivuilla osoitteessa Ulkomailla asuvan lapsen elatus ja toimeentulotuki Hangon kaupungissa oleskelevat X ja hänen turkkilainen aviopuolisonsa olivat hakeneet toimeentulotukea Hangon perusturvalautakunnalta muun ohella aviopuolison huollossa olevien, mutta Turkissa asuvien lasten elatukseen markkaa kuukaudessa. Aviopuoliso oli aikaisemmin maksanut hänen lapsiaan Turkissa hoitaneelle henkilölle lasten elatusta varten ruoka- ynnä muuta rahaa, mutta heinäkuun 1998 jälkeen hänellä ei ollut ollut tuloja, joista hän olisi voinut suorittaa lastensa elatukseen tarvittavat menot. Perusturvalautakunta oli hylännyt hakemuksen ja lääninoikeus lautakunnan päätöksestä tehdyn valituksen. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi X:n lääninoikeuden päätöksestä tekemän valituksen. Sosiaalihuoltolain mukaan kunnan on huolehdittava toimeentulotuen antamisesta kunnassa oleskelevalle henkilölle. Toimeentulotuesta annetun lain 1 :n 1 momentin mukaan toimeentulotuen tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo. Mainitun lain 3 :n 1 momentista ilmenee, mitä perheellä tarkoitetaan. Kysymys ei ollut sellaisista edellä mainituissa säännöksissä tarkoitetuista X:n ja hänen aviopuolisonsa perheessä yhteistaloudessa asuvista lapsista, joiden elatusta varten Hangon perusturvalautakunnan olisi ollut myönnettävä toimeentulotukea. Elatusapu ei ole toimeentulotukeen oikeuttava meno eivätkä X ja hänen aviopuolisonsa olleet näin ollen oikeutettuja saamaan hakemaansa toimeentulotukea myöskään sillä valituksessa esitetyllä perusteella, että kysymys oli aviopuolison maksettavaksi määrätystä elatusavusta eikä ENNAKKO- PÄÄTÖKSIÄ Turkissa asuvien lasten elatusta varten haetusta toimeentulotuesta. KHO, taltio 2076, Kuntien välinen hallintoriita nuoren jälkihuollon kustannuksista Lääninoikeus oli päätöksessään muun ohella hylännyt H:n kaupungin hakemuksen K:n kunnan velvoittamisesta vastaamaan nuorelle laitoshuoltona annetun jälkihuollon kustannuksista. Lääninoikeus oli päätöksensä perusteluissa viitaten muun ohella lastensuojelulain 45 :n 1 ja 4 momenttiin sekä sosiaalihuoltolain 42 :ään katsonut, että sosiaalihuoltolain 42 :ssä mainittua kuuden kuukauden määräaikaa tuli soveltaa myös tässä tapauksessa, kun H:n kaupungin hakemus koski korvausta jälkihuoltona annetusta laitoshuollosta. H:n sosiaalilautakunta oli sijoittanut nuoren laitoshoitoon alkaen. H:n kaupungin hakemus oli tullut vireille lääninoikeudessa ja siten määräajan jälkeen. K:n kunta ei ollut suostunut korvaamaan kysymyksessä olevia laitoshoidon kustannuksia siten kuin sosiaalihuoltolain 42 :n 2 momentissa oli tarkoitettu. Suostumuksena ei voitu pitää sitä, että K:n kunta oli myöntänyt järjestämis- ja kustannusvastuunsa jälkihuollosta. H:n kaupunki oli menettänyt oikeutensa saada korvausta vaadituista kustannuksista edeltävältä ajalta. Korkein hallinto-oikeus poisti lääninoikeuden päätökseen liitetyn ilmoituksen valitusluvan tarpeesta, koska asiassa on kysymys lastensuojelulain 45 :n 4 momentin mukaisesta kuntien välisestä jälkihuollon kustannusten korvaamista koskevasta asiasta eikä sosiaalihuoltolain 49 :n 2 momentissa tarkoitetusta asiasta ja lääninoikeuden päätökseen sai hakea muutosta valittamalla. Korkein hallinto-oikeus kumosi lääninoikeuden päätöksen ja palautti asian lääninoikeuden sijaan tulleelle hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. Päätöksen perusteluissa viitattiin lastensuojelulain 34 :n 1 momenttiin, josta ilmenee, että jälkihuolto on huostassa olleelle lapselle aina järjestettävä sekä lastensuojelulain 45 :n 1 momenttiin, jossa on säädetty jälkihuollon järjestämisvastuussa olevasta kunnasta. Lisäksi 45 :n 4 momentin mukaan kunnan, jossa lapsi tai nuori on jälkihuollossa, on järjestettävä yhteistyössä jälkihuollon järjestämisestä vastuussa olevan kunnan kanssa lapselle tai nuorelle hänen huollon tai hoidon tarpeensa edellyttämät palvelut ja tukitoimet, josta aiheutuvat kustannukset kunta on oikeutettu perimään vastuussa olevalta kunnalta. Jälkihuoltoa koskevista säännöksistä ei ilmene, että jälkihuollon kustannusten korvaamiseen olisi sovellettava sosiaalihuoltolain 42 :n säännöksiä. Jälkihuollon korvausta toiselle kunnalle koskeva lastensuojelulain 45 :n 4 momentti ei sisällä viittausta sosiaalihuoltolain 42 :ään. Siten sosiaalihuoltolain 42 :n 2 momentin mukaista kuuden kuukauden määräaikaa ei myöskään voida soveltaa harkittaessa kunnan kustannusvastuuta jälkihuollon kustannuksista. Kun lääninoikeudella oli ollut sanotusta asiasta toinen käsitys, lääninoikeuden päätös kumottiin ja siirrettiin hallintooikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. KHO, taltio 2130, SOSIAALITURVA 6/

19 Anja Laurila Lapsen seksuaalinen kaltoinkohtelu - liioiteltu vai vähätelty ongelma? Pahinta oli, että kaikki olivat vastaan, totesi sosiaalityöntekijä, joka oli joutunut selvittelemään isoa pedofiilijuttua ja jatkoi: Psykiatrinen hoitopuoli oli haluton antamaan lausuntoja, poliisi huokasi raskaasti kuultuaan esitutkintapyynnön ja syyllisti minua. Sitten vielä lasten vanhemmatkin vastustivat, koska kyseessä oli heidän hyvä kaverinsa. O sallistuin viime kesänä Englannissa Newcastlessa pidettyyn viikon seminaarin, jossa käsiteltiin lasten seksuaalista kaltoinkohtelua. Meitä oli kokoontunut 26 eri maasta yhteensä kolmekymmentä eri alojen edustajaa. Pohjoismaista oli mukana lisäkseni ylikomisario Tanskasta. Hyvinvointivaltion edustajina havaitsimme, että lastensuojelussa ero muuhun maailmaan jossain suhteessa myös Englantiin oli selvä. Katulapsityötä Intiassa tai Nigeriassa tekevät kurssilaiset huokailivat paitsi aineellisten edellytysten puutetta, myös yleistä lasten kunnioittamisen puutetta ja virkamiesten lahjottavuutta. Toisaalta on hämmästyttävää, miten eri kulttuureissa lasten seksuaalisen kaltoinkohtelun ongelma näyttäytyy samantyyppisenä, vaikka siihen suhtautuminen vaihtelee. Eri maissa on myös järjestöjä, jotka toimivat aktiivisesti auttaakseen uhreja ja toisia, jotka toimivat mitätöidäkseen ongelmaa. Jälkimmäisten näkökulmasta kyseessä on rajallinen ongelma, jota on hysteerisesti liioiteltu ja samalla saatu aikaan monia väärien epäilyjen ja syytösten uhreja. Newcastlen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tutkimukseen ja hoitoon keskittyvässä keskuksessa oli laaja kirjasto, jossa seurattiin tarkasti alan tieteellistä tutkimusta ja vastakkaisia näkökulmia. Koko ristiriitaisen tutkimuskentän tulosten kerääminen ja hallinta katsottiin tärkeäksi, koska pedofiilien puolustusasianajajat ja suojelujärjestön työntekijät olivat hyvin selvillä kaikista syytöksiä mitätöivistä tutkimustuloksista. Internet tarjoaa mahdollisuuden eri näkökulmia edustavan tiedon hankkimiseen. Ruotsin sosiaalihallitus on tehnyt ansiokasta työtä kokoamalla erilaisia tutkimustuloksia ja julkaisemalla niitä kotisivuillaan (1, 2). Seksuaalisesti hyväksikäytetty lapsi oireilee monin eri tavoin. Seksuaalinen kaltoinkohtelu ilmiönä Lapsen seksuaalisena kaltoinkohteluna voidaan pitää sitä, että aikuinen (tai toinen lapsi) toimii lapsen kanssa tavalla, jolla yrittää saada itselleen seksuaalista mielihyvää. Teon raskausaste vaihtelee sen mukaan, onko kyseessä biologinen vanhempi, isä- tai äitipuoli, sisarus, muu sukulainen, perheen tuttava, kasvatusalan ammattilainen, lapsen tuttavuuteen hakeutunut pedofiili tai täysin vieras ihminen. Voimakkuudeltaan erilaisen jäljen jättää myös suoranainen yhdyntä tai esimerkiksi eroottisen koskettelun kohteena oleminen, pornovideon tai aikuisen seksuaalisen käyttäytymisen katseleminen. Myös ikäero hyväksikäyttäjään vaikuttaa koettuun tilanteeseen. Toisen lapsen seksuaalisesti aggressiivinen käytös voi lapsen kokemusmaailmassa olla vain seksileikki, mutta jos toinen on selvästi vanhempi ja varsinkin jos tilanteeseen liittyy pakottamista tai selvää väkivaltaa, lapsen kokemus on raskaampi. Toipuminen Vaikka seksuaalisen hyväksikäytön raskautta pystytäänkin objektiivisesti jossain määrin arvioimaan, lapsen oma persoonallisuus ja selviytymiskeinot vaikuttavat siihen, millaisen jäljen se jättää lapsen elämään (2). Jos hyväksikäytetty lapsi elää moniongelmaisessa perheessä, on vaikeaa tietää, mikä oireilu johtuu mistäkin. Yleistä on kuitenkin ikätasoa vastaamaton seksuaalinen käytös, seksuaalisesti aggressiivinen tai rajaton käyttäytyminen ja erilaiset pelot. Englannissa (3) seksuaalisesti hyväksikäytetyillä, sijaiskodissa tai adoptioperheissä kasvaneilla lapsilla (n=101) oli yleistä kosketuksen pelko tai kaiken kosketuksen tulkitseminen seksuaalisväritteiseksi kutsuksi. Muita oireita olivat esimerkiksi vuoteen kastelu, tuhrinta, aggressiivisuus, unihäiriöt ja syömisongelmat. Tällainen lapsi tarvitsee aina aikuisen apua toipumiseen. Tutkimuksessa sijaisperheen tai adoptioperheen antamaa apua pidettiin osassa tapauksia riittävänä. Seksuaalisen kaltoinkohtelun arviointi Seksuaalisesti hyväksikäytetty lapsi oireilee monin eri tavoin. Ongelmana on, että samoja oireita voi olla myös lapsella, jota ei ole käytetty seksuaalisesti hyväksi. Kun sosiaalityössä herää epäilys lapsen hyväksikäytöstä, on tärkeää, että ensimmäinen selvittely videoidaan tai vähintään nauhoitetaan ja että selvittelyn tekee henkilö, jolla on koulutusta tehtävään. Käytännössä se ei kuitenkaan ole pienellä paikkakunnalla aina mahdollista. Ensimmäinen selvittelykerta on varsinkin alle kouluikäisillä tärkeä, koska lapsi luo silloin itselleen kertomusta tapahtumasta. Jos aikuinen antaa kysymyksillään, kysymyksiä toistamalla tai sanattomalla viestinnällään lapselle virikkeitä kertomuksen rakenteluun, todellinen kertomus tapahtumasta on menetetty. Lapsen mielessä alkavat se- SOSIAALITURVA 6/

20 Hyväksikäyttäjältä pitäisi pystyä riisumaan valta. koittua muistot ja haastattelutilanteessa synnytetyt mielikuvat. Lääkärin tutkimus Tavallinen suomalainen lastenlääkäri ei varmaan kohtaa uransa aikana kovinkaan monta seksuaalisesti kaltoinkohdeltua lasta. Newcastlelainen lastenlääkäri Camille San Lazaro on tutkinut jo 18 vuotta päätyökseen seksuaalisen kaltoinkohtelun uhreja. Hänen kehittelemänsä vastaanottohuone oli näkemisen arvoinen. Monin pienin yksityiskohdin ja kekseliäisyyttä käyttäen oli luotu lasta huomioiva ympäristö. Siellä oli kodikas olohuonenurkkaus, leikkinurkkaus ja tutkimuspöytä, jonka päällä oli rimpsuinen päiväpeite ja tyyny. Tutkimustilanteessa lapselle halutaan antaa tunne, että hän ei ole objekti vaan saa itse määrätä tilanteesta. Hän saa valita osittain tutkimusvälineet ja nappia painamalla myös sen, mille korkeudelle sähköllä toimiva tutkimuspöytä asettuu. Lasta kohden on varattu puolitoistatuntia aikaa ja jos lapsi päättää, että häntä ei nyt tutkita, hän saa uuden ajan. Käyttäytymisongelma Newcastlen seminaarissa luennoi lapsipsykiatri Eileen Vizard, joka on hoitanut kaksikymmentä vuotta päätyönään lapsia ja nuoria, joiden käytös on seksuaalisesti aggressiivista. Hänen keskuksessaan käytetään kognitiivista terapiaa, jonka avulla pyritään muuttamaan lapsen tai nuoren seksuaalisuuteen liittyviä uskomuksia ja saada sitä kautta muutoksia lapsen tai nuoren tunne-elämään ja käyttäytymiseen. Näimme videolta terapiatilanteen, jossa neljävuotias poika kyseli, missä hän nukkuu ensi yön. Selkäpuolelta näkemämme poika oli psykiatrin kuvauksen Newcastlessa Englannissa kesäkuussa 2000 pidettyyn lasten seksuaalista kaltoinkohtelua käsitelleeseen viikon seminaarin osallistui asiantuntijoita 26 maasta: lääkäreitä, sosiaalityöntekijöitä, tuomareita, poliiseja, psykologeja ja ministeriöiden virkamiehiä. Keskellä Newcastlen pormestari Peter Thomson. mukaan enkelikasvoinen ja hän oli ollut kuudessa sijaiskodissa ja oli nyt joutumassa pois viimeisimmästä. Sosiaalityöntekijät olivat salanneet lapsen voimakkaan avoimen seksuaalisen käytöksen ja se oli tullut aina ikävänä yllätyksenä sijaisvanhemmille. Seksuaalisia oireita salaillaan jossain määrin myös Suomessa eikä niistä edes sijoitusvaiheessa aina tiedetä. Vaikka käyttäytymisestä olisi sijoitusvaiheessa kerrottukin, perheen on vaikea kuvitella sen aiheuttamia ongelmia käytännössä, omassa perheessä, naapurustossa ja koulussa. Ammatillisissa perhekodeissa saattaa olla enemmän näiden ongelmien kestokykyä, mutta siellä taas voi ongelmia aiheuttaa useiden seksuaalisesti kaltoinkohdeltujen lasten ja nuorten keskinäinen kanssakäyminen. Valvontaan on kiinnitettävä jatkuvasti huomiota ja kuitenkin toisen lapsen hyväksikäyttö voi tapahtua yllättävissä, ennakoimattomissa tilanteissa. Kaltoinkohdeltu lapsi sijaiskodissa Sijaisperheissä ja ammatillisissa perhekodeissa aikuiset syyllistyvät normaaliväestöä useammin lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja toisaalta tulevat myös aiheetta syytetyiksi siitä. Sijaishuollossa lapsen tulisi saada tuntea olevansa turvassa, vaikka hän lähettäisikin käyttäytymisellään avoimen seksuaalisia viestejä. Seminaarissa kuulin uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan lapsella olisi seitsemän-, jopa kahdeksankertainen riski tulla seksuaalisesti kaltoinkohdelluksi sijaisperheessä tavallisen perheen lapseen verrattuna. Luku tuntuu varsin suurelta, mutta samansuuntaisia tutkimustuloksia on saatu aiemminkin. Oletan, että Suomessa luku ei olisi näin suuri, mutta ongelma on myös meillä tuttu. Seksuaalisesti kaltoinkohdeltuja lapsia hoitavalla sijaisperheellä on myös riski tulla valheellisesti syytetyksi seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Perheet, joita oli valmennettu tähän mahdollisuuteen, selvisivät siitä paremmin kuin perheet, joille syytökset tulivat yllätyksenä (3). Pitkäaikaiset seuraukset Tutkimusten mukaan noin kahdella kolmasosalla lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetyistä on oireita aikuisena (2). Yleisin oire on posttraumaattinen stressisyndrooma eli tapahtumat toistuvat joko avoimina tai verhottuina painajaisunissa ja niiden herättämät tunteet muuttuvat eläviksi, jos ympäristössä joku muistuttaa menneestä. Yleisiä ovat myös seksuaaliset ongelmat, päihdeongelmat, masennus ja erilainen itsetuhokäyttäytyminen. Vaikka vain pieni osa hyväksikäytetyistä päätyy joko itse hyväksikäyttäjäksi tai prostituoiduksi, näiden joukossa on huomattavan suuri osa niitä, joilla on taustassaan seksuaalista kaltoinkohtelua. Tarinan rakentuminen Newcastlen kurssilla oppimistani asioista tärkeimpiä oli se, miten tohtori Camille San Lazaron keskuksessa puhutaan lapselle hyväksikäyttäjästä miten tapahtuman halutaan painottuvan lapsen sisäisessä tarinassa. Aika useinhan lapsille puhutaan näissä yhteyksissä pahasta ihmisestä, jonka on saatava kamala rangaistus. Lapsen mielessä hyväksikäyttäjä saa helposti tarunomaista uhkaavaa valtaa, hänestä tulee ei-inhimillinen, pelottava olento. Keskuksessa sen sijaan käytettiin vähätteleviä nimityksiä, kuten typerä tai hölmö. Lääkäri saattoi sanoa: Tunnen sen miehen äidin, se äiti ei ole opettanut miehelle, että tuollaisia ei saa tehdä. Nyt se typerä mies pannaan vankilaan ja sille opetetaan, että niin ei saa tehdä. Lapset saivat myös piirtää kuvitelmansa hyväksikäyttäjästä vankilassa ja siitä keskusteltaes- 20 SOSIAALITURVA 6/