Reilun kaupan edistämisyhdistys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Reilun kaupan edistämisyhdistys"

Transkriptio

1 Reilun kaupan edistämisyhdistys Vuosiraportti 2009

2 3 Alkusanat Sisällys 3 Alkusanat 4 Tuotteiden valikoimat laajenivat entisestään 5 Reilun kaupan tuotteiden myynti Suomessa Merkkivuotta juhlistettiin maaliskuussa 7 Hyviä uutisia juhlavuoden varrelta 8 Koko Suomi tempaisi Reilun kaupan viikoilla 9 Reilun kaupan tuottaja Francisca Márquez Suomessa myytävien tuotteiden alkuperämaat 12 Suurten kansainvälisten avausten vuosi 13 Reilu kauppa ja ympäristö 14 Tuloslaskelma 15 Reilun kaupan edistämisyhdistys Suomi on edelleen huippumaa Reilun kaupan kulutuksessa, ja kiitos siitä kuuluu kaikille kumppaneillemme. Reilu kauppa jatkoi kasvuaan myös vuoden 2009 taloudellisesti haastavassa tilanteessa. Samaan aikaan Suomen koko vähittäiskaupan myynnin arvo pieneni. Reilua kauppaa on hyvä edistää maassa, jossa kannatus on näin mittavaa. Laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan 78 prosenttia suomalaisista luottaa Reilun kaupan sertifiointimerkkiin (viidentoista maan keskiarvo 64 prosenttia). Meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa kaupan tuotevalikoimat, yritysten raaka-ainehankinnat, työpaikan omat hankinnat ja oma ostoskorimme edellyttävät valintoja ja päätöksiä. Mitä useammin valitsemme eettisesti kestävän tuotteen, sitä useammalle ihmiselle mahdollistamme paremman tulevaisuuden kehitysmaissa. Tutkimusten mukaan vastuullisuus omassa liiketoiminnassa tuottaa kilpailuetua ja parantaa omistaja-arvoa. Vuoden 2009 aikana nähtiin monien kansainvälisten suuryritystenkin panostavan Reiluun kauppaan. Reilun kaupan kasvaessa kansainvälisesti raakaaineiden saatavuus helpottuu. Suomalainen elintarvike- ja tekstiiliteollisuus on osoittanut edelleen kasvavaa kiinnostusta eettisesti kestävään raaka-ainehankintaan. Kauppaketjut niin Suomessa kuin kansainvälisestikin ovat vastanneet kuluttajakysyntään ja tarjonneet kuluttajille todellisia valinnanmahdollisuuksia. Reilun kaupan tuotteita on Suomessa myynnissä kaikissa ketjuissa. Ja niitä ostavat kaikenikäiset miehet ja naiset eri puolilla Suomea. Naiset ja miehet, joille tuotteiden alkuperällä on merkitystä. Reilu kauppa on kuluttajalle helppo tapa tehdä eettisiä valintoja arjessaan. Aktii viset kuluttajat myös toimivat Reilun kaupan puolesta ja osoittavat näin tukensa kehitysmaiden viljelijöille ja työntekijöille. Ennätyksellinen määrä suomalaisia osallistui yhdessä muiden pohjoismaalaisten kanssa Reilun kaupan viikoilla kampanjaan Reilun kaupan tietoisuuden lisäämiseksi. Reilua kauppaa kasvatetaan kansalaisyhteiskunnan ja yritysmaailman yhteistyöllä. Reilun kaupan kansainvälistä järjestelmää kehitetään jatkuvasti, jotta Reilu kauppa voi edelleen kasvaa. Reilua kauppaa laajennetaan, vahvistetaan ja syvennetään yksinkertaistamalla ja virtaviivaistamalla sitä ydinasioista ja kriteerien tiukkuudesta kuitenkaan tinkimättä. Suomessa on myynnissä jo erilaista Reilun kaupan tuotetta. Mahdollisuus hyviin valintoihin kasvaa jatkuvasti. Haluan kiittää reilusta vuodesta 2009 kumppaneitamme, kuluttajia sekä työntekijöitämme ja aktivisteja, jotka edistävät asiaa suurella sydämellä. Pirjo Virtaintorppa vt. toiminnanjohtaja Reilun kaupan edistämisyhdistys

3 4 5 Suomessa myytävien Reilun Reilun kaupan tuotteiden myynti Suomessa kaupan tuotteiden määrä Suomalaiset ostivat Reilun kaupan tuotteita noin 86,9 miljoonalla eurolla Jokainen suomalainen osti tuotteita keskimäärin 16,31 eurolla. 800 Vuoden alussa oli myynnissä 820 ja vuoden lopussa jo erilaista Reilun kaupan tuotetta. Kehitysmaiden tuottajat saivat erillistä Reilun kaupan lisää Suomen myynneistä noin miljoonaa euroa. Uusia Reilu kauppa -sertifioituja tuotteita Suomen markkinoilla olivat oliiviöljy, omenat ja kolajuoma. Reilun kaupan tuotteista suurin markkinaosuus oli Reilun kaupan banaanilla: noin 17 prosenttia. Tuotteiden määrä Reilun kaupan tuotteiden myynti Suomessa asukasta kohden Tuotteiden valikoimat laajenivat entisestään Suomessa oli vuoden 2009 lopussa myynnissä jo erilaista Reilun kaupan tuotet ta. Eniten suomalaiset käyttivät rahaa in, banaaniin, kukkiin, viiniin ja puuvillatuotteisiin tässä järjestyksessä. Kahvi Reilun kaupan on edelleen yksi tunnetuimmista Reilun kaupan tuotteista, ja valikoima on hyvin laaja. Vuonna 2009 saatavilla oli yli 200 erilaista a, esimerkiksi suodatin-, papu- ja pannua sekä espressoa, pikaa ja erilaisia makukahveja. Myös monista automaateista sai Reilun kaupan a. Yhteensä suomalaiset ostivat Reilun kaupan a kiloa. Vähittäiskaupassa myydyn Reilun kaupan n määrä pysyi ennallaan, mutta lapuolella myynnin volyymi laski. Hedelmät Suomessa oli vuonna 2009 myynnissä banaaneja, appelsiineja, ananaksia, viinirypäleitä, greippejä, avokadoja ja mangoja. Uu tena hedelmänä markkinoille tulivat Reilun kaupan omenat. Reilun kaupan banaanien myynti jatkui tasaisena. Niitä myytiin noin 9 miljoonaa kiloa, ja markkinaosuus pysyi 17 prosentissa. Viinirypäleiden myynti kasvoi 29 prosenttia. Leikkokukat Reilun kaupan kukat ovat yksi suosituimmista Reilun kaupan tuotteista. Kukkia myytiin 9,3 miljoonalla eurolla, ja myynti kasvoi 13 prosenttia. Suomessa oli myynnissä Reilun kaupan ruusuja, neilikoita ja sekakimppuja. Viini Reilun kaupan viinien saatavuus parani niin Alkossa kuin ravintoloissakin, ja saatavilla oli 26 erilaista Reilun kaupan viiniä: puna- ja valkoviinejä sekä kuohuviinejä. Yhteensä viinejä myytiin litraa, mikä oli 68 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Puuvilla Reilun kaupan puuvillasta valmistettujen tuotteiden myynti kasvoi 95 prosenttia, ja tuotevalikoima laajeni entisestään. Erilaisia Reilun kaupan puuvillasta valmistettuja tuotteita myytiin noin 7,7 miljoonalla eurolla. Vuoden aikana Suomen markkinoille saatiin noin 200 uutta Reilun kaupan puuvillasta valmistettua tuotetta. Valikoimassa oli erilaisia vaatteita, sukkia, kodintekstiilejä, kasseja, asusteita ja vanutuotteita. Tee Teen myynti jatkoi vahvaa kasvuaan. Vuonna 2009 sen myynti kasvoi 75 prosenttia. Markkinoilla oli yli 140 erilaista tee tuotetta, esimerkiksi vihreää, mustaa ja valkoista teetä, erilaisia teesekoituksia sekä yrttijuomia, kuten rooibosta. Mehu Reilun kaupan mehujen myynti kasvoi 35 prosenttia. Yhteensä mehuja myytiin litraa. Mehuja oli myynnissä lähes 20 erilaista: appelsiini-, omena-, ananas-, greippi- ja sekamehuja. Mausteet Reilun kaupan maustevalikoima laajeni vuoden aikana. Saatavilla oli jo muun muassa musta- ja valkopippuria, pippurisekoituksia, kanelia, kardemummaa, vaniljatankoja, vaniljasokeria, neilikkaa, kurkumaa ja inkivääriä. Mausteita myytiin yli eurolla. Näiden tuotteiden lisäksi Suomessa myytiin muun muassa Reilun kaupan kaakaota, suklaata, sokeria, hunajaa, riisiä, pähkinöitä, oliiviöljyä ja urheilupalloja. Lisäksi myynnissä oli useita erilaisia yhdistelmätuotteita eli tuotteita, joissa on mukana Reilun kaupan raaka-aineita: mysliä, keksejä, hilloja, levitteitä, makeisia, jogurtteja, jäätelöä ja kosmetiikkatuotteita. Kuva: Frédéric Raevens Euroa asukasta kohden Miljoonaa euroa ,47 2,46 4,25 6,54 10,22 16, * Reilun kaupan tuotteiden myynnin arvo Suomessa 7,7 13,1 22,5 34,7 54,4 86, * * Huomioitu myyntihinnat Horeca-puolella.

4 6 Reilun kaupan juhlavuosi Hyvä olo lähellä ja kaukana 7 Tasavallan presidentti Tarja Halonen ja Reilun kaupan tuottajien edustaja Yorokamu K. Abainenamar tapasivat juhlavuoden tilaisuudessa Finlandia-talossa. Merkkivuotta juhlistettiin maaliskuussa Vuonna 2009 tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun ensimmäiset Reilu kauppa -sertifioidut tuotteet, ja tee, tulivat maassamme myyntiin. Reilun kaupan edistämisyhdistys juhli yhteistyökumppaneineen merkkivuotta Helsingin Finlandiatalossa maaliskuussa Juhlatilaisuuteen osallistuivat muun muassa tasavallan presidentti ja Reilun kaupan juhlavuoden suojelija Tarja Halonen, Reilun kaupan afrikkalaisten tuottajien verkoston African Fairtrade Networkin puheenjohtaja ja tuottaja Yorokamu K. Abainenamar sekä Reilun kaupan kansainvälisen yhteistyöjärjestön FLO:n toimitusjohtaja Rob Cameron. Merkkivuoden kunniaksi Reilun kaupan edistämisyhdistys julkisti tulevaisuuden tavoitteensa kymmenkertaistaa viidessä vuodessa Reilun kaupan tuotteiden myynti Suomessa. Lisäksi useat Reilun kaupan edistämisyhdistyksen jäsenjärjestöt päättivät lisätä Reilun kaupan tuotteiden käyttöä ja pitää entistä enemmän Reilua kauppaa esillä omassa toiminnassaan. Kaupparyhmien johtajien juhlatilaisuudessa pitämissä puheenvuoroissa korostui halu kuunnella kuluttajia ja Reilun kaupan valtavirtaistuminen. Juhlavuoden teema oli Hyvä olo lähellä ja kaukana, sillä Reilun kaupan tuotteet antavat kehitysmaiden tuottajille mahdollisuuden edistää omalla työllään hyvinvointiaan ja suomalaisille kuluttajille mahdollisuuden kuluttaa omien arvojensa mukaisesti. Merkkivuoden juhlatilaisuudessa sanottua Olemme kaikki täällä siksi, että vaalimme Reilun kaupan ihanteita. Uskomme, että ne ovat keino tuoda toivoa ja varmistaa parempi elämä kehitysmaiden tuottajille Afrikassa ja muualla globaalissa etelässä. Yorokamu K. Abainenamar, puheenjohtaja, African Fairtrade Network Reilun kaupan vahvuutena, hyvät ystävät, niin kuin me tiedäm me, on laaja yhteistyö eri toimijoiden kesken, ja näin on tapahtunut alusta alkaen. Minun mielestäni tämä työ on ollut kannustava esimerkki siitä, että yritysmaailman, kansalaisyhteiskunnan ja julkisen sektorin välille on ollut mahdollista luoda pitkäaikainen yhteistyö. Tarja Halonen, tasavallan presidentti Eteläisten viljelijöiden ja työntekijöiden hyvinvointi on myös suomalaisen työntekijän etu eikä millään lailla siitä pois. Lauri Ihalainen, puheenjohtaja, SAK Edelläkävijyys on ollut aina tärkeää sekä Keskolle että Reilulle kaupalle. Yhdessä Reilun kaupan edistämisyhdistyksen kanssa teettämämme tutkimus vahvisti, että Reilun kaupan tuotteet tulevat olemaan yhä tärkeämpiä suomalaisille kuluttajille. Minna Kurunsaari, tavarakaupan johtaja, Ruokakesko Tuotevalikoima kasvaa huimaa vauhtia. Tarjonta on lisääntynyt myös meillä S-ryhmässä paitsi päivittäistavaraja käyttötavarapuolella, myös eritoten matkailu- ja ravitsemiskaupassa. Risto Pyykönen, johtaja, SOK Kestävä kehitys on yksi Espoon kaupungin arvoista, ja Reilu kauppa on kannanottomme kestävän kehityksen puolesta. Pirjo Pöyhiä, konsernipalveluiden johtaja, Espoon kaupunki Reilun kaupan juhlavuoden teema hyvä olo lähellä ja kaukana sopii erinomaisesti myös Suomen Lähikaupalle ja meidän arvopohjaamme. Leena Saarinen, toimitusjohtaja, Suomen Lähikauppa Kaupalliset toimijat ja kansalaisyhteiskunta ovat Suomessa löytäneet luontevasti yhteisiä intressejä ja toimivat Reilun kaupan edistämiseksi monenlaisissa kumppanuuksissa. Tämä on yhteistyötä, jossa aidosti kaikki voittavat! Ja päävoiton saa Reilun kaupan tuottaja. Merja Siltanen, puheenjohtaja, Marttaliitto Hyviä uutisia juhla vuoden varrelta Suomen ensimmäiset Reilun kaupan koulut Tampereen yliopistolle myönnettiin Suomen ensimmäinen Reilun kaupan korkeakoulun arvonimi. Yliopiston kaikissa ravintoloissa myydään Reilun kaupan tuotteita, ja tiedekunnat ovat sitoutuneet käyttämään Reilun kaupan tuotteita. Juhlavuonna myönnettiin myös Perheniemen opistolle Suomen ensimmäinen Reilun kaupan koulun arvonimi. Espoosta ja Joensuusta Reilun kaupan kaupungit Espoolle ja Joensuulle myönnettiin Reilun kaupan kaupungin arvonimi. Espoon kaupungin ruokapalvelun yli 200 toimipisteessä käytettiin vuoden aikana kiloa Reilun kaupan a, teepussillista Reilun kaupan teetä ja kiloa Reilun kaupan banaaneja. Lisäksi toimipisteissä käytettiin Reilun kaupan sokeria, suklaata ja hunajaa. Juhlavuonna Reilun kaupan kaupunki -kampanjointi aloitettiin usealla paikkakunnalla, esimerkiksi Huittisissa, Kouvolassa ja Mänttä-Vilppulassa. Vuoden lopussa Reilun kaupan kuntia ja kaupunkeja oli Suomessa jo viisi: Espoo, Joensuu, Pori, Tampere ja Utajärvi. Reilun kaupan seurakuntien määrä kasvoi Reilun kaupan seurakuntia oli Suomessa vuonna 2009 jo 74. Reilun kaupan seurakunta -kampanja sai uusia tukijoita, kun Kirkkohallitus ja Suomen World Vision liittyivät kampanjaan. Reilun kaupan tunnettuus jatkoi kasvuaan Virossa Syksyllä 2009 tehdyn tutkimuksen mukaan Reilun kaupan peri aatteet tuntee jo lähes viidennes virolaisista. Syyt ostaa Reilun kaupan tuotteita ovat syventyneet: aikaisemmin tuotteita ostettiin uteliaisuudesta, nyt halutaan vaikuttaa kehitysmaiden ihmisten elämään. Virpi Hämeen-Anttila ja Wilson Kirwa Reilun kaupan lähettiläiksi Reilun kaupan lähettiläiden arvonimi myönnettiin tutkija-kirjailija Virpi Hämeen-Anttilalle sekä juoksija-sadunkertoja Wilson Kirwalle. Arvonimi myönnetään vuosittain tunnetuille suomalaisille, jotka edistävät Reilua kauppaa omalla toiminnallaan. Reilun kaupan palkinto Reilun kaupan liikkeessä mukana oleville vapaaehtoisille annettiin juhlavuoden Reilun kaupan palkinto. Vapaaehtoisia haluttiin kiittää tärkeästä työstä, jota he ovat tehneet jo kymmenen vuoden ajan lisätäkseen suomalaisten tietämystä Reilusta kaupasta. Reilulla kaupalla vahva brändi Suomalaiset pitävät vastuullisuutta merkittävänä arvona. He odottavat yrityksiltä yhä enemmän panostuksia vastuullisiin ja kestäviin toimintatapoihin. Tästä osoituksena Reilu kauppa kasvoi taantumasta huolimatta vuonna Suomessa Reilun kaupan tunnettuus on korkealla tasolla ja brändi on vahva. Jopa 82 prosenttia suomalaisista tietää, mitä Reilun kaupan merkki tuotteessa merkitsee (TNS Gallup 2009). Taloustutkimuksen ja Markkinointi & Mainonta -lehden Brändien arvostus tutkimuksessa Reilu kauppa sijoittui sijalle 153. Reilu kauppa oli ainoa listalle päässyt kansalaisjärjestön omistama brändi. Vuoden 2009 alussa Suomessa otettiin käyttöön kansainvälinen Reilun kaupan sertifiointimerkki, joka korvaa aiemmin käytetyn sertifiointimerkin suomalaisen version.

5 8 Reilun kaupan juhlavuosi Hyvä olo lähellä ja kaukana 9 Banaanituottaja Francisca Márquez jakaa Reilun kaupan banaaneja Olarin koulussa. Kuva: Joanna Moorhouse Koko Suomi tempaisi Reilun kaupan viikoilla Reilun kaupan tuottaja Francisca Márquez Yhteiskunnan kaikille sektoreille ulottuvan yhteistyön tuloksena sadat tuhannet ihmiset tutustuivat Reiluun kauppaan ja sen merkitykseen Reilun kaupan viikoilla. Reilun kaupan viikkoja vietettiin Suomessa Viikkojen lähtölaukaus oli Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan kesken käy ty leikkimielinen Reilun kaupan maaottelu. Siinä kilpailtiin suurimman osallistujajoukon keräämisestä niin sanotuille reiluille tauoille, joilla tuli käyttää jotain Reilun kaupan tuotetta. Leikkimielisen tempauksen suurimpia voittajia olivat kehi tys maiden tuottajat, sillä tempaus lisäsi Reilun kaupan tunnettuutta kaikissa osallistujamaissa. Maaotteluun osallistui neljässä Pohjoismaassa henkilöä, ja yhteensä järjestettiin tapahtumaa ja tempausta. Maaottelutempauksesta tuli väkilukuun suhteutettuna kaikkien aikojen suurin Reilun kaupan puolesta järjestetty kampanja. Suomessa maaotteluun osallistui henkilöä 166 paikkakunnalla. Tällä tuloksella Suomi jätti taakseen Tanskan ja Norjan. Ennakkoilmoittautumisissa Suomi ehti johtaa myös Ruotsia, mutta Ruotsi kiri lopulta selkeään voittoon. Haasteilla lisää osallistujia Suomessa maaotteluun osallistuttiin muun muassa loissa, ravintoloissa, järjestöissä, seurakunnissa, oppilaitoksissa, päiväkodeissa, myymälöissä, ammattiyhdistyksissä sekä kunnissa, kaupungeissa ja niiden eri yksiköissä. Maaottelun haastekampanjat osoittivat, että jopa kilpailijat voivat yhdistää voimansa kehitysmaiden viljelijöiden hyväksi. Coffee House- ja Wayne s Coffee -laketjut haastoivat toisensa maaotteluun ja kilpailivat keskenään osallistujamääristä. Kahvilaketjut palkittiin myöhemmin Reilun kaupan palkinnon jakotilaisuudessa kunniamaininnalla ainutlaatuisesta ja ennakkoluulottomasta yhteistyöstä. Ruotsin parlamentti haastoi naapurimaidensa parlamentit maaotteluun ja hävisi kisan Suomen eduskunnalle. Eduskunnan globaaliryhmän järjestämälle tauolle osallistui 309 kansanedustajaa ja eduskunnan työntekijää, Ruotsissa maaottelijoita oli 123. Tornio päihitti naapurinsa Haaparannan luvuin , ja SAK keräsi omille tauoilleen enemmän osallistujia kuin pohjoismaiset sisarjärjestönsä yhteensä. Suurimmat päivittäistavaraketjut mukana Reilun kaupan viikoilla järjestettiin myös satoja muita Reilu kauppa -aiheisia tapahtumia ja kampanjoita. Kaikki suurimmat suomalaiset päivittäistavarakaupan ketjut osallistuivat kampanjaan ja toivat Reilun kaupan tuotteet satojen tuhansien kuluttajien tietoisuuteen viestimällä niistä tv- ja printtimainonnassa, kuluttajaviestinnässä, suorapostituksissa sekä myymälöissä, joissa järjestettiin myös kilpailuja ja arvontoja sekä Reilun kaupan maaottelutempauksia. Reilun kaupan tuotteita valmistavat ja maahantuovat yritykset toteuttivat yhteisen tv-kampanjan, jossa jo edelliseltä vuodelta tuttu missi muuttaa maailmaa ostamalla Reilun kaupan tuotteita. Lisäksi yritykset lisäsivät kuluttajien tietoisuutta Reilusta kaupasta ja laajasta tuotevalikoimasta kampanjoimalla aktiivisesti omilla Reilun kaupan tuotteillaan. Yritykset vastasivat kuluttajien kysyntään myös tuotelanseerauksilla ja paransivat näin suomalaisten kuluttajien mahdollisuuksia vaikuttaa kehitysmaiden ihmisten elämään. Myös yritykset, joilla ei aiemmin ollut ollut Reilu kauppa -sertifioituja tuotteita saatavilla, lanseerasivat uusia Reilun kaupan tuotteita. Näin Reilun kaupan kannattajajoukko kasvoi entisestään. Reilun kaupan banaanien tuottaja Francisca Márquez oli ensi kertaa elämässään ulkomailla vieraillessaan Suomessa Reilun kaupan viikoilla Ecuadorilainen banaanituottaja Francisca Márquez vieraili Suomessa Reilun kaupan viikoilla syksyllä Matkan aikana Márquez ehti tavata lukemattomia suomalaisia koululaisista toimittajiin ja Reilun kaupan vapaaehtoisista kansanedustajiin. Matkansa päätteeksi Francisca sanoi, että Suomessa käyminen oli ollut arvokas kokemus. Nyt minulla on näkemys siitä, minkälaista banaaninmyyntimme eurooppalaisilla kuluttajamarkkinoilla todellisuudessa on. Márquez tuottaa banaaneja 13 hehtaarin kokoisella banaanitilalla. Vuodesta 2002 hän on tuottanut Reilun kaupan banaaneja. Silloin hän liittyi El Guabo -nimiseen osuuskuntaan, jonka muodostavat noin 500 Reilun kaupan banaanien perhetuottajaa. Márquez asuu Pasaje-nimisessä pikkukaupungissa. Alueen pääelinkeino on maatalous, ja suosituin viljelykasvi on banaani. Márquezin mukaan alueella on hyvä viljellä banaaneja, sillä maasto on tasaista ja ilmasto tarkoitukseen sopiva. Me korjaamme satoa joka viikko. Sesongista riippuen tuotamme laatikollista banaania viikossa, Márquez kertoo. Työntekijöille parempaa palkkaa Márquezin tilalla työskentelee neljä työntekijää. Francisca itse huolehtii lähinnä kirjanpidosta ja hallinnosta, mutta osallistuu tarvittaessa sadonkorjuuseen ja banaanien pesuun. Márquezin mies auttaa tilalla säännöllisesti, ja sadonkorjuuseen tulee avuksi lisää työvoimaa. Reilun kaupan ansiosta olen voinut maksaa työntekijöilleni parempaa palkkaa ja saada vakituiset työntekijäni sairausvakuutuksen piiriin. Ennen kuin Márquez alkoi tuottaa Reilu kauppa -sertifioituja banaaneja, hän joutui joskus myymään banaaneja jopa alle hinnan, joka olisi kattanut tuotantokustannukset. Joskus saimme vain 80 Yhdysvaltain senttiä 18,14 kilon banaanilaatikolta, hän muistelee. Välikädet maksoivat banaaneista mitä halusivat, sopimuksistamme huolimatta. Reilu kauppa on tuonut mukanaan paljon positiivisia muutoksia. Márquez saa lähes kaikki banaaninsa myytyä Reilun kaupan tuotteina. Ostajat maksavat nyt parempaa hintaa eli vähintään Reilun kaupan takuuhintaa, joka kattaa kestävän tuotannon kustannukset. Márquez on tyytyväinen myös Reilun kaupan tuomaan vakauteen. Hän sanoo uskaltavansa nyt investoida tuotantoon. Lisäksi maaperä näyttää nykyään aiempaa elinvoimaisemmalta ja kasvit terveemmiltä. Tilalla oli vähennettävä kemikaalien käyttöä, kun siellä alettiin tuottaa Reilun kaupan banaaneja. Naiset mukaan päätöksentekoon Banaanituottajien osuuskunnan kautta Márquez on saanut teknistä tukea tilan kehittämiseen. Tasa-arvo osuuskunnassa on parantunut, kun naisia on koulutettu. Márquezin mukaan naisten oli aluksi vaikea saada ääntään kuuluviin yleiskokouksessa, mutta nyt he ovat rohkeasti mukana päätöksenteossa. El Guabon 11-henkisessä hallituksessa on nykyään kaksi naista. Márquez kuuluu oman ryhmänsä hallitukseen. Erillisellä Reilun kaupan lisällä, jota maksetaan tuottajayhteisölle Reilun kaupan takuuhinnan lisäksi, on esimerkiksi hankittu osuuskunnan työntekijöille joka kuukausi kassillinen peruselintarvikkeita. Lisällä on kustannettu myös työntekijöiden lapsille koulutarvikkeita, mikä on helpottanut monen lapsen pääsyä kouluun.

6 10 Suomessa myytävien tuotteiden alkuperämaat 11 Palestiina oliiviöljy EGYPTI appelsiini, viinirypäleet Tunisia taateli Meksiko, avokado, hunaja, greippi Guatemala, hunaja El Salvador, pähkinät Costa Rica, hedelmämehu, banaani, ananas, sokeri, kaakao Kolumbia, neilikat Ecuador, banaani, ruusut Peru, kaakao, mango, pähkinät, puuvilla Bolivia, kaakao, kvinoa, pähkinät Chile viini, hunaja Belize kaakao Kuuba hedelmämehu Marokko appelsiini, mandariini Mali puuvilla Dominikaaninen tasavalta kaakao Honduras Senegal Nicaragua puuvilla, pähkinät, siemenet, kaakao, hunaja Ghana kaakao, ananas, banaani Burkina Faso mango, pähkinät, puuvilla, sheavoi Kamerun kaakao, puuvilla Brasilia, hedelmämehu, pähkinät, mausteet Paraguay sokeri Pakistan urheilupallot, puuvilla, aprikoosi Etiopia Kenia ruusut, sekakimput, neilikat, tee Uganda Ruanda Tansania, tee Thaimaa riisi Sri Lanka tee, mausteet Intia tee, riisi, mausteet, pähkinät, puuvilla, ananas Kongon demokraattinen tasavalta Madagaskar mausteet Kiina tee Filippiinit sokeri Papua- Uusi-Guinea Sambia LISENSSINHALTIJAT SUOMEN MARKKINOILLA VUONNA 2009 Argentiina appelsiini, viini, mandariini Etelä-Afrikka viini, tee, hedelmämehu, appelsiini, greippi, omena, viinirypäleet sokeri, hunaja Malawi sokeri, pähkinät Mosambik pähkinät Aaro Forsman Oy AgroFair Benelux B.V. Alara Wholefoods Ltd Amigos international Andesa Anttila Oy Arcus AS Aromix Erikois Oy Arvid Nordquist H.A.B Autobar Finland Oy Barry Callebaut Sweden AB Ben & Jerry s Finland Bestseller A/S Bloom B.V. Butler s Choice International ApS Capespan Continent NV Centre de Caféologie Oy Chris-Wine Finland Ab Clipper Teas Ltd Coffeelings Oy Community Foods Ltd Oy Contest Ab / Robert s Coffee Dr Oetker Suomi Oy Drie Mollen sinds 1818 B.V. East 25 Oy Eckes-Granini Finland Oy Ab Ethic Design Oy Ethically Sourced Products Ltd. Oy FairMary Ab Fair Trade Original Finlayson Oy Fondberg Group AB Food Brands Group Ltd Foster s EMEA Limited Fullwell Mill Ltd Gossypium Gredon Invest Oy / Dammenberg Green & Black s Ltd Hartwa-Trade Oy Ab Helsingin Kukkatoimitus Oy Herbal Health Ltd Hiski & Co. Cuisine Service Oy Hug Uk Ltd Hunajainen SAM Oy Hydra et Tetra medical Inner Ground Design Kaiku Ethical Oy Larex AB Laura Ashley Ltd Löfbergs Lila AB Oy MakroBios Ab Mascot Høie AS Meira Oy Metro Drinks Ltd Meyer Hosen AG Miko Coffee Service NV Mokkamestarit Oy Mondelin Oy Mongozo B.V. Monsoon Accessorize Ltd Nanso Group Oy Neuteboom Koffiebranders B.V. Nordic Sugar A/S Organic Seed & Bean Co. People Tree Ltd Pernod Ricard Finland Oy Piccalilly Pralibel NV R Twining and Co. Ltd Rauch Fruchtsäfte GmbH & Co Ruokakesko Oy Santa Maria AB Satotukku Oy Scandic Food A/S Scanman Oy Servaali Oy Sidoste Oy Simon Levelt B.V. Social Fashion Company GmbH Solera Finland Oy Sukkamestarit Oy Suomen Elintarviketuonti Oy Nordqvist Suomen Nestlé Oy Tampereen Kehitysmaakauppayhdistys r.y. Ter Molst International NV The London Tea Company Toms Gruppen A/S Top-Knit Oy Traidcraft PLC Ubuntu Trading Company Ltd Umbro International Ltd United Nordic Inc AB UniWines Marketing Urtekram International A/S Verdel Bloemenexport B.V. Vinetum Oy Vita Verde GmbH Zaytoun CIC Zotter Schokoladenmanufaktur GmbH Östinvest AB sekä monia muita toimijoita

7 12 13 Reilu kauppa ja ympäristö Reilun kaupan kriteereihin kuuluvat myös ympäristökriteerit, sillä ympäristön tila on tärkeä alueella asuvien ihmisten hyvinvoinnin, terveyden ja elinkeinon kannalta. Suurten kansainvälisten avausten vuosi Suuryritysten siirtyminen Reiluun kauppaan leimasi eettisen kuluttamisen kansainvälisiä markkinoita vuonna Suurimmista kansainvälisistä Reilun kaupan avauksista vastasivat Starbucks, Nestlé ja Cadbury. Maailmanlaajuinen laketju Starbucks vahvisti asemaansa maailman suurimpana Reilun kaupan n ostajana syyskuussa. Ketju päätti ruveta käyttämään kaikissa Euroopassa myytävissä espressopohjaisissa kahveissaan vain Reilu kauppa -sertifioitua a. Käytännössä uudistus koskee valtaosaa ketjun Euroopassa myydyistä kahveista. Päätöksen jälkeen Starbucks arvioi ostavansa kehitysmaiden pienviljelijöiltä Reilun kaupan a noin 2,8 miljoonalla eurolla vuodessa. Eniten uusia avauksia nähtiin suklaan valmistajilta. Isossa- Britanniassa Reilun kaupan sertifiointimerkin sai Cadbury Dairy Milk, joka on maan myydyin suklaapatukka. Elokuussa Cadbury ilmoitti sertifioivansa Dairy Milkin myös Kanadassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Päätöksen seurauksena Reilun kaupan merkki ilmestyy noin 350 miljoonaan suklaapatukkaan, joissa käytetään vuosittain noin tonnia Reilun kaupan kaakaota. Joulukuussa Nestlé tuli mukaan Reilun kaupan suklaan markkinoille ilmoittamalla suosituimman Kit Kat -suklaansa sertifioinnista Isossa-Britanniassa ja Irlannissa. Päätös lisää Reilun kaupan kaakaon myyntejä tonnilla vuodessa, ja kuluttajien on taas entistä helpompi valita eettisemmin makeishyllyllä. Kuva: Linus Hallgren FLO vastaa kasvun tuomiin haasteisiin Reilun kaupan kansainvälinen yhteistyöjärjestö FLO (Fairtrade Labelling Organizations International) vastasi vuosia jatkuneen kasvun asettamiin haasteisiin uudella strategialla. Sen tavoitteena on Reilun kaupan järjestelmän vahvistaminen, hyötyjien määrän kasvattaminen sekä vaikutusten syventäminen. Järjestelmän vahvistamisessa avainroolissa on sertifioinnin yksinkertaistaminen ja toiminnan yhtenäistäminen. Reilun kaupan markkinat voivat jatkaa kasvuaan vain, jos moninapaisena syntynyt Reilun kaupan järjestelmä harmonisoi toimintaansa kaikkialla maailmassa. Reilun kaupan hyötyjien määrää laajennetaan myös ottamalla uusia tuotteita ja tuoteryhmiä sertifioinnin piiriin. Kasvua ei haeta kuitenkaan hyötyjen kustannuksella, vaan tulevaisuudessa tuottajille pyritään tarjoamaan Reilusta kaupasta nykyistä suuremmat hyödyt. Tuottajille suunnattuja tukipalveluita parannetaan, jotta heillä olisi paremmat mahdollisuudet saada tuotteensa Reilun kaupan markkinoille. Uusia kriteereitä Uusi strategia näkyi myös Reilun kaupan tuotannolle säädettyjen kriteerien uudistamisessa. Reilun kaupan kriteerit pienviljelijöille uudistettiin vuoden alussa. Parannukset koskivat muun muassa pienviljelijöiden sosiaalisia ja taloudellisia oloja sekä pienviljelijöiden käyttämän kausityövoiman työehtoja. Tarkoituksena on huomioida erikokoisten tuottajayhteisöjen tarpeet ja erityispiirteet aiempaa paremmin ja varmistaa, että tuottajaorganisaatioilla on tilaa määritellä omat tarpeensa ja kehityssuuntansa itse. Myös tuotteilla kauppaa käyvien yritysten kriteerit uudistettiin alkuvuodesta. Kesällä luotiin yrteille ja mausteille aiempaa joustavammat kriteerit, joiden ansiosta Reilun kaupan markkinat saatiin lyhyessä ajassa auki suurelle määrälle uusia viljelijöitä. Ilmasto Reilun kaupan tuotteen valitseminen voi olla myös ilmastoteko. Reilun kaupan ympäristökriteereissä tuottajia kannustetaan pitämään erityisesti uusiutumattomista lähteistä tuotetun energian kulutus mahdollisimman vähäisenä. Maaperän eroosiota on vähennettävä tai estettävä. Sertifioidut suurtilat eivät saa tehdä uusia istutuksia koskemattomilla metsäalueilla. Valtaosa Reilun kaupan tuotteista kuljetetaan Eurooppaan laivarahtina. Lentokonekuljetuskaan ei tee tuotteista automaattisesti epäekologista vaihtoehtoa. Esimerkiksi kenialaisten leikkoruusujen hiilidioksidipäästöt olivat brittitutkimuksen mukaan lentokonekuljetukset mukaan laskien lähes kuusi kertaa hollantilaisia ruusuja pienemmät (Cranfieldin yliopisto, 2007). Viljely Tuottajia kannustetaan mahdollisimman luonnonmukaiseen viljelyyn. Tasapaino kaupallisen toiminnan ja ympäristön suojelun välille pyritään luomaan esimerkiksi vuoroviljelyllä, viljelytekniikoiden ja -kasvien valinnoilla, lannoitteiden ja torjunta-aineiden varovaisella käytöllä ja varjokasviviljelyllä. Viljelyyn ei ryhdytä suojelluilla alueilla tai vastoin kansallisia ja kansainvälisiä säädöksiä. Vesistö Ympäristökriteerit edellyttävät, että vesivaroja käytetään suojellen ja saastuttamatta. Suurtilojen on hävitettävä jätevesi siten, ettei se saastuta ihmisten tai eläinten juomavesilähteitä. Tuottajat välttävät kemikaalien ruiskuttamista jokien tai muiden merkittävien vesilähteiden yllä. Maaperä Reilun kaupan ympäristökriteereiden yksi tavoite on suojella maaperän rakennetta. Tuottajien on ylläpidettävä maaperän hedelmällisyyttä ja vähennettävä tai estettävä eroosiota. Kaikki maa-alueet tulee tarkastaa ja ryhtyä tarvittaessa toimenpiteisiin. Kemikaalit Valtaosa kehitysmaissa käytetyistä tuholaismyrkyistä käytetään puuvillan, n, teen, sokerin ja hedelmien viljelyyn. Reilun kaupan tuotteiden viljelyssä tulee jatkuvasti vähentää kemikaalien, esimerkiksi tuholaismyrkkyjen, käyttöä. Yli sadan vahingollisen kemikaalin käyttö on kielletty. Ainoastaan koulutetut henkilöt saavat käyttää kemikaaleja, ja niitä tulee käsitellä, varastoida ja hävittää asianmukaisesti. Jätteet Reilun kaupan tuotteita tuottavien suurtilojen tulee vähentää, kierrättää, käyttää uudelleen ja kompostoida jätteitä. Vaarallinen jäte on hävitettävä asianmukaisesti. Henkilöt, jotka työskentelevät näiden aineiden parissa, on koulutettava. Orgaaninen jäte käytetään kestävällä tavalla esimerkiksi kompostoimalla tai katteena. Kuva: Fairtrade Media Geenimuuntelu Reilun kaupan tuotannossa ei sallita muuntogeenisten organismien (GMO) käyttöä. Reilun kaupan lisä Moni tuottajaorganisaatio on päättänyt käyttää erillistä Reilun kaupan lisää ympäristöhankkeisiin, kuten puiden istutukseen, jätteiden käsittelyyn ja energiatehokkuuteen. Esimerkiksi costaricalaiset ntuottajat ovat hankkineet Reilun kaupan lisillä uuneja, jotka toimivat biopolttoaineilla, kuten papujen ja macadamia-pähkinöiden kuorilla. Tämä on vähentänyt paikallisten metsien hakkaamista polttopuuksi. Ensin tilalle palasivat hyönteiset ja maata möyhentävät madot. Sitten palasivat linnut. Elämä tuli takaisin banaanitilalle! Banaaninviljelijä Abel Ugarte Marquee, Ecuador

8 14 15 Tuloslaskelma VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Valtionavut , ,25 EU-hanke , ,92 Projektiavustukset 6 712,34 Lisenssitulot , ,89 Toimintatuotot , ,13 Tuotot yhteensä , ,53 Kulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,18 Henkilösivukulut , ,03 Henkilöstökulut yhteensä , ,21 Muut toimintakulut Vuokrat , ,08 Vapaaehtoiset sosiaalikulut , ,95 Hankinnat ja ylläpito , ,95 Kehitystiedotus , ,20 Tuotetiedotus , ,72 Edustuskulut ,22-606,31 Matkakulut , ,42 Autot ,11-319,97 Konttori ja hallinto , ,08 Kehitystoiminta , ,02 Taloushallinto , ,46 Muut ostetut palvelut , ,50 Vakuutukset , ,97 Palvelumaksut , ,00 Jäsenmaksut , ,00 Muut kulut ,40-180,38 Hallinto -60, ,89 Muut toimintakulut yhteensä , ,90 Kulut yhteensä , ,11 Tuotto-/kulujäämä , ,42 Varainhankinta Tuotot , ,85 Varainhankinta yhteensä , ,85 Tuotto-/kulujäämä , ,27 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tuotot 652, ,40 Kulut -13,00-28,16 Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä 639, ,24 Tuotto-/kulujäämä , ,51 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ (ALIJÄÄMÄ) , ,51 Varsinainen toiminta, toiminnan tuotot Valtionavut % EU-hanke % Lisenssitulot % Toimintatuotot % % 79 % Varsinainen toiminta, toiminnan kulut Henkilöstö % Vapaaehtoiset sosiaalikulut % Vuokrat % Tiedotus % Jäsenmaksut % Konttori ja hallinto % Matkakulut % Muut ostetut palvelut % Muut kulut % % 3 % 5 % 12 % 13 % Henkilöstö Vapaaehtoiset sosiaalikulut Vuokrat Tiedotus Jäsenmaksut Konttori ja hallinto Matkakulut Valtionavut Lisenssitulot 10 % 4 % 4 % 5 % 8 % 1 % Muut ostetut palvelut EU-hanke 9 % Toimintatuotot 48 % Muut kulut Reilun kaupan edistämisyhdistys Visio Kaikki kauppa ja tuotanto on oikeudenmukaista. Missio Tarjota oikeudenmukaiset liiketoimintamahdollisuudet ja työolot kehitysmaiden viljelijöille ja työntekijöille. Poistaa köyhyyttä ja tukea yhteisöjä omien elinolosuhteidensa parantamisessa. Henkilöstö 2010 vt. toiminnanjohtaja, tuoteryhmäpäällikkö Pirjo Virtaintorppa Viestintäpäällikkö Janne Sivonen Toimistopäällikkö Salme Mattila Hallintoassistentti Soile Heikkilä Asiakkuuspäällikkö Anne Arponen Asiakkuuspäällikkö Jaana Helminen Tuotepäällikkö Anne Quarshie (hoitovapaalla) Markkinointipäällikkö Riikka Karppinen Markkinointipäällikkö Kirsi Tanski (äitiysvapaalla) Markkinointikoordinaattori Jatta Makkula Asiakkuuspäällikkö Sanni Pekkala Järjestö- ja kuntayhteyksien päällikkö Sonja Vartiala Tiedottaja Meri Savonen Projektikoordinaattori Virossa Riina Kuusik (äitiysvapaalla ) Pohjoismaiden yhteinen puuvillakoordinaattori Ruotsissa Elisabet Lim Puheenjohtajat 2010 Puheenjohtaja Soili Suonoja Varapuheenjohtaja Pekka Ristelä Jäsenjärjestöt Finlands svenska Marthaförbund Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa Kirkon Ulkomaanapu Korkeasti koulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava Luonto-Liitto Maailmankauppojen liitto Marttaliitto Opiskelijoiden lähetysliitto Ortodoksinen Lähetys Palvelualojen ammattiliitto PAM Pellervo-Seura Reilun kaupan puolesta Repu Solidaarisuus Sosialidemokraattiset Nuoret Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK Raportin taitto: Mainostoimisto Huvila Oy Kansien kuvat: Linus Hallgren, Kennet Havgaard, Jenna Kuntonen, Frédéric Raevens Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto Suomen Kuluttajaliitto Suomen luonnonsuojeluliitto Suomen Lähetysseura Suomen UNICEF Suomen World Vision Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL Tampereen Yrittäjänaiset TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Toimihenkilökeskusjärjestö STTK Vasemmistonuoret Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO

9 Reilu kauppa on hyvä asia. Se auttaa meitä kehittämään ympäristöämme. Sokerituottaja Robin Chaya, Kasinthula, Malawi. Reilun kaupan edistämisyhdistys Paasivuorenkatu 2 A, Helsinki p. (09) f. (09) reilukauppa@reilukauppa.fi Tässä raportissa on käytetty FSC-sertifioitua paperia.

Mihin Reilua kauppaa tarvitaan?

Mihin Reilua kauppaa tarvitaan? Reilu kauppa ry 2017 Mihin Reilua kauppaa tarvitaan? Maailmassa on noin 800 miljoonaa ihmistä, jotka kärsivät nälästä. Osa heistä on pienviljelijöitä, jotka viljelevät ruokaa muille. He saattavat joutua

Lisätiedot

Vastuullisuus ei ole makuasia - Paulig. Inspectan asiakastilaisuus 02092014 /Leena Miettinen

Vastuullisuus ei ole makuasia - Paulig. Inspectan asiakastilaisuus 02092014 /Leena Miettinen Vastuullisuus ei ole makuasia - Paulig Inspectan asiakastilaisuus 02092014 /Leena Miettinen 2014 PAULIG GROUP 2014 PAULIG GROUP Niin Pauligin perhe kuin yrityskin ovat läpi historiansa olleet maailmalla

Lisätiedot

Reilu kauppa ry Paasivuorenkatu 2A, 5 krs. 00530 Helsinki www.reilukauppa.fi 1/5

Reilu kauppa ry Paasivuorenkatu 2A, 5 krs. 00530 Helsinki www.reilukauppa.fi 1/5 1/5 2/5 Reilun kaupan periaatteiden mukaan tuotetut tuotteet tunnistaa Reilun kaupan merkistä, joka kertoo kuluttajille, että tuote täyttää kansainväliset Reilun kaupan kriteerit. Reilu kauppa parantaa

Lisätiedot

KAUPPOJEN REILUN KAUPAN TUOTTEIDEN TARJONTA HÄMEENLINNASSA 2004. Jane Ilomäki. Ympäristöosaston monisteita 55

KAUPPOJEN REILUN KAUPAN TUOTTEIDEN TARJONTA HÄMEENLINNASSA 2004. Jane Ilomäki. Ympäristöosaston monisteita 55 KAUPPOJEN REILUN KAUPAN TUOTTEIDEN TARJONTA HÄMEENLINNASSA 200 Jane Ilomäki Ympäristöosaston monisteita 55 Lähdeviite Ilomäki, J. 200: Reilun kaupan tuotteiden tarjonta Hämeenlinnassa 200 -Ympäristöosaston

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain 2005 2015 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 Aasia 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737 1727 1920

Lisätiedot

Reilun kaupan edistämisyhdistyksen. Vuosiraportti 2007

Reilun kaupan edistämisyhdistyksen. Vuosiraportti 2007 Reilun kaupan edistämisyhdistyksen Vuosiraportti 2007 Sisällys 3 4 5 6 7 8 9 10 12 13 14 15 16 17 18 19 Toiminnanjohtajan alkusanat Reilu kauppa Suomessa 2007 Suomessa myytävät tuotteet Reilun kaupan puuvilla

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2000 2011 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 6880 7475 7434 7555 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 Aasia 515 524 574 512 773 885 1019 1088

Lisätiedot

10-vuotisraportti 1999 2009

10-vuotisraportti 1999 2009 Reilun kaupan edistämisyhdistyksen 10-vuotisraportti 1999 2009 HYVÄ OLO LÄHELLÄ JA KAUKANA 3 Tasavallan presidentin tervehdys Sisällys 3 Tasavallan presidentin tervehdys, ulkomaankauppa- ja kehitysministerin

Lisätiedot

9.12.2011. www.kepa.fi

9.12.2011. www.kepa.fi 9.12.2011 www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö. Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää tai niitä seuraavaa järjestöä.

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 10 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2004 2013 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 Aasia 773 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737

Lisätiedot

JHL tukee Reilua kauppaa. JHL paikallisyhdistyksen vuosikokous 2010

JHL tukee Reilua kauppaa. JHL paikallisyhdistyksen vuosikokous 2010 JHL tukee Reilua kauppaa JHL paikallisyhdistyksen vuosikokous 2010 AIHEITA: - Miksi Reilua kauppaa? - Reilu kauppa kunnissa ja työpaikoilla - JHL ja Reilu kauppa - Toimintaa! MIKSI REILUA KAUPPAA? Miksi

Lisätiedot

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO)

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO) Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain 2008 2017 (Lähde: Vipunen ja CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 10444 9551 Aasia 1256 1552 1790 1737 1727 1920 1783 1762

Lisätiedot

MERKKITEKOJA. Kampanjaesittely

MERKKITEKOJA. Kampanjaesittely MERKKITEKOJA Kampanjaesittely Agenda Merkkien esittelyt Kampanjaesittely Yrityskumppanit Reilu kauppa Kaikilla ihmisillä on oikeus tulla toimeen omalla työllään myös kehitysmaissa. Reilun kaupan visiona

Lisätiedot

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong.

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong. / Vaihto opiskelu Suomesta kohde ja lähtömaittain 000 00 (Lähde: CIMO) Suomesta 000 00 000 00 00 00 00 00 00 00 00 Kaikki yhteensä 0 0 0 Aasia Afganistan Arabiemiirikunnat Armenia Azerbaidžan Bangladesh

Lisätiedot

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista VALTIOVARAINMINISTERIÖ 18.12.2003 Eduskunta Suuri Valiokunta Asia Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista Ohessa saatetaan eduskunnan suuren valiokunnan tietoon ehdotus neuvoston

Lisätiedot

MIKSI REILUA KAUPPAA TARVITAAN?

MIKSI REILUA KAUPPAA TARVITAAN? MIKSI REILUA KAUPPAA TARVITAAN? Kehitysmaiden viljelijät Yli miljardi ihmistä maailmassa on aliravittuja, suurin osa heistä on kehitysmaiden viljelijöitä. Pienviljelijät eivät aina saa tuotteistaan elinkustannuksia

Lisätiedot

Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain

Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain Euroopan alue Albania 2008-9 Kansallinen 10302 15-49 44.8 8.5 29.6 9.7 DHS Armenia 2005 Kansallinen 6016 15-49 26.9 15.5 DHS Itävalta

Lisätiedot

Sisäministeriön asetus

Sisäministeriön asetus Sisäministeriön asetus vapaaehtoisen paluun avustuksesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta

Lisätiedot

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien Banana Split -peli Tavoite Esitellä banaanin tuotantoketju (mitä banaanille tapahtuu ennen kuin se on kuluttajalla) ja keskustella kuka saa mitä banaanin hinnasta. Kuinka peliä pelataan Jaa ryhmä viiteen

Lisätiedot

Reilu maailma työn alla. Laura Ventä

Reilu maailma työn alla. Laura Ventä Reilu maailma työn alla Laura Ventä 29.5.2018 SASK Suomen ainoa työntekijöiden oikeuksiin keskittyvä kehitysyhteistyöjärjestö Perustettu vuonna 1986 (SAK) Jäsenenä 34 suomalaista ammattiliittoa kaikista

Lisätiedot

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti. Alankomaiden antillit. Albania 95/90/EY Algeria Angola

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti. Alankomaiden antillit. Albania 95/90/EY Algeria Angola 1884 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä ja merikotiloita

Lisätiedot

KAUPPOJEN REILUN KAUPAN TUOTTEIDEN TARJONTA HÄMEENLINNASSA 2003. Marjukka Välimaa. Ympäristöosaston monisteita 49

KAUPPOJEN REILUN KAUPAN TUOTTEIDEN TARJONTA HÄMEENLINNASSA 2003. Marjukka Välimaa. Ympäristöosaston monisteita 49 KAUPPOJEN REILUN KAUPAN TUOTTEIDEN TARJONTA HÄMEENLINNASSA 2003 Marjukka Välimaa Ympäristöosaston monisteita 49 Lähdeviite Välimaa M. 2003: Reilun kaupan tuotteiden tarjonta Hämeenlinnassa 2003.-Ympäristöosaston

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2012 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty

Luomu Suomessa 2012 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty Luomu Suomessa 2012 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 19.9.2013 Sisällys Luomupeltoala Luomuviljelyn kehitys 2006-2012 Luomukasvintuotanto Luomukotieläintilat

Lisätiedot

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti N:o 1088 2965 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä

Lisätiedot

N:o Liite 1. Seuraavien kolmansien maiden osalta komissio. ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita,

N:o Liite 1. Seuraavien kolmansien maiden osalta komissio. ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, N:o 338 965 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä ja

Lisätiedot

Vuonna 2009 tukea saaneet hankkeet Hankkeita yhteensä 77 kpl Tukea myönnetty yhteensä 4 154 403,00

Vuonna 2009 tukea saaneet hankkeet Hankkeita yhteensä 77 kpl Tukea myönnetty yhteensä 4 154 403,00 Vuonna 2009 tukea saaneet hankkeet Hankkeita yhteensä 77 kpl Tukea myönnetty yhteensä 4 154 403,00 Koko Maa Toimiala Hankkeen vaihe % Summa Vietnam Terveys ja lääketeollisuus 70 % 67 312,00 Suuryritys

Lisätiedot

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita 4258 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita, kuitenkin lukuun ottamatta kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippa-eläimiä

Lisätiedot

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppa kaikille suomalaisille

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppa kaikille suomalaisille Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppa kaikille suomalaisille Mikko Helander Pääjohtaja, Kesko Oyj Eero Hautaniemi Toimitusjohtaja, Oriola-KD Oyj Tiedotustilaisuus 13.3.2017 Mitä olemme tekemässä? Rakennamme

Lisätiedot

Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä

Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä 2 4/14/2016 [Presentation name / Author] Koulutuksen kehitys Strategisten kompetenssien kuvaaminen Osaamisen hallinta 3 14.4.2016 [Presentation name

Lisätiedot

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Arla on kansainvälinen ja paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä. Kannustamme ihmisiä ympäri maailman elämään terveellisesti tarjoamalla

Lisätiedot

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppa kaikille suomalaisille

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppa kaikille suomalaisille Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppa kaikille suomalaisille Mikko Helander Pääjohtaja, Kesko Oyj Eero Hautaniemi Toimitusjohtaja, Oriola-KD Oyj Tiedotustilaisuus 13.3.2017 Mitä olemme tekemässä? Rakennamme

Lisätiedot

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010:

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: Seuraavassa esitettävät luvut perustuvat TNS Gallupin seurantaan alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden matkustajatuonnista. Seuranta

Lisätiedot

Arla ja Luomu. Nnenna Liljeroos

Arla ja Luomu. Nnenna Liljeroos Arla ja Luomu Nnenna Liljeroos 24-11-2014 Arla on kansainvälinen ja paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä. Kannustamme ihmisiä ympäri maailman elämään terveellisesti tarjoamalla ravitsevia ja turvallisia

Lisätiedot

REILU KAUPPA RY Jatta Makkula

REILU KAUPPA RY Jatta Makkula REILU KAUPPA RY Jatta Makkula Miten huomioida elintarvikkeiden alkuperä ja sosiaalinen vastuu hankinnoissa? case Reilu kauppa Fairtrade Premium Usage Reilu kauppa ry 31 järjestön omistama yhdistys. Valvoo

Lisätiedot

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja 20 N:o 10 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä ja merikotiloita

Lisätiedot

Jokaisella teolla on väliä IKEA Oy

Jokaisella teolla on väliä IKEA Oy Jokaisella teolla on väliä IKEA Oy Parempi arkipäivä monille ihmisille Kestävä kehitys IKEAssa Sisältyy kaikkiin toimintoihimme Kestävän kehityksen toimintasuunnitelma FY15 kokonaisvaltainen lähestymistapa

Lisätiedot

Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo PÖRSSI-ILTA

Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo PÖRSSI-ILTA 26.11.2018 TOIMITUSJOHTAJA PEKKA TENNILÄ Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo PÖRSSI-ILTA Olemme pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo Markkina-asemat

Lisätiedot

Päivärahat 2016. Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: yli 6 tuntia (osapäiväraha) 19,00. yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 40,00

Päivärahat 2016. Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: yli 6 tuntia (osapäiväraha) 19,00. yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 40,00 Päivärahat 2016 Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: Työmatkan kestoaika Päivärahan enimmäismäärä (euro) yli 6 tuntia (osapäiväraha) 19,00 yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 40,00

Lisätiedot

Uudistuva Kesko. Mikko Helander

Uudistuva Kesko. Mikko Helander Uudistuva Kesko Mikko Helander 10.2.2017 K-ryhmä tänään K-ryhmän myynti* 13,2 mrd Henkilöstö noin 45 000 Toimintaa yhdeksässä maassa Pohjois-Euroopan kolmanneksi suurin vähittäiskauppa K-kauppiasyrittäjiä

Lisätiedot

Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet

Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet Afghanistan x x Alankomaat Alankomaiden Antillit Albania Algeria x x Amerikan Samoa

Lisätiedot

Maaseutuviraston ohjeet. Todistustaulukko Markkinatukiosasto Huhtikuu 2013

Maaseutuviraston ohjeet. Todistustaulukko Markkinatukiosasto Huhtikuu 2013 Maaseutuviraston ohjeet Todistustaulukko Markkinatukiosasto Huhtikuu 2013 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Oppaan rakenne... 3 3 Taulukko 1 vakiotuontitodistus... 4 4 Taulukko 2 vientitodistus... 4 5 Taulukko

Lisätiedot

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Säätytalo Päivittäistavarakauppa ry Toimitusjohtaja 1 Elintarvikeketjun ympäristövastuu ja asiakastoiminnan haasteet Tuoteturvallisuus (Suomessa)

Lisätiedot

2009: Pako vapauteen

2009: Pako vapauteen 2009: Pako vapauteen Merkittävin kuluttajakäyttäytymisen trendi on Eskapismi, pakeneminen vapauteen edes hetkeksi, irti arjen ja todellisuuden paineista: Ilo Läheisyys Viihde Vapautuminen, helpotus Vaihtelu

Lisätiedot

Raision osavuosikatsaus tammi-syyskuu Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi Talousjohtaja Antti Elevuori Raisio Oyj

Raision osavuosikatsaus tammi-syyskuu Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi Talousjohtaja Antti Elevuori Raisio Oyj Raision osavuosikatsaus tammi-syyskuu 217 Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi Talousjohtaja Antti Elevuori Raisio Oyj 8.11.217 Raision Q3/217 lyhyesti Konsernin liikevaihto* 18,8 (12,8), kasvua +5,8 % Kalanrehujen

Lisätiedot

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 2 Talousarvio 2013 / Hallituksen esitys liittokokoukselle 3 4 5 6 7 VARSINAINEN TOIMINTA TA2013 TA2013 TA2013 TA2012 TP2011 8 Nykyinen Optimistinen

Lisätiedot

Lä hde mukään Reiluun käuppään

Lä hde mukään Reiluun käuppään Lä hde mukään Reiluun käuppään www.reilukauppa.fi 2 Sisällys Reilu kauppa tarjoaa lisäarvoa... 3 Näin pääset mukaan Reiluun kauppaan... 2 Mukaan Reiluun kauppaan tuotteiden valmistajana... 2 Mukaan Reiluun

Lisätiedot

N:o Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita

N:o Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita N:o 667 1863 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita, kuitenkin lukuun ottamatta kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia,

Lisätiedot

Kansainvälisen kaupan ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan päättäjien, yritysten ja kuluttajien välistä yhteistyötä.

Kansainvälisen kaupan ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan päättäjien, yritysten ja kuluttajien välistä yhteistyötä. Kansainvälisen kaupan ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan päättäjien, yritysten ja kuluttajien välistä yhteistyötä. Maailmankaupan epäoikeudenmukaisuus voi tuntua kaukaiselta asialta.. Kuitenkin se koskettaa

Lisätiedot

Sopimusasiakkaan ulkomaanpuheluhinnasto

Sopimusasiakkaan ulkomaanpuheluhinnasto Ulkomaanpuheluhinnasto 01.01.2013 /min + pvm Afganistan 1,33 Alankomaat 0,20 Alankomaat - matkapuhelimet 0,38 Alankomaiden Antillit 1,15 Albania 0,41 Albania - matkapuhelimet 0,57 Algeria 0,41 Algeria

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle

LIITTEET. asiakirjaan. Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.12.2015 COM(2015) 597 final ANNEXES 1 to 5 LIITTEET asiakirjaan Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen

Lisätiedot

Näin K-ruokakaupan valikoima syntyy ja elää

Näin K-ruokakaupan valikoima syntyy ja elää Näin K-ruokakaupan valikoima syntyy ja elää Seminaariesitys PTY:n toteuttamassa hankkeessa: Elintarvikealan mikroyritysten valmentaminen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppaneina Paikalliset tuotteet

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019 23.8.2019 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Marko Lehtonen Sisältö Puolivuosikatsaus 2019 Q2/2019 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

Kaupan yhteiskuntavastuu Elintarvikeketjun päättäjien visio- ja uutispäivä 20.11.2008. Ulla Rehell, Kesko Oyj

Kaupan yhteiskuntavastuu Elintarvikeketjun päättäjien visio- ja uutispäivä 20.11.2008. Ulla Rehell, Kesko Oyj Kaupan yhteiskuntavastuu Elintarvikeketjun päättäjien visio- ja uutispäivä 20.11.2008 Ulla Rehell, Kesko Oyj Sivu 2 Lähde: BIO IS Sivu 3 Lähde: BIO IS Sivu 4 Kauppa on paikallista palvelutoimintaa 45,5

Lisätiedot

Reilun kaupan tuoteideoita HORECA

Reilun kaupan tuoteideoita HORECA Reilun kaupan tuoteideoita HORECA Reilu kauppa ry 27.3.2018 Mukana on esimerkkejä Reilun kaupan tuotteista ja saatavilla oleva valikoima on laajempi. Kysy lisätietoja tuotteista: yhteysvastaava Taika Koivula

Lisätiedot

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex

Lisätiedot

Arla Ingman ja Arla Foods Arla Ingman Suomen markkinoilla

Arla Ingman ja Arla Foods Arla Ingman Suomen markkinoilla Arla Ingman ja Arla Foods Arla Ingman Suomen markkinoilla Toimittajatapaaminen Osuuskunta Maitomaa 26.4.2010 Outi Fagerlund Viestintäpäällikkö 09 272 001 outi.fagerlund@arlafoods.com 1 26.4.2010 1 Arla

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYS TOIMINTATAPANA

KANSAINVÄLISYYS TOIMINTATAPANA KANSAINVÄLISYYS TOIMINTATAPANA KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI 9. 10.12.2015 VAASA PÄIVI CASTRÉN WÄRTSILÄ OYJ / 18 KOKO ELINKAAREN KATTAVIA VOIMARATKAISUJA Kansainvälisesti johtava kestävien

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015

Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015 Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015 Sisällys Luomupeltoala Luomuviljelyn kehitys 2006-2014 Luomukasvintuotanto Luomukotieläintilat

Lisätiedot

Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua

Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua Liite 15.12.2008 65. vuosikerta Numero 4 Sivu 6 Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua siinä kuluttajien odotuksia tulevaisuuden broilerituotteilta Sari Forsman-Hugg, MTT,

Lisätiedot

Suomen pohjoinen ulottuvuus etu Aasian markkinoilla case hunaja. Innotori kick off tilaisuus 20.4.2016

Suomen pohjoinen ulottuvuus etu Aasian markkinoilla case hunaja. Innotori kick off tilaisuus 20.4.2016 Suomen pohjoinen ulottuvuus etu Aasian markkinoilla case hunaja Hunaja luonnollinen makeuttaja Hunaja on maailman vanhin ja luonnonmukaisin makeutusaine, jossa on noin 200 erilaista yhdistettä Hunaja sisältää

Lisätiedot

VALTION MATKUSTUSSÄÄNNÖN MUKAISTEN KORVAUSTEN TARKIS- TUKSET KUSTANNUSTASON MUUTOKSET HUOMIOON OTTAEN 1.1.2009 ALKAEN

VALTION MATKUSTUSSÄÄNNÖN MUKAISTEN KORVAUSTEN TARKIS- TUKSET KUSTANNUSTASON MUUTOKSET HUOMIOON OTTAEN 1.1.2009 ALKAEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ 25.11.2008 VALTION MATKUSTUSSÄÄNNÖN MUKAISTEN KORVAUSTEN TARKIS- TUKSET KUSTANNUSTASON MUUTOKSET HUOMIOON OTTAEN 1.1.2009 ALKAEN Korvauslaji: Voimassa oleva taso Uusi taso Muutos-%

Lisätiedot

Vuonna 2008 tukea saaneet hankkeet

Vuonna 2008 tukea saaneet hankkeet 1(6) Vuonna 2008 tukea saaneet hankkeet Hankkeita yhteensä 68 kpl Tukea myönnetty yhteensä 3 591 597,10 Yrityksen koko Kohdemaa Toimiala Hankkeen vaihe % Tukisumma Pk-yritys Filippiinit Valmistusteollisuus

Lisätiedot

Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta

Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta Miten lisää arvoa? Kuinka saada lisää arvoa kalalle ja kalan kasvattajalle? Osallistujat ohjattiin ideoimaan keinoja kalan ja kalankasvattajien

Lisätiedot

Out-of-Home GRAAFINEN OHJE REILUN KAUPAN SERTIFIOINTIMERKIN KÄYTTÖ 1.9.2009 ALKAEN

Out-of-Home GRAAFINEN OHJE REILUN KAUPAN SERTIFIOINTIMERKIN KÄYTTÖ 1.9.2009 ALKAEN Out-of-Home GRAAFINEN OHJE REILUN KAUPAN SERTIFIOINTIMERKIN KÄYTTÖ 1.9.2009 ALKAEN 1 JOHDANTO Tämä ohjeisto on tarkoitettu Out-of-Home sektorilla toimiville tahoille, jotka käyttävät Reilun kaupan merkkiä

Lisätiedot

Case Marks & Spencer. Lingerie Heaven

Case Marks & Spencer. Lingerie Heaven Case Marks & Spencer Lingerie Heaven Marks & Spencer casen taustaa Marks & Spencerin alamäki vuosina 1997-2000 oli yhtä paljon puhuttu kuin sen virkoaminen vuosina 2001-2003. Myynnin alamäen aikana alusvaatteet

Lisätiedot

Elintarvikeyrittäjyyden kehittämisen hankeseminaari

Elintarvikeyrittäjyyden kehittämisen hankeseminaari Elintarvikeyrittäjyyden kehittämisen hankeseminaari Marja-Riitta Kottila Sisältö Mikä on elintarvikeketju? Case luomuketju Tuloksia toimivuudesta ja tiedonkulusta Ajatuksia hankevetäjille Elintarvikeketju

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Luomun markkinapotentiaali tuoteryhmittäin

Luomun markkinapotentiaali tuoteryhmittäin markkinapotentiaali tuoteryhmittäin Ilkka Alarotu 20.11.2015 Maa- ja metsätalousministeriö on rahoittanut tämän aineiston tuottamista myynti vuosimyynti on tällä hetkellä arviolta 242 milj. euroa ja luomun

Lisätiedot

Kilpailukykyä ja kestävyyttä luomulla

Kilpailukykyä ja kestävyyttä luomulla Kilpailukykyä ja kestävyyttä luomulla Toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila, Pro Luomu ry Twitter: @MarjaRiittaKott Pro Luomu ry Luomualan toimijoiden yhteistyöjärjestö, jonka tehtävänä on edistää luomun

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2013 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun tukea. Päivitetty 31.3.2014

Luomu Suomessa 2013 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun tukea. Päivitetty 31.3.2014 Luomu Suomessa 2013 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun tukea. Päivitetty 31.3.2014 Sisällys Luomupeltoala Luomuviljelyn kehitys 2006-2013 Luomukasvintuotanto

Lisätiedot

Kokopäiväraha, kun matka kestänyt yli 10 tuntia 42,00. Osapäiväraha, kun matka kestänyt yli 6 tuntia 19,00

Kokopäiväraha, kun matka kestänyt yli 10 tuntia 42,00. Osapäiväraha, kun matka kestänyt yli 6 tuntia 19,00 1 (8) I. TYÖNTEKIJÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2018 :n ja Metallityöväen Liitto ry:n välisen työehtosopimuksen 22 luvun mukaiset matkakustannusten korvaukset ovat vuonna 2018 seuraavat:

Lisätiedot

Vastuullisuus K-ryhmässä. Matti Kalervo, vastuullisuusjohtaja, K-ryhmä

Vastuullisuus K-ryhmässä. Matti Kalervo, vastuullisuusjohtaja, K-ryhmä Vastuullisuus K-ryhmässä Matti Kalervo, vastuullisuusjohtaja, K-ryhmä K-ryhmä tänään #1 Suomen suurin ja Pohjois-Euroopan 3. suurin vähittäiskauppias Vähittäismyynti noin 13 mrd Henkilöstö 41 000 Maksetut

Lisätiedot

Reilu kauppa uusia tuotemahdollisuuksia

Reilu kauppa uusia tuotemahdollisuuksia Reilu kauppa uusia tuotemahdollisuuksia esimerkkinä Jalotofu 23.12.2014 Kaikki kuvat: Oy Soya Ab Reilun kaupan soijapavut Jalotofun soijapavut kasvavat Pohjois-Brasilian auringon lämmössä, Capaneman kylässä.

Lisätiedot

Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS

Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS LUOMUTUOTANTO VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE Mitä luomu on? Luomuelintarvike on aina peräisin

Lisätiedot

Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan?

Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan? Luomuelintarvikepäivä 18.10.2018 Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan? Antti Oksa Valikoimajohtaja Tuoretuotteet S-ryhmän Vähittäiskaupan ketjuohjaus Twitter: @AnttiOksa Kuinka kuluttajan ostoskori

Lisätiedot

MATKAPUHELUHINNAT ULKOMAILLE alkaen

MATKAPUHELUHINNAT ULKOMAILLE alkaen 1/6 MATKAPUHELUHINNAT ULKOMAILLE 1.1.2013 alkaen nnumero Afganistan 93 2,022 1,631 Alankomaat 31 0,467 0,377 0,285 0,23 - matkapuhelimiin 0,691 0,557 0,508 0,41 Alankomaiden Antillit 599 1,698 1,369 Alaska

Lisätiedot

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1 1 (6) B MDP in Futures Studies Australia 1 1 Iran 2 1 3 Itävalta 1 1 Latvia 1 1 Puola 1 1 Suomi 2 6 8 4 20 Tsekki 1 1 Valko-Venäjä 1 1 Venäjä 1 1 2 Viro 1 1 Z_tieto puuttuu 6 3 4 17 30 MDP in Futures Studies

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

LIITE 8B Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Talousarvio 2009

LIITE 8B Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Talousarvio 2009 LIITE 8B Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Talousarvio 2009 1 Jäsenten toimintaedellytysten turvaaminen Toiminnan tulot 2 Kansainvälisyyskasvatus Toiminnan tulot 3 Kehityspoliittinen vaikuttaminen

Lisätiedot

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä KTM Leena Viitaharju ja HTM Susanna Määttä leena.viitaharju@helsinki.fi, susanna.maatta@helsinki.fi 11.6.2014

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle

LIITTEET. asiakirjaan. Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.11.2016 COM(2016) 717 final ANNEXES 1 to 3 LIITTEET asiakirjaan Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen

Lisätiedot

Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander

Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2015 Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Keskeiset tapahtumat 2014 Kannattavuus pysyi vahvalla tasolla Ruokakaupassa

Lisätiedot

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan 1 (6) International Master in Management of IT Alankomaat 1 5 5 5 6 Australia 1 1 Belgia 1 1 Intia 2 1 Japani 1 Kiina 2 2 2 2 1 1 3 Kolumbia 1 Libanon 1 Norja 1 Papua-Uusi-Guinea 1 Portugali 1 Puola 1

Lisätiedot

Yhtiökokous 19.4.2011

Yhtiökokous 19.4.2011 Yhtiökokous 19.4.2011 Toimitusjohtajan katsaus Visio Marimekko on maailman arvostetuin kuviosuunnittelija ja yksi kiehtovimmista designbrändeistä. Strategian kulmakivet 1-12/2010 8.2.2011 Marimekon kangaspainon

Lisätiedot

Maahanmuuttajien tartuntatautien seulonta sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset

Maahanmuuttajien tartuntatautien seulonta sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset Maahanmuuttajien tartuntatautien sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset Päivitetty 22.5.2019 Tämä suositus ohjaa tarttuvien tautien a ulkomaalaistaustaisilta Suomeen muuttavilta henkilöiltä.

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat:

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat: Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat: Maa tai alue Afganistan 56 Alankomaat 65 Albania 52 Algeria 68 Andorra 58 Angola 97 Antigua ja Barbuda 74 Arabiemiirikunnat

Lisätiedot

Kuva: Fairtrade Sweden Kuva: Fairtrade Sweden Kuva: Fairtrade Sweden

Kuva: Fairtrade Sweden Kuva: Fairtrade Sweden Kuva: Fairtrade Sweden Kuva: Fairtrade Sweden Kuva: Fairtrade Sweden Kuva: Fairtrade Sweden Reilun kaupan lisä Reilun kaupan tuottajaorganisaatioille maksetaan tuotteista saadun hinnan päälle aina Reilun kaupan lisää, joka on

Lisätiedot

Maahanmuuttajien tartuntatautien seulonta sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset

Maahanmuuttajien tartuntatautien seulonta sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset Maahanmuuttajien tartuntatautien seulonta sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset Päivitetty 23.8.2019 Tämä suositus ohjaa tarttuvien tautien seulontaa ulkomaalaistaustaisilta Suomeen muuttavilta

Lisätiedot

Herkullisia SALAMEJA JA MEETVURSTEJA YLI 60 VUOTTA!

Herkullisia SALAMEJA JA MEETVURSTEJA YLI 60 VUOTTA! Herkullisia SALAMEJA JA MEETVURSTEJA YLI 60 VUOTTA! Kotivara Oy Vuonna 1943 perustettu perheyhtiö Erikoistunut meetvursteihin ja salameihin Johtava valmistaja Suomessa ja Ruotsissa Kaikissa valtakunnallisissa

Lisätiedot

Sisäministeriön asetus

Sisäministeriön asetus Sisäministeriön asetus vapaaehtoisen paluun avustuksesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

I. TYÖNTEKIJÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET

I. TYÖNTEKIJÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 8.1.2019 1 I. TYÖNTEKIJÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2019 Teknologiateollisuus ry:n ja Teollisuusliitto ry:n välisen työehtosopimuksen 22 luvun mukaiset matkakustannusten korvaukset ovat

Lisätiedot

Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani

Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani Raision huhti-kesäkuu 2019 toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi talousjohtaja Toni Rannikko Raisio Oyj 7.8.2019 Raision Q2/2019: liikevaihto kasvoi ja liiketulos

Lisätiedot

Helppoja tekoja ympäristön hyväksi! Marketta Viljasaari Green Key Finland

Helppoja tekoja ympäristön hyväksi! Marketta Viljasaari Green Key Finland Helppoja tekoja ympäristön hyväksi! Marketta Viljasaari Green Key Finland GREEN KEY GREEN KEY Green Key edistää kestävää matkailua YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoitteet GREEN KEY Tiedostavat

Lisätiedot

KESKUSPÖLYNIMURIJÄRJESTELMÄT. hyvinvoinnin maailma...

KESKUSPÖLYNIMURIJÄRJESTELMÄT. hyvinvoinnin maailma... KESKUSPÖLYNIMURIJÄRJESTELMÄT hyvinvoinnin maailma... Hygieniaa ja mukavuutta yksinkertaisesti 1 Keskuspölynimuri 2 PVC-putket 3 Äänenvaimennin 4 Imurasia Kuvat ovat suuntaa-antavia. KESKUSPÖLYNIMURIJÄRJESTELMÄT

Lisätiedot

LIITTEET. Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

LIITTEET. Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.5.2014 COM(2014) 319 final ANNEXES 1 to 7 LIITTEET Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tiettyjen keskeisten lääkkeiden Euroopan unionin markkinoille kulkeutumisen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y.

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y. 1 / 12 TILINPÄÄTÖS Ytunnus: 01.01.2018 31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 12 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018 31.12.2018 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma... 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 2016

Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 2016 Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 2016 Liikevaihto Uponor-konserni, M 2014 2015 Muutos Liikevaihto 1 023,9 1 050,8 2,6 % Orgaaninen kasvu 5,2 % ilman

Lisätiedot

HYPPY KOHTI KAUPPOJEN KESKITTYMISTÄ

HYPPY KOHTI KAUPPOJEN KESKITTYMISTÄ Perustettu 2009 Kauppahalli24.fi-verkkoruokakauppa avattiin 11/2012 Ulkoistetut partnerit: Terminaalitoiminnot: LTP-logistics oy Kuljetukset: Itella Posti oy Suomalainen omistus Luonnollisesti tuorein

Lisätiedot