Kokkolan Rautatientorin ja linja-autoaseman alueen suunnittelu- ja toteuttamiskilpailun alustava toteuttamissopimus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokkolan Rautatientorin ja linja-autoaseman alueen suunnittelu- ja toteuttamiskilpailun alustava toteuttamissopimus"

Transkriptio

1 vpk Kokkolan kaupunki Kokkolan Rautatientorin ja linja-autoaseman alueen suunnittelu- ja toteuttamiskilpailun alustava toteuttamissopimus

2 Kokkolan Rautatientorin ja linja-autoaseman alueen suunnittelu- ja toteuttamiskilpailun alustava toteuttamissopimus 0. JOHDANTO Kokkolan Rautatientorin ja linja-autoaseman alueen alustava toteuttamissopimus on rakennushankkeen suunnittelu- ja toteuttamiskilpailun valmisteluun liittyvä asiakirja. Kilpailuun osallistumista harkitsevilla tahoilla on mahdollisuus ehdottaa tarkennuksia ja muutoksia tähän sopimusluonnokseen ilmoittaumismenettelyn yhteydessä. Toteuttamissopimus viimeistellään saadun palautteen pohjalta ennen varsinaisen suunnittelu- ja toteuttamiskilpailun käynnistämistä. Lopullisen toteuttamissopimuksen solmiminen nivoutuu asemakaavan muutosprosessiin maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla. Lopullinen toteuttamissopimus voidaan solmia sen jälkeen, kun asemakaavan muutosehdotus on ollut julkisesti nähtävillä. Tässä alustavassa toteuttamissopimuksessa on kuvattu kilpailun järjestäjän eli Kokkolan kaupungin näkemys neuvoteltavasta ja tehtävästä toteuttamissopimuksesta. Toteuttamissopimuksen sitovat vaatimukset eli ne kilpailun lähtökohdat, joihin palautteen tai neuvottelujen perusteella ei tehdä muutoksia on alleviivattu. Punaisella on esitetty kilpailun ratkaisun jälkeen tarkennettavat tekstit ja liitteet. 1. SOPIJAPUOLET JA SOPIMUKSEN KOHDE Sopijapuolet ovat Kokkolan kaupunki (jäljempänä Kaupunki ) ja kilpailun voittanut yritys (jäljempänä Yritys tai Toteuttaja ). Sopimuksen kohde on Kokkolan Rautatientorin ja linja-autoaseman alueen (jäljempänä Alue ) suunnittelu ja rakentaminen. Rakennuksien enimmäisrakennusoikeus on kam 2 asuin-, liike- ja/tai yksityisten ja julkisten palveluiden kerrosalaa. Enimmäisrakennusoikeuteen ei lasketa pysäköintilaitosta, teknisiä ja ym. vastaavia tiloja. Kaupunki voi hankkia käyttöoikeuden tai omistuksen kerrosalaltaan kam 2 tiloihin, joiden pääkäyttömuotona voi olla noin 800 hengen yleiskäyttöinen sali yleisö- ja aputiloineen (jäljempänä "Tapahtumakeskus"), joka tulee esittää omana toteuttamisvaihtoehtonaan. Tapahtumakeskukselle tulee toteuttajan esittää optiona myös vaihtoehtoinen toteuttamistapa, jossa kaupunki ei ole käyttäjänä.

3 Alueelle on tavoitteena toteuttaa rakennushanke johon sisältyy noin 600 autopaikan pysäköintilaitoksen rakentaminen, kaupunki voi osallistua enintään autopaikan rakentamiseen. (Lopulliseen sopimukseen lisätään kuvaus voittaneesta toteuttamisehdotuksesta ja Kaupungin osuudesta toteutukseen.) 2. SOPIMUKSEN TAUSTA (Kilpailuun liittyvän päätöksentekoprosessin vaiheet päivämäärineen.) Kaupunginhallitus päätti järjestää Rautatientorin ja linja-autoaseman alueen suunnittelu- ja toteuttamiskilpailun (jäljempänä " suunnittelu- ja toteuttamiskilpailu tai kilpailu ). Kilpailua koskeva yleinen ilmoittautumiskutsu julkaistiin Hilmailmoituskanavalla Kaupunki valitsee tehtyjen ehdotusten perusteella voittajaksi Yrityksen. Kaupungin päätös tuli lainvoimaiseksi xx.xx.201x. Kaupunki neuvottelee ja solmii voittaneen ehdotuksen pohjalta Yrityksen kanssa ensiksi sopimuksen varsinaisen asemakaavoituksen käynnistämisestä ja lopullisen toteuttamissopimuksen sen jälkeen, kun asemakaavan muutosehdotus on ollut julkisesti nähtävillä. Sopimus varsinaisen asemakaavoituksen käynnistämisestä allekirjoitetaan Yrityksen kanssa neljänkymmenenviiden (45) päivän kuluessa siitä, kun edellä mainittu valintapäätös on tullut lainvoimaiseksi ja lopullinen toteuttamissopimus (45) päivän kuluessa siitä, kun edellä mainittu asemakaavamuutoksen julkisesti nähtävillä olo on päättynyt. 3. KÄYTETTÄVÄT NIMITYKSET, SOPIMUKSEN TARKOITUS, 3.1. Käytettävät nimitykset Kaupunki: Kokkolan kaupunki Toteuttaja tai Yritys: Kilpailun voittanut yritys, yritysryhmä tai -yhtymä Rakennushanke: Kokkolan Rautatientorin ja nykyisen linja-autoaseman alueelle toteutettava asuin-, liike-, pysäköintilaitoksen sekä mahdollisesti julkisija tiloja ja alueita sisältävä rakennus- ja rakennekokonaisuus. Alue: Rautatientorin ja linja-autoaseman alue Optioalue: Tapahtumakeskukselle toteuttajan esittämä vaihtoehtoinen toteuttamistapa, jossa kaupunki ei ole käyttäjänä. Ennen kilpailua ja sen aikana täsmennetään tarvittavin osin muut tässä sopimuksessa käytettävät nimitykset.

4 3.2. Sopimuksen tarkoitus Sopimuksen tarkoituksena on sopia ne ehdot ja toteuttamisen pääperiaatteet, joita noudattaen Yritys vastaa Alueen ja Rakennushankkeen, suunnittelemisesta, rakentamisesta ja toteuttamisesta Kaupungin ja asianomaisten viranomaisten hyväksymään käyttökuntoon sekä Kaupungin velvoitteet ja toimenpiteet hankkeen toteuttamiseksi. Kaupunki laati Alueelle Yrityksen suunnitelmien pohjalta asemakaavamuutoksen. Kaupunki myy Yritykselle tämän sopimuksen mukaisen Alueen rakennusoikeuden tämän sopimuksen mukaisilla hinnoilla ja ehdoilla. Julkisten palveluiden ja alueiden sekä pysäköintilaitoksen rakentamisoikeus tai rakentamisvelvollisuus ja käyttö- ja hallintaoikeudet luovutetaan tämän sopimuksen mukaisilla hinnoilla ja ehdoilla (neuvotellaan ja sovitaan Toteuttajan kanssa). Kaupunki myötävaikuttaa osaltaan tämän sopimuksen toteuttamiseen ja toimii hyvässä yhteistyössä Yrityksen kanssa Alueen toteuttamiseksi. 4. SOPIMUSALUE Alue on määritelty liitteessä 1 Alueen nimi: Kokkolan Rautatientorin ja linja-autoaseman alue Aloitusalue ja Alueen toteuttamisvaiheet: ( Toteuttamisvaiheistus on määritelty liitteessä 2, tarkentuu lopullisessa sopimuksessa) Pysäköintilaitos: (Rahoituksen ja omistuksen vaihtoehdot on määritelty liitteessä 3 ja toiminnallinen ratkaisu liitteessä 6, tarkentuu lopullisessa sopimuksessa) Optioalue: ( Tapahtumakeskuksen sijainti on esitetty liitteessä 4, ja tilaohjelma liitteessä 5)

5 5. SOPIMUSALUEEN SUUNNITTELU JA TOTEUTTAMINEN 5.1. Alueen suunnittelu asemakaavamuutoksen pohjaksi Yritys sitoutuu kehittämään toteuttamissopimukseen liittyvää, kilpailun voittanutta liitteen 7 mukaista suunnitelmaa yhteistyössä Kaupungin kanssa. Suunnitelman kehittelyn yhteydessä Kaupunki valmistelee alueen asemakaavamuutosta maankäyttö- ja rakennuslain mukaisin menettelyin. Osana suunnittelua Yritys kehittää ja esittää koko Alueen pysäköintiratkaisuja koskevan suunnitelman, johon sisältyy myös hallinnan ja rahoituksen järjestäminen. Pysäköintiratkaisut suunnitellaan liitteen 7 kilpailuehdotuksen pohjalta. Kaupunki tekee asemakaavoitukseen ja rakentamiseen ym. liittyvät päätökset voimassa olevaa lainsäädäntöä, yleistä päätöksentekomenettelyä ja Kaupungin voimassaolevia hallinto- ja toimintasääntöjä noudattaen. Kaupunki pyrkii saamaan mahdollisimman nopeasti voimaan tämän sopimuksen mukaisen, liitteessä 8 esitetyn, suunnitelman toteuttamisen mahdollistavan asemakaavamuutoksen. Tavoitteena on, että asemakaava tulee voimaan xx.xx.201x. Kaupungilla on velvollisuus toimia aktiivisesti ja myötävaikuttaa siihen, että Alue asemakaavoitetaan siten, että Yritys voi vastata Alueen toteutuksesta tämän toteuttamissopimuksen mukaan Päävelvoitteet Toteuttamissopimukseen liittyy Toteuttajan ja Kaupungin välinen esisopimus, jolla Yritys sitoutuu ostamaan Alueen toteuttamiseen tarvittavat tontit tai tontin hallintaoikeudet, rakennusoikeudet ja rakentamisoikeudet jäljempänä kohdassa esitetyillä hinnoilla asemakaavoituksen toteutuessa pääpiirteissään toteuttamissopimuksen mukaisesti. Yritys rakentaa Alueen ja Rakennushankkeen valmiiksi asemakaavan ja tämän toteuttamissopimuksen liitteen 1 mukaisesti asemakaavan tultua voimaan jäljempänä kohdassa 6.2. sanotussa aikataulussa. Yrityksen vastuu ja velvoitteet suunnittelusta on kuvattu jäljempänä kohdassa 8.1. ja toteutuksesta kohdassa 6.2. Yritys on tämän sopimuksen mukaan vastuussa Alueen ja Rakennushankkeen suunnittelusta, kehittämisestä ja toteuttamisesta valmiiksi likipitäen liitteen 8 (Yrityksen kilpailuehdotuksen pohjalta muokattu suunnitelma) mukaisesti, siten kuin liitteessä olevaa ehdotusta on neuvottelujen aikana täsmennetty.

6 Yritys on velvollinen laatimaan Alueen ja Rakennushankkeen toteuttamisen ja pitkäaikaisten oikeuksien ja velvoitteiden pysyvyyden turvaamisen kannalta tarpeellisen yhteisjärjestelyjä koskevan sopimukset(pysäköinti, torialue, kulkuyhteydet ja kiinteistörasitteet jne.) siten kuin kohdassa 12. on tarkemmin sovittu. Liite 8 sisältää Yrityksen Alueen ja Rakennushankkeen toteuttamissopimusehdotukseen liittyvän suunnitteluratkaisun sellaisena kuin se oli Kaupungin ja Yrityksen välisten neuvottelujen päättyessä. Mikäli toteuttamissopimuksen sopimusteksti ja jokin sen liitteen 8 selostusteksti, aikataulu tai vastaava ovat keskenään ristiriitaisia, noudatetaan toteuttamissopimuksen sopimustekstiä ristiriidan osalta. Mikäli Yrityksen liitteessä 8 olevat aineiston osat ovat keskenään ristiriitaisia, noudatetaan ristiriidan osalta aineiston osaa, joka parhaiten vastaa sopimuksen tarkoitusta ja sopimuskokonaisuutta huomioon ottaen aineiston osien laatimisessa mahdollisesti tapahtuneet selvät virheet, osien erilainen tarkkuustaso ja erilainen käyttötarkoitus. Mikäli tämän toteuttamissopimuksen tekemisen jälkeen tulee ilmi sellainen seikka lähtötiedoissa tai uusi viranomaisvaatimus, joka ei ole vähäinen, ja joka kokonaan tai joltakin osin estäisi tämän toteuttamissopimuksen mukaisen toteutuksen tai tekisi toteutuksesta teknisesti, taloudellisesti, aikataulullisesti tai muulla tavoin kohtuuttoman vaikeaksi, on sopijapuolten aktiivisesti ja viipymättä neuvoteltava uusi ratkaisu, joka mahdollisimman hyvin vastaa Toteuttamissopimusta. Yrityksen katsotaan toteuttaneen tässä sopimuksessa sille asetetun tai sen vastuulla olevan tietyn velvollisuuden, jos Yrityksen sijasta sen on tämän sopimuksen mukaisesti toteuttanut Aluetta, Rakennushanketta tai niiden osaa omistamaan tai hallitsemaan perustettu kiinteistö- tai asunto-osakeyhtiö tai em. toteuttamista varten perustettu uusi yhtiö ja velvoitteen toteutuksen jälkeiseen aikaan tässä sopimuksessa sovitut pitkäaikaiset ja pysyvät käyttö- yms. oikeudet ja ylläpito-, sallimis- yms. velvollisuudet on turvattu jäljempänä kohdassa sanotulla yhteisjärjestelysopimuksella. Yritys vastaa kuitenkin edellä mainitusta toteuttamistavasta huolimatta toteutukseen liittyvistä ja toteuttamisaikaan perustuvista mahdollisista maksuista, vahingoista, korvauksista, virheistä, viivästysseuraamuksista ja sopimussakoista muille sopijapuolille tämän sopimuksen mukaisesti samalla tavalla kuin olisi itse asetetun tai sen vastuulla olevan velvoitteen toteuttanut. Yrityksen oikeudesta siirtää tämän kohdan 5.2. mukaiseen päävelvoitteeseen liittyvä osa kolmannelle on sanottu 17. kohdassa.

7 5.3. Alueen kehittämisen ja toteuttamisen nykyvaihe (Lyhyt selostus toteuttamissopimuksen solmimisen ajankohdan mukaisesta tilanteesta / tekninen palvelukeskus) 6. ALUEEN LUOVUTUS JA TOTEUTTAMISAIKATAULU 6.1. Alueen ja rakennusoikeuksien luovutus toteuttajalle / esisopimus Alueen kiinteistökaupasta Kaupan kohde Kokkolan Kaupunki sitoutuu myymään ja Yritys ostamaan Alueen toteuttamiseen tarvittavat tontit ja/tai hallintaoikeudet, alueet, rakennusoikeudet ja rakentamisoikeudet sekä pysyvät käyttöoikeudet. Kaupan kohdetta voidaan tarkistaa myöhemmin asemakaavan ja tonttijaon tai tonttien hallintaoikeuksien edellyttämällä tavalla. Kauppahinnan maksamisen ajoittuminen voidaan erikseen sopia tapahtuvaksi toteuttamisvaiheiden mukaisesti. Kiinteistökaupassa ostajana tai ostajina voi olla myös Yritys perustettavien yhtiöiden lukuun, Yrityksen konserniin kuuluvat yhtiöt ja/tai Yrityksen nimeämät ja Kaupungin erikseen hyväksymät sijoittajat. Tämä ei kuitenkaan vähennä Yrityksen tämän sopimuksen mukaista vastuuta Alueen ja Rakennushankkeen toteuttamisesta, ellei erikseen toisin sovita Kauppahinta (Ilmoittautumismenettelyn yhteydessä voivat ilmoittautujat halutessaan esittää käsityksensä eri käyttötarkoituksien mukaisista rakennusoikeuden arvosta Alueella. Myytävien rakennusoikeuksien arvosta päättää Kokkolan kaupunginvaltuusto ja niistä neuvotellaan ja sovitaan lopullisen toteuttamissopimuksen laatimisen yhteydessä Toteuttajan kanssa.) Alueen rakennusoikeuksien kauppahinnat ( /k -m 2 ) ovat: - liikerakennusoikeus x00 euroa/k-m 2 + indeksikorjaus - toimisto- ja muu rakennusoikeus x00 euroa/k-m 2 + indeksikorjaus - asuntorakennusoikeus x00 euroa/k-m 2 + indeksikorjaus - hotellirakennusoikeus x00 euroa/k-m 2 + indeksikorjaus - julkisten tilojen rakennusoikeus x00 euroa/k-m 2 + indeksikorjaus

8 Edellä esitetyt yksikköhinnat ovat ostotarjouksen jättämishetken elinkustannusindeksin tasossa ja niitä korotetaan em. ajankohdan ja kauppahinnan kunkin erän maksun välisellä indeksinmuutoksella. Alueen tonttien rakennusoikeuksien kokonaiskauppahinta lasketaan liitteen 8 mukaisessa suunnitelmaehdotuksessa ja asemakaavassa osoitetun rakennusoikeuksien mukaan. Kokonaiskauppahintaa laskettaessa ei oteta huomioon rakennusoikeuteen kuulumattomia tiloja (esim. pysäköintilaitos, väestönsuoja, varastot, tietyt tekniset tilat jne.), jotka täsmennetään ennen lopullisen Toteuttamissopimuksen solmimista Esisopimus ja Kauppahinnan maksaminen Toteuttamissopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä Kokkolan Kaupunki ja Yritys allekirjoittavat kiinteistökaupan esisopimuksen Alueen toteuttamiseen tarvittavien tonttien, alueiden ja rakennus oikeuksien kaupasta. Esisopimuksen allekirjoituksen yhteydessä Yritys maksaa etumaksuna lopullisen kaupan tekemisen vakuudeksi 10 % voittaneen suunnitelmaehdotuksen perusteella lasketusta 1. toteuttamisvaiheen kauppahinnasta. Maksuaikataulu: 1) 10 % ennakkomaksu kiinteistökaupan esisopimuksen laatimisen yhteydessä 2) 90 % kunkin kiinteistökaupan tai hallintaoikeuskaupan allekirjoituksen yhteydessä Esisopimuksen yhteydessä määritellään tarvittaessa kiinteistökaupan mahdolliset ostajayhtiöt. Voittaneen suunnitelmaehdotuksen perusteella Toteuttamissopimusta koskevissa neuvotteluissa kaupantekojärjestys määritellään sovittujen toteuttamisvaiheiden mukaisesti. Lopullinen 1. toteuttamisvaiheen kauppa tehdään viimeistään 6 kk kuluttua siitä, kun kilpailun voittajaa koskeva päätös ja alueelle laadittu asemakaavanmuutos on tullut voimaan. Maksamaton kauppahinta sidotaan elinkustannusindeksiin kohdan mukaisesti.

9 6.2. Alueen toteuttamisaikataulu Toteuttamisaikataulu Kaupunki sitoutuu rakentamaan tai rakennuttamaan Alueen tarvitsemat, katualueille sijoittuvat, kunnallistekniset verkostot. Valmistumisaika Alueen rakentamisaikataulu määritellään toteuttamissopimuksessa lopullisen suunnitelmaratkaisun perusteella. 1. toteuttamisvaiheessa rakennetaan pysäköintilaitoksen pääosa ja siihen liittyvät muut Yrityksen suunnitelmaratkaisussaan esittämät rakennukset ja rakennelmat. Kokkolan matkakeskus joka 1. vaiheen toteutuksen edellytys toteutetaan omana rakennushankkeenaan. Valmistumisajankohta määritellään toteuttamissopimuksessa Yrityksen lopullisen suunnitelman perusteella. Muut toteuttamisvaiheet ja välitavoitteet asetetaan siten, että aloitusvaiheen rakentamisen häiriöt liikenteen, pysäköinnin ja linja-autoaseman tai muun ympäröivän alueen toiminnalle eivät muodostu kohtuuttomiksi. Valmistumisen tai välitavoitteen viivästyessä peritään viivästyssakko toteuttamissopimuksessa sovitun Kaupungin ja noudattaman käytännön mukaisesti jäljempänä kohdassa sanotulla tavalla. Sanktiot määritellään tarkemmin lopullisen Toteuttamissopimuksen neuvotteluvaiheessa. Yrityksen tulee aloittaa 1. vaiheen rakentaminen xxxxx (x) kuukauden kuluessa asemakaavan voimaantulosta. Tätä velvoitetta voidaan neuvottelussa tarkistaa seuraavien tavoitteen pohjalta: Yritys hakee 1. vaiheelle rakennuslupaa x kk sisällä asemakaavan lainvoimaiseksi tulosta ja aloittaa rakennustyöt x kk rakennusluvan lainvoimaisuudesta Poikkeaminen aikataulusta Mikäli Yrityksen töiden etenemiselle aiheutuu Kaupungista, asemakaavasta tai rakennus- ym. luvista tai ylivoimaisesta esteestä (YSE ) johtuva viivästys, joka ei johdu Yrityksen omasta syystä, on Yrityksellä oikeus saada valmistumisen määräaikoihin vastaava pidennys.

10 7. OPTIOALUE Rakennustöiden keskeyttäminen tai aloituksen siirtäminen Mikäli Yritys osoittaa, että rakentamisen siirtämiselle tai keskeyttämiselle joltain osin on objektiivinen markkinaolosuhteista johtuva syy eli tiloille ei yleisestä kiinteistömarkkinoiden tilanteesta johtuen ole saatavissa käyttäjiä ja investoreja, tulee Kaupungin myöntää lupa rakennustöiden siirtämiselle. Työt tulee välitavoitteiden osalta aina saattaa valmiiksi siten, että ympäristölle, liikenteelle tai alueen muille toiminnalle eivät muodostu kohtuuttomiksi Rakennustöiden keskeyttäminen tai aloituksen siirtäminen Aikataulutavoitteen viivästyessä Yritys on velvollinen maksamaan kilpailun järjestäjille sopimussakkoa, jonka suuruus määritellään neuvotteluissa. Alueen 1. vaiheen toteuttamisvaiheen viivästyssakko on enintään xx Yleissuunnitelmassa nykyisen linja-autoaseman tontti lähialueineen on osoitettu mahdollisesti rakennettavan Tapahtumakeskuksen rakennusalueeksi Tapahtumakeskuksen mahdollisesta toteutumisesta neuvotellaan Yrityksen kanssa lopullisen Toteutussuunnitelman laatimisen yhteydessä. Optioalue käsittää nykyisen tontin lähialueineen, liite 4. Tontti on kaupungin omistuksessa, mutta vuokrattu XX yhtiölle xx.xx.2025 asti ja sillä sijaitsee nykyinen linja-autoaseman nykyinen rakennus. Kilpailusuunnitelmassa tulee esittää optioalueelle kaksi toteuttamisvaihtoehtoa eli ehdotus Tapahtumakeskuksen sijoittamisesta tai alueen toteutuminen asuin-, liike-, pysäköintilaitosrakentamisella. Tapahtumakeskuksen tilaohjelma on liitteenä RAHOITUS-, MAKSU- JA VASTUUVELVOITTEET 8.1. Rahoitus Yritys vastaa rakennusaikaisesta rahoituksesta ja esittää siitä realistisen suunnitelman ennen toteuttamissopimuksen allekirjoittamista.

11 8.2. Vakuudet Yleiseen toteuttamissopimuksen täyttämisen toteuttamisvelvollisuuteen liittyvä vakuus Yleiseen toteuttamissopimuksen täyttämisen toteuttamisvelvollisuuteen liittyvä vakuus jätetään toteuttamissopimuksen allekirjoituksen yhteydessä. Määrä täsmennetään myöhemmin Muut vakuudet Mahdolliset muut vakuudet määritellään myöhemmin neuvotteluissa Vakuutukset Yritys ottaa rakennustyövakuutuksen ja vastuuvakuutukset. 9. ALUEEN TOTEUTTAMISVELVOITTEET 9.1. Suunnittelua ja toteuttamista koskevat periaatteet Alueen kehittämisen periaatteet Yrityksen on sitouduttava kehittämään liitteen 7 mukaista suunnitelmaa yhteistyössä Kaupungin kanssa siten, että ratkaisu kytkeytyy luontevasti kaupunkikuvaan ja liikenneratkaisuihin. Toteuttamissopimukseen liitetään tarkemmat määrittelyt toteutettavasta suunnitteluratkaisusta. Aluetta koskevat suunnittelu- ja toteuttamisvaatimukset sekä erikseen sovitut käyttö-, ylläpito- ja peruskorjausvastuut on tarkemmin määritelty tässä sopimuksessa ja sen liitteissä. Yrityksen on toteutettava 1. toteuttamisvaihe ja muut toteuttamisvaiheet likimäärin liitteessä 2 ja muissa tämän sopimuksen liitteissä yksilöidyn mukaisesti.

12 Suunnittelua ja toteuttamista koskevat periaatteet Mikäli tässä sopimuksessa tai sen liitteissä ei ole erikseen toisin sanottu tai ilmene, Yritys noudattaa tämän sopimuksen tekemistä seuraavassa Alueen täydentävässä ja tarkentavassa, suunnittelussa sekä toteutuksessa seuraavia periaatteita: Alue on Kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti korkeatasoinen, keskustamainen kokonaisuus ja tiivis Kokkolan ydinkeskustan kaupunkirakenteen osa. Saavutettavuus Rakennukset, pysäköintilaitos ja toritila liittyy toiminnallisesti hyvin kävelykeskustaan, katuverkkoon, pyöräilyverkostoon sekä ympäröiviin alueisiin ja kiinteistöihin. Laatutaso (määritellään myöhemmin) Palvelut (määritellään myöhemmin) Alueen rakentaminen Alue tulee suunnitella ja toteuttaa niin, että lähiympäristön kiinteistöille ja toiminnoille aiheutuu rakennustyöstä mahdollisimman vähän haittaa ja häiriötä. Suunnitteluratkaisu ja alueen suunnittelua ja toteuttamista koskevien periaatteiden täyttyminen Osapuolet toteavat yhteisesti, että Yrityksen liitteessä 8 esitetty suunnitteluratkaisu noudattaa kaikkia edellä kuvattuja periaatteita suunnitelmien tarkkuustaso huomioon ottaen.

13 Ennen Toteuttamissopimuksen allekirjoitusta Yritys ja Kaupunki käyvät neuvottelun, jossa määritellään suunnitteluvaatimukset ja ohjeet kirjattavaksi Toteuttamissopimuksen liitteeksi ainakin seuraavien asioiden osalta: rakennusoikeus (minimi- ja maksimimäärät, asuinkerrosalan osuudet) toteutuksen jakautuminen eri rakennusvaiheisiin ja valmistumisajankohtiin tapahtumakeskuksen rahoitustapa sekä hallinta- ja ylläpitovastuu pysäköintilaitoksen rahoitustapa sekä hallinta- ja ylläpitovastuu pysäköintilaitoksen liittyvien katualueella olevien ajoyhteyksien rahoitustapa sekä hallinta- ja ylläpitovastuu pysäköintilaitoksen toteutuksen autopaikkavaatimuksiin liittyvät Aluetta koskevat sopimukset korttelin kortteliaukion/katuaukion rakentaminen sekä hallinta- ja ylläpitovastuu kaupungin käyttöön mahdollisesti tulevien tilojen rahoitustapa sekä hallinta- ja ylläpitovastuu kestävän kehityksen vaatimus muut alueen suunnitteluvaatimukset lisäksi suunnitelmien on täytettävä Kaupungin antamat, sopimukseen liitettävien tekniset vaatimukset ja ohjeet, jotka liitetään sopimukseen, sekä rakentamista ja palo- ja pelastusturvallisuutta ym. koskevat viranomaismääräykset ja -ohjeet. Yritys laatii suunnitelman eri vaiheissa toteutettavista eri tilatyypeistä, tilojen hallinnasta ja omistuksesta, käyttäjäsegmenteistä, tavoitehinta- ja vuokratasosta sekä asuntotuotannon ajallisesta valmistumisesta ja jakautumisesta eri toteuttamismuotoihin Suunnittelu Rakennuslupa- ja toteuttamissuunnitelmien laatiminen ja suunnittelijoiden nimeäminen Yritys laatii Alueen toteutuksesta yksityiskohtaiset suunnitelmat voittaneen, liitteenä 7 olevan, kilpailuehdotuksen pohjalta ja hyväksyttää suunnitelmansa ja noudattaen jäljempänä luvussa sanottua menettelyä Yrityksen suunnittelijat ja tarkastajat Yritys nimeää koko suunnittelusta vastaavan pääsuunnittelijan. Pääsuunnittelija vastaa myös alueen ratkaisujen yhteensovittamisesta viereisiin katualueisiin, tontteihin rakennuksineen ja Kokkolan matkakeskukseen.

14 Lisäksi Yritys nimeää teknisen erikoisalan vastuulliset suunnittelijat. Kullakin pääsuunnittelijalla ja teknisen erikoisalan vastuullisella suunnittelijalla on oltava riittävä koulutus ja tehtävän vaatimat pätevyydet sekä riittävä kokemus vaativien rakennushankkeiden suunnittelusta. Edellä mainitut suunnittelijat ja asiantuntijat sekä työnjako suunnittelijoiden kesken on hyväksytettävä etukäteen Kokkolan kaupungin teknisellä palvelukeskuksella ja tarvittavin osin rakennusvalvontaviranomaisella. Edellä mainittujen suunnittelijoiden ja asiantuntijoiden vaihtaminen suunnittelun ollessa kesken on hyväksytettävä etukäteen Kokkolan Kaupungin teknisellä palvelukeskuksella ja tarvittavin osin rakennusvalvontaviranomaisella Aluetta koskevat suunnitelmat ja niiden hyväksyttäminen Yritys vastaa kustannuksellaan alueen suunnittelusta kokonaisuudessaan, ellei jäljempänä ole erikseen toisin sanottu. Yritys laatii alueen toteutukseen tarvittavat rakennuslupa-, toteuttamis- ja muut tarvittavat suunnitelmat. Näitä ovat esimerkiksi kaikki tekniset suunnitelmat sekä tämän sopimuksen mukaiset rakennusaikaiset liikenne- ja väliaikaisjärjestelyjen suunnitelmat. Yrityksen on hyväksytettävä alueen rakennuslupasuunnitelmat ja tämän sopimuskokonaisuuden kannalta tärkeät toteuttamissuunnitelmat sekä niiden mahdolliset muutokset Kokkolan kaupungin teknisellä palvelukeskuksella ennen suunnitelmien viranomaiskäsittelyä ja rakentamisen käynnistämistä. Tämän sopimuskokonaisuuden kannalta tärkeiksi toteuttamissuunnitelmiksi luetaan esimerkiksi liikenne- ja väliaikaisjärjestelyjen suunnitelmat sekä ne osat, jotka liittyvät julkiseen katuun ja viereisiin tontteihin, perustusten ja alapohjan suunnitelmat sekä kestävän kehityksen periaatteiden todentamiseen liittyvät suunnitelmat. Kaupunki on velvollinen hyväksymään edellä mainitut suunnitelmat ja niiden muutokset, mikäli ne vastaavat likimäärin liitteessä 8 esitettyjä alueen suunnitelman pääperiaatteita, päätoimintoja, kokonaiskerrosalaa ja kerrosalatyyppejä, arkkitehtonisia ratkaisuja, Toteuttamissopimuksessa sovittuja periaatteita sekä täyttävät Toteuttamissopimuksessa sovitut vaatimukset. Vähäinen poikkeaminen suunnitelmissa em. periaatteista voidaan hyväksyä vain, jos sille on perusteltu tekninen tai kaupallinen, hyväksyttävä syy eikä se vaaranna turvallisuutta tai Toteuttamissopimuksen vaatimusten tai alueen aikataulun mukaista toteutumista.

15 Yrityksen tulee toimittaa edellä mainitut suunnitelmat ja niiden mahdolliset muutokset Kaupungin hyväksyttäviksi. Kaupunki on velvollinen tässä sopimuksessa sovitulla tavalla käsittelemään ja hyväksymään ne ilman aiheetonta viivytystä. Yritys on velvollinen toimittamaan kulloinkin hyväksyttäväksi esitettävän aineiston riittävän ajoissa siten, että sen tarkastaminen ja hyväksyminen on kohtuudella mahdollista. Yritys laatii ja dokumentoi kaikki suunnitelmat tietokonepohjaisesti. Yritys luovuttaa Kaupungille jäljennökset suunnitelmista myöhemmin sovittavassa laajuudessa ja talletusmuodossa Kestävä kehitys Toteuttamissopimukseen liitetään toteuttajan kilpailun neuvotteluvaiheessa laatima selvitys kestävän kehityksen periaatteista, joita toteuttaja sitoutuu noudattamaan alueen suunnittelussa ja toteutuksessa Autopaikoitus Yritys laatii osana kohdan mukaista suunnittelua selvityksen alueen autopaikoituksesta, lähtökohtana on Kaupungin laadituttama Rautatientorin ja Matkakeskuksen yleissuunnitelman mukainen pysäköintilaitosratkaisu. Kaupunki sitoutuu tarvittaessa perustamaan pysäköintilaitosyhtiön, joka tulee hallitsemaan pysäköintilaitosta. Pysäköintilaitoksen omistuksesta ja ylläpitäjästä sovitaan lopullisen Toteuttamissopimuksen laatimisen yhteydessä. Kaupunki voi tietyin edellytyksin siirtää ns. vapaaksi ostetut sopimusautopaikat (noin 80 autopaikkaa) rakennettavaan sekä pysäköintirahaston varoilla rakennettavat autopaikat (noin autopaikkaa). Autopaikkojen lunastushinnan määräytymisperusteet sovitaan lopullisen Toteuttamissopimuksen laatimisen yhteydessä. Luovutusehdot, vaiheittain rakentaminen ja käyttöönoton aikataulu määritellään osana toteuttamissopimusta Alueen rakennustöiden toteuttaminen Yrityksen yleinen suoritusvelvollisuus Yritys suunnittelee ja rakentaa kustannuksellaan vaiheittain alueen toteuttamissopimuksen mukaisesti täysin valmiiksi kiinteistönomistajien ja viranomaisten hyväksymään toimintakuntoon mukaan lukien liikennejärjestelyt, jätehuolto, liittymät katu- ym. alueisiin. Yrityksen yleinen suoritusvelvollisuus sisältää myös alueen hallinnon suunnittelemisen ja sen edellyttämien sopimusjärjestelyjen valmistelun. Yritys hakee rakennus- ym. luvat toteutuksen edellyttämässä aikataulussa. Yrityksen yleiseen suoritusvelvollisuuteen kuuluvat muun muassa seuraavat tehtävät:

16 - työmaan edellyttämät liikenne- ym. järjestelyt; - kaikkien alueelle sijoittuvien jalankulkureittien, aukioiden, odotustilojen, ajoväylien, alueelle sijoitettavien pysäköintilaitoksen ja polkupyöräpaikkojen, teknisten järjestelmien ja niihin liittyvien konehuoneiden jne. suunnittelu, rakentaminen; - kokonaisuudessaan Alueen (korttelialueen) tarvitseman tekniikan suunnittelu ja rakentaminen mukaan lukien kunnallistekniikan siirrot; teknisiin järjestelmiin sisältyvät mm. vesi- ja viemäri-, kaukolämpö-, sähkö-, valaistus-, puhelin-, tele- ja tietoliikenneverkostot sekä Yrityksen suoritusvelvollisuudeksi määritellyt jätehuollon osat; - suunnitella alueen liittymärakenteet, tunneliyhteydet ja ajorampit suhteessa ympäröiviin katuihin ja korttelialueisiin sekä uuteen Kokkolan matkakeskukseen ja naapuritontteihin ottaen huomioon niiden rakentamisaikataulut; - kaikki alueen ulkopuoliset työt, jotka aiheutuvat alueen rakentamisesta toteuttamissopimukseen liitetyn luonnossuunnitelman mukaisesti; sekä - kaikkien suunnitelmien mukaiseen rakentamiseen ja purkamiseen tarvittavien lupien hankkiminen. Seuraavat kohdat sovitaan yksityiskohtaisemmin lopullisen Toteuttamissopimuksen laatimisen yhteydessä Yrityksen toiminta ja valvonta alueen toteutuksen aikana Yleiset työmaavelvoitteet Rakennuslupien ja muiden lupien hakeminen Rakennustöiden aloittaminen ennen asemakaavan voimaantuloa Alueen toteutukseen tarvittavien alueiden luovuttaminen rakennustöitä varten Ennakkokatselmukset, työnaikaiset mittaukset sekä jälkiseuranta

17 9.9. Erikseen määrätyt toteuttajan suoritusvelvollisuudet alueella Yleistä suoritusvelvollisuutta rajoittamatta Yritys vastaa erityisesti seuraavista töistä, joiden ajoitusta, sijaintia ja toteuttamistapaa koskevat Kaupungin asettamat vaatimukset, rajoitukset sekä ohjeet on kuvattu yksityiskohtaisesti myöhemmin laadittavissa toteuttamissopimuksen liitteissä Rakentamisen vaiheistus Toteuttamissopimukseen liitetään Yritystä sitova suunnitelma alueen ja rakentamisen vaiheista Pohjavesi- ja orsivesi Yrityksen on osaltaan tehtävä rakennustyönsä siten, ettei pohja- ja orsiveden alueella eikä sen ulkopuolella alene työnaikaisesti eikä pysyvästi, ettei pohjaveden virtaus alueen läpi esty ja pohjaveden laatu heikkene. Yrityksen on laadittava alueelle pohjavedenhallintasuunnitelma. Yrityksen on hyväksytettävä pohjavedenhallintasuunnitelmansa rakennusvalvontaviranomaisella ja rakennettava hyväksytyn suunnitelman mukainen järjestelmä. Yrityksen on toteutettava alueen mahdolliset pohjaveden pinnan alapuolelle sijoittuvat patoseinä-, kellari- ja alapohjarakenteet Kaupungin tämän sopimuksen liitteessä antamien vesitiiviysvaatimusten mukaisesti. Yrityksen tulee osana suoritusvelvollisuuttaan noudattaa rakennusaikana liitteessä x edellytettyjä menettelytapoja Maanrakennus ja louhintatyöt Kaivuun ja louhintaan liittyvät erityisasiat määritellään myöhemmin Maaperän rakennusjätteet ja purettavat rakenteet Perustukset, patoseinät ja alapohjarakenteet

18 Työnaikaiset liikennejärjestelyt ja työturvallisuus Työnaikaiset liikennejärjestelyt tulee Yrityksen suunnitella ja toteuttaa siten, ettei niistä aiheudu tarpeetonta haittaa katuliikenteelle. Työnaikaisissa liikennejärjestelyissä on noudatettava toteuttamissopimuksen liitteissä annettuja määräyksiä ja ohjeita. Yrityksen tulee hankkia omalla kustannuksellaan työn suorittamista varten tarvittavat viranomaisluvat ja hyväksynnät. Yrityksen on sovittava erikseen alueen ulkopuolisten alueiden käytöstä rakennustöiden aikana ja siitä maksettavasta korvauksesta Kunnallistekniikan verkostot Kunnallistekniikka Yrityksen oikeudet ja velvollisuudet kolmansia kohtaan Yleiset velvoitteet Yrityksen velvollisuuksia kolmansia osapuolia kohtaan on alustavasti kuvattu tässä sopimuksessa ja sen liitteissä. Tällaisia velvollisuuksia ovat mm. työnaikaiset liikennejärjestelyt, velvoitteet muita naapurikiinteistöjä kohtaan. Edelleen on turvattava liikenteen toiminta. Yritys vastaa kustannuksellaan Alueella olevien kaapeleiden ja johtojen suojaamisesta, siirtämisestä ja/tai korvaamisesta. Yrityksen suoritusvelvollisuudet on kuvattu edellä luvussa 8.8. ja 8.9. sekä yksityiskohtaisemmin tämän sopimuksen liitteissä.

19 10. KAUPUNGIN VALVONTA Kaupungin on oikeus valvoa kaikkia suunnittelun ja rakentamisen vaiheita. Kaupunki ja yritys sekä muut mahdolliset osapuolet perustavat tarpeelliset projektiryhmät. 11. KAUPUNGIN TOIMESTA SUORITETTAVAT RAKENNUSTYÖT Katualueiden rakentaminen Kaupungin huolehtii tulevan Alueen korttelialueen ulkopuolisen katualueiden edellyttämistä Tehtaankadun, Kustaa Aadolfinkadun, Rautatienkadun ja Itäisen Kirkkokadun katusuunnitelmien laatimisesta sekä katualueiden ja kunnallistekniikan rakentamisesta. 12. HALLINNON PERIAATTEET JA YHTEISJÄRJESTELYT Yhteisjärjestelysopimus ja hallintomalli Yritys laatii tämän sopimuksen mukaisen Alueen toteutuessa Yrityksen toimesta, toteuttamisen ja myös sen pysyvien ja pitkäaikaisten oikeuksien ja velvollisuuksien turvaamiseksi pysyvän yhteisjärjestelysopimuksen. Yritys on velvollinen järjestämään alueen hallinnon ja huollon korkeatasoisen kiinteistönpidon edellyttämällä tavalla ja esittämään suunnitelman siitä ennen ensimmäisen rakennuksen tai 1. rakennusvaiheen käyttöönottoa. Yritys on velvollinen laatimaan Alueelle yhteisjärjestelysopimuksen ja toimittamaan sen Kaupungin tarkastettavaksi ja hyväksyttäväksi niin ajoissa, että se voidaan allekirjoittaa Yrityksen ja Kaupungin ensimmäisen kiinteistökaupan allekirjoittamisen yhteydessä. Kaupunki avustaa aktiivisesti Yritystä yhteisjärjestelysopimuksen laadinnassa niiltä osin, jotka koskevat Kaupunkia. Kaupunki on velvollinen omalta osaltaan kustannuksellaan aktiivisesti myötävaikuttamaan siihen, että tässä Toteuttamissopimuksessa tarkoitetut järjestelyt sekä pysyvät ja pitkäaikaiset oikeudet ja velvoitteet saadaan asianmukaisesti, tasapuolisesti ja oikeudellisesti kestävällä tavalla järjestettyä sopimuksellisesti. Yhteisjärjestelysopimuksen allekirjoittavat Kaupunki ja Yritys perustettavien kiinteistö-, asunto-, pysäköinti- tai vastaavien tontteja omistavien tai hallitsevien yhtiöiden puolesta samanaikaisesti kohdan mukaisen kaupan tekemisen kanssa ja yhteisjärjestelysopimus rekisteröidään välittömästi tämän sopimuksen liitteen 8 mukaiseen suunnitelmaan.

20 Kaupunki sitoutuu hyväksymään yhteisjärjestelysopimuksen, mikäli se on tämän sopimuksen mukainen. Yhteisjärjestelysopimukseen otetaan ehto, jonka mukaan sopijaosapuolet ja Alueen myöhemmät luovutuksensaajat sekä käyttö- ja hallintaoikeuksien myöhemmät luovutuksensaajat ovat velvollisia tekemään tämän sopimuksen mahdollisesti edellyttämiä muutoksia, lisäyksiä ja täsmennyksiä yhteisjärjestelysopimukseen. 13. TIEDOTTAMINEN Kaupunki ja Yritys hoitavat Alueen toteuttamista koskevan hankkeen tiedottamisen yhteistyössä. Tämän sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Yritys ja Kaupunki ja perustavat yhteisen tiedotusryhmän, joka koordinoi tiedotustoimintaa. 14. MUUT SOPIMUKSET - määritellään yksityiskohtaisemmin lopullisen Toteuttamissopimuksen laatimisen yhteydessä. 15. SOPIMUKSEN VOIMAANTULO, VOIMASSAOLO JA PÄÄTTYMINEN Sopimuksen allekirjoittaminen ja voimaantulo Allekirjoittamisella Sopimuksen voimassaolo Kunnes kaikki velvoitteet on täytetty Sopimuksen ennenaikainen päättäminen Kaupungin oikeus irtisanoa toteuttamissopimus ennen kauppaa Alueen kaupan laiminlyönti Alueen suunnittelun laiminlyönti

21 Asemakaava ei vastaa toteuttamissopimusta Asemakaavaa ei saada voimaan Sopimuksen olennainen rikkominen Yrityksen taloudellisen aseman heikentyminen Sopimuksen irtisanominen kaupan jälkeen Sopimuksen olennainen rikkominen 16. SOPIMUSSAKKO Yleinen sakko mistä tahansa sopimusrikkomuksesta. 17. SOPIMUKSEN JA SEN OIKEUKSIEN JA VELVOITTEIDEN SIIRTÄMINEN Mikäli toisin ei sovita, Yrityksellä ei ole oikeutta siirtää tätä sopimusta eikä sen osia kolmannelle. Kiinteistökaupan ostajayhtiöistä on sanottu edellä kohdassa Kaupunki on velvollinen antamaan Yritykselle luvan tämän sopimuksen mukaisesti toteutettavien liike-, toimisto- ja/tai asuinrakennusten toteuttamisvastuun siirtämiseen kolmannelle edellyttäen, että Yritys osoittaa siirronsaajan vakaavaraisuudeltaan ja taloudelliselta kantokyvyltään sellaiseksi, että tämä kykenee selvästi vastaamaan siirron kohteena olevien rakennusten toteutuksesta ja tämä sitoutuu kirjallisesti Toteuttamissopimukseen edellä mainittujen osalta. Kaupunki määrittää edellä mainitun luvan yhteydessä tämän Toteuttamissopimuksen toteuttamista koskevien sanktioiden osittaisesta siirtymisestä siten, että ne vastaavat siirron kohteena olevan toteutuksen merkittävyyttä alueen toteutukseen nähden. Siltä osin kun toteuttamisvastuu on siirretty, Yritys vapautuu siirretyn osan osalta tämän Toteuttamissopimuksen velvoitteista.

22 18. ERIMIELISYYKSIEN RATKAISEMINEN Tästä sopimuksesta ja/tai sen nojalla tehdyistä sopimuksista aiheutuvat mahdolliset erimielisyydet pyritään ratkaisemaan ensisijaisesti sopijapuolten keskinäisillä neuvotteluilla. Mikäli keskinäisillä neuvotteluilla ei saavuteta ratkaisua, osapuolet sitoutuvat pyytämään asiasta riippumattoman ulkopuolisen asiantuntijan/sovittelijan lausuntoa. Osapuolet valitsevat ulkopuolisen asiantuntijan/sovittelijan yhdessä. Mikäli osapuolet eivät pääse asiantuntijan/sovittelijan henkilöstä yksimielisyyteen, nimeää sovittelijan Keskuskauppakamarin välityslautakunta. Asiantuntijan/sovittelijan antama lausunto ei sido osapuolia, mutta osapuolet sitoutuvat ottamaan asiantuntijan/sovittelijan antaman lausunnon vakavasti huomioon. Tästä sopimuksesta aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan Suomen lakien mukaan Kokkolan käräjäoikeudessa. LIITTEET 1. Sopimusalue 2. Toteutuksen vaiheistus 3. Pysäköintilaitoksen rahoitusvaihtoehdot 4. Optioalue 5. Tapahtumakeskuksen tilaohjelma 6. Matkakeskuksen ja Rautatientorin yleissuunnitelma 7. (Voittanut kilpailuehdotus) 8. (Kaupungin ja Yrityksen sopima toteuttamissuunnitelma)

23 Kokkolan Rautatientorin ja linja-autoaseman alueen suunnittelu- ja toteuttamiskilpailun toteuttamissopimusluonnos LIITTEET,, 5 ja 6: LIITE 1. Sopimusalue on rajattu punaisella viivalla.

24 RAUTATIENTORIN JA MATKAKESKUKSEN RAKENTAMISEN VAIHEISTUKSESTA ESITETYN VAIHEISTUKSEN 1. VAIHEEN TOTEUTUMINEN ON EDELLYTYS HANKKEIDEN MUULLE TOTEUTTAMISELLE. MUU RAKENTAMINEN VOI TOTEUTUA JOKO YHTENÄ HANKKEENA TAI JAKAUTUA KYSYNNÄN JA TALOUDELLISTEN EDELLYTYSTEN MUKAISESTI USEAMPAAN TOTEUTTAMISVAIHEESEEN. TAPAHTUMAKESKUS JA PYSÄKÖINTILAITOKSEN 3. 0SA PYSÄKÖINTILAITOKSEN 1. OSA 2. VAIHE PYSÄKÖINTILAITOKSEN 1. OSAN RAKENTAMINEN JA SIIHEN LIITTYVÄ LIIKE- JA ASUNTOKIINTEISTÖN SEKÄ TORIALUEEN RAKENTAMINEN. NYKYISEN LINJA-AUTOASEMAN PIHA TOIMII VÄLIAIKAISENA PYSÄKÖINTIALUEENA JA RAKENTAMISEN TUKIALUEENA. TAVOITEVUODET VAIHE MATKAKESKUKSEN RAKENTAMINEN JA LINJA-AUTOASEMAN JA MATKAHUOLLON SIIRTYMINEN NYKYISELLE RAUTATIEALUEELLE. TAVOITEVUOSI ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN PYSÄKÖINTILAITOKSEN 2. 0SA Kuva 1 Ote Kokkolan matkakeskuksen hankesuunnitelmasta, 2014 Kuva 2 Ote Kokkolan Rautatientorin ja Matkakeskuksen yleissuunnitelmasta, 2012 Kuvat 3 ja 4 Otteet Kokkolan Rautatientorin ja Matkakeskuksen yleissuunnitelmasta, VAIHE PYSÄKÖINTILAITOKSEN LAAJENTAMINEN RAUTATIENKADUN VARRELLE. ASUIN- JA LIIKENKIINTEISTÖJEN RAKENTAMINEN. TAVOITEVUODET VAIHE TAPAHTUMAKESKUKSEN JA SIIHEN LIITTYVIEN LIIKETILOJEN SEKÄ PYSÄKÖINTILAITOKSEN VIIMEISEN OSAN RAKENTAMINEN. TAVOITEVUODET 2020 TAI MYÖHEMMIN. VPK

25 PYSÄKÖINTILAITOKSEN RAHOITUKSESTA JA OMISTUKSESTA / VAIHTOEHTOJA 1. KIINTEISTÖYHTIÖIDEN KANSSA TEHDYISSÄ VAPAAKSIOSTOSOPIMUKSISSA ON AUTOPAIKAN HINTA SIDOTTU URAKKAKILPAILUUN, NOIN 80 SOPIMUSTA 2. PYSÄKÖINTIRAHASTOSSA ON NOIN 2,5 MILJ. EUROA MIKÄ VASTAA NOIN AUTOPAIKAN RAKENTAMISTA 3. RAKENNUSHANKE ITSESSÄÄN TUOTTAA ARVIOLTA AUTOPAIKKAA PYSKÖINTILAITOKSEEN RIIPPUEN TOTEUTUVAN RAKENNUSOIKEUDEN JAKAUTUMISESTA ERI KÄYTTÖMUODOILLE KAUPUNGIN OMISTAMA PYSÄKÖINTILAITOSYHTIÖ KAUPUNKI OSAKKAANA PYSÄKÖINTILAITOSYHTIÖSSÄ YKSITYINEN PYSÄKÖINTILAITOSYHTIÖ PYSÄKÖINTILAITOKSEN AUTOPAIKAT NOIN KPL NOIN KPL NOIN KPL VAPAAKSIOSTETTUJEN AUTOPAIKKOJEN SIIRTO PYSÄKÖINTILAITOKSEEN 0-80 KPL (0-80 KPL) 0 KPL PYSÄKÖINTIRAHASTON OSUUS AUTOPAIKOISTA NOIN KPL NOIN KPL 0 KPL ASUNTOJEN OSUUS AUTOPAIKOISTA, ASUINKERROSALA KAM 2 AUTOPAIKKA / ASUNTO YKSI NOIN KPL NOIN KPL NOIN KPL LIIKEKERROSALAN OSUUS AUTOPAIKOISTA, NOIN KPL NOIN KPL NOIN KPL LIIKEKERROSALA KAM 2 JULKISTEN TILOJEN OSUUS AUTOPAIKOISTA, NOIN 0-50 KPL NOIN 0-50 KPL NOIN 0-50 KPL KERROSALA KAM 2 KAUPUNGIN NYKYISTEN RESURSSIEN MUKAISET AUTOPAIKAT YHTEENSÄ RAKENNUSHANKKEEN TUOTTAMAT AUTOPAIKAT YHTEENSÄ PYSKÖINTILAITOKSEN TOTEUTTAMISTAPA KPL KPL KAUPUNKI PERUSTAA PYSÄKÖINTILAITOSYHTIÖN. KAUPUNKI SIIRTÄÄ NYKYISIÄ AUTOPAIKKOJEN VAPAAKSIOSTOSOPIMUKSIA PYSÄKÖINTILAITOKSEEN SEKÄ KÄYTTÄÄ PYSÄKÖINTIRAHASTON VARAT YHTIÖN PERUSTAMISEEN JA LAITOKSEN RAKENTAMISEN. YHTIÖ MYY PYSÄKÖINTILAITOKSEN AUTOPAIKKOJA RAKENNUSHANKKEEN YHTEYDESSÄ TOTEUTUVALLE RAKENNUSOIKEUDELLE. (YHTIÖ HOITAA KAUPUNGIN PYSKÖINNINVALVONNAN?) KPL KPL TOTEUTTAJA PERUSTAA PYSÄKÖINTILAITOSYHTIÖN. KAUPUNKI KÄYTTÄÄ PYSÄKÖINTIRAHASTON VARAT YHTIÖN OSAKKAIDEN HANKINTAAN. YHTIÖ MYY PYSÄKÖINTILAITOKSEN AUTOPAIKKOJA RAKENNUSHANKKEEN YHTEYDESSÄ TOTEUTUVALLE RAKENNUSOIKEUDELLE. 0 KPL KPL TOTEUTTAJA PERUSTAA PYSÄKÖINTILAITOSYHTIÖN. YHTIÖ MYY PYSÄKÖINTILAITOKSEN AUTOPAIKKOJA RAKENNUSHANKKEEN YHTEYDESSÄ TOTEUTUVALLE RAKENNUSOIKEUDELLE. VPK

26 LIITE : OPTIOALUE RAUTATIENTORIN JA MATKAKESKUKSEN RAKENTAMISEN VAIHEISTUKSESTA ESITETYN VAIHEISTUKSEN 1. VAIHEEN TOTEUTUMINEN ON EDELLYTYS HANKKEIDEN MUULLE TOTEUTTAMISELLE. MUU RAKENTAMINEN VOI TOTEUTUA JOKO YHTENÄ HANKKEENA TAI JAKAUTUA KYSYNNÄN JA TALOUDELLISTEN EDELLYTYSTEN MUKAISESTI USEAMPAAN TOTEUTTAMISVAIHEESEEN.1. VAIHE MATKAKESKUKSEN RAKENTAMINEN JA LINJA-AUTOASEMAN JA MATKAHUOLLON SIIRTYMINEN NYKYISELLE RAUTATIEALUEELLE. TAVOITEVUOSI OPTIOALUE ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN PYSÄKÖINTILAITOKSEN 2. 0SA 2. VAIHE PYSÄKÖINTILAITOKSEN 1. OSAN RAKENTAMINEN JA SIIHEN LIITTYVÄ LIIKE- JA ASUNTOKIINTEISTÖN SEKÄ TORIALUEEN RAKENTAMINEN. NYKYISEN LINJA-AUTOASEMAN PIHA TOIMII VÄLIAIKAISENA PYSÄKÖINTIALUEENA JA RAKENTAMISEN TUKIALUEENA. TAVOITEVUODET Kuva 1 Ote Kokkolan matkakeskuksen hankesuunnitelmasta, 2014 Kuva 2 Ote Kokkolan Rautatientorin ja Matkakeskuksen yleissuunnitelmasta, 2012 Kuvat 3 ja 4 Otteet Kokkolan Rautatientorin ja Matkakeskuksen yleissuunnitelmasta, VAIHE PYSÄKÖINTILAITOKSEN LAAJENTAMINEN RAUTATIENKADUN VARRELLE. ASUIN- JA LIIKENKIINTEISTÖJEN RAKENTAMINEN. TAVOITEVUODET l 4. VAIHE / OPTIOALUE JOKO OSANA ALUEEN MUUTA RAKENTAMISTA TAI TAPAHTUMAKESKUKSEN JA SIIHEN LIITTYVIEN LIIKETILOJEN SEKÄ PYSÄKÖINTILAITOKSEN VIIMEISEN OSAN RAKENTAMINEN. TAVOITEVUODET 2020 TAI MYÖHEMMIN.

27 LIITE 5 TAPAHTUMAKESKUS hym2 kpl yht. Huomautukset HUONETILAOHJELMA Tilaa täsmentävää tietoa K.H. Renlundi museo Museokauppa 1 40 katutasossa Pedagoginen tila seminaaritila pienryhmille, studion vieressä Studiotila saavutettavuus, vesipiste Näyttelytila 1450 Näyttelytekninen tila yhteensä muunneltavuus, intiimejä tiloja, osin ikkunallinen (sivuvalo, ylävalo), sammutusjärjestelmä, kokoelmaturvallisuus, suljettavuus Konserttisali 800 istumapaikkaa Konserttisali katsomotila rajattavissa esim. permanto/parviratk. Näyttämö Orkesterisyvennys 1 Oopperan käyttö 950 yhteensä Harjoitussali, oheistiloineen Harjoitussali Varasto 1 14 Varasto 1 7 Varasto 1 11 monitoimitila Harjoitushuone, suuri Harjoitushuone Harjoitushuone, pieni Orkesterilämpiö yhteensä Hallinto Taiteellinen johtaja 1 25 Mitoitus ja kokonaisratkaisu! Intendentti 1 20 " Tiedotus/markkinointi 1 20 " Toimistohuone " Kopiointi 1 12 " Tauko ja wc tilat 1 35 " Arkisto 2 25 Nuotisto + työtila 1 25 Kokoustila 1 40 Varasto yhteensä Konserttitoiminta Kapellimestari (wc+suihku) 1 15 Tarve riippuu kokonaiskonseptista! Solisti (wc+suihku) 1 15 " Konserttimestari (wc+suihku) 1 15 " Taiteilijahuone (wc+suihku) 1 15 " Taiteilijalämpiö 1 60 " Orkesterin pukuh. (wc+suihku) Ryhmäpukuhuone (wc+suihku) vierailevien artistien, kuorojen ym. Käytössä Soitinvarasto 1 40 Äänitarkkaamo 1 20 Valotarkkaamo 1 20 Ohjaustarkkaamo yhteensä

28 SIVU 2 TAPAHTUMAKESKUS hym2 kpl yht. Huomautukset HUONETILAOHJELMA Tilaa täsmentävää tietoa Yleisölämpiötilat Yleisöaula 400 Naulakot 40 Yleisö wc Inva wc Kahvio Info piste/kokousisäntä 1 15 Matkailu 2 3 hlö Info pisteen varasto 1 7 Myyntitavarat yms. 716 yhteensä Siivous Jätehuolto Väestönsuojatilat Ilmastointikonehuoneen tilat 5244 hym2 yhteensä koko tapahtumakeskus

29 KOKKOLA - RAUTATIENTORIN JA MATKAKESKUKSEN YLEISSUUNNITELMA 2012 KOKKOLAN KAUPUNKI

30 KOKKOLA - RAUTATIENTORI JA MATKAKESKUS YLEISSUUNNITELMA 2012 JOHDANTO Kokkolan kaupungin kasvu ja kehitys on ollut viime vuosina positiivista ja keskusta-aluetta on kehitetty voimakkaasti. Sen myötä Rautatientorin alueen kehittäminen on tullut jälleen ajankohtaiseksi. Kokkolan kaupunki käynnisti keväällä 2012 Rautatientorin sekä matkakeskuksen hanke- ja esisuunnittelun. Hanke liittyy Kokkolan keskustan yleiskaavatyöhön, jossa tavoitteena on osoittaa Rautatientorin kortteliin liike- ja kulttuuritoimintojen lisäksi myös asumista. Samassa yhteydessä tuli tarkastella alueella nyt sijaitsevan matkahuollon/linjaautoaseman toimintojen sijainti tulevaisuudessa. Tavoitteena oli tutkia matkakeskuksen toimintojen sijoittumista rautatiealueen läheisyyteen. kustannukset ovat n. 100 milj. euroa. Kokkolan kaupungin puolelta hankkeesta on vastannut kaavoituspäällikkö Veli-Pekka Koivu sekä liikenneinsinööri Jukka Harju. Hanketta on ohjannut kaupungin ohjausryhmä. Yleissuunnitelman laatijana on toiminut Ramboll Finland Oy, jossa projektin vetäjänä on toiminut arkkitehti SAFA Jouni Laitinen. Suunnitteluryhmään kuuluivat arkkitehti SAFA Kari Siipola (maankäytön suunnittelu, havainnollistaminen), diplomi-insinööri Tuomo Vesajoki ja diplomi-insinööri Erkki Sarjanoja (liikenne/pysäköintitarkastelut) sekä diplomi-insinööri Seppo Rajaniemi (rakennetekniset tarkastelut). SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 1. YLEISSUUNNITELMAN TAVOITTEET 2. ALUEEN NYKYTILANNE 3. ALUEELLE LAADITUT SUUNNITELMAT 4. VAIHTOEHTOJEN TUTKIMINEN 5. YLEISSUUNNITELMA 6. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI 7. TOTEUTTAMINEN 8. SUUNNITTELUN KULKU Kuva 1.Rautatientorin sijainti opaskartalla. Suunnittelussa on tutkittu mahdollisuuksia sijoittaa matkakeskus Rautatienkadun ja radan väliselle alueelle, Rautatientorille tai näiden yhdistelmävaihtoehtoihin. Rautatientorin osalta on tutkittu maanalaisen pysäköinnin järjestelyjä sekä eri toimintojen keskinäistä sijoittumista korttelialueelle. Yleissuunnitelmassa matkakeskus sijoittuu Rautatienkadun ja radan väliselle alueelle. Alueen kapeudesta huolimatta toiminnat voidaan sijoittaa tehokkaasti ja toiminnallisesta hyvin nykyisen rautatieaseman läheisyyteen. Rautatientorin kortteliin on osoitettu 2 maanalaista pysäköintitasoa, yhteensä n. 740 autopaikkaa. Maantasokerrokseen sijoittuu liiketiloja, talvitori/kauppagalleria, toimintakeskus sekä pysäköintitilaa. Yläkerroksiin sijoittuu asuntoja kerroksiin. Toimintakeskus sijoittuu korttelin luoteiskulmaan ja nykyisen kävelykadun päätteeksi sijoittuu uusi toriaukio. Rautatientorin korttelin kokonaiskerrosala on n k-m2, jakautuen toimintakeskukseen (n k-m2), liike/toimistotiloihin (n k-m2) ja asumiseen (n k-m2). Korttelin arvioidut rakentamis- Kuva 2.Rautatientorin sijainti ilmavalokuvassa.

31 KOKKOLA - RAUTATIENTORI JA MATKAKESKUS YLEISSUUNNITELMA YLEISSUUNNITELMAN TAVOITTEET Yleissuunnitelman tavoitteena oli tuottaa taustatietoa Kokkolan keskusta-alueen yleiskaavan tarkistamista varten. Rautatientorin korttelin vapautuessa tulevaisuudessa muuhun käyttöön, tutkittiin yleissuunnitelmassa eri toimintojen sijoittumista korttelialueelle. Tavoitteena oli muodostaa sijainniltaan keskeisestä alueesta eri toimintoja (palvelut, kauppa, vapaa-aika, asuminen) yhdistävä kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti korkeatasoinen kokonaisuus. Kuva 3.Rautatientori etelästä. Tärkeänä osa-alueena oli tutkia maanalaisen pysäköinnin toimivuutta ja samalla huomioida maanpäällisen liike- ja asuinrakentamisen toteuttamismahdollisuudet. Matkakeskuksen osalta tavoitteena oli määritellä toimintojen tulevat tilatarpeet sekä matkakeskuksen sijaintipaikka tulevaisuudessa. Nykyinen matkakeskus on siirtymässä pois Rautatientorin korttelista ja yleissuunnitelmassa tutkittiin eri sijaintivaihtoehtoja. Maankäyttö Maankäytöllisesti tavoitteena oli tutkia matkakeskuksen sijoittuminen kaupunkirakenteessa pitkällä aikavälillä. Rautatientorin kortteli on yksi Kokkolan keskustan merkittävimmistä vajaakäytössä olevista korttelialueista, ja alueen kehittäminen on tärkeää koko keskusta-alueen kehittämisen kannalta. Suunnittelun yhteydessä tuli tutkia kuinka matkakeskus saadaan integroitua tehokkaasti yhteen rautatieaseman toimintojen kanssa. Rautatientorin kortteli sijainti keskustan nykyisen kävelykatualueen päätteenä tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet kaupungin ydinkeskustan palvelujen kehittämiseen. Suunnittelussa alueesta tuli muodostaa palvelujen, kaupan ja asumisen keskustakortteli. Liikenne Rautatienkatu muodostaa osan keskustan pääliikenneverkkoa. Kadun kautta kulkee merkittävä osa keskustan läpikulkuliikennettä ja sen liikennemäärät tulevat tulevaisuudessa kasvamaan. Katu on tärkein keskustan sisääntuloväylä, ja sen kautta liikenne ohjautuu keskustan pysäköintialueille. Liikenteellisesti tavoitteena oli tutkia Rautatientorin maanalaisen pysäköinnin järjestelyjä ja kuinka sisäänajo pysäköintiin voidaan sijoittaa mahdollisimman hyvin osaksi nykyistä liikenneverkkoa. Matkakeskuksen osalta keskeisenä tavoitteena oli huomioida liikenteelliset vaatimukset alueen uudessa sijainnissa. Yhtenä mahdollisuutena tuli tutkia toimintojen sijoittamista Rautatienkadun ja radan väliselle alueelle. Rata-alueen kaksoisraidesuunnitelmat tuli ottaa huomioon, samoin kuin alueen kapeuden aiheuttamat haasteet. Kaupunkikuva Rautatienkorttelin alue on merkittävä koko keskusta-alueesta syntyvän mielikuvan kannalta. Korttelin sijainti rautatiealueen vieressä sekä kävelykatualueen päätteenä tarjoaa mahdollisuuden muodostaa alueesta uusi keskustan käyntikortti, koska alue on selkeästi havaittavissa rautatiematkustajien ja keskustassa asioivien kannalta. Kaupunkikuvallisesti tavoitteena oli muodostaa Rautatientorin korttelista kokonaisuus, joka muodostaisi torialueen avulla selkeän päätteen kävelykadulle sekä uuden Rautatienkadun katunäkymää täydentävän elementin. Kuva 4.Rautatientori heinäkuussa Kuva: Jussi Eskelinen.

32 KOKKOLA - RAUTATIENTORI JA MATKAKESKUS YLEISSUUNNITELMA ALUEEN NYKYTILANNE Nykyinen matkakeskus sijaitsee Rautatientorin korttelissa. Matkakeskuksen toiminnot linja-autolaitureineen, rahtialueineen ja pysäköintialueineen kattavat noin 2/3 korttelin pinta-alasta. Muu osa korttelista on yleisenä pysäköintialueena. Kortteli on yleisilmeeltään avoin, matkakeskusrakennus rajaa väljästi Tehtaankadun katutilaa. Matkakeskuksen nykyinen liikennöinti tapahtuu pääosin korttelin Rautatienkadun puolella sijaitsevan liittymän kautta. Yleisille pysäköintialueille on yhteys myös Itäisen Kirkkokadun kautta, samoin ajoyhteys viereisen Kokkolinnan kerrostaloon sekä kaupunginkirjastoon. Rautatienkadun ja radan välinen alue toimii rautatieasemaa palvelevana yleisenä pysäköintialueena. Alueella sijaitsee myös taksiasema. Nykyinen linja-autoliikenne Linja-autoliikenteen tarpeiksi tulolaiturien osalta arvioitiin 3-4 kpl ja lähtölaiturien osalta 4-5 kpl. Liityntäliikenne tulee todennäköisesti lisääntymään nopeampien junayhteyksien myötä. 3. ALUEELLE LAADITUT SUUNNITELMAT Liikennevirasto on laadituttanut Kokkolan ratapiha-alueen yleissuunnitelman v Ratapiha-aluetta tullaan kehittämään kaksoisraideyhteytenä, ja samassa yhteydessä rakennetaan raideyhteys Ykspihlajan satamaan. Järjestelyt kaventavat Rautatienkadun ja ratapihan välistä aluetta, joka tuli ottaa huomioon matkakeskuksen toimintojen sijoittumisessa. Matkakeskus Rautatieaseman alueen ja matkakeskuksen edellinen suunnitteluhanke on vuodelta Rata-alueen uudelleenjärjestelyjen tultua ajankohtaiseksi on syntynyt tarve matkakeskuksen suunnitelmien päivittämiseen. Suurin muutos vuoden 2006 suunnitelmiin matkakeskuksen suhteen on se, että ratapihan raide 1 on säilytettävä sataman ja suurteollisuusalueen tarpeita ajatellen. Vuoden 2006 suunnitelmissa raide 1 oli ajateltu poistettavaksi, jolloin matkakeskukselle olisi tullut hieman enemmän tilaa Rautatienkadun ja ratapihan välillä. Diplomityö Musiikkikeskus Rautatientorin alueelle on laadittu diplomityö, jossa kortteliin on sijoitettu musiikkikeskus (Jussi Eskelinen, ). Kuva 5.Nykyinen matkakeskus. Kuva 10.Ote ratapiha-alueen yleissuunnitelmasta v Kuva 9.Rautatientori kävelykadun suunnasta. Kuva 6.Rautatientori lännestä Rautatienkadun suunnasta. Kuva 7.Rautatientorin idästä Rautatienkadun suunnasta. Kuva 8.

Sopimusalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro nro nro

Sopimusalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro nro nro MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Elisa Oyj (0116510 6) PL 1, 00061 ELISA jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja.

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Rovaniemen kaupunki (1978283 1) Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi jäljempänä Kaupunki Redinor Oy (0919708 1) perustettavan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29 09.03.2015 Sivu 1 / 1 995/02.07.00/2015 29 Tontin määräosan myynti ja yleisen alueen vuokraus Tapiolasta Kiinteistö Oy Jousenpuiston Pysäköinti -yhtiölle pysäköintilaitoksen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tuomisto 418 425 3 159 omistaja: Kaarina Kyllikki Salonen (xxxxxx xxxx) Lindforsinkatu

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä NSA-Yhtiöt Oy jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Vuokraoikeudenhaltija

jäljempänä tässä sopimuksessa Vuokraoikeudenhaltija MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta SOPIMUSALUE Kiinteistö Oy Pohjolan Perusyhtiö 40 (2175827 5) Suomen Osatontti II Ky

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä St-1 Oy (Y-tunnus: 0201124-8)

Lisätiedot

Maankäyttösopimus ja maanluovutuksen esisopimus

Maankäyttösopimus ja maanluovutuksen esisopimus Maankäyttösopimus ja maanluovutuksen esisopimus Sopimus osapuolet: Joensuun kaupunki Y-tunnus 0- PL 8 80101 Joensuu ( Myöhemmin tässä sopimuksessa kaupunki) Perustettavan yhtiön tai perustettavien yhtiöiden

Lisätiedot

SOPIMUS. luonnos OSAPUOLET

SOPIMUS. luonnos OSAPUOLET Sivu 1 / 5 SOPIMUS luonnos OSAPUOLET I YIT Rakennus Oy, y-tunnus 1565583-5 Hatanpään valtatie 11 33100 TAMPERE, omasta ja kortteliin Tampella-992 perustettavan pysäköintiyhtiön puolesta, jäljempänä YIT

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tantere

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tantere MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tantere 418 424 3 68 omistajat: Hanna Maria Sillanpää (xxxxxx xxxx) Sunilantie

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja KH xx.xx.2015 xx MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä Markku Mattila jäljempänä tässä sopimuksessa

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / OP TONTTIRAHASTO KY / JATKE OY PERUSTETTAVAN / PERUSTETTAVIEN YHTIÖIDEN LUKUUN

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / OP TONTTIRAHASTO KY / JATKE OY PERUSTETTAVAN / PERUSTETTAVIEN YHTIÖIDEN LUKUUN 1(5) LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / OP TONTTIRAHASTO KY / JATKE OY PERUSTETTAVAN / PERUSTETTAVIEN YHTIÖIDEN LUKUUN KAUPPAKIRJA 1. Sopimusosapuolet Myyjä Ostaja Toteuttaja Lappeenrannan kaupunki, jota edustaa

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tilat Parvis ja Kiila

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tilat Parvis ja Kiila MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilojen Parvis 418 424 9 636 ja Kiila 418 424 9 637 omistaja: THH Palvelut Oy (2128195

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) ESISOPIMUS JA SOPIMUS Osapuolet A Paulig Oy Y-tunnus 0112563-0 PL 15, 00991 HELSINKI (jäljempänä tontinomistaja) (jäljempänä B Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 49 9.5.2016 158 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4)

KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4) KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 31.08.2015 Sivu 1 / 1 2478/02.07.00/2015 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Juhani Topias Tuomi (xxxxxx xxxx) Mäkikatu 12 B 11, TAMPERE

Juhani Topias Tuomi (xxxxxx xxxx) Mäkikatu 12 B 11, TAMPERE MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Niittyhaka 418 424 3 94 omistajat: Liisa Kaarina Tuomi (xxxxxx xxxx), osuus 1/4

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS

YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1.Sopijapuolet 1.1. Rovaniemen kaupunki ( Kaupunki ) (Y tunnus 1978283 1) Osoite: Hallituskatu 7, 96100 Rovaniemi 1.2. YIT Rakennus Oy ( YIT ) (Y tunnus 1565583 5) Osoite Suosiolantie

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 VR:N OMISTAMAT PÄÄKAUPUNKISEUDUN JUNAKALUSTO OY:N OSAKKEET / ESISOPIMUS OSAKKEIDEN KAUPASTA 1. Sopijapuolet Sopijapuoli / Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Luonnos 16.10.2014 MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopijapuolet Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala (kaupunki) Sopimuksen kohde Asemakaavan laatiminen

Lisätiedot

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tehneet seuraavan asemakaavan muuttamista koskevan sopimuksen: 1. Sopijaosapuolet: Sotkamon kunta (jäljempänä kunta) 2. Alue, jota sopimus

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Koipijärvi

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Koipijärvi MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Koipijärvi 418 424 3 67 omistajat: Mirja Helena Suikkanen (xxxxxx xxxx) Vanha

Lisätiedot

AIESOPIMUS IKÄÄNTYVILLE IHMISILLE TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA. Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana.

AIESOPIMUS IKÄÄNTYVILLE IHMISILLE TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA. Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana. AIESOPIMUS IKÄÄNTYVILLE IHMISILLE TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA 1. Sopimuksen osapuolet Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana. Asunto Oy Lassinpuisto (yhtiö) nykyisenä maanomistajana,

Lisätiedot

(luonnos , Asian valmistelija tekninen johtaja Jari Lämsä, p )

(luonnos , Asian valmistelija tekninen johtaja Jari Lämsä, p ) 1(5) MAANKÄYTTÖSOPIMUS/KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS (luonnos 29.9.2017, Asian valmistelija tekninen johtaja Jari Lämsä, p. 0400 646 848) 1. SOPIJAPUOLET Joutsan kunta Y-tunnus: 0174108-9 Osoite: Länsitie

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli tontti 3 (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli tontti 3 (Kh-asia) 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 49 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001 tontti 3 (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

YHTEISJÄRJESTELYSOPIMUS Luonnos

YHTEISJÄRJESTELYSOPIMUS Luonnos YHTEISJÄRJESTELYSOPIMUS Luonnos 5.11.2016 1.Sopijapuolet Kiinteistö xxx-xx-xx-xx, jäljempänä tontti 1 Omistaja: Asunto Oy Vantaan Pumppu Kiinteistö xxx-xx-xx-xx, jäljempänä tontti 2 Omistaja: Phof Oy nykyisenä

Lisätiedot

KOKKOLA- RAUTATIENTORIN JA MATKAKESKUKSEN YLEISSUUNNITELMA 2012 II- KOKKOLAN KAUPUNKI

KOKKOLA- RAUTATIENTORIN JA MATKAKESKUKSEN YLEISSUUNNITELMA 2012 II- KOKKOLAN KAUPUNKI KOKKOLA- RAUTATIENTORIN JA MATKAKESKUKSEN II- --- - KOKKOLAN KAUPUNKI RAMS LL JOHDANTO Kokkolan kaupungin kasvu ja kehitys on ollut viime vuosina positiivista ja keskusta-aluetta on kehitetty voimakkaasti.

Lisätiedot

KOKKOLA - RAUTATIENTORIN JA MATKAKESKUKSEN YLEISSUUNNITELMA 2012 KOKKOLAN KAUPUNKI

KOKKOLA - RAUTATIENTORIN JA MATKAKESKUKSEN YLEISSUUNNITELMA 2012 KOKKOLAN KAUPUNKI KOKKOLA - RAUTATIENTORIN JA MATKAKESKUKSEN YLEISSUUNNITELMA 2012 KOKKOLAN KAUPUNKI KOKKOLA - RAUTATIENTORI JA MATKAKESKUS YLEISSUUNNITELMA 2012 JOHDANTO Kokkolan kaupungin kasvu ja kehitys on ollut viime

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuinkerrostalotonttien AK /1 ja 2 myynti Jousenpuistosta FinCap Fund I Ky:lle

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuinkerrostalotonttien AK /1 ja 2 myynti Jousenpuistosta FinCap Fund I Ky:lle 13.03.2017 Sivu 1 / 1 5473/2016 02.08.00 27 Asuinkerrostalotonttien AK-1 12221/1 ja 2 myynti Jousenpuistosta FinCap Fund I Ky:lle Valmistelija / lisätiedot: Jouni Lindberg, puh. 043 826 9051 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 Luonnos. 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki.

Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 Luonnos. 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki. Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 1 Sopijapuolet 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki. 1.2 Asunto Oy Kreivinniitty, y-tunnus 0135532-1

Lisätiedot

KESKI-PASILAN TORNIALUEEN TOTEUTUSSOPIMUKSEN KESKEISET KOHDAT

KESKI-PASILAN TORNIALUEEN TOTEUTUSSOPIMUKSEN KESKEISET KOHDAT 1 (29) KESKI-PASILAN TORNIALUEEN TOTEUTUSSOPIMUKSEN KESKEISET KOHDAT Tämä muistio on osa Helsinki High-rise arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailun valmisteluun liittyviä asiakirjoja. Kilpailuun osallistumista

Lisätiedot

TONTTIEN LUOVUTTAMINEN LÄNSIRANNALLA, ALEKSANTERINKAAREN SISÄKEHÄN KORTTELI 434 TONTIT 18-22

TONTTIEN LUOVUTTAMINEN LÄNSIRANNALLA, ALEKSANTERINKAAREN SISÄKEHÄN KORTTELI 434 TONTIT 18-22 Kaupunginhallitus 166 30.05.2016 TONTTIEN LUOVUTTAMINEN LÄNSIRANNALLA, ALEKSANTERINKAAREN SISÄKEHÄN KORTTELI 434 TONTIT 18-22 1123/53/2007 KH 30.05.2016 166 Valmistelu ja lisätiedot: kiinteistöpäällikkö

Lisätiedot

Tilan Vuorenala omistajat: Aili Helena Lehtosen (xxxxxx xxxx, k ) jakamattoman kuolinpesän oikeudenomistajat:

Tilan Vuorenala omistajat: Aili Helena Lehtosen (xxxxxx xxxx, k ) jakamattoman kuolinpesän oikeudenomistajat: MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Vuorenala 418 424 9 1015 omistajat: Aili Helena Lehtosen (xxxxxx xxxx, k. 10.4.2011)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli tontti 1 10.03.2014 Sivu 1 / 1 5071/02.07.00/2011 28 Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli 81130 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki.

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. 1 SOPIJAPUOLET Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. Ostaja 1.2 Olli Mäkinen perustettavan yhtiön lukuun. 2 SOPIMUSALUE JA ESISOPIMUKSEN

Lisätiedot

LUONNOS 1. Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä

LUONNOS 1. Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä 1 / 6 LUONNOS 1 KAUPPAKIRJA (19.3.2012/UO) KAUPAN OSAPUOLET MYYJÄ Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä Risto Rytin katu 36 32700 Huittinen OSTAJA (he- / Y-tunnus), jäljempänä Ostaja

Lisätiedot

Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan vuokra-alueella valtion korkotukemia asumisoikeusasuntoja.

Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan vuokra-alueella valtion korkotukemia asumisoikeusasuntoja. 1 Asuntotontin (pientalo, 1 076 k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen TA- Asumisoikeus Oy:lle valtion korkotukemia asumisoikeusasuntoja varten (Vuosaari, tontti 54288/7) Solvikinkuja 3 Muut sopimusehdot 2-14

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54 14.05.2012 Sivu 1 / 1 3449/02.07.00/2011 54 Tontin myyminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Espoon Lähdekeskukselle liikerakennushankkeen rakentamista varten, kortteli 60022 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN LIIKETALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN

LAPPEENRANNAN LIIKETALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN LAPPEENRANNAN LIIKETALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu 1,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31 15.04.2013 Sivu 1 / 1 6105/10.00.02/2011 118 3.12.2012 31 Myyntipäätöksen jatkaminen Matinkylän metrokeskuksesta Citycon Oyj:lle ja NCC Property Development Oy:lle liikekeskuksen laajentamista varten korttelissa

Lisätiedot

Tuiskun Pysäköinti Oy (Y-tunnus 2697477-8) jäljempänä pysäköintiyhtiö

Tuiskun Pysäköinti Oy (Y-tunnus 2697477-8) jäljempänä pysäköintiyhtiö LUONNOS 4.9.2015 OSAKASSOPIMUS 1. Sopijapuolet 1.1. Pysäköintiyhtiö Tuiskun Pysäköinti Oy (Y-tunnus 2697477-8) jäljempänä pysäköintiyhtiö 1.2. Osakkaat - Asunto Oy Tampereen Härmälänrannan Turva, (y-tunnus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA LUONNOS MYYJÄ Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI OSTAJA Kiinteistö Oy Kasarmikatu 21 Y-tunnus 2683399-1 Eteläesplanadi

Lisätiedot

KIINTEISTÖNKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS

KIINTEISTÖNKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS KIINTEISTÖNKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS 1. OSAPUOLET Kiinteistön omistajana Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta, Y- tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Kaupunki

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007 08.05.2017 Sivu 1 / 1 1528/2017 02.07.00 39 10.4.2017 52 Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) 4 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistönkaupan esisopimuksen tekemiseksi ja tonttien myymiseksi (Kaartinkaupunki, Kasarmitori, tontit

Lisätiedot

SOPIMUS KAUPPAHINTOJEN TARKISTAMISESTA

SOPIMUS KAUPPAHINTOJEN TARKISTAMISESTA 1/5 SOPIMUS KAUPPAHINTOJEN TARKISTAMISESTA 1. OSAPUOLET 1.1. Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI (jäljempänä: Kaupunki ) 1.2. SRV

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / CITYCON FINLAND OYJ MAANKÄYTTÖSOPIMUS- JA ESIKAUPPAKIRJALUONNOS

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / CITYCON FINLAND OYJ MAANKÄYTTÖSOPIMUS- JA ESIKAUPPAKIRJALUONNOS Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu 1, 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 2. Kiinteistö Oy Lappeen Liikekeskus Y-tunnus: 0612151-6 c/o Corbel Oy, Laserkatu

Lisätiedot

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tehneet seuraavan asemakaavan muuttamista koskevan sopimuksen: 1. Sopijaosapuolet: Sotkamon kunta (y-tunnus: 0189766-5), Markkinatie

Lisätiedot

Osakas A-osakkeet B-osakkeet

Osakas A-osakkeet B-osakkeet 1 (5) LISÄSOPIMUS 28.2.2013 PÄIVÄTTYYN TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY:N OSAKASSOPIMUKSEEN A-lisäosakkeet / VSS-tila 1. OSAPUOLET Osakas A-osakkeet B-osakkeet Finprop Tapiola Oy (Y-tunnus: 1749679-4) 460

Lisätiedot

Ote 29.1.2014 allekirjoitetusta Keski-Pasilan keskuksen toteutussopimuksesta.

Ote 29.1.2014 allekirjoitetusta Keski-Pasilan keskuksen toteutussopimuksesta. Ote 29.1.2014 allekirjoitetusta Keski-Pasilan keskuksen toteutussopimuksesta. Käytetyt termit: Hankintayksikkö = Helsingin kaupunki ja Suomen valtio/senaatti-kiinteistöt Yritys = YIT Rakennus Oy 4.2.10

Lisätiedot

Tontinluovutuskilpailu Naantalin Keskustakorttelit. Elise Lehikoinen

Tontinluovutuskilpailu Naantalin Keskustakorttelit. Elise Lehikoinen Tontinluovutuskilpailu Naantalin Keskustakorttelit Elise Lehikoinen 12.12.2016 Kilpailun aikataulu ja siitä tiedottaminen Kilpailun aikataulu KSJ 21.11.2016 Kaupunginhallitus on hyväksynyt kilpailun ehdot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23 12.03.2012 Sivu 1 / 1 1134/02.07.00/2012 23 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat

Lisätiedot

Autopaikkatontin määräalan vuokraaminen pitkäaikaisesti As. Oy. Kumianpää 1:lle (Laajasalo, tontti 49056/14) Kumianpää 4. Muut sopimusehdot 2-12

Autopaikkatontin määräalan vuokraaminen pitkäaikaisesti As. Oy. Kumianpää 1:lle (Laajasalo, tontti 49056/14) Kumianpää 4. Muut sopimusehdot 2-12 Autopaikkatontin määräalan vuokraaminen pitkäaikaisesti As. Oy. Kumianpää 1:lle (Laajasalo, tontti 49056/14) Kumianpää 4 Muut sopimusehdot 2-12 2 Vuokranantajan ja vuokralaisen (As. Oy. Kumianpää 1:) välillä

Lisätiedot

AIESOPIMUS ASUINKERROSTALORAKENTAMISEEN TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA. Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana, Y

AIESOPIMUS ASUINKERROSTALORAKENTAMISEEN TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA. Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana, Y AIESOPIMUS ASUINKERROSTALORAKENTAMISEEN TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA 1. Sopimuksen osapuolet Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana, Y 0186002-9 Asunto Oy Lassinpuisto (yhtiö) nykyisenä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 02.06.2014 Sivu 1 / 1 2228/02.07.00/2014 57 Asuinkerrostalotontin myynti Niittykummusta Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle, SATO Asunnot Oy:lle ja SRV Rakennus Oy:lle, kortteli 15051 tuleva tontti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) 19.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 96 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) Kiinteistölautakunta To/17 01.10.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) Kiinteistölautakunta To/17 01.10.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) 437 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistönkaupan esisopimuksen tekemiseksi Espoon Hannuksenpellossa sijaitsevista tonteista (Espoo,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33 15.04.2013 Sivu 1 / 1 1734/02.07.00/2013 33 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Matti Tausalle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastorakennuksen ja tuotantotilan rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli tontti 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli tontti 18 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1948/2016 02.07.00 51 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KESKUSTALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN

LAPPEENRANNAN KESKUSTALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN LAPPEENRANNAN KESKUSTALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu

Lisätiedot

MYYDÄÄN ASUINKERROSTALOTONTTI LAHDESSA

MYYDÄÄN ASUINKERROSTALOTONTTI LAHDESSA MYYDÄÄN ASUINKERROSTALOTONTTI LAHDESSA Rautatienkatu 2 LAHTI TARJOUSPYYNTÖ Senaatti-kiinteistöt pyytää tarjouksia asuinkerrostalotontista Lahdessa, osoitteessa Rautatienkatu 2 sijaitsevasta asemakaan A-2696

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS TAPIOLAN KESKUKSEN 1a-ASEMAKAAVASTA JA SIIHEN LIITTYVISTÄ JATKOTOIMISTA 1 (7)

MAANKÄYTTÖSOPIMUS TAPIOLAN KESKUKSEN 1a-ASEMAKAAVASTA JA SIIHEN LIITTYVISTÄ JATKOTOIMISTA 1 (7) MAANKÄYTTÖSOPIMUS TAPIOLAN KESKUKSEN 1a-ASEMAKAAVASTA JA SIIHEN LIITTYVISTÄ JATKOTOIMISTA 1 (7) 2 (7) 1. Sopijapuolet Sopijapuolet ovat Espoon kaupunki (jäljempänä Kaupunki) Y-tunnus 0101263-6 PL 1 02070

Lisätiedot

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA L u o n n o s 1 (6) ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA MYYJÄ Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI (jäljempänä Kaupunki) OSTAJA (jäljempänä

Lisätiedot

(1.-5. jäljempänä Maanomistajat tai Maanomistajayhtiöt ) Jäljempänä Myyjät ja Ostaja yhdessä Osapuolet ja kukin erikseen Osapuoli.

(1.-5. jäljempänä Maanomistajat tai Maanomistajayhtiöt ) Jäljempänä Myyjät ja Ostaja yhdessä Osapuolet ja kukin erikseen Osapuoli. ESISOPIMUS 1 OSAPUOLET Myyjät 1. Kiinteistö Oy Jorvaksen Kulma (y-tunnus 0860341-2), omistusosuus 1/5 2. Kiinteistö Oy Jorvaksen Portti (y-tunnus 0860338-3), omistusosuus 1/5 3. Kiinteistö Oy Jorvaksen

Lisätiedot

*Korjattu 23.10.2015 kohtaan Maaperä korttelit oikeiksi ja korjattu luovutussopimuksiin oikea ympäristönsuojelulaki.

*Korjattu 23.10.2015 kohtaan Maaperä korttelit oikeiksi ja korjattu luovutussopimuksiin oikea ympäristönsuojelulaki. Tarjouspyyntö Tietolan alueen tonttien luovutuksesta *Korjattu 23.10.2015 kohtaan Maaperä korttelit oikeiksi ja korjattu luovutussopimuksiin oikea ympäristönsuojelulaki. Tarjouspyynnön sisältö Yleistä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 23.09.2013 Sivu 1 / 1 3983/02.07.00/2013 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1596/02.07.00/2015 38 Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39 04.04.2016 Sivu 1 / 1 1374/2016 02.07.00 39 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli tontti 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli tontti 12 03.06.2013 Sivu 1 / 1 2513/02.07.00/2013 64 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli 85128 tontti 12 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09) 816 25911 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5 11.01.2016 Sivu 1 / 1 5571/2015 02.07.00 5 Teollisuustontin vuokraaminen Scanoffice Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Juvanmalmilta, kortteli 85129 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 96 19.10.2015 317 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center

Lisätiedot

TOTEUTUSSOPIMUS, LUONNOS

TOTEUTUSSOPIMUS, LUONNOS SOPIMUS 22.2.2018 Sivu 1/5 Tilaaja: Tampereen kaupunki Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -palveluryhmä Frenckellinaukio 2 33100 Tampere Toteuttaja: Tampereen Tilapalvelut Oy Frenckellinaukio 2K 33100

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta yksityishenkilöille perustettavan yhtiön lukuun, kortteli tontti 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta yksityishenkilöille perustettavan yhtiön lukuun, kortteli tontti 6 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1949/2016 02.07.00 52 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta yksityishenkilöille perustettavan yhtiön lukuun, kortteli 85127 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Kaupan kohde on asemakaavan mukaista sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta YS sekä lähivirkistysaluetta VL.

Kaupan kohde on asemakaavan mukaista sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta YS sekä lähivirkistysaluetta VL. KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS alustava luonnos Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 43100 Saarijärvi Ostaja Rakennus Kujala Oy (0843888-3) Soijinmäentie 2 43220 Mahlu Kaupan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1195/02.07.00/2013 20 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Risorius Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastohallirakennuksen rakentamista varten, kortteli 85128 Valmistelijat

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KIINTEISTÖN LUOVUTUSTA KOSKEVA ESISOPIMUS. (jäljempänä tontinomistaja)

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KIINTEISTÖN LUOVUTUSTA KOSKEVA ESISOPIMUS. (jäljempänä tontinomistaja) MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KIINTEISTÖN LUOVUTUSTA KOSKEVA ESISOPIMUS Osapuolet A Kiinteistö Oy Latokartanontie 4 Y-tunnus 2071929-0 c/ o Cromwell Finland Oy Salomonkatu 17 A, 00100 Helsinki (jäljempänä tontinomistaja)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1196/02.07.00/2013 21 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle varastohallin rakentamista varten, kortteli 85128 tontti 8 Valmistelijat / lisätiedot: Pulkkinen

Lisätiedot

ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS

ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS 18.2.2013 7/10.02.03/2013 Kymi Ring Oy:n hallitus 4.3.2013 ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS SOPIJAPUOLET SOPIMUSALUE Iitin kunta PL 32 47401 KAUSALA kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi Y-tunnus 0158766-7

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 12.01.2015 Sivu 1 / 1 5499/02.07.00/2014 7 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta, kortteli 85127 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 07.03.2016 Sivu 1 / 1 860/2016 02.07.00 29 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta, kortteli 85127 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi 1 HELSINKI HIGH-RISE Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu www.helsinkihighrise.fi (Beta) SUUNNITTELUOHJELMA 2 SUUNNITTELUOHJELMA Luonnos 1.12.2014 Suunnitteluvaatimukset ja -ohjeet Suunnitelmalle on alla

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta Tarjouspyynnön sisältö Yleistä tonteista ja menettelystä... 1 Sijainti... 3 Kaavatiedot... 4 Liikennemäärät... 4 Maaperä... 5 Luovutusehdot...

Lisätiedot

KUNKUN PARKIN TOTEUTUKSEN JA OPEROINNIN KILPAILUTUKSEN PERIAATTEET/TAVOITTEET JA LAAJUUS

KUNKUN PARKIN TOTEUTUKSEN JA OPEROINNIN KILPAILUTUKSEN PERIAATTEET/TAVOITTEET JA LAAJUUS KUNKUN PARKIN TOTEUTUKSEN JA OPEROINNIN KILPAILUTUKSEN PERIAATTEET/TAVOITTEET JA LAAJUUS Kunkun parkki keskustan kehittämisohjelmassa Kunkun parkin pysäköinti- ja huoltolaitoksen rakentaminen toteuttaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1602/02.07.00/2015 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536

Lisätiedot

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMIS- JA YHTEISTYÖSOPIMUS (luonnos)

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMIS- JA YHTEISTYÖSOPIMUS (luonnos) 1(4) liitteet 1-3 KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMIS- JA YHTEISTYÖSOPIMUS (luonnos) Sopimuksen osapuolet Ylivieskan kaupunki jäljempänä tässä sopimuksessa kaupunki Y-tunnus 0190557-3 Kyöstintie 4, 84100 YLIVIESKA

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1191/02.07.00/2013 19 Tontin vuokraaminen Rakennusliike Lehto Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Karhusuolta liike- ja varastotilojen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA Tämä osakassopimus (jäljempänä Sopimus) on solmittu seuraavien osapuolten välillä: 1. Helsingin kaupunki (Y-tunnus 0201256-6),

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS 1/7 KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS 1. OSAPUOLET 1.1 MYYJÄ Helsingin kaupunki, Y-tunnus 0201256-6 Kaupunkiympäristön toimiala Maaomaisuuden kehittäminen ja tontit-palvelu PL 58213, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Lisätiedot

Liite 2. pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen ehdot (2 14) Länsisatama, Jätkäsaari, määräala kiinteistöistä HEL

Liite 2. pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen ehdot (2 14) Länsisatama, Jätkäsaari, määräala kiinteistöistä HEL Liite 2. pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen ehdot (2 14) Länsisatama, Jätkäsaari, määräala kiinteistöistä 91-20-254-1 HEL 2016-010493 Vuokraus A4120-69 Kap Hornin katu 6 2 Vuokra-alueelle on sijoitettava

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 778/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 778/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 18 Asianro 778/10.00.02.01/2017 Tontin 297-33-46-3 (Kaivannonlahdenkatu 15) vuokraaminen / TA-Asumisoikeus Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8533/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8533/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2017 1 (1) 90 Asianro 8533/10.00.02.01/2017 Tonttien 297-3-42-5, 297-3-42-6 ja 297-3-42-8 vuokraaminen Asemanseudulta Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054 16.01.2017 Sivu 1 / 1 90/2017 02.07.00 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA SAVITAIPALEEN KUNNAN SOTEPALVELUTUOTANTOON LIITTYVÄN RAKENNUKSEN MYYNNISTÄ HYVINVOINTIASEMA

KAUPPAKIRJA SAVITAIPALEEN KUNNAN SOTEPALVELUTUOTANTOON LIITTYVÄN RAKENNUKSEN MYYNNISTÄ HYVINVOINTIASEMA 1(8) LUONNOS 20.5.2019 KAUPPAKIRJA SAVITAIPALEEN KUNNAN SOTEPALVELUTUOTANTOON LIITTYVÄN RAKENNUKSEN MYYNNISTÄ HYVINVOINTIASEMA 2(8) Sisällysluettelo 1. Kaupan osapuolet... 3 2. Kaupan tausta ja tarkoitus...

Lisätiedot

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki),

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), OSAKASSOPIMUS Sopijapuolet 1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), 2) Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry, y-tunnus: 1446495-7 (jäljempänä NT) Määritelmät Tässä sopimuksessa tarkoitetaan

Lisätiedot

(jäljempänä myös Maanomistaja ) tilojen , ja osalta

(jäljempänä myös Maanomistaja ) tilojen , ja osalta MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET 1.1 Sipoon kunta Y-tunnus 0203533-8 PL 7, 04131 Sipoo (jäljempänä myös Kunta ) 1.2 Leif Fredriksson S-tunnus 100344-4890 Stadsviksvägen 127, 01150 Söderkulla (jäljempänä

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite:

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: 1(5) KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski., jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: Oheisen

Lisätiedot

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA 1. SOPIMUSOSAPUOLET Projektin toteuttaja: Y-tunnus: Osoite: Projektin tilaaja: Pohjois-Pohjanmaan liitto Y-tunnus: 0922484-4 Osoite: Sepänkatu

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta Tarjouspyynnön sisältö Yleistä tonteista ja menettelystä... 1 Sijainti... 3 Kaavatiedot... 4 Liikennemäärät... 4 Maaperä... 5 Luovutusehdot...

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS 3.11.2015

YHTEISTOIMINTASOPIMUS 3.11.2015 YHTEISTOIMINTASOPIMUS 3.11.2015 Sopijapuolet 1. Lempäälän kunta (myöh. Kunta) Y-tunnus 0150783-1 2. Lempäälän Evankelisluterilainen seurakunta (myöh. Seurakunta) Y-tunnus 0150791-1 3. SRV Rakennus Oy (myöh.

Lisätiedot