Mijorak entistä monipuolisempi. Nyt myös talotekniikka ja kiinteistöhoitopalveluita.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mijorak entistä monipuolisempi. Nyt myös talotekniikka ja kiinteistöhoitopalveluita."

Transkriptio

1 Lehti Mijorakin asiakkaille ja yhteistyökumppaneille Mijorakin kasvu jatkuu. Muutimme uusiin tiloihin s. 2 Siuntion hyvinvointikeskus saneerattiin erittäin tiukalla aikataululla - laadusta tinkimättä s. 6 Mijorak entistä monipuolisempi. Nyt myös talotekniikka ja kiinteistöhoitopalveluita. s. 4 Karhupuiston kupeeseen valmistuu luksusluokan ullakkohuoneistoja. Laatu ja luotettavuus ratkaisi urakoitsijan valinnan. s. 9

2 Mijorakin 1 mijorak on itsenäinen suomalainen rakennuspalveluyritys. Liikevaihtomme on 12 miljoonaa euroa ja palveluksessamme on yli 80 rakentamisen huippuammattilaista. Vuodesta 1990 lähtien meillä on ollut ilo palvella laajaa asiakaskuntaa: pääasiassa julkisyhteisöjä ja yrityksiä mutta myös yksityisiä kodinrakentajia. Mijorakin toiminta on viime vuosina kasvanut huomattavasti. Kasvuun on myötävaikuttanut pitkään jatkunut noususuhdanne ja osittain jopa ylikuumentuneet asuntomarkkinat. Haluamme kuitenkin uskoa, että tärkein kasvuun vaikuttava tekijä on panostaminen palveluun ja luottamuksellinen suhde asiakkaaseen. Tästä syystä koemme olevamme ennen kaikkea rakennuspalveluyritys, joka tekee pitkäaikaista yhteistyötä asiakkaiden kanssa sekä toimii saumattomasti tilaajan muiden toimittajien kanssa. Tästä on esimerkkinä kymmenen vuoden yhteistyö Espoon kaupungin ja muiden julkishallintoa edustavien tilaajien kanssa. Vuoden 2007 aikana Mijorak käynnisti lvi-urakointeihin erikoistuneen Talotekniikka Mijorakin. Tämän lisäksi Mijorak osti Suomen Kiinteistömestarit Oy:n, jonka palveluihin kuuluvat kiinteistön hoito- ja huoltotyöt sekä viheralueiden rakentaminen ja kunnossapito. Toivomme että uudet palvelumme koetaan luottamuksen arvoisiksi. Laajentuneen toimialatarjontamme myötä pyrimme palvelemaan asiakkaitamme entistä tehokkaammin, kokonaisvaltaisemmin ja kustannustehokkaammin. Toivottavasti koet Mijorak Infon mielenkiintoiseksi. Ota rohkeasti yhteyttä mikäli olet kiinnostunut palveluistamme. Yhteistyöterveisin Jouni Laitinen toimitusjohtaja MIJORAK LYHYESTI Mijorak on monipuolinen rakennusalan palveluyritys. Asiakaskuntanamme on julkisyhteisöjä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä. Toteutamme kaikki rakentamiseen liittyvät työtehtävät avaimet käteen periaatteella. Yhtiö kuuluu Rakentamisen Laatu RALA ry:hyn. Liikevaihtomme vuonna 3/2008E on noin 12 M. Henkilökuntaa Mijorakissa on yli 80 henkilöä MIJORAKIN PALVELUT Rakennusurakointi Kosteus- ja homevahinkokorjaukset Rautarakennetyöt Rakenteiden korjaustyöt Uudisrakennukset Timanttiporaus ja -sahaus Saaristorakentaminen Vedenalaiset työt Entisöinti Maalaustyöt Väliseinät ja alakatot LVI-työt Kiinteistön hoito ja huoltotyöt Maanrakennustyöt

3 vahvistunut miehitys viihtyy uusissa toimitiloissa ijorakin uudet toimitilat valmistuivat Espoon Järvenpäähän vuoden 2007 lopulla. Erityistä kiitosta sekä talon omalta väeltä että asiakkailta ovat keränneet toimitalon kätevä sijainti sekä viihtyisät ja rauhalliset neuvottelutilat. Tervetuloa pistäytymään mkahvilla osoitteessa Kylänportti 12 F Kuva 1 Kuvassa vasemmalta työnjohtaja Pekka Pulkkinen, työnjohtaja Jani Laine Suomen Kiinteistömestareista sekä työpäällikkö Jan Kopponen. Pekka Pulkkinen hoitaa isojen kiinteistöjen korjaustöitä ja Jani Laine vastaa Suomen Kiinteistömestareiden toiminnasta. Jan Kopponen puolestaan pitää kaikkien yritysten lankoja käsissä ja yhdistelee niitä tarpeen mukaan, kun joku tarvitsee tekijää ja toisella on resursseja vapautumassa Kuva 2 Kuvassa vasemmalta myynnin ja markkinoinnin projektipäällikkö Hannu Rantala, maanrakennustöiden työnjohtaja Martti Järvenpää sekä Strömsön työnjohtaja Marko Immonen. Martti Järvenpää hoitaa maanrakennusprojektit alusta loppuun niin omiin rakennusprojekteihin kuin asiakkaiden maanrakennustöihinkin. Marko Immonen hoitaa tällä hetkellä ainoastaan Strömsön sekä sen lähialueilla sijaitsevien rakennushankkeiden työnjohtotehtäviä. Marko toimii myös asiakkaan apuna suunnittelutiimissä varmistaen, että lopputulos on asiakkaan kannalta sekä kustannustehokas että paras mahdollinen Kuva 3 Kuvassa vasemmalta urakoinnin vastaava mestari Juho Vornanen, Espoon kaupungin työmaiden työnjohtaja Ari Auvinen, vastaava mestari Kimmo Rajavuori sekä työnjohtaja Ari Ranta. Kuva 4 Kuvassa oikealta johdon sihteeri Jaana Luotomäki sekä Jonna Hautakangas. Jonna hoitaa laskutusta, osto- ja myyntireskontraa sekä palkanlaskentaa sekä toimii taloushallinnon oikeana ja välillä vasempanakin kätenä. Kuva 5 Työpäällikkö Timo Sandström vastaa Strömsön ja muiden saaristoprojektien urakoinnista. Kuva 6 Työnjohtaja Jorma Ahtonen hoitaa mm. Puolustusvoimien ja Helsingin Veden rakennusprojektien työnjohtotehtäviä. Kuva 7 Talotekniikka Mijorak Oy:n projektipäällikkö Sam Karell hoitaa talotekniikkaprojekteja, urakointia ja vuosisopimusurakointia.

4 Mijorakin palvelutarjonta laajenee asiakkaiden pyynnöstä. Uusien tytäryhtiöiden Mijorak Talotekniikan ja Suomen kiinteistömestareiden myötä asiakas saa saman katon alta kaiken, mitä kiinteistön kunnossapitoon tarvitaan. Talotekniikka Mijorak ja Suomen kiinteistömestarit täydentävät Mijorakin palvelutarjontaa Mijorakin maarakennuspalvelut sekä timanttiporaus ja -sahaus ovat asiakkaan käytössä aina kun tarvitaan Rakennustyömaalla tulee usein vastaan työvaiheita, joissa monet rakennusliikkeet turvautuvat alihankkijoihin. Tällaisia ovat mm. maarakennus sekä timanttiporaus ja -sahaus. Mijorak ei teetä näitäkään työvaiheita alihankintana vaan molempiin on tarjolla sekä oma kalusto että tekijät. Asiakas saa näin palvelun edullisemmin ja haluamassaan aikataulussa tai minä vuorokauden aikana tahansa, kertoo työpäällikkö Jan Kopponen. Kokonaisprojektia ei myöskään tarvitse hidastaa alihankkijoiden viivästymisen takia, vaan työt saadaan valmiiksi aikataulussaan. Mijorakin maarakennuspalvelu on asiakkaiden käytössä myös varsinaisten rakennusurakoiden ulkopuolisissa töissä. A loite uusien toimialojen liittämisestä Mijorakin toimintaan tuli asiakkailtamme. Rakennusliikkeen palveluihin tyytyväiset asiakkaat halusivat saada samaa laatua ja luotettavuutta myös putkitöiden ja kiinteistöhuollon puolella, kertoo Mijorakin toimitusjohtaja Jouni Laitinen. Osa asiakkaistamme ostaa jo kaikkien yhtiöidemme palveluita, jolloin sähkötöitä lukuun ottamatta kaikki kiinteistön huolto-, korjaus- ja kunnossapitotyöt hoidetaan meidän toimestamme. Näin asiakkaan ei tarvitse asioida useiden eri palveluntarjoajien kanssa. Talotekniikka Mijorak Talotekniikka Mijorak tarjoaa: Lvi-asennukset ja huollot Lvi-urakoinnit Kaukolämmön siirtimet Paineilmaputkistot Jäähdytysputkistot Talotekniikka Mijorakin osaamiseen luottavat jo mm. Espoon Kaupunki, Kauniaisten Kaupunki, Helsingin Satama, Siuntion Hyvinvointikeskus Suomen Kiinteistömestarit Suomen Kiinteistömestarit tarjoaa: Kiinteistön hoito- ja huoltotyöt Viheralueiden rakentamisen ja kunnossapidon Ilmanvaihtokoneiden ja kanavistojen puhdistus ja kunnostustyöt Konvektoreiden puhdistuksen Suomen kiinteistömestareiden osaamiseen luottavat jo mm. Honeywell Kiinteistöpalvelut, Helsingin Ortodoksinen seurakunta, Tekmanni Service ja Sol

5 Saaristoparatiisi on pian valmis vastaanottamaan uudet asukkaat Tammisaaren Snappertunassa sijaitseva Strömsö on luonnonkaunis vapaa-ajan saari tunnin matkan päässä Helsingistä. Strömsön tontit ovat reilun kokoisia ja rakennusoikeus riittää vaativallekin vapaa-ajankodin rakentajalle. Kevään 2008 koittaessa Mijorak on mukana useilla saaressa käynnissä olevilla työmailla. Saariston oloissa rakentaminen vaatii rakennusliikkeeltä osaamista, kokemusta ja kalustoa. Meillä on runsaasti kokemusta saaressa sijaitsevien kohteiden toteuttamisesta. Strömsön tyyppisessä saaressa oma kuljetuskalusto on kaiken A ja O. Asiakkaidemme ei tarvitse odottaa ulkopuolisten kuljetusyritysten aikatauluja, vaan tarvikkeet ja materiaalit saadaan paikalle silloin kun niitä tarvitaan, kertoo Mijorakin Strömsön projekteista vastaava työpäällikkö Timo Sandström. Marina Villas -vapaa-ajanasunnot ovat harmoninen osa ympäröivää meriluontoa Strömsön lomaparatiisin ensimmäisessä vaiheessa saaren keskusalueelle rakennetaan mm. 6 ympärivuotista Strömsö Marina Villas -vapaa-ajan asuntoa. Asuntojen suunnittelusta vastaa arkkitehtitoimisto JOARC Oy ja rakennusliikkeenä toimii Mijorak. Arkkitehtonisena lähtökohtana on ollut talojen edessä avautuva, huikaiseva merimaisema sekä ratkaisujen harmoninen yhteensovittaminen ympäröivään luontoon. Kaikista asunnoista aukeaa esteetön merinäköala. Kerrosalaltaan 101 m2 asunnot muodostuvat asuin- ja erillisestä saunarakennuksesta sekä laajasta, rakennukset yhdistävästä terassialueesta (n. 100 m2). Asunto on mahdollista varustaa myös parviratkaisulla, mikä tuo lisää yöpymistilaa esim. lapsille ja vieraille. Marina Villas vetää puoleensa Ensimmäinen Marina Villas valmistui kesällä Rakenteilla olevia asuntoja on jo kuitenkin varattu innokkaasti. Kaikki asunnot edustavat sekä suunnittelultaan että varustelultaan ehdotonta luksusta. Panoraamaikkunat tuovat huikaisevan merimaiseman lähelle ja miellyttävästä olosta huolehtii erinomainen ilmastointi. Myös sisustusmateriaalit on valittu viimeistä piirtoa myöten huolella, ympäröivä luonto ja maisema huomioiden. Lue lisää Marina Villas -asuntojen arkkitehtuuri on JOARC Oy:n käsialaa.

6 Siuntion Hyvinvointikeskuksen saneeraus hoidettiin huolella tiukoista aikatauluista huolimatta Siuntion Hyvinvointikeskuksen majoitushuoneiden saneeraus oli Mijorakille mittava työmaa. Enimmillään projekti työllisti lähes 90 rakentamisen ammattilaista. Hanke toteutettiin työyhteenliittymänä Vallilla Interiorin kanssa. Hyvät kokemukset auttoivat yhteistyökumppanin valinnassa Siuntion Hyvinvointikeskus on aktiivisten aikuisten hyvinvointi- ja kuntoutumiskeidas keskellä vehmainta Uuttamaata. Nykyisen Hyvinvointikeskuksen tapainen toiminta käynnistyi Siuntiossa jo vuonna 1921, jolloin Miina Sillanpää hankki nykyiseen kiinteistöön kuuluvan Lepopirtin perustajayhdistyksen käyttöön. Keväällä 1976 käyttöön otettu päärakennus on arkkitehti Matti Hakalan suunnittelema. Rakennuskokonaisuutta on sittemmin laajennettu ja saneerattu useampaankin otteeseen ja tänä päivänä se pitää sisällään 191 kahden hengen majoitushuonetta ja 380 asiakaspaikkaa sekä monipuoliset tilat yritystilaisuuksien ja perhejuhlien viettoon. Siuntion Hyvinvointikeskuksen viimeisin saneeraus valmistui keväällä Remontin aikana uudistettiin 92 hotellihuonetta sekä kaksi sviittiä. Huoneiden ja käytävien kaikki pinnat, vesijohto- ja sähköasennukset uusittiin, ulko-ovet ja ikkunat vaihdettiin ja parvekkeet lasitettiin. Mijorak tuli mukaan projektiin Vallila Interiorin suosituksesta. Alusta alkaen oli selvää, että aikataulu tulee olemaan haasteellinen. Tästä johtuen lähdimme hakemaan rakennusurakoitsijakumppaniksi yritystä, josta meillä on jo kokemusta ja joka pystyy tekemään laadukasta jälkeä tiukassakin aikataulussa, kertoo Vallila Interiorin toimitusjohtaja Anne Berner.

7 Olimme lopputulokseen erittäin tyytyväisiä. Erityisesti projektin johto ansaitsee erityiskiitokset: oli ihailtavaa seurata millaisella huolella, rehellisyydellä ja tarkkuudella Mijorak vastasi oman osuutensa valmistumisesta erittäin tiukoissakin työvaiheissa ja aikatauluissa laadun kertaakaan kärsimättä. Valmista tehtiin yötä myöten Projektin kulusta Mijorakin puolella vastasi työpäällikkö Jan Kopponen. Hankkeen tiukka aikataulu johtui siitä, että asiakas halusi tilat mahdollisimman nopeasti käyttöön: jokainen käytöstä poissa oleva huone on hotellille iso kulu. Tiukka aikataulu vaati työjärjestysten erittäin tarkkaa suunnittelua ja valvontaa. Aikatauluseurantaa tehtiin päivittäin ja töiden aikataulussa pitäminen vaati melkoisen määrän ylitöitä. Oman haasteensa hankkeen läpiviemiselle asetti se, että majoitustilat sijaitsevat toiminnassa olevien hoito-, ravintola- ja auditoriotilojen yläpuolella. Rakennustöitä jouduttiin tekemään kaikissa alapuolisissa tiloissa, koska vesijohdot ja viemärit uusittiin tilojen katoissa, Kopponen muistelee. Esimerkillistä projektin johtamista Mijorakin rooli projektissa oli erittäin merkittävä, sillä rakennusurakoitsijan osuus oli työn luonteesta johtuen tavanomaistakin laajempi. Olimme lopputulokseen erittäin tyytyväisiä. Erityisesti projektin johto ansaitsee erityiskiitokset: oli ihailtavaa seurata millaisella huolellisuudella, rehellisyydellä ja tarkkuudella Mijorak vastasi oman osuutensa valmistumisesta erittäin tiukoissakin työvaiheissa ja aikatauluissa laadun kertaakaan kärsimättä, Anne Berner korostaa. Siuntion hyvinvointikeskuksen saneeratun osan sisustussuunnitelusta vastasi Maarit Gummerus.

8 Mijorak on pitkälle viedystä laadunvalvonnasta huolimatta kilpailukykyinen myös hinnoissa, niinpä yritystä on käytetty sekä sopimusurakoitsijana että kertaluontoisten urakoiden tekijänä. Kontulan metroasemalla loikattiin liikkuvaan junaan Jo 25 vuoden ikään ehtineen Helsingin metron asemia parannetaan ja peruskorjataan vastaamaan paremmin tämän päivän käyttäjien tarpeita. Viimeisimpänä valmistui Kontulan metroaseman lippuhallin saneeraus, jonka rakennustöistä vastasi Mijorak. TIESITKÖ TÄMÄN HELSINGIN METROSTA? Metrossa liikennöi 54 vaunuparia Asemia on yhteensä kilometrin pituinen linjarata vie matkustajat Helsingin halki reilussa kahdessakymmenessä minuutissa Metrolla tehdään joka päivä lähes matkaa (tieto vuodelta 2005) Metron liikennöinti maksaa ainoastaan 3,2 senttiä/matkustajakilometri eli vain noin seitsemäsosan edullisena pidetyn raitioliikenteen hinnasta (tieto: HKL:n vuosikertomus 2001)L:n vuosikertomus 2001) Kontulan aseman saneerausprojekti käynnistyi jo vuonna Alunperin toteuttajaksi valittu rakennusliike ajautui kuitenkin kesken urakan taloudellisiin vaikeuksiin ja lopulta konkurssiin. Työmaan loppuunsaattajaksi kutsuttiin nopealla aikataululla Helsingin kaupungin liikennelaitoksen vanha tuttu. HKL kilpailuttaa kaikki työt ja työmaat ja rakennusliikkeiden valinta tehdään sekä hinnan että laadun perusteella. Mijorak on pitkälle viedystä laadunvalvonnasta huolimatta kilpailukykyinen myös hinnoissa. Niinpä yritystä on käytetty sekä sopimusurakoitsijana että kertaluontoisten urakoiden tekijänä, kertoo HKL:n rakennustöiden ylivalvoja Kalevi Andersson. Voisikin todeta, että aina kun tarvitaan voimaa ja nopeutta, avuksi kutsutaan Mijorak. Firmassa on hyvä yrittämisen henki. Työntekijät ovat sitoutuneita yritykseen ja yritys on sitoutunut tilaajan tavoitteisiin. Erityiskiitoksen ansaitsee myös pätevä työnjohto. Mijorakin työnjohtaja Juho Vornanen ja rakennustöiden ylivalvoja Kalevi Andersson ovat katsastamassa Kontulan metroaseman lippuhallin viimeisiä työvaiheita. Töihin käytiin käsiksi muitta mutkitta Mijorak otti Kontulan metroaseman työmaan haltuunsa syyskuussa Työt lähtivät käyntiin vauhdikkaasti ja asema valmistui kuukauden etuajassa. Mijorak pysyi raameissa myös taloudellisesti: urakka laskutetaan tuntiperusteisesti ja tehtyjen tuntien määrä jäi alle etukäteen arvioidun. Tämä kertoo ripeästä työskentelytavasta ja asiakkaan tavoitteisiin sitoutumisesta, Andersson huomauttaa. Mijorakin puolella työmaasta vastasi työnjohtaja Juho Vornanen. Hänen mukaansa urakan vauhdikkaassa läpiviemisessä auttoivat sekä kokemus että ammattitaito. Olemme työskennelleet metroasemilla aikaisemminkin eli metron tiukat turvallisuussäännöt sekä poikkeavat työajat olivat tuttuja. Rata-alueellahan ei esimerkiksi voi työskennellä kuin öisin ja silloinkin tiukkojen turvamääräysten alaisena. Metron käyttäjien kannalta lippuhallin merkittävin parannus ovat uudet liukuportaan. Nyt matkustajien ei tarvitse enää kulkea portaita painavien kantamusten tai polkupyörän kanssa. Vanhat portaat on korvattu liukuportailla ja hissillä. Lippuhallin ulkonäköä on muutenkin siistitty ja mm. wc-tilat ovat huomattavasti aikaisempaa viihtyisämmät. Matkustajien mukavuutta lisääviä perusparannuksia on suunnitteilla useille vanhemman polven asemille, Andersson lupaa.

9 Karhupuiston kupeeseen valmistuu luksusluokan ullakkohuoneistoja Pääkaupunkiseudun asuntomarkkinat käyvät edelleen kuumina. Monet kantakaupungin taloyhtiöistä ovatkin tienanneet sievoisia summia muuttamalla talon kylmät ullakkotilat muodikkaiksi ullakkohuoneistoiksi. Mijorak valittiin urakan toteuttajaksi siitä huolimatta, että heidän tarjouksensa ei ollut edullisin. Aikaisemmista kohteista saatu kokemus laadusta ja luotettavuudesta ratkaisi kisan Mijorakin eduksi ja jälkeenpäin tämä päätös on osoittautunut kaikin puolin oikeaksi. Yleensä taloyhtiöt myyvät ullakkotilojen rakennusoikeuden ulkopuoliselle taholle, mutta tässä tapauksessa vakavarainen taloyhtiö päätti ryhtyä itse rakennuttajaksi. Asuntoina myytävän ullakkotilan neliöhinta on luonnollisesti korkeampi ja taloyhtiö voikin nyt mahdollisesti odottaa parempaa voittoa, kertoo kohteen valvojana toimiva Matti Haapala. Asuntojen myymisestä saatavat tulot taloyhtiö käyttää asumismukavuutta kohentavien korjaustöiden tekemiseen. Valvojan toimenkuvaan kuuluu rakennusprojektin koordinointi sekä työn laadun valvominen rakennuttajan puolesta. Yksi valvojan tärkeimmistä tehtävistä on urakkakilpailutus, jonka perusteella rakennusliike valitaan. Mijorak valittiin urakan toteuttajaksi siitä huolimatta, että heidän tarjouksensa ei ollut edullisin. Aikaisemmista kohteista saatu kokemus laadusta ja luotettavuudesta ratkaisi kisan Mijorakin eduksi ja jälkeenpäin tämä päätös on osoittautunut kaikin puolin oikeaksi. Edullisimman tarjouksen jättänyt rakennusliike on nimittäin sittemmin ajautunut konkurssiin, Haapala huomauttaa. Talo talon päälle Kokonaisuudessaan työmaa on käsittänyt kuuden ullakkohuoneiston rakentamisen entisiin kylmiin ullakkotiloihin sekä neljän vuokra-asunnon rakentamisen sisäpihan siipirakennukseen. Lisäksi korjaustöitä on tehty kellarissa, pesutuvassa ja saunatiloissa. Remontin myötä taloyhtiö saa myös uuden jätehuoneen sekä hissit porraskäy- Myös talon pihakansi jouduttiin ktäviin. yllättäen uusimaan. Ullakkoasuntojen rakentamista voisi kuvailla niin, että olemme rakentaneet uuden talon entisen päälle. Yläkerroksissa työskentelemisessä on aina omat haasteensa. Materiaalit ja työvälineet on saatava ylös asukkaita, työntekijöitä tai ohikulkijoita vaarantamatta. Lisäksi taloyhtiön asukkaat ovat joutuneet elämään remontin keskellä ja heidän turvallisuutensa huomioiminen sekä aiheutuvien häiriöiden minimoiminen ovat tärkeysjärjestyksessä aina ensimmäisenä, kertoo Mijorakin työnjohtaja Kimmo Rajavuori. Yllätyksiltäkään ei olla vältytty, Rajavuori muistelee. Ensimmäinen kohdattiin jo urakan alussa, kun talon pihakannesta paljastui rakennevikoja. Myös kellarin ilmanvaihto osoittautui puutteelliseksi ja tilajako epäkäytännölliseksi. Näiden odottamattomien lisätöiden jälkeen työt ovatkin sujuneet suunniteltuun tapaan. Yhteistyön sujuvuus punnitaan odottamattomissa tilanteissa. Vaikka näitä yllättäviä lisätöitä tulikin heti projektin alussa vastaan aika paljon, olemme pystyneet sopimaan kaikesta hyvässä hengessä, valvoja Matti Haapala kiittelee. Luotamme siihen, että Mijorakin kapasiteetti riittää viemään työn aikataululllisesti kunnialla loppuun, vaikka työn määrä onkin ylittänyt ennalta arvioidun.

10 Takana ennätyksellisen vilkas yhteistyövuosi Espoon kaupungin vastaava piirirakennusmestari Stefan Lindholm on erityisen tyytyväinen Mijorakin työnjohdon pätevyyteen ja työskentelytapoihin.

11 Mijorak on toiminut Espoon kaupungin sopimusurakoitsijana jo vuosikymmenen ajan. Kesän 2007 aikana Mijorakilla oli Espoon kaupungin kanssa käynnissä 12 työmaata, jotka työllistivät yhteensä yli 30 työntekijää. Näistä ylivoimaisesti suurin oli Mattlidens Skolcentrumin peruskorjaus. Espoon kaupungilla on jatkuvasti meneillään kymmeniä erikokoisia ja erityyppisiä rakennustyömaita uudisrakennuksista pieniin vuosikorjauksiin. Valtaosan näistä rakennustöistä suorittavat kaupungin sopimusurakoitsijat. Kaupunki tekee vuosisopimuksen kerrallaan 7-8 rakennusliikkeen kanssa. Vuosisopimusta tavoittelee yleensä ainakin kaksinkertainen määrä hakijoita. Vuosisopimusurakoitsijat valitaan tuntihinnan perusteella, mutta lisäksi huomiota kiinnitetään myös kapasiteetin riittävyyteen ja laadullisiin seikkoihin, selittää kaupungin Vastaava piirirakennusmestari Stefan Lindholm. Mijorakin kanssa yhteistyö on jatkunut jo vuosikymmenen ajan. Erityisen tyytyväisiä olemme olleet Mijorakin työnjohdon pätevyyteen ja ammattitaitoon: asiat tiedetään ja osataan ja jos ei tiedetä, niin otetaan selvää, Lindholm kiittelee. Stefan Lindholm (vas.) ja Mijorakin työnjohtaja Ari Auvinen ovat tehneet tiivistä yhteistyötä mm. Matinkylän koulukeskuksen saneeraustyömaan tiimoilta. Espoon kaupungin kanssa Mattlidens Skolcentrumissa urheillaan pian uuden katon alla Matinkylän koulukeskus toimii opinahjona yli 1300 oppilaalle. Alunperin vuonna 1974 valmistunutta rakennuskompleksia on saneerattu kolmessa vaiheessa, joista viimeisessä mukana on myös Mijorak. Suurin yhtenäinen kokonaisuus, josta Mijorak on vastuussa, on yläasteen liikuntasalin katon uusiminen. Kokonaisuudessaan 700 m2 kokoinen katto oli päässyt rapistumaan huonoon kuntoon ja mm. katon liimapuupalkit olivat lahonneet niin pahasti, että ne piti purkaa pois ja vaihtaa uusiin. Samalla uusittiin vesikatto, lämpöeristys sekä sisäkatto kokonaisuudessaan, Lindholm kertoo. Lisäksi Mijorak on hoitanut lukion puolen pienemmän liikuntasalin saneerauksen kokonaisuudessaan. Projektin hallinta avainasemassa Espoon kaupungin suuremmilla työmailla, kuten Matinkylän koululla, työskentelee tyypillisesti useita eri urakoitsijoita. Rakennusliikkeen lisäksi mukana ovat yleensä ainakin sähkö- ja lvi-urakoitsijat. Monen eri tahon aikataulujen, työnjaon ja vastuiden jakamisessa projektin hallinta nousee avainasemaan. Espoon kaupunki on saanut tämän yhteispelin sujumaan erinomaisesti, kiittelee Mijorakin työnjohtaja Ari Auvinen. Kaupungin vastaava rakennusmestari pitää huolen siitä, että tieto kulkee ja että työt eivät suotta seiso. Kaupungin puolelta löytyy kiitettävän runsaasti rakentamisen ammattitaitoa ja osaamista. Yhteistyö on ollut sujuvaa ja antoisaa. Auvinen vastaa Mijorakin kaikista Espoon työmaista. Työsarkaa riittää, sillä kiireisimmän kesäsesongin aikana työmailla saattaa olla yhteensä yli 30 työntekijää. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan pitämään samat työntekijät samoilla työmailla. Tällöin väki viihtyy parhaiten ja työt sujuvat mukavimmin. Tarvittaessa kaikki ovat kuitenkin valmiita joustamaan, Auvinen kiittelee. Mijorakin tavoitteena on pitää pätevät, osaavat ja motivoituneet työntekijät talossa ja siinä ollaan onneksi myös onnistuttu.

12 Tervetuloa vakuuttamisen erikoisliikkeeseen! Meiltä saat kattavan valikoiman turvaa yrityksellesi, kodillesi, perheellesi ja muulle omaisuudellesi. Kysy lisää, ota yhteyttä puh /Mika Stenberg Vakuuttamisen erikoisliike Sampo Pankki Oyj, Uudenmaan Finanssikeskus Teknobulevardi 3 5, Vantaa puh PUUKESKUKSESTA KAIKKI RAKENTAMISEEN! Rautakauppa- ja puutavaraostokset samasta paikasta! Kaikki mitä rakentaja, peruskorjaaja ja kunnostaja tarvitsee olit sitten pienrakentaja tai rakentamisen ammattilainen. PUUTAVARA RAKENNUS- LEVYT PUUTUOTTEET PUUSISUSTUS- TUOTTEET OVET JA IKKUNAT RAKENNUS- TARVIKKEET RAUTAKAUPPA- TUOTTEET Espoo, Kilo Pääskyskuja 1 puh Espoo, Kivenlahti Ruukintie 4 puh Helsinki, Herttoniemi Sorvaajankatu 6 puh Helsinki, Ruoholahti Saukonpaasi 3 puh Vantaa, Petikko Tiilipojanlenkki 7 puh ma pe klo 7 18 (Ruoholahti 7 17) la klo 9 15 Mijorak OY Kylänportti 12 F, Espoo Puh Fax

Rakentajat. PELOTON energiaremontti

Rakentajat. PELOTON energiaremontti Rakentajat PELOTON energiaremontti FAKTA Asuminen 30 % henkilökohtaisesta hiilijalanjäljestä ONGELMA Asiakas ei osaa Systeemit monimutkaistuvat Kokonaisuudet pitää sovittaa yhteen Kauppa ei osaa HUOLTO

Lisätiedot

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Talomme katto on rakennettu vuonna 1986. Tiilet olivat tulleet huokoiseksi ja sammalta kertynyt, joten huoltoa kaivattiin, kertoo talon omistaja. Referenssi FRIISILÄNTIE

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Unelmakoti historiallisella paikalla Tulevaisuus rakennetaan tänään Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Keskustan Portin tarina Keskustan Portin tarina ulottuu 1800-luvulle

Lisätiedot

lämpö- ja wesíjohtoliike Museokatu 34, 00100 Helsinki Tietoa meistä HUOLTO KORJAUS URAKOINTI TARVIKKEET 24H PÄIVYSTYS Tilaukset ja päivystys 24h

lämpö- ja wesíjohtoliike Museokatu 34, 00100 Helsinki Tietoa meistä HUOLTO KORJAUS URAKOINTI TARVIKKEET 24H PÄIVYSTYS Tilaukset ja päivystys 24h Museokatu 34, 00100 Helsinki Tietoa meistä HUOLTO KORJAUS URAKOINTI TARVIKKEET 24H PÄIVYSTYS Tilaukset ja päivystys 24h 09 495 106 ja 0400 249 920 toimisto@pj.fi Täyden palvelun LVIS-talo Helsingissä Lämpö-

Lisätiedot

HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN

HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN www.pakrak.fi Kokonaisvaltaista osaamista Pakrak Group Oy tarjoaa kokonaisvaltaista palvelua asuin-, teollisuus- ja liikerakentamisen tarpeisiin. Konserniyhtiöt

Lisätiedot

Expert in insulation and scaffolding

Expert in insulation and scaffolding Expert in insulation and scaffolding Hyvät asiakkaat Olemme kohta 30 vuotta toiminut perheyritys. Tällä hetkellä kuulumme pohjoismaiden suurimpiin yrityksiin, joka tarjoaa sekä eristystä että telineratkaisuja.

Lisätiedot

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja.

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. Uudiskohteiden asiantuntija palveluksessanne. Uudiskohde on palveluna ainutlaatuinen. Välittäjämme ovat keskittyneet nimenomaan uudiskohteiden myyntiin, mistä

Lisätiedot

MONIPUOLISTA OSAAMISTA

MONIPUOLISTA OSAAMISTA Kanta Kaivu Oy on vuonna 1993 perustettu nurmijärveläinen maarakennus-, rakennus- ja kuljetusalan yritys. Toiminta-alueemme on pääkaupunkiseutu ja Etelä-Suomi. Meillä on 20 vuoden vankka kokemus monipuolisista

Lisätiedot

REFERENSSILUETTELO. Jari Kukkonen

REFERENSSILUETTELO. Jari Kukkonen REFERENSSILUETTELO Jari Kukkonen Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh: +358 10 3206580 REFERENSSILUETTELO 15.5.2014

Lisätiedot

ASUKASINFO 10.2.2010 - AS OY MELKONKATU 4 - Markko Kalevo, Tapani Eisanen, Seppo Siimeslehto Keskiviikkona 10.2.2010

ASUKASINFO 10.2.2010 - AS OY MELKONKATU 4 - Markko Kalevo, Tapani Eisanen, Seppo Siimeslehto Keskiviikkona 10.2.2010 ASUKASINFO 10.2.2010 - AS OY MELKONKATU 4 - Markko Kalevo, Tapani Eisanen, Seppo Siimeslehto Keskiviikkona 10.2.2010 Saumauksesta täyden palvelun korjausrakentajaksi Historia 1966 Yritys perustetaan Raitalinna

Lisätiedot

PETTERI KAARNA 19.11.1969 Espoo P. 020-759 8575 GSM 050-340 2509 Sähköposti: petteri.kaarna@hssr.fi

PETTERI KAARNA 19.11.1969 Espoo P. 020-759 8575 GSM 050-340 2509 Sähköposti: petteri.kaarna@hssr.fi HENKILÖREFERENSSI 1(6) PETTERI KAARNA 19.11.1969 Espoo P. 020-759 8575 GSM 050-340 2509 Sähköposti: petteri.kaarna@hssr.fi KOULUTUS: 1988 Talonrakentajan tutkinto, Espoo 1995 Ylioppilas, Espoon Tapiolan

Lisätiedot

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 KUNNON TYÖMIEHIÄ» WWW.BRIKO.FI 1 ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 ASIAKKAAT ARVIOIVAT BRIKON PARHAAKSI RAKENNUSALAN HENKILÖSTÖVUOKRAAJAKSI JO TOISENA VUONNA PERÄKKÄIN Lue, mitä mieltä asiakkaat olivat

Lisätiedot

Laatukäsikirjan Sisältö

Laatukäsikirjan Sisältö Petri Siivonen 18.2.2015 Kun työ on nautinto, elämä on ilo. Kun työ on velvollisuus, elämä on orjuutta. Maxim Gorki 1 RASICOM OY YRITYKSENÄ Laatukäsikirjan Sisältö Rasicom Oy on perustettu vuonna 2004.

Lisätiedot

MM-Yritysrakentaja Oy. Jo vuodesta 1989 25 vuotta energistä rakentamista

MM-Yritysrakentaja Oy. Jo vuodesta 1989 25 vuotta energistä rakentamista MM-Yritysrakentaja Oy Jo vuodesta 1989 25 vuotta energistä rakentamista Yhteystiedot Toimisto MM-Yritysrakentaja Oy Tiilipojanlenkki 4 01720 Vantaa Puh. 010 328 4180 info@mmyr.fi etunimi.sukunimi@mmyr.fi

Lisätiedot

URAKKAMUOTOKOULUTUS. Torstaina Kylpylähotelli Kunnonpaikka

URAKKAMUOTOKOULUTUS. Torstaina Kylpylähotelli Kunnonpaikka URAKKAMUOTOKOULUTUS Torstaina 18.1.2017 Kylpylähotelli Kunnonpaikka Jaettu urakka 1. Kuvatkaa lyhyesti urakkamuotonne tyypilliset käyttökohteet ja -organisaatiot? 2. Kuvatkaa urakkamuotonne vahvuudet verrattuna

Lisätiedot

Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen

Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen TIEDOTE Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen 2017-2018 HUOM. Huoneistoissa tulee tehdä valmisteluja sujuvan asennuksen varmistamiseksi. Katso asennukseen valmistautuminen. Remontin sisältö

Lisätiedot

Yksilölliset ja tarpeenmukaiset LVI-suunnitteluratkaisut

Yksilölliset ja tarpeenmukaiset LVI-suunnitteluratkaisut Yksilölliset ja tarpeenmukaiset LVI-suunnitteluratkaisut Asuntotuotanto Pienkiinteistöt ja taloteollisuus Liiketilat ja palvelurakentaminen Korjausrakentaminen Suurkohteet Heatco on huippukumppani LVI-suunnitelmien

Lisätiedot

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava.

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Kiinteistö-Tapiola Oy Ajaton klassikko Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Pääkonttoritason toimitila Tapiolassa jo tänään huomisen arvoalueella Tapiolan Aura

Lisätiedot

Linjasaneerausten ja putkiremonttien ammattilainen

Linjasaneerausten ja putkiremonttien ammattilainen Linjasaneerausten ja putkiremonttien ammattilainen Peab on Pohjoismaiden suurimpia rakennuskonserneja Peab on mittavat resurssit omaava pohjoismainen yhteiskuntarakentaja. Olemme ammattitaitoinen ja luotettava

Lisätiedot

Kestävien arvojen koti

Kestävien arvojen koti Kestävien arvojen koti huolto ja siivous yhdellä soitolla yksilöllinen paikalla rakennettu korjaukset ja laajennukset verovähennyksillä Se tehdään kestämään sata vuotta Koralli Koti ei ole pelkkä talo,

Lisätiedot

Assemblin Linjasaneeraus Putkiremonttien kirkkainta kärkeä

Assemblin Linjasaneeraus Putkiremonttien kirkkainta kärkeä Assemblin Linjasaneeraus Putkiremonttien kirkkainta kärkeä Me olemme Assemblin! Olemme osa Pohjoismaista Assemblin-konsernia Omistaja Triton sijoitusyhtiö Täyden palvelun asennus- ja huoltokumppani, jolla

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

Rakenna & Remontoi FENESTRA OY

Rakenna & Remontoi FENESTRA OY Rakenna & Remontoi FENESTRA OY 28.01.2011 Timo Laitinen Fenestra Oy 2011 Fenestra Oy on laadukkaiden ovi- ja ikkunaratkaisujen täyden palvelun toimittaja. Palvelemme paremmin tarjoamalla laajan valikoiman

Lisätiedot

InSert - putkiremonttien asukaskysely. Satu Paiho & Veijo Nykänen 14.4.2008

InSert - putkiremonttien asukaskysely. Satu Paiho & Veijo Nykänen 14.4.2008 InSert - putkiremonttien asukaskysely Satu Paiho & Veijo Nykänen 14.4.2008 Yhteenveto vastaajista Kyselyyn vastasi noin 400 taloyhtiön osakkeenomistajaa Vastaajat asuvat noin 330 eri taloyhtiössä Noin

Lisätiedot

Riskienhallinta taloyhtiössä

Riskienhallinta taloyhtiössä Riskienhallinta taloyhtiössä Taloyhtiö 2014 Maria Kulomäki Asunto-osakeyhtiölaki: asunto-osakeyhtiön toiminta Tarkoituksensa toteuttamiseksi asunto-osakeyhtiö huolehtii hallinnassaan olevien kiinteistöjen

Lisätiedot

Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa, mutta se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä.

Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa, mutta se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä. Rakennuslehti 18.12.2012 EMC Talotekniikka myydään Hollantiin EMC Talotekniikka Oy myydään hollantilaiselle teknisten palveluiden toimittaja Royal Imtech N.V.:lle. EMC Talotekniikan nykyiset omistajat

Lisätiedot

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Oma koti kaukolämpöön Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Kaukolämpö on ympäristöystävällinen, taloudellinen ja turvallinen vaihtoehto omakotitalossa Raumalla 95 prosenttia

Lisätiedot

IDEN PERUSKORJAUKSET

IDEN PERUSKORJAUKSET TALOYHTIÖIDEN IDEN PERUSKORJAUKSET säästöjen etsiminen lisä- ja muutostöiden minimointi voiko urakoitsija olla mukana jo suunnitteluvaiheessa? aikataulutus lisärakentaminen yhtenä rahoituskeinona Säästöjen

Lisätiedot

Rakennustutkimus RTS Oy

Rakennustutkimus RTS Oy Rakennustutkimus RTS Oy HELMIKUU 2012 / ASTA-MESSUT KÄDETTÖMYYS KASVAA PIENRAKENTAMISESSA Viime vuonna omakotirakentamista aloitettiin 11 700 asuntoa. Tästä tuottajamuotoisen rakentamisen osuus oli 1 700

Lisätiedot

55,0 m², Loviisa KT 2h,k, lasitettu parveke. Kohteen ilmoittaja. Valkolammentie 26, Loviisa Valko, 11 kaupunginosa

55,0 m², Loviisa KT 2h,k, lasitettu parveke. Kohteen ilmoittaja. Valkolammentie 26, Loviisa Valko, 11 kaupunginosa Kohteen ilmoittaja Nimi: Laura Pesonen Puh: +358 50 4200662 Porvoon Habita Oy, Habita Porvoo Lundinkatu 10 06100 Porvoo Puh: 010 585 5840 Loviisa KT 2h,k, lasitettu parveke Keskellä kaunista Valkoa upea

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta

Lisätiedot

Tuotannon virtauttaminen ja tahtiaika käytännössä

Tuotannon virtauttaminen ja tahtiaika käytännössä Tuotannon virtauttaminen ja tahtiaika käytännössä Juha Salminen Kehitysjohtaja, Consti juha.salminen@consti.fi Ossi Luukkonen Vastaava mestari, Consti TEORIA ON SELKEÄ KÄYTÄNTÖ VAIKEAMPAA Työ jaetaan saman

Lisätiedot

SUKITUS Tuotantojohtaja Heikki Jyrämä, Picote Oy

SUKITUS Tuotantojohtaja Heikki Jyrämä, Picote Oy SUKITUS Tuotantojohtaja Heikki Jyrämä, Picote Oy PICOTE OY LTD Toiminut alalla omalla Picote-menetelmällä vuodesta 2008 lähtien. Sitä ennen rakennusurakoitsija Innotia Oy. Tänään kiinteistöjen sisäpuolisen

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

Suuria säästöjä elpo-elementeillä

Suuria säästöjä elpo-elementeillä Suuria säästöjä elpo-elementeillä Säästöä rakentamisajassa Säästöä asuinneliöissä Säästöä materiaalikuluissa Säästää myös ympäristöä Elpotek Oy talotekniikan innovaatioita Elpotek Oy on talotekniikkaelementtien

Lisätiedot

VILLA FELIX VALMIS KOKONAISUUS MAJOITUS- JA RAVINTOLATOIMINTAAN TAI HOIVAPALVELUJEN TUOTTAMISEEN

VILLA FELIX VALMIS KOKONAISUUS MAJOITUS- JA RAVINTOLATOIMINTAAN TAI HOIVAPALVELUJEN TUOTTAMISEEN 1 VILLA FELIX Felixionat Oy:n konkurssipesä myy kartanomaisen majoitus- / ravintolakiinteistön Västanfjärdissä Kemiönsaaren kunnassa. Osoite: Vestanvikintie 95, 25830 Västänfjärd VALMIS KOKONAISUUS MAJOITUS-

Lisätiedot

Inwido Finland Oy. Suomen johtava ikkuna- ja ovitoimittaja Htt Seppo Hyry

Inwido Finland Oy. Suomen johtava ikkuna- ja ovitoimittaja Htt Seppo Hyry Inwido Finland Oy Suomen johtava ikkuna- ja ovitoimittaja Htt 7.4.2017 Seppo Hyry 2 Inwido Euroopan suurin ikkunavalmistaja 25 tehdasta Yli 20 tuotemerkkiä Liikevaihto 580 M (Suomi 155 M ) N 4000 työntekijää

Lisätiedot

Metro länteen asukastilaisuus Kaitaan koulu

Metro länteen asukastilaisuus Kaitaan koulu Metro länteen asukastilaisuus Kaitaan koulu 5.4.2016 Ohjelma Hankkeen esittely, projektipäällikkö Tero Palmu, Länsimetro Oy Kaitaan ratatunnelin ja aseman louhinta: työmaa-alueet, työajat ja vaiheet, projektipäällikkö

Lisätiedot

VTS-kodit. Puheenjohtajien kokous 25.11.2014

VTS-kodit. Puheenjohtajien kokous 25.11.2014 VTS-kodit Puheenjohtajien kokous 25.11.2014 25.11.2014 Organisaatio 1.11.2014 Hallitus Toimitusjohtaja Rakennuttamispalvelut Tekniset palvelut Avain palvelut Sisäiset palvelut Rakennuttajatiimi -uudis-

Lisätiedot

Pöytäkirja 12 /2015 :t 53-64 5.11.2015. Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika 5.11.2015 klo 8.30 11.32 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa

Pöytäkirja 12 /2015 :t 53-64 5.11.2015. Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika 5.11.2015 klo 8.30 11.32 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Aika klo 8.30 11.32 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntija-jäsenet Muut osallistujat Ilkka Rekonen, lupapäällikkö, puheenjohtaja vs. Sirkka Kähärä, kaupunkisuunnittelulautakunnan

Lisätiedot

Toimivuutta ja turvaa katolle. Katse kattoon. REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki Jari Suuronen

Toimivuutta ja turvaa katolle. Katse kattoon. REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki Jari Suuronen Toimivuutta ja turvaa katolle Katse kattoon REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki 6.4.2016 Jari Suuronen Nordic Waterproofing Group Liikevaihto n. 200 M Henkilöstöä n. 650 Valmistusta Suomessa, Ruotsissa

Lisätiedot

LUOTETTAVA KUMPPANI. MISSIOMME on toimittaa toimivia ja energiatehokkaita. luotettavasti ja suunnitellusti tarvikkeista asennukseen.

LUOTETTAVA KUMPPANI. MISSIOMME on toimittaa toimivia ja energiatehokkaita. luotettavasti ja suunnitellusti tarvikkeista asennukseen. JOTTA KOTI TOIMISI ARVOMME ovat luotettava kumppanuus, asiakastyytyväisyys, perheyrityksen yhteisöllisyys sekä laadun ja osaamisen jatkuva kehittäminen. MISSIOMME on toimittaa toimivia ja energiatehokkaita

Lisätiedot

TK21 Teollisuuskatu 21. Modernin kaupungin kiihtyvässä sykkeessä Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki

TK21 Teollisuuskatu 21. Modernin kaupungin kiihtyvässä sykkeessä Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki Modernin kaupungin kiihtyvässä sykkeessä Teollisuuskatu 21, Vallila, 00510 Helsinki TK21 Teollisuuskatu 21 TK21 Teollisuuskatu 21 / Elimäenkatu 12-16 tarjoaa haluttua toimitilaa edustavin palveluin vilkkaassa

Lisätiedot

! LAATUKÄSIKIRJA 2015

! LAATUKÄSIKIRJA 2015 LAATUKÄSIKIRJA Sisällys 1. Yritys 2 1.1. Organisaatio ja vastuualueet 3 1.2. Laatupolitiikka 4 2. Laadunhallintajärjestelmä 5 2.1. Laadunhallintajärjestelmän rakenne 5 2.2. Laadunhallintajärjestelmän käyttö

Lisätiedot

84,5 m², 3h+kt+s+lasit...,

84,5 m², 3h+kt+s+lasit..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Veli-Matti Kopio Puh: 050-315 3084 ihomes LKV Portti 2 02270 Espoo Puh: 050 315 3080 HUIPPUPAIKALLA MEREN RANNALLA, SAUNALLA, SUURELLA LASITETULLA PARVEKKEELLA, TERASSILLA JA UPEALLA

Lisätiedot

Mitä remontteja osakas saa tehdä?

Mitä remontteja osakas saa tehdä? 1.1 Lain määräykset 1 Mitä remontteja osakas saa tehdä? Asunto-osakeyhtiön osakas saa lain mukaan tehdä asunnossaan omalla kustannuksellaan erilaisia remontteja. Osakas voi esimerkiksi muuttaa huoneistonsa

Lisätiedot

56,5 m², 2h+k+s,

56,5 m², 2h+k+s, Kohteen ilmoittaja Nimi: Kimmo Raappana Puh: 040 849 2081 Kiinteistömaailma, Vantaa Aviapolis Tasetie 8 01510 Vantaa Puh: 020 793 1010 KAMPPI 56,5m2. Tässä sinulle viihtyisä läpitalon 2h,k,s Helsingin

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA KUNINKAANPORTTIIN

AUTOSALPA RAKENTAA KUNINKAANPORTTIIN LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa ti 21.3.2006 klo 10.00 jälkeen AUTOSALPA RAKENTAA KUNINKAANPORTTIIN Autosalpa Oy:n kiinteistöyhtiö, KOY Porvoon Autosalpa, ja SRV Viitoset Oy ovat allekirjoittaneet viime

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, Espoo

ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, Espoo Taiteilijan näkemys ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, 02330 Espoo ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, 02330 Espoo Saunalahden merelliselle asuinalueelle valmistuvaan Espoon Saunamajuriin

Lisätiedot

Isännöitsijätoimisto Tili-Kiinti Oy ISA Haarniskatie 6 D, 00910 Helsinki, puh. (09) 325 6221, faksi (09) 328 1696 isannointi@tili-kiinti.inet.

Isännöitsijätoimisto Tili-Kiinti Oy ISA Haarniskatie 6 D, 00910 Helsinki, puh. (09) 325 6221, faksi (09) 328 1696 isannointi@tili-kiinti.inet. 1 ( 6 ) ILMOITUS HUONEISTON KORJAUSTÖISTÄ pvm. / 201 Ilmoitus on jätettävät isännöitsijätoimistoon hyvissä ajoin ennen suunnitellun korjaustyön aloittamista (vähintään 2 viikkoa ennen töiden aloitusta

Lisätiedot

Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa. Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä. Kaj von Weissenberg

Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa. Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä. Kaj von Weissenberg Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä Kaj von Weissenberg 19.5.2016 1 Lisää Inspectasta Luomme turvallisuutta, luotettavuutta ja kestävää kehitystä Pohjois-Euroopassa

Lisätiedot

SORVAAJANKATU 15, HELSINKI

SORVAAJANKATU 15, HELSINKI SORVAAJANKATU 15, HELSINKI Kiinteistö KOY Sorvaajanalue hallitsee vuokrasopimuksen nojalla 4386 m² suuruista vuokratonttia katuosoitteessa Sorvaajankatu 15. Tontilla sijaitsee vuonna 1991 rakennettu toimisto-

Lisätiedot

KAALISTEN KAUPUNKI. Torin seudun kehittämishanke. Toinen rakennusvaihe 2012 Kirkkokadun saneeraus TYÖTURVALLISUUSLIITE

KAALISTEN KAUPUNKI. Torin seudun kehittämishanke. Toinen rakennusvaihe 2012 Kirkkokadun saneeraus TYÖTURVALLISUUSLIITE KAALISTEN KAUPUNKI Torin seudun kehittämishanke Toinen rakennusvaihe 2012 Kirkkokadun saneeraus TYÖTURVALLISUUSLIITE 28.3.2012 SIsÄLLYSLUETTEL0 1 YLEISTÄ 1.1 Turvallisuusliitteen tarkoitus 1.2 Rakennuttaja,

Lisätiedot

SRV:n suurhankkeiden tilannekatsaus

SRV:n suurhankkeiden tilannekatsaus SRV:n suurhankkeiden tilannekatsaus Suurhankeinfo 1/2016 Timo Jääskeläinen 28.1.2016 SRV lyhyesti Tarjoaa kokonaisvaltaisia rakennetun ympäristön ratkaisuja Toimii SRV Mallilla - Innovatiivinen hankekehitys

Lisätiedot

ADMINISTER OY KUNTAMARKKINAT 2014 ADMINISTER ON SUOMEN ALPPI- JA FREESTYLEMAAJOUKKUEIDEN VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI

ADMINISTER OY KUNTAMARKKINAT 2014 ADMINISTER ON SUOMEN ALPPI- JA FREESTYLEMAAJOUKKUEIDEN VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI ADMINISTER OY KUNTAMARKKINAT 2014 ADMINISTER ON SUOMEN ALPPI- JA FREESTYLEMAAJOUKKUEIDEN VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI Administer Oy Taloushallinnon palvelut Suomalainen perheyritys Kasvaa vauhdikkaasti,

Lisätiedot

40,5 m², 2h+k+kph+las...,

40,5 m², 2h+k+kph+las..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Blok Puh: 044 2416380 Blok Iso Roobertinkatu 21-25 00120 Helsinki Puh: 044 241 6380 Tyylikäs 2010-luvun kaksio lasitetulla parvekkeella Järvenpään Keskuksessa Tässä kaksiossa asut

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE TIIMIMME PALVELEE SINUA KOKONAISVALTAISESTI Stancon Oy on vuodesta 1994 toiminut yritys, joka

Lisätiedot

Metro länteen asukastilaisuus Iivisniemen koulu

Metro länteen asukastilaisuus Iivisniemen koulu Metro länteen asukastilaisuus Iivisniemen koulu 10.3.2016 Ohjelma Hankkeen esittely, projektipäällikkö Tero Palmu, Länsimetro Oy Finnoon ratatunnelin ja aseman louhinta: työmaaalueet, työajat ja vaiheet,

Lisätiedot

TURVALLISUUSASIAKIRJA

TURVALLISUUSASIAKIRJA Tilaaja: Loimaan Kaupunki Rakennuttamispalvelut 32440 ALASTARO Laatija: Janne Ilmalahti Rakennuttamisinsinööri Hanke: HIRVIKOSKEN KOULUN PURKU Hirvikoskentie 225 32200 LOIMAA Versio Sisältö Vaihe Päiväys

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi. Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi. Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry Hyvä suunnittelu kannattaa aina. Siitä syntyy rakennuksesi käytettävyys, turvallisuus ja arvo, olipa kohde minkä kokoinen

Lisätiedot

Oma koti ja sen suunnittelijat

Oma koti ja sen suunnittelijat Oma koti ja sen suunnittelijat oma koti kullan kallis joka tapauksessa kallis loppujen lopuksi laadukas rakentaminen on edullista, koska sen on kerralla hyvin suunniteltu ja tehty omakotiperheestä rakennuttajaperhe

Lisätiedot

Metro länteen asukastilaisuus

Metro länteen asukastilaisuus Metro länteen asukastilaisuus 25.4.2016 Ohjelma Hankkeen esittely, projektipäällikkö Tero Palmu, Länsimetro Oy Espoonlahden aseman ja ratatunnelin louhinta: työmaa-alueet, työajat ja -vaiheet, projektijohtaja

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 2-3h+k (yhtiöjärjestyksen mukaan 4h+k), 76 m, 335 000 Vastaava välittäjä Annika Virtanen KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, PARTNER 050 540 4524 annika@bolkv.fi

Lisätiedot

KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA

KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA ESITE 2015 Yritys Toimitalo on Suomessa toimiva toimitilakiinteistöjen markkinointiin, ylläpitoon, johtamiseen sekä kehittämiseen erikoistunut palveluyritys. Toimitalon

Lisätiedot

Helsingin Teollisuuskatu 21. Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki

Helsingin Teollisuuskatu 21. Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, 00510 Helsinki Helsingin Teollisuuskatu 21 Teollisuuskatu 21 / Elimäenkatu 12-16 tarjoaa edustavaa, hyväkuntoista toimitilaa

Lisätiedot

Suomen teollisuuden kunnossapitäjä

Suomen teollisuuden kunnossapitäjä Suomen teollisuuden kunnossapitäjä PEPT Oy Ab on vuonna 1992 perustettu perheyritys, jonka merkittävintä osaamista ovat teollisuuden eristys- ja telinetyöt sekä LVI-eristäminen. PEPT Oy Ab tarjoaa teollisuudelle

Lisätiedot

Kaukajärviosuuskunta. Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M

Kaukajärviosuuskunta. Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M Kaukajärviosuuskunta Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M HM Isännöinti ja Tili Oy (tytäryhtiö) Isännöintikohteita n. 80 kpl Henkilökuntaa 6 Liikevaihto n. 0,5

Lisätiedot

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille www.ramirent.fi Korkeat standardit Monipuolisiin High Class-tiloihin sovelletaan standardeja, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin

Lisätiedot

Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuoren varikon louhinta

Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuoren varikon louhinta Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuoren varikon louhinta Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely toimitusjohtaja Matti Kokkinen Länsimetro Oy Sammalvuoren varikon louhinta; työmaa-alue, työajat ja -vaiheet

Lisätiedot

Espoon Asunnot Oy / Espoonkruunu

Espoon Asunnot Oy / Espoonkruunu Espoon Asunnot Oy / Espoonkruunu Espoon kaupungin 100 % omistama yhtiö Suomen toiseksi suurin kunnallinen vuokrataloyhtiö Kiinteistöjä 275 kpl Asuntoja 14.400 Asukkaita n. 32.000 Espoon Asunnot Oy / Espoonkruunu

Lisätiedot

Käpylän elävä keskipiste

Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Amerin talona tunnettu Mäkelänkatu 91 uudistuu. Siitä tulee viihtyisä ja inhimillisen kokoinen kaupunginosan keskus. Kiinteistössä on tilaa erilaisille toimijoille:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) Kiinteistölautakunta Tila/8 09.01.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) Kiinteistölautakunta Tila/8 09.01.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) 8 Lasten päiväkoti Tilhen peruskorjauksen rakennus- ja talotekniikkaurakoiden työt sekä urakoitsijoiden valinta HEL 2013-016405 T 02 08 03 00 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Unelmakoti historiallisella paikalla Tulevaisuus rakennetaan tänään Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Keskustan Portin tarina Keskustan Portin tarina ulottuu 1800-luvulle

Lisätiedot

Asukaspalautekysely Tulosraportti

Asukaspalautekysely Tulosraportti Asukaspalautekysely Tulosraportti As Oy Liusketie 19 vertailuraportti 5. - 28.3.2008 Raportin vastaajaryhmä: Kaikki vastaajat Vertailtavat vastaajaryhmät: As Oy Liusketie 19 Sisällys Osio 2: Kiinteistön

Lisätiedot

52,0 m², 2h + k + kph + p,

52,0 m², 2h + k + kph + p, Kohteen ilmoittaja Nimi: Seppo Parikka Puh: 040 522 1427 Kiinteistö Parikka LKV Hallituskatu 7 A 45100 Kouvola Puh: 040 522 1427 52 m² KT 2h+k+kph+lasitettu parveke Inkeroinen/Kouvola 2/3krs. 52 m² 2h+k+kph+p

Lisätiedot

KORJAA, ENTISÖI JA MODERNISOI

KORJAA, ENTISÖI JA MODERNISOI KORJAA, ENTISÖI JA MODERNISOI VAATIVAT KOHTEET s.04 TOIMITILOJEN MUUTOSTYÖT s.06 TALOTEKNIIKKA s.08 ASUINTALOJEN PERUSKORJAUS s.09 PUTKIREMONTTI s.09 Pylon on pääkaupunkiseudulla toimiva vuonna 1989 perustettu

Lisätiedot

Ihania koteja.

Ihania koteja. Ihania koteja www.ihaniakoteja.fi 1 Rakennamme koteja, joissa viihdytään Korkeat huonetilat ja isot ikkunat tekevät kodeista valoisia ja avaria. Modernia asumista hyvien liikenneyhteyksien läheisyydessä.

Lisätiedot

Asunnon ja taloyhtiön kunnon selvittäminen

Asunnon ja taloyhtiön kunnon selvittäminen Nordea Pankki Asumisen ilta Asunnon ja taloyhtiön kunnon selvittäminen Mikko Juva Pientalorakentamisen kehittämiskeskus PRKK Onnistunut asuntokauppa Tunnista asunnon kunto Selvitä taloyhtiön kunto

Lisätiedot

NHK Rakennus Oy REFERENSSILUETTELO. Sivu 1/5 KORJAUSRAKENTAMINEN 11.1.2012. Työsisältö. peruskorjaus 1200brm2. Pääurakka

NHK Rakennus Oy REFERENSSILUETTELO. Sivu 1/5 KORJAUSRAKENTAMINEN 11.1.2012. Työsisältö. peruskorjaus 1200brm2. Pääurakka Sivu 1/5 Lukkarin Koulu Koulurakennuksen 1200. Pääurakka 1 M - 2 M eur Nurmijärven kunta KHO Unioninkatu/Fabianinkatu Korkeimman hallinto-oikeuden kirjastotilojen 500 t - 1 M eur Senaatti-Kiinteistöt Rakennuttajapalvelu

Lisätiedot

Päätöksenteon kriteerit - miten valita hissitoimittaja. Kalle Sahari, KONE Hissit Oy 6.10.2012

Päätöksenteon kriteerit - miten valita hissitoimittaja. Kalle Sahari, KONE Hissit Oy 6.10.2012 Päätöksenteon kriteerit - miten valita hissitoimittaja Kalle Sahari, KONE Hissit Oy 6.10.2012 KONE Suomessa Suomen johtava hissiyhtiö jo yli 100 vuoden ajan Ainoa kotimainen hissivalmistaja Noin 600 alansa

Lisätiedot

Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta. Tehtäviä alakoulun 5.-6.

Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta. Tehtäviä alakoulun 5.-6. Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta Tehtäviä alakoulun 5.-6. -luokkalaisille Voima-asema 1. Mitä koneita tai työvälineitä näet kuvassa? 2.

Lisätiedot

Kymmeniin kouluihin. valittu SPU Eristeet. Turvallisuus ja riskittömyys korostuvat. SPU Oy LEHDISTÖTIEDOTE 29.10.2014

Kymmeniin kouluihin. valittu SPU Eristeet. Turvallisuus ja riskittömyys korostuvat. SPU Oy LEHDISTÖTIEDOTE 29.10.2014 SPU Oy LEHDISTÖTIEDOTE 29.10.2014 Turvallisuus ja riskittömyys korostuvat Kymmeniin kouluihin valittu SPU Eristeet Koulujen rakentamisessa ja peruskorjaamisessa kiinnitetään nykyisin erityistä huomiota

Lisätiedot

Ihania koteja.

Ihania koteja. Ihania koteja www.ihaniakoteja.fi 1 Rakennamme koteja, joissa viihdytään Korkeat huonetilat ja isot ikkunat tekevät kodeista valoisia ja avaria. Modernia asumista hyvien liikenneyhteyksien läheisyydessä.

Lisätiedot

2 364, ,1. 6,3 Tapaturmataajuus, LTIFR huollettavaa kohdetta 15,6. 12 maata. Listattu Nasdaq Helsingissä 93 % ISO 14001

2 364, ,1. 6,3 Tapaturmataajuus, LTIFR huollettavaa kohdetta 15,6. 12 maata. Listattu Nasdaq Helsingissä 93 % ISO 14001 Caverion lyhyesti Caverion Life Cycle Solutions for Buildings and Industries Caverion suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää käyttäjäystävällisiä ja energiatehokkaita teknisiä ratkaisuja kiinteistöille

Lisätiedot

Helsingin Teollisuuskatu 21. Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki

Helsingin Teollisuuskatu 21. Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, 00510 Helsinki Helsingin Teollisuuskatu 21 Teollisuuskatu 21 / Elimäenkatu 12-16 tarjoaa edustavaa, hyväkuntoista toimitilaa

Lisätiedot

LVI-urakoitsijat: Rakentamisen volyymi laskee, mutta pysyy hyvällä tasolla

LVI-urakoitsijat: Rakentamisen volyymi laskee, mutta pysyy hyvällä tasolla Mediatiedote Julkaisuvapaa 25.9.2018 klo 8 LVI-urakoitsijat: Rakentamisen volyymi laskee, mutta pysyy hyvällä tasolla Rakentamisen suhdanne laskeutuu suotuisana ensi kevääseen. Alueelliset erot kasvavat

Lisätiedot

Icopal Katto Oy - Urakointipalvelut - Huoltopalvelut. ICOPAL KATTO OY Urakointi- ja huoltopalvelut kaikille katoille

Icopal Katto Oy - Urakointipalvelut - Huoltopalvelut. ICOPAL KATTO OY Urakointi- ja huoltopalvelut kaikille katoille Icopal Katto Oy - Urakointipalvelut - Huoltopalvelut ICOPAL KATTO OY Urakointi- ja huoltopalvelut kaikille katoille Katon kokonaisvaltainen kumppani Icopal Katto Oy Icopal Katto Oy Icopal Katto Oy kuuluu

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä

Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä Kiinteistö Oy 2 Pohjoisesplanadi 35 Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan

Lisätiedot

rakentamisapu.fi! (tulossa myöhemmin)! OMAKOTITALON RAKENTAMISAPU PALVELU KYSY LISÄÄ: Marko Pakarinen - p e.

rakentamisapu.fi! (tulossa myöhemmin)! OMAKOTITALON RAKENTAMISAPU PALVELU KYSY LISÄÄ: Marko Pakarinen - p e. rakentamisapu.fi! (tulossa myöhemmin)! OMAKOTITALON RAKENTAMISAPU PALVELU rakentamisapu.fi! RAKENTAMISAPU PALVELU JA ONNISTUNUT TALONRAKENNUSPROJEKTI ETUJA: Omakotitalon rakennuttaminen on iso ja vaativa

Lisätiedot

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI:

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: Taloyhtiön tiedot: Taloyhtiön nimi: Isännöitsijän nimi: Osoite: Puhelin/sähköpostiosoite: Osakkaan tiedot: Nimi:

Lisätiedot

Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä

Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä Toimistotalo Ylitse muiden 26 kerrosta Noin 3000 työpistettä metro 2015 Kaukokatsei sen valinta Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee olemaan

Lisätiedot

yit.fi/talontekniikka PAREMMAT PUTKIREMONTIT VIIDEN VUODEN TAKUULLA

yit.fi/talontekniikka PAREMMAT PUTKIREMONTIT VIIDEN VUODEN TAKUULLA yit.fi/talontekniikka PAREMMAT PUTKIREMONTIT VIIDEN VUODEN TAKUULLA YIT LIIKEVAIHTO* 3,8 mrd. vuonna 2018 OIKAISTU LIIKEVOITTO* 134,5 milj. vuonna 2018 TYÖNTEKIJÄT 10 000 11 eri maassa NPS NETTOSUOSITELUINDEKSI

Lisätiedot

LeaseGreen ostaa TalPron

LeaseGreen ostaa TalPron Kauppalehti Keskiviikko 06.08.2014 klo 11:17 LeaseGreen ostaa TalPron KUVA: Katja Lehto EMC Talotekniikka myy TalPron LeaseGreen Groupille. Ydinliiketoimintoihinsa keskittyvä EMC Talotekniikka myy TalPron

Lisätiedot

Asukasystävällinen Linjasaneeraus. Toni Wahlfors

Asukasystävällinen Linjasaneeraus. Toni Wahlfors Asukasystävällinen Linjasaneeraus Uponor Cefoelementeillä Toni Wahlfors Osakaslähtöinen korjausremontti Kiinteistön arvo osakkaan kannalta taso + perusparannus (tasoa nostava) Millaisessa kiinteistössä

Lisätiedot

50,5 m², 2h, k, s, psh...,

50,5 m², 2h, k, s, psh..., Kohteen ilmoittaja Nimi: NINA KANTELE Puh: 0408383002 Ninan Neliöt Oy LKV 02100 Espoo Puh: 040 838 3002 Hyvien palveluiden läheisyydessä läpitalon kaksio luhtitalon toisessa kerroksessa! Koko huoneiston

Lisätiedot

Taloyhtiön korjaustarpeisiin 2000-luvun ratkaisut

Taloyhtiön korjaustarpeisiin 2000-luvun ratkaisut Rakennuttamisen Rakentaminen ammattilainen ammattina avuksesi! Uudenmaan Projektinjohtopalvelun kuvaus Taloyhtiön korjaustarpeisiin 2000-luvun ratkaisut Tekniikantie 12 Vaihde 020 779 0010 myynti@upj.fi

Lisätiedot

Asunnonmuutostyöt ja apuvälineet osallisuuden varmistajana. Elina Lindström Johtava sosiaalityöntekijä Espoon kaupunki

Asunnonmuutostyöt ja apuvälineet osallisuuden varmistajana. Elina Lindström Johtava sosiaalityöntekijä Espoon kaupunki Asunnonmuutostyöt ja apuvälineet osallisuuden varmistajana Elina Lindström Johtava sosiaalityöntekijä Espoon kaupunki Miksi? Rakentaminen Asenteet Missä asunnon muutostöistä puhutaan? 2 Tausta Vammaispalvelulaki

Lisätiedot

Kuusitie 14, KLAUKKALA

Kuusitie 14, KLAUKKALA Isännöitsijätoimisto Lahex Oy ISA Kuusitie 14, 01840 KLAUKKALA www.lahex.fi Ilmoitus huoneiston kunnossapito- ja muutostöistä Huom! Muutostyötä ei tule ja saa aloittaa missään muodossa, ennen kuin taloyhtiö

Lisätiedot