Kyöstintie 2:n asukkaille lähtöpassit Taitokaari Oy muuttaa entisen vuokratalon huoneistot omistusasunnoiksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kyöstintie 2:n asukkaille lähtöpassit Taitokaari Oy muuttaa entisen vuokratalon huoneistot omistusasunnoiksi"

Transkriptio

1 - liikuntaa yhteistyöllä- Pirkkala Härmälä Hatanpää Keskiviikko , nro 24 Kyöstintie 2:n asukkaille lähtöpassit Taitokaari Oy muuttaa entisen vuokratalon huoneistot omistusasunnoiksi Kyöstintie 2:ssa sijaitseva entinen SATOkoti Oy:n vuokratalo remontoidaan ja sen huoneistot myydään omistusasunnoiksi. Asukkaat saivat irtisanomisilmoitukset kesäkuun alussa. Irtisanomisaika vaihtelee kolmesta kuukaudesta puoleen vuoteen. SATOkoti omisti Kyöstintie 2:n lisäksi aravavuokratalon Kartanontie 16:ssa, jotka se myi huhtikuun lopussa Jan Eriksson -nimiselle henkilölle. Eriksson puolestaan myi talot saman tien tamperelaiselle Taitokaari Oy:lle, jonka toimitusjohtaja on muun muassa Kinopalatsin kiinteistön saneerannut Hannu Koivuniemi. Talot muuttuivat kaupan yhteydessä asunto-osakeyhtiöiksi. Kyöstintie 2:n asukkaille tiedotettiin pian alkavasta parvekeremontista, joka käynnistyi 18. toukokuuta. Olimme valtavan iloisia uusista parvekkeista. Entiset ovat olleet tosi huonossa kunnossa, kertoo 22 vuotta talossa asunut Anita Viander. Sitten tulivat irtisanomisilmoitukset kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mistä ihmeestä Pirkkalasta saa vuokra-asunnon, kun jonot vuokra-asuntoihin ovat jo entuudestaan todella pitkät? Kunta edellytti vuokrakäyttöä Kunnan asuntosihteeri Juha Sipilä jakaa asukkaiden huolen. Pirkkalassa jonottaa tällä hetkellä vuokra-asuntoa noin 200 henkilöä. Anita Viander on asunut Kyöstintie 2:ssa 22 vuotta. Hän ihmettelee, mistä asukkaat löytyvät Pirkkalasta uudet vuokra-asunnot, kun vuokrajonot ovat jo entuudestaan pitkät. Taustalla näkyvän Kartanontie 16:n asunnot ovat ainakin toistaiseksi vuokrakäytössä. Taloissa on yhteensä 57 asuntoa. Sipilä ihmettelee vuokratalojen kohtaloa. Kun SATOkodit alkoi valmistella huonokuntoiseksi päässeiden talojensa myyntiä, se pyysi kuntaa puoltamaan niiden vapauttamista aravarajoituksista. Kunnanhallitus puolsikin marraskuussa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle ARAlle hakemusta sillä ehdolla, että talot säilyvät vuokrakäytössä myös niiden myynnin ja peruskorjauksen jälkeen. Yllätykseksemme ARA ei kuitenkaan vaatinut kauppakirjoihin ehtoa, joka olisi säilyttänyt talot vuokrakäytössä. Jäteveden keskuspuhdistamolle otettiin aikalisä SÄÄ Torstai Nokia Pirkkala +17 Vesilahti +17 Tampere Kangasala Lempäälä Perjantai Nokia Pirkkala +21 Vesilahti 3:47 23:05 Valkeakoski 3:46 23: Pirkanmaan liiton maakuntahallitus päätti eilen keskeyttää Pirkanmaan 3. vaihemaakuntakaavan laatimisen, joka olisi tehty Pirkkalaan tai Nokialle suunniteltua jäteveden keskuspuhdistamoa varten. Tarkoitus on palata asiaan, kunnes hankkeen toteuttamisedellytykset, kuntien sitoutuminen hankkeeseen ja sen sijoituspaikka ovat varmistuneet. Aikalisään päädyttiin, koska keskuspuhdistamoa suunnittelevat kunnat ovat käynnistäneet Tampere Kangasala Lempäälä Valkeakoski Lauantai Taitokaaressa Kyöstintie 2:n ja Kartanontie 16:n isännöitsijänä toimivan Markku Jalosen mukaan Kyöstintie 2:n muuttaminen omistusasunnoiksi johtuu talon huonosta kunnosta. Koko talo on niin huonossa kunnossa, että se on remontoitava kokonaan. Se taas tulee niin +14 Maanantai +19 Sunnuntai Tiistai kalliiksi, että kustannuksia ei voi kattaa vuokrilla. Remontin hinta saadaan katettua asuntojen myynnillä, Jalonen perustelee. Jalosen mukaan Kartanontie 16 säilyy ainakin toistaiseksi vuokrakäytössä. Siellä aletaan remontoida parvekkeita elokuussa. keskustelun hankkeen toteuttamisedellytyksistä ja sijoituspaikasta ja asettaneet työryhmän. Puhdistamohankkeeseen ovat osallistuneet Akaa, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmalahti, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Valkeakoski, Vesilahti ja Ylöjärvi. Selkeä Melko selkeä Puolipilvinen Melko pilvinen Pilvinen (Jäätävä) tihku (Lumi)kuuro (Lumi)sade Kesä alkaa tänään Reipissä Tänään vietetään kesäkauden avajaisia Reipissä. Kesäillassa vieraita viihdyttää muun muassa kansanmusiikkiyhtye Pelitanko ja Sami Varvio, Eeva Oksanen -duo. Teatteri Mooria esittää lapsille näytelmän Lohikäärme munavarkaissa. Tarjolla on myös hevoskyytiä. Kesäkauden avajaiset ke klo Reipinniemessä Museotiellä. Voro meni mopoautoon Varas tunkeutui Jaakontielle pysäköityyn mopoautoon viime keskiviikon ja torstain välisenä aikana. Autosta oli anastettu ratin keskiön peitinlevy, tunkki ja rengasavain. Voro oli myös rikkonut autossa olevan cdsoittimen. Varas vei 19 trampoliinia Varas vei 19 trampoliinia Hong Kong -tavaratalon aidatulta pihalta sunnuntain ja maanatain välisenä yönä. Trampoliinit olivat kokoamattomina myyntipakkauksissaan. Kellarimurto Kyöstillä Kyöstintiellä sijaitsevan talon kellarikomeroon murtauduttiin viime lauantain ja maanantain välisenä aikana. Voro vei mukanaan cd-kaapin, 32 cd-levyä, 100 mini disc -levyä, JVC-autostereosoittimen ja vaatetavaraa. Nissan sai lommoja parkkipaikalla Kreetantiellä parkkialueella pysäköitynä ollut Nissan Almera oli saanut lommoja ja raapaleita takaosaansa viime lauantain ja sunnuntain välisenä aikana. Vahingot olivat aiheutuneet toisen auton törmäyksestä, jonka kuljettaja oli poistunut vähin äänin paikalta.

2 2 PIRKKALAINEN Rakkaamme Esko Artturi PRIHTI * Pirkkala Pirkkala Pirkkalainen Rakkaudella ja kaipauksella muistaen Mirja Hannu ja Jaana Jussi ja Jari Leena, Saila, Elsa ja Maisa Heikki sukulaiset ja ystävät On koti tyhjä ja hiljainen, ei kuulu askelees huoneissa sen. Ovat taitavat kätesi pysähtyneet ja päättyneet arkiset askareet. Katsomme jälkiä kättesi töiden kaivaten, muistaen, ikävöiden. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Pirkkalan vanhassa kirkossa klo 10.00, jonka jälkeen muistotilaisuus Pirkkalan kirkon seurakuntasalilla. Palvelemme ma-pe 9-20, la 10-16, su Tervetuloa! Suupantori 4, Pirkkala, puh Lakiasiaintoimisto Marko Virta Se aidosti paikallinen Koko perheelle! KESÄPÄIVÄ PAPPILASSA ti klo Ohjelmassa vihdantekoa, hanurimusiikia, luontorastit. Edullinen ruokailu. Juhannusaattona pe klo 20 Kotiseurakunnan juhannusjuhla Pappilassa (os. Pappilantie 65). Ohjelmassa mm. musiikkia, puffetti, omaa ohjelmaa lapsille. Kokko syttyy klo 22 (säävaraus). Juhannuspäivänä la klo 10 Jumalanpalvelus Vanhassa kirkossa. Ei ehtoollista. Kesäkukkia ja vihannesten taimia suoraan puutarhalta. Perinteinen juhannusale Puutarha Welling Ryttylänmäentie 88, PIRKKALA p , Avoinna: Ark La-Su 9 15 Myynnissä Sikoisten Kalastuskunnan pyydysmerkkejä. LEMPÄÄLÄN SEUDUN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAA V. 2009: Metsästäjätutkinnot: 3.8. ja klo18 alkaen Kanavan koululla Lempäälässä. Ampumakokeet: Lempäälä: Lipon rata keskiviikkoisin ja ilmoittautuminen klo Kokkovuoren rata tiistaisin , ilmoittautuminen klo Vesilahti: Krääkkiön rata tiistaisin , ilmoittautuminen klo ja sunnuntaisin , ilmoittautuminen klo Metsästysammunnan ja M-Trapin mestaruuskilpailut Kokkovuoren radalla keskiviikkona klo 17, ilmoittautuminen klo Hirviammunnan mestaruuskilpailut Lipon radalla lauantaina klo 10. Ilmoittautuminen klo Kilpailu suoritetaan vanhan hirvikokeen säännöillä, 3+3 laukausta. Kilpailuissa entiseen tapaan 6 sarjaa ja joukkuekilpailu. Riistanhoitoyhdistyksen yhteystiedot netistä Toiminnanohjaaja Jorma Haliseva SANA Tervetuloa mukaan seurakuntasi toimintaan! Seurakuntatoimisto ja taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma pe klo 9 13, lisäksi ma klo 15 17, puh , kotisivut: Kirkossa Perkiöntie 40: Jumalanpalvelus ja rippikoululaisten konfirmaatio su klo 10, Jukka Jormanainen, Denise Gauffin-Kostilainen, Liisa Aaltola. Konsertti ke klo 21 J.S.Bachin urkuteokset, osa 3/36. Liisa Aaltola, urut. Vapaa pääsy. Kesäpyhis kirkolla klo 10, messun ajan. Aiheena: Ken on luonut kukkasen? Toimintatuokiossa askarrellaan kukkataulu. Seuraava kesäpyhis 9.8. Vanhassa kirkossa Anian rantatie 226: Juhannuspäivän jumalanpalvelus la klo 10, ei Vasta sitten, kun olet muuttamassa, havahdut huomaamaan omistamisen runsauden. Ihmettelet kaikkea ja paljoutta, jota ympärillesi on kertynyt. Monenlaiset muistot heräävät ja samalla kummastelet ajan kulumista. Toisen silmissä mitäänsanomaton ja jo kiertoon tai suoraan jätteisiin joutava, saattaa olla todella tärkeä ja täynnä muistoja. Rajan vetäminen sille, mitä tarvitsee ja mitä haluaa säilyttää on vaikean vaativaa. Missä on aarteesi, siellä sydämesi, Kootkaa aarteista taivaaseen -lainaukset Jeesus Nasaretilaiselta ovat olleet mielessä monenlaista lajitellessa ja paljosta luopuessa. Tai oikeastaan: kun on saanut jakaa eteenpäin runsaudesta, jota ympärilleen on kertynyt. Suurta riemua nuoremman miesväen keskuudessa herättäneet joulukoristeet ovat kuitenkin lähes entisellään, kun niissä on äidin poikien tosi hienoja askartelu- ja puutöitä. Paljon rakkaita muistoja on kätkettyinä juuri niihin. Denise Gauffin-Kostilainen Olemisen keveyteen ehtoollista. Denise Gauffin- Kostilainen, Liisa Aaltola. Pappilassa Pappilantie 65: Pappilapäivä ti klo Kahvit, hartaus, yhteislaulua, ruoka (2,50e) ja mahdollisuus tehdä vihta sekä saada siihen opastusta. Ilmoittautuminen to mennessä Jukka Peltolalle Juhannusjuhla Pappilassa juhannusaattona klo 20, linja-autokuljetus reittiä: klo Toivio, Naistenmatkantie, Pereentie, Jaakontie, Kreetantie, Naistenmatkantie, klo Suuppa (kirjasto), Ratsutilantie, Perkiöntie, Kyöstintie, Lehtimäentie, Naistenmatkantie, Anian rantatie, ja klo Tampereella vietettiin Suomen Lähetysseuran 150-vuotisjuhla otsakkeella Uudet jaot. Jonkinlaista mullistusta tai kriisiä taidamme tarvita, jotta havahtuisimme näkemään suunnattoman rikkauden, jolla olemme siunatut. Siis suomalaiset verrattuina vaikkapa afrikkalaisiin tai eteläamerikkalaisiin tai intialaisiin... Joskus viihdyimme rippileirillä leikkien Mitkä kolme asiaa ottaisin mukaani autiolle saarelle? Oli mukavaa yhdessä ja samalla kuin huomaamatta aloimme pohtia liiallisen kirousta. Ensi sunnuntain aihe Katoavat ja katoamattomat aarteet pysähdyttävää katselemaan omaa ja yhteistä elämää toisenlaisesta näkökulmasta. Elämän lahjan vaalimiseen ja kristittynä vaeltamiseen emme tarvitse kuin Jumalan armon ja rakkauden Jeesuksessa Kristuksessa, jokapäiväisen leipämme. Laahaamme mukanamme turhia taakkoja, usein liikaa tavaraa ja omaisuutta, olemme kutsutut Jumalan lasten turvalliseen ja vapaaseen elämään. Olemisen keveyteen Kristuksen seurassa! Herastuomarille nimikkopuisto Kunnan viheryksikkö piti puistopäivän Herastuomarin puistikossa toukokuussa. Suupantien ja Lentoasemantien risteyksessä oleva puisto on nimetty Herastuomarinpuistikoksi. Kunnan viheryksikkö piti puistossa toukokuussa puistopäivän, jonka aikana kävijät saivat ehdottaa nimeä puistikolle. Herastuomarinpuistikko valittiin, koska nykyisen puiston halki johti aikanaan tie herastuomari Ollilan tilalle. 20 Pappila. Paluukuljetus juhlan jälkeen n. klo 22. Pihlajaniemessä Pappilantie 100: Miesten sauna ti klo 18. Miesten sauna kokoontuu tiistaisin klo 18-20, saunomisen jälkeen hartaushetki tuvassa. Naisten sauna ke klo 18. Lähetysmyymäläkahvila Sirpakka Suupantie 10: Rukouksen siivillä -raamattu- ja rukouspiiri ma klo Olet tervetullut joukkoomme! IN MEMORIAM Metsien mies on poissa Esko Prihti hoiti tilansa metsiä parina satana päivänä vuosittain. Maanviljelijä Esko Prihti on kuollut. Hän menehtyi Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa. Prihti oli syntynyt Sapalassa vanhan Pirkkalankylän keskuksessa. Hänen äitinsä Elli Nääppä oli Reipin tilan tyttäriä, isä Artturi oli muuttanut Pirkkalaan Tyrväältä. Prihti teki elämäntyönsä Pirkkalankylässä sijaitsevalla metsä- ja maanviljelystilallaan. Sen lisäksi hän perusti 60-luvulla veljen Matin kanssa Pirkkalan Maanrakennus Oy:n, joka on sittemmin siirtynyt hänen pojalleen. Esko Prihti piti itseään ennen kaikkea metsien miehenä. Hän hoiti itse tilansa vajaan 30 heh- Tiehallinto on aloittanut väyliensä päällystystyöt Pirkanmaalla. Pirkkalassa tämän kesän työkohteina valtion hoitamilla teillä ovat Lentoasemantien ja Anian Rantatien välissä kulkeva Sorkkalantie 3,6 kilometrin matkaltaan Onko merkkipäivä? Pirkkalaisessa on kolme ilmaista lukijoiden juhlapäivistä kertovaa palstaa: Vihitty, Paljasjalkaiset sekä Merkkipäiviä. Tiedot viimeistään ma kello 12 os. Pirkkalainen, Suupantie 2 A 10, Pirkkala. Puhelin Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Ilmaispalstat ovat lyhyttä tiedottamista ja onnitteluita varten. Kutsut kellonaikoineen, kiitokset yms. ovat erillisten maksullisten ilmoitusten aineistoja. Muuta toimintaa: Naisten kirkkovenesoutu ke klo , mikäli riittävästi osallistujia ja sää sallii. Ota työkaveri tai naapuri mukaan. Soudetaan nauttien, ei repien. Sauna soudun päälle Pihlajaniemessä. Kysele paikkaa ja ilmoittaudu jukka.peltola(at)evl.fi tai p ti ja pe klo välillä. Veneen peräsimessä Jorma Schukoff. Perheuutiset: Avioliittoon kuulutettu: Mikko Aleksi Koskinen ja Pirjo Anna Elisabet Nurmi, Janne Erkki Mikael Koivumäki ja Stiina Anna-Helena Mesterton. Kastettu: Unna Isla Maria Nieminen, Anton Joel Tapio Pullinen. taarin metsiä, joita käytiin katsomassa asiantuntijavoimin Kanadasta saakka. Sikäläiset pitivät harvinaisena tilaa, jonka isäntä itse hoitaa metsänsä. Prihtin yli 60 vuoden taakse ulottuvien päiväkirjamerkintöjen mukaan häneltä kului metsätöissä vuosittain parisataa päivää. Prihti tunnettiin myös muinaislöydöistä. Kotitalonsa läheltä hän löysi vuosikymmenten aikana useita satoja muinaisesineitä, joita on nähtävillä muun muassa Kansallismuseossa ja Hämeen museossa. Paikallishistoriaa harrastava Esko Prihti tunnettiin Pirkkalassa kävelevänä historiankirjana. Häneltä liikeni aikaa myös kunnallisille luottamustoimille, joissa hän oli mukana kaikkiaan 51 vuoden ajan. Hän työskenteli muun muassa keskustapuolueen valtuutettuna vuosina Yhdistystoimintaan hän osallistui myös aktiivisesti. Hän toimi puheenjohtajana Pirkkalan Pirkoissa, minkä lisäksi hän oli muun muassa perustamassa Pirkkalan VPK:ta. Vakava sairaus verotti Esko Prihdin voimia viime vuosina. Silti hänen poismenonsa tuli yllättäen, hän olisi päässyt sairaalasta pian kotiin. Esko Prihtiä jäivät kaipaamaan puoliso, lapset ja lastenlapset sekä laaja joukko ystäviä. Pintaa Sorkkalantielle ja Pereen väylälle ja pieni osuus Pereentie kevytväylää Kalmarin tehtaan vieressä. Tampereelle johtavilla sisääntulo- ja poistumisväylillä päällystystyöt tehdään yötyönä liikenneruuhkien välttämiseksi. Yötyötä tehdään klo 20 ja 06. välillä. Vihitty Marketta Passoja & Kosti Märijärvi Kuva: Kuva- Kuisma

3 LUKIJALTA Metsäpalovaara! Kun kunnan grillimökki Iso- Naistenjärvellä poltettiin ja paloraunio jätettiin silleen, alkoi nuotioiden polttaminen metsässä. Helppoahan oli tehdä nuotio, kun oli kunnan tekemät valmiit puut vieressä. Näitä nuotionpolttajia ei annetut metsäpalovaroitukset mitenkään häiritse, siitä vaan nuotiot roihuamaan. Täysin edesvastuutonta ja palolain vastaista touhua. Tars tehrä jotain ennen kun palaa kehätietä myöten. Konsulit valvokaa tonttinne! Jaa koska? Liikennemerkkejä ratsastajille Viikko sitten oli Aamulehdessä selvitys siitä, että ratsastajat voivat ratsastaa kevytväylillä vain, jos se on asianomaisin liikennemerkein sallittu. Miten Pirkkalassa? En ole nähnyt ainuttakaan sellaista merkkiä. Voisiko saada virallisen selvityksen? Ainakin Takamaalta nouseva väylä alkaa taas muistuttaa kyntöpeltoa. Lasse Koska montut tasoitetaan? Kuinka pitkään mahtaa kestää ennen kuin Kirkonkylän koululta vanhalle kirkolle päin olevat sadevesikaivomontut tasoitellaan? Ja miksi ne ylipäätään ovat olemassa? Tien kallistuksilla ne haja-asutusalueilla on ennenkin hoidettu. Aika erikoisen näköistä, kun vanhalta kirkolta keskustaan päin ajettaessa autojonot ajavat vasenta kaistaa (minä mukaan lukien), vastaantulijoita aina välillä oikealle väistellen. Varsinkin vaimon pienemmällä autolla saa jo takapuoltaan nostaa aina montun kohdalla. Viedäänkö Pirkkalaa kuin kuoriämpäriä? Yhä enemmän kun kuulee ja tutustuu näihin suuriin hankkeisiin näyttää siltä, että ne kaatuvat Pirkkalan kannettaviksi. Luettuani Jaakko Pitkäsen Viikon vieras -palstalla olleen hyvän kirjoituksen, ei voi välttyä ajatukselta, että Pirkkala onkin sopiva Tampereen koe- ja leikkikentäksi. Sallimmeko me kuntalaiset, siis me jotka teemme tästä maaalueesta kunnan, että meitä ei tarvitse kunnella ja näin annamme demokratian luisua käsistämme. Joitain aikoja sitten Aamulehdessä olleessa kirjoituksessa Risto Koivisto antoi ymmärtää, ettei eri mieltä olevia kuntalaisia tarvitse kuunnella, koska heillä ole ko. asioista oikeaa näkemystä, eikä tietoa. Onko tosiaan niin, että ko. hankkeesta tieto onkin kasautunut vain yhteen päähän? Ihmetystä herättää Tampereen Veden toimitusjohtajan antama tieto, että Nokia on jo pois pyyhitty suurpuhdistamohankkeesta. Mene ja tiedä, onko Tampere asiasta samaa mieltä. Ihmetyttää, eikö Pirkkalalle ole tällaista suunnitelmamuutosta edes informoitu. Vai koetaanko Pirkkalan vaan olevan se sopiva kuoriämpäri? Toissa viikon Pirkkalaisessa oli Se pyörätien rakentaminen siihen sivuun ei oikein riitä selitykseksi. Jorma Ristilä Hyvä mieli reppuvarkaalla? Hyvää kesälomaa vaan sinulle pässi, joka pöllit Pirkkalan Pingviinien pelinumerolla ja pelaajan nimellä varustetun repun 2.6 Kurikan rannasta. päätoimittaja Antti Jokisen tutkivaa journalismia esittämä kirjoitus Pirkkalaa koskevista hankkeista, hyvä näin. Yksi näistä oli logistiikkakeskus ja sen sijainti. On päivän selvää, ettei Toivion ja Sääksjärven väliin suunniteltu logistiikkakeskus ole pelkästään rataliikenteen kannalta ongelmallinen niin kuin kirjoituksessakin todetaan, vaan joka tavalla paikka on täysin sopimaton, jopa logistisestikin. Aivan käsittämättömältä vaikuttaa suunnitelma, että ensin Toivioon tehtäisiin logistiikkakeskus, joka sitten myöhemmin siirrettäisiin sille kuuluvalle, siis oikealle paikalle. Muistamme vanhan hölmöläisistä kertovan jutun, jossa he kantoivat säkissä valoa sisälle. Nyt esitetty suunnitelma keskuksen siirtämisestä myöhemmin sille kuuluvalle paikalle vetää kyllä vertoja hölmöläisten valon kannolle. Edellä esitetty siirtosuunnitelmakin jo osoittaa, että paikan tiedetään nyt jo olevan väärä. Muistin virkistämiseksi: demokratia on yhtä kuin kansanvalta, jossa enemmistön tahdolla on ratkaiseva vaikutus. Hyvää lämmintä kesää kaikille! Risto Tefke Toivottavasti sait hyvän mielen!! Vihainen Osoite mukaan tapahtumiin Näin tamperelaisena, kun selailee Pirkkalaista, niin ilokseni huomaan, että Pirkkalassa tapahtuu kiitettävän paljon. Olisi kiva lähteä poikkeamaankin tapahtumissa, mutta Mielipiteet Lukijaltapalstalle maanantaihin klo 15 mennessä soittaen tai kirjallisena os. Pirkkalainen, PL 23, Pirkkala. Puhelin Sähköposti: Myös nimi merkillä julkaistaviin kirjoituk siin tulee liittäää kirjoittajan nimi ja osoite tiedoksi toimitukselle. Tekstarit Tekstarit yleisönosastolle numeroon Nimimerkillä varustettuihin viesteihin on myös liitettävä kirjoittajan nimi ja osoite, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. minulla ei ole aavistustakaan, missä ovat vaikkapa Killon toripäivät tai Reipin kesäkauden avajaiset. Eli jos edes kadunnimellä vinkkaisitte ilmoittaessanne tapahtumista, niin suunnistus helpottuisi kummasti. Eivät kaikki ole paljasjalkaisia Kiellot eivät tepsi Helteinen kesäpäivä taisi sekoittaa, varsinkin nuorison, päät ja näköaistit, sillä kieltotauluista huolimatta väkeä tungeksi Loukonlahden aallonmurtajan venelaiturille helluntaipyhänä. Eikö kiellot ole sitä varten, jotta niitä noudatetaan? Aidan, lukitun portin ja kieltotaulujen pitäisi olla selvä merkki, että ko. alueelle on asiattomilta pääsy kielletty. Jos nuorena oppii siihen, että kiellot ovat yhtä tyhjän kanssa, niin luultavasti vanhempanakin viittaa kintaalla muillekin kielloille ja säännöille. Eipä silti, oli siellä varttuneempaakin väkeä oikein kaljojen kanssa. Kaikesta huolimatta, hyvää kesää! Kippari KOLUMNI Karoliina Ahola Kaali ja pukki PIRKKALAINEN 3 - Eikö sulla mee jo kaaleen? tavattiin meillä kotopuolessa kysyä, jos vastapuolen ymmärryksessä tuntui olevan jotakin pahasti vialla. Kaali oli varmasti loukkaantunut vertauksesta. Kaalin ja tyhmän pään vertaaminen toisiinsa ei tee oikeutta jalolle kaalille. Keräkaali on terveellinen, suomalaiskansallinen, kansainvälinen, sopuhintainen sekä äärimmäisen maukas. Ja hei, te jotka olette maun suhteen toista mieltä, olette auttamattoman väärässä. Te väärässä olijat ette toki ole marginaalissa. Kaali kuuluu niihin ylenkatsottuihin ja aliarvostettuihin ruokaparkoihin, jotka eivät millään meinaa saada ansaitsemaansa kunniaa. On totta, että kaalin maku vaatii totuttelua ja oppimista, kuin myös sen valmistus maittavaksi ruuaksi. Kypsennys ottaa rutkasti aikaa. Broilerisuikaleiden paistaminen pannulla, puhumattakaan einespitsan lämmityksestä mikrossa, on aika paljon simppelimpi operaatio kuin kaalipadan valmistus. Myönnän, että en ole itsekään padanlaittajana kunnostautunut, mutta olen onnistunut aina lyöttäytymään sellaisten ihmisten seuraan, jotka sen teon taitavat. Hiljattain olen lanseerannut menestyksekkäästi kaalisalaatin. Sen osaa tehdä tumpeloinkin kokki ja se maistuu myös lapsille. Siihen laitetaan raastettua porkkanaa ja kaalta suhteessa fifti-sixti. Aikuisemman version salaatista saa, jos sitä höystelee etikalla, rypsiöljyllä, sokerilla, suolalla ja mustapippurilla. Kaalisalaattia voi tehdä kerralla reilun satsin, koska se säilyy hyvin jääkaapissa. Mutta älä laita pukkia sen vartijaksi. Piipunhatut ym. Ikkunapeltejä Seinä- ja kattopeltejä Puh Anianrantatie 1099 MATOT JA VUODEVAATTEET PESUUN! MATTOPESU EKO Huom. Sileesuonkatu 21 Tre p. (03) , ark. 9 18, la Kaikki rakentamiseen ja puutarhaan ym. Lahjakauppasi KULTASEPÄNLIIKE Suupantori 4, p Av. ark. 9 17, la Av. ark , lounas TORSTAINA Hernekeitto, ohukaiset ja hillo Kirjolohta appelsiini-juustokastikkeessa Herkuttelijan lihapata PERJANTAINA Porkkanasosekeitto Tonnikala-pastapaistos Havaijin leike, ranskalaiset MAANANTAINA Minestronekeitto Seitä mantelikuorrutuksella Lihapullat kermakastikkeessa, perunasose TIISTAINA Makkarakeitto ja marjakiisseli Jauheliha-tomaattilaatikko Broileria smetanakastikkeessa KESKIVIIKKONA Sinappisilakkaa, silliä, Wigrenin leikkeleitä, salaatteja, uudet perunat ym. Raparperipiirakka, vanillavaahto ruokajuoman sekä kahvin. TERVETULOA VIIHTYMÄÄN KANSSAMME! Pataravintola Mylly Myllyhaantie 6, Pirkkala, p Katso menut jatkossa P , fax Suupantie 2, PIRKKALA aineisto@taittoteam.fi Marja Entrich Kaunis Linja Sky-kosmetologi Pauliina Täydellinen kasvohoito tarjoushintaan 40 e asti. To ja sop. mukaan Nuolialantie 25, Härmälä Heidi ja Satu Pirkkalassa Juhlavuosi jatkuu Lepotilassa olevien avojuuristen taimien istutus onnistuu vielä hyvin. Nyt erä avojuurisia taimia suoraan kylmiöstämme -30% mm. musta- ja punaherukat, vadelmat, marja-aroniat kiiltävälehtiset tuhkapensaat erä pensashanhikkeja erä kuusamia ruusu- ja pihjaja-angervot siniset pihasyreenit hansaruusut Kahvitarjoilu Tervetuloa ostoksille: saakka ma-pe 9-18, la 10-15, su alkaen ma-pe 9-17, la 10-15, su suljettu Tampereentie 294, Valkeakoski. P RAJASILLAN KAHVILA Pirkkala, Pyhäjärventie, p JUHANNUSMARKKINAT OLLILASSA (Ratsutilantie 11, Pirkkala) TIISTAINA klo Kädentaitajien tuotteita Maalaiskaupasta tuoreita leivonnaisia ja monenlaisia herkkuja Riesa-pelle klo Kiesiajelua klo ja poniratsastusta klo Musiikkia: hanuristi soittaa klo ja John B. Sails-yhtye klo Taidemyyntinäyttely Verantakahvila, grillipossua, muurinpohjalättyjä, taimitori, työnäytöksiä ym. Perinnetilan markkinoilla viriää juhannustunnelma! OLLILAN MAALAISKAUPPA

4 4 PIRKKALAINEN PIRKKALASSA Maija-Riitta Näreikkö Asumisen sietämätön epävarmuus T oisille vuokralla asuminen on tietoinen valinta, monille taloudellisen tilanteen sanelema pakko. Vaikka asunnon omistaminen kuinka kannattaisi, vuokran hinnallahan voi lyhentää oman asunnon lainaa, kaikille se ei ole mahdollista pienen palkan, työttömyyden, sairauden tai esimerkiksi luottohäiriöiden takia. Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarpeellisuus tunnustetaan kaikkialla. Silti niistä on jatkuva pula etenkin kasvukeskuksissa, Pirkkala mukaan lukien. Kunnassa oleviin vuokrataloihin on pitkät jonot, tälläkin hetkellä niihin jonottaa parisataa kuntalaista. Uusia jonottajia on odotettavissa lähikuukausina, kun Kyöstintie 2:n irtisanotut asukkaat joutuvat lähtemään kodeistaan. Entisen SATOkotien vuokratalon huoneistojen muuttaminen omistusasunnoiksi tyrmäsi asukkaat ja hämmästytti myös kunnan asuntosihteerin. Katseet kääntyvät Asumisen Rahoitus- ja Kehittämiskeskukseen ARAan, joka ei asettanutkaan vuokratalon aravarajoituksista vapauttamisen ehdoksi talon vuokrakäytössä säilymistä. Kunta oli sitä edellyttänyt puoltaessaan SATOkotien asiaa koskevaa hakemusta. ARAn omat periaatteet ovat olleet, että aravarajoituksista ei hevin saa vapautusta kasvukeskusalueilla ja muilla sellaisilla paikkakunnilla, joilla vuokraasunnoille on kysyntää. Tätä ihmetellään kasvukeskus Pirkkalassa ja Kyöstillä. Työttömyysprosentti tasan kahdeksan Pirkkalan työttömyysprosentti oli huhtikuun lopussa tasan kahdeksan. Vuoden takainen vastaava luku oli 5,5. Pirkanmaan työttömyysaste oli huhtikuun lopussa 10,4 koko maan luvun ollessa 9,1. Hassi ja Soini ylivoimaiset suosikit Pirkkalassa Pirkkalalaiset äänestivät edelleen vilkkaimmin Pirkanmaalla Vihreiden Satu Hassi ja perussuomalaisten Timo Soini saivat ylivoimaisesti eniten pirkkalalaisten ääniä europarlamenttivaaleissa. Selkeitä suosikkeja olivat myös demareiden Mitro Repo, kokoomuksen Ville Itälä, Eija-Riitta Korhola, Risto E. J. Penttilä, Sirpa Pietikäinen ja Petri Sarvamaa sekä kristillisdemokraattien Sari Essayah. Pirkkalalaisten äänestysprosentti, 43,6, jäi koko maan äänestysvilkkaudesta (44,5), mutta oli hieman suurempi kuin viiden vuoden takaisissa eurovaaleissa (43,2). Sekä nyt että viisi vuotta sitten pirkkalalaiset äänestivät vilkkaimmin Pirkanmaalla. Perussuomalaisille rökälevoitto Siinä, missä edellisvaaleissa kokoomus kasvatti eniten suosiotaan, nyt vaalivoittajan manttelin perivät perussuomalaiset. Puolueen kannatus, 10,9, kasvoi Pirkkalassa edellisvaaleista 10,7 prosenttiyksikköä. Toinen selvä voittaja oli vihreät (16,9), joka sai kolme prosenttia enemmän ääniä kuin vuonna Kokoomuksen kannatus, 33,4, pysyi koko lailla ennallaan, mutta puolue säilytti selkeästi asemansa pirkkalalaisten suosituimpana europuolueena. Suurin vaalitappio koitui demareiden osaksi. Se menetti kannatuksestaan (18 pros.) viisi prosenttiyksikköä. Keskustan (8,9) menetys oli 4,1, vasemmistoliiton (5,1) 3,7 ja kristillisdemokraattien 0,8 prosenttiyksikköä. Muista puolueista ja ryhmittymistä Pirkkalasta tuli ääniä Liisa Sulkakoskelle (0,6), Suomen Senioripuolueelle (0,5), Ruotsalaiselle kansanpuolueelle Marjo Kähkönen käytti äänioikeuttaan Kurikankulman koululla. (0,4), Suomen kommunistiselle puolueelle (0,2), Köyhien Asialla -ryhmälle (0,2) sekä Itsenäisyyspuolueelle (0,1). Perussuomalaisia Kirkonkylässä Perussuomalaisten suosio oli suurin Kirkonkylän vaalipiirissä (15,8). Vähiten sillä oli kannatusta Loukonlahdessa (7,9). Vihreiden äänestäjiä oli eniten Toiviossa (21) ja vähiten Kirkonkylässä (12,8). Pirkkalan kokoomuslaisin alue oli Kurikka, jossa puolueen ehdokkaita äänesti 38,7 prosenttia. Myös Loukonlahdessa on paljon kokoomuslaisia (37,3). Vähiten puolueella oli kannattajia Toiviossa (24,7). Demareita kannatettiin eniten Toiviossa (24,7) ja vähiten Kirkonkylässä, joka oli keskustan kannatusaluetta (15). Vasemmistoliiton kannattajakuntaa on erityisesti Kyöstillä (7,5). Killossa eniten äänestäjiä Pirkkalan äänestysalueista ahkerimmin uurnilla käytiin Killossa (48,9) ja Toiviossa (48,8). Loukonlahdessa äänestysprosentti oli 47,4, Kurikassa 45,2, Kyöstillä 40,8, Kirkonkylässä 40,4 ja Naistenmatkalla 40,3. Suurin osa uurnilla käyneistä pirkkalalaisista oli liikkeellä varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina. Linnakallion yritysalueen rakentaminen käynnistyy Linnakallion yritysalueen rakentamiselle ei ole enää esteitä. Linnakorven ramppien kohdalla moottoritien molemmin puolin sijaitsevan alueen asemakaavoista ei tullut määräaikaan mennessä valituksia, joten ne ovat saaneet lainvoiman. - Ensimmäiset rakennustyöt alueella alkavat jo kuukauden päästä, kun Vehon hanke käynnistyy, kertoo elinkeinojohtaja Erkki Korkala. Paketti- ja kuorma-autoja myyvän Veho Groupin yli 5000 neliön toimitilat nousevat kehätien ulkopuolelle kaavailtuun autokaupan keskukseen. Kaikkiaan alueella on 40 hehtaaria tonttimaata auto- ja varaosakaupalle sekä huoltopalveluille. Pirkkalalaisten suosikit europarlamenttiin Pirkkalalaisten euroehdokkaat TOP-10: 1. Satu Hassi (vihr) Timo Soini (ps) Mitro Repo (sd, sit.) Ville Itälä (kok) Eija-Riitta Korhola (kok) Sari Essayah (kd) Risto E.J. Penttilä (kok) Sirpa Pietikäinen (kok) Heidi Hautala (vihr) Anneli Jäätteenmäki (kesk) 138. Kehätien toisella puolella sijaitsee paljon tilaa vaativa liikerakennusten kortteli, jossa tonttimaata on yhteensä seitsemän hehtaaria. - Siellä meillä on vireillä kolme hanketta. Aika näyttää, toteutuvatko ne, Korkala sanoo. - Autokaupan keskusta koskevia neuvotteluja on myös käynnissä. VIIKON VIERAS Viikon vieras -palstalle voi osoittaa kirjoituksia os. Pirkkalainen, PL 23, Pirkkala, sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Strategiaan uusia painotuksia Kuntalaisille annettiin mahdollisuus osallistua strategian tekemiseen tulevaisuutta varten. Hyvä. Ollaan tekemässä uutta. On siis aika keskustella. On myös aihetta. Vielä voimassa olevassa strategiassa sanotaan muun muassa, että vuosikatteen tulee riittää poistoihin ja menoihin varaudutaan ennakolta. Lainamäärä ei kasva yli seutukunnan keskitason. Noin sanottiin vuodesta toiseen, vaikka kehitys kulki toiseen suuntaan. On tietysti tullut maatakin, mutta kuuluisi sanoa, miten maasta tuleva raha käytetään. Ja mikä puutarhakaupunki tämä on? Tämä on kaksijakoinen kunta, jossa on maaseutumainen, suurelta osin asumaton kehän ulkopuoli ja asutukseltaan tiivistyvä ja siksi sitäkin enemmän kaavoituksen ja rakennusvalvonnan tarkkuutta vaativa kehän sisäpuoli. Vanha tietosanakirja määritti strategian taidoksi savuttaa sodan päämäärä sotatoimin. Uudempi tietosanakirja lisää toisen näkökulman: strategia on taito valita parhaat vaihtoehdot. Pirkkalan vanhassa strategiassa oli sanottu parhaat vaihtoehdot, mutta osa ei oikein toiminut. Peliteorian ystävä esittää nyt varmaan muodollisen vastakysymyksen: Entä yllättävien tekijöiden vaikutus? Vastaan kysymällä: Mitä yllättäviä tekijöitä on ollut, jotka eivät olisi koskettaneet muitakin kuntia? Strategialla pitää olla tavoite. Yksimielisyys varmasti vallitsee siitä, että tavoitteena on oltava kuntalaisen etu. Tavoitteita voidaan lausua myös kunnianhimon ja näyttävyyden kannalta. Millä tavalla ja kenen etua tai mielihyvää palvelee vanhan strategian tavoite: asukasmäärää kasvatetaan hallitusti niin, että vuonna 2020 kunnassa on asukasta. Kuka tarvitsee asukasta Pirkkalassa vuonna 2020? Tuon tavoitteen varjossa Pirkkalan asukasmäärä on kasvanut parin viime vuoden aikana kaksinkertaisella nopeudella koko kaupunkiseudun asukasmäärän kasvuun verrattuna. Onko se hallittua kasvua? Kuntalaisten etua se ei palvele. Vuonna 1989 Pirkkalassa oli n asukasta ja veroäyri oli maan matalimpia. Nyt Pirkkala on 50 % suurempi ja veroäyri on yli valtakunnan keskiarvon. Olisiko aika siirtää uudessa strategiassa painopistettä pari piirua vanhojen kuntalaisten suuntaan? Meille on rakennettu viimeisteltyjä uusia asuma-alueita, mutta vanhoilla alueilla autot ovat vaarassa särkyä teille ja ikäihmiset kompuroivat kupruilevilla kevyen liikenteen väylillä. Uudet asukkaat kyllä joutuvat maksamaan osansa, mutta myös vanhojen pirkkalalaisten veroäyrissä on nopean päiväkotien rakentamisen ja koulujen laajentamisen tuoma lisä. Eikö olisi aika rajoittaa uuden rakentamista ja siirtää painopistettä sen korjaamiseen, mikä on korjaamisen tarpeessa? Pirkkala tarvitsee järkevää, ei kiireellistä kasvua. Uudessa strategiassa pitää sanoa maanläheisiä realistisia tavoitteita. Emme tarvitse tyhjyyttään kumisevaa lausuilua. Mauno Rissanen

5 PIRKKALAINEN 5 NYT RAKENTEILLA Asunto Oy Pirkkalan Hopeaseppä - Kirppis tuo torille elämää, aktiivinen naisporukka tuumaa. Suupantorin kesäkirppikselle voi tulla kesälauantaisin, myymään tai ostamaan. Kirsikkapuita ja turvallisuutta Suupan torin remontti alkaa syksyllä, parkkipaikat uusiksi Fakta Uudet parkkipaikat Suupan torin alueelle tulee 45 parkkipaikkaa, apteekin edustalle 10, Suupantien varteen 22, YY-tontille eli Alkon ja Korupirkan kulmaukseen 45 autopaikkaa. Apteekin ja OP-korttelin torin puolella oleva pysäköinti poistetaan. Invapysäköintipaikat sijoitetaan apteekin Karoliina Ahola Suupan torin uutta elämää ei lasketa pelkän kirpputorin varaan, vaan tämän hetkisten suunnitelmien mukaan torin remontti alkaa syksyllä loka-marraskuussa. - Torista tulee viihtyisämpi. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuus kohenee, koska uusitun torin liepeillä on autoliikennettä nykyistä vähemmän, vs. kunnallistekniikan rakennuspäällikkö Sanna Siukola summaa uudistuksen lopputuloksen. Keskelle toria istutetaan kirsikkapuita, joiden katveessa on oleskelutila. Myös muu torialue saa uusia penkkejä ja viheristutuksia. Alueen kuvioitu laattapinta vaihtuu yksiväriseen pintamateriaaliin. Torille on kaavailujen mukaan tulossa myös torirakennus. - Se olisi matala ja kapea rakennus, joka erottaisi toripysäköinnin ja oleskelualueen. Rakennuksessa voisi olla esimerkiksi kioskipalveluja sekä wc- ja vesipisteet. Pysäköinti uusiksi - Torin suurimmat muutokset liittyvät kuitenkin pysäköintijärjestelyjen uusimiseen, Siukola kertoo. Varsinaisen torialueen parkkipaikkoja vähennetään, ja uusi parkkialue on luvassa Alkon ja Korupirkan kulmauksessa olevalle YY-tontille. Torin uusitulla parkkialueella viistopysäköintiruudut ovat eri tasoissa. - Parkkitasanteita käyttämällä saadaan epätasainen tori näyttämään tasaiselta, Siukola sanoo. Tulevaisuudessa tori tulee saamaan uuden valaistuksen. Torin liikennöinti jatkuu edelleen yksisuuntaisena, lukuun ot- itäpuolelle ja Alkon edustalle. Torin alueen parkkiaika on 2 tuntia, apteekin ja Alkon edustan paikat ovat pikaparkkeja. Pidempiaikaiseen pysäköintiin on mahdollisuus Alkon ja Korupirkan kulmauksessa olevalla tontilla sekä kunnanviraston ja koulukeskuksen välissä sijaitsevalla pysäköintipaikalla Pyhäjoen varressa. tamatta liikennettä Afrodite- ja Apollo-kerrostalojen paikoitusalueelle. - Myöhemmin autoliikenne Apolloon ja Afroditeen olisi tarkoitus järjestää Naistenmatkantien kautta, Siukola linjaa. Suupan torille kesäkirppis Karoliina Ahola Suupantielle parkkiruudut Torin muutostöiden yhteydessä myös Suupantien pysäköintijärjestelyjä uusitaan. Epäkäytännöllinen viistoparkki poistetaan K-kaupan edestä. Nämä paikat korvataan Suupantien suuntaisilla pysäköintiruuduilla. - Se parantaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta, antaa enemmän tilaa huoltoajolle ja poistaa vaaralliset U-käännökset nykyisiin viistoparkkeihin. Siukolan mukaan torin ja keskustan muutos- ja remonttityöt toteutetaan usean vuoden aikana. Suupan torille on kaivattu vipinää ja viihtyisyyttä vuosikaudet, mutta tämä kollektiivinen kaipuu ei ole saanut täyttymystään. Pian ajat kuitenkin muuttuvat, koska Suupan torilla aloittaa ensi lauantaina kesäkirppis. - Se on kaikille kuntalaisille avoin, myyjille ilmainen eli toritai pöytämaksua ei ole. Torille voi tulla myymään kirpputoritavaraa jokaisena kesälauantaina kello Kirpputorimyyjille on varattu torin apteekin puoleinen alue, kertovat idean äidit Maija-Leena Pullinen ja Jenny Tanner. Myyntipaikkaa ei tarvitse varata etukäteen. Toistaiseksi kunnalla ei ole tarjolla myyntipöytiä, mutta tarkoitus on miettiä, löytyisikö jostain kunnan varastosta tarkoitukseen sopivia penkkejä. Myyjät voivat tällä haavaa ottaa itse myyntipöydän mukaansa. - Vaaterekiltä on hyvä myydä tavaraa, Pullinen sanoo. Hätäratkaisuna myyntipöytää voi markkeerata myös torin reunan korotettu kiveys. Pariisilaishenkinen kirppismyyjä voi kaupata tavaransa maahan levitetyltä kankaalta tai matolta. - Huumorimielellä tässä ollaan liikkeellä, mutta toivottavasti kirpputorimyyjiä tulee joka lauantai enemmän ja enemmän. Kirppis jokaisena tavallisena kesälauantaina Suupantorilla klo Kaikille kirpputoritavaran myyjille avoin, ei tori- tai pöytämaksua. UUTUUSKOHDE! Hopeasepän rakennustyöt on aloitettu aivan Pirkkalan keskustan ns. Koulutien korttelissa. Kaupat, kirjasto ja ulkoilumaastot avautuvat kotioveltasi. Toivottu Hopeaseppä tarjoaa 31 kaunista kotia talon kerroksessa. Arvioitu valmistuminen on 08/2010. Esimerkkihintoja 2. krs A1 2H+K+S 59 m A2 3H+K+S 81 m A3 2H+K+S 61,5 m A4 2H+K+S 56,5 m A5 3H+K+S 74,5 m A6 2H+K+S 62 m A7 2H+K+S 48,5 m KIINTEISTÖTOIMISTO TaloMaa [A] Hämeenkatu 10 B, 6. krs, p , tuukka.salomaa@talomaa.fi Pirkkalainen Työ Pyhäjärven puolesta jatkuu Pirkanmaan keskuspuhdistamon vastustajat ottivat ilolla vastaan maakuntahallituksen eilisen päätöksen keskeyttää keskuspuhdistamoa koskevan vaihemaakuntakaavan laatimisen. Kaavoitusprosessin keskeyttäminen on hieno juttu. Päätöksen taustalla olevia tekijöitä voi vain arvailla, iloitsee Janne Roihu Kokemäenjoen vesistön puolesta -kansanliikkeestä. Olemme tehneet asiantuntijoiden avulla tarkat kustannuslaskelmat siitä, paljonko keskuspuhdistamon rakentaminen tulisi kalliimmaksi kuin nykyisten puhdistamojen saneeraus ja tiedottaneet erittäin laajasti asiasta hankkeessa mukana olleiden kuntien päättäjille. Laskelmat näyttivät noin 200 miljoonaan euron hinnaneroa nykyisten puhdistamojen eduksi. Myös Tampereen Vesi toi vihdoinkin julki omat laskelmansa, jotka ovat samansuuruiset, Roihu sanoo. Roihun mukaan työ Pyhäjärven puolesta jatkuu edelleen keskeyttämispäätöksesta huolimatta. Työ vesiensuojelun hyväksi on pitkäjänteistä työtä. Keräämme ja jaamme edelleen sitä koskevaa asiantuntijatietoa. Kokemäenjoen vesistön puolesta. Jaakko Pitkänen (vas.), Risto Rasinen, Esa Alanne, Janne Roihu, Kaija Ojala ja Matti Pirhonen uskovat, että Tampere joutuu saneeraamaan puhdistamonsa. Nokialla sitä on ryhdytty jo suunnittelemaan.

6 6 PIRKKALAINEN Pirkkala-Seura retkeilee Ruukkiin Pirkkala-Seuran tämän kesän perinteinen kesäretki suuntautuu toiveiden mukaisesti Fiskarsin Ruukkiin ja Mustion linnaan. Retki tehdään lauantaina ja mukaan mahtuu bussilastillinen eli noin 50 henkilöä. Matka maksaa noin 50 euroa. Hintaan sisältyvät matkat ja matkanjohtajan Pirkko Veirannon palvelut, opastettu kiertoajelu ja lounas Ruukissa sekä tutustuminen oppaan johdolla Mustion linnaan, jossa on tarjolla myös iltapäiväkahvit. Fiskarsissa on lisäksi vapaa-aikaa tutustua itsenäisesti ruukkimiljööseen. Tarkempia tietoja matkasta ja ilmoittautumisesta Pirkkalaisesta lähiviikkoina. Juhannusmarkkinat Ollilassa Juhannus alkaa Ollilan markkinoilta ensi viikon tiistaina. Perinteiseen tapaan markkinoilla on kaupan runsain mitoin käsitöitä, Ollilan maalaiskaupasta on saatavilla tuoreita leivonnaisia ja monenlaisia herkkuja. Markkinahumuun tunnelmaa tuovat myös Riesa-pelle, hanuristi, muurinpohjalätyt, grillipossu, poniratsastus, taimitori, taidemyyntinäyttely ja perinteiset työnäytökset. Juhannusmarkkinat Ollilassa, Ratsutilantie 11, ti klo Kunniamerkkejä ja ylennyksiä Pirkkalaan Tasavallan presidentti myönsi puolustusvoimain lippujuhlan päivänä 4.6. seuraavat kunniamerkit Pirkkalaan: Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki: Rautakorpi, Janne Olavi, majuri. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein: Jokinen, Tuula Maarit, toimistosihteeri. Reservin ylennykset: Majuri: Ojanen Olli-Pekka ja Reijonen Aki Yrjö Olavi. Yliluutnantti: Bäckström Jarmo Olavi, Merikoski Heikki Antero ja Mikkonen Karri. Luutnantti: Heikkilä Riku Henrikki, Hiltunen Jukkamatti ja Vesa Toni Pertti. Satakunnan lennoston ylennykset: Majuri: kapteeni Aki Juhani Heikkinen. Insinöörimajuri: insinöörikapteeni Harri Johannes Saarinen. Kapteeni: yliluutnantit Tommi Joonas Laine, Kari Juhani Aalto, Manu Petteri Eskola, Reijo Tapio Kaartokallio, Olli Ilmari Saranpää, Olli-Pekka Sinkkilä ja Arto Sakari Syväjärvi. Yliluutnantti: luutnantit Tony Kristian Hakkarainen, Hannu Yrjänä Ikävalko, Sami Matias Pöykiö ja Tony Kristian Tirroniemi. Insinööriyliluutnantti: insinööriluutnantti Kalle Sakari Rintala. Teknikkoyliluutnantti: teknikkoluutnantti Tommi Tapani Pehkonen. Insinööriluutnantti: vääpeli Henri Juhani Lehtinen. Stipendi myös Niklakselle ja Sonjalle Pirkkala-Seuran koululaisille jakamien stipendien saajien joukossa on myös Kurikankulman koulun 2B-luokan Niklas Uitto. Nuolialan koululla Lc-Pla/ Naistenmatka, Ladyjen stipendin sai myös Sonja Julkunen. Pirkkalainen-lehden entinen päätoimittaja Väinö Lehtinen esitteli Reipistä kertovia valokuvia Sari Setälälle (oik.) ja Jaana Pessille. Killon omakotiyhdistyksen aktiivit ovat asuneet Pirkkalassa alle kymmenen vuotta. Kotiseutu tutuksi myös uusille pirkkalalaisille Pirkkala ja sen historia kiinnostavat kovasti. Nyt vain eletään ruuhkavuosia, eikä ole oikein aikaa paneutua tutustumiseen, mietti Killon omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Sari Setälä Pirkkala-Seuran valokuvanäyttelyn avajaisissa maanantaina. Kahdeksan vuotta Pirkkalassa asunut Setälä kierteli kiinnostuneena katsomassa kunnantalon alasaliin koottuja valokuvia URHEILU Katse kohti F1-unelmaa Pirkkalan formulatähti Mika Mäellä menestymisen pakko Teksti: Santtu Silvennoinen Kuva: Mika Kanerva Pirkkalan formulatähden Mika Mäen, 21, katseessa on päättäväisyyttä. Silmissä siintää jokaisen nuoren autourheilijan unelma F1-luokka. Mäki ajaa tällä kaudella F1:stä kahta pykälää alempana F3-sarjassa, mutta matka kuninkuusluokkaan on vielä pitkä. - Tällä kaudella on pakko menestyä hyvin, jotta Formula ykkösiin on mahdollisuuksia. Jos tämä kausi sujuu huonosti ja pyörin kaukana kärjestä, F1- unelmasta ei tule mitään, Mäki kertoo autourheilumaailman lainalaisuudet. Menestyminen tarkoittaa käytännössä sijoittumista F3-eurosarjassa kolmen parhaan kuskin joukkoon. Parhaat rattimiehet saavat todennäköisimmin seuraavaksi kaudeksi sopimukset porrasta ylemmäs, eli kakkostasolle GP2- tai F2-luokkaan. - Minulla on realistiset mahdollisuudet voittaa tämän kauden sarja. Kaluston puolesta en anna yhtään tasoitusta muille, ja sarjakin on tuttu viime kaudelta. F1-testejä luvassa Pakkalankulmallaa asuva Mäki kaahasi viime kaudella F3-sarjan yhteispisteissä neljänneksi. Täksi kaudeksi saksalainen Mercedeksen moottoreita käyttänyt talli vaihtui ranskalaiseksi Signatureksi, jonka menopelien voimanlähteenä hyrrää Volkswagenin moottori. - Aluksi ranskalaistalli tuntui Pirkkalasta ja kotiseutuyhdistyksen toiminnasta. Paikalla oli myös paljasjalkainen pirkkalalainen Raija Rautio, jota kiehtoivat erityisesti vanhasta Pirkkalasta kertovat kuvat. Tuossa on Suojärven bussi, joka kulki aikoinaan joka paikassa Pirkkalassa. Terhikki ja Pentti Knuuti innostuivat myös muistelemaan hänen kanssaan Suojärven linjureita. Yhtenä sunnuntaiaamuna vähän oudolta, mutta hyvin olen sopeutunut ryhmään. Kaikesta huomaa, tiimi tekee kaikkensa menestykseni eteen. Alkukausi F3-sarjassa on sujunut tyydyttävästi: avausviikonlopun kisoista irtosi kaksi neljättä sijaa, mutta toinen viikonloppu toukokuun lopussa vesittyi aikaajon ongelmiin ja Mäen saldona oli vain yksi sarjapiste. Hän on kokonaispistetaulukossa sijalla kahdeksan yhdeksällä pisteellään. - Erot ovat vielä niin pienet, ettei mitään hätää. Kärkeen on matkaa yhdeksän pistettä, eli se on yhden viikonlopun juttu. Mäki pääsi vuonna 2006 moottoriurheilutalli Red Bullin nuorten kuljettajien ohjelmaan viiden vuoden sopimuksella. Kontrahdin puoliväliin mennessä pirkkalalainen on jo päässyt testaamaan tallin F1-autoa - viimeksi toukokuun alussa. - Kauden aikana pitäisi tulle lisää testejä, Mäki kertoo. Suomalaisia kirittäjinä F3-sarjassa ajaa Mäen lisäksi 30 kuljettajaa. Mukana ovat myös suomalaiset Atte Mustonen ja Valtteri Bottas. - Mitään suomalaisten keskinäistä nokittelua ei ole, vaan se on ihan hyvä juttu, että Suomesta tulee muitakin kuskeja. Esimerkiksi viime kisareissulta tulimme kaikki yhdessä samalla lennolla kotiin. Seuraavan kerran Mäen johtama suomalaiskolmikko polttaa kumia kesäkuuta Norisringin osakilpailussa Saksassa. suojärveläinen vei minut töihin Taysiin asti, vaikka sen linja ei sinne ulottunutkaan. Kuljettaja totesi, että hänellä sattuu olemaan aikaa, Terhikki Knuuti nauroi. Osa Pirkkala-Seuran 50-vuotisjuhlintaa Kotiseudun kuvia -näyttely on osa Pirkkala-Seuran 50-vuotisjuhlavuoden tapahtumia. Valokuvanäyttelyn avulla haluamme palauttaa katsojan mieleen muistoja menneestä Pirkkalasta, sen ihmisistä, heidän elämäntavoistaan ja elinympäristöstään, kertoo seuran puheenjohtaja Olli Hämäläinen. Valokuvien selostuksia voi jokainen täydentää omilla muistikuvillaan. Alasalista löytyy lomake, johon voi kirjata muistojaan. Näyttelyssä voi tutustua sueran monipuoliseen toimintaan, jonka lippulaiva on Pirkkalainenlehti. Alasalissa voi muun muassa selailla sen vuosikertoja. Pirkkala-Seuran 50-vuotisjuhla on elokuun viimeisenä lauantaina kunnantalon valtuustosalissa. Kotiseudun kuvia, Pirkkala- Seuran 50-vuotisnäyttely kunnantalon alasalissa asti. Myös kirjamyyntiä, muistelunurkkaus. Avoinna ke-pe 12-19, la-su Mika Mäen kesä menee tiiviisti autourheilun parissa, sillä Euroopan F3-sarjassa ajetaan kymmenenä viikonloppuna yhteensä 20 kilpailua.

7 PIRKKALAINEN 7 AJAN HERMOLLA Ajatelma Villeimmistä varsoista tulee parhaat hevoset. Plutarkhos Nimipäivät Ke Seppo, Viola, to Impi, Immi, pe Esko, la Raili, Raila, su Kielo, Pihla, ma Vieno, Moona, Viena, ti 16.6.Päivi, Päivikki, Päivä. Paikallisuutisia Jopas sattui Kotipuutarhuri oli kirjaston tietokoneella internetin kimpussa, kun selän taakse tuli tuttava. Tämä kysäisi, että mitä mies niin innolla netistä etsii. Tarhuri kertoi etsivänsä tietoa tuholaisista. Tuttava tuumasi: Minun ei tarvitse sitä tietoa internetistä hakea. Kun ovikello kotona soi, niin melko varmasti oven takana on poika tai miniä - kahden tuholaisen kanssa. 40 vuotta sitten Kesän tullessa ovat useat kuntalaiset ottaneet yhteyttä toimitukseen pyytäen huomion kiinnittämistä yleiseen siisteyteen. Erityisesti kuntalaiset ovat olleet vaivautuneita tyhjien säilyketölkkien, pullojen, kenkärajojen yms. jättämisestä puistokaistoille, teitten varteen jne. Ja tunnustettava onkin, etteivät ne erityisemmin maisemaa kaunista ja yhteistä viihtyisyyttä lisää. Pirkkalainen kesäkuussa 1969 Muut lehdet Kaikilla meillä on muistomme rakkaudesta, tai ainakin sen häivähdyksestä. Itselläni jäi mieleen muistikuva erään kesäloman kynnykseltä. Kysyin pojaltani, millaisia kesälomatoiveita hänellä on. Lapsi oli hetken hiljaa, kuiskasi sitten: Mulla on vain yksi haave. Että pääsisin sun kanssa äiti kävelylle. Maria Syvälä Kirkkosanomat 3.6. Päivystykset Hammashoito, kiireellistä ensiapua arkipäivisin terveyskeskuksen hammashoitolassa, puh , soitto miel. klo 8-9. Viikonloppuisin ja arkipyhinä päivystys Ensiapu Acutassa Taysissa. Ajanvaraus klo 8-12, puh Pirkkalan apteekki, (Suupantori 4) avoinna ma-pe 9-20, la 10-16, su Tampereella avoinna joka päivä Yliopiston Apteekki (Hämeenkatu 16) 7-24, Keskustorin apteekki (Keskustori 1) Päivystävä eläinlääkäri, puh (lemmikkieläimet), puh (tuotantoeläimet). Arkisin puh (lemmikkieläimet) ja puh (tuotantoeläimet). Sairaanhoito, kiireellistä apua tarvitsevat Pirkkalan terveyskeskus ma-pe 8-22, la 10-18, su 10-20, puh Yöpäivystys Ensiapu Acutassa Taysissa ma-pe 22-8, la 18-10, su 20-8, puh Vikailmoitukset, sähkö, lämpö, maakaasu Loukonlahteen saakka Tampereen Sähkölaitos, puh , muualla Pirkkalassa Vattenfall sähkö, puh , kaukolämpö ja maakaasu, puh Vesiongelmissa Tampereen Vesi, puh Palvelut Elokolo, Pirkkalan Elämäntapayhdistys Elopilkun kokoontumispaikka kuntalaisille (Suupankuja 8-10, kerhohuone, puh ), avoinna ma-to 9-15, pe Kelan Pirkkalan toimisto (Suupantie 2, puh ), avoinna ma-pe 9-16, sulj. lounastauon ajan klo Kirjastot, Pirkkalan pääkirjasto avoinna ma-pe 11-19, la suljettu, 10-20, Nuolialan kirjasto ma-to 13-19, pe 10-15, 1.6. alk. ma, ti, to 13-18, ke-pe 10-15, Kirkonkylän lainausasema to 10-15, suljettu kokonaan ; Toivion lainausasema ke 13-18, pe 10-15, 1.6. alk. vain ke Härmälän kirjasto ma, ti, to 13-19, ke, pe Pirkkalan ikäpiste, tietoa ja neuvontaa ikäihmisille vanhainkotipalvelukeskus Pirkankoivussa (Lehtimäentie 2 C, puh ), avoinna ma, ti, ke , Rasihovi, toimintaa mielenterveyskuntoutujille (Rasitie 10, puh ), avoinna arkisin 8-18, la Työpala, Pirkkalan työttömien toimintapiste (Teollisuustie 29, puh ), avoinna ma-pe Työterveyspalvelu Viisari, Pirkkalan toimipiste (Suupantie 10), ajanvaraus ma-to klo , pe klo 8-15, puh Tampereen työ- ja elinkeinotoimisto, Pirkkalan palvelupiste kunnantalolla (Suupantie 11), puh Avoinna tito klo 9-12, Ma, pe asiakkaat ajanvarauksella. Näyttelyt: Kotiseudun kuvia, Pirkkala- Seura 50 v. Valokuvanäyttely kunnantalon alasalissa asti. Avoinna ke-pe 12-19, la-su Pirkkalan taideyhdistys ry.: Kesänäyttely Vedentaju Haiharan tallissa, Haiharankatu 30, asti, avoinna ti-su Pirkkalan liikuntatalolla Anne Lehtisen maalauksia heinäkuun loppuun asti, Pirkkalan terveyskeskuksessa Kirsti Pitkäsen maalauksia kesäkuun loppuun asti, Pirkankoivun taidekäytävällä Hannele Lahtivirran maalauksia heinäkuun loppuun asti. Taysin naistentautien poliklinikalla Aino Hartikaisen maalauksia syyskuun loppuun asti, Pirkanmaan dementiayhdistyksen tiloissa (Kalevantie 1, Tampere) Kaija Riikonen-Schumacherin maalauksia kesäkuun loppuun, Grillataan ja nautitaan. Edullisesti! Palvelemme kesäsunnuntaisin klo Tervetuloa! Atria Broilerin marinoidut ohut leikkeet, hunaja tai pippurinen, 4560 g 95 (8,84/kg) Suomalainen PALVELUPISTEESTÄ TO LA Wieninleike Perhekokki Kreikkalainen salaatti kg kg Hinta voimassa Avokadotahna 2 kypsää avokadoa 1 rkl sitruunamehua 1 dl ruokajogurttia suolaa muutama tippa tabascoa 1 valkosipulinkynsi Halkaise avokadot, poista siemen ja kuori. Hienonna hedelmäliha, pirskota pinnalle sitruunamehu. Sekoita muut ainekset mukaan. Tarjoa dippikastikkeena tai grillatun tai paistetun kalan tai broilerin kanssa Lue lisää: Hartwall Upcider Light Summer Fruits tai Dry Apple 4-pack, 2 l (3,90/l) (sis. 7,79 + pantti 0,80)) 5 89 Riitan Herkku Hawai metripizza 750 g (7,85/kg) Pysyvän edullisesti S-marketista kotitalouksille Järvi-Suomen Portti Porsaan pintamaustetut ulkofileepihvit 3 kpl, 360 g (7,47/kg), alkuperämaa Saksa 1 79 /kg Klementiini Argentiina 1. lk 1 29 Hinta voimassa to su Hinta voimassa to su Suomalainen Järvi-Suomen Portti Ukkopekka grillimakkarat 400 g (4,98/kg) Suomi Sipulinippu Viikkokalenteri Reipin kesäkauden avajaiset ke klo Ohjelmassa mm. teatteri Moorian esitys lapsille Lohikäärme munavarkaissa, hevosajelut ja Pelitanko. Museotie 9. PJK/2-LaVe. Nelosen jalkapalloa to klo 20 Pirkkalan keskuskenttä, Koulutie. Mooses ja mahvianmiehet. Mahottoman ehoton farssi. Ensi-ilta pe klo 19. Myös su klo 17 ja ti klo 19. Kuokkalantie 5, Lempäälä. Juhannusmarkkinat Ollilassa ti klo Käsitöitä, tuoreita leivonnaisia, Riesa-pelle klo 13-16, kiesiajelua klo 12-16, musiikkia, taidetta, kahvila, ym. Ratsutilantie 11. Järj. Ollilan maalaiskauppa ja Pirkkalan Kädentaitajat. PJK-KoPa. Naisten kakkossarjan jalkapalloa ti klo Pirkkalan keskuskenttä, Koulutie. Viisi sisarusta. Näytelmä Ilmonien perheestä ja kauneuden kaipuusta Ramppi-teatterissa. Ke 10.6., to Nuijamiehentie 4, Kangasala. Pirkkalainen Mitä on jäänyt kertomatta? Anna juttuvinkki p toimitus@pirkkalainen.com MEIKÄLÄINEN MAIJA PIRKANMAAN OK S-Etukortilla Findus Wok-vihannekset g (3,78 4,20/kg) Norm. 2,39 2,65 (4,78 5,89/kg) Golden Star Mausteet 4 pussia (0,50/ps) Norm. 3 pussia 2,00 (0,67/ps) Ingman Tuutit 8 kpl monipakkaus g (5,66 5,75/kg) Norm. 3,49 (6,61 6,71/kg) 1 99 Atria Marinetti 400 g (4,98/kg) Norm. 2,39 (5,98/kg) MEIKÄLÄINEN MAIJA PIRKANMAAN OK PIRKKALA Kenkätie 4 puh puhelun hinta 0,0821 /puhelu + 0,119 /min Palvelemme ma pe 7 21, la 7 18

8 8 PIRKKALAINEN TV-VIIKKO TV1 torstai Ykkösen aamu-tv Serranon perhe Kolme vuodenaikaa: Kulttuurikasvit YLE News Elämä käsissä Ykkösen aamu-tv Tv-uutiset Waterloo Roadin koulu Luontohetki: Luontokuvaajan matkassa A-studio Isä Dowlingin mysteerit Sata sanaa: Mehiläinen Eduskunnan kyselytunti TV1 perjantai Ykkösen aamu-tv Tie Avonleaan Puutarhaunelmia Kolme vuodenaikaa YLE News Elämä käsissä Ykkösen aamu-tv Tv-uutiset Waterloo Roadin koulu Jättimuseon haasteet kirjaa rakkaudesta: Tuulen viemää Isä Dowlingin mysteerit Sata sanaa: Turku Holby Cityn sairaala TV1 lauantai Tv-uutiset Kiehtova maailma: Taitouinnin mestarit Tv-uutiset Tie Avonleaan Tv-uutiset Neljä elämää seitsemällä merellä Elämä käsissä Kesäparatiisi ulkomailla Ruma Suomi Onnen tähden: Järvenrakentaja Puutarhan lumoissa: Tervetuloa meille Puutarhaunelmia TV1 sunnuntai Tv-uutiset Avara luonto: Karibian villi luonto Tv-uutiset Tie Avonleaan Tv-uutiset Jumalanpalvelus Elämä käsissä Kätilöt Vielä virtaa Tv-uutiset Ykkösdokumentti: Lasten markkinat kirjaa rakkaudesta: Tuulen viemää Puutarhurin ABC TV1 maanantai Ykkösen aamu-tv Tie Avonleaan Tosi tarina: Veli-Antin Afrikka Kolme vuodenaikaa: Itämerensaaristoluonto YLE News Elämä käsissä Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Waterloo Roadin koulu Antiikkia, antiikkia A-zoom Isä Dowlingin mysteerit Pisara TV1 tiistai Ykkösen aamu-tv Tie Avonleaan Ruma Suomi Kolme vuodenaikaa: Itämerensaaristoluonto YLE News Elämä käsissä Ykkösen aamu-tv Waterloo Roadin koulu Numero - Elämää asteikolla Levengood Suomesta Isä Dowlingin mysteerit Sata sanaa: Lantti Holby Cityn sairaala TV1 keskiviikko Ykkösen aamu-tv Serranon perhe Kolme vuodenaikaa: Uhanalaiset kasvit YLE News Elämä käsissä Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Waterloo Roadin koulu Avara luonto: Karibian villi luonto Isä Dowlingin mysteerit Sata sanaa: Pilkata Holby Cityn sairaala Vielä virtaa Puutarhan lumoissa: Tervetuloa meille Puutarhaunelmia Antiikkia, antiikkia Urheiluruutu kirjaa rakkaudesta: Tuulen viemää Elisabet I Tv-uutiset Yksi elämä: Isä isolla kirjaimella Ponille kyytiä TV2 torstai Mikämikä-tvpeli Kesäparatiisi ulkomailla Hercule Poirot: Kortit pöydällä Urheiluruutu A-zoom Ystävykset Tv-uutiset Kaukaiset rannat Ponille kyytiä TV2 perjantai Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Herra Heinämäki Samu ja Salla Pisara Enemmän kuin lemmikki: Avustajakoira Prisma: Torakka - menestyjä lähikuvassa Monk Urheiluruutu Antiikkia, antiikkia Avara luonto: Karibian villi luonto Midsomerin murhat (K13) Lotto Urheiluruutu Yhteensattujat Anna Pihl Ihmebantu (K15) Suomen linnut: Hiirihaukka Historiaa: Elävä ase Monk Urheiluruutu Luontohetki: Luontokuvaajan matkassa Onnen tähden: Balladi Annikki Tähdestä Kolea talo Urheiluruutu Levengood Suomesta Komisario Lewis Julkisuuden trauma Holby Cityn sairaala Päivän kasvo Yhteensattujat Prisma: Miten minusta tuli minä Mikä liikuttaa? Ruma Suomi Urheiluruutu Kotikatsomo: Rumble Julkisuuden trauma Tv-uutiset Ulkolinja: Lohi, punainen kulta? TV2 maanantai Päivän kasvo Serranon perhe Kultasiipi ja hopeatäplä: Meren, metsän ja suon päiväperhosia Tosi tarina: Ikiomaksi Urheiluruutu Ja Oscarin saa John, Cincinnatista Tv-uutiset Prisma: Miten minusta tuli minä Uutisikkuna TV2 tiistai Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Päivän kasvo Serranon perhe Kätilöt Viking Lotto Urheiluruutu ja V5-ravipeli A-studio Ulkolinja: Iran ja länsi Kotikatsomo: Rumble Tv-uutiset toukokuuta TV2 keskiviikko Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Salaperäinen sademetsä: Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Hertan maailma Nuottiavain Taikakaruselli Harri ja Toto Tuttiritari Sahat soikoon Napero: Ellin pilkut Neppajymykerho Vekarat! Katinkontti Remix Pertti ja Purtti Onnen päivät Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Lunan ponikesä Touhukkaat Pompulat Neppajymykerho Vekarat! Syrhämä: Varpapuu Onnen päivät Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Summeri Ronja Ryövärintytär Mistralin tuulet Mistralin tuulet Eläimellistä menoa Iirottelua TV2 lauantai Piilosana Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Hertan maailma Touhukkaat Iso maailma Katinkontti Remix GALAXI Pertti ja Purtti Kupletti Hirveä Henri Muumilaakson tarinoita Tartu Mikkiin Peliuutiset TV2 sunnuntai Piilosana Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Niko ja ystävät Anniina Ballerina Paukkumaissi Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh Taikakaruselli Samu ja Salla GALAXI Late lammas Hevostelua Rajametsän Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Mio Mao Lauran tähti Aamujumppa Milja Pikku ötökät: Hukankorento Samsam: Eksyksissä Hertan maailma Nalle Luppakorva: Laatikko Neppajymykerho Richard Scarry Hirveä Henri Tohtori Koira: Hypnoosia Viikon luontohavainto: Juhannuslehdokit Onnen päivät Kun haikara pettää Kesärenki Norsujen orpokoti Herra Heinämäki Eki eläinlääkäri Liukkaat tossut Elmeri: Elmeri ja haisunäätä Lauri kilpa-auto Enon kaivaukset Niksi-Nella Neppajymykerho Richard Scarry Kupletti Onnen päivät Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Summeri Kalojen seikkailu Viikon vihannes: Punajuuri Kuunalle Loikkaa loruniitylle Anniina Ballerina Neposen seikkailut: Retki Käytöskukka: Laiskuus Neppajymykerho Richard Scarry Villi tulevaisuus Late lammas Onnen päivät Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Summeri Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Summeri Pieni talo preerialla Mistralin tuulet Derrick Sisäänkäyntejä Lapsityrannit Vuoristosairaala Summeri Kaapo Pikku Kakkonen Pieni runotyttö Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Riskirajoilla: Myrskyn silmässä Etsivä Lea Sommer Satuhäät Derrick Kotimaan kasvot Musiikki-tv Eläinten tahtiin Sydänmailla Summeri Kaapo Pikku Kakkonen Metsolat Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Matkapassi: 6 x Kapkaupunki Urheiluhullut Haaveiden ilta: Anssi Kela Kesäillan valssi Tv-uutiset, sää ja urheilu Kova laki Eurodekkari: Bella Block (K13) Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Veneillen pitkin Norjan rannikkoa Matkakassi: Tansania Lapatossu ja Vinski olympiakuumeessa Mestarihuijarit Kesäillan valssi V75-ravit Yleisurheilun Eliittikisat Urheiluruutu salaisuus: Rajametsän tarinoita Brown Muumilaakson tarinoita Ronja Ryövärintytär Haasteen edessä Seitsemäs taivas Kesätorppa kuntoon Kohtalon siivet Liikkeellä luonnossa Sydänmailla Laitakaupungin laulu Sisu Jalkapallon Confederation Cup Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Kesärenki Robin Hood Punainen lanka Hallitsen mieltäsi - Derren Eläinten tahtiin Summeri Rosan elämää Salainen miljonääri Vanha kettu Urheiluhullut Metsolat Pieni talo preerialla Summeri Kaapo Pikku Kakkonen Jalkapallon Confederation Cup Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Kesätorppa kuntoon Barbara Cartland: Sydänten taistelu Jalkapallon Confederation Cup Tv-uutiset Pieni talo preerialla Koiralle koti Vääpeli Mynkhausen Uutisvuosi Uutisvuosi Hovimäki Pieni talo preerialla Summeri Kaapo Pikku Kakkonen Pieni runotyttö Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Lapsityrannit Metsolat Kotimaan kasvot Ajankohtainen Kakkonen Tv-uutiset, sää ja urheilu Pieni talo preerialla Mistralin tuulet Suopursu kukkii Uutisvuosi Ajankohtainen Kakkonen Pieni talo preerialla Summeri Kaapo Pikku Kakkonen Jalkapallon Confederation Cup Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Michael ja Matias Strömsön keittiössä Kotikokkien reseptit Yleisurheilua: Nuorten Eliittikisat Jalkapallon Confederation Cup Tv-uutiset, sää ja urheilu Kadonneet Eurodekkari: Komisario Montalbano Poliisikamera - käy! Tellus-tietovisa Mikämikä-tvpeli Piilosana MTV3 torstai Aamusää Studio Huomenta Suomi Studio Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Lomaraha Käenpesä Ostoskanava Astro-tv Kadonneet Tellus-tietovisa Mikämikä-tvpeli Piilosana MTV3 perjantai Aamusää Studio Huomenta Suomi Studio Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Lomaraha Käenpesä Ostoskanava Astro-tv Kesäkahvila Huomenta Suomen parhaat Hei, olen Susan Pilanpäiten Kakkosen kesäsää Haaveiden ilta: Anssi Kela Kesällä kello Kriminalisti Tv-uutiset, sää ja urheilu Lainsuojaton (K15) Eurodekkari: Rosa Roth Mikämikä-tvpeli Piilosana MTV3 lauantai Se Oikea Lomasää ja MTV3.fi Tuomas Veturi Tuomas Veturi Eläköön Pinata Warner esittää: Tehotytöt Teini-ikäiset Mutantti Ninja Kilpikonnat Huntik Jalkapallon Confederation Cup Tv-uutiset Jalkapallon Confederation Cup Pasila Musiikki-tv Torchwood (K13) Tellus-tietovisa Mikämikä-tvpeli Piilosana MTV3 sunnuntai MTV3 Chat Lomasää ja MTV3.fi Pikkukokkikoulu Hirviöallergiaa Bakugan Transformers Animated Kesä T.i.l.a Jalkapallon Confederation Cup Hädän hetkellä Voimakaksikko Piilosana Tellus-tietovisa Mikämikä-tvpeli Piilosana MTV3 ma Aamusää Studio Huomenta Suomi Studio Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Lomaraha Käenpesä Ostoskanava Astro-tv Kesäkahvila Suomen tie: Panttipataljoona Keikkakuski (K15) Piilosana Tellus-tietovisa Mikämikä-tvpeli Piilosana MTV3 tiistai Aamusää Studio Huomenta Suomi Studio Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Lomaraha Käenpesä Ostoskanava Astro-tv Kesäkahvila Huomenta Suomen parhaat Tv-uutiset Jalkapallon Confederation Cup Dokumenttiprojekti: Kuoleman temppeli Tellus-tietovisa Mikämikä-tvpeli Piilosana MTV3 ke Aamusää Studio Huomenta Suomi Studio Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Lomaraha Käenpesä Ostoskanava Astro-tv Kesäkahvila Huomenta Suomen parhaat Kesäkahvila Huomenta Suomen parhaat E! Entertainment Mitä tänään syötäisiin? Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Lomaraha Lääkärit EastEnders EastEnders Mitä tänään syötäisiin? Kauppalehden talousuutiset Päivän sää Hännänheiluttajat Teho-osasto Päivän sää Tulosruutu Mitä tänään syötäisiin? F1 Powerboat Pilanpäiten Pilanpäiten Lomaraha Lääkärit EastEnders EastEnders Mitä tänään syötäisiin? Kauppalehden talousuutiset Päivän sää Uniikki Tuntemattomat Ilman johtolankaa Päivän sää Tulosruutu MM-ralli: Kreikka Kuukauden parhaat sekunnit Mitä tänään syötäisiin? Ostoskanava MTV3.fi Golfia: Golf Today Samuli Putro: Elämä on juhla MTV3.doc: Herra ja rouva Bin Laden Eläintohtori F1 Powerboat Motor Forum: SM Rata Star Wars: The Clone Wars Piilokamera Howien jekut Tulosruutu MM-ralli: Kreikka Karpon parhaat BumtsiBum! Naisten maailma Jokakoti.fi Ihana piha Kaikki haluavat tyyliä Kaikkea sitä näkee Piilokamera Viidakkoperhe Kuin viimeistä päivää Voimamieskisa: Ideapark Champions League Kultainen Liiga Simpsonit MM-ralli: Kreikka Tulosruutu MM-ralli: Kreikka Ennätystehdas Pitkä kuuma kesä Rikospoliisi Maria Kallio Huomenta Suomen parhaat Tuntemattomat Kaikkea sitä näkee Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Lomaraha Lääkärit EastEnders EastEnders Mitä tänään syötäisiin? Kauppalehden talousuutiset Päivän sää Kesä T.i.l.a House Life Päivän sää Tulosruutu Fringe - rajamailla Äitini - eläintarhan tohtori Mitä tänään syötäisiin? Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Lomaraha Lääkärit EastEnders EastEnders Mitä tänään syötäisiin? Kauppalehden talousuutiset Päivän sää Ihana piha Perhesiteet Todistettavasti syyllinen Päivän sää Tulosruutu C.S.I. Miami Äitini - eläintarhan tohtori Mitä tänään syötäisiin? Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Lomaraha Lääkärit EastEnders EastEnders Mitä tänään syötäisiin? Kauppalehden talousuutiset Päivän sää Pientä pintaremonttia min Special: Varakkaat varkaat C.S.I. New York Viking Lotto ja Keskiviikko- Jokeri Päivän sää Kodinpuolustaja Child s Play 2 (K15) Kasvottomat sotilaat Lomaraha MTV3 Chat Nelonen torstai W.i.t.c.h Taikaprinsessa Alpo ja Turo Nanny Asuntotarjous päivässä Syödään yhdessä Vauva tulossa Nuorennusleikkaus James Martinin puutarhaherkut Ostosruutu Vauva tulossa Tyyliä pikkurahalla Naapurikämppä kuntoon Unensieppaaja (K15) MM-ralli: Kreikka Suuret vankilapaot Lomaraha Pokeri Nelonen pe W.i.t.c.h Taikaprinsessa Alpo ja Turo Nanny Asuntotarjous päivässä Makumatka Kreikkaan Vauva tulossa Tyyliä pikkurahalla Naapurikämppä kuntoon Ostosruutu Vauva tulossa Häät haltuun Pikakurssi kodinostoon Päivän sää Tulosruutu Lotto ja Lauantai-Jokeri Minority Report (K15) MM-ralli: Kreikka Langalla Lomaraha Pokeri MTV3 Chat Nelonen la Ostosruutu Unitupa Sporttipalat FHRA: Power and Speed Monster Jam Start! Volvo Ocean Race Navigare Online Nation Vihjeet hukassa Naisten maailma Voimamieskisa: Ideapark Champions League Lomaraha MTV3 Chat Nelonen ma W.i.t.c.h Taikaprinsessa Alpo ja Turo Nanny Asuntotarjous päivässä Makumatka Kreikkaan Vauva tulossa Häät haltuun Pikakurssi kodinostoon Ostosruutu Vauva tulossa Nuorennusleikkaus Pikakurssi kodinostoon Makumatka Kreikkaan Dr. Phil Päivien viemää Oprah Nelosen sää Suomen Huippumalli haussa Nelosen uutiset Poliisit Sinkkuelämää (K13) Lost (K15) Toimintatorstai: Pako viidakkoon (K15) Nelosen uutiset ja sää Urheilu-uutiset Frasier Ostosruutu Älypää-TV Makumatka Kreikkaan Dr. Phil Päivien viemää Oprah Nelosen sää Lovespring International Neljän kopla Nelosen uutiset Poliisit Vuosisadan keikka Hauskat kotivideot Elokuva: Isi hoitaa Nelosen uutiset ja sää Urheilu-uutiset Rooma Elokuva: Paholaisen lampi (K15) Ostosruutu Taitopeli.com Kaikki rakastavat Raymondia Kaikki rakastavat Raymondia Vaaleanpunainen pantteri Vaaleanpunainen pantteri Poliisit Elokuva: Twilight Nelosen uutiset Jenkit kisaavat Japanissa Amerikan Gladiaattorit Elokuva: Tappava seitti (K15) Nelosen uutiset ja sää Urheilu-uutiset Deadwood (K15) Elokuva: Gigli - Rajua rakkautta (K15) Ostosruutu Älypää-TV Viikon sää MotoGP-luokka Tulosruutu Vaaleanpunainen pantteri Wallander: Afrikkalainen (K15) Vaaleanpunainen pantteri Pedon jäljillä Frasier Lomaraha Wildfire Pokeri American Chopper MTV3 Chat Nelosen uutiset Nelonen su Järjen jättiläiset Ostosruutu Reikä seinässä Tyyliä vai ei Hullut japanilaiset Huvila & Huussi Discovery: Jeff eläinten Elokuva: Klik! matkassa Nelosen uutiset ja sää Eläinkunnan ennätykset Urheilu-uutiset Dr. Phil Criminal Minds - FBI-tutkijat Frasier Navigare Frasier Ostosruutu MotoGP: Barcelona, Taitopeli.com C.S.I. Miami L-koodi Lomaraha MTV3 Chat Nelonen tiistai W.i.t.c.h Taikaprinsessa Alpo ja Turo Nanny Asuntotarjous päivässä Syödään yhdessä Vauva tulossa Nuorennusleikkaus Pikakurssi kodinostoon Ostosruutu Vauva tulossa Nuorennusleikkaus Pikakurssi kodinostoon Makumatka Kreikkaan Tulosruutu Diili Myytinmurtajat Kelmien kerho Lomaraha MTV3 Chat Nelonen ke W.i.t.c.h Taikaprinsessa Alpo ja Turo Nanny Asuntotarjous päivässä Makumatka Kreikkaan Vauva tulossa Nuorennusleikkaus Pikakurssi kodinostoon Ostosruutu Vauva tulossa Nuorennusleikkaus James Martinin Syödään yhdessä Dr. Phil Päivien viemää Oprah Nelosen sää Australian Huippumalli haussa Nelosen uutiset Poliisit Sinkkuelämää (K13) Suomen Huippumalli haussa Lätkävaimot Tracey Ullman Puhelintytön päiväkirja Nelosen uutiset ja sää Urheilu-uutiset Frasier Lost (K15) Ostosruutu Taitopeli.com Dr. Phil Päivien viemää Oprah Nelosen sää Australian Huippumalli haussa Nelosen uutiset Poliisit Sinkkuelämää (K13) Huvila & Huussi Las Vegas D: Äitimme painaa 400 kg Nelosen uutiset ja sää Urheilu-uutiset Frasier Start! NCIS Rikostutkijat Ostosruutu Älypää-TV puutarhaherkut Makumatka Kreikkaan Dr. Phil Päivien viemää Oprah Nelosen sää Australian Huippumalli haussa Nelosen uutiset Poliisit Sinkkuelämää (K13) Nätti nakuna Näkijä Elokuva: Beck: Heikoin lenkki (K15) Nelosen uutiset ja sää Urheilu-uutiset Frasier Ostosruutu Taitopeli.com

9 TV-VINKIT Summeri. Uusi summeriviikko alkaa, juontajina Mirella Pekkonen ja Kalle Lindroth. TV2 ma klo Levengood Suomesta. Sarjan ensimmäisessä jaksossa Mark Levengoodin (oik.) vieraana on Gustav Hägglund. TV1 su klo Teho-osasto. Sarja päättyy erikoispitkään jaksoon, jossa muun muassa tri Carter auttaa synnytyksessä. MTV3 to klo 20. Sub torstai Sub chat Ti-Ti-Tyy Smurffit Eläköön Pinata Code Lyoko Lemmen viemää Milk Bar Nellin maja Rantalentis Lomaraha Ostos-tv Xena Eilen, tässä ja nyt Tonight Show with Conan O Brien Poliisikoira Rex Lemmen viemää Frendit Simpsonit Muodin huipulle L-koodi Supernatural Tonight Show with Conan O Brien Genesis - tappajan jäljillä (K15) Tähtiportti Pokeri Se Oikea perjantai Sub chat Ti-Ti-Tyy Smurffit Eläköön Pinata Code Lyoko Lemmen viemää Milk Bar Nellin maja Rantalentis Ostos-tv Tilt.tv Xena Eilen, tässä ja nyt Tonight Show with Conan O Brien Poliisikoira Rex Lemmen viemää Frendit Simpsonit Simpsonit Äijät Bones C.S.I Tonight Show with Conan O Brien Madventures III (K15) Entourage Ali G USA:ssa Tähtiportti Sub chat lauantai Sub chat Milk Bar Messenger Ostos-tv Ota tai jätä! Poliisikoira Rex Poliisikoira Rex E! Entertainment: Tähtäimessä häät Upeat ekokodit Tilt.tv Eilen, tässä ja nyt Meidän häät Kuukauden parhaat sekunnit Top Chef Baywatch C.S.I. Miami Riivatut talot Madventures III (K15) Piiri Syntiset sisaret Salaiset kansiot Äijät Fullmetal Alchemist Fullmetal Alchemist Se Oikea sunnuntai Sub chat Ostos-tv Tilt.tv Ota tai jätä! Poliisikoira Rex Poliisikoira Rex Poliisikoira Rex Top Dog Meidän häät Eilen, tässä ja nyt Sinkut saarella Mallimaailman huipulle Rokkarille morsian Heroes Duudsonit: Maailmankiertue 3 (K15) Tosipaikka: Sairaanlaihat Green Day: Know Your Enemy Piiri Äijät Supernatural Sub chat maanantai Sub chat Ti-Ti-Tyy Smurffit Eläköön Pinata Code Lyoko Lemmen viemää Eilen, tässä ja nyt Milk Bar Nellin maja Rantalentis Lomaraha Ostos-tv Xena Hurjat Hoganit Tonight Show with Conan O Brien Poliisikoira Rex Lemmen viemää Kovan onnen kundi Simpsonit Rush Hour Tosipaikka: Sairaanlaihat Tonight Show with Conan O Brien OC:n täydelliset naiset Tähtiportti Sub chat tiistai Sub chat Ti-Ti-Tyy Smurffit Eläköön Pinata Code Lyoko Lemmen viemää Eilen, tässä ja nyt Upeat ekokodit Milk Bar Nellin maja Rantalentis Lomaraha Ostos-tv Xena Hurjat Hoganit Tonight Show with Conan O Brien Poliisikoira Rex Lemmen viemää Frendit Simpsonit Skins - liekeissä Gossip Girl Paratiisin porteilla Tonight Show with Conan O Brien OC:n täydelliset naiset Tilt.tv Tähtiportti Se Oikea keskiviikko Sub chat Ti-Ti-Tyy Smurffit Eläköön Pinata Kikoriki Lemmen viemää Milk Bar Nellin maja Rantalentis Lomaraha Ostos-tv Xena Hurjat Hoganit Tonight Show with Conan O Brien Poliisikoira Rex Lemmen viemää Frendit Simpsonit Poliisiopisto 3: Jatkokoulutuksessa C.S.I Tonight Show with Conan O Brien Rokkarille morsian Paljastava katse Tähtiportti Pokeri Keskiviikon kipinävuoro YleTeema torstai Teematieto Matkaoppaana arkkitehti: Saint-Denis Talo Espanjassa Palin: Maailman ympäri 80 päivässä Elävä arkisto: Hevi tulee Lapset puhuvat Kupla Kansakunnan kalenteri Aivokirurgit Miten elämme vuonna 2020? Ekorakentamisen haasteet Lapset puhuvat Tiededokumentti: Kirurgian historia Kino Helmi: Äitejä ja poikia O:n salainen rakkaustarina Teematieto perjantai Teematieto Kolmas ulottuvuus: Ei sentään Euroopassa TV-arkistorock: Hittimittari Silkkitie Välimeren historian aalloilla Kätketyt sanat Patti Smith - Dream of Life Mullan alla (K15) Theroux: Kovaa lakia Johannesburgissa Teematieto lauantai Teematieto Roland Petit: Carmen Roland Petit: Arlesitar Les Arts Flo - Billin bändi Bachin luova loisto Francon aika Miten elämme vuonna 2020? Tiededokumentti: Luonnon tekniikkapaja Historia: Kiinan muuri Kuningattaren jalokivi (K13) Välimeren historian aalloilla Lapset puhuvat Teemalauantai: Teema Pride Silloin tajusin Fucking Åmål Heavy Load Teematieto sunnuntai Teematieto TV-arkisto: TV-arkistorock: Hittimittari Taaloja ja tuuria Blues: Sielussa soi blues Patti Smith - Dream of Life Robert Mapplethorpe & Sam Wagstaff Tiededokumentti: Kirurgian historia Historia: Kuvia kadonneesta ajasta Kino Klassikko: Kuohuva 20-luku Cardiffin laulukilpailun finaali Verhon takaa Kuningattaren jalokivi (K13) Teematieto maanantai Teematieto Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) Historia: Kiinan muuri Kansakunnan kalenteri Palin: Maailman ympäri 80 päivässä Elävä arkisto: Hevi tulee Metallica Theroux n vinksahtaneet viikonloput Kino Into: Godzilla kohtaa Biollanten Teematieto tiistai Teematieto Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) Silkkitie Aivokirurgit Ekorakentamisen haasteet Mestarin siveltimestä Maupassant: Isä ja poika Verhon takaa Homo-Suomen historia Kansakunnan kalenteri Historia: Kuvia kadonneesta ajasta TV-arkisto: Ritva Oksanen Pieni juhlija TV-arkiston vieraana: Ritva Oksanen Teeman arkisto-ohjelmat: Äiti ja Anna Kino Kauhu: Freaks - kummajaiset (K15) Teematieto keskiviikko Teematieto Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) Tiededokumentti: Luonnon tekniikkapaja Kolmas ulottuvuus: Dylanin hengessä Kätketyt sanat Christopher Isherwood & Don Bachardy Mullan alla (K15) Homo-Suomen historia Kino Herzog: Aguirre - Jumalan viha (K15) Teematieto URHEILU PJK optimistinen tappioputkesta huolimatta ÅIFK - PJK 2-1 (1-0) Karoliina Ahola PJK:n tappiosarja jatkui yhä, kun joukkue sai siipeensä ÅIFK:lta Turussa perjantai-iltana. - Turkulaisilla oli SM-tason Mika Ääritalo lainassa TPS:ltä. Ääritalon henkilökohtaiset taidot ja ennen kaikkea miehen tekemät kaksi maalia koituivat meidän kohtaloksi, PJK:n valmentaja Matti Käkelä arvioi. Turun ottelussa loistivat erityisesti keskikenttäpelaajat Aapeli Räihä ja Olli Vakkala sekä luonnollisesti myös PJK:n ainokaisen maalin tekijä, vasen laitapakki Janne Ramstadius. Tällä hetkellä PJK on viidellä pisteellä sarjansa jumbo. Käkelän mukaan PJK:n pelilliset taidot ovat tappioista huolimatta kunnossa. - Kenttäpelissä olemme tasaväkisiä. Kaikesta huolimatta on sanottava, että pelaamme oikeassa sarjassa. Koskaan ei ole tarvinnut häveten poistua ottelupaikalta, vaikka häviö on tullutkin. Pelillisesti olemme pysyneet aina mukana. Käkelän mukaan PJK:n suurimmaksi ongelmaksi on koitunut heikko viimeistely. - Nyt kakkossarjassa on paljon vähemmän maalintekopaikkoja. Kun on paikka, pitäisi tehdä maali. Särkänniemi cupin hopeamitalistit. Kuva: Sari Parviainen Hieno kausi salibandyjunnuilla Pirkkalan Pirkkojen E98-salibandyjoukkue pelasi ensimmäistä kauttaan salibandyliiton sarjassa ja menestys oli ensikertalaisille hieno. Syyskaudella pelatun alkusarjan sijoitus oli toinen ja keväällä pelatussa ylemmässä jatkosarjassa pojat sijoittuivat kolmanneksi. Länsi-Suomen alueloppuhuipentumaan rahkeet eivät vielä ihan riittäneet, vaan forssalaiset olivat karsintaottelussa niukasti parempia 5-3. Nälkää jäi siis ensi kaudellekin. Joukkueessa pelaa 25 innokasta nuorta urheilijanalkua. Suurin osa pelaajista on aloittanut salibandyn pelaamisen jo vuonna 2004 salibandykoulussa, mutta joukko on täydentynyt joka syksy uusilla pelaajilla. Joukkue on harjoitellut tähän saakka kahdesti viikossa, mutta harjoitusmääriä on tarkoitus kasvattaa ensi kaudella. Jo kevätkaudella viikko-ohjelmaan otettiin yhteinen lenkki, joihin osallistui myös osa poikien aktiivisista vanhemmista. Sarjapelien lisäksi joukkue osallistui kahteen turnaukseen, joista tuliaisina olivat komeat Olli Vakkala on ollut hyvässä vedossa tällä kaudella. Maalitaitoja on tarkoitus hioa vielä harjoituksissa. - Harjoitusten laatuun on satsattava, määrää ei voi nykyisestä enää lisätä. Tappioista huolimatta PJK:n leirissä on pysynyt yllä optimistinen vire. - Usko joukkueen menestykseen elää ja itseluottamus on kunnossa. Lisää itseluottamusta joukkue tavoittelee ensi sunnuntaina Suomen Cupin viidennellä kierroksella Porissa. - Pelaamme TOVEa vastaan ja voitto on tietysti tavoitteena. Käkelä sanoo. Seuraava kakkos-divisioonan peli PJK:lla on Pallo-Iiroja vastaan 24. kesäkuuta Raumalla. mitalisijat. Huhtikuussa Tampere Floorball -turnauksessa sijoitus oli kolmas, pronssiottelussa kyytiä sai helsinkiläinen SSV. Toukokuussa pelatussa Särkänniemi cupissa sijoitus oli jännittävien rangaistuslaukausten jälkeen toinen. Jälkimmäistä turnausmenestystä nostaa se, että kyseessä oli vuoden suurin junnuturnaus Suomessa. Uusia mahtuu vielä mukaan Pirkkalassa on niin paljon innokkaita saba-pelaajia, että ensi kaudella ikäluokka on tarkoitus jakaa kahteen ryhmään, jolloin joukkueeseen mahtuukin vielä muutamia uusia pelaajia. Talvikauden jälkeen toiminta on jatkunut kesäharjoitteluna, joten uudet salibandysta kiinnostuneet 1998 syntyneet pojat voivat tulla kokeilemaan lajia ja tutustumaan porukkaan. Joukkueen yhteystiedot löytyvät seuran nettisivuilta. Tervetuloa mukaan joukkueeseen! Sami Hormisto Heli Valokivi RENGASTA AUTOSI MEILLÄ! Renkaiden ja vanteiden huippumallit Avoinna ma-pe 8-17 Pirkkalan Rengaskauppa Oy Teollisuustie 2, Pirkkala Puh Puhelut lankaliittymästä 8,21 snt/puhelu + 5,9 snt/min, matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 16,90 snt/min Sadevesijärjestelmät, kattoturvatuotteet ym. rakennuspeltityöt. Asennukset työtakuulla. Mika Kivelä Pirkkala Tmi Mika Kivelä BETONITORI Vesalantie 5, Pirkkala Avoinna ark. klo Puh Fax. (03) NOKIAN PYÖRÄ KY Yrittäjäkatu 6, p Av. ma-pe 9 17, la 9 14 Nykyaikaisen öljylämmityksen sydän PIRKKALAINEN 9 Seulottua PELTOMULTAA ym. pihanrakennustarpeita pihaasi toimittaa MAANRAKENNUS SULIN OY Soita (03) Sen minkä myymme, myös huollamme. TEETÄ AMMATTITAIDOLLA MITTATILAUSTYÖNÄ! Erilaiset terassit, patiot ja muut piharakennelmat. Nurmikon istutukset, pohjien teko, kaivuut, maa-ainesten: mullan, hiekan ja soran levitykset. Tai vuokraa minikaivuri Avant 635 ja tee itse. Hyödynnä kotitalousvähennys! Pirkanmaan piha- ja rakennusurakointi Soita! Tarjous! KIERRÄTYSTÄ PARHAIMMILLAAN! KOTIMAISET UUSIOKESÄRENKAAT 155/ ,- 175/ ,- 185/ ,- 185/ ,- 195/ ,- 205/ , C 198,- 195/70-15C 198,- YLI 40 KOKOVAIHTOEHTOA! ASKOSAARI OY P. (03) Keskuojankatu 11, Sarankulma Enemmän vapaa-aikaa oikealla akulla Testivoittaja AKKUJEN YKKÖNEN akkusalo oy T Kolmionkatu 5 B Puh. (03) Teivaankatu 4 Puh. (03) MULTICLIP 50 EURO B KL Kevyt ja ketterä ÖLJY- JA KAASULÄMMITYS S. Honkiniemi Öljylämmityslaitteiden asennus ja huolto Kaasupolttimien asennus ja huolto Kattilahuonesaneeraukset Sami Honkiniemi Puh Myydään ASUNTOVAUNU Polar 560 CTH, vm. -06, rekist. 6/2007, majoitusvuorokaudet n. 30, kombi-wc, Clarion MP3-soitin, TV-antenni, sivumarkiisi, 2-renkaat, alumiinivanteet. P

10 10 PIRKKALAINEN PALVELEMME TEITÄ TIGI Kauneus ja terveys Parturi-kampaamo/ kynsistudio Alex & Sandra Luonnonmukaisemmat r PARTURI-KAMPAAMO Laura Mm Kirpputorit TIGI Suupantori 4 OPTIKKO LAMMIO puh SUUPANTIE 2 (R-kioskin talo) Av. ma-pe 10 17, la sop. muk. Av. ark , kesäla sulj. Kenkätie 4 Perinteinen PARTURI Taunonkatu 2 (Vastapäätä Härmälän R-Kioskia) Av. ma-pe 9-16 Ilman ajanvarausta AINO KLINIKKA Naistentautien erikoislääkäri Leena Larva Toijalantie 286, Metsäkansa Ajanvaraus ark. 9-12, puh info@ainoklinikat.fi TURVESAUNA-MINIKYLPYLÄ METSÄKANSAN AINOLA Toijalantie 286, Metsäkansa Ajanvaraus ark. 9-12, puh info@ainoklinikat.fi Tervetuloa edullisille ostoksille PIRKKALAN KIRPPIKSELLE Teollisuustie 8, Pirkkalan ABC-asemalta n. 1 km tai Savupoikien risteyksestä 2,2 km Turkkirataa Av. ma-pe 10 17, la-su Pöytätarjous 30 /alk. 4 vk Huonekalujen poistomyynti! Tiedustelut ja pöytävaraukset P Lue missä vain Myös kahvio Koti ja pihapiiri Sähköurakointi SEPPO ANNALA P sahkourakointi@seppoannala.fi YRITTÄJÄKATU 11, 2.krs, NOKIA Puh Fax KRM RAKENNUS- PALVELU KRANAATINMÄEN RAKENNUSPALVELU PIRKKALA Tero Saarikoski Mika Helén lasikorjaukset alumiiniset ovet ikkunat ja tuulikaapit eristyslasit terassilasitukset puh Vaittintie 2, PIRKKALA Rakentamista viidennessä sukupolvessa PIRKKALAN RAKENTAMISPALVELU Ky JUKKA LEHTONEN, Pirkkala, uudisrakennukset suunnittelut rakennuttamispalvelut remontit KAIHDIN-JUKKA puusälekaihtimet metallisälekaihtimet pystylamellikaihtimet TAMAR-markiisit verhotangot liukuovet Mittaus- ja asennuspalvelu! Turkkirata 9, Pirkkala, p. (03) , 38 VUOTTA Suunnitelmat Asennukset Korjaukset Tarvikemyynti PIRKKALAN SÄHKÖLIIKE KY Taitajankuja PIRKKALA Puh. (03) Fax (03) GSM , ILMALÄMPÖPUMPUT Myynti Asennus Huolto LMJ-Tekniikka Marko Lehtonen Halmeentie 5, Pirkkala Eläimet Eläinlääkäri SIRPA KOLEHMAINEN Hongistontie 75, PIRKKALA (03) ajanvaraus ma-to Lakiasiat Varatuomari TIMO KIRKKO-JAAKKOLA (03) , timo.kirkko-jaakkola@asuntonokia.com Perukirjat, testamentit, kaupanvahvistus ym. Liikenne OSTETAAN H- ja P-AUTOJA 0-10 tuhanteen, loppuvelka lunastetaan. Noudetaan paikalta. Tmi Jere Uusitalo p AUTOJEN RUOSTEVAURIOym. HITSAUKSIA. PELTIKATTOMAALAUKSET Ilmainen arvio Pirkkalan alueella. Tmi JV Arvola Puh K-Citymarket kauppakeskuksessa NUIJAMIESTENTIE 5 puh Av: MA-PE 10-19, LA Kesäsunnuntaisin Muoti Muodokkaita vaatteita naisille! Puutarhakatu 11 TRE 10 17, YKSIN TAI YHDESSÄ LÄHELLE TAI KAUAS Antin taksi, myös ilt Pirkkalan AUTOSÄHKÖ OY palveluksessanne Teollisuustie 2 B 4 Av. ma-pe /sop. muk. Puh HINAUSAUTOT RAIMO MOISIO OY 24h Moposta rekkaan! YRITTÄJÄ! Varaa edullinen ilmoitustila tältä sivulta loppuvuodeksi. P Tervetuloa!

11 PÄIVYRI Yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen tarkoitettu maksuton palsta. Aineistot viimeistään maanantaina klo 12. Puhelin Sähköposti: Elokolo/Elopilkku: to klo 12 yhteislaulu, pe klo 9 perjantaipuheet, ke klo 13 verenpainemittaus. Pirkkalan Hiihtäjät: Torstairastit Lamminpään Urheilumajalta. Lähtö klo Samassa yhteydessä TUL: n sprintti. _Suunnistuskoulu kokoontuu viimeisen kerran ti 16.6 klo 18 Toivion koululta ennen kesätaukoa. Jatkuu elokuussa. Pirkkalan Karjala-seura: Karjalaisille kesäjuhlille Kuopioon lähtijät: Vesilahden Liikenteen bussi lähtee Suupantorillta, Sirpakan pysäkiltä klo Kyykkää pelataan Kyöstin kentällä torstaisin klo 18, (ei runsaan sateen sattuessa) Pirkkalan Työttömät: Työpala, Teollisuustie 29, p avoinna ark. klo Kuntosalivuorot jäsenille kesän ajan ma ja to klo Sankilan Kyläyhdistys: Kesäretki Ikaalisten Kylpylän kesäteatteriin 5.7. klo 15 katsomaan musiikkikomedia Sikaihanaa. Samaan aikaan voit vaikka käydä vesitropiikissa. Lähtö Pirkkalasta klo Ruokailu klo 13 Ikaalisten kylpylä. Linja-autokuljetus. Varaukset mahdollisimman nopeasti puheenjohtaja Raili Naskalille puh , sihteerille Erkki Metsänheimolle_puh tai rahastonhoitaja Lasse Pirkolalle puh Pirkkalan Reserviläiset: Majaillat keskiviikkoisin, yksityiskohtaisemmat tiedot tapahtumista majalla. Pirkkalan Metallityöväen A.o. 239: Toimikunnan kokous ke klo 16 toimistolla, Ollikantie 19. AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 18 os. Suupankuja 8-10 C, käynti talon päädystä. Puh. Jari RUNONI Tu tutuks He kulkivat käsityksin, vielä toisistaan tietämättä, että elonsa eläis he yksin oman kumppanin löytymättä. Jo kansakoulussa tavanneet, oli kaukana toisistaan; vaikka paljon muutakin oppineet, eivät tarpeeksi kuitenkaan: Oli käytävä uudessa koulussa, he menivät oppimaan, ja sen käytävän varrella luokassa, he katsoivat toisiaan. Nyt saa käydä käsityksin ja tavata toisiaan, eikä käytävä kummankaan yksin ole omia polkujaan. Jii Pirkkalainen Luettu lähilehti ILMOITUSTORI Myydään Pirkkala rt 3h+k+s, 79,5 m2. Isot vehreät pihat. P klo 9-22 välisenä aikana. Peugeot 206 vm 2007, aj. 11 tkm. 4 ov, ilmastointi, keskuslukitus, metalliväri, 2 renkaat, toiset aluvanteilla. Kuin uusi. Puh Henkilöauton peräkärry 255x173 cm. Lehtijouset, paksu muotoiltu peite. Puh Pirkkalan kunta tiedottaa Bussiliikenteen reittimuutos Pirkkalassa Vuokrata halutaan Kesämökki Pirkkalasta tai lähialueelta. Puh Pirkkalan kunnan kunnallistekniikka peruskorjaa Ojatiellä kadun ja vesihuollon sekä rakentaa kevyenliikenteenreittiä. Työt ovat alkaneet viikolla 20 ja päättyvät elokuussa. Työ aiheuttaa muutoksen linjan 7 liikennöinnissä Toivion kohdalla Linjalla 7 ei liikennöidä edellä mainittuna aikana Toivion kautta. Kaikki vuorot ajetaan reittiä: Patamäenkatu- Nuutisarankatu- Toivionkatu- Palmrothintie- Kenkätie- Saapastie- Ilmailunkatu. Paluusuunnassa reitti päinvastainen. Reittimuutoksista lisätietoja antaa Tampereen kaupunki, joukkoliikenne. Kunnan yhteyshenkilö on maanrakennusmestari Sami Mäkinen puh Katusuunnitelman yleiskarttaan voi käydä tutustumassa Pirkkalan kunnan nettisivuilla Pirkkala Kunnallistekniikka Yleisötilaisuus Palvelupalsta lukijoille. Jätä ilmoitus viimeistään maanantaina klo 15. Puhelin Pirkkalainen, Suupantie 2 A 10, Pirkkala. Sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Hinta 1 5 riviä 9 e, 6 10 riviä 12,5 e. Löydetty-ilmoitus ilmaiseksi. 3-4h+k Pirkkalasta/Härmälästä ajalle Rivi-, oma-, kerros- tai paritalo kaikki huomioidaan. Ota yhteyttä Vuokralle tarjotaan Keskustan läheisyydestä lämmin autotalli 22m2/nosto-ovi kaukosäätimellä/vesipiste. 130 eur/kk. P RT 2h+k+s, 55 m2. Vapautuu 1.7. Vuokratakuu 2 kk. Puh Löydetty Miesten polkupyörä, hopean värinen. Puh Torimyyntiä Viialan Kotileipomo joka torstai klo Pirkkalan torilla. Pirkkalainen Aidosti paikallinen Puh Fax Suupantie 2, PIRKKALA aineisto@taittoteam.fi Kadonnut Kännykkä 1.5 tietämissä. Nokia 6600 slide. Musta, menun kehys sin. metallia. 9v lapselle tärkeä. Kaivataan edelleen. Löytöpalkkio. P N95 mallinen Nokian puhelin. Luvassa 50 e löytöpalkkio, kunhan puhelin on ehjä ja toimii. Oltava myös sim-kortti ja muistikortti. Puh KUIVAA POLTTOPUUTA toimitettuna Amurin Halkoliike p tai PALVELEMME TEITÄ PIRKKALAINEN 11 Myydään KOIVUKLAPEJA, SEULOTTUA MULTAA MULTAA Kuulutuksia VeProTech LEHTONEN POTKUREIDEN JA VENEIDEN KEVÄTHUOLLOT Nokialla Perämoottorit MERKKIHUOLTO GSM veprotech@kolumbus.fi PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS ILMOITUS YMPÄRISTÖ- LUPAPÄÄTÖKSESTÄ Pirkanmaan ympäristökeskus on tehnyt (Dnro PIR-2007-Y ) ympäristönsuojelulain (86/00) mukaisen ympäristölupapäätöksen, joka koskee Autio-net Oy:n toimintaa Pirkkalassa. Päätös on nähtävänä Pirkkalan kunnan palvelupisteessä, osoitteessa Suupantie 11. Tampereella , Pirkanmaan ympäristökeskus Nyt myös Honda-huolto Leikkaa talteen Ruokalistat Palvelukeskus Pirkankoivu MA nakkikastike, perunat, kasvis, salaatti, ananaskiisseli. TI jauheliha - perunavuoka,salaatti, aprikoosivispipuuro. KE broilerkastike, ohralisäke, kasvis, salaatti, marjaviili. TO juustoinen kalakasviskeitto, ruusunmarjakiisseli. PE lihamureke, kastike, perunat, lehtisalaatti, silli, marjarahka. LA lohivuoka, perunat, kasvis, salaatti, raparperi - mansikkakiisseli. SU palapaisti, perunat, salaatti, persikkakiisseli. Päiväkotiruoka MA makkarakastike, perunat, jäävuorisalaatti. TI uunikala, juustokastike, perunat / sose, kiinankaalisalaatti. KE suikalepaisti, perunat, lämmin kasvis, porkkanaraaste. TO jauheliha - perunasoselaatikko, maustekurkku, kaalisalaatti. Pirkkalan kunta laatii tiesuunnitelmaa Pereentien (mt 13789) välillä Pirjolantie - Nuolialantie Pereellä. Suunnitelman tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta. Pereentielle suunnitellaan kevyen liikenteen väylä välille Pirjolantie - Nuolialantie. Lisäksi tiesuunnitelmassa esitetään Pereentien muuttaminen suunniteltavien toimenpiteiden toteuttamisen yhteydessä kaduksi. Maantielain 16 :n mukaan kiinteistöllä on sallittava suunnittelutyön edellyttämien mittausten, tutkimusten ja muiden valmistavien toimenpiteiden suorittaminen. Maanomistajilla ja muilla asianosaisilla sekä niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin suunnitelma saattaa vaikuttaa, on oikeus olla tutkimuksia tehtäessä paikalla ja lausua mielipiteensä asiasta (maantielaki 27 ). Suunnitelmaluonnoksia esitellään yleisölle, asianosaisille ja muille asiasta kiinnostuneille (maantieasetus 3 ) Pirkkalan kunnanviraston valtuustosalissa, Suupantie 11, klo alkaen. Lisätietoja: Tero Vesanto p. (03) tai Sanna Siukola p. (03) Pirkkalassa Kunnallistekniikka Kiinteistönvälitystä KIINTEISTÖTOIMISTO ASUNTOKAUPPAA 3. POLVESSA: Tuukka Salomaa, Pirkkala Puh LEHDENTEKIJÄT PALVELUKSESSANNE Antti Jokinen Päätoimittaja LOMALLA Eeva Leskinen Laskutus, Päivyri p Maija-Riitta Näreikkö Toimittaja p Eija Forssell Ilmoitukset LOMALLA Karoliina Ahola Kesätoimittaja p Anneli Salonen Ilmoitukset p Pirkkalainen Suupantie 2 A Pirkkala Puhelinvaihde Telefax Avoinna (ma-pe) klo 9 16 Toimisto: konttori@pirkkalainen.com päivyri, ilmoitustori, tilaukset ym. Ilmoitukset: anneli.salonen@pirkkalainen.com yritysten ja yhteisöjen maksulliset ilmoitukset Toimitus: toimitus@pirkkalainen.com juttuasiat Kustantaja: Pirkkala-Seura ry. pj. Olli Hämäläinen p Ilmoitushinnat: alkaen:...e/pmm tekstissä...0,90 e takasivu...0,95 e vuosi-ilmoitukset...0,55 e kuolinilmoitukset...0,60 e silmäkulma...1,50 e määräpaikkakorotus...0,09 e Värilisä...34 e/lisäväri 4-väri e Hintoihin lisätään ALV 22 % Ilmoitustori sis. alv 9,00 e Ilmoitustori sis. alv. 12,50 e Maksuehdot: 7 pv 2 % 14 pv netto. Painos: kpl Lehtitilaushinnat Pirkkalan ulkopuolelle alkaen: Kotimaa...32 e Pohjoismaat...45 e Muut alueet...95 e Sivunvalmistus: Taittoteam Oy Painopaikka: Pirkanmaan Lehtipaino Oy, Tampere 2009 Jakoalue: Pirkkala, Härmälä, Rantaperkiö, Rautaharkko, Vihilahti Jakelu: Taajama-alueet TAMPEREEN YKKÖSJAKELUT OY Jakelumuistutukset: p Haja-asutusalue + yritykset POSTIN LEHTIPALVELUT Jakelumuistutukset: Pirkkalainen p ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Ilmoitusten viimeinen jättöaika ma klo 15 Päivyrin viimeinen jättöaika ma klo 12 VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.

12 12 PIRKKALAINEN Bruce Springsteen pysähtyi kuin pysähtyikin Pirkkalassa. Pysähtyisitko, Bruce! Karoliina Ahola Pirkkalalaiset Jukkamatti Hiltunen ja Matti Maatsalo toteuttivat jokaisen aikuisen miehen unelman viime viikon tiistaina. He bongasivat Pirkkalan lentokentältä Ratinan keikalle tulossa olevan rock-ikoni Bruce Springsteenin, pysäyttivät herran limusiinin ja kättelivät miehen. - Minulla oli sisäpiirin tietoa, että kone on täällä iltapäivällä, Jukkamatti kertoo. Av. ark , la Puh Huomattuaan odotetun koneen saapuvan ja Brucen poistuvan siitä loistoautoonsa delegaatio, johon miesten lisäksi kuului kaksi Bruce-fania pysähtymispyyntoplakaattinsa kanssa, asettautui Lentokentäntien varteen odottamaan. - Brucen auto pysähtyi, kuten olimme osanneet odottaakin, Jukkis kertoo. - Taisin sanoa Brucelle, että wellcome to Pirkkala, Matti muistelee. Digikuvat jopa puolessa tunnissa Passikuvat heti Runsas valikoima kiikareita Palmrothintie 2, PIRKKALA, (Citymarket Pirkkala) ALE KIIHTYY Nikitraden tehtaan myymälässä Paljon tuotteita jopa -50% EDUT VOIMASSA VAIN 4 PÄIVÄÄ AVOINNA Turkkirata 30, PIRKKALA P , , , Kotiseudun kuvia Pirkkala-Seura 50 v. Valokuvanäyttely kunnantalon alasalissa Tervetuloa! Näyttely avoinna: ti-pe 12 19, la-su Hopeaseppä nousee yksityisellä rahalla Ari Helminen rahoittaa, YIT rakentaa Ari Helminen (vas.) uskoo keskustakerrostalon vetovoimaan. Hopeasepän vastaavana mestarina työskentelee pirkkalalainen Jari Lehto. Puistoon ilmestyneet mittakepit ennakoivat lapsille ja nuorille tarkoitettujen uusien pelipaikkojen rakentamista. - Puistoon tehdään kesän aikana monitoimikaukalo. Kesällä siinä voi pelata keinonurmella pallopelejä, talvella sen voi jäädyttää luistelijoille, kertoo liikuntapaikkamestari Kari Koskinen. Kaukalon mitat ovat 13 kertaa 26 metriä. Sen viereen tulee pyöreä pikkukaukalo, ns. Pannaareena, jonka läpimitta on kuusi metriä. - Siinä voi vaikka harjoitella jalkapalloteknikkaa. Kaukaloon mahtuu kerrallaan yhdestä neljään henkilöä. Maailman isoissa kaupungeissa tällaiset areenat ovat yleisiä, Koskinen tietää. Kaukaloita on mietitty yhdessä vieressä olevien koulujen kanssa, tarjoavathan ne oppilaille tekemistä välitunneilla. - Ja myös vapaa-aikana. Yhtenä ajatuksena on ollut houkutella nuorta väkeä ulos tietokoneiden äärestä, sanoo Koskinen. Rakennustyöt ovat käynnistyneet Suupantien ja Koulutien kulmauksessa tovin tyhjänä olleella tontilla. Runsaan vuoden päästä valmistuva As. Oy Hopeaseppä nousee yksityisrahoituksella, Koulutien korttelin tontit omistava ja taloustaantumassa rakentamispäätöstä lykännyt YIT toimii talon pääurakoitsijana. Rakennuttajaksi ryhtyi Ari Helminen, joka alun perin oli Ransupuistoon pelipaikkoja Ransupuistossa oleva kukkula poistetaan ja sen paikalle rakennetaan höntsyilypaikkoja lapsille ja nuorille. Pelipaikkoja ennakoivia mittakeppejä ihmettelivät puistossa leikkineet Suorannan kaksoset Siiri (oik.) ja Sandra. kiinnostunut Hopeasepän katukerroksen liiketiloista. - Kun Hopeasepän aloituspäätös viivästyi, aloin miettiä talon rakennuttamista itse, Helminen kertoo. - Neuvottelut YIT:n kanssa kestivät puolisen vuotta. Kiitos aluejohtaja Ilkka Kääriäiselle, että nyt ollaan tässä. Ratkaisu on poikkeuksellinen YIT:n historiassa. Ari Helmisen ratkaisua on ihmetelty. - Olen pirkanmaalainen yrittäjä ja haluan osaltani pitää talouden rattaita pyörimässä tällä seudulla, Pirkkalan Toiviossakin asunut nykyinen tamperelainen kertoo. Työllisyys ja YIT:n kotimaisuus olivat tärkeitä tekijöitä päätöksessäni lähteä mukaan talonrakentamiseen, - Uskon tähän hankkeeseen, talohan sijaitsee aivan kuntakeskuksessa. Kovan rahan asuntoja Hopeaseppään tulee 31 kovan rahan asuntoa, joiden myynti on lähtenyt Helmisen mukaan mukavasti liikkeelle. - Tällä viikolla tehdään ensimmäiset kaupat, asuntoja työkseen omistava ja vuokraava Helminen kertoo. Hopeasepän alakertaan tulee 330 neliötä liiketilaa, joille on ollut jo kysyntää. Parhaillaan Hopeasepän tontilla tehdään maanrakennustöitä. Juhannuksen jälkeen alkaa paalutus ja heinäkuussa valetaan anturit. - Seinäelementtejä aletaan laittaa paikoilleen elokuussa. Talo valmistuu vuoden päästä elokuussa, kertoo Hopeasepän vastaava mestari, pirkkalalainen Jari Lehto. Naapuritontilla samassa korttelissa ovat meneillään Tinasepän, YH-Asumisoikeus Länsi Oy: n asumisoikeustalon rakennustyöt. Koulutien korttelin ensimmäinen kerrostalo, Kupariseppä valmistui kaksi vuotta sitten. Haukia Pyhäjärveen Pirkkalan Kalastusseura Ry vastasi kalastajien toiveisiin istuttamalla Pyhäjärveen haukia. Loukonlahden ja Rajasalmen sillan seudun välille istutettiin viime viikolla noin 2000 hauenpoikasta. Nämä viisisenttiset poikaset ovat tämän kevään kudusta peräisin ja ne kasvanevat parissa vuodessa pyyntikokoon. Kalastusseuran neljä aktiivia levittivät Köyliön kalanviljelylaitoksella muutaman viikon kasvaneet hauet Pyhäjärven rantamatalaan noin kolmen metrin välein. Haukea ei voi istuttaa parvena, koska kalat syövät aktiivisesti toisiaan jo näin pieninä. Kalojen harvalla levittämisellä vältetään omien veljien syömiseksi tuleminen. Nämä hauet kustannettiin Tielaitokselle määrätystä velvoitteesta, eli Rajasalmen sillan kalatalousmaksusta. - Kalastusseuran miehet olivat mukana talkootyönä, sillä kalavesien hoitaminen on yksi kalastusseuran päätehtävistä, sanoo seuran sihteeri Kari Sandholm. JoS

Kyöstintie 2:n asukkaille lähtöpassit Taitokaari Oy muuttaa entisen vuokratalon huoneistot omistusasunnoiksi

Kyöstintie 2:n asukkaille lähtöpassit Taitokaari Oy muuttaa entisen vuokratalon huoneistot omistusasunnoiksi - liikuntaa yhteistyöllä- Pirkkala Härmälä Hatanpää www.pirkkalainen.com Keskiviikko 10.6.2009, nro 24 Kyöstintie 2:n asukkaille lähtöpassit Taitokaari Oy muuttaa entisen vuokratalon huoneistot omistusasunnoiksi

Lisätiedot

Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu. Voimassa 15.9.2014 alkaen

Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu. Voimassa 15.9.2014 alkaen Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu Voimassa 15.9.2014 alkaen Palvelubussi Palvelubussi palvelee pirkkalaisia ikäihmisiä ja liikuntaesteisiä. Kyytiin pääsee kättä nostamalla reitin varrelta. Kyytiin pääsee

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Yksityinen Kiireellisimmät 6 Pirkkalankylä: Anian rantatie välillä Reipintie-Kierikantie

Yksityinen Kiireellisimmät 6 Pirkkalankylä: Anian rantatie välillä Reipintie-Kierikantie TOIMENPIDEOHJELMA, PIRKKALA Nro Kohdekuvaus Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVAvähpidelk. Koivisto: Varuskunnantie Nopeusrajoituksen alentaminen 80 => 60 40 0,02 68 3003//0 - /700 km/h myös Lempäälän suuntaan,

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat

KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe Lyhenteet Pirkanmaan kokonaisvaalitulos Ryhmittymien äänimäärät kunnittain Vertailua edellisiin vaaleihin

Lisätiedot

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan Sivu 1/5 Lempäälä Ehdokkaat Äänestysalueet Äänestysprosentti 61, % Tiedot päivitetty 01:19 (11.10.2017) Äänistä laskettu 100,0 % Puolueiden kannatus - Lempäälä Vaalitulos PUOLUE PROSENTTIA PAIKKOJA KOK

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu karting-kilpailijoita osallistumaan PirKa SJM-karting nimiseen kilpailuun 24.-26.7.2015

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Parkanon Yrittäjät, Ikaalisten Yrittäjät, Hämeenkyrön Yrittäjät

Parkanon Yrittäjät, Ikaalisten Yrittäjät, Hämeenkyrön Yrittäjät Tampere Yhteystiedot: Pirkanmaan Yrittäjät puh (03) 251 6500 Bussikuljetukset Linja-autoaseman edestä: klo 18.10-18.30 Nonstoppina, Tokeen Liikenne Parkanon Yrittäjät, Ikaalisten Yrittäjät, Hämeenkyrön

Lisätiedot

Alue 5. Häme. Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU

Alue 5. Häme. Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU Alue 5. Häme Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU AKK:n LUPA /FK 2009 KILPAILUKUTSU Valkeakoski Motorsport Finland ry kutsuu Akk-motorsport ry Hämeen alueen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi MILLAINEN? vertailu -mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi kevyt - kevyen - kevyempi siisti - siistin - siistimpi iloinen - iloisen hidas hitaan - iloisempi - hitaampi -mpi (komparatiivi) KAKSITAVUISET,

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 1, aihe 6 Suunnittelu Suunnitella huonosti on sama kuin suunnittelisimme epäonnistuvamme

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 1, aihe 6 Suunnittelu Suunnitella huonosti on sama kuin suunnittelisimme epäonnistuvamme Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 1, aihe 6 Suunnittelu Suunnitella huonosti on sama kuin suunnittelisimme epäonnistuvamme Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Bingo Ajankohta: 03.05.2017 Paikka: Hallin palvelutalo Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehdenluku ja bingo Hallin palvelutalo Palvelupäivässä

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2014

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2014 HAULIKKOJAOSTO 2014 HAULIKKOJAOSTO Pj Marko Aalto 040 8217 707 Siht. + nettisivut Päivi Laine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rahastonhoit. Matti Kokkonen 040 5511 544 Ampumakoulut Matti Kokkonen 040

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Pepén tie uuteen päiväkotiin Pepén tie uuteen päiväkotiin Tämä on tarina kunnan päiväkodin rakentamisesta. Päättävistä aikuisista, kunnan sedistä ja tädeistä, päiväkotia odottavista lapsista sekä päiväkotien rakentajasta. MEIDÄN

Lisätiedot

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 94 05.06.2017 Kunnanvaltuusto 49 12.06.2017 Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Kh 05.06.2017 94 Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Alla lueteltuja

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat KESKI-PIRKANMAAN TE- TOIMISTO Asiakaspalvelu klo 9-15.45 poikkeuksena Ikaalisten yhteispalvelupiste, asiakaspalvelu klo 10-12 ja 13-15. HUOM! ks. lounastuntien sulkuajat toimipaikoittain! Virkailijoiden

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas. Hallituksen kokous Aika: 27.11.2009 klo 18.00 Paikka: Yläneen kirjasto Läsnä: [x] Päivi Erävesi, [x] Arimo Helmisaari [ ] Timo Hämäläinen [x] Elisa Niittymaa [x] Pertti Peltola [x] Tiina Pihajoki [x] Heimo

Lisätiedot

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5 Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5 3 pisteen tehtävät 1. Miettisen perhe syö 3 ateriaa päivässä. Kuinka monta ateriaa he syövät viikon aikana? A) 7 B) 18 C) 21 D) 28 E) 37 2. Aikuisten pääsylippu

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. K O O D E E Kangasalan Kristillisdemokraattien tiedotuslehti 3/2012 Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. Sisällys: Puheenjohtajan mietteitä.. 3 Vierailu

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

HUHTIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:

HUHTIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Oppitunti 9 - osa 1. lihaa ja perunasose perunasose = perunamuusi perunasoseuttaja ja kolme perunaa perunamuusi ja kanaa (kanankoipi) kurpitsasose

Oppitunti 9 - osa 1. lihaa ja perunasose perunasose = perunamuusi perunasoseuttaja ja kolme perunaa perunamuusi ja kanaa (kanankoipi) kurpitsasose Oppitunti 9 - osa 1 numeroita ehjä - rikki sata kaksisataa kolmesataa neljäsataa tuhat kaksituhatta kolmetuhatta neljätuhatta kymmenentuhatta kaksikymmentätuhatta satatuhatta miljoona 1 lihaa ja perunasose

Lisätiedot

Asunto Oy Pikku-Heikki

Asunto Oy Pikku-Heikki Asunto Oy Pikku-Heikki Asunto Oy Dosentinranta Piispanpelto xx 20540 Turku As Oy Turun Pikku-Heikki Iso-Heikkiläntie 5 A 20200 Turku Pikku-Heikissä asut turvallisesti palvelujen naapurissa As Oy Pikku-Heikki

Lisätiedot