kriisistä kriisiin 20 vuotta Katsaus psykologien valmiusryhmän historia an

Transkriptio

1 kriisistä kriisiin 20 vuotta 1 Kriisistä kriisiin 20 vuotta Katsaus psykologien valmiusryhmän historia an

2 2 kriisistä kriisiin 20 vuotta kriisistä kriisiin 20 vuotta 3 Sisältö Saatteeksi... 4 katsaus psykologien valmiusryhmän historiaan... 8 Akuutti kriisityö kehittyy... 8 Näin psykologien valmiusryhmä sai alkunsa... 9 Valmiusryhmän ensivaiheet Toiminta suuronnettomuuksissa M/S Sally Albatrossin haaksirikko M/S Estonian haaksirikko Jokelan junaonnettomuus Jyväskylän junaonnettomuus WTC:n terrori-isku SAS:n lentokoneen törmäys huoltorakennukseen Milanossa Myyrmannin ostoskeskuksen räjähdys Konginkankaan bussionnettomuus Kaakkois-Aasian tsunamikatastrofi Jokelan koulukeskuksen ampumisvälikohtaus Malagan bussionnettomuus Kauhajoen kouluampumisvälikohtaus Naantalin tulipalo Ampumisvälikohtaus Sellon kauppakeskuksessa Toiminta muissa onnettomuuksissa Valmiusryhmä ammatillisesti johdetun vertaistuen kehittäjänä Yhteistyö median kanssa Valmiusryhmä kriisityön kehittäjänä Työryhmä: Ferdinand Garoff, Tuula Hynninen, Tuula Luoma ja Salli Saari Toimitus: Marja Leena Haaparanta, Taru Korpela Ruotsinkielisen tekstin toimitus: Nina Strömberg Taitto: Henna Eskelinen Kannen kuva: Kirsti Palonen, Tulevaisuuden puun kukka vertaistuki tsunamissa menehtyneiden omaisille Auttajana hädän keskellä Kokemus velvoitti kriisityöhön Valmiusryhmä tutuksi alusta alkaen Yllätyksiä kriisityössä Elddopet Estonia Tehtävä Thaimaassa Psykologien valmiusryhmässä luovuus kukkii ja vaatimustaso kukoistaa Tragedia Jokelassa Äkkilähtö Malagaan Hädässä psykologi punnitaan Uudenvuodenyö Maailmojen romahtaessa ihmiset ovat yhtä Ulkopuolisten tuella suuri merkitys kriisityössä Sanaton lohdun ele Kirjallisuutta... 55

3 4 kriisistä kriisiin 20 vuotta kriisistä kriisiin 20 vuotta 5 Saatteeksi Vakava onnettomuus tai kriisi järkyttää aina erityisesti tapahtuman uhreja, mutta myös silminnäkijöitä ja auttajia. Psykososiaalinen tuki onkin tänään olennainen osa auttamista. Näin ei ole ollut aina. Suomessa psykososiaalisen tuen tarpeeseen alettiin kiinnittää huomiota 1980-luvun lopulla. Punainen Risti oli edelläkävijä liittämällä henkisen tuen osaksi ensiapuryhmiensä koulutusta. Mallia vapaaehtoisten kouluttamiseen otimme Tanskan ja Norjan Punaisesta Rististä. Viranomaisia avustavana järjestönä olimme myös kouluttamassa erilaisia laitoksia suuronnettomuusvalmiuteen. Kantavana ajatuksena oli vastata henkisen tuen tarpeeseen niin yksilön kriisitilanteessa kuin yhteisökatastrofissa. Ymmärsimme, että uhrien lisäksi on autettava myös heidän läheisiään ja pelastushenkilöstöä. Keskustelimme tarpeesta Suomen Mielenterveysseuran ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa. Niin päädyimme vuonna 1990 hakemaan Raha-automaattiyhdistyksen tukea yhteiseen Henkinen tuki katastrofi- ja onnettomuustilanteissa -projektiin. Vuonna 1992 käynnistyneen projektin tavoitteena oli kouluttaa henkisen tuen osaajiksi muitakin vapaaehtoisia kuin ensiapuryhmäläisiä. Projektin avulla haluttiin myös luoda moniammatillisia henkisen tuen asiantuntijaryhmiä kuntiin. Kriisivalmius oli kunnissa tuolloin uusia asia paitsi Pietarsaaressa, jossa Krister Andersson oli aloittanut kriisityön jo 1990-luvun alussa. Tavoittelimme ryhmiin psykologien lisäksi sosiaalityöntekijöitä ja erikoissairaanhoitajia. Kaikki kolme järjestöä alkoivat myös tahollaan kouluttaa henkisen tuen vapaaehtoisia. Projektin myötä Punainen Risti ryhtyi perustamaan vapaaehtoisia henkisen tuen ryhmiä osastoihin. Myös ajatus järjestömme omasta psykologien valmiusryhmästä sai tuulta alleen. Sitä vauhditti kriisiavun tarvetta ja toimintamallia miettineen asiantuntijaryhmän esitys kaksiportaisesta kriisityön organisaatiosta. Sen mukaan arjen äkillisiä, järkyttäviä tapahtumia varten tarvitaan paikallisia, moniammatillisia kriisiryhmiä, mutta suuronnettomuuksien kriisiapua hoitamaan tarvitaan erityisorganisaatio. Sen perustaminen luontui parhaiten Punaiselle Ristille, joka oli asiantuntijaryhmässä mukana. Punainen Risti oli psykologien valmiusryhmälle luonteva kotipesä etenkin siksi, että henkinen tuki oli jo osa auttamisvalmiuttamme ja pystyimme täydentämään ammattiapua vapaaehtoisten avulla. Merkitystä oli myös sillä, että yhteistyömme niin sosiaali- ja terveys- kuin pelastusviranomaisten kanssa oli jo ennestään tiivistä. Vapaaehtoisen pelastuspalvelun yhdysjärjestönä olimme saaneet kokemusta myös hyvin erilaisten tahojen yhteistyön koordinoinnista. Valmiusryhmä on osoittanut olevansa erittäin tarpeellinen tuki viranomaisille näiden 20 vuoden aikana tapahtuneissa murhenäytelmissä. Se on lunastanut paikkansa kriisiavun pioneerina myös vaikuttamalla siihen, että kriisiryhmiä löytyy tänään miltei joka kunnasta. Ja valmiusryhmän ansiosta niin moni kansalainenkin ymmärtää jo, että on tervettä ja normaalia reagoida järkyttävään tapahtumaan tai sen uhkaan. Itse haluan kiittää valmiusryhmän jäseniä sitoutuneisuudesta ja venymisestä, joita jokainen tehtävä erikseen on edellyttänyt. Muistan, miten raskaalta tuntui lähteä avaamaan tsunamin jälkeistä vertaistukiviikonloppua. Psykologien asenteella tapaamisten ilmapiiri oli kuitenkin aina toivoa täynnä ja niissä saattoi aivan tuntea lähimmäisen lämmön. Se oli voimaannuttavaa myös itselleni. Helsingissä toukokuussa 2013 Leena Kämäräinen Kotimaan valmiustoiminnan päällikkö Suomen Punainen Risti

4 6 kriisistä kriisiin 20 vuotta kriisistä kriisiin 20 vuotta 7 Mitä minä olen kokenut kriisityössä Tiina Sjöblom olen nähnyt kirkon pihalla äidin itkevän toivottomasti olen nähnyt toimittajan kuvaavan häntä olen nähnyt järkyttyneitä oppilaita jotka olivat viereisessä luokassa kun heidän kavereitaan ammuttiin olen tavannut ihmisiä joiden elämä yhtäkkiä pysäytettiin hajotettiin murrettiin ilman että heiltä kysyttiin onko voimia onko taitoja onko viisautta jatkaa elämää eteenpäin olen kohdannut nuoria miehiä elämänsä alussa hämillisinä ihmeissään sanattomina ystävän kuolemaa kun ei voi ymmärtää ihmisiä joilta riistettiin pala tulevaisuutta väkivallalla olen nähnyt ihmisten kokoontuvan yhteen olen nähnyt lohdutusta turvaa toivon heräämistä olen ollut silmäkkäin omien pelkojeni oman osaamattomuuteni ja oman riittämättömyyteni kanssa ja siitäkin huolimatta aina uudestaan haluan yrittää Kirsti Palonen Tulevaisuuden puun kukka vertaistuki tsunamissa menehtyneiden omaisille auttaa

5 8 kriisistä kriisiin 20 vuotta kriisistä kriisiin 20 vuotta 9 Katsaus psykologien valmiusryhmän historiaan Salli Sa ari Akuutti kriisityö kehittyy Nykymuotoinen akuutti kriisityö juontaa juurensa 1980-luvulta Yhdysvalloista, kun amerikkalainen psykologi Jeffrey Mitchell kehitti keskeiset työmenetelmät työssä koettujen traumaattisten kokemusten käsittelyä varten. Hän kutsui menetelmiä nimillä debriefing ja defusing. Mitchellin menetelmien kehitystyö johti vähitellen Critical Incidence Stress Management -ohjelmaan, joka sisältää kaikkiaan yhdeksän eri menetelmää tai työmuotoa. Euroopassa akuutin kriisityön keskeiseksi kehittäjämaaksi tuli Norja ja sen tärkeimmäksi kehittäjäksi Atle Dyregrov. Yhdysvalloissa kehitettyjä työmuotoja alettiin Norjassa soveltaa laajemmin kaikkiin ryhmiin, jotka olivat kokeneet äkillisen järkyttävän tapahtuman, ei pelkästään työntekijöiden työssään kokemien järkyttävien tapahtumien jälkikäsittelyyn. Työstä ruvettiin käyttämään nimeä Helsingin Sanomat, lauantaina katastrofpsykologi eli katastrofipsykologia. Työmuoto herätti laajaa kiinnostusta myös muissa Pohjoismaissa, ja sitä käsiteltiin Pohjoismaiden psykologiliittojen lehdissä ja yhteis työkokouksissa. Pääsin tutustumaan tähän hyvin kiinnostavaan työmuotoon luvun lopulla ja 1990-luvun alussa, jolloin olin Suomen Psykologiliiton puheenjohtajana. Uusi lähestymistapa sai heti vastakaikua monissa suomalaisissa psykologeissa. Se puhutteli erityisesti meitä ehkäisevästä mielenterveystyöstä kiinnostuneita, koska siinä oli ratkaistu monia ehkäisevän työn ongelmia: Akuutti kriisityö kohdennetaan tarkasti niihin ihmisiin, joilla on suuri tarve saada apua, koska heille on juuri tapahtunut jotakin hyvin järkyttävää. Siinä käytetään aktiivista, etsivää lähestymismallia, jossa toisin kuin mielenterveystyössä yleensä ei vain odoteta järkyttävän tapahtuman uhrien omaa yhteydenottoa, vaan heille tarjotaan apua. Lisäksi akuutti kriisityö pohjautuu selkeään teoreettiseen malliin, jossa tiedetään, mitä pitää tehdä, sekä milloin ja miten toimitaan. Keskeinen uusien työmuotojen kehityskanava tuona aikana olivat Pohjoismaiset psykologikongressit. Göteborgissa pidetyssä kongressissa vuonna 1985 Atle Dyregrov piti ensimmäisen viikon mittaisen katastrofipsykologiaa käsittelevän kurssinsa. Siihen ei osallistunut ketään Suomesta. Sama Dyregrovin kurssi olisi ollut tarjolla myös vuonna 1987 Helsingissä järjestetyssä kongressissa, mutta se jouduttiin peruuttamaan, koska siihen ilmoittautui vain kolme henkilöä. Vuonna 1989 psykologikongressi pidettiin Reykjavikissa, ja tuolloin Atle Dyregrovin kurssi oli kongressin suosituin. Sille osallistui myös pietarsaarelainen Krister Anders son. Kurssin jälkeen Krister alkoi kouluttaa jäseniä ensimmäiseen kunnalliseen kriisiryhmään, joka aloitti toimintansa vuoden 1990 alussa Pietarsaaressa terveys keskuksen yhteydessä. Kiinnostus uudenlaista työmuotoa kohtaan levisi nopeasti ensin ruotsinkieliselle Pohjanmaalle ja Länsi-Uudellemaalle, sitten suomenkieliselle Pohjanmaalle ja laajeni vähitellen lännestä itään ja pohjoisesta etelään. M/S Estonian uppoaminen vuonna 1994 antoi lopullisen sykäyksen kriisiryhmien perustamiselle, ja vuonna 1997 Suomessa oli terveyskeskusten yhteydessä jo kattava kriisiryhmien verkosto. Näin psykologien valmiusryhmä sai alkunsa Suomen Punainen Risti järjesti vuonna 1991 Krister Anderssonin aloitteesta kolmipäiväisen katastrofipsykologiaa käsittelevän koulutustilaisuuden Helsingissä. Kouluttajana toimi Atle Dyregrov, ja koulutus saavutti hyvin laajan suosion. Tilaisuuden jälkeen päätin Psykologiliiton puheenjohtajana koota asiantuntijaryhmän, jonka tehtävänä oli laatia ehdotus, miten katastrofipsykologista toimintamallia tulisi toteuttaa Suomessa. Ryhmän jäseniksi kutsuin Krister Anderssonin lisäksi psykologit Valtion rautateiltä, Finnairilta, Pääesikunnasta ja Suomen Punaisesta Rististä. Asiantuntijaryhmä tuli johtopäätökseen, että Suomeen tarvitaan kaksiportainen kriisityön organisaatio. Työn onnistumisen kannalta on tärkeää, että organisaatio on riittävän lähellä ihmisiä. Siksi arkielämän äkillisiä järkyttäviä tapahtumia varten haluttiin paikallisia organisaatioita, moniammatillisia kriisiryhmiä Pietarsaaren mallin mukaisesti. Niiden tehtävänä olisi huolehtia mahdollisimman kattavasti paikkakunnalla sattuvien järkyttävien tapahtumien, esimerkiksi itsemurhien, onnettomuuksien ja väkivaltatilanteiden uhrien psyykkisestä tuesta ja kokemusten käsittelystä. Joitakin paikallisia kriisiryhmiä oli tuolloin jo toiminnassa, ja niistä oli saatu erittäin hyviä kokemuksia. Työryhmän mielestä tarvittiin myös oma erityisorganisaatio suuronnettomuuksia varten. Suuronnettomuuden sattuessa psykologisen kriisiavun tarve kerralla on niin suuri, että mikään paikallinen kriisiryhmä ei pysty siihen vastaamaan. Työryhmään kuulunut Suomen Punaisen Ristin edustaja tarjosi Punaista Ristiä yhdeksi toiminnan taustaorganisaatioksi. Päätettiin, että suuronnettomuuksia varten perustettava organisaatio koostuu kahdesta alaryhmästä: hälytysryhmästä, jonka jäsenet ovat valmiit aloittamaan kriisityön 24 tunnin sisällä, ja reserviryhmästä, jonka jäsenet ovat valmiina kolmen vuorokauden sisällä hälytyksestä. Kummankin ryhmän tavoitekooksi määriteltiin 20 jäsentä. Syksyllä 1992 haettiin Psykologiuutisissa julkaistulla ilmoituksella psykologeja, jotka olisivat kiionnostuneita suuronnettomuuksia varten perustettavien ryhmien jäsenyydestä. Hakijoiden joukosta nimettiin lopulta sekä hälytys- että reserviryhmään kumpaankin 20

6 10 kriisistä kriisiin 20 vuotta kriisistä kriisiin 20 vuotta 11 jäsentä. Molempien ryhmien toiminnan ideana oli, että niihin kuuluvat psykologit tekevät normaalisti omaa päivätyötään, mutta suuronnettomuuden sattuessa he voivat jättää sen ja siirtyä tekemään kriisityötä. Toimintaperiaatteesta piti sopia etukäteen työnantajan tai esimiehen kanssa. Työntekijä saisi kriisityöstä korvauksen Suomen Punaiselta Ristiltä, mutta muuten ryhmien toiminnasta vastaisivat Suomen Psykologiliitto ja Suomen Punainen Risti yhdessä. Erityisorganisaatio suuronnettomuuksia varten aloitti toimintansa 1. huhtikuuta Toiminta suuronnettomuuksissa Psykologien valmiusryhmä on ollut tekemässä kriisityötä kaikissa perustamisensa jälkeen Suomessa tapahtuneissa suuronnettomuuksissa. Sen rooli ja toimintamuodot ovat vaihdelleet niissä aina tilanteen mukaan. Valmiusryhmän ensivaiheet M/S Sally Albatrossin ha aksirikko 1994 Hälytysryhmään ja reserviryhmään pyrittiin valitsemaan kriisityön mahdollisimman hyvin osaavia ja siitä kokemusta saaneita psykologeja. Tosiasia kuitenkin oli, että kokemus oli monilla pakostakin suhteellisen vähäistä. Eihän Suomessa ollut tehty tämäntyyppistä työtä kuin vasta muutama vuosi. Jotta ryhmän jäsenille kertyisi kokemusta, päätettiin alkuvaiheessa ottaa vastaan myös pienempiä katastrofeja. Siihen oli tarvetta siitäkin syystä, että paikallisia kriisiryhmiä ei suinkaan vielä ollut kaikilla paikkakunnilla. Se puuttui esimerkiksi Helsingistä. Valmius organisoitiin niin, että hälytysryhmän jäsenet päivystivät kukin vuorollaan viikon. Päivystystä varten jokaisella oli hakulaite, joka hälytyksen tullessa piippasi ja näytti puhelinnumeron, johon piti soittaa. Tuolloinhan ei vielä ollut kännyköitä yleisessä käytössä. Ensimmäinen hälytys tuli heti ensimmäisellä päivystysviikolla: Pohjanmaalla seitsemänvuotias koulupoika oli hukkunut koulun välitunnilla, ja paikkakunnalle oltiin vasta perustamassa kriisiryhmää. Pienimuotoisia työtehtäviä ryhmälle tuli erityisesti Helsingin seudulta. Ne kerryttivät työntekijöiden kokemuksia kriisityöstä ja samalla lisäsivät painetta perustaa kriisi ryhmä myös pääkaupunkiin. Ryhmän toiminnassa ja organisaatiossa tapahtui muutaman alkuvuoden jälkeen selkiintymistä. Vähitellen Suomen Psykologiliitto jäi pois organisaatiovastuusta ja vastuu siirtyi kokonaan Punaiselle Ristille. Toinen suuri muutos oli se, että luovuttiin kahden ryhmän mallista, koska erityisesti reserviryhmän jäsenten yhteys ryhmään osoittautui liian löyhäksi, jotta järjestely olisi toiminut kunnolla. Uusi ryhmä koottiin pääasiassa entisestä hälytysryhmästä, ja sen nimeksi tuli psykologien valmiusryhmä suuronnettomuuksia varten. Ryhmän toiminta rajoitettiin koskemaan pelkästään suuronnettomuuksia ja muita erityistilanteita. Matkustaja-alus M/S Sally Albatross lähti perjantaina klo Tallinnasta kohti Helsinkiä. Alus oli 24-tunnin risteilymatkalla. Aluksella oli matkustajaa ja 159 henkilökuntaan kuuluvaa. Jääolosuhteet aluksen normaalisti käyttämällä, Harmajan kautta kulkevalla reitillä olivat erittäin vaikeat. Tästä syystä päätettiin ajaa Helsinkiin Porkkalan kautta. Alus karahti karille lähellä Porkkalaa. Tieto kiiri Merivartiostolle nopeasti, ja laivan evakuoiminen alkoi noin tunnin päästä karilleajosta. Lähteet: M/S Sally Albatrossin pohjakosketus Porkkalan edustalla , Onnettomuustutkintakeskus tutkintaselostus 1/1994, Ensimmäinen suuronnettomuus, jossa psykologien valmiusryhmä (silloinen hälytysryhmä) oli mukana tekemässä kriisityötä, oli Sally Albatrossin haaksirikko. Silja Line -varustamo kutsui ryhmän jäseniä laivaterminaaliin antamaan kriisiapua laivan matkustajille ja henkilökunnalle. Paikalla oli seitsemän ryhmän jäsentä. Annetun rajallisen psyykkisen ensiavun lisäksi varustamo lähetti ryhmän aloitteesta seuraavana päivänä kirjeen kaikille laivassa olleille. Kirjeessä kuvattiin tällaisen läheltä piti -tilanteen aiheuttamia psyykkisiä reaktioita ja annettiin ohjeita, miten niihin pitää suhtautua, miten auttaa itseään, milloin pitää hakeutua asiantuntijan avun piiriin ja mistä asiantuntija-apua saa. Tästä alkoi psykoedukatiivinen toimintamuoto, josta vuosien kuluessa on saatu paljon myönteistä palautetta. Lisäksi varustamo pyysi pykologiryhmää järjestämään laivan hen kilökunnalle jälkipuinti-istunnot. Valmiusryhmän 20 vuotta Suomen Punaisen Ristin katastrofipsykologian koulutustilaisuus Psykologien valmiusryhmä käynnistyy M/S Sally Albatrossin haaksirikko M/S Estonian haaksirikko Jokelan junaonnettomuus Jyväskylän junaonnettomuus WTC:n terrori-isku SAS:n lentokoneen törmäys Milanossa Myyrmannin ostoskeskuksen räjähdys Konginkankaan bussionnettomuus Kaakkois- Aasian tsunamikatastrofi Jokelan koulukeskuksen ampumisvälikohtaus Malagan bussionnettomuus Kauhajoen kouluampumisvälikohtaus Naantalin tulipalo Ampumisvälikohtaus Sellon kauppakeskuksessa

7 12 kriisistä kriisiin 20 vuotta kriisistä kriisiin 20 vuotta 13 M/S Estonian ha aksirikko 1994 Matkustaja-autolautta Estonia upposi yöllä noin klo matkalla Tallinnasta Tukholmaan. Aluksi matka sujui normaalisti, mutta merenkäynti muuttui rajummaksi, kun alus jätti Viron rannikon suojan. Aluksen keulavisiiri irtosi ja autokannelle pääsi runsaasti vettä. Pelastusveneitä ei voitu laskea aluksen suuren kallistuman takia. Alus upposi nopeasti. Aluksella oli 989 henkilöä, joista matkustajia oli 803. Suurin osa uhreista oli ruotsalaisia ja virolaisia, mutta menehtyneiden joukossa oli myös suomalaisia. Laivaturmassa pelastui 137 ihmistä. Lähteet: MV Estonia, Onnettomuustutkintakeskus, Tutkintaselostukset/Vesiliikenne/MVEstonia Varsinaisen tulikasteen valmiusryhmä sai M/S Estonian haaksirikon yhteydessä. Onnettomuus aiheutti ryhmälle paljon ja pitkään kriisityöhön liittyviä tehtäviä, joita kuvaan seuraavassa luettelomaisesti: Huolehdittiin laivoilla Suomeen tuotujen pelastuneiden psyykkisestä ensiavusta. Punaisen Ristin psykologiryhmä vastasi pelastuneiden psyykkisestä ensiavusta illan, yön ja seuraavan päivän ajan, ennen kuin he pystyivät matkustamaan kotimaihinsa. Järjestettiin kriisi-istuntoja suomalaisten menehtyneiden perheille. Otettiin psykologien päivystävä puhelin käyttöön ensimmäisen kerran. Puhelimeen vastattiin ympärivuorokautisesti kymmenen päivän ajan: Helsingin Sanomat torstaina Keskusteltiin soittajien kanssa erilaisista ahdistavista aihepiireistä. Annettiin ohjeita esimerkiksi opettajille, miten asiaa voi käsitellä koululuokissa, miten vastata vaikkapa kysymykseen, voiko lapsiperhe lähteä risteilylle jne. Järjestettiin kriisi-istuntoja tai muuta apua, kun se katsottiin tarpeelli seksi. Annettiin psykoedukaatiota kirjallisessa muodossa: Laadittiin kirje, jossa kerrottiin tällaisen katastrofin aiheuttamista erilaisista psyykkisistä seuraamuksista, normalisoitiin reaktioita, annettiin itsehoito-ohjeita ja opastusta, milloin tarvitaan asiantuntija-apua ja mistä sitä saa. Kirje käännettiin viidelle kielelle (ruotsi, englanti, viro, saksa, venäjä) ja sitä jaettiin laivaterminaaleissa laivamatkustajille noin kpl. Annettiin kriisiapua laivahenkilöstölle. Onnettomuuspaikalla olleissa laivoissa oli yhteensä noin henkilökuntaan kuuluvaa, joista puolet tapahtumapaikalla. Kaikilla Viking Linen laivoilla oli kahden viikon ajan mukana kaksi kriisi psykologia, jotka järjestivät henkilökunnalle kriisi-istuntoja ja Helsingin Sanomat torstaina muuta apua. Tästä työstä on valmistunut Eija Palosaaren ja Tuula Minkkisen väitöskirjat. Silja Linen laivoilla (Silja Europa, Finnjet, Silja Symphony) sovellettiin erilaisia kriisityömalleja. Annettiin kriisiapua pintasukeltajille ja Turun pelastuslaitoksen henkilö kunnalle. Seitsemän psykologiryhmän jäsentä matkusti Turkuun huolehtimaan pintasukeltajien ja pelastuslaitoksen henkilökunnan kriisiavusta. He järjestivät ryhmille kriisi-istuntoja kolmena päivänä. Annettiin kriisiapua Viroon. Kolme psykologiryhmän jäsentä matkusti avustamaan virolaisia psykologeja ja muita terveydenhuollon ammattihenkilöitä kriisiavun organisoimisessa. Heidän työnsä koostui koulutuksesta ja konsultoinnista.

8 14 kriisistä kriisiin 20 vuotta kriisistä kriisiin 20 vuotta 15 Jokel an junaonnet tomuus 1996 W TC:n terrori-isku Tuusulan Jokelassa tapahtui sunnuntaiaamuna junaonnettomuus. Oulusta Kontiomäen kautta Helsinkiin matkalla ollut pikajuna suistui vaihteessa kiskoilla 35 minuuttia ennen Helsinkiin saapumista. Veturi kääntyi tulosuuntaansa kaatuen ratapenkereelle ja kaksi junan 11 vaunusta murskautui veturia vasten. Lisäksi neljä muuta vaunua suistui ratapenkereelle ja kaksi putosi kiskoilta. Onnettomuusjunassa oli 144 ihmistä. Neljä ihmistä kuoli ja 75 henkilöä loukkaantui. Lähde: Junaonnettomuus Jokelassa , Onnettomuustutkintakeskus A1/1996R, - liikenne1996/ Yhdysvalloissa kaapattiin neljä matkustajalentokonetta, joista kaksi ohjattiin päin World Trade Centerin kaksoistorneja New Yorkissa. Etelätorni tuhoutui vajaan tunnin ja Pohjoistorni vajaan kahden tunnin kuluttua törmäyksestä. Yhdeksän tunnin kuluttua tuhoutui vielä kolmas tornitalo, WTC 7, johon ei osunut lentokonetta. Kolmas lentokone ohjattiin päin Pentagonin rakennusta maan pääkaupungin Washingtonin tuntumassa. Neljäs lentokone putosi maahan Shanksvillessä, Pennsylvaniassa. Iskuissa kuoli lähes ihmistä: Lähde: Onnettomuus tapahtui Jokelassa, mutta kriisiapu järjestettiin Helsingissä. Psykologiryhmän tehtäviä olivat: kriisikeskuksen perustaminen yhdessä Valtion rautateiden kanssa ja psyykkinen ensiapu kriisikeskukseen tulleille matkustajille puhelinpalvelun järjestäminen yhdessä Punaisen Ristin ja Suomen Mielen terveys- seuran vapaaehtoisten kanssa kriisi-istunnot ja muu kriisiapu kuolleiden omaisille. World Trade Centerin terrori-isku, vaikka se tapahtui Yhdysvalloissa, aiheutti suhteellisen runsaasti työtehtäviä Suomen Punaisen Ristin psykologiryhmälle. Niitä olivat: Finnairin New Yorkiin matkalla olleen ja takaisin kääntyneen lentokoneen matkustajien vastaanotto ja psyykkinen ensiapu Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja hotelleissa seuraavina päivinä venäjänkielisen kirjallisen psykoedukaatiomateriaalin tuottaminen koneen 150:lle venäjää puhuneelle matkustajalle Yhdysvaltoihin jumiin jääneiden matkustajien vastaanotto Helsinki-Vantaan lentoasemalla kirjallisen materiaalin tuottaminen eri ryhmille (Yhdysvalloista palaavat matkustajat ja heidän vastaanottajansa jne.). Jyväskylän junaonnettomuus 1998 Jyväskylän ratapihalla tapahtui perjantaina iltapäivällä junaonnettomuus, jossa Turusta Pieksämäelle matkalla ollut matkustajajuna suistui kiskoilta. Onnettomuudessa menehtyi 10 henkilöä. Kahdeksan henkilöä loukkaantui vakavasti ja 86 lievästi. SAS:n lentokoneen törmäys huoltor akennukseen Mil anossa Lähde: Junaonnettomuus Jyväskylässä , Onnettomuustutkintakeskus A1/1998R, turvallisuustutkinta.fi/etusivu/tutkintaselostukset/raideliikenne/raideliikenne1998 SAS:n MD-87-kone oli Milanon Linaten kentällä nousukiidossa, kun se yritti väistää tielleen osunutta saksalaista pienkonetta. Väistö epäonnistui ja matkustajakone törmäsi varastorakennukseen. Kone syttyi tuleen. Kaikki SAS:n koneessa olleet 110 henkilöä menehtyivät, joukossa myös suomalaisia matkustajia. Jyväskylän junaonnettomuuden uhrien kriisiavusta huolehtivat pääasiassa Jyväskylän keskussairaalan henkilökunta, Jyväskylän kriisikeskus Mobile ja Jyväskylän kaupungin kriisiryhmä. Punaisen Ristin psykologiryhmän tehtäviksi jäivät: yhteydenpito niihin paikallisiin kriisiryhmiin, joita tapahtuma kosketti. Junassa oli matkustajia seuraavilta paikkakunnilta: Pieksämäki, Mikkeli, Kuopio, Joensuu, Tampere ja Turku. kriisiryhmien toiminnan konsultaatio ja tukeminen psykologien päivystävä puhelinpalvelu kriisi-istuntojen järjestäminen niiden kuolleiden omaisille, joista saatiin tieto päivystävään puhelimeen. Lähteet: Valmiusryhmän tehtävät: kriisiapu kuolleiden omaisille Tampereen lentokentällä kriisiapu SAS:n henkilökunnalle.

9 16 kriisistä kriisiin 20 vuotta kriisistä kriisiin 20 vuotta 17 Myyrmannin ostoskeskuksen räjähdys 2002 Myyrmannin räjähdys tapahtui Vantaalla Myyrmäen kaupunginosassa Myyrmannin kauppakeskuksessa 11. lokakuuta Kesken pelle-esityksen kauppakeskuksen keskellä räjähti hauleilla päällystetty pommi, joka surmasi seitsemän ihmistä (mukaan lukien tekijän) ja haavoitti kymmeniä. Lähteet: organisoida perheisiin kriisiapua joko välittämällä tehtävän eteenpäin kunnallisille toimijoille tai, jos heidän resurssinsa eivät riittäneet, antamalla tehtävän valmiusryhmän psykologin huolehdittavaksi. Ennen kuin päivystyspuhelimen toiminta lopetettiin, tarkistettiin, että ainakin joku kriisiapua tuottava taho oli ollut yhteydessä kaikkien menehtyneiden omaisiin. Jos niin ei ollut tapahtunut, omaisiin otettiin yhteyttä puhelimitse ja tarjottiin kriisiapua. Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmä järjesti onnettomuudessa kuolleiden omaisille ja loukkaantuneille sekä heidän omaisilleen ammatillisesti johdettua vertaistukea kahden vuoden ajan. Vertaistuki toteutettiin viikonloppukokoontumisten muodossa erikseen menehtyneiden omaisille sekä loukkaantuneille ja heidän omaisilleen. Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmä oli mukana järjestämässä kriisiapua Vantaan kriisikeskuksen ja muiden toimijoiden kanssa. Psykologien valmiusryhmä järjesti defusingistunnot pelastushenkilöstölle osallistui psyykkisen ensiavun antamiseen Kilterin kouluun perustetussa kriisikeskuksessa organisoi ja toteutti kriisiapua kouluihin Vantaalla Järjesti työterveyshuollon apuna jälkipuinti-istuntoja työntekijöille. Konginkankaan bussionnettomuus 2004 Onnettomuus sattui valtatiellä 4 Konginkankaan taajaman kohdalla Ääne koskella yöllä 19. maaliskuuta Paperirullalastissa ollut täysperävaunullinen kuorma-auto törmäsi 36 matkustajaa Rukalle laskettelemaan kuljettamassa olleeseen linja-autoon 20 kilometriä Äänekosken keskustasta pohjoiseen. Onnettomuudessa kuoli 23 henkilöä ja 14 loukkaantui. Lähteet: html#media=18100 Konginkankaan bussionnettomuudessa kuolleiden omaisten sekä loukkaantuneiden ja heidän omaistensa akuutti kriisiapu jakautui monen toimijan kesken. Siitä huolehtivat Keski-Suomen keskussairaala, Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmä, Mielenterveysseuran SOS-auto, Espoon kriisikeskus sekä Saarijärven kriisiryhmä. Päällekkäisyyksien välttämiseksi psykologien valmiusryhmä pyrki koordinoimaan kriisiavun mahdollisimman hyvin paikallisten toimijoiden kanssa. Sen rooliin akuutin kriisiavun osalta kuului tukea Punaisen Ristin avaaman auttavan puhelimen vapaaehtoisia ammatillista osaamista vaativissa puheluissa. Puhelimeen tuli runsaasti yhteydenottoja onnettomuudessa mukana olleiden omaisilta, ammattiautoilijoilta ja niiltä, joille onnettomuus nosti esiin aikaisempia traumaattisia kokemuksia. Auttavasta puhelimesta tuli tässä suuronnettomuudessa hyvin keskeinen kriisiavun työmuoto. Kaakkois-Aasian tsunamikatastrofi 2004 Intian valtameressä tapahtui Sumatran länsirannikolla yöllä 26. joulukuuta 2004 vedenalainen maanjäristys, jonka voimakkuus oli 9,1 momenttimagnitudiasteikolla. Järistyksen aiheuttamat tsunamit tappoivat yli ihmistä Intian valtameren alueella. Kuolleiden joukossa oli 179 suomalaista. Loukkaantuneita suomalaisia oli noin 250. Thaimaasta evakuointilennoilla kotiutettiin Suomeen noin henkilöä, jonka lisäksi noin 400 henkilöä tuli reittilennoilla. Lähteet: Aasian luonnonkatastrofi , A2/2004Y, Onnettomuustukintakeskus, Muutonnettomuudet/Muutonnettomuudet2004/ Kaakkois-Aasian tsunamikatastrofi on ollut psykologien valmiusryhmän laajin ja vaativin akuutin kriisityön tehtävä. Onnettomuudessa kuolleita ja loukkaantuneita oli satoja, ja he olivat kotoisin ympäri Suomea. Kriisityöhön osallistuneita tahoja oli lukuisia. Kriisiryhmät tekivät työtään monilla paikkakunnilla ja monissa sairaaloissa, joissa loukkaantuneita hoidettiin. Etelä-Saimaa, torstaina Psykologien valmiusryhmä tuki Punaisen Ristin auttavan puhelimen vapaaehtoisia ja hoiti ammatillista osaamista vaativat puhelut.

10 18 kriisistä kriisiin 20 vuotta kriisistä kriisiin 20 vuotta 19 Jokel an koulukeskuksen a mpumisvälikohtaus Jokelan koulukeskuksessa tapahtui ampumisvälikohtaus, jossa koulun oppilas surmasi ampumalla kahdeksan henkilöä, jotka kuuluivat koulukeskuksen oppilaisiin ja henkilökuntaan. Tämän jälkeen ampuja surmasi itsensä. Lähde: Jokelan koulukeskuksen ampumissurmille altistuneiden oppilaiden selviytyminen, tuki ja hoito Kahden vuoden prospektiivisen seurantatutkimuksen väliraportti pdfs/cd9a8a77-c606-4d33-afc1-19de3206e334 Jokelan koulukeskuksen ampumisvälikohtauksen jälkeen psykologien valmius ryhmä otti huolehtiakseen koulukeskuksen henkilökunnan, oppilaiden ja menehtyneiden omaisten psyykkisestä kriisiavusta. Työnjaosta sovittiin Tuusulan kunnan opetusviraston edustajien ja terveydenhuollon edustajien kanssa. Muu kriisityö jäi Tuusulan kunnan työntekijöiden sekä lähiseutujen kriisikeskuksien ja työntekijöiden tehtäväksi. Kirsti Palonen Vertaistuki tsunamissa menehtyneiden omaisille laati onnettomuuteen sovelletun psykoedukatiivisen tiedotteen, joka annettiin lentoasemalla jokaiselle evakuoimislennoilla Suomeen tulleelle. oli mukana järjestämässä psyykkistä ensiapua Helsinki-Vantaan lentoasemalle evakuointilennoilla palaaville suomalaisille. Lentoasemalla annetusta kriisiavusta huolehti vähintään kaksi ryhmän psykologia yhdessä Vantaan kriisikeskuksen, kirkon henkisen huollon ym. toimijoiden kanssa. Toiminta jatkui runsaan viikon ajan onnettomuuden jälkeen. Punaisen Ristin avustusryhmän mukana lähti kaksi psykologia pikaisesti Phuketiin huolehtimaan siellä psyykkisestä ensiavusta. Punainen Risti tarjosi kouluille kriisiavun tukipaketin omilla nettisivuillaan. Joillakin evakuointilennoilla oli mukana valmiusryhmän psykologi huolehtimassa matkustajien psyykkisestä ensiavusta Psykologien valmiusryhmällä oli edustaja asiantuntijaryhmässä, jonka tavoitteena oli ohjata kriisityötä koko maassa. Katastrofin vuosipäivänä kolme psykologia matkusti suomalaisten tueksi Thaimaahan. Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmä organisoi ja toteutti tsunamissa kuolleiden perheenjäsenille ja omaisille vertaistukea seuraavien kahden vuoden ajan. Tätä toimintaa kuvataan myöhemmin tarkemmin. Psykologien valmiusryhmän akuutti kriisiapu: Kriisi-istunnot koulukeskuksen henkilökunnalle. Muodostettiin altistuksen mukaan neljä ryhmää, joilla oli yhteensä 13 istuntoa. Kriisi-istunnot oppilaille. Oppilaita oli yli 400 ja istuntoja noin 35. Tiedotus- ja psykoedukaatiotilaisuus oppilaiden vanhemmille. Osallistujia oli noin 700. Henkilökunnan ja oppilaiden tukeminen ensimmäisten koulupäivien aikana Tapahtumapaikalle eli koulurakennukseen paluun suunnittelu ja toteuttaminen. Jokaisessa oppilasryhmässä tai luokassa oli koko päivän kriisityöntekijä opettajan tukena. Kriisi-istunnot menehtyneiden omaisille, mikäli kunta ei niitä järjestänyt. Helsingin Sanomat, torstaina Tuusulan kunta perusti sosiaali- ja terveysministeriön tuella jälkihoitoprojektin ja järjesti sen puitteissa kriisiapua Jokelassa kahden vuoden ajan. Monet psykologien valmiusryhmän jäsenet olivat mukana tässä työssä.

11 20 kriisistä kriisiin 20 vuotta kriisistä kriisiin 20 vuotta 21 Malagan bussionnettomuus 2008 Maastoautoa kuljettanut mies lähti ohittamaan linja-autoa, joka kuljetti suomalaisia turisteja Málagan lentoasemalle Espanjassa. Turman aiheuttanut maasto auto oli ohittamassa bussia va-semmalta, kun sen kuljettaja menetti autonsa hallinnan. Onnettomuudessa sai yhdeksän ihmistä surmansa ja 38 loukkaantui. Lähde: Malagan bussionnettomuudessa yhteistyötahona Suomessa oli ulkoministeriö. Akuutissa kriisityössä onnettomuuden uhreille ja heidän omaisilleen psykologien valmiusryhmän tehtävänä oli osallistua yhteistyössä Vantaan kriisikeskuksen ja muiden pääkaupunkiseudun kriisityön toimijoiden kanssa Malagasta tulleiden matkustajien vastaanottoon Helsinki-Vantaan lentoasemalla sekä tarjota heille psyykkistä ensiapua. antaa psyykkistä tukea loukkaantuneille ja kuolleiden ja loukkaantuneiden omaisille paikan päällä Malagan eri sairaaloissa. Työhön osallistui kaikkiaan seitsemän psykologia. tukea kuolleiden ja loukkaantuneiden omaisia lentomatkojen aikana. Lehtikuva/Gunnar Bäckmann Kauhajoki K auha joen koulua mpumisvälikohtaus Seinäjoen koulutuskuntayhtymän Kauhajoen toimipisteessä tapahtui ampumavälikohtaus, jossa ammattikorkeakoulun toisen vuosikurssiin opiskelija tuli kesken päivän kouluun ja surmasi ampumalla yhdeksän opiskelijatoveriaan ja opettajansa. Hän uhkasi aseella useita muita opiskelijoita ja sytytti tulipaloja eri puolilla oppilaitosta. Tämän jälkeen ampuja surmasi itsensä. Lähde: Kauhajoki-hankkeen loppuraportti Psykososiaalisen tuen organisointi ja toteutus Kauhajoen koulusurmien jälkeen, Kauhajoki-hanke, epshp.org/kauhajokihanke/kauhajoki-hankkeen_loppuraportti.pdf Kaleva Kauhajoella oli pitkä ja hyvä kriisityön traditio. Lisäksi Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirillä oli oma henkisen ensiavun ryhmä, joten Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmän rooli ei ollut tämän kouluampumisen yhteydessä niin merkittävä kuin Jokelassa. Kauhajoen tragediassa psykologien valmiusryhmän roolina oli täydentää paikallisia resursseja ja paikallista osaamista, eikä sillä ollut erityisesti sille määriteltyjä työtehtäviä. Siitä huolimatta valmiusryhmän panos sekä koulun henkilökunnan ja oppilaiden että heidän omaistensa akuutissa kriisityössä oli suuri. Myös paikallisten kriisityöntekijöiden jaksamisesta huolehtimiseen valmiusryhmä antoi oman panoksensa. Kriisityön toteuttamiseksi perustettiin sosiaali- ja terveysministeriön tukemana Kauhajoki-hanke, samalla tavalla kuin Jokelan kouluampumisen jälkeen. Hankkeen järjestämissä erilaisissa kriisiavun muodoissa oli runsaasti mukana psykologien valmiusryhmän jäseniä.

12 22 kriisistä kriisiin 20 vuotta kriisistä kriisiin 20 vuotta 23 A mpumisvälikohtaus Sellon k auppakeskuksessa Sellon ampumavälikohtaus tapahtui Espoon Leppävaarassa sijaitsevan kauppakeskus Sellon Prisma-myymälässä 31. joulukuuta Välikohtauksessa kuoli neljä Prisman työntekijää. Lisäksi ampuja surmasi entisen naisystävänsä ja lopuksi itsensä. Lähde: Sirpa Lehtimäki, Suomen Punainen Risti Naantali Na antalin tulipalo Sellon ampumisvälikohtaus kosketti erityisesti Prisman työntekijöitä. Tässä tapahtumassa kriisiavun pyytäjä oli HOK-Elanto, ja sitä toivottiin nimenomaan Prisman henkilökunnalle. Espoon kriisikeskus vastasi kriisiavun organisoimisesta tapahtumassa kuolleiden omaisille. Psykologien valmiusryhmän kriisiapu Prisman henkilökunnalle: kriisiavun tarpeen ja laajuuden arviointi sekä kriisiavun organisointi noin 10 kriisi-istuntoa sekä seurantaistunnot kahden viikon kuluttua psyykkinen tuki, kun kauppakeskus avasi ovensa ja aloitti toiminnan työterveyshuollon tukeminen Prisman johtoryhmän pitempikestoinen tuki henkilökunnan tukeminen poliisitukinnan valmistumisen ja siitä tiedottamisen yhteydessä henkilökunnan tukeminen vuosipäivänä. Naantalilaiseen omakotitaloon oli kokoontunut vuotiaita nuoria viettämään perjantai-iltaa. Illan aikana talossa syttyi tulipalo, jossa menehtyi viisi nuorta. Lisäksi yhdeksän ihmistä loukkaantui. Lähteet: B1/2009Y Viiden nuoren kuolemaan johtanut tulipalo Naantalissa , Onnettomuustutkintakeskus, Muutonnettomuudet2009/ Naantalin tulipalossa psykologien valmiusryhmän tehtäviin kuului arvioida kriisiavun tarvetta ja organisoida kriisityötä. Työ kohdistui menehtyneiden nuorten perheisiin ja laajasti seutukunnan kouluihin. Samalla pyrittiin välittämään kriisityön osaamista myös paikallisille työntekijöille. Auttamassa oli useita ryhmän jäseniä. Akuuttityö kesti 10 päivää, jonka jälkeen kaksi ryhmän jäsentä jäi tukemaan toipumistyötä, koska kunnassa ei ollut omaa kriisiryhmää. Akuuttia kriisityötä tehtiin etupäässä uhrien perheiden, läheisten ja alueen nuorien sekä koulujen ja nuorisotyöntekijöiden kanssa. Lisäksi ryhmä huolehti yhteistyökumppaneiden palautumisen tuesta. Oleellista oli yhteistyö sekä kunnan että naapurikuntien sosiaali- ja terveydenhuollon sekä seurakuntien ammattilaisten kanssa. Myös psykoedukaatio kunnan hallinnon ja asiantuntijoiden suuntaan painottui tavallista enemmän. Toiminta muissa onnettomuuksissa Edellä esitettyjen laajojen järkyttävien tapahtumien lisäksi Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmä on ollut mukana järjestämässä kriisiapua Suomessa sattuneissa pienemmissä onettomuuksissa, esimerkiksi Heinolan bussionnettomuudessa vuonna 1999, rivitalon tulipalossa Karjalohjalla vuonna 2007 ja Hyvinkään ampumisväli kohtauksessa vuonna Valmiusryhmä ammatillisesti johdetun vertaistuen kehittäjänä Psykologien valmiusryhmä tukee paikallisia viranomaisia tarvittaessa. Ryhmä toimii yleensä kriisin akuutissa vaiheessa. Toiminta kestää usein tapahtuman ensimmäisistä päivistä viikkoon, joskus kahteen viikkoon. Konginkankaan bussionnettomuuden jälkeen valmiusryhmän psykologit ryhtyivät kehittämään uutta toimintamuotoa, uhrien ja heidän omaistensa pitempikestoista, vertaistukeen perustuvaa psyykkistä tukea. Erityisen laajaa ja merkityksellistä vertaistuki oli Kaakkois-Aasian hyökyaalto-onnettomuuden jälkeen, kun kuolonuhreja oli runsaasti

13 24 kriisistä kriisiin 20 vuotta kriisistä kriisiin 20 vuotta 25 ympäri Suomea ja heidän saamansa kriisiapu kotipaikkakunnilla vaihteli suuresti. Punainen Risti päätti toteuttaa vertaistuen tsunamin uhreille saman toimintamallin pohjalta, joka oli kehitetty Konginkankaan bussionnettomuuden uhrien auttamiseksi. Vertaistuki toteutettiin jälleen viikonlopputilaisuuksina, ja osallistujien suuren määrän vuoksi heidät jaettiin viiteen suurryhmään, joista kuhunkin kutsuttiin tsunamissa menehtyneiden omaista. Kukin suurryhmä kokoontui neljä kertaa: ensimmäisen kerran 5 7 kuukautta, toisen kerran 8 10 kuukautta, kolmannen kerran kuukautta ja neljännen kerran kuukautta tapahtumasta. Toimintaan osallistui yhteensä 321 omaista, ja kaikkiin neljään viikonlopputilaisuuteen osallistui noin 80 prosenttia osallistujista. Nuorin osallistuja oli kuukauden ikäinen ja vanhin reilusti yli 80-vuotias. Psykologien valmiusryhmä suunnitteli ja organisoi koko toiminnan. Yksi ryhmän jäsen, Arja Antervo, joka toimi näissä tehtävissä kokopäiväisesti, piti yhteyttä menehtyneiden omaisiin tukien heitä heidän surussaan ja moninaisissa haasteissaan. Tässä työssä saadun tiedon pohjalta omaiset jaettiin eri suurryhmiin tavoitteena mahdollisimman hyvä vertaistuki. Kukin suurryhmä jaettiin vielä vertaisryhmiin muun muassa iän ja perheaseman perusteella. Vertaisryhmiä muodostivat esimerkiksi isoäidit/äidit, isoisät/ isät, sisarukset, sisarusten puolisot, lapset, nuoret jne. Tsunamin kokeneita ja Suomessa olleita ei koskaan sijoitettu saamaan ryhmään. Psykologien valmiusryhmän jäsenet suunnittelivat viikonloppujen ohjelman sekä vastasivat lyhyistä alustuksista ja vertaisryhmien vetämisestä. Kaiken kaikkiaan vertaistukiviikonloppuja oli kahden vuoden aikana 20 ja niihin osallistui 17 valmiusryhmän jäsentä. Kahdeksan jäsentä osallistui kaikkiin 20 tilaisuuteen. Tämä vertaistukityömuoto oli hyvin opettavainen psykologien valmiusryhmän jäsenille. Heillä oli sen aikana mahdollisuus seurata surun ja traumaattisen kokemuksen käsittelyä pitkän ajan kuluessa. Samalla he voivat tutkia erilaisten lähestymistapojen toimivuutta ja monella tavalla kehittää omaa toimintaansa. Tuloksena oli erittäin hyvin toimiva kriisityön toimintamalli, jota on myöhemmin sovellettu muun muassa Norjassa Utöyan ampumavälikohtauksessa menehtyneiden omaisten kriisiavussa. Yhteistyö median kanssa Psykologiryhmää perustettaessa järjestettiin tiedotustilaisuus ryhmän toimintaperiaatteista ja perustamisesta. Tilaisuuteen tuli muutama toimittaja, ja ryhmän perustamisesta välittyi STT:n kautta pieni uutinen moniin maakuntalehtiin. Tuo on ainoa tiedotustilaisuus, jonka ryhmä on järjestänyt. Sen jälkeen yhteys tiedotusvälineisiin on toiminut niin, että toimittajat ovat ottaneet yhteyttä ryhmään ja ryhmän jäseniin. Estonian katastrofista lähtien media on ollut erittäin kiinnostunut psyykkisestä avusta onnettomuuksien jälkeen ja ihmisten reaktioista näissä tilanteissa. Psykologien valmiusryhmä ja sen jäsenet ovatkin olleet hyvin paljon julkisuudessa. Monet ryhmän jäsenistä ovat antaneet runsaasti haastatteluja eri medioille. Tiedotusvälineiden myötävaikutuksella on ollut mahdollista tehdä akuuttia kriisityötä sekä sen periaatteita ja toimintamalleja tutuksi suurelle yleisölle. Samalla on saatu tilaa psykoedukaatiolle siitä, mitä ihmisessä tapahtuu, kun hän kohtaa äkillisen järkyttävän tapahtuman, miten hän kokemusta käsittelee ja miten siitä toipuu. Tämän julkisuuden kautta suomalaisista on tullut hyvin kriisitietoista kansaa. Suuri osa suomalaisista osaa vaatia kriisiapua. He odottavat, että sitä tarjotaan heille aktiivisesti, kun järkyttävä tapahtuma osuu kohdalle. Valmiusryhmä kriisityön kehittäjänä Psykologien valmiusryhmällä on olennainen rooli kriisityön kehittäjänä Suomessa. Meillä on ryhmä psykologeja, jotka ovat olleet tekemässä kriisityötä melkein kaikissa Suomessa tapahtuneissa suuronnettomuuksissa viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Jokainen noista onnettomuuksista tai poikkeustilanteista on ollut omanlaisensa. Ei ole voitu turvautua johonkin tiettyyn toimintamalliin, vaan aina on jouduttu arvioimaan uudestaan avun tarve, keitä tapahtuma koskettaa, millaisia resursseja kriisityöhön tarvitaan ja millaista lähestymistapaa kulloinkin on hyvä soveltaa. Tämän kokemuksen kautta tietämys ja osaaminen sekä myös kriisityön muodot ovat kehittyneet Suomessa hyvin pitkälle. Tärkeää kriisityön kehityksessä on ollut, että valmiusryhmä on koostunut nimenomaan psykologeista. Akuutti kriisityö perustuu psykologiatieteeseen. Pohjana on se, mitä me tiedämme ihmisen havaitsemisesta, ajattelusta, tunnereaktioista ja niiden käsittelystä, käyttäytymisestä ja kaiken tämän neurologisesta pohjasta. Valmiusryhmän työssä saadun kokemuksen myötä on opittu ymmärtämään paremmin, mitä näille ilmiöille tapahtuu äärimmäisen rasittavissa tilanteissa eli kriisitilanteissa. Kriisipsykologia on Suomessa erityisen kehittynyttä ehkä juuri siksi, että psykologien rooli kriisityössä on ollut meillä merkittävä. Kriisipsykologian kehittyminen näkyy myös kriisityön lähestymistapojen ja menetelmien kehittymisenä. Siinä missä muualla on hylätty debriefing tehottomana menetelmänä, meillä sitä on kehitetty edelleen traumaattisen kokemuksen herättämien ajatusten ja tunteiden syvemmäksi psykologiseksi käsittelyksi. Yhden istunnon sijaan tärkeää on kriisityön oikea annostelu, jossa kriisin työstäminen jaksotetaan osallistujien käsittelykyvyn mukaan. Tämä työmuoto on myös liitetty osaksi kriisiavun palvelujen sarjaa, joka alkaa psyykkisestä ensiavusta ja jatkuu tarvittaessa pitempikestoisina traumapsykoterapioina. Kriisityön palveluketjussa korostetaan myös avun oikeaa ajoittamista ja oikean lähestymistavan oikea-aikaista käyttöä. Tällainen kriisityö vaatii hyvää psykologian teoriapohjan hallintaa sekä suurta ammattitaitoa. Psykologien valmiusryhmällä on ollut merkitystä myös uusien työmuotojen suunnittelussa. Muun muassa ryhmän kehittämä ammatillisesti johdettu vertaistuki on osoittautunut erittäin hyvin toimivaksi työmuodoksi. Suomessa tehtyä kehitystyötä on hyödynnetty myös muissa maissa.

14 26 kriisistä kriisiin 20 vuotta kriisistä kriisiin 20 vuotta 27 Auttajana hädän keskellä Kokemus velvoitti kriisityöhön maikku ha aparanta Krister Andersson Suomen Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmän jäsenet tietävät, että heitä voidaan tarvita milloin tahansa, ja he ovat varautuneet olemaan valmiina lähtöön äkillisen kriisitilanteen tapahtumapaikalle kahdenkymmenen neljän tunnin kuluessa kutsusta. Äkillisissä järkyttävissä tapahtumissa myös auttajat joutuvat lujille. Valmiusryhmän psykologin työtehtävät vaativatkin niin fyysistä kuin henkistäkin vahvuutta ja kestävyyttä. Heidän on unohdettava tehtävää suorittaessaan itsensä ja oltava parhaan kykynsä mukaan kriisin uhrien ja muiden siinä Raskaudestaan osallisiksi joutuneiden ihmisten tukena ja lohtuna. On osattava antaa oikeanlaista henkistä tukea suuren hädän keskellä, huolimatta työ on myös hyvin mutta pysyttävä samalla itse rauhallisena ja täysin autettavien palkitsevaa. tarpeisiin keskittyneenä, vaikka tilanne olisi kuinka kaoottinen. Autettavien hyvinvointi on aina etusijalla. Niiden muutamien päivien aikana, jonka tehtävä tavallisesti kestää, jää oma lepo ja itsensä hoitaminen usein pakostakin hyvin vähälle. Vasta työn päätyttyä on aikaa myös itselle. Uuvuttavasta työrupeamasta on tärkeää pystyä palautumaan sekä fyysisesti että henkisesti, jotta jaksaa jatkaa valmiusryhmän jäsenenä. Omia kokemuk siaan ja tuntemuksiaan kriisitilanteesta valmiusryhmän jäsenet pääsevät purkamaan jälkipuintitilaisuudessa, joka pidetään yhdessä kunkin työtehtävän jälkeen. Valmiusryhmän psykologien työ on raskaudesta huolimatta myös hyvin palkitsevaa. On mieltä lämmittävää tuntea, että pystyy omalta osaltaan auttamaan hädän hetkellä kriisitilanteessa ja sen jälkeen siitä toipumisessa. Se pala, minkä muistan kriisityön alkuajoista Suomessa, ja mitä muistoa muilla ei ole, on ehkä se kuinka hullunrohkeasti aloitimme kriisityön Pietarsaaressa tammikuun ensimmäisenä päivänä 1990 kuinka positiiviset kokemukset haastoivat minua saamaan kriisityön leviämään myös muualle maahan kuinka soitin Punaiselle Ristille tuntematta siellä ketään, ja pyysin heitä koulutushankkeen järjestäjiksi tarjoten apuani ja yhteyksiäni ja kuinka Punainen Risti lähti minua tuntematta epäröimättä projektiin mukaan kuinka sain kuin sainkin Atle Dyregrovin suostumaan kouluttajaksi kuinka luentoni terveyskeskuspsykologien neuvottelupäivillä syksyllä 1990 sytytti kipinän kollegojen tietoisuuteen kuinka Punaisen Ristin kanssa laskettiin ilmoittautuneita, sillä break-even-raja oli noin 50 osallistujassa kuinka päivä pari ennen ilmoittautumisajan päättymistä osallistujia olikin 170, ja puitteet oli nopeasti vaihdettava suurempiin kuinka käänsin Atlen kalvot englannista suomenkielisiksi, kalvoissa kaksi saraketta. Itse kurssin aikana Salli sitten otti ohjakset käsiinsä. Sikäli kuin muistan, oma osuuteni kurssin järjestämisessä oli palkatonta vapaaehtoistyötä.

15 28 kriisistä kriisiin 20 vuotta kriisistä kriisiin 20 vuotta 29 Valmiusryhmä tutuksi alusta alkaen Yllätyksiä kriisityössä M arja Silvennoinen Pe ter Wallin Olin Psykologiliiton hallituksen varapuheenjohtajana, kun valmiusryhmän toimintaa käynnistettiin, ja olen ollut siitä lähtien sen työssä mukana. Minuun teki vaikutuksen, miten innokkaasti toiminta otettiin vastaan. Jouduimme kuitenkin Haminassa perustamaan jo vähän aikaisemmin oman kriisiryhmän monia tahoja koskettaneen perhetragedian vuoksi. Eväinämme oli se oppi, jonka olimme saaneet kriisityöstä valmiusryhmän valmisteluvaiheessa. Olen osallistunut kahden ison tapahtuman kriisityöhön: Sally Albatrossin karilleajon sattuessa olin päivystäjänä. Silloin piti toimia nopeasti, ja olin Helsingin Olympiaterminaalissa jo kahden tunnin kuluttua siitä, kun puhelin oli kotonani Haminassa soinut. Se oli mahdollista siksi, että mieheni tuli kuskiksi. Normaalisti matka kesti kaksi ja puoli tuntia. Estonian onnettomuuden aikaan olin Punaisen Ristin keskustoimistolla Helsingissä töissä kolme päivää. Mieleeni on jäänyt erityisesti se, että tehtäväni oli soittaa niiden pelastustöihin osallistuneiden matkustajalaivojen henkilöstölle, jotka olivat päässeet lähtemään kotiin ilman minkäänlaista purkua. Pidin puheluita tärkeinä, vaikka suurin osa kotoa tavoitetuista ilmoitti, ettei asia heitä mietitytä. Sain mielestäni viestitetyksi sen, että heistä huolehditaan, ja tiedon siitä, mistä tarvittaessa saisi keskusteluapua. Useimmat eivät myöskään olleet vielä ajatelleet, että asiasta pitäisi sen kummemmin puhua perheen sisällä. Myös siihen opastin heitä. Kaikki koulutus on ollut hyödyllistä, mutta erityisesti Atle Dyregrovin koulutustilaisuuksista sain paljon myös työhöni perheneuvolan psykologina. Yöllä syyskuun 28. päivänä vuonna 1994 Estonian lautan uppoaminen oli valtava katastrofi, jossa menehtyi noin 850 ihmistä. Juuri edellisenä vuonna perustetulle Suomen Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmälle tämä oli tietenkin äärimmäisen suuri haaste. Ne pelastautuneet, jotka Silja Europasta käsin oli nostettu vedestä, saapuivat iltapäivällä Katajanokan terminaaliin, mistä heidät vietiin eri sairaaloihin tutkittavaksi ja hoidettavaksi. Minun silmissäni koko terminaali oli yhtä ennennäkemätöntä kaaosta. Silloin, ja vielä tänäkin päivänä, Estonian lautan uppoaminen hetkessä, oli käsittämätön tapahtuma. Illan ja yön aikana olin Ilta-Sanomat työtehtävissä sekä Marian sairaalassa että Hotelli Haagassa, jonne elonjääneet oli majoitettu. Kävimme yksilö- ja ryhmäkeskusteluja heidän kanssaan. Näin jälkeenpäin ajatellen se oli uskomaton ilta. Seuraavana aamuna sain pyynnön lähteä Kirurgiseen Tapahtuman sairaalaan antamaan psykologista tukea turmasta pelastautuneelle ulkomaalaiselle miehelle ja hänen perheelleen. Vä- sisältö oli muuttunut syneenä, mutta samalla ylivireänä, halusin tavata onnellisen yhtäkkiä haas- miehen ja hänen perheensä sekä keskustella heidän kanssaan. Tietäen, että harva oli selviytynyt onnettomuudesta, tavammaksi. olin innokas kuulemaan hänen selviytymistarinansa. Minut ohjattiin huoneeseen, jossa sängyssä makasi siteisiin kääritty mies ja vain osa kasvoista näkyi. Kuva muistutti sarjakuvien sairaalapotilasta. Vieressä istui hänen vaimonsa ja kaksi teini-ikäistä lastaan. Työtehtäväni oli pitää psykologinen jälkipuinti perheelle silloin opitun kaavan mukaan. Mies kertoi olleensa työmatkalla Tallinnassa työtoverinsa kanssa ja heränneensä yöllä valtavaan jysähdykseen, jolloin hän pikkuhiljaa ymmärsi jotain erityistä tapahtuneen. Kun hän tuli ulos hytistä laiva oli jo kallellaan, osittain pimeä. Ihmisten hätähuutojen ja sekamelskan keskellä hän rupesi hakeutumaan ylöspäin. Miehen kertoessa epätoivoisesta kamppailustaan päästä laivan alaosassa sijaitsevasta hytistä kannelle, ihmisten ja tavaroitten kaaoksen lävitse, ymmärsin pikku hiljaa rivien välistä, ettei hän ollut ollut yksin pyrkiessään hytistä ylöspäin. Vaimon tarkentavien kysymysten avulla alkoi selvitä, että mukana ollut työtoveri, nainen, joka oli myös perheen tuttava, oli yöpynyt miehen

16 30 kriisistä kriisiin 20 vuotta kriisistä kriisiin 20 vuotta 31 kanssa samassa hytissä. Mies halusi tässä vaiheessa ripittäytyä ja kertoa viettäneensä yön kollegansa kanssa ja että hän rakasti tätä. Tapahtuman sisältö oli muuttunut yhtäkkiä haastavammaksi ja rajalliset perheterapeuttiset taitoni piti ottaa käyttöön. Mies halusi jatkaa kertomustaan siitä, kuinka hän ja hänen naisystävänsä käsi kädessä pääsivät ylös kannelle ja tasapainoilivat autolautan valtavalla rungolla, kuinka he joutuivat hyiseen veteen ja kuinka heidät lopulta jossain vaiheessa noukittiin ylös pelastuslauttaan. Itkien mies kertoi, kuinka he alastomina, märkinä ja jääkylminä pimeässä odottivat apua ja kuinka hänen naisystävänsä kuoli hänen sylissään. Ilo elämästä, selviytymisestä ja toivosta oli hetkessä muuttunut suruksi, vaimon ilo pettymykseksi, raivoksi, traagiseksi kohtaloksi. Miehen suru oli käsin kosketeltavaa hänen kuvatessaan tilannetta, perheenjäsenten olotila hämmentynyt ja ristiriitainen. Valmiusryhmän kriisityöntekijänä kyseisen perheen tapaaminen ja keskustelu heidän kanssaan oli minulle ensimmäinen todellinen haaste. Sen jälkeen on seurannut lukemattomia muita elämänkohtaloita, joissa olen toivon mukaan ollut apuna. Kriisityössä joutuu yleensä tekemisiin voimakkaiden tunteiden kanssa, ja elämän monimuotoisuus yllättää usein. Punaisen Ristin psykologien valtakunnallisessa valmiusryhmässä olen omalta osaltani vuosien varrella saanut tilaisuuden työskennellä äärimmäisen haastavien tehtävien parissa. Niistä olen saanut korvaamattomia kokemuksia ja elämyksiä sekä saanut nähdä elämänkohtaloita, joita harvan kohdalle osuu. Elddopet Estonia Anna Kock Onsdagen den 28 september 1994 väcks jag till nyheterna i radion klockan halv sju: En färja har sjunkit utanför Utö. Det är färjan mellan Stockholm och Tallinn och det finns 1200 människor ombord. Jag stiger upp och gnyr: Det är inte sant! Nu råkar jag i elden! Vid frukostbordet frågar jag Maria om hon behöver debriefing. Hon frågar mig, behöver du debriefing? Hon åker till skolan och jag till jobbet med en fullbokad dag framför mig, men i tankarna förbereder jag mig vad gör jag om jag blir inkallad? Väl på hälsocentralen går jag omkring och uppmanar alla att prata om katastrofen och om de tankar och reaktioner den väcker. Själv har jag svårt att koncentrera mig på mina klienter och talar om det för dem. Sedan ringer telefonen. Det är Stefan Brunow från TV-nytt som undrar om jag kan komma till studion för en intervju före klockan 18 i kväll. Jag tvekar och avslutar samtalet för att senare få ett samtal av honom igen, det behövs inte. Men telefonen ringer igen, den här gången är det Tove Krogius från ungdomsextra som ringer för att frågar om jag kan ställa upp för ett ungdomsprogram i TV och tala om kris nästa morgon klockan Jag säger ja. En lapp i handen Kirsti Palonen Tulevaisuuden puun kukka vertaistuki tsunamissa menehtyneiden omaisille. Hemkommen vid femtiden får jag en lapp i handen av Maria där det står att jag skall vara på hotell Haga klockan 20 för psykologisk konsultation för de överlevande. Jag ska anmäla mig till Jarmo Hollstein så jag ringer honom och frågar om jag är ensam? Hans svar blir kort, jag har en läkare med mig, Erkki Helle, och vi har ett rum. I mitt huvud rusar tankarna förbi: TV-intervjun! Hotellet? Kläder? Material? Min plånbok blev på jobbet! Hittar jag till hotell Haga? Taxi eller egen bil? Som tur har jag Om du drabbas av en svår förlust med mig. Jag tar egen bil via jobbet och söker upp Hotell Haga på kartan. Jag får inte åka fel. På hotellet möts jag av portiern som har all fakta åt mig: det är 36 överlevande på väg vid åtta tiden, platsen är hemlig och det får inte finnas tidningspress. Jag reagerar genom att tänka att säkerhet är det viktigaste. Nu är de överlevande i trygghet. Jag sätter mig i lobbyn och diskuterar med portiern. Vi pratar om vem som ska betala allt, de överlevande har knappas pengar. Hur gör vi om de vill ringar hem, för det vill de säkert. Vilka är riktnumren till de olika länderna? Skall de ha en- eller tvåpersoners rum? Var skall läkaren och jag bo? Behöver de mat? Samtidigt som jag funderar på hur allt ska lösas sitter jag mest och stirrar framför mig, sysslolös och bedövad av chocken. Så kommer jag ihåg TV-intervjun, kommer jag att hinna till den?

17 32 kriisistä kriisiin 20 vuotta kriisistä kriisiin 20 vuotta 33 Vid nio tiden kommer läkaren, Erkki. Det känns skönt för då slipper jag vara ensam. Vi går igenom vad vi vet, vilket inte är mycket, men vi planerar hur vi tar emot människorna. Vi ska säga vad vi heter, ge rumsnummer, ge riktnummer till olika länder och tala om vilka vi är och vad vi kan hjälpa med. Vi ska fråga dem vad de behöver. De överlevande som har kommit iland med Isabella och Silja Symphony kommer hit via Maria och Tölö sjukhus. Redan före de anländer inser vi att kabinettet vi har fått är för litet för att alla skall rymmas på en gång och hotellet är fullbokat, men vi lyckas får ett annat kabinett i tredje våningen, långt borta. Efteråt har jag tänkt på att lite militär vana nog hade varit till nytta för mig i den situationen så att jag hade kunnat ge order. O andra sidan hade jag ju ingen rätt att ge order åt hotellpersonalen. Det var kanske ändå bättre att vi använde den mjuka linjen och försökte lösa problemen i samförstånd. Det var trots allt viktigt att också hotellpersonalen förblev vänligt och sakligt inställd genom natten. De skötte ju hela den vanliga hotellruljansen vid sidan om allt det extra. De överlevandes första behov Så anländer den första gruppen. Bland dem finns bland annat Merike, en estnisk psykolog bosatt i Lahtis. Han är tolk. Nu 18 år senare när jag tänker på honom ser jag i mitt huvud den bild som etsat sig i mitt minne: en kort man insvept i en filt, med bara sockor på fötterna. Vi leder människorna till kabinettet där de får sitta ner. Än så länge går allt nästan enligt planerna. De beställer mat, som tar evigheter att komma, och dryck och ringer hem. Den andra gruppen kommer. Då byter vi kabinett. Språken förvirrar. För att kunna kommunicera borde vi kunna estniska, svenska, norska, tyska, ryska och lettiska. När den tredje gruppen kommer blir det kaotiskt. Det dyker upp fler personer som ska hjälpa, Röda Korsets personal, psykologer och tolkar. Plötsligt blir det svårt att veta vem som gör vad och vilka uppdrag var och en av oss har. Jag har svårt att hålla reda på vilket språk de överlevande talar. De överlevandes första behov är kläder, hygienartiklar som tandborste, tandkräm, rakhyvel, deodorant. De vill ringa hem. De vill åka hem. De behöver mat, dricka. De måste hitta andra överlevande. Jag slits från det ena till det andra. Jag dras till att vara nära de överlevande och sköta om varje lite sak de behöver, genast. I stunden tänkte jag kanske för lite på helheten, på organisationen. Men jag såg det kanske inte som mitt uppdrag. Samtidigt funderade jag hela tiden på debriefing, det vill säga när ska vi hinna diskutera och bearbeta det som har hänt med de överlevande och hur ska vi göra det? Timmarna går Frågorna är många men vi fortsätter med jobbet. Vi tar reda på vars och ens klädstorlek och önskemål om kläder. Någon åker till Stockmanns mitt i natten för att skaffa kläder. Vi ordnar kläder i högar och påsar Merike, Erkki, Röda Korsets personal och jag. Efterfrågan på hygienartiklar är också stor. Samtidigt bekymrar jag mig för att vi inte är på plats i våra rum om någon skulle behöva oss. Jag försöker meddela portiern var vi finns. Efteråt har jag tänkt på att vi kanske borde ha haft ett enda telefonnummer där någon av oss hade funnits hela tiden, ett journummer. Vi kunde alla ha sovit i samma rum, läkare och psykologer, och haft jourtelefon. Det blir natt. Vid tretiden duschar jag och kryper i säng. Men jag sover inte, jag ligger halvvaken och förbereder TV-intervjun. Jag förbereder morgondagens debriefing utgående från pappret Till dig som drabbats av en svår förlust. Jag översätter till allt till finska och svär över att jag inte har den finska versionen med mig. Jag vaknar halv sex men känner att jag inte kan ligga kvar längre så jag går ner till lobbyn. Där möts jag av en tysk kvinnlig journalist och en finlandssvensk tolk. Vad gör de här? undrar jag. Jag pratar med dem och går med på att ge en intervju och de lovar ställa upp som tolkar åt de tysktalande. Så ramlar ett tyskt TV-team in och jag ger också dem en intervju. Vi har bestämt träff i klockan nio den morgonen. Vi förbereder oss, tiden går, och klockan är tio före vi lyckas samla ihop alla. Både Peter Wallin och ett antal psykologer från krisgruppen är på plats. Vi kommer överens om hur vi ska göra den förmiddagen. Vi ska säga några ord om vad som har hänt på svenska, finska, estniska och sedan hålla en tyst minut. Efter det redogör vi för vad som kommer att hända framöver, polisförhör och hemresor. Debriefingen ska ske i små grupper som ska vara indelade enligt språk. Här tar mina anteckningar från den dagen slut. Då låter jag tårarna komma. Fortfarande starka minnesbilder I februari 2013 när jag skriver rent mina anteckningar finns några starka minnesbilder kvar. Morgonen efter att allt hände åker jag iväg till TV-studion för att tala om kris i ungdomsprogrammet som jag har lovat. Jag minns att sminkören, kameramännen och intervjuare alla var mycket snälla och försiktiga med mig. När jag kommer tillbaka till hotellet möter jag tysta och bedövade krisarbetare. De har just genomfört debriefingsamtal med de överlevande. Då känns det som om jag hade svikit dem. Jag borde egentligen ha varit där med de överlevande och inte i TVstudion. Det har förblivit en tagg i mig och känns fortfarande. Lite tröst får jag av att tala länge med en av de överlevande. Han berättar att han överlevde eftersom han älskar havet och gick upp på däck för att se på stormen. Han säger åt mig att han hoppas att jag aldrig behöver uppleva något liknande. Han ser dåligt och skulle behöva sina glasögon. Söndagen efter olyckan ordnas en minnesgudstjänst i Domkyrkan vid Senatstorget. Då låter jag tårarna komma. Vid utgången blir jag stoppad av en journalist från en kvällstidning som säger att hon sett mig gråta och vill fråga på vilket sätt jag är knuten till olyckan. Jag berättar så gott det går. Hon tar en bild som sedan hamnar i tidningen men inte på första sidan eftersom jag bett henne att inte lägga den där. Det känns lite genant att komma i tidningen i ett så känsligt ögonblick, men kanske det gav krisarbetet ett av dess många ansikten.

18 reuters ap afp na. lijaa.. 6 HS jälkeen. jatkuvat. mukaan. helsingin sanomat veljelleen.. afp p3 34 kriisistä kriisiin 20 vuotta kriisistä kriisiin 20 vuotta 35 Ensimmäinen lento Phuketiin Tehtävä Thaimaassa Helena Prytz Joulun odotusta vuonna 2004 Ennen joulua meillä on aina tapana kutsua sukumme ja ystävämme luoksemme joulukuusen puhallukseen eli kaatamaan itselleen metsästämme joulukuusen. Tämä vuosi ei poikennut aikaisemmista muutoin kuin siinä, että poikamme oli juuri sairastunut vesirokkoon. Kuuset oli kaadettu ja aika kulunut yhdessä rattoisasti, kun toivotimme kaikki toisillemme illan päätteeksi rauhallista joulunaikaa. Kuusi päivää myöhemmin olin maailman toisella puolella, Phuketissa. Valmiina lähtöön Joulukuun 27. päivänä kännykässä oli Punaisesta Rististä tullut viesti, että Aasiassa on ollut tsunami ja että kotimaan valmiuteen tarvitaan tukea kriisipuhelimeen vastaaville vapaehtoisille. Samalla kriisipuhelimeen soittajat saisivat halutessaan mahdollisuuden keskustella myös psykologin kanssa. Aamupäivän aikana tilanne Aasiassa piirtyi yhä laajemmaksi ja laajemmaksi. Eräs kriisipuhelimeen vastaamassa ollut vapaaehtoinen kertoi poikansa olleen sukeltamassa Phuketin alueella. Hän tarkisteli sukellusseuran sivuja, joilla oli jo tässä vaiheessa pitkä nimilista eri sairaaloissa olevista suomalaisista. Aamupäivän aikana Salli Saari kysyi minulta, pääsenkö lähtemään paikan päälle. Mietin vastuitani: Olen kriisiryhmän jäsen, mutta myös äiti, ja jälkijäristyksistä tuli varoituksia tasaisin väliajoin. Vastasin voivani lähteä, en jäämään, mutta evakuointilennolle kyllä. Tarkistin vielä puolisoltani, käykö se hänelle. Hän sanoi, että jos pitää lähteä, niin silloin pitää lähteä. Olin siis lähdössä, mutten tiennyt tarkkaan ottaen minne, mikä herätti läsnä olleissa siinä tilanteessa jonkin verran hilpeyttä. Minut lähetettiin Phuketiin. Lähtö oli samana iltana. Mitään pidempiä keskusteluja ei käyty siitä, miten pitäisi toimia. Tehtäväni oli tukea evakuoituja. A M=1 V=0 P3 alue SI a 6 maanantaina 27. joulukuuta 2004 kotimaa, pl 65, sanomat (09) , faksi (09) , hs.kotimaa@sanoma.fi politiikka, pl 65, sanomat (09) , faksi (09) , hs.politiikka@sanoma.fi AASIAN Chennain eli entisen Madrasin rannalla Intiassa hyökyaaallot aiheuttivat pahaa tuhoa. COLOMBO/PHUKET/CHEN- NAI/BANGKOK. Maanjäristyksen nostamien hyökyaaltojen pelätään surmanneen yli ihmistä Intian valtameren rantavaltioissa sunnuntai- Uhriluvut kasvoivat jatkuvasti, kun tietoja kertyi tuhon laajuudesta. Hyökyaallot eli tsunamit iskivät myös Thaimaahan eurooppalaisten suosimiin lomakohteisiin, kuten Phuketiin. Sunnuntain tietojen mukaan kaksi suomalaista oli loukkaantunut Krabissa Etelä-Thaimaassa, mutta heidän tilansa ei ollut hengenvaarallinen. Järistys merenpohjassa Indonesian ja Sumatran pohjoispuolella oli voimakkuudeltaan 8,9 Richterin asteikolla. Tämä oli maailman voimakkain maanjäristys 40 vuoteen. Järistys synnytti hyökyaaltoja, jotka etenivät meressä satojen kilometrien tuntivauhtia. Rantaan osuessaan tsunamit olivat jopa kymmenen metrin korkuisia. Pahinta jälkeä aallot tekivät sunnuntain tietojen mukaan Indonesiassa, Sri Lankassa ja Intiassa. Indonesian viranomaiset kertoivat, että maanjäristys ja aallot olivat surmanneet ihmistä, pelkästään Banda Acehin kaupungissa noin Sri Lankassa kuoli ihmistä ja Intiassa Sri Lankassa miljoona ihmistä joutui pakenemaan kodeistaan. Viranomaisten mu- Olin kylvyssä, ja ennen kuin MAANJÄRISTYS Tappavat hyökyaallot iskivät Aasiaan Voimakkain maanjäristys 40 vuoteen sysäsi liikkeelle tsunamien sarjan Hyökyaallot vyöryivät myös suomalaisten suosimiin lomakohteisiin Thaimaassa chaiwat subprasom / reuters kaan surmansa saaneiden joukossa oli 22 japanilaista matkai- Chennain (entisen Madrasin) liepeillä eteläisessä Intiassa lojui rannalla kymmeniä ruumiita. Niitä kerättiin kuormatissa. Thanamalvilan sairaalassa. Ulkomaalaista naisturistia vietiin sairaalahoitoon Thaimaan Phuke- Hyökyaallossa loukkaantunutta miestä hoidettiin srilankalaisessa autojen lavoille. Tiheästi asutulla rannikolla tuhannet jäivät kodittomiksi ja sadat kalastajat olivat kateissa. tajusin mitä tapahtui, kylpyhuoneeseen oli tulvinut ulkoa vettä. Pelästyin ja pakenin, kalastaja Pazhani kertoi. Söin aamiaista kolmen lapseni kanssa, kun vettä alkoi tulla. Piti lähteä ja jättää kaikki. En tiedä, mitä on käynyt omaisuudellemme, Pazhanin vaimo Lakshmi sanoi. Missä isä ja äiti ovat? yhdeksänvuotias Bhuvaneswari huusi. Hänen vanhempiensa pelättiin pyyhkiytyneen mereen Mavhilipatnamin kaupuntoon viedyistä ihmisistä. ranta-alueella. Phuketilaiset jonottivat päästäkseen lukemaan nimilistoja sairalahoi- Mies käveli lähes kokonaan tuhoutuneen talon ohitse Phuketin gin lähettyvillä. Etelä-Intiassa Cuddaloressa Jayanti Lakshmi, 70, oli miniänsä kanssa ostoksilla tsuna- Myös Intialle kuuluvat An- iskeneet jo aamiaisaikaan. sen keskuksesta. rempi, elleivät tsunamit olisi min iskiessä. Kun hän palasi damaanien ja Nikobaarien saaret kärsivät pahoja tuhoja. Po- lepäämässä joulun juhlinnan Lomalennot Thaimaan alkaa vastata kello 8. Nume- Useimmat turistit olivat vielä kotiin, hän löysi poikansa ja kaksi lastenlastaan kuolleina. liisin mukaan 300 ihmistä Phuketiin ja Sri Lankaan on roon on liitetty kolme puhelinta, jotka sunnuntaina tukkeu- Toivon, että olisin kuollut kuoli ja 700 oli kateissa. Silti monien lomakohteiden toistaiseksi peruutettu. Normaalit reittilennot Bangkokiin tuivat pahasti. heidän sijastaan, koska silloin Malesiassa kerrottiin 28 ihmisen kuolleen. Bangladeshislättiin pyyhkiytyneen mereen Matkapuhelinyhteydet työntekijöiden ja turistien pe- miniälläni olisi vielä elämä. Nyt en kestä katsoa hänen suruaan, Lakshmi kertoi. jen mukaan kahdella uhrilla. suomalaiset yritetään kuljettaa toimivat heikosti. Varsinkin sa selvittiin sunnuntain tieto- ja hukkuneen. Thaimaassa lomailevat Thaimaahan ja Sri Lankaan takaisin Suomeen mahdollisimman normaalin aikataulun talvilomakohde, jossa Thaimaa on erittäin suosittu Intian valtameren aina Afrikan Malediivien saarivaltion, ja 400 kuolonuhria, mutta uhrien lopullisen määrän pelätmalian rannikolla voimakkaat Ulkoministeriön kriisipuhe- tähän vuodenaikaan kymme- rannikolle asti. Esimerkiksi So- ulkomaalaisia turisteja on suuri osa pääkaupungista Malesta oli veden vallassa. Malediivit on suurelta osin vain kyaallot pyyhkivät mereen ihlastajat jäivät satamiin. vastaa omaisten kysymyksiin Matkatoimistojen internetsitiin nousevan tuhanteen. Hyö- tuulet kaatoivat veneitä ja kalin päivystää ja niätuhansia. metrin korkeudella merenpinnastanaisia loma-asuntoja. ranomaiset taas kehottivat ih- suomalaisten kohtalosta. vat omaisistaan huolestuneita misiä, veneitä, autoja ja koko- Kenian ja Mauritiuksen vi- tuhoalueilla oleskelevien vut ja puhelinpalvelu palvele- Saarivaltio sijaitsee kilometrin päässä maanjäristykdennäköisesti ollut vielä suu- tsunamivaaran Kuolonuhrien määrä olisi tomisiä lähtemään rannoilta Maanantaiaamuna päivystys suomalaisia. HS vuoksi. Tsunamit vyöryivät yli koko Tsunami pyyhkäisi yli koko Thaimaassa laskettiin lähes anuruddha lokuhapuarachchi / reuters Suomalaisturisteja ei tiedetä kuolleen Kaksi omatoimimatkailijaa loukkaantui Thaimaassa Marjut Lindberg chaiwat subprasom / reuters karim khamzin / ap Pelkästään Phuketissa Thai- tietokulma Lomalennot peruttiin maassa vietti jouluaan noin suomalaista. Thaimaan muut lomakohteet mukaan laskettuina ainakin suomalaisen arvellaan olevan maassa. Sri Lankassa suomalaisia on matkatoimistojen mukaan yhteensä useita satoja. Myös Malediiveilla ja Indonesiassa on satoja suomalaisia. Matkatoimistojen ja ulkoministeriön tietojen mukaan suomalaisia ei olisi surmansa saaneiden joukossa. Matkatoimistoilla ei kuitenkaan ole tietoa kaikista suomalaisista, sillä Thaimaa on hyvin suosittu niin sanottujen reppumatkalaisten keskuudessa. STT:n mukaan ainakin kaksi suomalaista omatoimimatkailijaa loukkaantui eteläisessä Thaimaassa. Helsinkiläinen 39- vuotias Tarja Marjamaa ystävättärensä kanssa evakuoitiin tulvan alta helikopterilla. Marjamaa oli saanut lainattua kännykkää sen verran, että soitti Hän ei ehtinyt kertoa mitään. Kuolleita oli ollut joka puolella ympärillä, Sami Marjamaa kertoi. Suomalaiset matkanjärjestä- Hätääntyneet omaiset tukkivat sekä matkatoimistojen että ulkoministeriön päivystävät puhelimet sunnuntaina. Matkatoimistot haalivat puolilta päivin kymmeniä ihmisiä vastaamaan puheluihin. Suomen Malesian suurlähetystöstä saadun tiedon mukaan Malesiassa lomailevilla suomalaisilla ei ole hätää, ja samaa vakuuttaa myös Delhin suurlähetystö, jonka alueeseen kuuluu myös Sri Lanka. Sri Lankassa olevat suomalaiset rauhanturvaajat ovat hekin turvassa. Suomen Bangkokin -lähetystöstä lähti yksi virkamiehistä jo sunnuntaina Phuketiin. Hän perustaa lomakaupunkiin tilapäisen konsulipisteen, josta suomalaiset voivat hakea apua. Hyökyaalto yllätti monet turistit sunnuntaiaamuna kesken aamiaisen Phuketin hotelleissa. Lähellä rantaa sijaitseviin hotelleihin vesi vyöryi sisään jopa metrien korkuisina aaltoina. Phuketin saaren sisäosissa koko hyökyaaltoa ei huomannut. Hotellin johtaja kuitenkin käski ottaa nopeasti passin ja liput taskuun ja paeta vuorille, kertoi tuusulalainen Jouni Röppänen. Hän kävi myöhemmin mopolla rannalla katsomassa tuhoa. Tilanne oli kaoottinen. Tietoliikenneyhteydet olivat poikki, ja huhut saivat siivet, Röppänen kertoi. Suomalainen Mira Kumpulainen sai pitkään yritettyään yhteyden Sri Lankassa asuvaan isäänsä. Kumpulainen oli hyvin huolissaan isänsä kohtalosta, sillä tämä asuu suuria tuhoja kärsineellä rannikolla Colombon eteläpuolella. Hengissä hän oli, mutta läheltä kuulemma piti. Isä on muiden mukana evakuoitu vuorille. Isän mukaan alueella on satoja kuolleita. jät peruuttivat sunnuntaina lomalennot sekä Phuketiin että Sri Lankaan. Helsingistä lähti myöhään sunnuntaina yksi kone tyhjänä kohti Phuketia, mistä sen pitäisi tuoda lomalaiset Suomeen tiistaina. helsingin sanomat Helsingin Sanomat Lentokoneessa oli lääkäreitä, sairaanhoitajia ja muuta sairaanhoidon henkilöstöä. He kaikki antoivat hyvin rutinoidun vaikutelman; suurin osa oli ollut katastrofialueilla aiemminkin. Ja sitten olin minä, joka jouduin jonkin verran etsimään paikkaani. Teimme menolennon aikana yhteisen toimintasuunnitelman. Kone tuli täyttää suomalaisilla seuraavasti: ensin pahimmin loukkaantuneet, minkä jälkeen lievemmin loukkaantuneet. Seuraavaksi olisivat vuorossa ilman matkaseuraa olevat nuoret, sitten perheet, joiden perheenjäseniä oli kadonnut, tämän jälkeen perheet, joissa oli pieniä lapsia. Sovittiin, että minä liikun kentällä evakuoitavien joukossa ja teen omalta osaltani arvioita ja tarvittaessa tapaan voimakkaimmin järkyttyneitä evakuoitavia jo ennen lentoa. Mainitsin myös toimintaa johtavalle lääkärille sukelluskerhon listasta, joka tietääkseni tuli hyvään käyttöön. Terminaali oli täynnä ihmisiä. Jälkijäristysten vaaran vuoksi halu päästä pois alueelta oli käsin kosketeltava. Puettuna Punaisen Ristin siniseen liiviin, jossa luki Psykologi Psykolog, liikuin sairaalahenkilökunnan tavoin ihmisjoukossa ja kuulostelin, mistäpäin kuuluu suomen kieltä. Löytäessäni suomalaisia pysähdyin kyselemään heidän tilannettaan ja raportoin siitä evakuointia koordinoivalle lääkärille. Finnairin aiemmin Phuketiin ehtinyt kone oli evakuoinut suomalaisten lisäksi myös muita pohjoismaalaisia. Ruotsalainen perhe, joka oli kuullut siitä, pyysi, että he pääsisivät meidän koneeseemme. Jouduin kertomaan heille, että otamme ensisijaisesti suomalaisia, mutta jos tilaa jää, he voivat mahdollisesti tulla mukaan. Silloin isä ojensi alle vuoden ikäistä lastaan minua kohti ja sanoi: Ota edes lapsemme. Minulla ei ole selkeätä kuvaa siitä, kauanko liikuimme kentällä etsien suomalaisia evakuoitavia, mutta jossain vaiheessa tuli tieto, että evakuoidut Ota edes on valittu ja siirrymme piakkoin koneeseen. lapsemme. Evakuoitavien joukossa oli ryhmä nuoria, jotka olivat selvästi erään työntekijän vastuulla. En muista, oliko hän opas vai lentokenttävirkailija. Seisoessaan nuorten kanssa hänelle tuli radiopuhelimitse tieto, että koneeseen voi nyt siirtyä. Työntekijä vastasi puhelimeen: Joo mulla on nää orvot täällä, mä tuon ne. Muistan vieläkin joidenkin katseet. Loppujen lopuksi kentällä oli muistaakseni ainoastaan kaksi verrattain lievästi loukkaantunutta suomalaista. Pahemmin loukkaantuneet eivät olleet nähtävästi vielä päässeet lentokentälle tsunamin jäljiltä huonojen liikenneyhteyksien vuoksi. Koneessa lentoemännät ottivat puheeksi erään huolenaiheen: Kone täyttyy järkyttyneistä ihmisistä. Mitä jos joku tai jotkut päättävät juoda reippaammin? Mitkä ovat mahdolliset seuraukset?yksissä tuumin, päällystön antaessa hyväksynnän, totesimme, että tämä on evakuointilento, jollo alkoholia tarjoillaan vain ruokailuun kuuluva määrä. Lennon aikana ei ollut mitään häiriöitä. Käytäntöä sovellettiin tietääkseni myöhemmin myös muilla lennoilla.

19 36 kriisistä kriisiin 20 vuotta kriisistä kriisiin 20 vuotta 37 Turvallisuuden ja jatkuvuuden tunne tärkeää Huolehtia myös itsestä Koneessa oli noin 220 matkustajaa, lentomiehistö, lääkäri, sairaanhoitaja ja minä. Sairaanhoitaja ja lääkäri tekivät hyvää työtä hoitaessaan loukkaantuneita sekä lievemmin haavoittuneita. Olin ehtinyt keskustella monen suomalaisen kanssa jo kentällä arvioidessamme, keitä koneeseen otetaan. Pohdin, mitä matkustajat tarvitsevat juuri nyt, ja mieleeni nousi turvallisuuden ja jatkuvuuden tunne. Toimin sen luomiseksi parhaani mukaan lennon aikana. Myöhemmin olen miettinyt, että nähtävästi valitsin oikein. En tähän päivään mennessä ole keksinyt, mitä olisin voinut tehdä toisin, paremmin. Se antaa edelleen minulle lohtua, kun ajattelen noita vuorokausia. Tein parhaani hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa. Vajaan kymmenen vuoden aikana saamani lisäkokemus ja -oppi ei muuttaisi suuresti sitä, mitä tai miten tuolloin tein. Laskeuduttuamme Helsinki-Vantaan lentoasemalle vastassa ollut kollega kysyi, voinko jäädä vielä kentälle auttamaan. Huomasin voimavarojeni olevan täysin loppu ja vastasin ehkä turhankin lyhyesti, että minun pitää kyllä nyt mennä kotiin nukkumaan. Kotiin tultuani ilmoitin vielä puhelimitse Punaiselle Ristille, että lista jatkotukea toivovista on tulossa toimistolle. Mainitsin samalla, että seuraavaan koneeseen lähtevät Punaisen Ristin ryhmäläiset voisivat ottaa miehistön kanssa puheeksi alkoholitarjoilun rajoittamisen evakuointilennolla ainoastaan ruokailun yhteyteen. Olin kotona noin puolitoista vuorokautta. Nukuin ja olin perheen kanssa. Lasten ollessa tarhassa puolisoni melkein kirjaimellisesti ulkoilutti minua. En enää ihan muista miksi, mutta kävin myös rokotettavana paikallisella terveysasemallamme. Toinen lento Olla läsnä ja kuunnella Lähtöpäivänä kotona Tein lennon aikana kaksi etukäteen suunniteltua kierrosta. Liikuin toki käytävillä jonkin verran muutenkin, ja jos joku halusi puhua, olin läsnä ja kuuntelin. Ensimmäisellä kierroksella esittelin itseni, kyselin oloa, kuuntelin. Jaoin evakuoiduille myös Punaisen Ristin tiedotetta Aasian katastrofi on koskettanut sinua ja kerroin sen sisällöstä pääpiirteittäin. Annoin sanat niille tunteille ja ajatuksille, joita kriisi meissä herättää, eli normalisoin niitä. Toivon, että löytäisimme paremman ilmaisun! Tsunamista oli tuolloin vasta noin puolitoista vuorokautta, ja oli vaikea pukea tuntemuksia sanoiksi. Kuva tapahtuneesta oli vasta muodostumassa, sokki suojasi vielä. Lentokone, missä istutaan tiiviisti kiinni toinen toisessa, ei myöskään ole paras paikka pitkille, syvällisille keskusteluille. Toisella kierroksella keskusteluja syntyi jonkin verran enemmän. Kysyin myös, toivooko matkustaja tai seurue paikallisen kriisiryhmän ottavan heihin yhteyttä. Noin puolet toivoi yhteydenottoa. Kirjasin kunkin nimen, puhelinnumeron ja kotikunnan muistiin ja kerroin välittäväni tiedot Punaiselle Ristille heti laskeuduttuamme Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Ihmetellen seurasin myöhemmin viranomaisten hieman ontuvaa yhteistyötä tsunamin jälkeen, kun tieto tuen tarjoamiseksi ja koordinoimiseksi liikkui hyvin kangerrellen toimijoiden kesken.koneessa ollut sairaanhoitaja oli ennen lentoa esitellyt minut nuorelle, jonka muu perhe oli kateissa, ja olimme sopineet, että istun nuoren kanssa mahdollisimman paljon lennon aikana. Heti päästyämme koneeseen kysyin eräältä lentoemännältä, voisiko hän ehtiessään istua nuoren kanssa silloin, kun itse kierrän koneessa muiden luona. Lentoemäntä lupasi huolehtia hänestä. Lentoemäntä teki minuun lennon aikana suuren vaikutuksen tavassaan olla läsnä tämän nuoren kanssa. Koneen valmistautuessa siirtymään Phuketissa kiitoradalle istuin nuoren viereen lentoemäntää vastapäätä. Kun kone alkoi liikkua, nuori nosti katseensa ja halusi nousta paikaltaan. Hän sanoi, ettei voi lähteä ja jättää perhettään tänne. Hän ehti hätääntyä, ennen kuin sain hänet puhein ja fyysisellä rauhoittamisella jäämään paikalleen. Lennon aikana oli hetkiä, jolloin hän ikkunaan tai olkapäähäni nojaten toisti perheenjäsentensä nimiä yhä uudestaan. Minä silittelin häntä ja hyräilin hänelle lauluja, joita äitini oli hyräillyt minulle lapsuudessani lohduttaakseen minua. Olin jo ennen joulua kerännyt yhteen lastemme pieneksi jääneitä vaatteita antaakseni ne kierrätykseen. Pussi oli eteisessä ja 3- ja 5-vuotiaat lapsemme sen vieressä pohtimasa, miksi se on siinä. Sanoin vieväni sen Phuketiin, jossa on pulaa lastenvaatteista muun muassa lentokentällä. Lapsemme tiesivät suurin piirtein, mitä maapallon toisella puolella oli tapahtunut. Pienen pohdinnan jälkeen tytär totesi, että on hyvä että vien heidän vaatteitaan sinne, jotta lapset saavat kuivia vaatteita päällensä sen ison aallon kasteltua heidät. Juuri näin, vastasin. Tieto vaatteista oli kiirinyt myös lastentarhaan, jossa henkilökunta oli koonnut vielä toisen kassillisen tarhan varavaatteista. Ambulanssilennolla kotiin Toinen lento oli hyvin erilainen kuin ensimmäinen. Kyse oli ambulanssilennosta jota nähtävästi myös lehdistö seurasi tiiviisti. Noin puolet koneesta toimi käytännössä sairaalana, jossa tehtiin jopa leikkaus. Menomatkalla oli mukana sairaanhoidon ammattilaisten lisäksi muun muassa raivaustyöntekijöitä.kone lensi Phuketiin Bangkokin kautta. Bangkokissa lehdistö pyrki koneeseen. Minulle on jäänyt voimakas kuva siitä, miten koneen kapteeni tuli lentokoneen ovelle ja pelkillä eleillään ja läsnäolollaan sai lehdistön edustajat poistumaan. Paluumatkalla koneessa oli vakavasti loukkaantuneita ja heidän omaisiaan, yhteensä ehkä noin kymmenen matkustajaa sekä sairaanhoitohenkilökunta. Matkustajina oli myös kotiin palaavia sairaanhoitajia ja muita työntekijöitä. Tarjosin läsnäoloani ja mahdollisuutta keskustella kaikille loukkaantuneille, jotka jaksoivat puhua, ja heidän omaisilleen sekä Suomeen palaaville työntekijöille. Uudenvuoden vaihteen vietimme suunnilleen Afganistanin yllä. Laskeuduttuamme Helsinki-Vantaalle kone rullasi kentällä tavallista pidemmän matkan. Kun pysähdyimme, ikkunasta näkyi pitkä jono vilkkuvia valoja: ambulansseja ja mui-

20 38 kriisistä kriisiin 20 vuotta kriisistä kriisiin 20 vuotta 39 ta hälytysajoneuvoja, jotka olivat vastaanottamassa potilaitamme ja muita evakuoituja. Muistan ambulanssijonon minussa synnyttämät nöyryyden ja samalla ylpeyden tunteet. Olin ollut pieni mutta tärkeä palikka hyvin laajassa ja hiotusti toimivassa kokonaisuudessa. Tulin kotiin, nukuin. Herättyäni kuulin, että myös tyttärelläni ollut vesirokko oli jo parantumassa. Mitä opin? Tehdessäni kriisityötä minua on suuresti tukenut kysymys, jonka asetan itselleni aina tilanteen päätyttyä: Mitä minä opin? Hirvittäviä, järjettömiä asioita tapahtuu vääjäämättä, mutta voimme saada niistä jotain, joka antaa oivalluksia omasta tavastamme toimia tai uusia taitoja seuraavaa kertaa varten. Näin saamme ikävästä kiertoon jotakin hyvää ja rakentavaa. Tsunamista opin, että tilanteessa, jolloin ollaan useita tunteja Pitää yhdessä samassa paikassa, esimerkiksi lentokoneessa, voidaan ymmärtää, akuutin tuen ja tiedon lisäksi tarjota aktiivisesti mahdollisuutta mikä on kriisitukeen myös tilanteen jälkeen. Tällöin pyydetään myös yhteystiedot. keskeistä. Opin, että laajassa tilanteessa ajatus ja toiminta pitää kristallisoida. Pitää ymmärtää, mikä on keskeistä? Ellei sitä näe, tilanteesta tulee helposti entistä stressaavampi. Fokus voi kadota myös, jos yrittää liikaa. Opin senkin, että kriisitilanteen jälkeen on tärkeää käydä ensimmäinen oma purkukeskustelu verrattain pian ja varata riittävästi aikaa niin univajeen poistamiseen kuin psyykkiseen palautumiseenkin. Ja paljon, paljon muuta. Psykologien valmiusryhmässä luovuus kukkii ja vaatimustaso kukoistaa Salli Sa ari Muistelen tapahtumasarjaa, joka kuvaa toisaalta sitä, miten luova ja idearikas psykologien valmiusryhmä on, toisaalta sitä, miten vakavasti ja millaisella vaativuudella se tehtäviinsä suhtautuu. Kokemus liittyy tsunamissa menehtyneiden omaisten vertaistukeen ja sen viimeiseen vaiheeseen eli neljänsiin viikonlopputapaamisiin kuukauden kuluttua katastrofista. Ryhmällämme oli tapana yhdessä ideoida, mitä keskeisiä teemoja tapaamisissa pitäisi nostaa esille, mikä kussakin vaiheessa on tärkeää osallistujille. Ideointi tapahtui valmiusryhmän sääntömääräisessä tapaamisessa, ja siihen osallistuivat kaikki valmiusryhmän jäsenet. Viidessä vuorokaudessa neljästi Ahmedabadissa Kaikki Finnairin miehistön jäsenet, joiden kanssa matkustin tsunamin jälkeisinä päivinä, tekivät minuun suunnattoman vaikutuksen rauhallisuudellaan, läsnäolollaan, empaattisuudellaan ja avoimuudellaan, jolla osa heistä kertoi mietteistään ja tunteistaan matkojen aikana. Jokaisella lennolla, jolla olin mukana, Finnairin koneet tekivät välilaskun Ahmedabadiin. Lentoemännät olivat hyvin mukavalla tavalla vaikuttuneita, kun mainitsin heille toisen matkan lopussa olleeni Ahmedabadissa neljästi viidessä vuorokaudessa. Kirsti Palonen Vertaistuki tsunamissa menehtyneiden omaisille