PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus 2005 syntyneille junioreille Laukaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus 2005 syntyneille junioreille 12.-13.01.2013 Laukaa"

Transkriptio

1 kuva: Matti Laurikainen PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus 2005 syntyneille junioreille Laukaa

2 Tervetuloa Keski-Suomeen ja Peurunkaan! Olemme iloisia voidessamme toivottaa teidät tervetulleeksi Peurungan 05-jääkiekkoturnaukseen. Tapahtumassa on mukana kaikkiaan 12 innokasta juniorijoukkuetta. Luvassa on kahdeksan tiukkaa, reilua ja rehtiä ottelua valtakunnan ykkösjoukkueita vastaan. On hienoa saada myös kaikista nuorin kiekkoileva ikäluokka mukaan Peurunka Long Slide tapahtumaan! Tavoitteenamme on järjestää korkeatasoinen lasten jääkiekkoturnaus, jossa viihtyvät niin pelaajat, valmentajat, toimihenkilöt kuin vanhemmatkin. Icecat Areena sekä Peurungan kylpylähotelli palveluineen tarjoavat erinomaiset puitteet laadukkaalle jääkiekkoturnaukselle sekä koko perheen viihtymiselle. Turnauksen aikana ottelujen ohella huima, 130 m pitkä vesiliukumäki odottaa hurjapäisimpiä lapsia ja vanhempia. Luvassa on takuuvarmasti vauhdikas ja pitkä liuku. Todellinen Peurunka Long Slide, jolla nimellä turnaus tullaan myös jatkossa tuntemaan. Kuluvalla kaudella nyt toteutettava turnaus on järjestyksessään kolmas. Olemme huomioineet osallistuneiden joukkueiden palautteet ja myös teidän antamanne palaute on meille ensiarvoisen tärkeää. Risuja, ruusuja ja kehitysehdotuksia voi jättää turnauksen aikana turnaustoimistoon, minkä lisäksi annamme kaikkien joukkueiden vastuuhenkilöille turnauksen kuluessa palautekyselyn. Tulemme järjestämään turnauksen myös jatkossa, ja visionamme on järjestää Suomen laadukkain jääkiekon junioriturnaus. Toivotan kaikille erinomaista ja iloista turnausta ja pitkiä liukuja vuodelle 2013! Toivomme, että viihdytte tapahtumassamme näiden kahden päivän aikana. Ystävällisin terveisin, Petri Puikkonen Turnaustoimikunnan puheenjohtaja

3 Peurunka Long Slide- turnauksen kummipelaaja Jyrki Välivaara JYP- puolustaja Maailmanmestari 2011 Suomen mestari 2003 & 2009 entinen JYP- juniori Ohjeet joukkueille Turnaustoimisto aukeaa lauantaina klo Joukkueiden saavuttua turnauspaikalle joukkueen johtajien on akkreditoitava joukkueensa turnaustoimistossa, jolloin joukkueille jaetaan turnauksen käsiohjelmat, annetaan tarkemmat ohjeet turnauksesta sekä jaetaan palautekyselylomakkeet. Joukkueiden on ilmoittauduttava vähintään 45 minuuttia ennen ensimmäistä otteluohjelmaan merkittyä pelin alkamisaikaa. Turnaustoimisto koordinoi joukkueille otteluiden pelipaidan värin. Joukkueiden poistuessa joukkueen johtajan on ilmoittauduttava turnaustoimistossa, jolloin voidaan palauttaa/selvittää mahdollisia kadonneita varusteita sekä kerätään turnauksen palautelomakkeet. Kokoontuminen Icecat areenalle tapahtuu joukkueen johtajan ohjeistuksen mukaisesti. Kylpylähotelli Peurungassa majoittuvat saavat hotellin vastaanotossa ruokailulipukkeet ja avaimet. Huomioitavaa on, että jäähallin ylätasanteelle pysäköinti ei ole mahdollista, mutta ajoneuvoilla voi tuoda pelaajia pääovelle (A-ovi). Turnausaikataulun noudattaminen on ehdottoman tärkeää koko turnauksen toteuttamiseksi otteluohjelman mukaisesti. Joukkueet voivat mennä merkittyihin pukuhuoneisiin ½ tuntia ennen otteluidensa alkamista ja poistuttava on pukuhuoneesta ½ tuntia ottelun päättymisestä. Hallin toisessa kerroksessa on säilytystilaa joukkueiden varusteille otteluiden väliseksi ajaksi. Pelaajien kassit on merkittävä pelaajan nimellä ja joukkueella. Pukuhuoneet ovat käytössä jo perjantai-illasta alkaen ja myös lauantai-sunnuntai yön yli. Icecat Areenan turnauskioskissa (2. krs) on myytävänä leivonnaisia, välipalaa sekä juomia. Turnauksen aikana toteutetaan myös arpajaiset.

4 Ensiapupiste sijaitsee turnaustoimistossa. Joukkueiden johtajien on ohjeistettava joukkueidensa jäsenet turnauksen yleisjärjestelyistä sekä turvallisuusmääräyksistä turnaustoimiston antamien ohjeiden perusteella. Turnauksen aikana puututaan häiriökäyttäytymiseen, ja henkilö voidaan poistaa jäähallista turnaustoimiston henkilökunnan tai Ice Cat Areenan henkilöstön toimesta. Otteluiden tulokset julkaistaan katsomon ylätasanteella sekä tulokset päivitetään internetiin turnaussivustolle Kilpailutoimiston henkilökunta: Turnauspäällikkö: Petri Puikkonen Kilpailuvastaava: Sami Salo Turnauksen yhteyshenkilö: Jarkko Pirkkalainen Huoltopäällikkö: Arsi Niinijärvi Kylpylähotelli Peurunka: Pukuhuoneet turnauksen aikana: PH 1: Blues 1, Blues 2 PH 2: Kiekko-Laser 1, 2 ja 3 PH 3: Kalpa 1 ja 2 PH 4: Ilves PH 5: LKP ja JYP PH 6: JPK PH 7: Varalla PH 8: JyKi Turnaustoimisto PH 8 Teroitus Hallitoimisto Halli- PH 3 PH 4 2. Krs tsto A B A B Turnauskiosk PH 2 i PH 7 PH 1 A B PH 5 PH 6 Yleisöovi A B A B Pelaajaovi Järjestäjät voivat muuttaa turnauksen aikana pukuhuonejakoa. Päivitetyt tiedot löytyvät turnaustoimistosta sekä pelaajien sisäänkäynnin ilmoitustaululta. 2. Krs turnaustoimisto IceCat- areenan pohjapiirros k a t K a s t o m s om o A B Kenttä 1 kenttä 2 kenttä Kenttä 21

5 Lohkojako Lohko A Lohko B JYP LKP Kalpa 1 Jyki Blues 1 Ilves JPK Kalpa 2 K-Laser 1 Blues 2 K-Laser 3 K-Laser 2 Otteluohjelma Lauantai Kellonaika Kenttä 1 Kenttä JYP Kalpa 1 LKP Jyki Kalpa 1 Blues 1 Kalpa 2 LKP JPK Blues 1 K-Laser 1 K-Laser K-Laser 1 JYP K-Laser 3 JPK Blues 2 K-Laser 2 Ilves Kalpa Jyki Blues 2 Ilves K-Laser JYP K-Laser 3 Kalpa 1 K-Laser Blues 1 K-Laser 3 Kalpa 1 JPK Blues 1 K-Laser 1 JYP JPK LKP K-Laser 2 Jyki Kalpa Ilves Blues 2 K-Laser 2 Kalpa Blues 2 LKP Jyki Ilves Blues 1 JYP K-Laser 3 Kalpa JPK K-Laser 1 K-Laser 2 Jyki Ilves LKP Kalpa 2 Blues 2

6 Sunnuntai jatkolohkot Lohko C Lohko D Lohko E A5 A3 A1 A6 A4 A2 B5 B3 B1 B6 B4 B2 Sunnuntai Kellonaika Kenttä 1 Kenttä A5 B6 B5 A B6 B5 A6 A A3 B4 B3 A B4 B3 A4 A A1 B2 B1 A B2 B1 A2 A A6 B6 A5 B A3 B3 A2 B A4 B4 A1 B1

7 Joukkueet JYP 1 Pelipaidan värit Musta / Valkoinen Ahonen Sebastian Heinonen Okko Immonen Teemu Kangasaho Onni Kauhanen Topias Kojola Viljami Kokko Elias Kokkonen Eetu Lehtonen Elmo Leppäkorpi Atte Liljavirta Lauri Mäntymäki Tatu Niiniketo Elias Piipponen Mirko Rahikkala Eelis Syvänperä Akseli Tuovinen Arttu Väisänen Luka Wallinheimo Lukas Joukkueen johto: Heidi Kokkonen

8 KalPa 1 (koti keltainen) #41 Samu Myllynen MV #10 Samu Salonen #12 Jere Viljakainen #13 Veeti Väisänen #15 Otto Oivanen #17 Aaro Tiihonen #18 Eetu Levänen #19 Tuukka Olli #39 Lauri Saastamoinen #52 Joel Kautto #55 Veeti Saastamoinen #58 Eelis Ahtinen #60 Jimi Koistinen #67 Ville Tuokkola #69 Anton Oinonen #72 Elias Westerholm KalPa 2 (koti keltainen) #4 Niilo Leskinen MV #11 Aapo Järvinen #14 Niklas Ruotsalainen #16 Valtteri Kettunen #32 Kasperi Keinänen #33 Joose Pesonen #42 Oskari Kinnunen #51 Eemil Koponen #53 Santeri Kokko #54 Joona Hartikainen #57 Elias Tuhkanen #63 Akseli Pulkkanen #64 Eeveri Hartikainen #65 Milo Pesonen #66 Niklas Huttunen #71 Matias Korhonen Joukkueen johto: Kaisu Järvinen Ilves (koti vihreä, vieras valkoinen) #16 Krister Mörönen #16 #17 Kalle Kaipainen #65 #18 Kalle Keinonen #10 #22 Emilio Mannersuo #22 #26 Teemu Vänni #26 #30 Roni Sarantola (MV) #33 #40 Nemo Pajula #85 #46 Severi Virtanen #46 #53 Elias Lehto #11 #55 Veikko Huikuri #55 #56 Tino Ilves #56 Joukkueen johto: Pasi Ilves

9 JPK (Järviseudun pallokerho) (koti valkoinen) #18 Matias Viitasaari MV #6 Aatu Mäkelä MV #55 Samuel Langhed #1 Tino Hannila #9 Veeti Hautala #15 Sampo Mäntyniemi #11 Veeti Niemenaho #20 Atte salmenautio #91 Eemeli Kantanen #41 Ville-Veikko Keski-Levijoki #22 Roosa Nuolikoski #45 Elias Särkinen #19 Eevertti Kantanen Joukkueen johto: Ari Niemenaho Blues 1 Nopeat (koti sininen, vieras valkoinen) #13 Vilho Lahtela #14 Aarni Linnervuo #28 Alex Risku #30 Anna Brown #32 Oula Vartiainen #42 Markus Wasastjerna #59 Jeemi Peltomaa #68 Victor Melotindos #71 Daniel Rubinstein #76 Alex Mykkänen #90 Joose Inhala Blues 2 Hurjat #2 Elias Puolanne #5 Joel Maijala #10 Rasmus Hatakka #18 Joonas Alho #20 Leevi Mattinen #21 Lotta Brown #24 Miko Kölhi #43 Kasper Laaksonen #67 Eetu Nordqvist #78 Anton Karlson #81 Max Mennander Joukkueen johto: Ari Mennander Juha Lahtela

10 Kiekko-Laser 1 (koti punainen, vieras valkoinen) Kiekko-Laser 2 (koti punainen, vieras valkoinen) #47 Artturi Tapaninaho MV #10 Benjamin Pietilä #27 Lauri Eskola #30 Niklas Seppänen #31 Niko Leinonen #35 Valtteri Tammela #37 Aarno Erholtz #39 Elias Mourujärvi #42 Markus Loponen #44 Eetu Pehkonen #48 Joonas Eronen #34 Tomas Siltavirta MV #13 Valtteri Hämäläinen #15 Jere Soini #17 Teemu Halonen #18 Jonne Mourujärvi #23 Joose Raatesalmi #26 Elmer Peräaho #29 Aleksi Hiltunen #32 Emil Gussander #36 Tuomas Eskonniemi Kiekko-Laser 3 (koti punainen, vieras valkoinen) #11 Elias Eskola MV/H #22 Eetu Tähtinen MV/H #12 Samu Karjalainen #14 Matias Löytölä #16 Eeli Pinola #19 Vili Keränen #20 Vili Viksted #21 Jere Hietajärvi #24 Olli Törmänen #28 Olli Alamikkelä #41 Frans Karjalainen Joukkueen johto: Timo Eskola

11 LKP 05 Kotkat (koti puna/kelta/musta) #17 Joel Heinonen #15 Tuukka Kyrönlahti #21 Lauri Rutanen #22 Akseli Puurtinen #34 Samuel Hyvönen #37 Mirko Varakas #70 Vili Lappalainen #88 Vilho Jokinen Joukkueen johto: Heidi Hokkanen JYKI (Jyvässeudun Kiekko) (koti sininen, vieras valkoinen) #9 Lenni Pellinen MV #5 Veeti Kuivalainen #7 Aatu Kuivalainen #8 Leevi Pellinen #10 Jonatan Tiilikainen #12 Eeli Arvaja #14 Ville Korpilauri #19 Tomi Hietala #24 Lassi Paananen #31 Mikael Hiunu #85 Tuomas Hämäläinen varalla #20 Jami Lähde Joukkueen johto: Markku Korpilauri

12 Ruokailuajat Joukkueita pyydetään noudattamaan seuraavaa aikataulua ruokailtaessa Kylpylähotelli Peurungassa. Myös muille kuin Kylpylähotelli Peurungassa majoittuville on saatavilla turnauslounas Peurunka À la Carte ravintolassa hintaan aikuiset 17,60 ja lapset 4-14 v. 9,00. Alle 4-vuotiaille ateria on maksuton. Lisäksi Peurungassa palvelee Bistro Nemo. Ruokailuajat jakaantuvat välille. Tämän johdosta joukkueita pyydetään varautumaan eväin tai huomioimaan riittävä ravinto otteluohjelman toteuttamiseksi. Myös turnauskioskissa on myynnissä suolaista välipalaa ja hedelmiä. JYP Kalpa Kalpa LKP JPK Blues Blues Ilves JyKi K-Laser K-Laser K-Laser

13 Pelialue Peli tapahtuu punaviivan ja kaukalon päädyn välisellä alueella pitkittäin. Kotijoukkueeksi merkityn joukkueen maali on kaukalon varsinaisessa päädyssä ja vierasjoukkueen maali punaviivan tuntumassa. Puolia ei vaihdeta. Kentät on erotettu välilaidalla. Välilaita on helposti siirreltävä ja koottava laitarakennelma. -vähintään 5 ja enintään cm korkea -enintään 10 cm leveä -välilaita muodostaa yhtenäisen esteen laidasta laitaan päätyelementit mukaan luettuna. Kiekko ja maalit G-05 turnauksessa pelataan sinisellä kiekolla. Ottelut pelataan Leijonaliigajääkiekkomaaleihin (pienikokoinen maali). Pelaajien lukumäärä Ottelut pelataan 5 vs 5 kenttäpelaajalla sekä maalivahdilla. Tuomarointi Turnauksen tuomariston muodostaa pääsääntöisesti JYP 02 -joukkueen valmentajat. Ottelut tuomitaan yhdellä tuomarilla. Pelin käynnistäminen Peli käynnistetään pelialueen oletetusta keskipisteestä pelin ja erän aluksi sekä aina pelikatkon jälkeen. Ottelun kesto, vaihdon pituus Ottelut kestävät 24 minuuttia (16 vaihtoa). Vaihdot kuulutetaan molemmille kentille yhtäaikaa 90 sekunnin välein, jolloin peli katkaistaan automaattisesti, välittämättä tilanteesta. Ottelun tuomari ratkaisee vaihtoajan aiheuttamat kiistatilanteet itsenäisesti. Pelikelloa ei pysäytetä vaihtojen ajaksi, vaihdot suoritetaan viivyttelemättä ja tuomari voi käynnistää pelin vaihdon ollessa kesken, jos katsoo joukkueen tahallisesti viivyttelevän.

14 Rangaistukset Kun pelaaja tekee jäähyn arvoisen rikkeen, vihelletään peli poikki ja rikkeen tehnyt pelaaja poistetaan ko. vaihdosta. Joukkue pelaa vaihdon loppuun vajaalukuisena. Jos samassa vaihdossa tulee enemmän kuin kaksi jäähyn arvoista rikettä samalle joukkueelle, kolmas jäähy kärsitään seuraavan vaihdon aikana eli kentällä säilyy aina vähintään kolme kenttäpelaajaa / joukkue. Jos jäähy ei ehdi alkaa ennen vaihtoa, joukkue kärsii jäähyn seuraavassa vaihdossa. Valmennuksen vastuulla on kohdentaa jäähy oikeaan pelaajaan takautuvasti. Jos joku pelaaja tekee pelin aikana toistuvasti rikkeitä (vähintään 3 / peli) poistaa tuomari pelaajan ottelusta loppuajaksi. Mahdollisesti tuomittavan rangaistuslaukauksen saa suorittaa vaihtoajasta riippumatta, kuitenkin mahdollisimman vähällä viivytyksellä. Rangaistuslaukauksen suorittaa se pelaaja joka on joutunut rikkeen kohteeksi. Tasapuolinen peluuttamispakko ottelussa Kaikkia joukkueen pelaajia tulee peluuttaa tasaisesti ottelun aikana. Sijoitusten määräytyminen Kahden tai useamman joukkueen ollessa tasapisteissä, sijoituksen ratkaisee: 1. Keskinäinen peli 2. Maaliero 3. Tehdyt maalit 4. Arpa Arvonnan suorittaa kilpailutoimisto, molempien joukkueiden edustajan läsnä ollessa. Lauantain ottelut voivat päättyä tasatulokseen. Sunnuntain otteluissa varsinaisen peliajan päättyessä tasan, suoritetaan rangaistuslaukauskilpailu pelaajapareittain. Ottelu ratkeaa, mikäli toisen joukkueen pelaaja tekee maalin ja toisen joukkueen pelaajan rangaistuslaukaus torjutaan. Rangaistuslaukauksia jatketaan tarvittava määrä ottelun ratkaisemiseksi. Ensimmäiset viisi laukojaa on oltava eri pelaajia. Tämän jälkeen joukkue voi valita laukaisijat keskuudestaan vapaasti.

15 Turnauksen Jury ja vastalauseet Turnauksen Juryn muodostaa kilpailutoimisto. Vastalause tulee jättää kirjallisena 10 min kuluessa pelin päättymisestä. Vastalausemaksu on 250 euroa, joka palautetaan, mikäli vastalause on todettu aiheelliseksi. Turnauksen kulusta Kaikille joukkueille tulee turnauksessa 8 peliä. Aikataulu on tehty tiiviiksi, joten joukkueiden tulee olla valmiina pelaajakäytävällä 10 minuuttia ennen otteluiden alkua. Ottelut aloitetaan ohjelmaan merkittynä kellon aikana, ellei toisin ilmoiteta. Mikäli joukkue ei ole valmiina jäällä ottelun alkaessa, se katsotaan hävinneeksi ko. ottelun 5-0. Ottelun tuomarilla on päätösvalta tässä asiassa. Turnauksen järjestäjä pidättää oikeuden tehdä otteluohjelmaan muutoksia, jos aikataulussa ei pysytä. Kiitos kaikille turnaukseen osallistuneille! Ensi kauden turnausaikataulua voit kysyä osoitteesta: petri.puikkonen@gmail.com LAUKAA

16 Peurunka Spa IceCat- Arena P

kuva: Jenica Niinijärvi PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus 2005 syntyneille junioreille 14.-15.12.2013 Laukaa

kuva: Jenica Niinijärvi PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus 2005 syntyneille junioreille 14.-15.12.2013 Laukaa kuva: Jenica Niinijärvi PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus 2005 syntyneille junioreille 14.-15.12.2013 Laukaa Tervetuloa Keski-Suomeen ja Peurunkaan! Olemme iloisia voidessamme toivottaa teidät tervetulleeksi

Lisätiedot

PEURUNKA LONG SLIDE. jääkiekkoturnaus. 2004 syntyneille junioreille 26.-27.10.2013 Laukaa. kuva: Matti Laurikainen

PEURUNKA LONG SLIDE. jääkiekkoturnaus. 2004 syntyneille junioreille 26.-27.10.2013 Laukaa. kuva: Matti Laurikainen kuva: Matti Laurikainen PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus 2004 syntyneille junioreille 26.-27.10.2013 Laukaa Tervetuloa Keski-Suomeen ja Peurunkaan! Olemme iloisia voidessamme toivottaa teidät tervetulleeksi

Lisätiedot

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt Lilliputtiturnaus 2015 OTTELUIDEN PELAAMINEN PELIALUE Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Kotijoukkueeksi merkityn joukkueen maali on kaukalon varsinaisessa päädyssä ja vierasjoukkueen

Lisätiedot

kuva: Jenica Niinijärvi PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus vuonna 2006 syntyneille junioreille 13.-14.12.2014 Laukaa

kuva: Jenica Niinijärvi PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus vuonna 2006 syntyneille junioreille 13.-14.12.2014 Laukaa kuva: Jenica Niinijärvi PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus vuonna 2006 syntyneille junioreille 13.-14.12.2014 Laukaa Tervetuloa Keski-Suomeen ja Peurunkaan! Olemme iloisia voidessamme toivottaa teidät

Lisätiedot

PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus 2004 syntyneille junioreille 15.-16.12.2012 Laukaa

PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus 2004 syntyneille junioreille 15.-16.12.2012 Laukaa kuva: Matti Laurikainen PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus 2004 syntyneille junioreille 15.-16.12.2012 Laukaa Tervetuloa Keski-Suomeen ja Peurunkaan! Olemme iloisia voidessamme toivottaa teidät tervetulleeksi

Lisätiedot

kuva: Jenica Niinijärvi PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus vuonna 2005 syntyneille junioreille 11.-12.10.2014 Laukaa

kuva: Jenica Niinijärvi PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus vuonna 2005 syntyneille junioreille 11.-12.10.2014 Laukaa kuva: Jenica Niinijärvi PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus vuonna 2005 syntyneille junioreille 11.-12.10.2014 Laukaa Tervetuloa Keski-Suomeen ja Peurunkaan! Olemme iloisia voidessamme toivottaa teidät

Lisätiedot

PEURUNKA LONG SLIDE. jääkiekkoturnaus. 2003 syntyneille junioreille 13.-14.10.2012 Laukaa

PEURUNKA LONG SLIDE. jääkiekkoturnaus. 2003 syntyneille junioreille 13.-14.10.2012 Laukaa PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus 2003 syntyneille junioreille 13.-14.10.2012 Laukaa Tervetuloa Keski-Suomeen ja Peurunkaan! Olemme iloisia voidessamme toivottaa teidät tervetulleeksi Peurungan 03-jääkiekkoturnaukseen.

Lisätiedot

kuva: Jenica Niinijärvi PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus vuonna 2007 syntyneille junioreille 10.-11.1.2015 Laukaa

kuva: Jenica Niinijärvi PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus vuonna 2007 syntyneille junioreille 10.-11.1.2015 Laukaa kuva: Jenica Niinijärvi PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus vuonna 2007 syntyneille junioreille 10.-11.1.2015 Laukaa Tervetuloa Keski-Suomeen ja Peurunkaan! Olemme iloisia voidessamme toivottaa teidät

Lisätiedot

Lilliputti -turnaus 2015. Turnausjoukkueet. Ahmat Oranssi. Ahmat Valkoinen BJR LV. Jääkobrat. Kiekko-Oulu 1. Kiekko-Oulu 2 KKP.

Lilliputti -turnaus 2015. Turnausjoukkueet. Ahmat Oranssi. Ahmat Valkoinen BJR LV. Jääkobrat. Kiekko-Oulu 1. Kiekko-Oulu 2 KKP. Lilliputti turnaus 2 Ahmat Oranssi Ahmat Valkoinen BJR LV Jääkobrat KiekkoOulu KiekkoOulu 2 KKP KKP Sininen KKP Valkoinen KLaser KLaser 2 KLaser KLaser 4 Kärpät Keltainen Kärpät Musta Kärpät Valkoinen

Lisätiedot

Jukurit 02 AA. Turnausjoukkueet HPK. Jokerit. Jukurit JYP. SportOnline - Turnauspalvelu

Jukurit 02 AA. Turnausjoukkueet HPK. Jokerit. Jukurit JYP. SportOnline - Turnauspalvelu HPK Jokerit Jukurit JYP Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika Paikka Lohko Joukkue A Joukkue B.4.20 9:45 Kilpahalli AA Jukurit JYP 4 - LT 2.4.20 0:50 Kilpahalli AA Jokerit HPK 4-2 LT.4.20

Lisätiedot

PEURUNKA LONG SLIDE. jääkiekkoturnaus. vuonna 2006 syntyneille junioreille. 10.-11.10.2015 Laukaa

PEURUNKA LONG SLIDE. jääkiekkoturnaus. vuonna 2006 syntyneille junioreille. 10.-11.10.2015 Laukaa PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus vuonna 2006 syntyneille junioreille 10.-11.10.2015 Laukaa Tervetuloa Keski-Suomeen ja Peurunkaan! Olemme iloisia voidessamme toivottaa teidät tervetulleeksi neljäntenä

Lisätiedot

PEURUNKA LONG SLIDE. jääkiekkoturnaus. vuonna 2008 syntyneille junioreille. 16.-17.1.2016 Laukaa

PEURUNKA LONG SLIDE. jääkiekkoturnaus. vuonna 2008 syntyneille junioreille. 16.-17.1.2016 Laukaa PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus vuonna 2008 syntyneille junioreille 16.-17.1.2016 Laukaa Tervetuloa Keski-Suomeen ja Peurunkaan! Olemme iloisia voidessamme toivottaa teidät tervetulleeksi neljäntenä

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

PEURUNKA LONG SLIDE. jääkiekkoturnaus. vuonna 2009 syntyneille junioreille Laukaa

PEURUNKA LONG SLIDE. jääkiekkoturnaus. vuonna 2009 syntyneille junioreille Laukaa PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus vuonna 2009 syntyneille junioreille 14.-15.1.2017 Laukaa Tervetuloa Keski-Suomeen ja Peurunkaan! Olemme iloisia voidessamme toivottaa teidät tervetulleeksi viidentenä

Lisätiedot

PEURUNKA LONG SLIDE. jääkiekkoturnaus. vuonna 2007 syntyneille junioreille. 12.-13.12.2015 Laukaa

PEURUNKA LONG SLIDE. jääkiekkoturnaus. vuonna 2007 syntyneille junioreille. 12.-13.12.2015 Laukaa PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus vuonna 2007 syntyneille junioreille 12.-13.12.2015 Laukaa Tervetuloa Keski-Suomeen ja Peurunkaan! Olemme iloisia voidessamme toivottaa teidät tervetulleeksi neljäntenä

Lisätiedot

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS. Laaksolahdessa

TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS. Laaksolahdessa TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS Laaksolahdessa 6.4.2013 Turnaukseen osallistuu 6 seuraa yhteensä 10 peliryhmällä. Ottelut pelataan turnauksen otteluohjelman mukaisesti. Joukkueiden/peliryhmien

Lisätiedot

Ilves-Tappara lopputurnaus pelataan SPORTIA-10 turnauksena

Ilves-Tappara lopputurnaus pelataan SPORTIA-10 turnauksena Ilves-Tappara lopputurnaus pelataan SPORTIA-10 turnauksena Yhteistyössä mukana PÄIVITETTY 21.3.2014 TURNAUSPÄIVÄT 5-6.4.2014 Paikka Hakametsän jäähallit 2 ja 3 Yleistä Turnaukseen osallistuu 44 joukkuetta.

Lisätiedot

LONG SLIDE. jääkiekkoturnaus. vuonna 2009 syntyneille junioreille LAUKAA

LONG SLIDE. jääkiekkoturnaus. vuonna 2009 syntyneille junioreille LAUKAA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus vuonna 2009 syntyneille junioreille 16.-17.12.2017 LAUKAA Tervetuloa LONG SLIDE -turnaukseen! Olemme iloisia voidessamme toivottaa teidät tervetulleeksi kuudentena vuotena peräkkäin

Lisätiedot

JÄÄKIEKKOTURNAUS. vuonna 2009 syntyneille junioreille LAUKAA

JÄÄKIEKKOTURNAUS. vuonna 2009 syntyneille junioreille LAUKAA JÄÄKIEKKOTURNAUS vuonna 2009 syntyneille junioreille 22.-23.9.2018 LAUKAA Tervetuloa LONG SLIDE 09-turnaukseen! Olemme iloisia voidessamme toivottaa teidät tervetulleeksi kuudentena vuotena peräkkäin Peurunka

Lisätiedot

JPK STARS 07 TURNAUS

JPK STARS 07 TURNAUS JPK STARS 07 TURNAUS 2.4.2016 ALAJÄRVI HEI JA TERVETULOA ALAJÄRVELLE Tervetuloa järjestyksessä kolmanteen JPK Stars - turnaukseen. Alajärven jäähalli on ollut pystyssä vuodesta 2013 ja hallissa on ehtinyt

Lisätiedot

Porvoon Hunters F03 Kevät-turnaus 2013 07.04.2013 Porvoo Klo 09:00-20:00

Porvoon Hunters F03 Kevät-turnaus 2013 07.04.2013 Porvoo Klo 09:00-20:00 Kevät-turnaus 2013 07.04.2013 Porvoo Klo 09:00-20:00 Kevät-Turnaus 2003 Kevät-turnaus järjestetään kuudelle A-tasoiselle joukkueelle. Turnauksen hinta on 400 /joukkue ja halukkaille järjestämme ruokailun

Lisätiedot

PEURUNKA LONG SLIDE. jääkiekkoturnaus. vuonna 2008 syntyneille junioreille Laukaa

PEURUNKA LONG SLIDE. jääkiekkoturnaus. vuonna 2008 syntyneille junioreille Laukaa PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus vuonna 2008 syntyneille junioreille 17.-18.12.2016 Laukaa Tervetuloa Keski-Suomeen ja Peurunkaan! Olemme iloisia voidessamme toivottaa teidät tervetulleeksi viidentenä

Lisätiedot

JÄÄKIEKKOTURNAUS. vuonna 2011 syntyneille junioreille LAUKAA

JÄÄKIEKKOTURNAUS. vuonna 2011 syntyneille junioreille LAUKAA JÄÄKIEKKOTURNAUS vuonna 2011 syntyneille junioreille 12.-13.1.2019 LAUKAA Tervetuloa LONG SLIDE -turnaukseen! Olemme iloisia voidessamme toivottaa teidät tervetulleeksi kuudentena vuotena peräkkäin Peurunka

Lisätiedot

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE Ajankohta: La 21.5. su 22.5.2016 klo 9-18. Sijainti ja parkkitilat Tapahtumapaikan osoite on Pakilantie 86. Autoille parkkitilaa löytyy kentän viereltä sekä lähialueiden katujen varsilta. Alepan parkkipaikalle

Lisätiedot

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja

Lisätiedot

OSG CUP Kansainvälinen harjoitusturnaus Paimiossa

OSG CUP Kansainvälinen harjoitusturnaus Paimiossa Kansainvälinen harjoitusturnaus Paimiossa 25.08.2012 OSG - CUP 2012 Tervetuloa Paimion Haka Hockey F01 junioreiden järjestämään kansainväliseen jääkiekkoturnaukseen Paimioon 25.8.2012! Paimion Haka hockey

Lisätiedot

KOO-VEE 80-vuotisjuhlaturnaus E99. Turnausjoukkueet

KOO-VEE 80-vuotisjuhlaturnaus E99. Turnausjoukkueet EKS 99 FoPS 99 HC Espoo 99 Ilves 99 KOO-VEE 99 Tappara 99 TPS 99 Uplakers 99 Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika Paikka Lohko Joukkue A Joukkue B.8.9 8: Sentteri E KOO-VEE 99 Ilves 99

Lisätiedot

32. RANTALAKEUS-TURNAUS 17.-19.1.2014 TURNAUSINFO TERVETULOA RANTALAKEUS-TURNAUKSEEN 2014!

32. RANTALAKEUS-TURNAUS 17.-19.1.2014 TURNAUSINFO TERVETULOA RANTALAKEUS-TURNAUKSEEN 2014! TURNAUSINFO TERVETULOA RANTALAKEUS-TURNAUKSEEN 2014! Osoitteet Kempelehalli Koulutie 3 Oulunsalon liikuntakeskus Tuohikuja 6 Pitkäkankaan koulu Opintie 6 Pysäköinti Kempele Kempelehallin yhteydessä on

Lisätiedot

Tervetuloa Viikingit 06 joukkueen turnaukseen Vuosaareen !

Tervetuloa Viikingit 06 joukkueen turnaukseen Vuosaareen ! Tervetuloa Viikingit 06 joukkueen turnaukseen Vuosaareen 6.12.2016! Osallistuvat joukkueet: Viikingit Canadiens Viikingit Maple Leafs Blues EPS Blues Juniors LV Blues 07 EVU Hunters HJK GranIFK PaiHa Turnaussäännöt

Lisätiedot

Voitelukeskus Cup 2010 E99 AAA. Turnausjoukkueet

Voitelukeskus Cup 2010 E99 AAA. Turnausjoukkueet FoPS Ilves Musta Ilves Valkoinen Jokipojat KalPa KKP Valkoinen K-Vantaa Sport Tappara Apassit Tappara Cherokee Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika Paikka Lohko Joukkue A Joukkue B 9

Lisätiedot

Marja-Vantaa -turnaus

Marja-Vantaa -turnaus Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

LONG SLIDE. jääkiekkoturnaus. vuonna 2008 syntyneille junioreille JYVÄSKYLÄ

LONG SLIDE. jääkiekkoturnaus. vuonna 2008 syntyneille junioreille JYVÄSKYLÄ LONG SLIDE jääkiekkoturnaus vuonna 2008 syntyneille junioreille 16.-17.9.2017 JYVÄSKYLÄ Tervetuloa Keski-Suomeen! Olemme iloisia voidessamme toivottaa teidät tervetulleeksi LONG SLIDE -jääkiekkoturnaukseen.

Lisätiedot

Markkinointipäällikkö.com Viikingit D01 AA. Turnausjoukkueet

Markkinointipäällikkö.com Viikingit D01 AA. Turnausjoukkueet EVU Blue HJK Jukurit Kala Thunder KooKoo AA K-Reipas AA OKK Viikingit White Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro vm Aika aikka Lohko Joukkue A Joukkue B 4..4 8:5 Kenttä D HJK EVU Blue 4 - LT 4

Lisätiedot

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö turnaukseen ja tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

D1-05 A&AA Kevätturnaus

D1-05 A&AA Kevätturnaus D1-05 A&AA Kevätturnaus 6-7.4.2019 Kysyttäessä mietteitä ja ajatuksia joukkueesta, tulee ensimmäisenä mieleen sanonta: rakastaa niin lujasti, että muuttuu yhdeksi Omasta mielestäni se kiteyttää tämän joukkueen

Lisätiedot

JÄÄKIEKKOTURNAUS. vuonna 2010 syntyneille junioreille LAUKAA

JÄÄKIEKKOTURNAUS. vuonna 2010 syntyneille junioreille LAUKAA JÄÄKIEKKOTURNAUS vuonna 2010 syntyneille junioreille 15.-16.12.2018 LAUKAA Tervetuloa LONG SLIDE -turnaukseen! Olemme iloisia voidessamme toivottaa teidät tervetulleeksi kuudentena vuotena peräkkäin Peurunka

Lisätiedot

Y-SMK Motocross SavoCup 2016 Tulokset :25:30

Y-SMK Motocross SavoCup 2016 Tulokset :25:30 50 cc 1 18 Antti Jokelainen 355 1 2 11 Veeti Kumpulainen 342 1 3 4/7 Joosua Chevassus 299 1 4 0/2 Vili Toivanen 276 1 5 10 Axl Turunen 177 4 6 171 Saku Tuovinen 159 1 7 72 Arturi Mikkonen 146 3 8 87 Leo

Lisätiedot

LONG SLIDE. jääkiekkoturnaus. vuonna 2010 syntyneille junioreille LAUKAA / jyväskylä

LONG SLIDE. jääkiekkoturnaus. vuonna 2010 syntyneille junioreille LAUKAA / jyväskylä LONG SLIDE jääkiekkoturnaus vuonna 2010 syntyneille junioreille 13.-14.1.2018 LAUKAA / jyväskylä Tervetuloa LONG SLIDE -turnaukseen! Olemme iloisia voidessamme toivottaa teidät tervetulleeksi kuudentena

Lisätiedot

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97.

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97. Blues 01 Blue Blues MK 00 Yellow HPK HPK 99 Siniset HPK 99 Valkoiset Ilves 99 Jokerit 97 K-Kissat Laser HT LoKV 00 NuPS 00 Tappara Tappara Cherokee Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika

Lisätiedot

Meldeliste. KLL:n mestaruuskilpailut, vp. Nimi Seura Alue. Pulkkinen Tatu. Lappeenranta. Holm Aapo. Muhos. Yli-Savola Mico. Lahti.

Meldeliste. KLL:n mestaruuskilpailut, vp. Nimi Seura Alue. Pulkkinen Tatu. Lappeenranta. Holm Aapo. Muhos. Yli-Savola Mico. Lahti. 28 kg Pulkkinen Tatu Holm Aapo Yli-Savola Mico Juhola Valtteri Rintamäki Hugo Tuuri Joona Lamminen Felix Mustonen Jesse Harju Lenni Elkin Vadim Mäntylä Elmeri Pentinmäki Tuomas Vettenranta Nestori Tarkkio

Lisätiedot

Jollei näissä säännöissä ole muuta mainittu, noudatetaan D-G -ikäluokissa aina virallisia kilpailu- ja pelisääntöjä.

Jollei näissä säännöissä ole muuta mainittu, noudatetaan D-G -ikäluokissa aina virallisia kilpailu- ja pelisääntöjä. JUNIORISÄÄNNÖT JA OHJEISTUKSET 1. YLEISTÄ Jollei näissä säännöissä ole muuta mainittu, noudatetaan D-G -ikäluokissa aina virallisia kilpailu- ja pelisääntöjä. 2. D JUNIORIT 2.1. Taklaaminen D -ikäluokat

Lisätiedot

Hippokisat 2016 tulokset pojat. P3 40m

Hippokisat 2016 tulokset pojat. P3 40m Hippokisat 2016 tulokset pojat P3 40m 1. Edel Rosenberg 12.22 2. Noel Niskanen 12.60 3. Eemeli Narvia 12.78 4. Felix Tuhkanen 12.95 5. Niilo Rämö 13.00 6. Lauri Hankala 13.18 7. Mahti Pohjankoski 13.37

Lisätiedot

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22.

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. 16. JEKKU -TURNAUS la 17.1.2015 Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. Turnauspäivä on lauantai 17.1.2015. Ottelut pelataan klo 09.00 19:00 välisenä

Lisätiedot

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:

Lisätiedot

Hyundai-turnaus. Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015. Karhula -05

Hyundai-turnaus. Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015. Karhula -05 Hyundai-turnaus Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015 Karhula -05 Tiedotteet ja tulospalvelu: http://www.kotkannappulat.fi/joukkueet/karhula-05/hyundai-turnaus-kotka-2-5-2015/ Turnausinfo Hyundai-turnaus

Lisätiedot

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 3.9.14 T 8-40 M 1. ERÄ 1 Alina Jaatinen Punkasalmi 7,9 2 Wilma Asikainen Kulennoinen 8,0 3 Emilia Kosonen Punkasalmi 8,9 1 Helmi Karjalainen Kulennoinen

Lisätiedot

DISKOS UUDENVUODENTURNAUS INFOKIRJE 2 1 (5) Viestin liitteenä on luonnos käsiohjelmastamme.

DISKOS UUDENVUODENTURNAUS INFOKIRJE 2 1 (5) Viestin liitteenä on luonnos käsiohjelmastamme. DISKOS UUDENVUODENTURNAUS INFOKIRJE 2 1 (5) 21.12.2015 Jakelussa mainituille DISKOS UUDENVUODENTURNAUS 2. 3.1.2016 JYVÄSKYLÄSSÄ Turnaustoimisto: Tervetuloa Jyväskylään heti Uudenvuoden jälkeen. Tehdään

Lisätiedot

Keimolan Kaiku ry. Turnausohje. Kivistö -turnaus. Yhteistyössä Hyundain kanssa Myyrmäkihalli Vantaa

Keimolan Kaiku ry. Turnausohje. Kivistö -turnaus. Yhteistyössä Hyundain kanssa Myyrmäkihalli Vantaa Keimolan Kaiku ry Turnausohje Kivistö -turnaus Yhteistyössä Hyundain kanssa 8.-9.2.2014 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään

Lisätiedot

Alueet järjestävät mahdollisuuksien mukaan tässä ikäluokassa myös sellaisia sarjoja, joissa taklaamisen rajoittamissääntö on voimassa.

Alueet järjestävät mahdollisuuksien mukaan tässä ikäluokassa myös sellaisia sarjoja, joissa taklaamisen rajoittamissääntö on voimassa. JUNIORISÄÄNNÖT JA OHJEISTUKSET KAUDELLA 2012-2013 1. YLEISTÄ Jollei näissä säännöissä ole muuta mainittu, noudatetaan näissä ikäluokissa (= 1999 ja myöhemmin syntyneet pelaajat) aina virallisia kilpailu-

Lisätiedot

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22.

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. 14. JEKKU -TURNAUS la 12.1.2013 Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. Turnauspäivä on lauantai 12.1.2013. Ottelut pelataan klo 09.00 19:00 välisenä

Lisätiedot

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12.

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. OLS-01 TURNAUS Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. Yleistä Turnauksessa on kilpasarja (8 joukkuetta/2 alkulohkoa) sekä

Lisätiedot

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY väylällä pelattujen erikoisrastien pisteiden määrä (max 51 pistettä). EASY Gerkman Elmo Honkoliini Riku 45 Palo Tomi Järvinen Teemu Kyllönen Lenni 49 3) Lahtinen Jenna Leminen Fia 67 Nurkkala Olivia Jenna

Lisätiedot

Voitelukeskus Cup 2013 G06. Turnausjoukkueet. Blues EKS Sininen. Blues EKS Valkoinen. BluesMK1. BluesMK2. HC Nokia. Jokerit Blue.

Voitelukeskus Cup 2013 G06. Turnausjoukkueet. Blues EKS Sininen. Blues EKS Valkoinen. BluesMK1. BluesMK2. HC Nokia. Jokerit Blue. Voitelukeskus Cup G6 Blues EKS Sininen Blues EKS Valkoinen BluesMK BluesMK HC Nokia Jokerit Blue Jokerit White Jokerit Yellow LoKV Keltainen LoKV Sininen Pingviinit Tappara Hyrrät Tappara Ropellit Tappara

Lisätiedot

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 Puhelinnumeroita: Turnauspäällikkö: Ruokapäällikkö: Kenttäpäällikkö:

Lisätiedot

SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008

SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008 SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008 Vastaaja: Ohjeita: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Merkitse vastauksesi lisäksi se/ne sääntökirjan (SK), erotuomarin ohjekirjan (CB) tai kilpailusääntöjen (KS) kohta/kohdat

Lisätiedot

Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan?

Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan? Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2016 Nimi: Kerho: Alue: Kuinka monta kautta olet toiminut erotuomarikortillisena toimitsijana? Kuinka monta toimitsijatehtävää sinulla oli kaudella

Lisätiedot

HC Nokia E04 Kevätturnaus AA/AAA 29.3.2015

HC Nokia E04 Kevätturnaus AA/AAA 29.3.2015 HC Nokia E04 Kevätturnaus AA/AAA 29.3.2015 TURNAUSSÄÄNNÖT Tervetuloa HC Nokian F04 järjestämään kevätturnaukseen Turnaus pelataan SJL:n voimassaolevilla kilpailu- ja juniorisäännöillä (E-juniorit) http://www.finhockey.fi/kilpailutoiminta/kilpailusaannot.

Lisätiedot

HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET

HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET Pojat 2006-syntyneet 1 Joona Meriläinen 0:01:10 2 Veeti Nurminen 0:01:11 3 Miika Nissilä 0:01:22 4 Alvar Turunen 0:01:28 5 Olli Luomajoki 0:01:36 6 Eetu Forss

Lisätiedot

HELMI GRILLI CUP

HELMI GRILLI CUP HELMI GRILLI CUP 28.-29.5.2016 TURNAUSINFO Tervetuloa vuoden 2016 Helmi Grilli Cupiin! Turnaus on nimetty päätukijamme, kontulalaisen ruokaravintola Helmi Grillin mukaan. Turnaus pelataan jälleen Kontulan

Lisätiedot

M m. M17 Pituus. 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka 76 Juuso Nieminen Juankosken Kuohu.

M m. M17 Pituus. 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka 76 Juuso Nieminen Juankosken Kuohu. M17 200 m 15 Aleksi Husso Maaningan Mahti 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 33 Elmo Kekkonen Turun Urheiluliitto M17 Pituus 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka

Lisätiedot

LIDL CUP 2016 M11 - M15 12/ /2016 Cup tulokset

LIDL CUP 2016 M11 - M15 12/ /2016 Cup tulokset LIDL CUP M11 - M15 12/15-03/ Sarja: M 11 (SJ) Mäkihyppy 1) Taivalkoski-12.12.15 12.12.15 7) Siilinjärvi-14.2. 14.02. 2) Kuopio-2.1. 02.01. 8) Tampere-27.2. 27.02. 3) Kuopio-3.1. 03.01. 9) Kuopio-4.3. 04.03.

Lisätiedot

TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015

TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015 1 TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015 Paikka Nivalan jäähalli Aika 11.4.2015 3.5.2015 Järjestäjä Nivalan Liikuntakeskus Oy/liikuntapalvelut Joukkueet Kiekko 5000 Maliskylän vauhti ja lämäri Lehtola

Lisätiedot

MIKKELI. F06 -turnaus. 10 joukkuetta 8 peliä / joukkue Uudistunut kilpahalli Pysyvät pukukopit ei varusterumbaa Jokainen pelaaja palkitaan

MIKKELI. F06 -turnaus. 10 joukkuetta 8 peliä / joukkue Uudistunut kilpahalli Pysyvät pukukopit ei varusterumbaa Jokainen pelaaja palkitaan 19.4.2015 MIKKELI F06 -turnaus 10 joukkuetta 8 peliä / joukkue Uudistunut kilpahalli Pysyvät pukukopit ei varusterumbaa Jokainen pelaaja palkitaan Päivitetty 12.4.2014. Muutokset mahdollisia. Ajankohta

Lisätiedot

tuomari tuomitsee samalle pelaajalle toisen käytösrangaistuksen. Mitä merkitään pelaajalle #16 pöytäkirjaan ajassa 41:20?

tuomari tuomitsee samalle pelaajalle toisen käytösrangaistuksen. Mitä merkitään pelaajalle #16 pöytäkirjaan ajassa 41:20? Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 07 Nimi: Kerho: Alue: Kuinka monta kautta olet toiminut erotuomarikortillisena toimitsijana? Kuinka monta toimitsijatehtävää sinulla oli kaudella

Lisätiedot

Meido-kan ry. Junnu-Cup I/2007 11.2.2007. Sarja: PE-51,5. Tuplapooli 6 osallistujaa RYHMÄ A

Meido-kan ry. Junnu-Cup I/2007 11.2.2007. Sarja: PE-51,5. Tuplapooli 6 osallistujaa RYHMÄ A 11.2.2007 Sarja: PE-51,5 Tuplapooli 6 osallistujaa RYHMÄ A Nro Kilpailija Paino 1 2 3 Voitot Pisteet Sija 1 Kosti Kalke 6k Akagi, Järvenpää 46,9 0 7 1 7 2 2 Ville Tuupanen 5k Judo-kan 47,6 10 7 2 17 1

Lisätiedot

TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP

TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP 15.6.2013 Järjestäjä ja yhteystiedot... 3 Yleistä... 3 Yleiset pelisäännöt... 3 Palkitsemiset... 4 Ohjaajista... 4 Pukukopit... 4 Turnauspaikan palvelut...

Lisätiedot

LHS - Piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 19 18:39:30, :45:30, :44:30, :31:34 1

LHS - Piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 19 18:39:30, :45:30, :44:30, :31:34 1 LHS - Piirikunnalliset Lahti 4.2.2015 klo 18:30 Lähtölista Lähtö- Lähtöaika Nimi Seura 1 18:30:30,0 -- 2 18:31:00,0 -- 3 18:31:30,0 -- 4 18:32:00,0 Korpela Lumi-Pihla 5 18:32:30,0 Jokinen Johanna 6 18:33:00,0

Lisätiedot

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39 1 1 1, P/T 1.lk, vapaa tyyli, 1km 1. Vilho Stenman 201 Kyynämöisten & Höytiän koulu 03:12 1. Eerika Siekkinen 1 Putaanvirran koulu 1. Pihtipudas 03:29 1. Tatu Syrjä 21 Nurmelan koulu 1. Kinnula 03:45 1.

Lisätiedot

KURRA 06 KICK OFF -TURNAUS 13.9.2015

KURRA 06 KICK OFF -TURNAUS 13.9.2015 KURRA 06 KICK OFF -TURNAUS 13.9.2015 TURNAUSINFO 1. Turnauspaikka Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12 01800 KLAUKKALA Puh. 040 317 4940 Klaukkalan jäähallissa on kaksi kaukaloa, Kilpahalli (KH) ja Harjoitushalli

Lisätiedot

Helsinki Open 27.4.2013 28.4.2013 HJK-j Laajasalo P01 Valkoiset Siniset

Helsinki Open 27.4.2013 28.4.2013 HJK-j Laajasalo P01 Valkoiset Siniset Helsinki Open 27.4.2013 28.4.2013 HJK-j Laajasalo P01 Valkoiset Siniset Otteluohjelma 2 (10) Helsinki Open 2013 turnaus 18. kerran 27.4.2013-28.4.2013 Jokainen joukkue pelaa vähintään viisi peliä Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Sarja P 1-2 lk. 40m ERÄ Nimi Aika Sijoitus

Sarja P 1-2 lk. 40m ERÄ Nimi Aika Sijoitus P 1-2 lk. 40m ERÄ Nimi Aika Sijoitus 3 Riku Mikkonen 7,53 1 3 Joni Pöyhönen 7,72 2 2 Niku-Petteri Turunen 7,80 3 4 Jarkko Hiltunen 8,05 4 4 Jesse Hyttinen 8,19 5 2 Sampo Laitio 8,29 6 2 Veeti Korhonen

Lisätiedot

KÄYTTÖTARRA-TURNAUS 2. tammikuuta 2016

KÄYTTÖTARRA-TURNAUS 2. tammikuuta 2016 KÄYTTÖTARRA-TURNAUS 2. tammikuuta 2016 TURNAUSINFO 1. TURNAUSPAIKKA Hyvinkään jäähalli Vaiveronkatu 70 05880 HYVINKÄÄ Puhelin: jäähallin vahtimestarit, 040 534 9495 Puhelin: turnauspäällikkö Tom Östlund,

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

-turnaus MIKKELI. Virallinen Suomen jääkiekkoliiton alainen F1-06 -turnaus

-turnaus MIKKELI. Virallinen Suomen jääkiekkoliiton alainen F1-06 -turnaus YKKÖSPALKINTO -turnaus 9.4.2016 MIKKELI Virallinen Suomen jääkiekkoliiton alainen F1-06 -turnaus Päivitetty 15.1.2016. Muutokset mahdollisia. Ajankohta ja paikka Sunnuntai 9.4.2016. Mikkelin jäähalli ja

Lisätiedot

Aktia- Kultakiekko Turnaus MYYRMÄEN JÄÄHALLI

Aktia- Kultakiekko Turnaus MYYRMÄEN JÄÄHALLI Aktia- Kultakiekko Turnaus 2015 21.-23.8.2015 MYYRMÄEN JÄÄHALLI 1 Sisällys Turnauspäällikön terveiset... 3 Joukkueet... 4 Turnaus AAA+... 4 Jokerit Red... 5 Jokerit Yellow... 5 HIFK Red... 6 HIFK White...

Lisätiedot

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä 16.8.2012 TULOKSET P4 (2008 - ) 40 m 1. Hermanni Mäkinen 11,3 2. Jasper Kieho 11,7 3. Otto Uusitalo 11,9 4. Rasmus Salminen 12,3 5. Henri Hyytiäinen 12,5

Lisätiedot

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI EBK TIKRUCUP..7 YLEISTÄ Tervetuloa Tikrucupiin! Turnauspäivä lähestyy ja alla tarkemmin turnausinfoa sekä linkki otteluohjelmiin. Turnaus järjestetään loistavissa olosuhteissa, toivottavasti myös sään

Lisätiedot

LHS - XCX piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 8.1.2015 13:33:52 1

LHS - XCX piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 8.1.2015 13:33:52 1 LHS - XCX piirikunnalliset Lahti 8.1.2015 klo 18:30 Lähtölista Lähtö- Lähtöaika Nimi Seura 1 18:30:30,0 -- 2 18:31:00,0 -- 3 18:31:30,0 -- 4 18:32:00,0 Ampuja Hilma 5 18:32:30,0 Kallinen Lahja 6 18:33:00,0

Lisätiedot

HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET

HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET P4 40 m 1. Oiva Saarinen Salo 10,14 2. Arttu Pusa Salo 10,18 3. Samuel Hägman Halikko 10,48 4. Eemeli Leino Salo 10,80 5. Riku Kallio Salo 11,27

Lisätiedot

LHS:n piirikunnalliset LPH Urheilukeskus, Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET

LHS:n piirikunnalliset LPH Urheilukeskus, Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET 6.3.04 klo 8:30 N6, 0,5 km (V) 3 9 Nella Koskinen Lahden hiihtoseura 00:04:5,5 00:00:00,0 0 Hilma Ampuja Lahden Hiihtoseura 00:04:9,5 00:00:04,0 Johanna Jokinen Lahden Hiihtoseura 00:08:6,3 00:04:00,8

Lisätiedot

Toivottaa tervetulleeksi

Toivottaa tervetulleeksi Toivottaa tervetulleeksi Turnaukseen Sunnuntaina 12.6.2010 klo 9-18 Turengin Liinalammen ja Moision kentillä Hola JanPalaisilta, Sanotaanko näin, että Milleniumit toivottavat kaikki joukkueet taustaryhmineen

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

TSEMPPITOUR FINAALI JA TSEMPPIS 2013 JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY

TSEMPPITOUR FINAALI JA TSEMPPIS 2013 JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY Nieminen Santeri Saari Elias 82 50 32 Haapala Onni Honkanen Miikka Schuvalow Oskari 80 42 38 Leino Julius Leminen Jiro Ojala Touko 86 38 48 Roos Matias

Lisätiedot

TURNAUSINFO SAIMAA TURNAUS 4.-5.10.2008

TURNAUSINFO SAIMAA TURNAUS 4.-5.10.2008 TURNAUSINFO SAIMAA TURNAUS 4.-5.10.2008 Mikkelin Palloilijoiden F8-juniorit osallistuvat Saimaa Turnaukseen Lappeenrannassa 4.-5.10.2008 kolmella joukkueella. Joukkueet ovat Veijarit, Vesselit ja Vintiöt.

Lisätiedot

Kesämäki 06 Kevätturnaus

Kesämäki 06 Kevätturnaus Kesämäki 06 Kevätturnaus - 29.04.2017 - Littoisten Urheilukenttä - Sippaantie 2, Kaarina Kesämäki 06 Kevätturnaus Tervetuloa Kesämäki 2006 Kevätturnaukseen Littoisten Urheilukentälle Kaarinaan 29.04.2017.

Lisätiedot

Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016

Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 YLEISTÄ Tervetuloa KuPS 01-joukkueen järjestämään kutsuturnaukseen Kuopio hallin hyvälle tekonurmelle! Ottelut pelataan kahdessa neljän joukkueen lohkossa

Lisätiedot

LHS - Piirikunnalliset Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET

LHS - Piirikunnalliset Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET ..05 klo 8:0 N06 0,5km 5 6 Frida Ranivaara Hollolan Urheilijat -6 00:0:6,6 00:00:00,0 8 Hilma Ampuja Lahden Hiihtoseura 00:0:58,8 00:00:, 7 Aada Mäiseli Lahden Hiihtoseura 00:05:,8 00:00:5, 5 Johanna Jokinen

Lisätiedot

POJAT 3v 20m. Pekka Paakkolanvaara 2015 x Jooa Hiltunen 2014 x Aatos Teppo 2014 x

POJAT 3v 20m. Pekka Paakkolanvaara 2015 x Jooa Hiltunen 2014 x Aatos Teppo 2014 x POJAT 3v 20m 1 Aarni Tyni 2014 6,3 2 Alvar Heikkinen 2014 7,4 3 Kalle Korhonen 2015 7,5 4 Jori Hyväri 2014 7,7 5 Otto Hukkanen 2014 8,0 5 Tobias Tornberg 2014 8,0 7 Toni Salmela 2014 8,3 8 Eljas Moilanen

Lisätiedot

M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 SÄÄNNÖT

M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 SÄÄNNÖT M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 SÄÄNNÖT M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 TURNAUSTIETOA TURNAUSTIETOA Peliaika ja säännöt:

Lisätiedot

8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti

8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2015 Nimi: Kerho: Pisteet: 4. Käytösrangaistus merkitään minuuttimääräisesti 5. Pelirangaistus merkitään minuuttimääräisesti 6. Ottelurangaistus

Lisätiedot

HYVINKÄÄN JÄÄ-AHMAT SYYSTURNAUS 2010 OTTELUOHJELMA

HYVINKÄÄN JÄÄ-AHMAT SYYSTURNAUS 2010 OTTELUOHJELMA HYVINKÄÄN JÄÄ-AHMAT SYYSTURNAUS 2010 OTTELUOHJELMA Ahmat D98 - AA Hyvinkää punainen valkoinen 10 Junnu Heikkinen 32 Joonas Honka 12 Elmo Karukannas 18 Julius Kauhala MV 13 Arto Meriläinen 7 Jere Neste

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

Serviceman.fi -turnaus. Turnausjoukkueet BJR LV PUNAINEN BJR LV SININEN BJR LV VALKOINEN BJR MK1 BJR MK2 EKS 1 EKS 2. HaKi1. HaKi2.

Serviceman.fi -turnaus. Turnausjoukkueet BJR LV PUNAINEN BJR LV SININEN BJR LV VALKOINEN BJR MK1 BJR MK2 EKS 1 EKS 2. HaKi1. HaKi2. BJR LV PUNAINEN BJR LV SININEN BJR LV VALKOINEN BJR MK BJR MK EKS EKS HaKi HaKi HC Nokia Musta HC Nokia Oranssi HPK HPK Jokerit Blue Jokerit Red JPK Jääkobrat Kojo Red Wings Salamat Sisu SKiekko Turnausjoukkueet

Lisätiedot

TULOKSET SAVOCUP 2011 KUOPIO Jäsentenvälinen sarjacrossi cc

TULOKSET SAVOCUP 2011 KUOPIO Jäsentenvälinen sarjacrossi cc 5cc erä I erä II SIJA NIMI NRO PYÖRÄ 25 25 5 1. Miska Honkanen 33 KTM 22 22 44 2. Konsta Aalto 12 KTM 2 2 4 3. Topi Koponen 71 Husqwarna 18 18 36 4. Lenni Klementti 6 KTM 15 16 31 5. Kasperi Vainio 37

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT 2015-16 KAAKKOIS-SUOMI Päivitetty 05.02.2016. Seura Paikkakunta Ikäluokka Joukkue Pelaaja

SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT 2015-16 KAAKKOIS-SUOMI Päivitetty 05.02.2016. Seura Paikkakunta Ikäluokka Joukkue Pelaaja SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT 2015-16 KAAKKOIS-SUOMI Päivitetty 05.02.2016 Seura Paikkakunta Ikäluokka Joukkue Pelaaja LUUMÄKI FLOORBALL TEAM RY LUUMÄKI C1-POJAT LUFT-STU KRISTIAN RÄSÄNEN NST LAPPEENRANTA

Lisätiedot

Sarjahiihto , vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura

Sarjahiihto , vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura Sarjahiihto 14.1.2015, vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura T6 v 0,3 km P6 v 0,3 km T8 1 km P8 1 km T10 2 km 1 Venla Hakonen Hollolan Urheilijat -46 0:01:31 2 Frida Ranivaara

Lisätiedot

A:n maalimerkinnäta:n maalimerkinnät A:n rangaistukseta:n rangaistukset

A:n maalimerkinnäta:n maalimerkinnät A:n rangaistukseta:n rangaistukset JOUKKUE AJOUKKUE KeLy A 1 MV Holappa Leevi 1 3:00 10 71 YV 23 2 94 22:19 22:21 2 Jokela Antti 2 14:03 10-10 Korkala Benjamin 2 Sarja Fat Pipe C99 11 Hyötylä Joona 12 Pikkarainen Kalle Päiväys 24.11.2013

Lisätiedot

MLL:N JA PEIKKOJEN YLEISURHEILUKISAT KAJALASSA

MLL:N JA PEIKKOJEN YLEISURHEILUKISAT KAJALASSA MLL:N JA PEIKKOJEN YLEISURHEILUKISAT 30.8.2016 KAJALASSA 40m T3 1. Heljä Halonen 13,8 2. Elviira Rauniomaa 15,7 3. Maisa Tanska 16,2 4. Helmi Pohjola 16,7 5. Alisa Ruotsalainen ja Anna Kovács-Balogh 16,9

Lisätiedot