Kartat laskentapisteiden sijainnista ja laskentasuunnista laatii työn tilaaja.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kartat laskentapisteiden sijainnista ja laskentasuunnista laatii työn tilaaja."

Transkriptio

1 HELSINGIN KAUPUNKI 1 HELSINGIN JALANKULUN KÄSINLASKENNAT VUONNA 2014: KENTTÄTÖIDEN Tutkimuksen tausta ja tarkoitus Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto käynnistää Helsingin keskusta-alueiden jalankulkututkimuksen, johon sisältyy jalankulun määrien ja laadullisten tekijöiden tutkimuksia. Tutkimuskokonaisuudella pyritään muodostamaan mahdollisimman hyvä kokonaiskuva jalankulusta Helsingin ydinkeskustassa ja muilla keskusta-alueilla. Tarjouspyynnön kohteena ovat jalankulkututkimukseen kuuluvien jalankulun käsinlaskentojen kenttätyöt vuodelle Käsinlaskennoilla kerätään määrätietoa, joka laajennetaan konelaskentapisteistä saatavilla tiedoilla kuvaamaan koko laskenta-aluetta eri ajankohtina. Laskentatulosten laajentaminen ei kuulu kilpailutettavaan työhön. Tutkimusmenetelmä Jalankulun käsinlaskentojen kenttätyöt toteutetaan poikkileikkauslaskentoina, joissa erotellaan jalankulkijoiden käyttämä kadun puoli, kulkusuunta ja määrät 15 minuutin aikaväleillä. Jalankulkijoista lasketaan kaikki tutkimuspisteen tiettynä ajankohtana ohittavat jalan kulkevat henkilöt 1. Poikkileikkauslaskentojen paikat ja ajankohdat on esitetty erikseen ydinkeskustan ja Malmin seudulliseen keskustan alueille. Paikoissa, joissa on arvioitu, että kadun eri puolille tarvitaan oma laskija jalankulun vilkkauden vuoksi, kohta on esitetty kahtena erillisenä laskentapisteenä. Laskennat tehdään arkipäivisin (tiistai, keskiviikko, torstai) oheisten karttojen mukaisina ajankohtina sekä erikseen esitetyistä pisteistä lauantaisin. Laskennat tehdään hyvän säätilan vallitessa eli aurinkoisella tai pilvipoutaisella säällä. Tietojen tallennus maastossa voi tapahtua paperilomakkeilla tai sähköisesti. Mikäli tallennus tapahtuu paperilomakkeilla, tulee laskentatietojen erillinen tallennus sisällyttää työn kokonaishintaan. Lomakkeesta on esitetty alustava malli työohjelman lopussa. Työn kokonaisuuteen kuuluvat: - laskijoiden rekrytointi - laskijoiden koulutus (mm. paikat, laskentatapa, toimintaohjeet) - laskentasuunnitelman tekeminen resurssien ohjauksen näkökulmasta - käsinlaskentatyö - mahdollinen laskentalomakkeiden tallennus - tietojen kokoaminen ja toimitus tilaajalle sähköisessä muodossa - laskentatyön laadunvarmistus - aloituskokous ja loppukokous. Kartat laskentapisteiden sijainnista ja laskentasuunnista laatii työn tilaaja. 1 Tieliikennelain mukaan jalankulkijalla tarkoitetaan jalan, suksilla, rullasuksilla, luistimilla tai vastaavilla välineillä liikkuvaa ja potkukelkan, lastenvaunujen, leikkiajoneuvon, pyörätuolin tai vastaavan laitteen kuljettajaa sekä polkupyörän tai mopon taluttajaa.

2 HELSINGIN KAUPUNKI 2 Liikenneviraston selvityksessä Pyöräilyn ja kävelyn laskennat ohjeita käytännön työhön (50/2011) on sivulla esitetty yleisiä ohjeita, joita käsinlaskennoissa tulee noudattaa. Materiaalia tulee hyödyntää kenttätyöntekijöiden koulutuksessa. Alue- ja aikarajaukset: ydinkeskusta Ydinkeskustan laskenta-alue ja laskentapisteiden sijainnit on esitetty työohjelman lopussa olevassa kartassa. Vihreällä merkityissä pisteissä laskenta-ajankohta on kello 6 20 (14 h). Näitä pisteitä on 8. Sinisellä merkityissä pisteissä laskenta-ajankohta on (6 h), ja näitä pisteitä on 27. Punaisella merkityissä pisteissä laskennat tehdään joko 7 9 (2 h) tai (3 h) kartassa esitettyyn tapaan. Punaisia kahden tunnin laskentapisteitä on 35 ja kolmen tunnin pisteitä 45. Harmaalla merkityt pisteet ovat konelaskentapisteitä, joissa ei tässä yhteydessä suoriteta käsinlaskentoja. Käsinlaskentapisteitä ydinkeskustassa on kaikkiaan 115. Laskennan kenttätöihin siirtymisineen on arvioitu kuluvan korkeintaan 700 tuntia. Neljässä pisteessä tehdään lisäksi laskennat keskipäivällä (ti, ke tai to) lounasaikaan kello välisenä ajankohtana. Lounasaikaan laskettavat pisteet sijaitsevat Simonkadulla, Mikonkadulla, Kalevankadulla ja Aleksanterinkadulla. Pisteiden sijainnit tarkennetaan työn aloituskokouksessa. Kuudessa pisteessä tehdään lisäksi laskennat kaikissa yhtenä lauantaina kello välisenä ajankohtana. Lauantaina laskettavat pisteet ovat sijaitsevat Salomonkadulla, Kalevankadulla, Simonkadulla, Kaisaniemenkadulla, Elielinaukiolla ja Pohjoisesplanadilla. Pisteiden sijainnit tarkennetaan työn aloituskokouksessa. Ydinkeskustan jalankulkijalaskennat tehdään elo-syyskuussa 2014 viikoilla Alue- ja aikarajaukset: Malmin seudullinen keskusta Malmin seudullisen keskustan laskenta-alue ja laskentapisteiden sijainnit on esitetty työohjelman lopussa olevassa kartassa. Vihreällä merkityissä pisteissä laskenta-ajankohta on kello 6 20 (14 h). Näitä pisteitä on 3. Sinisellä merkityissä pisteissä laskenta-ajankohta on (6 h), ja näitä pisteitä on 11. Punaisella merkityissä pisteissä laskennat tehdään joko 7 9 (2 h) tai (3 h) kartassa esitettyyn tapaan. Punaisia kahden tunnin laskentapisteitä on 14 ja kolmen tunnin pisteitä 16. Harmaalla merkityt pisteet ovat konelaskentapisteitä, joissa ei tässä yhteydessä suoriteta käsinlaskentoja. Käsinlaskentapisteitä Malmilla on kaikkiaan 44. Laskennan kenttätöihin siirtymisineen on arvioitu kuluvan korkeintaan 280 tuntia. Kahdessa pisteessä tehdään lisäksi laskennat kummassakin yhtenä lauantaina kello välisenä ajankohtana. Lauantaina laskettavat pisteet ovat Ylä-Malmin torin kartassa esitetty sininen laskentapiste ja Malmin aseman ylikulkukäytävän eteläinen laskentapiste. Malmin jalankulkijalaskennat tehdään syyskuussa 2014 viikoilla

3 HELSINGIN KAUPUNKI 3 Tulosten toimittaminen Käsinlaskennoissa kerätyt tiedot toimitetaan tilaajalle sähköisessä muodossa (ascii, csv tai excel) siten, että kunkin pisteen osalta on esitetty: - laskentapiste - laskentapäivämäärä - laskennan ajankohta - laskenta-ajankohdan lämpötila ja säätila (1 = kirkas/aurinkoinen, 2 = pilvipouta, 3 = huonot sääolot) - muut laskentaan vaikuttavat tekijät (0 = ei tekijöitä, 1 = rakennustyö jalkakäytävällä, 2 = pysäköityjä ajoneuvoja jalkakäytävällä, 3 = muu häiriö) - jalankulkijoiden määrät kadun puolen ja kulkusuunnan mukaan eriteltyinä 15 minuutin aikaväleillä summattuna. Laskentatulosten yhteenvedon erillinen raportointi ei sisälly työhön. Lisätietoa Pyöräilyn ja kävelyn laskennat ohjeita käytännön työhön (Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä 50/2011)

4 HELSINGIN KAUPUNKI 4 Käsinlaskentalomake, malli Laskentapiste: Päivämäärä: Laskija: Ajankohta: [Kartta laskentapisteen sijainnista ja laskentasuunnista] Säätila: Lämpötila: Muut jalankulkijamäärään laskentahetkellä vaikuttavat tekijät (esim. häiriöt): xx kadun pohjoispuoli xx kadun eteläpuoli Suunta 1: länteen/ etelään Suunta 2: itään/ pohjoiseen Suunta 1: länteen/ etelään 7:00 7:15 7:15 7:30 7:30 7:45 7:45 8:00 8:00 8:15 8:15 8:30 8:30 8:45 8:45 9:00 Suunta 2: itään/ pohjoiseen

5 LASKENTAKARTAT

6 LASKENTAKARTAT

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi Tilinumero Y-tunnus

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi Tilinumero Y-tunnus HELSINGIN KAUPUNKI 1 Kaupunkisuunnitteluvirasto LIITE 1 18.2.2015 TYÖOHJELMA HELSINGIN JALANKULUN KÄSINLASKENNAT VUONNA 2015: KENTTÄTÖIDEN TYÖOHJELMA Tutkimuksen tausta ja tarkoitus Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä

Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä 7.5.2015, Helsinki Mikko Karhunen, Liikenne- ja viestintäministeriö Määritelmiä TLL 2 Määritelmiä Tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan: 5) suojatiellä jalankulkijoiden

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN LASKENTA JYVÄSKYLÄSSÄ 2007

KEVYEN LIIKENTEEN LASKENTA JYVÄSKYLÄSSÄ 2007 - 1 - KEVYEN LIIKENTEEN LASKENTA JYVÄSKYLÄSSÄ 2007 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2 2. LASKENTA 2.1 YLEISTÄ 2 2.2 LASKENTA- AIKA 2 2.3 LASKENTAPISTEET 2 2.4 SÄÄTILA LASKENTAPÄIVÄNÄ 3 3. TULOKSET 3.1 VIIKONPÄIVÄVAIHTELU

Lisätiedot

Jyväskylän seudun liikennetutkimus. Jyväskylän seudun liikennetutkimus

Jyväskylän seudun liikennetutkimus. Jyväskylän seudun liikennetutkimus Jyväskylän seudun Jyväskylän seudun A Henkilöhaastattelut noin 7 200 asukkaan otanta yli 14-vuotiaat Jyväskylän seudulla asuvat matkapäiväkirjatutkimus, jolla selvitetään asukkaiden liikkumistottumuksia

Lisätiedot

Sähköiset liikkumisvälineet

Sähköiset liikkumisvälineet Sähköiset liikkumisvälineet Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 4.5.2017 Jussi Pohjonen, Trafi Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Kevyistä sähköajoneuvoista ja kävelyä avustavista laitteista

Lisätiedot

Terhi Luukkonen KÄVELYN KUNNIANHIMOINEN EDISTÄMINEN JA TAPAUS HELSINKI

Terhi Luukkonen KÄVELYN KUNNIANHIMOINEN EDISTÄMINEN JA TAPAUS HELSINKI Terhi Luukkonen KÄVELYN KUNNIANHIMOINEN EDISTÄMINEN JA TAPAUS HELSINKI Joensuu 9.5.2014 1 Helsingin keskusta-alueiden jalankulkututkimus Kaupungissa tehty kattavat jalankulkututkimukset 1970- ja 1990-luvuilla

Lisätiedot

Sähköiset liikkumisvälineet

Sähköiset liikkumisvälineet Sähköiset liikkumisvälineet Lapin liikenneturvallisuusfoorumi 16.11.2016 Jussi Pohjonen, Trafi Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Jussi Pohjonen 22 vuotta poliisina Liikkuvassa poliisissa Poliisin

Lisätiedot

ROVANIEMEN LIIKENNETUTKIMUS 2012 KEVYEN LIIKENTEEN TUTKIMUS

ROVANIEMEN LIIKENNETUTKIMUS 2012 KEVYEN LIIKENTEEN TUTKIMUS ROVANIEMEN LIIKENNETUTKIMUS 2012 KEVYEN LIIKENTEEN TUTKIMUS Esipuhe Rovaniemelle laadittiin liikennejärjestelmäsuunnitelma 1990-luvun alkupuoliskolla. Suunnittelualue käsitti kaupungin lisäksi silloisen

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN TILASTOJA PORISTA 2001-2013

KEVYEN LIIKENTEEN TILASTOJA PORISTA 2001-2013 KEVYEN LIIKENTEEN TILASTOJA PORISTA 2001-2013 Riikka-Liisa Säikkö Pekka Pylsy Tekninen palvelukeskus/ katu- ja puistosuunnittelu 2012/ päivitetty 2013 SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 2 ESIPUHE... 3 1 LASKENTOJEN

Lisätiedot

HENKILÖAUTOJEN KESKIKUORMITUS NIEMEN RAJALLA HELSINGISSÄ VUONNA 2012

HENKILÖAUTOJEN KESKIKUORMITUS NIEMEN RAJALLA HELSINGISSÄ VUONNA 2012 HENKILÖAUTOJEN KESKIKUORMITUS NIEMEN RAJALLA HELSINGISSÄ VUONNA 212 Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto Muistio 16.11 212 / Tuija Hellman 1 1. Johdanto Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston

Lisätiedot

Tule mukaan lepakkoseurantaan 2012! Eeva-Maria Kyheröinen: Lepakkoseurannat LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO, ELÄINMUSEO

Tule mukaan lepakkoseurantaan 2012! Eeva-Maria Kyheröinen: Lepakkoseurannat LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO, ELÄINMUSEO Tule mukaan lepakkoseurantaan 2012! Miksi seurantaa? Seurannan avulla saadaan arvokasta tietoa lepakoiden esiintymisestä, runsaudesta ja runsauksien muutoksista. Tällaista tietoa tarvitaan esimerkiksi

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava 2040

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012 MAAKUNTAKAAVA 2040 Yleistietoa liikennetutkimuksesta Toteutettiin syksyllä 2012 Tietoa liikennesuunnittelun tueksi

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012

Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012 Tampereen kaupunkiseudun ja Liikennetutkimuksen tarve ja käyttökohteet alueellisen liikenteen kysynnän perustietoaineisto merkitys kasvanut kaupunkiseutujenjaniidenja niiden kehysalueiden kasvun myötä

Lisätiedot

Jyväskylän seudun liikennetutkimus. Jyväskylän seudun liikennetutkimus

Jyväskylän seudun liikennetutkimus. Jyväskylän seudun liikennetutkimus A Henkilöhaastattelut noin 7 200 asukkaan otanta yli 14-vuotiaat Jyväskylän seudulla asuvat matkapäiväkirjatutkimus, jolla selvitetään asukkaiden liikkumistottumuksia puhelinhaastattelu internet-tutkimus

Lisätiedot

HELSINKILÄISTEN LIIKKUMISTOTTUMIKSIA KOSKEVA HENKILÖHAASTATTELU

HELSINKILÄISTEN LIIKKUMISTOTTUMIKSIA KOSKEVA HENKILÖHAASTATTELU LIITE 1 TYÖOHJELMA 5.5.2015/THe HELSINKILÄISTEN LIIKKUMISTOTTUMIKSIA KOSKEVA HENKILÖHAASTATTELU TUTKIMUKSEN TAUSTAA Helsingin liikennejärjestelmää kehitetään kestävien liikennemuotojen edistämiseksi. Sitä

Lisätiedot

MATALARESOLUUTIO 9 Seurannalla kohti tavoitteita Pyöräilyn ja kävelyn laskentamenetelmät

MATALARESOLUUTIO 9 Seurannalla kohti tavoitteita Pyöräilyn ja kävelyn laskentamenetelmät 242 MATALARESOLUUTIO MATALARESOLUUTIO 243 Pyöräilyn ja kävelyn laskentamenetelmät 9 244 MATALARESOLUUTIO Laskenta Laskenta luo tavoitteille pohjan Kaupunkimaisten taajamien pinta-alan kasvaessa ja ympäristötavoitteiden

Lisätiedot

HENKILÖAUTOJEN KESKIKUORMITUS HELSINGISSÄ VUONNA 2004

HENKILÖAUTOJEN KESKIKUORMITUS HELSINGISSÄ VUONNA 2004 HENKILÖAUTOJEN KESKIKUORMITUS HELSINGISSÄ VUONNA 24 Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto Muistio 21.6.24 / Tuija Hellman 1 Johdanto Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosasto

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Jalankulun ja pyöräilyn liikennemäärät 2012 2 Laskentaraportti 20.2.2013

Sisällysluettelo. Jalankulun ja pyöräilyn liikennemäärät 2012 2 Laskentaraportti 20.2.2013 JALANKULUN JA PYÖRÄILYN LIIKENNEMÄÄRÄT 2012 Jalankulun ja pyöräilyn liikennemäärät 2012 2 Laskentaraportti 20.2.2013 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Yleistä... 3 Jalankulkijoiden ja pyöräilyn liikennemäärät

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn seurannalla kohti tavoitetta

Kävelyn ja pyöräilyn seurannalla kohti tavoitetta Kävelyn ja pyöräilyn seurannalla kohti tavoitetta 23.11.2011, Tampere Kävely ja pyöräily kaupunkisuunnittelussa -koulutus Pasi Metsäpuro Liikenteen tutkimuskeskus Verne, TTY Taustaa kävelyn ja pyöräilyn

Lisätiedot

KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ

KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ 21.3.2011 / VVe KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ KATUVERKKO Linnakankaan halkaisee alueellinen pääväylä Linnakaarto, joka johtaa Oulun Metsokankaalle. Alueen katuverkkoa täydentävät ajan kanssa

Lisätiedot

Liikenteen kehitys Vantaalla vuonna 2013

Liikenteen kehitys Vantaalla vuonna 2013 Liikenteen kehitys Vantaalla vuonna 2013 Kuntatekniikan keskus Vantaan kaupunki Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus Liikennesuunnittelu Teksti ja taulukot: Suvi Rytkönen-Halonen,

Lisätiedot

Liittymän toiminta nelihaaraisena valo-ohjaamattomana liittymänä Ristikkoavaimentien rakentamisen jälkeen.

Liittymän toiminta nelihaaraisena valo-ohjaamattomana liittymänä Ristikkoavaimentien rakentamisen jälkeen. Porvoon kaupunki 7224 Loviisantien yritysalue Toimivuustarkastelu Tämä toimivuustarkastelu on laadittu Porvoon kaupungin toimeksiannosta. Tarkastelun kohteena on liikenteellinen toimivuus Loviisantie Porvoon

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2011-2015: KUNTA LOPPI 30.3.2016

Tieliikenneonnettomuudet v. 2011-2015: KUNTA LOPPI 30.3.2016 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2011-2015 tapahtui 494 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 99 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 3 (1 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

MUISTIO 1 (3) KÄYTÖSSÄ OLEVIEN MELUNHALLINTAKEINOJEN VAIKUTUS VUODEN 2025 MELUENNUS- TEESEEN

MUISTIO 1 (3) KÄYTÖSSÄ OLEVIEN MELUNHALLINTAKEINOJEN VAIKUTUS VUODEN 2025 MELUENNUS- TEESEEN MUISTIO 1 (3) Päivämäärä 17.11.2014 Liite 6, 12.12.2014 KÄYTÖSSÄ OLEVIEN MELUNHALLINTAKEINOJEN VAIKUTUS VUODEN 2025 MELUENNUS- TEESEEN Tässä muistiossa kuvataan Trafin lisäselvityspyynnössä 25.02.2014

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA Liite 16 PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA VT 7 MELUALUEEN LEVEYS 6.10.2005 SUUNNITTELUKESKUS OY RAPORTTI Turku / M. Sairanen VT 7, melualueen leveys 6.10.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. LASKENNAN

Lisätiedot

Pihakatuhanke keskustassa

Pihakatuhanke keskustassa Pihakatuhanke keskustassa Kuva: Jyväskylän kaupunki Keski-Suomen liikennefoorumi 26.1.2016 Saara Aavajoki, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 26.1.2016 Saara Aavajoki 1 Tausta ja tavoitteet Jyväskylän keskustan

Lisätiedot

Tuulivoimaloiden ympäristövaikutukset

Tuulivoimaloiden ympäristövaikutukset 25.10.2012 1 (6) Tilaaja Suomen Tuulivoima Oy y-tunnus 24098903 Tuulivoimaloiden ympäristövaikutukset Savonrannan Syvälahden tuulivoimalat 25.10.2012 2 (6) Turbiinien varjovaikutus Turbiinin pyörivä roottori

Lisätiedot

Pyörätie. Pyörätie voidaan osoittaa joko yksi- tai kaksisuuntaiseksi.

Pyörätie. Pyörätie voidaan osoittaa joko yksi- tai kaksisuuntaiseksi. Pyörätie Pyörätiellä tarkoitetaan polkupyöräliikenteelle tarkoitettua, liikennemerkillä osoitettua, ajoradasta rakenteellisesti erotettua tien osaa taikka erillistä tietä. Pyörätie voidaan osoittaa joko

Lisätiedot

Myytävänä olevat tölkinvedin kukkarot

Myytävänä olevat tölkinvedin kukkarot 1 MUSTA/HOPEA ISO YMPYRÄ KUKKARO Koko 13 x 13 cm, pronssinvärinen kehys, pronssinvärinen nappi Hinta euroa 30 euroa+ postikulut 3 euroa MUSTA/KULTA ISO YMPYRÄ KUKKARO Koko 13 x 13 cm, pronssinvärinen kehys,

Lisätiedot

Kuvelammentie, liikenneturvallisuuden parantaminen

Kuvelammentie, liikenneturvallisuuden parantaminen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (6) Kuvelammentie, liikenneturvallisuuden parantaminen Liikenneasiat 26 / 2017 Selostus ja perustelu Aloite Kaupungin palautepalvelussa saamassa aloitteessa on esitetty

Lisätiedot

Salon osayleiskaavan liikenneselvitys

Salon osayleiskaavan liikenneselvitys Salon osayleiskaavan liikenneselvitys Salon osayleiskaavan liikenneselvitys Pysäköintitutkimukset Kulkutapajakaumat Katuverkon jäsentäminen Pysäköinnin järjestelyt Liikennemäärät Isot kehityshankkeet (Itäinen

Lisätiedot

Taulukko 1. Kantakaupungin rajan pisteiden henkilöautomäärä vuorokaudessa (KVAL) vuonna 2013

Taulukko 1. Kantakaupungin rajan pisteiden henkilöautomäärä vuorokaudessa (KVAL) vuonna 2013 1 1. Johdanto Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston Liikennesuunnitteluosasto seuraa henkilöliikenteen kulkutavan kehitystä Helsingin kantakaupungin rajalla. Henkilöautojen henkilökuormituslaskentoja on

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA ESPOO 9.4.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA ESPOO 9.4.2015 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2014 tapahtui 483 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2013 luku oli 560). Onnettomuuksista 3 johti kuolemaan ja 102 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN LIIKENNEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2010

KEVYEN LIIKENTEEN LIIKENNEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2010 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN YLEISTÄ Tampereen keskusta-alueen kevyen liikenteen laskentoja on suoritettu kesäisin käsilaskentana kesä- ja heinäkuussa noin viiden viikon aikana. Laskentapisteitä

Lisätiedot

Edvin Laineen koulun liikenneopas

Edvin Laineen koulun liikenneopas Edvin Laineen koulun liikenneopas Sisällysluettelo 1 Jalankulkija liikenteessä 2 Polkupyöräilijä liikenteessä 3 Koulukuljetukset 4 Saattoliikenne 5 Pihaliikenteen vaarat 6 Koulumatkan vaaranpaikkoja 7

Lisätiedot

HAVAINNEPYLVÄIDEN LED-VALOJEN VAIKUTUKSET SUOJATEIDEN TURVALLISUUTEEN

HAVAINNEPYLVÄIDEN LED-VALOJEN VAIKUTUKSET SUOJATEIDEN TURVALLISUUTEEN HAVAINNEPYLVÄIDEN LED-VALOJEN VAIKUTUKSET SUOJATEIDEN TURVALLISUUTEEN Havainnepylväidenledvalojenvaikutuksetsuojateidenturvallisuuteen 2 Sisältö 1. Tausta ja tavoitteet... 3 2. Tutkimuksen sisältö... 3

Lisätiedot

Tall Ship Race & Kotkan Meripäivät BUSSIAIKATAULUT. Vältä ruuhkat ja matkusta bussilla:

Tall Ship Race & Kotkan Meripäivät BUSSIAIKATAULUT. Vältä ruuhkat ja matkusta bussilla: Tall Ship Race & n Meripäivät BUSSAKATAULUT Bus connections 12.7.-1.7.2017 Vältä ruuhkat ja matkusta bussilla: - edulliset hinnat käteisellä tai Waltti-kortilla - yölisää ei enää peritä - alle 7 vuotiaat

Lisätiedot

2. KESKUSTAN LIIKENNEVERKKO LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA

2. KESKUSTAN LIIKENNEVERKKO LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA 2. KESKUSTAN LIIKENNEVERKKO LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA 15 2.8 KÄVELY Kävelypainotusta vahvistetaan ydinkeskustassa luomalla keskustaan katukehän sisäpuolelle hidaskatualueita sekä parantamalla nykyisiä

Lisätiedot

Hämeenkyrö Ahrolantien asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi v. 2010

Hämeenkyrö Ahrolantien asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi v. 2010 1 Hämeenkyrö Ahrolantien asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi v. 2010 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Timo Jussila Kustantaja: Hämeenkyrön kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännös...

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNTA OMAKOTITALOTONTTIEN RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS: TERVAKOSKI 601

JANAKKALAN KUNTA OMAKOTITALOTONTTIEN RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS: TERVAKOSKI 601 Vastaanottaja Janakkalan kunta Leena Turkka Junttilantie 1 14200 Turenki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 19.3.2010 Viite 82127816 JANAKKALAN KUNTA OMAKOTITALOTONTTIEN RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS: TERVAKOSKI

Lisätiedot

Valtion metsien kulttuuriperintöinventointi toteutus ja tuloksia. Metsän siimeksessä 30.1.2013 Jouni Taivainen

Valtion metsien kulttuuriperintöinventointi toteutus ja tuloksia. Metsän siimeksessä 30.1.2013 Jouni Taivainen Valtion metsien kulttuuriperintöinventointi toteutus ja tuloksia Metsän siimeksessä 30.1.2013 Jouni Taivainen Metsähallituksen maat ja vedet 2011 Talousmetsien metsämaata 3,5 milj. ha Kitu- ja joutomaata

Lisätiedot

Keskustan liikennemäärät

Keskustan liikennemäärät 22.1.28/ Irene Lilleberg: automäärät, pysäköinti Tuija Hellman: pyörämäärät Tutkimus Autottoman päivän vaikutuksista liikennemääriin ja pysäköintiin Kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosasto

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS Vastaanottaja Nastolan kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 30.6.2014 Viite 1510007986 NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS NASTOLAN KUNTA ESISELVITYS Päivämäärä 30.6.20014

Lisätiedot

Liikenteen kehitys Vantaalla vuonna Kuntatekniikan keskus

Liikenteen kehitys Vantaalla vuonna Kuntatekniikan keskus Liikenteen kehitys Vantaalla vuonna 21 Kuntatekniikan keskus Vantaan kaupunki Maankäytön ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus Kehittämisyksikkö Teksti ja taulukot: Jaana Virtanen ja Timo Väistö

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 37/2015 (1. jakso) 07. - 13.09.2015

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun rakenneselvitys

Tampereen kaupunkiseudun rakenneselvitys Tampereen kaupunkiseudun rakenneselvitys Samuli Alppi EDGE kaupunkitutkimuslaboratorio Tampereen teknillinen yliopisto 30.4.2009 Kaupunkirakenneselvitys Selvityksen tarkoituksena on tutkia kaupunkirakenteen

Lisätiedot

Muistutus Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotuksesta

Muistutus Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotuksesta Muistutus Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotuksesta Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotus n:o 1/15990, Lamminpään kaupunginosassa, TRE: 6480/10.03.02/2012. Suunnitelmassa oleva reunakivi on laskettava

Lisätiedot

Piirustukset 30105/1, 30106/1, 30172/1, 30173/1, 30174/1 2, 30235/1, 30272/1

Piirustukset 30105/1, 30106/1, 30172/1, 30173/1, 30174/1 2, 30235/1, 30272/1 Helsingin Polkupyöräilijät ry MUISTUTUS PL 1301 00101 Helsinki www.hepo.fi 31.3.2015 Helsingin kaupunki Yleisten töiden lautakunta helsinki.kirjaamo@hel.fi Muistutus Mellunmäen katusuunnitelmista Piirustukset

Lisätiedot

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2008-2012 tapahtui 815 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 163 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 3 (1 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA TAIPALSAARI 30.9.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA TAIPALSAARI 30.9.2015 Tieliikenneonnettomuudet v. - : KUNTA TAIPALSAARI 3.9.5 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina - tapahtui 59 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista

Lisätiedot

PIKAOPAS 1. Kellotaulun kulma säädetään sijainnin leveys- asteen mukaiseksi.

PIKAOPAS 1. Kellotaulun kulma säädetään sijainnin leveys- asteen mukaiseksi. Käyttöohje PIKAOPAS 1. Kellotaulun kulma säädetään sijainnin leveysasteen mukaiseksi. Kellossa olevat kaupungit auttavat alkuun, tarkempi leveysasteluku löytyy sijaintisi koordinaateista. 2. Kello asetetaan

Lisätiedot

Liikenneonnettomuudet Jyväskylässä 2014

Liikenneonnettomuudet Jyväskylässä 2014 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Liikenneonnettomuudet Jyväskylässä 2014 Kaupunkirakennepalvelut Liikenne ja viheralueet 23.2.2015 Sisällys Yhteenveto... 2 Henkilövahinkoon johtaneet liikenneonnettomuudet Jyväskylässä

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012

Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012 Kimmo Saastamoinen, Kati Kiiskilä, Terhi Luukkonen & Hanna Kalenoja Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012 Liikennelaskennat ja läpiajoliikenteen tutkimus Tampereen kaupunkiseudun

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA MERITIEN JA NAARANPAJUNTIEN LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO

VIHDIN KUNTA MERITIEN JA NAARANPAJUNTIEN LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO 27221 17.11.2015 Suunnittelukohde Meritie sijaitsee Vihdin Nummelan taajamassa. Se on yksi pääsisääntuloväylä keskustaan. Meritiellä on kaksi

Lisätiedot

SINÄ TEET TURVALLISEN SUOJATIEN RIIHIMÄELLÄ

SINÄ TEET TURVALLISEN SUOJATIEN RIIHIMÄELLÄ SINÄ TEET TURVALLISEN SUOJATIEN RIIHIMÄELLÄ Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen kuntien seudullinen liikenneturvallisuusryhmä yhdessä Liikenneturvan ja poliisin kanssa jalkautuivat tarkkailemaan

Lisätiedot

MIILUKORPI II, ASEMAKAAVA TOIMIVUUSTARKASTELU. 1. Työn tausta: 1.1 Suunnitelma

MIILUKORPI II, ASEMAKAAVA TOIMIVUUSTARKASTELU. 1. Työn tausta: 1.1 Suunnitelma MIILUKORPI II, 631900 ASEMAKAAVA TOIMIVUUSTARKASTELU 1. Työn tausta: 1.1 Suunnitelma Työssä tutkittiin Miilukorpi II-asemakaavan vaikutukset liikenteen toimivuuteen ympäröivällä katuverkolla (Nupurintie

Lisätiedot

WWW.KUOPIONALUE.FI 1

WWW.KUOPIONALUE.FI 1 WWW.KUOPIONALUE.FI 1 SISÄLLYSLUETTELO LINJAT JA AIKATAULUT Poikkeuspäivien liikenne 4 Merkkien selitykset Kuopion kaupunkiliikenne 6-61 Yhdistelmäaikataulut, Neulamäki 18-19 Yhdistelmäaikataulut, Kelloniemi

Lisätiedot

Perustilasto / Tapaturmavakuutuslaitosten liitto 13.06.2011 Vahinkotilasto

Perustilasto / Tapaturmavakuutuslaitosten liitto 13.06.2011 Vahinkotilasto Perustilasto / Tapaturmavakuutuslaitosten liitto 13.06.2011 Vahinkotilasto Tehdyt rajaukset: AMMATTILUOKKA (3): SIIVOOJAT (942) VAHINKOLUOKKA: TYÖMATKA Huom. vuoden 2009 lukumäärät tulevat nousemaan vielä

Lisätiedot

Raitiotien rakentaminen käynnistyy Linja-autoliitto projekti-insinööri Antti Haukka

Raitiotien rakentaminen käynnistyy Linja-autoliitto projekti-insinööri Antti Haukka Raitiotien rakentaminen käynnistyy Linja-autoliitto 6.4.2017 projekti-insinööri Antti Haukka Rakentamisaikataulu 2 Lohkot 3 KESKUSTA KESKUSTA, v. 2017 alkavat työt 04/2017 Pirkankatu (Pyynikintori) Itsenäisyydenkatu

Lisätiedot

Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä Timo Seimelä

Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä Timo Seimelä Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä 1 15.9.2016 Timo Seimelä 2 Kehittämistoiveita tieliikennelakiin Pysäköinti Kameravalvonta Pyöräilyn edistäminen Raitiotie

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Kokkolan kaupungin liikennemäärien seuranta J:\henkilöstö\taina\raportit\liikenne\liikennemäär2004.pmd

Kokkolan kaupungin liikennemäärien seuranta J:\henkilöstö\taina\raportit\liikenne\liikennemäär2004.pmd Kokkolan kaupungin liikennemäärien seuranta 24 J:\henkilöstö\taina\raportit\liikenne\liikennemäär24.pmd KOKKOLN KUPUNGIN LIIKENNEMÄÄRIEN SEURNT 24 YLEISTÄ Kokkolan kaupungissa aloitettiin liikennemäärien

Lisätiedot

Raahe Pyhtilänkangas Muinaisjäännösselvitysinventointi. Toukokuu FT Samuel Vaneeckhout Osuuskunta Aura

Raahe Pyhtilänkangas Muinaisjäännösselvitysinventointi. Toukokuu FT Samuel Vaneeckhout Osuuskunta Aura Raahe Pyhtilänkangas Muinaisjäännösselvitysinventointi Toukokuu 0 FT Samuel Vaneecout Osuuskunta Aura Muinaisjäännösselvityksen suoritus Alue Raahen Pyhtilänkangas. Suunnittelualue sijaitsee Raahen kaupunginosien

Lisätiedot

Alkeisryhmä Ke 18-19, 20-21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20

Alkeisryhmä Ke 18-19, 20-21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke

Lisätiedot

Ramppipuiston kevyen liikenteen väylän sekä Ruskontien eteläpuolisen kevyen liikenteen väylän rakennussuunnittelu

Ramppipuiston kevyen liikenteen väylän sekä Ruskontien eteläpuolisen kevyen liikenteen väylän rakennussuunnittelu TARJOUS XXXXXXX TAMPEREEN KAUPUNKI KAPA Petri Kantola Ramppipuiston kevyen liikenteen väylän sekä Ruskontien eteläpuolisen kevyen liikenteen väylän rakennussuunnittelu Sivu 1 (4) 1 YLEISTÄ Kiitämme mahdollisuudesta

Lisätiedot

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen Genimap Oy, lupa L4377 Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii Mika Räsänen Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2017 1 (5) 2 Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 2016 (a-asia) HEL 2017-003541 T 08 00 00 Hankenumero 0861_3 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut Yleistä

Lisätiedot

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JULKAISUJA 7/2002 /L. Kävely- ja pyöräilykatutyöryhmän selvitys

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JULKAISUJA 7/2002 /L. Kävely- ja pyöräilykatutyöryhmän selvitys LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JULKAISUJA 7/2002 /L Kävely- ja pyöräilykatutyöryhmän selvitys Liikenne- ja viestintäministeriö Helsinki, 2002 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 12 1.1 Työn lähtökohdat 12

Lisätiedot

Pohjois-Haagan osayleiskaava-alueen saavutettavuus henkiautolla, joukkoliikenteellä ja kävellen

Pohjois-Haagan osayleiskaava-alueen saavutettavuus henkiautolla, joukkoliikenteellä ja kävellen SAAVUTETTAVUUSTARKASTELU - Pohjois-Haagan itäosan osayleiskaava Ksv /yleiskaavatoimisto 2.5.2013 Saavutettavuus näkyy vahvasti kaupunkilaisten arkielämässä. Asukkaiden tulee saavuttaa tarvitsemansa toiminnot

Lisätiedot

Jalankulkija liikenteessä

Jalankulkija liikenteessä Jalankulkija liikenteessä Yhteystiedot: Selkokeskus Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puhelin: 09-34809 240 faksi: 09-351 3975 sähköposti: selkouutiset@famr.fi Liikenneturva Sitratie 7, PL 29 00421 Helsinki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/1 02.10.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/1 02.10.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) 441 Gunillankallion alueen kadut, katusuunnitelmien hyväksyminen, Laajasalo HEL 2012-009067 T 10 05 02 Päätös päätti hyväksyä Gunillantien katusuunnitelman välillä

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010: Pertunmaa 15.6.2011

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010: Pertunmaa 15.6.2011 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 21 tapahtui 12 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 29 luku oli 16). Onnettomuuksista johti kuolemaan ja 2 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Turengin Hopealahti Luontokartoitus. Christof Siivonen

Turengin Hopealahti Luontokartoitus. Christof Siivonen Turengin Hopealahti Luontokartoitus 2011 Christof Siivonen 2 (10) Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Selvitysalueen yleiskuvaus.. 4 3. Selvitysalueen alustava maankäyttötarkastelu 5 4. Luontokartoituksen

Lisätiedot

Juuka Raholanjärvi Itälahden tilan ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa

Juuka Raholanjärvi Itälahden tilan ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa 1 Juuka Raholanjärvi Itälahden tilan ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Olavi Kainulainen / FCG suunnittelu ja tekniikka Oy 2 Sisältö Perustiedot...

Lisätiedot

Infratieto-Tiestö Turku NAANTALIN KAUPUNKI

Infratieto-Tiestö Turku NAANTALIN KAUPUNKI Infratieto-Tiestö Turku 3.9.1 NAANTALIN KAUPUNKI Nopeusmittaukset / Elokuu 1 Nopeusmittaukset 1 Naantalin kaupunki ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012 27.3.2013

Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012 27.3.2013 Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012 27.3.2013 Hanna Kalenoja, Terhi Luukkonen, Harri Rauhamäki TTY, Liikenteen tutkimuskeskus Verne Kati Kiiskilä, Johanna Hätälä SITO Oy Kimmo

Lisätiedot

PYKÄLÄ II PYÖRÄILYN JA KÄVELYN POTENTIAALIN HYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA

PYKÄLÄ II PYÖRÄILYN JA KÄVELYN POTENTIAALIN HYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA PYKÄLÄ II PYÖRÄILYN JA KÄVELYN POTENTIAALIN HYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Asialista 1. Kokouksen avaaminen 2. Esityslistan hyväksyminen 3. Lahti kestävän kehityksen edelläkävijä, kehityspäällikkö Saara Vauramo

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (5) 178 Laajasalon raideliikenteen vaihtoehtojen ympäristövaikutusten arviointi -konsulttityön tilaaminen HEL 2013-005056 T 02 08 02 00 Päätös päätti oikeuttaa yleissuunnitteluosaston

Lisätiedot

Joukkoliikenteen pysäkki

Joukkoliikenteen pysäkki Joukkoliikenteen pysäkki Joukkoliikenteen pysäkin pakolliset ominaisuustiedot on esitetty paksummalla fontilla, muut ominaisuustiedot ovat vapaaehtoisia. Pysäkillä voi olla joko suomen- tai ruotsinkielinen

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENNE KANTA-HÄMEENLINNASSA. Sisällys

JOUKKOLIIKENNE KANTA-HÄMEENLINNASSA. Sisällys JOUKKOLIIKENNE KANTA-HÄMEENLINNASSA Sisällys Hämeenlinnan eri osien erilainen yhteys muuhun kaupunkiin... 1 Alueiden vertailua... 2 Erilaisten ihmisryhmien erilaiset asuinalueet... 6 Bussilla töihin/opintoihin

Lisätiedot

Sisällys 1. Moottoriajoneuvoliikenne Polkupyöräliikenne Joukkoliikenne Liityntäliikenne... 10

Sisällys 1. Moottoriajoneuvoliikenne Polkupyöräliikenne Joukkoliikenne Liityntäliikenne... 10 VANTAA LIIKENNE 2014 Sisällys 1. Moottoriajoneuvoliikenne... 2 1.1 Moottoriajoneuvoliikenteen seuranta... 2 1.2 Moottoriajoneuvojen määrä... 3 1.3 Moottoriajoneuvoliikenteen kehitys... 5 2. Polkupyöräliikenne...

Lisätiedot

CAD-tasojärjestelmän päivitys ja laajentaminen Alustava työohjelma ja kustannusarvio 4.2.2010

CAD-tasojärjestelmän päivitys ja laajentaminen Alustava työohjelma ja kustannusarvio 4.2.2010 CAD-tasojärjestelmän päivitys ja laajentaminen Alustava työohjelma ja kustannusarvio 4.2.2010 Sisältö 1 Johdanto 3 2 Alustava työohjelma 4 2.1 Yleistä 4 2.2 Osa 1; Ohjeen päivittäminen 4 2.3 Osa 2; Suunnittelujärjestelmät

Lisätiedot

Vesilintulaskenta. Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi

Vesilintulaskenta. Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi Vesilintulaskenta Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi 1 1.* Tausta ja tavoitteet Sisävesien pesimälinnuston seuranta Kaksi menetelmää: 1)Pistelaskenta kannanmuutosten

Lisätiedot

Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä

Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä 6.11.2012 Liikennejärjestelmäsuunnitelman käynnistäminen 1. Aiempi LJ-suunnitteluhistoria 2. Perusteet/tarve suunnittelun käynnistämiselle MAL-aiesopimus

Lisätiedot

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Lisätiedot

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 11.5.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 LUONNOS Täydennykset

Lisätiedot

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis. 3.6.2013 alkaen

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis. 3.6.2013 alkaen Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut Kivenkyyti ajaisihan sillä myös Aleksis. 3.6.2013 alkaen Sisällysluettelo Matkan hinta ja maksaminen...4 Lipputuotteet...5 Palveluliikennereitit 2... 6 3 Järvikierros...

Lisätiedot

KULTA/MUSTA RAITA LAUKKU KUKKARON KEHYKSELLÄ

KULTA/MUSTA RAITA LAUKKU KUKKARON KEHYKSELLÄ 1 KULTA/MUSTA RAITA LAUKKU KUKKARON KEHYKSELLÄ Kukkaron kehys pronssinvärinen Koko 16 x 18 cm Ketju kullanvärinen, pituus noin 100 cm Tölkinvedin kullanvärinen HOPEA/MUSTA/BEIGE RAITA LAUKKU KUKKARON KEHYKSELLÄ

Lisätiedot

1. Paikkatietoalustan/infrastruktuurin tuki- ja koulutuspalveluiden järjestämisvaihtoehdot ja parhaat käytännöt

1. Paikkatietoalustan/infrastruktuurin tuki- ja koulutuspalveluiden järjestämisvaihtoehdot ja parhaat käytännöt Tarjouspyyntö Julkisen hallinnon paikkatietoalusta -digihankkeen tuki- ja koulutuspalveluja koskevan osahankkeen konsultointipalveluista - vastaukset esitettyihin kysymyksiin, 29.3.2017 1. Paikkatietoalustan/infrastruktuurin

Lisätiedot

Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pilvi Lesch Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä

Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pilvi Lesch Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä TYÖN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET TYÖN SISÄLTÖ 2 Työn lähtökohdat Työn tavoitteena

Lisätiedot

Espoo Jorvi Glims 20 kv ilmajohtolinjan pylväspaikkojen konekaivuun valvonta 2013

Espoo Jorvi Glims 20 kv ilmajohtolinjan pylväspaikkojen konekaivuun valvonta 2013 1 Espoo Jorvi Glims 20 kv ilmajohtolinjan pylväspaikkojen konekaivuun valvonta 2013 Johanna Stenberg Tilaaja: Lujatalo Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Lähtötiedot... 4 Tutkimus...

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA Liikennemääräraportti 2013 Liikennemääräraportti 2013 2 16.6.2014 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Yleistä... 3 Tampereen ajoneuvokannan kehitys... 3 Joukkoliikenteen

Lisätiedot

PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ

PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ D PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ PYKÄLÄ-projektin tulokset Liikenteen tutkimuskeskus Vernen PYKÄLÄ-projektin tuloksista julkaistiin kaksi kirjaa: Parhaat eurooppalaiset käytännöt

Lisätiedot

MUINAISJÄÄNNÖSSELVITYS

MUINAISJÄÄNNÖSSELVITYS MUINAISJÄÄNNÖSSELVITYS Niittysmäki-Konkanmäki tuulipuiston osayleiskaava FT Samuel Vaneeckhout 23.5.2012 Perustiedot Kunta: Leppävirran kunta Kylä: Sahkarlahti Tila: Sorsanpelto 13:2 Tiili 5:35 Lehtokallio

Lisätiedot

Pyöräilyn lisääminen tuottaa miljoonien eurojen hyödyt

Pyöräilyn lisääminen tuottaa miljoonien eurojen hyödyt Pyöräilyn lisääminen tuottaa miljoonien eurojen hyödyt Suomi Pyöräilee tietoisku 7.3.2014 Helsingin Messukeskus, Auditorio Matti Hirvonen toiminnanjohtaja Pyöräilykuntien verkosto ry matti.hirvonen@poljin.fi

Lisätiedot

Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys

Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SIPOON KUNTA, KEHITYS- JA KAAVOITUSKESKUS, KAAVOITUSYKSIKKÖ Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P16134 Raportti 1 (5) Manninen

Lisätiedot

HE 48/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia.

HE 48/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia. HE 48/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia. Jalkakäytävän ja pientareen määritelmää

Lisätiedot