Respondeo Oy Asiakasymmärryksellä tulosta. Reumaliitto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Respondeo Oy Asiakasymmärryksellä tulosta. Reumaliitto 21.10.2014"

Transkriptio

1 Respondeo Oy Asiakasymmärryksellä tulosta. Reumaliitto

2 Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoite oli ymmärtää syitä reumatologiaan erikoistuvien määrän laskuun ja löytää keinoja tilanteen parantamiseksi. Projekti sisälsi kaksi tutkimusta sekä kvantitatiivisen että kvalitatiivisen, joilla erikoitumisvalintaa selvitettiin. Yhteensä projektiin osallistui 250 lääkäriä ja lääketieteen opiskelijaa syys- ja lokakuussa

3 Kvantitatiivinen tutkimus Tavoitteena oli selvittää erikoistumista suunnittelevien lääkäreiden ja lääketieteen kandidaattien suhtautumista reumatologiaan erikoisalana ja ymmärtää mielikuvaan vaikuttaneita tekijöitä. Lisäksi etsittiin keinoja saada nostettua reumatologian kiinnostusta. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa tehtyjä löydöksiä tutkittiin tarkemmin henkilökohtaisten syvähaastattelujen avulla. Otos kerättiin sähköpostikutsuin sekä avoimien linkkien avulla lääketieteen kandidaateilta. Onlinetutkimus oli käynnissä aikavälillä Yhteensä onlinetutkimukseen osallistui 235 vastaajaa. Kandidaateilla ja muilla ei ollut merkittäviä eroja suhtautumisessaan reumatologiaan. Esityksessä käytetään seuraavia vertailuryhmiä: Kaikki vastaajat, n=235 Reumatologia on kiinnostava erikoisala, n=55 Reumatologia ei ole kiinnostava erikoisala, n=180 3

4 Taustatiedot Sukupuoli ja perhestatus 71,5% 67,3 % 72,8 % Kaikki vastaajat (N=235) Kiinnostava (N=55) Ei kiinnostava (N=180) 56,7% 60,0 % 43,6 % 28,5% 32,7 % 27,2 % 27,3 % 23,6% 22,2 % 18,2 % Nainen Mies 13,7% 12,2 % 9,1 % 6,0% 5,0 % elän yksin elän parisuhteessa, ei lapsia elän parisuhteessa, lapsia tai suunnitteilla lähitulevaisuudessa jokin muu 4

5 Taustatiedot Koulutus ja toimipaikka 41% 36 % 42 % Kaikki vastaajat (N=235) Kiinnostava (N=55) Ei kiinnostava (N=180) 24% 26 % 17% 13 % 18 % 15 % 20% 20 % 19 % 16 % 8% 5 % 9 % 6% 4 % Sisätaudit Yleislääketiede Työterveyshuolto Lääketieteen lisensiaatti 33 % Lääketieteen kandidaatti Jokin muu, mikä? 49 % 46% 36 % Kaikki vastaajat (N=235) Kiinnostava (N=55) Ei kiinnostava (N=180) 26% 23 % 9% 15 % 7 % 10% 5 % 12 % 2% 2 % 2 % 15% 16 % 13 % terveyskeskus työterveys sairaala yksityisvastaanotto päätoiminen tutkija jokin muu, mikä? 5

6 Erikoistumisopinnot Todennäköisin erikoisala En osaa sanoa Lastentaudit Työterveyshuolto Sisätaudit Naistentaudit ja synnytykset Terveydenhuolto Anestesiologia ja tehohoito Geriatria Kardiologia Psykiatria Neurologia Korva-, nenä- ja kurkkutaudit Yleiskirurgia Syöpätaudit Silmätaudit Ortopedia ja traumatologia Infektiosairaudet Radiologia Nefrologia Liikuntalääketiede Lastenkirurgia Ihotaudit ja allergologia Plastiikkakirurgia Lastenneurologia Reumatologia Fysiatria Endokrinologia Urologia Neurokirurgia Käsikirurgia Keuhkosairaudet ja Gastroenterologinen kirurgia Suu- ja leukakirurgia Oikeuslääketiede Lastenpsykiatria Kliininen neurofysiologia Gastroenterologia 4% 4% 3% 3% 3% 3% 3% 3% 3% 3% 3% 3% 3% 2% 2% 2% 2% 2% 2% 2% 2% 1% 1% 1% 1% 1% 6% 6% 7% 8% 8% 8% 10% 11% 11% 12% Vastaajista lähes 70 % aikoo erikoistua 2 vuoden sisällä tai myöhemmin 14% 6

7 Erikoistumisopintojen perustelu Esimerkkejä, kaikki vastaajat Akuuttilääketiede on monipuolinen, nouseva ala. Ala kiinnostaa eniten ja tuntuu omalta, haastava ja monipuolinen työ jossa yhdistyy toimenpiteet ja ajatustyö Ei päivystystä, mielenkiintoinen ja vaihteleva työ, hyvä työyhteisö nykyisessä työpaikassa. Erikoissairaanhoidossa on paremmat resurssit kuin perusterveydenhuollossa. Lapsipotilaiden vanhemmat ovat pääsääntöisesti kiitollisia lasten hoidosta. Vanhemmat myös tietävät esim. mitä lääkkeitä lapsella on käytössä ja esitietojen selvittely on helpompaa kuin monisairailla vanhuksilla. Tieteellisen työn tukeminen kliinisen työn rinnalla. Hyvä työllistyminen. Kiinnostava ja sopivan monipuolinen ala, jolla on tarvetta työntekijöille. Kiinnostava käsityöala, koen alan erittäin mielenkiintoiseksi ja monipuoliseksi. Siinä yhdistyvät neurologian ja sisätautien kuin yleislääketiedekin. Laaja-alaisempi erikoistumisvalinta kiinnostaa. Mielenkiintoinen, haastava työ, parempi oman ajan hallinta ja vähemmän pakotahtinen työ kuin yleislääkärin työ Minua kiinnostaa ihminen kokonaisuutena. Olen myös kiinnostunut globaalista terveydestä ja halusin tulevaisuudessa työskennellä maailmalla terveyserojen minimoimiseksi. Minua kiinnostaa kokonaisvaltainen, haastava ja yhteiskunnallisesti tarpeellinen työ. Haluan olla mukana kehittämässä nykyistä terveydenhuoltoa ja omalta osaltani pyrkiä terveydenhoidosta syntyvien kustannusten kasvun hillitsemiseen. Monipuolinen erikoisala, joka tarjoaa mahdollisuuden sairauksien preventiiviseen työhön Olen kiinnostunut monesta, mutta anestesiologian ja gynekologian/synnytysopin sairaalatyö on mielestäni työkuvaltaan itselleni sopivan monipuolista ja haastavaa. Lisäksi pidän epäsäännöllisistä työajoista. Toisaalta myös yleislääketieteen monipuolisuus ja "etulinjassa" oleminen kiinnostaa. 7

8 Erikoistumisopintojen perustelu Reumatologiaa kiinnostavana pitävät vastaajat Autoimmuunitaudit ovat kiinnostaneet minua aina ja reumatologian saralla Potilaiden hoitaminen on ainakin vielä tällä hetkellä paljon kokonaisvaltaisempaa kuin muilla aloilla, mistä pidän suuresti. Kiinnostava, haastava ja jatkuvasti kehittyvä erikoisala. Monipuolinen ala. Potilaskontaktit. Kiinnostus alaan ja tässä elämänvaiheessa vielä realistinen mahdollisuus. Monipuolinen ja haastava työnkuva. Itsenäinen työ. Monipuolisin työympäristö. Saa hoitaa kaikenikäisiä ihmisiä, koko väestöä. Monipuolisin ymmärtämys ihmisestä kokonaisuutena. Työ on laaja. Työn ja työmäärän hallinta sekä sen sisällön mielekkyys 8

9 Erikoistumisopinnot Erikoistumisalan valintaan vaikuttaneet tekijät omat kokemukseni erikoisalasta sekä erikoisalasta kertynyt tieto 36 % 36 36% innostavat esikuvat alalla 17 % 11 % 18% erikoisalan tarjoamat kehityshaasteet 13 % 16 % 12% työllistymisen varmuus/taattu virkapaikka 13 % 9 % 14% työn/erikoisalan yhteiskunnallinen merkitys 9 % 7 % 9% tulevan työpaikan/viran todennäköinen sijainti 8 % 5 % 8% Kaikki vastaajat (N=235) Kiinnostava (N=55) erikoisalan tutkimusmahdollisuudet 7 % 6% 11 % Ei kiinnostava (N=180) palkkaus ja edut 5 % 5 % 4% innovatiiviset hoidot 3 % 0 % 3% terapia-aluen potilaiden hyvä hoitoennuste 2 % 0 % 2% kollegoiden/opiskelukavereiden valinnat ja mielipiteet 1 % 2 1% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 9

10 Reumatologia Erikoisalan kiinnostavuus Kuinka näet reumatologian erikoistumisvaihtoehtona? 3,4 % 35,7 % 20,0 % 40,9 % erittäin kiinnostava kiinnostava ei kovin kiinnostava ei lainkaan kiinnostava 10

11 Reumatologia Miksi reumatologia on kiinnostava? Lisääntyvät ongelmat + potilasmäärät, monimutkaiset diagnoosit välillä Reuma vaikuttaa voimakkaasti potilaan elämään Erikoisala ja omat mielenkiintoni kohtaavat Reumataudit kiinnostavat ja uudet hoidot auttavat monia potilaita. Mielenkiintoisia, nuoriakin potilaita. Myös harvinaiset AI-sairaudet ovat kiinnostavia. Harkitsin jopa erikoistumista joskus, nykyiset reuman hyvät hoitokeinot ja sitä kautta työn tuloksellisuus. Tth voitti, ei edelleenkään sitä yliopistosairaalavaihetta.. Spesialiteetti on aina spesialiteetti. Olen kiinnostunut sisätautisista aloista ja reumatologia on kiinnostava siinä missä muutkin. Varmasti tulevaisuus tuo tälle alalle paljon. En kuitenkaan aio reumatologiksi itse, sillä infektiot kiinnostavat enemmän! Monipuolinen, ei-suoraviivainen ala. Työllisyysnäkymät käsitykseni mukaan ihan hyvät, aiheena mielenkiintoinen Vaskuliitit ja autoimmuunisairaudet tuntuu kiehtovalta, nivelreuma taas ei 11

12 Reumatologia Miksi reumatologia ei ole kiinnostava? Ala ei "kolahtanut" opintojen aikana Ala suppea, potilasmateriaali iäkästä ja monisairaita Diffuusit taudit. Ei juuri tietoa alasta. En ole ajatellut En koe olevani yhtä sisätautisesti tietopainotteisiin nippeleihin suuntautunut, kuin miltä reumatologian esimerkit vaikuttivat - fysiatria on kiinnostavampaa. En ole niin vahvasti sisätautiorientoitunut. En ole ylipäänsäkään kiinnostunut sairaalatyöskentelystä. Myös liian suppea omiin kiinnostuksenkohteisiini epämääräinen kuva jäi opiskeliuajoilta Liian paljon vanhempia ihmisiä, enkä ole kovin kiinnostunut tules-sairauksista. Liian konservatiivinen. Akuuttihoito kiinnostaa itseäni sen verran,että reumatologia ei kuulu ykkösvaihtoehtoihini. liian suppea. Haluan maakuntasairaalan yleissisätautispesialistiksi Liikaa TULES-ongelmaisia vanhuksia. Paljon pientoimepiteitä, mistä plussaa. Potilaat kuitenkin liian raskaita hoitaa. Paljon postimerkkia sairauksia, sekä siksi että erikoisala sisätautinen. Pelkkää polikliinistä työtä Saattaa myös vaikuttaa se, ettei samaistu alaa opettaneisiin ihmisiin, vaikka he olivatkin todella mukavia. Suppea ala kuitenkin verrattuna yleislääketieteeseen Tylsää ja vaikeaa. 12

13 Reumatologia Reumapotilaiden kohtaaminen työssä 42 % 54% 44 % 58 % Kaikki vastaajat (N=235) Kiinnostava (N=55) Ei kiinnostava (N=180) 27% 23 % 17% 15 % 18 % 1% 0 % 2 % usein jonkun verran vain yksittäisiä potilaita en koskaan 13

14 Reumatologia Kokemuksia reumapotilaiden hoidosta, kaikki vastaajat 1/2 Diagnostiikkavaihe on tärkeä tehdä hyvin. Sitten reumatologi vetää keittokirjasta hyvät lääkekombot ja laittaa potilaan tkseurantaan. Toivottavasti potilas tämän jälkeen pysyy lääkkeillä hyvässä kunnossa. Reumatologian konsultoiminen on tähän asti ollut helppoa, vaivatonta ja vastaukset asiallisia Erikoislääkärille pääsy hidasta Haastavaa hankalaa. Hoidot kehittyneet viime vuosikymmeninä huomattavasti, nykyään potilaat saadaan hyvin hoidettua Itselläni ei ole paljoakaan kokemusta reumassairauksien pitkäaikaishoidosta. Lähinnä akuutteja kiputilanteita tullut vastaan Kalliit lääkkeet Käsitykseni on, että nykyisten hoitojen avulla reumapotilaat pärjäävät huomattavasti aiempaa paremmin. Melko paljon erilaisia lääkkeitä ja kaikilla on melko samanlaista tehoa Modernisoitunut. Uusia lääkehoitoja tulee koko ajan, hoidetaan alussa hyvin agressiivisesti. Monialaista, kokonaisvaltaista, uusia lääkehoitoja Monipuolista, haastavaa. Nykyään melko tehokasta nykyhoidot tehokkaita ja vaativat erikoislääkärin taidot Näen sairaalassa jo reumatologien hoidossa olleita potilaita 14

15 Reumatologia Kokemuksia reumapotilaiden hoidosta, kaikki vastaajat 2/2 Reumatologi suunnittelee. Haastavaa, välillä erittäin hoitoresistenttejä tapauksia. Sairaalassa näkee ne joilla menee huonosti. Tarvitaan useita lääkkeitä jotka reumalääkäri melkein aina aloittaa. Vaihteleva. Työkaluina metotreksaatti, biologiset lääkkeet ja prednisoloni... Yleissisätautilääkärit eivät halua koskea aiheeseen pitkällä tikullakaan ja reumatologin tavoittaminen on usein hankalaa. Vaikea ja haastava. Joskus tunne ettei voi olla avuksi. Vaikeita hoidettavia Yleislääkärin näkökulmasta tuntuu, että hoitovaihtoehtoja vähän. Biologisten lääkkeiden myötä potilaat paremmassa hoitotasapainossa kuin ennen, kuitenkin monilla potilailla toistuvia kortisonipistoksia tarvitaan. Psykologinen hoito olisi tärkeää. Edistyneemmät hoidot ovat erikoislääkärien takana, joten työkaluja on melko vähän. Hankalimmat tapaukset olivat kyllä hyvin hankalia, ikäviä hoidettavia. Potilaat ovat kipeitä ja vaivaisia. Toisaalta ilmenee paljon epäselviä taudinkuvia, joissa reumaattistyyppisiä oireita mutta diagnoosia ei saada. Nämä tapaukset ovat hankalia potilasohjauksen kannalta. 15

16 Reumatologia Näkemys reumatologiasta en tiedä kovinkaan paljoa reuman hoidosta tai reumatologiasta -50 % 50 % reumatologeja tarvitaan lisää -9 % 91 % reuman hoidon tila on hyvä Suomessa -20 % 80 % reumaa hoidetaan innovatiivisilla ja moderneilla lääkehoidoilla -9 % 91 % reumapotilaita on kaikenikäisiä ja monet ovat aktiivisesti työelämässä mukana -7 % 93 % reuma tarjoaa mielenkiintoisia tutkimusmahdollisuuksia -23 % 77 % reuma on voimakkaasti kehittyvä terapia-alue -10 % 90 % reuman hoito tarjoaa potilaalle mahdollisuuksia ja hyvän ennusteen -17 % 83 % reuman hoito tarjoaa lääkärille haasteita ja kehitysmahdollisuuksia -14 % 86 % reumatologin työ on erittäin kiinnostavaa ja monipuolista -51 % 49 % -60 % -40 % -20 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % samaa mieltä eri mieltä 16

17 Erikoisalan valinta Kuva reumatologiasta opintojen perusteella, kaikki vastaajat 1/2 Jos erikoistumiseni reumatologiaan riippuisi ainoastaan opintojen aikaisesti koulutuksesta, en olisi hakeutunut alalle lainkaan. Koulutusjakso oli rikkonainen eikä sen aikana saanut oikeaa kuvaa reumatologisten potilaiden hoitamisesta eikä siitä, miten paljon hoidot ovat viimeisen runsaan kymmenen vuoden aikana kehittyneet. Aika pinnallinen Aika suppea kosketuspinta, lähinnä perusteoria ja infektioharjoitukset. Mielikuva alan kiinnostavuudesta jäi kyllä Diagnostiikka ja hoidon suunnittelu kuuluu lähinnä reumatologeille Ei paljon minkäänlainen, opetusta oli vähän. Myöhemmin olen opiskellut aika paljon reumatologiaa lisää. että reumasairaudet ovat monimutkaisia huono, pänttäämistä ja ulkoa opettelua ei erityistä mielikuvaa hyvä ja mielenkiintoinen Ihan positiivinen kuva, mitä siitä nyt enää muistaa, pitkin kirurgisen sairaalan käytäviä kuljettiin. Itse olin hyvin kiinnostunut reumatologiasta joten hakeuduin sinne töihin, varsinaisesti opiskeluaikana aihe jäi melko erilliseksi muusta työstä. IV-sis. klinikassa hyvä kuva Lähinnä positiivinen kuva. Toisaalta erotusdiagnostiikka äkkiseltään vaikeahkoa. Mielenkiintoinen ja kehittyvä, toisaalta rauhallinen ja kiireetön. Mielenkiintoinen, haastava. 17

18 Erikoisalan valinta Kuva reumatologiasta opintojen perusteella, kaikki vastaajat 2/2 Mielikuva suhteellisen positiivinen, mutta kokonaisuudessaan aika niukka. miellyttäviä herrasmiehiä opettamassa Muistikuva lähinnä Heinolan jaksolta. Haastavaa. Mukava vanhempi kollega opiskeluaikana antoi kannustavaa palautetta, perehdytti vähän alaan. Myönteisen, joskin suppean. Olin opetusjaksolla Heinolan reumasairaalassa ja lisäksi amanuenssina reumataudeilla joten luulen saaneeni keskimääräistä enemmän kosketuspintaa reumasairauksiin. Opiskeluaikana myös tules-vaivat ylipäätään kiinnostivat joten kiinnostuin myös reumasairauksista. Olin paljon mukana reumapoliknlinikalla vastaanottoa seuraamassa ja alasta jäi käsitys, että on mielenkiintoista ja rauhallista sekä toimenpiteitä sisältävää työtä. Opetus oli laadukasta, opettajista sai hyvän esikuvan. Ilmeisesti reumatologia on "kauempana sisätautien ytimestä" kuin muut suppeat erikoisalat, tämä voi selittää sen vähäisen suosion. Opiskeluaikana siihen ei päässyt kovinkaan hyvin tutustumaan Pinnallinen käsitys jäi, vaikea ala. pinnallista (sanaa ei kuvailee täysin oman tuntemuksia). Englanniksi olisi: ordinary and superficial Sisätautien parista reumatologia vaikutti kiinnostavimmalta alalta 18

19 Erikoisalan valinta Mistä olet hakenut tietoa valintasi tueksi? Tutut, perhe Yliopisto % Netti Kollegat & työpaikka

20 Erikoisalan valinta Mitä tietoa kaipaat reumatologiasta? Todennäköisesti mielikuvien pitäisi muuttua, jotta reumatologia ei vaikuttaisi niin... antiikkiselta :) Sinänsä jännä mielikuva, kerta ala on niin kehittyvä. En ole kokenut oloani kotoisaksi reumatologien seurassa En suuntaa reumalle, enemmän toivon parempaa yhteistyötä perusterveydenhuollon kanssa. Kaikenlaista, varmaan parempi ymmärrys ja tieto auttaisi. Minkälaisia päivät pääosin ovat, eli minkälaista työnkuva on. Erikoistumispaikoista lisää tietoa. Mistä erikoistumisopinnot koostuvat, minkälainen työnkuva ja missä eri paikoissa voi olla työssä, palkkaus Miten hyvin työllistyy? Onko työmäärä kohtuullinen, saako riittävää ohjausta Reumatologian viimeisimmät edistysaskeleet: Mielenkiintoisia näkökulmia tulevaisuuden ja uusiin kehittyviin hoitomenetelmiin ja niiden tuomaan lisähyötyyn potilaille. Uusien tautikäsitysten päivittämistä. seniorituki Todellinen työnkuva, työllistymismahdollisuudet, mahdollisuus työllistyä hyksissä Työmahdollisuuksista, työnkuvan vaihtoehdot Työolot lääkärien pulan vuoksi Työtilanne. Voisiko erikoistumisen tehdä kokonaan keskussairaalassa ilman yliopistokaupunkiin muuttoa 20

21 Kvalitatiivinen tutkimus Yhteensä 15 lääkäriä ja lääketieteen opiskelijaa haastateltiin henkilökohtaisesti erikoistumisopintoihin liittyvään päätöksentekoon lokakuussa Vastaajat saivat palkkioksi 2 elokuvalippua. Keskustelut tehtiin puhelimitse ja ne kestivät keskimäärin 20 minuuttia. Vastaajista 30 % suhtautui reumatologiaan positiivisesti erikoistumisvaihtoehtona ja loput eivät pitäneet sitä kovin kiinnostavana vaihtoehtona. Keskustelut käsittelivät omaa erikoisalavalintaa, siihen liittyviä/johtaneita syitä sekä vastaajan käsitystä reumatologiasta. Reumaan liittyvä keskustelu käsitti mielikuvat sairaudesta, kokemukset reuman opetuksesta, mielikuvat reumapotilaista sekä nykyaikaisesta hoidosta. Lisäksi keskusteltiin syistä hakeutua reumatologian pariin sekä olla hakeutumatta. Lopuksi mietittiin ideoita kuinka reumatologian kiinnostusta voisi lisätä. 21

22 Henkilökohtaiset haastattelut Yhteenveto Vaikka uusien biologisten hoitojen olemassaolo ja potilaiden hyvä ennuste tunnetaan, ei tämä riitä tilanteen korjaamiseksi. Reuma koetaan haastavaksi ja synkäksi sairaudeksi. Diagnostiikka on vaikeaa. Reumaa pidetään suppeana ja yksioikoisena erikoisalana. Reumatologeja sekä reumatologian opettajia pidetään konservatiivisina, osaavina ja kokeneina tämä johtaa tietynlaiseen eristäytymiseen. Opetukseen kaivataan nuorempia, innostavia henkilöitä. Opetusta tulee viedä käytännönläheisempään suuntaan. Avopuolen lääkärit kaipaavat reumatologeilta tukea ja konsultointia. Reumapotilaita ei pidetä kovin kiinnostavana/helppona potilasryhmänä. Tietoisuutta reumatologien koulutustarpeesta ja työnkuvasta tulee lisätä. Reumaa pitää tuoda kaikin puolin vahvemmin esiin koetaan, että reuma kaipaa uudelleen brändäystä koska kilpailee muita hyvin brändättyjä erikoisaloja vastaan. 22

23 Henkilökohtaiset haastattelut Erikoistumaton, nainen 29 vuotta Tekee tällä hetkellä yleislääkärin töitä. Haaveilee erikoistumisesta hieman myöhemmin, juuri nyt pieniä lapsia. Nauttii käsillä tekemisestä ja kirurgia kiinnostaa. Toisaalta myös erikoistuminen yleislääketieteeseen mahdollinen vaihtoehto. Yleislääketiede sopii perhetilanteeseen ja takaa varman työpaikan eikä vaadi suurempia muutoksia. Opiskeluaikana reumatologiasta jäi ihan ok kuva, muttei herättänyt kovin suurta innostusta. Opettajat vanhoja, kokeneita jopa yli-inhimillisen osaavia. Tuli tunne, ettei itse ikinä pysty samaan. Opetus oli myös hyvin teoreettista ja tieteellistä, olisi kaivannut käytännön harjoitusta. Nyt pääsi pistämään vain yhtä potilasta. Opetuksessa voisi olla myös reumakirurgiaa mukana. Mielikuva reumasta sairautena on jotenkin synkkä. Krooninen, jatkuva sairaus, jonka oireita on hankala saada täysin hoidetuksi ensi kuuntelee potilaan valitusta 1,5 tuntia ja sitten pohtii ja toteaa ettei mitään ole tehtävissä. Reumatologia ja reumatologit pitäisi uudelleenbrändätä. Opettamaan nuorempia ja innostavia persoonia. Samoin mielikuva reuman suppeudesta pitäisi muuttaa. 23

24 Henkilökohtaiset haastattelut Lääketieteen kandi, nainen 24 vuotta Viimeisen vuosikurssin oppilas. Suunnittelee erikostumisopintoja. Terveyskeskus ei houkuta. Erikoisaloista gynekologia, lastentaudit, sisätaudit ja kardiologia kiinnostavat eniten koska niistä tietoa ja hyviä kokemuksia. Myös naisen terveys kiinnostaa. Pitää sellaisesta työstä, jossa myös suhde potilaaseen tärkeää. Kurssien merkitys on suuri valinnassa. Sisätaudit oli erittäin positiivinen kokemus, samoin gynekologia (operatiivisempi ja nuoret potilaat). Sisätaudit oli laajempi, erilaisia potilaita ja hyvät opettajat. Mielikuva reumatologiasta on ruotsinkielinen ala ehkä ei niin helppo päästä mukaan. Raaja-kurssilla oli reumaopetusta ihan mielenkiintoista, mutta vanha opettaja vanhan koulukunnan tyylillä. Reuman opetusta tulisi modernisoida ja antaa opiskelijoiden osallistua enemmän nyt ohjaaja teki itse melkein kaikki nivelpistokset vaikka potilaita oli riittävästi. Itse piti tutkia 2 potilasta, muttei saanut kuitenkaan kunnon opastusta ja jäi vähän epämääräiseksi. 24

25 Henkilökohtaiset haastattelut Lääketieteen kandi, nainen 23 vuotta Viimeisen vuosikurssin oppilas. Suunnittelee erikostumisopintoja. Erikoisaloista sisätaudit, kardiologia ja kirurgia kiinnostavat eniten. Kiinnostus kardiologiaan syntyi työharjoittelun kautta. Sisätaudeissa tai kardiologiassa saisi tavata/perehtyä potilaisiin kiireettömämmin. Myös päivystystyön määrä vaikuttaa päätökseen sekä virkapaikan saanti ja sijainti. Pitää reumasairauksia harvinaisia eikä kukaan tiedä niistä mitään - ainoastaan reumatologit. Selkäranka- ja nivelreumasta jonkinlainen käsitys, muttei paljon muuta. Biologisia hoitoja ei opiskeltu koulussa lainkaan. Pitää reumapotilaita nivelongelmaisina, joille annetaan kortisonipistoksia, joillekin kalliita biologisia hoitoja monen ikäisiä, laaja potilaskunta. Opiskeluissa ei oikein saanut mitään eväitä reuman hoitoon. Kalliit lääkkeet. Nivelpistoopetusta oli liian vähän käyntännön juttuja ja niveltutkimusta tarvitaan lisää. 25

26 Henkilökohtaiset haastattelut Erikoistumaton, mies 42 vuotta Toimii terveyskeskuslääkärinä, ei suunnittele erikoistumista. Syyksi sanoo, että viihtyy työssään ja pitää sen monipuolisuudesta. Sanoo myös, ettei halua opiskelijaksi rahan vuoksi. Kertoo myös, ettei koskaan löytänyt erityistä mielenkiinnonkohdetta liikuntalääketiedettä lukuun ottamatta, jolla taas on vaikea elättää itseään. On toiminut aikanaan terveyskeskuksen reumavastuulääkärinä ja saanut koulutuksen siihen Heinolassa. Koki hoidon ja sairauden ihan kiinnostavaksi vaikkei potilaita aina pystynyt hoitamaan oireettomiksi. On perillä uusista hoidoista. Toimii myös Kelan lääkärinä ja näkee paljon korvattavuushakemuksia ja sanoo, että hoito vaikuttaa tehokkaalta ja ennuste hyvältä. Pitää kuitenkin reumaa melankolisena, kroonisena sairautena. Vanhat ja lohduttomat mielikuvat elävät vielä vahvasti lääkärikunnassa. 26

27 Henkilökohtaiset haastattelut Erikoistunut kurkku-, nenä- ja korvasairauksiin, mies 43 vuotta Toimii myös oman erikoisalansa opettajana yliopistossa. Ei suunnittele itse lisää erikoistumisopintoja. Kiinnostus omaan erikoisalaan syntyi erinomaisen kurssin ja opettajan vuoksi opiskeluaikana. Palaute työharjoittelussa omista kyvyistä antoi pontta alan valintaan. Myös työllistymismahdollisuudet alalla, erityisesti privaatissa, olivat hyvät. Reuman opetus oli vastaajan mielestä hyvää ja piti erityisesti Heinolan jaksosta. On itse aktiivisesti kehittämässä lääketieteen opetusta. Palannut juuri Yhdysvalloista ja kertoi, että siellä vaikutuksen teki erityisesti tapa, jolla jo ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoista pidetään huolta. Tämä vaatii opettajilta paljon ja pidempää päivää. Samoin opiskelijat tekevät enemmän työtä. Reumatologiaa pitää haastavana alana, joka vaatii todella paljon työtä. Aikanaan erikoistumispäätökseen reuman osalta vaikutti myös pitkä polku sisätautien kautta. Pitää reumaa edelleenkin erittäin työläänä ja uskoo, että se vaikuttaa kiinnostukseen nuorilla. Myös työpaikan saatavuus ja sijainti vaikuttavat. Pienemmillä paikkakunnilla ei työtä tarjolla, pitää olla vähintään keskussairaalatason paikkakunta. Lähettää terveiset reumatologian opetuksesta vastaaville ja haastaa miettimään nykyaikaista opiskelijaa ja tämän tarpeita. 27

28 Henkilökohtaiset haastattelut Lääketieteen kandi, mies 26 vuotta Viimeisen vuosikurssin oppilas. Suunnittelee erikostumisopintoja joko fysiatriaan, kardiologiaan, sisätauteihin tai työterveyteen. Syyksi sanoo, että niistä on kertynyt enemmän tietoa kuin muista. Niissä olisi hyvät työllistymismahdollisuudet ja kokee, että voisi tehdä merkityksellistä työtä. Reumatologia ei ole kiinnostava vaihtoehto, koska pitää sitä suppeana. Opetus oli ihan hyvää muttei herättänyt tarpeeksi vahvaa kiinnostusta verrattuna esim. kardiologiaan. Haluaa tulevaisuudessa aluesairaalaan spesialistiksi ja se vaikuttaa myös valintaan. Tietää biologiset hoidot mutta moittii, ettei niitä esitelty koulussa vaan mainittiin ainoastaan lääkeaineryhmänä. Olisi kiinnostunut saamaan vaikka lääkeyritykseltä lisätietoa niistä esim. iltatapahtuman ja hyvän, innostavan luennoitsijan kera. 28

29 Henkilökohtaiset haastattelut Erikoistumaton, mies 32 vuotta Tekee yksityisellä lääkäriasemalla työterveyslääkärin työtä. Työn hyviä puolia ovat monipuolisuus, palkkaus ja säännölliset työajat. Ei näistä syistä johtuen harkitse erikoistumisopintoja. Reumatologian opetusta pitää ihan laadukkaana ja opettajia pätevinä. Tuntee reumatologian eri indikaatiot ja kehittyvät hoidot. Silti pitää alaa jotenkin yksipuolisena (ensin kortisoni, metotreksaatti ja siiten biologiset välissä kokeita). Ei kovin innostunut hoitamaan reumapotilaita. Potilaat ovat melko kipeitä ja tuskaisia. Pitää reumaa vaikeana, erityisesti diagnostiikkaa. Kaikessa pitää konsultoida erikoissairaanhoitoa ja aina ei saa kovin hyvää vastausta mitä pitäisi tehdä. 29

30 Henkilökohtaiset haastattelut Erikoistuva, nainen 28 vuotta Aluesairaalassa erikoistumassa anestesiologiaan, tekee ohessa myös tutkijan työtä. Anestesiologia on ollut hänelle ensimmäinen erikoistumisvaihtoehto työn nopeatempoisuuden ja kiinnostavuuden vuoksi. Myös harjoittelujakso ollut vaikuttavana tekijänä. Tärkeää omassa erikoistumisalassa on myös työyhteisö ja kouluttautumismahdollisuudet. Reumatologian opetuksesta ja reumatologiasta erikoisalana hänelle on jäänyt ihan positiivinen kuva, mutta pitää sitä hidastempoisena eikä siksi hänelle varteenotettava vaihtoehto. Opetus oli hyvin järjestetty, sitä oli paljon, tosin toimenpideopetuksia olisi voinut olla enemmän. Toisaalta kun 4.vuosikurssin aikana kävi reumatologian kurssit, ei erikoistuminen ollut hänelle vielä edes ajankohtaista. Toimenpideopetusta pitäisi lisätä, opetuksessa voisi olla myös nuorempia opettajia, joihin oppilaat voisivat samaistua sekä korostaa alan hyviä puolia, kuten mahdollisuutta pitää yksityisvastaanottoa. Lisäksi voisi houkutella reumatologian syventäviin opintoihin, haastateltava ei muista, että näitä olisi lainkaan tarjottu. 30

31 Henkilökohtaiset haastattelut Yleislääketieteen erikoislääkäri, nainen 35 vuotta Tekee terveyskeskuslääkärin työtä. Kokee työn erittäin rasittavaksi työn määrän ja laadun vuoksi. On yksinhuoltaja eikä taloudellisista syistä mahdollista lähteä erikoistumaan vaikka kaipaakin erilaista työtä. Erikoistumispäätös yleislääketieteeseen syntyi puhtaasti sattuman kautta työpaikka tarjolla. Hoitaa reumapotilaita ja pitää reumatologiaa kiinnostavana ja onkin yksi kiinnostavimmista vaihtoehdoista jos voisi erikoistua. Pitää reumaa kroonisena ja invalidisoivana sairautena, joka vaatii aktiivista seurantaa. Ongelmana kokee, että saa erittäin huonosti tukea reuman hoitoon terveyskeskuksessa (ei voi konsultoida, ei saa selvää hoitosuunnitelmaa, erikoissairaanhoito ei halua nähdä potilaita). Ongelmia mm. reumapotilaiden seurannan kanssa kuka seuraa (turvakokeet) eikä tietoja saa yksityiseltä, jossa biologinen usein aloitettu. Pistokset eivät ongelma hänelle vaan puutteelliset hoitosuunnitelmat. Reuman kiinnostuksen kasvattamiseksi kaipaa kollegiaalisuutta ja parempaa konsultointia ja tukea reumatologeilta. 31

32 Henkilökohtaiset haastattelut Erikoistuva, mies 38 vuotta Erikoistumisen puolivälissä yleislääketieteeseen. Pitää itse asiassa reumatologiaa ja yleislääketiedettä kilpailevina aloina, koska molemmissa pitkät potilassuhteet keskeisiä. Yleislääketiede voittaa koska on monipuolisempi ja rahallisesti erikoistuminen järkevämpää eikä tarvitse mennä periferiaan sairaalaan. Hoitaa lievää reumaa sairastavia potilaita ja on tietoinen uusista hoitovaihtoehdoista. Konsultoi yliopistosairaalaa tarvittaessa ja saa palvelua, mutta paljon hitaammin kuin esim. kardiologiassa. Reuma ei mikään mediaseksikäs ala ei voi tehdä yhtä näyttäviä temppuja kuin esim. kardiologiassa. Potilasaineisto iäkästä. Myös se, ettei alan pariin hakeudu uutta porukkaa on huono, koska ei ole imua ja alkaa ajattelemaan, että on jotain mätää. Samoin paikallisia guruja on mennyt privaattipuolelle. Ehdottaa erityislupaa, jotta erikoisopinnot voisi tehdä lähempänä opiskelupaikkakuntaa nyt monet valmistuvat lääkärit jo perustamassa perhettä ja vaikea muuttaa erikoistumisen perässä kauas. 32

33 Henkilökohtaiset haastattelut Naistentautien erikoislääkäri, nainen 37 vuotta Toimii yksityisvastaanotolla gynekologina. Päätös syntyi heti kun meni gynekologian kurssille. Syinä erikoistumiseen olivat hyvin järjestetty opetus, innostavat opettajat ja aihekin kiinnostava. Palkitsevaa työssä pitkät hoitosuhteet. Ei usko, että lääkärit juurikaan valitsee työpaikan sijainnin perusteella erikoisalaa, kun lääkäreille niin hyvin työtä tarjolla. Reumatologia on hänen opiskelukokemuksensa mukaan tylsää, sisätautien aihepiiri ei oikein innosta. Hän muistaa yhden harmaan, värittömän opettajan reumatologiasta, mikä ei innostanut. Tautina reuma on hänen mielestään krooninen, hitaasti etenevä sairaus ilman tautia pysäyttäviä hoitoja. Reuman opetus pitäisi olla käytännönläheisempää, että kohdattaisiin oikeita potilaita. TYKSissä oli reuman kurssilla esimerkiksi käyty kylmä- ja suolahuonehoidossa. 33

34 Erikoistumisvalinta Potilassuhde ja operatiivisuus Operatiivinen Kirurgia Gynekologia Paljon vuorovaikutusta potilaan kanssa Valinta- päätös Vähän vuorovaikutusta potilaan kanssa Reumatologia? Konservatiivinen 34

35 Erikoistumisvalinta Materiaaliset ja henkiset arvot Reumatologia? Korkeat resurssivaatimukset Työn suuri merkitys ja kehitysmahdollisuudet Valinta- päätös Työn pieni merkitys ja kehitysmahdollisuudet Matalat resurssivaatimukset 35

36 Respondeo Oy Asiakasymmärryksellä tulosta. 36

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 4.10.2017 Kyselyyn vastasi 19 sairaanhoitopiiriä - Yhden vastauksen osalta on käytetty tietoja vuodelta 2016 Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne 4.10.2017

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 3.10.2018 Kyselyyn vastasi 19 sairaanhoitopiiriä - Yhden vastauksen osalta on käytetty tietoja vuodelta 2016 Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne 3.10.2018

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 5.10.2016 Kyselyyn vastasivat kaikki 20 sairaanhoitopiiriä - Yhdestä vastauksesta puuttuu erikoistuvien lääkärien osalta tiedot Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 7.10.2015 Kyselyyn vastasivat kaikki 20 sairaanhoitopiiriä - Yhdestä vastauksesta puuttuu erikoistuvien lääkärien osalta tiedot Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 7.10.2009 Kyselyyn vastasivat 18 sairaanhoitopiiriä sekä Kainuun maakunta - Puuttuu Kymenlaakson sairaanhoitopiiri Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne 7.10.2009

Lisätiedot

Erikoislääkäriennuste 2030. Lähtökohta, ennustemalli ja keskeiset tulokset

Erikoislääkäriennuste 2030. Lähtökohta, ennustemalli ja keskeiset tulokset Erikoislääkäriennuste 2030 Lähtökohta, ennustemalli ja keskeiset tulokset Kasvatettujen sisäänottojen myötä lääkäreitä valmistuu enemmän 2 Tilastotietoja lääkäreistä ja terveydenhuollosta 2014 Statistics

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUS OPINTO-OPAS

TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUS OPINTO-OPAS TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUS OPINTO-OPAS 2007 2008 2008 2009 2 Oppaan toimitus: Pirkko Hervonen Hanna Saressalo ISSN 0786-8782 Tampere 2007 3 SISÄLLYS I ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUSTA

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Menetelmät. Evidence Based Marketing 4/2008

Menetelmät. Evidence Based Marketing 4/2008 Evidence Based Marketing 4/2008 Success Clinic on yritys, joka tukee ja tehostaa lääkeyritysten myyntiä ja markkinointia. Success Clinicin toteutti elokuussa kyselyn, jossa tutkittiin lääkealan muutoksia

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2011 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen odottavien 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Sähköiset exam-kuulustelut erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksessa

Sähköiset exam-kuulustelut erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksessa Sähköiset exam-kuulustelut erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksessa Koulutussuunnittelija Kirsi Puomila Koulutusuudistusten infotilaisuus, ke 12.12.2018 Mikä? Konsortiotyönä kehitetty sähköisen

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Tampereen TK 90532 Perusterveydenhuollon erikoissairaanhoidon yksikön nimi: Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien

Lisätiedot

VSSHP TALOUSPALVELUT KUNTARAPORTOINTI

VSSHP TALOUSPALVELUT KUNTARAPORTOINTI Jäsenkunnat yhteensä, kustannukset: TYKS ja alueellinen erikoissairaanhoito V_erikoisala_ja_selite AVOHOIDON KUSTANNUKSET VUODEOSASTOHOIDON KUSTANNUKSET KUSTANNUKSET YHTEENSÄ 0-EI ERIKOISALAA 0 19 111

Lisätiedot

Tutkimus ja opetus sotessa

Tutkimus ja opetus sotessa Tutkimus ja opetus sotessa Palvelualuejohtaja, tutkimusjohtaja Esko Vanninen 12.5.2017 1 Tutkimus ja opetus on keskeinen osa KYSin toimintaa Perustuu terveydenhuoltolakiin ja valtion suoraan rahoitukseen

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2015. 56/2015 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2015. 56/2015 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2015 56/2015 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksesta sekä yleislääketieteen erityiskoulutuksesta

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2010 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen odottavien 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Lääkärimäärä kasvaa. Lääkärimäärän kehitys vuosina 1900 2015

Lääkärimäärä kasvaa. Lääkärimäärän kehitys vuosina 1900 2015 Lääkärit 2015 Lääkärimäärä kasvaa Suomessa laillistettuja lääkäreitä oli 1.1.2015 yhteensä 27 433. Heistä työikäisiä (alle 65 v.) ja Suomessa asuvia oli 20 403. Yhä useammat muiden EU-maiden lääkärit hankkivat

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 30.4.2009

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 30.4.2009 Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 30.4.2009 Sairaanhoitopiirin nimi: HUS SISÄTAUDIT YHTEENSÄ 892 792 98 2 0,2 28 10 Sisätaudit 34 33 1 0 0 8 10A Allergologia

Lisätiedot

Lääkärimäärä kasvaa. Lääkärimäärän kehitys vuosina 1900 2014

Lääkärimäärä kasvaa. Lääkärimäärän kehitys vuosina 1900 2014 Lääkärit 2014 1 Lääkärimäärä kasvaa Suomessa laillistettuja lääkäreitä oli 1.1.2014 yhteensä 26 872. Heistä työikäisiä (alle 65 v.) ja Suomessa asuvia oli 20 110. Yhä useammat muiden EU-maiden lääkärit

Lisätiedot

1 (5) Lääketieteellisen tiedekunnan oppiaineet ja yksiköt Tutkimusohjelmat Tohtoriohjelmat

1 (5) Lääketieteellisen tiedekunnan oppiaineet ja yksiköt Tutkimusohjelmat Tohtoriohjelmat 1 (5) Lääketieteellisen tiedekunnan oppiaineet ja yksiköt Tutkimusohjelmat Tohtoriohjelmat jatkokoulutusyksikkö / tiedekunnan jatkokoulutustapahtumien koonti ja kurssien hakeminen syyslukukaudeksi 2017

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä) ja odotusajat2i

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä) ja odotusajat2i Taulukko. Hoitoa odottavien lukumäärä) ja odotusajat2i Poikkileikkauspäivä : 3 2 24 Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien ' ) - 9 vrk 9-8 vrk yli 8 vrk yli 8 vrk odotusaika vrk Ikm Ikm

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Tiedot päivitetty: Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Tiedot päivitetty: Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. odottavien lukumäärä ja odotusajat Erikoisalat 1-90 % 10 Sisätaudit 120 117 3 0 0 27 10E Sisätautien endokrinologia 129 126 3 0 0 30 10G Sisätautien gastroenterologia 441 372 62 7 1,59 43 10H

Lisätiedot

ASETUS ERIKOISLÄÄKÄRIN TUTKINNOSTA (678/1998)

ASETUS ERIKOISLÄÄKÄRIN TUTKINNOSTA (678/1998) 166 IV ASETUKSET ASETUS ERIKOISLÄÄKÄRIN TUTKINNOSTA (678/1998) Annettu 4 päivänä syyskuuta 1998 Helsingin yliopiston konsistorin annettua Helsingin yliopiston osalta lausuntonsa opetusministerin esittelystä

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Poikkileikkauspäivä: 30.4.2017 Perusterveydenhuollon erikoissairaanhoidon yksikön nimi: Kouvolan psykiatrian poliklinikka ja Pohjois-Kymen

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Poikkileikkauspäivä: 1.12.2018 Sairaanhoitopiirin nimi: PHSHP Perusterveydenhuollon erikoissairaanhoidon yksikön nimi: Heinolan tk 90615

Lisätiedot

Lääkärimäärä kasvaa. Lääkärimäärän kehitys vuosina 1900 2016

Lääkärimäärä kasvaa. Lääkärimäärän kehitys vuosina 1900 2016 Lääkärit 2016 Lääkärimäärä kasvaa Suomessa laillistettuja lääkäreitä oli 1.1.2016 yhteensä 28 565. Heistä työikäisiä (alle 65 v.) ja Suomessa asuvia oli 20 970. Maassamme on 262 asukasta yhtä työikäistä

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Poikkileikkauspäivä: 31.12.2018 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen SISÄTAUDIT YHTEENSÄ 961 726 210 25 2,6 52 10 Sisätaudit

Lisätiedot

Terveyskeskusten ja sairaaloiden lääkärien palkkarakenteet. Ansiokäsitteet ja ansioiden muodostuminen eri tehtävissä

Terveyskeskusten ja sairaaloiden lääkärien palkkarakenteet. Ansiokäsitteet ja ansioiden muodostuminen eri tehtävissä Terveyskeskusten ja sairaaloiden lääkärien palkkarakenteet Ansiokäsitteet ja ansioiden muodostuminen eri tehtävissä Lääkärien ansiokäsitteet Peruspalkka = tehtäväkohtainen palkka Säännöllisen työajan ansio

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Poikkileikkauspäivä: 31.8.2017 KOUVOLAN PSYKIATRIAN POLIKLINIKKA JA POHJOIS-KYMEN SAIRAALA Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 1) Hoitoa odottavien poimintaan otetaan mukaan poikkileikkauspäivänä (30.4, 31.8. ja 31.12.) vuodeosastohoitoa, päiväkirurgiaa ja 2) Hoidon

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

101P Arvioidaan tutkimustietoa ja sen luotettavuutta kriittisesti Erikoistuminen myönnetty 8 tuntia, hallinnollinen koulutus kaikille erikoisaloille

101P Arvioidaan tutkimustietoa ja sen luotettavuutta kriittisesti Erikoistuminen myönnetty 8 tuntia, hallinnollinen koulutus kaikille erikoisaloille LÄÄKÄRIPÄIVÄT 2014 08. - 10.01.2014 Erikoistumispisteiden myöntö kursseittain: 100P Elvytyksen pienryhmäopetus Erikoistuminen myönnetty 6 tuntia, alat akuuttilääketiede, anestesiologia ja tehohoito, keuhkosairaudet,

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen SISÄTAUDIT YHTEENSÄ 487 468 17 2 0,4 30 10 Sisätaudit 13 9 3 1 7,7 10 10A Sisätautien

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

neurokirurgia keskussairaala 1 1 0,23 134 neurokirurgia yo-sairaala 166 176 83,19 53 068 neurokirurgia yhteensä 166 177 83,42 53 202

neurokirurgia keskussairaala 1 1 0,23 134 neurokirurgia yo-sairaala 166 176 83,19 53 068 neurokirurgia yhteensä 166 177 83,42 53 202 Erikoissairaanhoidon avo- ja päikikäyttö Erikoisala Sairaalatyyppi Potilaat Käynnit avodrgt Kustannus sisätaudit keskussairaala 2 176 7 703 4 034,75 2 376 421 sisätaudit aluesairaala 10 213 16 547 7 064,99

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

TY Amm. Jatkokoul. Tilannekatsaus JIM Yhteistyö (valtak./alueel.) eri erikoisaloilla Koulutussopimukset Erikoistuvien määrät Auditointi

TY Amm. Jatkokoul. Tilannekatsaus JIM Yhteistyö (valtak./alueel.) eri erikoisaloilla Koulutussopimukset Erikoistuvien määrät Auditointi TY Amm. Jatkokoul. Tilannekatsaus JIM 13.4.2015 Yhteistyö (valtak./alueel.) eri erikoisaloilla Koulutussopimukset Erikoistuvien määrät Auditointi Webropol -kysely Hyvät koulutusohjelmien vastuuhenkilöt,

Lisätiedot

Erikoisalaraportti TYKS. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Egentliga Finlands sjukvårdsdistrikt. 019 Aura

Erikoisalaraportti TYKS. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Egentliga Finlands sjukvårdsdistrikt. 019 Aura 019 Aura raportti Kustannukset: Avohoidon kustannukset (euroa) Vuodeosastohoidon kustannukset (euroa) Yhteensä (euroa) 2012 2012 2012 KH KALLIIN HOIDON HYV. 0,00 0,00 0,00 10 SISÄTAUDIT 7 383,55 1 190,62-100,00

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Erikoislääkäriennuste vuoteen 2030. Kirurgian alat

Erikoislääkäriennuste vuoteen 2030. Kirurgian alat Erikoislääkäriennuste vuoteen 2030 Kirurgian alat Erikoislääkärien määrän ennuste vuoteen 2030 Vuoden lopussa 2014 Vuoden lopussa 2030 Matalan erikoistumisen skenaario: Muutos, lkm Korkean erikoistumisen

Lisätiedot

ERIKOISLÄÄKÄRIEN KOULUTUSTARVE VUOTEEN 2035 JA EHDOTUS HAKUPAIKKOJEN MÄÄRÄSTÄ VALINTAMENETTELYÄ VARTEN

ERIKOISLÄÄKÄRIEN KOULUTUSTARVE VUOTEEN 2035 JA EHDOTUS HAKUPAIKKOJEN MÄÄRÄSTÄ VALINTAMENETTELYÄ VARTEN ERIKOISLÄÄKÄRIEN KOULUTUSTARVE VUOTEEN 2035 JA EHDOTUS HAKUPAIKKOJEN MÄÄRÄSTÄ VALINTAMENETTELYÄ VARTEN Arvio v. 2016 koulutustarveselvityksen ja v. 2019 lääkäritarveraportin perusteella Johanna Rellman

Lisätiedot

ATK sote-integraatiossa Varsinais- Suomen sairaanhoitopiirin kannalta

ATK sote-integraatiossa Varsinais- Suomen sairaanhoitopiirin kannalta ATK sote-integraatiossa Varsinais- Suomen sairaanhoitopiirin kannalta O-P Lehtonen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriä VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin perustehtävä

Lisätiedot

VSSHP, saapuneet lähetteet potilaan kotikunnan mukaan, mukana VSSHP:n jäsenkunnat 01-08 2013 ja 2014

VSSHP, saapuneet lähetteet potilaan kotikunnan mukaan, mukana VSSHP:n jäsenkunnat 01-08 2013 ja 2014 AURA 5 7... 1 1 1 6 9 10 SISÄTAUDIT 34 58 2 5 1 1 6 6 43 70 10C Sydänkeskus 3 3 1 3.. 3. 7 6 10E Endokrinologia 5 6.... 2. 7 6 10G Gastroenterologia 3 8 1... 1 3 5 11 10H Hematologia.. 1 1... 2 1 3 10I

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Tiedot päivitetty: 09.03.2015. Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Tiedot päivitetty: 09.03.2015. Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. odottavien lukumäärä ja odotusajat Erikoisalat 1-90 % 10 Sisätaudit 155 141 12 2 1,29 19 10E Sisätautien endokrinologia 119 109 8 2 1,68 25 10G Sisätautien gastroenterologia 274 244 30 0 0

Lisätiedot

07.01.2014/Merja Kronström AURA LÄHETTEET YHT*** Terv.kesk. Muut Työterv. Yksityinen

07.01.2014/Merja Kronström AURA LÄHETTEET YHT*** Terv.kesk. Muut Työterv. Yksityinen AURA 6.. 1 7 10 SISÄTAUDIT 54 3 2 9 68 10C Sydänkeskus 4 3. 3 10 10E Endokrinologia 5.. 2 7 10G Gastroenterologia 5 1. 2 8 10H Hematologia 1 1.. 2 10I Infektiosairaudet. 1. 1 2 10K Kardiologia 15.. 4 19

Lisätiedot

Erikoislääkärikoulutuksen uudistus missä mennään?

Erikoislääkärikoulutuksen uudistus missä mennään? Erikoislääkärikoulutuksen uudistus missä mennään? Satakunnan Lääkäripäivä, Pori 20.7.2018 Hannu Halila Varatoiminnanjohtaja, Suomen Lääkäriliitto LKT, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, Terveydenhuollon

Lisätiedot

VSSHP, sisäiset lähetteet potilaan kotikunnan mukaan, mukana VSSHP:n jäsenkunnat 01-12 2013, TYKSin organisaatiomuutoksen tähden 2012 ei ole mukana

VSSHP, sisäiset lähetteet potilaan kotikunnan mukaan, mukana VSSHP:n jäsenkunnat 01-12 2013, TYKSin organisaatiomuutoksen tähden 2012 ei ole mukana 01-12, TYKSin organisaatiomuutoksen tähden 2012 ei ole mukana AURA 2 10 SISÄTAUDIT 10 10C Sydänkeskus 6 10E Endokrinologia 5 10G Gastroenterologia 3 10H Hematologia 4 10P Päivystyssisätaudit 1 10R Reumatologia

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Lääkärien erikoisalan valintaan vaikuttavat tekijät. LL Teppo Heikkilä Opetuksen kehittämisseminaari Hanasaari 22.4.2010

Lääkärien erikoisalan valintaan vaikuttavat tekijät. LL Teppo Heikkilä Opetuksen kehittämisseminaari Hanasaari 22.4.2010 Lääkärien erikoisalan valintaan vaikuttavat tekijät LL Teppo Heikkilä Opetuksen kehittämisseminaari Hanasaari 22.4.2010 Esityksen rakenne Lääkäri 2008 -tutkimuksen esittely Erikoisalan valintaan vaikuttavat

Lisätiedot

LÄÄKETIETEEN ALAN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN RAKENTEELLINEN KEHITTÄMINEN JA PROFILOINTI

LÄÄKETIETEEN ALAN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN RAKENTEELLINEN KEHITTÄMINEN JA PROFILOINTI LÄÄKETIETEEN ALAN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN RAKENTEELLINEN KEHITTÄMINEN JA PROFILOINTI Työryhmän vastattavaksi on toimeksiannossa on annettu seuraavat kysymykset: millainen oppiainevalikoima alalla tarvitaan

Lisätiedot

Alueellisesti hajautettu lääkärikoulutus laatu ja vaikuttavuus

Alueellisesti hajautettu lääkärikoulutus laatu ja vaikuttavuus Alueellisesti hajautettu lääkärikoulutus laatu ja vaikuttavuus 22.5.2012 / Hajautetun koulutuksen suunnittelija Maiju Toivonen, KM Lääketieteellinen tiedekunta TIEDEKUNNAN LÄÄKÄRIKOULUTUKSEN ALUEELLINEN

Lisätiedot

Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Poikkileikkauspäivä: Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Kymsote)

Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Poikkileikkauspäivä: Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Kymsote) 1 lukumäärä 1) ja odotusajat 2) SISÄTAUDIT YHTEENSÄ 507 456 45 6 1,2 23 10 SISÄTAUDIT 108 103 2 3 2,8 12 10E Endokrinologia 21 21 0 0 0,0 16 10G Gastroterologia 137 133 4 0 0,0 27 10H Hematologia 14 13

Lisätiedot

Työvoima, koulutus ja jatkuva ammatillinen kehittyminen

Työvoima, koulutus ja jatkuva ammatillinen kehittyminen Työvoima, koulutus ja jatkuva ammatillinen kehittyminen Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä 3 Biomedicum, Helsinki 13.5.2014 Hannu Halila LKT, naistentautien erikoislääkäri varatoiminnanjohtaja, Suomen

Lisätiedot

Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Poikkileikkauspäivä: Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Kymsote)

Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Poikkileikkauspäivä: Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Kymsote) 1 lukumäärä 1) ja odotusajat 2) SISÄTAUDIT 410 396 13 1 0,2 19 10 SISÄTAUDIT 61 56 4 1 1,6 20 10E Endokrinologia 23 23 0 0 0,0 6 10G Gastroterologia 102 100 2 0 0,0 26 10H Hematologia 11 11 0 0 0,0 15

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Update on the residency training

Update on the residency training Update on the residency training Liisa Lehtonen, Professor in Pediatrics Chairperson for the Committee of Residency Training programs University of Turku Information seminar for the leaders of the residency

Lisätiedot

MILLOIN JA MITEN PALLIATIIVISEEN HOITOON ERIKOISTUNUT LÄÄKÄRI VOI PARHAITEN AUTTAA POTILAITAAN?

MILLOIN JA MITEN PALLIATIIVISEEN HOITOON ERIKOISTUNUT LÄÄKÄRI VOI PARHAITEN AUTTAA POTILAITAAN? MILLOIN JA MITEN PALLIATIIVISEEN HOITOON ERIKOISTUNUT LÄÄKÄRI VOI PARHAITEN AUTTAA POTILAITAAN? LL Kaisa Rajala, Palliatiivinen yksikkö, HUS Syöpäkeskus Geriatrian ja yleislääketieteen EL Palliatiivinen

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Kysely kandien kesätöistä 2013. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013

Kysely kandien kesätöistä 2013. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013 Kysely kandien kesätöistä 2013 Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Tiedot kerättiin sähköisellä kyselyllä syyskuussa 2013.

Lisätiedot

Miten kannattaa palvelut kerätä, kun tavoitteena on valmistua akuuttilääketieteen erikoislääkäriksi TYKS ERVA alueelta

Miten kannattaa palvelut kerätä, kun tavoitteena on valmistua akuuttilääketieteen erikoislääkäriksi TYKS ERVA alueelta 1 Miten kannattaa palvelut kerätä, kun tavoitteena on valmistua akuuttilääketieteen erikoislääkäriksi TYKS ERVA alueelta Akuuttilääketiede hyväksyttiin omaksi erikoisalakseen 1.1 2013 ja samasta päivästä

Lisätiedot

Erikoislääkärimäärien ennusteet vaihtelevat erikoisaloittain

Erikoislääkärimäärien ennusteet vaihtelevat erikoisaloittain ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUS JUHO RUSKOAHO VTM, tutkija HANNU HALILA LKT, dosentti, koulutusjohtaja JUKKA VÄNSKÄ VTM, tutkimuspäällikkö Suomen Lääkäriliitto Erikoislääkärimäärien ennusteet vaihtelevat erikoisaloittain

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2009

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2009 Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2009 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen odottavien 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk

Lisätiedot

Lääkärien palkkataso. Lääkärien palkkataso ja -hajonta eri sektoreilla ja tehtävissä.

Lääkärien palkkataso. Lääkärien palkkataso ja -hajonta eri sektoreilla ja tehtävissä. Lääkärien palkkataso Lääkärien palkkataso ja -hajonta eri sektoreilla ja tehtävissä. Käytettävät käsitteet ja aineistot Kokoaikaisesti työskentelevien lääkärien säännöllisen työajan ansiot. Jakaumakuviossa

Lisätiedot

Työmarkkinatutkimus 2017 Yksityissektori

Työmarkkinatutkimus 2017 Yksityissektori Työmarkkinatutkimus 2017 Yksityissektori Työmarkkinatutkimus 2017 Tutkimus toteutettiin internetkyselynä joulukuussa 2017. Vastaajat kutsuttiin tutkimukseen mukaan sähköpostitse ja/tai tekstiviestillä.

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon kuntoutus nykytila ja keskeiset ratkaistavat ongelmat

Erikoissairaanhoidon kuntoutus nykytila ja keskeiset ratkaistavat ongelmat Erikoissairaanhoidon kuntoutus nykytila ja keskeiset ratkaistavat ongelmat Mauri Kallinen LT, dosentti Ylilääkäri, OYS, lääkinnällinen kuntoutus Kuntoutuksen erityispätevyystoimikunta, puheenjohtaja Kuntoutuspäivät,

Lisätiedot

Yksityisen sektorin tilastotietoja. Työmarkkinatutkimuksen 2016 tuloksia

Yksityisen sektorin tilastotietoja. Työmarkkinatutkimuksen 2016 tuloksia Yksityisen sektorin tilastotietoja Työmarkkinatutkimuksen 2016 tuloksia Työmarkkinatutkimus 2016 Tutkimus toteutettiin sähköpostikyselynä huhtikuussa 2016. Tutkimuksen kohdejoukkona alle 70-vuotiaat lääkärit,

Lisätiedot

K-HKS PÄIVYSTYKSEN NÄKÖKULMASTA. Veli-Pekka Rautava

K-HKS PÄIVYSTYKSEN NÄKÖKULMASTA. Veli-Pekka Rautava K-HKS PÄIVYSTYKSEN NÄKÖKULMASTA Veli-Pekka Rautava 15.2.2016 K-HKS LUKUINA VUONNA 2014 Poliklinikkakäyntejä 240 275 (suunnite 217 870) Hoitopäivät 99 808 Hoitojaksot 25 644 Leikkaus- ja muut toimenpiteet

Lisätiedot

HY LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA DOSENTUURIT

HY LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA DOSENTUURIT HY LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA DOSENTUURIT 1.4.2011 A B D E F G H alkoholisairaudet allmänmedicin ammatti-ihotaudit andrologia anestesiologia anestesiologia ja tehohoito anestesiologia ja tehohoitolääketiede

Lisätiedot

Työmarkkinatutkimus 2017

Työmarkkinatutkimus 2017 Työmarkkinatutkimus 2017 Työmarkkinatutkimus 2017 Tutkimus toteutettiin internetkyselynä joulukuussa 2017. Vastaajat kutsuttiin tutkimukseen mukaan sähköpostitse ja/tai tekstiviestillä. Tutkimuksen kohdejoukkona

Lisätiedot

Ammattipätevyys. 02 Pysyvää sijoittautumista koskevat kysymykset

Ammattipätevyys. 02 Pysyvää sijoittautumista koskevat kysymykset Ammattipätevyys 02 Pysyvää sijoittautumista koskevat kysymykset Ammattia koskevat kysymykset Ammatin määrittäminen 1. 1. 1 Onko seuraava ammatti: [${Profession}] säännelty maassanne? 1. 1. 2 Mikä on seuraavaan

Lisätiedot

Jukka-Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori Keski-Suomen keskussairaala ja Itä- Suomen yliopisto

Jukka-Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori Keski-Suomen keskussairaala ja Itä- Suomen yliopisto KAIKKIIN SAIRAALOIHIN NIIDEN TOIMINNAN VAATIMAT ERIKOISLÄÄKÄRIT JA OSAAJAT Erikoistumiskoulutuksen järjestäminen uusilla tavoilla Jukka-Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori Keski-Suomen keskussairaala

Lisätiedot

Hoitojaksot ja päiväkirurgia - Vårdperioder och dagkirurgi. Hoitojaksot Muutos-% Päivystyksen osuus % Vårdperioder Ändring % Jourens andel %

Hoitojaksot ja päiväkirurgia - Vårdperioder och dagkirurgi. Hoitojaksot Muutos-% Päivystyksen osuus % Vårdperioder Ändring % Jourens andel % Liitetaulukko 1. Somaattisen erikoissairaanhoidon potilaat, hoitojaksot, hoitopäivät sekä avohoitokäynnit sairaanhoitopiirin, sairaalatyypin sekä iän mukaan 2015 Bilagetabell 1. Specialiserad somatisk

Lisätiedot

Tilastoja ja faktaa täydennyskoulutuksesta. Avoimuus ja sidonnaisuudet lääketieteessä 6.4.2016

Tilastoja ja faktaa täydennyskoulutuksesta. Avoimuus ja sidonnaisuudet lääketieteessä 6.4.2016 Tilastoja ja faktaa täydennyskoulutuksesta Avoimuus ja sidonnaisuudet lääketieteessä 6.4.2016 Piitu Parmanne VTM, kansantaloustiede, Helsingin yliopisto 2003 Tutkija, Suomen Lääkäriliitto, 2004 Tutkimusyhteistyö,

Lisätiedot

AKUUTTILÄÄKETIEDE ANESTESIOLOGIA JA TEHOHOITO

AKUUTTILÄÄKETIEDE ANESTESIOLOGIA JA TEHOHOITO TAMPEREEN YLIOPISTO Lääketieteen ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN KOULUTUSSOPIMUKSET AKUUTTILÄÄKETIEDE Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri/ Päivystyspoliklinikka Päivystysklinikka Pohjois-Karjalan keskussairaala,

Lisätiedot

Työvoima, koulutus ja jatkuva ammatillinen kehittyminen

Työvoima, koulutus ja jatkuva ammatillinen kehittyminen Työvoima, koulutus ja jatkuva ammatillinen kehittyminen Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä 3 Biomedicum, Helsinki 14.5.2013 Hannu Halila LKT, naistentautien erikoislääkäri varatoiminnanjohtaja, Suomen

Lisätiedot

ANESTESIOLOGIA JA TEHOHOITO. Koulutuspaikka Hyväksyttävä koulutusaika Sopimuksen voimassaoloaika Forssan seudun terveydenhuollon ky (Forssan sairaala)

ANESTESIOLOGIA JA TEHOHOITO. Koulutuspaikka Hyväksyttävä koulutusaika Sopimuksen voimassaoloaika Forssan seudun terveydenhuollon ky (Forssan sairaala) TAMPEREEN YLIOPISTO Lääketieteen ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN KOULUTUSSOPIMUKSET ANESTESIOLOGIA JA TEHOHOITO Forssan seudun terveydenhuollon ky (Forssan sairaala) 1 v Hatanpään sairaala, anestesia Jokilaakson

Lisätiedot

Tutkimus suomalaisten reumapotilaiden kokemuksista reuman hoitoon liittyen. Kesäkuu 2011 Kaikki vastaajat, n=733

Tutkimus suomalaisten reumapotilaiden kokemuksista reuman hoitoon liittyen. Kesäkuu 2011 Kaikki vastaajat, n=733 Tutkimus suomalaisten reumapotilaiden kokemuksista reuman hoitoon liittyen Kesäkuu 2011 Kaikki vastaajat, n=733 Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millä tavalla reumapotilaat kokevat

Lisätiedot

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt 2016 Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Tutkimuksen toteutus ja aineisto Aineisto on kerätty sähköisellä

Lisätiedot