Cheshkan taru 1: Girnan kasvatit

Transkriptio

1 Cheshkan taru 1: Girnan kasvatit Tekijä: Cara Joan Reen

2

3 Alkusanat Girnan Salin seinälle oli ripustettu mahtava graniittilaatta, johon oli kaiverrettu teksti: "Alussa oli tyhjyys. Sitten Suuri Jumala Calewa tylsistyi tyhjyyteen ja loi Suuren Pelilaudan, jonka nimesi Cheshkaksi. Ja Calewa loi pelinappulat ja kutsui suuressa viisaudessaan erilaisia nappuloita eri lajeiksi. Lajeja Calewa loi viisi erilaista: ihmiset, tarat, haltiat, hevoskansan ja peikot. Ja Calewa jakoi lajit eri roduiksi ja jokaisella rodulla oli oma erikoisuutensa, niin Calewa suuressa viisaudessaan asetti. Ihmisrodut olivat molemmat äkkipikaisia ja väkivaltaisia ja helppoja pelata. Tararodut olivat sitkeitä ja itsepäisiä. Neljä haltiarotua olivat herkkiä ja urheita. Hevosrodut olivat arvaamattomia ja julmia. Peikkorodut olivat vaanivia ja sitkeitä. Ja lajeja yhdistämään Calewa määräsi yhteiskielen, koska niin Calewa suuressa viisaudessaan päätti. Suuri Jumala Calewa valitsi näistä omikseen kaksi lajia, hevoset ja peikot. Vastustajakseen Calewa valitsi lopuista pelinappuloista viisaimmat ja älykkäimmät ja nimesi heidät papeiksi. Heitä oli kaikista kolmesta lajista, ihmisistä, taroista ja haltioista. Pappien tehtävä oli kiertää ympäri Cheshkaa tarkastellen ja miettien seuraavaa Siirtoa, jonka papit päättävät Kokouksensa jälkeen. Koska Suuri Jumala Calewa ei tehnyt roduista kuolemattomia, oli joidenkin pappien tehtävä kerätä uusia pappiskokelaita ja kouluttaa heitä. Sitä tarkoitusta varten Calewa loi Girnan, Suuren Temppelin. Ja Calewa loi Säännöt. Ja tämän jälkeen Calewa loi Tuomarin ja minun on määrä säilyttää Sääntöä, jottei kukaan pääsisi sitä muuttamaan, ja julistaa voittaja kuninkaan kuollessa.

4 luku 1: Etsijäpapit ovat tulossa! Koivumetsä oli kylä keskellä Mangen peltoja, kahden ratsastuspäivän päässä Leilistä. Ei kuitenkaan mikään kolmen tilan kyläpahanen, tapasi Goyren Vailet sanoa, olihan täällä sentään majatalo. Sitten hän nojautuisi eteenpäin, ottaisi auringonpaahtamille kasvoilleen ovelan katseen ja jatkaisi: Sitä eivät voi sanoa joka paikassa, esimerkiksi Keskimetsässä. Tässä vaiheessa hänen vaimonsa hymähtäisi ja läpsäisisi häntä leikillisesti takaraivoon. Ja Koivumetsän kylän majatalo ei ollut kovin usein edes tyhjillään. Kauppamiehiä ja vaeltajia poikkesi kylään aina silloin tällöin ja Satoajan vaihtuessa Kylmäaikaan majatalossa oli joskus jopa tungosta, kun karavaanarit kulkivat kylän läpi matkallaan pohjoisen kylistä Itkiin. Nyt, kun Uusiaika oli vasta aluillaan, ei kylässä pitänyt olla muukalaisia. Mutta tämä aika olikin erilainen. Tyrdah Garde huomasi sen heti, kun näki tulijoiden astuvan alas rattaistaan ja astuvan majatalon ovista sisään. Tyrdah melkein kuuli Pexin huudahtavan hämmästyksestä paksujen puuseinien sisällä. Hän ei kuitenkaan jäänyt katsomaan, oliko vanha majatalon pitäjä kenties pyörtynyt, sillä hänellä oli kiire takaisin tilalleen. Tyrdah ryntäsi keittiön ovesta sisään saappaat yhä jaloissaan, vaimonsa suureksi harmiksi. Miehen innostunut ilme sai hänet kuitenkin pysymään vaiti. Tyrdah sitä vastoin ei voinut hillitä itseään. "Etsijäpapit ovat kylässä! Näin heidän menevän Koivumahlaan omin silmin! Ja tiedät kyllä mitä se merkitsee. Joku kylän lapsista voi päästä opiskelemaan Girnaan... Ja tiedätkös, siis että olenhan minä aina sanonut että meidän Rama on älykäs poika..." "Niin, kultaseni", Miranda vastasi lempeästi aviomiehelleen. Tuo vanha höpsö oli aina halunnut poikiensa saavan vähän enemmän kuin pelkän sukutilan. Vaimo kuitenkin tiesi Raman rakastavan maatilaa. Poika rehki auringonsäteiden joka hetkenä ja teki työtään suuremmalla innolla kuin isänsä. Heidän nuorempi poikansa Remion taas ei muuta tehnytkään kuin yritti luistaa tehtävistään. Tälläkin hetkellä hänen piti olla siivoamassa keittiövarastoa, mutta Mirandalla oli pojan tekemisistä omat epäilynsä. Nuori, ehkä yhdeksänvuotias, vaaleatukkainen, auringonruskettama poika livahti ulos takaovesta heti kuultuaan isänsä sanat viereisestä huoneesta. Etsijäpapit tulisivat Koivumetsään, heidän kyläänsä! Hänen oli pakko löytää Marce Vailet, jotta voisi kertoa tälle uutiset. Poika oli juuri aikeissa juosta pihan yli aidalle, kun huomasi isoveljensä Raman 1

5 hoitavan perheen paksukarvaista, harmaanruskeaa dovoa tallin edessä. Dovo oli kylän suurin, Remion yletti hädin tuskin katsomaan sen selän yli, mutta sen kultaiset silmät olivat aina rauhalliset. Niissä harvoissa seikkailukirjoissa, joita Koivumetsästä löytyi ja jotka Remion oli saanut luettua, sankareiden dovot olivat aina kevytrakenteisempia ja ketterämpiä kuin nämä peltokylien työdovot. Kunnon ratsastusdovoilla oli suhteessa pidemmät, lihaksikkaat jalat, jotka päättyivät isohkoihin tassuihin ja Remion oli kuullut, että niiden turkit saattoivat olla upean värisiä. Dovon kaula oli lyhyt ja tukeva ja kannatteli pörröistä, isoa päätä, jonka laella olivat pienet, kolmikulmaiset pystyt korvat. Dovon kuono oli lyhyt ja päättyi isoon, märkään ja kylmään kirsuun. Nyt heidän dovonsa oli haistanut Remionin läsnäolon ja sen tuuhea häntä heilahti sen odottaessa, että Remion toisi sille tavalliseen tapaansa namupaloja, kuten vaikka mehukasta porkkanaa keittiön varastosta. Rama oli juuri tarkistamassa eläimen tassuja, mutta jos veli katsoisi ylös, tämä huomaisi Remionin ja hänet laitettaisiin oitis töihin. Uutiset olivat nyt tärkeämpiä. Hän oli kuitenkin liian kärsimätön odottaakseen Raman lähtevän, joten hän puikkelehti pensaiden suojissa kunnes pääsi aidalle. Hän pusersi laihan ruumiinsa kahden seipään välistä toiselle puolelle ja juoksi pois niin lujaa kuin kintuistaan kerkesi. Hän ei voinut mitään virneelle. Isoveljen silmien alta livahtaminen oli aina saavutus. Garden tilalta kylään johtava kärrypolku haarautui myös Vailetin tilalle ja tässä risteyksessä kasvoi suunnaton koivu, jonka juurelle Remion lysähti maahan väsymyksestä. Saatuaan henkensä taas jotenkin kulkemaan hän kohottautui kyynärpäittensä varaan ja näki toisen pojan, joka juoksi niityn poikki kohti puuta. Hän vilkutti kättään tervehdykseksi ja hivuttautui istumaan nojaten selkänsä puunrunkoa vasten. Hän oli yhä hieman hengästynyt. "Remion! Joko kuulit etsijäpapeista?" toinen poika kysyi sipaisten tummat hiukset sinisten silmiensä edestä. "Joo. Kuulin kun isä kertoi siitä äidille. Hän tuntui arvelevan, että Rama pääsisi heidän mukaansa Girnaan", Remion vastasi Marcelle, "Olisi se aika hienoa, jos voisi kertoa kaikille, että veli onkin pappi. Mutta sitten minun pitäisi kai huolehtia tilasta, eikä olisi enää aikaa tehdä mitään hauskaa." "Meidän äiti rupesi heti hössäämään kimpussani, tiedäthän sinä äidin. Pääsin karkuun kun se lähti etsimään meille parempia vaatteita. Ja nyt Gilda on saanut päähänsä tulla papiksi. Se alkoi jo nyt harjoitella toisten määräilyä. 'Marce, sinun pitää tehdä kaikki kotityöni' ja 'Marce, tarjoile minulle ruokaa!'" Remion yritti pidätellä nauruaan kun hänen ystävänsä matki pikkusisarensa kimittävää ääntä. Lopulta molemmat purskahtivat 2

6 nauruun. Pian he istuivat kahdella koivun tukevalla oksalla selät runkoa vasten. Remionin edessä näkyi hyväkuntoinen kärrytie, joka johti tukevalle, muttei missään tapauksessa liian hienolle portille, jonka takana näkyi lähes koko heidän tilansa. Tulisiko siitä jonain päivänä hänen tilansa? Jotenkin hän ei vain tuntenut oloaan maatilanomistajaksi. Hän oli aina ajatellut, että Rama hoitaisi tilaa ja laittaisi hänet pikkutöihin niin kauan kuin hän oli vielä näin nuori. Remion ei tiennyt, mitä hän halusi tehdä isona. No, olihan hän usein unelmoinut Marcen kanssa liittyvänsä armeijaan ja sen sellaista. Nyt etsijäpappien tulo sai hänet ajattelemaan omaa tulevaisuuttaan, eikä se ollut puuhaa, johon yhdeksänvuotias olisi tottunut. "Katso! Tuolta tulee muukalaisia, tuolta kaukaa tietä pitkin!" hän kuuli Marcen huutavan takanaan. Remion ei edes yrittänyt nähdä tulijoita itse. Marcen siniset silmät näkivät poikkeuksellisen hyvin ja he käyttivät sitä häikäilemättömästi hyväkseen pienissä kepposissaan. Marce siristi silmiään ja kertoi tulossa olevan viisi harmaakaapuista muukalaista. Kaksi heistä ratsasti korkeilla, kiiltäväkarvaisilla dovoilla ja loput matkustivat tukevampien dovojen vetämissä kärryissä. Heidän kasvojaan Marce ei voinut erottaa. Osittain välimatkan takia, mutta enimmäkseen koska he olivat vetäneet huppunsa kasvojensa eteen. "Luuletko, että ne olisivat etsijäpappeja?" Marce kysyi kääntyen katsomaan ystäväänsä. Remion kohautti olkapäitään. Ei hän tiennyt. Hän ei ollut koskaan nähnyt yhtäkään pappia, mutta oli kuullut, että he pitivät yleensä harmaita asusteita. Yleensä Remion ei tosin uskonut kaikkea mitä Pex, Koivumetsän majatalonpitäjä, heille kertoi. Vähän ajan kuluttua Remion saattoi itsekin nähdä hahmot selvästi. Kolmella heistä oli selvästi vaaleamman harmaat kaavut kuin kahdella muulla. Tummanharmaakaapuiset istuivat kärryjen lavalla kahden kummallisen arkun kanssa. Marce väitti, että koukerot niiden pinnassa näyttivät ihan riimukirjoitukselta, jota Pex oli näyttänyt heille yhdestä kirjasta. "Kiivetään alas", Marce ehdotti ja molemmat lähtivät varovaisesti laskeutumaan katsellen yhä tulijoiden suuntaan. Kun heidän jalkansa tömähtivät maahan, muukalaiset olivat enää alle kymmenen askeleen päässä. Ehdittyään poikien kohdalle tulijat pysähtyivät. Lähimpänä oleva hahmo siirsi huppuaan taakse, niin että pojat näkivät hänen hymyilevät kasvonsa. Nainen oli lempeän 3

7 ja ystävällisen näköinen, mutta näytti myös rasittuneelta ja ajan runtelemalta, Remion ajatteli. "Päivää. Asutteko te tuolla tilalla edessäpäin?" nainen kysyi osoittaen Remionin kodin porttia. Hänen äänensä oli samanlainen kuin hän itsekin, lempeä ja samalla väsynyt. Kuitenkin se oli ääni, jolle ei olisi tullut mieleenkään sanoa ei. Marce sai ensimmäisenä suunsa auki. "Hän asuu, rouva", hän sanoi osoittaen Remionia, "Minä asun tuolla viereisellä tilalla." "Aivan. Jos sinä menisit edeltä kertomaan tulostamme, tässä ei kestä kauaa", nainen sanoi Marcelle, joka lähti iloisesti juoksemaan kotitaloaan kohti, ja kääntyi sitten katsomaan Remionia, "Sinä taas voit tulla mukanamme. Hyppää kärryihin." Remion käveli kuuliaisesti kärryjen taakse ja kiipesi kyytiin. Samalla hetkellä hän tunsi pienen nykäyksen kun he lähtivät liikkeelle. Nämä muukalaiset olivat varmasti etsijäpappeja, hän tuumi. Testattaisiinko hänetkin? Sattuisikohan se? Remionia vastapäätä istuva pappi keskeytti hänen ajatuksensa. "Mikäs sinun nimesi on, poika?" mies kysyi karhealla äänellä työntäen hänkin huppunsa taemmas. Hän oli selvästi vanha, mutta hänen sysimustissa hiuksissaan ja parrassaan ei näkynyt jälkeäkään harmaasta. Mies oli tuiman näköinen ja hän tarkasteli Remionia tummilla silmillään. "Remion Garde, herra." Muuta ei mies nähtävästi halunnut tietää, sillä hän vain nyökkäsi ja veti hupun jälleen kasvojensa peitoksi. Hiljaisuuden vallitessa Remionin silmät hakeutuivat arkkuihin. Kuten Marce oli sanonut, ne näyttivät olevan puuhun kaiverrettujen riimujen ja köynnösten peitossa. Jopa rautaosiin oli kaiverrettu samoja kuvioita. Kun he saapuivat portista heidän pihalleen, oli hänen äitinsä jo vastassa. Talon palvelustyttö Mary seisoi emäntänsä takana ja yritti kurkkia tämän olan ylitse. Remion hyppäsi alas kärryiltä ja kiiruhti äitinsä viereen. Isä tuli myös ulos ja Ramakin saapui tallin suunnasta heidän renkinsä Brunon kanssa. Lempeä-ääninen nainen veti jälleen hupun kasvoiltaan ja sanoi: "Päivää. Me saavumme Girnasta, Suuresta Temppelistä, ja me haluaisimme saada luvan testata poikanne ja tyttärenne, jotta he pääsisivät papeiksi palvelemaan Calewan tahtoa", hän lausui. Remionin isä ei ollut vielä ehtinyt järjestellä ajatuksiaan, kun toinen ratsastajista siirsi huppunsa sivuun. Tällä miehellä oli hienopiirteiset kasvot, kastanjanväriset hiukset ja sointuva, matala ääni. 4

8 "Voisimmeko aloittaa heti?" hän kysyi hivenen alentuvasti pudottautuen samalla dovonsa selästä. Kärryjä ohjannut pappi sitoi kaikki dovot kiinni pihalla olevaan puomiin ja asteli muiden perässä sisälle Miranda Garden ohjatessa vieraat olohuoneeseen. "Meillä on kaksi poikaa: Rama ja Remion." Lempeäkasvoinen nainen nyökkäsi vastaukseksi. Hän pyysi, että pojat tuotaisiin heidän luokseen erikseen ja että heidät jätettäisiin rauhaan. Äiti viittoili Raman jäämään huoneeseen ja ohjasi Remionin ja miehensä ulos. Oven sulkeuduttua Remion päätti katsoa arkkuja vielä kerran lähempää, mutta huomasi tyrmistyksekseen kärryjen olevan tyhjät. Hän oli aivan varma, ettei ollut nähnyt kenenkään papeista kantavan arkkuja, joten missä ne olivat? Parin minuutin kuluttua Rama astui ulos ja käski Remionin sisään. Vetäessään ovea kiinni perässään hän näki isänsä taputtavan veljeä olkapäälle. Jälkeenpäin Remion ei muistanut paljoakaan siitä, mitä hänelle tapahtui testissä. Kaikki tuntui vain pyyhkiytyneen hänen mielestään. Hän muisti vain, että kaikkien pappien kasvot olivat tuijottaneet häntä odottavasti. Kun Remion astui ulos silmiään siristellen, hänen äitinsä tuli halaamaan häntä. Viiden minuutin kuluttua myös papit astuivat myös auringonvaloon. Kaikilla muilla paitsi kastanjanruskeahiuksisella miehellä oli huppunsa taas vedettynä kasvojen eteen. "Me lähdemme nyt seuraavaan taloon. Kiitos vieraanvaraisuudestanne. Teillä on kaksi hyvää poikaa, rouva. Toivon teille parasta", hän sanoi ottaen samalla dovonsa suitset naiselta. Muut olivat jo valmistautuneet lähtöön. Ratsastaessaan nainen kohotti kätensä jäähyväisiksi. Sitten papit olivat jo menneet. "'Toivon teille parasta'", Remionin isä matki tuohtuneella äänellä. "Parempi olisi ollut jos jompikumpi pojista olisi päässyt mukaan! Molemmat ovat tarpeeksi hyviä, sen minä vaan sanon!" Remion ei jäänyt kuuntelemaan enempää. Hän luikahti samasta portista, josta papitkin olivat menneet ja riensi suurelle koivulle. Hän tiesi Marcen tulevan sinne heti kun pääsisi. Remion istui maahan, samaan paikkaan kuin aikaisemmin aamulla. Jonkin aikaa istuttuaan hän huomasi jälleen Marcen juoksevan niityn poikki puuta kohti. "Eivät ottaneet sinuakaan... Entä Rama?" Marce kysyi. Remion pudisti päätään. Illalla kun äiti oli patistanut kolmatta kertaa poikansa nukkumaan, Remion painoi päänsä tyynylleen ja kuunteli Raman hengitystä viereiseltä sängyltä. Hän päätti olla ajattelematta enää etsijäpappeja. Kun hän heräisi huomenaamulla, aamu olisi samanlainen kuin kaikki muutkin hänen yhdeksänvuotisen elämänsä aikana olivat olleet. Hän nousisi 5

9 ylös sängystä, söisi vähän aamiaista ja lähtisi leikkimään Marcen kanssa ennen kuin kukaan ehtisi keksiä hänelle mitään hyödyllisempää tekemistä. Mutta nyt hän nukkuisi. Remion sulki päättäväisenä silmänsä. "Remion? Nukutko sinä?" Rama kuiskasi hänen viereltään. "En kai sitten", hän vastasi avaten silmänsä ja katsoen veljeään, "Mitä nyt?" "Vähän aikaa minä olin aika huolissani siitä ottaisivatko ne minut mukaansa. Kun isä puhui siitä koko ajan. Mutta en minä halua lähteä, kuule. Minä haluan hoitaa tilaa", tämä kuiskasi viereisestä sängystä. Remion käski hänen olevan huolehtimatta siitä enää ja ruveta nukkumaan. Siitä miten hän oli pelännyt että papit veisivät Raman mukanaan, hän ei sanonut mitään. Saatuaan viimein unen päästä kiinni Remion näki unta, jossa hän oli jälleen samassa huoneessa pappien kanssa. Jokainen heistä oli laskenut huppunsa alas, joten hän saattoi tarkastella heidän kasvojaan. Silmiinpistävin heistä oli ehdottomasti kolmas vaaleanharmaaseen pukeutunut, vaaleatukkainen mies, jonka kasvoja halkaisi valtava, kammottava arpi. Remion muisti Pexin joskus kertoneen, että sellainen arpi oli tunnusomainen vuorien myrdakansalle. Nainen hymyili edelleen väsyneesti istuessaan ruskeahiuksisen miehen vieressä. Remion olisi hyvin voinut sanoa, että he olivat matkalla ollut aatelispari. Paitsi että he olivat matkalla olleita etsijäpappeja. Mustatukkaisesta miehestä Remion ei ollut niin varma. Nyt, unessa, hänestä tuntui etteivät vanha mies ja viimeinen papeista, sänkitukkainen, huomaamaton mies, olleet samanlaisia kuin muut papit. Mutta toisaalta, kuka heistä tiesi? Äkkiä arpinaama nousi ylös ja naulitsi katseensa Remioniin. Hän kastoi peukalonsa pöydällä olevaan puuastiaan ja lähti kulkemaan Remionia kohti. Tahtomattaan Remion kavahti. "Aloillasi, poika. Tämä ei satu", mies sanoi hiljaa ja laittoi peukaloidensa päät Remionin otsalle. Hän avasi äkkiä silmänsä. Kumma kyllä hän ei ollut huomannut laittaneensa niitä kiinni. Mies oli jo lähtenyt hänen viereltään ja Remion näki vilauksen itsestään äidin kattilan kyljestä. Hänen otsassaan oli sädehtivät merkit siinä missä miehen peukalot olivat olleet! Se oli kuin kolmio, jossa ei ollut pohjaa... Koivumetsän kylän majatalossa oli arvokkaita vieraita. Koivunmahlan Pex-isäntä kertoisi vuosiakin myöhemmin kuinka etsijäpapit olivat majoittuneet hänen kattonsa alle 6

10 mukanaan pieni ryhmä tulevia pappeja. Pex harkitsi teettävänsä kylän sepällä laatan asian kunniaksi. Se ainakin tekisi vaikutuksen muihin matkalaisiin. Jos hänen majatalonsa kelpasi papeille, se tosiaankin kelpaisi muillekin. Pappien huoneista voisi pyytää jopa ylimääräistä hintaa. Pappien mukana tulleet viisi lasta, tulevat papit, nukkuivat sikeästi huoneissaan. Matka oli ollut rasittava ja lapset olivat olleet lopunuupuneita. Papit taas olivat kerääntyneet yhteen omista huoneistaan. Hekin olivat väsyneitä kierrettyään kaikissa kylän alueen taloissa testaamassa lapsia. Nainen ja vaaleahiuksinen myrda olivat lysähtäneet sängyille puoliksi istumaan, puoliksi makaamaan. Ruskeahiuksinen mies oli asettunut istumaan naisen jalkopäähän ja nojasi kyynärpäitään reisiinsä. Toinen tummakaapuinen pappi istui häntä vastapäätä ryhdikkäästi, vaikka väsymys oli nähtävissä hänenkin kasvoiltaan. Miehellä oli tuuman mittaiseksi leikattu sänkitukka, joka korosti hänen lihaksikkaita kasvojaan. Huoneen ainoassa tuolissa istui mustatukkainen mies silmät ummessa kuin torkkuen. "Ainoa varteenotettava ehdokkaamme, Aida, taitaa olla Remion Garde", ruskeahiuksinen mies sanoi. "No olihan hänellä veli..." nainen vastasi vuoteennurkasta. "Hän alkoi jo olla liian vanha aloittaakseen koulutuksen. Hänen maailmankuvansa on jo liian muovautunut. Totuus iskisi häneen liian lujaa", arpikasvoinen myrda keskeytti puheensa vähäksi aikaa huokaistakseen syvään, "Ei. Kuten Rudie sanoi, tässä kylässä on vain Remion." "Kuinka monta kertaa minun on sanottava, että nimeni on Rudolph! Ei mikään... Rudie!" Miehen sävy oli hyvin ärtynyt. Sitten molemmat hymyilivät yhteiselle vitsille ja myrda nousi hänkin istumaan sängynlaidalle. "Rauhoittukaa", kuului käheä sihahdus lyhyiden hiuksien alta. Vaaleakaapuiset papit katsahtivat miestä kunnioittavasti ja sulkivat suunsa. Mies vajosi jälleen hiljaisuuteensa ja kohensi ryhtiään. "Minä en ymmärrä, mitä te vielä jahkaatte." Kaikkien päät kääntyivät nyt mustahiuksisen miehen puoleen. "Remionista tulee loistava pappi. Hänellä on kaikki edellytykset ja hän täyttää vaatimukset oikein hyvin, jotkut paremminkin kuin hyvin, jos saan sanoa. Minä en tiennytkään, että teillä menee näin paljon aikaa itsestäänselvyyksiin, Rudolph. Kaikki me näimme kuinka kirkkaana Agin peukalonjäljet loistivat pojan otsassa. Enkä minä ole kuullut sen töhnän vielä menettäneen voimiaan", hän jatkoi. "Olette aivan oikeassa, Kunnioitettu Da-", Rudolph aloitti. 7

11 "Mikä sitten on vikana? Lopetetaan nyt tämä ja mennään kaikki nukkumaan, me olemme totisesti ansainneet sen", Da-tre'o keskeytti nousten seisomaan. Hänen paksut, mustat kulmakarvansa loihtivat kasvoille uhkaavan ilmeen. "Lähtekääs nyt kaikki omiin huoneisiinne. Haetaan Garden nuorempi poika huomenaamulla ja jatketaan matkaa. Minä ja Georg lähdemme kohti Girnaa ennen seuraavaa kylää lapset mukanamme. Mutta nyt huoneisiinne!" mies hoputti vaaleakaapuisia ovea kohti. Hän käveli ovelle sulkeakseen sen muiden perässä, mutta tarttui Rudolphin hihaan ennen kuin tämä pääsi kovin pitkälle käytävällä. Da-tre'o viittoi toista miestä lähemmäs. "Etkö voisi tehdä minulle yhtä pientä palvelusta, Rudolph?" hän kuiskasi toiselle. Rudolph nyökkäsi vakavana ja valmiina mihin tahansa vanhan papin puolesta. "Voisitko sinä tulla nukkumaan tähän huoneeseen minun puolestani? Voimme keksiä vaikka, että seinien sävy saa minut unettomaksi tai jotain. Kunhan minulle suodaan edes yksi yö toisessa huoneessa kuin Georg", Da-tre'o jatkoi nyökäten kohti jäykkää miestä, joka oli jo käynyt makaamaan vuoteelle. "Onhan Georg hyvä matkakumppani ja kaikkea, mutta tuo sanattomuus käy pitkän päälle hermoilleni. Hän jopa hengittää tuolla tavalla!" "Millä niin, Kunnioitettu?" "Jäykästi, Rudie. Jäykästi", Da-tre'o sihahti painottaen joka sanaa. "Totta kai, Kunnioitettu. Ihan miten vain." Da-tre'o virnisti Rudolphille poikamaisesti ja puikahti ovenraosta ovelle, jonka taakse myrda oli jo mennyt. Rudolph astui huoneeseen ja istui vapaalle vuoteelle. *** Uni oli jo kaikonnut hänen mielestään, kun aamulla Remion heräsi kovakouraiseen ravisteluun, mitä isoveli usein käytti saadakseen hänet ylös sängystä. Hän raotti silmiään ja näki Raman yläpuolellaan. "Remion! Nyt ylös, senkin laiskimus! Remion, herää! Minä en aio sanoa sinulle enää kertaakaan!" Rama ravisteli veljeään vielä kerran. Remion nousi istumaan ja taisteli silmänsä kunnolla auki. Hän heitti jalkansa vuoteen reunan yli, venytteli kunnolla ja pörrötti hiuksiaan. "Aamiainen on jo valmista. Tule nyt jo!" Rama käski lähtien alas keittiöön. Remion hamuili housunsa lattialta ja puki ne kiireesti ylleen. Puuron tuoksu leijaili huoneeseen 8

12 ovenraosta. Remion kiirehti Raman perään. Keittiössä oli käynnissä tavanomainen yhden ihmisen vilske. Äiti säntäili sinne tänne milloin minkäkin asian takia ja muut yrittivät parhaansa mukaan pysyä poissa tieltä. Isä yritti luikahtaa tyhjän lautasen kanssa puurokattilalle hakemaan uutta annosta ja Rama istui pöydän ääressä odottaen oman puuronsa jäähtymistä. Remion puikkelehti sulavasti hellan ääreen ja sai jo lautaselleen mukavan annoksen ennen kuin isä pääsi hänen luokseen. "Huomenta!" Remion toivotti pirteästi. Keittiön vilinä karisti aina viimeisetkin unenrippeet hänen mielestään. "Huomenta. No heräsithän sinäkin viimein!" isä huusi hänen peräänsä kun hän suuntasi kohti ruokapöytää. Hän oli tuskin saanut istua alas, kun äiti ehti jo tiputtaa puuron keskelle voisilmän. Ulko-ovi aukesi ja heidän renkinsä asteli sisään. "Mitäs nyt, Bruno? Tulitko santsaamaan?" isä kysyi hilpeästi päästyään hänkin pöytään. "En, isäntä. Tulin vaan ilmottamaan, että tänne on tulos vierait. Tuolta tietä pitkin." "Niinkö? Minkä näköisiä?" "No vaikuttaa olevan ne samat papit ku eilen-" Bruno ehti hädin tuskin lopettaa lauseensa kun koko perhe oli jo ulkona. Papit olivat tosiaan palanneet. Samat hahmot ratsastivat dovoillaan ja sama mies ohjasi kärryjä, mutta niissä ei ollutkaan tummakaapuisia pappeja, vaan Marce. Heti kun papit olivat pysähtyneet poika hyppäsi alas kärryjen lavalta ja juoksi Remionin luo. "Olin juuri tulossa, kun nuo pysähtyivät kohdallani ja tarjosivat kyydin tänne. Sanoivat että se olisi ehkä kannattavaa", Marce supatti Remionille samalla kun papit laskeutuivat ratsailta. Kaikkien huput oli siirretty pois silmien edestä. "Päivää taas. Me olemme tulleet hakemaan Remionin mukaamme. Hänestä tulee pappi", nainen sanoi hymyillen. Remion joutui sokkiin. Hänestäkö pappi? Siis hän pääsisi Girnaan! Remion katsahti äitiinsä. Tämä nyökkäsi hänelle silmät kyynelissä, kuin arvaten hänen ajatuksensa. Sitten äiti kaappasi hänet syliinsä ja puristi lujaa ruumistaan vasten. Nyt äiti itki vuolaasti ja kasteli Remionin hiukset. Isä ja Rama tulivat lähemmäs ihmettelevät hymyt kasvoillaan. "Minun tulee sinua ikävä, Remion-pikkuiseni", äiti kuiskasi hänen korvaansa päästäessään kätensä liukumaan irti Remionista. Siinä samassa isä kaappasi hänet ja rutisti ilmat hänen keuhkoistaan. 9

13 Isä sanoi tukahtuneella äänellä olevansa hänestä hyvin ylpeä. Remion oli huomaavinaan kyynelen hänen silmäkulmassaan. Rama tyytyi vain taputtamaan veljeään olalle kannustavasti. Remion huomasi Marcen, joka seisoi erillään muista tyrmistyneenä. Hän käveli ystävänsä luo, muttei ensin keksinyt mitään sanottavaa. Lopulta hän vain tyytyi halaamaan ystäväänsä jäähyväisiksi. Remion yritti piristää edessään seisovaa poikaa. "Jos minusta kerran tulee pappi, niin sinusta ainakin tulee mahtava soturi! Nyt sinä vain joudut armeijaan yksin... Mutta me ollaan aina kavereita. Sitä ei muuta mikään!" hän lohdutti ystäväänsä. Hän oli alkanut tajuta, ettei ehkä näkisi tätä enää koskaan. Tai ainakaan pitkään, pitkään aikaan. Niin kuin ei näkisi vanhempiaankaan, ajatus ponnahti äkkiä hänen mieleensä. Valtava ahdistus syöksyi hänen rintaansa. Remion tunsi käden olkapäällään. Se oli Rama pidellen kädessään isohkoa nahkasäkkiä. Hän ojensi sen Remionille. "Minä kävin äkkiä pakkaamassa sinun tavarasi. Täällä on suurimmat vaatteesi, etteivät käy heti pieniksi. Ja veitsesi, pajupillisi ja se pieni medaljonki, jonka sait viime Pajana", Rama sanoi. Remion puristi säkkiä rintaansa vasten. Siellä olivat hänen viimeiset tavaransa tästä paikasta, joka oli ollut hänen kotinsa. "Lisäksi minä pakkasin mukaan vähän makeisia, mutta sitä äiti ei tiedä..." Rama kuiskasi hänelle vielä. Hänen pikkuveljensä kasvoille syntyi pieni epävarma hymy. Rama hymyili hänelle rohkaisevasti takaisin ja käänsi hänet kohti kärryjä. Papit olivat jo takaisin ratsailla ja kärrytkin lähtivät pian liikkeelle. Remion heilutti kättään hyvästiksi. Kaikki vilkuttivat takaisin, paitsi äiti, joka itki yhä isän rintaa vasten. "Nähdään myöhemmin!" hän huusi. Hän halusi kovasti uskoa näkevänsä heidät kaikki vielä joskus. Mutta koska hän nyt oli lähdössä pois, hän päätti ottaa siitä kaiken mahdollisen irti. Hän hivuttautui edemmäs kärryissä nähdäkseen minne he olivat menossa. Missään tapauksessa hän ei halunnut katsoa taakseen. "Tule vain tänne eteen istumaan minun viereeni, jos pääset", kärryjä ohjannut mies sanoi äkkiä. Pieni vilkaisu miehen kasvoihin paljasti hänet arpinaamaiseksi myrdaksi. Remionilla oli hämärä muistikuva, että olisi nähnyt tämän aiemminkin. Se oli toisaalta mahdotonta, koska hän ei ollut koskaan ennen nähnyt ainuttakaan myrdaa. Pexiltä hän oli kuullut, että he olivat vaarallisia, mutta tämä mies ei ainakaan näyttänyt kovin verenhimoiselta. Itse asiassa mies hymyili ystävällisesti, joten Remion päätti totella neuvoa ja kapusi tämän viereen. "Minun nimeni on Ag. Minä olen etsijäpappi, kuten tavalliset ihmiset sanovat. 10

14 Virallinen nimitys on wao", myrda esitteli itsensä. "Minä olen Remion Garde, herra. Ja minä olen kai tuleva pappi. Enkä tiedä mikä sen virallinen nimitys on, herra", Remion vastasi ja sai huvittuneen naurahduksen aikaan myrdassa. "Ei minua tarvitse herroitella. Pelkkä Ag riittää. Ja tulevia pappeja kutsutaan noviiseiksi. Olkoon tämä vaikka ensimmäinen opetus tielläsi oikeaksi papiksi." "Tuota noin... Ag? Voisitko sinä kertoa minulle... asioita? Siis kun minä en tiedä pappielämästä oikeastaan mitään..." "No ei tiedä moni muukaan. Ja syy siihen kerrotaan teille heti ensimmäiseksi, kun pääsette Girnaan. Minä en aio yrittääkään kertoa sinulle siitä, se on minullekin vaikeaa käsittää. Mutta kyllä minä voin sinulle joitain asioita selittää matkalla majataloon. Onko erityisesti jotain, jota haluaisit tietää?" Remion mietti sitä vähän aikaa. Lopulta hän tuli siihen tulokseen, ettei tiennyt edes sitä, mitä ei tiennyt. Hän sanoi sen Agille. "No aloitetaan sitten ihan perusasioista. Ensiksikin, kai sinä tiesit, että pappeja on kolmea eri 'lajia'? Ellei noviiseja lasketa mukaan. Erilaiset papit tunnistaa erivärisistä kaavuista. Me vaaleanharmaat olemme etsijöitä, jotka testaavat lapsia kaikista Eteläisistä roduista löytääksemme uusia noviiseja. No, me todella etsimme kaikista roduista, mutta Girnassa ei ole pitkään aikaan tainnut olla menninkäspappeja", Ag naurahti taas. Remion ei tiennyt, mitä nämä menninkäiset oikein olivat, mutta päätti kysyä niistä lisää myöhemmin. "Ja nuo kaksi ovat myös etsijäpappeja, siis...wai- waoja?" hän kysyi osoittaen edellä ratsastavia ihmisiä, jotka olivat syventyneet keskusteluun. "Niin. Naisen nimi on Aida ja mies on Rudolph. Pieneksi vinkiksi, että hän inhoaa, kun häntä kutsuu Rudieksi", myrda kuiskasi hänelle hymyillen ilkikurisesti. Remion huomasi pitävänsä tästä miehestä. Hymy pehmensi myrdan arvenhalkaisemia kasvoja. Hän hymyili Agille takaisin. "Entä ne tummempikaapuiset? Mitä pappeja ne sitten olivat?" "Caoja. Kiertäjäpapeiksi te niitä kutsutte. He kiertävät ympäri Cheshkaa, tarkkaillen ja antaen vihjeitä tavalliselle kansalle. Lisäksi he keräävät tietoa maailmanmenosta vietäväksi Girnaan. Yleensä he eivät puutu meidän työhömme, mutta Kunnioitettu Da-tre'o ja Georg ovat palaamassa pian Suureen Temppeliin ja sanoivat voivansa viedä teidät samalla. Joten meidän tiemme erkanevat pian, Remion. Mutta voit ainakin kertoa matkustaneesi Kunnioitetun Da-tre'on kanssa", Ag sanoi. 11

15 "No mikä se viimeinen pappilaji sitten on? Sinähän sanoit niitä olevan kolme." "Aivan. Sinua ei hevillä siirretä pois aiheesta, vai? Niin, viimeisenä ovat mustakaapuiset puhujapapit, leot, jotka pitävät yllä Girnan hallintoa. He pitävät yllä yhteyksiä Cheshkan valtioiden hallituksiin, mutta heidän tärkein tehtävänsä on pitää yhteyttä Calewaan, Suureen Jumalaan." "Ainakin toivon, että voin palvella Calewaa parhaalla mahdollisella tavalla", Remion totesi nuoruuden koko vakavuudella. Ag nyökkäsi hitaasti ja hetken Remion luuli näkevänsä surua miehen kasvoilla. Mutta toisaalta, mitä hän myrdoista tiesi? Heidän keskustellessaan he olivat saapuneet Koivumetsän kylään. Ag pysäytti kärryt majatalon eteen. Nainen meni sisälle. Remion yritti saada Pexin näkyviinsä voidakseen kertoa hänelle uutiset. "Sinun olisi paras mennä takaisin sinne taakse istumaan. Kohta saat seuraa", Ag sanoi hänelle ja hän totteli. Hän sijoitti säkkinsä kärryjen etunurkkaan, niin että saattoi mukavasti nojata selkänsä siihen. Pian majatalosta tulikin ulos viisi lasta pappien perässä. Etummaisena kulkivat tyttö ja poika, jotka Remion oletti haltioiksi, päätellen suipoista korvista ja vinoista tummanvihreistä silmistä. Kummankin ohimoista työntyi esiin pienet sarvenalut. Remion oli kuullut tarinoita, että aikuisilla haltioilla oli komeat sarvikruunut. Haltiakaksikon takana oli hennonnäköinen myrda-tyttö, joka näytti erityisen hermostuneelta. Myrdaa seuraava ihmispoika taas vaikutti ylimieliseltä, vaikka vaatteistaan päätellen hänkin oli tullut maatilalta. Jonon viimeisenä, kirjailtuihin vaatteisiin puettuna ja säteillen rodulleen tyypillistä itsevarmuutta, kulki kääpiö. "No niin. Pakkaudutaanpa sitten kärryihin", Aida kuulutti kun sänkitukkainen, tummakaapuinen pappi, Georg, talutti isompia kärryjä vetäviä dovoja majatalon eteen. Kunnioitettu Da-tre'o kiipesi tuon kärryn lavalle. Myrda-tyttö, vilkuillen pelokkaasti pappeihin harmailla silmillään, oli alkanut pikkuhiljaa hivuttautua kohti kärryjä, joissa Remion istui. "Niin, sinun En on kai paras mennä niille kärryille", nainen sanoi lempeästi myrdalle, joka nyökkäsi kiitollisena hiekanruskeaa päätään. Sitten Aida kääntyi kääpiön puoleen ja kehotti tätä seuraamaan tyttöä. Loput hän lähetti pitämään seuraa Kunnioitettu Datre'olle. Remion kiinnitti huomionsa toisiin kärryihin kiipeäviin noviiseihin. Haltiapoika auttoi tyttötoveriaan pääsemään lavalle. Haltiat olivat kovin samannäköiset kihartuvine tuhkanvaaleine hiuksineen, korkeine poskipäineen ja siroine nenineen. Ihmispoika katseli haltioita vierestä yrittämättäkään auttaa. Oljenkeltaisten hiuksien alta pojan harmaissa 12

16 silmissä näkyi heikosti peiteltyä halveksuntaa. Remion kääntyi ympäri ja huomasi katselevansa kääpiötä tämän mustiin silmiin. Se oli vallan erikoinen kokemus, sillä kääpiö seisoi täydessä kahden ja puolen jalan pituudessaan. Myrda oli hivuttautunut Remionia vastapäätä, aivan Agin taakse. Remion kiinnitti huomionsa takaisin kääpiöön, joka jatkoi tuimaa tuijotustaan. "Tuota... Hei. Minä olen Remion Garde", Remion sanoi ojentaen kättään tervehdykseksi, "Tuota noin... Istunko minä sinun paikallasi tai jotain? Kyllä minä voin siirtyä, ei siinä mitään", hän jatkoi pudottaen kätensä takaisin syliinsä ja oli jo aikeissa nousta, kun kääpiö viimein puhui. Remionin täytyi tunnustaa, että kääpiön ääni ei ollut aivan sellainen kuin hän oli odottanut. Kääpiön tuuheiden, mustien kulmakarvojen alla kiiltävät mustat silmät ja tuuheat mustat hiukset antoivat vaikutelman kumisevasta äänestä, joka toisi mieleen vasaran ja alasimen. Mutta kääpiön ääni oli tavallinen lapsen ääni. Toisaalta tällä kääpiöllä ei ollut vielä partaakaan, jonka Remion yhdisti kaikkiin kääpiöihin. "Minä olen Dhor Kallio. Anteeksi vain tuosta, mutta minun oli katsottava oletko sinä samanlainen kuin Lauren, tuo kopea ihminen tuolla. Älä kuitenkaan ota nokkiisi, Remionko se oli, sillä läpäisit testin puhtaasti. Täytyy vain sanoa, etten luule, että olisin kestänyt enää toista pöyhkeilevää heinäseivästä. Näithän sinä miten se noita kaksosiakin kohtelee..." "Haltioitako? Juu, huomasin minä-" Remion aloitti, kun kääpiön oli pysähdyttävä vetämään henkeä. "Vaan et ehkä halua kutsua kaksosia haltioiksi Romanaksen kuullen. Se poika antaa sinun kuulla pitkään ja koristeellisesti kuinka he ovat oikeasti dryadeja, siis maahaltioita tai jotain sinnepäin. Haltia kuin haltia, sanon minä, mutta Romanakselle se taitaa olla arka paikka. Niin, että tiedoksi vain", Dhor lopetti viimein ja istui myrdan viereen. Kärryt olivat jo lähteneet liikkeelle. Ag vihelteli hiljaa jotain Remionille tuntematonta säveltä. Toisissa vankkureissa heidän edessään haltiakaksoset olivat istuneet aivan vieri viereen ja puhuivat keskenään. Ihmispoika oli majoittunut mahdollisimman kauas heistä ja huvitteli jollain pallonmuotoisella lelulla. Remion kääntyi myrdan puoleen. "Ja sinä olet... En?" Tyttö nyökkäsi nopeasti. Ei siis keskustelua sillä suunnalla, Remion päätteli ja kysyi sitten Dhorilta, mistä maasta tämä oli kotoisin. "Minä olen Chalisin kääpiöiden kuninkaan serkunpoika", Dhor vastasi kohentaen ryhtiään, "Mutta uskallappas heittää yksikin Teidän Korkeutenne, niin minä..." kääpiö 13

17 uhkasi virnistäen samalla ilkikurisesti. Tajuttuaan, ettei Remion ollut koskaan käynyt edes kotikylänsä ulkopuolella, eikä siis tiennyt mitään Chalisin kuninkaasta, Dhor päätti opettaa Remionille kaiken kääpiöistä ja erityisesti omasta kuningaskunnastaan ja Remion kuunteli tarkkaavaisena. Chalisin kuningaskunta oli vuoristoinen valtio Rhondan tasankovaltion eteläpuolella, kun taas toinen kääpiöiden valtio oli Remionin kotimaan, viljelymaan ja metsien Mangen, eteläpuolella. Kääpiövaltiot erotti sama joki kuin Rhondan ja Mangenkin, lisäksi oli selvä ero asuiko jylhillä vuorilla, vai littanoilla aukeilla, Dhor selitti. Chalisin kääpiöt olivat kaivaneet kotinsa korkeiden vuorien sisään ja Dhor kehui luolien olevan todella viihtyisät, vaikka Remion asiaa epäilikin. Dhor oli matkustellut paljon isänsä ja pikkuserkkunsa, kruununprinssi Waldin kanssa, kun Remion taas tunsi asuneensa sankassa sumupilvessä koko elämänsä. Kääpiö taas oli innoissaan saatuaan itselleen kuuntelijan. Remionista tuntuikin, että Dhor oli henkilö, joka rakasti kuulla itsensä puhuvan. Ja nyt, kertoessaan kääpiöiden historian suurimpia taisteluja (johon kuului myös jokunen kapakkatappelu) Dhor pääsi pistämään parastaan. Vähän väliä hän elävöitti tarinoitaan näyttelemällä ja kokonaisuus oli loistava esitys, joka olisi saanut katsojia suurien kaupunkienkin toreilla. Kumpikaan heistä ei huomannut Eniä, joka oli myös lumoutunut kuuntelemaan kääpiön juttuja. Hän jopa unohti varautuneisuutensa ja purskahti nauramaan yhdessä Remionin kanssa kun yksi sankari kaatui jälleen kärryn lavalle. Dhor ei voinut kuin tuijottaa nauravaa myrdaa. Tämä ei ollut viettänyt heidän muiden kanssa paljoakaan aikaa ja oli vaikuttanut täysin vetäytyneeltä henkilöltä. Mutta kääpiö tointui äkkiä ja jatkoi kaksinkertaisella tarmolla. Aika meni kuin siivillä eikä Remionilla ollut aikaa potea koti-ikävää. Maisemat vaihtuivat heidän ympärillään kun he nauroivat yhdessä taas uudelle urhealle kääpiölle. He olivat saaneet myrdan jo puhumaankin heille muutaman sanan heleällä äänellään. Kääpiö oli juuri seivästämässä suurinta villisikaa koko maailmassa, kun kärryt äkkiä pysähtyivät ja Dhor kaatui nenälleen. Remion nosti kääpiön äkkiä pystyyn ja kurkotteli nähdäkseen mitä oli tapahtunut. He olivat tulleet tienristeykseen ja Aida ratsasti heidän vankkuriaan kohti. "Joko me olemme siellä?" Ag kysyi alakulo äänessään. Toinen nyökkäsi surullisen näköisenä. Sitten hän kehotti lapsia siirtymään toisiin vaunuihin. "Miksi?" En kysyi hädissään. "Meidän tiemme eroavat nyt. Kunnioitettu Da-tre'o ja Georg ovat mukananne 14

18 loppumatkan Girnaan. Meidän pitää lähteä etsimään uusia pappeja", Aida vastasi hellästi. Remion ja Dhor olivat jo laittaneet säkkinsä olalleen ja kääntyivät sitten Eniin päin. "Hei, me tiedetään, ettei me olla myrdoja, mutta sinä voit kyllä luottaa meihin. Ja minulla on kauhea arpi vasemmassa polvessa!" Dhor sanoi hilpeästi ja sai palkakseen pienen hymyn. Remion poimi Eninkin säkin selkäänsä. He auttoivat tytön alas ja kävelivät toisille kärryille. Toiset olivat jo tehneet heille tilaa ja he mahtuivat aivan mainiosti kyytiin. Georg maiskautti hevosille ja ohjasi ne kääntymään oikealle. En katsoi kaivaten etsijäpappien perään. Dhor taputti tyttöä olalle. Ihmispoika, Laureniksi Dhor oli häntä kutsunut, tuhahti halveksivasti katsoessaan myrdaa. Muut katsoivat Laureniin inhoten. "Kahmir! Ma olen Romanas ja siskoni on Romanala. Ilo on sydämissämme kun saimme tavata sinut, Remion", haltiapoika esitteli vuorostaan itsensä ja tyttöhaltian. Hänen puheensa kuulosti aivan kuin laululta. Kauniissa kirjailluissa vaatteissaan ja hienopiirteisine kasvoineen haltiat näyttivät niin ylhäisiltä, että Remion tunsi itsensä todella maalaiseksi. "Öh... Kiitos. Ilo on...minun puolellani", Remion sopersi yrittäen kuulostaa edes itsevarmalta. "Älä välitä tuosta. Kaikki haltiat puhuvat tuolla tavalla. Ensin se on todella kummallista, mutta siihen tottuu nopeammin kuin luulisi. Mutta älä vain ryhdy itse puhumaan tuolla tavoin..." Dhor kuiskasi hänelle. "Mistä päin-" Remion aloitti, mutta hänet keskeytettiin heti. "Me tulemme Sonadatan kauniista valtakunnasta jossa korkeat vaahterat kaartuvat sinisen taivaan alla", Romanas kertoi haaveksiva ilme kasvoillaan. "Ja jossa lähteet kantavat vettä niin kirkasta, että on kuin sitä ei olisikaan. Ja tuuli-" Romanala jatkoi kirkkaalla äänellään. "Aivan, aivan. Kaunista on ja riittää. Se siitä", Dhor keskeytti, "Saman puheen kuulee jokaiselta haltialta, joka tulee vastaan." Romanaksen ilme synkistyi hälyttävästi. "Mutta onhan Sonadatassa ihan nättiä", Dhor lisäsi pikaisesti virnistäen haltialle anteeksipyytävästi. Kun kärryt pysähtyivät viimein tienvarren majatalon pihalle aurinko oli jo laskenut ja Romanala oli nukahtanut pää veljensä olkapäällä. Kukaan ei hennonut herättää häntä, joten Georg nosti hänet käsivarsilleen kuin pergamenttikäärön ja kantoi huoneeseen, jossa tytöt nukkuisivat. Remion joutui jakamaan huoneen Laurenin kanssa. Hän oli jo huomannut, ettei Lauren nähtävästi tullut toimeen muiden kanssa. Kuitenkin jäädessään 15

19 pojan kanssa kahden tämän olemuksesta tuntui karisevan kaikki se vastenmielisyys, joka oli vallinnut Laurenissa matkan aikana. Remion ei ollut koskaan pitänyt ketään vihamiehenään, eikä hän halunnut yhtä nyt, joten hän päätti yrittää saada myös Laurenista toveriaan. Lauren vastaili Remionin keskusteluyrityksiin lyhyesti, kunnes Remion kysyi tämän kodista. "Meidän kylä oli ihan pohjoisten vuorien lähellä, yhdessä laaksossa", kuului vastaus. Pian Lauren kertoi katkeralla äänellä, millaista oli elää myrdojen naapurina. 16

20 luku 2: Affito mordel tycha est! Heidät herätettiin aikaisin seuraavana aamuna. Remion taisteli itsensä ylös eikä heti ymmärtänyt missä oli. Vasta tajuttuaan, ettei häntä katsova poika ollutkaan Rama vaan Lauren, hän heräsi lopullisesti. Heidän toinen matkapäivänsä oli alkamassa! "Sinun on parasta tottua aikaisiin herätyksiin. Niitä riittää..." Lauren sanoi kärsivällä äänellä. Oven takaa kuului kuiskauksia ja sitten kovaa koputusta. Dhor pamautti oven auki ja asteli sisään En perässään. "No olethan sinä jo sentään ylhäällä. En laittoi minut koputtamaan 'varmuuden vuoksi'", Dhor sanoi pirteästi viitaten peukalollaan takanaan seisovaan tyttöön. "Olemmeko me myöhässä?" Remion kysyi. "Ei. Mutta kyllä meidän pitäisi jo joutua alakertaan", En sanoi hiljaa. Matkalla alakerran ruokasaliin Dhor pidätteli Remionia niin että he jäivät muista hieman jälkeen. "Kuinka kestit koko yön tuota... tuota..." Dhor ei näkynyt löytävän sanaa kuvaamaan mielipidettään Laurenista. "Lauren ei oikeastaan ole niin inhottava", Remion vastasi. Hän kumartui kuiskaamaan kääpiön korvaan mitä Lauren oli illalla kertonut. Georg istui jo yhdessä suurimmista pöydistä ja viittoi heitä istumaan seuraansa. He tottelivat epäröiden, mutta unohtivat papin tuimat kasvot saadessaan aamiaisen eteensä. Pian haltiat liittyivät seuraan ja Remion kuuli ensimmäistä kertaa Georgin puhuvan. "Kunnioitettu on jo syönyt ja lepää huoneessaan. Te menette pakkaamaan ja tulette ulos odottamaan vaunuja kymmenen minuutin sisällä." Pappi sai asiansa sanottua ja jätti heidät istumaan keskenään pöytään. "Kymmenen minuuttia! Niin kauan minulla kestää saada tämä aamiainen niin viileäksi, että sen voi laittaa suuhunsa polttamatta kaikkia sisuskalujani", Dhor sanoi puhallellen kapinoivasti annostaan. "Ma luulen et hän yrittää vain saada meidät tuulen nopeudella valmistautumaan, jotta pääsisimma jo matkaan", Romanala lausui ja hänen veljensä nyökkäsi hyväksyvästi. "Oli miten oli, meidän on kai parasta pitää kiirettä", Remion huokaisi ja hotki lautasensa tyhjäksi yrittäen olla välittämättä kivusta, jonka tulikuuma ruoka aiheutti. Sitten hän ilmoitti menevänsä valmistautumaan lähtöön. 17