Erilaisuus on erityisyyttä. Asokotien lehti 1/ Uutta! 14 Asopaketti ja Tilaihme uudistivat kodin. 16 Tekninen huolto ennaltaehkäisee vikoja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Erilaisuus on erityisyyttä. Asokotien lehti 1/2015. 25 Uutta! 14 Asopaketti ja Tilaihme uudistivat kodin. 16 Tekninen huolto ennaltaehkäisee vikoja"

Transkriptio

1 Asokotien lehti 1/ Uutta! Asoristikko Erilaisuus on erityisyyttä 14 Asopaketti ja Tilaihme uudistivat kodin 16 Tekninen huolto ennaltaehkäisee vikoja 22 Raastaako arki? 29 Kukat tuovat pikkukesän kotiin

2 pääkirjoitus Tilaihme! sisältö 1/2015 Valtion päätökset vaikuttavat asumiskuluihin Tuore Pellervon taloustutkimuksen (PTT) tekemä tutkimus alueellisten asuntomarkkinoiden kehityksestä osoittaa, että vuokra-asumisen kustannukset jatkavat tasaisen varmaa kasvuaan lähivuosina erityisesti valtion tukemassa asuntotuotannossa. Myös asumisoikeusasuminen luokitellaan rahoitusmuodon perusteella vuokra-asumiseksi. Tutkimuksessa tuotiin esiin myös, että iso osa kustannusten noususta johtuu korjausrakentamisen kasvavasta tarpeesta suomalaisessa kerrostalokannassa. Näin tapahtuu myös meidän yhtiön taloissa, joista suurin on rakennettu 90-luvulla. Valtion tuella rakennettujen vuokra- ja asumisoikeusasuntojen asumiskustannuksiin vaikuttavat olennaisesti myös lainanhoitokulut. Valtion määrittelemät lainaehdot vaikuttavat siten, että laina lyhenee hitaasti ja kulut pysyvät korkeina koko laina-ajan. Ongelmana on, että lainaa ei ole saatu maksettua pois ennen kuin talo vaatii peruskorjausta. Asukkaalle tämä tarkoittaa sitä, että hän joutuu vastikkeessaan maksamaan jopa kuusi euroa neliöltä kuukaudessa pelkkiä lainanhoitokuluja. Asuntoministeriöstäkin on jo myönnetty, että vuokra- ja asumisoikeusasukkaat maksavat vastikkeissaan valtion yleiskuluja eli lainanhoitokulut ovat valtion tapa rahastaa asukkaita. Jos olit ajatellut, että yhtiö nostaa vastikkeita kerätäkseen suuria voittoja, niin laki estää sen. Laki velvoittaa yhtiön pitämään kiinteistöistä huolta omakustannusperiaatteella ja rajoittaa tuoton tuloutusta omistajille. Olemme yhtiön taholta jo vuosikausia yrittäneet tuoda esiin sen, että lainajärjestelmää pitäisi uudistaa myös vanhojen lainojen osalta. Olisi kohtuullista, että valtio ei rahastaisi tavallisia palkansaajia tällä tavalla. PTT:n tutkimuksessa nostettiin esiin myös se, että omistusasunnon maksaminen tavallisella palkkatyöllä on yhä vaikeampaa. Asuntojen hinnat erityisesti pääkaupunkiseudulla ovat nousseet kohtuuttoman korkeiksi. Kun sekä vuokra- että omistusasumisen hinta tavalliselle palkansaajalle on todettu kohtuuttoman korkeaksi, olisi asuminen syytä nostaa vaaliteemaksi kevään eduskuntavaaleissa. Tulevat kansanedustajat ovat juuri heitä, jotka voivat vaikuttaa valtion määrittelemiin lainaehtoihin. Asumisen tukeakin on ehdotettu osoitettavaksi suoraan asukkaille asumistuen muodossa, mutta se kuulostaa ainakin ARA-asuntojen osalta vähän hölmöläistarinan puuhalta leikata peittoa toisesta päästä ja jatkaa toisesta. Järkevintä olisi tehdä kunnollinen remontti lainajärjestelmään. Marko Pyykkönen toimitusjohtaja KUSTANTAJA JA JULKAISIJA Asokodit Leankatu Helsinki puh asokodit@asokodit.fi PÄÄTOIMITTAJA Marko Pyykkönen marko.pyykkonen@asokodit.fi TOIMITUSSIHTEERI Sari Puolimatka sari.puolimatka@asokodit.fi TOIMITUS Päivi Karvinen / Huvikummun viesti paivi.karvinen@huvikummunviesti.fi ULKOASU Minna Ruusinen / Miks ei! Oy mikseioy@gmail.com PAINO Erweko Oy, Helsinki 10. vuosikerta ISSN Asokotien asukkaille jaettava asiakaslehti, joka julkaistaan kaksi kertaa vuodessa. Lehden tavoitteena on välittää monipuolisesti tietoa Asokodityhtiön toiminnasta, asumisoikeusasumisesta ja ajankohtaisista asioista. Lehti jaetaan myös eri sidosryhmille. KANNEN KUVA: istockphoto Saunasta vaatehuoneeksi. sivu 12 Pidä huoli tietoturvastasi. sivu 26 Lukijatoive Asouutiset 4 Erilaisuus on erityisyyttä 8 Tilaihme ja Asopaketti 11 Tilaihme: Saunasta vaatehuoneeksi 12 Asopaketti: Lumi-paketilla luksusta keittiöön 14 Tekninen huolto ennaltaehkäisee vikoja 16 Huolenpitoa asukkaista ja asunnoista 18 Hyvä olo: valmistaudu kesään! 21 Raastaako arki 22 Asoristikko 25 Oletko tietoturvasi heikoin lenkki? 26 Kukat tuovat pikkukesän 29 Asopaketilla keittiö kuntoon. sivu 14 Yhdistyykö arki ja työelämä sujuvasti? sivu 22 2 ASOKOTI 1/2015 ASOKOTI 1/2015 3

3 Aso uutisia... ajankohtaisia asioita yhtiön toiminnasta ja asumisoikeusasumisesta kärpäsenä katossa Asokotien uudistuotanto alkaa Keimolanmäestä Asokotien uudistuotanto alkaa muutaman vuoden tauon jälkeen. Uusia Asokoteja rakennutetaan Vantaan Keimolanmäkeen. Asunnot tulevat Keimolan vanhan moottoriradan paikalle, uudistuvan Kivistön palvelujen tuntumaan. Kohde valmistuu loka-marraskuussa Kohteen rakennuttaa Asuntosäätiön Rakennuttaja Oy ja sen urakoitsijana toimii Skanska. Hankkeen pääsuunnittelijana toimii Arkkitehtitoimisto Juha Mutanen Oy. Taloon tulee 55 huoneistoa, kahdeksan kerrosta ja huoneistokoot vaihtelevat 32 m² 83,5 m². - Asunnot tulevat hakuun kevään aikana ja niitä voi hakea nettisivujemme kautta, kertoo markkinointipäällikkö Jaana Lahtinen ja muistuttaa, että asunnon vaihtamisessakin tarvitaan käyttämätön järjestysnumero, jonka myös voi hakea Asokotien internetsivujen kautta. Alueen katujen muodot ja nimet noudattelevat vanhan moottoristadionin nimiä. Kohteen osoite on Keimolankaarre 9 A-B ja sen nimeksi tulee Lähtöruutu. Alueen maamerkiksi jää moottoriradan valvontatorni, joka modernisoidaan. Julkisivumateriaaleina taloja hallitsee retropintainen poltettu, pellavanvärinen tiili. Lisäksi talojen julkisivuissa käytetään betonia ja alumiinia, johon painetaan porrashuoneiden kohdalla autonrengaskuvio. Rengaskuvio on erilainen jokaisen porrashuoneen kohdalla. Huollon kilpailutuksessa lisätään asukasyhteistyötä Asokodit kilpailuttaa huoltotoimintansa koko asuntokannassa. Tavoitteena on taata valtakunnallisesti huoltotoiminnan hyvä laatu. Kilpailutus on jo toteutettu pääkaupunkiseudulla ja vuonna 2015 kilpailutetaan kehyskuntien ja muun Suomen huoltotoiminta. Asokodit käynnisti huollon uudistamisen vuonna Pääkaupunkiseudun kohteiden huollon sopimukset sekä huolto-ohjelmat on nyt uudistettu, kohteet ryhmitelty kohteen kokonaisuuksiksi ja omatoimihuollon tilalle on luotu talkoohuolto. Talkoohuollon käyttöönotolla pyritään varmistamaan asukkaiden mahdollisuus osallistua kohteiden huoltotoimintaan ulkoalueiden hoidon osalta. Tekniikkaan ja kiinteistön korjaustoimintaan liittyvät tehtävät hoidetaan huoltoyhtiön kautta. Helsinki, Espoo ja Vantaa alueella kilpailutettiin 264 kohdetta. Kilpailutuksesta sekä toiminnan käynnistymisestä saatuja kokemuksia hyödynnetään muiden kohteiden osalla. Pääkaupunkiseudun kokemusten pohjalta olemme todenneet, että meidän pitää lisätä kohdekohtaista asukasyhteistyötä, jotta saamme tietoomme kohteiden erityisjärjestelyitä piha-alueiden hoidon osalta. Huollon kilpailutusta käydään läpi jälleen myös kevään puheenjohtajatapaamisissa, toteaa kiinteistöjohtaja Henrik Hämäläinen. Asukasviestintää on sovittu lisättävän myös yhtiön hallituksen asukasedustajien kanssa, jotta heille taataan riittävä tieto kilpailutuksen edistymisestä. Asukasedustajat Kari Lehtinen ja Kirsi Silfverberg- Nurminen ovat olleet aktiivisia seuraamaan kilpailutuksen edistymistä ja heihin on myös oltu yhteydessä pääkaupunkiseudun kohteista. Silfverberg-Nurmisen mukaan huollon kilpailutus on tarpeen muun muassa siksi, että huollon tehtäväkuvaukset saadaan selkeytettyä. Se helpottaa muun muassa isännöitsijän tehtäviä ja tehostaa huollon valvontaa. Asukkaat puolestaan saavat parempaa ja tasalaatuisempaa huoltotoimintaa. - Lisäksi huollon kilpailutus on kuin lottovoitto niille kohteille, jotka eivät halustaan huolimatta ole saaneet huoltopalveluita syrjäisen sijaintinsa takia, korostaa Silfverberg- Nurminen. Kehyskuntien ja maakuntien sopimus- ja huolto-ohjelmat uudistetaan vuoden 2015 aikana. Mikäli huolto toimii hyvin, kilpailutusta ei välttämättä toteuteta. - Asukasyhteistyö on tärkeää myös huollon toimivuuden toteamiseksi. Seuraamme huollon toimintaa myös palvelukeskustoiminnan kautta sekä asukkaille suunnatuilla palvelutasokyselyillä, korostaa Hämäläinen. Vastaa ja voita! A sokoti-lehden Asuntosäätiö ja Asokodit fuusioituvat toukokuun alussa Asuntosäätiö osti Asokodit vuoden 2014 keväällä. Kaupan myötä syntyi alan suurin asumisoikeusasuntoja omistava yhtiö, jolla on asuntoa ympäri Suomea. Asukkaalle kauppa ei tuonut muutoksia. Käyttövastikkeet ja muut asumisoikeusasumiseen liittyvät ehdot pysyivät ennallaan toteutetaan yhtiöiden fuusioituminen siten, että tietojärjestelmät yhdistetään ja kuusi työntekijää siirtyy Asuntosäätiön toimitiloista Tapiolasta työskentelemään Asokotien Pasilan toimistoon. - Syksyn ja talven aikana olemme käyneet läpi molempien yhtiöiden toimintoja ja yhdistäneet parhaat hallinnolliset käytännöt. Asukkaille arjen asumisessa fuusioitumisen ei pitäisi näkyä millään tavalla, vaan toiminnot jatkuvat entiseen tapaan, vakuuttaa toimitusjohtaja Marko Pyykkönen. Uuden omistajatahon myötä yhtiö pystyy pitkästä aikaa käynnistämään myös uudistuotannon. - Ensimmäinen kohde on lähtenyt käyntiin tänä keväänä Vantaan Keimolanmäessä. Sen lisäksi olemme aloittamassa paria kohdetta Espoon Suurpeltoon. Hankkeita on vireillä myös Helsingissä ja radanvarsipaikkakunnilla aina Lahtea ja Tamperetta myöten. Tavoitteenamme on käynnistää tulevan vuoden aikana noin 600 asunnon tuotanto, kertoo Pyykkönen. palautekysely löytyy Kotikulmasta lehden sähköisen version yhteydestä. Anna palautetta ja vaikuta lehden sisältöön. Palautteita antaneiden kesken arvotaan kaksi 50 euron arvoista, S-ketjun lahjakorttia. Arvonta suoritetaan Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. 4 ASOKOTI 1/2015 ASOKOTI 1/2015 5

4 Aso uutisia... ajankohtaisia asioita yhtiön toiminnasta ja asumisoikeusasumisesta Merkitse kalenteriisi asukashallinnon tapahtumat Vastikekorotukset yleistä linjaa maltillisemmat Asokotien asukashallinnon vuosikiertoon kuuluvat yhtiön taholta järjestettävät kohteiden asukaskokoukset, kevään teemaseminaarit, elokuun yhteistyöelimen kokoontuminen eli YTE-kokous ja syksyn tiedotustilaisuudet. Talotason asukastoiminnasta vastaa kunkin kohteen asukastoimikunta. Taloissa pidetään omia asukaskokouksia, pihatalkoita- ja juhlia sekä erilaisia kerhoja ja tapahtumia. Asukastoimintaan on käytössä myös asukasmääräraha yhtiön puolelta. - Olkaa aktiivisesti yhteydessä kohteenne hallinnolliseen isännöitsijään, jos mieli tekee järjestää esimerkiksi kohteen 20-vuotisjuhlat tai muuta yhteistä kaikkia asukkaita koskevaa puuhaa. Näihin tapahtumiin on mahdollista saada Asokodeilta hieman avustusta, kertoo hallintopäällikkö Anne Rantala. Asukaskokoukset pidetään kevään aikana Isännöitsijän koolle kutsumat asukaskokoukset pidetään kevään aikana kaikissa kohteissa. Kokouksessa käsitellään muun muassa kohteen talousasioita, mutta kokouksessa voi myös nostaa esiin kohteen korjaustarpeita tai muita ajankohtaisia asioita. Asokotien vastikekorotukset ovat tänä vuonna keskimäärin 0,5 % eli maltillisemmat kuin toimijoilla keskimäärin. Tammikuussa julkaistun Pellervon taloustutkimuksen asumiskustannustutkimuksen mukaan vuokrat nousevat tänä vuonna keskimäärin noin 2 %. Valtion tukemassa asuntotuotannossa - jota asumisoikeusasunnotkin ovat - vuokrat nousevat PTT:n tutkimuksen mukaan enemmän kuin vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa. - Olemme pystyneet pitämään vastikekorotukset maltillisina muun muassa hyödyntämällä vuosien varrella kertyneitä kohdekohtaisia hoitoylijäämiä. Korjaustoimintaan olemme pystyneet budjetoimaan hieman enemmän kuin edellisenä vuotena, toteaa hallintopäällikkö Anne Rantala. Yleiset asumiskustannukset energiakulujen, verojen ja taksojen osalta nousevat kuitenkin koko ajan, joten näin matalia korotuksia ei ole mahdollista toteuttaa joka vuosi, ellei muutoksia tule valtion lainaehtoihin, painottaa Rantala. Asokotien keskimääräinen käyttövastike tänä vuonna koko maassa on 11,68 euroa/neliö/kk. Kohdekohtaisen vastikkeen voi tarkistaa Asokotien internetsivuilta. Teemaseminaarit puheenjohtajille Teemaseminaareissa käsitellään tänä vuonna muun muassa Asuntosäätiön ja Asokotien fuusioitumista sekä ajankohtaisia alueellisia asioita. Kokouksissa valitaan myös edustajat YTE-kokoukseen. - Huoltotoiminnan kilpailutusta käymme myös läpi. Pääkaupunkiseudulla kilpailutus on jo toteutettu, mutta maakunnissa se toteutetaan vasta tänä vuonna, toteaa Rantala. YTE kokoaa alueiden toimijat yhteen Yhteistyöelimeen valitaan osallistuja kaikilta 31 toimintapaikkakunnalta. - Kokouksissa käydään läpi yhtiön ajankohtaisia asioista asukkaiden kanssa keskustellen. Lisäksi kokouksissa on aina asumiseen liittyvä asiantuntijaesitys, kertoo Rantala. Anne Rantala Budjetit läpi tiedotustilaisuuksissa Vuoden 2016 budjetit käydään asukastoimikuntien puheenjohtajien kanssa läpi syksyllä pidettävissä tiedotustilaisuuksissa. Pääkaupunkiseudun tilaisuuksien aikataulut on jo määritelty oheisessa taulukossa. Isännöitsijät tiedottavat maakuntien tilaisuuksista. - Toivomme, että asukkaat osallistuisivat aktiivisesti asukashallinnon tilaisuuksiin. Niissä pääsee keskustelemaan asumiseen liittyvistä asioista niin toisten asukkaiden kuin myös isännöitsijöiden ja yhtiön edustajien kanssa, kannustaa Rantala. Teemaseminaarit kevät 2015 Paikkakunta Aika Kokouspaikka Espoo ma 2.3. klo Hotelli Kuninkaantie, Lakelankatu 1 Helsinki ke 4.3. klo Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4 Kuopio, Siilinjärvi, Joensuu to 5.3. klo Sokos Hotel Puijonsarvi, Minna Canthin katu 16 Vantaa, Porvoo, Sipoo ma 9.3. klo Sokos Hotel Vantaa, Hertaksentie 2 Lahti, Kouvola, Mäntsälä ke klo Sokos Hotel Lahden Seurahuone, Aleksanterinkatu 14 Lohja, Kirkkonummi, Vihti, Raisio, Salo to klo Hotelli Lohja, Laurinkatu 34 Järvenpää, Kerava, Nurmijärvi, Tuusula ti klo Scandic Järvenpää, Asema-aukio Hyvinkää, Riihimäki, Hämeenlinna ke klo Cumulus Hyvinkää, Hämeenkatu 2-4 Lappeenranta, Imatra, Hamina, Kotka to klo Cumulus Lappeenranta, Valtakatu 31 Tampere ti klo Sokos Hotel Tammer, Satakunnankatu 13 Oulu, Rovaniemi ma klo Sokos Hotel Arina, Pakkahuoneenkatu 16 Jyväskylä ti klo Sokos Hotel Alexandra, Hannikaisenkatu 35 Budjetoinnin tiedotustilaisuudet syksyllä 2015 Paikkakunta Aika Kokouspaikkatoive Espoo ma klo Hotelli Kuninkaantie, Lakelankatu 1 Helsinki ti klo Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4 Vantaa ke klo Sokos Hotel Vantaa, Hertaksentie 2 6 ASOKOTI 1/2015 ASOKOTI 1/2015 7

5 Suuri osa ihmisten kokemista kärsimyksistä niin perheessä, asuintalossa, koulussa, töissä kuin muissakin yhteyksissä johtuu siitä, ettei erilaisuutta siedetä. Sopu ihmisten välillä lähtee aina samasta asiasta, ihmisten erilaisuuden ja jokaisen yksilön erityisyyden ymmärtämisestä. teksti Päivi Karvinen kuvat istockphoto ja Jari Härkönen ERILAISUUS on jokaisen ihmisen erityisyyttä kuvittelee, että asiat olisivat paremmin, jos kaikki -Moni olisivat samanlaisia. Höpö, höpö, ei sellaista tilannetta tule koskaan olemaan. Maailma on aina muodostunut ja muodostuu vastakin erilaisuuksista, toteaa TV:stäkin tuttu psykologi Ilona Rauhala. Erilaisuus ei ole Rauhalan mielestä asia, joka pitää ratkaista, vaan se on voimavara, jos uskaltautuu ottamaan selvää erilaisten ihmisten mielipiteistä, tavoista ja tottumuksista. Hyväksymisen kautta luodaan luottamuksen ilmapiiriä, joka on myös hyvän asuinyhteisön edellytys. Tunnusta ärsytys se laimenee Rauhala kehottaa miettimään tarkkaan, mikä esimerkiksi erilaisen naapurin toiminnassa häiritsee. - Jos tiedostaa omat tunteensa ja sanoo ne myös ääneen, pystyy sitä kautta laimentamaan ärsytyksen tunnetta. Silloin tunteesta tulee tietoiseksi ja pystyy paremmin miettimään, miten asia pitäisi kohdata rakentavasti. Rauhala ottaa esimerkin tilanteesta, jossa nuori mopoilija rassaa menopeliään ikkunasi alla ja joskus jopa herättäen sinut yöuniltasi. - Tuossa tapauksessa voisi yrittää tutustua häiriön aiheuttajaan vaikkapa arkipäiväisesti kyselemällä mopon korjauksen sujumisesta. Ja sitten sopivalla hetkellä todeta, että voisiko nuori olla kaasuttelematta iltamyöhään, kun se häiritsee untasi. Erilaiseen toimintaan on yleensä syy Jokaisella meistä on oma tarinamme toimintamme taustalla ja syitä erilaiseen toimintaan on monia. Ellei toista kuuntele, syyt jäävät tietämättä ja jäljelle jää vain suvaitsematon erilaisuuden pelko. - Voi olla, että esimerkiksi mopon rassaaminen on nuoren kaverin ainoa keino kokea onnistumisia ja siksi se on tärkeää. Kevään asukaskokouksessa voisi yhdessä miettiä millaisia muistoja halutaan talon lapsille asumisesta jättää. 8 ASOKOTI 1/2015 ASOKOTI 1/2015 9

6 Muistithan Asopaketin? Vielä ehdit remontoida kodin kevään juhliin. Psykologi Ilona Rauhala muistuttaa, että asuinyhteisössä on asioita, joihin ei välttämättä pysty vaikuttamaan, kuten monet talouteen liittyvät seikat. Energiaa kannattaisi käyttää sitäkin enemmän asioihin, joihin jokainen voi vaikuttaa, kuten positiivisen asumiskokemuksen luomiseen omaan taloon. Rauhala kävi puhumassa ihmisten erityisyydestä ja erilaisuudesta Asokotien Yhteistyöelimen kokouksessa elokuussa. Kuka? Ilona Rauhala on psykologi, tietokirjailija ja yritysvalmentaja, jonka yritys Palomacorento Oy auttaa asiakkaita kehittämään onnistumiskeskeistä asennetta työyhteisöihin. Rauhala on tullut tutuksi myös TV:ssä pyörittämästään keskusteluohjelmasta, kirjoittamistaan kirjoista sekä kolumneista ja pitämästään blogista. Rauhala kuvaa tavoitteekseen tehdä psykologiaa ihmisille tutuksi puhumalla kieltä, jota ihmiset ymmärtävät. Asuminen on ollut Rauhalan sydäntä lähellä aina, jopa niin, että lapsena hän haaveili arkkitehdin ammatista. Tutustuminen helpottaisi tuon asian ymmärtämistä ja tilanteessa voisi käydä jopa niin, että kun tutustuu mopoilijaan, mopon rassailu voi lakata häiritsemästä. Törkeyttä ei pidä hyväksyä Asuinyhteisössä on luonnollisesti myös sellaista käytöstä, jota ei pidä ymmärtää. - Erilaisuuden ymmärtäminen on eri asia kuin törkeyden hyväksyminen. Pitää tunnistaa mikä on tervettä käyttäytymistä ja mikä ei ole. Harmillisen usein puututaan juuri siihen terveeseen käytökseen, kuten vaikka lasten leikkimiseen ja jätetään puuttumatta epäterveeseen käytökseen, kuten vaikka perheväkivaltaan, pohtii Rauhala. Asuintalon erilaisissa riita- tai kriisitilanteissa Rauhala kehottaa niissäkin nostamaan asiat selkeästi esiin sen sijaan että niistä ei puhuttaisi. - Paljon tietysti riippuu ihmisten kyvystä käsitellä hankalia asioita, mutta myös niiden hankalien asioiden käsittely on normaalia vuorovaikutusta, jota pitäisi pystyä tekemään. Mitä tulee paikalle, kun sinä tulet paikalle? Erilaisuuden ja ihmisten erityisyyden hyväksyminen on Rauhalan mukaan olennainen osa luottamuksen ilmapiirin luomista asuintalossa. Jokainen voi aloittaa hyvän hengen luomisen omasta itsestään. Peiliin pitäisi jokaisen katsoa, sillä ketään muuta ei voi muuttaa kuin itseään tai omaa asennettaan. - Tee itsellesi yksinkertainen kysymys: mitä tulee paikalle, kun sinä tulet paikalle? Tuotko syyllistävää ja latistavaa mieltä vai myönteistä ja kannustavaa energiaa, joka vahvistaa muiden ihmisten itsetuntoa, kysyy Rauhala. Psykologisen tutkimuksen mukaan ihmisten itseluottamus vaikuttaa paljon asioista suoriutumiseen ja onnistumiseen. Meistä jokainen voi olla toistensa itseluottamuksen vahvistaja tai sitten latistaja. - Hyvän ilmapiirin luomiseen parisuhteessa, perheessä, töissä, koulussa tai asuintalossa ei ole kikka kolmosia, vaan se on ymmärrystä juuri siitä, mitä energiaa minä tuon paikalle, kun tulen paikalle. Tervehdi, kehu ja kannusta Positiivinen vuorovaikutus lähtee niin pienistä asioista kuin toisten ihmisten tervehtimisestä, kuulumisten kyselemisestä, kiitoksen antamisesta sekä kannustavista kommenteista. Ne ovat iso osa myös ihmisen asumiskokemusta. Jos ilmapiiri on tympeän kyräilevä, myös asumisen euromääräinen hinta tuntuu aina liian suurelta. - Asukaskokouksessa voisi joskus miettiä yhdessä mitä asumiselta talossa halutaan. Voisi miettiä esimerkiksi minkälaisia muistoja talossa asuville lapsille halutaan jättää. Kyttäämisen sijaan voisi kokeilla kannustaa ihmisiä havaitsemaan onnistumisia ja nostaa niitä enemmän esiin, kannustaa Rauhala. Kehuminen on Rauhalan mielestä liian vähän käytetty luonnonvara. Kehuilla on kuitenkin ihmisen itseluottamukseen suuri merkitys ja sitä kautta suora vaikutus onnistumiseen. - Kaikkihan me haluamme onnistua ja varmasti haluamme myös, että toiset onnistuvat. Mitä enemmän me ymmärrämme kehumisen merkityksen, sen parempi. Rauhalalta ei riitä ymmärrystä väitteelle, jonka mukaan kehuminen ja kannustaminen olisi epäsuomalaista toimintaa. - Jos jätetään kehumatta ja kiittämättä, se on törkeää toisen ihmisen mitätöimistä. Jos kehuminen ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin, niin on aika muuttaa se käsitys. Ja sen muutoksen tekemiseen jokaisen täytyy osallistua, painottaa Rauhala. Tervetuloa Asopakettitilaisuuksiin Pasilaan! Asokotien toimistolla Leankatu 3:ssa pidetään kevään aikana neljä Asopakettitilaisuutta, joissa kerrotaan asunnon remontointimahdollisuuksista valmiiksi suunniteltujen Asopakettien ja Tilaihmeen avulla. Tilaisuudessa pääset tutustumaan myös remontissa käytettäviin materiaaleihin. tiistai klo tiistai klo keskiviikko klo keskiviikko 6.5. klo Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Ilmoittauduthan viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta joko puhelimitse tai sähköpostitse asopaketit@asokodit.fi. 10 ASOKOTI 1/2015 ASOKOTI 1/

7 teksti Anni Karvinen kuvat Jari Härkönen Hyvästi sauna, tervetuloa vaatehuone Mielessä saunaremontti? Asokotien Tilaihme-paketissa loihdittiin asukkaalle lisää säilytystilaa vaatteille ja harrastustarvikkeille. tehtiin Asopaketti-remontti noin vuosi sitten -Siskolleni ja häneltä kuulin Tilaihmeestä. Mahdollisuus saunan purkamiseen ja sen muuttamiseen esimerkiksi vaatehuoneeksi oli minulle mieluinen tieto ja innostuin heti, espoolainen Päivi Kärki kertoo. Sisarukset asuvat samassa kerrostalossa Espoon Kivenlahdessa. Muutettuaan asokotiin Päivi halusi lisää kaappitilaa alkuperäisessä kunnossa olevaan kaksioon. Nyt eteisestä aukeaa seinän kokoinen peiliovi entiseen saunaan ja lauteiden paikalla komeilevat muistoja tuovat moottoripyöräkypärät letteineen. Eteisen toiminnallisuus muuttui kokonaan, kun avonaulakosta päästiin eroon ja eteisen vaatesäilytys siirtyi liukuovien taakse vaatehuoneeseen eli siis entiseen saunaan. Tilaa tuli muutoksen avulla eteiseen tuplaten lisää ja tila rauhoittui merkittävästi. Seinät liukuvat paikoilleen Asokotien sisustussuunnittelija Katja Törmänen ja remontin rakennusurakoitsija sekä keittiökalustefirma saavat kiitosta innokkaasta ja tehokkaasta toteutuksesta. Remontti pantiin aluille ennen juhannusta ja parissa päivässä oli jo purettu saunan lisäksi kylpyhuone ja keittiö. Kokonaisuudessaan asunnon muodonmuutos kesti kuukauden ja maksoi noin euroa. Pienistä pakettiin kuulumattomista lisätöistä sovittiin urakoitsijan kanssa erikseen. Oviaukko kylpyhuoneen ja saunan välillä tehtiin umpinaiseksi seinäksi ja eteisen seinän tilalle puolestaan tulivat peililiukuovet. Kylpyhuoneen vanha muovimatto sai lähteä, seiniin ja lattiaan valittiin uudet kaakelit ja katto paneloitiin. Keittiöön ilmestyivät uusien kaapistojen lisäksi uutuuttaan hohtavat kodinkoneet. Koko huoneistoon asennettiin kaunis vaalea laminaatti. Onko jo valmista? - Odotin innokkaasti remontin valmistumista. Asuin sen ajan siskoni luona ja kävin usein ennen töihin lähtöä katsomassa, missä vaiheessa asunto milloinkin oli. Urakoitsijaan pystyi luottamaan täysin ja työskentely oli viimeisen päälle siistiä, itsekin kiinteistöalalla työskentelevä Päivi kiittelee. Oman Asopaketin valintoja helpotti sisustusammattilaisen lisäksi siskon asunnossa nähdyt ratkaisut. - Tilaihme löytyy minulta, mutta jos saunan kaipuu yllättää, siskolle pääsen saunaan, Päivi toteaa. Hyvää tuulta vaatehuoneesta Saunan uusiokäyttö vaatehuoneena tuo lisää tilaa ja avaruuden tuntua. Hyvä ilmanvaihto huoneessa on jo valmiina. Päivi muistuttaa, että harvakseltaan saunominen ei ole kovin taloudellista ja uskoo monen pitävän saunaa varastona. Muutto ei ole tällä asukkaalla vielä mielessä. Sen sijaan remontoimisen makuun päästyään hän alkaa suunnitella jo uusia muutoskohteita. Seuraavaksi vuorossa voisi olla makuuhuone, jonne Päivi laittaisi muun muassa liukuovet kaapiston eteen. Ennen sitä on kuitenkin aikaa nauttia vaatehuoneen tuomasta lisätilasta ja tarinoida ystävien kanssa vaikka moottoripyöräretkistä. Niitä Päivi harrasti aikoinaan nyt jo edesmenneen miehensä kanssa. Kauniit muistot ja niistä kertovat esineet onneksi säilyvät. Lisätietoja Tilaihme-remontista löydät Kotikulmasta Asopaketit- sivulta tai ottamalla yhteyttä Vaatehuoneeseen eli entiseen saunaan Katja Törmänen suunnitteli Elfa-järjestelmän avulla juuri Katja Törmäseen Päivin tarpeisiin sopivat säilytystilat. katja.tormanen@asokodit.fi, puh ASOKOTI 1/2015 ASOKOTI 1/

8 teksti Päivi Karvinen kuvat Mikko Törmänen KOKKOSET ASOPAKETTI-REMONTISTAAN Saimme mitä tilasimme Eeva-Liisa ja Markku Kokkonen halusivat luksusta keittiöönsä. Lumi-paketti toi kotiin luksuksen lisäksi myös valoa sutjakkaasti sujuneen remontin jälkeen. Eeva-Liisa ja Markku Kokkonen ovat asuneet Uusikatu 43:ssa viitisen vuotta. He aikovat asua talossa pitkään, sillä sijainnin lisäksi talossa asuvat hyvät naapurit ovat tärkeä lisä asumisviihtyisyyteen. Markku toimii talossa asukastoimikunnan puheenjohtajana. Viime kesänä asukkaat tekivät suuren pihauudistuksen talkoovoimin. keittiö oli alkuperäisessä kunnossaan 90-lukulaisine pyökkilistoineen ja -Meidän laattoineen. Halusimme uusia sen, jotta saisimme keittiön toimivammaksi, selvittää Eeva-Liisa, jolle keittiö ei suinkaan ole pelkkä korea sisustuselementti. Hän viihtyy siellä myös herkkuja loihtien. Kokkoset kävivät pari kertaa Asokotien järjestämässä Asopaketti-illassa, ennen kuin päätyivät remontin teettämiseen. Asopaketti-illassa vierailu oli tärkeää, jotta pääsi hypistelemään materiaaleja käsissään. He päätyivät valoisuuden varmistamiseksi kiiltävän valkoisiin kaapin oviin. Myös työtasoksi valikoitui vaalea materiaali. - Halusimme uusia myös kaappien rungot. Sillä tavalla pääsimme eroon muun muassa vanhasta nurkkakaapista, jonka käyttö oli tosi hankalaa, kertoo Eeva-Liisa. Remontissa maalattiin myös keittiön katto ja seinät. Edellinen asukas oli laitattanut koko 80 neliöiseen huoneistoon kauniin parkettilattian, joten sitä ei tarvinnut uusia. Asopaketin avulla saa enemmän kuin perustasoa - Joku ihmetteli Asopaketti-illassa, että miksi tehdä remonttia, kun yhtiön pitää hoitaa remontit huoneistoissa. Kai meillekin olisi jossain vaiheessa remontti tullut, mutta me päädyimme silti teettämään tämän remontin, koska halusimme saada kotiin vähän luksusta, toteaa Eeva-Liisa. - Kyllä painetta tuli vähän naapureiltakin, joilla näimme Asopaketin avulla hyvännäköiseksi remontoituja keittiöitä, naurahtaa Markku ja kertoo, että heilläkin on käyty katsomassa valmista lopputulosta samassa hengessä. Yhtiö osallistuu Asopaketin kuluihin talon iästä ja huoneiston koosta riippuen. Kokkosten maksettavaksi jäi remontista noin euroa. Yhtiö kunnostaa huoneistojen keittiö-, kylpyhuone- ja saunatiloja talojen ikääntyessä, mutta remontit toteutetaan taloudellisesti perustasoisina. Asopaketin avulla asukas saa valita itselleen sopivat vaihtoehdot ja luksuksen tuntua. Urakoitsija ansaitsee suuret kiitokset Remontin hankinta oli Kokkosten mukaan erittäin helppoa. He tutustuivat paketteihin netin ja esitteiden avulla sen lisäksi että osallistuivat esittelyiltoihin. - Kun soitimme Katja Törmäselle, niin homma eteni siitä todella vauhdilla. Tero Pirttimaa kävi mittaamassa keittiötämme, antamassa hyviä vinkkejä ja pian meillä oli Keittiöpisteen suunnitelmat kommentoitavana. Sähköpostitse hioimme sitten suunnitelmat loppuun, kertoo Eeva-Liisa. Markku laskee, että remonttiin meni kolme ja puoli päivää, eikä retkielämä mik- Kokkosten keittiö ennen ja jälkeen remontin. Remontti toi pieneen keittiöön runsaasti valoa ja on nyt huoneiston koru, jossa Eeva-Liisan on mukava loihtia herkkujaan. Remontin yhteydessä uusittiin myös jääkaappi. roruokaa tehden tuntunut siksi mitenkään rasittavalta. - Kun osaa homman, niin eihän siinä kauaa mene, kehuu Markku remontin toteuttaneen Pirttimaan toimintaa. Keittiö on nyt kuin koru Kokkoset ovat erityisen tyytyväisiä siitä, että pieneen keittiöön saatiin remontin avulla lisää laskutilaa ja yläkaappien alle led-valot. - Nyt valot voivat olla vaikka koko päivän päällä, kun led vie niin vähän sähköä. Keittiöstä tuli remontin myötä muutenkin paljon valoisampi entiseen verrattuna, hehkuttaa Eeva-Liisa. Kysy Asopaketista ja Tilaihmeestä Katja Törmäseltä. katja.tormanen@asokodit.fi puh Vieraan silmin keittiö on kuin koru. Led-valon käyttö tuo esiin myös kauniin ornamenttikuvioisen välitilalaminaatin, joka oli Markun ehdoton valinta. - En halunnut keittiöön enää niitä sairaalalaattoja, kommentoi Markku. Hän kertoo itse nauttivansa myös siitä, että kaappien ovet ja laatikot eivät enää kolise kiinni mennessään sillä hidasteet pitävät siitä huolen. - Ja minusta tuosta välitilalaminaatista jää jälki tämän päivän suunnittelusta aivan samalla tavalla kuin ne pyökkilistat olivat 90-luvun suunnittelua, lisää Eeva-Liisa. Kokkosten ajatuksena on asua Uusikadun asunnossaan pitkään. Talo sijaitsee muutaman minuutin kävelymatkan päässä Oulun keskustasta ja talvipyryillä on mukavaa, kun porrashuoneeseen pääsee suoraan talon parkkihallista. Kesällä kaupunki on joka puolelta vähintäänkin pyöräilymatkan päässä. Kävellenkään ei ole pitkä matka keskustaan. Hyvä paikka Markulle ja Eeva-Liisalle viettää eläkepäiviään. 14 ASOKOTI 1/2015 ASOKOTI 1/

9 teksti Vesa Ville Mattila kuvat istockphoto ja Jari Härkönen TEKNINEN HUOLTO ennaltaehkäisee vikoja Jos asunto viilenee, ilmastointi temppuilee tai hanasta tulee vain kylmää vettä, on syytä ottaa yhteyttä kiinteistönhuoltoyhtiöön. Sen apuna ja taustalla toimii tekninen huolto, joka jo ennalta karsii monet mahdolliset viat. Asokodit oli ensimmäinen suomalainen asuinkiinteistöalan toimija, joka eriytti kiinteistöhuollon ja teknisen huollon. Edellisestä vastaavat kiinteistönhuoltoyritykset, jälkimmäisestä yli puolessa Asokotien kiinteistöistä Are Oy. Tekninen huolto tarkoittaa asuntojen ulkopuolisten LVIAS-laitteiden huoltoa ja ylläpitoa. Käytännössä kyse on huolehtimista siitä, että kiinteistön lämpö-, vesi-, ilmastointi-, kiinteistöautomaatio- ja sähkölaitteet toimivat hyvin ja asetettujen arvojen mukaan. - Häiriöitä pitää ennaltaehkäistä ja mahdollisiin vikoihin puuttua nopeasti. Mitä vähemmän vikatilanteita ilmenee, sitä paremmin tekninen huolto on onnistunut, kiteyttää Asokotien kiinteistöpäällikkö Tero Salminen. Järjestelmällisesti suunnitelmien mukaan Kiinteistönhuoltoyhtiöiden kontolle kuuluvat edelleen muun muassa lamppujen ja tiivisteiden vaihto, vuotavan hanan korjaus ja pattereiden ilmaus. Kiinteistöhuoltoyhtiöt myös vastaavat LVIAS-laitteiden toiminnan tarkkailusta ja teknisen huollon tilaamisesta vikoja korjaamaan. Asokodeilla tekninen huolto tarkistaa ja huoltaa kerran vuodessa kaikki asuntojen ulkopuoliset LVISA-laitteet. - Asiantuntijamme arvioivat esimerkiksi lämmönvaihtimien, venttiilien ja puhaltimien elinkaaren. Tarvittaessa he huoltavat ja vaihtavat niitä sekä antavat asiantuntija-apua uusien laitteiden valinnoissa, kertoo Aren LVI-toimialapäällikkö Teemu Jalomäki. Asokotien lisäksi Are vastaa maanlaajuisesti tuhansien muiden kiinteistöjen teknisestä huollosta. Siksi se pystyy vertailemaan kohteita ja etsimään energiatehokkaita ratkaisuja. Saadut opit ja kokemukset koituvat kaikkien hyväksi. - Meille jo vuosia jatkunut yhteistyö Aren kanssa mahdollistaa pitkäjänteisen suunnittelun ja korjaustarpeiden budjetoinnin, Salminen sanoo. Asokodit ja Are seuraavat kuukausittain teknisen huollon tavoitteiden toteutumista. Puolivuosittain läpikäydään laajempia katsauksia ja suunnitellaan tulevaa toimintaa. Asumisviihtyisyyttä ja energiatehokkuutta Kun tekninen huolto hoitaa hommansa hyvin, asukkailla on erinomaiset edellytykset viihtyä asunnoissaan. Kaikki toimii niin kuin pitääkin, mikä myös näkyy kiinteistön energiatehokkuudessa ja asumiskustannuksissa. Asokodit on antanut Aren hallittavaksi kiinteistöjen lämmönsäätökäyriä, joiden avulla automatiikka säätää patteriveden lämpötilaa ulkolämpötilan mukaan. Lisäksi Are tarkkailee muun muassa ilmanvaihdon käyntiaikoja ja vedenkäyttöä. Äkilliset muutokset vaikkapa vedenkäytön tuntikulutuksessa vaativat nopeaa reagointia, jotta kiinteistö säästyisi ylimääräiseltä energiahukalta ja sen aiheuttamalta lisäkustannukselta. - Ylipäätään energiatehokkuuden merkitys teknisessä huollossa kasvaa koko ajan, Jalomäki arvioi. LVI-toimialapäällikkö Teemo Jalomäki ja kiinteistöpäällikkö Tero Salminen kertovat, että teknisen huollon tavoitteiden toteutumista seurataan säännöllisesti 16 ASOKOTI 1/2015 ASOKOTI 1/

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Ikääntyneiden asuntoseminaari Kampin palvelukeskus. Jaana Lahtinen Asokodit

Ikääntyneiden asuntoseminaari Kampin palvelukeskus. Jaana Lahtinen Asokodit Ikääntyneiden asuntoseminaari Kampin palvelukeskus Asokodit Yritys 1.1.2018 Asuntoja 16 185 (31.7.2018) Asukkaita 40 000 Toimintapaikkakuntia 31 Kohteita 667 (31.7.2018) Käyttöaste 98,03 % Vaihtuvuus 16,51

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1

17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1 17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1 TYÖN JA PERHEEN YHTEENSOVITTAMISEN VERKKOAIVORIIHI Esitys on osa Työterveyslaitoksen koordinoimaa Sosiaali- ja terveysministeriön Työ ja perhe-elämä -ohjelmaa. Marja Etunimi

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Asokotien asukashallinto 1.5.2015

Asokotien asukashallinto 1.5.2015 4.5.2015 Asokotien asukashallinto 1.5.2015 1 ( 7 ) Sisältö 1. Asukashallinnon tarkoitus 2. Asukkaiden kokous a) Asukkaiden kokouksen tehtävät b) Asukkaiden kokouksen koollekutsuminen c) Asukkaiden kokouksen

Lisätiedot

Asukastoiminta kannattaa

Asukastoiminta kannattaa Asukastoiminta kannattaa Asukastoiminnan edelläkävijä Asukastoiminta on asukkaiden omaehtoista yhteistoimintaa. Se tukee hyvää naapuruutta ja on omiaan luomaan yhteisöllisyyttä. On tutkittua tietoa, että

Lisätiedot

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd 18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.

Lisätiedot

MITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN?

MITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN? MITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN? Miniopas - Itsearvio Miten suhtaudut muutokseen? Arvioi omia ajattelu- ja toimintamallejasi. Verratkaa arviointejanne yhdessä työkavereidenne kanssa. Ohje tämän oppaan käyttöön

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

Map-tiedote. Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet

Map-tiedote. Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet Map-tiedote Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet Mitä tämä vihko sisältää? 1. Map Minun asumisen polkuni -toimintamalli 5 2. Map-selkokuvat 7 3. Suunnittelen omaa elämääni 9 4. Asuntotoiveeni

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri Minä ja perhe, suulliset taidot

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Talomme katto on rakennettu vuonna 1986. Tiilet olivat tulleet huokoiseksi ja sammalta kertynyt, joten huoltoa kaivattiin, kertoo talon omistaja. Referenssi FRIISILÄNTIE

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN OSTOT TUKEVAT KASVUA Kasvuyrittäjänä tiedät, että kasvu on ennen muuta tekemistä. Millaisia tekoja tarvitaan tuloksekkaaseen ostamiseen? Tässä Esan seitsemän steppiä, joilla

Lisätiedot

Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry.

Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry. Mauri Niemelä Isännöitsijä vuodesta 1981 Vuoden isännöitsijä 2011, Isännöintiliitto ry Oulun Isännöitsijätoimisto Oy, yrittäjä, isännöitsijä, toimitusjohtaja, AIT Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry I-

Lisätiedot

velut Kotipal Vetrea

velut Kotipal Vetrea Vetrea Kotipalvelut Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia arjesta kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea tarjoaa apua arjen rutiineihin niin lapsiperheille,

Lisätiedot

Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä

Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä Työhyvinvointikyselyn tulosten käsittely ja hyvinvointisuunnitelman laatiminen työyksikön hyvinvointipajassa Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä Lapin sairaanhoitopiirin työhyvinvointisyke

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Ari Laine 4/2002 15.2.2002 Asumisoikeusasunnot 1990-2001 Asumisoikeusasuntojen rakentaminen aravalainoituksen tuella alkoi vuonna 1990 ja korkotukilainoituksen

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Uusavuttomuus - uusi ilmiö Jorma Lehtojuuri Wikipedia määrittelee uusavuttomuuden varsinkin nuorten aikuisten

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Lapsen kannustaminen Erilaiset tavat kannustaa

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen Nolla tapaturmaa 2020 Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015 Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus asetti

Lisätiedot

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Seinäjoen Lääkäritalo Yksityinen täyden palvelun lääkärikeskus Etelä- Pohjanmaalla, Seinäjoella Ammatinharjoittajien vastaanotot Työterveyshuolto

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Juha Niskanen 18.5.2016

Juha Niskanen 18.5.2016 Juha Niskanen 18.5.2016 Perustietoja: Yhtiö on perustettu vuonna 2003 Y-Säätiö 100 % tytäryhtiö ARA yleishyödyllisyys status, yhtiömuodoltaan kiinteistöyhtiömuotoinen osakeyhtiö Ensimmäiset kohteet v.

Lisätiedot

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 18 Asuminen on Suomessa kallista. Asunto-osakkeen ostaminen on monelle elämän suurin yksittäinen hankinta, ja oma koti on jokaiselle hyvin tärkeä. Lisäksi taloyhtiön korjaushankkeet ovat kalliita, erityisesti

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Valmistaudu kyselyyn vinkkilista esimiehelle vinkkilista työyhteisölle Valmistaudu kyselyyn - vinkkilista esimiehelle Missä tilaisuudessa/palaverissa työyhteisönne

Lisätiedot

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 1 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Kuudes iareena ja neljäs julkistettu tutkimus Tutkimuksen teemana

Lisätiedot

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

Kyselytutkimus työajan käytöstä

Kyselytutkimus työajan käytöstä Kyselytutkimus työajan käytöstä Omien asioiden hoitaminen ja Internetin käyttö työajalla Markkina- ja mielipidetutkimusyritys Q-Tutkimus toteutti kesäkuussa 2013 (3.6. 17.6.2013) kyselytutkimuksen, joka

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä 1.9.2017 Turku SOS- LAPSIKYLÄ VAHVISTAA LASTEN OSALLISUUTTA SOS- Lapsikylässä on vahvistettu lasten osallisuutta

Lisätiedot

Kiinteistöt. Vaativat jatkuvaa hoitamista. Sitovat pääomaa ja riskejä. Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä

Kiinteistöt. Vaativat jatkuvaa hoitamista. Sitovat pääomaa ja riskejä. Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä Yritysesittely Kiinteistöt Vaativat jatkuvaa hoitamista Sitovat pääomaa ja riskejä Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä Kustannukset nousussa, varsinkin energian Ovat monimutkaisia ja herkkiä

Lisätiedot

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA MUSTIKKAHAAN HUOLTO OY Versio 2016 OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS Asunto-osakeyhtiölaki 5. luku 2, osakkeenomistajan on ilmoitettava muutostyöstä etukäteen kirjallisesti hallitukselle tai isännöitsijälle,

Lisätiedot

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo)

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI? Puhumista Lapsen ja aikuisen välillä ITSETUNTO?

Lisätiedot

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET)

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Tukikeskustelukoulutus Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Peter Vermeulen Olen jotakin erityistä Kuinka kertoa lapsille ja nuorille

Lisätiedot

NextMakers-kasvuyritysbarometri. Julkaistu Microsoft Fluxissa

NextMakers-kasvuyritysbarometri. Julkaistu Microsoft Fluxissa NextMakers-kasvuyritysbarometri Julkaistu 9.2.2017 Microsoft Fluxissa NextMakers-kasvuyritysbarometri 1/2017 NextMakers-barometri käsittelee kasvuyrityksille kiinnostavia, ajankohtaisia aiheita. Ensimmäisen

Lisätiedot

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ aaro.leikari@hotmail.com TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ 25.01.2016 SISÄLLYS 1. Käyttöjärjestelmän asentaminen... 1 1.1 Windowsin asettamia laitteistovaatimuksia... 1 1.2 Windowsin asentaminen...

Lisätiedot

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen Yhdessä elämään Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen. Ystävyys ja toimeen tuleminen Aikuisten tehtävä on auttaa lapsia ymmärtämään ystävyyden erilaisuutta, ja sitä että kaikkien

Lisätiedot

Ikäihminen teknologian käyttäjänä. Marika Nordlund KÄKÄTE-projekti Vanhustyön keskusliitto

Ikäihminen teknologian käyttäjänä. Marika Nordlund KÄKÄTE-projekti Vanhustyön keskusliitto Ikäihminen teknologian käyttäjänä Marika Nordlund KÄKÄTE-projekti Vanhustyön keskusliitto KÄKÄTE-projekti Käyttäjälle kätevä teknologia -projekti: Vanhustyön keskusliitto ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Projektin perustelu ja tavoitteet

Projektin perustelu ja tavoitteet P A L V E L U T Projektin perustelu ja tavoitteet Hankkeen tavoite on lisätä sukupolvien välistä yhteenkuuluvuutta ja lisätä toisista huolehtimista tarjoamalla uudenlainen asumismuoto usean sukupolven

Lisätiedot

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES.

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES. SURF IDEA BOOK 2013 Arkkitehti: Ota yhteyttä saat 15 itunes App Store -lahjakortin käytettäväksi iphone ja ipad -applikaatioihin! Linkki sisällä 1 2 Vapaus keskittyä arkkitehtuurin suunnitteluun Puucomp

Lisätiedot

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? MIKÄ NUORTA AUTTAA? MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? KUN ITSE OLIN NUORI? KUINKA MONI KÄYNYT ITSE TERAPIASSA TAI SAANUT APUA? Innostunut, olen mukana kaikessa ikä Teen työni hyvin, ei muuta Oven

Lisätiedot

1. Vastuullinen kumppani

1. Vastuullinen kumppani YRITYSVASTUURAPORTTI 2016 1 1. Vastuullinen kumppani Näin onnistut kilpailuttamisessa Tunnetko jo kilpailutuksen erityisvaatimukset omalla toimialallasi? Entä minkä verran kilpailutukseen on hyvä varata

Lisätiedot