Syksy on uudistamisen ja uudistumisen aikaa!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Syksy on uudistamisen ja uudistumisen aikaa!"

Transkriptio

1 Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry Syksy on uudistamisen ja uudistumisen aikaa! Toivon, että jokaisella HENRYn jäsenellä on ollut mahdollisuus kesän aikana irtiottoon arjesta. On tärkeää ladata omia akkujaan, viettää aikaa ilman agendaa ja tehdä itselleen mielekkäitä asioita, joille kiireen keskellä ei tunnu löytyvän aikaa. Näihin hetkiin on ajoittain hyvä palata kiireen keskellä, ne antavat voimaa jaksaa paineen keskellä. Syksy on monessa mielessä uudistumisen aikaa. Koulut alkavat, arki palaa urilleen ja monella on varmasti mielessä joko uuden tai vanhan harrastuksen aloittaminen. Syksy tuo mukanaan myös työpaikan uudistukset ja muutokset. Osaamisen kehittäminen konkretisoituu kursseina, työnkiertoina ja haasteellisina projekteina. EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelussa todetaan, että tietoyhteiskunnassa jaettu tieto on arvokkainta, ja se saa merkityksensä, kun se yhdistyy muiden osaamiseen. Yritysten painottamat osaamisalueet ovat esimiestyö, projektityötaidot, tiimityö ja moniosaajuus. Ammattitaidon kehittämiseen panostetaan, ja kehittämisen muotoja monipuolistetaan. Suurimmassa osassa yrityksiä tunnistetaan ja arvioidaan parhaita osaajia ja potentiaaleja. David Rockin mukaan suoritustaso syntyy mm. tavasta ajatella ja tunteista tehtävää kohtaan, jotka muuttuvat näkyväksi tavaksi toimia ja sitä kautta tuloksiksi. Omalla avoimella ja positiivisella ajatuksella voi siis kääntää mahdottomalta tuntuvat tehtävät mahdollisiksi. Yrityksen vahvuus syntyy henkilöstön osaamisesta, intohimosta ja sitoutuneisuudesta strategian toteuttamiseen. Esimiehen tärkein tehtävä on porautua ajatuksiin ja tunteisiin saadakseen aikaan huipputuloksia. HR:n tehtävä on tukea esimiestä tässä tehtävässä. Kuinka monesti olet HR:n edustajana haastanut esimiehiä keskustelemaan aidosti alaisten kanssa ajatuksista ja tunteista tapojen tai tulosten sijaan? Kuinka hyvin tiedät omien alaistesi ajatukset ja tunteet työtä kohtaan? Tärkein sitoutumisen tekijä on intohimo omaan työhön. Intohimo syntyy ajatusten ja tunteiden kautta. Mikäli saat säännöllisesti (päivittäin, viikoittain, kvartaaleittain) onnistumisen kokemuksia omassa työssäsi, se tuntuu hyvältä, eikö vain? HR:n tehtävänä on tukea tätä tunnetta koko organisaation osalta toimivin ja selkein prosessein. Osaamista tulee tarkastella läpinäkyvästi ja tasapuolisesti koko organisaatiossa. Jokaisella työntekijällä tulee olla tieto siitä, miten omalla työllään voi vaikuttaa, paitsi yrityksen tulokseen, myös omaan henkilökohtaiseen kasvuun ja kehittymiseen. Merkityksellisyys nostaa toteutuksen flowtilaan. Miten itse määrittelet oman työsi merkityksellisyyden? HENRYn Uudista ja Uudistu messut järjestetään Finlandia-talossa teemalla Suomalainen ammattitaito veturina. Messut tarjoavat jäsenistölle läpileikkauksen osaamisen johtamisesta sekä kansainvälisesti että paikallisesti. Uudista ja Uudistu -messut ovat monelle HR-toimijalle odotettu kohokohta, jossa voi tutustua alan uusimpiin virtauksiin, kuulla tiivistelmät uusista trendeistä ja verkostoitua vanhojen kollegoiden ja uusien tuttavien kanssa. Tule mukaan osallistumaan, verkostoitumaan ja keräämään yrityksellesi uusimmat ajatukset ja kehittämisen työkalut. Hyvää uudistavaa ja uudistuvaa syksyä kaikille, nähdään messuilla! Wiki Wikström HENRYn hallituksen jäsen Personnel Development Manager Siemens Osakeyhtiö TÄSSÄ NUMEROSSA: Pääkirjoitus... 1 Uudista ja Uudistu suomalainen ammattitaito veturina... 2 Lynda Gratton Uudista ja Uudistu 2013 messuille... 4 Palkkavertailu edullinen tapa päivittää palkkatietonne... 4 Henkilöstöjohtamisen Benchmarking - Pulma ja siihen ratkaisu?... 5 Hankkeita yhteistyössä... 6 Vuoden paras HR-gradu kilpailun finalistit on valittu... 7 Henkilöstöteko HENRY -tilaisuudet, tietoiskut ja yrityskäynnit... 8 Ajankohtaista HR-alalla -markkinapaikka...10 Pääkaupunkiseudun jaokset...10 Aluejaokset...12 Kansainvälisiä konferensseja ja kokoontumisia...15 Uusi jäsenpalvelu...16 HENRYn perinteinen Suvipäivä...16 Väitöksiä, tutkimuksia ja selvityksiä...17 Uutta kirjallisuutta...21 Kirja-arvioita...25 Kuukauden HENRYläinen...27 Mukava tietää Tapahtumakalenteri...29 Uudet henkilöjäsenet HENRY tiedottaa...30 HENRYn toimiston yhteystiedot...30 HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/SYYSKUU

2 UUDISTA JA UUDISTU FINLANDIA-TALO, HELSINKI Suomalainen ammattitaito veturina Ammattitapahtumasta aitoja oivalluksia ja lisää virtaa, hyvää fiilistä syksyyn Jo kymmenettä kertaa järjestettävien Uudista ja Uudistu messujen kohtaamispaikkana on valoisa ja avara Finlandia-talo. Tapahtumien keskipisteessä ovat HENRYn ja tapahtuman yhteistyökumppanien järjestämät viisi seminaaria ja Master Class -tilaisuutta. Lisäksi ohjelman yli 50 tietoiskupuheenvuoroa rikastavat ja avaavat tapahtuman teemaa tuomalla siihen lisää asiantuntijanäkökulmia ja kokemusperäistä sisältöä. Voit messuvieraana valita monipuolisesta tarjonnasta itsellesi ajankohtaisimmat ja kiinnostavimmat aihealueet. Perinteisesti Uudista ja Uudistu tapahtumaan vetovoimaan kuuluu myös rento yhdessäolo ja tuttujen tapaaminen, aktiivinen vuorovaikutus sekä verkostoituminen. Tänä vuonna painokasta tietoa tarjoillaan jopa kuplivan juoman saattelemana iltatilaisuudessa. Messuseminaarit ja näytteilleasettajien tietoiskut Messuseminaarit ja näytteilleasettajien tietoiskut sekä näyttely ovat niin HENRYläisille kuin muillekin messukävijöille entiseen tapaan maksuttomia. Maksullisiin, mutta HENRYläisille edullisiin Master Class tilaisuuksiin ilmoittautuminen on sitova. Uudista ja Uudistu pääyhteistyökumppaniseminaari: Paras työelämä luodaan yhdessä! Keskiviikko klo , Helsinki Sali Maksuton, ei ennakkoilmoittautumista. Seminaarissa tarkastellaan, mistä aineksista paras työelämä syntyy. Millaista työyhteisöosaamista vaaditaan, mikä on yksilön vastuu ja mitä henkilöstöammattilainen voi tehdä hyvän työelämän eteen? Entä pitääkö työssä viihtyä vai voiko liika viihtyminen jopa heikentää tulosta? Kahden tunnin aikana Euroopan parhaan työpaikan henkilöstöjohtaja, palveluliiketoiminnan kehittämistä tutkinut tohtori sekä hyvinvointitutkimuksen tuloksia hyödyntävä yritys avaavat näkemyksensä aiheesta. Seminaarin tarjoaa Smartum. Lue ohjelmasta tarkemmin nettisivuiltamme, Uudista ja Uudistu -messuseminaari: HR kohtaa palvelumuotoilun - asiakaskokemus HR:n hyppysissä Torstai klo , Helsinki-sali Maksuton, ei ennakkoilmoittautumista. Henkilöstön sitoutumisen ja asiakaskokemuksen kehittämiseen yhdessä tarvitaan uusia tulokulmia. Kun menestymisessä tarvitaan molempia, tulisi myös asiakaskokemuksen kehittäminen olla HR:n agendalla. Miten osoittaa johdolle, että asiakkaiden kokemuksen ja ihmisten sitoutumisen ymmärtäminen ovat enemmän kuin saman kolikon kaksi puolta? Miten kohdistaa organisaation kehittämistä niin, että se näkyy asiakasta sitouttavina palvelukokemuksina? Seminaarin tarjoaa Promenade Research. Lue ohjelmasta tarkemmin nettisivuiltamme, Uutta messuilla Master Class tilaisuudet : syväluotausta ja valovoimaisia esiintyjiä HENRYn jäsenenä sinulla on erinomainen mahdollisuus nähdä ja kuulla esiintymislavalla huippupuhujia ja esiintyjä sekä aistia tuulahduksia henkilöstöjohtamisen trendeistä myös maailmalta. Lynda Gratton: The Future of Work How corporations are using open innovation, building virtual teams and encouraging the generations to work together Wednesday at , Helsinki Hall The admission fee for HENRY members is VAT 24% and VAT 24% for non-members. Registration is binding. Professor Lynda Gratton s Master Class talks about the profound transformation occurring in work. Technology is joining up peers and making hierarchies redundant. Globalisation is uncovering new sources of talent, whilst demographic changes are creating five generations at work whilst significantly increasing the length of working lives for people across the globe. Professor Gratton discusses in the Future of Work transformation at work: meet the challenges and reap the benefits open innovation building virtual team generations working together Read more: Innostustalous - Miten aito intohimo muuntuu fiksuiksi talousluvuiksi? Keskiviikko klo , Helsinki-Sali Hinta HENRYn jäsenille on ALV 24%, muille ALV 24% Sitovat ilmoittautumiset. 2 HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/SYYSKUU 2013

3 Innostustalous-seminaarissa suomalaiset ajatteluvaikuttajat - Jari Sarasvuo, Susanna Rahkamo, Mikael Jungner, Pekka Pohjakallio ja Lauri Järvilehto - kertovat, miten innostuminen lisää tuottavuutta, miten työntekijöissä sytytetään aito intohimo tekemistä kohtaan, ja miten rakennetaan innostavia työyhteisöjä. Huipputyö löytyy sieltä, missä aito intohimo kohtaa yhteisön todelliset tarpeet. Keith Goffin: Creating a Culture of Innovation the untapped potential of HR Thursday at , Helsinki Hall The admission fee for HENRY members is VAT 24% and VAT 24% for non-members. Registration is binding. In international surveys CEOs regularly show the importance of innovation to the health and growth of companies. However, such reports also recognise that many companies struggle with innovation. A fundamental reason for this is the lack of a culture of innovation. The session will explore how the HR function can take the lead in creating a culture of innovation in their organisation: Tutustu ohjelmaan netissä Uudista ja Uudistu tapahtuman sähköinen ohjelma on luettavissa ja ladattavissa alkaen HENRYn kotisivuilta osoitteesta Jokaiselle HENRYn jäsenelle postitetaan lisäksi syyskuun alussa painettu kutsu, joka on samalla myös tapahtuman ohjelmajulkaisu, erillisen Messu-extran liitteenä. Saat myös AMT Hakemistot Oy:n kustantaman Henkilöstöjohtamisen Vuosikirjan 2013 veloituksetta samassa postituksessa. Hengähdystauko ja irtiotto arjesta ilmoittaudu mukaan messuille Ennakkorekisteröityminen Uudista ja Uudista 2013 messuille tapahtuu osoitteessa Kun ilmoittaudut verkossa klo mennessä, saat postitse sisäänpääsykortin ilmoittamaasi osoitteeseen. Ota se mukaasi Finlandia-taloon - pääset nopeasti ja jonottamatta eteenpäin. - What are the hidden barriers to innovation in your organisation? How can you deal with them? - How to increase customer focus in your organization. - How to encourage innovation through Reward and Recognition. - How to develop processes that s upport, rather than smother, innovation. - Achieving a real culture of innovation : case studies. Read more: Osaamisen markkinat uusia tuotteita, henkilöstöalan osaajia Finlandia-talon näyttelyalueella Osaamisen markkinat esittäytyvät uudistuneilla Finlandia-talon näyttelyalueilla. Yli 50 näytteilleasettajaa toivottaa sinut tervetulleeksi keskusteluihin kasvotusten. Saat yhden katon alta helposti läpileikkauksen henkilöstötyön tuote- ja palvelukehityksen tuoreimmista saavutuksista. HENRYn kumppanit Uudista ja Uudistu 2013 tapahtumassa: Pääyhteistyökumppani: Päämediakumppani: Mediakumppani: Seminaarikumppanit: Master Class kumppanit: HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/SYYSKUU

4 Lynda Gratton Uudista ja Uudistu 2013 messuille THE FUTURE OF WORK How corporations are using open innovation, building virtual teams and encouraging the generations to work together Aika klo 13:30 15:30 Paikka Helsinki-sali, Uudista ja Uudistu 2013 messut, Finlandia-talo Järjestäjä: Henrietta Oy ja OPTEAM Lynda Gratton is Professor of Management Practice at London Business School where she teaches an elective to MBA students on the future of work. In 2011 she was ranked by the Times as one of the top 15 business thinkers in the world, described by the FT as the management gurus most likely to impact on the future and ranked second in the HR world by Human Resources magazine. Copyright Lukas Kroulik Gratton has written six books including Living Strategy, Hot Spots and Glow. Her latest book The Shift about the future of work was published in 2011 and her highly anticipated new book The Key will be published in She has won a number of prizes for her writing and research, and her books have been translated into more than 20 languages. Lynda advises companies in Europe, the USA and Asia. Lynda sits on the Guardian Sustainable Business Awards panel, the FT Business Book of the Year panel and chairs the World Economic Forum council on the future models of leadership. Lynda is the founder of the Hot Spots Movement ( ) dedicated to bringing energy and innovation to companies. Lynda has a weekly blog about the future of work Seminaari on maksullinen: Seminaarin hinta HENRYn jäsenelle on ALV 24 %; muille 250. Hinta sisältää seminaarin aineistoineen. Sitovat ilmoittautumiset osoitteessa Helsinki-saliin mahtuu 350 ensiksi ilmoittautunutta. PALKKAVERTAILU edullinen tapa päivittää palkkatietonne HENRYn vuotuisella palkkavertailulla hankit tuoreet tiedot palkoista niin omalla toimialallasi kuin yli toimialarajojen. Osallistumalla vertailuun saat joulukuussa lokakuun palkkatiedot, josta näet miten yrityksesi sijoittuu palkkapolitiikassaan. Viime vuosien tuotekehittelyn tuloksena tiedot syötetään helpolla nettiohjelmalla, ja vertailuraportin saat sähköisessä muodossa omien tunnustesi takaa. Palkkatietojasi voit rajata hakuehdoilla: henkilökunta, liikevaihto, kansainvälisyys ja toimialat. AIKATAULU Lokakuu to viimeinen ilmoittautumispäivä Marraskuu ke viimeinen palkkatietojen antopäivä Joulukuu vk 50 raportit valmistuvat ja linkit lähetetään osallistujille to palautetilaisuus HINNAT Osallistumismaksu ALV 24 % sisältää käyttöoikeuden valtakunnalliseen yleisraporttiin ja yrityskohtaiseen vertailuraporttiin omalta toimialaltasi. OSALLISTUMISEN PERUMINEN Jos peruminen tapahtuu jälkeen on perumismaksu ALV 24%, ja jälkeen veloitetaan koko osallistumismaksu. Vain osallistumalla voit saada tulokset! Käy ilmoittautumassa vertailuun osoitteessa: > Tuotteet ja palvelut > Palkkavertailu. Lisätietoja: Kirsi Ristimäki puh. (09) tai kirsi.ristimaki@henry.fi 4 HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/SYYSKUU 2013

5 Henkilöstöjohtamisen Benchmarking 2013 pulma ja siihen ratkaisu? Edelläkävijyys vaatii jatkuvaa uudistumista ja johtamista lähellä asiakasta. Missä organisaatio on strategisten tavoitteidensa saavuttamisen osalta menossa, ja miltä tulevaisuus mittareiden valossa näyttää? Miten HR-ammattilaisena pääset mukaan tärkeään keskusteluun ja luot yhteyden liiketoiminnan strategisten tavoitteiden ja henkilöstöjohtamisen välille? Käytätkö intuitiota ja näppituntumaa vai haluatko oikeasti osoittaa johtavasi henkilöstötyötä? Hyviä uutisia kustannustehokas ja helppo väline on tässä: hyödynnä juuri HR-ammattilaisen avuksi suunniteltu HENRYn palvelu ja mittarit! HENRYn Henkilöstöjohtamisen Benchmarking -vertailun avulla nostat henkilöstöjohtamisen ja oman osaamisesi HRammattilaisena uudelle arvostuksen tasolle. Vertailun osallistuneilta saadun palautteen mukaan vertailun tulokset toivat mukanaan vipuvoimaa kehitystyöhön ja uusia oivalluksia, joita voitiin soveltaa suoraan suorituksen johtamiseen ja henkilöstötyöhön. Henkilöstöjohtamisen Benchmarking -vertailuun osallistuessasi Sinun ei tarvitse miettiä, mitkä ovat yrityksenne oleellisimmat HR-mittarit, vaan käytössäsi olevat asiantuntijat suosittelevat niitä tarvittaessa aineistosi perusteella. Tee päätös ja hae uutta draivia henkilöstötyöhön: ilmoittaudu mukaan vuoden 2013 vertailuun! Lisätietoja löydät HENRY nettisivuilta Vaihtoehdot ja hinnat 1. Tunnuslukuyhteenveto ALV 24% organisaation valitsemat tunnusluvut sisältäen vertailun toimialaan ja kaikkiin eri toimialoja edustaviin yrityksiin (ei sisällä analyysiraporttia, menettelyjä ja parhaita käytäntöjä) 2. Avaintunnusluku -yhteenveto + palautekeskustelu + parhaat käytännöt raportti ALV 24% 3. Kaikki tunnusluvut -yhteenveto + palautekeskustelu + parhaat käytännöt raportti ALV 24% Aikataulu Ilmoittautumiset mennessä. Aineistot toimitetaan HENRYyn mennessä. Tulen mieluusti esittelemään vertailua sinulle, joten soita tai laita viesti, niin sovitaan aika! Kirsi Ristimäki, (09) , , kirsi.ristimaki@henry,fi Parhaat kokoukset Päiväkummussa! tunti 2 päivän kokous- Päivän kartanokokous 64 /hlö (min. 20 hlö) Kokous kartano Wanha Emännän idyllisessä tuvassa Herrasväen kahvitus sen seitsemän sorttia ja koulutuspäivät Ota yhteyttä myyntipalveluumme ja räätälöimme juuri teille sopivan tapahtuman. Keskustie 121, Karjalohja, puh myynti@paivakumpu.fi, HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/SYYSKUU

6 Hankkeita yhteistyössä HENKILÖSTÖJOHDON RYHMÄ - HENRY RY JA TYÖELÄMÄ 2020 HANKE YHTEISTYÖHÖN HENRYssä on kartoitettu ja suunniteltu yhdistyksen yhteistyömahdollisuuksia Työelämä 2020 hankkeen kanssa. Prosessi käynnistyi elokuun alussa, kun hankejohtaja Margita Klemetti esitteli hallitukselle hankkeen taustoja ja suunnitelmia. HENRYn hallitus jatkaa asian käsittelyä osana omaa strategiatyötään. Yhteistyölupauksen laadintaan päästään myöhemmin syksyllä. HENRYn lisäksi Työelämä 2020 hankkeen sateenvarjon alle liittyy syksyn aikana hyvä joukko työelämätoimijoita. Laajentumisen tavoitteena on saada aikaan laaja-alaista voimaa työelämän kehittämiselle. Kukin uusi toimija tulee palvelullaan tai verkostollaan edesauttamaan työpaikkojen tavoitettavuutta, ja näin omalta osaltaan kannustamaan työpaikkoja kehittämään toimintaansa. HENRYn mukaantulo työelämän kehittämistalkoisiin on erittäin hieno asia. Henkilöstöjohdon ja ammattilaisten ryhmä on tärkeä viestinviejä ja vaikuttaja työpaikoilla, hankejohtaja Klemetti toteaa. Klemetti uskoo vahvasti, että HENRYn jäseniltä tulee myös hyviä ideoita ja ajatuksia työelämän kehittämiseksi laajemmin. HENRY pitää hanketta erittäin tärkeänä tässä tilanteessa, missä Suomi on, toiminnanjohtaja Maija Eklöf kommentoi. Maailmanlaajuinen taloudellinen tilanne sekä Suomessa tapahtuva rakennemuutos aiheuttaa sen, että vanhat rakenteet ja auktoriteetit murtuvat ja muuttavat perusteita tulevalle suomalaiselle osaamiselle. Tämänhetkinen yhteiskunnallinen keskustelu suomalaisesta työelämästä keskittyy edelleenkin menneiden rakenteiden varaan. Työelämän kehittäminen luovasti ja uudesta näkökulmasta edellyttää myös uudenlaisia toimintatapoja, Eklöf jatkaa. Tässä *Työelämä 2020* -hanke on erinomainen alusta, jonka avulla HENRY voi osallistaa kaikki HENRYn jäsenet omissa työyhteisöissään sekä erityisesti HENRYn aluejaokset ideoimaan ja talkoisiin ympäri Suomen. VASTUULLINEN KESÄDUUNI Vuoden 2013 vastuullisimmat kesätyönantajat on julkistettu: Rovio, Gronlund Palvelut ja Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ovat vuoden 2013 vastuullisimmat kesätyönantajat Vastuullinen kesäduuni -kampanja haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän ja parempia kesätöitä. Osana kampanjaa toteutettiin Vastuullisin kesäduuni kilpailu, jossa etsittiin Suomen vastuullisinta kesätyönantajaa. Kilpailuun osallistui 54 työnantajaa ja vastauksia saatiin lähes kesätyöntekijältä. Kilpailuraati palkitsi työnantajia kolmessa kategoriassa: Suurten kategoriassa voiton ansaitsi Rovio Entertainment Ltd. Keskisuurten sarjan voitti Pirkanmaan seudulla toimiva Gronlund Palvelut Oy ja pienten sarjan Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Lisäksi raati antoi kunniamaininnan kuudelle kilpailussa hyvin menestyneelle työnantajalle. Suurten sarjassa kunniamaininnan saivat Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskus ja NCC. Keskisuurten sarjassa nostettiin esiin Posiva Oy ja Kymenlaakson Sähkö Oy sekä pienten sarjassa Hämeenlinnan Seudun 4H-yhdistys ry ja tamperelainen jäätelökioskiyritys Dream & Dream Oy. Työnantajia koskevat tiedot kerättiin suoraan organisaatiossa työskennelleiltä nuorilta. Kysymyksissä tiedusteltiin kampanjan edistämien hyvän kesätyön periaatteiden toteutumista sekä nuorten yleistä tyytyväisyyttä kesätyöpaikkaansa kohtaan. Päätöksen voittajista teki pisteiden perusteella kilpailuraati, johon kuuluivat Karsten Slotte (Fazer-konserni), Leena Malin (Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry), Teppo Rantanen (Suomen lasten ja nuorten säätiö / Deloitte), Rauno Heinonen (Alma Media), Maria Soini (Monster), Juha Pentti (TeliaSonera), Joel Kuuva (Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL) ja Aicha Manai (Taloudellinen tiedotustoimisto TAT). Soneralle kesätyön kehittämispalkinto Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa palkittiin nyt ensimmäistä kertaa kesätyötä ansiokkaasti kehittänyt työnantaja. Yhteistyökumppanina kilpailussa toimiva ManpowerGroup valitsi voittajaksi Soneran. Yritys on ottanut kehittämisen kohteeksi koko rekrytointiprosessin ja sitouttanut kehittämistyöhön avainhenkilöitä johdosta kesätyöntekijöiden esimiehiin. Hyvän kesätyön periaatteet ovat ohjanneet kehittämistyötä, ja prosessin tulokset ovat vakuuttavat: Sonera on saanut aikaisempaa laadukkaampia työhakemuksia, työn laatu ja asiakastyytyväisyys ovat parantuneet ja nuorten käsitykset Sonerasta ovat muuttuneet aikaisempaa myönteisemmiksi. 6 HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/SYYSKUU 2013

7 Vuoden paras HR-Gradu -kilpailun finalistit on valittu Henkilöstöjohdon ryhmä - HENRY ry:n Vuoden paras HRgradu kilpailuun saatiin taas runsaasti hakemuksia. HEN- RYn yliopisto- ja korkeakoulutyöryhmä on seulonut läpi tutkielmat ja tehnyt päätöksensä niistä töistä, jotka jatkavat kilpailun finaaliin. Tänä vuonna finaaliin valittiin neljä erinomaista gradua. Finalistit: Linda Berner-Strandman: Auktoritet och inflytande - Strategiplaneringsmöten ur ett diskursanalytiskt perspektiv: Hur strateger utnyttjar retoriska argumentationsstrategier vid utformningen av ett strategidokument, Hanken, Företagsledning och organisation Mika Harju: Henkilöstövähentäminen osana yrityksen kutistamistoimia, Vaasan yliopisto, Kauppatieteellinen tiedekunta, Johtamisen yksikkö Robert Nykopp: The role of employees commitment to Must-Wins strategy implementation, Hanken, Department of Management and Organization Suvi-Tuuli Helin: Sykkeestä työkalu johtamiseen? Yrityksen avainhenkilöiden työn imu, stressi ja palautuminen työpäivän aikana, Turun kauppakorkeakoulu, Johtaminen ja organisointi. Kilpailun voittaja saa 1000 palkinnon ja muut finalistit kunniamaininnan sekä kirjapalkinnon. Lisäksi voittaja pääsee esittelemään työnsä ydinkohdat henkilöstöjohtamisen ammattitapahtumassa Uudista ja Uudistu -messuilla klo HENRYn yliopisto- ja korkeakouluyhteistyöryhmään kuuluvat professori Asko Miettinen (emer.), tutkimusjohtaja, KTT Mikko Luoma, Vaasan yliopistosta, professori, KTT Anna- Maija Lämsä Jyväskylän yliopistosta, kehittämispäällikkö, TT Terttu Pakarinen Kuntatyönantajista, Senior Advisor, KTM Leena Malin sekä projektipäällikkö, KM Mervi Martikainen HENRY ry:stä. HENKILÖSTÖTEKO Ilmarinen-palkinto Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen haluavat kannustaa organisaatioita kehittämään työyhteisöjä ja hyvinvointia työpaikoilla. Henkilöstöteko-kilpailu on yksi keino, jolla tätä edistetään. Kilpailun palkinnon, euroa, lahjoittaa Ilmarinen. Onko teidän organisaatiossanne panostettu henkilöstön hyvinvointiin? Haluatteko näkyvyyttä tekemällenne kehittämistyölle? Haluatteko palautetta tekemänne kehittämistyön laadusta? Onko teillä teko tai hanke, joka olisi palkitsemisen arvoinen? Osallistukaa siis Henkilöstöteko kilpailuun! Henkilöstöteolla tarkoitetaan sellaista organisaation sisäistä kehittämishanketta tai -tekoa, jonka kokonaisvaltaiset, mitattavat vaikutukset organisaation toimintaan ovat jo nähtävissä. Voittajan valinnassa käytetyt tärkeimmät kriteerit ovat: Teon/hankkeen vaikutukset työhyvinvointiin: johtamiskäytännöt osaamisen kehittäminen työyhteisön toimivuus työntekijöiden terveys ja hyvinvointi Teon/hankkeen vaikutukset organisaation liiketoiminnallisiin tavoitteisiin: yrityksen kilpailukyky kustannustehokkuus Näiden kriteerien täyttyessä, voittajan valinnassa huomioidaan lisäksi myös teon tai hankkeen: ajankohtaisuus esimerkillisyys innovatiivisuus yhteiskunnallinen vaikuttavuus Osallistumisohjeet ja aikataulu Kilpailun hakulomake ja tarkat hakuohjeet löytyvät HENRY ry:n verkkosivuilta osoitteesta > Henkilöstötekokilpailu. Hakemukset perjantaihin mennessä. Kilpailun arviointiryhmä tutustuu hakemuksiin ja valitsee jatkoon pääsijät. Arviointiryhmä tapaa jatkoon päässeiden organisaatioiden edustajat Helsingissä 9.1., 10.1 ja pidettävissä arviointitapaamisissa. Kolme parasta hanketta esittäytyy Ilmarisella järjestettävässä seminaarissa ti Samassa tilaisuudessa julkistetaan ja palkitaan kilpailun voittaja. HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/SYYSKUU

8 HENRY -jäsentilaisuudet, tietoiskut ja yrityskäynnit ISÄT TYÖELÄMÄSSÄ Aika: klo Paikka: Tekniskan salit, Suuri kokoussali, Eerikinkatu 2, 6.krs Järjestäjät: HENRY, SEFE, Isänä työelämässä -projekti ja Miessakit ry Uutena avauksena työn ja perheen yhdistämiskeskustelussa, haluamme katsoa tarkemmin nimenomaan isiä työelämässä. Onko perhevapaita käyttävä isä työyhteisössä omituinen hiippari, perheelle omistautuva sankari vai onko miestenkin perhetilanteiden huomioiminen osa normaalia arkea? Pureudumme tilaisuudessa erityisesti siihen, mitä henkilöstöammattilaisten ja esimiesten kannattaa huomioida isä- ja perheystävällisiä käytäntöjä luodessaan. Tilaisuuden keskiössä ovat isyys, työ ja tuloksellisuus. Miten isyys näkyy työpaikoilla? Onko miesten perhevapaat ja perheelämään osallistuminen muuta kuin kuluerä ja rasite? Mitä mies saa työhönsä isyydestä, ajasta lapsen ja perheen kanssa? Miten työn tuloksellisuus, innovointi, sitoutuminen ja työssä jaksaminen muuttuvat kun isyys saa näkyä ja se huomioidaan arkityössä? Ohjelma: 8.30 Saapuminen ja aamupala 9.00 Tilaisuuden avaus ja Isänä työelämässä -projektin esittely Katja Varjos, projektipäällikkö, Isänä työelämässä projekti Mitä etuja yritys saa perheystävällisyydestä? Miten nuoret muuttavat yrityksen työn arkea? Kuinka työn ja perheen yhteensovittamisen käytänteet muuttuvat? Mitä etuja yritykselle on aidosta perheystävällisyydestä? Charlotta Niemistö, tutkija, Hanken Hyppäys menestyvältä uralta koti-isäksi: Miten koti-isyys vaikuttaa uraan? Pekka Kivimaa, CEO, Kuulas Sinkkunörteistä perheenisiksi - millaisia käytäntöjä ja pelisääntöjä luotiin Euroopan parhaassa työpaikassa Hanno Nevanlinna, henkilöstöjohtaja, Futurice Oy Keskustelua ja hyviä käytäntöjä Peter Peitsalo, kehittämispäällikkö, Miessakit ry Tilaisuuden päätös Tilaisuuteen mahtuu 70 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Ilmoittautuminen mennessä HENRYn tapahtumakalenterin kautta tai sähköpostitse henry@henry.fi Ilmoita ilmoittautuessasi lisätietokentässä tunnus HENRY tai SEFE sekä mahdollisista ruoka-aine-allergioista. UUDISTA JA UUDISTU 2013, , Finlandia-talo Uudista ja Uudistu henkilöstöalan ammattitapahtuma - on jäsentemme emmem tärkein tapahtuma, ja rakenteilla meillä jo 10. kertaa! Tänä syksynä teemana on Suomalainen ammattitaito ma aito veturina. Luvassa on mielenkiintoista asiaa, uusia työvälineitä it ä ja tietenkin te in innostavaa verkostoitumista. Tutustu ohjelmaan tarkemmin tämän jäsentiedotteen ttee n sivuilla la 2-3 ja käy ennakkorekisteröitymässä HENRYn nettisivulla 8 HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/SYYSKUU 2013

9 CREATING COACHING LEADERSHIP CULTURE ATTN: New location World-famous leadership and HR thinker David Clutterbuck in Finland October 18th, 2013 Time: 18 October, 2013 Venue: Varma Mutual Pension Insurance Company Auditorium, Helsinki ATTN: New location Organizers: The Finnish Association for Human Resource Management HENRY and BoMentis, Coaching House Ltd David Clutterbuck is one of the world's most thought provoking and entertaining speakers on management and human resources. In the core of this top event: Why should organizations build their leadership culture around a coaching mindset? How to build a successful leadership culture using coaching principles What is the role of HR and top management in creating a leadership culture? Ensuring rapid learning and agility by effective organizational dialogue Re-defining the goal setting - What is different in real success stories? Findings from David s newest book - Beyond Goals Why is systemic thinking so important in todays organizations? The Participation Fee for HENRY members is VAT 24% and for non-members VAT 24%. Sign up by 4 October, 2013 at COACHING LEADERSHIP CLINIC - ATTN: New location Time: 18 October, 2013 Venue: Varma Mutual Pension Insurance Company Maininki -hall, Helsinki ATTN: New location Organizers: The Finnish Association for Human Resource Management HENRY and BoMentis, Coaching House Ltd In the afternoon David Clutterbuck will take you on a journey into the world of creating successful coaching leadership cultures. The first 50 participants of the morning seminar have the privilege of an exclusive clinic, where you can study and discuss your own organizational topics facilitated by David Clutterbuck. Available only for participants of the morning seminar Creating Coaching Leadership Culture. The Participation Fee for HENRY members is VAT 24% and for non-members VAT 24% Sign up by 4 October, 2013 at at JURIDIIKKAA ESIMIEHILLE JA HENKILÖSTÖAMMATTILAISILLE juridiikkasarja Sarjan tilaisuuksien HENRY-kiintiö ovat täynnä. HENRYN TOIMISTON AVOIMET OVET JÄSENILLE KLO Tervetuloa tutustumaan HENRYn uusiin toimitiloihin osoitteessa Pohjoisesplanadi 33 A, 3. krs, verkostoitumaan muiden jäsenten kanssa ja nauttimaan virvokkeita. Ovet ovat avoimina jäsenille klo Tervetuloa! HENRYN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS KLO Tila vahvistetaan ja ohjelma päivittyy myöhemmin. Seuraa tiedotustamme. HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/SYYSKUU

10 Muut tilaisuudet: Ajankohtaista HR-alalla -markkinapaikka Käy tutustumassa ajankohtaiseen henkilöstöalan tapahtumatarjontaan Ajankohtaista HR-alalla -markkinapaikalla. Markkinapaikan kalenterista voit selata HR-alan mielenkiintoisia tietoiskuja, seminaareja, koulutusta ja tapahtumia, jotka voivat olla maksullisia tai maksuttomia. Markkinoille pääsee suoraan HENRYn pääsivun linkistä. Ilmoittajille tarkemmat ohjeet, hinnat ja ilmoitusvarauslomake löytyvät samalta sivulta ja palvelut>ajankohtaista HRalalla. Pääkaupunkiseudun jaokset TYÖHYVINVOINNIN EDISTÄMINEN JAOS ETSII UUSIA JÄSENIÄ Työhyvinvoinnin edistäminen -jaoksen toiminnan tarkoituksena on käsitellä monipuolisesti työhyvinvoinnin haasteita, jakaa osaamista ja kokemuksia ja siten tukea jäsenten ammattitaidon kehittymistä. Jaos jatkaa toimintaansa uuden vetotiimin - Kirsi Kannisto (Nordea), Päivi Kiviniemi (Albene Oy), Henna Laukka (Koivulaukka Oy) ja Marjaana Suutarinen (Management Institute of Finland MIF) - voimin. Jaos on avoin kaikille työhyvinvoinnista kiinnostuneille HENRYn jäsenille. Ilmoittaudu mukaan jaoksen toimintaan osoitteella mervi.martikainen@henry.fi Syksyn aikana tulossa vielä kaksi tapaamista: Maanantaina klo tutustutaan HENRYn HR Barometri 2013 tutkimuksen tuloksiin työhyvinvoinnin näkökulmasta. Professori Riitta Viitala Vaasan yliopistosta alustaa aihetta. HR UUSIN SILMIN (BLOGIJAOS) ETSII JÄSENIÄ Uusi HR uusin silmin -jaos kokoontuu muiden jaosten tavoin, ja lisäksi toiminta tehdään näkyväksi kirjoittamalla ajankohtaista ja keskustelua herättävää samannimistä blogia. Aiheita työstetään yhdessä tapaamisissa, ja ne voivat liittyä esim. HR:n toimintaan, ajankohtaisiin teemoihin, kirjallisuuteen ja perinteisten hyvien HR-käytäntöjen viilaamiseen vielä paremmiksi. Blogiin voivat osallistua muutkin HENRYläiset, ja yhteistyötä tehdään mielellään myös muiden jaosten kanssa. Järjestäytymiskokous pidetään elokuussa, mikäli kiinnostuneita ilmoittautuu riittävästi. Jäsenten toivotaan olevan innokkaita ideanikkareita, joilla on toivottavasti kaikilla halua ja kykyä blogien kirjoittamiseen tai ainakin ideointiin. Jaoksen vetäjinä toimivat Tiina Äijänaho ja Heidi Rajala. Kiinnostuneet voivat lähettää hakemuksensa mennessä osoitteeseen annikki.antila@henry.fi Syksyn viimeistä tapaamista suunnitellaan marraskuulle viikolle 46. Tapaamisen aiheena tulee olemaan mitä myönteisen ajattelun työvälineet voivat antaa työyhteisöjen kehittämiselle. Women s Bench -valmennus , Helsinki HENRY ry:n jäsenille jäsenetuhintaan! Naisjohtajuuteen panostaminen vahvistaa modernia yrityskuvaa. Uusi Women s Bench -ohjelma sparraa osallistujia uniikilla tavalla innostumaan työstä ja saavuttamaan tuloksia uudella energialla. Valmennuksen tavoitteena on nostaa itsensä johtaminen uudelle tasolle ja edistää sitä kautta yrityksen tavoitteiden toteutumista. Asiantuntijoina Eeva Jaakonmäki OTK, LLM, Certified Coach ja Sanna Puhakka KM, Certified Coach Ilmoittaudu mukaan 10 HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/SYYSKUU 2013

11 TYÖNOHJAUS- JA COACHING JAOS ETSII UUSIA JÄSENIÄ HENRYn työohjaus- ja coachingjaoksen perusajatuksena on kollegiaalinen keskustelu ja oma oppiminen. Jaos on avoinna kaikille työkseen työnohjausta tai coachingia tekeville tai näistä menetelmistä kiinnostuneille HENRYn jäsenille. Jaos jatkaa toimintaansa uuden vetotiimin - Arja Ahtee, Maija Heino ja Suvi Säätelä voimin ja tulevalle syksylle on suunniteltu kaksi tapaamista. Ilmoittaudu mukaan jaoksen toimintaan osoitteella mervi.martikainen@henry.fi. Syksyn toinen tapaaminen tulee olemaan marraskuussa aiheena coaching ja työnohjaus asiakasnäkökulmasta. HENRY FELLOWS OTTAA HR-JOHTAJIA UUSIKSI JÄSENIKSI HENRY Fellows jaos on perustettu vuonna 2003 HENRYn kokeneen jäsenkunnan, vaativissa HR-tehtävissä työskentelevän executive-tason jäsenkunnan ammatillisen vuoropuhelun ja kehittymisen foorumiksi. Jaoksen puitteissa käsitellään syvällisesti henkilöstöjohtamisen kehittämistä ja tulevaisuutta, strategista merkitystä yritysten ja organisaatioiden menestymisessä sekä sen yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. HR-PALVELUIDEN HANKINTA JAOS HAKEE UUSIA JÄSENIÄ HR-palveluiden hankinta jaos on aloittanut toimintansa keväällä Jaoksen ensimmäinen kokous pidettiin 28.5, jossa käsiteltiin hankintoihin liittyviä yleisiä haasteita ja odotuksia hankinnan asiantuntijan johdolla. Jaoksen vetotiimi on jatkanut tilaisuuden annin työstämistä sekä täsmentänyt toimintasuunnitelmaa siten, että jaokseen suunnitellaan perustettavaksi seuraavat viisi ryhmää: 1. Rekrytointi 2. Henkilöstön kehittäminen 3. Tietojärjestelmät (esim. työajanhallinta, palkkajärjestelmä, rekrytoinnin hallintajärjestelmä) 4. Lakisääteiset kumppanit (vakuutukset, eläkkeet, työterveyshuolto) 5. Ulkoistaminen Ryhmien tarkoitus on työstää hankintaohjeistus jokaiselle aihealueelle workshopeissa. Vaikka jaos on jo aloittanut toimintansa, otamme mielellämme vastaan uusia jäseniä. Pyydämme sinua ilmoittautumaan siihen ryhmään, jonka työhön sinulla on asiantuntemusta ja/tai kokemusta mennessä osoitteella: annikki.antila@henry.fi Jäseneksi voidaan hyväksyä HENRYn jäsen, jolla on kokonaisvaltainen vastuu henkilöstöjohtamisesta sekä vuoden kokemus henkilöstöjohtamisen tehtävistä. Jäseneksi voidaan myös hyväksyä henkilö, joka on akateemisen tutkimuksen ja opetuksen myötä syvällisesti perehtynyt henkilöstöalaan. Jäseniksi voidaan hyväksyä esim. henkilöstöjohtajat, henkilöstön kehittämisjohtajat, johtavat konsultit, alan professorit ja tohtorit. Konsulttikunnan määrä voi olla enintään 25 % Fellows ien jäsenmäärästä. HENRY Fellows haluaa tänä keväänä täydentää verkostoaan henkilöstöjohtajilla ja henkilöstön kehittämisjohtajilla. HENRY Fellows jaoksen jäsenyyttä haetaan. Löydät hakukriteerit ja hakulomakkeen kirjautumalla jäsentunnuksilla osoitteessa jäsensivuille, kohdasta Jaostoiminta > HENRY Fellows. Lähetä hakemuksesi vetotiimin käsittelyyn mennessä osoitteella: leena.malin@henry.fi Jaoksen vetäjätiimiin kuuluvat: Sirkka Leppävuori, Henkilöstön kehittämisjohtaja (emer.), vetäjä Kristiina Mäkelä, professori, Aalto yliopisto, Terhi Ahvonen, VP Human Resources, Lumene Oy, Kenneth Söderholm, VP, Human Resources, Fazer Bakeries & Confectionery ja Leena Malin, Senior Advisor, HENRY ry. Ymmärrä henkilöstön potentiaali ja saavuta mitattavia tuloksia SHL People Intelligence auttaa sinua saamaan perusteellista tietoa henkilöstön osaamisesta ja soveltuvuudesta. Tulokset yli 15 miljoonasta tieteellisesti validoiduista arvioinnista vuosittain antaa mahdollisuuden vastata kysymyksiin kuten... kymmenenä kuukautena vuodessa? kolmen kuukauden työsuhteen jälkeen? Ota selvää kuinka maailman suurin arviointien tarjoaja voi auttaa sinua saavuttamaan helposti mitattavia liiketoiminnallisia tuloksia. Lue lisää osoitteessa shl.com tai soita meille numeroon shl.com HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/SYYSKUU

12 Aluejaokset LAHDEN ALUEJAOS PALKITSEMINEN Aika: pe klo Paikka: Vahvistuu myöhemmin Merkitse aika jo kalenteriisi. HÄMEEN ALUEJAOS Johtamisosaamisen siirtäminen organisaation sisällä Aika: ti Paikka: Hotelli Cumulus, Hämeenlinna Syyskauden ensimmäinen Hämeenlinnan HENRY-aamu on tiistaina klo Tilaisuuden aiheena on johtamisosaamisen siirtäminen organisaation sisällä ja alustajana toimii Riikka Rahikainen Osaamosta. Syksyn ja kevään muut aiheet ja ajankohdat ovat seuraavat: Tilaisuudet syksy 2013:» Työnohjaus työyhteisöjen kehittämisessä» Reiss Motivaatioprofiili: Mikä sinua oikeasti motivoi? Tilaisuudet kevät 2014:» Rekrytointi sosiaalisessa mediassa» Oman osaamisen kehittäminen» YT-prosessi» Keho ja kehollisuuden merkitys» kesäkuun I keskiviikko tulevan HENRY-kauden suunnittelu Kaikki tilaisuudet järjestetään klo Hämeenlinnassa. Paikat tarkentuvat ennen kyseistä tilaisuutta. Ilmoittautumiset: Krista Mikkonen/ Taite Organisaatiokonsultointi Oy, krista.mikkonen@taiteok.fi, Ilmoittautumiset mieluiten viimeistään viikko ennen tilaisuutta. TYÖSSÄ KEHITTYMISEN TUEKSI Esiintymisvalmennus ja (250 ) Keholliset menetelmät työssäjaksamisen tukena ja (160 ) Mindfulness peruskurssi ja (360 ) Ratkaisutaidot valmentavassa esimiestyössä (1100 ) TRE-stressinpurkuliikkeet - syväjännityksistä vapaaksi (120 ) Tutustumismatka hengitykseen (95 ) Vuorovaikuta paremmin, myy enemmän (225 ) Syksyllä mm. Kirjanpidon perusteet. Katso lisää nettisivuiltamme! Ilmoittautumiset ja lisätiedot kursseista 12 HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/SYYSKUU 2013

13 TAMPEREEN ALUEJAOS Moni on varmasti jo palaillut työn ääreen ja laitan näin heti alkuun tietoa/ muistutuksen syksyn HENRY ry:n Tampereen aluejaoksen tapaamisista. Syyskuussa aloitamme viimeisimmän työhyvinvointitiedon parissa. Tervetuloa! Muistattehan taas ilmoittautua ajoissa. SYYSKUU: Työhyvinvointi tänään Aika: ti , klo Paikka: Juvenes Ravintola Juhlakeskus (ravintolan kabinetti), Osoite: Yliopistonkatu 56, Tampere (Tampere-taloa vastapäätä) - työhyvinvoinnin tekijät ja uudet tuulet - tuoreita tutkimustuloksia työhyvinvoinnista - organisaation ja yksilön työhyvinvoinnin kehittäminen Aiheesta meillä alustaa: Nina Laine, ohjelmajohtaja/ Tampereen yliopiston tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos, Työhyvinvointi Ilmoittautuminen: viim sähköpostitse hanna.rinne@tut.fi LOKAKUU: HR:n rooli johtoryhmässä Aika: ti klo Paikka: Juvenes Ravintola Juhlakeskus (ravintolan kabinetti), Osoite: Yliopistonkatu 56, Tampere (Tampere-taloa vastapäätä) HRM Partners kartoitti kevään 2013 aikana suomalaisen johtoryhmä profiilin. Kartoitukseen osallistui 70 johtoryhmää erilaista yrityksistä ja yhteisöistä. Tulos ei ole yllätys, johtoryhmät ovat keskenään varsin samanlaisia. Keskustelua herättää enemmänkin se, että johtoryhmän jäsenet ovat keskenään samanlaisia ja luontainen ihmisohjautuvuus puuttuu. Mikä on HR:n rooli johtoryhmässä. Onko vastuu ihmisistä roolitettu HR:lle? Kuitataanko ihmisohjautuvuus liian lyhyeen? Aiheesta meille alustaa Pirta Aaltonen/HRM Partners Ilmoittautuminen: viim sähköpostitse hanna.rinne@tut.fi MARRASKUU: HR järjestelmän hankkiminen ja käyttöönotto Konecranesin case-esimerkki Aika: ti klo Paikka: Juvenes Ravintola Juhlakeskus (ravintolan kabinetti), Osoite: Yliopistonkatu 56, Tampere (Tampere-taloa vastapäätä) Aiheesta meille alustaa Tarja Julkunen/ Konecranes Ilmoittautuminen: viim sähköpostitse hanna.rinne@tut.fi JOULUKUU: Aihe vielä avoinna Aika: ti klo Paikka: Juvenes Ravintola Juhlakeskus (ravintolan kabinetti), Osoite: Yliopistonkatu 56, Tampere (Tampere-taloa vastapäätä) Ilmoittautuminen: viim sähköpostitse hanna.rinne@tut.fi t. Hanna HENRY ry Tampere HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/SYYSKUU

14 TURUN ALUEJAOS ONNISTU ERI IKÄISTEN JOHTAMISESSA Aika: ti klo Paikka: Turun Aikuiskoulutuskeskus, kokoustila Bengtskär Alustaja: Raili Kiviranta, toimitusjohtaja Arki & Ilo Oy, dosentti Jyväskylän yliopisto Eri-ikäisiä on johdettava eri tavoin: ikäjohtaminen on työntekijän iän huomioon ottamista työn johtamisessa. Ikäjohtaminen on osaamisen johtamisen tärkeä ja ajankohtainen alue. Onnistuneesti ikäjohdetussa organisaatiossa tunnetaan työvoiman ikä- ja osaamisrakenne, tulevaisuuden mahdollisuudet ja keinot selvitä ikäkysymyksestä ja eri-ikäisyyden tuomista haasteista. Aamutilaisuudessa keskustellaan eri-ikäisten johtamisen haasteista ja löydetään konkreettisia työvälineitä niistä selviytymiseen. Alustajana on aiheesta kirjan kirjoittanut Raili Kiviranta (ent. Moilanen) (toimitusjohtaja Arki & Ilo Oy, dosentti Jyväskylän yliopisto). Ilmoittautumiset mennessä HENRYn tapahtumakalenterin kautta tai sähköpostilla OULUN ALUEJAOS LOKAKUU Ammatillinen kuntoutuminen, työhönvalmennus ja työkokeilut Aika: klo Paikka: Innomari Oy, Kauppurienkatu 33 (2.krs) Innomari on ammatillisen kuntoutuksen palveluntuottaja, joka auttaa asiakkaitaan jaksamaan ja jatkamaan työelämässä. Innomarin toimeksiantajia ovat työeläkevakuutusyhtiöt.innomarin koulutus-/kuntoutussuunnittelija Marianne Miettunen kertoo Innomarin toiminnasta HENRYläisille. ilmoittautumiset: mennessä Johanna Laitilalle Tervetuloa tapaamisiin! t: aluejaoksen vetäjät Johanna Massa & Johanna Laitila POHJANMAAN ALUEJAOS Yrityskäynti VEO Oy:ssä Aika: to klo Paikka: VEO Oy, Runsorintie 5 VEO Oy, vaasalainen energia-alan yritys, toimittaa automaatio-, käyttö- ja sähkönjakeluratkaisuja voimantuotantoon. Tutustumme henkilöstöpäällikkö Hanna Myllymäen kautta yritykseen, erityisesti HR:n näkökulmasta. Lisäksi keskustelemme henkilöstötyön tulevaisuudesta tuoreen HR Barometrin valossa. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat jäsenet! Ilmoittaudu viimeistään jenni.palmroos@uva.fi 14 HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/SYYSKUU 2013

15 Kansainvälisiä konferensseja ja kokoontumisia EAPM CONGRESS AND CIPD ANNUAL CONFERENCE AND EXHIBITION EAMP Congress Date: 5 November, 2013 Venue: Manchester, UK CIPD Annual Conference and Exhibition Managing New Global Talent Realities Date: 6-7 November, 2013 Venue: Manchester Central, Manchester, UK The conference featured 59 expert-led sessions from leading organisations. Choose between 4 conference streams and five session formats. Get practical advice, tried-and-tested approaches and make new contacts. Inspiring keynotes: Keynote 1 - Gary Hamel - the world s leading business thinker. Keynote 2 - Panel Discussion on Building the Workforces of Tomorrow with Peter Cheese CIPD, O2, UKCES and Siemens. Keynote 3 - Paralympian David Weir and Andy Hunt (Chef de Mission) from Team GB and Jean Tomlin from London 2012! Free CIPD Annual Exhibition attracts 140+ leading HR suppliers of HR products and services including change, reward, OD, coaching, L&D, engagement, talent and employment law etc. FREE learning & networking You can choose from a wide-range of 65+ free bite-size learning sessions and get practical advice for your organisation and update your own knowledge and skills. Queries: +44 (0) or training.hotline@cipd.co.uk Read more: HUOM! Ilmoittautuminen CIPDn järjestämän konferenssiin on avattu. HENRYn jäsenet voivat osallistua EAPM:n konferenssipäivään ja CIPD:n kaksipäiväiseen konferenssiin sen jälkeen CIPD:n jäsenhintaan. Saadaksesi hintaedun pyydä ilmoittautumislomake HENRYstä, osoitteessa henry@henry.fi. 43 rd IFTDO World Conference Leadership Impact on Human Resources Development Date: March 10-12, 2014 Venue: Dubai, United Arab Emirates IFTDO invites professional trainers, consultants, academics, HRD professionals and senior executives to contribute to the success of IFTDO 2014, and to submit papers and presentations responding to the conference theme and topics. If you have a paper that you feel is reflective of the issues of HRD today and the theme, please submit it before August 31st 2013 to the Conference Secretariat at: iftdo2013@gmail.com. The abstract should not be more than 500 words and accompanied by a CV.All papers will be reviewed and speakers will be notified of acceptance by November 30, Regards Uddesh Kohli Secretary General, IFTDO HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/SYYSKUU

16 ASTD INTERNATIONAL CONFERENCE & EXPOSITION Date May 4-7, 2014 Venue Washington DC ASTD 2014 is the premier event for training and development professionals, with more than 9,000 attendees from over 80 countries. Join us May 4 7, 2014 in Washington, D.C. to share insights and best practices with colleagues, network with the smartest people in the profession, and learn from world-renowned thought leaders. You won t just be keeping up with the latest trends; you ll be staying in front of them. Conference: May 4-7, 2014 EXPO: May 5-7, 2014 Preconference Workshops: May 3, day Certificate Programs: May 2-3, day Certificate Programs: May 1-3, 2014 Visit the official website for the Top 5 reasons to attend: o largest conference in the field providing the most choices for your development o 300 top rated educational sessions o world-renowned speakers o networking with like-minded peers from around the world o world-class expo Uusi jäsenpalvelu JOHTAMISEN KÄSIKIRJAT, KAUPPALEHTI-PALVELUKONSEPTI Johtamisen käsikirjat, Kauppalehti palvelukonsepti on suunnattu yritysten ja organisaatioiden johtavissa asemissa oleville henkilöille yrityksen koosta tai sektorista riippumatta. Katso lisää jäsenextrasta, Jäsenpalvelut HENRYn perinteinen Suvipäivä Tänä vuonna Kylpylähotelli Päiväkumpu Karjalohjalla kutsui HENRYläisiä viettämään HENRYn perinteistä Suvipäivää. Iloinen seurueemme lähti matkaan Kiasman edestä. Perille tultaessa nautittiin tervetulokahvit Wanhan Emännän pitopöydästä, missä oli ainakin sen seitsemää sorttia, ja joissa maistui pistämätön makunystyröitä hivelevä itsetekemisen taito. Kahvittelujen jälkeen Miia Inkeroinen esitelmöi ravitsemuksesta ja sen vaikutuksesta mielen ja kehon terveyteen. Iltapäivä jatkui kahvakuulaamisen perustekniikoita kuten tempausta, heilautusta ja kyykkyä opetellessa sekä vauhdikkaissa zumban rytmeissä Lohjanjärven rannassa. Päivä päättyi Päiväkummun keittiön valmistamaan maukkaaseen illalliseen. HENRYn Suvipäivien säät ovat vuosien mittaan aina olleet jännityksen aiheena, ja niin oli tänäkin vuonna. Sää pysyi kuitenkin koko päivän suvisen aurinkoisena ja ensimmäiset sadepisarat tipahtelivat taivaalta bussin tuulilasiin vasta illalla, kun kurvasimme Päiväkummun pihasta takaisin kohti Helsinkiä. Lämmin kiitos Päiväkummun henkilökunnalle erittäin onnistuneesta Suvipäivästä! Monipuolisen keitaan löytyminen näinkin läheltä Helsingin vilinää herätti ihmetystä. Ajomatka taittui melkein tunnissa. Let s zumba! 16 HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/SYYSKUU 2013

17 Väitöksiä, tutkimuksia ja selvityksiä Turun yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella tarkastettiin sosiologian väitöskirja : KESKUSTELUJA VUOKRATYÖSTÄ. VUOKRATYÖN DISKUR- SIIVINEN RAKENTUMINEN SUOMESSA 1990-luvun alussa lainsäädäntö ja työmarkkinajärjestöt määrittelivät Suomessa, että vuokratyötä tuli käyttää vain tilapäiseen työvoimatarpeeseen, esimerkiksi sijaisuuksiin ja ruuhkahuippuihin. Joillakin aloilla vuokratyö oli työnantajien ja työntekijöiden yhteissopimuksella kielletty. Vaikka vuokratyösuhteet saivat jo 1980-luvulla niin Suomessa kuin kansainvälisestikin maineen työsuhdekeinotteluna, alkoi vuokratyön määrä Suomessa kasvaa 1990-luvun puolivälissä ja erityisesti tultaessa 2000-luvulle. Käsillä oleva tutkimus laajentaa ymmärrystä vuokratyöstä tarkastelemalla ilmiötä lainsäädännön, uutisoinnin ja markkinoinnin rakentamien julkisten käsitysten ja merkityksenantojen kautta. VTM Liisa Lähteenmäen teoreettisena viitekehyksenä on, että se miten työmarkkinoiden muutosta ja uusia työsuhdemuotoja politiikassa, mediassa, lainsäädännössä, tai työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa perustellaan ja tehdään ymmärrettäväksi, on samalla työelämään kiinnitettävien arvojen, merkitysten ja toimijuuksien luomista, rajaamista ja kuvailua. Työelämäpuheessa ei siis ole kyse vain talouden lainalaisuuksista, kansantalouden toimivuudesta, tai yritysten kilpailukyvystä, vaan myös ja erityisesti niiden toimijoiden luomisesta, määrittelemisestä ja legitimoimisesta, jotka työelämän kentällä saavat toimia ja tulevat palkituiksi. Säätelyn ja hallinnan näkökulmasta on relevanttia tarkastella millaisilla käsitteillä ja merkityksillä vuokratyötä ilmiönä rakennetaan. Tutkimuksen päätuloksena esitetään, että vuokratyöstä muodostui legitiimi tapa työllistää Suomessa 1990-luvulla, koska vuokratyö käsitteellistettiin sekä lainsäädännön että median diskursseissa ennen kaikkea ratkaisuksi työttömyyteen. Toisaalta vuokratyö käsitteellistettiin vain marginaalisten työntekijäryhmien (naiset ja opiskelijat) rooliksi, jolloin se ei liittynyt miesvaltaisten työpaikkojen arkeen. Ratkaisuna työttömyyteen vuokratyö myös samalla luonnollistettiin osaksi yleisempää työmarkkinakehitystä, jolle kukaan ei voi mitään luvulla vuokratyö jatkoi voittokulkuaan ja rakentui pysyväksi ilmiöksi, koska työlainsäädännön uudistus institutionalisoi vuokratyön työehtosopimusmenettelyyn, jolloin sen salonkikelpoisuus ja normaalius vahvistettiin. Vaikka työehtosopimusasia oli ratkaisuna merkittävä, nousi vuokratyön osalta itse työehtosopimus tärkeämmäksi kuin sen sisältö. Työehtosopimuksilla ei kuitenkaan pystytty vaikuttamaan esimerkiksi vuokratyöntekijän olemattomaan työsuhdeturvaan. Lisäksi työnantajapuhe käsitteellistää vuokratyön 2000-luvulla ennen kaikkea työmarkkinavaihtoehdoksi, vapautta ja monipuolisia työkokemuksia tarjoavaksi työmarkkinoiden katalysaattoriksi. Vuokratyö on tässä merkitysavaruudessa työntekijöille vain yksi tapa työllistyä ja löytää oma tiensä työmarkkinoille, ei suinkaan työnantajien sanelema pakko. Työntekijöihin kohdistuva hallintapuhe niin mediassa kuin työnantajien haastatteluissakin pyrkii puolestaan rakentamaan ideaalityöntekijäkuvaksi yrittäjämäisen oman elämänsä toimitusjohtajan. Työnantajien diskursseissa kaikuvatkin työntekijään kohdistuva vaatimus itse itsensä ohjaamisesta sekä työntekijäidentiteetin muotoilemisesta joustavuutta, sopeutuvuutta, vaihtelua ja jatkuvaa muutosta vähintäänkin sietäväksi, mutta mieluiten näitä ominaisuuksia jopa aktiivisesti hakevaksi ja arvostavaksi. Työmarkkinoiden toimijana on nimenomaisesti yksilö, jonka mahdollisuudet menestyä ovat vain ja ainoastaan hänen omissa käsissään. Työntekijän roolin korostaminen aktiivisena toimijana ja vuokratyöstä oikeita, norminmukaisia sisältöjä löytävänä pärjääjänä on diskursiivisesti hallittua yritystä ohjata työntekijöitä näkemään sekä itsensä tietynlaisina toimijoina että työmarkkinat tietyllä tavalla toimivina. Helsingin yliopistossa tarkastettiin valtiotieteiden alaan kuuluva väitös: TALOUDELIINEN, SUKUPUOLITTUNUT JA TRANSNATIO- NAALI, SOSIAALINEN: HYVINVOINTIHALLINNAN MUU- TOS JA KYSYMYS TYÖN JA PERHEEN YHTEENSOVITTA- MISESTA (Economic, Gendered and Transnational Social: Changing Welfare Governance and the Problem of Work/Family Reconciliation) Miten meistä on tullut työn ja perheen yhteensovittajia? Tukeeko meitä yhteensovituksessa naisystävällinen hyvinvointivaltio vai perheystävällinen työpaikka? Kirsi Eräranta tarkastelee väitöstutkimuksessaan suomalaista työn ja perheen yhteensovittamista edistävää hyvinvointipolitiikkaa ja sen viimeaikaisia muutoksia. Tarkastelujakso kattaa sekä pohjoismaisen hyvinvointipolitiikan 1980-luvun kulta-ajan että sen 1990-luvun suunnanmuutoksen jälkeiset vuodet. Eräranta kysyy, miten työn ja perheen yhteensovittamisesta on tullut ongelmallinen, ymmärrettävä ja hallittavissa oleva kysymys näiden vuosikymmenten aikana. Tutkimuksen teoreettis-metodologiset lähtökohdat ovat foucault laisessa hallinnan analytiikassa. Tulosten perusteella Eräranta väittää, että työn ja perheen yhteensovittaminen on alettu nähdä aiempaa vahvemmin taloudellisena, sukupuolta korostavana ja ylikansallisena ongelmana. Aihetta on tarkasteltu talousajattelun valossa niin valtion, työnantajien kuin vanhempien osalta ja sen tukemiseen on luotu markkinainstrumentteja, kuten yksityisiä kotitalous- ja hoivapalveluja. Talousaspekti liittyy siihen, että työn ja perheen yhteensovittaminen on nähty väestönkehityksen kannalta keskeisenä asiana, jonka ytimessä on naisten ja miesten, äitien ja isien työllisyyttä ja syntyvyyttä lisäävä toiminta. Sen myötä ihmisten elämänkokonaisuutta on hahmotettu sukupuolittuneen työn ja perheen vastakohtaparin kautta. Lisäksi työn ja perheen yhteensovittamisesta on tullut kansainvälisten organisaatioiden kuten EU:n HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/SYYSKUU

18 ja OECD:n yhteinen ongelma, jonka ratkaisemiseen on luotu jäsenmaiden suoritusten parantamiseen ja kansallisten toimijoiden (kuten työnantajien) osallistamiseen tähtääviä välineitä. Suomessa on kuitenkin vedetty rajoja sen suhteen, mitkä yhteensovittamista tukevat toimenpiteet ja niiden muutokset on tuotu esiin kansallisessa, mitkä ylikansallisessa valossa. Kaiken kaikkiaan työn ja perheen yhteensovittamista koskevan kysymyksen kautta on pyritty määrittelemään uudelleen sosiaalisia vastuita esimerkiksi EU:n ja sen jäsenmaiden, julkisvallan ja työmarkkinoiden sekä äitien ja isien kesken. Lisätietoja: Kirsi Eräranta, Jyväskylän yliopistossa tarkastettiin sosiologian väitöskirja: ITSESTÄ KIINNI. ETNOGRAFINEN TUTKIMUS TYÖIKÄISTEN LAITOSKUNTOUTUKSESTA. Ikääntyminen, työelämä ja ikääntyvien ihmisten toimintakyky sekä myös työikäisten kuntoutus ja sen kehittäminen ovat ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä. YTM Minna Ylilahden tutkimuksessa lähestytään ASLAK- ja TYK -kuntoutusta sekä näihin kytkeytyvää kuntoutustyötä kuntoutujien ja kuntoutustyöntekijöiden kokemusten ja määritelmien kautta. Tutkimuksessa havaittiin, että kuntoutujien suhtautuminen ja sitoutuminen kuntoutumiseen vaihtelee paljon. Ylilahden tutkimus käynnistyi yliopiston ja Kuntoutumis- ja liikuntasäätiö Peurungan yhteistyöprojektin rahoittamana. Tarve juuri laadulliselle, kuntoutuksen kentällä tehtävälle tutkimukselle on selkeä. Ymmärtämällä kuntoutusta kokonaisvaltaisemmin voidaan kehittää ja haastaa vallitsevia ajattelu- ja toimintatapoja. Kuntoutus ei tarkoita kaikille kuntoutujille samaa asiaa. Kuntoutujat tulevat kuntoutujaryhmiin erilaisista elämäntilanteista ja erilaisilla odotuksilla. Tutkimuksessa havaittiin, että kuntoutujien orientoituminen ennaltaehkäisevään kuntoutukseen vaihteli paljon. Joillekin kuntoutus tarkoitti viihteellistä irtiottoa arkisesta elämästä tai pikadieettimäistä rutistusta, kun taas vastaavasti toisille kuntoutus saattoi olla ratkaiseva kimmoke jonkin uuden asian aloittamiselle. Varhaiskuntoutukseen liittyy lisäksi myös ajatus saadusta etuudesta, joka voi vaikuttaa siihen, että osa kuntoutujista suhtautuu kuntoutukseen pinnallisesti. Jotkut kuntoutujat liittävät oman kuntoutumisensa kiinteästi laitosjaksoihin, jolloin juopa arkielämän ja laitoksen välillä korostuu. Jotkut kuntoutujat kokevat varhaiskuntoutuksen tilanteena, johon tuovat kaikki ongelmansa. Osa kuntoutujien kokemista ongelmista onkin vaikeita, niihin ei kuntoutuksen kautta voida vaikuttaa, mutta tilanteena kuntoutus voi edesauttaa sitä, että yksilö aktivoituu ottamaan haltuun omaa elämäänsä. Osa kuntoutujista kokee tarvitsevansa jonkinlaista muutosta elämänsä suuntaan, vaihtoehtoisia näkemyksiä, virikkeitä tai neuvoja totuttuihin toimintatapoihin. Tähän tarpeeseen varhaiskuntoutus kytkeytyy yhtenä mahdollisena itsensä tutkimisen areenana. Myös laitosympäristö erilaisine toimintoineen on kuntoutujista mielenkiintoinen ja toisaalta elämyksellinen. Kuntoutuksen aikana muodostuvat sosiaaliset suhteet vaikuttavat kuntoutusprosessiin paljon. Hyvä ryhmä edesauttaa yksilöiden prosessia, mutta ryhmä voi toisaalta toimia myös kuntoutusprosessia haittaavasti. Tutkimusta ovat tukeneet ja rahoittaneet Jyväskylän yliopiston ja Kuntoutumis- ja liikuntasäätiö Peurungan yhteistyöprojekti, yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos sekä Työsuojelurahasto. Lisätietoja: Minna Ylilahti, puh , Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa tarkastettiin johtaminen ja organisaatiot aineeseen kuuluva väitöstutkimus: YHTEISÖLLINEN STRATEGINEN TOIMIJUUS TAPAUSTUT- KIMUS METSÄTEOLLISUUSYRITYKSESTÅ Toteutuakseen strategia vaatii organisaation jäseniltä valtavasti yhdessä työstämistä. Strategia tehdään todeksi arjen käytännöissä, ja se on kaikkien jäsenten vastuulla. Ihmisten vuorovaikutuksessa kasvokkain syntyy tunne-energiaa, joka antaa voimaa strategian tekemiseen. Siksi ihminen täytyy palauttaa strategian tekemisen keskiöön. KTM Leena Masalinin väitöstutkimus pureutuu strategian tekemisen ytimeen. Se paneutuu kahden suuren metsäteollisuusyrityksen Storan ja Enson yhdistyessä toteutettuihin strategian käytäntöihin, kuten laatujohtamiseen, arvoprosessiin ja johdon kehittämisohjelmiin sekä niiden työskentelytapoihin. Tarkasteluaikana metsäteollisuuden perinteinen ohjaus ylhäältä alas muuntui kohti jaetumpaa johtamistapaa, jossa aloitteet liikkuvat myös alhaalta ylös. Masalinin tutkimus kuvaa yhteisöllistä strategista toimijuutta, ja sen taustalla vaikuttavaa tunne-energiaa, joka karttuu kohtaamisissa kasvokkain. Tunne-energiaa tuottavat sanattomalla vuorovaikutuksella välitetty arvostus ja luottamus. Avainasemassa ovat erilaiset yhdessä tekemisen tavat, jotka muovaavat ihmisiä ja joita ihmiset puolestaan muovaavat edelleen. Esimerkiksi laatujohtamisen itsearviointityöpajat, johdon strategiaprojektit ja vapaa sosiaalinen vuorovaikutus lähensivät ylimmän johdon ja avainjohtajien ajatteluprosesseja, rakensivat yhteisöllisyyttä ja tuottivat voimaannuttavaa tunne-energiaa. Johtamisessa onkin kiinnitettävä tarkoin huomiota siihen, millaisia yhdessä tekemisen foorumeita ja työtapoja organisaatiossa luodaan. Työtapojen täytyy tarjota kasvotusten kohtaamisia, jolloin vuorovaikutus rakentaa yhteisöllistä strategista toimijuutta. Näin jokainen ihminen organisaatiossa voi sisäistää strategian, sitoutuu siihen ja noudattaa sitä. Lisätietoja: KTM Leena Masalin, p HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/SYYSKUU 2013

19 Jyväskylän yliopiston aikuiskasvatustieteen aineeseen kuuluva väitöstutkimus tarkastettiin : OPISKELIJOIDEN OPPIMINEN AMMATILLISEN PERUSKOU- LUTUKSEN TYÖSSÄOPPIMISEN JÄRJESTELMÄSSÄ Opiskelijat ovat aina arvostaneet opintoihinsa liittyviä käytännön harjoittelujaksoja. Heidän onnekseen harjoitteluja ja muita työelämässä tapahtuvia oppimistilanteita on viime vuosina lisätty eri kouluasteille. Hyödyllisyydestään huolimatta opiskelijoiden oppimista työelämässä ei tunneta kovin hyvin. KM Anne Virtanen onkin tarkastellut väitöskirjassaan, mitä ja miten opiskelijat oppivat työssä. Tutkimuksen kontekstina toimi vuosituhannen vaihteessa osaksi ammatillista peruskoulutusta liitetty työssäoppimisen järjestelmä, jonka mukaan opiskelija oppii kuudesosan tutkinnostaan työpaikoilla työssä oppien. Työssäoppiminen osoittautui tutkimuksessa tehokkaaksi käytännöksi oppia ja kehittyä ammatillisesti. Työssäoppimisjaksot aidoissa toimintaympäristöissä tarjoavat opiskelijoille mahdollisuuden oppia monipuolisesti erilaisia taitoja, kuten itsenäistymiseen liittyviä asioita, ammatillisia taitoja ja yhteistyötaitoja. Eri koulutusalojen opiskelijoilla ei kuitenkaan ole yhtäläisiä mahdollisuuksia oppia ja kehittyä ammatillisesti työpaikoilla. Tulos kuulostaa vieraalta yhtenäisen koulutusjärjestelmän Suomessa, joskin sille on osittain luonnollinen selitys. Joillakin aloilla työssäoppiminen on voitu rakentaa entisen harjoittelujärjestelmän päälle, kun taas joillakin aloilla koko työssäoppimisen järjestelmä on pitänyt rakentaa puhtaalle pöydälle. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla on pitkät perinteet harjoittelujen järjestämisestä opiskelijoilleen eikä heille siirtyminen työssäoppimiseen ollut kovinkaan suuri askel. Tätä taustaa vasten ei kuulostakaan kovin yllättävältä, että juuri sosiaali- ja terveysalan opiskelijat arvioivat oppivansa työssäoppimisjaksoillaan muiden alojen opiskelijoita enemmän. Myös työelämän toimintatavoilla on merkitystä opiskelijoiden työssäoppimisen toteuttamisessa. Esimerkiksi tekniikan ja liikenteen alan työelämän hektinen rytmi ja vahva hyötyajattelu asettavat rajoitteita opiskelijoiden työssäoppimisen toteuttamiselle. Tutkimukseni tyrmää iänikuisen uskomuksen, jonka mukaan opiskelijan oppiminen on vain hänestä itsestään kiinni, toteaa Virtanen. Tutkimusta ovat rahoittaneet Suomen Akatemia (PROFID -hanke), Koulutuksen tutkimuslaitos, kasvatustieteiden laitos, Kasvatustieteiden tiedekunta, Suomen Kulttuurirahasto, Työsuojelurahasto, Ellen ja Artturi Nyyssösen säätiö ja Jyväskylän yliopiston tieteentekijät (JYTTE). Jyväskylän ylipistossa tarkastettiin psykologian alan väitöstutkimus: WORK ENGAGEMENT: PSYCHOMETRICAL, PSYCHOSOCIAL, AND PSYCHOPHYSIOLOGUCAL APPROACH (Työn imu: Psykometrinen, psykososiaalinen ja psykofysiologinen näkökulma) PsM Piia Seppälä tutki väitöskirjatutkimuksessaan myönteistä, työhön liittyvää tunne- ja motivaatiomielentilaa työn imua, sitä tukevia työn voimavaroja ja sen myönteisiä psykofysiologisia yhteyksiä. Väitöskirjatutkimus osoittaa, että työn imulla on myönteinen yhteys sydämen sykevälivaihteluun, joka kertoo sydämen terveestä ja joustavasta autonomisesta säätelystä. Tutkimuksen positiivinen näkökulma, se että työhön liittyvä myönteinen mielentila voi olla yhteydessä sydämen terveyteen, on tavanomaisesta poikkeava. Yleensä työhyvinvointitutkimuksessa suunnataan mielenkiinto siihen, kuinka työhön liittyvät kielteiset ajatukset ja kokemukset saavat työntekijät sairaiksi. Väitöskirjatutkimus osoittaa myös, että vaikka työn imu on varsin pysyvä ja pitkäkestoinen mielentila jopa seitsemän vuoden ajanjaksolla, siihen voidaan myötävaikuttaa työhön ja työyhteisöön liittyvillä voimavaratekijöillä. Työn imua näyttäisi edistävän tavalliset ja arkiset voimavarat, kuten esimerkiksi esimiehen tuki ja palaute, työpaikan rohkaiseva ja rento ilmapiiri ja työn selkeät tavoitteet. Väitöskirjatutkimuksen mukaan työn imun ja työn voimavarojen välinen suhde ei ole kuitenkaan vain yksisuuntainen, vaan molemminsuuntainen, eli työntekijä voi yhtä hyvin myös itse luoda omat työn voimavaransa ja sitä kautta ylläpitää työn imuaan pomon tukea ja palautetta voi ja kannattaa siis pyytää muulloinkin kuin kehityskeskusteluissa, ja työpaikan myönteinen ilmapiiri on yhtä lailla jokaisen työntekijän vastuulla. Tutkimus osoitti, että työn imu koostuu kolmesta voimakkaasti toisiinsa yhteydessä olevasta ulottuvuudesta: tarmokkuudesta, omistautumisesta ja uppoutumisesta, joita voidaan arvioida luotettavasti mittarin suomenkielisellä versiolla. Väitöskirjatutkimus paljasti myös, että työn imua voidaan kokea ammattiryhmästä tai ammattialasta riippumatta; työn imua koki noin kerran viikossa niin johtajat kuin siivoojatkin. Lisätietoja: Piia Seppälä, puh tai , Lisätietoja: Anne Virtanen, puh , HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/SYYSKUU

20 FCG Konsultointi Oy kysyi yritysten ja julkisen sektorin johdolta (kevät 2013, vastaajia 214) MENESTYKSEKÄS STRATEGIA JA MUUTOS ja näkökulmat edistävät muutosten läpivientiä? - Miten strategiaprosessia, -käytäntöjä ja -valmiuksia pitäisi kehittää - Millaiset toimenpiteet ja näkökulmat edistävät muutosten läpivientiä? Strategiatyöskentelyn kehittämisen askelmerkkejä: - Keskustele ja määrittele organisaatiossa strategian idea ja rooli; Mitä sillä tavoitellaan? Miten se kytkeytyy muihin suunnittelu-, kehittämis- ja toiminnan ohjauskäytäntöihin? - Hio ja täsmennä strategiaprosessi ja valitse tarkoituksen mukaiset menetelmät ja työkalut - Panosta ennakointimenetelmiin ja analyyseihin - Muista kytkeä ja siirtää analyysivaiheen tulemat strategisiin tavoitteisiin ja päämääriin - Työstä strategiaa vuorovaikutteisesti henkilöstön ja sidosryhmien kanssa - Arvioi ja päivitä strategiaa riittävän usein Muista muutostilanteissa: - Perustele mahdollisimman yksiselitteisesti muutosten syyt, tarpeellisuus ja halutut vaikutukset - Nosta viestinnässä rohkeasti esiin muutoksen tärkeimmät tavoitteet ja keihäänkärjet - Suunnittele muutoksen tueksi selkeä roadmap - Ota esimiehet ja henkilöstö mukaan, mutta muista että jokaisella on muutosprosessissa oma rooli ja tehtävä - Viesti muutoksesta optimistisen realistisesti Tutustu tarkemmin raporttiin kirjautumalla HENRYn Riittävän hyvät henkilöstökäytännöt -portaaliin ja/tai kysy lisää: Timo Huttunen, johtava konsultti, FCG Konsultointi Oy, p , PARHAAT TYÖPAIKAT NOUSEVAT TAANTUMASTA KETTERÄMMIN! Tämä johtuu siitä, että niissä on vaikeinakin aikoina toimittu tavalla, joka rakentaa johdon ja henkilöstön välistä luottamussuhdetta. Meiltä Great Place to Work Institutessa on usein kysytty apua luottamusta rakentavien toimintatapojen ymmärtämiseksi ja muodostamiseksi ja nyt meillä on tarjota tähän apua Journey! -valmennuskonseptin myötä. Journey! perustuu yli 25 vuoden globaalille tutkimustyölle parhaista työpaikoista. Valmennus on suunnattu johtamisen avainhenkilöille ja sitä toteutetaan lähtökohtaisesti organisaatiokohtaisina kokonaisuuksina. Tänä syksynä toteutamme lisäksi kaksi avointa Journey! -valmennusta, joihin otamme mukaan osallistujia useammasta eri organisaatiosta. Mukaan voi ilmoittaa esimerkiksi yrityksen HRvastaavan, toimitusjohtajan, johtoryhmän tai vaikkapa yksittäisen osaston esimiehet. Syksyn avoimet Journey! -valmennukset Ajankohta: tai Paikka: kokouskartano pääkaupunkiseudun lähellä Hinta: /henkilö tai /4 henkilöä samasta yrityksestä +alv 24%, sis. ruoan ja majoituksen Lisätietoja ja ilmoittautumiset: -valmennus johtamisen avainhenkilöille HYVÄ TUULI L UNAASTA TYÖHYVINVOINTIA LAADUKKAALLA RUOKAILULLA Päivittäiset ruokavalintamme vaikuttavat jaksamiseen, työkykyyn ja työvireyteen. Suuri osa suomalaisista syö päivittäin ainoan lämpimän ateriansa juuri henkilöstöravintolassa, joten tarjotun aterian ravitsemuslaadun merkitys on suuri. Tarjotaanko sinun työpaikallasi terveellistä lounasruokaa? Sydänmerkki-ateria tarjoaa valmiit työkalut terveellisen aterioinnin järjestämiseen. Tule tutustumaan Sydänmerkki-ateriaan osastolla 10 Uudistu ja Uudista -tapahtumassa Finlandia-talolla HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/SYYSKUU 2013

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

EGN Leadership. Online-oppimisympäristö ja kollegaryhmä johtamisen kehittämiseen - yhteistyössä EGN & Harvard Business Publishing IN PARTNERSHIP WITH

EGN Leadership. Online-oppimisympäristö ja kollegaryhmä johtamisen kehittämiseen - yhteistyössä EGN & Harvard Business Publishing IN PARTNERSHIP WITH EGN Leadership Online-oppimisympäristö ja kollegaryhmä johtamisen kehittämiseen - yhteistyössä EGN & Harvard Business Publishing IN PARTNERSHIP WITH Otatko unelmasi vakavasti? Johtajana tai asiantuntijana

Lisätiedot

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä Leadership-tapahtuma 2.2.2012 Minä olen tehokkaimmillani ja tuottavimmillani kun Olen asiantuntevassa työryhmässä, jossa kukin tietää roolinsa ja sparraa toisiaan

Lisätiedot

HAY GROUPIN PALKKATUTKIMUS

HAY GROUPIN PALKKATUTKIMUS HAY GROUPIN PALKKATUTKIMUS 2015 Palkitsetteko kustannustehokkaasti, johdonmukaisesti ja kannustavasti? Ota selvää Hay Groupin palkkatutkimuksen avulla! Varmista palkitsemisenne kustannustehokkuus, sisäinen

Lisätiedot

HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018

HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018 HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018 Voimaa ja vaikuttavuutta HR-työhön Uusi ryhmä starttaa 24.8.2018 Ilmoittaudu 15.6. mennessä Riitta Perttilä, Novetos Oy riitta.perttila@novetos.fi p. +358 50 549 2797 HR-ryhmäcoaching

Lisätiedot

Our Purpose. Henkilöstöteko 2013/HENRY ry Sanofi Oy/Sari Ek-Petroff

Our Purpose. Henkilöstöteko 2013/HENRY ry Sanofi Oy/Sari Ek-Petroff Our Purpose Henkilöstöteko 2013/HENRY ry Sanofi Oy/Sari Ek-Petroff SANOFI LYHYESTI Toimintaa 100 maassa Suomessa noin 90 työntekijää Yli 110 000 työntekijää MISTÄ LÄHDIMME LIIKKEELLE JA MIKSI? Engagement

Lisätiedot

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen

Lisätiedot

Mistä hyvä työelämä on tehty?

Mistä hyvä työelämä on tehty? Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry Mistä hyvä työelämä on tehty? Suomessa pyritään Euroopan parhaaseen työelämään vuoteen 2020 mennessä. HENRY ry:n HR Barometrissa v. 2013 nousivat henkilöstöjohtamisen haasteiksi

Lisätiedot

VALMENTAVA JOHTAMINEN

VALMENTAVA JOHTAMINEN KUTSU ESAVI/10961/2016 Etelä-Suomi 8.12.2016 Opetus ja kulttuuritoimi -vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen torstaina 9.3.2017 klo 8.45

Lisätiedot

EGN Executive. Kollegaryhmä huipputason johtajille IN PARTNERSHIP WITH

EGN Executive. Kollegaryhmä huipputason johtajille IN PARTNERSHIP WITH EGN Executive Kollegaryhmä huipputason johtajille IN PARTNERSHIP WITH Nille, jotka uskovat elinikäiseen oppimiseen 2 Oletko kokenut johtaja, jolla on strategista vastuuta? Tiedät siis, että menestyminen

Lisätiedot

TRIPLEWIN KEHITYSTARINA

TRIPLEWIN KEHITYSTARINA TRIPLEWIN KEHITYSTARINA Mistä olemme tulossa, mitä olemme tänään ja mihin olemme menossa? will invest into customer xperience leadership TripleWinin juuret ovat General Motorsissa (GM) ja Saturn automerkissä

Lisätiedot

Työelämän ja koulutuksen vuorottelu

Työelämän ja koulutuksen vuorottelu Työelämän ja koulutuksen vuorottelu Työelämästä korkeakoulutukseen ja takaisin elinikäistä oppimista käytännössä 15.6.2011 Helsinki Marjo Pääkkö KM, VTK HRD Manager Siemens IT Solutions and Services Oy

Lisätiedot

VALMENTAVA JOHTAMINEN

VALMENTAVA JOHTAMINEN KUTSU ESAVI/103/05.12.01/2017 Etelä-Suomi 11.5.2017 Opetus ja kulttuuritoimi -vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen torstaina 21.9.2017

Lisätiedot

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Ideasta projektiksi - kumppanuushankkeen suunnittelun lähtökohdat Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Erasmus+ -ohjelman hakuneuvonta ammatillisen koulutuksen kumppanuushanketta

Lisätiedot

OSAAMMEKO KAIKEN TÄMÄN?

OSAAMMEKO KAIKEN TÄMÄN? 1 OSAAMMEKO KAIKEN TÄMÄN? MITÄ UUTTA OSAAMISTA TARVITSEMME? MITEN TEEMME OSAAMISEN KEHITTÄMISESTÄ OSAN ARKEA? TEEMA: OSAAMISEN JOHTAMINEN 2 3 ERITYYPPISET OSAAMISET KYNNYSOSAAMISET - Perusosaamiset - yhteisiä

Lisätiedot

Webinaari: YRITYSKULTTUURIN JOHTAMINEN Ke klo

Webinaari: YRITYSKULTTUURIN JOHTAMINEN Ke klo Webinaari: YRITYSKULTTUURIN JOHTAMINEN Ke 28.2.2018 klo 9.00-10.00 Webinaarin sisältö ja pelisäännöt Webinaarin sisältö Klo 9.00-10.00 Avaus ja puhujien + Kulmian esittely Mitä kulttuuri on? Kaikki lähtee

Lisätiedot

Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio

Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio 27.9.2012 Oskari Uotinen Intosome Oy on yhteisöllisen bisneskehityksen asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme ymmärtämään ja hyödyntämään yhteisöllisiä

Lisätiedot

ProAgria. Opportunities For Success

ProAgria. Opportunities For Success ProAgria Opportunities For Success Association of ProAgria Centres and ProAgria Centres 11 regional Finnish ProAgria Centres offer their members Leadership-, planning-, monitoring-, development- and consulting

Lisätiedot

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Terveyttä yksilöille, tuottavuutta yritykselle ja hyvinvointia työyhteisölle Ossi Aura Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, fil.tri Alustuksen

Lisätiedot

Oona osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille

Oona osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille Oona osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille Sirkka-Liisa Kolehmainen 5.6.2017 Oona osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille Päämääränä naisvetoisten yritysten kasvu lisääntyy Uudellamaalla

Lisätiedot

Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa. Ammattilaisten työnhakututkimus JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ MPS ENTERPRISES 30.1.

Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa. Ammattilaisten työnhakututkimus JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ MPS ENTERPRISES 30.1. Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa Ammattilaisten työnhakututkimus ESITYS MPS ENTERPRISES JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ 30.1.2019 Työ ja elämä muuttuvat Odotukset työlle: Arvot

Lisätiedot

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio

Lisätiedot

Strategiset kyvykkyydet robotiikan aikakaudella

Strategiset kyvykkyydet robotiikan aikakaudella Strategiset kyvykkyydet robotiikan aikakaudella Paula Kilpinen, Toimitusjohtaja, HRM Partners, Tutkijatohtori, Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulu, Johtamisen laitos CEOs top concerns Improving organizational

Lisätiedot

Nuori Mieli Työssä. S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä

Nuori Mieli Työssä. S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä Nuori Mieli Työssä S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä Nuori Mieli Työssä- ohjelma tavoittelee nuorten työelämän

Lisätiedot

TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen

TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen Uudista ja Uudistu 28.9.2011 Sirpa Ontronen ja Jori Silfverberg MARTELA OYJ SISÄLTÖ Mittaamalla oikea suunta johtamiseen

Lisätiedot

Työelämäkysymykset osaksi tohtoriopintojen opetussuunnitelmia kehitteillä valtakunnallinen digitaalinen koulutuspaketti

Työelämäkysymykset osaksi tohtoriopintojen opetussuunnitelmia kehitteillä valtakunnallinen digitaalinen koulutuspaketti Peda-forum päivät 16. 17.8.2017 Teemaryhmä 2F: Työelämän ja opintojen vuorovaikutus Työelämäkysymykset osaksi tohtoriopintojen opetussuunnitelmia kehitteillä valtakunnallinen digitaalinen koulutuspaketti

Lisätiedot

Kehityskeskustelut työhyvinvoinnin välineenä Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston tapaaminen 2.10.2013

Kehityskeskustelut työhyvinvoinnin välineenä Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston tapaaminen 2.10.2013 Kehityskeskustelut työhyvinvoinnin välineenä Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston tapaaminen 2.10.2013 FT Nina Laine Ohjelmajohtaja, työhyvinvointi Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

HR! TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015

HR! TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015 HR! ü TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, ü SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015 HUMAN PERFORMANCE EQUATION 3 THE HUMAN PERFORMANCE EQUATION

Lisätiedot

SCIENTIX - LUMA-opettajien. uusia ideoita opetukseen. M ij P ll i. Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4.

SCIENTIX - LUMA-opettajien. uusia ideoita opetukseen. M ij P ll i. Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4. SCIENTIX - LUMA-opettajien verkkoportaalista t uusia ideoita opetukseen M ij P ll i Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4.2015 Mitä ajatuksia herättävät nämä yhdistelmät: Opettaja

Lisätiedot

Kutsu Uudista ja. 25. - 26.09.2013 Finlandia-talo, Helsinki. Suomalainen ammattitaito veturina

Kutsu Uudista ja. 25. - 26.09.2013 Finlandia-talo, Helsinki. Suomalainen ammattitaito veturina Kutsu Uudista ja Uudistu 2013 25. - 26.09.2013 Finlandia-talo, Helsinki Suomalainen ammattitaito veturina Uudista ja Uudistu 2013 Suomalainen ammattitaito veturina Suomalaisen ammattitaidon syvimmän olemuksen

Lisätiedot

PricewaterhouseCoopers alan johtavia asiantuntijoita

PricewaterhouseCoopers alan johtavia asiantuntijoita alan johtavia asiantuntijoita Kolme klusteria läntinen, keskinen, itäinen Keskinen klusteri: 3 550 partneria 77 000 henkilöä 13,6 mrd. dollarin liikevaihto 97 maata Slide 2 PwC globaalisti PwC:n liikevaihdon

Lisätiedot

Miksi ja millaisella muutoksella tulevaisuuteen? Sivistystoimen ja oppilaitosjohtamisen päivät Maarit Rossi

Miksi ja millaisella muutoksella tulevaisuuteen? Sivistystoimen ja oppilaitosjohtamisen päivät Maarit Rossi Miksi ja millaisella muutoksella tulevaisuuteen? Sivistystoimen ja oppilaitosjohtamisen päivät 13.9.2017 Maarit Rossi Maarit Rossi, maarit.rossi@pathstomath.com Osa 1: Voiko tulevaisuuteen mennä vanhoilla

Lisätiedot

1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje

1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje 1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje Tämä on Auroras-verkoston uusi uutiskirje. Uutiskirjeestämme saat tietoa ympäri Suomea järjestettävistä Auroras-tapahtumista. Jos mieleesi tulee henkilö, joka voisi

Lisätiedot

Nuorten ideat käyttöön Kesähessut kehittää

Nuorten ideat käyttöön Kesähessut kehittää Nuorten ideat käyttöön Kesähessut kehittää Satu Ollikainen Kohti onnistuneita kesätyökokemuksia aamiaisseminaari 16.3.2018 Messukeskus 1 Elo pähkinänkuoressa Keskinäinen, asiakkaidensa omistama yhtiö Huolehtii

Lisätiedot

Naisten urat - kokemuksia naisten kompetenssien kehittämisestä KTT Minna Hiillos 4.2.2014

Naisten urat - kokemuksia naisten kompetenssien kehittämisestä KTT Minna Hiillos 4.2.2014 Naisten urat - kokemuksia naisten kompetenssien kehittämisestä KTT Minna Hiillos 4.2.2014 February 11, 2014 Aalto University Executive Education 1 Taustaa: kompetenssien kehittämisestä Kolme henkilökohtaista

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä? Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Soveltavan liikunnan päivät , Helsinki

Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä? Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Soveltavan liikunnan päivät , Helsinki Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä? Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Soveltavan liikunnan päivät 21.8.2018, Helsinki 106 vuotta suomalaisen työn puolesta Kotimaisen Työn Liitto perustettiin 1912.

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 3/2019 16.4.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Erittäin jännittäväksi muodostuneet

Lisätiedot

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen Työkaluja esimiestyön tehostamiseen 7.5.2009 Anna-Maija Sorvoja, HR Management Consultant Aditro Ohjelma 1. Esimiestyön haasteita 2. Työkaluja haasteiden kohtaamiseen, 3. Yhteenveto case-esimerkkejä 2

Lisätiedot

Merkillisiä hyväntekijöitä. 7.10.2014 Kimmo Nekkula

Merkillisiä hyväntekijöitä. 7.10.2014 Kimmo Nekkula Merkillisiä hyväntekijöitä 7.10.2014 Kimmo Nekkula Suomalaisen Työn Liitto 102 vuotta suomalaisen työn puolesta Suomalaisen työn arvostuksen ja menestyksen puheenjohtaja ja Suomessa tehdyn työn aktiivinen

Lisätiedot

HCM Master Data. Matti Manninen / Arc Technology Oy. Human Capital Management liiketoiminnan moottorina IT Viikko-seminaari 7.10.

HCM Master Data. Matti Manninen / Arc Technology Oy. Human Capital Management liiketoiminnan moottorina IT Viikko-seminaari 7.10. HCM Master Data tehoa laaja-alaisesti Matti Manninen / Arc Technology Oy Human Capital Management liiketoiminnan moottorina IT Viikko-seminaari 7.10.2009 PEOPLE ARE AT THE SOUL OF ANY BUSINESS 9:40-10:15

Lisätiedot

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Pori 2.9.2015 Anne Jortikka Visio Työelämästrategia Suomen työelämä Euroopan paras vuoteen 2020 Työelämän laadun ja tuottavuuden samanaikainen kehittäminen

Lisätiedot

Muutoksessa elämisen taidot

Muutoksessa elämisen taidot Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys

Lisätiedot

CALL TO ACTION! Jos aamiaistilaisuudessa esillä olleet aiheet kiinnostavat syvemminkin niin klikkaa alta lisää ja pyydä käymään!

CALL TO ACTION! Jos aamiaistilaisuudessa esillä olleet aiheet kiinnostavat syvemminkin niin klikkaa alta lisää ja pyydä käymään! CALL TO ACTION! Jos aamiaistilaisuudessa esillä olleet aiheet kiinnostavat syvemminkin niin klikkaa alta lisää ja pyydä käymään! Monikanavaisen viestinnän mittaaminen: https://www.vapamedia.fi/mittaaminen/

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle.

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 6/2016 Tervehdys Yrittäjä Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Menestyksen johdosta

Lisätiedot

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010 Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010 Organisaatioiden haasteita Työelämän laadun rakentuminen Työhyvinvointi, tuottavuus ja

Lisätiedot

Työelämä 2020 -hanke. Hyvää huomenta Hyvää huomista Workshop 12.11.2014. Margita Klemetti hankejohtaja

Työelämä 2020 -hanke. Hyvää huomenta Hyvää huomista Workshop 12.11.2014. Margita Klemetti hankejohtaja Työelämä 2020 -hanke Hyvää huomenta Hyvää huomista Workshop 12.11.2014 Margita Klemetti hankejohtaja SUOMEN TYÖELÄMÄ EUROOPAN PARAS VUONNA 2020 Hallitusohjelma TYÖELÄMÄSTRATEGIA TULEVAISUUDEN TYÖPAIKALLA

Lisätiedot

Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto, Tyhy-verkosto

Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto, Tyhy-verkosto Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto, Tyhy-verkosto Jaana Lerssi-Uskelin 23.4.2015 Verkosto työpaikkojen työhyvinvointitoimijoille toiminnan lähtökohtana on työpaikkojen / yritysten tarve alueellisesti

Lisätiedot

Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma

Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma Digitaalinen Polku Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma Yritysjohdon tukena Digitaalinen Polku pilottiohjelma alkaa! Kilpailukyky 2014 Digitaalinen Polku 2014 Osallistuminen ja kriteerit

Lisätiedot

Millainen on perheystävällinen työpaikka?

Millainen on perheystävällinen työpaikka? Millainen on perheystävällinen työpaikka? Lapsifoorumi 2019 Eija Koivuranta Väestöliitto 10.1.2019 1 Miten perheystävällisyys hyödyttää työpaikoilla ja yhteiskunnassa? 1. Konkreettiset teot vaikuttavat

Lisätiedot

Tavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015

Tavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015 Tavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015 Espoon kaupunki, henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu,

Lisätiedot

Mitä Master Class:ssa opittiin?

Mitä Master Class:ssa opittiin? Mitä Master Class:ssa opittiin? Tutkimuskoordinaattori Kaisa Korhonen-Kurki, Helsingin yliopisto Tutkija Katriina Soini, Helsingin yliopisto Yliopistopedagogi Henna Asikainen, Helsingin yliopisto Tausta

Lisätiedot

Miten strategiset muutokset saadaan parhaiten aikaan - Tunnista myös kompastuskivet

Miten strategiset muutokset saadaan parhaiten aikaan - Tunnista myös kompastuskivet Miten strategiset muutokset saadaan parhaiten aikaan - Tunnista myös kompastuskivet Maarika Maury Kissconsulting Creative Commons Dreamstime Free Stock Photos KISSCONSULTING Perustettu vuonna 1990 Muutosloikka

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista

Lisätiedot

Onnistun hyvällä henkilöstöjohtamisella tutkimushankkeen ensimmäisten tulosten esittelyä. Kuntatalo , Helsinki

Onnistun hyvällä henkilöstöjohtamisella tutkimushankkeen ensimmäisten tulosten esittelyä. Kuntatalo , Helsinki Onnistun hyvällä henkilöstöjohtamisella tutkimushankkeen ensimmäisten tulosten esittelyä Kuntatalo 1.11.2017, Helsinki HENKILÖSTÖJOHTAMISEN KUNTOKARTOITUS Mukana 36 kaupunkia ja kuntaa Vastausprosentti

Lisätiedot

Information on preparing Presentation

Information on preparing Presentation Information on preparing Presentation Seminar on big data management Lecturer: Spring 2017 20.1.2017 1 Agenda Hints and tips on giving a good presentation Watch two videos and discussion 22.1.2017 2 Goals

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet 1 Tutkimuksen tavoitteet 1. Selvittää nuorten kiinnostusta johto- ja esimiestehtäviin sekä heidän kokemuksiaan ja näkemyksiään esimiestyöskentelystä. 2. Selvittää nuorten näkemyksiä osaamisen kehittämiseen

Lisätiedot

Muuttuva työ. Sebastian Franckenhaeuser 2018

Muuttuva työ. Sebastian Franckenhaeuser 2018 Muuttuva työ Sebastian Franckenhaeuser 2018 1 Mobiliteetin hyödyntäminen tärkeä kehityskohde suomalaisorganisaatioissa Mobiliteetin hyödyntäminen on korkealla suomalaisten organisaatioiden investointiprioriteeteissa

Lisätiedot

naisille, jotka (työ)elämän neuvotteluissa.

naisille, jotka (työ)elämän neuvotteluissa. Pieni neuvottelutaitojen työkirja naisille, jotka (työ)elämän neuvotteluissa. Neuvottelutaidot ovat (työ)elämän ydintaitoja Neuvottelutaidot muodostuvat erilaisten taitojen, tietojen, toimintatapojen ja

Lisätiedot

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015 Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaveri ei

Lisätiedot

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013 FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta

Lisätiedot

UUSIX. Työkaluja INWORK hankkeesta

UUSIX. Työkaluja INWORK hankkeesta UUSIX Työkaluja INWORK hankkeesta Anna-Maija Nisula Tutkijatohtori, projekti päällikkö Lappeenrannan yliopiston kauppakorkeakoulu Technology Business Research Center (TBRC) anna-maija.nisula@lut.fi INWORK

Lisätiedot

Suomalainen koulutusosaaminen vientituotteena

Suomalainen koulutusosaaminen vientituotteena Suomalainen koulutusosaaminen vientituotteena Case Saudi Arabia EduCluster Finland Ltd. Anna Korpi, Manager, Client Relations AIPA-päivät Kouvolassa 11.6.2013 11.6.2013 EduCluster Finland Ltd Contents

Lisätiedot

Myötäinnon voima Meillä tämä toimii! Pirjo K Kuusela Yhteiskuntavastuujohtaja Personal Banking Nordea Finland Professional Certified Coach (PCC)

Myötäinnon voima Meillä tämä toimii! Pirjo K Kuusela Yhteiskuntavastuujohtaja Personal Banking Nordea Finland Professional Certified Coach (PCC) Myötäinnon voima Meillä tämä toimii! Pirjo K Kuusela Yhteiskuntavastuujohtaja Personal Banking Nordea Finland Professional Certified Coach (PCC) Palveluyrityksen menestymisen ratkaisee asenne, osaaminen

Lisätiedot

Oppiminen aluekehittämisen moottorina

Oppiminen aluekehittämisen moottorina Oppiminen aluekehittämisen moottorina Länsi-Uusimaa uuteen nousuun seminaari 9.3.2010 Suuri osa siitä, mitä opimme koulussa ja yliopistossa ei liity talouselämän edellyttämään osaamiseen Adam Smith Kansojen

Lisätiedot

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2.

Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2. Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2. Strategia ja johtaminen kilpailijoita paremmaksi Pk-koulutusohjelma vastaa Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Kestävä kehitys, vastuullisuus. Työryhmän kokous 26.10

Kestävä kehitys, vastuullisuus. Työryhmän kokous 26.10 Kestävä kehitys, vastuullisuus Työryhmän kokous 26.10 Agenda Kooste haastattelukierrokselta (toimitetaan myöhemmin) Toimintasuunnitelma 2016, alustava ehdotus Raportti 2016 muoto ja sisältö, alustava ehdotus

Lisätiedot

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Jyväskylä 2012 2 ON SYNNYTTÄÄ UUSIA KASVUYRITYKSIÄ JA VAUHDITTAA JO OLEMASSA OLEVIEN YRITYSTEN KASVUA. Tavoite Kummankin Kasvu Open 2012 kilpailusarjan (Kasvuyritykset ja Kasvun ideat) voittajat valitsevat

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Osaava myyjä saa paikan!

Osaava myyjä saa paikan! mutkatonta suoraa uutiskirje marraskuu 2015 MailService marraskuu 2015 Osaava myyjä saa paikan! Kyllä vain! Tällaisia rekrytointi-ilmoituksia voimme lukea lehdistä liki päivittäin ja työvoimaviranomaisen

Lisätiedot

Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa

Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa Ateria 13 5.11.2013 Wanha Satama, Helsinki Työyhteisökehittäjä, FT Heini Wink JHL Kehittämispalvelu Kuinka saada kehityskeskusteluista uusia ajatuksia,

Lisätiedot

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma Painonnosto 13.5.2016 (kansallinen, CUP) Below in English Paikka: Nääshalli Näsijärvenkatu 8 33210 Tampere Alustava aikataulu: Punnitus 12:00-13:00

Lisätiedot

FinELib-konsortio Arja Tuuliniemi Kirjastoverkkopäivät Helsinki

FinELib-konsortio Arja Tuuliniemi Kirjastoverkkopäivät Helsinki FinELib-konsortio 2012-2015 Arja Tuuliniemi Kirjastoverkkopäivät 27.10.2011 Helsinki FinELib-konsortio FinELib on suomalaisten yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yleisten kirjastojen

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin koulutukset 2017

Työhyvinvoinnin koulutukset 2017 Työhyvinvoinnin koulutukset 2017 Osallistu Elon työhyvinvointiaiheisiin koulutuksiin. Voit osallistua yksittäisille kursseille tai suorittaa työhyvinvoinnin superosaajan opintokokonaisuuden. Kaikki koulutukset

Lisätiedot

Lakimies PDF. ==>Download: Lakimies PDF ebook

Lakimies PDF. ==>Download: Lakimies PDF ebook Lakimies PDF ==>Download: Lakimies PDF ebook Lakimies PDF - Are you searching for Lakimies Books? Now, you will be happy that at this time Lakimies PDF is available at our online library. With our complete

Lisätiedot

Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta

Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta Jäsentiedote nro. 10 / 2011 6.10.2011 Tiedotteen sisältö: Teematilaisuus: Projektien sidosryhmäjohtaminen, 16.11.2011 Vaalikokous 2011, 16.11.2011 Ota hyöty irti

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava

Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava 10-12 asiantuntijaluentoa vuosittain 1 000 osallistujaa Teemoina mm. työnhaun uudet tuulet, työnantajien

Lisätiedot

Projektiyhdistyksen jäsenkysely 2014. Palautekooste. 2014 Projektiyhdistys ry

Projektiyhdistyksen jäsenkysely 2014. Palautekooste. 2014 Projektiyhdistys ry Projektiyhdistyksen jäsenkysely 2014 Palautekooste 2014 Projektiyhdistys ry Taustaa Jäsenkysely toteutettiin 6/2014 Webropol-kyselynä PRY:n jäsenille. Edellinen kysely v. 2011. Vastauksia 513 Vastaajista

Lisätiedot

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Oikotie Työpaikat asiakastilaisuus , Joonas Pihlajamaa Johtaja, Oikotie Työpaikat

Oikotie Työpaikat asiakastilaisuus , Joonas Pihlajamaa Johtaja, Oikotie Työpaikat Oikotie Työpaikat asiakastilaisuus 5.12.2017, Joonas Pihlajamaa Johtaja, Oikotie Työpaikat Johtopäätökset vuodelle 2017* revisited 1. Rekrytointiprosessin mittaaminen tuo kanaviin läpinäkyvyyttä, joka

Lisätiedot

MARKKINOINNIN MUUTTUMINEN SISÄLTÖ- OHJAUTUVAKSI

MARKKINOINNIN MUUTTUMINEN SISÄLTÖ- OHJAUTUVAKSI MARKKINOINNIN MUUTTUMINEN SISÄLTÖ- OHJAUTUVAKSI CASE: SOCIAL HERO & MICROSOFT JAANA VUORI MICROSOFT OY SATU YRJÄNEN SEK LOYAL OY PÄIVÄN SISÄLTÖ 1 2 3 4 5 6 Markkinoinnin ja ostokäyttäytymisen muutos Sisältöohjautuva

Lisätiedot

Case: Perheystävälliset käytännöt työpaikoilla. Projektipäällikkö Anna Kokko, Väestöliitto

Case: Perheystävälliset käytännöt työpaikoilla. Projektipäällikkö Anna Kokko, Väestöliitto Case: Perheystävälliset käytännöt työpaikoilla Projektipäällikkö Anna Kokko, Väestöliitto HENRY FOORUMI 6.11.2012 Euroopassa tavoitteena: VÄESTÖLIITTO Anna Kokko, 6.11.2012 2 Työlainsäädäntö toiminta Perhevapaalainsäädäntö

Lisätiedot

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua

Lisätiedot

Omistajuuden ja johtamisen yhteys

Omistajuuden ja johtamisen yhteys Omistajuuden ja johtamisen yhteys Mikko Haapanen Hallituksen pj, Boardman Oy Suunta 2011 seminaari 3.11.2011. Kymenlaakson kauppakamari, RUK Hamina Omistajien asialla - johdon tukena BOARDMAN- PARTNERIT

Lisätiedot

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma 2012 2018 Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

Työkaarityökalulla tuloksia

Työkaarityökalulla tuloksia Työkaarityökalulla tuloksia Asiantuntija Tarja Räty, TTK Työkaariajattelu työpaikan arjessa miten onnistumme yhdessä? Kehittämisen edellytyksiä Työkaarimallin käytäntöön saattamista Työura- ja kehityskeskustelut

Lisätiedot

1. Ammatillisen Profiloitumisen väline: profiili, osaaminen. 2. Verkostoitumisalusta: tuttavat, kollegat, ryhmät

1. Ammatillisen Profiloitumisen väline: profiili, osaaminen. 2. Verkostoitumisalusta: tuttavat, kollegat, ryhmät Niin paljon enemmän kuin sähköinen CV 1. Ammatillisen Profiloitumisen väline: profiili, osaaminen 2. Verkostoitumisalusta: tuttavat, kollegat, ryhmät 3. Tiedonhakukanava: muut käyttäjät, artikkelit, ajatusjohtajat,

Lisätiedot

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työhyvinvointia edistäviä verkostoja 2014-2015 Työterveyslaitoksen koordinoimat verkostot Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto TTL:n koordinoimat

Lisätiedot

Hyvinvoinnin johtaminen 2011

Hyvinvoinnin johtaminen 2011 Hyvinvoinnin johtaminen 2011 Uudistu ja uudista messut 29.9.2011 Ossi Aura Excenta Oy, jatkossa Pohjola Terveys Oy Hyvinvoinnin johtaminen johtamista josta voi innostua! Hyvinvointia johdetaan ensin ylhäältä

Lisätiedot

Tietoa Joensuun Eliittikisoista

Tietoa Joensuun Eliittikisoista Tietoa Joensuun Eliittikisoista Harjoittelu ja verryttely Yleisurheilukenttä (Keskuskenttä) Kisan aikana Joensuu Areena + kuntosali Pesäpallokenttä ja Louhelan kenttä heitoille Uimahalli Vesikko + kuntosali

Lisätiedot

NAO- ja ENO-osaamisohjelmien loppuunsaattaminen ajatuksia ja visioita

NAO- ja ENO-osaamisohjelmien loppuunsaattaminen ajatuksia ja visioita NAO- ja ENO-osaamisohjelmien loppuunsaattaminen ajatuksia ja visioita NAO-ENO työseminaari VI Tampere 3.-4.6.2015 Projektisuunnittelija Erno Hyvönen erno.hyvonen@minedu.fi Aikuiskoulutuksen paradigman

Lisätiedot